OULUUN LUKIOON 2021–2022
Pateniemen lukio Pateniemen perustehtävänä on hyvän yleissivistyksen tarjoaminen. Opintotarjontamme takaa monipuolisen opiskelun sekä valmentaa kohti ylioppilastutkintoa ja jatko-opintoja. Pateniemen lukion keskeisenä kasvatuksen ja opetuksen lähtökohtana on utelias, oppimishaluinen ja aktiivinen nuori, jota kannustetaan omaehtoiseen vastuunottoon opinnoistaan. Vastuunottoon ei kuitenkaan kenenkään tarvitse opetella yksin. Me panostamme erityisen paljon opiskelijoiden ohjaukseen: Ensimmäisenä vuonna opiskelijat voivat halutessaan edetä valmiiksi suunniteltua reittiä ja opetella samalla itsenäisten valintojen tekemistä. Opiskelijoiden hyvinvointi on meille tärkeää, joten koemme olevamme edelläkävijöitä opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa ja olemme luoneet siihen toimivat käytänteet.
Vahvuuksiamme ovat:
Pateniemen lukiossa toteutuvat monet pienen koulun edut.
» »
Pateniemen lukiossa toteutuvat monet pienen koulun edut. Meillä jokainen opiskelija on yksilö ja tunnemme toisemme nimeltä, niin opiskelijat kuin opettajatkin. Tämä näkyy käytännössä opettajien ja opiskelijoiden erinomaisena yhteistyönä sekä hyvänä yhteishenkenä.
» » » »
Opiskelijat kuvailevat koulun ilmapiiriä ja opiskeluympäristöä mukavaksi ja leppoisaksi sekä opettajia hyviksi ja persoonallisiksi. Jokaista kannustetaan haastamaan itsensä opiskelijana ja menestymään opinnoissaan.
» »
»
38
kaupungin lukioverkkoon kuulumisen hyvät puolet ja samalla myös pienen lukion edut panostamme ohjaukseen, autamme tarvittaessa jokaisen opiskelijan yksilöllisesti alkuun opinnoissaan viihtyisä, yhteistyöhenkinen ja aidosti välittävä opiskeluilmapiiri kurssien ryhmäkoot kohtuullisen kokoisia koulun lähellä aluekirjasto uudistiloissa lukion aloittaville tarjolla pohjatietoja vahvistavia opintoja ja opastusta omien opiskelutaitojen kehittämiseen. abeille tarjolla ylioppilaskirjoituksiin valmentavia opintoja useita valinnaisia opintokokonaisuuksia, mm. yrittäjyyskurssi, vuosikirjakurssi, tietotekniikkaa, luovaa kirjoittamista, vaellusta ja erätaitoja ja opintomatkat eri kohteisiin. viihtyisät, peruskorjatut ja tekniikaltaan uusitut koulutilat.