Vuosaari-lehti 41/2011

Page 1


Tietoa Keski-Vuosaaren täydennysrakentamisesta asukasillassa Kaupunkisuunnitteluvirasto järjestää avoimen info- ja keskustelutilaisuuden Keski-Vuosaaren tulevaisuuden näkymistä keskiviikkona 30.11. klo 18–20 Vuosaaren peruskoululla, Koukkusaarentie 9. Tilaisuudessa kerrotaan alueen kehittämistavoitteista, joita on hahmoteltu Keski-Vuosaaren renessanssi -hankkeessa. Lisäksi tilaisuudessa kerrotaan taloyhtiöiden mahdollisuudesta rakentaa lisää tonteilleen sekä siitä, miten kaupunki tukee ja edistää asuntojen rakentamista kaupungin vuokratonteilla ja yksityisessä omistuksessa olevilla tonteilla.

Väki vähentynyt ja vanhentunut Renessanssi-hankkeessa etsitään keinoja ehkäistä monien esikaupunkialueiden ikääntymiseen liittyvää kielteistä kehitystä: väestö vähenee ja ikärakenne yksipuolistuu, jolloin kaupat ja palvelut hiljalleen kuihtuvat. Tämä ilmiö koskee myös Keski-Vuosaarta. Keski-Vuosaaren asukasluku oli huipussaan 70-luvun puolivälissä yli 15 000 henkilöä. Väestö väheni jyrkästi 2000-luvun taitteeseen asti ollen alimmillaan 11 500 henkeä. Sen jälkeen väestömäärä lähti uudelleen nousuun, kun Edenin suurkortteli, Marielundin puistoa ympäröivä pientaloalue, Sudenkuopan ja Omenamäen asunnot alkoivat rakentua. Vuosina 2001–2004 väestö kasvoi lähes kolmen prosentin vuosivauhtia, ja nyt kasvu on tasaantunut. Alueen väestömäärä on nyt noin vuoden 1990 tasolla. Ellei asuntoja kaavoiteta lisää, asukasmäärän kasvun ennustetaan jälleen pysähtyvän vuonna 2015 ja asukasmäärän lähtevän sen jälkeen uuteen laskuun. Asumisväljyys on elintason noustessa kasvanut. Vanhoissa perheasunnoissa asuu nyt yksinäisiä senioreja. Vuonna 1972 enemmistö talouksista oli kolmen hengen talouksia tai sitä suurempia. Tänä päivänä Keski-Vuosaaressa on eniten yhden hengen talouksia. Keski-Vuosaaren väestön ikärakenteessa korostuu eläkeläisten suurempi osuus verrattuna kaupungin keskiarvoon. Työikäisiä on vain puolet siitä mitä keskimäärin Helsingissä. – Keski-Vuosaari kaipaa uutta elämää ja sitä ovat omiaan tuomaan uudet asukkaat, lapsiperheet, jotka käyttävät paljon paikal-

Lamellitalojen jatkaminen ja korottaminen kulttuurihistorialliset arvot huomioiden voisi paikoin olla mahdollista. lisia palveluita, pohtii arkkitehti Anna-Maija Sohn Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta. Lapsiperheitä voitaisiin houkutella esimerkiksi suunnittelemalla alueelle kytkettyjä pientaloja. Keski-Vuosaaren kerrostalovaltaisella alueella keskeistä on lisäksi Pohjoisen ostoskeskuksen tukeminen, puistojen selkeyttäminen ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien parempi hyödyntäminen. Keski-Vuosaaren joukkoliikenneyhteydet ovat erinomaiset ja tulevat vielä paranemaan. Jatkossa Vuosaaressa kohtaavat poikittaisliikenteen tehoväylät: metro, Kehä I sekä Kehä III ja Jokeri II. Jokeri II tulee kulkemaan nopeana bussilinjana Kallvikintietä ja Vuosaarentietä pitkin metroasemalle, joka on sen päätepiste. Jokerin koko reitti kulkee Vuosaaresta Malmin kautta Myyrmäkeen. Kaupungin tavoitteena on, että kaupunki tiivistyy erityisesti siellä, missä on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Näin saadaan joukkoliikenne tehokäyttöön, jolloin muun muassa liikenteen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt jäävät mahdollisimman alhaisiksi.

Tonttikohtaisella lisärakentamisella korjausrahaa taloyhtiöille Renessanssin yhtenä teemana pohditaan lisärakentamismahdollisuuksia jo rakennetuille, taloyhtiöiden hallinnassa oleville tonteille. Tällöin yhtiö pääsee suoraan vaikuttamaan siihen, millaisia uusia asuntoja alueelle tulee. Myös nykyiset asukkaat saavat uusia vaihtoehtoja: isompia asuntoja, uusia asuntoja hissillisistä taloista tai vaikkapa kaksikerrok-

sisia pientaloasuntoja omalla pihalla. – Lisärakentaminen tontille saattaa lisäksi helpottaa lähestyvien suurien peruskorjaushankkeiden, kuten putki- tai julkisivuremontin rahoitusta, kertoo projektinjohtaja Mari Siivola talous- ja suunnittelukeskuksesta. Kaupunki tarjoaa lisärakentamisesta kiinnostuneille taloyhtiöille porkkanaa, mutta keppiä ei aiota käyttää: taloyhtiö päättää itse, haluaako se selvittää mahdollisuudet täydennysrakentamiseen. Kaupungilla on käynnissä täydennysrakentamiskampanja, jolla halutaan herättää tontinhaltijoiden kiinnostus lisärakentamiseen. Samalla tuetaan taloyhtiöitä, jotka jo ovat kiinnostuneita ja haluavat lisätietoa. Lisätietoa asiasta on verkossa osoitteessa www.taydennysrakentaminen.hel.fi. Syksyllä 2010 järjestetyn KeskiVuosaaren kehittämistä koskevan verkkokyselyn kommentteihin ja keskusteluihin voi tutustua Kerrokartalla-palvelun Päättyneet kyselyt -osiossa osoitteessa http:// kerrokartalla.hel.fi/. Tietoa renessanssi-hankkeesta saa osoitteesta www.esikaupunki.hel.fi. Tiina Antila-Lehtonen Vuorovaikutussuunnittelija

Nykytilanne Kallvikintieltä.

Lamellitalon korottaminen voisi mahdollistaa hissien rakentamisen joihinkin taloyhtiöihin.


vuosaarilehti@ vuosaarilehti.fi p. 09-3212 556

Pyromaaniepäilty vangittiin Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina 15.11. vuonna 1990 syntyneen helsinkiläismiehen, jota epäillään Porslahdentie 1:ssä lauantaina 12.11. sytytetystä tuhopoltosta. Poliisi otti miehen kiinni pian palon syttymisen jälkeen. Rikosnimikkeenä on törkeä tuhotyö, sillä useita ihmishenkiä oli vaarassa, kun neljän perheen rivitalo tuikattiin yöllä tuleen. Palossa säästyttiin henkilövahingoilta, mutta rivitalo vaurioitui pahasti. Poliisi epäilee, että vangitulla miehellä olisi osuutta myös muihin Vuosaaressa viime kesän ja kuluvan syksyn aikana sytytettyihin tuhopolttoihin, jotka ovat aiheuttaneet erinäisiä omaisuusvahinkoja. Poliisi pyytää rivitalopaloon liittyen lähistöllä liikkuneita ihmisiä ilmoittamaan mahdollisista havainnoistaan jutun tutkijoille. Puhelin virka-aikana 0718775329 
ja virkaajan ulkopuolella 0718774080.

Näyttely lähisuhdeväkivallasta

Hard Gospel Cafessa, (Albatross, Kahvikuja 3, 1. krs. Columbuksen vieressä, Kelaa vastapäätä), järjestetään ilmainen Ruusukuja 76 -näyttely lähisuhdeväkivallasta 22.–25.11.2011 klo 12–18. Näyttelytilaksi lavastetun kodin seinillä, huonekaluissa ja esineissä on infokortteja, joista saa tietoa väkivallasta ilmiönä ja sen vaikutuksista. Ruusukujalta saa myös tietoa ja apua arjen väkivallan ongelmiin ja paikalla oleva päivystäjä kuuntelee, keskustelee ja etsii vastauksia kysymyksiin. Näyttelytilassa on Pienperheyhdistyksen Miina-hankkeen ryhmissä työstettyjä taidetöitä. Vuosaaren Ruusukujalle ovat myös pienet ryhmät tervetulleita opastetulle vierailulle. Opastus on maksuton ja kestää noin tunnin. Varaukset taija.elste@evl.fi

Fadoa ja Stella Polaris Vuotalossa

Perjantaina 25.11. klo 19, 12/10 €. Fadoa: Kirsi Poutanen. Sielukas suomalainen fado-laulaja Kirsi Poutanen yhdistelee Portugalin saudaden ja suomalaisen kaihon upeaksi fuusioksi. Lissabonin fadoklubeilla hienon vastaanoton saanut laulaja luo fadossaan lumouksen, joka koskettaa. Klubiilta, A-oikeudet, ovet avataan klo 18.30. Kesto n. 90 min, sisältää väliajan. Risto Toppola – kitara, Jarmo Julkunen – kitara, Juho Laitinen – sello, Lasse Lindgren - basso. Fadojen käännökset Tarja Härkönen. La 26.11. klo 19, 14 €, Stella Polaris. Vuotalossa jo melkein traditioksi muodostunut, nauruhermoja kutkuttava Stella Polariksen improilta. Virtuoosimaisesti hihasta repäistyt laulut, kohtaukset, runot ja tarinat tempaavat yleisön mukaansa. Tässä esityksessä pääroolissa on yleisö; ilta etenee ilman käsikirjoitusta yleisön ehdotusten pohjalta. Luvassa on pikkujoulutunnelmaa parhaimmillaan. Kesto n. 120 min. Klubiilta, A-oikeudet, ovet avataan klo 18.30. Lavalla Elina Stirkkinen, Teijo Eloranta, Tobias Zilliacus, Jami Hyttinen. Muusikot Hannu Risku, Ilkka Talasranta, valot Ainu Palmu. Järj. Helsingin kulttuurikeskus ja Stella Polaris. Ma 28.11 klo 18, vapaa pääsy, Måndagsbio: Gomorra (ruotsinkielinen tekstitys). Napolin järkyttävään alamaailmaan sijoittuva elokuva perustuu Roberto Savianon samannimiseen menestysromaaniin. Ohjaus Matteo Garrone, pääosissa Gianfelice Imparato, Salvatore Abruzzese, Toni Servil-

lo. 105 min, K15, 2008. Ti 29.11. klo 13, 5 €, Senioritiistai: Pikkujoulutanssit. Tule pyörähtelemään parketille pikkujoulutunnelmissa. Tunnelman virittäjänä Arabia-orkesteri. Kesto 90 min, sisältää väliajan.

Vuotalon galleria

Minusta & meistä 22.11.–3.12. Minusta & meistä -näyttely esittelee Tehtaanpuiston yläasteen oppilaiden töitä. Tehtävien teemana on ollut pääsääntöisesti omakuva ja oma tila. Työskentelyn raamina oli oman minuuden ihmetteleminen valokuvan keinoin. Oppilaita ohjaavan valokuvaajan, Miikka Kimingin, tavoitteena oli luoda nuorille rento ja turvallinen ilmapiiri taiteelliseen tekemiseen. Liikkeelle lähdettiin esimerkiksi eri roolien kokeilemisesta ja kuvitteellisten minäkuvien - menneisyyksien ja tulevaisuuksien - pohtimisesta. Vuotalon gallerian näyttelyssä voi nähdä muun muassa Tehtaanpuiston yläasteen oppilaiden valokuvia, maalauksia, piirroksia, pienoismalleja sekä videoteoksia. Oppilaita ohjannut Miikka Kiminki on yksi Taiteilija koulussa -hankkeen yhdeksästä taiteilijasta. Taiteilija koulussa -hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama, nuoria taiteilijoita työllistävä hanke. Helsingissä sitä organisoi Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo. Avoinna ma– to 9–20, pe 9–18, la 10–16, vapaa pääsy. Lipunmyynti (09) 310 12000 (arkisin klo 12–18), vuotalo.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu.

Automurtoja viikonloppuna Viikonloppuna tapahtui Vuosaaressa taas useita automurtoja. Ulappasaarentie 5:ssä vietiin autosta pe–la-yönä sivuikkuna murtaen työkaluja ja reppu, jossa oli kiipeilyvarusteita, kuten valjaita

ja köysiä. Kivisaarentie 5:ssä autosta vietiin la–su-yönä klo 01.3009.30 välillä stereot. Kivisaarentie 3:sta katosi autosta cd-soitin la klo 21 ja su klo 11 välillä.

VUOSAAREN TERVEYSASEMA TIEDOTTAA: Vuosaaren terveysaseman avosairaanhoito (myös toimisto) on suljettu keskiviikkona 30.11.2011 klo 8-16. Kiireisissä asioissa voi ottaa yhteyttä Herttoniemen terveysasemalle, Kettutie 8 N 00800 Helsinki, p. (09)310 55230. Laboratorio ja neuvola ovat auki normaalisti. Reseptien tuonti ja nouto tapahtuu vain Vuosaaren terveysasemalta ennen ja jälkeen sulkupäivän 30.11.2011. Kausi-influenssarokotuspisteemme 3. kerroksessa on auki vielä 25.11.2011 asti. THL:n viruslaboratorion mukaan ensimmäinen H3N2 influenssa A-virustapaus on todettu lokakuun lopulla. Influenssalta kannattaa suojautua, sillä se voi olla vaarallinen etenkin ikääntyneille, tiettyjä pitkäikaissairauksia poteville ja raskaana oleville. Alle 3-vuotiasta influenssan saa lähes joka viides. Influenssa jälkitauteineen aiheuttaa paljon lääkärissäkäyntejä, antibioottikuureja ja sairaalahoitoja, joilta lapset voivat rokotuksen ansiosta välttyä. Pikkulapset ovat myös tehokkaita tartuttajia.


4

Vuosaari

Vuosaarelaiset nuorisobändit haastetaan valtakunnalliseen Skeba-bändikilpailuun

Helsingin lauluveljien Adventtikonsertti 27.11. Perinteinen joulun ajan alkamisen merkki Vuosaaressa on Adventtikonsertti. Silloin taas yhden vuoden lisää aikuistuneet miehet pääsevät laulamaan tuttuja ja tunnelmallisia joululauluja. Helsingin Lauluveljet eivät tälläkään kertaa aio jättää kuulijoitaan kylmäksi. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11. kello 18 illalla kajahtavat Vuosaaren kirkossa tutuiksi tulleet vanhan kulkuelaulun sävelet. Elävät kynttilät kädessään tenorit ja bassot vaeltavat eteisestä saliin ja täyttävät vähitellen kuorokorokkeet. On oikea hetki virittäytyä joulun tunnelmaan. Illan ohjelmaan on valittu toivomuksesta jälleen perinteistä joulumusiikkia. Kauniit ”Vanha joululaulu” (Tuo armon valkokyyhky), ”Toivioretkellä” ja ”Heinillä härkien kaukalon” tuovat kuulijoilleen mieleen rakkaita muistoja lapsuuden jouluista. Mielet herkistävät myös Teuvo Hakasalon ”Jouluyönä” (Koristeissaan kiiltää kuusi) ja tietysti Adolphe Adamin ”Oi jouluyö”, jonka solisteina laulavat tutuiksi tulleet kuorolaiset

Paavo Saikkonen ja Raimo Tuomisto. Konsertin päättää kynttilöiden loisteessa laulettava Franz Gruberin ”Jouluyö, juhlayö”. Yleisö pääsee kuoron kanssa laulamaan tutut ”Avaja porttis, ovesi” ja ”Arkihuolesi kaikki heitä” ja tietysti Adventtikonsertin kohokohtana ”Hoosiannan”. Vuosaaren seurakunnan tervehdyksen tuo kirkkoherra Jussi Mäkelä. Konsertin johtaa Viive Mäemets, urku- ja flyygelisäestyksistä vastaa Vuosaaren nuorisokanttorina toiminut Tomi Kujansuu ja kitarasäestyksestä Meri ja Visa Mikkola. 10 euron hintaisia ohjelmia / pääsylippuja saa etukäteen kuorolaisilta ja ennen konsertin alkua ovelta. Kuulijoilla on tilaisuus ostaa Helsingin Lauluveljien cdlevy. Kotimatkalle konserttivieraat saatellaan jo totuttuun tapaan kuuman mehun ja pipareiden kera, avustajina Vuosaaren Vesipääskyjen partiolaiset. Lämpimästi tervetuloa! Unto Palminkoski

Vuotalon galleriassa nuorten omakuvia

Minusta & meistä -näyttely (22.11. –3.12.) esittelee Tehtaanpuiston yläasteen oppilaiden töitä. Tehtävien teemana on ollut pääsääntöisesti omakuva ja oma tila. Työskentelyn raamina oli oman minuuden ihmetteleminen valokuvan keinoin. Oppilaita ohjaavan valokuvaajan, Miikka Kimingin, tavoitteena oli luoda nuorille rento ja turvallinen ilmapiiri taiteelliseen tekemiseen. Vuotalon gallerian näyttelyssä voi nähdä

muun muassa Tehtaanpuiston yläasteen oppilaiden valokuvia, maalauksia, piirroksia, pienoismalleja sekä videoteoksia. Näyttelyn lähtökohtainen ilmaisukeino on valokuva ja video. Minuus-teemaa on käsitelty laajemminkin mm. ilmaisutaidon sekä kuvataiteen tunneilla. Minusta & meistä 22.11.–3.12. Vuotalon galleria avoinna ma–to 9–20, pe 9–18, la 10–16, vapaa pääsy.

Astianpesukone sytytti pahan asuntopalon

Viime maanantaina 21.11. noin klo 16 aikaan astianpesukoneesta lähtenyt tulipalo tuhosi kerrostalokaksion Leikosaarentiellä. Palohälyttimeen havahtunut asukas pelastui asunnosta, mutta Leikosaarentien-Vedenottamontien risteyksen kohdilla oleva asunto kärsi pahoja savu- ja vesivahinkoja.

Lions Club Vuosaari haastaa Suomen Lions-liiton kanssa vuosaarelaiset nuorisobändit osallistumaan valtakunnalliseen Skeba Bändiskabaan 2012. Kilpailu on tarkoitettu kaikille nuorisobändeille, joiden jäsenten keski-ikä on kilpailuvuonna korkeintaan 18 vuotta ja joiden vanhimmat jäsenet täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 20 vuotta. Karsintakilpailuja järjestetään eri puolilla Suomea ja loppukilpailu pidetään Jyväskylässä perjantaina 8.6.2012. Esikarsinta suoritetaan äänitteiden perusteella. Hyväksyttävä formaatti on cd-tallenne. Äänitteellä tulee olla kolme noin kolmen minuutin kestoista, erityylistä ja -rytmistä kappaletta ja ne pitää lähettää 15.1.2012 mennessä

Suomen Lions-liiton toimistoon. Tallenteen mukana on lähetettävä ilmoittautumislomake bändin johtajan allekirjoittamana ja bändin kokoonpano sekä valokuva. Ilmoittautumislomake ja säännöt ovat saatavissa osoitteesta www. lions.fi Esikarsinnan äänitteiden perusteella alueelliseen karsintakilpailuun kutsutaan kuusi parasta bändiä. Jyväskylän finaalissa soittaa kuusi parasta bändiä. Lions Club Vuosaari kutsuu myös Vuosaaren nuorisotalot,

Vuosaaren Musiikkikoulun sekä kaikkien ikäryhmään soveltuvien vuosaarelaisten koulujen musiikkiluokat kannustamaan bändejään osallistumaan tähän kilpailuun. Nuorisobändikilpailun yhtenä tavoitteena on edistää nuorten harrastusta musiikin parissa. Jokainen osallistuja saa kehittävää palautetta ja esiintymiskokemusta. Kilpailun avulla halutaan korostaa nuorten keskuudessa yhdessä tekemistä, jokaisen osaamisen arvostamista, tavoitteisiin pyrkimistä sekä positiivista kannustamista hyvän harrastuksen pariin. Lisätietoja antaa Lions Club Vuosaaren Skeba-vastaava, Timo Raittinen p. 0400 431 726, timo. raittinen@rastor.fi

Lukijalta

Joku järki kaavoitukseen

Ihmettelen kovasti tätä kaavoittajan himoa ahtaa koko Vuosaari täyteen taloja. Kohta tästä kauniista ja vehreästä asuinalueesta ei ole mitään jäljellä. Vuosaaren sillan pieli halutaan pilata rakentamalla, Ramsinniemeen rakennetaan koko ajan ja niin edelleen. Tätä Vuosaarentien kaavoitusta vastustan ehdottomasti. Vuosaarentietä on siirretty jo kertaalleen tälle nykyiselle kohdalleen. Eikö se riitä? Sitä paitsi tällaiset kaavailut taloista, jotka ovat 10-kerroksisia, ovat täysin sopimattomia

Suojatiestä

Minnehän tämän Keulapuistosta tulevan kävelytien jatkeena olevan korotetun, (eikö se ole jopa aika kallista tehdä näitä korotuksia), suojatien on tarkoitus mennä? Ei ole edes jalkakäytävää sillä puolella katua. Ymmärtäisin, jos moinen olisi tehty Lokitien ja Keulatien risteyksen kohdalle. Ihmettelee rastilalainen

Missä vanhemmat?

Tai tiedättekö missä teidän nuoret ovat silloin kun poikanne sanoo menevänsä Matille pelaamaan tietokonepelejä, tai tyttärenne menee Maijan luokse leikkimään barbienukeilla? Ainakaan nämä noin 15 nuorta jotka hengailevat Pohjoisella ostarilla eivät ole koripallotreeneissä, se on aivan varmaa. Nämä nuoret haistattelevat, nimittelevät ja ahdistelevat ohikulkijoita. Seuraavat perässä kotiovelle ja ovatpa kuulemma jo käyttäneet kättä pidempää sohimiseen. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan ja kasvattaa heistä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Siispä - jos et tiedä missä lapsesi on, niin teepäs iltalenkki Pohjoiselle ostarille ja korjaa omasi talteen. Huolestunut

alueelle, jonka kaikki muut talot ovat korkeintaan 6-kerroksisia. Vaadin kerrosalan pienentämistä ja vastustan ehdottomasti turhaa tien siirtämistä. Eikö mikään taho älähdä näistä suunnitelmista? Missä on esim. Vuosaari-Seuran kanta asiaan? Kaavoittaja pakottaa jo viereisen Ulappasaarentien täyteen autopaikkoja määräyksillään siellä olevalla taloyhtiölle. Sitä paitsi esim. entisen Pauligin alueen talojen rakentaminen on käsittääkseni nyt jäissä vähäisen kysynnän

takia. Miksi ihmeessä siis kaavoittaa koko ajan lisää, kun entisetkään eivät mene kaupaksi? Sitä paitsi Jätkäsaaren ja Kalasataman rakentaminen tuo jo kymmeniätuhansia uusia asuntoja Helsinkiin. Eikö mikään riitä? Koko Suomi ei voi asua Helsingissä eikä Vuosaaren luontoa saa tuhota tulevilta sukupolvilta.

t. Vuosaarelainen vuodesta 1967, mutta tätä menoa kohta entinen helsinkiläinen


Vuosaari

www.vuosaarilehti.fi

5


6

Vuosaari

Hammaslääkäri SIRKKU PETTILÄ

Kurkimoisio 12 Ajanvaraus: 09-321 6632

Toimitus: Merikorttikuja 6 E 00960 Helsinki Puh: 09-3212 556 Internetsivut: www.vuosaarilehti.fi Sähköposti: vuosaarilehti@vuosaarilehti.fi Julkaisija: VuoPress Ky Ilmestymispäivä: Keskiviikko

Ilmoitushinnat: 1,5€/mm+alv. Ilmoitukset, toimitus, jakelu: 09-3212 556, 040-5538 857 Päätoimittaja: Eero Honkanen 040-5538 857 eero.honkanen@ vuosaarilehti.fi Painopaikka: I-Print Oy, Seinäjoki


7

Vuosaari

Vuosaaren seurakunta

Poikaporukka hakkasi

Vuosaaren kirkkoherranvirasto Virasto: Satamasaarentie 7, avoinna ma, ti, to ja pe klo 9–13 ja pappi päivystää klo 10–13. Keskiviikkona virasto on auki klo 14–18 ja pappi päivystää klo 15–18. Virasto: 09 2340 6500. Päivystävä pappi: 09 2340 6502, fax 2340 6501, vuosaari.srk@evl.fi.. Diakoniatyön keskitetty ajanvaraus- ja palveluaika tiistaisin klo 9–10, p. 09 2340 6518 / paikan päällä Albatrossin seurakuntatilassa, Kahvikuja 3 (ajanvaraus, neuvonta, ohjaus).

Lauantaiyönä 19.11. klo 02 aikaan tapahtui HaapasaarentienPorslahdentien risteyksen lähellä pahoinpitely. Noin kymmenen hengen poikaporukka oli riitautunut kadulla vastaantulleen neljän hengen miesporukan kanssa. Nuoret olivat hakanneet ja potkineet vuonna 1987–1989-syntyneiden nelikkoa. Tekijät olivat paenneet ennen poliisin tuloa Pilvilinnantien suuntaan. Mitään vakavampia vammoja pahoinpitelystä ei aiheutunut. Mikäli tiedät jotakin nuorista pahoinpitelijöistä, voit ilmoittaa tietosi poliisin päivystykseen ma–su klo 8–16 p. 071 877 4002.

Vuosaaren vanhin päiväkoti Meritähti juhli 40-vuotispäiväänsä

Poliisisoittajien Nalle-Koplan konsertoi päiväkodin lapsille. Meritähden päiväkodissa on tällä hetkellä seitsemän lapsiryhmää (ryhmä Rantakivi eri osoitteessa), joissa lapsia on yhteensä 131 ja henkilökuntaa 26 sekä lisäksi harjoittelijoita. Meritähti on viettänyt juhlaviikkojaan Pienten solistien konsertin, teatterin ja Poliisisoittajien Nalle-Kopla -konsertin sekä kutsuvierasjuhlan merkeissä. Perheille on myös koottu näyttely 1970-luvun lastentarhaelämästä lukuisin esinein ja valokuvin. – Päiväkotielämä, kuten muu-

kasvun, kehityksen ja toiminnan havainnointi, dokumentointi ja osallisuuden pohdinta ovat tänä päivänä varhaiskasvatuksen keskiössä. Henkilökuntamme työskentelee siten, että jokainen lapsi on ryhmänsä arvostettu jäsen, eikä kukaan lapsi jää yksin. Lapsi on ihmeellinen, haasteellisissakin elämäntilanteissa: lapsi katsoo valoon päin, näin ilmenee lapsen kaunis mieli, Tarja Mohell toteaa. Tulevaisuudessa nykyinen Meritähti tullaan purkamaan ja alue

Lasten esitys kutsuvierasjuhlassa ”Setä Tuhatjalkainen”. kin elämä Suomessa on muuttunut paljon 40 vuoden aikana, kertoo päiväkodinjohtaja Tarja Mohell. – Vaikka lapsi on ryhmässä, hänen yksilöllisyytensä eli lapsen

muutetaan puistoksi. Uusi Meritähti valmistuu syksyllä 2013 osoitteeseen Kivisaarentie 1. Uuteen Meritähteen tulee lähes sama määrä hoitopaikkoja kuin nykyiseen päiväkotiin.

Päiväkoti Meritähti on ollut meidän perheen tuttava elokuusta 2009 lähtien. Muutto Helsingin sisällä toi jo muutenkin lasten elämään paljon uusia asioita, päiväkodin vaihto elokuussa 2009 oli yksi niistä suurimmista. Suureksi onneksemme meille löytyi oikein mukava päiväkoti ihan kodin läheisyydestä! Pienokaisemme pääsi Vesikirppujen ryhmään, missä päiväkotielämä sujui lämpimien ja työlleen omistautuneiden kasvattajien avustuksella kahden vuoden ajan oikein leppoisasti. Eskarilaiselle puolestaan tarjottiin mukavaa esimakua koulutaipaleelle. Olemme aina arvostaneet avointa keskustelua henkilökunnan kanssa ja mielestämme Meritähdessä tämä asia on aina toiminut. Hyvin mielin olemme aina voineet jättää lapset ammattikasvattajien hoiviin, niin pienten puolella kuin nyt vähän isompienkin ryhmässä. Liityin innokkaana myös mukaan päiväkodin vanhempaintoimikunnan kokoonpanoon reilu vuosi sitten ja sinne ovat olleet tervetulleita kaikki muutkin vanhemmat. Pyrimme järjestämään mukavia, yleensä koko perheelle suunnattuja tempauksia, joilla saamme ehkä vähän rahaakin kerättyä lapsille. Varoilla pyrimme esimerkiksi kustantamaan lapsille teatteriesityksiä tai hankkimaan jotakin konkreettista tavaraa ryhmien käyttöön. Meritähti on monelle pohjoisvuosaarelaiselle tuttu paikka, jossa ovat käyneet äidit ja tyttäret. Kiintopiste, joka on ollut täällä ”aina”. Neljänkymmenen vuoden ikä onkin hieno saavutus ja innolla jäämme odottamaan seuraavia vuosikymmeniä. Lähivuosina viereiselle tontille valmistuvat uudet tilat tuovat taas tullessaan uusia mahdollisuuksia ja tarinoita kerrottavaksi. Uskon, että toiminta jatkuu tästäkin eteenpäin yhtä laadukkaana ja toivon, että muutkin vuosaarelaisperheet viihtyvät Meritähdessä yhtä hyvin kuin me. Teksti: Carita Granström-Terho, Casperin (8) ja Miljan (3) äiti

Vuosaaren kirkko Satamasaarentie 7 Ke 23.11. klo 17.30 Vuosaari-kuoro. To 24.11. klo 11–12 Kriisiryhmän diakonialounas. Hinta 1 €. Klo 18 Avoin keskustelu- ja raamattupiiri. La 26.11. klo 10–13 Adventtimyyjäiset. Käsitöitä, leivonnaisia, lahjatavaraa, arpoja, riisipuuroa, kahvia/teetä ja kahvileipää. Klo 18 Laulu soikoon. Sibelius-Akatemian oratoriostudion konsertti. Celia Munoz, Päivi Niskanen, Anna-Maija Perttunen, Hanna Rantala, Ann-Marie Heino, Mikko Kilkkinen, Kristian Lindroos, Jere Martikainen, Joonas Asikainen, Antti Pakkanen, Olli Rasanen ja Janne Hautsalo. Pertti Eerola, piano, urut ja musiikin ohjaus. Anssi Hirvonen, juonto, musiikin ohjaus. Ohjelma 5 €. Su 27.11. klo 11 Ensimmäisen adventin messu. Liturgia Johanna Joronen, saarna Hanna Piira, Uusi laulu -kuoro, Antti Vuori ja muusikoita Tuomas messusta ja kanttori Teija Tuukkanen. Klo 18 Adventtikonsertti. Helsingin Lauluveljet. Johtaa Viive Mäemets. Ohjelma 10 e kuorolaisilta ja ovelta. Ma 28.11. klo 12.30 Iltapäiväpiiri. Joulunaikaan meidät johdattelee lauluin Anja Hinkkanen ja Sakarat. Esityksiä ja joululauluja yhdessä. Ti 29.11. klo 10 Perhekerho. Klo 18 Miestenpiiri. Ke 30.11. klo 17.30 Vuosaarikuoro.

Kauppakeskus Columbus, Vuotie 45, p. 2340 6575. To 24.11. klo 16–17 Pappi tavattavissa. Klo 18 Iltakirkko. Marketta Antola ja Riitta Hirvonen. Pe 25.11. klo 14 Seurat. Hanna Kaisa Kotilainen ja Riitta Hirvonen. Ti 29.11. klo 13 Rukouspiiri. Albatross Kahvikuja 3, 2. krs., p. 2340 6571 Ke 23.11. klo 13 Laulupiiri. Anja Hinkkanen laulattamassa. To 24.11. klo 10–12 Yksinhuoltajuus – yksin ja yhdessä. Yhteistä ja erillistä ohjelmaa aikuisille ja lapsille. Keittoruokailu 1 e. Tule mukaan. Pe 25.11. klo 12–14 Cafe Outolintu. Ma 28.11. klo 10 Perhekerho. Klo 13 Iltarusko-raamattupiiri. Ti 29.11. klo 10 Elämänkysymyksiä Raamatun äärellä - naisten piiri. Lastenhoitoa. Klo 14 Askeleita Suomeen. Merirasti-kappeli Jaluspolku 3, p. 2340 6573, 050 541 2119 Ke 23.11. klo 18.30 Uusi laulu -kuoro. To 24.11. klo 10 Perhekerho. Su 27.11. klo 17 Perheiden adventtikirkko. Menossa mukana: Hanna Kaisa-pappi, Leila, Katri, Päivi ja Eeva sekä Riitta-kanttori. Tule kuuntelemaan tarinaa erään aasin ihmeellisestä päivästä. Kesto n. 30 min. ja sen jälkeen mehu-, glögi- ja piparitarjoilu. Ke 30.11. klo 18.30 Uusi laulu -kuoro. Myrskylintu Solvikinkatu 11 Ti 29.11. klo 10 Perhekerho. Klo 18 Miesten piiri. Tulossa Inkerinsuomalaisten joulujuhla la 3.12. klo 13.30 Mikaelinkirkolla Kontulassa, Emännänpolku 1. Nuorten joulujuhlat Hard Gospel Cafe:ssä tiistaina 13.12. klo 18 Tervetuloa!

Katukappeli

Seuratoimintaa... Vuosaaren Martat Tervetuloa Martat kirkolle (Satamasaarentie 7) 24.11. klo 14. Tällöin Ulla Mutikainen kertoo historiaa marttapuvusta ja sen käytöstä 75 vuoden ajalta. Tarjolla on puuroa ja kahvia 5 €. Tuotto menee Kamerunin hyväksi. Vielä voi ilmoittautua joululounaalle ja toivotaan maksuja lounaasta. Huom! Myyjäiset 26.11 klo 10–13 kirkolla. Arpajaisvoittoja voi jo nyt tuoda, mutta viimeistään 25.11. klo 14–16 välisenä aikana kirkolle. Tuoretuotteet esim. leivonnaiset ym. aamulla 26.11. klo 9. Vuosaaren Eläkkeensaajat Tapaamistilaisuus on ti 29.11. Vuosaaren kirkolla Satamasaarentie 7. Aloitamme klo 14 ja juhlimme pyöreitä vuosia täyttäneiden syntymäpäiviä. Johtokunnan kokous on 27.11. klo 12 Pokkarissa. Raili kerää jouluostosmatkan maksuja. Mukaan mahtuu vielä. Tämä onkin viimeinen tapaamistilaisuutemme tänä vuonna, joten tervetuloa joukolla mukaan. Vuosaaren päivä kerrallaan AA Ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 10–11. Osoiteessa Mustankivenkatu 2C. Kerhohuoneessa, käynti pihan puolelta.

AA-ryhmä Metro Kokoukset perjantaisin klo 19 Kahvikuja 3 seurakunnan kerhotilat, palvelukeskus Albatross. Tervetuloa! AA-vastausp. 0408484000. www.kolmio.org Vuosaaren Sydänyhdistys Joulujuhla jäsenille, 7.12. klo 18 VUK:n tiloissa, Nuottaniement. 5. Jehovan todistajat Su 27.11. Tunnustatko Jehovan suvereeniuden omassa elämässäsi? Esitelmät klo 14. Keltanotie 2, Puotinharju. Vuosaaren Montessoritalo Sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 30.11. kello 18 alkaen osoitteessa Vedenottamontie 9, tervetuloa! Vuosaari-Seura Jäsenistön sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 29.11. klo 18–20 Palvelukeskus Albatrossin seurakuntasalissa Kahvikuja 3. Tervetuloa! AA-Ryhmät Vuo-Ryhmä ti klo 19 Meri-Rastilassa, Jaluspolku 3:ssa, Merirasti-kappelin tiloissa. Vuosaari-ryhmä to klo 19 Satamasaarentie 7, Vuosaaren kirkko. Auttavapuh. 09-750 200.


8

Vuosaari


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.