2 minute read

Tallinnan toreilla tavataan

THE BALTIC GUIDE ™ HEINÄKUUELOKUU 2022NAUTINN O T

ostokset Tallinnan toreilla tavataan!

TEKSTI SUSANNA POIKELA, KUVAT ANDREI CHERTKOV Vuonna 1947 avattu Tallinnan keskikaupungissa sijaitseva Keskustori on monien tallinnalaisten suosima torialue. Tänä kesänä kannattaa ehdottomasti käydä tällä vanhalla torilla, sillä lähitulevaisuudessa paikalle nousee upouusi torialue.

Vihannestorilla vierekkäin sijoitetut myyntipöydät muodostavat houkuttelevia ruokakujia. Tallinnalaiset käyvät ostamassa sesongin tuotteet keskustorilta, koska hinnat ovat edullisia ja laatu hyvä. Alkukesästä löydät torilta taimet pihalle ja loppukesästä kotimaiset marjat sekä sienet. Ruoka-aineiden lisäksi torilla myydään myös vaatteita ja taloustarvikkeita. Keskustori henkii vielä mennyttä aikaa.

Asematorin katon alta kulinaarisia herkkuja ruokapöytään

Kalamajassa Baltian rautatieaseman vierestä löytyy Pohjois-Tallinnan oma Asematori, virolaiselta nimeltään Balti Jaama Turg. Asematori koki täydellisen muodonmuutoksen viisi vuotta sitten ja nykyään torialue sijaitsee kolmikerroksisessa kauppahallissa ja sen edustoilla. Asematori on modernin kaupunkilaisen ostospaikka, ja se näkyy myös hinnoissa. Asematori on selvästi kalliimpi kuin Keskustori.

Kellarikerroksessa sijaitsee ruokakauppa, kuntosali, kampaamo, pesula, luontaistuotekauppa ja eläinkauppa. Ensimmäisessä kerroksessa on vihanneskatu, suuri lihasali ja useita katuravintoloita. Torin edustalla ulkotiloissa on lisää vihannespöytiä, katuravintoloita ja kalasali. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee

Natalia auttaa mielellään kalaherkkujen valinnassa Asematorin kalahallissa.

Lihamestari Zaraddin Gusseinov valmistelee saslik-leikkeitä. Hän on myynyt lihaa Keskustorilla jo 20 vuotta. antiikkialue, vaate-, tekstiili ja kodin tarvikeliikkeitä sekä panimoravintola Humalakoda.

Kalasali on tilava ja erittäin monipuolinen. Tuoreiden kalojen lisäksi saatavilla on herkullisia säilykkeitä ja pateita. Peetri Lõheärin siikatartar voi viedä kielen mennessään. Kalamajakan tiskillä saa maistella kuohuvan kera irlantilaisia ja ranskalaisia ostereita. ”Opastamme täällä, kuinka näitä syödään”, Natalia Sutormina kertoo ja näyttää kädestä pitäen, kuinka osteri avataan ja miten se syödään.

Kalamajan alue on ollut perinteisesti kalastajien ja merenkävijöiden aluetta. Joka lauantai avautuu Linnahallin takana, merenrannassa pieni mutta monipuolinen kalatori. Ulkotorilla kalastajat ja kauppiaat myyvät saalistaan. Lisäksi valikoimassa on suolakalaa, savustettua kalaa ja erilaisia kalasäilykkeitä.

Kaupunginosien omat torit Eteläisen Tallinnan oma tori löytyy vehreältä Nõmmen asuin- alueelta. Torille pääsee junalla Tallinnan keskustasta vain  minuutissa. Nõmmen tori on avattu jo vuonna . Torin vihannes- ja kukkakauppatiskit levittäytyvät kauniin puurakenteisen kauppahallin edustalle. Maukasta kotikaljaa saa ostaa kauppahallin puoleisesta päästä.

Ulkotorilla on myös monien virolaisten liha- ja maitotilojen omia pienempiä myyntikojuja, juustokauppa ja Kalevin suklaapuoti sekä kahvilat ja muutama katuravintola. Keskellä toria suihkulähteen edustalla on tunnelmallinen aukio, jossa järjestetään kesäaikaan päiväkonsertteja.

Mustamäen torille pääsee bussilla ja hyppäämällä pois Leholan bussipysäkillä. Mustamäen ulkotorin tiskeiltä löytyy tuoreita vihanneksia, hedelmiä, lihaa, kalaa ja taloustarvikkeita. Torilla järjestetään välillä konsertteja ja eri vuodenaikojen markkinoita. ■

Keskustori (Keskturg), Keldrimäe 9, Tallinna. Avoinna joka päivä 8–16.30. Asematori (Balti Jaama Turg) Kopli 1, Tallinna. Avoinna ma-la 9–19 ja su 9–17. Kalatori (Kalaturg), Kalasadama 5, Tallinna. Avoinna lauantaisin 9–15. Nõmmen tori (Nõmme turg), Turu plats 8, Tallinna. Avoinna ma–la 9–18, su 9–17. Mustamäen tori (Mustamäe turg), E.Vilde tee 75a, Tallinna. Avoinna ma–la 9–18, su 9–17.

This article is from: