Taskutieto Avainluvut vuodelta 2013
Teollisuuden Voima Oyj – Hyvinvointia ydinsähköllä
4
Teollisuuden Voima Oyj 4 Yhtiö
18
Maailman ydinvoimalaitokset helmikuu 2014
5 Omistajat 8 Talouden tunnusluvut
9
19
Sähkö Suomessa 19 Sähkön kokonaiskulutus 19 Hankinta energialähteittäin
Olkiluodon ydinvoimalaitos
20 Suomen 400 kilovoltin (kv) kantaverkko
9 Tuotanto
21 Sähkön tuotanto Pohjoismaissa vuonna 2012
13 Säteilyannokset 14 Laitosyksiköiden teknisiä tietoja 15 OL4-hanke
16
Ydinjätehuolto 16 Matala- ja keskiaktiivinen jäte 16 Käytetty ydinpolttoaine
22
TVO:n historia
25
Ydinvoimasanastoa
Taskutieto 2014 2013
3
Sisällysluetteloon
Teollisuuden Voima Oyj Yhtiö Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on vuonna 1969 perustettu listaamaton julkinen osakeyhtiö, joka toimittaa sähköä omistajilleen omakustannushinnalla. Vuonna 2013 TVO:n sähkön toimituksen osuus Suomen sähkön käytöstä oli 18,2 %.
TVO:ssa toimitaan vastuullisesti, avoimesti, ennakoiden ja toimintaa jatkuvasti parantaen. Yhtiön toimintaohje määrittelee yleisiä liiketoimintaperiaatteita sekä linjauksia vastuullisesta ja eettisestä toiminnasta. Vastuullinen toimintakulttuuri ulottuu kaikkialle ydinvoimalaitosympäristössä. TVO:n suurin omistaja on Pohjolan Voima Oy. Muut osakkaat ja osakkuusosuudet on esitetty alla olevassa taulukossa.
TVO:N OSAKKAAT JA OSUUDET 31.12.2013 TVO käyttää kahta ydinvoimalaitosyksikköä Olkiluoto 1 (OL1) ja Olkiluoto 2 (OL2) sekä rakentaa uutta tuotantokapasiteettia Olkiluoto 3 (OL3) Eurajoen Olkiluodossa. Lisäksi TVO:lla on yhden megawatin (MW) tuulivoimalaitos ja osuus (45 %) Meri-Porin hiilivoimalaitoksesta. Heinäkuussa 2010 eduskunta vahvisti valtioneuvoston myönteisen periaatepäätöksen Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikön (OL4) rakentamisesta. Posiva Oy on vuonna 1995 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta, loppusijoitukseen liittyvistä tutkimuksista ja muista toimialansa asiantuntijatehtävistä. Posivan omistavat TVO (60 %) ja Fortum Power and Heat Oy (40 %). TVO-konserniin kuuluva TVO Nuclear Services Oy (TVONS) markkinoi ja myy TVO:n ydinvoimaosaamispalveluja, jotka perustuvat tehokkaaseen toimintaan, ydinturvallisuuteen, ydinjätehuoltoon sekä kunnossapitopalveluihin. TVO tukee suomalaisen yhteiskunnan kestävää hyvinvointia tuottamalla sähköä turvallisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti. Olkiluodon ydinsähkön avulla voidaan Suomessa vuosittain välttää noin 12 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt verrattuna siihen, jos sama sähkömäärä tuotettaisiin kivihiilellä. Määrä vastaa Suomen liikenteen vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. 4
Taskutieto 2014
Omistusosuus, %
A-sarja
B-sarja
C-sarja
EPV Energia Oy
6,5
6,6
6,5
6,5
26,6
25,0
26,6
25,8
Karhu Voima Oy
0,1
0,1
0,1
0,1
Kemira Oyj
1,9
–
1,9
1,0
Fortum Power and Heat Oy
Oy Mankala Ab Pohjolan Voima Oy
Yhteensä
8,1
8,1
8,1
8,1
56,8
60,2
56,8
58,5
100 %
100 %
100 %
100 %
A-sarjan osakkaat ovat oikeutettuja OL1:n ja OL2:n tuottamaan sähköön, B-sarja oikeuttaa OL3:n sähköön ja C-sarjan osakkeenomistajat saavat sähköä Meri-Porin hiilivoimalaitoksesta. Omistajiensa kautta TVO:n ydinsähkö tuottaa hyvinvointia 135 kuntaan. Nämä kunnat ovat omistajina 65 energiayhtiössä, joiden kautta Olkiluodon sähköä jaetaan koko Suomeen.
TVO:ta omistava teollisuus • • • • • •
Kemira Oyj (ml. eläkesäätiö) Kumera Oy Metsä Fibre M-real Oyj Myllykoski Oyj Outokumpu Oyj
• • • •
Rautaruukki Oyj Stora Enso Oyj UPM-Kymmene Oyj Yara Suomi Oy (ml. eläkesäätiö)
Taskutieto 2014
5
Sisällysluetteloon
TVO:ta omistavat sähkö- ja energiayhtiöt • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •
Pohjois-Karjalan Sähkö Etelä-Savon Energia Savon Voima Alajärven Sähkö Järviseudun Sähkövoima Lehtimäen Sähkö Korpelan Voima Kokkolan Energia Kruunupyyn kunta Pietarsaaren kaupunki Seinäjoen Energia Nykarleby Kraftverk Vaasan Sähkö Vetelin Sähkölaitos Vimpelin Voima Hiirikosken Energia Ääneseudun Energia Iin Energia Oulun Seudun Sähkö Oulun Energia Rovakaira Torniojokilaakson Sähkö Helsingin Energia Vantaan Energia Kymenlaakson Sähkö Keravan Energia Mäntsälän Sähkö Nurmijärven Sähkö Porvoon Energia Sallila Energia Paneliankosken Voima
• • • • • • • • • • • • •
Lammaisten Sähkö Leppäkosken Sähkö Vatajankosken Sähkö Lankosken Sähkö Pori Energia Rauman Energia Kymenlaakson Sähkö Suur-Savon Sähkö Lahti Energia Haminan Energia Kaakon Energia Imatran Seudun Sähkö KSS Energia
Omistajien teollisuuspaikkakunnat TVO:ta omistavat kunnat
6
Taskutieto 2014
Taskutieto 2014
7
Sisällysluetteloon
Olkiluodon ydinvoimalaitos
Talouden tunnusluvut (M€) Teollisuuden Voima Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolakia (FAS) noudattaen.
Liikevaihto Polttoainekulut Ydinjätehuoltokulut Investoinnit Oma pääoma Pitkä- ja lyhytaikaiset korolliset velat (ilman lainaa VYR:ltä)1) Osakaslainat2) Laina VYR:ltä Taseen loppusumma Omavaraisuusaste (%) Henkilöstö keskimäärin
2013 363 73 89 303 858
2012 347 62 77 337 858
3 088
2 968
339 932 5 572 29,4 890
229 882 5 283 28,5 879
1) Valtion ydinjätehuoltorahasto (VYR) 2) Huonompi etuoikeus kuin muilla lainoilla
Olkiluodon ydinvoimalaitokseen kuuluvat OL1- ja OL2-voimalaitosyksiköt, joiden kaupallinen käyttö alkoi vuosina 1979 (OL1) ja 1982 (OL2). Lisäksi käyvien laitosyksiköiden läheisyyteen rakennetaan parhaillaan OL3-laitosyksikköä. OL1- ja OL2-laitosyksiköiden nettoteho on 880 MW. Ne on toimittanut ruotsalainen AB ASEA-ATOM (nykyinen Westinghouse Electric Company). OL3:n toimittamisesta vastaa avaimet käteen -sopimuksella AREVA NP GmbH:n, AREVA NP SAS:n ja Siemens AG:n muodostama konsortio. OL3:n teho on 1 600 MW. Voimalaitosalueella sijaitsevat lisäksi matala- ja keskiaktiivisten voimalaitosjätteiden loppusijoitustila sekä käytetyn ydinpolttoaineen välivarasto. Posiva Oy:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusalue sijaitsee Olkiluodon saaren keskiosassa.
Tuotanto SÄHKÖN TOIMITUS OSAKKAILLE GIGAWATTITUNTIA
20 000
OL1 tuotti sähköä 7,47 TWh ja sen käyttökerroin oli 97,1 prosenttia. OL2:n tuottama sähkömäärä oli 7,16 TWh käyttökertoimen ollessa 93,1 prosenttia. OL1:n tuotanto oli laitosyksikön historian korkein.
15 000 10 000
Meri-Pori ja tuulivoima
5 000 0
8
Vuonna 2013 Olkiluodon ydinvoimalaitos tuotti 14,63 terawattituntia (TWh) sähköä. Muutamasta suunnittelemattomasta seisokista huolimatta laitosyksiköiden yhteistuotanto oli historian korkein.
2009
Taskutieto 2014
2010
2011
2012
2013
TVO:n osuus Meri-Porin hiilivoimalaitoksessa tuotetusta sähköstä oli 725 gigawattituntia (GWh). Tuulivoimalaitoksen tuotanto oli 1,03 GWh käyttökertoimella 11,8 %.
Taskutieto 2014
9
Sisällysluetteloon
tuotanto 2013 OL1 Keskimääräinen sähköteho MW 1 000 800
1
2
3
600 400 200 0
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
3. Kuormanpudotus generaattorin magnetointikoneen roottorin ylijännitesuojan virhetoiminnan johdosta.
1. Pääkiertopumppujen alasajo korkeapaineturbiinin säätöventtiilin sulkeuduttua itsestään. Tehorajoitus syöttövesipumppujen liukurengastiivisteiden vaihdon johdosta. 2. Polttoaineenvaihtoseisokki
OL2 Keskimääräinen sähköteho MW 1 000 800
1
2
3
600 400 200 0
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
1. Reaktorin alasajo kuumaseisokkiin generaattorin ja magnetointikoneen välisten joustavien liitäntäkappaleiden tarkastuksen ja vaihdon johdosta.
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
3. Turbiinipikasulku generaattorin staattorin maasulkusuojan laukaisemana.
2. Huoltoseisokki
10
Taskutieto 2014
Sisällysluetteloon
Taskutieto 2014
11
Sisällysluetteloon
Säteilyannokset
tvo:n sähköntuotanto TWH
Vuonna 2013 Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kokonaissäteilyannos työntekijöille oli 649 manmillisievertiä (manmSv), mikä oli historian pienin. Myös voimalaitoksen vuosihuollon ja käytönajan annokset sekä OL1-laitosyksikön kokonais- ja vuosihuoltoannos olivat ennätyksellisen alhaiset.
Tvo:n ydinvoimatuotannon käyttökerroin, % 20
100
15
75
10
50
5
25
0
2009
2010
2011
2012
2013
Säteilytyössä työntekijän lakisääteinen annosraja on viiden peräkkäisen vuoden aikana 100 mSv. Keskiarvo vuosiannokselle on 20 mSv. Minään vuonna annos ei saa ylittää 50 mSv:ä. TVO:n tavoitteena on, että kenenkään annos ei ylitä 10 mSv:ä vuodessa.
0
Säteilyannoksen yksikkö on Sievert (Sv). 1 Sv = 1 000 millisievertiä (mSv) 1 mSv = 1 000 mikrosievertiä (µSv)
Säteilyannos olkiluodon voimalaitoksella OL1 ja OL2 VUOSITTAISET SÄTEILYANNOKSET Vuosihuolto
Tehoajo
Hiekkaseisokki
manmSv 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000
2013
2012
2011
2010
2009
2007
2008
2005
2006
2003
2004
2001
2002
1999
2000
1997
1998
1995
1996
1993
1994
1991
1992
1989
1990
1987
1988
1985
1986
1983
1984
1981
1982
0
1980
500
Tietyn ihmismäärän kokonaissäteilyannosta kuvataan yksiköllä manSv (mansievert).
12
Taskutieto 2014
Taskutieto 2014
13
Sisällysluetteloon
OL4-hanke
Laitosyksiköiden teknisiä tietoja
OL1 / OL2 Nettoteho MW Reaktorin lämpöteho MW Polttoainenippuja kpl Uraanimäärä tonnia Säätösauvoja kpl Reaktorin paineastia mm • sisähalkaisija • sisäkorkeus mm Reaktorin paine bar Höyryvirta kg/s Turbiinin kierrosluku r/min Lauhduttimen jäähdytysvesivirtaus m3/s Laitosyksikköjen kokonaistilavuus m3 • OL1 • OL2 m3 Reaktorirakennuksessa olevan suojarakennuksen bar • suunnittelupaine • kaasutilavuus m3 m3 • vesitilavuus
880 2 500 500 86–90 121 5 540 20 593 70 1 250 3 000 38
Olkiluoto 4 -hankkeen tarjousprosessi on käynnissä. Tarjousten vertailuilla ja neuvotteluilla varmistetaan, että tekniset ja kaupalliset ehdot täyttyvät, kustannukset ovat hyväksyttävällä tasolla ja hankkeen rakentaminen voidaan toteuttaa suunnitellusti. Mukana tarjousvaiheessa on kaikkiaan viisi laitosvaihtoehtoa. Kiehutusvesireaktorivaihtoehtojen sähköteho on noin 1 650 MW ja painevesireaktorivaihtoehtojen teho on noin 1 450–1 650 MW.
483 000 475 000 4,7 7 375 2 700
OL3 Nettoteho MW 1 600 Reaktorin lämpöteho MW 4 300 Polttoainenippuja kpl 241 Uraanimäärä tonnia n. 128 Säätöelementtejä kpl 89 Reaktorin paineastia m 4,9 • sisähalkaisija • sisäkorkeus m 12,3 Reaktorin paine bar 155 Höyryvirta kg/s 2 443 Turbiinin kierrosluku r/min 1 500 Lauhduttimen jäähdytysvesivirtaus m3/s 53 Laitosyksikköjen kokonaistilavuus m3 n. 1 000 000 Reaktorirakennuksessa olevan suojarakennuksen bar 5,3 • suunnittelupaine m3 • tilavuus 80 000
14
Taskutieto 2014
Taskutieto 2014
15
Sisällysluetteloon
Ydinjätehuolto Matala- ja keskiaktiivinen voimalaitosjäte Ydinvoimalaitoksen käytön aikana ja huolloissa syntyvää jätettä kutsutaan voimalaitosjätteeksi, joka jaotellaan matala- ja keskiaktiiviseen jätteeseen. Kyseinen jäte varastoidaan voimalaitosjätteen loppusijoitustilaan, VLJ-luolaan. • • • •
Matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoitussiilot sijaitsevat 60–100 metrin syvyydessä peruskalliossa. Matala-aktiivista jätettä loppusijoitetaan n. 132 m³ vuosittain (13 betonilaatikkoa). Keskiaktiivista jätettä loppusijoitetaan vuosittain keskimäärin 49 m³ (29 betonilaatikkoa). Voimalaitosjätettä on vuoden 2013 loppuun mennessä loppusijoitettu 5 681 m³.
Käytetty ydinpolttoaine Loppusijoituksessa käytetty polttoaine suljetaan kuparista ja valuraudasta valmistettuihin loppusijoituskapseleihin. Kapselit sijoitetaan loppusijoitustunneleihin porattuihin reikiin yli 400 metrin syvyyteen Olkiluodon kallioperään. • Polttoainenippuja vaihdetaan OL1:llä ja OL2:lla vuosittain n. 240. • Käytettyä polttoainetta jäähdytetään vähintään 40 vuotta välivarastossa ennen loppusijoitusta. • Loppusijoitus on tarkoitus aloittaa 2020-luvun alkupuoliskolla. – Loppusijoituksen kustannusarvio (2009) on 3 300 M€. – Ydinjätehuoltoon tarvittavat varat kerätään ennakkoon ydinsähkön hinnassa ja rahastoidaan Valtion ydinjätehuolto- rahastoon. Näin tuleville sukupolville ei synny kustannuksia loppusijoituksesta.
16
Taskutieto 2014
ONKALO • ONKALO on tutkimustunneli, joka liitetään myöhemmin osaksi loppusijoitustiloja. • Ajotunnelin pituus on n. 5 km, leveys 5,5 m ja korkeus 6,3 m. • Tunnelin kaltevuus on 1:10. LOPPUSIJOITUSTILAT • Maanalaisen loppusijoituslaitoksen kokonaispinta-ala on 1,5 km2. • Loppusijoitustunneli on maksimissaan 350 m pitkä, 3,5 m leveä ja 4,4 m korkea (OL1–3). • Loppusijoitusreikä on halkaisijaltaan 1,8 m ja korkeudeltaan 7,8 m (OL1–2). • Loppusijoitusreikien etäisyys tunnelissa on n. 9 m (OL1-2). • Loppusijoitustunnelit sijaitsevat n. 25 metrin etäisyydellä toisistaan. • Loppusijoitusreikään saa vuotaa maksimissaan 1 dl vettä minuutissa. KAPSELI • Loppusijoituskapselin pituus vaihtelee polttoainenippujen koon mukaan: 4,75 m (OL1–2), 5,22 m (OL3) ja 3,55 m (LO 1-2). Kaikki kapselityypit ovat halkaisijaltaan 1,05 m. • Kapseleita loppusijoitetaan keskimäärin n. 36 kpl vuodessa. BENTONIITTI • Loppusijoitusreikään sijoitetaan n. 25 tonnia bentoniittia (OL1–2). SÄTEILY • Kaksi metriä kapselia ympäröivää bentoniittia tai kalliota vaimentaa siitä loppusijoitushetkellä tulevan säteilyn. • 500 vuoden kuluttua loppusijoituksesta polttoainenipusta saatava säteilyannos 4mSv tunnissa vastaa suomalaisen saamaa keskimääräistä säteilyannosta vuoden aikana.
Taskutieto 2014
17
Sisällysluetteloon
Maailman ydinvoimalaitokset helmikuu 2014 Laitosyksiköitä käytössä Maa USA Ranska Japani Venäjä Etelä-Korea Kiina Intia Kanada Iso-Britannia Ukraina Ruotsi Saksa Belgia Espanja Tsekki Sveitsi Suomi Unkari Slovakia Pakistan Argentiina Brasilia Bulgaria Mexico Romania Etelä-Afrikka Armenia Iran Hollanti Slovenia Yhdistyneet arabiemiraatit Valko-Venäjä Koko maailma
Määrä
Teho, MW (netto) yht.
100 58 48 33 23 21 21 19 16 15 10 9 7 7 6 5 4 4 4 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1
98 560 63 130 42 388 23 643 20 653 16 878 5 308 13 500 9 231 13 107 9 474 12 068 5 927 7 121 3 804 3 308 2 752 1 889 1 816 725 935 1 884 1 906 1 330 1 300 1 860 375 915 482 688
435
371 989
Laitosyksiköitä rakenteilla Määrä
Teho, MW (netto) yht.
5 1 2 10 5 28 6
5 633 1 600 2 650 8 382 6 370 27 756 3 907
Taskutieto 2014
Suomessa käytettiin sähköä yhteensä 83,9 TWh, josta teollisuus käytti yhteensä noin 47 %.
Sähkön kokonaiskulutus 2013 yhteensä 83,9 TWh
3
2 4 5
1 6
7 2
1 900
Teollisuus 47 % 1 Metsäteollisuus 24 % 2 Metallinjalostus 10 % 3 Kemianteollisuus 8 % 4 Muu teollisuus 5 % Muu kulutus 50 % 5 Asuminen ja maatalous 28 % 6 Palvelut ja rakentaminen 22 % 7 Häviöt 3 %
1
1 600
2 2 2 1
880 630 717 1 245
Ydinenergia on uusiutuvien energialähteiden, kuten vesivoiman, puun ja tuulen kanssa tuotantomuoto, josta ei aiheudu ilmastonmuutosta voimistavia kasvihuonepäästöjä.
Sähkön hankinta energialähteittäin 2013 yhteensä 83,9 TWh
1
87
3 2 2 1 72
2 690 1 109 69 669
Lähdet: IAEA, 17.2.2014
18
Sähkö Suomessa
5 10 4 6 9
1 Ydinvoima 27,1 % 2 Nettotuonti 18,7 % 3 Vesivoima 15,2 % 4 Biomassa 12,8 % 5 Kivihiili 11,8 % 6 Maakaasu 8,1 % 7 Turve 4 % 8 Jäte 1,1 % 9 Tuuli 0,9 % 10 Öljy 0,3 % Lähde: Energiateollisuus 2013 Taskutieto 2014
19
Sisällysluetteloon
Suomen 400 kV:n kantaverkko
Sähkön tuotanto Pohjoismaissa vuonna 2012 Pohjoismaat Yht. 417 TWh 5% 6%
57 %
Uusiutuvat 68 % (Vuonna 2011 62 %) Hiilidioksidivapaat 88 % (Vuonna 2011 83 %)
20 %
12 %
Vesivoima Tuulivoima Muut uusiutuvat Fossiiliset Ydinvoima Muut
Suomi Yht. 68 TWh
1%
2% 97 %
Inkoo
Taskutieto 2014
Ruotsi Yht. 162 TWh 4%
Helsinki
Suomen sähköjärjestelmä koostuu voimalaitoksista, kanta- ja aluejakeluverkoista sekä sähkön kuluttajista. Olkiluodon ydinvoimalaitos on liitetty Fingrid Oyj:n kantaverkkoon kuudella 400 kV:n ja kahdella 110 kV:n johdolla. 110 kV:n johdot johtavat Rauman sähköasemalle ja 400 kV:n johdot Ulvilaan (2 johtoa), Huittisiin, Kangasalalle ja Raumalle (2 johtoa).
20
1%
Norja Yht. 148 TWh
Olkiluoto
48 %
38 %
Tanska Yht. 29 TWh
7%
15 %
25 %
1%
25 %
33 %
Viro Yht. 10 TWh 87 %
3%
4% 9%
57 % 35 % 8% Lähde: ENTSO-E
Taskutieto 2014
21
Sisällysluetteloon
TVO:n historia 23.1. Teollisuuden Voima Oy perustettiin. Perustajina oli 16 yhtiötä.
1969 1.2. OL1:n rakennustyöt aloitettiin. 12.8. OL1:n peruskivi muurattiin.
6.7. Käyttölupa valtioneuvostolta OL1:lle. 2.9. OL1 tahdistettiin ensimmäisen kerran valtakunnan verkkoon.
28.8. OL2:n rakennustyöt aloitettiin.
8.5. Ensimmäinen jätekuljetus keski- ja matala-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitustilaan (VLJ-luola).
1992
1.1. Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten käytetyn polttoaineen loppusijoittamisesta huolehtiva Posiva Oy aloitti toimintansa.
18.2. OL2 tahdistettiin ensimmäisen kerran valtakunnan verkkoon. 11.11. Laitosyksikkö saavutti täyden tehon ensimmäisen kerran.
1996
Nelivuotinen modernisointieli MODE-ohjelma saatiin valmiiksi. Sen myötä Olkiluodon molempien voimalaitosyksiköiden tehoa nostettiin 18,3 %, 840 MW:iin.
1998
1978 8.1. Laitosyksikkö saavutti täyden tehon ensimmäisen kerran. 1.9. Käyttölupa valtioneuvostolta OL2:lle. 10.10. OL1 otettiin kaupalliseen käyttöön.
1979
15.11. Periaatepäätös- eli PAP-hakemus viidennen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta Suomeen jätettiin valtioneuvostolle.
2000
1980
18.5. Eduskunta vahvisti valtioneuvoston myönteisen periaatepäätöksen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta Eurajoen Olkiluotoon.
2001 1.7. OL2 otettiin kaupalliseen käyttöön.
1982 17.5. Valtioneuvosto myönsi OL1:lle ja OL2:lle tehonkorotusluvan. Laitosyksiköiden nimellisteho nostettiin 710 MW:iin.
1984
1987
Taskutieto 2014
1990
1974
1975
22
16.3. Koulutussimulaattori otettiin käyttöön Olkiluodossa.
29.9. Ensimmäinen polttoainekuljetus käytetyn polttoaineen välivarastoon (KPA-varastoon).
24.5. Eduskunta vahvisti valtioneuvoston 17.1. tekemän periaatepäätöksen uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta Eurajoen Olkiluotoon tai Loviisan Hästholmeniin.
2002
2003
16.10. Olkiluoto valittiin uuden laitosyksikön sijaintipaikaksi. 18.12. TVO:n hallitus teki investointipäätöksen uudesta ydinvoimalaitosyksiköstä (OL3) ja yhtiö allekirjoitti AREVA NP:n (aiemmin Framatome ANP) ja Siemensin muodostaman konsortion kanssa sopimuksen noin 1 600 MW:n painevesilaitosyksikön rakentamisesta. Taskutieto 2014
23
Sisällysluetteloon
17.2. Valtioneuvosto myönsi rakentamisluvan OL3:lle. 12.9. OL3:n peruskivi muurattiin.
31.1. Olkiluodon uusi vierailukeskus vihittiin käyttöön. 1.6. Olkiluodon laitoksen modernisointityö saatiin päätökseen. Molempien laitosyksiköiden sähköteho nousi 860 MW:iin.
2006 19.11. TVO:n ja Fingrid Oyj:n yhteishankkeena rakentama 100 MW:n kaasuturbiinivoimalaitos vihittiin käyttöön Olkiluodossa. 31.12.TVO rekisteröitiin kaupparekisteriin julkiseksi yhtiöksi. Yhtiön virallinen toiminimi on muutoksen jälkeen Teollisuuden Voima Oyj.
1.7. Eduskunta vahvisti valtioneuvoston myönteisen periaatepäätöksen uuden OL4-laitosyksikön rakentamisesta Olkiluotoon.
25.4. TVO jätti valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen neljännen ydinvoimalaitosyksikön (OL4) rakentamiseksi Olkiluotoon. Posiva Oy jätti niin ikään 25.4. periaatepäätöshakemuksen käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksensa laajentamiseksi OL4:ää varten.
2010
Olkiluodon laitoshistorian suurimmat vuosihuollot saatiin päätökseen. Muutostöiden ansiosta laitosyksiköiden nimellisteho kohosi 880 MW:iin.
2011 20.4. OL1:n ja OL2:n yhteistuotanto ylitti 400 TWh. 28.12. Posiva Oy jätti käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle.
2012
Raskaan atomiytimen hajoaminen kahdeksi tai useammaksi keskiraskaaksi atomiytimeksi, jolloin samalla vapautuu myös neutroneja ja suuri määrä energiaa.
Gigawatti, GW IAEA International Atomic Energy Agency Kansainvälinen atomienergiajärjestö
Kiehutusvesireaktori, BWR Boiling Water Reactor Kevytvesireaktorityyppi, jossa jäähdytysaineena käytettävä vesi kiehuu kulkiessaan reaktorisydämen läpi. Syntyvä höyry johdetaan pyörittämään turbiinia. OL1 ja OL2 ovat BWR-laitosyksiköitä.
Käyttökerroin Käyttökerroin on voimalaitoksen vuodessa tuottama energia prosentteina siitä energiasta, minkä se olisi tuottanut toimiessaan koko vuoden keskeytyksettä täydellä teholla.
Megawatti, MW Tehon yksikkö. Yksi megawatti on 1 000 kilowattia eli 1 000 000 wattia.
2013
Taskutieto 2014
Fissio
Tehon yksikkö. Yksi gigawatti on miljoona kilowattia.
2007
2008
24
Ydinvoimasanastoa
2005
2.9. OL1:n ensimmäisestä tahdistuksesta 35 vuotta (2.9.1978)
Taskutieto 2014
25
Sisällysluetteloon
Painevesireaktori, PWR Pressurized Water Reactor Kevytvesireaktorityyppi, jossa reaktorin paine on niin korkea, että jäähdytysaineena käytettävä vesi ei kiehu reaktorissa. Kuuma vesi johdetaan reaktorista höyrystimeen, jossa sekundääripiirissä oleva vesi höyrystyy ja höyry johdetaan pyörittämään turbiinia. OL3 on EPR (European Pressurized water Reactor).
STUK Säteilyturvakeskus eli STUK on ydinvoimalaitoksen toimintaa Suomessa valvova viranomainen.
Terawatti, TW Tehon yksikkö. Yksi terawatti on miljardi kilowattia.
Terawattitunti, TWh Energian yksikkö. Yksi terawattitunti on miljardi kilowattituntia.
WANO World Association of Nuclear Operators Kansainvälinen ydinvoimayhtiöiden järjestö
WNA World Nuclear Association Kansainvälinen ydinvoima-alan järjestö
26
Taskutieto 2014
Laine 03/2014/500
www.tvo.fi
Olkiluoto 27160 Eurajoki Puhelin 02 83 811 Faksi 02 8381 2109
28
Helsinki Töölönkatu 4 00100 Helsinki Puhelin 09 61 801 Faksi 09 6180 2570 Taskutieto 2014
Bryssel 4 rue de la Presse 1000 Brussels, Belgium Puhelin +32 2 227 1122 Faksi +32 2 218 3141