Omaan pesään maailman myrskyistä
HAVAINNEKUVA
Asunto Oy Kurjen Kruunu Hanhenmäenkatu 1 A–B, 33560 Tampere
HAVAINNEKUVA
Elämä hymyilee Kotikorttelin rakentaminen alkaa komeasta Kurjen Kruunusta Suuressa valtakunnallisessa rakennusalan asiakastyytyväisyystutkimuksessa korkeimmat pisteet saanut Peab* rakentaa Sammon Valtatien varrelle kokonaisen korttelin verran vankkoja omistuskerrostaloja. Ensimmäisenä yhtiönä oivan sijainnin omaavalle tontille nousee Asunto Oy Kurjen Kruunu. Se koostuu kahdesta kuusikerroksisesta asuintalosta, joihin tulee hyväpohjaisia, moderneja kaupunkikoteja kompakteista yksiöistä aina kolmen huoneen ja keittiön perheasuntoihin. Valtaosa Kurjen Kruunun kodeista on erikokoisia kaksioita. Kurjen Kruunun lähipalvelut ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset. Pienen kävelymatkan etäisyydellä on useita kouluja, päiväkoteja ja muun muassa päivittäistavaraliike Lidl. Kalevan palvelut ja esimerkiksi Tays sekä Tampereen ammattikorkeakoulu löytyvät 10 minuutin pyörämatkan takaa. Bussiyhteydet keskustaan ovat vilkkaat, ja tulevalle raitiotievaunupysäkille on noin kilometri. Tärkeintä on kuitenkin kunnon koti, joka sopii juuri sinun elämäntilanteeseesi. Kurjen Kruunu tarjoaa tämän maailman parhaan paikan löytämiseen kaiken kaikkiaan 75 upeaa vaihtoehtoa. Varaa oma uusi kotisi ajoissa, niin pääset vaikuttamaan esimerkiksi pintamateriaalivaihtoehtoihin!
Tärkeintä on kuitenkin kunnon koti, joka sopii juuri sinun elämäntilanteeseesi.
2
HAVAINNEKUVA
Kodikas korttelisisäpiha ja nykyaikaiset yhteiskäyttötilat.
HAVAINNEKUVA
Huoneistoissa ammattimainen tilasuunnittelu, ei hukkaneliöitä.
Erinomaiset lähipalvelut ja nopea yhteys keskustaan.
As Oy Kurjen Kruunu 2 taloa 6 kerrosta 75 kotia
Kurjen Kruunun kotien avokeittiรถt avartavat tilantuntua.
Kurjen Kruunun jokaisen kodin tilan tuntua kasvattaa oma reilunkokoinen lasitettu parveke.
Talosaunan yhteyteen rakennetaan laaja, modernisti varustettu pesutupa.
HAVAINNEKUVA
Laskeudu arjen kiireistä Kurjen Kruunun rauhaan Kurjen Kruunuun on suunniteltu ammattimaisella arkkitehtisuunnittelulla hyväpohjaisia, tunnelmallisia kaupunkikoteja. Avokeittiöt avartavat pienimpienkin asuntojen tunnelmaa ja mahdollistavat erilaiset sisustusratkaisut. Huoneistojen tyylikkäät pintamateriaalit on valittu kestäviksi ja käytännöllisiksi. Kodinkoneet ovat lähtökohtaisesti Electroluxin ja hanat Grohen mallistoista. Kurjen Kruunun jokaisen kodin tilan tuntua kasvattaa oma reilunkokoinen lasitettu parveke, joka yhdessä suurten ikkunapintojen kanssa lisää asuntojen valoisuutta. Suurimmista kodeista löytyy myös oma sauna. Kurjen Kruunun kaikki kodit ovat mukana keskitetyssä, lämmöntalteenotolla varustetussa tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmässä. Yhteiskäyttötilat ovat Kurjen Kruunussa tavanomaista runsaammat ja monipuolisemmat. Talosaunan yhteyteen rakennetaan laaja, modernisti varustettu pesutupa sekä oma viihtyisä ulkovilvoittelutila. Pihalle tehdään myös erillinen lämmin monitila – kiva harrastepaikka ja tuunauspaja – jossa asukkaat voivat värkätä esimerkiksi pieniä teknisiä töitä tai järjestää yhteisöllisiä tapahtumia. Piha-alue ja monitila ovat yhteisiä myöhemmin rakennettavan, viereisen Asunto Oy Haukan Helmen kanssa. Yhteiselle pihalle on tulossa grillauspaikan kaltaisia mukavia oleskelupaikkoja. Piha-alueelle rakennetaan myös autopistokepaikkoja sekä kahdeksan sähköauton latauspistettä.
HAVAINNEKUVA
5
Ajattele, kuinka kivaa olisi muuttaa aivan uuteen kotiin!
Arkkitehdin näkemys As Oy Kurjen Kruunu sijaitsee rauhallisella asuinalueella, viihtyisien ulkoilureittien sekä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Rakennukset muodostavat yhdessä kahden muun taloyhtiön kanssa näyttävän korttelikokonaisuuden, jonka kattolinjan polveilu sopii hauskalla tavalla maaston nousevaan muotoon. Julkisivujen laadukas tiililaatta ja rappaus luovat tyylikkään ulkokuoren kokonaisuudelle. Suojaisalle sisäpihalle muodostuu asukkaiden rauhallisia oleskelupaikkoja sekä lasten turvallista leikkiympäristöä. Sisäpihan lämmin yhteistila tarjoaa paikan järjestää juhlia tai tehdä vaikkapa pieniä korjaustöitä ilman että koti sotkeutuu. Käytännölliset yhteistilat muodostavat hyvän pohjan toimivalle arjelle. Saunaosasto yksityisellä vilvoittelutilalla ja viihtyisä pesutupa on helppo varata omaan käyttöön tilavarausjärjestelmän avulla. Autopaikoilla on lämmityspistokkeet, ja sähköautoille löytyy yhtiön katoksesta seitsemän hidaslatauspaikkaa. Kotien suunnittelun keskipisteessä on avoin ja valoisa olohuone/keittiö, joiden ympärille kietoutuvat kodin yksityiset huoneet. Lasitetut parvekkeet muodostavat asuntoihin valoisan kesähuoneen.
PETTERI NEVA, ARKKITEHTI ARKKITEHTITOIMISTO NEVA OY
HAVAINNEKUVA
6
As Oy Kurjen Kruunu sijaitsee rauhallisella asuinalueella, viihtyisien ulkoilureittien sekä hyvien liikenneyhteyksien varrella.
HAVAINNEKUVA
Kurjen Kruunusta on nopeat liikenneyhteydet Tampereen keskustaan, mutta lähempääkin löytyy monia palvelupisteitä. Lidl-myymälään on vain muutama sata metriä.
Kauppaan vaikka kävellen Kurjen Kruunun sijainnissa on paljon positiivisia tekijöitä. Monia nyt tai mahdollisesti tulevaisuudessa tarvittavia palveluita löytyy aivan lähimaastosta. Muutaman sadan metrin säteellä on useampia päiväkoteja, kouluja, bussipysäkkejä ja kirjasto. Näköpiirissä sijaitsevassa Lidlissä voi hoitaa päivittäiset kauppa-asiat vaikka kävellen. Sammon Valtatietä kulkee kaupunkiliikenteen busseja tiheällä vuorovälillä. Kalevan alue ja vajaan 5 km:n etäisyydelle sijoittuva keskusta täydentävät palvelutarjontaa. Uutta taloyhtiötä ympäröivät monet rauhalliset ja tunnelmalliset pientaloalueet. Tämä avaa monia reittimahdollisuuksia ulkoiluun, lenkkeilyyn ja pyöräilyyn. Lukuisat Taysin, yliopiston sekä ammattikorkeakoulun kaltaiset isot työ- ja opiskelupaikat ovat saavutettavissa nopeasti pyöräillen. Legendaarinen Hakametsän jäähalli sijoittuu sekin Kurjen Kruunun lähialueille. Kannattaa varata oma uusi koti Asunto Oy Kurjen Kruunusta ajoissa. Näin pääset valitsemaan mieleisesi huoneiston ja varmistat, että ikkunoistasi avautuvat mahdollisimman avarat näkymät.
HAVAINNEKUVA
9
Tampereen ydinkeskustaan on alle 5 kilometrin matka. Päiväkodit ja koulut sijoittuvat kävelyetäisyydelle.
Lähiympäristön palvelut tekevät arjesta vaivatonta Etäisyys
Rautatieasema
n. 4,2 km
Bussipysäkki
n. 100 m
Prisma
n. 2,0 km
Lidl
n. 500 m
Päiväkoti
n. 250 m
Alakoulu
n. 1,3 km
Yläkoulu, kirjasto
n. 150 m
Yliopisto
n. 4,0 km
TAYS
n. 2,5 km
Golf-kenttä
n. 2,0 km
Jäähalli, kuntosali
n. 1,7 km
ASUNTO OY KURJEN KRUUNU Hanhenmäenkatu 1 A–B, 33560 Tampere
nmäenk Hanhenmäenk at u 1, 33560atTampere u 1, 33560 Tampere
2019 11/ 06/ 2019 JULK TERIA JULK ISIVISIV UMAUMA TERIA A LITA LIT Korttelin ulkopuolen seinät : vaalea r appaus Korttelin ulkopuolen seinät : vaalea r appaus Talojen päädyt ja rpor r ashuoneen syvennys : tiililaatta Talojen päädyt ja por ashuoneen syvennys : tiililaatta Parvekkeiden ja julkisivujen jako-osat : metalli Parvekkeiden ja julkisivujen : metalli JULK ISIV UMAJULK TERIA ISIV A LIT UMA TERIA A LIT jako-osat Sisäänkäyntikatokset :: metalli Sisäänkäyntikatokset : metalli Korttelin ulkopuolen Korttelin seinät ulkopuolen : vaaleaseinät r appaus vaalea r appaus Parvekekaiteet ja lasitukset lasi Parvekekaiteet lasitukset lasi:syvennys Talojen päädytTalojen ja por r ashuoneen päädyt jajapor syvennys r ashuoneen :: tiililaatta : tiililaatta Parvekkeiden taustaseinät : uritettu betoni Parvekkeiden taustaseinät : uritettu betoni Parvekkeiden Parvekkeiden ja julkisivujen jako-osat ja julkisivujen : metalli jako-osat : metalli Pihar akennukset -katokset : puupaneeli Pihar akennukset ja -katokset : puupaneeli Sisäänkäyntikatokset Sisäänkäyntikatokset : metalli : ja metalli
Julkisivupiirustus
JS Lounas
Oikeudet kaikkiin Oikeudet kaikkiin suunnitelmamuutok pidätetään suunnitelmamuutok siin siin pidätetään
et kaikkiin Oikeudet kaikkiin elmamuutok suunnitelmamuutok siin pidätetäänsiin pidätetään
JULKISIVU KOILLISEEN
12
JS Lounas JS Lounas
JS Lounas
HA NHENMÄ ENK UJA
HA NHENMÄ ENK UJA HA NHENMÄ ENK UJA
JULKISIVU LOUNAASEEN
HA NHENMÄ ENK UJA
HA NHENMÄ ENNIIT T Y
HA NHENMÄ ENNIIT T Y HA NHENMÄ ENNIIT T Y
ParvekekaiteetParvekekaiteet ja lasitukset : lasi ja lasitukset : lasi Parvekkeiden Parvekkeiden taustaseinät : uritettu taustaseinät betoni: uritettu betoni Pihar akennukset Pihar ja akennukset -katokset : puupaneeli ja -katokset : puupaneeli
JULKISIVU KAAKKOON JS Kaakko JS Kaakko
JS Kaakko
JS Koillinen JS Koillinen
JS Koillinen JS Koillinen
JS Kaakko
JS Luode JS Luode
JS Luode
JS Luode
JULKISIVU LUOTEESEEN
Kerrospohjat A s O y K ur je n K r u u n u Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere 11/ 06/ 2019
YHTEISTILA T B- T A L O
A -TA LO
43
44
45
46
47
48
PT
49
41 40 39 32 31 30 16 15 14
IRTAIMISTOVARASTO 50 56 55
57 58
59 60
54
52
53
61
62
63
UV V
51
42
64 65 66
SSA
LVV 75
74 73
72
71
70
33
29
24
12 11
69 68 67
23
17
34
28
37 36
35
27
25
21
26
20
9
19
8
7
L MU/U
APK JK/PA
RK
A2 2H+KT 36,0 m2 RK L/U
APK
(ppk/kr)
RK
PY8
L/U
PY4
JK/PA (mu)
(ppk/ kr)
KK
(mu)
SSA
K
RK
PA
PY4 (ppk /kr)
SSA PK+KR KR x2
PK+KR KR x2
(mu)
B44 3H+K+S 72,5 m2
L/U
JK/PA
JK
B45 2H+KT 50,0 m2
PY4
APK
SSA
(ppk/ kr)
RK
(mu)
APK
3
6
B43 2H+KT 55,5 m2 JK/PA
1
IRT. VAR.
LVV
5 18
2
4
10
22
38
(ppk/ kr)
PY4
13
IRTAIMISTOVARASTO
latt ase iasyv e nn usla nnys ttia
PT
K
A1 3H+KT+S 58,0 m2
L/U
SA UNA OSA STO
PESUT UPA
K OR TTELIK A A V IO YHT AJO EYS
UE INTIAL S PYSÄKÖ TOA
N MÄE
KA HAUK
P
P TO
KA TO
KATU
JÄ
AU
TO
MÄ EN KA TU
KA TO
JA
LE
IK
KI
HA
NH EN
S
AU
TO
PP
PK
EL U SK
A
NH EN
OLESKELU
B
HA
PP
OLE MO MITNITO ILA I-
PP -K AT OS
JÄ VP
MÄ EN KU
KA TO
S
AUTOKATOS
PP
KI IK PP -K AT OS
S
VP
NH
ILLI
LE
KA TO
AU
HA PY KU SÄKÖ RJ EN INTI KR AL UU UE NU
GR
TO
EN
MÄ EN
NII
TT Y
PY HASÄKÖ UK IN AN TI HE ALUE LM I
TP
S
AU
13
B70 55,5m 2 A 10, A 18, A26, A34, A 42
50m 2 B48, B54, B60, B66, B72
72,5m 2 B47, B53, B59, B65, B71
Kerrospohjat
A20, A28, A 36
58m 2 A3, A 11, A 19, A27, A 35
K ERROS 2-6
43
44
45
46
47
48
49
41 40 39 32 31 30 16 15 14
13
12 11
50 42
57
56 55
54
53
52
51
58
59 60
61
62
63
64 65 66
SSA (ppk/ kr)
75
PY4
55,5m 2 B43
74 73
72
71
70
33
29
24
69 68 67
23
17
10
22
38 34
28
37 36
35
27
25 26
18
9
19
8
7
L MU/U
RK
RK L/U
APK
(ppk/kr)
RK
RK
PY8
PY4
JK/PA (mu)
(ppk/ kr)
KK
(mu)
SSA
K
RK
PA
PY4 (ppk /kr)
SSA
APK JK/PA
PK+KR KR x2
PK+KR KR x2
B44 3H+K+S 72,5 m2 L/U
B45 2H+KT 50,0 m2
50m 2 B45
36m 2 A2
L/U
JK/PA
JK (mu)
72,5m B44
3
PY4
APK
SSA
(ppk/ kr) L/U
2
4
A2 2H+KT 36,0 m2
(mu)
APK
1
6
B43 2H+KT 55,5 m2
JK/PA
2
5
21 20
latt ase iasyv e nn usla nnys ttia
APU
K
58m 2 A1
A1 3H+KT+S 58,0 m2
K ERROS 1
14
Kerrospohjat
nu K ERROSPOHJA T
40,5m 2 B46, B52, B58, B64, B70
58,5m 2 B51, B57, B63, B69, B75
37m 2 B50, B56, B62, B68, B74
45,5m 2 B49, B55, B61, B67, B73
50m 2 B48, B54, B60, B66, B72
72,5m 2 B47, B53, B59, B65, B71
45,5m 2 A9, A 17, A25, A33, A41
25m 2 A8, A 16, A 24, A32, A 40
55,5m 2 A 10, A 18, A26, A34, A 42
25m 2 A7, A 15, A23, A 31, A 39
25m 2 A6, A 14, A 22, A30, A 38
58m 2 A3, A 11, A 19, A27, A 35
46,5m 2 A5, A 13, A 21, A29, A 37 36m 2 A4, A 12, A20, A28, A 36
K ERROS 2-6
APU
15
Huoneistoluettelo
16
ASUNTO
KERROS
TYYPPI
PINTA-ALA M2
ASUNTO
KERROS
TYYPPI
PINTA-ALA M2
A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A 10 A 11 A 12 A 13 A 14 A 15 A 16 A 17 A 18 A 19 A 20 A 21 A 22 A 23 A 24 A 25 A 26 A 27 A 28 A 29 A 30 A 31 A 32 A 33 A 34 A 35 A 36 A 37
1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6
3h+kt+s 2h+kt 3h+kt+s 2h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 2h+kt+s 3h+kt 3h+kt+s 2h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 2h+kt+s 3h+kt 3h+kt+s 2h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 2h+kt+s 3h+kt 3h+kt+s 2h+kt 2h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 2h+kt+s 3h+kt 3h+kt+s 2h+kt 2h+kt
58,0 36,0 58,0 36,0 46,5 25,0 25,0 25,0 45,5 55,5 58,0 36,0 46,5 25,0 25,0 25,0 45,5 55,5 58,0 36,0 46,5 25,0 25,0 25,0 45,5 55,5 58,0 36,0 46,5 25,0 25,0 25,0 45,5 55,5 58,0 36,0 46,5
A 38 A 39 A 40 A 41 A 42 B 43 B 44 B 45 B 46 B 47 B 48 B 49 B 50 B 51 B 52 B 53 B 54 B 55 B 56 B 57 B 58 B 59 B 60 B 61 B 62 B 63 B 64 B 65 B 66 B 67 B 68 B 69 B 70 B 71 B 72 B 73 B 74 B 75
6 6 6 6 6 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6
1h+kt 1h+kt 1h+kt 2h+kt+s 3h+kt 2h+kt 3h+k+s 2h+kt 2h+kt 3h+k+s 2h+kt 2h+kt+s 2h+kt 3h+kt+s 2h+kt 3h+k+s 2h+kt 2h+kt+s 2h+kt 3h+kt+s 2h+kt 3h+k+s 2h+kt 2h+kt+s 2h+kt 3h+kt+s 2h+kt 3h+k+s 2h+kt 2h+kt+s 2h+kt 3h+kt+s 2h+kt 3h+k+s 2h+kt 2h+kt+s 2h+kt 3h+kt+s
25,0 25,0 25,0 45,5 55,5 55,5 72,5 50,0 40,5 72,5 50,0 45,5 37,0 58,5 40,5 72,5 50,0 45,5 37,0 58,5 40,5 72,5 50,0 45,5 37,0 58,5 40,5 72,5 50,0 45,5 37,0 58,5 40,5 72,5 50,0 45,5 37,0 58,5
A s O y K ur je n K r u u n u TAK A
DIN
AJ O YHT
P
TIE
26 25 24 23 22 21 20
PYS ÄKÖ I TOANTIALU S E 19
12 7
11 10
Y ITT
6
14 5
13 4 3 2
92
1
91 90 89 88
82 81
74 80
73
67
I
T INU KE
65 64
58 57
AKK HIE IKKO AT LA
LT
50
KKA
59
51
45
JOU SI KEIN U
44
39
PP
43
38 37
31 36
30 29
23 22
15
IUS JO INU KE
LT
KINUS PPYYK T IVA
LIU
TU KA N ÄE NM
T
PP M TO
1
INU
2
IKK
LE
KE
3
I
A UT LA
OL
US
UT
ITO NI LA MOMITI
INU
I
ÄK
M KU
IUS JO INU KE
AKK HIE IKKO AT LA
KE
U EL
K ES
8 4
S
ILL GR
72
66
60
52
46
S TO -KA PP
16
P
9 5
I
IKK
LE
JOUS IKEIN U
32
24
17
10 6
A UT
LA
INU
KE
KU
OS AT P-K
11
AU TO KA TO
B A
JA
ETRS89-GK24FIN N2000 X 24 491 877 924 Y 6 820 232 173
N HA
U NK
ES
E MÄ N E
KE
LU
NH
HA
SA
I 297° 19' 46,44" P 86° 2' 10,20"
HE
PP
OL
M M ON
MÄ ENK ATU
83
75
68
61
53
VP
HAU
84
76
69
62
54
47
S TO KA TO AU
55
48
40
33
25
18
12
15
93
85
77
70
US
UT
M TO
41
34
26
S TO KA TO AU
27
19
JÄ
VP
13
7
JÄ
TP
42
35
28
20
14
16
94
86
78
S TO KA TO AU
71
63
56
49
E LU TIA NU IN RUU Ö K K SÄ N PY RJE KU
17
8
95
S TO KA TO AU
87
N
79
UE IAL I NT LM ÖI N HE K SÄ A PY AUK H
HE
HA
18
9
NI
N ÄE M N
21
KTIN ORIGO
HUH
EYS
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere Asemapiirustus 11/ 06/ 2019
VA LT AT IE
17
Asuntotyypit
2H+KT 55,5 m2
ur je n K r u u n u 33560 Tampere
1. kerros
ip. 730 10x18
B 43
ip. 740 19x11
43
44
57
56
58
59
MH
ip. 730 10x18
ip. 700 5x18 SSA
OH
A s O y K ur je n K r u u n u
(ppk/ kr)
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
ip. 740 19x11
P
43
ET JK/PA
KT
44
(mu) (ppk/ kr) APK
NNUSK A A V IO
P
ip. 730 10x18
ip. 700 5x18
58
59 Irtaimistovarasto 33kpl 72,0
SSA
75
B43 2H+KT 55,5 m2
74
ET JK/PA
KT
RK
ip. 710 15x16
56
0
(mu) (ppk/ kr)
M O N V A L T A TP IAEI K A N N U S K A A V I O
APK
PY8
L/U
P
S A M M O N V A L T A T IE
PY8
L/U
(ppk/ kr)
PY4
P
57
PH/KHH
OH
74
RK
ip. 710 15x16
ip. 730 10x18
1. kerros
B43 2H+KT 55,5 m2
MH
18
75
PY4
2H+K T 55,5 m 2
B43
Irtaimistovarasto 33kpl 72,0
PH/KHH
0
1m
5m
1m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
3H+K+S 72,5 m2
25.1.2017
A s O y K ur je n K r u u n u B 44 at 1. Hanhenmäenk u 1,kerros 33560 Tampere
SAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA: C9, C23, C35 EI IKKUNAA ASUNNOISSA: C3, C16, C30, C40
2H+KT+S 46,0 m2 C3 1. kerros C9 2. kerros C16 3. kerros C23 kerros 3H+K +S4. 72,5 m2 C30 5. kerros B44 kerros C35 6.1.kerros C40 7. kerros
S
JK/PA
KT
H
K
RK
55,5 m
ip. 710 15x16
P
ET
2
H
PARVEKE
(ppk/ kr) APK
PY8
RK
(mu) L/U
ET K
ip. 710 9x16
LH
SH
WC/KHH PA
PE/KHH
VH
MH
JK
OH (mu) IV/LTO
S
K
P
OH
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
K
ip. 710 9x16
L/U
KT
MH
L
APK RK
19x11 ip. 710
11x20 ip. 530
JPK
SK
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
10x11 ip. 710
(mu) 16x11 ip. 710
ET JK/PA
KT
2
RK
55,5 m2
ip. 710 15x16
P
(ppk/ kr)
PY8
RK
(mu)
APK
B44
B44 PY 3H+K+S 72,5 m2
ET
A s O y K ur je n K r u u n u
3H+K +S 72,5 m
(ppk)
L/U
ET
1. kerros K
ip. 710 9x16
LH
SH
WC/KHH PA
VH
MH
(mu)
B44 3H+K+S 72,5 m2
P ip. 710 9x16
OH
PA IK A NNUSK A A V IO
JK
K
L/U
MH
P
19x11 ip. 710
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
10x11 ip. 710
16x11 ip. 710
P
POHJAPIIRROS 1:100 PA IK A NNUSK A A V IO
0
P
0
S A M M O N V A L T A T IE S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
1m
1
2
3
4
5
5m
NOIN MITTAKAAVA 19
Asuntotyypit
3H+K+S 72,5 m2 As O y K2.ur je n K r u u n u B 47 kerros Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
B 59
4. kerros
B 65
5. kerros
B 71
6. kerros OH ip. 710 15x16
P
ET
40,5 m2 JK/PA
KT
3H+K +S 72,5 m 2
(mu) (ppk/ kr) APK
L/U
ET
kerros kerros kerros kerros kerros
K
LH ip. 710 9x16
2. 3. 4. 5. 6.
B47 B53 B59 B65 B71
SH
PA
B53 3H+K+S 72,5 m2 OH ip. 710 9x16
19x11 ip. 710
ET
40,5 m2 JK/PA
KT
3H+K +S 72,5 m 2
K
L/U
MH 11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
10x11 ip. 710
16x11 ip. 710
0
1m
RK
P
ip. 710 15x16
OH
JK (mu)
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
(ppk/ kr)
PY8
RK
(mu)
APK
L/U
ET
kerros kerros kerros kerros kerros
K
LH ip. 710 9x16
2. 3. 4. 5. 6.
WC/KHH
VH
MH
P
A s O y K ur je n K r u u n u
B47 B53 B59 B65 B71
PY8
RK
3. kerros
RK
B 53
SH
WC/KHH PA
VH
MH
(mu)
B53 3H+K+S 72,5 m2
P ip. 710 9x16
OH
PA IK A NNUSK A A V IO
JK
K
L/U
MH 19x11 ip. 710
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
10x11 ip. 710
16x11 ip. 710
0
1m
P PA IK A NNUSK A A V IO
P
S A M M O N V A L T A T IE
20
S A M M O N V A L T A T IE
5m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
2 2H+KT 50,0 m K ur je n K r u u n u 25.1.2017
u 1, 33560 Tampere
B 45
1. kerros
SAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA: C9, C23, C35 EI IKKUNAA ASUNNOISSA: C3, C16, C30, C40
2H+KT+S 46,0 m2 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros
5,0 m2
S
K
H
H L/U APK
ET
PARVEKE
SSA JK/PA
PY4 (ppk /kr)
18x11 ip. 730
(mu)
PH RK
C3 C9 C16 C23 C30 rros C35 C40
KT
PE/KHH
B45 2H+KT 50,0 m2
OH IV/LTO
S
K
(ppk)
ET
A s O y K ur je n K r u u n u
MH
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
OH
10x16 ip. 710
PY
P
KT L
APK
JPK
SK
RK
(mu)
19x11 ip. 710
5,0 m2
2
L/U
B45
11x20 ip. 530
ET
1. kerros
APK
(mu)
PH
SSA
RK
JK/PA
PY4 (ppk /kr)
KT
18x11 ip. 730
2H+K T 50 m
11x20 ip. 530
MH
19x11 ip. 710
K A NNUSK A A V IO
OH
P
11x20 ip. 530
10x16 ip. 710
B45 2H+KT 50,0 m2
P
11x20 ip. 530
POHJAPIIRROS 1:100
P PA IK A NNUSK A A V IO
0
P
1
2
3
4
5
NOIN MITTAKAAVA S A M M O N V A L T A T IE
A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
0
1m
5m
21
Asuntotyypit
2H+KT 50,0 m2
2H+KT 40,5 m2
B 48
2. kerros
B 46
2. kerros
B 54
3. kerros
B 52
3. kerros
B 60
4. kerros
A s O y K ur je n K r u u n u
B 58
4. kerros
B 66
5. kerros
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
B 64
5. kerros
B 72
6. kerros
B 70
6. kerros
7x7 ip. 1 330
LH
ET
PH RK
PY4 (ppk/ kr)
58,5 m2 APK 40,5 m 2
L/U
(mu)
B54 2H+KT 50,0 m2
2H+K T 40,5 m
JK/PA
KT
B46 B52 B58 B64 B70
P
2. 3. 4. 5. 6.
kerros kerros kerros kerros kerros
P
MH
KT
JK/PAAPK
PH/KHH
(ppk/ kr)
KT
L/U
(mu)
PY4 (mu) JK/PA
OH
MH
OH
P P
B52 2H+KTL/U APK 40,5 m2 JK/PA
PY8
(mu) (ppk/ kr)
11x20 ip. 530
(ppk/ kr)
ET KT
APK
19x11 ip. 710
K8-Y
5x18
B54 2H+KT 50,0 m2
11x20 ip. 530
58,5 m2
ET
RK
11x20 ip. 530
(mu)
SSA
ip. 730 10x18
PH PY4 (ppk /kr)
ip. 710 15x16
19x11 ip. 710
L/U
B52 2H+KT 40,5 m2 ip. 730
OH
2
APK
18x11 ip. 730
OH
ET
L/U
10x16 ip. 710
MH
KT
(ppk/ kr)
RK
PH PY4 (ppk/ kr)
2
kerros kerros kerros kerros kerros
PH/KHH
(mu) JK/PA
10x16 ip. 710
2. 3. 4. 5. 6.
APK
MH
LH
ET
RK
B48 B54 B60 B66 B72
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
PY4
RK
2H+K T 50 m
A s O y K ur je n K r u u n u
ip. 710 15x16
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
ip. 730 10x18
B52 B58 B64 B70
A s O y K ur je n K r u u n u
K8-Y
ip. 730 5x18
kerros kerros kerros kerros kerros
7x7 ip. 1 330
RK
PY4 (ppk /kr)
KT 2. 3. 4. 5. 6.
B46 JK/PA
18x11 ip. 730
SSA
SSA
PH
SSA
2H+K T ET
PY8
L/U
11x20 ip. 530
PA IK A NNUSK A A V IO
PA IK A NNUSK A A V IO
P
P
PA IK A NNUSK A A V IO 22
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
P
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
2H+KT+S 45,5 m2
2H+KT 37,0 m2
25.1.2017
A s O y K ur je n K r u u n u
B 55
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
B 50
2. kerrosSAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA:
3. kerros
B 56
3. kerrosEI IKKUNAA ASUNNOISSA:
B 61 46,0 4. kerros 2H+KT+S m2
B 62
4. kerros
5. kerros
B 68
5. kerros
C3 B 1. 73kerros 6. kerros C9 2. kerros C16 3. kerros C23 4. kerros C30 5. kerros C35 6. kerros C40 7. kerros
B 74
S 6. kerros
B 67
C9, C23, C35
C3, C16, C30, C40
K
H
H
2H+K T 37 m
2. 3. 4. 5. 6.
B50 B56 B62 B68 B74
2
kerros kerros kerros ip. 510 kerros 15x18 kerros
P ip. 710 9x16
PE/KHH OH
ip. 510 15x18
IV/LTO
S
K
OH
A s O y K ur je n K r u u n u
MH
(ppk)
MH
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
ET
OH
KT B56 SK
RK
(mu)
o
s öta
P
PH
KT (ppk /kr)
B50 B56 B62 B68 B74
ip. 510 15x18
6x18 ip. 730
SSA
7x7 ip. 1 330
RK
SSA
MH
L
MU/U JK
B56 (ppk /kr) 2H+KT 37,0 m2
PY4
RK
APK työ
(mu)
SSB
KT L/U
PH KT
(ppk /kr)
LH
7x7 ip. 1 330
SSA
ET
PH RK
PY4 (ppk/ kr)
P 5m
1m 0
MU/U JK
PY4
PA IK A NNUSK A A V IO
P
0
L
RK
APK
K
ET
POHJAPIIRROS 1:100
APK
PY4
S A M M O N V A L T A T IE
ET
taso
JK/PA
(ppk /kr)
P
ip. 710 9x16
OH
LH
PH
ip. 510 15x18 PH
MH
B55 K 2H+KT+S 45,5 m2
P A I K A PY4 N Nkr)U S K A A V I O PA IK A NNUSK A A V IO
SSB
KT
OH
(ppk/
P
APK
PY4
PPH
kerros kerros kerros kerros kerros
ip. 710 9x16
L/U
ET
2. 3. 4. 5. 6.
10x16 ip. 930
kerros kerros kerros kerros kerros
JPK
2H+K T 37 m 2
10x16 ip. 930
2. 3. 4. 5. 6.
(mu)
SSA
B49 B55 B61 B67 B73
ty
2H+KT 37,0 m2 L
APK
JK/PA
ip. 710 9x16
A s O y K PY ur je n K r u u n u 6x18 ip. 730
B55 2H+KT+S 45,5 m2
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
2H+K T+S 45,5 m 2
PARVEKE
P
SSA
2. kerros
SSA
B 49
1m
5m
0
1
2
3
4
5
NOIN MITTAKAAVA 0
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
1m
23
5m
Asuntotyypit
K r uunu
3H+KT+S 58,5 m2
ere
B 51
2. kerros
B 57
3. kerros
B 63
4. kerros
B 69
5. kerros
B 75
6. kerros
ip. 730 5x18
P
ip. 510 10x20
ip. 710 19x11
ip. 710 9x16
ip. 510 10x18
MH
OH
MH
B57 3H+KT+S 58,5 m2
A s O y K ur je n K r u u n u Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
LH K8-Y
SSA
3H+K T+S 58,5 m
APK
P
2. 3. 4. 5. 6.
kerros kerros kerros kerros kerros
MH
PH/KHH
KT
(ppk/ kr)
MH
A V IO
ip. 510 10x20
ip. 710 19x11
OH
ip. 710 9x16
ip. 510 10x18
PY4
B52 2H+KT 40,5 m2
OH
(mu) JK/PA
PY4(ppk/kr)
0
1m
MH
B57 3H+KT+S 58,5 m2
ET
LH K8-Y
P
PH SSA
ET
L/U
RK
ip. 730 5x18
B51 B57 B63 B69 B75
K
2
K
SSA APK
MH
PH/KHH (ppk/ kr)
KT
OH
RK
(mu) JK/PA
PA IK A NNUSK A A V IO
ET
L/U
PY4
B52 2H+KT 40,5 m2
PH SSA PY4(ppk/kr)
ET
P
T IE
24
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
3H+KT+S 58,0 m2
25.1.2017
K ur je n K r u u n u
k at u 1, 33560 Tampere
1. kerros
SAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA: C9, C23, C35 EI IKKUNAA ASUNNOISSA: C3, C16, C30, C40
2H+KT+S 46,0 m2 2H+KT 36,0 m2
ET
OH
K
H
RK
KT
MH
L/U
PH
APK
PE/KHH
K
LH
A s O y K ur je n K r u u n u Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
2H+KT 36,0 m2
OH
RK
19x11PY4 (ppk/ ip. 710kr)
11x20 ip. 530
KT PY4
ET KT
P
APK
L JPK
SK
RK
(mu)
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
19x11 ip. 710
MH
L/U APK
PY
MH
9x16 ip. 710
PH
PH
SSA
RK
JK/PA (mu)
ET
(ppk)
OH ET
SSA
S
K
9x20 ip. 530
MH
1. kerros
P OH
IV/LTO
A1 3H+KT+S 58,0 m2
(ppk/kr)
9x16 ip. 710
PH
3H+K T+S 58 m 2
PARVEKE
(ppk/ kr)
ET SSA
H
PY4
JK/PA (mu)
RK
(ppk/kr)
PY4
K
P
LH
A1 3H+KT+S 58,0 m2 MH
19x11 ip. 710
OH
11x20 ip. 530
P
MH
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
12x16 ip. 710
A1
S
9x20 ip. 530
1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros
SSA
C3 C9 C16 2 mC23 C30 C35 kerros C40
12x16 ip. 710
A1
P
19x11 ip. 710
A IK A NNUSK A A V IO
POHJAPIIRROS 1:100
P
PA IK A NNUSK A A V IO
0
P
1
2
3
4
5
NOIN MITTAKAAVA S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
25 0
1m
5m
Asuntotyypit
3H+KT+S 58,0 m2
K ur je n K r u u n u A3
2. kerros
A 11
3. kerros
A 19
4. kerros
A 27
5. kerros
A 35
6. kerros ET
2H+KT 36,0 m2
OH
RK
m2 RK
(ppk/ kr)
ET SSA
PH
KT
MH
L/U
PY4
APK
9x16 ip. 710
kerros kerros kerros kerros kerros
PY4
JK/PA (mu)
PH
SSA
(ppk/kr)
9x20 ip. 530
at u 1, 33560 Tampere
K
P
LH
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
OH ET
19x11PY4 (ppk/ ip. 710kr)
11x20 ip. 530
RK
JK/PA (mu)
ET SSA
PH
KT PY4
P
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
19x11 ip. 710
MH
L/U APK
MH
9x16 ip. 710
kerros kerros kerros kerros kerros
PH
SSA
(ppk/kr)
2. 3. 4. 5. 6.
OH
RK
3H+K T+S 58 m 2
A3 A11 A 19 A27 A35
2H+KT 36,0 m2
9x20 ip. 530
MH
12x16 ip. 710
A11 3H+KT+S 58,0 m2
A s O y K ur je n K r u u n u
K
P
LH
MH
19x11 ip. 710
OH
11x20 ip. 530
MH
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
12x16 ip. 710
A11 3H+KT+S 58,0 m2 P
19x11 ip. 710
IK A NNUSK A A V IO
P
PA IK A NNUSK A A V IO
P
26
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
0
1m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
2H+KT 36,0 m2
2H+KT 36,0 m2
25.1.2017
1. kerros
2. kerrosSAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA:
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
A 12
3. kerrosEI IKKUNAA ASUNNOISSA:
A 20
4. kerros
A 28
5. kerros
A 36
S 6. kerros
2H+KT+S 46,0 m2 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros
C3, C16, C30, C40
K
H
H
ET
A2 2H+KT 36,0 m2
RK
S
K
ET
(ppk)
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
PY4
(mu)
ET
PY4
(ppk/ kr) SK
A2 2H+KT 36,0 m2
OH
RK
2. 3. 4. 5. 6.
A4 A 12 A20 A28 A36
P
kerros kerros kerros kerros kerros
APK
PH
ET L MU/U
KT
ET
OH
P
PY4
(mu)
(ppk/ kr)
MH PH
MH
L/U
9x16 ip. 710
L/U
P
APK
PH
9x16 ip. 710
(ppk/ kr)
SSA
APK
A12 2H+KT 36,0 m2
RK
PY4
(mu)
APK JK/PA
9x20 ip. 530
APK JK/PA
KT
ET
JPK MH
9x20 ip. 530
L MU/U
9x20 ip. 530
PH
2H+K T 36 m
9x16 ip. 710
MH
2
9x20 ip. 530
APK
L
L/U (mu)
9x16 ip. 710
1. kerros
KT APK
L/U
OH
A s O y KPYur je n KRK r uunu
RK
A2
A12 2H+KT 36,0 m2
OH
(ppk/ kr) 2H+K T 36 m
9x20 ip. 530
KT PE/KHH IV/LTO
OH
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
2
APK JK/PA
L MU/U
9x20 ip. 530
ET
A s O y K ur je n K r u u n u
kerros kerros kerros kerros kerros
9x20 ip. 530
9x20 ip. 530
APK JK/PA
L MU/U
2. 3. 4. 5. 6.
A4 A 12 A20 A28 A36
KT
(mu)
PARVEKE
2H+K T 36 m 2
SSA
C3 C9 C16 C23 C30 C35 C40
C9, C23, C35
SSA
uunu
A s O y K ur je n K r u u nAu4
SSA
A2
P
P
POHJAPIIRROS 1:100 PA IK A NNUSK A A V IO
PA IK A NNUSK A A V IO
O
PA IK A NNUSK A A V IO
P
P
0
1
2
3
4
5
P
P
NOIN MITTAKAAVA S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
27
5m
K r u Asuntotyypit unu
pere
2H+KT 46,5 m2 2. kerros
A 13
3. kerros
A 21
4. kerros
A 29
5. kerros
A 37
6. kerros
P
dB38
dB38
dB38
ip. 910 18x9
ip. 530 8x20
ip. 710 8x16
9x20 ip. 530
A5
L/U
KT (mu)
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
OH
A13 2H+KT 46,5 m2
APK
JK/PA
9x20 ip. 530
A s O y K ur je n K r u u n u
MH
2H+K T 46,5 m 2
ET
A A V IO
dB38
dB38
dB38
ip. 910 18x9
ip. 530 8x20
ip. 710 8x16
L MU/U
KT
L/U
P
KT
OH
A13 2H+KT 46,5 m2
APK
JK/PA
A12 2H+KT
9x20 ip. 530
(mu)
APK JK/PA
9x20 ip. 530
kerros kerros kerros kerros kerros
9x20 ip. 530
2. 3. 4. 5. 6.
PH/KHH
RK
A5 A 13 A21 A29 A37
P
9x20 ip. 530
SSA
(ppk/
PY4 kr)
OH
MH
PH/KHH
28
L MU/U
P
S A M M O N V A L T A T IE
0
APK JK/PA
9x20 ip. 530
A T IE
RK
ET
PA IK A NNUSK A A V IO
9x20 ip. 530
SSA
(ppk/
PY4 kr)
KT
A12 2H+KT
OH
0
1m
5m
1m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
A s O25,0 y K ur je 1H+KT mn2 K r u u n u
1H+KT 25,0 m2
A6
2. kerros
A7
2. kerros SAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA:
A 14
3. kerros
A 15
3. kerros EI IKKUNAA ASUNNOISSA:
A 22 46,0 4. kerros 2H+KT+S m2
A 23
4. kerros
5. kerros
A 31
5. kerros
C3 A 1. 38 kerros 6. kerros C9 2. kerros 2 C16 3. kerros1H+K T 25 m C23 4. kerros 2. kerros C30 5. kerrosAA715 3. kerros C35 6. kerrosA23 4. kerros 5. kerros C40 7. kerrosA31 A39 6. kerros
A 39
6. kerrosS
25.1.2017
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
A 30
C9, C23, C35
C3, C16, C30, C40
K
H
H
PARVEKE
P
P
ip. 710 15x16
ip. 710 15x16
PE/KHH OH IV/LTO
OH
(mu)
APK
APKKT APK
L
2. 3. 4. 5. 6.
(mu)
JK MU/U
1H+K T 25 m 2
kerros kerros kerros kerros kerros
L
SK
RK
KT
PY4
A7 A 15 A23 A31 A39
SSA
PH
2. 3. 4. 5. 6.
L JPK
KT
JK MU/U
1H+K T 25 m 2 P
kerros kerros kerros kerros kerros
PH
ET
ET
OH
A14 1H+KT 25,0 m2
(mu)
RK
(ppk/ kr)
P
PY4
ip. 710 15x16
RK
ip. 710 15x16
(ppk/ kr)
OH
P A I K A N N U S K A APV I O
A15 1H+KT 25,0 m2
APK
APK L
L
JK MU/U
JK MU/U
KT
KT
PY4
PY4 SSA
PH
PH (ppk/ kr)
POHJAPIIRROS 1:100 ET
ET
PA IK A NNUSK A A V IO
(ppk/ kr)
PA IK A NNUSK A A V IO
P
P
0 S A M M O N V A L T A T IE
RK
P
RK
A6 A 14 A22 A30 A38
A15 1H+KT 25,0 m2
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
ET
SSA
A14 1H+KT 25,0 m2
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
(ppk)
A s O y KPYur je n K r u u n u
SSA
A s O y K ur je n K r u u n u
S
K
OH
S A M M O N V A L T A T IE
1m
0
1m
5m 5m
0
1
2
3
4
NOIN MITTAKAAVA S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
0
1m
5
5m 5m 29
A s O y K ur je n Asuntotyypit
K r uunu
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
1H+KT 25,0 m2
2H+KT+S 45,5 m2
A8
2. kerros
A9
2. kerros
A 16
3. kerros
A 17
3. kerros
A 24
4. kerros
A 25
4. kerros
A 33
5. kerros
A 41
6. kerros
2H+K T+S 45,5 m 2 kerros
A 40
6. kerros A9 A 17 A25 A33 A41
2. 3. 4. 5. 6.
kerros kerros kerros kerros kerros
P P
ip. 710 15x16
ip. 710 8x18 ip. 710 15x16
MH
A s O y K ur je n K r u u n u Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
APK
työ
tas
(mu)
KT JK MU/U 1H+K T 25 m 2
2H+K T+S 45,5 m 2
PY4 A8 A 16 A24 A32 A40
2. 3. 4. 5. 6.
kerros kerros kerros kerros kerros
ip. 930 10x16
L
SSA
KT
P
A9 A 17 A25 A33 A41
SSA
PH
2. 3. 4. 5. 6.
kerros kerros kerros kerros kerros
P
L/U
APK
K
ET
PA IK A NNUSK A A V IO
LH
ip. 1 330 7x7
RK
ip. 710 15x16
(ppk/ kr)
JK/PA
o
OH
A16 1H+KT 25,0 m2
P
APK L
ET
SSA
Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
A17 2H+KT+S 45,5 m2
ip. 730 6x18
OH
A16 1H+KT 25,0 m2
A s O y K ur je n K r u u n u
OH
ip. 710 15x16
ip. 710 8x18
MH
OH
PH (ppk/ PY4 kr)
KT
A17 2H+KT+S 45,5 m2
ip. 730 6x18
5.
RK
A 32
JK MU/U
työ
taso
JK/PA
(mu)
ip. 930 10x16
PY4
ET
K
P
S A M M O N V A L T A T IE
P
0
30
S A M M O N V A L T A T IE
LH
PA IK A NNUSK A A V IO
ip. 1 330 7x7
PA IK A NNUSK A A V IO
SSA
L/U
APK
0
ET
PH
5
1m
(ppk/ PY4 kr)
RK
(ppk/ kr)
RK
PH
KT
SSA
SSA
5m
1m 0
1m
5m
S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
As Oy Jyväskylän Helmitikka Sippulantie 4c, 40520 Jyväskylä
3H+KT 55,5 m2
25.1.2017
je n K r u u n u
3560 Tampere A 10 2. kerros
A 18
SAUNASSA IKKUNA ASUINNOISSA: C9, C23, C35 EI IKKUNAA ASUNNOISSA: C3, C16, C30, C40
3. kerros
A 26 46,0 4. kerros 2H+KT+S m2 5. kerros S
ip. 1 330 7x7
LH PH (ppk/ PY4 kr)
K
RK
H
H
PARVEKE
(mu) L/U
APK
ET SSA
ip. 730 18x11
PH
KT (ppk PY4 /kr)
JK/PA
RK
A 34
C3 A 1. 42 kerros 6. kerros C9 2. kerros C16 3. kerros C23 4. kerros C30 5. kerros C35 6. kerros C40 7. kerros
PE/KHH OH IV/LTO
K
A s O y K ur je n K r u u n u Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere
ip. 1 330 7x7
LH (ppk/ PY4 kr)
3H+K T 55,5 m 2
OH
MH
L
APK
JPK
SK
RK
(mu)
kerros kerros kerros kerros kerros
APK
19x11 ip. 710
ET PH
KT (ppk PY4 /kr)
JK/PA
11x20 ip. 530
11x20 ip. 530
18x11 ip. 710
RK
ip. 730 18x11
SSA
2. 3. 4. 5. 6.
MH
(mu) L/U
A18 3H+KT 55,5 m2 ip. 710 10x16
A 10 A 18 A26 A34 A42
PY
RK
PH
(ppk)
KT
ip. 710 10x16
P
S
A18 3H+KT ET 55,5 m2
P
P
MH
19x11 ip. 710
OH
11x20 ip. 530
MH
11x20 ip. 530
18x11 ip. 710
NUSK A A V IO
POHJAPIIRROS 1:100
P
PA IK A NNUSK A A V IO
0
P
1
2
3
4
5
NOIN MITTAKAAVA S A M M O N V A L T A T IE
0
1m
5m
31
Liitä materiaaliin sivu, josta selviää piirustuksissa käytettyjen merkkien selitykset. 5. PIIRUSTUSMERKKIEN SELITYKSET 5. PIIRUSTUSMERKKIEN SELITYKSET Käytä suuraakkosia piirustusten merkinnöissä. Pistekoko 10 pt. Käytä suuraakkosia piirustusten merkinnöissä. Pistekoko 10 pt.
A s O y K ur je n K r u u n u
Liitä materiaaliin sivu, josta selviää piirustuksissa käytettyjen merkkien selitykset. Liitä materiaaliin sivu, josta selviää piirustuksissa käytettyjen merkkien selitykset. Hanhenmäenk at u 1, 33560 Tampere Käytä suuraakkosia piirustusten merkinnöissä. Pistekoko Käytä suuraakkosia piirustusten merkinnöissä. Pistekoko 1010 pt.pt.
Piirustusmerkkien selitykset
PIIR USTUSMER K K IEN
11/ 06/ 2019
SUIHKUSEKOITTAJA SUIHKUSEKOITTAJA
HYLLYSTÖ HYLLYSTÖ
WC-ISTUIN SUIHKUSEKOITTAJA SUIHKUSEKOITTAJA WC-ISTUIN
seinähylly 900
JPK JPK
PESUALLAS + ALLASKAAPPI + PESUALLAS ALLASKAAPPI + PEILIKAAPPI KÄSISUIHKU WC-ISTUIN + + WC-ISTUIN PEILIKAAPPI + KÄSISUIHKU K
K
IV/ LTO K / LTO K IV (ppk) (ppk) / LTO IV/ IV LTO (kr) (ppk (kr) /kr)
(ppk) (ppk) (ppk) (ppk) (kr)(kr) (ppk) (ppk) PY PY4 PY SK PY PYSK5 SK
K6-H
KIUAS PESUALLAS + ALLASKAAPPI PESUALLAS + ALLASKAAPPI + + KIUAS PEILIKAAPPI + KÄSISUIHKU PEILIKAAPPI + KÄSISUIHKU
JK/PA
PK JK JK PK
VARAUS PYYKINPESUKONEELLE VARAUS PYYKINPESUKONEELLE PÄÄLLÄ KIUAS HUONEISTOKOHTAINEN KIUAS PÄÄLLÄ HUONEISTOKOHTAINEN ILMANVAIHTOKONE (LTO) ILMANVAIHTOKONE (LTO) VARAUS PYYKINPESUKONEELLE VARAUS PYYKINPESUKONEELLE VARAUS PYYKINPESUKONEELLE PÄÄLLÄ HUONEISTOKOHTAINEN PÄÄLLÄ HUONEISTOKOHTAINEN PYYKINPESUKONEELLE JAVARAUS KUIVAUSRUMMULLE ILMANVAIHTOKONE (LTO) ILMANVAIHTOKONE (LTO) JA KUIVAUSRUMMULLE
PYYKKIKOMERO SUIHKUVERHOTANKO SUIHKUVERHOTANKO PYYKKIKOMERO
APK PK PK APK
(mu) (mu)
L L/U
SIIVOUSKOMERO PYYKKIKOMERO PYYKKIKOMERO SIIVOUSKOMERO TANKOKOMERO SIIVOUSKOMERO SIIVOUSKOMERO TANKOKOMERO HYLLYKOMERO TANKOKOMERO TANKOKOMERO HYLLYKOMERO
L L RK
RK
RK RK
PV
PV
JÄÄKAAPPI JÄÄPAKASTINKAAPPI JÄÄPAKASTINKAAPPI JÄÄKAAPPI
ASTIANPESUKONE (TASON ALLA) PAKASTINKAAPPI PAKASTINKAAPPI ASTIANPESUKONE (TASON ALLA)
APK APK (mu) (mu)
L
JÄÄPAKASTINKAAPPI HYLLY+VAATETANKO HYLLY+VAATETANKO JÄÄPAKASTINKAAPPI
PAKASTINKAAPPI JÄÄKAAPPI JÄÄKAAPPI PAKASTINKAAPPI
JK
SUIHKUSEINÄ VARAUS PYYKINPESUKONEELLE VARAUS PYYKINPESUKONEELLE SUIHKUSEINÄ KUIVAUSRUMMULLE JAJA KUIVAUSRUMMULLE SUIHKUVERHOTANKO SUIHKUVERHOTANKO SUIHKUSEINÄ SUIHKUSEINÄ
HYLLYKOMERO HYLLYKOMERO 32
JK JPK JPKJK
RK
K6-T SK SK
K8-Y
HYLLY+VAATETANKO HYLLYSTÖ HYLLYSTÖ HYLLY+VAATETANKO
VARAUS MIKROAALTOUUNILLE ASTIANPESUKONE (TASON ALLA) ASTIANPESUKONE (TASON ALLA) VARAUS MIKROAALTOUUNILLE KEITTIÖN ALTAAT VARAUS MIKROAALTOUUNILLE VARAUS MIKROAALTOUUNILLE KEITTIÖN ALTAAT KEITTIÖN ALTAAT KEITTIÖN ALTAAT LIESI, PÄÄLLÄ LIESITUULETIN JA LIESI, PÄÄLLÄ LIESITUULETIN JA MAUSTEKAAPPI MAUSTEKAAPPI LIESI, PÄÄLLÄ LIESITUULETIN LIESI, PÄÄLLÄ LIESITUULETIN JAJA ASUNNON RYHMÄKESKUS MAUSTEKAAPPI MAUSTEKAAPPI ASUNNON RYHMÄKESKUS (SULAKETAULU) (SULAKETAULU) ASUNNON RYHMÄKESKUS ASUNNON RYHMÄKESKUS ALAKATTO/KOTELOINTI (SULAKETAULU) (SULAKETAULU) ALAKATTO/KOTELOINTI PALOVAROITIN PALOVAROITIN ALAKATTO/KOTELOINTI ALAKATTO/KOTELOINTI
KT = KEITTOTIL = KEITTOT K KT = KEITTIÖ = KEITTIÖ OHK = (OLO)HUO = (OLO)HU H OH = HUONE H = KEITTOT HUONE KT = ALK. ALKOVI = KEITTOTIL KT ALK. = KEITTIÖ ALKOVI K = WC WC = KEITTIÖ K WC = (OLO)HU WC = PEOH PESUHUO = (OLO)HUO OH PE = H = PESUHU HUONE KHH KODINHO = HUONE H = ALK. = KODINH ALKOVI S KHH SAUNA = ALKOVI ALK. = WC = SAUNA WC VHS VAATEHU = WC WC = PE = VAATEH PESUHU = PESUHUO PEVH KHH = KODINH IRT. VAR. = KODINHOI IRTAIMIST KHH IRT. VAR.= SAUNA = S = IRTAIMIS SAUNA TALOVAR. TALOVAR S TALOVAR. = VAATEH TALOVA VH = VAR. VARASTO = VAATEHUO VH VAR. = VARAST SIIV. = SIIVOUSK SIIV. = SIIVOUS IRT. VAR.= IRTAIMIST = IRTAIMIS KUIV. KUIVAUSH IRT. VAR. KUIV. = KUIVAU TALOVAR.= TALOVARA = TALOVA UVV ULKOILUV TALOVAR. UVV = ULKOIL VAR. = VARAST LVV LASTENVA = VARASTO VAR. LVV = SIIVOUS LASTEN SIIV. = = VARASTO SIIVOUSK SIIV. KUIV. = VARAST KUIVAU SÄHKÖPÄ SPK KUIV. = KUIVAUSH = SPK UVV = SÄHKÖP ULKOIL LÄMMÖNJ LJH = ULKOILUV UVV = LJH LVV = LÄMMÖ LASTEN = LASTENVA LVV VARAST VARASTO = SÄHKÖP SPK = SÄHKÖPÄ SPK = LÄMMÖ LJH = LÄMMÖNJ LJH
IRTOK IRTO Merkit Mer katkov katk IRTOK R:IRTO 195 R: 1 Mer Merkit G: 19 G: 1 katkov B:katk 19 B: R: 11 R: 195 1 G: G: 195 1 B: B: 195
Ihana arki
Rakennustapaseloste ASUNTO OY KURJEN KRUUNU Rakennuspaikka: Kortteli 5595 / tontti 7 / Tampere (837-28-5595-7) Kohteen osoite: Hanhenmäenkatu 1 A–B, 33560 Tampere
YLEISTÄ Yhtiö koostuu kahdesta yksirappuisesta kuusikerroksisesta rakennuksesta, joissa on yhteensä 75 asuntoa. Irtaimisto varastot sijaitsevat molempien talojen maantasokerroksessa. Yhtiön tekniset tilat ja yhteistilat sijaitsevat myös maantaso kerroksessa. Yhtiöllä on sauna ja pesutupa yhteiskäyttöön. Lisäksi yhtiön pihalla on tila polkupyörien säilytykseen. Yhtiön pihalla on lisäksi erillinen pieni monitoimitila, jossa on mahdollista tehdä pieniä korjaus tai harrastetöitä. Harrastetilaan tehdään suuret ovet, joten tila muuntuu moneen käyttö tarkoitukseen, vaikka pihajuhlien esityspaikaksi tai buffetiksi. Monitoimitila on yhteinen viereisen As Oy Haukan Helmen kanssa. As Oy Kurjen Kruunu on Tampereen kaupungin vuokratontilla. As Oy Kurjen Kruunun autopaikat sijaitsevat viereisellä pysäköintitontilla. Pysäköintitontti on vuokrattu Tampereen kaupungilta yhdessä viereisen taloyhtiön kanssa. Pistokepaikat ja autokatospaikat myydään erillisinä osakkeina. Yksi autopaikka on varattu lyhytaikaiseen pysäköintiin vieraspaikaksi. RAKENTEET
Perustukset Perustukset tehdään teräsbetonirakenteisina rakenne suunnitelmien mukaisesti. 34
Ulkoseinät
Parvekkeet
Ulkoseinät tehdään betonielementtirakenteisina. Julkisivumateriaalina on rappaus, tiililaatta ja maalaus.
Parvekkeet toteutetaan teräsbetonirakenteisina. Parvekekaiteet ja lasitukset toteutetaan suunnitelmien mukaisesti.
Huoneistojen väliset seinät
Rakennuksen energialuokka
Huoneistojen väliset seinät tehdään teräsbetonirakenteisina.
Rakennuksen energialuokka on B.
Kevyet väliseinät
ASUNTOJEN PINTARAKENTEET
Asuinhuoneiden kevyet väliseinät tehdään teräsrunkoisina kipsilevyseininä. Kosteiden tilojen seinät tehdään kosteisiin tiloihin soveltuvalla levyllä.
Lattian päällysteet
Hormit toteutetaan betonirakenteisina.
Keittiöiden, olohuoneiden, eteisten ja makuuhuoneiden lattiat päällystetään parketilla. Jalkalistat toteutetaan lattian sävyyn kuullotettuina mäntylistoina. WC- ja märkätilojen lattiat laatoitetaan pohjapiirustusten mukaisessa laajuudessa.
Alapohja
Seinäpinnat
Alapohja tehdään tuulettuvana ontelolaatta-alapohjana.
Seinäpinnat tasoitetaan ja maalataan. Kylpy- ja pesuhuoneiden seinät laatoitetaan. Keittiön kaapistojen välitilaan asennetaan keraaminen laatta. Saunojen seinät paneloidaan.
Hormit
Välipohja Välipohjat tehdään paikallavalettuina teräsbetonirakenteina.
Kattopinnat Yläpohja ja katto Rakennuksessa yläpohja toteutetaan paikallavalaen teräsbetonirakenteena. Vesikatto toteutetaan puurakenteisena pukkikattona. Lämmöneristeenä on puhallusvilla. Vesikate toteutetaan kumibitumikermikatteella.
Huonetilojen sisäkatot toteutetaan ruiskutasoitettuina betonikattoina. WC- ja märkätilojen katot paneloidaan. Eteistiloihin tehdään kipsilevyrakenteiset alakatot, jotka ruiskutasoitetaan. Osaan huoneista tehdään vähäisiä osia alakattoja/kotelointeja.
Ovet
Kodinkoneet
Huoneistojen kerrostaso-ovet ovat yksilehtisiä ovia. Kerrostaso-ovi on tammiviilupintainen. Huoneistojen väliovet ovat pääasiassa valkoisia laakaovia. Saunojen ovet ovat kokolasisia. Parvekkeiden ja terassien ovet ovat 1-lehtisiä ulospäin aukeavia maalattuja ovia. Ovien peitelistat ovat valkoisia.
Kodinkoneet ovat valkoisia. Keittiöissä on vakiovarusteena 4-levyinen keraaminen tasoliesi, kalusteuuni, liesikupu ja kylmäkaluste. Kaikissa keittiöissä on astianpesukone. Kaikissa keittiöissä on varattu paikka mikroaaltouunille.
Ikkunat
Asunnoissa on tilavaraus pyykinpesukone-kuivausrumpu yhdistelmätornille.
Ikkunat ovat tehdasvalmisteisia, ulkopinnaltaan pulveripolttomaalattua alumiinia olevia avattavia puuikkunoita. Ikkunoiden peitelistat ovat valkoisia.
Tampereella 11.9.2018
Kalusteet ja varusteet
RAKENNUTTAJA VARAA ITSELLEEN OIKEUDEN MUUTOKSIIN.
Keittiöiden kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita, joissa on maalatut mdf-ovet. Työtasot ovat laminaattia. Allas on ruostumatonta terästä. WC- ja kylpyhuoneissa kalustus tehdään pohjakuvien mukaisesti. Altaan päällä on valaisimella varustettu peilikaappi ja altaan alla allaskaappi pohjakuvissa merkityissä paikoissa. Kylpyhuoneissa on suihkuseinät pohjakuvien osoittamalla tavalla. Vesiallaskalusteet ovat valkoisia. Makuuhuoneiden ja eteistilojen komerot ovat tehdasvalmisteisia standardikomeroita, joissa on valkoiset mdf-ovet. Saunan laudetasot ovat haapaa ja tukipuut havupuuta. 35
Talotekniikan järjestelmäselostus ASUNTO OY KURJEN KRUUNU Rakennuspaikka: Kortteli 5595 / tontti 7 / Tampere (837-28-5595-7) Kohteen osoite: Hanhenmäenkatu 1 A–B, 33560 Tampere
LÄMMITYS
RAKENNUSAUTOMAATIO
TELE
Kohde liitetään Tampereen Sähkölaitos Oy:n kaukolämpöverkkoon. Kohteen lämmönalajakokeskus sijoitetaan talon maantasokerroksessa olevaan tekniseen tilaan. Asunnot lämmitetään vesikiertoisella patterilämmityksellä. Pesuhuoneiden, saunojen ja WC-tilojen lämmitys toteutetaan sähköisellä lattialämmityksellä. Lattialämmitys kytketään asuntojen sähkökeskuksiin ja sitä voidaan säätää ja halutessaan myös ajastaa nykymääräysten mukaisesti asukkaan toimesta.
Lämmönvaihtimen ohjaukset hoidetaan rakennusautomaatiojärjestelmällä. Hälytykset siirretään robottipuhelimella kiinteistönhoitajalle.
Kohde liitetään alueen televerkkoon. Pääjakamo sijaitsee talon teknisessä tilassa. Pääjakamolta asennetaan kuitu- ja kuparikaapelointi viestintäviraston voimassaolevien määräysten mukaisesti. Yleiskaapelointipisteet asennetaan oleskelutiloihin. Antennijärjestelmä liitetään kaapelitelevisioverkkoon. Antenni pisteet sijoitetaan oleskelutiloihin. Huoneistot varustetaan sähköverkkoon liitetyillä palovaroittimilla.
VESI- JA VIEMÄRI Kohde liitetään Tampereen Vesi Oy:n putkistoihin. Vesimittari sijoitetaan tekniseen tilaan. Asunnot varustetaan kylmän ja lämpimän vedenmittauksella. Vesikalusteet ovat vakiomallisia suunnitelmien mukaisesti. Vesijohdot tehdään pääosin kupariputkesta, näkyvillä olevilla osilla käytetään kromattua putkea. Viemärit sijoitetaan väli- ja alapohjan sisään. Viemärit ovat muovia. ILMANVAIHTO Asunnot varustetaan keskitetyllä lämmöntalteenotolla varustetulla tulo-/poistoilmanvaihdolla. Ilmanvaihtokonehuoneet sijoitetaan suunnitelmien mukaisesti vesikatolle.
36
SÄHKÖ Kohde liitetään Tampereen Sähköverkko Oy:n pienjännite verkkoon. Kohteeseen asennetaan pääkeskus, joka on sijoitettu talon maantasokerrokseen. Talokäytön ja huoneistojen mittauskeskukset sijaitsevat maantasokerroksen teknisissä tiloissa. Jakokeskuksia syötetään mittauskeskuksilta. Alueelle asennetaan ulkovalaistus. Ulkovaloja ohjataan valvonta- alakeskuksella. Huoneistojen jakokeskukselta asennetaan ryhmäjohdot valaistus-, pistorasia- ja laiteryhmille. Huoneistojen jakokeskuksen yhteyteen asennetaan IT-osa heikkovirtajärjestelmän laitteita varten. Pistokepaikkojen lämmitystolppien sekä P- alueen valaistussähkö on kytketty omaan sähkön mittaukseen. Autopaikat 22–28 ovat sähköauton ns. hidaslatauspaikkoja. Näissä paikossa on sähkön takamittaus lataussähkölle. Kaikissa autopaikoissa on lisäksi autolämmityspistorasia.
Tampereella 11.9.2018 RAKENNUTTAJA VARAA ITSELLEEN OIKEUDEN MUUTOKSIIN
Asuntokaupan askeleet
37
Peab toimii kunnon rakentamisen puolesta Me olemme Suomen parhaita rakentajia. Kehitymme ja kasvamme. Teemme asiat kunnolla. Aina.
Olemme sitoutuneet toimimaan seuraavasti: Sitoumus 1
Sitoudumme kosteudenhallintaan kokonaisvaltaisesti ja koulutamme koko henkilöstömme. Sitoumus 2
Otamme käyttöön Kuivaketju10-toimintamallin kaikissa uusissa omaperusteisissa asunto- ja toimitilahankkeissamme. Sitoumus 3
Rakennamme kunnolla.
Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Rakennamme kotien lisäksi myös toimitiloja ja julkisia rakennuksia.
Mrd €
5,1 15000 500 800 11 operatiivinen liikevaihto Suomessa
sertifioitua laatua
Yli
työntekijää konsernissa
Milj. €
Noin
konsernin liikevaihto
suomalaista osaajaa
päätoimipistettä Suomessa: Helsinki, Turku, Tampere, Vaasa, Seinäjoki, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Lappeenranta, Lieto, Leppävesi
Meillä on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat. Peab sai parhaat pisteet* laajassa tutkimuksessa, jossa olivat mukana Suomen suurimmat rakennusliikkeet. *Epsi Rating, uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyystutkimus 2018.
BRIIFFI 06/2019
Ota yhteyttä, niin laitetaan kotiasiat kuntoon! Riitta Kraneis Asuntomyyjä LKV Puh. 040 159 1700 Katri Carstensen Asuntomyyjä LKV Puh. 0400 254 900 Liisa Puranen Myynti- ja markkinointipäällikkö LKV Puh. 0400 628 560 Henna Saari Asiakaspalveluinsinööri Puh. 040 124 2999 asuntomyynti.tampere@peab.fi Peab Oy / Kauppakatu 4, 33210 Tampere
peabkoti.fi
12.6.2019