Valamon syksy/talvi 2019-2020

Page 1

TERVETULOA

SYKSY-TALVI 2019-2020

ESITTELYSSÄ TÄYSIN UUDISTETTU LUOSTARIMUSEO Talven vaihtuvat näyttelyt Joulu ja pääsiäinen luostarissa Valamon opiston kurssitarjontaa


Syksyn valoa Valamossa! Aloitin opiston rehtorin tehtävässä elokuun alussa seitsemän vuoden tauon jälkeen. Vanha tuttu totuus – nähdäkseen lähelle on mentävä kauas – piti paikkansa myös omalla kohdallani. Valamo todellakin on erityinen paikka Suomessa. Se on majakka, joka loistaa ortodoksisuuden valoa pohjolassa. Näin patriarkkamme taisi luostaria joskus kuvata. Valamo on lähellä mutta riittävän kaukana. Se on kotimaan lähikohde, jossa erityisesti syksy ja talvi antavat mahdollisuuden toisenlaiseen irtiottoon arkisista rutiineista. Omaa aikaa voi halutessaan värittää vaikkapa luostarimuseon, kirjaston ja opiston kurssien annilla. Kurssit antavat mahdollisuuden syventyä asioihin ja oppia uutta. Suorittamisen pakkoa tai tutkintotavoitetta ei ole! Valamon valo loistaa konkreettisesti syksyn pimeydessä. Sitä tuovat luostarin valaistu portti ja kirkon kellotorni. Ympäröivä luonto maalaa syksyyn valoa väreillään. Mutta vielä suurempi merkitys on sillä valolla, jota ei voi mitata lukseilla. Se on hengellisyyden, pysähtymisen sekä hiljentymisen iloa ja voimaa. Valamoon suuntautuva matka on joillekin meistä pyhiinvaellus, joka hoitaa omaa hengellistä hyvinvointia. Joillekin se on irtiotto arjesta, kurssikokemus tai mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä luostariyhteisön hyväksi. Taiteilijaresidenssi sillankorvassa on joillekin luovan työn lähde. Joillekin voimaa antavat kävelylenkit Valamon ympäristössä, samoilu matkamiehen ristille tai hiljaiselle hautausmaalle. Uskon, että jokaiseen Valamo kuitenkin jättää jäljen, joka toivottavasti kantaa arjessa. Valamon syyslehdessä on monta mielenkiintoista asiaa luostarin loppuvuodesta. Kokosimme siihen myös tietoja loppuvuoden kursseista, joista löytyy kirkon opetukseen, hiljentymiseen, taiteeseen sekä kulttuuriin liittyviä mielenkiintoisia sisältöjä. Poimi sinulle sopiva valonsäde Valamon syksystä ja tule käymään! Sirpa Koriala Valamon opiston rehtori

Tässä numerossa Luostarimuseo ja näyttelyt s. 4 Kirkkovuoden suuret juhlat; joulu ja pääsiäinen s. 6 Ryhmän kanssa Valamoon s. 7 Valamon opiston kurssitarjontaa s. 8 Ravintola Trapesa, Valamon myymälä Tuohus s. 10 Valamon kirjasto, konservointilaitos s. 11

2


Tervetuloa ympäri vuoden VIETÄ VALAMOSSA HETKI TAI USEAMPIKIN, NAUTI KULTTUURITARJONNASTA JA TRAPESAN HERKUISTA!

V

alamon munkkiluostari on ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin elävä keskus. Luonnonkauniilla Heinävedellä sijaitseva luostari ottaa vieraita vastaan ympäri vuoden. Nykypäivän ihmiselle luostarin levollinen ilmapiiri ja ympäröivä luonto tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhoittumiseen kaukana kaikesta kiireestä. Jokainen vuodenaika virittää luostarin vieraat aivan uudenlaisiin tunnelmiin. Syksyn ja talven tunnelmissa luostarin hiljaisuus ja rauha on parhaiten aistittavissa. Valkoisten hankien keskellä valoa tulviva luostari henkii aivan erityistä tunnelmaa. Muutaman päivän omaehtoinen retriitti luostarin rauhassa syksyn ja kevään tunnelmissa antaa uudenlaisen kokemuksen arjen keskelle. Vierailun aikana voit osallistua jumalanpalveluksiin, tutustua luos-

tarikirkkojen ikoneihin sekä luostarin näyttelyihin ja luostarimuseoon. Ravintola Trapesa ravitsee kävijän monipuolisella noutopöydällään ja myymälästä voi käydä ostamassa tuliaisostokset. Luostari tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön myös kokouksille ja perhejuhlille. Yöpyvä vieras voi levätä ja rentoutua keräämällä voimia hiljaisuudesta, luostarin kirjallisuuden parista tai kävelyretkiltä luonnon rauhassa. Levollinen uni odottaa vierasmajojen askeettisuudessa, rauhallisessa luostarihotellissa tai opistohotellissa. Talvella majoittuminen on kesäkautta edullisempaa. Kaikki huonehinnat sisältävät aamiaisen noutopöydästä. Aivan oma lukunsa ovat luostarissa vietetyt kirkolliset juhlapyhät, joulu tai pääsiäinen. Tällöin majoitus myydään täysihoitopaketteina, joiden hintoihin sisältyvät majoituksen lisäksi myös

ateriat ja juhliin liittyvä muu ohjelma. Luostarimiljöössä toimii myös Valamon opisto; kaikille avoin koulutuksen, kulttuurin ja kasvun kohtauspaikka. Luostarin suojissa opiskelulle tarjoutuu ainutlaatuinen työrauha, jota täydentää ympäröivän luonnon kauneus ja levollisuus. Täällä voit kiireettömästi keskittyä itsesi kehittämiseen, uuden oppimiseen ja yksinkertaisista asioista nauttimiseen. Opastetulta kierrokselta saat paljon irti. Talviaikaan opastuksia järjestetään tilauksesta ryhmille. Nauti luostarin ympäristöstä kuunnellen samalla oppaan tarinoita luostarin historiasta ja nykypäivästä. Yleisen luostarikierroksen lisäksi tarjolla on myös teemaopastuksia, kuten viinikierros, hautausmaakierros sekä puutarha- ja näyttelyopastukset.

3


Valamon luostarimuseo uudistettiin täysin VALAMON KULTTUURIKESKUKSEN ALAKERRASSA SIJAITSEVA LUOSTARIMUSEO ESITTELEE LUOSTARIN HISTORIAA JA KIRKOLLISTA ESINEISTÖÄ.

V

alamon luostarimuseo on yksi tärkeimmistä ortodoksista kulttuuria ja elämää esittelevistä kokonaisuuksista Suomessa. Sen kokoelma on merkittävä läpileikkaus luostarielämään ja ortodoksisuuteen. Suuri osa mittaamattoman arvokkaasta esineistöstä esitellään museossa ensimmäisen kerran. Luostarin tarina ja historia kerrotaan maalauksin, esinein ja valokuvin. Esillä on luostarin vanhimpia tekstiilejä, keisarillisia lahjoituksia sekä papiston käyttämiä ristejä, päähineitä ja evankeliumikirjoja 1800-luvulta.

Sakraaliesineistön merkittävimpiä aarteita ovat keisari Aleksanteri I:n lahjoittama timanttiristi vuodelta 1822 sekä kreivitär Amalie Adlerbergin vuonna 1864 lahjoittamat ehtoollispeitteet, joiden hopeabrokadikankaan koristelussa on muun muassa punaisia hiottuja koralleja, kultakierukoita, kullattuja pieniä helmiä, karneoleja sekä akaatti- ja jaspislevyjä. Museon ikonikokoelma on mielenkiintoinen ja laaja. Luostarin omien harvinaisuuksien lisäksi Valamo-säätiön Katri ja Harri Willamon merkittävä ikonikokoelmaa esitellään

kattavasti. Nähtävillä on läpileikkaus koko Willamon kokoelmasta: aikakausista, aiheista kuin materiaaliteknisistä toteutuksistakin. Ytimessä ovat 1800–1900-luvuilla maalatut kansanikonit, joiden yksinkertaista ja värikylläistä tyyliä on alettu ymmärtää vasta viime aikoina. Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Laatokan Valamosta evakuoitiin talvella 1939-1940 sodan seurauksena lähes kaksisataa munkkia, ensin Keski-Suomeen Kannonkoskelle ja sieltä kesällä 1940 Heinäveden Papinniemen kylälle, mistä luostari osti Saastamoisen kartanon uudeksi luostarin paikaksi. Kun luostarin silloinen johtokunta igumeni Haritonin johdolla kävi katsomassa myytävänä olevaa Saastamoisen kartanoa, sen päärakennuksen erään huoneen seinältä löytyi heidän yllätyksekseen pieni luostarin perustajien, pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten ikoni. Se oli tullut Papinniemen kartanoon jo 1920-luvulla erikoisella tavalla. Hollannin prinssi Henrik oli ollut vierailulla Suomessa ja kartanon omistaja, ministeri Saastamoinen, oli käyttänyt arvovierasta Laatokan Valamossa, mistä tuo ikoni oli prinssille muistoksi annettu. Sen

4


jälkeen vieras oli tuotu lepäämään pariksi päiväksi Saastamoisen kartanoon, minne tuo ikoni oli unohtunut prinssiltä. Ministeri laittoi ikonin seinälle ja kun munkit näkivät tuon ikonin ja kuulivat tarinan, he ymmärsivät, että tässä oli Jumalalta merkki siitä, että luostarin tuli asettua juuri tänne, koska luostarin perustajat, pyhittäjäisät Sergei ja Herman olivat tuon ikonin kautta jo täällä. Päärakennuksen tulipalosta tämä ikoni saatiin pelastettua ensimmäisten joukossa. Valamon keskiaikaisesta historiasta on säilynyt vain muutamia Ortodoksiseen kirkkomuseoon Kuopioon tallennettuja keramiikka-astioita. Valamossa esillä oleva näyttely esitteleekin läpi-

leikkauksen luostarielämän arkisesta työnteosta sekä kirkollisesta elämästä 1700-luvulta nykypäivään. Näyttely ilmentää hyvin luostarin nopean nousun tuhkasta arvostetuksi suurluostariksi monine työverstaineen ja arvokkaine lahjoituksineen. Liturgiset esineet; ikonit ja kirkkotekstiilit, osoittavat venäläisen käsi- ja taideteollisuuden teknisen ja taiteellisen korkean tason. Luostarimuseo on avoinna ti-la klo 10-16.30, su ja kirkollisina juhlina klo 12-16.30, ma suljettu. Luostarimuseoon ja yläkerrassa olevaan vaihtuvaan näyttelyyn pääsee samalla pääsylipulla.

Yhteiset pyhämme jakamattoman kirkon ajalta IKONINÄYTTELY VALAMON KULTTUURIKESKUKSESSA 31.1.2020 SAAKKA Tämä uusien ikonien ainutlaatuinen kansainvälinen näyttely koostuu lähes sadasta ikonista, joissa on kuvattu jakamattoman kirkon (ennen vuotta 1054) ajan pyhiä miehiä ja naisia. Lännen pyhien vanhoja ikoneja ei käytännössä ole juurikaan säilynyt, siksi nykyisten ikonimaalarien edessä on ollut vaikea ja haasteellinen tehtävä; kehittää ja esittää uusi ikonografia pyhien hahmoista kanonin puitteissa. Näyttely tutustuttaa erilaisiin koulukuntiin, perinteisiin suuntauksiin ja tyyleihin sekä kuvan tulkinnan uusiin lähestymistapoihin kristillisessä taiteessa ja nykyajan ikonimaalauksessa. Näyttely on toteutettu yhteistyössä moskovalaisen Artos Fellowship -järjestön kanssa. Näyttely on avoinna ma-la klo 10-16.30, su ja kirkollisina juhlina klo 12-16.30.

TULOSSA KEVÄÄLLÄ 2020:

Luostarin Puutarhassa NÄYTTELY VALAMON KULTTUURIKESKUKSESSA 21.3.–30.9.2020 Luostarit ovat olleet kautta vuosisatojen tunnettuja kauniista puutarhoistaan. Kaikissa luostareissa on jonkinlainen puutarha, vaikka pienikin. Puutarhoissa on kasvatettu hedelmäpuiden lisäksi niin hyötykasveja, yrttejä lääkinnällisiin tarpeisiin kuin myös koristepuita ja -pensaita sekä tietysti monenlaisia kukkia. Parhaimmillaan luostarin puutarha voi heijastaa paratiisin kauneutta. Se on paikka rukoukseen, hiljentymiseen ja esteettisiin elämyksiin. Luostarin puutarhassa -näyttely esittelee suomalaisten nykytaiteilijoiden aiheeseen liityviä taideteoksia. Näyttelyn on koonnut Liisa Heikkilä-Palo.

5


Joulu tai pääsiäinen luostarissa KIRKKOVUODEN SUURET JUHLAT TUOVAT VALAMOON JOKA VUOSI RUNSAASTI PYHIINVAELTAJIA JA VALAMOLAISEEN TUNNELMAAN KIINTYNEITÄ VIERAITA. RAUHALLINEN ILMAPIIRI, TUNNELMALLISET JUHLAPALVELUKSET JA LUOSTARIN JOHTAJAN VASTAANOTTO LUOVATKIN MITÄ PARHAIMMAT PUITTEET JUHLAPYHIEN VIETTOON.

6

Joulun täysihoitopaketti 23.–26.12.2019

Pääsiäisen täysihoitopaketti 9./10.4-13.4.2020

alk. 269€/hlö

alk. 266€/hlö

Hinta majoitusvaihtoehdon mukaan, sis. täysihoitoruokailut sekä opastetun luostarikierroksen, sisäänpääsyn näyttelyihin, joulusaunan, jouluaaton teepöydän, kahvitilaisuuden, luostarin johtajan vastaanoton ja joulujuhlan.

Hinta majoitusvaihtoehdon mukaan, sis. täysihoitoruokailut sekä opastetun luostarikierroksen, sisäänpääsyn näyttelyihin, saunan, pääsiäisaiheisen luennon, pääsiäisyön juhla-aamiaisen, luostarin pääsiäisjuhlan ja luostarin johtajan vastaanoton.


Päiväretki voimassa myös joulun alla! Tuohuksesta joululahjat, Trapesasta lämmittävä glögi, rauha ja levollisuus hiipii mieleen pääkirkon ainutlaatuisessa tunnelmassa...

Ryhmän kanssa Valamoon VALAMO ON AINUTLAATUINEN JA MONIPUOLINEN KOHDE RYHMÄMATKOILLE JA KOKOUKSIIN.

Päiväretki ryhmille Tervetuloa päiväksi Valamon luostariin! Päivän ohjelmaan sopii niin kulttuuria, ostoksia, Viinituvan tunnelmaa kuin Trapesan herkkuja. • Tervetulohetki • Pääkirkon opastus • Tutustuminen näyttelyihin omatoimisesti • Noutopöytälounas

Luostarin kokoustilat sopivat erinomaisesti kokousten, intensiivikurssien ja muiden rauhallista ympäristöä kaipaavien tilaisuuksien pitopaikaksi. Kokoustilat sopivat hyvin jopa 300 hengen tilaisuuksiin.

suuksilla. Tilauksesta voi nautiskella vaikkapa slaavilaisen, bysanttilaisen tai Zakuska-pöydän runsailla antimilla. Ryhmille ja kokousvieraille järjestyy oma ruokailurauha Keisarin ja Punaisen kabinetin tunnelmissa.

Valamossa järjestetään lisäksi paljon suku- ja luokkakokouksia sekä erilaisia perhejuhlia. Syntymäpäivien ja muiden merkkipäivien viettoon liitetään usein myös kiitosrukouspalvelus.

Esimerkki kokouspäivän paketista kokoustiloineen- ja välineineen sekä kahvilla, lounaalla ja Valamolaisella teepöydällä alk. 38,50 €/hlö.

Vierailun voi kruunata ravintola Trapesan maukkailla ateriakokonai-

Lue lisää nettisivuiltamme: www.valamo.fi > Vierailut > Kokous- ja ryhmäpalvelut

• Visiitti Viinituvan tunnelmiin, viinehtimön tarinaa ja maistiaiset • Aikaa ostoksille viini- ja matkamuistomyymälässä ja Trapesassa; leivonnaisia, kirjoja, musiikkia, herkkuja ja paljon muuta • Lähtökahvit Trapesassa

39€/hlö Min. 16 hlöä, kuljettaja ja mj. vapaat, kun ryhmässä min. 20 hlöä. Ohjelmia voidaan muokata ryhmän toiveiden mukaan. Voimassa ympäri vuoden (pl. joulu ja pääsiäinen).

7


Sivistyminen kannattaa VALAMON OPISTO ON KAIKILLE AVOIN KOULUTUKSEN, KULTTUURIN JA KASVUN KOHTAUSPAIKKA.

V

alamon opiston vuosikymmenien aikana keräämä kokemus sivistyksen vaalijana on ainutlaatuista. Arkistojen kätköistä löytyy mitä jännittävimpiä kursseja. Monet näistä vuosien takaisista koulutuksista ovat jälleen ajankohtaisia. Ortodoksinen usko ja elämäntapa, ikonimaalaus, retriitit ja kulttuuri ovat aiheita, jotka ovat opiston toiminnan perusta vuodesta toiseen. Ihmisenä olemisen peruskysymykset pysyvät ajankohtaisina, vaikka maailma ympärillämme muuttuu. Kiireisen ja vaativan arjen keskellä tarvitsemme pysähtymistä ja kohtaamista. Yksi parhaista tavoista on oppia yhdessä toisten kanssa. Useissa tutkimuksissa on todettu tämän olevan yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin lähteistä ja jopa ehkäisevän sairauksia. Oppiessaan ja oivaltaessaan uutta ihmisen olemus kirkastuu.

8

Valamon opisto on ainutlaatuinen paikka sivistyksen vaalimiseen. Luostarin läsnäolo antaa mahdollisuuden levollisuuteen ja omien ajatusten kuuntelemiseen. Ympäröivä luonto tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia vapaa-ajan ulkoiluun ja tekemiseen. Opiston kursseille tuleminen on kokonainen elämyspaketti, joka ei unohdu ja jonka haluaa kokea uudelleen. Tavataan kursseilla!

Ikoniakatemia Ortodoksinen usko ja elämäntapa Kädentaidot Hyvä elämä

Uusi v. 2020 kurssiesitteemme ilmestyy lokakuussa! Netti-ilmoittautuminen kursseille alkaa 1.10.2019. Seuraa nettisivujamme tai tilaa esite kotiin!

Kulttuuri

Ilmoittautumiset ja lisätietoja: valamo.fi/valamon-opisto kurssit@valamo.fi puh. 017 570 1810 (ma-pe klo 9-15.30)


KURSSITARJONTAA 2019-2020 Lokakuu 2019 • Ihmiskäsityksiä antiikista nykypäivään 3.-6.10. • Hiljaisuuden retriitti 9.-13.10. • Kirjansidonta – kirja pakettiin 17.-22.10. • Ikonimaalauksen jatkokurssi: Käsittätehty Kristus 21.-27.10. • Mielenterveyden ensiapu 22.-23.10. • Liturgiikkaa diakoneille ja papeille 4: Sakramentit ja pyhät toimitukset 25.-27.10.

Marraskuu 2019 • Rakastava valinta – parisuhteen parhaaksi 1.-3.11. • Viskikurssi 1.-3.11. • Itkuvirrestä äänellä itkuun, jatko 1.-4.11. • Korun kertomaa 5.-10.11. • Kasvata luja, joustava mieli – mentaalisen vahvuuden lyhyt oppimäärä 8.-10.11. • Fortsättningskurs i ikonmålning: Förgyllning 11.-17.11. • Bysanttilaisen kirkkolaulun kurssi 15.-17.11. • Herkkä ihminen 15.-17.11. • Karjalainen kansanpuku: esiliina eli peretniekka 15.-17.11. • Ortodoksisuus tutuksi venäjäksi: Hengellinen elämä maailmassa ja luostarissa 15.-17.11. • Fortsättningskurs i ikonmålning: Ikonteckning 19.-24.11. • Ole eduksesi! Julkisen esiintymisen taika 22.-24.11.

• Ooppera tutuksi! 22.-24.11. • Suurten juhlien kanoniveisut (kirkkolaulukurssi) 22.-24.11. • Jeesuksen rukous-retriitti 28.11.-1.12. • Elävät kuvat 29.11.-1.12. • Ortodoksisuus tutuksi: kirkkorakennus ja liturginen esineistö 29.11.-1.12.

Joulukuu 2019 • Luovasti hopeasta: emalointi 2.-6.12. • Ikonimaalauksen jatkokurssi: kultaustekniikat 2.-8.12. • Ikoniteologian syventävä kurssi 9.-10.12. • Himmelit, jatko 9.-12.12. • Maalausretriitti: hiljaisuuden kuuntelijat 12.-15.12. • Himmelit, alkeet 13.-15.12.

Tammikuu 2020 • • • • • •

• • • •

Karjalainen pitoateria 6.-9.1. Mieskuorokurssi 9.-12.1. Rukousnauhakurssi 10.-12.1. Luovasti hopeasta: Käädyt ja punokset 15.-19.1. Ortodoksisuus tutuksi venäjäksi 17.-19.1. Ikonimaalauksen jatkokurssi: Pyhittäjät Sergei, Herman ja Johannes Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen 20.-29.1. Sukututkimuskurssi 23.-26.1. Ikonimaalauksen peruskurssi 24.-30.1. Sukupuusta tarinoiksi 31.1.-2.2. Kuoleman kohtaaminen 31.1.-2.2.

Helmikuu 2020 • Ikonimaalauksen jatkokurssi: Juhlaikonit I 3.-10.2. (II-osa 30.11.-7.12.) • Käytännön kuvailmaisu mielen muotoja maalaten 6.-9.2. • Ikonimunamaalaus 6.-10.2. • Ikonimaalauksen jatkokurssi: Suomen uusien pyhien ikonografia 10.-17.2. • ”Kirkon suuret opettajat Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos” 12.-14.2. • Ikonimaalauksen linja I 17.2.-15.3. (II 19.10.-15.11.) • Filosofian laboratorio 20.-23.2. • Ohjaajavanhukset 3 28.2.-1.3.

Maaliskuu 2020 • • • • •

Hiljaisuuden retriitti 4.-8.3. Kirkkomusiikki tutuksi 13.-15.3. Katekumeenien intensiivikurssi 13.-15.3. Kolme luostariperinnettä 20.-22.3. Ikonimaalauksen jatkokurssi: 5 värillä maalaaminen 23.-30.3. • Kirjoittamisen 7 salaisuutta 27.-29.3. • Pääsiäismunien maalaus 1 30.3.-2.4.

Huhtikuu 2020 • Luovasti hopeasta: jalometallityön alkeet 2.-5.4. • Oman elämäni pääroolissa 2.-5.4. • Ortodoksisuus tutuksi -peruskurssi 3.-5.4. • Pääsiäismunien maalaus 2 3.-6.4. • Ponomarit ja kellonsoittajat 17.-19.4. • Ihmiskäsityksiä antiikista nykyaikaan 17.-19.4. • Ikonimaalauksen peruskurssi 20.-27.4. • Gregorios Palamas; Luomaton valo 24.-26.4.

LISÄÄ KURSSEJA: www.valamo.fi/valamon-opisto

9


Viettäisitkö perhejuhlaa luostarissa? Trapesa on myös osaava tilausravintola, joka palvelee kokous- ja juhlavieraita ympäri vuoden. Monipuoliset tilausmenut katetaan vähintään 10 henkilön ryhmille. Esim. slaavilainen pöytä 43 €/hlö.

Kahvila-Ravintola TRAPESA Yksi luostarin tärkeimmistä kohtaamispaikoista on sen viihtyisä 260-paikkainen anniskeluluvallinen kahvila-ravintola Trapesa, joka on saanut nimensä kreikankielen pöytää tai luostarin ruokasalia tarkoittavasta sanasta. Päivittäiset ateriat – aamiaiset, lounaat ja päivälliset – kootaan kotiruokatyyppisestä noutopöydästä. Sekä lounaan että päivällisen lämminruokavaihtoehtoja täydentää salaattipöytä, josta löytyy aina myös luostarin omaa hapan-

kaalia. Monet leivonnaisista ovat luostarissa valmistettuja. Leivonnaisia voit ostaa myös kotiinviemisiksi. Noutopöytäruokailun lisäksi kahvia, teetä ja pientä purtavaa on tarjolla koko päivän. Luostarin munkkikahvit ovat jo käsite. Lue lisää nettisivuiltamme: www.valamo.fi > Vierailut > Ravintola Trapesa

Ostoksille Tuohukseen ja viinimyymälään Valamossa voi piipahtaa myös ostoksilla. Päivittäin palvelevan Tuohuksen yhteydessä sijaitseva viinimyymälä tarjoaa matkailijoille parhaita kotimaisia lähiviinejä. Tuohuksen hyllyiltä löytyy kattava valikoima ortodoksiseen elämäntapaan liittyviä tuotteita sekä paljon erilaisia lahja- ja koriste-esineitä, makeisia ja tuomisia. Tuohus on maan parhaiten varustettu ortodoksinen kirjakauppa. Valikoimassa on laaja kirjo ortodoksista uskoa ja sen eri aspekteja käsittelevää kirjallisuutta sekä ortodoksista kirkkomusiikkia. Valamon Viiniherman -viinimyymälän koulutettu ja osaava henkilökunta opastaa mielellään kaikissa viineihin liittyvissä kysymyksissä. Lue lisää nettisivuiltamme: www.valamo.fi > Myymälät

10


Valamon kirjasto Valamon luostarin kirjasto on ortodoksinen erikoiskirjasto, joka palvelee luostarin veljestöä, opistoa ja henkilökuntaa sekä luostarin vieraita, tutkijoita, opiskelijoita ja muita tiedontarvitsijoita. Kirjasto Ortodoksisen kirkkomuseon rinnalla on Suomen ortodoksisen kirkon tärkein muistiorganisaatio. Kirjastossa on läntisen Euroopan laajin venäläisen ortodoksisen kirjallisuuden kokoelma, joka käsittää noin 20 000 nidettä: kirjoja, aikakausjulkaisuja ja käsikirjoituksia. Vanhimmat teokset ovat 1600- ja 1700-luvuilta. Laatokan Valamon kokoelma ja muu vanha venäjän- ja kirkkoslaavinkielinen kirjallisuus sijaitsevat suljetussa varastoholvissa. Kirjaston uusi kokoelma käsittää yli 30 000 nidettä. Kokoelma karttuu hankinnoin, vaihdoin ja lahjoituksin. Painopiste on ortodoksisuutta ja luostariperinnettä käsittelevässä kirjallisuudessa. Teologisen kirjallisuuden kasvualueita ovat ikonikirjallisuus ja hagiografia. Uuteen kokoelmaan sisältyy runsaasti myös tieto- ja kaunokirjallisuutta, erityisesti sellaista, jolla on liittymäkohtia ortodoksiseen kulttuuriin ja elämänarvoihin. Lue lisää nettisivuiltamme: www.valamo.fi > Kulttuuritarjonta > Kirjasto

Pyhittäjä Johannes Valamolainen – Heinäveden Valamon oma pyhä Valamon luostari sai kesällä 2019 uuden oman pyhän. Pyhittäjä Johannes Valamolaisen kanonisaatio tapahtui Valamon luostarissa 31.5.-1.6.2019 ja hänen ensimmäistä muistopäiväänsä vietettiin 4.-5.6.2019. Pyhittäjä Johannes Valamolainen oli rakastettu rippi-isä ja armoitettu ohjaajavanhus. Hän syntyi 26.2.1873 Tverissä Venäjällä, kilvoitteli munkkina Laatokan Valamon sekä Petsamon ja Heinäveden Valamon luostareissa. Hän oli hesykasti ja nöyrän sydämen teologi, joka jakoi kirjeissään valoisaa hengen viisautta maailman murehduttamille ihmisille. Hän oli

välitön kanssakulkija, jonka syvälliset sanat lohduttivat ja kannustivat muita jaksamaan vaikeissakin koetuksissa. Isä Johanneksen kirjoiksi painettuja kirjekokoelmia on käännetty monille eri kielille. Jumalallistunut kilvoittelija eli todeksi Kristuksen ykseyden, rauhan ja harmonian koko luomakunnassa. Hän kuoli 5.6.1958 Heinäveden Valamossa. Pyhän vanhuksen muistoa vaalitaan suurella lämmöllä ja hartaudella. Näyttely Pyhittäjä Johannes Valamolaisesta Valamon kirjastossa avoinna kirjaston aukioloaikoina talviaikaan (1.9.-31.5.) ma–la klo 12–14.

11


JOHANNA RUSANEN-KARTANO sopraano PAMI KARVONEN piano

23.11.2019 klo 16 Valamon luostarin kulttuurikeskuksen salissa Liput 25 € Lippuvaraukset: valamo@valamo.fi puh. 017 570 111

Yhteystiedot ja aukioloajat Myyntipalvelu ma-pe klo 9-15.30. Puh. 017 570 1810, myyntipalvelu@valamo.fi Opiston kurssien ilmoittautumiset ja tiedustelut: kurssit@valamo.fi Vastaanotto su-to klo 9-18, pe-la klo 9-20. Puh. 017 570 111, valamo@valamo.fi Kahvila-ravintola Trapesa su-to klo 7.30-18, pe-la klo 7.30-21. Puh. 044 425 9214, trapesa@valamo.fi Valamon kauppa Tuohus ja viinimyymälä su-to klo 9-18, pe-la klo 9-20. Puh. 044 425 9222, tuohus@valamo.fi

Kuva: Uzi Varon

Kuva: Sakari Majantie

Valamoon on helppo tulla Helsinki....................400 km Kuopio.......................100 km Savonlinna .............. 120 km Joensuu.......................65 km Varkaus.......................65 km Heinävesi....................40 km Tuusniemi.................. 60 km Outokumpu................ 45 km

Esim. Helsingistä pääset Valamoon kätevästi bussilla. Lisätietoja www.matkahuolto.fi

Aukioloajat voimassa 2.9.2019-31.5.2020 www.valamo.fi www.facebook.com/Valamon.luostari Valamon luostari Valamontie 42 79850 UUSI-VALAMO

Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ulkoasu ja taitto: Entra Oy • Paino: Offsetpaino Tuovinen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.