Metsäalan Ammattilehti kesä 2024

Page 1


METSÄALAN AMMATTILEHTI

H-sarjan tuotekehityksen tavoitteena oli korkeampi tuottavuus alhaisemmalla polttoaineenkulutuksella. Onnistuimme tässä.

Tavoitteemme on tuottaa ratkaisuja, jotka edistävät asiakkaidemme liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa.

Paljon kuljetusalan ajankohtaista asiaa

Metsäurakoinnissa hyvä vauhti päällä

Ammattilehti.fi koeajaa kalustoa

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Teiden huono kunto johtaa vaaratilanteisiin

liikenteessä

Suomen Kuljetus ja Logistiikka

SKAL ry:n tuoreen kuljetusbarometrin mukaan kuljetusyrittäjät ovat huolissaan liikenneturvallisuudesta ja kuljettajat kokevat tiestön turvattomaksi työympäristöksi. SKAL vaatii lisärahoitusta teiden kunnostamiseen.

SKAL Kuljetusbarometri 2/2024 toteutettiin 23.5.-9.6.2024 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 501 kuljetus- ja logistiikkayrittäjää.

Peräti 84 prosenttia vastanneista kertoo, että teiden huono kunto on johtanut vaaratilanteisiin. Heistä 39 prosenttia on väittämän kanssa täysin samaa mieltä. 45 prosenttia kertoo olevansa osittain samaa mieltä.

- Kyselystä käy selväksi, että teiden huono kunto on kasvava ja vakava ongelma, joka haastaa jokaista tienkäyttäjää. Liikenneturvallisuuteen on suhtauduttava vakavasti, ja siksi tiestöön on tehtävä merkittäviä satsauksia jo syksyn budjettiriihessä, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yrittäjät ovat huolissaan myös henkilöstönsä turvallisuudesta. Yli neljännes (28 %) kertoo olevansa täysin eri mieltä väittämän kanssa, jossa kuljettajat kokisivat tiestön turvalliseksi työympäristöksi. 39 prosenttia oli osittain eri mieltä väittämän kanssa.

Tiestön rahoitus on ollut SKALin mielestä koko 2000-luvun alimitoitettua ja vuosittainen vaihtelu on ollut suurta.

- Nykyisen hallituksen linjaama korja-

usvelkapaketti ei saa jäädä ainutkertai seksi. Korjausvelkapaketti tuleekin vaki naistaa 300 miljoonaan euroon vuosittain. Nyt on aika kiinnittää huomiota tiestön kuntoon, SKALin Kujala sanoo.

Kuljetusyrittäjät huolissaan liikenneturvallisuudesta

Kuljetusyrittäjät näkevät liikennetur vallisuuden olevan laskussa. Barometris sä kysyttiin, onko liikenneturvallisuus parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Yli puolet (58 %) kertoo olevansa eri mieltä väitteen kanssa ja heistä neljännes (25 %) kertoo olevansa täysin eri mieltä. Vain reilu kolmannes (39 %) kertoo lii kenneturvallisuuden parantuneen.

Yritykset kertovat, että liikenneturval lisuutta heikentäviä tekijöitä ovat muun muassa älylaitteet ja kevyet sähköajoneu vot.

Vastaavasti suurin osa vastanneista kokee (yht. 82 %) erilaiset ajoavustimet liikenneturvallisuutta parantaviksi teki jöiksi.

590VR-3

SKAL Kuljetusbarometri 2/2024 toteutettiin 23.5. ja 9.6.2024 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 501 jäsenyrittäjää eri suoritealoilta ja eri puolilta Suomea. Ajankohtaiskysymykset koskivat kulje tusyritysten kokemuksia poliisiin suorit tamasta raskaan liikenteen valvonnasta sekä liikenneturvallisuutta.

OSOITE: Vironkatu, 00170 Helsinki

PÄÄTOIMITTAJA: Janne Jokela

janne.jokela@ammattilehti.fi puh 050 412 9030

TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ: Tero Lahtinen

tero.lahtinen@ammattilehti.fi puh. 050 464 7972

TOIMITTAJA: Taneli Jokela

taneli.jokela@ammattilehti.fi puh. 050 320 8174

LEHDEN PAINOSMÄÄRÄ: 14.000 kpl.

ammattilehti.fi sosiaalisessa mediassa:

5200D-3

VÄHEMMÄN

2 VETOKYTKINTÄ, KAIKKI AJONEUVOYHDISTELMÄT!

Vankka ja kestävä perusvetokytkin 5200D-3 ja suoritusarvoiltaan ylivoimainen 590VR-3 vastaavat ominaisuuksiltaan ja tekniikaltaan entistäkin paremmin Suomen kansallisia vaatimuksia. 2 vuoden takuulla!

MYYNTI:

Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan

Euroopan parlamentti äänesti 12.3.2024 täysistunnossa kannastaan suomalaisittain keskeiseen rekkojen enimmäismittoja ja -massoja määrittelevään mitta- ja massadirektiiviin. Parlamentti antoi raportille vahvan tuen äänin 330 puolesta, 207 vastaan, 74 tyhjää.

irektiivissä ryhmänsä neuvottelijana toimiva europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk. / Renew Europe) kommentoi lopputulosta tuoreeltaan äänestyksen jälkeen.

- Olen erittäin tyytyväinen, että kirjaus jättirekkaliikenteen jatkumisesta Ruotsin ja Suomen välillä nykyisellään saatiin mukaan parlamentin kantaan. Komission alkuperäisessä ehdotuksessa olisi ollut erittäin hankalia kirjauksia Suomen ja Ruotsin väliselle rajat ylittävälle liikenteelle, joka on tärkeä useille sektoreille, kuten metsäteollisuudelle. Monet kuljetusyrittäjät ovat viime vuosina tehneet suu-

Suomessa ja Ruotsissa hyödynnetään muuta Eurooppaa suurempia rekkojen enimmäismittoja ja -massoja mm. puutavarakuljetuksissa.

ria kalustoinvestointeja juurikin jättirekkoihin, joten olisi järjetöntä rajata EU-tasolla niiden käyttöä maiden välillä, jotka sen hyväksyvät. Pitkäjänteistä ja tehokasta vaikuttamistyötä on tehty yhdessä sekä sidosryhmien, ministeriön että pohjoismaalaisten kollegojen kanssa ja sen työn tulos konkretisoituu nyt, Katainen iloitsee.

Mitta- ja massadirektiivin uudelleentarkastelun tarkoituksena on tehostaa EU:n kuljetuksia sekä parantaa tieturvallisuutta ja vähentää päästöjä. Parlamentin kanta vahvistaa valvontaa sekä ottaa huomioon tieturvallisuuden ja kestävyyden uusien jättirekkareittien ennakkoarvioinnin kautta. Uudet innovaatiot, kuten nollapäästöiset perävaunut, on

myös huomioitu. Jäsenmaiden neuvosto ei ole vielä saanut yleisnäkemystään valmiiksi.

- On ensisijaisen tärkeää, että samanlainen kirjaus Suomen ja Ruotsin välisestä rajat ylittävästä liikenteestä on mukana myös neuvoston kannassa, jotta kolmikantaneuvotteluissa ei tule mitään yllätyksiä. Jotkin Keski-Euroopan maat suhtautuvat kriitti-

sesti suurempiin rekkoihin, joten tässä on Suomen hallituksella tärkeä edunvalvonnan paikka, Katainen summaa.

Kolmikantaneuvottelut lopullisesta lainsäädännöstä Euroopan komission ja jäsenmaiden neuvoston kanssa jäävät seuraavan parlamentin vastuulle ensi kesäkuun EU-vaalien jälkeen.

Taukoilmastointilaite

VIESA Kompressor III taukoilmastointilaite pitää yllä ohjaamon sisälämpötilaa, kun ajoneuvo ei ole käynnissä.

Se tarjoaa parhaan tasapainon ohjaamon viihtyisän sisäilman ja matalan energiakulutuksen välillä.

Helposti asennettavan VIESA Kompressor III kanssa kuljettajalla on vähemmän ongelmia alhaisen akkujännitteen kanssa, koska energiankulutus on vähennetty minimiin.

Kuorma-autoilla kuljetettujen

tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 kuorma-autoilla kuljetettiin tavaraa kotimaan liikenteessä 26 miljardia tonnikilometriä, joka on 9 % vähemmän kuin vuonna 2022.

Muun kuin maa-aineskuljetusten kuljetussuorite laski 10 % ja maa-aineskuljetusten määrä kasvoi 8 %. Kuljetettu tavaramäärä laski 4 % vuoteen 2022 verrattuna ja oli 232 miljoonaa tonnia.

Kotimaan liikenne

Vuonna 2023 kotimaan liikenteessä kuljetettiin yhteensä 232 miljoonaa tonnia tavaraa, joka on 4 % vähemmän kuin vuonna 2022. Kuljetussuorite laski 9 % ja oli 26 miljardia tonnikilometriä.

Ammattimaisessa eli luvanvaraisessa liikenteessä vuonna 2023 kuljetettu tavaramäärä laski 7 % ja kuljetussuorite laski 8 %. Ammattimaisen liikenteen osuus kuljetetuista tonneista laski kolme prosenttiyksikköä ja oli 87 %. Kuljetussuoritteen osuus kasvoi yhden prosenttiyksikön ja oli 95 % kaikesta kotimaan tavaraliikenteestä.

Suurten, yli 68 tonnin ajoneuvoyhdistelmien kuljetukset vähenivät

Yli 68 tonnin ajoneuvoyhdistelmien kuljettama tavaramäärä vuonna 2023 oli 83 miljoonaa tonnia, joka on 9 % vähemmän kuin vuonna 2022. Kuljetussuorite laski 13 % ja oli 10 miljardia tonnikilometriä.

Vuonna 2014 yleistyneet yli 68 tonnin kuljetukset ovat nyt laskeneet yhtäjaksoisesti kahden vuoden ajan ja suoritteiden toistaiseksi korkein taso nähtiin 2021 tavaramäärän osalta 99 miljoonassa tonnissa ja vuonna 2022 kuljetussuoritteessa 12 miljardissa tonnissa.

Sekä tavaramäärän että kuljetussuoritteen osuudet ovat asettuneet viime vuo-

sien aikana 35 - 40 prosenttiin kaikista kotimaan kuljetuksista.

Kuljetukset tavararyhmittäin

Tavararyhmittäin (NST 2007) tarkasteltuna kaksi suurinta tavararyhmää jotka ovat yli puolet kotimaan tavaraliikenteessä kuljetetusta tavarasta ovat edelleen kaivostoiminnan tuotteet kuten metallimalmi ja maa-, metsä- ja kalatalouden tuotteet.

Yhteensä 12 tavararyhmässä tapahtui laskua 15,9 miljoonaa tonnia ja 8 tavararyhmässä kuljetettujen tonnien määrä kasvoi yhteensä 7 miljoonaa tonnia. Eniten laskua tavaramäärässä mitattuna tapahtui muissa ei-metallisissa mineraalituotteissa, 6 miljoonaa tonnia ja toiseksi suurin laskija oli koksi ja öljytuotteet, joiden kuljetettu tonnimäärä laski 2,8 miljoona tonnia. Muihin ei-metallisiin mineraalituotteisiin kuuluu muun muassa rakennusaineteollisuuden tuotteita, kuten sementti.

Tavararyhmä, jossa tonnimääräisesti nähtiin suurin kasvu vuonna 2023 oli metallimalmien ja muiden kaivostoiminnasta ja louhinnasta saatujen tuotteiden tavararyhmä, joka kasvoi lähes kolme miljoonaa tonnia eli neljä prosenttia.

Kuljetussuoritteella mitattuna yli kolme miljardia tonnikilometriä kuljetettiin maatalous-, riistatalous- ja metsätaloustuotteissa; kala ja muut kalastustuotteissa yhteensä 6,1 miljardia tonnikilometriä, yhdistetyissä kuljetuksissa 3,5 miljardia tonnikilometriä, elintarvikkeissa 3,5 miljardia tonnikilometriä ja puutavarassa 3,2 miljardia tonnikilometriä. Nämä luokat muodostavat 62 % kuljetetuista tonnikilometreistä.

Ulkomaan liikenne

Kotimaisilla kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2023 ulkomaan liikenteessä 3,1 miljoonaa tonnia, joka on 28 % enemmän kuin vuonna 2022. Kuljetussuorite oli 1,8 miljardia tonnikilometriä ja 14 % enemmän kuin vuonna 2022. Ulkomaan suoritteista 99 % ajettiin ammattimaisessa liikenteessä.

Uudet Renault Trucks mallit suunniteltu asiakkaiden kanssa

Uusien Renault Trucks

T-, T High-, C- ja K-sarjojen ulkomuoto on nyt entistä vakuuttavampi ja ajanmukaisempi. Renault Trucksin suunnittelupäällikkö Paul Daintree kertoo uuden, mukavuutta ja tuottavuutta edistävän TCK Evolution -malliston suunnitteluprosessista.

Renault Trucks Halle du Designin tiimit, joiden johtaja Paul Daintree on, ovat työskennelleet uusien T-, T High-, C- ja K-sarjojen kehityksen parissa vuodesta 2018 lähtien. Suunnittelu on tapahtunut tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

Biokaasurekat

kasvattamalla patjan paksuutta ja tiheyttä sekä kaksinkertaistamalla jousien määrän. Ihanteellista mukavuutta varten on myös lisätty petauspatja.

Renault Trucksin uudessa TCK

Evolution -mallistossa on myös suuremmat säilytystilat sekä erilliset pidikkeet puhelimille ja tableteille, jonka lähellä USB-latausliitännät ovat. Näkymättömissä oleviin säilytystiloihin sisältyy uusi laatikko, jossa A4 -kokoista muistikirjaa tai tablettia voi säilyttää turvallisesti. Tämän lisäksi sisätilojen kankaita ja värejä on muutettu pehmentämään kontrasteja ja helpottamaan kuljettajan silmien rasitusta kuormittavien ajorupeamien aikana sekä luomaan ohjaamoon täydellisen rauhallinen tunnelma.

Veitsiluodon sahalta Oulun tehtaalle raaka-aineita biokaasulla toimivalla ajoneuvoyhdistelmällä.

vauhdittavat

- Suunnittelijoiden on tärkeää asettaa loppukäyttäjä ajattelun ja päätöksenteon keskiöön, Paul Daintree kertoo ja jatkaa:

Stora Enson siirtymää uusiutuviin polttoaineisiin Oulun tehtaalla

Uusiutuvien polttoaineiden käyttö Stora Enson logistiikkaketjussa vauhdittaa Stora Enson tavoitetta puolittaa hiilidioksidipäästöt vuoteen 2030 mennessä.

M- Järjestimme yhteistyöistuntoja asiakkaiden kanssa suunnittelustudiossa ja vierailimme kuorma-autojen levähdyspaikoilla sekä asiakkaiden toimipisteissä tapaamassa kuljetusyritysten edustajia ja kuljettajia. Tarkoituksena oli oppia ymmärtämään asiakkaiden tarpeita ja vastata niihin entistäkin paremmin. Tämä suunnittelutiimien kenttätyö yhdistettynä jälleenmyyjäverkostosta kerättyihin tietoihin ja Renault Trucks insinöörien asiantuntemukseen muodosti perustan uuden kuorma-automalliston tyyli- ja mukavuusmuutoksille.

Rohkea, tyylikäs muotoilu - Ajoneuvon etuosa on uudistettu, jotta asiakkaidemme omil-

aaliskuussa Pohjaset Logistics Oy alkoi kuljettaa Veitsiluodon sahalta Oulun tehtaalle raaka-aineita biokaasulla toimivalla ajoneuvoyhdistelmällä. Myöhemmin keväällä Iijoki Trans Oy aloittaa kuitupuukuljetukset biokaasuautolla metsästä tehtaalle. Biokaasuautot tuottavat merkittävästi vähemmän päästöjä kuin tavalliset dieselillä toimivat ajoneuvoyhdistelmät. Lisäksi Stora Enson Oulun tehdas on lopetta-

nut turpeen käytön energiantuotannossa, ja se korvataan jatkossa biopolttoaineilla.

le logoille jne. jää enemmän tilaa. Etuvalot on uusittu kokonaan LED-tekniikalla, jonka etuna on paitsi parempi valaisuteho, myös se, että ajovaloihin voi mahduttaa entistä enemmän ominaisuuksia pienellä alueella. Etuosan mittasuhteet on uudistettu täysin. Kuorma-auton ilme on nyt entistä rohkeampi, siinä on asennetta ja helposti tunnistettava ilme, Daintree sanoo.

piä ratkaisuja ja vauhdittamaan metsäalan kehitystä ympäristöystävällisemmäksi. Biokaasurekkojen osalta olennaista on se, että alueen tankkausverkosto mahdollistaa investoinnit vähäpäästöisempään kalustoon, sanoo operaatiojohtaja Elina Hopponen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

istuimeksi tai askelmaksi, ja se pysyy samanlaisena kuljettajien suosion vuoksi. Tämän lisäksi etusäleikössä olevaa Renault Trucks -logoa on suurennettu.

päästövähennystavoitteensa.

- On tärkeää ottaa uusia vähäpäästöisempiä ratkaisuja käyttöön niin puunkorjuussa, kuljetuksessa kuin puunkäsittelyssä. Ensimmäiset kuitupuun biokaasuautokuljetukset Oulun tehtaalle aloitti Kuljetusliike Eskola Oy kesäkuussa 2022, ja nyt saamme kuljetuksiin kaksi uutta ajoneuvoa. Kannustamme yrittäjiä etsimään vähäpäästöisem-

Myös etusäleikkö on uudistettu, mikä antaa autolle hienostuneemman säväyksen. Alas taitettava säleikkö voidaan muuttaa

Stora Enso on koko yhtiön laajuisissa vastuullisuustavoitteissaan sitoutunut puolittamaan kasvihuonekaasupäästönsä vuoteen 2030 mennessä. Näihin lukuihin sisältyvät myös puukuljetuksista aiheutuneet päästöt.

- Meillä on hienoja kuormaautoja, ja olemme todella ylpeitä tästä uudesta mallistosta, joten miksi emme näyttäisi sitä?, Renault Trucksin suunnittelupäällikkö intoili.

Mukavat sisätilat

Sisätiloissa kuljettajan mukavuus korostuu.

- Mitä ajomukavuuteen tulee,

Tarjoamalla kuluttajapakkauskartonkia, jolla on mahdollisimman pieni hiilijalanjälki, voivat myös Stora Enson asiakkaat saavuttaa omat kunnianhimoiset

yksi asiakkaidemme toiveista oli henkilöautoa muistuttava ajoasento, Paul Daintree jatkoi.

Renault Trucksin uusissa T-, T High-, C- ja K -sarjoissa on uusi, kolmeen suuntaan säädettävä ohjauspyörä, jalalla käytettävä painike ja avaimeton käynnistys. Tämän ansiosta kuljettajien on helppo säätää ajoasentoa oman kehonsa ja mieltymystensä mukaan.

Myös ohjaamossa asuminen on tehty mukavammaksi:

- Oulun tehtaan fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat jo tällä hetkellä Stora Enson Suomen tehtaista matalimmat. Vastuullisiin valintoihin kuuluu myös turpeesta luopuminen. Viimeinen turve-erä käytettiin Oulun tehtaalla helmikuussa. Olemme vähentäneet päästöjä logistiikkaketjussa hyödyntämällä kartonkituotteiden kuljetuksissa aluksia, joiden polttoaineena on pääosin nesteytetty maakaasu (LNG). Uudet biokaasuautot ovat tärkeä askel kohti hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, sillä Oulun tehdas tarvitsee jatkossa aiempaa enemmän sekä kuitupuuta että biopolttoaineita kasvavaa tuotantoa varten, sanoo

Stora Enson Oulun tehtaan väli-

- Päätimme parantaa perusmallisen vuoteen mukavuutta,

- Vaikka aikaisempiakin istuimiamme arvostetaan paljon, käytimme tilaisuuden hyväksi päivittääksemme materiaalit vaihtamalla perinteiset nahkaistuimet kohokuvioituun kankaaseen. Kuten ulkopuolen osalta, olemme ylpeitä Renault Trucksista, joten logolla on kunniapaikka myös istuimissa, suunnittelupäällikkö Paul Daintree kertoo.

aikainen tehtaanjohtaja Janne Rimpiläinen

Stora Enso kasvattaa parhaillaan energiapuun hankintaa erityisesti Oulun, Varkauden ja Heinolan tehtaidensa puunkorjuualueilla. Esimerkiksi PohjoisSuomessa Stora Enson tavoitteena on hankkia kolminkertainen energiapuumäärä viime vuoteen verrattuna.

Stora Enson Oulun tehtaalla on käynnissä miljardi-investointi, jossa käytöstä poistettu paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkia valmistavaksi tuotantolinjaksi. Vuonna 2025 käynnistyvän tuotantolinjan kartonkituotteilla voidaan korvata muovia esimerkiksi pakasteja kylmäpakkauksissa.

Maaliskuussa Pohjaset Logistics Oy alkoi kuljettaa
Uuden sukupolven Renault Trucks TCK Evolution -malliston ilme on nyt entistä rohkeampi.

Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen

logistiikka takaa toimitusvarmuuden

Metsä Group sanoo Kemin uuden biotuotetehtaan tarpeisiin kehitetyn tehokkaan ja toimintavarman logistiikkaratkaisun, jonka jokaisessa vaiheessa huomioidaan toiminnan vastuullisuus ja minimoidaan ympäristövaikutukset.

Biotuotetehtaalla valmistuvat sellupaalit lastataan automaattisesti HCT-rekkoihin. Biodieseliä polttoaineena käyttävät rekat kuljettavat paalit 15 kilometrin päässä sijaitsevaan satamavarastoon. Erikoisrakenteiseen HCT-rekkaan mahtuu kerrallaan noin 72 tonnin sellukuorma, mikä on noin 1,5 kertaa enemmän verrattuna normaaliin rekkalastiin. Nämä ratkaisut alentavat kuljetuksen hiilijalanjälkeä merkittävästi.

Yhteistyössä Kemin kaupungin kanssa rakennettu uusi logistiikkaväylä parantaa kuljetusten

asiakkaille

Biotuotetehtaalla valmistuvat sellupaalit lastataan automaattisesti biodieseliä polttoaineenaan käyttäviin erikoisrakenteisiin HCT-rekkoihin, joihin mahtuu kerrallaan noin 72 tonnin sellukuorma.

ja alueen liikenneturvallisuutta.

Ajoksen satamassa sellupaalit ohjataan Metsä Groupin uuteen 37 000 neliömetrin tuotevarastoon, jossa kuormanpurku tapah-

tuu automaattilaitteistolla. Tuotevarastolla ja satamassa on korvattu fossiiliset polttoaineet sähköistetyllä trukki- ja lastauskalustolla. Lisäksi sataman sähköi-

sessä materiaalinkäsittelynosturissa on sähköinen sellunostin, joka on ensimmäinen lajiaan. Sataman kahdeksan uutta sähkötrukkia parantavat ympäristö-

tehokkuuden lisäksi myös työturvallisuutta. Trukin hytti on korotettu, näkyvyys parempi ja myös työmaan melutaso on alhaisempi.

Aasian markkinoille suuntautuvissa sellutoimituksissa hyödynnetään uusinta laivakalustoa, joissa uusin teknologia parantaa ympäristötehokkuutta.

- Uuden logistiikkaratkaisun lähtökohtana on turvallisuuden, toimitusvarmuuden ja ympäristötehokkuuden varmistaminen. Sen avulla turvaamme häiriöttömän toimitusketjun tehtaalta asiakkaille, kertoo Kemin biotuotetehdasprojektin logistiikkajohtajana toiminut Pasi Pulkkinen

- Satamatoimintojen ydinprosessi on sama kuin ennen, mutta uusien laiteinvestointien myötä mahdollisuudet kehittää toimintaa joka osa-alueella ovat kasvaneet huimasti, kertoo Kemin Satamatoimintojen yksikön johtaja Teemu Kauppi Uuden biotuotetehtaan myötä Kemissä sijaitsevan Ajoksen sataman ulkomaille suuntautuva vienti kasvaa yli miljoonalla tonnilla vuodessa.

CMS -kamerajärjestelmän edistyksellisen jalankulkijan ja pyöräilijän sekä ajoneuvojen tunnistuksen myötä kuljettajaa varoitetaan äänimerkkien ja visuaalisten tehosteiden avuin myös liian likellä autoa näkökentän ulkopuolella kulkevista.

Ilmavaa kyytiä Makedonian mäissä

Ammattilehti koeajoi Volvo Trucksin aerodynamiikan ja paremman polttoainetalouden ehdoilla muotoilemia FH Aero kuorma-autoja Kreikassa Thessalonikin ympäristössä Egeanmeren rannikon tuntumassa. Samalla otettiin tuntumaa Volvon uudesta tehomyllystä eli täysin uudesta 17,3-litraisesta ja 780 hevosvoimaa tuottavasta D17 -moottorista.

Uusi FH malliston rinnalle tuotu Aero-sarja on Volvon vastaus kohta viisi

vuotta takaperin voimaan astuneelle EU-asetukselle, joka sallii polttoaineen kulutuksen vähen-

Volvon uuden CMS -kamerapeilijärjestelmän myötä kuljettajalle näkökenttään vapautuu kaivattua lisätilaa. Samalla ohjaamoon kantautuvien äänien määrä vähenee. Täysin uutta ja asiakkaiden toivomaa on FH16 -sarjaan tarjolle tuotu musta sisustavaihtoehto. Kattoverhous on kuitenkin yhä sävyltään vaalea. Aero-malliston koeajoi Ammattilehden Tero Lahtinen.

tämiseksi kuorma-autoille aikaisempaa pidemmät ja virtaviivaisemmat ohjaamot.

Volvo FH Aero -ohjaamo on tuulilasin alaosasta alas päin katsottuna 24 cm vakio-ohjaamoa pidempi. Edemmäksi ja hieman viistoksi työntyvän keulan lisäksi ohjaamon ilmanvastuskerrointa on pienennetty luukkujen ja koripaneelien saumoja tiivistämällä ja tilkitsemällä. Myös tuulilasin yläpuolen kilpipaikka on muotoiltu uudelleen ja kaksiakselisissa vetureis-

sa sivuhelmoihin on tuotu alustan ja rekan välistä rakoa kaventavat spoilerit. Pyöristetyssä ohjaamossa merkittävä ilmanvastuskerrointa pienentävä ja ohjaamoon kantautuvia ääniä vähentävä sekä kuljettajan näkemäaluetta kasvattava uudistus on Volvon CMS-peilikamerajärjestelmä (Camera Monitor System). Usean eri Aero-vaihtoehdon koeajon perusteella edellä mainitut väittämät on helppo allekirjoittaa. Kuljetusyrityksen kantilta tarkasteltuna kenties merkit-

Aeron-päivityksen myötä FH sarjaan tehtiin useita sisustapäivityksiä. Näistä esimerkkeinä uusi navigaattori ja parannettu äänentoisto. Samalla USB-porttien määrää on kasvatettu yhteensä kuuteen. Mittariston näkymää on myös selkeytetty ja kojetaulun kosketusnäyttöä voidaan nyt käyttää myös kolmannen osapuolen sovelluksissa.

tävintä Aerossa on sen tarjoama, Volvon mukaan jopa viiden prosentin polttoainesäästö vastaavaan perus FH:n verrattuna.

Valtikan vaihto

Uutta on tuotu myös voimalinjaan. Ja kenties vastoin yleisiä odotuksia uutuus esiteltiin dieselmoottorien puolelle ja sielläkin ruokaketjun yläpäähän. Volvo FH16:sta voimanlähteenä toimii jatkossa kuusisylinterinen, iskutilavuudeltaan 17,3 litran D17 -moottori, jota on saatavana aluksi kolmena eri tehovaihtoehtona 600, 700 ja 780 hevosvoimaa. Vääntömomenttiarvot ovat vastaavasti 3000, 3400 ja 3800 Nm. Näillä suoritusarvoilla jo vuosia ruotsalaisten käsissä omistajaa vaihtanut tehokunikuusvaltikka palautuu muutaman vuoden tauon jälkeen Södertäljestä Göteborgiin. Volvon mukaan uudessa D17 moottorissa on yhteistä D16:sta kanssa vain lohko. Iskutilavuuden lisäyksen ohella puristuspaineita on nostettu. Sen myötä uusia osia on kaikkiaan yli 600 esimerkiksi ahdin on vaihtunut kaksoisahtimesta takaisin perinteiseksi ahtimeksi.

Kreikkaan kuuluvan KeskiMakedonian alueelle sijoittuneelle reilun 300 km mittaiselle koeajolenkille mahtui sopivassa

Volvon FH sarjaan tuoma Aero-paketti tuo keulaan uutta muotoilua. Samalla valmistajan logo on viety alemmaksi maskin keskelle.

suhteessa tasamaata ja suomalaisittain katsottuna korkeiksi ja jopa jyrkiksi luonnehdittavia mäkiä, mikä sai tietenkin vajaan 40 tonnin yhdistelmämassaan kuormattujen FH16 780:n ohjaksissa istuvien kuljettajien sympatiat puolelleen. Ajotila Power -puolella ja vaihdevalitsimen +/vivusta puoliväkisin pienempää pykälää silmään sovittamalla liki 800 hevosvoimainen Volvo suorastaan loikkaa mäen laelle, sen jyrkkyydestä riippumatta. Mittakaavaa antaa se että kenties koko taipaleen jyrkimmän ”nyppylän” laella nopeusero porukasta hitaimmin kiivenneen Volvo FM 500:n kanssa oli mäet taitavasti haistavan I-See vakionopeuden säätimen voimin ajettuna 30 km/h luokkaa.

Kolme voimalinjapolkua

Volvon koeajoista vastaava johtaja Tobias Bergman sanoo polttomoottorin ja dieselvoimalinjan kuuluvan Volvon tuoteportfolioon hamaan tulevaisuuteen saakka ja sitä myös kehitetään: - Meillä on kolme rinnakkaista käyttövoimapolkua: akkusähkö, polttokenno ja polttomoottori. Ja jatkamme kaikkien näiden kehitystyötä. Kaikkia eri käyttövoimavaihtoehtoja yhdistävänä haasteena on autojen korkea ilmanvastus. Dieselmoottorilla varustetussa kuorma-autossa kolmasosa ja sähkökuorma-autossa jopa puolet kulkemiseen käytettävästä energiasta kuluu ilmanvastuksen kumoamiseen. Sen johdosta tuomme Aeron tarjolle kaikille käytössä oleville käyttövoimavaihtoehdoillemme.

Litroja ja kilowattitunteja

Polttoaineenkulutuksista puhuttaessa on luotettava ajotietokoneiden näyttämiin. Kolmen akkukäyttöisen FH Elctricin pitkän matkan (n. 3500 km ja useiden eri kuljettajien voimin tehtyinä) keskikulutukset asettuivat koeajettaessa 110-129 kWh /100 km haarukkaan. Suuret erot selittyvät osaltaan parin tonnin painoerolla ja kärryn aerodynamiikkapaketin puuttumisena raskaimmasta autosta. FH16 780 ylti valmistajan edustajan mukaan Saksan tasamaalla 28 litran lukemaan. Nyt ajotietokone näytti 36,9 litraa satasella. FH 460 TC:ssä ja FM 500:ssa kulutukset asettuivat koeajossa reilusti 30 litran alapuolelle.

Voimaa Pentasta

Useille suomalaisille on saattanut muodostua, autovalmistajien ja eri päättäjien puheista käsitys hyötyautokannan nopeasta sähköistymisestä koko Euroopan alueella. Totuus ei kuitenkaan ole aivan niin auvoinen, sillä esimerkiksi noin miljoonan asukkaan Thessalonikissa tai sen ympäristössä ei ole käytännössä lainkaan raskaille hyötyajoneuvoille sopivaa latausinfraa. Siksi nyt koeajettujen Volvo FH

Electric Aeron lataus toteutettiin autojen kuormatilassa mukana kulkevien kookkaiden generaattorien voimin. Näissä luonnollisesti voimanlähteinä Volvo Penta 13- ja 17-litraiset dieselit. Niiden jatkeeksi puoliperävaunuun rakennettujen pikalatausasemien voimin akustot latautuivat liki 220 kWh latausteholla. Maininnan arvoisena seikkana kerrottakoon sekin että generaattorien voimin ladattuina FH Electric Aero mallien keskimääräiseksi dieselinkulutukseksi muodostui Göteborgin ja Thessalonkin välillä edellä mainittu 28 litraa sadalla kilometrillä. Sähköautojen alamäissä takaisin keräämän energian määrä nousi reilun kolmen sadan kilometrin koeajorupeamalla satoihin kilowattitunteihin, tosin hyöty menetettiin korkojen kera vastamäissä. Pakottaa miettimään tarjoaisiko takaisin kerättävä energia verottajalle tulevaisuudessa mahdollisuuden verokassan kerryttämiseen?

Kerro kerro kuvastin

Nyt myös Volvo on lähtenyt mukaan kamerapeilimarkkinoille. Volvo-uutta Mersun jo viisi vuotta sitten ensimmäisenä valmistajana markkinoille tuomaan kamerapeilien markkinaan on pimeänäön mahdollistava infrapunakamera ja perävaunun kanssa varsin eteväksi osoittautunut pannaus-kuvatoiminto. Näistä ensin mainittua ei nyt päästy kokeilemaan, mutta pannausta sitäkin paremmin. Käytännössä se tarkoittaa kameran näyttämän kuvan seuraavan perävaunun liikkeitä sisäkaaren suunnassa. Toinen hyväksi havaittu toiminto on mahdollisuus zoomata kameran antamaa kuvaa, mikä ei perinteisillä peileillä ole mahdollista. Näytön kuvakulmaa voi myös säätää perinteisien peilien

tavoin. Näyttöjen eri toimintojen käyttely sujuu vaivattomasti kuljettajan oveen viedystä konsolista.

Volvo on monien muiden valmistajien tavoin säilyttänyt tuulilasissa ja apumiehen oven karmissa perinteiset laajakulmapeilit. Lisähinnasta tarjottava ja automaattisesti vilkun mukaan käynnistyvä laajakulmapeilinäyttö avaa periaatteessa saman kuvan uudessa ja entistä tarkemmalla resoluutiolla varustetussa kojelaudan apunäytössä. Ilmeisesti perinteiset ratkaisut puolustavat yhä paikkaansa.

Automatiikka valvoo tarkalla silmällä

Myös ennakoiva I-See-nopeudensäädin on päivitetty, ja sen sanotaan selviytyvän moitteetta kaarteista ja jopa liikenneympyröistä, mitä en tosin lähtenyt kreikan maanteillä haastamaan. Uusi Pilot Assist on kehitysversio kaistallapitoavustimesta. se käyttää tuulasikameraa ja tutkaa tien skannaukseen; se tunnistaa liikennemerkit ja käyttää dynaamista ohjausta pitääkseen kuorma-auton kaistalla. Ja hienosti toimii. On näet myönnettävä että parit rajoitukset jäi reitin varrella täysin pimentoon, mutta automatiikka piti nopeuden orjallisesti sallituissa rajoissa.

Ja uutta on sekin että auto huomauttelee hillitysti jo yhden kilometrin ylinopeudesta. Toiminto on pakollinen heinäkuusta alkaen kaikissa uusissa autoissa, kokoon katsomatta. Lisäksi kuorma-autoissa on oltava kuljettajan hälytystuki (se ilmoittaa, jos se luulee kuljettajan olevan väsynyt), etu- ja sivutunnistus, hätäjarruvalot (vilkkuvat alla) kova jarrutus), rengaspaineiden valvonta ja takakamera. Volvolla on ollut törmäysvaroitus- ja hätäjarrutusjärjestelmä vuodesta

2012, vaikka laki vaati sitä vasta kolme vuotta myöhemmin. Uusi järjestelmä pystyy näkemään ja tunnistamaan jalankulkijat ja pyöräilijät. Siinä on myös varoitus mahdollisista sivutörmäyksistä, joka toimii molemmilla puolilla olevien tutkien avuin. Järjestelmä havaitsee ajoneuvot sekä antaa oven avaamisvaroituksen, jos lähellä on liikettä ovea avattaessa. Systeemi on aktiivinen kahden minuutin ajan moottorin sammuttamisen jälkeen.

Heinäkuussa voimaan astuvan GSR (General Safety Regulation) -turvallisuusasetuksen myötä autoista on löydyttävä myös kattavat auton ympärille jäävillä ns. sokeilla alueilla liikkuvien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tunnistukseen tarvittavat järjestelmät sekä runsaasti muita avustimia. Sellaiset on jo toiminnassa nyt koeajetuissa autoissa, ja hyvin tuntuvat toimivan. Lisää järjestelmistä oheisessa faktalaatikossa.

Hyvästä erinomainen

- Autoja on tilattu jo mukavasti ja odotamme mielenkiinnolla millaisiin kulutuslukemiin yllämme meidän mittojen ja massojen mukaisella kalustolla. Ainakin täällä nähdyn ja koetun valossa Aeron kaupallinen tulevaisuus vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Sijoitus tuotoksi

Kaikella on luonnollisesti hintansa ja Volvo FH Aero-paketin osalta se on lanseerausvaiheessa noin 7000 euron luokkaa. CMS -kamerapeilien osuus on noin 2500 euroa ja keulanpidennyksen noin 4000 euroa. On mainittava että CMS-kamerapeilit ovat nyt tarjolla kaikkiin raskaisiin Volvo kuorma-autoihin; nokka vain FH:n yhteyteen. Mikäli valmistajan lupaukset mittavasta polttoaineen säästöstä osuvat kohdilleen, Aero-varustelun pitäisi maksaa itsensä takaisin nopeassa juoksussa.

Yhteisenä nimittäjänä nyt koeajettavalle Volvo Aero mallistolle on liki äänetön eteneminen, kamerapeilien ansiosta hyvä näkyvyys sekä eteen että taakse ja ainakin akkukäyttöisten vaihtoehtojen osalta matala energiankulutus. Tosin on muistettava että lämpötilat ovat Egeanmeren rannalla aivan eri kymmenillä, mitä vasta kevääseen heräilevässä Pohjolassa. Volvon tuotepäällikkö Antti Heinonen sanoo uuden Aero -vaihtoehdon saaneen positiivisen vastaanoton asiakkaiden parissa:

Volvo Aero on tarjolla kaikkiin käyttövoimavaihtoehtoihin. Sähköautojen lataus sujui testilenkillä matkassa kulkevien generaattorien voimin.

Turvallisuusasetus teitä varten

Heinäkuusta 2024 alkaen kaikkien EU:ssa myytävien kuorma-autojen on oltava uudistetun yleisen turvallisuusasetuksen (GSR) mukaisia.

Asetus edellyttää pakollisten edistyneiden turvallisuusominaisuuksien käyttöä, joita on yhteensä 11. Niistä kahdeksan tulee pakollisiksi uusissa kuorma-autoissa heinäkuusta 2024 alkaen ja loput vuosina 2026 ja 2029. Kyse on seuraavista ominaisuuksista:

1. Hätäjarrutuksen merkkivalo: vilkkuva jarruvalo (tai vastaava), joka ilmaisee kuorma-auton takana oleville muille tienkäyttäjille, että kuorma-auto hidastaa vauhtia nopeasti tai jarruttaa voimakkaasti.

2. Peruutusavustin: kuljettaja saa teknologian, kuten kameran tai anturien, avulla käsityksen kuorma-auton takana olevista esineistä ja henkilöistä.

3. Rengaspaineen seurantajärjestelmä: tämä järjestelmä seu-

raa rengaspainetta ja ilmoittaa kuljettajalle rengaspaineen häviöstä reaaliaikaisesti.

4. Älykäs nopeusavustin: tämä järjestelmä aktiivisesti nopeutta ja ilmoittaa kuljettajalle nopeusrajoituksen ylityksestä sekä kannustaa näin kuljettajaa laskemaan nopeutta.

5. Sokean alueen tietojärjestelmä: tämä järjestelmä varoittaa kuljettajaa vieressä ajavista tai risteyksen edessä ylittävistä pyöräilijöistä.

6. Liikkeellelähdön tietojärjestelmä: tämä järjestelmä varoittaa kuljettajaa suojattomista tienkäyttäjistä ajoneuvon edessä ennen liikkeellelähtöä tai hitaasti ajettaessa.

7. Alkolukon helpompi asennus: sääntömuutos edellyttää, että ajoneuvoissa käytetään alkolukkoja (alkometrejä) varten standardiliittymää.

8. Väsymyksen ja tarkkaavaisuuden seuranta: kuljettajan vireystilaa arvioivat turvallisuusjärjestelmät seuraavat esimerkiksi ajoaikaa ja kehottavat kuljettajaa pitämään tarvittaessa

tauon.

9. Tarkkaamattomuuden tunnistaminen ja estäminen: Tarkkaamattomuuden varoitusjärjestelmä havaitsee, keskittyykö kuljettaja ajotilanteeseen, ja varoittaa kuljettaa tarvittaessa. Tarkoitus ottaa myöhemmässä vaiheessa vuonna 2026.

10. Parannettu suora näkyvyys kuljettajan paikalta: Erityisvaatimukset suoran näkyvyyden (se mitä kuljettaja näkee suoraan ajoneuvon ikkunoista) parantamisesta ja sokean alueen poistamisesta. Uusien standardien tarkoituksena on antaa kuljettajille mahdollisuus nähdä pyöräilijät ja jalankulkijat entistä nopeammin ja helpommin. Tarkoitus ottaa käyttöön myöhemmässä vaiheessa vuonna 2029.

11. Tapahtuman (onnettomuuden) tietojen tallennin: Musta laatikko -tyyppinen onnettomuustietotallennin. Tarkoitus ottaa käyttöön myöhemmässä vaiheessa vuonna 2029.

Uusi GSR-asetus edellyttää uusissa kuorma-autoissa pakollisten edistyneiden turvallisuusominaisuuksien käyttöä, joita on yhteensä 11

Baltian johtava päällirakentaja yli 15 vuoden kokemuksella. Meiltä laadukkaat Metsatek päällirakenteet.

Nopeat toimitusajat, yksilöllinen toteutus, myös rahoitus.

Nykyaikaisen TAV-tuoteperheen juuret ulottuvat aina 1970-luvulle asti.

Nykyaikaisen TAV-tuoteperheen juuret ulottuvat aina 1970-luvulle asti.

Nykyaikaisen TAV-tuoteperheen juuret ulottuvat aina 1970-luvulle asti.

Tuotteidemme valmistuksen kulmakiviä ovat aina olleet turvallisuus, käyttäjäystävällisyys sekä toimintavarmuus vaativissa ja vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa.

Tuotteidemme valmistuksen kulmakiviä ovat aina olleet turvallisuus, käyttäjäystävällisyys sekä toimintavarmuus vaativissa ja vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa.

Tuotteidemme valmistuksen kulmakiviä ovat aina olleet turvallisuus, käyttäjäystävällisyys sekä toimintavarmuus vaativissa ja vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa.

Nykyaikaisen TAV-tuoteperheen juuret ulottuvat aina 1970-luvulle asti.

M. Korte Oy

M. Korte Oy

M. Korte Oy

M. Korte Oy

Tuotteidemme valmistuksen kulmakiviä ovat aina olleet turvallisuus, käyttäjäystävällisyys sekä toimintavarmuus vaativissa ja vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa. myynti@tav.fi tav.fi

Menotie 2, 33470 Ylöjärvi

Puh. 03 371 2347

Menotie 2, 33470 Ylöjärvi

myynti@tav.fi tav.fi

Menotie 2, 33470 Ylöjärvi

Puh. 03 371 2347

Menotie 2, 33470 Ylöjärvi

Puh. 03 371 2347

Puh. 03 371 2347

myynti@tav.fi tav.fi

@tav.fi tav.fi

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Kuljetusliike E. Nousiainen -

Kuljetusliike E. Nousiainen Oy on kuljettajat puuta jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Toukokuun 25. päivä järjestettiin sen kunniaksi juhlat Kytäjän kartanon tallissa, minne saapui yrityksen työntekijöiden lisäksi asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden edustajia yhteensä toistasataa muistelemaan menneitä ja visioimaan tulevaisuutta.

Usko Nousiainen aloitti kuljetustoiminnan

Hyvinkäällä vuonna 1954 ja raakapuun kuljetus muodosti alkutaipaleelta lähtien toiminnan rungon.

- Olin nuoresta mukana puunajossa - niin kuin poikani Anttikin sitten myöhemmin, joten osaaminen lajiin on syntynyt onnistumisten ja erehdysten myötä käytännön työssä. Vuonna 1982 ostin isältäni liiketoiminnan ja jatkoin yrityksen kehittämistä. Tänä päivänä omis-

tamme yrityksen puoliksi Antin kanssa, joka on tuonut tekemiseen nuoruuden intoa ja näkemystä, mikä yhdessä osaavan henkilökunnan ja optimoidun

kuljetuskaluston kanssa mahdollistaa pärjäämisen tiukassa lajissa jatkossakin, kertoilee Esko Nousiainen. Varsinkin viime vuosikymme-

ninä puunajo on muuttunut paljon monessa mielessä.

- Tietokoneaika on muuttanut ajamista eniten; ennen ajettiin muistin varassa mutta nyt kaikki

tieto kulkee sähköisesti reaaliajassa autojen ja toimiston sekä asiakkaidemme kesken. Se on tehostanut logistiikkaa oleellisesti mutta tehnyt operoinnista

Esko (oik.) ja Antti Nousiainen johtavat 70-vuotiasta kuljetusliikettään kohti tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia.
Kuljetusliike E. Nousiainen Oy:n
vietettiin
kartanon tallilla
toukokuuta suurella joukolla.

- puutavaran ajoa 70 vuotta

vieläkin hektisempää sillä teollisuuden puunhuollon logistiikka on käytännössä kokonaan pyörien päällä eikä virheisiin tai viivästymisiin ole varaa. Mutta kokonaisuutta on kuljetusyrityksen helpompi hallita kuin ennen vanhaan, joten kehitys on kulkenut oikeaan suuntaan, toteaa Nousiainen.

Laaja kalusto ja osaavat kuljettajat

Tänä päivänä Kuljetusliike E. Nousiainen operoi pääasiassa Helsinki-Tampere-Pori-Lohja -akselilla.

- Kokemuksen ja asiantuntemuksemme myötä hoidamme sopimuskuljetukset luotettavasti ja turvallisesti määränpäähänsä. Sopimusasiakkaitamme ovat mm. Metsä Group, Stora Enso, Versowood, Metsänhoitoyhdistys Lounais-Häme sekä useat piensahat, kertoo Antti Nousiainen. Puuta kuljetetaan suurella volyymilla, mikä vaatii paljon kalustoa ja osaavia kuljettajia.

- Tällä hetkellä meillä on yksitoista puutavarayhdistelmää ja lisäksi ajossa on aliurakoitsijoiden autoja 7-8 kappaletta. Vuodesta 2008 alkoi vahvan kasvun aika ja autoja tuli lisää lähes yksi per vuosi mutta nyt tahti on hieman rauhoittunut ja olemme keskittyneet tiivistämään teke-

mistä, mikä mahdollistaa edelleen kuljetusvolyymeiden kasvattamisen. Porukkaa on palveluksessa lähes kolmekymmentä – olemme onnistuneet saamaan osaavia tekijöitä mihin varmasti osaltaan vaikuttaa myös pitkä historiamme sekä laadukas ka-

lusto. Kesällä 2021 muutimme Lopelle, minne rakennettiin uusi moderni korjaamo, missä työskentelee neljä asentajaa. Teemme huoltoja ja varustelua myös muille kuljetusyrityksille oman kaluston ylläpidon lisäksi, sanoo Antti Nousiainen.

Puunajo ei lopu koskaan

Puunajon tulevaisuus näyttää Nousiaisen perheessä valoisalle, sillä kasvamassa on jo neljäs polvi:

- Kyllä lapset ovat jo vähän kanssani raivaussahaa kokeilleet. Aika näyttää innostuvatko

he jatkamaan savottaamme; toivottavasti sillä Suomi elää edelleen metsästä ja puunajo on hieno laji.

- Ja pitää muistaa, että puunajo ei Suomessa lopu koskaan koska puut kasvavat koko ajan, muistuttaa Esko Nousiainen.

VARASTOAUTOJA

Tässä muutama esimerkki vapaista autoista:

Tässä muutama esimerkki vapaista autoista:

VARASTOAUTOJA NOPEAAN TOIMITUKSEEN

Tässä muutama esimerkki vapaista autoista:

MAN TGE 3.180 4x4

MAN TGE 3.180 4x4

Automaatti, Umpiauto, alusta sekä Doppel

Automaatti, Umpiauto, alusta sekä Doppel

MAN TGE 3.180 4x4

Automaatti, Umpiauto, alusta sekä Doppel

MAN TGX 35.580 BL 8x4-4

MAN TGX 35.580 BL 8x4-4

Hyvät varusteet, Matec hakekori pituus 8,7m, Kuvan auto lisävarustein ja kuvituskuva

Hyvät varusteet, Matec hakekori pituus 8,7m, Kuvan auto lisävarustein ja kuvituskuva

Ole yhteydessä lähimpään MAN-myyjääsi ja pyydä tarjous:

Ole yhteydessä lähimpään MAN-myyjääsi ja pyydä tarjous:

MAN TGS 33.520 BL 6x4H Veturi, Hydro etuveto

MAN TGS 33.520 BL 6x4H

Veturi, Hydro etuveto

MAN TGS 33.520 BL 6x4H

Veturi, Hydro etuveto

MAN TGX 35.510 BL 8x4-4

MAN TGX 35.510 BL 8x4-4

Hyvät varusteet, Hiab koukkulaite

Hyvät varusteet, Hiab koukkulaite

MAN TGX 35.580 BL 8x4-4

Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu

Kimmo Tolonen p. 050 363 1403

Hyvät varusteet, Matec hakekori pituus 8,7m, Kuvan auto lisävarustein ja kuvituskuva

Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala

Pirkanmaa, Keski-Suomi, Kanta-Häme, Etelä-Pohjamaa, Pohjanmaa

Arto Matinlassi p. 050 304 5000

Uusimaa

Uusimaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso

MAN TGX 35.510 BL 8x4-4

Hyvät varusteet, Hiab koukkulaite

Joni Niemi p. 044 211 7019

etunimi.sukunimi@mancenter.fi

MAN Center www.mancenter.fi

MAN Center www.mancenter.fi

Juha Gröhn p. 0500 170 285

Ole yhteydessä lähimpään MAN-myyjääsi ja pyydä tarjous:

Mikko Leskinen p. 050 593 3848

Janne Juhala p. 040 580 3228

MAN Center

Hyviä uutisia! -uutislähetys

tarjoaa kuljetus-, metsä- ja maarakennusalan mielenkiintoisimmat uutiset viikon ajalta aina perjantaisin.

/ammattilehti.fi

@ammattilehti.fi

/ammattilehti.fi

Katso lähetys Ammattilehden Facebook, Youtube ja Instagram kanavillalähetyksellä jo kymmeniä tuhansia katsojia viikottain!

MAINOSTAJA! Haluatko yrityksesi uutisjuonnon tai mainosvideon mukaan Hyviin uutisiin? Soita 050 4129 030 ja suunnitellaan teille sopiva mediapaketti!

Yksityistietietojen määrittelyt täydentyneet

Yksityistietietojen yhtenäinen määrittely tukee tiedon tuottamista, tallentamista ja käyttöä sekä julkisella että yksityissektorilla.

Yksityistietietojen raportissa on kuvattu eri tietolajien nykytilaa, tarjolla olevat määritelmät tai suositukset määritelmiksi sekä tiedon kehittämistarpeita.

Uusimpaan raporttipäivitykseen on otettu huomioon määritelmiä ja luokituksia mm:

- Suomen metsäkeskuksen uudesta Metka-järjestelmästä ja TIESIT-hankkeesta

- Suomen Tieyhdistyksen yksityistien parantamisen päivitetystä oppaasta

- Maanmittauslaitoksen päivitetystä kääntöpaikkaohjeesta.

Raportissa on myös viitattu aiempaa laajemmin metsätietostandardin ja papiNet-standardin koodistoihin. Uusina tietolajeina on lisätty tien kaartevuus, nopeusrajoitus, ojat ja päällysrakenneluokka.

Raportti päivitetään seuraavan kerran viimeistään alkuvuodesta 2025. Silloin siinä otetaan huo-

Yksityistietietojen raportissa on kuvattu eri tietolajien nykytilaa, tarjolla olevat määritelmät tai

mioon mm. käynnissä olevien yksityistieoppaiden päivitykset ja T&K-hankkeiden tuloksia (mm. Metsäkeskuksen TIESIT -hanke ja Maanmittauslaitoksen

vetämän tien leveyden AI-yh-

teistyöpilotti).

Yksityistietiedon tietolajiraportti on päivitetty Liikenteen dataekosysteemin yksityistietietojen alatyöryhmässä. Työryhmän toimintaan osallistui vuo-

den 2023 aikana mm. Fintrafficin, Huoltovarmuusorganisaation/Maakuljetuspoolin, Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen, Maanmittauslaitoksen, Metsä Groupin, Metsäteho Oy:n,

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton, Sitowise Oy:n, Suomen Metsäkeskuksen ja Traficomin edustajat.

suositukset määritelmiksi sekä tiedon kehittämistarpeita.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Scanian raskaat sähköautot tulevat

Scanian viime vuoden puolella esittelemät kaukoja lähilikenteen uudet vaihtoehdot: Scania 40 ja Scania 45 ovat nyt etenemässä kokeiluvaiheesta sarjavalmistukseen. Ammattilehden Tero Lahtinen koeajoi uutuudet tuoreeltaan sähköisen liikenteen mallimaassa Norjassa, jossa on ammattiliikenteessä yhteensä jo noin 350 sähkökuorma-autoa.

Scania käynnisti mallistonsa sähköistämisen vuonna 2021 ja alueellisen liikenteen sähkökuorma-autojen P-malliston kesäkuussa 2022. Nyt koeajettavat 40- ja 45 -sarjojen S- ja R-ohjaamoilla tarjottavat mallit ensiesiteltiin vuoden 2022 IAA hyötyajoneuvomessuilla Saksassa.

Viimeksi mainittuja tarjotaan sekä kuorma-auton alustoina että vetoautoina, kaksi- ja kolmeakselisina vaihtoehtoina. Läpivetävää teliä ei vielä ole kaukoliikennemalleihin tarjolla, mutta asiaan on luvassa korjausliike vielä tämän vuoden puolella. Samalla markkinoille tuodaan uusia ja nykyistä korkeammalla kapasiteetilla varustettuja akkuvaihtoehtoja. Niistä ja paljon muustakin ajankohtaisesta Scania-uudesta puhutaan tulevan syksyn IAA messujen ympärillä. Nyt ollaan kuitenkin Norjassa ja koeajossamme on 40-tonnin yhdistelmämassaan kuormattu Scania 40 R puoliperäyhdistelmä. Koeajettavien autojen katraaseen lukeutui myös saman voimalinjarakenteen jakava, joskin

hieman korkeampaan teholukemaan yltävä Scania 45 R, mutta sen koeajoon ei tällä kertaa jäänyt aikaa.

Ohjelmoitua tehoa

Nyt koeajettavassa 40 S- sekä

45 S- ja R -sarjan autoissa on kolmella kestomagneettimoottorilla ja 6-vaihteisella automatisoidulla vaihteistolla varustettu Scania EM C3-6 -voimalinja, mistä irrotetaan jatkuvasti saatavilla olevaa huipputehoa joko 400 kW (540 hv) tai 450 kW (610 hv). Tehoero tehdää ohjelmoinnilla. Hetkellisesti moottoreista saadaan irrotettua vieläkin korkeammat teholukemat: 411 kW ja 511 kW. Vääntömomenttia on vastaavasti tarjolla 2800 Nm ja 3500 Nm. Nopeimmat lukijat ehtivätkin jo havaita yhteyden ilmoitetun huipputeholukeman ja mallinimen välillä.

Virtaa kuluu

Ajoakustojen valikoimassa on vaihtoehtoina bruttokapasiteetiltaan 416 kWh tai 624 kWh akustot, joko viidellä tai yhdeksällä akkumoduulilla. Akustojen käytettävissä olevat kapasiteetit ovat kuitenkin neljänneksen ilmoitettua pienemmät eli 312 kWh ja 468 kWh. Virtaa akkuihin syötetään suurimmillaan 375 kW teholla, jolloin tyhjän 624 kWh akuston lataus sujuu lyhyimmillään vajaassa puolessatoista tunnissa.

Kaikissa Scania Take Charge Norway -tapahtumassa ajettavina oleviin autoihin oli valittu korkeamman kapasiteetin akus-

tot. Valmistajan ilmoittamat pisimmät toimintamatkat ulottuvat yhdistelmämassasta riippuen jopa 350 kilometriin. Koeajorupeama paljasti toimintamatkan voivan olla tätäkin pidemmän, jos vain ajoreitti, olosuhteet tai kuljettajan ajotapa sen sallivat. Vaihtelevissa ja osin jopa haastavilla tieosuuksilla liki helteisessä kelissä ajetun noin 180 kilometrin mittaisen koeajorupeaman jälkeen, josta kenties vain noin kolmannes tuli ajettua vakionopeudensäätimen avuin, auton ajotietokone antoi kulutuslukemaksi 130,7 kWh. Kuljettajan taloudellista ajotapaa seuraavan järjestelmän näyttäessä 87 prosentin lukemaa. Toisissa autoissa ja vieressä istuneiden Scanian apukuljettajien houkuttelemina tippakisaan mukaan lähteneet kuljettajat yltivät merkittävästi pienempiin lukemiin. Sähköautossa kuljettaja voi omalla ajotavallaan vaikuttaa merkittävästi virran kulutukseen ja toimintamatkaan. Se nähtiin tälläkin reitilla jopa yli kymmenen kW kulutuseroina eri kuljettajien välillä.

Kahteen suuntaan Mäkisellä reitillä päästiin ottamaan täysi hyöty sähköauton energian talteenottojärjestelmästä. Vieressä istuneen Scanian kuljettajakouluttajan opeilla muutaman kilometrin mittaisen alamäen avuin virtaa saatiin syötettyä myös takaisin akustoon ja lataustasoa saatiin nostettua useilla prosenteilla. Jujuna on

Scanian 40 ja 45 R- ja S-ohjaamollisten autojen latausliitin löytyy kuljettajan puoleiselta kyljeltä.
Scania panostaa vahvasti sähkökuorma-autoihin ja mallistosta löytyy nyt vaihtoehtoja myös raskaisiin kuljetuksiin.

vetää viisiasentoinen regenerointivipu nopeasti ääriasentoonsa ja kun nopeus laskee esim 70 km/h tasolle, annetaan auton jälleen kerätä nopeutta ja toistetaan liike. Hieman erikoisella konstilla energiaa saadaan merkittävästi enemmän talteen, kuin koko mäen matkalta tasaisesti keräämällä. Uutta oli sekin, että energian talteenotto käynnistyy vasta neljä sekunnin päästä regeneroinnin aloittamisesta, mikä onnistuu Scaniassa myös varovaisesti jarrupoljinta painamalla. Ja Scanian hienouksiin lukeutuu myös vauhdin asetetussa pitävä alamäkijarru. Sen aktivointi käy niin ikään jarrupolkimesta. Energiatehokkuuden saavuttamiseksi sähkökuorma-auton voimantuotto on säädetty polttomoottorin kaltaiseksi. Ja siinä Scania onnistuukin erinomaisesti. Jos äänettömyyttä ja lähes täydellistä voimanlähteestä aiheutuvien värinöiden ja tutinoiden puuttumista ei oteta lukuun, niin sähkö-Scanian ajettavuudessa ei ole mainittavaa eroa dieseliin. Tosin regeneroinnin ansiosta moottorijarru nappaa kiinni tehokkaammin ja vastamäissä tuntuu että sähkömoottorista irtoaisi vetoa hieman enemmän, kuin vastaavan tehoisesta polttomoottorista.

Sähkövoiman paras anti ulosmitattiin taajamissa lähes äänettömänä etenemisenä ja eleettöminä liikkeellelähtöinä risteyksissä. Scanian 6-portaista vaihteistoa on luonnehdittava erittäin onnistuneeksi, sillä vaihtotapahtumia tuskin huomaa. Harmittavasti Scania ei ollut saanut koeajotapahtumaan ainuttakaan autoa jo hyvä tovi sitten esitellyllä ja odotetulla digitaalisella Smart Dash -kojelaudalla. Se saattoi olla koeajettavien autojen osalta harkittu peliliike, sillä nyt kansainvälisen hyötyautolehdistön edustajien huomio lukittui uuden sähköisen voimalinjan ominaisuuksien havainnointiin. Äänettömyydessä ja ajon tasaisuudessa polttomoottori jää

METSÄALAN AMMATTILEHTI

reippaalle takamatkalle sähköautoon verrattuna. Ja syheröisille kantateille ulottuneen koeajon perusteella sähkö sopii kuorma-auton käyttövoimaksi myös taajamien ja pääteiden ulkopuolelle ulottuviin kuljetustehtäviin. Tehoa ja vääntömomenttia on jatkuvasti reippaasti tarjolla ja ainakin lippulaivamalleissa sen annostelu vetäville pyörille sujuu äänettömästi ja tasaisen varmaotteisesti.

Ennakkomyynti vahvasti käyntiin

Kokonaisuutena Scanian uudet akkukäyttöiset vaihtoehdot tuovat odotetun lisän raskaimpiin kuljetuksiin sopivien autojen tarjontaan. Scanian etuna on se, että autot sopivat sellaisenaan Suomen muuta Eurooppaa raskaammille massoille. Ja se on otettu positiivisesti vastaan myös asiakkaiden puolelta, sillä autoja on myyty ennakkoon puolisen kymmentä Suomeen.

Aivan kaikkiin ajotehtäviin sähkövoima ei kuitenkaan vielä taivu, ja siksi Scania panostaa vahvasti myös perinteisen polt-

tomoottoriteknologian kehitystyöhön. Ja sen myötä Södertäljestä on odotettavissa syksyllä mm. täysin uusi 11-litrainen

”konserni dieseli”, jonka on tarkoitus korvata nykyinen 9 litran Cumminsin valmistajan mallistossa.

Ammattilehden koeajossa Norjan teillä kenties se hieman lippulaiva S:ää sporttisempi Scania 40R 40 tonnin yhdistelmämassalla.
Sähkömallien kojelaudat ja mittaristot edustivat pian taakse jäävästä analogisten mittarien maailmasta. Oslon ympärillä maaston korkeuserot ovat suuria ja sen myötä keskikulutusmittarin näyttämä seilasi 100 ja 140 kWh lukemien välissä.
Scania Take Charge Norway -tapahtumassa päästiin koeajamaan Scanian uudet raskaat sähkökuorma-automallit

Tule keskustelemaan edistyksellisistä kameraratkaisuista:

SAATAVILLA

uudelle tasolle

Tekoälyyn perustuvat uudet Brigade AI -kamerat tunnistavat ajoneuvoa tai työkonetta lähestyvät ihmiset ja merkkaavat ne punaisella kehyksellä kameran näyttöyksikköön.

Kehys liikkuu näytöllä ihmisen mukana ja lisäksi järjestelmä antaa piippaavan äänihälytyksen.

Hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen ZASLAW oli vaihtolavaperävaunujen markkinajohtaja jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2023 ZASLAW:n markkinaosuus oli huikeat 53%. (vaihtolavaperävaunut 42 tonnia)!

Rajoitettu erä uusia Zaslaw vaihtolavaperävaunuja heti toimitukseen hintaan 59.000€ + alv

Auto-Kilta Trucks Oy Terminaalinkatu 27, 53420 Lappeenranta Sami Saari 040 778 3983 sami.saari@autokiltatrucks.fi Pasi Sairanen 040 580 0091 pasi.sairanen@autokiltatrucks.fi

@zaslawsuomi

MAN kiihdyttää kuljettajattomien kuorma-autojen kehittämistä

MAN Truck & Bus jatkaa logistiikkakeskusten välisen kuljettajattoman liikenteen kehittämistä. Teknologialla on mahdollisuus vähentää väsymysonnettomuuksia, lievittää kasvavaa kuljettajapulaa ja tehdä kuljetusprosesseista entistäkin tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä.

Jotta kehitystä kohti todellisia logistiikkasovelluksia voitaisiin tehostaa entisestään, MAN sopi yhteistyöstä yhdysvaltalaisen automatisoitujen ajojärjestelmien asiantuntijan Plussan kanssa. Tämä on osa MANin emoyhtiön TRATONin ja Plussan, johon kuuluu myös muita TRATON GROUPin tuotemerkkejä, kattavaa autonomista ajamista koskevaa kehitysyhteistyötä.

- Kuljettajattomien kuormaautojen sovelluslähtöisessä kehittämisessä MANille on olennaista luoda yhteistyötä logistiikan käyttäjien, infrastruktuurin ylläpitäjien ja teknologia-asiantuntijoiden kanssa. Plussan myötä olemme saaneet kumppaniksemme hyötyajoneuvosovellusten automatisoitujen ajojärjestelmien hyväksi todetun asiantuntijan. Tavoitteena on integroida kuljettajaton ajaminen yhä

enemmän käytännön projekteihin konkreettisessa logistiikkakeskusten välisessä liikenteessä ja siten nopeuttaa kuljettajattomien ajojärjestelmien sarjatoteutusta, sanoo MAN Truck & Bus SE:n kuorma-autojen myyntipäällikkö Lukas Walter - Olemme innoissamme voidessamme hyödyntää alan johtavaa kuljettajattoman ajamisen ohjelmistoa ja sen käyttöönottokokemustamme nopeuttaaksemme kuljettajattomien kuorma-autojen maailmanlaajuista kaupallistamista MANin kanssa. Yhdistetyn asiantuntemuksemme avulla tuomme markkinoille turvallisempia, tehokkaampia ja kestävämpiä kuljetusratkaisuja. Tämä tulee muuttamaan rahdin kuljettamisen tapoja, Plus-yhtiön COO ja perustaja Shawn Ker-

rigan lisää.

MAN on edistänyt kuljettajatonta ajamista useiden vuosien ajan erilaisilla tutkimus- ja kehityshankkeilla. Vuosina 20182020 MAN kehitti ja testasi kuljettajatonta kuorma-autoa konttien käsittelyssä Hampurin sataman tiloissa yhteisessä tutkimus- ja kehityshankkeessa Hamburger Hafen und Logistik AG:n kanssa. Vuosina 2019-2023 kumppanien Deutsche Bahn, Hochschule Fresenius, University of Applied Sciences ja Götting KG:n kanssa toteutetussa ANITA-hankkeessa keskityttiin kuljettajattoman kuorma-auton täydelliseen digitaaliseen integrointiin konttikuljetusten logistiikkaprosessiin maanteiltä rautateille. Ja vuodesta 2022 lähtien MAN on työskennellyt

kahdentoista kumppanin kanssa teollisuudesta, tieteestä, teknisestä testauksesta ja tieliikenteestä ATLAS-L4-hankkeessa kehittääkseen kuljettajattoman kuorma-auton käytettäväksi logistiikkakeskusten välisessä moottoritieliikenteessä. Hanke kohdistuu näin ollen erityisesti Saksassa vuonna 2021 hyväksyttyyn kuljettajatonta ajamista koskevaan lakiin, joka sallii jo nyt kuljettajattoman ajamisen määritellyillä reiteillä teknisen valvonnan alaisena. Prototyypin koeajot turvakuljettajan kanssa moottoritiellä on suunniteltu tehtäväksi vuoden loppuun mennessä. Vuodesta 2025 eteenpäin erityisiin asiakaskuljetussovelluksiin liittyvät lisähankkeet vievät kehitystä kohti sarjasovellusta.

MAN on edistänyt kuljettajatonta ajamista useiden vuosien ajan erilaisilla tutkimus- ja kehityshankkeilla.

Pekka Mononen: 0400 784 437

Pohjois-Suomi: Hannu Sotkasiira, 040 860 1030

Etelä-Suomi: Mika Ketola, 040 575 7584

Volvo Truck Center Forssa uudistui

Volvo Truck Center Forssan tilat Aukeentiellä otettiin käyttöön 2003. Viime vuonna Volvo toteutti Forssan toimipisteeseen mittavat toimitilauudistukset, jonka myötä kaikki asiakastilat saivat uuden ilmeen.

Tänä päivänä Forssan raskaan kaluston ammattilaisten osaavaan työporukkaan kuuluu 15 henkeä: 10 mekaanikkoa, kolme työnjohtajaa, jotka samalla hoitavat varaosamyyntiä, automyyjä, sekä viime vuonna huoltopäällikkönä aloittanut Teijo Häkänen. Toimipisteessä moni on työskennellyt Volvolla jo pitkään ja nuoriakin on saatu hyvin mukaan. Volvo Truck Center Forssa on osa Suomen 28-toimipisteen Volvo Group -verkostoa, jossa myydään ja huolletaan sekä tarjotaan varaosapalveluita Volvo kuorma-autoille sekä Renault Trucks kuorma- ja pakettiautoille. Forssassa toimii myös katsastuspalvelu, mikä nopeuttaa auton saamista takaisin tien päälle tuottaviin töihin. Lisäksi Forssassa on erikoistuminen Renault Trucks Master -pakettiautojen varusteluihin. Lähes kaikki Renault Trucksin maahantuomat Master -pakettiautot varustellaan Forssassa.

Aito huolto ja varaosat pitävät autot takuulla tien päällä Volvo ja Renault Trucks merkkihuollolla saa vastinetta rahalle. Sekä työllä että varaosilla ja seurannaisvaurioilla on kahden vuoden takuu.

- Merkkihuollossa on merkille määritellyt, parhaiten toimivat työkalut, valmistajan tuki ja

usein paremmat resurssit palvella. Auto saatetaan saada nopeammin kuntoon kuin muualla, huoltopäällikkö Teijo Häkänen täsmentää.

Määräaikaishuolto on ennakoivaa huolenpitoa siitä, että auto pysyy kunnossa ja sitä myötä ajossa. Nykyään Volvo Truck Centerit voivat palvella asiakkaitaan myös etänä autosta jatkuvasti saatavaa dataa hyödyntäen, mikäli asiakas on tehnyt asiaa koskevan huoltosopimuksen. Vikakoodeja luetaan ja ohjelmistopäivityksiä ajetaan usein etänä. Datayhteyksillä voidaan seurata myös esimerkiksi jarrupalojen kulumista sekä ajettuja kilometrejä ja esimerkiksi vaihtaa osat hyvissä ajoin, eli ennakoivasti.

Huoltopäällikkö on ylpeä työyhteisöstään ja puhuu ”mekaanikkoa”

Teijo Häkänen aloitti Volvo Truck Center Forssan huoltopäällikkönä 2023 maaliskuussa. Mittariin on kertynyt 29 vuotta autoalalla. Teijon laaja kokemus niin eri merkkien maahantuontiyhtiöistä kuin kuljetusliikkeen leivissä työskentelystä, on iso hyöty huoltopäällikön pestissä.

- Aikamoinen kokemus alasta on ehtinyt vuosien varrella kyllä kertyä. Ala kehittyy huimaa vauhtia. Se on yksi syy siihen, miksi hakeuduin merkkiliikkeen vetäjäksi. Ennen Volvoa, olin yksi-

tyisen maansiirtoalan kuljetusliikkeen korjaamopäällikkönä 7 vuotta. Siitä, että olen työskennellyt Volvo Truck Center asiakkaana, on hyötyä nykyisessä roolissa. Ymmärrän asiakkaidemme arkea, Teijo sanoo.

Ennen kuljetusliikkeen korjaamopäällikön töitä Teijo oli kerryttänyt raskaan kaluston kokemusta niin mekaanikkona työskentelystä kuin korjaamopäällikön töistä 22 vuoden ajalta eri kuorma-automerkkien maahantuontiyhtiöissä. Häkänen sanoo viihtyneensä Volvo Truck Center Forssan vetäjänä:

- Haasteitakin välillä tulee tietysti vastaan, niin kuin varmasti jokaisessa työpaikassa. Ratkomme asioita yhdessä keskustelemalla.

Teijon kanssa jutellessa käy hyvin nopeasti ilmi, että hänen johtamistyylinsä on rauhallinen, ihmisläheinen, kuunteleva ja keskusteleva.

- Asioista kuin asioista pitää voida puhua. Työskentelemme vaikeiden asioiden kanssa, onhan huolloissa tehtävänämme ratkoa erilaisia haasteita päivittäin. Keskustelut henkilökunnan kanssa yhdessä ja yksitellen ovat todella tärkeitä. Ne lisäävät

luottamusta, sanoo Teijo joka uskoo avoimeen viestintään:

- Tykkään itse siitä, että ollaan avoimia. Haluan aina kertoa missä mennään. Kerron kaiken sen mitä kerrottavissa on. Minulla on se käsitys, että Forssan henkilökunta arvostaa tätä. Olen kuullut sanottavan, että puhun hyvin ”mekaanikkoa”.

Teijo Häkänen on kasvanut esimiesrooliin. Paljon on itseopittua ja Teijon mielestä myös luonteesta kiinni:

- Esimiestyöhön kursseja olen käynyt, mutta paljon asioita oppii ihan käytännön kautta.

Toinen asia minkä Teijo nostaa esiin omaan viihtyvyyteensä liittyen, on erityisesti Volvo Truck Center Länsi-Suomen alueen työporukka ja Turun ja Porin huoltopäälliköt:

- Se on sellainen luottoporukka. Heidän kanssa pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta, ja se auttaa valtavasti. Tämä työ on välillä yksinäistä hommaa, mutta tukea on saatavilla.

Kun Teijolta kysyy mikä Forssan toimipisteessä on parasta, hän nostaa esiin osaavan ja ammattitaitoisen henkilökunnan. Monet ovat tehneet pitkää uraa Volvolla:

- Varmasti aika harvassa paikassa löytyy näin kokenut mekaanikkokaarti kuin meillä. Nuoriakin ollaan saatu hienosti mukaan.

Volvo Truck Center Forssassa palvellaan asiakkaita arkisin 721 Forssan, Someron, Jokioisten, Tammelan ja Loimaan alueilta. Myös ohikulkuliikenteen kautta tulee paljon asiakkaita.

Volvo Truck Center Forssan uudistuneissa tiloissa palvellaan asiakkaita arkisin 7-21 osoitteessa Aukeentie 2.
Uudistuneet asiakastilat ovat nyt oikein viihtyisät.
Teijo Häkänen aloitti Volvo Truck Center Forssan huoltopäällikkönä 2023 maaliskuussa.

Italialainen pärjää puunajossa Pohjanmaalla

Rahti-Suomela Oy otti keväällä puunajoon uuden Ivecon, mikä on yllättänyt positiivisesti ominaisuuksillaan.

Pohjanmaalla Koskenkorvalla kotipaikkaansa pitävällä Suomelan suvulla on pitkät perinteet kuljetusyrittämisestä.

- Isoisän isä Valentin aloitti hevoskuljetukset jo 1800-luvun puolella ja isoisä Eino osti ensimmäisen kuorma-auton 1930 -luvulla ja lähti sahalle tukinajoon. Niistä ajoista lähtien puuta on kuljetettu ja toki yli 100 vuoden aikana kyydissä on kulkenut paljon muutakin. Isäni Veli Suomela jatkoi liikennöintiä pitkään ja itse otin vetovastuun yrityksestä vuosituhannen vaihteessa. Nyt kun poikani VesaMatti on jo vahvassa roolissa toiminnassamme niin viidennessä polvessa tässä jo mennään kumipyörillä, kertoo Jyrki Suomela

Kahdella yhdistelmällä puuta - kolmella maata

Tänä päivänä Rahti-Suomela keskittyy raakapuun ja maamassojen kuljetuksiin.

- Ajossa on viisi yhdistelmää, joista kahdella ajetaan puuta ja maa-ainekset kulkevat kahdella kasettiyhdistelmällä sekä veturin perässä olevalla puoliperävaunulla. Soranajon lisäksi kesäisin

on oltu viimeiset kymmenen vuotta massan ajossa asfalttityömailla, mikä tasaa hyvin kausivaihtelua, Suomela toteaa. Puutavaraa kuljetetaan tällä hetkellä V. Rakkolainen Oy:lle

ja Etelä-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistykselle.

- Töitä on riittänyt viime aikoina hyvin kahdelle yhdistelmälle sillä puukauppa käy ja teollisuus tarvitsee raaka-ainetta

- myös energiapuun kysynnän kasvu vaikuttaa positiivisesti. Yhdistyksen ajot ovat yleensä lyhyttä 20-30 kilometrin siirtoa kun taas Rakkolaisen keikat saatavat olla parisataakin kilo-

Rahti-Suomelan uusi Iveco X-Way 570 8x4 hakemassa energiapuukuormaa kesäisessä kelissä Ilmajoen maisemista.
Ivecon 570 virkeää hevosta riittävät hyvin 76 tonnin kokonaispainoilla ajamiseen. Alusta ja voimansiirto on tehty maastossa liikkumiseen.

metriä suuntaansa.

Hinta ja toimitusaika kohdillaan

Kun toisen puutavara-auton kilometrit alkoivat tulla täyteen ja uuteen investointi ajankohtainen niin perinteinen Scania-talo päätyi merkkiin mitä ei ole koskaan aiemmin ollut käytössä.

- Meillä alkoi tulla kiire uuden auton saamisessa puunajoon, missä on hyvä veto päällä. Autojen toimitusajat olivat vielä viime vuoden puolella pitkiä ja hinnat pilvissä. Niinpä ajattelin kysäistä Niemi-Korpi Oy:ltä, mitä Iveco voisi ehdottaa tilanteeseen. Tuomas Niemi-Korpi vastasikin heti sellaisella tarjouksella uudesta X-Way 570 8x4 -mallista että se alkoi kutittelemaan, vielä kun auto löytyi heti maasta ja Konekorjaamo Riikonen lupasi varustella sen nopealla aikataululla. Pisteenä iin päälle oli asiallinen hyvityshinta käytetystä Scaniastamme, joten kaupathan siinä sitten käteltiin, toteaa Suomela.

Investointipäätös

oli helppo tehdä Vaikka aiempaa kokemusta Ivecosta ei ollut niin Suomela oli nähnyt niitä aika paljon maansiirtoajossa:

- Olin pistänyt merkille, että Ivecot liikkuu hienosti maakaatopaikoilla missä olosuhteet on välillä aika haastavat, joten tiesin että maastokykyä niistä löytyy. Eikä Ivecoista ole kuulunut muutenkaan huonoa kuljettajilta jotka niillä ajaa, joten päätös oli helppo tehdä senkin perusteella. Ja turvaa investoinnille antaa vuoden täystakuu sekä kahden vuoden voimalinjatakuu.

Varustelu onnistuiitalian hevoset virkeitä Helmikuun alussa Iveco XWay 570 8x4 rautajousilla ja 2+2

- Mitä enemmän tällä ajaa niin sitä paremmalta auto tuntuu, sanoo Vesa-Matti Suomela tyytyväisenä.

akselirakenteella, meni Konekorjaamo Riikoselle Joensuun varusteluun, mistä se valmistui muutaman viikon päästä.

- Autoon tuli teräksiset Riiko -päällerakenteet ja nosturiksi asennettiin Loglift 140Z -ohjaamolla. Kuormien punnitus hoituu tarkasti Tamtronin langattomalla vaa´alla. Perässä kulkee Weckmanin 5-akselinen vaunu, joten yhdistelmällä päästään 76 tonnin kokonaispainoon, minkä vetämiseen Ivecon virkeät 570 italian hevosta riittää ihan mainiosti, ainakin täällä lakeuksilla missä toki välillä on mäkisiäkin kohtia, kertoo autolla ajava Ve-

sa-Matti Suomela.

Uusi merkki vakuuttanut Kun ammattikuljettaja hyppää täysin ennestään tuntemattoman merkkiin menee joku aika totutellessa, mutta Ivecon kanssa Suomela kertoo päässeensä melko nopeasti sinuiksi:

- Mitä enemmän tällä ajaa niin sitä paremmalta auto tuntuu. Metsäpäässä ominaisuudet ovat todella hyvät kun maavaraakin on riittävästi ja liikkuminen sujuu näppärästi - myös tienpäällä auto kulkee kivasti eikä sitä tarvi tyyräillä. Vaihteistona on ZF:n 16-pykäläinen automaatti

mistä löytyy sopiva vaihde joka tilanteeseen ja vaihtaminen sujuu nätisti. Nyt mittarissa on minun ajamana reilu 20 000 kilometriä eikä mitään teknisiä ongelmia ole ollut ja toivottavasti matka jatkuu yhtä mukavissa merkeissä.

Ohjaamona Rahti-Suomelan Ivecossa on suuri mutta matala AS-versio.

- Se sopii mainiosti puunajoon, kun ei ole turhan korkea ja silti tilaa on paljon. Ajoasento on ergominen, hallintalaitteet selkeät ja kaikki tarvittava kätevästi käsillä, kommentoi Suomela.

Polttoaineenkulutukseltaan

Iveco on Vesa-Matti Suomelan mukaan melko pieniruokainen suhteessa kuljetettuihin massoihin:

- Ensimmäisen 20 000 kilometrin yhteenlaskettu keskikulutus on ollut aika tasan 60 litraa satasella, mikä on ihan hyvin 76 tonnin massoilla ja kun lyhyttä siirtoa on ollut suurin osa ajoista. Ja kun vasta sisään ajettu auto saa lisää kilometrejä niin voimalinjan kitkat pienenevät ja kulutus vielä jonkin verran laskee.

Kalustoinvestoinneilla lisää tuottavuutta puunajoon

Puutavaran autokuljetuksissa on hyvä tahti päällä haasteellisista ajoista huolimatta ja kalustoon investoidaan järkevästi. Kongan Konepaja palvelee alan toimijoita kokonaisvaltaisesti vuosikymmenten kokemuksella tarjoten puunajoon tuottavimmat ratkaisut.

äntyharjulla oli lomien alla hyvä työtilanne ja loppuvuoden näkymätkin ovat positiiviset.

- Puutavara-autoja rakennetaan tasaiseen tahtiin ja nytkin on pari varustelua työn alla. Tarjoamme teräksiset lujat ja kevyet päällirakenteet täysin ajoon valmiina kokonaisuuksina

ja asiakkaita on ympäri maata. Varusteluissa räätälöinti on vahvuutemme, joten toteutamme rakenteet juuri asiakkaiden toiveiden mukaisesti omassa tuotannossamme. Teemme myös kaikki puutavara-autojen huollot, korjaukset ja muutostyöt vankalla osaamisella, kertoo Jarkko Konga

Nosturikauppa hyvässä vedossa Vuonna 1959 perustettu Kongan Konepaja on toiminut pit-

kään kotimaisten KESLA -puutavaranostureiden jälleenmyyjänä. Ammattilaisten käyttöön suunnitteluissa tuotteissa viimeisin nosturiteknologia yhdistyy laadukkaimpiin komponentteihin ja materiaaleihin.

- Nosturipuoli alkoi piristymään keväällä ja kauppaa on nyt tehty oikein mukavasti, joten uusia nostureita tulee hyvää tahtia asennukseen. Myös Keslan tehtaan toimitusajat ovat normalisoituneet ja uuden nosturin saa jopa parissa kuukaudes-

Kongan Konepaja myy ja huoltaa kotimaiset KESLA -puutavaranosturit, joita toimitetaan asiakkaille tasaiseen tahtiin - kuvassa Transport M. Immosen SampPa ja uusi KESLA 2112 TH.
- Nosturikauppa on piristynyt kesää kohti mentäessä ja tarjouksia saa tehdä mukavasti, sanoo Jarko Konga uuden KESLA 2212 ZT -mallin vierellä.
Kongan Konepajalta saa puutavara-autojen teräksiset päällerakenteet juuri asiakkaiden tarpeisiin räätälöitynä.

sa, sanoo Konga. Keslan laajasta mallistosta suorapuominen 2112T ja Z-puominen 2212ZT ovat Kongan Konepajan asiakkaiden keskuudessa suosituimmat mallit. - Kuormaaminen on viime vuosina lisääntynyt puunajossa, joten nosturit ovat järeytyneet. KESLA tunnetaan vahvoista ja kestävistä nostureista, joissa on pitkä ulottuma. Ja kokonaisuuden kruunaa NTcabin valmistama ohjaamo, missä työnteko on ergonomista ja viihtyisää. Z-nosturit nousivat suureen suosioon jokunen vuosi sitten mutta nyt perinteisiä suorapuomimalleja menee jälleen hieman enemmän, toteaa Konga.

Perävaunuissa saatu uutta asiakaskuntaa Puutavaraperävaunuissa Kongan Konepaja edustaa kevyitä ja pitkäikäisiä, kotimaisia Komen valmistamia Briab -vaunuja.

- Komen valmistamat Briabit ovat tehdasvalmiita mutta silti asiakaskohtaisesti räätälöityjä laatutuotteita, joilla on alan ammattilaisten keskuudessa erittäin hyvä maine. Perävaunumarkkinoilla on ollut yleisellä tasolla hieman vaisumpaa mutta olemme kuitenkin onnistuneet tekemään kauppaa tilanteeseen nähden melko hyvin, joten uusia Briabeja toimitetaan aika tasaiseen tahtiin. Briabilla on merkkiuskollinen asiakaskunta ja olemme lisäksi onnistuneet saa-

maan uusia asiakkaita koko ajan enemmän, kommentoi Konga. Uuteen kalustoon kannattaa investoida

Mäntyharjun lisäksi Kongan Konepaja myy Keslan nostureita ja Briabin perävaunuja sekä

teräksisiä päällirakenteita Joensuusta käsin, missä Petri Lievonen hoitaa kauppaa pitkällä kokemuksellaan.

- Lisäksi meiltä saa tietysti käytettyjä nostureita ja perävaunuja sekä varaosat ja tarvikkeet puunajoon. Kannattaa olla mi-

nuun tai Petriin yhteydessä, niin mietitään yhdessä järkevimmät kustannustehokkaat ratkaisut, joilla puunajoon saadaan lisää kannattavuutta. Olemme reilu, rehti ja avoin kumppani kaikille asiakkaillemme. Kanssamme on helppo toimia ja se mikä luva-

taan, myös pidetään, ilmoittaa

MATCHING YOUR LIFTING TALENT

Meille Keslalla kuljettaja on kuningas. Siksi olemme panostaneet valtavasti nosturin hyttiin ja ohjaukseen. Teknisten ratkaisujen ansiosta pystymme tarjoamaan kuljettajalle kuin kuljettajalle markkinoiden parhaat työskentelyolosuhteet.

Ota yhteys jälleenmyyjiimme ja kysy lisää!

Jarkko Konga.
Perävaunupuolella Kongan Konepaja tarjoaa Briabin tunnettua laatua. Kuvassa Kuljetus A. Niemisen Anssi ja Aki noutamassa tyylikkäitä Lopen musta sinisiä, juuri toiveiden mukaan varusteltuja vaunuja Komen Haapajärven tehtaalta.

UUTUUS!

UUDEN SUKUPOLVEN LANGATON ONE TIMBER -PUUTAVARANOSTURIVAAKA

u Käyttäjäystävällistä ja kentällä testattua teknologiaa u Helppo asentaa ja ottaa käyttöön

u Tarkka ja kestävä

u Etätuki ja ohjelmistopäivitykset automaattisesti u One Cloud -pilvipalvelu tiedonhallintaan

MRF [Madras Rubber Factory] on monikansallinen maailman kuudenneksi suurin rengasvalmistaja. Moottoriurheilussa MRF on vahvasti mukana mm. rata-ajossa ja rallissa, jossa renkaalla on saavutettu Suomen ja Euroopan mestaruuksia.

RASKAAN KALUSTON MRF-RENKAAT:

S106 315/80R22.5 295€ [alv 0%)

S1F4 265/70R19.5 220€ [alv 0%)

S1F4 295/80R22.5 280€ [alv 0%)

S1F4 315/80R22.5 295€ [alv 0%)

S1R4 275/70R22.5 265€ [alv 0%)

S1R4 235/75R17.5 180€ [alv 0%)

S1R4 215/75R17.5 170€ [alv 0%)

SSRl 385/65R22.5 350€ [alv 0%)

Lataa rengasesite nettisivuiltamme osoitteesta mrftyresfinland.fi. Kaikki rengaskoot tilattavissa.

Kysy lisää

MRF TYRES FINLAND □Y

Sami Kivioja/ 050 441 6210

Tuukka Kivioja/ 040 182 6256 myynti@mrftyrnsfinland.fi

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Langaton vaakajärjestelmä tarkkaan ja luotettavaan

punnitukseen

Puutavaranajossa tarkka ja luotettava nosturivaaka on ehdoton varuste. Kotimainen Tamtron esitteli pari vuotta sitten markkinoille täysin uuden One Timber -puutavaravaa´an, mikä on vakuuttanut käyttäjät ominaisuuksillaan sekä kestävyydellään.

One Timber SG -puutavaravaaka sisältää Tamtron One -näytön ja uuden sukupolven SG-venymäliuskariipukkeen, jotka toimivat yhdessä langattomasti.

- Puutavaravaaka One Timber SG ja sen kestävä punnitusanturi on ihanteellinen vaativaan käyttöön ja jatkuvaan kuormaukseen. Tällä kuormainvaa’alla punnitus onnistuu äärimmäisissä työolosuhteissa vaaditulla tarkkuudella. Punnitusanturi perustuu venymäliuskatekniikkaan, joten anturissa ei ole hydrauliikkaa, joka aiheuttaisi kitkaa, tai liikkuvia osia vaikuttamassa punnitukseen. Anturi on huoltovapaa ja siinä on pitkäkestoinen akku. Liike- ja lämpötilakompensoidun anturin käyttölämpötila on -25°C - +50°C; anturin

Tamtron One Timberin kosketusnäytöllisen vaakalaitteen käyttöliittymä on selkeä ja helppokäyttöinen. Punnitustiedot siirtyvät vaa´alta suoraan One Cloud -pilvipalveluun missä ne ovat reaaliaikaisesti käytettävissä.

sisäinen ohjelmisto on päivitettävissä tarpeen mukaan. Tamtron One Timberin kosketusnäytöllisen vaakalaitteen käyttöliittymä on suunniteltu ja testattu yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa, kertoo Tamtron Oyj:n myyntipäällikkö Pauli Suoniemi

Punnitustieto langattomasti pilveen

Metsäteollisuuden logistiikka on tänä päivänä hiottu huippuunsa, missä kaikki tieto kulkee täysin digitaalisesti.

- One Timber vaa´alta punnitustiedot saadaan siirrettyä Tamtron One Cloud -pilvipalveluun, missä ne ovat reaaliaikaisesti koko organisaation käytettävissä. Ja vaakaan voidaan myös

liittää taskukokoinen Bluetooth -mobiilitulostin kuittien tulostamista varten, toteaa Suoniemi.

Luotettava ja tarkka vaaka Hakevuori Oy:lle tuli reilu pari vuotta sitten ajoon uusi Sisu -puutavara-auto Palfinger Epsilon -nosturilla, millä kuormatut puut punnitaan tarkasti Tamtron One Timber SG -vaa´alla. - Tamtronilla punnitus onnistuu kätevästi ja tarkasti, joten 76 tonnin yhdistelmään saadaan tehtyä optimaalinen kuorma eri puulajeilla niin että ei ajeta ylikuormilla eikä myöskään vajaita kuormia. Kuljetamme pääasiassa energiapuuta, mikä punnitaan pelkästään nosturivaa´alla, joten

Punnitusanturi perustuu venymäliuskatekniikkaan, joten anturissa ei ole hydrauliikkaa, joka aiheuttaisi kitkaa, tai liikkuvia osia vaikuttamassa punnitukseen. Anturi on huoltovapaa ja siinä on pitkäkestoinen akku.

tarkkuus pitää olla huipussaan kaikissa olosuhteissa ja luottamus Tamtroniin onkin kovalla tasolla, kertoo kuljettaja Matti

Vähätalo

Uusi Tamtronin langaton vaakajärjestelmä saa kiitosta tarkkuuden lisäksi luotettavuudesta ja helppokäyttöisyydestä. - Kosketusnäyttö on toimiva ja valikot helppoja käyttää. Vaa´an luotettavuus on uudella tasolla, kun kaikki tieto kulkee langattomasti riipukkeen ja vaakayksikön välillä eikä vikatilanteita enää synny johtojen katkeilun takia. Myös riipukkeessa oleva akku kestää tosi pitkään käyttöä ja sen vaihtaminen käy nopeasti mukana kulkevaan vara-akkuun. Ja koko vaakajärjestelmän tärkein komponentti eli riipuke on kestänyt ja toiminut ilman mitään ongelmia. Sehän on ollut aiemmin nosturivaakojen akilleen kantapää mutta ei ole enää, ilmoittaa Vähätalo.

Tarkka nosturivaaka on ehdoton varuste puutavara-autologistiikassa. Hakevuori Oy luottaa uuden sukupolven langattomaan Tamtron One Timber -vaakaan.
Hakevuori Oy:n kuljettaja Matti Vähätalo on tyytyväinen uuden langattoman Tamtron One Timber -vaa´an käytettävyyteen ja luotettavuuteen.

Puutavaravarusteluiden pintakäsittely uudelle tasolle

Puutavarapankoissa ja päällirakenteissa astutaan uuteen aikaan, kun Terminator XXL -pankot ja TimberMaxx -apurunkopaketit tarjotaan kokonaan kuumasinkattuna.

Metsäteollisuuden prosesseissa muovi on myrkkyä, joten puutavara-auton varusteista irronneet teipin palaset tai lohkeilleet muovipinnoitteet voivat aiheuttaa suurta vahinkoa. Muovista luopuminen on myös ympäristöteko.

- Meillä on kokemusta rakenteiden kuumasinkityksestä jo vuosikymmenten ajalta. Nyt suuritilavuuksisten Terminator XXL -pankkojen uudistunut rakenne mahdollistaa niiden kuumasinkityksen samoin kuin TimberMaxx -koteloapurungon rakenne. Nykytekniikalla niiden kuumasinkkaus antaa tyylikkään lopputuloksen, mikä kestää käyttöä ja aikaa, eikä korroosio ole ongelma, verrattuna maalat-

tuihin rakenteisiin, kertoo Heikki Jokela

Kuumasinkattujen Terminator XXL -pankkojen toimitukset ovat alkaneet ja myös TimberMaxx -apurunkoja on nyt saatavilla.

- Tarjolla on markkinoiden suurimman kuormatilan omaavat pankot ja erittäin matala, vääntöjäykkä koteloapurunko antaa myös tärkeitä lisäkuutioita hyötykuormaan. Kaikki liitokset tehdään pulttaamalla, mikä nopeuttaa asennusta ja helpottaa myös huoltotoimenpiteitä, sanoo Jokela.

Terminator XXL -pankot on saatavilla edelleen lisäksi maalattuna.

- Sinkkipohjamaali tulee alle ja päälle asiakkaan valitsema väri, mikä pysyy, ilmoittaa Jokela.

Lisätietoja kuumasinkityistä rakenteista saa numerosta 050 412 9024 ja osoitteesta www. terminator.fi

Puutavara-auton varustelusta saa tyylikkään näköisen ilman muovipinnoitemaaleja ja teippejä, mitkä aiheuttavat suurta vahinkoa metsäteollisuuden prosesseihin joutuessaan.

Suurlujuusteräksinen, kotelorakenteinen TimberMaxx -apurunko on luja ja vääntöjäykkä - matala rakenne antaa lisää tärkeää hyötykuormaa. Kuumasinkkaus estää korroosiota ja

Suuritilavuuksisten Terminator XXL -pankkojen uudistunut rakenne mahdollistaa nyt niiden kuumasinkityksen.
Terminator XXL -pankkojen muotoilu ja TimberMaxx -apurungon rakenne istuu nätisti moderneihin kuorma-autoihin, kuumasinkityksen viimeistellessä kokonaisuuden.
pysyy siistin näköisenä vuosikausia.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Raskaan

kaluston varaosat kautta maan

TRAILCON on valtakunnallinen raskaan kaluston varaosien ja lisävarusteiden asiantuntija. Laaja myymäläverkosto ja verkkokauppa palvelee korjaamoja, jälleenmyyjiä sekä kuljetusliikkeitä kautta maan.

TRAILCON on osa BPW

Kraatz Oy:tä, joka on vuonna 1922 perustettu, maamme johtava valmistavaa kuljetusajoneuvoteollisuutta, jälkimarkkinatoimijoita ja kuljetusliikkeiden ydintoimintoja palveleva maahantuontiyritys. Yhtiö on Euroopan suurimman perävaunuakselivalmistajan, saksalaisen BPW:n tytäryritys.

- TRAILCON on tänä päivänä rekisteröity tuotemerkki, joka tunnetaan kattavasta varaosa- ja tarvikevalikoimastaan raskaisiin hyötyajoneuvoihin ja laadukkaasta palvelutarjonnasta käsittäen myös ajoneuvodiagnostiikan, työkalut sekä tarvittavan teknisen taustatuen, kertoo BPW

Kraatz Oy:n toimitusjohtaja Henrik Danielsson

TRAILCONin kahdeksan myymälän myymäläverkosto perustettiin vuonna 2000 - jo tätä aikaisemminkin tehtyjen yritysostojen myötä - ja laajennettiin entisestään:

* Trailervaruste / Malmilla – ostettu 1996

* Lappeenrannan hyötyvaraosat / Lappeenranta – ostettu 1999

* Lakeuden varaosat / Seinäjoki -ostettu 2000

* Cooler Auto / Vaasa – ostet-

tu 2000 (lakkautettiin 2016)

* Polar-Osa / Oulu – ostettu 2001

* Varaosacenter Jyväskylä –ostettu 2003

* Porin Rekkavaruste / Pori -ostettu 2015

* Turkuun ja Tampereelle perustettiin uudet myymälät tyhjästä

Kansainvälisyys näkyy tuotevalikoimassa

BPW kansainvälinen yhteistyö näkyy BPW-konserniin kuuluvan vapaan varaosakauppaan keskittyneen BPW AMG (Aftermarket Group) kautta, joka tuottaa laajan tuotemerkkikohtaisen tuotevalikoiman, luotettavan osto- ja toimituskanavan jokaiseen kansalliseen BPW:n jälkimarkkinapalveluyritykselle

- kuten Suomessa BPW Kraatzille ja TRAILCONille. BPW-konserniin kuulu myös PE Automotive GmbH, joka tunnetaan vaihtoehtoisesta varaosavalikoimastaan.

- BPW:n sisäisten toimituskanavien kautta TRAILCON edustaa virallisesti, laajaa tuotevalikoimaa periaatteella ”puskurista - puskuriin” ja ”lattiasta - kattoon” periaatteella. Myös ns. kilpailevien tuotemerkkien vara-

osasaatavuus esim. perävaunuakseleissa on meille itsestäänselvyys, mutta muille toimijoille tämä voi tulla pienenä, myönteisenä yllätyksenäkin, sanoo Danielsson.

BPW Kraatzin virallisten, paikallisten edustuksensa myötä, laajenee tuotevalikoima entisestään.

- Näistä mainittakoon esimerkkeinä KRONE perävaunuvaraosat, VBG-vetolaitteet ja -varaosat, Carrier-lämmönsäätö-

laitteet-ja varaosat, Euroricambi vaihteisto- ja voimalinjan varaosat ja Wabco-Würth ajoneuvodiagnostiikka. Myyntikanavina toimii niin myymälät, nettikauppa kun automatisoidut asiakasvarastotkin, ilmoittaa Danielsson.

TRAILCON palvelee asiakkaita kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla maata - kuvassa hiljattain uusiin tiloihin muuttanut Jyväskylän myymälä.
Seinäjoen uusi myymälä edustaa TRAILCONin uudistunutta linjaa niin ulkoasun kuin tarjonnan suhteen.
TRAILCON myymälöistä löytyy tarvikkeet ja varaosat suoraan hyllystä - kuvassa Turun myymälän

Brigade AI -kamerat tunnistavat ajoneuvoa tai työkonetta lähestyvät ihmiset tekoälyn avulla ja merkkaavat ne punaisella kehyksellä kameran näyttöyksikköön. Kehys liikkuu näytöllä ihmisen mukana ja lisäksi järjestelmä antaa piippaavan äänihälytyksen.

Tekoälykamerat nostavat turvallisuuden uudelle tasolle

Johtava liikkuvan kaluston kamerajärjestelmien valmistaja, englantilainen Brigade, on tuonut markkinoille uudet tekoälyyn perutustuvat AI-kamerat, mitkä nostavat turvallisuuden aivan uudelle tasolle.

Tekoälyyn perustuvat

uudet Brigade AI -kamerat tunnistavat ajoneuvoa tai työkonetta lähestyvät ihmiset ja merkkaavat ne punaisella kehyksellä kameran näyttöyksikköön. Kehys liikkuu näytöllä ihmisen mukana ja lisäksi järjestelmä antaa piippaavan äänihälytyksen.

- Tekoälyllä tapahtuva ihmisen tunnistus on todella edistyksellinen ja toimii käytännön tilanteissa erittäin luotettavasti,

liikkui kohde sitten kamerasektorille kävellen, juosten tai vaikka polkupyörällä. Tämä uusi innovaatio kuvaa osuvasti Brigaden toiminnan perusajatusta:

“We are in the business of saving lives”, kertoo maahantuoja Suomen Elektrolind Oy:n myyntijohtaja Tony Eichholz

”Maailman paras turvallisuuskeksintö”

Uudet Brigade AI -kamerat tuotiin markkinoille vuoden -

vaihteessa 2024 ja niiden myynti on lähtenyt vauhdilla matkaan maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa asiakastoimitukset ovat alkaneet.

- Käyttäjiltä saatu palaute on erittäin positiivista ja kuljettajat ovat haltioissaan turvallisuuden merkittävästä parantumisesta päivittäisessä työssä; joku jopa sanoi että kyseessä on maailman paras turvallisuuspuolen keksintö, toteaa Eicholz.

Saatavilla myös 360° tekoälykamerajärjestelmä

Uudet AI-kamerat tuottavat 1080 pixelin Full-HD teräväpiirtokuvaa ja ne ovat IP69K suojausluokan mukaisia.

- Tarjolla on erittäin kestävät

Tekoälykamerat voidaan kytkeä Brigaden kamerajärjestelmiin - myös jälkiasennuksena.

etu- ja takakamerat, jotka voidaan asentaa optimaalisiin kohtiin ajoneuvoa tai työkonetta niin että kaikki kuolleet kulmat nä-

Saatavilla on nyt myös 360-asteen AI-kamerajärjestelmä, mikä näyttää lintuperspektiivistä laajan alueen ajoneuvon ympärillä ja havaitsevat lähestyvät ihmiset

kyvät ohjaamon näytöllä. Tekoälykamerat voidaan myös jälkiasentaa jo käytössä oleviin Brigade -kamerajärjestelmiin. Ja lisäksi saatavilla on nyt myös 360-asteen AI-kamerajärjestelmä, mikä näyttää lintuperspektiivistä laajan alueen ajoneuvon ympärillä ja havaitsevat lähestyvät ihmiset esimerkiksi terminaali, satama, kaivos- tai teollisuusympäristöissä, sanoo Eichholz.

Esittelyssä alan tapahtumissa

Lisätietoja tekoälyyn perustuvista kameroista saa suoraan maahantuojalta sekä Brigade -jälleenmyyjiltä.

- Olemme mukana Power Truck Showssa ja FinnMetkossa joten kannattaa tulla keskustelemaan keinoälykameroiden mahdollisuuksista, joiden hankintahintakin on järkevällä tasolla suhteessa saavutettuihin turvallisuusetuihin, ilmoittaa Eichholz.

- On ollut ilo nähdä miten hienosti Suomen Elektrolind on vuosikymmenten ajan hoitanut asiakassuhteitaan, sanoo myyntijohtajana keväällä aloittanut Tony Echholz.

Suomen Elektrolind panostaa vahvasti asiakaspalveluun

Tony Eichholz aloitti keväällä

2024 Suomen Elektrolind Oy:n myyntijohtajana.

Minulla on pitkä kokemus sähkökomponenttipuolen tuotteista ja myyntitoiminnoista, mikä antaa hyvän pohjan uuteen tehtävääni. Suomen Elektrolind on vahva toimija teollisuuden ja liikkuvan kaluston komponentti- ja järjestelmätoimittajana, esimerkiksi antureissa, kytkimissä, releissä, ilmastointija lämmitysjärjestelmissä sekä kamerajärjestelmissä. Asiakaskuntana ovat mm. OEM-valmistajat, teollisuus ja liikkuvan kaluston toimijat, kertoo Tony Eichholz

Asiakastyytyväisyys vaikuttava Ensimmäisten kuukausien jälkeen Eichholz on innoissaan uudesta tehtävästään: - On ollut ilo nähdä miten hienosti Suomen Elektrolind on vuosikymmenten ajan hoitanut asiakassuhteitaan. Johtavin valmistajien tuotteet edustavat kehityksen kärkeä, toimitusvarmuus on korkealla

tasolla ja sitä kautta asiakastyytyväisyys vaikuttava. Myös teknistä osaamista löytyy talosta kaikkein haastavampienkin projektien ratkaisuun. Syvällinen yhteistyö päämiesten kanssa antaa mahdollisuuden vaikuttaa myös heidän tuotekehitykseen suomalaisten asiakkaiden tarpeisiin, mikä näkyy varsinkin anturipuolella, missä tehdään paljon räätälöityjä erikoisratkaisuja.

Laatutuotteille löytyy laajasti sovelluskohteita

Olemassa olevan asiakaskunnan hoitamisen lisäksi Suomen Elektrolind tekee jatkossa aiempaakin aktiivisemmin uusasiakashankintaa.

- Tuotteillemme löytyy paljon uusia hyviä sovelluskohteita ja pyrimme viemään niistä tietoa laajasti kentälle eri toimialoille. Ja toki mietimme myös miten nykyisten asiakkaiden palvelukonseptia pystytään laajentamaan niin että se tuottaa lisäarvoa niin heille kuin loppuasiakkaillekin, kertoo Eichholz.

PERÄVAUNUN RENKAAT VALTAVÄYLILTÄ METSÄTEILLE

MIELENRAUHAA

JOKA AKSELIPAIKALLE

Nokian Tyres E-Truck Trailer Luotettavat All Season -renkaat pitkille ja keskipitkille ajomatkoille

Nokian Tyres Hakka Truck Trailer Varmuutta kaikilla teillä ja joka säällä – perävaunun rengas vaativimpiin kuljetuksiin

NOKIANTYRES.COM/ HEAVY

Suomen Elektrolind tarjoaa laajan valikoiman
sekä teollisuuteen - kuvassa Bedian anturituotteita.

Muovittomat sinkkipinnoitetut pankot vastaa metsäteollisuuden vaatimuksiin

Terminator XXL ja TimberMaxx puutavarapankkojen rakenteissa ja materiaaleissa on huomioitu muovittomuuteen siirtymisen vaatimukset.

Kaikki 2000-luvun jälkeen valmistamamme pankkomallit ovat materiaaleiltaan ja muotoiluiltaan sinkityskelpoisia. Pankoissamme on lisäksi aina valmiina sinkityksen vaatimat valumareijitykset sekä valmius pankkojen kuljetusalustoilla tapahtuvaan nippusinkitykseen, kertoo Heikki Jokela Suuren kuormatilan tarjoavien Terminator XXL Aero ja XXL Ce pankkomallien hyväksi todettu muoto- ja toimituspakettiajattelu jatkuu nyt myös uudessa vuoden 2024 Evolution mallistossa.

- XXL Evot toimitamme kiinteätolppaisina Terminatoreina sekä irtotolppaisina TimberMaxx malleina kolmessa lujuusluokassa ja täysin kattavana mittavalikoimana, ilmoittaa Jokela.

Evolution 2024 mallisto on kehitetty nyt kaikilta osin 100 %:sesti muovittomaksi.

- Uudet pankkomallit toimitamme muovittomina myös nostokoukkujen, triplavaimentimien sekä liukulevyjenkin osalta keväästä 2024 alkaen. Ja nämä uuden tuotannon muovittomat osat ovat vaihtokelpoisia suoraan kaikkiin XXL -pankkomalleihimme, sanoo Jokela.

Lisätietoja: Heikki Jokela 050 4129 024 Markku Hirvi 0400 148584

Terminator XXL -pankkomalliston rakenne mahdollistaa laadukkaan sinkkipinnoituksen.
Sinkatuista puutavarapankoista ei lohkeile maalia eikä teipin paloja sellu- ja paperiteollisuuden prosessihin, missä pienikin määrä voi aiheuttaa kalliin vahingon.

Nosturit

2,8 - 210 tm

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Nosturit

0,5 – 5 tm

Koukkulaitteet

3 – 30 t

Hydro Leducilla on yli 80 vuoden kokemus hydrauliikkakomponenttien suunnittelusta ja valmistuksesta, joten yritystä voi sanoa alan varsinaiseksi pioneeriksi.

Hydrauliikkakomponentit

- 12–130 cm3 kiinteätuottoiset pumput

- 40–150 cm3 säätötilavuuspumput

- 130–150 cm3 säätötilavuuspumput puutavaranostureihin

- 130 cm3 säätötilavuuspumput läpiakselilla (myös pienemmäksi rajoitettuja versioita)

- Hydrauliikkamoottorit

Erittäin monipuolinen valikoima suoraan varastosta!

Interpump Hydraulics on maailman johtava voiman ulosottojen valmistaja, sekä muiden hydrauliikkaratkaisuiden tuottaja.

Voiman ulosotot (PTO)

- Lähes kaikkien maailman johtavien ajoneuvovalmistajien valitsema

Varastosta nopeaan toimitukseen kattava valikoima erilaisia ulosottoja ja niiden oheistarvikkeita.

Nyt valikoimassa myös voimanotot moottoreihin!

Hyvalla on yli 40 vuoden historia erilaisten laadukkaiden kuljetusratkaisuiden tuottamisesta, ja se kuuluukin tänä päivänä alan suurimpiin toimijoihin.

Öljysäiliöt

- Öljysäiliösarjat alumiinisena tai teräksisenä

- Asennus ajoneuvon runkoon tai hytin taakse

- Tilavuudet 85–210 litraa

Useita säiliövaihtoehtoja suoraan varastosta nopealla toimituksella!

Maahantuoja:

Malminkaari 12, Helsinki puh. 010 650 11

www.koivunen.fi koivunen@koivunen.fi

Vielä kerran Vito

Mercedes-Benz juhlistaa kymmenvuotiaaksi ehtinyttä uusinta Vito-sukupolvea ulkonäköön, sisustaan ja turvallisuusvarusteisiin liittyvillä päivityksillä. Uudistusten myötä Vito-mallisto tarjoaa maksukykyisille asiakkaille valmistajan huippumalleista tuttuja ominaisuuksia ja premium-tason mukavuutta.

Viime vuoden puolella paljastettu ja pitkään odotettu mallipäivitys toi Vitoon uuden valmistajan henkilöautopuolen mallistoa mukailevan keulailmeen. Sen myötä Viton etumaski ulottuu nyt aikaisempaa alemmaksi päivitetyssä etupuskurissa. Auton takaosan uudistukseksi riitti takavalojen uusiminen. Koripituudet ovat entisellään ja kuormatilaa on 5,5:stä 6,6 kuutiometriin. Kantavuudet asettuvat valitusta kokonaismassasta ja koripituudesta riippuen noin 940:n ja 1140 kilon välimaastoon. Suurin vetopaino 2,5 tonnia on tarjolla lisähinnasta.

Tuttua tekniikkaa

Polttomoottoritarjonnassa on kaikkiaan neljä eri dieselvaihtoehtoa teholuokissa 102 - 190 hv Vaihteistovalikoimassa on 9pykäläisen automaatin ohella 6-portainen manuaalivaihteisto, joka on Suomessa tarjolla ainoastaan malliston aloitusmalleina

toimiviin takavatoisiin base-varustelutason 110 CDI ja 114 CDI vaihtoehtoihin. Automaatin lisähinta Base-varusteluun on noin 4000 tuhannen euron luokkaa. Aloitusmalleja kattavammin varusteltu Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina vaihtoehtoina. Huoltoväliksi ilmoitetaan 40 000 km / 2 vuotta.

Nyt koeajettavan Vito 116 CDI 4x4:n voimanlähteestä irrotetaan huipputehoa 163 hevosvoimaa ja vääntömomenttia mukavat 380 Nm. Mercedeksen useissa eri malleissa käyttämä voimanlähde ja sen jatkeena oleva automaattivaihteisto tarjoavat sujuvan ja liki äänettömän ajokokemuksen.

Uutta ilmettä ohjaamoon

Ohjaamon ilme on kokenut merkittävän muutoksen uuden toisen sukupolven MBUX-järjestelmän myötä. Kojetaulun hallitsevaksi elementiksi on noussut noin 10-tuumainen kosketusnäyttö ja henkilöautopuo-

lelta tuttu hipaisutoiminnoin täydennetty monitoimiohjauspyörä, johon saa lisähinnasta lämmityksen. Lisäksi mittariston ajotietokoneen näyttö on nyt 5,5-tuumainen. Mainittakoon sekin että päivityksen myötä auton eri toimintojen painikkeiden määrää on kasvatettu kojelaudassa. Ohjauspyörän lisäksi myös istuimet, joita on varustelutasosta ja koripituudesta riippuen joko kaksi tai kolme, ovat uudet ja omaavat aikaisempaa kattavammat säätövarat. Nyt

ajettava A3 eli pitkän koripituuden auto on lähtökohtaisesti aina kaksipaikkainen. Kuljettajan paikalta tarkasteltuna Viton uudistunutta ohjaamoa voi luonnehtia toimivaksi kokonaisuudeksi, toki petrattavaakin löytyy. Kookkaan MBUX -järjestelmän näytön upottaminen kojelautaan ja yleisimpien auton käyttöön liittyvien toimintonappuloiden määrän lisäys ei ole käytön kannalta lainkaan huono päätös. Sähkötoimisen seisontajarrun käyttönapin soisi

olevan pykälää kookkaampi. Positiivisena huomiona mainittakoon sekin että USB-C portit tarjoavat nyt reippaasti virtaa, joten matkapuhelimen lataus sujuu varsin nopeasti. Liitettävyyspalvelut pelaavat nekin asiallisesti, joskin älypuhelimen integrointi on ostettava erikseen liki 600 euron hintaan. Esittelyautoon on mahdutettu liki kaikki mahdolliset tehdaslisävarusteet valmistajan kattavalta tehdaslisävarusteiden listalta. Tarkemmin niitä on mahdutettu

Mallipäivitys toi Vitoon uudelleen muotoillun keulan ja taakse uuden takavalot. Uusia värivaihtoehtoja lukuun ottamatta kori on entisellään.
Merkittävimmät uudistukset tehtiin ohjaamon puolelle, minne tuotiin ääniohjausta totteleva toisen sukupolven MBUX-käyttöjärjestelmä. Samalla toimintonappuloiden määrää kasvatettiin. Avaimeton käynnistys on vakiovaruste Suomessa, samoin lämmityksellä täydennetty lasinpesujärjestelmä.

liki 20 000 euron arvosta. Uudet 84 ledista rakentuvat Multibeam ajovalot ovat erinomaiset, mutta niistä pyydettävä liki 3000 euron lisähinta vaikuttaa saatuun hyötyyn nähden korkealta. Samaa voi sanoa noin 2500 euroa maksavasta pysäköintipaketista. Sen suurin anti on auton ympäri kuvaa tarjoava kamerajärjestelmä. Ammattikäyttöä ajatellen tämän hintaluokan autossa soisi olevan vakiovarusteena takin säilyttämiseen sopivat vaatekoukut. Nyt ne loistavat poissaolollaan.

Pakkopäivitys

Mallipäivitykselle antoi pontta heinäkuun alussa voimaan astuva asetus auton turvallisuusvarusteista. Sen myötä myös Viton vakiovarustelua jouduttiin kohentamaan kuljettajan ja jalankulkijoiden turvallisuutta lisäävien avustimien ja järjestelmien osalta. Viton aktiivinen turvavarustelu kattaa jatkossa esimerkiksi aktiivisen kaistaavustimen, sivutuuliavustimen, nopeusrajoitusavustimen, vireystila-avustimen, ajovaloavustimen, vakionopeudensäätimen ja kuolleen kulman varoittimen. Vakiovarusteiden listalle nostettiin myös peruutuskamera ja sen yhteydessä on myös jalankulkijoiden tunnistus peruutettaessa. Aktiivinen jarrutusavustin puolestaan huomioi risteävän liikenteen, samalla kaistalla vastaantulevan liikenteen, vastaantulevan liikenteen risteyksessä vasemmalle käännyttäessä sekä väärään ajosuuntaan liikkuvan ajoneuvon.

Edellä mainituista kenties eniten keskustelua on herättänyt nopeusrajoitusavustin, joka havainnoi kameroiden avuin lii-

METSÄALAN AMMATTILEHTI

kennemerkeistä suurimman sallitun ajonopeuden. Hieman harmillisesti järjestelmään ei ole asetuksen puitteissa jättää lainkaan toleranssia ajonopeuden suhteen. Ylinopeudesta ilmoittava äänimerkki herää jo yhden kilometrin ylinopeudesta. Kuljettajien mielenrauhan tavoittamiseksi ääni on kuitenkin mahdollista vaimentaa. Vitossa se sujuu vaivattomasti ohjauspyörän hipaisunäppäimistä. Resetointi on tehtävä aina kun auto käynnistetään.

Mukava ajaa

Ajettavuudeltaan ja polttoaineenkulutukseltaan Vito jatkaa edeltäjän jalanjäljissä. Ja ajettavuudesta on vaikea nostaa moitteen sanoja. Ohjausvaste ja jarrujen tuntuma ovat yhä luokan kärkeä, vaikka liki kaikki kilpailijat ovat jo uudet haastajat tonniluokkaan esitelleet. Jatkuva, ajotilanteen mukaan vetoa akseleiden välillä jakava neliveto on pyyteetön yhteistyökumppani auton alustassa. Sen käyttö ei kysy kuljettajalta toimia, automatiikka hoitaa.

Polttoainetalous on ollut Mercedeksen valttina jo vuosia, niin yhä tänäänkin. Yhdistetyn ajotavan keskikulutus asettui yrityksistä huolimatta asialliselle 7,5 litran tasolle satasella. Ja kun autossa on tilavuudeltaan 70 litran tankki, niin matka-ajossa tuhannen kilometrin toimintamatka ei pitäisi olla tekemätön paikka. Ja ainakin nyt koeajossa olleella ja liki kaikin ajateltavissa olevin mukavuusvarustein pakatun auton kanssa taival taittuu ilman ylimääräisiä taukoja.

Mitä maksaa?

Erilaisten turvavarusteiden määrän kasvattamisesta syntyvät kustannukset siirretään luonnollisesti asiakkaiden harteille. Se näkyy myös Mercedes-Benz Viton verollisissa hintapyynneis-

sä, jotka alkavat nyt liki 48 000 eurosta ja päättyvät yli 74 000 euroon. Nyt koeajetun, kokonaispainoltaan 3100 kg ja noin 1000 kg kantavuuden tarjoavan 1+1 paikkaisen ja nelivetoisen Viton verollinen hintapyynti on vakiovarusteillaan noin 68 800 euroa. Esittelyauton kattava lisävarusteiden määrä nostaa pyynnin lähes 90 000 euroon. Ennen ostopäätöstä onkin hyvä miettiä omat tarpeet tarkkaan.

Uusi, kookkaalla ajotietokonenäytöllä varustettu mittaristo lienee peruja kuorma-autopuolelta.
Viton konehuoneeseen on tarjolla nelisylinterinen ja iskutilavuudeltaan 2-litrainen OM654 -moottori, mistä on neljä eri tehovaihtoehtoa: 110 CDI (102 hv), 114 CDI (136 hv ), 116 CDI (163 hv) ja 119 CDI (190 hv ).
Pisimmän eli A3 koripituuden kuormatilaan sopii kuormaa reilun 6,5 kuution tai noin 1000 kg verran. Kuormauskorkeus on nelivetoiseksi autoksi poikkeuksellisen matala, alle 60 cm. Ja suurin kuormapituus lattiatasossa yli kolme metriä. Koripituudet ovat entisellään ja kuormatilaa on 5,5:stä 6,6 kuutiometriin. Kantavuudet asettuvat valitusta kokonaismassasta ja koripituudesta riippuen noin 940:n ja 1140 kilon välimaastoon. Suurin vetopaino 2,5 tonnia on tarjolla lisähinnasta.

RAKENNUSTYÖMAANOSTOJEN ERIKOISOSAAJA

Myös teollisuuden nostot ja laitevuokraukset

MEIDÄN PALVELUMME

VAIHTONOSTUREITA & PERÄVAUNUJA:

Kesla 2117T hytti, vm -19

Kesla 2114Z T hytti, vm -19

Kesla 2112Z T hytti, useita vm -13 -> -21

Kesla 2112T hytti, useita vm -16 -> -22

Kesla 2112T avo, useita vm -16 -> -19

Kesla 2110T avo, vm -19

Jonsered 1188ST hytti, vm. -17 ja -18

Jonsered 1188ST avo, vm -18

Loglift 108ST hytti, useita vm -14 -> -16

Briab -22, ilma/levy, 265R19.5”, alu 6 kpl

Jyki -22 Low, ilma/levy, 265R19.5”, teräs 8 kpl

Jyki -05, rauta/levy, 265R19.5”, teräs 6 kpl

Närko -20, ilma/levy, 275R22.5”, Exte 8 kpl

Närko -18, ilma/rumpu, 265R19.5”, teräs 8 kpl

Närko -17, ilma/levy, 285R19.5”, teräs 8 kpl

MST -16, ilma/levy, 275R22.5”, teräs 8 kpl

Imperiumin vastaisku

Viime vuoden puolella Ranskassa Solutrans-messuilla ensiesitellyn Renault-Nissan auto-imperiumin tavara-autopuolen lippulaiva Masterin neljäs mallisukupolvi laittaa uutta vaihdetta silmään isokokoisten pakettiautojen markkinassa, jota Master on hallinnut suvereenisti Euroopassa jo vuosien ajan. Ammattilehti koeajoi uutuuden Ranskassa.

Puskurista puskuriin täydellisesti uudistunut

Master on saatavissa maailmalla sekä etu- että takavetoisena ja kolmella eri koripituudella. Umpipakettiautojen kuormatilat asettuvat koripituudesta ja korkeudesta riippuen

haarukkaan 11-22 kuutiometriä.

Renault Masterilla on Suomessa kaksi eri maahantuojaa: henkilöautoista vastaava Nordic Automotive Services Oy ja kuormaautomaahantuoja Renault Trucks. Henkilöautopuolen tarjoama mallisto on perinteisesti ollut

kuorma-autopuolta kapeampi, ja se tulee rakentumaan etuvetoisten L2 ja L3 -koripituuksisten diesel ja täyssähkövaihtoehtojen varaan.

Masterista on tarjolla myös L4 koripituus sekä raskaammat kuorma-autovariantit, joiden maahantuonnista, myynnistä ja huoltopalveluista ja takuuehdoista vastaa Suomessa Renault Trucks. Kuorma-autopuolen Suomeen kaavailema mallitarjonta on tätä kirjoittaessa vielä avoinna.

Voimalinjat

Suomessa Masterin voimalinja on valittavissa useasta vaihtoehdosta. Polttomoottoritekniik-

kaa edustaa iskutilavuudeltaan 2-litran Blue dCi -turbodiesel, josta on kolme eri tehovaihtoehtoa: 130, 150 ja 170 hv. Vaihteistoksi voi valita käsivalintaisen tai täysin uuden 9-vaihteisen automaatin, joiden valmistus käynnistyy vasta loppuvuodesta. Akkusähköllä kulkevan Master E-Techin kulkupuolesta vastaa 105 kilowattia (140 hv) ja 300 newtonmetriä vääntömomenttia kehittävä sähkömoottori. Ajoakkujen kapasiteetiksi ilmoitetaan 87 kWh, millä Masterin luvataan saavuttavan enimmillään 460 kilometrin (WLTP) toimintamatkan.

Pikalataus toimii 130 kilowatin teholla, jolloin puolen tunnin lounastauon aikana voi saada virtaa noin 230 kilometrin ajomatkaan. Vaihtovirtalatauksen (AC) teho on 22 kilowattia, millä ajoakun virtatason saa 10 prosentista täyteen alle neljässä tunnissa. Ajoakun lämpötilan saa etukäteen lataukseen sopivaksi, mikä lyhentää merkittävästi latausaikaa etenkin talvella.

400 kilometriä

Noin 140 kilometrin mittaisella Ranskan Bordeauxin viinialuetta ristiin rastiin kiertelevällä koeajolenkillä 400 kg kuormalla lastulla Master E-Techillä yllettiin 21,5 kW keskikulutukseen reilun 40 km/h keskinopeudella ja ajotila Comfort-asennossa. Kuljettajan taloudellista ajotapaa mittaavan prosentin näyttäessä reilun 80 prosentin lukemaa. Jo sillä perusteella autolla voi ylittää yhdellä latauksella

tähän saakka pakettiautoilla pääsääntöisesti haaveeksi jääneen 400 kilometrin realistisen toimintamatkan, ainakin kesäkelissä ja matalilla ajonopeuksilla. Tuleva talvi näyttää millainen vaikutus kylmällä kelillä ja rengasvalinoilla on kulutukseen. Ja mitä aikaisemmin mainittuun arvioon akun matalasta kapasiteetista tulee, niin koeajon perusteella kyse lienee käytettävissä olevasta virran määrästä eli nettokapasiteetista, joka on kova lukema.

Kehittynyt

Mitä itse sähköiseen ajamiseen ja kuljettajamukavuuteen tulee, niin uusi Master on kehittynyt vahvasti kaikilla osa-alueilla.

Kuljettajan paikalle kulku

Sähkövaihtoehdossa ajosuunnan valitsin on viety nyky

kuorma-autojen tapaan ohjauspyörän viereen. Hidastimen tavoin pelaava vivun B-asento kerää jarrutusenergiaa takaisin akkuihin.
Ohjaamo on yleisilmeeltään avara ja valoisa. Useimpia auton toimintoja ohjataan kosketusnäytön kautta. Uutta on sekin, että näyttöön voidaan liittää, tietyin varauksin, myös päällerakenteiden ja lisälaitteiden toimintojen ohjauksia.
Ammattilehti pääsi toukokuussa Ranskassa koeajamaan neljännen sukupolven Renault Masterin, mikä on uudistunut täydellisesti puskurista puskuriin.

sujuu vaivattomasti riittävästi aukeavien ja aikaisempaa suuremmilla tavaratiloilla varustettujen ovien kautta. Nyky pakettiautoksi yllättävän pitkälle tavaratilan puolelle ulottuvan väliseinän ansiosta asiallisin säätövaroin varustetun kuljettajan istuimen saa vietyä riittävän taakse. Renaultilla ollaan selvästi huomioitu väestön keskipituuden kasvu. Toisaalta kuljettajan istuimen istuinosa on jätetty aavistuksen lyhyeksi, joten reisitukea on hieman ohuelti. Kahdesta lämmitetystä istuinelementistä rakentuva sohvamallinen ”penkki” tarjoaa asiallisen mukavuuden kyytiläisille. Keskipaikan selkänoja taipuu tarvittaessa käteväksi työtasoksi. Monitoimiohjauspyörä on lainattu liki sellaisenaan valmistajan henkilöautopuolen mallistosta. Säätövaraa on riittävästi sekä syyvyden että kaltevuuden osalta. Puhdasta ranskalaisuutta ovat ohjauspyörän taakse ripoteltujen monitoimikatkaisijoiden viidakko. Sähkömalleissa ja automaattivaihteiston kanssa vaihdevipu on nostettu rekkatyyliin ohjauspyörän viereen. Sen käyttö on sujuvaa, joskin tottumaton saattaa epähuomiossa kääntää kerrosta alempana olevien lasinpyyhkijöiden katkaisijaa. Alimmassa viiksessä onkin sitten radion säätimet. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin saisihan viimeksi mainitut vaivattomasti sovitettua myös ohjauspyörän kehälle.

Uutta ja vanhaa

Master E-Techin käynnistyy perinteiseen tapaan virtaavaimesta. Ja kun seisontajarrukin on vaijeritoiminen, niin liikkeellelähtö sujuu ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Kaasupolkimen tuntuma on hyvä ja ohjausvaste on asiallinen. Jarrujen käyttäytymiseen on selvästi haettu mallia Saksasta; polkimen liike on lyhyt ja jarrujen tuntuma napakka.

Jousituksen ja iskunvaimennuksen osalta Master yltää luokkansa kirkkaimpaan kärkeen. Heinäkuussa voimaan astuvan GSR-asetuksen mukanaan tuomiin pakollisiin turvallisuusvarusteisiin lukeutuvan liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän toiminnassa on ainakin esisarjan sähköautolla tehdyn koeajon perusteella vielä petrattavaa. Järjestelmä tunnistaa nopeudenrajoitukset miten sille milloinkin sopii, ja yleensä ei lainkaan.

Samalla periaatteella toiminut kaistallapitoavustin ei herättänyt luottamusta. Tosin tiet olivat kapeita, eivätkä kaistamaalauksetkaan olleet kaikkialla aivan tässä päivässä. Toisaalta auton järjestelmä huomautteli hanakasti, jos kuljettajan huomio siirtyi ajamisesta maisemien ihailuun. Kaiken kaikkiaan uudessa Masterissa kerrotaan olevan 20 uutta kuljettajaa avustavaa ja turvallisuutta parantavaa järjestelmää. Pisteet siitä!

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Modernia ilmettä

Tilaa Masterin ohjaamossa on kaikkiaan runsaasti niin matkustajille kuin tavaroille. Viime mainittua on nyt 135 litraa, mikä on neljänneksen enemmän kuin edellisessä sukupolvessa.

Täysin uusi kojelauta kääntyy keskeltä hieman kuljettajan suuntaan. Sähköautoissa vakiovarusteisiin lukeutuva digitaalinen mittaristo on selkeälukuinen ja sen tarjoama informaatio riittävää. Niin ikään vakiovarusteisiin kuuluva ja 10-tuumaisella näytöllä varustettu OpenR link -järjestelmä on yksi automarkkinoiden moderneimmista. Kokonaisuus toimii Android Automotive OS 12:lla, ja siihen kuuluvat niin Google Maps -navigointi, Google Playn sovellukset ja ääniohjaus Google Assistantin avulla. Järjestelmään voi langattomasti liittää älylaitteen myös Apple CarPlaylla.

Lämmityslaitteen säädöt on osattu jättää entisille paikoilleen erillisten kiertokytkimien taakse. Lisähintaisiin varusteisiin, ainakin polttomoottorimalleissa lukeutuu teräväpiirtonäytöllä varustettu taustapeili. Tosin kuin keskinäyttöön avautuva peruutuskameranäkymä, taustapeili tarjoaa hyvän ja terävän kuvan auton taakse.

Taipuu moneen

Renaultin kansainväliselle lehdistölle virittämässä esittelyja koeajotapahtumassa päästiin koeajamaan myös dieselmallistoa, tosin nyt vain keppivaihteisina. Suomalaisittain kirkkaimman ja odotetuimman päätähden eli diesel-automaatin koeajoa saadaan vartoa loppuvuoden puolelle.

Irrotimme keppivaihteistolla varustettujen koeajokkien kattavasta valikoimasta meillä suosiota saavuttaneen L3 koripituisen vaihtoehdon avolava- ja umpikylkivaihtoehtoina. Ajettavuudessa huomio kiinnittyi kääntyvyyteen, joka on ollut väistyvän L3-koripituuden akilleenkantapää. Renaultin mukaan akseliväliä on nyt lyhennetty ja etuakselistoa uudistettu, millä on saatu kääntöympyrää jopa 1,5 metriä

Uutta Masterissa on se, että korin takaosa on nyt hieman aikaisempaa kapeampi. Korin kavennus on toteutettu niin, ettei se vaikuta tavaratilan kokoon tai pariovien lastausaukon suuruuteen.

pienemmäksi. Ei uutuuttakaan voi ilman vertailumallia aivan ketteräksi luonnehtia, mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menty. Nyt L3:n taipuu t-risteyksistä liiemmin oikomatta.

Moottorin osalta alle valikoitui 150 hv vaihtoehdot, mille luvataan 7,6 - 9,1 litran kulutuslukemia. Koejaossa kulutusmittari pysytteli 9 litran yläpuolella, tosin reitti oli lyhyt ja ajo pääosin taajamassa.

Elementit kohdillaan Kokonaisuutena ja lyhyen koeajon perusteella arvioituna Renault Master päihittää väistyvän mallin likipitäen kaikessa mahdollisessa. E-Tech säkömallilla saavutettavissa oleva realistinen 400 kilometrin toimintamatka, kehittynyt ajettavuus ja korkea kantavuus sekä dieselmoottorin yhteyteen tarjolle tuotava automaattivaihteisto ja ainakin ennakkotietojen perusteella kilpailukykyinen hinnoittelumalli ovat arvoja joiden pitäisi siivittää Masterin myynti uuteen kukoistukseen Suomessa. Ja nelivetomallikin on luvassa, ilmeisesti entiseen tapaan oikeasti maastokykyisenä varianttina ja Oberaignerin alustalla. Renault Masterin täysin uuden

Edelliseen sukupolveen verrattuna liukuovet kyljissä aukeavat nyt neljä senttiä enemmän ja tavaratilan pituus on kasvanut lattiatasossa kymmenellä senttimetrillä.

neljännen sukupolven ennakkomyynti alkaa Suomessa kesäkuun lopussa ja ensimmäiset lehdistöautot saapuvat Suomeen kesän aikana ja ensimmäisiä

asiakasautoja alkaa saapumaan alkusyksystä. Hinnoittelu on vielä kesken, mutta malliston arvioitu alkaen hinta sisältäen autoveron on 45 700 euroa.

Noin 140 kilometrin mittaisella Ranskan Bordeauxin viinialuetta ristiin rastiin kiertelevällä koeajolenkillä 400 kg kuormalla lastulla Master E-Techillä yllettiin 21,5 kW keskikulutukseen reilun 40 km/h keskinopeudella ja ajotila Comfort-asennossa.

Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle

Metsäteollisuus tuo suomalaiselle metsänomistajalle vuosittain 2-3 miljardia euroa puukauppatuloja.

Puun häiriötön saatavuus jalostukseen on metsäteollisuudelle keskeinen toimintaedellytys, jota ilman tehtaat eivät pysy käynnissä. Puun tarjonnan ja suomalaisen metsäsektorin kilpailukyvyn vahvistamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia toimia.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 7,4 miljoonaa kuutiota. Määrä on 13 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on prosentin suurempi.

Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 ja tukkien ostomäärä 3,2 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna niin kuitupuun kuin tukkien ostomäärä väheni kaksi prosenttia.

Raakapuukustannukset

korkealla tasolla

Kantohinnat olivat maaliskuussa korkeammalla tasolla

kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna havutukkien kantohinnat olivat 1-2 prosenttia ja koivutukin 13 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten. Kuitupuiden kantohinnat olivat 15 prosenttia korkeammat kuin viime vuoden maaliskuussa.

Maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 73 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 49 ja 77 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 75 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 42 ja 78 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli puolestaan 61 euroa kuutiolta 41 ja 69 euron hintavaihteluvälillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 28-30 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 19 ja 33 euron välillä.

Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.

Aktiivisen metsänhoidon kulttuuria on tärkeää vahvistaa

Häiriötön puuraaka-aineen saatavuus on metsäteollisuuden

kilpailukyvyn perusedellytys. Suomessa toimiva metsäteollisuus tuo suomalaiselle metsänomistajalle vuosittain 2-3 miljardia euroa puukauppatuloja.

Puun tarjonnan vahvistamiseksi tarvitaan nyt tehokkaita toimia. Yksi niistä on kuolinpesien aktivoiminen. Tällä hetkellä Suomen yksityismetsistä noin kymmenen prosenttia on kuolinpesien omistuksessa. Kuolinpesässä metsään liittyvät päätökset vaativat yksimielisyyden, mikä usein jarruttaa päätöksentekoa.

Hultdins jälleenmyyjä Suomessa:

Kuolinpesät ovatkin tutkitusti muita passiivisempia metsänomistajia.

Selvennyslainhuudon avulla tieto kuolinpesän osakkaista tulee lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Selvennyslainhuutoa ei kuitenkaan juurikaan haeta, koska se on maksullinen palvelu. Automaattisesti saatava selvennyslainhuuto hyödyttäisi sekä kuolinpesiä että näiden kanssa asioivia tahoja ja siten aktivoisi yhteisomistuksessa olevien metsien käyttöä. Ehdotus automaat

tisesta selvennyslainhuudosta on mukana myös hallitusohjelmassa 2023-2027.

- Puun tarjonnan vahvistamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia toimia. Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin metsäteollisuuskin. Samalla tuotamme merkittävää arvonlisää koko Suomen taloudelle, painottaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi

BY HULTDINS

Hultdins SuperGrip on yksi maailman eniten myydyistä kuormainkourista - kevyt mutta erittäin vahva koura kuormatraktoreihin ja puutavara-autoihin. Soveltuu harvennus- ja päätehakkuisiin.

Hämeenlinna, 03 644 0400 • Jyväskylä, 014 338 8700 • Rovaniemi, 016 321 0100 • metsatyo.fi

Hultdins-kuormainkourat on kehitetty pitkäikäisiksi ja tehokkaiksi nykyaikaisessa puunkorjuussa. Kouran rakenne, muotoilu ja puristusvoima takaavat helpon käsiteltävyyden.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 7,4 miljoonaa kuutiota.

Puunkorjuu ja kaukokuljetus -tilasto 2023 julkaistu

Puunkorjuu ja kaukokuljetus -tilasto vuodelta 2023 on julkaistu. Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien osuuksia.

Puunkorjuun ja kaukokuljetuksen yksikkökustannukset nousivat vuodesta 2022. Puunkorjuun yksikkökustannukset olivat keskimäärin 13,29 eur/m3 vuonna 2023, ja nousua oli 7,5 % edellisvuodesta (reaalinen kustannusmuutos +1,1 %). Puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset olivat keskimäärin 11,43 eur/m3, ja nousua oli 3,3 % (reaalinen kustannusmuutos +2,5 %).

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2023 -tilasto perustuu Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin puutavaralajikohtaisiin puunkorjuun ja kaukokuljetuksen määriin ja kustannuksiin. Tilasto kattaa puunkorjuun osalta 77 % ja kaukokuljetuksen osalta 89 % vuoden 2023 teollisuuspuun hakkuumäärästä (ennakkotieto).

Koneellisessa puunkorjuussa yksikkökustannukset olivat keskimäärin 13,29 eur/m3 vuonna 2023 (muutos +7,5 % edellis-

vuodesta). Ensiharvennuksessa vastaavat yksikkökustannukset olivat 21,28 eur/m3 (+6,9 %), muussa harvennuksessa 17,15 eur/m3 (+7,5 %) ja uudistushakkuussa 9,85 eur/m3 (+4,6 %). Ensiharvennuksen osuus koneellisen korjuun puumäärästä oli 7,8 % (+0,6 prosenttiyksikköä), muun harvennuksen 34,9 % (+1,3 prosenttiyksikköä) ja uudistushakkuun 57,3 % (-2,0 prosenttiyksikköä).

Autokuljetuksen tehtaalle yksikkökustannus oli 10,17 eur/m3 Nousua oli 3,7 % edellisvuodesta (reaalinen kustannusmuutos +2,9 %).

Keskimääräinen kaukokuljetusmatka piteni 5,6 % ja oli 186 km. Autokuljetuksen tehtaalle keskimääräinen kuljetusmatka oli 105 km (+0,4 %). Keskimääräinen rautatiekuljetusmatka oli 307 km (+3,1 %) ja vesikuljetuksen 331 km (+7,3 %). Suoran autokuljetuksen osuus kuljetetusta puumäärästä oli 68,4 %

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2023 -tilasto perustuu Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin puutavaralajikohtaisiin puunkorjuun ja kaukokuljetuksen määriin ja kustannuksiin.

(-2,6 prosenttiyksikköä), rautatiekuljetusketjun 27,6 % (+2,5 prosenttiyksikköä) ja vesitiekuljetusketjun 4,0 % (+0,1 prosenttiyksikköä).

Log Marking Color

EnviOnin biohajoavat merkintävärit MOTOIHIN

Erottuvat selvästi puiden päistä Värimerkkausta ilman ongelmia

10 L KANISTERI

Muut koot: 200 L tynnyri ja 1000 L kontti.

Tilaa väriä: myynti@envion.fi | 010 3200 200

Tehtaalle toimitetun kotimaisen raakapuun hankinnan yleiskustannukset olivat keskimäärin 3,89 eur/m3 (+13,1 %). Tilasto on luettavissa koko-

naisuudessaan osoitteesta www. metsateho.fi

Konemyynti Henrik Fridlund +35840-1539477 henrik@suomentyokone.fi

Keijo Rajaniemi +358400-262654 keijo@suomentyokone.fi

Jari Lahti +35850-5541378 jari@suomentyokone.fi

Huolto ja tekninen tuki Veijo Järvi +358400-291276 veijo@suomentyokone.fi

Janne Hautala +35840-1373476 janne@suomentyokone.fi Tuottajankuja 1 A 1,

Konemyynti ja varaosat Timo Yli-Hakola +358400-877600 timo@suomentyokone.fi

Metsätehon tiedote 8/2024

Valmistaudu vähentämään kustannuksia

Erikoislujan Strenx®-rakenneteräksen avulla ajoneuvoista ja laitteista saadaan kevyempiä, mutta niiden suorituskyky on silti parempi ja polttoaineenkulutus vähäisempi. Strenx® on erikoisluja rakenneteräs, joka vapauttaa sinut perinteisestä teräsajattelusta ja auttaa sinua voittamaan haasteet, jotka aiemmin ovat olleet ylitsepääsemättömiä.

L15 -pyöräkuormaaja on tehokas kone hakkeen lastaamisessa ja läjityksessä. Pitkäpuomisella työntökauhalla haketta kasataan 8 metrin korkuisiksi aumoiksi.

Laihialla laatu ratkaisee

Vanha totuus on, että ”Laihialla nuukuus on vapaaehtoosta, mutta Kyröös se on pakollista”. Silloin, kun Laihialla tehdään hankintoja, ostetaan parasta. Näin kävi myös Jukajan Ristikon hankkiessa uutta pyöräkuormaajaa - taloon saapui Ljungby L15

Jukajan Ristikko Oy toimii paikalla, jossa on pitkät perinteet sahatoiminnasta, joka alkoi jo 1900-luvun alussa. Vuonna 1998 toiminnan aloitti nykyinen viiden hengen yrittäjäjoukko Mika Myllymäen johdolla ja otti päätuotteekseen kattoristikot. Vastuksiakin riitti, mutta kauppa lähti käymään ja yritys alkoi kasvamaan tasaisesti. Nykyään kattoristikoiden lisäksi ison osan toiminnasta muodostavat sahatavaran jatkojalostus, piharakennusten ja saunojen valmistus sekä erilaiset puukomponentit.

- Avain menestykseen on ollut tinkimätön panostus laatuun. Me olemme aina pyrkineet tekemään

työmme niin hyvin kuin mahdollista. Voimme taata asiakkaillemme laatutyötä toimitusvarmasti. Olemme ylpeitä myös siitä, että Jukajan kattoristikot saavat kiitosta kirvesmiehiltä. He suosittelevat meitä todella hyvien kattoristikoiden perään kyselevälle. Ammattimiehiä ei hämätä kauniilla sanoilla tai kiiltävällä pinnalla. He antavat suosituksensa vain tuotteille, jotka täyttävät heidän laatuvaatimuk-

sensa. Aiomme ansaita heidän kiitoksensa myös jatkossa, sanoo Jukajan Ristikko Oy:n toimitusjohtaja Mika Myllymäki. Kesäkuussa 26 vuotta täyttänyt yritys luottaa osaamiseensa.

Laihian keskustasta noin 20 kilometriä Tampereelle päin sijaitsevassa Jukajan kylässä riittää taitoa ja lääniä.

- Yrityksemme ydinjoukolla on yli 20 vuoden kokemus alalta. Olemme aivan 3-tien kupeessa

ja meillä on kaikkineen 13,5 hehtaarin tontti, josta pelkästään asfaltoitu varastointialue on 2,5 hehtaaria. Työllistämme sesongista riippuen 25-30 rakennusalan ammattilaista, kertoo Myllymäki.

Voimaa hakkeen lastaukseen ja kasojen siirtoon Jukajan Ristikko Oy hankki KH-Koneet Oy:n Aki Tuomisel-

ta touko-kesäkuun vaihteessa uuden pyöräkuormaajien RollsRoycen, Ljungby L15:n. Kattavan Ljungby -malliston, noin 16 tonnin kokoluokkaan asettuva kone on varustettu trukkipiikein, hakekauhalla ja pitkällä puomilla olevalla työntökauhalla. - Erittäin monipuolinen kone on kyseessä. Kuljettajien palaute on ollut positiivista ja kaupankäynti Akin kanssa sujui hienosti. Asiat pitää ja apua on tarvittaessa saanut nopeasti niin koneen käyttöön kuin muutenkin, kehuu Myllymäki.

Uudella Ljungbylla tehdään hakelastauksia ja hakeläjitystä.

- Hakekasoja kasataan 8 metrin korkuisiksi aumoiksi, joten ulottuvuutta ja tehoa tarvitaan, niitä molempia löytyy Ljungbysta. Kone on ensimmäinen merkkiään Jukajan Ristikolla, hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun haettiin tehokkaampaa pyöräkuormaajaa edellisen 15 tonnisten koneen tilalle. Ljungby saatiin muutamaksi viikoksi koekäyttöön ja se todisti nopeasti laatunsa, toteaa Myllymäki.

Investointipäätös syntyi lopulta nopeasti:

- Koneelle on paljon töitä hakkeen parissa ja halusimme tehokkaamman ja vakaamman koneen. Ljungby L15 oli oikea valinta meidän tarpeisiin.

Ljungby
Jukajan Ristikon Samu (vas.) ja Mika Myllymäki ovat kaikin puolin erittäin tyytyväisiä KH-Koneen Aki Tuomisen myymään Ljungby L15 -pyöräkuormaajaan.

Ljungby täyttänyt

korkeat odotukset

Ensimmäiset viikot ovat osoittaneet valinnan oikeaksi.

- Olemme olleet tyytyväisiä, se on filosofialtaan hieman erilainen kuin aikaisemmat koneemme. Ljungby on vakaa, hydrauliikka on nopeaa ja vetoteho on kova - ei tarvitse koko ajan täysillä kierroksilla huudattaa. Kone on tehty mukavuus edellä ja se näkyy, ilmoittaa Myllymäki.

Hakekasat siirtyvät nyt Jukajalla rivakasti.

- Aikaisempaa konetta piti huudattaa korkeilla kierroksilla; aika raskas on työntää haketta korkeisiin aumoihin, mutta siitä Ljungby suoriutuu erinomaisesti ilman huudattamista, sanoo konetta ajava Samu Myllymäki Ljungbyllä tehdään töitä pihan lisäksi myös sisätiloissa ja katosten alla, missä 45 astetta kääntyvä L15 on osoittautunut ketteräksi koneeksi.

- Kääntösäde oli meillekin yllätys, kun pääsimme käytännössä testaamaan 45 asteen kääntymiskulmaa. Käytössä on vanha puutavarakatos, jossa on pystypilarit sisällä, niin siinä koneen kääntyvyyden huomasi. Meillä on pienempi 10 tonninen kone, jonka kanssa päästiin samaan käsittelevyyteen myös sisätiloissa. Peräpuntti ei töki pilareihin ja siinä huomaa että 5-6

asteella on suuri merkitys koneen kääntyvyyteen käytännössä. Kuljettajan näkökulmasta tämä kone on ollut positiivinen tuttavuus - suosittelen muillekin, jatkaa Myllymäki.

Tehdaskäynti

lisäsi arvostusta

Mika Myllymäki oli mukana kesäkuussa KH-Koneiden järjestämällä tutustumismatkalla Ljungbyn tehtaalle, joka vakuutti miestä entisestään koneen laadusta:

- Oli hieno päästä katsomaan mistä koneet tulee. Tehtaalla oli sekä perinteistä komponenttivalmistusta että loppukokoonpanoa - lähes kaikki tehdään itse ja konekohtaisesti. Ljungby on onnellisten ihmisten tekemä kone ja se näkyy. Työilmapiiri on hyvä ja väki on sitoutunutta työhönsä. Itse valmistettavien osien ja tuotteiden määrä hämmästytti, jopa vanteet ja kaikki teräsrakenteet tehdään talon puolesta itse.

- Vaikka tehtaassa tehdään konepajateollisuutta niin paikkojen siisteys oli silmiinpistävää. Käsityön määrä on mittavaa ja laatukriteerit ovat korkealla. Tehdas on hieno kokonaisuus kaikkineen ja nosti meidän arvostustamme konetta sekä merkkiä kohtaan, toteaa Myllymäki lopuksi.

Jukajan Ristikko valmistaa puusta myös laadukkaita piharakennuksia ja saunoja.
Sahatoiminta alkoi Jukajalla 3-tien kupeessa jo 1900-luvun alussa Myllymäen suvun toimesta.
Kattoristikot ovat Jukajan Ristikon päätuote ja niiden siirtely onnistuu kätevästi Ljungbylla.
Ljungbyn 45 asteen kääntymiskulma tekee koneesta ketterän ahtaissakin paikoissa.

Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa

Stora Enson puunkorjuu on käynyt täydellä teholla hyvän pakkastalven ansiosta. Kotimaista puuta tarvitaan koko ajan enemmän uusiutuvien tuotteiden valmistamiseen yhtiön tehtailla ja sahoilla.

Puunhankinnan tavoitteemme ovat korkealla joka puolella Suomea.

Tällä hetkellä kysyntää on erityisesti kesäharvennuksille ja

uudistushakkuille. Suotuisten korjuuolosuhteiden ansiosta ostamme joillakin paikkakunnilla leimikoita vielä tämän talven korjuuseen, sanoo ostojohtaja

Metsä- ja maanrakennuskoneiden kuljetusautot

- monipuolinen valikoima ja yksilöllinen suunnittelu

- teemme myös: akselivälimuutokset, koneistukset, korjaukset ja huollot

Sami Honkanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Stora Enso on lisännyt myös energiapuun hankintaa. Energiapuukohteet ovat metsänkasvatuksellisesti ylitiheitä ja riukuuntuneita metsiä, jotka eivät kuitenkaan täytä varsinaisen harvennuksen kriteerejä ja joista kertyvä puu ei ole hyödynnettävissä jatkojalostettaviksi tuotteiksi. Yhtiö kasvattaa energiapuun hankintaa erityisesti Oulun, Varkauden ja Heinolan tehtaiden puunkorjuualueilla.

- Energiapuun hankinnassa siirrymme nyt isommalle vaihteelle. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa tavoitteenamme on hankkia kolminkertainen energiapuumäärä viime vuoteen verrattuna. Metsänomistajan kannalta se on hyvä mahdollisuus, kun energiapuuta korjaamalla hoitamattomat nuoret metsät saadaan kasvuun ja sitomaan hiiltä, Honkanen kertoo.

Pohjois-Suomessa puunhankinnan kasvu on yhteydessä Oulun tehtaan investointiin, joka valmistuu alkuvuonna 2025. Tuolloin tehtaalla otetaan tuotantoon toinenkin kartonkilinja.

Tehtaat ja puunhankinta luovat taloudellista hyvinvointia maakuntiin

Stora Enso tekee kuitupuusta uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita Oulussa, Varkaudessa, Imatralla, Joensuun Uimaharjussa, Heinolassa sekä Anjalankosken tehtailla Kouvolassa. Paksurunkoisempaa tukkipuuta taas hyödynnetään Stora Enson sahoilla Honkalahdessa, Uimaharjussa ja Veitsiluodossa sekä Varkauden sahalla ja LVL-tehtaalla puurakentamisen tuotteisiin. Lisäksi Stora Ensolla on aaltopahvipakkauksia valmistavat tehtaat Lahdessa ja Kristiinankaupungissa, joiden raaka-aineena on muiden tehtaiden valmistama kartonki.

- Tehtaiden puunhankinta ja aktiivinen metsätalous luovat maakuntiin taloudellista hyvinvointia eli rahavirtaa aluetalouteen niin puukauppatuloina metsänomistajille kuin korjuuja kuljetustuloina Stora Enson paikallisille kumppaniyrityksille, Honkanen sanoo.

Stora Enso hankkii puuta vain vastuullisesti hoidetuista metsis-

tä. Yhtiö kannustaa metsänomistajia pitämään huolta metsänsä hyvinvoinnista ja puuston kasvusta oikea-aikaisilla metsänhoitotoimenpiteillä ja harvennuksilla. - Yksi puuston kasvua vauhdittava tekijä on metsän lannoitus. Hyvin kasvava ja terve puusto sitoo hiiltä tehokkaasti ja on vastustuskykyisempi metsätuhoja vastaan. Lannoitus vaikuttaa metsän kasvuun vuosien ajan, Honkanen mainitsee ja lisää: - Nyt on hyvä hetki laittaa oma metsä kasvukuntoon. Puukaupassa hintataso on pysynyt tilastollisesti korkealla tasolla, ja metsänomistaja voi lisäksi hyödyntää puukauppatulojensa säilyttämiseen Tähtitiliä, jonka korko nousi viiteen prosenttiin.

Nyt on hyvä hetki laittaa oma metsä kasvukuntoon, sillä puukaupassa hintataso on pysynyt tilastollisesti korkealla tasolla.

Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa

Metsä Group on päättänyt että sen sopimusyrittäjien tulee toukokuusta alkaen käyttää kantokäsittelyssä harmaaorvakkaa ja hakkuukoneiden teräketjujen voitelussa fossiilisten öljyjen sijaan biohajoavia öljyjä.

Hakkuukone levittää tuoreelle kannolle ainetta, joka estää lahottajasienten leviämisen kannon ja juurten kautta maaperään ja ympäröiviin eläviin puihin. Käsittelyaineena käytetään yleisesti ureaa, jonka valmistuksessa käytetään maakaasua. Hajotessaan urea tuottaa hiilidioksidipäästöjä. Kantokäsittely on pakollista vuorokauden keskilämpötilan ollessa plussalla.

Metsä Groupin sopimusyrittäjät siirtyvät toukokuusta alkaen käyttämään kantokäsittelyssä biologista ja orgaanista, Rotstop -tuotenimellä tunnettua valmistetta. Valmiste sisältää harmaaorvakkaa (Phlebiopsis gigantea), joka alkaa kasvaa kannossa ja

estää lahon leviämisen kantoon. Harmaaorvakka biologisena torjuntakeinona perustuu lajien keskinäiseen kilpailuun, ja siirtyminen siihen juurikäävän torjunnassa edistää sahauskannoissa esiintyvän ja lisääntyvän lajiston elinoloja. Urea rajataan käytettäväksi vain loppusyksyn pakkasöiden aikaan kantokäsittelylaitteiston jäätymisvaurioiden välttämiseksi.

Merkittävä asia ympäristölle Kasvipohjaisiin öljyihin ja biologisiin torjuntakeinoihin siirtyminen toteuttaa Metsä Groupin asettamia ympäristötavoitteita. Uudistavan metsätalouden tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden tilan vahvistaminen. Metsä Groupin tavoite on myös vähentää puunhankinnan fossiilisia päästöjä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

- Haluamme parantaa ympäristön tilaa käyttämällä ympäristöystävällisempiä tuotteita ja samalla vähentää fossiilisia hiilidioksidipäästöjämme. Puunkorjuumääräämme perustuva arviomme on, että urean käytön lopettaminen vähentää puunkorjuumme hiilidioksidipäästöjä

Kun teräketjujen voitelussa käytetään fossiilisten öljyjen sijaan biohajoavia öljyjä, niin metsissä jää käyttämättä yli 0,5 miljoonaa litraa fossiilista teräketjuöljyä vuodessa.

noin tuhannen dieselhenkilöauton vuosipäästöjen verran. Metsissä jää käyttämättä yli 0,5 miljoonaa litraa fossiilista teräketjuöljyä vuodessa, Metsä Groupin tuotantojohtaja Hannu

Alarautalahti kertoo. Metsä Group on varmistanut Rotstopin valmistajan kanssa, että valmistetta riittää Metsä Groupin yrittäjille. Kasvipohjaisia ja synteettisiä biohajoavia teräketjuöljyjä on laajasti myynnissä, ja niiden toimivuus on varmistettu käytettävyystesteillä.

Näe puut metsältä.

Kuutio on helpoin ja tehokkain tapa myydä puuta joko omatoimisesti tai ammattilaisen avulla. Valitse, kuinka haluat huolehtia metsästäsi ja kilpailuta puukauppasi luotettavasti suoraan verkossa.

TERÄKETJUT

TERÄLAIPAT

Mototuotteet:

Haakana 050 522 6096

Kallio 050 320 7058

Metsäluonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun

määrä kasvoi Stora Enson puunkorjuutyömailla

Stora Enso panostaa metsäluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen puunhankinnan yhteydessä.

onkreettisia keinoja monimuotoisuuden parantamisessa ovat muun muassa lahopuun määrän lisääminen, suojatiheikköjen jättäminen rai- vaamatta sekä säästöpuiden määrän kasvattaminen. Stora Enso mittaa toimenpiteiden toteutumista vuosittain.

Stora Enso teki luonnonhoidon laadun arviointeja vuonna 2023 liki tuhannella ensiharvennus-, harvennus- ja uudistushakkuukohteella eri puolilla Suomea. Vuoden 2023 tulosten perusteella metsäluonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä kasvoi puunkorjuutyömailla vuoteen 2022 verrattuna.

Tekopökkelöt

Esimerkiksi tekopökkelöiden määrää kasvatettiin Stora Enson puunkorjuussa 40 prosenttia.

Tekopökkelöt ovat 2-4 metrin korkeudelta katkaistuja pitkiä kantoja, jotka lahotessaan toimivat elinympäristönä mm. linnuille ja hyönteisille. Vuonna 2022 tekopökkelöiden määrä oli keskimäärin kaksi kappaletta hehtaarilla, kun vuonna 2023 määrä oli kasvanut 2,8 tekopökkelöön hehtaarilla.

- Tekopökkelöiden määrä on saatu kasvuun järjestelmällisen tekemisen myötä. Olemme keskittyneet lahopuun määrän lisäämiseen korjuussamme sekä kouluttaneet omaa ja kumppaniyritysten henkilöstöä monimuotoisuuden parantamiseen.

Tekopökkelöiden määrään vaikuttavat toki myös PEFC-sertifioinnin kriteerien päivitykset, joissa lahopuun määrän lisääminen on yksi tavoitteista, sanoo yritysvastuupäällikkö Janne Yrjönen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Säästöpuut

Säästöpuiden määrä kasvoi yhtiön uudistushakkuissa noin viisi prosenttia. Säästöpuulla tarkoitetaan elävää puuta, joka jätetään hakkuiden yhteydessä pysyvästi metsään kasvamaan.

Säästöpuiden aikanaan lahotessa ne toimivat kotina erilaisille metsän eliöille. Elävien säästöpuiden määrä Stora Enson uudistushakkuissa vuonna 2023 oli keskimäärin 13,6 kappaletta hehtaarilla, kun vielä vuonna 2022 määrä oli 13 kappaletta hehtaarilla.

- Säästöpuiden määrässä ylitämme kirkkaasti uudistetun PEFC-sertifioinnin vaatimustason, joka on vähintään kymmenen säästöpuuta hehtaarilla. Huomionarvoista on, että samalla säästöpuiden minimiläpimitta kasvoi viisi senttiä uudistuneen

PEFC-standardin myötä. Toiminnassamme on kuitenkin jonkin verran epätasaisuutta, sillä joissakin uudistushakkuissa

kymmenen säästöpuun määrään ei aina päästy. Tässä meillä on yksi parantamisen kohde, Yrjönen kertoo.

Maalahopuu

Tekopökkelöiden ja säästöpuiden määrän lisäksi Stora Enson hakkuukohteilla mitataan maalahopuun vaurioitumista. Maassa makaavan lahopuun vaurioitumista vältetään muun muassa ajoreittien hyvällä suunnittelulla. Mittausten perusteella 74 prosentilla hakkuukohteista maalahopuu on pystytty väistämään täysin. Taso laski hieman vuodesta 2022 (79 %).

- Maalahopuun vaurioitumisen välttäminen on tunnistettu korjuussamme kehityskohteeksi ja

teemme töitä tilanteen parantamiseksi. Samalla kun maalahopuuta säästetään enemmän, myös sen väistäminen muuttuu vähitellen vaikeammaksi. Myös talven sääoloilla ja erityisesti lumipeitteen paksuudella on merkitystä maalahopuun säästymisen kannalta, Janne Yrjönen sanoo.

Osana Stora Enson monimuotoisuusohjelmaa Luonnonhoidon laadun ja monimuotoisuuden seuranta kuuluu Stora Enson laajan monimuotoisuusohjelman toimenpiteisiin. Stora Enso lanseerasi monimuotoisuusohjelmansa Suomessa alkuvuonna 2022.

Metsätalouteen tarvitaan muutoksia vesiensuojelu- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tuore politiikkasuositus kannustaa soveltamaan jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta, jotta vesistö- ja ilmastopäästöjä saadaan vähennettyä.

Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa SOMPA -hankkeessa sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoimassa CANEMURE -hankkeessa laaditussa politiikkasuosituksessa nostetaan esiin ratkaisuja ja suosituksia, joiden avulla metsätalouden vesistökuormitusta ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä.

1. Metsäojitus tulisi tehdä Suomessa luvanvaraiseksi, ja sen aiheuttama haitta vesialueiden omistajille olisi minimoitava. Tällä varmistettaisiin, että ojia avattaisiin vain, kun se on metsätalouden tavoitteiden kannalta aivan välttämätöntä, suosittaisiin matalia ojia, ja haittojen minimoimiseksi käytettäisiin tehokkaimpia vesiensuojelun keinoja, kuten vesiensuojelukosteikkoja ja pintavalutuskenttiä.

2. Metsätalouden tukia on uudistettava siten, että ne kannustavat ympäristöhyötyjen tuottamiseen. Esimerkiksi runsasravinteisilla ojitetuilla soilla kannusteiden tulisi ohjata jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen ja välttämään avohakkuita sekä niitä seuraavia ojitustoimia, jotka lisäävät vesistökuormitusta ja ilmastopäästöjä. Uusia kannusteita voisivat olla esimerkiksi ympäristöhyötyjen tuottamisen tai ympäristöhaittojen vähentämisen perusteella maksettavat tuet.

3. Lisätään metsäalan neuvontaorganisaatioiden, metsäurakoitsijoiden ja metsänomistajien osaamista vesitalouden hallinnasta, maaperän ilmastopäästöjen vähentämisestä ja vesiensuojelusta. Käytettäviä hallintakeinoja olisivat muun muassa jatkuvapeitteinen metsänkasvatus sekä hyvin suunnitellut pintavalutuskentät ja vesiensuojelukosteikot. Oikeilla toimenpiteillä metsätalouden aiheuttamia ilmastopäästöjä ja vesistöjen ravinnekuormitusta saadaan pienennettyä.

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vähentää tehokkaasti vesistöjen ravinnekuormitusta

CANEMURE- ja SOMPA

Kuva 1. Typpi- ja fosforikuormituksen prosentuaalinen vähenemä siirryttäessä kiertoaikametsätaloudesta jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen maakunnan kaikissa metsissä sekä metsien hiilinielun lisäys, jos ojitetuissa runsasravinteisissa suometsissä siirrytään nykykäsittelystä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. Lähde: Lehtonen ym. 2023 ja Nieminen ym. 2023.

-hankkeissa tehtyyn tutkimukseen pohjaavat suositukset kannustavat välttämään avohakkuita ja varsinkin niihin liittyviä ojituksia sekä suosimaan jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Sen avulla metsätalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta voidaan vähentää niin kangasmetsissä kuin ojitetuilla soilla.

Siirtyminen jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen vähentäisi vuotuista typpi- ja fosforikuormitusta noin puoleen verrattuna tasaikäismetsätalouden aiheuttamaan kuormitukseen.

- Kangasmetsissä vesistökuormitus vähenee lähelle luonnontilaisten metsien tasoa. Ojitetuilla soilla jatkuvapeitteinen kasvatus vähentää kuormitusta 2040 prosenttia tasaikäismetsätalouteen verrattuna, kertoo johtava tutkija Mika Nieminen Lukesta.

Nieminen kuitenkin muistuttaa, että jatkuvapeitteiseen kasvatuksen vesiensuojelullista merkitystä ojitetuilla soilla pienentää muun muassa ojituksen pitkäaikaiskuormitus, johon metsänkäsittelymenetelmällä on vain vähän vaikutusta. Lisäksi

jatkuvapeitteisenkin kasvatuksen hakkuut aiheuttavat vesistökuormitusta.

Ilmastopäästöjen hillintään jatkuvapeitteisellä kasvatuksella rajalliset mahdollisuudet

Tehokkaimmin ilmastopäästöjä voidaan hillitä, jos suon vedenpinta on suhteellisen korkealla eli 30-40 cm syvyydessä kasvupaikalla. Suurin osa suometsistä on kuitenkin hyvin tehokkaasti kuivatettuja ja vedenpinta on syvällä, jolloin veden pinnan riittävä nosto on vaikeaa ja päästöt vähenevät vain vähän.

- Runsasravinteisilla turvemailla kasvavissa korpikuusikoissa jatkuvapeitteinen kasvatus ja poimintahakkuut tuottaisivat kuitenkin merkittäviä ilmastohyötyjä, jos tilannetta verrataan siihen, että samalla alueella tehtäisiin avohakkuu, sanoo Luken tutkimusprofessori Aleksi Lehtonen

Osa Suomen maakunnista hyötyisi vesistökuormituksen vähenemisestä, osa kasvattaisi hiilinielujaan

enemmän kivennäismaavaltaisilla alueilla (Uusimaa, Päijät-Häme) kuin hyvin suovaltaisissa maakunnissa (Pohjanmaan maakunnat). Lisäksi jatkuvapeitteinen kasvatus vähentäisi kuormitusta enemmän Etelä- kuin Pohjois-Suomessa. (Kuva 1). Hiilinieluja voitaisiin kasvattaa eniten metsäalaa kohden suurimmassa osassa eteläisen ja keskisen Suomen maakuntia, eniten Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla hiilinielu ei merkittävästi kasvaisi, koska runsasravinteisten ojitettujen turvemaametsien osuus niiden metsäpinta-alasta on pieni. (Kuva 1).

Hankkeissa tehdyt maakunnittaiset tarkastelut osoittivat, että eri maakunnat saisivat erilaisia hyötyjä siirtymisestä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. Ravinnekuormitus vähenisi

Metsäalan osaamista tarvitaan Avohakkuun ja jatkuvapeitteisen kasvatuksen vaikutukset puuston hiilinieluun poikkeavat oleellisesti toisistaan. Ojitetuista korvista on mitattu avohakkuiden jälkeen jopa noin 30 tonnin hiilidioksidipäästöjä hehtaarilta vuodessa, minkä lisäksi maaperästä syntyy merkittävä määrä typpioksiduulin (N2O) päästöjä. Lisäksi jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vähentää kunnostusojitustarvetta ja ojien umpeenkasvu pysäyttää metaanipäästöt ojista lähes kokonaan. - Turvemaametsillä on valtava merkitys, kun edetään kohti ilmaston ja vesien suojelun kannalta kestävämpää metsätaloutta. Jatkuvapeitteisten metsänkasvatusmenetelmien sekä vesitalouden ja vesiensuojelun hallintaan tarvitaan neuvontaorganisaatioiden, metsäammattilaisten ja metsänomistajien osaamista ja yhteistyötä, kannustaa Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää

Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta

Metsäteho osallistui yhteispohjoismaiseen tutkimukseen metsäkoneiden turvalasien vaihtamiseen johtaneista syistä keräämällä tutkimukseen aineistoa Suomesta.

Kokonaisuudessaan tutkimuksen yli sata havaintoa käsittänyt aineisto kerättiin Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Ruotsalainen Skogforsk on julkaissut kokoomaraportin tutkimuksen tuloksista.

Tutkimuksessa tarkasteltiin harvestereiden ja kuormatraktoreiden turvalasien vaihtamisen syitä. Tulosten mukaan metsäkoneiden turvalasien vaihtamisesta noin puolet selittyi lasien ikääntymiseen liittyvällä kulumisella, kun taas puolet vaihdoista johtui onnettomuuksista. Ikääntymisestä johtuvan kulumisen takia lasinvaihtotarve nousi esiin noin kymmenen vuotta vanhoissa koneissa.

Harvesterissa yleisin rikkoutunut lasi oli etulasi, jonka tyypillisin rikkoutumissyy oli rungon syöttäminen vahingossa hyttiä kohti tai puun kaatuminen hytin päälle. Myös kuormatraktorilla yleisin rikkoutunut lasi oli etulasi, mutta myös sivu- ja ta-

kalasien rikkoutuminen oli melko tavallista. Kuormatraktorilla lasin rikkoontumisen riski oli suurempi kuormaamisen ja purkamisen aikana, jolloin kouran avaamisen yhteydessä hallitsemattomasti vapautuvat pölkyt voivat rikkoa lasin. Liian suurella kuormalla ajaminen on myös riskialtista, sillä liukkaat pölkyt voi liukua etusermin yli ja osua hyttiin.

Turvalasien rikkoutuminen metsäkoneissa oli tulosten mukaan yhtä tyypillistä kaikilla konevalmistajilla, eikä mikään konemalli tai lasityyppi noussut erityisesti esiin. Harvesterien ja

kuormatraktorien välillä ei ollut juurikaan eroa tuloksissa.

Turvalasien suojauksen tiedetään heikkenevän ajan myötä UV-säteilyn vaikutuksesta. Tätä pyritään vähentämään suojaavalla kalvolla. Lasin naarmuuntuminen ja sopimattomien puhdistusaineiden käyttäminen nopeuttavat lasin kunnon heikkenemistä.

Muistilista kuljettajille:

* Noudata konevalmistajan ohjeita lasien kunnossapidosta. Sopivien puhdistusaineiden käyttö on tärkeää lasien suojan ylläpitämiseksi.

* Tarkista lasien kunto sään-

nöllisesti, esimerkiksi puhdistuksen yhteydessä. Säröt ja kellastumat kertovat lasin kunnon heikkenemisestä.

Kuormatraktori:

* Älä kuormaa etusermiä korkeampia kuormia, sillä erityisesti alamäessä pölkyt voivat liukua etusermin yli hyttiin.

* Noudata erityistä varovaisuutta nostaessasi pölkkyjä kouralla korkealle, sillä liukkaat pölkyt voivat livetä kourasta.

* Älä ota suurempia taakkoja kouraan kuin mitä kouran leukojen kärkien yhteensaaminen edellyttää.

Harvesteri:

* Vältä rungon käsittelyä hyttiä kohti. Jos tämä ei ole mahdollista esimerkiksi harvennuksella, käytä toimintoa, joka estää hyttiä kohti syöttämisen.

* Kiinnitä erityisesti huomiota puun kaadon ja prosessoinnin lähellä oleviin kuolleisiin pystypuihin. Mikäli arvioit kuolleet puut liian suureksi riskiksi, kaada ne. Maapuut ovat myös tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle.

* Suuntaa sahanterä poispäin hytistä ja muista lähellä olevista työkoneista katkaisusahauksen aikana.

Muistilappuja metsäkoneen kuljettajille turvallisuuden lisäämiseksi.
Yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin harvestereiden ja kuormatraktoreiden turvalasien vaihtamisen syitä.

Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös

875-kuormatraktoriin

Suuri vetovoima ja vahva voimansiirto ovat joitain niistä ominaisuuksia, joita kuormatraktorilta vaaditaan vaikeassa maastossa.

Komatsun kuormatraktorit tarjoavat molemmat näistä eduista jo perusversiossaan, mutta erityisen vaikeassa maastossa tarvitaan joskus jotain

lisää, kuten kestävyyttä ja voimaa.

Siksi Komatsu tarjoaa XT-voimansiirtovaihtoehdon, joka tarjoaa paremman luotettavuuden ja lujuuden. Tämä vaihtoehto on saatavilla jo 855:lle ja 895:lle, ja nyt se on saatavana myös Komatsu 875 malliin, mikä tarkoittaa että se on tarjolla jatkossa kaikkiin suuriin kuormatraktorimalleihin.

UUTTA KIESITECHILTÄ!

Tarjontamme laajenee ja nyt meiltä myös METSÄKONETELOJEN KUNNOSTUKSET

Nopeasti ja kustannustehokkaasti

Tutustu ja pyydä tarjous: www.kiesitech.fi

www.kiesitech.fi / FB: kiesitech

Myynti ja lisätiedot: Antero Kiesiläinen 040 5488231 antero@kiesitech.fi

Nordic Traction Group siirtää metsäkoneiden

telatuotannon Skotlannista

Nordic Traction Group ja sen tytäryhtiö Clark Tracks Ltd ovat ilmoittaneet käynnistävänsä muutosneuvottelut tehtaan sulkemisesta Dumfriesissa, Skotlannissa.

Nordic Traction Group aikoo keskittää kaiken tuotantonsa Loimaalle.

Perustelut suunniteltuun tuotannon siirtoon ovat linjassa yrityksen sitoutumiseen kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen, toiminnan tehokkuuteen sekä asiakkaiden tarpeisiin reagoimiseen.

- Strateginen aie keskittää tuotantomme Suomeen on linjassa sitoutumiseemme kestävään kehitykseen, kustannustehokkuuteen ja asiakkaidemme tarpeisiin vastaamiseen. Uskomme, että tämä siirto ei ainoastaan parantaisi tuotantokykyämme, mutta tulisi myös vahvistamaan suhteitamme asiakkaisiimme ja

Suomeen

sijoittajiimme sanoo Tero Järvinen, Nordic Traction Groupin toimitusjohtaja ja jatkaa:

- Energiakustannukset Suomessa ovat kilpailukykyisemmät

ja täällä on vahva sitoutuminen päästöttömään sähköntuotantoon tulevaisuudessa. Suomessa olemme myös lähempänä tärkeimpiä asiakkaitamme. Keski-

tetty tuotanto toisi mittakaavaetuja sekä mahdollistaisi logistiikan optimoinnin. Muutosneuvottelut Skotlannissa kestävät ainakin huhtikuun

loppuun

mahdollisimman normaalisti.

saakka. Toteutuessaan siirto tullaan viemään loppuun vuoden 2024 aikana ja asiakastoimitusten jatkuessa
Nordic Traction Group keskittää kaiken metsäkonetelatuotantonsa Loimaalle.
Komatsu 875 -kuormatraktori on rakennettu tuottamaan rankassa työssä ja kovissa olosuhteissa. Kuormankantokyky on 16 tonnia.

Uusi standardi - tuottavuutta ja työn iloa John

Uuden H-sarjan kansainvälinen lanseeraustapahtuma järjestettiin 24.4.2024 Järvenpään Aino-areenalla. Kuvassa Deere & Companyn metsäkoneliiketoiminnan johtaja Mary Pat Tubb ja John Deere Forestry Oy:n toimitusjohtaja Jari Mennala esittelevät uutta innovatiivista H-mallistoa.

John Deeren uudet H-sarjan harvesterit ja kuormatraktorit tarjoavat lisää tuottavuutta, polttoainetehokkuutta, vakautta ja käytön mukavuutta. Alan johtavien innovaatioiden myötä John Deere on edelläkävijä, joka asettaa puunkorjuun tuotantojärjestelmälle uuden standardin. Tuotekehitykseen, innovaatioon ja teknologiaan tehdyt investoinnit tuottavat ratkaisuja, jotka vahvistavat asiakkaiden liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa.

John Deere tuo saataville ensimmäiset H-sarjan pyöräalustaiset katkotun tavaran metsäkonemallit. Suuren kokoluokan harvesterit 1270H ja 1470H sekä kuormatraktorit 2010H ja 2510H esiteltiin lanseeraustapahtumassa Järvenpäässä 24. huhtikuuta. Kuormatraktorin kokoluokka on täysin uusi. 2010H -kuormakoneen kuormakapasiteetti on 20 tonnia ja 2510H -kuormakoneen 25 tonnia.

Harvesterit

Uusien H-sarjan harvestereiden suorituskykyisessä moottorissa on 10 % enemmän tehoa ja vääntömomenttia. Kolme erillistä pumppua käsittävä uusi hydrauliikka tuottaa enemmän tehoa ja suuremman työpaineen syötölle. Optimoitu järjestelmä varmistaa hyvän polttoainetalouden.

Uusi aktiivinen runkolukko tarjoaa parempaa vakautta koneelle työskenneltäessä niin jyrkissä rinteissä kuin tasaisessa maas-

jatkuu...

tossa. Tämä helpottaa työskentelyä puomin ollessa koneen sivulla, jolloin kuljettaja saa suuremman työskentelyalueen.

G-sarjaan verrattuna H-sarjan harvesterit lisäävät tuottavuutta merkittävästi. Samalla polttoaineen kulutus on aikaisempaa alempi tuotettua kuutiometriä kohden.

Uudet puomit. Harvesterien uusi H7-puomi tarjoaa noin 10 prosenttia enemmän nostotehoa ja käännön vääntömomenttia.

puunkorjuuseen Deere H-sarjan metsäkoneilla

Myös uuden H9-puomin nostoteho on kasvanut 10 prosenttia, käännön vääntömomentti viisi prosenttia edelliseen malliin verrattuna.

Uusi muotoilu lisää mukavuutta ja parantaa näkyvyyttä H-sarjan harvesterien uusi muotoilu on suunniteltu kuljettajaa varten. Molemmissa harvesterimalleissa moottori on

käännetty 180 astetta. Hydrauliöljysäiliö, polttoainesäiliö ja pumput on sijoitettu moottorin eteen ja jäähdytin ja tuuletin moottorin taakse. Muutosten myötä ohjaamo on erittäin hiljainen. Madaltunut koneen takaosa parantaa näkyvyyttä taaksepäin huomattavasti. Uuden ohjaamon kääntökulma on kasvanut 30 astetta molempiin suuntiin, jolloin ohjaamo kääntyy nyt yhteensä 220 astetta. Koneiden muotokielessä näkyy John Deeren

yhteistyö BMW Design Worksin kanssa. Kääntyvä ja vakaava ohjaamo on nyt vakiona H-sarjassa.

Älykkään kärkiohjauksen tarjoamat hyödyt on tunnettu vuodesta 2013 alkaen. Suosittu ja ainutlaatuinen IBC 2.0 on nyt vakiovarusteena H-sarjan harvestereissa. John Deere jatkaa IBC-teknologian kehittämistä.

Kuormatraktorit

Uuden kokoluokan 20-tonni-

set ja 25-tonniset kuormatraktorit tarjoavat 25 % suuremman kuormakapasiteetin. 2510H -kuormatraktorin uusi kaksimoottorinen voimalinja mahdollistaa myös 50 % suuremman ajonopeuden. Kaksimoottorinen voimalinja on saatavana myös 2010H -kuormatraktoriin optiona. Uusissa puomeissa on edeltäjiään enemmän tehoa ja pidempi ulottuma. F10:n uusi ulottuma on 10,2 metriä, F9-puomissa 10,7 metriä. Hydrauliletkuja ja

letkureitityksiä on parannettu. Uusi F10 on markkinoiden voimakkain kuormatraktorin puomi. Saatavilla on nyt suurempia kouravaihtoehtoja 40 % suuremman puomin noston vääntömomentin ja 22 % suuremman käännön vääntömomentin ansiosta. Uudessa F9-puomissa puomin noston vääntömomentti on 13 % suurempi ja käännön vääntömomentti on 10 % suurempi kuin aiemmassa mallissa.

jatkuu...

H-sarjan metsäkoneet John Deeren digitaalisilla ratkaisuilla ja elinkaaripalveluilla edustavat puunkorjuun tulevaisuutta.

G-sarjaan verrattuna H-sarjan harvesterit lisäävät tuottavuutta merkittävästi. Samalla polttoaineen kulutus on aikaisempaa alempi tuotettua kuutiometriä kohden. Harvesterien uudet puomit tarjoavat aiempaa enemmän nostotehoa ja käännön vääntömomenttia. Älykäs kärkiohjaus IBC 2.0 on nyt vakiovarusteena H-sarjan harvestereissa - kuvassa 1470H.

...jatkuu

Puomien uusi geometria sekä viisi nivelliitosta pääpuomin ja nostovarren välillä parantavat hallittavuutta ja kuormankäsittelyn tarkkuutta. Niiden ansiosta nopeus on tasaisempi koko kuormausjakson ajan. 22 asteen kallistuskulma taaksepäin helpottaa työskentelyä jyrkissä rinteissä ja

parantaa puomin kääntötoimintoa.

Uusi runkolukko lisää vakautta täydelläkin kuormalla. Uusi sylinteripohjainen runkolukko parantaa vakautta kuljetettaessa suuria kuormia pitkiä matkoja.

Uudet ratkaisut eukalyptuksen kuormaamiseen. Saatavana on erittäin pitkä takarunko, joka soveltuu 7,2 metriä pitkälle eu-

Ergonomia, käytettävyys ja kuljettajan viihtyvyys on hiottu uusissa H-sarjan metsäkoneissa huippuunsa.

kalyptukselle. Uusi eukalyptuksen kuormaamiseen suunniteltu sermi on entistä kestävämpi ja rakenteeltaan vahvempi. Sermi on kiinteä, ja erillinen yläsermi liikkuu hydraulisesti.

IBC 3.0 automaattisin toiminnoin - koura takaisin puukasalle, takaisin kuormaan ja automaattisesti kuljetusasentoon - on nyt

vakiovaruste H-sarjan 2010H ja 2510H -kuormatraktoreissa.

Uudet ohjaamot

John Deeren ohjaamot on suunniteltu pitämään kuljettajat energisinä koko työpäivän ajan. H-sarjan ohjaamot on suunniteltu parantamaan käyttökokemusta ja käytön helppoutta sekä

tukemaan harvesterin ja kuormatraktorin kuljettajan hyvinvointia. Ergonomialla on tärkeä rooli tuottavuudessa.

Uusi modernisoitu ohjaamon rakenne on vastaus metsäkoneenkuljettajien toiveisiin. Ohjaamon sisustuksessa käytetään ääntä eristäviä materiaaleja, ja uudelleen sijoitetut raitisilmanotot sekä entistä parempi ilmastointilaite varmistavat vakaan lämpötilan muuttuvissa olosuhteissa. Uudet korkeatasoiset valaistusratkaisut parantavat näkyvyyttä työskentelyalueelle.

Uudistetussa ohjaamossa on enemmän säilytystilaa. Ohjaamossa on myös langattoman latauksen sisältävä puhelinalusta, paikka kengille ja vesipullolle sekä lounastarjotin. Muita uutuuksia ovat lisänäyttö koneen perustoiminnoille ja kameroille, useat latauspistokkeet, uusi poljin ajosuunnan valitsemiseen, uusi laadukas audiojärjestelmä, joka sisältää bassokaiuttimen ja diskanttikaiuttimet, uudet käsipaneelit ja ohjelmoitavat painikkeet. Ohjausvipujen ohjelmoitavat painikkeet ovat nyt saatavilla H-sarjan harvestereihin. Uusia istuinvaihtoehtoja ovat nahkaverhoiltu istuin ja Heavy Duty -istuin. Basic- ja Comfort -istuimet ovat myös saatavana. Istuimen tuuletus on saatavana kaikkiin istuinvaihtoehtoihin.

Älyavain

John Deere ottaa käyttöön

H-sarjan harvesterien uusi muotoilu on suunniteltu kuljettajaa varten. Molemmissa harvesterimalleissa moottori on käännetty 180° - kuvassa 1270H.

uuden ohjaamon älyavaimen. Henkilökohtainen kauko-ohjain avaa oven lukituksen sekä käynnistää PC:n ja TimberMatic-ohjausjärjestelmän kuljettajakohtaisilla määrityksillä. Ohjaamon älyavain voidaan räätälöidä myös huoltohenkilöstölle ja lavetin kuljettajille. Ohjaamon älyavain sisältää ajonestolukituksen.

Uusi TimberMatic H -automaatio

Uusi TimberMatic H -automaatio tarjoaa visuaalisesti paremman, intuitiivisen käyttöliittymän, joka on suunniteltu metsäkonealan ammattilaisille. Täysin uusi ohjausjärjestelmä tukee kuljettajaa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kokonaan uudelleen suunniteltu käyttöliittymä on entistä yksinkertaisempi ja helppokäyttöisempi. H-automaatiojärjestelmä luo samalla yhtenäisen ja yhdenmukaisen käyttökokemuksen kaikille John Deere -metsäkoneille. Uusi visuaalinen ilme sisältää myös vaihtoehdot yö- ja päivänäkymille. Työvaiheen ajankohtainen työnäkymä on aina näytöllä.

Huollettavuus

John Deere ottaa käyttöön markkinoiden pisimmät huoltovälit - jopa 1 000 tuntia John Deere Protect TM -huoltosopimuksella. Myös päivittäishuollot on tehty helpoksi. Kaikki nesteiden täyttöpaikat sijaitsevat sa-

man huoltoluukun takana. Koneissa on sähköinen moottoriöljyn tasoanturi ja täysin uusi keskusvoitelujärjestelmä, mikä helpottaa käyttöä.

Uusi H216-harvesteripää

Uusi kaksirullainen harvesteripää on tarkoitettu lehti- ja havupuille. Uusi pää on suunniteltu suuren kokoluokan harvestereille ja se korvaa aiemman H270 -harvesteripään. H216-harvesteripää on täysin yhteensopiva H -sarjan harvesterien ja tela-alustaisten harvesterien kanssa.

Uusi H216-harvesteripää sisältää latvasahavaihtoehdon, pitkät prosessointiterät, HD-tilttisangan, find end -anturin ja moninopeuksiset syöttömootto-

rit. Sahausyksikkö mahdollistaa leveiden ja pitkien sahalaippojen käytön suuria puita käsiteltäessä. Uusi pää on saatavana 1270H -harvesterille 8,6 ja 10,0 metrin puomin ulottumilla sekä 1470H -harvesterille 8, 6, 10 ja 11 metrin ulottumilla.

Kokonaisuus muodostaa huippuluokan tuotantojärjestelmän H-sarjan metsäkoneet John Deeren digitaalisilla ratkaisuilla ja elinkaaripalveluilla edustavat puunkorjuun tulevaisuutta. Täysin uusi TimberMatic H -automaatio ja integroidut TimberMatic Kartat sekä Deeren langaton yhteys mahdollistavat reaaliaikaisen tiedonsiirron ja globaalin

kattavuuden yhteistyössä alan johtavien palveluntarjoajien kanssa.

Karttapohjaisten visualisointien ja reaaliaikaisen tiedonsiirron ansiosta leimikon suunnittelu, kuljettajaa avustavat toiminnallisuudet ja raportointi toteutuvat tehokkaasti. Koneen tietojen, analytiikan ja digitaalisten työkalujen myötä syntyy myös käyttäjätuen uusi standardi John Deeren globaalin jälleenmyyjäverkoston kautta. Nykyaikainen ohjelmistoarkkitehtuuri ja jatkuvasti kehittyvä tiedon hyödyntäminen ovat perusta teollisuuden tarpeita vastaavalle tuotantojärjestelmälle nyt ja tulevaisuudessa.

- Päätöksemme tänään voivat muokata tulevaisuutta. Visio -

namme on tulevaisuus, jossa tuotantojärjestelmämme antaa ihmisille ja yrityksille mahdollisuuden saavuttaa täyden potentiaalinsa ja jossa jokaisen toimenpiteen taustavoimana on tulevien sukupolvien hyvinvointi. John Deere on edelläkävijä. Markkinajohtajuus alalla edellyttää innovatiivisuutta. Uudet konemallimme edustavat erinomaista laatua, käyttövarmuutta ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka tuovat asiakkaillemme lisäarvoa. H-sarja asettaa uuden standardin, sanoo Deere & Companyn metsäkoneliiketoiminnan johtaja Mary Pat Tupp.

Uuden kokoluokan 20- ja 25-tonniset kuormatraktorit tarjoavat 25 % suuremman kuormakapasiteetin. Puomien uusi geometria sekä viisi nivelliitosta pääpuomin ja nostovarren välillä parantavat hallittavuutta ja kuormankäsittelyn tarkkuutta. Uusi runkolukko parantaa vakautta kuljetettaessa suuria kuormia pitkiä matkoja sekä suuremmat ajonopeudet - kuvassa 2010H.
Koneiden muotokielessä näkyy John Deeren yhteistyö BMW Design Worksin kanssa. Kääntyvä ja vakaava ohjaamo on nyt vakiona - kuvassa 2010H.

H-sarja vakuutti laajalla työnäytöskiertueella

John Deere Forestry esitteli touko-kesäkuun aikana uutta H-sarjan metsäkonemallistoa laajalla kiertueella eri puolilla maata, joissa työnäytöksissä esiintyi 1270H -harvesteri.

Kiertue onnistui kaikin puolin erinomaisesti ja uuden sukupolven metsäkoneet kiinnostavat, joten kaikilla paikkakunnilla näytöksiin saapui todella runsaasti metsäalan ammattilaisia ja kauppaakin on tehty H-sarjan harvestereista jo hyvää tahtia; asiakastoimitukset alkavat Joensuun tehtaalta alkuvuodesta 2025. H-sarjan ajokoneiden osalta myynti starttaa vuodenvaihteessa, kertoo myyntijohtaja Mika Hannonen

Samoihin aikoihin Suomen näytösten kanssa uutta H-sarjaa esiteltiin Ruotsissa työnäytöskierroksella ja kesän aikana ollaan vahvasti esillä Euroopassa mm. Ranskan ja Saksan metsäkonemessuilla sekä esittelytapahtumissa; lanseeraukset starttaavat myös Pohjois-Amerikassa. - Suomen markkinoiden kannalta FinnMetko on tietenkin iso juttu, missä osastollamme on esittelyssä täysi kattaus uuden H-sarjan koneita eli 1270H ja 1470H -harvesterit sekä 2010H ja 2510H -kuormatraktorit. Ison kapasiteetin 2510H -ajokone vieraili myös työnäytöskiertueella muutamalla paikkakunnalla ja rakenteiltaan edistyksellinen jättiläinen sai osakseen ansaittua huomiota. H-sarjan kuormatraktoreissa on mm. uusi runkolukko ja uudet tehokkaam-

mat kuormaimet sekä 25 % aiempaa suurempi kuormakapasiteetti, toteaa Hannonen. Odotetut uutuusharvesterit mullistavat tuottavuuden

John Deere H-sarjan metsäkoneiden taustalla on pitkä tuotekehitys, mikä mahdollistaa paljon uusia ominaisuuksia mitä asiakkaat ovat toivoneet.

- Näytöksissä esiintynyt 1270H -harvesteri on hyvä esimerkki merkittävästä kehityksestä missä ei ole tehty kompromisseja tuottavuudessa tai käyttömukavuudessa. Myös polttoaineenkulutus on entisestään pienentynyt, vaikka puuta syntyy aiempaakin suuremmalla kapasiteetilla ja huoltoystävällisyys on uudella tasolla, summaa Hannonen. Työnäytöskiertueella 1270H -harvesteri herätti huomiota hiljaisuudellaan niin koneen ulkopuolella kuin täysin uudistuneessa ohjaamossakin.

- Se kertoo osaltaan siitä, että pienellä energialla saadaan paljon aikaan ympäristöystävällisesti, mihin vaikuttaa osaltaan moottoriteknologian kehitys ja moottoripaketin kääntö toisinpäin, 15 % tehokkaampi hydrauliikka ja uusi automaatio. Myös kuormaimeen on saatu lisää tehoa ja takanäkyvyys on parantunut matalamman perärakenteen ansiosta, luettelee Hannonen.

John Deere Forestry esitteli uutta H-sarjaa kymmenellä paikkakunnalla vierailleella työnäytöskiertueella - kuvassa ollaan Lopella kesään alkupuolella.
Työnäytöksissä esiintyi uusi John Deere 1270H -harvesteri, mikä mullistaa tuottavuuden ja käytettävyyden.
John Deere Forestryn myyntipäällikkö Mika Hannonen (oik.) ja harvestereiden tuotepäällikkö Sakari Suuriniemi olivat todella tyytyväisiä työnäytöskiertueella saatuun asiakaspalautteeseen.
Lopen näytöksessä puut ajettiin tehokkaasti tievarteen uudella 25-tonnisella John Deere 2510H -kuormatraktorilla.

Hyviä

uutisia! -uutislähetys tarjoaa kuljetus-, metsä- ja maarakennusalan mielenkiintoisimmat uutiset viikon ajalta aina perjantaisin.

/ammattilehti.fi

@ammattilehti.fi

/ammattilehti.fi

Katso lähetys Ammattilehden Facebook, Youtube ja Instagram kanavillalähetyksellä jo kymmeniä tuhansia katsojia viikottain!

MAINOSTAJA! Haluatko yrityksesi uutisjuonnon tai mainosvideon mukaan Hyviin uutisiin? Soita 050 4129 030 ja suunnitellaan teille sopiva mediapaketti!

Uudet ja käytetyt ruggeroidut pc- ja android laitteet kone- ja autoalan yrittäjille kovaan käyttöön takuulla ja etätuella. Tule pyytämään tarjous osastoltamme.

Uudet ja käytetyt ruggeroidut pc- ja android-laitteet kone- ja autoalan yrittäjille kovaan käyttöön takuulla ja etätuella.

Tervetuloa FinnMetkoon osastolle 164 tutustumaan ratkaisuihin.

SUOMEN VIESTILAITEHUOLTO

Torikatu 1, 44100 Äänekoski 0400 123 021

Pispalan valtatie 25, 33250 Tampere Jori Lieska | 0400 643 464

info@vlh.fi facebook.com/suomenviestilaitehuolto

KESTÄVÄT LAITTEET

AMMATTIKÄYTTÖÖN

Onko metsäkoneessasi liian vanha käyttöjärjestelmä? Asennamme vanhan mittalaitteen tueksi Toughbookin Windows 10 käyttöjärjestelmällä ja metsäyhtiön ohjelmistolla – koneet keskustelevat keskenään sisäverkossa.

MYÖS PUUAUTOIHIN

Meiltä saat Panasonicin uudet ja käytetyt tietokoneet myös puuautoihin, metsäyhtiön ohjelmiston kanssa. Olemme tehneet asennuksia jo 90luvun puolivälistä lähtien.

Käy tutustumassa tuotteisiin: www.vlh.fi

Energiateollisuus:

OPTIMAALISTA TEHOA ENERGIAPUUN TEKOON

KETOFORST

XTREME V2

Tulossa 360°-rotaattorilla!

la sektoreilla, kuten kiinteistö- ydinvoimaan, vesivoimaan, bio-

energiaan sekä lämpöpumppuihin. Odotamme yhteiskunnan mahdollistavan nämä investoinnit myös tulevaisuudessa, sillä päästövähennystavoitteiden saavuttaminen on mahdollista vain yritysten ja ihmisten tekemillä investoinneilla, Leskelä jatkaa. Suomessa valmistellaan energia- ja ilmastostrategiaa, jonka on tarkoitus valmistua syksyllä. EU-tasolla asetettavat tavoitteet ja ilmastopolitiikan painopisteen siirtyminen EU:n suuntaan onkin huomioitava myös strategiavalmistelussa. Energia-ala toivoo tulevan strategiatyön helpottavan alan yritysten ja energiaa käyttävien asiakkaiden investointeja päästöjä vähentäviin teknologioihin, ratkaisuihin sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Nyt päästövähennysvelvoitteet ja prosenttiluvut ovat selkeät ja ne on pitkälti EU-tasolla määritelty. Kansallisesti tärkeintä on tehdä Suomesta kilpailukykyinen päästövähennysinvestointien sijoituskohde. Tämä olisi teko, jonka tekemisessä ei tarvitse

KETO FORST W, XTREME V2 ja ECO

Ensiharvennukseen ja energiapuun tekoon.

Kone-Ketonen Oy puh. 020 734 4640 keto-harvesters@kone-ketonen.fi

Yksistään Suomessa energia-ala investoi yli 2,5 miljardia euroa vuodessa hiilineutraaliin tulevaisuuteen kuten tuulivoimaan, sähköverkkoihin, kaukolämpöön, ydinvoimaan, vesivoimaan, bioenergiaan sekä lämpöpumppuihin.

Keijo Ojala siirtyy vapaaherraksi

Metsäkonealan aitiopaikalla viidellä vuosikymmenellä - jatkossa perhovavan kanssa jokivarressa...

Pitkän linjan metsäkonealan ammattilainen

Keijo Ojala jää kesän aikana viettämään ansaittuja vapaaherran päiviä.

Keijo Ojalan ura metsäkoneiden parissa alkoi vuonna 1986, joten alan kehitystä hän on päässyt seuraamaan ja osaltaan luomaan viidellä vuosikymmenellä.

- Aloitin 26-vuotiaana nuorena innokkaana yrittäjänä rakentamaan ajokoneista motoja Pinomäen Sakarin värkeistä Ylöjärvellä. Kun vuonna 1990 menin FMG:lle ostamaan Kockumsin ajokoneita Kiurun Jormalta niin samalla alkoi keskustelut Hietikon Hannun & kumppaneiden kanssa muustakin ja niin lähdin heille töihin ensin korjaamopäälliköksi ja sitten huoltoinsinööriksi. Jossain vaiheessa myynnin puoli alkoi kiinnostamaan ja vuonna 1994 eli samoihin aikoihin, kun FMG Timberjack muuttui Timberjackiksi eikä itselle sopivaa roolia uudesta organisaatiosta tuntunut löytyvän, soittelin Vieremälle Vidgrénin Esalle, joka sanoi että Ponssen vahvuus on siinä, että he kuuntelevat mitä ihmisillä on asiaa. Niin Esa sitten kuunteli minua ja aloitin Etelä-Suomen myynnissä - Pohjoisen Suomen alueen hoiti Karppisen Erkki rautaisella otteellaan. Samalla aloitettiin kehittämään Tampereelle palvelukeskusta, mikä onnistui niin hyvin että Ponsse rakensi keskuksia samalla konseptilla eri puolille maata, muistelee Ojala hienoja aikoja.

Viidentoistavuoden Ponsseura päättyi vuonna 2009 kun Ojala poikkesi parin vuoden ”harharetkelle” maarakennuskoneiden pariin.

- Matekolle rakennettiin uusi JCB konetalo Pirkkalaan henkilökunnan rekrytointeineen, mikä onnistui kaiken kaikkiaan ihan mukavasti. Mutta kun metsäkoneet vaan vetivät puoleensa niin Maxpossa Logsetin Nikkasen Tapion kanssa keskustellessa ajatukset kohtasivat ja siirryin 2011 Koivulahdessa valmistettavien koneiden kotimaan myynnin kehittämiseen muutamaksi vuodeksi. Hommat eteni oikeaan suuntaan ja kun tuntui että olin tehnyt osuuteni niin hyppäsin kyydistä start-up yritys Gumifa Groupiin, mikä kehitti raskaan kaluston huoltohallintajärjestelmiä ja hoidin sen kaupallistamista. Vuonna 2016 hyvä ystävä Tonttilan Arto pyysi lähtemään

Metsäkonealalla pitkän ja kunniakkaan uran tehnyt Keijo Ojala siirtyy 1.8.2024 ansaitulle eläkkeelle ja aika kuluu jatkossa harrastusten parissa mm. perhokalastelemalla virtavesissä - kireitä siimoja Keijolle!

Voitelukeskukselle kehitysjohtajaksi voiteluainekauppaan, mitä tehtiin paljon myös urakoitsijoille. Mutta niin taas metsäkoneet palasivat rytinällä elämään, kun siirryin 2018 ProSilvalle myyntihommiin ja alan legendan Karilaisen Lassen ikävästi sairastuttua otin toimitusjohtajan vastuun. Todella tärkeä asia oli kun Tampereen Konepajat saatiin ProSilvan omistajaksi, mikä on mahdollistanut mm. nykyisen edistyksellisen metsäkonemal-

liston kehityksen ja sen että valmistus jatkuu Ruovedellä. Viime vuodet hoitelin ProSilvalla markkinointia ja uskon että koko ajan hiljalleen kansainvälistyvällä yrityksellä on hyvät mahdollisuudet pysyä mukana kovassa pelissä - pienellä toimijalla on haasteensa mutta myös etunsa, toteaa Ojala.

Kerran metsäkonemies

- aina metsäkonemies

Keijo Ojala on kiitollinen pit-

kästä urastaan metsäkoneiden maailmassa.

- Minunkin tarinani näyttää toteen sen, että kun on kerran metsäkonemies, niin on aina metsäkonemies. Alalla toimii hienoja persoonia ja yrityksiä, jotka johtavat Suomesta käsin globaalia kehitystä ja maailman paras osaaminen niin koneiden valmistuksessa kuin urakoinnissakin löytyy täältä. Haluankin kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja työkavereita

hienosta matkasta. Jään elokuun alussa eläkkeelle iloisin mielin, rakkaiden ihmisten ja harrastusten pariin kiitollisena saamastani etuoikeudesta toimia kanssanne.

Ammattilehti ja Janne Jokela kiittävät Keijoa hyvästä yhteistyöstä ja keskusteluhetkistä, joista on aina saanut eväitä artikkelien lisäksi elämäntaipaleelle. Ja tarinointi jatkuu..!

Metsänhoitoa optimaalisella konekalustolla

Harvennushakkuut ja energiapuun korjuu ovat hyvän metsänhoidon perusta sekä arvokkaan raaka-aineen lähde metsäteollisuudelle ja kotimaisen energian tuotantoon.

AMV Metsäpalvelu Oy Lohjalta tekee harvennushakkuita ja energiapuuleimikoita kahdella Komatsun harvesterilla - puut ajetaan tienvarteen Sampon kuormatraktorilla.

- Olemme erikoistuneet lajiin lähes sataprosenttisesti ja kalusto on valittu sen mukaan; toki kohdalle osuvat pienet aukkohakkuut ja järeämmät puutkin hoituvat. Meillä on pitkä historia Metsä Groupin kanssa ja kolmisen vuotta sitten alkoi yhteistyö Laanian kanssa energiapuussa. Töitä on ollut tasaisen hyvin sillä hoitamattomia metsiä tälläkin alueella riittää ja hyvä puunhinta varsinkin energiarangan osalta on kannustanut metsänomistajia harventamaan palstojaan, kertoo yrittäjä Aleksi Vaahteranoksa

Komatsu 901 sopii harvennuksille ja energiapuun tekoon

Ensimmäinen Komatsu -harvesteri hankittiin vuonna 2020, mitä ennen käytössä oli Logmanin harvestereita.

- Meillä oli ensin koeajossa 8-pyöräinen Komatsu 901XC mutta päädyin tekemään kaupat Komatsu Forestin Jiri Järventaustan kanssa uudesta 6-pyöräisestä 901 -mallista varustettuna harvennushakkuisiin soveltuvalla C93 -kouralla. Koneella on nyt ajettu 11 000 tuntia ja se on

toiminut kaikin puolin mallikkaasti. Vuonna 2021 tuli toinen 6-pyöräinen 901:n käytettynä Ruotsista ja siinä oli 2-rullainen S82 -koura joukkokäsittelypihdeillä, mikä osoittautui ilmiömäiseksi energiapuun teossa. Hyvin palvellut kone meni vaihtoon 14 000 tuntia ajettuna ja tilalle saatiin puolisen vuotta sitten uusi 6-pyöräinen 901, missä S92 -koura joukkokäsittelypihdeillä, millä syntyy energiapuuta suurella volyymilla. Nosturissa on ulottuvuutta 11 metriä ja näkyvyys hyvä harvennuksilla. Kuusipyöräinen alustakone on muutenkin osoittautunut meidän tarpeisiimme sopivaksi, sillä se liikkuu kätevästi rannikkoalueen mäkisissä kallioisissa maastoissa ja näyttää sopivan kompaktille metsänomistajien silmissä. Korjuusta ei saa jäädä metsiin kovinkaan paljon jälkiä, mihin vaikuttaa koneen lisäksi myös telavalinnat sekä kuljettajien ammattitaito, toteaa Vaahteranoksa. Uusi Komatsu 901 on varustettu älykkäällä SmartCrane -kuormaimella.

- Se auttaa paljon varsinkin kun poimitaan energiapuuta kauempaa ja helpottaa muutenkin kuljettajan työtä kun kuor-

AMV Metsäpalvelu Oy keskittyy harvennushakkuisiin ja energiapuun tekoon. Kuvassa harvennetaan leimikkoa 6-pyöräisellä Komatsu 901 -harvesterilla missä C93 -koura.
- Töitä on ollut tasaisen hyvin sillä hoitamattomia metsiä tälläkin alueella riittää ja hyvä puunhinta varsinkin energiarangan osalta on kannustanut metsänomistajia harventamaan palstojaan, kertoo yrittäjä Aleksi Vaahteranoksa.

maimen kaikkia liikkeitä ei tarvitse tehdä vivuista vaan ne hoituvat automaattisesti, toteaa Vaahteranoksa.

Nuoret kuljettajat voimavara

Yrittäjän lisäksi koneita ajaa kolme kuljettajaa ja lisäksi metsäurakoinnin 90-luvun alkupuolella aloittanut isä Seppo Vaahteranoksa auttelee yleismiehenä. Koneiden siirtokuljetukset ostetaan palveluna muilta yrittäjiltä.

- Meillä on todella osaavat ja motivoituneet nuoret kuljettajat. Kokenein Jere Olin on vasta 25-vuotias mutta ollut talossa jo seitsemän vuotta. Myös parikymppiset Joonas Lantinen ja Lucas Östermalm ovat kehittyneet nopeasti huippukavereiksi.

On hienoa, että alalle saadaan nuoria tekijöitä täällä Pääkaupunkiseudun kupeessakin, kehuu Vaahteranoksa.

Huollot pelaa ja puuta syntyy

Komatsujen huollot hoitaa

Hydro-Forest Tammisaaressa vankalla ammattitaidolla.

- Siellä palvelu pelaa ja HydroForestin Joni Lupala on ammattimies, joten me saamme keskittyä tuottavaan puuntekoon. Perushuolloilla on pääosin pärjätty sillä Komatsuissa ei ole ollut teknisiä murheita nimeksikään, sanoo Aleksi Vaahteranoksa.

AMV Metsäpalvelun uusin kone, puolisen vuotta sitten käyttöön otettu 6-pyöräinen Komatsu 901 -harvesteri on varustettu 2-rullaisella S92 -kouralla, mikä on todella tehokas energiapuun teossa. Nosturissa on ulottuvuutta 11 metriä ja työskentelyä tehostaa älykäs SmartCrane -ohjaus.

AMV Metsäpalvelun kuljettajat Jere Olin (vas.) ja Joonas Lantinen ovat nuoresta iästään huolimatta jo todellisia metsäkonealan ammattilaisia. Mukana savotalla työnjohtajana Joonaksen Novascotiannoutaja Aksu.

Komatsu S92 -kouran joukkokäsittelypihdit ovat uudistuneet. Tukilevyssä on paranneltu muotoilu ja joukkokäsittelytoiminnon letkut ja rotaattoriohjain ovat suojatumpia, mikä pidentää niiden käyttöikää. Sylinterien uusi, suojatumpi sijoitus vähentää myös lumen kerääntymisen riskiä. Uuden muotoilun ansiosta hakkuupää on kokonaisuudessaan 58 mm matalampi, mikä tekee siitä ketterämmän ja yksinkertaistaa työskentelyä koneen lähellä.

Komatsu S92 voidaan varustaa lisävarusteena saatavalla joukkokäsittelypihdeillä, joiden avulla voit kaataa useita puita kerralla. Tämä tekee hakkuupäästä joustavamman ja lisää tuottavuutta energiapuuleimikoilla.

CopyCut hirren varauskutteri

Moottorisahaan liitettävä lisälaite. Saat tehtyä helposti ja nopeasti pelkkahirsien varaukset.

Kutteri kopioi alemman hirren muodon ja terät leikkaavat saman muodon ylempään hirteen. Sopii 4, 5, 6 sekä 7 tuuman hirsille.

Tmi Antero Vilander 050 549 7372

Uusin metsäkoneteknologia kiinnosti hakkuunäytöksissä

Komatsu Forest järjesti kesäkuussa hakkuunäytökset Laitilassa ja Konnevedellä, joihin saapui paikalle todella runsaasti metsäalan ammattilaisia.

Laitilan näytös järjestettiin 12.6. yhteistyössä Luvian Sahan kanssa. Työnäytösalueen kuusivaltaisella päätehakkuutyömaalla urakoi Moto-Olli Oy uudella 8-pyöräisella

Komatsu 951XC -hakkuukoneella, mikä nähtiin ensi kertaa työn touhussa Suomessa. Puut leimikolta pinolle ajoi Komatsu 875 -kuormatraktori suurella kapasiteetillaan.

Konneveden tapahtuma toteutettiin 14.6. yhdessä Iisveden Metsän kanssa. Työnäytöksessä pääsi tutustumaan nykyaikaiseen puunkorjuuseen; urakoitsijana toimi Metsäkoneurakointi Pyn-

Laitilassa 12. kesäkuuta järjestetyn näytöksen päätähtenä esiintyi uusi järeä, Moto-Ollille toimitettu Komatsu 951 XC -hakkuukone kuusivaltaisella päätehakkuulla.
Komatsun harvesterimalliston suurin 8-pyöräinen 951XC on vakaa ja tehokas kone, joka on suunniteltu erityisesti päätehakkuisiin jyrkässä ja haastavassa maastossa.
- Molemmissa näytöksissä kävi todella mukavasti väkeä ja seuraavan kerran Komatsun uutuuksiin pääsee tutustumaan FinnMetkossa, sanoo Komatsu Forest Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Tommi Virta.
Laitilan näytöksessä puut ajettiin Komatsu 875 -kuormatraktorilla, mikä on rakennettu tuottamaan rankassa työssä ja kovissa olosuhteissa.

nönen Komatsu 931-hakkuukoneella ja Komatsu 845-kuormatraktorilla. Esittelyssä oli myös todellinen yleishakkuukone Komatsu 901XC.

Päätehakkuiden

järeä tehokone

maastossa. Napavälitykset, kompakti rakenne ja suuri työskentelyalue ovat vain muutamia koneen eduista.

- Verrattuna Suomessa suosittuun 931XC -malliin uudessa 951XC:ssä on isompi 10,3 metrin ulottumalla oleva tehokas nosturi, missä voidaan käyttää joko C144 tai C164 kouraa.

94 KONEURAKOINTI

Komatsun harvesterimalliston suurin 8-pyöräinen 951XC on vakaa ja tehokas kone, joka on suunniteltu erityisesti päätehakkuisiin jyrkässä ja haastavassa

Hydrauliikkapuolella on enemmän tehoja samoin kuin moottorista niitä on otettu irti enemmän,

mikä on muuten sama kuin 931XC:ssä. Järeät ja kestävät napatelit antavat väkevää vetotehoa mikä takaa hyvät etenemisominaisuudet kaikissa tilanteissa. Vaikka kyseessä on järeän päätehakkuun kone niin ulkomitat on pystytty pitämään hyvin lähellä pykälää pienempää mallia eikä painoakaan ole kuin pari kolmetonnia enemmän. Ja pystyy uudella 951 XC:llä tekemään tarvittaessa myös harven-

nuksia, sanoo Komatsu Forestin myynti- ja markkinointijohtaja Tommi Virta

FinnMetkossa esitellään uusimmat ratkaisut

Molemmissa näytöksissä oli kävijöitä todella paljon ja kelitkin suosivat.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

- Uusin metsäkoneteknologia kiinnostaa ja kaupallisella rintamalla on positiivinen veto päällä urakoitsijoiden investoidessa entistä tehokkaampaan ja ympäristöystävälliseen kalustoon. Myös metsänomistajia oli tapahtumissa liikkeellä mukavasti ja puukauppaa tehdään hyvää tahtia, joten metsäalan näkymät ovat varsin positiiviset. Tulevassa FinnMetkossa Komatsu on mukana vahvalla panostuksella joten kannattaa lähteä tutustumaan uutuuksiin, kutsuu Virta.

Konneveden näytöksessä 14.6. esiintyivät Metsäkoneurakointi Pynnösen Komatsu 931 -hakkuukone ja Komatsu 845 -kuormatraktori.
Komatsu Forestin työnäytökset keräsivät runsaasti metsäalan ammattilaisia koneyrittäjistä ja kuljettajista metsänomistajiin.

Komatsu Smart Forestry

Digitaalisten ratkaisujen uusi aikakausi

Smart Forestry Fleet Monitoring

√ Suunnittele tuloksien parantamiseksi

√ Työskentele joustavasti siellä, missä sinulle sopii

√ Pääset kaikkiin konetietoihin yhdestä paikasta

√ Vertaa polttoaineenkulutusta ja tuotosta

√ Luo kuukausiraportit helposti

√ Saat etätuen ja päivitykset

Smart Forestry Vision

√ Jaa tietoa nopeasti ja helposti

√ Tee saumatonta yhteistyötä kuljettajien kanssa

√ Katso tuotos reaaliajassa

√ Visualisoi rajat ja alueet kartalla

√ Viiveetön pääsy tärkeisiin tietoihin

√ Tee hyvin perusteltuja päätöksiä

Smart Forestry Precision

√ Helpota työtäsi tarkalla sijaintitiedolla

√ Navigoi realistisilla karttaolosuhteilla

√ Työskentele tarkasti suojelluilla alueilla

√ Pysy oikealla reitillä ajouraseurantatoiminnolla

√ Visualisoi ajourat ja eteneminen

√ Ota työstäsi kaikki irti

Metsäkoneteollisuuden digitaalinen kehitys etenee vauhdilla. Digitaalinen ratkaisumme MaxiFleet on tarjonnut jo pitkään kokonaisvaltaisen ratkaisun työpäiväsi helpottamiseksi. Olemme nyt siirtymässä älykkäiden digitaalisten ratkaisujen seuraavaan aikakauteen, jossa MaxiFleetin kautta tuntemasi ominaisuudet tulevat osaksi uutta konseptia - Smart Forestry.

Smart Forestry -tulee jatkossa tarjoamaan lukuisia uusia palveluja helpottamaan metsäkoneurakoitsijan arkea ja yhteistyötä eri sidosryhmien välillä. Tutustu oheisen linkin kautta, mitä kaikkea se tarjoaa jo nyt, mm. uusi Precision-tarkkuuspaikannus.

Lämpimästi tervetuloa myös FinnMETKO 2024 -tapahtumaan, osastollemme (86) keskustelemaan lisää Smart Forestry -tuoteperheestä, sekä muista metsäkonealan ajankohtaisista asioista.

Biohajoava teräketjujen voiteluaine vakuuttanut ominaisuuksillaan

Merkintäväreistään tunnettu EnviOn on tuonut markkinoille synteettisen Lube-En -teräketjujen voiteluaineen harvesterikäyttöön, mikä on sataprosenttisesti ja nopeasti biohajoava, vaaditut standardit täyttävä vesiliukoinen kotimainen tuote.

Kouvolassa valmistettavan, myrkyttömän ja ympäristölle vaarattoman

Lube-En -voiteluaineen kehitystyö alkoi reilu pari vuotta sitten, ja sen myynti alkoi laajojen kenttätesti jaksojen jälkeen.

- Tuotetta kehitettiin ennen sarjatuotannon aloittamista yhdessä alan ammattilaisten kanssa ja se saatiin vaaditulle tasolle mutta pyrimme jatkossakin parantamaan ominaisuuksia entisestään. Metsäkoneyrittäjät ovat todenneet ympäristöystävällisen voiteluaineen toimivaksi ja sen käyttöominaisuudet ovat jopa paremmat, kuin mineraaliöljypohjaisilla luonnossa hajoamattomilla voiteluaineilla. Kokemuksia tuotteesta on kertynyt jo laajasti sillä Lube-En -voiteluainetta on toimitettu jo reilusti yli kolmellesadalle urakoitsijalle Suomessa ja toimitukset ovat alkaneet myös Ruotsiin, kertoo EnviOn Oy:n Lauri Eskola

Urakoitsijat tyytyväisiä ja luonto kiittää

Lube-En -voiteluaineen käyttäjiltä on saatu todella positiivista palautetta muustakin kuin ympäristöystävällisyydestä, mikä on toki tänä päivänä todella tärkeä asia:

- Lube-En toimii kaikissa sääoloissa ympäri vuoden ja pysyy nestemäisenä jopa -35° asteessa. Huippuhyvien voiteluominaisuuksiensa ansiosta voitelutaso voidaan säästää koneessa pienemmälle ilman pelkoa laipan kärkipyörän rikkoontumisesta suurissa leikkuunopeuksissa ja biohajoavaa Lube-Eniä kuluukin jopa puolet vähemmän kuin mineraaliöljyjä, joten kuljettajien ei tarvitse kantaa niin paljon kannuja metsään ja pitkässä juoksussa urakoitsija säästää selvää rahaa. Tuote on sotkematon, joten ohjaamon ikkunat pysyvät puhtaana, kun öljysumu ei jää lasiin kiinni. Ja jos ainetta pääsee koneen pinnoille niin vesiliukoisena tuotteena peseminen on helppoa pelkällä vedellä

ilman kemikaaleja, mikä sekin on ekologisempaa, sanoo Eskola.

Hyvä saatavuus - kannattaa kokeilla

Biohajoavaa Lube-En -teräketjujen voiteluainetta saa ostettua suoraan EnviOnilta - myös kätevästi verkkokaupasta - sekä johtavien metsäkonevalmistajien jälkimarkkinointi verkostoista.

- Pakkauskoot ovat 10 litran kannu, 200 litran tynnyri ja 1000 litran IBC-kontti. Kannatta kokeilla - uskon että ominaisuudet yllättävät positiivisesti, ilmoittaa Eskola.

Täysin biohajoava Lube-En -teräketjujen voiteluaine tarjoaa ympäristöystävällisyyden lisäksi paljon etuja käyttäjälle mineraaliöljyihin verrattuna.
- Metsäkoneyrittäjät ja kuljettajat ovat tyytyväisiä uuden voiteluaineen ominaisuuksiin, joten toimitusmäärät Kouvolan tehtaalta kasvavat koko ajan, sanoo EnviOn Oy:n Lauri Eskola.

Kalle Kärhä, Itä-Suomen yliopisto, Suomi

Lars Eliasson, Skogforsk, Ruotsi

Martin Kühmaier, Boku-yliopisto, Itävalta

Raffaele Spinelli, CNR IBE, Italia

Konevalmistajat ovat ansiokkaasti kehittäneet koneiden moottoreita ja voimansiirtoa, millä on pystytty pienentämään puunkorjuukoneiden polttoaineenkulutusta. Toisaalta tiukenneet määräykset pakokaasujen käsittelyyn ja niiden toteutus metsäkoneissa ovat jopa nostaneet koneiden polttoaineen kulutusta.

CTL-puunkorjuukoneiden polttoaineenkulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä selvitettiin globaalisti

Itä-Suomen yliopiston johdolla tehtiin laaja kirjallisuuskatsaus CTL -puunkorjuukoneiden polttoaineenkulutuksesta ja CO2-päästöistä. Lisäksi CTL-koneiden globaalit päästöt teollisuuspuunkorjuussa laskettiin ja listattiin esitettyjä keinoja pienentää CTL-puunkorjuukoneiden polttoaineenkulutusta ja edelleen CO2 -päästöjä.

Energiankäytön globaalit kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat viime vuonna saavuttaen uuden ennätystason (37,4 miljardia tonnia CO2).

Euroopan unionilla (EU) on keskeinen rooli maailmanlaajuisessa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja hillinnässä: EU:lla on tavoitteena vähentää

Polttoaineenkulutus hakkuussa poistettavan puuston keskijäreyden suhteen niissä tutkimusartikkeleissa, missä kuutiometripohjainen polttoaineenkulutus on raportoitu suhteessa poistettavan puuston järeyteen. Kuvassa on esitetty myös tehdyn katsauksen aineistosta laskettu keskimääräinen polttoaineenkulutusfunktio hakkuussa.

kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi EU pyrkii olemaan il-

mastoneutraali vuoteen 2050 mennessä.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa viime

vuoden kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ilman maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous (LULUCF) -sek-

toria olivat 40,6 miljoonaa tonnia CO2-ekvivalenttia, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022. Suomessa päästökauppasektorin päästöt olivat runsaan kolmanneksen (15,4 miljoonaa tonnia CO2-ekv.) ja päästökauppasektorin ulkopuolisten alojen eli taakanjakosektorin päästöt yli 60 prosenttia (25,1 miljoonaa tonnia CO2ekv.) kokonaispäästöistä viime vuonna. Taakanjakosektoriin kuuluvat liikenne, maatalous, työkoneet, rakennusten erillislämmitys, jätehuolto, F-kaasut sekä päästökauppaan kuulumattomat teollisuus- ja energiantuotantolaitokset.

CTL-koneiden globaalit päästöt määritettiin EU:n komission ehdotuksen mukaan Suomen kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite taakanjakosektorille on 50 prosenttia vuonna 2030 verrattuna vuoden 2005 tasoon, eli taakanjakosektorin päästöt olisi oltava alle 17,2 miljoonaa tonnia CO2ekv. vuonna 2030 Suomessa. Työkoneet aiheuttavat nykyään noin kymmenyksen taakanjakosektorin kasvihuonekaasupääs-

töistä Suomessa. On laskettu, että Suomessa puunkorjuukoneet aiheuttavat noin 300 000 tonnin CO2-ekv.-päästöt. Globaalia päästölaskelmaa ei ole sen sijaan tehty.

Itä-Suomen yliopiston johdolla tehtiin laaja kirjallisuuskatsaus CTL-puunkorjuukoneiden polttoaineenkulutuksesta ja CO2-päästöistä. Lisäksi CTL -koneiden globaalit päästöt teollisuuspuunkorjuussa laskettiin.

Samalla listattiin esitettyjä keinoja pienentää CTL-puunkorjuukoneiden polttoaineenkulutusta ja edelleen CO2-päästöjä. CTL-puunkorjuun polttoaineenkulutus- ja päästötutkimuksia etsittiin eri tietokannoista. Kirjallisuuskatsauksen kohteena olivat 2000-luvulla julkaistut tutkimusartikkelit aiheesta. Lopullinen kirjallisuuskatsaus sisälsi 83 tutkimusartikkelia.

Poistuman järeys ja tuottavuus kuskinpaikalla Kun tarkastellaan kuutiometripohjaista polttoaineenkulutusta (L/m3) hakkuussa, korjuuolosuhteet vaikuttavat eniten polttoaineenkulutukseen. Hakattavan puuston rungon koko on ylivoimaisesti tärkein L/m3 -polttoaineenkulutusta selittävä tekijä. Tämä on luonnollista, koska hakkuukoneen tuottavuus kasvaa nopeasti hakattavan rungon koon kasvaessa, kun puolestaan tuntikohtainen polttoaineenkulutus (L/h) pysyy suhteellisen tasaisena. Tekemässämme katsauksessa hakkuukoneen tuottavuuden ja L/m3-polttoaineenkulutuksen välillä oli vahva negatiivinen korrelaatio, eli tuottavuuden kasvaessa kuutiometripohjainen polttoaineenkulutus pieneni merkittävästi. Tutkimuksessa laskimme, että hakkuussa aiemmin tehdyissä tutkimuksissa polttoaineenkulutus on ollut keskimäärin 1,43 L/ m3 harvennuksella ja 0,86 L/m3 päätehakkuulla. Tutkimusten, mitkä olivat esittäneet polttoaineenkulutuksen hakattavan puuston järeyden suhteen, mukaan polttoaineenkulutus oli hakattavan puuston järeyden suhteen seuraava: kun poistuman keskijäreys oli 0,1, 0,3, 0,5 ja 0,7 m3, polttoaineenkulutus oli 1,49 L/m3, 0,75 L/m3, 0,60 L/m3 ja 0,54 L/m3. Rungon koon lisäksi korjuuolosuhdetekijöistä hehtaarikohtaisella hakkuukertymällä (m3/ha) ja hakkuutavalla (eli harvennus vs. päätehakkuu) oli merkittävä vaikutus hakkuun L/ m3-polttoaineenkulutukseen. On myös esitetty, että hakkuukoneen säädöillä on iso merkitys polttoaineenkulutukseen.

Lisäksi hakkuukoneen kuljettajalla ja hänen taitotasollaan on todettu olevan suuri vaikutus kuutiometripohjaiseen polttoaineenkulutukseen hakkuussa. Esimerkiksi on raportoitu, että ero polttoaineenkulutuksessa matalan ja korkean kulutuksen

METSÄALAN AMMATTILEHTI

hakkuukoneen kuljettajien välillä oli keskimäärin 0,23 - 0,72 L/ m3 rungon koon ollessa 0,1 - 0,6 m3. Täten hakkuukoneen kuljettajalla ja hänen taitotasollaan voi olla jopa 38-58 prosentin ero polttoaineenkulutukseen.

Metsäkuljetuksessa polttoaineenkulutus monen asian summa Aiemmin julkaistujen tutkimusten pohjalta laskimme myös, että metsäkuljetuksessa polttoaineenkulutus on keskimäärin 0,88 L/m3 harvennuksella ja 0,69 L/ m3 päätehakkuulla. Kuutiometripohjainen polttoaineenkulutus kasvaa kuljetusmatkan myötä, ja oli tekemiemme laskelmien mukaan keskimäärin 0,72–0,88 L/m3, kun metsäkuljetusmatka oli 100-500 metriä. Aiemmat tutkimukset ovat raportoineet myös, että L/m3-polttoaineenkulutus vähenee hakkuukertymän kasvaessa sekä kivennäismaalla verrattuna turvemaalla tehtyyn metsäkuljetukseen.

Yhteen vedettynä samat tekijät, jotka selittävät metsäkuljetuksen tuottavuutta, selittävät myös kuutiometripohjaista polttoaineenkulutusta metsäkuljetuksessa. Eli sahatukilla L/m3 -polttoaineenkulutus on pienempi kuin lyhyellä kuitupuulla. Samoin kuormakoolla on merkittävä vaikutus metsäkuljetuksen polttoainetalouteen. On myös havaittu, että käytettäessä teloja kuormatraktorissa polttoaineenkulutus kasvaa.

Kuten hakkuussa, kuormatraktorin kuljettajan työskentelytavalla ja työtekniikalla on iso vaikutus kuutiometripohjaiseen polttoaineenkulutukseen. Absoluuttisen polttoaineenkulutuksen on havaittu olevan jopa 0,3 L/m3 konekuljettajien välillä 100–500 metrin metsäkuljetusmatkoilla ja suhteellisen eron olevan jopa 60–68 prosenttia energiatehokkaiden ja ”energiatuhlien” kuljettajien välillä.

Polttoaineenkulutus ja CO2-päästöt globaalisti Kun oletimme, että globaalin, koneellisen CTL-puunkorjuun vuotuinen teollisuuspuun korjuumäärä on 850-900 miljoonaa kuutiometriä, arvioimme polttoaineenkulutuksen olevan noin 1,5 miljardia litraa ja CO2-päästöjen noin neljä miljoonaa tonnia vuodessa.

Keinot CO2-päästöjen vähentämiseksi

Miten koneellisen CTL-puunkorjuun polttoaineenkulutusta ja hiilijalanjälkeä voidaan vähentää tulevaisuudessa? On selvää, että tähän on monia keinoja. Yksi keino on tietysti vaihtaa CTL -metsäkoneet käyttämään uusiutuvia polttoaineita, esimerkiksi biodieseliä tai biokaasua, tai sähköistää metsäkoneet. Helpoin tapa pienentää CTL -korjuukoneiden hiilijalanjälkeä

Polttoaineenkulutus metsäkuljetuksessa metsäkuljetusmatkan suhteen niissä tutkimusartikkeleissa, missä kuutiometripohjainen polttoaineenkulutus on raportoitu suhteessa kuljetusmatkaan. Kuvassa on esitetty myös tehdyn katsauksen aineistosta laskettu keskimääräinen polttoaineenkulutusfunktio metsäkuljetuksessa.

on nostaa puunkorjuutyön tuottavuutta esimerkiksi antamalla koneenkuljettajille koulutusta tehokkaampien työmenetelmien sekä energiatehokkaan ajotekniikan hyödyntämiseen. CTL-puunkorjuun hiilijalanjäljen pienentämisessä voidaan hyödyntää myös muita keinoja:

- Huolehditaan, että puunkorjuukoneille on riittävä pystyvaranto ja korjuutyömaat ovat riittävän kokoisia ja pienet korjuukohteet on pystytty ketjuttamaan isommiksi kokonaisuuksiksi, leimikkokeskityksiksi. Riittävän suuri työmaan koko mahdollistaa korjuukoneiden tehokkaan käytön, kun puolestaan hyvä varanto mahdollistaa leimikoiden tehokkaan ketjutuksen, mikä edelleen lyhentää koneiden siirtomatkoja ja -aikoja.

- Ostossa huolehditaan, että hakattavan puuston keskijäreys on riittävällä tasolla leimikossa; mitä pienempirunkoisia leimikoita korjataan, sitä enemmän polttoainetta kuluu.

- Hyvä korjuun suunnittelu ja toteutus. Esimerkiksi panostetaan raskaasti kuormitettujen kokoojaurien sekä tienvarsivarastoalueiden suunnitteluun ja sijoittamiseen (esim. kokoojaurat kantavalle maalle, varastojen sijoittaminen alarinteeseen, loivien kaarteiden hakkaaminen, hakkuulaitteen ja kuormainen liikuttelun optimointi, turhan peruuttamisen välttäminen, kuormakoon optimointi metsäkuljetuksessa, kuormattuna ajon minimoiminen metsäkuljetuksessa ja monilajikuormien kuljettaminen). Lisäksi puutavaralajien lukumäärä optimoidaan työmaalla ja huolehditaan, että puutavaralajikohtaiset hehtaarikertymät (m3/ha/PTL) ovat riittävän isot työmaalla.

- Korjuuolosuhteiden parantaminen leimikolla; esimerkiksi jos alikasvos on tiheää työmaalla ja häiritsee korjuuta, leimikko

ennakkoraivataan.

- Metsätieverkoston ympärivuotisen liikennöitävyyden varmistaminen; mitä lyhyemmät metsäkuljetusmatkat leimikolta tienvarsivarastolle ovat, sitä pienemmät polttoaineenkulutus ja päästöt ovat puunkorjuussa.

- Puunkorjuukoneiden tehokas kohdentaminen leimikko -olosuhteiden mukaan, eli isot koneet päätehakkuille ja pienempikokoisemmat koneet harvennuksille.

- Puunkorjuukoneiden käyttö ja varustelu leimikko-olosuhteiden mukaan; esimerkiksi telojen käyttö työmaalla vain tarvittaessa ja telojen käytön välttäminen, kun niille ei ole tarvetta.

- Puunkorjuukoneiden hyvästä teknisestä kunnosta huolehtiminen; muun muassa konevalmistajan suosittelemat määräaikaishuollot tehdään ajallaan, työmaalla seurataan koneen teknistä kuntoa, teräketjun ja karsintaterien terävänä pitäminen, jne.

- Huolehditaan, että koneissa on hyvät säädöt ja koneiden käyttö on optimoitua, esimerkiksi hakkuulaitteen syöttörullissa on optimaaliset paineet.

- Tyhjäkäyntiajan minimoiminen. On raportoitu, että tyhjäkäynnillä polttoaineenkulutus on 1,5–2,5 L/tunti metsäkoneilla. Turhan polttoaineen kulutuksen lisäksi tyhjäkäyntiajat lisäävät koneen huoltokustannuksia ja laskevat koneen vaihtoarvoa.

- Koneyrittäjä seuraa aktiivisesti konekalustonsa tuottavuutta, tyhjäkäyntiaikoja ja polttoaineenkulutusta kone- ja kuljettajakohtaisesti.

Yhteistyötä puunkorjuun hiilijalanjäljen pienentämiseksi tarvitaan

Yhteen vedettynä on monia tapoja edelleen pienentää CTL -puunkorjuun hiilijalanjälkeä.

CTL-puunkorjuun hiilijalanjäljen pienentämiseksi kaikkien toimijoiden, niin metsäkoneyrittäjien, koneenkuljettajien, metsäteollisuuden toimihenkilöiden, metsäkonevalmistajien, metsänomistajien kuin tutkijoidenkin, on osallistuttava kehitystyöhön. Digitalisaatio ja metsäkonedata tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet isojen datojen keräämiseen sekä koneiden energiankulutuksen ja päästöjen seurantaan ja pienentämiseen.

Laajemmin kirjallisuuskatsauksen tulokset löydät osoitteesta: https://doi.org/10.1007/s40725024-00219-3 (Kärhä, K., Eliasson, L., Kühmaier, M. & Spinelli, R. 2024. Fuel consumption and CO2 emissions in fully mechanized cut-to-length (CTL) harvesting operations of industrial roundwood: A review. Current Forestry Reports). Tutkimusta rahoittivat ACE - Ilmastotoimien vauhdittaja -hanke (EU Life, rahoituspäätös 1011 04613-2) ja UNITE-lippulaiva (Suomen Akatemia, rahoituspäätös 357906).

Ponssen uutuudet parantavat tuottavuutta ja kannattavuutta

Ponsse esittelee uusia ominaisuuksia, jotka tukevat metsäkoneenkuljettajien päivittäistä työtä ja auttavat metsäkoneyrittäjää seuraamaan kaluston kannattavuutta ja tuottavuutta.

PONSSE Scale -langaton kuormainvaaka hallinnoi kuormatietoja kaikissa työvaiheissa ja PONSSE HighPrecision Positioning -ratkaisu näyttää kuljettajalle koneen ja harvesteripään tarkan sijainnin. Esittelyssä on myös fossiilittoman teräksen materiaalikonsepti. Ponsse on maailman ensimmäinen metsäkonevalmistaja, jonka metsäkoneesta osa on valmistettu SSAB:n fossiilittomasta teräksestä.

Tavoitteena fossiiliton tulevaisuus

Ponsse on valmistanut Vieremän tehtaalla PONSSE Buffalo -kuormatraktorin kuormatilan SSAB:n fossiilittomasta teräksestä. Tämä on materiaalikonsepti, jossa panostetaan metsäkonevalmistuksessa käytettävän uuden materiaalin työstettävyyteen, käyttäytymiseen ja ominaisuuksiin. Kuormatila on suunniteltu vain materiaalitestausta

metsäkonealan innovaatiot

varten, eikä se vastaa tuotantomalleja. Materiaalikonsepti on osa FORWARD27-ekosysteemihanketta.

Uusi langaton kuormainvaakajärjestelmä PONSSE Scale on langaton kuormainvaakajärjestelmä, joka punnitsee kuorman sekä lajittelee, tallentaa ja hallinnoi kuormatiedot kaikissa työvaiheissa. Kerätty punnitustieto helpottaa kuormankäsittelyrutiineja. Tarkat painomittaukset takaavat optimaalisen kuorman kaikkina aikoina. Punnitus on täysin automaattista sekä lastaamisen että purkamisen aikana, ja kuormasta rekisteröidään yksityiskohtaiset tiedot. Painotulokseen ei vaikuta se, tartutaanko kuormaan keskeltä vai epäkeskisesti. Kuormatiedot, kuormapäiväkirjat ja mittaustarkkuus ovat saatavilla helposti luettavissa raporteissa. PONSSE Scalen säänkestävyys on erinomainen, ja tulokset ovat tarkkoja sekä kuumissa kesälämpötiloissa että talven pakkasissa. PONSSE Scale voidaan asentaa kaikkiin uusiin PONSSE -kuormatraktorimalleihin.

Tarkkaa paikannusta

PONSSE High-Precision Positioning on ratkaisu, jonka avulla koneen kuljettaja näkee sekä koneen että harvesteripään tarkan sijainnin. Tämä varmistaa tehokkaan hakkuutoiminnan

- Jatkuva tuotekehitys ja asiakkaiden kuunteleminen näkyy uusissa ratkaisuissamme mitkä helpottavat kuljettajan työtä ja parantavat koneyrityksen kannattavuutta, sanoi myyntijohtaja Matko Mattila Ponssen Surahammarin toimipaikassa järjestetyssä tapahtumassa.

myös muuttuvissa olosuhteissa. Ratkaisussa hyödynnetään alan johtavia navigointi- ja paikannustyökaluja sekä Ponssen omia edistyksellisiä teknologioita, kuten Active Cranea. Näin pääs-

tään luotettavuuden tasolle, johon perinteiset paikannusjärjestelmät eivät useinkaan yllä.

High-Precision Positioning -ratkaisu näyttää harvesteripään tarkan sijainnin karttanäkymässä. Näin puunkorjuun tuottavuutta voidaan tehostaa merkittävästi. Ratkaisu näyttää kuljettajalle selkeästi alueet, joilta puut on korjattava, sekä alueet, joita on vältettävä. Jokaisen

Uusimmat
esiteltiin Ponsse Show Sweden tapahtumassa 14.6. Kuvassa järeä Mammoth kuormatraktori.
Ponsse Show Swedenissä juhlistettiin yrityksen 30-vuotista toimintaa Ruotsissa yhdessä satojen metsäkonealan ammattilaisten kanssa; kuvassa juhlapuhetta pitää Ponsse Ab:n toimitusjohtaja Carl-Henrik Hammar.

kannon sijainti tallennetaan tuotantotiedostoon, ja kuormatraktorin kuljettaja näkee selkeästi harvesterin tekemän ajouran.

Uudet ratkaisut parantavat toiminnan tuottavuutta ja turvallisuutta. Ne myös varmistavat, että työmaa valmistuu luotettavasti ja vastuullisesti aikataulun ja budjetin puitteissa.

High-Precision Positioning on saatavilla Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa kaikkiin PONSSE -harvestereihin, joissa on käytössä Active Crane, ja sen voi myös asentaa jälkikäteen. Saatavuudesta muilla markkinoilla tiedotetaan myöhemmin.

30 vuotta Ruotsissa

Kesäkuun 14. päivä juhlistettiin Ponssen pitkää yhteistä matkaa asiakkaiden kanssa Surahammarin huoltopalvelukeskuksessa Ruotsissa

- Henkilöstömme sitoutumis-

METSÄALAN AMMATTILEHTI

ta ja kattavaa huoltopalveluverkostoamme on vuosien varrella kehitetty vastaamaan yhä paremmin asiakkaiden tarpeita. Ponsse AB perustettiin Ruotsissa vuonna 1994, jolloin maassa oli vain muutamia Ponsse-metsäkoneita. Kolmen vuosikymmenen aikana olemme hitaasti mutta varmasti rakentaneet ja vahvistaneet

Ponsse-brändiä Ruotsissa. Olemme kehittäneet huoltopalveluverkostoamme, jotta voimme tarjota parhaan asiakaskokemuksen joka päivä. Tietysti kehitämme myös erinomaisia tuotteitamme vastaamaan asiakkaiden tarpeita entistäkin paremmin. Tänä päivänä meillä on Ruotsissa kahdeksan Ponssehuoltopalvelukeskusta ja 17 sopimushuoltajaa, jotka vastaavan noin tuhannen metsäkoneen huoltopalveluista, kertoo Ponsse AB:n toimitusjohtaja Carl-Henrik Hammar

CoverB on helposti vaurioituvien maastojen sekä harvennusleimikoiden telamalli. Tela on suunniteltu erityisesti lumettoman ajan puun korjuuseen.

Meiltä löydät kattavan tuotevalikoiman.

PONSSE Scale on langaton kuormainvaakajärjestelmä, joka punnitsee kuorman sekä lajittelee, tallentaa ja hallinnoi kuormatiedot kaikissa työvaiheissa.
PONSSE High-Precision Positioning on ratkaisu, jonka avulla koneen kuljettaja näkee sekä koneen että harvesteripään tarkan sijainnin.
Ponsse on valmistanut Vieremän tehtaalla PONSSE Buffalo -kuormatraktorin kuormatilan SSAB:n fossiilittomasta teräksestä.

JUHLAVUODEN MUSTA TULI JÄÄDÄKSEEN. Suuren suosion myötä Logsetin koneet ovat jatkossakin mustia.

SILLE ON SYYNSÄ, Se on kautta aikojen myydyin Logset. Pieni koko, hyvä kuormankantokyky, erinomainen eteneminen maastossa, helppo ajettavuus, kestävyys.. ja ennenkaikkea matala polttoaineenkulutus. Uusi 5F on kaikkea tätä ja paljon enemmän. Soita Ernolle ja sovi koeajo!

MYYNTI: ERNO MÄNTYNEN 040 849 3115, erno.mantynen@logset.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Oikeat telavalinnat tärkeässä roolissa puunkorjuussa

Metsä Hallio operoi Länsi-Suomen pääkaupungista Raumalta käsin laajalla metsäkonekalustolla, joiden tehokkaan ja ympäristön huomioivan työskentelyn varmistaa oikeat telavalinnat.

Meidän tehtävänämme on huolehtia metsänomistajien omaisuudesta mahdollisimman hyvin ja tuottaa heille tuloja sekä teollisuudelle arvokasta raaka- ainetta. Pienet asiat ratkaisevat parhaan mahdollisen lopputuloksen; esimerkiksi kun katkaisemme jokaisen kannon yhden sentin alempaa, saadaan vuoden aikana 30 kilometriä enemmän tukkia. Korjaamme yhteistyökumppaneidemme kanssa pyöreää puuta vuodessa reilun puoli miljoonaa kuutiota sekä lisäksi tuotetaan energiapuuta sekä tehdään muita toimia metsässä kuten mätästystä. Tekemistämme ohjaa korkea ammattitaito ja työnjälki kestää tarkemmankin tarkastelun. Kuuntelemme metsänomistajien ja teollisuuden toiveita tarkalla korvalla, sekä lisäksi ympäristön huomiointi on erittäin tärkeä osa työtämme, kertoo Juho Hallio

Puunkorjuuta

suurella volyymilla

Vuodesta 2005 toiminut Metsä Hallio on kasvanut tasaisen vahvasti.

- Työllistämme tällä hetkellä noin kaksitoista korjuuketjua ympäri vuoden. Konekantamme muodostuu John Deeren ja Ponssen kotimaassa valmistetuista laatukoneista, joihin investoidaan tasaisesti mikä takaa urakoinnin tehokkuuden, kuljettajien käyttömukavuuden ja parhaan mahdollisen korjuujäljen. Asiakkaitamme ovat UPM, Metsä Group, Westas ja Laania, joiden kanssa yhteistyötä rakennetaan pitkällä tähtäimellä parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi. Töitä on riittänyt hyvin ja metsäalan näkymät ovat Suomessa muutenkin valoisat sillä puu on tärkein raaka-aineemme nyt ja tulevaisuudessa, toteaa Hallio.

Haasteelliset maastot

Länsi-Suomen alueella korjuumaastot ovat usein haastavat ja todella vaihtelevat.

- Rannikoalueet on vanhaa merenpohjaa, joten kiviä riittää samoin kuin pehmeitä paikkoja. Kun noustaan pellolta mäkeen niin sen takana on usein pehmeikkö ja kivikosta lasketaan suoraan suohon. Voidaankin sanoa että meillä on täällä jatkuva kelirikko, naurahtaa Hallio.

Kantavat telat takaa onnistuneen korjuun Tehokas puunkorjuu, mikä jättää maastoon mahdollisimman vähän jälkiä on mahdollista, kun metsäkoneet varustellaan olosuhteisiin parhaiten soveltuvilla teloilla.

- Olemme siirtyneet käyttämään lähes kaikissa ajokoneissa Olofsforsin CoverX Soft -kantavia teloja ja on niitä motoissakin. Muutenkin olemme luottaneet Olofsforsin telaratkaisuihin pitkään ja se onkin päämerkkimme koko kalustossa; yleisteloina käytetään KovaX -mallia. Telat kestävät hyvin vaihtelevissa maastoissa ja myynnistä vastaava Metsätyö tarjoaa mukavat vaihtoehdot kaupantekoon - yhteistyö on heidän kanssaan muutenkin helppoa, kehuu Hallio. Telakehitys mennyt oikeaan suuntaan

Olofsfors on tehnyt pitkään kehitystyötä kantavissa teloissa, mikä Hallion mukaan on mennyt oikeaan suuntaan:

- Rautaa on lisätty teloihin, mikä on parantanut kestävyyttä ja niiden muotoilu on tehty kaikin puolin optimaaliseksi, mikä maksimoi kantokyvyn. Isot koneet menevät täydessä kuormassa niin pehmeistä paikoista, mistä ei enää jalkamies pääsisi kulkemaan. Ja todella tärkeä asia on se, että maastoon jää mahdol-

Metsä Hallio korjaa puuta Länsi-Suomen haastavissa maastoissa, missä on paljon pehmeitä paikkoa. Kuormatraktoreissa käytetäänkin pääasiassa Olofsforsin kantavia CoverX Soft -teloja, mitkä toimivat hyvin myös yleisteloina.

- Korjaamme pyöreää puuta vuodessa reilun puoli miljoonaa kuutiota. Kuuntelemme metsänomistajien ja teollisuuden toiveita tarkalla korvalla, sekä lisäksi ympäristön huomiointi on erittäin tärkeä osa työtämme, sanoo Juho Hallio.

Suorakenkäisyys, yhdistettynä rengaspintaa mukailevaan kaarevaan sisätartuntaan ja erikoispitkiin, muotoiltuihin sivuohjureihin tekee CoverX Soft -telasta erinomaisen valinnan kesäaikaiseen puun korjuuseen. Kuvan teloissa telakengän pituus 920 mm ja leveys 150 mm.

lisimman vähän jälkiä, mitkä luonto sitten peittelee melko nopeasti, joten metsänomistajat

sekä maastossa liikkujat ovat tyytyväisiä korjuuseemme, toteaa Hallio.

Uusi 6-pyöräinen harvennusten ja energiapuukorjuun tehokone

Sampo-Rosenlew Oy tuo markkinoille uuden kuusipyöräisen HR56 harvesterin.

Sampo metsäkoneiden yhtenä tunnusmerkkinä on aina ollut niiden soveltuvuus nuorten metsien harvennuksiin sekä energiapuuntekoon myös pehmeillä mailla, joten uusi malli on luonnollinen kehitysaskel konemallistossa.

- Uusi, tyhjäpainoltaan noin13 tonnin Sampo HR56 pohjautuu myydyimpään nelipyöräiseen HR46x harvesteriimme, sisältäen merkittäviä uusia, tehokkuutta ja tuottavuutta parantavia ominaisuuksia. Koneen rakentamisessa käytetyt tunnetut komponentit ja vuosien saatossa hyväksi todetut tekniset ratkaisut varmistavat koneen alhaiset käyttöja ylläpitokustannukset, kertoo myyntipäällikkö Ahti Sormunen

Modifioiduista koneista sarjatuotantomalliksi

Hyvää pohjaa uuden mallin

kehittämiseen on saatu Virosta, missä paikallinen jälleenmyyjä on jo aiemmin rakentanut pari kuusipyöräistä Sampoa nelipyö-

räisestä HR46x -mallista yhteistyössä Porin tehtaan kanssa.

- Baltian markkinoilla oli tarvetta 6-pyöräiselle ratkaisulle

johtuen maasto-ominaisuuksista missä kantavuuden kanssa on omat haasteensa ja esimerkiksi Viron metsähallitus vaatii tietyil-

lä korjuualueilla urakoitsijoilta 6-pyöräisiä koneita. Modifioiduista koneista on saatu hyviä käyttökokemuksia ja dataa sarjatuotantomallin kehitykseen, toteaa pääsuunnittelija Jari Karen

Vähemmän maastoja korjuuvaurioita - enemmän vakautta Sampon tuotekehityksessä suunniteltiin HR46x koneen etupää uudelleen niin että siihen saatiin sovitettua telirakenne, mikä tekee koneesta kuusipyöräisen, kun taas koneen takapää on pysynyt lähes samanlaisena. - Etuteli ja matalalla oleva painopiste tekevät koneesta vakaan työskennellä ja kuusipyöräisen kevyen koneen maahan kohdistama pintapaine on matala. Oleellinen asia uudessa konemallissa on pitkällä 10 metrin ulottumalla varustettu Logmerin nosturi 31 Nm momentin moottorikäännöllä, mikä mahdollistaa normaalin ajourakorjuun pienikokoisella koneella. Rengaskoko telillä on 710/40-22.5 ja taka-akselilla 710/55-26.5. Kuljettajan käytössä on uudet hallinta-

Uusi 6-pyöräinen Sampo HR56 harvesteri on kehitetty asiakkaiden toiveista saada harvennuksille ja energiapuuntekoon kompakti, kevyt kone järkevillä kokonaiskustannuksilla.

laitteet, mitkä löytyvät nyt kaikista harvesterimalleistamme, kertoo Karen.

Sampo HR56 harvesteri on varustettu ympäristöystävällisellä ja polttoainetaloudellisella 140 kW tehoisella, Linnavuoressa valmistetulla Agco Power dieselmoottorilla.

- Edistyksellisen moottoriteknologian ja optimaalisen hydrauliikan ansiosta polttoainekulutus on alhaisella tasolla, jotain 9 litraa tunnissa, sanoo Karen. Myynti lähtenyt hyvin käyntiin

Uusi HR56 harvesteri on energiataloudellinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto harvennuksille sekä energiapuun korjuuseen.

- Nyt tarjolla on investointi- ja käyttökuluiltaan kokonaisjärkevä paketti. Uutuus on herättänyt markkinoilla mielenkiintoa jo tuotekehitysvaiheessa, joten kuusipyöräisiä on myyty puolisen tusinaa Suomeen, Viroon, Saksaan ja Portugaliin. Ensimmäiset sarjatuotantokoneet lähtevätkin asiakkaille jo lähiaikoina. Kotimaan asiakkaille järjestetään työnäytöksiä eri puolilla maata, joista löytyy ennakkotietoa kanavistamme ja suurempi yleisö pääsee tutustumaan kuusipyöräiseen FinnMetkossa, Sormunen ilmoittaa.

Kattava mallisto kaikkeen korjuuseen

- Uuden harvesterimallin tuotekehitysprojekti onnistui kaikin puolin hyvin ja nyt kone on valmis sarjatuotantoon, kertoo pääsuunnittelija

esitellessään asiakkaalle

Uuden 6-pyöräisen harvesterin myötä Sampon metsäkonemallisto on varsin kattava.

- Legendaarisen nelipyöräisen ensiharvennusten tehokoneen lisäksi tarjolla on 8-pyöräinen

HR86 päätehakkuu harvesteri. Ja kuormatraktoreita löytyy kolme mallia: 10 tonnin kuormankantokyvyn FR28, 12 tonnin FR48 ja 14 tonnin FR68. Ja kun

puhutaan pehmeiden maiden korjuusta niin kaikkiin Sampon koneisiin sopii alle 900/1000 mm telat symmetrisesti, sanoo Itä- ja Pohjois-Suomen aluemyyntipäällikkö Jesse Jolkkonen.

Nosturista löytyy ulottuvuutta 10 metriä, joten HR56 harvesterilla voi tehdä normaalia ajourakorjuuta tehokkaasti ja järkikustannuksilla. Harvesteripäänä demokoneessa Kesla.
Jari Karen
valmistuvaa HR56 harvesteria Porin tehtaalla.

Logset vahvasti Suomen markkinoilla

Koivulahdessa valmistettavien Logset metsäkoneiden kotimaan myynti kehittyy positiivisesti ja uudistunut kattava mallisto tarjoaa edistykselliset ratkaisut tuottavaan puunkorjuuseen.

Pitkä kokemus metsäkoneiden valmistuksesta suomalaisiin tarpeisiin näkyy Logsetin tuotteissa ja toiminnassa. Koivulahdessa on valmistettu metsäkoneita jo yli 45 vuotta.

- Koneita toimitetaan asiakkaille laajasti ympäri metsäistä maailmaa, mutta Suomi on meille merkittävä markkina-alue niin konemyynnin, huoltopalveluiden kuin tuotekehityksenkin kannalta. Täällä urakointi on hiottu huippuunsa ja asiakkaiden vaatimustaso on korkealla niin koneille kuin jälkimarkkinointitoiminnoille. Logset -metsäkoneita on käytössä Suomessa useita satoja mikä kertoo siitä, että vaatimuksiin on pystytty vastaamaan, kertoo myyntipäällikkö Erno Mäntynen

Metsäalalla positiivinen tilanne

Viime aikoina Logsetin myynti on kehittynyt suotuisasti niin uusissa kuin vaihtokoneissakin.

- Metsäala on pärjännyt hyvin näinä monin tavoin haasteellisina ja poikkeuksellisina aikoina. Puuta korjataan ja teollisuuskin investoi, joten usko alan tulevaisuuteen on vahva. Asiakkaiden työtilanne on hyvä, korotkin laskusuunnassa sekä materiaalihinnat ja sitä kautta koneiden hinnatkaan ole enää suuremmin nousseet. Nämä kaikki vaikuttavat positiivisesti asiakkaiden investointihalukkuuteen - myös koneiden toimitusajat ovat palautuneet normaalille tasolle, toteaa Mäntynen.

Hybrid -harvesteri kasvattaa suosiotaan

Logset tarjoaa nykyaikaisen, edistyksellisen ja laajan malliston harvestereita, kuormatraktoreita ja harvesteripäitä kaikkiin korjuutarpeisiin.

- Jatkuva panostus tuotekehitykseen sekä kyky tehdä uudenlaisia teknisiä ratkaisuja näkyy koneiden tuottavuudessa, luotettavuudessa ja käyttömukavuudessa. Logset esitteli jo kahdeksan vuotta sitten 12H GTE Hybrid -harvesterin, mikä on ratkaisuna edistyksellinen - markkinoiden nykyaikaisin ratkaisujota muut valmistajat eivät ole vielä pystyneet tarjoamaan.

Muutama vuosi sitten markkinoille tuotiin myös 8HH Hybrid -harvesteri. 8HH on oikeassa kokoluokassa ja siitä onkin tullut suosittu kotimaassa tehokkuutensa, ympäristöystävällisyytensä ja kuljettajaystävällisyytensä ansiosta. Hybrid -harvestereiden polttoaineenkulutus suhteessa tehtyihin kuutioihin on todella alhainen ja biodieseliä käytettäessä hiilijalanjälki pienenee noin 95 prosenttia Yhteensä Logset Hybrid -harvestereita on valmistettu jo yli sata kappaletta, joten teknologia on vakuuttanut käytännön työssä ja tulemmekin syksystä panostamaan paljon sen myyntiin ja markkinointiin täällä Suomessa. Toki toimitamme kotimaan asiakkaille myös perinteisellä, kehittyneellä vähäpäästöisellä Agco Powerin dieselteknologialla olevia 6- ja 8pyöräisiä harvesterimalleja, jatkaa Mäntynen

Mittalaitepäivitykset

Logset TOC-MD mittalaiteeseen on kevään aikana tullut uusi 5.0 päivitys. Tässä päivityk-

sessä mittalaitteeseen on tullut iso määrä päivittäistä työtä helpottavia parannuksia:

- Esimerkkinä 33 pisteen kalibrointi ja uuden sukupolven etätuki ja -hallinta. Lähitulevaisuudessa Logset esittelee myös uuden Logset Access -järjestelmän - tämä koostuu kolmesta kokonaisuudesta eli Logset Connect-, Logset Performanceja Logset Maps -järjestelmistä.

Smooth Crane - nosturinohjausjärjestelmä

Logset koneisiin on lisävarusteena saatavana älykäs nosturinvaimennusjärjestelmä Logset Smooth Crane.

- Järjestelmä vaimentaa nosturin liikkeet suhteessa liikenopeuteen. Logse Smooth Crane on myös saanut erinomaisen palautteen asiakkailta ja onkin lähes jokaisessa Suomeen toimitettavassa uudessa Logset koneessa, ilmoittaa Mäntynen.

Harvesteripäät

kaikkiin tarpeisiin

Logset harvesteripäät ovat

helpottaa huoltotoimenpiteitä. Lisävarusteena saatava täsmällisesti toimiva Logset Smooth Ride -ohjaamojousitus. Logset Smooth Ride on toteutettu oikeaoppisesti apurungolla ja iskunvaimentimilla. Logset Smooth Ride -järjestelmässä ei ole ensimmäistäkään anturia tai sylinteriä, joten se onkin vakuuttanut asiakkaat paitsi mukavuudeltaan niin myös toimintavarmuudellaan ja se meneekin lähes kaikkiin Suomeen toimitettaviin Logset kuormatraktoreihin, Mäntynen kertoo.

Toimivat huoltoja varaosapalvelut Tehokkaiden koneiden lisäksi Logset tarjoaa kotimaan asiakkaille laadukkaat huolto- ja varaosapalvelut sekä teknisen tuen. - Varaosa- ja huoltokeskus sijaitsee Vaasassa mistä hyllystä löytyy lähes kaikki varaosat heti toimitukseen sekä henkilökunnalta huippuosaaminen kaikkiin teknisiin asioihin. Vaasan keskus palvelee myös korjaamolla, missä pystytään tekemään isommatkin remontit sekä vaihtokoneiden kunnostukset. Oulusta, Lahdesta ja Kankaanpäästä löytyy omat varaosakeskukset, mitkä palvelevat alueiden koneyrityksiä 24/7 noutovarastoina. Vaasan huoltoporukan lisäksi Lahdessa on osaava huoltomies ja käyttökouluttajia löytyy niin Etelä- kuin Pohjois-Suomenkin alueilta. Ja omaa organisaatiotamme tukee useat sopimushuoltokumppanit eri puolilla maata, toteaa Mäntynen.

uudistuneet, tällä hetkellä Suomeen toimitetaan pääasiassa Logset TH55 ja TH65 malleja.

- Pari vuotta sitten lanseerattu 3.3 versio TH65 mallista on osoittautunut tehokkaaksi ja toimintavarmaksi paketiksi. Kuluvana vuonna on lanseerattu myös uudet Hydman -lohkoilla varustellut Logset TH55 3.3 ja Logset TH75 3.3 päät; samalla TH55 päivitettiin neliteräiseksi, sanoo Mäntynen.

Vahvaakin vahvempi kuormatraktorimallisto Logsetin kuormatraktorimallistosta kotimaan syömähampaat ovat Logset 5F Evo ja Logset 8F GT mallit kuormankantokyvyiltään 12 ja 15 tonnia.

- Viime FinnMetkossa 2022 esiteltiin uudistunut 5F EVO -malli, minkä sarjatuotanto alkoi vuoden 2023 alussa. Uudessa 5F EVOssa on aiempaa oleellisesti lyhyempi keula ja nousukulma on parempi. Kaikki pakokaasujärjestelmän laitteet on nyt saatu sijoitettua konepellin sisälle, mikä selkeyttää rakennetta ja

Huoltosopimus helpottaa yrittäjän arkea Logsetin koneiden suunnittelussa huollettavuuteen on panostettu paljon, mikä helpottaa asiakkaiden arkea metsässä työskenneltäessä.

- Luotettavuus on noussut entisestään ja ylläpitokulut laskeneet. Iso osa uusista koneista menee huoltosopimuksella, minkä yrittäjät ovat todenneet järkeväksi, sillä se mahdollistaa käyttökulujen tarkan ennustamisen investointipäätöstä tehtäessä, sanoo Mäntynen.

Tervetuloa

FinnMetkoon 2024 Syyskuun FinnMetkossa Logset esittelee tietysti 8HH -hybridiharvesterin sekä perinteisen 8H -harvesterin. Nähtävillä on myös Logset 5F Evo sekä Logset 8F -ajokone pitkällä telillä. - Paikan päällä esittelemme tietysti koko joukon uutuuksia ja erinomaisia FinnMetko 2024 tarjouksia. Tervetuloa osastolle, kutsuu Erno Mäntynen.

- Logset -metsäkoneita on käytössä Suomessa useita satoja mikä kertoo siitä, että asiakkaiden vaatimuksiin on pystytty vastaamaan, sanoo myyntipäällikkö Erno Mäntynen.

TEHO: 86 kW

TYÖPAINO: 15 000 - 18 900kg

KH Tekninen Kauppa Oy

TEKNINEN KAUPPA

KH Tekninen Kauppa Oy maahantuo Kobelco-kaivinkoneita. Täyden palvelun konetalona maahantuonnin lisäksi, myymme, huollamme ja varustelemme Kobelco-kaivinkoneita ja myymme alkuperäisiä Kobelco-varaosia. Olemme osa KH-Koneet Groupia ja konsernin strategian mukaan teemme vastuullista konekauppaa.

Metsäalustainen lyhtperäinen Kobelco SK140SRL on ketterä tehopakkaus metsässä työskentelyyn.

Metsätöissä uudella Kobelcolla

Koneurakointi Jussi Mikkola hankki vuoden vaihteessa KH-Koneet Oy:n Jukka Heiskalalta uuden lyhytperäisen metsäalustaisen Kobelco SK 140SRL kaivukoneen metsäurakointiin. Merkki on Mikkolalle ennestään tuttu, sillä kyseinen Kobelco on jo viides saman merkin kone

Metsäpuolella Mikkolalla on oma hakkuuketju ja uusi Kobelco hankittiin metsänmuokkaustöihin. Näiden lisäksi Mikkola tekee maataloustöitä ja harjoittaa loma-asuntojen vuokrausta. Uusi Kobelco esiteltiin täysin valmiina huhtikuun Mansen Mörinöillä ja nyt kesäkuun lopussa se on täydessä työn touhussa Sastamalan metsissä.

- Kevät meni perinteisesti maataloustöissä ja juhannuksen korvalla saatiin kylvötyöt sekä ruiskutukset tehtyä. Kobelcolla on kevään aikana pari sataa tuntia ajeltu ja nyt päästään tositoimiin. Metsäalustainen Kobelco keräsi mukavasti kiinnostusta Mörinöillä ja muutama asiakaskontaktikin messuilla tuli, sanoo Jussi Mikkola

Priimaa kun itse tekee

Järeämmällä alavaunulla ole-

va kone varusteltiin loppuun Mikkolan toimesta yrityksen hallilla Sastamalassa, jossa siihen asennettiin muun muassa tukisukset molempien telojen ulkoreunoihin. Sukset on ehdoton valinta työskenneltäessä metsätöissä ja ne suojaavat konetta muun muassa ketjurikoilta:

- Sukset suunniteltiin ja toteutettiin itse, asennus tehtiin omassa hallissa ja samalla koneeseen lisättiin muun muassa valosuojia. Kuten sanotaan: kun tekee itse, saa usein priimaa. Tämä oli neljäs kone, johon teimme sukset itse.

Kobelco toimii

metsäalustaisena

Kyseessä on Jussilan viides Kobelco ja uudessa SK 140SRL mallissa on hänen mielestä paljon hyviä uudistuksia.

- Varsinkin hyttiin on panos-

tettu ja kuljettajan viihtyvyyteen kiinnitetty huomiota. Teemme pitkiä päiviä koneen puikoissa ja esimerkiksi ilmajousitettu laadukas istuin on tervetullut uutuus. Ja kun kahvat ovat kiinni pen-

kissä niin ergonomia säilyy haastavassakin maastossa. Lisäksi hyödyllistä tekniikkaa on tullut lisää ja hydrauliikkaa on parannettu. Kaikkinensa tämä on hyvä paketti ja Kobelcon metsä-

alustainen malli sopii meidän töihin mainiosti. Kaupat käteltiin KH-Koneiden Jukka Heiskalan kanssa. - Erittäin hyvin on hommat menneet Jukan kanssa. Viime

Jussi Mikkola tekee maataloustöitä sekä urakoi Sastamalan alueella. Metsätöissä on vahva luotto Kobelcoon - nyt käyttöön otettu uusi SK 140SRL on jo viides samaa merkkiä peräkkäin.

syksynä aloimme suunnittelemaan tätä koneprojektia. Aikataulut piti sovitusti, kone saapui maahan vuodenvaihteessa ja pääsimme varustelemaan konetta rauhassa. Tämä oli ensimmäinen konekauppa Jukan kanssahän on erittäin ammattitaitoinen konekauppias, kehuu Mikkola.

Giljotiini metsien muokkaukseen

Kobelcossa on Marttiinin kallistuva liitin ja KymppiKouran valmistama giljotiinipää. Myös vesakkomurskain löytyy lisälaitteena koneeseen.

- Koneen hydrauliikka laitettiin Vantaalla, jota vielä käytön tuomien kokemuksien perusteella vielä säädettiin KH-Koneiden Tampereen toimipisteellä. Haettiin giljotiinipäälle lisää painetta ja nopeutta - sitä myös saatiin. Kun lisää tunteja saadaan alle, tehdään vielä pieniä tarkennuksia säätöihin, Mikkola toteaa Energiapuuta tehtäessä giljotiinipää on hyvä laite:

- Tällä pystytään tekemään kätevästi metsäautoteiden, peltojen ja suoalueiden muokkauksia sekä harvennuksia.

Koivikkoa tekemässä Sastamalassa työmaana on vanhojen metsittyneiden peltojen korjaustyöt.

- Tämä on vuosien aikana kasvanut melko umpeen ja koitamme giljotiinin avulla saada tehtyä

tänne vielä koivikon. Ensin ajetaan energiapuut pois ja välit muokataan koivikolle sopiviksi. Meillä on oma ajokone, jolla energiapuut toimitetaan tien varteen. Tehdään samalla kertaa koko homma kuntoon, ilmoittaa Mikkola.

Suoraan ei kohteessa koneilla töihin päästy vaan syvälle metsään piti tehdä ensin valmisteluita:

- Teimme ensin muutaman sadan metrin tien tänne, sillä muun muassa hakeauton on

päästävä tänne hakettamaan ja viemään energiapuut pois. Pirkanmaan alueella työtilanne on hyvä.

- Muokkauksia otettiin keväällä tietoisesti vähemmän, mutta tien tekoja ja giljotiinitöitä on riittänyt. Valoisalta näyttää myös loppuvuosi, toteaa Mikkola lopuksi.

Mikkola

KÄÄNTÖKEHÄT

KÄÄNTÖKEHÄT

✓ Raskaan kuorman käsittelyyn

✓ Laaduntarkkailu Aasiassa ja Euroopassa

✓ Raskaan kuorman käsittelyyn

✓ Standardisarja

✓ Laaduntarkkailu Aasiassa ja Euroopassa

✓ Valmistus myös piirustusten mukaan

✓ Standardisarja

✓ Valmistus myös piirustusten mukaan

KÄYTTÖKOHTEITA MM:

KÄYTTÖKOHTEITA MM:

• Hitsauskoneet

• Hitsauskoneet

• Metsäkoneet

• Metsäkoneet

• Maansiirtokoneet

• Maansiirtokoneet

• Tavarankäsittelyteollisuus

• Tavarankäsittelyteollisuus

Posti- ja toimitusosoite

KÄÄNTÖKEHÄT

✓ Raskaan kuorman käsittelyyn

✓ Laaduntarkkailu Aasiassa ja Euroopassa

✓ Standardisarja

✓ Valmistus myös piirustusten mukaan

KÄYTTÖKOHTEITA MM:

• Hitsauskoneet

• Nosturiautot

• Nosturiautot

• Pyöröpöydät

• Metsäkoneet

• Pyöröpöydät

• Puun käsittely

• Maansiirtokoneet

• Puun käsittely

• Työstökoneet

• Työstökoneet

• Betonipumput

• Betonipumput

• Nosturit

• Nosturit

• Tuulivoimalat

• Tuulivoimalat

• Kaivinkoneet

• Tavarankäsittelyteollisuus

• Kaivinkoneet

• Nosturiautot

• Pyöröpöydät

• Puun

• Työstökoneet

Puhelin & sähköposti

D&E Bearings Oy

Posti- ja toimitusosoite

Takasenkatu 55

D&E Bearings Oy

08150 Lohja

Takasenkatu 55

08150 Lohja

Puhelin: +358 (0)207 118 670

Puhelin & sähköposti

S-posti: deoy@debearings.fi

Puhelin: +358 (0)207 118 670

S-posti: deoy@debearings.fi

www.debearings.fi

www.debearings.fi

Kesäkuun lopulla Jussi Mikkola oli muokkaamassa metsistynyttä peltoa koivikoksi Sastamalassa
on tehnyt itse tukisukset jo neljään viimeisimpään koneeseensa. Sukset suojaavat muun muassa ketjurikoilta metsässä ajettaessa.

N RENT on kotimainen, kestävän kehityksen kärjessä kulkeva henkilönostinvuokraamo. Vuokratessa nostimen meiltä sinun ei tarvitse laskea palvelun hiilijalanjälkeä - meiltä saat tositteen palvelun nollapäästöstä. Tarjoamme kattavan valikoiman nostimia aina pienistä saksinostimista 57 metriin yltäviin kuukulkijoihin. Hyvä saatavuus ja vuosien kokemuksen tuoma ammattitaito takaa parhaan palvelun kaikkine palveluineen (koulutus, huolto ja kuljetukset).

N Rent Oy toimii osana Nostokonepalvelu Oy:n yritysryhmää. Nostokonepalvelu Oy on yksi Suomen johtavia nostopalveluita, joka tarjoaa myös erikoiskuljetuksia, elementtiasennuksia ja projektipalveluja.

Metsätöissä tarvitaan kaivukonetta

J&N Konetyö Oy Kuhmoisista on erikoistunut kaivukoneella tehtäviin metsätöihin; kesät mätästetään ja talvella tehdään energiapuuta metsäalustaisella Volvolla.

Metsä tarjoaa monelle mahdollisuuden luoda liiketoimintaa ja hyvinvointia kotiseudulla.

- Olin reissuhommissa kaivukonekuskina ja jossain vaiheessa aloin miettimään mitä omalla kylällä voisi tehdä? Sitten syntyi ajatus, että kaivukonetta tarvitaan metsässäkin ja vuonna 2019 aloitin tekemään metsätöitä ensin toisen urakoitsijan koneella ja sitten tuli hankittua oma kone, uusi metsäalustainen Volvo EC 140 ELM, mikä varustettiin Terästyö T. Salmisen mätästyskauhalla ja Axer -giljotiinikouralla missä on puiden joukkokäsittelytoiminto, kertoo J&N Konetyön Niko Vaskisalo

- Metsäalustainen Volvo on osoittautunut hyväksi koneeksi metsätöihin. Hankintahinta on järkitasolla suhteessa koneen hyviin ominaisuuksiin ja polttoaineenkulutus sekä huoltokulut ovat alhaiset, sanoo Niko Vaskisalo.

Metsässä riittää tekemistä

Töitä oli tarjolla hyvin niin kesäaikaan tehtävässä metsämaan istutuskuntoon muokkaa-

misessa kuin talvella energiapuun korjuussa: - Niinpä jo seuraavana vuonna urakoinnin aloittamisesta käyt-

töön hankittiin toinen metsäalustainen Volvo; lyhytperäinen EC 145 ELM ja kuljettajaksi löytyi Harri Uuhiniemi omalta kyläl-

tä. Toiminta laajeni myös metsurin töihin, raivaukseen ja istutukseen, mitä tekevät vaimoni Maaret ja poikansa Teemu, joka ajaa myös vuonna 2021 hankitulla Ponsse Wisentillä energiapuuta ja jonkin verran pyöreää puuta paikallisille metsäkoneyrittäjille. Kesäaikaan raivauksissa ja istutuksissa käytetään myös lisätyövoimaa. Välillä meillä oli kolmaskin kaivukone hetken vuokralla, mutta kuljettajien löytäminen on haasteena kaluston lisäämisessä, vaikka metsässä riittää tekemistä vaikka kuinka paljon. Varsinkin viimeiset parin vuoden aikana energiapuun kysyntä on kasvanut koko ajan, kun haetaan energiaomavaraisuutta kotimaisilla raaka-aineilla. Myös istutus ja raivauskohteita on paljon samoin kuin mätästämistä, joten tulevaisuus näyttää varsin positiiviselle.

Kestävä ja mukava kone metsätöihin

Maaliskuussa 2024 J&N Konetyölle tuli uusi lyhytperäinen metsäalustainen Volvo EC 145 ELM ja vaihdossa meni kaksi

J&N Konetyö urakoi metsässä lyhytperäisellä metsäalustaisella Volvo EC 145 ELM -kaivukoneella; kuvassa ollaan juhannuksen alla mätästämässä Kuhmoisten seudulla.

Metsäalustaisen Volvon järeärakenteisessa alavaunussa on vahvat vetomoottorit, korkea maavara ja leveät 900 mm telat sekä kunnon pohjapanssarointi.

Talvella Volvoon asennetaan kiinni Axer -giljotiinikoura, millä tehdään energiapuuta. Siinä olevan kiinteän jatkeen avulla ulottuvuutta löytyy 9,5 metriä, millä pystytyään tekemään 17-19 metrin uraväliä riippuen maastosta.

hyvin palvellutta Volvoa. - Konekaupat on tehty koko ajan Volvo CE Finlandin kanssa ja uusin käteltiin konemyyjä Riku Hietasen kanssa hyvässä hengessä. Volvon metsäalustainen on todella hyvä kone tehtäväänsä ja se kestää hyvin metsätöissä, mikä on todella rasittavaa alavaunulle. Teimme alavaunuremontin EC 140 ELM konee-

seemme 5500 tunnin kohdalla, mikä on rakenteilta hyvä saavutus. Vertailuna normaali kaivukonetyössä rakennustyömailla alavaunu menisi ilman remonttia varmasti tuplamäärän tunteja, toteaa Vaskisalo.

Vaskisalon mielestä Volvon metsäalustainen tehdasvalmis alusta on toimiva kokonaisuus: - Järeärakenteisessa alavau-

Kuljettaja Harri Uuhiniemi kehuu Volvon ohjaamoa ergonomiseksi työpaikaksi, minkä kruunaa ilmastoitu DeLuxe -penkki. Ohjaamoon on tehty suojaukset energiapuun tekoon.

tointi ja lämmitys pelaa ja ne löytyvät myös todella mukavasta DeLuxe penkistä minkä otimme lisävarusteena.

Suuri ulottuvuus

- pienet käyttökulut

Volvo EC 145 ELM kaivukoneessa riittää myös ulottuvuutta metsätöihin.

nousi kovin paljon energiapuunteossakaan. Lisäksi vähäpäästöisessä moottorissa tarvitaan AdBlueta mutta vain noin 2 desilitraa tunnissa.

nussa on vahvat vetomoottorit, korkea maavara ja leveät 900 mm telat sekä kunnon pohjapanssarointi. Lisäksi Volvo CE Finland teki koneeseen energiapuun teossa tarvittavat ohjaamon suojaukset sekä asensi työvaloja, pyörittäjän ja rasvarin. Volvon ohjaamo on metsässä hyvä työpaikka; ergonomia on kunnossa ja tilaa riittävästi. Myös ilmas-

- Lisäksi Axer -giljotiinikourassa on kiinteä jatke ja sen kanssa yltää aina 9,5 metriin, joten energiapuuleimikoilla pystytään tekemään 17-19 metrin uraväliä riippuen toki maastosta, kertoo Vaskisalo, Myös käyttökuluiltaan Volvo on Vaskisalon kokemusten perusteella järkevä kone:

- Ylimääräisiä remontteja ei ole ollut juuri ollenkaan sillä Volvo pelaa kuin junan vessa ja perushuollot on hinnoiteltu yrittäjäystävällisiksi. Ja polttoaineenkulutus on todella alhainen: mätästyksessä kulutus on jotain 7-8 litraa tunnissa eikä lukema

Monipuolista metsäurakointia

J&N Konetyö tekee mätästystä Metsä Groupille ja energiapuuta Laanialle.

- Yhteistyö pelaa ja hommaa riittää. Energiapuuleimikot, joita tehdään noin 150 hehtaaria talvessa, ovat pääasiassa Kuhmoisten kulmilla ja mätästystä tehdään myös Jämsän puolella yhteensä noin 250 hehtaaria kaudessa. Taimia istutetaan noin 150 000 kappaletta kesässä ja raivausta tehdään satakunta hehtaaria, kertoilee Niko Vaskisalo toiminnasta.

Ponsse Wisentillä ajetaan energiapuuta tienvarteen ja jonkin verran myös pyöreää puuta paikallisille metsäkoneyrittäjille.
J&N Konetyö tekee myös metsurintöitä, raivausta ja istustusta; kuvissa Maaret Vaskisalo, Eljas Liehu ja Teemu Aittolahti hoitavat metsiä, mikä mahdollistaa puun kasvun tulevaisuudessakin.

Asiakaslähtöistä ja joustavaa kauppaa

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Rotator on uusi FPT Industrial -moottoreiden jälleenmyyjä Suomessa

FPT Industrial on Ivecokonsernin tuotemerkki, joka on omistautunut ympäristöä säästävien voimansiirtojen ja moottoreiden suunnitteluun, tuotantoon ja myyntiin.

FPT Industrial on aloittanut uuden yhteistyön

Rotator Oy:n kanssa, joka toimii valtuutettuna jälleenmyyjänä FPT Industrialin moottoreille ja palveluille Suomessa. Vuonna 1954 perustettu Rotator on yksi Suomen kokeneimmista ja vakiintuneimmista koneiden maahantuonti- ja huoltopalveluyrityksistä.

leeksi eurooppalaiseen jälleenmyyntiverkostoomme, sanoo FPT Industrialin Guglielmo Tummarello, ja jatkaa: Rotator Oy tuo luotettavuutta ja kilpailukykyä 70 vuoden kokemuksella maailman johtavien valmistajien koneiden ja laitteiden jälleenmyynnistä. Sen laaja markkinatuntemus, hyvä maine ja aito sitoutuminen jatkuvasti asiakkaidensa kilpailukyvyn parantamiseen ovat paras perusta FPT Industrial -tuotteiden menestykselle Suomessa.

ASIAKASLÄHTÖINEN RATKAISUKYKY JOUSTAVUUS

Rotatorilla on noin 160 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Pirkkalassa ja muut toimipisteet Vantaalla, Kuopiossa, Seinäjoella, Oulussa, Rovaniemellä, Sotkamossa, Kajaanissa ja Liedossa.

Rotatorin laaja verkosto takaa asiakkailleen erinomaisen kattavuuden huollon, varaosien ja teknisen tuen sekä muiden laitteiden luotettavuutta ylläpitävien tehtävien osalta.

- Tiedämme että asiakkaidemme liiketoiminnan tulos riippuu koneista ja laitteista, lisää Rotator Oy:n toimitusjohtaja Janne Wartiovaara jatkaen: Siksi tuomme maahan, myymme ja edustamme vain tehokkaita ja luotettavia brändejä, jotka sopivat hyvin Suomen markkinoiden vaativiin tarpeisiin. Ja FPT Industrial on varmasti yksi niistä. Odotamme innolla yhteistyön aloittamista ja uuden suuren menestystarinan rakentamista.

Tietoja

FPT Industrialista

- Tiedämme että asiakkaidemme liiketoiminnan tulos riippuu koneista ja laitteista. Odotamme innolla yhteistyön aloittamista FPT Industrialin kanssa ja uuden suuren menestystarinan rakentamista, sanoo Rotator Oy:n toimitusjohtaja Janne Wartiovaara.

ASIAKASLÄHTÖINEN RATKAISUKYKY JOUSTAVUUS

- FPT Industrialilla olemme innoissamme voidessamme toivottaa Rotator Oy:n tervetul -

FPT Industrial on Iveco Group N.V.:n (EXM: IVG) tuotemerkki, joka on omistautunut voimansiirto ja moottoriratkaisujen suunnitteluun, tuotantoon ja myyntiin on- ja off-road-ajoneuvoihin sekä laiva- ja sähköntuo-

tantosovelluksiin. Yli 8 000 ihmistä kymmenessä tuotantolaitoksessa ja kymmenessä T&K -keskuksessa työskentelee FPT Industrialilla ympäri maailmaa. Yhtiö toimii lähes 100 eri maassa, sen globaali myynti ja asiakaspalvelu tukee kaikkia tuotemerkin asiakkaita. Laaja tuotevalikoima sisältää kuusi mootto-

risarjaa teholla 42 hv - 1 000 hv, vaihteistot vääntömomentilla jopa 500 Nm ja etu- ja taka-akselit 2,45 - 32 tonnin (Gross Axle Weight) -akselipainoilla. FPT Industrial tarjoaa täydellisimmän valikoiman maakaasumoottoreita teollisuussovelluksiin markkinoilla, tehot vaihtelevat 50-520 hv. Erillinen ePo-

wertrain-divisioona nopeuttaa polkua kohti nollapäästöistä liikkuvuutta sähköisten voimansiirtojen, akkujen ja akunhallintajärjestelmien avulla. Tämä laaja tarjonta ja vahva keskittyminen T&K-toimintaan tekevät FPT Industrialista maailman johtavan teollisuuden voimansiirto- ja ratkaisuratkaisuissa.

Tammelan Konekaivu on todennut metsäalustaisen lyhytperäisen Hyundai -kaivukoneen mätästämisen lisäksi tehokkaaksi myös maarakennustyömailla; kuvassa ollaan kesämökkityömaalla.

Metsäalustainen on monikäyttöinen

Tammelan Konekaivuu on todennut metsäalustaisen kaivukoneen monikäyttöiseksi urakointitoiminnassa. Metsätöiden lisäksi korkeasta vahvarakenteisesta alavaunusta on hyötyä erilaisissa maarakennustöissä.

Tammelan Konekaivuu on todennut metsäalustaisen Hyundai -kaivukoneen monikäyttöiseksi urakointitoiminnassa. Metsätöiden lisäksi korkeasta vahvarakenteisesta alavaunusta on hyötyä erilaisissa maarakennustöissä.

Monipuolista urakointia

Taito Syrjälä perusti ensimmäisen maanrakennusyrityksensä ystävänsä kanssa jo vuonna 1982. Vuonna 1987 yritys vaihtoi nimensä Tammelan Konekaivuuksi ja osakeyhtiöksi se muutettiin 1991. Taiton poika Joni Syrjälä aloitti yrityksen toimitusjohtajana vuonna 2019, työskenneltyään sitä ennen pitkään koneenkuljettajana.

- Teemme laajasti kaikenlaisia maarakennustöitä kuten pohjatöitä, kunnallistekniikkaa ja kaapelikaivuuta Etelä-Suomen alueella ja työllistämme puolen kymmentä osaajaa. Kalustosta

löytyy 6-24 tonnisia kaivukoneita, kuormaaja, tiehöylä, jyrä, kuorma-autoja ja traktori, joten pystymme hoitamaan laajempiakin projekteja, kertoo Joni Syrjälä.

Metsäalustainen vakiinnuttanut paikkansa konekalustossa Tammelan Konekaivuun kalustoon on jo pitkään kuulunut metsäalustainen kaivukone.

- Tämä nykyinen Hyunda on jo aika mones peräkkäin. Metsäalustaisella tehdään mätästyksiä syksyisin ja alkukeväisin, kesäaikaan se on maarakennustyö-

Tammelan Konekaivuu tekee metsäalustaisella Hyundailla mätästyksiä keväisin ja syksyisin.

mailla. Korkeasta alustasta ei ole löytynyt mitään haittaa työmaiden yleiskoneena; päinvastoin siinä on paljon etuja kuten se että korkeammalla olevasta ohjaamosta näkee paremmin kuorma-auton lavalle ja rakennustyömailla pystyy ajamaan kivien yli ja nousemaan valujen päälle tekemään sisätäyttöjä, sanoo Syrjälä.

Luotettavuus ykkösjuttu Uusin metsäalustainen kone,

lyhytperäinen 15 tonnin Hyundai HX145A LCR hankittiin Suomen Telakoneelta, mistä on ostettu myös aiemmat metsämallit. Lisäksi käytössä on tällä hetkellä myös pyöräalustainen Hyundai 180W-9A kaivukone.

- Hyundaissa ykkösjuttu on luotettavuus ja koneet sopivat käteen, joten ne ovat kuljettajien mieleen - myös ohjaamo on varsin viihtyisä hiljainen työpaikka. Telakoneen Nurmen Villen kanssa kaupanteko sujuu

mallikkaasti ja Humppila sijaitsee lähellä, joten huolto- ja varaosa-asiat hoituvat kätevästi. Uusien Hyundaiden lisäksi Telakoneelta löytyy myös käytettyjä koneita aina laaja valikoima pihasta sekä erilaiset lisävarusteet, joten siellä kun poikkeaa, niin ratkaisu tarpeeseen yleensä löytyy, toteaa Syrjälä.

Mätästäminen sujuu hyvällä koneella Viime kevät oli Tammelan

Kuljettaja Aleksi Iso-Herttua on tyytyväinen metsäalustaisen Hyundain ominaisuuksiin erilaisissa tehtävissä - myös ohjaamo saa ammattimieheltä kiitosta.

Konekaivuulle kiireinen mätästyksissä, joten metsäalustainen Hyundai pääsi mukavuusalueelleen.

- Maaliskuussa päästiin mätästämään, kun lumet laski ja toukokuun lopulle jatkettiin.

Myös tulevalle loppuvuodelle on jo mätästämistä sovittuna. Hehtaareita syntyi hyvä määrä, kun

on tehokas kone, mikä on tehty metsätöihin. Korkea alavaunu on järeää tekoa, joten se kestää haastavassa maastossa ajamisen ja kone on tasapainoinen metsäolosuhteissa, kommentoi Joni Syrjälä.

Hyundain metsäalusta on järeää tekoa, joten se kestää alavaunua rasittavaa metsässä liikkumista. Korkeudesta on hyötyä metsätöiden lisäksi myös rakennustyömailla.

Luotettavaa AdBlue ® -laatua vaativiin olosuhteisiin

Yaran Air1® on kansainväliset ISO-laatukriteerit täyttävä AdBlue® -lisäaine, joka täyttää kaikkien moottorinvalmistajien takuu- ja laatuvaatimukset. Ensiluokkaisen Air1 AdBluen avulla varmistat SCR-teknologian varman toiminnan ja dieselajoneuvon matalat lähipäästöt.

Suomessa Yara valmistaa

AdBlueta Valkeakoskella.

Lisätietoja www.yara.fi, AdBlue.suomi yara.com tai Asiakaspalvelu puh. 09 4245 1803

Air1 ® on Yara International ASA:n rekisteröimä tavaramerkki. AdBlue ® on Verband der Automobilindustrien e.V (VDA) rekisteröimä tavaramerkki.

Magni -kurottajat tekevät paluun Suomen markkinoille

Avesco Oy on aloittanut

Magni Telescopic Handlers S.r.l.:n tuotteiden edustuksen Suomessa.

Tarjottuun tuotevalikoimaan kuuluvat ympäripyörivät- ja kiinteärunkoiset teleskooppikurottajat, sekä raskaaseen käyttöön tarkoitetut kiinteärunkoiset HTH-teleskooppikurottajat.

Uutena valtuutettuna

jälleenmyyjänä Avesco tarjoaa myös kattavat jälkimarkkinapalvelut kaikille Magni -kurottajille, jotka ovat tällä hetkellä markkinoilla ja joita myydään tulevaisuudessa. Magni -kurottajia käytetään monenlaisiin erilaisiin tehtäviin rakennusalalla, kiinteistöhuollossa, kunnallistekniikassa ja muilla teollisuudenaloilla. Vakiona kattavalla teknologiapaketilla varustettujen koneiden ja korkean valmistuslaadun lisäksi tärkeä tekijä on niiden laaja lisälaitevalikoima. Valikoimaan kuuluvat muun muassa 360°

ympäripyörivät trukkipiikit, henkilönostokorit, kauhat, vinssit ja jibit.

Kaikissa Magni -kurottajissa on patentoitu ohjaamokonsepti, johon kuuluu laajat ikkunapinnat, 100-prosenttinen ilmansuodatus, ROPS/FOPS-hyväksyntä, lämmitys, ilmastointi ja radio, jotka takaavat miellyttävän ja turvallisen työskentelyn missä tahansa ympäristössä. Magnin ohjaamo on lisäksi varustettu kosketusnäytöllisellä ohjauspaneelilla. Näyttö antaa kuljettajalle kaiken tarvittavan informaation koneen hallinnasta ja esimerkiksi valitun lisälaitteen nostoarvotaulukot tulevat automaattisesti näkyviin ja kuljettaja voi tarkastella nostokaaviota reaaliajassa.

Laajentaa Avescon tuotevalikoimaa Magni -edustuksen myötä Avesco on kasvattanut tiimiään uudella kurottajiin erikoistuneella tuotepäälliköllä. Tehtävässä joulukuussa aloittaneella Juho Tirkkosella on pitkä ja monipuolinen tausta kurottajaliiketoiminnan parissa. Avescolla Juhon vastuulla ovat Magniin liittyvät asiantuntijatehtävät, vahva yhteistyö päämiehen kanssa sekä Avescon oman henkilöstön tuo-

tekoulutus. Asiakkaiden parissa Juhon tehtäviin kuuluu myös kurottajien myynti sekä käyttökoulutus.

- Olemme erittäin iloisia voidessamme tarjota asiakkaillem-

me Suomessa entistä laajemman tuotevalikoiman Magnin tehokkaiden teleskooppikurottajien avulla ja tukea heitä tunnetulla Avescon asiakaspalvelulla. Nämä ensiluokkaiset koneet mah-

dollistavat erittäin joustavan työskentelyn korkeimmalla turvallisuus- ja tuottavuustasolla. Siksi ne sopivat täydellisesti asiakkaidemme vaatimuksiin. On hienoa, että olemme saaneet Juho Tirkkosen mukaan Avescon tiimiin. Hänellä on vahva ja monipuolinen kokemus kurottajista, joten uskon hänen pystyvän vetämään tehokkaasti Magnin tuomisen mukaan Avescon tarjontaan, sanoo Avesco Oy:n toimitusjohtaja Teemu Raitis.

Alan johtava valmistaja Magni Telescopic Handlers, jonka pääkonttori ja tuotanto sijaitsevat Castelfranco Emilian kaupungissa Italiassa, perustettiin vuonna 2013, ja se on yksi maailman johtavista tämän koneluokan valmistajista. Yritys on sitoutunut keskittymään johdonmukaisesti kehitykseen ja jatkuvaan parantamiseen. Nykyään teknisesti edistykselliset Magni -kurottajat ovat käytössä maailmanlaajuisesti, todistaen toimivuutensa kovimmissa käyttöolosuhteissa pitkien käyttöjaksojen aikana.

Magni -kurottajia käytetään monenlaisiin erilaisiin tehtäviin rakennusalalla, kiinteistöhuollossa, kunnallistekniikassa ja muilla teollisuudenaloilla.

M+S-palapinnan lamellointi mahdollistaa erinomaisen talvipidon ja lyhyemmät jarrutusmatkat. Tämä luonnollisesti lisää työturvallisuutta.

Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa

Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI -rengasperheen kokovalikoima on kasvanut tasaisesti. Tarjolla olevat yli 30 eri kokoa kattavat koneet suurimmista pienempiin. Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -rengas on nyt saatavilla kahdessa suuritehoisille traktoreille soveltuvassa koossa; 710/70R42 ja 600/70R30.

Raskaan ja tehokkaan traktorin varma hallinta jäällä ja lumella vaatii äärimmäistä pitoa, jonka vain erityinen rengas voi tarjota. Myös työmaiden välisten siirtymien ajon on tunnuttava mukavilta sellaisina päivinä, jolloin olosuh- teet kiristävät työtahtia.

Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI on M+S talvimerkinnällä varus tettu erikoisrengas, joka on suun niteltu varmaan ympärivuotiseen käyttöön ja erityisen mukaviin tiesiirtymiin. - Talvisuorituskyvyssä Nokian

Tyres Hakkapeliitta TRI todellakin erottuu edukseen lamelloidun pitokuvionsa ansiosta. Renkaan loistava pito huolehtii siitä, että talvityöt sujuvat vaativimmallakin kelillä. Renkaan kestävyydestä kovilla alustoilla työskentelyssä muina vuodenaikoina ei kuitenkaan ole tingitty, kertoo Nokian Renkaiden tuotepäällikkö

Tero Saari

Työssä todennettua mukavuutta, tuottavuutta ja turvallisuutta

Nokian Renkailla tuotekehityksen polttopisteessä ovat aina töitään tekevät renkaankäyttäjät. Kentältä saadun palautteen perusteella maailman ensimmäisessä all-season-urakointirenkaassa on useita käytännön

etuja. Hakkapeliitta TRI -rengas on investointi sekä työtehokkuuteen että -turvallisuuteen.

- Käyttäjät ovat kertoneet että melutaso ja tärinä ovat merkittävästi vähäisempiä verrattuna tyypillisiin traktorinrenkaisiin. Tämä tarkoittaa nopeampia ja mukavampia siirtymiä, mikä tuo selkeitä parannuksia työergonomiaan, Saari mainitsee.

M+S-palapinnan lamellointi mahdollistaa erinomaisen talvipidon ja lyhyemmät jarrutusmatkat. Tämä luonnollisesti lisää työturvallisuutta:

- Ennakoitava käytös kaikissa olosuhteissa johtaa tehokkaampaan työskentelyyn. Kun ajettavuus on napakka liukkaillakin pinnoilla, syntyy lyhyemmässä ajassa enemmän valmista.

Yksi merkittävä etu on myös renkaan edullinen vaikutus polttoaineen kulutukseen. Mittausten perusteella Hakkapeliitta TRI:n vierintävastus edustaa markkinoiden alinta tasoa.

Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI renkaan loistava pito huolehtii siitä, että talvityöt sujuvat vaativimmallakin kelillä.

Puhtaasti korkeammalle

Kotimainen henkilönostimiin erikoistunut konevuokraamo N Rent on vastuullinen toimija. Tästä osoituksena on ensimmäisenä ja ainoana nostinvuokraamona saatu sertifikaatti 100 % hiilineutraalisuudesta.

Rent Oy aloitti aktiivisesti kestävän kehityksen toimet jo vuonna 2019, jolloin se otti käyttöön kotimaisen, uusiutuvan Neste My -polttoaineen dieselkoneissa. Neste My -polttoaineella on 90 % pienempi hiilijalanjälki kuin perinteisissä fossiilisissa poltto-

aineissa.

- Konevuokraus on pääomasidonnaista liiketoimintaa ja siinä konekanta uudistuu joko toiminnan laajenemisen tai nykyisten koneiden käyttöiän päättymisen myötä. N Rent on sitoutunut hankintapolitiikassaan kasvattamaan akkukäyttöisten koneiden valikoimaansa. Konekategorioissa, kuten yli 26 metriin yltävissä nostimissa, yritys on sitoutunut hankkimaan viimeisintä, vähäpäästöistä teknologiaa, kunnes akkutoimisia tai muita päästöttömiä suuria koneita on saatavissa. Nyt meillä on käytössä uusimman teknologian Tier4 -päästötason koneet, sanoo N Rent Oy:n toimitusjohtaja Juha Riipi

N Rent nostaa nyt puhtaasti korkeammalle?

- Pitää paikkansa, meillä on ollut noin vuoden kestävä projekti, se on saatu siihen pisteeseen, että meille on sertifikaatti myönnetty ensimmäisenä suomalaisena nostinvuokraamona.

Ja nimenomaan sillä tavalla, että meillä on vähäpäästöisiä ja päästöttömiä koneita, käytämme

uusiutuvia Neste My -polttoaineita. Siirtymävaiheen aikana, kaikki jäljelle jäävät hiilidioksidipäästöt hyvitämme kaikkein, suurimpienkin koneiden, sekä palvelujen osalta hiilinielurekisteri.fi -yhteistyön kautta, joka on solmittu osapuolten välillä vuonna 2023, kertoo Riipi.

Alan edelläkävijä Kompensaatio tehdään suomalaiseen metsään.

- Olemme rekisteröityneet hiilinielurekisteri.fi sivuille ja meillä on Kuusamossa oma metsä, jossa kompensaatiota tehdään. Sivujemme nrent.fi kautta näkee konkreettisesti missä se sijaitsee. Lisäksi kaikki kuljetukset, tankkauskäynnit työmaalla kuuluvat tähän hiilineutraalipalveluun.

N Rent on alan edelläkävijä Tänä päivänä vaaditaan yrityksiltä enemmän ja enemmän vastuullisuutta.

- Tämä on meidän panoksemme tähän asiaan. Olemme ottaneet tämän tosissaan ja seisom-

Konevuokraamo N Rent nostaa puhtaasti korkeammalle - Zoomlion -sähkönostimet oli ensiesittelyssä Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa.
Juha Riipin johtama N Rent sai ensimmäisenä suomalaisena nostinvuokraamona sertifikaatin 100 % hiilineutraalisuudesta.

me selkä suorana sen takana. Jos asiakas haluaa täysin hiilineutraalin palvelun, sen saa meiltä. Tällöin omiin järjestelmiin voi merkata nolla prosenttia päästöjä tämän palvelun osalta, vinkkaa Riipi.

Nostinkalustoa vuokrataan asiakkaille koko Suomen alueella. N Rentin kiinteät toimipisteet sijaitsevat Oulussa ja Espoossa.

- Palvelemme kattavasti eri toimialojen ja teollisuuden toimijoita Suomessa. Konekalustomme on ympäristöystävällistä, kattavaa ja nykyaikaista. Myyjämme palvelevat koko Suomen alueella ja koneet toimitetaan nopeasti työmaille. Kokonaisvaltainen palvelu ja asiakastyytyväisyys on kunnia-asiamme, sanoo Riipi.

Zoomlion

- täyssähköiset nostimet

N Rent esitteli Pohjoinen Te-

ollisuus 2024 -messutapahtumassa Oulussa toukokuussa sen uusimmat, työkorkeudeltaan yli 28 metriin yltävät Zoomlion ZT26JE litiumakkukäyttöiset kuukulkijat sekä litiumakkukäyttöisen Zoomlion ZS0607 AC-Li saksinostimet.

- Tarjoamme hiilineutraalia nostinpalvelua ja myöskin uusimpia vihreän teknologian henkilönostimia litium-akkuteknologialla. Uusinta uutta sähkönostinpuolella edustaa Zoomlion -nostimet. Zoomlion on yksi maailman suurimmista tehtaissa rakennusteollisuuden tuotteissa ja yksi heidän toimintahaaroistaan on saksinosturit ja kuukulkijat. Meillä on pitkä kokemus nostinalalta ja eri merkeistä, Zoomlionin vahvuudet vakuuttivat meidät nopeasti. He käyttävät koneissaan edistyksellistä litiumioni -teknologiaa, jossa niin käyttökustannukset ovat

Mitä hiilinielurekisteri tarkoittaa, Rakeistus Oy:n Janne Koskelainen?

- Hiilinielurekisteri on CO2 -päästöjen kompensointipalvelu. Meidän tuotetut hiilinielumme tehdään kiertotalouslannoitteesta eli teollisuuden tuottamasta tuhkalannoitteesta syntyy puuta poltettaessa tuhkaa, jossa on metsälle tärkeät ravinteet. Puhutaan niin sanotusti ravinteiden palautuksesta takaisin metsään. Sillä lannoituksen tuomalla lisäkasvulla tuotetaan lisää biomassaa, joka kasvaessaan sitoo hiiltä. Meillä on tällä perusteella rakennettu web-pohjainen ohjelmisto, joka toimii osoitteessa hiilinielurekisteri.fi.

Miten järjestelmä toimii? - Metsänomistajat, jota tekevät tuhkalannoitettuja metsiä, voivat järjestelmään lisätä omat metsänsä ja sieltä saadaan laskettua tapauskohtaisesti paljonko kyseinen hiilinielu tuottaa kompensaatioon CO2 -tonnikrediittejä. Olimme ensimmäisiä maailmassa ISO14064-2 standarin mukaisesti sertifioitu toimija. Olemme panostaneet palvelun laatukriteereihin. Metsien pysyvyys, joka on meillä Suomessa pitkän metsänhoitohistorian myötä maailman parasta, haluamme varmistaa metsien säilyvyyden. Varmistamme jokaisen kohteen erikseen mittaamalla eli käytämme Afryn-palvelua, jossa tehdään drone-mittauspalvelua. Jokainen kohde mitataan

sopimuksen alku ja loppupäässä, jolloin meillä on täysin tarkka tieto lisäkasvusta. Lisätukena käytämme Luonnonvarakeskuksen kohta noin 100 vuotta vanhaa dataa tuhkalannoituksen tuomasta lisäkasvusta.

Miksi palvelu otettiin N Rentille käyttöön?

- N Rentin kohdalla asia tarkoittaa, että he ovat omilla toimillaan pienentäneet hiilijalanjälkeään muun muassa sähköistämällä kalustoa. Ennen kuin markkina on siinä raossa, että tekniikka kehittyy sinne saakka, jotta päästään fossiilisista polttoaineista eroon, vie aikansa. Tämä on ratkaisu siihen, että jäljelle jäävä päästö fossiilisten polttoaineiden osalta pystytään kompensoimaan. Ja se on tehty hiilinielurekisteri.fi kautta.

Mistä saatte metsät kompensointia varten?

- Kohteita meillä on PohjoisSuomessa sekä Keski-Suomessa, ne lisääntyvät koko ajan, kun tietoisuus mahdollisuudesta metsänomistajain keskuudessa kasvaa. Metsänhoitajat sitoutuvat projektiin 15-20 vuodeksi, jolloin saadaan lannoitukselle sopiva aikaikkuna kasvaa. Kannattaa ottaa rohkeasti meihin yhteyttä, autamme mielellämme, että pääsette laskemaan omaa hiilijalanjälkeä, vinkkaa Koskelainen lopuksi.

matalat ja akkujen kesto käytössä on erinomainen, listaa Riipi. Akkukäyttöinen saksinostin jaksaa pitkään Saksinostin on yksi vuokratuimmista nostimista eri työmaille. Nostinta käytetään pääosin sisätiloissa ja silloin päästöttömyyden merkitys kasvaa entisestään, kun pakokaasuja ei synny.

- Zoomlion ZS0607AC-Li akkusaksinostin edustaa täysin uutta tekniikkaa, puhutaan huoltovapaista, ympäristöystävällisistä koneista. Sillä on yhdellä latauksella noin kahden viikon toiminta-aika normaalissa työympäristössä - se on hyvin pitkä aika. Jos käytössä on normaali akkukäyttöinen saksilavanostin, se pitää ladata joka yö ja nesteytettävä säännöllisesti - nämä vaiheet jäävät Litiumionakuilla varustelluissa Zoomlion -nosti-

Rakeistus Oy:n Janne Koskelainen kehottaa tutkimaan oma yrityksen hiilijalanjälkeä.

missa pois. Työkäytössä ne ovat tehokkaita koneita ja erinomainen valinta asiakkaillemme, ilmoittaa Riipi.

Uuden ajan kuukulkijat Kun tarvitaan nostokorkeutta ja helppoa liikuteltavuutta työmailla, valinta on silloin kuukulkija. - Zoomlion ZT26JE kuukulkijassa kantapääkorkeus on lähes 27 metriä eli nostokorkeus noin 29 metriä. Tämä on täysverinen kuukulkija, jossa dieselmoottori on korvattu sähkömoottorilla ja polttoainetankin tilalla on litiumakusto. Uuden ajan kuukulkijoiden koko käyttövoima mahtuu todella siistiin ja pieneen

pakettiin. Akusto on hyvin suojattu ja akun teho riittää usean päivän käyttötarpeisiin yhdellä latauksella. Latauksessa voidaan käyttää niin sanottua valovirtaa (220 - 240 volttia), kertoo Riipi. Sähkökäyttöisissä kuukulkijoissa yrityksen toisena merkkinä on kotimainen Dinolift ja sähkökäyttöisä koneita löytyy nostokorkeudelta 4 metristä 29 metriin.

- Kun tarvetta nostinvuokraukselle tulee, ota ehdottomasti yhteyttä meihin. Nostetaan yhdessä puhtaasti korkeammalle, kehottaa Juha Riipi.

Zoomlion ZS0607AC-Li akkusaksinostimella työskentelet yhdellä latauksella jopa 2 viikkoa.
Täyssähköisessä Zoomlion ZT26JE kuukulkijassa kantapääkorkeus on lähes 27 m eli nostokorkeus noin 29 m.

Tervetuloa OP:n maailmaa n!

Tervetuloa osastolle 830

TRAILER

Voimakas, vakaa sekä aikaa ja rahaa säästävä puunkäsittelykone. 830E Trailer on suunniteltu suurien puumäärien kustannustehokkaaseen lastaukseen, kuljetukseen ja käsittelyyn. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja.

Joakim Monto puh. 044 244 4007

Jarkko Ventomäki puh. 0400 150 182

Joakim Monto +358 20 1456 741 www.opsystem.fi

Metsäteollisuuden näkymät vähitellen kirkastumassa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteen mukaan maailmantalouden elpyminen ja keskuspankkien ennakoidut koronlaskut lisäävät vähitellen metsäteollisuustuotteiden kysyntää.

Tämä näkyy erityisesti kemiallisten metsäteollisuustuotteiden tuotanto- ja vientimäärien kasvuna. Puutuoteteollisuudessa lopputuotteiden kysynnän arvioidaan kasvavan merkittävästi aikaisintaan ensi vuonna. Tänä vuonna teollisuus- ja energiapuun kokonaishakkuut kasvavat ja kantohinnat nousevat, kun kasvava puun kysyntä kohdistuu pääosin kotimaahan.

Sahatavaramarkkinoiden näkymät edelleen vaimeat

Vaikka sahatavaran vientimarkkinoilla kysyntä on kausiluonteisesti piristynyt keväällä 2024 ja hintataso on noussut, sahatavaran kysynnän merkittävää elpymistä ei odoteta vielä kuluvan vuoden aikana, sillä keskuspankkien ohjauskorkojen laskut välittyvät rakentamisen kautta sahatavaran kysyntään vasta viiveellä. Vuonna 2024 Suomen sahatavaran tuotannon sekä viennin ennustetaan säilyvän viime vuoden tasolla. Sahatavaran koko vuoden keskimääräisen vientihinnan ennakoidaan puolestaan nousevan kuusi prosenttia viime vuodesta. Puukustannusten nousu heikentää sahojen tuloskuntoa sahatavaran hintojen noususta huolimatta.

Koivuvanerin kysyntä Euroopassa on tällä hetkellä tarjonnan tasoon verrattuna vahvaa. Suomen lehtivanerin vientihinta onkin kuluvan vuoden alkukuukausina noussut viime vuoden lopun tasoon verrattuna. Tuotantoa kuitenkin rajoittaa koivutukin saatavuus. Havuvanerin kysyntä on myös alkuvuodesta hieman piristynyt, mutta merkittävää kysynnän kasvua ei ole odotettavissa ennen rakentamisen elpymistä. Koko vuoden 2024 osalta vanerin tuotannon ja viennin ennustetaan laskevan prosentin ja keskimääräisen vientihinnan kolme prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Kartongin, paperin ja sellun tuotanto- ja vientimäärät kasvavat tänä vuonna

Kartongin, paperin ja sellun tuotantoja vientimääriä kasvattaa kysynnän varovainen kasvu sekä ostajien varastojen purkamisten päättyminen. Kasvua selittää osin myös vertailutason heikkous ja kartongin ja sellun tuotannon osalta myös viime vuonna Suomessa valmistuneet investoinnit. Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan ennakoimattomalla usean kuukauden tuotantokatkoksella on sellun tuotantoa ja vientiä merkittävästi vähentävä vaikutus, mikä näkyy jossain määrin myös kartongissa. Vienti- ja tuotantolukuihin negatiivisesti vaikuttavat jonkin verran myös kuluvan alkuvuoden poliittiset lakot, jotka pysäyttivät viennin

useaksi viikoksi ja rajoittivat tuotantoa. Kartonkien vienti ja tuotanto kasvavat tänä vuonna seitsemän prosenttia, sellun viisi prosenttia ja paperin pari prosenttia. Vaikka sekä kartongin että paperin keskimääräiset vientihinnat ovat korkealla tasolla ja toipumassa viime vuoden laskusta, jäävät keskimääräiset hinnat viime vuotta alemmiksi. Kartongin vientihinnan ennakoidaan alenevan neljä prosenttia ja paperin kymmenen prosenttia. Kysynnän kasvun myötä sellun hinnat ovat olleet Euroopassa nousussa jo viime syksystä alkaen, ja tämä on näkynyt myös Suomen sellun vientihintojen nousuna. Tänä vuonna sellun keskimääräisen vientihinnan odotetaan nousevan kolme prosenttia viime vuodesta.

Puumarkkinoilla jälleen huippusuhdanne

Vuonna 2024 teollisuuspuun hakkuiden ennustetaan kasvavan neljä prosenttia 63,3 miljoonaan kuutiometriin. Kemiallisen metsäteollisuuden tuotantomäärien kasvaessa kuitupuun hakkuut kasvavat viisi prosenttia yli 35 miljoonaan kuutiometriin. Tukkipuiden hakkuiden odotetaan lisääntyvän kolme prosenttia. Raakapuun tuonnin Suomeen ennakoidaan kasvan vajaaseen viiteen miljoonaan kuutiometriin tänä vuonna.

Kasvavan kysynnän myötä kuitupuiden kantohintojen ennustetaan kuluvana vuonna nousevan 11-14 prosenttia. Havutukkien keskimääräisten kantohintojen arvioidaan nousevan kolme prosenttia. Koivuvanerin hyvän kysynnän vuoksi koivutukin kantohinnan ennustetaan nousevan 13 prosenttia. Kuitupuiden ja koivutukin kantohintojen edelleen merkittävänä jatkuvan nousun taustalla ovat myös energiapuun kasvava kysyntä sekä Venäjän ja Valko-Venäjän raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden tarjonnan sulkeminen pois Euroopan markkinoilta keväällä 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kotimaisen energiapuun kysyntä ja hinta jatkavat myös nousuaan, kun sillä korvataan aiempaa tuontienergiaa ja kotimaista turvetta. Metsähakkeen keskimääräisen laitoshinnan ennakoidaan nousevan 12-15 prosenttia tänä vuonna. Alueellisten vaihteluiden odotetaan pysyvän energiapuumarkkinoilla suurina. Metsäsektorin vuoden 2025 näkymiä arvioidaan lokakuussa ilmestyvässä Metsäsektorin suhdannekatsauksessa.

TEROITUSPALVELUMME Mikkelissä huoltaa metsäkoneen teräketjut markkinoiden parhailla nestejäähdytteisillä teroituskoneilla

Aina pesusta öljyämiseen asti. 100 % toimitusvarmuudella.

Ota yhteyttä ja kysy miten voimme palvella teitä ketjuhuoltoasioissa: HUOM! Teroitamme nyt myös hakkureiden terät

Nostajantie 6, 50600 Mikkeli puh. 050 516 1166 teroituspalvelu@ntworks.fi www.ntworks.fi

Vuonna 2024 teollisuuspuun hakkuiden ennustetaan kasvavan neljä prosenttia 63,3 miljoonaan kuutiometriin.

Laadukkaat

Markkinoiden

Suurtehohakkurit

Biber 84 ja Biber 92

saatavilla myös omalla moottorilla (Volvo Penta tai Scania). Vaihtoehtoina asennus auton tai trailerin päälle - myös metsäkoneisiin.

Biber hakkurit saatavina myös traktori -malleina

Biber 85 on kehitetty hakkuutähteen ja risun haketukseen 147 cm leveällä syöttöpöydällä, joka on myös roottorin leikkuuleveys.

Biber hakkureissa useita terä- ja rootorivaihtoehtoja eri hakelaatujen tuottamiseen.

valmistetaan pääasiassa pienpuusta, hakkuutähteistä, kannoista ja järeästä runkopuusta. Vuonna 2023 lämpö- ja voimalaitosten käyttämästä metsähakkeesta 6,6 miljoonaa kiintokuutiometriä valmistettiin pienpuusta eli karsitusta ja karsimattomasta rangasta ja osin kuitupuusta. Yhteensä metsähaketta kului 11,6 miljoonaa kuutiometriä.

Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa

Luonnonvarakeskuksen (Luken) ennakkotietojen mukaan lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin kiinteitä puupolttoaineita 22,4 miljoonaa kiintokuutiometriä eli energiasisällöltään 43,9 terawattituntia vuonna 2023. Määrä väheni edellisvuodesta kaksi prosenttia.

Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa oli 22,4 miljoonaa kiintokuutiometriä vuonna 2023. Metsäteollisuuden sivutuotepuun kulutus väheni, mutta metsähakkeen käyttö kasvoi ennätyslukemiin.

- Metsähaketta käytettiin energialaitoksissa viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin, yhteensä 11 miljoonaa kuutiometriä. Ennakkotietojen mukaan kiinteiden puupolttoaineiden kokonaiskäyttö kuitenkin laski, koska metsäteollisuuden tuotannon supistuminen vähensi metsäteollisuuden poltettavan sivutuotepuun käyttöä, toteaa yliaktuaari Markus Toikka Lukesta.

Lämpö- ja voimalaitosten li-

säksi polttopuuta kuluu pientaloissa ja maatiloilla 6,9 miljoonaa kuutiometriä. Yhdessä pientaloissa käytetyn polttopuun kanssa kiinteiden puupolttoaineiden kokonaiskäyttö oli 29,3 miljoonaa kiintokuutiometriä.

Metsähakkeen käyttö ennätyslukemissa

Metsähaketta eli suoraan metsästä hankittua ja poltettavaksi haketettua puuta kului vuonna 2023 lämpö- ja voimalaitoksissa enemmän kuin koskaan aiemmin, kaikkiaan 11,0 miljoonaa kiintokuutiometriä. Määrä kasvoi kahdeksan prosenttia edeltävästä vuodesta.

- Metsähakkeen käyttö on kasvanut viimeisten kolmen vuoden aikana merkittävästi.

Vielä vuonna 2020 metsähaketta poltettiin lämpö- ja voimalaitoksissa 7,6 miljoonaa kuutiometriä, Toikka toteaa.

Lämpö- ja voimalaitosten lisäksi metsähaketta käytetään myös puun pienpoltossa, kuten maatilojen hakelämpölaitoksissa. Yhteensä metsähaketta kului 11,6 miljoonaa kuutiometriä, kun lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen käyttöön lisätään pienpolton 0,6 miljoonaa kuutiometriä.

Metsähakkeen käyttö kasvoi runkopuun käytön lisääntyessä

Metsähaketta valmistetaan pääasiassa pienpuusta, hakkuutähteistä, kannoista ja järeästä runkopuusta. Vuonna 2023 lämpö- ja voimalaitosten käyttämästä metsähakkeesta 6,6 miljoonaa kiintokuutiometriä valmistettiin pienpuusta eli karsitusta ja karsimattomasta rangasta ja osin kuitupuusta.

Metsähakkeen käytön kasvu perustui pienpuun ja järeän runkopuun suurempaan määrään. Hakkuutähteiden ja kantojen käyttö pysyi lähes samalla tasolla kuin edeltävänä vuonna 2022.

Metsäteollisuuden sivutuotteet ovat merkittävä energianlähde Lämpö- ja voimalaitosten käyttämistä kiinteistä puupolttoaineesta lähes puolet oli metsäteollisuuden sivutuotteita. Metsäteollisuuden tuotannon vähentyessä myös sivujakeiden käyttö väheni vuonna 2023 ja niitä poltettiin yhteensä 10,0 miljoonaa kuutiometriä. Määrä supistui edellisestä vuodesta kymmenen prosenttia.

Sivutuotepuusta suurin osa oli kuorta, jota poltettiin 6,0 miljoonaa kuutiometriä. Teollisuuden puutähdehake, erilaiset purut ja muut erittelemättömät puutähteet kattoivat käytöstä neljä

Pääosin uudistusaloilta kerättävää hakkuutähdettä kului 3,0 miljoonaa ja kantoja 0,3 miljoonaa kuutiometriä. Järeää puuta, mikä tässä tilastossa on lähinnä lahovikaista ja metsäteollisuudelle jalostuskelvotonta runkopuuta, poltettiin metsähakkeena 1,1 miljoona kuutiometriä.

miljoonaa kuutiometriä.

Metsähakkeen ja metsäteollisuuden sivutuotteiden lisäksi lämpö- ja voimalaitoksissa paloi kierrätyspuuta 1,2 miljoonaa kiintokuutiometriä sekä puupellettejä ja -brikettejä 0,4 miljoonaa tonnia.

Tietoa tilastosta

Tässä esitetyt tiedot ovat ennakkotietoja, lukuja tarkennetaan kevään 2024 aikana ja lopullinen tilasto julkaistaan syksyllä 2024. Tilasto kattaa pelkästään kiinteiden puupolttoaineiden vuotuisen kulutuksen. Lisäksi puuenergiaan lukeutuvat metsäteollisuuden jäteliemet, kuten mustalipeä. Niiden kulutuksen tilastoimisesta ja tietojen julkaisemisesta vastaa Tilastokeskus.

Kiinteiden puupolttoaineiden käyttöä koskevat tiedot kerätään lämpö- ja voimalaitoksilta kerran vuodessa. Puun pienpolttoa kuvaavat luvut perustuvat erilliseen otantatutkimukseen lämmityskaudelta 2016/2017.

Luken tiedote

Metsähaketta

Bruks -päivillä esiteltiin uusimmat hakkuri-innovaatiot

Ruotsalainen hakkurivalmistaja Bruks Mobile Chippers järjesti toukokuun lopulla Bruks-päivät LänsiGötanmaalla Skövdessä, minne saapui metsäenergia-alan ammattilaisia ympäri maailmaa - ja tietenkin myös Suomesta.

Katso QR-koodin kautta Hyviä uutisia! lähetys missä puolen tunnin kooste Bruks päiviltä...

ielenkiintoisessa kaksipäiväisessä tapahtumassa päästiin ensin tutustumaan uusimpiin Bruks -hakkureihin työnäytöksissä terminaaliolosuhteissa sekä tutkimaan niiden rakenteita Bruksin henkilökunnan opastuksella. Seuraavana seminaaripäivänä

kuultiin mielenkiintoisia esityksiä hakkureiden tekniikan kehityksestä sekä Ruotsin haketusalasta yleisesti ja myös Volvon uudesta FH16 Aero mallistosta.

- Bruks-päiville saapui yhteensä toistasataa haketusalan ammattilaista isäntämaa Ruotsin lisäksi useista Euroopan maista ja kauempaakin mm. Etelä-Koreasta saakka. Suomalaiset alan yritykset olivat paikalla erittäin vahvasti edustettuna noin kolmenkymmen hengen porukalla, ja matkassa olikin aika merkittävä osa koko maan haketuskapasiteetista, kertoo Sawcenter Oy:n toimitusjohtaja Joakim Lund

Ruotsalaista laatua globaaleille markkinoille Bruks -hakkurit suunnitellaan ja valmistetaan Arbråssa, missä keskitytään hakkureiden kokoonpanoon valmiiksi kokonaisuuksiksi kuorma-autojen ja metsäkoneiden päälle. Komponenttivalmistus perustuu vahvaan alihankintaverkostoon sekä alan johtaviin toimittajiin. - Vuodessa valmistuu tällä hetkellä noin 25 täysin valmista yksikköä ja määrää ollaan jatkossa nostamassa tasaiseen tahtiin. Kotimaan päämarkkinan jälkeen Suomi on Bruksille suurin yksittäinen vientimaa ja teemme hyvää pitkäjänteistä yhteistyötä maahantuoja Sawcenterin kanssa, joten toimitusmäärät tulevat toivottavasti kasvamaan entisestään. Bruks kasvaa globaalisti ja koneita on toimitettu Euroopan maiden lisäksi mm. Australiaan, EteläKoreaan, Kolumbiaan ja Yhdysvaltoihin, luettelee Bruks Mobile Chippersin myyntijohtaja Christian Ehn

Uusi Bruks 1006.3 RT hakkuri ja täysin uusi ohjaamokonsepti Suurimman huomion työnäytöksessä sai uusi ympäripyörivä pitkittäissyöttöinen Bruks 1006.3 RT -hakkuri, mikä oli asennettu kuorma-auton päälle ja varustettu täysin uudenlaisella ohjaamokonseptilla.

- Kuorma-auton ohjaamon taakse on asennettu todella tilava ja isoilla ikkunapinnoilla varustettu, ylös nouseva ohjaamo, minkä NTcab on valmistanut Suomessa Bruksin kanssa tehdyn kehitystyön tuloksena. Demossa nähty paketti on toinen asiakkaalle toimitettu yksikkö ja kolmas on parhaillaan työn alla tehtaalla. Ratkaisulla on haettu optimaalisen hyvää ergonomiaa ja mukavuutta haketustyöskentelyyn. Ja jotta auton rungosta ei tulisi liian pitkä niin nosturi liikkuu puolisentoista metriä lähemmäs hakkuria, kun aloitetaan työskentely ja siirtyy takaisin lähelle ohjaamoa, kun hakkuri käännetään kuljetusasentoon. Toki uuden Bruks 1006.3 RT -hakkurin saa myös perinteisellä, meillä Suomessa suositulla nosturiohjaamolla varustettuna, jolloin auton rakenteesta saadaan vieläkin lyhyempi jopa vain 4,3 metrin akselivälillä, sanoo Lund. Uusi Bruks 1006.3 RT -hakkuriyksikkö on varustettu omalla Volvo Pentan 796 hevosvoimaisella moottorilla. Pitkällä aggressiivisella syöttöpöydällä varustetun hakkurin rummun halkaisija on 1000 mm ja syöttöaukon koko 1200 x 750 mm. Hydrostaattinen heitin on portaattomasti säädettävissä ja se takaa suuren tehokkuuden sekä hakkeen puhaltamisen tarkasti

Bruks -päivillä metsäenergia-alan ammattilaiset pääsivät tutustumaan uusimpiin hakkurimalleihin ja seuraamaan niiden tehokasta työskentelyä terminaalissa. Suurimman huomion kohteena oli uusi Bruks 1006.3 RT -hakkuri ja täysin uudenlainen ohjaamokonsepti.
Bruks -päiville saapui toistasataa vierasta eri puolilta maailmaa – Suomesta paikalla oli kolmisenkymmentä hakealan ammattilaista. Kuvassa tutkitaan Bruks 1006.2 PT -autohakkuria.
- Jo perinteeksi muodostuneet Bruks -päivät oli todella onnistunut kokonaisuus ja oli hienoa, että Suomesta matkaan lähti suuri joukko hakealan toimijoita, kiittelee Sawcenter Oy:n Joakim Lund.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Suurin rakenteellinen uutuus Bruks-päivillä oli Bruks 1006.3 RT -autohakkurin ohjaamon taakse asennettu todella tilava ja isoilla ikkunapinnoilla varustettu, ylös nouseva ohjaamo, minkä NTcab on valmistanut Suomessa.

kohteeseen pitkilläkin matkoilla; heittimen nopeus pysyy aina asetetussa nopeudessa, vaikka päämoottorin kierrokset vaihtelisivat.

- Hakkurista on saatu kokoisekseen todella lyhyt paketti, joten moottoripää tulee vain 1200 mm yli auton laidasta silloin kun se on haketusasennossa poikittain. Sivusyöttöisiin malleihin verrattuna tässä pitkittäissyöttöisessä hakkurissa on ergonomisempi ja turvallisempi terien vaihto, kun operaation saa suorittaa hakkurin ja moottorin välissä, missä saa olla suojassa tuulelta ja tuiskulta samalla kun moottori lämmittää selän takana paukkupakkasilla. Suuren haketuskapasiteetin tarjoava Bruks 1006.3 RT on tehty alun perin terminaalikoneeksi mutta kompaktin kokonsa ansiosta sillä pystyy hyvin operoimaan myös metsäpäässä; painoa 4-akselisen kuorma-auton kanssa tulee noin 35 tonnia. Ja uudessa hakkurimallissa on Bruksin tunnetusti yksinkertaisen viisas rakenne ja kuluvien osien kätevä vaihdettavuus sekä huoltomukavuus, toteaa Lund.

Kompakti Bruks 1006.2 PT kuorma-autohakkuri

Toinen näytöksessä nähty kuorma-autohakkuri oli sivusyöttöinen Bruks 1006.2 PT, mitä käytettiin kuorma-auton tehtävään modifioidusta ohjaamosta. Hakkurin saa toki myös perinteisellä ohjaamonosturilla varustettuna.

- Bruks 1006.2 PT ottaa voiman kuorma-auton moottorista jakolaatikon kautta; demossa nähty hakkuri oli rakennettu 4,6 metrin akselivälillä olevan 3-akselisen Volvo FH750 auton päälle. Aikaisemmin Suomeen toimitettiin pääsääntöisesti nosturiohjaamalleja mutta viime aikoina kuorma-auton ohjaamosta ajettavat versiot ovat ol-

leet yhä suositumpia; nytkin niitä on tulossa asiakkaille kaksi uutta pakettia. Nosturivaihtoehtoja on saatavilla molempiin ratkaisuihin useita asiakkaan mieltymysten mukaan, huomauttaa Lund.

Bruks 1006.2 PT on varustettu 1200 x 750 mm syöttöaukolla ja rummun halkaisija on 1000 mm, mitä saa joko kahdella tai neljällä terätaskulla, mitä suositellaan erityisesti, jos hakkurilla työskennellään pääasiassa terminaaleissa. Heitin on hydrostaattinen ja syöttöpöytä riittävän suuri myös hakkuutähteen tehokkaaseen haketukseen.

- Auton moottorista voiman ottava Bruks 1006.2 PT -autohakkuri painaa vain noin 27 tonnia ja kun rakenne on muutenkin kompakti niin ahtailla metsäteillä operointi sujuu mallikkaasti. Ja kaikkien Bruks -hakkureiden tavaramerkki on tehokkuuden ja luotettavuuden lisäksi laadukas hake, muistuttaa Lund.

Metsäkonehakkuri on tehokas terminaaleissa Kolmas demotapahtumassa esiintynyt Bruks 1006 -sarjan hakkuri, Bruks 1006.2 ST, oli asennettu kuormatraktorin päälle.

- Ruotsissa konsepti on suosittu ja metsäkoneiden päälle rakennettuja hakkuripaketteja on käytössä paljon; Bruks valmistaakin niitä muutaman joka vuosi. Vaikka alustana on metsäkone niin paketti on ensisijaisesti tarkoitettu terminaalikäyttöön, missä sen käyttömukavuus on huippuluokkaa erityisesti koneen siirrossa ilman ohjaamosta poistumista samalla kun haketetaan. Ja nykyaikaiset kuormatraktorit tarjoavat todella viihtyisän ergonomisen ohjaamon työskentelyyn. Toki Bruksilta löytyy myös kuorma-autoihin ratkaisut millä laitetta voi siirtää kasan vieressä ilman auton tai nosturin ohjaamosta nousemista, sanoo Lund.

Uusi Bruks 1006.3 RT -hakkuriyksikkö on varustettu omalla Volvo Pentan 796 hevosvoimaisella moottorilla. Pitkällä aggressiivisella syöttöpöydällä varustetun hakkurin rummun halkaisija on 1000 mm ja syöttöaukon koko 1200 x 750 mm. Tehokas ja tarkka hydrostaattinen heitin on portaattomasti säädettävissä.

Myös kuorma-auton päälle asennettava, sivusyöttöisenä tai pitkittäissyöttöisenä saatava Bruks 1006.2 ST on varustettu omalla voimanlähteellä, Volvo Pentan796 hv moottorilla. Heitin on hydrostaattinen, syöttöaukon koko 1200 x 750 mm ja hakkurirummun halkaisija 1000 mm. - Kun hakkuri asennetaan metsäkoneeseen niin päällerakentaminen on helppoa ja nopeaa, johtuen ajokoneen tehtävään hyvin soveltuvasta runkorakenteesta. Suomalaisten metsäenergia-ammattilaisten kannattaakin pohtia, olisiko metsäkoneen päälle rakennettu Bruks -hakkuri joissain tapauksissa viisas valinta terminaalityöskentelyyn, kehottaa Lund.

näytöksessä

saa toki myös perinteisellä ohjaamonosturilla

Toinen
nähty kuorma-autohakkuri oli sivusyöttöinen Bruks 1006.2 PT, mitä käytettiin kuorma-auton tehtävään modifioidusta ohjaamosta. Hakkurin
varustettuna.
Kolmas demotapahtumassa esiintynyt Bruks 1006 -sarjan hakkuri, Bruks 1006.2 ST, oli asennettu kuormatraktorin päälle. Vaikka alustana on metsäkone niin paketti on ensisijaisesti tarkoitettu terminaalikäyttöön, missä sen käyttömukavuus on huippuluokkaa erityisesti koneen siirrossa haketettaessa ilman ohjaamosta poistumista.

METSÄALAN AMMATTILEHTI KOSTEUDEN ANALYSOINTI

Schaller GmbH on yksi johtavista kosteuden analysointiin keskittyvistä valmistajista.

Kosteuden analysointi tuo tärkeää tietoa mm. Bioenergia polttoaineiden toimitus ketjuun.

Laitteet soveltuu käytettäväksi kenttäolosuhteissa, sekä integroituna linjastoon.

Lisätietoja: www.MINIMUMAGENT.com info@minimumagent.com

BMA-2

• Patentoitu

• Absoluuttinen kuivapaino tons/m3

• 1% tarkkuus

HTG-A

• Polttoaine syöttöjärjestelmiin

• 10-50% kosteus

• Kuljettimien pohjaan asennettava

BMC

• Nopea ja yksinkertainen

• 10 vuoden takuu

• 1,5% tarkkuus

UNIVERSAL

• Kiinteät polttoaine varastot

• Tarkka ja selkeä

• Voidaan räätälöidä tarpeen mukaan

BLL

• Kosteus kasasta

• Nopea ja selkeä

• Kulkee helposti mukana

BP-1

• Pelletin laadun varmistus

• Yksinkertainen

• USB ja tulostin optiona

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Isot rungot ja kannot ongelma? - Lasco on ratkaisu

Kun isojen puunrunkojen ja kantojen käsittely aiheuttaa haasteita, kannattaa tutustua itävaltalaisen Lascon tuotteisiin.

etsäenergiaa korjattaessa tai pihapuita kaadettaessa aina välillä kohdalle osuu ylisuuria runkoja, jotka eivät mene hakkurista läpi eikä klapien tekokaan oikein onnistu. Ja kun järeitä puita kaadetaan niin maahan jäävän ison kannon poistaminen aiheuttaa päänvaivaa.

- Lasco -ruuvihalkaisijoilla voi halkoa todella suuretkin pölkyt ongelmitta kuivumaan, joko polttopuun tekoon tai hakkeen raaka-aineeksi. Halkaisukartion tilalle voi myös kiinnittää kantoporan, millä kannon saa pilkottua siististi maahan ahtaillakin pihamailla; suurimmalla kärjellä kantoihin syntyy halkaisijaltaan 23 cm reikiä. Euroopan johtavana ruuvihalkaisijoiden valmistajana Lasco tarjoaa laajan malliston, joilla voi lisäksi myös pyörittää ruuvipaaluja, maaporia, muokkauspäätä tai rikkaharjaa, eli melkein mitä vaan työkalua, mikä täytyy saada puomin päässä pyörimään, kertoo maahantuoja Finnmammut Oy:n Juhani Leipälä

Ruuvihalkaisijat

kaikkiin käyttötarpeisiin Lascon -ruuvihalkaisijoista yksimoottoriset suoravetoiset LaSplit D1 -mallit ovat parhaimmillaan 1,5 - 8 tn kaivukoneissa, kourakuormaajakäytössä, pienkuormaajassa, etukuormaajassa jne. Niissä halkaisukartion koko

on 210 mm tai 280 mm.

- LaSplit -halkaisijan voi asentaa myös kärki ylöspäin ja syöttää kourakuormaajalla. Pukissa on paikka tukijalalle, joka pitää pukin maata vasten sekä piikit alaspäin, tupet trukkipiikeille ja nostolenkit. Isompia alustakoneita varten, aina 25 tn asti, löytyy alennusvaihteelliset D2 / D3 / D4 -mallit, jotka ovat todella tehokkaita puunhalkaisijoita, vaikka urakointikäyttöön terminaalissa, silloin kun käsitellään ylisuuria runkoja suurempia

määriä. Järeimmässä D4-60 mallissa kartion halkaisija on 600 cm, sanoo Leipälä.

Tarjolla myös puutavara- ja risukourat Lascon laajasta tuotevalikoimasta ruuvihalkaisijat ovat olleet Suomessakin myydyin tuote, ja niitä löytyy aina heti varastosta nopeisiin toimituksiin: - Reilun kymmenen vuoden aikana olemme myyneet niitä pitkälle toistasataa ja Lasco on saanut laadukkaan tuotteen mai-

neen, minkä hankintahintakin on järkevällä tasolla. Lisäksi meiltä löytyy Lascon puutavarakouria pienestä 80 cm aukeavaan aina isoon 200 cm aukeavaan 2-sylinteriseen malliin. Ja tarjolla on myös piikkimallisia risukouria kolmena kokona. Uusimpana

tuoteryhmänä olemme ottaneet myyntiin Lascon LaGrip -materiaali- ja purkukourat 6 - 25 tn kaivukoneisiin. Toki niitä voidaan käyttää myös muunlaisissa alustakoneissa ja eri leukavaihtoehtoja on tarjolla käyttötarpeen mukaan, ilmoittaa Leipälä.

Lasco -ruuvihalkaisijoilla voi halkoa todella suuretkin pölkyt ongelmitta kuivumaan, joko polttopuun tekoon tai hakkeen raaka-aineeksi.
Halkaisukartion tilalle voi myös kiinnittää kantoporan, millä kannon saa pilkottua siististi maahan ahtaillakin pihamailla. Todella monikäyttöisellä Lasco -ruuvihalkaisijalla voi lisäksi pyörittää mm. maaporaa ja ruuvipaaluja.
- Finnmammutilta löytyy Iittalasta eri kokoisia Lasco -ruuvihalkaisijoita lisävarusteineen heti toimitukseen sekä Lascon puutavara- ja energiakouria, esittelee Juhani Leipälä.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Hybrid Evo murskaa tehokkaasti päästöjä pienemmiksi

Kierrätyspuun murskauksen ajanmenekkiä, tuottavuutta, energiankulutusta ja CO2-päästöjä selvitettiin Hybrid Evo -murskaimella sekä normaalilla, dieselkäyttöisellä Doppstadt DZ 750 Kombi -murskaimella. Tehdyssä tutkimuksessa energiankulutus ja päästöt olivat selvästi pienemmät Hybrid Evolla kuin Doppstadt-murskaimella.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2022 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ilman maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous (LULUCF) -sektoria olivat 46 miljoonaa tonnia CO2-ekv. Suomessa. Päästökauppasektorin päästöt olivat 19 miljoonaa tonnia CO2-ekv. ja päästökauppasektorin ulkopuolisten alojen eli taakanjakosektorin päästöt 27 miljoonaa tonnia CO2-ekv. vuonna 2022. Taakanjakosektoriin kuuluvat liikenne, maatalous, työkoneet, rakennusten erillislämmitys, jätehuolto, F-kaasut sekä päästökauppaan kuulumattomat teollisuus- ja energiantuotantolaitokset. EU:n komission ehdotuksen

mukaan Suomen kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite taakanjakosektorille on 50 prosenttia vuonna 2030 verrattuna vuoden 2005 tasoon, eli taakanjakosektorin päästöt olisi oltava alle 17,2 miljoonaa tonnia CO2ekv. vuonna 2030 Suomessa. Kasvihuonekaasujen päästövähennysruuvi kiristyy taakanjakosektorilla, ja työkonerintamalle tarvitaan uusia innovaatioita päästöjen pienentämiseksi. Työkoneet aiheuttavat nykyään noin kymmenyksen taakanjakosektorin kasvihuonekaasupäästöistä Suomessa.

Dieselgeneraattorista

virtaa Hybrid Evoon

Suomen Mobiilimurskaus Oy

on rakentanut Hybrid Evo -mobiilimurskaimen (https://mobiilimurskaus.com/hybridevo/), joka perustuu Doppstadt DZ 750 Kombi -murskaimeen. Doppstadt DZ 750 Kombi on kaksivaiheinen murskain, jossa on esimurskain ja jälkimurskain (https://www. doppstadt.de/en/). Voimanlähteenä Doppstadt-murskaimessa on Mercedes-Benz OM 502 LA -dieselmoottori, jonka teho on 448 kW (610 hv).

Suomen Mobiilimurskaus loi

siis Hybrid Evo -murskaimen ja sähköisti dieselkäyttöisen Doppstadt DZ 750 Kombi -murskaimen. Lisäksi tehtiin muutostöitä murskaimen etuosaan, jälkimurskaimeen ja poistokuljettimeen. Murskaimen sähköistys

Suomen Mobiilimurskauksen rakentama Hybrid Evo murskaamassa kierrätyspuuta.
Hybrid Evossa sähköistys on toteutettu Fogo Sp. z o.o. FDF 600 V -dieselgeneraattorilla.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Hybrid Evo -murskaimessa murskeen mittaus tehdään murskeen poistokuljettimen päähän asennetulla lasermittarilla (kuvassa harmaa palkki kuljettimen päällä) suoraan materiaalivirrasta. Taustalla kuvassa murskausta odottavaa kierrätyspuuta.

Hybrid Evo -murskaimessa murskeen mittaus tehdään murskeen poistokuljettimen päähän asennetulla lasermittarilla (kuvassa harmaa palkki kuljettimen päällä) suoraan materiaalivirrasta. Taustalla kuvassa murskausta odottavaa kierrätyspuuta.

toteutettiin Fogo Sp. z o.o. FDF 600 V -dieselgeneraattorilla.

Suomen Mobiilimurskaus sähköisti myös Hybrid Evo -murskainta syöttävän nosturin. Normaalisti mobiilimurskaimessa nosturi saa käyttövoimansa murskaimen siirtoauton dieselmoottorista.

Hybrid Evo testissä

Jesa Group Oy:n ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa selvitettiin kierrätyspuun murskauksen ajanmenekkiä, tuottavuutta, energiankulutusta ja CO2 -päästöjä Hybrid Evo -murskaimella sekä normaalilla, dieselkäyttöisellä Doppstadt DZ 750 Kombi -murskaimella. Aineisto tutkimukseen kerättiin L&T Biowatin terminaalissa Savonlinnassa marraskuussa 2023. Tutkimusaineisto koostui murskaimen omien sensoreiden sekä nosturiin kiinnitettyjen GoPro -videokameroiden tallentamista tiedoista. Sensoreilla kerättiin tietoa murskauksen aloitus- ja lopetusajoista, tuotetusta murs-

keesta irtokuutiometreinä (i-m3) sekä nosturin ja murskaimen energiankulutuksesta. Sensoreiden tallentama data kattoi Hybrid Evolla 3 tuntia 33 minuuttia ja Doppstadilla 3 tuntia 30 minuuttia. Molempien murskainten työtä analysoitiin lisäksi 2 tuntia ja 38 minuuttia videonauhoilta. Molemmat murskaimet murskasivat 250 millimetrin kierrätyspuuta neljän tuuman seuloilla. Murskaus suoritettiin samaan aikaan samassa terminaalissa kahden eri kuljettajan toimesta. Molemmat murskainten käyttäjät olivat kokeneita bioenergiaalan ammattilaisia, joilla oli yli 10 vuoden kokemus murskaustyöstä. Hybrid Evossa oli Kesla 2117T -nosturi ja Doppstadissa Kesla 1200T -nosturi. Molemmissa nostureissa oli Kesla 50E -energiapuukoura.

Myös päästöt laskettiin

Aikatutkimuksessa analysoitiin murskauksen työvaiheita ja niiden rakennetta. Aikatutkimuksessa käytetyt työvaiheet

kului 68,4 prosenttia murskaustyön kokonaisajanmenekistä ja vastaavasti Doppstadt-murskaimella 76,7 prosenttia. Taakan pudotus- ja syöttövaiheeseen

Hybrid Evolla käytettiin 25,7 prosenttia ja Doppstadtilla 19,1 prosenttia. Odotusvaiheeseen

Hybrid Evolla käytettiin 4,8 prosenttia kokonaisajanmenekistä ja Doppstadt-murskaimella 4,2 prosenttia. Murskaimen ja sen ympäristön puhdistamiseen käytetty aika oli Hybrid Evolla 1,1 prosenttia kokonaisajanmenekistä. Doppstadtilla ei käytetty lainkaan aikaa puhdistamiseen.

Tutkimuksessa 250 millimetrin kierrätyspuun murskauksessa tehotuntituotavuus Hybrid Evo -murskaimella oli 129,4 irtokuutiometriä/tunti. Doppstadt-murskain tuotti puolestaan 113,9 irtokuutiometriä mursketta tunnissa. Täten murskaustyön tuottavuus

Hybrid Evolla oli 14 prosenttia korkeampi kuin Doppstadtilla.

Energian kokonaiskulutus matalampi

Hybrid Evolla

Tutkimuksessa Doppstadt -murskain kulutti 0,66 litraa dieseliä murskeirtokuutiometriä kohti kun vastaavasti Hybrid Evo kulutti 0,44 litraa/irtokuutiometri. Näin ollen dieselin kulutus oli

Hybrid Evolla 33 prosenttia matalampi kuin Doppstadt -murskaimella. Kun tarkastellaan tuntikohtaista dieselin kulutusta, Doppstadt kulutti 75,7 litraa tunnissa ja Hybrid Evo 57,2 litraa tunnissa. On huomioitava, että Doppstadtin dieselin kulutuksesta 13 prosenttia oli nosturin kulutusta, kun Hybrid Evo -yksikön dieselin kulutus kohdistui kokonaan murskaimen käyttöön.

olivat taakan nouto varastokasasta, taakan pudotus/syöttö murskaimeen, odotus murskaustyössä, esimerkiksi kun ei ollut murskattavaa puuta murskaimen nosturin ulottuvilla, sekä murskaimen ja sen ympäristön puhdistus nosturin kouralla.

Tutkittujen murskainten päästöjä tarkasteltiin laskennallisesti niiden energiankulutuksen suhteen. Dieselpolttoaineen päästöinä käytettiin 2,684 kg CO2 per polttoainelitra (EPA-päästöjen laskentaohjeistus). Sähkön päästöinä käytettiin puolestaan Suomessa kulutetun sähkön päästökerrointa: 60 grammaa CO2 per kilowattitunti (kWh) (https:// www.fingrid.fi/). Dieselpolttoainelitran energiasisältönä laskelmissa oli 9,741 kWh/litra. Dieselgeneraattorin hyötysuhteena käytettiin 30 prosenttia ja sähkömoottorin hyötysuhteena 90 prosenttia.

Tuottavuus korkeampi

Hybrid Evolla

Hybrid Evolla taakan noutoon

kilowattituntia/irtokuutiometri.

Laskennalliset päästöt kolmanneksen pienemmät

Doppstadt tuotti laskennallisesti tutkimuksessa kierrätyspuun murskauksessa päästöjä 1,77 kg CO2 per murskeirtokuutiometri; Hybrid Evo -murskaimella vastaava luku oli 1,18 kg CO2/i-m3. Näin ollen Hybrid Evolla CO2-päästöt olivat kolmanneksen pienemmät kuin Doppstadt-murskaimella. Jos murskaustyötä pystyttäisiin tekemään vain sähköllä toimivalla Hybrid Evo -murskaimella, laskennalliset päästöt olisivat vain murto-osan (0,10 kg CO2/i-m3) siitä, mitä ne olivat tehdyssä tutkimuksessa, eli peräti 94 prosenttia pienemmät.

Täten jos murskattava määrä olisi vuositasolla 100 000 irtokuutiometriä kierrätyspuuta, laskennalliset kierrätyspuun murskauksen päästöt olisivat Dopstadilla 177 tonnia CO2 ja Hybrid Evolla 118 tonnia CO2. Vastaavasti jos Hybrid Evossa voitaisiin käyttää energialähteenä vain sähköä, laskennalliset päästöt olisivat vain 10 tonnia CO2/ vuosi edellä mainitun kierrätyspuumäärän murskauksessa.

Jaakko Hekkala, Jesa Group Oy & Kalle Kärhä, Itä-Suomen yliopisto

Doppstadt-murskaimella laskennallinen energian kokonaiskulutus oli 6,43 kilowattituntia/ irtokuutiometri, kun Hybrid Evolla vastaava kulutus oli 4,29 kilowattituntia/irtokuutiometri.

Mikäli Hybrid Evo -murskainta voitaisiin operoida käyttöpaikalla vain sähköllä, energian kokonaiskulutus olisi tällöin 1,43

Artikkeli viimeisteltiin ACE-rahoituksella (EU LIFE-2022-STRAT (101104 613-2, LIFE22-IPC-FI-ACE LIFE)). Accelerating Climate Efforts (ACEIlmastoratkaisujen vauhdittaja) -hankkeen tavoitteena on edesauttaa Suomea saavuttamaan taakanjakosektorin päästövähennysvelvoite vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. ACE toteutetaan vuosina 2024-2030 ja sen kokonaisbudjetti on 20 miljoonaa euroa. Koko ACE-hanketta johtaa Karoliina Auvinen Suomen ympäristökeskuksesta ja hankkeen isointa työpakettia (WP6 Raskaiden kuljetusten ja työkoneiden päästöjen vähentäminen metsä- ja elintarviketeollisuudessa) koordinoi Kalle Kärhä Itä-Suomen yliopistosta.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Kotimaiset energiapuukourat ammattimaiseen käyttöön

Suomalainen yritys, Mikko Junttilan perustama, Farmikko Oy suunnittelee, valmistaa ja myy energiakourat ammattimaiseen käyttöön.

Energiakourat asennetaan yleisimmin metsänostureihin, alustakoneena metsäkoneet sekä traktorikalusto.

- Farmikon valmistamille energiakourille on aina ollut ominaista nopea asennus / käyttöönotettavuus sekä täsmälliset, monipuoliset toiminnot. Asennus tapahtuu kuten normaalilla puukouralla eli tarvitaan vain 2 hydraulilinjaa. Lisäletkutusta tai sähköjohtoja ei tarvitse viedä puomia pitkin, kertoo myynnistä vastaava Jarkko Seppänen. Ensimmäiset mallit energiakourista on valmistettu jo vuodesta 2007 alkaen.

- Energiakourien tuotanto tapahtuu yrityksen omassa tehtaassa Kuopiossa, jossa laitteet hitsataan, kokoonpannaan ja koeajetaan ennen kuin ne toimitetaan asiakkaalle, sanoo Seppänen.

Mallisto koostuu kolmesta eri kokoluokasta:

- 300-mallit soveltuvat parhaiten asennettavaksi metsäkoneisiin sekä suurempiin traktorikaluston nostureihin. (kouran paino = 395kg).

- 220-mallit soveltuvat parhaiten asennettavaksi yli 6,5metrin ulottuvuudeltaan oleviin traktorikaluston nostureihin sekä metsäkoneisiin (kourien painot varustelusta riippuen 175-205kg).

varustelusta riippuen 130-155 kg).

- 200-mallit soveltuvat parhaiten asennettavaksi pienempiin traktorikaluston alle 6,5 metrin ulottuvuuden nostureihin sekä pienimpiin metsäkoneisiin kuten Alstor, Kinetic (kourien painot

Ominaista kaikille Farmikko energiapuukourille on:

- Vahva ja nopea giljotiinikatkaisu, kahdella veitsiterällä. Giljotiini katkaisee pienimmänkin risun aina siististi ja juurien nyhtämistä ei tapahdu. Maksimikatkaisukyky on 20-30 cm kouramallin mukaan.

- Erinomaiset kuormausominaisuudet kuten normaalilla puukouralla (katkaisuterät ovat aina automaattisesti piilossa kotelossaan kuormauksen aikana (teriä irrottamatta)

- Automaattisesti toimiva keräily / joukkokäsittely. Keräily toimii 2 keruukäpälällä, jotka puristavat tiukasti kerättyjä puita otteessaan tehden keräilystä täsmällistä. Keräilijän käpälät liikkuvat automaattisesti kouran sisäisen hydrauliikan ohjauksen ansiosta. Käyttäjän ei siis tarvitse tehdä erikseen ohjausliikkeitä keräilyn toimintojen suorittamiseksi.

- Energiakouran liikkeitä ajetaan vain kouran kiinni ja auki

hydrauliikalla, niin kuin normaalia puukouraa käytettäessä. Energiakouran sisäinen hydrauliikan ohjaus toteuttaa liikkeet automaattisesti oikeassa järjestyksessä. Farmikko eroaa useimmista energiakourien valmistajista siinä, että energiakouran liikkeitä toteutetaan sylinterien asemantunnistavilla venttileillä, jolloin laitteen venttiilejä ei tarvitse säätää. Sylinterien asemantunnistava ohjaus varmistaa, että liikkeet tapahtuvat aina yksi kerrallaan ja toiminta on täsmällistä.

- Langaton sähköohjaus on vain tiltin toiminnolle. Langaton ohjaus tekee tiltin käyttämisestä täsmällistä ja esimerkiksi varmistaa, että tilttaus ei koskaan tapahdu samaan aikaan kun katkaistaan puuta. Langattoman sähköohjauksen käyttöönotto on helppoa. Alustakoneen hyttiin viedään lähetin/mikrokytkin. Yksinkertaisimmillaan mikrokytkin liitetään ohjainkahvan varteen esim. teipillä, josta sitä on helppo käyttää. Tilttiä ajetaan alas/ylös käyttämällä hydrauliikan kiinni/auki toimintoa ja sa-

malla painamalla mikrokytkintä. Kourassa sijaitsee (sähkö)vastaanotin + akku, jotka ohjaavat tiltin toimintaa kourassa. Sähköjohtoja ei tarvitse vetää lainkaan kouralle puomia pitkin.

- Mahdollisuus karsia tyviranka nosturin nostoliikkeen avulla, kouran leuoissa ja rungossa olevilla karsimaterillä.

Farmikko 300TCE energiakoura metsäkone kokoluokkaan

Viimeisimmäksi Farmikko on tuonut markkinoille isoimman energiakouramallinsa, joka soveltuu parhaiten asennettavaksi metsäkoneisiin ja isoimpiin traktorinostureihin. Mallin merkintä on 300TCE.

- 300TCE mallissa on kaikki tutut ominaisuudet kuin aiemmissakin Farmikon julkaisemissa energiakourissa. Päätimme vastata asiakkaiden kysyntään, joka oli ilmennyt, kun meiltä haluttiin yhä useammin energiakouraa, joka toimisi samalla periaatteella kuin olemassa olevat mallit mutta isommassa kokoluokassa, toteaa Seppänen

Vuodesta 2007 lähtien valmistettuja Farmikko energiapuukouria on tarjolla laaja mallisto erilaisiin alustakoneisiin.
Uusimpana tuotteena Farmikko on tuonut markkinoille isoimman energiakouramallinsa 3000TCE, joka soveltuu parhaiten asennettavaksi metsäkoneisiin ja isoimpiin traktorinostureihin.

Karvian Energiapäivä 2024

Karvialla järjestettiin 4. toukokuuta onnistunut Energiapäivä, mikä keräsi aurinkoisessa kevätsäässä yli tuhat kotimaisesta energiatuotannosta kiinnostunutta kävijää.

Energiapäivän järjesti

Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy yhteistyökumppaneineen ja tapahtumassa oli paikan päällä tuotteitaan sekä palveluitaan esittelemässä kolmisenkymmentä näytteilleasettajaa.

- Nähtävänä oli laajasti kalustoa autohakkureista kuljetuskalustoon ja erilaisiin työkoneisiin sekä urakoinnissa tarvittavia lisälaitteita ja tarvikkeita. Paikalle saapui myös poliitikkoja kerto-

maan näkemyksiään Suomen ja Euroopan energiapolitiikasta; asialliset puheenvuorot saivatkin osakseen paljon huomiota. Myös tarjoilu pelasi ja paikalle kauempaakin saapunut väki tuntui viihtyvän, kertovat energisen tapahtuman puuhamiehet Vesa Hietikko ja Tero Raitaluoma Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoman toimipaikka soveltuu mainiosti myös suuren yleisötapahtuman järjestämiseen:

- Meillä on pitkä historia turveurakonnista ja viime vuosina

olemme keskittyneet yhä enemmän metsäenergian tuottamiseen monipuolisella kalustolla - lisäksi teemme maarakennusta ja toimitamme erilaisia maa-aineksia. Tämä on entinen sahalaitoksen alue, minkä rakennukset olemme kunnostaneet omiin tarpeisiimme. Laajalle asfaltoidulle piha-alueelle oli hyvä järjestellä osastot ja parkkitilaa löytyi kävelymatkan päästä riittävästi. Päivän aikana ajettiin useita työnäytöksiä Jenz ja MusMax autohakkureilla - myynnis-

sä oli myös urakoitsijoiden käytettyä hakkurikalustoa, joista kaupallisia keskusteluja käytiin aktiivisesti. Muutenkin alan toimijat olivat investointimielellä matkassa, mikä kertoo osaltaan kotimaisen metsäenergian hyvästä nosteesta, mutta toki haasteitakin riittää. Tämä Energiapäivä oli yksi hyvä tapa edistää koko alan tunnettuutta sekä tarjota sidosryhmille foorumin keskusteluihin toimialan kehittämiseksi.

Karvian Energiapäivässä pääsi seuraamaan Jenz ja Mus-Max autohakkureiden työnäytöksiä. Laatuhaketta syntyi suurella volyymilla toimitettavaksi energiakäyttöön.
Tapahtuman puuhamiehet Vesa Hietikko (vas.) ja Tero Raitaluoma olivat tyytyväisiä ensimmäistä kertaa järjestettyynKarvian Energiapäivään: - Suuri kiitos kaikille paikanpäälle saapuneille sekä näytteilleasettajille.
Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoman toimipaikka tarjosi loistavat puitteet suurelle yleisötapahtumalle.
Artikkelin kuvat: Niina Rautiainen / NR Studio & Ammattilehti.fi

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Energiapolitiikan ajankohtaisista asioista näkemyksiään olivat kertomassa Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen (vas.), Kokoomuksen eurovaaliehdokas Maria Rautanen ja Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela, joita Ammattilehden päätoimittaja Janne Jokela haastatteli, hoidellen myös kenttäkuulutuksia.

kuvassa Koneyhtymä

Finnmammut Oy toi esille Heizohack autohakkurin sekä mm. laitteita isojen puiden halkaisuun.

Autovalmistajista paikalla olivat DAF, Volvo, Scania ja Sisu näyttävällä kalustollaan erilaisiin ajotehtäviin.

Maarakennuskonekalustoa tarvitaan metsäenergia- ja turveurakoinnissa; kuvassa Honkatreading Oy:n Hidromek ja Takeuchi kaivukoneita.

Ideachip Machine Oy:n Jukka Humalainen kertoi tarkemmin työnäytöksissä esiintyneestä Alaku Oy:n Jenz 922 Chippertruck -autohakkurista

Mus-Max autohakkureista työnäytöksissä esiintyivät T. Ranta Oy:n WT11 ja Veljekset Koskilahti

maahantuojana toimii Powerforest Oy.

Hakevuori Oy:n Reijo Wuorio oli tyytyväinen, että alan urakoitsijat ottavat mallia Askolan Energiapäivästä: - Alan tapahtumia pitäisi saada lisää eri puolille maata.

Käytettyjä hakkureita tutkittiin tarkasti ja tarjouksiakin tehtiin. Rivistöstä löytyi

la autohakkureita sekä Alaku Oy:n Albach Silvator suurtehohakkuri.

Myös kuljetuskalustoa oli esillä runsaasti;
Hietikko & Raitaluoman komeaa Scania hakeautorivistöä.
Oy:n WT10 -
Hakevuori Oy:n Kesla ja Heino-

Cobra yleistyy Suomen metsissä

Suomeen saapui alkukesästä todella mielenkiintoinen autohakkuri Jenz Cobra, minkä rakenne poikkeaa täysin totutusta ohjaamon osalta.

Jenz Cobra on MAN -kuorma-auton päälle rakennettu hakkuri, missä kuorma-auton oma ohjaa-

mo on korvattu haketussuuntaan kääntyvällä puimuriohjaamolla.

- Kyseessä on ensimmäinen Suomeen asiakkaalle toimitettu

Cobra. Kerran aiemmin Cobra on vieraillut täällä FinnMetko -messuilla, missä sen poikkeava rakenne herätti suurta huomiota samoin kuin maantiellä sillä liikuttaessa, muistelee Ideachip Machinen Jukka Humalainen.

Suosio kasvaa koko ajan Jenz esitteli Cobra -konseptin

markkinoille vuonna 2016 jonka jälkeen sarjatuotanto hiljalleen alkoi.

- Hyvien käyttökokemusten jälkeen uudenlainen ajattelumalli on saavuttanut suosiota Keski-Euroopan markkinoilla, joten Cobra -hakkureita valmistuukin jo tusinan vuositahtia, ilmoittaa Humalainen.

Viihtyisä ja turvallinen työpaikka Puimurimallin ohjaamoratkaisulla on haettu näkyvyyttä työskentelyyn ja mukavuutta kuljettajalle pitkiin työpäiviin, mikä lisää haketustyöskentelyn tehokkuutta.

- Cobran lasiseinäinen tilava ohjaamo on todella viihtyisä työskentely-ympäristö ja kääntyvyys kasaan päin antaa täysin esteettömän näkyväisyyden. Peruskasoille riittävän korkealla olevasta ohjaamosta ei tarvitse päivän aikana poistua ollenkaan; paitsi teriä vaihtamaan, huoltotoimenpiteitä tekemään tai autoa tankkaamaan. Ja Cobrassa kuljettaja istuu korkeammalla kuin kuorma-auton ohjaamosta ajettavissa autohakkureissa. Työkoneeksi rekisteröitävä Cobra on myös erittäin mukava ajaa maantiellä ja etenemiskykyä löytyy myös maastossa liikkumiseen, toteaa Humalainen.

Tehokone erityisesti hakkuutähteelle

Suomen ensimmäinen Cobra varustettuna Jenz HEM 593 -hakkuriyksiköllä toimitettiin Hakevuorelle, jolle tulee lisäksi toinen vastaava Cobra loppuvuodesta.

- Hakevuori tekee suurella autohakkurikalustollaan monen-

Jenz Cobra on tehdasvalmis autohakkuri, missä MAN kuorma-auton ohjaamo on korvattu puimuriohjaamolla näkyvyyden ja käytettävyyden optimoimiseksi.
Ohjaamo kääntyy haketusuuntaan, jolloin näkyvyys työskentelyalueelle on esteetön ja työskentely ergonomista.

laisia haketustehtäviä ja Cobra menee tekemään hakkuutähdettä Itä-Suomen alueelle, mikä on usein melko matalissa painautuneissa kasoissa. Hakkuutähde poikkeaa haketettaessa muista materiaaleista myös siinä, että rummulla ei tehoa tarvita juuri lainkaan mutta heittimellä pitää olla voimaa sillä hakekuutio painaa paljon. Sateisena syksynä hakkuutähteestä tehty hake saattaa painaa 600 kiloa kuutio, kun pyöreästä puusta tehty hake painaa 200 kiloa kuutio. Toki Cobra on tehokas myös kokopuulla ja rangalla, lisää Humalainen.

Nopealiikkeinen kasoilla

Cobran valttikorteista yksi on - nimensä viitaten - nopeus kasalla siirtymisessä.

- Silloin kun autohakkuria käytetään nosturiohjaamosta, niin kuljettaja joutuu siirtäessään laitetta laskeutumaan nosturiohjaamosta alas ja kapuamaan kuorma-auton ohjaamoon siirtämään hakkuria, jonka jälkeen pitää taas siirtyä nosturiohjaamoon hakettamista jatkamaan. Aikaa kuluu useampi minuutti ja edes takaisin kiipeily aiheuttaa aina myös turvallisuusriskin kuljettajalle. Cobralla siirtymisessä puhutaan sekunneista, sillä yhtä nappia painamalla nousee tukijalat ylös eikä kuljettajan tarvitse edes vaihtaa penkkiä niin kuin modifioiduista kuorma-auton ohjaamoista käy-

METSÄALAN AMMATTILEHTI

tettävissä hakkureissa. Sitten vain tukijalat alas ja homma jatkuu, opastaa Humalainen.

Tarjolla kahdella eri hakkurimallilla

Täysin tehdasvalmis Cobra on saatavilla kahdella eri hakkurimallilla: Jenz HEM 583 tai HEM 593.

- Hakkureiden ero on lähinnä rummun leveydessä; isommassa eli tässä Hakevuorelle toimitetussa 593 -mallissa se on 20 cm enemmän eli 140 cm ja syöttöpöydässä päästään levikkeiden ansiosta yli kahden metrin leveyteen, joten hakkuutähdettä on helppo syöttää suurella volyymilla ja automatiikka hoitaa lopun. Heittotorvesta löytyy myös kaksi eri vaihtoehtoa eli perässä sijaitseva kuten tässä mallissa millä pystyy hakettamaan hakerekan ohjaamon yli mikä tehostaa logistiikkaa metsäpäässä tai auton keskelle asennettu, jolloin pystyy hakettamaan molempiin suuntiin, kertoo Humalainen.

Tulossa jälleen uutta… Jenz tekee jatkuvaa kehitystyötä Cobra -autohakkureissa. - Uusi versio on tulossa parin vuoden päästä, mihin Jenz on kehittänyt uuden ohjaamon mikä on suunniteltu täysin haketuskäyttöön ilman kompromisseja, paljastaa Humalainen.

HAKKURIT JA MURSKAIMET

Jukka Humalainen puh. 0400 715 949 jukka@ideachip.com

Jenz HEM593R Cobra on suorastaan käsittämättömän helppo, mukava ja ketterä hakkuri käytettäväksi.

Helppo = työkunnossa vain muutamalla kosketuksella

Mukava = haketus ja siirtoajo samalta jakkaralta

Ketterä = 6x6 kuorma-auton akseliväli vain 3,6 m

Tule FinnMetkoon osastolle numero 10 tutustumaan!

Kuljettaja istuu Cobrassa korkeammalla kuin kuorma-auto-ohjaamossa.
Suomen ensimmäinen Cobra toimitettiin Hakevuorelle ja loppuvuodesta yritykselle tulee toinen samanlainen.

Sähköinen kuormakirja säästää aikaa ja rahaa -

soveltuu erinomaisesti metsäenergia-alalle

LoadOn sähköinen kuormakirja on tehokas ja helppokäyttöinen työkalu, joka on kehitetty erityisesti soranajon, maansiirron ja koneurakoinnin tarpeisiin - se soveltuu erinomaisesti myös metsäenergia-alan yritysten toiminnan kokonaisvaltaiseen tehostamiseen.

Kotimainen, avainlippu tunnuksen saanut

LoadOn järjestelmä mahdollistaa kuljettajien ja yritysten välisen nopean tiedonvaihdon, pitää keikat järjestyksessä ja palkkatiedot ajantasalla.

- Ajatus uudenlaisesta sähköisestä kuormakirjasta syntyi maansiirtokuljetus yritysten toiveista saada käyttöön helppo ja tehokas työkalu. Tuotekehitys alkoi ja alle vuodessa oli ensimmäiset demot testikäytössä. Asiakkailta saadun palautteen perusteella toimintoja hiottiin huolellisesti ja kun kaikki palaset loksahtivat kohdilleen, aloitettiin tuotteistaminen sekä jär-

jestelmän myynti asiakkaille, kertoo LoadOnin Jussi Vilkkinen

Nopeaa ja helppoa

LoadOn kerää ja järjestelee laskutettavat tilaukset sekä kokoaa ja erittelee työntekijöiden tuntikirjaukset valmiiksi, jolloin laskuttaminen ja työaikojen käsittely on todella nopeaa ja helppoa.

- Sähköisellä kuormakirjalla kuljettajat voivat luoda digitaalisia kuormakirjoja ja raportoida tarkasti kuljetuksen tiedot kuten kuljetetut kuormat ja tonnit tai kuutiot, ilmoittaa omat työtunnit, sekä kaluston huoltotarpeet.

Järjestelmä tallentaa tiedot automaattisesti ja ne ovat helposti saatavilla työsuoritteen päättymisen jälkeen. Sähköinen kuormakirja vähentää manuaalisen työn tarvetta ja lappujen täyttämistä, mikä säästää aikaa ja rahaa sekä vähentää inhimillisiä virheitä. Sen avulla myös laskutus on todella helppoa ja nopeaa, sanoo Vilkkinen.

LoadOn palvelupaketti koostuu applikaatiosta, jolla tietoa kerätään kentältä, sekä selainpohjaisesta käyttöliittymästä jolla tietoa käsitellään. Saatavilla on myös asennusvalmis tabletti telineineen ja datansiirto liittymällä.

- Applikaation voi ladata kätevästi Google Playsta tabletille tai ajoneuvon pc:lle, missä sitten pyörii helppo käyttöliittymä, minkä kautta kuljettaja tallentaa halutut tiedot pilveen, mistä ne ovat sitten monipuolisesti hyödynnettävissä toimistolla joko järjestelmässä käsitellen tai Exceliin vieden. Helposti skaalautuva LoadOn on kehitetty

nimenomaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden ei kannata rakentaa omia kalliita järjestelmiä, toteaa Vilkkinen.

Metsäenergia-alalle toimiva kokonaisuus

Viimekertaisessa Maxpo -näyttelyssä käytiin keskusteluja metsäenergia-alalla toimivan yrityksen kanssa ja todettiin että pienellä räätälöinnillä LoadOnista saadaan hyvä työkalu hakelogistiikkaan.

- Lisäsimme järjestelmään mahdollisuuden tallentaa hakepuolen tärkeää tietoa mm. tehdyistä tonneista ja siitä kenen tavaraa kyydissä kulkee. Näin saatiin toimiva kokonaisuus, mistä on nyt saatu hyviä käyttökokemuksia datan keräämisestä koko prosessista hakekasoilta voimalaitoksille, kertoo Vilkkinen.

Edullinen hankkia ja käyttää

LoadOn järjestelmän käyttä-

minen on edullista suhteessa saavutettuihin hyötyihin.

- Järjestelmän käyttöönotossa maksettava ohjelmiston perusmaksu 150 euroa sisältää palvelinympäristön ylläpidon, sekä turvallisen yhteyden järjestelmän tiedonsiirtoon. Lisäksi palvelupakettiin kuuluu laajennettu asiakastuki, joka sisältää henkilökohtaisen asiakaspalvelijan, joka auttaa asiakasta palveluiden käytössä ja koulutuksessa. Käyttäminen maksaa 3,75 euroa päivä per käyttäjä ja maksimissaan 37,50 euroa kuukaudessa. Kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa www.loadon. fi, ilmoittaa Vilkkinen.

- LoadOn järjestelmä on helppokäyttöinen ja monipuolinen sähköinen kuormakirja, mikä mahdollistaa myös työaikatietojen tallentamisen. Se soveltuu erinomaisesti myös metsäenergia-alan toimijoiden operoinnin tehostamiseen, esittelee LoadOnin Jussi Vilkkinen.
Applikaation kautta kerätty tieto siirtyy pilven kautta käyttöliittymään, jolla tieto käsitellään toimistolla.

Terex Ecotec laitteet HS Tekniikan ohjelmaan

HS Tekniikka Oy on aloittanut Terex Ecotecin koneiden maahantuonnin ja myynnin Suomeen, mikä täydentää sopivasti yrityksen nykyistä kierrätyspuolen laajaa laiteohjelmaa.

Terex Ecotecilla on kierrätykseen liittyvät laitteistot tuotelinjassaan, mihin kuuluu mm. nopeakäyntiset va-

saramurskaimet, joita löytyy useita eri kokoluokkia. Lisäksi valmistetaan rumpuseuloja, kuljettimia ym. ratkaisuja.

- Meillä on ollut jo aiemmin suuret vasaramurskaimet yläkokoluokkaan mutta ei normaali paikkakuntavolyymille istuvia keskisarjan koneita. Laadukkaat Terex Ecotec koneet valmistetaan Pohjois-Irlannissa ja ne ovat rakenteeltaan viisaita sekä todella tehokkaita laitteita. Tehtaan tuotanto on hiottu iskuun, joten toimitusajat ovat tälläkin hetkellä vain 1-3 kuukautta, vaikka

markkinoiden kysyntä on hyvällä tasolla, sanoo HS Tekniikan Harri Sorvoja

Jätemateriaalien ja risujen käsittelyyn Nopeakäyntiset TGB -vasaramurskaimet ovat tehokas ratkaisu erilaisten polttoraak-aineiden, kuten kierrätyspuun, lisäksi myös metsäenergia-alan toimijoille risujen ja karsimattoman rangan

käsittelyyn. IFAT 2024 -näyttelyssä Münchenissä työnäytöksissä esiintynyt Terex Ecotec TGB 530T on 27 tonnin painoluokan tela-alustainen, 530 hevosvoimainen vasaramurskain monipuoliseen käyttöön.

- Roottorin leveys on noin puolitoista metriä. Kyseessä on hintatasoltaan suomalaisten urakoitsijoiden volyymille sopiva laite, koska esimerkiksi yk-

Nopeakäyntinen

Terex Ecotec TGB 530T on 27 tonnin painoluokan tela-alustainen, 530 hevosvoimainen vasaramurskain monipuoliseen kierrätyskäyttöön.

HS Tekniikka Oy:n Harri Sorvoja kertoi uudesta maahantuonnista Münchenissä IFAT 2024 -näyttelyssä Terex Ecotecin työnäytösosastolla.

sittäiset kierrätyspuukasat eivät ole ajan saatossa kasvaneet vaan ne ovat pääsääntöisesti hajaantuneet pienemmiksi, huomauttaa Sorvoja.

Vuokrakonetoiminta

arvokas oppimisympäristö

Terex Ecotec -vasaramurskaimet löytyvät jatkossa myös HS Rent vuokrakonevalikoimasta, mikä tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden päästä kokeilemaan uusia konemalleja omassa toimintaympäristössä ja käsiteltävillä materiaaleilla.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Nopeakäyntiset Terex Ecotec TGB -vasaramurskaimet ovat tehokas ratkaisu erilaisten polttoraaka-aineiden, kuten kierrätyspuun, lisäksi myös metsäenergia-alan toimijoille risujen ja karsimattoman rangan käsittelyyn.

- Nyt kun aloitamme Terex Ecotecin maahantuonnin niin meille tulee laitteita jatkossa yksi kerrallaan vuokrauskäyttöön. Vuokrafleetti toimii meillä vuokrausliiketoiminnan lisäksi tapana testata laitteistot ja oppia itse ne perusteellisesti, koska on ihan eri asia nähdä mitä laite tekee kuin että olet kuullut mitä se tekee. Eli aina kun otamme uuden laitteen myyntiohjelmaamme, niin ostamme sellaisen vuokralinjastoomme ja sen kautta saadaan koulutettua oma henkilökuntamme tuntemaan koneen läpikotaisin sekä opitaan tuntemaan sen vahvat ja heikot puolet erilaisiin käyttötarkoituksiin. Sitä kautta sitten pystymme kertomaan laitehankintoja suunnitteleville asiakkaille omista kokemuksistamme ja ohjaamaan heitä oikeisiin investointipäätöksiin, kertoo Sorvoja ja jatkaa: - Tämä toimintatapa on toiminut hyvin, mikä näkyy uusia laitteita hankkineiden asiakkaiden tyytyväisyydessä sekä siinä että meiltä saa ihan oikeasti osaavaa teknistä apua niin etänä puhelimessa kuin tarvittaessa kentällä tehtävissä toimenpiteissä. Usein ongelmat ratkeavatkin nopeasti etäneuvontana mutta se vaatii sen, että puhelimen päässä on meillä laitteen läpikotaisin tunteva henkilö. Ja jos on tarvetta mennä paikanpäälle, niin toimimme nopeasti ja tarvittavat varaosat löytyvät hyllystä huoltomiehen matkaan. Yksi todella tärkeä asia on ennakoiva huolto ja osaamme neuvoa asiakkaitamme mitä asioita kyseisessä laitteessa tulee seurata ja mihin keskittyä ennakkoon tehtävissä huoltotoimenpiteissä, mikä takaa sen, että koneet pysyvät maksimaalisesti tuottavassa työssä ilman yllättäviä katkoksia prosessiin.

MURSKAIN PUUAINEKSILLE

TEREX Ecotec TBG 530T on suorituskykyinen, vankka, teloilla varustettu vasaramurskain, joka soveltuu erinomaisesti keskisuuriin tarpeisiin. Kone tuottaa tasalaatuista lopputuotetta. Se soveltuu erilaisiin sovelluksiin, erityisesti jätepuun, risun ja kuoren murskaukseen.

TUTUSTU KONEISIIN hstekniikka.com/koneet

LISÄTIEDOT JA MYYNTI p. 0400 642 147

KYSY HINTA ja ylläty positiivisesti!

TEKNISET TIEDOT

Paino: 25 t

Moottori: Scania DC13

Teho: 368 kW (493 HP)

Syöttöaukko: 700 x 1 436 mm

Kuljettimen purkukorkeus: 4,6 m

OMINAISUUDET

Vankka heilurivasararumpu

Erittäin nopea käyttöönotto Älykäs syöttöjärjestelmä

Huoltokohteet helposti tavoitettavissa

Alhainen polttoaineen kulutus

HS Tekniikka Oy | p. 0400 642 147 | harri.sorvoja@hstekniikka.com | www.hstekniikka.com ®

Vaihtolavaperävaunut hakkeen kuljetukseen nopeilla toimitusajoilla - järkihintaan

Vaihtolavaperävaunu on monikäyttöinen tehokas ratkaisu energia- ja kierrätysjakeiden kuljetukseen; kuten metsähakkeen ajoon.

Auto-Kilta Trucks tarjoaa markkinajohtajan asemassa olevat 5-akseliset Zaslaw -vaihtolavaperävaunut suoraan varastosta Lappeenrannasta, joten niitä on saatavilla esimerkiksi pian alkavalle lämmityskaudelle hakekuljetusten kapasiteettia nostamaan.

- Hakkeen käyttö tullee ensi talvena edelleen kasvamaan ja kuljetuskalustoa tarvitaan lisää toimitusvarmuuden takaamiseksi. Zaslaw -vaihtolavaperävaunut ovat erittäin hyvä vaihtoehto hakkeen ajoon ja toki niillä voi kuljettaa melkein mitä tahansa kierrätysmateriaaleja, maa-aineksia jne. Kyytiin sopii kaksi kappaletta 7 m pitkää hakekonttia plus yksi kontti autoon, joten kuormatilavuutta saadaan reippaasti ja operointi on tehokasta metsäpäässä, kun vaunun voi jättää ison tien varteen ja nuppiautolla käydään täyttämässä kontit hakkurin alta. Meillä on

5-akselinen Zaslaw -vaihtolavaperävaunu on viisas ratkaisu myös metsähakkeen kuljetuksiin. Kyytiin sopii kaksi 7 m konttia ja lisäksi yksi kontti autoon, joten yhdistelmään saadaan kuormatilavuutta reippaasti. Operointi on tehokasta metsäpäässä, kun vaunun voi jättää ison tien varteen ja käydä nuppiautolla täyttämässä kontit hakkurin alta.

koko ajan vaunuja pihassa nopeisiin toimituksiin. Teemme niihin asiakaskohtaiset loppuvarustelut ja tarvittaessa toimitam-

Auto-Kilta Trucks tarjoaa uudet Zaslaw -vaihtolavaperävaunut heti toimitukseen Lappeenrannasta. Lisäkapasiteettia hakkeen kuljetuksiin on helposti saatavilla alkavalle lämmityskaudelle.

me vaunut myös tarpeisiin räätälöidyillä konteilla, kertoo Pasi Sairanen

Luja runkorakenne kestää konttien käsittelyä Puolalainen Zaslaw on suuri perävaunuvalmistaja, mikä näkyy tuotteiden valmistuslaadussa.

- Viisaan yksinkertaisesti suunnitellut 5-akseliset vaihtolavaperävaunut on tehty kovaan käyttöön ja 13 160 mm pitkät rungot on valmistettu Strenx 700 -suur-

lujuusteräksestä palkkien ollessa kotelorakenteiset. Se takaa kestävyyden vaihtolavakäytössä, missä rungolle syntyy suuri pistekuorma, kun kontteja ajetaan vaunun päälle ja pois päältä, jolloin runkoa mankeloidaan lavan takarullan varassa. Täydellä kontilla pistekuorma on jopa toistakymmentä tonnia ja kun toistoja tapahtuu paljon, niin rungon pitää olla oikeasti lujaa tekoa, sanoo Sairanen.

Laatua takuulla

Akseleina Zaslawissa on BPW:n 9 tonnin paripyörä akselit ilmajousilla ja levyjarruillamyös muut komponentit ovat johtavien valmistajien laatua.

- Vaunujen rakenteille annetaan kahden vuoden takuu käyttöönottopäivästä lukien ja akseleille viiden vuoden takuu. Renkaat ovat Michelin XTY -mallia kooltaan 275/70 22.5 joille valmistaja antaa vauriotakuun silloin kun yli 50 % kulutuspintaa on jäljellä; hyvitys uuden renkaan hinnasta lasketaan suhteessa vaurioituneen renkaan kulutuspinnan määrään. Kierrätysmateriaalien ja metsäenergian ajossa mennään usein paikoissa missä renkaisiin voi tulla osumia, jolloin takuu säästää rahaa, toteaa Sairanen.

Markkinajohtaja vuodesta toiseen

Ensimmäiset Zaslaw -vaihtolavaperävaunut toimitettiin asiakkaille vuoden 2018 lopulla.

- Hinta-laatu suhteelta hyvät vaunut, joita saa hyvillä toimitusajoilla, vakuuttivat käyttäjät nopeasti ja Zaslaw olikin jo seuraavana vuotena markkinakakkonen, minkä jälkeen ykkösasema on saavutettu joka vuosi. Olemme toimittaneet uusia vaunuja 25-30 kappaletta vuodessa; viime vuonna Zaslawin markkinaosuus 5-akselisissa 42 tonnisissa vaihtolavaperävaunuissa oli 53 prosenttia, ilmoittaa Sairanen.

Zaslawin laadusta kertoo parhaiten se, että merkki on ollut Suomessa vaihtolavaperävaunujen markkinajohtaja jo useana vuotena peräkkäin.

Uusi autohakkuri takaa toimitusvarmuuden

Veljekset Koskilahti Oy Lapuan Tiistenjoelta keskittyy vahvasti hakkuriurakointiin Pohjanmaan alueella. Pääsiäisen 2024 aikoihin käyttöön otettiin uusi MusMax autohakkuri, mikä nostaa toimituskapasiteettia oleellisesti.

Traktoriurakointia pitkään tehnyt yritys hankki ensimmäisen traktorihakkurin vuonna 2010, millä lähdettiin tuottamaan haketta lähialueen maataloille.

- Tuntui että metsäenergian kysyntä kehittyy suotuisasti ja niin Powerforestin Atso Viitaselta ostettiin uusi Mus-Max WT8XL -hakkuri. Siitä hakepuoli lähti kehittymään ja tänä päivänä se on pääjuttumme urakoinnissa. Lisäksi meillä on peltoviljelyä ja broilerin kasvatusta, kertoilee Kalle Koskilahti

Kalustomäärä elää markkinoiden mukana Haketusvolyymin kasvaessa vuonna 2012 hankittiin toinen

Mus-Max traktorihakkuri malliltaan WT9XL ja sitten 2014 tuli ensimmäinen uusi autohakkuripaketti; Mus-Max WT11Z asennettuna Volvon päälle:

- Hyvin palvellut, nelisen tuhatta rumputuntia tehnyt WT8XL traktorihakkuri meni vaihdossa ja autohakkurilla saatiin uutta tehoa operointiin, mutta parin

vuoden päästä markkinatilanne kuitenkin muuttui, jolloin oli viisainta myydä autohakkuri pois ja jatkaa yhdellä traktorihakkurilla, millä saatiin tehdä kuitenkin paljon töitä.

Uuden autohakkurin

valinta oli helppo juttu Hakkeen kysynnän nopea

kasvu parisen vuotta sitten sai Koskilahdet miettimään uuden autohakkurin hankintaa.

- Kun tehokkaista Mus-Maxeista oli ainoastaan positiivisia kokemuksia niin investointipäätöstä tehtäessä ei muita merkkejä oikeastaan edes mietitty. Teknisiä murheita ei luotettavissa laitteissa ole ollut nimeksi-

kään ja maahantuojan huoltopalvelut pelaavat esimerkillisesti. Powerforestin kanssa mietittiin kokonaisuus mikä koostuu autosta voiman ottavasta WT10XL hakkurista, Mercedes-Benz Arocs 3353 6x6 alustasta ja Kesla 2112T nosturista varustettuna NTcabin ohjaamolla. Autohakkuripaketin rakensi Mus-Max valmiiksi Itävallassa ja päällerakentamisessa näkyykin korkea tehdaslaatu. Vaihdossa meni WT9XL autohakkuri ja vaikka siinä oli rumputunteja jo lähes 11 000 niin laite pelasi edelleen hienosti ja sille löytyi uusi koti Kouvolan suunnalta, toteaa Koskilahti.

Kehitystä tapahtunut monessa asiassa

Uuden Mus-Max autohakkurin kanssa päästiin tositoimiin lämmityskauden loppuvaiheessa ja se näytti heti kyntensä tehokkuudessa ja hakkeen laadussa. - Mus-Maxin toimiva peruskonsepti on pysynyt samana mutta kun uutta vertailee kymmenen vuotta sitten käyttöömme tulleeseen autohakkuriin niin kehitystä on tapahtunut todella monessa asiassa. Hyvälaatuista haketta syntyy aiempaakin tehokkaammin ja käyttöominaisuudet ovat vieläkin paremmat puhutaan sitten varsinaisesta

Veljekset Koskilahti Oy on ottanut käyttöön uuden autohakkurin, mikä koostuu Mus-Max WT10XL hakkurista, Mercedes-Benz Arocs 3353 6x6 alustasta ja Kesla 2112T ohjaamonosturista.
Uudella autohakkurilla operoiva Ossi Koskilahti on tyytyväinen Mus-Maxin kasiteettiin ja toimintavarmuuteen.

haketustyöstä tai huoltotehtävistä, kertoo autohakkurilla operoiva Ossi Koskilahti

Mus-Maxin sydän eli hakkurirumpu on uudistunut samoin kuin syöttö ja heitin.

- Haketusteho on kasvanut ja polttoaineenkulutus laskenut suhteessa tuotettuihin kuutioihin. Järeä rumpu ei myöskään hätkähdä pienistä epäpuhtauksista, joita toki aina halutaan välttää. Siihen vaikuttaa varmasti osaltaan vahvemmat terät mitkä ovat nyt aiempaa paksummat, jolloin leikkaava kulma on pidempi. Aggressiivisen syötön nopeutta pystyy nyt säätämään keskusnäytöltä 0-100 tehon välillä täysin portaattomasti kuormituksen mukaan, jolloin puuta menee rummulle aina maksimi määrä. Heittimen teho on entisestään kasvanut ja hakkeen saa lentämään todella pitkälle. Ja kun heittimen akselilla on vapaakytkin, niin rummun kierrosten hidastuminen ei vaikuta heti heittimeen mikä jatkaa pyörimistä täydellä nopeudella. Näin ollen torvesta tulee täysillä tavaraa siinäkin tilanteessa, jos rumpu yllättäen pysähtyy, jolloin hakkuri ei mene tukkoon, sanoo Koskilahti.

Myös alusta-autoon ja nosturipakettiin Koskilahti on tyytyväinen:

- Arocs 6x6 on läpivetävä, joten sillä pärjää maastossa pahemmissakin paikoissa ja tärkeä syy valintaan oli se, että Merce-

METSÄALAN AMMATTILEHTI

des-Benziin saa varsinaisen uloston eikä hakkurille otettava voima mene vaihteiston kautta. Nosturivalinnan Keslaan määritteli oikeastaan NTcabin tilava ja ergonominen ohjaamo, mikä on loistava työpaikka hakettaa pitkiäkin aikoja oli sitten paukkupakkanen tai kesähelle. Ja itse nosturikin tuntuu olevan jämäkkää tekoa ja sillä syöttää tavaraa tehokkaasti pöydälle, toteaa Ossi Koskilahti.

Hakkeen kysyntä

edelleen kasvussa

Edellinen lämmityskausi oli kiireinen ja ensi kaudesta Pohjanmaalla odotetaan vähintään yhtä vauhdikasta.

- Hakkeen kysyntä tulee varmasti olemaan kovalla tasolla ja uuden autohakkurin myötä toimitusvarmuutemme on parantunut entisestään. Suurimmat asiakkaamme ovat Lapuan Energia ja Kauhavan Kaukolämpö - lisäksi haketamme maatiloille, broileri-, nauta- ja sikatiloille jne. mikä tasaa kausivaihtelua, kun haketta saa toimittaa kesälläkin. Teemme myös aliurakointia T. Ranta Oy:lle hyvässä yhteistyössä ja hakkeen kuljetukset hoitaa Jussi Syrjämäki Oy suomenlipun värisellä tyylikkäällä autokalustollaan, kertoo Kalle Koskilahti.

HAKKURIN OMISTAJAN PARAS VALINTA

CHIPPER PARTS

HQ CHIPPER PARTS on ollut metalliteollisuuden uranuurtaja vuodesta 2008 lähtien. Seisomme innovaation eturintamassa erikoistuen hakettimien varaosien valmistukseen, korjaukseen ja parantamiseen

Paranna hakkuu kokemustasi eksklusiivisella valikoimallamme korkealaatuisia varaosia, jotka on suunniteltu optimaalista tehokkuutta ja kestävyyttä silmällä pitäen

Laatu, joka ylittää alkuperäiset varaosat Erityisen kestävät ja kustannustehokkaammat kuin alkuperäiset

Parannettu suorituskyky hakettimillesi Nopea palvelu ja laaja varaosavarasto

Kysy meiltä yksinoikeudellista ILMAISTA luetteloa, joka esittelee huippuluokan varaosiamme

Mus-Max autohakkuri on kompaktin kokoinen paketti, joten sillä mahtuu liikkumaan metsäpäässä ja tehoa riittää myös terminaalihaketukseen.
Kotimaisen hakkeen kuljetukset hoitaa Jussi Syrjämäki Oy suomenlipun värisellä autokalustollaan.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

TEOLLISUUSMURSKAIMET

HAKKURIT

Terät saat yhteensopivana alan johtaviin tuotemerkkeihin, kuten Peterson, Morbark, Jenz, Komptech, Doppstadt, Vermeer, Tana, FAE, Laski, Rayco...

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Sennebogen koneita erikoistehtäviin

Materiaalinkäsittelykoneita valmistava saksalainen Sennebogen tekee jatkuvaa kehitystyötä, mikä näkyy jälleen uusissa markkinoille tuotavissa malleissa.

IFAT 2024 -näyttelyssä toukokuussa Münchenissa

Sennebogen ensiesitteli uudet 825E ja 830E Demolition -mallit, mitkä on tehty purkutyömailla operointiin.

- Ulottuvuus on purkutöissä todella tärkeä asia ja painoltaan 32,8 tonnin 825E -malli ylettyy 14 metriin ja 51 tonninen 830E puolestaan 17 metriin; lisäksi se voidaan varustaa kolmiosaisella puomilla, jolloin ulottuvuutta löytyy huimat 23 metriä. Puomirakenteet on molemmissa koneissa suojattu purkutehtäviä varten ja työlaitteiden vaihto käy kätevästi pikaliittimillä, kertoo maahantuoja OP System Finlandin Jarkko Ventomäki Molemmat koneet on varustettu nousevalla ja ylöspäin purkukohteeseen kallistuvalla ohjaamolla.

- Saatavilla on myös hydraulisesti tai mekaanisesti levitettävä alavaunurakenne, mikä helpottaa koneiden siirtelyä työmaalta toiselle, lisää Ventomäki.

Puunkorjuun monikäyttöinen erikoiskone

Suomen markkinoille ensiesitellään syyskuun FinnMetko 2024 -näyttelyssä pyöräalustainen Sennebogen 718E, mikä on tarkoitettu puunkorjuuseen esimerkiksi teiden varsilla ja puistoissa, missä tarvitaan ulottuvuutta ja voimaa suurtenkin puiden poistamiseen tehokkaasti.

- Teleskooppipuomi mahdollistaa työskentelyn jopa yli 15 metrissä työlaitteen kanssa ja nostovoimaa löytyy maksimipituudella 1500 kiloa. Painoltaan 21,4 tonnin kone voidaan varustaa erilaisilla kaatopäillä, puukouralla, raivaimella tai vaikkapa ketjumurskaimella. Pyöräalustaisen lisäksi saatavilla on myös tela-alustainen malli, sanoo Ventomäki.

Pyöräalustainen 718E liikkuu nopeasti ja korkealle nouseva ylöspäin kallistuva ohjaamo takaa loistavan näkyvyyden työskentelyalueelle.

- Jos halutaan siivoilla tienvarsia raivaimella, niin sen kyt-

Sennebogen 718E on tarkoitettu puunkorjuuseen esimerkiksi teiden varsilla ja puistoissa.

kentä koneeseen onnistuu helposti. Ja kun raivaimen käyttövoima voidaan ottaa alustakoneesta niin säästetään polttoainetta ja päästöt ovat alhaisemmat kuin erillismoottoreilla varustetuissa ratkaisuissa. Hydrauliikassa riittää voimaa ja työlaitteille löytyy oma pumppu 182 litran virtauksella ja 250 bar paineella, Ventomäki toteaa.

Sennebogen 830E Demolition on purkutyöhön tehty erikoiskone.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Uusia metsäenergiakoneita Suomen

markkinoille

Sveitsiläinen

OP System Finland on laajentanut bioenergian tuottamiseen tarkoitettujen laitteiden maahantuontiohjelmaa. Uusina maahantuontiedustuksina ovat Wüst -autohakkurit sekä Ragnartech -murskaimet ja hakkurit.

OP System tunnetaan Sennebogen -materiaalinkäsittelykoneiden sekä Doppstadt -murskainten ja seulojen pitkäaikaisena maahantuojana. Muutama vuosi sitten valikoimaan otettiin myös Albach -hakkurit metsäenergian tuottamiseen ja lisäksi valikoimaan kuuluu mm. kiinteät kierrätyspuolella tarvittavat laitteet.

- Metsäenergia-alalla eletään vahvan kasvun aikaa ja kotimaista puhdasta puusta tuotettavaa energiaa tarvitaan varmasti paljon jatkossakin. Olemme päässeet hyvin matkaan saksalaisten Albach Diamant -suurtehohakkureiden myynnissä ja nyt meiltä saa myös perinteiset autohakkurit sveitsiläisen Wüstin valmistamana, ilmoittaa OP System Finlandin Joakim Monto

Wüst ja Albach tekevät tehdastasolla tiivistä yhteistyötä, joten uuden merkin edustus tuli luontevasti OP Systemille.

- Yhteistyötä tehdään mm. suunnittelupuolella ja esimerkiksi laitteiden varaosanumerot ovat

osittain samoja. Albach toimii Wüstin Euroopan jälleenmyyjänä, kun taas Wüst vastaa Albachin myynnistä Sveitsissä, toteaa Monto.

Tehdasvalmiit

autohakkurit

Wüst SMC-812 -hakkuriyksikkö tarjoaa suuren haketustehon kompaktissa paketissa ja lopputuotteena syntyy laadukasta haketta.

- Sveitsiläistä valmistuslaatua oleva SMC-812 -hakkuri asennetaan Volvo FMX 6x4 tai 6x6 akselisen kuorma-auton päälle, minkä 540 hevosvoimaisesta moottorista saadaan voima hakkurille. Tarjolla on sekä kuormaauton sisältä käytettävä malli että Palfinger Epsilon -nosturin ohjaamosta operoitava versio. Lisäksi traktorihakkurikäyttöön löytyy SMC-812 PTO -malli, kertoo Monto.

Ensimmäisen OP Systemin suomalaiselle asiakkaalle myymä Wüst -autohakkuri tullaan näkemään syyskuun alussa Finn Metkossa.

- Kyseisellä metsäenergiaalan toimijalla on jo aiempaakin kokemusta Wüstistä, sillä he ovat hankkineet käytetyn autohakkurin suoraan Euroopasta. Siitä onkin saatu oikein hyviä käyttökokemuksia; Wüst tarjoaa hvvän tuotoksen, sen rakenne on viisaan yksinkertainen ja huoltaminen helppoa, toteaa Monto.

Ragnartech murskaimet ja hakkurit Kun puhutaan nopeakäyntisis-

tä puumurskaimista niin kaikki alan toimijat tietävät ruotsalaisen Anders Ragnarssonin nimen. Hän lähti vuonna 1983 Yhdysvalvoltoihin ja perusti 1988 CBI -nimisen yrityksen mikä aloitti murskainten valmistuksen. CBI kasvoi merkittäväksi alan tekijäksi ja vuonna 2015 Ragnarsson myi yrityksensä Terexille, mikä jatkaa edelleen CBI:n valmistusta. Innovatiivinen Ragnarsson perusti vuonna

Wüst -autohakkurin saa myös modifioidusta kuorma-auton ohjaamosta käytettävänä mallina. Ragnartech valmistaa nopekäyntiset murskaimet puumateriaaleille, jotka voidaan varustaa myös hakkurirummulla.

2016 suunnitteluun keskittyvän ROI -yrityksen, minkä Tigercat osti vuonna 2019 ja sen jatkumona on tuonut Amerikan markkinoille oman murskainmallinsa.

- Nyt Anders Ragnarsson palaa bisnekseen omaa nimeään kantavalla Ragnartech -yrityksellä, mikä valmistaa nopeakäyntisiä murskaimia, jotka voidaan varustaa myös hakkurirummulla. Ensimmäisenä mark-

kinoille tuodun Ragnartech 9400 -murskaimen saa dieselkäyttöisenä tela- tai trailerialustaisena sekä kiinteäksi asennettuna myös sähköversiona. Laitteet valmistetaan Yhdysvalloissa ja täällä myytävien koneiden loppuvarustelu tehdään Euroopassa, kertoo Monto.

Wüst valmistaa tehdasvalmiit autohakkurit Volvo kuorma-autojen päälle. Kuvassa Epsilon Palfinger -nosturin ohjaamosta käytettävä malli.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Ylijoki Metsäenergia Oy otti alkukesästä käyttöön uuden Eschlböck Victor -autohakkurin, mikä on tehdasvalmis kokonaisuus. Hakkurina uudistunut Biber 84, mikä ottaa voimansa

550 hevosvoimaisesta moottorista polttoainetaloudellisesti.

Tehdasvalmis autohakkuri avaimet käteen -periaatteella

Ylijoki Metsäenergia Oy:lle toimitettiin alkukesästä uusi Eschlböch Victor -autohakkuri. Tyylikäs punainen kokonaisuus lähtee Lahden seudulla tuottamaan metsähaketta suurella volyymilla.

Itävaltalaisen hakkurivalmistaja Eschlböckin Victor -konsepti on tehdasvalmis kokonaisuus, missä näkyy pitkä kokemus autohakkureiden valmistuksesta.

- Hakkurina on sivusyöttöinen

Biber 84, mikä ottaa voiman Volvon 550 hevosvoimaisesta moottorista. Biber -hakkureiden perusominaisuudet ovat yksinkertaisen selkeä rakenne, luotettava toiminta ja suuri haketusteho. Tässä uudistuneessa 84 -mallissa rumpu ja syöttöpöytä ovat aiempaa 300 mm leveämmät, joten syöttöaukko on nyt 1500 mm leveä, mikä nostaa tehokkuutta merkittävästi yhdessä patentoidun epäsymmetrisen 12 teräisen rummun kanssa. Biberin rumpu pyörii matalilla kierroksilla noin 450 kierrosta minuutissa, mikä säästää polttoainetta ja tekee hakkurista vaurioita paremmin kestävän, jos sisään pääsee epäpuhta- uksia, kertoo maahantuoja Salo- Machineryn Pertti Salo

Kuljettaja- ja huoltoystävällinen kokonaisuus

Alustana Volvo FH16 6x4 on kaikin puolin sopiva hakkurikäyttöön ja liikkumiseen metsäpäässä.

- Kokonaisuus on kompaktin kokoinen ja päällerakentaminen järkevästi suunniteltu, mikä takaa hyvän käytettävyyden ja helpon huollettavuuden. Hakkuria käytetään Volvon viihtyisästä ja hiljaisesta ohjaamosta, joten kuljettajan ei tarvitse hyppiä edes takaisin nosturiohjaamoon, mikä vähentää loukkaantumisen riskiä ja muutenkin terveenä pysymistä. Ja autoa pystyy myös siirtämään kasalla haketuspenkistä, mikä säästää paljon aikaa oltiin sitten metsässä tai varsinkin terminaalissa. Hakkurin ja Palfinger Epsilon nosturin kaikkia toimintoja ohjataan uudella käyttöjärjestelmällä suuren kosketusnäytön kautta, sanoo Salo. Käyttökoulutus tärkeässä roolissa

Uusi Eschlböck Biber saapui Suomeen toukokuun alkupuolella, jonka jälkeen tehtiin loppuvarustelu sammutusjärjestelmän ym. asiakaskohtaisten lisälaitteiden osalta.

Eschlböck Victor -autohakkuria käytetään Volvon viihtyisästä, tehtävään modifioidusta ohjaamosta.
Volvon

- Ylijoki Metsäenergian edustajat kävivät tehtaalla Itävallassa katsomassa hakkurin valmistumista ja samalla heille annettiin teknistä koulutusta tuotteesta. Ja kun autohakkuri saatiin Suomeen ja valmiiksi töihin, järjestimme koulutuspäivän hakkurin käyttämisestä ja tarvittavista huoltotoimenpiteistä. Kun uutta hakkuria pääsee rauhassa kokeilemaan asiantuntijoiden kanssa, niin työskentelyn tehokkuus saadaan korkealle tasolle heti töihin lähdettäessä, kertoo SaloMachineryn teknisestä tuesta vastaa Jouni Himanen

Positiivinen ensipuraisu

Ensimmäisten haketuspäivien jälkeen Ylijoki Metsäenergian

Atte Pesonen on varsin tyytyväinen uuteen Victor -autohakkuriin:

- Meillä ei ole aiemmin ollut Eschlböckin autohakkuria, joten kaikki on uutta mutta nopeasti tämän kanssa on päästy sinuiksi. Toki tässä vielä harjoitellaan mutta Biberin ensipuraisu on ollut todella positiivinen ja hyvälaatuista haketta syntyy suurella volyymilla. Volvon ohjaamo on miellyttävä ja ergonominen työpaikka, mistä jaksaa varmasti syöttää hakkuria pidempiäkin aikoja väsymättä. Liikkuminen kasojen vierellä on kätevää ja kun on aika lähteä seuraavaan kohteeseen niin hakkurin saa pakattua ajoasentoon noin mi-

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Eschlböck Victor -autohakkuri tuottaa suurella volyymilla laadukasta haketta ympäristöystävällisesti. Pitkän syöttötorven ja tehokkaan heittimen ansiosta myös hakeauton ohjaamon yli puhaltaminen onnistuu.

nuutissa. Ja maantiellä ilmajousitteinen Volvo kulkee nätisti ja pärjää sillä myös maastossa. Myös Eschlböckin osaaminen

kokonaisuuden toteuttamisessa saa Pesoselta kehuja:

- Tämä paketti ei ole kyläsepän polven päällä kyhäilemä,

vaan kaikessa näkyy tehdaslaatu ja vankka kokemus autohakkureiden rakentamisesta. Kokonaisuus on suunniteltu hyvin tarkas-

ti ennen toteutusta ja työnjälki on kaikin puolin huipputasoa.

Vahvistettu Risupeto nyt sarjavalmistuksessa

Risupeto energiapuupoimuri on vakuuttanut käyttäjät tehokkuudellaan ja luotettavuudellaan. Ainutlaatuisen tuotekonseptin kehittämistyötä tehdään jatkuvasti, mikä näkyy Risupedon uudistuneessa rakenteessa sekä tuotantomenetelmien jalostumisessa sarjavalmistus vaiheeseen.

Ajatus Risupedosta syntyi Reformet Oy:n Jani Karvaselle kymmenisen vuotta sitten, kun tavoitteena oli löytää ratkaisu karsimattoman energiapuun tuottamiseen suurella volyymilla.

- Risupeto soveltuu taimikon varhaishoidosta ensiharvennukseen. Tuottavin se on raivaamattomien harvennusrästien hoidossa. Risupeto suorittaa raivauksen koneellisesti energiahakkuun yhteydessä. Alustan raivaus metsurityönä on tarpeetonta, toisin kuin moton edellä. Kohteesta riippuen metsurilta jää energiamassaa maastoon jopa 20 000 kg/ha, vaikeuttaen ajokonekuljettajan työtä ja metsässä kulkemista. Risupedon tekemänä kaikki energiapuu saadaan hyötykäyttöön, sanoo Karvanen.

Protokoneista sarjatuotteeksi

Ensimmäiset Risupedot valmistettiin Iitissä ja testit osoittivat ainutlaatuisen ratkaisun kiistattomat edut sekä tehokkuuden energiapuun tuottamisessa.

Risupedon runko muodostuu suoraiteen mallisista sisä- ja ulkoputkista, joiden rakennetta on nyt vahvistettu.

- Protosarjan koneet toimivat kaikin puolin yllättävänkin hyvin niin omassa käytössä kuin muutamalla asiakkaallakin, ja niistä saatiin kokemusta rakenteiden hiomiseksi optimaaliseksi niin työskentelyn kuin kestävyydenkin kannalta. Seuraavan protosarjan koneissa alkoikin

rakenteet olla optimaaliset ja niistä saatiin asiakkailta oikein hyvää palautetta, toteaa Karvanen.

Toimintafilosofialtaan täysin uudenlainen Risupeto herätti ensiesittelystään lähtien todella paljon kiinnostusta energiapuun korjuuta tekevien toimijoiden keskuudessa. Ja kun virallisten tahojen tekemät tuottavuustestit sekä asiakaspalaute olivat todella lupaavia, alkoi kaupallisten tiedusteluiden määrä kasvaa vauhdilla.

- Tähän mennessä Risupetoja on toimitettu asiakkaille jo reilu parikymmentä kappaletta ja kysynnän kasvaessa kotimaassa sekä myös vientimarkkinoilla lähdimme etsimään runkovalmistukseen konepajaa, joka kykenee vastaamaan valmistusmäärien kasvuun sekä kehittämään tuotantomenetelmän sarjavalmistuksen vaatimalle tasolle, kertoo Reformet Oy:n Eero Lintukangas

Runkotuotanto Orferille

Ratkaisu runkotuotantoon löytyi läheltä Orimattilasta, missä Orfer Valmistuspalvelut tarjoaa teräsrakenteiden valmistus-

keen Orferilla oli kesäkuussa 2024 valmistumassa puoli tusinaa Risupeto energiapuupoimurin runkoa sarjatyönä, joiden loppukokoonpanon tekee Reformet toimitiloissaan Iitissä. - Risupeto sopii rakenteeltaan oikein hyvin tuotantoomme ja sen rakenteet ovat kehittyneet entistä paremmin hitsattavaksi. Rungon pitkissä saumoissa päästään nyt hyödyntämään robottia, toteaa Kurkela.

Entistäkin vahvempi runkorakenne

Samalla kun Risupeto siirtyi sarjavalmistusvaiheeseen, myös sen rakenteita vahvistettiin.

- Alkuperäinen Risupeto suunniteltiin 16 tonnin kaivukoneissa käytettäväksi mutta metsätöissä käytetään paljon myös 20 tonnisia koneita. Uudistunut Risupeto kestää luotettavasti myös isompien koneiden voimia, mihin on päästy suunnittelemalla määrätyt rakenteet uusiksi sekä lisäämällä ainevahvuuksia; silti paino ei ole oleellisesti noussut ollen noin 1300 kiloa, kertoo Reformetin Eero Lintukangas. Risupedon runko muodostuu suorakaiteen mallisista sisä- ja ulkoputkista, joiden rakennetta on nyt vahvistettu.

ta erikoisosaamisenaan vaativat hitsaukset.

- Olemme luotettava sopimusvalmistaja ja panostamme jatkuvasti toiminnan laatuun sekä valmistusteknologioiden kehittämiseen. Asiakaskuntamme rungon muodostaa erilaisia materiaalinkäsittely laitteita valmistavat yritykset, joiden tuotteiden haasteellisten teräsrakenteiden hitsaukset ovat vahvinta osaamistamme. Käytössämme on manuaalihitsauspisteiden lisäksi kolme edistyksellistä Kawasakin hitsausrobottia ja meille on myönnetty hitsaustuotannon ISO 3834-2 -laatusertifikaatti, kertoo Orfer Valmistuspalveluiden asiakkuuspäällikkö Jani Kurkela

Sarjatuotanto aloitettu Pilottisarjan tekemisen jäl -

- Putkissa käytetään lujaa Strenx 700 -erikoisterästä ja karmivahvuuksia on lisätty mikä antaa kestävyyttä suurempien alustakoneiden aiheuttamaan rasituksen lisääntymiseen. Lisäksi putkiin on tehty lommahdustukia, lisävaroja hitsaukselle ja uumat on nostettu paksummaksi. Risupedon ylälänki tehdään Hardox 500 -kulutusteräksestä, mikä antaa jousto-ominaisuutta sekä hyvä palautuskyvyn. Akselin ylä- ja alapäät sekä terien emolevy ovat puolestaan kovimman kestävyyden tarjoamaa MoC-nuorrutusterästä, sanoo Lintukangas.

Jatkuvaa kehitystyötä Runkorakenteen lisäksi Risupetoon on tuotu hiljattain myös muita uusia teknisiä ratkaisuja: - Hydraulimoottoreissa on siirrytty käyttämään väkevän tasaisesti vääntäviä, kotimaisia Black Bruin tuotteita. Ja Risupedon terät ovat muuttuneet kiekkomallisiksi, joissa on kovametallipalat, mitkä nostavat tehokkuutta ja mahdollistavat myös kohdalle osuvien isompienkin puiden katkaisun. Tuotekehitys jatkuu asiakkaiden tarpeita tarkalla korvalla kuunnellen, mutta perusperiaatteeltaan Risupeto on nyt täysin sarjavalmistukseen sopiva tuote, ilmoittaa Eero Lintukangas.

Risupeto energiapuupoimureiden rungot valmistaa jatkossa Orfer Valmistuspalvelut. - Sarjavalmistus on nyt alkanut, esittelevät Reformet Oy:n Eero Lintukangas ja Orferi Oy:n Jani Kurkela.
Hitsauksen robotisoinnilla saavutetaan tasainen laatu.
Kaivukoneisiin asennettava Risupeto tuottaa karsimatonta energiarankaa suurella volyymilla.

Kuorma-automurskain

Murskain on tunnetusti tehokas laite käsitellä erilaisia puumateriaaleja ja se kestää epäpuhtauksia, mitä on aina tietenkin purkupuuläjissä mutta myös energiapuukasoissa. Varkaudessa on valmistunut myyntiin kuorma-auton päälle asennettu murskain, millä operointi on tehokasta terminaalien lisäksi maastopäässä.

on viisas vaihtoehto

utomurskain projektin taustalla olevalla karviolaisella Kuljetusliike Vaahterinen Oy:llä on vankka kokemus bioenergian tuottamisesta energiakäyttöön.

- Kuorma-autoalustainen hakkuri tunnetaan kätevänä laitteena

liikkua nopeasti energiapuukasoilta toiselle ja haketta syntyy hyvällä kapasiteetilla. Merkittävä ongelma on kuitenkin kasoissa olevat epäpuhtaudet kuten kivet, maa-aines ja varsinkin raudan kappaleet, joita löytyy ikävä kyllä aika usein. Rauta on

hakkureille myrkkyä aiheuttaen jopa todella suurta ja kallista tuhoa, kertoo Juha Vaahterinen

Tehokas ratkaisu Kaksitoista vuotta sitten Kuljetusliike Vaahterinen hankki

Kuljetusliike Vaahterinen on valmistanut myyntitarkoitukseen kuorma-automurskain paketin, mikä on modifioitu tehokkaaksi kokonaisuudeksi omien käyttökokemusten perusteella vastaavasta laitteesta. Kokonaisuus muodostuu CBI 5800 murskaimesta, mikä ottaa voimansa Scania R620 8x4 kuorma-autosta ja syöttönosturina on Epsilon Palfinger M12Z tilavalla ohjaamolla.
- Jos on tarvetta todella tehokkaalle kuorma-automurskaimelle, mikä kestää hyvin puumateriaalien mukana olevia epäpuhtauksia, kannatta olla yhteydessä, ilmoittaa Juha Vaahterinen. CBI 5800 murskaimen rakenne on modifioitu maksimaalisen tehokkaaksi ja kestäväksi. Murskain on erityisen tehokas hakkuutähteellä mutta se syö suurella volyymilla myös rankaa, kantoja, kierrätyspuuta ja paljon muuta. Ehdoton etu on siinä, että murskain ei ole herkkä kasojen epäpuhtauksille.

uuden ABAB -automurskaimen, joita ruotsalaisvalmistaja teki aikanaan nopeakäyntiseen, kuorma-auton moottorista voimansa ottavaan CBI 5800 -murskaimeen perustuen.

- Olemme modifioineet murskainta ja alusta-autoa sekä syöttönosturia, niin että kokonaisuudesta on saatu todella tehokas paketti, millä energiapuun lisäksi onnistuu rakennusjätepuun murskaaminen suurella volyymilla ja erittäin polttoainetaloudellisesti. Liikkuminen työmaalta toiselle on todella nopeaa verrattuna traileri- tai tela-alustaisiin murskaimiin ja tuotetun murskeen laatu vastaa laitosten vaatimuksia; esimerkiksi kannot saadaan yhdellä ajolla lopputuotteeksi, sanoo Vaahterinen. Kuorma-automurskaimen on näyttänyt tehokkuutensa myös muilla energiapuumateriaaleilla:

- Hakkuutähteellä suurella aggressiivisella syöttöpöydällä varustettu murskain on huipputehokas ja siihen hommaan tuskin löytyy tehokkaampaa laitetta samoin kuin purkupuulle, mitä ei voi autohakkureilla ollenkaan käsitellä ja erillismurskainten kanssa liikkuminen on vaivalloista. Ja kun purkupuu voidaan murskata suoraan rakennustyömailta kerätyistä konteista autojen kontteihin, ei tarvita ympäristölupia, kun tuote ei missään vaiheessa kosketa maata. Tehokkaasti liikkuvan kuorma-automurskaimen monikäyttöisyys antaa yrittäjälle laajasti

työmahdollisuuksia.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Seuraava murskainpaketti työn alle Hyvien omakohteisten kokemusten perusteella Kuljetusliike Vaahterinen hankki toisen CBI 5800 -murskaimen, mikä asennettiin Scania R620 8x4 alustan päälle ja syöttönosturiksi valittiin Epsilon Palfinger M12Z tilavalla ohjaamolla.

- Projektissa käytettiin hyviä käytettyjä laitteita, mikä tekee kokonaisuudesta järkevän hintaisen investoinnin. Murskain modifioitiin kokemustemme perusteella niin että rakenne on optimaalisen tehokas. Scanian apurunkorakenteen ja voimansiirron murskaimelle teki Konekorjaamo Riikonen suunnittelumme mukaisesti. Murskaimen ja nosturin asennuksen hoiti Kurko Cranes laadukkaasti. Täysin räätälöidyn hydraulijärjestelmän toteutti Hydro-Set ilman kompromisseja, kertoo Vaahterinen.

Nyt valmis myyntiin... Kesän aikana valmistunut kuorma-automurskain on loppuvarustelua vaille valmis myytäväksi.

- Kuorma-automurskain on herättänyt jo nyt paljon mielenkiintoa alan toimijoiden keskuudessa ja kyselyjäkin on saatu. Kun kaupat jossain vaiheessa syntyy teemme vielä asiakkaan toivomat viimeistelyt varusteluun ja sen jälkeen laite on val-

Kiinnostuitko

mis työmaille. Jos on tarvetta tehokkaasti liikkuvalle murskainyksikölle niin kannattaa olla

nopea, että saa sen käyttöön kohta alkavalle lämmityskaudelle. Kuorma-automurskaimen saa

myös koekäyttöön omalle työmaalle joten kannatta olla yhteydessä, kehottaa Vaahterinen.

Tiedot kentältä

Hallinto

Käsittele ja Laskuta nopeasti

Säästä aikaa ja rahaa

Tiedot järjestyksessä ja saatavilla

Todella pitkä kuljetin taittuu kätevästi kuljetusasentoon ja paketista on saatu muutenkin kompaktin kokoinen.
Kuljetusliike Vaahterinen on operoinut pitkään vastaavalla kuorma-automurskaimella ja siitä saatujen hyvien kokemuksien perusteella valmistettiin vastaava kokonaisuus myytäväksi.

Teknisellä

Teknisen Kaupan jäsenistön myynti supistui 11 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Kaikkien toimialojen myynti jäi edellistä vuotta pienemmäksi:

- Raaka-aineiden myynti kutistui edelleen lähes 22 prosentin tahtiin.

- Rakentamisen tuotteissa ja palveluissa alkuvuoden myynti jäi selvästi vuodentakaisesta, toimialan myynti laski reilut 15 prosenttia.

- Teollisuuden tuotteissa ja palveluissa koettiin pienempää laskua, myynti heikkeni seitsemän prosenttia.

- Kuluttajatuotteissa päästiin lähes edellisen vuoden tasolle myynnin jäätyä ainoastaan 0,2 prosenttia vuoden takaisesta.

Vaikea suhdannetilanne näkyi alkuvuonna teknisen kaupan myyntiluvuissa

- Vaisua alkuvuotta heikensivät vielä poliittiset lakot, jotka pysäyttivät Suomen tuonnin ja viennin, ja joilla oli vaikutuksia Liiton jäsenyritysten toimintaan ja jäsenten asiakkaiden toimin-

taan. Lakosta aiheutuneet saatavuusvaikeudet korostuivat etenkin teräs- ja konekaupassa. Raaka-ainekaupan suureen miinukseen vaikuttaa hintojen selvä alentuminen edellisvuodesta. Teollisuuden kysyntäkin on heikentynyt vuodentakaisesta. Rakentamisen heikko vire näkyy laajasti eri tuotealueilla, sanoo Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto.

- Ainakin osittain lakkojen takia lähikuukausien myyntikuin tilausnäkymät heikkenivät huhtikuussa selvästi alkukeväästä. Syksyn osalta odotukset ovat edelleen kohtaisen hyvällä tasolla. Investointipäätösten lykkääntyminen hidastaa edelleen taloutta niin kuluttajien, teollisuuden kuin rakentamisenkin osalta. Euroalueen ja Saksan teollisuuden tuoreet ostopäällikköindeksit kertovat, että teollisuus kärsii edelleen yleisestä epävarmuudesta, globaalin kaupan yskähtelystä sekä investointihaluja jarruttavasta korkotasosta. Tämä näkyy myös Suomen vientinäkymissä. Odotukset talouden kääntymisestä ylöspäin ovatkin siirtyneet eteenpäin, Uitto toteaa.

Hydrauliikan ja pneumatiikan one stop –shop

Pienimmistä komponenteista avaimet käteen -periaatteella toimiviin asennuksiin.

Haastavasta ajasta huolimatta syksyn osalta teknisen kaupan odotukset ovat edelleen kohtaisen hyvällä tasolla.

Salhydro palvelee nyt myös Lahessa

Maanlaajuisesti toimiva Salhydro avasi reilu vuosi sitten pääsiäisenä 2023 täyden palvelun hydrauliikkaliikkeen Lahteen Laatukadulle.

Salhydro tuo maahan ja myy hydrauliikkaa, pneumatiikkaa, teollisuusletkuja, liittimiä, venttiileitä ja kunnossapitotarvikkeita alan parhailta valmistajilta. Yli 30 vuoden kokemuksella pystytään tarjoamaan asiantuntevia ratkaisuja monenlaisiin teollisuuden tarpeisiin.

- Palvelun ja tuotteiden laatu on meille kunnia-asia. Toimitusvarmuus, yhdistettynä tehokkaaseen, ammattitaitoiseen ja luo-

tettavaan henkilökuntaan takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Suuresta keskusvarastosta löytyy heti tuotteet yleisimpiin ja erikoisempiinkin tarpeisiin. Myös tilaustuotteiden toimitusajat ovat lyhyitä nopean toimittajaverkostomme ansiosta. Toimipisteemme Nurmijärvellä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja nyt myös Lahdessa sekä Hydromarketin kolme palvelupistettä Helsingissä ja Keravalla yhdessä koko Suomen kattava jälleenmyyjäverkoston kanssa takaavat tuotteiden nopean saatavuuden ympäri maata, sanoo Salhydro Oy:n toimitusjohtaja Marko Salminen

Asiakkaat löytäneet uuteen myymälään Lahden uusi myymälä parantaa asiakkaiden palvelua merkit-

Myymälästä löytyy todella laajasti hydrauliikkaa sekä paljon muuta - kannattaa käydä tutustumassa.
Salhydron Lahden piste sijaitsee osoitteessa Laatukatu 6 ja asiakkaita palvellaan arkisin kello 07.30-16.30.
Salhydron Lahden pisteen tiskin takaa löytyy todella vahvaa hydrauliikan osaamista; asiakaspalvelusta vastaavat Jari Vilander (vas.), Teppo Aaltonen, Severi Salo ja Jari Iljin (oik. ylh.).

Hydrauliikka&Automaatio

tävästi Päijät-Hämeen alueella.

- Toiminta on lähtenyt käyntiin vahvan nousujohteisesti ja myymälässä käy asiakkaita jo nyt todella hyvin. Paikallisvaraston valikoima on kattava ja sitä täydennetään jatkuvasti tarpeiden mukaan. Lisäksi logistiikka pelaa Nurmijärven päävarastolta mistä löytyy yli 40 000 nimikkeen valikoima hydrauliikkaa, pneumatiikkaa, teollisuusletkuja sekä korjaamotarvikkeita ja -työkaluja, kertoo Salhydron Lahden toimipaikan vastaava Teppo Aaltonen

Hydrauliikan osaajat palveluksessa

Laadukkaan ja kattavan tuotevalikoiman lisäksi Lahden Salhydrosta löytyy tiskin takaa rautaista hydrauliikan ammattitaitoa.

- Meitä on myynnissä neljä hydrauliikkamiestä eli itseni lisäksi Jari Vilander, Severi Salo ja Jari Iljin. Kokemusta löytyy vuosikymmenten ajalta ja jopa 80-luvun puolelta, joten meiltä saa apua haasteellisempiinkin teknisiin asioihin. Meillä on pitkä historia alueen asiakkaiden kanssa mikä on vauhdittanut toiminnan aloitusta ja toki paljon on tullut uuttakin asiakaskuntaa, sanoo Aaltonen.

Asiakaskunta laaja - samoin valikoima Lahden alueen asiakaskunta

Laadukkaat letkuasennelmat syntyy tiskiasiakkaille odottaessa sekä sarja-asiakkaille nopeilla toimitusajoilla.

koostuu pääasiassa koneurakointiyrityksistä, kuljetusliikkeistä, kone- ja laiterakentajista, teollisuudesta sekä kunnossapito- ja maatalouspuolen toimijoista.

- Hydrauliikan komponentteja kuten pumppuja moottoreita haetaan myymälästä päivittäin ja lisäksi tehdään tietenkin laaduk-

kaat letkuasennelmat tiskiasiakkaille odottaessa sekä sarja-asiakkaille nopeilla toimitusajoilla. Myös esimerkiksi Enerpac -hydraulityökalujen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin samoin kuin teollisuusletkujen, joita käytetään laajasti erilaisissa kohteissa kuten loka-autoissa. Ja tietenkin

myymälästä käydään hakemassa tarvikkeita kuten nippoja ja pikaliittimiä, toteaa Aaltonen.

Kannattaa poiketa kaupoille

Salhydron Lahden piste sijaitsee keskeisellä paikalla osoitteessa Laatukatu 6 ja asiakkaita

palvellaan arkisin kello 07.3016.30.

- Kannattaa tulla käymään; tuotevalikoima on todella laaja ja laadukas, palvelu pelaa ja hinnatkin ovat kohdillaan, ilmoittaa Teppo Aaltonen.

Palvelemme myös Lahdessa osoitteessa Laatukatu 6 - tervetuloa!

PMC Dealer on paikallinen osaava kumppani hydrauliikassa

PMC Hydraulics on pohjoismaiden johtava, innovatiivinen hydrauliikkajärjestelmien ja -komponenttien toimittaja, joka palvelee suomalaisia loppuasiakkaita ja paikallista laitevalmistusta kattavalla Dealer -verkostolla, mitä tukee lisäksi jälleenmyyjät maanlaajuisesti.

PMC Dealer -verkostoon kuuluu 14 hydrauliikkaalan yksityistä yritystä, joilta löytyy vankka kokemus asiakkaiden palvelusta.

- Vuosikymmenten aikana rakentuneen sekä jatkuvasti kehittyneen Dealer-verkoston tuoteosaaminen ja lähellä asiakkaita sijaitsevat paikallisvarastot ovat nopean ja joustavan asiakaspalvelun kulmakiviä. Ketjuyhteistyö tarjoaa asiakkaillemme johtavien valmistajien tuotteet, vahvan tuote- ja asennusosaamisen sekä tasokkaan teknisen tuen, sanoo PMC Hydraulics Oy:n jälleenmyynnistä vastaava Juha Hakavirta

Paikallinen toimija tuntee parhaiten asiakkaiden tarpeet Dealerit varastoivat PMC Hydraulicsin tuotteet ja toimivat jakelukanavana paikallisille asiakkaille.

- Asiakaskunnan tarpeissa on huomattaviakin alueellisia vaihteluja ja jokainen Dealer -yritys onkin kehittänyt omaa erikoisosaamista, mikä mahdollistaa asiakkaiden tarpeisiin vastaamisen parhaalla mahdollisella tavalla ja sitä kautta myynnin kasvattamisen. Yksi tärkeä asia on PMC Hydraulicsin komponenttivalikoiman laajuus, millä pystytään palvelemaan liikkuvaa kalustoa työkoneista kuorma-autoihin, maataloutta, teollisuutta, marine-puolta sekä kunnossapi-

tosektoria hyvinkin kattavasti, kertoo Hakavirta.

Muutos on aina mahdollisuus Viime vuosina asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut.

- Jälleenmyyjien on kyettävä vastaamaan yhä haastavampiin teknisiin kysymyksiin ja olemaan teknisiä erikoisosaajia laajalla tuoteskaalalla. Haastavimpien kysymyksien kohdalla, jälleenmyyjät voivat kääntyä PMC Hydraulicsin teknisen tuen puoleen saadakseen parhaan mahdollisen ratkaisun asiakkaiden kysymyksiin nopeasti ja asiantuntevasti, toteaa Hakavirta.

PMC Dealerit ovat mukautuneet muutokseen ja löytäneet omat vahvuutensa, mitkä tuovat lisäarvoa asiakkaiden toimintaan.

- Tiskiasiakkaita palvellaan edelleen tehokkaasti ja lisäksi toimitetaan yhä enemmän tuotteita oman alueen sarja-asiakkaille sekä hyödynnetään monipuolisesti digitaalisia työkaluja, ilmoittaa Hakavirta.

PMC Hydraulics tarjoaa johtavien valmistajien komponentit; brändeinä mm. Vickers by Danfoss, M+S Hydraulic, Kawasaki, SUN Hydraulics, Casappa, Walvoil ja MP Filtri.
PMC Dealer -verkostoon kuuluu 14 hydrauliikka-alan yksityistä yritystä eri puolilta maata, jotka palvelevat asiakkaitaan vankalla ammattitaidolla.
- Vuosikymmenten aikana rakentuneen sekä jatkuvasti kehittyneen PMC Dealer -verkoston tuoteosaaminen ja lähellä asiakkaita sijaitsevat paikallisvarastot ovat nopean ja joustavan asiakaspalvelun kulmakiviä, sanoo PMC Hydraulics Oy:n jälleenmyynnistä vastaava Juha Hakavirta.

HydraSpecman Oulun toimipiste palvelee uusissa tiloissa

HydraSpecman Oulun täyden valikoiman hydrauliikkamyymälä muutti uusiin tiloihin Ruskon alueelle loppuvuodesta 2023, mikä on nostanut asiakaspalvelun uudelle tasolle.

HydraSpecman Oulun hydrauliikkamyymälä muutti uusiin tiloihin loppuvuodesta 2023, mikä on nostanut asiakaspalvelun uudelle tasolle.

HydraSpecma on palvellut

Oulun alueen laajaa asiakaskuntaa myymälällä vuodesta 2015 lähtien.

- Hydrauliikkaan keskittyneelle erikoismyymälälle oli aikanaan selvästi tarvetta Oulun talousalueella. Niinpä kaupungin eteläpuolella sijainneet tilat kävivät vuosien aikana ahtaiksi toiminnan ja asiakasmäärien jatkuvasti kasvaessa. Kun Ruskon alueelta kaupungin pohjoispuolelta löytyi isommat tilat huippusijainnilla ja suurella piha-alueella mihin pääsy on vaivatonta isommillakin ajoneuvoilla, niin päätös muutosta

syntyi nopealla aikataululla, kertoo HydraSpecma Oy:n Oulun toimipisteen myymäläpäällikkö Arto Sulosuo

Hydrauliikkaa ja huoltopalvelua

Muutto osoitteeseen Moreenitie 6 tapahtui marraskuun 2023 lopulla ja onnistunut avajaistapahtuma järjestettiin helmikuussa 2024.

- Uusissa reilun 500 neliön toimivissa tiloissa palvellaan viihtyisällä hydrauliikkamyymälällä, kattavalla paikallisvarastolla ja lisäksi hoidetaan huolto-

HydraSpecman Oulun uusi myymälä sijaitsee Ruskon alueella osoitteessa Moreenitie 6. Pihassa on tilaa poiketa isommallakin ajoneuvolla.
Hydrauliikkaa löytyy suoraan hyllystä todella laajasti ja lisäksi tarjolla on tarvikkeita ym. ammattikäyttöön.

ja asennustyöt. Nyt meillä on käytössä tilat myös työkonehuollolle eli pystymme ottamaan koneet sisään halliin ja tekemään niihin letkutukset, putkitukset, komponenttiasennukset sekä erilaisia hydrauliikan huoltotoimenpiteitä. Teemme letkuasennelmat asiakkaille odottaessa ja myös räätälöityjä putkiasennelmia - suuremmat johdinsarjat valmistetaan HydraSpecman Pirkkalan tuotannossa.

Sijainti loistava - palvelu ammattitaitoista

Asiakkaat ovat ottaneet tyytyväisenä vastaan HydraSpecman uudet tilat ja niiden erittäin hyvän sijainnin.

- Ruskon alueelle on helppo saapua ja alueella on paljon asiakaskuntaamme, joten myymälässä on nopea poiketa. Myös uusia asiakkaita tulee koko ajan lisää tasaiseen tahtiin. Myynnissä palvelevat itseni lisäksi Risto Väätäjä ja Lasse Hannila sekä kaksi ammattitaitoista asentajaa - todella kattavan laadukkaan tuotevalikoiman lisäksi meiltä saa vankkaa osaamista hydrauliikasta, lupaa Sulosuo.

Pohjoisessa tekemisen meininki

Työkoneet ja liikkuva kalusto ovatkin HydraSpecman Oulun toiminnan keskiössä ja lisäksi palvellaan alueen teollisuutta sekä kunnossapitopuolta.

Paikallisvarasto kehittyy koko ajan asiakastarpeiden mukaan - räätälöityjä putkiasennelmia tehdään liikkuvaan kalustoon ja teollisuudelle. Käytössä on myös tilat työkoneiden hydrauliikan huoltoon ja asennuksiin.

- Pohjoisessa Suomessa on hyvä veto päällä ja teollisuuteen investoidaan, mikä näkyy kaikessa tekemisessä logistiikasta

työkoneurakointiin. Meillä onkin hydrauliikan myynti kasvanut viime aikoinakin, vaikka toki eletään monessa mielessä

haasteellisia aikoja. HydraSpecman vahvuus on kokonaisuudessa, mistä löytyy maailman johtavien valmistajien komponentit,

HYDRAULIIKAN

ammattilaisille

johdintuotteet ja järjestelmäosaaminen, kiteyttää Sulosuo.

Stucchin Flat Face -kierreliittimet ja ryhmäpikaliittimet on suunniteltu kestämään

Maahantuoja:

Pneumacon Oy Palo-ojantie 5 05810 Hyvinkää

010 778 1400 www.pneumacon.fi

Laadukkaat letkuasennelmat valmistetaan asiakkaille odottaessa.

Oikeilla tiivisteratkaisuilla

lisää käyttötunteja työkoneelle

Koneiden ja laitteiden kunnossapidossa tiivisteet ovat tärkeässä roolissa; niin liikkuvassa kalustossa kuin teollisuudessa. Tiivistekeskus tarjoaa nimensä mukaisesti kaikki ratkaisut tiivistämiseen - myös räätälöitynä - nopeilla toimitusajoilla ja kilpailukykyiseen hintaan.

Etola-yhtiöihin kuuluva Tiivistekeskus on kone- ja laitetiivisteiden erikoisliike 50 vuoden kokemuksella. Toimitusohjelmaan kuuluvat mm. hydrauliikka- ja pneumatiikkatiivisteet, akselitiivisteet (ns. stefat), O-renkaat, V-tiivisteet, suojatulpat, asiakaskohtaiset muottituotteet ym. erikoistiivisteet.

- Pohjoismaiden suurin, lähes 30 000 nimikettä sisältävä varasto-ohjelma, palvelee sekä standardi- että erikoistiivisteissä. Koko maan kattava jälleenmyyjäverkosto, tehokas varastologistiikka sekä erittäin joustava oma Seal-Jet sorvivalmistus mahdollistavat nopeat ja joustavat toimitukset. Tarjoamme asiakkaillemme kattavan teknisen tuen, suunnittelupalvelun ja tunnettujen valmistajien laadukkaat tuotteet yksittäisistä kappaleista OEM -valmistajien suuriin sarjoihin, sanoo Tiivistekeskus Oy:n toimitusjohtaja Mika Vuorio

Sylinterikunnostuksissa kannattaa miettiä tiivistevalintoja

Työkoneiden korjauksissa tar-

vitaan tiivisteitä ja urakoinnin tämänhetkisessä kustannuspaineessa laajemmatkin peruskunnostukset ovat usein järkevä rat-

kaisu uuden koneen hankkimisen sijaan.

- Esimerkiksi metsä- ja maarakennuskoneiden tai nostureiden remonteissa hydraulisylinterien kunnostus antaa käytetylle laitteelle paljon lisää tehokkaita työtunteja samalla kun käyttöominaisuudet parantuvat merkittävästi. Kunnostuksia tekevät niin kotimaiset sylinterivalmistajat kuin johtavat hydrauliikkaalan toimijat sekä erilaiset konekorjaamot. Tiivistekeskukselta saa kaikki sylinteriremonteissa tarvittavat tiivisteet ja jos vakiomitoista ei löydy ratkaisua niin valmistamme yksittäiset tiivisteet räätälöitynä, esimerkiksi silloin kun sylinterin hoonaus muuttaa mitoitusta alkuperäisestä, kertoo Vuorio.

Tiivisteillä on väliä

Sylinterien kunnostuksessa

Järkevintä on tehdä sylinteriremontit ennakoivasti ennen kuin suurta vauriota pääsee syntymään, mikä yleensä aina pysäyttää myös tuottavan työskentelyn ja voi aiheuttaa jopa vaaratilanteen.

- Tiivisteillä voidaan vaikuttaa merkittävästi sylinterien ominaisuuksiin ja liikkeisiin sekä sitä kautta koko työkoneen käytettävyyteen. Kun valitaan tiivisteitä pitää miettiä mitoituksen lisäksi niiden paineen- ja lämpötilan kestoa sekä esipuristumaa ja liukunopeutta, joihin voidaan vaikuttaa materiaali- ja profiilivalinnoilla. Näissä asioissa kokeneet Tiivistekeskuksen asiantuntijat ovat arvokas kumppani, toteaa Vuorio.

Hajonneista tiivisteistä saadaan tietoa ongelmista

Jos työkoneen sylinteri on vaurioitunut pahasti niin hajonneet tiivisteet kannattaa kerätä talteen sylinteriä avatessa, sillä niistä saadaan arvokasta tietoa laiterikon aiheuttajasta.

- Toimittamalla hajonneet tiivisteet meille - esimerkiksi Vantaan tai Tampereen myymälään - pääsemme tutkimaan mitä on tapahtunut ja aika usein löytyy juurisyy sylinterin rikkoontumiselle. Ja sen jälkeen tehdään oikeat tiivistevalinnat sekä muut mahdolliset muutokset hydraulijärjestelmään, mitkä antavat kunnostettavalle sylinterille uuden pitkän elinkaaren, toteaa Vuorio.

voidaan päästä jopa alkuperäistä parempaan tulokseen optimoimalla tiivisteet käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuviksi.

Työkoneiden hydraulisylintereiden kunnostuksissa kannattaa tiivistevalinnat miettiä tarkasti.
Tiivisteasioissa kannattaa kääntyä Tiivistekeskuksen ammattilaisten puoleen; kuvassa Tarmo Sotamaa Vantaan myynnistä.

ajoneuvosi hydrauliikan sähköistykseen

akkupaketti ohjauksineen ja latureineen PDU – yksikkö invertteri öljytankki sähkömoottori ja valitsemanne HAWE pumppu (MPU)

PowerBox järjestelmä on modulaarinen ja skaalautuva - järjestelmän komponentit voidaan sijoittaa käyttövalmiiseen pakettiin tai komponentit voidaan jakaa erillisasennukseen.

Teimme HAWE Hydrauliikkaluettelon sinua varten helpottamaan hydrauliikan suunnittelua ja asennusta mobiili- ja teollisuuslaitteisiin. Luettelossa on omien tuotteidemme lisäksi tarkoin valikoitujen yhteistyökumppanien tuotteita ja ratkaisuja. Pääosin kaikki tuotteet löytyvät meiltä heti varastosta Suomesta ja suunnittelemme yhdessä toimivat järjestelmät asiakkaidemme kanssa.

1. Plug&Play HAWE PowerBox toimitetaan ladattuna ja käyttövalmiina.

2. Mini-PowerBox - järjestelmä jaetaan kahteen pienempään yksikköön. Kompaktimmat yksiköt on helpompi sijoittaa esim. nosturiautoon työkalulaatikoiden tilalle.

3. Erillisasennus – komponentit voidaan asentaa ja kytkeä vapaasti ajoneuvon tai koneen rakenteisiin.

HAWE Finland - Helppoa Hydrauliikkaa Hydrauliikkakomponentit ja -järjestelmät -luettelon voi tilata itselleen veloituksetta lähettämällä yhteystiedot osoitteeseen: sales@hawe.fi tai soittamalla numeroon 010 821 2600

Johtava kone- ja laitetiivisteiden erikoisliike

TIIVISTEKESKUS OY tarjoaa asiakkaiden tiivistetarpeisiin parhaan mahdollisen kokonaisratkaisun, laajan tuotevalikoiman vain parhaita tuotemerkkejä, lähes 30 000 nimikettä sisältävän varastoinnin ja oman erittäin joustavan tuotannon.

Mäkituvantie 5 01510 Vantaa Vaihde 0207 65 170 / Myynti 0207 65 1070 www.tiivistekeskus.fi

Hydrauliikkakomponentit

Hydrauliikkaletkut, -putket ja liittimet

Sähköistys, ohjelmistot ja ohjaimet

Kokonaiset järjestelmät ja ratkaisut

Tutustu webshoppimme ja lue lisää www.HydraSpecma.com

Hybridi Valter - sähköä traktoriin

HAWE Parter Meeting järjestettiin legedaarisella Ahveniston moottoriradalla. Tapahtuma keräsi paikalle mukavan joukon HAWEn asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita. Ensiesittelyssä oli Oulun AMK:n ja Oulun Yliopiston hybridisoitu Valtra - sähköistyskomponentit projektiin toimitti HAWE Finland.

HAWE Finland järjesti toukokuun lopussa

HAWE Partner Meetingin Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa. Tapahtuma oli onnistunut keräten paikalle yli 200 HAWEn hydrauliikasta ja sähköistyksestä kiinnostunutta kävijää.

Tapahtumassa ensiesiintymisen teki Oulun Ammattikoulun ja Yliopiston yhdessä toteuttama traktorin hybridisointiprojekti Hybrid Valter.

Uuden tyylin asiakaspäivä sai kävijöiltä kiitosta. - Kyseessä oli ensimmäinen HAWEn järjestämä ratapäivä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tilaisuudessa yhdistettiin messut ja hauskanpito, paikalla esiteltiin meidän omia ja yhteistyökumppaneidemme tuotteita sekä palveluita. Sen lisäksi oli mahdollisuus päästä ajamaan legendaarista Ahveniston rataa joko omalla autolla tai paikalle tuoduilla rata-autoilla. Radalle oli jopa tunkua välillä ja meidän oman High Pressure Racing Teamin kalusto oli jatkuvasti ajossa. Palaute tapahtumasta oli positiivista ja jatkoa seuraa ensi vuoden toukokuussa, paljastaa

HAWE Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Tanhuanpää

Pääesiintyjä tuli Oulusta

HAWE tekee vahvasti yhteistyötä eri koulutuslaitosten kanssa ja tästä yhtenä esimerkkinä on viime syksynä Teknologia-messuilla esitelty OSAO:n kanssa

toteutettu opetusvaunu. Hämeenlinnassa oli seuraavan projektin julkistuksen vuoro, kun paikalle tuotiin hybridimoottorilla varustettu Valtra traktori. Valter valmistui Oulun AMK:n ja Oulun Yliopiston yhteistyönä. - Hybrid Valteriksi nimetty projekti toteutettiin kevätlukukauden aikana ja nyt se on vihdoin valmis. Meitä oli viisihenkinen porukka, joka lähti kevään aikana projektia toteuttamaan. HAWE toimitti meille sähköistykseen tarvitut komponentit, kuten akut, virranjakajat ja moottoripumppuyksiköt. Me suunnittelimme, loimme ja kasasimme Valtran pohjalle hybridisoidun traktorin. Kyseessä on tutkimuslaite ei tuotantoon tähtäävä malli, sanoo opiskelija Jori Karjalainen Oulun AMK:sta.

Polttoainekulutusta alas

Ahvenistolla Valter keräsi ansaittua kiinnostusta. Projektin tavoite oli selvä:

- Tavoite on niinkin yksinkertainen, kuin että polttoainekulu-

tus saadaan laskemaan. Ideana on silloin kun moottorin kuormitus on matala, voidaan regeneroida eli ladata akkuihin virtaa sähkökoneella. Kun kuormitus on korkea, voidaan avustaa. Kun pysytään paremmalla hyötysuhdealueella niin säästöä syntyy.

Ahvenistolla Valter nähtiin myös rataa kiertämässä. Oulun AMK:n opiskelija Joni Tyni sai kunnian ajaa ensimmäiset testikierrokset ja hymyssä suin mies olikin onnistuneen debyytin jälkeen:

- Parkkipaikalla vähän Oulussa Valteria ehdittiin pyörittämään, mutta täällä päästiin vasta kunnolla testaamaan. Kyllä ylämäissä huomasi kun oli hybridijärjestelmä käytössä, niin traktori jaksoi jopa vaihteita kiivetä ylöspäin. Ilman hybridiä ajettaessa se aika paljon pudotteli vaihteita alaspäin, kun ei jaksanut ylämäkiä kulkea.

Miten hyvin virtaa saadaan kerättyä takaisin akkuihin ajon aikana?

- Jo parkkipaikkapyörittelyissä kävi niin että akun varaus vain

nousi koko ajan. Tehoa saadaan hyvin otettua talteen uusintakäyttöä varten. Nyt kun päästiin ajamaan pitempää pätkää, vahvistui tieto projektin onnistumisesta.

Kaksi ajomoodita

Hybrid Valterissa on kaksi eri ajomoodia. Standardi ajomoodi regeneroi ja avustaa. Tehomoodi puolestaan avustaa tuplasti enemmän, mutta ei regeneroi.

- Tehomoodilla ajettaessa rataa ympäri akun varaus putosi kierroksella (2840 m) neljä prosenttia ja standardilla ajettaessa vain yhden prosentin, sillä se sai hyvin kerättyä akkuihin virtaa alamäissä, joita radalla oli paljon. Virran kulutus on melko vähäistä pelkässä ajossa, toteaa Tyni.

Tyylikäs kokonaisuus

Hybrid Valter on tyylikäs kokonaisuus. Akut ovat sijoitettu ohjaamon sivuille, joka tekee koneesta massiivisen näköisen. Miten kaikki tarvittava saatiin mahtumaan koneeseen?

- Minulla oli Joonas Tynin kanssa mekaanisen toteutuksen päävastuu. Piirustusohjelmilla suunniteltiin ja piirrettiin erinäiset palikat koneen peräosaan ja esimerkiksi akkutelineet ovat minun käsialaani – polvia vasten taivuttamalla ne tehtiin, naurahtaa Oulun AMK:n opiskelija Joonas Kupari Sähköistyskomponentit tulivat HAWE:lta, jonkin verran piti toteutuksessa soveltaakin: - Uhrattiin vetokoukku, jotta saatiin järkevään paikkaan sijoitettua sähkömoottori. Siitä tulee ketjuvälitys voiman ulosottoakseliin, josta viedään voimaa sisälle päin. Virranjakoyksikkö PDU:hin tulee akusta kaapelit, jotka yhdistyy yhdeksi kaapeliksi. Se menee akun kyljessä kiinni olevaan invertteriin, josta viedään kaapeleilla virtaa sähkömoottoriin. Siinä on ratkaisu pääpiirteittäin, lisäksi ohjaamossa sisällä on ohjainlaite ja näyttö, josta näkee laskennallisen vääntömomentin mitä sähkömoottori tuottaa sekä akkujen varausprosentit ja lämpötilat.

Isäntäpuolen töihin

Ensimmäisessä versiossa on keskitytty ajon hybridisointiin ja hyötysuhteen parantamiseen, mutta tulevaisuudessa on mahdollisuus ohjelmistoja muuttamalla käyttää esimerkiksi lisälaitteita kuten pilkelaitteita sähköllä. Traktori on protovaiheessa, mutta mikä olisi ihannetyömaa koneelle?

- Kaikki työt missä on vaihtelevia kuormituksia, jotain, jossa ylä- ja alamäkiä ajetaan kärry perässä. Yleisesti kaikkiin isäntäpuolen hommiin Hybrid Valter sopii, toteaa Tyni lopuksi.

Oulun Ammattikoulun opiskelijat kertoivat tarkemmin mielenkiintoisesta Hybrid Valter -projektista.

HydroShop palvelee nyt myös Vantaalla

Fluiconnecto on avannut toukokuussa uuden

HydroShopin Vantaalle, missä asiakkaille tarjotaan hydrauliikkaa kaikkeen liikkuvaan kalustoon sekä ammattitaitoinen palvelu.

HydroShop on nimensä mukaisesti hydrauliikan erikoisliike, joita löytyy Jyväskylästä, Lahdesta, Oulusta, Porista, Tampereelta, Turusta ja nyt myös Vantaalta osoitteesta Äyritie 4. Lisäksi asiakkaita palvelevat HydroShop -jälleenmyyjät laajasti eri puolilla maata.

- Sijaintimme on erinomainen Kehä kolmosen välittömässä läheisyydessä, pohjoispuolella kehää Jumbo kauppakeskuksen kohdalla, ja pihasta löytyy parkkitilaa isommillekin ajoneuvoille, kertoo Fluiconnecto Oy:n aluemyyntipäällikkö Tim Hokkanen

Laatutuotteet ja huippupalvelu

HydroShopin noutomyymälästä löytyy laadukkaat hydrauliikan johdinkomponentit sekä todella laajasti komponentteja ja

erilaisia tarvikkeita. Varasto on jo nyt kattava ja sitä laajennetaan asiakastarpeiden mukaan.

- Teemme letkuasennelmat laadukkaista Manulin tuotteista odottaessa tiskiasiakkaille sekä piensarjoina esimerkiksi laitevalmistajille, konevarustelijoille, päällerakentajille ja huoltopuolen toimijoille - meiltä saa myös hydrauliikkaputket varastosta. Komponenteista mainittakoon Manulin lisäksi tunnetut merkit Atos, Marzocchi, Salami ja Walvoil, sekä erityisesti kuorma-autopuolta kiinnostavat

HAWE ja Sunfab pumput, joita löytyy suoraan myymälästä.

Lisäksi tarjolla on laajasti tuotteita myös korjaamopuolelle tuotemerkkeinä mm. Piusi, Raasm ja Hi-Force, luettelee Hokkanen.

Kannattaa poiketa...

Laadukkaiden tuotteiden lisäksi Vantaan HydroShopista saa osaavaa palvelua hydrauliikka-

Meiltä saat kattavan tuotevalikoiman lisäksi ammattitaitoisen suunnittelun, huollon ja korjauksen.

Palvelemme:

VANTAA

Mäkituvantie 11 , 01510 Vantaa, p. 0207 65 165

KOKKOLA

Patamäentie 3 , 67100 Kokkola, p. 0207 65 167

SEINÄJOKI

Teollisuustie 5, 60100 Seinäjoki, p. 0207 65 164

TAMPERE

Palmrothintie 7 B, 33920 Pirkkala , p. 0207 65 163

JYVÄSKYLÄ

Puulaakintie 5 , 40350 Jyväskylä, p. 0207 65 131

Tutustu tuotevalikoimaamme:

komponenteista ja -järjestelmistä:

- Kannattaa tulla juttelemaan niin mietitään yhdessä toimivat kustannustehokkaat ja tarvittaes-

sa räätälöidyt ratkaisut, sanoo Tim Hokkanen.

Uusi HydroShop myymälä palvelee kaikissa hydrauliikka-asioissa Vantaalla osoitteessa Äyritie 4.
Viihtyisän myymälän tuotevalikoima on todella laaja ja tiskin takaa saa ammattitaitoista palvelua.
Varasto on kattava ja sitä laajennetaan asiakastarpeiden mukaan. Myös laadukkaat Manuli letkuasennelmat tehdään odottaessa.

- REHOBOT -hydraulityökalut löytyy kaikista Nestepaineen myymälöistä suoraan hyllystä ja ne ovat saatavilla myös ETRA Megacenteistä sekä muilta Nestepaineen jälleenmyyjiltä, kertoo aluemyyntipäälikkö Juha Kallionpää esitellessään Seinäjoen myymälän valikoimaa.

Hydraulityökalut korjaamo- ja urakointikäyttöön

Nestepaine Oy laajensi vuosi sitten myyntiohjelmaansa aloittamalla REHOBOT -hydraulityökalujen maahantuonnin.

uotsalaisen REHOBOT

Hydraulicsin juuret juontavat 100-vuoden taakse, kun vuonna 1924 alkoi mekaanisten NIKE -tunkkien valmistus. Vuonna 1932 tuotiin markkinoille hydrauliset tunkit, minkä jälkeen tuotevalikoima alkoi laajenemaan innovatiivisilla hydraulisilla työkaluilla ja NIKEsta tuli käsite maailmanlaajuisesti. Vuonna 2011 toiminta siirtyi teollisuuskonserni Obadjalle ja tuotenimeksi vaihtui REHOBOT. Kaikki tuotteet valmistetaan edelleen Ruotsissa Eskilstunassa ja vahva panostus tuotekehitykseen takaa edistykselliset ratkaisut tulevaisuudessakin.

NIKEn tarina jatkuu...

Korkealaatuiset REHOBOT -hydraulityökalut tarjoavat suorituskykyä monenlaisiin tarpeisiin kuten veto- ja työntöliikkeisiin sekä nostoihin.

- REHOBOT -tuotteet on suunniteltu kestämään vaativissa olosuhteissa ammattikäytössä kuten korjaamoilla, kenttähuollon tarpeissa, urakoitsijakäytössä ja teollisuudessa. Tarjolla on markkinoiden parasta suorituskykyä kilpailukykyiseen hintaan, kertoo Nestepaine Oy:n aluepäällikkö Juha Kallionpää, jolla on vankka kokemus REHOBOT/ NIKE -tuotteista:

- Legendaarisen NIKEn tarina

ja laatu jatkuu uudella nimellä. Lisäksi Nestepaineelta löytyy hydrauliset Larzep -työkalut, joita on edustettu vuosikymmeniä, joten jokaiseen tarpeeseen löytyy varmasti oikeat ratkaisut.

Laaja valikoima hydraulityökaluja

REHOBOT -tuoteohjelman rungon muodostavat erilaiset hydrauliset sylinterit sekä paineilma-, sähkö- ja käsipumput.

- Sylintereitä löytyy eri kokoisia ja mallisia; suurimmillaan jopa yli 250 tonnin nostokapasiteetilla. REHOBOT on ollut edelläkävijä mm. alumiinisissa reikämäntäsylintereissä, mitkä ovat keveitä ja korjaamotyössä

helppo käsitellä. Ja löytyy valikoimasta myös esimerkiksi telatapin ulosvetosarjoja urakoitsijoille, sanoo Kallionpää.

Nopeat toimitukset suoraan myymälöistä

REHOBOT -hydraulityökalujen myynti on lähtenyt Nestepaineella mukavasti käyntiin.

- Tuotteita löytyy kaikista Nestepaineen toimipisteistä suoraan hyllystä ja päävarasto on Vantaalla. Ja myös ETRA Megacenterit sekä muut Nestepaineen jälleenmyyjät tarjoavat REHOBOT -tuotteet laajasti ympäri maata, joten saatavuus on hyvällä tasolla, ilmoittaa Juha Kallionpää.

REHOBOT Hydraulics juhli toukokuussa 100-vuotista teollista historiaa Eskilstunan tehtaalla.

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Hydrauliikan one stop shop

HydSupply on hydrauliikan ja pneumatiikan one stop shop, tarjoten kaiken komponenteista, suunnittelusta ja järjestelmistä myös niiden elinkaaren hallintaan saman katon alta useilla paikkakunnilla ympäri maata.

Ruotsalaiseen Volito Automation -konserniin kuuluvan HydSupplyn asiantuntijaverkosto koostuu 120 hydrauliikan ammattilaisesta, joiden kokemus ja ammattitaito tukee koko organisaation palveluketjua suunnittelusta kenttähuoltoon. Toimipaikat ja loppukäyttäjiä palvelevat myymälät löytyvät Tampereelta, Porista, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Äänekoskelta. Omaa valmistusta on hydrauliikan järjestelmissä ja Sisu -teollisuusmoottoreissa.

- Olemme kasvaneet viime vuosina orgaanisesti sekä yritysostojen kautta: Hydrosystem, Lohjan Sähkö ja Automaatio, Peimarin Hydraulikka, Paineteho, Satatekniikka ja Protest ovat kukin osaltaan vahvistaneet kokonaisuutta, mistä HydSupply tänä päivänä muodostuu. Viimeisin lisä hydrauliikan vahvistuksessa on HydX:n toimintojen siirtyminen HydSupplyn alle vuodenvaihteessa 2024. Näiden vahvojen toimijoiden integroitumisen myötä osaaminen on laajentunut entisestään hydrauliikasta ja pneumatiikasta myös sähköisiin ratkaisuihin sekä automaatioon, kertoo HydSupply Oy:n toimitusjohtaja Jukka Sahi.

Vahvaa panostusta liikkuvan kaluston OEM-asiakkaisiin

HydSupply on tunnetusti ai-

dosti asiakkaisiin sitoutunut kumppani hydrauliikan kunnossapidon töissä ja kokonaisvaltaisessa hydrauliikkajärjestelmien elinkaaren hallinnassa.

- Panostamme jatkossa erittäin vahvasti myös OEM-asiakkaiden palveluun järjestelmien suunnittelussa, valmistuksessa ja toimituksissa, kertoo HydSupplyn myyntipäällikkönä helmikuussa aloittanut Matias Vanhala, jolla on vankka kokemus hydrauliikasta ja voimansiirrosta:

- Opiskelin Tampereen Teknillisessä yliopistossa hydraulitekniikkaa ja valmistuin konetekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2009. Työura alkoi jo

opiskeluvaiheessa Parkerin lohkotehtaassa asennuslinjalla ja diplomityön tein venttiilitekniikan kehityksestä, minkä jälkeen jäin Parkerille projekti-insinööriksi, missä pääsin työskentelemään laajasti asiakasrajapinnassa vastuiden kasvaessa vuosien aikana. Vuonna 2020 siirryin nestetehonsiirrosta Tasowheelille mekaanisen voimansiirron komponenttien pariin.

Suurien kokonaisuuksien hallintaa

HydSupply tarjoaa kone- ja laitevalmistajille sekä teollisuudelle vankan suunnitteluosaamisen sekä kustannustehokkaan hydrauliikkajärjestelmien tuotannon asennuksineen ja käyttöönottoineen, mitä täydentää erittäin kattava valikoima hintalaatusuhteeltaan erinomaisia komponentteja.

- Vahvuutemme on siinä, että pystymme tarjoamaan suuria kokonaisuuksia asiakkaille sekä komponenttihuollon ja kunnossapitotoiminnot, joilla taataan järjestelmien toimintavarmuus. OEM-myyntimme ymmärtää asiakkaiden tarpeet ja pystyy hyödyntämään konsernin kansainvälistä osaamista erilaisissa projekteissa. Yhteistyö maailman johtavien komponenttivalmistajien kuten Parkerin, Bosch Rexrothin, Danfossin, Hydacin, Black Bruinin, Scanrecon ja Emersonin kanssa on syvällistä, mikä takaa parhaan teknisen osaamisen asiakkaidemme käyttöön myös heidän puoleltaan, toteaa Vanhala.

Vahva kumppani sähkön ja hydrauliikan yhdistämisessä Aiemmin HydX:n palveluk-

sessa toiminut pitkän linjan hydrauliikan ammattilainen Jari Hämäläinen hoitaa OEM-myyntiä nyt HydSupplyn organisaatiossa:

- Ruotsissa HydX jatkaa erillisenä toimijana mutta Suomessa todettiin, että asiakaspalvelu paranee, kun yhdistämme voimamme ja osaamisemme HydSupplyn kanssa. Projekteja on meneillään ihan mukavasti mobilehydrauliikassa ja teollisuuspuolella ottaen huomioon haasteellisen markkinatilanteen. Ja kun katsotaan tulevaisuuteen, meillä on todella vahvaa tietotaitoa sekä ainutlaatuisia ratkaisuja liikkuvan kaluston sähköistymiseen. Toimimme kumppanina sähkön ja hydrauliikan yhdistämisessä ja osaamisemme kattaa myös akkukäytöt.

- Meiltä saa hydrauliikan kokonaispalvelun kone- ja laitevalmistukseen sekä teollisuuteen. Loppuasiakkaita palvellaan toimipaikoissa useilla paikkakunnilla, kertovat HydSupplyn myyntipäällikkö Matias Vanhala (vas.) ja OEM-myyntiä hoitava Jari Hämäläinen Tampereen myymälän tiskillä.
HydSupplyn ammattilaiset liikkuvat kentällä hydrauliikan asennustehtäviin varustelluilla huoltoautoilla.
HydSupply tarjoaa kone- ja laitevalmistajille sekä teollisuudelle vankan suunnitteluosaamisen sekä kustannustehokkaan hydrauliikkajärjestelmien tuotannon asennuksineen ja käyttöönottoineen.

PMC Hydraulics on erikoistunut liikkuvan kaluston, valmistavan teollisuuden, energiantuotannon ja meriteollisuuden hydrauliikkaratkaisuihin. Vankkaan toimialaosaamiseen perustuva monipuolinen tarjoamamme ulottuu komponenteista avaimet käteen -kokonaisratkaisuihin. Voit luottaa alan kokeneimpien asiantuntijoiden laatuun kun tarvitset luotettavaa voiman ja liikkeen hallintaa.

www.pmchydraulics.com

Tiivisteet suoraan verkkokaupasta www.toptiivistekauppa.fi

Top-Osa on kotimainen ja kehittyvä hydrauliikkaja pneumatiikkatiivistevalmistaja, joka tunnetaan hyvästä asiakaspalvelustaan sekä laadukkaista tuotteista. Toimintoja kehitetään koko ajan palvelemaan asiakkaita entistäkin paremmin - toukokuussa avattiin uusi verkkokauppa.

Vuonna 2023 Top-Osalle myönnettiin ensimmäisenä kotimaisena tiivistevalmistajana kansainvälisesti tunnettu ja eniten käytetty laadunhallintastandardi ISO9001: 2015 sertifikaatti. Sertifiointiprojektista vastannut laatupäällikkö Mikko Ketola on myös mies uuden verkkokaupan takana. Hän on tyytyväinen erittäin kattavaan kokonaisuuteen:

- Asiakastyytyväisyyskyselyiden perusteella saatiin palautetutta, että verkkokaupalle olisi

kysyntää meidän asiakaskunnassamme. Ryhdyimme tuumasta toimeen ja nyt se on vihdoin valmiina - toptiivistekauppa.fi. Projekti kesti kaikkineen reilut puoli vuotta ja toukokuun puolivälissä aloitimme antamaan asiakkaillemme omia tunnuksia palveluun testattuamme sitä ensin pitkään.

Vuonna 1982 perustettu pirkanmaalainen Top-Osa Oy suunnittelee sekä valmistaa hydrau-

liikka- ja pneumatiikkatiivisteitä. Tiivisteitä on valmistettu itse jo yli 30 vuotta ja nyt tuotteet on viety tehokkaasti myös verkkoon.

- Modernilla tuotannolla, uudenaikaisilla CNC-koneilla sekä vahvalla toimialaosaamisella varmistamme tuotannon laadun sekä tuotteidemme korkean tason. Kymmenen asiantuntijan Top-tiimimme takaa, että asiakkaamme ympäri Suomen saavat tarvitsemansa tuotteet aina am-

mattitaidolla ja aikataulussa. Tiivisteet toimitetaan standardikokoisina ja mittatilaustuotteina koko maahan - nyt tilaaminen onnistuu kätevästi verkkokaupan kautta!

Laaja tuotevalikoima Verkkokauppaan on pyritty tuomaan Top-Osan tuotevalikoima mahdollisimman laajasti.

- Meidän valikoimamme on erittäin kattava ja verkkokaupan

puolelta löytyy jo nyt tuhansia rivejä tiivisteitä. Voidaan sanoa, että lähes kaikkiin tarpeisiin löytyy tiivisteet, ja ne mitä ei löydy, pystymme tekemään asiakkaalle oikeanlaiset tiivisteet Tampereen toimipisteessämme, sanoo Ketola.

Helppokäyttöisyys punaisena lankana Verkkokaupan helppokäyttöisyys ja kattavuus on se juttu mihin on satsattu.

- Tuotehakuun olemme käyttäneet paljon aikaa ja ajatusta. Jos asiakkaalla on tiedossa esimerkiksi yksi mitta tuotteesta, on sen perusteella jo mahdollista hakea oikea tuote. Ohjelmassa on myös mahdollisuus antaa haluamansa toleranssi koolle, ellei tarkkaa mittaa ole saatavilla tai pesä on tekemättä vielä ulkoa. Tuoteryhmät on tarkasta kategorioitu ja jos tiedossa on joko varren sisä- tai ulkomitta tai korkeus niin niiden avulla voidaan hakea sopivat tiivisteet. Haulla verkkokauppaa tuottaa kaikki kyseisten kategorioiden tuotteet listauksena. Valitaan sopiva profiili ja sieltä haluttu koko. Samalla haulla on helposti kerättävissä ostoskoriin varrentiivisteen lisäksi muun muas-

Toptiivisteverkkokauppa.fi on nyt avattu. Kaupasta löytyy kattavasti Top-Osan tuotevalikoima. Hakutoiminnon avulla tuotteiden löytäminen on helppoa.
Top-Osa Oy:n laatupäällikkö Mikko Ketola on tyytyväinen uuteen verkkokauppasovellukseen.

sa pyyhkijä, kovakudosohjaimet.

Näin helposti on valittavissa kaikki tarvittava esimerkiksi sylinteriin, toteaa Ketola.

Hakutoiminnon lisäksi tuotteet on kategorioitu kattavasti eri otsakkeiden alle, josta on helppo päästä alkuun tilausta tehdessä:

- Lisäksi suureen osa tuotteista on ladattu profiilikuvina, joka helpottaa omalta osaltaan myös tunnistamista ja tilaamista.

Uusintatilaukset helposti

Tehdessään tilausta ostoskori voidaan nimetä tulevaa käyttöä varten, jos asiakas ostaa esimerkiksi usein samoja tuotteita.

- Tilaushistoria tallentuu ostoskorin nimellä, niin silloin on myöhemmin helppo ja nopea tilata vastaavat tuotteet. Ostoskori on myös tallennettavissa ennen varsinaista tilausta, jolloin koriin voi tehdä täydennyksiä, vaikka työpäivän aikana ennen lopullista tilausta. Kello 14 mennessä tulleet tilaukset pyritään postittamaan jo saman päivän aikana asiakkaalle.

Varastosaldot ja hinnat näkyvät myös ohjelmasta.

- Varastosaldot ilmoittavat paljonko kyseistä tuotetta on saatavissa. Tuotteiden hinnat näkyvät suoraan asiakaskohtaisesti eli tiedossa on heti lopullinen hinta. Verkkokauppa antaa samat hinnat mitä meillä on järjestelmässä asiakkaan osalta eli asiakas näkee aina oman hintansa, sanoo Ketola.

Tiliasiakas

- pyydä omat tunnukset Verkkokauppa on saatavilla Top-Osan tiliasiakkaille.

- Meille vain viestiä, niin avaamme tiliasiakkaillemme omat verkkokauppatunnnukset, joilla verkkokauppaa verkkokauppaa käyttämään ympäri vuorokauden. Enää ei tarvitse olla sidottuna kello 8-16 väliseen aikaan, vaan tuotteiden varastosaldoa pystyy näkemään ja tilauksia tekemään mihin vuorokauden aikaan tahansa. Uusi verkkokauppakonsepti on tärkeä lisä palvelukokonaisuuteemme, toteaa Ketola lopuksi.

Ostoskori on helppo käyttää, järjestelmä tallentaa tehdyt tilaukset automaattisesti ja halutessaan ostoskorit voi nimetä myöhempää käyttöä varten.

HYDRAULIIKAN

Suuressa osassa tuotteita on profiilikuva, joka helpottaa oikean tuotteen paikallistamista.

AJONEUVOTEOLLISUUDEN

JÄRJESTELMÄT JA RASKAAN

KALUSTON VARAOSAT

kraatz.fi

PALVELUITAMME

• Kantavuusmittaukset pudotuspainolaitteella, levykuormituslaitteella sekä Loadmanilla

• Rakennekerrostutkimukset ja näytteenotto

• Päällysteporaukset

• Tie- ja katuverkon inventoinnit

• Yksityisteiden perusparannusten suunnitteluun kantavuusmittaukset ja kuivatusinventoinnit

• Siltojen kuntoarviot yksityisteille, metsäteille ja kuntien kaavateille

• Törmäysvaimennin ja liikenteenohjaukset

• Uusien päällysteiden kitkanmittaus

power truck show 9.-10.8.2024

finnmetko 29.-31.8.2024

Esittelyssä älykkäin Scania koskaan

Oletko valmis digiohjaamoon? Tule ja koe älykäs Scania Smart Dash -kojelauta!

Scanian osastolla jo perinteeksi muodostunut Scanian kesäkontti!

• Myynnissä fanituotteiden uutuudet ja klassikot

• Smartgolf-kesäkilpailu: kesän pääpalkintona matka Scanian tehtaalle Ruotsiin

• Kesäkeittiöstä herkullisia maistiaisannoksia

• Ilmapalloja ja festaritunnelmaa Tervetuloa viihtymään!

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.