Ennakkomarkkinointiesite
Mannisenmäentie 7, 40270 Palokka
JYVÄSKYLÄN VARPU
Asunto Oy
2
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Monipuolinen materiaalivalikoima
Asuntokohtainen jäähdytys lisämaksusta
Omaan kotiin pienellä pääomalla Omaksi-malli tunnetaan Jyväskylässä vuosien takaa ja minulta on kyselty, koska Omaksi-asuntoja taas olisi tulossa. On mukava päästä kertomaan, että Jyväskylän Varpu tekee Omaksi-asumisen taas mahdolliseksi. Omaksi-asuntoon pääsee asumaan pienellä pääomalla, ja asuntoa kartuttaa vuokraa maksaen omakseen vähitellen 20 vuoden ajan. Rahoitusmalli sopii hyvin asukkaille, jotka eivät halua heti sitoa suurta pääomaa asunnon hankkimiseen. Varpu tukee mainiosti erilaisten perheiden käytännöllistä elämää. Kodit ovat tilavia ja pihassa on hyvin tilaa myös autopaikoille. Kaikissa asunnoissa on parveke. Alimman kerroksen kahdessa asunnossa on harvinainen asuntopiha – todellinen ylellisyys lapsi- tai lemmikkiperheelle. Omalla tontillaan sijaitseva taloyhtiö on kotoisan kokoinen – asuntoja on yhteensä 22. Kaikki asunnot ovat kulmahuoneistoja, joista lähes kaikista on näkymä kahteen suuntaan. Yläkerran suuresta asunnosta voi ihailla maisemia jopa kolmeen suuntaan. Koko Mannisenmäen luonnonläheinen alue on rakentunut lähivuosien aikana. Rauhallisella seudulla on paljon päättyviä katuja, joten läpiajoliikenteestä ei tarvitse huolehtia. Ja kuitenkin päiväkoti, kauppa ja muut palvelut ovat lähellä. Kerron mielelläni lisää – ota yhteyttä!
Nina Huovinen Asuntomyyjä, LKV, Lakea Oy
Nykyaikainen lattialämmitys
As Oy Jyväskylän Varpu Omanlainen Omaksi-koti
Jyväskylän Varpu
3
38.0 m² 2h+kt+vh
Asunto Oy A7 1.kerros
JYVÄSKYLÄN VARPU
py/ sk
Nimi: Asunto Oy Jyväskylän Varpu Osoite: Mannisenmäentie 7, 40270 Palokka Rakennuspaikka: Asunto Oy Jyväskylän Varpu rakennetaan omalle tontille Jyväskylän Mannisenmäelle, kortteliin 95, tontille nro 2. Tietoja rakennuskohteesta: Uudisrakennus, yhtiöön kuulu yksi rakennus jossa pohjakerros ja neljä asuinkerrosta. Lisäksi autopaikoitus omalla tontilla, osa paikoista on katettuja. Arvioitu valmistuminen: kesä/2021 Energialuokka: B2018
jakot rk
ET 5,0 m2 jakot
apk mu
Tämä esite on painettu FSC-sertifoidulle paperille.
sk
P
ET 3,5 m2
PE 4,5 m2 py
Myyjän tervehdys
Sisältö 3
MH 7,0 m2
mu apk
Alue 4 Rakennustapaselostus
6
Huoneistoluettelo
8
Asemapiirros ja kerrospohjat 9
11 OH 19,0 m2
(ILP)
st
st
mu
# VH 3,5 m2rk
2
lasitettu parveke
Huoneistopohjat 13 Rakennuttamisen tervehdys
17
Omaksi-asunnon osto
18
SISÄLTÖ
H3
jpk
jpk
(pk/kr) lto
8
27.03.2020
Taiteilijan näkemys
#
1:100
4
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Palokan Mannisenmäki Jyväskylän Varpu kohoaa osaksi Palokassa sijaitsevaa elinvoimaista ja viihtyisää Mannisenmäkeä. Vehreä asuinalue sijoittuu Tuomiojärven ja Palokkajärven väliin. Mannisenmäellä lenkkipolut lähtevät lähes oven suusta. Päiväkodit, koulut ja Palokan kauppakeskuksen palvelut löytyvät läheltä. Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella. Palokan palvelut houkuttelevat monipuolisuudellaan ja tarjoavat monenlaisia vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon.
SYÖ & JUO
KOE & NÄE & VIIHDY
Palokan kauppakeskuksista löytyy ruokapaikkoja moneen nälkään. Tutut Kotipizza ja Subway sijaitsevat Prisman kauppakeskuksen yhteydessä. Palokan Kotikeskuksesta taas löytyy Hesburger ja Submarine. Kahvittelemaan pääsee Palokan Kauppakeskuksen Caffitella -kahvilassa.
Palokan koulussa toimii yhtenäiskoulun lisäksi oma aluekirjasto sekä monenlaista koulutusta ja tekemistä tarjoava kansalaisopisto. Palokan keskustassa sijaitsee myös Antti Eskelisen suunnittelema vuonna 1978 valmistunut Palokan kirkko.
ASIOI Palokasta löytyvät kaikki peruspalvelut kuten pankki, terveysasema, hammashoitola, koulut ja päiväkodit. Lisäksi Palokan Kauppakeskuksessa on tarjolla esimerkiksi parturi-kampaamo- ja kauneushoitolapalveluja, optikko- ja silmälääkäripalveluja, pesula sekä kiinteistönvälittäjiä.
SHOPPAILE Palokka tarjoaa runsaasti shoppailumahdollisuuksia. Vaateostoksille pääsee Palokan Kauppakeskuksen liikkeisiin kuten Marimekkoon, Dressmanniin jalastenvaateliike Jesper Junioriin. Päivittäisiin kauppaostoksiin löytyy runsaasti vaihtoehtoja aivan Mannisenmäen läheisyydestä: Prisman lisäksi palvelee Palokan Kauppakeskuksessa sijaitseva K-Citymarket ja Lidl. Palokan keskustassa on pienempi ruokakauppa S-market. Palokan kauppakeskuksessa sijaitsevat myös esimerkiksi Clas Ohlson, Power, Hong Kong -tavaratalo, Musti & Mirri sekä Iittala Outlet. Huonekaluliikkeet Asko ja Jysk löytyvät kauppakeskuksen vierestä samoin kuin tavaratalo Kärkkäinen.
Vanhasta jyvämakasiinista remontoitu Palokan Pelimannitalo sopii juhlien ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Pelimannitalo on myös Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistyksen toiminnan keskus. Lisäksi hirsisessä viljamakasiinissa sijaitsee Suomen kantelemuseo. Kaunista Palokkajärveä kiertävillä reiteillä pääsee nauttimaan rannan virkistysmahdollisuuksista. Lähelle luontoa pääsee myös Touruvuoren valaistulla ulkoilureitillä, joka kiertää noin 200 metrin korkeuteen kohoavaa Touruvuorta ja tarjoaa jylhiä kallio- ja suomaisemia.
LIIKU Palokan kauppakeskuksessa sijaitseva monipuolisia kuntosalipalveluja tarjoava Fitness24Seven-kuntokeskus on auki vuoden jokaisena päivänä. Palokan liikuntapuisto nurmikenttineen sijaitsee reilun parin kilometrin päästä Mannisenrinteestä. Samassa yhteydessä on monipuolisesti harrastajille mahdollisuuksia tarjoava Palokan liikuntahalli. Laajavuoresta löytyy laskettelurinteen lisäksi loistavat hiihto- ja lenkkeilymaastot.
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Varpu
5
Palokkajärvi
LÄHIPALVELUT
Tuomiojärvi
URHEILU JA LIIKUNTA Hiihtokeskus Laajavuori 5 km 5001 km m Fitness24Seven 0 Jyväskylän Golfhalli Oy 10 km © Jyväskylän kaupunki, kaupunkisuunnittelu ja Killerin Liikuntakeskus ja jäähalli 8 km
maankäyttö, lupa nro 16021
JULKISET PALVELUT
Taiteilijan näkemys
Palokan terveysasema
3,5 km
Keskustan terveysasema Huhtasuon terveysasema Päiväkoti Touhula Haukkamäen päiväkoti Steiner-päiväkoti Pikku-Otava Jokelan päiväkoti
4,5 km 7 km 0,2 km 1,5 km 1,5 km 1,5 km
Mannilan päiväkoti
1,5 km
Keski-Palokan koulu Jokelan koulu Mankolan yhtenäiskoulu Lyseon lukio Schildtin lukio Gradia Harjun toimipiste Gradia Viitaniemen toimipiste Ravintola Priimus
1,5 km 2 km 1,5 km 5 km 5,5 km 5 km 5 km 3 km
KAUPAT YM. PALVELUT K-Citymarket Palokka Kärkkäinen Prisma Palokka Lidl ABC Kodin Terra
1,4 km 1 km 1,3 km 1 km 1,5 km 2 km
LIIKENNEYHTEYDET Rautatieasema Linja-autoasema Lentoasema Jyväskylä
6 km 6 km 16 km
6
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Rakennustapaselostus YLEISKUVAUS
ASUNTOJEN PINTARAKENTEET
Asunto Oy Jyväskylän Varpu rakennetaan omalle tontille Jyväskylän Mannisenmäelle, kortteliin 95, tontille nro 2.Yhtiön osoite on Mannisenmäentie 7, 40270 Palokka. Yhtiöön kuuluu yksi asuinrakennus, jossa on pohjakerros ja neljä asuinkerrosta. Autopaikoitus on omalla tontilla. Osa paikoista on katettuja. Lisäksi tontilla on erillinen ulkoiluvälinevarasto.
Lattiapinnat: Asuinhuoneissa, eteisessä sekä keittiöti-
Asuntoja on yhteensä 22 kpl. Asunnot sijoittuvat pääosin kerroksiin 1-4. Pohjakerroksessa on kaksi asuntoa, joilla on parvekkeen lisäksi omat asuntopihat. Pohjakerroksessa on myös asukkaille kerhotila, asuntokohtaiset irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto sekä tekniset tilat. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Osassa asuntoja on saunat ja osassa asuntoja on tilavaraus kalustesaunalle, jonka voi tilata lisähintaisena. Asukkaalla on mahdollisuus tehdä itse valintoja asuntonsa kalusteisiin, kodinkoneisiin, varusteisiin ja lattiapintoihin liittyen. Lisähintaisina varusteina asukas voi hankkia esim. viilentävän ilmalämpöpumpun, vaihtoehtoisia kodinkoneita tai muita pintamateriaaleja. Valinnat tehdään erillisen tuote- ja materiaalivalintalomakkeen ja muutostyöaikataulun mukaisesti.
RAKENTEET Ulkoseinät: Ulkoseinät ovat betonielementtirakenteiset. Parvekkeet: Parvekkeiden rakenteet ovat betoniraken-
lassa on laminaatti. Kaikissa asunnon kosteissa tiloissa on keraaminen laatta. Seinäpinnat: Asuinhuoneiden sisäseinät ovat pääosin
maalattuja, kosteissa tiloissa on keraaminen laatta. Keittiön kalustevälitilassa on keraaminen laatta. Saunan seinät on paneloidut. Kattopinnat: Asuinhuoneidensisäkatot ovat pääosin
ruiskutasoitettua ontelolaattaa tai alaslaskettujen kattojen osalta maalattu kipsilevykatto. Kylpyhuoneissa on maalattu betonikatto, saunoissa on puupaneelikatot. Ikkunat ja ovet: Huoneiston osastoivat kerrostaso-ovet
ovat yksilehtisiä viilupintaisia vakio-ovia. Väliovet ovat valkoisia maalattuja laakaovia ja saunojen ovet kokolasiovia. Parvekeovet ovat ikkunaovia, joissa vaaleat kaihtimet. Huoneistojen ikkunat ovat 3-lasisia puu-alumiini MSEA-ikkunoita, joissa valkoisen sälekaihtimet. Ikkunoissa ja ovissa valmistajan vakioheloitus.
KALUSTEET JA VARUSTEET Kaikki kalusteet ovat toimittajan vakiokalusteita, pääosin mdf- tai mikrolaminaattipintaisia asunnon pohjapiirustuksen ja huoneistokohtaisen kalustekaavion mukaisesti toteutettuna. Osassa asuntoja on vaatehuone, yleensä makuuhuoneissa on komerokalusteet ovet kalustekaavioiden mukaisesti joko liukuovia tai saranaovia. Eteisessä kalusteryhmän ovet ovat pääosin peililiukuovia. Asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin, kodinkoneisiin ja varusteisiin erillisen materiaalivalintaoppaan ja aikataulun mukaisesti.
teisia ja kaikki parvekkeet ovat lasitettuja. Keittiö: Kalusterungot valkoiset. Ovet, vetimet ja työtaVäliseinät: Huoneistojen väliset seinät ja pesuhuoneen
Ala- ja yläpohja: Pohjakerroksen lattia tehdään maanva-
sot sekä kalustevälin laatoitus valittavissa materiaalivalintalomakkeen mukaisista vaihtoehdoista erillisen aikataulun mukaan. Kodinkoneisiin kuuluu keittotaso, erillisuuni liesitason alla, mikroaaltouuni ja astianpesukone sekä liesikupu. Kylmälaitteet pohjapiirustusten ja kalustekaavion mukaisesti; osassa asuntoja (pienet asunnot) jää-pakastinkaappi ja osassa asuntoja (isot asunnot) on erilliset jääkaappi ja pakastin. Koneet valkoiset, liesitaso musta. Pesualtaat 1-altaiset. Keittiön pistorasioista yksi on kiinteä USB-latauspistorasia.
raisena teräsbetonilaattana. Yläpohjassa ontelolaatta ja lämmöneristys.
Makuuhuone: Komerokalusteet tanko- ja hyllykaapit, joi-
Vesikatto: Puurunkoinen, bitumikermikate.
den ovet joko saranallisia ovia tai liukuovia. Vaatehuoneissa hyllyt ja ripustustanko.
seinät ovat teräsbetoniseiniä. Huoneistojen sisäiset kevyet väliseinät tehdään kipsilevyseininä. Yhteistilojen kantavat seinät ovat betonirakenteisia, kevyet väliseinät ovat joko muurattuja tai levyväliseiniä. Välipohjat: Rakennuksen välipohjat toteutetaan teräsbe-
tonisina ontelo- tai massiivilaattarakenteisina.
Omanlainen Omaksi-koti
Eteinen: Huoneistokohtaisen kalustekaavion mukaisesti
tanko-, hylly-, siivous ja pyykkikaapit. Komerokalusteiden ovet joko saranallisia ovia tai liukupeiliovia. Kylpyhuone ja wc / Kalusteet kosteuden kestävää materiaalia; tasoallas, allaslaatikosto ja valaisinpeilikaappi huoneistokohtaisen kalustekaavion mukaisesti. Suihkuseinä kirkasta lasia. Vesijohtokalusteiden hanat ovat yksiote sekoittajia. Tilavaraus ja liitännät pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ja osassa asuntoja lisähintaiselle kalustesaunalle. Sauna: Saunojen seinät ja katto puupaneelia ja ovi koko-
naan lasia. Kiukaan käyttökytkimet ovat kiukaan yläosassa. Lisähintainen kalustesauna on Harvia Sirius SC1111K pistotulppaliitännällä.
TEKNISET JÄRJESTELMÄT Yleistä: Huoneistokohtaiset vesi- ja sähkömittarit. Ilmanvaihto: Huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja
poistoilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla, LTO-laite on asunnon pesuhuoneessa. Ohjaus / tehostus liesikuvusta. Lämmitys: Kaukolämmöllä toimiva vesikiertoinen lat-
tialämmitys. Lattialämmitysjärjestelmä varustetaan automaattisella huonelämpötilan säädöllä, termostaatit ovat langattomia huonetermostaatteja. Jäähdytys: Asuntokohtainen jäähdytys voidaan toteut-
taa lisähintaisena asukasmuutoksena parvekkeelle asennettavalla viilentävällä jäähdytyskoneella / ilmalämpöpumpulla. Tilavaraukset laitteille on huomioitu suunnitelmissa.
ANTENNIPISTEET JA TIETOTEKNIIKKAYHTEYDET
Jyväskylän Varpu
PIHATYÖT JA-VARUSTEET Piha toteutetaan pihasuunnitelman ja asemapiirroksen mukaisesti paikalla vallitsevia olosuhteita soveltaen. Ulkovarusteet pihasuunnitelman mukaan.
AUTOPAIKOITUS Lämmityspistokkeella varustettuja autopaikkoja on yhteensä 27 kpl, joista 10 kpl on katospaikkoja ja 17 kpl on avopaikkoja.
TALOYHTIÖNTEKNISET LIITTYMÄT Yhtiöllä on liittymät vesi- ja viemäriverkkoon, sähköverkkoon ja kaukolämpöverkkoon. Lisäksi tehdään sopimukset teleyhtiön kaapelitelevisioverkostoon ja kuituverkkoon, johon jokainen huoneisto kytketään perusnopeudella automaattisesti. Liittymän perusnopeus 10M/10M, jonka kuukausimaksu katetaan hoitovastikkeella.
MUUTA Tontilla 179-29-95-2 on voimassa oleva asemakaava. Lisätietoja kaavoituksesta on saatavilla Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelu- ja kaavoitusosastolta tai Jyväskylän kaupungin nettisivuilta. Tämän selosteen tiedot perustuvat tilanteeseen 17.2.2020. Rakennuttaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita toisiin vastaaviin materiaaleihin ja/tai rakenteisiin. Rakennuttaja pidättää itsellään oikeuden muutoksiin, jotka koskevat tämän esitteen tietoja. Asukkaan tulee tutustua lopullisiin myyntiasiakirjoihin sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä.
Yhtiö liitetään kaapeli-TV-verkkoon. Asuinhuoneet varustetaan tietoliikenneverkon yleiskaapelointipisteillä sähkösuunnitelmien mukaan. Asunto liitetään valokuituverkkoon taloyhtiön nettiliittymän kautta.
Esitteen kuvat ovat imagokuvia eivätkä vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta. Luonnonmateriaalien luonteeseen kuuluvat väripoikkeamat. Näin ollen kuvat, joissa esiintyy luonnonmateriaaleja eivät vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta.
Paloturvallisuus: Huoneistoihin asennetaan määräysten
Lakea Oy, hallinnollinen rakennuttaja
mukaiset sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet. Lukitus: Huoneistojen ja yhteistilojen ovissa älylukot.
Avaus tagilla, kortilla tai mobiilisovelluksella.
Esitteen kuvat ovat imagokuvia eivätkä vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta. Luonnonmateriaalien luonteeseen kuuluvat väripoikkeamat. Näin ollen kuvat, joissa esiintyy luonnonmateriaaleja eivät vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta. Lakea Oy, hallinnollinen rakennuttaja
7
8
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Huoneistoluettelo Asuntomäärä: 22 | Huoneistot: 29,5–110,5 m2 (+s) on kalustesaunavaraus
Nro.
Krs.
Huoneistotyyppi
m2
A1 0 3h+kt+s+asuntopiha 70,0 A2 0 3h+kt+s+asuntopiha 63,0 A3 1 2h+kt (+s) 40,0 A4 1 3h+kt+s 70,0 A5 1 3h+kt+s 63,0 A6 1 2h+kt (+s) 34,0 A7 1 2h+kt 38,0 A8 1 1h+kt 29,5 A9 2 2h+kt (+s) 40,0 A10 2 3h+kt+s 70,0 A11 2 3h+kt+s 63,0 A12 2 2h+kt (+s) 34,0 A13 2 3h+kt+s 69,0 A14 3 2h+kt (+s) 40,0 A15 3 3h+kt+s 70,0 A16 3 3h+kt+s 63,0 A17 3 2h+kt (+s) 34,0 A18 3 3h+kt+s 69,0 A19 4 5h+kt+wc/khh+s 110,5 A20 4 3h+kt+s 63,0 A21 4 2h+kt (+s) 34,0 A22 4 3h+kt+s 69,0 Taiteilijan näkemys
Taiteilijan näkemys
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Asemapiirros ja kerrospohjat
As Oy Jyväskylän Varpu
asema
Asemapiirros 1:300
0
asuntopiha
asuntopiha
parv.
ulkoiluvälinevarasto parv.
asuinkerrostalo
uvv
leikki parv.
polkup. parv.
1
2
3
15
16
17
parv.
18
7
6
5
4
Pohjakuvat eivät 10 m ole mittakaavassa.
5
19
20
21
8
9
10
11
12
13
22
23
24
25
26
27
inva 14
jäte
autokatos
Mannisenmäentie
P
9
Jyväskylän Varpu
0
Omanlainen Omaksi-koti
5
10 m
Asunnoissa A1 ja A2 on omat asuntopihat
P. kerros
P asuntopiha
korkeat liukulasit (käynti pihalle)
asuntopiha
lasitettu terassi
#
st
st
A2 3h+kt+s 63,0 m2
OH 23,5 m2
(ILP)
MH1 11,0 m2
MH1 11,5 m2
A1 3h+kt+s 70,0 m2
OH 27,0 m2
#
# # H1
py/ sk
KT 6,5 m 2
jk/vk
ET 6,5 m2
(pk/kr) lto
rk
jakot
apk H2
(pk/kr) py lto
PE 4,5 m 2
PE 4,5 m 2
S 2,5 m 2
S 2,5 m 2
Asukkaat pääsevät vaikuttamaan kerhotilan sisältöön.
kerhotila 19,0 m2
A12 2,0 m2 st
A20 3,0 m 2
st
A14 2,0 m2
#
3,0 m2 IVL-1/45
ST-1
#
A21 2,0 m 2
A19 3,0 m2
st
UVV 5,0 m2
1. kerros
A5 3,0 m 2
A1 3,0 m 2
A2 3,0 m2
0
A10 3,0 m 2
A16 3,0 m 2
A6 2,0 m2
VSSIRT 35,0 m2
HS-1s
st
A4 A3 3,0 m2 2,0 m2
A7 2,0 m2
(wc-var.)
A17 2,0 m2
UVV 12,5 m2
#
IRT 22,0 m2
A15 3,0 m 2
(wc-var.)
st st
LVV 10,0 m2
#
-5
A8 2,0 m2
As Oy Jyväskylän Varpu (ILP)
H6
sk
SPK 2 4,5 0m 0
A22 3,0 m 2
A9 2,0 m2
MH2 7,5 m2
PRH# 24,0 m 2
h2350
SO-1 -10 2x YV-1 0
LJH/SK/TALOV 11,5 m2
jk/vk
apk
rk
# jk mu
TTT
ET 7,5 m2
e=270 n=176
wc 2,0 m2
lasitettu terassi
pa
KT 8,0 m2
jakot
pa
MH2 7,0 m2
IRT 30,0 m2
A18 3,0 m 2
5
10 m
st
A11 3,0 m 2 A13 3,0 m 2
st
st st
st
1. kerros
P st
lasitettu parveke
st
st
#
Turvalasit asetukse Alakattokorkeudet: -porrashuone 2350 -eteinen 2350 -pesuhuone ja sau
(ILP)
A5 3h+kt+s 63,0 m2
OH 23,5 m2
MH1 11,0 m2
MH1 11,5 m 2
#
OH 27,0 m2
# #
A4 3h+kt+s 70,0 m2
H1 py/ sk
ET 6,5 m2
(pk/kr) lto
PE 4,5 m 2
S 2,5 m 2
S 2,5 m 2
PE 5,5 m2 (pk/kr) lto
py/ sk
jakot rk
apk mu
jakot
jakot
st
MH 7,0 m2
mu apk
lasitettu parveke
A7 2h+kt+vh 38,0 m2
rk
(ILP)
st
KT 4,5 m2
(pk/kr) lto
OH 15,5 m 2
lasitettu parveke
st st
lasitettu parveke st
sk/ py
#
ennakkomarkkinoin 28.2.202
A3 2h+kt+(s) 40,0 m2
OH 20,5 m2
st
py
st
lasitettu parveke
PE 4,5 m2
A8 # 1h+kt 29,5 m2
OH 19,0 m 2
st
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
H4
jpk mu apk
#
st
VH 3,5 m 2rk
ET 4,5 m2
jpk
jpk H3
st
py
jakot
m2
(pk/kr) lto
MH 8,0 m2
st st
rk
ET 5,0 m 2 H5
sk
ET 3,5 m2
PE 4,5 m2
(ILP)
PE
s5 ylo
OH 14,5 m2
sk
(ILP) saunavaraus
(pk/kr) 5,5 m2 lto
PRH # 25,5 m 2
EI30
MH2 7,5 m2
jk/vk
apk mu H6
u kuil
A6 2h+kt+(s) # 34,0 m2
TTT
rk
sk
kaide h1000 h2350
ET 5,0 m2
(ILP)
MH 8,5 m2
ET 7,5 m2
e=270 n=176
saunavaraus
PE 4,5 m 2
lasitettu parveke
pa
KT 8,0 m2
mu apk
H2
jakot
rk apk mu
(pk/kr) py lto
jpk
KT 6,5 m 2
jk/vk
jakot
pa
MH2 7,0 m2
(ILP)
10
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
P
lasitettu parveke
st
st
A11 3h+kt+s 63,0 m2
OH 23,5 m2
#
(ILP)
MH1 11,0 m2
MH1 11,5 m2
A10 3h+kt+s 70,0 m2
OH 27,0 m2
#
# # H1
py/ sk
ET 6,5 m2
(pk/kr) lto
rk
PE 4,5 m 2
PE 4,5 m 2
S 2,5 m 2
S 2,5 m 2
PE 5,5 m2 (pk/kr) lto
jakot rk
jk/vk
mu apk
TTT
KT 11,5 m2
ET 4,5 m 2
H3 st
VH 3,0 m2
#
lasitettu parveke
As Oy Jyväskylän Varpu
S 2,5 m 2
#
sk/ py
jakot
3. kerros
A9 2h+kt+(s) 40,0 m2
OH 20,0 m2
st
(ILP)
lasitettu parveke
H5
st
st
rk
ET 5,0 m 2
rk
st
PE
kaide h1200
PE 4,5 m 2
MH 8,0 m2
(pk/kr) 5,5 m2 lto
H4
(pk/kr) lto
jpk
OH 14,0 m2
py/ sk
pa
st
(ILP)
saunavaraus
mu apk
apk mu
EI30
(ILP)
H6
PRH # 21,0 m2
h2350
MH2 7,5 m2
jk/vk
apk mu
rk
sk
kaide h1000
ET 5,0 m2
A12 2h+kt+(s) # 34,0 m2
ET 7,5 m2
jakot
py/ sk
MH 8,5 m2
lasitettu parveke
pa
KT 8,0 m2
e=270 n=176
H2
jakot
apk mu
(pk/kr) py lto
jpk
KT 6,5 m 2
jk/vk
jakot
pa
MH2 7,0 m2
2. kerros
A13 3h+kt+vh+s 69,0 m2
st
MH2 7,5 m 2
0
5
10 m
#
OH 23,5 m2
MH1 10,0 m2 (ILP) st
st st
st
lasitettu parveke st
P
lasitettu parveke
st
st
A16 3h+kt+s 63,0 m2
OH 23,5 m2
#
(ILP)
MH1 11,0 m2
MH1 11,5 m2
#
A15 3h+kt+s # 70,0 m2
OH 27,0 m2
#
H1
jk/vk
ET 6,5 m2
(pk/kr) lto
H2
jakot
rk apk mu
PE 4,5 m 2
PE 4,5 m 2
S 2,5 m 2
S 2,5 m 2
PE 5,5 m2 (pk/kr) lto
jakot rk
KT 11,5 m2
ET 4,5 m 2 (pk/kr) lto
H3
(ILP)
VH 3,0 m2
st
MH2 7,5 m 2
kaide h1200
#
H5
jakot
H4
PE 4,5 m 2
S 2,5 m 2
st
parveke
rk
ET 5,0 m 2
PRH# 21,0 m 2
sk/ py
#
A14 2h+kt+(s) 40,0 m2
OH 20,0 m2
st
rk
st
lasitettu parveke
py/ sk
pa
jpk
OH 14,0 m2 st
PE
st st
ennakkomarkkinoin 28.2.2020 lasitettu
MH 8,0 m2
(pk/kr) 5,5 m2 lto
lä oriti uolt
mu apk
jk/vk
(ILP)
saunavaraus
jpk
apk mu
EI30
(ILP)
H6
u/h kuil
TTT
h2350
MH2 7,5 m2
jk/vk
apk mu
rk
sk
kaide h1000
ET 5,0 m2
A17 2h+kt+(s) # 34,0 m2
ET 7,5 m2
jakot
py/ sk
MH 8,5 m2
lasitettu parveke
pa
KT 8,0 m2
e=270 n=176
saunavaraus
(pk/kr) py lto
mu apk
py/ sk
KT 6,5 m 2
jakot
pa
MH2 7,0 m2
3. kerros
A18 3h+kt+vh+s 69,0 m2
#
OH 23,5 m2
MH1 10,0 m2 (ILP) st
st st
st
lasitettu parveke st
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
11
0
Jyväskylän Varpu
10 m
Omanlainen Omaksi-koti
4. kerros
P
lasitettu parveke
st
st
A20 3h+kt+s 63,0 m2
OH 23,5 m2
#
(ILP)
MH1 11,0 m2
MH1 16,0 m 2
A19 5h+kt+kh+s 110,5 m2
OH 35,0 m2
# #
(pk/kr) lto
PE 4,5 m 2
H2
jakot
rk apk mu
jakot
ET 6,5 m2
S 2,5 m 2
saunavaraus
lto
jakot rk FM luukku EI60 (750x750 k.aukko) tikas käsijohteella
KT 11,5 m2
VH 3,0 m2
st
MH2 7,5 m 2
apk mu
PRH# 21,0 m 2
kaide h1200
st
(pk/kr) lto
st
st
PE 4,5 m2
S 2,5 m2
#
H4
PE 4,5 m 2
# OH2 12,5 m 2
H5
MH2 12,0 m 2
S 2,5 m 2
MH3 7,5 m 2
st
rk
st
lasitettu parveke
ET 4,5 m 2 (pk/kr) lto
H3
st
EI30
py/ sk
pa
H6
jk/vk
jakot
apk mu mu apk
jk/vk
jpk
OH 14,0 m2
0 h235
lasitettu parveke
KT 6,0 m 2 pa
(pk/kr) lto
kaide h1000
ET 5,0 m2
A21 2h+kt+(s) # 34,0 m2
TTT
py
e=270 n=176
PE 5,5 m2 (pk/kr) py/ sk
MH 8,5 m2
ET 6,0 m2
sk
WC/KH 6,0 m 2 rk
py/ sk
KT 6,5 m 2
jk/vk
kaide h1000
pa
MH2 7,0 m2
(ILP)
H1
(ILP)
12
5
A22 3h+kt+vh+s 69,0 m2
#
OH 23,5 m2
MH1 10,0 m2 (ILP) st
st st
st
lasitettu parveke st
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
Taiteilijan näkemys
ennakkomarkkinoin 28.2.202
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
h2350
13
PRH # 25,5 m2
EI30
As Oy Jyväskylän Varpu
jakot
1H+KT 29,5 m2P
sk
ET 4,5 m2
jpk mu apk
29.5 m² A8 1. kerros
H4 (pk/kr) lto
rk
As Oy Jyväskylän Varpu
PE 4,5 m2
KT 4,5 m2
1h+kt
34.0 m²
py
1:100
A8 1.kerros Jokaisessa asunnossa varaus ilmalämpöpumpulle jäähdytystä varten.
#
2h+kt (+s) A6 A12 A17 A21
OH 15,5 m2
1:100
1.kerros 2.kerros 3.kerros 4.kerros
(ILP)
st
h2350
st
PRH # 25,5 m2 lasitettu
EI30 jakot
parveke P
sk
ET 4,5 m2
As Oy Jyväskylän Varpu P
PE 4,5 m2 KT jääviileäkaappi 2 4,5 m jääkaappipakastin
2h+kt (+s)
jakot rk
jakot
apk mu
ET 5,0 m2 sk
(pk/kr) lto
H3
1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros
A6 A12 A17 A21
1:100
1.kerros 2.kerros 3.kerros 4.kerros
ET 3,5 m2
PE 4,5 m2
ennakkomarkkinoin 28.2.2020
py
jpk
14,5 m
st st
#
st
lasitettu lasitettu parveke parveke
(ILP)
(ILP)
lto
py
py/ pakastin MH sk 2 astianpesukone 8,5 m mikroaaltouuni-varaus pyykinpesukoneja # kuivausrumpu-varaus TTT lämmöntalteenottolaite pyykikaappi # siivouskaappi lattialämmityksen jakotukki OH sähkön ryhmäkeskus OH 15,5 m2 ilmalämpöpumppu varaus 2
st
A6 A12 A17 A21
PE 5,5 m2 (pk/kr)
jpk
mu apk
lto py sk jakot. rk (ILP)
34.0 m²
saunavaraus
VH 3,5 m2rk
mu apk
jpk
5 H2 m
(pk/kr) lto
rk
Lyhenteitä: jk/vk jpk pa apk mu (pk/kr)
2H+KT(+S) 34,0 m2
H4
P st
H2 saunavaraus
5m
5m
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
PE
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
py/ sk
ET 5,0 m2 jakot
apk mu
As Oy Jyväskylän Varpu 2H+KT+VH 38,0 m2
sk
#
38.0 m² 1. kerros
2h+kt+vh
(pk/kr) lto
ET 3,5 m2
PE 4,5 m2 py
jpk
jpk
H3
Asunnossa on vaatehuone
As Oy #
1:100
A7 1.kerros
VH 3,5 m2rk
40.
mu apk
A7
jakot rk
mu
14
2h+kt ( MH 7,0 m2
A3 A9 A14
OH 19,0 m2
(ILP)
st
1.k 2.k 3.k
st
lasitettu parveke
P
As Oy Jyväskylän Varpu
40.0 m²
Asunnossa on kalustesaunavaraus
2H+KT(+S) 40,0 m2
2h+kt (+s) A3 A9 A14
Lyhenteitä:
jk/vk jpk 1:100 pa apk mu (pk/kr)
1.kerros 2.kerros 3.kerros
H6 jääviileäkaappi saunajääkaappipakastin varaus pakastin astianpesukone PE (pk/kr) 5,5 m2 mikroaaltouuni-varaus lto pyykinpesukone- ja kuivausrumpu-varaus rk ET lämmöntalteenottolaite 5,0 m2 pyykikaappi siivouskaappi sk/ py jakot lattialämmityksen jakotukki H5 sähkön ryhmäkeskus ilmalämpöpumppu varaus
jpk
2 5m los lu y kui
lto py sk jakot. rk (ILP)
mu
P
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
st
st (ILP)
MH 8,0 m2
st st
lasitettu parveke
#
mu apk
A3 1. kerros A9 2. kerros A14 3. kerros
5m
ennakkomark
OH 20,5 m2
A2 A5 Omanlainen Omaksi-koti A11 A16 A20
A2 terassi asuntopiha
3H+KT+S 63,0 m2
korkeat liukulasit (käynti pihalle)
P
lasitettu terassi
63.0 m²
st
st
OH 23,5 m2
A2 A5 A11 A16 A20
(ILP)
# # H1 py/ sk
KT 6,5 m2
jk/vk
ET 6,5 m2
(pk/kr) lto
PE 4,5 m2
jakot
rk apk
3h+kt+vh+s
wc 2,0 m2
lasitettu terassi
5m
1:100
2.kerros 3.kerros 4.kerros
FM luukku EI60 (750x750 k.aukko) tikas käsijohteella
PRH# 21,0 m2
EI30
st
py/ sk
P
MH1 (pk/kr) lto 11,0 m2PE
jpk
3H+KT+VH+S 69,0 m2
69.0 m²
kaide h1200
(ILP)
ET 4,5 m2
mu apk
apk mu
jk/vk jääviileäkaappi Asunnossa on jpk jääkaappipakastin jk/vk pa vaatehuone pa pakastin # apk astianpesukone KT mu mikroaaltouuni-varaus 11,5 m2 (pk/kr) pyykinpesukoneja OH kuivausrumpu-varaus 2 23,5 m lto lämmöntalteenottolaite H3 # py pyykikaappi sk siivouskaappi VH 3,0 m2 jakot. lattialämmityksen jakotukki sähkön ryhmäkeskus #rk (ILP) ilmalämpöpumppu varaus
As Oy Jyväskylän Varpu
st
jakot
ET 5,0 m2
A13 A18 A22
P
korkeat liukulasit (käynti pihalle)
Lyhenteitä:
1:100
A2 p.kerros A5 1.kerros A11 2.kerros A16 3.kerros A20 4.kerros As Oy Jyväskylän Varpu
69.0 m²
S 2,5 m2
H2
A2 terassi asuntopiha
p. kerros 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros
3h+kt+s
MH1 11,0 m2
pa
Jyväskylän Varpu
As Oy Jyväskylän Varpu
Asuntopiha kuuluu vain asuntoon A2
MH2 7,0 m2
1:100
p.kerros 1.kerros 2.kerros 3.kerros 4.kerros
A13 2. kerros A18 3. kerros A22 4. kerros
H4
3h+kt+vh+s
S 2,5 m2
4,5 m2
#
rk
1:100 A13 2.kerros A18 3.kerros A22 4.kerros 28.2.2020 ennakkomarkkinoin H1
pa MH2 7,5 m2jk/vk
jk/vk
wc 2,0 m2
PE
m2
#
EI30 lasitettu parveke
2
21,0 m
st
kaide h1200
S 2,5 m2
st
ET 4,5 m2
P H4
jpk H3
MH1 10,0 m2
(ILP) st 4,5 PRH
py/ sk
mu apk
pa
m2
jakot
apk mu
apk
H2
KT 11,5 m2
OHET 23,56,5 m2
rk FM luukku EI60 st (750x750 k.aukko) tikas käsijohteella
ET 5,0 mst2
#
py/ sk
KT 6,5 m2
jakot
MH2 7,0 m2
# (pk/kr) lto
5m
(pk/kr) lto
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
PE 4,5 m2
S 2,5 m2
15
70.0 m² Jyväskylän Varpu
16
Omanlainen Omaksi-koti
3h+kt+s A1 A4 A10 A15
1:100
p.kerros 1.kerros 2.kerros 3.kerros
As3H+KT+S Oy Jyväskylän Varpu 70,0 m2
70.0 m² A1 A4 A10 A15
p. kerros 1. kerros 2. kerros 3. kerros
3h+kt+s A1 A4 A10 A15
st
MH1 11,5 m2
1:100
p.kerros 1.kerros 2.kerros 3.kerros
asuntopiha
Asuntopiha kuuluu vain asuntoon A1
P
OH 27,0 m2
# # H1 (pk/kr) py lto
KT 8,0 m2
PE 4,5 m2
ET 7,5 m2
S 2,5 m2
lasitettu terassi
pa jk/vk
MH2 7,5 m2
apk
rk
(ILP)
H6
jakot
sk
e=270 n=176
LVV 10,0 m2
#
UVV 12,5 m2
P
As Oy Jyväskylän Varpu
A19 4. kerros
5h+kt+kh+s 1:100
A19 4.kerros
jk/vk jpk pa apk mu (pk/kr)
jääviileäkaappi jääkaappipakastin pakastin astianpesukone mikroaaltouuni-varaus pyykinpesukone- ja MH1 OH kuivausrumpu-varaus 16,0 m2 35,0 m2 lämmöntalteenottolaite pyykikaappi siivouskaappi # lattialämmityksen jakotukki sähkön ryhmäkeskus ilmalämpöpumppu varaus
lto py sk jakot. rk H1 (ILP)
lasitettu terassi
st
UVV 5,0 m2
WC/KH 6,0 m2
H6
EI30
jk/vk
PE 4,5 m2
rk
PE 4,5 m2
S 2,5 m2
MH2 12,0 m2
5m
)
# OH2 12,5 m2
H5
S 2,5 m2
Lyhenteitä: jk/vk jpk pa
jääviileäkaappi jääkaappipakastin pakastin
lasitettuennakkomarkkinoin parveke
st
H4 (pk/kr) lto
1:100
A19 4.kerros
st
4,5 m2
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
lasitettu
apk mu (pk/kr) lto
PRH# 21,0 m2
Erillinen wc / kaide h1200 kodinhoitohuone -tila
P
5h+kt+kh+s
KT 6,0 m2
kaide h1000
50 h23
kaide h1000
st
110.5 m²
P
jakot
st
ET 6,0 m2
(pk/kr) lto
e=270 n=176
(ILP)
sk
pa
py
UVV 5,0 m2
(ILP)
110.5 m²
Lyhenteitä:
st
As Oy Jyväskylän Varpu
Iso perheasunto tilavalla 5m parvekkeella ja kahdella olohuonetilalla
jakot
5H+KT+KH+S 110,5 m2
st st
MH3 7,5 m2
st
28.2.202
Omanlainen Omaksi-koti
Jyväskylän Varpu
Ratkaisuja monenlaisille perheille Me Lakealla haluamme toteuttaa aivan omanlaisia koteja, joissa asukkaat viihtyvät eri elämänvaiheissaan. Tarjoamme erilaisia vaihtoehtoja niin rahoituksen kuin kodin ominaisuuksien suhteen. Varpu toteutetaan Lakean Omaksi-rahoitusmallilla, jossa vuokralaiset asuvat kuin omistusasunnoissa. Kun uuden kohteen suunnittelu alkaa, lähtökohtia ovat tontin kaavamääräykset ja viranomaismääräykset. Ne vaikuttavat esimerkiksi asuntojen kokoon – Varpuun tulee paljon kolmioita. Taiteilijan näkemys
Kaikki kohteemme ovat laadukkaita ja korkealaatuisesti rakennettuja. Panostamme myös asumismukavuutta parantaviin yksityiskohtiin. Asunnoissa on esimerkiksi vesikiertoinen lattialämmitys ja huoneistokohtainen lämmön talteenotto. Myös varaus viilentävään ilmalämpöpumppuun tulee jokaiseen asuntoon. Kun teet varauksen tulevasta kodistasi ajoissa, pääset vaikuttamaan sen ominaisuuksiin. Kodin värit ja pintamateriaalit vaikuttavat niin paljon kodin tunnelmaan, että niiden valinta onkin monille todella tärkeää. Tulevat asukkaat saavat vaikuttaa myös yhteisessä käytössä olevaan kerhotilaan. Tilan lopullinen toteutus päätetään asukkaille järjestettävän kyselyn perusteella. Asumisen ympäristövaikutuksista kiinnostuneille luvassa on kiinnostavaa tietoa: teetämme Varpuunkin hiilijalanjälkilaskelman. Haluamme oppia mahdollisimman paljon ja tehdä jatkuvasti parempi ratkaisuja. Tuula Kivelä Aluepäällikkö
Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
17
18
Jyväskylän Varpu
Omanlainen Omaksi-koti
Omaksi-asunto – vähitellen ihan omaksi Omaksi-asujana kerrytät asunnon omaksesi vähitellen, samalla asunnossasi asuen. Se on on kätevä tapa asua uudessa omassa kodissa ilman mittavaa taloudellista investointia.
Varaa Omaksi-asunto
1.
Voit varata asunnon Omaksi-kohteesta heti ennakkomarkkinoinnin käynnistyttyä.
2.
Tee sopimus Allekirjoitat Omaksi-sopimuksen, kun kohteen rakennustyöt käynnistyvät. Saat oikeuden Omaksi-asunnossasi asumiseen maksamalla vain 7 % asunnon kokonaishinnasta.
Pintamateriaalien valinta Kun teet sopimuksen rakentamisen alkuvaiheessa, pääset myös vaikuttamaan uuden kotisi pintamateriaaleihin. Sopimushintaan sisältyy Lakean etukäteen valitsemat materiaalimaailmat, joista voit valita mieleisesi kokonaisuuden.
Muutto Asumisen ajan maksat hoitovuokraa, joka sisältää lainan lyhennyksen ja hoitovastikkeen. Ammattimainen hallitus huolehtii, että taloyhtiöstä pidetään hyvää huolta. Asukastoimikunta huolehtii siitä, että asukkaiden toiveet tulevat kuulluiksi.
3.
4.
Kun kohde valmistuu, pääset tutustumaan uuteen kotiisi ja tekemään muuttotarkastuksen. Ja sitten onkin muuttopäivä! Tervetuloa uuteen kotiisi!
5.
6.
Vuositarkastus Uudiskohteen vuositarkastus järjestetään noin vuoden kuluttua kohteen valmistumisesta. Vuositarkastuksen yhteydessä kerätään mahdolliset virheilmoitukset.
Mitä jos elämäntilanteeni muuttuu? Voit myydä asunnon Omaksi-sopimuksen vapaaseen markkinahintaan. Tarvittaessa voit myös jälleenvuokrata tai alivuokrata asunnon tai päättää sopimuksen ennenaikaisesti.
Muuttotarkastus
7.
Lunasta osakkeet itsellesi
8.
Onnea! Olet hankkinut omistusasunnonkätevästi ja järkevästi!
20 vuoden kuluttua lunastat Omaksi-asuntosi osakkeet itsellesi – tällöin jäljellä on noin 40 % kokonaishinnasta.
Omanlainen Omaksi-koti
Jyväskylän Varpu
19
Omanlainen Omaksi-koti Alimman kerroksen kahdessa asunnossa on oma asuntopiha. USB-pistorasiat jokaisen asunnon keittiössä Lähes kaikista asunnoista näkymä kahteen suuntaan. Taiteilijan näkemys
Taiteilijan näkemys
Taiteilijan näkemys
Omanlaista asumista Ei ole oikeaa tai väärää tapaa asua ja omistaa, on vain omanlainen tapa. Lakealla se onnistuu.
LAKEA OY Puistokatu 4 40100 Jyväskylä
MYYNTI Nina Huovinen 050 471 7029 nina.huovinen@lakea.fi