HEIKKI SALO
1949
HEIKKI SALO
1949 Käsikirjoitus Heikki Salo
ROOLEISSA
Ohjaus Sirkku Peltola
Tommi Raitolehto - Lauri Viita Petra Ahola - Kukunor Jari Ahola - Kalahari Suvi-Sini Peltola
Musiikin sävellys ja johto Eeva Kontu Laulujen sanoitukset Lauri Viita ja Heikki Salo Musiikin sovitus
Eeva Kontu, Joonas Mikkilä, Mikko Renfors Äänisuunnittelu Kalle Nytorp Koreografia Virve VarjoS Lavastus Hannu Lindholm Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen Pukusuunnittelu Jaana Aro Kampausten ja maskien suunnittelu
Pia Kähkönen Tuottaja Heidi Kollanus Apulaistuottaja Elise Richt
- Kerttu Viita, nuori Kerttu, Mäkiskä, Viitaska
Petra Karjalainen - Josefiina/Alfhild, Liisa
Jyrki Mänttäri – Iisakki/Eemeli, retkikunnan johtaja, Risto Juha-Matti KoskelA / JANNE KALLIONIEMI
- Paavali, tuomari, duunari, Allan
Eriikka Väliahde - Elina, Kirsti, Niemiskä
Santeri Helinheimo Mäntylä
- Kalle, Eemeli, valkoinen sotilas, duunari, Santeri
Jari Leppänen - Einari, konnari, Oskari, kuulustelija, duunari
Mika Honkanen - Joulupukki, Mäkisen Jooseppi, afrikkalainen kuningas, duunari, Elias, Mikko Laura Hänninen - Aila, Lempi, Outi, Kiveläskä
ORKESTERI
Eeva Kontu - piano, huilu, laulu Kalle Alatalo - kitarat, laulu Jani Auvinen / Mikko Renfors - rummut
Teemu Broman / Jaakko Luoma - basso
Harri Topi - sello Kapellimestarin assistentti
Niina Alitalo
Laulujen harjoituttaminen Eeva Kontu,
Niina Alitalo
Käsikirjoittajan avustajat Anna Ulvinen ja Pilke Salo TEKNINEN TOTEUTUS Videoiden leikkaus ja animaatiot
Eero Auvinen Ääniajot
Kalle Nytorp / Niklas Vainio Näyttämömestarit
Antti Lauttamäki, Hannu Alanen
Seuraajaheittimet Ville Finnilä /
Tero Koivisto / Anssi Halinen Tarpeistonhoitaja Tiina Mattsson Pukija/pukuhuoltaja Teija Hyrkäs Kampaukset ja maskeeraus Pia Kähkönen, Eija Mikkola Tekninen päällikkö Mika Lehtinen Lavasteiden valmistus TTT:n lavastamo
Aatu Rantasen johdolla Kari Kokkonen, Kari Koskiranta, Heli Luukkanen, Toni Palander, Marianne Rautiainen, Raino Saastamoinen, Kari Toivanen, Seija Vuorinen Pukujen valmistus TTT:n puvusto Eila Jouttunpään johdolla, teosvastaava Inessa Tapala sekä
Taija-Leena Autio, Päivi Hatanpää, Satu Eriksson, Heli Tapper Peruukkien valmistus Tiina Ryynänen Tarpeiston valmistus Virpi Antila, Hanna Mattila Valokuvat ja graafinen suunnittelu
Kari Sunnari
Käsiohjelman Viita-teksti Mika Kauhanen
Apulaisnäyttämömestari
KARI KOSKIRANTA Järjestäjä-kuiskaaja Piia Mäki Ohjaustyön harjoittelija
Kaisa Mattila Ilmakuvaus Sami Rautaneva Erikoistehostemestari Esa Heikkinen Äänimies Rauli Roininen Valoajot Eero Auvinen / TJ Mäkinen / Ville Finnilä
Kantaesitys 25.10.2016 Eino Salmelaisen näyttämöllä Kesto noin 2:50 (sisältää väliajan) Esitysoikeudet: Agency North Kiitokset käsikirjoitustyön tukemisesta: Majaoja-säätiö, WSOY:n kirjallisuussäätiö, Pyynikin kesäteatterisäätiö Yhteistyössä Lauri Viita -seura Seuraavista 3D Mesheistä on käytetty Creative Commons lisenssillä: Metalix: Military Fence, Seavois: Steam Locomotive, Mikel007: Landscape with train
KIRJAILIJAN SAATE Kun aloin ymmärtää Laurin akselivertauksia, alkoi tämä näytelmä hahmottua. Moreenin kohtauksessa joulupukki kertoo Joulutornista, sen akselin toinen pää on tunturin sisässä, toinen pää jumalan kainalokuopassa. Mietin, että voi se olla niinkin, että toinen pää on todellisuudessa, Alfhildissa, toinen pää korkealla Lauri Viidan mielikuvituksessa.
kirjoittama Lindströmin pihvi -näytelmä, joka pohjautuu Laurin oikeaan suulliseen synopsikseen. Se on burleski tarina afrikkalaisesta alkuasukasheimosta, tutkimusretkikunnasta ja herra Lindströmistä, jota jostain hämärästä syystä etsitään. Laurille se oli vain ohimenevä hahmotelma, minulle avainkertomus, poranreikäni exit ja näytelmän lopulliselle kirjoittajalle, Kukunorille, mestariteos.
Metafiktio on kiehtonut minua aina. Mikäpä sopisi paremmin Viidan elämästä kertovan näytelmän työkaluksi kuin akseli, jonka toisessa päässä on todellisuus ja toisessa mielikuvitus. Siinäpä olisi pora, jolla voisin harrastaa postmodernia kairausta Laurin elämäkertatarinoiden, Kertulle kirjoitettujen kirjeiden, hänen kirjallisen tuotantonsa ja aikomustensa läpi.
Työväenteatterissa meillä ei ole käytössä isoa peiliä, joka piti Laurin mukaan virittää pienoisnäytelmän lopussa sillä tavoin, että yleisö näkisi itsensä salissa. Me korvasimme peilin kysymyksellä. Lauri etsii kohtauksessa jotakuta, joka valitsisi hänet ihmisenä, ei taiteilija Viitaa.
Metafiktiolla tarkoitetaan kirjailija-tutkija William H. Gassin mukaan ”fiktiota, joka korostaa omaa fiktioluonnettaan ja asettaa kysymyksiä fiktion ja todellisuuden suhteesta.” Lauri käytti omaa elämäänsä surutta kirjojensa aiheena. Ja Pispalaa. Metafiktion kirjoittaja taas tietää, ettei tekstinsä esitä todellisuutta sellaisenaan. Ajattelin, että näin voisin vapauttaa itseni turhista peloista sen suhteen, etten tavoitakaan totta. En tavoittelisikaan sitä. Siis peikot kehiin! Metafiktiossa taideteoksen henkilöt ovat yleensä ymmärryksessä siitä, että he ovat vain fiktion henkilöhahmoja. Kukunor ja Kalahari ovat tässä näytelmässä hyvin tietoisia asemastaan. Siihen perustuu koko heidän toimintansa. Sisäkkäisteoksena näytelmässä on Kukunorin
Taideteokset ovat usein upeita, kuvat taiteilijoista komeita. Taiteilija elää sisäkkäisissä todellisuuksissa, joissa tekemänsä fiktio sekoittuu ympäröivään todellisuuteen. Taiteilijan rooli sekoittuu hänen persoonaansa ja lopulta karu arkikin tuntuu sadulta. Jossain siellä keskellä elää kuitenkin se poika, joka kerran alkoi leikkiä. Kansa rakastaa hienoja taiteilijoitaan. Mutta kun elämästä puhutaan ja ihmisyydestä, lähimmäistemme pelastamisesta, ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin valita se huonoin ja surkein. Ihminen.
Heikki Salo
TOMMI RAITOLEHTO
OHJAAJAN SANA Viita 1949 on ollut ohjaajalleen seikkailu. Heikki Salon teksti on monimuotoisuudessaan ja monitasoisuudessaan suuri haaste koko suunnittelevalle työryhmälle, sitä se on varmasti myös toteuttavalle näyttelijäjoukolleen. Suurin osa esiintyjistä tekee useita rooleja, tanssii ja laulaa. Työskentely on tarkkuutta ja yhteistyökykyä vaativaa ensembletyöskentelyä. Ohjaajana on vain todettava, että onneksi minulla on käytössäni juuri tämä ryhmä: lahjakas, monitaitoinen, joustava, ahkera ja pelkäämätön porukka! Tämän sakin kanssa on ilo seikkailla uusilla vesillä. Laivamme on ollut lastattuna täyteen hikeä, kyyneleitä ja riemun kiljahduksia. Niitä asioita, mitä todellisessa prosessissa tarvitaan. Ilman tätä lastia, emme pääse perille. Tänään on vielä matkaa kolme viikkoa ensiiltaan. Reittiä on kartoitettu, merimerkit koluttu, vielä on opittava suunnistamaan tähtien avulla. Eihän meillä ihan vähäpätöinen tähti ole tietä vilkuttamassa. Sehän on mies, joka aina isona ja kookkaana mainitaan. Dokumentit tosin paljastavat, että Lauri Viita oli armeijaan mennessään 176 cm pitkä. Käsitys ihmisen koosta osoittautuu tässäkin suhteelliseksi, koko voi olla muutakin kuin senttejä. Se on vaikutelma, ääni, tila, jonka henkilö valtaa, jälki, jonka hän jättää poistuessaan. Heikki Salon kirjoittaman tekstin lisäksi on mainittava Eeva Kontun musiikki. Minulla on ollut onni tehdä tämän pitkän, vaalean luonnonilmiön kanssa töitä jo Patukkaoopperasta (2007) lähtien. Olen saava olla todistajana uuden suomalaisen musikaalisäveltäjän syntymässä. Tästä yhteistyökumppanistani en päästä irti. Uutta on jo putkessa Lauri Viidan innoittamalla rytinällä. 3.10.2016 Sirkku Peltola
JARI AHOLA JA PETRA AHOLA
SANTERI HELINHEIMO MÄNTYLÄ, JARI AHOLA, JUHA-MATTI KOSKELA, JYRKI MÄNTTÄRI, JARI LEPPÄNEN, TOMMI RAITOLEHTO, LAURA HÄNNINEN, PETRA KARJALAINEN, MIKA HONKANEN JA ERIIKKA VÄLIAHDE
PETRA AHOLA , ERIIKKA VÄLIAHDE, JARI LEPPÄNEN, JARI AHOLA, SANTERI HELINHEIMO MÄNTYLÄ, SUVI-SINI PELTOLA JA MIKA HONKANEN
SUVI-SINI PELTOLA JA TOMMI RAITOLEHTO
Laurin luotsissa säveltäjäksi Kun Sirkku Peltola ja Heikki Salo noin kaksi vuotta sitten pyysivät minua säveltämään tätä teosta olin äimistynyt, otettu ja peloissani. Kysyin Sirkulta, ”Miksi minä? Enhän mä oo juuri koskaan säveltänyt juuri mitään”, johon Sirkku yliolkaisesti totesi, että ”Miksi et? Kyllä sä sitä osaat, kun oot melkein-säveltänyt niin kauan.” Melkein-sävellys, tuo mainio ilmaus, jota myös sovittamiseksi kutsutaan on ollut oma intohimoni ja leipälajini pitkään ja kuten Sirkku taannoin väitti, siitä on ollut luonnollista siirtyä säveltäjän pallille. Siinä missä laulunkirjoituksessa olen noviisi, musiikkidramaturgian luominen on minulle notkeaa, jopa itsestäänselvää. Ja mitä laulunkirjoitukseen tulee, olen ollut mitä parhaassa seurassa, kahden suuren lyyrikon välissä, Laurin ja Heikin. Lauri Viita on näyttäytynyt minulle ensilukemasta lähtien voimakkaana, testosteronia uhkuvana, vääjäämättömänä, mutta herkkänä tamperelaismiehenä. Hänen runonsa ovat kovaäänisiä ja omalakisia, enkä kokenut aluksi minkäänlaista tarvetta näiden runojen säveltämiseen. Ne tuntuivat riittävän ihan yksinäänkin. Työhön oli kuitenkin ryhdyttävä, olihan tilaus tehty ja huimaan hankkeeseen ryhdytty. Tunsin, lievästi ilmaistuna, aika kolkkoa yksinäisyyttä kahlatessani läpi Viidan teoksia ja elämää. En osannut samaistua Laurin maailmaan enkä kokenut Laurin voimaa enkä kipuja omakseni. Onneksi avukseni riensi Heikin käsikirjoitus. Sen villi huumori ja hauskapito hurmasi minut välittömästi. Olin aidon iloinen siitä, miten uskaliaan kaukana käsikirjoituksen rakenne oli musikaali- ja teatteritraditioista ja samalla janosin päästä hiomaan sen musiikkidramaturgiaa olemassa olevan tietotaitoni kanssa. Heikin kirjoittamat tekstit ja tunnelmat säveltyivät kuin itsestään, musiikkihuumori löysi paikkansa ja herkät hetket olivat valmiina lyriikoissa. Jäljelle jäivät Laurin painavat runot, joita käsikirjoituksen viitoittamalla tiellä uskalsin lähteä kirjoittamaan sävel säveleltä, ensin haparoiden, lopulta kädet olkapäitä myöten mullassa.
Kun laulut ja pianopartituuri vähitellen valmistuivat, olin jälleen onton yksinäisyyden edessä. Yhtäkkiä lempi- ja leipälajini sovittaminen tuntuikin mahdottomalta omien sävellysteni ympärillä. Tilasin työryhmäkseni nuorta ja multitalenttia miesenergiaa, Viidan hengessä kuinkas muuten, ja saamani piti. Superinnokkaat ja -taitavat, tamperelaislähtöiset Joonas Mikkilä ja Mikko Renfors toivat juuri sellaista sovitusvoimaa, jota sävellystyö kaipasi. Tästä triostamme olen äärimmäisen kiitollinen ja ylpeä. Musiikkiteatteriteos on aina monen osa-alueen summa ja monen eri alan osaajan yhteinen tuotos. Tässä Viita 1949-musiikkinäytelmässä minä olen matkustaja Heikki Salon laivassa, jota Lauri Viita luotsaa ja Sirkku Peltola kipparoi. Lepuuttajani, siis ne jotka ottavat ensikontaktin laituriin sitä lähestyttäessä, ovat sovitusyksikköni Joonas ja Mikko sekä hieno orkesteri ja upeat solistit. Yleisö, katsojat ja kuulijat, te olette laituri, johon laivamme kohta rantautuu. Tähän loppuun on todettava eräs äärimmäisen merkittävä kiitos. Olen ollut autuaan ulkopuolinen sekä valtion että säätiöiden apurahoista tämä projektin kanssa, joten ilman privaattitukijoitani ja oman elämäni apurahoittajia Aappo ja Elina Kontua sekä Juha Lehtolaa en olisi pystynyt keskittymään tähän sävellystyöhön tällä volyymilla. Kiitos.
10.10.2016 junassa matkalla Tampereelle,
Eeva Kontu
Näytelmän musiikkia CD-levyllä. Saatavilla teatterin lämpiöstä ja lippumyymälästä!
Orkesteri: Harri Topi , Teemu Broman, Kalle Alatalo, Eeva Kontu, Jani Auvinen
NÄYTELMÄN MUSIIKKINUMEROT 1. Unen unta Lauluteksti, joka on kirjoitettu Lauri Viidan keksimillä sanoilla. Viittauksia myös Kukunor-runoelmaan. 2. Uksvili aarellii Josefiinan kehtolaulu Moreenissa 3. Itsenäinen mies Lauri Viidan armeija-aikana (17.12.1938) Kertulle kirjoittaman kirjeen pohjalta lyriikaksi muokannut Heikki Salo.
9. Unen unta Afrikassa (instrumentaali) 10. Joki Sävelletty Lauri Viidan saman nimiseen runoon kokoelmasta Käppyräinen (1954). 11. Pesäpallo on rakkautta Nuoruuden innoittamana kirjoittanut Heikki Salo. 12. Tuletko kanssani korkealle Sävelletty Lauri Viidan runoihin kokoelmasta Suutarikin, suuri viisas 1961).
4. Sota (instrumentaali)
13. Tuletko kanssani korkealle – repriisi
5. Uksvili aarellii – repriisi
14. Alfhild Sävelletty Lauri Viidan saman nimiseen runoon kokoelmasta Betonimylläri (1947)
6. Kuudella kielellä Lauri Viidan jatkosodan aikana (27.1.1942) Kertulle kirjoittaman kirjeen perusteella lyriikaksi muokannut Heikki Salo. 7. Liian lähellä maata Vuoden 1918 tapahtumien, pispalalaisen elämän sekä Lauri Viidan inspiroimana kirjoittanut Heikki Salo. 8. Unen unta – repriisi
Kaikki sävellykset Eeva Kontu, sovitukset Mikko Renfors, Joonas Mikkilä ja Eeva Kontu.
TOMMI RAITOLEHTO
PETRA AHOLA , ERIIKKA VÄLIAHDE, LAURA HÄNNINEN, JARI AHOLA JA JYRKI MÄNTTÄRI
LAURA HÄNNINEN, PETRA KARJALAINEN, PETRA AHOLA, JYRKI MÄNTTÄRI, TOMMI RAITOLEHTO, JARI AHOLA, ERIIKKA VÄLIAHDE JA SANTERI HELINHEIMO MÄNTYLÄ
TOMMI RAITOLEHTO, SANTERI HELINHEIMO MÄNTYLÄ, JUHA-MATTI KOSKELA JA JYRKI MÄNTTÄRI
LAURA HÄNNINEN
MIKA HONKANEN JA TOMMI RAITOLEHTO
ERIIKKA VÄLIAHDE JA JYRKI MÄNTTÄRI
TOMMI RAITOLEHTO JA JYRKI MÄNTTÄRI
SUVI-SINI PELTOLA JA SANTERI HELINHEIMO MÄNTYLÄ
TOMMI RAITOLEHTO JA PETRA KARJALAINEN
Lauri Viidan syntymästä 100 vuotta Lauri Arvi Viita (17.12.1916 Pispala – 22.12.1965 Helsinki) oli seitsenlapsisen perheen kuopus. Alfhildin ja Emilin lapsista hän oli ainoa, joka jatkoi opintojaan kansakoulun jälkeen. Koulunkäynti kuitenkin takkusi ja lukio Tampereen klassillisessa lyseossa jäi kesken. Viita ryhtyi kirvesmiehen töihin isänsä jalanjäljissä. Samalla hän jatkoi kirjoittamista – kynä oli viuhunut jäntevästi jo pikkupojasta lähtien. Kun talvisota syttyi, Viita lähti rintamalle. Vuonna 1939 hän solmi ensimmäisen avioliittonsa Kerttu Solinin kanssa. Pari sai kaksi lasta mutta liitto päättyi eroon. ”Menin naimisiin kirvesmiehen kanssa, mutta erosin kirjailijasta”, kommentoi Kerttu avioliittoaan myöhemmin. Viidan esikoiskokoelma Betonimylläri ilmestyi 1947. Arviot olivat myönteisiä ja Viidan omaperäistä tyyliä kiiteltiin. Kirjailijan ura alkoi toden teolla. 1948 Lauri avioitui runoilija Aila Meriluodon kanssa. He saivat neljä lasta. Epäonneksi seuraava runoteos Kukunor (1949) ei ollut edellisen kaltainen menestys – sitä moitittiin liian vaikeaksi, osin käsittämättömäksi. Mutta taiteilija jatkoi työtään. Viidan ensimmäinen romaani Moreeni (1950) otettiin vastaan erinomaisesti. Fiktiivinen, omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä teos selosti pispalalaisen työläisperheen vaiheita jäljittelemättömällä tyylillä. Se on Viidan teoksista selvästi tunnetuin ja luetuin. Toisin kuin monet muut menestyneet romaanikirjailijat, Viita palasi runoihin: 1954 ilmestyi uusi kokoelma Käppyräinen. Viidan ja Aila Meriluodon avioliitto päättyi eroon vuonna 1956. ”Lauri Viita ei ollut kirjailja vaan luonnonmullistus”, Meriluoto kertoi myöhemmin Yleisradion haastattelussa. Meriluoto kuvaili Viitaa ”rajojen rikkojaksi”, ”voimakkaaksi ja dominoivaksi henkilöksi”, joka oli ”hyvin varma siitä, mitä kirjoitti” ja joka ”työskenteli yökaudet ja päiväkaudet”. Kolmannen kerran Viita meni naimisiin 1962. Puolisoksi vihittiin Anneli Kuurinmaa. Syntyi lapsi, Viidan seitsemäs. 1965 julkaistiin kirjailijan toinen romaani Entäs sitten, Leevi. Sen oli määrä olla trilogian ensimmäinen osa. Kaksi jälkimmäistä jäi kuitenkin kirjoittamatta, sillä Viita kuoli autoonnettomuudessa rattijuopon uhrina. Hän oli vain 49-vuotias. Viidan kuolinpäivänä ilmestyi jäähyväisiksi Parnasso-lehdessä runosikermä Onni.
Lauri Viita on sodanjälkeisen Suomen merkittävimpiä kirjailijoita. Perinteisen riimillisen ilmaisun taitaja otti uransa loppuvaiheessa vaikutteita modernista vapaamittaisesta runoudesta sekä kansanrunoudesta. Viidan merkitys Pispalan ja Tampereen työväestön kuvaajana on korvaamaton.
Äidistä ja mielenterveydestä Viidan kenties rakastetuin runo on hänen äitinsä mukaan nimetty Alfhild. Se on lausuttu monessa tärkeässä tilaisuudessa, ja ensimmäiset säkeet tunnetaan laajalti: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, / Jumalan näkevät. / Heille on annettu voima ja valta / kohota unessa pilvien alta / ja katsella korkeammalta. ”Alfhild oli hänen muusansa”, on Aila Meriluoto kuvaillut Lauri Viidan suhtautumista äitiinsä. Viita lähes palvoi Alfhildia, ja hänen erityiseen äitisuhteeseensa on kiinnitetty paljon huomiota myös akateemisissa tutkimuksissa. Pehmeästä ja turvallisesta äidistään huolimatta Viita oli luonteeltaan tulinen. Esimerkiksi Betonimyllärin ensimmäinen versio paloi dramaattisesti Meriluodon opiskelijaboksin uunissa. Auktoriteetteja Viita ei sietänyt ja saattoi käyttäytyä hyvinkin äkkiväärästi sille päälle sattuessaan. Jo nuoresta pitäen masennukseen taipuvainen Viita alkoi kärsiä pahemmista mielenterveyden vaikeuksista 40-luvulla. Ne häiritsivät sekä kirjallista työtä että perhe-elämää. Epäluulo ja ajatukset vainoajista pyörivät mielessä. Jaksoittain ilmeni runsasta alkoholinkäyttöä, seuraavaksi kiihkeää kirjoittamista, sitten lamaantuneita masennusjaksoja. Kehä kiersi. Viita sai skitsofrenia-diagnoosin ja vietti mielisairaaloissa pitkiä hoitojaksoja. Nykytiedon valossa psykiatrian professori Raimo K.R. Salokangas on kuitenkin tehnyt toisenlaisen johtopäätöksen: hänen mukaansa Viita sairasti ”varsin yksiselitteisesti” maanis-depressiivistä mielisairautta eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä. ”Jälkikäteen tarkasteltuna Lauri Viidan lähtö Pispalasta oli hänen mielenterveytensä pettämisen kannalta ratkaiseva tapahtuma. Hän menetti
läheisen ja tutun sosiaalisen tuen verkoston, jota hän olisi ehdottomasti tarvinnut, kun hän myöhemmin oman luovuutensa horjuessa joutui kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä”, Salokangas kirjoittaa teoksessaan Kirjailijan kieli ja mieli.
Lisää Viitaa! Lauri Viidan juhlavuoden kunniaksi on julkaistu useita kirjoja. Kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki on toimittanut teoksen Ne runot, jotka jäivät (WSOY). Mukana on 55 Viidan sikermää tai runoa lehtiin, kirjeisiin tai käsikirjoituksiin. Katajamäen mukaan kyseessä on ”edustava otos aiempien kokoelmien ulkopuolisista, parhaimmiksi katsomistani runoista”. Elokuussa 2016 ilmestyi tutkija, tietokirjailija Olli Löytyn toimittama esseekokoelma Luojan palikkaleikki (Teos). Viidan ääntä ja omaa lausuntaa voi kuulla WSOY:n julkaisemalla kirjallisella äänilevyllä Runo puhuu (1965). Levystä otettiin uusi painos juhlavuoden kunniaksi. Lauri Viidasta kiinnostuneelle ehdottoman osuva käyntikohde on Lauri Viita -seuran ylläpitämä museo kirjailijan lapsuudenkodissa Pispalassa.
Lauri Viidan tuotanto: Betonimylläri: runoja (WSOY, 1947) Kukunor: satu ihmislapsille (WSOY, 1949) Moreeni (WSOY, 1950) Käppyräinen: runoja (WSOY, 1954) Suutarikin, suuri viisas: runoja ja proosaa (WSOY, 1961) Entäs sitten, Leevi: romaani (WSOY, 1965) Kootut runot (WSOY, 1966) Lähteitä: Katajamäki, Sakari: Kukunor: Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa (Ntamo, 2016) Salokangas, Raimo K. R.: Kirjailijan kieli ja mieli – Lauri Viidan elämä sairauden valossa (Psychiatria Fennica, 2012) Varpio, Yrjö: Lauri Viita: Kirjailija ja hänen maailmansa (WSOY, 1973) Helsingin Sanomat 14.1.2016: Kirjailija Lauri Viita kuoli, kun hänen runonsa onnesta ilmestyi (toimittaja Antti Majander)