KEVĂ„T 2015
rina jatkuu ta n se o v e h n e m suo – trilogian 4. osa
Sirkku Peltolan
KOTIMAINEN KEVÄT Arvoisa katsojamme! Syksymme 2014 ohjelmiston näytelmät jatkavat keväällä 2015, mutta koska tarjonta oli syksyllä pääosin ulkomainen, ovat uudet vuoden 2015 ensi-illat täydellisen kotimaisia. Sirkku Peltolan upouusi komedia HEVOSTEN KEINU räväyttää jo vanhastaan tutun Kotalan perheen Euroopan kartalle ja sen nykytodellisuuteen. Sirkku Peltolan ohjauksessa näyttämöllä nähdään myös ennen Tampereen Työväen Teatterissa kokematonta liikettä, jonka takaa tässä näytelmässä yhteistyömme Sorin Sirkuksen kanssa. Suomen hevonen –trilogiana tunnettu sarja alkoi kymmenen vuotta sitten. Kotaloiden ydinperhe ja tekijät jatkavat tarinaa tässä uudessa neljännessä osassa. Tällainen jatkumo on ainutlaatuista niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin teatterikentässä. Eino Salmelaisen näyttämölle valmistuu terävän ja riemukkaan kirjailijamme Orvokki Aution perhetodellisuus VALOKUVAVARKAAT taatusti tuoreena Tiina Puumalaisen tulkintana. Taaskin edessämme on jotakin meillä ennen näkemätöntä! Kellariteatterissa Kari Heiskasen uusin näytelmä SORMET HUNAJAPURKISSA käsittelee reippaasti ja hauskasti nykyihmisen kaikkivoipaisuutta ja rajoja, joita näyttämölle revittelee ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen. Tarjolla on siis kolme komeaa kotimaista. Tervetuloa suomalaisen laatudraaman pariin!
Maarit Pyökäri teatterinjohtaja
2
Sirkku Peltola HEVOSTEN KEINU Kantaesitys 22.1.2015 Suuri näyttämö
Orvokki Autio VALOKUVAVARKAAT Ensi-ilta 21.1.2015 Eino Salmelaisen näyttämö
3
Kari Heiskanen SORMET HUNAJAPURKISSA Ensi-ilta 16.1.2015 Kellariteatteri
Suomen hevonen
Pentti Helin, Maria Aro, Aimo R채s채nen, Tuire Salenius
4
a s o s ä j l e n n ia g o -tril
Sirkku Peltolan
.2015 kantae sitys 22.1 möllä suurella näyttä
Tätä ei kukaan osannut odottaa: Kotalat palaavat näyttämölle uudessa komediassa! Ydinperhe on pysynyt kasassa jo 10 vuotta samalla näyttelijäporukalla, samassa teatterissa ja samojen tekijöiden käsissä. – Mielikuvitus on köyhän viimeinen leipäjono. Tähän ajatukseen ajautuneena oli jälleen pakottava tarve herättää Äite henkiin, antaa Jaanan yksinpuolin tekemälle tyttärelle Tiikerille ääni, Ailille eväät ja tankata Lada 1200 tien päälle, kertoo Suomen hevonen –trilogiaksi nimetyn sarjan kirjoittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola. – Syvällä Euroopan sydämessä kiertää hurja joukko itseään kerjäten elättäen ja ajokkiaan säästelemättä. Hamed on ratissa ja pelkääjän penkkiä kuluttaa Kai Kotala: ”Tää on kuule kaiffari semmosta legendaa nyt että vormulan historia on yks toissakesäsen naaraspörrin ilmavirta ulkohuussin seinustalla tämmöseen verrattuna. Tässä avarretaan maailmankuvaa pitkin Romanian pustaa semmosella höökillä, että Boltin Usaininkin meno näyttä tahmeelta kun kärpäsen kipitys sahtilasissa. Nyt ei kuule veijari himmailtu. Vauhtipallo pani ykköstä pyttyyn ja käskyy päälle. Tässon meitin taukopaikka. Leiri pystyyn ja huttua napaan!”
Tammikuussa avattava näyttely kertoo trilogian tarinan Ensimmäinen osa Suomen hevonen sai ensi-iltansa TTT:ssä 2005, Yksiöön en Äitee ota 2007 ja Lämminveriset 2011. Kotalat ovat kotimaan menestyksen lisäksi käyneet valloittamassa yleisönsä jo rapakon takana Washingtonissa asti. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Tampereen Yliopiston Viestinnän, draaman ja median yksikön kanssa.
Rooleissa Maria Aro (Äite) | Tuire Salenius (Aili) | Miia Selin (Jaana) | Emmi Kaislakari (Tiikeri) | Aimo Räsänen (Kai) | Pentti Helin (Hamed) | Janne Kallioniemi (Tiina, Valeri) | Ilkka Koivula (Valdo Bono) | Severi Saarinen (Arto Kana) | Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola | Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm | Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen | Valosuunnittelu Eero Auvinen | Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa | Yhteistyössä Sorin Sirkus | Liput 34/32/29 €
5
”Tänä syksynä valo loistaa kirkkaimmin TTT:n Suurella näyttämöllä”
”Koko musikaali puhaltaa yhteen tuliseen hiileen”
”Nuoret musika
– Aamulehti, A.V.
– Aamulehti, A.A-K.
– Helsingin Sanoma
6
SUURI NÄYTTÄMÖ
Yleisö- ja arvostelumenestys Evita valloittaa Maailmalla miljoonia katsojia niin teatterissa kuin elokuvana hurmannut Evita on menestys Tampereellakin. Musikaalin työryhmä on ohjaaja Tiina Puumalaisen johdolla onnistunut täyttämään odotukset ja jopa ylittämään ne moninkertaisesti. Tämä on pakko nähdä! Rooleissa Laura Alajääski/Maija Rissanen (Evita) | Jari Ahola/Juha-Matti Koskela (Che) | Mika Honkanen/Ilkka Koivula (Juan Peron) | Emmi Kaislakari (Rakastajatar) | Vesa Kietäväinen/Lari Halme (Magaldi). Lavalla myös kuoro, tanssiryhmä ja lapsiavustajia, live-orkesteri C-Stone All Stars | Musiikki Andrew Lloyd Webber | Laulujen sanat Tim Rice | Suomennoksen sovitus Pekka Siistonen ja Tiina Puumalainen | Ohjaus Tiina Puumalainen | Musiikin johto ja sovitus Pekka Siistonen | Suomennos Mikko Koivusalo | Koreografia Osku Heiskanen | Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen | Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen | Valosuunnittelu Timo Alhanen | Äänisuunnittelu Kalle Nytorp | Kaksoisensi-ilta oli 3.9. ja 4.9.2014 | Kesto noin 2:25 (sisältää väliajan) | Liput 44/42/39 €
aalitähdet ovat mykistävän taitavia”
”Musikaalien must see”
at, L.M.
– katsoja
7
CARIN MANNHEIMER
Tähtinäyttelijöiden komedia saa isot aplodit Komedian ikäihmiset ovat ihanan epäsovinnaisia. Vielä sitä saa, tässäkin iässä, räväyttää! Vielä ehtii on raikas, railakas ja sydämellinen uusi komedia ystävättäristä, jotka ottavat kaiken irti elämästä. Ikää on jo 80, mutta paljon pitäisi vielä ehtiä; asua kollektiivissa, rakastua ja aloittaa uusi elämä. Kun ystävättärien korttipöytään istahtaa iäkäs herrasmies, peli ja elämä saavat aivan uusia kierroksia. Pakkaa sekottaa vielä Marianne, joka päättää palkata kotiapulaisen, monitoimi-Staffanin. Monen elämä muuttuu.
Jarno Hiilloskorpi Rooleissa Eila Roine | Maria Aro | Liisa Roine | Jarno Hiilloskorpi | Matti Pussinen-Eloranta | Kristiina Hakovirta | Käsikirjoitus Carin Mannheimer | Suomennos Liisa Urpelainen | Ohjaus Tommi Auvinen | Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm | Pukusuunnittelu Tellervo Helminen | Valosuunnittelu Sami Rautaneva | Äänisuunnittelu Affe Käkilehto | Ensi-ilta oli 11.9.2014 Suurella näyttämöllä | Kesto noin 2:30 (sisältää väliajan) | Liput 36/34/32 €
8
”Sellasta verbaalista ilotulitusta koko 2,5 tuntia, että nuorempia katsojia heikottaa! Voin suositella erittäin lämpimästi” – Katri Leikola, Paljon Melua Teatterista -blogissa
”Harvoin vanhenemisesta puhutaan yhtä suoraan ja hauskasti” –Tuulia Rautio, Menomini
(I sista minuten)
”Kyllä oli mahtava esitys Vielä ehtii. Kiitos, kiitos!” – katsoja “Hierontaa sielulle ja nauruterapiaa keholle” – Anne Välinoro, Aamulehti
Eila Roine
Liisa Roine
Maria Aro 9
SUURI NÄYTTÄMÖ
Uusi kotimainen n채ytelm채 koskettaa, riemastuttaa ja havahduttaa.
Samuli Muje Jari Ahola 10
SUURI NÄYTTÄMÖ
(Kainos Sång)
Näytelmässä katsotaan Suomea mullistaneita tapahtumia lapsen silmin. On jatkosodan alku. Kaino ja hänen veljensä lähetetään Karjalasta sotalapsina turvaan Ruotsiin. Tästä alkaa pitkä matka kohti uutta ja tuntematonta maailmaa. Miten Kaino ja hänen veljensä löytävät tiensä ja paikkansa, kun he ovat tulleet kiskaistuksi juuriltaan? Mitä tarvitaan elämässä, jotta voi tuntea olevansa kotona? Lapsen näkökulmasta muutto uuteen ympäristöön on paitsi pelottava, myös täynnä uusia ja jännittäviä kokemuksia. Kainon tarinan kertoo hänen tyttärensä Katariina, joka on itsekin toisen polven siirtolainen, Suomessa syntyneen äidin tytär. Hänelläkin, kuten meillä kaikilla, on kyltymätön tarve ymmärtää itseään ja historiaansa.
Pentti Helin
Petra Ahola
Rooleissa Petra Ahola | Jari Ahola | Kristiina Hakovirta | Pentti Helin | Jari Leppänen | Samuli Muje | Mia Selin | sekä Catherine Knuutila ja Anindhita Syahbi Syagata | Käsikirjoitus Urban Lindh ja Kati Kaartinen | Ohjaus Maarit Pyökäri | Lavastus-, puku- ja videosuunnittelu Reija Hirvikoski | Valosuunnittelu Timo Alhanen | Äänisuunnittelu Kalle Nytorp | Videot Ilari Kellokoski | Kantaesitys oli 16.10.2015 Suurella näyttämöllä | Kesto noin 2:15 (sisältää väliajan) | Liput 34/32/29 € | Koululaisryhmät opettajan johdolla vain 15 €/lippu | Näytelmän teemoja käsittelevä opetuspaketti teatterin kotisivuilla.
11
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ
Puhdistava draama perheestä
Naivistitaiteilija Anelma valmistautuu uransa tärkeimpään hetkeen: oman näyttelyn avajaiset lähestyvät. Pahaksi onneksi inspiraation lento katkeaa tämän tästä äidin naputtavaan painostukseen ja taustalla kohiseviin siskon arkihuoliin. – Ei sunkaan sellaasia ihmisen irvikuvia kukaan osta, mitä sää erellisehen näyttelyhyskin teit. Maailma on komiaa maisemaa täynnä ja oma tytär ei niitä maalaa vaikka on lahajat annettu ja koulut saanu käyrä. Siviä-äiti tietää, ettei Anelman lapsekkaista kuvista ole mihinkään. Hän on sohinut epäkelpoa tytärtään tarmokkaasti jo pienestä pitäen. Vaan sisko, millainen sisko Anelmalla onkaan! Ansa on virassa, aviossa ja hoikassa kunnossa – mallikelpoinen tytär, jolle vetää vertoja vain lapsena taivaaseen päässyt Väinö-poika. Isästään ei kannata puhua, kun meni kuolemaan kunniattomasti. Kireä solmu pitää perheenjäsenet yhdessä. Mutta mitä jos ennalta kirjoitetut roolit kääntyvätkin perheessä päälaelleen? Mitä jos kaikki eivät suostukaan osaansa? Kun perheen kadonneet valokuvat löytyvät, taiteilijan muistot ja mielikuvitus pääsevät vapaiksi. Mustaan komediaan tulvahtaa valoa. Orvokki Aution bestseller-kirja Valokuvavarkaat sijoittuu sovinnaiseen 80-lukuun, takaumien ulottuessa aina 50-luvulle sotien jälkeiseen Suomeen. Kipeänkoskettavan tarinan on näyttämölle dramatisoinut Tiina Puumalainen. Esitykseen tuovat näyttävyyttä ja huumoria vaikutteet maailmalla suositusta visuaalisesta teatterista. Rooleissa Teija Auvinen | Eeva-Riitta Salo | Jaana Oravisto | Auvo Vihro | Henrika Nieminen | Kirjailija Orvokki Autio | Dramatisointi ja ohjaus Tiina Puumalainen | Lavastuksen ja pukujen suunnittelu Teppo Järvinen | Valosuunnittelu Juha Haapasalo | Äänisuunnittelu Kyösti Kallio | Liput 28/26/23 €
13
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ
”Jyrki Mänttäri rakentaa Christopherin roolin hyvin selkeästi ja äärimmäisen fyysisesti” – Markus Määttänen, Aamulehti
”Kymmenen pistettä työryhmälle ja ohjaaja Otso Kautolle rohkeasta ja visuaalisesti näyttävästä kokonaisuudesta” – Paljon melua teatterista (blogi)
MARK HADDON – SIMON STEPHENS
(The Curious Incident of the Dog in the Night-Time)
Jyrki Mänttäri
Menestysromaaniin perustuva Yöllisen koiran merkillinen tapaus kahmi Lontoossa ennennäkemättömän määrän teatteripalkintoja. Se on myös aihepiiriltään tärkeä näytelmä. Päähenkilönä on asperger-teini Christopher, jolle maailmankaikkeus on matemaattisen selkeä, mutta tunnemaailma ylitsepääsemättömän vaikea ymmärtää. Jännitysnäytelmä alkaa, kun koira on kuollut. Christopher alkaa selvittämään surmaa isänsä vastusteluista huolimatta. Äiti on poissa. Johtolangat kietoutuvat lähellä oleviin ihmisiin, ja lopulta paljastuu myös pojan omaa elämää varjostanut mysteeri. Elämässä alkaa uusi vaihe. Mykistävän hienon pääroolin tekee Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinnon saanut näyttelijä Jyrki Mänttäri. Rooleissa Jyrki Mänttäri | Auvo Vihro | Miia Selin | Minna Hokkanen | Eeva-Riitta Salo | Petra Ahola | Samuli Muje | Jari Leppänen | Jukka Saikkonen | Käsikirjoitus Mark Haddon – Simon Stephens | Suomennos Aino Piirola | Ohjaus Otso Kautto | Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Lapintie | Kampauksien ja maskien suunnittelu Emmi Lahtinen ja Sari Rautio | Valosuunnittelu Kyösti Kallio | Äänisuunnittelu TJ Mäkinen | Suosittelemme yli 15-vuotiaille | Suomen kantaesitys oli 2.9.2014 | Kesto noin 2:45 (sis. väliajan) | Liput 28/26/23 € | Koululaisryhmät esityksiin opettajan johdolla vain 15 € /lippu.
14
Esteetön esitys aistiyliherkille 7.2.2015 (liput TTT:n myymälästä)
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ
FRIEDRICH DÜRRENMATT
(Der Besuch der alten Dame)
Tuire Salenius
Vahva laatudraama, hilpeä groteski komedia naurun ja kauhun vuoristoradalta. Upporikas vanha nainen janoaa muhevaa, kohtuutonta kostoa nuoruutensa kotikaupungissa. Näemme pormestarin, kauppiaan, kirkkoherran, opettajan, lääkärin ja komisarion kompuroimassa ahneuden ja ihanteiden ristipaineissa. Mausteena myös erikoisia sulhasmiehiä, hullunkurisia eunukkeja, suklaan ahmijoita, teurastajia ja taidemaalareita. Näytelmään upotettu jännitystarina osaa naulita katsojansa penkkiin. Upeassa Claire Zachanassianin roolissa Tuire Salenius, hänen nuoruudenrakastettunaan Ilkka Koivula. Rooleissa Tuire Salenius | Ilkka Koivula | Teija Auvinen | Mika Honkanen | Emmi Kaislakari | Janne Kallioniemi | Jyrki Mänttäri | Jaana Oravisto | Matti Pussinen-Eloranta | Tommi Raitolehto | Eeva-Riitta Salo | sekä Mika Eerola ja Keijo Kuivanen | Käsikirjoitus Friedrich Dürrenmatt | Suomennos Ritva Arvelo | Ohjaus Maiju Sallas | Dramaturgi Seija Holma | Lavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava | Valosuunnittelu Eero Auvinen | Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa | Koreografia Jens Walentinsson | Ensi-ilta oli 15.10.2014 | Kesto noin 2:20 (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €
15
Ensi-ilta 16.1.2014 Kellariteatterissa
Tommi Raitolehto, Karoliina Kudjoi
16
KELLARITEATTERI
Kari Heiskasen kiitetyn uutuuskomedian ohjaa Anna-Elina Lyytikäinen
o rakkaus
juttu kok en saa ainostettu min
Ylim
,
t. Miksei ih sä ltaantunu röidä itsen imelä ja e i pitää liiste s ä olen ik in m , m n ä o it olla mitä tuksiin. M o d o n n te mis n helvettii muiden ih inä lähde m , n ä ä ä in k ik elle ja velkaa ken seen tulee nä jos niik ä auko iv K ä – p is … m ta huo n minus a a k ta s u ila ette näe v
Kauko Vuori on menestyneestä urastaan ulospudonnut, burnoutin kärsinyt näyttelijä. Hän haluaa lavastaa kuolemansa ja paeta elämästään Tyynenmeren saarelle. Kuolemansairasta teeskentelevä Kauko kohtaa yllättäen ex-rakastajatar Eeva Törmän. Kaiken nähneen tv-toimittajan kullalla silattu avioliitto Budapestissä on juuri päättynyt. Kauko ja Eeva sukeltavat takaisin suhteeseen, jossa rakkaus on tutun kiihkeää ja repivää. Eeva ei pääse toimittajan nahkoistaan, ja haluaa tehdä Kaukosta dokumentin. Mutta Kaukon elämästä on kiinnostunut moni muukin. Kuolemansairas Kauko nyt saa tehdä likimain mitä haluaa, mutta onko kaikkia ääneen sanottuja valheita jo kohta liian myöhäistä vetää takaisin? Tämä on näyttelijöiden teatteria! Kari Heiskasen komediassa rakastamisen vaikeudesta näyttämöllä loistavat Tommi Raitolehto ja Karoliina Kudjoi, joka vierailee ensi kertaa TTT:ssä. ”Dialogin napakkuus on hengästyttävää, samalla koomista ja koskettavaa. On ainutlaatuista, kun katsomossa voi nauraa ja itkeä samalla henkäisyllä.” – Martti Mäkelä, Skenet 6.2.2014
”Katsomo kajahtelee naurunremakoista, kun klassiset yllätykset, väärinkäsitykset, valheet ja huiputukset kiepsauttelevat tarinaa ympäri ja ylösalaisin”– Tuula Viitaniemi, Penkkitaiteilija -blogi 31.1.2014
”Heiskasen yllätyskäänteitä täyteen nakuttama teksti dialogeineen on ronski ja tarkkanäköinen” – Raisa Rauhamaa, Teatteri&Tanssi -lehti 2/2014 Rooleissa Tommi Raitolehto | Karoliina Kudjoi | Käsikirjoitus Kari Heiskanen | Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen | Lavastus- ja pukusuunnittelu Perttu Sinervo | Valosuunnittelu Timo Alhanen | Äänisuunnittelu Tero Koivisto | Komedia sai kantaesityksensä 30.1.2014 Ryhmäteatterissa | Liput 28/26/23 €
17
KELLARITEATTERI
Rakkauslaulu
”Samuli Reunasen eleginen ohjaus brittikirjailija Abi Morganin näytelmästä Rakkauslaulu pitää lupauksen. Se on yksi kauneimmista näkemistäni teatteriesityksistä tällä vuosituhannella.” – Rolf Bamberg, Demari
(Lovesong)
Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju
Rakkauslaulu on eittämättä yksi parhaimmista uusista näytelmäteksteistä. Se kertoo tarinan pariskunnasta niin nuorina rakastavaisina 60-luvulla kuin jo vanhempina, syvästi toisiinsa kiintyneenä ja vakiintuneena parina. Tarinassa limittyvä mennyt ja nykyisyys. Yksi hetki sisältää monta kohtaamista. Tarina avioliitosta on myös tarina lupauksesta ja luopumisesta. Näytelmän kirjoittaja Abi Morgan on tuttu muun muassa elokuvista Rautarouva (2011) ja The Invisible Woman (2013) sekä lukuisista tv-sarjoista, joista Suomessa on nähty mm. The Hour, Traffic ja Tsunamin jälkeen. Rooleissa Jaana Oravisto | Pentti Helin | Heidi Kiviharju | Janne Kallioniemi | Käsikirjoitus Abi Morgan | Suomennos Reita Lounatvuori | Ohjaus Samuli Reunanen | Lavastus- ja pukusuunnittelu Jyrki Seppä | Valosuunnittelu Juha Haapasalo | Äänisuunnittelu Niklas Vainio | Ensi-ilta oli 29.8.2014 Kellariteatterissa / Kesto noin 2:15 (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €
18
KELLARITEATTERI Menestyssarjan Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin alkuperäisteos. ”Pitää tiukassa otteessaan alusta loppuun.” – Tikka tv
”Severi Saarinen ja Juha-Matti Koskela pääsevät sellaiseen tunnelmaan, jossa tuntuu että he eivät enää näyttele.” – Anne Välinoro, AL videokritiikki ”Kiitos rohkeasta ohjelmistovalinnasta ja elämyksestä, joka pysäytti, hiljensi, rikkoi ja rakensi eikä jätä kuitenkaan hiljaiseksi.” – katsoja ”Kyynelien keskeltä irtoaa nauruntirskahduksia. Välillä tuntuu, että saako tälle edes nauraa. Huumori on mustahkoa, mutta samalla peilaa meitä kaikkia ihmisinä.” – Gekko Paavilainen, Man Made Lifestyle
Juha-Matti Koskela Severi Saarinen
JONAS GARDELL (Ömheten)
– Haluaako joku muka elää ikuisesti? – Mä haluan!
Rasmus ja Benjamin ovat nuoria, onnellisia ja rakastuneita. 1980-luvun Tukholma on kaukana ahdasmielisistä lapsuuden maisemista. Yhteistä tulevaisuutta varjostaa kuitenkin kipeä tieto siitä, että joskus kaikki loppuu. Mutta sitä ennen he yrittävät rakastaa koko loppuelämänsä edestä. Rasmuksen vanhemmat eivät tiedä edessä olevasta taistelusta sairauden kanssa. Kun he saapuvat yllätysvierailulle, joutuvat he kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja pelkonsa. Vanhempien halu rakastaa ja tukea on välillä niin koskettavaa, välillä taas niin raivostuttavan kömpelöä, että tilanteet muuttuvat hurtin huumorin sävyttämäksi komiikaksi. Kaikki on kohta hyvin on rakkaustarina, ja myös kertomus vanhempana olon hauraudesta. Sen teemat koskettavat ketä tahansa meistä. Näytelmän kirjoittanut Jonas Gardell on tunnettu ruotsalainen kirjailija, käsikirjoittaja, stand up -koomikko ja suomalaisille tutun Mark Levengoodin aviopuoliso. Hänen näytelmistään on Suomessa aiemmin nähty Koomikon synty ja Jääkarhut. Rooleissa Severi Saarinen (Benjamin) | Juha-Matti Koskela (Rasmus) | Minna Hokkanen | Vesa Kietäväinen | Noora Karjalainen | Käsikirjoitus Jonas Gardell | Suomennos Jukka-Pekka Pajunen | Ohjaus Miika Muranen | Lavastus ja pukusuunnittelu Liisa Ikonen | Suomen kantaesitys oli 14.10. Kellariteatterissa | Kesto noin 2:20 (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €.
19
KELLARITEATTERI
”Uusi klassikko” – Anu Ala-Korpela, Aamulehti SIRKKU PELTOLAN
Ihmisellinen mies Sirkku Peltola osuu uutuusteoksellaan suoraan sydämiin! Tarina vaatimattomasta, nöyrästä ja auttavaisesta Raine Kukkiasta kirvoittaa kyyneleitä ja herättää suuria oivalluksia. Näytelmä oli ehdolla vuoden 2013 parhaaksi näytelmäksi.
Auvo Vihro
”Minä tapaan työssäni välillä juuri tuollaisia ihmisiä. Kun osaisi kirjoittaa heistä kuten Sirkku Peltola äärimmäisen rehellisesti ja paljaasti, mutta Keskustorin kokoisella ymmärryksellä ja lämmöllä.” – jagfickfeeling.blogspot.fi Rooleissa Auvo Vihro (Raine Kukkia) | Jaana Oravisto | Samuli Muje | Petra Karjalainen | Emmi Kaislakari | Jari Ahola | Miia Selin | Aimo Räsänen | Tuire Salenius | Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola | Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm | Pukusuunnittelu Tellervo Helminen | Valo-, video- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio | Kantaesitys oli 25.9.2013 | Kesto noin 2:40 (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €
KELLARITEATTERI
KRISTER CLASSON
Parasta ennen
(Bäst före)
Kahdeksan kautta ja lähes 200 esitystä – Ilmari Saarelaisen tähdittämä komedia on kestosuosikki!
Ilmari Saarelainen
Krister Classon Rickard Fuchsin kirjan “Du ser inte så gammal ut” -kirjan pohjalta | Suomennos André Wickström | Ohjaus, lavastus ja puvustus Riku Suokas | Suomen kantaesitys oli 7.2.2010 | Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €
20
KELLARITEATTERI
Näyttelijä Pekka Heikkinen palaa TTT:n näyttämölle!
Näillä mennään
vierailee Kellariteatterissa 22.10.2014 alkaen
”Heikkisen läsnäolo näyttämöllä on niin vahvan shamanistinen, että myös katsoja vapautuu arkisista rajoitteistaan” – Lauri Meri, Helsingin Sanomat
Pekka Heikkinen
Tositapahtumiin perustuva, totta ja tarinaa sisältävä monologinäytelmä kertoo elämän mukiloimasta ihmisestä, halvaantuneesta näyttelijästä, joka vuosien hiljaiselon jälkeen palaa teatterikentälle. Viiteentoista vuoteen hän ei ole ollut yleisön edessä näyttämöllä, mutta viisitoista vuotta hän on näytellyt — koko ajan ja kaikille, itselleenkin. Esitys pohjautuu liikenneonnettomuudessa vuonna 1998 alaraajoistaan halvaantuneen näyttelijän omaan elämään. Käsikirjoitus Heikki Huttu-Hiltunen ja Pekka Heikkinen | Näyttämöllä Pekka Heikkinen | Kesto noin tunti (ei väliaikaa) | Liput 20 €
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ Esko Roine
TUOMAS KYRÖ - SEIJA HOLMA
Mielensäpahoittaja ja poika Juhlavuottaan viettävä Esko Roine ja Aimo Räsänen suomalaisuuden ytimessä Tuomas Kyrön teoksien pohjalta dramatisoinut Seija Holma | Ohjaus Marika Vapaavuori | Lavastus Oskari Löytönen | Pukusuunnittelu Katri Innanmaa ja työryhmä | Valosuunnittelu Juha Haapasalo | Äänisuunnittelu TJ Mäkinen | Kantaesitys oli 20.2.2013 | Kesto noin 1:55 (sisältää väliajan) | Liput 30/28/25 €
21
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ
”Huippuhyvä! Kiitos kaikille loistavasta produktiosta” – Katsoja
näyttämöllä levyjä pyörittää
DJ Mau55!
Gösta Knutsson – Kurt Nuotio
vauhdikas Musiikkinäytelmä Jyrki Mänttäri, Vesa Kietäväinen, Mika Honkanen, Severi Saarinen, Laura Alajääski Tarina Pekka Töpöhännästä, Monnista, Maija Maitoparrasta ja kumppaneista puhuttelee sukupolvia toisensa jälkeen. Mitä on olla kaveri? Miksi ei saa kiusata? Tommi Erkon ohjauksessa klassikkoon tulee uusia sävyjä, kun ihmisenkaltaiset kissahahmot seikkailevat suurkaupungin sykkeessä. Näyttämöllä laulaa ja tanssii yksitoista näyttelijää ja DJ Mau55!
Vinkki: Katso Pekka Töpöhännän videotraileri ja kuuntele musiikkia TTT:n kotisivuilta
Rooleissa Severi Saarinen | Mika Honkanen | Vesa Kietäväinen | Jyrki Mänttäri | Laura Alajääski | Heidi Kiviharju | Jari Leppänen | Petra Ahola | Eeva-Riitta Salo | Teija Auvinen | Mika Eerola | Käsikirjoitus Gösta Knutsson | Sovitus Kurt Nuotio | Musiikki Pentti Rasinkangas | Ohjaus Tommi Erkko | Musiikin sovitus ja äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa ja Tony Sikström | Koreografia Teija Auvinen | Lavastus- ja pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho | Valosuunnittelu Juha Haapasalo | Laulujen harjoituttaminen Tony Sikström ja Jari Leppänen | DJ Mau55 Tony Sikström | Suosittelemme yli 6-vuotiaille | Ensi-ilta oli 19.9.2014 | Kesto noin 1:45 (sisältää väliajan) | Liput 20 € (S-etukortilla 18 €, max. neljä lippua/kortti) Koululaisryhmät arkisin aamu- ja iltapäiväesityksiin 13 € / oppilas. Yksi opettaja ryhmän mukana ilmaiseksi | Opetuspaketti ttt-teatteri.fi
22
KELLARITEATTERI Jukka Saikkonen
Juha-Matti Koskela
Palkittu lastennäytelmä kaikenikäisille!
(White) Valkoinen päivä alkaa. Trasseli ja Pumpuli elävät valkoisessa maailmassaan, josta he pitävät tunnontarkasti kiinni. Heillä on töitä ja he ovat tyytyväisiä. Trasseli ja Pumpuli rakastavat munia, joita he hoitavat suurella rakkaudella. Mutta sitten saapuu yllättäen punainen muna, joka muuttaa kaiken. Seuraavana aamuna valkoinen maailma ei ole enää ennallaan. Kriitikoilta Valkoinen on saanut ylistäviä arvioita, ja sen on kehuttu olevan yksinkertaisen ilahduttava mille tahansa ikäryhmälle. Se on palkittu Fringe First ja Glasgow Herald Angel -palkinnoilla. Näytelmä on vuoden 2010 ensi-iltansa jälkeen kiertänyt niin Euroopassa, Aasiassa kuin Yhdysvalloissakin. Rooleissa Juha-Matti Koskela | Jukka Saikkonen | Kirjoittanut Andy Manley | Suomennos Stina Saanila | Ohjaus ja visualisointi Maarit Pyökäri | Valo- ja äänisuunnittelu Niklas Vainio | White was created by Andy Manley and first produced by Catherine Wheels Theatre Company | Esitys on kaksikielinen: Se toteutetaan suomalaisen viittomakielen ja puhutun Suomen kielen vuoropuheluna. Valkoinen sopii erityisen hyvin ensimmäiseksi teatterikokemukseksi | Suosittelemme yli 3-vuotiaille | Ensi-ilta oli 10.9.2014 | Kesto noin 45 min (ei väliaikaa) | Liput 10 €
23
9
skatu 1
Hallitu
KOMEDIAT • MUSIIKKI • STAND UP okas
ä - Riku Su
Heikki Syrj
VAUVASUIHKU
”Mieletön show” ”Hienoa jatkoa kasivitos-sarjaan” ”Ahola on loistava ja tarina huikean hauska” - Katsojien kommentteja
Erilainen perhevalmennus Vauvasuihku on esitys siitä, mitä tapahtui kun kaksi äitiyteen valmistautuvaa näyttelijää löysivät itsensä internetin vauvafoorumeilta. Äitiyslomat on nyt vietetty ja “asiantuntijat” palaavat aiheen pariin!
Vuonna 85 -musikaalin suosikkihahmo uneksii itselleen rocktähden elämän, johon kuuluvat menestyslevy, ykkössingle, suosion aallonharja sekä pohjamudat, päihteet, kuolema ja vääjäämätön paluu. Illan aikana kuullaan lukuisia rockin merkkiteoksia sekä suomeksi että englanniksi.
Hysteeristen äitien kertomukset ja vauvakirjallisuus ovat pohjana huumoripitoiselle esitykselle. Suosittelemme sitä kaikille vanhemmille ja vanhemmuudesta kiinnostuneille, jotka eivät suhtaudu lapsen saamiseen liian ryppyotsaisesti.
Lavalla Jari Ahola ja Alabama House Band Käsikirjoitus ja ohjaus Riku Suokas ja Heikki Syrjä Kapellimestari Pekka Siistonen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Kyösti Kallio Videosuunnittelu Tuotantoyhtiö Legenda Äänisuunnittelu Affe Käkilehto
Näyttämöllä Saara Kotkaniemi ja Annika Poijärvi Kesto noin 1:20 (sisältää väliajan) Esityspäivät 18.3. / 10.4. / 22.4. klo 19 Liput 15 €
Kantaesitys oli 29.1.2014 Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) Liput 28/26/23 €
24
Tampereen Työväen Teatterin ravintolanäyttämö. A-oikeudet.
Riku Suokas
Mika Eirtovaara
Rob Becker
(Defending the Caveman)
Onko sinulla joskus vaikeuksia ymmärtää puolisoasi? Nähtyäsi Luolamiehen ymmärrät kaiken paremmin!
Mitä saadaan, kun yhdistetään näyttelijän koulutus, SMtason urheilijan räjähtävä liike-energia ja huikean absurdi ajatusmaailma? No tietenkin naurua! Stand up -koomikko Mika Eirtovaara todistaa suomalaisille, että pitkästä ilosta ei todellakaan synny itku. Siitä syntyy ainutlaatuinen nauruelämys.
Katsojat ympäri maailman hurmannut esitys havainnoi tikahduttavan hauskasti mutta lämmöllä miesten ja naisten eroavaisuuksia. Jo seitsemän vuotta TTT:n kestosuosikkina jatkaneen komedian esittää suvereenisti Riku Suokas.
15 keikkavuoden ja peräti 3000 keikan kokemuksellaan Mika Eirtovaara saattaa olla Suomen eniten keikkoja tehnyt stand up -tähti. Viime vuosina hän on tehnyt useita menestyneitä kiertueita, kuten Kadonneen Naurun Metsästys (edesmenneen Pekka Jalavan kanssa), Elämän tarkoitus sekä Irtotavaraa.
Luolamies Riku Suokas Käsikirjoitus Rob Becker Suomennos ja ohjaus Ville Virtanen Ensi-ilta oli 5.10.2007 Kesto noin 2:15 (sisältää väliajan) Suosittelemme yli 15-vuotiaille Liput 25/23/20 €
Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) Esityspäivät 30.1. ja 9.5. klo 19 Liput 25/23/20 €
25
Blues
Viikonloppujen musiikki-illoissa kuulet ja näet kaiken! TTT-Klubilla pääset kokemaan artistin lähituntumalta, esteettömin näkymin ja hyvällä soundilla. Käden ulottuvilla myös monipuoliset ravintolapalvelut. Show klo 22, ovet klo 21.30, jollei muuta mainita.
Kevään 2015 ohjelmassa mm: Verneri Pohjola
Bullhorn-levynjulkaisukonsertti
6.2.
Honey B Duo
Mirel Wagner
27.2.
11.4.
M.A. Numminen ja Pedro Hietanen 14.2. klo 19
Johanna ja Mikko Iivanainen Duo 18.4.
26
TTT-Klubi info Oletko jo käynyt Tampereen tyylikkäimmällä stand up -klubilla? Kolmen koomikon ilta nostattaa naurua jokaiseen makuun!
Seuraa ohjelmaa www.ttt-klubi.fi
Esiintyjät ja esityspäivät vahvistuvat syksyn aikana.
A-oikeuksin varustettu ravintola on avoinna esitysiltoina, viikonloppuisin klo 18-02 (04), arkisin klo 18-22.
Show klo 22, ovet klo 21.30.
K18 myöhäisiltojen esityksiin (klo 19 alkaviin esityksiin ei ikärajaa). puh. esitysiltoina 044 720 1350
Buffet Tarjoamme ryhmille reilua ja ruokaisaa illanviettosyötävää ennakkotilauksesta (min. 20 hlöä). TTT-Klubin buffet-pöytä katetaan kaikkien näyttämöiden asiakkaille pe ja la klo 17.30–18.15 (Friday Night Live -iltoina klo 19.30-20.15). Katso menu ja hinnat osoitteesta www.ttt-klubi.fi
Ryhmien suosikki!
Varaukset ja tiedustelut: myynti@ttt-teatteri.fi tai puh. (03) 2178 222.
Koko illan kestävä show yhdistää stand upin ja musiikin – kaikki seurueen jäsenet löytävät mieleistään katseltavaa ja kuunneltavaa. Viihdyttävässä ja illan mukaan vaihtuvassa kattauksessa artistivieras, kaksi koomikkoa ja House Band.
Liput
Esityspäivät 13.3. ja 17.4. Esiintyjät vahvistuvat syksyn aikana.
Lippu.fi TTT:n lippumyymälä puh. (03) 2178 222. Ovelta, jos esityksessä on tilaa.
Show klo 20.30, ovet klo 20. Liput 28 € Lisämaksusta Buffet klo 19.30.
Muutokset mahdollisia.
27
YHDISTÄ TYÖ JA HUVI
Kokouskeskus
Nauti väliaikatarjoilusta kiireettömästi – varaa tarjoilu etukäteen ilman lisämaksua. Ryhmät (vähintään 20 henkilöä) voivat herkutella buffet-pöydän antimilla ennen esitystä.
PUISTOTORNI
u i Evita-menu
Teatteri ja kokouspalvelut saman katon alla Kongressikeskus Puistotornin historiaa henkivät kokous- ja juhlatilat soveltuvat 20 hengen kokouksista 600 henkilön tapahtumiin.
23€/hlö
iu iu
Evan aloitus (sitruunakastikkeella viimeistelty salaatti vihersalaatista, kurkusta ja maissista, m,g)
Koko päivän kokous alk. 44€/hlö Teatteri & kokous alk. 78€/hlö
Juanan papusalaatti (Hedelmäinen broiler-papusalaatti, m,g) Los toldosin salaatti (salaatti tomaatista, appelsiinista, yrteistä ja sipulista, m,g)
puistotorni.fi Marianne Lummio Marianne.lummio@puistotorni.fi 044 705 5775
Härkää a´la Peron (paahdettua härkää ja yrttikastiketta, m,g)
Mia Rautio mia.rautio@ttt-teatteri.fi 044 720 1370
Gauchon perunoita (paahdettuja pippurisia perunan puolikkaita, m,g)
28
– vietä päivä kokouksessa ja ilta teatterissa tai TTT-Klubilla
AITIOT
u i Kainon laulu -menu i u i u 20€/hlö
Suuren näyttämön upeissa aitioissa viihdyt kutsuvieraiden ja henkilöstön kanssa. Tilat sopivat hienosti myös erilaisiin yritysjuhliin. Taka-aitioon sopii 15 henkilöä ja sivuaitioon 26 henkilöä. Aitiopaikkojen yhteydessä on oma ravintolakabinetti palveluineen. Nauti näytelmästä ja tarjoiluista omassa, viihtyisässä tilassa.
Kurkku-tomaattisalaattia (m,g) Juuressalaattia ja etikkakastiketta (m,g) Graavilohi-kananmunasalaattia (m,g) Ylikypsää possunposkea ja mallaskastiketta (m) Paahdettua perunaa (m,g) Ruisleipää ja voita (vl)
u i Vielä ehtii -menu i u i u
ttt-teatteri.fi Ota yhteyttä, niin rakennamme tilaisuuteesi sopivan kokonaisuuden!
20€/hlö
Päärynäsalaattia ja aurajuustokastiketta(l,g)
Mia Rautio mia.rautio@ttt-teatteri.fi 044 720 1370
Nizzansalaattia ja chardonnay-vinegrettiä (m,g) Lämmintä perunasalaattia (m,g) Paahtopaistia punaviiniliemessä (m,g) Kurkkuleipiä (l)
29
TäTä mainosTa näyTTämällä
RisToRanTe Comossa
-30%
alennus pääRuoka-annoksisTa
kahdelle henkilölle. etu voimassa toukokuun 2015 loPPuun saakka.
ristorante como • Hämeenkatu 7, 2. krs Pöytävaraukset: PuH. 010 423 3209
OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan. Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kaikki asiakasomistajan edut näet osoitteessa op.fi. Yhdessä hyvä tulee.
INFO RYHMÄHINNAT
(03) 217 8222
• Väh. 30 henkilön ryhmä - 2 €/peruslippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu
Hämeenpuisto 32 (PL 139), 33201 Tampere Avoinna ma–pe klo 12–19, la klo 11–19 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi
YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI (03) 2178 333 Avoinna ma–pe klo 9–16 myynti@ttt-teatteri.fi
MAKSUVÄLINEET Lippukassalla käyvät maksuvälineenä käteisen lisäksi Visa Electron sekä pankki- ja luottokortit (lukuun ottamatta American Expressiä), TTT:n lahjakortit, Lippupisteen lahjakortit, Smartum- , Virike-, ja Ticket Mind&Body -kortit ja setelit, Sporttipassi ja Tyky-online.
ALENNUKSET Eläkeläis-, opiskelija- ja lastenliput sekä varusmiesliput ovat voimassa ma–pe sekä lauantain iltapäiväesityksissä. Alennukset eivät koske ensi-iltoja. Kaikki erikoisliput ja S-liput myydään ainoastaan TTT:n lippumyymälästä. Ennakkonäytännöt - 2 € normaalihinnoista.
• Väh. 90 henkilön ryhmä - 4 €/peruslippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu • Väh. 30 henkilön opiskelijaryhmä - 2 €/opiskelijalippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu Ryhmäalennukset ovat voimassa ma– pe esityksissä.
LIPPUJEN VAHVISTAMINEN JA LUNASTAMINEN Yksittäislippujen lunastaminen tai vahvistaminen viimeistään 2 viikkoa ennen esitystä ja ryhmävarauksien viimeistään 4 viikkoa ennen esitystä. Lippupisteen kirjelaskuna lähetettävistä lipuista veloitetaan posti- ja käsittelykuluja 10 €/lähetys. Teatteri ei lunasta takaisin jo lunastettuja lippuja.
OPISKELIJAN TUNTI Tuntia ennen esitystä TTT:n omiin näytelmiin liput - 50% peruslipun hinnasta. Etu opiskelijakortilla.
FORCE MAJEURE Näytäntö perutetaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta lunastettua pääsylippua vastaan.
NAULAKKOMAKSU 2 €, auloissa on myös maksuttomia naulakoita.
VÄLIAIKATARJOILUT Lämpiöravintolat aukeavat tuntia ennen esitystä. Väliaikatarjoilut ja ryhmien/ yritysten tilausruokailut (03) 2178 444 ma–pe 9–16
TTT-KLUBI (03) 2178 222 ma–pe klo 12–19 ja la klo 11–19 sekä esitysiltoina klo 19 jälkeen 044 720 1352. Yritysmyynti: mia.rautio@ttt-teatteri.fi
PUKUVUOKRAUS 044 720 1277 pukuvuokraus@ttt-teatteri.fi
TEATTERIKIERROKSET 044 720 1289 teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi
ESTEETTÖMYYSPALVELUT (03) 2178 111 minna.viklund@ttt-teatteri.fi Muutokset mahdollisia.
teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi
VIP-PAKETIT Alkaen 68 €, sisältäen teatterilipun, tarjoilun, käsiohjelman ja vaatesäilytyksen
Yhteistyökumppanit
31
Tilaa UUTISKIRJE verkkosivuiltamme ttt-teatteri.fi
Valokuvat Kari Sunnari / Graaafinen suunnittelu Anne Sillanaukee, Jenni Miettinen ja Kari Sunnari
LIPPUMYYMÄLÄ
TTT-TEATTERI.FI LATAA TTT
Iphone
PUHELIMEESI
LIPUT
YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI
Lippumyymälä (Hämeenpuisto 32) ma–pe klo 12–19, la klo 11–19 puh. (03) 217 8222 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi
ma-pe klo 9–16 puh. (03) 217 8333 myynti@ttt-teatteri.fi
Android Tilaa uutiskirje
VÄLIAIKATARJOILUT JA TILAUSRUOKAILUT puh. (03) 217 8444 Nettivaraukset ttt-teatteri.fi