6 minute read

Risto teki aloitteen trampoliiniparkista

Next Article
Kaavoituskatsaus

Kaavoituskatsaus

Nuori vaikuttaja RISTO teki aloitteen trampoliiniparkista

Teksti ja kuvat: Marko Östman Raumalainen 9-vuotias Risto Isoheiko haluaa olla mukana kehittämässä virikkeellistä toimintaa kotikaupungissaan. Karin koulussa kolmatta luokkaa käyvä Risto päätti laittaa oman ideansa eteenpäin ja teki kuntalaisaloitteen sisätrampoliiniparkin perustamisesta Raumalle.

Advertisement

– Istuimme kaverini kanssa auton takapenkillä matkalla heidän mökiltään kotiin ja juttelimme siinä, että olisi kiva, kun Raumallakin olisi trampoliinipuisto. Olen käynyt sellaisissa Turussa ja Porissa, Risto kertoo.

– Trampoliinilla voi tehdä paljon erilaisia temppuja, kuten kieppejä, voltteja ja kierteitä. Temppuja pitää harjoitella paljon, että oppii tekemään ne kunnolla. Kavereiden kanssa hypitään aina tuntikaupalla. Voidaan siis sanoa, että aloite lähti rakkaudesta lajiin. Risto huomauttaa, että trampoliinipuisto ei olisi tarkoitettu ainoastaan lapsille, vaan käytännössä kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille.

– Se ei sovi ihan vauvoille, eikä ihan vaareille, mutta kaikille siltä väliltä. Äitikin tulee toisinaan mukaan pomppimaan meidän pihalla. Kyse on monipuolisesta liikunnasta, joka kehittää esimerkiksi lihaksia, tasapainoa ja kehonhallintaa.

Koulukavereilta hän on saanut runsaasti positiivista palautetta ideastaan.

– Kaikki sanoivat, että olisi kiva, jos tällainen leikkipaikka löytyisi Raumalta. Siellä olisi mukava hengata ja hikoilla kavereiden kanssa, Risto hymyilee.

Matalan kynnyksen harrastamista

Nuori mies teki aloitteen syyskuussa 2019 Kuntalaisaloite.fi-sivustolla. Se keräsi vajaassa viikossa peräti 159 osallistujaa. – Kysyin äidiltä, että miten voin vaikuttaa ja hän kertoi, että voisin tehdä netissä kuntalaisaloitteen. Tein sen itse, sillä se oli todella helppo tehdä. Sivustolla oli hyvät vinkit ja ohjeet. Äiti ja isä olivat apuna tarkastamassa kieliasun, Risto kertoo. – Kaverini äiti jakoi sen myös Facebookissa Hyvät/huonot kokemukset – Rauma -ryhmään, mikä toi aloitteeseen varmasti lisää osallistujia. Alun perin sovimme, että jos 50 osallistujaa tulee, niin aloite lähetetään eteenpäin. Oli kiva yllätys, että niitä tuli 109 enemmän kuin tavoiteltiin.

Aloitteessa mainitaan, ettei Raumalta löydy tarpeeksi sisäliikuntamahdollisuuksia sellaisille harrastajille, jotka eivät kuulu seuroihin.

– Liikunnalla on paljon hyviä vaikutuksia mieleen ja kehoon. Trampoliiniurheilu on matalan kynnyksen harrastamista, jossa saa viettää laadukasta aikaa muiden ihmisten parissa, Risto painottaa.

Aloitteen vastaanottanut Rauman kaupungin museo- ja kulttuurijohtaja Risto

tämiseen. Ideat kannattaa jalostaa joko yksin tai ystävien kanssa, ja sen jälkeen tehdä kuntalaisaloite.

– Uusia ideoita minulla ei vielä ole, mutta jos sellaisia tulee, niin aion kyllä tehdä uuden aloitteen. Tehkää rohkeasti hyviä aloitteita, jotka liittyvät aikuisten ja lasten juttuihin, Risto sanoo.

Kupari piti aloitetta erittäin hyvänä. Kaupunki ei kuitenkaan pysty kyseistä toimintaa toteuttamaan nykyisissä toimitiloissaan. Lisäksi toiminta vaatisi valvontahenkilökuntaa vastaamaan turvallisuudesta.

– Olen ajatellut sen niin, että kun tulee uusi pelastuslaitos ja uusi uimahalli, saisi jomman kumman vanhoihin tiloihin tehtyä hyvän trampoliiniparkin. Oli hieno tunne, että aloitteeni käsiteltiin sivistysvaliokunnassa ja kaupunginhallituksessa.

Kaikki mukaan vaikuttamaan

Muissa kaupungeissa sijaitsevat trampoliiniparkit ovat yritysten omistamia. Rauman kaupunki on aloitteen pohjalta yhteydessä trampoliiniparkkien omistajiin ja pyrkii näin edistämään sitä, että yritykset kiinnostuisivat tuomaan toimintaansa Raumalle.

– Ehdotin äidille, että minä voisin ruveta yrittäjäksi, mutta se ei onnistu, kun olen vielä näin nuori. Olisi kiva tehdä töitä sen eteen, että kaveritkin pääsisivät nauttimaan sisätrampoliineista. Haluan sanoa yrityksille, että tulkaa Raumalle, sillä täällä olisi paljon innokkaita käyttäjiä, Risto kannustaa.

Hän haluaa olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa asioiden kehitykseen. Tennistä, salibandya ja uimahyppäämistä harrastava Risto on mukana myös koulunsa oppilaskunnassa.

– Tykkään liikuntatunneista, etenkin kun pelataan sählyä ja jääkiekkoa. Oppilaskuntaan minut äänestettiin koulukavereiden toimesta. Järjestämme erilaisia tapahtumia kuten vaikkapa diskoja ja ystävänpäivän ohjelmaa.

Risto on sitä mieltä, että jokaisen kuntalaisen tulisi olla aktiivinen Rauma-agentti ja osallistua oman kotikaupunkinsa kehit

VAIKUTTAMISEEN LÖYTYY KEINOJA

Tavallinen kuntalainen voi vaikuttaa Rauman kaupungin asioihin monella tavalla. Myös muut kuin raumalaiset voivat vaikuttaa palveluihimme, päätöksentekoomme ja asioiden kehittämiseen. Kaikki vaikutuskeinot eivät vaadi kunnan jäsenyyttä. Esimerkiksi mökkiläisille ja palvelujen käyttäjille löytyy vaikutuskanavia. Koululaisten ja opiskelijoiden luonteva vaikutuskanava on oma kouluyhteisö.

Rauman kaupunki viestii aktiivisesti asioistaan, jotta kaikilla olisi edellytykset vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin.

Tärkein kuntalaisen vaikuttamismuoto on edelleen äänestäminen, vaikkakin vaikuttamisen keinovalikoima on laajentunut viime vuosikymmenten aikana.

Muita vaikuttamisen keinoja ovat esimerkiksi: • aloitteen tekeminen • palautteen antaminen ja kysymysten esittäminen • osallistuminen kuntalaistilaisuuksiin • osallistuminen kaavasuunnitteluun • osallistuminen vaikuttajaryhmien toimintaan • osallistuminen poliittisten puolueiden ja järjestöjen toimintaan • osallistuminen käyttäjäraateihin ja kyselyihin • ottamalla yhteyttä suoraan virkamiehiin tai päättäjiin • mielenosoitukset ja adressit • muutoksen hakeminen päätöksiin • hallintokantelun tekeminen • kuntalaisten yhteistyöelimien kautta vaikuttaminen (näitä on Raumalla peräti 18 kappaletta)

NETTISIVUJEN UUDISTUKSESSA ONNISTUTTIIN

Teksti: Kristiina Lehtonen Rauman nykyiset verkkosivut ovat olleet käytössä kolmen vuoden ajan ja käyttäjät ovat olleet koko ajan tyytyväisiä sivustoon. Tyytyväisyys käy ilmi suomen Online Tutkimus Oy:n tekemästä kyselytutkimuksesta, joka toteutettiin viime vuoden loppupuolella.

Ajankohtaiset jutut ovat suosittuja

Eniten Rauman kaupungin nettisivuilta haetaan ajankohtaisasioita. Lähes 30 prosenttia kävijöistä päätyi lukemaan ajankohtaispalstan juttuja. Seuraavaksi eniten vieraillaan terveydenhoitoon, vapaa-aikaan, harrastuksiin ja liikuntaan liittyvillä sivuilla. Myös yhteystietoja ja tapahtumia etsitään aktiivisesti.

Neljännes vastaajista käy päivittäin

Kyselyyn vastasi yhteensä 631 henkilöä. Vastaajista 74 prosenttia on Rauman kaupungin asukkaita ja 26 prosenttia ulkopaikkakuntalaisia. Kaikista vastaajista seitsemän prosenttia käyttää Rauman kaupungin verkkosivuja päivittäin ja 27 prosenttia viikoittain. Vastaajista 23 prosenttia hyödyntää sivuja kuukausittain ja 35 prosenttia satunnaisesti. Kahdeksan prosenttia vastanneista vieraili sivuilla ensimmäistä kertaa.

Kehitettävääkin riittää Vaikka sivusto koetaan kokonaisuudessaan hyödylliseksi ja vaivattomaksi, kehittämisen kohteitakin löytyy. Verkon välityksellä haluttaisiin jatkossa asioida enemmän. Myös enemmän ajankohtaisia ja paikallisia asioita kaivataan sekä panostusta sivujen kieliversioihin ja parannuksia hakutoimintoon. Myös sivujen ulkoasuun toivotaan kohennusta ja sivuihin selkeyttä.

– Vuonna 2020 tulemme uudistamaan sivuston ulko asua, ottamaan käyttöön tehok

kaamman hakutoiminnon sekä lisäämään englanninkielistä sisältöä. Näillä kehitystoimilla parannamme verkkosivujemme saavutettavuutta ja käytettävyyttä, viestintäpäällikkö Raija Lehtorinne toteaa.

JUNALIIKENTEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VALMISTUI

Tampere-Pori/Rauma -radan kehittämissuunnitelma on valmistunut. Työssä on tarkasteltu sekä henkilö- että tavaraliikennettä ja sen tuloksena on syntynyt kolme uutta liikennöintimallia.

Kehittämispoluksi esitetään pitkän aikavälin vaihtoehtoa, joka pohjautuu Tampereelta Raumalle ja Poriin ”vuorovedoin” kulkeviin juniin. Mallin edellytyksenä on kaksoisraide suurelle osalle Tampere-Kokemäki-väliä. Ensimmäisessä vaiheessa parannettaisiin Tampere-Pori -yhteysvälin liikennettä molempiin suuntiin ruuhka-aikoina ja avattaisiin Rauma-Kokemäki –välin junayhteys. Myös Nokialle ulottuva Pirkanmaan lähijunaliikenne sisältyy tähän malliin.

Kyseessä on vasta kehittämissuunnitelma ja maaliskuussa odotetaan valmistuvan tarkempi liikenne- ja rataselvitys Rauman ja Kokemäen väliltä. Kaupungin liikennepäällikkö Risto Peltosen mukaan henkilöjunaliikenteen käynnistämiseen Rauma-Kokemäki välillä on hyvät valmiudet, koska rata ei vaadi kunnostustoimenpiteitä. Pitäisi vain rakentaa matkustajaliikenteen seisake.

– Henkilöjunaliikenne parantaisi merkittävästi Rauman seudun saavutettavuutta sekä poistaisi seudun maantieteellisestä pussinperästä. Sillä olisi merkittävä positiivinen vaikutus Rauman seudun kehittyvälle elinkeinoelämälle, työmatkaliikenteelle ja työasiointimatkoille, koulutusmahdollisuuksien käytölle kuin myös kestävälle matkailulle, Risto Peltonen toteaa.

Suunnitelmaan voi tutustua osoitteessa: rauma.fi/joukkoliikenne

RAUMA-PÄIVÄ 17.4.

Perjantaina 17.4.2020 juhlitaan Suomen kolmanneksi vanhimman kaupungin 578-vuotissyntymäpäiviä.

Juhlapäivän kunniaksi kaupungissa on tarjolla ohjelmaa kaikille kaupunkilaisille kahden viikon ajan. Luvassa on erilaisia tapahtumia ja konsertteja, vapaa pääsy Rauman museokohteisiin, kävelykierros Pitsiviikon jalanjäljissä sekä suosittuja opastettuja kierroksia kaupungin torneihin.

Rauma-päivän ohjelma ja lisätiedot: rauma.fi/rauma-paiva

Tervetuloa mukaan tapahtumiin!

VE2 – “VUOROVEDOIN” YHTEYDET PORI–TPE JA RAUMA–TPE VE2 – ”VUOROVEDOIN” YHTEYDET PORI-TAMPERE JA RAUMA-TAMPERE

Kokemäki Vammala Nokia Tampere 65 min 28 min Harjavalta 33 min Pori Vuojoki Kiukainen 72 min Nakkila

Karkku Äetsä Tesoma

Rauma

- Porin puolinopeilla junilla kohtaaminen Harjavallassa - Kokemäelle järjestettävä vaihtoyhteys Porin ja Rauman puolinopeiden junien välille - Edellytyksenä kaksoisraide suurelle osalle väliä Tampere–Kokemäki IKÄIHMISTEN PALSTA

Palveluohjaus- ja neuvontapuhelin Palvelee ma–to klo 8–16 ja pe klo 8–15 ikääntymiseen liittyvissä asioissa. Neuvonta on maksutonta, luottamuksellista ja yksilöllistä p. 040 833 0802.

Palvelutori, Steniuksenkatu 4 Avoinna ma-pe klo 9–12 ja ti myös klo 13–16 Palveluvastaava Marja-Liisa Lakaniemi p. 044 403 6247 marja-liisa.lakaniemi@rauma.fi palvelutori@rauma.fi Facebook: Rauman palvelutori

Asukas- ja vapaaehtoistoiminta Tapahtumiin ilmoittautuminen ja lisätiedot: Palveluvastaava Tanja Hakulinen p. 044 403 6332 tanja.hakulinen@rauma.fi

Nyt mukaan liikkumaan!

Ikäihmisten neuvosto on järjestämässä yhteistyössä Rauman kaupungin liikunta- ja vanhuspalveluiden sekä Pallo-Iirojen kanssa liikuntatapahtumia kevätkaudella 2020 Äijänsuon urheilukeskuksen Talviharjoitteluhallissa. Ohjattua liikuntaa on eläkeikäisille tarjolla tiistaina 3.3. ja 14.4. klo 9.30– 11.30. Hallissa on useita toimintapisteitä ja erilaisia valinnan mahdollisuuksia. Osallistuminen on maksutonta.

28.4. klo 10.00–14.30 Talviharjoitteluhallissa järjestettävä palvelupäivä tulee olemaan liikunnallinen, sisältäen erilaisia toiminta- ja infopisteitä sekä esityksiä.

Ikäihmisten neuvosto on mukana ohjelman suunnittelussa sekä toteuttamisessa. Tapahtumien tarkoituksena on liikuttaa ikäihmisiä: harjoittaa tasapainoa ja voimaa, edistää toimintakykyä, terveyttä, hyvinvointia ja sosiaalista osallistumista sekä tukea arkielämässä pärjäämistä.

Tervetuloa nauttimaan liikkumisesta ja viettämään mukavaa aamupäivää ikätovereiden seurassa! Puolinopea Pori-Tampere Puolinopea Rauma-Tampere • Vuoroväli 1 h ruuhka-aikana ja muu aika 2 h • Nykytilanteeseen nähden lisäkalustotarve 2 junakokoonpanoa. • Uusi mahdollinen asemapysähdys: Nakkila tai Ulvila • Vuoroväli 2 h läpi päivän. Nykytilanteeseen lisäkalustotarve 2 junakokoonpanoa. VE 1 Rauman liityntäyhteyteen nähden lisäkalustotarve 1 junakokoonpano. • Uusia mahdollisia asemapysähdyksiä: Kiukainen, Äetsä

This article is from: