Avainasukas 2/2012

Page 1

2 · 2012

laatulehtiä otavamedialta Lukija-alennusta kannattaa hyödyntää

s. 6

Avainasukasarvonta ilahduttaa arjen tuoksinassa s. 2 Vuokravakuuden palautus on pidetty etu s. 3

Avainasukasliite

liite

Avainasukas


Avainasukasliite

Voittoarvalla uusi pesukone Vuosittainen avainasukasarvonta ilahdutti lahjakortin saaneita asukkaita arjen tuoksinassa. Pääpalkinto oli tuhannen euron vapaavalintainen lahjakortti. Muut pääpalkinnot olivat 200 euron lahjakortit Giganttiin, joita arvottiin kymmenen kappaletta. Muita palkintoja olivat muun muassa Lapuan Kankureiden villahuovat, Fiskarsin sakset ja Marimekon kukkarot. Yhteensä palkintoja arvottiin 500 kappaletta. Avainasukasarvonnassa onni voi potkaista kerran vuodessa. Arvontaan osallistuvat automaattisesti kaikki yli vuoden VVO:n asunnossa asuneet. Arpanumeroita kertyy asumisvuosien mukaan, ja pisimpään asuneilla on niitä jo yli 40. Maaliskuussa arvottu tuhannen euron päävoitto meni tällä kertaa Helsinkiin. Voittaja Eija Kopra valitsi lahja2

Avainasukasliite

kortin Giganttiin ja aikoo hankkia pesukoneen. Yksi 200 euron Gigantin lahjakortin voittaneista oli Minna Nikki Rovaniemeltä. – Voitto tuli hyvään saumaan. Minulla on tietokoneen osto edessä. Sain hyvän pesämunan, johon tarvitsee laittaa vain pikkuisen lisää omasta pussista. Hankin tietokoneen nyt ihan itselleni, koska tyttö on ottanut käyttöönsä aiemmin hankitun koneen, Nikki kertoo. Reilu 20 vuotta VVO:n asukkaana ­ollut Nikki ei aluksi uskonut voittoonsa,­ kun soitto tuli. Voitostaan ilahtunutta­ Nikkiä ei ole arpaonni vielä aiemmin suosinut. Nyt hän odottelee jo kovasti ensi vuoden avainasukasarvontaa.

Iloinen yllätys myös Turkuun Puhelin pirisee haastattelua varten toiselle Gigantin lahjakortin voittaneelle. Rouva Turusta vastaa reippaasti jo aamusta, onhan hänen syntymäpäivänsä. Onnittelen tyytyväistä voittajaa kaksin verroin ja rouvaa naurattaa. – Välivuosia tässä ihan vietetään. ­Tosin jo aamusta on tullut onnitteluja. Turun rouva on asunut samassa talossa jo vuodesta 1985 ja on tyytyväinen paikan rauhalliseen sijaintiin. Läheltä löytyvät työpaikka ja hyvät kävelymaastot. Tänään hän on päättänyt lähteä syntymäpäivänsä kunniaksi Giganttiin katselemaan jotain itselleen. – Mahdollisia ostovaihtoehtoja on paljon – jotain pientä, mitä mieleen juolahtaa. Ehkä uuden mikron voisin hankkia tai nythän on niitä uusia kahvinkeittimiä, rouva tuumii. Arpaonni oli turkulaiselle arkipäivää ilahduttava yllätys. – Kun sain soiton töihin, niin heti sanoin työporukalle, että jippii olen voittanut jotain! Työtoverit ehdottivat hankkimaan kameran. Heidän mielestään siitä voisi tulla uusi harrastus muutaman vuoden päästä eläkkeelle jäävälle rouvalle. Sekin voisi olla hyvä vaihtoehto. Teksti: Henna Tanskanen


Avainasukasliite

Vuokravakuuden palautus on suosittu etu Vuokravakuuden voi saada asukasetuna takaisin kolmen asumisvuoden jälkeen. Etu on yksi avainasukasohjelman suosituimmista. Vuokrasuhteen alussa maksamansa vuokravakuuden voi saada takaisin, kun on asunut VVO:lla yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta. Vakuudenpalautuksella VVO tahtoo kiittää asiakkaitaan pitkäaikaisesta asumisesta. Asukasedusta kertova kirje lähetetään kotiin seuraavan kuukauden aikana, kun kolme asumisvuotta on tullut täyteen. – Kirjeessä kerrotaan etuudesta ja pyydetään suostumusta vuokravakuuden palautukseen. Tarvitsemme allekirjoitetun suostumuksen, koska vakuuden palauttaminen tarkoittaa muutos-

ta vuokrasopimuksen vakuutta koskeviin ehtoihin, avainasukaspäällikkö Anna Lehtonen selvittää.

Ehtona ajallaan hoidetut vuokrat Vuokravakuus palautetaan tilille viimeistään kolmen viikon kuluessa siitä, kun suostumus on palautunut avainasukaspalveluun. Vakuuden määrä on pääsääntöisesti 250 euroa, joka voi olla mukava lisäsumma esimerkiksi tulevan kesän lomabudjettiin. Vakuuden palauttamisen ehtona on ajallaan hoidetut vuokramaksut. Jos vuokria on kolmen vuoden täyttyessä maksamatta tai viimeisen kahden kuukauden aikana on lähetetty maksumuistutuksia, vuokravakuutta ei palauteta. Lisäksi vuokravakuus tulee olla alun perin itse maksettu.

– Vuokran maksut tarkistetaan siinä yhteydessä, kun kirjeitä ollaan lähettämässä. Jos palautuksesta kertova kirje tipahtaa postiluukusta, voi olla varma siitä, että on oikeutettu etuun lähiaikoina. Jos lomakkeen palauttaa esimerkiksi vasta vuoden kuluttua, vuokran maksut tarkistetaan uudelleen, Lehtonen kertoo.

Maksetaan vain kerran Jos vaihtaa VVO:lla asuntoa vakuuden palautuksen jälkeen, vakuutta ei enää tarvitse maksaa uudelleen. – Vakuuden palautus on yksi käytetyimmistä asukaseduista, ja siitä on tullut paljon myönteistä palautetta. Lähes kaikki edun ansainneet lähettävät meille suostumuksensa palauttamiseen, Anna Lehtonen summaa. Mikäli vakuutta ei halua asumisaikana, palautetaan vakuus normaalin käytännön mukaan eli asuntotarkastuksen jälkeen. Mikäli laskutettavaa ei ole, palautetaan vakuus seuraavan kuukauden aikana, kun vuokrasuhde on päättynyt. Teksti: Taina Vuokko

Provinssirock, Ruisrock, Ilosaarirock…

Voita liput kesä odotetuim n mille festareille !

VVO:n asukkaana sinulla on mahdollisuus osallistua festarilippujen arvontaan. Tutustu festarivaihtoehtoihin ja osallistu osoitteessa www.vvo.fi/avainasukas. Kullekin festarille arvotaan osallistuneiden kesken kymmenen kahden lipun pakettia. Voit myös osallistua Otavamedian lukulahjakorttien arvontaan.

2 · 2012

3


Avainasukasliite

Valtakunnalliset kuponkiedut – leikkaa talteen! 

0€

TIETOKONEEN OSTAJALLE

KAUPAN PÄÄLLE!

NAVIGON 40 ESSENTIAL GPS-NAVIGAATTORI (norm. 139 €)

NORM. 79,90

Lisää vaihtuvia tarjouksia saat Gigantin nettikaupasta syöttämällä alennuskoodin. Kaikki Gigantin tarjoukset avainasukkaille ja tuotteiden alennuskoodit löydät osoitteesta www.vvo.fi/gigantti

79€

Tikkurilan Helmi pohjamaali

0,9 l nyt 10,90 € suositushinta 15,90 €

ja Tikkurilan Helmi puolihimmeä kalustemaali

0,9 l nyt 17,90 € suositushinta 22,90 €

VVO:n avainasukkaana saat lisäksi tällä kupongilla kaikista maaleista ja maalaustarvikkeista

–28 % Alennus koskee normaali­hintaisia varastotuotteitamme. Etu on voimassa 30.9. 2012 asti www.mestarit.fi

4

Avainasukasliite


Avainasukasliite

Valtakunnalliset edut Otavamedia Oy VVO:n avainasukkaana saat 30 prosentin alennuksen kaikista Otavamedian lehdistä. Lisätiedot ja lehtien tilaukset osoitteesta www.otavamedia.fi/vvo. Voit tehdä tilaukset myös puhelimitse numerosta (09) 156 665 ma–pe 8–17. Mainitse tilausta tehdessäsi, että olet VVO:n avainasukas.

AMME

M U U TÄ SI T Y K SE SI M YÖ S K S TA PA LV E L

Lainalaatikko

U

Muuttaessasi VVO:n vuokra-asuntoon saat 30 prosentin alennuksen Lainalaatikon vuokrattavista muuttovälineistä. Laatikoiden lisäksi voit vuokrata muuttosi avuksi esimerkiksi nokkakärryt.

Lindan Kotipalvelu

Tilaukset ja tiedustelut puhelimitse p. 010 423 7780. Lisätietoa löydät osoitteesta www.lindankotipalvelu.fi/vvo.html

www.moukari.com

Avainasukkaana saat 5 prosentin alennuksen siivouksista ja muista palveluista, jotka tilataan VVO:n vuokra-asuntoihin. Etu on voimassa 31.12. 2012 asti. www.lainalaatikko.fi

Etu on voimassa vuoden 2012 loppuun asti. Tutustu tarkemmin: www.lainalaatikko.fi tai soita numeroon (09) 512 3123. Mainitse tilausta tehdessäsi, että olet muuttamassa VVO:n vuokra-asuntoon.

Holiday Club Tarjoamme avainasukkaille Holiday Clubin kohteiden viikkomajoituksia etuhintaan: Studio 350 €/vko, 1 mh 420 €/vko, 2 mh 500 €/vko, 3 mh 600 €/vko. Etu koskee kohteiden vapaata kapasiteettia sesongin ulkopuolisina aikoina. Tutustu etuun tarkemmin osoitteessa: www.vvo.fi/avainasukas/tarjoukset

–5 % alennus siivouksista!

Viking Line – Helsinki–Tukholma-risteilyt alk. 60 €/hytti, 2–4 matkustajaa C/B2P-hytissä (norm. alk. 84 €) – Miniristeilyt Turusta alk. 20 €/hytti, 2–4 matkustajaa C-hytissä (norm. alk. 30 €) – Päiväristeilyt Tallinnaan Viking XPRS:llä alk. 16 €/hlö (norm. 29 €) Tutustu etuihin tarkemmin osoitteessa: www.vikingline.fi/edut/vvo_avainasukas 2 · 2012

5


Avainasukasliite

Etunikumppa : sä esittelys Otavamedia

– Valikoimistamme löytyy taatusti lehti jokaiseen makuun ja tarpeeseen, Otavamedian Jyrki Kajava sanoo.

Laatulehtiä lukija-alennuksin VVO tekee yhteistyötä suomalaisen mediatalo Otavamedian kanssa. Asukkaat saavat alennusta muun muassa Annan, Kotilieden, Seuran, Hymyn ja Vivan tilauksista.

6

Avainasukasliite


Avainasukasliite

Teksti: Taina Vuokko Kuva: Pekka Holmström

VVO:n asukkaat ovat muutaman vuo­ den ajan voineet saada alennusta Otava­ median kustantamista aikakauslehdistä.­ Uudet ja laskuttamattomat kotimaan kestotilaukset voi tilata kotiinsa 30 pro­ sentin alennuksella. Suuri mediatalo kustantaa yhteensä 34 eri aikakauslehteä. – Alennustilauksen lehti voi olla mikä vain Otavamedian valikoimasta. Tilaus­ tyyppi on kestotilaus, ja alennus laske­ taan normaalista määräaikaisesta 12 kuukauden tilaushinnasta, Otavame­dian yritysmyynnistä vastaava aluemyynti­ päällikkö Jyrki Kajava sanoo. Alennuksen saa hiiren klikkauksilla­ käyttöönsä tekemällä lehtitilauksen osoitteessa www.otavamedia.fi/vvo. Tar­ jous on voimassa niin kauan kuin asuu VVO:n asunnossa. Aiemmin tilauksen tehnyt lukija voi saada alennuksen käyt­ töönsä nykyisen tilauskauden päätyttyä. Voimassa olevaa tilausta ei voi suo­ raan vaihtaa alennustilaukseen. Tilaus täytyy ensin päättää esimerkiksi tilaus­ jakson loppuun ja vaihtaa sen jälkeen alennustilaukseen. Myös lahjatilaus on mahdollinen nettilinkin kautta, Kajava neuvoo.

Ketään unohtamatta – Lehdistämme tunnetuimpia ovat ­ eura, Anna, Suomen Kuvalehti, TekS niikan Maailma ja Kotiliesi. Näistä jokainen on elinvoimainen esimerkki pitkään jatkuneista lukijasuhteista, Jyrki Kajava esittelee. Klassikkolehtien rinnalla uusia suo­ sikkeja edustaa esimerkiksi yli 50-vuo­ tiaille suunnattu Viva. Lämminhen­ kinen ja viihdyttävä lehti on löytänyt nopeasti paikkansa suomalaisten olo­ huoneiden pöydiltä. Terveys on kaikenikäisten yhteinen kiinnostuksen kohde. Kotilääkäri-leh­

ti antaa eväitä tasapainoiseen ja hyvään elämään. Laadukkaiden terveysjuttujen ohella jokaisessa numerossa ovat mukana esimerkiksi mielen asiat, kauneus, liikun­ ta ja ruoka. Sisustajan kuukauden kohokohta voi olla Deko-lehden uusimman numeron ti­ pahtaminen postiluukusta. Monia VVO:n asukkaita kiinnostaa varmasti Deko, joka yllyttää sisustajaa löytämään oman tyylinsä ja antaa keinoja sen toteuttamiseen sekä arjessa että juh­ lassa. Se on lehti lukijalle, jolle sisustami­ nen on intohimo ja elämäntapa, Kajava kuvailee. Perheen pienimpiäkään ei ole unoh­ dettu. Otavamedialla on laaja valikoima lasten- ja nuortenlehtiä. – Esimerkiksi Suosikki, Koululainen, Leppis sekä Tom ja Jerry kiinnostavat varmasti junioreita. Näiden lisäksi perhei­ tä lähellä on Kaksplus, joka on todelli­ nen lapsiperheen selviytymispakkaus.

Vauhtia verkkosivuilta Otavamedia tuottaa myös sähköisiä elä­ myksiä. Esimerkiksi Suomen ensimmäi­ nen iPad-lehti oli Otavamedian kustan­ tama Suomen Kuvalehti. – Suomen Kuvalehti, Tekniikan Maailma ja Anna ilmestyvät iPad-ver­ sioina. Deko-lehden pohjalle on tuotettu Scandinaviandeko, joka on lehden eng­ lanninkielinen palvelu. Näiden myynti on toistaiseksi lähinnä irtonumeromyyn­ tiä, Jyrki Kajava kuvailee. Otavamedian lehdet tuottavat moni­ puolisia verkkopalveluita. Esimerkiksi koko kansan Hymy kohahduttaa kansa­ kunnan uusimmilla juoruilla lehden sivujen lisäksi myös nettisivuillaan. Kaikkiin 34 Otavamedian kustanta­ maan lehteen voi tutustua VVO:n tarjouslinkin kautta tai osoitteessa www.otavamedia.fi.

Otavamedian tunnetuimmat lehdet Anna on aikaansa seuraavan naisen rohkea, viihdyttävä ja koskettava viikkolehti, joka tarjoaa lukijalleen inspiroivaa lifestyleä, 20 viikon kiinnostavinta ilmiötä ja ihmistä sekä koskettavia elämystarinoita. Klassikkolehti Kotiliesi on ollut suomalaisen naisen korvaamaton ystävä jo vuodesta 1922. Kotiliesi tekee arjesta parempaa ja juhlasta erityisen elämyksen. Kotiliesi kertoo aidosta elämästä syvällisesti ja koskettavasti. Lehti auttaa myös luomaan historian ja nykypäivän välille katkeamattoman ketjun. Viikkolehti Seuran jokainen numero on monipuolinen paketti, jonka ydin on hyvä tarina. Seura tarkkailee maailmaa supisuomalaisesta näkökulmasta. Lukijoiden kiittämä, irrotettava TV-maailma pitää Seuran lukijan kartalla tv-viikon kohokohdista. Monipuolinen ja luotettava uutisten ja tapahtumien taustoittaja Suomen Kuvalehti on puolueista ja eturyhmistä riippumaton kansainvälisen tason asia-aikakauslehti. Joka viikko ilmestyvä lehti pitää lukijansa ajan tasalla kaikista tärkeimmistä koti- ja ulkomaan asioista. Tekniikan Maailma kertoo kaiken tietämisen arvoisen uusimmasta tekniikasta. Se testaa ja vertailee merkittävimmät tuotteet muun muassa autoista, matkapuhelimista, kameroista ja viihde-elektroniikasta. Jokainen TM sisältää ainutlaatuisen annoksen vertailuja, testejä ja koeajoja.

2 · 2012

7


Avainasukasliite

www.vvo.fi/avainasukas Avainasukasohjelman ajankohtaisista asioista tiedotetaan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä avainasukasliitteessä. Voimassa olevat alennusedut ja lisätietoa muista eduista löydät myös osoitteesta www.vvo.fi/avainasukas. Lisäksi ilmoitamme henkilökohtaisesti kirjeitse, kun esimerkiksi vakuudenpalautus tai remonttietu on sinulle ajankohtaista.

Avainasukasarvonta

Vakuudenpalautus

Uudiskohdetiedotteet

Avainasukasarvonta suoritetaan kerran vuodessa kaikkien yli vuoden VVO:n asunnossa ­asuneiden kesken. Arpoja kertyy asumisvuosien mukaan, joten mitä pidempään asut, sitä paremmat mahdollisuudet on voittaa!

Avainasukkaana sinulla on mahdollisuus saada vuokravakuus takaisin jo asumisaikana. Kun kolmen vuoden asumisaika on tullut täyteen, lähetämme etuun oikeutetuille tietoa seuraavan kuukauden aikana.

Pitkään asuneille avainasukkaille lähetämme tietoa lähialueille valmistuvista uudis- ja perusparannus­ kohteista ennen yleistä markki­ nointia. Avainasukkaana saat ensimmäisenä tiedon uusimmista VVO-kodeista!

Tasavuosilahja

Tapahtumaetu

Muuttoetu

Lähetämme heinäkuussa tasa­ vuosia VVO:lla asuneille lahja­ kortteja. Lahjan saavat vuosina 2002, 1997, 1992, 1987 jne. VVO:lle muuttaneet asukkaat.

Avainasukkaana sinulla on mahdollisuus osallistua VVO:n järjestämiin tapahtumiin. Millaiseen tapahtumaan sinä haluaisit osallistua? Kerro meille, niin toiveesi voi toteutua! Voit lähettää toiveesi avainasukas@vvo.fi tai VVOyhtymä Oyj, Avainasukas­palvelu, PL 1200, 00301 Helsinki.

Kun muutat uuteen kotiin, saat muuttoedun, jolla maalaat kodistasi oman näköisesi. Voit hyödyntää muuttoedun myös, kun vaihdat toiseen VVO:n asuntoon. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

3-vuotisetu

5-vuotisetu

10-vuotisetu

Kun olet asunut samassa huoneistossa kolme vuotta, saat työvälineet ja materiaalit omatoimiseen pinta­ remonttiin. Edun voi käyttää kolmen asumisvuoden täytyttyä – silloin kun sinulle sopii parhaiten. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

Nykyiseen asuntoonsa 2007, 1997, 1987 jne. muuttaneille lähetetään 5-vuotisremonttiedusta kertova kirje tämän vuoden aikana. Kirjeet postitetaan kahdessa erässä: huhtikuussa ja syyskuussa. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

Nykyiseen asuntoonsa 2003, 1993, 1983 jne. muuttaneille lähetetään 10-vuotisetukirje marraskuussa. Etu toteutetaan vuoden 2013 aikana ja siitä sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

VVO-yhtymä Oyj, Mannerheimintie 168a, PL 40, 00301 Helsinki puh. 020 508 3900 avainasukas@vvo.fi www.vvo.fi/avainasukas 8

Avainasukasliite

Mitä kauemmin asut, sitä paremmat edut. Avainasukasohjelma on VVO:n kanta-asiakasohjelma vuokralaisille.Tarjoamme avainasukkaille etuja kotiin, remontointiin, asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.