1 minute read

Nuorisotutkimus

TOIM. TIINA VALKENDORFF JA ELLA SIHVONEN NUORTEN PERHEET JA LÄHEISSUHTEET

Nuorten elinolot -vuosikirja 2020

Advertisement

Nuorten elinolot -vuosikirjassa tarkastellaan nuorten moninaisia perhe- ja läheissuhteita. Vuosikirjan tilasto-osuudessa tutkitaan lasten ja nuorten perheitä ja perhetyyppien muutoksia. Kirjan artikkeleissa tarkastellaan nuorten tapoja puhua perheestä ja käsityksiä tulevaisuuden perheestä, nuorten perheelle antamia merkityksiä, perheen määrittelyitä sekä pohdintoja siitä, ketkä muodostavat nuorten perheen.

Nuorisotutkimusseura • Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 227 • ISBN 978-952-372-009-1 • ISSN 1799-9219 • 230 s. • Nid. • EUR 28

TEKIJÄT ANTTI KÄÄRIÄLÄ, MARKUS KESKI-SÄNTTI, MIKKO AALTONEN, LOTTA HAIKKOLA YM. SUOMI SEURAAVAN SUKUPOLVEN KASVUYMPÄRISTÖNÄ

Seuranta Suomessa vuonna 1997 syntyneistä lapsista, joilla on ulkomailla syntynyt vanhempi

Tutkimuksen kohteina ovat lasten perhetaustat, koulutus, terveys, lastensuojelu ja rikollisuus. Tutkimustulosten mukaan suurin osa ikäluokan lapsista voi hyvin riippumatta siitä, ovatko heidän vanhempansa syntyneet Suomessa vai ulkomailla. Eroja oli muun muassa perheiden taloudellisessa tilanteessa, lasten koulutuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä.

Nuorisotutkimusseura • Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 228 • ISBN 978-952-343-583-4 • ISSN 1798-0070 • 108 s. • Nid. • EUR 27,5

TOIM. KARI PAAKKUNAINEN JA JURI MYKKÄNEN

NUORISOPOLITIIKKA JA POLIITTINEN NUORISO: OBJEKTEISTA SUBJEKTEIKSI?

Suomen ja muun Euroopan nuorisolle 2000-luvun talouskurimukset, kilpailullisuus ja pettymys ovat tosia, ahdistavia ja lamauttavia. Yhteiskunnallinen aktivismi tai edes konventionaalinen politiikka eivät suurinta osaa nuorista juurikaan kiinnosta. Toisaalta osa nuorista seuraa maailmaa valppaasti ja tiedostaa oman poliittisuutensa ja elämänsä yhteiskunnallisuuden syvällisesti. Näillä aktiiveilla on institutionaalista politiikkaa uudistavia ajattelu- ja toimintatapoja.

Nuorisotutkimusseura • Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 229 • ISBN 978-952-372-011-4 • ISSN 1799-9219 • 207 s. • Nid. • EUR 28

This article is from: