3 minute read

Katutoimi tekee aina parhaansa

Next Article
Rauma-lehti 3/2023

Rauma-lehti 3/2023

Teksti: Marko Östman

Kuvat: Elmeri Elo

Valmiina vastaanottamaan tuiskut

Rauman kaupungin katutoimi ylläpitää yhteensä noin 400 kilometrin edestä tieverkostoa. Onnistuneen talvikunnossapidon varmistaa pitkä kokemus ja hyvä varautuminen. Myös kiinteistönomistajalla on omat velvoitteensa.

Isometsän varikolla ollaan lähtövalmiina, kun pakkasasteet ja lumi putoavat. Varautuminen on aloitettu hyvissä ajoin jo syksyllä. Muiden töiden ohessa on huollettu kalustoa, tutustuttu aurausalueisiin ja asennettu maastoon auraustikkuja.

Marraskuun puolivälissä 14 työntekijän ja kahden työnjohtajan osastolla alkoi varallaolo, joka jatkuu aina maaliskuun loppuun asti. Kahdeksan hengen ryhmä on valmiina lähtöön, mihin vuorokauden aikaan tahansa.

– Meillä on hyvin sitoutunut porukka, joka ansaitsee kiitosta tekemästään työstä. Säähän emme voi vaikuttaa, mutta teemme aina parhaamme, katutoimen työpäällikkö Jari Salminen sanoo.

Rannikolla varsinaiset talvikelit kestävät kahdesta kolmeen kuukautta, mutta vuodet eivät ole veljiä keskenään. Siinä missä talvi 2022 alkoi käytännössä kolmesti, muistaa Salminen talven 2020, jolloin ei aurattu kertaakaan.

Ennustajiksi ei työnjohtajien tarvitse ryhtyä, sillä he saavat Ilmatieteen laitokselta ja Destian Kelikeskukselta hälytyksen, kun sovittu viiden senttimetrin lumisaderaja ylittyy tai säätilanteessa tapahtuu poikkeuksellisia muutoksia esimerkiksi liukkaudessa.

– Työnjohtaja katsoo hälytyksen jälkeen, milloin on oikea hetki lähteä liikkeelle.

Katutoimen työpäällikkö Jari Salminen ohjaa 14 työntekijän ja kahden työnjohtajan kunnossapito-osastoa.

Kunnossapito katuluokitusten mukaan

Talvikunnossapito sisältää lumen ja loskan auraamisen, jääurien tasaamisen sekä liukkauden torjuntaa. Katutoimelle kuuluvat pääsääntöisesti keskusta ja asuinalueet, kun taas valtatiet ja tietyt isommat pääväylät, kuten esimerkiksi Uotilan paikallistie, Sorkan maantie ja Haapasaarentie, kuuluvat ELY-keskukselle.

– On ymmärrettävää, etteivät rajat ole kaikilla tiedossa. Uotilassakin päätie kuuluu ELY:lle, mutta pienemmät tiet kaupungille. Meille tulee paljon yhteydenottoja, ja välitämme tiedon eteenpäin tai opastamme ottamaan yhteyttä oikeaan paikkaan, Salminen kertoo.

Kaikkea ei katutoimikaan ehdi tehdä itse, joten apuna ovat myös urakoitsijat. Salminen laskee, että noin 65 prosenttia tehdään oman väen voimin ja loput 35 prosenttia kumppanien avulla. Kaikki ovat sitoutuneet tarkoin määriteltyihin lähtö- ja laatukriteereihin.

Kunnossapito hoidetaan katuluokitusten mukaisessa järjestyksessä. Ajoradoilla ne jakautuvat pää-, kokooja- ja asuntokatuihin, pyöräteissä aktiivisimmin liikennöityihin ja asuntoalueilla sijaitseviin pienempiin teihin.

– Jos lunta tulee tunteja, pääkadut saatetaan aurata kahdesti ennen kuin pääsemme asuntokaduille. Katuluokituksiin tulee muutoksia, kun liikennejärjestelyt tai esimerkiksi paikallisliikenteen linjat muuttuvat. Muutokset tehdään liikennesuunnittelun kanssa ja lopullinen päätös teknisessä valiokunnassa.

Kiinteistöllä omat vastuunsa

Talvella kaupunki huolehtii kadut, mutta myös tontinomistajalla on omat velvollisuutensa. Kiinteistön tulee pitää auki tonttiliittymä sekä mahdollinen jalkakäytävän osuus. Aurauksesta jalkakäytävän reunaan jäänyt lumi kuuluu lain mukaan kiinteistön omistajan poistettavaksi.

Salmisella on kiinteistöjen omistajille pyyntö sekä vinkki naapurisovun säilyttämiseksi.

– Kaikki ylimääräinen, kuten esimerkiksi peräkärryt, trailerit ja käytöstä poistetut autot sekä aidan yli levinneet puiden oksat, pois kadun varresta. Liikenteessä tulee kunnioittaa aurojen keltaista vilkkua eli kiire pois. Lumet tulee kolata kadulta pihalle, eikä toisinpäin. Kadun varteen lykätty lumi saattaa auran mukana siirtyä naapurin portille. Tiet myös kaventuvat reunoille kerääntyneen lumen takia.

INFO

Katutoimi ottaa mielellään vastaan palautetta, huomioita ja kehitysehdotuksia. Älä kuitenkaan ruuhkauta palautepalvelua ilmoittamalla auraamattomasta tiestä, sillä katutoimella on aina ajankohtainen tieto auraamattomista reiteistä.

>> asiointi.rauma.fi

This article is from: