3 minute read
Latvasta näkee kauas
Latvasta näkee kauas
Merikotkakannan elpyminen on hieno osoitus onnistuneesta suojelutyöstä. Hyvällä tuurilla komean linnun voi nähdä Vaasan yliopiston kampusalueella.
Teksti NADIA PAAVOLA Kuvat SAMI PULKKINEN, PEKKA PEURA
Vaasan yliopiston Levón-instituutin johtaja Pekka Peura
Pekka Peura tarkkailee harrastuksenaan lintuja ja näkee kauneutta luonnon kaaoksessa. Esimerkiksi mystiset pöllöt vaeltavat ravinnon perässä täysin epäsäännöllisesti.
Vuonna 1920 rauhoitettu merikotka julistettiin tänä vuonna elinvoimaiseksi lajiksi.
Pekka Peura on kavunnut lintuharrastuksensa vuoksi lukemattomat kerrat taivaansineä päin, sinne missä merikotkat pesivät.
Hän on harrastanut lintujen tarkkailua pitkään ja nähnyt ilokseen, miten merikotkakanta on elpynyt viime vuosikymmenten aikana.
– Vielä 70-luvulla uhanalaisia lintuja oli jäljellä yksittäisiä pareja. Tänä vuonna laskimme Siipyyn ja Kalajoen välisellä alueella 85 poikasta, emmekä tietenkään havainneet niitä kaikkia.
Koko maassa merikotkia laskettiin tänä vuonna 558 poikasta, mikä on ennätysmäärä. Pekka Peuran mukaan Pohjanmaan rannikolla ennätysvuosi oli 2017, jolloin poikasia havaittiin alueella 95. Määrät ovat asettuneet viime vuosina tasolle, joka kertoo reviirin täyttymisestä. Se taas tarkoittaa, että kanta on elpynyt parhaalle mahdolliselle tasolle.
Elinvoimainen laji
Merikotka rauhoitettiin vuonna 1920, mutta siitä huolimatta sen pesintää häirittiin vielä pitkään. Myös ympäristömyrkyt vaikuttivat lintukantaan, joten vuonna 1972 merikotkien suojelua varten perustettiin WWF:n työryhmä.
Asiantuntijoiden ja lintuharrastajien avulla pesäpaikkoja saatiin rauhallisemmiksi ja linnuille tarjottiin myös ravintoa. Tänä vuonna merikotka julistettiin elinvoimaiseksi lajiksi.
Nyt uljaita lintuja on nähty jopa alueilla, joilla niitä ei aiemmin tavattu. Pekka Peura kertoo löytäneensä ensimmäisenä Suomessa merikotkan pesän Pohjois-Savosta, Nilakka-järven rannalta.
– Olimme siellä ystäväni Tapio Osalan kanssa, ja siellähän oli pesä ja iso poikanen.
Peura on Vaasan yliopiston Levón-instituutin johtaja, mutta merikotkien ja muiden lintujen seuraaminen täyttää hänen vapaa-aikansa. Hän on valinnut jopa mökkinsä paikan lintujen muuttoreitin perusteella.
– Lintuharrastushan on hirveän hauskaa. Lähes aina vapaa-ajallani lähden pöpelikköön, ellen mökille, niin sitten muualle retkeilemään.
Tosin merikotkia voi nykyisin nähdä ihan Pekka Peuran työpaikallakin Vaasan yliopiston kampusalueella.
– Kun merikotkan näkee, sen kyllä huomaa, Peura vakuuttaa satunnaisille bongareille.
Näköalapaikalla
Nyt tarkkailija laskeutuu hetkeksi latvasta ja huoahtaa.
Peuralla on ollut näköalapaikka myös Levón-instituutin johtajana ja sitä ennen sen Energia ja ympäristö -vastuualueen vetäjänä vuodesta 2002 saakka. Hän on nähnyt, miten uusiutuvasta energiasta ja energiaomavaraisuudesta on tullut kaikkia koskettava ja kiinnostava puheenaihe, jossa Vaasan yliopistolla on edelläkävijän maine.
Näin ei suinkaan ole aina ollut. Kun Pekka Peura oli opiskelija 70-luvulla Jyväskylässä, luonnosta ja ympäristön vaalimisesta ei juuri puhuttu. Jyväsjärvi oli keskellä ihmisten asutusta, ja sen tila oli surkea.
– Se oli haiseva jätevesiallas. Silloin ajateltiin, että jätevedet johdetaan vaan suoraan järveen.
Nykyään jätevedenpuhdistus on saatu hallintaan, ja vesistöjen tila on parantunut. Silti riittää uusia huolenaiheita. On Itämeri, lajien selviytyminen ja ilmastonmuutos. Maailma ei ole koskaan valmis.
- Ihmiskunta on yli kolminkertaistunut omana elinaikanani. Jossain vaiheessa maapallon rajat tulevat vastaan, sanoo Vaasan yliopiston Levón-instituutin johtaja Pekka Peura.
Kuva: Sami Pulkkinen
Esitaistelijan henki
Biologin peruskoulutus on Pekka Peuran mukaan ollut siinä mielessä hyödyllinen, että hän on tottunut tarkastelemaan erilaisia ekosysteemejä. Instituutin johtajana hän on toteuttanut luonnollisen rytmin ideaa esimiestyössä.
– Aikuisia ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti täällä, ei tarvitse erikseen komentaa ja vahtia. Kun tulosta tulee, tiedämme, että jokainen tekee työnsä. Tällaisista pienistä heitoista kuulee, että Peura on idealisti henkeen ja vereen. Hän on omien sanojensa mukaan uusien asioiden esitaistelija, ja se ei aina ole helppoa.
– Olen koettanut erottaa, mikä on yksilön rooli ja mahdollisuus muutokseen. Yksilö voi vaikuttaa yhteisön toimintaan ja isompiin kokonaisuuksiin, mutta silläkin on rajansa. Moni myös taistelee oman etunsa tähden, mutta aika vähän on niitä, jotka taistelevat yhteisten etujen vuoksi.
Luonto nousi keskiöön
Yliopisto voi parhaimmillaan olla tuntosarvi yhteiskuntaan. Tieteilijät voivat yrittää löytää teemoja, joista tulee seuraavia megatrendejä.
Vuonna 2002 Pekka Peuran tullessa Levón-instituuttiin juuri kukaan ei puhunut uusiutuvasta energiasta. Hankerahoitusten kautta tiimi kasvoi ensin kahdesta henkilöstä kymmeneen, ja lopulta energiamuotojen tutkimus on yksi yliopiston ydinosaamisalue.
– Vaasassa energia- ja ilmastoasiat yhdistävät kaikkia puolueita ja kaupungin hallintokuntia. Siitä olen hirveän iloinen, että kaikki katsovat nyt samaan suuntaan.
Ajan henki muuttuu hitaasti, ja välillä työ ympäristön puolesta tuntuu siltä kuin ottaisi kaksi askelta eteen ja yhden taakse.
Peura antaa esimerkin ilmastonmuutoksen kieltäjistä, jotka toistavat näkemyksiään väsymättä vuodesta toiseen, vaikka 97 prosenttia tutkijoista on yksimielisiä ilmaston lämpenemisestä.
– Ja sitten toisinaan tulee Trumpin kaltaisia vaikuttajia, jotka vievät kehitystä sata vuotta taaksepäin, ja historiallisten luonnonsuojelualueiden tuhoamista puolustellaan talouskasvulla.
Peuralla on nyt takanaan pitkä ura ympäristöalalla ja edessään vielä muutama vuosi Levón-instituutin johtajana. Hän tuntee, että tehtävä on mielekästä jättää perinnöksi seuraajalle, kun eläkkeellelähdön aika koittaa.
Sitten onkin aikaa tarkkailla merikotkia vaikka päivät pääksytysten.
