1 minute read

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Next Article
LOST IN LJUBLJANA

LOST IN LJUBLJANA

Hyvinvointia ja uusia tuulia

Hei kaikille Warranttilaisille ja aurinkoista alkanutta kevättä! Tällä kertaa puheenjohtajan palstalla ei nähdäkkään kahden edellisen vuoden tavoin Seppo Rädyn siteeraamista rakastavaa Tuomas “juti” Koivostoista, vaan ohjuksiin on hypännyt vuoden vaihteesta alkaen allekirjoittanut. Vuosi ei suinkaan ole alkanut aivan kuten syyskokouksen jälkeen kuvittelimme, sillä iso K ei malttanut pitää päätään täysin piilossa.Vaikka tammikuussa saikin kuluttaa w-huoneen sohvia jo hieman liiakseen kun tapahtumat olivat tauolla, haluan ajatella sen tuoneen meille myös mahdollisuuksia. Alkuvuodesta onkin varustauduttu muutoksiin, suunniteltu tulevaa vuotta ja pohdittu yhteisiä suurempia linjoja sekä tavoitteita. Katseita on myös siirrelty muutenkin tulevaisuuteen muunmuassa strategiatyön parissa. Elämme kriittisiä aikoja. Opiskelijoiden mielenterveydestä ja ahdistuneisuudesta on keskusteltu jo usemman vuoden ajan, mutta barometrit ja kyselyt viittaavat asian vakavuuteen ja jopa pahentuneeseen tilanteeseen. Näiden tietojen saattelemana päätimme Warrantin hallituksen vuoden teemaksi opiskelijoiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden. Pian toivottavasti avautuva yhteiskunta luo loistavan kentän muutoksille ja yhteisöllisyyden lisäämiselle. Nyt koemmekin erittäin tärkeäksi tehdä tekoja jotka tukevat opiskelijoidemme hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa. Pyrimme esimerkiksi lisäämään kulttuuri- ja liikuntatapahtumien merkitystä yhteisössämme, käyttämään hyvistoimintaa kaikissa tapahtumissamme ja osallistamaan jäsenistöä hyvinvointiaiheisiin kyselyihin.

Advertisement

On täysin ymmärrettävää jos sulkutila on lisännyt ahdistumista ja paluu normaalimpaan tuntuu haastavalta. Omasta kokemuksestakin pystyy sanomaan, että koronan pakottamana kotiin jääminen rasittaa ja ahdistaa. Epävarmuus arjessa muuttuvien koronarajoitusten ja etäkoulun keskellä tuo omat haasteensa, mutta vahvasti haluan uskoa että näemme jo valoa tunnelin päässä. Kevät ja tuleva vuosi ylipäätään näyttääkin tuovan mukanaan aivan mahtavia juttuja, nautitaan niistä yhdessä ja pidetään yhtä.

Te, rakkaat warranttilaiset, olette ainutlaatuisia ja haluamme osaltamme tehdä voitavamme yhteisöllisyyden lisäämiseksi sekä jäsenistömme hyvinvoinnin puolesta. Muistakaa pitää huolta itsestänne ja läheisistänne. Kuten syyskokouksessakin siteerasin tunnettua turkulaista kaksikkoa, teen sen myös nyt uudestaan, sillä se sopii tähänkin tilanteeseen; vauhti kiihtyy! Onhan tiedossa niin kiekkoapproja, wykypäiviä, NESU-sitsejä kuin vappukin.

Tapahtumientäyteistä ja yhteisöllistä kevättä toivottaen,

Puheenjohtajanne 2022 Sofia Kurki

This article is from: