Leena Paaskoski & Heikki Roiko-Jokela
TAVOITTEENA METSÄKULTTUURINEN KESTÄVYYS Kansallinen metsästrategia 2025 kuvaa keskeisiä tavoitteita, joihin julkinen valta suhteessa metsiin sitoutuu: Suomen ylläpitämiseen kilpailukykyisenä toimintaympäristönä metsiin perustuvassa liiketoiminnassa, metsäalan ja sen rakenteiden uudistamiseen ja monipuolistamiseen sekä metsien aktiiviseen ja monipuoliseen käyttöön, joka on myös taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää. Metsäalaan metsästrategiassa sisällytetään paitsi metsätalous ja puunjalostusteollisuus, myös metsiin liittyvät muut aineelliset ja aineettomat tuotteet ja palvelut.1 Vuonna 2015 hyväksyttyyn Kansalliseen metsästrategiaan tehtiin laaja päivitys vuoden 2018 aikana ja päivitetty strategia hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksellä helmikuussa 2019. Päivitystyössä oli keskeisesti mukana kansallinen metsäneuvosto, jonka tehtäviin metsästrategian seuraaminen kuuluu, ja sen tekemiseen osallistettiin laajasti muitakin sidosryhmiä. Otakantaa.fi-palvelussa keväällä ja kesällä 2018 kaikki kansalaiset saattoivat kommentoida ja vaikuttaa Kansallisen metsästrategian muotoiluun. Metsäneuvosto ”tekee ehdotuksia strategian kehittämiseksi kestävän kehityksen näkökulmat huomioonottavana tasapainoisena kokonaisuutena”.2 Kansallinen metsästrategia tavoittelee kokonaiskestävyyttä, ja strategian päivityksessä hyödynnettiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteita eli Agenda2030:tä. Kansallinen metsästrategia haluaa siis huomioida ympäristön ja talouden lisäksi ihmisen. Erityisesti ilmastokestävyys ja sen ohella luonnon monimuotoisuuden turvaaminen nousevat esiin.3 Kestävyyden käsite ja metsäala Kestävyys ei metsäkontekstissa ole sinällään uusi käsite. Metsien käytön kestävyysajattelua ilmeni jo esihistoriallisella ajalla esimerkiksi shama-
nistisina käsityksinä tai kokemuksina eläinten pyynti- ja rauhoitusajoista. Kristillisellä ajalla vaikuttimina metsien käytön rajaamiseen olivat kirkon kohtuullisuutta korostaneet periaatteet. Käytännössä metsien käyttö oli kuitenkin varsin huoletonta ja jopa tuhlailevaa, eikä varsinaisista kestävyyden periaatteista voitu tuolloin vielä puhua.4 Vasta valtion kiinnostuttua metsistä 1500-luvulta alkaen metsien käyttöä ryhdyttiin säätelemään lainsäädännöllä. Kruunun näkökulmasta tarkasteltuna talollisten metsänkäyttö oli ollut hyvin epämääräistä ja se ryhtyikin ohjaamaan maan- ja metsien käyttöä asutus- ja verotuspolitiikallaan. Ruotsin suurvaltakaudella, 1600-luvun keskivaiheilta alkaen, metsien käyttöä koskevat rajoitukset ja säädökset ulotettiin käytännössä koko valtakunnan alueelle. Tuolloin annettiin myös ensimmäiset varsinaiset metsälait. Metsien kestävä käyttö joutui kuitenkin seuraavan vuosisadan kuluessa kokonaan uusien haasteiden eteen, kun sahateollisuuden kehittyminen vaati raaka-ainetta yhä runsaammin. Huolta metsien kestokyvystä ja metsävarantojen riittävyydestä alkoikin ilmetä, mikä heijastui vähitellen myös lainsäädäntöön ja metsien käytön rajoituksiin.5 Autonomian ajalle tultaessa voimassa oli vuoden 1805 asetus, jossa oli erinäisiä rajoituksia myös metsänkäytön osalta. Huoli metsävarantojen riittävyydestä ja metsien käytön kestävyydestä ei kuitenkaan ollut kovin suurta ennen 1800-luvun puoliväliä. Laaja-alaisempi kehitys kohti metsien käytön säätelyä ja kestävää metsätaloutta alkoi 1800-luvulla Metsähallituksen perustamisen (1859) jälkeen.6 Sittemmin 1900-luvulla on annettu useita metsien käyttöä sääteleviä lakeja ja asetuksia. Näissä kuitenkin on pitkälti keskitytty metsävarantojen riittävyyden turvaamiseen. Vasta 1980-luvulla metsätalouden päämäärät alkoivat muuttua ja metsälakien uudistamisessa alettiin
VUOSILUSTO 13
5