Amnesty-lehti 4/2016

Hinta 5,50 €

Ihmisoikeuksien puolesta.

4 / 2016

AKATUGBA Etelä-Afrikan asumisoikeudet • Kevyt, raskas aktivismi • DocPoint

Ihmisoikeuksien puolesta. 4 / 2016

Eeva Meltio

Tässä numerossa

Millainen on ihmisoikeuksien tulevaisuus Yhdysvalloissa? Presidentinvaalit voittanut Donald Trump esitti kampanjansa aikana ihmisoikeuksien näkökulmasta kyseenalaisia lausuntoja. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Elämää ilmastonmuutoksen puristuksessa Kuivuus altistaa Keniassa erityisesti alkuperäiskansat ihmisoikeusloukkauksille. Maasai-paimentolaiset etsivät tapoja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

3 5 6 8 12 16 27 28 31 32 33 34 35

Tekijät: Ihmisoikeuksien tulkit Pääkirjoitus: Yhdestä kirjeestä kiinni Lyhyesti: Kynttiläpalkinto Kyyjärvelle! Uskalla kysyä! Ovatko viestini turvassa? Henkilö: Lähes vapaa Moses Akatugba Kolumni: Luovuus ja (epä)varmuus Matkalla: Slummiaktivistit vastustavat häätöjä Teetä ja ihmisoikeuksia: Aktivismin eri muodot Kulttuuri: Mona Hatoumin maailmat Kiasmassa Aktivisti: Kolmikko opettaa ihmisoikeuksia Toimi! Lähde joulun alla lipaskerääjäksi Kolumni: Edistystä ja takapakkia Menot: Mikä on ihmisarvon hinta?

Tekijät.

Minna Mäkipää, mikä ihmisoikeus kysymys mietityttää juuri nyt? ”Muukalaisvihan ja ääriliikkeiden nousu on mietityttänyt jo pitkään. Ihmisoikeuksien ei enää ajatella kuuluvan automaattisesti kaikille. Muurien pystyttämisestä ja vastakkainasettelun syventämisestä ei seuraa mitään hyvää.” Millainen on hyvä ihmisoikeus aiheinen kuvitus? ”Sellainen joka pysäyttää ajattelemaan, tuntemaan ja jopa ärsyttää – mutta ei jätä kylmäksi. Kuvittaminen on haastavaa, koska ihmisoikeusaiheisiin liittyy paljon käytettyä kuvastoa. Mutta kliseitä hyödyntämällä voi luoda jotain uutta oivallettavaa.” Mitä toivot joulupukilta lahjaksi? ”Toivon, että tulisi luminen ja valoisa talvi pakkasineen.” Mäkipää on helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka teki lehden takakannen kuvituksen.

PÄÄTOIMITTAJA Saara Manelius TOIMITUSSIHTEERIT Marie Kajava & Aishi Zidan ULKOASU & TAITTO Aleksi Jalonen PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylä JULKAISIJA Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. JOUKKOJULKAISU ISSN 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 23.2.2017. Aineistot viimeistään 1.2.2017.

Miksi juuri ihmisoikeudet, Kukka Ranta? ”Jokaisen sukupolven on toimittava vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Olemme ottaneet takapakkia vuosikymmenten työllä saavutettujen ihmisoikeuksien suhteen. Tarvitsemme jatkuvaa valppautta, jotta voimme suojata heikommassa asemassa olevien oikeuksia.” Kirjoitit lehteen asumisoikeuksista Etelä-Afrikassa. Mikä on parantunut? ”Slummiasukkaat ovat vahvistaneet paikallisdemokratiaa yhteisöissään ja saaneet esimerkiksi saniteettitiloja ja suihkuja slummeihin. Liike on onnistunut estämään häätöjä viemällä viranomaisten laittomat toimenpiteet oikeuteen. Rikollisuus on vähentynyt ja perheillä on turvallisempi arki.” Joulutortut vai piparit? ”Piparit. Rakastan kummilasteni kanssa leipomista!” Ranta on vapaa toimittaja, valo kuvaaja ja valmistelee väitöskirjaa.

Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etu käteen. Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja. TOIMITUSKUNTA Anna Autio, Anu-Elina Ervasti, Reetta Haarajoki, Satu Helin, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Noora Jussila, Jaakko Kaartinen, Evelin Kask, Kirre Koivunen, Teemu Kuusimurto, Nina Lindberg, Iina Lindeman, Anni Lindgren, Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala, Miikka Pirinen, Roni Rekomaa, Heidi Rostén, Paula Sundell, Pinja Tavasti, Katja Tähjä, Veera Vehkasalo, Kaisa Viitanen,

Miten ihmisoikeuksista viestitään tehokkaasti, Saara Manelius? ”Kaikkein tärkeintä on, että vastaanottaja ymmärtää viestimme. Tämä ei ole helppoa, sillä Amnestyn työtä ohjaa täsmällisyyden vaatimus. Olemme tulkkeja monimutkaisten termien ja rakenteiden sekä huolestuneiden kansalaisten välillä. Jotta ihmiset voivat toimia paremman maailman puolesta, meidän on ’suomennettava ihmisoikeudet’.” Mitä toivot ihmisoikeusvuodelta 2017? ”Vuosi 2016 on ollut sävyltään synkkä. Viimeinen isku oli Donald Trum pin nousu Yhdysvaltain presidentiksi. Ensi vuonna meidän on tehtävä työtä laajemmalla rintamalla kuin koskaan aiemmin. On koottava yhteen ihmisoikeuksia puolustavat ihmiset ja ponnisteltava kuin tulevaisuus olisi meistä kiinni – sillä sehän on.” Manelius on Amnestyn Suomen osaston vt. viestintäpäällikkö ja lehden päätoimittaja.

Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright

KANSIKUVA Miikka Pirinen

KIRJOITTAJAT Anu-Elina Ervasti, Tuula Haavisto, Marie Kajava, Iina Lindeman, Anni Lindgren, Saara Manelius, Kukka Ranta, Alf Rehn, Heidi Rostén, Aishi Zidan

TAKAKANSI Minna Mäkipää

KUVAAJAT/KUVITTAJAT Laura Lehtinen, Eeva Meltio, Minna Mäkipää, Miikka Pirinen, Roni Rekomaa, Mari Waegelein, Elina Warsta

Juttutarjoukset ja palautteet: marie.kajava@amnesty.fi aishi.zidan@amnesty.fi

OIKOLUKU Meri Haikarainen KÄÄNTÄJÄT Liselott Sundbäck, Annakaisa Suni, Gun Österberg

Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia.

Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 Helsinki Puh. 09 5860 440 amnesty@amnesty.fi

Tassa o n Sha m . i a , j ok a j a i Syy ri a a n . m m u m a v a k i n o a l l Ha n e

Tee lahjoiTus joulukeräykseen. sham on 6-vuotias ja menettänyt kotinsa pommituksissa syyriassa. kuvassa hän on juuri saapunut perheensä kanssa veneellä kreikkaan. Miten hänen ja muiden syyriasta paenneiden elämä jatkuu? lahjoita ja vaikuta.

amnesty.fi/joulukerays

”Iltaisin nukkumaan mennessä luemme poikani kanssa aina kirjaa. Sänky on lämmin, lakanat pehmeät, ympäristö hiljainen ja turvallinen. Vatsa on täynnä iltapalasta, josta ei ole koskaan pulaa. Olemme käsittämättömän etuoikeutettuja.” Emma Salokoski, muusikko, Amnestyn tukija Keräyslupa:POL-2014-5928, 1.1.2015-31.12.2016

Pääkirjoitus.

Vapaus voi olla kirjeestä kiinni

Frihet kan hänga på ett brev

”SEISON TÄSSÄ teidän ansiostanne.”

Näin sanoi nigerialainen Moses Aka tugba, julmasta kidutuksesta selvinnyt ja kuolemansellistä yhdeksän vuoden jälkeen vapautettu nuorukainen, joka vieraili marraskuussa Suomessa. Kymmenettuhannet suomalaiset toimivat Akatugban puolesta vuoden 2014 Kirjeitä vapaudelle -kampanjassa. Maailmanlaajuisesti ihmisiä oli mukana satoja tuhansia. Me kirjoitimme kirjeitä emmekä luovuttaneet. Ennen kaikkea emme ajatelleet, että tilanne olisi ollut toivoton. Kaikkien meidän yhteisen työmme ansiosta Moses Akatugba pääsi kuolemansellistä kouluun – ja myös kertomaan kokemuksistaan meille tänne Suomeen. Nykyisin Akatugba tekee itse työtä sen puolesta, että kidutus kiellettäisiin Nigeriassa. Voit lukea Akatugban elämästä lehden henkilökuvasta, joka on sivuilla 12–15. TYÖ YKSILÖIDEN puolesta jat-

”DET ÄR TACKVARE er jag står här idag.”

Så sade den nigerianska Moses Akatugba som överlevt grym tortyr och nio år i dödscell när han efter sin frigivning besökte Finland i november. Tiotusentals finländare deltog i Skriv för frihet -kampanjen 2014 och runtom i världen deltog hundra tusen personer – alla bidrog till Akatugbas frihet. Vi skrev brev, utan att ge upp. Framför allt tänkte vi människor aldrig att detta är hopplöst. Tackvare vårt arbete kunde en människa som heter Moses Akatugba gå från dödscell till skola och dela med sig av sina erfarenheter även här i Finland. Nu jobbar han själv för att tortyr ska avskaffas i Nigeria. Du kan läsa mera om Akatugbas liv här i tidningens personporträtt sidor 12–15.

Därför har varje underteckning en massiv betydelse.

kuu. Kirjoitamme ja lähetämme Kirjeitä vapaudelle -kampanjassa tänä vuonna vetoomuksia ja solidaarisuusviestejä kuuden vaarassa olevan ihmisen puolesta. Heidän joukossaan on esimerkiksi iranilainen mielipidevanki ja aktivisti, Zeynab Jalalian, jolta estetään pääsy näön pelastavaan lääkärinhoitoon. Viestimme niiden malawilaisten puolesta, jotka elävät albinismin takia jatkuvan väkivallan uhan alla. Kenties tunnetuin kampanjoinnin kohde on maanpaossa elävä yhdysvaltalainen tietotekniikan ammattilainen Edward Snowden, joka sai työssään selville hallitusten massavalvonnan laajuuden ja paljasti sen muulle maailmalle. Näiden ihmisten puolesta toimimme tässä ja nyt, kun vuosi 2016 lähestyy loppuaan. Vetoamme esimerkiksi Yhdysvaltain ja Malawin presidentteihin sekä Iranin oikeuslaitoksen johtajaan. Yksittäisten ihmisten tulevaisuus – vapaus, terveys ja arki – voi olla työstämme kiinni. Siksi aivan jokaisella allekirjoituksella on valtava merkitys.

A R BET ET FÖR IN DI V IDE R

fortsätter. I årets Skriv för frihet -kampanj skriver vi appeller och solidaritetsmeddelanden för sex personer i fara. En av dem är till exempel den iranska aktivisten, Zeynab Ja lalian, som fängslades på grund av sina åsikter och nu inte får tillgång till läkarvård som kunde rädda hens syn. Vi skriver för de människor som är under ständigt hot på grund av albinism i Malawi. Kanske den mest berömda är en amerikan, Edward Snowden, som lever i landsflykt på grund av att han inom sitt jobb inom informationstekniken fick nys om regeringens massövervakning och avslöjade det för omvärlden. VI AGER AR för de här människor här och nu, då året

2016 närmar sitt slut. Vi appelerar till exempel presidenter i Förenta staterna och Malawi och en direktör i rättsväsendet i Iran. De här enskilda människornas framtid – frihet, hälsa och vardagliga liv – kan hänga på vårt jobb. Just därför har varje underteckning världen runt en massiv betydelse. Kom med: amnesty.fi/kirjeita-vapaudelle

Tule mukaan: amnesty.fi/kirjeita-vapaudelle

Saara Manelius Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston vt. viestintäpäällikkö.

VAPAALLA 1. Menen kirjastoon, mene sinäkin! Villasukat ja kuppi teetä löytyy kotoa – täydellinen joulukuun ilta on käsillä. 2. Helsingin kirkot avaavat ovensa talviöiksi ihmisille, joilla ei ole yösijaa. Kaupunkilaisia kutsutaan auttamaan järjestelyissä. 3. Tule jo, tammikuu ja DocPoint-festivaali! Luvassa ihmisoikeuksien näkökulmasta kiinnostavia dokumenttielokuvia.

Lyhyesti.

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Marie Kajava ja Aishi Zidan

Ihmisoikeusvuosi 2016 Kyyjärven asukkaat saivat Kynttiläpalkinnon SUOMI. Amnestyn Suomen osaston perinteinen Kynttiläpalkinto myönnettiin tänä vuonna Kyyjärven kunnan asukkaille myönteisestä ja kotouttamista edistävästä asenteesta turvapaikanhakijoita kohtaan. Keski-Suomessa sijaitsevan Kyyjärven asukkaat näyttivät esimerkkiä siitä, miten turvapaikanhakijat voidaan ottaa osaksi yhteisöä. Kyyjärveläiset ovat vapaaehtoisesti toimineet turvapaikanhakijoiden tukena esimerkiksi ystäväperhetoiminnan kautta, ja paikalliset yritykset ovat tarjonneet heille työllistymisen mahdollisuuksia. ”Kyyjärven asukkaat ovat esimerkillään osoittaneet, miten pienetkin paikkakunnat ja tavalliset ihmiset voivat olla mukana ratkaisemassa historiallista pakolaistilannetta. Kyyjärven kohdalla erityisen hienoa oli, miten ihmiset olivat valmiita voittamaan pelkonsa ja toimimaan lopulta tilanteen ratkaisemiseksi”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo. PÄÄTÖS vastaanottokeskuksen avaamisesta meni vuoden 2015 lopulla Kyyjärven kunnallisessa päätöksenteossa läpi hyvin täpärästi. Vatvomisen sijaan Kyyjärvellä käärittiin hihat uusien asukkaiden kotouttamiseksi. ”Kun päätös oli tehty, ulkopuolisen olisi ol-

lut vaikeaa enää erottaa keskuksen vastustajia ja puolustajia toisistaan. Hyväksyttiin, että demokratia oli puhunut”, Kyyjärven kunnanjohtaja Eero Ylitalo kuvailee. Kunnan asukkaat kalustivat tyhjillään olevat asunnot ja keräsivät talvivaatteita turvapaikanhakijoille. Kyyjärveläiset osoittivat, miten oikealla asenteella haastavastakin tilanteesta selvitään hyvin. ”Tämä on hieno tunnustus kuntalaisille työstä, jonka he ovat tehneet. Se oli valtava urakka, kun muutamassa viikossa asutimme 14 perhettä pieneen kuntaan. Henkinen asenne täällä oli hyvä, ei voivoteltu tai säälitty”, Ylitalo sanoo. KUN KYYJÄRVEN vastaanottokeskus päätettiin viime toukokuussa lakkauttaa, paikalliset keräsivät adressin sen säilyttämisen puolesta. Aktiivisen kampanjoinnin ansiosta keskuksesta tuli Saarijärven vastaanottokeskuksen sivupiste, jonne jää asumaan aluksi noin 40 ihmistä. Kyyjärvi on myös yksi harvoista kunnista, joka kantaa globaalin vastuunsa osoittamalla turva paikan saaneille ihmisille kuntapaikkoja. Kunta on sitoutunut tänä vuonna tarjoamaan 20 kuntapaikkaa, mikä on noin 1 400 asukkaan kunnalta merkittävä määrä. Kuntapaikoista on Suomessa suuri pula.

+ +

Suomessa avataan ympärivuorokautinen auttava puhelin väkivaltaa kokeneille naisille. Amnesty ja muut järjestöt ovat tehneet vuosia töitä puhelimen perustamisen puolesta. Kansalaisaloite äitiyslaista eteni eduskuntaan. Äitiyslaki mahdollistaisi naispareille lapsen tunnustamisen neuvolassa jo ennen lapsen syntymää.

Johtavat poliitikot eri puolilla maailmaa kyseenalaistivat ihmisoikeudet entistä voimakkaammin. Valtiot nakersivat vaikutusvaltaa ihmisoikeuksia suojelevilta rakenteilta, kuten YK:n ihmisoikeuselimiltä ja Kansainväliseltä rikostuomioistuimelta. Maailman valtiot eivät onnistuneet löytämään ratkaisuja historialliseen pakolaistilanteeseen. Pakolaisia on enemmän kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Vastuu auttamisesta jakautuu epätasaisesti, kun 86 prosenttia pakolaisista on kehittyvissä maissa. Suomi heikensi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia monin tavoin. Esimerkiksi mahdollisuuksia perheenyhdistämiseen vaikeutettiin, turvapaikanhakijoiden oikeusapua rajattiin ja valitusaikoja lyhennettiin.

Lehtikuva / AFP / Shah Marai

AFGANISTAN. Ikonisesta Afghan Girl -valokuvasta tuttu Sharbat Gula on karkotettu Afganistaniin. Gula pidätettiin Pakistanissa lokakuussa, kun hän esitti väärennetyt henkilöllisyyspaperit. Amnestyn Etelä-Aasian työn johtajan Champa Patelin mukaan vuosikymmeniä Pakistanissa eläneen Gulan ja hänen lastensa karkotus on epäoikeudenmukainen. Pakistan käynnisti kesällä 2016 ohjelman, jonka tarkoituksena on karkottaa afganistanilaisia konfliktin kierteessä olevaan synnyinmaahansa. Maailman ruokaohjelma WFP ennustaa Afganistaniin kylmää talvea, nälkää ja vaikeita olosuhteita. Afganistaniin on palannut vuoden 2016 aikana 600 000 pakolaista. Sharbat Gulan kasvot nousivat kuuluisuuteen, kun valokuvaaja Steve McCurry kuvasi hänet vuonna 1984. Valokuva julkaistiin National Geographic -lehden kannessa, ja Gulasta tuli sen myötä pakolaisuuden ja Pakistanin vieraanvaraisuuden symboli.

Laki ulkomaisista agenteista kuristaa järjestöjä Venäjällä VENÄJÄ. Yli sadan järjestön rahoitus on kuihtunut, maine mustattu ja henkilökuntaa peloteltu Venäjällä kansalaisyhteiskuntaa kuristavan lain nojalla. Venäjällä on ollut neljä vuotta voimassa laki, jonka nojalla kansalaisjärjestöt rekisteröidään ulkomaisiksi agenteiksi, jos ne saavat rahoitusta ulkomailta ja osallistuvat poliittiseksi katsottuun toimintaan. Amnestyn selvityksen mukaan useat riippumattomat järjestöt ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Tärkeitä palveluita on rajoitettu, ja valtion toimin-

taa valvoneita järjestöjä on hiljennetty. ”Laki on suunniteltu kahlitsemaan, mustamaalaamaan ja lopulta hiljentämään kriittiset kansalaisjärjestöt. Sillä on ollut kallis hinta yksilöiden oikeuksille sekä kansalaiskeskustelun laadulle Venäjällä. Kehityksen suurimpia häviäjiä eivät ole vain järjestöt vaan venäläinen yhteiskunta”, Amnestyn Suomen osaston maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen sanoo. Kaikkiaan 148 organisaatiota on määritelty ulkomaiden agenteiksi neljässä vuodessa. Niistä 27 on

suljettu kokonaan. Listalle joutuneiden joukossa on järjestöjä, jotka keskittyvät muun muassa syrjinnän vastaiseen työhön, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen, tieteelliseen ja historian tutkimukseen sekä ympäristökysymyksiin. Lakiin tehtiin kesäkuussa 2016 lisäyksiä, jotka ovat laajentaneet entisestään kielletyn ”poliittisen toiminnan” määritelmää. Nykyisin se koskee käytännössä kaikkea viranomaisten toimien ja käytäntöjen arvostelua Venäjällä.

3 IHMISTÄ todennäköisesti teloitettiin marraskuussa Valko-Venäjällä. Määrä on poikkeuksellisen suuri, sillä viimeisten kahden vuoden aikana Valko-Venäjällä teloitettiin vain yksi ihminen. Valko-Venäjä on ainoa Euroopan maa, jossa on voimassa kuolemanrangaistus.

Suuryritykset salaavat lapsi- ja pakkotyövoiman käytön INDONESIA. Maailman suosituimmat elintarvike- ja päivittäistavarayritykset käyttävät kyseenalaisissa oloissa Indonesiassa tuotettua palmu öljyä, Amnestyn raportti paljastaa. Amnesty tutki maailman suurimman palmuöljyn tuottajan singaporelaisyritys Wilmarin plantaaseja Indonesiassa. Wilmar tuottaa palmuöljyä yhdeksälle globaalille suuryritykselle, jotka ovat AFAMSA, ADM, Colgate-Palmolive, Elevance, Kellogg’s, Nestlé, Procter & Gamble, Reckitt Benckiser ja Unilever. Yritykset näyttävät sulkevan silmänsä niiden hankintaketjuissa tapahtuvalta työntekijöiden hyväksikäytöltä. Amnestyn tutkimus paljasti lukuisia ihmis oikeusloukkauksia Wilmarin kahden tytäryhtiön ja kolmen alihankkijan plantaaseilla Indonesiassa. Jopa 8-vuotiaat lapset tekivät fyysisesti raskaita töitä vaarallisissa olosuhteissa. Osa lapsista oli jättänyt koulun kesken auttaakseen vanhempiaan plantaaseilla. Plantaaseilla työskenteleviä naisia oli uhkailemalla pakotettu tekemään pitkää työpäivää. Yritykset salaavat, missä tuotteissa kyseenalaisesti tuotettua palmuöljyä käytetään. Asiakkailla on oikeus tietää, miten kauppojen hyllyiltä löytyvien tuttujen tuotteiden raaka-aineet on tuotettu. Amnesty vaatii yrityksiä kertomaan, käytetäänkö kyseenalaisesti tuotettua palmuöljyä tunnetuissa tuotteissa, kuten esimerkiksi Magnum-jäätelössä, Knorrin keitoissa, Kitkat-suklaassa tai Pantene-shampoissa.

Uskalla kysyä! Miksi viestipalveluiden yksityisyys on ihmisoikeuskysymys, Mikko Aarnio? ”OIKEUS yksityisyyteen, yksityiselämän suojaan ja luottamukselliseen viestintään ovat keskeisiä ihmisoikeuksia. Ne ovat edellytyksiä myös monen muun oikeuden toteutumiselle. Yksityisyyden murentaminen uhkaa esimerkiksi sananvapautta. Se voi vaarantaa haavoittuvassa asemassa olevien ihmisoikeuspuolustajien, asianajajien ja toimittajien työn.”

Mitä ihmisoikeusloukkauksia viestipalve luiden käyttäjiin voi kohdistua? ”Olemme viime vuosina nähneet, miten val tioiden käsistä karanneet massavalvonta ohjelmat ja tiedustelutoimivallan väärinkäytökset uhkaavat kansalaisten yksityisyyttä. Donald Trumpilla on kohta käsissään Yhdysvaltojen lähes rajoittamattomaksi osoittautunut valvontakoneisto. Suomessa hallitus on aikeissa kaventaa yksityisyydensuojaa perusoikeutena ja laajentaa kansalaisten viestinnän tiedustelua. Turvallisuusviranomaisilla ja esimerkiksi rikollisilla on kyky seurata yksityisen viestintämme sisältöä sekä viesteihin liittyviä tunnistetietoja, joiden perusteella voidaan valvoa tarkasti liikkumistamme, käyttäytymistämme ja suhteitamme muihin ihmisiin. Voit ehkä ajatella, ettei salattavaa ole. Mutta antaisitko asentaa kameroita kotiisi, jakai-

sitko luottokorttitietosi tai sallisitko Facebook-keskusteluidesi julkaisemisen?” Miten tavallinen käyttäjä voi suojata omia viestejään? ”On hyvä tiedostaa, millaisia uhkia meihin kohdistuu verkossa. Yhtäältä annamme itse vapaaehtoisesti kansainvälisille suuryrityksille luvan käyttää tietojamme kaupallisiin tarkoituksiin, toisaalta valtiot tai verkkorikolliset voivat vakoilla meitä salaa. Kun viestit salataan tehokkaasti, välikädet kuten yritys itse, valtiolliset toimijat tai kyberrikolliset eivät näe niiden sisältöä. Tunnetut sovellukset suojaavat yksityisyyttäsi vaihtelevasti. Esimerkiksi Skype ei tarjoa tehokasta salausta ja Facebook Messenger tarjoaa sitä vain erikseen käyttöönotettuna. WhatsApp on salauksellaan monia muita välineitä turvatumpi, ei-kaupallinen Signal vielä parempi. Panosta turvallisiin salasanoihin salasananhallintaohjelmalla. Lataa vain luotettuja sovelluksia ja päivitä ne säännöllisesti tietoturva-aukkojen paikkaamiseksi. Suojaa laitteesi salasanalla.” Aarnio työskentelee oikeudellisena asiantun tijana Amnestyn Suomen osastossa. Teksti Heidi Rostén

Elin

aW arst

Nyt.

MIHIN UHO JOHTAA? Yhdysvaltain presidentiksi nousee liikemies Donald Trump, joka esitti kampanjansa aikana ihmisoikeusnäkökulmasta huolestuttavia lausuntoja. Trumpin valinta voi heikentää vähemmistöjen asemaa ja naisten oikeutta aborttiin. KUN YHDYSVALTOJEN presidentinvaalien tulos oli ratkennut marraskuussa, moni ihmisoikeuksien puolestapuhuja oli järkyttynyt. Takana oli poikkeuksellisen myrkylliseksi kuvattu presidentinvaalikampanja. Vaalit voittanut Donald Trump oli puhunut toistuvasti halventavasti naisista, lietsonut vihaa muslimeja ja mek-

sikolaisia kohtaan sekä uhonnut, ettei vesikidutus riitä hänelle. On suuri kysymysmerkki, tuleeko Trumpin vaalikampanjan aikana kuullusta retoriikasta Yhdysvaltojen uusi linja. Millaista on Yhdysvaltojen ihmisoikeuspolitiikka tammikuussa virkavalansa vannovan Donald Trumpin johdolla?

Yhdysvaltojen johtoon nousee mies, joka ei ole aiemmin istunut yhdessäkään poliittisessa virassa. Siksi paljon on arvailujen varassa. Trumpin kampanjapuheet olivat kovia, mutta vaalien jälkeen hän on jo peruuttanut sanomisiaan muutamissa kysymyksissä. Poliittisen vastuun todellisuus painaa, mutta Trumpin on

”Ihmisoikeus vastaiset heitot antavat syytä huoleen Yhdysvaltojen ihmisoikeus politiikasta.”

myös lunastettava lupauksia, joiden vuoksi hänet on Valkoiseen taloon valittu. ”Trumpin kampanja ja kaikki ne ihmisoikeus vastaiset heitot antavat syytä huoleen Yhdysvaltojen ihmisoikeuspolitiikasta, vaikka nyt nähdäänkin, että heittoja on osittain alettu perua”, Amnestyn Suomen osaston vt. toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo. Laajapuro muistuttaa, että Trumpin voitto on osa laajempaa populistista ja ihmisoikeusvastaista trendiä, joka leviää maailmalla. Tämä kehitys kokonaisuutena on Laajapuron mielestä huolestuttavinta. ”Vähän kaikissa maanosissa näkyy nyt tämä ihmisoikeudet kyseenalaistavien ja erityisesti vähemmistöjä kohtaan kovaa retoriikkaa käyttävien poliitikkojen esiinmarssi”, Niina Laajapuro sanoo. Yhdysvallat on monessa kysymyksessä ollut Barack Obamankin presidenttikaudella kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksien mallimaa. Esimerkiksi presidentti George W. Bushin kauden terrorisminvastaisen sodan nimissä tehdyistä vakavista ihmisoikeusloukkauksista ei ole saatu vastuuseen ketään. Guantánamon leiri on yhä auki. Yhdysvalloissa teloitettiin 28 ihmistä vuonna 2015. Ihmisoikeudet on kuitenkin nähty Obaman kaudella ainakin retoriikassa ideaalina, johon pyritään. Trumpin hallinnon ajattelussa korostunee entisestään Yhdysvaltojen oma intressi, jonka varjolla myös ihmisoikeuksista voidaan tinkiä. ”Ihmisoikeudet eivät varmastikaan ole Trumpin politiikan keskiössä. Hän ei korosta niitä omana arvonaan, vaan nostaa Yhdysvaltain intressit keskiöön”, kuvailee Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. KUTEN MONET populistiset liikkeet Euroopassa, myös Trump otti vaalikampanjansa maalitauluksi vähemmistöt ja maahanmuutta-

jat. Trump ehti muun muassa väittää Meksikon lähettävän rajan yli raiskaajia ja rikollisia. Muslimeille hän vaati pahimmillaan väliaikaista maahantulokieltoa. ”Tällainen syntipukkien etsiminen ja pelon lietsominen muistuttaa Yhdysvaltain historian synkimmistä luvuista, kuten japanilaistaustaisten amerikkalaisten vangitsemisesta keskitysleireille toisen maailmansodan aikaan”, Amnestyn Yhdysvaltain osaston toiminnanjohtaja Margaret Huang kuvaili vaalien jälkeen blogissaan. Vihainen puhe on kaventanut kuvaa siitä, kenet hyväksytään oikeaksi amerikkalaiseksi. ”Yhdysvaltalainen identiteetti ei näyttäydy niin kirjavana, vaan nyt etsitään jonkinlaista ydintä. Etenkin, jos tulee terrori-iskuja, vähemmistöjen asema voi vaikeutua”, Mika Aaltola ennakoi. Myös naisten asema voi kaventua. Trump on sanonut, että aikoo nimittää korkeimpaan

oikeuteen tuomareita, jotka ovat valmiita antamaan osavaltioille suuremman vapauden päättää aborttilainsäädännöstään. Se voi johtaa tilanteeseen, jossa vanhoilliset osavaltiot vaikeuttaisivat abortin saamista. ”Konservatiivisten tuomareiden valinnat vaikuttavat vuosia eteenpäin”, Aaltola toteaa. Sen sijaan samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon Trump ei lupaustensa mukaan aio perua. SIIRTOLAIS- ja pakolaispolitiikka ovat varmasti Trumpin hallinnon suurennuslasin alla. Harva on välttynyt Trumpin puheilta, jotka koskevat muurin rakentamista Meksikon rajalle. Muuripuheilla on ollut jo symbolinen vaikutus, vaikka toimet ovat yhä hämärän peitossa. ”Muurista on tullut symboli perustelemattomalle ajatukselle siitä, että Yhdysvaltojen ulkopuolelta ja etenkin Latinalaisesta Amerikasta tu-

Ihmisoikeudet vaativat jatkuvaa työtä ja puolustamista.

uudelleen. Yhdysvaltain reaktiot mahdollisiin terrori-iskuihin voivat olla rajumpia kuin Obaman kaudella”, Aaltola pohtii.

levia ihmisiä pitää pelätä ja vieroksua”, Margaret Huang kirjoitti blogissaan. Trump uhosi myös karkottavansa paperittomat siirtolaiset maasta. Vaalivoiton jälkeen Trump tarkensi, että karkottaa kaikki rikoksiin syyllistyneet, joita on noin 2–3 miljoonaa. Tämä ei itse asiassa olisi edes suuri muutos, sillä Obama on kaudellaan karkottanut 2,5 miljoonaa ihmistä Yhdysvalloista. ”Obaman kaudella karkotuksia on vain tehty hissun kissun. Nyt niistä tehdään todennäköisesti näkyvämpiä”, Mika Aaltola sanoo. Trumpin kaudella Yhdysvaltoihin pääsevien pakolaisten määrä voi hyvin todennäköisesti laskea. Trump on puhunut erittäin kovin äänenpainoin esimerkiksi syyrialaisista pakolaisista. TRUMPIN TERRORI-ISKUJEN yhteydessä vaatima muslimien maahantulokielto tuskin toteutuu. Trump on vetänyt myöhemmin puhei-

taan takaisin ja puhunut täyskiellon sijaan tiukemmasta rajavalvonnasta. ”Yhdysvallat voi esimerkiksi rajoittaa maahanmuuttoa tietyistä valtioista siten, ettei kielto kohdistu niin selkeästi tiettyihin etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin”, Aaltola sanoo. Amnestyn Huang on kirjoittanut, että nämä puheet herättävät huolta siitä, että Trumpin hallinto ottaa käyttöön muslimeja syrjiviä toimia. Trump ei sanele yksin Yhdysvaltain politiikkaa, vaikka vaikutusvaltainen onkin. Koska Trump on kokematon poliitikko, on myös hänen ympärilleen koottavalla hallinnolla suuri merkitys. Aaltolan mukaan Yhdysvaltain hallintoon nousee nyt neokonservatiiveja, jotka ajattelevat, että maailmalla on käynnissä tietty sivilisaatioiden yhteentörmäys. Se näkyy esimerkiksi puheina maahanmuuton rajoittamisesta tietyistä maista eli käytännössä muslimimaista. ”Sota terrorismia vastaan tulee palaamaan

VA ALIEN AIK ANA käytiin keskustelua muun muassa vesikidutuksesta, joka oli käytössä Bushin kaudella. Trump laukoi vaalikampanjansa aikana, ettei vesikidutus ”mene tarpeeksi pitkälle”, vaikka se on määritelty räikeäksi ihmisoikeusloukkaukseksi. Yhdysvaltain armeija kielsi vesikidutuksen ohjeissaan vuonna 2006. Obama ulotti kiellon koskemaan myös CIA:ta vuonna 2009. Vaalien jälkeen Trump kertoi kuitenkin, että oli muuttanut mieltään. Syynä oli Trumpin mukaan keskustelu eläkkeellä olevan merijalkaväen kenraalin James Mattisin kanssa. Mattis oli vakuuttanut Trumpin siitä, ettei kidutus ole tehokas tapa kerätä tietoa. Vesikidutuksen palauttaminen ei siis ole nyt Yhdysvaltain uuden hallinnon agendalla. Aaltolan mukaan keskustelu voisi nousta terrori-iskun seurauksena: ”Jos tulee esimerkiksi terrori-isku, tätä keinovalikoimaa voidaan taas laajentaa.” Samalla Aaltola muistuttaa, että Yhdysvalloissa on paljon voimia, jotka eivät halua palata 2000-luvun alkupuolen kyseenalaisiin otteisiin. Yhdysvallat on myös monessa kysymyksessä tärkeä ihmisoikeuksien puolestapuhuja. Trumpin voitto ja sitä edeltänyt myrkyllinen vaalikampanja ovat kuitenkin havahduttaneet monet siihen, etteivät ihmisoikeudet ole itsestäänselvyyksiä. Ne vaativat jatkuvaa työtä ja puolustamista. ”Ihmisten kiinnostus ihmisoikeuksista ja omista oikeuksista kasvaa. Siksi luotan siihen, ettei ihan kaikkea takapakkia, jota pelkäämme, tapahdu. Mutta se vaatii aktivoitumista”, Amnestyn Niina Laajapuro sanoo.

Teksti Aishi Zidan Kuvitus Eeva Meltio

Henkilö.

Elämäni onnellisin päivä Tunnistitko kasvot lehden kannessa? Vain 16-vuotiaana pidätetty ja myöhemmin kuolemaantuomittu nigerialainen Moses Akatugba oli vuosia kansainvälisen ihmisoikeustyön keskiössä. Nykyisin hän on lähes vapaa mies.

NUORIMIES PUHUU matalalla äänellä ja harkiten sanan-

sa tarkkaan. Hänen pitkät sormensa piirtävät ilmaan kaaria. Näin pieni on sisätila ja näin korkea muuri ulkona. ”Selli on kuin helvetti. Siitä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jatkuvaa kipua, kärsimystä, ahdistusta, meidän ja perheidemme nöyryyttämistä”, nuorimies listaa. Hän puhuu edelleen me-muodossa vangeista, oli kyseessä nykyisyys tai menneisyys. Ei ihme, että nuorimies ei tunne oloaan täysin vapaaksi. Ei, ennen kuin muutkin syyttömästi vangitut ovat vapaita. Moses Akatugballe menneisyys on vielä lähellä. ”Esimerkiksi jalkojen hakkaamisen jälkeen monet meistä eivät voi nousta seisomaan, saati kävellä. Kyse on kyynelistä ja surusta. Kyse on sorrosta”, Akatugba sanoo. Pian 26 vuotta täyttävä Moses Aka tugba sai armahduksen kuolemantuomiosta toukokuussa 2015. Sitä ennen hän eli nigerialaisissa vankiloissa lähes kymmen vuotta.

Miksi juuri Moses Akatugba? Siksikö, että hänet tuomittiin kuolemaan rikoksesta, johon hän ei ollut syyllistynyt? Se ei ole Akatugban mukaan vielä tavatonta, ei Nigeriassa. Rahan valta on Nigeriassa suorassa suhteessa ihmisarvon toteutumiseen. ”Viattomat ihmiset, joilla ei ole varaa lahjoa, joutuvat vankilaan. Ne jotka tekevät rikoksia, mutta joilla on rahaa, eivät joudu. Kyse on korruptiosta”, Akatugba arvioi. Siksikö, että häntä kidutettiin lukuisin eri tavoin pidätyksen yhteydessä ja myöhemmin? Sekään ei ole harvinaista Nigeriassa, joka on sekä allekirjoittanut että ratifioinut esimerkiksi kidutuksen vastaisen kansainvälisen CAT-sopimuksen. Siksikö, että Akatugba odotti kahdeksan vuotta vankilassa ennen oikeudenkäyntiä? Se on Nigeriassa tavallista. Amnestyn Nigerian osaston mukaan vuonna 2014 vankiloissa olevista 38 000 vangista 70 prosenttia ei ollut saanut tuomiota – oikeudenkäyntiä voi joutua odottamaan yli kymmenen vuotta. Kaikki nämä ihmisoikeusloukkaukset ovat siis epävirallista todellisuutta Nigeriassa. Mutta miksi juuri Moses? Siksikö, että sekä kansainväliset sopimukset että Nigerian oma laki kieltävät kuolemantuomion langettamisen alaikäisenä tehdystä rikoksesta – ja kuitenkin niin meneteltiin Moses Akatugban kohdalla? Akatugba itse ajattelee, että kyse on nimenomaan armosta ja iästä. Ja on eittämättä totta, että maailmalla inhimillisyyden ja oikeuden tajua sekä sydämiä kosketti syvästi se tosiasia, että Akatugba oli 16-vuotias päivänä, joka muutti kaiken.

”Sydämen kylmettyminen on se, joka oikeasti tappaa vankilassa.”

SUOMESSA MARRASKUUSSA vieraillut Akatugba on ih-

misoikeuspiireissä tiedetty mies – voisi sanoa, että melkeinpä julkkis. Hänen nuoret kasvonsa ovat olleet vetoomusten ja kampanjoiden kuvissa. Hänen armahtamisensa puolesta allekirjoitettiin satoja tuhansia vetoomuksia eri puolilla maailmaa. Suomessa Amnesty keräsi ennätykselliset yli 26 000 nimeä. Ympäri maailman ihmiset kirjoittivat tuhansia henkilökohtaisia solidaarisuuskirjeitä ja -kortteja.

TEINI-IKÄINEN AKATUGBA oli matkalla koulusta kotiin,

kun joutui sivullisena tilanteeseen, jossa poliisit pidättivät kännykkävarkaudesta epäillyt miehet – ja samalla nuoren pojan. Kukaan ei kuunnellut häntä. Akatugbaa pidettiin ensin kuulusteltavana ja kidutettavana poliisiasemalla: häntä esimerkiksi hakattiin, viilleltiin, ammuttiin ja häneltä revittiin kynsiä. Kidutuksen päätteeksi Moses Akatugba pakotettiin antamaan väärä tunnustus rikoksista, joihin hän ei ollut syyllistynyt ja joista hän ei ylipäätään edes tiennyt. Sitten poika vietiin pieneen vankilaan maaseudulle. ”Muistan miten öisin saatoin herätä siihen, että joku huusi, että skorpioni tai käärme oli pistänyt. Monet olivat hyvin sairaita, ja ihmisiä kuoli jatkuvasti tauteihin esimerkiksi likaisen juomaveden vuoksi. Joimme vettä lammikosta, jossa karja ui”, Akatugba muistelee. Akatugba toistaa jatkuvasti armon merkitystä: ”Minut piti elossa armo. Ihmisiä kuoli päivittäin, enkä saanut mitään hoitoa vammoihini.”

”Mutta tuli joka ajaa minua, ei suostunut tyytymään siihen, että elämäni olisi päättynyt niin. Että tällainen oli Moses Akatugba.” Perhe ei tiennyt moneen kuukauteen, missä poika oli. Kun vanhemmat lopulta saivat tiedon, poika siirrettiin hieman inhimillisempiin olosuhteisiin kaupunginvankilaan. Siellä selli oli yksi huone, jossa oli vaihdellen 40– 70 ihmistä. Jos perheenjäsen tai muu läheinen toi vangille viltin, lattialla saattoi nukkua siedettävästi. Kului kahdeksan sitkeää vuotta. Hieman garria, papuja ja vettä, paljon rukoilua, vähän ulkoilua. Hyvinä viikkoina ulkoilemaan pääsi neljäksi tunniksi yhtenä päivänä viikossa. Huonoina viikkoina aika kutistui 25 minuuttiin. Aikamiehet kuolivat ympärillä: kuka ruoan puutteeseen, kuka tauteihin. ”En uskonut selviytyväni. Sydämen kylmettyminen on se, joka oikeasti tappaa vankilassa. Hetki, jolloin toivo kuolee”, Akatugba kuvailee pitkiä vuosia vankilassa. Hänen sydämensä piti lämpimänä uskonto. Nuorimies rukoili, lauloi ja mietiskeli paljon.

”Luotin kansainväliseen painostukseen.”

Nigerialaisissa vankiloissa olevista 38 000 vangista 70 prosenttia ei ollut saanut tuomiota – oikeudenkäyntiä voi joutua odottamaan yli kymmenen vuotta.

Tuli vuosi 2013 ja päivä, jolloin parikymppinen Moses Akatugba sai kuolemantuomion. ”Sinä päivänä menetin kaiken”, Akatugba sanoo. Hän ei mennyt enää ulos sellistä, sillä hän halusi vain pimeää.

tava Akatugba. Todiste siitä, että valitus oli peruttu, vietiin kuvernöörin toimistoon viime hetkillä. Kului päivä. Kului toinen. Nuorimies laski päiviä. Kului kolmas päivä. Mitään ei kuulunut. Tuli kuvernöörin viimeinen työpäivä.

ON TÄYTYNYT TUNTUA ristiriitaiselta tai hämmentävältä

”NIIN, SE OLI elämäni onnellisin päivä”, Akatugba sanoo.

saada postia kaukaisesta Suomesta nigerialaiseen vankilaan? ”Ei. Se oli ihanaa”, Akatugba korjaa. Nimittäin tieto siitä, että ihmiset eri puolilla maailmaa kirjoittivat Akatugban armahtamisen puolesta, avasi nuorenmiehen silmät. Moses Akatugban paras ystävä oli päättäväisesti kehottanut toveriaan ulkoilemaan. Päivänä jolloin silmiä siristelevä nuorimies lopulta astui vankilan pihamaalle, hän sai kuulla, että jossain oli ihmisiä, jotka työskentelivät hänen armahtamisensa puolesta. Nigerialaisen HURSDEF-ihmisoikeusjärjestön johtaja Justine Ijeomah neuvoi myöhemmin puhelimessa: pysy järjissäsi, pidä huolta itsestäsi ja luota meihin. Moses Akatugba toivoi niin paljon, että moni kuolemansellin vankitovereista piti häntä hulluna. Tuo paikallinen ihmisoikeusjärjestö, ja myöhemmin myös Amnesty, oli aloittanut laajan kampanjoinnin Akatugban armahtamisen puolesta. Tähtäimessä oli yksi päivä. Kerran vuodessa, Nigerian itsenäisyyspäivänä, Deltan osavaltion kuvernööri armahti kuolemaantuomittuja. ”Tiesin että en ole yksin, että maailma on kanssani. Kun googlasin nimeni, se ja kuva kasvoistani näkyi kaikkialla, vierailla kaduilla, papereissa ja mainoksissa”, Akatugba sanoo. Tuolloinen kuvernööri Emmanuel Uduaghan ilmoitti lokakuussa 2014 Nigerian itsenäisyyspäivänä, että on elämän puolella ja haluaa armahtaa Akatugban. Hänen kätensä olivat kuitenkin sidotut. Huolimatta lakimiehen ja ihmisoikeusjärjestöjen painostuksesta, hän ei voinut armahtaa ihmistä, jonka kuolemantuomion valitus oli oikeuden käsiteltävänä. Mutta valituksen peruminen oli suuri päätös. Mikäli armahdusta ei tulisi, taistelu olisi ohi. Järjestötkin puntaroivat, voiko poliitikkoihin luottaa. Moseksen perhe pelkäsi, että kuvernööri ei pitäisi lupaustaan. He yrittivät suojella pojan elämää valitusmenettelyllä. ”Minun oli tehtävä muutos. Se oli hullua. Katkaisin välit vanhempiini, ja tein päätöksen siitä, että perun valituksen. Luotin siihen, että mikäli kuvernööri ei pitäisi lupaustaan, Amnesty jatkaisi työtään. Luotin kansainväliseen painostukseen.” Järjestöt vetosivat kuvernööri Uduaghaniin, jonka virkakausi oli päättymässä. Hänen olisi viime töikseen armahdet-

Hän oli koko päivän hermostuksissaan ja sai lopulta iltapäivällä tiedon armahduksesta. Ei fanfaareita, ei juhlallisia ilmoituksia: Akatugba löysi tiedon kuvernöörin Facebook-sivulta. Kun tieto armahduksesta levisi, kaikki vangit huusivat ilosta. Mutta Moses Akatugba oli hiljaa. Hänen oli vaikea uskoa, että armahdus oli totta. Vasta seuraavana päivänä Akatugba huomasi yllättäen, että hänen silmistään valui ilonkyyneleitä. Hän asteli vankilasta ulos kesäkuussa 2015. Kidutus on historiaa, kylmät lattiat ja kuolemansellien pimeys. Moses Akatugba nauttii siitä, että ihmiset monitorien takana eivät tarkkaile hänen jokaista liikettään. Hän asuu nykyisin Lagosissa ja on palannut kouluun. Akatugba irvistää. Koulunkäynti paljon nuorempien kanssa ei ole aina herkkua, ei vaikka oma pää on kirkas. Moses Akatugban armahdus ja Suomen visiitti ovat kuin pieni ihme. Valokuvista tutut kasvot täydentyvät: Akatugba onkin tuollainen kesäkengissä ja tennissukissa lumihangessa tarpova nuorimies. Ennen kaikkea hänen läsnäolonsa on kuitenkin todiste ihmisoikeustyön aidosta merkittävyydestä. Nuorenmiehen suunta on jo tulevaisuudessa, ja hyvä niin. Kotona Nigeriassa Moses Akatugba tekee työtä ihmisoikeus aktivistina HURSDEF-järjestössä ja Amnestyn paikallisryhmässä auttaakseen ihmisiä eli ”meitä, jotka olemme kuolemaantuomittuja”. Akatugba listaa monia ihmisiä, joiden vapauden puolesta on tehtävä töitä, kun hän palaa Nigeriaan. Lisäksi Moses Akatugba haluaa olla esimerkki ja murtaa stigmaa, joka Nigeriassa kohdistuu vankilassa olleisiin ihmisiin. Jotkut ajattelevat heidän uusivan pahat tekonsa. Toiset ihmiset ajattelevat, että vangit ansaitsevat kohtalonsa – jopa kuoleman. ”Mutta monet meistä ovat viattomia. Minä en ole vapaa ennen kuin muutkin viattomat ovat. Vapaus ei ole yhtä kuin vankilasta vapautuminen. Vapaus on sidoksissa toisten ihmisten vapauteen.” Teksti Marie Kajava Kuvat Miikka Pirinen

Kolumni.

Luovuus ja (epä)varmuus

Kreativitet och (o)säkerhet

SAATTAA TUNTUA oudolta, että luovuustutkija kirjoit-

DET KAN TYCKAS märkligt att en kreativitetsforskare

taa lehteen, joka ensisijaisesti kertoo niistä ihmisistä, joille luova toiminta voi tuntua ylellisyydeltä ja toiveunelta. Luovuutta voi tarkastella kahdella tapaa. Ensinnäkin, luovuuden voi nähdä jonakin, jota syntyy, kun kaikki muu elämässä on kohdallaan. Voimme olla luovia, kun olemme turvassa, innoittuneita ja meillä on voimavaroja. Tällöin luovuus on jotakin, jonka saavutamme, kun perustarpeemme ovat tyydytetyt ja jalkojemme alla on maaperä, jolla seistä. TÄMÄ ON KUITENKIN vain yksi tapa tarkastella luo-

vuutta. Luovuutta voi nimittäin esiintyä mitä hirveimmissä tilanteissa – sellaisissa, joiden parissa ja joita vastaan Amnesty työskentelee. Luovuutta esiintyy sota-alueilla, keskitysleireillä ja kidutustilanteissa. Ihmiset osoittavat suurta kekseliäisyyttä, mitä tulee hengissä selviämiseen – oli kyse siitä, miten ruokaa varastetaan, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Tai siitä, miten rakentaa lautta rojusta paetakseen henkensä edestä, tai vain siitä, kuinka välttää tulemasta hulluksi, kun jokainen päivä on painajainen. Tällaista luovuutta ei kenties ole yhtä mukavaa ajatella, kuin on ajatella luovuutta ihmiskunnan hienoimpina hetkinä.

skriver i en tidning av denna typ, som primärt handlar om dem för vilka kreativitet och kreativa näringar kan tyckas som extravaganser och önskedrömmar. Det finns två sätt att se på kreativitet. Ett av sätten är att se kreativitet som det som skapas när precis allt annat är på plats. När vi har trygghet, och inspiration, och resurser, då kan vi vara kreativa. Här är kreativitet något vi når när våra behov är uppfyllda, när jordmånen finns där. SAMTIDIGT ÄR DETTA bara en syn på kreativitet. Den-

na kan nämligen dyka upp även i de mest ohyggliga av situationer, de situationer som Amnesty arbetar med och mot. Det finns kreativitet i krigszoner, i koncentrationsläger, under tortyr. Människor har uppvisat stor påhittighet vad gäller att överleva, handlar det så om hur man stjäl mat när man saknar alternativ. Eller hur man bygger en flotte av skräp för att fly för sitt liv, eller blott hur man undviker att bli galen när ens varje dag är en mardröm. Det är kanske inte lika trevligt att tänka på detta som det är att begrunda kreativitet som mänsklighetens finaste ögonblick, men likväl.

Todellista luovuutta syntyy, kun perusturvallisuus on olemassa.

MEIDÄN ON kuitenkin erotettava kaksi asiaa: luovas-

ti hengissä selviäminen ja itse luominen. Ne ovat hyvin eri asioita. Ihminen voi olla luova kaikkialla, jopa silloin, kun hänen henkensä on uhattuna. Mutta luovuus ei ole sama asia kuin luominen. Henkiin jääminen ei ole sama asia kuin rakentaminen. On eri asia selvitä hengissä kuin kukoistaa. Todellista luovuutta syntyy, kun perusturvallisuus on olemassa. Kun ei enää tarvitse pelätä henkensä puolesta joka hetki. Luovia keksintöjä syntyy silloin, kun kaikkia ajatuksia ei tarvitse käyttää oman perheen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Amnesty taistelee siis todellisen luovuuden puolesta. Luovuuden, joka on enemmän kuin ainoastaan hengissä selviämistä. Luovan luovuuden – sellaisen, joka turvaa kasvua ja innovaatioita ja jota eivät vangitse ainoastaan omaan selviytymiseen ja lähimmäisten suojeluun tähtäävät ponnistelut.

VI SK ALL dock vara tydliga med en sak: Att kreativt

överleva, och att skapa, är två väldigt olika saker. Människan kan vara kreativ överallt, till och med när ens liv hotas. Men kreativitet är inte samma som skapande. Att överleva är inte samma som att bygga. Det finns en skillnad mellan att inte dö och att blomstra. Sann kreativitet skapas när det finns en fundamental trygghet, när man inte längre behöver vara rädd varje ögonblick av ens liv. Innovation kommer till när ens varje tanke inte är ockuperad av oron om ens familjs välfärd. Vad Amnesty gör är sålunda att kämpa för sann kreativitet, kreativitet bortom ögonblickets överlevnad. En skapande kreativitet, den typ som garanterar tillväxt och innovation, en som inte är fånge i strävan att blott klara sig och skydda sina närmaste.

Alf Rehn Kirjoittaja on yhteiskunnallinen keskustelija ja johtamisen professori Åbo Akademissa.

Reportaasi.

VEDETÖN TAIVAS JA MAA Lämpenevän ilmaston vuoksi kokoustetaan tiheään eri puolilla maailmaa. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen puristuksessa elävät Kenian maasai-paimentolaiset etsivät uusia tapoja selviytyä.

Teksti Marie Kajava Kuvat Miikka Pirinen

iekka pöllyää punertavana. Nainen huiskuttaa turkoosilla huivilla kärpäsiä kauemmas. ”Maa ei ollut eroosion ja kulutuksen tappama. Joet juoksivat, vaikka oli kuiva kausi. Elämä oli rikasta”, muistelee 57-vuotias Emily Meboo. Hän muutti avioliiton vuoksi Kajiadon maakuntaan 40 vuotta sitten. Pian hän synnytti lapsen ja hänestä tuli kenialaisen maasai-yhteisön kuningatar. Vuoden 1999 kuivuus muutti kaiken, kun yhteisö menetti valtaosan sadoista lehmistään. •• Tuuli pyörittää hiekkaa rakoilevan maankamaran päällä. ”On vaikea olla maasai ilman lehmää”, nuorimies Parsanka Saragi kuvailee. Hänen elinkeinonsa on nykyisin turismissa, sillä vuoden 2007 kuivuus tappoi kaikki lehmät. Sen jälkeen on ollut vaihtelevaa. ”Kuivuus on jumalan asia. Kylän vanhimmat ovat sanoneet, että maa on kuiva ihmisten syntien, pahuuden ja ahneuden vuoksi”, Saragi sanoo. Hiekka tarttuu suuhun, silmiin, vaatteisiin. Taustalla siintävät Kilimanjaron lumiset huiput. •• Punainen hiekkapöly värjää muodikkaat maastokengät. ”Ihmiset luulevat, että kuivuus johtuu heidän omista synneistään. On totta, että uskonto todella on köyhien oopiumi. Kuilu on syvä. Kouluttamaton ja lukutaidoton maasai uskoo jumalaan, mutta hän ei tiedä hallituksesta tai kansainvälisestä politiikasta”, maasai-yhteisön johtaja ja eläinlääkäri Leina Mpoke sanoo. Mies korostaa, että ilmastonmuutos on ihmisoikeuskysymys: ”Mutta ketä syyttää, kun riisi ei kasva ja sade ei tule?” ENNEN ITÄ-AFRIKASSA sijaitsevassa Keniassa kärsit-

tiin kuivuudesta noin viiden vuoden välein. Nykyisin kuivuus iskee joka toinen vuosi. Sateet saattavat viivästyä tai jäädä kokonaan tulematta. Ilmastonmuutoksen merkit piirtyvät terävinä esiin eteläisen Kenian maisemassa: rakoilevassa maassa ja maanpinnan alla, käppyräisissä puissa, ohkaisissa kasveissa, eläimissä ja ihmisissä. Maa on äärimmäisen herkkä aihe erityisesti paimentolaisille. Kun ravinto koostuu pääasiassa karjasta saatavasta lihasta, maidosta ja verestä, kuivuus tarkoittaa jokapäiväistä niukkuutta ja kärsimystä. Kansainvälisiä ilmastokokouksia järjestetään tiheään, ja Pariisin ilmastosopimus astui juuri voimaan. Kenia ei ole vielä ratifioinut sopimusta. Marraskuussa järjestetyssä Marrakechin ilmastokokouksessa tunnistettiin yhdessä kehitysmaiden ilmastorahoituksen tarve, mutta sen toteutus on teollisuusmaiden osalta vielä auki.

”Jokainen aamu on kuiva. Jos sateet eivät ala pian, on lähdettävä kauas, sillä tämä ympäristö on jo lähes syöty. Kuivuus johtuu metsien hävittämisestä, koska puita kerätään hiileksi ja poltto puiksi”, Shanke Olekema sanoo. Ilmas tonmuutos sai hänet koettamaan selviy tymistä pääkaupunki Nairobissa, mutta Olekema palasi paimenen työhön.

Ilmastonmuutos nähdään kansainvälisesti yhtenä suurimmista ihmisoikeushaasteista, ja sen seuraukset kuormittavat haavoittuvimmassa asemassa elävien ihmisten arkea erityisesti kehitysmaissa. Amnesty korostaa ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ihmisoikeuksien toteutumisen yhteyttä sekä valtioiden vastuuta kunnioittaa ja suojata ihmisoikeuksia. Ilmastonmuutos vaikuttaa monien ihmisoikeuksien toteutumiseen. Se uhkaa esimerkiksi oikeutta elämään, asuntoon, veteen, terveyteen ja riittävään elintasoon. Ilmastonmuutos lisää konfliktien riskiä ja jännitteitä eri ihmisryhmien välillä. Nämä voivat johtaa ihmisoikeusloukkauksiin. Erityisesti uhan alla on oikeus syrjimättömyyteen, sillä ilmastonmuutos koettelee usein marginalisoituja ihmisryhmiä kuten kaikkein köyhimpiä ihmisiä, naisia ja tyttöjä sekä alkuperäiskansoja. Keniassa on – hieman laskentatavoista riippuen – yhteensä noin 42 eri alkuperäiskansaa. Nykyisin Kenian eteläosissa ja Pohjois-Tansaniassa asuvat maasait ovat yksi suurimmista paimentolaisryhmistä. Amnestyn Kenian osaston kampanjaorganisaattori ja ilmastoaktivisti Naomi Barasa korostaa, että ilmaston-

Kajiadon maakunnassa sijaitseva viljelystila on paikallisen maasai-yhteisön vastaus ilmastonmuutoksen kiihdyttämään kuivuuteen: maasait eivät halua olla riippuvaisia ainoastaan karjasta, joka on menetetty kuivuuden tähden jo moneen kertaan.

muutos vaikuttaa suoraan kenialaisten alkuperäiskansojen arkeen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Alkuperäisyhteisöt ovat ilmastonmuutoksen suorien vaikutusten etulinjassa, vaikka ne vaikuttavat vähiten hiilipäästöihin. Ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvä päätöksenteko ei myöskään turvaa alkuperäiskansojen oikeuksia, eivätkä yhteisöt saa osallistua päätöksentekoon. ”Vaikka paimentolaisilla on rikas historiallinen tieto ja perimä metsien ja luonnon säilyttämisestä, valtio on lähestynyt ilmastonmuutokseen liittyviä toimia tavalla, joka syventää osattomuutta, marginalisoitumista ja ulos sulkemista”, Barasa sanoo. Näin monistetaan ilmastosta riippuvaisiin paimentolaisiin kohdistuneita menneitä ja nykyisiä epäoikeudenmukaisuuksia.

SAMAAN AIKAAN KUN maailma kokoustaa, Kenian maa-

sai-paimentolaiset vastaavat kaventuneiden elinolosuhteiden luomiin haasteisiin monin tavoin omassa arjessaan. Osa yrityksistä tuo mukanaan hyvää. Osa sopeutumisen yrityksistä luo arkeen lyhyen tähtäimen helpotusta, kuten rahaa tai ruokaa, mutta ei ole ratkaisuna kestävä. Maasai-johtaja Leina Mpoke korostaa vaihtoehtoisten elinkeinojen tärkeyttä sekä sitä, miten jo olemassa olevasta karjasta voitaisiin saada monipuolisemmin tuloja. Tehtävä ei ole helppo perinteitä arvostavassa paimentolaiskulttuurissa, jota puristaa länsimaistumisen paine. ”Ensin on opittava kunnioittamaan alkuperäiskansojen kulttuuria ja perinteiden rikkautta. Sitten on mietittävä, miten tämä kulttuuri voi olla osa nykyaikaa ja selviytyä”, Mpoke sanoo. •• ” Sipulia, vesimeloneja, papuja, maissia, tavallista kaalia, koreankaalia, afrikanpippuria”, Joseph Siron listaa samalla kun kävelee puutarhassa. Hän pitää huolta maasai-yhteisön tilasta, jossa viljellään monensorttisia vihanneksia. ”Me emme saa olla riippuvaisia vain yhdestä elinkeinosta, sillä kuivuus voi silloin viedä kaiken. Ongelmana on, että ihmisillä ei ole varaa ajatella kuin hetkestä toiseen selviytymistä. Nälkä ei näe huomista”, Siron sanoo. Linnut visertävät ja viereisen tien autot pöllyttävät kuivaa hiekkapölyä istutusten päälle. Naiset nakuttavat hakuilla maata, johon istutetaan herneitä. Maasai-yhteisö on hankkinut generaattorin, jolla vettä voidaan pumpata jopa 210 metrin syvyydestä maan uumenista. •• Kasvisten ja hedelmien viljely on Leina Mpoken mukaan paimentolaisille uutta. Siinä missä puutarhurin työtä ennen jopa halveksittiin, nykyisin moni paimentolainen ajattelee, että viljelysmaa voi tukea selviytymistä ankarissa oloissa. Viljely lisää omavaraisuutta ja tarjoaa mahdollisuuden kaupankäyntiin sekä oman rahan tienaamiseen. Maasai-yhteisö ei ole perinteisesti käyttänyt rahaa, mutta verta, lihaa ja maitoa on vaihdettu tarvittaessa.

Maasait tietävät, että turistit haluavat nähdä Keniassa luonnonpuistoja ja alkuperäiskansoja. Ennen Noonkipa Sapuru paimensi lehmiä. Koska lehmät kuolivat kuivuuden tähden, oli etsittävä uusia keinoja saada ruokaa. Kahdeksan lapsen äiti tekee ja myy nykyisin koruja turisteille suunnatussa maasai-kylässä. ”Vaikka voisin, en haluaisi paimentaa. Kun myyn korun, saan rahan itselleni eikä kaikki tulo mene maasai-yhteisön miehille. Voin käyttää rahani esimerkiksi lasten koulutukseen”, Sapuru sanoo.

Maramatish Maramainho kulkee Kajiadon maakunnan eteläosissa aasien kanssa kilometrien matkan päästäkseen vesipisteelle. Vettä on saatavilla kolmen päivän välein. Samoilta alueilta matkaavat rekat täydessä hiekkalastissa. Hiekkaa kaivetaan erityisesti joenpohjista, ja kaivaukset vaurioittavat pohjavesiä ja lisäävät kuivuutta. Hiekka tarjoaa monille ihmisille välttävän toimeentulon.

Eteläisessä Keniassa näkeekin tiheään pieniä toreja, kojuja ja hotel-nimisiä kahviloita, jotka tarjoavat myyjilleen toimeentuloa. Kaupan on hedelmien tai vihannesten lisäksi vaatteita, käsitöitä, koruja – ja sisätiloissa chapata-leipää ja chai-teetä. Myös turismi työllistä maasaita jonkin verran.

puiden oksia, ja metsät tuhoutuvat. Moni saa niukan elinkeinon hiekan kaivamisesta jokien pohjista. Myös se kuormittaa ympäristöä, lisää eroosiota ja vaurioittaa jokipohjia sekä pohjavettä.

AINA ILMASTONMUUTOKSEEN sopeutumisen keinot

Nuoret miehet odottavat tienristeyksessä. Etelästä saapuva hiekka lapioidaan täällä uusiin kuorma-autoihin, jotka kuljettavat hiekan vaikkapa Nairobiin, jossa betonista rakennetaan kerrostaloja. ”Saan tästä käteistä, jolla pidän huolta perheestäni”, kertoo Nixon Koeyieyio. Koeyieyio tulee varakkaasta suvusta – lapsuudenperheessä oli yli tuhat lehmää ja isällä oli neljä vaimoa. Koska kuivuus kutisti elinkeinon, vanhimman pojan oli löydettävä uusi työ. Viisi vuotta sitten Koeyieyio ryhtyi lappamaan hiekkaa. ”Ilmastonmuutos on ongelma ja aiheuttaa kuivuutta ja metsien häviämistä. Ymmärrän, että kun hiekkaa kaivetaan joenpohjasta, joet kuivuvat ennen pitkää. Tämä on silti ainoa tapa saada elanto.”

eivät ole kestäviä. Ne saattavat johtaa tilanteisiin, joissa ihmiset joutuvat yhä uudelleen haavoittuvaan asemaan. Paimentolaisyhteisöissä naisten arki on vaikeutunut ilmastonmuutoksen vuoksi. Miehisessä kulttuurissa naiset hoitavat perinteisesti kodin, lapset, veden ja polttopuun hakemisen sekä lypsämisen. Jo nyt polttopuita ja vettä on haettava entistä kauempaa. Naiset eivät ehdi tai voi osallistua yhteisöjen päätöksentekoon. Kuivuus näyttäytyy ruuan ja hygienian puutteena. Tyttöjä tarvitaan kotipiirin töihin yhä enemmän, eivätkä he saa käydä koulua. Koulutus tarjoaisi avaimia kauaskantoiseen sopeutumiseen – ja myös ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen. ”Ilmastonmuutos luo ihmisten keskuuteen sosiaalista epätasa-arvoisuutta, ja erityisesti erittäin köyhillä ihmisillä ei ole varaa valita: he saattavat ajautua laittoman työn pariin”, maasai-johtaja Leina Mpoke sanoo. Hänen mukaansa moni maasai lähtee kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Ne eivät ole paimentolaisille helppoja paikkoja, ja ihmiset saattavat päätyä slummeihin ja rikollisuuden pariin. Köyhien maasaiden keskuudessa erittäin yleistä on puuhiilen valmistus, jota varten ihmiset katkovat

••

•• Kun maasai-nainen on synnyttänyt, häntä kohdellaan kuin kuningatarta. Hänen kunniakseen lahdataan pässi. Kun juhla-aika on ohi, nainen palaa arkisiin töihinsä. Emily Meboo on tehnyt vuosikymmenten aikana monenlaista työtä, koska kuivuuteen ja menetyksiin on ollut sopeuduttava. Kun toimeentulo oli vaikeaa ja lapset saatava kouluun, hän leikkasi tyttöjen sukupuolielimiä.

Kajiadon maasai-paimentolaiset muistavat vuoden 1984 kuivuuden, jolloin ruokaa pudotettiin helikoptereista. Vuoden 1999 kuivuuden aikaan yhteisön kaikki lehmät kuolivat. Nykyään kuumuus ja kuivuus ovat yhä kovempia. Maasaiden mukaan jumala ei ole tyytyväinen ihmiseen, vaan rankaisee kuivuudella ja taudeilla.

”Lopetin sen jälkeen, kun lapsenlapseni lähes kuoli verenvuotoon. Nykyisin koulutan maasai-yhteisöjen naisia, jotta he lopettaisivat silpomisen. Vaikka olisi kuinka kuivaa, se on väärä keino hankkia elanto.” Meboo huiskuttaa turkoosilla huivilla kärpäsiä kauemmas. Hän sanoo ymmärtävänsä sen verran ihmisoikeuksista, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla vapaus. Tuuli puhaltaa kuivaa hiekkaa. •• Ilmastoaktiivi Naomi Barasa korostaa, että kaikissa – kansainvälisissä ja kansallisissa – ilmastonmuutokseen liittyvissä toimissa on oltava ihmisoikeuksia kunnioittavat ja niihin perustuvat lähtökohdat. Ilmastonmuutos ei saa johtaa ihmisoikeusloukkauksiin. Amnesty vaatii valtioita torjumaan ilmastonmuutosta ja sopeutumaan sen vaikutuksiin ihmisoikeuksia kunnioittaen. Lisäksi niille, joiden oikeuksia on loukattu ilmastonmuutoksen vuoksi, on korvattava menetykset. ”Valtion olisi autettava ihmisiä, joihin ilmastonmuutoksen vaikutukset erityisesti kohdistuvat. Heitä on autettava

sopeutumaan ja kehittymään. Heitä on neuvottava ilmastonmuutoksen ankarimmista vaikutuksista”, Barasa sanoo. EI OLE SAMANTEKEVÄÄ, ajatteleeko kenialainen pai-

mentolainen, että ilmastonmuutos johtuu hänen omista synneistään vai pääasiassa teollisuusmaiden tuottamista päästöistä. Ihmisillä on oikeus tietää, mikä ilmastonmuutos on, ja oikeus osallistua kestävien ratkaisujen löytämiseen. Pääsy tiedon pariin on varmistettava. Paimentolaiset ja muut alkuperäisyhteisöt elävät usein palveluiden katvealueilla ja vähemmistöinä. Aurinko laskee kuivan maan laitaan. Tuuli pyörittää kuivaa hiekkaa pieniksi patsaiksi. Kenian valtio on unohtanut paimentolaiset maan laidoille ja kansainväliset ilmastosopimukset odottavat vielä konkretisoitumista, mutta näitä ihmisiä ei voi syyttää arkisten ratkaisujen puutteesta. Kun katsoo maasaiden tapoja selviytyä tässä käsittämättömän kuivassa maastossa, ymmärtää, mitä maasai-johtaja Leina Mpoke tarkoittaa sanoessaan, että paimentolaisuus on kestävin tapa elää maapallolla. ”Se sopeutuu alati, ja siksi se ei häviä koskaan.”

WWW.DOCPOINT.INFO

39,00 e 39,00 e

Eettiset joululahjat Amnesty Storesta 26,90 e

39,90 e

Matkalla.

KODIN PUOLESTA, HÄÄTÖJÄ VASTAAN Etelä-Afrikan slummien asukkaat vaativat yhteisöilleen perustuslain lupaamaa ihmisarvoista elämää. Moni on menettänyt vaatimuksen vuoksi henkensä. MATKUSTAN kohti Etelä- Afrikan itärannikolla sijaitsevaa Durbanin kaupunkia. Mielessäni kaikuvat kapkaupunkilaisen mummon sanat: ”Mustat vain istuvat slummeissaan, eivätkä tee mitään. Miksi he eivät rakenna omia talojaan?” 89-vuotias puuskahti minulle muutamaa päivää aikaisemmin. Apartheid eli rotuerottelupolitiikka päättyi yli 20 vuotta sitten, mutta Etelä-Afrikka on edelleen todella jakautunut. Tapaamani mummo oli syntynyt Hollannissa ja muuttanut Etelä-Afrikkaan toisen maailmansodan jälkeen. Hän oli päätynyt tekemään tuottoisaa bisnestä valkoisten hallitsemaan mustien maahan, jossa rotuerottelun synkin vaihe oli juuri alkanut. Apartheidin edetessä mustat pakotettiin asumaan bantustaneihin ja heiltä vietiin kansalaisoikeudet. Kun apartheid päättyi, alkoi joukkomuutto kaupunkeihin. Tärkeintä oli pääsy lähelle työpaikkoja ja koulutusta – kohti paremman elämän mahdollisuuksia. OLEN ETELÄ-AFRIKASSA väitöskirjaprojektini vuoksi tutkimassa oppimista yhteiskunnallisissa liikkeissä. Saavuttuani Durbaniin osallistun slummiasukkaiden Abahlali baseMjondolo -asumisoikeusliikkeen kokoukseen. Kuuntelen, miten monisatapäinen yleisö laulaa zulun kielellään ”demokratia saavutettiin, mutta vapautta vielä odotamme”. Etelä-Afrikan musta keskiluokka on kasvanut ja valtaan päässyt joukko rikastunut, mutta köyhät elävät yhä ankeissa olosuhteissa. Abahlali-liike perustettiin vuonna 2005, kun slummiasukkaat kyllästyivät odottamaan muutoksia, jotka uusi perustuslaki lupasi. Sen mukaan ketään ei saa häätää kodistaan eikä kotia saa tuhota ilman oikeuden harkintaa ja sopivaa asumisvaihtoehtoa. Silti valtapuolue ANC, joka vapautti maan apartheidista, on työntänyt slummiasukkaita kaupunkien ulkopuolelle – niin kauas, ettei köyhillä ole varaa matkustaa edes edullisimmilla paikallisbusseilla. Abahlali-liike toimii ennen kaikkea ihmisarvon puolesta. Slummiasukkaat vaativat osallisuutta heitä koskevaan päätöksentekoon. Liikkeen keskeisimpiä tavoitteita ovat häätöjen estäminen ja elämänlaadun parantaminen. Vuosien mittaan kaikki Abahlali-liikkeen johtajat ovat saaneet tappouhkauksia, yhteisöihin

on hyökätty, koteja on poltettu ja ihmiset ovat tunteneet poliisin kumiluodit nahoissaan. Vuonna 2009 liikkeen presidentti S’bu Zikode yritettiin murhata. Tällöin muun muassa Amnesty tarjosi Zikoden perheelle ja muille johtohenkilöille turvakoteja sekä järjesti lakiapua. Joukko kansainvälisesti tunnettuja akateemikkoja otti kantaa Abahlali-liikkeen puolesta, heidän joukossaan muun muassa Naomi Klein ja Noam Chomsky. ASUMISOIKEUSLIIKE JATKAA kaikesta huolimatta kasvuaan. Tällä hetkellä jäseniä on jo 35 500, ja Durbanin lisäksi toimintaa on myös Kapkaupungissa ja Johannesburgissa. Abahlaliliikkeen toimiston ikkunalaudalla Durbanissa on valokuva, jossa Zikode kättelee ihmisoikeuspuolustajien valtuutettua, YK:n erityisraportoija Mi chel Forstia. Seinillä olevissa julisteissa ihmiset Lontoossa, New Yorkissa ja muissa suurkaupungeissa osoittavat tukeaan.

Mitä enemmän asumisoikeusliike saa kansainvälistä tunnustusta, sitä enemmän sen jäsenet saavat ihmisarvoista kohtelua kotimaassaan. Näin kaikkein köyhimmät voivat jatkaa yhteisöjensä tulevaisuuden kehittämistä. Mietin kapkaupunkilaisen mummon vanhentuneita väitteitä mustien laiskuudesta. Täällä ihmisten on tehtävä jatkuvasti työtä, jotta valtaapitävien asemaa tukevat propagandahokemat murtuvat. Kaikkein köyhimpien vaatimus tasa-arvoisesta elämästä on Etelä-Afrikassa vallankumouksellista. Elokuussa 2016 valittu Durbanin pormestari Zandile Gumede pyysi Abahlali-liikkeeltä anteeksi slummin asukkaille aiheutettuja vääryyksiä. Moneen kuukauteen Abahlali-yhteisöön ei ole hyökätty eikä taloja ole tuhottu. Se on hyvä alku. Teksti Kukka Ranta Kuvitus Laura Lehtinen

Teetä ja ihmisoikeuksia. Keskustelua oikeasti tärkeistä asioista

Kevyen ja raskaan sarjan aktivismia Kaari Mattila on omistautunut pitkäjänteiselle ihmisoikeustyölle. Aleksi Pahkala saa tuhannet kaduille vastustamaan rasismia. Molempia vaikuttamisen muotoja tarvitaan, mutta millainen on niiden suhde?

SE OLI NÄYTTÄVÄ hetki. Yli 15 000 ihmistä osoitti syyskuun lopussa mieltään rasismia ja fasismia vastaan Helsingin Senaatintorilla. Peli poikki -mielenosoittajien mitta oli tullut täyteen, kun uusnatsiliikkeen jäsen oli pahoinpidellyt nuoren miehen Helsingin Asema-aukiolla. Kansalaisaktivisti, tuottaja ja muusikko Aleksi Pahkala sekä muut vapaaehtoiset polkaisivat tapahtuman vauhdilla pystyyn. Yksityisten kansalaisten lisäksi mukana oli useita järjestöjä, kuten Ihmisoikeusliitto ja sen pääsihteeri Kaari Mattila. Hän on työskennellyt myös muun muassa Amnestyssa sekä ulkoministeriön asiantuntijana – pitkäjänteisessä työssä, jota tehdään tyypillisesti kaukana julkisuuden valokeilasta. Peli poikki -mielenosoitus ei ollut ensimmäinen laatuaan. Yksityishenkilöiden järjestämistä tuhansien ihmisten protesteista on tullut Helsingissä varsin säännöllinen näky. Johtavatko ruohonjuuritason kansalaistempaukset todellisiin muutoksiin vai ovatko ne pikemminkin puuhastelua, joka voi varastaa huomion kansalaisjärjestöjen pitkän linjan työltä? Entä mistä niiden suosio kertoo?

poikki- ja Meillä on unelma -mielenosoitukset ovat koonneet yhteen kaikenikäistä ja -taustaista väkeä. ”Jengillä on kauhea tarve osallistua jollain tavalla kansalaistoimintaan. Peli poikki -mielenosoituksen vajaan sadan ihmisen ydinporukassa oli todella värikäs spektri”, Pahkala miettii. Hänellä on tuntuma, että mielenosoituksen jälkeen jotain todella muuttui. ”Jälkikokouksessa moni sanoi, että viranomaiset ovat alkaneet suhtautua vihapuheeseen vakavammin. Kyllä se nosti päättäjiä varpailleen”, Pahkala kertoo.

Useat sanoivat, että kun käveli mielenosoituksen jälkeisenä päivänä kadulla, tuntui ensimmäistä kertaa siltä, ettei tarvinnut pelätä. ”Se lämmitti hirveästi mieltä, vaikka eihän sitä itse pysty tajuamaan.” SUUR MIELENOSOITUSTEN saama huomio pakottaa myös poliitikot reagoimaan. Pahkala kertoo saaneensa palautetta useilta puoluejohtajilta, jotka ovat halunneet miettiä ratkaisuja rasismin torjumiseksi. ”Ainakin nimellisesti”, hän lisää. Aika näyttää, johtavatko kauniit sanat tekoihin. Myös yritykset ovat kiinnostumassa mielenilmauksista ja niiden tarjoamasta julkisuudesta. Toisaalta niidenkin toiminta saattaa jäädä brändin kiillottamiseksi. Mattila huomauttaa, että tempauksien sponsoroinnista kiinnostuneet yritykset saattavat samaan aikaan lobata esimerkiksi vahvempia yritysvastuuseen liittyviä raportointivelvollisuuksia vastaan. ”Toki se, että yritykset liputtavat syrjintää vastaan yhdenvertaisuuden puolesta, voi olla tärkeä itseisarvo syrjityille ryhmille ja laajemminkin.” Paljon julkisuutta saavissa kaupunkitempauksissa piilee sekä Mattilan että Pahkalan mielestä yksi vaara: ne voivat vetää huomion valokeilaa pois perinteisiltä kansalaisjärjestöiltä. Tästä puolestaan voisi seurata, että esimerkiksi valtio alkaisi rahoituksessaan suosia mediaseksikkäästi tarjoiltuja projekteja pitkäjänteisen järjestötyön kustannuksella. ”Siinä pitää olla tosi varovainen. Yritän aina muistaa sanoa, että meillä on järjestöjä ja organisaatioita, jotka tekevät todella paljon töitä – kuunnelkaa niitä ja antakaa niille rahaa”, Pahkala sanoo.

Mielenosoitusten saama huomio pakottaa myös poliitikot reagoimaan. Aika näyttää, johtavatko kauniit sanat tekoihin.

MIELENOSOITUKSET eivät tietenkään ole ilmiönä uusi. Kaari Mattila muistelee omia teiniaikojaan 1980-luvulla, jolloin hän osallistui Helsingissä muun muassa ydinvarustelun ja Etelä-Afrikan rotuerottelun vastaisille marsseille. ”Ehkä uutta on se, että mielenosoituksia on ollut järjestämässä niin ammattimaisia tuottajia ja markkinointi-ihmisiä”, Mattila pohtii. Myös viestinvaihto ja joukkojen kokoaminen sujuvat sosiaalisen median ansiosta nopeammin, eikä mainostamiseen tarvita isoa budjettia. Aleksi Pahkalan järjestämät Peli

Esimerkiksi Poliisihallitus julkaisi marraskuussa 2016 toimintasuunnitelmansa, jossa käsitellään muun muassa internetin vihapuheen kitkemistä. Sitä, vaikuttavatko mielenosoitukset suoraan tällaisiin asioihin, on tosin vaikea sanoa. Perinteisillä kansalaisjärjestöillä on tavoitteensa ja toimintasuunnitelmansa, mutta tempauksilla ei yleensä ole mitattavia tavoitteita, joiden avulla vaikutuksia voisi arvioida. Toisaalta mielenosoitusten ei välttämättä tarvitsekaan mullistaa maailmaa. ”Jos viisikymmentä tai viisisataa ihmistä kokee voimaantuneensa hetkeksi, sekin voi jo olla riittävä tavoite”, Mattila miettii. Pahkala kertoo, että Meillä on unelma -protestin jälkeen palkitsevimmat palautteet tulivat vähemmistöihin kuuluvilta ihmisiltä.

PITKÄN AIKAVÄLIN muutoksia saadaan harvemmin aikaan tempauksilla. Niihin vaadi-

”Suomi on täynnä hienoja järjestöjä, mutta monet puuhailevat yksinään.”

”Pitkäjänteinen työ luo puskuria tunteiden politiikalle ja klikki journalismille.”

taan vuosien ja vuosikymmenten työ, jota tekevät juuri kansalaisjärjestöt asiantuntijoineen. ”Meillä on unelma -mielenosoituksen myötä rasismi nousi isoksi puheenaiheeksi. Se on sinällään arvokas saavutus, mutta ei tarkoita sitä, että esimerkiksi työhönoton tai asumisen rakenteellinen rasismi muuttuu”, Mattila miettii. Rasismia on vasta viime aikoina alettu käsittää yhteiskunnallisena ja rakenteellisena ongelmana. Asennemuutos ei ole tapahtunut tyhjiössä, vaan taustalla on ollut järjestöjen pitkä vaikuttamistyö. Samanlaista kehitystä on nähty myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kohdalla. Loppuvuodesta 2014 eduskuntatalolla nähtiin iso mielenosoitus sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Aika oli sopiva ja poliittinen tavoite selkeä, mutta Mattila ei usko, että ihmiset olisivat lähteneet kaduille ilman järjestöjen ja aktivistien pohjatyötä. ”Aika on kypsä sellaiselle. Ihmiset ajattelevat, että minäkin haluan tulla mukaan ja olla osa edelläkävijäjengiä”, Mattila sanoo. Mattila muistuttaa, että kansalaisaktivismi tarvitsee tapahtumajärjestämisen lisäksi asioihin raudanlujasti perehtyneitä asiantuntijoita, jotka osaavat tarvittaessa pistää päättäjät tiukoille. Sitkeä ja faktoihin perustuva asiantuntijatyö on tärkeää varsinkin nykyään.

”Pitkäjänteinen työ luo puskuria tunteiden politiikalle ja klikkijournalismille”, Mattila sanoo. ISON TEMPAUKSEN jälkeen tunne voi olla hämmentynyt: miten tästä jatketaan? Porukka on kasassa, mutta sillä ei ole selkeää rakennetta, johtajaa tai edes yhdessä hyväksyttyjä tavoitteita. Toisaalta mitään erityistä jatkoa ei ehkä tarvita. Moni ihminen käy mieluummin satunnaisesti mielenosoituksissa tai toimii säännöllisesti kuukausilahjoittajana kuin ryhtyy varsinaiseksi järjestöaktiiviksi – ja se on hyväksyttävää. ”En tiedä, onko sillä väliä, kuinka paljon ihmiset osallistuvat eri kansalaisjärjestöjen toimintaan. Tarpeellista on se, että järjestöt saavat tilaa, niiden työtä kuunnellaan ja ihmiset tietävät, että sitä duunia on mahdollisuus tehdä”, Pahkala miettii. Suuret tempaukset voivat paitsi tukea ja mainostaa perinteisiä kansalaisjärjestöjä, myös haastaa niitä ja kannustaa yhteistyöhön. Pahkalan mukaan kansalaisaktivistien järjestämät mielenosoitukset ovat yhdistäneet erilaisia järjestöjä ja aktivisteja. ”On onnistuttu jotenkin laajentamaan ympyröitä: hei, miksi ei tehdä kaikki yhdessä? Suomi on täynnä hienoja järjestöjä, mutta monet puuhailevat yksinään.”

JOS K ANSALAISAKTIVISMIKSI lasketaan poliittisen vaikuttamisen lisäksi rahan lahjoittaminen ja vapaaehtoistyö esimerkiksi urheiluseuroissa, suomalaiset ovat pitkään olleet aktiivista kansaa. Mattilaa ilahduttaa etenkin se, että erilaisissa järjestöissä toimitaan taustaan tai varallisuuteen katsomatta. Hänen kokemuksensa mukaan järjestötoiminnan suosio on kasvanut. Ihmisoikeusliittoon tulee aiempaa enemmän yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat olla mukana liiton toiminnassa eivätkä vain antaa rahaa. ”Muutosta tapahtuu koko ajan. Kansalaisyhteiskunnassa nousee uusia ilmiöitä ja joitakin kuolee. Se kuuluu luonteeseen ja on hyvä asia”, Mattila miettii. Hän arvioi, että tulevaisuudessa myös suuret joukkokokoukset yleistyvät Etelä-Euroopan malliin. ”Luulen, että mielenosoitus palaa keinovalikoimaan isosti.” Aleksi Pahkala puolestaan toivoo tulevaisuuden aktivismilta lisää pieniä tekoja: kulutusvalintoja, syrjintään puuttumista kaduilla tai yhteisistä asioista päättämistä vaikkapa taloyhtiön kokouksessa. ”Toivon, että aktivismi olisi itsestään selvää ihmisten arjessa.”

Teksti Anu-Elina Ervasti Kuvat Mari Waegelein

Kulttuuri.

MAAILMA LASIKUULINA Nykytaiteen museo Kiasmassa on esillä Mona Hatoumin näkemyksiä konfliktien täyttämästä todellisuudesta, jonka keskellä elämme. HERKKÄ JA ALATI MUUTTUVA. Väkivaltainen ja palava. Suuri ja käsitteellinen. Tällainen suhde meitä ympäröivään maailmaan muodostuu palestiinalaistaiteilija Mona Hatou min näyttelyn perusteella. Synnyinmaansa Libanonin sisällissodan tähden vuonna 1975 Britanniaan pysyvästi siirtynyt Hatoum on tehnyt pitkän uransa aikana esimerkiksi performanssitaidetta ja videoteoksia, veistoksia, hiustaidetta sekä installaatioita. Kiasman näyttely on läpileikkaus hänen uraansa, sillä teoksia on esillä 1970-luvulta nykypäivään. MONET HATOUMIN melko käsitteellisistä ja minimalistisista teoksista ottavat poliittisesti kantaa tai paljastavat jotain maailman konflikteista, epätasa-arvoisuudesta, naisten asemasta tai ihmisen haavoittuvuudesta. Esimerkiksi kartat ovat yleinen elementti Hatoumin teoksissa. Yksi niistä, Map (clear), on valtava tilaan avautuva irtonaisista lasikuulista tehty maapallon kartta. Hatoum on sanonut Bomb Magazinen haastattelussa, että hän haluaa teoksillaan luoda tilanteen, jossa todellisuudesta itsessään tulee kyseenalainen. Tällöin jokaisen ihmisen on arvioitava käsityksensä ja suhteensa ympärillä olevaan uudelleen. Lasikuulat kaikessa herkkyydessään, läpinäkyvyydessään ja liikkuvuudessaan epäilemättä edustavat tällaista pyrkimystä. NÄKYVÄSTI ESILLÄ olleessa Hot Spot -teoksessa maapallo on puolestaan neonpunaisin kapein putkin manner mantereelta rajattu konfliktinen tai rauhaton, jatkuvasti kuin liekeissä oleva paikka. Niin ikään kartaksi muotoutuu Hatoumin saippuapalateos Present Tense. Siinä 2 200 oliiviöljystä tehdyn saippuapalan muodostamaan pintaan on rajattuna pienin syvänpunaisin helmin Oslon rauhansopimuksessa vuonna 1993 palestiinalaisille luvatut alueet. Suurten aiheiden ja jättimäisten mittakaavojen rinnalla näyttelytilassa on esillä pieni kaappi. Siellä on hedelmien kaltaisin värein maalattuja, käsikranaatin muotoisia teoksia, joiden pinta heijastaa katsojansa kuin peili.

Mona Hatoumin näyttely on esilllä Helsingis sä Nykytaiteen museo Kiasmassa 26.2.2017 asti. Lisätietoja: kiasma.fi Teksti Marie Kajava

Kiasmassa on esillä teoksia Mona Hatoumin pitkän uran eri vaiheilta.

Aktivistit.

”YKSIN TÄHÄN EI PYSTYISI” Ihmisoikeuskasvatus on sydämen asia Ritva Korhoselle, Inka Witickille ja Johanna Spencerille. Tehokolmikko opettaa Kulosaaren yhteiskoulussa Helsingissä.

1. EI VAIN KAUHISTELUA

”Ihmisoikeudet ovat usein oppilaille itsestäänselvyys. Se on pysähtymisen paikka. Meille on tärkeä tehtävä tuoda esiin se, ettei ihmisillä ole kaikkialla maailmassa oikeutta esimerkiksi kirjoittaa mielipidettään lehteen. Kun oppilaat näkevät ja kuulevat vääryyksistä, he kysyvät usein, mitä he voivat tehdä. On upeaa, ettei heidän tarvitse vain kauhistella tietokoneen ruudun takana, vaan he voivat tehdä jotain oikeasti konkreettista, kuten kirjoittaa kirjeen.”

2. JOSKUS PUOLUSTAMINEN PELOTTAA

”Luokkamme ovat osallistuneet Amnestyn Kirjeitä vapaudelle -kampanjaan nyt kahtena vuonna. Vaikka kampanjan teemat, tehtävät ja tavoitteet selittäisi oppilaille mahdollisimman perusteellisesti, silti luokassa syntyy monesti kysymyksiä, kuten voivatko he itse joutua vaaraan kirjoittamiensa kirjeiden vuoksi.

On surullista, että oppilaissa herää pelko, vaikka asumme ihmisoikeuksien ja sananvapauden kannalta katsottuna näin turvallisessa maassa. Oppilaat ovat kuitenkin tietoisia siitä, että ihmisoikeustyöhön liittyy riskejä.”

3. IHMISOIKEUSKASVATUSTA TRIONA

”Lapsia on tärkeä herätellä varhaisessa vaiheessa. Meidän kohderyhmämme on hyvä, koska oppilaamme ottavat tiedon vastaan avoimin mielin. Toimimme triona, ja koulussa tapahtuva ihmisoikeuskasvatus on lähtöisin omasta mielenkiinnostamme. Koulun johto ei ole käskenyt tai kieltänyt meitä asian suhteen. Yksin tähän ei pystyisi. Toivomme, että esimerkkimme inspiroi myös muita toimimaan yhdessä ihmisoikeuksien puolesta.” Teksti Iina Lindeman Kuva Roni Rekomaa

Toimi.

Lisätietoja: tiedottaja Aishi Zidan aishi.zidan@amnesty.fi

Kuukausituen suoramaksu päivät 2017 Vuoden 2017 kuukausitukien suoramaksupäivät ovat: 5.1., 6.2., 6.3., 5.4., 5.5., 5.6., 5.7., 7.8., 5.9., 5.10., 6.11., 5.12. (veloitus kuun 5. päivä) 20.1., 20.2., 20.3., 20.4., 22.5., 20.6., 20.7., 21.8., 20.9., 20.10., 20.11., 20.12. (veloitus kuun 20. päivä) Direktbetalningsdatumen för årets 2017 månadsbidrag är: 5.1., 6.2., 6.3., 5.4., 5.5., 5.6., 5.7., 7.8., 5.9., 5.10., 6.11., 5.12. (förfallodag den 5e) 20.1., 20.2., 20.3., 20.4., 22.5., 20.6., 20.7., 21.8., 20.9., 20.10., 20.11., 20.12. (förfallodag den 20e)

Tule lipaskerääjäksi! Maailmassa on tällä hetkellä eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan. Heistä puolet on lapsia. Maailman pakolaisilla on oikeus elää turvassa. Yhdessä voimme auttaa. Tue työtämme pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien turvaamiseksi ryhtymällä lipaskerääjäksi! Järjestämme lipaskeräyksen pääkaupunkiseudulla osana joulukeräystämme. Lipaskeräys on nopea, helppo ja joustava tapa auttaa. Jo parin tunnin työstä on suuri apu! Aiempaa kokemusta ei tarvita. Riittää, että haluat auttaa. Alaikäiset saavat kerätä vain yhdessä täysi-ikäisen henkilön kanssa. Lipaskeräys on hauskinta yhdessä, eli pyydä myös kaverisi mukaan! Ilmoittaudu osoitteessa: amnesty.fi/ryhdy-lipaskeraajaksi

Å O

Kan du översätta från finska till svenska?

Amnestyn johtokunta kaipaa riveihinsä uusia kasvoja! Asetu ehdolle johtokuntavaaleihin, jos sinulla on näkemystä Amnestyn suunnasta ja halu sitoutua vastuulliseen tehtävään kahdeksi vuodeksi. Johtokuntaan valitaan tällä kertaa taloudenhoitaja ja kolme muuta jäsentä kaksivuotiselle kaudelle. Poikkeuksellisesti valitaan myös johtokunnan puheenjohtaja vuodeksi. Vuosikokous järjestetään maaliskuussa 2017. Ehdokkaiden on oltava Amnestyn jäseniä. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua vuosikokoukseen asti, mutta jos haluat ehdokasesittelyn vuosikokousmateriaaleihin, ilmoittaudu johtokuntaehdokkaaksi 10. helmikuuta 2017 mennessä. Lisätietoja: rekrytointiryhmän edustaja Anna Moring moringanna@gmail.com, puh. 044 535 9505

Vetoa tekstiviestillä

Har du svenska som modersmål? Har du erfarenhet av att översätta? Vi rekryterar nya översättare till vårt nätverk av frivilliga översättare. Just nu har vi stor efterfrågan på svenskspråkiga översättare som har erfarenhet av att översätta från finska till svensa. Vi behöver nu och då hjälp med korta tidningsartiklar samt kampanjamaterial.

Kun ihminen tuomitaan kuolemaan, häntä kidutetaan tai hänet vangitaan mielipiteensä vuoksi, Amnestyn pikavetoomuskirjoittajat kaikkialla maailmassa tarttuvat toimeen. Tekstiviesti on nopea tapa toimia hädässä olevan ihmisen puolesta. Liity Amnestyn maailmanlaajuiseen pikavetoomusverkostoon, niin saat tekstiviestillä säännöllisesti vetoomuspyyntöjä.

Ytterligare information: informatör Aishi Zidan aishi.zidan@amnesty.fi

Lisätietoja: amnesty.fi/osallistu/ liity-hataviestiverkostoon

Save the date: kevätseminaari ja vuosikokous Amnestyn Suomen osaston kevätseminaari järjestetään 25.–26. maaliskuuta pääkaupunkiseudulla. Seminaarin yhteydessä sunnuntaina järjestetään vuosikokous. Lisätietoja: amnesty.fi

Kuvitus: Freepik / Amnesty

Kiinnostaako johtokunnan jäsenyys?

Amnesty-lehden vapaaehtoiseksi Amnesty-lehden toimituskunta etsii uusia jäseniä! Lehden jutut syntyvät vapaaehtoisten toimituskuntalaisten voimin. Toimituskuntaan ovat tervetulleita suomen- ja ruotsinkieliset ihmisoikeuksista kiinnostuneet toimittajat, valokuvaajat, kuvittajat ja alojen korkeakouluopiskelijat. Jäseneksi sitoudutaan vuodeksi kerrallaan. Toivomme aktiivista osallistumista lehtityöhön. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sekä muutama juttunäyte 31.12.2016 mennessä tiedottajalle.

Kolumni.

Voittoja ei tule ilman takapakkia

Vinster kommer inte utan bakslag

MAAILMAN TAPAHTUMAT eivät juuri nyt kohota mieli

DET SOM HÄNDER i världen just nu är inte upplyftan-

JOS KATSOO kuitenkin kauempaa, näkyy valoakin. Ih-

OM MAN TITTAR på utvecklingen från längre avstånd ser

alaa. Sodat, konfliktit, populismi ja kansallinen itsekkyys jylläävät. Monet haikailevat paluuta vuosikymmenien takaiseen aikaan. Kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja muita sopimuksia kyseenalaistetaan. Optimistisinkin maailmanparantaja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen uskon tulevaisuuteen. misoikeudet ovat historiassa uutuus. Homo Sapiens -lajin ikä on noin 200 000–250 000 vuotta, mutta myötätunto ilmaantui filosofioihin ja uskontoihin vasta noin 800–200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tuolloin konfutselaisuus Kiinassa, monoteismi Lähi-idässä, buddhalaisuus ja hindulaisuus Intiassa sekä kreikkalainen rationalismi sisällyttivät eettisiin sääntöihinsä uudenlaisen tavan suhtautua lähimmäisiin ja maailmaan. 1700-luvun lopulla Ranskan vallankumous julisti taas vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Sen jälkeen ihmisoikeuksien ajatusta kehittelivät monet filosofit ja valtiomiehet. Flo rence Nightingale kääri hihansa ja lähti sairaanhoitajaksi Krimin sotaan vuonna 1854. Henri Dunant perusti Punaisen Ristin vuonna 1859. Vuonna 1961 perustettiin Amnesty International. Edistys ei ole koskaan tapahtunut ilman vastavoimia. Esimerkiksi rotuopit ja ’heikkojen väestöainesten’ erottelu oman kansan sisällä olivat valtavirtaa vielä maailmansotien välillä – eivätkä vain Saksassa. Eri maissa toisen luokan kansalaisia olivat muun muassa toisenväriset, saamelaiset, ja Ruotsissa pohjoisosan suomalaiset. Onkin ihme että ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistus syntyi niin pian toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948.

de. Krig, konflikter, populism och nationell egoism är på frammarsch. Många längtar tillbaka till tiden för flera decennier sedan. Internationella konventioner om mänskliga rättigheter och annat blir ifrågasatta. Till och med den mest optimistiska världsförbättraren måste kämpa för att behålla sin tro på framtiden. man också ljus. De mänskliga rättigheterna är en historisk nyhet. Arten Homo sapiens har funnits i cirka 200 000– 250 000 år, men medkänsla blev en del av filosofierna och religionerna först cirka 800–200 före vår tideräkning. Då inkluderade konfucianismen i Kina, monoteismen i Mellanöstern, buddhismen och hinduismen i Indien och den grekiska rationalismen i sina etiska koder ett nytt sätt att förhålla sig till sina närmaste och till världen. I slutet av 1700-talet utropade den franska revolutionen frihet, broderskap och jämlikhet. Efter det utvecklade många filosofer och statsmän tanken om de mänskliga rättigheterna vidare. Florence Nightingale kavlade upp sina ärmar och blev sjuksköterska i Krimkriget 1854. Henri Dunant grundade Röda korset 1859. År 1961 grundades Amnesty International. Framsteg har aldrig kommit utan motkrafter. Till exempel rasläran och separeringen av ”de svagare elementen” inom det egna folket var fortfarande mainstream mellan världskrigen – och inte bara i Tyskland. I olika länder var det människor med annan hudfärg eller samerna som var andra klassens medborgare, i Sverige finnarna i norra delen av landet. Det är ett under att den allmänna förklaringen om de mänskliga rättigheterna kom till så snabbt efter andra världskriget, 1948.

Takaiskuja tulee, mutta laajassa perspektiivissä näkyy valtavaa edistymistä.

NYT MERKITTÄVÄ osa maailman maista tunnustaa ja to-

teuttaa ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksista on tullut valtavirtaa. Takaiskuja tulee kuten aiemminkin, mutta laajassa perspektiivissä näkyy valtavaa edistymistä. Ensi vuonnakin puolustamme ihmisoikeuksia osana tätä historian suurta jatkumoa.

NU ERKÄNNER och efterlever en betydande del av värl-

dens länder de mänskliga rättigheterna. De är mainstream. Det kommer bakslag som tidigare, men det stora perspektivet talar om en enorm framgång. Också nästa år försvarar vi de mänskliga rättigheterna som en del av den stora historiska utvecklingen.

Tuula Haavisto Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Menot.

Hooligan Sparrow -elokuva seuraa naisen taistelua Kiinan ihmisoikeusloukkauksia vastaan.

MIKÄ ON IHMISARVON HINTA? DocPoint-festivaalin tavoitteena on tuoda valkokankaalle valikoima dokumenttielokuvia, joiden kautta voi kokea maailman koko kirjossaan. HELSINGISSÄ järjestetään tammikuussa 16. kertaa dokumenttielokuvan festivaali DocPoint. Vuosittainen festivaali tuo nähtäväksi sekä kotimaisia että ulkomaisia dokumenttielokuvia. Festivaalin taiteellinen johtaja Iris Olsson kertoo, että osassa festivaalielokuvista voi nähdä yhteneväisiä teemoja. ”Eräs toistuva teema elokuvissa on yksittäisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa ja yksilön rohkeus nousta isoja koneistoja vastaan”, Olsson sanoo. DOKUMENTTIELOKUVASSA Hooligan Sparrow (2016) ohjaaja Nanfu Wang seuraa Ye Haiyanin eli sosiaalisessa mediassa Hooligan Sparrow -nimellä tunnetun naisen taistelua ihmisoikeusloukkauksia vastaan Kiinassa. Kun Hooligan Sparrow vaatii oikeuksia raiskauksen uhriksi joutuneille koululaistytöille, hänen sekä koko dokumenttitiimin turvallisuus joutuu vaakalaudalle. Ihmiskaupasta kertova dokumenttieloku-

va Cecilia (Intia/Norja, 2015) kertoo elokuvan ohjaaja Pankar Joharin kotiapulaisen tarinan. Cecilia on tullut töihin Intian pääkaupunkiin Delhiin ansaitakseen rahaa 1 500 kilometrin päässä asuvalle perheelleen. Eräänä päivänä Cecilia saa kohtalokkaan soiton. Hänen 14-vuotias tyttärensä on siepattu pakkotyöhön – ja tytär on tehnyt vankeudessa itsemurhan. Alkaa tapahtumakulku, joka edetessään johtaa moniin umpikujiin. Oikeustaistelu ei ole yksinkertaista puuhaa korruptoituneessa maassa, jossa ihmiset hiljennetään joko rahalla tai väkivalloin. ERILAISEN NÄKÖKULMAN maapallolla elävien olentojen oikeuksiin tarjoaa festivaalielokuva Unlocking the Cage (Yhdysvallat, 2016). Elokuvassa seurataan eläinoikeusasianajaja Ste ven M. Wisea. Hänen tavoitteenaan on saada Yhdysvaltojen oikeuslaitos tunnustamaan kognitiivisilta ominaisuuksiltaan ihmistä vastaavat eläimet, kuten simpanssit, elefantit ja delfiinit, lain

edessä omiksi persoonikseen, joilla on oikeus vapauteen. IRIS OLSSONIN mukaan hyvä dokumenttielokuva on kuin arkielämä: se sisältää useita tasoja, jotka nivoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Ruuasta ei voida puhua ilman politiikkaa, eikä ympäristöoikeudesta ilman ihmisoikeuksia. ”Meidän tehtävämme ja tavoitteemme on tuoda valkokankaalle kokonaisuuksia, kuratoida elokuvatarjontaan koettavaksi koko maailma. Tietoyhteiskunnassa ihmiset ovat jatkuvasti erilaisten ärsykkeiden armoilla, yleisö kaipaa niiden seasta laadukasta katsottavaa”, Olsson sanoo.

Dokumenttielokuvan festivaali DocPoint jär jestetään 23.–29.1.2017 Helsingissä. Eloku vanäytösten lisäksi luvassa on paneelikeskus teluja, seminaareja ja erityisnäytöksiä. Lisätie toja: docpoint.info Teksti Anni Lindgren

Minna Mäkipää