Maskun kunnan ja seurakunnan tiedotuslehti - Nro 14 - 28.8.2024
Maskun rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusjärjestyksen uudistaminen 1.1.2025 voimaan tulevan rakentamislain mukaiseksi.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen.
Uusi rakentamislaki astuu voimaan 1.1.2025, ja se muuttaa rakennusvalvontojen toimintaa ja kunnan rakennusjärjestys on päivitettävä vastaamaan uutta lakia. Uuden rakentamislain vuoksi kuntaan tulee laatia uusi rakennusjärjestys, korjata hallintosääntöä, uudistaa rakennusvalvontaviranomaisen taksa, kouluttaa viranhaltijoita sekä sidosryhmiä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laaditaan riittävän vuorovaikutuksen arvioimiseksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarvittaessa täydentää rakennusjärjestyksen uudistamistyön aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on esitetty Maskun kunnan rakennusjärjestyksen päivittämistyön lähtökohdat ja perusperiaatteet. Siinä on esitetty osallistumismahdollisuus ja palautteen antamisen kanavat. Tavoitteena on, että päivitetty rakennusjärjestys on voimassa kesän 2025 aikana tai viimeistään siirtymäajan aikana, joka päättyy 1.1.2027. Rakennusjärjestyksen hyväksyy valtuusto. Uudella rakennusjärjestyksellä korvataan 1.7.2021 voimaan tullut Maskun kunnan rakennusjärjestys.
Rakennus- ja ympäristölautakunta on päättänyt 20.8.2024 osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville laittamisesta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä ja materiaaleihin voi tutustua kunnan kotisivuilla sekä teknisessä toimistossa osoitteessa Keskuskaari 3, Masku. Kirjalliset palautteet osoitetaan rakennus- ja ympäristölautakunnalle tai sähköisesti osoitteeseen maskunkunta@)masku.fi Lisätietoja rakennusjärjestyksen päivityksestä antaa rakennustarkastaja Jonna Oksanen.
![](https://assets.isu.pub/document-structure/240828061543-f4b94deaf50b9561478c20ded3545382/v1/d19a34201cf0a1b68b89022b7b40cd86.jpeg)
Asemakaavaehdotus nähtäville
Asemakaavaehdotus nähtäville
Asemakaavaehdotus nähtäville
Seuraava asemakaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain 65 § ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 § edellyttämällä tavalla 28.8.2024 – 3.10.2024 Maskun kunnanvirastossa viraston aukioloaikoina ja kunnan internet-sivuilla www.masku.fi/kaavoitus.
Seuraava asemakaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain 65 § ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 § edellyttämällä tavalla 28.8.2024 – 3.10.2024 Maskun kunnanvirastossa viraston aukioloaikoina ja kunnan internet-sivuilla www.masku.fi/kaavoitus.
Pihlajamäen asemakaava III
Pihlajamäen asemakaava III
Suunnittelualue sijaitsee Lemun Pihlajamäessä noin puolentoista kilometrin päässä Lemun keskustan palveluista etelään.
Suunnittelualue sijaitsee Lemun Pihlajamäessä noin puolentoista kilometrin päässä Lemun keskustan palveluista etelään. Suunnittelualue rajautuu idässä ja kaakossa Monnoistentiehen sekä yhteen asuinpientaloon, koillisessa Pihlajamäen pientaloalueeseen ja muissa ilmansuunnissa sitä ympäröivät rakentamattomat metsäalueet.
Suunnittelualue rajautuu idässä ja kaakossa Monnoistentiehen sekä yhteen asuinpientaloon, koillisessa Pihlajamäen pientaloalueeseen ja muissa ilmansuunnissa sitä ympäröivät rakentamattomat metsäalueet.
Muistutus
Muistutus
Kunnan jäsenillä ja muilla osallisilla mahdollisuus tehdä kaavaehdotukseen kirjallinen muistutus, joka on toimitettava Maskun kunnanvirastoon osoitteella Keskuskaari 3, 21250 Masku ennen nähtävillä oloajan päättymistä.
Kunnan jäsenillä ja muilla osallisilla mahdollisuus tehdä kaavaehdotukseen kirjallinen muistutus, joka on toimitettava Maskun kunnanvirastoon osoitteella Keskuskaari 3, 21250 Masku ennen nähtävillä oloajan päättymistä.
Lisätietoja antaa maankäyttöpäällikkö Janne Muikkula, puh. 044 7388 295
Lisätietoja antaa maankäyttöpäällikkö Janne Muikkula, puh. 044 7388 295
Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja
Menovinkit
Pääkirjaston aukiolot palanneet normaaliaikaan
Maskun pääkirjasto:
Muinaistulien aattoilta pe 30.8 klo 19–22 Varaslähtö kesäkauden päätökseen! Tule nauttimaan pimenevästä kesäillasta ja muinaistulien tunnelmasta.
Ohjelma:
Klo 19.00 Satuhetki
Klo 19.30 Muskari
Klo 20.00 Revontulibongari Petri Mäkinen kertoo revontulista ja näyttää ottamiaan kuvia
Klo 21.00 Riverside Castle -kuoro esittää fantasiamusiikkia
Klo 21.30 Tulishow, säävaraus
Koko tapahtuman ajan makkaranpaistoa, pinssien tekoa ja muuta kivaa puuhaa.
Jos maastopalovaroitus on tapahtumapäivänä voimassa, tulishow ja grillaus peruuntuu. Tervetuloa!
Näyttely: 2SHINY – Luukas Laihosen kromin hohtavia autopiirroksia 3.–30.9.2024
Luukas Laihonen on 9.-luokkalainen nuori, joka viettää lähes kaiken vapaa-aikansa piirustuspöydän ääressä, ellei ole harrastamassa breakdancea.
Kuvataidekoulussa opittujen taiteen perusteiden jälkeen hän on suunnannut piirtämislahjansa
pääasiassa autojen maailmaan, johon hän suhtautuu intohimoisesti. Luodessaan taidokkaita ja tyylikkäitä urheiluautoja hän tutkii millintarkasti niiden muotoja ja varjoja saadakseen autoille oman persoonallisen ilmeensä.
Tervetuloa katsomaan ja ihastumaan!
Loruhetki vauvoille ja taaperoille to 5.9. klo 10–10.30
Tervetuloa kaikki vauvat ja taaperot vanhempineen loruttelemaan kirjaston Eijan kanssa kerran kuussa torstaisin!
Syksyn muut kerrat: 3.10. / 7.11. / 5.12.
Lisätietoja: eija.pelkonen@masku.fi tai 044 7388 193
Kirjailijavieraana Anna Soudakova ma 9.9. klo 18 Anna Soudakova on vantaalainen äidinkielen ja vieraiden kielten opettaja, joka rakastaa kirjoja ja kirjoittamista. Hän on syntynyt Pietarissa taiteilijaperheeseen ja muuttanut 8-vuotiaana vanhempiensa kanssa Turkuun.
![](https://assets.isu.pub/document-structure/240828061543-f4b94deaf50b9561478c20ded3545382/v1/2749d9c2a8cf6b55331f732aaf0ca05d.jpeg)
Soudakovan kirjoista: Esikoisromaani Mitä männyt näkevät (2020) pohjautuu hänen isoisänsä elämäntarinaan ja kertoo mm. Stalinin vainoista.
Vuonna 2022 ilmestynyt Var-
Yrittäjän päivä 3.9.2024
Kutsumme jälleen kaikki maskulaiset yrittäjät perinteiselle Yrittäjän päivän kierrokselle 3.9.2024.
Tällä kertaa pääsemme tutustumaan suihkumoottoreiden jäähdytykseen, suuremman luokan kohteiden metallintuotantoon ja hyvin monipuolisiin hyvinvointipalveluihin. Kierroksen lopuksi verkostoidumme ja nautimme iltapalaa Sandy Café & Bistrossa.
Ohjelma
Klo 17.00 FCS Finland Oy, Vähäkorventie 7
Klo 18.00 Sepät Oy, Sepänmäentie 1
Klo 19.00 Fysiopiste Axoni Oy, Maskuntie 226
Klo 20.00 Sandy Café & Bistro, Maskuntie 226
Ilmoittautumiset: https://bit.ly/yrittajanpaiva24
![](https://assets.isu.pub/document-structure/240828061543-f4b94deaf50b9561478c20ded3545382/v1/2338c9af56e05324e77e0a1cdb179edb.jpeg)
jele varjoani on koskettava romaani maahanmuuttajanaisesta ja hänen Suomessa varttuneesta tyttärestään. Syksyllä 2024 kirjailijavierailun aikoihin ilmestyvä Haikara levittää siipensä kertoo diktatuurin erilleen repimistä valkovenäläisistä sisaruksista.
Kirjailijavierailulla Soudakova keskustelee kuulijoiden kanssa mielellään kirjojensa teemoista eli Stalinin vainoista, Sandarmohin joukkohaudoista ja maahanmuuttajuudesta sekä ihmisistä ja yksilöistä tilastolukujen takana. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Kahvia myös tarjolla.
Novellikoukku 10.9. klo 17.30–18.30 Syksyn ensimmäinen Novellikoukku kokoontuu taas pääkirjaston lehtisalissa. Tarjolla on ääneen luettuja novelleja ja tarinoita sekä kupponen kuumaa juotavaa. Ota mukaan käsityösi tai istahda vain kuuntelemaan leppoisassa seurassa.
Lemun kirjasto:
2.-27.9.2024 Alli Pappila: Uneksijat- taidenäyttely Alli Pappila on ekologian opiskelija ja vapaa-ajan taiteilija, joka on alunperin kotoisin Lemusta. Näyttelyn työt käsittelevät nuoruuteen liittyvää kasvua sekä unelmointia. Teokset ovat öljymaalauksia, jotka kuvaavat ihmisiä, luontoa sekä erilaisia tunteita ja tuntemuksia.
Ti 3.9.2024 klo 18–19.30 Lauri Hokkisen luento: Kahdeksan kirkon saaristoreitti
Tietokirjailija Lauri Hokkinen saapuu Lemun kirjastoon kertomaan Kahdeksan kirkon saaristoreitistä. Reitti muodostuu Saariston rengastien ja Pienen rengastien Rymättylää halkovan osuuden yhdistelmästä. Reitin varrella tai lähellä on kirkkojen lisäksi useita merenkulusta, kalastuksesta ja saariston historiasta kertovia museoita. Tilaisuudessa kahvitarjoilu.
Ti 3.9.2024 klo 18.30–19.30 Lukukoira Etti
To 12.9.2024 klo 16–19 Supersankaripäivä Askartele oma supersankarinaamiosi, testaa taitosi supersankaripeleissä (K7) ja muuta supersankaripuuhaa. Voit pukeutua teeman mukaisesti.
ke 2.10.2024 klo 18–19 Satu Haapala: Hoitava äänimatka Satu Haapalan hoitava äänimatka valtaa Lemun kirjaston lokakuun alussa. Äänimatka sisältää muun muassa hyräilyä ja yläsävellaulua. Mukaan tarvitset oman alustan ja lämpimät vaatteet, halutessasi voit ottaa viltin ja tyynyn. Ilmoittaudu viimeistään 30.9. Lemun kirjastoon 0447388145 tai kirjaston tiskillä. Max 20 osallistujaa.
Ulkoilmaleffa ja piknik Maskutalo, su 8.9. klo 19.00–22.00
Nuorisovaltuuston ja seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmän yhdessä järjestämä piknik ja maksuton ulkoilmaelokuvanäytös Maskutalon pihalla! Pakkaa mukaan piknik-eväät ja viltti ja lähde fiilistelemään alkusyksyn tunnelmaa Maskutalon pihalle. Klo 19 alkaen pikniki ja klo 20.30 alkaen elokuva Leijonakuningas uusittu live action versio.
Maskun kunta Keskuskaari 3, 21250 Masku www.masku.fi
Heidi Vuori, Vs hallintojohtaja, tiedottaja puh. 0447388209
Jakeluongelmat: Mika Leinonen, puh. 040 706 2132
Askaisten Martat
Mikäli etukäteen sääennusteiden perusteella luvataan sadetta, elokuva ja piknik sisällä Maskutalossa. 100 ensimmäiselle maksutta popparit ja juoma!
Luento: Vanhempi, kaipaatko voimavaroja jaksamiseesi?
Kurittulan koulun liikuntasali, 20.11. klo 18.00–20.00 Luennoitsijana psykiatrinen sairaanhoitaja ja kirjailija Varpu Hintsanen.
Huom.! Ilmoittautuminen luennolle auki ajalla 15.8.–15.9. osoitteessa www.masku.fi/ilmoittaudu Järjestää Maskun nuorisovaltuusto
Lemust’ leippä -markkinat Lemun urheilukenttä, la 14.9 klo 12–15
Perinteiset Lemust’ leippä -markkinat Lemun urheilukentällä kokoavat paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä myymään tuotteitaan ja esittelemään toimintaansa. Markkinaemäntänä tänä vuonna Terhi Jokila, joka viihdyttää markkinayleisöä myös laulullaan.
Ohjelmassa mm. Sienineuvontaa, lelujen vaihtotori, poistokirjoja ja paljon muuta
Yksityisten maskulaisten myyntipaikkojen varaaminen: Ulkona olevia myyntipaikkoja (kentällä; kentän ollessa märkä ei myyntipaikan viereen pääse autolla) voivat varata yksityiset maskulaiset osoitteessa www.masku.fi/ sahkoinen-asiointi ajalla ma 12.8. klo 8–to 5.9.2024 klo 22. Paikan hinta on 20 € ja sen koko on 3 x 3 m. Sähköä ei valitettavasti ole tarjolla. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitetaan, mitä aikoo myydä, sillä etusija joillakin tuotteilla on maskulaisilla yhdistyksillä.
Maskulainen 15/2024 ilmestyy keskiviikkona 11.9.2024, Yhdistysten aineistopäivä 3.9.2024 klo 9.00 mennessä.
Kulttuurikupposet Kaislakoti, Lemu, ke 18.9. klo 14–15.30
Kulttuurikupposille Kaislakodin tiloihin ovat tervetulleita kaikki ikäihmiset. Ohjelmassa on kuukausittain vaihtuvia teemoja, jumppahetkiä, aivojumppaa, musiikkia, kahvittelua ja mukavaa yhdessäoloa.
Ohjelma syksyllä
Ke 18.9. klo 14–15.30 Grillaillaan, jos sää sallii
Ke 16.10. klo 14–15.30 Bingo
To 21.11. klo 14–15.30 Allit esiintyy
Ke 18.12. klo 14–15.30 Jouluista tunnelmaa
Liikuntatilojen vakiovuorot varattavissa 2.9. alkaen Maskussa on useita liikuntatiloja, joita kuntalaiset voivat varata käyttöönsä. Syyskaudelle vuorot ovat varattavissa 2.9. alkaen. Tutustu tiloihin ja varaa vuoro osoitteessa www.tapahtumat.masku.fi
(Tilat -> Varattavat tilat). Vakiovuoroja varattavissa Askaisten, Lemun, Seikelän ja Tammenahjon koulujen liikuntasaleista. Syyskauden hinta maskulaisille yksityishenkilöille 50 €/kausi.
Harrastamisen Maskun mallin kerhojen ilmoittautuminen on auki 20.8–2.9. https://link.webropol.com/s/harrastusmasku Harrastamisen Mallin kerhot toimivat kaikilla Maskun kouluilla. Kerhojen aikataulut ovat esillä tapahtumat.masku.fi
Kunta on sitoutunut suojaamaan palveluidensa käyttäjien yksityisyyttä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Tietosuojaselosteeseemme voitte tutustua verkkosivuillamme osoitteessa www.masku.fi