Toimittajalta toimittajalle – Viisitoista vuotta vapaampaa sanaa

Toimittajalta toimittajalle Viisitoista vuotta vapaampaa sanaa 10 vuotta elokuvaa Myanmarissa ”Somalian Yle” Yhteisöradiot tavoittavat tavallisen ihmisen

Journalistiliitto: 0,7 % jäsenmaksuista solidaarisuuteen

Vikesin työtä tukevat:

Vikesin taustayhteisöt Aikakauslehtien päätoimittajat ry Etelä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ry Freelance-ammattiosasto FAO Helsingin Seudun Journalistit ry Hämeen-Uudenmaan journalistit ry Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ry Keski-Pohjanmaan Journalistit ry Keski-Suomen Journalistit ry Maailman Sivu ry MTV:n Ohjelmatyöntekijät ry Nelosen ohjelmatyöntekijät NOT ry Pirkanmaan journalistit ry Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistys ry Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ry Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Satakunnan Journalistit ry Suomen freelance-journalistit ry Suomen Inter Press Service ry Suomen Journalistiliitto Suomen Oneworld -portaaliyhdistys ry Suomen ympäristötoimittajat ry Media- ja viestintätieteellinen seura Mevi ry Turun journalistiyhdistys ry, Vostok ry Viestinnän opiskelijoiden yhdistys Media ry YMT – Yhdistyneet mediatyöntekijät ry Ylen ohjelmatyöntekijät ry.

Säästöpankinranta 2 A PL 252 00531 Helsinki www.vikes.fi Toimitus Tekstit: Timo Mielonen, Duyerling Ríos ja Esa Salminen Kannen kuva: Esa Salminen Graafikko: Elina Salminen

3 4 6 8 12 14 16 18 19

15-vuotias Vikes on paikkansa vakiinnuttanut säätiö Toimittajien aloitteesta kohti solidaarisuutta

Sananvapauden säätiöstä tulikin Vikes

Johtotähtenä journalismi Itsenäinen media Nicaraguan hallinnon puristuksessa

Radioaallot kuumina Tansaniassa Rohkeita dokumentaristeja Myanmarissa

Naiset mukaan Nepalissa

Koulutuksia Somaliassa

Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes on journalistien ja media-alan säätiö, joka tukee sananvapautta ja monipuolista mediaa siellä, missä ne ovat uhattuina.

Vikes kouluttaa toimittajia, tekee media- ja globaalikasvatusta, edistää alan verkostoitumista ja osallistuu keskusteluun demokratiasta ja mediasta.

Työssä käytetään suomalaisten journalistien asiantuntemusta ja vertaisoppimista: Vikesin kautta esimerkiksi suomalaisia toimittajia lähtee kouluttamaan kollegoita köyhemmissä maissa. Suomi on sananvapauden kärkimaita, ja siksi meillä on jopa velvollisuus tukea sananvapautta muuallakin.

Vikesin tavoite on edistää ja nostaa esille sananvapauden merkitystä ihmisoikeutena ja demokratian kulmakivenä.

15 vuoden aikana Vikesillä on ollut hankkeita 23 maassa. Rahoitus on tähän päivään tultaessa 10-kertaistunut: pilottihankkeisiin ulkoministeriö myönsi aikanaan 100 000 euroa. Vuonna 2019 vuosittainen rahoitus on noin miljoona euroa. Vikesillä on vuonna 2019 kaksi kokoaikaista ja kuusi osa-aikaista työntekijää.

Toiminnanjohtajalta

15-vuotias Vikes on paikkansa vakiinnuttanut säätiö Vikesin toiminnanjohtaja Auli Starck sanoo, että Vikes on kasvanut ja vakiinnuttanut paikkansa, vaikka kehitysyhteistyö ympärillä on ollut myllerryksessä. Tulevaisuudessa hän toivoo vielä yhtenäisempää Vikesiä.

Auli Starck, miten kuvaisit Vikesin nykytilaa?

Vikes on vakiinnuttanut asemansa toimittajien ja sananvapauden tukijana. Vaikka kehitysyhteistyötä on leikattu ja järjestöistä osa on joutunut lopettamaan toimintansa, Vikes on selvinnyt ja toimii hyvin. Vikesin tuntevilta ihmisiltä kuulee paljon kiittävää puhetta. Toki me voisimme olla media-alalla vieläkin tunnetumpi toimija.

Olemme myös kasvaneet pois siitä, että tekisimme vain ulkoministeriön rahoittamia kehitysyhteistyöhankkeita. Vikes on alkanut tehdä enemmän työtä Euroopassa ja Suomessa, sillä meilläkin on ongelmia sanan- ja lehdistönvapauden kanssa. On saatu EU-rahoitusta, verkostoiduttu Euroopassa ja tehty kotimaassa paljon koulutuksia.

Minullekin suomalaiset toimittajat ovat tulleet kehumaan Vikesin koulutuksia. Siinä me olemme aika ainutlaatuinen toimija Suomessa.

Mikä sinua työllistää paraikaa?

Akuutein asia on uuden EU-rahoitteisen globaalikasvatushankkeen aloitus. Siinä koulutetaan ja verkostoidaan toimittajia Suomessa ja Euroopassa erityisesti globaaliin muuttoliikkeeseen liittyen.

Entä lähitulevaisuudessa?

Toivoisin, että saisimme Vikesiin vähän yhtenäisempää linjaa, kun tähän asti olemme olleet ehkä enemmän rypäs erillisiä hankkeita. Tulevaisuudessa Vikes voisi olla enemmän kuin hankkeidensa summa. Siihen tarvitaan pikku hiljaa enemmän hankkeiden ja toimintojen välistä keskustelua, henkilökunnan kouluttamista ja hallinnon kehittämistä. Ei mitään suuria mullistuksia, vaan pitkäjänteistä kehitystyötä.

Kuva: Esa Salminen

Tavoitteletko Vikesille kasvua?

En suurta loikkaa, olen hallitun kasvun ja tasapainon kannattaja. Välillä voi tietenkin tulla piikkejä, jos saamme jonkun isomman hankerahoituksen. Kasvu ei ole ensisijaista, eikä suuressa määrin mahdollistakaan, koska rahoitus melkein aina edellyttää myös omaa varainhankintaa.

Varainhankinta on meille tärkeää, mutta usein työlästä, ja sitä pitää kehittää. Sinänsä on hyvä, että meillä on nykyään useampia rahoituslähteitä: jos yksi kuivuu tai sitä leikataan, ei toimintaa ole pakko lopettaa.

Mikä sinua ilahduttaa työssäsi Vikesin toiminnanjohtajana?

Olen aika uusi tässä tehtävässä. Usein tapaan ihmisiä, joilla on ollut nyt tai aiemmin joku linkki Vikesiin, ja se ilahduttaa aina, kun he tulevat kertomaan, miten hienoa työtä Vikes on tehnyt tai mitä he ovat työstä saaneet. Näitä kohtaamisia on paljon, ja niistä tulee sellainen olo, että me teemme vaikuttavaa työtä.

4

Vikesin polku

Toimittajien aloitteesta kohti solidaarisuutta Virallisesti säätiön taival on ollut 15 vuoden mittainen. Käytännössä siemen on elänyt vähän pidempään, ja polulla on ollut monenlaisia käänteitä. Tässä niistä suurimpia.

2005

18.3. Vikes merkitään säätiörekisteriin.

Pilottiprojektit: Why Democracy -dokumentteja ja journalismikoulutus Birzeitin yliopistossa Palestiinassa.

Karjalan Sanomien ja Carelia-aikakauslehden tukihanke.

2008

Neljä uutta hanketta: ○ Ympäristöjournalismin kurssit (Nigeria) ○ Internetkurssit toimittajille (Tansania) ○ Mediaosaamisen kehittäminen (Palestiina) ○ Yangonin elokuvakoulu (Myanmar)

2006

Journalismin ja digitaalisen median koulutus Tansaniassa.

2003

Valmistelutyötä Journalistiliiton ulkoasiainvaliokunnassa.

Yhteydenpitoa ulkoministeriöön ja muihin media-alan järjestöihin.

2004

Peruspääoman kokoaminen perustajajärjestöiltä.

1.11. Säädekirjan allekirjoitus.

2002

Suomen Journalistiliiton päätös: liitto antaa 0,7 % jäsenmaksuista solidaarisuustyöhön.

2007

Kuusi hanketta alkaa: ○ Sananvapauskoulutusta (Nepal, Keski-Aasia, Kolumbia) ○ Turvallisuuskoulutusta journalisteille (Afganistan, Haiti, Somalia) ○ Journalistien ammattiliittojen vahvistaminen (Keski-Aasia) ○ Median itsesääntelyn kehittäminen (Namibia) ○ Karibian alueen toimittajaverkoston koulutus (Nicaragua) ○ Dokumentintekijöiden ja kansalaisjärjestöjen journalistinen koulutus (Intia).

2012

Kaukasian kohtauspaikka -projekti alkaa (Kaukasus) Karjalan Sanomien ja Carelia-aikakauslehden tukihanke päättyy.

2013

Kaksi uutta hanketta: ○ Tarinateltta Afrikassa -hanke (Kenia) ○ Sananvapauden, journalismin ja julkisen palvelun tukihanke (Somalia)

2016

EU-hanke alkaa: Better News Media Suomessa ja Baltiassa.

Keski-Aasian hankkeet päättyvät.

2009

Kulmakivihanke yhteistyössä Suomen IPS:n kanssa.

2019

Tasa-arvo toimituksiin -hanke alkaa Nepalissa ja Tansaniassa.

2015

Media4Development EUkoulutushanke Suomessa ja Euroopassa.

Tarinateltta Afrikassa -hanke päättyy.

2010

Tulevaisuuden toimittajat – kestävän kehityksen opinto-kokonaisuus kansanopistojen journalismin opiskelijoille alkaa, toteutetaan Maailma.netin kanssa.

Globaaliin muuttoliikkeeseen keskittyvä EU-hanke ”OIen eurooppalainen” alkaa.

Mtwaran ja Lindin yhteisömediahanke alkaa (Tansania) Tutkivan journalismin tukihanke Nepalissa alkaa.

2017

Better News Media päättyy.

Nigerian ympäristöjournalismin tukihanke päättyy.

Itsenäisen median tukihanke alkaa Keski-Amerikassa.

Haaga-Helian ja Kansanvalistusseuran kanssa verkkojulkaisu Toimittajan opas: Kuinka käsitellä kehityskysymyksiä mediassa.

Suomi 100: Sananvapauden kärkimaa -hanke yhteistyössä Haaga-Helian kanssa.

2018 Maahanmuuttajat osaksi julkista keskustelua -hanke: Sananvapaus kansalaistaitona ja ihmisoikeutena Suomessa EU-hanke alkaa: Parempaa journalismia Somalian median ammattitaitoa vahvistamalla.

6

Teksti: Timo Mielonen

Sananvapauden säätiöstä tulikin Vikes Journalistiliitto ja ulkoministeriö tukivat tahoillaan media-alaan ja tiedonsaantiin keskittyvän säätiön perustamista. Lopputulos oli hieman erilainen kuin alunperin kaavailtiin.

Suomen Journalistiliitto päätti vuoden 2002

liittokokouksessa osoittaa 0,7 prosenttia jäsenmaksu­ tuotoista solidaarisuustyöhön. Liiton ulkoasiainvalio­ kunnan valmistelutyössä syntyi ajatus perustaa säätiö tätä solidaarisuustyötä toteuttamaan.

Sitä kutsuttiin työnimellä Sananvapauden säätiö. ”Säätiön tarkoitus on edistää kestävää kehitystä, demokratiaa ja sananvapautta tukemalla ja toteuttamalla media-alan kehityshankkeita kriisialueilla ja kehitysmaissa”, tiivisti Maailman Sivu ry:n puheenjohtaja Juha Rekola suunnitellun säätiön tarkoitusta 25. huhtikuuta 2003.

Rekola oli laatinut muistion uuden säätiön perustamisesta. Sen mukaan tiedotusvälineillä on keskeinen tehtävä kehitysmaiden taloudellisen ja demokraattisen kehityksen edistämisessä, eikä toimivaa demokratiaa ole ilman kansalaisten oikeutta saada tietoa.

Median riippumattomuus, toimittajien ammattitaito, toimitusten pätevä johtaminen ja ammatillinen järjestäytyminen nähtiin muistiossa keskeisinä sananvapauden edellytyksinä.

Kehitysministeri Pekka Haavisto kannatti Hieman Rekolan muistiota aiemmin, 1990-luvun lopussa, kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepan piirissä oli muotoutunut tavoite uusista rahoitusikkunoista järjestöjen kehitys­ yhteistyöhön. Silloinen kehitysministeri Pekka Haavisto oli ajatukselle myötämielinen mutta edellytti, että rahan kanavointiin perustettaisiin säätiöitä.

Malliksi muodostui sellainen, että ulkoministeriö antoi säätiöille valtionapua ja säätiöt myönsivät rahaa kehitys­maiden järjestöjen hankkeille. Ministeriö ei vaatinut säätiöiltä omaa varainhankintaa, toisin kuin perinteisessä kansalaisjärjestöjen hanketuessa.

Vuonna 1998 perustettiin kolme säätiötä: Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö Kios, ympäristöjärjestöjen perustama Siemenpuu-säätiö ja vammaisjärjestöjen työtä tukeva Abilis.

Sananvapauden säätiöstä kaavailtiin näiden kolmen säätiön kaltaista. Mahdollisuudesta vastaavan kaltaiseen sopimukseen viestitettiin myös ulkoministeriöstä.

Vikes perustetaan...

Kun sananvapautta ajavan säätiön perustamisasiakirja allekirjoitettiin 1. marraskuuta 2004, oli nimi päivittynyt.

Nyt puhuttiin Viestintä ja kehitys -säätiöstä.

Kuvat: Shutterstock

Säätiön perustajina oli 26 yhteisöä, pääosin Journalisti­ liiton paikallisyhdistyksiä. Perustajajäsenet osallistuivat 25 500 euron peruspääoman rahoitukseen 50–8 500 euron panoksilla. Säätiön tarkoituksena oli ”edistää sanan­va­ pautta sekä median moniarvoisuutta demokratian ja yhteis­kunnallisen kehityksen perustana”.

Vikesin säännöissä toiminnan tarkoitus määriteltiin laveasti. Sananvapauden puolustamiseksi ja toteuttamiseksi käytännössä voitaisiin avustaa ”järjestöjen, yhteisöjen ja yksityisten ihmisten toimintaa”. Tarkoituksensa toteutta­ miseksi säätiö saattoi myös jakaa avustuksia sekä harjoittaa tiedotus-, koulutus-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa.

Vaikka säännöissä ei mainittu kehitysmaita, tavoitteena oli, että Vikes tekisi ulkoministeriön kanssa sopimuksen, jonka perusteella ministeriö myöntäisi sille valtionavustusta jaettavaksi sananvapaustyöhön kehitysmaissa.

viestintä ja kehitys-säätiön tiedotuslehti

07

... mutta ulkoministeriö muuttaakin mieltään Ulkoministeriössä tapahtuneiden henkilövaihdosten ja linjamuutosten seurauksena ministeriö ei lopulta suostunut ottamaan Vikesiä mukaan sataprosenttista valtionapua saavien säätiöiden joukkoon. Sen sijaan Vikesille tarjottiin mahdollisuutta hakea kansalaisjärjestöjen hanketukea.

Suuri ero säätiöiden toimintaan oli siinä, että hanketuki edellytti 15 prosentin omarahoitusosuutta.

Tämä aiheutti Vikesissä päänvaivaa. Osa suunnittelu­ työstä meni hukkaan, ja nyt täytyikin alkaa suunnitella varainhankintaa omarahoituksen varmistamiseksi.

Vuosien saatossa tilanteeseen on sopeuduttu. Oma­ rahoituksen kerääminen on edelleen työlästä, mutta hankkeiden koko on kasvanut niin, että Vikes on ollut suurimpia hanketukea vastaanottavia järjestöjä.

Turvalliset työolot Parempia juttuja Miksi demokratiaa?

Sananvapaus maailmalla ________________ Vuosien varrella Vikes on järjestänyt paljon tilaisuuksia ja julkaissut lehteä.

Nyttemmin viestintä on siirtynyt verkkoon.

8

Teksti: Timo Mielonen Kuva: Markku Liukkonen

Johtotähtenä journalismi Kutsuimme joukon Vikesiä alusta asti seuranneita konkareita puhumaan menneistä ja visioimaan tulevaa. Keskusteluissa piirtyi kuva asiantuntevasta toimittajien tukijasta, joka toimii kollegalta kollegalle -periatteella.

Moraalinen tuki ongelmamaissa työskenteleville journalisteille, suomalaisten toimittajien Palestiina-tietoisuuden kasvattaminen, ympäristöjournalismin vakiinnuttaminen Nigeriassa ja dokumenttielokuvien koulutuksen aloittaminen sotilasjuntan hallitsemassa Myanmarissa.

Muun muassa nämä nousivat esimerkeiksi Vikesin työn tuloksellisuudesta, kun elokuun 2019 lopussa joukko entisiä ja nykyisiä ”vikesläisiä” kokoontui arvioimaan säätiön 15-vuotista taivalta.

Vikesin historia koostuu pitkälti hankkeista, joita on toteutettu yhdessä lähinnä kehitysmaiden kumppanijärjestöjen kanssa. Pääsääntöisesti kumppanit ovat olleet tuttuja yhteistyötä käynnistettäessä.

Yhteistyöhön ei ole kuitenkaan lähdetty automaattisesti. Jokaisen uuden hankkeen osalta on tehty seikkaperäinen arvio siitä, onko Vikesillä tai suomalaisilla toimittajilla jotakin sellaista annettavaa, jota muilla ei ole. Jos annettavaa on löytynyt ja omarahoitus on varmistettu, yhteistyö on käynnistynyt.

Osa Vikesin varhaisista hankkeista oli suoraa jatkoa Journalistiliiton aiemmille hankkeille. Esimerkiksi Karjala-projekti jatkoi liiton työtä, hankkeen silloinen koordinaattori Matti Siippainen muistutti. Tuloksellinen hanke jouduttiin kuitenkin ajamaan alas, kun ulkoministeriö lopetti lähialueyhteistyön rahoituksen.

Vikesille olennainen lähtökohta yhteistyössä on ollut sitoutuneisuus.

10

Vikes 15 vuotta

”Projekteja viedään läpi epävarmuudesta huolimatta”, Vikesin valtuuskunnan puheenjohtaja Aapo Parviainen totesi. Se on synnyttänyt sitoutuneisuutta ja luottamusta myös kumppaneille, hän jatkoi. ”Eikä ole menty sormi pystyssä sanomaan, miten pitäisi toimia”, Vikesin ensimmäinen toiminnanjohtaja Marjut Helminen lisäsi, ”vaan yhteistyötä on tehty kollegalta kollegalle -periaatteella, kun kaikki hankekoordinaattorit ovat olleet journalisteja.”

Mullistavia asioita saavutettu Mitä sitten kuluneen 15 vuoden aikana on saatu aikaan? ”Ensisijaisesti jokaisessa hankkeessa on kyetty nostamaan paikallisten kollegojen ammatillista itsetuntoa”, pitkään Vikesin Afrikan-hankkeita koordinoinut Peik Johansson sanoi.

Sitä kautta journalistisia käytäntöjä on kyetty viemään eteenpäin ja saavutettu mullistavia asioita, kuten esimerkiksi ympäristöjournalismin vakiinnuttaminen Nigeriassa, jossa aikaisemmin ympäristöstä kirjoittaneet toimittajat pistettiin linnaan. ”Tansaniassa puolet maan ammattikunnasta on oppinut internetin perusasiat Vikesin koulutuksissa, mikä on muuttanut heidän työtään ratkaisevalla tavalla”, Johansson sanoi.

Moraalinen tuki toimittajille ja laatujournalismin ­tukeminen niissä maissa, joissa journalistien työ on vaikeaa, on valtuuskunnan aiemman puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan yksi keskeinen saavutus. Petroskoissa ilmestyvän Karjalan Sanomien taiton uudistaminen on esimerkiksi ollut ulkonaisesti pieni, mutta alueen asukkaille merkittävä saavutus.

Yhteistyökumppaneiden kanssa toteutetut hankkeet

Kuvat: Esa Salminen

ovat olleet sananvapauskysymysten kannalta kriittisimmissä paikoissa, Grundström totesi. ”Ei ole valittu helppoja paikkoja. On tuettu ­dokumentaristeja Burmassa silloin, kun sinne ei pysty edes matkustamaan, on tuettu ammatillista järjestäytymistä ­Keski-Aasiassa, ympäristöjournalismia Nigeriassa ja ­tutkivaa journalismia Nepalissa”, hän luetteli.

Sananvapauden tukeminen ei kuitenkaan aina ole sujunut kuten Strömsössä. Keski-Aasiassa Vikes tuki toimittajien ammatillista järjestäytymistä, mutta törmäsi sosialismin jäänteisiin. Toimittajat itsekään eivät olleet vakuuttuneita itsenäisten ammattiliittojen tarpeellisuudesta.

Silloin tuntui, ettei mitään muutoksia tapahdu, ennen kuin löydetään ihan uusi sukupolvi, Marjut Helminen muisteli.

Suomalaisuuden vahvuus valttina Useissa kansainvälisissä vertailuissa Suomi on sijoittunut hyvin. Maamme on pitkään esimerkiksi arvioitu vähiten epäonnistuneeksi valtioksi.

Elina Grundströmin mukaan kansallisvaltio Suomen menestys on heijastunut myös Vikesiin. ”Vikesin toimintakausi on ollut sama aikakausi, jolloin Suomi on noussut lehdistönvapauden ykkösmaaksi. Tästä johtuen meillä on oikeasti jotakin annettavaa”, hän sanoi.

Grundströmin mukaan tämä ”annettava” on faktojen oikeellisuutta ja muuta vastaavaa journalistista osaamista.

Johanssonin mukaan Vikesin työssä on suuri etu, että tulemme Suomesta. ”Meillä on yksi maailman parhaista julkisen palvelun medioista, ammatillinen järjestäytyminen on vahvaa, samoin sijoittuminen kärkipäähän lehdistönvapausindeksissä, vähäinen korruptio ja naisten vahva asema mediassa”, hän sanoi.

Myös journalismin laatua pitää puolustaa.

Työn vaikuttavuus näkyy Suomessakin Yhteistyökumppaneiden kapasiteetin vahvistaminen on ollut Vikesin työn keskeisin tavoite, mutta hyötyä on kertynyt suomalaisillekin.

Esimerkiksi Turun Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa toteutettu mediakasvatusprojekti Betlehemissä on tarjonnut kymmenille suomalaisille toimittajaopiskelijoille tilaisuuden tutustua palestiinalaisalueiden todellisuuteen.

Nämä tulokset ovat edelleen nähtävillä, kun silloiset opiskelijat tekevät nyt journalistista työtä.

Johanssonin mukaan suomalaisten toimittajien osallistuminen Vikesin koulutuskeikoille Somaliassa on myös muuttanut heidän suhtautumistaan omaan työhön. ”On opettavaista suomalaisille toimittajille huomata, että maailmalla asiat eivät edisty aina yhtä tehokkaasti kuin Helsingissä tai Tampereella.”

Tulevaisuudessakin journalismin tukijana Entä sitten Vikesin tulevaisuus, millainen toimija säätiö voisi olla kymmenen vuoden kuluttua?

Aapo Parviaisen mukaan Vikes luultavasti tekee vastaavaa työtä hiukan laajemmin kuin nyt – olematta kuitenkaan omahyväinen, iso organisaatio, vaan edelleen pieni ja aikaansaava säätiö.

Peik Johansson liputtaa ohjelmatuen ja riittävän vakiintuneen rahoituksen puolesta. ”Se antaisi vapauden tehdä strategisia ratkaisuja spontaanimmin silloin, kun tilanne tällaisia ratkaisuja vaatii.” ”Olisi myös hyvä, että kumppanit voisivat nykyistä enemmän oppia toisiltaan”, Vikesin pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Rekola toivoi.

Journalismin tila ja median vapauden kaventuminen nousivat vahvasti esille keskustelussa Vikesin tulevaisuudesta. Journalismilla menee huonosti. Vihapuhe, valeuutiset ja populismi nakertavat luottamusta mediaan. ”Käykö niin, ettei enää Eurooppaa pidemmälle tarvitse mennä?” Parviainen kysyi.

Grundström toivoi, että tulevaisuudessa Vikes voisi tukea nimenomaan journalismia – sen laatua ja ehkä hieman määrääkin.

Näin siksi, että maailmassa on paljon puhetta ja hankkeita faktantarkistuksesta, vihapuheesta ja toimittajien turvallisuudesta. Ne ovat tärkeitä teemoja, mutta laadukasta journalismia ei pidä unohtaa. ”Kuvitellaan, että journalismi säilyy ja pysyy, vaikka ­ sen tila koko ajan hupenee ja hapertuu”, Grundström muistutti.

Arviointikeskusteluun osallistuivat:

Elina Grundström, valtuuskunnan puheenjohtaja 2007–2014 Marjut Helminen, toiminnanjohtaja vuosina 2007–2012 Peik Johansson, Somalian ja Tansanian sekä aikaisemmin Nigerian hankevastaava Aapo Parviainen, valtuuskunnan puheenjohtaja 2004–06 sekä 2014Juha Rekola, hallituksen puheenjohtaja Matti Siippainen, hallituksen jäsen vuosina 2005–2009 sekä 2011–2015 Auli Starck, toiminnanjohtaja

12

Teksti: Duyerling Ríos

Itsenäinen media Nicaraguan hallinnon puristuksessa Ortegan diktatuurimaisen hallinnon ja sensuurin oloissa tärkeintä on taata kansalaisten ääni ja antaa siivet sanan voimalle kaikkialla yhteiskunnassa, kirjoittaa radio- ja digimedia Onda Localin toimittaja Duyerling Ríos.

Olin vuonna 2013 mukana toimittajaryhmässä

Nicaraguan Tyynenmeren rannikolla haastattelemassa paikallisia ihmisiä. Maan presidenttipari Daniel Ortega ja Rosario Murillo olivat valinneet kyseisen alueen lähtöpaikaksi jättikanavalle, joka yhdistäisi Tyynen valtameren Atlanttiin. Sopimuksen mukaan alue siirtyisi kiinalaisen miljardööri Wang Jingin omistukseen.

Kuljimme toimittajaryhmän kanssa maan halki, Karibian rannikolle, jossa asuu rama-alkuperäiskansa. Koko matkan varren paikkoja yhdisti yksi asia: uhka asuinsijojen ja maiden pakkoluovutuksesta.

Kansalaiset oltiin jättämässä hankkeessa vaille perusoikeuksia ja oletetun kiinalaissijoittajan armoille. Tätä eivät alueen asukkaat hyväksyneet, ja maaseudun asukkaiden ja intiaaniväestön vastarinta kyti.

Tämä Vikesin yhteistyön puitteissa tehty juttukeikka on yksi esimerkki matkasta, joka antoi minulle paljon journalistina.

Journalistinen perustyö tuottaa maanpetturin leiman Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, megahanke kanavan rakentamiseksi on jäissä. Kuitenkin kamppailu väkivallalla vastarintaan vastannutta Ortegan autoritaarista hallintoa vastaan jatkuu. Samoin jatkuvat hallinnon aggressiot, joista me vastarintaa seuranneet journalistit olemme saaneet osamme.

Viimeiset kaksitoista vuotta Ortegan noustua presidentiksi eivät ole olleet itsenäisille medioille helppoa aikaa.

Meitä on seurattu, painostettu ja nimitelty maanpettureiksi, koska olemme tehneet perustyötämme ja informoineet kansalaisia paikallisesta ja kansallisesta todellisuudesta.

Kun hallinnon vastaiset mielenosoitukset laajenivat massiivisiksi protesteiksi vuoden 2018 huhtikuussa, yksi ensimmäisistä loukkaantuneista oli työtoverini Julio López, joka sai mielenosoituksissa iskun päähänsä, mutta selvisi

Vikes Keski-Amerikassa Tutkivan journalismin koulutusta, perehtymistä ympäristökysymyksiin ja kenttätyön metodeja.

Journalistien koulutus alkoi Nicaraguassa 2008, ja työ laajentui 2017 El Salvadoriin ja Hondurasiin.

Päätavoitteena on parantaa kansalaisten tiedonsaantia tukemalla paikallisten kumppanien työtä.

Vuosina 2019–2020 keskitytään tukemaan itsenäisten medioiden verkostoitumista ja varainhankintaa. Erityistä huomiota kiinnitetään journalistien turvallisuuteen.

Kuvat: Kimmo Lehtonen

onneksi ilman vakavia vammoja. Sen jälkeen fyysinen väkivalta ja pidätykset ovat olleet arkipäivää journalistien uutistyössä.

Poliisi valjastettu osaksi itsenäisen median vastaista strategiaa Hallinto käyttää myös sensuuria. Neljän paikallisen kumppaniradiomme lähetykset on estetty. Se on vienyt pohjan useita vuosia jatkuneilta yhteisiltä lähetyksiltä ja tutkivan journalismin hankkeiltamme.

Viime vuoden joulukuussa hallinto alkoi ratsata medioiden toimituksia ja kansalaisjärjestöjen toimitiloja.

Toimituksemme ja studiomme sijaitsi kansalaisjärjestö Popol Nain tiloissa, jotka ratsauksen ja hävityksen jälkeen suljettiin. Onneksi siirsimme ajoissa tärkeimmät työvälineet toisiin tiloihin.

Nämä toimet ovat osa presidenttiparin useiden vuosien mittaista itsenäisen median vastaista strategiaa. Tähän työhön se on onnistunut valitettavasti valjastamaan maan poliisivoimat. Poliisi tekee nyt kaiken likaisen työn yhteistyössä puolisotilaallisten joukkioiden kanssa.

Vaikeuksista huolimatta olemme Onda Localissa kyenneet jatkamaan työtämme ja kertomaan kansalaisten, naisten, nuorten ja maatyöläisen toiminnasta oikeuksiensa puolesta maan eri alueilla. Matkaa tehdään busseilla, hevosilla, prätkillä, kävellen. Mikrofoniemme ja kirjoitustemme kautta kansalaisten ääni ja sanan voima kantavat laajemmalle.

Vikesin toiminta perustuu journalismiin Kansalaisten ohella Vikes on tukenut meitä tässä työssä.

Olemme Vikesin tuella nostaneet esille useita, ennen kaikkea paikallisia ongelmia, jotka eivät muuten nousisi esille muissa kansallisissa medioissa. Olemme raportoineet kaivosteollisuuden vaikutuksista, yhteisöjen veden puutteesta, megahankkeista, paikalliskehityksen ja -talouden ongelmista, ihmisoikeuksista sekä naisten ja intiaaniväestön oikeuksista.

Vikesin vahvuus on se, että se katsoo ja tekee asioita journalistisista lähtökohdista. Se helpottaa teemojen käsittelyä, ja olemme Vikesin hankkeiden avulla päässeet jakamaan kokemuksia alueen medioiden ja journalistien kanssa.

Kuulija- ja lukijakuntamme kasvaa, ennen kaikkea digialustallamme. Yhteistoimintamme tähtää ensisijaisesti myös Onda Localin institutionaalisen voimistamiseen varainhankinnan ja markkinoinnin tehostamisen avulla. Tällä saralla löytyykin paljon kehitettävää, eikä se maan nykyisessä tilanteessa ole todellakaan kovin helppoa.

14

Tansania

Kuva: Markku Liukkonen

Radioaallot kuumina Tansaniassa Etenkin maaseudulla yhteisöradiot Vikes on tavoittanut tansanialaiset toimittajat hyvin – merkittävä osa tansanialaisista toimittajista on ollut ovat tärkeä tiedon lähde Vikesin koulutuksessa jossain vaiheessa työuraansa.

Tansaniassa. Radiotoimittajia Tansanian radiotoimittajia useasti kouluttanut Markku Liukkonen on oppinut, että työ on tuloksellisempaa, jos se pitkään kouluttanut Markku tehdään radioasemilla eikä luentosalissa. Silloin koulutus Liukkonen vannoo lähiopetuksen voidaan sopeuttaa asemien tekniikkaan ja toimittajien osaamiseen. nimiin toimituksissa.

Vikes Tansaniassa

Tansaniassa on tällä hetkellä kaksi hanketta: yhteisömedioiden tukihanke ja naistoimittajien tukihanke (uusi).

Paraikaa työn alla on portaali, jossa radiot voivat jakaa ohjelmia.

Pitkäaikaisella kumppanilla Jamii FM:llä on lähes miljoona kuulijaa.

Radiotoimittajien kouluttamisen lisäksi Vikes on vahvistanut tansanialaisten yhteisöradioiden välistä yhteistyötä. Yhteisöradioiden kattojärjestöön kuuluu 32 asemaa.

Kuva: Amua Rushita

Yhteisöradiot jalkautuvat kyliin etsimään juttuaiheensa.

Markku Liukkonen opettaa mielellään toimituksissa, ei luentosaleissa.

”Tulokset syntyvät sitä kautta, että tieto kulkee alhaalta ylöspäin ja jatkuvasti seurataan sitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja mitä tarvitaan.”

Vikes on viime vuosina keskittynyt yhteisöradioiden tukemiseen. Erityisesti maaseudulla asuville tansanialaisille yhteisöradiot ovat merkittävin uutislähde. Niissä käsitellään kuuntelijoiden kannalta olennaisia asioita, eikä valtion nuiva asennoituminen mediaa kohtaan usein koske paikallisia radioita niin pahasti kuin valtakunnallisia toimijoita.

”Esimerkiksi Vikesin tukemassa Jamii FM:sä maan eteläosissa vuorovaikutus kylien välillä toimii ja kylistä lähetetään tekstiviestejä toimitukselle”, Liukkonen sanoo.

Perustaitoja ja tylsyyden väistelyä Kaapeleiden oikeiden paikkojen, tuntikellon, haastattelutekniikan ja muiden radiotoimittajan perustaitojen opettamisen ohella Liukkosen vetämissä koulutuksissa on mietitty sitä, kuinka välttää olemasta tylsä radiossa.

Kaikki ei aina ole sujunut suunnitelmien mukaan.

Esimerkiksi Arushaan oli kerran sovittu intensiivikoulutuksen järjestäminen viidelle tai kuudelle toimittajalle. Kun Liukkonen saapui paikalle, luentosalissa odottikin satakunta toisen ja kolmannen vuoden opiskelijaa. ”Sitten vedettiin päivän seminaari aiheesta radiotoimittaja ja internet”, hän sanoo.

Sosiaalisen median hyödyntäminen on ollut koulutuksissa niin ikään keskeinen elementti. Sosiaalisen median lisäksi yhteisöradiot hyödyntävät myös perinteisempää viestintäteknologiaa.

Yhteisöradioiden arvostus kasvanut Liukkosen mukaan radioihin on kasvanut uusi sananvapauteen sitoutunut toimittajapolvi. ”Hyvät yhteisöradioiden toimittajat ajavat moottoripyörillä kyliin ja etsivät juttuja sieltä”, Liukkonen kuvaa.

Tansanian vuonna 2016 voimaan astunut medialaki on hankaloittanut toimittajien työtä. Esimerkiksi Tansanian suunnitelmia maakaasuesiintymän hyödyntämisestä ei voida vapaasti käsitellä mediassa.

Sanan- ja lehdistönvapauden heikko tila Tansaniassa on heijastunut myös Vikesin tukemiin hankkeisiin. Jamii FM -radioasema joutui kamppailemaan kolme vuotta saadakseen toimiluvan.

Kun lupa viimein heltisi, Suomen kehitysyhteistyöleikkaukset katkaisivat rahoituksen. Se ei kuitenkaan asemaa hiljentänyt. ”Kahden vuoden rahoituskatkoksen ajan Jamiin toimittajat tekivät töitä palkatta, koska se oli niin kivaa. Se oli heidän radionsa ja he olivat sen rakentaneet”, Liukkonen kertoo.

Nyt Jamii FM:llä on toimilupa ja se lähettää laadukasta ohjelmaa, jota kuulujat arvostavat. Vikesin pitkäaikaisen yhteistyön seuraava vaihe on tukea radioasemaa hankkimaan itsenäisesti toimintansa rahoituksen.

16

Teksti: Timo Mielonen

Rohkeita dokumentaristeja Myanmarissa Vikesin yhteistyö Myanmarissa alkoi, kun maata valvoi vielä tiukka sotilasjuntta.

Sittemmin olot ovat vapautuneet, ja nuorempi polvi uskaltaa jo tehdä yhteiskunnallisia dokkareita.

Kansainvälisillä IDFA-elokuvafestareilla Amster-

damissa sattui vuonna 2005 kohtaaminen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset.

Brittiläis-myanmarilainen dokumentaristi Lindsey Merrison kertoi Ylen dokumenttiprojektin vetäjälle Iikka Vehkalahdelle ajatuksestaan dokumenttielokuvakurssin järjestämisestä tuolloin vielä sotilasjuntan hallitsemassa Myanmarissa.

Ajatus kurssista oli syntynyt, kun Merrison oli 1990-­luvun alussa tavannut paikallisia nuoria, jotka olivat kiinnostuneita kuvausryhmän toimista. ”Tuolloin lupasin, että tulen takaisin jonain päivänä”, Merrison muistelee.

Vehkalahti puolestaan kertoi Merrisonille vastikään perustetusta Vikesistä ja sen mahdollisuuksista tukea projektia. Amsterdamin tapaaminen johti jatkokeskusteluihin Vikesin kanssa sekä päätökseen rahoittaa ”The Art of Documentary Filmmaking” -kurssin järjestämistä Yangonissa keväällä 2006.

Juntta antoi luvan Merrison oli saanut sotilasjuntalta luvan kurssin järjestämiseen sekä opiskelijoiden valintaan. ”Vielä vaikeampaa oli vakuuttaa rahoittajat siitä, että kurssin järjestäminen on mahdollista sotilasdiktatuurissa”, Merrison sanoo.

Pian Merrison huomasi, ettei yhdellä kurssilla voida saavuttaa mitään kestävää, vaan on tavoiteltava pysyvämpää ratkaisua. Ajatus elokuvakoulusta alkoi muotoutua.

Koulutuksen käynnistäminen ei ollut helppoa. Ensimmäiset kurssit järjestettiin halvassa hotellissa epävarmuuden ilmapiirissä. ”Ensimmäisillä kursseilla oli hiljaista – äänessä oli vain kouluttaja, eikä kenelläkään ollut mielipiteitä”, Merrison muistelee.

Samanlainen muistikuva on leikkausta kursseilla opettaneella professori Tuula Mehtosella. Hänen mukaansa alkuvaiheessa opiskelijat eivät uskaltaneet keskustella mistään politiikkaan vivahtavastakaan aiheesta.

Vikes Myanmarissa

Elokuvakoulusta on valmistunut jo lähes 170 dokumentaristia.

Erityisesti naisten ja eri väestöryhmien mukaan ottaminen koulutukseen on saanut kiitosta.

Yhteistyö Yangon Film Schoolin kanssa jo yli 10-vuotias.

Vuosina 2019–2021 tuetaan hallinnollista osaamista, opettajakoulutusta ja koulun alumnitoimintaa.

Kuva: TaRa

Yangon Film Schoolin tiimi ja Vikesin Auli Starck. Vasemmalta Nwaye Zar Che Soe, Wai Mar Nyunt, Lindsey Merrison, Aleksandra Minkiewicz, Auli Starck, Soe Arkar Htun ja Khin Myanmar.

”Sitä vastoin esimerkiksi väreistä saatettiin keskustella paljon, koska se oli turvallinen aihe.”

Koulu on jo yli 10-vuotias Vuodesta 2008 lähtien Vikes on tukenut Merrisonin perustamaa Yangon Film Schoolia. Koulusta on vuosien varrella valmistunut 168 opiskelijaa ja noin 200 elokuvaa, joista monet ovat voittaneet palkintoja elokuvafestivaaleilla.

Alusta lähtien kursseille on valittu saman verran miehiä ja naisia, ja koululla on pidetty huolta siitä, että opiskelijoita otetaan tasaisesti Myanmarin eri alueilta ja etnisistä ryhmistä.

Koulun käyneistä valtaosa, 80 prosenttia, on myös jäänyt alalle, mikä on Merrisonin mukaan poikkeuksellista.

Osa entisistä opiskelijoista toimii nyt opettajina.

Tavoitteena on koko ajan ollut, että myanmarilaiset ottaisivat entistä enemmän vastuuta koulun toiminnoista.

Se ei aina ole ollut helppoa, sillä esimerkiksi hallintoa osaavia on ollut vaikea löytää. Samoin elokuvien leikkauksen opetus on Mehtosen mukaan yhä pääosin ulkopuolisten opettajien vastuulla, koska leikkauksen oppiminen kestää pitkään.

Elokuvat rohkeampia kuin alkuvuosina Erityisen iloinen Merrison on nuoremman sukupolven rohkeudesta käsitellä vaikeita ja usein arkoja aiheita. Nuoremman sukupolven rohkeutta kiittelee myös Mehtonen. ”Rohkeammin he menevät aiheisiin kuin opiskelijat aiemmin.”

Lisäksi elokuvissa käsitellään enemmän yhteiskunnallisia teemoja kuin koulun alkuvaiheessa.

Elokuvien tekemisen lisäksi koulussa on panostettu niiden levittämiseen. Travelling Cinema on yksi tapa saada

elokuville uusia katsojia. Nimensä mukaisesti elokuvia näytetään eri puolilla Myanmaria, ja esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella elokuvista ja niissä käsitellyistä teemoista. Lisäksi merkittävä osa koulun tuottamista elokuvista on katsottavissa internetissä.

Aloite kansallisesta elokuvakoulusta Sotilasdiktatuurista vapautuminen on helpottanut yhteistyötä hallituksen kanssa, mutta Merrison toivoisi hallitukselta vahvempaa tukea YFS:lle. ”He eivät tue meitä, mutta eivät myöskään häiritse työtämme”, Merrison sanoo.

YFS on ollut aktiivinen kansallisen elokuvakoulutuksen järjestämiseksi Myanmarissa ja esittänyt, että elokuvakoulu voisi vastata kansallisen tason dokumenttikoulutuksesta.

Aloite ei kuitenkaan ole edennyt.

Sensuurin kanssa elokuvakoululla ei ole ollut suurempia ongelmia. Sensuurin on läpäissyt moni Myanmarissa arkoja aiheita käsittelevä elokuva, esimerkiksi dokumenttianimaatio, joka esittää, että buddhalaiset ja muslimit voisivat elää yhdessä.

Merrison pitää Vikesin tukea koululle ratkaisevana. ”Ilman Vikesin tukea emme olisi olemassa.”

Yhteistyön päättymisestä ja koulun tulevaisuudesta on myös voitu Merrisonin mukaan keskustella avoimesti.

Rahallisen tuen lisäksi Merrison korostaa moraalisen tuen merkitystä varsinkin YFS:n alkuaikoina. ”Meillä on alusta lähtien ollut yhteinen näkemys siitä, mitä olemme tekemässä ja se sekä lukuisat keskustelut auttoivat alkuvaiheessa suuresti.”

18

Teksti: Esa Salminen

Naiset mukaan Nepalissa Vanhoillisissa kulttuureissa monille on ongelma, että nainen on toimittaja. Asenteet muuttuvat hiljalleen, sanoo pitkän linjan naisasianainen Namrata Sharma.

Sukulaiset ja tuttavat katsovat pahalla, jos

Naisjohtajien asemaa kuntoon

Perhe katsoi kieroon

”Eräs nuori nainen kertoi minulle, että toimittajan uran tekeminen oli todella vaikeaa perheen asenteiden tähden.

Mutta heti kun hän sai työn BBC:n avustajana, kaikki muuttui yhtäkkiä. Kaikki olivatkin yhtäkkiä ylpeitä hänestä”, Sharma nauraa.

Namrata Sharma itse on noussut urallaan päätoimittajaksi ja tutkivan journalismin keskuksen hallituksen puheenjohtajaksi. Molemmissa toimissa hän on ollut ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa nainen Nepalissa.

Sitä CIJ haluaa nyt Vikesin tuella korjata. Uusin hanke keskittyy naistoimittajien tukemiseen.

nainen on keikoilla käyvä toimittaja.

Tämä on edelleen usein totta vanhoillisessa Nepalissa, mutta pitkäaikainen työ asenteiden muuttamiseksi alkaa tuottaa tulosta.

Kun Vikesin pitkäaikainen kumppani Nepalin tutkivan journalismin keskus CIJ järjestää koulutuksia toimittajille, puolet tai jopa enemmistö osallistujista saattaa olla naisia.

Osin tästä syystä Nepalissa alkaa olla osaavia naistoimittajia.

Kun CIJ:n hallituksen puheenjohtaja, journalisti Namrata Sharma aloitteli uraansa 1990-luvun alussa, hän oli juttukeikoilla järjestään ainoa naistoimittaja. ”Muutin perinteiseen suurperheeseen, jossa asuivat mieheni viisi veljeä ja vanhemmat. Lapset ja työntekijät mukaan lukien illallisella saattoi olla 30–35 henkeä, ja minä huitelin juttukeikoilla yömyöhään. Sitä eivät todellakaan kaikki katsoneet hyvällä”, Sharma muistelee.

Kollegat kohtelivat hyvin, mutta yleensä yhteiskunta suhtautui epäillen. Tässä suhteessa paljon ei ole muuttunut, Sharma sanoo. ”Meidän koulutuksiimme osallistuvat naiset ovat parikymppisiä, ja he sanovat, että perheet vastustavat heidän ammatinvalintaansa. Suurin ongelma on edelleen mennä juttukeikoille miesten kanssa”, Sharma pahoittelee.

Namrata Sharma on pitkään ajanut naistoimittajien asemaa.

Vikes Nepalissa

Vuonna 2007 alkanut yhteistyö on keskittynyt tutkivaan journalismiin ja naistoimittajien asemaan.

Yhteistyö keskittyy nykyään naistoimittajien aseman kohentamiseen. Hanketta toteutetaan myös Tansaniassa, ja tarkoitus on, että nepalilaiset ja tansanialaiset oppivat myös toisiltaan.

Pitkään koulutettiin tutkivan journalismin taitoja.

Hankkeella edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja asianmukaisia työoloja ja taitoja naistoimittajille. Lisäksi toimituksissa otetaan käyttöön tasa-arvosuunnitelmat.

19

Teksti: Esa Salminen

Koulutuksia Somaliassa Ay-koulutuksia, naistoimittajien aseman kohentamista, parempia televisiouutisia ja jonain päivänä Somalian yleisradio. Siinä Vikesin ja kumppanien reseptejä menestykseen Somaliassa.

Somalia on yksi vaarallisimmista maista olla

toimittaja, mutta samalla se on yksi harvoista maista, joissa tilanne on viime vuosina vähän parantunut.

Somalian nykyhallitus ei painosta journalisteja niin kovin ottein kuin edeltäjänsä, sanoo Somalian journalisti­ liiton pääsihteeri Mohammed Ibrahim Moalimuu. ”Heidän tapansa on ennemmin tarjota etuja ja työpaikkoja, ja suoraan lahjoakin.”

Viime vuosina liiton ja Vikesin yhteiset koulutukset ovat keskittyneet esimerkiksi journalistien etiikkaan, naistoimittajien aseman parantamiseen ja ay-oikeuksiin. Toimittajien järjestäytymistä liitto on edistänyt myös jalkautumalla toimituksiin ja pyrkimällä perustamaan toimitusosastoja mediataloihin, Moalimuu sanoo.

Vuonna 2019 Somaliassa julkaistiin journalistien eettinen ohjeisto, ja paikallinen julkisen sanan neuvosto on perusteilla.

on alle 18-vuotiaita, mutta järkevästi tehtyjä lasten- ja nuortenohjelmia ei ole.

Pidempiaikainen haave on se, että kansallistelevisiosta tulee Yleisradion kaltainen julkisen palvelun media. ”Uskon sydämestäni, että teen työtä somalialaisille, enkä vain hallitukselle”, sanoo kansallistelevision johtaja Liban Abdi Ali. Toistaiseksi SNTV:llä on suuret paineet olla hallituksen viestintäkanava. Tahtotila julkisen palvelun mediaksi on kuitenkin olemassa, ja valmistelussa oleva medialaki saattaa tämän oikeuden turvata. ”Uskon, että on mahdollista saada toimituksellinen itsenäisyys niin, että voisimme valita teemoja, jotka ovat hyödyllisiä kansalle eivätkä vain hallitukselle ja toimistojen työntekijöille”, Liban sanoo.

Somalian Yle? Vikesillä on ollut Somaliassa vuodesta 2014 saakka kumppaneina Somalian journalistiliitto, kansallistelevisio SNTV ja Somalian viestintäministeriö.

Kansallistelevision ja ministeriön kanssa Vikes on kehittänyt television laatua. On koulutettu uutisinserttien ja keskusteluohjelmien tekoa, kohennettu television kalustoa ja opetettu tekniikkaa. Uusimpana aluevaltauksena ovat lasten- ja nuortenohjelmat. Somalian väestöstä yli puolet

Liban Abdi Ali tutustumassa Perjantaiohjelman tuotantoon Tampereella.

Vikes Somaliassa

Vuonna 2014 alkanut yhteistyö edistää rauhanomaista kehitystä kohti oikeusvaltiota lisäämällä kansalaisten tiedonsaantia.

Koulutetaan toimittajia ympäri maata työoikeuksista, käytännön toimitustyöstä ja ammattietiikasta.

Kehitetään maan yleisradiokanavien tuotantorutiineja ja ohjelmien laatua.

Parannetaan journalistien työoloja ja tietoisuutta turvallisuusriskeistä ja niiden ennaltaehkäisystä.

Sananvapaus tarvitsee lisää tukijoukkoja Tue kollegoita kehitysmaissa joko lahjoittamalla tai vapaaehtoisena. www.vikes.fi

Rohkea teini-ikäinen Viestintä ja kehitys -säätiö perustettiin vuonna 2004. Tässä julkaisussa tutustutaan journalistien ja media-alan solidaarisuussäätiön taipaleeseen ja nykypäivään. Kuinka ajatus solidaarisuudesta konkretisoitui säätiöksi? Millaisia mutkia on ollut matkalla?

Vikesistä on kasvanut viidessätoista vuodessa säätiö, joka tukee lehdistönvapautta, sananvapautta ja laadukasta, monipuolista mediaa niin köyhissä maissa kuin Suomessa ja Euroopassakin. Vikesistä on tullut Suomen ainoa mediaan keskittyvä toimija kehitysyhteistyössä.

Kuva: Kimmo Lehtonen

Olemme tukeneet rohkeita ja itsensä likoon laittavia journalisteja ja dokumentaristeja siellä, missä olot ovat kaikkein vaikeimmat. Tässä julkaisussa tutustutaan Vikesin nykyisiin hankekumppaneihin Nicaraguasta, Tansaniasta, Nepalista, Myanmarista ja Somaliasta.