Museokello 2010

Pirkanmaan museouutiset 2010 kulttuuriympäristö arkeologia paikalliskulttuuri rakennusperintö perinnerakentaminen museo kulmakunta kylä identiteetti kulttuuritahto kivikausi silta puistolapinraunio kampaleima eräsija koekuoppa tulipesäke torppa kiuas mylly rajakivi iskos tynnyriholvi, lähde kotiseutu tarinapaikka 1

Kulttuuriympäristön ja museon helmiä kaikille K

uluva vuosi on käynnistynyt kulttuuriympäristövuoden ja paikallismuseoiden kehittämisen hengessä. Kotiseutuliiton kampanja JOY Jokaisen Oma Ympäristö on hyvässä vauhdissa. Kampanjavuoden tapahtumat liittyvät mm. retkiin, koulutustapahtumiin ja maisemanhoitotempauksiin.

Kampanjan verkkosivuilla yhteisöt voivat allekirjoittaa Kotiseutuliiton haastamana Kulttuuriympäristövetoomuksen. Pirkanmaan maakuntamuseo julkistaa kampanjan yhteydessä ensimmäisen kerran kulttuuriympäristöpalkinnon.

Uusi valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen listaus on valmistunut ja Pirkanmaalta löytyy useita kohteita. Kulttuuriympäristöä eivät ole vain vanhat ja perinteikkäät rakennus- ja maisemakohteet, vaan kukin aika luo omat merkittävät ja säilyttämisen arvoiset kohteensa. Lähiöt ovat tärkeä osa kaupunkilaista kulttuuriympäristöä. Tampereelta löytyy monenlaisia lähiöitä eri vuosikymmeneltä kuten Kaleva, Peltolammi ja Hervanta. Suomalaiseksi mielenmaisemaksi mielletään yleensä metsä- ja järvimaisemat luonnon keskellä, mutta yhtä hyvin se voi koostua betonielementtien harmoniasta kaupunkimetsän ympäröimänä.

Tuleva kesä tulee olemaan vilkas arkeologisten kaivausten osalta. Yksi erittäin mielenkiintoinen kohde on Tampereen kirjastonpuisto, jossa on tehty tutkimuksia jo viime kesänä ja työt jatkuvat mm. koekaivauksien merkeissä tänä kesänä. Työmaa tuo arkeologit keskelle kaupunkia. Maakunnassa arkeologisia kaivauksia tehdään varsinkin maakaasulinjan rakentamisen johdosta.

Paikallismuseotoiminnan avuksi on työn alla monenlaisia projekteja. Museot verkossa - Pirkanmaan museoportaali avaa pääsyn internettiin kaikille alueen museoille – pienille ja suurille. Sivuston tavoitteena on saada kaikki museot esille ja yleisön helposti löydettäviksi. Sivuille on tarkoitus saada

2

myös selkeät ajo-ohjeet karttalinkkeineen. Myöhemmin tullaan toteuttamaan ”Museon kymmenen helmeä” – verkkonäyttelyt museon kokoelmista.

Pirkanmaa tulee siis esimerkillisesti toteuttamaan Janne Vilkunan vuonna 2008 Kokoelmanhallinnan ajankohtaisseminaarissa esittämän haasteen kokoelmien digitoimisesta ja internettiin saattamisesta.

Hankkeen avulla Pirkanmaan museoille avautuu myös suhteellisen edullinen mahdollisuus hankkia kokoelmatietokanta luettelointia varten. Paikallismuseoita varten kehitetään nimittäin Tampereen museoiden Siiri-tietokannasta paikallismuseoversio esineiden ja valokuvien luettelointiin. Esine- ja kuvatiedot on mahdollista saada myös verkkosivuille esille kaikkien kiinnostuneiden selattavaksi.

Museon asiakkaat koostuvat monenlaisista asiakasryhmistä. Tyypillisin ryhmä lienee hyvin koulutetut keksi-ikäiset naiset ja toisena tulevat koululaiset jotka pääsevät museoon opettajiensa johdolla. Monipuolinen markkinointi, toiminta ja näyttelytarjonta voi tarjota mahdollisuuden myös niille jotka eivät muuten tulisi museoon lähteneeksi. Vapriikki tarjoaa kohdistettua toimintaa mm. maahanmuuttajille, ikäihmisille ja erityislapsille Tässä lehdessä kerrotaan erityisesti maahanmuuttajille suunnatusta toiminnasta sekä työpajoista että kulttuuriperintökoulutuksesta.

Hyvää alkanutta kesää Anu Salmela

Sisällys Esipuhe Anu Salmela 3 JOY rantautui Pirkanmaalle Anu Salmela 4 Teollisuutta maaseutumaisemassa Jouko Hannu 6 Teollisuusperinteen tuntijat kokoontuvat Tampereelle Kimmo Antila 8 Tammerkosken kartano, vaakahuone ja Frenckellin paperitehtaan massahiomo arkeologien tutkimuskohteena Ulla Lähdesmäki 10 Pirkanmaan kulttuuriympäristöjä tarkastellaan maakuntakaavoituksen ja muun kehittämisen pohjaksi Leena Roppola 13 Kulttuuriperinnön ajokortti – Mietteitä maahanmuuttajien koulutuksesta Aino Nissinaho 14 Tammerkosken kansallismaisema kaikkien ulottuville Miia Hinnerichsen 17 Ympäristökeskuksesta tuli ELY 10 kysymystä Leena Strandenille 18 Tietoa Pirkanmaan luonnosta Tomi Kumpulainen 20 Avara Museo - Moniääninen museo - monenmoista museopalvelua maahanmuuttajille Jaana Ylänen 22 Tampereen lähiöt 2010-luvulla Hannele Kuitunen Karoliina Laakkonen-Pöntys 24 Uusi RKY-listaus nostaa esiin valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut ympäristöt Anu Salmela 29 Pirkanmaan aluetaidemuseo on the road Marja-Liisa Linder 30 Hämmästys ja kummastus: Pääkallo ja luut messukasukassa!

Arja Koskinen ja Tuomas Tuomala 32

Arkeologit tutkivat Pirkanmaalla Ulla Lähdesmäki 35 Paikalliskulttuuritutkijan työpöydältä Anu Salmela ja Miinu Mäkelä 38 National Trust -toiminnan tulevaisuudesta The National Trust – yli sadan vuoden takainen innovaatio saarivaltakunnasta Tuija-Liisa Soininen 42 Pirkanmaan museot uivat verkkoon – Museoportaali yhdistää kaikki maakunnan museot Miinu Mäkelä 45 Julkaisija: Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo Vastaava toimittaja: Tuija-Liisa Soininen Toimittaja: Anu Salmela Taitto: Lasse Honkanen Etukansi: Kulttuuriperinnön ajokortin suorittajat tutustumassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon.

Kuva: Fereydoun Bahramnoori, Pirkanmaan maakuntamuseo.

Takakansi: Tuulimylly Kangasalan Saarikyliltä.

Kuva: Lasse Honkanen, Tampereen museot Painopaikka: Hämeen Kirjapaino Oy 2010 Painos: 1100 ISSN-L: 3786-3314 ISSN: 3786-3314

3

JOY rantautui Pirkanmaalle – Kulttuuriympäristökampanja 2010 Anu Salmela, Ritva Ojalehto, Lassi Saressalo, Riikka Söyrinki, Sirpa Uimonen

P

irkanmaalla Kotiseutuliiton järjestämään JOYkampanjaan on lähtenyt mukaan 18 yhteisöä.

Ilmoittautuneita tulee kokoajan lisää, joten tarkka lista kannattaa tarkistaa JOY-kampanjan sivuilta http://www.joy2010.fi/mukanaolijat-maakunnittain eikä kaikkien yhdistysten järjestämä toiminta ole ehtinyt tähän lehteen vielä tiedoksi. Seuraavassa esitellään joidenkin yhteisöjen järjestämää toimintaa. Mukana on niin koulutusta, tapahtumia kuin maisemanhoitoakin. Kampanjaan voi edelleen ilmoittautua mukaan ja mukaan voi lähteä myös kannatusjäsenenä. Kampanjan jäsenet voivat myös allekirjoittaa Kulttuuriperinnön Tuki ry:n kulttuuriperintöjulistuksen. (AS)

Mukana JOY kampanjassa Pirkanmaalla Demokraattisen Sivistysliiton Pirkanmaan aluejärjestö Eräjärven kulttuurin tuki Itä-Aureen kylätoimikunta Kyröskosken Perinneyhdistys ry, Hämeenkyrö Muumien ystävien yhdistys, MYY ry, Tampere Muumilaakso, Tampere Pirkanmaan vihreä liitto ry Pispalan toimintaryhmä, Tampere Perinnepoliittinen yhdistys, Tampere Sirkula Oy, Eräjärvi Sirkus Supiainen, Eräjärvi Taloista kaupunki -verkkopalvelu, Tampere Tampereen kaupunki, museotoimi ja kulttuuriympäristöyksikkö Tampereen kesäyliopisto/Tampere Summer University Tampereen Tulevaisuuskokoomus ry Tampere-Seura Tampereen Vihreät ry Vastedes ry

4

Kulttuuriympäristöpalkinto Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö aloittaa Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinnon myöntämisen kulttuuriympäristötyössä ansioituneille järjestöille, yhteisöille tai henkilöille.

Ensimmäinen palkinnon saaja julistetaan JOY-kampanja vuoden aikana. (AS) Aika maisemassa -koulutus 17.-18.6.2010 Kulttuuriympäristöykiskkö järjestää yhteistyössä Tampereen kesäyliopiston kanssa Aika maisemassa - koulutuksen, joka sisältää asiantuntijaluentoja ja maastoretkiä kulttuuriympäristökohteisiin. Koulutuksen aikana osallistujat oppivat havainnoimaan ja tunnistamaan erilaisia ja eriaikaisia kulttuuriympäristön elementtejä.Tutustutaan myyttiseen muinaismaisemaan, perinteiseen maalaismaisemaan moninaisine ulottuvuuksineen, rakennuskulttuuriin ja kaupunkiympäristön kauneuteen ja rumuuteen.

Näkökulmana on myös osallisuus: miten vaikuttaa ja tehdä työtä hyvän kulttuuriympäristön puolesta.

Koulutuksen laajuus on 14 tuntia. Pääkouluttajana toimii museolehtori Aino Nissinaho (joka kuvassa edessä omalla silmäkivellään), lisäksi rakennustutkija Hannele Kuitunen ja muita kouluttajia. (RO) Tampereen Tulevaisuuskokoomus järjestää kulttuuriympäristökahveja seuraavasti: 5.6. kahvitilaisuus Laukontorilla klo 10.00 19.6. kahvitilaisuus Vapriikin terassilla klo 10.00 6.8. kahvitilaisuus Finlaysonin Palatsin puistossa klo 16.30 14.8. kahvitilaisuus Hervannan vesitornissa klo 10.00 Jokaisessa kohteessa tutustutaan ympäröivään kulttuuriympäristöön asiantuntijan johdolla. Katso tarkemmin Nykypäivän ja Aamulehden tapahtumapalstalta. (LS)

Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset luovat katseen kylämaisemaan.

Kylämaisemat ovat maaseudun kulttuuriympäristön helmiä. Pirkanmaan maa-ja kotitalounaiset järjestävät JOY-kampanjan merkeissä Katse kylämaisemaan -teemalla luentoja, kyläkävelyjä ja valokuvauskilpailun. Luento sopii toteutettavaksi iltatilaisuutena, jossa perehdytään maaseutumaiseman hoidon periaatteisiin ja rahoitusmahdollisuuksiin. Kyläkävelyllä maastoudutaan porukalla ennalta sovitulle reitille tutkailemaan kylämaisemaa. Tieto oman alueen maiseman ja luonnon arvoista lisää kiinnostusta niiden hoitamiseen.

Luentoja ja kyläkävelyjä järjestetään tilauksesta kaikille kiinnostuneille. Palveluiden tarkka sisältö ja hinta sovitaan tapauskohtaisesti. Valokuvauskilpailu on suunnattu omalle järjestöllemme, jossa on jäseniä lähes 5000. Jokainen toiminnastamme kiinnostunut voi liittyä maa- ja kotitalousnaisten jäseneksi.

Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset ry on osa valtakunnallista neuvontajärjestöä. Yksi neuvontaaloistamme on maisemanhoito, jonka lähtökohtina ovat kulttuurimaiseman säilyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Lisätietoja: www. maajakotitalousnaiset.fi/pirkanmaa. (RS)

Kulttuuriperintöjulistus allekirjoitettavana Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry haastaa kulttuuriympäristötyöhön osallistuvia yhdistyksiä allekirjoittamaan Kulttuuriperintöjulistuksen. Allekirjoitettava julistus löytyy JOY Jokaisen Oma Ympäristö -kampanjan nettisivuilta ja sen voivat allekirjoittaa kampanjaan mukaan ilmoittautuneet yhteisöt.

Julistus alkaa sanoilla: ”Me allekirjoittaneet kansalaisjärjestöt haluamme toimia Suomen yhteisen kulttuuriperinnön arvostuksen lisäämiseksi. Vaalimme samalla arkisen elinympäristömme sisältämiä arvoja asukkaiden elämän laadun turvaamiseksi, rikastuttamiseksi, nuorten ja lasten minuuden rakennuspuiksi sekä tulevien sukupolvien hyödyksi ja iloksi.” Julistuksen tavoitteena on mm. se, että päättäjät ottaisivat kaavoituksessa entistä vahvemmin huomioon kulttuuriperinnön vaalimisen.”

Julistuksesta vastaa Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry. Lisätietoa julistuksesta www/joy2010.fi/ joy-kampanjan-julistus Jutta Ahro, ProAgria Pirkanmaa

Muumit heräsivät Tampereella Tampere on saanut uuden kulttuuritapahtuman Muumienystävien yhdistys MYY ry:n ja Tampereen taidemuseon Muumilaakson järjestämänä. Se sijoittuu vuosittain maalis-huhtikuun vaihteeseen, jolloin Muumit heräävät talviunestaan (paitsi Taikatalvitalvena, jolloin havahduttiin vähäksi aikaa talvellakin). Tapahtuma alkoi 17.4. heränneen Muumin kevätkylvyllä, jolloin Tampereen Muumilaakson oven edessä oleva muumiveistos laitettiin kesäkuntoon, ympäristö siivottiin ja teos pestiin konservaattorin valvonnassa. Tämän jälkeen oli lapsille muumiaiheista ohjelmaa Muumilaaksossa.

Lisäksi Metson luentosalissa Lassi Saressalo kertoi Toven Janssonin luomasta alkuperäisestä Muumilaaksosta. (LS)

Sirkustaidetta kulttuuriympäristössä Sirkus Supiainen järjestää Uiherlan vanhalla koululla Eräjärvellä sirkus- ja taidetapahtumia. Koulun ympärillä on museoviraston suojelema peltomaisema. Tapahtuvat elävät vuodenkierron mukana ja ohjelmassa on mm. seuraavaa: japanilainen geisha talvipakkasessa maaseudun vanhalla koululla yrittää pärjätä, mukana myös videokuvaa ja musiikkia. Otan loskat haltuun - keväällä kun lumi sulaa ja maa vanhalla koululla on loskaa täynnä - etsin tietä kumisaappaissa ja kerron mietteistäni vanteiden kera. Jongleerausta ja runonlausuntaa pellon laidalla kesällä. Syksyn tullessa: kuinka omenoilla jongleerataan, riittääkö niitä? Suunnitteilla on myös kynttiläkuja syksyisellä pihalla ja tulijongleerausta.

(SU)

55

Teollisuutta maaseutumaisemassa Jouko Hannu K i r j o i tt a j a o n Ky r ö s k o s k e n perinneyhdistyksen puheenjohtaja

Hämeenkyrössä on paitsi maankuulu sillanpääläinen maalaismaisema myös maamme vanhimmasta päästä olevaa paperiteollisuutta. Monipuolinen kulttuuriperintö on antanut tilaa myös kahdelle kotiseutuyhdistykselle, joista Hämeenkyrö-Seura on vanhempi ja vaalii ennen muuta kyröläistä maaseutua. Mutta muutakin siis siis löytyy.

Y

ksi Kyröskosken Perinneyhdistyksen perustamisen lähtöajatus 10 vuotta sitten oli havainto, että paljon vanhaa teollisuuskylän asuinmaisemaa oli hävinnyt kuin näkymättömiin taiottuna. Vain tarinat ja muistikuvat elivät. Parhaiten tämän varmaan havaitsivat ne, jotka olivat pitkään asuneet muualla.

Heidän mielikuvissaan vanha ympäristö oli säilynyt pysyvänä lapsuuden mielikuvana. Paikallisissa ympyröissä koko ajan asuneiden oli varmasti ollut helpompi sopeutua hiljalleen tapahtuviin muutoksiin. Eihän heidän koko kylänsä ollut hävinnyt kerralla kuten ehkä paluumuuttajasta tuntui.

Ensimmäisenä ns. EU -projektinaan yhdistyksemme kokosikin tiedot 72 vanhasta paikallisesta rakennuksesta. Seuraava hanke käsitti yhden vanhan rakennuksen kunnostamisen. Erityisesti jälkimmäinen työ opetti, kuinka tärkeää on säästää ympäristöä leimaavia vanhoja rakennuksia ja keksiä niille uutta käyttöä. Tällainen luo asukkaille viihtyisyyden

66

ja myös turvallisuuden tunteita, jotka saavat heidät kiintymään paremmin elinympäristöönsä. Nykyisessä muuttamisen tuoksinassa monet joutuvat sopeutumaan aivan uuteen maisemaan ja etsimään sieltä rakennuspuita uudeksi kotiseuduksi.

JOY –kampanjavuosi sattuu samaksi vuodeksi kuin Kyröskosken teollisuuskylän 150-vuotisjuhlinta.

Kylä muodostui hiljalleen useammankin vanhan maaseutukylän syrjämaille, koska nousevan maan uusi teollisuus tarvitsi Etelä-Suomen korkeimman kosken vesivoimaa. Kirkonkirjoihin päästiin kyllä nopeasti erillisenä teollisuuskylänä, jonne uusia ihmisiä muutti ja jossa heitä syntyi ja kuoli aina siitä lähtien.

Merkittävin osa JOY –kampanjaamme on siis kylän esittely asuinympäristönä eri aikoina. Jo kulunut 150 vuotta pitää sisällään peräti neljä eri keskustaa, ja uusikin saattaa lähivuosikymmenen aikana alkaa muodostua. Aina ovat keskustan syntyyn vaikuttaneet ihmisten asuntojen paikat, liikkumisen reitit ja risteyskohdat sekä kaupankäynnin keskittymät. Ennen ne olivat tiiviisti lähekkäin, nykyisen autokulttuurin myötä ne ovat sijainniltaan hieman eriytyneet: asuinalueet ovat yhä enemmän erillään liikenteen ja kaupan paikoista.

Jälkimmäiset liittyvät logistisesti toisiinsa ja siksi tulevaisuuden kylän voi ajatella koostuvan erillisistä paikoista toisaalta asumiselle ja olemiselle sekä toisaalta jakelulle ja ostamiselle. Asuinpaikoilla on samalla vaarana ”lähiöistyä”, muuttua hiljaisiksi paikoiksi, joissa naapurit eivät toisiaan edes tunne.

Nämä kehityssuunnat ovat nähtävissä hyvin myös Kyröskosken kaltaisen vanhan teollisuus- ja kauppapaikan tulevassa muotoutumisessa uusille tarpeille. Jotta asukas voisi ajatella nykyistä asuinpaikkaansa jotain taustaa vasten, hänen olisi hyvä tietää myös sen aiemmista vaiheista. Siellä täällä vielä seisova talo voi olla kiinnostava, mutta mistä saisi tietää, miten se liittyy tähän kaikkeen nykyi-

seen…? Mitä sen ulkoasu tai sijainti voisi kertoa kylän kehityksestä?

Uusien asukkaiden lapset ovat suuri haaste.

Kylän keskellä seisovan koulun oppilaina he ovat alttiita kaikille niille näyille ja kokemuksille, mitä ympärillä on. Jos heidän vanhempansa ovatkin ehkä uusasukkaita, muualta tulleita, heidän lapsilleen tämä maisema tulee olemaan se lapsuuden muistikuva, joka heillä säilyy läpi elämän. Samanlainen kuin se meidän paljasjalkaisten mielissä utuisena siintyvä, useimmiten jotenkin onnellinen kuva omasta lapsuudenkylästämme.

Kyröskosken Perinneyhdistys ry pitää Kyröskoski 150 vuotta –näyttelyä kesän ajan kunnostamassaan Kyröskosken Kuivurissa, Tehtaantie 1. Näyttelyssä on esillä kuvamateriaalia, esineitä ja muuta havaintomateriaalia kylän koko olemassaolon ajalta. Myös toritapahtuma kesäkuun puolessa välissä sekä vanhaan aikaan uudelleen viritetty VPK:n kesäjuhla elokuun lopussa palvelevat samaa kotiympäristön teemaa. Paikallislehdessä esitellään myöhemmin myös Kyröskosken eräitä säilyneitä rakennuksia ja ympäristöjä. Lisätietoja saa yhdistyksen kotisivulta www. kyroskoski. net.

Kyröskosken Perinneyhdistyksen arkisto

Kyröskosken koulu täytti 125 viime vuonna. Nykyinen rakennus on jo 60-vuotias. Vasemmalla taustalla on opettajien asuintalo. Tämän kuvan ajoista koulu on levinnyt molemmista päistään ja edustalla on nykyään laaja piha-alue. Lukuisat menneet vuosiluokat ovat nähneet ja yhä uudet tulevat näkemään tältä pihalta kylämaiseman aina uudessa valossa.

7

Teollisuusperinteen tuntijat kokoontuvat Tampereelle Kimmo Antila K i r j o i t t a j a o n Va p r i i k i n p r o j e k t i p ä ä l l i k k ö j a R e u s i n g t h e I n d u s t r i a l P a s t - k o n f e r e n s s i n p ä ä s i hteeri.

Mitä käytöstä pois jääneille teollisuuslaitoksille pitäisi tehdä? Millaisia uuskäyttöratkaisuita maailmalla on tehty? Miten teollisuushistoriallisten kohteiden arvo määritellään? Miten tekniikan ja teollisuuden historiaa esitellään museoissa? Entä mitä teemoja alan akateemisessa tutkimuksessa tällä hetkellä käsitellään? Muun muassa näiden kysymysten äärelle kokoontuu Tampereella noin 400 tekniikan historian, teollisuusperinteen ja alan museotoiminnan osaajaa ja tutkijaa kansainväliseen konferenssiin ensi elokuun puolessavälissä (10.-15.8. 2010).

R

eusing the Industrial Past” nimen saanut tapahtuma on alan merkittävimpien järjestöjen ICOHTEC (The International Committee for the History of Technology), TICCIH (The International Committee for the Conservation of Industrial Heritage) ja Worklab (The International Association of Labour Museums) ensimmäinen yhteinen maailmankonferenssi.

Väino Linna aukio ja Kuusivooninkinen iltavalaistuksessa.

Petri Pussinen

88

Paikallisina järjestäjinä toimivat Tampereen yliopiston historiatieteen ja filosofian laitos, Tampereen kaupungin museotoimi/Vapriikki ja Työväenmuseo Werstas. Mukana ovat myös alan kotimaiset järjestöt Tekniikan historian seura ry sekä Teollisuusperinteen seura ry. Hanketta tukevat taloudellisesti monet tahot.

Konferenssi koostuu erilaisista aihetta käsittelevistä tieteellisistä istunnoista, keskusteluista ja yleisluennoista. Työskentelykielenä on englanti, mutta viikon aikana järjestetään myös suomenkielinen keskustelutilaisuus asiasta kiinnostuneille.

Tarkoituksena on esitellä tässä tilaisuudessa konferenssissa esille nousseita kysymyksiä ja heijastella niitä paikalliseen pirkanmaalaiseen ja tamperelaiseen kehityskulkuun.

Yhtenä tärkeänä tausta-ajatuksena tapahtuman suunnittelussa on ollut luoda ohjelmaan nykyhetken ja historian vuorovaikutusta. Kansainvälisille osallistujille tullaan esittelemään ekskursioiden aikana kiinnostavia paikallisia kohteita ja samalla

Jari Mäkinen

nostetaan esille tamperelaisen teollisuuden historiaa ja nykypäivää.

Tampere on erinomainen paikka järjestää tällainen tapahtuma. Kaupungista löytyy lukuisia säilyneitä ja kunnostettuja teollisuusperintökohteita, joita voi ylpeänä esitellä alan kansainvälisille asiantuntijoille. Tampere on myös erinomainen esimerkki siirtymisestä vanhan savupiipputeollisuuden ajasta uuteen osaamiskeskeiseen kauteen.

Viikon aikana tutustumiskohteina ovat niin Tammerkosken partaan teollisuushistorialliset kohteet kuin yhä toimiva M-Realin Takon tehdas. Teknologiakeskus Hermia ja Nokian tutkimuslaitos esittelevät puolestaan uutta huipputeknologiaosaamista.

Metso Mineralsin Lokomolla ja Cargotecin Kalmarin Härmälän tehtaalla on molemmilla takanaan pitkä teollinen historia ja edessä häämöttävät uuden ajan haasteet tamperelaisen konepajateollisuuden kehit-

Siperia Finalysonilla on oivallinen esimerkki tehdaslaitoksen uusiokäytöstä. tämisessä. Myös ne kuuluvat vierailuohjelmaan.

Luennot ja istunnot järjestetään Tampereen yliopiston päärakennuksessa ja Finlaysonin alueella. Luvassa on mielenkiintoinen viikko, joka tarjoaa tamperelaisille teollisuuslaitoksille, tutkijoille ja museoväelle mahdollisuuden esitellä osaamista maailman johtaville tekniikan historian ja teollisuusperinteen tuntijoille. Reusing the Industrial Past -konferenssi tulee varmasti tarjoamaan myös monia uusia ajatuksia suomalaisille alan toimijoille.

Vuorovaikutus ja keskustelut niin luentojen kuin kahvikuppien ääressä ja näistä syntyvät uudet mielenkiintoiset tuttavuudet lienevät kuitenkin tapahtuman parasta antia.

Lisätietoja: http://www.tampere.fi/industrialpast2010

9

Tammerkosken kartano, vaakahuone ja Frenc arkeologien tutkimuskohteena Ulla Lähdesmäki K i r j o i tt a j a o n P i r k a n m a a n m a a k u n t a museon arkeologiasta vastaava tutkija

Tampereen kaupunki aloitti vuonna 2009 Kirjastonpuiston alueella kunnostustyöt, joiden on tarkoitus jatkua kuluvanakin vuonna. Puistolla on keskeinen sijainti kaupungin sydämessä Tammerkosken rannalla ja se on myös Vanhan kirkon, vanhan kirjastotalon ja Tampereen Teatterin monumentaalisten rakennusten sijaintipaikka. Alue on muokattu ja rakennettu nykyisen kaltaiseksi puistoksi 1900-luvun alussa, mutta mäellä on ollut myös aikaisemmin puutarha. Puiston ja julkisten rakennusten näyttämö on julkista, kaupunkilaisten yhteistä tilaa, jossa on mm. esiintymislava ja lehtienlukusali, puistoa, istutuksia ja kävelyteitä.

T

ämän päivän miljööllä on tässäkin tapauksessa kauas ajassa taaksepäin ulottuva ajallinen kerrostuneisuutensa. Siitä on vielä näkyvissä yksittäisiä rakennuksia kuten lehtienlukusalina toimiva voimalaitosrakennus ja kahdeksankulmainen savupiippu sekä puiston pohjoispäässä Frenckellin punatiilisten rakennusten kortteli. Enin osa Tampereen kaupungin syntyyn ja vanhimpaan teollisuushistoriaan liittyvistä muistoista on tällä alueella maanpinnan alapuolella, näkymättömissä tai jo kokonaan hävinneenä.

Muinaismuistojen suojelua säätelevä laki (1963) velvoittaa maankäyttöä suunnittelevia toimijoita

selvittämään, onko sillä alueella, mihin rakentamisen tai muu maankäytön suunnitelma kohdistuu, rauhoitettuja muinaisjäännöksiä. Kun Tampereen Kirjastonpuiston kunnostussuunnitelmaa laadittiin, museoviranomaisena toimiva Pirkanmaan maakuntamuseo antoi arkeologisen ympäristön suojeluun ja rakennettuun ympäristöön liittyviä toimintaohjeita koskevan lausunnon puistosuunnitelmasta.

Ohjeet koskivat mm. arkeologista inventointia. Sitä tarvittiin, koska kirjallisten lähteiden perusteella tiedettiin, että Tampereen kaupungin syntyyn keskeisesti liittyneet Tammerkosken kartano ja varhaisen teollisuuden tuotantolaitoksia oli sijainnut sillä alueella, missä puiston kunnostusta tultaisiin tekemään. Oli myös selvää, että kartanovaiheen jälkeen mäkeä oli rakennettu ja maata muokattu moneen kertaan ja oletettavasti monet aikaisemman maankäytön jäljet olisivat vahingoittuneita. Inventointi oli ensimmäinen arkeologinen tutkimus, joka alueesta tehtiin ja jolla muodostettiin kokonaiskuva koskenrannan ihmistoiminnasta pitkässä perspektiivissä.

Tutkija Kalle Luoto selvitti vuonna 2008 tehdyssä arkeologisessa inventoinnissa kirjallisten lähteiden avulla Tammerkosken länsirannan ja siihen rajautuvan alueen asutus- ja elinkeinohistoriallisia vaiheita. Inventointitulokset on koottu Luodon laatimaan tutkimusraporttiin Tampere, Kirjastonpisto, Arkeologinen inventointi 2008 (Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkisto). Koskimiljöön vanhin ihmistoiminta ajoittuu oletettavasti kivikauteen, jolloin tämäkin koski on mahdollisesti ollut pyyntiväestön uhripaikkana. Yli sata vuotta sitten koskenperkauksessa löydettyjä kivikirveitä pidetään veteen uhrattuina esineinä.

Tutkimusraportissa todetaan, että pysyvämpi astus syntyi seudulle oletettavasti 1100-1200-luvulla, johon vaiheeseen Pirkkalan pitäjään kuluneen Tammerkosken kylän historia palautuu. Kirjallisia mainintoja Tammerkosken kylän asukkaista on Nykykartalle asemoituna Frenckellin massahiomon (kartalla rasteroitu rakennus J) ja sen ympärillä sijainneiden rakennusten paikat 1900-luvun alussa. Asemointi Teemu Tiainen, Pirkanmaan maakuntamuseo.

6

10

kellin paperitehtaan massahiomo

ainakin 1400-luvulta ja vuoden 1544 maakirjassa kylä tunnettiin nimellä Koskis. Tämän nimen rinnalla esiintyivät myös nimet Tammerkoski ja Tammerforss. Tammerkoskella on pidetty laillisia markkinoita jo ennen 1600-lukua ja nykyisen puiston alueella on sijainnut markkinapaikka todennäköisesti 1700-luvun alkuun saakka. Luoto kertoo inventointiraportissa, että Tammerkosken kylä sijaitsi liikenteellisesti erinomaisella paikalla ja liikenteen vilkastuttua kosken yli on rakennettu silta mahdollisesti keskiajalla. Silta mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla. 1600-luvulla Tammerkosken seudun taloja joutui kruunulle. Tammerkosken kartanon luonut Ernst Johan Creuz sai vuonna 1649 lahjoituksena tiloja Messukylän Takahuhdista sekä kolme Tammerkosken kylän taloa. Myöhemmin hän lisäsi tiluksiaan, minkä seurauksena muodostui tilakokonaisuus, Tammerkosken kartano. Tampereen kaupunki perustettiin Tammerkosken kartanon maille vuonna 1779. Inventointiraporttiin on koottu kylä- ja kartanohistorian sekä markkinapaikan lisäksi tietoja kosken länsirannalla olleista myllyistä, paperitehtaasta, sähkölaitoksesta sekä Koskipuiston perustamisesta. Inventointiraportti nojautui useisiin Tampereen historiaa koskeviin julkaisuihin ja historiallisia karttoja käsittäviin arkistolähteisiin.

Kalle Luoto, Pirkanmaan maakuntamuseo

Arkeologinen seuranta Vanhan kirkon kellotapulin juuressa, missä tuli esille ns. vaakahuoneen jäännöksiä. Kuvassa tutkimusapulainen Tuukka Kumpulainen

Inventoinnin perusteella rajattiin alustavasti Tammerkoski-niminen muinaisjäännösalue, johon sisältyivät edellä kuvatut kylätontti, kartanon tonttimaa sekä markkinapaikka. Vaikka yksistään 1900-luvun maankäyttö on ollut alueella paikoin voimakasta ja syvälle maaperään kajoavaa, puiston alueella tiedettiin olevan myös sellaisia aloja, joissa saattoi olla säilynyt jäännöksiä kaupungin historian oleellisista kehitysvaiheista. Lisäksi puiston kunnostamisessa oli syytä varautua siihen, että koskenrannan erilaisista tuotantolaitoksista kuten paperitehtaasta tai sähkölaitoksesta voisi olla säilynyt maanalaisia jäännöksiä. Siksi puiston kunnostustyöt aloitettiin keväällä 2009 arkeologien seurannassa. Tutkija Kalle Luodon johdolla puiston alueelle avattiin sadevesiviemärilinjojen kaivantoja ja uudistettavan puuston istutuskuoppia. Arkeologiset seurantatutkimukset jatkuivat muutamin keskeytyksin syksyyn asti. Tutkimuksiin osallistui lisäksi apulaistutkijana HuK Teemu Tiainen. Seurannassa kaivannoista tuli esille mielenkiintoisia löytöjä Vanhan kirkon kellotapulin itäpuolelta. Löydöt pysäyttivät kaivutyön muutamissa kohdissa, joissa tehtiin tarkemmat arkeologiset tutkimukset Valvonnan ja pelastuskaivausten aikana tutkituista kaivannoista saatiin talteen runsaasti esi11

nelöytöjä, joista osa taltioitiin Kansallismuseon kokoelmiin. Ne luetteloitiin tutkimusten jälkityövaiheessa. Esineistöön kuuluu mm. koristeltuja liitupiipun koppia, puna- ja valkosavikeramiikkaa, fajanssiastioiden paloja, astialasia, uunikaakeleiden paloja ja erilaisia metalliesineiden katkelmia.

Kiinnostavimmat kiinteät jäännökset löytyivät Vanhan kirkon tapulin itäpuolelta ja kosken rannalta. Tapulin alapuolella rantaan viettävässä rinteessä tuli esille likamaakerrostuma kookkaan maakiven yhteydestä. Tapulin juuresta paljastui 1800-luvun loppupuolella rakennetun ja ilmeisesti 1910-luvulla puretun vaakahuoneen rakenteita. Kaupungin torin toimintaan liittynyttä vaakahuonetta käytettiin vaakojen ja mittojen tarkastukseen. (Kuva 1) Kaivauksissa löytyneen liitupiipun koppa.

Teemu Tiainen

12

Kunnostustöissä kosken rannasta paljastui lisäksi merkittävä teollisuushistoriallinen jäännös.

Rannassa on sijainnut useita erilaisia rakennuksia mm. 1800-luvulta lähtien. Yksi niistä oli Frenckellin paperitehtaaseen kuulunut massahiomo, joka on paperin valmistusprosessin historian kannalta kiinnostava. Se edustaa sitä paperin valmistustekniikan innovatiivista vaihetta, jolloin oli luovuttu lumpun käytöstä raaka-aineena ja siirrytty puuhiokkeeseen.

Frenckellin hioketehdas rakennettiin kosken rantaan 1870-luvulla. Puumassan käyttö alkoi Suomessa 1850-luvulla ja vanhimpia hioketehtaita ei tiettävästi ole säilynyt sellaisenaan vaan ne ovat joko sulautuneet myöhempään rakennuskompleksiin tai purettu kokonaan uudempien rakennusten tieltä.

Frenckellin massahiomossa käytettiin jonkin aikaa myös olkea raaka-aineena. Tehdas purettiin 1929, minkä jälkeen paikka ilmeisesti muokattiin puistoksi. Tammerkosken rantaan viettävän rinteen alla näyttää kuitenkin säilyneen kivisen ja punatiilisen hiomorakennuksen perustusten jäännöksiä. Vuonna 2009 esille tuli vain rannassa olevia osia, mahdollisesti tehtaan ja uoman välisen vesikanavan osia, koneiden perustaa ja rakennuksen perustuksia.

Löytö on merkittävä Tampereen teollisuusperinnölle ja myös koko Suomen paperiteollisuutta ajatellen. Tehtaan arkeologiset jäännökset hahmottavat kokonaan hävinnyttä teollisuustoimintaa ja lisäävät maiseman kerroksellisuutta arkeologisella elementillä täydentäen uusiokäytössä olevaa teollisuusrakennuskantaa.

Teemu Tiainen, Pirkanmaan maakuntamuseo.

Punasavikeramiikkaa Kirjastonpuiston eri kaivannoista.

Pirkanmaan kulttuuriympäristöjä tarkastellaan maakuntakaavoituksen ja muun kehittämisen pohjaksi Leena Roppola M a a k u n t a - a r k k i t e h t i , P i r k a n m a a n l i i tt o

Valtion aluehallinnon uudistamisen (ALKU-hanke) myötä maakunnan liittojen uudeksi tehtäväksi tuli laaja-alaisten ympäristöön liittyvien suunnitelmien ja ohjelmien vetovastuu. Pirkanmaan kulttuuriympäristöohjelma on lain tarkoittama laaja-alainen ohjelma, ja sen ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä tulevan maakuntakaavoituksen pohjaksi.

Maakuntakaavoituksen avulla kulttuuriympäristöön liittyvät valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät alueet ja kohteet välitetään kuntien maankäytön suunnitteluun ja kaavoitukseen.

V

Tyrvään vanha Pyhän Olavin kirkko.

Jouko Aaltonen, Pirkanmaan liitto

altakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt (RKY2009) hyväksyttiin valtioneuvostossa vuoden 2009 lopussa. Nyt tarkistettaviin maakunnallisiin kulttuuriympäristöihin sisältyvät RKY:n tapaan kulttuuriympäristöjen lisäksi kulttuurimaisemat, perinnemaisemat ja muinaisjäännökset.

Maakunnallisia kulttuuriympäristöjä koskevan selvityksen työohjelman laatiminen on parhaillaan käynnissä. Se laaditaan yhteistyössä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa. Työohjelmassa määritellään mm. lähtötiedot, nykyisten kulttuuriympäristöselvitysten ajantasaisuus, päivitys- ja lisäselvitystarve sekä kulttuuriympäristöjen alustava kriteeristö.

Kulttuuriympäristöt ovat osa Pirkanmaan maakunnan kokonaisvaltaista kehittämistä. Maakuntakaavoituksen pohjaksi laadittavat selvitykset palvelevat kaavoituksen ohella myös muuta maakunnallista suunnittelua ja kehittämistyötä.

Lokakuussa 2009 hyväksytyssä Pirkanmaan maa-

kuntasuunnitelmassa 2025 painotetaan Pirkanmaan kulttuurisen identiteetin, vahvan vetovoiman ja kansainvälisen näkyvyyden merkitystä maakunnan kehittämistoiminnassa ja matkailussa.

Valmisteilla olevassa maakuntasuunnitelman kehittämistavoitteita toteuttavassa maakuntaohjelmaluonnoksessa todetaan, että Pirkanmaan kulttuuri- ja matkailutoimijoiden yhteistyötä ja yhteistä tuotekonseptointia tiivistetään. Lisäksi hyödynnetään Pirkanmaan arvokkaita kulttuuri- ja luonnonympäristöjä paikallisessa kehittämistoiminnassa ja mm. pirkanmaalaisten virkistyskäytössä.

Tyrvään vanha kirkko on hyvä esimerkki yhdenlaisesta kulttuuriympäristöjen merkityksestä.

Moderni taide yhdistettynä keskiaikaiseen kirkkoympäristöön on synnyttänyt uudenlaista arvojen monimuotoisuutta ja nostanut kirkon valtakunnallisestikin merkittäväksi kulttuurimatkailukohteeksi.

Viime syksyn aikana kirkossa ehti vierailla yli 30 000 kävijää. Tarjoamalla uudenlaisia kulttuurielämysmahdollisuuksia Tyrvään vanha kirkko vahvistaa Sastamalan kaupungin jo ennestään vahvaa kulttuuritarjontaa ja luo samalla osaltaan kehittämisedellytyksiä koko Pirkanmaalle.

13 13

Kulttuuriperinnön ajokortti – mietteitä maahanmuuttajien koulutuksesta Aino Nissinaho K i r j o i tt a j a o n P i r k a n m a a n m a a k u n t a m u s e o n k u l tt u u r i y m p ä r i s t ö y k s i k ö n m u s e o l e h t o r i

Pirkanmaan maakuntamuseo alkoi viime vuonna kouluttaa maahanmuuttajia suomalaisen kulttuuriperinnön tuntijoiksi. Käynnistettiin kokeileva kurssitus ”Kulttuuriperinnön ajokortti maahanmuuttajille”. Koulutus koostui neljästä opintokokonaisuudesta, joissa tutustuttiin perinteeseen ja museoon eri näkökulmista.

K

aupunki tutuksi –opintokokonaisuudessa tutustuttiin Tampereen kaupungin syntyhistoriaan ja kulttuuriympäristöön kävelykierroksin. Tehtiin myös oma kierroksensa opiskelijoiden omille mielipaikoille kaupungissa. Mennään maalle –osuudessa voitiin tarjota parasta, mitä Pirkanmaalta löytyy.

Käyntikohteina olivat mm. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Rapolan linnavuori sekä Hämeenkyrön ja Vanajaveden kansallismaisemat. Onko museossa muumioita? –otsikon alla tutustuttiin museotyöhön ja näyttelytarjontaan. Suomalaisen tärkeimmät tavarat ja traditiot –osuudessa valotettiin suomalaista aineellista ja henkistä kulttuuriperintöä. Pääsyvaatimuksena oli kohtalaisen hyvä suomenkielen taito.

Kurssi järjestettiin niin, että se voidaan hyväksyä työ- ja elinkeinotoimistossa ns. rinnasteiseksi toimenpiteeksi maahanmuuttajien kotoutusohjelmissa. Tämä edellyttää melko intensiivistä koulutusta; opiskelutyötä pitää kertyä vähintään 20 viikkotuntia.

Sama koulutus järjestetään myös tänä vuonna.

Palutekeskustelu Vapriikin museoravintola Valssissa.

Fereydoun Bahramnoori, Pirkanmaan maakuntamuseo

14 14

Maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen ryhmä. Ketkä heistä tarvitsevat eniten suomalaisen kulttuuriperinnön intensiivistä koulutusta? Aluksi toiveena oli, että osallistujia saataisiin mahdollisimman monista maahanmuuttajaryhmistä. Ennakkoajatus oli, että nuoret muslimimiehet hyötyisivät koulutuksesta eniten. Mutta kurssille hakeutui yhdeksän naista, joiden kulttuuritausta on melko lähellä suomalaista. Opiskelijat olivat peräisin Venäjältä, Ukrainasta, Liettuasta ja Brasiliasta. Useimmat ovat ”korkeasti koulutettuja, keski-ikäisiä naisia” eli samaa ryhmää, joka yleensäkin osaa käyttää kulttuuripalveluita, ja on jo kauan ollut museoiden keskeistä asiakaskuntaa.

Uudelleen kurssiohjelmaa suunnitellessa heräsi kysymys, miksi museo kouluttaa maahanmuuttajia.

Mitä museo siitä saa? Onko museoihminen hyvä kouluttaja maahanmuuttajalle?

Museoammattilainen on kulttuuriperinnön asiantuntija mutta maahanmuuttajien arkitodellisuus voi olla melko vierasta. Minkälaista kulttuurista kotouttamista maahanmuuttaja siis tarvitsee?

Entä mitä keskiverto suomalainen haluaisi maahanmuuttajien oppivan kulttuuristamme?

Koulutuksemme sai melko paljon huomiota mediassa viime vuonna. Olimme televisio- ja radiouutisissa ja aika monessa lehtijutussakin. Helsingin Sanomien uutinen viritti jopa melko vilkkaan nettikeskustelun. Monen kannustavan kommentin lisäksi tuli myös kriittisempiä näkökantoja niin kuin yleensäkin maahanmuuttajia koskevissa keskusteluissa. Jonkun mielestä maahanmuuttajan olisi tärkeintä oppia arkipäivässä tarvittavia tapoja kuten kerrostaloasumisen käyttäytymissääntöjä. Joku arveli kurssiamme liian korkeakulttuuriseksi olimmehan ottaneet muumimukin tietynlaiseksi kurssimme tunnukseksi.

Kurssin kantavana ajatuksena oli esittää suomalaista aineellista kulttuuria – museon asiantuntijuuden ja osaamisen ydintä. Halusimme hakea nykyaikaisille tyypillisille suomalaisille ilmiöille historiallisia ja kulttuurisia yhteyksiä ja taustoja.

Ideana oli kannustaa maahanmuuttajaa näkemään suomalaisen kulttuurin arkisia ilmentymiä historiallisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta – ja tunnistamaan kaiken tavaran ja informaation keskeltä myös niitä asioita, jotka ovat yhteisiä hänen oman alkuperäisen kulttuurinsa kanssa. Muumimuki – kampakeramiikka -linjalta löytyi yhteys tavaratalon astiahyllyltä, Suomen, Venäjän ja Baltian esihistoriaan, suomalaiskodin aamiaispöydästä aina Lähi-Idän keramiikan keksijöihin ja lopulta vielä siihen kuuluisaan suomalaiseen designiimme, josta olemme niin ylpeitä. Sivujuonteena tulivat tutuksi myös Tove Janssonin muumisadut, viittaus siis suomenruotsalaiseen kulttuuriperintöömme.

Nykyajan tai lähihistorian esineistä hyviä esimerkkejä löytyy tietysti myös teollisuushistoriallisesta kaupungistamme Tampereelta. Reinot, Ainot ja viimeiset suomalaliset kumisaappaat löytyvät kaupasta Finlaysonin alueelta. Samalla alueella on myös tehtaan kauppa, jossa myydään legendaarisen puuvillatehtaan, nykyisin valitettavan ei-suomalaisia kankaita. Nämä jo ehkä kuriositeeteiksi kutistuneet tamperelaisuuden - suomalaisuuden symbolit saavat taustoituksen ja laajemman mer-

kitysyhteyden monissa perusnäyttelyissä museoissa, jotka sijaitsevat vanhoissa tehdaskiinteistöissä Tampellassa ja Finlaysonilla. TR 1:ssä sattui kurssin aikana olemaan lisäksi Markku Pirin elämän työstä kertova näyttely, josta löytyi jälleen linkki Finlaysoniin ja suomalaiseen designiin. Puhuttiin tietysti myös Marimekosta ja muista vaatteista kuten kansallispuvuista ja muinaispuvuista. Suksia, tuohivirsuja, huopatossuja, suomineitoa, kännykkää, räsymattoa ja puukkoakaan ei unohdettu.

Mistä muualta kuin museosta saa vastaavaa tietoa? Ehkäpä lukemalla Tampereen historiat I-III. Vastaus kysymykseen, miksi museo kurssittaa maahanmuuttajia, piileekin mahdollisesti tässä.

Vaikka museo olisi vähemmänkin saavutettava, siellä tieto on tarjolla toisaalta monipuolisella tavalla mutta toisaalta hyvin kiteytetysti. Esimerkiksi Tampereen historiasta kertova ”Tammerkoski ja sen kaupunki näyttely” kertoo kaupungin 230–vuotisen historian vain yhdeksällä päätekstiplanssilla mutta kuvia on ainakin tuhat. Tiettävästi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja esinekin kertoo varmasti ainakin yhtä paljon. Tässä mielessä museon ”kieli” on universaalia ja jos maahanmuuttaja saa Fereydoun Bahramnoori, Pirkanmaan maakuntamuseo

Feraande Compos ihastelee hevosia Osaran maatalousoppilaitoksessa, joka kuului maaseuturetken ohjelmaan.

15

Fereydoun Bahramnoori, Pirkanmaan maakuntamuseo

Iryna Kupchik esittelee mielipaikkaansa Tuomiokirkkoa. opastuksen selkokielellä, on museo jo lähtökohtaisesti saavutettavampi kuin moni muu media tai tietopaikka.

Kokonaan toinen kysymys on, onko museon välittämä tieto sitä, mitä maahanmuuttajille pitäisi tarjota. Asiantuntijakouluttajien intensiivinen kulttuuriperintökurssi on varmaan paikallaan juuri sellaisille maahanmuuttajille, jotka nyt halusivat suorittaa ”kulttuuriperinnön ajokortin”. Korkeasti koulutetuille ihmisille, jotka halusivat ja myös pystyivät vastaanottamaan melko syvällekin menevää tietoa uuden kotimaansa kulttuurista. Sovelletusti

vastaavaa kurssia voisi siis järjestää jo jonkin aikaa Suomessa asuneille melko hyvän kielitaidon omaaville maahanmuuttajille. Toisessa ääripäässä olisivat mahdollisesti sotien ja vainon kohteeksi joutuneet, lukutaidottomat ja suomenkieltä huonosti osaavat maahanmuuttajat. Mielestäni heidän kulttuurikoulutukseensa museoihmisen ammattitaito ei yksin riitä. Heidän kotoutusohjelmansa edellyttää sosiaalialan ja erityispedagogiikan asiantuntemusta.

Mielestäni museon tehtäviin ei myöskään kuulu kotoutuksen jokapäiväiset asiat kuten kerrostaloasumisen säännöt tai katukäyttäytyminen. Maahanmuuttajillekin suunnatussa palvelussaan museon on varmasti hyvä keskittyä omaan osaamiseensa.

Muita museoprojekteja maahanmuuttajille Vuonna 2001 toteutettiin Migrating Memories –projekti EU:n tuella. Siihen osallistui Vapriikin lisäksi Malmön museo Ruotsista ja Nottinghamin kunta Englannista. Projektissa koottiin nuorten maahanmuuttajien tarinoita ja kokemuksia heille tärkeiden esineiden kautta. Tuloksista koottiin museonäyttely, joka oli esillä kaikilla ao. paikkakunnilla ja verkkonäyttely http://tracearvhive. ntu.ac.uk/mime/mime.htm). Projekti sai laajasti kansainvälistä huomiota, ja Malmön museo sai siitä Ruotsin ”vuoden museo” –palkinnon. ”Maahanmuuttajien Suomi” oli valokuvausprojekti, jonka veti Vapriikin valokuva-arkisto.

Kymmenen maahanmuuttajaa osallistui projektiin, jossa etsittiin maahanmuuttajien näkökulmia Suomeen valokuvauksen avulla. Projektiin liittyi näyttely TR 1 v. 2005-6.

Tampereen valmistavat luokkien maahanmuuttajataustaiset lapset ovat olleet Taide- ja

16

kulttuurikasvatus –hanke Taidekaaren yhtenä kohderyhmänä vuodesta 2006 lähtien.

Tampereen museopalveluiden museopedagoginen yksikkö ja Työväenmuseo Werstas ovat mukana Avara museo –hankkeessa, jossa yhtenä kohderyhmänä ovat maahanmuuttajat. Hankkeen tavoitteena on mm. kouluttaa maahanmuuttajia museotyöhön. Hankkeesta tarkemmin Jaana Yläsen artikkelissa.

Työväenmuseo Werstas on toteuttanut Maahanmuuttajat työelämässä ja politiikassa ja Maahanmuuttajien muistot –hankkeet v. 2006-7.

Hankkeissa kerättiin haastattelujen avulla maahanmuuttajien kokemuksia työelämästä ja politiikasta.

Dokumentointien pohjalta tuotettiin ”Juuret maailmalla, koti Suomessa” –verkkonäyttely, jossa 32 maahanmuuttajaa 24 eri maasta kertoo elämäntarinansa. http://www.tkm.fi/mamu/index.cgi.)

Tammerkosken kansallismaisema kaikkien ulottuville Miia Hinnerichsen K i r j o i tt a j a t y ö s k e n t e l e e p r o j e k t i t u t k i j a n a Pirkanmaan maakuntamuseossa

Tampereen ydinkeskustan halki kulkeva noin kilometrin mittainen Tammerkoski vanhoine tehdasalueineen, voimalaitoksineen, patoineen ja siltoineen muodostaa ajallisesti kerrostuneen ja monipuolisesti teollisuuden historiasta kertovan kokonaisuuden. Koskenvarsi on maamme tunnetuin teollinen kaupunkimaisema ja se onkin nimetty yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Tampereen kaupungin museopalvelut on vuodesta 2009 alkaen pyrkinyt lisäämään Tammerkosken tunnettavuutta ja saavutettavuutta.

– Kansallismaisema kuuluu kaikille!

E

Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto

nsimmäiset Tammerkoskeen liittyvät hankkeet valmistuivat loppuvuodesta 2009. Tuolloin julkaistiin koskimaisemasta kertova verkkosivusto, joka koostuu kolmiulotteisesta mallista, animaatioista sekä niihin liittyvistä verkkonäyttelyistä.

Kolmiulotteisen mallin ja animaatioiden avulla käyttäjä pääsee tutustumaan maisemaan kosken yllä. Näyttelyt esittelevät valokuvin historiallista Tammerkoskea ja tehtaiden elämää TAKO:sta Siilinkarille. Verkkosivuston kanssa samaan aikaan museokeskus Vapriikissa aukesi laaja Tammerkoski ja kosken kaupunki -niminen näyttely.

Ensi kesänä valmistuu Tammerkosken kaupunki –niminen laajempi internetportaali, johon myös edellä mainittu 3D-malli liitetään osaksi. Tammerkosken kaupunki toimii portaalina erilaisiin kosken teollisuusperinnettä ja Tamperetta laajemminkin esitteleviin internetaineistoihin. Portaali on selattavissa sekä suomen- että englanninkielisenä. Sitä voivat matkailijoiden lisäksi hyödyntää vaikkapa opettajat, tutkijat sekä ketkä tahansa teollisuusperinnöstä ja kaupunkiympäristöistä kiinnostuneet.

Uutta Tammerkosken kaupunki -sivustolle tuotettavaa aineistoa ovat verkkonäyttelyt ja reittiesi-

te. Verkkonäyttelyistä ensimmäisenä valmistuu valokuvanäyttely Tammerkosken kansallismaisema tänään, joka valottaa vanhojen teollisuusrakennusten erilaisia uudiskäyttöjä. Reittiesite Kansallismaisema Tammerkoski on luotu erityisesti matkailijoita silmällä pitäen. Esitteeseen on koskenvarrelta poimittu 10 kohdetta ja niitä yhdistämään on suunniteltu kävelyreitti. Reitti ohjaa paitsi parhaille näköalapaikoille myös vähemmän tunnetuille sisäpihoille. Esite on sivustolla käyttäjän selattavissa ja tulostettavissa mukaan otettavaksi. Lisäksi esitettä painetaan kaupungille jakoon kesäkaudeksi.

Kesällä 2010 on tarkoitus kokeilla myös uuden mobiiliteknologian tarjoamia mahdollisuuksia luomalla Kansallismaisema Tammerkoski -esitteestä kännykällä käytettävä mobiiliopas. Tulevaisuudessa Tammerkosken kaupunki -portaali kasvaa uusilla näyttelyillä ja reiteillä. Kolmiulotteinen malli laajenee lopulta kenties kattamaan koko kaupungin!

Kolmiulotteiseen Tammerkoskeen voi käydä tutustumassa osoitteessa: http://www.vapriikki.net/tammerkoskenkaupunki/ Sama osoite vie myös kesällä valmistuvaan Tammerkosken kaupunki –portaaliin.

17

Ympäristökeskuksesta tuli ELY 10 kysymystä Leena Strandenille

Pirkanmaan Ympäristökeskus yhdistyi vuoden 2010 alusta Pirkanmaan TE-keskuksen ja Tiehallinnon kanssa Elinkeino, -liikenne ja ympäristökeskukseksi ( ELY-keskus). Kysyimme yliarkkitehti Leena Strandenilta ELY-keskuksen Alueidenkäytön yksiköstä kuinka virastojen yhdistäminen on vaikuttanut kulttuuriympäristötyöhön Pirkanmaalla. me jo muutamassa kuukaudessa löytäneet sujuvia yhteistyömuotoja liikennevastuualueen kanssa, ja odotan, että löydämme niitä jatkossa lisää koko ELYn puitteissa.

1. Mistä olet kotoisin ja kuinka olet päätynyt Tampereelle Olen viettänyt lapsuuteni Itä-Suomen maisemissa.

Tampereen teknilliseen korkeakouluun tulin opiskelemaan arkkitehdiksi vuonna 1971, ja sille tielle olen jäänyt!

4. Miten näet kulttuuriympäristön aseman ympäristöhallinnon nykyorganisaatiossa?

Ympäristöministeriö ohjaa jatkossakin ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat –vastuualueiden toimintaa ja asettaa niille toiminnalliset tulostavoitteet. Niihin sisältyy mm. valtakunnallisesti arvokkaiden ympäristöjen vaaliminen, alueellisten kulttuuriympäristöohjelmien edistäminen sekä arvokkaiden ympäristöjen ja rakennusten ylläpidon tukeminen taloudellisin avustuksin. Rakennetun ympäristön arvot ovat osan kansallista muistia, ja uskon, että kulttuurihistorian merkitys tulee jatkossakin olemaan vahvasti esillä. Rakennettu ympäristö tarvitsee myös jatkuvaa huoltoa, ja tässä suhteessa kaivataan myös valtakunnallista ohjeistusta siitä, kuinka esim. energiatehokkuutta koskevia tavoitteita tullaan soveltamaan vanhaan arvokkaaseen rakennuskantaan.

2. Työpaikkasi nimi muuttui – muuttuiko myös sijainti?

Ympäristökeskus muuttui elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseksi, mutta toimipaikkamme on edelleen Yliopistonkadulla Attilan entisessä kenkätehtaassa, joka peruskorjattiin toimistotiloiksi pari vuotta sitten. Korkeat, valoisat ja avarat tilat muodostavat hyvät puitteet tämän päivän tarpeisiin toteutetuille työtiloille, joissa kuitenkin vielä aistii rakennuksen alkuperäisen käyttötarkoituksen.

Attila on hyvä esimerkki vanhan rakennuskannan uuskäytöstä: rakennuksen työntekijämääräkin on tänään jokseenkin sama kuin se oli kenkätehtaassa parhaimmillaan.

4. Onko oma toimenkuvasi muuttunut muutoksen myötä?

Jatkan sisällöllisesti samoissa työtehtävissä kuin ennenkin, mutta työyhteisö ja sen asiantuntemus on laajentunut. Koen erittäin myönteisenä, että olem-

18

Entinen Attilan kenkätehdas oli pitkään Tampereen Yliopiston hallussa. Nyt siinä sijaitsee ELY-keskus.

Auli Kilpeläinen, Pirkanmaan ELY-keskus

3. Mitä kuuluu työtehtäviisi?

Toimin ELY-keskuksen rakennetun ympäristön yksikön päällikkönä. Rakennetun ympäristön yksikkömme vastaa valtion alueellisena viranomaisena maankäytön ja rakentamisen sekä myös vesihuollon ohjauksesta. Kaavaneuvottelut, kaavoista annettavat lausunnot ja rakentamisen poikkeamispäätökset ovat päätyötämme. Kaavojen sisältökysymyksinä keskeisiä tänä päivänä ovat yhdyskuntarakenteeseen, palvelujen saatavuuteen sekä elinympäristön laatuun liittyvät asiat. Elinympäristön laatutekijöinä sekä luonnon että rakennetun ympäristön arvot ovat helposti haavoittuvia ja niitä koskevat päätökset korjaamattomia, mikä tulisi aina muistaa maankäytön muutoksista päätettäessä.

6. Helpottaako organisaatioiden yhdistäminen kulttuuriympäristöasioiden käsittelyä?

Aluehallinnon uudistuksen tavoitteena on toiminnan järjestäminen entistä tehokkaammin ja tuloksellisemmin. Tehokkuus edellyttää myös uusien toimintatapojen etsimistä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistyötä tullaan kehittämään ELYn sisällä, mutta vielä tärkeämpää on löytää uusia toimintamuotoja sekä muiden viranomaisten että kansalaisjärjestöjen kanssa.

7. Mitä kärkiasioita (tai alueita) haluaisit nostaa esille Pirkanmaan kulttuuriympäristön osalta?

Pirkanmaan kunnista ja kaupungeista moni on syntynyt teollisuuden ympärille. Näillä paikkakunnilla teollisuuden rakennemuutos on vaikuttanut voimakkaasti yhdyskuntien taloudellisiin rakenteisiin, ja voidaan ennakoida, että muutos tulee jatkumaan.

Kulttuuriympäristöinä teollisuuslaitokset ja niihin liittyvä palvelu- ja asuntorakentaminen muodostavat kokonaisuuksia, joiden merkitys on alkanut

Mari Peltonen, Pirkanmaan ELY-keskus.

5. Mikä on tämänhetkinen yksikön työnjako ja organisointi KY-asioissa - entä visio siitä?

Jokaisen maankäyttösuunnitelman tavoitteena on ennakoida tulevaa kehitystä ja ohjata sitä. Tässä mielessä kaikki kaavahankkeet vaikuttavat tavalla tai toisella olemassa oleviin ympäristöihin ja niiden arvoihin. Yksikkömme koko henkilökunnan tehtävänä on tunnistaa näiden muutosten merkitys ja ohjata suunnitelmien laadintaa siten, että päätöksenteko perustuu riittävään tietoon alueen historiasta ja asiantuntija-arvioihin muutosten vaikutuksista.

Yksikkömme työnjaon puitteissa kulttuuriympäristön hoidon yleinen edistäminen kuuluu edelleen ylitarkastaja Leena Lusalle, joka on hoitanut tätä tehtävää antaumuksella jo vuosia.

Pirkanmaalla on toiminut pitkään kulttuuriympäristön hoidon yhteistyöryhmä, jonka koollekutsumisesta on vastannut ympäristökeskus. Yhteistyöryhmä on näkemyksemme mukaan toiminut hyvin, ja sen avulla on voitu yhdistää kulttuuriympäristön hoidon osaamista ja resursseja. Ryhmän työn kautta on saatu hyvää näkyvyyttä vuosittaisille Euroopan rakennusperintöpäivän tapahtumille ja joka toinen vuosi järjestetyt koulutustilaisuudet ovat aina olleet ”loppuunmyytyjä”.Tätä hyvää yhteistyötä on tarkoitus jatkaa myös ELYn puitteissa, ja toivon, että yhteisesti löydämme myös uusia toimintatapoja rakennetun ympäristön huomioimiseksi osana elinympäristön laatua.

hämärtyä muutosten myötä. Näiden teollisuusyhdyskuntien kulttuurihistoriallisten ominaisuuksien ja arvojen tunnistamiseen tulisi nyt panostaa, ettei niitä menetetä puutteellisen tiedon vuoksi. Useimmat meistä ihailevat vaikkapa Tampereen koskimaiseman vanhoja valokuvia ja niissä näkyviä rakennuksia, joita ei enää ole. Olisimmeko tänä päivänä jo viisaampia teollisen perintömme suhteen?

8. Oma lempiympäristösi?

Edelliseen teemaan liittyen minua viehättävät ympäristöt, joissa näkyvät selkeästi yhdyskunnan kehitysvaiheet. Pirkanmaalta nostaisinkin kaksi kaupunkia, Mäntän ja Valkeakosken, ympäristöiksi, jotka ovat säilyttäneet hyvin kulttuurisen perintönsä. Valkeakoskea kohtaan tunnen siellä pitkään työskennelleenä lukkarinrakkautta: Sääksmäellä näkyvät vielä muinais- ja agraarihistorian kaudet, kartanokulttuuri, taiteilijahuvilat, sekä Sääksmäen Myllykylän kasvu puutarhakaupunkiperiaatteen mukaan toteutetuksi teollisuuskaupungiksi.

Henkilökohtaisesti tunnen itseni messukyläläiseksi asuinpaikkani mukaan, ja toivon, että myös Messukylän kirkonseutu ymmärrettäisiin kokonaisuutena, jonka ominaispiirteet ovat osa pitkää kaupunkikehitystä.

9. Keksi jokin uusi idea kulttuuriympäristön vaalimiseksi.

Monet asukas- ja omakotiyhdistykset tekevät paljon työtä oman elinympäristönsä vaalimiseksi. Yhdistyksille kohdistetut opastetut museokierrokset voisivat tarjota sopivaa ohjelmaa jäsenistölle ja lisätä paikallishistorian harrastajien lukumäärää kaupungissa.

Kulttuuriympäristön vaalimisessa ratkaisevaa on ennen kaikkea tiedon ja ymmärryksen lisääminen ja sen kautta yhteisen tahtotilan löytäminen.

19

Tietoa Pirkanmaan luonnosta!

Tomi Kumpulainen K i r j o i tt a j a o n Ta m p e r e e n l u o n n o n t i e t e e l l i s e n museon amanuenssi

Tampereen luonnontieteellinen museo välittää ja tuottaa pirkanmaalaisille tietoa alueen luonnosta.

Suurta yleisöä varmasti kiinnostaa loppuvuodesta 2010 avautuva uusi Pirkanmaan luonnosta kertova perusnäyttely, mutta museo on paljon muutakin.

Museolla on maakunnallisesti merkittävät kokoelmat, museo tutkii luontoa ja vastaa siihen liittyviin tiedusteluihin.

J

oulukuussa 2010 museokeskus Vapriikissa avautuu kauan odotettu luonnontieteellisen museon perusnäyttely – oikeastaan uuden näyttelyn ensimmäinen puolisko, joka esittelee maakunnan lajiston ja elinympäristöjen monimuotoisuutta. Muutaman vuoden kuluttua tästä näyttelyn yhteyteen valmistuu vielä tutkimus- ja opetustila, jota voivat hyödyntää esimerkiksi koulut ja päiväkodit. Uudessa näyttelyssä voi tutustua alueen luonnon erikoisuuksiin tai tutkia luonnon ihmeitä suurimmista pienimpiin eläimiin ja yleisimmistä harvinaisimpiin kasveihin.

Nykytekniikan avulla näyttelyssä saa virikkeitä luonnossa odottelevista luontoelämyksistä.

Vaprrikin kuva-arkisto

20

Lasse Honkanen

Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji.

Sitäkin tavataan Pirkanmaalla.

Luonnontieteellisiin kokoelmiin kuuluu noin 100 000 näytettä, joita käytetään näyttelyn lisäksi tutkimuksessa ja opetuksessa. Kokoelmat sisältävät eniten tieteellisesti tallennettuja hyönteis- ja kasvinäytteitä sekä täytettyjä lintuja ja nisäkkäitä. Lisäksi näytteitä on muun muassa kivistä ja mineraaleista.

Suurin osa näytteistä on kotimaisia, ja erityinen painopiste on Pirkanmaan luonnossa.

Kokoelmat ovat saaneet alkunsa noin vuosisata sitten virinneestä innokkaasta luontoharrastuksesta.

Tänäkin päivänä sidos luontoon liittyvään harrastamiseen ja paikallisiin luonnontieteellisiin yhdistyksiin on tärkeä. Museo ei itse osta eikä pyydystä näytteitä kokoelmiin. Lähes kaikki näytteet tulevat lahjoituksina, joko luonnontieteen harrastajilta, ammattitutkijoilta tai muilta kansalaisilta. Viimeisen vuoden aikana museolle on tuotu erityisesti talvella nälkään kuolleita pöllöjä ja joitakin muita lintuja, jonkin Tyhjältä näyttää vielä, mutta jo joulukuussa 2010 tässä sijaitsee Tampereen luonnotielleinen museo, näyttää amanuessi Tomi Kumpulainen

Vaprrikin kuva-arkisto

Kokoelmatyö on näyttelyiden ja muun yleisöpalvelun ohella museon tärkä tehtävä. Esimerkiksi hyönteiskokoelmat ovat myös tutkimuksen kannalta korvaamattomia. verran linnunmunakokoelmia sekä pari merkittävää hyönteiskokoelmaa.

Kuka tahansa voikin tarjota museolle vaikka vanhaa hyönteiskokoelmaansa tai muuta arvokkaana pitämäänsä näytettä maakunnan luonnosta. Aivan kaikkea ei museokaan voi ottaa vastaan; yleensä näytteen pitää olla hyvässä kunnossa ja siitä olisi hyvä löytyä tieteellisen näytteen vaatimia keräystietoja. Kokoelmia on tarkoituksenmukaista kartuttaa jatkuvasti, jotta jälkipolville ja tutkimuksellekin tallentuisi edustavia näytteitä luonnon tilasta ennen ja nyt. Usein käy niin, että aikanaan kerättyjen näytteiden arvo huomataan vasta jälkikäteen, kun vaikka tavallisen lajin näytteiden joukosta paljastuu jonkin yllättävän lajin yksilöitä.

Museo on mukana useissa maakunnan luontoon liittyvissä tutkimuksissa. Tänä vuonna on käynnissä muun muassa Nokian Pitkäniemen sairaala-alueen hyönteislajiston monimuotoisuustutkimus ja Tampereen Pispalan - Tahmelan alueen hyönteisselvitys, jossa museo on mukana yhdessä Tampereen

Ossi Kumpulainen

Hyönteistutkijain Seuran kanssa. Tutkimusten avulla helpotetaan luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamista alueiden käyttöä suunniteltaessa ja saadaan samalla ajankohtaista tietoa luonnosta ja lajistosta.

Kokoelmiakin tärkeämpää on luonnontieteellisen museon rooli luontotiedon jakajana. Museolta kysytään jatkuvasti luontoon liittyvistä asioista ja luonnossa havaituista ilmiöistä. Museo haluaakin rohkaista ihmisiä tarkkailemaan omaa ympäristöään, ja miettimään, mitä ympäristölle kuuluu.

Jos luonnossa liikkuja havaitsee luonnossa jotain yllättävää, voi asiasta kysyä luonnontieteellisestä museosta. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan – ja yksittäinenkin havainto on usein merkittävä!

Museosta kuka tahansa voi myös kysyä määritysapua tunnistamattomien eläin- tai kasvinäytteiden kanssa. Vuosittain museolle tulee kymmenittäin näytteitä ja kuvia esimerkiksi hyönteisistä, joita epäillään kodin tai puutarhan tuholaisiksi tai jotka ovat muuten vaikeasti tunnistettavia. Usein selvitettäväksi tulee myös kuvia harvinaisiksi epäillyistä linnuista tai kasveista. Museosta voi kysyä apua eliönäytteiden tunnistamiseen ja määrittämiseen, ja tämä apu on kansalaisille yleensä maksutonta.

Lähitulevaisuudessa luontoaiheisten tapahtumien järjestäminen Tampereella tulee näkyväksi osaksi museon toimintaa. Tapahtumissa tuodaan esille luonnon monimuotoisuutta ja tietoa luonnosta sekä siitä, miten sitä voi tarkkailla. Museo antaa mielellään vinkkejä retkeilyyn ja tietoa paikallisista luontokohteista. Museo haluaakin rohkaista ihmisiä tutustumaan omaan lähiluontoonsa. Luonnontieteellinen museo toivoo herättävänsä ihmisissä pysyvän kiinnostuksen ympäröivää luontoa kohtaan.

Hyönteistutkimusta maastossa. Tomi Kumpulainen tyhjentämässä perhosansaa.

21

21

Avara Museo – moniääninen museo monenmoista museopalvelua Jaana Ylänen maahanmuuttajille

K i r j o i tt a j a t y ö s k e n t e l e e M o n i ä ä n i n e n m u s e o - h a n k k e e s s a p r o j e k t i s u u n n i tt e l i j a n a Ku v a t : Pa u l i i n a Pe s o n e n

Avara museo -hanke on viiden eri museon yhteen kokoava kokonaisuus, joka kehittää museopalveluja aikuisille. Hanketta koordinoi Museoliitto ja hankkeen kehitys- ja tutkimustyötä sekä arviointia tekee Helsingin yliopiston CICERO Learning -verkosto.

Avara museo on saanut ESR-rahoituksen ja rahoittajana on Lapin Ely. Hanke on kolmivuotinen.

V

uoden alussa aloittanut Moniääninen museo on TAITEn, Tampereen museopalveluiden museopedagogisen yksikön hanke. TAITE on toiminut Taidekaaren kautta jo pitkään maahanmuuttajalasten kanssa, viime vuosina yli 10 valmistavan opetuksen luokkaa on ollut vuosittain mukana Taidekaaren toiminnassa. Moniäänisen museon pyrkimyksenä on sekä monipuolistaa että kehittää erityisesti aikuisille maahanmuuttajille suunnattuja museopalveluja yhdessä museohenkilökunnan kanssa. Samalla voidaan myös löytää uusia ja moninaisia tulkintoja meidän yhteisestä historiastamme sekä nykypäivästä. Nimensä mukaisesti moniäänisiä tulkintoja, sekä suomeksi että muilla kielillä.

Hankkeen keskeisenä tehtävänä on kehittää museopalveluja maahanmuuttajille. Hankkeen aikana tullaan kurssittamaan 10 maahanmuuttajaa museotyöhön, sekä käytännön työssä oppien että verkkokursseja hyödyntäen. Tarkoitus on

24

22

myös ottaa huomioon kurssilaisten aiempi koulutus. Kurssille ei kuitenkaan etsitä varsinaisesti museoaineita opiskelleita, vaan uusia toimintamuotoja etsittäessä pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon eri alojen ammattilaisia. Kurssilaisille ei makseta kurssin ajalta palkkaa, vaan jokaisen kohdalla katsotaan työ- ja elinkeinotoimistossa kurssin soveltuvuus rinnasteiseksi toimenpiteeksi (kotouttamisohjelmassa) tai tuetun omaehtoisen opiskelun tavoitteisiin.

Maahanmuuttajien moninainen ryhmä asettaa paljon haasteita museoille, mutta museo voi myös tarjota hyvät mahdollisuudet auttaa maahanmuuttajien integroitumisessa yhteiskuntaan, nimenomaan kotouttamisvaiheessa. Pirkanmaan maakuntamuseo on toteuttanut maahanmuuttajille suunnatun Kulttuuriperinnön ajokortin joka on ollut erinomainen päänavaus asiassa ja nimenomaan tämän tyyppisessä koulutuksessa. Ajokorttikoulutukselle soisi pysyvän paikan museon palveluissa. Kulttuuriperinnön ajokorttikoulutus ja Moniääninen museo poikkeavat mielestäni muista maahanmuuttajille suunnatuista museoprojekteista nimenomaan siinä, että kummassakin perehdytään uuden kotimaan kulttuuriin ja sen esittelyyn maahanmuuttajille soveltuvalla tavalla. Nämä toimet ovat museoiden osalta katsottu myös Tampereen

kaupungin seuraavaan maahanmuuttajien kotouttamisohjelmaan. Ensisijaisen tärkeää on myös saada näitä palveluja pysyviksi toiminnoiksi.

Moniääninen museo menee osin vielä syvemmälle kuin ajokorttikoulutus ja pyrkii maahanmuuttajakurssilaisten kautta rakentamaan notkahtamattomia siltoja museoiden ja maahanmuuttajien yhteisöjen välille. Kurssilaiset toimivat lähettiläinä museoista omiin yhteisöihinsä. Samalla he omalla esimerkillään kannustavat muita maahanmuuttajia aktiivisemmin toimimaan suomen kielellä, sekä kokemaan me-henkeä muun väestön kanssa myös paikallisen historian ja taiteen äärellä. Kurssilaisten toiminta keskittyy erityisesti kotouttamisvaiheen maahanmuuttajiin (alle 3v. Suomessa olleet). Pyrkimyksenä on että mahdollisimman moni kurssilainen jäisi tavalla tai toisella museoiden palvelukseen jatkamaan aloittamiaan käytäntöjä.

Maahanmuuttajien erilaisia taustoja ja ammatteja voidaan hyödyntää myös museoiden opetuskokoelmien uudenlaisessa ja monipuolisessa käytössä. Kurssilaiset tavoittavat sellaisiakin ryhmiä keskuudestaan, joita museoiden on yksin hyvin vaikea saavuttaa. Museon kynnystä voidaan näin madaltaa opetuskokoelmien kautta, esineiden tarkastelu tutussa ympäristössä ennen museoympäristöön tuloa on varmasti kielen kannat kirvoittavaa toimintaa, joko suomeksi tai omalla äidinkielellään.

Tätä mallia on hyvä hyödyntää myös suomen kielen opetuksessa.

Kurssilaisten erilaiset taustat ja historiat antavat paljon mahdollisuuksia myös erilaisiin tarinoihin, yhtä tosiin kuin meidän perustamperelaisten muistot omasta elämästämme. Näiden mahdollisesti erilaistenkin totuuksien hyödyntäminen muisteluiden muodossa tuo uutta elävyyttä myös museoiden kokoelmiin. Maailmalla ajatuksia herättävä uudenlainen historiankirjoitus, monien

totuuksien kudelma, olisi tällä tavoin saavutettavissa elävässä muodossaan myös museoissa.

Museoiden henkilökunnan positiivinen asenne on ensisijaisen tärkeä tekijä hankkeessa. Halu kehittää uusia tapoja museon kokoelmien hyödyntämiseen, näyttelyiden maahanmuuttajille kohdennetun kerronnan kehittämiseen ja erilaisten ammattiryhmien mukaan ottamiseen eri prosesseissa, voi parhaimmillaan saada aikaan museoiden uudenlaista avautumista asiakkaisiin nähden. Tämän tyyppistä museoiden avautumista tapahtuu myös Tampereen uuden sosiaalisen Solmu-museopalvelun kautta.

Avara Museo -hankkeen päätteeksi museoilla on toivoaksemme nivaska ns. hyviä käytäntöjä joita soveltaa aikuisille suunnattuun museopedagogiikkaan. Palveluja ja uusia toimintamalleja suunnitellaan maahanmuuttajien lisäksi vanhuksille, työttömille sekä yrityksille. Moniääninen museo pyrkii omalla mallillaan olemaan monistettavissa myös muiden kulttuurilaitosten käyttöön.

Maisemissa –näyttelyn työt ovat valmistavan opetuksen oppilaiden eli vastikään Suomeen muuttaneiden lasten ja nuorten tekemiä.

Taidekaari tarjosi koko valmistavalle opetukselle eli n. 100 oppilaalle Maisemissa-nimisen kulttuurikasvatuskokonaisuuden.

Se alkoi syyslukukaudella 2009 käynnillä kuva-arkistossa ja kuvataidetyöpajoilla.

Kevätlukukaudella luokat ovat vierailleet Tammerkoski-näyttelyssä ja jatkaneet työskentelyä kuvataidetyöpajoissa. Kuvaarkiston osuudesta vastasi Riitta Kela, näyttelyvierailusta Aino Nissinaho, kuvataidetyöpajoista kuvataiteilija Pauliina Pesonen ja kokonaiskoordinoinnista Tiina Heikkinen.

Maisemissa -kokonaisuuden teoksia, valmistavan opetuksen ryhmät 23

TAMPEREEN LÄHIÖT 2010-LVULLA

Hannele Kuitunen ja Karoliina Laakkonen-Pöntys Kirjoittajat ovat Pirk anmaan maakunta m u s e o n rak ennustutkija ja Tampereen k aupungin k aupunkiympäristön k ehittä m i s e s t ä vastaava arkkitehti

Johdannoksi

S

uomi modernisoitui ja kaupungistui nopeasti toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Yhtenä näkyvimmistä tuon aikakauden jäljistä rakennetussa maisemassamme voidaan pitää lähiöitä. Tampereen kaltaisessa nopeasti kasvaneessa kaupungissa lähiöt muodostavat varsin keskeisen osan aluerakennetta ja rakennettua kulttuuriympäristöä. Niiden kehittäminen on siten erityisen tärkeää. Tampereen keskustan ulkopuolisten 1960ja 1970-luvulla rakennettujen lähiöiden kehittäminen on tullut ajankohtaiseksi osana koko kaupungin yhdyskuntarakenteen eheyttämistä koskevaa hanketta. Työn pohjaksi laadittiin selvitys Ruotulan, Tesoman, Kaukajärven, Peltolammin, Multisillan ja Lentävänniemen lähiöalueiden historiasta ja samalla dokumentoitiin niiden nykypiirteitä. Selvityksessä määriteltiin myös kunkin alueen erityispiirteet ja arvot. Tämä artikkeli kuvaa lähiöiden kehittämisen ja rakennussuojelun näkökulmia kaavoittajan ja maakuntamuseon rakennustutkijan tulkitsemana.

Esimerkkinä käytetään yhtä parhaiten säilyneistä alueista, Peltolammia. H.K.

Lähiöt ja kaupunkirakenteen tiivistäminen

T

äydennysrakentamisesta lisäarvoa alueille Yhdyskuntarakenne on hajautunut kasvavilla alueilla muuttoliikkeen, ikärakenteen ja perhekoon muutoksen sekä asumisväljyyden kasvun tuloksena. Yhdyskuntarakenteen tiivistämisellä pyritään pitämään nykyiset alueet elinvoimaisina sekä hyödyntämään jo olemassa olevia rakenteita. Kysymys on jo rakennettujen alueiden täydentämisestä, alueiden uudelleenkäytöstä ja olevan rakenteen lomaan jääneiden, rakentamiselta vapaiden alueiden hyödyntämisestä. Uudella rakentamisella tuetaan joukkoliikennettä ja siten vähennetään henkilöautosidonnaisuutta ja energiankulutusta. Tiivistämällä olevaa rakennetta on myös mahdollista vähentää taajamarakenteen ulottamista kokonaan uusille alueille, mikä tarkoittaa luonto- ja kulttuuriarvojen säästymistä.

24

Yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä ei kuitenkaan ole kysymys vain tiivistämistä, vaan sillä pyritään myös tuottamaan lisäarvoa alueille.

Monipuolisella asuntotuotannolla on mahdollista tukea alueiden ikärakenteen tasaista kehitystä ja elinkaariasumista, jolloin elämäntilanteen muutos ei edellytä asuinalueen vaihtoa. Toisaalta esim. vanhat keskukset kaipaavat uusia toimintoja ja tukiasutusta, jotta niiden tarjoamat palvelut säilyisivät. Lisärakentamisella voidaan myös vähentää liikennemelusta aiheutuvia haittoja. Osalla alueista nykyinen teollisuus- tai varastotoiminta on tullut tiensä päähän. Vanhojen alueiden ja rakennusten käyttötarkoituksen muutoksilla voidaan edistää yhdyskuntarakenteen monimuotoisuutta ja tuoda asumista työpaikkojen lähelle ja päinvastoin. Uusi käyttötarkoitus antaa myös mahdollisuuden säilyttää kulttuuriperintöä ja luo mielenkiintoisen pohjan uusille toiminnoille.

Tampereen kaupunkiympäristön kehittäminen käynnisti vuonna 2008 Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Tampereella (EHYT) –työn, jonka tarkoituksena on etsiä asuntorakentamiseen soveltuvia alueita olevaa kaupunkirakennetta täydentäen ja jatkaen. Hankkeessa painotetaan täydennysrakentamista nykyisissä asuntokortteleissa, mutta selvitetään myös alueiden käyttötarkoituksen muutoksen tarpeita, ns. välialueiden rakentamista sekä täydennysrakentamisen mahdollisuuksia muun kuin asuinrakentamisen tarpeisiin. Työssä arvioidaan myös täydennysrakentamisen kokonaisvolyymia eli sitä, kuinka paljon uutta asuinrakentamista ja uusia asukkaita on mahdollista sijoittaa nykyiseen rakenteeseen, selvitetään täydennysrakentamisen periaatteita ja mahdollisia taloudellisia kannustimia sekä arvioidaan täydennysrakentamisen vaikutuksia. Suunnittelualueena on koko Tampereen kantakaupunki ja erityistä huomiota kiinnitetään Tampereen keskustan ja aluekeskusten täydennysrakentamiseen. Työstä vastaa Kaupunkiympäristön Hämeen museoseura kehittämisen maankäytön suunnittelu ja perustettiin sitä ovat 1907 ja Kiinteistötoimi, kokoelmat avattiin Asuntotoimi yleisölle Hämeen valmistelemassa myös ja Rakennusvalvonta. museossa 1908.

Tesomajärven suurperheellisten talon pihalla tarjosi mahtavat puitteet lasten leikeille vuonna 1967.

Kuva Lintunen, Tampere-seura

Täydennysrakentaminen lähiökauden alueilla EHYT -hankkeeseen liittyvän lähiöselvitystyön kohteet ovat monesta syystä kiinnostavia yhdyskuntarakenteen tiivistämisen kannalta. Tärkeä näkökulma on palveluiden turvaaminen. Tesoma on yksi Tampereen aluekeskuksista, mutta myös Kaukajärveltä löytyy aluetasoisia palveluja. Kaikista muista kohteista löytyy lähipalveluja. Otollisen lähtökohdan täydentämiselle antaa se, että alueet on rakennettu korkeista kerrosluvuista huolimatta pääosin varsin väljästi, sekä alhaisilla alue- että tontintehokkuuksilla. Lisärakentamisen tarve on nostettu esiin myös alueiden taloyhtiöiden taholta. Rakennukset ovat olleet jo pitkään peruskorjausiässä ja monessa taloyhtiössä harkitaan keinoja korjauskulujen kattamiseksi. Alueilla onkin vireillä useita täydennysrakentamiseen tähtääviä asemakaavoja.

Olevassa yhdyskuntarakenteessa eheyttämiselle on yleensä parhaat mahdollisuudet avoimissa tai puoliavoimissa kortteleissa, joihin uusien rakennusten sijoittaminen on huomattavasti helpompaa kuin umpikortteliin. Lähiöissä korttelirakenne on pääosin avoin. Alueiden välillä on kuitenkin isoja eroja sen suhteen, miten niille voidaan uudisrakentamista lisätä. Korttelit, joissa rakennukset on sijoitettu keskelle tonttia, sekä vaihtelevat maastomuodot ovat varsin haastavia suunniteltavia väljässäkin rakenteessa. Samoin voimakkaat aluerakenteelli-

set sommitelmat, joissa alueen ilme muodostuu muutamasta harkiten sijoitetusta massasta ja pelkistetystä arkkitehtuurista, sietävät varsin vähän ”häiriötekijöitä”. K.L-P.

Torninosturi, suurmuotti, kirjahyllyrunko ja ruutuelementti –ajatuksia lähiöiden rakennussuojelusta

T

ampereen kaupungin lähiöt tarjoavat otollisen kentän pohtia modernin, tässä tapauksessa sotien jälkeisen, rakennetun ympäristön suojelukysymyksiä. Tampereen lähiöiden arkkitehtoninen voima ei liity suoranaisesti alueiden rakennustaiteellisiin piirteisiin vaan ennemminkin luonnonympäristön ja ihmisen muokkaaman asuinmiljöön kohtaamiseen.

Silti ei ole lainkaan yhdentekevää miten alueen rakennettua ympäristöä kohdellaan. Lähiöiden rakennussuojelussa ristiriitaiset mielipiteet ovat yleisiä.

Torninostureiden sanelemat rakennusten sijoitteluvaihtoehdot, suurmuottitekniikka, kirjahyllyrunkoon perustuva rakennusmassa ja muoto sekä kaiken läpileikkaava ruutuelementtien estetiikka on meille kaikille kovin tuttua ja samalla usein arvojen näkökulmasta etäistä. Toisten mielestä menneet virheet pitäisi piilottaa uusien värikkäiden kerrosten alle.

Toiset haluavat vaalia pieteetillä betonielementtien askeettista ilmiasua. Yleensä on vaikeampaa puolustaa jälkimmäistä näkökulmaa vaikka betonielementtien voisi kuvitella olevan niin olennainen

25

Hannele Kuitunen, Pirkanmaan maakuntamuseo

osa suomalaista arkkitehtuurikuvastoa ja osin mielenmaisemaakin ettei sen puolustamiseen olisi tarvetta lainkaan. Askeettisen ja karun estetiikan kauneuden ymmärtäminen vaatii harjaantumista ja uskallusta luopua tutuksi tulleista näkökulmista ja ajatusmalleista. Onko myös niin, että ihmisten on vaikeaa kohdata visuaalista hiljaisuutta? Aivan kuin kaipaisimme jatkuvaa kohinaa ympärillemme, jotta voisimme tuntea olevamme elossa.

Rakennussuojelussa, tai pikemminkin rakennetun ympäristön kehittämisessä alueen ominaispiirteitä vaalien, on kyse niin betonitalojen virheiden korjaamisesta kuin elinympäristön laadun yleisestä parantamisestakin. Onnistuneet kehittämishankkeet tuovat näille karuille ja joskus jäsentymättömille alueille inhimillistä mittakaavaa, toiminnallista suojaa ja palveluita. Talojen kunnostus maalaamalla ja pintoja siistimällä, porrashuoneita ja sisäänkäyntejä parantamalla on yleensä riittävä toimenpide tason nostamiseksi, tai ehkä pikemminkin, tason palauttamiseksi. Arkkitehtonisen kohinan lisääminen voi auttaa hetkellisesti ja jonkun mielestä rikastaa ympäristöä, mutta pitkällä tähtäimellä kuorruttaminen on kestämätöntä. Rakennusten teknisiä puutteita voi korjata alkuperäistä muotoa ja materiaalimaailmaa kunnioittamalla. Tampereen lähiöiden täydennysrakentaminen on mahdollista rakennussuojelun tavoitteetkin huomioiden, mutta se vaatii erityistä herkkyyttä ja silmää ympäristön piirteille. Rakennusten ja luonnon herkkää suhdetta ei saa rikkoa.

Tyylin tulisi löytyä luontevasti 60- ja 70-lukujen rationalismin ja nykyarkkitehtuurin välistä, laatua ja rakennusten suhdetta luontoon tarkkaillen.

Rakennussuojelulla on aina sosiaalinen ulottuvuus ja lähiöteeman yhteydessä rakennetun ympäristön sidos yhteiskunnallisiin ilmiöihin 1960ja 1970-luvuilla on ollut erityisen monimuotoinen.

Lähiöiden kohdalla onkin itse asiassa aiemmin painottunut alueiden sosiaalinen kehittäminen ja rakennussuojelukysymykset ovat jääneet taustalle, tai unohtuneet kokonaan. Sosiaalinen ympäristö ja rakennetun ympäristön suojelu liittyvät kuitenkin toisiinsa tiiviisti. Ihmiset rakentavat identiteettiään

28

26

Lentävänniemen ostari on sijoitettu hienostuneesti vehreään ympäristöönsä. Ostareiden suojelukysymykset ovat nyt ajankohtaisia myös Tampereella.

osin elinympäristönsä varaan ja itseään siihen peilaten. Lähiöillä on jo ajallista syvyyttä ja ihmisillä niihin liittyviä tarinoita ja kokemuksia, jotka puolestaan rakentavat lähiöille identiteettiä. Lähiöistä on aikanaan oltu ylpeitä ja tänä päivänä näyttää siltä että lähiökritiikin vuosikymmenet ovat takana ja ko. alueita katsotaan uusin silmin. Lähiöiden kehittämisen ja niiden arvokkaiden piirteiden vaalimisen tulisi tapahtua vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden kanssa. Suunnittelijoiden ja rakennussuojelusta vastaavien viranomaisten tulisi kuunnella mitä asukkailla on sanottavaa ja mitä he pitävät tärkeänä. Ehkä sitä kautta ylpeys löytyisi uudelleen? H.K.

Case Peltolammi Lähtökohtia tiivistämiselle

Y

ksi mielenkiintoinen esimerkki 1960-luvun aluerakentamisesta on Peltolammi, joka sijaitsee noin 5 km:n etäisyydellä Tampereen keskustasta, kaupunkia kiertävän kehätien eteläpuolella. Peltolammille laadittiin ensimmäinen, omakotiasutukseen perustuva asemakaava vuonna 1948.

Tampereen sodan jälkeinen kasvu johti kuitenkin siihen, että Peltolammin samoin kuin Multisillan ja Ruotulan, pientalokaavat muutettiin rivitalojen, lamellitalojen ja tornitalojen väljiksi kokonaisuuksiksi. Rakennusliike Mattinen & Niemelä tarjoutui Peltolammin aluerakentajaksi. Uusi kerrostaloasutukseen painottuva asemakaava laadittiin yhteistyössä Tampereen kaupungin asemakaavaosaston ja Arkkitehtitoimisto Vahtera & Heinon kanssa. Olli Vahtera vastasi yhdessä Raimo Narjuksen kanssa kaavoituksesta ja Aarne Heino talosuunnittelusta.

Aluerakentuminen sijoittui 60-luvun lopulle. (Tampereen keskustan ulkopuolisten 1960- ja 1970-luvun asuinalueiden inventointi ja arvottaminen, 2010) Peltolammi täyttää kaikki ensimmäisen polven lähiörakentamisen tunnusmerkit vaihtelevine rakennustyyppeineen, ostoskeskuksineen, palveluineen sekä laajoine virkistysalueineen. Aluerakenne perustuu Olli Kivisen kehittämän keuhkokaavion mukaiseen rakenteeseen, jossa on ulkosyöttöinen katuverkko ja kortteleiden keskelle sijoitettu puis-

toalue. Kolmikerroksiset lamellitalot reunustavat alueen keskellä sijaitsevia korkeampia tornitaloja.

Kerrostalot on rakennettu rinteen suuntaiseen suorakulmaiseen koordinaatistoon, kun taas rivitalot on sommiteltu vapaammin. Korkeimmat rakennusryhmät sijaitsevat alueen kallioisilla lakialueilla ja korostavat sijoittelullaan maaston muotoja. Tonteilta on yhteys alueen keskellä sijaitsevaan Tilkonmänpuistoon. (emt.)

Rakennusliike Mattinen & Niemelä toteutti rakennukset noudattaen pitkälle rationalisoitua betonielementtitekniikka. Rakentaminen on tehty elementtituotannon alkuvaiheessa, mikä näkyy rakenteiden yksityiskohtien määrässä. Esimerkikisi lamellitaloille on tunnusomaista loiva harjakatto, sisäänvedetyt ja suurehkoilla ikkunoilla varustetut porrashuoneet, alakerran autotallikerros, julkisivujen elävä vyöhykejako sekä huoneistoparvekkeiden reiälliset betonikaiteet. Talojen seinälinjoissa on parvekkeiden kohdalla käytetty sisäänvetoja, joista myöhemmässä elementtirakentamisessa luovuttiin. Huomionarvoista on se, että Peltolammi oli Suomen ensimmäinen kansainvälistä 3M-moduulia noudattava asuntoalue.

Peltolammilla selkeäsi tärkein rakennetun ympäristön arvotekijä on alue- ja korttelirakenne. Täydennysrakentamista suunniteltaessa tästä kiinnipitäminen on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Hyvän lähtökohdan muodostaa alueen koordinaatisto ja

lamellinen ja pistetalojen rytmi, jonka tunnistaminen mahdollistaa uusien rakennuspaikkojen löytymisen alueelle luontaisella tavalla. Toisen hyvän rakentamiskohteen muodostavat yleisille rakennuksille kaavoitetut, toteutumattomat tontit. Näitä löytyy lähes jokaisesta saman aikakauden lähiörakentamiskohteesta, sillä julkisten palveluiden mitoitus on ollut nykytarvetta paljon laajempi. Rakennusten korottaminen nähdään usein taloyhtiöiden kannalta tarpeellisena, mm. hissien rakentamisesta koituvien kustannusten kattamiseksi. Peltolammin kohdalla tämä on vaikea kysymys mm. rakennusten muodon säilyttämisen näkökulmasta. Hissillisten rakennusten saaminen alueelle on kuitenkin tärkeää, ja tähän saadaan mahdollisuus ainakin uudisrakennusten avulla. Tärkeiksi täydentämisen painopisteiksi nousevat myös ostoskeskusten alueet, joita Peltolammilla on peräti kolme. Julkisten ja kaupallisten palvelujen tukeminen näissä pisteissä, tukee alueen aluerakennetta. Lähiön onnistunut täydennysrakentaminen vaatii alueen tarkastelua kokonaisuutena ja vuorovaikutteista suunnitteluotetta. Alueita on hyvä täydentää niillä asioilla, joita niiltä puuttuu. K.L-P.

Peltolammin kerros- ja rivitalot sijoittuvat maaston muotoja myötäillen mäen reunoille ja lakialueelle. Luonto on vahvasti läsnä alueen sisällä ja vieressä avautuvan Rukkamäenpuistossa.

Lentokuva Vallas Oy, Tampereen kaupunki

27 27

A-M Niilo-Rämä , Tampereen kaupunki

Peltolammi ja rakennussuojelu

ympäristön sarjatuotantomaisesta kerrostalorakentamisesta. Peltolammin ostareita ei ole käsitelty lähiöselvityksessä tarkemmin vaan niiden arviointi on liitetty yleispiirteisesti osaksi kokonaisuutta. Alueen palvelukeskittymien tarkempi tarkastelu onkin tarpeen tulevien kaavamuutosten yhteydessä. Myös aluerakentamisen kokonaisvaltaisuuteen (rakennusliikkeet huolehtivat esimerkiksi alueellisen kaukolämpöverkon rakentamisesta) liittyneet rakennukset kuten lämpövoimalat piippuineen tulisi säilyttää ainakin merkittävimmissä paikoissa. Niiden uusiokäytön ideointia voisi käyttää vaikkapa keskustelun virittäjänä alueiden kehittämishankkeissa. Konkreettisen asian ympärille on helpompi saada aikaan toimintaa. H.K.

P

Peltolammin arvokkaisiin piirteisiin kuuluu hienostuneesti detaljoitujen mutta yleisilmeeltään yksinkertaisten asuinkerrostalojen sijainti kallioisessa ja kivisessä, osin metsäisessä maastossa.

Hannele Kuitunen, Pirkanmaan maakuntamuseo

28

Peltolammin Tilkonmäenkadun valkoiseksi maalattu kerrostalo muodostaa elegantin vastineen vieressä nousevalle metsäiselle mäelle. Talon erityispiirteenä himmeäksi hiotuista lasipalkeista kootut porrashuoneiden ikkunat.

Hannele Kuitunen, Pirkanmaan maakuntamuseo

eltolammin rakennussuojelukysymykset liittyvät aluerakenteen ja kaupunkikuvallisten ominaispiirteiden vaalimisen lisäksi rakennusten arkkitehtonisten piirteiden säilyttämiseen. Peltolammin rakennuskanta on säilyttänyt alkuperäisiä piirteitään merkittävällä tavalla. Tämän rinnalla muutamien rakennusten perusparannuskokeilut näyttävät karkeilta. Sirotepintaisien levyjen ja ulkopuolisen lisäeristeen pullistamat julkisivut eivät sijoitu enää millekään vuosikymmenelle. Kuorruttamalla uudistetut talot näyttävät kummallisilta, keinotekoisilta, epäaidoilta. On syytä edellyttää jatkossa jokaisen korjaushankkeen yhteydessä rakennuksen muotoihin, materiaaleihin ja arvoihin paneutumista ennen suunnitelmien tekoa. Korjaamista eivät voi ohjata ainoastaan taloudelliset tekijät. Myös täydennysrakentaminen vaatii herkkyyttä; esimerkiksi talojen suhde keskuspuistoon tulee säilyttää ja viheralueen tulisi virrata edelleen alueen läpi.

Toisen haasteen rakennussuojelulle muodostavat palvelukeskukset, lähiön ”ostarit”. Ostareiden merkitys on aikanaan ollut suuri; ne ovat olleet lähiöiden käyntikortteja mutta myös sosiaalisen elämän keskuksia ja kohtaamispaikkoja. Ostariarkkitehtuuri on ollut monin paikoin korkeatasoista ja poikennut

Lähiöiden rakentamisen periaatteisiin kuului oman lämmöntuotannon järjestäminen. Paikalliset lämpövoimalat, kuten kuvassa oleva Peltolammin lämpökeskus, ovat monet jääneet käyttöä vaille.

Anu Salm e l a Kirjoittaja o n P i r k a n m a a n m a a k u n t a m u s e o n paik alliskul tt u u r i t u t k i j a

Tapani Koiranen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Uusi RKY-listaus nostaa esiin valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut ympäristöt Uusi valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen inventointi (RKY-inventointi) on valmistunut. Listaus perustuu Museoviraston tekemään inventointiin. Aikaisempi valtakunnallisten arvokkaiden kohteiden listaus oli valmistunut vuonna 1993. Uuden vuonna 1999 vahvistetun rakennus- ja maankäyttölain myötä listauksen merkitys vahvistui ja sen päivittäminen ja uudelleen arviointi koettiin tarpeelliseksi. Kulttuuriympäristön osalta tarvittiin ajantasainen ja entistä monipuolisemmin eri arvoja huomioiva inventointi.

M

useoviraston laatima RKY-inventointi tulee olemaan valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa mainittu viranomaisten selvitys, mikä osoittaa että alueiden kulttuurihistoriallisten arvojen turvaaminen on erityisen tärkeää. Osa edellisellä listalla olleista kohteista on pudonnut pois, osa on rajattu uudella tavalla ja joitain kohteita on tullut lisää. Päätös ei ole vielä lainvoimainen, koska siitä tehtiin yksi valitus.

RKY- inventointi ilmentää rakennetun ympäristön monimuotoisuutta ja nostaa esiin niitä ilmiöitä, jotka parhaiten ja monipuolisimmin antavat käsityksen Suomen historiasta ja kehityksestä. Kohteita on valittu eri alueilta ja aikakausilta. Ne ovat yleensä laajempia alueita kuin yksittäisiä rakennuksia ja ulottuvat joskus yli kuntarajojen. Pirkanmaalla listaukseen kuuluu kaikkiaan 90 kohdetta.

RKY -inventoinnin kulttuuriympäristöihin sisältyy esimerkkejä maanviljelysympäristöistä, talonpoikaisrakentamisesta ja kyläkokonaisuuksista.

Hieman epätyypillisempää rakennustapaa edustaa Tunkelon Isotalo Längelmäeltä. Tunkelon suuri, hyvin säilynyt uusrenessanssipäärakennus on poik-

Tunkelon Isotalon päärakennus on ulkomitoiltaan 10 metriä leveä ja 40 metriä pitkä ja se on yksi Suomen suurimmista 1800-luvun lopulla rakennetuista maatalon päärakennuksista. Rakennus on vuorattu uusrenessanssityyliin. Asuinkäytössä olevan rakennuksen ulkoasussa on valmistumisen jälkeen tehty vain vähäisiä muutoksia.

keuksellinen esimerkki 1800-luvun lopun vauraasta talonpoikaisrakentamisesta ja talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehen asumiskulttuurista.

Pirkanmaa on teollisuushistoriallisesti merkittävää aluetta ja uutena kohteena listalle ovat nousseet Kokemäenjoen voimalaitokset. Eri vuosikymmeninä rakennetut, nimekkäiden teollisuusarkkitehtien suunnittelemat ja arkkitehtuuriltaan korkeatasoiset voimalaitokset kuvastavat koskivoiman käyttöä kasvavan sähköntuotannon tarpeisiin 1900-luvun kuluessa. Pirkanmaan puolella merkittävimmät Kokemäenjokivarren voimalaitokset ovat Tyrväällä ja Äetsässä Kaupunkirakentamisesta esimerkkejä on eri aikakausilta alkaen perinteisistä puutaloyhdyskunnista nykyaikaisiin lähiöihin. Tampereella Kalevan kaupunginosa ja Hervannan keskusakseli kertovat kaupunkisuunnittelun kehityksestä. Nämä 50- ja 80-luvun lähiörakentamisen esimerkit ovat nousseet uusina kohteina listalle.

Kangasalan näkötornit puolestaan ovat esimerkki monipuolisesta kulttuurihistoriallisesta ilmiöstä, niiden rakennushistoriallinen arvo on vaihtelevaa, mutta ne sijaitsevat kulttuurihistoriallisesti merkittävissä paikoissa, joista avautuu näkymiä Kangasalan harjumaisemiin.

Lisää kohteita löytyy nettisivuilta www.rky.fi.

29

Pirkanmaan aluetaidemuseo on the road Marja Liisa Linder

K i r j o i tt a j a o n P i r k a n m a a n a l u e t a i d e m u s e o n t utkija Ku v a t : Ja r i Ku u s e n a h o , Ta m p e r e e n t a i d e m u s e o

Pirkanmaan aluetaidemuseo eli Tampereen taidemuseon alueellisen toiminnan yksikkö on 2009 aloittanut vierailut Pirkanmaan kunnissa. Niiden aikana olemme tutustuneet taidekokoelmiin, näyttelytiloihin ja vilkkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan.

O

lemme keskustelleet teosten luetteloinnista ja hoidosta, näyttelytilojen tarpeista ja monenlaisista kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria sivuavista aiheista. Olemme nähneet vaikuttavia teoksia ja omaehtoista toimintaa, jossa yhtyvät kuvataiteen, ympäristön hoidon ja kestävän kehityksen tarpeet.

Uskallan arvella käyntien osoittautuneen hyödyllisiksi molemmin puolin. Ainakin me taidemuseolaiset olemme oppineet paljon uutta ja saaneet iloita sydämellisestä vastaanotosta kaikkialla, missä olemme käyneet.

Akaan uusi sympaattinen kulttuuritalo Laaksola, toiminut aikaisemmin esimerkiksi lastenkotina. Taloa esittelee kulttuurikoordinaattori Jaana Kari-Lepistö (vain käsi näkyvissä) tutkija Soila Kaipiaiselle, museoamanuenssi Marja-Liisa Linderille ja museomestari ja rakennuskonservaattori Elina Rantasaarelle.

30

Taidemuseolaisten tulo ei ole minkäänlainen tarkastuskäynti, vaan olemme yksinkertaisesti uteliaita – tai siis tutkimuksellisesti tiedonjanoisia – alueen kuvataide-elämästä ja haluamme tutustua sen paikallisiin ylläpitäjiin. Emme tule syynäämään, onko kaikki paragraafin mukaista, vaan haluamme olla avuksi ja tueksi varmaan monesti yksinäisessä eikä ehkä aina kovin hyvin ymmärretyssä työssä. Kysymys on aluetaidemuseon oman tehtävän hoitamisesta: alueen kuvataiteen tuntemuksesta ja tutkimuksesta, kokoelmien luetteloinnin edistämisestä ja yhteistyön virittämisestä.

Sitä paitsi – matkat ovat olleet työpäiviksi suorastaan sopimattoman kiinnostavia ja mukavia. Aivan kuin pikku lomamatkalle pääsisi – Pirkanmaa on ihmeitä täynnä.

Tähänastisten käyntien perusjoukko on koostunut allekirjoittaneen lisäksi museomestari Elina Rantasaaresta, joka osaa neuvoa teosten käsittelyssä, näyttelytilojen järjestämisessä ja syvällisemminkin rakennusasioissa, sillä hän on koulutukseltaan rakennuskonservaattori, sekä valokuvaaja Jari Kuusenahosta. Kerran mukaamme ehti läänintaiteilija Mikko Kallio, ja myös Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju on hyvin kiinnostunut Pirkanmaan alueesta. Kevät 2010 on valitettavasti ollut hiljaiseloa, kesän maailmanlaajuinen mitalitaiteen konferenssi Fidem Tampereella ja sen näyttely ovat ylityöllistäneet avainhenkilöt Elinan ja Jarin.

Ennen käyntiämme otamme yhteyttä hyvissä ajoin; tai, mikä vielä parempaa, olette tervetulleita soittamaan tai lähettämään sähköpostia allekirjoittaneelle ja ehdottamaan sopivaa aikaa. Muutenkin voi soittaa tai postailla: olemme valmiita antamaan neuvoja teosten luetteloinnista, auttamaan sopivan luetteloijan etsimisessä, antamaan vinkkejä näyttelytilojen ripustus- ja valaistusratkaisuissa. Olemme myös erittäin kiinnostuneita alueella tehtävästä pienimuotoisestakin taiteen tutkimuksesta ja tietysti ennen kaikkea taiteen tekemisestä.

Läänintaiteilija Mikko Kallio, museoamanuenssi Marja-Liisa Linder ja museomestari ja rakennuskonservaattori Elina Rantasaari ihailevat Rautapuiston monumentaalista kahvipannuinstallaatiota Hämeenkyrössä – ja tämä oli vasta alkua.

Kaarina Kaikkosen taideteos Ylöjärven kunnantalossa.

Kansainvälisen lasimuotoilun ja -taiteen lähteillä Urjalan Nuutajärvellä.

31 31

Hämmästys ja kummastus:

Pääkallo ja luut messukasukassa!

Arja Koskinen ja Tuomas Tuomala Ku v a t a rt i k k e l i n k i r j o i tt a j i e n

Pääkallo ja luut eivät ole tavallisimpia aiheita kirkollisissa tekstiileissä, joten niiden löytyminen on hieman hämmentävää. Näin kuitenkin kävi Kuhmalahdelta olevan messukasukan kuntotarkastuksen yhteydessä. Messukasukkaa koristaa hopeasta taidokkaasti tehty pääkallo luineen. Messukasukassa olevan laatan mukaan sen ovat Kuhmalahden seurakunnalle lahjoittaneet Kuhmalahden Seurakunnan Nuorukaiset. Messukasukassa on vuosiluku 1795. Vuosiluku ei välttämättä viittaa valmistusvuoteen. Se saattaa olla myös lahjoitusvuosi.

T

ummat messukasukat olivat yleisiä 1800-luvulla. Mielenkiintoiseksi tämän messukasukan tekee selkäpuolella olevan ristin alapuolella näkyvä hopeinen pääkallo ja luut. Niitä on kuvattu vanhemmissa messukasukoissa eri käsityötekniikoilla toteutettuna, esimerkiksi kirjailtuna. Nykyään pääkalloa ja luita ei löydy kuva-aiheina kirkollisissa

32

tekstiileissä. Pääkallolle ja luille sekä niiden paikalle on kuitenkin hyvin yksinkertainen selitys: ne merkitsevät voittoa kuolemasta.

Messukasukan kuntotarkastusta tehtäessä tutkittiin siinä käytettyjä materiaaleja ja niihin tulleita vaurioita. Tekstiiliosissa vauriot ovat mittavat, metalliosissa ei niinkään.

Messukasukan materiaalitutkimukseen käytettiin mikroskooppia. Tuloksissa ei ollut sinänsä mitään yllättävää. Samettikangas on puuvillaa. Vuorikangas on pellavaa. Välivuorena on käytetty myös pellavakangasta. Messukasukkaa reunustaa sekä etu- että takapuolella metallilankanauha.

Kunnoltaan messukasukka on huono. Sekä sametti- että pellavakankaat ovat repeilleet ja niistä puuttuu palasia. Messukasukasta puuttuu myös osa selkäpuolella olevasta rististä.

Huonon kuntonsa takia messukasukkaa ei voida ennen mittavaa konservointityötä esitellä suurelle

yleisölle. Näin lehtiartikkelin välityksellä voi saada käsityksen tästä mielenkiintoisesta kirkkotekstiilistä.

Mikroskoopilla pääkallon ja luiden pintavauriot havaitaan selvästi. Kuvassa 3 näkyy pääkallossa olevien hampaiden pintaa. Näitä havaintoja käytetään mm. puhdistusmetodin kartoituksessa. Mikroskooppitarkastelussa metallinauhan rakenne tulee hyvin esille. Samoin vauriokohdat saadaan hyvin esille. Metallinauhojen rakenteen mikroskooppitutkimuksessa päästään ns. pintaa syvemmälle eli lankojen rakenteisiin saakka.

Metallisten osien materiaalina on mitä todennäköisimmin hopeaseos, josta todennäköisesti yli 90% on hopeaa (Ag) ja loput muita seosaineita, kuparia (Cu), sinkkiä (Zn), kultaa (Au) ym. Tarkkaa suhdetta ei voi määrittää ilman kemiallista analyysiä, mutta yleisesti vastaavissa töissä käytetyt seokset ovat olleet jo tuohon aikaan varsin puhtaita ja jalometallien käsittelytaito kehittynyttä. Kirkolliseen asuun tuskin olisi ”alempiarvoisempaa” materiaali käytetty.

Kasukasta löytyy usein eri tekniikoin valmistettuja metallikoristeita. Kirjaimet, numerot ja laatat ovat levymateriaalista sahattuja ja punsellilla hakatuin kuvioin koristeltuja. Lisäksi laattoihin on taitavasti kaiverrettu tekstiä. Koko kasukkaa kiertää myös hopealangasta valmistettu nauha. Rakenteeltaan lanka on hyvin yksinkertainen, ohueksi valssattua hopealiuskaa on kierretty vaalean langan ympäri ja siitä on kudottu koristeellista nauhaa joka on ompelein kiinnitetty kasukkaan. Lisäksi on kasukan erikoisin koriste: Hopeakallo, joka on valettu useasta kappaleesta, jotka on juotettu ensin toisiinsa kiinni, ja sen jälkeen kiinnitetty ompelein kasukan kankaaseen tukikankaan kanssa.

Hopea on ominaisuuksiltaan jo luonnostaan varsin nopeasti tummuva metalli, ja yli 200 vuoden ikä on merkinnyt myös tämän kasukan koristeet ajan patinalla. Hopea oksidoituu, eli tummuu kun se on kontaktissa ilman tai veden otsonin kanssa. Myös rikin sulfaatit aiheuttavat tätä reaktiota. Ei siis ole ihme että kasukan hopeaosat ovat lähes kauttaaltaan eriasteisen oksidikerroksen peitossa. Kuitenkin on myös pieniä kohtia, joista on nähtävissä kuinka loisteliaasti kasukka on ollut koristeltu. Mm. poimujen välistä löytyi suojaan jääneitä kohtia jotka ovat säilyneet lähes täysin kirkkaina. Myös ristin poikkipalan keskialue, joka on ollut pystypalan alla suojassa on säilynyt kirkkaana ja siitä on nähtävissä kuinka suuri muutos on tapahtunut vuosien kuluessa. Lisäksi mekaaninen kulutus on katkonut hopealankaa paikoitellen, varsinkin hartioiden taitteen seudulta, missä rasitus on ollut kovimmillaan ja mikroskooppikuvista on nähtävissä pieniä

Kasukan metallinauhan rakenne tulee hyvin esille mikroskooppikuvassa.

Pääkallossa olevien hampaiden pintaa mikroskooppikuvassa. repeämiä ja murtumia lähes kaikkialla. Monin paikoin nämä repeämät vaikuttavat tulleen kun lankoihin on jäänyt jotain kiinni. Pehmeänä metallina hopea antaa näin ohuena rakenteena nopeasti periksi, eikä kestä jatkuvaa edestakaisin vääntyilyä.

Todennäköistä on että pääosa vaurioista on tullut jo käytön aikana, mutta myös vääränlainen varastointi on voinut aiheuttaa vahinkoa.

Materiaali määriä on vaikea arvioida, mutta hopealankaa on kirjailuissa useita kymmeniä metrejä ja kaikki on käsityönä valmistettua. Vaikkei langan valmistus teknisesti ole kovin vaikeaa, on siihen kulunut erittäin paljon aikaa. Olettaa voi että tähän työhön on valjastettu oppipoikia pidemmäksikin aikaa ja lankaa on valmistettu metritavarana. 1800-luvulla ei suomesta kultasepän pajoja paljoakaan löytynyt, joten työ on oletettavasti lähtöisin Ruotsin puolelta tai tuotettu kauppatavarana Euroopasta,

33

Messukasukka edestaä ja takaa.

Saksasta, Ranskasta tai ehkä Englannista, joissa kaikissa kultasepän työllä on vahvat perinteet ja samankaltaista koristelua on käytetty paljon sen aikaisessa aateliston vaatetuksessa. Tähän aiheeseen voisi antaa tarkennusta esimerkiksi Kuhmalahden kirkonkirjojen tarkastelu, joista voisi selvitä tarkemmin kasukan alkuperä. Toisaalta myös hopeaosista

Toinen kasukan hopealaatoista.

34

saattaisi löytyä valmistajan leimoja tai muita merkintöjä, mutta tämän varmentaminen vaatisi osien irrottamista.

Paljonko tällainen työ on tullut maksamaan on hyvin vaikea sanoa, mutta nykyään ammattitaitoisella kultasepällä tuotettuna vastaavan työn hinta hipoisi taivasta, jos kenelläkään yksittäisellä sepällä on edes aikaa paneutua näin mittavaan projektiin.

Vastaavaa lankaa saattaa tosin löytyä koneellisesti valmistettuna kohtuulliseen hintaan, eli mahdotonta ei tällainen työ kuitenkaan ole. Toisaalta aikakaudelle tyypillisten koristeiden yleisyyden takia on todennäköistä että langan valmistusta varten on ollut aivan omia pajoja ja erikoistunutta työvoimaa, jolloin myös hinta on ollut jokseenkin järkevä, samalla tavoin kuin nykyään käyttäen teollisesti tuotettua lankaa.

Kankaiden ja metallisten lankojen rakenne antaa tarkemman kuvan tekstiilin kunnosta. Se vaikuttaa omalta osaltaan puhdistusmetodin valintaan. Jos lankojen kuidut ovat erittäin hauraita, esimerkiksi vesipesu ei välttämättä ole mahdollinen.

Metallilangat ja pääkallo luineen tekevät messukasukan säilyttämisestä entistä haasteellisempaa.

Tekstiilien ja metallien säilytysolosuhdevaatimukset eivät välttämättä kohtaa. Metalli voi väärissä säilytysolosuhteissa lisätä tekstiilin vaurioitumista.

Arkeologit tutkivat Pirkanmaalla Ulla Lähdesmäki K i r j o i tt a j a o n P i r k a n m a a n m a a k u n t a museon arkeologiasta vastaava tutkija

Arkeologisista kenttätutkimuksista on muodostunut erottamaton osa Pirkanmaan maakuntamuseon toimintaa. Tutkimustarve voi syntyä erilaisista syistä ja tutkimuksen tulokset palvelevat yleensä useita tarkoituksia. Lähes kaikki Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologiset tutkimukset olivat viime vuonnakin yhteydessä rakentamiseen tai muuhun maankäyttöön (yhteensä 22 kenttätutkimusta, lisäksi tehtiin jälkityöt kolmessa edellisenä vuonna pääosin tehdyssä kenttätutkimuksessa). Tieteelliseen kysymyksenasetteluun liittyvää Nokian kappelin kaivausta jatkettiin myös viime vuonna.

E

nsisijainen menettely maankäyttöä koskevia suunnitelmia tehtäessä on aina väistää ja jättää arkeologiset maastokohteet rauhaan. Mitä pidempi etäisyys rauhoituskohteen ja maankäyttöhankkeen välillä on, sitä parempi. Tämä periaate auttaa säilyttämään kiinteän muinaisjäännöksen lähiympäristöä

mahdollisimman muuttumattomana ja kajoamattomana ja edistää osaltaan jäännösten usein hankalasti ilmenevää ymmärrettävyyttä.

Tutkimuksissa kootaan tietoa siitä, missä sijaitsee ennestään tuntemattomia arkeologisia jäännöksiä, minkälaisia ne ovat ja määritellään alustavasti niiden laajuus ja säilyneisyys. Tällaiset tutkimukset ovat joko inventointeja tai yksittäisten kohteiden tarkastuksia.

Kun rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös on ennestään tuttu ja tiedossa, maankäyttösuunnitelmat voivat silti aiheuttaa arkeologisia tutkimuksia, koska valtaosa jäännöksistä on tarkemmin rajaamattomia eikä niiden tarkkaa maanalaista laajuutta tiedetä. Muinaisjäännöksen välittömään läheisyyteen suunniteltu rakentaminen tai muu maankäyttö voi edellyttää koekaivauksia. Erilaisin menetelmin, esimerkiksi otantaperiaatteella, tutkitaan koealoja ja tehdään löytöjen perusteella

Hnna-Leena Salminen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Tampereen Niemenrannan alueella sijaitsee Niemen kylätontti, jonka historia palautuu 1400-luvulle. Alueen asemakaavoituksen johdosta peltoalueella sijaitsevan muinaisjäännösalueen laajuutta selvitettiin tutkija Hanna-Leena Salmisen johtamissa koekaivauksissa syksyllä 2009.

35

oletuksia, tulkintoja ja päätelmiä kiinteän muinaisjäännöksen ominaisuuksista. Joissakin tapauksissa suunniteltu rakentaminen on mahdollista toteuttaa, mutta maan kaivuvaiheessa arkeologin on oltava paikalla havainnoimassa kaivantoa ja tarvittaessa dokumentoimassa löydöt. Tällainen seuranta- tai valvontatutkimus voi johtaa erityisen poikkeuksellisissa tapauksissa jopa pelastuskaivauksiin, joissa kiinteä muinaisjäännös tutkitaan kokonaan hankkeen alalta.

Erilaisia kenttätutkimuksia tehtiin kymmenen kunnan alueella. Eniten tutkimuksia oli Sastamalassa (5 tutkimusta), jossa muinaisjäännöksiä on tällä hetkellä muutoinkin eniten tiedossa (käsittää entiset Vammalan, Mouhijärven, Äetsän ja Suodenniemen kunnat). Tampereella tutkimuksia oli neljä ja Orivedellä kolme. Kaksi eri tutkimusta tehtiin sekä Kangasalla että Ikaalisissa ja yksittäiset tutkimukset tehtiin Valkeakoskella, Akaassa, Nokialla ja Lempäälässä. Näissä luvuissa eivät ole mukana ne lukuisat maastotarkastukset, joita maakuntamuseon kaksi suojeluarkeologia tekivät vuoden mittaan eri kohteissa.

Kaksi inventointiprojektia liittyi yksityisen maanomistajan hankkeeseen valtaosan tutkimuksista liittyessä yleiseen työhankkeeseen kuten vesihuoltolinjan rakentamiseen tai kunnan kaavoitushankkeeseen. Hankkeen toteuttajataho liittyy lähes aina siihen, miten tutkimusten kustannukset rahoitetaan.

Muinaismuistolaki säätää yleisen työhankkeen toteuttajan velvollisuudeksi vastata kohtuullisista kustannuksista. Periaatteen taustalla on mm. se, että muinaisjäännösten säilyttäminen on aina ensisijainen ja määräävä intressi. Mikäli tulee tarve kajota muinaisjäännöstä tutkimalla ja samalla tuhoamalla sitä, vastuu rahoituksesta on sillä, joka aiheuttaa tarpeen tutkia (selvittää) ja kajota (tuhota) rauhoituskohdetta. Yksityisten maanomistajien pienehköjä työhankkeita koskevat tutkimukset otetaan tapauskohtaisesti valtion rahoituksella toimivan Museoviraston tutkimusryhmän ohjelmaan.

Merkillepantavaa maakuntamuseon tutkimuksissa on edelleenkin se, että useimmat niistä

36

koskivat historiallisen ajan arkeologisia jäännöksiä.

Viime vuonna Painopisteen siirtyminen esihistoriasta historialliseen aikaan on tapahtunut vähittäin 1990-luvun lopulta lähtien ja mittavassa määrin vuodesta 2007 lähtien, jolloin Museovirasto työsti tuloksellisesti historiallisen ajan jäännöksiä koskevia suojeluohjeita. Ne otettiin käyttöön vuoden 2009 keväällä, mikäon osaltaan lisännyt arkeologisten tutkimusten tarvetta. Alueellisesti ja ajanjaksoja ajatellen laaja-alaiset inventoinnit tehtiin Oriveden kaupungin ranta-alueiden yleiskaavoitushankkeen johdosta sekä Gasum Oy:n maakaasulinjan suunnitelman johdosta Lempäälän ja Kangasalan alueella.

Useimmat kenttätutkimukset liittyivät kuntien asemakaavoittamiseen (11 hanketta), jolloin usein ensimmäinen arkeologinen toimenpide on vanhentuneiden tai puutteellisten muinaisjäännöstietojen päivittäminen inventoinnissa. Haja-asutusalueiden vesihuoltoa koskevat määräykset aiheuttavat vesihuollon runko- ja kiinteistölinjojen rakentamista useilla alueilla maakunnassa. Viisi vesihuoltohanketta työllisti viime vuonna maakuntamuseon arkeologeja mm. Sastamalassa, Kangasalla ja Ikaalisissa.

Pirkanmaan maakuntamuseon tekemien maankäytöstä johtuneiden arkeologisten kenttätutkimusten määrä ja luonne 2009.

12 10 8 6 4 2 0

Inventoinnit

Koekaivaukset

Valvonnat

Pelastuskaivaukset

Tutkimuksia yhteensä

Yleinen hanke

Yksityinen hanke

Vain historiallisia jäännöksiä

Inventoinnit

KoeValkaivaukset vonnat

Pelastus- Yhteensä kaivaukset

Tutkimuksia yhteensä 12

3

5

2

22

Yleinen hanke

10

3

5

2

20

Yksityinen hanke

2

2

Vain historiallisia jäännöksiä

5

2

3

2

12

-

1

-

3

Vain esihist. jäännöksiä

2

Kalle Luoto, Pirkanmaan maakuntamuseo

Maakuntamuseo oli keskeinen arkeologinen toimija Pirkanmaalla. Lisäksi Museovirasto teki koekaivauksia Lempäälässä (Vaihmalanharju ja Torisevankulma) ja Orivedellä (Eräjärven Hietalahti).

Arkeologian konsulttitoiminta on myös ollut säännöllistä maakunnan alueella. Eniten tutkimuksia teki Mikroliitti Oy, jonka tutkimuskohteita sijaitsi vuonna 2009 mm. Valkeakoskella, Ikaalisissa, Virroilla, Sastamalassa ja Nokialla. Lisäksi arkeologi Kalle Luoto teki FCG-Finnish Consulting Group Oy:lle kaavahankkeeseen liittyen arkeologisen inventoinnin Mänttä-Vilppulan Pohjaslahdella.

Vesihuoltohankkeet koskevat Pirkanmaalla merkittävällä tavalla muinaisjäännösten suojelua. Syksyllä 2009 kaivettiin kiinteistölinja Ikaalisissa.

34

Kirsi Luoto, Pirkanmaan maakuntamuseo

Keskiaikaan palautuvan kylätontin alue Orivedellä on muinaisjäännösaluetta. Tutkija Kirsi luoto inventoi kohteen vuonna 2009.

37 37

Paikalliskulttuuritu Anu Salmela ja Miinu Mäkelä Kuvat: Fereydoun Bahramnoori, Pirkanmaan maakuntamuseo Maakuntamuseotutkijat kokoontuivat huhtikuussa Museovirastoon käsittelemään ajankohtaisia maakuntamuseotyön asioita. Esittelyssä olivat Museoviraston paikallismuseoiden kehittämishanke, sähköisen luetteloinnin malli pienille museoille, paikallismuseoiden työkirja ja museoiden harkinnanvaraiset avustukset. Monet asioista olivat jo vuosi sitten käsiteltävänä ja niitä on tässä välissä viety eteenpäin erilaisissa pienryhmissä, Museovirastossa ja maakuntamuseotutkijoiden tapaamisessa viime syyskuussa Kotkassa.

Valtakunnallinen paikallismuseoiden kehittämishanke käynnistyy Museoviraston koordinoima ja opetusministeriön rahoittama paikallismuseoiden kehittämishanke on käynnistymässä. Hanketta esittelivät kehittämispäällikkö Pirjo Hamari Museovirastosta ja OPM:n ylitarkastaja Päivi Salonen. Se on tarkoitettu erityisesti kotiseutumuseotyyppisille museoille, jotka eivät kuulu valtionosuuden piiriin. Hanke tullaan toteuttamaan vuosina 2010-2011 ja siihen tullaan palkkaamaan kaksi paikallismuseokenttää tuntevaa työntekijää.

Kehitämishankkeen ohjausryhmään nimetään edustajat seuraavilta aloilta: maakuntamuseotutkija, kotiseutuliitto, museoliitto, opetusministeriö, kuntaliitto, yliopisto/museologia. Lisäksi kokouksessa esitettiin myös maakuntamuseoiden johtajien

38

edustusta mukaan. Maakuntamuseotutkijat valitsivat edustajakseen Eeva Mikolan Varsinais-Suomen maakuntamuseosta. Eeva on pitkän linjan maakuntamuseotyöntekijä, joka on työskennellyt monenlaisissa projekteissa ja kehittänyt monipuolisesti maakuntamuseotyötä Varsinais-Suomessa.

Paikallismuseoiden kehittämishankkeen tavoitteita ovat mm. paikallismuseoiden statuksen kohottaminen, alueellisen kulttuuriperinnön säilyminen (rakennukset ja esineet), paikallisidentiteetin vaaliminen, vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja alueellisten muutosten vaikutusten huomioiminen.

Projektin aikana pyritään hyödyntämään maakuntamuseoissa jo tehtyä työtä ja keräämään hyviksi todetut käytännöt kaikille käytettäviksi. AS

Pienten museoiden sähköisen luetteloinnin malli on valmistunut Koordinaattori Katri Vuola ja tietohallintopäällikkö Vesa Hongisto Museovirastosta esittelivät valmistamaansa excel-pohjaista luettelointimallia pienille museoille. Malli on koottu Musketti-luettelointiohjelman pohjalta niin, että tietuekentät on koottu exceliin teemoittain eri välilehdille. Luettelointia varten on koottu myös luettelointiohje. Luettelointimalli antaa mahdollisuuden pilkkoa luettelointitietoa tietokantojen edellyttämällä tavalla. Sen avulla ei kuitenkaan ratkaista kokoelmatietojen säilytysongelmia eikä se anna samoja mahdollisuuk-

tkijan työpöydältä sia tiedon hakuun kuin oikea kokoelmatietokanta.

Parhaiten luettelointimalli toimii yhteisenä pohjana eri alustoilla ja järjestelmillä tehtävään luettelointiin. Luettelointimalli sopii välivaiheena esim. suunniteltaessa siirtymistä Muskettiin tai muuhun kokoelmanhallintaohjelmaan myöhemmin tai niille museoille, joilla kerta kaikkiaan ei ole resursseja siirtyä käyttämään kokoelmanhallintaohjelmaa tai esimerkiksi kokoelmat ovat niin pienet etteivät suuret satsaukset kokoelmienhallintaan ole tarpeellisia. Luettelointimallia voi tiedustella maakuntamuseosta paikalliskulttuuritutkijalta. Luettelointimallin mukainen excel-luettelointi täyttää Museoviraston kriteerit harkinnanvaraisen avustuksen turvin tehtävälle sähköiselle luetteloinnille.

Paikallismuseoiden työkirja on tullut pilotointivaiheeseen Pilottiversio paikallismuseoiden laatutyökalusta eli Paikallismuseoiden työkirja on valmistunut. Työkirjan ovat koonneet maakuntamuseotutkijat Eeva Mikola Varsinais-Suomen maakuntamuseosta, Pirjo Sojakka Keski-Suomen museosta ja Ulla Teräs Keski-Uudenmaan maakuntamuseosta. Pirkanmaalla pilotoinnista on tähän mennessä sovittu Viialan museon kanssa. Työkirja on tarkoitettu apuvälineeksi museon toiminnan kehittämisessä erityisesti pienille ei ammatillisesti hoidetuille museoille. Se auttaa museon kokonaistilanteen hahmottamisessa

ja auttaa löytämään tärkeimmät kehittämistarpeet.

Työkirjan avulla arvioidaan kehittämistarpeiden lisäksi myös museon vahvuuksia.

Työkirjassa käsitellään museonhoitoa eri aihealueiden kautta ja esitetään kuhunkin asiaan liittyen tavoitetaso. Tämän jälkeen vapaasti keskustellen määritellään museon oma tilanne ja pohditaan mitä voidaan vielä tehdä tavoitetasolle pääsemiseksi. Lopuksi määritellään museon vahvuudet ja tärkeimmät kehittämiskohteet. Maakuntamuseotutkija toimii keskustelutilanteessa haastattelijana ja kirjaajana ja hän kirjoittaa vastaukset lopuksi puhtaaksi ja lähettää työkirjakoosteen myös museolle. Haastateltavina voi olla kerrallaan 2-3 museon toiminnasta vastaavaa henkilöä. Tarvittaessa työkirjan käsittely voidaan jakaa useampaan osioon.

Pilottivaiheen kokemukset eri maakunnissa kootaan yhteen seuraavilla maakuntamuseotutkijoiden neuvottelupäivillä Hämeenlinnassa lokakuun 2010 lopulla. Mikäli museonne on kiinnostunut osallistumaan työkirjatyöskentelyyn kokeiluvaiheessa voitte ottaa yhteyttä Pirkanmaan maakuntamuseon paikalliskulttuuritutkijaan.

Museoviraston harkinnanvaraiset avustukset paikallismuseoille Lopuksi koordinaattori Eeva Kukko esitteli harkinnanvaraisia avustusasioita. Museovirasto myönsi vuonna 2010 harkinnanvaraista avustusta 136:lle

F. E. Sillanpään syntymäkodin Myllykolun maisemaa.

Kuva: Pekka Kosonen, Vapriikin kuva-arkisto

37

39

Museoiden harkinnanvaraiset avustukset ovat haettavissa lokakuun loppuun mennessä.

Avustusta myönnetään kuntien, yhdistysten ja säätiöiden omistamille museoille, jotka eivät saa valtionosuutta.

Lisätietoja http://www.nba.fi/fiharkvaravustukset

museolle joista 7 on Pirkanmaalta. Kaiken kaikkiaan hakemuksia Pirkanmaalta tuli 12 museosta. Maakunnan osalta hakemuksista siis hyväksyttiin 58 %.

Taso on keksitasoa pienimillään sen ollessa 40 % ja suurimmillaan jopa 100 %. Tänä vuonna Pohjois-Karjalan kuudesta hakemuksesta kaikki hyväksyttiin. Rahaa myönnettiin kaiken kaikkiaan 1 541 756 € ja summat vaihtelivat Pirkanmaalla 1500 – 5000 euron välillä.

Museovirasto on julkaissut nettisivuillaan harkinnanvaraisten avustusten hakuoppaan ja se onkin mukavasti korottanut hakemusten tasoa.

Liitteitä jouduttiin vielä karhuamaan 63 museolta kun hakijoita oli kaiken kaikkiaan 213. Hakemuksessa tulee ilmetä avustuksen käyttötarkoitus, käyttösuunnitelma ja kustannusarvio rahoitettavalle hankkeelle. Varsinkin korjaussuunnitelmissa tulisi olla kustannusarvio mukana. Kustannusarvion osalta puutteelliset hakemukset herättivät keskustelua johtoryhmässä ja on mahdollista, että jatkossa museorakennusten korjauksiin liittyvissä avustushakemuksissa tullaan vaatimaan tarkempia selvityksiä.

Tällä kertaa kuitenkin kaikki Pirkanmaan rakennusten korjaukseen liittyvät hakemukset hyväksyttiin.

Perusehtojen täyttämisen jälkeen arvioidaan avustuskohteiden tarpeellisuutta, kiireellisyyttä ja tärkeysjärjestystä. Johtoryhmä hyväksyy esitykset avustuksen saajista, tänä vuonna hylättiin yksi kohde.Puutteellisten kustannusarvioiden lisäksi myös museosuunnitelmat ja korjaussuunnitelmat herättivät paljon keskustelua johtoryhmässä. Suunnitelmiin voidaan antaa kerran avustusta, mutta jatkossa on tapahduttava toteutusta. Hyväkin hakemus voidaan välillä joutua hylkäämään jos kohde on saanut monta kertaa avustusta peräkkäin. Aina kannattaa kuitenkin hakea - oli sitten takana monta onnistunutta hakukertaa tai hylätyksi tuleminen.

Hakemisen yhteydessä on hyvä olla yhteyksissä maakuntamuseon paikalliskulttuuritutkijaan, jonka kanssa voidaan tarkistaa onko käyttötarkoitus ja summa järkevä. Maakuntamuseossa on myös hyvä olla tieto – mielellään kopiot - hakemuksista, jotta keväällä osaamme Museovirastolle kommentoida

40

Avustus suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentamiseen ja tutkimiseen haettavissa marraskuun 2010 alkuun asti. Avustusta myönnetään oikeustoimikelpoisille yhdistyksille ja kansalaisjärjestöille. Avustusta ei ole tarkoitettu museotoimintaan, mutta esimerkiksi kotiseutuyhdistykset voivat hakea avustusta arkistojensa järjestämiseen ja luetteloimiseen. Lisätietoja http://www.nba.fi/fi/kulttuuriperinneavustus hakemuksia. Varsinainen hakemus kuitenkin toimitetaan aina Museovirastoon.

Kirkollista kulttuuriperintöä Maakuntamuseon ja Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin kirkon kulttuuriperintötyöryhmän yhteistyö jatkui kolmen hautausmaainventoinnin muodossa. Lisäksi laadittiin selvitys alueen kirkollisen kulttuuriperintötyön historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudensuunnista. Kirkkohallitukselta on valmistunut strategia, jossa määritellään kirkollisen kulttuuriperintötyön suuntaviivoja vuosille 20102015. Kirkkohallituksen kulttuuriperintötyössä painotetaan esineinventointien merkitystä. Tavoitteena on rakentaa yhteinen tietokanta kirkolliselle esineistölle ja rakennuksille. Tampereen hiippakunnassa on tuettu hautausmaainventointeja ja näin tullaan tekemään jatkossakin, koska työ hautausmaainventointien sarallakin on vielä kesken. Tämän lisäksi järjestetään mahdollisuuksien mukaan koulutusta, Liuksialan kappelin alttaripöytä ja alttariristi.

Sairaanhoidon historiaa Niemessä ja Pikossa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin museotoimikunta järjestää vuosittain perinteen tallennusprojekteja.

Vuonna 2009 museotoimikunta teki yhteistyötä maakuntamuseon kanssa, ja työn tuloksen pystytettiin psykiatrisen sairaalan elämää ennen ja nyt

Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo

jonka teemoissa huomioidaan kulttuuriperinnön eri osa-alueet.

Hautausmaainventoinneissa keskityttiin vuonna 2009 pienten, yksityisten hautausmaiden tutkimiseen. Yksityisillä hautausmailla on pitkä perinne, ja ne tarjoavat kiinnostavan näkökulman alueemme hautausmaakulttuuriin. Inventoidut kohteet olivat Finlaysonin omistaneen Nottbeck-suvun hautausmaa Tampereen Lielahdessa, Meurman-suvun hautausmaa Kangasalan Liuksialassa sekä Pitkäniemen sairaalan hautausmaa Nokialla. Kaikilla hautausmailla on ollut myös kappeli, mutta Pitkäniemestä se on purettu hautausmaan jäätyä pois käytöstä.

Inventoiduista hautausmaista ainoastaan Liuksiala on yhä käytössä. Pienet, yksityiset hautausmaat todettiin kokonaisuudessaan arvokkaiksi, ja niiden kaikki muistomerkit inventoitiin. Lisäksi inventoitiin Liuksialan kappelin esineistö.

Sukuhautausmaat ovat luonteeltaan intiimejä, ja niille haudatuista henkilöistä on olemassa hyvät henkilötiedot. Näitä hautausmaita on myös hoidettu hyvin. Mielisairaalan käytöstä poistunut hautausmaa on luonteeltaan erilainen. Alueelle on haudattu vuosina 1902–64 yli 400 henkilöä, mutta vain muutamalla kymmenellä haudalla on muistomerkki. Osa risteistä ja kivistä on tuhoutunut, osa haudoista on aina ollut muistomerkittömiä. Tänä päivänä osin puistomainen hautausmaa on yhä sairaalan hoidossa ja sinne on pystytetty yhteiskivi.

Alueen läpi kulkee kävelypolku, ja sen tuntee hautausmaaksi hajallaan sijaitsevien muistomerkkien ja rauhallisen tunnelman avulla. (MM)

Kahvihetki Hämeenkyrön museoon rakennettussa tupainteriöörissä esittelevä näyttely Pitkäniemeen, haastateltiin lakkautetussa Pikonlinnassa työskennelleitä ammattilaisia sekä luetteloitiin TAYS:n kirjaamon arkistossa olevia Pikonlinnaan liittyviä valokuvia. Projekti Pikonlinnasta jatkuu, tänä vuonna on tarkoitus saada sairaalasta kerätyn aineiston pohjalta verkkonäyttely nettiin julkisesti nähtäville niin sairaala-alueen entisille työntekijöille, asukkaille kuin potilaillekin.

(MM)

Hämeenkyrön museon uusi perusnäyttely valmistuu hitaasti mutta varmasti Tyypillisten kotiseutumuseoiden kokoelmissa on paljon esineistöä, vuodesta toiseen samoille sijoilleen asetettuna. Ajan myötä sekaan kulkeutuu uutta tavaraa ja vanha logiikka katoaa. Yleisö on myös nähnyt näyttelyn jo moneen kertaan. Museonäyttelyn uudistustyö on pienessä museossa suuri urakka. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä kerralla, vaan näyttelyn uudistus- ja remonttiprojektin voi jakaa useille vuosille. Näin tehtiin Hämeenkyrössä. jossa kolme vuotta käynnissä ollut kokomuseon uudistus on saatu valmiiksi. Työ on tehty Hämeenkyrön kunnan ja maakuntamuseon yhteistyönä ja uusittu näyttely avautuu kesäkaudella 2010. (MM)

41

NATIONAL TRUST -TOIMINNAN TULEVAISUUDESTA SUOMESSA

The National Trust Anu Salmela

– yli sadan vuoden takainen innovaatio saarivaltakunnasta

T u i j a - L i i s a S o i ninen

K i r j o i tt a j a o n P i r k a n m a a n m a a k u n t a m useon k u l tt u u r i y m p ä r i s t ö y k s i k ö n p ä ällikkö

Brittein saarilla toimii puolijulkinen, kansallista perintöä vaaliva yhteisö, The National Trust (National Trust for Places of Historic Interest or Natural Beauty). Se pyrkii ostamaan kulttuuri- ja luonnonperintökohteita ja samalla vaalimaan niitä huolellisesti.

S

äätiön tehtäviin kuuluu lisäksi koulutus ja opetus. Säätiön toimintaperiaatteisiin kuuluu, että yleisö saa oikeuden vierailla kohteilla. National Trustilla on noin 3,6 miljoonaa jäsentä ja 55000 vapaaehtoistyöntekijää. Viimeisen kahden vuosikymmen aikana säätiön jäsenmäärä on kolminkertaistunut. Lähes puolet vuotuisista toimintavaroista tulee jäsenmaksuista. Loput toimintavarat saadaan lahjoituksin, pääsymaksujen, tuotemyynnin ja sijoitusten tuottojen avulla. Lisäksi esim. valtio ylläpitää ns. National Heritage Memorial-rahastoa, jonka tarkoituksena on pelastaa kansakunnan omistukseen kulttuuriperintöä, joka on vaarassa tulla myydyksi ulkomaille tai tuhoutua. Rahaston rinnalla ja sen yhteydessä toimii Heritage Lottery Fund, joka rahoittaa historiallisten kohteiden ylläpitoa myös loton tuotolla. Nämä rahastot antavat oman panok-

sensa National trustien järjestämiin keräyksiin, joita toimeenpannaan esimerkiksi tärkeiden kulttuuriperintökohteiden hankkimiseksi kansakunnan omistukseen. On laskettu, että National trustien jäsenmäärä Britanniassa on kymmenen kertaa suurempi kuin esimerkiksi poliittisten puolueiden jäsenmäärä.

Sen vuoksi katsotaan, että National Trust voi toimia kohtuullisen riippumattomana valtiovallasta ja vaalia myös kohteita, joiden säilyminen ei kaikista puolueista olisi ehkä suotavaa.

Tarkemmin ottaen National Trustin sisälle kuuluu neljä kansallista säätiötä. Toisiansa lähellä ovat Englannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin säätiöt.

Oman, erillisen säätiönsä muodostaa The National Trust for Scotland, jossa on 310 000 jäsentä, n. 6 % Skotlannin viisimiljoonaisesta väestöstä. National Trustia hallinnoi Board of Trustees.

Tällä hetkellä järjestö omistaa n. 350 rakennetun perinnön kohdetta, puistoa tai arkeologista kohdetta ja esimerkiksi 250 000 hehtaaria maaseutua; Skotlanti, Newhailes; 1600-luvun huvila ja 1700-luvun kulttuurihistoriallsesti arvokas puistoalue.

Aino Nissinaho, Pirkanmaan maakuntamuseo

42

Aino Nissinaho, Pirkanmaan maakuntamuseo

Liekö syynä toimintaan ohjautuneiden rahavarojen tai systemaattisen markkinoinnin puute, mistä syystä esim. Suomen kulttuuriperinnön tuki ry:n toiminta ei ole saanut tähän asti suurta julkisuutta osakseen. Nyt siihen tosin on entistä paremmat mahdollisuudet sillä toiminnan puolestapuhujiksi ovat asettuneet mm. sellaiset henkilöt kuten erikoistoimittaja Erkki Toivanen ja Nokia OyJ:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Toimittaja Erkki Toivanen toimii tällä hetkellä Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n puheenjohtajana.

National Trustin työkenttää Antoniuksen muurilla Skotlannissa.

Tuija-liisa Soininen, Pirkanmaan maakuntamuseo

luonnonsuojelualueita, maisemakokonaisuuksia, metsiä, maatalousmaata, suota, saaria ja jopa kyliä.

Säätiö omistaa myös lähes 1000 kilometriä merenrantaa. National Trust perustettiin 1895, kun teollistumisen pelättiin tuhoavan perinteisen maiseman.

Ympäristön muuttumisen lisäksi ongelmana oli, että monet merkittävät kohteet uhkasivat siirtyä yksityisomistukseen. Brittein saarilla ei ole jokamiehenoikeutta, joten suojelualueet ja puistot ovat olleet monelle ainoa tapa päästä lähempään kosketukseen arvokkaiden luonto- ja kulttuuriperintökohteiden kanssa.

Brittein saarilla vuotuinen jäsenmaksu on aikuisella yksilöjäsenellä noin 50 euroa ja esimerkiksi nelihenkisellä perheellä 80-90 euroa. Sillä saa ilmaisen pysäköintioikeuden ja sisäänpääsyn säätiön omistamiin rakennuksiin ja puutarhoihin, jäsenen käsikirjan, joka on opaskirja kaikkiin kohteisiin, alueellisen uutiskirjeen, kolme numeroa National Trustin lehteä/v ja tietoa paikallisista tukiryhmistä.

Mutta onko Suomessa tarvetta samankaltaiselle toiminnalle? Ja jos on, onko esim. väestöpohja riittävä toiminnan ylläpitämiseen? Asiasta pitäisi tehdä luotettava selvitys. Eräänlaista selvitystä toiminnan osalta on jo tehty, jopa parin vuosikymmenen ajan.

Hadrian´s wall, National Trust on organisoinut laajan muinaisjäännösketjun hoidon ja yleisöpalvelun.

Tuija-Liisa Soinine, Pirkanmaan maakuntamuseo.

43

Retulansaaren Ylikartano ja Ylikartanon Alitupa raitilta kuvattuna. Ylikartano oli Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistuksessa 10 vuotta vuoteen 2009 asti.

Olli Soininen, Museovirasto

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry.

– Suomalainen National Trust?

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry. perustettiin vuonna 1984 National Trustin esikuvan innoittamana. Taustavoimina oli joukko yksityishenkilöitä sekä yhdistyksen kertoman mukaan Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Kotiseutuliitto, Suomen Kaupunkiliitto, Suomen Kunnallisliitto, Finlands Svenska Kommunförbund, Svenska Kulturfonden sekä Maakuntaliittojen Keskusliitto. Yhdistys perustettiin tukemaan samoihin aikoihin perustetun Suomen kulttuuriperinnön Säätiön toimintaa. Säätiön tehtävänä on omistaa ja hoitaa. Tällä hetkellä Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenmäärä on noin 400 henkilöä ja Suomen kulttuuriperinnön säätiö omistaa kolme kulttuurihistoriallista rakennetun perinnön kohdetta ja/tai maa-aluetta sekä yhden esinekokoelman. Kohteet ovat tulleet säätiölle lahjoitusten ja testamenttien kautta. Vielä toissa vuonna säätiö pyrki kehittämään erityisesti kahta kohdettaan elävän kulttuurin toimintapisteiksi: Toinen niistä oli Hämeenlinnan Tyrvännön Retulansaaressa sijaitseva Ylikartano ja toinen Turun Brinkhallin vanha herraskartano. Nyt säätiö on kuitenkin joutunut myymään Retulansaaren ja on keskittänyt voimavaransa Brinkhalliin. Tämän lisäksi säätiö hoitaa ja pitää avoinna Elias Lönnrotin vanhuudenkotia Sammatissa sekä Haukkavuoren luonnonperintökohdetta Rautajärvellä. Valtio ei ole tähän asti pystynyt edistämään Kulttuuriperinnön säätiön toimintaedellytyksiä. Säätiössä katsotaan, että verotuslainsäädännön muuttaminen siten, että tällaisen säätiön saamat lahjoitukset olisivat verovapaita, olisi tärkeä kädenojennus. Nyt näyttää siltä, että säätiön saatua testamentti- tai muita lahjoituksia, se joutuu kamppailemaan kohtuuttomasti

42

44

siitä, kuinka saada varoja välttämättömiin kunnostustoimenpiteisiin.

Mikäli olosuhteet Suomessa ja Iso-Britanniassa kulttuuriperinnön, kansanluonteen, harrastusten ja lainsäädännön osalta olisivat yhtään samansuuntaiset, Suomessa saattaisi olla jopa 250 000 (n.

5 % väkiluvusta) jäsentä vaalimassa ainutlaatuista suomalaista luonnon- ja kulttuuriperintöä. National Trustin jäsenmäärä on saavutettu kovalla työllä ja määrätietoisella markkinoinnilla. Suomessa esimerkiksi Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n tie vastaaviin onnistumisiin edellyttäisi erityisiä toimenpiteitä ja kunnollista rahoitusta. Pallon voisi ottaa vastaan esimerkiksi Ympäristöministeriö. Ensimmäisenä tehtävänä olisi tutustua tarkemmin National Trustin nykystrategoihin ja toimintatapoihin. Sen jälkeen tulisi tehdä selvitys tällaisen säätiön toimintaedellytyksistä Suomessa Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n kokemuksia hyväksi käyttäen. Hyvän selvitystyön tuloksena olisi paremmat edellytykset luoda toimintastrategia, jonka tuloksena kulttuuriympäristön parhaaksi tähtäävä kansalaistoiminta voisi saada Suomessa aivan toiset ulottuvuudet. Hyvin organisoituun kansalaisjärjestötoimintaan voisi ohjata myös veikkausvaroja.

Lisätietoa: http://www.nationaltrust.org.uk/main/ http://www.nts.org.uk/Home/ http://www.kulttuuriperinto.fi/ http://www.joy2010.fi http://www.tyrvanto.net/ylikartano/ tulevaisuus140308.htm http://www.suomenkotiseutuliitto.fi/ kotiseutuliitto/SIVUT/jasenkirjeet/KOTISEUTU posti-5-2009.pdf

Pirkanmaan museot uivat verkkoon – museoportaali yhdistää kaikki maakunnan museot Miinu Mäkelä k i r j o i tt a j a o n M u s e o t v e r k o s s a – P i r k a n m a a n m u s e o p o rt a a l i - h a n k k e e n p r o j e k t i k o o r d i n a a tt o r i

Urheilua, kirjallisuutta, sisustuksia, ammattilaisia – mitäpä ei museosta löytäisi?

Pirkanmaan maakuntamuseossa on käynnistynyt Museot verkossa – Pirkanmaan museoportaali -niminen hanke, jonka tavoitteena on tukea maakunnan alueella toimivien museoiden näkyvyyttä internetissä, museoiden välistä yhteistyötä sekä museokokoelmien saavutettavuutta.

H

ankkeen abstraktit toivekuvat konkretisoituvat seuraaviin käytännön toimiin: maakuntamuseo luo nettisivuston, jossa jokaisella pirkanmaalaisella museolla on oma esittelysivunsa, museoiden yhteistyövälineiden kirjoa laajennetaan nettifoorumilla ja Siiri-tietokannasta muokataan pirkanmaalaisten museoiden käyttöön sopiva kokoelman hallinta- ja esittelytyökalu. Hankkeeseen on saatu rahoitusta Pirkanmaan liiton Maakunnan kehittämisrahasta.

Käytännössä hanke käynnistyi helmikuussa museokeskus Vapriikissa järjestetyssä yhteisessä suunnittelupäivässä, johon osallistui liki 40 museoihmistä eri puolilta Pirkanmaata. Suunnittelupäivä kokosi asiantuntijoita niin pienistä, yksityisistä kotimuseoista kuin suurista, useita näyttelyitä yhtä aikaa esittelevistä ammatillisista museoistakin.

Erityisesti päivän ryhmäkeskustelut tuntuivat jo itsessäänkin vievän eteenpäin alueen museoiden välistä verkostoitumista. Päivän annin pohjalta on aloitettu varsinainen suunnittelutyö, ja koko hanke on valmis joulukuussa 2011.

Vapriikin kuva-arkisto

Tuohivirsut Kenkämuseon kokoelmista Vapriikista.

Museoportaalin tavoitteena on koota internetiin yhteen paikkaan kaikkien maakunnan museoiden ydintiedot. Kullekin museolle tulee oma sivu, jolla museota esitellään kuvin ja lyhyin tekstein. Sivulta löytyvät myös museoiden yhteystiedot, aukioloajat, tiedot museon tarjoamista oheispalveluista, saavutettavuus esimerkiksi pyörätuolilla, linkki museon omiin kotisivuihin sekä tarpeen mukaan tietoa museon ajankohtaisista tapahtumista. Tämä aineisto kerätään tänä kesänä, loppusyksystä tiedot löytyvät internetistä. Vuoden 2011 aikana kullekin museolle rakennetaan vielä pieni verkkonäyttely sen kymmenestä ”helmestä” maistiaisiksi museovierailua suunnitteleville asiakkaille ja tiedoksi aihepiiristä kiinnostuneille. Tavoitteena on saada ydintiedot tutustuttaviksi myös englannin kielellä. Sivun päivityksestä huolehtii maakuntamuseon paikalliskulttuuritutkija, joten portaaliin osallistuminen ei vaadi museolta teknistä osaamista.

Vastaavanlaisia museoportaaleja on koottu jo useiden maakuntien alueilla. Verkossa kannattaa vierailla esimerkiksi Päijät-Hämeen Museomatka tai Länsi-Uudenmaan museot -sivustoilla. Portaalin kohderyhmänä ovat erityisesti matkailijat ja lähiseudun asukkaat, ja tavoitteena on kutsua heidät verkkosivujen välityksellä tutustumaan itse museoon. Tämä museoiden markkinointiin saatava tuki koettiin tärkeäksi myös hankkeen suunnittelupäivässä, ja painoa tulee laittaa mm. selkeiden karttojen laatimiselle. Portaaliin liittyy myös museoiden työntekijöille ja aktiiveille tarjottu keskustelufoorumi, jossa voi kysyä, saada ja antaa, ja antaa neuvoja, ehdottaa yhteistyötä ja tiedottaa.

Portaalin välityksellä Pirkanmaan laajaan museotarjontaan on mahdollista tutustua myös usein eri hakuperustein. Joskus museon valintaa määrittää sen sijainti sopivasti matkan varrella, joskus taas museon aihepiiri. Tarkoitus onkin jaotella museoita myös temaattisesti. Samalla selkiytyvät myös maakunnan museoiden painopistealueet,

43

45

Lasse Honkanen, Tampereen museot

nen sähköiseen muotoon on kansallisesti merkittäväksi nostettu asia, mikä näkyy muun muassa siinä, että Museovirasto ei enää myönnä pienille museoille suunnattuja harkinnanvaraisia avustuksiaan perinteisille pahvikorteille tehtävään luettelointiin, vaan tiedot tulee saattaa digitaaliseen muotoon.

Siiri on käytössä maakuntamuseona toimivien Tampereen museoiden kokoelmien hallinnoinnissa, joten yhteisen tietokannan käyttöönottaminen eri puolilla Pirkanmaata antaa kattavan kuvan maakun-

Emil Danielsonin Pirunlinna seisoo jyhkeänä Pirunvuorella Sastamalassa. mikä lisää yhteistyömahdollisuuksia museoiden välillä. Mitä Pirkanmaasta kertookaan se, että meillä on mm. lukuisia tiettyyn urheilulajiin, kirjailijaan tai työväestön elämään keskittyviä museoita?

Siiri taltioi Pirkanmaan menneisyyden ja välittää tietonsa vaikka Timbuktuun Osa hanketta on tarjota Pirkanmaan museoille mahdollisuus luetteloida kokoelmansa Siiri-tietokantaan. Siiri on kehitetty museoiden kuvien ja esineiden hallinnointiin. Yksittäisen esineen tai kuvan arvosta suuri osa liittyy sen syntyyn ja historiaan liittyviin tietoihin, siihen mitä esimerkiksi esine ei itsessään pysty kertomaan. Kuvankin merkitys kapenee oleellisesti, mikäli ei tiedetä ketä tai mitä se esittää. Kulttuuriperintöön liittyvien tietojen viemi-

nan esineisiin ja kuviin kiinnittyvästä perinnöstä.

Yhteistyö maakuntamuseon kanssa tuo tietokannan käyttökoulutuksen ja avun ongelmatilanteissa lähelle, tarpeen mukaan vaikka omalle koneelle asti. Yhteisellä palvelimella tiedot ovat myös varmassa tallessa toisin kuin esimerkiksi museonyhdistyksen puheenjohtajan kotikoneen kovalevyllä.

Yhteinen tietokantaohjelma ja palvelin eivät kuitenkaan tarkoita, että ulkopuoliset pääsisivät muuttamaan oman museon tietoja, ja tarkoitus olisi myös saada jokaisen tietokannan hankkivan museon oma logo näkymään kyseisen museon lomakkeissa.

Siiri-tietokannassa on mahdollisuus määrittää haluamansa esineet ja kuvat näkymään myös internetissä toimivassa web-Siirissä. Sitä kautta museon kokoelmaan voi tutustua kuka vain, koska vain, missä vain internet-yhteys toimii – vaikka toisella puolella maapalloa. Näin esimerkiksi koululaiset voivat tutustua kotiseutumuseonsa esineiden tarinoihin myös talvikaudella, jolloin lumi tuiskuttaa Lasse Honkanen, Tampereen museot

Vapriikin kuva-arkisto

Tuoppi Muohijärveltä.

46

Pälkäneen rauniokirkko on suosittu matkailukohde.

Amurin työläismuseokorttelissa riittää ohjelmaa kesäisin.

Paula Nurmi, Amurin työläismuseokortteli

ulkomuseon polut umpeen. Web-Siiri on Siirin supistettu versio, ja siihen voi tutustua museokeskus Vapriikin nettisivujen kautta. Siirillä on myös yhteys verkossa toimivaan, maanlaajuiseen Museot Online -tietokantaan sekä tulevaisuudessa Kansalliseen digitaaliseen kirjastoon.

Museot verkossa -hankkeen portaaliosuuden rahoittavat maakuntamuseo ja Pirkanmaan liitto, ja se on museoille maksuton. Sen sijaan Siiri-tietokanta

tuottaa vuosittain kuluja mm. lisenssin vuosimaksun ja palvelimen käytön osalta. Tästä syystä Siirin hankkiminen tarkoittaa hankeajan päätyttyä muutaman sadan euron suruisia vuosikuluja. Tämän hankkeen puitteissa tavoitteena on saada 15 museota hankkimaan Siiri käyttöönsä. Siiri on jo herättänyt kiinnostusta maakunnan museoissa, mutta mukaan mahtuu, joten lisätiedustelut ovat kovasti tervetulleita!

47

48