Siihen aikaan

KUVASSA TYÖNTEKIJÄT OHJAAVAT TUKKEJA

syöttötelan avulla raamisahoihin, joiden ylös alas liikkuvat terät tekivät tukeista sahatavaraaihioita. Takana näkyvä särmäsaha sahasi kappaleista neliskanttisia. 1800–1900lukujen vaihteessa sahoilla tarvittiin vielä paljon työvoimaa, koska kaikki työvaiheet hoidettiin käsin. – Avonaisten laitteiden kanssa olivat sormet, varpaat ja raajat vaarassa, ja onnettomuuksia sattui, kertoo UPM:n investointien ja kehityksen johtaja Heikki Ruohonen. 1800luvulla sahat perustettiin yleensä jokien varsille, jotta tukit voitiin uittaa perille. Voima saatiin vedestä: väkipyörä joessa pyöritti sahan eri yksiköitä.

Hyppäys nykyisten teollisten sahojen todellisuuteen on valtava, mutta muutos tapahtui vaiheittain. Raamisahat korvautuivat vähitellen nopeammilla vanne ja pyörösahoilla. Käsiohjausta ei enää tarvittu, kun 1960–70luvuilla kehittynyt automatiikka korvasi sen.

Sahaaminen on mittausta ja optimointia, ja se tehostui 1980luvulla syntyneen kameratekniikan ansiosta. Nykyinen röntgenteknologia takaa, että raakaaine käytetään entistä tehokkaammin. Myös turvallisuus on kehittynyt sahoilla valtavasti.

Vuonna 1939 vesivoima pyöritti sahoja, mutta työntekijät ohjasivat tukit ja laudat sahattaviksi.