TURUN
SEUTUSANOMAT
RAKENNA & SISUSTA
Rakenna, remontoi, sisusta ja hae uutta inspiraatiota Turun Rakennusmessujen ohjelma on uudistettu vastaamaan entistä paremmin kuluttajaa puhutteleviin rakentamisen, remontoinnin ja asumisen ajankohtaisiin kysymyksiin. Varsinais-Suomen suurimmat rakennusalan messut tarjoavat tietoa erityisesti kiertotaloudesta, älykodeista ja tulevaisuuden asumisesta. Messut järjestetään tulevana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin Turun Messukeskuksessa. – Haluamme tarjota tapahtuman, josta messukävijä saa saman katon alta kaiken tarvittavan tiedon asumisen tärkeimmistä ilmiöistä, kertoo Turun Messukeskuksen projektipäällikkö Anniina Jokinen. Siksi perinteikkäät Turun Rakennusmessut keskittyvät tänä vuonna entistä enemmän kuluttajaa askarruttaviin ajankohtaisiin teemoihin.
Ohjelma on suunniteltu tarjoamaan tietoa, inspiraatiota ja konkreettista apua kaikissa asumiseen liittyvissä kysymyksissä – olipa kyseessä sitten rakentaminen, remontointi tai yleiset asumisen teemat. Myös muun muassa kiertotalous ja älykoti ovat näkyvästi esillä messuilla. Näytteilleasettajista löytyy laaja kirjo oman alansa ammattilaisia. Messukävijä pääsee tutustumaan niin keittiöihin, kylpyhuoneisiin, kodinkoneisiin, alueen tonttitarjontaan, talotehtaiden edustajien uutuusmallistoihin kuin esimerkiksi LVIS-yritysten energiaa säästäviin ratkaisuihin. Rakennusmessujen kolme pääteemaa näkyvät ja kuuluvat kaikessa ohjelmassa. Jokisen mukaan erityisesti energia-asiat mietityttävät edelleen kuluttajia, joten messuohjelmassa pureudutaan muun muassa energiamarkkinoiden tulevaisuuden näkymiin. Lisäksi messukävijä
Rakennusmessut palvelevat entistä paremmin rakentajaa ja remontoijaa. saa käytännön ohjeita, esimerkiksi siitä mitä asumisessa tulee huomioida, kun mennään pakkasesta plussan puolelle. Energiaan perehdytään monista eri näkökulmista messujen jokaisena päivänä. – Kolmipäiväiset messut kokoavat yhteen noin 150 näytteilleasettajaa keit-
tiöistä lämmitysjärjestelmiin, takoista talopaketteihin ja pihasuunnittelusta laitureihin. Näytteilleasettajat esittelevät uutuustuotteitaan ja -palvelujaan, antavat ammattilaisten vinkkejä ja tarjoavat messutarjouksia, summaa Jokinen. Marko Vuosjoki
Lorem ipsum dolor sit amet,