Vuosaari-lehti 12/2012

Page 1


Veitsimies uhkaili tyttöjä

Perjantaina 23.3. klo 23 jälkeen oli huppupäinen mies lähtenyt juosten seuraamaan kolmea noin 12-vuotaista tyttöä Leikosaarentiellä. Miehellä oli kädessään keittiöveitsi. Järkyttyneistä tytöistä kaksi pakeni hakemaan apua läheisestä ravintolasta. Paikalle tulleet poliisit ja muu väki eivät löytäneet puukon kanssa uhkaillutta miestä lähistöltä. Mies oli noin 40-vuotias, tummiin vaatteisiin pukeutunut ja päässään hänellä oli huppu.


Uusi päiväkoti rakenteilla Omenamäkeen Omenamäessä, kartanon liikuntapuiston reunalla, on aloitettu uuden lasten päiväkoti Omenapuiston rakentaminen. Päiväkoti valmistuu tammikuussa 2013. Omenamäenkadulle on nousemassa myös kaksi Helsingin Asumisoikeus Oy:n 4-kerroksista kerrostaloa, joihin tulee yhteensä 76 asuntoa. Talot ovat osin puurakenteisia, mutta niissä on kuitenkin myös betonirakenne. Asunnot ovat muuttokunnossa marraskuussa. Kuvassa etualalla päiväkodin tontti ja takana rakenteilla oleva uusi kerrostalo (keltainen).

Uusi kiertoliittymä Rakennusvirasto laatii suunnitelmaa Kallvikintien, Rastilantien ja Koukkusaarentien kiertoliittymästä. Nykyinen nelihaaraliittymä muutetaan kiertoliittymäksi, jotta liikenteen sujuvuus ja turvallisuus paranisi.

Suunnitelmaluonnokseen voi tutustua 23.3.–2.4.2012 rakennusviraston verkkosivuilla osoitteessa www.hkr.hel.fi/suunnitelmat ja rakennusviraston asiakaspalvelussa (Kasarmikatu 21).

Päijänneajo strattaa tänäkin vuonna Vuosaaresta. Kilpailun lähtö ja maali ovat Vuosaaren satama-alueella Helsingissä. Ensimmäinen kilpailija starttaa reitille tänä perjantaina klo 14.01. Vuosaaressa ei ajeta maastokoetta. Ensimmäinen ja viimeinen maastokoe on MK Joensuun tila Sipoossa. Tänä vuonna ajetaan yhteensä 29 maastokoetta. Viimevuotiseen tapaan Päitsi 2012 on pitkä ja rankka. Perjantaina ajetaan seitsemän maastokoetta. Yötaukopaik-

ka on sekä perjantaina että lauantaina Vierumäellä. Lauantaina ajetaan Päijänteen länsipuolta ylös Jyväskylään ja itäpuolta takaisin Vierumäelle. Lauantaina kilpailijat ajavat 15 maastokoetta. Sunnuntaina ajetaan samat seitsemän maastokoetta kuin perjantaina. Kilpailusta jaetaan kahdet SMpisteet. Toiset pisteet jaetaan perjantain ja sunnuntain tulokset yhteenlaskien. Toiset SM-pisteet lasketaan lauantain tuloksista.

Päijänneajo starttaa taas Vuosaaresta

Metron puoliautomatisoinnin valmistelua ei jatketa HKL:n ja Siemensin asiantuntijat neuvottelivat metron puoliautomaattisesta ratkaisusta kahden kuukauden ajan. Teknisissä neuvotteluissa ja sopimusneuvotteluissa ei kuitenkaan saavutettu yhteisymmärrystä projektin teknisten ratkaisujen toteutuksesta, vastuista eikä hinnoista. HKL:n johtokunta päätti 22.3. HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan esityksestä, että neuvotteluja Helsingin metron automatisoinnista ns. puoliautomaattisena ratkaisuna ei jatketa.

Tämä merkitsee sitä, että sopimuksellisesti palataan alkuperäisen, metron täysautomatisointiin tähtäävän sopimuksen noudattamiseen. Mikäli alkuperäisen sopimuksen mukaan toimiminen ei onnistu, on mahdollista, että HKL joutuu käyttämään purkuoikeuttaan täysautomatisointia koskevan sopimuksen päättämiseksi ja kulunvalvonta uusitaan nykyisenkaltaisella kulunvalvontajärjestelmällä, jolla voidaan saavuttaa 2,5 minuutin vuoroväli.

A-klinkoiden yhdistymisestä nousemassa melkoinen vastustus Vuosaaressa

Kuva viimevuotisesta lähdöstä voimalan varmuusvaraston päältä.

Päätös lakkauttaa Itäkeskuksen A-klinikka ja yhdistää sen toiminta Vuosaaren Albatrossissa toimivan Vuosaaren A-klinikan yhteyteen on nostattamassa melkoisen vastustuksen Vuosaaressa. Kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu päätös tietää sitä, että kaikki Itä-Helsingin huume- ja lääkekorvaushoitopotilaat siirtyvät käyttämään Vuosaaren Albatrossin A-klinikan palveluja. Kannanottoja asiasta sivulla 8.


4

Vuosaari

Keskustelua laadukkaasta lähikoulusta Mistä syntyy hyvä koulu? Vuotalon Kahvila Pokkariin kokoonnutaan tiistaina 3.4. klo 18 puhumaan laadukkaasta lähikoulusta Vuosaaressa. Paikalla ovat mm. helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Outi Alan-

ko-Kahiluoto, opetuslautakunnan jäsen Elena Gorschkow-Salonranta ja opetusvirastosta Markus Salonen, jonka vetämässä hankkeessa halutaan parantaa vuosaarelaisten koulujen oppilashuoltoa sekä oppilaille ja heidän perheil-

leen tarjottavaa varhaista tukea. Tähän Vuosaaren vihreiden järjestämään keskustelutilaisuuteen kutsutaan mukaan vanhempia ja koulujen edustajia puhumaan siitä, miten Vuosaaressa toteutaan laadukas lähikoulu.

Mielipide Vuosaaren Pohjoisen ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotuksesta Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaaren asukastoimikunta ovat lähettäneet seuraavan Vuosaaren Pohjoisen ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotusta käsittelevän mielipiteen kaupunsisuunnitteluvirastoon: Allekirjoittaneet yhteisöt esittävät mielipiteenään otsikon kaavaehdotuksesta seuraavaa: Tavoite kehittää aluetta Vanhan Vuosaaren pohjoisosan kaupallisten sekä julkisten että muiden palvelujen monipuoliseksi keskukseksi on kannatettava ja asukkaiden toiveiden mukainen.

Täydennysrakentaminen

mäellä sijaitsevan Kivisaarentien suuren 9–10 kerroksisen talon varjostamina, joten lisäalue ei poista päiväkodin sijoituksesta aiheutuvia ongelmia, mutta parantaa kyllä lasten ulkoilumahdollisuuksia. Päiväkodin huoltoliikenne on suunniteltu tapahtuvaksi kevyen liikenteen väylää Puhospolkua pitkin. Sitä käyttää myös nykyisen ostoskeskuksen tavaran kuljetus ja jätteidenkäsittelyalueelle suuntautuva huoltoliikenne. Ehdotettu reitti aiheuttaa päiväkodille meluja pakokaasuongelmia, joten se ei ole edelleenkään onnistunut.

Muut asukkaita palvelevat julkiset tilat

Tontin 54052 käyttötarkoitusta on muutettu siten, että siihen voidaan rakentaa liikehuoneistoja ja julkisen palvelun tiloja sekä toiseen kerrokseen hoivapalvelutiloja. Hyväksymme tämän muutoksen. Alueelle suunniteltu senioritalo on tarpeellinen, mutta VI-kerroksinen talo poikkeaa korkeudeltaan ympäristön rakennuskannasta ja tekee ostoskeskuksen lähiympäristöstä ahtaan. Hyväksymme kuitenkin suunnitelman mukaisen rakennuksen, mutta ehdotamme tutkittavaksi, voitaisiinko se sijoittaa jonkinverran lähemmäksi kaava-alueen pohjoisrajaa.

Kaavaan merkitystä asukaspuistosta ja siihen sisältyvästä asukastalosta ei suunnitelmassa ole esitetty, mitä toimintoja sinne tulisi. Pohjois-Vuosaaresta puuttuu mm. nuorisotalo, jonka sijoittamista asukastaloon tulisi harkita. Ehdotamme, että asukastalon kokoa harkittaessa otettaisiin huomioon, että muiden asukastaloon sijoitettavien toimintojen lisäksi siellä olisi tilaa myös nuorisotalotoimintaan. Toinen mahdollisuus olisi sijoittaa lähiöaseman tilojen lisäksi nuorisotalon vaatimat tilat ostoskeskuksen laajennusosaan. Asukaspuistoon ei tulisi sijoittaa läheisiä taloja häiritsevää ja meluisaa toimintaa.

Päiväkodin tontti

Liikenneyhteydet

Olemme jo aikaisemmissa lausunnoissamme pitäneet päiväkodin sijoittamista kaavaan merkittyyn paikkaan epäonnistuneena ratkaisuna. Nyt tilannetta on yritetty parantaa liittämällä päiväkodin tonttiin puistosta erotettu YLtontti 54058/4. Se samoin kuin muukin päiväkodin alue ovat suurimman osan päivästä korkealla

Kannatamme, että bussilinjan päätepysäkki siirretään ehdotetulle paikalle. Sitä ovat myös alueen asukkaat toivoneet jo pitkään, koska se helpottaa heidän edestakaisia yhteyksiään Vuosaaren keskustaan ja metroasemalle. Bussipysäkin ja viereisen talon välialueelle on syytä istuttaa näkösuojaksi riittävän tiheä puusto.

Pysäköintijärjestelyt

Pidämme 25-30 pysäköintipaikan vähennystä 20.1.2010 päivättyyn muutosehdotukseen verrattuna liian radikaalina ostoskeskuksen laajennusosaan sijoittuvia toimintoja sekä seniorien asuintalon tarpeita silmällä pitäen. Ehdotammekin tutkittavaksi, voitaisiinko lisäpysäköintipaikkoja rakentaa ostoskeskuksen uudisosan alle. Koska kauppakeskuksessa käy myös lapsiperheitä, pitäisi ainakin osan pysäköintipaikoista olla riittävän leveitä perheiden vaivatonta käyttöä varten.

Tervetuloa Tyttöjen Tupaan Helsingin Nuorten Naisten Kristillinen yhdistys tarjoaa Vuosaaren ja Meri-Rastilan alueella asuville tytöille mielekästä vapaaajan toimintaa Tyttöjen Tuvassa. Avoin Tyttöjen Tupa -kerho on maksuton ja toimii matalan kynnyksen periaatteella. Kerhoon voi tulla koko ajaksi tai vaikka vain piipahtamaan. Jokaiselle kerralle on suunniteltu ohjattua toimintaa, mutta luvallista on esimerkiksi vain lukea tai tehdä läksyjä kerhon ajan. Myös vanhemmat ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan ja viettämään aikaa lapsensa kanssa. Tyttöjen Tuvassa askarrellaan, pelaillaan, kokkaillaan, jutustel-

laan päivän kuumista puheenaiheista, syödään välipalaa ja ollaan oikein tyttöjä. Tyttöjen Tupaa ohjaa yhdistyksen tyttötyön koordinaattori. Vuosaaren Tyttöjen Tupa maanantaisin 1–5-luokkalaisille tytöille klo 14–16 seurakunnan nuorisotyön tiloissa, Kahvikuja 3 (palvelukeskus Albatrossin alakerrassa). Meri-Rastilan Tyttöjen Tupa tiistaisin 1–5-luokkalaisille tytöille klo 14–17 Meri-Rastilan tie 18 G:n asukastilassa. Lisätietoja: tyttötyön koordinaattori Tuulia Pajunpää p.045 8600922, tyttotyo@hnnky.fi.

Tyttökiekon aluefinaalit pelattiin Vuosaaren hallissa

Kierrätyspiste

Kierrätyspiste on sijoitettu erittäin keskeiselle ja näkyvälle paikalle. Koska kokemus on osoittanut, että kierrätyspisteen ympäristö ei pysy siistinä, olisi parasta sijoittaa se pysäköintialueen koilliskulmaan, kuten se oli edellisessä muutosehdotuksessa.

Pylvässali

Pylvässali on suunnitelmassa sijoitettu Kangaslammen puistoon aivan liian näkyvälle ja keskeiselle paikalle. Pylvässalin tarve ja paikka ja paikka vaativat lisäselvityksiä. Vuosaaressa 19.3.2012 Vuosaari-Seura Anja Hinkkanen puheenjohtaja Vuosaaren asukastoimikunta Seppo Tirkkonen puheenjohtaja Vuosaari-Säätiö Matti Suomela puheenjohtaja

Panelian Raikas (vaaleat asut) antoi kyytiä D-tytöissä Lahden Pelicansille maalein 1-7. Viime lauantaina Vuosaaressa pelattiin kaikkien eteläisen alueen tyttösarjojen viimeiset ottelut. Ctyttöjen aluefinaalien välierät pelattiin perjantaina ja finaalipelit lauantaina. Päivän aikana paikalla kävi 19 joukkuetta 12 eri seurasta. F-tyttöjen pelit: Lohjan Kisa-Veikot Red Wings 0-2 Blues EKS - KJT 3-2 Blues EKS - Lohjan Kisa-Veikot 0-1 Red Wings - KJT 7-0 KJT - Lohjan Kisa-Veikot 0-3 Red Wings - Blues EKS 5-1 E-tyttöjen pelit: Red Wings Lohjan Kisa-Veikot 10-0

KJT - Hunters 12-0 D-tyttöjen pelit: Lohjan Kisa-Veikot Panelian Raikas 0-11 KelAJT- KJT 9-1 Rockets - Blues EKS 5-0 Pel2000 - Panelian Raikas 1-7 C-tyttöjen pronssiottelu: Pirkkalan Pingviinit KelAJT (=Kellokosken Alku + Jäätiikerit Mäntsälästä yhteisjoukkue) 3-4 C-tyttöjen fi naali: Kiekko-Nikkarit - HPK 1-0 Mestaruus meni siis Riihimäelle. Nikkarit voitti hiljattain myös Ctyttöjen Suomen mestaruuden.


Vuosaari

Aurinkolahti-seura vuosikokouksessa Ulla Äkräs jatkaa puheenjohtajana Helsingin Aurinkolahti-seura piti sääntömääräisen vuosikokouksensa 20.3.2012. Puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Ulla Äkräs. Seuran hallituksen uusiksi jäseniksi vuosikokous valitsi Antti Elosen, Kyllikki Holopaisen, Aimo Mikkosen ja Helena Salon. Entisen hallituksen jäsenistä jatkavat Yrjö Ketonen, Mikaela Mandalios, Harry Piela, Anita Roos ja Maija-Kaarina Saloranta. Seura jatkaa työtään alueen viihtyvyyden ja turvallisuuden hyväksi järjestämällä ohjelmaa mm. Helsinki-päivänä kesäkuussa ja Taiteiden yönä elokuussa. Suosituksi tulleet kanavalaulut lauletaan taas kerran toukokuun lopussa. Aurinkolahti-seura on järjestänyt useita ajankohtaisiin kysymyksiin liittyviä asukasiltoja, joissa asukkaat ovat voineet tehdä kysymyksiä niin kaupungin päättäjillle kuin virkamiehillekin. Asukasiltoja järjestetään edelleen tarpeen mukaan. Huhtikuun 28. päivä ovat vuorossa jo perinteiksi muodostuneet Aurinkolahden siivoustalkoot, jonne kaikki kynnelle kykenevät ovat tervetulleita. Siivousvälineitä jaetaan klo 10 lähtien Solvikinkatuun rajoittuvassa Katinkullan puistossa. Aurinkolahti-seura on laatinut

useita lausuntoja Helsingin kaupungille liittyen mm. uimarannan turvallisuuteen, liikennejärjestelyihin ja puistosuunnitteluun. Tämä toiminta jatkuu myös tällä toimintakaudella. Tarkoituksena on myös tiivistää yhteistyötä Vuosaari-seuran ja muiden paikkakunnan yhteisöjen kanssa. Helsingin kaupungilla on meneillään monenlaisia hankkeita, jotka vaikuttavat yleisesti Vuosaaren asukkaitten elämään. Näihin paikallisten toimijoitten on syytä ottaa kantaa ja pyrkiä vaikuttamaan. Kokouksessa käytiinkin varsin

vilkasta keskustelua asukkaitten toivomuksista alueen kehittämiseksi. Aurinkolahti-seura näkisikin mielellään, että myös taloyhtiöt liittyisivät aktiivisesti mukaan seuran toimintaan. Vuosikokouksen aluksi kuultiin esitys taloyhtiöiden erilaisten toimenpiteiden vaikutuksesta asumiskustannuksiin. Yhdistyksessä on nykyisin toista sataa jäsentä, mutta uudet jäsenet olisivat tervetulleita mukaan toimimaan yhteiseksi hyväksi. MKS

Puheejohtaja Ulla Äkräs vastaanotti seuran standaarin.

Lähiympäristö taas talkoilla kuntoon!

Sulavien lumihankien alta paljastuu kaikenlaista luontoon kuulumatonta. Pääkaupunkiseudun yhteiset siivoustalkoot ovat oiva tilaisuus parantaa lähiympäristön viihtyisyyttä. Helsingissä talkoot järjestetään jo 28. kerran. Viime vuonna järjestettiin 198 talkootapahtumaa, joissa osallistujia oli yli 30 500. Roskia kerättiin luonnosta 63 000 kiloa.

Siivoustalkoissa siivotaan yleisiä alueita kuten metsiköitä, puistoja, puronvarsia, teiden pientareita jne. Talkoissa on tarkoituksena kerätä yhteisiltä alueilta pois luontoon kuulumattomat roskat. Ilmoittaudu mukaan! Helsingin talkoisiin ilmoittaudutaan 2.4.– 27.4.2012 rakennusviraston asiakaspalveluun, puh. 09 310 39000 (ma–to klo 8.15–16, pe klo 9–15).

Talkooaika on 16.4.–25.5.2012. Talkoolaiset saavat kaupungin talkooyhdyshenkilöltään jätesäkkejä ja roskapihtejä lainaksi siivoustyötä varten ja kaupunki huolehtii roskien poisviennistä. Ilmoittautuminen: rakennusviraston asiakaspalvelu, puh. 09 310 39000, osoite Kasarmikatu 21, 00130 Helsinki.

Rosa Liksomin postmoderni ikonostaasi nähtävänä Sofiassa

Rosa Liksomin postmoderni ekumeeninen ikonostaasi on nähtävänä ortodoksisen kulttuurikeskus Sofian aulassa Kallvikinniemessä. Postmoderni ekumeeninen ikonostaasi on installoitava teossarja, jota Liksom on tehnyt jo vuodesta 1995, ja projekti jatkuu edelleenkin. Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom (s. 1958) on kolmekym-

menvuotisen uransa ajan tehnyt rinnakkain sekä kirjailijan että kuvataiteilijan töitä. Liksom mm. voitti viime vuonna kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Tuoreessa Galleria Ortonin näyttelyssä huomiota on kiinnittänyt jo vuodesta 1995 tekeillä ollut Postmoderni ekumeeninen ikonostaasi, jota Liksom jatkaa edelleenkin. Useasta kymmenestä eri

tekniikoilla – muun muassa ristipistoa ja maalausta – toteutetusta kuvasta koostuva installaatio käyttää hyväkseen eri uskontojen kuvamateriaalia ja symboliikkaa sekä liturgisia värejä. Liksom ei ole uskonnollinen ihminen, mutta hän ei suinkaan rienaa, vaan lähestyy aihettaan pikemminkin uteliaana havainnoijana ja vähän humoristisestikin. Teossarjan kautta voi tavoittaa muutaman Liksomille ominaisen tavan lähestyä aihettaan. Ensinnäkin voi tarttua sanaan ”postmoderni”, joka Liksomin tapauksessa ei ole mikään valittu tyyli, vaan pikemminkin osa sitä modernismin sääntöjärjestelmistä vapautumista, jota hänkin eli ja joka oli ominaista 1980-luvulle. Liksomkin aloitti taiteen tekemisen tuolloin halvoilla koululaisten huopakynillä, joiden ei katsottu kuuluvan lainkaan taidemaailman välinearsenaaliin. Samalla leikkisällä huolettomuudella hän on suhtautunut uskonnolliseen kuvastoon ja sen yleensä niin tiukkoihin sääntöihin.

5


6

Vuosaari

Suostu sovintoon Jumalan kanssa Uusi aamu lähes 2000 vuotta sitten teki uudeksi kaiken – ihan kaiken. Tuon uuden aamun jälkeen ei mikään ollut enää ennallaan. Uusi aika alkoi, armon aika, ilon ja riemun aika, sillä kuolema oli voitettu! Vau – mahtavaa! Eikö tämä ole todella uutta ja ennen kuulematonta: Jumalan Poika elää? Viime pääsiäisenä Helsingin sanomat kirjoitti näin: ”Jotakin hyvin merkittävää tapahtui Jeesuksen kuoleman jälkeen, pidämme Jeesusta Jumalan Poikana tai emme. Mitä, sitä ei historiantutkimus kerro.” Niin – se mitä historiantutkimus ei pysty koskaan todistamaan, on kuitenkin kaikkien aikojen sensaatiomaisin uutinen: Jeesus voitti kuoleman – Hän elää! Jeesus nousi kuolleista juutalaisten pääsiäisjuhlan aikaan. Hehän juhlivat pääsiäistä Egyptin orjuudesta vapautumisen johdosta. Me taas vietämme pääsiäistä synnin ja kuoleman orjuudesta vapautumisen johdosta. Tämän uuden liiton Jumala teki kaikkien ihmisten kanssa antamalla oman viattoman ja rakkaan Poikansa kärsiä meille kuuluvan rangaistuksen! Miksi? Koska vaikka kuinka yrittäisimme, me emme pysty itse sovittamaan pahoja tekojamme Jumalan edessä. Siksi Jumala antoi meille kaiken lahjaksi! Jeesus siis kuoli puolestamme, jotta me pelastuisimme. Mitä sitten Jumala odottaa meiltä, että me annamme tämän liiton vastineeksi: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa… Ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!” (2. Kor. 5:20, 6:1) Sovinto – siitähän tässä on kyse, suostummeko sovintoon Jumalan kanssa, vai jatkammeko kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut? Suljemmeko silmämme ja korvamme Jumalan todellisuudelta, vai otammeko vastaan Hänen suunnattoman suuren armonsa ja rakkautensa? Pääsiäisenä todella kaikki muuttui Kristuksen ylösnousemuksen ansiosta. Tai siis kaikki muuttuu niillä, jotka suostuvat sovintoon Jumalan kanssa. Tämä on hyvin tärkeää: Jumala EI pakota ihmistä sovintoon kanssaan. Ihmisellä on vapaus suostua tai olla suostumatta. Ihminen voi jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta kuka haluaa viettää iäisyytensä ilman rakastavaa ja armollista Jumalaa? Sitä on kadotus. Ateisti ei usko Jeesuksen ylösnousemukseen, vaan hän sanoo, että Jeesus elää VAIN kristittyjen sydämessä. Jos tuosta lauseesta ottaa sanan ”vain” pois, eivät nuo Jumalan kieltäjät täysin väärässä ole. Meille uskoville on itsestään selvää se, että Jeesus elää, mutta annammeko Jeesuksen elää MYÖS omassa sydämessämme? Annammeko hänen sovittaa syntimme? Annammeko hänen vaikuttaa elämässämme – ihan joka päivä? Jokapäiväinen elämä Jeesuksen kanssa on paljon parempaa kuin ilman Häntä. Ja kaiken lisäksi saamme elää Hänen kanssaan myös kuolemamme jälkeenkin! Mitä me siis teemme? Mitä me teemme ylösnousseella Jumalan Pojalla? Jätämmekö

Jeesuksen kokonaan oman elämämme ulkopuolelle? Suljemmeko me hänet pois elämästämme? Siirrämmekö me hänet kirkkomuseoon, jossa käymme ”katsomassa häntä” ehkä kerran tai kaksi vuodessa? Sanommeko me hänelle: kyllä minä sinuun uskon, mutta se on oma asiani. Niinkö? Vai sanommeko hänelle: Herra – suostun sovintoon kanssasi! Anna Pyhän Henkesi johdattaa elämääni sinun tahtosi mukaisesti. Anna Sinun rakkautesi näkyä minussa! Jeesus opettaa: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” (Joh. 13:34) Levitämmekö me rakkautta ympärillemme vai levitämmekö me välinpitämättömyyttä ja kohtelemme toisia ihmi- Kirkkoherra Jussi Mäkelä. siä tylysti? Sitäkö rakkaus on? Ei – vaan… ”rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.” (1. Kor. 13:4–6) Moni kuvittelee, että hänen on parempi elää erossa Jumalasta, sillä hän pelkää mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Hei – mehän olemme liittoutuneet Jumalan kanssa. Kun Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Jos et ole ihan varma, onko Jumalaa olemassa ja kaikki mitä kirjoitin kuulostaa sinusta liian uskomattomalta, niin voit kuitenkin tarttua tähän Raamatun ehkä mahtavimpaan lupaukseen: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:8) Voit vaikka rukoilla: ”Jeesus jos olet olemassa, niin anna minun uskoa sinuun!” Jos sydämestäsi haluat uskoa Häneen, niin Hän kyllä vastaa sinun rukouksiisi – ei ehkä niin kuin sinä odotat tai haluaisit, vaan niin kuinka Jumala katsoo parhaaksi sinua lähestyä. Ja kun haluat elää yhdessä Hänen kanssaan, anna aikaasi Hänelle, rukoile, lue ja kuuntele Sanaa yhdessä muiden uskovien kanssa. Ja etenkin usko Hänen lupauksiinsa: ”Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (Hes. 11:19) Tervetuloa rakastavan Jumalan yhteyteen! Sinä olet tärkeä Jumalalle! Siunausta ja iloa elämääsi! Vuosaaren seurakunnan kirkkoherra Jussi Mäkelä


7

Vuosaari

Nuoret matkalla Taizéen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntain iltamusiikissa Vuosaaren kirkossa kuljetaan musiikin välityksellä samat tapahtumat kuin pääsiäisvaelluksessa. Viimeinen opastettu kierros alkaa klo 17 ja sen päätyttyä voi vielä

hiljentyä kuuntelemaan urkumusiikkia, laulamaan kärsimysajan virsiä yhdessä Vuosaari-kuoron kanssa. Urkurina on Tuomas Heikkilä. Vapaa pääsy.

Tänäkin vuonna käynnisti bussi moottorinsa Palvelukeskus Albatrossin takana ja lähti viemään seurakunnan nuorten joukkoa Taizéen. Siis minne? Taizé on kansainvälinen ekumeeninen yhteisö ja veljesluostari Ranskassa, joka on vienyt monen siellä käyneen sydämen. Vuosaaren seurakunnan nuorisotyö on suunnannut sinne kulkunsa jo kohta kymmenen vuoden ajan joka pääsiäisenä. Taizé on perustettu vuonna 1940 ja nykyään siellä elää yli 100 veljeä eri maista. He ovat sitoutuneet askeettisuuteen, naimattomuuteen ja hengellisten asioiden jakamiseen. Lisäksi Taizéssa järjestetään tapahtumia, joihin tulee vuosittain tuhansia nuoria ja aikuisia ympäri maailmaa. Pääsiäisen aika on usein huippusesonkia Taizéssa, viime vuonna sinne kokoontui meidän kanssamme samaan aikaan noin 5000 pyhiinvaeltajaa. Taizén yhteisö on ollut uskomaton kokemus meille Vuosaaren matkalaisille. Hiljentyminen ja vahva yhteisöllisyys ovat antaneet paljon. Kymmenen päivää kestävän matkamme lopussa vierähtää usein silmäkulmasta muutama kyynel bussin kääntyessä pois Taizén pihapiiristä kohti kotia. Taizéssa merkittävässä osassa ovat päivittäiset rukoushetket. Laulamme niissä hiljaisia Taizé lauluja, kuulemme Raamatun tekstejä eri maiden kielillä – joskus myös suomeksi – ja hiljennymme. Tuhannet ihmiset istuvat seitsemän minuuttia kestävässä hiljaisuudessa yhdessä. Tämän

hengellisen osallisuuden lisäksi kaikki osallistuivat Taizéssa käytännön töihin, jotta arkiset asiat saadaan toimimaan tuhansien ihmisten kesken. Niinpä mekin pääsemme jokainen johonkin työryhmään, laittamaan tai jakamaan ruokaa, siivoamaan, jakamaan laulukirjoja, keräämään roskia, tiskaamaan… Taizéssa myös matkalaiset elävät vaatimattomammin, kuin mihin olemme usein tottuneet. Majoituksena on teltta tai vaatimaton parakki, ruoka on hyvin yksinkertaista ja sitä saa jokainen samankokoisen annoksen, mikä voi aluksi tuntua vähältä. Tavallinen annos voi olla kauhallinen perunamuusia ja yksi nakki tai kalapuikko, sekä pala vaaleaa leipää. Mutta yllättyipä moni täältä yltäkylläisyydestä matkaan lähtenyt, että sellaisillakin annoksilla

pärjää ihan hyvin! Ja jos on jotain mitä et itse syö, vaikka ateriaan kuulunut omena, on siellä pöytä jonne voit lahjoittaa ylimääräisen ruoan, ja kuka tahansa vielä nälkäinen voi sen sieltä hakea. Me jotka nyt olemme matkalla Taizéssa, jättämässä sinne taas kerran sydäntämme, voimme suositella Taizéa kaikille niille, jotka haluavat unohtumattoman kokemuksen, uusia kansainvälisiä ystäviä ja yhteisöllisyyttä, eivätkä säikähdä vähän työtä, tilojen jakamista, yhteisruokailuja ja hitusen askeettisia oloja. Ja jos matka Ranskaan tuntuu liian pitkältä, voi ensi syksynä saada palan Taizéa täällä kotona, sillä syyskuussa on Helsingissä iso kansainvälinen Taizé-tapaaminen, johon jokainen on tervetullut! Jonna Peitso

Yhteisvastuukeräys torjuu ylivelkaantumista

Pääsiäisvaellus.

Mistä ihminen ottaa lainaa, jos luottotiedot ovat menneet? Mitä tehdä, jos esimerkiksi pesukone hajoaa, pitää saada vuokratakuu eikä ole oikeutta yhteiskunnan tukipalveluihin? Huimakorkoiset kulutusluotot ovat monille tällä hetkellä ainoa mahdollisuus rahoittaa äkillisesti ja välttämättömästi tullutta hankintaa. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2011 tammi-syyskuussa suomalaiset ottivat 1 038 210 uutta pikavippiä, yhteensä reilun 231,8 miljoonan euron arvosta. Pienlainojen ottajat maksoivat lainoista yhteensä yli 58 miljoonaa euroa erilaisia kuluja. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys torjuu Suomessa ylivelkaantumista. ”Moralisoinnin sijaan meidän on tuettava toinen toisiamme. Olennaista ei ole se, miten tai miksi ihminen on velkaantunut, vaan se, miten hän voi päästä takaisin jaloilleen”, vuoden 2012 yhteisvastuukeräyksen esimies, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala muistuttaa. Keräysvaroilla käynnistetään pienluottohanke, jossa myönnetään taloudellisissa vaikeuksissa oleville ihmisille matalakorkoisia pienlainoja. Lainojen avulla pyritään siihen, että hakijat voivat

saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaa. Lainoja myöntää Takuu Säätiö. Takuu Säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka edistää taloudellisessa kriisitilanteessa olevien henkilöiden itsenäistä selviytymistä. Takuu Säätiötä tukee Raha-automaattiyhdistys. Ulkomainen keräyskohde on Uganda, jossa yli 1,8 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan sisällissotaa ja raakalaismaisista toimintatavoistaan kuuluisan Lord’s Resistance Army (LRA) -kapinallisliikkeen terroria evakkoleireihin lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Monella itsenäisen toimeentulon hankkimiseen tarvittavat tiedot ja taidot ovat rapistuneet. Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan Ugandan kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. Keräysvaroista 60% menee Ugandaan, 20% Takuu Säätiön pienluottohankkeeseen ja 20% kirkon ja seurakuntien tekemään avustustyöhön. Vuosaaren seurakunta on osallistunut Yhteisvastuutalkoisiin lipaskeräyksin, konsertteja järjestämällä ja laskiaistapahtumalla. Sinulla on yhä

mahdollisuus osallistua lahjoittamalla keräykseen tilille Nordea FI 1620891800006775. Käyttämällä viitettä 308650 lahjoitat summasta 10% Vuosaaren seurakunnan diakoniatyölle. Lähde- ja lisätietoja: www.yhteisvastuu.fi, www.takuu-saatio.fi Tiesitkö: Takuu Säätiön velkalinja: maksuton, valtakunnallinen neuvontanumero 0800 9 8009 on avoinna arkisin kello 10.00–14.00. Kun tarvitset rinnallakulkijaa, kuuntelijaa, auttajaa tai haluat olla itse auttamassa – Vuosaaren seurakunnan diakoniatyö. Ajanvaraus tiistaisin kello 9–10 numerossa 09 2340 6518 tai paikan päällä Albatrossin seurakuntatilassa, os. Kahvikuja 3. Teksti: diakoni Kaarina Kauppila


8

Vuosaari

Lukijalta

Taasko Vuosaarta aiotaan käyttää vaarallisten ainesten kaatopaikkana?

Mustavuoren ladut edelleen hienossa kunnossa

Vuosaari-lehdessä oli 14.3. pieni uutinen siitä, kuinka Itäkeskuksen A-klinikka sulkee ja yhdistyy Vuosaareen. Yhdistetyt A-klinikat aukeavat - tai ovat tätä luettaessa jo auenneet - maanantaina 26.3.2012. Tämähän vaikuttaisi varsin harmittomalta tiedolta, ellei sen takana olisi todella vakava tapahtuma Vuosaaren ja etenkin sen nuorten asukkaitten turvallisuuden kannalta. Sekä Itäkeskuksen että Vuosaaren klinikoiden johtotehtävissä olevien henkilöiden puhelinhaastattelussa kävi ilmi, että päätös asiasta oli tehty tammikuussa 2012. Tämän keskittämispäätöksen tuloksena kaikki Itäkeskuksen toimipisteen A-klinikan tehtävissä työskentelevät henkilöt tulevat asiakkaineen Vuosaaren toimipisteeseen. Itäkeskuksen A-klinikka on tähän mennessä hoitanut koko itäisen alueen eli Herttoniemen, Laajasalon, Tammisalon, Roihuvuoren, Marjaniemen, Itäkeskuksen, Puotilan, Vartioharjun, Myllypuron, Kivikon, Kontulan, Vesalan ja Mellunmäen asiakkaat. Vuosaaren vastuulle tulee siis Aklinikan entisten asiakkaiden lisäksi lähes 900 hoitoa tarvitsevaa henkilöä, jotka aiheuttavat kuukaudessa noin viiden ja puolensadan asiakaskäynnin kuormituksen. Kun tähän pohjaksi otetaan

Kuvassa erittäin suosittu Mustavuoren hiihtolenkki Marianpäivänä 25. maaliskuuta 2012. Komeasti kulki suksi Mustavuoressa ja hiihtoväkeä oli runsaasti maastossa Vuosaaressa. Olosuhteet olivat hyvät. Keli oli tuulinen, mutta Mustavuoressa tuulikin oli vaimeaa ja hiihtomaastot hyvässä kunnossa.

Vuosaaren A-klinikan toimipisteen omat aikaisemmat asiakkaat, Vuosaaren toimipisteessä tulee käymään kuukaudessa noin 1500 huume- ja lääkehoitoa sekä piikinvaihtoa tarvitsevaa henkilöä. Tämä merkitsee sitä, että Vuosaaren toimipisteessä tulee tämän viikon maanantaista alkaen käymään nämä 1500 hoitoa tarvitsevaa. Se tuo Albatrossiin noin 18 000 asiakaskäyntiä vuodessa! Tässä on kysymys virkamies(nais)-päätöksestä, joka on tieten tahtoen pidetty salassa ja tavoitteena lienee ollut asettaa vuosaarelaiset tapahtuneen tosiasian eteen. Täällä asiasta on saatu tietää vasta tuon lehtijutun

Kolmena talvena peräkkäin on päässyt hiihtämään pääkaupunkiseudulla pitkään. Mustavuoresta on ollut myös hiihtolenkki Talosaareen eli Husön kartanoon ja se on ollut vilkkaassa käytössä maaliskuussa 2012. Hiihtoterveisin kuvan lähettänyt Matti Pöhö

Mustavuoressa kelpaa vielä hiihdellä!

Hätähuuto päihteiden väärinkäyttäjien puolesta

Syrjäytyneiden puolestapuhujia ei yhteiskunnastamme löydy. Nyt se viimeistään on todistettu. Heille ei tarjota asianmukaista hoivaa ja tukea. Kauniita ovat puheet syrjäytymisen ehkäisystä, vähäosaisten tukemisesta ja huono-osaisuuden minimoimisesta kansalaistemme keskuudesta. Ne juhlapuheet eivät käytännössä näytä toteutuvan. Yhteiskuntamme toimet vain lisäävät syrjäytymisen jatkumista ja pysyvyyttä. Tässä eräs esimerkki. Allekirjoittaneen ja ryhmän entisiä sosiaalityöntekijöitä tietoon on tullut, että A-klinikan Itäkeskuksen toimipiste yhdistyy Vuosaaren Aklinikan toimipisteen kanssa. Itäinen A-klinikka henkilökuntineen siirretään Vuosaaren klinikan tiloihin. Merkillepantavaa on, että Itäisen A-klinikan alue kattaa lähes koko itäisen Helsingin, ja siellä päihdepalveluiden tarve on Helsingin muihin alueisiin verrattuna huomattavan suuri ja kipeän polttava. Ja Itäkeskus on itäisen Helsingin keskuspaikka. Helsingin Itäisen A-klinikan alueeseen kuuluvien kaupunginosien kuten Kulosaaren, Herttoniemen, Laajasalon, Tammisalon, Roihuvuoren, Marjaniemen, Itäkeskuksen, Puotilan, Vartioharjun, Myllypuron, Kivikon, Kontulan, Vesalan ja Mellunmäen hoitoa hakevat alkoholistit ja narkomaa-

muodossa. A-klinikan toimipisteen lisääntyvä käyttäjämäärä tulee ratkaisevasti heikentämään Albatrossin ja kauppakeskus Columbuksen käytävien, piha-alueen ja metroaseman turvallisuustasoa. Suorastaan tuhoisa vaikutus on odotettavissa Vuosaaren seurakunnan kerho- ja nuorisotilojen turvallisuudelle. Nyt on Vuosaaressa ryhdyttävä laajalla rintamalla toimiin, jotta tämä keskitetty korvauspoliklinikka huume- ja lääkehoitoineen saadaan pikaisesti täältä pois! Unto Palminkoski, Simo Paronen ja Timo Raittinen

nit joutuvat täten matkustamaan busseilla ja metroilla pitkiäkin matkoja hakiessaan itselleen lääkkeitä, hoitoa ja tukea omasta riippuvuudestaan eroon pääsemiseksi. Näinkö rangaistaan niitä päihdeongelmaisia, jotka pyrkivät parantamaan omaa elämänlaatuaan ja kuntoutumaan työkykyisiksi kansalaisiksi? Katsoo asiaa sitten mistä näkökulmasta tahansa, voi vain kysyä, kuinka vähäisellä heikompiosaisten huomioimisella sosiaalipalveluiden kehittämistyötä tehdään! Kirjoituspöytien takaa, kun tarkastelee päihderiippuvia ja niistä ongelmista eroon pyrkiviä, voi se näyttäytyä mitättömänä joukkona merkityksettömiä yksilöitä. WHO:n (World Health Organisation) tilastoiden mukaan yhteiskunnan kehittyneisyyden aste lasketaan sen mukaan, miten hyvin yhteiskunta hoitaa huonoimman neljänneksensä. Näillä päätöksillä eivät tilastot Suomen osalta kaunistu! Sillä syrjäytyneiden puolesta ei olla valmiita edes tämän hetken tasoiseen palveluun, vaan niitä aivan häikäilemättömästi vähennetään. Kurjuutta lisätään ennestään jo kurjien keskuudessa! Toimipisteiden yhdistäminen aiheuttaa lisäkustannuksia asiakkaiden matkustuksien suhteen sekä lisää heidän riskialtista elämäänsä. Pitkillä matkoilla ja

Joukolla roomaan uusilla kaupunginosilla on aina ”heikoilla jäillä” kulkeville vaaratekijänsä, joita ei sovi väheksyä. Turvallisuusvaje heikompiosaisten keskuudessa kasvaa moninkertaiseksi. Tämä lisää terveys-, ja poliisipalveluiden tarvetta. Ja se taas lisää kustannuksia. Itäinen A-klinikka on etsinyt suurempia tiloja Itäkeskuksesta, mutta ei ole löytänyt. Miten tehokasta etsintää lienee suoritettu? Itäkeskuksen kauppakeskuksessa kierrellessäni löytyi useita myymälöitä, joiden näyteikkunaa koristi sanat: lopetetaan! Etsivä löytää sanotaan, mutta tässä tapauksessa etsijältä edellytetään lukutaitoa. Ja se lienee vähäosaisten puolesta liikaa vaadittu. Kun aikaisempaa suurempia tiloja ei löytynyt niin Itäinen A-klinikka henkilökuntineen on siirretty aikaisempaa pienempiin tiloihin Vuosaareen! Itäisen A-klinikan ja Vuosaaren A-klinikan käynnit ovat olleet 872 ja 1500 asiakaskäynnin luokkaa kuukaudessa. Yhteisen pisteen siis 2372 asiakaskäyntiä kuukaudessa. Kovin ihmeellinen ennustaja ei tarvitse olla, kun arvioi, että trendi lienee kasvamaan päin! Silmäys Helsingin katunäkymään sen jo kertoo! Itse asiassa palveluiden tarjonnan huomattava lisäys pitäisi olla päättäjien kehitysnäkymien tavoite, ei niiden

Eero Honkanen (ei sukua) korjasi ystävällisesti vanhentuneet tietoni Rastilantiellä ja Lokitiellä kulkevasta Joukobussista. Tietovajeeni johtui siitä, ettei linjaa löytynyt HSL:n 2011–2012 joukkoliikenteen aikatauluoppaasta eikä HSL:n webbisivuiltakaan. Linjaa ei myöskään ole merkitty metroasemien linjaoppaisiin eikä sitä löydy Joukobussien pysäkeiltäkään. Vakituisille matkustajille tästä tuskin on haittaa, joku kuitenkin aina matkustaa ensimmäistä

kertaa. Rastilasta pääsee siis Joukolla roomaan - Vuosaaren keskustaan - ei kuitenkaan Rastilan metroasemalle tai ostoskeskukseen. Rastilan asukkaat menevät helposti päivittäisostoksillekin Columbukseen, se taas osaltaan näivettää Rastilan ostoskeskusta. Rastilasta tai Keski-Vuosaaresta ei ylipäänsä ole mitään järkevää yhteyttä Rastilan metroasemalle tai Meri-Rastilaan. Välissä on leirintäalueen panssariaita. Seppo Honkanen

Ilkivaltaa autolle

Viime torstain ja perjantain välisenä yönä oli Satamasaarentie 4:n kohdilla murtauduttu VW Golfiin sivuikkuna hajottaen. Autosta ei oltu varastettu mitään, mutta siitä

vähentäminen. Toivomme, että Itäiselle A-klinikalle löydettäisiin pikaisesti uusi toimipiste Itäkeskuksesta ja päihdeongelmaisten hoito ja tuki saataisiin turvattua lähellä heidän kotipaikkojaan. Se olisi inhimillisesti katsottuna ainoa mahdollinen ratkaisu, ja sen päämääränä todella olisi näiden päihderiippuvuudesta kärsivien ihmisten kannalta paras heidän etujaan ajava asia. Elina Kuosmanen ja joukko entisiä sosiaalityöntekijöitä

oli otettu käsijarru pois päältä niin, että auto liukui päin pysäköityä kuorma-autoa. Volkkari kärsi pahoja vaurioita mm. konepeltiin ja moottoriin.


9

Vuosaari

Nuorisotalolle olisi toden totta tilausta Vuosaari-Seuran, Vuosaaren asukastoimikunnan ja Vuosaari-Säätiön kaupunkisuunnitteluvirastolle jättämässä kaavamuutosehdotuksessa, (tämän lehden sivulla 4), ehdotetaan, että Vuosaaren Pohjoisen ostoskeskuksen laajennusosaan saataisiin tilat myös nuorisotalolle. Ehdotukselle olisi päivänselvä tilaus, sillä liian kauan Pohjois-Vuosaaren nuoret ovat olleet ilman kunnollisia nuorisotiloja. Viisi vuotta sitten Vuosaaressa oli määrällisesti Helsingin suurin joukko 0–15-vuotiata asukkaita. Tuolloin kaikista Vuosaaren asukkaista oli viidennes (7 024 kappaletta) lapsia ja nuoria (HS 4.5.2007). Koska vuonna 2012 nuorten ja lapsien osuus vuosaarelaista on jotakuinkin sama, on tarve Pohjois-Vuosaaren omalle nuorisotalolle yhä suuri. Kun nuorille ei ole paikkaa minne mennä, keksii osa heistä tekemistä, mikä ei aina kestä päivänvaloa. Viime marraskuussa poliisi kiinnostui vuosaarelaisten nuorten huumeidenkäytöstä, kun saarellamme menehtyi nuori alkoholin ja huumeiden aiheuttamaan myrkytystilaan. Kentältä kuului huhuja, joiden mukaan huumeita kaupattiin ja jopa käytettiin myös vuosaarelaisissa kouluissa. Loppuvuoden 2011 aikana Pohjoisen ostarin toisen kerroksen liiketiloihin tehtiin kolme murtoa, joissa katosi erinäistä omaisuutta. Kolmannen murron jälkeen poliisi pääsi tutkimuksiensa avulla 13–17-vuotiaiden poikien vorokoplan jäljille. Alkuvuodesta 2012 ostarin lammen rannalla pahoinpideltiin viisikymppinen mies kaasua ja sähkölamautinta käyttäen. Tekijöinä oli viisi noin 14–16-vuotiasta poikaa. En väitä, että yhden nuorisotalon saaminen Pohjois-Vuosaareen olisi estänyt em. tapahtumia. Uskon silti, että esimerkiksi ”nutan” nuoriso-ohjaajan antamien esimerkkien avulla moni lapsi on välttänyt elämässään pahimmat suonsilmäkkeet. Vanhemmilla on tietysti suurin vastuu lastensa kasvatuksessa, mutta nykyaikana monelle pienelle tärkeimmät elämänopit tulevat valitettavasti kodin ulkopuolelta. Omasta mielestäni sain tarvittavat eväät ja rajat elämääni vanhemmiltani ollessani vuosaarelainen nuori. Minulla oli hyvä turvaverkko perheen, koulun ja harrastusteni kautta. Silti olin samanlainen pojanviikari kolttosineni kuin muutkin. Viimeinen este minun ja suurempien typeryyksien tiellä oli Vuosaaren nuorisotalo, Nuta, jonka henkilökunta jaksoi katsella meitä alkuapinoita päivästä toiseen. Tuo nuorisotalo lakkautettiin aikapäiviä sitten, eikä tilalle ole tullut uutta. Pohjoisen ostarin kaavamuutosehdotus tarjoaa oivan mahdollisuuden rakentaa murkkuikäisille valvottu oleskelupaikka. Kaupungin rahat ovat tiukalla, mutta asiaa kannattaa ajatella vaikkapa nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Nuorissa on tulevaisuus? Antti Honkanen vuosaarilehti@vuosaarilehti.fi

Nuoruuden tiellä - vuosaarelaista partiotoimintaa vuodesta 1960 Partiojäynä tarkoittaa hyvällä maulla tehtyä partiopilaa, josta tulee lopulta hyvä mieli. Jokainen partiolainen joutuu sen kohteeksi jossain vaiheessa; minä jo ennen partiouraani. Vuonna 1982, kun Vuosaari oli vielä iloinen pikku lähiö, kuului Satamasaarentieltä naurunpyrske; kaksi partiopoikaa mietti, miltäköhän tuokin aina siisti naapurin poika näyttäisi, jos hän rämpisi pimeässä metsässä kuin uitettu koira. Nämä Jusa ja Pete suuntasivat veijarimainen hymynkare poskillaan Vuosaaren kirkon nuorisotoimistoon ja kertoivat siellä päivystäneille partiotytöille, että heidän kaverinsa haluaa ehdottomasti liittyä partioon. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tämä kaveri muistelee jo kauan sitten tapaamiaan ystäviään ja ihmettelee, koska lippukunnan merkki kului pois vielä kelvosta partiohuivista. Peiliin katsoessaan hän huomaa, että on tullut ehkä viisaammaksi vaan ei notkeammaksi; rämmitty on nimittäin metsissä, soissa, upottavilla keväthangilla ja vähän elämässäkin. Syksyllä 2011 tämä naapurin kaveri kaivaa esille omat ja kaikki partiokololta löytämänsä päiväkirjat. Niillä sivuilla lapset ja nuoret kertovat innoissaan, kuinka koulupäivänsä jälkeen aikaansa viettivät ja kuinka lomillaan partioperheenä lomailivat. – Vieläkö voisin, vuosikymmentenkin jälkeen, tunnistaa nämä Vuosaaren lapset? En ehkä ulkonäöltä, mutta kyllä kuunnellessani heidän ajatuksiaan ja muistojaan. – Jotain pysyvää jäi heille jokaiselle kannettavaksi niistä hämäristä metsistä ja partiokavereiden kanssa koetuista hetkistä. Partiotoiminta Vuosaaressa alkoi vuonna 1960. Opettajapariskunta Hiltuset aloittivat sen; Erkki partiopoikatoiminnan ja Karin partiotyttötoiminnan. Partiotytöt ja -pojat kokoontuivat Vuosaaren kansakoululla, jota myöhemmin on kutsuttu Heteniityntien alaasteeksi. Poikain toiminta päättyi

Kirjan kirjoittaja Sami Lehto, 46, (vas.) sekä kirjan tekemiseen osallistuneet johtajat Emma Japisson, 18, ja Joona Rajamäki, 19. vuonna 1964, alkaakseen kuitenkin uudelleen vuonna 1966 Vuopoikien muodossa, partiotyttötoiminta johti jo vuonna 1961 partiolippukunta Vuosaaren Vesipääskyjen perustamiseen. Tämä pieni, 1 500 asukkaan osa Helsingin Pitäjää, liitettiin Helsinkiin 1966 ja pian siitä kasvoi suuri, yli 14 000 asukkaan lähiö. Vaan kuinka aika onkaan kulunut. Tämän päivän Vuosaari on Helsingin tytärkaupunki yli 35 000 asukkaallaan. Monet metsät, polut ja pellot on rakennettu ja paljon suurempia kuvia jo katsellaan. Itse, vanhempienikin kautta, stadin lapsena, kuljen Vuosaaren teitä ja mieleeni palaa kuvia jo kauan sitten kadonneista maisemista ja Vuosaaren nuorista. Ei muistoja kiviin tarvitse hakata, mutta jonkun tarinan tahdon kuitenkin kertoa. Siksi siis avasin suuren määrän kansioita, päiväkirjoja ja valokuva-albumeita; kertoakseni, mitä Vuosaaressa on myös koettu. Nuoruuden teillä -kirja ilmes-

Kevätsiivouksessa löytyvät tavarat kiertoon Aurinkokirppiksessä Kevät ja auringonpaiste saa monet meistä miettimään kaappien siivousta. Kaappeihin ja varastoihin tulee siirrettyä itselle tarpeetonta tavaraa, kun ei viitsi hyviä tavaroita roskiinkaan heittää. Jossain vaiheessa varastot täyttyvät ja kunnon siivous olisi tehtävä. Mutta mitä tekisi ylimääräiselle tavaralle? Tänä keväänä siivouksessa löytyville aarteille on oivallinen ratkaisu. Lions club Helsinki/ Soihdut ja Aurinkolahti-seura järjestävät Aurinkolahden rantabulevardilla Aurinkokirppiksen lauantaina 5.5.2012 klo 11–15. Myyntipaikan voi varata ennakkoon tai lunastaa paikan päällä, jos tilaa vielä löytyy. Myyjillä tulee olla omat myyntipöydät ja 10 € edullinen paikkamaksu edellyttää paikan lop-

pusiivousta ja myymättömien tavaroiden poisviemistä. Myyntipöytien kiertelyjen lomassa voi nauttia grillimakkaraa, kahvia tai mehua ja pullaa. Mukavaa tunnelmaa luo kiertelevä hanuristi.

tyy vapun korvilla. Sen voi tilata ennakkotilaushintaan 3.4.2012 saakka osoitteesta: neirol.fi. Sami Lehto

Sini (vas.) ja Heidi tekivät VVP 50 vuotta -synttärikakut Snöörileirillä elokuussa 2011.

Satamalle uusi organisaatio Maaliskuussa Helsingin Satama sai uuden organisaation. Uudessa matriisiorganisaatiossa on kaksi liiketoimintayksikköä. Vuosaaren satamaa vetää Jukka Kallio ja matkustajasatamia Kari Noroviita. Liiketoimintayksiköitä tukevat hallinto ja talous, tekniset palvelut sekä markkinointi ja viestintä.


10

Vuosaari

Hammaslääkäri SIRKKU PETTILÄ

Kurkimoisio 12 Ajanvaraus: 09-321 6632

Toimitus: Merikorttikuja 6 E 00960 Helsinki Puh: 09-3212 556 Internetsivut: www.vuosaarilehti.fi Sähköposti: vuosaarilehti@vuosaarilehti.fi Julkaisija: VuoPress Ky Ilmestymispäivä: Keskiviikko

Ilmoitushinnat: 1,5€/mm+alv. Ilmoitukset, toimitus, jakelu: 09-3212 556, 040-5538 857 Päätoimittaja: Eero Honkanen 040-5538 857 eero.honkanen@ vuosaarilehti.fi Painopaikka: I-Print Oy, Seinäjoki


11

Vuosaari

Soulia, lastenkonsertti ja pääsiäisaskartelua

UMO Rytmi: Stevie Wonder Night. Mukana myös Janna Hurmerinta. Kuva: Mikko Ryhänen. Perjantaina 30.3. klo 19 UMO Rytmi: Stevie Wonder Night. Läpileikkaus nostalgisen tähden keskeisimpään tuotantoon. Tulkitsijoina maamme parhaat soul-tyylin hallitsijat Sami Saari, Janna Hurmerinta, Antti Kleemola ja Heini Ikonen. Sovituksista vastaavat muun muassa Erno Tiittanen ja Pessi Levanto. Kapellimestarina toimii UMOn oma soul-asiantuntija Mikko Pettinen. Liput 16/14 €, kesto n. 60 min, sisältää väliajan. La 31.3. klo 10–13 Vuotalon pääsiäinen, Pääsiäispaja. Pääsiäissunnuntaina lähtevät pikkunoidat liikkeelle. Tule askartelemaan virpomisvitsoja ja pääsiäispinssejä

Seuratoimintaa... Vuosaaren Jehovan todistajat Su 1.4. Vyöhykevalvojan puhe klo 11. To 5.4. Jeesuksen kuoleman muistojuhla klo 19.45. Su 8.4. Onko myöhempi kuin luuletkaan? Su 15.4. Mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan? Su 22.4. Uuteen maailmaan Kristuksen johdon alaisuudessa. Su 29.4. Kuka on sinun Jumalasi? Esitelmät klo 17, Keltanotie 2, Puotinharju. MLL Vuosaari Suosittu lastentarvikekirpputori Albatrossin seurakuntasalissa lauantaina 21.4. klo 10–13. Paikalla 24 myyjää ja kahvio. Tervetuloa ostoksille! MLL:n perhekahvila Mustakivenpuistossa perjantaisin klo 9.30–11.30. Tervetuloa! Perhekahvila on kiinni 6.4. Sääntömääräinen kevätkokous Mustakiven leikkipuistossa torstaina 26.4. klo 18. Tervetuloa mukaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet! Lisää tietoa MLL Vuosaaren tapahtumista löydät facebookista ”MLL Vuosaaren paikallisyhdistys ry”. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostitse mll. vuosaari@gmail.com.

koko perheen voimin. Suomeksi ja ruotsiksi. Vapaa pääsy. La 31.3. klo 15, Vuotalon pääsiäinen, Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri: Aarrelaiva-konsertti. Miehistö huomio, ankkurit ylös ja kokka kohti Afrikan rannikkoa! Aarrelaiva on valmiina meriseikkailuun. Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri vievät hurjalle merimatkalle, jossa vaarana on jäädä hirmuisen Kapteeni Koukun kynsiin. Pelastautukoon ken voi! Liput 5 €. Kesto 45 min. Ti 3.4. klo 13, Vuotalon pääsiäinen Senioritiistai: Pääsiäistanssit. Perinteiset tanssit kevään kunniaksi Arabiaorkesterin säestyksellä. Liput 5 €. Ke 4.4. klo 10.15, Vuotalon pääsiäinen Poijupäivä: Musta kana. Musta kana on aivan tavallinen kana, mutta se munii kummallisen muotoisia munia. Erikoisen taitonsa vuoksi kana on onneton ja hyljeksitty. Lopulta kana kuitenkin oppii luottamaan omiin taitoihinsa ja löytää paikkansa maailmassa. Sopii parhaiten 0–8-vuotiaille. Esityksen käsikirjoitus pohjautuu Satusiivet-kustantamon samannimiseen lasten kuvakirjaan, jonka on kirjoittanut Martina Schlossmacher. Nukeilla näytteleminen, käsikirjoitus ja toteutus Ilpo Mikkonen, musiikki Bojan Baric, Ilpo Mikkonen. 8/6 €, ryhmien ohjaajat ilmaiseksi. Kesto 35 min. Liput: info@nukketeatterikeskus.fi, p. 050 325 5093. Galleriassa: Vuotalon pääsiäisnäyttely 31.3.–

28.4. Laura Kärki: HAPPY HOUR Näyttelyn teoksissa pohditaan onnellisuutta ja sen tavoittelun varjopuolia - ravinto- ja nautintoaineiden käyttöä, vääristyneiden kauneusihanteiden tavoittelua, lääkitystä jne. Näyttelyn pääteoksena Laura Kärki esittelee ääniinstallaation Yhtä juhlaa, joka on vuodelta 2012 sekä aiheeseen liittyviä veistoksia vuosilta 20112012. Laura Kärjen teokset syntyvät hitaasti ja hänellä on tekeillä samanaikaisesti useita eri teosalkuja. Kärjen uudet teokset ovat sisällöllisesti jatkumoa hänen aikaisemmille töilleen. Ääniinstallaatiota Yhtä juhlaa on toteutettu hiljalleen noin kolmen vuoden ajan. Kärjen tapa tehdä teosta on ollut hyvin kuvitteellinen ja leikinomainen. Installaatio Yhtä juhlaa koostuu Kärjen käsin virkkaamista suolistoa muistuttavista osista, jotka yhdistyvät polyuretaanista pursotettuihin elinveistosmaalauksiin. Ääni-installaatiossa käsitellään elimistön kautta ihmiselämää ja sitä, kuinka nautinto- tai ravintotottumuksemme näkyvät elimistössämme. Millainen vaikutus niillä on fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiimme, ja kuinka erilaiset tottumuksemme vaikuttavat elämämme pituuteen? Kysymys siitä, onko ravinto- tai nautintoaine todellisuuden korvike, on ollut keskeinen installaation muotoutumisen kannalta. Laura Kärki on työskennellyt viime vuosina useiden ääniVuosaaren eläkkeensaajat Tapaamistilaisuus on seuraavan kerran 10.4. 2012. 3.4. ei ole tapaamistilaisuutta. (Kirkko varattu). Aloitamme kahvituksella klo 14.00 ja ohjelma alkaa klo 14.30. Juha Tupasela tulee laulamaan ja laulattamaan. Hallituksen kokous on 2.4. Pokkarissa klo 12.00. Raili odottaa kevätristeilymaksuja sekä Boris Sokkomatkamaksuja. Tervetuloa joukolla mukaan. Hyvää pääsiäistä toivottaa hallitus.

Vuosaaren Pienkiinteistöt Kevätkokous to 29.3. klo 18. Rastilan kartanossa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Hallitus. Kokouksen jälkeen klo 19. omakotiliiton Helsingin piirin puheenjohtaja Markku Pennanen alustaa aiheesta pientaloon kohdistuvat verot ja maksut. Tilaisuuteen on tervetulleet vuosaarelaiset omakoti- ja pientaloasukkaat

Vuosaaren Venekerho Sääntömääräinen kevätkokous kerhotalolla 29.3. klo 19. AA-ryhmä Metro Kokoukset perjantaisin klo 19, Kahvikuja 3, seurakunnan kerhotilat, palvelukeskus Albatross. Tervetuloa! Metro-ryhmä ei kokoonnu pitkäperjantaina 6.4. AAvastausp. 040-8484000. www. kolmio.org. AA-Ryhmät Vuo-Ryhmä ti klo 19 Meri-Rastilassa, Jaluspolku 3:ssa, Merirasti-kappelin tiloissa. Vuosaari-ryhmä to klo 19 Satamasaarentie 7, Vuosaaren kirkko. Auttavapuh. 09-750 200.

Vuosaaren Demarit Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) saapuu Vuosaareen ke 28.3. kello 18 Vuosaaren demarien kutsumana alustamaan asumiseen liittyvistä kysymyksistä. Tilaisuus järjestetään Rastilassa Vuosaaren peruskoululla. Osoite Venemestarintie 14. Tervetuloa keskustelemaan! lisätiedot: ville. jalovaara@helsinki.fi

Vuosaaren päivä kerrallaan AA Ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 10–11. Osoiteessa Mustankivenkatu 2C. Kerhohuoneessa, käynti pihan puolelta.

Vuosaaren Martat Tervetuloa martat Talvipuutarhaan ja Diakonissalaitoksen museoon tehtävälle retkelle 29.3.2012. Matkalle ilmoittautuneille tiedoksi, että bussi lähtee kirkolta klo 12.20.

Vuosaaren vapaaseurakunta Ke rukouskokous klo 18.00. To kohtaamispaikka klo 13.00–16.00. Su 1.4. klo 15.00 hyvää sanomaa julistaa Jari Päärni Ankkuri seurakunnasta. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Vuosaarentie 10.

installaatioiden parissa, kirjoittanut runoja sekä tehnyt veistoksia eri materiaaleista. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2006 taiteen maisteriksi. Vuonna 2012 hänet on kutsuttu Ars Auttoisten kesänäyttelyyn. Vuonna 2011 hän esitteli yksityisnäyttelyt Galleria Jangvassa Helsingissä ja Mältinrannan Galleriassa Tampereella sekä oli mukana useassa yhteisnäyttelyssä. Kärki työskentelee tällä hetkellä Berliinissä, Lahdessa, Helsingissä sekä ulkomaisissa taiteilijaresidensseissä. Lipunmyynti: (09) 310 12000 (arkisin klo 12–18), vuotalo.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu.

SÄHKÖASENNUKSET

Huoneistojen sähköremontit ja -asennukset. P. 050-5668 179 Sähkö-Altsu Oy

Poijupäivä: Musta kana ke 4.4. klo 10.15, 8/6 € ryhmien ohjaajat ilmaiseksi.

Vuosaaren kirkkoherranvirasto Virasto: Satamasaarentie 7, avoinna ma, ti, to ja pe klo 9-13 ja pappi päivystää klo 10-13. Keskiviikkona virasto on auki klo 14-18 ja pappi päivystää klo 15-18. Virasto: 09 2340 6500. Päivystävä pappi: 09 2340 6502, fax 2340 6501, vuosaari.srk@evl.fi.. Diakoniatyön keskitetty ajanvaraus- ja palveluaika tiistaisin klo 9–10, p. 09 2340 6518 / paikan päällä Albatrossin seurakuntatilassa, Kahvikuja 3 (ajanvaraus, neuvonta, ohjaus). Vuosaaren kirkko Satamasaarentie 7 Ke 28.3. klo 17.30 Vuosaari-kuoro. To 29.3. klo 13 Merimieskirkkopiiri. Ville Nieminen vierailee. Su 1.4. klo 11 Messu. Liturgia Pirkko Seitsonen, saarna Marketta Antola ja kanttorina Riitta Hirvonen. Klo 18 Palmusunnuntain musiikkiilta – kohti pääsiäistä. Vuosaarikuoro, Riitta Hirvonen ja Tuomas Heikkilä, urut, Kristian Lindroos, laulu. Vapaa pääsy. Ma 2.4. klo 18 Hiljaisen viikon iltakirkko. Tommi Vanhanen ja Teija Tuukkanen. Ti 3.4. klo 18 Hiljaisen viikon iltakirkko. Pirkko Seitsonen, Riitta Hirvonen ja Vuosaari-kuoro. Ke 4.4. klo 18 Hiljaisen viikon iltakirkko. Arto Huhdanmäki, Uusi

laulu -kuoro ja Teija Tuukkanen. Katukappeli Kauppakeskus Columbus, Vuotie 45, p. 2340 6575. To 29.3. klo 16-17 Pappi paikalla. Klo 17 Virkisty virrellä kanttori Riitta Hirvosen kanssa. Klo 18 Iltakirkko. Arto Huhdanmäki ja Riitta Hirvonen. Ti 3.4. klo 13 Rukouspiiri. Albatross Kahvikuja 3, 2. krs., p. 2340 6571 Pe 30.3. klo 12-13.45 Cafe Outolintu. Ma 2.4. klo 13 Iltarusko-raamattupiiri. Klo 15 Kriisiryhmä. Ti 3.4. klo 14 Askeleita Suomeen. Ke 4.4. klo 13 Laulupiiri Anja Hinkkasen johdolla. Merirasti-kappeli Jaluspolku 3, p. 2340 6573, 050 541 2119 Ke 28.3. klo 18.30 Uusi laulu -kuoro. To 29.3. klo 10 Perhekerho. Myrskylintu Solvikinkatu 11 Ke 28.3. klo 17-20 Radiolähetyspiiri Näppärät. Lähetyskahvila ja -putiikki. Ti 3.4. klo 18 Miesten keskustelupiiri.


12

Vuosaari


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.