Kristian Tuomainen
KAINUULAISET RETKEILYREITIT NÄKÖALANA METSIEN KÄYTÖN KULTTUURISEEN KESTÄVYYTEEN Pitkänmatkan retkeilyreitit johdattavat kulkijansa Kainuussa halki monenlaisten maisemien, vanhojen metsien suojelualueilta hakkuuaukeille. Reitit mahdollistavat erityisen ympäristökokemuksen ja tarjoavat kiinnostavia näköaloja ympäristön kulttuuristen piirteiden tarkasteluun. Kulttuurisen kestävyyden viitekehyksessä keskiöön nousevat luonnonpaikkojen ajallisesti rakentunut erityisyys ja paikkakokemusten merkitys.
Johdanto Suomalaisessa metsäkeskustelussa korostuvat tyypillisesti metsätalouden ja luonnonsuojelun toisilleen vastakkaiset diskurssit. Tällöin muut metsien käytön ulottuvuudet ja niihin liittyvät kokemukset jäävät erityisesti metsätalousvaltaisilla alueilla helposti paitsioon. Vuosien 2011– 2014 aikana toteutetussa Metsäntutkimuslaitoksen koordinoimassa VAAKA-hankkeessa, Sosioekologisia työkaluja Vaara-Kainuun matkailualueiden suunnitteluun, yhdistettiin matkailualueiden ympäristöihin liittyvä ekologinen tieto asukkaiden ja matkailijoiden näkemysten ja toiveiden kanssa. Tutkimus osoitti, että luonnonarvoiltaan arvokkaimmat kohteet ovat myös suosittuja käyntikohteita. Miellyttävyyden perusteena pidettiin erityisesti kaunista maisemaa sekä ympäristön rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Tärkeimmät syyt kohteiden epämiellyttävyydelle olivat sen sijaan pilattu luonnontila tai epämiellyttävä maisema, joille syynä nähtiin useimmiten metsänhakkuut.1 Tässä tekstissä pohdin metsien kestävän käytön määrittelyä suhteessa eräretkeilyreittien kulttuurisen arvon määrittymiseen kainuulaisten esimerkkitapausten valossa. Tutkimani reitit – noin 60 kilometrin mittainen rengasreitti
52
Köngäskierros ja 26 kilometriä valtakunnallisesta UKK-retkeilyreitistä Köngäskierrokselta pohjoiseen – kulkevat Kainuussa pitkiä taipaleita suojelualueiden ulkopuolella. Ne muodostavat polkuja läpi erilaisten maankäytöllisten ratkaisujen ja tarjoavat konkreettisia näköaloja metsien käytön määrittelyyn: maisema muuttuu suojelualueen rajalla ikikuusikosta hakkuuaukeaksi. Käsittelen tekstissäni retkeilyreittien ympäristöä kulttuurisena ympäristönä ja reittejä itsessään kulttuuriperintönä. Haen vastausta kysymykseen, miten vaarakainuulaisen ympäristön käsittely näyttäytyy kulttuurisen kestävyyden näkökulmasta, kun asiaa tarkastelee eräretkeilijän linssien lävitse polunmutkassa seisten. Kulttuurinen kestävyys ja kulttuuriympäristön konsepti Kestävän kehityksen idea on peräisin Brundtlandin komission raportista Our Common Future (1987).2 Johannesburgissa vuonna 2002 järjestetyn kongressin myötä vakiintuivat kolme ulottuvuutta, joista kestävän kehityksen on perinteisesti katsottu muodostuvan: ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Kulttuurin roolista kestävässä kehityksessä on esitetty
VUOSILUSTO 13
