Rakentajan IDEAkirja 2013

Page 1

2013

Yhteistyössä:


Öljylämpö on

Vaihda vanha öljylämmitys uuteen öljylämmitykseen Pienet päästöt Energiataloudellinen ja turvallinen Edullisin asentaa Lisätietoa ja säästöneuvoja: www.oljylammitys.fi



EnErgiatEhokas koti pärjää vähEmmälläkin. onko mahdollista parantaa asumismukavuutta, säästää rahaa, nostaa kodin arvoa ja siinä samalla pelastaa vielä maailman? totta kai, kohentamalla energiatehokkuutta. k-rauta rakentaa tämän ja muut unelmat. tule heti tapaamaan energiaosaajiamme. Testaa miten voit säästää: k-rauta.fi


UNELMIEN KOTI on haastava projekti

R

akentajan Ideakirjaa kootessa, on päässä pyörinyt moniakin asioita rakentamisesta. Kuinka paljon ideoita ja toiveita rakentamista suunnittelevilla on jo mielessään. Ainakin ensimmäistä kotiaan rakentava haluaa varmasti tehdä siitä sen, juuri oman näköisensä ja täydellisen unelmatalon. Toisaalta, joku on sanonut, että vasta kolmannesta talosta tulee se onnistunein.

Totta varmasti toinen puoli – kaikessa, ja kokemus opettaa. Rakentaja on joka tapauksessa monien päätösten edessä. Ensimmäinen tietysti on, uskaltaako lähteä rakentamaan. Tämä on tietysti merkittävä taloudellinen päätös. Sitoutuminen pitkäksi aikaa maksamaan lainoja, joiden loppusumma ei aina pysy samassa, kuin alkuperäinen talon kustannusarvio. Toiseksi tämän päivän rakentaminen on haastavaa rakennusteknisesti. Energiamääräykset, talotekniikka, rakennusmateriaalit: kaikesta voi olla oma mielipide, mutta pitkälle asiat ovat ammattilaisten hoidettavia. Harva enää pärjää omalla tietotaidolla. Talon rakentaja rooli onkin tänä päivänä hankkia riittävästi tietoja ja näkemystä siitä, mitä kaikkea rakentamisessa edellytetään, mitä haluaa omasta asumisestaan ja, että näistä asioista ja toiveista pystyy keskustelemaan asiaa tuntevien suunnittelijoiden kanssa. Kolmas seikka on rakentamisen laatu. Vanhan saneeraaminen on haasteellista siksi, että optimaalista olisi tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Remontin henki on aina nykyään energiaremontti ja pyrkimys säästää talon energialaskuissa. Laadukas remontti takaa kiinteistön, eli usein perheen suurimman omistuskohteen, arvon säilymisen. Uutta rakennettaessa hyvällä rakentamisella saadaan paras lopputulos, olipa pyrkimys passiivi- tai matalaenergiataloon tai yleensä energiatehokkaaseen rakentamiseen. Molemmat, niin saneeraaja kuin uudisrakentaja, tarvitsevat siis osaavat ja luotettavat rakentajat, joiden työnjälki on hyvää! Neljänneksi asia, johon rakentaja itse ei valitettavasti pysty vaikuttamaan, mutta joka on rakentamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeä, on löytää hyvä ja mielellään myös edullinen tontti. Toivoisikin, että kunnat tukisivat kaavoituspolitiikalla pientalorakentamista ja tontteja olisi riittävästi. Hyvät ja kohtuuhintaiset tontit toisivat rakentajia, jotka tuovat kuntaan rahaa ja antavat potkua muullekin elinkeinoelämälle. Nämä seikat ovat haasteita rakentajille, mutta meissä suomalaisissa tuntuu olevan aina niitä rämäpäitä, jota uskaltautuvat omakotirakentajiksi. Asuntoinfon IDEAkirja onkin tarkoitettu antamaan hieman tietoa ja ajatuksia juuri niille, jotka pohtivat oma kodin rakentamista tai remontointia. Tässä on toki tiedonmurusia ja ohjeita, joista voi olla hyötyä kaikille meille, joita rakentaminen kiinnostaa.

Ari Martinaho päätoimittaja

RAKENTAMISEN JA SISUSTAMISEN UUSIMMAT UUTISET VERKOSSA - WWW.ASUNTOINFO.FI

Asuntoinfo-lehti on sisustamisen, rakentamisen ja asumisen aikakauslehti, joka ilmestyy viidesti vuodessa. Lehden voit lukea veloituksetta verkkosivuillamme!

5


SISÄLLYS

2013

Hyvin suunniteltu

LVIAS - Talotekniikan palapeli

60

Kuntotarkastus

11

Taloautomaatio

62

Tonttia etsimässä

14

Ikkunat

68

Tontin hankinta

17

Sisäovet

70

Rahoitus

19

Katto

74

Talopaketti

20

Portaat ja kaiteet

79

Asumisoikeusasunto

28

Tapetit ja listat

80

Julkisivu

30

Lattia - sisustuksen kivijalka

86

Perustukset

32

Hyvä sisäilma

91

Lämmöneristys

36

Keskuspölynimuri

94

Energiaratkaisut

38

Sauna ja kylpyhuone

96

Öljy

44

Keittiö

108

Sähkö

46

Kodinhoitohuone ja säilytys

114

Ilmalämpöpumppu

50

Valaistus

119

Pelletti

51

Pihasuunnittelu

122

Takka luo tunnelmaa

54

Kierrätys ja kompostointi

126

JULKAISIJA / KUSTANTAJA BM Media Oy Sinikalliontie 11, 02630 Espoo Puh. (09) 4247 3860 Fax. (09) 452 2206 info@asuntoinfo.fi www.asuntoinfo.fi Kannen kuva: Ruskakaihdin

6

8

TOIMITUS Ari Martinaho Päätoimittaja (rakentaminen) Birgitta Ojala Toimitussihteeri

Mira Pöyhönen (sisustaminen)

TAITTO / VALOKUVAT Aleksi Katainen

Sirkka Koivunen (viherrakentaminen)

PAINOPAIKKA Hansaprint Oy, Turku

Juri Pelkonen



HYVIN SUUNNITELTU Siitähän se kaikki alkaa, suunnittelusta. Suunnittelu on jokaisen hankkeen tärkein osa, ja koko elämämme koostuu erikokoisista hankkeista. Oma koti on monille meistä elämän suurin hanke (lapsia en nimittäin tohdi hankkeeksi kutsua), ja tähän hankeeseen ladataankin sellaiset odotukset että hetken kuluttua kaikki mukaan temmatut ovat enemmän tai vähemmän pyörällä päästään. Mieli tekisi heti rynnätä suunnittelijan pöytään ja ladata koko sekamelska hänen pöydälleen...

H

elpoimmalla pääsevät ne, joiden seuraava koti on kerros- tai rivitalossa. Heille paketti tarjoillaan valmiina, ja suunniteltavaksi jää rahoituksen järjestäminen ja omien tilallisten ja sijainnillisten tarpeiden määrittely. Kun nämä on tehty, on vain ajan kysymys kun se oikea löytyy. Aikahan tässä tapauksessa on varsin venyvä käsite mutta joko sitkeys tai kyky tehdä kompromisseja johtaa lopulta hyvään lopputulokseen. Sitten olemme me onnettomat, jotka haluamme omakotitalon. Kas kun sellainen pitää olla. Oma piha, omat seinät joka puolella, ja pohjaratkaisu juuri oman mielen mukaan, ihanan avarat huoneet... Onnea säteillen ajellaan nurmikkoa ja istutaan iltoja takkatulen ääressä kultivoituneen proosan ja hienostuneen punaviinin kera. Sallikaa minun itkeä. Tämä on nimittäin totta vain niille, joiden elämää ja valintoja eivät rahalliset resurssit rajoita.

Tyvestä puuhun

Miten siis liikkeelle? Jotkut innokkaat selailevat talokirjoja jo ennenkuin rakennuspaikasta on mitään tietoa. Tavallaan hyvä niin, voit vaikka pitää leikekirjaa, johon kokoat mieluisia ratkaisuja ja ideoita joita haluat tulevaan kotiisi toteuttaa. Älä kuitenkaan lyö vielä mitään lukkoon. Nykyään nimittäin kaavamääräykset ovat monin paikoin varsin tiukat rajoittaen rakennuksen pohjan mittoja,

8

kerroslukua, korkeutta ja julkisivumateriaaleja, jopa runkomateriaali voi olla määrätty. Lukemattomia kertoja on eteeni levitelty sellaiset lähtökohdat suunnitelmalle, että heti ensisilmäyksellä näki, että rakennusvalvonta tulee ampumaan hankkeen alas. Toinen merkittävä haitta liian aikaisessa suunnittelussa tai talomallin valinnassa on se, että tontin saatuasi rakennuksen tilat ovat tontin ilmansuunnat, pinnanmuodot ja liittymät huomioiden väärillä paikoilla. Aikoinaan itsekin myönnän kehuneeni miten helposti moderneilla suunnitteluohjelmilla peilaukset ja pyörittelyt onnistuvat, mutta on erittäin todennäköistä että lopputulos ei kuitenkaan vastaa alkuperäistä. Tärkeintä ennen kuvastojen ja lehtien selailua on määritellä mitä tiloja tarvitsette nyt ja tulevaisuudessa. Ennustajaksi ei tarvitse ruveta, mutta varmaan viiden vuoden päähän näkee jo otsallaankin. Tuulikaappi, eteinen, keittiö, ruokailutila, olohuone, makuuhuoneet, wc, kylpyhuone, sauna, kodinhoitohuone, tekninen tila, varastotilaa. Mitä muuta? Autotalli, takkahuone, porras, aula (porras vaatii aina aulan, älä yritäkkään pärjätä ilman), työhuone, vierashuone, tyrmä... Tässä vaiheessa voit, ja kannattaakin kurkottaa kuuseen, ja listata tilat toimintojen kautta. Perheen koko, harrastukset ja kotona tehtävät toiminnat määrittelevät tilojen tarpeen. Kun lista

Juri Pelkonen on arkkitehti joka kärsii elinkautisrangaistusta asuen itse suunnittelemassaan ja rakentamassaan talossa. Uran alkuvaiheen pientalosuunnittelu on vaihtunut jo kookkaampiin projekteihin, mutta viha-rakkaussuhde pientaloja ja muutakin asuntorakentamista kohtaan on säilynyt ennallaan.

on valmis, mieti voiko joitakin toimintoja yhdistää. Työhuone ja vierashuone voivat aivan hyvin olla sama tila. Tekninen tila voidaan joissain tapauksissa yhdistää kodinhoitohuoneeseen, ja siellä voi olla varastointiakin. Vessaa ja kylpyhuonetta et muuten sitten yhdistä. Unohda se heti. Tilaohjelman kautta kustannuksiin

Kun aikasi olet tuskaillut tilojen kanssa voit onnitella itseäsi: olet luonut tulevan kotisi alustavan tilaohjelman. Hienoa. Seuraavaksi pitäisi miettiä paljonko tilaa millekin toiminnolle tarvitset. Mieti nykyistä kotiasi, kutsututa itsesi tuttavillesi kylään, kysele ja vakoile. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Pidä jalat maassa neliöiden suhteen, syy selviää muutaman rivin päästä. Lapset eivät tarvitse viidentoista neliön huoneita. Jos olohuone, ruokailuhuone ja takkahuone ovat kaikki 20-neliöisiä, olet ajamassa karille... Huoneiden neliöiden yhteenlaskemisen kautta päästää villakoiran ytimeen eli siihen kuinka rahat riittävät. Pelkkä yhteenlasku ei valitettavasti kuitenkaan riitä. Kun tilaohjelman tilat sovitellaan yhteen, pitää ottaa huomioon se, että kaikki palikat eivät sovi saumattomasti yhteen. Lisäksi, että päästään yleisimmin kustannuksia laskettaessa käytettävään kerrosalaan, pitää huoneiden ympärille lisätä väli- ja ulkoseiniä.


Tilaohjelman kautta olet saanut rakennuksen huonealan, johon pitää lisätä n. 20 prosenttia, että saadaan kerrosala. Seuraava tulee monille iskuna vyön alle. Kerrosalasta saat karkean kustannusarvion hankkeellesi kun kerrot sen 1900:lla eurolla. Usko pois, kukaan ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ole Suomessa rakentanut omakotitaloa ja selvinnyt siitä 1200:lla eurolla neliö, muualla kuin internetin keskustelupalstoilla. Tässä vaiheessa aukeaa oivallinen tilaisuus pettää itseään ja läheisiään keksimällä lisätä oman työn osuutta, kilpailuttamalla kilpailuttamasta päästyäänkin ja käyttämällä halvempia materiaaleja. Ei onnistu. Kun hankkeen aloituksesta on kulunut viisi vuotta, olet tavalla tai toisella kuluttanut vähintään 1600 euroa/ kerrosalaneliö, ja asut todennäköisesti edelleen keskeneräisessä talossa. Harha siitä, että halvemmallakin pääsee johtuu siitä, että tekemällä viikon mittaan 4-8 keikkaa rautakauppaan, unohdat enemmän tai vähemmän tahallasi osan menneestä rahasta. Pienistä puroista kasvaa joki, joka pahimmassa tapauksessa kuohuu yli äyräittensä.

sinulle myydään taloa, mutta sitä sanotaan kodiksi. Joillakin valmistajilla on enemmän tai vähemmän rajoitettu mahdollisuus talomallien muokkaamiseen rakennuspaikalle ja tarpeisiisi sopivaksi. Muutossuunnitelmista valmistaja varmasti haluaa laskuttaa jotain, tekeväthän he töitä suunnitelmien eteen. Edelleen myyjä näkee asiakkaassa, sinussa, rahan. Talotehtaiden tuotanto ei myöskään välttämättä mahdollista mitä tahansa ratkaisuja. Aitoa suunnittelua

Jos haluat oikeasti juuri sinulle suunnitellun kodin, hankit kodillesi oikean suunnittelijan. Vaan mistä sellainen? Arkkitehdit ovat ainoita Suomessa koulutettavia ammattilaisia, jotka valmistuvat rakennetun ympäristön suunnittelun asiantuntijoiksi. Totuus kuitenkin

pientaloa ei mielestäni kannata erikseen lähteä erikseen suunnitteluttamaan. Ne on kaikki jo piirretty, on vain kyse siitä että löydät oikean malliston ja sieltä oikean mallin. ”Koska se oikein kertoo miten se talo sitten suunnitellaan?” Tuotan pettymyksen: en aio kertoa. Ei siksi että en halusi tai viitsisi, vaan en oikein voi kertoa. Olipa talo kuinka pieni tahansa, on sen suunnittelussa valtava määrä muuttujia, ja kaikki suunnitteluhankkeet ovat erilaisia. Tiivistettynä todettakoon, että pientalon suunnittelu on tiivistä dialogia suunnittelijan ja asiakkaan välillä. Jokaisella suunnittelijalla on omat työkalunsa ja oma tapansa toimia, tekevätpä jotkut vielä tänäkin päivänä työnsä pelkästään kynällä ja paperilla... Tärkeintä on tehdä suunnittelutyöstä sopimus, johon kirjataan ainakin alustava tilaohjelma, raamit kohteen kerrosalasta ja –luvusta, sekä luonnosteluvaiheeseen käytettävästä ajasta. Suunnittelijan kanssa on tärkeää myös sopia minkälaisia rooleja kukin hankkeessa vetää. Voi olla että suunnittelija on vain tulkitsija, joka asiakkaan ohjauksessa tekee työnsä ja käyttää osaamistaan asioiden ”hiomiseen”, toisessa ääripäässä on Arkkitehtuurin (isolla A:lla) tekeminen, jossa lähtökohtana on suunnittelijan visio ja oma vahva ote, joiden kautta asiakkaan tilaohjelma muutetaan ehkä jopa rakennustaiteeksi.

”Totuus kuitenkin on,

että pientalon suunnittelu ei ole rakettitiedettä.”

Tekemäsi tilaohjelman avulla voit käyttää tarjolla olevia kustannuslaskentaohjelmia (TaloPeli, KotiOptimi) saadaksesi tarkemman arvion hankkeen kustannuksissa. Jälleen kerran, ei kannata vedättää itseään valitsemalla rakenuksen muotoa yksinkertaisimmaksi mahdolliseksi, pintamateriaaleja halvimmiksi jne. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Kun neliöt on suurinpiirtein saatu mahtumaan budjettiraamiin, on tarjolla muutama vaihtoehto. Jos tontti on jo saatu, pääset helpoimmalla kun marssit tilaohjelmasi kanssa talopakettikauppiaan luo. Palveluasenteesta riippuen saat joko apua mallin valinnassa tai talokirjan. Voi hyvinkin olla että juuri sinulle oikea koti löytyy jonkin valmistajan vakiomalleista. Ole kuitenkin tarkkana: talomyyjä on aina ensisijaisesti myyjä, ei suunnittelija. Kylmät taloudelliset seikat ovat johtaneet tähän: myös talomyynnissä volyymi on yli kaiken muun. Sanottiinpa esitteissä mitä hyvänsä,

on, että pientalon suunnittelu ei ole rakettitiedettä. Tärkeintä on suunnittelijan eläytymiskyky, alan tuntemus ja varma ote. Pientalomarkkinat ovat kuitenkin meillä niin pienet, että pelkällä pientalojen suunnittelulla ei moni selviä. Arkkitehdit ja muut alan asiantuntijat, jotka eivät ole talovalmistajien palkkalistoilla tekevät usein pientalojen suunnittelua sivutoimena, palkkiotason ja tehtävän haasteet tuntien oikeastaan harrastuksena. Molemminpuolisena haasteena suunnitteluhankkeissa onkin motivaation ja sitoutumisen säilyminen ja se että suunnittelu pysyy suunnitteluna, eikä muutu jossain vaiheessa piirtämiseksi. Kun lähdetään puhtaalta pöydältä, siis tilaohjelman määrittelystä, menee hiemankin erikoisemman pientalon suunnitteluun 100-200 tuntia. Kaikki tätä nopeammin tehty on joko vielä luonnostelua tai piirtämistä. Käytin epämääräistä ja –tieteellistä termiä ”vähänkin erikoisempi” siksi, että tavanomaista

Pieni pyyntö vielä: älkää alentuko suunnittelusta neuvoteltaessa seuraaviin mauttomuuksiin: ”Tässä on sinulle haaste”: haaste on suunnittelualalla synonyymi paskamaiselle puurtamiselle, tai ”tässä pääset näyttämään kaikki kykysi”: no tuota voit käyttää, mutta vain jos annat suunnittelijalle avoimen valtakirjan toteuttaa itseään. Näin ei kuitenkaan ole vielä ikimaailmassa oikeasti tapahtunut... Ja tietenkin vielä ”kun hoidat tämän hyvin, niin saat tästä näyttävän referenssityön itsellesi”: niin, vaikea kuvitella vastuuntuntoista suunnittelijaa, joka toimiessaan kahdenkeskisessä sopimussuhteessa asiakkaan kanssa ,tekisi muuta kuin parhaansa. Vaativa pääsuunnittelu

Rakennukset täytyy saada toimimaan

9


myös muutenkin kuin paperilla. Tarvitaan talotekniikkaa ja rakenteet, jotka pitävät paketin kasassa. Lvis- ja rakennesuunnittelijoiden työtä koordinoimaan vaaditaan rakennushankkeille nykyään pääsuunnittelija joka, huolehtii lämpö-, vesi ja viemäri-, ilmanvaihtosekä sähkösuunnitelmien keskinäisestä yhteensovittamisesta, ja siitä että nämä sekä arkkitehti- ja rakennesuunnitelmat muodostavat toimivan kokonaisuuden. Homma ei ole aivan simppeli, koska eri suunnittelijat eivät pientalohankkeiden osalla välttämättä ole tottuneet sujuvaan yhteispeliin. Luonteva valinta pääsuunnittelijaksi on kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastaava ammattilainen, näin siitä yksinkertaisesta syystä, että muiden suunnittelualojen pitäisi suurelta osin toimia arkkitehtuurin ehdoilla. Jotta pääsuunnittelutehtävä ei käy mahdottoman vaikeaksi, arkkitehtisuunnittelua tehtäessä suunnittelijalla pitää olla näkemys myös muiden suunnittelualojen perusasioista, eikä syvällisempikään tuntemus ole pahasta. Ammattitaidoton arkkitehtisuunnittelu

johtaa sovittamattomiin ristiriitoihin kohteen talotekniikan ja rakenteiden suunnittelussa, jälleen yksi syy valita kodille osaava suunnittelija. Puoliksi tehty

Niin, onko hyvin suunniteltu puoliksi tehty? Ehei, ei oikeassa maailmassa. On kyllä totta, että huonolla tai vajavaisella suunnittelulla rakennushankkeen toteutusvaihe saadaan pirullisen tuskalliseksi: Miten tämäkin kohta nyt käytännössä toteutetaan? Soitto suunnittelijalle (joka on jo tuskastunut näihin jatkuviin kyselyihin) tai talon valmistajalle (joka lähettää ”yleispätevän periaatekuvan”), ja taas kompuroitiin yksi askel eteen-

päin. Hyvänkin suunnittelun kohdalla paperi pitää vielä muutta taloksi. Mitä huolellisemmin ja kattavammin paperityö on tehty, sitä vähemmän ylimääräistä selvittelyä ja yllätyksiä hankkeessa tulee eteen. Valehtelisin kuitenkin räikeästi, jos väittäisin että kaikki tässäkään tapauksessa menisi kuin Strömsössä. Vielä paljon pahemmin kuitenkin puhui läpiä päähänsä se ammattirakentaja, joka tokaisi arkkitehdin detaljipiirustuksia katsoessaan että ”nämä ovat aivan turhia, hän ei tarvitse kuin pohjakuvat talon rakentamiseen”. Niinpä niin, eihän lentämiseenkään tarvita kuin siivet.

SUUNNITTELUN 1-2-3 KUN BUDJETTI ON SELVILLÄ 1. Tee tilaohjelma 2. laske kerrosalan kautta kustannusarvio 3. jos rahat ei riitä, palaa kohtaan 1. KUN BUDJETTI JA KUSTANNUSARVIO TÄSMÄÄVÄT • etsi sopiva talomalli, tai • suunnitteluta sellainen

LAINSÄÄDÄNNÖN PIENTALORAKENTAMISELLE ASETTAMAT VAATIMUKSET Pientalon rakennuttajan eli rakennushankkeeseen ryhtyvän on rakentamista ohjaavan Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten ja myönnetyn luvan mukaisesti. Yleensä rakennushankkeeseen ryhty-

§

nusvalvontaviranomaiset, pääsuunnittelija ja vastaava työnjohtaja. Pientalohankkeen onnistuminen edellyttää pätevää henkilöstöä. Lisäksi tärkeää on huolellisesti laadittu rahoitussuunnitelma sekä mahdollisimman realistinen aikataulu. Niiden laatimisessa kannattaa luottaa kokeneiden rakennus- ja rahoitusalan ammattilaisten apuun.

Mitä laki sanoo! Maankäyttö ja rakennuslaki MRL 117 §

• Rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset. • Rakennuksen tulee sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla täyttää rakenteiden lujuuden ja vakauden, paloturvallisuuden, hygienian, terveyden ja ympäristön,

10

vällä itsellään ei ole vaadittavaa rakennusalan osaamista ja siksi hänen tulee palkata tähän tehtävään pätevä henkilöstö. Laissa tätä kutsutaan ‘rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuudeksi’. Vaikka rakennushankkeessa on monia yhteistyötahoja, tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat oman kunnan raken-

käyttöturvallisuuden, meluntorjunnan sekä energiatalouden ja lämmöneristyksen perusvaatimukset (olennaiset tekniset vaatimukset). • Rakennuksen tulee olla tarkoitustaan vastaava, korjattavissa, huollettavissa ja muunneltavissa sekä, sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut.

• Korjaus- ja muutostyössä tulee ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet • sekä rakennuksen soveltuvuus aiottuun käyttöön. Muutosten johdosta rakennuksen käyttäjien turvallisuus ei saa vaarantua eivätkä heidän terveydelliset olonsa heikentyä. • Rakentamisessa tulee lisäksi muutoinkin noudattaa hyvää rakennustapaa.


Mikäli tutkimuksessa todetaan selvä riski, rakenne avataan tai siihen porataan reikä ja rakenteen kunto tarkastetaan. Kuvat: Raksystems Oy.

KUNTOTARKASTUS OHJAA TALON OSTAJAA JA REMONTOIJAA Suomalaisiin vanhoihin omakotitaloihin liittyy vahvasti uskomus, että rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja niissä on vähän rakenteellisia ongelmia. Suomessa on kuitenkin yli miljoonaa vanhaa taloa, jotka ovat lähes kokonaan vailla ammattimaista kiinteistönhoitoa.

T

alojen materiaalit, rakennustapa ja käsite ”oikea rakentaminen” on vaihdellut ajan saatossa ja eri ikäluokan taloissa on usein rakennusajankohdalle tyypillisiä rakenteellisia ominaisuuksia ja ratkaisuja, joista nykykokemusten mukaan on seurannut ongelmia talon rakenteiden kestävyydelle. Myös materiaalit, kuten vanhat lämpöjohdot, vesiputket ja viemärit, joiden käyttöikä on päättynyt tai päättymässä muodostavat vuotovahinko- ja tulipaloriskin. Näistä käytetäänkin nimitystä riskirakenne. Hyvin tehty kuntotarkastus tuo esiin olennaiset viat ja puutteet. Tarkastuksien avulla voidaan ehkäistä vaurioita, sekä suunnitella ja varautua tuleviin korjauksiin. On vahinko, että monille ajatus tarkastuksen tarpeellisuudesta liittyy vain talon myyntiin, sillä kuntotarkastus tilataan yleensä juuri ennen sitä. Valitettavan harva talonomistaja, ajattelee tarkastuttaa taloaan muuten, kuten esimerkiksi remonttia suunniteltaessa, vaikka pätevä tarkastus paljastaa talon kriittiset kohdat ja niitähän on joka asumuksessa. Tarkastuksen perusteella saa kuvan talon sen hetkisestä

tilasta ja voi ehkäistä vaurioita ja varautua tarvittaviin korjauksiin. Koska kuntotarkastuksia tehdään yleensä vain asuntokaupan yhteydessä ja Suomessa myydään vuosittain noin 20 000 taloa, jää valtaosa miljoonan talon rakennuskannasta vaille tarkastusta. Talotyyppien riskit hyvä tunnistaa

si, lähelle maanpintaa ja puurakenteiset ulkoseinät ja kantavat rakenteet ovat usein maanpinnan alapuolella. Myös maaperän kallistukset ovat ehkä jääneet tekemättä tai vaille kunnossapitoa. Kosteus kertyy tällöin puurakenteisten seinien alaosiin eikä pääse poistumaan, vaan aiheuttaa kosteus- tai lahovaurion. Suurimmat kustannukset johtuvat puurakenteisten ulkoseinien alajuoksun ja kattorakenteiden tuulettumattomuuden korjaamisesta. Salaojat ja ulkopuolinen vedenohjaus eivät aina toimi uusissakaan taloissa. Kun tontti on pieni, ja sille halutaan rakentaa talo, joissa on kellari, on vedenohjaus ja salaojitus tehtävä huolella. Huolimattomuus maksaa, sillä salaojavikojen korjaaminen jälkeenpäin on kallis toimenpide.

Eri talotyypeillä on ominaispuutteensa, jotka selviävät kuntotarkastuksessa. Kylpyhuone on tyypillinen riskikohde. On yleistä, että kosteus on löytänyt tiensä nurkista ja saumoista rakenteisiin. Talojen kosteusvauriot johtuvat yleensä siitä, että vedeneristeitä puuttuu tai eristys on tehty väärin siten, että lattiakaivon, hanakulman tai laattasaumojen tiivistyksistä on päässyt vettä rakenteisiin.

Kaikki talon rakenneosat tarkistetaan

Kattorakenteiden tuuletus on usein puutteellista 1970-luvun alun taloissa; räystästuuletus ei toimi, tai tuuletustila vesikaton ja välikaton välillä on liian pieni. Ulkoseinien alaosat ovat myös tämän talotyypin riskikohteita. Talojen perustukset valettiin aikanaan matalik-

Tavallisesti talon ongelmakohdat paljastuvat yleensä kuntotarkastuksesta, mutta joskus vauriot eivät näy ulospäin. On tilanteita, jolloin piirustusten perusteella talo on rakennettu oikein eikä pintakosteudentunnistimella havaita mitään hälyttävää ja tuore pintaremontti häivyttää kosteusläikät ja vauriota on

11


vaikea havaita. Vaikka rakenteissa ei olisikaan havaittu pinnoilla vaurioita, taloon liittyvät riskirakenteet pitää mainita raportissa. Uusittu ohjeisto korostaa toiminnan eettisyyttä ja antaa kuntotarkastuksen teettäjälle näin lisää turvaa. Kuntotarkastuksessa talo tarkastetaan kaikilta rakenneosiltaan, mutta kuntotutkimus on tapauskohtainen. Kuntotutkimusta tarvitaan ja se on syytä tehdä silloin, kun kuntotarkastuksen perusteella on syytä epäillä vauriota. Silloin vaurioituneeksi epäilty rakenne pitää avata, koska näin myös vaurion laajuus voidaan todentaa. Esimerkiksi, jos alaohjauspuissa havaitaan kosteutta, tummumaa tai ummehtunutta hajua, muutaman sentin läpimittaisen reiän poraaminen saattaa olla tarpeen. Mikäli rakenteessa todetaan selvä riski, avataan tutkimuksessa siihen 30 x 40 sentin mittainen reikä, otetaan villat pois ja katsotaan rakenteen kunto. Tällainen työ kestää yleensä muutaman tunnin. Vanhan talon ostajalta vaaditaan realismia

Kuntotarkastuksella saadaan kauppatilanteessa, kolmannen osapuolen näkemys, asunnon kunnosta. Varsin usein kuntotarkastuksissa paljastuu vikoja tai puutteita, joita omistaja tai myyjä ei ole ymmärtänyt vioiksi. Vaikka rakennuksen peruskunto näyttäisikin hyvältä, kosteuteen liittyvissä asioissa täytyy olla tarkkana. Se, ettei talossa koskaan ole tapahtunut vesivahinkoa, on valitettavan harvinaista. Ostajan pitäisi myös ymmärtää, että 10 tai 50 vuotta vanha talo ei vastaa uutta, aina löytyy korjattavaa. Toisaalta kannattaa muistaa, etenkin pääkaupunkiseudulla, että ostohintaan sisältyy talo ja tontti, ja tontin hinta voi olla huima, tällöin itse talon arvo näyttääkin ihan toiselta. Kuntotarkastus kannattaa aina tehdä ennen kuin talon myynti aloitetaan. On hankalaa, jos ostaja on löytynyt, esisopimus tehty ja ollaan ostokaaren sisällä. Periaatteessa myyjän pitäisi pystyä esittelemään kuntotarkastusraportti tulevalle ostajalle, myytävän kohteen pohjatietoina ja olisi tärkeää käydä raportti läpi palaverissa, yhdessä ostajan, myyjän ja kuntotarkastajan kesken. Näin kaikille muodostuisi oikea kuva siitä, mikä on kohteen todellinen kunto.

12

Joskus myyjä on nyreissään siitä, että kuntotarkastusraportista ei löydy muuta kuin vikoja. Tämä johtuu siitä, että pääsääntönä on, ettei hyväkuntoisia rakenteita tai niiden osia mainita raportissa, vain puutteet ja korjaustarpeet. Kun ne on kirjattu, niistä ei tarvitse enää vääntää kättä kaupan jälkeen. Merkintä raportissa ei tarkoita, että asia vaatisi heti korjausta. Talossa pystytään yleensä hyvin asumaan vuosikausia ja korjaukset voidaan tehdä vasta suuremman remontin osana. Kun kuntotarkastus ei kuntotutkimus vie pintaa syvemmälle

riitä,

Kuntotarkastus on aistinvarainen, rakenteita rikkomaton menetelmä. Jos kuntotarkastaja ei pysty arvioimaan rakenteen kuntoa avaamatta sitä, raporttiin kirjataan, että siltä osin olisi hyvä tehdä kuntotutkimus. Siinä rakenteita voidaan avata enemmän kuin kuntotarkastuksessa, jossa tosin voidaan porata muutamia pieniä tarkastusreikiä. Vaikka tarkastusraportissa edellytettäisiinkin kuntotutkimusta joiltain osin, sitä ei valitettavasti aina toteuteta ja rakenteen kunto saattaa jäädä epäselväksi. Mikäli avaamatta jääneistä rakenteista löytyy kaupan teon jälkeen vaurioita, on niistä vastuu yleensä myyjän. Tora syy useimmiten onkin juuri se, ettei rakenteiden kuntoa ole perusteellisesti selvitetty. Kauppaa tehtäessä, kannattaakin sopia, toteutetaanko kuntotutkimus ja kenen vastuulle se jää. Lisääntyvät tarkastukset edellyttävät koulutusta ja valvontaa

Kuntotarkastajien asiantuntemus on kohentunut viime vuosina, mutta lisää päteviä tarkastajia tullaan tarvitsemaan. AKK -tarkastajia eli asuntokaupan kuntotarkastajakoulutuksen saaneita ja päteviä henkilöitä oli viime vuonna Suomessa alle 100, ja tämä määrää on ehdottomasti liian vähän. Vaikka tarkastajia kaivataan lisää, nykykoulutuksen merkittävimpiä asioita on, että asuntokauppaan liittyvä kuntotarkastus on mallinnettu ja kaikki saavat halutessaan tietää, mitä asianmukaisen tarkastuksen pitäisi sisältää ja lisäksi kuntotarkastusohjeisto on myös yhdenmukaistanut alan käytäntöjä.

Kuntotarkastusten määrä tulee varmasti lisääntymään tulevaisuudessa. Tähän vaikuttaa omalta osaltaan, nyt lausuntokierroksella oleva Ympäristöministeriön asetusluonnos rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä. Energiaremontin lähtökohtana voi olla vain asianmukainen kuntotutkimus, jolloin riskirakenteet kartoitetaan. Jos korjauksien lähtökohtana ovat väärä tieto ja väärät johtopäätökset, siitä seuraa automaattisesti väärä remontointi ja tämä taas aiheuttaa turhia kustannuksia. Kuntotarkastuksen hinta on noin 1000 – 1500 € ja tämä on vain murto-osa talon kauppahinnasta tai remontin kustannusarviosta. Kuntotarkastuksesta aina kirjallinen raportti

Kuntotarkastuksen KH ohjekorttiin kannattaa tutustua, sillä siitä selviää entistä paremmin, mitä tarkastus pitää sisällään. Ohjeessa on uutta se, että riskirakenteisiin, kuten kosteudelle alttiisiin kohteisiin on kiinnitetty enemmän huomiota. Tarkastajaa neuvotaan siinä, mitkä ovat riskirakenteita ja miten niiden kunto selvitetään. Kosteusasioihin paneudutaan aiempaa paremmin myös uusien kuntotarkastajien koulutuksessa. Tästä esimerkkinä Hometalkoot projekti, johon osana kuuluu myös kuntotutkijoiden koulutus. Uutta on myös sopimusmalli, jolla sovitaan kuntotarkastuksen teettämisestä. Se kertoo, mistä tarkastuksessa on kyse ja mistä kustannukset koostuvat. Myös raportin kieli on selvennetty niin, että maallikko ymmärtää sen. Tärkeää on, ennen tarkastusta hankitaan tietoon talon vika- ja korjaushistoriaa koskevat dokumentit. Mitä enemmän perustieto on saatavilla, sitä luotettavampi on kuntotarkastuksen tulos, vaikka sataprosenttista varmuutta kaikkien rakenteiden kunnosta ei saadakaan. Kuntokartoituksesta laaditaan aina kirjallinen raportti, jossa esitetään tarkastuksessa havaitut oleelliset vauriot, riskit, puutteet ja korjaustarpeet sekä suositukset ja toimenpide-ehdotukset havaittujen epäkohtien selvittämiseksi tai korjaamiseksi. Siitä tulisi myös ilmetä epäkohtien merkitys, vakavuusaste,


1. 2. 3. 4.

5.

6. 7. 8. Kuntoraportissa selvitetään monipuolisesti talon eri rakenteiden nykykunto ja mahdolliset korjaustarpeet.

mahdolliset asumishaitat ja seuraukset, ellei epäkohtia korjata. Kuntotarkastusraporttiin liitetään aina kohteesta otettuja valokuvia. Kannattaa muistaa, että kuntotarkastusraportti ei kuitenkaan ole korjaustyöselitys eikä korjaussuunnitelma. Siihen ei sisälly kustannusarviota tai

Kuntotarkastus antaa tietoa korjaus- ja huoltotarpeista

Kuntotarkastuksen plussat ja miinukset: + Kuntotarkastusraportti antaa paljon tietoa rakennuksen ikääntymiseen liittyvistä korjaus- ja huoltotarpeista + Kuntotarkastus kertoo rakennuksen yksilöllisistä riskipaikoista ja virheistä, jotka voidaan havaita pintatarkastuksessa - Kuntotarkastus ei yleensä tuo esiin rakennuksen piileviä virheitä. Niistä vastaa myyjä, vaikka kuntotarkastus olisi tehty - Ammattitaidoton tarkastus voi antaa talon kunnosta virheellisen kuvan tai aiheuttaa turhia korjauksia - Tavanomainen kuntoarvio tehdään aistinvaraisesti, rakenteita rikkomatta. Esimerkiksi kosteusmittaus tehdään pintamittarilla, eikä silloin havaita rakenteiden sisällä mahdollisesti piileviä kosteusvaurioita.

9.

Hormisto ja vesikaton läpiviennit Vesikatteen kiinnitys ja tiivistykset, tuuletus Yläpohjan rakenteet, tuuletus Vesikaton jiirit ja liittymät, talo- ja lapetikkaat sekä huoltosillat Huonetilat ja ilmanvaihto: ovet, pintarakenteet, kalusteet ja varusteet, laitteet, kosteat tilat, märkätilat Vesikate ja pellitykset Räystäät, syöksytorvet, vesikourut, kattokaivot Vesikaton alapuoliset rakenteet ja ullakot Ulkoseinät, ulko-ovet ja

korjaussuunnitelmaa. Kuntotarkastus auttaa remontoijaa esimerkiksi energiaremonttia tehtäessä. Ensin pitää korjata rakenteiden ongelmat ja kosteus- ja homevauriot ja sen jälkeen siirtyä varsinaiseen lämmitysjärjestelmä remonttiin. Korjaussuunnittelussa kannattaa aina käyttää korjausrakentamisen asiantuntijaa, mutta hänellekin kuntotarkastuk-

Jos tilaat kuntotarkastuksen, kannattaa • etsiä pätevä tarkastaja • antaa tarkastajalle tarkat tiedot

rakennuksesta • olla mukana tarkastuksessa Mikä on yhteistä lähes kaikille vaurioille? • kosteus on päässyt sellaisiin paik-

koihin, joihin se ei ole tarkoitettu • kostuvat rakenteet aiheuttavat homeen kasvua, joka puolestaan sisäilmaan päästessään kärjistää ongelman ”hometaloksi” • pääosin ongelmat olisi voitu estää säännöllisin tarkastuksin. Raksystems Anticimexin 50 000 kuntotarkastuksen tulos erilaisten vaurioiden esiintymisestä: • Tasakattotalojen tuuletus puutteellinen 90%:ssa • Salaojien huolto laiminlyöty 90%:ssa

10. 11. 12. 13.

14. 15.

16.

17. 18.

kuistit Maanvaraiset laatat Kantavat väliseinät Välipohjat Kellaritilat ja -tilojen rakenteet: varastot, kellarit, kylmiöt Ikkunat ja vesipellitykset Kasvillisuus ja painaumat rakennuksen vierustoilla, maanpintojen kallistukset ja sadevesien poisohjaus Tekniset järjestelmät: lämmitys, vesi ja viemäri, ilmanvaihto, sähkölaitteet, rakennusautomaatio Salaojajärjestelmä, muut kaivot Alapohjarakenteet

sen tiedoista on hyötyä ja tämä säästää remontoinnin aikaisilta, usein kustannuksia aiheuttavilta yllätyksiltä.

www.raksystems.fi

• Aluskatteen puutteita 90%:ssa • Rossipohjissa vaurioita/puutteita

yli 70%:ssa • Lattiakaivojen liitosten ja putkiläpivientien puutteita 70%:ssa • Sadevesien ohjaus virheellinen 60%:ssa • Vesikaton suuntaisissa yläpohjissa tuuletuspuutteita 60%:ssa • Valesokkelirakenteissa vaurioita 50%:ssa • Maanvastaisissa levyverhoilluissa seinissä vaurioita 50%:ssa • Kalliolle perustetut talot - kosteusvaurioita yli 50%:ssa • Vesikatoissa läpivientien puutteellinen tiivistys 50%:ssa • Kattoikkunoissa puutteita 50%:ssa • Käyttöturvallisuuspuutteita 50%:ssa • Märkätilojen vedeneristeissä puutteita 50%:ssa

13


TONTTIA ETSIMÄSSÄ Rakennuspaikan valinnasta on hieman tuskaista kirjoittaa, yhä harvempi nimittäin nykyään pääsee sanan varsinaisessa merkityksessä valitsemaan itselleen tonttia. Varsinkin kasvukeskuksissa hakijoita on moninkertaisesti jaettaviin tontteihin nähden ja vapailla markkinoilla kuntien kaavoituksen kankeus näkyy järjettöminä hintoina sekä tarjonnan, miten sen nyt kauniisti sanoisi, kirjavuutena.

T

Juri Pelkonen on arkkitehti joka kärsii elinkautisrangaistusta asuen itse suunnittelemassaan ja rakentamassaan talossa. Uran alkuvaiheen pientalosuunnittelu on vaihtunut jo kookkaampiin projekteihin, mutta viha-rakkaussuhde pientaloja ja muutakin asuntorakentamista kohtaan on säilynyt ennallaan.

oki joskus kuulee niistä onnellisista jotka jo puolen vuoden etsinnän tai ensimmäisen arvontakierroksen tuloksena saivat juuri sen oikean tontin, mutta uskon että näissäkin tapauksissa on useimmiten kyse siitä, että rakennuspaikkaa on lähdetty etsimään oikealla asenteella. Mutta yritetään...

Tonttipula on synnyttänyt vääristyneen kysynnän ja tarjonnan suhteen, tonttien hinnat ja vuokrat kohoavat, yhä pienemmistä ja huonommista rakennuspaikoista maksetaan innolla järjettömiä hintoja. Rakennushankkeiden budjetit paisuvat, perheiden seuraavan kolmenkymmenen vuoden tulot sitoutuvat lainanmaksuun... Miksi ei kaavoiteta lisää?

päähän keskustasta, josta on seurauksena mittavia infrastruktuurihankkeita teineen ja siltoineen, tarvitaan uusia joukkoliikennelinjoja, palvelurakentamista ja niin edelleen. On selvää kuka tämän kaiken maksaa: tonttien ostajat tai vuokraajat ja siinä sivussa kaikki kuntalaiset kunnallisveroissaan.

Mistä kiikastaa

Kyse ei ole (pelkästään) ahneudesta. Kunnilla on velvollisuus taata asukkailleen tietyt palvelut, ja näiden palveluiden tuottaminen tietenkin maksaa.

Paistaa se päivä risukasaankin...

Rakennusmaata Suomessa riittää. Kuulin aikoinaan tarinan, jonka todenperäisyyttä en ole pystynyt varmistamaan,

”Tontteja tarjotaan jos jonkinlaisilta soilta ja rytömailta, ja valitettavasti on todettava, että melkein kaikki näyttää kelpaavan.” jossa Suuren Kaupungin käytettävissä olevan rakennusmaan puutetta tilattiin ratkomaan oikein ulkomaan konsultti. Tämä saapui Suureen Kaupunkiin lentokoneella ja oli lentokentällä ensi töikseen vastaanottokomitealle todennut että katselin tuosta koneen ikkunasta maatanne, ei teillä mitään pulaa rakennusmaasta ole.

14

Varsinkin voimakkaasti kasvavissa kunnissa ja talousalueilla palvelutuotanto on jo pitkään ollut kovan, jopa kestämättömän paineen alla, ja kunnat käyttävät kaavoitusta, tai oikeastaan sen rajoittamista keinona hillitä kasvua. Suurissa kaupungeissakin uusia kaavaalueita muodostetaan pitkänkin matkan

...ja alussa oli suo kuokka ja Jussi. Pula tonteista on kohtuuttomaksi kohonneiden hintojen ohella monin paikoin vaikuttanut tarjolla olevan rakennusmaan laadulliseen rappioon. Tontteja tarjotaan jos jonkinlaisilta soilta ja rytömailta, ja valitettavasti on todettava, että melkein kaikki näyttää kelpaavan. Ei ole mitään tarvetta tarjotakaan parempaa, hyvät maat voi pitää reservissä maksukykyisten varalle. Ongelma on laajalle levinnyt, ja tontteja jopa kaavoitetaan paikoille, joista varmasti on tiedossa että niillä tarvitaan mittavia louhintatöitä tai massanvaihtoja talon paikan ja kunnollisen pihamaan järjestelemiseksi. Onpa kaavoitetuilta alueilta löytynyt jopa paalutusta vaativiakin tontteja, vaikka tätä tilannetta kaavoituksen esiselvitysvaiheessa pyritäänkin välttämään.


Ilmasta käsin tarkasteltuna rakentamatonta maata Suomessa riittää, mutta tonttia hankittaessa törmätäänkin toiseen todellisuuteen. Halutuimmilla alueilla hintataso huimaa päätä ja saatavuus saattaa olla vaihteleva kuntien palvelutuotannon tuskaillessa vastatakseen kasualueiden kysyntään.

Maaseudun rauhaan

Iso tontti kuvankauniissa maalaismaisemassa, mikä voisikaan olla parempaa? Rakennuspaikoista puhuttaessa tuskin monikaan vaihtoehto, mutta kiireettömien kesälomamatkojen varrella syntynyt romanttinen kuva maaseudun rauhasta ja leppoisasta elosta ei ole koko totuus. Kääntöpuolena ovat tietenkin pitkät etäisyydet ja palveluiden saatavuus. Naapureita et välttämättä kaipaa, mutta läheisesi ovatkin yhtäkkiä kovin kaukaisia, lapsilla ei ole leikkitovereita, harrastustarjonta on erittäin rajoittunutta, ja Suomessa kun on pimeää puolet vuodessa, harmittaa hiukkasen että lähimpään katuvaloon on matkaa viisitoista kilometriä. Kaupunkiympäristössäkin saa tietenkin tehdä pitkiäkin matkoja kauppaan ja vaikkapa terveyskeskukseen, ja onhan meillä nykyään facebookit ja twitterit, mutta arjen pyörittäminen vaatii maaseudulla väistämättä enemmän

asennetta. Pitkät työmatkat eivät ehkä alkuun tunnu ylitsepääsemättömältä haitalta, ja saattaa olla että käytettävissä on julkisen liikenteenkin vaihtoehtoja jopa hyvin sopivilla aikatauluilla. Paikalliset kaupat ovat väistämättä kalliimpia hankintapaikkoja kuin suuret marketit, mutta vähänkin etukäteen suunnittelemalla voi päivittäistavaroiden hankintoja keskittää viikoittaisiksi ostosreissuiksi ja päästä samaan kustannustasoon kuin kaupungeissakin. Mutta: esimerkiksi Oulun seudulla tehdyssä hajarakentamisselvityksessä on jokseenkin masentavia tilastoja. Hajaasutusalueelle muuttava ajaa vuodessa n. 3000 kilometriä enemmän kuin asemakaava-alueella asuva. Autossa istutaan n. 90 tuntia enemmän. Tällaisia tuloksia on muualtakin, ja viesti on selvä: haja-asuntusalueelle muuttaminen on kallista sekä muuttajalle itselleen, että yhteiskunnalle, eivätkä ympäristövaikutuksetkaan ole positiivisia. Aiheesta

löytyy myös tuore saksalaistutkimus, sekä Pellervon taloustutkimuksen selvitys, jotka toistavat saman tuloksen, kaukana asuminen on stressaavaa ja kallista. Saako naapurin tontille rakentaa

Oma lukunsa on vanhojen omakotialueiden pilkkominen tilkkutäkeiksi. En nyt kiertele sen enempää, vaan totean omana mielipiteenäni, että tämä pitäisi tai oikeammin olisi pitänyt kieltää. Vanhojen rintamamiestaloalueiden henki on monin paikoin tärvelty pilkkomalla tontit kirveenvarsiksi ja ripottelemalla näille puoliksi pihatietä oleville tonteille kaikki mahdolliset tyylilliset ja mittakaavalliset rakentamisen taidonnäytteet. Ei, ei, ei. Vanhojen asuinalueiden viehättävyys perustuu tyylillisesti ja mittakaavallisesti yhtenäiseen ympäristöön. Vuosikymmenten aikana kasvaneet puutarhat ihastuttavat alueilla liikkuvia, mutta

15


pilkkomisen seurauksena tämä kaunis elementti usein tuhotaan. Jäljelle jää vain pihateitä ja parkkipaikkoja. Pieniä tontteja on kyllä tarjolla muualtakin, siksi pyydän: olkaa niin hyvät, ja säästäkää vanhat asuinalueet. Totuushan nimittäin on, että niiltä tulee ”luonnollisen poistuman” kautta vapautumaan lähivuosina paljon valmiiksi rakennettuja tontteja. Se oikea

Mitkä sitten ovat hyvän rakennuspaikan ominaisuudet? Hyvän rakennuspaikan katsominen on meissä kaikissa sisäänohjelmoituna, miten muuten olisimme selvinneet ennenkuin konsultit meille kaavat laativat? Herätellään siis näitä vaistoja hieman. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin. Suomalaisille tyypilliseksi mainostettu jurous ei tätä faktaa poista. Lähellä pitää siis olla ihmisiä. Se mitä lähellä tarkoittaa on kovin yksilöllistä, jotkut meistä ovat toisia sosiaalisempia, ja sopeutumiskyky vaihtelee. Itse asun omakotitalossa, jossa naapurien seinät ovat molemmin puolin neljän sentin päässä. Hyvin menee, vaikka pidänkin itseäni hieman erakkoluonteena.

Kun perus-, tai oikeastaan perustusasiat ovat kunnossa, tarkastele tontin maastollista sijaintia. Rinne etelään tai länteen haluamastasi pohjaratkaisusta riippuen on erinomainen, tasamaa ehkä vielä parempi. Idän tai pohjoisen puoleisessa mäessä olet suuren osan päivästä varjossa. Voit toki valehdella itsellesi että et pidä auringonpaisteesta, siitä vaan. Kaavassa saatetaan myös tarkkaan määrätä rakennusten sijoittelu tontille, ja tämä vaikuttaa voimakkaasti piha-alueiden muodostumiseen ja paikan mikroilmastoon. Optimitilanteessa pienikin tontti on kaavoitettu siten, että sille muodostuu riittävä puolijulkinen etupiha ja suojaisa takapiha, jonne aurinko paistaa suurimman osan päivää. Tiukat kaavamääräykset kannattaa ottaa hyvänä asiana. Saattaa olla että talostasi ei tule juuri sen sävyistä kun halusit, tai että et saa niin koristeelli-

jota kypsytellessä sen pinnalle kannatta ripotella tosiasioiden murusia. Odottavan aika on pitkä, mutta tuon haaveen kannattaa antaa kypsyä rauhassa. Jos hyvää paikkaa ei löydy, mutta nykyinen asumus ei riitä, ottakaa väliaskeleita. Suurempi kerrostaloasunto, pätkä rivaria tai paritalon puolikas on mainio tapa huomata, että onnen voi tehdä minkälaiseen kotiin tahansa. Omia seiniä tai pihaa siihen ei välttämättä tarvita. Me haimme tonttia kolme vuotta, ja haaveilimme rakentamisesta vielä muutaman vuoden pidempään. Lopulta saimme tontin, joka ei ollut muille kelvannut. Selkeänä indikaationa tästä oli se, että kunnan arvonnassa päädyimme toiseksi viimeiselle sijalle ja saimme tontin kolmannelta varasijalta kahden muun sen hylättyä. Olimme itseasiassa itse jättäneet kyseisen tontin hakematta kaksi vuotta aiemmassa arvonnassa koska emme pitäneet siitä. Me kuitenkin annoimme unelmamme kehittyä, ja saimme lopulta tontin jota halusimme, saman tontin jota aiemmin emme missään nimessä olisi ottaneet. Tontti on yli puolet pienempi kuin olisimme toivoneet ja naapurit ovat aivan iholla, mutta tarkemmin asiaa ajatellen kaikki perusasiat ovat kunnossa. Paikalle oli helppo rakentaa (tai olisi ollut ellen olisi suunnitellut hankalasti rakennettavaa taloa), aurinkoa ja lämpöä riittää, palvelut ovat lähellä, pienen matkan päästä kulkee useampi bussilinja ja tiiviisti kaavoitetulla alueella on paljon ihmisiä, joista löytyy juttuja leikkiseuraa kaikille perheestämme.

”Jos kaikki tarvitsemasi

on automatkan päässä, vaikka edes julkisenkin liikenteen,

Palveluiden pitää myös olla lähellä. Jos nyt ei aivan kävelymatkan päässä, niin tärkeimmät pitäisi löytyä niin läheltä, että ainakin polkupyörällä pääset niitä käyttämään. Jos kaikki tarvitsemasi on automatkan päässä, vaikka edes julkisenkin liikenteen, olet lirissä. Kaava-alueilla edellämainitut on kutakuinkin hoidettu puolestasi kuntoon. Itse rakennuspaikkaa koskien on olennaista varmistaa että pohjamaa mahdollistaa perustusten tekemisen kohtuullisilla kustannuksilla. Pientalolle tarkoitettua tonttia ei ole mitään järkeä lähteä paaluttamaan, pehmeän maan voi kenties stabiloida painopenkalla, mutta se puolestaan ottaa aikaa, jos nyt ei hirveän kalliiksi tule. Suuret kivet tontilla voivat kyllä olla komeita elementtejä pihamaata järjesteltäessä, mutta siinä pinnalla möllöttäessään ne yrittävät varoittaa kalliista pohjatöistä. Samaa murkulaa tai kalliota löytyy heti niiden alta.

16

olet lirissä.” sia vuorilautoja ikku- noihin kuin mitä oma estetiikantajusi vaatisi mutta lopputuloksena on tässä tapauksessa kauniin harmooninen asuinalue, josta puuttuvat paikalliset eriskummallisuudet. Katsokaa vaikka vanhoja rintamamiestaloalueita: rakennukset ovat lähes identtisiä, pienillä detaljieroilla saadaan aikaan tarvittava vaihtelu, jolla monotonia vältetään. Vapaa rakentaminen toki houkuttaa ja mahdollistaa omien visioiden ja toiveiden toteuttamisen paremmin, mutta hyvä suunnittelija saa kaiken tarvitsemasi sovitettua hyvinkin monenlaisen kuoren sisään.

En voi sanoa että asuisin nyt unelmatalossani, mutta se johtuu vain siitä, että arkkitehdin unelmatalo on aina se seuraava. Mistähän sillekin vain tontin saisi...

Masensinko?

Onko tontin etsimisen oikeasti noin hankalaa? Ei, mutta ensin on olennaista selvittää itselleen miksi haluaa rakentaa omakotitalon. Uskokaa tai älkää, pientalossa asuminen ei tee ihmisestä sen onnellisempaa. Kyse on haaveesta

1) linkit/lähdetiedot tutkimuksiin Scandinavian Journal of Economics Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos


TONTIN HANKINTA, SUUNNITTELU JA RAKENTAMISEN VAIHEET Talon rakentamiseen vaaditaan tontti. Sopivan tontin löytäminen voi ollakin koko talonhankintaprojektin haasteellisin osa. Usein haaveista joudutaan tinkimän ja tontti ei ole ehkä se unelmien täyttymys vaan on tyydyttävä siihen mikä saadaan. Tontin etsintä voi myös olla yllättävän pitkä prosessi ja etenkin pääkaupunkiseudulla kysyntä sopivista pientalotonteista ylittää huimasti tarjonnan ja tontin saaminen on kuin lottovoitto.

Y

ksityisesti myynnissä olevia tontteja löytää sanomalehdistä ja eri tavoin kootuilta nettisivustoilta. Kaupungit ja kunnat luovuttavat tontteja pääasiassa asemakaavoituksen yhteydessä, omien asunto-ohjelmiensa mukaisesti. Luovutettavista tonteista ilmoitetaan kiinteistöviraston nettisivuilla ja sanomalehdissä. Luovutustavasta, joko myynti tai vuokraus, päätetään erikseen ennen kuin luovutettavat tontit julkistetaan. Monet kaupungit, kuten esimerkiksi Helsinki luovuttaa pientalotontteja yleensä vuokraamalla. Tontteja myyvät myös seurakunnat, yhteisöt ja yritykset. Näistä tiedot löytyvät myös yleensä netistä. Myös puskaradio viestii usein mahdollisuuksista löytää tontti. Asemakaava ja tonttijako

Rakentaminen perustuu alueen asemakaavaan ja sen perusteella tehtyyn tonttijakoon. Asemakaavasta ilmenevät tontin rajat sekä sen käyttötarkoitus, rakennusoikeus, rakennusala ja kerrosluku. Yleensä kaavaan sisältyy myös muita määräyksiä, jotka voivat myös vaikuttaa rakennettavan talon ratkaisuihin. Rakentamista ohjataan asemakaavan lisäksi myös rakentamistapaohjeilla. Kun päätös rakentamisesta on tehty, kannattaa kääntyä pikaisesti kunnan rakennustarkastajan puoleen. Hän selvittää rakentajalle yhteiset pelisäännöt ja neuvoo, miten hankkeessa parhaiten edetään. Tontin lohkominen

Asemakaava-alueella rakennusluvan edellytyksenä on, että tontti on merkitty kiinteistörekisteriin tontin lohkomistoimituksen perusteella. Tontin omistaja tai haltija voi hakea lohkomistoimitusta kirjallisella hakemuksella teknisen kes-

kuksen maankäyttöpalveluista. Lausunto rakentamisen soveltuvuudesta kaavoitukseen

Jos tontti sijaitsee asemakaava-alueen ulkopuolella, rakentaminen vaatii lausuntoa rakentamisen soveltuvuudesta kaavoitukseen. Lausunnon antaa rakennusjärjestyksen perusteella kaavoituspäällikkö. Suunnittelu ja ennakoiva lupakäsittely

sisällöstä kaupungin toimistoarkkitehdin kanssa. Mikäli rakennushankkeeseen liittyy perusteltuja poikkeamisia kaavamääräyksistä, ne ratkaistaan tapauskohtaisesti rakennusluvan yhteydessä vähäisinä poikkeamisina, teknisen lautakunnan tai ympäristökeskuksen myöntämine poikkeamisineen tai asemakaavan muutoksina. Teknisen lautakunnan ja ympäristökeskuksen ratkaistaviin poikkeamisiin liittyy hakemuskaavake.

Ennakkopainotteisen lupakäsittelyn ensisijaisena tavoitteena on, että uudisrakennuksen tai muutoksen rakennuttaja ja suunnittelija ovat yhteydessä rakennusvalvontaan niin aikaisessa vaiheessa, että luvan myöntämisedellytysten kannalta olennaiset kysymykset tulevat käydyksi läpi hankkeen suunnittelun ja lupakäsittelyn kannalta riittävän ajoissa. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi asemakaavamääräykset, rakentamisen vaikutukset naapureihin ja ympäristöön, kaupunkikuvalliset kysymykset, palotekniset kysymykset, rakennusten perustamisolosuhteet ja rakennusten purkaminen.

Vastaava työjohtaja

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että pääosassa hakemuksia käsittely jakautuu ennakkokäsittelyyn ja varsinaiseen lupakäsittelyyn. Ennakkokäsittelyvaihe jatkuu aina siihen saakka, että edellytykset lupapäätöksen tekemiseen ovat olemassa.

Kaikkeen rakentamiseen tarvitaan lupa

Pääsuunnittelijan valinta ja piirustukset Rakentaja valitsee pääsuunnittelijan, joka laatii rakennuksen piirustukset. Hyvä suunnittelija laatii suunnitelmat noudattaen säännöksiä, määräyksiä ja hyvän rakennustavan vaatimuksia. Keskustele luonnosvaiheessa suunnitelmasi

Rakentajan tärkein työtekijä on työnjohtaja tai kansanomaisemmin vastaava mestari. Hän on rakennusvalvonnan hyväksymä henkilö, joka jokaisella työmaalla on oltava. Jotta hänet voidaan hyväksyä toimeen, on hänellä oltava vähintään rakennusmestarin koulutus ja riittävä kokemus työnjohtotehtävistä. Työnjohtajan tehtävänä on vastata, että työt tehdään rakennusteknisesti oikein, pitää rakennustyön tarkastuskirjaa ja tilata tarvittavat katselmukset. Hänen tehtävänsä ja vastuunsa alkavat siitä hetkestä, kun hänet on tehtäväänsä hyväksytty.

Lähes kaikessa rakentamisessa tarvitaan jonkinlainen lupa. Se voi olla toimenpiteen laajuudesta riippuen rakennuslupa, toimenpidelupa tai vain pelkkä ennakkoilmoitus rakennusvalvontaviranomaisille. Uudisrakennus tarvitsee aina rakennusluvan. Toimenpideluvalla tai pelkällä ennakkoilmoituksella voi selvitä esim. grillikatoksen rakentamisesta tai pienehköistä julkisivumuutoksista. Kunnan rakennusjärjestys määrää kumpaa menettelyä käytetään.

17


Rakennuslupakartta

Rakennuslupaa varten tarvitaan rakennuslupakartta. Rakennuslupakartta sisältää: • 1:200 mittakaavaisen tonttikartan • otteen pohjakartasta • otteen asemakaavasta ja kaavamääräyksistä • otteen vesihuoltokartasta • otteen kaukolämmön johtokartasta (jos alueella kaukolämpö) • tiedot katukorkeuksista • lainhuutotodistuksen • kiinteistörekisteriotteen • luettelon naapurikiinteistöjen omistajista. Rakennuslupakartta tilataan kunnan maankäyttöpalveluista tai teknisen keskuksen asiakasneuvonnasta. Toimitusaika on noin yksi viikko tilauksesta ja lupa on maksullinen. Rakennuslupa

Rakennuslupa haetaan rakennusvalvonnasta ja sen myöntää rakennustarkastaja. Luvan saaminen kestää noin kaksi viikkoa, mikäli hakemukset ovat oikein täytetty, tarvittavat liitteet ovat mukana ja huomautettavaa ei löydy. Luvat kannattaa aina hakea ajoissa, sillä lupaprosessi saattaa muuten viivästyä. Rakennuslupalomakkeet on saatavissa kunnan rakennusvalvonnasta tai teknisestä keskuksesta ja ne löytyvät myös lähes poikkeuksetta kuntien nettisivuilta. Rakennuslain mukaan rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on ilmoitettava naapureille. Naapureilla tarkoitetaan keskuksissa viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa ja haja-asutusalueilla rajanaapureita. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Käytännössä tämä tarkoittaa jonkinlaisen kyltin pystytystä rakennuspaikalle. Koska naapureilla on myös valitusoikeus rakennus- ja toimenpidelupapäätöksestä, on käytännössä järkevää aloittaa talon suunnittelutyöt vasta sitten, kun rakentaja on tavannut rakennustarkastajan ja naapurit. Tällä lain kohdalla on pyritty pääsemään eroon tilanteista, joissa naapuri saa tiedon rakentamisen alkamisesta vasta, kun kaivinkone tulee tontille. Rakennuspaikalla on lisäksi

18

toimitettava katselmus rakennuksen ympäristöön soveltuvuuden selvittämiseksi, rakentamisen vaikutusten arvioimiseksi sekä naapurien kuulemiseksi. Tästä katselmuksesta on ilmoitettava naapurikiinteistöjen haltijoille ja rakennustarkastajalle.

tyn luvan rajoissa, vastaavan työnjohtajan hyväksyy rakennustarkastaja. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen sekä ilmanvaihtolaitteiden rakentamisesta (KVV- ja IV) vastaavan työnjohtajan hyväksyy LVI-tarkastaja. Aloituskokous

Aloitusoikeus

Rakennusluvan saamisen jälkeen on 2 viikon valitusaika, jolloin rakentamista ei saa aloittaa, ellei hae aloitusoikeutta rakennusluvan yhteydessä. Aloitusoikeus on maksullinen dokumentti ja siihen vaaditaan 2 takaajan allekirjoitukset. Kun luvat on saatu ja rakennustyö käynnistyy alkaa myös viranomaisvalvonta. Valvonta jatkuu myös läpi koko rakennusajan ja päättyy loppukatselmukseen. Sähkösopimus

Sähkön saatavuus rakennustöissä kannattaa varmistaa ja sähköliittymät tilata rakennuspaikalle ennen töiden aloittamista. Rakennustöiden aloittaminen

Rakennustöiden aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvalvontaan. Yleensä sen voi tehdä sähköisellä lomakkeella tai teknisen keskuksen asiakasneuvonnassa. Rakennuksen merkitseminen maastoon ja sijaintikatselmus

Kun rakennuslupa on myönnetty, rakennus merkitään maastoon. Kun sokkeli on valettu, suoritetaan rakennuksen sijaintikatselmus. Rakennuksen maastoon merkitseminen ja sijaintikatselmus tilataan maankäyttöpalvelujen mittausteknikoilta. LVI-suunnitelmat

Vesihuolto- ja kaukolämpöliittymiä koskevat LVI-suunnitelmat toimitetaan LVI-tarkastajan käsiteltäväksi, ne ovat: • Vesi- ja viemärijohtopiirustukset • Ilmanvaihtopiirustukset • Kaukolämpöpiirustukset • Vesihuolto- ja kaukolämpöliittymät Vastaavan työnjohtajan ja KVVja IV- työnjohtajan valinta

Vastaava työnjohtaja johtaa rakennustyötä ja huolehtii säännöksien ja määräysten ja hyvän rakennustavan noudattamisesta. Lisäksi hän on vastuussa rakennustöiden etenemisestä myönne-

Rakennustarkastajan suorittama aloituskokous pidetään luvan saamisen jälkeen. Tontin korkeusasema tarkastetaan aloituskokouksessa. Rakennekuvat

Rakennekuvat toimitetaan kahtena sarjana rakennusvalvontaan ennen kunkin työvaiheen aloittamista. Rakennekuvissa pitää olla myös tiedot rakennuskohteesta (kiinteistötunnus, lupanumero). Ilmoitus rakennustöiden aloittamisesta Rakennustöiden aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvalvontapalveluihin. Viranomaiskatselmukset

Viranomaiskatselmuksia suoritetaan rakennustöiden eri vaiheissa. Katselmuksia ovat esimerkiksi: • pohjakatselmus (rakennustarkastaja) • rakennekatselmus (rakennustarkastaja) • hormikatselmus (palotarkastaja) • sähkölaitteiden tarkastus (sähköurakoitsija) • LVI-tarkastus (LVI-tarkastaja) • painekokeet (LVI-tarkastaja) Käyttöönottokatselmus

Rakennustarkastaja pitää käyttöönottokatselmuksen, kun rakennus tai sen osa otetaan käyttöön, ennen rakennustarkastajan suorittamaa katselmusta on pidettävä LVI-käyttöönottokatselmus. Jätehuolto-, puhelin- ja kaapelisopimukset

Jätehuoltosopimukset ja puhelin- sekä kaapelisopimukset kannattaa hoitaa ennen uuteen taloon muuttoa. Loppukatselmus

Rakennustarkastaja suorittaa loppukatselmuksen, kun rakennus on valmis, ennen rakennustarkastajan suorittamaa katselmusta on pidettävä LVI-loppukatselmus. www.kunnat.net • www.tori.fi www.etuovi.com www.ymparisto.fi


TALOUDELLISESTI JÄRKEVIÄ UNELMIA Vaikka pankit ovat viime aikoina joutuneet kiristämään asuntolainojen myöntämisehtoja, taloudellisesti järkeville unelmille löytyy yleensä rahoitus. Kun pankin asiantuntijan kanssa käydään huolellisesti läpi perheen taloudellinen kokonaisuus, vältytään isommilta yllätyksiltä. - Rakentaminen on palkitsevaa, ja unelmista kannattaa pitää kiinni rakennusprosessin joka vaiheessa, kannustaa itsekin kaksi taloa ja yhden kesämökin rakentanut myyntijohtaja Markus Souru Danske Bankista. Hänellä on siis myös omakohtaista kokemusta isojen rakennusprojektien onnistuneesta läpiviemisestä. Yhden asian Souru tekee silti selväksi heti.

neet lainan myöntämisen ehtoja.

- Alkuperäinen kustannusarvio ylittyy aina. Sen vuoksi onkin äärimmäisen tärkeää, että pankin asiantuntijan kanssa on jo varhaisessa vaiheessa käyty läpi mm. maksuvara, tarvittava lainan määrä, vakuudet sekä varustauduttu korkojen nousuun ja tuleviin lyhennyksiin usean vuoden aikajänteellä.

Käytännössä omarahoitus voi muodostua säästöistä ja vanhan asunnon myynnistä.

Vaikka rakentaminen on hauskaa ja palkitsevaa, se aiheuttaa väistämättä myös stressiä ja yllätyksiä. Raha-asioiden ei kuitenkaan tarvitse yllättää, jos perheen taloudellinen kokonaisuus on katsottu valmiiksi ja joustavaksi. Souru antaa esimerkin. - Moni maksaa rakentamisvaiheessa lainastaan ainoastaan korkoja. Vaikka tiedossa onkin, ettei se jatku aina, voi lyhennysten alkaminen aikanaan yllättää, kun kuukaudessa tililtä lähteekin sitten huomattavasti isompi summa. Toinen huomioon otettava asia on, että vaikkei omasta talosta tarvitse maksaa vastiketta, muita pakollisia kuluja sen sijaan löytyy moneen lähtöön – kiinteistöverosta lämmityskuluihin, eikä myöskään mm. nuohouksesta ja jätehuollosta aiheutuvia kuluja kannata unohtaa. Lainansaannin ehdot tiukentuneet

Yleisen taloudellisen tilanteen kiristymisen ja mahdollisten tulevien lainsäädäntömuutosten vuoksi pankit ovat kiristä-

- Katsomme tällä hetkellä entistäkin tarkemmin, että asiakkaan maksukyky on varmasti kunnossa. Tarkastelemme talouden kaikkia kuluja kokonaisuutena, ja lisäksi pidämme ohjenuoranamme sitä, että asiakkaalla tulee olla 10 prosentin omarahoitusosuus haettavaan lainaan.

Lisäksi tarvitaan vakuudet, joka yleensä pienrakentajan tapauksessa tarkoittaa sitä, että rakennettava kohde käy vakuutena, ja mahdollinen vakuuden lisätarve katetaan esim. vanhempien vakuuksilla. Rakennusajaksi Markus Souru kehottaa pientalorakentajia muuttamaan vuokralle. - Jos vanhaan taloon tai asuntoon on luottoa suhteellisen paljon, kannattaa vanha koti ehdottomasti ensin myydä pois. Uudesta lainasta voidaan neuvotella ja sopia jo sitä ennen, jotta unelman toteuttamiselle ei ole taloudellista estettä, kun sopiva tontti ja talokokonaisuus löytyy. Viisas asuntovelallinen voi ruokkia muitakin unelmia

Asuntovelallisia on hemmoteltu ennätysmatalilla koroilla jo useamman vuoden ajan, mutta korkojen nousu alkaa väistämättä jossakin vaiheessa. Souru kehottaakin pientalorakentajia harkitsemaan lainan sitomista vähintäänkin osittain pidempään kiinteään korkoon. - Näin voi paremmin hahmottaa lainanhoidon kokonaiskulut pidemmällä aikajänteellä, sekä siinä sivussa esimerkiksi

Danske Bankin Helsingin keskustan konttoriryhmän myyntijohtaja Markus Souru on itse aloittamassa kolmatta talonrakennusprojektiaan heti kun perheen toiveisiin sopiva tontti löytyy pääkaupunkiseudulta. Rakennusajaksi hän on perheineen muuttamassa vuokralle.

säästää tai sijoittaa osan perheen tuloista. Epävarmoina aikoina kannattaa ruokkia myös muita unelmia, hän muistuttaa. Asuntolainaa saa myös vanhan kiinteistön peruskorjaamiseen

Jos suunnitelmissa ei ole rakentaa kokonaan uutta taloa vaan peruskorjata vanhaa, kannattaa muistaa, että sitäkin varten voi saada verovähennyskelpoista asuntolainaa. - Moni vaihtaa parhaillaan esimerkiksi lämmitysjärjestelmiä ekologisempaan vaihtoehtoon ja tarvitsee sitä varten muutaman kymmenen tuhannen euron lainan. Kun edellä mainittu perheen taloudellinen kokonaisuus on katsottu läpi, mahdollista on saada peruskorjaustakin varten asuntolainaa, Souru toteaa.

www.danskebank.fi/asuminen

19


Moderni valmistalo on myös yksilöllinen. Esimerkiksi Sunhouse toimittaa tyylikkäitä, yksilöllisiä puutaloja. Suuret ikkunat, avarat sisätilat sekä kekseliäät yksityiskohdat tuovat ylellisyyttä asumiseen. Maisema muuttuu osaksi sisätiloja ja luonto on läsnä niin interiöörissä kuin materiaaleissa. Kuvat: Sunhouse.

OMAN TYÖN OSUUS VÄHENEE - YHÄ USEAMPI VALITSEE TALOPAKETIN Talon rakentaminen on muuttunut viime vuosina hyvin nopeasti. Oman työn osuus on vähentynyt ja vuonna 2012 aloitetuista pientaloista 23 % rakennettiin paikan päällä ja liki 80 % oli talotehtaiden tuotantoa. Avaimet käteen -rakentaminen on kasvussa ja viime vuonna tämän ratkaisun teki 34% talopakettiratkaisuun päätyneistä. Alati kiristyvät energiamääräykset ja kehittyvä talotekniikka vaativat siis yhä enemmän ammattitaitoista osaamista ja työtä.

O

man talon rakentajalla on talotoimituksen puolella monia mahdollisuuksia. Talopakettien valmiusasteissa on vaihtoehtoja ja näin oman työn osuutta voi vaihdella. Paikalla rakennettaessa, tai kuten sanotaan; pitkästä puusta

20

tehtäessä, työmaalla tapahtuvan työn osuus on suurin ja itse rakentaja voi taitojensa mukaan osallistua rakentamiseen. Toki aina löytyy työtä, joita jokainen voi itse tehdä ja jotka helpottavat rakentamista ja säästävät kustannuksia. Esimerkiksi siivous on tärkeää työtä ra-

kentamisen etenemisen ja työturvallisuuden kannalta. Energiatehokas ja ekologinen rakentaminen näkyy talon rakentamisessa. Suuressa osassa rakennustuotantoa huomioidaan vielä ainoastaan pakollis-


Pientalon mitoitus voidaan optimoida ja etenkin taajama-alueilla tämä on hyvin tärkeää. Kastelli-talot toi markkinoille Verso-pientalomalliston, joka on suunniteltu helpoksi rakentaa ja on kustannustehokas. Kuvassa oikealla Verso City ja vasemmalla Verso Pulpetti. Kuvat: Kastelli-talot.

ten määräysten kautta tulevat ekologiset vaatimukset. Rakentamisen ympäristörasitteita laajemmin arvioitaessa pitää kuitenkin huomioida sekä rakennusmateriaalien valmistuksen, että itse rakentamisen, rakennuksen käytön sekä viimekädessä, myös purkamisen aiheuttama kokonaisrasite. Pientalorakentajan kannattaakin pohtia rakentamisen valintoja tehdessään, päätöstensä pitkäaikaisempia vaikutuksia niin energiansäästön kuin ekologian näkökulmasta.

Puurankarungon ulkopuolelle asennetaan tuulensuojalevy ja sisäpuolelle höyrysulku. Tämä tehdään höyrysulkumuovista ja joissain tapauksissa siihen voidaan käyttää puukuituisia eristeitä. Tulensuojalevyn päälle tulee tuuletusrimoitus. Julkisivuksi valitaan yleisimmin joko lauta- tai tiiliverhous. Verhouksen taakse jätettävä tuuletusrako on yleensä 25 – 40 mm.

Runkorakenteen vaihtoehtoja

Hirsirunko

Talon runko voidaan tehdä monesta materiaalista. Karkeasti talot voidaan luokitella puu- ja kivitaloihin, mutta runkomateriaalien mukaan voidaan tehdä myös tarkempaa jaottelua. Talon ulkonäköön runkorakenteet eivät suoraan vaikuta ja siksi rakentajan mieltymykset sekä budjetti usein ohjaavat päätöksentekoa. Myös arkkitehdeilla on tärkeä asema talon rakenneratkaisuja ja materiaaleja pohdittaessa.

Hirsirunko on ulkonäöltään massiivinen, lisäksi se on hengittävä ja allergiaystävällinen. Hirren veistäminen vaikuttaa seinäpinnan ulkonäköön ja mahdollisuuksia ovat pyöröhirsi, käsin veistetty hirsi tai höylähirsi.

Yleinen puurankarunko

Puurankarunko on perinteinen ja tyypillinen ratkaisu. Se tehdään ns. pitkästä tavarasta eli paikanpäällä rakentaen. Se syntyy helposti vaikkapa valmiiksi mittaan sahatusta puutavarasta. Rakenne toimii hyvin myös teollisessa tuotannossa ja siksi monet talopakettitalot on toteutettu puurankarungolla. Yleisimmin käytetään noin 50 mm paksua ja 100 – 150 mm leveää puutavaraa. Yleisimmin käytetään 600 mm jaotusta, jolloin se sopii suoraan eristeleveyteen ja on riittävän kantava pientalon rakennusosien painolle.

Puurunkorangan hyvänä puolena on sen edullisuus.

eristystä. Hirsirungon kustannukset määräytyvät hirren paksuuden mukaan, eli mitä paksumpi hirsi sen kalliimpi ratkaisu. Betonirunko

Talon betonirunko tehdään yleensä lämpöeristetyistä betoniharkoista, muita mahdollisuuksia ovat betonielementit, normaalit betoniharkot tai paikalla valaminen. Lämpöeristetyt betoniharkot ladotaan ja kolot täytetään betonimassalla. Julkisivu yleensä rapataan, vaikka myös puuverhous on mahdollinen. Betonirunko on kestävä ja monet suunnittelijat ja arkkitehdit pitävät betonirunkoratkaisusta, koska se mahdollistaa näyttävän ja yksilöllisen suunnittelun ja toteutuksen. Kevytbetonirunko

Massiivihirsitalon ulkoseinät on tehty kokonaan hirrestä ilman ulko- tai sisäpuolisia lisäeristeitä. Tällainen yksimateriaalinen seinä on kosteustekniseltä toimivuudeltaan turvallinen. Energiatehokkuutta voidaan kompensoida muiden rakennusosien tehokkaalla eristämisellä ja valitulla lämmitysjärjestelmällä. Suositeltavaa on myös tehokas poistoilman- ja savukaasujen lämmöntalteenottojärjestelmät. Massiivipyöröhirren tulee olla 230 mm ja höylähirren 180 mm paksuista. Hirsi mahdollistaa myös yhdistelmärakenteen, jossa sen ulko- tai sisäpuolelle voidaan asentaa erillinen lämmöneristekerros. Näin ohuemmallakin hirrellä saadaan hyvä lämmöneristävyys. Yleensä suositaan ulkopuolelle tulevaa lisä-

Harkot ovat nimensä mukaisesti kevyitä ja helppoja työstää. Ne ovat huokoistettua, karkaistua betonia ja sitä tehdään sekä harkot, palkit että väliseinälaatat. Huokoisuus antaa materiaalille hyvät lämmöneristysominaisuudet. Talon runko syntyy nopeasti kun ei tarvita erillisiä lämmöneristyksiä. Kevytbetoni harkot tunnetaan myös Siporex nimellä. Harkoista syntyvä runko on kestävä, pitkäikäinen ja materiaali on myös hengittävä. Kevytsoraharkkorunko

Perustuksissa käytettävä sokkelimateriaali soveltuu myös talon runkoratkaisuksi. Tällöin ulkoseinä muurataan lämpöeristetyistä harkoista ilman pystysaumoja. Julkisivu voidaan rapata ja

21


LammiAktiivikivitalo tarjoaa perinteisen kivitalon korkeaa asumismukavuutta ja huoltovapautta Energiatehokkuus on optimoitu yhdistämällä suunnittelussa, lämmitysmuodon, rakennusmateriaalien ja taloautomaation sekä omatuotteisen energian yhteisvaikutuksen asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Tiileri 99 edustaa täystiilitaloa. Se on matalaenergiatalo, jonka energiatehokkuusluokka on A. Talon lämpötaloudellisuutta parantaa entisestään varaava tulisija ja varaava tiiliharkkohormi uutuus, jotka sisältyvät pakettiin pystytettynä. Vehasen Talot Oy hirsitalo edustaa tyyliltään perinteistä hirsitaloa, jonka rakentamisessa on huomioitu energiatehokkuus ja modernin asumisen vaatimukset.

sisäseinä tasoittaa, jonka jälkeen se voidaan maalata. Se voidaan myös helposti koolata ja päällystää rakennuslevyillä. Kevytsoraharkko on kestävä runkoratkaisu. Täystiilitalo

Tiilitalosta voidaan puhua silloin, kun kantava runko ja julkisivut muurataan tiilestä. Sisämuuri syntyy yleensä normaaleista tiilistä tai ns. runkoponttitiilistä. Muuraukseen voidaan käyttää ohutsaumausta. Ulkopinta muurataan julkisivutiilistä. Sisämuurin ja ulkomuurin väliin jätetään ilmarako ja siihen sijoitetaan myös tuulensuojalevy ja lämpöeristeet. Tiilitalo on kestävä ja helppohoitoinen. Julkisivutiilejä löytyy erilaisilla pinta- ja värivaihtoehdoilla ja siksi ei tarvita erillistä pintakäsittelyä. Pienelementit

Pienelementit ovat tehdaselementtejä, joihin on yleensä asennettu valmiiksi ikkunat ja ulkovuori. Tavallisimmin ne ovat 180 cm leveitä. Kokonsa ja painonsa takia niiden käsittely työmaalla ei vaadi välttämättä koneita. Usein niiden asennus kuuluukin myyvän tehtaan palveluihin.

22

Suurelementit

Suurelementit ovat yleensä koko seinän mittaisia kokonaisuuksia. Niiden asentamiseen tarvitaan nostureita ja yleensä talotehdas huolehtii seinien pystytyksestä. Elementtien avulla talo syntyy nopeasi ja normaali omakotitalo rakentuu parissa päivässä. Suurelementit ovat myös varsin pitkälle valmiita ja niissä on esimerkiksi sähköputkitukset, ja joskus jopa laudoitus valmiiksi kiinnitettynä. Pre-cut- talot ja platformjärjestelmä

Pre-cut merkitsee talon rakentamista työmaalla, tehtaan valmiiksi mitoittamista ja määrämittaan sahaamasta puutavarasta. Se on paikallaan rakentamisen ja talopakettirakentamisen välimuoto. Tilaaja voi valita haluamansa valmiusasteen ja talotoimittaja huolehtii pystytyksestä. Omatoimirakentaja voi näin osallistua itse rakentamiseen hyvinkin paljon, koska pystytyksen jälkeen voi jatkaa työtä haluamastaan työvaiheesta. Platform eroaa edellisestä siinä, että rakentamisessa käytetään valmisosia. Seinärakenteet kootaan alapohjan päälle asennetulla vaneripohjalla vaaka-asen-

toon, sen jälkeen ne nostetaan pystyyn. Järjestelmä on tarkka eikä vaadi paljoa tukia ja telineitä. Rakenne koostuu pääosin määrämittaisesta sahatavarasta ja rakennuslevyistä. Tilaelementti

Elementtitalo tuodaan paikalle kokonaisuuksina, yhdessä tai kahdessa osassa. Se on sisätiloja myöten viimeistelty ja asennetaan suoraan perustuksen päälle. Talo asetetaan paikoilleen ja sen jälkeen tehdään vesi- ja sähköliitokset. Talo on lähes ”heti valmis muutettavaksi”, yleensä parissa viikossa. Talopakettia hankkiessa kannattaa tutustua tarkasti talopakettien sisältöön ja valmiusasteeseen. Näin ei synny väärinkäsityksiä ja se helpottaa myös hintavertailua. Pientaloteollisuus PTT ry ja Kuluttajavirasto tekivät 2010 ohjeistuksen talopakettien markkinointiin, siitä ilmenee talopakettien toimituslaajuus ja sisältö.

www.sunhouse.fi • www.tiileri.fi www.kastelli.fi • www.vehasen.fi www.lammi-kivitalot.fi www.rockkivitalot.fi



VEHASEN TALOT

VANKKOJA SUOMALAISIA HIRSITALOJA Vehasen Talot Oy on vahvassa suomalaisomistuksessa oleva hirsitalotehdas Salosta. Siellä valmistuu laadukkaita hirsitaloja suomalaisesta puusta niin kotimaahan kuin eri puolille maailmaa.

K

ylmässä Suomessa on opittu rakentamaan hyvin ja vaikka monet työvaiheet ovat vuosituhansien aikana muuttuneet, on hyvän puurakentamisen perusta edelleen laadukas puuraaka-aine. Paras puu, huolelliset rakenteet, huolellinen tiivistäminen ja kaiken päälle oikea katto - se on laadukkaan hirsitalon resepti. Laadukas ja miellyttävä puu

Vehasen hirsitalojen raaka-aineena käytetään massiivihirsissä suomalaista mäntyä. Luonnossa puu suojaa itseään taudeilta ja tuholaisilta pihkallaan, jonka puhdas ja raikas tuoksu säilyy mäntytalossa kauan. Vanhan kansanuskomuksen mukaan se on myös hyväksi ihmisen sielulle ja ruumille - ainakin se on hyvin miellyttävää. Tunnultaan mänty on rustiikin karhea tai silkkimäisen sileä, viimeistelystä riippuen. Sen luonnollinen sävy on pehmeän punertava, joka ajan kanssa patinoituu hieman tummemmaksi. Ulkopuolelta hirsitalo on kaunis katsella ja sen sisällä vallitsee ystävällinen ja lämmin tunnelma.

24

Vehasen Talot on Etelä-Suomen suurin hirsitalotehdas, jonka mallistossa perinteinen ja kaunis puu yhdistyy moderniin suunnitteluun.

Liimahirsien raaka-aineeksi on valittavissa männyn lisäksi myös kuusi. toiveiden mukainen suunniteltu

Talounelman toteuttamisessa auttavat hirsirakentamiseen erikoistuneet suunnittelijat. Asiakas voi valita talomalliston tai yksilöllisesti sunnitellun ratkaisun väliltä ja joustava, asiakaslähtöinen toimintatapa takaa hyvän palvelun.

Kokemusta ympäri maailman

Vehasen Hirsitaloilla on perinteitä puurakentamisesta jo kuudenkymmenen vuoden ajalta. Kotimaan lisäksi rakennuskohteita on Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Kaukoidässä. Vaativien vientiprojektien myötä saatu kokemus ja erilaisten olosuhteiden innoittamat innovatiiviset rakenneratkaisut näkyvät myös kotoisissa malleissa.


SuunnittelijaN suusta:

- Taloa suunnitellessani ajattelin valoa. Kun pääsisäänkäynti sijoitettiin etelään, keittiö, ruokailutila ja olohuone saavat nauttia iltapäivän ja illan auringosta. Ne ovat valoisia perheen ollessa kotona. Yläkerrassa makuuhuoneiden lisäksi on iso tila yhteisiä hetkiä varten. Sinne mahtuu perheen yhteinen viihdekeskus sekä tilaa lasten leikeille. Yläkerran aula on arjen yhteinen olohuone.

ASEMAVEHA - TRENDIKÄS JA PERINTEINEN PUUTALO

K

un Asemavehaa suunniteltiin, lähtökohtana oli asumisen trendiksi noussut pikkukaupunkiin sopiva yksinkertainen, toimiva ja kuitenkin hivenen pramea talo. Talo henkii onnellista, aina aurinkoista 30-lukua, josta kumpuavat sen selkeät suunnitteluperiaatteet. Talossa on iso seurustelukeittiö, edustava sali, rauhallinen työhuone sekä kokonainen avara toinen kerros arkielämää varten. On siis paraatipuoli ja privaattipuoli. Asemaveha on kuitenkin myös perinteinen hirsitalo. Rakenneratkaisut ja terveelliset rakennusmateriaalit tuovat esiin hirsitalon parhaat puolet. Talon miellyttävä hengitysilma perustuu hirren kykyyn sitoa ja luovuttaa kosteutta. Hirsi onkin ehdoton valinta allergiaperheelle. Erityisen hirsitalon terveellisyys korostuu talven lämmitysaikaan. Vertaansa vailla on myös hirsitalon henki, sen lämmin ja tuoksuva ilmapiiri sekä puun sointuva akustiikka. Hirsitalo on yhtä tiivis ja sen rakennuskustannukset ovat vertailukelpoisia minkä tahansa hyvin rakennetun puutalon kanssa. Hirsitalo on ympäristöystävällinen valinta, sillä se on pitkäikäinen ja ekologisesti perusteltu valinta. Vehasen hirsitalojen massiivihirsissä raaka-aineena käytetäänkin suomalaista mäntyä. Liimahirsien raaka-aineena on valittavissa mänty tai kuusi.

Toimitussisältö

Tekniset tiedot:

Toimitukseen sisältyvät kaikki rakennuksen puuosat, hirsien väliin tuleva eriste, ulko- ja sisäovet sekä ikkunat.

Pohjan ala:

183.0 m²

Kerrosala:

274.0 m²

Terassiala:

21.5 m²

Parvekeala:

9.3 m²

Asemavehan hirsirunko ulkovuorataan. Vuoraukseen sisältyy 120 mm pystykoolaus liukukiinnikkein ja 28 mm hirsipaneli. Autokuljetus rahtivapaasti 200 km tehtaalta autotien päähän, ylittävältä osalta 1,5 €/km. Muutokset vakiomalleihin ja omat suunnitelmat ovat mahdollisia. Hinnanmuutokset lasketaan materiaalimenekin mukaan. Asemaveha on suunniteltu toteutettavaksi 113 x 189 mm:n liimahirrellä sekä hirsipaneliulkovuorauksella.

Kerrokset:

1 1⁄2

Hinta: Liimahirsi 113x189 mm: 109.450 €

www.vehasen.fi

25


Rock-kivitalot syntyi vuonna 2012 markkinoiden myllerryksessä Aeroctuotteiden maahantuonnin siirtyessä toiselle yhtiölle. Ammattitaitoinen ja energinen edustajakenttä halusi säilyttää kevytbetonin runkorakenteena ja luoda samalla jotain uutta. Mitä asiakkaat ja markkinat kaipasivat? Yritys teetti markkinointitutkimuksen, joka paljasti, että uudenlaiselle kivitalojen palvelukonseptille oli selkeä tilaus. Kivestä kotinsa rakentavat pientalorakentajat ovat usein vahvasti mieltyneet omaksi kokemaansa rakennusmateriaaliin. Toiset pitävät kevytbetonirakenteesta ja toiset luottavat valettavaan muottiharkkoon. Näiden kahden materiaalin pohjalta syntyi Rock-kivitalot. Ainoa laatuaan

Rock-kivitalot tarjoaa Suomen markkinoilla ensimmäisenä molempia tuotteita useammalla toimitussisällöllä. Runkomateriaalina taloissa käytetään suuren saksalaisen kevytbetonivalmistajan tuotteita. Valettava muottiharkko

KIVENKOVAA OSAAMISTA TALOMARKKINOILLE Rock-kivitalot tulee markkinoille uudella palvelukonseptilla ja yhteensä 200 vuoden kokemuksella kivitalorakentamisesta Suomessa. tulee kotimaiselta toimittajalta. Rock-kivitalot tarjoaa taloja asiakkaan haluamalla valmiusasteella. Valmiita kokonaisuuksia ovat Materiaalipaketti sekä Runkovalmispaketti ja Vesikattovalmispaketti, jotka toimitetaan myös asennettuna. Näiden lisäksi Muuttovalmispaketti toimitetaan pääkaupunkiseudulla asennettuna. Toimitus voidaan

Rock-kivitalo SANTANA Kokonaisala 153 m² • Kerrosala 132 m² • Huoneistoala 104 m²

tarvittaessa myös räätälöidä asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Rock-asenteella

Yritys lupaa, että Rock-kivitalojen kokeneet ja kannuksensa ansainneet edustajat ympäri Suomen palvelevat markkinoiden Rockimmalla asenteella ja täysin uudella palvelukonseptilla.

Santana on suunniteltu pienen perheen tarpeisiin tiiviiseen kaupunkirakentamiseen. Tasamaalle tai loivaan rinteeseen rakennettava talo sopii hyvin pienellekin tontille. Keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen lattiapintaa on laskettu alemmaksi muusta talosta, tila on osittain avoin ylös asti. Alakerrassa on lisäksi tilava kodinhoitohuone sekä sauna ja erillinen wc. Santanan makuutilat on sijoitettu yläkertaan. Yläkerran wc:n yhteydessä on erillinen suihku. Aulatilasta on käynti isolle, autotallin päällä olevalle katetulle terassille. Aulasta avautuu sisänäkymä alakerran oleskelutiloihin, tilan voi tarvittaessa muuttaa yhdeksi lisähuoneeksi.

TUTUSTU ROCK-KIVITALOMALLISTOON! www.rockkivitalot.fi

26


SPU

TE ERIS

ILLÄ

Eristeeseen ei muodostu kastepistettä

Kotimainen

TOIMII SAMALLA TUULENSUOJANA JA HÖYRYNSULKUNA

Valmistettu käyttämällä tuulisähköä

Markkinoiden tehokkain:

lambda design

10 m 2 ohuemmat rakenteet 150 m2:n passiivipientalossa

W/mK

PALOTURVALLINEN

Kokonaistaloudellinen ratkaisu

SPU Eristeet ovat markkinoiden tehokkaimpia lämmöneristeitä. Se tarkoittaa noin puolet villaeristeitä ohuempia rakenteita, jolloin säästyy merkittävästi materiaaleja ja työtä. TKK:n Kestävä energia -tutkimuksen mukaan passiivipientalo tulee 5000 euroa edullisemmaksi SPU Eristeillä kuin mineraalivillalla. Passiivi- ja nollaenergiarakenteiden kosteustekninen toimivuus on VTT:n varmistama. Markkinoiden tehokkaimmat lämmöneristeet löydät osoitteesta spu.fi.


TEKSTI: Päivi Karvinen

KUVA: Asokodit

ASUMISOIKEUSASUNTO SOPII KAIKILLE

Asumisoikeusasuminen on riskitön vaihtoehto, joka sopii monenlaisiin elämänvaiheisiin, myös tilapäiseksi kodiksi rakentamisen ajaksi. - Nykyään asumisoikeusasuminen on yhtälailla nuorten aikuisten, lapsiperheiden kuin ikäihmistenkin suosiossa, kertoo Asokotien markkinointipäällikkö Jaana Haikonen. Asumisoikeusasuminen on riskitön vaihtoehto muun muassa siksi, että asukkaan maksama asumisoikeusmaksu palautetaan rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna, jos asukas päättää luopua asunnosta. - Asukkaan ei myöskään tarvitse huolehtia asunnon jälleenmyynnistä, korostaa Haikonen. Laki asumisoikeusasumisesta määrittelee tarkasti järjestelmää ja linjaa muun muassa vastikkeiden tason. Laki myös takaa sen, ettei asuntoa voi myydä asukkaan alta pois. Kuka tahansa voi hakea asuntoa

- Asumisoikeusasuntoa voi hakea kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt henkilö. Ensin tosin pitää hakea kunnan asuntotoimistosta järjestysnumero. Vaikka numero on isokin, asunnon voi saada nopeasti. Haikonen toteaa järjestysnumeron lähinnä takaavan hakijoiden tasavertai-

sen kohtelun. - Järjestysnumeron voi hakea myös muilta paikkakunnilta, jos esimerkiksi opiskelun tai työn takia tietää joutuvansa muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Järjestysnumeroita voi olla monelta paikkakunnalta samanaikaisesti. Vastike maksetaan vuokran tapaan

Asukas maksaa aluksi asumisoikeusmaksuna 15 % asunnon alkuperäisestä hankintahinnasta. Markkinahintojen vaihtelu ei vaikuta asumisoikeusmaksun määrään. - Muuton jälkeen asukkaat maksavat asumiskuluina kuukausittaista käyttövastiketta, joka on yleensä hieman matalampi kuin saman alueen vuokrataso. Vastikkeella katetaan kaikki talon huolto- ja ylläpitokustannukset. Asumisoikeusasuntoja ylläpidetään samalla tavalla kuin vuokrataloja. Asukkaan ei tarvitse huolehtia asunnon, rakennuksen tai ulkoalueiden huolto- tai kunnossapitotöistä. Asokodit on Suomen suurin asumisoikeusasuntoja omistava yhtiö, jolla on yhteensä lähes 14 000 asuntoa 32 paikkakunnalla.

Markkinointipäällikkö Jaana Haikonen kertoo, että Asokotien tulevassa Espoon Suurpellon asumisoikeustalossa on uutuutena muun muassa palvelueteinen, johon asukkaat voivat tilata ostoksia tai kirjaston kirjat.

ASUMISOIKEUS PÄHKINÄNKUORESSA • Asunnoissa ei ole tulorajoja. • Varallisuusrajat koskevat alle

55-vuotiaita hakijoita. • Ensimmäinen askel asunnon haussa on hakea järjestysnumero kaupungin asuntotoimistosta. • Numeron saatuasi voit jättää hakemuksen Asokotiin esimerkiksi internetin kautta. • Haettavan asunnon kokoa ei ole rajoitettu, voit huomioida perhekoon kasvun jo hyvissä ajoin tai vaihtaa asumistarpeen muuttuessa. • Omaan Asokotiin pääset maksamalla vain 15 % valitsemasi asunnon hankinta-arvosta sekä kahden kuukauden käyttövastikkeen vakuusmaksuna. • Varausmaksu 170 euroa hyvitetään asumisoikeusmaksussa. • Sen jälkeen maksat kuukausittain käyttövastiketta. • Asumisoikeusasunnossa asuvan on mahdollista saada Kelan asumistukea.

www.asokodit.fi

28



Kuvassa HB Kivitalojen malli City 16.

JULKISIVU - TALON KASVOT Julkisivun tehtävä on suojata rakennus säältä sekä erottaa tilat ulkoilmasta. Rakennusmääräykset vaikuttavat teknisiin ratkaisuihin ja erilaisilla ohjeilla ja määräyksillä pyritään ohjaamaan niin seinärakenteiden kuin ulkoverhouksen osalta kestäviin ratkaisuihin ja materiaaleihin.

I

verhouksella tahansa, palvelevat yleensä hyvin tarkoitustaan.

lmaston nopea muutos tulee aiheuttamaan julkisivuille merkittäviä rasituksia. Kun sateet ja kosteus lisääntyvät ja ulkopintojen kosteuskuorma kasvaa, niin julkisivujen käyttöikä lyhenee. Niitä pitää myös huoltaa enemmän kuin ennen.

Lauta- ja paneeliverhous

Julkisivua ei enää voi valita pelkästään ulkonäön perusteella, vaan tärkeiksi kriteereiksi nousevat rakenteen ekologisuus, alhaiset käyttökustannukset, vähäinen huollon tarve ja pitkäaikaiskestävyys. Oikein suunniteltuna, toteutettuna ja huollettuna julkisivut, millä

Puu tekee julkisivusta elävän näköisen. Uusiutuvana luonnonvarana se on myös ekologinen. Puujulkisivun ulkonäköön vaikuttavat sen pintakäsittely, väri ja laudoitustyyppi. Puuverhous voidaan tehdä joko pysty- tai vaakalaudoituksena, tai yhdistelemällä niitä. Laudoitustapoja ovat loma-, pontti ja limilaudoi-

30

Talon ulkoseinien rakenne antaa mahdollisuuksia erilaisille julkisivupinnoille.

tus. Perinteisin tapa on lomalaudoitus. Siinä käytetään erilaisia lautaleveyksiä ja päällimmäisen laudan ja lautojen väliin jäävät raot synnyttävät lautaseinän omaleimaisen vaikutelman. Ponttilaudoitus tehdään pontatusta ulkoverhouslaudasta ja limilaudoituksessa laudat kiinnitetään vaakaan siten, että ne alareunasta ovat toistensa päällä ja kulman profiilista muodostuu sahalaitamainen. Puupinta tulee maalata tai suojakäsitellä noin 10 -15 vuoden välein. Maalin


valinnassa kannattaa luottaa asiantuntijan neuvoihin. Maalattaessa on tärkeää, että puupinta on kuiva jokaisessa käsittelyvaiheessa, näin saadaan kestävin pinta. Hirsiverhous – perinteinen talon julkisivu

Hirsityppi vaikuttaa merkittävästi rakennuksen ulkonäköön. Hirsityypit voidaan jakaa pyöröhirteen, pelkkahirteen, lamellihirteen ja kelohirteen. Teollisista hirsityypeistä yleisin on höylähirsi. Kun tehdään paksumpia rakenteita, niin voidaan liimata kaksi tai useampia kappaleita yhteen ja tällöin puhutaan lamellihirrestä. Hirsirakenteet painuvat ja tämä on syytä huomioida hirsitaloa suunniteltaessa. Painumaan vaikuttaa käytettävä hirsityyppi. Painumattomissa materiaaleissa, jotka yhdistetään hirsirakenteeseen, pitää huomioida painumavara. Hirsitalon suunnittelussa on mahdollisuus välttää julkisivuvahinkoja. Pitkät räystäät ja toimivat sadevesikourut suojaavat tehokkaasti seinien turhalta kostumiselta. Hirsijulkisivun suositeltava väli pintakäsittelylle on sama kuin lautaja paneeliverhouksessa. Tiiliverhous sopii kaikkien runkoratkaisujen julkisivumateriaaliksi

Kun tiilijulkisivu erotetaan runkorakenteesta aina ilmaraolla, se soveltuu hyvin kaikkien yleisimpien runkoratkaisujen julkisivumateriaaliksi. Runkorakenteesta eriytetty julkisivumuuri suojaa lämmöneristekerrosta hyvin ulkoiselta kosteudelta ja siksi eristekerros pysyy kuivana kaikissa olosuhteissa. Lisäksi tiilestä muurattu julkisivurakenne parantaa tehokkaasti myös ääneneristävyyttä. Tiilikuorimuuri ja ilmarako alentavat energian kulutusta

Eristävyyden kannalta seinärakenteen tärkein osa on sen lämmöneriste. Jotta eristeiden toimivuus täyttäisi niille asetetut laatuvaatimukset, tulee eristävän rakenneosan olla riittävän tiivis ja toisaalta pysyä myös kuivana kaikissa sääolosuhteissa. Märän rakenteen eristävyys on huonompi kuin kuivan ja sellaiset rakenneratkaisut, joissa lämpöä eristävät rakenneosat ovat suorassa

kosketuksessa ulkoisen vesirasituksen kanssa, toimivat kosteina vuodenaikoina energiateknisesti huonommin kuin ilmaraolliset julkisivurakenteet. Julkisivumuuraus on aina ilmaraolla lämmöneristeestä eriytetty. Tästä syystä koko ulkoseinärakenne on sekä kosteus- että lämpöteknisesti erinomainen. Pitkäaikaistutkimuksen perusteella on voitu myös osoittaa, että 30–40 mm ilmaraolla eriytetty julkisivumuuraus alentaa energiankulutusta jopa 6-8 % lämmityskaudella, olipa sen takana oleva runkorakenne mikä tahansa. Tiilijulkisivu on huoltovapaa ja siksi ekologinen

VTT:n tutkimuksen mukaan 100-vuoden elinkaaritarkastelussa tiili on kaikkein vähiten huoltoa vaativa julkisivumateriaali. Tämä on seikka, jota hankintahetkellä ei useinkaan tule riittävästi mietittyä, olipa kysymyksessä uudis- tai korjauskohde. Käytännössä huoltovapaus tarkoittaa aina rahan ja vapaa-ajan säästöä. Juuri tästä syystä tiilijulkisivu on myös ekologinen rakenneratkaisu. Kauniin ulkonäön ohella energiataloudellisuus, vähäinen huollontarve ja pitkä elinkaari ovat niitä kriteereitä, joilla julkisivu tulisi valita – tiili täyttää kaikki nämä kriteerit. Rapattu julkisivu – sopii erilaisille alustoille

Poltettu tiili on eniten käytetty rappausalusta, josta on pitkäaikaiset ja hyvät kokemukset. Rappausta voidaan käyttää myös harkkojulkisivuissa sekä betoniseinissä ja eristepinnoissa. Puupinnallekin voidaan tehdä rappaus, vaikka se ei olekaan kovin suositeltavaa. Rappaus antaa rakennukselle tasaisen, yhtenäisen ja kestävän pinnan. Kun se tehdään oikein, se kesTää monta vuosikymmentä. Rappaustyypeillä ja -tekniikoilla saadaan aikaan erilaisia pintoja, jotka vaikuttavat talon ulkonäköön. Tiili kuivuu kaikista kivirakenteisista materiaaleista nopeimmin, jolloin rappaustyö voidaan aloittaa varsin nopeasti heti muuraustyövaiheen jälkeen. Tiilen alhaisesta kosteuskutistumasta johtuen rappaus ei myöskään vaadi verkottamista. Lujan ja pitkäikäisen julkisivurappauksen aikaansaamiseksi rappausalustana käytettävän tiilen pinnan tulee aina olla karhea ja sen vedenimun

tulee olla 8-12 %. Kun rappaus on tehty tiilen päälle, se on elinkaareltaan pitkäikäinen ja myös eristeet pysyvät tuuletuksen ansiosta aina kuivina Suomen vaativissa sääolosuhteissa. Muilla pinnoilla rappauksen halkeilua voidaan vähentää käyttämällä rappausverkkoa. Sitä tulisi käyttää aina kevytbetonialustalla ja suosituksen mukaan myös kevytsoraharkkoalustalla. Sen käyttö on välttämätöntä silloin, kun rappausalusta vaihtuu ilman liikuntasaumaa. Vinyyliverhous, huoltovapaa ulkoverhous

Vinyyli on kestävä rakennusmateriaali, joka muistuttaa ulkonäöltään peittomaalattua lautaa. Muualla maailmassa sitä on käytetty lähes puolen vuosisadan ajan, mutta meillä se ole vielä yleistynyt pientalojen julkisivumateriaalina. Se kuitenkin kestää Suomen olosuhteita hyvin, jopa paremmin kuin maalattu ulkoverhous yleisesti. Vinyyli on läpivärjättyä PVC:tä eli polyvinyylikloridia, joten maali ei kulu pois. Sen etuna on myös, että se ei ime itseensä kosteutta, joten se ei homehdu eikä halkeile. Vinyyli on huoltovapaa ja näin sen ylläpitokustannukset ovat erittäin pienet. Vinyyliverhouksen rakenteelliset ratkaisut ovat samat kuin julkisivulaudoituksessa. Sen ja muun seinärakenteen väliin tulee jättää 22-25 mm:n tuuletusrako alhaalta ylös. Markkinoilla olevia vinyylipaneeleja on puu- ja hirsikuvioina ja niitä löytyy eri värivaihtoehtoina.

TALON JULKISIVUN MERKITTÄVIMMÄT ILMASTORASITUKSET: • Sade ja kosteus • Rakenteiden jäätyminen • Lämpötilojen vaihtelu • UV- ja lämpösäteily

www.wienerberger.fi www.glan.fi

31


MITEN PERUSTUS TEHDÄÄN? VAIHTOEHTOISIA TAPOJA PERUSTUSTEN RAKENTAMISEEN Rakennusten perustukset ja alapohjarakenteet kannattaa suunnitella huolella, sillä näiden rakenneosien korjaaminen tai vaihtaminen jälkikäteen on erittäin kallista. Perustuksien osuus on käytännössä vain 10–20 prosenttia rakentamisen kokonaiskustannuksista. Säästöt ovat siis vähäisiä, vaikka kuinka tinkisi laadusta. Väärä säästäminen saattaakin kostautua ikävällä tavalla, koska perustuksien pettäminen voi alentaa talon arvoa kymmenillä prosenteilla.

M

aapohja ja sen kantavuus ovat lähtökohtana talon perustustekniselle ratkaisulle. Ratkaisuvaihtoehtoja ovat reunavahvistettu laatta, antura tai paaluperustus. Talon antura valetaan betonista suunnittelijan ohjeiden mukaan.

kiviaineksilla. Silloin on kyseessä massanvaihto. Harvinaisemmassa, kevennetyssä perustuksessa huonosti kantava maa-aines vaihdetaan kevyempään, esimerkiksi kevytsoraan. Tavoitteena on säilyttää alkuperäinen painotasapaino maaperässä rakennuksen tuomasta lisäpainosta huolimatta.

Sokkelimuuri muurataan useimmiten kevytsoraharkoista, joita on kätevää työstää ja käsitellä. Vahvistukseksi lisätään saumoihin harjateräkset. Sokkeli voidaan valaa myös betonista jota raudoitus vahvistaa. Valumuotti tehdään yleensä laudasta tai vanerista, käyttää voidaan myös esimerkiksi EPS-valmismuotteja, eli styroksista valmistettuja muotteja.

Kantavaa laattaa voidaan käyttää alapohjassa sokkelimuurin yhteydessä maanvaraisen laatan sijasta. Se tehdään usein rakennuspaikalla valaen ns. liittolaattana. Jos käytetään tehdasvalmisteisia ontelolaattoja, rakennuspaikalla tehdään vain saumojen ja ulkoreunojen betonivalut. Myös puu sopii kantavan laatan materiaaliksi. Perinteisessä rossipohjassa alapohjan kantavan osan muodostaa puupalkisto, jonka väliin tulevat lämmöneristeet. Alapohjan on tuuletuttava ja pysyttävä kuivana. Tuuletustilan ilmanvaihto varmistetaan sokkelimuurissa olevilla tuuletusaukoilla ja tarvittaessa katolle johdetuilla tuuletusputkilla. Avuksi on otettu myös sähköllä toimivia ilmankuivaimia. Erityisesti radonalueilla oikein tehty tuulettuva alapohja on hyvä vaihtoehto.

Tehdasvalmisteisissa anturamuoteissa on raudoitus valmiina. Betonimuuri valetaan samanaikaisesti anturan kanssa. Sokkeli voidaan myös muurata betonitai kalkkihiekkaharkoista. Muurauksen jälkeen sokkeli oikaistaan, pinnoitetaan ja kosteussuojataan niiltä osin kun se jää maan alle. Sokkelin maanpäällinen osa pinnoitetaan esimerkiksi maalaamalla tai rappaamalla. Maanvarainen laatta valetaan sokkelin sisäpuolelle tiivistetyn soran ja eristekerroksen päälle. Raudoituksena käytetään harjateräksistä sidottua tai valmiiksi tehtaalla hitsattua betoniverkkoa. Huonosti kantava maa-aines voidaan korvata kerroksittain tiivistetyillä

32

Reunavahvistettua laattaa käytetään heikohkosti kantavilla maapohjilla. Vahvistettu reunapalkki ja laatta valetaan yhdellä kertaa tiivistetyn sorapatjan ja eristekerroksen päälle. Ulkoreunoja kiertävä muotti tehdään laudasta tai vanerista. Kylmäsilta katkaistaan valun sisään jäävällä pystyeristeellä. Reunavah-

vistettua laattaa käyttämällä voidaan toteuttaa ns. kevennetty perustus. Siinä perustuksien alta poistetaan tulevan talon painon verran alkuperäistä maa-ainesta, joka korvataan kevytsoralla. Myös kallion päälle voi rakentaa, jos se on sopivasti perustamistasossa. Antura ei ole välttämätön, mutta kalliota joudutaan usein louhimaan, ettei rakennuksen alle ja reuna-alueille jää vesipesiä. Kallion päälle perustustason oikaisun voi tehdä kiviainestäytöllä (murske, sora). Silloinkin louhinta saattaa olla välttämätöntä. kun halutaan kellari

Kellarillinen perustus toteutetaan lähes poikkeuksetta anturan varaan muurattuna kevytsoraharkkomuurina ja maanvaraisena laattana. Välipohjassa käytetään ontelolaattoja tai paikalla valettua liittolaattaa. Sokkelin alareunaan kiinnitetään vedeneristyskermi ja yläosaan lopullisen maanpinnan tasoon saakka muovinen patolevy. Se estää kosteuden tunkeutumisen rakenteisiin ulkoapäin. Patolevyn ja muurin väliin jäävät ilmasolat mahdollistavat rakenteen tuulettumisen ulospäin. Betonista valettujen anturoiden päälle tehdään harkoista (kevytsorabetoni/ eristetty betoni) muuraamalla perusmuurit, jotka ulottuvat lämmitetyn tai kylmän kellarin lattiatason ja vallitsevan maanpinnan yläpuolelle ja useimmiten kannattavat puista tai kiviaineista välipohjaa. Tämä rakenne vaatii kantavan ja kaivuukelpoisen maapohjan (kallion


ja sokkelimuuri muurataan anturan tai paalujen varaan valetun palkin päälle.

räjäytys muodostaa kustannuksia ja muuttaa pysyvästi maanrakennetta). Varsinkin lämpimän kellaritilan tekeminen vaatii huolellisen maankuivatuksen (salaojitus) sekä maakosteussuojauksen. Perustustavan etuja ovat lämpötalous (vähemmän ulkoseinää), sekä täyttöjen vähyys, rinnetontille toteutettuna kellaritiloista saadaan usein käyttökelpoista asuintilaa (luonnonvalo). Huonona puolena voidaan pitää kosteusriskin kasvamista, huollon hankaluutta (betonilattia), asuintilojen vähäistä luonnonvalon saantia. Rakennusaineisiin on myös sitoutunut paljon energiaa (vrt. puu- ja savirakenteet kellarittomissa rakennuksissa). Perusmuuri ja pilariperustus, ryömintätilaiset tuulettuvat alapohjat

ja betonisokkelimuuri sisältää anturalevennyksen tai se on valettu paalujen varaan.

Reunavahvistettu maanvarainen laatta valetaan tiivistetyn kiviainespatjan päälle asennetun eristekerroksen varaan.

Kellarillinen perustus muurataan useimmiten kevytsoraharkoista. Alapohja toteutetaan maanvaraisena. Pilariperustuksessa betonipilarin alla on anturalaatta. Sen varaan pilari voidaan myös muurata pilariharkoista.

Betonista valettujen anturoiden päälle tehdään harkoista (kevytsorabetoni/ eristetty betoni) muuraamalla perusmuurit, joiden varaan rakennetaan joko kiviaineinen tai puurakenteinen kantava alapohja, jolloin alapohjarakenteen alle jää vaihtelevan korkuinen tuuletettu ryömintätila. Perinteisesti tällaista rakennetta kutsutaan rossipohjaksi. Tämä rakenne vaatii kantavan maapohjan. Ryömintätilan korkeus vaihtelee maastonmuodon mukaan, mutta tulisi olla vähintään 500 mm. Perustustavan etuja ovat vähäiset kaivuutyöt ja täytöt (säästöä kustannuksissa ja luonnossa), johtojen asennus ja muunneltavuus sekä huollettavuus (varsinkin puinen alapohjarakenne) ovat helppoja, varmatoiminen oikein käytettynä (tuuletusluukut auki kasvukauden ajan ja alapohja on ilmatiivis) ja radonriskin pienenee. Huonona puolena voidaan pitää tuuletusluukkujen huoltotyötä 2 kertaa vuodessa. Tuuletettua ryömintätilaa ei saa käyttää varastona. Pilariperustus on myös ryömintätilainen tuulettuva alapohja. Siinä betonista valettujen anturoiden päälle tehdään kiviaineiset (valettu/ harkoista muuratut) pilarit, joiden varaan rakennetaan joko kiviaineinen tai puinen palkisto. Tämän päälle rakennetaan varsinainen kiviaineinen tai puinen alapohjarakenne. Alapohjan alle jää ryömintätila, joka voi olla hieman perusmuuriratkaisussa käytettyä minimiä (500 mm) pienempikin. Rakenne on erittäin varmatoiminen (kosteusriski on pienin mahdollinen).

Huonona puolena voidaan pitää energiataloutta, alapohja on tehtävä hyvin eristettynä ja tuulitiiviinä (alapohjan alla on ulkolämpötila). Tuuletettua ryömintätilaa ei kannata käyttää varastona. Maanvarainen laattaperustus

Tehdään joko reunavahvistettuna betonivaluna tai betonianturoiden päälle muurattujen harkkoseinämien sisäpuolelle tehdyn täytön päälle valetusta betonilattialaatasta. Laattaperustuksen hyviä puolia on se, että lattiapinta saadaan halutessa alemmas (käytännössä noin 40 cm alemmas verrattuna ryömintätilaiseen alapohjaratkaisuun), jakaa kuormia koko rakennuksen pinta-alalle eikä vaikuta syvimpiin maakerroksiin (pohjaveden korkeus) ja on lämpötaloudellisesti hyvä. Huonoja puolia on lattiarakenteen ja siinä sijaitsevien putkistojen kunnon seurannan, huollon ja korjauksen äärimmäinen hankaluus, suuret soratäytöt sekä niiden tuoma painonlisäys rakennuspohjaan. Routaeristys pitää perustuksen kunnossa

Suomen maaperä routii talvella, siksi routaeristys on perustuksen kunnossa pysymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Puutteellinen tai väärin tehty routaeristys voi aiheuttaa hankalasti korjattavia ja taloudellisesti suuria vahinkoja. Perustusten lisäksi voi vaurioitua myös lattiat, seinät ja jopa kattorakenteet. Saattaa syntyä myös kosteusvaurioita, jotka johtavat myöhemmin homeongelmiin. Perustusta tehtäessä kannattaakin kiinnittää huomiota myös routaeristyksen. Ne kannattaa suunnitella ja asentaa huolellisesti. Samoin kannattaa kiinnittää huomiota routaeristeiden laatuun. Radonriski kannattaa huomioida

Suomessa radon kannattaa huomioida perustuksia tehtäessä. Jos rakennettavassa maaperässä on radonkaasua, pitää sen pääsy sisätiloihin estää. Tehokas tapa on kantavan ja tuulettuvan alapohjan tekeminen. Läpiviennit on syytä myös eristää huolellisesti ja alapohjan tuulettuvuus kannattaa varmistaa.

www.rudus.fi • www.formex.fi www.meltex.fi

33


PERUSTUKSET KANNATTAA TEHDÄ VIIMEISEN PÄÄLLE Rakennusten perustukset ja alapohjarakenteet kannattaa suunnitella huolella, sillä näiden rakenneosien korjaaminen tai vaihtaminen jälkikäteen on erittäin kallista. Perustuksien osuus on käytännössä vain 10–20 prosenttia rakentamisen kokonaiskustannuksista. Säästöt ovat siis vähäisiä, vaikka kuinka tinkisi laadusta. Väärä säästäminen saattaakin kostautua ikävällä tavalla, koska perustuksien pettäminen voi alentaa talon arvoa kymmenillä prosenteilla.

P

erustuksia suunniteltaessa rakennuspaikan maan laatu kannattaa selvittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Maaperän kantavuus, pohjaveden korkeus, tontin korkeuserot ja routivuus ovat talon perustusvaihtoehdon kannalta tärkeitä seikkoja. Pientalon yleisin perustus muodostuu anturasta, sokkelimuurista ja maanvaraisesta laatasta. Perustuksiin liittyvät olennaisesti myös routaeristys ja salaojitus. Maaperätutkimus

Maaperä koostuu kerrostumista. Usein pinnalta ei näy millaisia kerrostumia

34

sen alla on, ja siksi maaperätutkimus lähes aina kannattaa teettää. Maaperän rakenne saattaa vaihdella pienilläkin etäisyyksillä merkittävästi. Kaava-alueilla kannattaa tiedustella avuksi myös kunnan rakennusvalvonnalta alueen valmiita kartta- ja pohjatutkimusaineistoja. Jos tontti sijaitsee kallioisella tai karkeasoraisella alueella saattaa myös maastotarkastus riittää. Itse tutkimus tehdään ottamalla maaperästä kairausnäytteitä. Tarkoituksena on selvittää maalajit, maakerrosten paksuudet sekä pohjaveden pinnan korkeus. Tutkimuksen aikana selvitetään

myös rakennuspaikan vaaitus veden virtaamasuuntien osalta ja arvioidaan myös perustuksen maantäyttötarpeet. Kaiken edellä mainitun pohjalta laaditaan ehdotus talon perustamistavasta. Hyvälle perustukselle syntyy hyvä talo Tavoitteena on perustaa rakennus kantavalle maapohjalle tai kalliolle. Ihannetapauksessa rakennuksen alta ei tarvitse poistaa kuin pintamaa. Tällöin riittää, että perustusten alusta tasataan ja tiivistetään hyvin murskeella. Huonosti kantavalla perusmaalla tarvitaan massanvaihto. Tällöin maa-aines talon alta poistetaan ja tilalle vaihdetaan yleensä


PIENTALON PERUSTAMISTAPOJA ERI MAAPOHJAOLOSUHTEISSA PERUSTUSTAPA

MAAPERÄ

Kallio

Tiivis tai keskitiivis hiekka

Perusmuuri ja kantava alapohja, ryömintätila

Tiivis silttikerros

Ohut (3m) pehmeä siltti- tai savikerros ja kuivakuorikerros

Paksu, pehmeä siltti tai savikerros

Paksu, hyvin pehmeä siltti- tai savikerros

(1)

Perusmuuri ja maanvarainen alapohja, kellari Perusmuuri ja maanvarainen alapohja

Perustusvaihtoehdot

(1)

Pilari-palkkiperustus ja kantava alapohja, ryömintätila Laattaperustus

(3)

Laattaperustus, kevennysperustus Paaluperustus ja kantava alapohja, maata vasten valettu

(2)

Paaluperustus ja kantava alapohja, ryömintätila

(2)

(1) Massanvaihto, jos pohjavesi on kaivuutason lähellä tai sen alapuolella (2) Paaluperustuksena, jos pohjavesi on lähellä maanpintaa (3) Paaluperustuksena

kevytsora, joka toimii myös samalla routaeristeenä. Maamassaa poistetaan yhtä paljon kuin tuleva rakennus ja täyteaine yhdessä painavat. Näin maaperään kohdistuva paino ei muutu ja näin vältytään maaperän painautumiselta. Massanvaihto tehdään routimattomasta, hyvin tiivistyvästä ja kantavasta kiviaineksesta, esimerkiksi sorasta tai kalliomurskeesta. Mitä paksumpi kerros tarvitaan, sitä suurempi on kiviaineksen raekoko. Minimikerrospaksuus on vähintään kolminkertainen kiviaineksen raekokoon verrattuna. Painuva maaperä vaatii paalutuksen

Kaikkein vaikeimmissa tapauksissa rakennus pitää perustaa paaluille. Paaluperustusta kannattaa harkita aina, kun vähänkin epäilyttää maapohjan kantavuus. Teräs- tai teräsbetonipaalut lyödään kantavaan maapohjaan tai kallioon saakka. Paalutuksen varaan voidaan toteuttaa lähes mikä tahansa perustusvaihtoehto: sokkelimuuri, palkit ja harkkosokkeli, paaluhatut ja tehdasvalmisteiset betonielementit. Laatta voidaan toteuttaa kantavana tai maanvaraisena. Perustus taloa myöten

Perustuksen kannalta hyvin merkittävää on millainen talo rakennetaan. Onko ta-

suus putken alla ja sivulla on 100 mm ja päällä 20 mm. Perusmuuria, sokkelipalkkia ja kellarin seinää vasten olevan pystysuuntaisen salaojituskerroksen on oltava vähintään 200 mm paksu. Salaojituskerrosmateriaalina käytetään esimerkiksi seulottua luonnonkiviainesta, sepeliä tai pestyä singeliä.

lossa kellarikerros, onko se yksitasoinen vai onko siinä useampi kerros. Siihen vaikuttavat myös runkomateriaalit ja rakennetyypit. Perustustavan valinnassa kannattaa luottaa ammattisuunnittelijan sanaan. Hän valitsee parhaan mahdollisen perustamistavan rakennuspaikan, pohjatutkimuksen ja perustuksille tulevan talotyypin perusteella. Rakennustyypin, tutkimustulosten tai maastotarkastuksen pohjalta rakennussuunnittelija tekee perustussuunnitelman, siinä huomioidaan myös lujuusvaatimukset, lämmöneristävyys ja tarvittava kosteuseristys. Maanpäällinen sokkelikorkeus on yleensä 300400 mm, tarkoitus on estää julkisivun kastuminen roiskuvasta sadevedestä. Sadevedet ohjataan rakennuksesta poispäin maanpinnan kallistuksilla. Tärkeää ovat myös salaojitukset sekä riittävä sorapatja rakennuksen alla. Suomen olosuhteissa on tehtävä asianmukainen routaeristys tai syväperustus, jolloin perusmuurin tulee ulottua n. 2-2,5 metrin syvyyteen.

Perustukset jaotellaan matalaperustuksiin, jolloin antura on routarajan yläpuolella ja syväperustuksiin, jolloin perustukset ovat routarajaa syvemmällä. Matalaperustuksesta voidaan tehdä maanvarainen laattaperustus tai se voi olla ryömintätilainen ja tuuletettu, jolloin käytetään perusmuuria tai pilareita. Routivalla maapohjalla vaaditaan perustusten (anturan) perustussyvyydeksi vähintään 600 mm lopullisesta maanpinnan tasosta. Tällöin routasuojauksen päälle tulee noin 300 mm maakerros seinän vierustalle. Kohtuullinen perusmuurin korkeus lisää myös perustuksen pituussuuntaista jäykkyyttä. Routimattomilla, kovilla pohjilla perusmuuri voi olla vastaavasti matalampi. Maanpäällisen perustuksen korkeudeksi ja lattiapinnan sekä maanpinnan välinen korkeusero tulee olla määräysten mukaan vähintään 300 mm, mutta suositeltava muurin korkeus on 500 mm, jotta vältytään julkisivumateriaalien kosteusrasitukselta (kasvillisuuden, lumipeitteen ja roiskeveden aiheuttama kosteus). Syväperustus tarkoittaa siis perustusrakenteiden ulottamista routivilla mailla routimattomaan syvyyteen. Rakenne tulee lähinnä kysymykseen perustettaessa kylmiä rakennuksia tai rakenteita, kuten loma-asuntoja, aitoja ja vaikkapa erillisiä autokatoksia. Syväperustus tehdään viemällä harkkomuuri anturoineen arvioidun routarajan edellyttämään perustamissyvyyteen. Toinen tapa on vaihtaa matalaperustustyyppisen rakenteen alle pysyvästi routimattomana säilyvä täytesorastus, joka tiivistetään enintään 200 mm:n kerroksin.

Salaojituksesta tulee huolehtia

Rakennuspohjan kuivatus on hyvin tärkeää ja se on myös salaojitettava huolellisesti. Salaojaputken korkein kohta saa olla enintään viereisen seinäanturan alapinnan tasolla, mieluiten sen alapuolella. Salaojakerroksen minimipak-

www.rudus.fi • www.formex.fi www.meltex.fi

35


TALON LÄMMÖNERISTYKSESSÄ HUOLELLISUUS JA HYVÄ SUUNNITTELU OVAT TÄRKEITÄ Hyvä lämmöneristys on keskeinen energiatehokkuuden tekijä. Hyvin eristetty ja ilmatiivis talo on vedoton ja asumisviihtyvyydeltään hyvä. Lämmöneristys kannattaa tehdä kerralla kuntoon, sillä vaipan lämmöneristävyyttä on hankala parantaa myöhemmin.

L

ämmönläpäisykerroin eli Uarvo kuvaa rakenteen lämmöneristyskykyä. Mitä pienempi rakenteen U-arvo on, sitä paremmin se eristää lämpöä. U-arvon yksikkö on W/m²K. U-arvo kertoo kuinka monta wattia lämpötehoa siirtyy rakenteen läpi yhtä neliömetriä kohden, kun rakenteen yli on yhden lämpötila-asteen lämpötilaero.

Tulevaisuudessa kokonaisuus ratkaisee Yksittäisen rakenteen U-arvoa tärkeämpää on talon kokonaisenergiatehokkuus. Jos jonkin ulkovaipan osan eristävyys on huonompi, voidaan tätä kompensoida eristämällä jokin toinen osa paremmin. Myös lämmitystavan osuus korostuui 1.7.2012 voimaan astuneessa energiapaketissa. Paketissa talon E-luvun määrittelyn lähtökohtana onkin kokonaisenergiavaatimus eli rakentamisen lopputuloksen energiatehokkuus. E-luvun laskennassa ostoenergiat kerrotaan kunkin energiamuodon kertoimella, jotka vastaavat primäärienergiakertoimia. Hyvä eristys ja huolellinen rakentaminen korostuvat

Keinot vaaditun energiatehokkuuden saavuttamiseksi ovat siis vapaat. Muutos ei missään tapauksessa vähennä hyvän eristyksen merkitystä, vaan päinvastoin. Merkittävin rakennuksen energiatehokkuuteen vaikuttava tekijä on eristys. Sen osuus talon energiansäästöpotentiaalista voi olla jopa 70%. Tuleva kokonaisenergiatarkastelu energiamuotojen kertoimilla tuleekin nostamaan rakennusten suunnittelun ja huolellisen rakentamisen vaatimukset aivan uudelle laadulliselle tasolle. Hyvällä suunnittelulla voidaan samanaikaisesti parantaa energiatehokkuutta ja alentaa rakentamiskustannuksia.

36

Osaavien ammattilaisten käyttö rakennusvaiheessa takaa laadukkaan lopputuloksen. Kuva: Spu.

Energian hinta ja kiristyvät energiamääräykset tekevät eristämisestä erään rakentamisen haasteellisimman osan. Vaikka eristyslevyjen asentaminen näyttää helpolta, niin huolellisuus ja ammattitaito ovat tässä työssä a ja o. Eristäminen pitää ajatella kokonaisuutena. Siihen kuuluu niin perustuksen eristys ja routasuojaus kuin seinät, ikkunat ja ovet, katot ja erilaiset läpiviennit. Eristämisessä on huomioitava höyrysulut, tuulensuojaus ja nykyään myös ilmanvaihto ja siihen liittyvät erilaiset lämmön talteenottojärjestelmät. Talon rakennemateriaalit vaikuttavat oleellisesti eristämisvaihtoehtoihin ja samoin matalaenergia- ja passiivitaloratkaisut sanelevat omat ehtonsa. Energiatehokkaan asuintalon rakenteet ovat hieman paksummat ja tiiviimmät

kuin perinteisessä talossa. Paksut ulkoseinät eivät kuitenkaan vähennä rakennusoikeutta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yli 250 mm ylittävää osuutta ulkoseinän paksuudessa ei huomioida kerrosalaa laskettaessa. Rakenneratkaisut ja erilaiset eristeet Rakenneratkaisut, kosteustekninen toimivuus ja talon haluttu energialuokka sekä (nykyään välttämätön) hallittu ilmanvaihto, ovat kaikki seikkoja, jotka vaikuttavat itse eristämisratkaisuihin. Eristämisessä voidaan käyttää useita erityyppisiä eristeitä. Näitä ovat mm. EPS eli styrox, mineraalieristeet, polyuretaani ja erilaiset puhallettavat eristeet. Talon eri osissa käytetään hieman erilaisia eristeratkaisuja. Alapohjassa polystyreeni on yleisin ja ulkoseinissä taas mineraalivilla. Markkinoille on tul-


Modernien talojen rakennemateriaalit vaikuttavat oleellisesti eristämisvaihtoehtoihin. Huomioon on otettava höyrysulut, tuulensuojaus, ilmanvaihto ja erilaiset lämmön talteenottojärjestelmät . Kuva: Spu.

Hyvä eristys vaikuttaa merkittävästi talon energiankulutukseen. Kuva: Ekovilla.

lut myös uusia ekologisia eristevaihtoehtoja kuten esimerkiksi puukuitu.

rakennuksen vaipan ja ilmanvaihdon lämpöhäviöiden pienentämiseen sekä ilmaisenergian tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Tämän päivän tavoite on energiatehokas pientalo

Oma talo on usein perheen suurin investointi. Suunnitteluvaiheessa tehtävät ratkaisut vaikuttavat perheen talouteen, terveyteen ja viihtyvyyteen jopa vuosikymmenien ajan, puhumattakaan talon omasta, jopa yli sadan vuoden mittaisesta elinkaaresta. Kiinteistöjen energiankulutus on Suomessa noin 40 % energian kokonaiskulutuksesta, ja suurin kuluttajaryhmä ovat pientalot. Siksi yksittäisenkin pientalorakentajan oman talon energiankulutukseen vaikuttavat päätökset ovat tärkeä osa ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa. Energiatehokkaan rakentamisen ei tarvitse maksaa juuri enempää kuin tavallisenkaan. Olennaista on hyvä suunnittelu, järkevät materiaali- ja rakenneratkaisut sekä laadukas tekniikka ja toteutus. Teknisestikään energiatehokkaan talon rakentaminen ei ole vaikeata, sillä matalaenergia- ja passiivitaloissa käytetään jo olemassa olevia ja testattuja ratkaisuja. Energiatehokkaan pientalon suunnittelu

Erityisen tärkeää hyvään lopputulokseen pääsemiseksi on pätevien suun-

nittelijoiden mukana olo heti hankkeen suunnittelun alkaessa, mahdollisesti jo tonttia valittaessa. Tämä koskee pääsuunnittelijan lisäksi myös erikoissuunnittelijoita (rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelijat). Tällöin rakennuksesta syntyy kokonaisuus, jossa esim. rakenneratkaisut sekä lämmitys ja jäähdytysjärjestelmän mitoitus ovat sopusoinnussa toistensa kanssa ja toimivat yhdessä energiaa ja kustannuksia säästäen. Suunnittelijoiden valinnan lisäksi toinen tärkeä seikka matalaenergiahankkeen onnistumisen kannalta on vastaavan työnjohtajan valinta, joka on sekin syytä tehdä jo rakentamishankkeen alkuvaiheessa. Hänen kanssaan voidaan vertailla eri rakenneratkaisuja, laatia kustannusarvio ja tehdä urakkasopimukset. Vastaava työnjohtaja vastaa hankkeen toteutuksesta rakennusteknisesti oikein ja pitää huolta siitä, että tarpeelliset suunnitelmat ovat olemassa ja työt tehdään niiden ja annetun rakennusluvan mukaisesti. Matalaenergiakorjaaminen on tulevaisuutta

Vanhan talon omistajan ei tarvitse tyytyä suureen energialaskuun, sillä peruskorjauksen yhteydessä talon energiankulutus voidaan laskea jopa matalaenergiatasolle. Energian kulutusta pienentävät ratkaisut perustuvat

Vaipan lämmöneristävyyden parantaminen merkitsee tehokkaampaa lämmöneristämistä paksummilla rakennekerroksilla tai eristävämmillä materiaaleilla. Lisäksi mahdolliset kylmäsillat korvataan paremmilla rakenneratkaisuilla. Ikkunoiden ja ovien kriittisiä kohtia ovat usein karmin ja seinärakenteen sekä karmin ja puitteen liitokset, joiden tiiviyttä parantamalla koko rakenteen lämmöneristävyys paranee. Ikkunan lasiosan lämmöneristävyyttä voidaan parantaa esimerkiksi lisälaseilla, pinnoituksella ja umpiolasielementeillä. Rakennuksen ilmanpitävyyden ja hallitun ilmanvaihdon parannustoimet ovat energiatalouden kannalta tehokkaimmat ja taloudellisesti kannattavimmat, kun ne suunnitellaan ja toteutetaan samalla kertaa. Myös ilmanvaihdon poistoilman lämmön talteenottojärjestelmän maksimaalinen hyötysuhde edellyttää ilmanpitävää vaippaa ja hallittua ilmanvaihtoa. www.spu.fi • www.isover.fi www.paroc.fi • www.ekovilla.fi www.finnfoam.fi • www.motiva.fi www.eko-expert.fi

37


PIENTALON ENERGIARATKAISUT OVAT MONEN ASIAN SUMMA

Pientalon käyttö- ja energiakustannuksiin vaikuttaa talon hyvä suunnittelu ja huolellinen rakentaminen. Lämmitystarpeeseen vaikuttaa talon rakenneratkaisut, erityisesti vaipan eristys ja ilmatiiveys. Lämmitysjärjestelmän valinta on kuitenkin keskeisin päätös, sillä lämmitys ja lämmin käyttövesi kuluttavat valtaosan pientalon käyttämästä energiasta.

38


A

lati kallistuva energia tekee pientalon energiaratkaisujen valinnasta hyvin haasteellisen. Järjestelmän valinnan lähtökohtana tulisikin olla energiatehokkuus sekä muunneltavuus, eli taloudellisuus ja soveltuvuus perheen kulloisiinkin elämäntapoihin ja tarpeisiin. Erityisesti sääolosuhteittemme takia suomalaisessa talossa hyvä ja varmatoiminen lämmitysjärjestelmä on elintärkeä. Lämmitysjärjestelmäkokonaisuus koostuu valituista energialähteistä tai -lähteistä ja tavasta jakaa lämpö talon eri osiin eli lämmönjaosta. Nykyään yhä useammin järjestelmä koostuu useamman eri energialähteen kokonaisuudesta eli ns. hybridijärjestelmästä. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on pyrkimys suunnitella ja rakentaa uusista taloista energiaomavaraisia eli käyttää mahdollisimman vähän ostoenergiaa. Lämmitysjärjestelmän valinta ei siis ole yksinkertaista, sillä erilaisia järjestelmiä ja täydentäviä ratkaisuja on markkinoilla niin paljon, että pientalon rakennuttamista suunnitteleva hämmentyy. Miten valtavasta tarjonnasta ja monista mahdollisuuksista löytää parhaan ratkaisun juuri omaan taloon? Lämmitysjärjestelmiä kannattaa vertailla

Kaikissa markkinoilla tarjolla olevissa järjestelmissä on omat hyvät sekä huonot puolensa. Pääjärjestelmän rinnalla täydentävät lämmitysjärjestelmät pienentävät myös ostoenergian tarvetta. Lämmitysjärjestelmää valittaessa pitää hankinta- ja käyttökustannuksien lisäksi huomioida käytön vaivattomuus ja ympäristöystävällisyys. Mielikuvien ja mainonnan varassa tehdyt valinnat voivat osua joskus pahastikin harhaan ja laskelmia ei tule tehdä pelkästään hankintahinnan perusteella. Onkin välttämätöntä, että pientalon rakennuttaja tai saneeraaja saa tutkittua ja puolueetonta tietoa ratkaisujensa pohjaksi. Energiasiantuntijan tekemässä lämmitysjärjestelmäselvityksessä ennakoidaan investointi ja käyttökustannukset seuraaville 20 vuodelle. Tällaisen laskelman pohjalta on helpompi tehdä päätöksiä ja erot halvimman ja kalleimman järjestelmän välillä voivat yllättää.

Energia-asiantuntijat myös painottavat, ettei ole olemassa yhtä oikeata ratkaisua, vaan monista mahdollisuuksista pyritään valitsemaan sopivin talokohtaisesti, perheen elämäntavat huomioiden. Pienet täydentävät ratkaisut voivat myös tuoda yllättävänkin suuret säästöt. Tänä päivänä yhä useammin hybridilämmitys

Hybridijärjestelmässä pyritään mahdollisimman tehokkaaseen energiantuottamiseen ympäristöystävällisesti. Näin pyritään minimoimaan kalliin ostoenergian tarve ja käyttää, aina kun se on mahdollista, uusiutuvaa, halpaa tai ilmaista energiaa. Eri vuoden aikoina ja sääolosuhteissa käytetään siis sitä lämmitysmuotoa, mikä on edullisin, tällöin tulevat kyseeseen perinteisten lämmitysmuotojen lisäksi myös aurinko- ja tuulienergia. Tällaiseen järjestelmään kuuluu myös tehokas ilmanvaihtolaitteisto, jolloin poistoilman lämpö saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Kesällä myös viilennyksen tarve huomioidaan järjestelmäsuunnittelussa.

män toisistaan. Lämmönjakokeskus on valmis kokonaisuus ja kaukolämmöllä lämpiävässä talossa ei tarvita lämminvesivaraajaa. Lämmönjakotapana on yleensä vesikeskuslämmitys, jolloin talossa on joko patteri- tai lattialämmitys. Kaukolämpö kannattaa ottaa aina yhdeksi vertailtavaksi lämmitystavaksi, jos sitä on saatavilla. Se on helppokäyttöinen eikä vaadi juurikaan huolto tai ylläpitoa. Se on myös suhteellisen edullinen lämmitystapa, vaikka viimeaikoina myös kaukolämmön hinta on noussut. Kaukolämmön ekologisuus riippuu sen tuotantotavasta. Maalämpö

Maalämpö otetaan talteen maalämpöpumpulla. Se kerää maaperän pintakerrokseen tai vesistöön sitoutunutta aurinkoenergiaa. Kallioon porattu lämpökaivo on nykyään yleisin maalämmön talteenottotapa. Keräämiseen voidaan käyttää myös metrin syvyyteen asennetulla vaakaputkistolla mutta tämä edellyttää isoa tonttia. Vesistöjen läheisyydessä voidaan keruuputkisto ankkuroida painolla pohjasedimenttiin.

Mikä lämmitysenergiaksi?

Lämmitysenergian valintaan vaikuttavia seikkoja on luonnollisesti hinta ja saatavuus. Joskus myös rakentajalle määrätään mitä energiaa tulee käyttää, erityisesti kaukolämpöön liittyminen voi olla rakennusluvan ehtona. Samoin maalämpökaivojen poraaminen kaikille tonteille ei ole sallittua ja mahdollista. Joitakin energiamuotoja ei ole kaikkialla saatavilla ja tällainen on esimerkiksi maakaasu, jonka putkiverkosto on kasvava, mutta vielä varsin suppealla alueella pienrakentajan ulottuvilla. Puu- ja pelletti taasen mielletään enemmän maaseutumaisiksi energiamuodoiksi. Päätöstä tehtäessä siihen vaikuttavat siis myös muut seikat kuin omat mieltymykset ja näiden välissä siis pitäisi syntyä ”vastuullinen ja ympäristön huomioiva” päätös. Kaukolämpö

Kaukolämpö tuotetaan voimalaitoksissa ja lämpökeskuksissa. Lämpö siirretään käyttäjille kaukolämpöverkossa kiertävän kuuman veden avulla. Lämpö siirretään talon lämmönjakelukeskukseen, jossa on oma lämmönsiirrin tilojen lämmitykselle ja lämpimälle käyttövedelle. Lämmönsiirrin erottaa kaukolämpöverkon veden ja talon lämmitysjärjestel-

Keruuputkistossa kiertää jäätymätön neste, joka lämpenee muutaman asteen matkansa aikana. Nesteestä saatava lämpö höyrystää lämpöpumpussa kiertävän kylmäaineen. Höyrystyneen kylmäaineen painetta nostetaan kompressorilla, jolloin myös sen lämpötila nousee. Kylmäaine lauhtuu lämpöpumpun lauhduttimessa jälleen nesteeksi, jolloin se luovuttaa lämpöä lämmönjakoverkkoon ja lämpimään käyttöveteen. Maalämpöpumppujärjestelmää hankittaessa on tärkeää sen oikea ja riittävä mitoitus. Lämmönjakelutavaksi soveltuu hyvin esimerkiksi vesikiertoinen lattialämmitys. Mitä enemmän lämmitettäviä kuutioita on ja mitä suurempi lämmitysenergian kulutus, sitä kannattavammaksi maalämpöpumppu tulee. Lämpöpumpun investointikustannukset ovat melko suuret, mutta käyttökustannukset ovat huokeat. Maakaasu

Maakaasu lämmitysjärjestelmä koostuu lämmityskattilasta ja siihen liitetystä kaasupolttimesta ja vesikiertoisesta lämmönjakojärjestelmästä. Järjestelmä muistuttaa öljylämmitysjärjestelmää ja lähes kaikkia öljylämmityskattiloita voidaan käyttää myös kaasulla.

39


Maakaasun ongelma on sen rajoitettu saatavuus. Sitä ei voi varastoida kuten öljyä vaan se vaatii jakeluverkoston. Maakaasun jakeluyhtiö huolehtii jakeluputkiston asennuksesta sekä mittaus- ja säätölaitteista kaasumittarille saakka. Sähkö

taan huoneistoihin vesikiertoisella lämmönjakojärjestelmällä. Järjestelmään voidaan liittää myös varaaja. Käyttövesi lämmitetään erillisellä käyttövesivaraajalla. Sähkökattilat ja -varaajat ovat helppokäyttöisiä järjestelmiä, mutta niiden ongelmana on kallis energia.

Suora sähkölämmitys

Suora sähkölämmitys sopii parhaiten uusiin, hyvin lämpöeristettyihin pientaloihin. Se voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, sähköpatteri-, lattia- tai kattolämmityksellä tai jollain näiden yhdistelmällä. Suora sähkölämmitys on myös varsin yleinen vapaa-ajan asunnoissa, jotka ovat käytössä vain osan vuotta. Suora sähkölämmitys sopii erinomaisesti puulämmityksen täydentäjäksi. Suomessa on vielä noin 600 000 taloa, joissa on suora- tai varaava sähkölämmitys.

Puu- ja puuperäiset energialähteet Pellettilämmitys

Pellettejä poltetaan erityisesti pelletin polttoon suunnitelluissa uuneissa. Lämmitysjärjestelmä koostuu kattilasta, polttimesta, siirtoruuvista ja varastosiilosta. Polttimen ohjausyksikkö säätää pelletien syöttöruuvin, palamisilmapuhaltimen ja polttimen toimintaa lämmöntarpeen mukaan. Pellettipoltin voidaan asentaa myös useimpiin öljy- ja puukattiloihin.

toinen patteri- tai lattialämmitysverkko. Puukattilat jaetaan ala-, ylä- ja käänteispalokattiloihin. Pilkettä voidaan polttaa kaikissa kattiloissa, haketta vain stokkeri- ja alapalokattiloissa. Yläpalokattila vaatii rinnalleen lämminvesivaraajan. Puun lisäämistä useimmin vaatii yläpalokattila ja alapalokattilassa puun lisäämisväli on pienempi. Alapalokattilassa puu palaa myös tasaisemmin. Käänteispalokattilassa puu palaa kahdessa vaiheessa. Ensin se kaasuuntuu ja kaasu virtaa jälkipolttotilaan, jossa se palaa tehokkaasti. Etuina ovat puhdas palaminen ja lämmön tehokas siirtyminen kattilaveteen. Puulämmitys vaatii asukkaalta muita lämmitysmuotoja enemmän työtä. Huomioitava on myös puun saatavuus ja säilytys. Öljy

Varaava sähkölämmitys

Nimensä mukaisesti varaavassa sähkölämmityksessä varataan lämpö vesitäytteiseen varaajaan, josta lämpöä jaetaan seuraavana päivänä vesipattereihin. Varaajan veden lämmitykseen käytetään aikaa, jolloin sähkön kulutus on muuten vähäistä, yleensä ns. yösähköä. Myös lämmin käyttövesi voidaan lämmittää öiseen aikaan erillisessä käyttövesivaraajassa. Varaava sähkölämmitys kuluttaa enemmän energiaa, kuin suora sähkölämmitys ja käytettävän energian hinta ratkaisee, kumpi on edullisempaa. Sähkövaraajat ja kattilat

Vesikeskuslämmityksen lämmönlähteenä voidaan käyttää myös sähköä. Lämpö tuotetaan joko sähkövastuksilla varustetulla varaajalla tai sähkökattilalla. Sähkövaraajalla tuotetaan sekä tilojen lämmitysenergia että lämmin käyttövesi. Varaajan koko on tyypillisesti 1-2 m². Pääosin lämmityksessä käytetään yösähköä. Sähkövaraajaa voidaan käyttää myös puukattiloiden yhteydessä ja mahdollista on hyödyntää myös aurinkoenergiaa. Sähkökattila tuottaa talon tarvitseman lämmitysenergian sähkövastuksilla. Laitteisto toimii koko ajan, joten siinä ei käytetä vain yösähköä. Lämpö jae-

40

Pellettien raaka-aineena käytetään puusepän- ja sahateollisuuden sivutuotteina syntyvästä kutterinpurusta, sahajauhoista ja hiontapölystä. Ne puristetaan pieneksi, tiiviiksi sylintereiksi. Niissä puuenergia on hyvin tiiviissä muodossa. Yksi kuutio vastaa 300 – 350 litraa kevyttä polttoöljyä. Pellettien etu on kotimaisuus sekä pieni ympäristökuorma. Pellettien säilytys vaatii pellettisiilon, sieltä pelletit siirtyvät siirtoruuvilla polttimeen. Omakotitalossa sopiva siilon koko on 8 m³, jolloin siihen mahtuu koko vuoden pellettitarve.

Öljylämmitys koostu öljykattilasta, öljypolttimesta, säätölaitteista ja öljysäiliöstä. Sen avulla tuotetaan sekä huonetilojen että lämpimän käyttöveden tarvitsema energia. Erillistä lämminvesivaraaja ei siis tarvita.

Pellettikattilan huoltoon kuuluu nuohoaminen ja säännöllinen tuhkan poisto. Täysautomaattikattilat vaativat tämän huollon muutaman kerran vuodessa. Säännöllisellä kattilan huollolla taataan hyvä ja tehokas palaminen ja pienet hiukkaspäästöt.

Öljylämmitykseen ollaan kehittämässä öljyn vaihtoehdoksi biopolttoaineita. Lämmitysjärjestelmänä siihen voidaan helposti yhdistää aurinkolämmitys ja lisäksi on tarjolla kaksoispesäratkaisuja, jolloin öljyn rinnalla voidaan käyttä puuta.

Hake-, pilke- ja halkokattilat

Kattila nuohotaan ja poltin huolletaan noin kerran vuodessa. Näin taataan puhdas palaminen ja polttoaineen tehokas käyttö.

Puunpolton suosio on kasvanut. Se on ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, se ei aiheuta hiilidioksidi- eikä rikkipäästöjä. Uudet puunpolttolaitteistot myös minimoivat hiukkaspäästöt. Tärkeää puhtaan polttotuloksen takaamiseksi on laitteistojen säännöllinen huolto. Polttokattiloissa käytetään polttoaineena pilkkeitä, halkoja ja haketta. Lämmönjakojärjestelmä on yleensä vesikier-

Öljylämmityksen osuus uusissa pientaloissa on tällä hetkellä hyvin pieni. Öljyn hinnan nousu sekä yleinen energiapoliittinen keskustelu ovat vaikuttaneet tähän. Vanhoissa omakotitaloissa käytössä on vielä liki 250 000 öljylämmityskattilaa.

Lämpöpumppujen maailma Ilma-vesilämpöpumppu

Ilma-vesilämpöpumppu ottaa lämmitysenergian ulkoilmasta ja siirtää sen vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään ja sillä voidaan lämmittää myös lämmin


käyttövesi. Se toimii samalla periaatteella kuin mutkin lämpöpumput. Siinä on kaksi lämmönvaihdinta: höyrystin ja lauhdutin.

Poistoilmalämpöpumppu soveltuu parhaiten pienehköihin omakotitaloihin ja se on helppohoitoinen ratkaisu. Tukilämmitysjärjestelmät

Järjestelmää voidaan käyttää koko talon lämmityksen hoitoon. Se kuitenkin tarvitsee kylmimpiä aikoja varten varajärjestelmän. Ulkoilman lämpötilan laskiessa saatava lämmitysenergian määrä laskee ja noin -20 asteessa, sillä ei voida kattaa enää talon lämmitystarvetta. Lämmityskauden aikana on kuitenkin varsin vähän sellaisia päiviä, jolloin ilma-vesilämpöpumppu ei riitä. Kovien pakkasten aikana varajärjestelmänä käytetään usein ilma-vesilämpöpumpun omia sähkövastuksia. Tällöin sähkön kulutus kasvaa ja puulämmitys onkin oiva tapa vähentää kovilla pakkasilla ostettavan sähköenergian määrää. Ilma-vesilämpöpumpun etuna ovat sen edulliset hankintakustannukset ja helppo asennettavuus. Se voidaan asentaa vanhan järjestelmän tilalle tai rinnalle. Poistoilmalämpöpumppu

Poistoilmalämpöpumppu ottaa lämmitysenergian talosta poistettavasta ilmasta. Se siirtää lämmön tuloilman lämpimään käyttöveteen tai vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Sitä voidaan käyttää myös sisäilman viilentämisen. Järjestelmä vaatii riittävän ilmanvaihdatuksen eli 0,5 kertaa talon ilmatilavuus tunnissa. Poistoilmapumppu lämmittää talon huonetilat, huolehtii ilmanvaihdosta ja lämpimän käyttöveden tuottamisesta. Koska talon sisätilan lämpö on ympäri vuoden lähes vakio, niin poistoilmalämpöpumppu tuottaa lämpöä tasaisesti (n 2-3 kW). Se toimii ilmanvaihtolaitteen tavoin myös talon kosteissa tiloissa. Poistoilmalämpöpumppu tarvitsee myös tukilämmitysjärjestelmän. Erityisesti puun poltolla voidaan säästää ostettavan sähköenergian määrässä. Markkinoilla on erityyppisiä järjestelmiä joiden ominaisuudet vaihtelevat. On ratkaisuja, joissa tuloilma tuodaan taloon huoneissa olevien raitisilmaventtiilien kautta, toisissa tuloilma esilämmitetään ja jaetaan huoneisiin koneellisesti.

Tukilämmitysjärjestelmät ovat tärkeitä, sillä niiden avulla voidaan pienentää ostoenergian määrää ja säästää omakotitalon lämmityskustannuksissa. Tulisijat

Tulisija ja takka ovat perinteinen lämmitystapa ja nykyään lähes kaikkiin uusiin pientaloihin tulee tulisija. Vesikiertotakat ovat tulossa vahvasti mukaan osaksi pientalojen lämmitysjärjestelmää ja markkinoilla niiden tarjonta on kasvamassa nopeasti. Markkinoilta löytyy niin varaavia kuin kiertoilmatakkoja, sekä massiivisia kivitakkoja ja kevyttakkoja, Takka voidaan polttaa puilla, pelleteillä, priketeillä ja käytössä on myös nestettä, bioetanoolilla, käyttäviä takkoja. Valittavana on massiivinen varaava takka tai kiertoilmatakka. Varaava takka on yleensä tiiltä, vuolukiveä tai erilaisia kiviaineksia ja se nimensä mukaisesti varaa lämmön massiivisen rakenteeseensa. Lämmön se luovuttaa lämpösäteilynä huoneisiin. Vie siis aikansa ennen kuin varaava takka lämpiää ja alkaa antaa lämpöä. Toisaalta se pitää lämpönsä pitkään. Kiertoilmatakka perustuu metallirakenteiseen takkasydämeen ja erilliseen kuorirakenteeseen. Niiden polttotekniikka on hallittua ja palamista voidaan tehokkaasti säätää. Kiertoilmatakka antaa lämpöä nopeasi ja tarvittaessa myös pitkään. Takka sopii hyvin varalämmönlähteeksi sähkökatkosten ja lämmitysjärjestelmien toimintahäiriöiden ajaksi. Osana järjestelmää kannatta käyttää myös savukaasujen lämmön talteenottojärjestelmää. Tämä on neuvokas tapa säästää energiaa, koska puupoltossa syntyneet savukaasut siirretään vedenlämmittämiseen, sen sijaan että arvokasta energiaa työnnetään piipusta ulos. Pellettitakat

Pellettitakat soveltuvat hyvin täydentäväksi lämmitysjärjestelmäksi. Se tarvitsee hormin lisäksi sähköliitännän, sillä siinä on puhaltimet palamisilmalle

ja lämmitetylle ilmalle. Myös pellettien syöttöautomatiikka tarvitsee sähköä. Takoissa on automaattisytytys ja niiden pellettisäiliöön mahtuu useamman päivän pelletintarve. Pellettitakka on kevytrakenteinen, eikä vaadi massiivista perustusta. Sen tuottama lämmitysteho on säädettävissä ja sen tuottama lämpö siirretään huonetilaan puhaltimilla. Markkinoilta löytyy monenlaisia pellettitakkavaihtoehtoja. Aurinkolämmitys

Aurinkoenergiaa hyödynnetään tuottamalla lämpöä aurinkokerääjillä ja sähköä aurinkopaneelilla. Auringosta saadaan yllättävän paljon energiaa myös Suomen leveysasteilla. Uudet laitteistot ovat lisäksi entistä tehokkaampia ja herkempiä. Aurinkokeräin on mahdollisuus liittää suoraan vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Tarjolla on tasokerääjiä ja tyhjiökerääjiä. Aurinkolämmöllä voidaan tuottaa noin puolet lämpimän käyttöveden valmistukseen tarvittavasta energiasta. Jos aurinkokerääjät on kytketty lämmitysjärjestelmään, voidaan tuottaa 25 – 35 % lämmitystarpeesta. Energiatehokkaissa taloissa osuus on vielä suurempi pienemmästä lämmitystarpeesta johtuen. Aurinkolämpöjärjestelmä koostuu aurinkokeräimistä, varaajasta, pumppu- ja ohjausyksiköstä sekä putkistosta. Ilmalämpöpumput

Ilma-ilmalämpöpumput ovat monipuolisia tukilämmitysjärjestelmiä. Ne siirtävät lämpöenergiaa ulkoilmasta ja luovuttavat sen suoran sisäilmaan. Niitä voidaan käyttää myös sisäilman viilentämiseen. Ilmalämpöpumpussa on ulkoyksikkö jossa sijaitsee höyrystin. Se ottaa lämpöä ulkoyksikön läpi kiertävästä ulkoilmasta. Sisätilaan lämpö siirtyy sisäyksikön kylmäaineen välityksellä. Sisäyksikkö kierrättää talon sisäilmaa lävitseen ja lämmittää sen. Ilmalämpöpumppua hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota sen mitoitukseen, sisäyksikön sijaintiin ja asennukseen. Lisäksi laitteen käyttötapa ja talon huonejako vaikuttavat laitteesta

41


saatavaan energiansäästön määrään. Varaava lämmitys

Lämmön varaaminen veteen on käytännöllinen ja helppo tapa varastoida lämpöä. Lämminvesivaraajalla täydennettyä vesikeskuslämmitystä voidaan pitää hyvänä ja toimivana ratkaisuna sekä nyt, että tulevaisuudessa. Se ei ole sidottu myöskään käytettävään energialähteeseen. Useimmat lämmitystavat edellyttävätkin varaajan kytkemistä lämmitysjärjestelmään. Siitä on hyötyä myös ilman varaajaa toimivien energialähteiden kanssa. Hypridijärjestelmä vaatii hypridivaraajan, eli siinä eri energialähteiden tuottaman lämpö kerätään samaan varaajaan. Vesikeskuslämmityksen periaate on yksinkertainen. Lämmön tuotantolaitteessa lämmitetään vesi, joka kierrätetään pattereissa tai lattialämmitysputkissa. Ne luovuttavat lämmön huonetilaan. Jakojärjestelmän suunnittelu perustuu jokaisen huoneen lämmöntarpeeseen. Vesikeskuslämmityksen lämmönlähde voidaan valita vapaasti. On mahdollista myös käyttää useampia lämmönlähteitä rinnakkain esimerkiksi öljyn rinnalle voidaan ottaa puu tai aurinkoenergia. Lämmöntuotantolaitteisto voi siis olla öljy-, puu-, varaava sähkö-, maalämpöpumppu- ja aurinkokerääjä. Varaajan vesitilavuus määräytyy lämmityslaitteiston tehon mukaan. Yleisimmin tilavuus on 1000 – 3000 litraan.

Energiatodistuksen tarkoitus on auttaa kuluttajaa vertailemaan rakennusten energiatehokuutta ja nostamaan energiatehokkuus yhdeksi rakennuksen suunnittelun keskeiseksi osaksi. Tämä on myös tärkeä seikka talon lämmitysjärjestelmää suunniteltaessa, energiatehokas rakennus antaa useampia vaihtoehtoja talon lämmitysjärjestelmäksi. Energiatodistus on pakollinen haettaessa rakennuslupaa. Energialuokitus on tuttu kodinkoneista. Uusille rakennuksille energiatodistus laaditaan rakennuslupavaiheessa. Se on osa energiaselvitystä, joka sisältää yleensä myös: • lämpöhäviöiden vertailulaskelman ja määräysten mukaisen osoittamisen • ilmanvaihtojärjestelmän ominaissähkötehon • rakennuksen lämmitystehon • arvion kesäaikaisesta sisälämpötilasta ja tarvittavasta jäähdytystehosta • rakennuksen energiakulutuksen sijaintipaikkakunnalla Uudet energiatehokkuusmääräykset ohjaavat rakentamista

Ympäristöministeriön uudet rakennusten energiatehokkuusmääräykset astuivat voimaan 1.7.2012. Ne tiukensivat keskimäärin 20 prosenttia 2010 voimaan tulleiden määräysten energiatehokkuustasoa. Rakennuksen kokonaisenergiankulutukselle määrätään rakennustyyppikohtainen yläraja, joka ilmaistaan niin kutsutulla E-luvulla. Eri energiamuodoille on annettu kertoimet, jotka kuvaavat luonnonvarojen käyttöä.

Lämmönjako

Lämmönjakojärjestelmä on tärkeä osa pientalon lämmittämisessä. Osa järjestelmistä soveltuu useaan eri lämmitysjärjestelmään antaen näin mahdollisuuden järjestelmän vaihdoksen ilman lämmönjakojärjestelmän muutosta. Vesikiertoinen järjestelmä soveltuu moniin lämmitysjärjestelmiin. Se mahdollistaa patteri- ja lattialämmityksen. Sähkökaapelit soveltuvat lattia ja kattolämmityksiin. Mahdollista on toteuttaa lämmön jakelu myös ilmakanavien kautta ja ilmalämmitystä käyttää myös ilmalämpöpumppu. Energiatodistus kertoo energialuokan

42

Uudistuksella ohjataan pientalojen energiansäästöön ja päästöjen vähentämiseen. Määräykset koskevat tällä hetkellä vain uudisrakentamista ja se on pakollinen uusille rakennuksille. Olemassa oleville omakotitaloille ja enintään kuuden huoneiston kiinteistöille todistus on vapaaehtoinen. Todistusta ei kuitenkaan tarvita, jos rakennus on kooltaan alle 50 m² tai sitä käytetään alle 4 kuukautta vuodessa. Energiatodistus sisältää energialuokituksen sekä energiatehokkuusluvun lisäksi rakennuksen perustiedot, todistuksen voimassaoloajan sekä energiatodistuksen laskennan lähtötiedot. Ener-

giatodistus perustuu laskennalliseen energiankulutukseen ja se on voimassa 10 vuotta. Energiamuodoille annetut kertoimet kannustavat käyttämään uusiutuvia energianlähteitä. Lisäksi pientalojen Eluvun yläraja riippuu myös rakennuksen pinta-alasta: vaatimukset ovat lievemmät pienille pientaloille. Vähitellen tiukkenEvat energiatehokkuusvaatimukset

Käyttöönotettu kokonaisenergiatarkastelu lisäsi merkittävästi suunnittelun vapautta ja varmistaa kaikkien energiatehokkuusratkaisujen tasa-arvoisen kilpailun. Energiamuotojen kertoimet ohjaavat rakentajia käyttämään ympäristöystävällisiä energiamuotoja. Uusiutuvien energialähteiden käytön osuuden pitää vastata vähintään 25 prosenttia rakennuksen tilojen ja ilmanvaihdon lämmityksen energian nettotarpeesta. Energiatehokkuuden parantamisen on pelätty lisäävän home- ja kosteusongelmia. Asiantuntijoiden mukaan energiatehokas rakentaminen edellyttää huolellisempaa suunnittelua ja toteutusta, mikä tarkoittaa samalla parempaa rakentamisen laatua. Oikein suunniteltu, rakennettu ja ylläpidetty energiatehokas rakennus nimenomaan ehkäisee kosteus- ja homeongelmia. Energiatehokkuuden tiukennukset jatkuvat. Ensi vuosikymmenen vaihteessa on odotettavissa tiukentuvaa lainsäädäntöä, jolloin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin ohjaamana kaikkialla EU:ssa siirrytään lähes nollaenergiarakentamiseen. Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan myös korjausrakentamista koskevia energiamääräyksiä, tällöin myös remontointiin tulee energiansäästötavoitteet.

www.energia.fi • www.motiva.fi www.danfoss.fi • www.gasum.fi www.ekolammox.fi • www.oil.fi www.sahkolammitysfoorumi.fi www.oljylammitys.fi


ASIANTUNTIJAN KÄYTTÖ ENERGIA-ASIOISSA SÄÄSTÄÄ Energiaratkaisun valinta ja toimivan kokonaisuuden hankinta rakennukseen vaikuttavat merkittävästi talon energiatehokkuuteen sekä energiakustannuksiin. Myös tiukkeneva lainsäädäntö asettaa etenkin korjausrakentajille monenlaisia vaatimuksia. Koska energiaratkaisu on suuri investointi joka vaikuttaa myös tulevaisuuden asumiskustannuksiin, kannattaa vaihtoehdot selvittää huolella ja hyvällä asiantuntemuksella. Tässä yhteydessä energia-asiantunijan käyttö saattaa säästää vaivaa ja rahaa.

S

jestelmällä on merkitystä. Esimerkiksi se, miten lämmönjakelu on tapahtunut, vaikuttaa siihen, kuinka helposti uusi järjestelmä on integroitavissa vanhaan, Balk toteaa.

uomen oloissa lämmitys muodostaa surimman erän talon käyttökustannuksista, joten sen valinta kannattaa tehdä huolella ja mielellään asiantuntijan avulla. Alalle onkin onneksi tullut tähän erikoistuneita, laitetoimittajista riippumattomia palveluita tarjoavia yrityksiä.

- Nykyajattelussa pyritään lämmitysjärjestelmäselvityksen kautta optimoimaan tarvittavat toimenpiteet ja muutokset. Näin saadaan vertailukelpoista tietoa eri järjestelmien sopivuudesta, Balk jatkaa.

Asiakkaan luona tehtävä kokonaisarvio ja kattava järjestelmien vertailu muodostaa tärkeän pohjan palvelulle, toteaa energia-asiantuntija Kari Balk Ekolämmöx Oy:stä. - Lämmitysjärjestelmää saneerattaessa tai uuteen vaihdettaessa, vanhalla jär-

Energia-asiantuntija Kari Balk paikan päällä tutustumassa kohdetaloon.

www.ekolammox.fi


ÖLJYLÄMMITTÄJÄLLÄ ON MONIA KEINOJA LISÄTÄ ENERGIATEHOKKUUTTA Öljylämmittäjä pystyy tekemään talostaan energiatehokkaan, säästämään energiaa ja vastaamaan ilmastotalkoiden haasteisiin pitämällä lämmitysjärjestelmänsä hyvässä kunnossa ja ottamalla rinnalle uusiutuvaa energiaa kuten aurinkolämmön. Lämmitysöljyssä on vapaaehtoinen bio-osuus, ja lämmityspolttoöljy on nykyisin myös täysin rikitöntä.

Ö

ljylämmittäjällä on talossaan monia mahdollisuuksia avaava vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, jonka päästöt ovat ennestäänkin pienemmät kuin monesti luullaan.

Öljylämmittäjän ei olekaan mitään syytä lähteä harkitsemattomasti vaihtamaan lämmitysmuotoa, vaan selvittää miten hän voi tehdä talostaan entistä energiatehokkaamman ja miten juuri hänen talonsa lämmitysjärjestelmä kannattaa kunnostaa nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi, jos laitteet ovat ikääntyneet ja kunnostaminen on ajankohtaista.

44

Lämmitysöljyn kulutusta vähentää ennen kaikkea ikääntyneiden kattiloiden ja muiden lämmityslaitteiden uusiminen. Energiankulutusta vähentävät niin ikään rakennuksen eristyksen parantaminen sekä ovien ja ikkunoiden uusiminen. Kun nykyisiin öljylämmityslaitteisiin yhdistää vielä aurinkolämmön eli siirtyy hybridilämmitykseen, syntyy lisää energiansäästöä. Asukkaat voivat vaikuttaa energiankulutukseen myös muuttamalla omia tottumuksiaan, vaikkapa säätämällä lämpöä hieman totuttua pienemmälle. Remontit maksavat, mutta tuovat selvää säästöä. Lämmitysjärjestelmän

parantaminen on pitkälle vaikuttava investointi. Öljylämmitysjärjestelmän kunnostamiseen ja sen täydentämiseen rinnakkaislämmönlähteillä saa kotitalousvähennystä. Bioöljyssä 10 prosentin tavoite

Bioöljyn osuus lämmitysöljyssä kasvaa tulevina vuosina. Lämmitysöljyyn tuli kahden prosentin vapaaehtoinen bioosuus vuonna 2009. Höylä III-energiatehokkuussopimuksessa on asetettu tavoite, että bio-osuus olisi 10 prosenttia vuonna 2016. Bioöljyt vähentävät hiilidioksidipäästöjä oleellisesti.


Vanhan öljykattilan vaihto vapauttaa tilaa kellarissa sijaitsevaan tekniseen tilaan. Kuvat: Öljyalan Keskusliitto / Antti Verkasalo.

Aurinkolämpö yhä useammin mukaan öljylämmitykseen

Lukuisat öljylämmittäjät ovat jo ottaneet aurinkolämmön öljylämmön rinnalle eli käyttävät hybridilämmitystä. Viime vuosina käyttöön otetuista uusista aurinkolämpöjärjestelmistä noin 80 prosenttia on asennettu öljylämmityksen yhteyteen. Kaiken kaikkiaan aurinkolämpöjärjestelmiä on käytössä jo tuhansissa pientalossa. Pientalossa voidaan säästää vuositasolla 15-30 prosenttia lämmitysenergiakuluissa aktiivisella aurinkoenergian hyödyntämisellä, kun aurinkolämpöä käytetään yhdessä nykyaikaisen öljylämmityksen ja matalaenergiaratkaisujen kanssa, kunhan aurinkolämpölaitteet on mitoitettu, asennettu ja säädetty oikein talon tarpeiden mukaan. Aurinkolämmön suosiota öljylämmityksen rinnakkaislämmönlähteenä edistää se, että aurinkolämpöjärjestelmät soveltuvat erityisen hyvin juuri öljylämmitykseen liitettäväksi. Kun asennus tehdään ammattitaidolla, järjestelmä on automaattinen eikä vaadi juurikaan huoltoa. Öljylämmitys Suomessa

Suomessa öljylämmitteisiä pientaloja on 200 - 220 tuhatta. Tämä on suunnilleen neljännes kaikista pientaloista. Pientalot ja muut öljylämmitystalot mukaan lukien noin miljoonan suomalaisen koti lämpiää öljyllä. Valtaosassa öljylämmitystaloista lämmityslaitteet ovat kunnossa, koska kattiloita on vaihdettu ja muita laitteita uusittu tasaiseen tahtiin. Usein kaikki öljylämmitystalot kuitenkin niputetaan

Vanhan talon lämmönjakojärjestelmä voidaan uudistaa kokonaan vesikiertoiseksi ja talo voidaan jakaa erillisiin lämmityspiireihin: radiaattoreille ja vesikiertoiselle lattialämmitykselle omansa.

yhdeksi kokonaisuudeksi ja annetaan ymmärtää, että kaikissa olisi vanhentunut lämmitysjärjestelmä, vaikka näin ei olekaan. Energiatehokkuussopimus nustaa energiansäästöön

kan-

Lämmitysjärjestelmän kunnostus voi tuoda kiinteistökohtaisesti ainakin 10– 30 prosentin säästön öljynkulutukseen. Saavutettavan säästön suuruus riippuu siitä, mikä ikäinen ja missä kunnossa pidetty vanha järjestelmä uusitaan. Muilla toimilla säästöä syntyy lisää. Lämmitysöljyn säästöön tähtäävän energiansäästöohjelman aikana öljylämmitystaloissa on uusittu viimeisten runsaan 10 vuoden kuluessa jo yli 100 000 öljylämmityskattilaa ja tehty lukuisia muita energiatehokkuutta parantavia muutoksia. Säästöä lämmitysöljyn kulutuksessa on kertynyt noin miljardi litraa, kun verrataan siihen, miten paljon öljyä olisi kulunut ilman toteutuneita säästötoimia. Määrä vastaa noin 285 000 öljylämmitteisen pientalon vuotuista lämmitysöljyn kulutusta. Öljylämmittäjiä kannustetaan edelleen energiansäästöön valtiovallan ja öljyalan vuoteen 2016 ulottuvalla Höylä III – energiatehokkuussopimuksella. Höylä-sopimus varmistaa osaltaan sitä, että Suomessa saavutetaan kansalliset ja EU:n asettamat tavoitteet, jotka liittyvät mm. energiatehokkuuteen, päästövähennyksiin ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen.

www.oljyala.fi

Vanhan talon lämmönjakojärjestelmä voidaan uudistaa kokonaan vesikiertoiseksi. Lämmityksen syöttöputket jäävät pääsääntöisesti piiloon lattian alle.

ÖLJYLÄMMITTÄJÄN TÄRKEIMMÄT SÄÄSTÖVINKIT: • Tarkista talon eristys ja tiiviys:

yläpohja, alapohja, ulkoseinät, ikkunat, ovet. • Tarkista, ettei talon sisälämpötila ole yli 21 astetta. • Mieti, onko lämpimän käyttöveden kulutuksessa vähentämisen varaa. • Pidä öljylämmityslaitteet hyvässä kunnossa – säännöllinen huolto! • Jos öljylämmityksesi on vanha, hanki uudet, energiapihit laitteet. • Ota öljyn rinnalle uusiutuvaa energiaa kuten aurinkolämpöä.

45


EI TUHLATA SÄHKÖÄ - Turvallisuutta ja järkeä sähkön käyttöön Energiankulutus puhuttaa, pääasiana on yleensä talojen lämmitykseen käytetyn energian määrä. Erilaisilla rakentamisratkaisuilla etsitään tiiviimpiä, vähemmän lämmitysenergiaa kuluttavia taloja. Kuitenkin kotitalouksien sähköstä iso osa kuluu kodin arkeen, ruoan säilytykseen ja valmistukseen, astioiden ja pyykin pesuun, valaistukseen sekä saunanlämmitykseen ja viihdesähkölaitteisiin

T

avallisen nelihenkisen perheen vuotuinen sähkönkulutus on 4000 - 4500 kWh silloin, kun asuntoa ei lämmitetä sähkölämmityksellä. Suuren osan tästä käyttää valaistus ja kodin pienkoneet. Perheen elintavoilla on suuri merkitys energiankokonaiskulutuksessa. Perheessä onkin hyvä keskustella ja miettiä ovatko elintavat urautuneet energiahuolettomiksi ja voiko pienellä pohdinnalla ja oikeilla valinnoilla säästää euroja perheen kassaan.

Energian säästö onnistuu pienin teoin

Jokainen siis voi omilla valinnoillaan säästää energiaa. Tässä on apuna esimerkiksi sähkölaitteiden energiamerkintä, joka on vaadittu sähkölaitteisiin jo vuodesta 1995. Se on hyvä ohjenuora tiedostavalle kuluttajalle. Se antaa vertailukelpoista tietoa laitteiden sähkönkulutuksesta ja auttaa näin laitevalinnoissa. Kulutusluokat jakautuvat A:sta E:hen ja nykyään kaikista laitteista löytyy A-energialuokan vaihtoehtoja. Energiamerkinnöillä voidaan ilmoittaa sähkölaitteen muitakin ominaisuuksia, kuten pyykinpesukoneissa pesu- ja linkousluokan, lampuilla valovirta ja keskimääräinen polttoikä tai vaikkapa laitteen äänekkyys. Kodin sähköturvallisuus – osana arkipäivää

Harva tulee ajatelleeksi, että kotoinen 230 voltin verkkojännite on tappavan vaarallinen. Sähköiskuihin menehtyy-

46

kin Suomessa keskimäärin kolme ihmistä vuodessa. Oikein käytettynä ja asennettuna sähköstä ei kuitenkaan aiheudu mitään vaaraa. Sähkötöitä saavat kuitenkin tehdä vain sähköalan ammattilaiset, tämä kannattaa muistaa. Tavallinen sähkönkäyttäjä voi kuitenkin korjata jatkojohtoja tai vaihtaa valaisinpistorasioita. Niihin ei kannata ryhtyä ilman perehtymistä ja varmuutta siitä mitä on tekemässä, sillä siihenkin liittyy kohtalaisen suuria riskejä. Sähkölaitteen käyttäjällä tai korjaajalla on aina vastuu laitteen käytöstä. Väärä käyttö voi olla hengenvaaralista tai aiheuttaa tulipalon. Tarkkana ulkona kosteissa tiloissa

sekä

kodin

Vesi johtaa erinomaisesti sähköä, joten kosteissa tiloissa saa käyttää ainoastaan tiiviitä, suojamaadoitettuja laitteita. Ulkona tulee käyttää läpällisiä roiskeveden pitäviä pistorasioita. Sisätiloihin tarkoitettuja sähkölaitteita ja -johtoja ei saa käyttää ulkona. Varovaisuutta ei kannata unohtaa. Sähkölaitteiden turvallisuudesta kannatta huolehtia

Vikavirtasuojakytkin on sähkötekniikassa käytetty komponentti, jonka tehtävä on suojata laitteiden käyttäjiä vaarallisilta sähköiskuilta ja estää tulipaloja. Vikavirtasuoja on ollut pakollinen vuodesta 1998 uusien rakennusten tiloissa, joissa sähkön käytöstä voi aiheutua vaaraa, kuten pesu- ja kylpytiloissa. Vuodesta 2008 lähtien se on ollut pakollinen lähes

kaikissa pistorasioissa. Sähköturvallisuuden edistämiskeskus on suositellut vikavirtasuojien lisäämistä myös vanhempiin rakennuksiin muutostöiden ja remontoinnin yhteydessä. Suojauksen on todettu lisäävän niin selkeästi turvallisuutta, että se kannattaa joka tapauksessa asentaa, pohdiskelematta sen pakollisuutta. Tuotteen valmistaja ja maahantuoja ovat vastuussa laitteiden turvallisuudesta Vastuu sähkölaitteista ja niiden toimivuudesta ja turvallisuudesta on valmistajien ja maahantuojien. He voivat testata laitteet itse tai testauttaa ne vapaaehtoisesti puolueettomalla testaajalla ennen markkinoille tuomista. Kaikissa laitteissa CE-merkintä on valmistajan takuu siitä, että tuote täyttää EU:n asettamat vaatimukset. Merkki on kuitenkin tarkoitettu etupäässä tulliviranomaisille, jotka valvovat tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Varma turvallisuustae on FI-merkintä. Tällöin laite on SGS FIMKOn testauslaboratorion tarkistama. Sähkölatteiden turvallisuutta maassamme valvoo Turvatekniikan keskus, TUKES, se myös testaa vuosittain satoja myynnissä olevia sähkölaitteita. Asentajalla aina vastuu

Suurin osa sähköiskuista johtuu viallisista laitteista tai varomattomuudesta. Vanhat asennukset ja kuluneet johdot voivat olla myös onnettomuuden syy, siksi sähkölaitteiden tulisi aina olla ehjiä, puhtaita ja moitteettomasti toimivia. Sähköturvallisuuslaki määrittelee-


kin niin, että sähkölaitteet ja -laitteistot tulee suunnitella, rakentaa, valmistaa ja korjata niin, että niistä ei aiheudu vaaraa kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Tärkeää onkin aina tutustua laitteen ohjeisiin, noudattaa niitä niin käytössä kuin asennettaessa laitteita ja tarvittaessa pyytää apua sähköalan ammattilaiselta. Asentaja on aina vastuussa korjaamistaan ja asentamistaan laitteista. Sähköasennustöitä saavat tehdä ainoastaan TUKESin rekisteröimät sähköurakoitsijat, jotka löytyvät osoitteesta www.tukes.fi/rekisterit. Tämä kannattaa aina muistaa, sillä vahingon sattuessa on merkitystä mm. vakuutuskorvausten osalta, onko asennuksen tehnyt luvat omaava asentaja. Hyvä suunnittelu panostaa viihtyisyyteen ja ammattimies takaa luotettavan lopputuloksen

Varsinaisen suunnitelman tekee sähkösuunnittelija tai suunnitelmia tekevä sähköurakoitsija. Ammattitaitoisen suunnittelijan kanssa perheen toiveet yleensä toteutuvat ja esille voi tulla myös uusia vaihtoehtoja näiden toteuttamiseksi. Hyvän suunnitelman pohjalta on lisäksi helppoa pyytää ja vertailla tarjouksia. Tarjouksia vertailtaessa kannatta tarkistaa, mitä tarvikkeita urakoitsijat siihen sisällyttävät. Tämä on oleellista etenkin, jos tarjousten hinnat poikkeavat oleellisesti toisistaan. Sähköurakoitsijan kanssa tehdään kirjallinen sopimus ja valmiin lomakkeen voi tulostaa vaikkapa www.sahkoala.fi -sivuilta. Lomakkeessa on otettu huomioon kaikki sähköurakointiin liittyvät yksityiskohdat. Urakkasopimuksessa kan-

nattaa mainita urakoitsijalle kuuluvasta käyttöönottotarkastuksesta sekä uusien sähkölaitteiden ja -asennusten käytön opastuksesta. Tarkastuksesta syntyvä pöytäkirja, laitteiden käyttöohjeet ja talon piirustukset on syytä tallettaa myöhempää käyttöä varten. Omakotitalon sähkötöitä tekee urakoitsija, jolla on sähköpätevyys 1 tai 2, vanhan sähkölain mukainen A-B- tai C-urakointioikeus. Valaistus kotona – rajattomat mahdollisuudet

Monipuolinen valaistus kohottaa niin rakennuksen käyttöarvoa kuin kaupallistakin arvoa. Se parantaa oman elinympäristön asumismukavuutta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Nykyään valintamahdollisuuksia on loputtomasti ja lopputulos on kiinni oikeastaan vain mielikuvituksesta. Eri tiloihin voidaan luoda valaistus eri funktioista lähtien. Työskentely- ja keittiötiloissa valaistuksen avulla tehdään askareita, luetaan ja viihdytään. Olohuoneeseen voidaan luoda tilanteen ja ajankohdan huomioonottava valaistus. Ulkovalaistus voi vaihdella tunnelmien ja tilanteen mukaan. Valaistuksella voidaan ohjata ihmisiä, ohjata ihmisten katseita haluttuun suuntaan tai sillä voidaan lisätä tilan avaruudentuntua. Valaistus voi olla suoraa, epäsuoraa tai se voi heijastua erilaisista pinnoista.

SÄHKÖISTYKSEN AIKATAULU, LYHYT OPPIMÄÄRÄ: • ota yhteyttä sähköyhtiöön • tilaa työmaasähkö • tee oma ”sähkösuunnitelma” • valitse sähkösuunnittelija • pyydä urakkatarjoukset • valitse sähköurakoitsija • nimeä valvoja • asennustyöt • käyttöönotto- ja

varmennustarkastus

sekä joustavan uudelleen sijoittamisen ilman sähköjohtoja. Asennuksen voi tehdä helposti mille tahansa pinnalle tarra- tai ruuvikiinnityksellä, täysin ilman sähköjohtoja. Modernisti muotoillut ja sisutuksen mukaan helposti sijoitettavat tuotteet tuovat uudenlaista vapautta kodin sähkötoimintojen ohjaukseen. Muutaman langattoman painikkeen liittäminen kotiin on helppoa eikä vaadi ohjelmointityökaluja tai -taitoja. Sähköasentaja asentaa ohjattavaan laitteeseen vastaanottimen, johon kytkin lähettää radiosignaalin ja toteuttaa halutun toiminnon. Kytkimet asukas voi itse sijoittaa kodissa haluamiinsa paikkoihin ruuveilla tai tarrakiinnityksellä.

Langattomuus helpottaa ja antaa uusia ulottuvuuksia sähköasennuksessa

Uudet langattomat sähkölaitteet mahdollistavat kytkinten, esimerkiksi valopainikkeiden ja valonsäädinten helpon asentamisen erilaisille seinäpinnoille

www.sahkoala.fi • www.tukes.fi www.energia.fi • www.eulilights.fi www.sahkoturva.fi • www.slo.fi www.schneider-electric.fi

KUKA SAA TEHDÄ SÄHKÖTÖITÄ? Kiinteisiin sähköasennuksiin sekä sähkölaitteiden korjaukseen kohdistuvia sähkötöitä saavat yleensä tehdä vain ne sähköalan ammattilaiset, joilla on oikeus tehdä näitä töitä. Keskeisin vaatimuksista on turvallisuudesta vastaava töiden johtaja, jolla on oltava toiminta-alueen kattava pätevyystodistus. Toiminnasta on myös tehtävä ilmoitus Tukesin sähköurakoitsijarekisteriin. Tavallinen sähkönkäyttäjä voi tehdä

ainoastaan eräitä vähäisiä töitä, jos varmasti osaa tehdä ne oikein ja on riittävästi perehtynyt työhön liittyviin ohjeisiin ja sähköturvallisuuteen. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi: • asunnon sulakkeen vaihtaminen • valaisimen liittäminen katossa

olevaan ”sokeripalaan” • sähkölaitteen rikkoutuneen pistotulpan, johdon ja johdossa olevan

välikytkimen vaihtaminen • yksivaiheisen jatkojohdon valmistaminen ja korjaaminen • pistorasian ja valaisinkytkimen kannen irrottaminen ja kiinnittäminen esim. tapetoinnin ajaksi • enintään 50 voltin vaihtojännitteisiin tai 120 voltin tasajännitteisiin laitteistoihin kohdistuvat työt, esim. aurinkokennoasennukset.

47


Uuden sukupolven energiaratkaisut kotiisi Fortumilta Fortum on tuonut kuluttajien avuksi uusia ratkaisuja järkevään energiankäyttöön. Fortum Kotinäyttö, Fortum Fiksu ja Fortum Aurinkopaketti ovat esimerkkejä uusista kuluttajaratkaisuista, joiden käyttöönotto on helppoa ja joiden avulla voi hallita omaa energiankulutustaan.

Fortum Kotinäyttö on tehokas apuri, joka kertoo kotisi sähkönkulutuksen helposti ja selkeästi. Fortum Kotinäyttö koostuu sähkömittariin itse tarralla kiinnitettävästä langattomasta lähettimestä sekä selkeästä näyttölaitteesta. Lähetin välittää näyttöön jatkuvasti tietoa kotisi sähkön kulutuksesta. Näyttölaitetta seuraat helposti vaikka sohvaltasi. Kotinäyttöön voi asettaa kulutustavoitteita, jotka voivat auttaa sinua säästämään energiaa. Kun tiedät enemmän, osaat toimia taloudellisemmin. Fortum Kotinäyttö soveltuu kotitalouksille, jotka haluavat omalla toiminnallaan vaikuttaa sähkön kulutukseensa ja sähkölaskuunsa. Kotinäytön avulla voidaan tutkimusten perusteella saavuttaa huomattavia säästöjä. Kotinäyttö voi maksaa itsensä takaisin varsin nopeasti ohjaamalla sinua käyttämään vain energiaa, jota tarvitset.

Fortum Aurinkopaketilla tuotat sähköä kotisi tarpeisiin Fortum Aurinkopaketin avulla voit tuottaa kotisi sähköt itse. Toimitamme uusiutuvaa aurinkoenergiaa hyödyntävän tuotantojärjestelmän kotiisi avaimet käteen -periaatteella. Katolle asennettavan, sähköverkkoon kytkettävän aurinkopaneelijärjestelmän avulla voit korvata tuotannollasi osan ostosähköstä. Näin olet omavaraisempi sähkön suhteen. Jos tuotat sähköä yli oman tarpeen, Fortum ostaa ylijäämäsähkösi markkinahintaan. 48


Uuden ajan yösähkö - Fortum Fiksu Fortum Fiksu on uusi, älykäs tapa hallita energiakustannuksia kun kotonasi on vesikiertoinen sähkölämmitysjärjestelmä. Fortum Fiksu sopii varaavan vesikiertoisen sähkölämmitysjärjestelmän tueksi. Käyttöönotto käy nopeasti ja helposti, sillä ammattitaitoinen asentaja tekee kaikki tarvittavat asennukset puolestasi tai yhdessä kanssasi. Pienellä investoinnilla lämmitysjärjestelmästä saadaan entistä älykkäämpi.

Henkilökohtaisesta käyttöliittymästä on helppoa seurata sähkönkulutusta. Sen avulla voi ohjata varaajan päälle ja pois sekä asettaa hintahälytyksiä missä tahansa, kun käytössä on verkkoyhteys. Helppokäyttöinen palvelu toimii tietokoneella, älypuhelimella sekä tabletilla.

Sähkön markkinahinta vaihtelee vuorokauden eri tunteina ja on tyypillisesti edullisinta aamuyön aikaan. Fortum Fiksu tuo käyttöösi tunneittain hinnoitellun sähkön ja ohjaa automaattisesti lämmityksen vuorokauden edullisimmille sähkötunneille. Näin sähkön käyttö tehostuu ja kotisi lämmityskuluissa syntyy säästöä.

Uuden sukupolven energiaratkaisuillamme voit säädellä sähkönkulutustasi ja käyttää puhdasta uuden sukupolven energiaa entistä taloudellisemmin.

Lue lisää kodin uusista energiaratkaisuista: www.fortum.fi/koti

49


LÄMPÖPUMPPUJEN SUURSUOSION SYY LÖYTYNYT

- KANNATTAVUUS Suomalaiset sijoittavat lämpöpumppuihin vuosittain jo 400 miljoonaa. Syykin on selvillä. Sijoituksen tuotto on useimmiten yli 10 % / vuosi. Säästyneet polttoaineen vaikutus Suomen kauppataseeseen on jo satamiljoonaluokkaa. Myös hiilidioksidipäästöjen väheneminen on megatonniluokkaa, kun Suomen jo puoli miljoonaa lämpöpumppua keräävät lähienergiaa talojen ympäriltä maasta, kalliosta tai ilmasta.

K

un lämpöpumppuala on käytännössä syntynyt täysin markkinaehtoisesti ilman erityistä valtion tuentaa, näkyy se myös alan terveytenä ja loistavina tulevaisuuden näkyminä kuluttajien sekä toimijoiden näkökulmasta. Eikä valtiollakaan pitäisi ole valittamista. Lämpöpumput hoitavat markkinaehtoisesti EUn RES-direktiivin uusiutuvan energian vaatimuksista vuonna 2020 saman verran kuin esimerkiksi vielä investoimattomat, tuetut ja rakentamattomat 700–800 kpl tuulivoimalaitosta, pienentävät kauppatasetta ja lisäävät kansallisvarallisuutta sadoilla miljoonilla kiinteistöjen arvon nousun myötä. Pientalorakentajista jo yli puolet päätyykin lämpöpumppuratkaisuun. Suurin potentiaali on kuitenkin olemassa olevat talot. 220 000 öljylämmittäjää, yli 100 000 vesikiertoisen sähkölämmityksen käyttäjää, 500 000 suorasähkölämmittäjää maksavat lämmitysenergiastaan useimmiten kaksin-kolminkertaisesti lämpöpumppulämmitykseen verrattuna. Varsinkin nykyisillä korkokannoilla lämpöpumppuinvestointipäätöksen tekeminen olosuhteissamme on käytännössä vain tiedon puutetta. Erittäin nopeasti kasvava ryhmä on öljylämmitteiset rivi- ja kerrostalot, joihin investoidaan yli 1000 lämpöpumppua vuodessa. Myös isot kauppakohteet, kuten Tampereen Ikea, Kouvolan Veturi ja Porin Puuvilla hakevat säästöä kasvaviin energiakuluihinsa investoimalla lämpöpumppujärjestelmiin. Samaiset

50

järjestelmät ikään kuin kaupanpäälliseksi huolehtivat myös tilojen jäähdytystarpeista.

Kirjoittaja on Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.

LämpöpumpPUJEN tekniikka Lämpöpumppujen avulla siirretään maahan, kallioon, veteen auringosta tai

Suomalaiselle kuluttajalle lämpöpumppu on uskomattoman kannattava sijoitus, puhutaanpa sitten rakentajasta tai saneeraajasta. Lämmityksen hinta painuu tilanteesta ja lämpöpumpusta riippuen 3–6 senttiin / kWh, kun sähköllä tai öljyllä lämmittäminen maksaa 12–18 senttiä/kWh. Tämä tarkoittaa jo tällä hetkellä10–20 % vuosittaista tuottoa investoinnille. Lisäksi on huomioitava, että lämpöpumppu nostaa talon arvoa useimmiten enemmän kuin siihen sijoitetun rahan verran. Tällä hetkellä, tuskin tulevaisuudessakaan, rahalle saa mistään vastaavaa, kasvavaa tuottoa lähes 0-riskillä. Ja kun samalla tulee tehtyä se elämänsä suurin ympäristöteko.

poistoilmaan varastoitunutta lämpöenergiaa, jota käytetään rakennusten ja käyttöveden lämmittämiseen. Ilma-ilma -lämpöpumppu Lämmön keruu tapahtuu ulkoilmasta ja lämmön luovutus tapahtuu suoraan rakennuksen sisäilmaan. Ilma-vesi -lämpöpumppu Lämmön keruu tapahtuu ulkoilmasta ja luovutus

lauhdutin-lämmönsiirtimessä

joko käyttöveden esilämmittämiseen ja/ tai lämmitysverkoston veteen. Poistoilma -lämpöpumppu Poistoilmalämpöpumppu ottaa lämmitysenergiaa talosta poistettavasta ilmasta.

Suomen lämpöpumpputoimiala on kehittynyt nopeasti, mutta voidaan sanoa, että se seisoo juuri nyt suuren menestyksen ovella. Myynnin arvioidaan kaksinkertaistuvan nykyisestä n. 400 miljoonasta eurosta vuoteen 2020 mennessä. Samalla myös haasteet ovat kovat alalle ja Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:lle. Koko toimialan, suunnittelijoiden, valmistajien, asentajien ja huoltoliikkeiden, jakeluteiden on kyettävä toimimaan yhdessä ja laadukkaasti ajaakseen suomalaisen talonomistajan ja ympäristön asiaa.

Pumppu siirtää lämmön tuloilmaan, lämpimään käyttöveteen tai vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään.

Poistoilmaläm-

pöpumpulla voidaan myös viilentää sisäilmaa. Maalämpöpumppu Maalämmön

talteenotossa

hyödynne-

tään lämpöä, joka on varastoitunut auringon lämmöstä maahan tai kallioon. Vesistölämpö Vesistölämpö hyödyntää veteen sitoutununtta lämpöenergiaa. Vesistöön upotetaan putkisto, joka on teknisesti samanlainen kuin maaperään asennettavat

www.sulpu.fi

putkistot.


PELLETILLÄ VÄHENTÄMÄÄN PIENTALOJEN SÄHKÖNKULUTUSTA Pelletti on pitkään ollut esillä suomalaisessa energiakeskustelussa, vaikkakin hieman taustalla. Sen eittämättömät edut on tuotu esille ja tunnustettu, mutta tuntuu siltä kuin moderni pientaloasuja kokisi sen jotenkin vaivalloiseksi tai todellisuutta hankalammaksi käyttää.

Mikä siis on pelletti?

Se on puusta valmistettua polttoainetta, yleensä kutterinlastusta ja sahanpurusta ilman kemiallisia lisäaineita puristettua sylinterinmuotoista polttoainepuristetta. Sitä käytetään pientalojen lämmitykseen, mutta toistaiseksi suurin käyttö on lämpövoimaloissa, Yksi tonni pellettiä vastaa lämpöarvoltaan noin 1,5 tonnia puuta tai 500 litraa öljyä. Miten pelletillä lämmitetään?

Pellettilämmityksessä pellettejä syötetään ruuvikuljettimen avulla lämmityskattilan polttimoon. Syöttöä ohjataan termostaatilla ja järjestelmä on periaatteessa automaattinen. Polttimossa pelletit palavat ja kattilan pesän muotoilun ansiosta saadaan aikaan ns. toisiopalo, jolloin palokaasut syttyvät. Tässä prosessissa lämpötila nousee tavanomaista puun polttoa korkeammaksi ja se saa aikaan huomattavasti pienemmät päästöt ja paremman hyötysuhteen. Pellettilämmitysjärjestelmä vaatii kattilatilan lisäksi tilaa pellettien varastoinnille. Tilan on hyvä olla riittävän lähellä, jotta polttoaineen syöttö on helppo hoitaa. Pellettejä on mahdollisuus polttaa myös tavanomaisissa takoissa, kaminoissa ja leivinuuneissa. Markkinoilla on tulisijoihin sopivia, teräspellistä valmistettuja

pellettiarinoita. Takkavalmistajista useat, esimerkiksi NunnaUuni, Kardonar ja Takkatuote tarjoavat pellettitakkoja. jotka ovat pitkälle automatisoituja täytön osalta. Lämpöä pelletistä saadaan yhtä paljon kuin samasta määrästä painossa mitattuna kuivaa puuta.

Lämmitysvaihtoehtojen kustannusvertailu

Pelletti on kotimaista uusiutuvaa energiaa

Pelletinpoltto ei lisää ilman hiilidioksidipäästöjä, se vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia saman verran kuin puun lahoaminen luonnossa. Pienpartikkelien päästöt vähenevät yli 90% pelleteillä puuhun verrattuna. Sen tuotanto on kansantaloudellisesti edullista ja se vähentää riippuvuutta kalliista tuontienergiasta. Pelletti tuotetaan yleensä puujätteestä ja tehostaa näin puun kokonaiskäyttöä. Vaihtoehtona pellettilämmitys

Pelletti, joka ei vaadi vesikiertoista lämmitysjärjestelmää, on yksi mahdollisuus lämmityssähkön korvaamiseen. Pellettitakka jakaa lämmön puhaltimella huoneiston sisäilmaan ja voi oikein mitoitettuna ja sijoitettuna korvata sähkölämmityksen pientalossa kokonaan. Sähkölämmityksen rinnalla voidaan aina käyttää automaattisia pellettitakkoja. Öljylämmitys

on

myös

vaihtaa pellettilämmitykseen. Tämä on prosessina varsin helppo ja vanhat tilat yleensä luontuvat mainiosti uuteen käyttötapaan. Tällöin lämmönjakojärjestelmä on yleensä vesikeskuslämmitys, jossa on myös lämpövaraaja.

mahdollista

Lämmitysjärjestelmän valinta on talonrakentajan kannalta yksi tärkeimpiä ja pitkäaikaisimpia valintoja. Vaihtoehtoja on paljon. Ilmastonmuutos ja energiahinnan nousu ovat entisestään lisänneet kiinnostusta myös uusiutuviin energioihin. Eri lämmitysmuotojen kustannuksia on kuitenkin varsin hankalaa vertailla monien muuttujien takia. Nyt kansainvälinen BioHousing-projekti on kehittänyt työkalun, jonka avulla voidaan laskea eri lämmitysmuotojen energia- ja investointikustannuksia. Kehitystyössä on ollut mukana useita Euroopan maita. Laskuri löytyy verkosta (linkki alla) ja siihen voi syöttää oman talonsa arvot.

BioHousing-laskuri: www.biohousing.eu.com/heatingtool Pelletin hintavertailu: www.pellettienergia.fi/laskuri.html www.vapo.fi

51


LÄMPÖPUMPPU SOPII MYÖS ISOIHIN RAKENNUKSIIN

Lämpöpumppu huolehtii yhä useamman pientalon lämmityksestä ja viilennyksestä. Sen sijaan isommissa rakennuksissa lämpöpumpputekniikan hyödyntäminen on Suomessa vielä harvinaista, joskin yleistymässä.

M

yyntipäällikkö Tuomas Talvo Toshiba HVAC Finlandista kertoo, että esimerkiksi Venäjällä ja Englannissa lämpöpumpputekniikkaa käytetään jo todella paljon isojen julkisten rakennusten lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Yhtä hyvin lämpöpumpputekniikkaa voidaan hyödyntää asuinkerrostaloissa. Talvo uskoo, että isojen lämpöpumppujärjestelmien kysyntä kasvaa tulevina vuosina myös Suomessa. Lämpöpumppua käytetään isoissa kohteissa usein jonkin muun lämmitysjärjestelmän rinnalla, mutta myös käyttö ainoana lämmitysjärjestelmänä lisääntyy koko ajan.

Toshibalta ratkaisu pieneen ja isoon kohteeseen

Japanilainen Toshiba kuuluu maailman johtaviin lämpöpumpputekniikan kehittäjiin ja valmistajiin. Toshiban lämpöpumpputarjonta on jaettu kolmeen sektoriin: asuinrakennuksiin ja vapaaajanasuntoihin soveltuvat pumput, pieniin liike-, toimisto- ja teollisuustiloihin soveltuvat pumput ja isoihin kohteisiin tarkoitetut kiinteistölämpöpumput. - Toshiba valmistaa laatutuotteita, jotka

52

toimivat myös Suomen vaativissa olosuhteissa. Pumput eivät esimerkiksi säikähdä kovaakaan pakkasta, Talvo toteaa. Toshiba VRF -mallisto on suunniteltu isojen rakennusten lämmitykseen ja jäähdytykseen. Yhteen ulkoyksikköön on mahdollista asentaa jopa 48 sisäyksikköä, mikä tekee VRF-ratkaisusta erittäin sopivan rakennuksiin, joissa on paljon erillisiä huoneita. Esimerkkeinä Talvo mainitsee hotellit, kauppakeskukset, toimistorakennukset, koulut ja asuinkerrostalot. - Nykyaikaiset lämpöpumppujärjestelmät ovat hyötysuhteeltaan erinomaisia. VRF-lämpöpumppujärjestelmä on energiatehokas ratkaisu, joka pienentää lämmityskuluja. Järjestelmän takaisinmaksuaika on säästöjen ansiosta todella lyhyt. Toshiban VRF-malliston uutuustuotteisiin kuuluu lämpöpumppujärjestelmä, joka voidaan asentaa jälkikäteen rakennuksen ilmanvaihtokanavaan. Järjestelmä voidaan liittää talotekniikan valvonta- ja ohjausjärjestelmiin. Toinen uutuustuote on energiamonitorointijärjestelmä, jolla voidaan mitata lämmityksen ja viilennyksen energian-

kulutus huoneistokohtaisesti. Erilaisia käyttökohteita

Toshiba-lämpöpumppujärjestelmää käytetään lämmityksessä ja jäähdytyksessä esimerkiksi Sokos Hotelli Kotkassa ja Kauppakeskus Jumbossa Vantaalla. Kuopion Ikean toimistotilat jäähdytetään lämpöpumpulla. Mielenkiintoisena referenssikohteena Talvo ottaa esille Kouvolassa rakenteilla olevan asuinkerrostalon, jossa Toshiban lämpöpumppujärjestelmää käytetään huoneistojen jäähdytykseen. Asuntoosakeyhtiö Kouvolan Kustaantähden jokaiseen huoneistoon asennetaan säädettävä jäähdytyspuhallinyksikkö ja jäähdytysenergian kulutus mitataan huoneistokohtaisesti energiamonitorointijärjestelmän avulla. Toshiba-lämpöpumppujen maahantuojana Suomessa ja Baltian maissa toimii Oy Combi Cool Ab ja jakelua hallinnoi Toshiba HVAC Finland. Pumppujen myynnistä, asennuksesta ja huollosta vastaa valtuutettujen, koulutettujen jälleenmyyjien ketju.

www.combitool.fi www.toshibafinland.com


KLIK-väliseinärunko

Helpoin ja nopein tapa tehdä väliseinärunko.

Nopeus

Pystyrankojen kiinnitys patentoidulla kiilamenetelmällä Pystytolppien siirtäminen helppoa levytyksen aikana Kiilakiinnityksen ansiosta yläpuun ja pystyrangan väliin jätetään 10–40 mm asennusrako

Tarkkuus

Mittatarkka ja kieroutumaton Levytyslinjasta tulee suora kiilojen avulla Patentoitu sormijatkos leveysja pituussuuntaan

40%

nopeampi asennus

Pocket door -liukuovijärjestelmä

Liukuovijärjestelmä Eclissellä ovet piiloon seinän sisälle.

Eclisse Pocket Door -liukuovet tuovat uusia mahdollisuuksia tilojen toteuttamiseen. Eclissen ratkaisussa Pocket Door -kehys tulee osaksi väliseinärunkoa ja mahdollistaa ovien liukumisen seinän sisälle. Pocket Door -tuotteet sopivat niin uudisrakentamiseen kuin saneerauskohteisiinkin.

Monta syytä valita Eclisse Joustavuutta tilaratkaisuihin Kaikki tila hyötykäyttöön Avaruuden tuntua pieniin tiloihin

www.muotolevy.fi


Keskeiselle paikalle sijoitetu takka toimii lämmönlähteenä sekä tilanjakana. Komea rakennelma vaatii myös tekniikalta tyylikkyyttä, kuvassa Schiedelin hormi. www.schiedel.fi.

TAKKA LÄMMITTÄÄ JA LUO TUNNELMAA

Nykyään miltei jokaiseen omakotitaloon tulee jonkinlainen tulisija ja usein perusteena siihen on, että se tarvittaessa toimii myös varalämmityksenä, vaikkapa sähkökatkojen aikaan. Energian hinnan nousun myötä takan lämmitysteho ja mahdollisuus käyttää takkaa osana talon lämmitysjärjestelmää kiinnostaa yhä enemmän rakentajia.

54


Y

leisin ratkaisu on takka. Takka-leivinuuniyhdistelmän valitsee joka kolmas rakentaja. Leivinuuni on muutenkin hyvin suosittu ja se, yhdistettynä johonkin muuhun tulisijaan, rakennetaan lähes puoleen uusista omakotitaloista. Tämän päivän takat ovatkin parhaimmillaan ulkonäöltään tyylikkäitä ja niistä löytyy monipuoliset ja toimivat lämmitysominaisuudet ja ne ovat yhä useammin integroitavissa myös osaksi talon lämmitysjärjestelmää. Nykyisin myös ympäristöarvot ja ekologisuus korostuvat takkaa valittaessa. Monet takkavalmistajat pystyvätkin esittämään valmistamiensa takkojen hiilijalanjäljen. Hiukkaspäästöjen osalta päästörajoituksista on keskusteltu ja esimerkiksi EU:ssa on pyritty valmistelemaan puunpolttoa koskevaa päästödirektiiviä. Se tulee asettamaan haasteita tulisijojen polttotekniikan ja päästöjen puhdistustekniikan kehittämiselle. (Kaivosoja, 2011) Tuli koetaan hyvin kotoisaksi. Näkyvä tuli on osa takan luomaa tunnelmaa ja se on myös syy miksi takka asuntoon hankitaan. Takka on yleensä hallitseva osa sisustusta ja modernit takat antavat sisustajalle monia mahdollisuuksia. Tuli saadaan näkymään eri osiin taloa esimerkiksi kahteen suuntaan avautuvilla takkapesillä tai pyörivällä tulipesällä. Takkojen pintamateriaalit vaihtelevat perinteisestä kivestä ruosteiseen metalliin ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Varaava vai kiertoilma - takoissa on mistä valita

Takoissa ja tulisijoissa on valinnanvaraa. Markkinoilta löytyy niin varaaviakuin kiertoilmatakkoja ja lisäksi löytyy massiivisia kivi- ja kevyttakkoja. Takassa voidaan polttaa puuta, pellettejä sekä prikettejä ja käytössä on myös nesteillä, kuten bioetanolilla, lämmitettäviä takkoja. Lisäksi löytyy sähköllä lämmitettäviä, hormittomia sisutustakkoja. Valita voi massiivisen varaavan takan tai kiertoilmatakan. Varaava takka on yleensä tiiltä, vuolukiveä tai erilaisia kiviaineksia ja se nimensä mukaisesti varaa lämmön massiivisen rakenteeseensa. Lämmön se luovuttaa lämpösä-

Vasemmalta: Puolivaraava kiertoilmatakka Hilda 75, www.warmauunit.fi. Vuoluxin Mustatakka on metallikuorinen kevyttakka, www.vuolux.fi. Finnflamen punainen kevyttakka Annarita, www.finnflame.fi.

teilynä huoneisiin. Vie siis aikansa ennen kuin varaava takka lämpiää ja alkaa antaa lämpöä. Toisaalta se pitää lämpönsä pitkään. Kiertoilmatakka perustuu metallirakenteiseen takkasydämen ja erilliseen kuorirakenteeseen. Niiden polttotekniikka on hallittua ja palamista voidaan tehokkaasti säätää. Kiertoilmatakka antaa lämpöä nopeasi ja tarvittaessa myös pitkään. Kiertoilmatakkojen myynti on lisääntynyt. Etenkin pääkaupunkiseudulla ostetaan nykyään lähes pelkästään kiertoilmatakkoja. Maaseudulla varaavat takat ovat pitäneet yhä pintansa. Vaihtoehtona on myös yhdistelmä, jolloin takkasydämen ympärille rakennetaan varaava kuori ja tuli ohjataan ns. poskikanavan kautta lämmittämään varaavaa kuorta. Monet myös miettivät mahdollisuutta saada vanhasta takasta hyödyllisempi lämmönlähde ja samalla myös muuttaa sen ulkonäköä. Kaikkeen tähän on mahdollisuus, uusi takkasydän ja muut muutokset parantavat takan lämmitystehoa. Takkojen pintamateriaalivaihtoehtoja on myös monia. Tiili, vuolukivi ja erilaiset keraamiset pinnat ovat suosittuja. Erityisesti keraamiset laattapinnat ovat nykyään rakentajien suosiossa, ne antavat ulkonäöllisesti eniten mahdollisuuksia. Metallipinta on myös lisääntymäs-

sä, erityisesti trenditietoiset rakentajat suosivat tätä. Takka tarpeen mukaan asiantuntijan avulla

On tärkeää miettiä, mihin takka tulee, eli millaiseen tilaan ja millaiseen käyttöön. Oli kohde sitten uudisrakennus, saneerauskohde tai vapaa-ajanasunto, kannattaa takan lämmitysteho mitoittaa oikein. Paloturvallisuuteen liittyvät asiat kannattaa aina varmistaa. Kaikissa asioissa tulisijan valmistaja ja asentaja, esimerkiksi muurari, ovat asiantuntijoita, joiden puoleen kannattaa ehdottomasti kääntyä. Valmistakka vai paikallaan rakennettu takka

Takkojen valmismallistot ovat hyvin laajoja. Monet on tehty valmiiksi koottaviksi. Perusratkaisuja löytyy niin takkasydämien kuin pintamateriaalienkin osalta. Mitoitusvaihtoehtoja on runsaasti ja valmistakoista löytyykin ratkaisu lähes kaikkiin tarpeisiin. Kuitenkin kysyntää yksilöllisiin, uniikkeihin takkoihin on runsaasti. Ammattitaitoiset takanrakentajat pystyvät hyvin haasteellisiin suorituksiin ja yksilöllisten takkojen kustannukset eivät useinkaan poikkea valmisratkaisuista. Ammattimiehiltä kannattaa aina kysyä neuvoja erilaisista mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Aina löytyy ratkaisu, joka täyttää omat mieltymykset.

55


Takka valitaan nykyisin lähes jokaiseen uuteen pientaloon. Yhä useammin takka toimii myös lämmityksen varajärjestelmänä tai on liitetty osaksi hybridilämmitysjärjestelmää. Monipuoliset valikoimat takaavat, että malleja löytyy sekä perinteiseen että moderniin rakennustapaan soveltuvina. Kuvassa Conturan i5, www.nibe.fi.

Lämmöntalteenotto- ja ilmanvaihtojärjestelmä osana takkalämmitystä

Matalaenergiataloissa ilmanvaihto järjestetään koneellisesti, koska talon vaippa on tiivis. Siksi myös lämmöntalteenottojärjestelmä on luonnollinen osa tätä kokonaisuutta. Se huolehtii, ettei lämpö mene niin sanotusti harakoille. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että tulo- ja poistoilmanvaihdossa sisään tuotava ilma lämmitetään poistoilmalla. Se on energiatehokasta ja samalla hyvällä ilmanvaihdolla varmistetaan myös talon terveellinen sisäilma. Samoin ilmanvaihtojärjestelmä takaa sen, että lämpö jakautuu tasaisesti eri puolille taloa. Takka on siis kytkettävissä myös ilmakiertojärjestelmään. Poistoilmalämpöpumppu tukee takkalämmitystä tehokkaasti

Poistoilmalämpöpumppu on rakennuksen lämpöpumppu/ilmastointikone/ lämminvesivaraaja, jossa lämmön keruu tapahtuu höyrystin- tai liuospatterin avulla rakennuksen jäte/poistoilmasta.

56

Tämän jälkeen lämpö luovutetaan lauhdutinpatterin avulla rakennuksen käyttöveden lämmittämiseen, varaajaan, lämmitysverkoston veteen ja joissain tapauksissa myös tuloilmaan. Poistoilmalämpöpumppu ei vaadi rinnalleen täysimittaista rinnakkaista lämmitysjärjestelmää ja koska poistoilman energiasisältö kattaa maksimissaankin vain osan rakennuksen lämmitystarpeesta. Poistoilmalämpöpumppu on oivallinen laite yhdistettynä takkalämmitykseen. Takka osana vesikiertoista lämmitysjärjestelmää

Markkinoilla on yhä enemmän takkoja, jotka on mahdollista yhdistää osaksi vesikiertoista lämmitysjärjestelmää. Tämä on mahdollista myös moderneissa helloissa ja jopa kiukaissa. Tällöin takkaan rakennetaan vesikierron veden lämmittävä osa, joka liitetään lämmitysverkostoon. Tämä on mainio tapa esimerkiksi peruskorjausten yhteydessä ratkaista kodin lämmitysjärjestelmä ja hyödyn-

Ilmakiertoinen Air-In aktiivipiippu kerää hormiin nousevat hukkalämmöt talteen, tehostaa tulisijan palamista ja pitää pienhiukkaspäästöt kurissa. Se eroaa perinteisestä vavuhormista siten, että sen rakenteeseen on savukanavan lisäksi sisään rakennettu raitisilmakanavat, jota kautta tuodaan korvaavaa, lämmitettyä ilmaa asuntoon. www. harmaair.fi.

tää jo olemassa olevaa vesikiertoista lämmitysjärjestelmää. Mahdollista on myös vesikiertotakan ja ilma-vesilämpöpumppun muodostama yhdistelmä lämmitysratkaisu. Siinä molemmat lämmönlähteet yhdistetään samaan, riittävän kokoiseen kerrostavaan varaajaan. Tällä ratkaisulla, kun takkaa lämmitetään kovimmilla pakkasilla, päästään samaan energiatehokkuuteen kuin maalämpöratkaisulla, ja tällaiseen hypridijärjestelmään voidaan kytkeä myös aurinkokeräimet. Vesikiertotakan ja maalämpöratkaisun yhdistäminen tuskin kannattaa, sillä maalämmön investointikustannukset ovat itsessään sen verran korkeat. (Jarek Kurnitski, Sitra) www.finnflame.fi • www.nibe.fi www.rolltrade.com • www.helo.fi www.procat.fi • www.harmaair.fi www.unelmauunit.fi www.warmauunit.fi www.takkamestarit.com


TULISIJAN KÄYTTÖÖNOTTO JA KUIVATUS VAATII MALTTIA

Takkasydämen ympärille rakennettava kuori sekä varaa lämpöä että antaa mahdollisuuksia useille eri tyyleille. Paikalla rakennetun tulisijan tulee kuitenkin antaa rauhassa kuivua ennen käyttöönottoa. Kuva: www.takkamestarit.com

Tulisijan valmistuttua sitä tulee ilmakuivata noin kaksi viikkoa. Tällöin pellit ja suuluukut pidetään kokonaan auki. Apuna kuivatuksessa voi käyttää esimerkiksi lämpöpuhallinta.

K

uivatuksen jälkeen aloitetaan varovainen lämmittäminen. Tämä tapahtuu pieniä puumääriä käyttäen, esim. kerran tai aluksi kaksikin kertaa päivässä, vähintään viikon ajan. Lämmittäminen aloitetaan muutamasta pienestä puusta ja puiden määrää lisätään päivittäin. Kostean tulisijan liian nopea lämmittäminen vaurioittaa rungon, ja erityisesti tulipintojen rakenteita. Tulisijasta, hormistosta, huoneilmasta ja polttopuista saattaa tulla aluksi huomattavia määriä kosteutta, tämän takia tulisijaa on lämmitettävä varoen ja sulkupeltiä on pidettävä auki myös lämmitysten välillä, jotta vesihöyry poistuu hormiston kautta ulos (vähintään viisi lämmityskertaa). Sulje savupelti vasta kun kosteus on kokonaan hävinnyt rakenteista (lasiin ja nokiluukkujen sisäpintaan ei muodostu kosteutta). Varmista hormin veto aina ennen lämmityksen aloittamista ja tarkkaile sitä vähintään kymmenen minuuttia sytyttämisestä. Hormi osa kokonaisuutta

Savuhormi on osa rakennusta ja se huomioidaan jo talon suunnitteluvaiheessa. Tulisijan sijainti ja sen tarvitsema hormi vaikuttavat talon julkisivuun ja pe-

rustuksiin. Hormin valintaan vaikuttaa myös sen rakenne, paino sekä hinta ja ulkonäkö. Yleensä suunnittelussa pyritään siihen, että rakennetaan vain yksi piippu, tämä vähentää työtä ja on myös energiatehokas ratkaisu. Tiilestä muuraaminen on perinteinen tapa tehdä tulisijojen hormit. Etenkin suuremmat keskushormit tehdään muuraamalla ja perusteluna usein on tiilihormien hyvä lämmönvarauskyky ja mahdollisuus useisiin hormikanaviin. Pienemmät hormit voi käytännöllisesti rakentaa elementeistä. Elementtihormi koostuu harkkokuoresta ja keraamisesta sisäputkesta. Ne on helppoja koota. Lisäksi tarvitaan lisäosia kuten nokiluukut, savupellit, yläosan pellityssarjat ja sadehattu. Yli puolet pientalorakentajista valitsee kevythormiratkaisun. Perusteena on niiden helppo asennettavuus, ne voi asentaa helposti itsekin. Teräsputkihormi on kevyt ja helppo ratkaisu. Se on käytännöllinen ratkaisu silloin, kun piippu lähtee tulisijan päältä tai säästetään tilaa. Teräsputkihormia käytetään myös usein jälkiasennuksissa, joita tehdään erityisesti saneerauskohteissa. Tällöin kysymys on yleensä kevyttakasta, joka voidaan asentaa nor-

maalin lattiarakenteen päälle. Tärkeää on tällöin tarkistaa, että piipun läpivienti voidaan tehdä turvallisesti. Oikein polttamalla takan käyttö on ekoteko

Puu on kotimainen uusiutuva energiamuoto. Takkojen palotekniikka on kehittynyt ja uusissa takoissa on korkea, yli 800 asteen palolämpötila, jolloin paloprosessi on puhdas. On vielä mahdollista rakentaa ns. jälkipoltin, joka nostaa vielä palolämpötilan korkeammaksi aivan piipun huipulla, jolloin hiukkaspäästöt vähenevät entisestään. Nykytakoissa on myös lämmön ylläpidon säädin, jolla säädetään puiden palamisnopeutta. Näin säästetään puuta ja kontrolloidaan paloprosessia. Puu on oikein käytettynä hyvä lämmitysaine. Se on kotimainen, uusiutuva polttoaine, sekä usein melko edullista. Puun polttaminen ei voimista ilmaston lämpenemistä, koska uuden puun kasvu sitoo poltosta vapautuvan hiilidioksidin takaisin biomassaan. Vaikka puun polttaminen on uusiutuvana energialähteenä ilmastoteko, erityisesti taitamaton puunpoltto tuottaa haitallisia päästöjä lähiympäristöön sekä oman perheen että naapurien hengitettäväksi. Siksi

57


on hyvä tietää, miten puuta poltetaan oikein. Päästöjen määrä ja haitallisuus ovat pienimmillään, kun poltettava puu on kuivaa ja palaminen hallittua. Tietämättömyys, taitamattomuus ja välinpitämättömyys puunpoltossa aiheuttavat turhaa savuamista ja heikentävät naapureiden sekä omien perheenjäsenten viihtyisyyttä ja terveyttä. Pientulisijoissa ei yleensä ole lainkaan savukaasun puhdistimia, vaan päästöt pääsevät suoraan laimentumattomina lähistön ulkoilmaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on noin 60 000 pientaloa, joissa on tulisija. Ihmisten viihtyvyyteen ja terveyteen on tärkeä vaikutus sillä, miten puuta poltetaan takoissa ja kiukaissa. Taitamaton puunpoltto voi nimittäin heikentää ilmanlaatua varsinkin tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla. Päästöjen muodostumiseen vaikuttavat hyvin paljon paitsi polttoaine ja -tapa myös tulisijan tyyppi ja rakenne. Suomessa tulisijoille ei ole asetettu päästörajoja eikä tyyppihyväksyntävaatimuksia, kuten useissa muissa Euroopan maissa. Pienpoltto onkin ainoa merkittävä päästölähde, jota ei säädellä juuri lainkaan. Ei savua ilman tulta

Pientulisijojen käyttö aiheuttaa aina savua eli päästöjä ilmaan. Vaikka savun haju saattaa tuntua miellyttävältä, savu voi silti aiheuttaa terveyshaittaa. Erityisesti, jos poltetaan jätteitä tai märkää puuta, savupiipusta tupruaa runsaasti hiukkasia, häkää ja hiilivetyjä. Nämä ovat erityisen haitallisia ihmisten terveydelle ja luonnollisesti vähentävät asumisviihtyisyyttä. Jos säätila on savujen laimenemisen kannalta huono, jäävät päästöt leijumaan matalalle omakotitaloalueen päälle ja tunkeutuvat myös asuntoihin sisälle. Päästöjen leviämiseen ja laimenemiseen vaikuttavat tuulen suunta ja sen nopeus, yleinen säätila sekä rakennusten sijainti ja piipun korkeus. Eniten savuista aiheutuu ongelmia tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla. Pienhiukkasten terveysriskistä kertoo se, että tutkimuksissa on havaittu puunpolton savuille altistumisen lisäävän lasten hengityselinoireita, kaikenikäisten astmakohtauksia ja yli 65-vuotiaiden

58

hengityssairaus- ja sydänkuolemia. Suomen pientaloista noin viidennes on puulämmitteisiä. Kaupungeissa osuus on huomattavasti pienempi, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ainoastaan noin 2 % omakoti- ja rivitaloista on puulämmitteisiä. Puun käyttö lisälämmönlähteenä on kuitenkin hyvin yleistä myös kaupungeissa: pääkaupunkiseudulla jopa 80 %:ssa pientaloista poltetaan puuta varaavassa takassa, kiukaassa, leivinuunissa tai muussa tulisijassa pääasiallisen lämmitystavan rinnalla. Uusissa taloissa yleisimpiä ovat varaavat takat; avotakat ovat onneksi väistyneet. Kuudesosa pääkaupunkiseudun hiukkaspäästöistä

Puun pienpolton arvioidaan aiheuttavan pääkaupunkiseudulla ilmaan noin 110 tonnia hiukkasia vuodessa. Tämä karkea arvio päästömääristä on noin kuudesosa kaikista alueen hiukkaspäästöistä sekä noin puolet energiantuotannon ja alle puolet liikenteen pakokaasujen pienhiukkaspäästöistä. Pienpoltto on siten hyvin merkittävä päästölähde myös pääkaupunkiseudulla. Paikalliseen ilmanlaatuun pienpolton vaikutus voi olla huomattava, koska päästöt tulevat matalalta ja ovat pientaloalueilla ns. lähipäästöjä. Koko Suomessa pienpolton arvioidaan tuottavan noin neljänneksen kaikista pienhiukkaspäästöistä. Polttoaine ja tekniikka kaiken a ja o

Kuitenkin puuta poltetaan ja se on suositeltavaakin. Tärkeää on kuitenkin huomata, että jokainen takkatulesta nauttiva voi oikealla polttamisella vähentää muodostuvien epäpuhtauksien määriä. Oikein ja hyvällä polttoaineella toteutettu poltto on varsin puhdasta, mutta huonosti toteutetun puunpolton savukaasut sen sijaan muistuttavat tupakansavua! Ratkaisevinta puhtaassa polttamisessa on polttoaineen valinta; tulisijassa tulisi polttaa pelkästään kuivaa, puhdasta puuta. Puun kuivuminen polttokuntoon kestää kesällä katoksen alla vähintään 2 kuukautta. Kuivan puun tunnistaa äänestä: kaksi kuivaa pilkettä helähtää terävästi niitä vastakkain lyötäessä. Maalattua, liimattua tai kyllästettyä puuta ei saa polttaa lainkaan, kuten ei muutakaan jätettä.

Toinen päästöjen muodostumisen kannalta tärkeä asia on puiden sytyttäminen; syttymis- ja palon alkuvaiheessa syntyy eniten päästöjä. Päältä sytyttäminen, eli sytykkeiden asettaminen polttopuiden päälle, on osoittautunut parhaaksi sytyttämistavaksi, koska tällöin puun ainesosat leimahtavat sytykkeiden lämmöstä, ja kaikki mikä kaasuuntuu myös palaa. Sen sijaan, jos kylmiä puupilkkeitä kuumennetaan alhaaltapäin, ne toki kaasuuntuvat mutta eivät pala kokonaan. Tällöin muodostuu runsaasti päästöjä. Hyvässä palamisessa paloilmaa on riittävästi saatavilla, jotta palamisnopeus ja tulipesän lämpötila pysyvät sopivina. Liian pienellä ilmamäärällä toteutetussa ns. kitupoltossa päästöjä muodostuu runsaasti. Toisaalta myös liian nopea palaminen on epätäydellistä. Erilaisissa tulisijoissa syntyvät päästöt vaihtelevat. Nykyiset varaavat tulisijat alkavat ovat oikein käytettyinä hyvin vähäpäästöisiä. Ennen uuden tulisijan valintaa kannattaa asiaa kuitenkin kysyä myyjältä tai valmistajalta. Avopoltossa päästöt ovat aina suuria. Puutarhajätteitä, risuja tai muita jätteitä poltettaessa polttotapahtuma on aina huonosti hallittavissa, jolloin muodostuu runsaasti päästöjä ja myös maastopalon vaara. Avotulen polttamista kannattaakin välttää ja joissakin kunnissa se on kokonaan kiellettyä.

VALITSE TULISIJASI OIKEIN • mieti toiveesi tulisijasta ja keskustele sen jälkeen suunnittelijan kanssa • suunnittelun jälkeen yhteys tulisijaammattilaiseen • ota mukaasi kaikki tarvittavat dokumentit, pohjakuva ja leikkauskuva rakennuksesta johon takka tulee, mennessäsi tulisijamyymälään • selvitä perusteellisesti perusasiat, tulisijan valinta, käyttöönotto ja käyttötarkoitus • huomioi polttoaineen saanti ja varastointi kohteessa • saneeratessa huomioi hormin ja tulisijan asentaminen, ne ovat luvanvaraisia toimenpiteitä • ole yhteydessä paikkakuntasi paloja rakennusviranomaisiin


PUULÄMMITTÄJÄN MUISTILISTA Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta

Lado puut väljästi vaakatasoon

Kuivan puun lämpöarvo on suurempi ja päästöt vähäisempiä kuin kostealla puulla. Kuivan puun tunnistaa siitä, että ne helähtävät toisiaan vasten lyötäessä. • Käytä ylivuotista puuta. • Tuoreessa puussa on vettä noin 50

prosenttia, polttokuivassa puussa alle 20 prosenttia. • Varastoi puut ilmavassa ja sateelta suojatussa paikassa. • Tuo puut sisään 1–2 päivää ennen polttamista. • Poista tuhkat tulipesästä ja arinan alta. • Varmista, että hormi vetää kunnolla.

Täytä pesä korkeintaan puolilleen. Käytä ensimmäiseen pesälliseen pieniä ja toiseen isompia puita. Varmista, että ilma pääsee kiertämään puiden ympärillä.

Sulje pelti vasta, kun hiillos on sammunut

Pidä peltiä täysin auki, kunnes hiillosvaihe on lopuillaan. Sen jälkeen pienennä peltiä ja sulje ilmantulo. Häkävaaran takia sulje pelti vasta, kun hiillos on sammunut.

sytykkeet päällimmäisiksi

Pääsääntöisesti paras tapa sytyttämiseen on päältä sytyttäminen. Sytykkeeksi sopivat parhaiten tuohi ja puutikut. Tarkkaile savun väriä

Savun väri kertoo palamisen onnistumisen: kitupoltosta tai märistä puista syntyy mustaa savua. Mitä vaaleampi väri, sitä puhtaammin puu palaa.

Ole huomaavainen naapureitasi kohtaan

Tarkkaile, kulkeutuuko savu naapurin puolelle. Huomioi tuulen suunta ja vallitseva säätila. Vältä tulisijan käyttöä silloin, kun savu jää leijumaan maan lähelle. Älä koskaan polta muovia tai maalattua tai kyllästettyä puuta. Vie pahvit ja paperit kartonki- ja paperinkeräykseen.

MITEN SYTYTTÄÄ OIKEIN

P

olttotapahtuman kriittisin vaihe päästöjen kannalta on syttyminen ja palamisen alkuvaihe. Sytyttämällä oikein voi siis helposti vaikuttaa poltosta aiheutuvien päästöjen määrään. • Tarkista ennen tulen tekemistä, että

tuhka on poistettu asianmukaisesti, ja pellit ovat auki • Lado puut vaakatasoon siten, että palamisilma pääsee kiertämään pilkkeiden välistä • Aseta isot puut alle, pienemmät päälle, ja ylimmäksi sytykkeet • Jätä vapaata tilaa vähintään kolmasosa tulipesän korkeudesta

• Huolehdi, että huoneeseen tulee riit-

tävästi korvausilmaa Oikea sytytys – hallittu palaminen

Päältä sytyttäminen on osoittautunut parhaaksi sytyttämistavaksi, koska tällöin sytykkeiden lämmön vaikutuksesta kaasuuntuvat puun ainesosat leimahtavat ja lähes kaikki, mikä kaasuuntuu myös palaa. Jos pilkkeitä kuumennetaan sytykkeillä altapäin, niin puut kyllä kaasuuntuvat, mutta osa kaasuista pääsee karkaamaan palamattomana ilmaan, ja näin syntyy runsaasti päästöjä. Päältä sytyttäminen on paras tapa lähes kaikissa tulisijoissa, mutta viisainta on

noudattaa tulisijavalmistajan antamia ohjeita. Jotta palamislämpötila pysyy sopivan korkeana koko polton ajan, on palamisnopeuden tulisijassa oltava riittävä. Liian hidas tai liian nopea palaminen on epätäydellistä. Palamisen nopeutta tulisijassa säädetään paloilman avulla. Puussa on 85-90% haihtuvia aineita, ja siten suurin osa puusta palaa kaasuina. Onnistuneessa poltossa puu ensin kaasuuntuu tulipesässä, ja syntyneet palokaasut palavat ja luovuttavat lämpönsä eivätkä vain haihdu päästöinä ilmaan. Hallitsematon polttaminen yleensä nokeaa tulipesän, suuluukun ja hormin.

VESIKIERTOTAKKA Vesikiertotakkasydän siirtää 80% lämpöenergiasta erilliseen hybridivaraajaan, josta sitä voidaan hyödyntää tasaisesti talon lämmitykseen ja käyttöveteen. Takkasydämen ympärille tehdään kuori tiilestä tai kevytharkosta ja järjestelmä voidaan asentaa uudiskohteeseen tai esimerkiksi öljylämmityksen rinnalle. Pyydä suunnitteluapua maahantuoja Ekolämmöx Oy:ltä ja tutustu takkamallistoon: www.lechma.fi

Kari Balk

Energia-asiantuntija, Ins. Lohjantie 17, 03100 NUMMELA puh. 050 301 7431 kari@ekolammox.fi

Katso lisää:

www.ekolammox.fi 59


TALOTEKNIIKAN Ennen muinoin, suomalaisuuden pyhän kolminaisuuden suon, kuokan ja Jussin syntyaikoihin taloon, tai pirtiksikö tuota silloin olisi nimitetty, tuli ovesta sisään puita, ja katonrajan räppänästä meni ulos savua. Lämpö pysyi, jos pysyi, sammalella tilkittyjen umpihirsiseinien sisäpuolella, ilmaa tuli ja meni oven aukomisen tahdissa ja nurkista vetäen, valo hehkui päreen liekistä. Paljon on vettä virrannut vesistöjemme laskujoissa sittemmin, ja onpa siinä odotellessa monen muun ohella keksitty talotekniikkakin.

N

yt asumusten rajapintojen läpi tulee ja menee puiden ja savun lisäksi erilaisten järjestelmien kautta vettä, ilmaa, sähköä ja tietoa. Kaikki tämä trafiikki on nykytrendin mukaan yhä tarkemmin tarkkailtua ja hallittua, ja syykin on selvä: energia on tiedemiesten mukaan maailmasta loppumassa, käymässä kalliimmaksi ja vaarallisemmaksi tuottaa sekä käyttää. Mukavuus kirjoitetaan L-V-I-A-S

Ihminen hallitsee ympäristöään teknologian avustuksella. Talotekniikan tarkoituksena on parantaa ihmisten elämänlaatua ja nykyisellään pienentää ihmisen mukavuudenhalun aikaansaamaan ympäristörasitusta. Kas kun meidät aikoinaan suunniteltiin ja rakennettiin oleskelemaan lähinnä trooppisella vyöhykkeellä, mutta suuressa sisukkuudessaan päätimme kuitenkin laajentaa reviirimme alueille, joilla asuminen ei

60

Juri Pelkonen on arkkitehti joka kärsii elinkautisrangaistusta asuen itse suunnittelemassaan ja rakentamassaan talossa. Uran alkuvaiheen pientalosuunnittelu on vaihtunut jo kookkaampiin projekteihin, mutta viha-rakkaussuhde pientaloja ja muutakin asuntorakentamista kohtaan on säilynyt ennallaan.

anteeksi vain, aasi, jonka niskan yli ripustetun kepin nokkaan kukin järjestelmävalmistaja kulloinkin ripustaa oman teknologisen porkkanansa. Järjestelmät kilpailevat toistensa kanssa sen sijaan, että ne pyrkisivät yhdessä tuumin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

sovi karvattomalle kehollemme edes paksujen turkisten suojissa. Tämän harkitsemattoman muuttoliikkeen ja ammatillisen eriytymisen huipputuotteena syntyi insinööri, teknologian erityisasiantuntija, joka suurella viisaudellaan tekee maailmasta meille siedettävän. Ilmaa, lämpöä, valoa ja viihdykettä ei meiltä nykyään puutu.

Kirjaimet kimpussa

Ongelmia taloteknisten järjestelmien kehittymisestä huolimatta edelleen on. Taikasana LVIAS luo meille mukavat oltavat, ja nykyään jopa melkoisen tehokkaasti. Kohoava energian hinta toki johtaa teknologisen kehityksen kiihtymiseen, kun alan tuotekehitykseen panostetaan yhä enemmän. Markkinataloudessa kun elämme, nämä järjestelmät tietenkin kilpailevat keskenään, ollen kukin toinen toistaan parempia, jopa ylivertaisia. Ja, kun markkinatalous on nykyään tosiasiassa markkinointitaloutta, on keskivertokansalainen kuin,

Taloteknisten järjestelmien lyhennerimpsu LVIAS pitäisikin oikeasti kirjoittaa L, V, I, A, S. Joka toiminnolle on oma itsenäinen järjestelmänsä, jotka nykytekniikan mahdollisuuksista huolimatta keskustelevat toistensa kanssa kuin vuosikymmeniä yhdessä viettänyt aviopari: - johan minä viisi vuotta sitten sanoin että rakastan sinua. Tarjolla on tietysti useampia tuotteita joiden näyttöpaneeleilta voidaan keskitetysti seurata paljonko energiaa mikäkin härveli kuluttaa, tai minä tahansa lähihistorian ajanhetkenä kulutti. Kilpailuvalttina näillä järjestelmillä on toinen toistaan


sliipatumman näköinen ulkomuoto ja näyttävämmät graafiset käyttöliittymät animaatioineen. Oi miten hienosti tuokin aurinko näytöllä loimuaa, ja miten ekologisesti tuo lehti liehuu. Vaan kuka vaatisi ja ken hänelle sen tekisi: järjestelmän joka keskitetysti ja automaattisesti ohjaa koko talon tekniikkaa? Ja vielä siten, että tämän järjestelmän takaisinmaksuaika huoltokulut huomioiden ei olisi kymmeniä vuosia... Oma kotini on huonohko esimerkki, mutta käytän sitä koska se on omani ja minulle rakas. Lämpö tulee kaukolämmöltä. Ilma tulee ja menee oman purkkinsa kautta, kuten sähkökin. Takka lämmittää kylminä talvi-iltoina, kesän kuumalla auotaan milloin mitäkin räppänää ja pidetään lämpösäteilyä ulkona verhoilla, heikolla menestyksellä tosin. Kun lähdemme kotoa, viritetään päälle varashälytin, (joka oikeastaan hankittiin pitämään unissakävelyä harrastava nuoriso-osasto seinien sisäpuolella öisin). Se, että kaiken tämän olisi punonut yhdeksi keskitetysti ja automaattisesti

hallittavaksi kokonaisuudeksi, heittänyt päälle ehkäpä vielä parit aurinkopaneelit ja monilämmönlähdevaraajan, olisi maksanut kymmeniä tuhansia. Nykyisillä, tai tulevaisuudessa kohisten nousevillakaan energian hinnoilla en tuon investoinnin kannattavuutta olisi päässyt näkemään. Älyä, pyydän

Jos talotekniikkani olisi älykästä, mitä se tekisi? Se hieno näyttökäyttöpääte olisi visusti piilossa jossain kaapin perällä. Minun ei tarvitsisi puuttua koko systeemin toimintaan millään tavalla. Merkittävät poikkeamat järjestelmän normaalitilassa raportoitaisiin minulle sähköpostilla, toimenpiteitä vaativat tekstiviestillä. Kun pakottava tarve iskee, mobiilikäyttöliittymän kautta pääsen käsiksi mihin tahansa järjestelmän tietoon tai sen osaan. Järjestelmä oppisi taloni ominaisuudet: kuinka se lämpenee ja jäähtyy, miten ilmanlaatu muuttuu vuorokauden ja läsnäolon mukaan, miten eri säätilat vaikuttavat siihen ja tämän opittuaan se hakisi lähipäivien ennusteet ja varautuisi muutoksiin

ennakoiden. Kun hälytysjärjestelmän päälle kytkemisen kautta se saisi tiedon poistumisestamme, se säätäisi itseään siten että vain välttämättömät osat jäävät päälle. Kun palaamme kotiin, kämppä tuulettuisi pikaisesti, käyttövesi kytkeytyisi takaisin päälle ja sähkö palaisi muihinkin kuin niihin pistokkeisiin, joita ei oltu määritelty jatkuvasti päällä oleviksi. Jotain varmaan unohtui, mutta tämänkin listan jälkeen ne, jotka hetkeä aiemmin pitivät minua teknologisesti jälkeenjääneeksi joutuvat toteamaan, että no ei nyt ihan tuollaista järjestelmää vielä ole... Aika aikaa kutakin, toivottavasti, joskus tätäkin. Kun talotekniikassa päästään sille tasolle, että se ei ole raakaa eri toimittajien välistä kilpailua ja kampitusta, ja standartointi ja rajapinnat saadaan sille tasolle että eri osien yhdistely on helppoa tai edes järkevästi mahdollista, päästään energiatehokkuudessa aivan uudelle tasolle: taloihin, jotka kuluttavat juuri oikean määrän energiaa.


Olet varmasti joskus joutunut palaamaan takaisin kotoa lähdettyäsi koska epäilet hellan, silitysraudan tai television jääneen päälle. Kuinka usein säädät kotisi ilmanvaihtoa, tai mistä tiedät että se toimii optimaalisesti pitäen ilman raikkaana mutta hukkaamatta energiaa? Olisipa kätevää jos matkoilla ollessasi, tai vaikka vain työpäivän ajaksi saisit kotisi horrostilaan josta se automaattisesti tai erillisellä etäkäskyllä heräisi ja toivottaisi sinut lämmöllä tervetulleeksi. Talosi voisi myös varoittaa sinua jos se havaitsisi olosuhteissaan jotain normaalista poikkeavaa: pienet vesivuodot, lämmityksen kiertovesipumpun hiipuvan väsähtämisen tai auki unohtuneen tuuletusikkunan. Olisivatpa kaikki talot älykkäitä!

Juri Pelkonen on arkkitehti joka kärsii elinkautisrangaistusta asuen itse suunnittelemassaan ja rakentamassaan talossa. Uran alkuvaiheen pientalosuunnittelu on vaihtunut jo kookkaampiin projekteihin, mutta viha-rakkaussuhde pientaloja ja muutakin asuntorakentamista kohtaan on säilynyt ennallaan.

KEHITTYVÄ TEKNIIKKA VAATII

TALOAUTOMAATIOTA

V

alitettavasti älytalo tuntuu yhä varmemmin olevan kuin lentävä auto. Ikuinen lupaus, joka vuosi toisensa jälkeen tekee tulemistaan ikinä realisoitumatta. Vaikka artikkeleissani saatan vaikuttaa kevytpessimistiltä (selitän ehkä joskus miksi), olen toiveikas älytalojen ja taloautomaation kehityksen ja konseptin leviämisen suhteen. Tiukkenevat energiavaatimuksen ovat yksi talotekniikan ja erityisesti sen keskitetyn ohjaamisen kehitystä vauhdittava tekijä. Oikeastaan tällaista tekniikkaa on ollut olemassa jo pitkään, mutta kuluttajaystävälliset ratkaisut ovat antaneet odottaa itseään.

Taloautomaatiossa pihistää

ei

kannata

Paljolti kysymys on myös ollut mistäpä muustakaan kuin rahasta, tiukalle

62

vedetyt budjetit eivät useinkaan kestä kehittyneiden taloautomaatiojärjestelmien tuomia kustannuslisiä. Kohoavat energiakustannukset kuitenkin painavat päälle, ja kun rakennuksen rungon energiatehokkuutta ei nykyisestään enää voida parantaa ilman että rakenteen homehtuvat pystyyn, on tehokas taloteknisten järjestelmien ohjaus yksi keino parantaa rakennusten taloudellisuutta ja ekologisuutta. Pelkällä ekologialla ja ekonomialla ei taloautomaation rakentamista kuitenkaan voi perustella. Lisäkustannukset tavanomaiseen perussähköjärjestelmään nähden ovat tuhansia euroja, ja vähänkin monimutkaisemman järjestelmän ylläpitoonkin menee väistämättä rahaa. Talo elää perheen mukaan

Perusteluja talon älyttämiselle pitää

siis hakea muualtakin kuin säästöistä. Ne löytyvät jokapäiväisen elämän helpottamisesta, pikku ylellisyyksistä ja lisääntyneestä turvallisuudesta. Kun tavallinen talo jää tyhjilleen työpäivän, viikonlopun tai pidemmänkin matkan ajaksi, sen ilmanvaihto ja lämmitys jäävät ennalleen ellei asukas niitä erikseen käy säätämässä. Ilmaa vaihdetaan turhaan, ja lämmitystä itse asiassa tarvitaan enemmän kun ihmisten ja laitteiden tuottamaa lämpöä on vähemmän. Valoja saattaa jäädä palamaan, ja muiden sähkölaitteiden päälle unohtaminen on mahdollista. Edelleenkään yksinkertaista, tietyistä pisteistä sähköt katkaisevaa paikalla/ poissa järjestelmää ei kovin moneen taloon rakenneta sen toteuttamisen äärimmäisestä yksinkertaisuudesta huoli-


matta. Pidemmälle vietynä, kun tuohon kytkimeen rakennettaisiin hieman älyä, samalla napin painalluksella saadaan ilmanvaihto lepotilaan, lämpötila pudotettua ja vaikkapa käyttövesi katkaistua. Vielä kehittyneemmät järjestelmät saadaan integroitua murtohälyttimeen ja etävalvontaan. Järjestelmät halpenevat - ehkä jo huomenna

Halpojahan älyratkaisut eivät ole, eivätkä kaikki kotien laitteet vielä osaa keskustella toistensa kanssa edes tulkin välityksellä. Pikku hiljaa sivistys kuitenkin hiipii kaikkiin kodin koneisiin, ja hinnat putoavat. Tässä vaiheessa olisikin tärkeää varautua tulevaan kehitykseen. Muutaman sadan euron investointi sähköistykseen rakennusvaiheessa tekee jälkikäteen tehtävän muutokset huomattavasti halvemmaksi. Toteuttamalla johdotuksen putkitettuna ja pistämällä hieman tavallista enemmän aikaa (tarkoittaa tietenkin myös rahaa) suunnitteluun, on talosi valmis päivitettäväksi hieman myöhemmin. Et ehkä tarvitse

kymppitonnin älyratkaisua vielä tänään, mutta muutaman vuoden päästä tilanne voi olla toinen, varsinkin älyn hinta voi tuolloin olla huomattavasti halvempi laitteiden yleistyessä. Taloautomaation toteutukseen on tarjolla useampiakin eri järjestelmiä, ja näistä kannattaa valita avoimeen standardiin perustuva vaihtoehto. Tällöin laitevalmistajia on tarjolla useampia, ja osien saatavuus on turvattu myös tulevaisuudessa. Joudut itse tekemään hieman pohjatöitä selvitellessäsi kodin älykkyyteen liittyvää detaljiikkaa, aivan takki auki ei suunnittelijan puheille nimittäin kannata lähteä. Toisinaan heiltä nimittäin löytyy perusteettoman tiukkoja näkemyksiä ”ainoasta oikeasta systeemistä”. Terveellä järjellä, kyselemällä ja tiukalla lähdekritiikillä löytyy sinulle sopiva järjestelmä ja valmistaja.

keen suunnitteluvaiheen tuskan hälventämiseksi. Totuus on kuitenkin se, että pikku pihistelyllä vaikkapa kodinkoneiden ominaisuuksissa voit säästää sen verran rahaa, että taloosi saadaan kylvettyä älykkyyden siemen. Astianpesukoneesi nimittäin hajoaa kuitenkin parin vuoden päästä ja joudut joka tapauksessa ostamaan uuden. Koko alkuinvestointi katoaa. Sijoita sen sijaan johonkin josta on sinulle aidosti hyötyä. Lentävän auton kuviteltiin aikoinaan olevan ratkaisu ruuhkiin ja huolettomasti oikaisevan reitin pisteiden a ja b välillä. Kun tuntee keskimääräisen kuskin hengenlahjat, on selvää että jos autot joskus lentävät, niiden pitää olla täysin automaattisia. Talojen automaatio ja älykkyys ei ehkä vielä ole kypsällä tasolla yleistyäkseen, mutta kaikki kodit ovat takuulla älykkäitä ennen kuin autot lentävät.

Tieto voi olla rahan arvoisia

Aiheeseen kannattaa tutustua syvällisemminkin, vaikkapa vain ajatusten tuulettamiseksi muun rakennushank-

PARASTA PALVELUA, LAATUA SOPUHINTAAN.

Katso myymäläkohtaiset tarjoukset

www.kalustetukku.mobi

ESPOO • HUITTINEN • HÄMEENLINNA • JYVÄSKYLÄ • LAHTI • LOIMAA • OULU • PORI • SALO • TAMPERE • TURKU • VANTAA


KNX-JÄRJESTELMÄN ANTAMAT MAHDOLLISUUDET KNX-taloautomaatiojärjestelmän kantavana ideana on yhdistää rakennuksen kaikki sähköiset toiminnot yhtenäiseksi älykkäästi toimivaksi verkoksi. Valaistusta, lämmitystä, ilmastointia, aurinkosuojausta, valvontaa, kodin viihde-elektroniikkaa ja periaatteessa kaikkia talotekniikan toimintoja voidaan ohjata yhdellä järjestelmällä, parhaimmillaan yhdestä ohjauspaneelista, kaukosäätimellä tai kännykällä. As Oy Espoon Adjutantin asukas Elina Rahkonen kokeilee asuntokohtaista sähkön, veden ja lämmitysenergian käytön seuranta- ja ohjausjärjestelmää. Jo yhden asteen lämpötilan pudotuksella voidaan saavuttaa 5 prosentin säästö lämmityskuluissa. Kuva: Matti Matikainen

Turvallisuus

Kodin turvajärjestelmä voidaan helposti integroida osaksi KNX -taloautomaatiojärjestelmää, jolloin esimerkiksi hälytykset saa päälle yhdellä napinpainalluksella talosta poistuttaessa. Valvonta

Liike- ja läsnäolotunnistimia voidaan hyödyntää niin valaistuksenohjaukseen kuin murtoilmaisimen käyttöön. Hälytykset ja mahdollisesti myös valvontakameran kuva voidaan välittää sekä vartiointiyritykseen että omaan kännykkään. Valaistus

KNX -tekniikka soveltuu valaistuksen ohjaukseen. Valaistusta voidaan säätää tavallisten kytkinten lisäksi vaikkapa kaukosäätimellä tai tablettitietokoneella. Kodinkoneet

Paloturvallisuus lisääntyy huomattavas-

64

ti, mikäli kodinkoneiden pistorasioista voi katkaista sähköt rakennuksesta poistuttaessa. KNX ohjaa erikseen kaikkia talon pistorasioita.

Audio/video

KNX -järjestelmä voidaan rakentaa ohjaamaan myös kodin viihdelaitteita. Verhot ja markiisit

Etähallinta

Taloautomaatiojärjestelmän toimintoja voidaan ohjata vaivattomasti kaukosäätimellä, puhelimella tai vaikkapa taulutietokoneella. Esimerkiksi pihavalaistus on helppo säätää syttymään haluttuun aikaan. Lämmitys ja ilmanvaihto

KNX mahdollistaa lämmityksen huonekohtaisen säätämisen. Energiakulutuksen optimoimiseksi lämmityksen ja ilmanvaihdon tasoa voi laskea automaattisesti aina kun kotoa poistutaan. Kotiin palatessa voidaan nostaa takaisin haluttuna aikana tai puhelimen etäyhteydellä.

Verhoilla ja markiiseilla voidaan vaikuttaa merkittävästi lämmityksen ja jäähdytyksen energiakulutukseen. Energian säästö

KNX -järjestelmällä voidaan ohjata keskitetysti ilmanvaihtoa, lämmitystä ja pistorasioita. Kotona-poissa -kytkimen avulla tyhjän rakennuksen energiakulutus on helppo minimoida yhdellä napin painalluksella. Energian kulutus

KNX -järjestelmä mahdollistaa energiankulutuksen reaaliaikaisen seurannan. Tarkat tiedot eri laitteiden sähkönkulutuksesta helpottavat oman energiankulutuksen arviointia.


TALOAUTOMAATIO SÄÄSTÄÄ ENERGIAA Energiatehokkuus rakentamisessa on päivän sana. Talojen tiiveyteen on energiatodistuksen myötä kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Samoin yhä useammat kodin sähköiset laitteet saavat energiamerkinnän ja luokituksen.

L

aitteet siis käyttävät yhä vähemmän sähköä. Kuitenkaan pelkästään tämä ei tule riittämään. Primaarienergian säästötavoitteet ovat kovat ja käytännössä tämä merkitsee energian kulutustason selkeää laskemista tulevaisuudessa. Energiankäyttöön perustoimintojen ylläpitämiseksi joudutaan puuttumaan. Kuitenkin rakennuksissa on pystyttävä säilyttämään totutut mukavuustoiminnot, kuten hyvä valaistus, hyvä ilmanvaihto ja hyvä huonelämpötila. Mukavuudesta ja terveellisestä ympäristöstä meidän ei tarvitsekaan luopua energiansäästöä tavoiteltaessa, kuten moni pelkää. Päinvastoin, puuttumalla rakennusten energiankulutuksen perusteisiin oikeanlaisilla teknisillä järjestelmillä ja rakenteilla sekä ohjaamalla järjestelmiä automaattisesti oikealla tavalla, voidaan energiankulutusta pienentää ja saavuttaa samalla entistä miellyttävämpi sisäilmasto ja viihtyisyys. Rakennuksen kuluttaman energian hallinta antaa jatkossakin mahdollisuuden käyttää ”vähenevää” energiaa haluamiimme toimintoihin, kuten yhä lisääntyvään viihde- ja kodintekniikkaan.

Vaikka rakennusten energiankulutus on rakentamiskulttuurimme ja asennoitumisemme kautta laskemassa, niin elintapamme ovat varsin energiaa tuhlaavia. Periaatteessa yksi kolmasosa kotimme energiankulutuksesta riippuu elintavoistamme. Niiden muuttaminen tuntuu varsin hankalalta ja siksi erityyppiset hallintajärjestelmät ja automaatiot ovatkin kehittyneet helpottamaan energiankulutuksen kontrollointia ja hallintaa. On kuitenkin löydettävä uusia keinoja rakennusten elinkaaren energiankulutuksen pienentämiseksi. Tärkeää on ymmärtää, ettei summittainen tekniikan lisääminen ole järkevä ratkaisu. Automaatiolla energiansäästöjä

Käytössämme on jo erinomaisia järjestelmiä erilaisten kiinteistön toimintojen itsenäiseksi automatisoimiseksi. On järjestelmiä, joilla voimme hallita palohälytystoimintoja, lukitusjärjestelmiä, kulunvalvontaa, turvallisuutta ja valvontaa, lämmitysjärjestelmää, ilmanvaihtoa, jäähdytystä, valaistusta, aurinkosuojausta ym. Tällaiset erilliset järjestelmät ovat monesti hyviä tarkoitukseensa ja niiden käyttö nimenomaan erillisinä järjestelminä perusteltuakin. Perusteita voivat olla esimerkiksi tietoturva, sää-

dökset ja hyväksynnät tai yksinkertaisesti toimintojen helppokäyttöisyys, pitkälle viety osaaminen ja keskittyminen nimenomaiseen ohjaustarpeeseen. Mittavissa hankkeissa ja kiinteistöissä, joissa kiinteistön käyttäjällä riittää asiantuntemusta monitasoisen järjestelmän hallintaan ja ylläpitoon, ei ongelmia välttämättä esiinny. Ongelmaksi muodostuu sen sijaan monen erillisen järjestelmän rakentaminen keskikokoisiin ja pieniin kohteisiin. Tekniikan määrä vaikuttaa kohtuuttomalta ja kustannukset tuntuvat karkaavat käsistä. Pientaloissa tällaista monitasoista järjestelmää tuskin voidaan toteuttaa. Monitasoisia ohjausjärjestelmiä rajoittaa myös puute systeemien hyvästä vuorovaikutuksesta keskenään. Sama ohjaustieto kaikkiin järjestelmiin Vuorovaikutukselle on todellista tarvetta. Esimerkiksi sama liiketunnistin, ikkunakosketin tai ovikosketin voi tuottaa ohjaustietoa kaikille kiinteistön järjestelmille. Kun rakennusten perusenergiankulutuksen pienentämiseen tähtääviä ratkaisuja kehitetään, nousee rakennusautomaation merkitys yhdistävänä

65


Direktiivit ja standardit ohjeistavat

EU:n direktiivi 2002/91/EC, Energy Performance of Buildings Directive (EPBD) on Euroopan Unionin jäsenvaltioita velvoittava ohjeistus rakennusten energiankäytön vähentämiseksi. Direktiivi ohjaa Eurooppalaista rakentamista ympäristösopimusten ja velvoitteiden täyttämiseksi. Standardeja on kaikkiaan 43 ja niiden tarkoitus on toimia ”työkaluina” joiden avulla määritellään käytettäviä menetelmiä ja helpotetaan uusien menetelmien käyttöönottoa.

Toimiva ja hyvin suunniteltu ohjauspaneeli helpottaa eri järjestelmien tehokkaan käytön ja näin varmistaa kokonaisuuden. Kuva: Opus.

tekijänä suureen rooliin. Rakennuskustannuksia voidaan luonnollisesti pienentää ja toiminnallisuutta tehostaa, jos kerran jossain mitattu tieto jonkin toiminnon aktivoimiseksi voidaan hyödyntää myös toisessa järjestelmässä. Ongelmaan tarjoavat hyvän ratkaisun standardoidut väyläohjausjärjestelmät kuten KNX. Avoin standardi KNX

Standardi mahdollistaa saman ohjausväylän käyttämisen laitevalmistajasta riippumatta. Väylässä olevien komponenttien ja toimintojen vuorovaikutus toteutuu järjestelmän hallinnan yhteisellä ETS-työkalulla. Yhteistoimintamalli on määritelty: ”Tilanne jossa viestejä lähettävät ja vastaanottavat laitteet voivat ymmärtää kunnolla signaaleja ja toimia niiden perusteella ilman ylimääräisiä laitteistoja”. Sovellusalueita ovat mm. valaistus, aurinkosuojaus, lämmitys, ilmastointi, jäähdytys, valvonta, hälytykset, veden hallinta, energiankulutuksen hallinta ja valvonta, mittarointi, ääni ja AV, eli koko talotekniikan ohjaus voidaan tehdä yhden järjestelmän kautta. Hyvä ohjausjärjestelmä säästää energiaa

Kaikki tilat on tehty tiettyä tarvetta ja tilan käyttäjää varten ja siksi niiden täy-

66

tyy vastata asetettuja tavoitteita. Tilan toimintaedellytykset tulee turvata ja samalla taata tilankäyttäjän vaikutusmahdollisuus ympäristöönsä. Tilat ovat pitkiäkin aikoja eri vuorokauden aikoina ilman käyttäjää, oleskellaan vain tietyissä tiloissa tai päivisin koti on tyhjillään. Aina kun ollaan pidempään poissa, pitäisi turhat järjestelmät laittaa pois päältä tai säätää ja laitteita sulkea tai sammuttaa. Tiedämme, että näin ei tapahdu. Se on vaivalloista ja ihmisillä on kiire. Tämä aiheuttaa sen, että rakennus tuhlaa turhaan energiaa. KNX-standardi mahdollistaa perheen elämäntapojen tilanneohjauksen halutulla tavalla. Ohjaus tapahtuu tällöin esim. ohjauspaneelista, hyväksi voidaan käyttää liiketunnistimia tai koskettimia. Apuna voidaan käyttää reaaliaikaista olosuhteiden mittausta ja ajastusta, joka säätää eri järjestelmät energiatehokkaalla tavalla. KNX-väyläohjausjärjestelmä on myös sijoitus tulevaisuuteen. Kun rakennustekniikka kehittyy, niin löydetään yhä uusia mahdollisuuksia parempiin, energiaa säästäviin ratkaisuihin. KNX-standardi antaa mahdollisuuden olemassa olevan järjestelmän päivittämiseen ja uudelleen ohjelmointiin.

Keskeinen rakennusautomaatioon kohdentuva standardi on EN 15232 ”Rakennusten energiatehokkuus. Rakennusautomaation, säädön ja kiinteistönhoidon vaikutus energiatehokkuuteen”. Standardi esittää tavan arvioida rakennusautomaation merkitystä rakennuksen energiankulutukseen suunnitteluvaiheessa ja automaation vaikutuksen saavutettavissa olevaan energiatehokkuusluokitukseen. Miten löydät suunnittelijat ja urakoitsijat

Kaikki kansainvälisen sertifikaatin suorittaneet suunnittelijat ja urakoitsijat löytyvät Parner -listalta sivustolta www. knx.org. Partner-logon käyttöoikeus on vain niillä, jotka ovat suorittaneet kansainvälisesti standardoidun teoria- ja näyttökokeen ja sen käyttö sallitaan ainoastaan sertifioidulle järjestelmän osaajille. KNX Association valvoo järjestelmän komponenttien yhteensopivuutta myöntämällä niille hyväksynnän. Laaja hyväksyntä ja verkosto luovat pohjan KNX-standardin tehokkaalle hyödyntämiselle ja varmistavat sen kehityskelpoisuuden pitkälle tulevaisuuteen. KNX Finland edistää Suomessa KNX-standardin käytön yleistymistä. Jäseninä on 8 KNX-laitteita maahantuovaa yritystä. Jäseninä ovat myös koulutusta tarjoavat Sähköinfo ja Tampereen Ammattikorkeakoulu. KNX-standardia hallinnoi KNX Association jota Suomessa edustaa KNX Finland.

www.knx.fi



IKKUNOILLA ILMASTONMUUTOSTA VASTAAN Ikkunat ovat rakennuksen vaipan huonoimmin lämpöä eristävä rakenneosa ja niiden kautta haihtuu eniten lämpöenergiaa. Pientalojen tavanomaisten ikkunoiden kautta sitä katoaa kuusi kertaa enemmän kuin seinärakenteiden läpi. Tämän takia kannattaa kiinnittää huomiota ikkunoiden energiatehokkuuteen, pinta-alaan ja siihen mihin ilmansuuntaan ne on suunnattu.

I

kkunat eivät ole pelkästään lämpöä hukkaavia rakenneosia – niiden kautta saadaan rakennukseen auringon säteilyä, joka pienentää valaistukseen ja lämmitykseen tarvittavaa energiaa. Energiankulutukseen vaikuttaa myös ikkunan kyky säädellä sisään pääsevää auringonlämpöä ja erityisesti koko ikkunarakenteen eli lasin, karmien ja puitteiden ilmatiiveys, joka ehkäisee hallitsemattomat ilmavirrat rakenteen raoista ulos.

Ikkunan koolla on väliä

Suuria, koko seinän korkuisia ikkunapintoja tulisi energiatehokkuuden kannalta välttää. Suurimmat ikkunat ovat yleensä olohuoneessa. Olohuoneen ja muiden oleskelutilojen ikkunat kannattaa yleensä suunnata etelään, jolloin ne antavat valoa myös talvella. Sopivan kokoiset räystäsrakenteet estävät liiallisen auringonpaisteen kesällä. Matalaenergia- ja passiivitaloissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota aurinkosuojaukseen, jotta vältytään jäähdytystarpeelta. Hyvin lämpöä eristävien ikkunoiden ulkopintaan saattaa tietyissä sääolosuhteissa tiivistyä kosteutta. Ilmiötä ei juuri esiinny tavallisissa kolmilasisissa ikkunoissa. Kosteuden tiivistyminen ikkunan ulkopinnalle on ominaispiirre hyvin eristetyille ikkunoille ja se kertoo, että ikkuna eristää lämpöä erittäin tehokkaasti. Haitta on kuitenkin pieni verrattuna hyvin eristettyjen ikkunoiden tuomiin etuihin. Ikkunoiden lämmöneristyskykyä on yleensä kuvattu muiden rakenneosien tapaan lämmönläpäisykertoimella eli Uarvolla (yksikkö W/m²,K). Pelkkä U-arvo ei kuitenkaan kerro kaikkea ikkunan energiatehokkuudesta. Auringonsä-

68

teilyn kokonaisläpäisykerroin, g-arvo, kertoo kuinka hyvin ikkuna hyödyntää auringon säteilyenergiaa. Lisäksi koko ikkunarakenteen (lasi, karmit ja puitteet) ilmantiiveys on energiankulutuksen kannalta merkittävä asia. Ikkunoiden energialuokitus

Energialuokitus jakaa ikkunat luokkiin A-G kodin kylmälatteiden tapaan, jolloin rakentajien ja remontoijien on helpompi vertailla eri ratkaisuja. Markkinoilla on jo yli 200 luokiteltua ikkunaa eli siis vertailtavaa riittää. Ikkunoiden energialuokitus on kehitetty, jotta kuluttajat voisivat mahdollisimman helposti vertailla eri ikkunamallien energiatehokkuutta. Energialuokituksessa lasketaan U-arvon, g-arvon sekä ikkunan ilmanpitävyyden mukaan vertailuarvo E, jonka yksikkö on kWh/m²,a. Esimerkiksi Earvo 100 kWh/m²,a tarkoittaa, että jokainen ikkunaneliömetri kuluttaa 100 kWh energiaa vuodessa. Luotettava tapa selvittää eri valmistajien ja eri ikkunatyyppien lämpötekniset suoritusarvot, on katsoa ne Motivan kotisivuilta: www.motiva,fi . Sieltä löytyvät kaikki virallisesti hyväksytyt energiaikkunat suoritusarvoineen. Nelilasiset ikkunat yleistyvät

Kolmilasisilla ikkunoilla on vaikea vastata kiristyviin eristävyysvaatimuksiin, joten tuotekehityksen lähtökohtana ovat nykyisin nelilasiset ikkunat. Nelilasisella ikkunalla päästään noin 15 – 20 % parempaan U-arvoon kuin kolmilasisella. Lisäksi ääneneristysominaisuudet ovat nelilasisessa ikkunassa kolmilasista selvästi paremmat. Rakentamisessa meluun ja ääneneristävyyteen tullaan kiinnittämään tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota.

Tiivis kattoikkuna säästää energiaa

Moni oman talon omistaja haluaa ottaa asuinkäyttöön myös yläkerran neliöt. Kattoikkunoiden avulla pieniltä vaikuttavista ja matalistakin tiloista saadaan valoisia ja viihtyisiä. Muistikuvat vetoisista ja vuotavista ikkunoista voi unohtaa, sillä nykyiset kattoikkunamallit ovat tiiviitä ja vähentävät lämpöhukkaa. Oikein tehty asennustyö varmistaa kattoikkunan energiatehokkuuden. Kattoikkuna voidaan asentaa kattorakenteisiin ilman rakennemuutoksia joko rakentamisvaiheessa tai jälkikäteen. PANOSTA SUUNNITTELUUN

Saneerauskohteessa ikkunoiden mitoitukset ja suunnittelu on syytä tehdä asiantuntijan kanssa, koska uudet ikkunat pitää suunnitella huolella huoneen käytön, sijainnin ja ilmansuuntien mukaan. Kannattaa pohtia ikkunoiden kätisyyttä, avautumissuuntaa ja huoneen tuuletustarvetta sekä myös varmistaa mahdollisuus ikkunoiden käytännölliseen pesuun ja puhdistukseen. Hyvät ikkunat vähentävät vedon tuntua ja tasaavat sisäilmaa. Heikko äänieristys ja iholla tuntuva veto lähellä ikkunaa ovat yleensä merkkejä huonosta lämmöneristyksestä. Lasien valinnalla voi lisäksi tehostaa ikkunan lämmöneristys- ja lämmönheijastuskykyä merkittävästi. Energiatehokkaassa talossa on myös tiiviit ulko-ovet

Ovien energiatehokkuus ei ole niin kriittistä vaikka samat kriteerit pätevät niihin kuin ikkunoihinkin. Ovien lämmöneristyskyvylle on määritelty sallitut U-arvot, mutta varsinaista energialuo-


kitusta ei ole kehitetty. Tulevaisuudessa luokitus tulee kuitenkin kattamaan myös ovet. Uusissa ovissa rakenne on suunniteltu sellaiseksi, että ovi pysyy mahdollisimman hyvin suorana. Levyn sisällä, oven koko leveyden ja korkeuden mitalla on alumiinivahvikkeet sekä sisä- että ulkopinnassa. Ovi pysyy suorana ja vääntymättä sekä kestää kosteutta huomattavasti aikaisempia paremmin. Uusille ulko-oville annetaankin yleisesti kymmenen vuoden takuu. Energiatehokkaan talon ulko-ovien Uarvo on alle 1,0 W/m² K. Lasiaukollisten ovien U-arvo riippuu lasiaukon pintaalasta ja vaihtelee 0,8 -1,0 W/m² K. Markkinoilla on jopa erikoisrakenteisia ulko-ovia, joiden U-arvo on alle 0,7 W/m² K. Passiivitalon ulko-oven u-arvo on 0,4 - 0,7 W/m2K. Uudet ovet eristävät hyvin myös ääntä; parhaimmillaan päästään jopa 37 dB:n vaimennukseen. Lämmöneristyksen takia oven ikkunan lasituksen on oltava kolminkertainen. Ovessa saa kernaasti olla myös kaksi tiivistettä. Nykyään markkinoilla on myös saatavissa niin sanottuja matalaenergiaovia, joiden kohdalla päästään jopa u-arvoon 0,6. Oven lämmönpitävyyteen vaikuttavat itse ovilehden ja lasin eristyskyky, tiivisteet, lasitustapa sekä asennuksen laatu. Ulko-ovi ei tietenkään ole tiivis, jos se on asennettu huolimattomasti ja kylmäsiltoja syntyy esimerkiksi karmin ja seinän väliin. Asennettaessa tulee kiinnittää huomiota ovilevyn ja karmin suoruuteen sekä karmin, kynnyksen ja seinän välien tiivistämiseen. Ovet vaihtoon peruskorjauksen yhteydessä

Vanhat ulko-ovet ovat usein hyvin kauniita. Kuitenkin oven huono kunto saattaa yllättää, sillä rakenteeltaan ne eivät aina ole kaikkein parhaimpia. Ulko-ovi joutuu kovaan rasitukseen kosteuden ja lämpötilojen vaihtelun kanssa, ja lisäksi ovien pitää avautua helposti ja ne pitää myös pystyä lukitsemaan vaivatta. Monet muistavat vanhojen ovien työnnön tai nykimisen ennen kuin avain kiertyi ja ovi aukeni. Ulko-oven pitää olla myös tiivis. Tiivis-

teitä voi toki aluksi vaihtaa paksumpiin, mutta lopulta sekään ei auta. Kun tiivistepinnat eivät tavoita toisiaan, alkaa sisällä tuntua vetoisalta. Vetoisuus onkin yleensä se syy, kun aletaan pohtia ovien uusimista ja peruskorjauksen yhteydessä ovien vaihto on luontevaa suorittaa. Mittaa huolella

Kaikkein tärkeintä on tilata oviaukkoon oikean kokoinen ovi. Silloin asentaminen on nopeaa ja helppoa, eikä tarvita ylimääräistä purkamista. Varminta on ottaa jo ennakkoon yhteys edustajaan, joka käy paikalla ja ottaa silloin myös mittavastuun. Yleisin tapa ulko-oven vaihdossa on ostaa se valmiiksi asennettuna, kahvat ja lukot valmiina paikallaan, sisältä ja ulkoa listoitettuna. Vanhat ovet kierrätykseen

Vanhojen ovien purku on myös tärkeä toimenpide. Ajan saatossa on käytetty monenlaisia kiinnitystapoja. Vuosien saatossa puitteet on voitu kiinnittää runkorakenteisiin vaikkapa polyuretaanivaahdolla. Tällöin ne on helppoa leikata ne pois vaikkapa puukkosahalla ja katkoa pienemmiksi, helpommin käsiteltäviksi palasiksi. Purun yhteydessä kannattaa muistaa ja huomioida myös mahdollinen kierrätys. Osa ovivalmistajista huolehtiikin vanhojen ovien kierrätyksestä vaihdon yhteydessä. Saranat ja lukot kannattaa hoitaa

Ulko-ovea kutsutaan usein talon käyntikortiksi ja sen tulee myös istua muuhun talon ulkonäköön ja julkisivuun. Oven tulee kuitenkin olla myös kestävä ja turvallinen ja sen tulee kestää myös murtoyrityksiä. Laadukas ovi ja asianmukainen lukkolaitteisto voi pelastaa talon asiattomilta vierailta. Ulko-ovien saranat ja lukot kannattaa pitää hyvässä kunnossa ja huoltaa viimeistään silloin, kun saranat alkavat kitistä ja lukon kieli tuntuu avainta kierrettäessä jäykältä. Tällöin tietää, että voiteluaine on kulunut lukosta pois. Pari vinkkiä voitelijalle

Saranoita on monen mallisia mutta öljyämistä helpottaa, jos niiden kyljessä on kapeat raot voiteluaineen suihkuttamista varten. Käden ulottuvilla kannattaa pitää riepua, jolla voi kuivata yli vuotaneen öljyn.

IKKUNAN ENERGIATEHOKKUUTEEN VAIKUTTAVAT: • lasiosan U-arvo • mitä pienempi U-arvo on, sitä paremmin ikkuna eristää lämpöä • ilmanpitävyys • ikkunan ilmavuodot lisäävät vuotoilmanvaihtoa ja siten myös lämpöhäviöitä ILMAN PITÄVYYTEEN VAIKUTTAVAT : • ikkunan eri osien väliset liitokset • avattavien ikkunoiden tiivisteet; erityisesti sisäpuitteen ja karmin välinen tiiviste • auringonsäteilyn kokonaisläpäisykerroin (g-arvo) • lasien selektiivipinnoitteet • selektiivipinnoite on läpinäkyvä metalli- tai metallioksidipinnoite, joka läpäisee ja heijastaa säteilyn eri taajuuksia eri tavalla • selektiivipinnoite vähentää ikkunan lasien välistä lämpösäteilyä ja parantaa siten ikkunan lämmöneristävyyttä • eristyslasien täytekaasut • lämmöneristävyys paranee, kun eristyslasien välitila täytetään ilmaa hidasliikkeisemmällä kaasulla • täytekaasuina käytetään jalokaasuja, joita ovat esim. argon, krypton ja ksenon • välilistan materiaali • ruostumaton teräs, TPS -massa ja muovi eristävät paremmin kuin alumiini

Lukoissa voiteluntarpeen huomaa kielen jäykistymisenä. Kieli työnnetään sisään ja voiteluainetta suihkutetaan lukon sisään. Sen jälkeen kuivataan ylimääräiset öljyt ja painellaan kieltä muutaman kerran edestakaisin. Lukkopesään kannattaa myös suihkuttaa öljyä avaimenreiän kautta. Öljytty lukko toimii äänettömästi ja on helppo avata ja sulkea.

www.skaala.com • www.profin.fi www.fenestra.fi • www.velux.fi

69


TYYLIKKÄÄT SISÄOVET VIIMEISTELEVÄT KODIN SISUTUKSELLISEN ILMEEN Nykyään puhutaan sisustusovista joka kuvastaa sisäovien muuttunutta roolia. Markkinoilla onkin laaja valikoima erilaisia sisä- ja sisustusovia. Vaihtoehtoja löytyy pintamateriaaleissa ja kuoseissa.

Y

leensä sisustussuunnittelun yhteydessä huomioidaan missä ovi on, mitä tiloja ovet jakavat ja esimerkiksi pitääkö oven olla umpiovi vai halutaanko, että sen läpi tulee valoa. Sisäovilla jaetaan sisätilaa, erotetaan huoneet ja näin syntyy asuntoon ”omia” huoneita ja saadaan myös eri tiloja rauhoitettua. Tilojen yleisilme ja seinäpinnat vaikuttavat siihen, minkälaiset ovet valitaan. Seinäpintojen ollessa puuta on luonnollinen valinta puupeiliovi, näin saadaan yhtenäinen yleisilme. joka jatkuu yhtenäisenä koko huonetilassa. Vaaleisiin tapetti- tai maalauspintoihin soveltuu mainiosti valkoiset ovet. Vaihtoehtoja löytyy varmasti jokaiseen makuun. Ovien koot ilmoitetaan yleensä moduulimittoina, jotka ilmoittavat karmin asennusaukon suuruuden kymmenen sentin mitoin, esim. 7 x 21 tarkoittaa 700 x 2100 mm:n minimiasennusaukkoa, jolloin karmin tarkat mitat ovat näitä 10 mm pienemmät. Laakaovet

Laakaovet ovat edullisia suorapintaisia kevytrakenteisia ovia. Oven runko on puuta ja sen isällä on kennomainen rakenne ja pinnat ovat kovalevyä. Yleisin väri on valkoinen, mutta ovia on mahdollisuus saada myös puuviilupintaisina. Oven pinta voidaan myös helposti maalata sisustukseen sopivaan sävyyn. Ovet ovat umpinaisina symmetrisiä, mutta jos niissä on valoaukko ne vaativat kätisyyden. Yleisimmin korkeus on M21 eli 2100 mm, mutta muitakin korkeuksia vakiomalleista löytyy. Toimitus on M7-10 leveysmoduulein eli leveys on 700 – 1000 mm.

70

Pariovilla huonetilaa voidaan halutessa avata yhtenäiseksi tai jakaa erillisiksi tiloiksi. Ovien aukeamissuunnalla ja kätisyydellä on merkitystä tilan käytön kannalta. Kuvan lasiovet Skaalan mallistosta. www.skaala.com.

Muotopuristepeiliovet

Muotoon puristetut ovet ovat rakenteeltaan kuten laakaovet, mutta pintalevy on HDF -levyä. Pintakuvion muotoja on useita, kuitenkin yleisimpiä ovat suorapeiliset ovet ja holvikaariovet. Suorapeilisten ovien peilikuviot ovat oven reunojen suuntaisia ja ne ovat umpinaisina symmetrisiä. Holvikaaressa pysty- ja keskipeilit ovat suoria ja ylhäällä

oven kuvio on aaltoilevan kaareva ja ovessa on näin ollen kätisyys. Ovilevyt ovat tavallisesti kaksi- tai kolmipeilisiä. Ovilevyjä on saatavissa vakiomoduulimitoissa. Massiivipeiliovet

Yhteistä näille oville on, että niiden runko on kokonaan massiivipuuta. Yleisin massiivipeiliovi on mäntypuinen, vä-


häoksainen tai oksainen ovilevy, jonka pinta on useimmiten lakattu. Ovilevyt voidaan myös hankkia viilutettuina tai maalattuina. Maalatuissa ovissa runko on massiivipuuta ja peilit HDF-levyä. Ovia toimitetaan niin ikään moduulimittaisina, pintakuvio tai lasiaukko määrää tarvitaanko kätisyys vai ei. Sisustusovet

Sisustusovilevyt poikkeavat kuoseiltaan ja väreiltään normaaleista ovilevyistä. Niitä valmistetaan eri materiaaleista, ja yleensä ne ovat tilaustuotteita. Sisustusoviin voidaan myös luokitella täyslasitetut ovet ja pariovet. Kaikki väliovet ovat myös saatavissa lasiaukollisina joko ristikoilla varustettuina tai ilman niitä. Ovet toimitetaan yleisimmin ilman lasitusta, ja kätisyys pitää tietää jo ovea ostaessa.

ja sisäpuoli kehysovi, jolloin paneelien takapinta näkyy kehyksien välistä. Yleisimmät koot ovat M8-9 x 21 ja ovet sisältävät lähes aina karmipaketin. Saunanovet

Nykyään saunassa on lähes aina täyslasinen ovi. Perinteinen puupaneeliovi on saanut väistyä. Lasi antaa pieneenkin saunaan tilan tuntua ja samalla se on sisustuksellisesti näyttävä ratkaisu. Lasilevy on yleensä 8 mm:n vahvuista karkaistua lasia, värejä ja malleja löytyy useita. Yleisemmät koot ovat M7-9 x 19, mutta uusissa rakennuksissa saunan oven leveyden on oltava minimissään M9. Saunan ovi asennetaan aina ulospäin aukeavaksi. Markkinoilla on myös puupaneelin ja lasin eri yhdistelmiä. Ovet toimitetaan karmeineen. Taite eli paljeovet

Kostean tilan ovet

Tänä päivänä yhä useampi kostean tilan ovi on täyslasinen hiekkapuhalluksella tai himmennetyillä lasipinnoilla varustettu kokolasiovi. Etuina ovat ovilevyn ehdoton kosteudenkesto, hyvä ulkonäkö ja ne sopivat yhteen myös saunan ovien kanssa. Joskus myös puista kehysovea käytetään kosteiden tilan ovena. Tässä ovimallissa ulkopuoli on puupaneelia

Taiteovet tehdään usein mittatilaustyönä ja tällöin ne usein myös asennetaan valmistajan toimesta. Markkinoilla on myös keveitä itse lyhennettäviä peruspaketteja, joihin on mahdollista saada lisäpaneeleja. Taiteovien materiaalina ovat puu, erilaiset muovit sekä puristelevyt. Lamellit voidaan varustaa myös lasituksella. Ovia käytetään haluttaessa hyödyntää kääntyvän oven tarvitsema

tila tai esim. tilanjakajina. Liukuovet

Peileillä tai eri pintavaihtoehdoilla varustetut liukuovet ovat yleisimmin käytössä eteisen ja maakuuhuoneiden säilytysratkaisuissa. Ovet antavat käytettävää lisätilaa, ne ovat sisustuksellisia ja peilipintaisina ne antavat avaruutta. Myös liukuovet soveltuvat erinomaisesti tilanjakajiksi. Ovet toimitetaan pääsääntöisesti mittatilaustöinä. Ovien karmit ja kynnykset

Väliovet eivät sisällä pintaheloja, karmeja eivätkä kynnyksiä. Yleisimmät karmivaihtoehdot ovat puuvalmis tai lakattu mänty sekä maalattu valkoinen. Karmit eivät sisällä alapuuta, joten jalopuinen tammikynnys on hankittava erikseen. Pintaheloitukset valitaan mieluimmin haluttuun tyyliin sopiviksi samasta sarjasta oven materiaalin ja värin mukaan. Karmit kiinnitetään runkoon esim. säätöruuveilla ja peitetään peitetulpalla. Kynnyksien kiinnittämiseen käytetään lattialämmityslattioissa liimamassoja muissa tapauksissa täysmessinkiruuveja. www.skaala.com • www.profin.fi www.fenestra.fi

KEVYTRAKENTEINEN, MASSIIVINEN VAI LASINEN OVI? Väliovien rakenteet ovat erilaisia. Toiset ovet ovat jykeviä ja massiivirakenteisia, kun toiset taas kevytrakenteisia. Massiivipuuovi on pitkäikäinen ja kolhiintunut ovi voidaan hioa ja käsitellä uudestaan. Lasiovi on näyttävä ja pitkäikäinen ratkaisu varsinkin kylpyhuoneen ovena, mutta rohkea sisustaja valitsee sen myös huoneiden välioveksi. umpiovi vai lasitettu

Umpiovi on hyvä ratkaisu esimerkiksi makuuhuoneessa ja WC:ssä, joihin ei haluta näköyhteyttä muista tiloista. Tuulikaapin-, olohuoneen- tai keittiönovi voi sen sijaan hyvinkin olla näyttävä lasitettu ovi. Lasitus lisää tilantuntua, päästää huoneeseen valoa ja mahdollistaa näköyhteyden huoneiden välillä. Laseja on useaa eri kokoa ja niissä on erilaisia ristikoita.

Sisäovien lasivaihtoehdot ovat kirkas lasi, joka päästää valon esteettä sisään ja satiinilasi, joka rajoittaa läpinäkyvyyttä, mutta päästää silti valon kulkemaan. Hillitty, rohkea vai luonnonläheinen

Ovia saa monipuolisilla pintavaihtoehdoilla ja sävyillä. Puuovi voi olla maalattu, viilutettu, lakattu, puuvalmis, petsattu tai pinnoitettu. Myös lasiovi saa sekä hillityn pehmeissä sävyissä että rohkean musta-valkoisina. Sisäovien värivaihtoehtoja on lähes äärettömästi. Ovi levikkeellä tai pariovi

Yksittäistä ovea näyttävämmän oviratkaisun saat valitsemalla oveksi parioven tai perusoven rinnalle levikkeen. Levikkeellinen ovi tai pariovi peittää

isommankin oviaukon ja soveltuu silloin, kun halutaan näyttävyyttä kodin tiloihin. Mieti kätisyys

Ennen tilaamista pitää vielä tietää, mikä on kunkin oven kätisyys eli mitkä ovet ovat oikeakätisiä ja mitkä vasenkätisiä. Viimeistely tärkeäÄ

Viimeistele ovi tyyliin sopivalla painikkeella sekä karmilla ja kynnyksellä. Ovet vaativat huoltoa

Varsinaisiin huoltotöihin kuuluvat pintojen puhdistus siivouksen yhteydessä ja kerran vuodessa ovien saranoiden ja lukkojen voitelut sekä heloitus- ja saranaruuvien kireyksien tarkistus.

71


KLIK on nopein ja helpoin tapa tehdä väliseinärunko.

KLIK paketti sisältää 7 KLIK-tolppaa, asennuskiilat ja kuvalliset asennusohjeet. Yhdellä KLIK paketilla teet 2,4 metriä valmista väliseinärunkoa.

- UUSI RATKAISU VÄLISEINIEN RAKENTAMISEEN

KLIK-tolpissa on valmiina rei´itykset sähköjohdoille. Reiät ovat valmiiksi oikeassa korkeudessa pistorasioille, valokatkaisimille ja oviaukkojen ylityksiin.

Pystyrankojen asennus tehdään patentoidulla kiilamenetelmällä.

KLIK on nopein ja tarkin tapa tehdä väliseinärunko. Yksi puuranka, jolla tehdään koko väliseinärunko. Rungon asennus tehdään patentoidulla kiilamenetelmällä, jolloin nauloja ja ruuveja ei enää tarvita. Kiilakiinnitys linjaa rungon ja levytyspinta on aina suora. KLIK-tolppia voidaan siirtää levytyksen aiKiilakiinnityken ansiosta pystytolppia voidaan siirtää rakennuslevyjen kiinnitysvaiheessa.

kana, mikä helpottaa ja nopeuttaa asennusta. Tutkimuksiemme mukaan KLIK -väliseinärunkoa käyttämällä väliseinärungon pystytys nopeutuu 40% verrattuna nykyisiin puisiin vaihtoehtoihin.

KLIK-tolpan leveys helpottaa rakennuslevyjen ruuvaamista.

72

Katso asennusvideo ja lisätietoja tuotteesta osoitteessa: www.muotolevy.fi


OVET PIILOON SEINÄN SISÄLLE ECLISSE POCKET DOOR

-LIUKUOVIJÄRJESTELMÄLLÄ Kääntyvät sisäovet vievät yllättävän paljon tilaa, jonka voisi käyttää tehokkaasti hyväkseen. Eclissen ratkaisu on sijoittaa vedettävät ovet väliseinän sisään, jolloin tila saadaan käyttöön.

E

clisse Pocket Door –liukuovet tuovat uusia mahdollisuuksia tilojen toteuttamiseen. Eclissen ratkaisussa Pocket Door –kehys tulee osaksi väliseinärunkoa ja mahdollistaa ovien liukumisen seinän sisälle. Pocket Door tuotteet sopivat yhtä hyvin uudisrakentamiseen kuin saneerauskohteisiin.

dä mm. yksittäiset ovet, pariliukuovet, listattomat oviaukot, teleskooppiovet ja monia muita.. Tuotteisiin on saatavilla myös useita nykyaikaisia lisävarusteita. Soft Close toiminnolla ovet sulkeutavat hitaasti ja pehmeästi, kun taas Syncro lisävarusteella pariliukuovi toimii samanaikaisesti liikutettaessa ainoastaan toista ovilehteä.

Muotolevy edustaa Italialaisen Eclissen Pocket Door tuotteita. Valikoima sisältää runsaasti erilaisia sovelluksia. Eclissen tuotteilla on mahdollista teh-

Tuotteissa on monia ominaisuuksia, joita ei löydy vastaavista järjestelmistä. Eclissen tuotteisiin sopii 40 mm paksu ovilehti tai kehyksetön 8 mm lasiovi.

Kehys on tehty huippulaatuisista materiaaleista ja osista, jotka takaavat tuotteen huolettoman toiminnan vuosiksi eteenpäin (takuu 12 vuotta). Eclissen liukuovikehyksen asentaminen on helppoa ja se onnistuu vaivattomasti myös ilman aikaisempaa kokemusta. Patentoitu irroitettava liukukisko mahdollistaa oven vaihdon ja huollon tulevaisuudessa seinää purkamatta.

www.muotolevy.fi

73


Kuva: Scheidel

KESTÄVÄ KATTO SUOJAA KOTIA PITKÄÄN Katon kestävyyteen ja elinkaaren pituuteen vaikuttaa oleellisesti se, miten se on suunniteltu, miten se toteutetaan ja huolletaan. Omakotitalon katolle asetetaan suunnittelussa käyttöikätavoite ja se vaikuttaa katon rakenteiden ja yksityiskohtien suunnitteluun ja käytettäviin materiaalivalintoihin. Kattoon kannattaa panostaa, sillä sen rappeutuminen vaikuttaa koko rakennuksen kuntoon hyvin nopeasti.

K

attoa rakennettaessa pitää noudattaa hyvää rakennustapaa ja yleisesti hyväksyttyjä asennusmenetelmiä. Eri kattojen asentaminen poikkeaa hieman toisistaan. Katto on kuitenkin talon viides julkisivu ja hyvä kattomateriaali kruunaa aina rakennuksen ja saa sen istumaan ympäristöönsä.

• veden poisto • läpiviennit • kattoon liittyvät muut rakenteet

Katon rakenteita säätelevät niin EU:n rakennustuotedirektiivit, tuotestandardit kuin omat viranomaissäädöksemme; esimerkiksi rakentamismääräyskokoelma ja lisäksi löytyy myös erilaisia tuoteja urakointisertifikaatteja.

Vesikatto on tärkeä

Vesikatto on kokonaisuus, joka erottaa rakennuksen ylimmän kerroksen ja ulkoilman toisistaan. Se koostuu rakenteellisesti seuraavasti: • kantava rakenne • • • • • •

ilmasulku höyrysulku lämmöneriste tuuletustila tarvittaessa vedeneristeen alusrakenne varsinainen vedeneriste

74

CE-merkinnällä valmistaja vakuuttaa, että tuote täyttää kaikki sitä koskevien Euroopan yhteisön direktiivien vaatimukset. Se ei kuitenkaan takaa tuotteiden automaattista soveltumista Suomen olosuhteisiin. Kattomateriaaleissa nykyaikainen teknologia kohtaa rakentamisen perinteen

Tavallisimmat pientalojen kattomateriaalit eri muodoissa ovat tiili, teräs ja

bitumi. Lisäksi löytyy kivipinnoitteisia, kuitusementti- ja pvc-katteita ja myös kupari on taas löytänyt tiensä arvokkaiden yksityiskotien katteeksi. Entisöinnissä oma lukunsa ovat perinnekatot, kuten paanut, olki ja päreet. Katto on pitkäikäinen osa rakennusta. Monet materiaalit kestävät oikein hoidettuna jopa yli 50 vuotta, kuten esimerkiksi nykymateriaaleista ruostumaton teräs ja perinteisistä tiili. Siksi on tärkeää huolehtia katon kunnosta ja tarkastaa se säännöllisesti. Katolle pitää pystyä kiipeämään ja tämä edellyttää kunnossa olevaa turva- ja huoltojärjestelmää. Ilmaston muuttuminen tuo myös omat haasteensa katon huollolle ja kunnossapidolle. Lisääntyvä kasvusto kuten sammaleet aiheuttavat harmia. Ne ja roskat pitää päästä poistamaan ja sadevesijärjestelmät on pidettävä puhtaina.


Hoitamattomuus rasittaa katon pintaa ja aiheuttaa pahimmillaan kosteusongelmia rakenteille. Vesikaton tiiveys ei saa pettää, koska vuotava katto aiheuttaa ajan mittaan suuret vahingot. Tiilikatto

Kattotiiliä on asennettu katoille jo tuhansien vuosien ajan. Ne ovat toimineet ja kestänet pitkään. Nykykattotiiliä on saatavissa betoni- tai savikattotiilinä. Katto on helppo asentaa ja vaivaton huoltaa. Jos kattorakennetta ei muuteta, joissain tapauksissa, voidaan myös vanha huopa- tai peltikate jättää uuden katon aluskatteeksi. Tämä on järkevää, etenkin silloin, kun aluskate on vielä kyllin hyväkuntoinen suojaamaan talon rakenteita. Keraamiseen kattotiileen syntyy poltossa sen kaunis väri. Savesta puristetun tiilen perusväri on saven sisältämästä raudanpoltosta syntynyt punaruskea sävy. Aidossa kattotiilessä väri säilyy ja kestää hyvin auringon valoa. Monet arvostavatkin savitiilen yksilöllisiä sävyjä. Savikattotiiliä ei maalata, vaan niiden väri syntyy ennen polttoa tiileen pintaan ruiskutetusta mineraalikerroksesta. Tämä antaa lopullisen värin sintraantuessaan tiilen pintaan polton yhteydessä. Kattotiilen erilaisia kiiltoasteita ovat matta, puolikiiltävä sekä lasitettu pinta. Teräskatteet

Teräskate kestää hyvin kulutusta, niissä on hyvä värin ja auringon UV-säteilyn kestävyys. Pinnoitteet ovat ympäristöystävällisiä ja niissä on runsaasti eri värejä. Katteet ovat pinnoitettu molemmin puolin erilaisiin käyttötarkoituksiin ja olosuhteisiin sopiviksi. Teräskatetta asennettaessa, tietyin edellytyksin, vanha kate voidaan jättää uuden alle. Sen kunto kannatta kuitenkin aina tutkia tarkasti ja jos on ollut kosteusongelmia, vanha kate alusrakenteineen on uusittava. On syytä antaa ammattilasten selvittää rakenteiden tuuletukseen ja kosteuden tiivistymiseen liittyvät seikat. Vanha tiili- tai asbestilevykate on kuitenkin aina syytä purkaa uuden katon tieltä. Teräsohutlevy eli kattopelti

Profiloitu teräsohutlevykate eli kattopelti on kevyt, painaa vain noin 4,5-6,0 kg/m². Tämän ansiosta käsittelyyn ja katolle nostamiseen ei tarvita erityisiä

välineitä ja peltikatto sopii hyvin myös vanhojen kattojen uusimiseen. Väripinnoitettu teräsohutlevy tunnetaan erittäin kestävänä rakennusmateriaalina, jota on kuitenkin helppo muovata haluttuun muotoon. Maalipinnoitteet suojaavat levyjä tehokkaasti, säilyttäen värisävynsä ominaisuuksien vaihdellessa valitun pinnoitetyypin mukaan. Kaikki pinnoitetut teräsohutlevyt ovat kuumasinkittyjä ennen lopullista pinnoitusta. Värivalikoima on laaja ja siitä löytyy suomalaiseen ympäristöön mainiosti soveltuvia värejä sekä joukko erikoisempia sävyjä persoonallisiin ratkaisuihin. Profiililevyt on mahdollista valmistaa tilauskohtaisesti oikeisiin mittoihin ja tarvittaessa saa myös ohjeet levyjen asennusjärjestyksestä. Kiviteräskate

Saneerauskohteessa kattomateriaalin valintaan vaikuttaa katteen hinta, kestävyys ja ulkonäkö, sekä miten kate muuten soveltuu saneerattavaan kohteeseen. Esimerkiksi rakenteiden kantokyky asettaa katemateriaalin valinnalle omat raaminsa. Jotkut katevaihtoehdot saattavat vaatia painonsa vuoksi rakenteiden vahvistamista. Kiviteräskate sopii saneerauskohteisiin hyvin muun muassa keveytensä ansiosta. Kestävyys, hiljaisuus sateella, helppo asennettavuus ja kattoremontin vaivattomuus ohjaavat yleensä saneeraajaa materiaaliratkaisuja tehtäessä. Tässä vertailussa kiviteräskate on menestynyt hyvin. Aluskate on oleellinen osa katon kestävyyttä

Tänä päivänä kiinnitetään huomiota liian usein vain tuotteen hintaan ja monesti laatu unohdetaan. Esimerkiksi aluskatteessa ei kannata säästää. Kun ajatellaan että katon tulee kestää 50 vuotta niin rakennusvaiheessa 200 euron säästö (1€/m²) tuntuu mitättömältä. Aluskatteen merkitys • kaikilla epäjatkuvilla katteilla (pelti,

huopa, tiili) tule käyttää aluskatetta • aluskate toimii katemateriaalin kanssa vedenpitävänä katteena • aluskatteen lujuudella on merkitystä jo asennusvaiheessa • aluskatteen tulee kestää yhtä kauan kuin katemateriaalinkin • parhainkaan kate ei korvaa aluskat-

teen vikoja ja puutteita • laadukas aluskate ja huolellinen asettaminen ovat paras vakuutus talollesi Diffuusioavointen (hengittävien) aluskatteiden käyttötarkoitus • sallivat katon hengittää

-mahdollistavat katon sisärakenteesta tulevan kosteuden/vesihöyryn siirtymisen ulkoilmaan • suojaavat veden tunkeutumista vastaan • pitää kattorakenteen kuivana ja pidentää katon elinkaarta • pitää huoneilman terveellisellä tasolla Turvallisella katolla on hyvä liikkua

Katolle on päästävä ja siellä on pystyttävä liikkumaan turvallisesti, niin nuohoojan, kuin kattoa tai sadevesikouruja puhdistettaessa. Sadevesi pitää ohjata katolta asianmukaisesti ja talvella lisäksi suomalaisen omakotitalon katolla on tuhansia kiloja lunta. Niin vesi kuin lumikin halutaan alas, mutta ei hallitsemattomasti joka lappeen kohdasta. Vesi tulee itsestään, mutta toisinaan lumi joudutaan poistamaan. Tämä tarkoittaa, että katon sadevesijärjestelmät, huolto ja katolla liikkuminen vaativat hyvät, kokonaisuuteen istuvat ja suunnitellut järjestelmät ja tuotteet. Niitä hankittaessa kannattaa muistaa, että ne kiinnitetään yleensä kattoon tai tuetaan siihen. Siksi ne tulee valita, suunnitella ja asentaa huolella, osana kattoprojektia. Näin lopputulos on turvallinen käyttäjälle. Kattoon ei synny ongelmakohtia, jotka aiheuttaisivat kattopinnan rikkoutumisen ja vuodon. Tärkeää on, että sadevesijärjestelmä pysyy toimivana. Avainasemassa ovat kourujen kannakkeet, profilointi ja materiaalit. Erityisesti kannakkeiden rakenteellinen lujuus vaihtelee ja turvallisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että tuotteet ovat riittävän lujia. Vasta luotettava kiinnitys takaa lopullisen toimivuuden ja turvallisuuden ja siksi asennustyö kannattakin antaa ammattilaisten huoleksi.

www.orima.fi • www.ruukki.com www.plannja.fi • www.monier.fi www.laaturemontti.fi www.koskenmetalli.fi www.weckman.fi www.schiedel.fi

75


KATON TARKISTUS Tee tarkastuksen yhteydessä ainakin seuraavat huoltotoimenpiteet: • Poista katolta roskat ja puhdista kat-

to epäpuhtauksista (pehmeä harja ja vesi, vesipainepesu < 50 bar, tarkoitukseen soveltuvat pesuaineet) • Puhdista jiirit ja vedenpoistojärjestelmä, valmista veden esteetön poistuminen katolta • Vaihda virheelliset ja löysät kiinnikkeet Kun tarkistat kattosi kunnon, kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin: Katon yleiskunto

Katelevyt, listat ja ruuvit • Onko katolla ylimääräisiä esineitä, roskia tai likaa • Onko pinnoissa naarmuja tai pahempia vaurioita • Ovatko kateruuvit ja niiden tiivisteet kunnossa (ei merkkejä haurastumisesta) • Ovatko harjalistojen tiivisteet kunnossa (paikallaan, eikä merkkejä haurastumisesta) • Ovatko jiirit ja pellitykset kunnossa Alusrakenteet (jos pääsy ullakolle mahdollista) • Näkyykö mahdollisia vuotokohtia/ vuodon aiheuttamaa kosteutta rakenteissa • Onko aluskatteen päälle muodostunut vesipusseja Tuuletus (jos pääsy ullakolle mahdollista) • Onko tuuletus toiminut • Esiintyykö alusrakenteissa kosteutta, joka ei johdu kattovuodoista Räystäät • Ovatko mahdolliset päätyräystäslistat kunnossa Läpiviennit

Kattoikkunat, savunpoistoluukut ja putkiläpiviennit • Ovatko kattoikkunat ja savunpoistoluukut sekä niiden tiivisteet ja kiinnikkeet ehjiä ja paikoillaan

76

Katon huoltoon kuuluu katto, katon turvalaitteet sekä räystäät ja syöksytorvet. Kuva: Vesivek.

• Ovatko putkiläpivientien tiivistyskar-

tiot ehjiä ja kittaukset tiiviitä • Ovatko aluskatteen ylösnostot kunnolla kiinni Vedenpoisto

Vesikourut ja syöksytorvet • Ovatko vesikourut ja syöksytorvet ehjiä ja puhtaita • Ovatko vesikourujen ja syöksytorvien liitokset asianmukaisesti paikoillaan • Onko vesikourujen kaadoissa painaumia

kokonaan pois. Sadevesijärjestelmä tulee huuhdella vielä lopuksi vedellä. Lumen poisto

Maalipinnoitetulla katolla lumi ei yleensä pysy eikä näin ollen ylitä rakenteen mitoituskuormaa. Mikäli joudut poistamaan lunta, toimi varovaisesti pintaa vaurioittamatta ja jätä katolle vähintään 10 cm lunta suojakerrokseksi. Älä koskaan pudota lunta ylemmältä tasolta alemmalle äläkä kinosta seinän viereen. Mahdollisen jään poistaminen tehdään tarvittaessa.

Kattoturvatuotteet

Tikkaat, kattosillat ja lumiesteet • Ovatko kattoturvatuotteet ehjiä (onko ruostevaurioita tai vääntymiä) • Ovatko kattoturvatuotteet kunnolla kiinni Katon pesu

Likaiset tai tahraantuneet kohdat pestään pehmeällä harjalla ja vedellä. Pinttyneemmän lian voi pestä yleispesuaineella tai maalipinnoitteiden puhdistukseen tarkoitetulla pesu-aineella. Noudata pesuaineen käyttöselostetta tai tarkista soveltuvuus tuotteen valmistajalta. Vaikean paikallisen tahran voi poistaa lakkabensiiniin kostutetulla kankaalla. Lopuksi katto huuhdellaan ylhäältä alaspäin, jotta pesu-aine tulee huuhdeltua

• Varaa käyttöösi valjaat tai turvavyö ja

tukeva köysi • Katolla työskennellessäsi huolehdi siitä, että köysi on tukevasti kiinnitetty • Pidä turvaköysi tarpeeksi kireällä • Huolehdi siitä, ettei alla ole ohikulkijoita • Älä kolaa lunta pohjia myöten, ettei kattomateriaali vahingoitu - jätä vähintään 10 cm lunta suojakerrokseksi • Jos tunnet olosi epävarmaksi, jätä työ ammattilaisten käsiin.

www.orima.fi • www.ruukki.com www.plannja.fi • www.monier.fi www.vesivek.fi • www.schiedel.fi www.laaturemontti.fi www.koskenmetalli.fi www.weckman.fi



Tiilikatto ennen puhdistusta.

Tiilikatto puhdistuksen jälkeen.

ILMASTONMUUTOS UHKAA SUOMALAISKATTOJA Etenkin huokoisten kattomateriaalien, kuten tiilen ja mineriittikatteen uhkana ovat ilmansaasteet ja ilmaston muutos. Leudot talvet, jolloin vesi vuoroin sulaa ja jäätyy katteen huokosissa, aiheuttavat voimakasta rapautumista. Rikin väheneminen ja typen lisääntyminen ilmassa lisäävät puolestaan sammalen ja jäkälän kasvua. Katon voi suojata näitä uhkia vastaan.

K

attoremontti on melko suuri ja kalliskin operaatio omakoti- tai pientaloasujille. Oikealla katon suojauksella voi remonttia siirtää jopa parikymmentä vuotta ja todennäköisesti tällöinkin riittää uusintakäsittely. Katon suojaus on myös edullista, sillä se maksaa noin viidenneksen laadukkaan katon uushankintahinnasta. Sammal syö kattosi

Sammal ja jäkälä aiheuttavat monella tapaa vahinkoa tiilikatoilla. Varsinkin kasvunsa alkuvaiheessa sammal rikkoo tiilen pinnan irrottaen jopa 1-2 mm tiilen pintaa kerrallaan. Sammal imee sisäänsä runsaasti vettä ja kapillaari-ilmiön aiheuttama paine itsessään rikkoo tiilen rakennetta. Lisäksi sammal käyttää ravinteenaan tiilessä rakennusmateriaalina olevaa kalkkia palauttaen sitä luonnon kiertokulkuun. Tehtaan suojapinta kuluu tiilen pinnasta n. 10 vuoden kuluessa ja tämän jälkeen huokoinen tiili voi imeä jopa n. 250 g vettä sisäänsä. Jäätyessään vesi tunnetusti aina laajenee ja tiilen sisään jäätynyt vesi aiheuttaa pakkasrapautumista. Suojaa katto ajoissa

Oman kattonsa hyväksi voi tehdä paljon. Puiden kaato rakennusten läheltä

78

vähentää eloperäisen aineksen kertymistä katolle. Katon pesu ja harjaus poistaa tiilen ulkopuolisen kasvuston. Sammaleen juuri-itiöt kuitenkin jäävät tiilen sisään ja sammal yleensä kasvaa muutamassa vuodessa takaisin, eikä pelkkä mekaaninen puhdistus estä lainkaan pakkasrapautumista. Katon uudelleenmaalaus on yksi keino pidentää katon ikää, mutta jos maali on vesiliukoista, se ei kestä tiilikatolla pitkään. Paras keino suojautua sammalta vastaan on tiilikaton emäksinen pesu ja kyllästys. Kyllästäminen estää veden imeytymisen tiileen ja ehkäisee tehokkaasti sammaleen kasvua ja pakkasrapautumista. Suomalainen suojausmenetelmä suomalaisille katoille

Suomalaisten ammattilaisten kehittämä dyny® Tiilisuojausmenetelmä on yksinkertainen ja tehokas. Ensiksi kattoon imeytetään emäksinen dyny® Tiilipesu. Sen annetaan vaikuttaa ja imeytyä tiilen huokosiin, jolloin se tukahduttaa tiilen sisässä olevan orgaanisen kasvuston. Samalla muutetaan tiilen PH arvoa emäksen suuntaan. Sammalhan viihtyy parhaiten happamassa. Dyny® Tiilisuojalla on suojattu kattoja Suomessa

jo 10 vuotta takuutyönä Suomalaisella ammattitaidolla. Mineriittikatot

70-80 luvun asbestia sisältävät minerittikatot ovat pääsääntöisesti edelleen hyvässä kunnossa. Asbesti oli ja on loistava sidosaine katteessa, jonka ansiosta mineriittikatoille saadaan oikealla käsittelyllä paljon lisää elinaikaa. Ongelmajätteeksi asbestia sisältävä katto muuttuu siinä vaiheessa kun kate joudutaan jostain syystä vaihtamaan. Mineriittikatoille ei voi ajatella väritöntä kyllästystä, sillä pestessä katteen pinnasta lähtee viimeinenkin väri. Mineriittikatteen maalia valittaessa on otettava huomioon kaksi tärkeää seikkaa. Maalin on ehdottomasti oltava elastinen, jotta se pysyy katolla eikä lohkeile pois. Lisäksi maalissa on oltava hyvä UV:n kesto, jotta katto ei alkaisi haalistua ennen aikojaan. Katolle valittavasta maalista onkin hyvä aina pyytää tehtaan myöntämä UV-todistus.

www.tiilikatto.fi


TALO USEAMMASSA TASOSSA Tyyliä ja helppoa liikkumista - portaat ja kaiteet

Kun talossa on useampia kerroksia ja tasoja, niitä yhdistävät portaat. Etenkin lapsiperheissä portaiden tulee olla turvalliset ja myös seniorit arvostavat hyviä ja turvallisia portaita ja kaiteita.

P

ortaat ovat käytettävyytensä lisäksi myös iso osa kodin sisustusta. Ne sijoittuvat usein keskeiselle paikalle ja näin ollen niiden ilme osaltaan määrittelee kodin ”henkeä”. Portaiden sijoitteluun, muotoon ja rakenteeseen kannattaakin perehtyä hyvissä ajoin ja portaiden suunnittelu kannattaa aloittaa yhtä aikaa talon suunnittelun kanssa. Tällöin vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja sitä kautta hankalilta tai jopa laittomilta porrasratkaisuilta. Tärkeää on suunnitella porrasaukosta tarpeeksi tilava, jotta kaikki seuraavat lain edellyttämät asiat pystytään toteuttamaan. Portaista on tarkat määräykset

Porras on suunniteltava ja rakennettava turvalliseksi, riittävän väljäksi ja tarkoitukseensa soveltuvaksi. Suomen rakentamismääräyskokoelma sisältää kattavat määräykset portaan eri ominaisuuksista, kuten portaan kulkuleveys, etenemä (askelman syvyys) ja nousu (portaan jyrkkyys). Useimpien porrasvalmistajien palveluihin kuuluu myös suunnittelu. Suomen laki määrää portaiden etenemän pienimmäksi sallituksi suuruudeksi 250 mm ja yhden askelman nousu saa enimmillään olla 190 mm. Kiertävissä portaissa etenemän tulee olla 250 mm, mitattuna 600 mm kaarteen sisäreunasta. Portaiden nousuun on sijoitettava tasanne jos mahdollista. Syöksyjen leveys kapeimmasta kohdasta täytyy olla vähintään 700 mm. Askelmien tai kaiteiden väli saa olla suurimmillaan 100mm. Valmiit portaat tarkistetaan 100mm x 100mm x 100mm

kuution avulla asunnon muuttotarkastuksen yhteydessä. Kaidekorkeus pitää olla vähintään 900mm, mikäli putoamiskorkeus on yli 500mm. Huomioikaa mitoituksessa mahdolliset paikkakuntakohtaiset sovellukset. Tilan muoto sanelee portaiden muodon Portaat jaetaan muotonsa puolesta tyyppeihin, joita kuvaavat eri kirjaimet, kuten esimerkiksi: I-, U- tai L-portaat. Käytettävissä oleva tila määrittelee portaan muodon, askelrytmin ja esimerkiksi sen, että onko U-mallisen portaan käännöskohtaa mahdollista toteuttaa ns. lepotasolla. Mitä enemmän portaassa on kiilamaisia askelmia, sitä pienempään tilaan se sopii. Pienimpiin tiloihin ratkaisu on kierreporras. Porrasrakenteet

Portaiden kantava rakenne voidaan toteuttaa puusta, teräksestä tai valamalla. Puuporras on perinteinen ja edullisin vaihtoehto. Omakotitaloissa käytetyin porrasmateriaali onkin koivu, mutta myös valkolakattua tammi on kysyttyä. Teräsporras valitaan usein kevyen ilmeen vuoksi moderneihin ja avariin tiloihin. Teräsportaan askelmat ovat useimmiten puuta, mutta myös kivi ja lasi askelmamateriaalina ovat nostaneet suosiotaan. Olennainen osa porrasta ovat myös niihin liittyvät kaiteet, jotka voidaan valmistaa useista eri materiaaleista kuten puusta, teräksestä, lasista tai näiden yhdistelmistä. Suojakaide tulee rakentaa putoamiskorkeuden ylittäessä 70cm. Suojaava osuus voi olla esim. lasia, teräs- tai puupinnoja. Kaiteessa ei

saa olla mahdollisuutta kiipeämiseen, jonka vuoksi vaakapinnoja ei voida käyttää. Pystypinnojen välin tulee olla alle 100mm, jotta lapsi ei saa työnnettyä päätään väliin. Kaiteessa käytettävän lasin tulee olla laminoitua, jolloin se rikkoutuessaankin säilyttää muotonsa ja jää paikoilleen. Useimmat porrasvalmistajat tarjoavat myös porraskaiteet.

PORRASTRENDEJÄ • värit tärkeitä, niillä haetan il-

mettä sisustukseen. • suositaan vaaleita pintoja, lasia ja rosteria. • kevyet rakenteet suosiossa • lasikaiteilla haetaan avaruutta ja pelkistettyä tyyliä • portaiden värit seuraavat lattian väriä, tämä näkyy myös parkettien väreissä • valkoinen edelleen suosikki • valkoisen eri sävyt esiin maalaamalla, vahaamalla ja petsaamalla. • portaissa huomioidaan myös tulevan sisutuksen tyyliä ja ne halutaan osaksi sisustusta • yhdistellään myös tummaa ja vaaleaa sävyä rohkeasti

www.porrasvalmistajat.fi www.jali.fi • www.cantiporrras.fi www.lansiporras.fi • www.caava.fi www.lapiporras.fi • www.pomcad.fi www.puupeukalo.fi • www.portaat.com www.porraspuu.fi • www.steelman.fi www.sunwood.fi • www.tahtiporras.fi

79


UUTTA JA ROHKEAA ILMETTÄ vain tule tartuttua toimeen, kun tuntuu siltä, että kaikki on vaikeaa. Usein tulee myös mietittyä, että näinköhän tulee valmista ja hyvän näköistä, kun itse tekee. Tästä ei ole huolta, jos on aikomus vaikkapa tapetoida. Tämän päivän tapeteissa löytyy joka kohteeseen vaihtoehtoja tunnelmasta toiseen. Siispä vain rohkeasti tapetoimaan ja koti saa uutta ilmettä

80

KOTIIN

Kodin remontointi koetaan usein hankalaksi. Ei


T

apetin valinnassa tärkeitä kriteerejä ovat kestävyys, pestävyys, hengitettävyys ja pohjamateriaali. Perinteisen paperitapetin lisäksi nykyään tarjolla on paljon kuitu- ja vinyylitapetteja. Valitse tapetti kohteen ja käyttötarpeen mukaan.

likaantuvissa tiloissa kotona. Yleensä lasikuitutapetti maalataan, mutta nykyisin on tarjolla myös malleja joita ei tarvitse maalata. Lasikuitutapetti tarttuu seinään lujasti ja kannatta muistaa, että sitä on lähes mahdoton poistaa seinästä seinäpinnan rikkoutumista. Tapettiboordi

Paperitapetit

Paperitapetti on perinteinen ja vieläkin suuressa määrin käytetty tapettilaatu. Sitä on erilaisia vahvuuksina ja hyvälaatuinen paperitapetti kestää myös kostealla pyyhkimistä, mutta pestävyys kannattaa tarkistaa ennen ostoa. Se ei kuitenkaan kestä pesua yhtä hyvin kuin vinyylipintaiset tapetit. Paperitapetti hengittää hyvin, mikäli liisteri on valittu oikein ja siksi se soveltuukin erinomaisesti vanhempiin taloihin. Paperitapetti liisteröidään pöydällä ja annetaan vettyä ennen seinälle kiinnittämistä. Kuitutapetit eli non woven

Non woven eli polyesteri- ja selluloosakuiduista valmistettu tapettimateriaali on tehnyt mahdolliseksi uuden ja helpomman tapetointitavan. Se on helppokäyttöinen ja kohtuuhintainen tapetti, eikä tarvitse vettymisaikaa ennen kiinnitystä: liisteri levitetään seinään ja kuitutapetti suoraan sen päälle. Kuitutapetti on selluloosan ja polyesterikuidun seosta, eikä se veny kosteana kuten perinteinen paperitapetti. Non woven -tapettilaatuja on monia erilaisia ja kiinnitysaineet valitaan sen mukaan. Vinyylitapetti

Vinyylitapetin pinnassa on paksu vinyylikerros, jota rosottamalla ja painamalla saadaan pintaan elävyyttä ja arvokkuutta. Se kestää pehmeää harjapesua ja kostealla pyyhkimisen. Tapetin pohjakerros voi olla paperia tai non woven -kuitua. Jos pohjamateriaalina on paperi, se liisteröidään samoin kuin paperitapetti. Jos taas pohjamateriaali on kuitua, tapetointi tehdään kuten kuitutapetissa. Vinyylitapeteilla on paras kulutuksen- ja pesunkesto, mutta pinta on täysin tiivis, siis vinyylitapetilla tapetoitu seinä ei hengitä. Lasikuitutapetti

Pintakuvioitu lasikuitutapetti kestää kovaa kulutusta, suojaa kolhuilta ja peittää pieniä epätasaisuuksia. Se on suosittu materiaali julkisissa tiloissa ja helposti

Boordi on tapettien ”koristelista”. Se kiinnitetään yleensä tapetin päälle katonrajaan tai joskus korkeassa huoneessa, sitä voidaan käyttää tapettien rajaamiseen. Boordeja käytetään tällä hetkellä yhä vähemmän, sillä tapetit ovat itsessään usein kuviollisia ja värikkäitä. Maalattavat ja maisematapetit

Maalaustapetissa on valmis tekstuurikuvio kuten lasikuitutapetissa. Seinää hieman silottava tapettipohja voidaan maalata sisustusmaalilla. Se sopii tilaan, johon halutaan täysin vedenkestävä pinta, tällöin tapetti maalataan kosteudenkestävällä maalilla. Tällaiset tapetit on helppo poistaa seinästä, myös maalattuna. Maisematapetit ovat taas nostaneet suosiotaan. Markkinoilla on valmiita, erikokoisia kuva-aiheita luonto- ja kaupunkimaisemista mustavalkoisiin nostalgiakuviin. Kuvatapettia voi nykyään teettää helposti myös omasta valokuvasta. TapetillA UUTTA ILMETTÄ

Tapetti tekee kodin kasvot. Uutta ilmettä saa jo tapetoimalla yhdenkin seinän tehosteseinäksi. Myös yksittäisillä vuodilla saa kätevästi sisustukseen eloa. Tällä hetkellä väreistä muodissa ovat tummanruskea ja musta sekä valkeat pinnat. Niitä on usein tehostettu helmiäisellä, kullalla, hopealla tai metallilla. Kuviot ovat suuria ja näyttäviä. Valokuvatapetti on kiinnostava tehokeino, joka luo kolmiulotteisen vaikutelman huoneeseen. Kuvatapettien laajassa valikoimassa on teemoja vauhdikkaasta veneilystä urbaaniin cityyn. Arvoasunnossa laadukkaisiin tapetteihin kannattaa satsata, mutta kodin voi uudistaa edullisestikin. Edullisimmin tapetointi onnistuu hieman ohuemmilla paperitapeteilla, jotka kestävät myös pesua. Esim. FXA -tapettien rullahinnat

K-Raudan Eco Revival tapettimalliston innoituksena ovat 50- ja 60lukujen kuviot, mutta mallisto on selkeästi nykypäivää ja tyylikkään värimaailmansa ansiosta tuntuu erittäin ajankohtaiselta. Laatu on helposti tapetoitavaa Easy Up -kuitutapettia. www.k-rauta.fi

81


lähtevät noin kahdeksasta eurosta. Jo yhdellä rullallakin saa sisustukseen eloa. aloittelijaKIN ONNISTUU

Tapetointi aloitetaan poistamalla vanha tapetti ja tasoittamalla pohja tasaiseksi. Kun tapetteja poistaa on hyvä muistaa ja tietää, että palstautuvan tapetin pintakerroksen voi irrottaa kuivana. Jos tapetti on liimattu seinään hyvin, pohjakerros jää siististi seinään ja sen päälle voi laittaa uuden tapetin. Vanhan paperitapetin saa irti ainoastaan perinteisin keinoin, eli kostuttamalla ja sitten raaputtamalla pala palalta irti.

Rohkeakin kuosi sopii oikeanlaisessa ympäristössä käytettynä tai vaikkapa tehosteena. Tapetti viestii myös paljon kodin asukkaan tyylistä ja persoonasta. Kuvan tapetti K-Raudan Eco Revival -mallistoa.

Epätasaisen pinnan tasoittamiseen ennen varsinaista tapetointia, tähän käytetään peittopinnoitetta. Paksu tasoitetapetti peittää alleen pienet epätasaisuudet seinässä, esimerkiksi vanhan lasikuitutapetin. Ja, kun pohjatyö on valmis voidaan aloittaa varsinainen tapetointi.

koska on mahdollisuus hankkia valmiiksi sekoitettua, oikeanpaksuista liisteriä. Liisterin voi levittää sopivalla liisteriharjalla tai pensselillä. Levitystäkään ei tarvitse tehdä lattialla kontaten, sillä myynnissä on edullisia, pahvista tehtyjä tapetointipöytiä. Seinään laitossa apuna on tapettiharja ja tapettilasta. Jos kotona ei ole mitään tapetointiin tarvittavia välineitä kaupoista löytyy käteviä tapettisarjoja tai settejä, joista löytyy kaikki tarvittava. Kiireiselle tapetoijalle sopii myös non woven -kuitutapetit, jotka on valmistettu polyesteri- ja selluloosakuiduista. Kuitutapetit eivät tarvitse paperitapettien vaatimaa vettymisaikaa, vaan ne voi laittaa suoraan seinälle levitettyyn liimaan. Kuitutapetti ei myöskään rikkoudu yhtä helposti kuin paperitapetti. Jos vuota menee vinoon, peli ei ole menetetty. Sen voi vielä asetella uuteen asentoon.

Tapetointi sujuu uusilla tapeteilla ja välineillä hyvin helposti, sanoisiko kuin tanssi. Liisteripaakuista ei ole kiusaa,

KOLME VÄRIÄ - YKSI HINTA!

www.k-rauta.fi

INTEGRA

Mondex Integran voit upottaa lauteisiin ilman erillistä kaulusta, korotussarjaa tai jättää sen kokonaan näkyville. Elektroninen ohjaus mahdollistaa helpon käyttämisen sekä tarkan lämpötilansäädön

KOLME VÄRIÄ – KAKSI TEHOLUOKKAA. • 3 väriä: White, Black ja RST • 6.6 kW 7-10 m3 saunoihin 9.0 kW 9-15 m3 saunoihin MONDEX VUOLUKIVISET LÖYLYKIVET • löylykivet tuovat saunaan uudenlaisen pehmeän löylyn ja varaavat lämpöä • sisustamiseen sisällä ja ulkona

ullinen hinta ja essa yhdistyy ed ud tu uu pe Pi Mondexin n laatu. 100% suomalaine soveltuu pieniinkin ja. konsa vuoksi Pipe tuja löylynautinto Optimaalisen ko nn Mondexin tu et ta at m ta oh un in saunoih • 3 väriä: White, Black ja Steel • kivimäärä 70 kg

MY YJ ÄT KAUTTA MAAN

KIVIPATTERIT Äänetön, kestävä ja lämpöominaisuuksiltaan ylivoimainen Mondex-kivipatteri on näyttävä sisustuselementti joka täydentää ja sopii saumattomasti muuhun sisustukseen.

• 6.6 kW 6-9 m3 saunoihin 8.25 kW 8-13 m3 saunoihin

www.mondex.fi

20-v suomalaista osaamista.


LISTAT RYHDISTÄVÄT, PEITTÄVÄT JA ANTAVAT ILMETTÄ Listoilla saadaan helposti uutta ilmettä kotiin. Ne suojaavat ja elävöittävät pintoja ja peittävät tarvittaessa jopa asennusvirheitä.

J

os kodinsisustuksessa käytetään isoja, yhtenäisiä ja sileitä levypintoja, voidaan listoilla tuoda niihin eloa. Niillä voidaan myös jakaa pitkät yhtenäiset pinnat tarvittaessa pienempiin alueisiin. Kiintokalusteita asennettaessa saadaan myös komeroiden ja keittiökalusteiden reunat siististi piiloon ja pölysuojaan. Listatyypit

Yleisimmät listatyypit ovat peite-, varjo-, jalka-, reuna- ja kattolistat. Lisäksi on tarjolla runsaasti erikoislistoja erityistarkoituksiin. Vanhaa taloa remontoivalle on tarjolla kymmeniä eri malleja, joiden avulla voidaan säilyttää ja palauttaa rakennuksen alkuperäinen ilme. Listoja voi teettää myös tilaustyönä, oman profiilin mukaan. Materiaaleissa on valinnanvaraa

Tarjolla on puulistoja, jotka ovat yleensä mäntyä, erilaisia jalopuulistoja sekä MDF-listoja. Kaikilla on omat hyvät puolensa ja kannattaakin pohtia minne ja millaiseen tilaan listat tulevat. Mäntylistoja on tarjolla petsattuina, lakattuina, maalattuina ja puuvalmiina. Arvokkaampi ilme voidaan luoda massiivipuusta tehdyillä jalopuulistoilla, joiden materiaalina on esimerkiksi lakattu tammi, pyökki tai koivu.

MDF-raaka-aine on kovempaa kuin puu ja kestää siten paremmin iskuja. Ne sopivatkin paremmin kolhualttiisiin paikkoihin. MDF-listat valmistetaan E1laatuluokitellusta MDF-levystä, ja niiden etuna on, että raaka-aine on oksatonta ja tuotteiden pinta siksi virheetön. MDF-listoja on tarjolla erittäin runsas valikoima. Niitä on viilu- ja melamiinipinnoitettuina sekä maalattuina. Pintavaihtoehtoina löytyy vaikkapa tammi, koivu, pyökki, kirsikka ja mahonki.

Malerin listamallistolla on erittäin laaja sävymaailma. www.maler.fi.

Sähkö- ja liitäntäjohtoviidakon piilottamiseen on kehitetty kätevät johtouralistat, joissa on seinän puolella ura johtoja varten. Näin saadaan ikävät johtoniput siististi piiloon. Listojen valinta kannattaa tehdä huolellisesti. Oikea lista oikeaan paikkaan valitaan niin tyylin, värin kuin materiaalinkin osalta. Esimerkiksi parkettilattiaa asennettaessa kannattaa huomioida, että parketti elää. Siksi on parketin ja seinän väliin jätettävä rako. Lattialistan on tällöin oltava hieman tavallista leveämpi, jotta seinärako saadaan kunnolla piiloon.

Klipsikiinnikkeinen lista on helppo asentaa ja myös tarvittaessa purkaa. www.maler.fi.

Listojen asennus

Listojen kiinnittämisen voi tehdä monella tavalla. Kiinnitystapaan vaikuttaa kiinnitysalustan, eli yleensä seinämateriaalin kovuus. Vaihtoehtoina

K-Raudan kuvioiduilla jalkalistoilla saa ilmettä vaikkapa lastenhuoneeseen. www.k-rauta.fi.

83


on periaatteessa perinteinen vasaralla naulaaminen, naulapyssyn käyttö, ruuvikiinnitys tai klipsit, eli piilokiinnitys tai liimakiinnitys. Naulapyssy

Helpoin ja nopein on naulapyssyllä naulaaminen. Naula ammutaan tällöin paineilmakäyttöisellä viimeistelynaulaimella listaan noin 6-7 mm etäisyydeltä listan reunasta. Jos listaan jää pieni naulan tai naulaimen iskurin jälki, sen voi korjata korjausmaalilla, töpöttämällä maalia siihen vaikka vanupuikolla. Vasara

Malerin kattolistoilla voidaan tehdä upeita, viimeisteltyjä kokonaisuuksia. Kattolista on arvokkaan näköinen ja helpoo asentaa. www.maler.fi.

Vasaralla naulattaessa kannatta käyttää rihlattua, uppokantaista lankanaulaa. Se sopii piilonaulaukseen, koska sen kanta uppoaa kauniisti puuhun. Hyvin ohuissa listoissa 3 mm paksuiset ja 30 - 40 mm pitkät listanauhat ovat hyvä vaihtoehto. Puupohjaisiin listoihin tulee helposti vasaran jälki, jos viimeinen isku lyödään liian kovaa, siksi viimeiset millit naulasta kannattaa lyödä tuurnan avulla listan sisään. Ruuvi

Listojen kiinnityksen voidaan käyttää myös ruuveja. Tällöin sopivimpia ovat ruuvit, joissa on kartionmuotoinen uppokanta. Halkeamisen ehkäisemiseksi kannattaa listaan porata valmis reikä ennen ruuvaamista. Erityisesti lähellä listan päätä kannattaa yleensä käyttää esiporausta.

Komeat ja huolitellut listat rytmittävät huonetilaa ja yhdistävät eri elementtejä toisiinsa. Listoilla voidaan myös tehdä tehosteita, kuten kuvan takassa. www.listatalo.fi.

listojen jatkoskohtaan. MDF-lista on hieman kovempaa kuin puu. Sen voi kuitenkin kiinnittää aivan samoin kuin puulistan. Reiän esiporaus vähentää halkeamisen vaaraa ja naulan kannat ja sen jättämät jäljet voi peittää samoin kuin puulistassakin. PIILOKIINNIKE

Piilokiinnike eli klipsi asennetaan ruuvaamalla tai naulaamalla alustaan. Ensin mitataan oikea asennuskorkeus lattiasta. Tässä voi käyttää apuna parin sentin mittaista listanpalaa. Kiinnikkeen tulee osua listan takana olevaan uraan. Asennustiheys noin 2 kpl klipsejä/metri. Samaa kiinnikettä voi käyttää myös nurkkiin, taivuttamalla se keskeltä 90 asteen kulmaan. Kiinnike laitetaan aina

84

Liimaus

Aina naulaaminen ei sovellu listojen kiinnitykseen. Esimerkiksi seinämateriaali voi olla liian kovaa. Tällöin käytännöllinen kiinnitystapa on liimaaminen. Näin voit kiinnittää listat esimerkiksi betoniseinään. Liimaa laitetaan ensin listan taakse ja lista painetaan sitten liimattavaa pintaa vasten. Tämän jälkeen lista irrotetaan varovasti seinästä ja liiman annetaan kuivua pari minuuttia. Lopuksi lista painetaan uudelleen liimattavaan pintaan. Listojen liittäminen yhteen voidaan tehdä joko suoralla tai vinolla jatkoksella. Vinojatkoksella saadaan huomaamattomampi sauma. Jalkalista tai muu seinään kiinnitettävä lista mitataan

parhaiten kahta listaa käyttäen. Ensin kannattaa sahata kummankin listan uloimmat päät jiiriin. Listat asetetaan seinään hieman päällekkäin ja merkitään niihin katkaisukohta. Sitten molemmat listat sahataan yhdellä kertaa. Huomaamattomin jatkos saadaan, jos liitos sahataan 45° kulmaan. Jiirilaatikko on käytännöllinen apuväline ja siinä on helppo sahata jatkokset haluttuun kulmaan. Laatikossa on ohjausurat 90°, 60° ja 45° kulmia varten. Listaa kannattaa aina ostaa hieman enemmän, sillä kannattaa varata hieman ylimääräistä sahausvaraa.

www.k-rauta.fi www.maler.fi • www.listatalo.fi



Kareliaparketin palkittu Saima on näyttävä design-parkettilattia, jonka mallistoon on vaikuttaneet tunnetut suomalaiset suunnittelijat. www.kareliaparketti.fi.

LATTIA - SISUSTUKSEN KIVIJALKA Lattia toimii perustana kodin muille pintamateriaaleille ja sisustusratkaisuille. Erilaisilla lattiamateriaaleilla voi leikitellä oman mielikuvituksen mukaan tai valikoida yksinkertaisen kauniin pinnan. Ekologisuus on nyt muotia, ja se näkyy myös saatavilla olevissa materiaaleissa. Huonetyyppi, käyttötarkoitus ja käyttäjät määrittävät lattian laadun ja ulkonäön kriteerit. MUISTA LATTIAA VALITESSASI: • riittävä kulutuksen kesto • hyvä askeläänieristys laminaateissa ja parketeissa • sisustuksen mukaiset lattialistat • lattiaa vahigoittamaton, liukumaton matto • korjausrakentamisessa lattiapinnoituksen paksuus ja alustan kunto.

L

attia altistuu kaikista kodin pinnoista eniten kulutukselle, joten sen valintaan kannattaa käyttää hyvää harkintaa, unohtamatta tietenkään omia mieltymyksiä. Tarjolla on paljon vaihtoehtoja, joihin perehtyminen auttaa löytämään omaan tarkoitukseen sopivimman tuotteen. Aikaa ja elämistä kestäviin malleihin kannattaa panostaa, sillä lattia on pitkäai-

86

kainen hankinta. Erilaiset värit, kuosit, pintastruktuurit, koot ja muodot sekä niiden yhdistelmät vaihtelevat laidasta laitaan, ja mahdollisuuksia on rajattomasti. Käytetyimpiä lattiamateriaaleja ovat erilaiset parketit, lankkulattia, laminaatit, kivi- ja keramiikkalaatat, korkkimatto, muovimatto sekä kokolattiamatto.

Puulattian eläminen saattaa aiheuttaa, kosteustasapainon vaihdellessa, myös lattian turpoamista tai halkeilua, mutta viat yleensä korjaantuvat olosuhteiden normalisoituessa. Massiiviparketilla eläminen on suurempaa, parketti puolestaan palautuu paremmin. Parketti reagoi myös uv-säteilyyn, joten auringonpaiste voi ajan myötä aiheuttaa värivaihtelua joissakin parkettimalleissa ja -laaduissa.

Puu – luonnollinen valinta

Yleisimmät Suomessa käytetyt puulattiamateriaalit ovat mosaiikkiparketti, massiivisauvaparketti, lukkopontti- eli lautaparketti sekä lankkulattia. Ajaton ja luonnollinen parketti sekä lauta- tai lankkulattia ovat laatutietoisen sisustajan valintoja. Aito puupinta luo kodikkaan ja lämpöisen tunnelman sekä parantaa huoneen akustiikkaa. Elävänä materiaalina puu pitää huoneilman kosteustasapainossa, koska se kerää ja luovuttaa kosteutta.

Moni-ilmeinen puupinta

Parketilla on pitkä elinkaari. Kulunut pinta voidaan uudistaa hiomalla ja käsittelemällä se halutulla tavalla. Läpikuultavaan sävytykseen sopivia käsittelyjä ovat vahaus, petsaus, lakkaaminen ja öljyäminen. Lautalattia voidaan myös maalata, jolloin tuloksena on kaunis tasavärinen lattia. Tarjolla on laaja väriskaala tarkoitukseen sopivia ja myös luonnonmateriaaleista valmistettuja lattiamaaleja.


Helppo ja huoleton laminaatti

Laaja kuosivalikoima, kulutuskestävyys sekä edullinen hankintahinta ovat syitä laminaatin suureen suosioon. Laminaatti kestää hyvin iskuja ja kosteutta ja sen pinta on helppo pitää siistinä. Parkettiin verrattuna laminaatin hyviä puolia ovat värin muuttumattomuus ja vähäinen kosteuseläminen. Huonoja ominaisuuksia puolestaan ovat pinnan liukkaus, kylmyys ja elottomuus. Lattialämmitys tekee laminaatista miellyttävämmän tuntuisen. Laminaatit jaetaan suora- ja korkeapainelaminaatteihin, joista molemmat soveltuvat kotikäyttöön. Jälkimmäinen kestää kuitenkin paremmin iskuja. Linoleum on luonnontuote

Linoleumi on keksintönä vanha, mutta nykyaikainen lukkopontti ja laaja värivalikoima tekevät siitä varteenotettavan vaihtoehdon moderniinkin sisustukseen. Materiaali on valmistettu uusiutuvista luonnonaineista ja on täysin kierrätyskelpoinen. Ympäristöä kunnioittavalla menetelmällä valmistettava linoleumi sopii erinomaisesti ekologisen ja hyvinvointia arvostavan sisustajan kotiin. Kaikkiin kuiviin tiloihin soveltuva linoleumi on lämmin ja pehmeä jalan alla, mutta se toimii myös lattialämmityksen kanssa. Pintavirheet voi korjata hiomalla ja levittämällä päälle hoitovahaa, joka helpottaa samalla lattian puhtaanapitoa. Allergiakoteihinkin sopiva tuote pitää hyvin bakteerit kurissa, ja tuote onkin yleinen esimerkiksi sairaaloissa.

Linoleum on täysin kierrätettävä luonnontuote, joka sallii monenlaisten värien ja kuviointien käytön. Linoleumlaattojen kanssa sisustaminen on hauskaa ja vain mielikuvitus on rajana. Kuvan mallilaatat Forbon valikoimista. www.forbo-flooring.fi

Trendikäs korkki on uusiutuva luonnontuote, joka linoleumin ohella on ekologisimpia lattiamateriaaleja. Korkki on pehmeän tuntuinen ja se vaimentaa hyvin ääntä. www.wicanders.fi.

kuiviin tiloihin. Kestävä vaha-, lakka- tai vinyylipinnoitus helpottaa korkkipinnan puhtaana pitoa, sillä se estää likaa imeytymästä.

Ekologinen ja trendikäs korkki

Korkkilattia valmistetaan korkkipuun kuoresta saatavasta kaarnasta. Ensimmäisen kerran kuorinta voidaan tehdä jo 25 vuotta puun istuttamisen jälkeen, jonka jälkeen kuorinta uusitaan vajaan kymmenen vuoden välein. Korkin kuoriminen ei vahingoita puuta. Korkki on puhdas ja uusiutuva luonnontuote ja linoleumin ohella ekologisimpia lattiamateriaaleja. Korkki on akustinen materiaali, joten se soveltuu hyvin esimerkiksi kotiteatterihuoneeseen. Korkkilattia kestää nykyisen pintakäsittelytekniikan ansiosta hyvin kulutusta ja soveltuu kaikkiin kodin

Kovan kulutuksen vinyylilaatta

Uudenlaista vinyyliä eli muovipäällysteistä korkkilattiaa myydään laattana ja lautana. Kova kulutuksenkestävyys tekee sen erinomaiseksi päällysteeksi vaikkapa koiraperheeseen. Kestävä vinyylikerros estää naarmuuntumisen ja joustava korkkikerros ja -pohja tekevät liikkumisen miellyttäväksi ja hiljaiseksi. Lisäksi korkki parantaa tilan akustiikkaa vaimentamalla ääniä. Kätevä lukkopontti tekee asentamisesta nopeaa. Vinyylilaatoissa on valittavana erilaisia puuta ja kiveä jäljitteleviä kuoseja, jotka sopivat erilaisiin sisustuksiin. Lattian

eläväinen pinta on helppohoitoinen, ja se näyttää ja tuntuu aidolta materiaalilta. Vinyylilaattalattia on oiva valinta myös mökille, sillä se kestää hyvin kosteutta. Puun luonnollisuutta ja hengittävyyttä se ei kuitenkaan korvaa. Muovimaton kuosimuoti

Muovimatot jaetaan homogeenisiin eli yhdestä aineksesta koostuviin ja heterogeenisiin eli useammasta kerroksesta rakentuviin tuotteisiin. Asuintilamuovi on heterogeeninen, ja sillä on homogeeniseen verrattuna parempi kulutuksen ja naarmuuntumisen kestävyys. Muovimatto on helppo ja nopea asentaa myös itse. Mattoa myydään eri levyisistä rullista, joista leikataan tarvittavan pituinen ja kokoinen suikale. Joustovinyylilattian pinta on kiiltävä tai

87


sääntyy, kun sisustuksellisten laattojen valikoima kasvaa ja mahdollisuuksien määrä kasvaa. Lattialämmityksen kanssa laatta tuntuu miellyttävältä jalan alla. Lasittamaton kuivapuristelaatta kestää hyvin lattiassa ja onkin erinomainen vaihtoehto muille lattiamateriaaleille. Suuri laattakoko sopii erinomaisesti koteihin, sillä se avartaa tilaa saaden pienetkin huoneet näyttämään suuremmilta. Mitä isompi laattakoko sitä helpompaa myös puhtaanapito, sillä saumojen määrää vähenee laattakoon kasvaessa. Listat lattian tai seinän mukaan

Laatta on kova ja kulutusta kestävä materiaali, joka soveltuu myös lattiaan. www.varisilma.fi.

matta. Ulkonäkö vaihtelee uusista muotikuoseista yksivärisiin pintoihin. Muovimatto on edullinen vaihtoehto esimerkiksi lastenhuoneeseen tai askartelu- ja harrastetiloihin. Laastia ja nahkaa

Omaperäinen, tosin melko arvokas lattia syntyy laastilla tai betonilattiaan tarkoitetulla maalilla. Mielikuvitus kannattaa päästää valloilleen laasti- tai maalipinnan suunnittelussa, sillä värejä ja pintoja voi yhdistellä rajattomasti. Laasti sopii hyvin kotikäyttöön, myös kylpytiloihin ja portaisiin. Lattiapinnasta voi tehdä sileän tai karhean, yksi- tai monivärisen. Asennuksen hoitaa alan ammattilainen.

Maalipinta on sileä, ja sen pinnassa on ylellinen metallinkiilto. Nahkalaattalattia tuo vaihtelua persoonalliseen kotiin. Kierrätysnahan ulkonäkö poikkeaa paljon muista olemassa olevista kuoseista, ja laattojen luonnonläheiset värit sopivat osaksi harkittua sisustusta.

Lattialista voidaan valita lattian sävyyn sopivaksi tai seinän mukaan. Lattiamalli on hyvä ottaa mukaan listakauppaan, jotta sävy olisi mahdollisimman oikea. Valkoinen lista on aina varma valinta, sillä se on helppo yhdistää niin lattiaan kuin seinäänkin. Tarjolla on siroja ja huomaamattomia listoja jokaiseen makuun. Suosittuja ovat myös suuret ja näyttävät lattialistat, jotka sopivat niin pelkistettyyn kuin runsaaseen sisustukseen. Lista valitaan talon ja kodin tyyliä ja tunnelmaa kunnioittaen.

Keraaminen laatta

Keraamisten laattojen valikoima on laaja ja mahdollisuudet laattojen käyttöön ja yhdistelemiseen loputtomat. Laattalattia on paras vaihtoehto tiloihin, joissa lattia saattaa altistua vedelle, kuten kylpyhuone, eteinen ja keittiö. Kaikkien kodin kuivien tilojen laatoittaminen li-

www.kahrs.com/fi www.forbo-flooring.fi www.kaakelikeskus.net www.timberwise.fi www.wicanders.fi www.varisilma.fi www.korkkitrio.fi www.kareliaparketti.fi

VALITSE JA ASENNA PARKETTI OIKEIN

Parketin valintaan vaikuttaa sen käyttökohde. Brinell-asteikko kertoo puun kovuudesta: mitä korkeampi luku on, sitä enemmän kulutusta puu kestää. Yleensä tumma puu on vaaleaa puuta kovempaa, mutta myös kasvuolosuhteet vaikuttavat suuresti puun laatuun. Esimerkiksi tammi ja saarni ovat kovia

88

lajeja, kun taas kuusi ja mänty ovat pehmeämpiä ja kestävät vähemmän kulutusta. Yleisin parketin asennustapa on ns. uiva asennus, eli parketin ja seinän väliin jätetään rako lattian elämistä varten. Uiva-asennus on suosittua pohjoismais-

sa, mutta maailmalla käytetty yleisempi tapa, alustaan liimaus, on kasvava trendi myös meillä. Alustaan liimattu lattia johtaa hyvin lämpöä ja sillä on hiljainen askelääni. Ohutsauvat ja mosaiikit liimataan lattiaan, massiivisauvojen kiinnitys varmistetaan lisäksi naulaamalla.


Järjestele

tyylillä

Kun kaikki on järjestyksessä, arkikin sujuu helpommin. Kabinetti-liukuovijärjestelmällä ratkaiset kodin kaikki säilytykseen liittyvät ongelmat tyylillä. Kodinsisustuksen viimeistelevät liukuovet toimivat myös tilanjakajina. Laajasta mallistovalikoimastamme löydät vakaasti rullaavat turvalliset ovet ja tarpeidesi mukaan rakentuvat säilytysratkaisut.



HYVÄ SISÄILMA ON TERVEELLISEN JA VIIHTYISÄN ASUMISEN PERUSTA Heikko sisäilma on haitallista niin ihmisten terveydelle kuin rakennuksen hyvinvoinnille. Sisäilman merkitys korostuu, koska ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa sisätiloissa. Esimerkiksi Suomessa ihmiset viettävät suurimman osan, 90 %, ajastaan sisätiloissa. Aika kuluu kotona, töissä, liikennevälineissä...

A

jankohtaiseksi aihe on noussut, toisaalta keskusteluissa vanhojen talojen home- ja kosteusongelmista toisaalta uusien matalaenergiatalojen ilmanvaihdosta keskusteltaessa. Joka tapauksessa hyvä sisäilma on tärkeää terveydelle ja viihtyisyydelle. On hyvä tietää hyvästä sisäilmasta ja miten on mahdollista vaikuttaa ja kenties korjata sisäilman laatua. 1. Huonelämpötila

Lämpöaistimukseen vaikuttavat huoneilman lämpötila, lämpösäteily, ilman virtausnopeus ja kosteus. Oikea huonelämpötila (20 - 22 astetta) on kaiken lähtökohta. Useimmissa asunnoissa huonelämpötila on liian korkea (yli 23 astetta). Tämä lisää turhaa energiankulutusta sekä aiheuttaa tunkkaisuuden tunnetta ja myös muita terveyshaittoja. Pitkäaikainen asuminen vetoisassa ja viileässä asunnossa (lämpötila jatkuvasti alle 18 astetta) voi myös aiheuttaa terveyshaittaa. 2. Pintojen lämpötila

Lattian pintalämpötilan tulee olla vähintään 17 astetta. Lattian alhainen pintalämpötila voi olla lapsille ja aikuisillekin haitallinen. Alhaiset pintalämpötilat – muuallakin kuin lattiassa – voivat aiheuttaa kosteuden tiivistymistä rakenteisiin ja edelleen niiden homehtumista. 3. Ilmanvaihto

Ilmanvaihdon tarkoituksena on poistaa asunnon sisäilmasta epäpuhtauksia ja samalla huolehtia puhtaan korvausilman saannista. Koneellinen ilmanvaihto onkin pidettävä toiminnassa jatkuvasti asuntoon kertyvien epäpuhtauksien poistamiseksi; ei vain ruoanvalmistuksen aikana. Oikein toimiva ilmanvaihto ei aiheuta melua eikä vetoa. Laittamalla paperiarkin poistoventtiilin eteen voi

tarkistaa, että ilmaa virtaa poistoilmahormiin. Nyrkkisääntönä voi pitää, että yhden paperiarkin pitäisi pysyä venttiilissä kiinni. Sisäilman pitäisi vaihtua kerran kahdessa tunnissa. Tällöin huoneilma ei tunnu tunkkaiselta. Huoneilman laadun huomaa parhaiten asuntoon tultaessa. Hajuaisti tottuu ja turtuu hajuun nopeasti. Makuuhuoneiden ilmanvaihtoa voi parantaa jättämällä väliovet yön ajaksi auki. Kylpyhuoneen ilmanvaihto on liian pieni, jos peili höyrystyy lyhyen suihkun aikana. Tulisija vaikuttaa myös asunnon ilmavaihtoon. Jos uunin pellit eivät ole tiiviitä, voi hormi toimia tuloilmareittinä tuoden mukanaan hajuja ja epäpuhtauksia. Kun koneellinen tuloilmavirta on suurempi kuin poistoilmavirta, tulee rakennuksesta ylipaineinen ja kosteus voi ilmavirran mukana tunkeutua rakenteisiin ja tiivistyä ikkunoiden väliin ja aiheuttaa mikrobikasvustoa. Tärkeää ilmanvaihtolaitetta hankittaessa on, että sen teho riittää koko talon ilmastoinnin hoitamiseen. Monissa laitteissa on eri kokovaihtoehtoja ja niissä on myös monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet. Näin saadaan ilmanvaihdon taso määriteltyä perheen elämänrytmiin sopivaksi. Suomen oloissa tärkeää on myös hyvin toimiva sulatus. Kun lämpöä siirretään kosteasta sisäilmasta kylmään tuloilmaan, lämmön talteenottokenno väistämättä huurtuu. Onkin tärkeää, että hankittu laite huolehtii sulatuksesta esim. raitisilmaa esilämmittämällä. Pakkasella lämmitetään juuri sen verran, että jäätä ei pääse muodostumaan lämmöntalteenottokennoon. Näin kuluu mahdollisimman vähän energiaa ja laite ei jäädy. Kannatta myös muistaa, että riittämä-

tön ilmanvaihto on mahdollinen myös yksittäisissä huoneissa, vaikka asunnon kokonaisilmanvaihto olisikin riittävä. 4. Tuloilman saanti

Mikäli asunnossa on ulkoilmaventtiilit, tulee niiden olla talvellakin ainakin jonkin verran auki. Lämpiminä vuodenaikoina voi tuulettaa huoleti. Etenkin vanhoissa rakennuksissa, joissa ulkoilmaventtiileitä ei ole, tulisi sellaiset asentaa. Oleskeluhuoneista ilma virtaa kohti poistoventtiilejä, jotka ovat tavallisesti keittiössä, vaatehuoneessa ja kosteissa tiloissa. Ulko-oven avaamisen vaikeus tai postiluukkua raotettaessa syntyvä voimakas ilmavirtaus ovat merkkejä puutteellisesta korvausilman saannista. Ilmanvaihdon tarvitsema korvausilma on tarkoitus ottaa suoraan ulkoa eikä porraskäytävästä tai naapurista. Ulkoilma-aukkoihin voidaan asentaa suodatin, joka vähentää hiukkasten (pölyn) kulkeutumista sisälle asuntoon. Kaasut ja pienimmät hiukkaset pääsevät silti sisäilmaan. Suodattimen pitäisi olla riittävän tehokas (suodatinluokka EU7/F7), toisaalta on helposti vaarana, että suodatin vähentää tuloilman saantia. Tämä voi myös johtaa tuloilman kulkeutumiseen vääristä paikoista, esim. naapuriasunnosta rakenteiden kautta. Suodatin vaatii säännöllistä puhdistamista tai vaihtamista. Markkinoilla on runsaasti eri vaihtoehtoja. Mikäli asunnossa on koneellinen tuloilma, voidaan se suodattaa (suodatinluokkaEU7/F7). Tuloilma tulisi ottaa ilman laadun kannalta parhaasta. Poistoventtiilit puhdistetaan vähintään kerran vuodessa, keittiön poistoilmaventtiili on syytä puhdistaa useamminkin. Rakennuksen omistajan – siis asuntoosakeyhtiön tai vastaavan – kuuluu huolehtia itse poistoilmahormin puhdistuksesta tarpeen mukaan yleensä vä-

91


hintään kymmenen vuoden välein. 5. Poistoilmaventtiilit

Huolehdi poistoilmaventtiilien puhdistamisesta vähintään kerran vuodessa, keittiön poistoilmaventtiili on syytä puhdistaa useamminkin. Kysy tarvittaessa neuvoa isännöitsijältä, ettet vahingossa muuta venttiilien säätöjä. Missään tapauksessa venttiilejä ei saa tukkia. Rakennuksen omistajan – siis asunto-osakeyhtiön tai vastaavan – kuuluu huolehtia poistoilmahormien puhdistuksesta ja ilmanvaihtojärjestelmän säädöistä noin kymmenen vuoden välein. 6. Liesituuletin

Liesituuletin tai -kupu on tarpeen joka keittiössä. Sen toiminta on varmistettava pesemällä tai vaihtamalla rasvasuodatin muutaman kuukauden välein. Kerrostalon painovoimaiseen poistoilmahormiin tai koneellisen poistoilmanvaihdon yhteiskanava järjestelmään ei saa liittää liesituuletinta, mutta liesikuvun kylläkin. 7. Tuuletus

Asuntoa on syytä tuulettaa ajankohtina, jolloin ilmanvaihdon lisääminen on tarpeen (esimerkiksi siivous ja ruoanlaitto). Ristiveto on tehokkain tuuletustapa. Pitkäksi aikaa raolleen jätetyt ikkunat lisäävät turhaan energiankulutusta. Runsaallakaan tuuletuksella ei kuitenkaan voi korvata ympäri vuorokauden toimivaa ilmanvaihtoa. 8. Hajut

Haju on aina viihtyisyyshaitta ja merkki mahdollisesta terveyshaitasta. Hajun syy on aina syytä selvittää ja ryhtyä toimenpiteisiin haitan poistamiseksi. Haju voi aiheutua asunnon homevauriosta tai rakennus- ja sisustusmateriaalien aiheuttamista epäpuhtauspäästöistä. Haju voi olla peräisin myös rakennuksen muista tiloista tai naapuriasunnoista. Tällöin haju voi kulkeutua porraskäytävästä oven ja postiluukun kautta, rakenteiden läpi, ilmanvaihtohormien halkeamien kautta, asuntojen välillä kulkevien tiivistämättömien putkien läpivientien kautta tai ulkoa avoimista ikkunoista tai parvekkeen ovesta. 9. Siivous

Kodin pinnat pysyvät puhtaina sään-

92

nöllisellä siivouksella. Kotiin kannattaa valita helposti puhtaana pidettäviä materiaaleja; vältä kokolattiamattoja ja rosoisia pintoja. Säännöllinen siivous on myös hyvä keino pölypunkkien torjunnassa. Varmista, että pölynimurin poistosuodatin on kunnossa, ellet käytä keskuspölynimuria. Tuuleta imuroinnin jälkeen ilmaan jääneet pienet pölyhiukkaset pois. 10. Ilmanpuhdistin ja koneellinen ilmanvaihto

Huonekohtaiset ilmanpuhdistimet riittävät pölyjen poistamiseen vain yhden huoneen ilmasta ja siihenkin vain silloin, kun ne ovat puhtaita ja kunnossa. Ilmanpuhdistin ei korvaa säännöllistä siivousta tai ilmanvaihtoa. Ilmanvaihtolaite tarvitsee suodattimet sekä poisto- että raitisilmalle. Tärkeää on siis huolehtia suodattimien puhdistuksesta. Koska likaantuminen vaihtelee esim. ulkoisen pölyn takia, niin suodattimien likaantumista on vaikea valvoa. koska esim. 3 kuukauden puhdistusjakso saattaa olla niin pitkä, että laitteen teho on jo laskenut 11. Huoneilman kosteus

Useat tekijät (yli 23 asteen lämpötila, pölyisyys ja monet kemialliset epäpuhtaudet) aiheuttavat kuivuuden tunnetta. Sydäntalvella ilmankostuttajaa voi tarvittaessa käyttää, muulloin se on turhaa. Suoraan höyrystävä kostutin on paras vaihtoehto, muut kostutintyypit ovat ongelmallisia. Kostuttimen säännöllinen puhdistus on tärkeää. Sisäilman kosteus ei saa jatkuvasti olla liian korkea (yli 45 % talvella), homeet ja pölypunkit saavat silloin lisääntymiseensä tarvittavan veden. Kosteus ei saa missään tapauksessa tiivistyä ikkunoihin tai ulkoseinille. Sauna- tai pyykkipäivänä tilapäisesti kohoavasta sisäilman kosteudesta ei yleensä ole haittaa. Ota huomioon, että asuntojen kosteusmittarit näyttävät usein virheellisesti – useimmiten liian suurta kosteusarvoa. Hiuskosteusmittarin voi tarkistaa käärimällä sen aika ajoin märän pyyhkeen sisään, jolloin mittarin pitäisi näyttää sataa prosenttia. 12. Kosteus- ja homevauriot

Homevaurion syynä on aina rakenteiden kosteus. Kosteus voi olla peräisin sadevedestä, maaperästä, putkivuodoista tai rakennusmateriaalien kastu-

misesta rakentamisen tai korjaustöiden aikana. Myös kosteiden tilojen puutteellinen ilmanvaihto tai vedeneristys tai virheet lattian kaltevuudessa voivat johtaa homevaurioon. Homevaurion voi huomata tunkkaisesta maakellaria muistuttavasta hajusta, kosteuden aiheuttamista jäljistä pintamateriaaleissa ja joskus näkyvästä homekasvustosta. Kosteus saattaa myös aiheuttaa pintamateriaalien irtoamista tai lohkeilua. Pölyä keräävien materiaalien vaikutuksen sisäilmaan tuntee tervekin ihminen – hengityssairaasta puhumattakaan. Home- ja myös kosteusvaurio on aina korjattava. Kostunut materiaali homehtuu ennen pitkää. Kosteus- ja homevaurio voi johtaa terveyshaittojen lisäksi lahovaurioihin ja materiaalien turmeltumiseen. Korjaamisen lähtökohtana on estää kosteuden pääsy rakenteeseen. Homehtuneet materiaalit poistetaan ja vaihdetaan uusiin. Mikäli tämä ei ole mahdollista (esimerkiksi perustukset ja kantavat rakenteet), rakenteet kuivataan huolellisesti ja pinta puhdistetaan mekaanisesti harjaamalla ja käyttämällä tarvittaessa desinfiointiainetta (esim. hypokloriittia sisältävää). 13. Rakennus- ja sisustusmateriaalit

Vältä voimakkaasti haisevia sisustus-, pinta- ja muita materiaaleja. Tuuleta uusia materiaaleja, kunnes haju on haihtunut. Suositeltavaa on valita helposti puhdistettavia pintoja, kuten parketit, klinkkerit ja maalatut pinnat. Vältä pehmeitä seinä- ja lattiamateriaaleja. Valitessasi pintamateriaaleja suosi luokiteltuja tuotteita. Niiden epäpuhtauspäästöt on tutkittu, ja vähäpäästöisimmät tuotteet on varustettu M1- luokan tunnuksella. 14. Kemikaalit

Kemialliset epäpuhtaudet voivat olla peräisin rakennus- ja sisustusmateriaaleista tai kosteuden vaurioittamista rakenteista. Asunnon ulkopuolelta saattaa kulkeutua esim. läheisen teollisuuden tai liikenteen aiheuttamia hiukkasmaisia tai kaasumaisia epäpuhtauksia kuin myös käsitellessäsi asunnossa kemikaaleja (esim. askartelu- ja taidekemikaalit). Tällöin kannattaa tehostaa mahdollisuuksien mukaan ilmanvaihtoa tai huolehtia riittävästä tuuletuksesta.


15. Radon

Mittauta asuntosi radonpitoisuus, jos asut pientalossa soramaalla tai kalliolla. Radonpitoisuuden alentamiseen on useita vaihtoehtoja. Lisätietoja saat kunnan terveys- ja rakennusviranomaisilta sekä Säteilyturvakeskuksesta. (www.stuk.fi ) 16. Tupakointi ja lemmikit

Sisätiloissa kannattaa välttää tupakointia ja muista myös, että parveketupakointi voi aiheuttaa savun kulkeutumista sisätiloihin. Myös lemmikkieläimet aiheuttavat helposti allergioita. 17. Remontti

Vältä asumista remontoitavassa asunnossa. Käytä vesiohenteisia, mahdollisimman hajuttomia maaleja ja lakkoja. Käytä listoja ja nauloja mieluummin kuin liimaa ja kittejä. Varo kosteuden sulkemista rakenteiden sisään. Esimerkiksi betonin on annettava kuivua riittävästi ennen pintamateriaalin asentamista. Huolehdi, etteivät kosteudelle arat rakennusmateriaalit joudu sateen kastelemiksi. Kannattaa huolehtia tarkoin, ettei vanhoista LVI-eristeistä tai muista purettavista rakenteista pääse leviämään asbestia. Huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta myös remontin aikana. Ikkunaremontin yhteydessä on tarkistettava, ettei ulkoilman pääsyä asuntoon estetä. Varo rakennuspölyä! 18. Hankkimassa uutta asuntoa ?

Uutta asuntoa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota asunnon sisäilmaan ja ilmanvaihtoon sekä mahdollisiin home- ja kosteusvaurioihin. Olipa kyseessä asunnon entinen omistaja, vuokranantaja tai asunnonvälittäjä, vaadi asianmukaisia tietoja. Materiaalivalinnoilla voidaan remontin yhteydessä parantaa sisäilman laatua. Kysy tarvittaessa lisätietoja isännöitsijältä. Mikäli asunto on vastavalmistunut, tehosta ilmanvaihtoa ja tuuleta tavanomaista useammin. Materiaaliperäiset päästöt ovat vastavalmistuneessa asunnossa korkeimmillaan.

“Jos saunatilan koko on päätetty ennen kalustamisen suunnittelua, joutuu usein tekemään kompromisseja lauteen ja kiuastyypin valinnan suhteen.”

Suunnittele saunasi osoitteessa

www.sunsauna.fi

Sun Sauna tarjoaa suunnitteluapua saunaosaston suunnitteluun. Suunnitteluohjelmalla pääset suunnittelemaan haluamasi Sun Sauna Kotikylpylän. Lähettämällä suunnitelman eteenpäin, saat meiltä nopeasti visuaalisen suunnitelman ja tarjouksen.

19. Terveellinen asunto on perusoikeus

Valintaohjelmalla valitset haluamasi saunamallin ja ohjelma kertoo sinulle laudemallin optimaaliset ja minimimitat. Voit pyytää myös kustannusarviota Kotikylpylä-paketista.

Jos toteat tai epäilet asunnossasi olevan epäkohdan, jonka korjaaminen ei omin neuvoin onnistu, ota yhteyttä isännöitsijään. Mikäli epäkohtaa ei saada korjatuksi, voit ottaa yhteyttä kotikuntasi terveysviranomaisiin. Terveysviranomaiset voivat tehdä tarvittavia tutkimuksia ja mittauksia asunnossa. Neuvojen ja ohjeiden lisäksi heillä on mahdollisuus antaa korjausmääräyksiä. Asiantuntijoina ovat toimineet professori Olli Seppänen, ympäristövalvontapäällikkö Pertti Forss, tekniikan tohtori Risto Ruotsalainen ja ympäristöhygieenikko Eija Puhakka.

Tule suunnittelemaan myymälöihimme:

Kuormaajantie 40, 40320 Jyväskylä ma-pe 8:30-16:30, 0403 470227 www.hengitysliitto.fi

Petikontie 1, 01720 Vantaa ma-pe 10-18, la 10-14, 0403 470230 www.sunsauna.fi, info@sunsauna.fi


KESKUSPÖLYNIMURI KUULUU NYKYAIKAISEEN TALOON Monet viettävät valtaosan elämästään sisätiloissa. Ei siis ole yhdentekevää, miten tiloissa siivotaan. Sisäilmassa voi leijua lemmikkieläinten hilsettä, pölypunkkien jätöksiä ja erilaisia pölyhiukkasia. Yhdessä huonon ilmanvaihdon ja vääränlaisen ilmankosteuden kanssa ne aiheuttavat melkoisen pölykuormituksen ja rasituksen etenkin hengityselimille.

M

onet viettävät valtaosan elämästään sisätiloissa. Ei siis ole yhdentekevää, miten tiloissa siivotaan. Sisäilmassa voi leijua lemmikkieläinten hilsettä, pölypunkkien jätöksiä ja erilaisia pölyhiukkasia. Yhdessä huonon ilmanvaihdon ja vääränlaisen ilmankosteuden kanssa ne aiheuttavat melkoisen pölykuormituksen ja rasituksen etenkin hengityselimille. Keskuspölynimurit yleistyivät suoma-

94

laisissa omakotita-loissa 1990-luvun alussa. Jonkin aikaa imuria pidettiin jopa statussymbolina, jota esiteltiin naapureille ja sukulaisille. Keskusimurien hyvät puolet eivät olekaan hävinneet minnekään, päinvastoin, keskusimurit ansaitsisivat nykyistä suurempaakin julkisuutta. Tämän päivän pientaloista n. 70% on varustettu keskuspölynimurilla. Ns. muuttovalmiissa taloissa osuus on pienempi, johtuen niukemmasta budjetista jol-

loin valinnaisvarusteita on vähemmin. Keskuspölynimurin hinta on kuitenkin murto-osa talohankkeen kokonaiskustannuksista; tyypillisesti keskusimurijärjestelmän hinnat alkavat vähän alle 700 eurosta ja asennettunakin hinta jää useimmiten alle 1000 euron. Keskuspölynimurin käyttöikä on kuitenkin useita kymmeniä vuosia, joten niihin kannataa investoida. Ja niihin saa vuosienkin päästä varaosia, joilla imurijärjestelmän voi taas päivittää uutta vastaavaksi. Kannattaakin valita imurimerkki, jonka


olemassaolosta on takeet vielä vuosienkin päästä. Keskuspölynimurien merkittävimmät edut liittyvät itse siivoustulokseen. Perässä vedettävien imurien poistoilma nostaa kevyemmän, osin näkymättömän, huonepölyn ilmaan, josta se muutaman tunnin kuluessa imuroinnin lopettamisesta laskeutuu alas. Imurointitulos jää vajavaiseksi ja leijuva pöly voi aiheuttaa herkimmille allergikoille oireita. Keskusimurissa imuroitu ilma johdetaan ulos, imurointitulos on tarkempi ja huoneilma tuntuu paljon raikkaammalta ja allergiaoireilta vältytään. Keskusimuri on hiljainen

Keskusimurien etuna on myös hiljainen käyntiääni. Ääni imuroitaessa syntyy; suulakkeen imuilmavirrasta, itse moottorista ja poistoilmapuhalluksen ilmavirrasta. Keskusimurilla imuroitaessa kuuluu ainoastaan suulakkeen imuilmavirtaus kun taas normaalilla pölynimurilla kaikkien äänilähteiden ääni on kuultavissa. Lisäksi keskusyksikkö on useimmiten tehokkaasti eristetty ja sijaitsee yhden tai kahden seinän takana, joten ääni on todella hiljainen. Putkistoon on saatavana erillinen äänenvaimentaja, joka monilla valmistajilla on vakiotoimituksen osana. Imurien markkinoinnissa käytetään erilaisia teholukemia. Onkin syytä erottaa toisistaan moottorin teho ja sen antama siivousilmavirran ja alipaineen välinen tulo ns. imuteho. Imutehon on tuo tärkeä tieto ja keskusimureissa, se on jopa kaksinkertainen tavalliseen imuriin verrattuna. Sopiva letkunpituus helpottaa työtä

Toiset vierastavat keskusimurin pitkää letkua, mutta tämä on pitkälti makuja tottumiskysymys. Isoissa taloissa on kuitenkin varmistettava imurivalmistajan suosittelema putkiston maksimipituus. Talon pohjaratkaisuun oikein suunnitellulla keskusimurilla imurointi käy kätevästi. Imurijärjestelmän suunnittelu onnistuu maalaisjärkeä käyttäen omatoimisestikin, mutta ainakin kotimaiset valmistajat tarjoavat tähän myös apuaan. Imurasioiden paikat on mietittävä niin, että letkulla ylettyy huoneen perimmäisiin nurkkiin ilman, että letkua tarvitsee venyttää liikaa. Imura-

sioiden määrää ja letkun pituutta mietittäessä on hyvä pitää mielessä, että imurointi sujuu nopeammin, kun letkua ei kovin usein tarvitse siirtää rasialta toiselle. Toisaalta monimuotoisemman pohjan omaavan talon imuroi mieluummin lyhyemmällä letkulla. Avarimmat tilat pystyy juoheasti imuroimaan pidemmälläkin letkulla. Yleisesti 8 tai 10 metrin mittaiset letkut ovat suositeltavimpia. Käytännölliset lisävarusteet

Valmistajilta on myös saatavissa erilaisia lisävarusteita käyttöä helpottamaan. Ns. rikkarasia asennetaan esimerkiksi keittiökaapiston sokkeliin. Rikkarasian luukun avautuessa imuri käynnistyy ja kertyneet roskat on helppo lakaista koneen imettäväksi. Lapsiperheissä rikkarasioita tarvitaan kaksi; toinen eteiseen kenkien mukana tulevaa hiekkaa varten ja toinen keittiöön leivänmuruille. Saman asian ajavat venyvät letkut, joilla päivittäiset pikasiivoukset voi tehdä ilman, että ottaa varsinaista imuletkua esille. Letkun säilytykseen on saatavana kela, jolla pitkänkin letkun saa kiepille siivouskomeroon. Oikein märkää roskaa tai hienojakoista pölyä, esim. tuhkaa, varten on saatavissa erillisiä esierottelijoita. Rautakaupoissa joskus näkyviä parin kympin virityksiä ei keskusimureissa pidä käyttää, sillä niiden suuremmat imutehot vaativat järeämmät laitteet. Asentaminen on helppoa

Keskusimurijärjestelmän pystyy asentamaan helposti itsekin. Asennusohjeisiin on kuitenkin syytä tutustua huolella. Putkistoissa on jonkin verran valmistajakohtaisia eroja. Kotimaiset valmistajat suosivat polypropeenista valmistettua putkea, jonka asennuksessa ei tarvita liimaa. Eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset valmistajat käyttävät paksumpaa PVC-muovista valmistettua putkea, jonka asennus on sen vaatiman liimauksen vuoksi jonkin verran vaativampaa. Tämä putki ei myöskään sovi yleisen 50 mm koolauksen sisään. Keskusimurijärjestelmän asentaminen myös vanhaankin taloon, seiniä purkamatta on aivan mahdollista. Lisäneuvoja saa valmistajilta.

Monipuolisten lisävarusteiden ansiosta keskuspölynimurin käyttö on vaivatonta.

sissä säiliömalleissa on säiliön tyhjennyksen yhteydessä tarpeen puhdistaa moottoria suojaava suodatin ja vaihtaa se uuteen noin parin vuoden välein. Kokemuksien mukaan ns. itsekseen puhdistuvat suodattimet eivät toimi pitkään, sillä imuilman mukana suodattimeen kertyvä rasvapöly voi tukkia ne. Markkinoilla on myös pölypussilla varustettuja imurimalleja. Näissä keskuspölynimurien edut yhdistyvät perässävedettävien helppohoitoisuuteen, onhan ainoa huoltotoimenpide pussin vaihto noin 6 – 12 kk välein. Käyttökustannuksiltaan pussilliset imurit ja suodattimella varustetut eivät juuri eroa toisistaan. Alun perin pölypussille suunniteltujen imurimallien etu on, että niissä irtopölyä ei huoltotoimenpiteiden aikana pääse leviämään ympäristöön, joten ne voidaan sijoittaa myös asuintiloihin, esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen tai siivouskomeroon. Näistä on edelleen kehitetty poistoilman suodatuksella varustettuja malleja, jotka voidaan asentaa myös kerrostalohuoneistoihin, jolloin kerrostaloasujakin pääsee nauttimaan useimmista keskuspölynimurien eduista.

Etuna huollon helppous

Keskuspölynimurijärjestelmät eivät vaadi kovinkaan paljon huoltoa. Perintei-

www.allaway.fi

95


EI TALOA ILMAN SAUNAA Sauna kuuluu suomalaiseen kotiin ja sitä myös käytetään ahkerasti. Perinteisesti omakotitaloista sauna on löytynyt jo kauan, mutta nykyisin se on myös tärkeä osa kerrostalokodin arkea. Käyttäjän mieltymykset ja elämäntapa vaikuttavat vahvasti kylpytilojen suunnitteluun, mutta ratkaisevinta on käytettävissä oleva tila. Valmistajien valikoimista löytyy jokaiselle jotakin – oli suunnitelmissa edustussauna tai vaikka pienen kodin kompakti kylpyhuonesauna. Lähtökohtia suunnitteluun

MUISTA NÄMÄ: • sauna on kostea tila • riittävän kokoinen kiuas • laudetilan maksimointi • saunan valaistus • sähkösuunnittelu • vesipisteiden sijainnit • toimiva ilmanvaihto

S

aunalla on vahva rooli suomalaisessa kulttuurissa ja se mielletään tärkeäksi osaksi kotia, ja sillä on vankka asema myös uudisrakentamisessa. Innostuneisuus saunan suunnitteluun on korkealla ja työhön ryhdytäänkin aikaisin. Hyvä ajankohta saunan suunnitteluun on talon piirustusvaihe, sillä jo muutamakin sentti rakenteissa suuntaan tai toiseen saattaa olla ratkaiseva. Vaikka sauna on vain murto-osa kodin pinta-alaa, voi sen suunnitteluun kuluttaa aikaa ja vaivaa suhteessa enemmän kuin moneen muuhun huoneeseen. Löylyhuone koostuu pienistä paloista, joiden yhteensovittaminen vaatii ammattitaitoa, näkemystä ja omien toiveiden huomioon ottamista. Lauteet, kiuas, valaistus, materiaalit – kaikki vaativat pohdintaa. Takkahuone saunan yhteydessä toimii paitsi pukeutumistilana, myös jatkeena rentoutumistilalle. Myös ulko-ovi olisi hyvä sijoittaa lähelle löylyhuonetta, sillä vilvoittelu kuuluu saunomiseen. Hyvänä vilpolana toimii vaikka katettu terassi, ja siitä voi talvella hypähtää vaikka lumihankeen.

96

Sauna pitää suunnitella osana kokonaisuutta, sillä tilana siinä on aivan poikkeuksellisia haasteita. Se on märkätilaa ja kostea, ja sisälämpötilaero voi olla yli 80 astetta. Saunan koon ja sijainnin suunnittelu alkaa talon piirustusvaiheessa, tällöin on hyvä hetki paneutua myös löylyhuoneen kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. Ihanteellisin sijainti saunalle on maataso tai erillinen saunarakennus. Tällöin voidaan optimoida ikkunoiden paikat sekä niiden maisemallinen arvo – huomioiden myös naapureiden katseet. Ikkunoille paras sijainti olisi saunojan katselusuunnassa - ei takaseinässä, kuten usein näkee.

Sauna on kuulunut suomalaiseen asumiseen jo kauan ja sen toiminnallisia ja terveydellisiä ulottuvuuksia on tutkittu laajalti. Kuvan Vaskiniemessä sijainnutta Suomen Saunaseuran tutkimuslaboratoriota käytettiin fysiologisiin tutkimuksiin erityisesti 1960-luvulla.

Mitoitus on saunassa a ja o

Saunan suunnittelu kannattaa aloittaa kiukaan, saunanoven sekä mahdollisten ikkunoiden sijainnista. On hyvä myös miettiä montako saunojaa lauteille pitäisi kerralla mahtua. Kun tiedetään kiukaan paikka ja lauteiden sijoitus, voidaan ovelle etsiä ihanteellinen paikka. Oven sijoittamiseen vaikuttaa myös pesuhuoneen asettamat vaatimukset. Ikkunan korkeus on hyvä määritellä katsekorkeuden ja yksityisyyden mukaan, ei ole mukavaa, jos naapuri näkee suoraan saunaasi sisälle. Maisemia, kuten järveä, taas on mukava katsella kun istuu lauteilla. Tällöin ikkunan sijainti tulee miettiä siten, että se on laudetta vastapäätä. Lisäksi kannattaa huomioida lauderakenteisiin kuuluvat elementit, kuten selkänojat. Jos saunassa on ikkuna, niin mitoitusvaiheessa on hyvä huomioida sen alareunan korkeus, varsinkin jos laude tulee olemaan ikkunan alla. Silloin

tulisi miettiä laudekorkeus ja näin ollen myös selkänojan korkeus, ettei käy niin, että selkänojaa ei voidakaan asentaa, koska ikkuna tulee eteen. Tässä vaiheessa oleellista on siis tietää saunan lopullinen korkeus. Saunalle sopiva sisäkorkeus on 200-230 cm. Suurempi korkeus vie kiukaan lämmityskapasiteettia turhaan. Oleellista on alalauteen korkeus suhteessa kiukaan kivipintaan. Mitä alempana alalaude on, sitä heikommin lämpö vaikuttaa. Laudekorkeus on ihanteellinen kun katon ja ylälauteen väliin jää 110 cm tilaa. Lauteen mitoituksessa voidaan pitää nyrkkisääntönä 60 cm istuinleveyttä saunojaa kohti. Istuin- ja alalauteen väli on 40-45 cm ja istuinsyvyys vähintään 40 cm. Huom! Kannattaa muistaa myös, että sauna on kostea tila ja lattiat pitää kallistaa lattiakaivoon päin, puulattia vähintään suhteessa 1:30.


Saunoissa on mistä valita. Hyvä myymälä mahdollistaa kuitenkin eri mallistoihin tutustumisen paikan päällä, joka helpottaa valintojen tekemistä huomattavasti. Kuva: Sunsauna.

Suunnittelun alkuvaiheessa tulee miettiä myös tarvittavat sähköt sekä valaistusratkaisut. Myös mahdollinen kiukaan ohjauspaneelin hankinta kannattaa päättää ajoissa, jotta johdot saadaan piilotettua seinärakenteeseen. Ohjauspaneeli sijoitetaan kuivaan tilaan, joten sen paikka ja asennustyö tulisi hoitaa rakennustöiden aikana. Ohjauspaneeli tekee saunan käynnistämisestä vaivatonta, sillä kiukaan saa päälle saunassa käymättä. Kiuas on saunan sydän

Sauna rakentuu kiukaan ympärille, siksi sen valitsemiseen kannattaa käyttää aikaa ja miettiä tarkkaan mitä kiukaalta haluaa. Markkinoilla on paljon valinnanvaraa ja eri valmistajien tuotteita kannattaa vertailla keskenään.

Sähkökiukaiden suojaetäisyydet ovat huomattavasti pienemmät kuin puukiukailla ja vaihtelevat kiuasmallista riippuen. Sähkökiukaiden suojaetäisyys puurakenteisiin riippuu korkeudesta. Kiukaan yläpinnan alapuolella, voi suojaetäisyys olla vain muutamia senttejä, mutta kiuaspinnan yläpuolella, vaaditaan vähintään 6 cm suojaetäisyys. Vuolukivikiukaissa on huomioitavaa, että itsessään litteän kiukaan etupinnan suojaetäisyys eteenpäin on puurakenteille vähintään 30 cm. Markkinoilla on kiuasmalleja, joiden pieni suojaetäisyys mahdollistaa lauderakenteen ulottumisen aivan kiukaan viereen. Tällöin voidaan yhdistää kiuas ja lauderakenne. Kiuas voidaan upottaa alalauteeseen, kiinnittää seinään, asen-

taa jalustalle tai ripustaa vaikkapa kattoon. Valinnanvapaus antaa myös tilaa mielikuvitukselle lauteiden suunnittelussa. Kiukaan teho vaikuttaa oleellisesti saunomismukavuuteen. Valintaan vaikuttaa saunan tilavuuden lisäksi seinärakenne, ikkunat, lasitiiliseinät ja lasiseinät. Jos saunan seinät ovat eristämätöntä hirttä, täytyy saunan tilavuus kertoa 1,5:llä. Eristämätön lasi-, lasitiili-, ikkuna- ja kivipinta kasvattaa kiukaan tehotarvetta. Yksi neliömetri em. materiaalia kasvattaa saunan tilavuutta 1,5-2 kuutiometrillä. Saunassa pitää olla happea

Ilmanvaihto voidaan jakaa koneelliseen

Perinteinen jako on puu- ja sähkölämmitteiset kiukaat. Kiuasmallin valinta vaikuttaa saunan lauderakenteeseen, sisäverhoukseen ja ilmastointiin. Puukiuas edellyttää sijoittelussa suurempia suojaetäisyyksiä kuin sähkökiuas. Puukiukaan suojaetäisyys on palamattomaan materiaaliin, kuten tiiliseinään, 5 cm ja puurakenteisiin 50 cm. Puukiukaissa on mallikohtaisia eroja suojaetäisyyksissä, joten asia kannattaa varmistaa kiuasmyyjältä. Kiukaan suojausta suunniteltaessa kannattaa pyytää palonviranomaisen hyväksyntä toimenpiteelle. Myös kiuasvalmistajilla on valikoimissaan kiukaan suojaamiseen tarkoitettuja tuotteita ja suojaetäisyyksiä voidaan pienentää esimerkiksi mineriittilevyllä, joita saa rautakaupoista.

Kiuas voi olla myös tyylikäs sisustuselementti, mutta tärkeää on sen oikea mitoitus sekä sijoitus saunan kokoon nähden. Kuvassa Tähtisaunojen Magnum-kiuas.

97


Valaistuksella sekä seinä-, laude- ja lattiamateriaaleilla voidaan vaikuttaa saunan yleisilmeeseen. Kuvan mallisaunan ilmeikäs seinä on katajaa, lauteet leppää ja kuituvalaistus Cariitilta.

ja painovoimalla tapahtuvaan luontaiseen ilmanvaihtoon. Lähtökohtana ilmanvaihdossa on viileän ilman painuminen alas ja lämpimän ilman kohoaminen ylös. Ihanteellinen tilanne saadaan aikaan, kun raitis ilma saadaan sekoittumaan löylyyn ja kiertämään ylhäältä alas. Näin ilmassa riittää happea ja lämpöä riittää myös jaloille. Perinteinen, painovoimalla toimiva ilmankierto toimii parhaimmin saunassa, jossa on puukiuas. Tuloilma johdetaan lattianrajaan kiukaan alle, josta kiuas imaisee ja kierrättää sen saunatilassa. Kierrätetty ilma kulkeutuu kiukaan tulipesän kautta ulos. Löylyhuoneen kattoon pitää asentaa poistoventtiili, jonka avulla poistetaan kosteus. Puukiukaan kanssa voidaan myös käyttää koneellista ilmanvaihtoa, jolloin tuloilma tuodaan kiukaan yläpuolelle (n. 50 cm) ja poisto tapahtuu vastakkaiselta seinältä lattian rajasta. Saunassa, jossa on sähkökiuas, toimiva ilmastointitapa on koneellinen ilmanvaihto. Tuloilma johdetaan n. 50 cm kiukaan yläpuolelle ja poisto tapahtuu vastakkaiselta seinältä mahdollisimman läheltä lattiaa tai oven alta pesuhuoneen puolelle. Saunaan kannattaa aina lisätä poistoventtiili myös kattoon, jonka kaut-

98

ta kosteus voidaan saunomisen jälkeen poistaa.

letusväli. Seinäpinnalla ilmettä saunaan

Seinärakenteet pitää tehdä huolella

Saunan seinä- ja kattorakenteissa tulee huomioida riittävä lämmöneristys, kosteussulku ja ilmankierto. Riittävä eristys estää lämmön karkaamisen löylyhuoneen ulkopuolelle. Kosteussulku estää kosteuden pääsyn seinän runko- ja eristerakenteeseen ja ilmankierto edesauttaa kosteuden poistumisen pintarakenteesta. Eristevillan paksuus tulee olla väliseinissä vähintään 5 cm ja katossa 10 cm. Eristekerroksen päälle asennetaan kosteussulku; alumiinipaperi (kiiltävä puoli saunaan päin) ja saumat teipataan huolellisesti alumiiniteipillä. Hyvänä vaihtoehtona esimerkiksi kiviseinien päälle on saatavilla alumiinipintaista uretaanilevyä, jonka 3 cm:n ainepaksuudella saavutetaan hyvä eristys. Kosteussulun päälle kiinnitetään tuuletusrimat ja paneelin naulauspuut (koolaus). Alumiinipaperin ja seinäpaneelin väliin pitää jäädä vähintään 1 cm tuuletusrako. Seinien ja katon väliin tulee jättää myös muutaman millimetrin tuu-

Puu on perinteinen saunamateriaali ja soveltuu saunaan erityisen hyvin: siinä on ihmistä miellyttävä tuoksu, ulkonäkö ja pinnan tuntu. Puumateriaalissa on myös kaikki saunan pinnoilta vaadittavat ominaisuudet kuten pieni lämmönvaraamiskyky ja lämmön johtavuus, hyvä kuumuuden ja kosteuden sieto. Se tasaa kosteuden vaihtelua sitomalla ja luovuttamalla kosteutta ja on akustisesti miellyttävä. Saunapaneelin paksuus on normaalisti 1,5 cm. Materiaali- ja muotovaihtoehtoja on runsaasti. Valinnanvaraa on paneelien leveydessä ja väreissä. Ilmettä saunaan saadaan myös yhdistelemällä paneelimuotoja. Panelointisuunta vaikuttaa seinien ja katon ilmeeseen. Paneeleissa trendinä ovat leveät laudat niin seinässä kuin lauteissakin. Myös kapea seinäpaneeli tekee tuloaan. Kapean paneelin etuna on parempi kosteus- ja lämpövaihtelun kestokyky eli sen kosteus eläminen on vähäisempää. Ohjenuorana voidaan pitää, että pystypaneeli korottaa ja vaakapaneeli levittää. Verhouskivi- ja lasiseinärakenteilla


saunan sisustukseen saadaan uutta ulottuvuutta. Näitä käytettäessä kannattaa muistaa, että ne kasvattavat myös kiukaan tehotarvetta. Lasiseinärakenteet kannattaa teettää mittatilaustyönä lasiliikkeessä. Tämä helpottaa asentamista ja kokonaisuus saadaan tarvittaessa asennettuna helposti paikalleen. Sisustusmateriaaleilla tunnelmaa ja ilmettä

Saunan sisustuksessa on suuri merkitys väreillä. Sopivia puumateriaaleja on saatavilla lähes valkoisesta syvän ruskeaan. Värien valinnassa kannattaa huomioida saunan koko, valon määrä ja saunan käyttö ja puhtaanapito. Sopivilla väreillä ja niiden yhdistelyllä löydetään oikea tunnelma ja esimerkiksi vaaleilla sävyillä saadaan valoisa, raikas ja kevyt tunnelma. Eloa saunaan saadaan vaihtelemalla panelointisuuntaa ja käyttämällä eri materiaaleja. Jos saunan seinistä haluaa vaalean, silloin voidaan käyttää tervaleppä panelointia. Tummemman saunasta saa käyttämällä lämpöhaapapaneelia, joka saadaan parafiiniöljykäsittelyllä vielä tummemman ruskeaksi. Jos halutaan vaaleat seinät ja tummempi laude, silloin hyvä valinta paneeliksi on tervaleppä ja lauteeksi lämpöhaapa. Vaaleissa materiaaleissa lika näkyy paremmin ja puhtaanapitoon ja hoitoon on kiinnitettävä enemmän huomiota. Puumateriaalin pintakäsittely helpottaa puhtaanapitoa ja pidentää puu käyttöikää. Saunaolosuhteissa puu joutuu kovalle rasitukselle. Kosteus- ja lämpövaihtelut rasittavat puun solukkoa ja edesauttavat halkeilua. Lehtipuulla on myös taipumus harmaantua runsaan kosteuden vaikutuksesta. Lämpökäsitellyn puun käytössä on tärkeää valita korkealaatuinen materiaali ja ruostumattomasta teräksestä valmistetut kiinnikkeet eli ruuvit ja naulat. Kuitenkin, periaatteessa kaikki yleisesti saunasisustuksessa käytettävät materiaalit toimivat hyvin ja kestävät saunan olosuhteita.

Tikkurilan Supi Saunavaha on saunan puupintojen pintakäsittelyaine, joka muodostaa likaa ja vettä hylkivän pinnan. Tuote sopii saunan lauteille, paneeliseinille ja -katoille, oville ja ikkunanpuitteille. Valmisväreinä musta, valkoinen ja lämpöpuu.

itse valita markkinoilta sen mistä pitää. Laudemallia valittaessa on hyvä huomioida myös mukavuuden ja ergonomian lisäksi lauteiden helppo pestävyys. Monilla laudevalmistajilla onkin sellaisia lauteita joista istuin- ja jalkalaudeosat saa helposti nostettua pois pesua varten. Lauteen muotoilun ohella tärkeäksi ominaisuudeksi ovat nousseet ylös nostettavat laudepaneelit, joiden ansiosta siivous on helpompaa ja lopputulos puhtaampi. Lauteita ei kannata kastella ylettömästi ja kastumisen jälkeen on syytä huolehtia saunan kuivattamisesta ja riittävästä ilmanvaihdosta. Jättämällä jälkilämpöä kylpemisen jälkeen ja aikaansaamalla runsas ilmankierto saunan ilma kuivuu ja puu saavuttaa normaalin olotilansa. Saunan pintakäsittelyaineet imeytyvät puun solukkoon vähentäen kosteuden ja lian imeytymistä ja vähentäen samalla puun rakenteellisia muutoksia. Saunan hoitoaineista käytetyimpiä ovat saunasuoja ja parafiiniöljy. Lauteet tyylin mukaan

Laudekokonaisuus kiukaan mukaan

Laudekokonaisuus suunnitellaan aina kiukaan mukaan. Laudemateriaaleissa on paljon valinnanvaraa ja jokainen saa

Saunasisustajat ovat nykyään rohkeita ja hakevat persoonallisuutta. Saatavilla onkin runsas kirjo erilaisia sisustusratkaisuja materiaaleja saunaan. Yksilöllinen sauna on monien valintojen

summa. Vallitsevin materiaali saunassa on paneeli, joten sen valinta ratkaisee paljolti saunan ulkonäön. Lauteet voivat olla samaa tai eri puumateriaalia kuin seinäpaneelit riippuen toivotusta tyylistä. Tärkeintä on pitää kokonaisuus tasapainoisena ja harmonisena, jotta myös saunan ilme kestää aikaa. Suosittuja paneelimateriaaleja saunaan ovat kuusi, mänty, (lämpökäsitelty) haapa ja tervaleppä, jättiläistuija sekä abachi. Kuusi on kestävä ja pitkäikäinen materiaali, joka säilyttää vaalean sävynsä myös vuosien saatossa. Kuusessa on hyvä tuoksu, samoin pihkaisessa mäntypaneelissa, jonka luonne tulee varsinaisesti esiin ajan kuluessa, kun puu tummuu ja elävöittää paneelin pintaa pihkalla. Haapa puolestaan on pihkaantumaton ja vaalean tasaisen värinsä säilyttävä puu, joka elää vain vähän kosteusvaihteluissa. Tervaleppä on kauniin punaruskea lehtipuu, joka ei pihkaa, mutta elää ja tummuu vuosien saatossa. Lämpökäsitelty haapa säilyttää hyvin muotonsa ja sillä on lisäksi miellyttävä tuoksu. Lauteiden pintakäsittely

Saunan lauteet eivät vaadi erityistä hoitoa, ainoastaan säännöllinen pesu on tarpeen. Öljy kuitenkin suojaa laudetta

99


hyvin lian imeytymistä lauderakenteeseen säilyttäen pinnan puhtaana. Paneeleiden sävyä voi myös korostaa parafiiniöljykäsittelyllä.

tavetona, sähkö. Kylpyhuonesaunaan tarvitaan taloyhtiön lupa, muttei rakennuslupaa. Rohkea saunamuoti

Saunapaneelit on mahdollista myös sävyttää halutulla petsillä, ja siihen soveltuu parhaiten tasalaatuinen haapa. Tällä hetkellä onkin trendikästä sävyttää lauteet ja/tai seinäpaneelit ja tähän tarkoitukseen on saatavilla myös oikeanlaiset tuotteet. Paneeleita sävyttäessä kannattaa kuitenkin pidättäytyä liian räikeistä väreistä, ettei lopputulos kyllästytä hetken kuluttua.

Kylpyhuone liittyy olennaisesti saunaan, joten molempien tyylin on oltava yhtenäinen ja rakenteiden pelattava yhteen. Saunahuone ja kylpytilat jaetaankin nykyään usein lasiseinällä ja -ovella, jolloin kaksi pienempää tilaa yhdistyy tyylikkäästi kokonaisuudeksi. Ratkaisu luo tilaan kylpylätunnelmaa ja on käytännöllinen lapsiperheille. Lasiratkaisut tehdään mittatilaustyönä.

Lämpökäsittely tekee puun sävystä tummemman ja vähentää puun kieroutumista. Lämpökäsittely myös parantaa puun homeensietokykyä ja estää lahoamista. Lämpökäsitelty puu on kaunis ja kestävä materiaali saunaan.

Saunan ja pesutilojen suunnitteluun panostetaan paljon ja kotikylpylästä halutaan tehdä koko perheen hemmottelukeskus. Valloilla on rohkea sisustuslinja ja materiaaleja ja väreillä leikitellään ennakkoluulottomammin kuin koskaan aikaisemmin. Kyseessä on kuitenkin arvokas sijoitus, jonka tulee kestää aikaa niin laadullisesti kuin visuaalisestikin.

Kylpyhuonesauna vs. amme

Amme kuuluu hemmottelijan kotikylpylään, mutta etenkin pienissä kerrostalohuoneistoissa se vie usein turhaa tilaa. Kylpyhuonesauna on nimensä mukaisesti kompakti suihkun ja saunan yhdistelmä, joka sopii vaikka ammeen paikalle. Lauteet nostetaan suihkukäytössä ylös, jolloin ne ovat pois tieltä. Tila muuttuu käden käänteessä saunaksi, kun kiuas laitetaan päälle ja lauteet lasketaan käyttöasentoon. Kylpyhuonesauna on valmis paketti, jonka saa kohtuullisen edulliseen hintaan. Järjestelmän saa myös teetettyä omaan tilaan sopivaksi. Kylpyhuoneen laattalattia toimii hyvin kylpyhuonesaunan alustana, mikäli kaadot sen sallivat. Saatavana on myös pohja-allas. Vesiputket viedään järjestelmään letku- tai pin-

VESIKIERTOKIUAS

100

Saunan viimeistelyyn on olemassa paljon tarkoitukseen sopivia tuotteita. Tunnelmavalaistus syntyy vaikkapa kuituvaloilla, joiden lisäksi voidaan asentaa siivousvalo. Ledit eivät sen sijaan sovellu vielä kuumiin tiloihin, mutta ovat tulevaisuuden tuote myös saunaan. Löylyhuonetta voi piristää myös tyylikkäällä lämpömittarilla tai vaikka valaistulla löylykiululla, joka upotetaan lauteeseen. Luksusta ovat myös kaiuttimet niille, jotka kaipaavat musiikkia hiljaisuuden sijaan. Infrapunasauna olohuoneessa

Auringonkaltaisesta miellyttävästä lämpösäteilystä voi nauttia ympäri vuoden – vaikka omassa olohuoneessa. Infra-

Vesikiertokiuas on uutuus joka voidaan liittää osaksi pientalon vesikiertoista lämmitysjärjestelmää. Kiukaan sisällä on lämmönvaihdin, jossa varaajalta tuleva lämmitysjärjestelmän vesi lämpiää vaikuttamatta kiukaan kivien lämmitystehoon. Kiuas on valmistettu 6 mm kattilateräksestä ja saatavilla on eri teholuokan kiukaita riippuen saunan tilavuudesta. Kiviä menee kiukaan koosta riippuen 150-300 kg. Mallistosta löytyy myös seinän läpi menevä luukkumalli,

Lauteita suunnitellessa kannattaa huomioida myös saunan helppo puhtaanapito. Kuvassa Kosken Metallin seinälle nostettavat Kikkalauteet.

punasaunan tuottama lämpösäteily sisältää monta eri aallonpituutta, jotka työntyvät syvälle lihakseen. Infrapunalämmöllä onkin useita positiivisia terveysvaikutuksia, se esimerkiksi laukaisee lihasjännitystä, käynnistää aineenvaihdunnan, kuluttaa energiaa ja antaa miellyttävän hyvänolontunteen. Urheiluhierojat käyttävät infrapunasaunaa myös urheiluvammojen hoidossa. Infrapunasauna voidaan asentaa kaikkiin kuiviin tiloihin eikä se vaadi erillistä rakennuslupaa.

www.sunsauna.fi • www.harvia.fi www.tikkurila.fi • www.saunatar.fi www.tahtisaunat.fi www.saunavision.fi www.saunaidea.fi www.koskenmetalli.fi

jolloin saadaan tulen tunnelma esim. pukuhuoneeseen ilman erillistä tulisijaa. Kiukaista löytyy samat mallit myös ilman vesikiertoa. Järjestelmässä toimitetaan kiukaan mukana latauspumppu, savukaasutermostaatti, terminen- ja ylipaineventtiili. Luukun lasin saa sekä suorana, että kaarevana panorama- tai prisma-mallisena. Vesikiertokiukaan hinnat alkaen 1295 €. Lisätietoja: www.ekolammox.fi



Ylellinen sisustus muuttaa kylpyhuoneen kotispaksi, jossa voi arkisten puuhien ohella rentoutua ja huuhtoa arjen kiireet pois. Kuvan kaakelit Kaakelikeskuksen Aparici Poeme -sarjaa.

UNELMIEN KOTIKYLPYLÄ Toiveet täyttävä kotikylpylä syntyy huolellisella suunnittelutyöllä, joka aloitetaan jo talon piirrustusvaiheessa. Kylpyhuoneen neliöt ovat keittiön rinnalla kodin kalleimpia, mutta niiden suunnitteluun jää usein vain vähän aikaa. Suunnittelijoiden apua kannattaa hyödyntää, sillä se säästää niin omia voimia, aikaa kuin rahaakin, kun työ tehdään kerralla oikein ja lopputuloksesta saadaan onnistunut.

K

ylpyhuonesuunnittelun lähtökohtana voidaan pitää arkkitehdin piirustuksia tai aloittaa työ puhtaalta pöydältä. Omat tarpeet ja toiveet voivat poiketa paljon alkuperäisistä piirustuksista, mutta kun suunnittelun ajoittaa oikein, voidaan valaistukseen sekä vesipisteiden ja viemäröintien sijoitteluun vielä vaikuttaa ilman ylimääräisiä kustannuksia. Hyvissä ajoin aloitettu projekti mahdollistaa toiveiden mukaisen lopputuloksen. Haaveista totta

Rakennusbudjettia laadittaessa tulisi kylpytiloihin kiinnittää huomiota, sillä kyseessä on arvokas mutta välttämätön sijoitus. Edullisilla materiaaleilla kylpyhuone saadaan toimivaksi, mutta todellinen hemmottelukeskus vaatiikin

102

jo asiaan paneutumista, suunnitelmallisuutta ja rahaa. Erikoistoiveiden kohdalla voi omia toiveitaan joutua perustelemaan sähkösuunnittelijalle taikka putkimiehelle, mutta niistä kannattaa pitää kiinni – onhan kyseessä oma koti. Mikäli toivelistalta löytyy erikoistuotteita, on syytä varautua pitkiinkin toimitusaikoihin. Kylpytilojen suunnittelu lähtee liikkeelle tilan mitoituksesta ja toimintojen sijoittamisella. Suunnittelijaan kannattaa olla ajoissa yhteydessä, sillä ammattilaisen tuki ja näkemys helpottavat valinnan vaikeutta ja sopivan ratkaisun löytämistä. Viemärin ja vesipisteiden paikat määrittävät suihkun, käsienpesualtaan, wc-istuimen ja kuivauspattereiden paikat. Kun nämä ovat tiedossa, voidaan

siirtyä laattojen, kalusteiden ja muiden varusteiden valitsemiseen. Kotikylpylän visuaalisen ilmeeseen eniten vaikuttava tekijä ovat laatat - olivat ne sitten valkoiset tai värikkäät, yksiväriset tai kuvioidut. Myös laatoitukseen saa hyviä ideoita alan ammattilaisilta, jotka osaavat työnsä puolesta suositella tilaan sopivia ratkaisuja. Yksityiskohtana hanat ja suihkut vaikuttavat myös suuresti tilan luonteeseen, ja myös niiden kirjavaan tarjontaan paneutuminen vie aikaa. Pinnat luovat tunnelman

Pintamateriaaleilla on suurin yksittäinen vaikutus kylpytilojen ilmeeseen. Seinät ja lattia yleensä laatoitetaan, mutta persoonalliselle sisustajalle löytyy


Rohkeat värit ja geometrinen muotoilu ovat yleistyneet myös kylpyhuonesuunnittelussa. Kulmikkaat muodot käyttävät myös tilaa tehokkaasti, joten ne soveltuvat pienempäänkin tilaan. Kuva: Steinberg.

Ylellisyys syntyy pienistä yksityiskohdista: laatan kuvioinnista, seinämateriaaleista tai vaikkapa koriste-esineistä. Kuva: Steinberg.

muitakin vaihtoehtoja, kuten sisustuslaastit. Vaikka laasteilla voidaan saada kotikylpylään yksilöllinen ja harmooninen ilme, hyödynnetään niitä vielä suhteellisen vähän. Laattojen valtteja ovat niiden monipuolinen valikoima ja helppo asentaminen.

aalto ja raita. Yhdistelemällä erilaisia pintoja saadaan aikaan kiinnostava kokonaisuus, vaikka se toteutettaisiin vain yhdellä värillä.

Rauhallinen tunnelma syntyy, kun kaikkien laattojen sävyt ovat keskinäisessä harmoniassa. Uskalias sisustaja valitsee myös kuvioituja laattoja ja rohkeita värejä ja yhdistelee erilaisia struktuuripintoja. Kylpytiloihin panostetaan oman ajan ja itsensä hemmottelun takia, mutta myös vieras-wc on miettimisen arvoinen tila. Pieneen vessaan voi pienelläkin rahalla saada näyttävän sisustuksen jo pelkillä laattavalinnoilla. Suuria laattoja voidaan käyttää niin pienessä wc-tilassa kuin avarassa eteisaulassakin. Samoin voidaan käyttää pienimpiä laattakokoja suurilla laatoitusalueilla. Märkätilojen lattiaan sopii parhaiten lasittamaton kuivapuristelaatta. Lattiaan tarkoitettu laatta voidaan asentaa seinään, mutta seinäkaakeli ei sovellu lattiaan. Kiiltäväpintaisissa laatoissa pöly ja roiskeet näkyvät helposti, mutta ne on helppo pitää puhtaana. Mattapintaisissa laatoissa lika ei näy samalla tavalla, mutta nekin vaativat säännöllisen puhdistamisen.

Rohkea laattamuoti

Laattamallistot elävät muodin mukana, tosin hitaammalla syklillä. Valikoimien laajasta kirjosta johtuen tulee eteen helposti valinnan vaikeus. Laattojen pintastruktuurit ja koot vaihtelevat, samoin väreihin ja ominaisuuksiin on olemassa tuhansittain vaihtoehtoja. Oman tyylin tiedostaminen helpottaa alkuun pääsemisessä, mutta myös tila rajoittaa valintojen tekemistä. Laattatrendit kulkevat ajassa, mutta kaikkiin muotivillityksiin ei kannata sortua. Keraaminen laatta kestää aikaa niin materiaalina kuin esteettisestikin. Tällä hetkellä haetaan marmori- ja koristekuviointeja ja suositaan erilaisia listoja, jotka sijoitetaan usein pystysuuntaisesti. Huonetta kiertävä boordi sopii lähinnä romanttiseen tyyliin, mutta pystyyn asennettu metallilista rajaa tilaa tai toista laattaa modernisti. Hienostunut lasiboordi antaa hienon efektin kohdatessaan valon, ja se toimii pienenäkin pintana. Rohkeita värivalintoja laatoissa ja mosaiikeissä ei kannata pelätä, kun huolehtii kokonaisuuden harmoniasta. Pronssia, kuparia ja kultaa käyttämällä saa kotikylpylään hienostunutta tunnelmaa. Toisaalta yksinkertainenkin on kaunista. Samasta laatasta voi olla saatavana erilaisia pintoja, kuten matta, kiiltävä,

Väreinä luonnolliset sävyt ovat ajattomia

Valkoinen, harmaa ja beige ovat varmoja valintoja, samoin aidot kivilaatat ja -jäljitelmät. Musta ja ruskea kuuluvat tämän hetken trendeihin, mutta ovat samoin aikaa kestäviä sävyjä. Hyvä tehokeino on käyttää pientä laattaa suihkun takana, suihkunurkkauksessa tai koko seinissä isoon laattaan yhdistettynä. Näin voidaan elävöittää esimerkiksi muuten valkoista seinäpintaa. Laattojen vahvuusero voidaan häivyttää korottomalla ohuen laatan taustaa tai katkaista alue esimerkiksi metallilistoilla. Laatoituksen luonne

Suihkuhuoneen lattiaan kannattaa valita laatta, jonka pinta on karhennettu tai struktuuripintainen, sillä se ehkäisee liukastumista. Mikäli suihkutilassa on perinteinen lattiakaivo, voi lattialaatan koko olla korkeintaan 10 x 10 cm. Modernimpi vaihtoehto on Unidrain-kaivo, joka mahdollistaa isotkin laattakoot ja vaatii kaadon vain yhteen suuntaan. Kun samaan pintaan laatoitetaan kahdella tai useammalla laatalla, pyritään valitsemaan yhtä paksuja laattoja. Mil-

103


limetrin ero on vielä helpohkosti hävitettävissä asennuksen yhteydessä. Myös laatan ladonta vaikuttaa ilmeeseen, joten kannattaa tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin ja kysellä suunnittelijalta vinkkejä. Ladontaan vaikuttaa laatan koko, muoto ja mahdollinen kuviointi. Pieni mutta tärkeä viimeistelyvaihe on saumaus. Saumausaineen väri voi olla kontrastinen tai lähellä laatan sävyä. Seinä- vai lattiamalliset vesikalusteet?

Selkeälinjaiset, erilliset käsienpesualtaat tuovat kontrastia tummalle, suurijakoiselle seinälaatoitukselle. Kuva: Oras.

WC-istuin valitaan tilan ja toiveen mukaan seinä- tai lattiamallisena. Seinämallissa tekniikka piilotetaan seinärakenteeseen ja vain istuinosa jää näkyviin. Seinän sisälle jäävä osuus voidaan koteloida ja kaakeloida piiloon. Mekanismin voi myös sijoittaa seinän sisälle, mutta silloin seinän rakenteeseen tehtävät muutokset on suunniteltava vieläkin aikaisemmin. Seinään asennettu istuin on paitsi tyylikkään näköinen, se myös helpottaa siivoamista. Käsienpesuhana ja suihku ovat pieni mutta olennainen osa kotikylpylän toiminnallisuutta ja ulkonäköä. Suunnittelu aloitetaan miettimällä hanojen ja suihkujen määrä ja paikat, sen jälkeen valitaan suunnitelmaan sopivat tuotteet. Jos toiveena on kaksialtainen käsienpesupaikka, on se usein pois laskutilasta.

Rohkeasti muotoiltu käsienpesuallas kerää katseen. Yhtenäisyyden tuntua on saatu taso ja laatoitus yhteen sovittamalla. Kuva: Kaakelikeskus.

Seinään asennettavat kylpyhuonekalusteet ovat tyylikkäitä, mahdollistavat monipuolisen tilan käytön ja helpottavat tilan puhtaana pitoa. Kuva: Otsoson.

104

Moderniin tyyliin sopivat yksinkertaiset ja kulmikkaat hanamallit, kun taas romanttista sisustusta tukevat koristeellisemmat tuotteet. Hanoja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota vedensäästöominaisuuksiin. Automaattihanat säästävät vettä ja ovat lisäksi hygieenisiä ja helppokäyttöisiä. Uutta tuloaan tekevät myös hanat, joissa kylmä ja kuuma vesi tulevat omista johdoistaan, sillä ne vähentävät turhaa veden valuttamista. Suihku voidaan asentaa seinään tai kattoon. Suihkun mekanismit voidaan piilottaa seinän tai kattorakenteen sisään, jolloin näkyviin jää vain suikun suutin ja painikkeet. Jos näkyviin halutaan jättää mahdollisimman vähän elementtejä, tulee ratkaisu suunnitella hyvissä ajoin, jotta vesiliitännät saadaan pelaamaan yhteen suihkumekanismin kanssa. Myös käsienpesuhana voidaan sijoittaa seinään. Hanan mekanismin


voi piilottaa esimerkiksi seinämallisen wc-istuimen kanssa samaan kotelointiin, jolloin ne muodostavat tyylikkään kokonaisuuden. Hemmottelua ammeessa

Amme on ihanteellinen lapsiperheille, mutta myös aikuiset arvostavat sen tarjoamia hemmotteluhetkiä. Amme on nautiskelijan valinta, mutta vedenkulutuksen puolesta ei kovinkaan ekologinen ratkaisu. Kylvyn rentouttava vaikutus on kuitenkin kiistämätön, eikä mikään suihku vastaa sen tuomaa nautintoa. Kylpyhuoneen koko ja muoto määrittelee ammemallin. Kulma-ammeessa on tilaa vaikka kahdelle, kun taas pitkässä ammeessa mahtuu makaamaan koko vartalon pituudelta. Hierova poreamme rentouttaa lihaksia ja lisää hyvänolon tunnetta. Tavallinen amme puolestaan soveltuu paremmin lapsille. Ammeen mallit, ominaisuudet ja materiaalit vaihtelevat eri valmistajien välillä.

Väreillä voidaan luoda voimakkaita mielikuvia. Kuvan laatta vie ajatukset eteläisten turkoosien vesien äärelle. Kuva: IDO.

Trendikäs lattiaan asennettava hana sopii etenkin keskilattialle sijoitettavan ammeen yhteyteen. Lattiahanat ja tekniikkaa sisältävät porealtaat on oltava tyyppihyväksyttyjä ja niiden yhteyteen on rakennettava kotelointi huoltotöitä varten. Lasi – huomaamaton tilanjakaja

Saunan ja suihkutilan rajaava lasiseinä on lyhyessä ajassa noussut jopa pesuhuoneen vakiovarusteeksi. Lasiseinä hankitaan usein esteettisistä syistä, mutta lapsiperheille se toimii myös turvallisuutta lisäävänä elementtinä. Kun vanhemmat istuvat lauteilla, säilyy lapsiin suora näköyhteys. Lasiseinä voi tilan mukaan olla täys- tai puolikorkea, ja se voi jatkua oven molemmin puolin tai olla vain toisella puolella. Lasiratkaisuihin on olemassa vakiomallistot, mutta usein ne toteutetaan mittatilaustyönä. Suihkuseinä tai -kaappi estää veden roiskumista ympäri huonetta. Saatavana on yksinkertaisia seinäkkeitä sekä teknisempiä malleja, jotka voi suihkuttamisen jälkeen työntää seinää vasten. Allasmallinen suihkukaappi vie tilaa, mutta estää muuta tilaa kastumasta. Jos kylpyhuoneen kaadot ovat kohdallaan, keveämpi ratkaisu on yksinkertainen tilanjakajaltasi.

Liukuvilla väliseinillä voidaan kylpyhuone halutessa jakaa erillisiin kylpy- ja pesutiloihin. Kuva: Hahle.

Vanhempien makuuhuoneen yhteyteen tehty kylpyhuoneratkaisu on yleistymässä myös euroopassa. Tilan voi tarvittaessa kätevästi kätkeä lasisen tilanjakajan avulla. Kuva: Hahle.

105


Hyödyt irti kaappitilasta

Kylpyhuoneen kalusteiden on oltava hyvin kosteutta kestäviä. Säilytystilaa varataan riittävästi, mielummin liikaa kuin liian vähän. Allaslaatikosto on kaappia toimivampi ratkaisu, sillä pienetkin tavarat pysyvät helposti saatavilla. Kaapiston tyyli voi olla yksinkertaisen tyylikäs tai vaikka runsaan romanttinen. Kiiltävät ovi- ja tasopinnat näyttävät modernilta ja niitä saa kirkkaissakin väreissä. Valkoinen ja musta ovat tämän ajan hittejä, mutta mikä estää valitsemasta vaikka pinkkiä kaapinovea?

Riittävät ja oikein sijoitellut kaapit ja säilytystilat auttavat pitämään kylpyhuoneen siistinä, jolloin tunnelma säilyy rauhallisena ja harmoonisena. Kuva: Aspen.

Valumarmoriallas on helppo pitää puhtaana yhtenäisen pinnan ansiosta. Posliinialtaaseen verrattuna materiaali on kestävämpi ja sen voi myös korjata kotikonstein, mikäli pinta rikkoontuu. Trendit vaihtelevat neliskanttisesta designista orgaanisiin muotoihin. Allas voi olla vaikka pisaran tai lusikan muotoinen. Pienet suuret yksityiskohdat

Peili kuuluu kylpyhuoneeseen, ja se voi olla kooltaan suurikin. Peilin voi upottaa laatoitukseen, jolloin sille syntyy jälleen uusia mahdollisuuksia. Peilin suhteen kannattaa olla myös varovainen. Peseytyminen on rentoutumista ja rauhoittumista, ja koska peili toistaa tilan liikettä ja valoa, saattaa se tehdä tunnelmasta rauhattoman. Oikein sijoittettu peili on käytännöllinen ja tyylikäs elementti. Pienessä tilassa peili kannattaa korvata peilikaapilla, joka avartaa tilaa ja toimii samalla säilyttimenä. Tärkeä valaistus

Arvokkaan oloinen marmori tuo luxusta pieneenkin kylpyhuoneeseen, johon erilaiset kivimateriaalit muutenkin soveltuvat. Kuva: Tulikivi.

Pienikin väripiste voi saada tilaan uutta eloa ja ilmettä. Bosin poljinpainikkeella toimivaa roskaastia saa moneen makuun sopivana. Kuva: Bos.

106

Valaistus kuuluu tärkeänä osana kylpyhuoneen suunnitteluun ja myös siihen kannattaa perehtyä ajoissa. Valaistus asettaa runsaasti haastetta, ja sitä riittää etenkin valaisinten sijoittamisella oikein. Perinteinen malli olisi asentaa keskelle kattoa valaisin, mutta nykyaikaisempaa olisi suunnitella valaistus niin, että se käsittäisi niin suoraa kuin epäsuoraa valoa sekä erilaisia valaisimia. Tärkeää olisi muistaa niin ehostus- tunnelma kuin yleisvalaistuskin.

www.bos.fi • www.hahle www.otsoson.com • www.ido.fi www.sanka.fi • www.oras.com/fi www.kaakelikeskus.fi www.steinberg.fi www.tulikivi.fi


HANAT KEITTIÖÖN JA KYLPYHUONEESEEN Granan hanat valmistetaan korkealaatuisesta messingistä ja niissä on ainutlaatuinen FastFixpikakiinnitys, jonka ansiosta hanan asennus hoituu alle minuutissa. Pitkät ja taipuisat FlexPex-liitosputket helpottavat asennustyötä entisestään ja EcoClick-vedensäästömekanismi ohjaa ekologisempaan kulutukseen.

UUTUUSTUOTE: Grana Dish Wizard

Agrion (vas.) on Granan keittiöhanojen kestosuosikki. Kauniissa ja edullisessa keittiöhanassa on pesukoneliitäntä ja se sopii myös kodinhoitohuoneeseen. Saatavilla: kromi sh. 103 €, rosteri sh. 130 €, myös ilman pesukoneliitäntää. Rosa (oik.) yhdistää retroa ja romantiikkaa moderniin tekniikkaan. Rosa on markkinoiden ainoa astianpesukoneliitännällä varustettu retrohanasarja.Saatavilla: kromi sh. 200 €, antiikkimessinki tai rosteri sh. 220 €. Mimas on pelkistetty pesuallashana, joka sopii korkeutensa ansiosta erityisesti trendikkäiden malja-altaiden seuraksi. Saatavilla: kromi sh. 207 €, rosteri sh. 222 €.

SADESUIHKUT Sadesuihkulla luot kylpylätunnelmaa kodin kylpyhuoneeseen. Ekologiset sadesuihkut kuluttavat vettä vain 9-10 litraa minuutissa ja toimivat myös alhaisella paineella. Sadesuihku kastelee nopeasti 1,5 mm vesipatsaan ansiosta. Sadesuihkulautanen tarjoaa miellyttävän suihkuelämyksen, jota käsisuihku täydentää. Granan sadesuihkut valmistetaan täysmessingistä. Teleskooppisäädön ansiosta ne soveltuvat eri korkuisiin pesutiloihin.

Dish Wizard on Granan uusi innovatiivinen ja patentoitu tuoteperhe, jossa yhdistyvät trendikkäästi muotoiltu ja pesukoneliittimellä varustettu keittiöhana sekä uutta ajattelua edustava sivusuihku. Se tuo jatkoa Granan kekseliäille innovaatioille kuten EcoClick-vedensäästömekanismille sekä huippunopealle FastFix-asennukselle. Dish Wizard -sivusuihku on kehitetty arkipäiväisiin tarpeisiin. Usein aamiaislautasia on turha pestä pesukoneessa, ja viinilaseille ja tuttipulloille sitä ei suositella. Urheilujuomapullojen tiskaaminen taas on hankalaa. Dish Wizard on siitä ainutlaatuinen sivusuihku, että siihen voidaan kiinnittää erilaisia pesimiä, jotka tekevät tällaisten astioiden tiskauksesta kätevää ja nopeaa. Pullopesin sopii lisäksi erinomaisesti termospullon tai urheilujuomapullon tiskaukseen. Dish Wizardissa vesi tulee sienen läpi eikä roisku, ja kun suihkun painikkeen vapauttaa, vesi tulee hanasta, jolloin tiskatun astian voi laittaa rauhassa kuivumaan. Hanan vesisuihku on suora, joten sillä on myös kätevä puhdistaa itse pesuallas. Suihkukahva on lisäksi muotoiltu niin, ettei pesimestä pääse valumaan vettä keittiökaappiin, mikä estää kosteusvaurioiden syntymisen.

Saga (vas.) on termostaattihanalla ja käsisuihkulla varustettu sadesuihkujen suosikki. Sagan ohueksi muotoiltu teräksinen, halkaisijaltaan yli 20 sentin sadesuihkulautanen varmistaa, ettei vesi pääse tippumaan käytön jälkeen. Litteä sadesuihkulautanen myös vähentää kalkkiongelmia. Saatavilla: kromi sh. 294 €, rosteri sh. 366 €. Troxia (oik.) on kulmikkaasti muotoiltu sadesuihku moderniin kylpyhuoneeseen. Myös suihkulautanen on kulmikas. Troxia on säätöosallinen yksiotehana. Korkeus on säädettävissä 35 cm. Saatavilla: kromi sh. 498 €.

Tutustu koko valikoimaan: www.grana.fi

107


Kuva: Topi-Keittiöiden Erika.

KAUNIS JA TOIMIVA KEITTIÖ Keittiösuunnittelu vaatii monipuolista ammattitaitoa ja tietoa saatavilla olevista ratkaisuista. Kaunis ja toimiva kokonaisuus muodostuu paitsi kaapistoista, myös kodinkoneista. Käyttäjän tarpeet ja haluttu tyyli määrittävät suunnittelua, mutta laitteet ovat tärkeä osa keittiön toiminnallisuutta.

K

eittiön suunnittelu lähtee aina liikkeelle käyttäjän tarpeista ja toiveista. Tyyliin vaikuttavat niin ovimalli, vedin, välitila kuin laitteetkin. Näihin kaikkiin löytyy valtava määrä vaihtoehtoja, joten omista toiveista ja tarpeista on hyvä olla selvillä. Jokaisella keittiön ostajalla on oma näkemys siitä, kuinka paljon esimerkiksi laitteita kätketään katseilta tai minkälaista säilytystilaa tarvitaan. Kaapistot ovat keittiön visuaalisesti näyttävin osa, mutta toiminnallisuuden kannalta kodinkoneet, kuten uunit, liedet, astianpesukoneet ja jääkaapit, ovat myös merkittävässä roolissa. Sähkölaitteet vievät suuren osan uuden keittiön budjetista, joten oikeanlaisten laitteiden valintaan on hyvä varata aikaa. Tärkeää on löytää juuri omia tarpeita palveleva

108

laitekokonaisuus. ROHKEAA vai KLASSISTA tyyliä?

Keittiön tyylin määrittävät pitkälti kaapistot. Skandinaavisen vaalea linja ja suorat ovet on aina varma vaihtoehto, mutta kaikille se ei kuitenkaan sovi. Runsasta kartanohenkeä edustavat erilaiset peiliovet sekä koristeelliset vetimet. Moneen talomalliin istuukin hyvin perinteistä tyyliä edustava keittiö. Modernin linjakas keittiö syntyy vetimettömällä ovimallilla, joissa vedin on integroitu oveen. Kaapistojen korkeakiiltoisuus on ollut muodissa jo hyvän aikaa, mutta on edelleen ajankohtainen. Korkeakiiloisista pinnoista ja vetimettömistä ovimalleista on olemassa harhaluulo, että niiden puhtaanapito olisi hankalaa. Itseasiassa asia on päinvas-

toin, sillä korkeakiiltoiset pinnat eivät ime rasvaa ja suoraa, vetimetöntä ovipintaa on helppo pyyhkiä. Vastapainona korkeakiiltoisuudelle markkinoille on tullut myös täysmattaisia pintoja, joiden suosio tulee epäilemättä kasvamaan. Puupintaiset kalusteet istuvat perinteisesti hyvin suomalaiseen sisustukseen, oli tyyli sitten pelkistetty tai runsas. Puu on ajaton ja arvokkaan näköinen materiaali, ja siihen on helppo yhdistää vaikka maalatut yläkaapit. Keittiötrendit muuttuvat hitaasti, koska keittiö on pitkäaikainen sijoitus. Joitakin tälle ajalle tyypillisiä ilmiöitä on kuitenkin havaittavissa niin materiaaleissa kuin väreissäkin. Kokovalkoisen keittiön rinnalle on tullut syvä musta, mutta


myös kirkkaat värit ovat löytäneet kannattajansa. Punaista, oranssia ja jopa turkoosia löytyy nyt yhä useammasta keittiöstä. Ovet vaihtamalla ja välitilaa uudistamalla voi keittiön ilmettä myös tarvittaessa helposti päivittää. Tärkeät säilytystilat

Kalusteissa alakaapit korvataan nykyään usein vetolaatikoilla, joissa kaikki tavarat ovat helposti käden ulottuvilla. Yläkaapit puolestaan saa toimiviksi ylöspäin avautuvilla ovilla, joihin on saatavilla myös sähköllä toimivia mekanismeja. Lähes kaikissa keittiöissä on nykyisin astianpesukone, joten perinteiselle kuivauskaapille riittää totuttua pienempi tila. Tasomateriaalina puun ja laminaatin suosio on laskenut erilaisten kivi-, kvartsi- ja komposiittitasojen kustannuksella. Perinteiset massiivipuutasot vaativat paljon huoltoa, eikä laminaattitason vioittunutta pintaa voi korjata. Corian on hyvä esimerkki toimivasta ja hygieenisestä tasomateriaalista, jonka pintaa voi uudistaa hiomalla. Lisäksi tämäntyyppisen tason saa omien mittojen mukaan halutulla paksuudella, jolloin taso on yhtenäinen. Suuret pinnat toteutetaan liittämällä pienemmät osat toisiinsa lähes huomaamattomalla saumalla.

Klassisen kokovalkoisen keittiön rinnalle on tullut voimakkaita värejä yhdisteleviä vaihtoehtoja, vaikka suosituimpia edelleen ovat vaaleita sävyjä yhdistelevät mallistot. Yllä Kalustetukun, alla Keittiömaailman mallistoa.

Keittiön työtasovalaistuksessa ledit ovat syrjäyttämässä halogeenit, mutta onnistunut led-valaistus vaatii asiaan paneutumista. Myös hyvä yleisvalo on tärkeää, sillä keittiössä työskenteleminen vaatii tarkkuutta, tehokkuutta ja turvallisuutta. Laitteet suunnitellaan keittiön yhteydessä

Keittiöliikkeet ovat tärkeässä asemassa laitteiden valitsemisessa. Keittiösuunnittelija tietää usein paljon eri valmistajien laitteista ja osaa neuvoa sopivan laitteen hankinnassa. Keittiöliikkeiden avaimet käteen -palvelu sisältää usein kaiken kalustesuunnittelusta sähkölaitteiden valitsemiseen, sekä itse remontin ja asennuspalvelun. Suunnittelutyö aloitetaan tarvekartoituksella, jossa käydään läpi talouden koko, selvitetään miten ja kuinka paljon ruokaa valmistetaan kotona, kuinka usein käydään kaupassa ja mitä erityisvaatimuksia asukkaalla on. Seuraavaksi

mietitään kaapistot ja laitteet. Kodinkoneet kannattaa hankkia etukäteen tai kaapistojen yhteydessä, jotta kaikki keittiön osat pelaisivat yhteen. Johdonmukainen suunnittelutyö antaa parhaan lopputuloksen niin visuaalisesti kuin toiminnallisestikin. Laitteiden uudet tuulet

Markkinoille ilmestyy jatkuvasti uudentyyppisiä kodinkoneita, jotka helpottavat ja nopeuttavat kotiaskareita. Energiatehokkuus ja terveellinen kotiruoka ovat ajalle tyypillisiä trendi-ilmiöitä, ja laitevalmistajilta löytyykin paljon uusia vaihtoehtoja, jotka vastaavat juuri tällaiseen kysyntään. Kylmälaitteissa energiatehokkuus on

tärkeä tekijä, mutta sen rinnalla oikea kosteus ja lämpötila merkitsevät yhä enemmän. Laadukkaassa jääkaapissa ruoka säilyy huomattavasti pidempään kuin mihin on totuttu, ja säästöä syntyy näin myös poisheitettävän ruoan vähenemisessä. Uusissa kylmälaitteissa koneet valvovat elintarvikkeiden oikeita säilytyslämpötiloja, ja niissä on käteviä pikakylmennystoimintoja. Jääpala- ja vesiautomaatit puolestaan vähentävät veden valuttamista. Höyryuuni on suosiotaan huomattavasti kasvattanut laite, jossa kypsennys tapahtuu matalassa lämpötilassa nesteen avulla. Höyryuunissa voi valmistaa terveellistä ruokaa tavallista uunia maukkaammalla lopputuloksella. Kun höyry

109


Keittiösaareke on suureen tilaan tehokas ja toimiva ratkaisu, joka lisää lasku- ja työskentelypintaa merkittävästi. Kuva: Kvik.

Keittiön toimivuuden kannalta tärkeää on laitteiden ja säilytystilojen hyvä suunnittelu ja sijoittelu. Kuvassa Puustellin uusi kierrätettävä komposiittirakenteinen laatikosto.

ansiosta pesutulos on yhä puhtaampi. Tiskikonetta valittaessa kannattaa huomioida myös tasojen muunneltavuus, jotta omat astiat sopivat uuteen koneeseen. Esimerkiksi erillinen aterintaso koneen yläosassa vapauttaa koko alatason lautasille ja kattiloille, jolloin koneeseen mahtuu huomattavasti enemmän tiskiä kerralla.

vaikka niin usein vielä tehdäänkin. Tiskikoneen sijoittamiseen vaikuttaa lähinnä vesipiste, jonka tulisi löytyä koneen lähettyviltä.

kypsentää ruokaa, lopputuloksena saadaan mehukas liha- tai kalaruoka, sekä rapeat kuoret leipään. Monet reseptit sopivat höyryuuniin, ja uuni hoitaa itse ruoanvalmistuksen. Höyryuuni ei kuitenkaan korvaa tavallista uunia, joten molemmille on suunniteltava oma paikka. Kylmälaitteiden ja uunien ohella myös liesitasot ovat kehittyneet huimasti. Suurin muutos viime vuosina on induktiotasojen yleistyminen, ja ne ovatkin ohittaneet suosiollaan jo keraamiset tasot. Myös kaasuliesiä myydään tasaiseen tahtiin. Usein kaasuliesi hankitaan induktiotason lisäksi. Induktiolieden etuja ovat erittäin nopea kuumeneminen ja jäähtyminen sekä hyvä lämmönsäätötarkkuus. Induktiotaso kuumentaa vain kattilan tai pannun pohjan kokoisen alueen, mikä tekee siitä turvallisen käyttää. Kun kattila poistetaan liedeltä, järjestelmä sulkeutuu itsestään. Ylikiehunut ruokakaan ei pääse palamaan kiinni pintaan, koska kattilan ulkopuolinen osa ei kuumene. Induktiotasojen yleistyessä myös niiden hinnat ovat laskeneet. Nykyaikaiset tiskikoneet ovat uudenlaisen moottoritekniikan ansiosta hiljaisia ja tehokkaita. Veden- ja energiankulutus ovat vähentyneet paljon vanhoihin koneisiin verrattuna, ja mukaan on tullut uusia ominaisuuksia, joiden

110

Toimintojen keskittäminen moduuleiksi

Laitteiden ja kaapistojen sijoittelu lähtee liikkeelle keittiön pohjaratkaisusta, mitoituksesta sekä vesipisteen paikasta. Keittiön toiminnot pyritään keskittämään siten, että kaikki tarvittavat välineet ja laitteet ovat lähellä ja työskentely helppoa ruoanlaiton eri vaiheissa. Ruoan esivalmistelu, valmistaminen, tarjoilu sekä astioiden peseminen vaativat omanlaisensa työskentelypisteensä, ja ns. moduuli-ajattelun kautta toiminnat saadaan järjestettyä järkevästi. Esimerkiksi liesitason alla on hyvää tilaa kattiloiden ja paistinpannujen säilyttämiseen, kun taas uunivuoat voidaan sijoittaa uunin läheisyyteen. Uuni ja tiskikone kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan sijoittaa ergonomiselle korkeudelle, koska oikeat työskentelyasennot rasittavat vähemmän selkää ja laitteita on helpompi ja turvallisempi käyttää. Liesitasoa ja uunia ei siis aina tarvitse sijoittaa päällekkäin,

Talousjätteiden lajittelu, kierrätys ja kompostointi on myös huomioitava jo keittiön suunnitteluvaiheessa, sillä niiden vaatimat tilat ja sijoittelu vaikuttavat olennaisesti keittiön toimivuuteen. Jäteastioiden ei tarvitse olla altaan alapuolella, vaan nekin voi sijoittaa helpommin käsiteltävään ja puhdistettavaan paikkaan. Lisätarvikkeilla, kuten uunin alle asennettavalla lämpölaatikolla, voi keittiöön tuoda ripauksen luksusta. Esilämmitetyt tarjoiluastiat ja lautaset pitävät ruoan pidempään lämpimänä ja maistuvampana. Hyvän ruoan lisäksi tärkeää on myös maistuva ruokajuoma, kuten viinit. Viinikaapit ovat jo melko yleisiä nykykeittiöissä, ja ne soveltuvat hyvin viinin säilyttämiseen. Viinikaappien puuhyllyt estävät värähtelyt, ja uv-suojattu lasiovi suojaa valolta. Viinin pitkäaikainen varastointi vaatii kuitenkin laadukkaamman laitteen, josssa on mm. lämpötilansäätömahdollisuus. Laitteet tyylin mukaan

Ovimallien ohella myös kodinkoneet vaikuttavat keittiön ulkonäköön. Pelkistettyyn tyyliin sopivat integroitavat laitteet sekä uudet lasipintaiset laitteet,



Keittiön suunnitteluun kannattaa uhrata aikaa, sillä se on kodin suurimpia hankintoja. Tyyliä voidaan tosin muuttaa myöhemmin vaikkapa kaapistojen ovet vaihtamalla. Kuva: HTH Keittiöt.

sekä valaisinta muistuttavia malleja, jotka toimivat samalla korumaisena sisustuselementtinä. Kodin käyntikortti

joita löytyy useimmilta valmistajilta mustana ja valkoisena. Myös perinteisempi mutta yhä trendikäs teräspinta toimii linjakkaassa keittiössä. Kalusteisiin sijoitettavat koneet, kuten erillisuunit, liesitasot, mikrot ja kahvikoneet kuuluvat jokaiseen keittiöön, mutta niiden sijoittaminen keittiöön riippuu käyttäjän toiveista. Yleisin kokonaan

kalusteovien taakse integroitava laite on tiskikone, mutta myös kylmälaitteet saadaan piilotettua kaapistoon. Keittiön ilmeeseen vaikuttaa huomattavan paljon myös liesituuletin. Liesituulettimen voi sijoittaa seinään, kattoon tai vaikka työtasoon. Massiivisten liesituulettimien rinnalla suositaan nyt kaapistoihin piilotettavia mekanismeja

Keittiön rooli nykytalouksissa on muuttumassa yhä enemmän kaikkien yhteiseksi tilaksi. Ruoanlaitto on koko perheen harrastus, ja keittiö on koko kodin keskipiste. Myös vieraat kutsutaan kylään seurustelemaan ja tekemään ruokaa. Keittiön arvostus on nyt korkealla, ja siihen halutaan panostaa – onhan kyseessä kodin käyntikortti. Modernit laitteet ja toimiva, esteettinen kokonaisuus on nykykeittiön tavoitekuva, johon tähdätään jo suunnitteluvaiheessa.

www.hth-keittio.fi www.puustelli.fi www.keittiomaailma.fi www.topi-keittiot.fi www.kvik.com/fi www.kalustetukku.fi

KEITTIÖN OSTAJAN MUISTILISTA Lähtökohta: • Minkä muotoinen ja kokoinen keittiö on? • Mitkä ovat keittiön mitat? Missä on oven/ikkunan paikka? • Missä on vesipiste? • Mikä on keittiön budjetti? Astianpesukone ja allas: • Tarvitaanko kaksiosainen allas? • Valitaanko tasoon upotettava allas vai tason alle kiinnitettävä malli? • Tarvitaanko hanaan astianpesukoneliitäntä tai ulosvedettävä suihku? Työtaso: • Kuinka paljon tarvitaan lasku- ja työtasoa? • Mitä materiaalia tason toivotaan olevan? Liesituuletin: • Minkälainen ilmanvaihto keittiössä/asunnossa on? • Halutaanko näyttävä seinä- tai saareketuuletin, vai huomaamaton ulosvedettävä tai tasosta nouseva malli? Kylmälaitteet: Kuinka usein käydään kaupassa? Monelleko henkilölle keittiössä valmistetaan ruokaa?

112

Laitteiden sijoittelu ja ominaisuudet: Jääkö työtason jälkeen tilaa laitteiden nostamiselle ergonomisemmalle korkeudelle, vai sijoitetaanko laitteet pääosin tason alle? Tuleeko keittiöön saareke? Mitkä laitteet integroidaan kalusteisiin? Minkä kokoiset laitteet sopivat keittiöön? Mitä ominaisuuksia laitteilta vaaditaan? Mikä on keittiön/laitteiden budjetti? Panostetaanko erityisesti johonkin tiettyyn laitteeseen? Ruoan valmistaminen: Miten ruokaa valmistetaan? Toivotaanko keittiöön erikoislaitteita, kuten kahvikonetta? Keittiön ulkonäkö: Minkä tyylinen keittiö halutaan? Minkälaiset laitteet sopivat haluttuun tyyliin? Minkälainen on keittiön ovimalli ja mahdolliset vetimet? Mitä materiaalia valitaan keittiön välitilaan? Valaistus: Minkälainen työ- ja yleisvalaistus toteutetaan? Kuinka paljon pistorasioita tarvitaan ja mihin ne sijoitetaan?


Onnistuneen keittiöremontin takaa osaava asentaja. Sellainen on helppo löytää Puustellimyymälöistä kautta maan! Asennuspalvelumme sisältää kaiken sisäänkannosta loppusilaukseen asti: vanhan keittiön purku ja kierrätys, uuden asennus, putki- ja sähkötyöt, sisustus- ja saneeraustyöt, remonttisiivous ja tottakai käyttökoulutus sekä kunnon takuu. PUUSTELLI - ALL INCLUSIVE.

PUUSTELLI TOTEUTTAA

UUSTELL WWW.P

I.FI

2013

WWW.PUUSTELLI.FI

KEITTIÖUNELMASI!

le suunnitte valitse toteuta

Haluan, että lähetätte minulle Puustellin Ideakirjan.

140 SIVUA

TILAA IDEAKIRJA KOTIISI 1. TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä tekstiviesti PUUSTELLI RAKENTAJAN ETUNIMI SUKUNIMI OSOITE numeroon 18252 Viestin lähettäminen on sinulle maksuton. Toimii kaikkien kotimaisten operaattorien liittymillä.

2. NETIN KAUTTA WWW.PUUSTELLI.FI 3. LIPUKKEELLA Postita oheinen lipuke. Postimaksu maksettu.

PUUSTELLI MAKSAA POSTIMAKSUN

Haluan, että Puustellin keittiöasiantuntija ottaa minuun yhteyttä ja sopii maksuttomasta suunnittelusta ja kustannusarviosta. Nimi: Lähiosoite: Postinumero:

Postitoimipaikka:

Puustelli Group Oy Tunnus 5002473 00003 VASTAUSLÄHETYS

Puhelin: Remontoin keittiön:

Rakennan uutta kotia vuonna:

Vastanneiden nimiä ja osoitteita voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin henkilörekisterilain mukaisesti.

Rakentajan Ideakirja 2013


Vetolaatikostot ovat hyvä tapa saada säilytystilaa kodin erilaisille tarpeistoille jolloin tavarat pysyvät järjestyksessä. Kuva: Elfa.

KODINHOITOHUONE JA TOIMIVAT SÄILYTYSTILAT

Uutta taloa suunniteltaessa on hyvä keskittyä hetkeksi miettimään tulevia kotiaskareita, vaatehuoltoa ja säilytysratkaisuja. Miten paljon säilytystilaa tarvitaan ja miten kodinhoidosta saadaan toimiva? Muunneltavat ja oikein mitoitetut järjestelmät hyödyntävät tehokkaasti koko käytettävissä olevan tilan. Hyvin suunniteltu ja toteutettu säilytys helpottaa arkea ja pitää kodin järjestyksessä.

114


Liukuovilla varustettu hyllystö on käytännöllinen ja säästää tilaa tehokkaasti. Kuva: Hahle.

K

odinhoitohuone sijoitetaan usein kylpyhuoneen tai keittiön yhteyteen, ja se toimii vaatehuollon lisäksi säilytyspaikkana kodin tekstiileille sekä siivousvälineille. Vaatehuone puolestaan on kätevä säilytystila vaatteille, laukuille ja kengille. Uusi tulokas tähän joukkoon on pukeutumishuone, joka tuo arkeen ripauksen luksusta. Kodin säilytysratkaisut ulottuvat myös varastoihin ja autotalleihin, joista löytävät paikkansa niin työkalut kuin harrastusvälineetkin. Saatavilla onkin liuta kodin säilytys- ja varastointiratkaisuja erilaisiin käyttökohteisiin ja asukkaiden muuntuviin tarpeisiin.

Fiksu vaatehuolto

Toimivassa kodinhoitohuoneessa vaatehuoltoon on varattu riittävästi neliöitä. Mihin tilaa sitten tarvitaan ja miten toiminnat ratkaistaan? Pyykin peseminen alkaa lajittelulla, jonka jälkeen pyykki pestään ja kuivataan. Viimeiseksi vaatteet ja kodin tekstiilit viikataan kaappeihin ja osa silitetään tai mankeloidaan. Nämä kaikki vaiheet vaativat paikkansa. Lajittelussa vaaleat, valkoiset ja tummat vaatteet erotellaan toisistaan. Likaiset vaatteet on kätevintä säilyttää omissa koreissaan, koska silloin näkee heti, kun pyykkiä on kertynyt yhden koneellisen verran. Samalla pyykinpesukoneen täyttäminen helpottuu, kun kaikkia vaatteita ei tarvitse käydä lävitse. Likaiset vaatteet on hyvä säilyttää ilmavissa lankakoreissa, joista saa rakennettua

K-Raudan Cello Roller säilytysjärjestelmää voidaan koota tilan ja tarpeen mukaiseksi. Näin saadaan riittävästi tilaa sekä ripustetaville että taitettuna säilytettäville vaatteille. Kuva: K-Rauta.

tehokkaan lajittelukaapin. Kaappiin mahtuvat myös tarvittavat pyykinpesuaineet ja -tarvikkeet. Vaatehuollon kannalta on kätevintä sijoittaa likapyykkikaappi pesutornin viereen, koska se helpottaa pesukoneeseen täyttämistä. Jos talossa on useampi kerros, kannattaa harkita pyykkikuilun rakentamista, sillä se säästää ylimääräiseltä portaissa ravaamiselta. Kodinhoitohuoneen elektroniikka

Pesukone ja kuivausrumpu kuuluvat yhä useamman kotitalouden vakiovarustukseen. Laadukkaissa koneissa on huomioitu energiankulutuksen lisäksi vedensäästö ja hyvä pesutulos. Tilasta riippuen koneet sijoitetaan päällekkäin pesutorniksi tai vierekkäin tason alle, jolloin saadaan lisää laskutasoa. Kuivauskaapin hankkiminen saattaa myös olla perusteltua, etenkin jos taloudessa harrastetaan paljon. Silittäminen onnistuu kätevästi, kun ympärillä on riittävästi työskentelytilaa. Vaihtoehtoja silityslaudalle on kaksi, irrallinen tai kaapistoon sijoitettava. Käytännöllisen mekanismin ansiosta kaappiin integroitu silityslauta voidaan avata vain käytön ajaksi, jolloin se ei vie tilaa muina aikoina. Silitysrauta puolestaan voidaan säilyttää kaapistossa tai työtasolla. Johdoton silitysrauta on erityisen kätevä pienissä tiloissa. Mankeli sen sijaan on nykyään melko harvinainen, mutta mankelia kaipaavan kannattaa tutustua vastaavan työn tekevään

höyrymankeliin, joka mankeloinnin sijaan silittää vaatteet ja lakanat höyryn avulla. Housuprässi puolestaan on kätevä suorille housuille, ja se vaatii vain pienen tilan seinältä. Säilytyskin voi olla kaunista

Kodinhoitohuoneen kaapistot valitaan usein samaan aikaan keittiökalusteiden kanssa. Sisustuksen kokonaisharmonian kannalta tyylin on hyvä olla linjassa eri tiloissa, vaikka materiaalit olisivatkin erilaiset. Väreillä ja materiaaleilla voikin leikitellä rohkeasti eri huoneissa, koska viihtyisä sisustus antaa potkua jokapäiväisiin kotiaskariin. Keittiöön valitaan usein tyylitellymmät ja arvokkaammat kaapistot kuin kodinhoitohuoneeseen, koska keittiössä vietetään paljon aikaa ja sinne tuodaan myös vieraita. Jos keittiöön halutaan korkeakiiltopintaiset ovet, voidaan kodinhoitohuoneessa tinkiä ja valita edullisempi maalipintainen ovimalli. Selkeät ja sileät ovipinnat sopivat hyvin kodinhoitohuoneeseen, koska ne on helppo pyyhkiä ja pitää puhtaana. Pelkistetty tila on helposti myös tylsä. Piristystä askeettiseen tilaan voi luoda vaikka näyttävällä lattialla, pirteällä seinämaalilla tai tekstiileillä. Kodinhoitohuone kannattaa sisustaa hillityillä ja muunneltavissa olevilla ratkaisuilla, jotka kestävät aikaa. Vaatteet ojennukseen

Vaatesäilytys kannattaa järjestään lähelle pyykinpesua, jottei vaatepinoja

115


Helposti muunneltavilla hyllystöillä ja ripustimilla saadaan järjestystä myös muihin kodin säilytystarpeisiin, vaikkapa autotalliin tai ulkoiluvälinevarastoon. Kuva: Elfa.

Oikea säilytystapa pitää kengät kunnossa ja säästää myös tilaa. Kuva: Elfa.

sisustukseen. Walk-in-vaatehuone joustaa myös tarpeiden muuttuessa.

teltava ovi ei vie tilaa edestään, sopii se hyvin ahtaisiin paikkoihin ja esimerkiksi harjakaton matalaan osaan rajaamaan säilytystilaa. Suunnitteluvaiheessa on mietittävä tarkoin ovien limitys, jotta kaikki sisustukset kuten ulosvedettävät laatikot mahtuvat avautumaan ja kaapin koko sisältöön pääsee helposti käsiksi.

tarvitsisi liikutella pitkiä matkoja. Hyvin suunnitellussa vaatekaapissa tai vaatehuoneessa on sopiva määrä hyllyjä, vetolaatikoita, lankakoreja ja tankotilaa. Lisäksi kengille, laukuille, kravateille, vöille, koruille ja muille asusteille löytyy omat paikkansa. Paras ratkaisu vaatesäilytykseen on muunneltavissa oleva sisustus, jonka varustusta voi tarpeen tullen karsia, vaihtaa hyllyjen paikkoja tai lisätä vetolaatikoiden määrää. Arki helpottuu, kun tavarat ovat järjestyksessä ja käden ulottuvilla. Suomen kaltaisessa vaihtelevassa ilmastossa kausivaatetuksen tuomat haasteet tulevat vastaan etenkin säilytystilan määrässä. Koska vaatekertoja on oltava joka säähän, kannattaa asunnon kaikki kuutiot ottaa hyötykäyttöön. Kaappien ja vaatehuoneiden ylähyllyille voi sijoittaa vain harvoin käytössä olevia tavaroita, mutta alas laskettavan vaatetangon kaltaiset mekanismit mahdollistavat myös kaappien yläosien tehokkaan käytön. Pukeutumishuone on vaatteiden, kenkien ja asusteiden säilyttämiseen tarkoitettu tila, jonka juuret johtavat Yhdysvaltoihin. Päivittäistä laittautumista varten suunniteltua huonetilaa ympäröivät kattoon asti ulottuvat säilytysjärjestelmät. Pukeutumishuoneen keskelle tai sen päätyseinälle voi sijoittaa tilan koosta riippuen rahin tai jakkaran, jolle voi laskea puettavat tai riisuttavat vaatteet. Kokovartalopeili ja hyvä valaistus kuuluvat myös pukeutumishuoneen

116

Monikäyttöiset liukuovet

Liukuovien käyttömahdollisuudet eivät rajoitu eteissäilytykseen, vaan niiden monipuolisuus kattaa koko säilyttämisen ja tilanjakamisen kirjon. Liukuovi mukautuu erikokoisiin säilytysratkaisuihin ja niillä voi korvata vaikka tavallisen saranaoven. Seinän väliin työnnettävä liukuovella saadaan tilaan avaruutta ja avoimuutta, sekä samalla ripaus itämaista tila-ajattelua. Myös esimerkiksi kodin pyykkihuolto tai vaikka koko kodinhoito voidaan piilottaa siististi liukuovien taakse, jolloin pienenkin kodin neliöt saadaan käytettyä tehokkaasti ja tyylistä tinkimättä. Suora ja eleetön pinta tekee liukuovesta helpon ja ajattoman ratkaisun. Liukuovi istuu hyvin niin minimalistiseen sisustukseen kuin runsaan romanttiseenkin tyyliin – sen takaavat ovimallistojen laaja kirjo. Peiliovet sopivat hyvin eteiseen, mutta makuuhuoneessa niitä kannattaa välttää, sillä peili tekee tilasta rauhattoman. Kiiltävät pinnat ovat modernin sisustajan valinta kun taas peilikehysovet istuvat paremmin klassiseen makuun. Yksilöllisen oven saa maalaamalla tai tapetoimalla pinnoittamattoman oven. Liukuoven korkeus valitaan tilan mukaan. Ovi voi olla täyskorkea eli yltää katosta lattiaan, toimia ovena vakiomittaisessa kaapistossa tai olla mitä tahansa siltä väliltä. Koska sivusuunnassa liiku-

Varastointikin vaatii suunnittelua

Kodin säilytysratkaisut jatkuvat sisältä varastoihin ja autotalleihin. Myös varastojen koko on rajallinen ja tilankäyttöä joutuu suunnittelemaan, jotta kaikki tavarat löytäisivät paikkansa. Työkalujen ohella varastossa säilyvät muun muassa polkupyörät, ruohonleikkurit ja matkalaukut. Kun kaikille on olemassa oma paikkansa, ne on helppo ottaa käyttöön ja palauttaa takaisin samaan paikkaan. Tehokas varastointiratkaisu on muunneltava, tilaan oikein mitoitettu ja toimiva käytössä. Varaston tai autotallin hylly- ja seinäjärjestelmän tulee kestää kovaa käyttöä ja tavaroiden painoa. Lisäksi olisi hyvä huomioida mahdollinen työtilan tarve. Säilytystiloja suunniteltaessa tärkeintä on aloittaa omista tarpeista ja miettiä, mitkä tavarat vaativat tilaa ja minkälainen ratkaisu toimisi parhaiten. Järjestyksessä oleva varasto tekee arjesta helpompaa ja on ilo myös silmälle. www.elfa.com www.hahle.fi www.k-rauta.fi



ARVOHUONEKALUT REMONTIN Jo ennen remontin aloittamista kannattaa omassa kodissa katsella ympärilleen ja miettiä mitä tehdä huonekaluille remontin aikana. Remontoidaanko koko koti yhdellä kertaa, pitääkö miettiä varastotilaa jostain muualta? Myös

huoltotoimenpiteet

on

helppo tehdä remontin yhteydessä.

Remontin

yhteydessä

kannattaa myös miettiä haluaako luopua jostain huonekalusta?

V

arsinkin laatuhuonekalut jotka käytännössä sisältävät sekä antiikkihuonekalut, että uudemmat designhuonekalut kannattaa suojata ja säilöä huolellisesti. Antiikkihuonekaluilla tarkoitetaan yleensä ennen 1920-lukua valmistettuja huonekaluja, designilla taas tarkoitetaan käytännössä kaikkia uudempia huonekaluja, jotka kantavat tunnetun suunnittelijan nimeä. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää vaikkapa Eero Aarniota. Monesta suomalaisesta kodista löytyy laatuhuonekaluja ja niistä yleisesti pidetään hyvää huolta. Antiikkia arvostetaan nykyään ja huonekalut periytyvät sukupolvelle toiselle, vanhemmat ja isovanhemmat pitävät huolta siitä, että nuoriso osaa arvostaa perintökalleuksia. Vaikka antiikkiliikkeiden asiakaskunta koostuu pääasiassa vanhemmasta sukupolvesta, ovat nuoretkin tajunneet antiikin arvon. Monessa kodissa yhdistellään uudempaa designia vanhaan antiikkiin ja näin rakennetaan käytännöllisiä kokonaisuuksia. Mikäli remontin yhteydessä toteaa, että haluaa myydä jonkun laatuhuonekalun joka ei istu enää remontin jälkeiseen sisustukseen, voi olla yhteydessä esimerkiksi Bukowskis Marketiin lähettämällä heille sähköpostitse valokuvan

118

myytävästä tuotteesta. Bukowskissa huonekalu arvioidaan ensin valokuvan perusteella ja tarpeen vaatiessa tehdään myös kotikäyntejä. Mikäli kyseessä on isompi kokonaisuus, kannattaa neuvotella kotikäynnistä arvioinnin saamiseksi. Vaikka huonekaluissa, erityisesti antiikin osalta, ei tänä päivänä hirveästi ole hyviä kopioita liikkeellä, varmistetaan tuotteen aitous. Laatuhuonekalun tunnistaa materiaaleista, tekotavasta, pinnoista, muodoista ja suhteista. Laatuhuonekalujen kopioita tehtäessä kopioijat yleensä säästelevät väärissä kohdissa, joten tuloksena on helposti tunnistettavia kopioita. Vuokrattua varastotilaa

Laatuhuonekalujen säilytykseen pätee sama asia, kuin minkä tahansa muunkin huonekalun. Tärkeintä on pitää huonekalut kuivassa tilassa, jossa on tasainen lämpötila ja suojata huonekalut muovilla tai vastaavalla. Huoltotoimenpiteet kannattaa kuitenkin jättää ammatti-ihmiselle. Huonekalujen varastointi on kuitenkin ongelma erityisesti pienemmissä kodeissa tai esimerkiksi vesivahingon jälkeistä remonttia tehtäessä. Euroopassa on tarjottu vuokrattua varastotilaa jo viimeiset 90-vuotta, Suomessa sellaisia on ollut tarjolla viimeiset 15-vuotta. Pääkaupunkiseudulla Pelican

niminen yritys tarjoaa varastotilaa alkaen yhdestä neliöstä, ihan kolmeenkymmeneen neliöön asti. Yksiön kokoiseen varastotilan korkeus on kolme metriä, joten tilaa löytyy enemmänkin. Pelican tarjoaa mahdollisuuden varastoida tavaroita alkaen yhdestä päivästä käytännössä siihen asti, kun tarve vaatii. Yritys haluaa tehdä varastoinnin asiakkaalle mahdollisimman helpoksi, joten varastotilan lisäksi Pelicanilta löytyy varastotilojen yhteydessä myymälät, joista voi ostaa todella edullisesti niin muuttolaatikoita, kuin esimerkiksi kuplamuoviakin. Myymälöistä löytyy myös esimerkiksi silkkipaperia, joten arvokkaiden posliinilautasten yms säilyttäminenkin on helppoa ja turvallista. Laatuhuonekalujen varastoijan kannattaa tutustua myös esimerkiksi suojapusseihin, joita löyty niin nojatuoleille kuin sohvillekin. Myös säilytettävien tavaroiden liikuttaminen paikasta a paikkaan b on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi asiakkaalle. Tästä johtuen tarjolla on myös nokkakärryjä, pumppukärryjä sekä myöskin ihan kuomullisia peräkärryjä.

www.bukowskismarket.com www.pelicanstorage.fi


Valaisimen tyyli, teho ja sijoitus on suuri osa sisustusta, sillä valo ja varjo jakavat tilaa eri alueiksi.Valaistuksen suunnitteluun tulisikin kiinnittää paljon huomiota. Kuva: Lumenor.

KODIN VALAISTUS KUNTOON Kodin valaistus on asia joka jätetään helposti viime tippaan, vaikka se on jokaisessa tilassa ensiarvoisen tärkeä. Kunnon valaistuksella varmistetaan niin kodin turvallisuus, kuin se, että työskentely ja rentoutuminen on helppoa. Rakennettaessa viimeiset eurot ovat niitä joita pihistellään, vaikka valaistukseen pitäisi varata saman verran rahaa, kuin keittiön kalustamiseen. Mihin se raha sitten menee?

K

un puhutaan uudisrakentamisesta, ovat lähtökohdat hyvälle valaistukselle paljon helpommat ja toimivammat, kuin pelkästään remonttia tehtäessä. Uudisrakentaessa suunnitelmia tehtäessä kannattaa ottaa valaistussuunnittelijaan yhteyttä jo ennen, kuin sähkösuunnitelmia aletaan tehdä. Valaisinpisteiden lisääminen on erittäin hankalaa ja työlästä sen jälkeen, kun rakennusrunko ja seinät ovat valmiit. Kotiin kannattaa suunnitella ja asentaa myös ylimääräisiä valaisimien kytkentäpisteitä ja valaisinpistorasioita. Näin

kodin valaistusta on myöhemmin helppo päivittää tarpeen mukaan. Hyvällä valaistuksella tavoitellaan viihtyvyyttä, terveyttä, turvallisuutta ja tietenkin tuottavuutta. Uudisrakennuskohteissa näiden kaikkien toteuttaminen on helppoa. Aiemmin valaistussuunnittelulla tarkoitettiin sitä, että sähkömies käytännössä piirsi x:n huoneen pohjapiirustuksen kohdalle ja kattovalaisin ripustettiin keskikohtaan. Tänä päivänä ammattitaitoinen valaistussuunnittelija osaa ajatella tiloja ja valaistusta eri tavalla, kuin maallikko. Esimerkiksi tilat,

joihin halutaan himmennettävä valaistus, on hyvä määritellä etukäteen, koska pienoisloistelamput, ledilamput ja ledivalaisimet eivät ole yhtä helposti himmennettävissä kuin halogeenilamput. Kodin valaistusta suunniteltaessa kannattaa ja pitääkin kuunnelle ammattiihmistä, mutta samalla pitää myös omat toiveet mielessä. Usein törmätään tilanteeseen, että ammattilainen toteaa ettei voi tehdä jotain, vain siksi ettei ole tehnyt sitä aiemmin. Tällaisessa kohtaa kannattaa rohkeasti kysellä vielä toista

119


Oikea säilytystapa pitää kengät kunnossa ja säästää myös tilaa. Kuva: Plastex Design.

Aiemmin polttimo ja johdot pyrittiin piilottamaan, mutta moderni design ja materiaalit ovat tuoneet nämä oleelliseksi osaksi valaisimen tyyliä. Kuva: Lumenor.

mielipidettä asiasta, mutta myöskin pitää realiteetit mielessä.

tön valaistus. Myös päivänvaloa halutaan tuoda entistä enemmän asuntoihin ja sitä varten on kehitetty keinovaloja. Päivänvalo sopii kaikille silmille, myöskin ikääntyville ja se näyttää värit juuri sellaisina kuin ne ovat. Aiemmin kellertävät hehkulamput saattoivat muuttaa värejä, mutta vuosien varrella markkinoille on tullut kirkkaampia ja värillisesti puhtaampia vaihtoehtoja. Keinotekoinen päivänvalo eroaa aidosta siten, että siinä ei voi ruskettua eikä se häikäise. Aidon päivänvalon valomäärä muuttuu jatkuvasti päivän mittaan, keinovalon ei muutu, mutta nekin ovat säädettävissä.

valot kuntoon REMONTOIDESSA

Remontoinnin yhteydessäkin on hyvä miettiä valaistusratkaisuja uudestaan. Ovatko valopisteet siellä mihin ne oikeasti tarvitaan, missä luetaan, missä tehdään töitä tai kotiläksyjä? Valaistussuunnittelijan puoleen voi kääntyä silloinkin, mutta ei pidä hämmentyä jos kaikkia toiveita ei voida toteuttaa. Korkeus, vanhat valaisinpisteet, johtojen pituus jne vaikuttavat kaikki siihen millainen valaistus kotiin on mahdollista asentaa. Useissa remonttikohteissa kiskovalot voivatkin tästä syystä osoittautua erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Vaikka ne saatetaan kokea rumina, sisustuksen kompastuskivinä, mutta niissäkin ollaan menty harppauksia eteenpäin viime vuosina joten markkinoilta löytyy myös kauniita, siroja kiskovalaisimia. Kannattaa kuitenkin muistaa turvallisuus myös kodin valaistusta suunniteltaessa, esimerkiksi vaijerivalot eivät ole paras vaihtoehto lastenhuoneen valaistukseen. Vaijerin päälle leikkien temmellyksessä lentänyt vaatekappale esimerkiksi aiheuttaa suuria paloturvallisuusriskejä. Tämän hetken valaistuksessa suositana paljon epäsuoraa valoa. Se tarkoittaa valaistustapaa jossa lamput eivät ole näkyvillä, vaan valo heijastetaan pintojen kautta. Epäsuoran valaistuksen tarkoituksena on saada koteihin häikäisemä-

120

Valaistussuunnitelmia tehtäessä ei kuitenkaan pidä keskittyä pelkästään valaistuksen tekniseen puoleen vaan pitää mielessä myös se, että kaunis valaisin viimeistelee sisustuksen ja toimii omalla tavallaan kruununa sille. Ylipäätään tilan funktiota on tärkeää miettiä, kun tehdään valaistussuunnittelua. Kuinka paljon tilaan tulee luonnonvaloa, paljonko sinne oikeasti tarvitaan valaistusta. Makuuhuoneen valaistuksen ei tarvitse olla läheskään niin tehokas, kuin esimerkiksi olohuoneen. Tiloissa, joissa valon määrällä ei ole niin merkitystä voidaan panostaa enneminkin valaisimien ulkonäköseikkoihin. Puuvalaisimet valtaavat markkinoita ja niitä on näkynyt esimerkiksi parin viimeisen vuoden sisustusmessuilla entistä enemmän. Puu on uusiutuva luonnonmateriaali, jolla tuodaan luontoa lähemmäs sisustusta. Sillä voidaan luoda myös hauskoja

kontrasteja muuten ultramoderniin sisustukseen, jossa on käytetty paljon heijastavia, korkeakiiltoisia pintoja ja esimerkiksi muovia tai terästä. Useat valaisinsuunnittelijat kokevat, että valaisin on kaunis, kun polttimo ei näy. Kuitenkin markkinoille tulee koko ajan enemmän ja enemmän valaisimia joissa polttimot ja esimerkiksi valaisimen johdot on jätetty rohkeasti näkyville. Tällaisella valaisimella voidaan korostaa sisustuksen rouheutta tai luoda kontrasteja. Valaisimet ovat niitä joilla voidaan jopa vähän leikitellä ehkä jopa ryhtyä uhkarohkeiksi, sillä ne voi aina vaihtaa. Erityisesti riippuvalaisimet, jalka- ja pöytälamput ovat sellaisia, joiden kohdalla voi antaa mielikuvituksen lentää, sillä niin ovat tehneet suunnittelijatkin. Mitä hehkulampun tilalle?

Kuluttajille tutut 60 watin hehkulamput katosivat kauppojen hyllyiltä EcoDesign-direktiivin takia syyskyyssa 2011. Syyskuussa 2012 lähtivät loputkin eli 15, 25 ja 40 watin hehkulamput. Kaikki Hehku- ja halogeenilamput ja tietyt loistelamput poistuvat kaupoista vuoteen 2016 mennessä. Jääkaappien, uunien ja muiden laitteiden pieniä hehkulamppuja saa myydä jatkossakin. EcoDesigndirektiivin tarkoitus on energiankäytön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Juuri tämän takia ovat kuluttajat joutuneet miettimään valaistusta uudelta kantilta.


osa uutta ja koko ajan uudistuvaa tekniikkaa. LEDit ovat suosittuja erityisesti kohdevalaistuksessa, kuten esimerkiksi sisustuksen yksityiskohtien esiin nostamisessa. LEDit sopivat kuitenkin oikein hyvin myös ihan yleisvalaistukseen ja niistä löytyy vaihtoehtoja korvaamaan jopa 60W hehkulamppuja.

Uudet energiatehokkaat valaisintekniikat tuovat joustoa myös valaistuksen suunnitteluun. Valaisimet voidaan tarvittaessa suunnata helpommin, tehdä pienemmiksi eivätkä ne kehitä niin paljon hukkalämpöä. Kuva: Highlight.

Nykyisin hehkulamppuja korvaavien lamppujen mallistoissa ja vaihtoehdoissa löytyy jo vaihtoehtoja laidasta laitaan. Hehkulamput voidaan käytännössä korvata kolmella eri tekniikkaan perustuvilla lamppuratkaisuilla: halogeeni-

lampuilla, LED-lampuilla ja energiansäästölampuilla. Halogeenilamput ovat hyvin paljon hehkulamppujen kaltaisia. Polttimot ovat samannäköisiä, kokoisia, ne syttyvät (eli valaisevat) heti ja niitä voidaan himmentää. LED-lamput ovat

Myös niin sanotulla ekohehkulampulla voidaan korvata perinteinen hehkulamppu. Se näyttää tavalliselta hehkulampulta, mutta kuluttaa halogeenitekniikan ansiosta 30 prosenttia vähemmän sähköä. Ekohehkulampun elinikä on valmistajien mukaan noin kaksinkertainen, verrattuna perinteiseen hehkulamppuun ja sitä voidaan käyttää samalla tavoin kuin perinteistä hehkulamppua. Ekohehkulampun valo on samansävyinen, kuin perinteisten hehkulamppujen ja sitä voi himmentää.

www.lumenor.fi www.plastexdesign.com www.highlight.fi


Piha on etenkin kesäisin tärkeä osa kodin käyttötilaa ja hyvällä suunnittelulla hoitamaton karheikko muuttuu ulko-olohuoneeksi. Terassirakenteilla, laudoituksilla, poluilla ja istutuksia rajaamalla tila saa muotonsa ja käyttötarkoituksen. Myös hankalat maastonkohdat voidaan ottaa käyttöön rakenteiden avulla, kuten esimerkkikuvan kallioinen pihanosa. Kuva: Lunawood.

HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY Piha on suuri osa kodin julkisivua, johon kiinnittävät päivittäin huomiota niin ohikulkijat kuin pihan läpi kotiinsa kulkevat talon asukkaatkin. Jotta talo ympäristöineen näyttäisi huolitellulta, toivotaan pihalta kauniin julkisivun lisäksi yleensä helppohoitoisuutta ja kestäviä rakenneratkaisuja. Siksi pihasuunnittelu ennen toimintaa kannattaa: pihasta saadaan enemmän irti ja vältytään hukkainvestoinneilta.

Y

leisin toive, mikä puutarhasuunnittelijalle esitetään, on saada pihasta mahdollisimman helppohoitoinen. Tarkoituksenmukaisesti suunniteltu piha on helppohoitoinen. Tästäkin syystä kannattaa luottaa ammattilaisen apuun jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Pihasuunnittelija löytää jokaiselle pihatyypille omanlaisensa ratkaisun: hän tuntee materiaalit ja osaa laskea niiden kustannukset. Suunnittelijalla on silmää nähdä jo rakennuspiirustusten ja tontin vaatimukset ja edut, hän tietää ja tuntee kasvit ja osaa sijoittaa ne otollisille paikoille. Kunnollinen suunnitelma määrittää pihan rakenta-

122

miskustannukset. Viherrakentajakaan ei voi toteuttaa pihaa ilman suunnitelmapiirustuksia. On suositeltavaa, että ammattitaitoinen pihasuunnittelija otetaan mukaan uudisrakentamisessa mieluiten heti, kun tontti on ostettu. Tällöin voidaan yhteistyössä muun suunnittelun kanssa varmistaa yhtenäinen ja toimiva kokonaisuus ja saavuttaa kustannushyötyjä. Tapauksesta riippuen pihasuunnittelija voi myös yhdessä arkkitehdin kanssa miettiä rakennettaville rakennuksille parhaan sijainnin. Ammattisilmällä suunnittelija pystyy tunnistamaan säi-

lyttämisen arvoiset puut, muut kasvit, kivet ja maastonosat. Hän osaa sanoa, mihin paikkaan tontilla kaivuujätteet voidaan kasata rakentamisen ajaksi, ja miten niitä voi hyödyntää pihan perustamisessa. Pihasuunnittelija ei ole pihan koristelija, vaan ammattilainen, joka lähes aina suosittelee pihan rakentamisen aluksi kunnon perustusta. Kasvit nimetään puutarhasuunnitelmassa vasta viimeisenä, alkuun ne ovat vain kasviryhminä. Kaivinkone tilataan tontille ja sillä tehdään kunnon pohjatyöt. Se luo hyvän perustan tulevalle pihalle. Huono maa-


Kaarteleva polku rajaa pihan alueet visuaalisesti miellyttävällä tavalla.. Kuva: HB-Betoniteollisuus.

Kiven, soran ja nurmikon hallittu käyttö antaa pihasta huolitellun kuvan. Kuva:Tulikivi.

Pihaa ympäröivä luonto voidaan ottaa osaksi suunnitelmaa. Kuva:UPM.

aines viedään pois, tai jätetään tontille mahdollisia pengerryksiä varten ja tilalle tuodaan hyvää, ravinteikasta multaa.

li-, salaoja- ja sadevesiviemäriverkostot. Tärkeää on myös saada asiakkaalta tarkka budjetti.

Tontit voivat sijaita metsän reunassa tai rannalla, tällöin suunnittelija yhdessä asiakkaan kanssa päättää luonnontilaan jätettävistä kohteista. Suunnittelija myös sitten rakentamisen ajaksi päättää, mihin vedetään aidat suojaamaan luonnontilaan jätettäviä alueita.

Työssään pihasuunnittelija osaa käytettävän budjetin ja asiakkaan toiveiden ja tarpeiden kautta valita tarvittavat toimenpiteet sekä valita kasvit. Pihasuunnittelija ottaa työssään huomioon maasto-olosuhteet, tontin koon ja muodon, säilytettävät kasvit, rakenteet ja luonnon elementit, ilmansuunnat ja huonejärjestyksen. Ikkunoiden paikat ovat hyvin tärkeät, koska huoneet jatkuvat ikkunan kautta ulos: näkymän on oltava mieleinen. Kulkuväylät ja pihapolut valaistuksineen merkitään suunnitelmaan. Kasvit valitaan kasvuolosuhteiden, budjetin ja toiveiden mukaan. Tärkeää on myös tietää, kuinka paljon asukas on valmis sitomaan aikaansa kasvien ja pihan hoitoon.

tulkinnanvaraisia asioita tai merkintöjä. Pihasuunnittelija voi myös toimia rakennuttajana ja valvojana. Tällöin hän laatii urakkalaskenta-asiakirjat ja kilpailuttaa viherurakan toteuttamisen.

Tarkka asiakirja

Pihasuunnitelma on ensinnäkin se suunnitelma, jonka pihasuunnittelija on saamiensa vaikutelmien ja asiakkaan toiveiden mukaisesti tehnyt, ottaen huomioon tontin asettamat vaatimukset. Toiseksi pihasuunnitelma on suunnitelma-asiakirja, jonka mukaan ammattitaitoinen viherrakentaja pystyy rakentamaan pihan, jonka asiakas ja suunnittelija ovat yhdessa hyväksyneet. Pihasuunnitelman perusteella viherrakentaja tekee tarjouksen rakentamisesta, mutta pihassuunnitelma toimii ohjeena myös itse pihaansa rakentavalle. On selvä, että mitä tarkemmat taustatiedot suunnittelija saa, sitä helpompi hänen on laatia tarkka ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Asiakirjat, joita pihasuunnittelija tarvitsee, ovat: asemapiirustus, rakennusten pohja- ja julkisivupiirustukset, valokuvia kohteesta, moni pihasuunnittelija toki käyttää itsekin kameraa. Lisäksi tarvitaan kartoitustiedot suurista kivistä ja kallioista, korkeusasemat ja tarkat tiedot nykyisistä ja säilytettävistä kasveista ja rakenteista. Listaan lisätään vielä nykyiset kaape-

Suunnitteluprosessi etenee normaalisti niin, että asiakas, joskus myös arkkitehti, ottaa yhteyttä suunnittelijaan, ja he tapaavat tontilla. Asiakas saa tarjouksen suunnittelutyöstä. Asiakas ja suunnittelija allekirjoittavat suunnittelusopimuksen, jotta kumpikin tietää mitä on tilattu. Saamiensa tietojen, asiapaperien ja valokuvien perusteella suunnittelija laatii pihasuunnitelmaluonnoksen, joka esitellään asiakkaalle ja tämä tekee siihen tarvittavat muutokset, poistot ja lisäykset. Joissain tilanteissa vaaditaan useita maastokäyntejä ja suunnittelukokouksia. Urakka-asiakirjat, eli valmis pihasuunnitelma, työselitys ja kasvien sekä muiden tarvikkeiden määräluettelot laaditaan siten, etteivät ne sisällä

Pois turhat kokeilut

Kun ammattimainen pihasuunnittelija saa suunnitella pihan alusta loppuun, siitä saa toimivan ja viihtyisän. Vaikka pihan kunnostustyöt venyisivät kuinka monelle vuodelle hyvänsä, laadukas suunnitelma takaa, että piha on valmistuttuaan juuri sellainen kuin asiakas sen halusi. Se useiden asiakkaiden toivoma pihan helppohoitoisuuskin toteutuu, kun se taidolla suunnitellaan. Samalla vältytään turhilta epäonnisilta kokeiluilta ja hukkaan menneiltä investoinneilta. Kasvit menestyvät, kun ne on istutettu sopiville kasvupaikoille; usein pihasuunnittelija antaa hankittujen kasvien hoito-ohjeet, jotka sisältävät myös mm. hedelmäpuiden leikkausohjeet. Rakentaminen itsessään on taloudellisesti raskasta, ja usein kuulee, että pihasuunnitelmaan investointi on niin kallista. Harhaa on myös se ajattelu, että kuka tahansa nyt istuttaa kasvit paikoilleen, kun on marketin viherosaston myyjältä saanut kuulla kasvin valontarpeet. Pihasuunnittelija on samalla tavalla koulutettu ammattiinsa kuin arkkitehti tai rakennusmestari. Onneksi nykyään ymmärretään , että pihasuunnittelijat ja viherrakentajat ovat erikoisosaajia, ja heidän ammattitaitoaan osataan käyttää.

123


TEKSTI: Irmeli Kojonen

KUVA: HB-Betoniteollisuus Oy

PIHAMAASTA JA PUUTARHASTA TOISEKSI OLOHUONEEKSI Piha-alueesta muotoutuu yhä useammin kodin toinen olohuone, jossa vietetään aikaa, ruokaillaan ja tehdään asioita yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Kotimaiset helposti asennettavat ja kestävät HBpihakivet ja -laatat luovatkin runsaasti mahdollisuuksia pihan eri alueiden sommitteluun.

P

ihaympäristön kohentaminen nostaa myös kiinteistön arvoa, vaikka se on kustannuksiltaan usein huomattavasti taloremonttia huokeampi vaihtoehto silloin kun halutaan kohottaa kiinteistön yleisilmettä. Pihalaatoilla ja kiveyksillä toteutettu piharemontti on pitkäikäinen ja antaa kiinteistölle arvokkaan ilmeen.

jakaa kiveyksillä käyttötarkoituksen mukaan. Selkeät leikki-, patio tai puutarhaalueet ovat mainioita kohteita, joissa eri pihakivivalinnoilla saa aikaan varsin persoonallisia ja näyttäviä kokonaisuuksia. Talon sisätilat pysyvät myös puhtaampina, sillä kiveykseltä ei kantaudu yhtä helposti sisään hiekkaa tai tomua. Persoonallisia ratkaisuja

Suunnittelu palkitaan

Piha ilmentää asukkaidensa toiveita, ja tämä on hyvä muistaa, kun lähtee suunnittelemaan piharatkaisua. Ennen suunnittelua on paikallaan pohtia, mitä pihalla halutaan tehdä. Toimiva ja esteettinen pihakokonaisuus syntyy oleskelutiloista kuten patioista, joita rytmittävät käytävät, portaat, istutukset ja mahdolliset pengerrykset. Pienelläkin pihalla ja rinnetontilla saadaan merkittävästi hyödynnettyä hukkaneliöitä rakentamalla pengerryksiä ja käyttämällä näyttäviä muuriratkaisuja. HB-Betonin monipuoliset muuriratkaisut ovatkin erinomaisia ratkaisuja näiden haasteellisten alueiden rakentamiseen. Pihaalueiden suunnittelu kannattaa aloittaa tutustumalla huolella tuotekohtaisiin suunnittelu- ja työohjeisiin. Eri alueet puutarhassa on myös helppo

124

Pihasuunnitelma tilataan tänä päivänä usein ammattilaiselta, mutta sen voi tehdä myös itse. Kivien myyjältä voi myös tiedustella kokonaispakettia, joka sisältää kivitoimituksen ohella pihasuunnitelman. Suomessa on jo pitkään käytetty pihakiveystä pysäköintialueiden ja patioiden laatoittamiseen. Moni haluaa pidentää pation käyttökautta suoja-aitojen, huvimajojen ja erilaisten terassilämmittimien avulla. Patiosta tulee tällöin toinen olohuone, jota voi somistaa tekstiilein, huonekaluin ja lampuin, kuten Välimeren alueen maissa ikään. Pihakiveyksestä saa elävän ja yksilöllisen käyttämällä eri ladontakuvioita ja -värejä. Kaarevalla ladonnalla syntyy persoonallinen ilme pihapatiolle. Helppohoitoisuus tärkeää

Kotimaisen betonista valmistetun pihakiveyksen vahvuutena on sen help-

pohoitoisuus, ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Pihakivet voidaan tarvittaessa siirtää toiseen paikkaan ja käyttää uudelleen turmelematta ympäristöä. Ne on helppo puhdistaa vedellä ja harjalla pesten, ja ne säilyvät pohjolan oloissa hyväkuntoisina vuodesta toiseen. Lumi sulaa kiveykseltä jo varhain keväällä ja tuntuu miellyttävältä jalan alla pitkälle syksyyn. Valitse kivi kohteen mukaan

Pihakiviä ja -laattoja löytyy runsaasti erilaisia. Tarjolla on monia väri- ja pintavaihtoehtoja. Kiven käyttökohde ja kulutus määrää sen, millainen pinta valitaan. Väreillä elävöitetään ympäristöä mutta myös korostetaan kulkureittiä. Värien valinnassa kannattaa huomioida sävyjen sointuvuus asuin- ja muiden rakennusten värimaailmaan. Pysäköintialueiden ja ajoteiden laatoitukseen soveltuvat parhaiten jykevät neliö- ja suorakaidekivet. Myös reunaprofiloidut ns. sidekivet soveltuvat samaan tarkoitukseen, ja käyvät myös loivien luiskien pinnoitukseen. Patioille ja pihakäytäville soveltuvat sekä pihakivet että laatat, mutta edelliset soveltuvat parhaimmin kaareviin muotoihin. HB-Betonilla on tarjolla myös kivityyppejä, jotka voidaan latoa kaarevaan muotoon.


Helpporakenteiset ja kestävät portaat

Portaiden rakentaminen on perinteisesti ollut yksi piharakentamisen haasteista. HB-Betonin porraslaatta tuo helpotusta porrastasanteiden ja portaiden rakentamiseen. Ratkaisu ei vaadi betonointia ja on kätevä ja nopea asentaa. Ratkaisulla hyödynnät myös rinnetontin pihaneliöt tehokkaammin. Helppo huoltaa

HB-Porraslaatta soveltuu paitsi rinnetonteille myös tasamaatontin talonportaiden rakentamiseen. Betonista valmistettu kotimainen HB-Porraslaatta on kulutuksen kestävä ja ajaton ratkaisu. Se ei vaadi eritystä huoltoa ja on helppo puhdistaa vedellä ja harjalla. Yhtenäinen ja tyylikäs oikealla laattavalinnalla

Porraslaattaa löytyy useita eri värivaihtoehtoja: musta, harmaa, punainen ja karelia. Kivissä on 5 mm viisteet ympäriinsä ja 5x5 mm urat 150 mm jaolla. HB-Porraslaatan avulla voit suunnitella pihalle yhtenäisen ilmeen valitsemalla muuhun pihakiveykseen istuvan sävyn. Lopputulos on laadukas ja huolitellun näköinen.

Tyylikäs ratkaisu rinnetontille

Rinnetontin hukkaneliöt voi nyt ottaa hyötykäyttöön helposti ja suhteellisen pienellä panostuksella pengertämällä rinteet kotimaisten betonivalmisteisten pihakivien avulla. HB-IsoVallikivi on kevään uutuus, joka helpottaa sekä pientalorakentajien että julkisten alueiden maisemoijien työtä, kun on kyse rinneratkaisuista. Hankalallekin rinnetontille on nyt mahdollista luoda nurmialueita ja tilaa patioille helposti ja ilman erityisiä työkaluja. Helppokäyttöinen ratkaisu myös tee-se-itse –miehelle ja -naiselle

Ratkaisu on helppo käyttää, ja auttaa myös tee-se-itse -rakentajaa luomaan persoonallista ilmettä oman pihan tarpeisiin. Uuden HB-IsoVallikiven etuna on juuri sen helppokäyttöisyys, sillä se ei vaadi välttämättä leikkaamista tai sahaamista eikä siksi myöskään erityisiä työkaluja. Erikokoisia vallikiviä yhdistämällä syntyy jännittävä kontrasti, joka antaa muurille klassisen ilmeen. Pihakivistä tehty pengerrys on pitkäikäinen ratkaisu, joka patinoituu kauniisti vanhetessaan. Värivaihtoehtoja löytyy useita: harmaa, punainen, karelia (punaisen ja mustan sekoiteväri) sekä musta.

Nopeasti valmista

Asentaminen on yksinkertaista. Porraskivet ladotaan tiivistetyn karkean soran varaan. Hiekka tulee tiivistää hyvin. Laatat ladotaan päällekkäin puolen laatan limityksellä. Mikäli kaltevuus on loivempi kuin 1:3, voidaan välille rakentaa tasanne. Porraslaatta soveltuu myös portaiden reunalistaksi.

pengermillä ilmettä ja tilaa

Kivi koostuu täyskivestä ja perhosesta. Muotoilunsa ansiosta HB-IsoValli-

kivestä on mahdollista rakentaa myös kaarevia rakenteita tai 45 ja 90 asteen kulmia, mikä antaa suunnitteluun lisää liikkumatilaa. Vaikeankin rinnetontin neliömetrit saadaan hyödynnettyä ja pihasta tulee tilavamman oloinen. Kivien avulla luodut istutusaltaat tekevät puutarhasta helppohoitoisen ja huolitellun. Murskepohjalle on mahdollista rakentaa maksimissaan 80 cm korkea rakenne. Anturan päälle valamalla ja raudoittamalla rakenteesta voi tehdä jopa 2,6 m korkean. Tehdäänpä korkea tai matalampi ratkaisu, olennaista on kuitenkin tehdä pohjatyö ohjeiden mukaisesti ja oikein. Silloin pengermästä tulee kestävä ja kaunis. Valmista nopeammin

Kansikappalepari ja kansipäätykivet viimeistelevät ilmeen ja takaavat tyylikkään lopputuloksen. Kiviparin etenemä eli hyötypituus on 580 mm. Käyttämällä uutta HB-IsoVallikiveä yhdessä pienen HB-Vallikiven kanssa saa aikaan näyttävän ja ilmeikkään kokonaisuuden, joka kestää säätä ja katsetta. HB-IsoVallikivi on myös helposti käytettävissä uudelleen silloin kun puutarhan ilmettä halutaan uudistaa. Kivet voidaan siirtää helposti toisaalle, sillä mitään laastia ei käytetä, ja mikäli jokin kivi sattuisi esim. talon ulkomaalauksen yhteydessä sotkeutumaan maaliin, se on helppo korvata uudella.

TUTUSTU HB-BETONIN TARJOAMIIN MALLISTOIHIN www.hb-betoni.fi

125


KUVA: Biolan

LAJITELLAAN, KIERRÄTETÄÄN JA KOMPOSTOIDAAN Jokainen tiedostava kuluttaja osaa jo kierrättää jätteensä omassa kodissaan lajitellen ne asianmukaisiin jäteastioihin. Osataan käyttää kompostia kotipihalla ja mökillä. Olemme jopa oppineet viemään kodin vaarallisia jätteitä ja sähköromuja ongelmajätevarastolle, samaan paikkaan voi maksutta viedä metalliromua ja puhdasta puutakin. Muista jätteistä, kuten, huonekaluista, sekalaisesta jätteestä ja käsitellystä puusta, veloitetaan hinnaston mukainen maksu.

O

lemme myös oppineet, että ennen kuin lähetämme loppuun kuluneen sohvan viimeiselle matkalleen sinne ongelmajätevarastolle, me mietimme vielä kierrätyksen mahdollisuutta. Tuunaamisen elinarvokseen omineet eivät tahdo päästää irti mistään: peltipurkitkin tuunataan hyötykäyttöön. Ja uuden jätelain myötä muuttuu jätehuolto pari piirua julkisen

126

palvelun suuntaan. Kunnan valvonta lisääntyy. Pakkausjätteiden osalta kuntien vastuuta vähennetään lisäämällä tuottajavastuuta.Esimerkiksi kaupan ja muiden pakkaustuottajien sekä kuntien jätehuollon edustajat ovatkin tiivistäneet yhteystyötään. Uusi jätelainsäädäntö

Uusi jätelaki ja siihen liittyvät muut

lait vahvistettiin 17.6.2011 ja ne tulivat voimaan 1.5.2012. Jätealan lainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on ajanmukaistaa alan lainsäädäntö vastaamaan nykyisiä jäte- ja ympäristöpolitiikan painotuksia sekä EU-lainsäädännön vaatimuksia. Hallituksen lakiehdotus annettiin lokakuussa 2010. Eduskunta hyväksyi lakiehdotukset eräin muutoksin. Muutoksia tehtiin esi-


merkiksi jätteen kuljetusta koskevaan kunnan päätöksentekoon liittyviin säännöksiin. Muutokset ja niiden perustelut löytyvät ympäristövaliokunnan mietinnöstä. Jätelainsäädännön tarkoituksena on ehkäistä jätteestä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle, vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta sekä edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä. Lain tarkoitus on myös varmistaa toimiva jätehuolto ja ehkäistä roskaantumista. Lajittelun perusohjeet

Monissa kiinteistöissä on ongelmia lajittelussa aikaansaanut se, että kunnollisia lajitteluohjeita ei taloyhtiössä ollut, eikä niitä tullut uusien jäteastioidenkaan mukana. Opastavien tarrojenkin jälkeen tuntuu, että varsinkin kaatopaikka-astiaan menee huomattavan paljon polttokelpoista jätettä. Jätehuolto on osa taloyhtiön hoitokuluja. Jos lajittelu toimii huonosti ja esimerkiksi kaatopaikkajätettä tulee arvioitua enemmän, hoitokulut nousevat, tämä taas siirtyy suoraan vastikkeisiin. Lajittelun perusohjeena voidaan pitää sitä, että kaikki palava kuuluu polttokelpoiseen jätteeseen. Poikkeus on PVC-muovit, joita ei kuitenkaan ole esimerkiksi elintarvikepakkauksissa. Jokaisen kunnan jätehuolto, jätekeskus, kierrätyskeskus ja lajitteluasema antaa lisätietoa jätteiden lajittelusta.

Kompostissa kuhisee elämä

Muhevimmillaan kierrätys varmasti tapahtuu kompostoinnissa; siinähän maatuva, eloperäinen jäte palautuu takaisin luonnon kiertokulkuun. Samalla syntyvän mullan voi käyttää puutarhan kasvuvoimana. Näin helpottuu myös muun jätteen käsittely. Kaatopaikalla tai jätteenpolttolaitoksella biojätteet ovat vain haitaksi. Kaatopaikalla biojätteet päätyvät hapettomiin olosuhteisiin, joissa ne eivät hajoa, vaan mätänevät ja tuottavat kasvihuoneilmiötä edistäviä kaasuja. Kaatopaikalla biojäte saastuttaa, kierrätettynä se muuttuu puhtaaksi mullaksi. Kompostointi on tehokas tapa pienentää kasvavia jätevuoria, sillä kolmannes

kotitalouksissa syntyvästä jätteestä on eloperäistä eli lahoavaa. Pientalossa on järkevää kompostoida jätteet omalle pihalle ja käyttää syntyvä multa maanparannusaineena. Kun kompostointi ja hyötyjätteen lajittelu on kunnossa, omakotiasukas voi hakea pidennystä sekajäteastian tyhjennysväliin. Kerros- ja rivitalojen hyötyjätepisteissä olisi hyvä olla biojäteastia tai kompostori jo ennen kuin se tulee pakolliseksi. Biojäteastiaan laitettavat jätteet tulee pakata esim. pariin sanomalehden sivuun tai biohajoavaan pussiin – ei siis muovipussiin. Erilliskeräyksen avulla taloyhtiöt voivat vähentää sekajäteastioiden määrää ja säästää jätehuoltokustannuksissa.

pötilan tasalle. Haju- ja muut haitat ovat merkkejä siitä, että kompostorin olosuhteet eivät ole oikeat. Toimivan kompostorin ravinnesuhteiden tulee olla kohdallaan. Hiili on lahottajien energialähde ja typpi niiden solujen rakennusaine.Typpeä on runsaasti ruoka- ja käymäläjätteessä sekä tuoreissa kasvijätteissä, risuissa, puulastuissa ja turpeessa. Typen puute on tavallista etenkin puutarhakompostissa, tälloin lahoamista voi edistää lisäämällä joukkoon typpipitoista ainetta, kuten esim. nokkosvettä, ruohonsilppua tai kanankakkarakeita. Hiilen puutteen vaivaamasta talousjätekompostista ylimääräinen typpi haihtuu pois ammoniakkina tai valuu suotoveden mukana. Tämä vä-

”Jätehuolto on osa taloyhtiön hoitokuluja. Jos lajittelu toimii huonosti, hoitokulut nousevat.”

Kompostorin valinta

Kun valitset kompostoria, tärkeää on sen käyttötarkoitus. Hankitaanko laite ympärivuotiseen vai kesäkäyttöön? Kompostoidaanko puutarhajätettä, talousjätettä vai molempia? Kuinka monen henkilön biojätteet kompostoidaan? Riittääkö yksi laite, vai tarvitaanko useampia? Ennen kompostoinnin aloittamista on huomioitava jätelain ja -asetuksen, sekä oman kotikunnan jätehuoltomääräysten velvoitteet jätteiden omatoimisesta käsittelystä. Kaikkien kuntien alueilla talousjätteen kompostointiin ei tarvita lupaa tai ilmoitusta, tärkeintä on hoitaa kompostoria hyvin. Huomaavainen kompostoija ei sijoita kompostoriaan lähelle naapurin tonttia ilman lupaa! Toimiva kompostori

Kun kompostori toimii hyvin, lahottajaeliöiden elintoiminnoissa muodostuva lämpö nostaa sen lämpötilaa 50-70 asteeseen ja kompostimassa painuu kasaan. Kuumavaiheen aikana tuhoutuvat taudinaiheuttajat. Jatkuvassa käytössä olevan lämpökompostorin lämpötila vaihtelee 20-60 asteen välillä. Materiaalin kypsyessä lämpötila laskee ulkoläm-

hentää lopputuotteen arvoa lannoitteena ja lisäksi komposti voi haista pahalta. Hiiltä kompostiin saadaan lisäämällä seosainetta eli kuiviketta; nämä lisäävät kompostin ilmavuutta, sitovat kosteutta ja hajuja sekä tuovat hiiltä hajottajien energialähteeksi. Tarkoitukseen käyvät lehti- ja neulaskarike, risuhake, turve tai kaupallinen tuote. Biojäte peitetään aina seosaineella. Sopiva määrä hyvää seosainetta pitää kompostimassan yleensä riittävän kuohkeana. Viikoittain siihen voi pistellä reikiä talikolla tai ilmastussauvalla. Kompostia kastellaan jos se vaikuttaa kuivahtaneelta tai vilisee muurahaisia. Komposti on kypsä, kun se on rakenteeltaan tasalaatuista, muruisaa tummaa massaa. Lämpötila on laskenut pysyvästi lähelle ympäristön lämpötilaa. Aineksen on tuoksuttava miellyttävän multamaiselta.

www.ymparisto.fi www.biolan.fi

127


Jokainen matka alkaa ensimmäisestä askeleesta (kiinalainen sananlasku)

ASKELEITA

KIERRÄTYKSEN POLULLE Lähtökohtana tulisi ensisijaisesti vähentää syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, niin silloin on hyödynnettävä jäte muulla tavoin. Eräs tapa nykyään on jätteen hyödyntäminen energiana. Ainostaan, jos jätteen hyödyntäminen ei ole mahdollista, se on loppukäsiteltävä. Tarvitsetko aina uutta?

Voisiko rikkinäisen korjauttaa?

Mieti, tarvitsetko uutta, vai pärjäisitkö vanhalla, voitko korjata vanhan yms.

Korjauta tavarat ja tuotteet, tai tuunaa vanha uuden veroiseksi

Ostaisitko käytettynä?

Tarvitsetko kertakäyttötuotteita?

Ennen ostamista, mieti löytäisitkö tavaran käytettynä esimerkiksi tuttavilta tai kirpputoreilta.

128

Löydätkö tuotteen, jota voit käyttää uudelleen kertakäyttöisen sijasta. Tarvit-

setko juhliin tarjoilulaseja yms., lainaa ystävältä, hae kirpputorilta ja myy ne itse sen jälkeen eteenpäin, vältä kertakäyttöisiä tuotteita. Muista ottaa kauppaan kassi mukaan ja säästä muovipussin hinta.


Laita tavara kiertämään!

Periaatteella ”toisen jäte on toisen aarre” – laita tavara kiertämään! . Esim. siivouspäivät http://siivouspaiva.com, kirpputorit, kierrätyskeskukset, rakennusapteekki. Myy tai lainaa aikakausilehdet eteenpäin ennen niiden viemistä paperinkeräykseen.

Luo helpot kierrätystilat keittiöösi

Tärkeää on riittävä tila, sopivat astiat ja toimivuus. Astian koko riippuu siitä, kuinka lähelle voit jätteesi viedä. Nyrkkisääntönä on: mitä lähempänä keräyspiste on, sitä pienempään astiaan voit kerätä.

Suosi ympäristöystävällisiä tuotteita!

Järjestä pihaasi mahdollisuus kierrättää ja kompostoida

Valitse ympäristömerkittyjä tuotteita. Vältä monipakattuja tuotteita, vähennät näin jätettä.

Tarvittavat jäteastiat taloyhtiölle tai omakotitaloon saatavat kierrätysmahdollisuudet, voit miettiä kulujen jakamista naapurien kanssa tai perustaa yhteisen jätepisteen koko kadun omakotitalojen kanssa. Kompostoi, jos mahdollista, omat biojätteesi, rakenna kompostori itse tai hanki valmis kompostori.

Lajittele jätteesi suuksien mukaan

mahdolli-

Kerrostalojen jätekatoksissa on lajitteluastioita, omakotiasukkailla on alueesta riippuen mahdollisuus lajitella, joko omaan lajitteluastiaan, kuten esimerkiksi QuattroSelect, tai viedä lähimpään aluekeräyspisteeseen. Opeta perheesi lajittelemaan

Merkitse astiat ja näytä lapsille esimerkkiä Selvitä lähialueesi kierrätysmahdollisuudet

Tutustu alueesi jätehuoltoyritysten verkkosivuihin sekä paikallisen kunnan jätehuoltoyhtiön sivuihin, näiltä löydät lähimmät keräys-pisteet ja kuinka paikkakuntasi kierrättää jätteitä.

Mikäli saa vähennettyä sekajätteen määrää viemällä ne keräyspisteisiin, tai mikäli asuu taloyhtiössä, hankkimalla taloyhtiöön erilliset astiat eri jätelajeille, voi usein säästää pitkän pennin. Omakotiasujan kannattaa harventaa sekajäteastian tyhjennysväliä tai vaihtaa pienempään astiaan, niin säästää kuluissa. Sama pätee myös taloyhtiölle, jossa säästöt voivat olla merkittävät.

www.sita.fi

SITA QUATTRO SELECT Sita Finland Oy:n QuattroSelect jäteastia kuuluu osana edistykselliseen kotitalousjätteiden keräys- ja kierrätysjärjestelmään. Se on omakoti- ja rivitaloille sekä

pienyrityksille tarkoitettu 370 l nelilokeroinen jäteastia, jonka avulla voidaan vaivattomasti kierrättää kotitalouden yleisimpiä jätteitä. Astia voidaan tyhjentää yhdellä kertaa erikoisvalmisteisella nelilokeroisella keräysautolla, joka pitää jätteet erillään myös kuljetuksen aikana. Jätteitä ei enää tarvitse kuljettaa erikseen keräyspisteisiin. Kaikki QuattroSelectin avulla kerättävät jätteet päätyvät hyötykäyttöön teollisuuden raaka-aineiksi.


7517-250 Modena

Tilaa uusi ulkovalaisin esitteemme 2013! info@konstsmide.fi SE DK NO F I

Gnosjö Konstsmide AB, Box 54, 335 22 Gnosjö, Tel. +46-(0)370-33 20 00 Gnosjö Konstsmide AB, Box 54, 335 22 Gnosjö, Tel. +46-(0)370-33 20 00 Gnosjö Konstsmide AB, Box 54, 335 22 Gnosjö, Tel. +46-(0)370-33 20 00 Konstsmide Finland OY, Tiilipojanlenkki 4, 01720 Vantaa, Tel. +358-(0)9-224 26 60

www.konstsmide.se


TEH

TY

N

O M ESSA •

AD

D

SU M

E IN FIN L A


Ilmasta veteen Lämpöpumppujärjestelmä Toshiban Estia ilmasta veteen lämpöpumppu edustaa pitkälle kehitettyä Toshiba teknologiaa Uudis- ja saneerattaviin kohteisiin Parasta energiatehokkuutta – COP jopa 4,77 Taattua Toshiba laatua!

Tarjous! r e p u S 3 1 0 2 Alkuvuoden n ostajalle u esilämpöpump Toshiba ilma-v öpumppu! p m lä a m il a ib Tosh kaupan päälle skuun 2013! li a a m ilm e h a s Tarjous voimas

Facebook: Tykkää Toshiba Lämpöpumput sivuistamme ja osallistu ilmalämpöpumpun arvontaan.

Maahantuoja: Oy Combi Cool Ab, Ruosilantie 14 E, 00390 Helsinki.

Lisätietoja ja lähimmän jälleenmyyjäsi löydät osoitteesta:


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.