MFA Magazine 1 / 2009 by Museum of Finnish Architecture

Kesänäyttely vie matkalle Suomen 1900-luvun arkkitehtuuriin Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1900–1980 Näyttely 10.6.–6.9. 2009

Visiting Villa Schreiner and Villa Norrköping Architect Sverre Fehn Intuition • Reflection • Construction Exhibition 16.9.–29.11.2009

SUOMEN RAKENNUSTAITEEN MUSEO KESÄ–SYKSY 2009 Museum of finnish architecture SUMMER–AUTUMN 2009

Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1900–1980 Museon kesänäyttely vie matkalle Suomen 1900-luvun arkkitehtuuriin. Se tarkastelee rakentamisen historiaa yhteiskunnallista taustaa vasten ja ottaa huomioon taloudessa, politiikassa ja tekniikassa tapahtuneen kehityksen. Nämä tekijät ovat aina vaikuttaneet paitsi rakentamisen määrään, myös arkkitehtuurin muotokieleen. Museon aiemmissa epookkinäyttelyissä on ollut lähtökohtana yksittäisen arkkitehdin elämäntyö, jonkin rakennustyypin kehitys tai materiaalit, kuten puu, betoni tai lasi. Nyt on ensimmäistä kertaa esillä lähes koko vuosisadan historia. Elina Standertskjöld, Hanna Galtat

uomi, kuten useimmat muutkin Euroopan maat, koki vuosina 1860–1914 suuren yhteiskunnallisen murroksen. Aikakautta on ollut tapana luonnehtia teollistumisen, urbanisoitumisen, kehitysuskon, suurten uudistusten, edistyksen ja modernisoitumisen ajaksi. Suomalaiset alkoivat kiinnostua omasta historiastaan ja ryhtyivät keräämään tietoa kielestään, kansanrunoudestaan ja talonpoikaisista perinteistään. Vuosisadan vaihteen uudesta tyylistä käytetään rinnakkain nimiä kansallisromantiikka, jugend ja art nouveau. Yksi kansallisromanttisen arkkitehtuurin näkyvimpiä piirteitä oli luonnonkiven käyttö julkisivuissa. Arkkitehdit ryhtyivät myös suosimaan kotimaisia kasvi- ja eläinaiheita. Kipsiset akanthuksenlehdet vaihtuivat ulpukkaan, lumpeeseen, ohdakkeeseen ja saniaiseen, klassistiset ihmishahmot karhuun, pöllöön, oravaan ja sammakkoon. Aikakauden ihanteena oli kokonaistaideteos, jossa kaikki sointui kaikkeen. Toteuttaakseen tätä ihannetta arkkitehdit ryhtyivät itse suunnittelemaan huonekaluja, valaisimia, tekstiilejä ja jopa astioita.

hittyvässä Euroopassa syntyi ajatus ”uudesta ihmisestä”, joka harrasti liikuntaa, autoilua ja elokuvia. Edistykselliset naiset alkoivat käydä töissä kodin ulkopuolella, leikkasivat tukkansa lyhyeksi ja ryhtyivät polttamaan tupakkaa. Koneita ja tekniikkaa ihailtiin, ja modernista tuli muotisana, jolla oli vahva positiivinen lataus. Katseet kohdistettiin tulevaisuuteen; uusi arkkitehtuuri miellettiin sekin osaksi suurta muutosta. Funktionalistit olivat sitä mieltä, että vanhat talot voitiin huoletta purkaa ja että uudisrakennuksetkin voitiin tarvittaessa suunnitella väliaikaisiksi.

Tampereen Johanneksenkirkkoa (1899–1907) pidetään yhtenä art nouveau -kauden päämonumenteista Suomessa. Tässä rakennuksessa arkkitehti Lars Sonck sai poikkeuksellisen pitkälle toteuttaa ajalle tyypillistä kokonaistaideteoksen ihannetta. Hänen kädenjälkensä ulottuu yksityiskohdista rakennusta ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Sonckin ajatuksena oli yhdistää keskiaikainen kaupunkikuva kansallisromantiikan voimakkaaseen materiaalintuntuun. Kuva Simo Rista.

Vuosina 1914–18 käyty ensimmäinen maailmansota sulki rajat, tyrehdytti ulkomaankaupan ja lamautti pankkitoiminnan. Sodan vaikutuksesta moni suuri hanke, kuten Helsingin rautatieasema ja Kansallismuseo, viivästyivät. Vaikka Suomi ei ollut osallistunut maailmansotaan, vastasyntyneen tasavallan verinen sisällissota vuonna 1918 aiheutti tuhoa kaupungeissa. Olojen vakiinnuttua talouselämä elpyi kuitenkin nopeasti ja Helsinkiä ryhdyttiin kohentamaan Suomen uudeksi pääkaupungiksi. Edellisen vuosikymmenen romanttinen kaupunki-ihanne kapeine ja mutkittelevine katuineen ei enää soveltunut voimakkaasti kasvavalle liikenteelle. Kaupunkisuunnittelijat ryhtyivät laatimaan asemakaavoja, joita halkoivat leveät ja suorat liikenneväylät. Myös arkkitehtuuripiirustuksiin alkoi ilmestyä autoja. Muutos 1910-luvun historiallisten tyylien kirjosta kohti klassista arkkitehtuuria tapahtui samoihin aikoihin kaikissa Pohjoismaissa. Vallinnutta suuntausta onkin ryhdytty kutsumaan pohjoismaiseksi klassismiksi. Syksyllä 1929 tapahtui New Yorkin Wall Streetillä pörssiromahdus, joka johti maailmanlaajuiseen talouskriisiin. Se hiljensi myös Suomen vientimarkkinat. Kun kaikesta oli pulaa, karsittiin rakennuksistakin kaikki mikä miellettiin turhaksi. Muutos johti lopulta siihen, että esimerkiksi julkisivuista katosivat kaikki koristeet. Ajateltiin, että rakennuksen ulkoasu muotoutui itsestään kauniiksi, kun sisätilat suunniteltiin toimiviksi. Tätä suunnitteluperiaatetta alettiin kutsua funktionalismiksi. 1930-luvun puolivälin taloudelliseen nousukauteen liittyi sosiaalinen herääminen. Myös arkkitehtuuri alettiin mieltää osaksi yhteiskunnallista muutosta. Nopeasti ke-

Malmin lentokentän hallintorakennuksen (1935–38) saivat suunnitellakseen arkkitehdit Dag Englund ja Vera Rosendal Rakennushallituksen alaisuudessa. Rakennuksen täysin pyöreä muoto on haluttu nähdä koneromantiikan symbolina. Rakennus on terastirapattu, ja sisustuksessa käytettiin funktionalismille tyypillisiä kirkkaita värejä. Kuva Pietinen.

Optimistinen tulevaisuudenusko kuitenkin väistyi, kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi sota marraskuussa 1939. Talvi- ja jatkosodassa tuhoutui suuri määrä rakennuksia sekä liikenteen ja tiedotusvälineiden rakenteita. Suunnittelijoita ja rakennustyömiehiä kaatui tai invalidisoitui rintamalla. Sodista aiheutuneiden tuhojen korjaaminen ja luovutetuille alueille jääneiden rakennusten korvaaminen uusilla kesti vuosia. Jälleenrakennuskauden yksi suurimpia ongelmia oli asuntopula. Pommituksissa asuntonsa menettäneiden lisäksi vailla pysyvää asuinsijaa olivat talvisodan jälkeen Karjalasta muualle maahan muuttaneet evakot. Suunnaton rakennustehtävä pani arkkitehtien ammattitaidon koetukselle. Vaikeuksista huolimatta sodan jälkeisinä vuosina rakennettiin paljon ja korkeatasoisesti. Kovan paineen alla suomalainen arkkitehtuuri nousi kansainväliseen maineeseen. 1950-luvun kuluessa Suomi muuttui maatalousvaltaisesta maasta moderniksi teollisuusvaltioksi. Kehitystä vauhditti Neuvostoliitolle maksettavat raskaat sotakorvaukset, joiden viimeinen erä maksettiin syyskuussa 1952. Sota opetti myös, että kansoja ja yhteiskuntarakenteita voitiin tuhota entistä nopeammin ja tehokkaammin. Tämä sai ihmiset ymmärtämään, että elämä sellaisenaan on arvokasta. Yksinkertaisuus, kauneus ja arkielämän mukavuus asetettiin edustavuuden edelle. Myös sisustussuunnittelussa oli havaittavissa

Suomalainen tiedekeskus Heureka, 1988, Heikkinen&Komonen. Kuva Jussi Tiainen.

Decades of Finnish Architecture 1900–1980 Exhibition 10 June – 6 September 2009 Museum of Finnish Architecture The summer exhibition of the Museum of Finnish Architecture takes its visitors on a journey to explore Finnish architecture of the 20th century. It addresses the history of building and development against the background of Finnish society, taking into account economic, political and technological developments. These factors have always influenced not only the volume of building but also the idiom of form of architecture. In Finland, the turn of the 19th and 20th centuries was dominated by the repressive policies of the Russian Empire. The first decade of the century was marked by the First World War and the Finnish civil war in the spring of 1918. The 1920s were the years of building the administrative centres of the young republic of Finland, which had gained independence in 1917. In the 1930s, the country suffered from the economic depression, and the 1940s were the war years, followed by reconstruction in the 1950s. The 1960s witnessed major internal migration from the countryside into the cities and the 1970s were the period of the energy crisis. In the 1980s, Finland entered the era of the casino economy. The exhibition addresses building and development from town planning down to interiors with scale models, contemporary images, drawings and colour photographs. The evolution of building technology is also considered. The Museum’s earlier epoch-oriented exhibitions have taken as their starting points the life’s work of architects, the development of a specific building type, or materials such as wood, concrete and glass. This exhibition addresses the history of a period of almost a century in a comprehensive manner.

sama pyrkimys hienostuneeseen yksinkertaisuuteen, lähes graafiseen ilmaisuun, kuin arkkitehtuurissa. Alvar Aallosta tuli 1950-luvulla suomalaisten arkkitehtien johtohahmo. Hänen arkkitehtuurissaan hallitsevaksi materiaaliksi tuli punatiili. Suomessa 1960-luku merkitsi suurta maaltamuuttoa. Maailmalla vallitsi kylmä sota. Berliiniin rakennettiin muuria, Vietnamin sota alkoi ja ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun kamaralle. Arkkitehtuuri oli vähäeleistä, järkiperäistä ja materiaaleja sekä rakenteita korostavaa. Tyylin syntymiseen vaikuttivat teollisen rakennustekniikan kehitys, elementtirakentaminen ja sosialistinen maailmankatsomus. Vanhemman polven ”sankariarkkitehteja” alettiin kritisoida elitismistä ja yksilöllisyyden korostamisesta sekä liian taiteellisesta tyylistä. Vuoden 1973 öljykriisiä seurasi lama. Rakennusten teollinen tuotantotapa alkoi näkyä niiden laatikkomaisessa ulkoarkkitehtuurissa. Torninosturin suorituskyky määräsi seinäelementtien koon, ja niiden saumojen muodostamasta ruudukosta tuli julkisivun hallitseva piirre. Julkisivujen paljas betonipinta oli seurausta säästöistä työvoima- ja materiaalikustannuksissa, mutta sen nähtiin myös ilmentävän elementtirakentamisen tehokkuutta ja sosiaalista tasa-arvoa. Urho Kekkosen pitkä presidenttikausi päättyi 1981. Neljä vuotta myöhemmin Mihail Gorbatsov käynnisti perestroikaksi nimitetyn uudistuspolitiikan, joka johti Neuvostoliiton hajoamiseen 1991. Berliinin muurin murtumista vuonna 1989 seurasi Saksojen yhdistyminen. 1980-luvulla Suomi siirtyi kasinotalouden aikaan ja yksilötasolla vahvistui kulutukseen ja hyvinvointiin keskittynyt hedonistinen elämäntapa. Pääkaupunkiseutu jatkoi kasvuaan ja taloudellinen nousukausi vaikutti asuinolojen paranemiseen. Modernismin puhdasoppisuutta vastaan syntynyt postmodernistinen tyyli rantautui maahan. Rakennukset ja julkisivut olivat usein monumentaalisia ja lavasteenomaisia. Monimuotoisuudella ja koristeellisuudella tavoiteltiin virikkeellisempää ympäristöä. Erkkerit, tornit, katokset, pyöreät ikkunat ja vapaan veistokselliset muodot saivat vaikutteita historiasta, mutta niiden muotokieli oli moderni. Postmoderni tyyli tuli erittäin suosituksi kaupallisissa rakennuksissa ja sen suosio on säilynyt nykypäivään asti. Oulun yliopistossa arkkitehti Reima Pietilän johdolla syntynyt koulukunta loi omaleimaisen, paikallisuutta korostavan arkkitehtuurityylin. Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1900–1980 Näyttely 10.6.–6.9. 2009 Näyttely perustuu vuosina 2006–08 ilmestyneisiin, museon erikoistutkija Elina Standertskjöldin kirjoihin Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1900–1920 ja 1930–1950. Lähitulevaisuudessa ilmestyy kolmas osa vuosilta 1960–1980. Rakennustieto Oy:n, Rakennustietosäätiön ja Suomen rakennustaiteen museon yhteistyössä julkaisemat kirjat toimivat näyttelyn luetteloina.

Kaksi museon pitkäaikaista työntekijää eläkkeelle elokuussa 2009 Rakennustaiteen museo kiittää Anna-Liisa Alhoa ja Erkki Vanhakoskea ansiokkaasta työstä ja toivottaa elämyksellisiä eläkepäiviä. Kirjastonhoitaja Annal-Liisa Alho on ollut museossa työssä pisimpään koko henkilökunnasta, 37 vuotta. Vielä opiskelijana, vuonna 1972, hän tuli työhön museon kirjastoon taidehistorian laitoksella olleen työpaikkailmoituksen houkuttelemana. Kirjastosta tuli Alhon vakituinen työpaikka, ja vuodesta 1999 hän on toiminut kirjastonhoitajana toimen ensmmäisen hoitajan Pentti Heleniuksen jäätyä eläkkeelle. Työ on muuttunut näinä vuosina. Paperisista kirjastokorteista ja kirjoituskoneista on siirrytty kirjastojärjestelmien, tietokantojen ja verkostojen aikaan. Toiminta-ajatus on muuttunut lähemmäksi asiakasta, joka on nyt keskeisin tekijä strategisissa suunnitelmissa. Tavoitteena on vastata asiakkaan tarpeisiin enemmän kuin he pyytävät. Kyselyt ja tiedonpyynnöt museon kirjastossa, joka on laaja alansa erikoiskirjasto, ovat olleet haastavia ja yllättäviä monipuolisuudessaan. Alhon perusteellinen aineiston tuntemus on ollut suureksi avuksi asiakkaille. Huolena on kuitenkin taloudellisten resurssien kaventuminen. Vaikka kirjat nykyisin luetteloidaan sähköiseen muotoon, ne ovat yhä useimmiten painettuja teoksia, varsinkin rakennustaiteen yhte-

Rakennustaiteen museon pitkäaikainen amanuenssi Erkki Vanhakoski on työskennellyt museossa 36 vuotta. Kuten monet muutkin museon työntekijät hän aloitti uransa harjoittelijana nähtyään työpaikkailmoituksen yliopiston taidehistorian laitoksen seinällä. Ensimmäisen vuoden tehtäviin kuuului valokuvien liimaus korteille.

ydessä. Alho kokee juuri työskentelyn kiinnostavien arkkitehtuurikirjojen parissa uransa hienoimmaksi asiaksi. Uusklassismiin liittyvä kirjallisuus on ollut Alholle läheinen ja modernin arkkitehtuurin suuntauksista minimalismi, samoin ympäristön suojelu ja parantaminen ovat myös olleet mieluisia aihepiirejä. Aineiston valinnassa on kuitenkin aina täytynyt muistaa arkkitehtuurin laaja-alai-

Tuossa tehtävässä kehittyi suomalaisen arkkitehtuurin tuntemus. Museon silloinen kaikkivoipa johtaja Kyösti Ålander valvoi tiukasti töitä, mutta kertoi myös mielellään nuorille näkemyksistään arkkitehtuurista. Piirustuskokoelman hoidosta tuli Vanhakosken työsarka. Hänen aikanaan museo on siirtynyt Puistokadun puutalosta Kasarmikatu 24:ään ja piirustuskokoelma on

suus sekä sen liittyminen yhteiskunnan suunnitteluun ja moniin taiteen aloihin.

saanut asianmukaiset tilat Vantaan varastossa. Vanhakoksen työuran tärkeitä hetkiä ovat olleet arvokkaan Eliel Saarisen piirustuskokoelman tilapäinen siirto Valtionarkistoon ja piirustusten mikrofilmaus. Myös Alvar Aallon tärkeimpien piirustusten kuvautus 1970-luvulla oli merkittävä projekti, jossa pääsi tutustumaan maestro Aaltoon. Vanhakoski ehti tavata monia muitakin arkkitehtuurin vaikuttajia. Hän järjesti Otto-I. Meurmanin 100vuotisnäyttelyn ja on ollut mukana lukuisissa näyttelyprojekteissa, mm 20th Century Architecture: Finland -katselmukssa Frankfurtissa, Pariisissa ja Wienissä. Vanhakoski on ollut vahvasti sitoutunut työhönsä. Monet tutkijat ja arkkitehdit tietävät hänen palvelualttiutensa, kun museon piirustuksia on tarvittu nähtäväksi tai kopioitavaksi. Hänen laaja tietämyksensä Suomen arkkitehtuurista on ollut iloksi ja hyödyksi myös museon omalle henkilökunnalle.

Sverre Fehn. Kuva Stina Glømmi

Eva Madshus

Villa Schreiner ja Villa Norrköping Käynti kahdessa Sverre Fehnin piirtämässä huvilassa

Arkkitehti Sverre Fehn. Intuitio • pohdinta • rakennus Näyttely 16.9.–29.11.2009 Norjan huomattavimman arkkitehdin Sverre Fehnin (1924–2009) tuotannosta on tarkasteltavana joukko toteutettuja ja toteutumattomia projekteja, jotka hän on itse valinnut näyttelyyn. Esillä ovat mm. Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyn Norjan paviljonki, Osloon äskettäin valmistunut Norjan kansallismuseon arkkitehtuuriosaston rakennus sekä Villa Schreiner ja Villa Norrköping. Tuottaja: Norjan valtion taide-, arkkitehtuuri- ja designmuseo. 6

äiden talojen yksinkertaisuudessa, selkeissä pohjaratkaisuissa sekä suorassa yhteydessä luontoon on jotain vapauttavaa. Harvasta norjalaisten nykyarkkitehtien piirtämästä pientalosta löytyy yhtä hienoja ratkaisuja kuin näistä kahdesta Fehnin 60-luvun huvilasta. Minulla on ollut ilo saada vierailla kummassakin rakennuksessa. Oslon Kringsjån kaupunginosassa sijaitseva Schreinerin pikku huvila on kadulta katsoen melkein huomaamaton. Matalana ja vaatimattomana se kääntää selkänsä ulkopuolisille. Sisäänkäynti rakennukseen tapahtuu muurin vierustaa kulkevaa katettua väylää pitkin. Rakennusta lähestyttäessä alkaa huomio kiinnittyä myös yksityiskohtiin. Ulko-ovi ei olekaan normaalin kokoinen vaan ulottuu kattoon asti. Puinen vedinkään ei ole tavanomainen, vaan oven korkuinen, mutta silti käteen hyvin istuva. Talon omistaja Berit Schreiner avaa oven. Astumme eteisen kautta verraten hämärään halliin, joka saa valonsa vain ylhäältä peilin kautta. Hallin puupaneloidut seinät ja sen inhimilliset mittasuhteet synnyttävät lämpimän tunnelman. Talon isäntä Per Schreiner toivottaa meidät tervetulleiksi olohuoneessa. Meitä vastassa on päivänvalo ja luonto, jonne sisätila jatkuu lasisten seinän korkuisten liukuovien ja pation vaalean terrazzo-kiveyksen välityksellä. Vain kapea katonrajaan sijoitettu ikkuna antaa tilaan valoa. Hämärässä nurkassa on intiimi oleskelutila kodikkaine ja turvallisine nahkasohvineen sekä kiinteine kirjahyllyineen. Illat vietetään takan ääressä. Sen toisella puolella on ruokailuryhmä, jonka äärellä ollaan päiväsaikaan, luonnonvalossa ja lähellä luontoa. Rouva Schreiner avaa liukuoven puutarhaan. Hän tietää, että arkkitehdit kameroineen näkevät mielellään huvilan tästä kuvauksellisesta kulmasta. On kuin olisi metsän keskellä, kun katselee puutarhaa sammalen peittämine kallioineen, mäntyineen ja mustikanvarpuineen. Olen astumaisillani terassilta puutarhaan, kun huomaan, että portaana toimii kaunis luonnonkivi, joka on ikuistettu moniin valokuviinkin. Berit ja Per Schreiner kertovat hedelmällisestä yhteistyöstä Fehnin kanssa ja heidän aikaa myöten syntyneestä ja elinikäiseksi muodostuneesta läheisestä ystävyydestään. Paikalliset rakennusmääräykset edellyttivät, että uudet Langmyrgrendalle rakennettavat rakennukset olisivat

atriumtaloja. Tämä määräys peruttiin myöhemmin, mutta se ehti osaltaan vaikuttaa Fehnin suunnitelmaan. Sulkeutunut katujulkisivu syntyi juuri näiden varhaisten atriumsuunnitelmien tuloksena. Talon keskelle, aiotun atriumpihan paikalle, Fehn sijoitti vain yläikkunoiden kautta valaistut märkätilat. Per Schreiner näyttää meille myös huvilan yksityistä puolta. Keittiö, kylpyhuone, suihku ja WC on sijoitettu tiiliseinäiseen keskusosaan, johon lankeaa voimakas valo katon korotetun osan yläikkunoista. Isäntäväen makuuhuone ja lasten huoneet ovat märkätilojen toisella puolella. Niiden ikkunat on suunnattu kohti naapuritaloa, joka tällä puolella tonttia sijaitsee muita naapureita lähempänä. Katettu käytävä, joka kulkee talon tällä sivulla, takaa kuitenkin yksityisyyden. Lastenhuonetta voidaan jäsentää ja se voidaan myös jakaa kahdeksi huoneeksi liukuovella. Ihailemme Fehnin oivaltavaa ratkaisua erottaa isäntäväen makuuhuone olohuoneesta kahdesta suunnasta aukeavilla kaapeilla. Erotessamme mietin, että en ole useinkaan tavannut perhettä, joka eläisi näin suuressa sopusoinnussa talonsa kanssa. Per Schreinerin kuoltua 2005 Berit Schreiner asui talossa vielä vuoden, ennen kuin päätti myydä rakkaan huvilansa ja muuttaa asumaan kerrostaloon. Ratkaisu oli vaikea, mutta sekä hän että koko arkkitehtikunta huokaisivat helpotuksesta, kun talon osti arkkitehti Stein Halvorsen. Halvorsen oli aikanaan Sverre Fehnin oppilas. Oslon Sverre Fehn -näyttelyn yhteydessä Stein Halvorsen esitteli ystävällisesti huvilaa suurelle vierasjoukolle. Huvila näytti tarkalleen samanlaiselta kuin käydessäni siinä viittä vuotta aiemmin, ensivierailuni voimakas tunne-elämys tuli mieleeni nytkin. Jokainen vierailija koki minun tavallani talon erityisen ilmapiiriin. Halvorsen kertoi viihtyvänsä hyvin Villa Schreinerissa eikä tunne tarvetta muuttaa pienintäkään yksityiskohtaa. Se ei olisikaan enää mahdollista nyttemmin suojelukohteeksi määrätyssä talossa. Sverre Fehnin näyttelyn Tukholman-esityksen avajaisten yhteydessä minulla oli ilo saada vierailla Norrköpingissä Anna ja Bo Sylvanin luona Karin Åberg Wærnin ja Rasmus Wærnin kanssa. Sylvanit ostivat huvilan 1965. Silloin se oli ollut tyhjillään vuoden, kun asuntonäyttely, jonka osa se oli, oli päättynyt. Taloa pidettiin hiukan erikoisena, minkä vuoksi

Villa Norrköping. Photo Teigens Fotoatelier

sitä oli vaikea saada kaupaksi. Vuodesta 1965 Sylvanin perhe on kuitenkin asunut siinä onnellisena. He eivät ole halunneet muuttaa mitään talossa ja ilahtuivat, kun se lisättiin Norjan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten listaan 2001. Asuntonäyttelyn aikoihin Ingrid ja Sverre Fehn sekä heidän poikansa Guy asuivat itse talossa. Valokuvaaja Teigen otti noihin aikoihin kuuluisat valokuvansa huvilasta, niiden joukossa kuva Guy Fehnistä leikkimässä autoilla kulmaikkunalla. Sylvanit arvostavat huvilassaan erityisesti luonnon läheisyyttä ja miten siinä asuessaan kokee päivän rytmin, auringon ja vuodenaikojen kierron. Valon ja varjon vastakohtaisuus on oleellinen osa talon tunnelmaa. Fehn suunnitteli hämärät, intiimit ja suojaisat paikat muodostamaan dramaattisen vastakohdan kirkkaan päivänvalon valaisemille, aurinkoon ja luontoon kurkottaville tiloille. Huvilassa on peräti kahdeksan puutarhaan johtavaa ovea, tosin osa jo siinä kunnossa, ettei niitä voi enää käyttää. Sisällä talossa avoimen tilan voi muuttaa sarjaksi huoneita kahdeksan liukuoven avulla. Tilaustyönä tehdyt sisustukset ja huonekalut ovat säilyneet muuttumattomina. Suurin osa huonekaluista on tehty kiinteiksi, mutta tallella ovat myös erityisesti tätä huvilaa varten suunnitellut neliömäiset tuolit ja pöydät. Vain kaksi Teigenin valokuvissa näkyvää lepotuolia on vaihdettu toisiin, sillä Fehn vei ne mennessään asuntonäyttelyn päätyttyä. Anna ja Bo Sylvan kertovat talon yksityiskohdis-

ta. Monta vuotta talossa asuttuaan he huomasivat aivan sattumalta, että eteisen peilin takana on suuret säilytyshyllyt. He puhuvat siitä, miten tiilinen keskusmuuri luo sisätilan ja ulkotilan välille yhteyden, keittiön ja ruokailutilan yhdistävästä oviaukosta, kylpyhuoneen kahteen suuntaan aukeavasta kaapista sekä sisäseinän betonisista hyllyistä, joita vastaavat samalla kohtaa sijaitsevat hyllyt talon ulkoseinässä. Bo Sylvan kysyi Fehniltä, miksi kiinteä baarikaappi on sijoitettu alas lattianrajaan. Fehn vastasi, että kyseessä oli ehdottomasti tietoinen ratkaisu. Baarikaappiin pitää ulottua aina. Silloinkin kun kunto ei salli muuta liikkumistapaa kuin ryömiminen. Keittiön katonrajassa seinäkaappien päällä huoneen poikki kulkee kolme puupalkkia. Bo Sylvanilla ei ollut koskaan tilaisuutta kysyä Fehniltä niiden tarkoitusta, joten lupasin tehdä sen hänen puolestaan. Valitettavasti en päässyt tapaamaan Fehniä ajoissa, sillä hän kuoli 23. helmikuuta tänä vuonna 84 vuoden iässä. Puupalkkien tarkoitus pysyy siis salaisuutena. Anna Sylvan tarjoilee meille kahvia takan edustan oleskelusopessa. Istumme tiilipenkeillä, joita peittävät alkueräiset nahkatyynyt vuodelta 1964. Kookosmatot on vaihdettu toisiin, mutta katon alkuperäinen lämmitys toimii yhä. Vierailun päätteeksi kierrämme talon ulkoa ja ihailemme kahta kaunista katosta ja niiden tiiliseiniä, joihin arkkitehti on sijoittanut komeroita ja hyllyjä. Toisen katoksen alla on kaksi pysäköintipaikkaa ja toisen veneen säilytyspaikka sekä verstastila. Myös taloa ympäröivä kasvillisuus on säilytetty sellaisena kuin maisema-arkkitehti sen suunnitteli 1964. Näin huvilakokonaisuus on säilynyt alkuperäisen sopusointuisena. Voisi sanoa, että Sylvanin perhe on kuin luotu asumaan Villa Norrköpingissä samoin kuin Halvorsenin perhe Villa Schreinerissa. Sverre Fehnin on onnistunut suunnittelemaan kaksi uniikkia huvilaa, joiden tunnelma ja elämänläheisyys tekevät niiden asukkaista riippuvaisia kodistaan. Silloin ajatuskin muutoksista tai muualle muuttamisesta tuntuu vieraalta.

Tunnetko naapurimaiden arkkitehtuuria? Syksyn ja talven 2009–2010 aikana museon näyttelyiden aiheena on kaksi merkittävää pohjoismaista arkkitehtia, Sverre Fehn Norjasta ja Gert Wingårdh Ruotsista. Mitä muuta kuuluu arkkitehtuurille pohjoismaissa? Mitä tapahtuu juuri nyt, minkälaisia ovat olleet historialliset yhteydet ja vuorovaikutus? Teemana Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti. Seuraa tulevaa ohjelmaa: www.mfa.fi Gert Wingårdh. Yksitoista taloa. Näyttely 9.12.2009–28.2.2010 Ruotsin tunnetuimpiin kuuluva arkkitehti aloitti uransa Göteborgissa 1977. Wingårdhille ominaisesta varioinnista on tullut osa kansainvälistä Ruotsikuvaa. Näyttelyyn on valittu yksitoista taloa, jotka heijastavat hänen runsaan ja monipuolisen tuotantonsa ominaispiirteitä. Talojen ohella näyttely esittelee Wingårdhin arkkitehtuurikäsitystä. Tuottaja: Arkitekturmuseet, Tukholma. 8 Gert Wingårdh. Kuva Hans Gedda

Villa Schreiner. Photo unknown

Architect Sverre Fehn. Intuition • Reflection • Construction Exhibition 16.9.–29.11.2009 The work of Norway’s most prominent architect Sverre Fehn (1924–2009) is exhibited in a number of built and unbuilt projects selected by himself. Included are the Norwegian Pavilion at the Brussels World fair 1958, the Norwegian National Museum – Architecture, built in Oslo in 2008 and Villa Schreiner and Villa Norrköping. Norwegian National Museum of Art, Architecture and Design.

Villa Norrköping. Photo Teigens Fotoatelier

Eva Madshus

Visiting Villa Schreiner and Villa Norrköping here is something liberating about these two, simple villas, with straight forward floor plans and direct access to nature. Looking at Norwegian, contemporary structures, some of the qualities defining the two villas Fehn designed in the 60’s can only be found in a few cabins designed by our best architects. I have been lucky enough to visit Villa Schreiner twice and Villa Norrköping once. Walking down Langmyrgrenda at Kringsjå in Oslo, the little house is hard to spot. It is closed in, low and modest towards the street. When you are about to visit Villa Schreiner, you get prepared to enter the house as you walk under the roof and along the wall towards the door. Then we start to notice the details. The entry door is not of standard size but goes all the way up to the roof. It does not have an ugly handle but a piece of wood, customized to fit a hand, that runs the full height of the door. Berit Schreiner opens the door and we step into the hall through the entry and are hit by the house’s atmosphere. The natural, warm, wood paneled walls and the human proportions, the strong overhead light by the mirror in the fairly dark entry hall. Per Schreiner welcomes us in the living room. We are met by the light and by nature which become a part of the room via sliding glass doors that run the full height of the room as well as the extension of the white terrazzo flooring on the patio outside. The light in the narrow window along the ceiling leads us forward in the room.

The seating area is in the darkest area – intimate, snug and safe with a custom couch with leather upholstery and built-in bookshelves. One spends the evenings near the fireplace. On the other side of the fireplace is the dining table; one spends the days here, close to natural light and nature. Mrs. Schreiner opens the sliding door. They are used to architects visiting with their cameras and know that we would love to see the house from this angle – the most photogenic one. The land appears with its moss covered rocks, pine trees and blueberry brush, making you feel like you are in the middle of a forest. As I am about to step down from the platform, the beautiful stone is right there, the perfect step, as documented in so many photographs. Berit and Per Schreiner talk about the productive collaboration with Fehn which lead to an intimate, life-long friendship. The first meeting with the architect took place in May of 1959. They arrived with the attitude that Fehn was the artist, but that an important part of his job was to be convincing. New zoning regulations required new construction in Langmyrgrenda to be atrium style buildings, a requirement which was later reversed. However, this requirement was probably a factor which helped determine Fehn’s design. The closed in façade towards the street originates from the early ideas about atrium homes, and the wet core concept with overhead lighting was most likely a natural consequence of this.

Schreiner also shows us the more private parts of the house. The kitchen, bathroom, shower and WC are in the brick core, with the intense light from the high windows in the extended portion of the roof. The master bedroom and children’s rooms are on the other side of the wet core. These rooms have windows towards the neighbor who is closer on this side. However, the covered walkway which continues down this side of the house provides privacy. The children’s room can be closed off with two sliding doors. A sliding wall can also turn the room into two. We then admire the clever solution separating the master bedroom from the living room, with closets which can be accessed from both sides, and a sliding table. As it’s time to say goodbye to Berit and Per Schreiner, I am struck by how I have never met a couple who are living in harmony with their house to this degree. When Per Schreiner died in 2005 Mrs. Schreiner remained in the house for another year before she decided to move to an apartment and sell her precious house. It was extremely hard for her, but both she and the entire architecture community took a deep breath of relief when the house was bought by architect Stein Halvorsen. Stein Halvorsen was a student of Sverre Fehn and an architect with an appreciation for wood as building material. He was living in a beautiful house which he had built for himself and his family, but chose to sell it in order to move into Sverre Fehn’s architecture. In connection with the Sverre Fehn exhibit in Oslo in 2008, Stein Halvorsen generously opened up his home for a busload of people wanting to see Villa Schreiner. The house looked exactly like it did when I was there five years earlier, and I got the same chills down my back when I entered. Everyone else was equally stunned by the atmosphere you encounter when stepping into the house. Stein Halvorsen expressed his deep level of comfort in Villa Schreiner and that he had no desire to change anything. That is also no longer an option as the house will be put on the list of protected buildings in 2009. In connection with the Sverre Fehn exhibit’s opening at the Architecture Museum in Stockholm at the end of January 2009, I was lucky enough to have an opportunity to visit Anna and Bo Sylvan in Norrköping along with Karin Åberg Wærn and Rasmus Wærn. The Sylvan family bought the Villa in 1965. At that point it had stood vacant for a year after the house exhibit it was part of was over. The house was considered somewhat unusual which made it harder to sell. However, since 1965 the Sylvan family has lived there, and happily so. They never wanted to change anything and were excited when the house got on the National Heritage List in 2001. While the home exhibit was happening the Fehn family lived there, Ingrid, Sverre and their little son Guy. It was during this period that all the famous pictures of the villa were taken by photographer Teigen, among others the picture of Guy Fehn playing with cars in one of the corner windows.

how one experiences the daily rhythm, the passage of the sun and the seasons. The contrast between light and shade is evident. Fehn made the dark, intimate and protected zones contrast greatly with the bright corners which embrace the sunlight and nature. The Villa has all of 8 doors leading out to nature, although some of them have settled to the point where they are no longer operable. With the eight interior sliding doors one can turn the open floor plan into a series of rooms. All custom millwork and furniture is intact. Most of the furniture are built-ins, but also the freestanding, square stools and tables designed especially for the Villa remain. Only the two reclining chairs in Teigen’s photographs have been replaced, as Fehn took those chairs with him when the home exhibit was over. Anna and Bo Sylvan talked about the little details they appreciated about the house. After many years they discovered by accident that there is ample shelf storage behind the mirror in the hall. They talked about the play between inside and outside the brick core, the opening between kitchen and dining area, the cupboard in the bathroom which is accessible also from the outside, the concrete shelves on the inside with their counterpart on the outside etc. Bo Sylvan had asked Sverre Fehn why the built-in bar cabinet was all the way down on floor level. Fehn answered this was most definitely a conscious decision. One should always be able to reach the bar cabinet, even if one’s condition was so bad that crawling along the floor was the only way to get around. In the kitchen, three wooden rods span the room on top of the wall cabinets. Sylvan had never had the opportunity to ask Fehn what they were for, so I promised to do it for him. Unfortunately I never had the opportunity to visit Sverre Fehn prior to his death at 84 years old, on February 23. 2009, so the intent for these rods will remain a mystery. Anna Sylvan served us coffee in the nook by the fireplace, where we were seated on the brick benches which still had their original leather pillows from 1964. Fehn felt that the quality of natural leather increased with time and years of use. The cocoa mats on the floors were replacements while the ESWA-heating system in the ceiling was still functioning. To wrap up our visit we walked around the house and admired the two beautiful, floating roofs with a brick wall in the middle, containing practical cabinets and shelves. One element was intended as roof over two parking spaces and the other as boat parking on one side of the wall and workshop on the other. Even the plants around the house have been kept as the landscape architect planned in 1964, so the whole facility remains as harmonious as the original intent. You might say the Sylvan family appears to be a custom fit for Villa Norrköping and likewise the Halvorsen family for Villa Schreiner. However, the reality is Sverre Fehn created two unique villas with an atmosphere and quality of life that leave the inhabitants dependent

One of the elements about the house that the Sylvan family appreciates the most is the closeness to nature,

on their dwellings and even just a thought of making changes or leaving the home unthinkable.

arkkitehti ERIK KRÅKSTRÖM 22.9.1919–13.1.2009

rik Kråkström oli poikkeuksellisen monipuolinen ja tuottelias arkkitehti. Osallistuttuaan talvi- ja jatkosotaan hän aloitti opinnot Teknillisessä korkeakoulussa 1943 ja valmistui arkkitehdiksi 1948, minkä jälkeen aloitti työskentelyn Suomen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimistossa. Vuonna 1950 hän perusti oman arkkitehtitoimiston. Kråkström oli kiinnostunut myös kuvataiteista ja itse asiassa harkitsi nuoruudessaan vakavasti antautumista kuvataitelijaksi. Tätä rakasta harrastustaan hän jatkoikin arkkitehdin ammattinsa ohella koko elämänsä ajan. Hänen piirustuksistaan ja maalauksistaan on järjestetty näyttelyitä eri puolilla Suomea, mm. Rakennustaiteen museossa. Jo valmistumisvuonnaan hän voitti yhdessä arkkitehti Yrjö Lindegrenin kanssa Helsingin Töölönlahden detaljikaavakilpailun. Lindegrenin vuonna 1954 tapahtuneen varhaisen kuoleman jälkeen Kråkström vei työn loppuun. Osittain tähän kaavaan pohjautuen loi Alvar Aalto myöhemmin oman keskustasuunnitelmansa. Kråkströmin muista kaavasuunnittelutöistä on syytä mainita hänen 1961–66 yhdessä arkkitehti Ahti Korhosen kanssa suunnittelemansa Lähderannan asuinalue Espoossa. Vaikka Kråkström oli koko uransa ajan kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta, suurin osa hänen arkkitehdin työstään keskittyi kuitenkin rakennussuunniteluun. Kråkströmin toimiston suunnittelutoiminta oli varsin laaja-alaista ja käsitti niin asuin-, toimisto- ja teollisuusrakennuksia kuin kouluja, kirkkoja ja restaurointejakin. Teollisuusrakennuksista mainittakoon hänen 1950-luvun lopulla Kaukas Oy:lle suunnittelemansa Kaltimon voimalaitos sekä 1960-luvulla suunnitellut tehdasrakennukset Lauritsalassa. Yksi tunnetuimmista Kråkströmin teollisuusrakennuksis-

ta on Imatran Voima Oy:n 1970 valmistunut Loviisan ydinvoimala. Restaurointitöistä viimeisin on 1980-luvun lopulla valmistunut Helsingin Katajanokalla sijaitseva ulkoministeriön päärakennus sekä sen täydennykseksi rakennettu itäinen siipi. Kråkströmillä oli laajat kansainväliset yhteydet, ja hän oli myös tärkeä vaikuttaja ammattipoliittisissa asioissa. Hän toimi mm. Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtajana 1966–67. Oli myös suurelta osin hänen aktiivisuutensa ansiota, että Eliel Saarisen kuoleman jälkeen vähitellen katkenneet suomalaisyhteydet Cranbrookin taideakatemiaan saatiin 1960-luvulla solmittua uudelleen. Kråkströmin töitä on ollut esillä useissa suomalaista arkkitehtuuria esittelevissä kansainvälisissä näyttelyissä, ja niitä on myös julkaistu lukuisissa alan lehdissä kotimaassa ja ulkomailla. Hän sai ansioistaan lukuisia julkisia tunnustuksia, joista viimeinen oli Uudenmaan taidetoimikunnan myöntämä Artium Cultori -mitali vuonna 2007. Severi Blomstedt Erik Kråkströmin 90-vuotismuistonäyttely avataan Suomen rakennustaiteen museossa 16.9.2009. Erik Kråkströmin syntymäpäivänä 22.9. hänelle myönnetään postuumisti museon pronssinen ansiomitali.

VERKOSSA

TULOSSA

UUTISIA

Finnisharchitecture.fi

icam 30 YEARS – Helsinki revisited Symposium: The Future of Architectural Museums 20.–22.8.2009

opaskartta pääkaupunkiseudun uuteen arkkitehtuuriin

Suomen rakennustaiteen museo ja Alvar Aalto -museo avaavat syksyllä suomalaisen arkkitehtuurin tietoportaalin, joka on tarkoitettu erityisesti kansainväliselle yleisölle. Virtuaalisen tiedotuskeskuksen kautta pääsee sisälle suomalaisen arkkitehtuurin maailmaan – sen toimijoihin, historiaan ja ajankohtaisuutisiin. Tiedotuskeskus perustetaan yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL:n sekä Rakennustietosäätiö RTS:n kanssa ja linkitetään ulkoministeriön Virtual Finland -palveluun. WWW.MFA.FI/arkkitehtuuripeli Pelaa läpi vuosikymmenten! Arkkitehtuurimme vuosikymmenet on uusi koululaisille ja muille kiinnostuneille suunniteltu peli, joka kertoo Suomen 1900-luvun arkkitehtuurin vuosikymmenistä ja tyyleistä ajalle tyypillisten rakennusten kautta. Kun kaikki vuosikymmenet ovat valmiina, voit liikkua vuosisadan alusta loppuun eri puolilla Suomea ja tutustua merkkiarkkitehteihin, monentyyppisiin rakennuksiin ja tyylin vaihteluihin – ja omalla toiminnallasi varmistaa että rakennukset valmistuvat! Arkkitehtuurimme vuosikymmenet sopii hyvin niin peruskoulun yläluokkien ja lukion kuvataiteen ja historian opetussuunnitelmaan kuin kuvataidekoulujen arkkitehtuurin opetukseenkin.

Dietmar Steiner (Architekturzentrum Wien). icam juhlistaa 30-vuotista taipalettaan Helsingissä juhlaseminaarilla, jonka järjestää Rakennustaiteen museo.

Kesäksi julkaistaan uusi kartta matkailijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön! Kartta perustuu pääosin Finnish architecture 0405 ja 0607 –näyttelyiden kohdevalintaan. Yksittäisten rakennusten lisäksi esitellään Helsingin uusia asuinalueita. Kartta on englanninkielinen ja jaossa museon lisäksi kaupunkisuunnitteluviraston Laituri-näyttelytilassa. Yhteistyössä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa. Taiteiden yö 21.8. Näyttelyesittelyjä ja ohjelmaa museon pihalla! Habitare Ahead! 9.–13.9. Museo jälleen mukana Artekin Lukunurkassa.

Ampiainen 2009 Ampiainen innostaa tänä vuonna toimimaan luovasti EU:n luovuuden ja innovoinnin teemavuoden kunniaksi: ”Vielä kerran Uutta, vanhaa, vihreää!” Näyttely ja työpajat Hämeenlinnassa Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX:ssa 30.7.–31.9. Loppukesällä ilmestyy inspiroiva ”innolehti”. Lisäksi Ampiainen on mukana arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen kansainvälisessä Creating Future –seminaarissa 3.–4.9. Seminaariin liittyvä Takapihatempaus järjestetään Rakennustaiteen museon ja Designmuseon yhteisellä pihalla. Ampiainen on Designmuseon, Suomen rakennustaiteen museon, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n, Teollisuustaiteen liitto Ornamon, Grafian sekä Uudenmaan taidetoimikunnan yhteinen arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatushanke.

Suomen rakennustaiteen museo Kasarmikatu 24, 00130 Helsinki Puh. (09) 8567 5100 mfa@mfa.fi, www.mfa.fi Sisäänpääsy: 3,50/1,70 $ Vapaa sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, perjantaisin kaikille! Avoinna: ti, to–pe 10–16, ke 10–20, la–su 11–16. Poikkeukselliset aukioloajat: 18.6. avoinna 10–14 Museo on suljettu: 21.5. ja 19.–21.6.

-"*563* o ,0)5* )60.*4&/ )&-4*/,*

Alvar Allon kädenjälki Helsingissä Näyttely 22.5.-29.8.2009 Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset ovat merkittävä osa Helsingin kaupunkikuvaa ja arvokasta rakennusperintöä. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tuottamassa näyttelyssä esitellään kaikki Alvar Aallon Helsinkiin suunnittelemat työt ja nostetaan esiin rakennussuojelun ja kaupunkikuvan kannalta mielenkiintoisia seikkoja. Näyttely- ja infotila Laituri. Vapaa pääsy! http://laituri.hel.fi

MFA-lehti Julkaisija: Suomen rakennustaiteen museo Toimitus: Severi Blomstedt, Salla Bedard, Hanna Galtat, Kristiina Nivari ja Kristiina Paatero. Ulkoasu ja taitto: Salla Bedard Paino: Trio-Offset Oy, 2009 Kansi: Villa Mairea, kuva Maija Holma Toimitus ei vastaa aikatauluihin tulleista muutoksista. Ajankohtaiset tapahtuma- ja ohjelmatiedot: www.mfa.fi. Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa 2009.

icam (international confederation of architectural museums) on arkkitehtuurimuseoiden ja -keskusten yhteistyöelin, joka pyrkii tukemaan arkkitehtuurin tutkimusta ja lisäämään tietoa arkkitehtuurista. icamin perustivat Suomen rakennustaiteen museon aloitteesta kahdenkymmenenviiden laitoksen edustajat Helsingissä elokuussa 1979. Tänään icamiin kuuluu 141 jäsentä eri puolilta maailmaa. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat joka toinen vuosi pidettävä konferenssi sekä julkaisut. Järjestön puheenjohtaja on tällä hetkellä itävaltalainen