1 minute read
Eri desipelien kaupunkitilat s
Eri desibelin kaupunkitilat
Luodaan ympärivuorokautisuutta selkeillä kokonaisuuksilla ja pelisäännöillä
Turun historiallinen keskusta ja yliopistojen alue käsittää selkeät kolme eri toiminnallista kokonaisuutta:
Alue kampusalueena, alue kulttuurin ja palveluiden tarjoajana sekä asuinalueena. Jokaisella näistä on omat tarpeensa ja rajansa. Tässä kehittämissuunnitelmassa tunnistettiin muun muassa eri desibelin paikkoja, jotta alueelle voidaan suunnitella ympärivuorokautisuutta asumisolosuhteista ja asumisrauhasta tinkimättä. Koko alue on kuitenkin yksi yhtenäinen kokonaisuus, jossa sen eri osat tukevat toinen toisiaan ja jossa on paikkoja erilaisille tarpeille.
Historian, tulevaisuuden ja sivistyksen reitille sijoittuu yliopistoa tukevia ympärivuorokautisia palveluita ja kaupunkitilat tarjoavat viihtyisää oleskeluympäristöä. Keskieurooppalainen kaupunkikampuksen reitti ja Piispankatu ovat sekä osa Åbo Akademin kampusaluetta että erityisesti vanhojen puutalojen ja yksityisten sisäpihojen sekä uusien hybridirakennusten sisään sijoittuvan asumisen ympäristöä. Piispankadun muuttaminen pihakaduksi rauhoittaa autoliikennettä ja tekee katutilasta mittakaavaltaan pienemmän. Piispankadun aukio on suunniteltu keskieurooppalaiseksi plazamaiseksi kaupunkitilaksi, mikä tarjoaa mielenkiintoista ärsykettä lapsille. Vahvana kävelyn ja pyöräilyn reittinä ja kampuskäytävänä se kuitenkin myös pysyy vilkkaana ja lisää siten ympärivuorokautista turvallisuutta alueelle.
Aurum
uusi yliopistorakennus Amfiteatteri / ulkoilma luento- ja tapahtumatila - luonnonmukainen käsittely - puiden säilyttäminen - puistomainen tunnelma opiskelijoiden kehto - vihreä kampus
uusi yliopistorakennus tapahtuma-aukio
Henrikinkadun kampuskäytävä uusi yliopistorakennus
Uudet yliopistorakennukset - hybridirakennuksia - työ- ja opetusmaailman kohtaaminen - opetustilaa, seminaaritiloja kerhotilaa, residenssejä avointa opiskelu-ja työtilaa sisäänkäyntitiaukio Rosetta
Signum
uusi yliopistorakennus
Leijonakorttelin uusi Tiedekulman rakennus ohjaa liikenteen Koskenniemenkadulle ja Henrikinkadulle, jotka vievät kulkijan syvemmälle opetuksen ja sivistyksen maailmaa. Uusilla rakennuksilla alue muutetaan ympärivuorokautiseksi alueeksi, jossa on tapahtumia ja kokoontumisia jatkuvasti. Koska alue on syttynyt ihan uudella tavalla eloon, se houkuttelee yritysmaailmaa puoleensa. Leijonakortteli, Henrikinkatu ja Yliopistonmäki tarjoavat sisä- ja ulkotiloja yritys- ja opetusmaailman seminaareista pieniin työpajoihin ja avoimesti myös asumiselle.