Anna Liisa Uusi, kiitetty musikaali
4/2011
Villisorsa Klassikko hämäläisessä mielenmaisemassa
For Your Ears Only Kaikki parhaat 007-biisit
Ai-jai-jai Hurmaavan kujeilevaa klovneriaa
Niskavuoren Aarnet Go Kotiin! Kolmen Aarnen odotettu kotiinpaluu
Maria Lund ja Sinikka Sokka
uutuusmusikaalin tähtinä
Tennessee Williamsin
unohtumaton, Oscar-palkittu klassikko Ensi-ilta 31.1.2012 Vanhalla päänäyttämöllä Kaunis, ihanan turhamainen opettajatar Blanche (Merja Larivaara) muuttaa sisarensa Stellan (Petra Karjalainen) luo. Blanchen ja Stellan uuden miehen Stanleyn (Tommi Raitolehto) välille syntyy välittömästi latautunut suhde, joka on täynnä niin vetovoimaa kuin vihaakin. Stella joutuu tasapainoilemaan kahden voimakkaanpersoonan välissä ja yrittää viimeiseen asti pelastaa avioliittonsa. Kun Stanley alkaa ahdistella Blanchea ja vaatia totuutta tämän epämääräisestä menneisyydestä, Blanche hakee turvaa äitinsä kanssa asuvasta Mitchistä (Auvo Vihro). Konflikti Stanleyn kanssa on väistämätön. Tennessee Williamsin tarina ja legendaariset hahmot ovat tiukasti tätä päivää. Blanche on tuuliajolle joutunut nainen, joka yrittää pitää kiinni nuoruudestaan ja ihanteistaan. Stanley on kovien olojen karaisema mies, tottunut ottamaan haluamansa vaikka väkisin. Stella odottaa ensimmäistä lastaan ja joutuu mahdottomaan tilanteeseen miehensä ja
siskonsa valtataistelun tuoksinassa. Kaikki tunnistettavia, todellisia ihmisiä etsimässä paikkaansa auringossa. TTT:llä on ilo esittää Marlon Brandon ja Vivien Leigh’n tähdittämänä, monen Oscarin elokuvana ja Pulitzerpalkittuna näytelmänä tunnettu klassikko nyt Pasi Lampelan ohjauksena.
Näyttämöllä uskomaton työryhmä, jolta voi odottaa vain parasta! Blanchen roolissa vierailee Merja Larivaara. Rooleissa Tommi Raitolehto (Stanley Kowalski), Petra Karjalainen (Stella Kowalski), Merja Larivaara (Blanche Dubois), Auvo Vihro, Kristiina Hakovirta, Matti PussinenEloranta, Jari Ahola Käsikirjoitus Tennessee Williams, Ohjaus Pasi Lampela, Suomennos Reita Lounatvuori, Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen, Valosuunnittelu Kyösti Kallio, Äänisuunnittelu Niklas Vainio
VILLISORSA Henrik Ibsen - Mikko Roiha
Kaunis ja kova klassikko hämäläisessä mielenmaisemassa
Tampereen ensi-ilta 2.2.2012 Vanhalla päänäyttämöllä
“Esitys on kuin lahja, jonka tekijät ojentavat yleisölle hyväntuulisesti, jopa huumorin saattelemana. Katsoja saa tehdä henkilöhahmoista omat tulkintansa ja tuntea sydämessään omat pistonsa”, kirjoitti kriitikko Lauri Meri Helsingin Sanomissa Villisorsan Lahden ensi-illan jälkeen. Kysytään ohjaaja Mikko Roihalta, millaiset ovat tekijän tunnelmat nyt? – No ihan mahtavat! Lahdessa ensi-ilta meni loistokkaasti, näyttelijät olivat parempia kuin koskaan. Ja saatiin sen mukaiset kritiikitkin! Eipä niiden päälle voi jäädä lepäämään, mutta silti niistä iloitsee. Eniten iloitsen kuitenkin siitä, että lahtelaisyleisö tuntuu ottaneen esityksen omakseen. Jännityksellä odotan, miten tamperelaiset Villisorsaan suhtautuvat. – Ibsenin Villisorsan ohjaaminen on kummitellut mielessä pitkään, aina siitä asti kun näyttelimme sitä yhdessä Jyrki Mänttärin kanssa Nätyn yk-
sydämellä on oma tiensä
Tositapahtumiin perustuva näytelmä sodan varjossa nousevasta
kielletystä rakkaudesta Savyon Liebrecht
HANNAH JA RAKKAUS Kielletty rakkaustarina alkaa, kun nuori ja älykäs Hannah Arendt saa opettajakseen keski-ikäisen, naimisissa olevan filosofi Martin Heideggerin. Hitlerin noustua valtaan juutalainen Arendt pakeni kotimaastaan ja Heidegger liittyi natsipuolueeseen. Sodan jälkeen Hannah Arendt otti uudestaan yhteyttä entiseen rakastettuunsa ja pyysi ihailemansa opettajan tukea, vaikka tämä ei koskaan osoittanut katumusta natsimenneisyydestään. Hannah ja rakkaus kertoo kahden aikansa suurimman intellektuellin myrskyisästä rakkaudesta. Ulkoisista ristiriidoista huolimatta kahden merkittävän modernin ajattelijan suhde oli täynnä intohimoa, joka ei alistunut hä-
(The Banality of Love) peämään itseään. Savyon Liebrechtin tositapahtumiin perustuva draama Hannah ja rakkaus (The Banality of Love) valittiin vuoden 2009 näytelmäksi Israelissa. Kantaesityksensä jälkeen tämä tutkielma rakkaudesta ja moraalista on nähty teattereissa sekä Saksassa että Ruotsissa. Rooleissa Seela Sella, Elena Leeve, Matti Onnismaa, Kasimir Baltzar Käsikirjoitus Savyon Liebrecht Suomennos Kirsti Simonsuuri Tuotettu yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin, Turun kaupunginteatterin ja Korjaamo Teatterin kanssa. Esityksessä poltetaan yrttitupakkaa.
Klassikoiden ohjaajat keskustelutilaisuudessa ke 8.2. klo 17.45 Vanhalla päänäyttämöllä. Ohjaajat Pasi Lampela ja Mikko Roiha valottavat klassikoiden taustoja ja tekemistä yleisölle avoimessa keskustelutilaisuudessa. Keskustelua vetää dramaturgi Seija Holma.
kösvuosikurssin oppilaina. Muistan siitä vain sen, että harjoitusaikana juostiin työväentalon rappuja ylös ja alas, enkä koskaan oppinut seisomaan käsilläni. Päätit sovittaa tekstin aivan uudelle kielelle? – Villisorsassahan ei puhuta varsinaisesti mitään ”oikeaa” kieltä. Käännös on syntynyt korvakuulolta, siitä miltä hämäläis- ja pohjalaismurteet saattaisivat kuulostaa. Villisorsan maailma on aika kova ja näissä murteissa on hakkaava rytmi. Se on samalla maisema, tausta josta ihmiset tulevat. Mutta jos joku vaatii päätäni vadille, vetoan siihen, että olen kotoisin Vantaalta! Ibsenin näytelmässä Idealistinen nuorimies saapuu vuosien jälkeen kaupunkiin ja löytää elämäntehtävänsä: avata lapsuudenystävän silmät näkemään kotinsa todelliset perustat. Kolmen päivän aikana aikana vanhat haavat revitään auki. Näytelmä kysyy, onko ihmisen lopulta parempi säilyttää elämänvalheensa
Tampereen ensi-ilta 28.2.2012 Vanhalla päänäyttämöllä
kuin kohdata totuus. Elämänvalhe on Ibsenin Villisorsassa lanseeraama käsite. Mitä sana sinulle merkitsee? – Koen Villisorsan elämänvalhekäsitteen suurena humanistisena tekona: ”jos viet keskinkertaiselta ihmiseltä elämänvalheen, viet häneltä mahdollisuuden onneen”. Kenenkään elämä ei ole helppoa, eikä ole kenenkään asia neuvoa, millaista elämän pitää olla. Kun heilautat yhtä korttia, saattaa saada enemmän tuhoa kuin hyvää aikaan. Ajattelen itse niin, että ainoa joka elämänvalheen voi paljastaa on yksilö itse. Siinä olemme vastuussa omista teoistamme. Ihmisillä on syynsä elämänvalheisiinsa, mutta on eri asia, jos hän alkaa purkaa niitä itse kuin että sen tekee joku viiden sentin yritysvalmentaja. Näyttelijät ovat kahdesta teatterista, Lahden Kaupunginteatterista ja TTT:stä, vahvistettuna vierailevalla näyttelijällä Jarkko Pajusella. Miten tämä vaikutti lopputulokseen?
– Kahden talon väki päätti heti ensi tapaamisesta tulla hyvin toimeen keskenään. Itse työ oli koko ajan pääasia. Harjoitusprosessin aikana kahden talon porukka hitsautui yhteen, muodosti ensemblen. Heiltä vaadittiin heittäytymistä ja he vastasivat huutoon täydellä panoksella. On ilo huomata, että tällaiset työprosessit ovat myös niin kutsutussa laitosteattereissa mahdollisia. – Eniten iloa tuottaa se, ettei tämä lopu tähän ensi-iltaan. Työprosessit ovat aina vaikeita, nyt on Tampereen jälkeen vuorossa ainakin Helsingin ensi-ilta. Eli Villisorsaa kehitetään ja viedään eteenpäin, toivottavasti sen lento on mahdollisimman pitkä. Rooleissa Lahden Kaupunginteatterin näyttelijät Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Elsa Saisio ja Ritva Sorvali, vierailija Jarkko Pajunen sekä TTT:n Soili Markkanen, Jyrki Mänttäri ja Harri Rantanen.
Katso Ykkösen Aamu-tv:n haastattelu Huippufilosofien rakkaustarina natsismin varjossa Yle Areenasta www.yle.fi.
Ohjaus, sovitus ja lavastus Mikko Roiha, Pukusuunnittelu Tellervo Helminen (TTT), Valosuunnittelu Juha Haapasalo (TTT), Äänisuunnittelu Kai Poutanen (Lahden KT), Videosuunnittelu Ilari Kellokoski (TTT), Esitys toteutetaan yhteistyössä Lahden Kaupunginteatterin ja Aleksanterin teatterin kanssa. Kesto noin 2:30.
Martin Heidegger (1889-1976) ja Hannah Arendt (1906-1975) kohtasivat 30-luvun Saksassa. Heidegger piti Freiburgin yliopistossa luentojaan, joita häntä ihailevat kuulijat analysoivat myöhään yöhön. Arendt taas oli juutalaisperheen tytär ja vasemmistolainen. Opettajan ja opiskelijan kohtaaminen johti suhteeseen, joka välillä katkesi sotaan ja ideologisiin ristiriitoihin. Heidegger jatkoi uraansa Saksassa ja Arendt muutti Yhdysvaltoihin. Siellä Arendt saavutti mainetta luennoillaan, joissa hän käsitteli saksalaista totalitarismia. Hänestä tuli opettajansa tavoin merkittävä filosofi. Hitler-sympatioistaan tunnettu Heidegger oli epätodennäköinen rakkauden kohde juutalaissyntyiselle filosofille. Rakkaustarina onkin kiinnostanut tutkijoita ja aiheesta on tehty useita kirjoja. Vanhempaa Hannahia näyttelevä Seela Sella kertoo Yle:n haastattelussa ymmärtävänsä häntä. – Hannah rakastui 18-vuotiaana älykkääseen mieheen. Hän puolusti vielä vanhempanakin Heideggerin filosofiaa vaikka sisimmässään tiesi, että siinä oli olemassa ristiriita, Seela sanoo. – Ihmisillä on kuitenkin kaksi puolta: Toinen puoli voi teoretisoida miten eletään ja toinen puoli on se, miten ihminen oikeasti elää. Että elää kuin opettaa… Se ei ole yksinkertaista. – Ei kukaan aina itsekään tiedä, miten vietit vievät, toteaa ohjaaja Taru Mäkelä samassa haastattelussa. – Sydämellä on oma tiensä, siteeraa Mäkelä näytelmän Hannahia.
Katso traileri: ttt-teatteri.fi
Miten kirjoitetaan miesystävällinen näytelmä? ”Tavoitteen saavuttamiseksi asetin itselleni kolme reunaehtoa: 1) Esitys ei ole liian pitkä. 2) Siinä ei käydä rönsyileviä keskusteluja. 3) Siinä mainitaan suomalainen jääkiekon kaksinkertainen maailmanmestari. Ylpeänä voin ilmoittaa, että vielä työryhmän ankaran käsittelyn jälkeenkin kaikki tavoitteet kestävät tarkastelun. Näytelmä kestää puolitoista tuntia, siinä on vain kolme lyhyttä keskustelua ja Timo Jutila suree siinä uskottavasti ylämummon kuolemaa. Koska näytelmä on esikoiseni, halusin kertoa siinä kaiken tärkeän. Siksi aiheita ovat rakkaus, kuolema, media-kritiikki, ystävyys, islam, Kierkegaard, yksinäisyys, pitkäveto, Eeva-Liisa Manner, eläinten oikeudet, miehen oikeudet, Anne Borgström, avaruus. Ja koira. Rooleissa Pirjo Leppänen ja Vesa Kietäväinen, Käsikirjoitus Matti Kuusela, Ohjaus Kari Väänänen, Lavastus ja pukusuunnittelu työryhmä, Valosuunnittelu Jukka Laukkanen, Äänisuunnittelu työryhmä ja Jukka Laukkanen,
Kuinka kaiken tämän saa mahtumaan puoleentoista tuntiin? Kevyesti. Otetaan vain ohjaajaksi Kari Väänänen. Jo ensimmäisissä harjoituksissa ymmärsin, että Vänällä on tasan yksi ohjenuora: katsojan pitää pysyä kärryillä. Se tarkoittaa: yllättyä, ilahtua ja liikuttua. Alun perin toivoin, että lavalla olisi elävä koira. Niin siellä sitten onkin: Pirjo Leppänen. En ole tavannut vielä yhtään katsojaa, joka ei olisi halunnut mennä rapsuttamaan sitä kesken esityksen korvan juuresta. No hyvä. Näytelmästä tuli sittenkin naisystävällinen: Suomen komein alle 50-vuotias näyttelijä Vesa Kietäväinen riisuutuu siinä lähes ilkosilleen. Mitä hän puuhaa riisuutuessaan? Sen saatte selville vain menemällä katsomaan. Ja ottakaa mies mukaanne. Ei se niin kauheaa ole.” - Matti Kuusela
Matti Kuusela
Koira tahtoo taivaalle
Tampereen ensi-ilta 13.1.2012 Kellariteatterissa
Aamulehden palkitun toimittajan Matti Kuuselan kirjoittama näytelmä kertoo Riston, sekarotuisen pystykorvanartun, viimeisistä päivistä maan päällä. Risto asuu isäntänsä kanssa, jonka syvää hiljaisuutta se kunnioittaa, mutta se rakastaa vain “exmäntää”, isännän entistä vaimoa. Isännälle luopuminen Riston uskollisesta seurasta on vaikeaa. Risto sen sijaan on koiramaisen tyyni – se tietää pääsevänsä koirien taivaaseen.
Teatteri 2000 ja Tampereen Työväen Teatteri ovat nyt samaa teatteria
Videosuunnittelu Kari Väänänen ja Esko Puikko, Tuotanto Tampereen Työväen Teatteri ja Rovaniemen Teatterin – Lapin Alueteatteri Kantaesitys oli 13.10.2011 Kemijärven kulttuurikeskuksessa.
Marlow jäljittää Kurtzia tutuilla kaduilla Kantaesitys 21.2.2012 Kellariteatterissa Dekkarimaisesti etenevässä tarinassa Marlow jäljittää suurkaupungin ytimeen kätkeytyvää salaperäistä Kurtzia. Mutta miksi: haastatellakseen, pidättääkseen, tappakseen? Vai aikooko hän liittyä Kurtzin kannattajiin, joita väitetään olevan paljon. Onko Kurtz armeijan johtaja vai yksinäinen mielipuoli, terroristi vai pelastaja − vai onko kaikki pelkkää peliä? Verkossa leviävä Raportti vihjeineen, valvontakameroiden kuvat ja gps-tiedot johdattavat Marlowea kabineteista katuojiin, yhä syvem-
mälle pimeyden sydämeen. Conradin alun perin Afrikkaan sijoittuvan klassikkoromaanin pohjalta on tehty mm. Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt. -elokuva.
Tiina Puumalaisen ohjaus tuo tarinan tapahtumat tutuille kulmille visuaalisesti oivaltavassa toteutuksessa. Roolissa Samuli Muje Perustuu Joseph Conradin romaaniin Pimeyden sydän (Heart of Darkness) Sovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu Timo J. Mäkinen
HEINIS KLUBI
TTT-Klubilla lauantaisin klo 13
Tää on paras päivä ikinä! Lähde koko perheen bändikeikalle Heinis-klubille Letkeää soitantaa, herkullisia tarinoita, ja hulvatonta huumoria sekä mielenkiintoisia tähtivieraita mm. 28.1. Pikku Kakkosen Eila-mummin, näyttelijä Eila Roineen satutuokio. Lato-orkesterissa musisoivat solistina ja kitaransoittajana Herra Pujo (Heikki Salo), banjoa ja sähkistä rämpyttelee Herra Timotei (Janne Louhivuori), rumpuja paukuttelee Voimamies Horsma (Jouko MäkiLohiluoma) ja bassoa pomputtelee Päällikkö Punanata (Mikko Löytty) Lato-orkesterin lauantai-iltapäivässä viihtyy koko perhe, niin mummut kuin kummitkin. Kesto noin 1:30.
kulttuurit kohtaavat mankellin näytelmässä Henning Mankell
VANHA MIES TANSSII
(En gammal man som dansar)
Tampereen ensimmäinen esitys 16.3.2012 Kellariteatterissa
”Jokaisen ihmisen sisällä on ikään kuin salainen saviseinä, jota ei koskaan saa rikkoa. Jos se rikotaan, romahtaa koko talo, koko ihminen palasiksi. Parrut, sydän, savi, munuaiset, toivot ja pelot. Kaikki on nivottu yhteen, kaikki mikä olet sinä.” – Henning Mankell Ikääntyvä eurooppalainen mies menee Afrikkaan lomalle ja tapaa keskellä savannia vanhan miehen. Tämä guinealainen mies odottaa valkoista naista palaavaksi Euroopasta. Hänen vieressään on naisen matkalaukku… Wallander-dekkareista tunnetun kirjailijan Henning Mankellin Vanha mies tanssii on runollinen monologi Afrikan ja Euroopan kohtaamisesta. Se käsittelee universaaleja teemoja: aikaa, rakkautta ja ikääntymistä.
”…Runollisen monologin yleispätevät teemat – aika, rakkaus ja ikääntyminen – tulevat Niemelän ja muusikko N’fanly Camaran tulkinnassa liki katsojaa. Aina me näemme toisessa itsemme. Ihminen on kaikkialla sama. Ikuisuus kulkee hänen rinnallaan.” –
Rooleissa Juhani Niemelä, N’Fanly Camara, Käsikirjoitus Henning Mankell, Ohjaus Kari Paukkunen, Suomennos Liisa Ryömä, Valosuunnittelu Teppo Saarinen, Äänisuunnittelu Antti Mäkelä,
Puvut Marja Uusitalo, Musiikki N’Fanly Camara, Koreografia N’Fanly Camara, Outi Kallinen, Tuotanto KP-Ideat Oy
Sinikka Viirret, Kainuun Sanomat 11.7.2011.
Veljekset Grimm – Eppu Nuotio
Huiman hauska
KOKO PERHEEN MUSIKAALI
”Bremenin soittoniekat on mehevä kuin ydinluu vahtikoiran edessä. Kuivamuonasta ei ole tietoakaan. Vahva eläinkvartetti irrottelee luppakorvistaan ja pulleista lavoistaan animaalista hauskaa koko perheelle.” – Anne Välinoro, Aamulehti
Tonttujen talviseikkailu SALAINEN TEHTÄVÄ
Rooleissa Kristiina Hakovirta, Juha-Matti Koskela, Jari Leppänen, Samuli Muje, Matti PussinenEloranta, Eero Pekkonen, Usva Kärnä, Jukka Saikkonen ja Eeva-Riitta Salo. Käsikirjoitus Eppu Nuotio ja ohjaus Marika Vapaavuori. Kantaesitys oli 30.8.2011. Kesto noin 1:30. Ikäsuositus yli 4 vuotta.
Hihittävän herkullista ja hurmaavan kujeilevaa klovneriaa, mimiikkaa ja sukkelaa komiikkaa. Naurettavan hauska esitys kaikenikäisille!
Tonttujen valiojoukko saa Joulupukilta salaisen tehtävän. Tiina, Timo ja Niilo lähtevät ylitonttu Börjen johdolla Tampereelle selvittämään, kuka on kaupungin kiltein aikuinen. Esitykset ke 28.12. klo 13, to 29.12. klo 13 ja klo 18, pe 6.1. klo 13. Ohjaus Pekka Laasonen ja rooleissa Eeva-Riitta Salo, Veera Degerholm, Usva Kärnä, Jukka Saikkonen ja Jussi Ollila. Arvioitu kesto n. 45 min., ei väliaikaa. Suosittelemme yli 3-vuotiaille.
Ai-jai-jai Ensi-ilta 28.2.2012 Kellariteatterissa
Ohjaus Alexey Vasilchenko Rooleissa Usva Kärnä, Alexey Vasilchenko, Jukka Saikkonen Kesto noin 45 min, ei väliaikaa. Suosittelemme kaikenikäisille.
Yleisösuosikki ohjelmistossa jo viidettä vuotta!
AINO KALLAS – TIINA PUUMALAINEN
Sirkku Peltola
Yksiöön en Äitee ota
Kiehtova balladi tanssi tiensä katsojien sydämiin ”Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen tanssivat sanoin kuvaamattoman koskettavasti.(…) Yleisö äimistyy ihastuksesta. (…) Puumalainen yhdistää tanssin puhenäytelmään ihailtavan rohkeasti.”
Nuori vaimo Aalo on päivisin tunnollinen emäntä, mutta öisin hän tanssii vapaana metsän hengen Daimonin kanssa. Kaksoiselämä vie veronsa ja salaisuus paljastuu. Aalon roolissa Miia Selin, yön Aalona tanssii Sirpa Suutari-Jääskö ja Daimonina Jukka Haapalainen.
– Pertti Julkunen, Uutispäivä Demari
Sudenmorsian on arvostelu- ja yleisömenestys. Varaa liput kevään esityksiin pian!
Sovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen, koreografia Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen sekä Osku Heiskanen.
“Täydellinen esitys ja tulkinta Aino Kallaksen ikivihreästä luomuksesta.”
Kantaesitys 1.10.2011 Vanhalla päänäyttämöllä. Kesto noin 2 tuntia.
”Rohkea ja moderni tulkinta Kallaksen monisyisestä teoksesta.” – Katri Kekäläinen, Hämeen Sanomat
”Huippuammattilaisten luomat tanssit ovat näyttäviä ja tenhoavia. Niitä yhdistää monipuolinen liikekieli.” – Matti Wacklin, Aamulehti
– katsoja
Sirkku Peltolan Suomen hevonen –trilogian toisessa osassa Kotaloiden laaja perhe asuttaa pientä 24 neliön yksiötä Liesuan kunnan keskustassa. Näytelmän kuluessa myös muuta sukua ja tuttavia kertyy betonikaton alle turvaan maailman loputtomilta sateilta. ” Sirkku Peltola on mestari kuvaamaan tavallisten ihmisten arkisten asioiden merkittyyttä. Tässä näytelmässä tuo taito on hiottu kristallinkirkkaaksi.”– Katri Kekäläinen, Savon Sanomat ”... saa katsomon pyyhkimään naurunkyyneliä silmäkulmistaan.” – Anna Sirén, Etelä-Suomen Sanomat
” ... suomalaisen arkipäivän räväkän satiirinen ja pohjimmiltaan lämminhenkinen kuvaus.” – Lauri Meri, Helsingin Sanomat
Rooleissa Tuire Salenius (Aili), Maria Aro (Äite), Aimo Räsänen (Kai), Miia Selin (Jaana), Pentti Helin (Äiten ystävä) Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola. Kantaesitys 12.3.2008. Kesto noin 2:30.
Teatteriravintola Tilda palvelee Suuren näyttämön ja Vanhan päänäyttämön lämpiöissä
Kiitetty, koskettava Uusi musikaali CANTH – PELTOLA – HEHKUMO ttt-teatteri.fi/ravintola teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi, 044 7201 235
Uutta brittidraamaa unelmatyöryhmällä Simon Vinnicombe “Simon Vinnicombe on kirjoittanut räväkän, vaikkakin intiimin tarinan. (…) Tunnelma on latautunut ja intensiivinen ja katsojalle jää pohdittavaa jälkeenkinpäin.” – Eila Saukkonen, Valkeakosken Sanomat
Mika Waltari
GABRIEL, TULE TAKAISIN! Mika Waltarin rakastettu klassikko hurmaa ”Tiina Puumalaisen ohjauksessa isketään katsojalle silmää lähes kirjaimellisesti. Tuloksena on railakas esitys, joka päästää näyttelijät irrottelemaan ja leikittelemään yleisön kanssa. Lavea, fyysinen näytteleminen ja teatterillisuuden korostaminen takaavat, että naurut seuraavat toistaan tiheässä tahdissa.” – Jussi Suvanto, Aamulehti
Rooleissa Soili Markkanen, Jaana Oravisto, Emmi Kaislakari, Pentti Helin Käsikirjoitus Mika Waltari Ohjaus Tiina Puumalainen Ensi-ilta oli 31.8.2011 Kellariteatterissa. Kesto noin 2:10.
”Irene Ahon ohjaus nostaa pintaan vahvoja tunteita. Ja hyvä niin, teatterin on tarkoitus koskettaa, ja Ota syliin kouraisee oikein kunnolla.” – Päivi Kuokkanen, Ylöjärven Uutiset
Käsikirjoitus Simon Vinnicombe Ohjaus Irene Aho Pohjoismainen kantaesitys oli 8.10.2011. Kesto noin 2:40.
Jokainen kaipaa syliä, mutta millaista? Perhe etsii lohtua pojan menettämisen jälkeen. Jokainen kaipaa syliä, mutta millaista? Vahvan ja ajatuksia herättävän draaman rooleissa loistavat TTT:ssä vierailevat Tiina Weckström ja Lauri Tilkanen sekä Auvo Vihro ja Suvi-Sini Peltola.
Anna Liisan visualistit lavastaja Hannu Lindholm, pukusuunnittelija Marjaana Mutanen ja valosuunittelija Timo Alhanen palkittiin joulukuussa työstään Pirkanmaan taidetoimikunnan Vuoden taidepalkinnolla.
Hehkumon Anna Liisa -soundtrack saatavana Lippumyymälästä!
Anna Liisa on 110-vuotisjuhlavuottaan 2011 viettävän TTT:n juhlanäytelmä. Sirkku Peltola on sovittanut ja ohjannut Minna Canthin klassikkotekstin vaikuttavaksi kokonaisteokseksi, jossa musiikki, visuaalisuus, näyttelijäntyö ja tanssi toimivat yhdessä ennenäkemättömän hienolla tavalla. Musiikista vastaavat Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo, tanssit on tehnyt Tanssiteatteri Tsuumi koreografina Timo Saari. Rooleissa ovat TTT:n nuoret näyttelijät, mm. Suvi-Sini Peltola (Anna Liisa), Petra Ahola (Pirkko), Toni Harjajärvi (Johannes), Jari Ahola (Mikko), Petra Karjalainen (Äiti) ja Jyrki Mänttäri (Isä).
tulkinta
Minna Canthin klassikosta
“Valtavan tunnekuohun järjestitte, mokomat. Aivan loistava esitys. Olitte hyvin uskottavia. Kaikki.” – katsoja ” Vaikuttava esitys, joka jätti ensi-iltakatsojiin jälkiään.” – Tero Hautamäki, Ilkka
”Näyttämökuva elää, hengittää ja lumoaa… vertaansa vailla olevan karu ja siksi myös tehokas teos.” – Lauri Meri, Helsingin Sanomat
“komea jatkumo suomalaiseen, omista juurista ponnistavaan musikaaliperinteeseen.” – Jussi Kareinen, Keski-Pohjanmaa
”Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä valtavaa elämystä jonka koin. Kaikki oli kohdallaan.” – katsoja Kantaesitys oli 2.9.2011 Suurella näyttämöllä. Kesto noin 2:35.
(Cradle Me)
Parasta ennen
(Bäst före)
Ilmari Saarelainen hurmaa ikääntymistä ihmettelevänä miehenä
superhauskassa komediassa.
Käsikirjoitus Krister Classon Rickard Fuchsin kirjan “Du ser int så gammal ut” –pohjalta. Suomennos André Wickström, ohjaus, lavastus ja puvustus Riku Suokas. Suomen kantaesitys oli 7.10.2010. Kesto noin 2 tuntia. Suosittelemme jo elämää nähneille.
Posketon uutuusfarssi Alivuokralaisen ja Kummeleiden tekijöiltä Hautausurakoitsija Theodor Antti on mahdottoman tehtävän edessä. Käsiin on jäänyt varastollinen epäkurantteja arkkuja, joista pitäisi nyt pian päästä eroon. Miten niiden myyminen valtiolle oikein onnistuu, kun Viinapiru asettelee ansojaan ja pääministeri BB-Maki ja oppositiojohtaja Sika-Harri käyvät sanasotaa kuin tosi-TV:ssä konsanaan? Käsikirjoitus on Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen, joiden liukkaasta kynästä on syntynyt menestysteos toisensa jälkeen. Ohjaus on Heikki Vihisen, apulaisohjaus ja lavastus Timo Kahilaisen ja pukusuunnittelu Jaana Aron. Kantaesitys oli 6.10.2011. Kesto noin 2:15. Suosittelemme yli 13-vuotiaille.
VIERAILU: Suosittu operettivierailu jälleen maalikuussa Suurella näyttämöllä!
Mustalais ruhtinatar
Esitykset 1.-3.3.2012 Emmerich Kálmánin rakastettu operettiklassikko eturivin solistien tulkitsemana. Solisteina mm. Pentti Hietanen ja Marjatta Airas. Ohjaus Jussi Tapola (Suomen Kansallisooppera), Kapellimestari Jari Hiekkapelto, Tuotanto Operettiteatteri Bravo! Kolminäytöksinen operetti. Kesto noin 2:45, sisältää yhden väliajan
Kasaribileet keväällä la 28.4. klo 19 ja la 19.5. klo 19
Suurella näyttämöllä. Liput 65 e, sisältää musikaalin, iltapalaa ja suositut Kasaribileet
Alabama House Bandin kanssa.
Saa pukeutua kasariin!
Rooleissa vierailevat Esko Roine • Theodor Antti, Tom Lindholm • Viinapiru, Heikki Hela • BB-Maki ja Heikki Silvennoinen • Sika-Harri, Timo Kahilainen sekä Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Mika Honkanen ja Kaisa Mattila.
Suomen katsotuimman kotimaisen musikaali-
Eppu Normaalin, Popedan ja Juicen musiikkiin perustuva
ilmiömäinen
MEGAMENESTYS musikaali
Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan kirjoittama ja Suokkaan ohjaama musikaali on TTT:n kautta aikojen menestynein musikaali. Sen ympärille on kasvanut teatterissa harvinainen fani-ilmiö. Tamperelainen Sari Forström on nähnyt musikaalin tammikuussa sata kertaa, ja myös muita musikaalin useita kymmeniä kertoja nähneitä katsojia löytyy.
Musikaalin rooleissa nähdään Sami Hintsanen, Petra Karjalainen/Emmi Kaislakari, Jari Ahola, Mikko Nousiainen/Puntti Valtonen, Petra Ahola/Eriikka Väliahde, Pentti Helin, Mika Honkanen, Ilkka A. Jokinen, Jari Leppänen, Antti Seppä, Kristiina Hakovirta/Minna Hokkanen, Panu Mikkola. Mukana myös tanssijoita ja kuoro sekä loistava Alabama House Band. Vuonna 85 Remix GTP:n ensimmäinen esitys oli 15.9.2011, Vuonna 85 Remixin 11.9.2009 ja Vuonna 85:n 7.9.2006. Kesto noin 2:50. Suosittelemme yli 10-vuotiaille.
Visuaalisesti trimmattu, tuttu tarina on saanut uusia käänteitä ja säveliä.
kantaesi
Luova Tauko mahdollistaa pysähtymisen arjen keskelle, taiteen ja luovuuden rajattomien mahdollisuuksien äärelle. Nauti Luovasta Tauosta ja anna teatterin pysäyttää. Yhdessä hyvä tulee.
Toimittaja Helle Vaikolo on mehevän skuupin äärellä.
Viinapirulla on muutama ehdotus aperitiiviksi. Tai no, eiköhän skipata ne ateriat kokonaan.
tyksen on nähnyt jo huikeat liki 250
Theodor Antti lämmittää virkamies Anderssonia arkkukauppoille.
000 katsojaa. MAKUNAUTINTO
ITALIASSA ILMAN LENTOJA Ristorante Como Hämeenkatu 7, 2. krs. Avoinna: ma-ti 11–22, ke-to 11–23, pe 11–24, la 12–24, su 14–21 Pöytävaraukset: 010 423 3200 tai myynti@ravintola.fi
Akun Tehtaan tuottamalla Karaoke-levyllä parhaat Vuonna 85 hitit! Myynnissä Lippumyymälässä.
a o l u t e Terv viihtymään! For Your Ears Only Sami Hintsanen & Capri James Bond –elokuvien tunnelmissa 007-biisit soivat ison 9-miehisen bändin säestämänä! pe 20.1., la 21.1., ma 30.4. ja pe 4.5. Late Nite klo 22.30. Liput 15 e.
Isä! Suomen ensi-ilta 18.1.2012 Bjarni Haukur Thorssonin kirjottama humoristinen tutkielma isyydestä Tommi Erosen esittämänä. Tämän yhden miehen esityksen suomentaa ja ohjaa stand upkoomikkonakin tunnettu Ilari Johansson. Komedia käsittelee kaikkea mitä lapsiperheen elämään liittyy: raskaus, syntymä, ensiaskeleet, lapsen kasvatus ja parisuhteen hoito. Isä! antaa vastauksen siihenkin, milloin olet valmis hankkimaan lapsia: Se on silloin kun ” heräät yhtenä päivänä ajatukseen – Hei, en halua nukkua enkä harrastaa seksiä enää ikinä.” Yli 10 prosenttia islantilaisista on jo nähnyt Isän. Pyritään me suomalaiset samaan! Muutkin ovat yrittäneet: Isää on esitetty yli 12 maassa 10 eri kielellä.
Laulujen tekijät Suomen nimekkäimmät laulujen tekijät akustisesti pe 2.3. Samae Koskinen la 10.3. Mirel Wagner la 24.3. Timo Rautiainen Duo (Valtteri Tynkkynen) la 14.4. Jussi Hakulinen Duo pe 20.4. Heikki Hela ja Kaisa Mattila la 21.4. Knipi (Egotrippi) & Matti Johannes Koivu pe 27.4. Kauko Röyhkä la 12.5. Jarkko Martikainen Late Nite klo 22.30. Liput 8 e.
Operetti-iltapäivät Eyrope, Russia, Tukholma, Kalevala, Kosmopolitan, Työmatka, Geimola ja nyt Niskavuoren Aarnet Go Kotiin!
Niskavuoren
Ensi-ilta 27.1.2012 Niskavuoren Aarnet eli Pate Mustajärvi, Ilpo Hakala ja Jukka Leisti tekevät kauan kaipaamansa kotiinpaluun. Tämä ei ole mikään menneen kertausharjoitus vaan elämän kartoitus, koska rock on rajaton nielu. Ja voi, missäs muualla kuin Hämeessä kostuu jokaisen Aarne-veljen silmä, nenä ja sielu. Mukana Aarneilla on luottobändi Punanen Riski eli Aku Syrjä, Roope Hurmalainen ja Ari ”Kankku” Kankaanpää. Esityksessä on läsnä lämmintä mieltä, liikuntaa sekä toki myös musiikkia. Emme vastaa mielipahasta. Hurstipaidassa jo vuodesta 1991!
Go Kotiin
Kauneimmat operettiaariat ja duetot nimekkäiden solistien esittämänä. Luvassa muun muuassa Emmerich Kálmánin ja Franz Leharin ihastuttavia sävelmiä. 7.1. Laura Pyrrö & Raimo Laukka 21.1. Laura Pyrrö & Raimo Laukka 17.3. Jyrki Anttila & Emilia Vesalainen 21.4. Mari Palo & Tero Harjunniemi 19.5. Laura Pyrrö & Raimo Laukka Pianosäestys Anu Kosonen ja Maija Anttila (17.3.) Operetti-iltapäivät klo 13. Operettiliput 24 e, operettilippu & kuohuviini 27 e.
Aarnet
a Tuloss ssa kuu maalis
Käsikirjoitus Aarne, Aarne ja Aarne Niskavuori, puvut Katri Innanmaa, äänet Affe Käkilehto ja valot Jani Havunen.
!
Esityksiä on tiiviisti vain 25.2. asti. Ennakkomyynti käy jo kiivaana, joten varaa omat lippusi pian! Arvioitu kesto noin 1:40
Ilkka Heiskasen Leninki
Markku Toikka ja Antero Prihan orkesteri: Lauluja
Dorkalan portilta
Musiikkikomedia
Kilon paloina
Suurelle näyttämölle Vanhalle päänäyttämölle Kellariteatterille
Buffet&Esitys
TTT-Klubille Lipunmyynti
Nauti perjantaisin ja lauantaisin ennen esitystä buffet-pöydän antimista Buffet á 24 e + esityksen hinta. Varaukset ja tiedustelut (03) 2178 222.
Late Niteen saman päivän teatterilipulla ilmainen sisäänpääsy, jos tilaa on. Late Nite on K18. Viime hetken liput eivät ole voimassa Late Nitessa.
e t i n e lat
t
lubi musiikkik n u p o l n o Viik lkaen. klo 22.30 a
Tulipalo-Klubi pe 27.1., pe 9.3. ja pe 13.4. Late Nite klo 22.30. Liput 15 e.
Eeva Kontu Vintage la 14.1. Late Nite klo 22.30. Liput 8 e.
Luolamies Riku Suokkaan Luolamies on yleisösuosikki jo vuodesta 2007! Kesto n. 2:15. K15.
AiA Nina Tapio, Hanna-Riikka Siitonen, Merzi Rajala, Eepi Ursin, Kaisa Saarikorpi, Riikka Timonen la 31.3. Late Nite klo 22.30. Liput 15 e.
The Lady Is a Tramp
5 vuoden rakkaus “…todellista musiikkiteatteria. 5 vuoden rakkaus näyttää, kuinka sana ja sävel voivat parhaimmillaan tukea toisiaan.” - Jussi Suvanto, Aamulehti Rooleissa Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Suomen kantaesitys oli 5.10.2011. Kesto n. 2 h.
Irina Björklund ke 1.2. klo 19.30 ja pe 3.2. klo 19.30 Liput 25/23/20
!
- ilta Sinatran tunnelmissa Nicke Lignell esittää ainutlaatuisessa ja intiimissä konsertissa Sinatra klassikoita. Säestäjinä Raakel Lignell (viulu), Tessa Virta (piano) ja Olli Peuhu (kontrabasso) pe 30.3. klo 22.30. Liput 15. Niskavuoren Aarnet Go Kotiin klo 23 esitykset eivät ole Late Nite -esityksiä.
Bremenin soittoniekat päiväkoti- ja koululaisryhmille Arkiaamunäytökset 12 e/oppilas, 1 valvova opettaja ilmaiseksi ja lisävalvojan liput 5 euroa. Ryhmäalennukset eivät koske lauantainäytäntöjä, ensi-iltoja eikä vierailuesityksiä. Kirjelaskuna lähetettävistä lipuista Lippupiste perii posti- ja käsittelykuluja 8 €, yrityksiltä 12 €. Varaukset ryhmämyynnistä, puh. (03) 2178 333 tai myynti@ttt-teatteri.fi. Avoinna ma-pe klo 9-16. LIPPUJEN LUNASTAMINEN Yksittäislippujen lunastaminen tai vahvistaminen tulee tehdä viimeistään 2 viikkoa ennen esitystä. Ryhmävaraukset tulee vahvistaa viimeistään 4 viikkoa ennen esitystä.Teatteri ei osta takaisin jo lunastettuja lippuja. Näytäntö perutaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa (force majeure). Tällöin teatteri palauttaa lunastettujen lippujen hinnan. Väliaikatarjoilu ja tilausruokailu Vanha päänäyttämö ja Suuri näyttämö Teatteriravintola Tilda Varaukset ja tiedustelut (03) 217 8444, ma-pe klo 9 – 16, teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi Kellariteatteri Ravintola Natalie Varaukset ja tiedustelut (03) 223 2040, ravintola@ natalie.fi
Satamakatu
Lippujen hinnat Suuri näyttämö Anna Liisa, musikaali 39 37 Maailmanlopun hautaustoimisto 35 30 Mustalaisruhtinatar 39 37 (vierailu) Vuonna 85 Remix GTP, musikaali 37 35 - Kasaribileet 65 65 Syksy 2012 Liz, musikaali 44 42 Vanha päänäyttämö Bremenin soittoniekat, koko perheen musikaali 18 18 Hannah ja rakkaus 25 23 Parasta ennen 25 23 Sudenmorsian 26 24 Viettelyksen vaunu 25 23 Villisorsa 25 23 Kellariteatteri Ai-Jai-Jai 8 8 Gabriel, tule takaisin! 24 22 Koira tahtoo taivaalle 24 22 Ota syliin 24 22 Pimeyden sydämessä 24 22 Vanha mies tanssii 24 22 (vierailu) Yksiöön en Äitee ota 24 22 TTT-Klubi 5 vuoden rakkaus, musikaali 26 24 Irina Björklund 25 23 Isä! 25 23 Heinis klubi 15 15 Kalevala 25 23 Kilon paloina 20 18 Lauluja Dorkalan portilta 15 15 Leninki 25 23 Luolamies 25 23 Niskavuoren Aarnet Go Kotiin 29 27 Olipa kerran elämä 19 19 Operetti-iltapäivä 24 24 - Operettilippu & kuohuviini 27 27 Late Nite Ai-A 15 15 Eeva Kontu Vintage 8 8 Laulujen tekijät 8 8 For Your Ears Only 15 15 The Lady Is a Tramp 15 15 Tulipalo-Klubi 15 15 Late Nite on K18.
34 33 34
22 65 39
18 20 20 21 20 15 8 19 19 19 15 19
ttt-teatteri.fi
Tykkää
Katso trailereita
Yhteistyökumppanit
TTT-Klubi Buffet-ruokailu perjantaisin ja lauantaisin Varaukset ja tiedustelut (03) 2178 222, ma-la klo 10-19 Myynnissä myös tapas-menu. Avoinna pe-la klo 02 asti. Muina päivinä esitysten mukaan. Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
21 20 20 15 20 15 15 20 20
Kaikissa ravintoloissamme on A-oikeudet. Naulakkomaksu 1,50 €. TTT-Klubilla saman päivän teatterilipulla ei naulakkomaksua. Auloissa on myös maksuttomia naulakoita. Pukuvuokraus 044 7201 277, pukuvuokraus@tttteatteri.fi Teatterikierrokset (03) 2178 111, minna.viklund@ ttt-teatteri.fi
24 19 24 27
TEATTERIPAKETTI
VIP
15 8 8 15 15 15
VIP-asiakkaan teatteripaketti, sisältää kaiken erinomaiseen teatteri-iltaan: liput parhailla paikoilla tarjoilut käsiohjelmat Hinnat alkaen 55€, vaihtelevat näytelmittäin. Kysy lisää, me kerromme! Puh. (03) 2178 222
Lataa TTT puhelimeesi
Android
Syvenny
@
Seuraa
Ennakkovaraukset myös www.ttt-teatteri.fi.
20
Alennukset eivät koske lauantai-iltaesityksiä, ensiiltoja eikä vierailuesityksiä. Huom! Syksyllä 2012 alennukset muuttuvat kaikissa esityksissä: alennukset voimassa ainoastaan mato esityksissä sekä perjantain päiväesityksissä. Perjantai-ilta, lauantai- sekä sunnuntaiesityksissä vain perushinnat. Lastenlipun ikäraja on 15 vuotta. TEATTERISARJALIPPU Sarjalippu sisältää 4 teatterilippua, jotka ovat voimassa Kellariteatterin ja Vanhan päänäyttämön esityksiin. Hinta on 90 €. Sarjalippu on voimassa kalenterivuoden ajan myyntipäivästä lukien. Ei sisällä ensi-iltoja eikä vierailuesityksiä. VIIME HETKEN LIPPU voimassa keväällä 2012 tammikuussa ja toukokuussa. Liput saman päivän esitykseen aikaisintaan tuntia ennen esitystä puoleen hintaan peruslipun hinnasta. Ei ennakkovarauksia. TTT-KLUBI AFTERPARTY Saman päivän teatterilipulla ilmainen sisäänpääsy Late Nite –klubeille. Tilaa uutiskirje
Lippumyymälä ma–la klo 12–19 Hämeenpuisto 32 (PL 139) 33201 Tampere (03) 217 8222 puhelinmyynti ma-la klo 10-19 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi
RYHMÄHINNAT Vähintään 30 hengen ryhmälle - 2 € peruslipun hinnasta Vähintään 90 hengen ryhmälle - 4 € peruslipun hinnasta Ryhmäalennukset opiskelijaryhmille Vähintään 30 hengen ryhmille - 2 € opiskelijalipun hinnasta.
Muutokset mahdollisia.
Kalevala - kaikki mitä olet halunnut tietää kansalliseepoksesta mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä. Herrat Roine, Lindholm ja Kivinen kansanperinteen kimpussa! Ensi-ilta oli 30.11.2011. Kesto n. 2 h.
Hämeenpuisto
Mika Eirtovaaran huikea stand up spektaakkeli! Kesto n. 1:45. K15.
Papinkatu
Olipa kerran elämä
TTT-Klubi avoinna pe-la klo 02. Ovet avataan tuntia ennen esitystä. (1.1.2012 alkaen) A-oikeudet. Lämmitetty terassi. Tapas-menu. Kuohuva tarjous ennen esitystä – kysy tiskiltä! Hallituskatu 19, puh. (03) 2178 222, ma-la klo 10-19.
Ryhmämyynti (03) 217 8333 ma–pe klo 9–16 myynti@tttteatteri.fi
Hallituskatu
iPhone
4/2011 Tulossa syksyllä 2012
Elizabeth Taylor oli yksi Hollywoodin suurimmista tähdistä, glamouria uhkuva ikoni ja Oscarpalkittu näyttelijä. TTT tuo syksyllä 2012 Suurelle näyttämölle musikaalin unohtumattoman filmitähden intohimoisesta elämästä! Nimiroolissa loistavat upeat Sinikka Sokka ja Maria Lund.
Musikaali seuraa Lizin kiehtovaa, tarunhohtoista elämää Hollywoodin kultaajasta aina tälle vuosituhannelle asti.
Sinikka Sokan ja Maria Lundin mielissä Elizabeth Taylor on voimakastahtoinen ja impulsiivinen, mutta hänen hahmonsa herättää heissä mielikuvia enemmänkin. – Elizabeth Taylorissa oli rentoutta. Kerrotaan, että hän tuli kuvauksissa yhtä lailla juttuun kaikkien kanssa, aina ohjaajista siivoojiin, sanoo Lund. – Hänellä oli lapsenomainen ja vahva kyky heittäytyä. Hän oli taitava näyttelijä, kuvailee puolestaan Sokka. Lizin rooli on näyttelijöille iso haasYhteistyössä:
ttt-teatteri.fi
te. Maria Lund pyrkii tarttumaan siihen kuten mihin tahansa muuhunkin työtehtävään. Sinikka Sokka kokee olevansa uusien, positiivisten jännitteiden edessä. – En ole koskaan aiemmin tehnyt näyttämöllä samaa henkilöhahmoa toisen ihmisen kanssa, paitsi tietenkin varsinaisia kaksoismiehityksiä lukuun ottamatta, hän kertoo. Saman henkilöhahmon esittäminen edellyttää kaksikolta yhteistyötä ja yhteisiä keskusteluja. – Yhteinen Liz syntyy harjoitusten myötä. Meidän on tietenkin juteltava paljon, mutta minä luotan vahvasti myös intuition voimaan, Sokka sanoo.
– Eli Sinikka tekee ja Maria seuraa, pamauttaa Lund ja nauraa iloisesti päälle. – Työtä tehdään koko ammattitaitoisen työryhmän voimin, muistuttaa Sokka. Sekä Maria Lund että Sinikka Sokka valmistautuvat rooliinsa muun muassa katsomalla elokuvia ja syventymällä kirjallisuuteen. – Kiitos nykytekniikan, on mahdollisuus katsoa netistä haastattelupätkiä, joista näkee millainen Elizabeth Taylor oli elokuvien ulkopuolella. Lizin kohdalla myös kampaus ja maski auttavat paljonkin roolin rakentamisessa. Oikea illuusio syntyy niidenkin avulla, kertoo Lund. – Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ole tehdä näköispatsasta tai imitaatiota. On tuotava oma itsensä peliin. Kyseessä on monelle tutun hahmon elämä, joka on osa kollektiivista muistia. Liz teettää töitä,
Sokka sanoo. Näyttelijät odottavat huhtikuussa alkavia harjoituksia innolla. – Olen ollut nyt jonkin aikaa äitiystelakalla, joten on tosi kivaa päästä taas vaihteeksi myös töihin, Maria naurahtaa. Hän toivoo yleisön löytävän esityksen. – Ei niinkään meidän, mutta tarinan takia. Elizabeth Taylorilla oli niin vaiherikas ja mielenkiintoinen elämä. Sinikka Sokka toivoo, että edessä on hauska ja nautinnollinen harjoituskausi. Musikaalissa on mukana paljon uusia ihmisiä, mutta myös Sokalle entuudestaan tuttuja yhteistyökumppaneita, kuten musikaalin ohjaaja Tiina Brännare ja monet tanssiryhmästä. – Olen kollegoilta kuullut vain hyvää työskentelystä TTT:llä. Kiva on tulla, päättää Sokka.
Se on täynnä filmitaivaan säihkettä, sykähdyttäviä pukuja, loisteliaita tanssinumeroita sekä tuttuja hittejä vuosikymmenien varrelta. Käsikirjoituksesta vastaavat naiset useiden menestysmusikaalien takaa, Tiina Brännare ja Eppu Nuotio eli Brännare-Nuotio Productions. Brännare myös ohjaa musikaalin ja rakentaa upeat koreografiat yhdessä Reija Wäreen kanssa. Puvut suunnittelee Matti Seppänen, musiikin sovittaa ja myös uusia biisejä säveltää Esa Nieminen. Hän ja Eeva Kontu vuorottelevat musikaalin kapellimestareina. Näyttävän elokuvamaailman aina kuvauksista kulissien taakse loihtii lavastaja Minna Välimäki. Elizabeth Taylor suostuu tapaamaan häntä sinnikkäästi pommittaneen nuoren tuottajan. Mies tuo tullessaan elokuvakäsikirjoituksen ja avaa samalla oven muistojen marssia sisään. Ajatus vielä yhden elokuvan, vielä yhden pääroolin tekemisestä saa ikääntyneen Lizin muistamaan senkin, minkä hän haluaisi mieluummin unohtaa: elokuvanteon, raastavan rakkauselämän, suuret voitot, elämänhalun vievät murheet ja menetykset. Hän näkee itsensä, avioliittonsa ja eronsa sekä hullun, elämää suuremman rakkautensa Richard Burtoniin. Musikaali seuraa nykyajassa ikääntyneen Lizin taistelua hänelle tarjotun roolin kanssa ja tuo nuoren Lizin kautta näyttämölle menneet vuosikymmenet, unohtumattomat elokuvat, Hollywoodin glamourin ja Elizabeth Taylorin satuakin ihmeellisemmän elämän. Kahdeksan kertaa avioitunut Elizabeth Taylor täyttäisi ensi vuonna 80 vuotta. Musikaali Liz on kunnianosoitus maailman kauneimmaksi naiseksi sanotulle safiirisilmälle.
Käsikirjoitus Eppu Nuotio ja Tiina Brännare, Ohjaus Tiina Brännare, Koreografia Tiina Brännare / Reija Wäre, Lavastus Minna Välimäki, Pukusuunnittelu Matti Seppänen, Musiikin sovitus Esa Nieminen, Kapellimestari Eeva Kontu / Esa Nieminen, Laulut harjoittaa Eeva Kontu /Jari Leppänen, Rooleissa Maria Lund (nuori Liz), Sinikka Sokka (vanhempi Liz), Toni Harjajärvi, Emmi Kaislakari, Mika Honkanen, Vesa Kietäväinen, Juha-Matti Koskela, Matti Pussinen-Eloranta, Jari Ahola, Kristiina Hakovirta, Jari Leppänen sekä 12-henkinen tanssiryhmä ja live-orkesteri.