Museokello 2011 by Museokeskus Vapriikki

Kulttuuriympäristöja museouutisia Pirkanmaalta 2011

kulttuuriympäristö arkeologia paikalliskulttuuri rakennusperintö perinnerakentaminen museo kulmakunta kylä identiteetti kulttuuritahto kivikausi silta puisto lapinraunio kampaleima eräsija koekuoppa tulipesäke torppa kiuas mylly rajakivi iskos tynnyriholvi lähde kotiseutu tarinapaikka kuppikivi kaivaus uhrilehto m 1

Helmiä verkossa ja muuta ajankohtaista A

jankulussa vuosi on alati uudelleen, mutta ei

vastauksena edelliseen Museokellossa esitellään

koskaan täysin samanlaisena toistuva. Näin

tämän vuoden heinäkuussa avattava kirjan museo

voi todeta erityisesti viimevuotisen Museokellon

Pukstaavi, tehdään luontoretki Vapriikin Luonnon-

jälkeisestä ajanjaksosta. Vuosi on sisältänyt maail-

tieteellisen museon uuteen perusnäyttelyyn sekä

manlaajuisesti tapahtumia monenkirjavasta liikeh-

reipas pyrähdys liikuntaopisto Varalan uudistettuun

dinnästä mittaviin luonnonmullistuksiin. Omassa

museoon. Lisäksi kerrotaan Kuhmalahden kirkon

maassammekin on meneillään monenlaisia muu-

alttaritaulun karulla tavalla kiehtovasta historiasta.

toksia koskien myös museomaailmaa. Tässä lehdes-

Pienoisnäyttely 12 paitaa – Kuhmalahden kirkon alt-

sä selvitetään loppusuoralla olevaa Museoviraston

taritaulu oli Vapriikissa avoinna huhtikuun lopulle.

sisäistä organisaatiouudistusta ja saman viraston

Arkeologian sarkaa lehti valottaa otsikolla

käynnistämää valtakunnallista paikallismuseoiden

Arkeologia ja yhteiskunta sekä kertoo Pirkanmaan

kehittämishanketta.

maakuntamuseon muutama vuosi sitten aloittaman

Aikamme yleisessä keskustelussa useasti

Adoptoi monumentti –hankkeen tämän hetken

esiintyviä termejä ovat verkostoituminen ja brändi.

vaiheesta; tulevaisuudessa on tarkoitus laajentaa

Viime mainittua ei yleensä ole liitetty museoihin,

hoitosopimuksia koskemaan myös muita kuin arke-

suhtautuminen on kuitenkin muuttumassa, joten on

ologisia kohteita. Tämän tiimoilta lehdessä on juttu

aika tietää museoihin liittyvästä brändiajattelusta.

Metsähallituksesta kulttuuriperinnön suojelijana.

Sen sijaan sana ’verkko’ on ilmaissut museo-

Tampereen Taidemuseo – Pirkanmaan alue-

kielessä jo hyvän aikaa muun muassa kalastusväli-

taidemuseo on aloittanut viime vuoden lopulla

nettä, kun taas ’olla verkossa’ ja ’verkostoitua’ ovat

hankkeen, jonka kunnianhimoisena tavoitteena

myöhempiä, pääasiassa tietokoneen myötä muse-

on saattaa kaikki Pirkanmaan julkiset veistokset

oissakin yleistyneitä ilmaisuja. Lehden tässä nu-

tutkimuksen kohteeksi ja sitä kautta nettiin kaikkien

merossa katsastetaan missä mennään Pirkanmaan

ulottuville. Museokello kertoo mistä aloitettiin.

maakuntamuseon Museot verkossa –hankkeessa.

Lisäksi lehti paljastaa mikä on RIP, kokeilee aukeaa-

Sukellamme myös maakuntamuseon luomaan Tam-

ko MuseoSolmu sekä seikkaillee Museoiden yössä.

merkosken kaupunki –nimiseen internetportaaliin, joka kokoaa teollisuusperintöön liittyvät aineistot kaikkien ulottuville, erityishelmenään Tammerkosken kansallismaisema. Lisäksi saamme tietää

Kaikille lukijoille myötätuulta ja hyviä

erikoismuseoiden verkostoitumisesta teemoittain,

hetkiä lehden parissa!

esimerkkinä sisällissota. Maamme on lukuisten yhdistysten ja erikokoisten museoiden maa. Käsillä olevassa lehdessä kysytäänkin onko Suomessa turhia museoita? Kuin

Kirsi Kaivanto Paikalliskulttuuritutkija Pirkanman maakuntamuseo

Sisällys Pääkirjoitus Kirsi Kaivanto Voiko arkeologialla parantaa maailmaa Tuija-Liisa Soininen Junamatkoja ja junailua: Tyypillinen työviikko Metsähallituksen kulttuuriperinnön parissa Minttu Perttula Onko Suomessa turhia museoita? Kimmo Levä Brändäystä Tähtitalvikki Poikajärvi Museovirasto uudistuu Olli Soininen Viimeinen tuomio – alttaritaulun tarinaa Ritva Palo-oja Tamperelaiset löysivät löysivät luonnontieteellisen museon Tomi Kumpulainen Sisällissota-verkosto Tampereelle Kimmo Antila Museot verkossa-hanke Kompassi näyttää museoon! Miinu Mäkelä Paikallismuseotoiminnan kehittäminen Juha Hirvilammi Kirja sytyttää Sastamalassa Anna Tuukkanen Hyvä Herrasväki, liikkukaatte Varalaan Rauni Anita Martikainen Tuoreita ajatuksia teollisuusperinnön uudelleenkäytöstä ja arvottamisesta Kulttuuriympäristötyö nuoren silmin Rosa Nikkari Museosolmuilua Kia-Riikka Repo Lähteellä, Maan siunaus ja Minne Olemme Matkalla? – julkisia veistoksia eteläiseltä Pirkanmaalta Soila Kaipiainen

Museoiden yö

Julkaisija: Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo

Vastaava toimittaja: Tuija-Liisa Soininen Toimittaja: Kirsi Kaivanto

Taitto: Lasse Honkanen 10 12

Etukansi: Villa Varalan kuisti Kuva: Katja Myyryläinen

Takakansi: Varalan Urheiluopiston arkisto

Painopaikka: Hämeen Kirjapaino Oy 2011

18 20

Painos: 1100 ISSN-L: 3786-3314 ISSN: 3786-3314

22 26 30 32 35 36 37

Voiko arkeologialla parantaa maailmaa? Tuija-Liisa Soininen Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon kuttuuriympäristöyksikön päällikkö

uhtikuussa Vapriikkiin kokoontui suuri joukko arkeologeja Suomen 22. arkeologipäiville pohtimaan nuoria muinaisjäännöksiä ja arkeologian yhteiskunnallista merkitystä. Tavallaan teemat nivoutuvat yhteen, sillä mitä nuorempia asioita arkeologia tutkii, sitä suurempi mahdollisuus yleisöllä on ymmärtää tutkimuskohde osaksi omaa kulttuuriperintöään. Tämä on tietysti vain teesi, joka kaipaa tutkimista. Jos se olisi totta, nuorten muinaisjäännösten tutkimus – ja rahoituksen saaminen siihen - saattaisi olla riemukasta voittokulkua. Joka tapauksessa näiden muinaisjäännösten osalta nuoruus edustaa ainakin toivoa siitä, että ne tulevat paremmin ymmärretyiksi. Päällimmäisenä niiden suojelussa on silti ensin kohdattava haasteet: vähättely nuoren iän vuoksi, viranomaisten mahdollinen kauhu siitä, kuinka paljon suojeltavien kohteiden määrä lisääntyy sekä riittävien resurssien ja tutkimusten puute.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion, Riigimetsa Majandamise -keskuksen ja työtehoseuran yhteistyöprojektissa (Metsäkulttuuri 2009-2011, http://www.metsavastaa.net/toteutus_suo-messa-1) lähetettiin mäntsäläläisille metsänomistajille kysely, jossa pyydettiin näitä kertomaan maillaan olevista kulttuuriperintökohteista, erilaisista ihmisen tekemistä rakenteista ja niihin liittyvästä perimätiedosta. Suurin osa ilmoitetuista rakenteista oli historiallisia rakenteita; kuoppia, aitoja, rakennustenpaikkoja, rajakiviä ja erilaisia kivikasoja. Projektiaikana kävi selväksi, että maanomistajat pitivät tärkeänä juuri näihin liittyvän perimätiedon siirtämistä jälkipolville, tässä tapauksessa omille lapsilleen. Arkeologian yhteiskunnallista merkittävyyttä on pohdittu varsin runsaasti arkeologipiireissä viime aikoina. Aikana, jolloin maailma muuttuu yhä tekPiirtäjä Stina Riikosen näkemys Suomen 22. arkeologipäivistä.

Eija Haapalainen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Kiviaita Hämeenkyrössä.

nisemmäksi ja rakennetummaksi ja monet ihmiset pakenevat arkipäivän konkretiaa virtuaalimaailmaan, vaikuttaa siltä kuin historian ja arkeologian painoarvo ihmisten elämysmaailmassa kasvaisi. Mutta onko arkeologia vain viihdettä ja pakoa

todellisuudesta vai onko sillä syvempää merkitystä ihmisille? Saksalaisen journalistin ja arkeologiakirjailija Dieter Kapffin mukaan ihmiset eivät nykyään enää hae tietoa tai koulutusta sen vuoksi, että se ikään kuin kuuluisi yleissivistykseen. Ihmiset haluavat lähinnä tulla viihdytetyiksi. Olipa tästä mitä mieltä tahansa, arkeologialla on ainakin suuri viihdearvo: pyramidit, Pompeji, Stonehenge, Ötzi, Indiana Jones, Muumion kosto. Jopa Pirates of the Caribian, Harry Potter ja Taru sormusten herrasta ammentavat ihmiskunnan legendoista ja kaipuusta jonnekin kaukaiseen menneisyyteen. Samaan aikaan nuoret ovat villiintyneitä keskiajasta ja gooteista, nuorimmat ehkä vielä vähän dinosauruksista. Monien vakavien arkeologien käsitys on muuttunut aiemmasta tiedekeskeisyydestä. Tieteentekoon liittyy Arvoituksellinen Stonehenge Englannin Wiltshiressä.

Lasse Honkanen, Tampereen museot

Sääksmäen Rapolan maisemia. se, että ei haluttaisi mielellään erehtyä ja arkeologisten kohteiden todellinen olemus haluttaisiin kenties esittää yleisöllekin samanlaisella pieteetillä. Yhä useammin on kuitenkin todettu, että arkeologia ei voi täydellisesti omia ”oikeaa tietoa”. Maallikoilla on oikeus kulttuuriperintöönsä ja oikeus puhua siitä omalla tavallaan. Heidän täytyy myös saada juhlia arkeologian tähtilöydöillä. ”Pääasia, että nimi on kirjoitettu oikein”, tapasi Frank Sinatrakin sanoa, muuten kaikki julkisuus on kai hyvästä arkeologisen kulttuuriperinnön vaalimisessakin. Kuinka paljon paikallisen kulttuuriperinnön arvostaminen sitten hyötyy suuresta viihteestä, on mielenkiintoinen kysymys. Mielikuviin arkeologisista kohteista liittyy usein arvoituksellisuus ja mystisyys. Voisi kuvitella, että sellainen on jännittävää ja viihdettä, mutta voiko sen kokea omaksi kulttuuriperinnöksi? Ja miten käy resurssien, kun rahat ovat tiukalla? Riittääkö yhteiskunnalla tahtoa investoida mystisiksi koettujen kohteiden vaalimiseen, kun toisessa vaakakupissa on esimerkiksi vanhusten hoito? Vaikuttaisi siltä kuin ymmärrettävyys olisi avain paikallisen kulttuuriperinnön arvostamiseen. Asiatietoa pitää olla saatavilla eikä tiedeyhteisö saa 6

Eija Haapalainen, Pirkanmaan maakuntamuseo

omia kohteita, jotka ovat aina paikallisia. Adoptoi monumentti – kaltaiset hankkeet (http://www.vapriikki.net/adoptoimonumentti/) osoittavat tervettä kunnioitusta myös kansalaisten taitoja kohtaan. Viranomaistasolla (Ely-keskukset, maakuntaliitot, maakuntamuseot) arkeologisten kohteiden suojelua taas voi edistää parhaiten selventämällä, että rakennettu ympäristö ja arkeologinen ympäristö kuuluvat yhteen. Ne ovat saman asian, kulttuuriympäristön, kaksi puolta. Kummastakin on jäljellä jotakin ympäristössä. Kumpaakin pitää arvottaa, kumpaakin dokumentoida. Molempia suojaa maankäyttö- ja rakennuslaki ja arkeologisia kohteita lisäksi muinaismuistolaki ja rakennettua ympäristöä erityislakina esimerkiksi laki rakennusperinnön suojelusta. Se, että arkeologiset kohteet olisivat lähtökohtaisesti poikkeuksellisen arvokkaita tai jännittäviä, ei kannata olla erityinen argumentti. Kun arkeologia on saatu ymmärrettyä osaksi kulttuuriympäristöä, on voitettu jo paljon. Hyvin hoidetun kulttuuriympäristön puolesta löytyy jo paljon enemmän puhujia kuin museoväki. Arkeologisten kohteiden suojelu kaipaa yhä arvokeskustelua. Sellainen on nykyään jokapäiväis-

tä rakennetun ympäristön osalta. Rakennustutkijan täytyy käydä keskustelua kaikkien osapuolten kanssa siitä, mikä on arvokasta. Tämä siitä syystä, että esim. ilman rakennuksen omistajan suostumusta vaaliminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Arkeologiset kohteet automaattisesti suojeleva muinaismuistolaki ei ole edellyttänyt maanomistajan kuulemista eikä myöskään arvoista ole tarvinnut järin keskustella, joskin se olisi järkevää. Viranomaisen poistuttua paikalta kohteet jäävät kuitenkin paikallisten ihmisten pariin kohdeltavaksi heidän arvostuksensa määräämällä tavalla. Tilannetta ei helpota se, että vieläkään kaikki maanomistajat eivät saa tietää maillaan sijaitsevista muinaisjäännöksistä, ennen kuin heille ajankohtaistuu jokin oma maankäyttöhanke. Tämä siitä syystä, että viranomaisilla ei ole aikaa lähettää rauhoitusilmoituksia historiallisen ajan kohteista. Lisäresurssien tarve olisi huutava ja tässä tapauksessa harvinaisen helppo perustella Museovirastoa rahoittavalle Opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Tampereen kirjastonpuisto.

Mutta voiko arkeologialla parantaa maailmaa? Elävä ja rikas kulttuuriympäristö tekee elinympäristön viihtyisämmäksi. Arkeologia tieteenalana on osoitus ihmisen halusta kunnioittaa edellisten sukupolvien työtä. Se yrittää muistuttaa, että arvot muuttuvat eri aikoina, mutta ihmisen perustarpeet ja ominaisuudet ovat tunnistettavia vuosituhansienkin takaa. Arkeologia todistaa, etsii ja vaalii. Sen avulla löytyvät niin vanhat joukkohaudat kuin kadonneet kulttuuritkin. Jokaisessa arkeologissa asuu pieni sosiologi ja psykologi, joka yrittää katsoa elämää laajasti ja suvaitsevasti. Arkeologialla on mahdollisuus avartaa ihmisten ymmärrystä niin ajassa kuin paikassakin. Kunhan vain toimintaa resurssoitaisiin riittävästi. Niinpä arkeologian suurimpana saavutuksena voitaisiin pitää tietoisuutta, mikä toisille on parasta viihdettä. Ja kun tietoisuus alkaa rasittaa, voi aina sulkea silmät ja korvat, kääntyä sisäänpäin ja hukkua vaikkapa Pompejin katuvilinään. 

Kalle Luoto, Pirkanmaan maakuntamuseo

Junamatkoja ja junailua:

Tyypillinen työviikko Metsäh kulttuuriperinnön parissa Minttu Perttula Kirjoittaja on Metsähallituksen erikoissuunnittelija

Tänään Helvetinjärven kansallispuistossa, huomenna Punkaharjun luonnonsuojelualueella. Loppuviikosta Oulun kautta Hämeenlinnaan Aulangolle. Koti Kolilla, työmaa Selkämerellä. Meille Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelujen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijoille Minttu Perttulalle ja Henrik Janssonille juna on toimiston jatke ja kumppanuudet ja yhteistyö onnistumisen edellytyksiä. Metsähallituksen luontopalvelujen alueella on kansallismaisemia, maailmanperintökohteita, valtakunnallisesti arvokkaita maisemia ja rakennettuja kulttuuriympäristöjä, muinaisjäännöksiä ja suojeltuja rakennuksia.

unamatka Parkanoon tarjoaa monta rauhallista työtuntia ja mahdollisuuden saada tämä artikkeli alkuun. Tänään tapaan Helvetinjärven kansal-

6 88

Minttu Perttula, Metsähallitus

Haukkajärven tilalla neuvonpidossa paikallisia sekä Metsähallituksen ja Pirkanmaan maakuntamuseon väkeä.

lispuistossa Metsähallituksen väkeä, paikallisia asukkaita ja Pirkanmaan maakuntamuseon TuijaLiisa Soinisen ja Aino Nissinahon. Yhdessä pohdimme kansallispuistoon liitetyn Haukkajärven vanhan tilan kulttuuriperintöarvoja ja tulevaa käyttöä. Pirkanmaan maakuntamuseon loistavaa Adopt-aMonument toimintatapaa voisi hyvin kokeilla juuri Haukkalammen kulttuuriympäristössä, kunhan ensin saamme kohteen inventoitua. Kaikilla Metsähallituksen luontopalvelujen alueilla on merkittävää kulttuuriperintöä, joka otetaan huomioon hoidon ja käytön suunnittelussa, kehityshankkeissa, opastamisessa sekä luontomatkailussa. Huomenna suuntaan Punkaharjulle suunnittelemaan suojeltujen rakennusten kunnostamista ja kansallismaiseman hoitoa. Loppuviikosta käyn Oulussa, jossa päätetään Metsähallituksen vapaa-

hallituksen

Aulangon Ruusulaakson paviljonkia kunnostetaan, henkilönostimessa Anu Laurila Museovirastosta ja peltiseppä Santtu Heino.

Minttu Perttula, Metsähallitus

ehtoistyön Ready for labour of Love? – ideakilpailun voittajat. Moni kilpailuun osallistunut on ideoinut vapaaehtoistyötä perinnetiloillemme Koveroon ja Korteniemeen. Sukeltajat olisivat vapaaehtoisia kartoittamaan vedenalaista kulttuuriperintöämme. Viikon päätteeksi tapaan Museoviraston arkkitehti Anu Laurilan Hämeenlinnassa. Aulangon luonnonsuojelualueen kulttuuriarvot ovat moninaisia, siellä hoidetaan maisemaa ja kunnostetaan suojeltua Ruusulaakson paviljonkia yhteistyössä Museoviraston kanssa, osittain vankityövoimaa käyttäen. Kumppanuuksia on vaalittava ja keinojen täytyy olla kekseliäistä, kun niukoilla resursseilla pyritään turvaamaan kansallisperintömme säilyminen. Kulttuuriperintöinventoinnit Selkämeren ja Tammisaaren kansallispuistoissa Junan tarjoama työrauha keskeytyy hetkeksi, kun Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelujen erikoissuunnittelija, arkeologi Henrik Jansson soittaa. Jansson inventoi kulttuuriperintöä Selkämeren ja Tammisaaren kansallispuistojen alueella yhdessä arkeologi Tapani Tuovisen kanssa. Ennen saaristoninventointien aloittamista Jansson opastaa Metsähallituksen Hämeen puistoalueen biologeja tunnistamaan muinaisjäännöksiä. Kiireistään huolimatta Henrik lupaa ehtiä blogata Selkämeren inventointien tapahtumista ahkerasti Metsähallituksen Luontoon.fi-sivuilla heinäkuussa ja kertoa yleisö-

tilaisuuksissa kartoitusten tuloksista. Henrikillä on ollut antoisia keskusteluja Satakunnan maakuntamuseon ja Rauman kaupungin edustajien kanssa ja hän on hyvillään yhteistyömahdollisuuksista uuden kansallispuiston Selkämeren vaativalla ja kiehtovalla alueella. Yhteistyö sidosryhmien, paikallisten asukkaiden ja yrittäjien kanssa on työmme ehdoton ja mieluisa edellytys. Hyvä päivä Pirkanmaalla Jutun kirjoittaminen jatkuu junan suunnatessa kotiinpäin. Vietimme aurinkoisen päivän Haukkajärvellä, upeassa kulttuuriympäristössä. Kaikki paikallaolijat puhuivat yhteistä kieltä arvokkaan luonto- ja kulttuurikohteen säilymisen puolesta. Vanha, 1500-luvulle periytyvä asuinpaikka todettiin muinaisjäännösalueeksi, jonka säilyminen on onneksi turvattu kansallispuistossa. Tilan vanha aitta, Ruohomäen perheellä vuosikymmeniä käytössä ollut kesäparatiisi, saattaa olla 1700-luvulta, tutkimuksia jatketaan ehkä jopa dendrokronologian avulla. Kohteen pitkäaikaisilta asukkailta ja naapureilta saimme rautaisannoksen arvokasta paikallishistoriaa ja monta kuppia hyvää kahvia. Paluumatkalla näimme hiirihaukan, koppelon ja teeriä. Luonto ja ihminen ovat aina kohdanneet valtion mailla. Yhteisen kulttuuriperintömme vaaliminen on vaativaa työtä ja niukkuuden jakamista, mutta myös antoisia kumppanuuksia ja aurinkoisia maastopäiviä.  79

Onko Suomessa turhia museoita? Kimmo Levä Kirjoittaja on Kangasalla toimivan Mobilian museonjohtaja

Tarpeellisen ja turhan toiminnan pohdintaan ajaudutaan, kun ylläpitoon tarvittavat henkiset, fyysiset tai taloudelliset resurssit ovat osoittautumassa liian vähäisiksi. Pohdintojen laukaisija on yleensä taloudellisten resurssien pienentyminen. Museoiden tarpeellisuudesta keskusteltaessa, on pidettävä huoli siitä, että harrastevoimin ja ammatillisesti hoidetut museoiden roolit ja tehtävät eivät mene sekaisin.

uomessa arvioidaan tällä hetkellä olevan yli 1000 museota, joista vajaassa viidenneksessä on ympärivuoden palkattua henkilöstöä eli museot ovat niin sanotusti ammattimaisesti hoidettuja. Näiden museoiden taloudesta ja resursseista vastaa pääosin julkinen sektori. Kuntien osuus on noin 50 % ja valtion noin 30 %. Museo-organisaatiot hankkivat pääsymaksuina ja muina tuloina noin 15 % budjetistaan. Loput 85 % katetaan muilla avustuksilla ja sponsorituloilla. Lukumääräisesti valtaosa Suomen museoista hoidetaan harrastevoimin, useimmiten paikkakunnan perinteen ja kulttuurin vaalimiseen keskittyvän yhdistyksen toimesta. Molempien museoryhmien toimintaympäristössä on tapahtumassa muutoksia, joiden seurauksena

turhan ja tarpeellisen –pohdintaa ei voida välttää. Julkisen sektorin rahoituksen osalta paraskin näkymä on, että rahoitus pysyy nykyisellä tasollaan. Käytännössä tämä merkitsee käytettävissä olevan rahoituksen pienentymistä. Museoiden kannalta hankalaa on, että rahoituksen vähentämiseen tai kasvun jäädyttämiseen suurimmat halut ja paineet ovat kuntasektorilla. Harrastevoimin ylläpidetyn museotoiminnan resursseja uhkaa ennen muuta väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen. Yhä useampi harrastemuseo on sukupolven vaihdoksen edessä, mutta uutta sukupolvea ei välttämättä ole tarjolla. Museoiden kannalta Akilleen kantapää tarpeellisuuden argumentoinnissa on museotoiminnan ei-markkina-arvoisuus eli sen tarpeellisuutta ei voi arvioida rahassa. Niin museoiden kuin muunkin ei-markkina-arvoisen toiminnan hyöty saadaan pitkällä jänteellä. Paradoksaalista on, että useimmiten ei-markkina-arvoisen toiminnan markkinaarvo saadaan vasta, kun se vahingoittuu. Puhtaalle vesistölle, heikentyneelle terveydelle, tuhoutuneelle rakennukselle tai esineelle saadaan markkina-arvo vasta vahingoittumisen jälkeisten korjaustoimenpiteiden yhteydessä.

A I H R

E S U M Martti Piltz, Mobilia

8 10

Suomen suurimman vanhojen linja-autojen kokoelman omistaa Suomen Linja-autohistoriallinen seura ry. Kokoelman ylläpidon tarpeellisuuden arvioivat seurassa harrastetyötä tekevät jäsenet.

Mobilian arkisto

Museotoiminnan arvo on imagon rakentamisessa (kaikissa merkittävissä kaupungeissa on korkeatasoinen museo), optioarvossa (museoita halutaan pitää yllä siltä varalta, että niitä on mahdollisuus hyödyntää silloin kuin tarvitsee), perintöarvossa (on tärkeää, että tiedämme toiminnastamme jää dokumentteja talteen jälkipolville) sekä opetusarvossa (tarvitsemme toimijoita, jotka siirtävät tietoa sukupolvelta toiselle). Taloudellista arvoista tärkein on museoiden matkailullinen arvo. Matkailuarvoon liittyvän taloudellisen hyödyn voivat ulosmitata ennen muuta museoiden alueella olevat kauppa-, ravintola-, hotelli- ja huoltoasematoimijat. Ammatillisesti hoidettujen museoiden tarpeellisuuden ratkaisee omistaja- ja ylläpitäjäyhteisöjen tarve ja mahdollisuudet museoiden imago-, optio-, perintö- ja opetusarvoista huolehtimiseen. Jos tätä halua ei ole, museo on tarpeeton ja sen ylläpitoon käytetyt resurssit on siirrettävä muuhun käyttöön. Jos taas halua löytyy, se on lunastettava riittävällä rahoituksella. Harrastevoimin ylläpidettyjen museoiden tarpeellisuuden ratkaisevat niiden ylläpitäjät. Riittää, kun heillä on museolle käyttöä. Museon tarpeellisuus yhteiskunnalle mittautuu silloin, kun harrastetoiminnasta halutaan siirtyä ammatilliseen suuntaan. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että museotoiminnan ylläpitoon tai yksittäisiin hankkeisiin halutaan käyttää museotoimintaan yleisesti tarkoitettuja rahoja. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tarpeellisen harrastemuseon muuttuminen tarpeelliseksi ammatillisesti hoidetuksi museoksi on vaikeaa jos ei mahdotonta. Museoiden on molemmissa luokissa valmistauduttava käymään keskusteluja tarpeellisuudestaan. Hyvä valmistautuminen keskusteluihin on aluksi itse kyseenalaistaa toimintansa vaikka seuraavalla happotestillä:

? A T I EO

Ammatilliset museot: • onko museota ylläpitävälle yhteisölle museon ei-markkina-arvoiset tehtävät tarpeellisia? • onko matkailutulolla merkitystä museota yllä pitävälle organisaatiolle ja sen ympäristölle? • pystyykö museo huolehtimaan velvollisuuk- sistaan nykyisille toiminnan rahoittajille? • pystyykö museo kertomaan, mitä museota ylläpitävä yhteisö saa tai menettää, jos mu seotoiminnan rahoitusta lisätään tai vähennetään? Harrastemuseot • onko minulla hauska ja arkeen voimaa antava harrastus? • onko minulla taloudelliset mahdollisuudet tähän harrastukseen?

Mobilian kokoelma-assistentti Liikenneviraston kokoelmien äärellä. Mobilian toiminnan tarpeellisuuden arvioivat rahoittajat.

Jos happotesti antaa ei-painoitteisen tuloksen, museon ylläpito on turhaa ja siihen käytettävät henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssit on hyvä siirtää toisaalle. Jos happotesti antaa kyllä- painoitteisen tuloksen, museo on tarpeellinen ja sen pitkäjänteinen kehittäminen on mahdollista kaikissa olosuhteissa. Museoiden tarpeellisuudesta tai turhuudesta käytävässä keskustelussa on tärkeää, että keskusteluun osallistuvat tietävät, mistä puhuvat. Tarpeellisuuden todistamisessa ammatillisesti toimivien museoiden taakka on suurin. Heidän on pystyttävä osoittamaan, että lyhyellä aikajänteellä toteutuvat kulut hyödyntävät pitkällä jänteellä yhteisön toimintaa korvaamattomalla tavalla. Harrastemuseoilla tällaista tarvetta ei ole, sillä mitä se kenellekään muulle kuuluu, mitä hyötyä ja huvia harrastuksestani saan. Ongelmia syntyy, jos harrastemuseo haluaa ammatillisten hoidettujen museoiden taloudellisia etuja haluamatta tai voimatta sitoutua niiden mukana tuleviin velvollisuuksiin. Ongelma luonnollisesti myös on, jos ammatillisesti hoidettu museo haluaa toimia ammatillisesti vain rahoituksen osalta ja toiminnassa halutaan säilyttää harrastukseen sisältyvä vapaan valinnan mahdollisuus. Tällaisia museoita Suomessa ei tarvita. 11

Brändäystä Tähtitalvikki Poikajärvi Kirjoittaja on Vapriikin tiedottaja

Brändin pohtiminen on muodikasta. Suomellakin on oma brändityöryhmä, joka miettii, miten poroilla ja puolukoilla nostetaan pieni maa maailmankartalle. Vapriikissa ei haluttu jäädä huonommiksi, vaan käynnistettiin reippaasti keskustelu omasta brändistä vuoden 2011 vaihteessa. Tulevina vuosina toivottavasti korjataan satoa kasvaneiden kävijämäärien muodossa.

useoihmiset eivät pidä sanasta brändi. Mitä se edes tarkoittaa? Kuulostaa markkinointiväen höpinöiltä. Niinpä kannattaa tehdä kuten Lontoon Victoria & Albert Museum, joka aloitti brändiuudistuksen lähes kymmenen vuotta sitten, ja päätti käyttää brändin sijaan sanaa maine. Sitähän se on, meidän maineemme, se mitä asiakkaat meistä ajattelevat. Jos brändi on yhtä kuin maine, se tarkoittaa sitä, että kaikki mitä teemme, on osa brändiä. Organisaation jokainen työntekijä siistijästä pääjohtajaan vaikuttaa siihen. Ei ole samantekevää, myykö lippukassa lipun välinpitämättömänä vai ystävällisesti hymyillen. Eikä se, murahteleeko museonjohtaja avajaisissa pitkästyneen oloisena. Sekään ei ole yhdentekevää, onko vessat helppo löytää, ovatko ne siistit, onko museolla mukavia levähdyspaikkoja, tai löytyvätkö kotisivuilta helposti ja kiinnostavasti kaikki asiakkaan hakemat tiedot. Ja tietysti näyttelyidenkin pitäisi olla kiinnostavia ja laadukkaasti tehtyjä. Tai riippuu siitä, millaista mainetta ollaan hakemassa. Brändi ei siis ole logo tai strategia. Se voi olla maine erityisen kiinnostavia, ajankohtaisia näyttelyitä tuottavana museona. Tai sinä kivana pikkumuseona, jonka kahvilasta saa paikkakunnan parhaat korvapuustit. Brändin luominen vaatii

pitkäjänteisyyttä ja selkeää mielikuvaa siitä, mihin ollaan pyrkimässä. Tärkeintä on, että koko museon henkilökunta on sisäistänyt ajatuksen siitä, millainen meidän museomme on. V&A:ssa onnistuttiin, kun selkeää mielikuvaa toistettiin henkilökunnalle vuosia. Museon markkinointipäällikkö Jane Rosierin mukaan tärkeintä oli museon johtajan innostus asiaan: se tarttui alaisiinkin. Sosiaalisen median aikakautena jokainen asiakas on asiantuntija, ja mahdollinen positiivisen tai negatiivisen palautteen antaja. Kuka tahansa saattaa olla erityisen aktiivinen bloggaaja, twiittaaja tai kaikkien kaveri Facebookissa. Haluamme, että hän kertoo, kuinka mahtava elämys museokäynti oli. Mutta miten se taataan? Vapriikissa mietitään parhaillaan, millä tavalla voitaisiin parhaiten vastata kasvavaan kilpailuun ihmisten vapaa-ajasta. Näyttelytoiminta tulee olemaan pääosassa, mutta yhtä tärkeää on hyvä oheisohjelma ja -palvelut. Ystävällinen asiakaspalvelu takaa sen, että museovieraalle jää hyvä muisto käynnistä. Monipuolisen oheisohjelman ansiosta väki käy museossa myös silloin, kun on jo nähnyt uusimman näyttelyn. Tulevaisuus ei välttämättä ole suurten ja mahtavien, se voi olla myös pienten ja erikoisten. Kotiseutumuseo suositulla mökkeilyalueella voi luoda omalaatuisen kesätapahtuman, josta muodostuu kaikkien lomalaisten kesän kohokohta. Siitä tulee museon brändi. Kaiken ei myöskään tarvitse olla kallista. Ennen kaikkea kaivataan kekseliäisyyttä. Se kannattaa pitää mielessä, kun ryhdytään palkkaamaan seuraavan kerran oppaita tai lippukassoja. Asiakkaan kohtaava henkilöstö on avainasemassa, kun rakennetaan hyvää brändiä. 

Museovirasto uudistuu Museoviraston muutama vuosi sitten alkanut organisaatiouudistus on loppusuoralla. Muutoksen takana on niin yleiset, museo- ja kulttuuriympäristön tehtäväkentässä tapahtuneet uudistukset ja painopistemuutokset kuin valtion hallintoa koskevat tuottavuusohjelma, joka on vähentänyt I vaiheen aikana 2007-2011 viraston henkilöstöä kaikkiaan 34 henkeä.

uden organisaation suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2009 pääjohtaja Paula Purhosen aikana. Lisäpotkua ja uusia suuntia muutos sai vuoden 2010 alussa, kun Museoviraston pääjohtajaksi nimitettiin Juhani Kostet. Hänen johdollaan tarkastettiin ja uusittiin Museoviraston strategia, luovuttiin organisaatio-/tehtäväperustaisesta organisaatiomallista ja uuteen strategiaan pohjautuen suunnittelun taustaksi otettiin viraston keskeiset toimintoprosessit. Kevään ja kesän 2010 aikana ”Hyvinvoiva ja uudistuva Museovirasto” – projektia työstivät niin kehityskonsultit kuin talon oma henkilökunta. Lopputuloksena esiteltiin uusi organisaatio, jossa keskeisistä toiminnoista vastaamaan oli koottu viisi uutta osastoa joiden toimintoja tukee neljä päällikköyksikköä. Uusi organisaatiomalli esiteltiin henkilökunnalle marraskuussa 2010, jolloin johtaja- sekä päällikkövirat asetettiin sisäisesti haettaviksi. Pääjohtajan ja Kansallismuseon ylijohtajan tekemät henkilövalinnat kerrottiin joulukuun alussa ja he astuivat uusien osastojen johtoon virallisesti 1.1.2011, jolloin vanhan organisaation mukaiset osastot lakkasivat olemasta.

Olli Soininen Kirjoittaja on Museoviraston erikoissuunnittelija

Vanhat yksiköt jatkoivat kuitenkin päälliköittensä johdolla toimintaa ja kevään 2011 aikana Museovirastossa on toimittu kahden organisaation varassa. Yksiköiden päällikkövirat täytettiin sisäisen ilmoittautumisen kautta siten, että uudet yli-intendentit astuivat virkoihinsa 1.4.lähtien. Uuteen organisaatioon muodostettiin 250 uutta tehtävää joihin viraston 220 vakinaista virkamiestä haki sisäisen ilmoittautumismenettelyn kautta. Toivomus oli, että kukin ilmoittautuisi 1-3 tehtävään. Valinnat julkistetaan huhtikuun lopulla ja pääjohtaja on kutsunut koko henkilökunnan 3.5. koolle Kansallismuseoon juhlistamaan Museoviraston uutta organisaatiota. Muutokset Museovirastossa eivät kuitenkaan pääty tähän. Yleisölle merkittävin uudistus on Museoviraston muutto uusiin toimitiloihin vuonna 2012. Tuolloin Museoviraston toiminnot keskittyvät Helsingissä - museoita lukuun ottamatta – Alppilaan Sturenkadulle Kulttuuritaloon ja sen viereiseen vanhaan Kotitalousopettajienopistoon. Viimeksi mainitun korjaus- ja laajennustyöt valmistuivat keväällä 2011 ja Museoviraston kokoelmat ja kirjasto ovat sinne jo muuttaneet Nervanderinkatu 13:sta. Toukokuussa 2011 RSO:n muusikot muuttavat uuteen musiikkitaloon, Museoviraston Kulttuuritalolla työskennelleet työntekijät taas Nervanderinkadulle ja tyhjentyneen Kulttuuritalon peruskorjaus voidaan aloittaa. Suunnitelmien mukaan Kulttuuritalon peruskorjaus valmistuu viimeistään syksyllä 2012, jolloin uudistunut Museovirasto voi muuttaa yhteen uusiin toimitiloihinsa Sturenkadulle. 

Pääjohtaja Juhani Kostet Suomen kansallismuseo Ylijohtaja Helena Edgren Näyttely ja opetus

Kokoelmat ja tutkimus Erikoismuseot ja linnat

Kulttuuriympäristön suojelu Osastojohtaja Mikko Härö

Suojeluyksikkö Restaurointiyksikkö Etelä-Suomi

Länsi-Suomi

Suomen

Pohjois ja

merimuseo

Konservointihallitus

Maire Mattinen

Arkisto -ja tietopalvelut Osastohoitaja Vesa Hongisto

Kiinteistönjohto- ja

Arkisto ja arkeologiset kokoelmat

Kohteiden hoito ja esittely

Kirjasto

Tutkimus- ja

Kuvakokoelmat

rakennuttaminen

Kulttuurien museot

Kulttuuriympäristön hoito Osastojohtaja

dokumentointi

Arkeologiset kenttäpalvelut

Museoalan Kehittäminen Osastonjohtaja Elina Anttila

Hallintopalvelut Hallintopäällikkö Pirjo Hamari

Oikeudelliset palvelut Johtava lakimies Carola Ansinn Talouspalvelut Talouspäälikkö Otto Arola

Viestintä- ja markkinointipalvelut Lea Murto-Orava

Itä-Suomi

13 13

Viimeinen tuomio

– alttaritaulun tarinaa Ritva Palo-oja Kirjoittaja on Tampereen museoiden kokoelmapäällikkö

Tampereen museotoimi sai vuonna 1982 ottaa vastaan Kuhmalahden seurakunnalta rullalle käärityn pölyisen alttaritaulun. Taululla oli onnea, koska juuri samaan aikaan suunniteltiin taide-esineiden konservoinnista kertovaa näyttelyä. Niinpä alttaritaulu pääsi välittömästi konservointiin ja esinetutkimukseen. Viimeinen tuomio -alttaritaulun tarina paljastuu pala palalta lttaritaulun synty liittyy Pommerin sotaan (1756-1762). Euroopan jännitteinen tilanne kärjistyi sodaksi, kun Preussi hyökkäsi Itävallalle kuuluneeseen Saksiin vuonna 1756. Sota laajeni nopeasti, sillä Itävalta liittoutui Ranskan ja Venäjän kanssa, kun taas Preussilla oli puolustussopimus Englannin kanssa. Ruotsin hattuhallitus yhtyi sotaan Ranskan painostuksesta vuonna 1756. Samalla haviteltiin takaisin aiemmin menetettyjä alueita. Ruotsin Preussia vastaan käymästä Pommerin sodasta tuli näin osa laajaa, Ranskan ja Englannin johtamien liittoutumien välistä seitsenvuotista (1756–1763) sotaa. Suomalaiset ruotusotamiehet joutuivat mukana sotaan emämaansa Ruotsin mukana vuonna 1757. Kuhmalahdelta lähti kaksitoista miestä. Taistelun tuoksinassa miehet lupasivat maalauttaa kotikirkolleen alttaritaulun, jos he selviäisivät sodasta ehjin nahoin. Kaikki kuhmalahtelaiset sotilaat säilyivät hengissä. Paluumatkallaan 1762 he etsivät Tukholmassa sopivaa taidemaalaria ja päätyivät Daniel Bergmaniin. Mutta sotilailla ei ollut rahaa alttaritauluun tarvittavaan pohjakankaaseen. Niinpä he antoivat paidat päältään. Bergman maalasi näistä kahdestatoista paidasta kootulle kankaalle viimeistä tuomiota esittävän taulun. Tämän taulun sotilaat lahjoittivat vuonna 1771 kotiseurakunnalleen.

Viimeinen tuomio oli Kuhmalahden kirkon alttaritauluna aina vuoteen 1795, jolloin seurakunta sai uuden Kristuksen ristiinnaulitsemista ja lainanantamista Siinailla kuvaavan alttaritaulun. Kuhmalahden uudessa, vuonna 1846 käyttöön vihityssä kirkossa Viimeinen tuomio sai paikan sakastin sei-

Historiatiedot eivät kerro, kuinka taulu Kuhmalahden seurakunnan taholta otettiin vastaan. Se kuitenkin tiedetään, että sotilaat eivät olleet seurakunnassa merkittävässä asemassa. Tämän todistaa vuonna 1769 toimitettu kirkon penkkijako, jonka mukaan sotilaiden paikka oli vihoviimeisessä rivissä papiston, säätyläisten ja varakkaiden talonpoikien viedessä etummaiset penkkirivit. Taulun vastaanoton aikaan Kuhmalahden kappalaisena oli Adolf Adde, joka oli tullut kirkonmieheksi suostuttuaan avioitumaan edellisen kappalaisen Juhana Stereniuksen lesken Katarina Elisabet Tammelinin kanssa. Järkiavioliitolla oli vakavat seuraukset: Adde piti itsellään jalkavaimona pappilan palvelustyttöä, joka synnytti hänelle lapsen. Tämä ei sopinut kappalaisen suunnitelmiin. Niinpä hän määräsi lapsen surmattavaksi. Lain tuomio oli ankara: onneton äiti teloitettiin ja poltettiin roviolla ja kappalainen erotettiin virastaan vuonna 1779. Tätä järkyttävää tapahtumaa joutui todistamaan myös Viimeinen tuomio -alttaritaulu, johon Bergman oli maalannut syntisen naisen tarinan. Seurakuntalaiset katselivat alttaritaulusta jumalanpalvelus toisensa jälkeen, kuinka Jeesus Kristus armahti syntisen naisen, mutta joutuivat samaan aikaan todistamaan omalla paikkakunnallaan lakiin perustuvan nuoren naisen armottoman teloituksen. Ei ihme, että seurakuntaan hankittiin uusi alttaritaulu ja Viimeinen tuomio siirrettiin sakastiin. nältä. Vuoden 1880 paikkeilla silloinen kappalainen Paul Otto Leiwo kyllästyi katselemaan tuomiota julistavaa taulua ja siirsi sen kellotapuliin muiden poistettujen tavaroiden joukkoon. Alttaritaulun kohtalo muuttui 1900-luvun alussa. Muinaistieteellisen toimikunnan palkkaamat

Antti Sompinmäki

Kuhmalahden alttaritaulu Viimeinen tuomio, Daniel Bergman, Tukholma, 1771. Kuvan yläosassa on taivas, jossa keskeisenä Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Hänen kädestään lähtee valojuova, joka osuu punapukuiseen naiseen (kuvaa Uuden Testamentin kertomusta syntisestä naisesta ja hänen armahtamistaan. Luukkaan evankeliumi 7 luku ja jakeet 36-50). Taivaan kehälle on maalattu kaksitoista torviin puhaltavaa enkeliä, jotka kuvaavat todennäköisesti Jeesuksen kahtatoista apostolia, mutta perimätiedon mukaan myös alttaritaulun kahtatoista lahjoittajia. Oikeassa reunassa on arkkienkeli Mikael, jolla on miekka kädessään. Arkkienkeli Mikael on valmiina viimeiseen sotaan Saatanan kanssa (Raamattu: Danielin kirja ja Ilmestyskirja). Maalauksen alaosassa on itse Saatana hiilihankoineen ja käärmeineen survomassa ihmisiä kadotukseen. Ihan maalauksen alareunassa on ruotsinkielinen teksti, joka vapaasti suomennettuna kuuluu näin: Jumalan kunniaksi ja kirkon kaunistukseksi alla nimetyt sotamiehet lahjoittavat taulun Herran huoneelle., Johan Asp, Mårten Asplund, Anders Asproth, Mårten Nestan, Matts Fröbom, Simon Stenstrand, Gabriel Schonberg, Eric Stenros, Johan Flinck, Michel Sandfelt, Anders Kruth ja Sigfrid Träskman. Daniel Bergman 1771.

ylioppilaat tekivät 1910 Kuhmalahden kirkossa inventointia ja merkitsivät tiedoksi huonokuntoisen taulun. Piispantarkastuksessa 1911 taulu määrättiin laitettavaksi takaisin sakastin seinälle. Esilläolo jäi kuitenkin lyhyeksi. Kirkon peruskorjauksen jälkeen 1927 taulu varastoitiin jälleen kellotapulin ullakolle. 1980-luvun alkupuolella Pirkanmaan maakuntamuseo inventoi Kuhmalahden kulttuuriperintöä. Tutkijat tekivät kirkon kellotapulista uskomattoman löydön: Viimeinen tuomio -alttaritaulun, tosin pölyisenä ja huonokuntoisena. Kuhmalahden seurakunta päätti 10.1.1982 lahjoittaa alttaritaulun Pirkanmaan maakuntamuseolle ehdolla, että museotoimi kunnostaa sen. Huonokuntoinen alttaritaulu pääsi museossa konservaattorin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin Alttaritaulun vastaanottotilanteessa kävi ilmi, että maalauksen kangas ja värikerros olivat pahoin vahingoittuneet ja kerrokset murtuivat pienimmästäkin kosketuksesta. Väri irtosi kankaasta tai varisi pois jauheena. Kangas oli lujilla poimuilla, siinä oli repeytymiä ja se oli menettänyt muotonsa. Alttaritaulusta otettiin kemiallisia ja mekaanisia analyysejä varten näytteet, jotka lähetettiin Valtion Teknilliseen Tutkimuskeskukseen tutkittaviksi. Tulosten perustella todettiin, että taulu oli maalattu öljytekniikalla ilman pohjustusta suoraan kankaalle. Sideaine oli lähes kokonaan haihtunut ja värikerros oli vaarassa irrota. Pöly ja lika olivat muuttaneet värisävyjä. Kankaan kostuminen huonoissa varasto-olosuhteissa oli aiheuttanut epäpuhtauksia ja mikrobiologista hajoamista sekä kankaassa että värikerroksessa. Tutkimukset osoittivat todeksi, että alttaritaulu koostui kahdestatoista yhteenommellusta kankaanpalasta. Materiaali todettiin pellavaksi. Osa paloista oli palttinaa ja osa toimikasta. Langantiheydet olivat erilaisia eri paloissa. Paksut saumat, jotka yhdistivät kahtatoista erillistä osaa, aiheuttivat kankaan pingottumista ja rypistymistä. Muutokset

olivat voimakkaita, koska kankaan eri osat olivat rakenteeltaan erilaisia ja reagoivat eri tavalla lämpötilan muutoksiin ja kosteuteen. Vuonna 1982 taidekonservaattori Janusz Wanicki konservoi alttaritaulun, jotta huonokuntoinen teos saataisiin luovutuskirjan mukaisesti kuntoon. Konservointi käsitti maalauksen rakenteellisen vahvistamisen vuoraamalla toisella pellavakankaalla. Liimana käytettiin 80-luvulla yleisesti käytettyä synteettistä, termoplastista konservointiliimaa. Ennen vuorausta maalaus puhdistettiin kemiallisesti ja mekaanisesti sekä pintaliasta että kellastuneesta vernissasta. Huonokuntoisimpia värialueita jouduttiin kyllästämään ja kudosta vahvistamaan, jotta lika saatiin irtoamaan. Kangas lisäksi käsiteltiin ja suojattiin homeelta. Lopuksi maalausta restauroitiin ja se suojalakattiin. Konservoinnin yhteydessä maalaukselle teetettiin tukeva kiilakehys ja uusi ulkokehys Alttaritaulua ja sen konservointityötä esiteltiin Taidekonservointi museon palvelijana -näyttelyssä vuonna 1983. Näyttelyn jälkeen taulu asetettiin esille Hämeen museoon. Perusnäyttelyn uudistuksen yhteydessä 1990 alttaritaulu siirrettiin säilytykseen. Kuhmalahden alttaritaululla on hieno tarina, jota kirjoitetaan edelleen. Kului kaksikymmentä vuotta. Vuonna 2010 Viimeinen tuomio -alttaritaulu otettiin jälleen esille. Kuinka ollakaan, alttaritaulu oli varastoituna ollessaan synnyttänyt uutta tarinaa. Kokoelmista vastannut museoamanuenssi Leena Willberg oli jo vuosia aikaisemmin maininnut teatteriohjaaja Jukka-Pekka Rotkolle alttaritaulun mielenkiintoisesta tarinasta. Tarina kuitenkin hautautui monien muiden töiden alle, kunnes se heräsi elämään Rotkon mielessä muutama vuosi sitten. Rotko alkoi tutkia tarinaa ja sen taustoja. Hän rakensi alttaritaulun ympärille musiikillisen draaman, jonka sävelsi Kari Pappinen ja esitti Mieskuoro Laulajat. Vapriikki pyydettiin mukaan tekemään pienimuotoinen näyttely musiikkidraaman keskeisestä esineestä Kuhmalahden alttaritaulusta.

Reetta Tervakangas, Vapriikin kuva-arkisto

Kaksitoista paitaa -näyttelyssä Vapriikiissa tunnetut tamperelaiset olivat lahjoittaneet yhden paidoistaan pesämunaksi 12 000 paidan keräämiseksi Punaiselle Ristille.

Jukka Partanen

Pommerin sodan aikainen sotilasuniformu. Sotilaan ja aliupseerin erotti toisistaan aliupseerin kädessä olevasta pertuskasta ja pienestä töyhdöstä hatussa. Akvarelli Jacob Gillberg ( 1724 – 1793). Uniformsritningar, Serie 1, 1765, Krigsarkivet, Riksarkivet, Sverige.

Taidekonservaattori Minna Rajaniemi tarkasti alttaritaulun kunnon ja konservointitarpeen vuoden 2010 lopussa näytteille asetusta varten. Rajaniemi totesi alttaritaulusta seuraavaa: ”Alttaritaulu on tyydyttävässä, jopa suhteellisen hyvässä kunnossa. Aiemmin suoritettu konservointi on tehty 1980-luvun tieto-taidon pohjalta. Tehdyt toimenpiteet ovat olleet maalaukselle ”rankkoja”, mutta ajalle tyypillisiä. Alttaritaulu ei tarvitse vieläkään akuutteja konservointitoimenpiteitä lähes 30 vuoden takaisen konservoinnin ja hyvän säilytyksen ansiosta.” Alttaritaulu oli esillä Vapriikissa 20.1.–30.5.2011 välisen ajan Kaksitoista paitaa -näyttelyssä. Nimensä näyttely sai paita-installaatiosta, joka koostui kahdentoista tunnetun pirkanmaalaisen henkilön paidasta. Kalervo Kummola, Kiira Korpi, Osmo Rauhala, Eila Roine, Jenni Ahola, Simo Frangen, Silja Sillanpää, Timo Jutila, Matti Repo, Jouko Jokinen, Jonne Aaron ja Tuula Tamminen olivat lupautuneet keulahahmoiksi keräykseen, jonka Mieskuoro Laulajat toteutti kahdentoista kuhmalahtelaisen sotilaan esimerkkiä noudattaen. Tavoitteena ollut 12 000 paitaa täyttyi, ja paidat tullaan jakamaan Punaiselle Ristin kautta apua tarvitseville. Viimeinen tuomio –alttaritaululla on jälleen edessään varastointijakso. Musiikillinen draama ja Kaksitoista paitaa -näyttely tutkimuksineen toivat alttaritaulun tarinaan yhden luvun lisää. Synnyttääkö alttaritaulu vielä uusia tarinoita, jää nähtäväksi. Jos tulevaisuudessa kuitenkin tulee mahdolliseksi tutkia alttaritaulua tarkemmin, siihen valittujen kuva-aiheiden ja tekstien tarkempi analysointi ja alttaritaulun vaiheiden yksityiskohtaisempi selvittämien voivat paljastaa tutkijoille aivan uusia ulottuvuuksia Kuhmalahden ja sen seurakuntalaisten vaiheisiin. 

15 17 17

Tamperelaiset löysivät luon Tomi Kumpulainen Kirjoittaja on Tampereen luonnontieteellisen museon amanuenssi

Tampereen luonnontieteellisen museon uudessa perusnäyttelyssä on käynyt vilinä. Museon näyttelyn avauduttua yleisölle viime vuoden lopulla koko museokeskuksen kävijämäärät ovat olleet ajankohtaan nähden ennätyksellisen suuret. Ylivoimaisesti suurin osa museovieraista onkin käynyt juuri luonnontieteellisen museon näyttelyssä. Neljän ensimmäisen kuukauden aikana luonnontieteellisen museon on nähnyt ainakin 20 tuhatta kävijää.

20.5.2010 Tomi Kumpulainen näyttää ylpeänä, kuinka paljon sama paikka on vuodessa muuttunut.

Lasse Honkanen

11.5.2011

ävijäryntäystä voidaan pitää positiivisena yllätyksenä, vaikka uutta luonnontieteellistä museota odotettiinkin pitkään. Jopa 15 vuotta ehti kulua museon edellisestä näyttelystä. Aikanaan luonnontieteellinen museo on kuitenkin ollut kaupungin suosituin museo. Ehkä uuden näyttelyn suuri suosio ei siis olekaan niin suuri yllätys. Museossa ollaan hyvin tyytyväisiä ihmisten lämpimään vastaanottoon ja luontomuseon mediassakin herättämään kiinnostukseen. Nyt Tampereen keskustassa on jälleen tukikohta luontotiedolle ja paikallisen luonnon ihmeille. Näyttely suunniteltiin erityisesti lasten, koulujen ja perheiden näkökulmasta. Nähtävää ja koettavaa löytyy kaikenikäisille. Näyttely on sukellus Pirkanmaan luontoon, ja siellä onkin esillä luontoilmiöitä eri puolilta maakuntaa. Eri vuodenajat rytmittävät näyttelyä, mutta niitäkin keskeisemmässä osassa on aistien ja tunteiden maailma, aivan kuten oikealla luontoretkellä. Aistimukset, kuten tuoksut ja äänet ovat aina merkittävä osa luontokokemusta visuaalisten havaintojen ohella. Näyttely tarjoaakin kosketeltavaksi ja nuuhkittavaksi monia luonnosta tuttuja juttuja ja lajeja. Uuden näyttelyn visuaalinen ilme on myös monipuolinen: mukana on maisemia, dioraamoja, luontokuvia ja tietenkin runsaasti eläinja kasvimaailmaa. Näyttelyn erikoisuuksiin kuuluvat muun muassa Pirkanmaan luonnon harvinaisuudet, sukellus Tammerkoskeen, luurangot sekä elukkavaaka, jossa voi määrittää oman ”eläinlajinsa”.

Otteita vieraskirjasta

18 18

nnontieteellisen museon Tuttu näky Tampereen luonnontieteelliseeä museossa. Päiväkotiryhmä tutustumassa Pyhäjärven elämään. Lasse Honkanen

Lasse Honkanen

Näyttelyn ensimmäinen vieraskirja täyttyi innostuneista kommenteista jo kolmessa kuukaudessa. Positiivinen kävijäpalaute osoittaa, että Tampereen ja lähikuntien ihmiset ovat jälleen löytämässä luonnon – ja juuri tämä on museon tavoitteena. Näyttelyn kautta ympäröivä luonto lajeineen tulee tutummaksi, ja sinne on helpompi lähteä. Luonnontieteellisen museon näyttely esittelee myös yli 60 suositeltavaa luontoretkikohdetta eri puolilta maakuntaa. Nyt avattu näyttely laajenee lähivuosina täydennysosalla, jossa esille tulee aivan uudenlaisia ilmiöitä ja lajeja. Sitä odotellessa kannattaa tutustua uuteen Tampereen luonnontieteelliseen museoon ja lähteä sitä kautta hienoon luontoon ympärillämme. 

Luontomuseossa käynti voi olla hauska seikkailu – aivan kuten käynti oikeassa luonnossa. Luonto yllättää kävijän usein hauskoilla tapahtumilla ja jännittävillä kohtaamisilla.

19 19

Sisällissota-verkosto Pirkanmaalle? Kimmo Antila Kirjoittaja on Vapriikin projektipäällikkö

palkinto tuli toukokuussa 2011 Vuoden eurooppalainen museo (EMYA)-kilpailussa, jossa Tampere 1918 arvioitiin erikoismaininnalla eurooppalaisten museoiden kärkikaartiin.

Vuoden 1918 sisällissota oli Suomessa laaja tragedia, joka heitti pitkän varjonsa myös tulevien sukupolvien harteille. 1990-luvulta alkaen sisällissotaa on käsitelty uudella tavalla ja uskallettu käsitellä avoimesti monia menneisyyden ongelmakohtia. Sodan satavuotispäivän lähetessä olisi tärkeää lähteä rakentamaan uusia verkostoja ja toimintatapoja vuoden 1918 tapahtumien esittämiselle.

Vilppulassa käytiin kovia taisteluita helmikuussa 1918. Vilppulankosken yli menevävää rautatiesilta kulki myös punaisten panssarijuna. Nykyisin kosken rannalla on kalalaituri, jossa Tampereen yliopiston tutkija Tuomas Hoppu (vas.) ja Vilppulassa perustetun Suomen Sisällissotamuseoyhdistyksen sihteeri Juha Koivistoinen ovat keskustelemassa. Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen

Sisällissota museoissa Museaalisesti sisällissotaa on esitelty aiempina vuosina mm. Sotamuseossa ja Työväenmuseo Werstaalla. Uusia laajoja näkökulmia sisällissodan käsittelyyn otettiin vuonna 2008, kun tapahtumista tuli kuluneeksi 90 vuotta. Lahden kaupunginmuseon, Suomen valokuvataiteen museossa ja Varkauden museon näyttelyt avasivat teemaa uusista näkökulmista. Yhä edelleen Vapriikissa avoinna oleva ja pysyväksi näyttelyksi muotoutunut Tampere 1918 on laajin aihepiiriä käsitellyt kokonaisuus. Näyttelyssä pyritään ottamaan huomioon kaikkien osapuolten kokemukset ja näkemykset ja viemään nykyhetken ihminen keskellä vaikeaa aikaa. Näyttelyssä vieraileville esitetään hienovaraisesti monessa kohtaa näyttelyä kysymys ”mitä itse olisit tehnyt tässä tilanteessa?”. Tampere 1918 perustuu ainutlaatuiseen esinekokoelmaan, jonka silloinen Hämeen museon museonhoitaja Gabriel Engberg keräsi kaduilta ja sotasaalisvarastoista välittömästi sodan jälkeen. Kokoelmaan kuuluu noin 1500 esinettä. Vapriikin kuva-arkistossa on myös laaja ja tutkittu valokuvakokoelma, joka sisältää niinikään 1500 valokuvaa sodasta eri puolilta Pirkanmaata. Vapriikki on toiminut aktiivisesti sisällissotaan liittyvän tutkimustoiminnan edistämisessä, kuvien ja valokuva-aineistojen selvittämisessä sekä tehnyt osana Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristötyötä inventointeja mm. Tampereen alueen juoksuhaudoista. Näyttely ja toiminta on herättänyt paljon sekä kansallista että kansainvälistä kiinnostusta. Hankkeeseen liittyvä kirja oli ehdolla TietoFinlandian saajaksi vuonna 2008, viimeisin tärkeä

Verkostoa rakentamaan 1918-taisteluiden paikkoja on jossain määrin merkitty maastoon, mutta mitään systemaattista tapaa esitellä sisällissodan perintöä ei ole luotu. Työväenmuseo Werstas tosin ylläpitää valtakunnallista kattavaa rekisteriä punaisten muistomerkeistä. Vapriikki sekä Tampereen kulttuuripalvelut ovat tuottaneet yhdessä myös ns. Kapinaraitti-esitteen, jonka avulla on mahdollista tutustua Tampereen taistelun keskeisimpiin kohteisiin. Tampereen tapahtumapaikkoihin voi tutustua monipuolisesti myös Vapriikin Tampere 1918 –näyttelyn multimediakartan avulla. Voisivatko nämä kaikki tiedot löytyä joskus yhdestä kohteesta täydennettynä kaikilla asiaan liittyvillä pirkanmaalaisilla kohteille? Vuosi 2018 lähenee ja se vilkastuttaa keskustelua

Marcus Hackman, Pekkalan kartano

itsenäistymisen alkuvuosien esittelystä museoissa. Vuonna 2010 käynnistyi keskustelu siitä, tarvittaisiinko Suomeen valtakunnallista sisällissotamuseota. Eri tahot ovat esittäneet museon sijaintipaikaksi mm. Suomenlinnaa, Helsingin keskustaa, Tamperetta ja Vilppulaa. Mänttä-Vilppulassa on sisällissotamuseon edistämisen eteen tehty viime ja tänä vuonna pontevasti töitä. Valtion edustajat eivät toistaiseksi ole ottaneet kantaa keskusteluun, mutta museoalalla suhtaudutaan hyvin epäilevästi uusien museoiden perustamiseen ja niiden rahoituskysymysten ratkaisuun. Voitaisiinko asiassa siis edetä jollain uudella tapaa ja lähteä luomaan Pirkanmaalle sisällissota-aiheinen verkostoa? Mänttä-Vilppulan sisällissotamuseo-hanke, Vapaussodan invalidien muistosäätiön edustajat, Jääkäriliiton edustajat, Ruoveden kunnan edustajat, tutkijat ja museoväki olivat koolla Ruoveden Pekkalan kartanossa Runebergin päivänä 2011. Paikalla oli myös professori Martti Häikiö, joka on esittänyt jo kymmenkunta vuotta sitten ajatuksen ns. historiapuistojen perustamisesta sisällissodan taistelukentille. Yhteisenä näkemyksenä koolla olleella väellä oli, että Pirkanmaa olisi valtakunnallisesti ehdottomasti paras paikka esitellä sisällissodan historiaa ja merkittäviä tapahtumapaikkoja. Keskeisten taisteluiden paikat sijoittuvat juuri tänne ja ne johdattavat ketjuna pohjoisesta kohti Tampereen valtavaa taistelua. Esimerkiksi Vilppulassa, Ruovedellä, Kangasalalla ja Lempäälässä on taistelupaikkoja, joista yhä edelleen voidaan maastossa aistia sodan tapahtumia. Olisi erittäin hedelmällistä, mikäli kaikki vuoden 1918 perinnön parissa toimivat tahot voisivat yhteisvoimin lähteä tekemään verkostomaisesti työtä sisällissodan muiston vaalimiseksi ja kehittää siitä myös matkailullisia tuotteita. Tärkeää olisi, että sodan käsittely tehtäisiin tasapuolisesti, uusimpaan tutkimukseen tukeutuen ja molempien osapuolten näkemyksiä huomioiden. Siviilien ja kaikkien sodan uhrien muiston vaalimisen kannalta työtä täytyy tehdä hienotunteisesti ja tyylillä. Olisi myös hienoa, mikäli kohteille voitaisiin luoda yhtenäinen viitoitus, opasvihkoset tai vaikkapa uutta teknologiaa

Ruoveden Pekkalan kartanoon saapui tammikuussa 1918 Pekkalaan saapui 400 punakaartilaista, jotka pitivät tilaa hallussaan kaksi viikkoa. Tilan isäntä Alexander Aminoff murhattiin helmikuussa punaisten vetäytyessä. Punaisten lähdön jälkeen valkoiset joukot käyttivät Pekkalaa seitsemän viikon ajan etuvartiona. Sirpalekranaatit ja kiväärinkuulat jättivät jälkensä puiston puihin ja rakennusten seiniin punaisten ja venäläismatruusien yrittäessä vallata kartanoa takaisin haltuunsa. Sodanjälkiä on yhä näkyvissä kartanon ulkorakennuksissa.

hyödyntävä mobiiliopastus. Vuoen 1918 muistoon liittyviä kohteita on lukuisa määrä Pirkanmaalla ja aiheeseen liittyvää museotyötä tehdään jo aktiivisesti. Nyt olisi aika tuoda toimijat yhteen ja lähteä kehittämään tarkat laatuvaatimukset täyttävää verkostomaisesti toimivaa yhteistyötä asian edistämiseksi. Vuosina 2017-2018 häämöttävät Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan satavuotispäivät tuova teemat jälleen esille. Pirkanmaalla kannattaisi nyt lähteä liikkeelle yhteisvoimin, niin kaikki saisivat hyötyä tästä yhteismarkkinoinnin, korkean laatutason ja yhteistyön kautta. Sisällissotamuseoverkosto voisi koota yhteen eri paikkakuntien ja museoiden sotaan liittyvää tietoa. Verkosto voisi nostaa vuoden 1918 tapahtumia esiin paremmin ja monipuolisemmin kuin yksi yksittäinen museo. Verkostomaisen toiminnan tukijalkoina olisivat niin akateeminen historiantutkimus kuin museoalan ja matkailun osaaminen. Sisällissota kiinnostaa yhä, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Elokuvaohjaaja Claes Olsson laatii parhaillaan elokuvaa Melinin komppaniasta ja Näsilinnan taistelusta 1918. Filmi tulee ensi-iltaan vuonna 2012. Sisällissota on myös edelleen monien tutkimusten ja kaunokirjallisuuden lähteenä. Vaikean vuoden käsittely ja siitä puhuminen on yhä tärkeää. Kun kotimainen tai maakunnallinen verkosto saadaan toimimaan, on hyvä lähteä virittelemään laajemmin myös kansainvälistä yhteistyötä. Vertailu muihin kahdennenkymmenennen vuosisadan sisäisiin kriiseihin olisi tärkeää. Ehkä Suomessa voitaisiin luoda toimintatapoja asian käsittelylle myös muille sisällissodista kärsineille maille. 

Miinu Mäkelä Kirjoittauja on tutkija Pirkanmaan maakuntamuseossa

Paikalliskulttuurityön tukemiseksi Pirkanmaan maakuntamuseolla on tällä hetkellä kaksi erityistavoitetta: Tuottaa kaikille pirkanmaalaisille museoille yhteinen verkkoportaali ja helpottaa pirkanmaalaisten kokoelmien tallentamista ajanmukaiseen tietokantaan. Tätä tarkoitusta varten on käynnistetty Museot verkossa -hanke vuosiksi 2010–2011, johon on saatu rahoitusta Pirkanmaan liiton maakunnan kehittämisrahoista. Museomaakunta muuttaa nettiin Maakuntamuseon tavoitteena oli saada Pirkanmaalle nettisivusto, josta matkailijat löytäisivät helposti kaikkien maakunnan museoiden perustiedot, esim. aukioloajat, yhteys- ja sijaintitiedot sekä hiukan yleistietoa siitä, mitä tarjottavaa museolla on. Lisäksi oli toiveissa esitellä museoiden kokoelmia pienten verkkonäyttelyiden muodossa, koska osa pienemmistä museoista on auki harvakseltaan eikä esimerkiksi kouluilla ole aina tilaisuutta käydä tutustumassa museoihin paikanpäällä. Verkkonäyttelyiden välityksellä vaikkapa valtamerten taakse muuttaneilla ihmisillä olisi mahdollisuus kurkistaa vanhojen kotiseutujensa esineistöön ja niiden tarinoihin. Tuottamalla ja ylläpitämällä tällaista museoportaalia maakuntamuseo voisi auttaa alueensa museoita verkkotiedottamisessa ja näyttää kuinka monimuotoinen museokenttä Pirkanmaalla toimii. Toiveet täyttävä, Pirkanmaan museokompassiksi nimetty sivusto avattiin loppusyksystä 2010. Tällä hetkellä mukana on vajaat 80 maakunnan museota ja lisää on tulossa. Tällä hetkellä museoiden perustiedot on saatavissa myös englanniksi. Museokompassin kehittäminen on työn alla, ja kesän aikana saadaan valmiiksi kaikille halukkaille museoille myös verkkonäyttelyt. Osa näyttelyistä on jo valmiina, joten kannattaa käydä klikkaamassa osoitteeseen www.museokompassi.fi. Museokompassiin ovat tervetulleita myös uudet museot, joten mikäli museosi tiedot kompassista vielä puuttuvat, ole ystävällinen ja ilmianna itsesi maakuntamuseon henkilökunnalle. Pirkanmaan museokompassissa on vieraillut

Museot verk

Komp näy muse reilut 5.000 henkilöä, ja käyntejä on yhteensä ollut noin 7.000. Vaikka tulos on ihan mukava, kävijämäärässä on vielä parantamisen varaa. Tavoitteena onkin vielä tehostaa sivuston löydettävyyttä internetin viidakoista. Tähänastiset museokompassikäynnit ovat talvikaudelta, jolloin iso osa alueen museoista on suljettuna. Kiinnostavimmiksi sivustoiksi etu-

kossa -hanke

passi yttää eoon! sivun lisäksi ovat tässä vaiheessa osoittautuneet Tampereen alueen museoita ja taidemuseoita koskevat sivut. Tampere on saanut kiinnostusta myös englannin kielellä. Taiteen jälkeen suosituimmiksi teemoiksi ovat nousseet erikoisuudet, lapsikatsojat huomioivat kohteet sekä käsityötaitoon liittyvät kohteet. Kunnista Tampereen jälkeen kiinnostavin

on ollut Kangasala. Nettisivustoa on pyritty kehittämään myös interaktiiviseen suuntaan. Museokäyntejään voi kommentoida netissä, ja niitä voi suositella facebookissa. Lisäksi nettiin on avattu pirkanmaalaisille museoihmisille suunnattu, suljettu keskustelufoorumi, jonka välityksellä meillä on mahdollisuus keskustella, kysyä toisiltamme neuvoa ja tiedottaa erilaisista tapahtumista omalla museollamme tai vaikka pyytää lainaksi mallinukkeja tai vitriinejä. Foorumi löytyy Museoportaalin lisätieto-sivun alareunassa olevan linkin takaa. Reipas ja nokkela Siiri hakee museotyötä Kotiseutumuseot ja yksityishenkilöt hoitavat talkoohengessä huomattavan suurta osaa suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimisesta ja tallentamisesta. Erityisesti paikallistasolla näiden tahojen työ on korvaamattoman arvokasta. Pienten museoiden sisältämä kulttuuriaarteisto jää kuitenkin helposti tuntemattomaksi, välistä myös siihen liittyvä arvokas tieto on vaarassa kadota puutteellisesta luetteloinnista johtuen. Museot verkossa -hankkeen tavoitteena on muokata Tampereen museoiden Siiri-kokoelmatietokannasta kaikille pirkanmaalaisille museoille ja kokoelmille sopiva luettelointi- ja kokoelmanhallintatyökalu. Siiriin päädyttiin, koska se on jo käytössä maakuntamuseolla. Näin on mahdollista saada samaan tietokantaan mahdollisimman kattava kooste Pirkanmaan arvokkaasta kulttuuriperinnöstä. Samalla apu erilaisiin ongelmiin löytyy läheltä ja neuvontaa voidaan antaa ilmaiseksi, paikalliskulttuurityöhön kuuluvana virkatyönä. Pirkanmaalaisille museoille tarjottava Siiri- tietokanta tulee olemaan periaatteessa yhteneväinen Tampereen museoiden käyttämän Siiri-version kanssa. Siihen voi tallentaa kuvia ja esineitä – miksei taideteoksiakin. Tietokantaa voi käyttää kuvien tilausjärjestelmänä ulkopuolisten asiakkaiden suuntaan, ja sinne voi tallettaa jopa painokelpoisia kuvia tai videoita. Siiristä voi tehdä monipuolisia hakuja ja sinne voi tallentaa varastokirjanpitoa, konservaattorin kommentteja ym. Tarkoitus on, että

23 23

Siiri on kunkin museon oma työväline, eli kukin museo käyttää sitä tarvitsemassaan laajuudessa. Helpommin hallittavankin kokoelman kohdalla on kuitenkin kiva tietää, että vaikka omassa museossa ei olisi kuin yksi konservoitu esine, tietokannasta löytyy paikka siihenkin liittyvien hoito-ohjeiden taltioimiselle. Siiri tietokanta on selainpohjainen, joten sitä voidaan internetin kautta käyttää periaatteessa missä hyvänsä, akun varassa vaikka sellaisessakin museossa, jossa ei ole sähköjä. Luetteloitaessa on mahdollista määrittää, halutaanko tietyn kuvan tai esineen ydintietoineen näkyvän myös internetissä kaikkien netinkäyttäjien avoimesti tutkittavana. Tämä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet esitellä museon kokoelmia laajoille yleisöille. Siiri tietokannasta aiheutuu kuluja. Oman ”paikallismuseoversion” laatiminen vaatii työtä, jonka kustannukset hoidetaan Museot verkossa -hankkeen budjetista. Lisäksi Siiri-lisenssiä täytyy laajentaa, mikä tuo samoin hankkeesta maksettavia kuluja. Lisenssistä koituu myös vuosittainen

ylläpitolasku, joka on päätetty tulevaisuudessa hoitaa Pirkanmaan maakuntamuseon varoilla. Siiriä käyttäville museoillekin jää maksettavaksi Siirikuluja, jotka muodostuvat Tampereen kaupungin palvelimella sijaitsevaan tietokantaan muodostettavien yhteyksien kiinteistä kuukausimaksuista ja palvelimen levytilan käytöstä. Viimeksi mainitut kulut riippuvat mm. siitä, minkä kokoisia kuvia tietokantaan tallennetaan. Siiriin liittyvän museon on itse vietävä kuvien ja/ tai esineiden tiedot tietokantaan. Joissakin museoissa tiedot ovat jo esim. pahvikorteilla, joista ne voidaan siirtää samalla päivittäen Siiriin. Joissakin museoissa taas luettelointi voi olla vasta alkamassa. Kaikkeen tähän digitointi- ja luettelointityöhön on saatavissa neuvoja maakuntamuseosta sekä avustusta Museoviraston vuotuisista harkinnanvaNokialla sijaitsevan Hinttalan kotiseututalon piha-alueella järjestetään muutakin kuin museaalista toimintaa. Suosittuja tapahtumia ovat olleet erityisesti taiji-tunnit sekä elokuvaesitykset.

Vesilahden kotiseutumuseolla järjestetään vuosittain elokuun toisena lauantaina perinnepäivä, jossa yksi suosituimmista työnäytöksistä on tervanhaudan poltto.

Tapaamisia ja yhteydenpitoa museoväen kesken Koko hankkeen tavoitteena on maakuntamuseon näkökulmasta myös päästä panostamaan normaalia enemmän paikallismuseoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja neuvontaan sekä tapaamaan pirkanmaalaisia museoihmisiä. Hankkeen myötä on mahdollista käydä myös niissä museoissa, jotka eivät itse ole ottaneet yhteyttä maakuntamuseoon jonkin tietyn ongelman tiimoilta. Esimerkiksi verkkonäyttelyssä esiteltävien kokoelman ”helmien” valinta joko museon omalla porukalla tai yhdessä hankkeen työväen kanssa on varmasti herättänyt monenmoista keskustelua omasta kokoelmasta –

raisista avustusvaroista. Lisäksi maakuntamuseolla on ollut vireillä hanke, jonka puitteissa Siiriin liittyville museoille voitaisiin tarjota ilmaista luettelointiapua muutamiksi viikoiksi, jotta tietokannan käyttö pääsisi sujuvasti käyntiin. Tällä hetkellä hanke on Siirin osalta myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Paikallismuseo-Siirin kehittäminen on yhdistetty koko Siirin versiopäivitykseen, jotta tarjolla oleva Siiri olisi paras mahdollinen kokoelmatietokanta. Koska tässä päivitystyössä on esiintynyt ongelmia, hankkeen aikataulu on venynyt. Nyt Siirin osalta alkaa kuitenkin olla valmista, ja uusi työkalu on valmiina testattavaksi käytännön toimissa. Mikäli siis luettelointitietokanta kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä maakuntamuseoon!

Lempäälässä sijaitsevan Kuokkalan museoraitin kesään kuuluvat myös perinteiset kotieläimet. omalle museolle ja lähiseudulle arvokaista asioista. Museokompassi vaatii toimiakseen jatkuvaa päivittämistä ja ajoittaista kehittämistäkin. Maakuntamuseon väki toivookin, että yhteistyö jatkuisi tulevaisuudessakin vilkkaana ja kuulisimme päivityspyyntöjen muodossa tietoja aktiivisesti toimivista museoista. 

Paikallismuseotoiminnan kehittäminen Juha Hirvilammi Kirjoittaja on Museoviraston määräaikainen projektitutkija Paikallismuseotoiminnan kehittäminen -hankkeessa

Paikallismuseoiden nykytilanne Suomessa kartoitetaan laajan kyselyn avulla. Kyselyn tulosten pohjalta laaditaan raportti, jossa asetettu työryhmä tuo esiin alan ongelmia, niihin löytyneitä paikallisia ratkaisuja ja tekee ehdotuksia valtakunnallisista kehittämistoimenpiteistä. Halukkaiden joukosta valittavien museoiden kanssa kehitetään pilottiprojekteja, joiden avulla pyritään luomaan yleisesti toimivia ratkaisumalleja paikallismuseoiden ongelmiin. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen -hankkeen työryhmä ja toimeksianto Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin asetti 14.9.2010 paikallismuseotoiminnan kehittämistyöryhmän, jonka tehtävänä on: ”selvittää paikallismuseoiden tilannetta toiminnan, rahoituksen, kokoelmien ja tilojen näkökulmasta; kartoittaa hyviä käytäntöjä ja yhteistyömalleja sekä koulutustarpeita; ja tehdä esityksiä paikallismuseoiden toiminnan ja toimintaedellytysten kehittämiseksi, museokentän rakenteen kehittämiseksi sekä julkisen tuen tehokkaaksi kohdentamiseksi ja sen vaikuttavuuden lisäämiseksi” Työryhmän toimikausi kestää 31.12.2011 saakka ja työn tueksi Museoviraston museoalan kehittämisen osasto suorittaa maalis- ja huhtikuun aikana kyselyn, jonka pohjalta työryhmällä on loppuraporttia varten käytössään yksityiskohtaiset tiedot paikallismuseoiden toiminnasta, kokoelmista, rakennuksista ja taloudellisista resursseista. Museoalan keskeisten tahojen edustajista ja alan eturivin asiantuntijoista koostuvan työryhmän tueksi on asetettu sihteeristö projektikoordinaattori Marianne Kosken johdolla. Paikallismuseoiden nykytilanne Tällä hetkellä Suomessa on hankkeessa kerättyjen tietojen perusteella 803 kuntien, yhdistysten, sääti-öiden, seurakuntien ja valtion omistamaa ei-ammatillista museota. Paikallismuseoiden määrä vaihtelee alueittain. Suurin osa paikallismuseoista on yhdistysten omistuksessa. Yhdistykset omistavat

yhteensä 462 museota eli 57 % kaikista paikallismuseoista. Toiseksi yleisin omistajataho on kunnat, jotka omistavat yhteensä 232 museota eli 29 %. Muita omistajia ovat säätiö (7 %), valtio (3 %) ja seurakunta (4%). Paikallismuseoiden kokoelmat Paikallismuseoilla on hallussaan huomattava osa suomalaista kulttuuriperintöä. Vuonna 2008 arvioitiin paikallismuseoiden kokoelmissa olevan 1,1 milj. esinettä ja 650 000 kuvaa, vuosittaiseksi kartunnaksi arvioitiin 20 000 esinettä ja 17 000 kuvaa. Paikallismuseoilla on hallussaan myös huomattava rakennuskanta. Se käsittää ajantasaisen arvion mukaan noin 3750 rakennusta, jotka muodostavat merkittävän osan rakennuskulttuuriperinteestämme. Paikallismuseoiden henkilöstö Vain pienessä osassa paikallismuseoita on mahdollista pitää päätoimista henkilökuntaa. Tällöinkin keskimääräinen työssäoloaika on 7 kuukautta. Museoammatillista ja ympärivuotista työvoimaa on alle 15 paikallismuseossa. Merkittävää osaa paikallismuseokentästä hoidetaan siis sivutoimisesti, lyhyillä työjaksoilla ja vapaaehtoisvoimin. Paikallismuseoiden rahoitus Paikallismuseotoiminnan alkuaikoina valtava yhteisen kulttuuriperinnön tallennustyö on tehty pääasiassa vapaaehtoisin voimin, oman varainhankinnan ja ympäristön toimijoiden kuten kuntien tuen avulla. Myöhemmin toiminnan laajentuessa ja ylläpidettävän rakennuskannan kasvaessa yhteiskunnan tuki tuli yhä tärkeämmäksi. Kehitys onkin johtanut monen paikallismuseon siirtymisen joko kokonaan tai osittain kunnan omistukseen. Suurin paikallismuseoita rahoittava taho on edelleen kunnat, jotka osallistuvat paikallismuseotoiminnan rahoittamiseen sekä omistamalla ja ylläpitämällä museokohteita että myöntämällä Hämeen museoseura perustettiin 1907 toiminta- tai erityisavustuksia museoita ylläpitäville ja kokoelmat avattiin yleisölle Hämeen yhdistyksille ja seuroille. Ainoa suoraan paikallismuseossa vakituinen 1908. museotoimintaan kohdentuva avustus-

Paikallismuseotoiminnan SWOT

VAHVUUDET

HEIKKOUDET

• paikallisen perinteen tallentaja, välittäjä ja asiantuntija • aktiiviset, motivoituneet toimijat • joustava toimintakulttuuri mahdollistaa uudet toimintamuodot • paikallisen yhteisön tuki ja verkostot • työpaikkojen, palveluiden ja elämysten tarjoaja ja mahdollistaja

• heikko näkyvyys, arvostus ja saavutetta- vuus • toiminta avustusten varassa, ei pitkä- jänteisyyttä • puutteelliset taloudelliset, henkilöstö- ja osaamisresurssit • laajemman kontekstin puute, toiminta liian aika-, paikka- tai henkilösidonnaista

MAHDOLLISUUDET

UHAT

• lähikulttuurin arvostuksen nousu • rooli kulttuuriperintökasvatuksessa • alueellisen tasa-arvon ja elinvoimaisuuden edistäjä • kulttuurimatkailun lisääntyminen • resurssien vahvistaminen verkostoitumalla • aineistojen digitoinnin myötä saavutetta vuuden ja palveluiden lisääntyminen

• resurssit vähenevät entisestään • museota ei nähdä mahdollisuutena ja vetovoimatekijänä vaan menoeränä • toimintamuodot eivät uusiudu, uusia toi mijoita ei saada sitoutettua mukaan • kuntarakenteen muutokset johtavat museoiden lakkauttamisiin • osa kokoelmista ja rakennuksista tuhoutuu

Paikallismuseotoiminnan vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat.

muoto on Museoviraston jakamat harkinnanvaraiset avustukset. Avustusta voidaan myöntää kuntien, yhdistysten ja säätiöiden omistamille museoille, pääosin kokoelmien ja rakennuskannan hoitoon sekä näyttelytoimintaan. Suomen kulttuurirahasto aluerahastoineen on avustanut eräitä paikallisia museokohteita ja niiden toimintaa vuoden 2010 aikana. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta on rahoitettu alueellisten Leader-toimintaryhmien kautta muutamia ei-ammatillisten museoiden hankkeita vuoden 2010 aikana Suomenruotsalaisessa kulttuurikentässä Svenska Kulturfonden on suurin ja merkittävin rahoittaja. Myös muut rahoittajatahot ovat satunnaisesti rahoittaneet paikallismuseotoimintaa. Näitä tahoja ovat ELY-keskukset, maakuntaliitot, taidetoimikunnat, Alfred Kordelinin Säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja muut pienemmät rahoittajat. Muilta rahoittajilta saadut avustukset ovat kohdentuneet museoihin kuitenkin satunnaisesti ja summat ovat olleet vähäisiä, joten niiden huomioiminen kokonaisuuteen nähden ei ole merkityksellistä. Paikallismuseotoiminnan rahoitus ei nykyisellään mahdollista museotoiminnan suunnitelmallista kehittämistä eikä aina edes välttämättömimpien kokoelmien ja / tai rakennusten hoitoon liittyvien toimenpiteiden suorittamista.

Paikallismuseotoiminnan haasteet ja kehittämissuunnat Ei-ammatillisesti hoidettujen, harrastajavoimin ylläpidettyjen museoiden hallinnassa ja ylläpidettävänä on kokoelmia ja museorakennuksia, jotka ovat alueellisesti ja osin jopa valtakunnallisesti merkittäviä. Näiden säilymisen ja ylläpidon turvaamisen tulisi olla alueellinen ja osittain jopa kansallinen prioriteetti. Toisaalta paikallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on ja tulee olemaankin ei-ammatillisten museoiden oman, vapaaehtoisen työn varassa. Nykytilanteessa paikallismuseoiden resurssit (aika, raha ja asiantuntemus) eivät riitä kaikkien kokoelmien hoitoon ja luettelointiin museaalisella tasolla. Paikallisten kokoelmien varastoinnissa on usein suuria puutteita, ja esineistöä säilytetään resurssien puutteessa olosuhteissa, joissa ne voivat hiljalleen tuhoutua. Paikallista museorakennuskantaa ei kokonaisuutena pystytä nykyresursseilla ylläpitämään tasolla, jolla sen säilyminen jatkossa olisi turvattu. Paikalliset museorakennukset ovat usein rakennuskohteina maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittäviä ja kohteina säilyttämisen arvoisia museotoiminnasta riippumatta. Museorakennusten kunto on tärkeää myös kokoelmien säilymisen kannalta. 27

Rahoitus Suurin investointi museoiden kehittämiseksi on rakennuskannan kunnostus. Valtakunnallisesti rakennusperinnön kunnostuksiin suunnattuja avustuksia myöntää kolme tahoa: Museovirasto, Kotiseutuliitto ja ELY-keskukset. Pelkästään museorakennusten kunnostamiseen suunnattua avustusta ei ole olemassa. Tällä hetkellä rakennusten kunnostusta tuetaan pääasiassa omistajatahon omarahoituksella, talkootyöllä ja erilaisilla avustuksilla. Suurin avustus rakennusten korjaamiseen vuosittain on Museoviraston myöntämä harkinnanvarainen avustus (vuoden 2010 avustussummasta rakennusten korjaamiseen myönnetty yhteensä 211 560 €).

Toiminnallisuus ja uudet yhteistyömuodot Paikallismuseotoiminnassa on tiedostettu, että tiedon välittäminen ja perinteen siirto vaatii erilaisia ja uusiutuvia toiminnan ja yhteistyön muotoja, jotta museo saavuttaisi erilaisia yleisöjä ja olisi näkyvä toimija kulttuurikentällä. Paikallismuseoiden vahvuus on niiden kiinnittymisessä paikallisiin identiteetteihin ja niitä ylläpitävän ja ympäröivän yhteisön tahto tukea museotoimintaa ja antaa siihen oma panoksensa. Kävijöitä paikallismuseoissa on vuosittain noin 1,5 miljoonaa. Kyse ei siis ole kulttuurin reunailmiöstä, vaan merkittävästä kansalaisaktiivisuuden ja -vaikuttamisen osoituksesta ja panoksesta kansallisen kulttuuriomaisuuden säilyttämiseksi.

Avustukset rakennusperinnön kunnostamiseen 2010

Tiedon ja osaamisen resurssit Paikallismuseoita hoidetaan ei-ammatillisesti harrastelijavoimin tai kunnallisen vastuuhenkilön toimesta. Paikallismuseoissa työskentelee museoammatillisia henkilöitä satunnaisesti ja lyhytaikaisesti, minkä vuoksi museot tarvitsevat toimintansa tueksi museoammatillista neuvontaa ja osaamista. Paikallismuseotoimijoiden koulutusmahdollisuudet ovat vähäisiä. Maakuntamuseot järjestävät alueittain maakunnallisia museotapaamisia, joissa keskustellaan ajankohtaisista asioista. Tapahtumilla on pääasiallisesti yhteistyötä lisäävä ja tiedottava merkitys. Koulutusta ja osaamista lisäämällä motivoidaan toimijoita sitoutumaan paremmin suunnitelmalliseen museotyöhön. Paikallisen osaamisen kehittämisellä on monia myönteisiä vaikutuksia, jotka liittyvät muun muassa toiminnallisuuden lisääntymiseen, motivaatioon ja hyvinvointiin.

4% 24% 43%

29%

MV: harkinnavaraiset avustukset (211 560 €) MV: Entistämisavustukset 289 000 €) Kotiseutuliiitto: Seurojentalojen korjausavustukset (1 562 000 €) Ely: Rakennusperinnön hoitoavustus (2 230 000 €) Kaaviossa on kuvattuna rakennusperinnön kunnostamiseen myönnetyt avustukset vuonna 2010 eri tahojen rahoittamana.

Hankkeessa tähän mennessä Kysely lähetettiin noin 1200:lle museolle helmikuussa 2011 ja tähän mennessä olemme saanet vastaukset 476:lta museolta. Vastaukset ovat hyvin vaihtelevia. Monissa vastauksissa on puutteita mm. rahoitus- ja työvoimakysymysten kohdalla. Toivommekin, että vastaamiseen paneuduttaisiin huolella, paperilomakkeen avulla kerättäisiin tarpeelliset tie-

dot ja sitten täytettäisiin varsinainen kysely internetissä osoitteessa: www.museotilasto.fi käyttäen kyselylomakkeen mukana postitettuja käyttäjätunnuksia. Pirkanmaalla kysely lähetettiin 96:lle museokohteelle, joista tähän (16.05.2011) mennessä on vastauksensa lähettänyt 32 kohdetta. Saamastamme palautteesta voidaan yleisesti todeta, että kyselyä on pidetty haastavana. Monilla vastaajilla oli hankaluuksia kaikkien kyseltyjen tietojen löytämisessä. Kyselyn lopussa kysyimme museon halukkuutta jatkohankkeeseen ja monet ovat ilmaisseet haluk-

kuutensa. Seulomme alkukesästä vastanneiden joukosta ne, joiden kanssa alamme kehitellä pieniä pilottihankkeita. Näiden hankkeiden kautta on tarkoitus löytää keinoja lisätä ja uudistaa paikallismuseoiden toimintaa sekä parantaa niiden resursseja ja yhteistyöverkostoja. Jokaisen museon vastaus kyselyyn olisi tärkeä, jotta saisimme kattavaa aineistoa tulevaisuuden suunnittelua varten. Tämä kertyvä aineisto analysoidaan ja tulokset julkaistaan hankkeen loppuraportissa. 

Vilppulan museo sai Museoviraston harkinnavaraista avustusta vuonna 2011. Miehet talkootöissä museon piha-alueella. © Vilppulan museo 2010

Kirja sytyttää Sast Anna Tuukkanen Kirjoittaja on Pukstaavin tiedottaja ja tutkimussuunnittelija

Sastamalassa avataan 1.7.2011 valtakunnallinen suomalaiselle kirjalle omistettu museo Pukstaavi. Pukstaavi kertoo kirjan kulttuurihistoriasta ihmisläheisesti ja innostavasti, eri kävijäryhmät huomioiden. Kirja on antanut kipinän koko kaupungin matkailun kehittämiselle.

irja on 2000-luvulla ajankohtaisempi kuin koskaan. Painettu sana on Suomessa ja koko läntisessä maailmassa tullut tienhaaraan sähköisen julkaisun, jakelun ja lukemisen yleistyessä. Pukstaavista ei kuitenkaan rakenneta mitään kirjan muistomerkkiä. Päinvastoin, siellä mennyt ja nykyinen kirjakulttuuri kohtaavat ja elävöittävät toinen toisiaan. Pukstaavi avaa tuoreita näkökulmia kirjan historiaan tuoden uusimman tutkimustiedon helposti omaksuttavassa muodossa kaikkien ulottuville. Pukstaavin päänäyttely kertoo suomalaisen kirjan tarinan inkunaabelista e-kirjaan. Kirjaa lähestytään näyttelyssä sekä esineenä että ilmiönä. Keskiöön nostetaan ihmiset, joiden kautta tarkastellaan kirjojen tuotantoa, välitystä ja vastaanottoa ennen ja nyt.

Sastamalan seudun Museo.

Pukstaavi avaa ovensa entisessä apteekkari Bäckmanin talossa, joka on peruskorjattu museon tarpeisiin sopivaksi vanhan talon henkeä kunnioittaen.

Vaihtuvien näyttelyiden aiheina ovat ajankohtaiset kirjakulttuurin ilmiöt. Ensimmäinen vaihtuva näyttely kertoo kirjahyllyistä. Näyttelyä varten on käynnistetty valtakunnallinen muistitiedon keruu, jonka tarkoituksena on tallentaa kirjojen omistamiseen ja säilyttämiseen liittyviä muistoja, kokemuksia, tarinoita sekä valokuvia. Pukstaavin näyttelyissä hyödynnetään sekä modernia museoteknologiaa että perinteistä museokerrontaa, interiöörejä, pienoismalleja, multimediasovelluksia, valo- ja videokuvaa, installaatioita ja taideteoksia. Kerronnassa pyritään vuorovaikutteisuuteen. Kävijät voivat koskea, kokeilla ja osallistua. Toiminnallisuutta tukevat näyttelyihin liittyvät työpajat ja tapahtumat. Kokoelmatoiminta ei ole Pukstaavin ensisijainen tehtävä, vaan tavoitteena on edistää suomalaisen kirjan kulttuurihistoriaa koskevan tiedon saatavuutta näyttely-, koulutus-, tapahtuma- ja julkaisutoiminnan avulla. Pukstaavi pyrkii ylläpitämään kiinnostusta kirjoja ja lukemista kohtaan globaalin media- ja viihdeteollisuuden paineessa ja parantamaan suomalaisen kirjallisuuden asemaa.

tamalassa ri Piirros Mau Kunnas

Pukstaavi sijaitsee Herra Hakkaraisen talon naapurissa. Saman kadun varrella ovat myös 120-vuotias Tyrvään kirjakauppa ja Suomen vanhimman paikallislehden, Tyrvään Sanomien, konttori.

Suomen Kirjainstituutti

Pukstaavin pääsisäänkäynti on kauniissa lasierkkerissä. Ensimmäisessä kerroksessa ovat museon kahvila, kauppa, tapahtumasali ja vaihtuvien näyttelyiden tilat. Päänäyttely valtaa koko toisen kerroksen.

Sastamala – kirjakaupunki Pukstaavin tilat ovat 1920-luvulla rakennetussa apteekkari Bäckmanin talossa Sastamalan keskustassa. Historiallinen rakennus kunnostettiin museon tiloiksi Sastamalan kaupungin ja Euroopan aluekehitysrahaston tuella. Peruskorjaus valmistui helmikuussa 2011. Sastamalan kaupunki osallistuu merkittävällä panoksella myös Pukstaavin toiminnan ylläpitämiseen. Kaupunki on sitoutunut kirjakulttuurin tukemiseen pitkällä tähtäimellä. Se on määritellyt kirjan ja kulttuurin yhdeksi strategisista menestystekijöistään, jonka varaan se on rakentanut vetovoimaansa 1980-luvulta lähtien. Sastamalan rikas, kieleen ja kirjallisuuteen kytkeytyvä kulttuurihistoria, menestyvät kirja-alan yritykset ja valtakunnallisesti tunnetut tapahtumat, kuten Vanhan kirjallisuuden päivät, ovat luoneet kaupungille ainutlaatuisen kirjallisen imagon. Sitä Pukstaavi kehittää edelleen. Tavoitteena on kirjakaupungin tunnettuuden lisääminen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. 

31 31

Hyvä Herrasväki, liikkukaatte Varalaan! Rauni Anita Martikainen Kirjoittaja on FM ja Varalassa työnhakukurssiin liittyvässä harjoittelussa

Pyynikinharjulla, Pyhäjärven rantakallioiden suojissa oleva Villa Varala on ollut monen tytön ja naisen voimaantumisen alkukoti. Matkaa kohti Varalaa johdatti Suomen naisvoimistelun äiti Elin Kallio. Kallio veti apuopettajineen vuonna 1907 Riihimäellä neljä viikkoa kestäneen voimistelu- ja urheilukurssin, josta inspiroituneina alkoivat tamperelaiset naisliikunta-aktiivit suunnitella urheilu- ja leikkiviikkoa kaupunkilaisnaisille. Kesällä 1908 Tampereella järjestettiin kaupunginvaltuuston myöntämän 500 markan avustuksen turvin voimistelunjohtajakurssi. Syksyllä Tampereen Naisyhdistyksen kokouksessa esitettiin toimia naisten voimisteluharrastuksen lisäämiseksi. Kun Tampereelle perustettiin Suomen ensimmäinen liikuntaopisto, oli liikuntaa varten välttämätöntä saada omat tilat ja paikka kurssitoiminnan kehittämiseksi.

Varalan Urheiluopiston arkisto

Rakennuksen piirustukset on laatinut yli-insinööri Karl Snellman 1892. Varalan kylästä Kangasalta tuoduista hirsistä rakennettu ja nimensä saanut huvila toimi alunperin tehtailija Liljeroosin perheen kesähuvilana.

Naisyhdistysaktiivi Anna Lilja sai Kauppakadulla neuvon Pyynikillä sijaitsevasta, myytävänä olevasta tehtailija Heikki Liljeroosin kesähuvilasta. Sen jälkeen kun arkkitehti Wivi Lönn oli paikan katsastanut, uskalsi Anna ryhtyä tuumasta toimeen. Lönn lumoutui yli-insinööri Karl Snellmanin suunnittelemasta hirsihuvilasta niin paljon, että sanoi ostavansa paikan itse, jos naisyhdistys ei sitä tee. Tampereen Naisvoimistelutalo Osakeyhtiön perustava kokous pidettiin vuonna 1910. Edellisenä vuonna Varala-huvilassa oli jo ehtinyt käydä eri puolilta Suomea tulevia naisia voimistelemassa, vaikka alun perin tarkoitus oli huolehtia Tampereella kesää viettävien feminiinien liikuttamisesta. Vuonna 1929 osakeyhtiön nimi muutettiin Varala Osakeyhtiöksi. Osakeyhtiö säätiöitiin vuoden 1951 lopulla. Liljeroosin perheeltä ostettu kesäpaikka on rakennettu Liljeroosien kotikylästä, Kangasalan

Villa Varalaa suojellaan Liikuntaopiston sydämenä vuodesta 1909 vuoteen 1969 toiminut huvilarakennus oli Varalaa sen ensimmäisinä vuosikymmeninä hallinneiden Annojen, Schreckin ja Liljan, kesäkoti. Rakennus avautui muutostöiden jälkeen vuonna 1971 suomalaisen naisliikunnan syntymää ja koulutuksen vaiheita esittelevänä museona. Hirsirakennus suojeltiin vuonna 1997 hyväksytyssä asemakaavassa. 4.4.2011 Villa Varala aukeni entistettynä. Kokousja virkistäytymiskäyttöön tarkoitettuja tiloja on ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Nykyaikaisen teknologian käyttö on mahdollista. Mamma Kallion ja Annojen huoneet vievät menneeseen kolmannessa kerroksessa. Museokerros on auki sopimuksesta. Huvilassa voi käydä ympäri vuoden. Aikaansa edellä olleet voimanaiset on helppo kuvitella Villa Varalan terassille toivottamaan oman sukupuolensa edustajat tervetulleiksi Pyhäjärven maisemiin elämäntuntoa nostattamaan. Vaikka ensimmäiset miesopiskelijat hyväksyttiin Varalan kursseille vasta vuonna 1970, niin olletenkin tänäkin päivänä hymyiltäisiin terassilta yhtä aurinkoisesti kaikille Varalaan saapuville.

Hannu Ahtiainen

Varalasta, tuotetuista hirsistä vuonna 1892. Tästä siis nimi Varala. Aikalaisille paikka oli myös Annala kehittäjiensä mukaan.

Rehtori Kimmo Sirainen paljastaa avajaisissa Villa Varalan nimen.

Hyviä haltioita ja naisenergiaa Kurssitoiminta laajeni jo aloittaessa varsin nopeasti. Tästä syystä naiset aktivoituivat voimisteluhallin saamiseksi. Arkkitehti Lönn tarjosi suunnitelmat ja halli valmistui 1911. Sen turvin Varalaa kehitettiin pitkään. Halli purettiin vuonna 1978 uuden tieltä. Varalan Liikuntaopiston nimi muutettiin Varalan Urheiluopistoksi vuonna 1979. Uusi opistorakennus oli toiminut Varalan keskipisteenä kymmenen vuotta. Varala-huvilaa käytettiin museona. Varalaan on jäänyt monen naisen kädenjälki. Modernin tanssin uranuurtaja Maggie Gripenberg piti kurssin Varalassa 30-luvulla. Presidentin puoliso Ellen Svinhufvudin vierailu on opiston historian ko-

Katja Myyryläinen

Villa Varala nykyasussaan.

31 33 33

Hannu Ahtiainen

hokohtia. Vuonna 1939, opiston täyttäessä 30 vuotta, voimisteluesitys Äidit ja lapset olisi voinut olla nimeltään Äidit ja tyttäret, paikan henkeen sopivasti. Varalalaisten naisten vaikutus tuntuu Tampereella edelleen. Tampereen kaupungin leikkikenttätoiminta sai alkunsa Varalasta, kun Tahmelan lapsia kutsuttiin kesällä 1915 leikkimään Varalaan. Vuonna 2011 voi lapset vaikka viedä virkistymään Tahmelan rannassa pidettäviin maksuttomiin uimakouluihin. Naisen elämään kuuluvaa hoivaavaa puolta korostettiin Varalan ”oman äidin” päivänä, unikeonpäivänä. Silloin vietettiin kakkukahvitilaisuus Mamma Kallion kunniaksi. Mamma piti juhlissaan puheita äitiyden ja kodin tärkeydestä jo ennen vuotta 1919, jolloin varsinainen äitienpäivä levisi Yhdysvalloista Suomeen. Kesästä 1954 seitsemäntoista vuoden ajan Varalan emäntänä työskenteli Toini Saarinen. Hän joutui aluksi käyttämään naisen keinoja saadakseen maitotonkat meijeristä kellariin asti. Maitomiesten tapa oli jättää maito yläpihan reunaan, josta se piti hakea keittiöön ämpärillä. Pullakahvit tarjoamalla Toini sai miehet tulemaan pidemmälle. Ehkäpä miehet olivat pelänneet paikan naisvaltaista mainetta ja tarvitsivat siksi hieman suostuttelua, vaikka ei Mamma Kallio eivätkä Annatkaan olleet enää Varalassa valtaa pitämässä. Vuosien myötä tavat muuttuvat. Niinpä Varalassakin harjoitettiin kaupunkikuvaa piristävää jalannostoa ja messuparaateissa marssittiin 1960- ja 1970-luvuilla Satu Östringin näyttämään tyyliin. Tänä päivänä Varalassa on kuljettu yli sata vuotta liikunnan hyvää tekevillä teillä. Vahvojen naisten henki vaikuttaa paikan ilmapiirissä - paikoilleen ei ole jääty. Opiston ensimmäinen miesrehtori on tehnyt työtään viisi vuotta. Huvila on muistutus siitä, mistä Varalan Urheiluopisto lähti liikkeelle. Perusta on tärkeä. Kauniina kesäpäivänä voi helposti kuvitella, kuinka Annat

Villa Varalan virallisia avajaisia vietettiin 19.4. 2011. Juhlavaa tunnelmaa ja vuosisadan vaihteen juhlamusiikkia tarjosi Tampereen työväenyhdistyksen soittokunta. Tanssillista voimistelua esittivät Varalan liikunnanohjaajista ja -opettajista koostuva ryhmä Scent of a Woman -nimisellä kappaleella.

kehottaisivat meitä kaikkia suoristamaan ryhtiä ja viittoisivat meitä iloisesti terassille voimistelemaan. ”Aurinkohon asti nostakaatte pää! Villa Varalan alimmassa kerroksessa näkyy Pyynikin rinteen kallio. Voiko sitä vankempaa kivijalkaa olla?  Lähteet Varalan Urheiluopisto, Liikuntamuseo, rakennushistoriallinen selvitys. Arkkitehtitoimisto Seija Hirvikallio, 2009. Varalan Urheiluopisto 1909 - 2009. Pirkko Savisaari, 2009. Huvilan peruskorjaus- ja restaurointityö Restaurointisuunnittelu alkoi kesällä 2009 ja työmaa käynnistyi keväällä 2010. Rakennuksen kerrosala 314,5 krsm2 (ennen korjausta 200 krsm2) Rakennuksen huoneistoala 276 m2 (ennen korjausta 173,5 m ) Hankkeeseen on budjetoitu kuluksi 1,1 miljoonaa euroa. Hanketta varten saadut avustukset (euroa) Vuosi 2010 Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 105.000 Hämeen museoseuralta vitriinejä varten 1.000 Museovirastolta ikkunoiden ja ovien korjaamiseen 5.000 Vuosi 2011 Pirkanmaan Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskukselta EAKR-rahoitusta 194.000 2

Varalan Urheiluopisto oppilaitoksena Varalassa on 225 opiskelijaa toukokuussa 2011. Liikunnanohjauksen perustutkintoa suorittaa 85 opiskelijaa. Heistä 65 asuu viikot Varalassa. Liikunnanohjauksen peruskurssin 45 opiskelijasta 25 asuu opistolla. Oppisopimusopiskelijoita on 61. Ammatillista lisäkoulutusta on hankkimassa 34 henkilöä.

Tuoreita ajatuksia teollisuusperinnön uudelleenkäytöstä ja arvottamisesta Tampereella järjestettiin elokuussa 2010 kansainvälinen teollisuusperintökonferenssi Reusing Industrial Past. Konferenssin innoittamana Pirkanmaan maakuntamuseo on julkaissut englanninkielisen artikkelikokoelman, johon on koottu eri alojen asiantuntijoiden kiinnostavia näkökulmia teollisuusrakennusten uudiskäytöstä ja teollisuusperinnön arvosta. Kirjoittajia ovat mm. historian professorit Pertti Haapala ja Maths Isacsson, arkeologi Mark Watson ja arkkitehti Seija Linnanmäki. Julkaisu on tarkoitettu teollisuushistoriasta, rakennustutkimuksesta, rakennusten udelleenkäytöstä tai historiallisen ajan arkeologiasta kiinnostuneille tai sen parissa työskenteleville. Sen toivotaan paitsi antavan runsaasti uusia ajatuksia myös edistävän teollisuusperinnön arvottamisesta ja uudiskäytön tavoista käytävää keskustelua. 

Reusing the Industrial Past by the Tammerkoski Rapids - Discussions on the Value of Industrial Heritage. Toim. Miia Hinnerichsen. Pirkanmaan maakuntamuseo, Tampere 2011.

Reusing the Industrial P by the Tammerk ast oski Rapids Disc ussions on the Va

lue of Industrial

Heritage

Kirja on myynnissä Vapriikin Museokaupassa. Se on myös luettavissa pdf-muotoisena osoitteessa: http://www.tampere.fi/vapriikki/maakuntamuseo/julkaisut.html

35 35

Kulttuuriympäristötyö nuoren silmin Alkuvuodesta tein päätöksen vaihtaa koulua, joten halusin käyttää loppukevään työkokemuksen kartoittamiseen. Aluksi ajatuksena oli hakea taidemuseoon töihin, mutta viestiä laitettiin muihinkin Tampereen museoihin. Yllättäen Vapriikista otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että apua tarvittaisiin. Työsuhteeni alkoi helmikuun ensimmäisenä päivänä. En tiennyt ollenkaan mitä odottaa tulevilta kuukausilta. Minulla ei ollut selkeää käsitystä mitä ”kulttuuriympäristöyksikkö” tarkoitti.

Rosa Nikkari Kirjoittaja on 16-vuotias harjoittelija Pirkanmaan Maakuntamuseosta

loittaessani kaikki oli minulle vierasta. Olin aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta en niinkään ollut ajatellut ympäristöä tai rakennuksia. Sopeuduin kuitenkin työyhteisöön melko nopeasti. Huomasin, että kaikki ovat mukavia, ja että yksikön toimistosihteeri Marjo opastaisi minua kaikessa. Marjo olikin kertonut, ettei yksikössä ole kahta samanlaista päivää. Tämän sain pian huomata. Odotettavissa oli toimistohommia, juoksupoikana toimimista ja yksikön työntekijöiden urakoissa auttamista. Ensimmäisiä työtehtäviäni taisivat olla kahvin keittäminen, postien hakeminen sekä arkistointi. Lisäksi opin tekemään kierrekansia. Niitä onkin tullut tehtyä enemmän kuin muutama kopioinnin ohella. Olen myös ollut mukana perinnerakennusmestarin tekemillä tarkastuskäynneillä, valokuvaamassa purettavaa rakennusta ja osallistunut palavereihin. Erikoisempiakin tehtäviä on sattunut eteen. Näitä ovat olleet mm. kirurginveitsien noutaminen apteekista ja täytettyjen pöllöjen kuljettaminen museolle. Mielenkiintoisinta oli ehkä Kirjastonpuiston löytöjen putsaaminen konservoinnin puolella. Samalla sain katsella ammattilaisten työtä. Alunperin kuukaudeksi tehtyä työsopimusta jatkettiin lopulta toukokuun loppuun asti. Aloin saada haastavampia työtehtäviä. Puhelimeen vastaaminen oli alkuun hieman hankalaa…Onneksi soittajat suhtautuivat myötätuntoisesti hukassa olevaan harjoittelijaan! Toinen juttu tämän kirjoituksen ohella on parhaillaan kesken oleva Nuorisoprojekti. Olen

Lasse Honkanen

Iiris ja Rosa miettivät, kuinka nuoret saadaan museoon. pyytänyt projektiin mukaan myös toisen harjoittelijan, Iris Nuutisen. Tavoitteena olisi saada nuoret museoon. Ideoita on poikinut ja saa nähdä mitä niistä lopulta syntyy! Viikot ovat kuluneet nopeasti. Työ on ollut minulle mieleen ja olen oppinut paljon. Olen saanut tutustua paitsi työelämään yleensä, myös erilaisiin ammatteihin ja niihin liittyviin työtehtäviin. Kaikki vaikuttavat omalla tavallaan mielenkiintoisilta. Silti olen pitäytynyt kannassani: itse haluaisin kouluttautua kuvataiteeseen liittyvään ammattiin. Mutta eihän sitä ikinä tiedä. Lisäksi kuunneltuani puhetta rakennuksiin liittyvistä asioista, olen alkanut katsoa ympäristöä aivan eri tavalla. On hassua, kuinka ei ikinä ennen ole tullut ajatelleeksi kaikkea sitä työtä edessään näkevien kauniiden rakennusten takana. Puhumattakaan arkeologiasta: vanhoja esineitä siis löydetään niinkin paljon. Ja mitä kaikkea niiden perusteella voidaan selvittää. Se tuntuu tärkeältä historian selvittämisen kannalta. Olen myös kiertänyt näyttelyitä sekä niiden avajaisia niin Vapriikissa kuin muuallakin. Pääsen toivottavasti vielä tutustumaan kunnolla juuri alkaneisiin kaivauksiin, jotka vaikuttavat kiinnostavilta. Kevät jatkuu tästä töitä tehdessä ja auringosta nauttiessa! Tampellan Kelloportti on tullut tutuksi Rosalle harjoittelujakson aikana. Piirros Rosa Nikkari

Museosolmuilua Kia-Riikka Repo kirjoittaja on museologian harjoittelijana Vapriikissa kesällä 2011

Museosolmun julkaisu ei ole teknisesti vaikeaa, sen sijaan solmun markkinointi yleisön suuntaan vaatii paljon työtä. Kaikki solmut eivät voi saada Rokkia Mansesta -solmun tapaan laajaa mediajulkisuutta. Aloite pyöräilykulttuuri-solmun avaamiseen tuli suoraan harrastajilta, joten se on hyvä esimerkki yhteisöllisestä museotyöstä. Velomania -näyttelyn yhteydessä pyöräilyhistoriallista aineistoa on kartoitettu Tampereen museoiden

voita alamäen huimapäistä vauhtia tai puhuria kasvoilla. Tampereen museoiden sosiaalinen museopalvelu Museosolmu avaa Tampereen pyöräilyhistoriaa ja -kulttuuria käsittelevän solmun, jossa kävijät voivat tutustua pyöräilysattumuksiin menneiltä vuosikymmeniltä. Solmu tarjoaa Vapriikin kuva-arkiston polkupyöräaiheisten valokuvien ohella mahdollisuuden tallentaa omia pyöräilymuistoja 

kokoelmista, mutta uuden solmun kautta keskustelu aihepiiristä jatkuu edelleen. Tutustu Museosolmuun: www.museosolmu.fi

Patsastalkoot Pirkanmaalla Vapriikin kuva-arkisto

Tarinoita tamperelaisesta polkupyöräilystä Muistatko lapsuudessa koristaneesi polkupyörän pinnojenvälit Jaffapullonkorkeilla? Oletko kyydinnyt ystävääsi ritsillä jyrkässä ylämäessä? Putosivatko ketjut kesken työmatkan? Polkupyörä on nykyihmisen arjen paras ystävä. Pyöräilymatkat herättävät lämpimiä muistoja paikoista, joihin on pysähdytty niin evästauolle kuin ihailemaan luontoa. Eikä mikään tietenkään

Julkiset veistokset tervehtivät ohikulkijoita ympäri Pirkanmaata. Patsaat ja veistokset kätkevät sisäänsä tarinoita, joita kaikki kulkijat eivät tule ajatelleeksikaan. Tampereen taidemuseo – Pirkanmaan aluetaidemuseo haastaa pirkanmaalaiset tutustumaan jokapäiväisiin paikallisiin patsaisiin ja veistoksiin. Tarkoituksena on kerätä valokuvien ohella veistosten herättämiä mielikuvia ja muistoja Tampereen museoiden sosiaaliseen museopalvelu Museosolmuun. Veistosten merkittävyys muotoutuu historiasta ja ennen kaikkea ihmisistä, joita varten patsaat on pystytetty. Nyt jokaisella pirkanmaalaisella on mahdollisuus tuoda esille oma näkemyksensä paikallisista patsaista ja veistoksista. Otetaan yhdessä selvää julkisista taideteoksistamme!  Vapriikin kuva-arkisto

Museosolmu avautui vuosi sitten railakkaasti Rokkia Mansesta -tallennusprojektin myötä. Tampereen museoiden uusi yhteisöllinen verkkopalvelu saikin tästä tallennushankkeesta hyviä kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä museotyöhön. Solmun kautta kuvakokoelmiin karttui tamperelaista populaarikulttuuria ja tallennustyö sai paljon huomiota myös julkisuudessa. Museosolmun julkaisuun vaikuttivat monenlaiset toiveet museon ja yleisön välisen kommunikoinnin lisäämiseksi. Internetissä on valmiina hyödynnettäväksi erinomaisia sovelluksia, joissa voi kommentoida sekä jakaa kuvia ja videoita. Tunnetuimpia näistä ovat Facebook ja kuvapalvelu Flickr, museot käyttävät monipuolisesti muitakin sosiaalisen median sovelluksia. Ongelmallista netin yhteisöpalveluiden hyödyntämisessä museotyössä on aineiston oikeuksien hallinta ja palvelun liittäminen aidosti osaksi kokoelmatyötä. Museosolmun kautta yleisö voi halutessaan lahjoittaa aineistoa museoon. Tällöin museo pystyy paremmin hallinnoimaan luovutetun aineiston tekijänoikeuksia ja määrittelemään haluamansa aineiston laatukriteerit. Museosolmua on käytetty nyt vuoden ajan, joten voimme vetää johtopäätöksiä palvelun mahdollisuuksista ja heikkouksista. Solmut esittelevät museotyötä erilaisista näkökulmista, ja yleisö voi samassa verkko-osoitteessa jakaa museon kanssa kokemuksia esimerkiksi tapahtumista, näyttelyistä tai osallistua tallennushankkeeseen.

Lähteellä, Maan siunaus ja Minne O – julkisia veistoksia eteläiseltä Pirk Soila Kaipiainen Kirjoittaja on Pirkanmaan aluetaidemuseon amanuenssi

ampereen taidemuseo – Pirkanmaan aluetaidemuseo on aloittanut vuoden 2010 lopulla hankkeen, jonka tarkoituksena on seuraavien vuosien kuluessa saattaa kaikki Pirkanmaan julkiset veistokset ensin tutkimuksen kohteeksi ja myöhemmin netsuuren yleisön löydettäviksi. Hanke on aloitettu eteläiseltä Pirkanmaalta Valkeakoskelta ja Akaasta, tarkoitus on vielä vuoden 2011 aikana käydä tarkemmin läpi myös muiden eteläisten kuntien julkisten veistosten tarjontaa.

tiin

Soila Kaipiainen

Tampereen nykytaiteen museolla oli vuosituhannen vaihteen tienoilla kaupungin julkisia veistoksia koskeva hanke, jonka seurauksena veistokset tulivat kaiken kansan näkyville nettiin. Useampikin tutkija ehti koluta arkistoja ja käydä läpi veistosten historiaan liittyviä tutkimuksia, lehtileikkeitä ja kirjoja. Muutamakin kuvaaja kävi ottamassa kuvia veistoksista kaupungin eri puolilla. Hankkeen valmistuttua jatkettiin aloitettua työtä muistomerkkien ja muistolaattojen parissa. Nettisivuista on saatu vuosien myötä paljon myönteistä palautetta ja se saa katsomaan tulevaisuuteen ja laajemmalle, koko Pirkanmaalle.

Yrjö Tähtinen, Kirkon 150-vuotisreliefi, 1967 Akaa

Valkeakoskella, vanhalla tehdaspaikkakunnalla on runsaasti julkisia veistoksia. Sääksmäellä on mm. Elias Ilkan graniittiveistos Lähteellä vuodelta 1929 ja pronssiin valettu Sääksi vuodelta 1964. Molemmat teokset ovat lähellä kuvanveistäjän entistä ateljeerakennusta Sääksmäen Voipaalan taidekeskuksen pihapiirissä. Sääksmäkeläinen Jalasjärvellä syntyneestä Elias Ilkasta oli tullut hänen mentyään naimisiin Helmi Voipaalan kanssa. Valkeakoskella on keskeisillä paikoilla lukuisia veistoksia kuten Hannu Sirénin Askel-veistos Koiton aukiolla ja Aimo Tukiaisen muovaama, Veikko Hakulista kuvaava Hiihtäjä-patsas. Tukiaisen Paperiperhe vuodelta 1972 Myllysaaressa ja Heikki Varjan Rudolf Waldenin muistomerkki ovat Valkeakosken teollisuuden historiaan liittyviä teoksia. Oman paikkakunnan tunnetun kuvanveistäjän Emil Wikströmin teosten jälkivaloksia on 1990-luvulla pystytetty kaupunkiin useita. Akaastakin löytyy monta

Petri Kiviniemi

38 38

Olemme Matkalla? kanmaalta Soila Kaipiainen

Soila Kaipiainen

Elias Ilkka , Lähteellä, 1929 Sääksmäki, Voipaala

Sami Karhusaari, Maan siunaus, 2010 Akaa

mielenkiintoista veistosta. Akaan kirkon muuriin on kiinnitetty Yrjö Tähtisen muovaama Kirkon 150-vuotisjuhlareliefi, jossa kirkko on esitetty rakennusaikaisessa asussaan. Reliefi on paljastettu vuonna 1967. Kaupungin keskustasta löytyy kuvanveistäjä Arvo Siikamäen alumiiniveistos Luova tauko vuodelta 1973, paikkakunnalla pitkään vaikuttaneen Ylpön suvun lahjoituksena Toijalan kaupungille. Akaaseen on aivan viime vuosina pystytetty kaksi uutta erilaista veistosta. Ensin sai Hirvialhon koulu katolleen kuvanveistäjä Petri Kiviniemen tummat silhuettihahmot, eksyneiltä näyttävät tytöt ja polkupyöriään työntävät pojat. Uusin Akaan kaupungin julkisista veistoksista on kesällä 2010 torilla paljastettu Sami Karhusaaren kiiltävä teräsveistos Maan siunaus. Kaikkia näitä ja monia muitakin veistoksia tullaan hankkeen myötä tarkastelemaan vielä yksityiskohtaisemmin. Teosten taustat haetaan arkistotutkimuksen avulla selville ja teokset kuvataan

ja tarpeen mukaan veistoskonservaattori pääsee tarkastelemaan teosten nykykuntoa. Taidemuseo ei aio tehdä tätä hanketta yksin vaan haastamme teidät kaikki, eteläisen Pirkanmaan julkisten veistosten läheisyydessä elävät mukaan osallistumaan tietojen ja kuvamateriaalin keräykseen. Solmun - Tampereen museoiden sosiaalisen palvelun kautta on jokaisella kiinnostuneella mahdollisuus osallistua. Sivuille voit lisätä kuvia veistoksista ja niihin liittyviä muistoja ja tarinoita. www.museosolmu.fi Ikäihmisille tarjotaan syksyllä 2011 valmistuvan kuvasalkun myötä mahdollisuus osallistua projektiin ilman tietokoneen käyttötaitoa, apuvälineiksi riittävät kynä ja paperi. Tervetuloa mukaan tallentamaan oman pirkanmaalaisen elinympäristömme julkista taidetta! 

Soila Kaipiainen

Petri Kiviniemi

Petri Kiviniemi , Minne Olemme Matkalla? 2007 Akaa, Hirvialhon koulu

Elias Ilkka, Sääksi, 1964 Sääksmäki, Voipaala

Museoide Tampereen Museoiden yö 20.5.2011 saapui kaupunkiin jo neljännen kerran. Tapahtumassa vieraili noin 1600 kävijää ja museokäyntejä kertyi noin 6000. Yön aikana nautittiin näyttelyistä ja musiikista, sekä osallistuttiin tapahtuman monipuoliseen työpajatarjontaan.

Järjestelyissä mukana: TAITE, Mobilia ja Tampereen joukkoliikenne.

Tampereen Museoiden yön päättänyt arkistoelokuvanäytös herätti kiinnostusta.

Yhteistyössä: Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Viola-kotiyhdistys ry.

Reetta Tervakangas

Tampereen Museoiden yön kohteet: Emil Aaltosen museo, Galleria Emil, Grafiikanpaja Himmelblau, Kivimuseo, Lenin-museo, Mediamuseo Rupriikki, TR1 Taidehalli, Muumilaakso, Taidekeskus Mältinranta, Tampereen taidemuseo, Työväenmuseo Werstas, Museokeskus Vapriikki.

Reetta Tervakangas

en yö

TKL:n turistibussi vm. 1957 odotteli yön vierailijoita kyytiin Vapriikin kelloportilla. Iida Harju

Kirjailija Johanna Sinisalon käsikirjoittama Onko totta? -näyttely teki vaikutuksen katsojiin. Reetta Tervakangas

Kuva-arkiston visuaalisia helmiä ihasteltiin tarkkaavaisesti.

Lasten iloa Amurin työläismuseokorttelin pihalla.

41 41

Valehtelijoiden klubin raadissa Aimo Minkkinen, Maarit Saarelainen, Markus Henriksson ja Risto Astikainen. Juontajana Asko Sahlman ja sihteerinä Hanna Pulkkinen. Ulla Rohunen

Hannibal ja Joku Roti Mafia esiintyivät Työväentalon lavalla

Reetta Tervakangas

Tampereen luonnontieteellisen museon hyönteiskokoelma naulitsi katsojan huomion. Iida Harju

Reetta Tervakangas

Vanhojen ikkunoiden kunnostusohjeita jaettiin Amurin työläismuseokorttelissa.

Punatähdet -yhtye hurmasi yleisön Lenin-Museossa.

43 43