Outi Korhonen
NIUKKUUDESTA KESTÄVYYTEEN: METSÄNKÄYTTÖ JA METSÄSUHDE HAILUODOSSA 1700- JA 1800-LUVUILLA Ennen näet oli Luodolla ollut kovin huonot metsät. Vanhaan aikaan kun oli ollut yhteiset metsämaat, oli kyllä mahtavia hongikoita ollut, mutta ne oli juuri ennen isojakoa oikein kilvalla aivan peräti hävitetty niin, ettei enää saatu rakennuspuitakaan omiksi tarpeiksi.1 Näin kuvailee Samuli Paulaharju Hailuodon metsähistoriaa teoksessaan Kuvauksia Hailuodosta (1914). Hailuodon metsät ovat todella olleet aikanaan huonot. Niiden niukkuus oli aikoinaan suorastaan polttavan tärkeä kysymys. Pitkän aikaa saarella kärsittiin puutetta metsästä: sitä kasvoi liian vähän asukkaiden tarpeisiin ja suurimmaksi osaksi se oli heikkolaatuista. Niukkuus aiheutti ongelmia, puutetta, rajoituksia ja konflikteja. Tämä artikkeli käsittelee metsänkäyttöä Hailuodossa 1700- ja 1800-luvuilla sekä yhteisön metsäsuhteen kehittymistä tuona aikana.
Hailuodon tilanne ei ollut Suomessa se tyypillisin, mutta ei myöskään ainutlaatuinen. Metsien hävittämistä ja niiden puutetta on esiintynyt paikallisesti myös Suomessa. Metsät vähenivät kaivosten, ruukkien ja sahojen ympäristössä sekä länsirannikon kaupunkien ympärillä.2 Myös Hailuodon lähipitäjissä Oulun seudulla ja Oulujokilaaksossa kärsittiin puutteesta,3 ja Ahvenanmaan saaristossa metsät olivat kaikista haavoittuvin resurssi metsäisimmilläkin alueilla.4 Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu paikallisyhteisön metsähistoriaa niukkuuden kannalta. Metsien niukkuuden historiaan tosin liittyy 1600-luvulta 1800-luvulle jatkunut keskustelu puun ja metsien riittävyydestä. Tuon ajan poliitikkojen ja viranomaisten huolta metsien tilasta on usein sanottu hysteeriseksi peloksi, jolle ei ollut Suomessa perusteita.5 Pelko metsien loppumisesta liittyi ennen kaikkea siihen, että haluttiin turvata vuoriteollisuuden ja laivanrakennuksen puunsaanti. Maaseudun väestön
38
metsänkäyttöä pidettiin haitallisena.6 Viime aikoina Suomen Metsämuseo Luston julkaisut ovat nostaneet esille keskustelua suomalaisesta metsäsuhteesta sekä tuoneet metsäsuhteen, metsäkulttuurin, metsäkulttuuriperinnön ja metsähistorian käsitteitä niin tutkimukseen kuin julkiseen keskusteluunkin.7 Yksilöillä ja yhteisöillä voi olla monimuotoinen kirjo erilaisia metsäsuhteita, jotka elävät mahdollisista ristiriidoista huolimatta rinnakkain. Metsäsuhteet ovat myös historiallisesti kerrostuneita. Aiempien sukupolvien metsänkäyttömuodot ja kokemukset muovaavat metsäsuhdetta; menneisyys vaikuttaa suhtautumiseen metsiä kohtaan nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.8 Metsähistorian tutkimus tuo näkyviin näitä historiallisia kerroksia. Tässä artikkelissa Hailuoto on esimerkki yhteisön metsäsuhteen historiallisesta rakentumisesta, jossa niukkuus määritti metsäsuhdetta ja sen kehittymistä. Metsävarojen käyttö oli 1700- ja 1800-lu-
VUOSILUSTO 13
