Jyväskylän Johan, Esite

Page 1

Asunto Oy Jyväskylän Johan Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

Viitteellinen kuva kohteesta

Uuden aallon asuntoja


Tervetuloa Aallonportin viimeiseen vaiheeseen Aallonportin uusi asuinkortteli kohoaa Seminaarinmäen alueelle Jyväskylän yliopiston, ydinkeskustan ja Jyväsjärven väliin. Sen kolmanteen ja viimeiseen vaiheeseen kuuluu kolme asunto-osakeyhtiötä, joista Jyväskylän Johan on yksi. Kortteli ja sen kerrostalot on nimetty Jyväskylään kädenjälkensä jättäneen Alvar Aallon ja hänen lähipiirinsä mukaan. Johan Aalto oli Alvarin isä. Hän oli ammatiltaan maanmittari. Vuonna 2020 valmistuva Jyväskylän Johan on kaikkien Aallonportin korttelin rakennusten tapaan esteettisesti ja rakennusteknisesti korkealaatuinen. Sen asunnot ovat valoisia ja pohjaratkaisuiltaan tehokkaita yksiöitä ja kaksioita. Uudet kodit näin hyvällä sijainnilla ovat todella harvinaista herkkua!

Viitteellinen kuva kohteesta

MY

YNNIS

Asunto Oy Jyväskylän Johan


JYVÄSKYLÄN JOHAN

Asunto Oy Jyväskylän Johan rakennetaan kulttuurihistoriallisesti merkittävälle Seminaarimäen alueelle. Se on osa Aallonportin korttelin seitsemän rakennuksen kokonaisuutta, joka on syntynyt arkkitehtikilpailun pohjalta. Modernit, mutta klassisesti muotoillut rakennukset sopivat arvokkaaseen ympäristöönsä erinomaisesti. Julkisivultaan rapatut rakennukset

ovat ilmeeltään arvokkaita sekä aikaa kestäviä, ja kokonaisuuden kruunaa näyttävä harjakattoprofiili. Korkeat ikkunat tuovat asuntoihin runsaasti valoa. Osa ikkunoista toimii huoneistojen ranskalaisina parvekkeina. Asuntojen neliöt on käytetty tehokkaasti hyväksi, ja ajatuksena on tarjota miellyttävä ja kompakti keskustakoti eri elämäntilanteisiin. Antero Vähäniitty, projektiarkkitehti Arkkitehtipalvelu Oy

3


Koti lähellä sydäntä Asunto Oy Jyväskylän Johanin sijainti on poikkeuksellisen hyvä. Ydinkeskusta kaikkine palveluineen, yliopiston pääkampus sekä Mattilanniemen ja Ylistönrinteen kampusalueet sijaitsevat lähellä. Kulttuurihistoriallinen ympäristö museoineen ja puistoineen sekä viereinen Jyväsjärvi uimarantoineen ja rantaraitteineen luo asumiselle ja elämiselle viihtyisät puitteet. Alvar Aallon kädenjälki näkyy vahvasti alueella. Hän on suunnitellut mm. Jyväskylän yliopiston päärakennuksen sekä omaa nimeään kantavan Alvar Aalto -museon, jotka ovat vain kivenheiton päässä Jyväskylän Johanista. Lähellä sijaitsi aikoinaan myös Aallon suunnittelema Jyväskylän kaupungin lihatarkastamo. Historian havinaa alueelle tuo lisäksi Peikko-limonadistaan aikanaan tunnettu Jyväskylän juomatehdas, jonka vanha punatiilinen rakennus on saanut uuden elämän yliopiston käytössä. Jyväskylän Johanista on hyvät yhteydet kaikkiin suuntiin. Se sijaitsee kaupungin sisääntulon varrella, joten autolla on helppo hurauttaa vaikka kauemmaksikin. Myös Jyväskylän Matkakeskus juna- ja linja-autoterminaaleineen löytyy kävelymatkan päästä.

4


Palvelut PÄ I VÄ KO D I T

K A U PAT

T E R V E Y D E N H O I TO

M U U T PA LV E L U T

KO U L U T

L I I K U N TA PA I K AT

Alueella useita Arkki-Parkki n. 160 m

Keski-Suomen keskussairaala n. 1,4 km Keskustan terveysasema n. 1,7 km

K-Market Kymppi n. 620 m Kauppakeskus Forum n. 1 km Keskusta n. 1 km

Normaalikoulun alakoulu n. 1,5 km Jyväskylän Normaalikoulu ja lukio n. 600 m Jyväskylän yliopisto n. 160 m

io

pi

st

io

nk

at

u

Jyväsjärven rantaraitti n. 350 m Aaltoalvari n. 1,2 km Hipposhalli, Monitoimitalo, Jäähalli n. 1,3 km Vä in Jyväs-Golf n. 2,8 km ön k Laajavuoren hiihtokeskus n. 4 km atu Yl

Teehuone Teeleidi n. 500 m

As

em

ak

at

Ki

u

lp

ise

nk

at

io

um

er

uk

Yl

io

pi

st

m

nm

aan

Cy

kat

u

tp

au

tu kä

ka

sa

Pit

Ah

di

Keskikatu

u at

nk

a

j oh

nk a

tu

gn

Va a

nk

ae

uk

se

nk

se

nk

ni

at

at

Sa

u

ta

u

u at nk ise

at u

ika

nk

nn Ha

Va p

Se

au

m

in

po

ip

H

de

aa rin ka tu

tti

ai

nr

H

u

R

e ks

an

at

E6 3

Voi o

u

at

nk

se

i ka

3

nk

G

E6

at

u

u

Asunto Oy Jyväskylän Johan Hämeenkatu 5

me

enk

katu

i ah t ka

tu

Läns

Ke

i-Päij

ijon

kat

u

äntee

ntie

nin

rk

an

ea k

lm

Ko

Ah

antie

os

ke

nl

Rautp

r Aa llon Alva

e

alanti

ssaira

Kesku

Kramsunkatu

ohjan

katu

atu

ea

ko

ske

nti e

Kannaksenkatu

Sijaintikartta on viitteellinen.

5

m

ak

at

u


Kaikki mitä tarvitset kompaktissa koossa Asunto Oy Jyväskylän Johanin asunnot ovat pääosin yksiöitä. Lisäksi tarjolla on muutama kaksio. Kaikissa asunnoissa on koneellinen tuloja poistoilmanvaihto, mikä pitää ilman raikkaana ympäri vuoden. Vesikiertoinen lattialämmitys on puolestaan yhtä aikaa sekä mukavuus- että tyyliseikka: asuntojen sisustaminen helpottuu, kun patterit eivät ole tiellä. Isot ikkunapinnat ja ranskalaiset parvekkeet tekevät asunnoista valoisia. Pohjapiirrokset ovat selkeitä ja tehokkaita, joten kaikki neliöt ovat tehokkaassa käytössä. Lattiamateriaali on kestävää ja helppohoitoista laminaattia ja keittotilan varustukseen kuuluu mm. astianpesukone ja keraaminen lattialiesi.

Viitteellinen kuva kohteesta

Jokaisen asunnon yhtiövastikkeeseen sisältyy kaapelitelevisio-operaattorin palvelut. Laajakaistajohdotus mahdollistaa huoneistokohtaisen internetliittymän. Asunnoissa ei ole omaa saunaa, mutta viereisen Asunto Oy Jyväskylän Elissan ylimmässä kerroksessa sijaitsee yhteissauna, jonka yhteydessä on myös vilvoitteluparveke. Voit valita asunnon kauppahintaan kuuluvista materiaalivaihtoehdoista mieleisesi ratkaisun keittiökaappien oviin, tasoihin, laattoihin, tehosteseiniin ja lattioihin. Lisähintaisena muutostyönä voidaan toteuttaa yksilöllisempiäkin toiveita. Laptin asiakkaana sinulla on käytössäsi Lapti-asukaspalvelu, jossa pääset katsomaan malliasunnon materiaaleja ja varusteita. Vaihtoehdot ovat suuntaa-antavia. Tutustu materiaaleihin osoitteessa www.lapti.fi/jyvaskylanjohan ja klikkaa painiketta "Tutustu materiaaleihin".

Viitteellinen kuva kohteesta

6


Tutustu sisustusmallistoomme ja luo unelmiesi koti.

Viitteellinen kuva kohteesta. Elissa-rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsee yhteissauna, joka on koko korttelin käytettävissä.

7


Toimivia koteja toimivaan arkeen Huoneistoluettelo

Asuntoyhtiö Asunto Oy Jyväskylän Johan Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä Kohde sijoittuu Mattilanpellon kaupunginosaan ja on osa Aallonportti-nimisen korttelin kokonaisuutta. Rakennuksessa on viisi kerrosta ja ullakkokerros. Rakennus sisältää yhteensä 55 asuntoa. Autopaikat on sijoitettu pihakannen alla sijaitsevaan parkkihalliin. Autopaikat myydään erillisinä osakkeina. Huoneistojakauma 1h+kt 46 kpl 1h+tk 4 kpl 2h+kt 5 kpl Yleiset tilat Tekniset tilat, huoneistojen irtainvarastot ja väestönsuoja sekä muut asukkaiden varastot rakennetaan 1. ja 2. kerrokseen sekä ullakkokerrokseen. Osa asukkaiden ulkoiluvälinevarastoista sijoitetaan parkkihallin varastoon. Tontin tiedot Kaupunki: Jyväskylä Kortteli: 140 Tontti: 4 Tontin omistus: Valinnainen vuokratontti, joka on mahdollista lunastaa oman huoneiston osalta

Tontin pinta-ala: 6265 m2 Asuntojen lukumäärä: 55 Huoneistoala: 1384,0 m2 Kerrosala: 1980,0 m2

Asemakaava Lisätietoja ympäristöstä ja kaavoituksesta antaa Jyväskylän kaupunki. Arvioitu valmistuminen 08/2020 Energialuokka B Arkkitehtisuunnittelu Arkkitehtipalvelu Oy

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

8

2. kerros E1 E2 E3 E4 E5 E6 E7 E8 E9 E10 E11 3. kerros E12 E13 E14 E15 E16 E17 E18 E19 E20 E21 E22 E23 4. kerros E24 E25 E26 E27 E28 E29 E30 E31 E32 E33 E34 E35 5. kerros E36 E37 E38 E39 E40 E41 E42 E43 E44 E45 E46 E47 Ullakkokerros E48 E49 E50 E51 E52 E53 E54 E55

2h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt

36,5 m² 35,0 m² 21,5 m² 21,0 m² 21,0 m² 29,0 m² 21,0 m² 21,5 m² 25,5 m² 30,0 m² 26,0 m²

1h+tk 1h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt

25,0 m² 26,5 m² 35,0 m² 21,5 m² 21,0 m² 21,0 m² 29,0 m² 21,0 m² 21,5 m² 25,5 m² 30,0 m² 26,0 m²

1h+tk 1h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt

25,0 m² 26,5 m² 35,0 m² 21,5 m² 21,0 m² 21,0 m² 29,0 m² 21,0 m² 21,5 m² 25,5 m² 30,0 m² 26,0 m²

1h+tk 1h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt

25,0 m² 26,5 m² 35,0 m² 21,5 m² 21,0 m² 21,0 m² 29,0 m² 21,0 m² 21,5 m² 25,5 m² 30,0 m² 26,0 m²

1h+tk 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt

25,0 m² 26,5 m² 24,5 m² 21,5 m² 21,0 m² 21,0 m² 21,5 m² 26,0 m²


y pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

ATU HÄMEENK

Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

PrPe

PrPe

PrPe

PrPe

PrPe

PrPe

E

AS OY JYVÄSKYLÄN JOHAN

AUTOHALLIIN PrPe

AUTOHALLIIN AUTOHALLII

AS OY JYVÄSKYLÄN SELLY SELL

KoP

PrPe

TUKIMUURI

LEIKKI

AITA AIT

F

Sy pr 'Ho'

KoP

KoP

AS OY JYVÄSKYLÄN JYVÄSKYLÄ HANNI

Sy pr 'Ho'

PyP

KoP

RI

Sy pr 'Ho'

UU

Sy pr 'Ho'

KIM

TU

AS OY JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄN ELISSA

C

Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

KoP

G

Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

KoP

PrPe

PrPe

PrPe

PrPe

AS OY JYVÄSKYLÄN AINOMARIA

B

AS OY JYVÄSKYLÄN JYVÄSKYLÄ HAMILKAR

Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho' Sy pr 'Ho'Sy pr 'Ho'

Sy pr 'Ho'

JÄTE JÄT

TUKIMUURI

LEIKKI

TUKIMUURI

TUKIMUURI

TUKIMUURI

AS OY JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄN ALVAR

A

TU

D

Sy pr 'Ho'

RI

Sy pr 'Ho'

RI

PrPe

UU KIM

VAPAUDENKAT VAPAUDENKATU

UU IM TU K

P

OL UT RY VIN KU JA

P

9

TUKIMUURI


Hyvin suunniteltu, hyvin tehty Piirustusmerkkien selitykset

Kääntyvä suihkuseinäke

Keittiön tiskiallas

L

Suihkusekoittaja

SK

WC-istuin

JK/ PK

Jääkaappipakastin

Käsienpesuallas + peilikaappi

APK

Astianpesukone tason alla

Varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle

(mu)

Mikroaaltouuni (tilavaraus)

rk

Asunnon ryhmäkeskus (sulaketaulu)

jtk

Asunnon jakotukki

Siivouskomero

PY

Pyykkikomero

SK PY

Yhdistetty siivous- ja pyykkikomero

Alakatto

pv

Hyllykomero

NA

Eteinen

KT

Keittotila

10

LTO

Tankokomero

ET

TK

Liesi

Tupakeittiö

OH

MH

Olohuone Makuuhuone

Palovaroitin IV-laite pesutornin tai kaapin yläpuolella ullakkokerroksessa

KH

WC

Kylpyhuone WC


02.11.2018

een

seen

Julkisivu lounaaseen

Julkisivut

Julkisivu lounaaseen

Julkisivu kaakkoon

Julkisivu kaakkoon Julkisivu lounaaseen

Julkisivu kaakkoon

oon Julkisivu koilliseen

koon Julkisivu koilliseen

Julkisivu luoteeseen

een Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. Julkisivu koilliseen

Julkisivu luoteeseen

Julkisivu luoteeseen

seen Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

een

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

11


Asunto Oy Jyväskylän Johan

9 1 k

02.11.2018

a uj nk vi try lu O

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

30

36

Va pa ud en ka tu

91

92

P Asunto Oy Jyväskylän Johan

6360

440 88.025

I-II k

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

94

02.11.2018

93

30

36

ka t

u

29

9 1 k

a uj nk vi try lu O

Kerrospohjat

en

91

Va

pa

ud

92 6360

6

28

440 88.025

I-II k

me

12790

94

en

ka

5

8

atu nk ise ika nn Ha

7

1. kerros

139

34 IRT.VAR

35 IRT.VAR

36 IRT.VAR

12790

33 IRT.VAR

32 IRT.VAR

31 IRT.VAR

28 IRT.VAR

29 IRT.VAR

30 IRT.VAR

39 IRT.VAR

22 IRT.VAR

27 IRT.VAR

18 IRT.VAR 10 IRT.VAR 9 IRT.VAR

TALOVAR 7,0 m2

Asunto Oy Jyväskylän Johan

hissi

ka

tu

36

en ud pa

440 88.025

I-II k

25 IRT.VAR

26 IRT.VAR

27 IRT.VAR

9

14 IRT.VAR

1

TALOVAR 7,0 m2

k

4 IRT.VAR 3 IRT.VAR

SIIV 2,5 m2

13 IRT.VAR

30

91

12 IRT.VAR

6360

44 IRT.VAR

k

UVV

LVV

6

28

me

12790

en

ka

42 IRT.VAR

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

KH

0

KT

2

3

4

5

6

7

9

KT

KH

KT

OH

TELE

ET

KH

KH

5

E12 1H+TK 25,0 m2

KH ET hissi

9

10

KT

E13 OH 1H+KT 26,5 m2

ET

ET

KH

ET

ET

KH

KH

KH

ET

ET

KH KT

KT

E5 1H+KT 21,0 m2 OH

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

12

8

TK

ET

KT

OH

7

KH

KH

E6 1H+KT 29,0 m2

6

KT

OH

E19 1H+KT 21,0 m2 KT

KH

ET

ET

4

KH

KH ET

3

KT

E1 2H+KT 36,5 m2

ET

ET

2

OH

E23 1H+KT 26,0 m2

KH

OH

KT

139

1

KH

ET

MH

atu nk ise ika nn Ha

ET

KH

ET

8

3. kerros0

OH

SPK

5

7

ET

E20 1H+KT 21,5 m2

KH

LVV tu

OH

ET

OH

KH

ka

E22 1H+KT 30,0 m2

OH

hissi

en

10

E21 1H+KT 25,5 m2

KT

OH

8

KT

ET

me

P

TALO E, KERROS 3

E11 1H+KT 26,0 m2

OH

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

KH

KH

E7 1H+KT 21,0 m2 KT

UVV

45 IRT.VAR

139

ET

ET

UVV 6

28

OH

ET

E8 1H+KT 21,5 m2

1

atu nk ise ika nn Ha

2. kerros

E10 1H+KT 30,0 m2

OH

46

12790 8

P

E9 1H+KT 25,5 m2

93

LJH

IRT.VAR E Irt.varastot 21,0 m2

41 IRT.VAR

5

tu

7

TALO E, KERROS 2

94

47 IRT.VAR 29

43 IRT.VAR

440 88.025

I-II

11 IRT.VAR

94 93

36

hissi 92

1 IRT.VAR

UVV 29

45 IRT.VAR

KH

24 IRT.VAR

15 IRT.VAR

2 IRT.VAR

Va

LJH

40 IRT.VAR

Va

02.11.2018

39 IRT.VAR

a uj nk vi try lu O

6360

46

KT

23 IRT.VAR

5 IRT.VAR

a uj nk vi try lu O

92

41 IRT.VAR

30 IRT.VAR

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

30

91

42 IRT.VAR

29 IRT.VAR

16 IRT.VAR

6 IRT.VAR

k

11 IRT.VAR

IRT.VAR E Irt.varastot 21,0 m2

28 IRT.VAR

Asunto Oy Jyväskylän Johan

1

12 IRT.VAR

43 IRT.VAR

17 IRT.VAR

7 IRT.VAR 9

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

47 IRT.VAR

31 IRT.VAR

Asuntojen VSS S1 (C,D,E) / Irt.varastot

8 IRT.VAR

SIIV 2,5 m2

13 IRT.VAR

44 IRT.VAR

32 IRT.VAR

38 IRT.VAR

19 IRT.VAR

tu

26 IRT.VAR

14 IRT.VAR

1 IRT.VAR

33 IRT.VAR

37 IRT.VAR

ka

25 IRT.VAR

4 IRT.VAR

02.11.2018

36 IRT.VAR

en

24 IRT.VAR

5 IRT.VAR

2 IRT.VAR

35 IRT.VAR

ud

23 IRT.VAR

34 IRT.VAR

20 IRT.VAR vss laitet.

15 IRT.VAR

3 IRT.VAR

atu nk ise ika nn Ha

7

21 IRT.VAR

40 IRT.VAR

16 IRT.VAR

6 IRT.VAR

8

pa

17 IRT.VAR

7 IRT.VAR

5

tu

TALO E, KERROS 1

Asuntojen VSS S1 (C,D,E) / Irt.varastot

8 IRT.VAR

ka

38 IRT.VAR

19 IRT.VAR

18 IRT.VAR

9 IRT.VAR

en

139

37 IRT.VAR

20 IRT.VAR

10 IRT.VAR

me

P

21 IRT.VAR

vss laitet.

6

28

TALO E, KERROS 1 22 IRT.VAR

93

29

tu

P

E4 1H+KT 21,0 m2 OH

KT

KT

E18 1H+KT 29,0 m2

KT

E3 1H+KT 21,5 m2

E2 2H+KT 35,0 m2

MH

OH

OH

0

1

2

3

4

5

6

7

OH

KT

E17 1H+KT 21,0 m2 OH

8Rakennuttaja 9 10 pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

E16 1H+KT 21,0 m2 OH

KT

KT

E15 1H+KT 21,5 m2

E14 2H+KT 35,0 m2

KT

MH

OH

OH

0

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10


Asunto Oy Jyväskylän Johan

9 1 k

02.11.2018

a uj nk vi try lu O

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

30

36

Va pa ud en ka tu

91

92

6360

P Asunto Oy Jyväskylän Johan

440 88.025

9 1 k

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

94 93

02.11.2018

30

36

ka t

u

29

a uj nk vi try lu O

Kerrospohjat

I-II k

en

91

pa

Va

6

28

ud

92 6360

440 88.025

I-II k

me

12790

en

ka

94

5

tu

KH

KT

4. kerros

6

28

139

me

12790

en

ka

5

tu

8

OH

atu nk ise ika nn Ha

7

P

139

E34 1H+KT 30,0 m2

E33 1H+KT 25,5 m2 OH

atu nk ise ika nn Ha

7

TALO E, KERROS 4

93

29

8

P

TALO E, KERROS 1 KT

ET

ET

KH

22 IRT.VAR

34 IRT.VAR

35 IRT.VAR

36 IRT.VAR

33 IRT.VAR

32 IRT.VAR

31 IRT.VAR

28 IRT.VAR

29 IRT.VAR

30 IRT.VAR

37 IRT.VAR

21 IRT.VAR

vss laitet.

18 IRT.VAR

9 IRT.VAR

KH

KH

OH

E31 1H+KT 21,0 m2

KH ET

Asunto Oy Jyväskylän Johan

ET

ET

KH

02.11.2018

30

tu ka

KH

ET

KH

en

91

440 88.025

KT

OH

E29 1H+KT 21,0 m2

E28 1H+KT29 21,0 m2

OH

94

KT

KT

E27 1H+KT 21,5 m2

93

OH

E26 2H+KT 35,0 m2

me

12790

en

ka

E45 1H+KT 25,5 m2

OH

KT

2

3

4

5

6

93

LJH

46

IRT.VAR E Irt.varastot 21,0 m2

UVV 6

28

UVV

45 IRT.VAR

me

en

ka

LVV

tu

5

8

atu nk ise ika nn Ha

7

P 10

0 1 Ullakkokerros

KYLMÄ ULLAKKOTILA

139

2

3

4

5

6

7

8

9

10

IVKH

KT

KH

LTO

E36 1H+TK 25,0 m2

KH ET hissi

TK

KH

KH

E41 1H+KT 21,0 m2 OH

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

E40 1H+KT 21,0 m2 OH

KT

KH

ET

ET

E38 2H+KT 35,0 m2

E39 1H+KT 21,5 m2

OH

hissi

48 IRT.VAR 51 IRT.VAR

50 IRT.VAR

KT

1

2

3

4

53 IRT.VAR

7

ET

KH

E Irt.varastot 27,5 m2

KT TK

ET

E49 OH 1H+KT 26,5 m2 LTO

KH

KH

ET

ET

KH

LTO

LTO

54 IRT.VAR

MH

6

52 IRT.VAR

LTO

KYLMÄ ULLAKKOTILA

5

E48 1H+TK 25,0 m2

KH ET

ET

49 IRT.VAR

OH

OH

0

LTO

OH

KT KT

KH

E37 1H+KT 26,5 m2

KH

KT

KT

LTO

ET

ET

E53 1H+KT 21,0 m2 KT

KT

ET KH

OH

ET

ET

KH LTO

KH

KT

OH

E55 1H+KT 26,0 m2

OH

KT

OH

KH

ET

E54 1H+KT 21,5 m2

ET

OH

94

47 IRT.VAR

TALO E, ULLAKKOKERROS

KT

440 88.025

k

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

KH

E42 1H+KT 29,0 m2

6360

I-II

11 IRT.VAR

OH

E47 1H+KT 26,0 m2

ET

KH

12 IRT.VAR

KH

ET

OH

92

139

5. kerros

OH

E43 1H+KT 21,0 m2

91

ET

ET

E44 1H+KT 21,5 m2

1

atu nk ise ika nn 8 9 Ha7

36

hissi

12790 8

0

E46 1H+KT 30,0 m2

30

SIIV 2,5 m2

13 IRT.VAR

41 IRT.VAR

5

tu

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

OH

43 IRT.VAR

42 IRT.VAR

P

KH

k

29

7

TALO E, KERROS 5

3 IRT.VAR

44 IRT.VAR

MH

6

KT

KT

OH

OH

28

1

TALOVAR 7,0 m2

4 IRT.VAR

1 IRT.VAR

k

E30 1H+KT 29,0 m2

5, 40100 Jyväskylä

2 IRT.VAR

KH

Va

6360

I-II

KT

9

14 IRT.VAR

5 IRT.VAR

KH

ET

ET

92

ud

ET

27 IRT.VAR

36

pa

KH

26 IRT.VAR

a uj nk vi try lu O

02.11.2018

OH E25 Hämeenkatu 1H+KT 26,5 m2

25 IRT.VAR

15 IRT.VAR

6 IRT.VAR

a uj nk vi try lu O

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

24 IRT.VAR

Asunto Oy Jyväskylän Johan

1

ET

k

23 IRT.VAR

16 IRT.VAR

7 IRT.VAR

KT 9

TK

hissi

KT

17 IRT.VAR

8 IRT.VAR

E24 1H+TK 25,0 m2

OH

40 IRT.VAR

Asuntojen VSS S1 (C,D,E) / Irt.varastot

tu

ET

10 IRT.VAR

ka

KT

39 IRT.VAR

en

OH

19 IRT.VAR

ud

E35 1H+KT 26,0 m2

KH

38 IRT.VAR

20 IRT.VAR

OH

pa

ET

Va

KT

E32 1H+KT 21,5 m2

8 9 10 pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. Rakennuttaja

55 IRT.VAR

E52 1H+KT 21,0 m2 OH

KT

KT

E51 1H+KT 21,5 m2

KT

OH

OH

0

1

2

3

E50 1H+KT 24,5 m2

4

5

KYLMÄ ULLAKKOTILA

6

7

8

9

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

13

10


ASUNNOT 02.11.2018

5

ASUNTO E5 ASUNTO E29 ASUNTO E41

2. KERROS 4. KERROS 5. KERROS

SK/ PY

PP

JK/PK

KH

ET

(ppk) (kr)

0 jtk rk

1

2

NA

!

SK/ PY

(mu) APK

5

KT

JK/PK JK/PK

(mu)

PP

1H+KT 21,0 m2

pv

8

1H+KT 21,0 m2

PO

pv

säh.nousukotelo EI30

L

KT

OH

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

pv

LÄ ,Ä EN RT VA

7

ASUNNOT E5 2. KRS E29 4. KRS E41 5. KRS

L

PK

1H+KT 21,0 m2

ET

TA IS PO

KH

(mu) APK

L

KT

pv

8

LÄ ,Ä EN RT VA

21,0 m 1H+KT

A

(mu) APK

JK/PK JK/PK

(ppk) (kr)

K/ Y

(ppk) (kr)

NA

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

2

ET

KH

ET

OH

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

orrash.

jtk rk

8

2

2. KRS 3. KRS 4. KRS 5. KRS

IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

E4 E16 E28 E40

5

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

21,0 m 1H+KT 21,0 m² 1H+KT

TALO E

porrash.

PO

TALO E

Ä ÄL N,

Pohjapiirros

Asunto Oy Jyväskylän Johan

OH

7

1

2

3

4

5

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

P

pv

säh.nousukotelo

LÄ ,Ä EN RT VA

0

14

0

1

2


LÄ , Ä 37 EN

Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä 7.2.2018 9

1

TALO E

ASUNNOT 02.11.2018 E7 2. KRS ASUNTO A1 KELLARIKERROS E19 3. KRS ASUNTO A21 3. KERROS E43 5. KRS 2

21,0 m 1H+KT 21,0 m² 1H+KT

(kr) (ppk)

, 8 EN RT VA Olutryvinkuja IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

ASUNTO E17

P

P

(kr) (ppk)

KH

OH

ET

PY

(mu) SK APK

NA jtk pv

JK/PK JK/PK

1H+KT 21,0 m2

NA jtk

OH

LÄ ,Ä EN RT VA

0

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

1

2

3

4

1

2

3

4

5

MITTAKAAVA

5

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

P

pv

säh.nousukotelo

3

pv

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

2

7

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

SK/ PY

jtk 1 rk

SK/ PY

KT

(mu)

ET

JK/PK

ET 0 ET

(mu)OH APK

PP

L

rk

NA

8

APK (mu)

säh.nousukotelo EI30

KH

A1 (ppk) (kr) 1H+KT 24,0 m2 L

!

pv

NA jtk

pv

5

rk

1H+KT 21,0 m2 KT

SK/ PY

JK/PK

JK/PK

KH

(kr) (ppk)

L

PO

2

APK (mu)

ET

Ä ÄL

L

ASUNTO Rakennuttaja pidättää suunnitelmamuutoksiin. KT E17 oikeuden 3. KRS

21,0 m 1H+KT

rk

1H+KT 21,0 m2 KT pv

TA IS PO Ä ÄL N, TE P R ! VA TA 7 IA IS L PO AA LÄ RI 5 ,Ä 8 E EN AT RT M VA TI IA IN AL O IA IN ER AT KK IM AR NT M OI IN TALO E

JK/PK

KH

OH

3. KERROS

Siiv.

TA IS PO 5

Oy Jyväskylän Johan Pohjapiirros 1H+KT 24,0 m²Asunto Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

15 0

1

2


LÄ ,Ä

Pohjapiirros

ASUNTO E31 4. KRS

2

ASUNTO E52

ULLAKKOKERROS

(kr) (ppk)

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KH

OH

rk

1H+KT 21,0 m2

pv

5

KT

PP

APK (mu)

8

!

SK/ PY

(mu) APK

5

KT

PP

pv

8

SK/ PY

JK/PK

1H+KT 21,0 m2 OH

NA jtk

7

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

L

3

L

JK/PK

KYLMÄ ULLAKKOTILA

2

LTO (ppk) (kr)

NA

ET

1

KH

ET

rk

KT

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

16

0

LÄ ,Ä EN RT VA 1

2

3

4

5

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

P

orrash.

0 jtk rk

NA jtk

PO

TA IS PO

ASUNTO E52 ULLAKKO KERROS

KH

pv

KYLMÄ ULLAKKOTILA

porrash.

(kr) (ppk)

OH

SK/ PY

JK/PK

LÄ ,Ä EN RT VA

LÄ ,Ä EN RT VA 2

APK (mu)

L

7

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

21,0 m 1H+KT 1H+KT 21,0 m2

ET

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

TALO E

8

21,0 m 1H+KT 21,0 m² 1H+KT

IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

02.11.2018

TALO E

5

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

IS PO

Asunto Oy Jyväskylän Johan

0

1

2


Ä ÄL

Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä 7.2.2018

IS PO

37

9

1

Asunto Oy Jyväskylän Johan Pohjapiirros 1H+KT 24,0 m² Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

TALO E

21,0 m1H+KT 21,5 m² 1H+KT

LTO (kr) (ppk)

LÄ ,Ä 8 EN RT Olutryvinkuj a VA IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M P

2. KERROS 4. KERROS

APK (mu)

KH

LTO (kr) (ppk)

(kr) (ppk)

PY

KT

A1 (ppk) (kr) 1H+KT 24,0 mL2

4

5

3

SK/ PY

pv

OH

NA jtk

7

LÄ ,Ä EN RT VA

0

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

1

2

3

4

1

2

3

MITTAKAAVA

5

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

P

säh.nousukotelo

2

JK/PK

1H+KT 21,5 m2

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

1 rk jtk

(mu) APK

PP

SK/ PY

JK/PK

NA jtk

NA

8

L

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

APK (mu)

ET

0

OH

rk

pv

ET ET

KT

5

1H+KT 21,0 m2 KT

rk

KH

pv

!

KH

OH

NA

APK

SK/ PY

JK/PK

IS PO

2

L

säh.nousukotelo EI30 jtk

(mu) Siiv. oikeuden suunnitelmamuutoksiin. SK JK/PK L Rakennuttaja pidättää

21,5 m 1H+KT

ET

7

P

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

ASUNNOT E3 2. KRS E27 4. KRS

rk

1H+KT 21,0 m2 KT pv

KYLMÄ ULLAKKOTILA

TALO E

KH

OH

TA IS PO Ä ÄL N, TE P R ! VA TA 7 IA IS L PO AA LÄ RI 5 ,Ä 8 E EN AT RT M VA TI IA IN AL O IA IN ER AT KK IM AR NT M OI IN

ASUNTO E3 ASUNTO E27

5

ASUNTO

02.11.2018 E53 ULLAKKOASUNTO A1 KELLARIKERROS KERROS ASUNTO A21 3. KERROS 2

17 0

1

2

3


Ä ÄL

2

5

ASUNTO E15 3. KERROS ASUNTO E39 5. KERROS

LÄ ,Ä EN RT VA 0

1

IS PO

KH

2

3

rk jtk

ET

NA

!

SK/ PY

(mu) APK

JK/PK

PP

1H+KT 21,5 m2

8 säh.nousukotelo EI30

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

pv

OH

7

LÄ ,Ä EN RT VA

0

säh.nousukote EI30

7

PP

TA IS PO

KH

(ppk) (kr)

1

2

3

4

5

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

P

säh.nousukotelo

säh.nousukotelo EI30

KT

rk

OH

KH

OH

L

ET

pv

18

pv

(ppk) (kr)

5

1H+KT 21,5 m2

1H+KT 21,5 m2

ASUNNOT E15 3. KRS E39 5. KRS

SK/ jtk NA PY

KT

rk

7

LÄ ,Ä EN RT VA 2

JK/PK

ET

(ppk) (kr)

8

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

21,5 m 1H+KT L

SK/ jtk NA PY

JK/PK

KT

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

TALO E

L

8

21,5 m 1H+KT 21,5 m² 1H+KT

(mu) APK

IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

ASUNNOT 2. KRS E20 3. KRS E32 4. KRS E44 5. KRS

02.11.2018 E8

5

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

TALO E

(mu) APK

IS PO

Asunto Oy Jyväskylän Johan

Pohjapiirros

0

1

2

3


7.2.2018

IS 7 IS PO PO Ä LÄ ÄL ,Ä 5 8 N, EN 3 7 TE Olutryvinkuja VAR 9 IA AL IA 1 ER AT IM NT OI IN KK AR M

Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä

Asunto Oy Jyväskylän Johan Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

Pohjapiirros 1H+KT 24,0 m² 02.11.2018 TALO E

ASUNTO E51 ULLAKKOASUNTO A1 KELLARIKERROS KERROS ASUNTO A21 3. KERROS

21,5 m 1H+KT

KH

1H+KT 21,5 m² 2 ASUNTO E54

säh.nousukotelo EI30

ULLAKKOKERROS

P

P

Siiv.

TALO E

KH

LTO (ppk) (kr)

JK/PK

21,5 m 1H+KT

2

rk jtk

ET

(kr) (ppk)

5

KT

KYLMÄ ULLAKKOTILA

pv

rk

ET

(mu) APKpv

jtk JK/PK 0 SK/ NA 1 PY

L

KT A1 1H+KT OH 24,0 m2 1H+KT 21,5 m2

2

3

ET rk

KH

pv

OH

JK/PK

säh.nousukotel EI30

PP

LTO (ppk) (kr)

8

KYLMÄ ULLAKKOTILA

pv

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

1H+KT 21,5 m2

NA jtk

!

SK/ PY

(mu) APK

PY

JK/PK

OH

(mu) SK APK

KH

NA

L

L

SK/ PY

(mu) APK

1H+KT 21,5 m2

ASUNTO KT E54 ULLAKKORakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. KERROS

säh.nousukotelo EI30

NA

KT

TA IS PO Ä ÄL N, TE P R ! VA TA 7 IA IS L PO AA LÄ RI 5 ,Ä 8 E EN AT RT M VA TI IA IN AL O IA IN ER AT KK IM AR NT M OI IN KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

LTO (ppk) (kr)

L

KYLMÄ ULLAKKOTILA

rk jtk

ET

OH

7

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

LÄ ,Ä EN RT VA

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

1

2 3 4 5 Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

1

2

3

4

5

1

192

MITTAKAAVA

0

3

P


KYLMÄ ULLAKKOTILA

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

5

Pohjapiirros

8

1H+KT 24,5 m² Asunto Oy Jyväskylän Johan

P

NT IA OI AL IN IA KK AR ER M AT IM NT OI IN KK AR M

02.11.2018

02.11.2018

24,5 m 1H+KT

ASUNTO E50 ULLAKKO KERROS

PP

ASUNTOTALO E E50 ULLAKKOKERROS

KYLMÄ ULLAKKOTILA

7

2

8

1H+KT 24,5 m² ASUNTO E50

ULLAKKOKERROS

TA 7 IS PO ! LÄ TA ,Ä IS EN RT PO VA LÄ IA ,Ä AL IA EN ER RT AT IM VA

NA

rk jtk

rk jtk

ET

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

26,5

ET

LTO (kr) SK/ (ppk) PY

ET

NA

rk jtk

LTO (kr) SK/ (ppk) PY

KH

NA (mu)

(mu) APK

APK JK/PK

L

L

JK/PK

JK/PK

KT

OH

1H+KT 24,5 m2

JK/PK

KT pv

1H+KT 24,5 m2

pv

OH

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

NA

!

rk jtk

26,5

ET

KH

20

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

0

0

1

2

1

2

3

3

4

4

5

5


P

IM NT IA OI AL IN IA KK R ARTE M A IM NT OI IN KK AR

8

1H+TK 25,0 m²

Asunto Oy Jyväskylän Johan

PP

1H+TK 25,0 m² ASUNTO E12 ASUNTO E24

78

25,0 m 1H+TK

5

Pohjapiirros ASUNTO E12 3. KERROS Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä ASUNTO E24 4. KERROS 02.11.2018 TALO E ASUNNOT E12 3. KRS E24 4. KRS 2 3. KERROS 4. KERROS

TA 7 IS PO! LÄTA , ÄIS EN O RT P VA LÄ IA , Ä AL N IATE ERR ATVA !

OH KH

KH pv

1H+TKOH 25,0 m2 1H+TK2 pv

(kr) (ppk)

SK/ PY

ET

rk

(kr)NASK/ (ppk) jtk PY

25,0 m

TK

JK/PK JK/PK

TK

L APK JK/PK

APK ET rk jtkNA (mu)

(mu)

L

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

0

1

(mu)

ET

ET

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

JK/PK

(mu)

1

2

2

3

3

4

4

5

5

MITTAKAAVA

21


P

8

Asunto Oy Jyväskylän Johan

Pohjapiirros ASUNTO E36 5. KERROS

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

PP

ASUNTO E36 5. KRS

1H+TK 25,0 m²

2

ASUNTO E36

87

25,0 m 1H+TK

02.11.2018

5

TALO E

IM NT IA OI AL IN IA KK R AR TE M A IM NT OI IN KK AR

1H+TK 25,0 m²

5. KERROS

TA 7 IS PO ! LÄTA , ÄIS EN O RT P VA LÄ IA , Ä AL N IA TE ER R ATVA !

OH KH

KH pv

1H+TK OH 25,0 m2 1H+TK 25,0 m2 pv

(kr) (ppk)

SK/ PY

ET

rk

(kr)NASK/ (ppk) jtk PY

JK/PK JK/PK

TK

L

rk NA ET APK jtk

(mu)

TK

APK JK/PK (mu)

L

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

22

0

0

1

(mu)

ET

ET

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

JK/PK

(mu)

1

2

2

3

3

4

4

5

5


P

8

7.2.2018 1H+TK 25,0 m²

I NT IA OI L IN IAA KK R AR E M AT IM NT OI IN KK AR

Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä

KYLMÄ ULLAKKOTILA

37

9

1

Asunto Oy Jyväskylän Johan

1H+KT 24,0 m²

02.11.2018

2

ASUNTO E48

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

ULLAKKOKERROS

P

TA 7 IS Olutryvinkuja PO! LÄ A , ÄIST EN O RT P VA LÄ IA Ä AL N, IA E ER RT AT A M V

25,0 m 1H+TK

1H+TK 25,0 m²

78

ASUNTO E48 ULLAKKOASUNTO A1 KELLARIKERROS KERROS ASUNTO A21 3. KERROS

PP

TALO E

5

Pohjapiirros ASUNTO E48 ULLAKKOKERROS Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

!

IA AL IA ER AT M TI IN O IN KK AR M LÄ ,Ä EN RT VA

OH

Siiv. KH

JK/PK

(mu) SK OH APK

1H+TK KHKT 25,0 m2 L

pv

(kr) (ppk)

ET

PY

rk

LTO (kr)NA SK/ (ppk) jtk PY

rk

jtk

!

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

TK L

0

ET

1

2

1

(mu)

OH

0

1

JK/PK

(mu)

ET

0

JK/PK

ET

APK JK/PK (mu)

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

rkJK/PK

1H+TK pv 25,0 m2 TK

A1 L APK NA ET (mu) 1H+KT 24,0 m2

TA IS PO

LTO SK/ (kr) (ppk)KHPY

pv

NA jtk

2

3

2

3

4

4

3

5

5

4

5

MITTAKAAVA

23


Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä ASUNNOT

2

2. KERROS 3. KERROS 5. KERROS

PP

8

OH

7

LÄ ,Ä EN RT VA

I PO

TA IS PO

! säh.nousukotelo EI30

1

2

KT

PP

rk

APK (mu)

L

JK/PK

8

ET

ET

KH

NAjtk

NA

jtk

(ppk) SK/ (kr) PY

7

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

2

1H+KT 26,0 m2

rk

LÄ ,Ä EN RT VA

0

1

pv

5

(mu) APK

SK/ PY

NAjtk

0

OH

KH

pv

rk

ET

LÄ ,Ä EN RT VA

(kr)

24

(mu) APK

pv

ASUNNOT E11 2. KRS Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. E23 3. KRS E47 5. KRS 2

26,0 m 1H+KT L

1H+KT 25,5 m2

KH

L

KT

SK/ PY

JK/PK (ppk)

KT

(kr)

JK/PK (ppk)

8

5

ASUNTO E11 ASUNTO E23 ASUNTO E47

IA AL IA ER AT IM NT OI IN TALO E

1H+KT 25,5 m2

OH

2. KRS 3. KRS 4. KRS 5. KRS

E21 E33 E45

IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

25,5 m 1H+KT 26,0 m² 1H+KT E9 02.11.2018

PO

TALO E

5

Asunto Oy Jyväskylän Johan

Ä ÄL N, TE

Pohjapiirros

1

2

3

4

5

P

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0


7.2.2018 9

1

26,0 m 1H+KT 26,0 m² 1H+KT

OH

KYLMÄ ULLAKKOTILA

pv

säh.nousukotelo ULLAKKOKERROS EI30

P

26,0 m 1H+KT

PY

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KH

(ppk) SK/ (kr) PY

NA

jtk

(mu) SK APK

NA jtk

rk

ET pv

0

OH

1

2

A1 1H+KT OH 24,0 m2 1H+KT 26,0 m2 säh.nousukotelo pv

KT

EI30

KT

rk

PP

L

JK/PK

APK (mu)

L

JK/PK

8

rk APK (mu)

JK/PK

!

1H+KT 26,0 m2

(kr) (ppk)

5

pv

KH

L

APK (mu)

ET

ASUNTO KT E55 ULLAKKORakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. KERROS

2

OH

L

rk

I PO

TALO E

JK/PK

KT

Ä ÄL

Siiv.

1H+KT 26,0 m2

P

ASUNTO E55

, 8 EN RT VA Olutryvinkuja IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

ASUNTO 4. KRS

02.11.2018 E35 ASUNTO A1 KELLARIKERROS ASUNTO A21 3. KERROS 2

5

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

TALO E

I PO

Pohjapiirros 1H+KT 24,0 m²Asunto Oy Jyväskylän Johan

TA IS PO Ä ÄL N, TE P R ! VA TA 7 IA IS L PO AA LÄ RI 5 ,Ä 8 E EN AT RT M VA TI IA IN AL O IA IN ER AT KK IM AR NT M OI IN KYLMÄ ULLAKKOTILA

ET

KH

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

T

Ä ÄL N, TE 3 7

Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä

KH SK/ (ppk)LTO (kr) PY

NA

(ppk) SK/ (kr) PY

jtk

7

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KYLMÄ ULLAKKOTILA

LÄ ,Ä EN RT VA

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

1

2

3

4

1

2

3

4

5

MITTAKAAVA

5

P

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

25 0

1

2


, EN RT Ä ÄL

Pohjapiirros TALO E

ASUNNOT Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

26,5 m 1H+KT 26,5 m² 1H+KT 5

ASUNTO E25

4. KERROS

PP

APK (mu)

JK/PK L

TK

L

JK/PK

KT

APK (mu)

OH

8

pv

1H+KT 26,5 m2

ET

rk jtk

7

ET

NA

(kr) SK/ (ppk) PY

KH

LÄ ,Ä EN RT VA

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

KH

(ppk) SK/ (kr) PY

NA (mu)

ASUNTO E25 4. KRS

TA IS PO

26,5 m 1H+KT

PO

LÄ ,Ä EN RT VA

TALO E

2 Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

PK

APK (mu)

APK (mu)

pv

(kr) SK/ (ppk) PY

APK (mu)

rk jtk

(kr) SK/ (ppk) PY

7

ET

NA (mu)

1

NA

KH

LÄ ,Ä EN RT VA

0

2

3

4

OH

1H+KT 26,5 m2

ET

(ppk) SK/ (kr) PY

26

JK/PK

KT

pv

KH

H

L

8

1H+KT 26,5 m2

IA AL IA ER AT IM NT OI IN NA

L

PP

OH

1

JK/PK

TK

KT 5

L

0

E24 1H+TK 25,0 m2

!

JK/PK

8

E12 1H+TK 25,0 m2

IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

2

3. KRS

5

E13

02.11.2018 E37 5. KRS

PO

Asunto Oy Jyväskylän Johan

5

KH (ppk) SK/ (kr) PY

2

P


LÄ ,Ä 5 EN RT 3 7

Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä 7.2.2018 9

1

Asunto Oy Jyväskylän Johan

1H+KT 29,0E48 m²

4. KERROS 5. KERROS APK

(mu)

P

KYLMÄ ULLAKKOTILA

L

JK/PK

APK (mu)

OH

1H+KT 26,5 m2 pv

ET

NA

rk jtk

KH

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KH

(ppk) SK/ PY (kr) LTO

NA

(mu)

TALO E

JK/PK

(kr) (mu) (ppk)SK APK

ASUNNOT KT E6 2. KRS E18 3. KRS Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. E30 4. KRS 2 A1 E42 5. KRS KH

29,0 m 1H+KT

(kr) (ppk)

PY

KT

NA jtkrk

rk

ET ET

KHpv

APK (mu)

0

OH

1H+KT 29,0 m2

8

IA AL IA ER AT IM NT OI IN

L

(mu) APK

L

KT

E5 1H+KT 21,0 m

(mu) APK

OH

OH

KH

7

H

ET

(ppk) (kr)

NA

LTO (kr) SK/ (ppk) PY

2

KH

SK/ PY

JK/PK

pv

PP

1H+KT 26,5 m2

1

NA

1H+KT 24,0 m2

KT

OH pv

pv

säh.nousuk EI30

jtk

!

PK

L

5

L

JK/PK

P

Siiv.

LÄ ,Ä EN RT VA

LTO (kr) SK/ (ppk) PY

ET

KYLMÄ ULLAKKOTILA

KT

L

TK P

E6 E18 E30 E42

JK/PK

TA IS PO Ä ÄL N, TE P R ! VA TA 7 IA IS L PO AA LÄ RI 5 ,Ä 8 E EN AT RT M VA TI IA IN AL O IA IN ER AT KK IM AR NT M OI IN

ASUNTO ASUNTO ASUNTO ASUNTO

1H+TK 2. KERROS 25,0 m2 3. KERROS

8

26,5 m 1H+KT

E49 ULLAKKOASUNTO A1 KELLARIKERROS KERROS ASUNTO A21 3. KERROS 2

Olutryvinkuj IA a AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

02.11.2018 ASUNTO

TALO E

PO

Pohjapiirros 1H+KT 24,0 m²Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

(ppk) SK/ PY (kr) LTO

LÄ ,Ä EN RT VA

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

1

2

3

4

1

2

3

4

5

MITTAKAAVA

5

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

1

27

2

P


, EN RT Ä ÄL

Pohjapiirros

ASUNNOT

30,0 m 1H+KT

4. KRS

OH

1H+KT 30,0 m2 pv

5

ASUNTO E22 3. KERROS ASUNTO E46 5. KERROS

KT

rk

PP

ET

APK (mu)

8 7

LÄ ,Ä EN RT VA

IS PO

LÄ ,Ä EN RT VA

TA IS PO

ASUNNOT E22 3. KRS E46 5. KRS

0

!

1H+KT 30,0 m2

pv

5

KH

0

APK (mu)

KT L

JK/PK

KH (ppk) SK/ (kr) PY

NA

jtk

LÄ ,Ä EN RT VA

28

ET

7

IA AL IA ER AT IM NT OI IN NA

jtk

rk

PP

JK/PK

8

ET

L

APK (mu)

1

OH

pv

rk

7

IA AL IA ER AT IM NT OI IN 2

KT

JK/PK

(ppk) SK/ (kr) PY

NA

jtk

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

1H+KT 30,0 m2

L

KH

30,0 m 1H+KT

OH

8

1H+KT 30,0 m²

TALO E

IA AL IA ER AT IM NT OI IN KK AR M

E34 02.11.2018 2

5

Hämeenkatu 40100 E10 5, 2. KRS Jyväskylä

1

IS PO

Asunto Oy Jyväskylän Johan

TALO E

2

3

4

5

(ppk) SK/ (kr) PY

2

3

P


5

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä Vapaudenkatu 6, 40100 Jyväskylä 02.11.2018 7.2.2018

5

02.11.2018

PP

ASUNNOT E2 2. KRS ASUNTO E2 A12. KERROS ASUNTO KELLARIKERROS E14 3. KRS ASUNTO E14 A21 3. KERROS ASUNTO 3. KERROS E26 4. KRS 2 ASUNTO E26 4. KERROS ASUNTO E2 ASUNTO E14 ASUNTO E26

2. KERROS 3. KERROS 4. KERROS

P

IA AL IA ER AT M TI IN O IN KK AR M rk jtk

SK

NA

jtkrk

SK

(kr) SK/ (ppk) PY

KH

KH

KH

KHNA

Siiv.

JK/PK

NA

rk (kr)ETSK/ jtk (ppk) PY

ET

36,5 m2

ET

LÄ ,Ä EN RT VA

NA

36,5 m2

ET jtkrk

8

2H+KT 35,0 m²

! A ST 7 OI Olutryvinkuj a P ! LÄ ,Ä TA EN 7 IS RT PO VA IA LÄ AL ,Ä IA EN ER AT RT M TI VA

35,0 m 2H+KT

37 P

8

TALO E

9

1

N IA OI IN AL KK IA AR ER M AT IM NT OI IN KK AR M

Asunto Oy Jyväskylän Johan

Pohjapiirros 2H+KT 35,0 m²m² 1H+KT 24,0 Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

JK/PK (mu) JK/PK APK L

KT

pv

(ppk) (kr)

(mu) APK

KT

OHPY

pv

2H+KT 35,0 m2

OH

NA

PY

PY jtk

rk

ET pv

MH

A1 1H+KT MH2 24,0 m

TA IS PO

2H+KT 2 (kr) 35,0 m (ppk)

KH

L

(mu) SK LJK/PK APK KT

(ppk) (kr) JK/PK

OH

! Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

0

0

1

1

2

1

2

2

3

3

3

4

4

4

5

5

5

MITTAKAAVA

29


5

02.11.2018

ASUNTO E38 5. KRS

PP

5. KERROS

8

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

5. KERROS

1H+KT ET 26,5 m2

ET NA

rk jtk

rk jtk

(mu) APK

L

pv

2H+KT 35,0 m2

pv

KT

2H+KT 35,0 m2

MH

OH

MH

OH

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

30

(ppk) SK/ (kr) PY

(ppk) SK/ (kr) PY JK/PK

L

JK/PK

KT

JK/PK

KH

KH

KH

NA JK/PK

1H+KT 26,5 m2

(kr) SK/ (ppk) PY

KHNA (mu) APK

NA

rk jtk

rk (kr)ET SK/ jtk (ppk) PY

ET

7

ASUNTO E38

8

2H+KT 35,0 m²

2

! TA 7 IS PO ! LÄ ,Ä TA EN IS RT PO VA IA LÄ AL ,Ä IA EN ER AT RT M TI VA

35,0 m 2H+KT

ASUNTO E38

P

Asunto Oy Jyväskylän Johan

2H+KT 35,0 m² Pohjapiirros TALO E

N IA OI IN AL KK IA AR ER M AT IM NT OI IN KK AR M

02.11.2018

5

Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

0

0

1

2

1

2

3

3

4

4

5

5


5

Hämeenkatu 5,6,40100 Vapaudenkatu 40100Jyväskylä Jyväskylä 02.11.2018 7.2.2018

5

ASUNTO E1

2. KERROS

P

IA AL IA ER AT M TI IN O IN KK AR M

JK/PK

JK/PK (mu)

(mu) MH

LÄ ,Ä EN RT VA

MH

Siiv.

JK/PK

ET

NA

jtkrk (kr) (ppk)

PY NA

L

KT

KT

OH

(mu) OHNA jtk SK APK APK 2H+KT

L

rk

ET

pv

APK KT

2H+KT NA SK 2 36,5 A1 m 1H+KT 24,0 m2 KH

ET

jtkrk

36,5 m2 pv

pv

SK

(kr) SK/ (ppk) PY (mu)

(kr) SK/ (ppk) PY

KH

OH

(ppk) (kr)

KH

!

ET

L

TA IS PO

ET

KH

8

2H+KT 36,5 m²

! TA 7 IS ! Olutryvinkuja PO A LÄ IST 7 ,Ä PO EN RT LÄ VA , Ä A LI EN AA RT RI TE VA

36,5 m 2H+KT

PP

TALO E ASUNTO E1 2. KRS ASUNTO A1 E1 KELLARIKERROS 2. KERROS ASUNTO ASUNTO A21 3. KERROS

2

3 7P

8

02.11.2018

9

1

A IM LIA NT AA OI IN RI KK TE A AR M IM NT OI IN KK AR M

Asunto Oy Jyväskylän Johan 2H+KT 36,5 m² m² Pohjapiirros 1H+KT 24,0 Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä

PY

KH (ppk) (kr)

NA

PY

(mu)

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

0

0 0

1 1

1

2 2

2

3 3

3

4

4 4

5

5 5

MITTAKAAVA

31


Rakennustapaseloste 8.11.2018

Rakennuskohde

Rakenteet

Asunto Oy Jyväskylän Johan Asunto Oy Jyväskylän Johan sijaitsee Jyväskylässä Mattilanpellon kaupunginosassa osoitteessa Hämeenkatu 5, 40100 Jyväskylä. Kohteessa on viisi kerrosta sekä ullakkokerros. Kohde sisältää yhden porrashuoneen ja se on hissillä varustettu kerrostalo, jossa on yhteensä 55 asuntoa. Asunnoissa on omat ranskalaiset parvekkeet. 1. ja 2. kerroksessa sekä ullakkokerroksessa sijaitsee tekniset tilat sekä yhteistilat. Jokaisella huoneistolla on oma irtainvarasto, jonka lisäksi on yhteisiä varastotiloja. Osa ulkoiluvälinevarastosta sijaitsee parkkihallissa. As Oy Jyväskylän Elissan ylimmässä kerroksessa sijaitsee yhteissauna, joka on korttelin kaikkien talojen käytettävissä ja sen käytöstä sovitaan taloyhtiökohtaisesti. Autopaikat sijaitsevat tontille rakennettavassa autopaikoitushallissa ja ne on varustettu autolämmityspistorasialla. Autopaikkoja on yhteensä 17 kpl ja ne ovat käytössä, kun koko kortteli on valmis. Autopaikat myydään osakkeina. Kohde rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti.

Perustukset Perustukset tehdään paalutettuina ja teräsbetonirakenteisina rakennesuunnitelmien mukaisesti.

Tontti ja kaava Kohde rakennetaan Jyväskylän kaupungin 5. kaupunginosan korttelin 140 tontille 4. Tontti on valinnainen vuokratontti, joka on mahdollista lunastaa oman huoneiston osalta. Tontin omistaa Jyväskylän Oluttehtaan Kortteli Oy. Tontille laaditaan muiden kiinteistöjen kanssa yhteistyössä hallinnanjakosopimus. Alueella on lainvoimainen asemakaava. Asemakaavasta saa lisätietoja Jyväskylän kaupungin kaavoituksesta. Oleskelu-, viher- ja liikennealueet tehdään asemapiirustuksen ja pihasuunnitelman mukaisesti.

32

Ala- ja välipohja Alapohjana on maanvarainen betonilaatta. Välipohjana on teräsbetoniset ontelolaatat. Ala- ja välipohjat toteutetaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Julkisivut Ulkoseinät ovat betonirakenteiset ja ei-kantavilla osilla osittain puurakenteiset. Julkisivujen pääasiallinen pintamateriaali on rappaus. Muut täydentävät materiaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. Yläpohja ja vesikate Kantavana yläpohjana ovat ontelolaatat, joiden päällä ovat kattoristikot. Vesikatteena on peltikate. Lämmöneristys toteutetaan rakennesuunnitelman mukaisesti. Väliseinät Asuntojen väliset sekä asuntojen ja porrashuoneiden väliset seinät ovat teräsbetonirakenteisia. Asuntojen sisäpuoliset seinät ovat puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä tai kantavia teräsbetoniseiniä. Pesuhuoneiden seinät vesieristetään. Ikkunat ja parvekeovet Asuntojen ikkunat ovat pääosin sisään avautuvia puualumiinitai puuikkunoita MSE tai kiinteitä ikkunoita. Ikkunat varustetaan sälekaihtimin. Ranskalaisilla parvekkeilla on sisäänaukeavat


Viitteellinen kuva kohteesta

Tämä esite perustuu kohteen tilanteeseen 11/2018. Pidätämme oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, piirustuksia ja/tai materiaalitoimittajia. Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Asuntojen markkinoinnista annetun asetuksen nro 130/2001 mukainen esite on nähtävissä Laptin asuntomyynnissä ja esittelyissä. Tämän esitteen piirustukset ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ennen lopullisten suunnitelmien valmistumista ja voivat poiketa yksityiskohdiltaan toteutuvasta. Esitteen värit ja mitat eivät välttämättä vastaa todellisuutta painoteknisistä syistä johtuen. Tässä esitteessä käytetyt kuvat ovat Laptin ja eri materiaalitoimittajien kuvapankeista.

33


ikkunaovet. Yhteistilojen ikkunat ovat puualumiini-ikkunoita. Ikkunoiden ulkopuoliset osat käsitellään värisuunnitelman mukaisesti. Ovet Porrashuoneesta huoneistoon johtava ovi on tehdasvalmisteinen ulosaukeava kerrostaso-ovi. Asuntojen väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. Porrashuoneen ja yhteistilojen ulko-ovet ovat metallirakenteisia. Ovet ovat värisuunnitelman mukaisia. Ranskalaiset parvekkeet Asunnoissa on ranskalaiset parvekkeet. Ranskalaisten parvekkeiden kaiteet ovat teräspinnakaiteita.

Asuntojen sisämateriaalit Lattiapäällysteet Olohuoneissa, makuuhuoneissa, keittiöissä ja eteisissä on laminaattilattia. Lattiapäällystettä ei asenneta kiintokalusteiden alle. Pesuhuoneissa ja wc-tiloissa on lattialaatoitus. Sisäseinät Pesuhuoneiden seinät laatoitetaan seinälaatalla. Keittiöiden kalustevälit laatoitetaan suunnitelmien ja huonekorttien mukaan. Asuntojen betoni- ja kipsilevyseinät tasoitetaan sekä maalataan suunnitelmien ja huonekorttien mukaisesti. Sisäkatot Betoniset sisäkatot ruiskutasoitetaan. Alaslasketut kipsilevyalakatot ja kipsilevykotelot tasoitetaan ja maalataan valkoisiksi. Pesuhuoneiden katot ovat puupaneelia. Kalusteet Asunnoissa on tehdasvalmisteiset keittiö- ja komerokalusteet kalustesuunnitelmien mukaisesti. Työpöytätasot ovat suorareunaista laminaattia. Kalusteissa ja työpöytätasoissa on useita väri- ja ovimallivaihtoehtoja. Pesuhuoneen pesualtaiden yläpuolelle asennetaan peilikaappi ja alapuolelle allaskaappi. Kalusteryhmien mitat saattavat muuttua piirustuksista esitetyistä. Varusteet Pesuhuoneissa on kokolasinen kääntyvä suihkuseinäke pohjapiirustusten mukaisesti. Pesuhuoneissa ja wc-tiloissa on varusteena pyyhekoukut ja wc-paperitelineet. Eteis - ja pesuhuonetiloissa on alakatossa upotetut valaisimet sähkösuunnitelmien mukaisesti. Koneet ja laitteet Asunnoissa on keraaminen lattialiesi, astianpesukone ja kylmälaitteet suunnitelmien mukaisesti. Kodinkoneet ovat väriltään valkoisia. Pesuhuoneissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle.

Muuta Hissi Rakennus varustetaan konehuoneettomalla asuintalohissillä.

34

Piha Tontin yhteiset oleskelualueet, istutukset ja pihan päällysteet sekä pihan varusteet toteutetaan asemapiirustuksen sekä erillisen pihasuunnitelman mukaisesti. Koko Aallonportin yhteinen piha-alue valmistuu viimeisen rakennuksen valmistumisen yhteydessä. Jätehuolto Jätteiden keräyspiste sijaitsee piha-alueella asemapiirustuksen mukaisesti. Jätteiden lajittelu mahdollistetaan paikallisen toimijan ohjeistusten mukaiseksi. Talotekniikka Rakennus liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon sekä alueelliseen sähkö- ja kaukolämpöverkostoon. Asuinhuoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Rakennuksessa on keskitetty koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto kerroksissa 2-5. Ullakkokerroksessa on huoneistokohtainen koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto. Näitä voidaan osittain säätää liesikuvun säätimillä. Vedenmittaus on huoneistokohtainen (kylmä- ja lämminvesi) ja asunnoissa on vedenkulutusta pienentävät wc- istuimet. Huoneistojen ja yhteisten tilojen kiinteä valaistus on toteutettu pääosin energiatehokkaalla LED-tekniikalla. Rakennus varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä. Rakennus liitetään alueellisen palveluntarjoajan tietoliikenneverkkoon. Jokaiseen huoneistoon sisältyy yhtiövastikkeeseen kuuluvana kaapelitelevisio-operaattorin palvelut. Jokaiseen huoneistoon rakennetaan laajakaistajohdotus, joka mahdollistaa huoneistokohtaisen internetliittymän.

Huomautukset Tämä rakennustapaseloste perustuu kohteen tilanteeseen 05/2019 ja rakennuttaja varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. Se ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Piirustuksissa katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimikkeillä mainittuja tuotteita toisen valmistajan vastaaviin tuotteisiin. Rakennuttaja pidättää itsellään oikeuden perustellusta syystä muuttaa järjestelyitä tai suunnitelmia.

Rakennuttaja Rakennusliike Lapti Oy Puistokatu 2 B, 3.krs 40100 Jyväskylä


Lapti-kodit. Sinulle huolella rakennettu. Rakennamme asunnot huolella eri elämäntilanteissa oleville ihmisille kodiksi, joten arjen toimivuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Rakentamamme kodit edustavat korkeaa kotimaista laatua, joissa on otettu huomioon rakentamisen ekologisuus ja energiatehokkuus. Myytävät asunnot ovat ulkoasultaan hyvin aikaa kestäviä ja ympäristöön istuvia. Lapti-kodissa hyvä sijainti yhdistyy viihtyvyyteen ja toimivaan asumiseen. Laatujärjestelmämme takaa, että uusi kotisi valmistuu ajallaan. Jo rakennusvaiheessa voit vaikuttaa tulevan kotisi sisustukseen valitsemalla laajasta valikoimastamme sinulle mieleiset materiaalit sekä tilaamalla halutessasi muutostöitä. Lopputuloksena on yksityiskohtia myöten toiveidesi mukainen koti.

Lapti +sijoitusasunnot on kokonaispalvelu, joka kokoaa kaikki tuottavan asuntosijoittamisen elementit samaan osoitteeseen. Lapti +sijoitusasunnot -palveluun sisältyy vuokra-asumiseen sopiva, Laptin huolella rakentama huoneisto, hyvä sijainti vetovoimaisissa kasvukeskuksissa eri puolella Suomea ja yhteistyökumppaniemme kautta luotettava vuokravälitys sekä kattava rahoituspaketti. Asuntosijoittajaksi ryhtyminen on nyt todella helppoa. Lue lisää lapti.fi/asuntosijoittaminen ja ilmoittaudu avainsijoittajaksi. Saat tietoa ensimmäisten joukossa ennakkomarkkinointiin tulevista asuntoyhtiöistämme.

Raimo Pesola Toimitusjohtaja

35


YNNIS

Helsinki Bofori Oy, 6/2019, 100 kpl

MY

Asunto Oy Jyväskylän Johan

Tutustu tarkemmin: lapti.fi/jyvaskylanjohan

Haluatko tietoja myös muista Lapti-kodeista? Kysy lisää, kerromme mielellämme! PIIA SURVO

Asuntomyyjä, LKV Puh. 050 577 1679 piia.survo@lapti.fi

M I N N A R A H KO N E N Asuntomyyjä, LKV, YKV Puh. 040 482 1509 minna.rahkonen@lapti.fi

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KESKI-SUOMI PUISTOKATU 2 B, 3. KRS, 40100 JYVÄSKYLÄ


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.