4 minute read

Sisä-Suomen allianssi elää ja voi hyvin

Next Article
Boomi ry vuotta

Boomi ry vuotta

Boomarin näkemys allianssista, Lotta

Mikä muukaan kuvastaisi yhteisöllisyyttä paremmin, kuin hyvin toimiva allianssi? No ei mikään. Boomin ja Pörssin allianssi on ollut olemassa jo kautta aikojen ja Pörssi onkin Boomin läheisin ainejärjestö, jos näin sopii väittää.

Advertisement

Boomin ja Pörssin yhteiseen historiaan mahtuu paljon yhteisiä tapahtumia, itselleni mieleen tulee päällimmäisenä useat sitsit ja allianssisillis. Boomin historiikista selviää, että Boomi ry kävi Jyväskylän Pörssi ry:n luona kylässä ensimmäisen kerran vuonna 1968, mistä virisi pitkä ja kaunis ystävyyssuhde ainejärjestöjen välillä.

Vuonna 2013 Pörssi osallistui Boomi ry:n järjestämälle Ruotsin excursiolle, eli Rexculle. Historiikin mukaan Pörssin liittymisestä reissulle iloittiin vielä jälkikäteenkin ja Sisä-Suomen allianssin vannottiin kukoistavan jatkossa entistä kauniimmin. Uskoisin näiden yhteisien reissujen ja tapahtumien vahvistavan Boomin ja Pörssin allianssia tavalla, jota kokoushuoneissa ei olisi mahdollista saavuttaa.

Allianssi vuosijuhlilla

Ainejärjestöillä on historiaa monien vuosikymmenten ajan ja tälle ajanjaksolle mahtuu myös monia vuosijuhlia. On ollut tapana, että vuosijuhlille kutsutaan muidenkin kaupunkien ainejärjestöjen edustajia, mutta Pörssin vierailut ovat jääneet hyvin koko Boomin mieleen. Boomi ja Pörssi ovat muun muassa lahjoittaneet toisilleen vuosijuhlilla kopiokoneen, ilmastointilaitteen ja ruumisarkun

Historiikista löytyy tarina siitä, kun vuoden 2013 puheenjohtaja Ville Kaukoranta kuvailee kopiokoneen luovutushetkeä seuraavasti: ”Se hassumpi (muistoista) on peräisin Pörssin 45. vuosijuhlilta, jonne veimme lahjaksi Boomille rakkaan ystävämme, Toshiba-monitoimilaitteen. On vaikea kuvitella hienompaa hetkeä kuin se, kun kaksi aikuista miestä ja tulostuksen moniottelija nousevat invahissillä juhlatilaan ja yltäpäin räiskyy useiden salamavalojen välke”.

Pörssin allianssifiilikset, Inka ja Leevi

Boomi ja Pörssi on kyllä sitsaamisessa täysi match made in heaven. Yhteissitseillämme on aina mukava fiilis, ja näitä kiertäessäni on aina jäänyt hieno kokemus ja kasoittain mukavia muistoja matkaan. Toki Pörssi ja Boomi voisi yhä aktiivisemmin keskustella ja tutustua keskenään, sillä joskus pientä ujoutta saattaa olla ilmassa, mutta muuten sitsimeininki on todella hyvä. Porukka sulautuu hyvin yhteen, all good vibes!

Upean yhteistyömme sujuvuutta tarkastellessa, tärkeimpänä esille nousee ensimmäiseksi molempien ainejärjestöjen sijainti. Olemme kilometreissä lähempänä, kuin moni muu kylteriainejärjestö, mikä antaa mahtavat eväät Boomin ja Pörssin toimivalle yhteistyölle. Tapahtumillamme on myös pitkä yhteinen historia. Yhteistyö ei itsessään ole ikinä vakio, vaan se tehdään vakioksi pitkään jatkuneen työn kautta. Esimerkiksi legendaarinen Allianssisillis tai Winter Classic on vaatinut muutaman vuoden pitkäjänteistä järjestämistä, että ne jäivät elämään perinteenä molempien ainejärjestöjen toiminnassa. Viimeinen, ja ehkä merkittävin syy yhteistyömme toimivuuteen on se, että ainejärjestömme ovat todella samanhenkisiä kylterikentän sisällä. En tiedä, riittävätkö sormenikaan laskemaan, kuinka monta kertaa olen allianssitapahtumissa ollut, mutta sen voin sanoa, että joka ikinen allianssitapahtuma on ollut osallistumisen arvoinen.

Allianssin tulevaisuus

Allianssin tulevaisuus näyttää valoisalta. On vaikeaa sanoa, mitä kaipaisin itse enemmän, koska koen nykyisen tilanteemme erittäin hyväksi. Voisin jopa uskaltaa koko jäsenistömme puolesta sanoa, että pörssiläiset nauttivat Boomin tapahtumista täysin sieluin, ja toivon että tilanne on sama myös toisin päin. Yleisesti parasta allianssissa on se, kuinka helppoa on olla meidän yhteisissä tapahtumissa. Itselläni on olo, että voin aloittaa keskustelun kenen tahansa kanssa, ja tämä onkin toteutunut erittäin hyvin Allianssitapahtumissa. Lempimuistoni Boomin kanssa on varmaankin omalta jaostovuodeltani, koska elämäni ensimmäinen sillis sattui olemaan Allianssisillis, ja se antoikin hyvän esimerkin siitä, mitä silliksiltä kannattaa odottaa. Kiitos Boomi!

Boomilooks

Nimi: Riina Vaine

Ikä: 22

Minkä vuoden boomari: 3.

Pääaine: Markkinointi

Nimi: Veera Vaine

Ikä: 22

Minkä vuoden boomari: 3.

Pääaine: Vakuutus ja riskienhallinta

Kolmannen vuoden boomarit Riina Vaine ja Veera Vaine ovat sekä sisarukset että parhaat kaverit. He ovat olleet erottamaton duo jo pienestä pitäen ja kulkeneet yhdessä samaa koulupolkua aina yliopistoon saakka. Nykyään heidät erottaa eri pääainesuuntaukset ja asuminen eri kaupungeissa. Riina ja Veera pyrkivät kuitenkin viettämään paljon aikaa yhdessä niin keskenään, kavereiden kanssa, kuin touhuamassa ainejärjestöhommissa. Mikä siskoksia erityisesti yhdistää on heidän kiinnostus vaatteita kohtaan ja söpön naisellinen pukeutumistyyli.

Samaa polkua pitkin

Veera ja Riina ovat kulkeneet hyvin samanlaisen koulupolun ja nykyään he myös opiskelevat samassa yliopistossa samalla alalla. Alun perin molemmilla oli suunnitelmana suunnata kohti lääkistä, mutta sattumien kautta molemmat päätyivät kahden välivuoden jälkeen Tampereelle kauppikseen.

Muuttaessa yhdessä Espoosta Tampereelle saivat he elää parasta opiskelijaelämää yhdessä. Veera ja Riina jakoivat keskenään niin yhteisen kämpän kuin ystävätkin. ”Olimme eri smurffiryhmissä ja meillä oli omat kaverit, mutta pian kavereistamme tuli yhtä samaa porukkaa”, Riina kertoo.

Nykyään sisarusten yhteistä polkua erottavat eri pääainesuuntaukset ja Veeran asuminen Helsingissä. Aina tilanteen salliessa sisarukset pyrkivät viettämään aikaa keskenään ja NESU-Boomissa toimiessa he pääsevät tekemään hommia yhdessä.

Riinan tyyli – tyttömäinen ja kokeileva

Riina viettää arkena aikaa opiskellen ja ystävien kanssa aikaa viettäen. Hän kuvailee menevänsä usein asu edellä, eikä häntä haittaa pukeutua välillä epäkäytännöllisestikin. ”Äitini aina kauhistelee, kun saatan kävellä pakkasella hameella ja sukkiksilla”, Riina naurahtaa.

Tyylilleen ominaisia piirteitä Riinalla on tyttömäiseksi mielletyt piirteet, kuten rusetit ja pastellinsävyt. Talvisin hänen väripaletti koostuu lähinnä maanläheisistä väreistä välillä pukeutuen myös piristäviin väreihin, kuten vaaleansiniseen. ”Kirppikseltä löysin ihanan liilan villapaidan, joka on ollut tämän talven suosikkipaita”, Riina kertoo.

Riinalle pukeutuminen on ilon lähde ja itseilmaisun keino: ”Olen visuaalinen ihminen, joten pukeutumisessa pääsen käyttämään luovuuttani.” Hänelle mieluisat vaatteet piristävät mieltä ja hän tuntee olonsa itsevarmemmaksi.

Inspiraatiota pukeutumiseen Riina saa Pinterestistä, Tiktokista ja siskoltaan. ”Veera on minusta paljon rohkeampi pukeutuja. Häneltä saan paljon rohkeutta kokeilla erilaisia valintoja pukeutumisessa”, Riina toteaa.

Veeran tyyli – inspiraatiota elokuvista

Veeran arki on jakautunut Helsingin ja Tampereen välille. Hän asuu nykyään poikaystävänsä kanssa Helsingissä ja käy usein Tampereella opintojen, kavereiden ja ainejärjestöhommien takia. Hän samaistuu Riinaan siinä, että hänelläkin asut ovat usein epäkäytännöllisiä. ”En käytä juuri ollenkaan housuja, ainoastaan hameita”, Veera kertoo.

Vakioelementtejä Veeran tyylissä ovat tyttömäisyys ja hempeys. Veeran tyylissä ominaista on asusteiden käyttö: ”Laskin kerran monta hiuspantaa omistan ja niitä oli 49!”

Veera saa inspiraatiota pukeutumiseensa Pinterestistä ja elokuvista. Hän kerää elementtejä elokuvista ja tuo niitä osaksi pukeutumistaan. Veera otti esimerkiksi

Call me by your name -elokuvan: ”Pukeutumisessa mietin Italian kesää, naisellisia siluetteja ja hempeää pukeutumista.” Vaatteet tuovat tietyn fiiliksen tai heijastavat jonkun elokuvan estetiikkaa.

Katseenkääntävät asukokonaisuudet

Pastellinsävyjä, glitteriä, rusetteja, helmiä... Näin voisi tiivistää Veeran ja Riinan tämänhetkiset tyylit. Siskokset toimivat toisillensa tyylipoliiseina, joiden sanaan voi luottaa. ”Riinalta saan 100% rehellisen vastauksen, jos joku vaate ei sovi mulle”, Veera kertoo. Veera ja Riina ihailevat toistensa tyylejä. ”Veeran tyyli on niin pinkki ja söpö. Kaikki vaatteet hänellä ovat niin hänen näköisiään”, toteaa Riina. Veeran mielestä Riina taas on kokeilevampi tyylissään ja käyttää värejä rohkeammin.

Siskosten samanlainen ulkonäkö herättää huomiota, mutta he ovat ajan kanssa tottuneet siihen. ”Ihmisten tuijottelu tuntui nuorempana jopa ahdistavalta”, Veera sanoo. Nykyään he ottavat tilanteesta hyödyn ja keräävät katseita upeilla asukokonaisuuksillaan. Riina kertoo, että välillä he pukeutuvat toistensa asuja täydentävästi, esimerkiksi samaa väriä käyttäen.

Pukeutuminen erottautumisen keinona Vaikka Veera ja Riina nykyään pukeutuvat varsin samanlaisesti, asia ei suinkaan ole aina ollut niin. ”Nuorempana koin tärkeäksi, että erottauduin Veerasta ja pukeutuminen oli keino erottautua toisesta”, Riina muistelee. Hän lisää, että erottautumisen halua vahvisti se, että välillä sai kuulla ihmisten kutsuvan heitä kaksosiksi tai heidän nimet jatkuvasti sekoitettiin keskenään. ”Minusta tuntui nuorempana nololta, jos meidät sekoitti keskenään”, Veera toteaa. Lukiossa Riina kertoi pukeutuneensa hyvin aikuismaisesti verrattuna Veeran tyyliin.

Välivuosina ja yliopiston alettua Veeralla ja Riinalla alkoi tyyli muuttua samansuuntaiseksi. ”Koska me ollaan kasvettu niin tiiviisti yhdessä, koen sen vain luonnolliseksi, että meillä on samat kiinnostuksenkohteet, mikä näkyy myös pukeutumisessa”, toteaa Riina.

This article is from: