Asennetta-lehti

ampanjan hdekasvatusk Asennetta-päi

11 julkaisu 2 / 20

Pilvi ei riitä enää protestiksi Äärimmäisen pelimiehen matkassaJaajon ravibussilla Vermoon

Anna Abreu – nuori nainen eikä tyttö enää

Sekakäyttö leimaa huumekulttuuria

Keskellä kansallista hätätilaa – reportaasi Uudesta-Seelannista

1

4 _ _ _ _ 8 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 14 _ _ _ _ _ _ _ _ _ 16 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 20_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 24_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 30_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 34_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 40_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 44_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 48_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 49_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Asennetta-päihdekasvatusbussin kuulumisia

Kannabis s.34

Ainutlaatuinen Uusi-Seelanti

Keskellä kansallista hätätilaa Tuoreimmat päihdeuutiset Anna Abreu

Straight Edge

Jaajon ravibussi Kannabis

Viehättävä Etelä-Ranska

Uusi-Seelanti s.8

Kolumnit Ristikko

Tukijamme

Jaajon ravibussi s.30

Asennetta-lehti on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ehkäisevän päihdetyön ja elämänsuojelun lehti, joka toimii Asennetta-päihdekasvatusbussin tiedotuskanavana. Asennetta-lehden tuotoilla rahoitetaan päihdekasvatusbussin liikkumista. Asennetta-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

ASENNETTA 2/11 7. vuosikerta ISSN 1795-9705

JULKAISIJA/KUSTANTAJA Asennetta-Kampanja Oy Salomonkatu 17 A 00100 Helsinki www.asennetta.fi

TILAAJAPALVELU Puh 045 139 8902 Fax 09 753 0557 info@asennetta.fi

PAINO Oy Scanweb Ab Korjalankatu 27 45100 Kouvola

TAITTO Pippuriina / Hanna Välitalo TOIMITUS Asennetta-Kampanja Oy Lehdokintie 9 40520 Jyväskylä mirkka@asennetta.fi LEVIKKI 15 000 kpl

TOIMITUSNEUVOSTO Mirkka Torikka Pauli Ketonen Heli Sarkapalo Meri-Tuuli Haunia Jussi Riihimäki PÄÄTOIMITTAJA Mirkka Torikka mirkka@asennetta.fi

KANNEN KUVA Sony Music NETISSÄ www.asennetta.fi MIRKAN KUVA Tommi Penttinen

Let’s get this straight!

Maailmassa on nykyään enemmän vapautta kuin koskaan. Esimerkiksi irtosuhteet mielletään normaaliksi osaksi nuoruutta, päihteiden käytöstä puhumattakaan.

Pilven polttokaan ei riitä enää protestiksi, sillä niin arkipäiväistynyt se on (s.34-39).

Myös kulutuksen suhteen kaikkea on vapaasti tarjolla. Synnyttääkö tämä vapaus tarpeen moraalisista rajoituksista? Onko vapaus mennyt niin pitkälle, ettei sitä aina nähdäkään enää ihannoitavana ja tavoiteltavana asiana?

Streittarit asettavat itse itselleen rajoja. Tämän mielenkiintoisen elämäntavan peruspiirre on asettua poikkiteloin vapaan seksuaalisuuden ja alkoholin käytön kanssa, eli asioiden, jotka mielletään eräänlaisiksi nuorison voitoiksi. He edustavat siis eräänlaista uuskonservatiivista identiteettipolitiikkaa. (Mikä takaisku hipeille.)

Streittarit eivät vastusta vapautta sinänsä, vaan juuri sitä hekin haluavat, vapautta riippuvuuksista.

Streittari on vapaa suomennos englannin kielen sanoista straight edge, jotka taas tulevat amerikkalaisen hardcore-yhtyeen Minor Threatin kappaleesta Straight Edge. Straight edge on elämäntapa ja hardcore punk -musiikin alakulttuuri, jossa tavoitteena on elää siten, ettei mikään elimistöön kuulumaton kemikaali pääse vaikuttamaan ajatuksiin tai tekoihin. Ja ilman että nautinnonhakuisuus hallitsisi elämää Punkkarit siis kyllästyivät kännäämiseen, ja päättivät kieltäytyä kaikista päihteistä, tupakasta ja irtosuhteista, jotkut myös kahvista, jotkut jopa lääkkeistä. He pidättyvät siis asioista, joihin herkästi kehittyy riippuvuus. Streittareiden tavoite ei ole parantaa maailmaa tai raitistaa saati tuomita ketään, vaan yksinkertaisesti hallita omaa elämäänsä. He eivät kiipeä barrikadeille osoittamaan mieltään päihteiden käyttöä vastaan, vaan tekevät omaa hiljaista vastarintaa kieltäytymällä päihteistä.

Haastateltuni kertoo kaveripiirin hylkäyksestä ja bilekutsujen loppumisesta.

Vaikka streittari ei provosoisi millään lailla, hänen pelkkä läsnäolonsa koetaan uhkaavana. Siksikö, että hän muistaa seuraavana aamuna muita enemmän?

Streittari bileissä on kuin tallentava videokamera, todistusaineistoa keräävä uhka, joka pitää eliminoida. Jos omien mokien tietäminen on niin tuskaista, luulisi olevan järkevämpää vain lakata tekemästä mokia, sen sijaan, että selvä kaveri poistetaan porukasta.

Streittareiden ehkä ajatellaan pitävän itseään muita parempina ihmisinä.

Haastateltavani vakuuttaa, ettei pidä itseään parempana kuin sellaista kuka dokaa.

Mieleni tekee huutaa, ”hitto soikoon, olethan sinä!”, Mietin jo, miten laitan juttuni otsikoksi ”Streittarit – nuo paremmat ihmiset”. Tai, ”Streittarit – tulkaamme heidän kaltaisikseen”. Mutta eihän niin voi tehdä yhteiskunnassa, missä ryyppääminen on enemmän kuin sosiaalinen normi. Haukkuisin samalla valtaosan väestöstä.

Huomaan miettiväni, pitäisikö varmuuden vuoksi kysyä, jos haastattelemani streittarit haluaisivat käyttää nimimerkkiä. Mutta miksi ihmeessä he haluaisivat?

Tästä valinnastahan tulee olla ylpeä. Kaikenlainen ehdottomuus kuitenkin pelottaa meitä. Mieleeni ei olisi juolahtanut kysyä absolutistilta nimimerkistä. Mutta kun alkoholin lisäksi ei anneta kahvin, eikä aina lääkkeidenkään vaikuttaa, ja tämän vakaumuksen merkiksi tatuoidaan mustat äksät kämmenselkiin, niin se tuntuu vähän pelottavalta. Streittarius on jännittävän monitahoinen ilmiö, josta saamme lukea lisää tämän lehden sivuilta 24-29. Haastakoon tämä elämätapa meidät kaikki pohtimaan suhdettamme riippuvuuksiimme. Äärimmäisyydestä toiseen meidät vie reportaasi Jaajon ravibussista, jonka mukaan hyppäsin toimittajamme kanssa totoamaan Asennetta-päihdekasvatusbussiimme polttoainetta. Voittosummamme jäi sen verran pieneksi, että teidän tukeanne tarvitaan yhä kipeästi pystyäksemme pitämään kenttätyömme jatkossakin kouluille ilmaisena!

Selvää kesää kaikille!

Mirkka Torikka

mirkka@asennetta.fi

”Punkkarit kyllästyivät kännäämiseen, ja päättivät kieltäytyä päihteistä, tupakasta ja irtosuhteista, jotkut myös kahvista, jotkut jopa lääkkeistä.

Anna Abreu myöntää googlettavansa itseään, ja poronkäristys hänelle maistuu tuplapuolukkahillolla.

Teksti: Jussi Riihimäki Kuvat: Sony Music

T

ässä jutussa emme ällistele hänen kokoaan saati sitten nimittele häntä taskuraketiksi. Pieni tyttö ja iso ääni –fraasit ovat totaalisen out muutenkin.

Emme myöskään enää jauha vuoden 2007 Idolsista, vaikka äreän ja päällekäyvän Jone Nikulan nokkelalla sanavalmiudellaan hiljentänyt tyttö jäikin taatusti mieleen. Suomalaisen popmusiikin taivalle oli tuolloin syttymässä uusi tähti. Ja siellä se palaa kirkkaana edelleenkin. Tähden nimi on Anna Abreu, ja hänestä riittää puhuttavaa.

Takavuosien teini on nyt nuori nainen, ja samalla yksi Suomen suosituimpia ja myydyimpiä naisartisteja. Jos miettii sitä, kuinka kauan – tai siis vähän – Abreu on julkisuudessa ollut, hänen näyttönsä ovat melko pitelemättömiä. Nyt, neljä vuotta, lukemattomia keikkoja ja 170 000 myytyä albumia myöhemmin Abreu on valmis neljänteen erään. Ilman pienintäkään nöyristelyä.

Maaliskuun 30. päivä ilmestynyt Rush on sinun neljäs albumisi. Millaista sen tekeminen oli?

Tätä levyä varten mulla oli tosi vähän paineita. Tärkeintä oli tietysti laatu ja hyvät biisit, mutta nyt en ajatellut yleisöä niin paljon vaan yritin keskittyä omaan tekemiseeni. Nyt kun levy on ulkona, niin sitä miettii, että tykkäävätköhän ihmiset. En kuitenkaan puhuisi edelleenkään paineesta vaan siitä, että jännittää hyvällä tavalla.

Aiempia levyjäsi on myyty yhteensä huikeat 170 000 kappaletta. Näistä debyyttialbumisi osuus on noin puolet eli sen jälkeen levyt eivät ole myyneet aivan niin paljon. Otatko paineita levymyynnistä?

Jännää, että ihmiset sanoo, ettei Just a Pretty Face? (2009) ole myynyt paljon, koska sehän on myynyt kuitenkin yli 31 000. Minä sanoisin, että se on Suomen mittakaavassa paljon, koska usein jäädään kuitenkin alle kymppitonniin. Olen ylpeä, eikä levymyynti ole tuonut millään tavalla paineita. Levyjen myynti vähenee koko maailmassa vuosi vuodelta ja se on inhottava juttu. Mutta näin se nyt vaan on. Toivottavasti kuitenkin tämä uusi levy myy hyvin ja keikkoja riittää. Sehän on tärkeintä, että tällä duunilla eläisi. Tasainen suosio on hyvä asia. Ei tarvitse olla mitään älyttömiä piikkejä, ei mitään huikeaa miljoonamyyntiä tai edes satojatuhansia (naurua).

Uutukainen kuulostaa aika paljon elektrommalta kuin aiemmat levysi. Millä tavalla tämä valikoitui Rushin tyyliksi?

Me ollaan menty aika lailla biisi eikä genre edellä tämän kanssa. Ollaan mietitty, että tykätäänkö me tästä kappaleesta, ja soundit ovat valikoituneet sitten sen jälkeen. Tietysti haettiin tällaista elektrompaa ja urbaanimpaa tyyliä. Other Side on tosi elektroa ja Worst Part taas tosi urbaania.

Kaikkea löytyy laidasta laitaan, mutta kokonaisuus on kuitenkin yhtenäinen.

20

Mikä on suurin ero nykyisen Anna Abreun ja sen Anna Abreun välillä, joka nelisen vuotta sitten aloitti musiikkiuransa?

Esiintymiset olivat joskus kyllä tosi jäykkää toimintaa, mutta nyt olen kehittynyt. Olen tehnyt tosi paljon töitä sen eteen, että pärjään laulajana ja esiintyjänä. Alkuaikoina jännitys oli tosi kova, mutta siitä on onneksi päästy eroon. Enää ei siis ole sellaista tunnetta, että suurin piirtein tekisi mieli oksentaa ennen keikkaa. Nykyään on paljon rennompi olo.

Jännittäminen vei tosi paljon pois siitä fiiliksestä ja keikan energiasta, kun piti keskittyä siihen, että saisi äänen ulos. Mutta siitä on kauan aikaa, noin kolme vuotta. Nyt olen aikuistunut ja ymmärtänyt, että virheitä voi sattua ja kaikkea voi tapahtua, eikä sitä pidä ottaa asioita liian tosissaan. Tai totta kai tosissaan, mutta ei liian jäykästi, on hyvä pystyä myös irrottelemaan.

Miten tuollainen irrottelu onnistuu? Eli miten pitää hauskaa työssään ilman, että jännitys pilaa tunnelman, ja samalla kuitenkin hoitaa hommansa ammattitaitoisesti?

Mitäköhän sanoisin...? No esimerkiksi niin, ettei saa olla liian itsetietoinen vaan pitää päästä itsensä menemään.

Tulla vähän hulluksi, antaa mennä. Ei voi ajatella koko ajan, mitä muut ajattelee tai mitä mieltä ne on, vaan pitää irtaantua itsestään. Eli pitää erottaa ne kaksi puolta, todellinen oma itsensä ja lavapersoona, koska ne ovat kaksi ihan eri asiaa. Se on tärkeää oman jaksamisen kannalta. Muuten ei pärjää esimerkiksi siinä kritiikissä, mitä saa. Sehän on duunipersoona, joka saa kritiikkiä, eikä se kuka sinä oikeasti olet.

Tuntuu siltä, että juuri tämä asia on monen esiintyvän taiteilijan kipupiste. Roolien rajat hämärtyvät ja menevät sekaisin, ainakin hetkeksi.

Kyllä ne varmaan kaikilla menee jossain vaiheessa sekaisin.

Mutta itse koen, että olen onnistunut parantamaan tosi paljon siinä, että pystyn erottamaan nuo molemmat puolet.

Onko sinulla ammatillisessa mielessä luottoystävää, joka on tukenasi ja uskaltaa myös tarvittaessa sanoa suoraan, miten asiat ovat? Varsinkin jos nuo edellä mainitut roolit alkavat sekoittua.

On kyllä, meikkaajani, jonka tapasin noin kolme vuotta sitten Suosikin kuvauksissa. Me ollaan oltu siitä lähtien parhaat ystävät. Hän on mun luottomeikkaaja ja kiertää mukana monilla keikoilla ja kaikkialla muuallakin. Siinä mielessä aika ihana tilanne. Hän on todella rehellinen, ja ehdoton rehellisyys onkin kaikkien suhteiden A ja O. Se oli ihan mieletöntä, miten meillä yht’äkkiä vaan klikkas. Siitä lähtien en ole tehnyt paljoakaan juttuja ilman, että hän meikkaisi.

21

omasta käytöksestä, miten sua kohdellaan. Kaikki saavat kuitenkin osansa, pieniä sävyeroja vaan saattaa välillä olla.

Luetko sinusta kirjoitettuja juttuja vai kertovatko ystäväsi niistä sinulle?

Välillä muut kertovat ja välillä tulee itsekin googlailtua, kyllä minä sen myönnän. Jotain haastatteluja käyn joskus lukemassa. Mutta en minä mitään nettikeskusteluja käy seuraamassa.

Etkä kommentoimassa? (naurua) Ei, ei ole kyllä minun juttu.

Oletko ehtinyt katsomaan Idolsia nyt? Millaisia neuvoja näin muutaman vuoden perspektiivillä voisit antaa uusille ja tuleville laulajille?

En ole ehtinyt paljon katsoa, vähemmän kuin aiempina vuosina. Mutta ehkä yksi asia on se, ettei kannata kertoa ihan kaikkea mediassa yksityiselämästään. Kannattaa muistaa, että jos medialle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Musiikin pitää aina olla pääasia.

Mitkä sinun mielestäsi ovat niitä avainasioita, jotka muistamalla laulaja voi menestyä ja tehdä hyvän uran?

Faneja pitää aina kohdella kunnioittavasti, koska hehän sen palkan oikeasti maksavat. Sillä saralla pitää yrittää tehdä mahdollisimman paljon. Tietenkään nimmareiden jakaminen ei aina keikoilla onnistu, mutta kaikki ymmärtävät sen. Pitää osata käyttäytyä julkisilla paikoilla. Välillä voi tulla niitäkin kertoja, että on baarissa ja on hauskaa, eikä siinä silloin voi koko ajan ajatella, miten nyt pitäisi rajoittaa omaa elämäänsä. Kunhan vähän katsoo, mitä tekee ja mitä sanoo.

Missä haluaisit esiintyjänä vielä kehittyä? Vai onko mielessäsi peräti joitain aivan uusia alueita, joille haluaisit osaamistasi laajentaa?

Varsinaisesti uudesta osaamisalueesta ei ole kyse, mutta ulkomaille olisi aivan mahtava päästä esiintymään. Se olisi ihan mieletön juttu. Ja tietysti laulajana pystyy aina kehittymään lisää, sitä ei voi kieltää. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ja treenaamista tarvitaan.

Olet tehnyt myös pienen ääniroolin The Simpsons -leffan suomen kielisellä raidalla Rod Flandersina. Kiinnostavatko tuollaiset työkeikat edelleen? Tai osallistuminen esimerkiksi johonkin musikaaliprojektiin?

Kyllä kiinnostaisi tehdä jotain tuollaista jatkossakin, dubbausta esimerkiksi. Simpsonithan oli lyhyt juttu, muutama lause ainoastaan, mutta hauskaa sekin oli. En ole mikään perinteinen musikaalilaulaja, koska mulla on aika poppissoundi, joten musikaalinäyttelemistä tai muuta sellaista tuskin pääsen hirveästi tekemään. Mutta olisihan se mielenkiintoista osallistua johonkin näytelmäprojektiin, jos minua mukaan pyydettäisiin ja aikataulut järjestyisi. Lähtisin kyllä oikein mielelläni.

22

Mikä on erikoisin tai suorastaan älyttömin idea, joka sinulle on esitetty?

Eräästä turkisfirmasta ehdotettiin sponsoridiiliä. En tiedä kuinka tiedossa se on, mutta minä olen todella eläinrakas ihminen, enkä kyllä ikinä voisi laittaa turkista päälleni. Aika hassua siis, että tuollaista edes kysyttiin. Oikeastihan se on kyllä aika sairas ehdotus muutenkin nykyään, kun on vähitellen alettu käsittää, kuinka raa’asta teollisuudesta on kyse.

En usko, että diiliin suostujia on hirveästi ollut, jos tuota on muillekin tarjottu.

Miten julkisuus on kohdellut sinua?

Ei hyvin eikä huonosti, vaan aika normaalisti. Joskus minua vertaillaan vähän hassusti uusiin tulokkaisiin tai muihin naisartisteihin. Ei minua voi verrata mihinkään Chisuun tai Vartiaiseen, olemme kaikki niin erilaisia. Harmittavaa, että vertailua pitää tehdä niin paljon.

Välillä huomaan, että minusta halutaan edelleen luoda se 16-vuotiaan teinipissiksen kuva. Enkä enää yhtään jaksaisi vastata niihin samoihin vanhoihin Idols-kysymyksiin.

Joissain haastatteluissa mun sanomiset on kirjoitettu ihan sanasta sanaan puhekielellä, että kuulostaisin mahdollisimman teiniltä. Mutta ei sekään haittaa. Se riippuu paljon

Ja vaikka työ pitääkin tehdä nöyrästi, ei saa nöyristellä. Ei saa pitää itseään huonona tai olla liian kriittinen. Omaa duunia pitää arvostaa ja tehdä töitä sen eteen, että olisi artistina parempi. Jokaisen pitää tietää oma arvonsa, koska se on terveellistä, ja ihmisten pitäisi ymmärtää tämä. Ei mitään itsesäälissä rypemistä tai kehujen kalastelua, ei överöintiä kumpaankaan suuntaan.

Keitä kotimaisia artisteja arvostat ja ihailet?

On paljon ihmisiä, joita arvostan. Yksi heistä on Redrama (Lasse Mellberg), joka on tuossa levylläkin vierailemassa.

Tajusin vasta nyt, kuinka hirveän lahjakas Lasse on sekä biisintekijänä että räppärinä. Ihan uskomaton. On mahtavaa huomata, miten jotkut lahjakkaat ihmiset pystyvät pysymään nöyrinä, mukavina ja fiksuina, ja pystyvät aina keskittymään olennaiseen. Ja Chisu on sellainen nainen, jota minä arvostan tosi paljon. Hän osaa tehdä monia asioita, mutta pysyy silti aina vaan niin ihanana persoonana.

Viime vuoden loppupuolella teit näyttävän ja Suomessa aika harvinaisenkin keikkasarjan yksinoikeudella Silja Linelle. Näyttävät merikiertueet ja -spektaakkelit Siljalla aloitti vuotta aiemmin Antti Tuisku, ja nyt te molemmat saitte omat laivat areenoiksenne. Tuiskun In Colors -esitys raikasi Serenaden promenaadilla samoi-

hin aikoihin, kun sinun Walking on Water -show valloitti Symphonyn kävelykadun kahdeksana iltana. Millaista tuota oli tehdä ja kuinka kauan sen järjestäminen kesti?

Monta kuukauttahan sitä show’ta suunniteltiin ja monta palaveria käytiin läpi. Halusin tietysti bändin kanssa keskittyä siihen, että kuulostaisimme mahdollisimman hyvältä. Laiva oli erityisen hyvä siinä mielessä, että visuaaliseen puoleen pystyi panostamaan todella paljon. Suomen budjeteissa ei normaalisti ihan hirveästi pysty, mutta laivalla ei tullut bussi- tai muita matkustuskuluja, joten sen kaiken sai keskittää show’n näyttävyyteen.

Se oli ehdottomasti kaiken sen työn arvoista ja ihan mieletön kokemus! Suomessa ei ihan hirveästi ole tehty noin suuria juttuja eli show oli todella tervetullut siinäkin mielessä. Siellä ei vaan pönötetty lavalla vaan jotakin oikeasti tapahtui, se oli kokonaisvaltainen elämys. Keikkojen visuaalisuuteen panostaminen enemmän on hyvä juttu.

Mikä on pahinta, mitä keikalla voisi tapahtua? Ja onko niin päässyt käymään sinulle?

Se on pahinta, että keikalla lähtee täysin ääni. Ja joo, niin on tapahtunut kerran. Olin silloin 39 asteen kuumeessa lavalla ja ääni lähti ihan kokonaan kesken kaiken. Onneksi fanit ymmärsivät ja lauloivat messissä, kun laulatin heitä. Mutta se oli kauhea kokemus.

Unohdetaan nyt kuitenkin nopeasti tuollaiset kauhuskenaariot, kun kevät ja kesä tulevat menemään tiukassa keikkaputkessa. Uuden levyn myötä alkaa tietysti aina Suomen kiertäminen ja sen päästä päähän bussilla matkustaminen. Miten oma pää kestää sen?

Pelataan pelejä ja katsotaan leffoja. Muutama viikko sitten oli sellainen 17 tunnin bussireissu, kun jarrut meni rikki. Siinä vaiheessa ei jaksa enää hirveästi jutella kenenkään kanssa. Sitä menee vaan nukkumaan tai katsoo läppäriltä leffoja. Se on aika raskasta joskus. Bussimatkat ovat muutenkin aika rauhallisia, kun kaikki ovat aika paljon omissa oloissaan. Lyhyemmillä matkoilla kyllä jaksaa sitten touhuta jotain yhdessä.

Entä sitten paras palaute, joka on jäänyt mieleen ja toimii edelleenkin hyvänä kannustuksena kohti tulevia keikkoja?

Bändin pojat olivat huomanneet siellä laivalla, miten paljon olen kehittynyt. He olivat ihan yllättyneitä ja sanoivat sen.

Luotan heidän mielipiteeseen paljon ja arvostan sitä todella. Se oli hienoa! Ja uusi levykin on ehtinyt saada jo kehuja ystäviltä. Siitäkin olen tosi tyytyväinen.

Muistatko jotain keikkapaikkaa, jossa sinua ja bändiäsi on kohdeltu erityisen hyvin ja pidetty kuin kukkaa kämmenellä?

Rukalla oli tuossa hiljattain tosi hyvä meininki. Lapissa on ollut yleensä aina tosi kivaa muutenkin. Ja ei, ei ne aina tarjoa poroa siellä, kyllä ruuan saa ihan itse listalta valita (naurua). Tykkään kyllä porosta ja kun siellä ollaan, syön aika paljon käristystä. Tuplapuolukkahillolla.

Haastattelu on julkaistu myös www.vertigo.cd

23

kuva: Hannu Alaluusua

Ratin takaa

Talvi taittui hyvillä mielin

Teksti ja kuvat: bussinkuljettaja Jukka Koponen

Kevätlukukaudella Asennetta-päihdekasvatuskampanjan bussi on kiertänyt niin pienempiä maalaiskouluja kuin suurempienkin kaupunkien oppilaitoksia. Koko valtakunnan alueella liikkuva päihdekasvatusyksikkömme on tavoitettu maamme karttaa tarkastellen useammin lähempää Suomi-neidon helmoja kuin kainaloita, mutta vielä ennen auton kesäteloille rullaamista suuntaamme Oulun korkeuksille ja ehdimmepä pyörähtämään myös Mikkelin nuorisotyöpäivillä.

L Asennetta-päihdekasvatusbussi

kurvailee kohti kesälomaa Asennetta-bussi suuntaa keväällä vielä Pudasjärvelle saakka puhututtamaan päihteistä. Sen jälkeen on vuorossa ansaittu kesäloma.

Teksti: Mirkka Torikka Kuvat: Jukka Koponen ja Hannu Alaluusua

A

sennettapäihdekasvatusbussi on yksityinen ehkäisevää päihdetyötä tekevä yksikkö, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua päihdekysymyksistä. Bussissa kumotaan yleisimpiä päihdemyyttejä ja opitaan oman oivalluksen kautta. Bussi on vakiinnuttanut asemansa yhtenä keskeisenä ehkäisevän päihdetyön toteuttajana tärkeällä ruohonjuuritasolla.

Tuloksellinen päihdekasvatus lähtee pienistä asioista. On tärkeämpää, että nuorille jää bussista lähtiessään

4

mieleen edes yksi ymmärretty asia kuin valtava tietotulvakaaos. Meillä ei siis ole olemassa ehdotonta läpivedettävää ohjelmaa. Kaikki ryhmät ovat erilaisia ja ammattitaitoinen päihdeohjaajamme osaa valita oleelliset asiat keskusteluun kunkin ryhmän kehitystason mukaisesti.

Korostamme toiminnassamme oman valinnan tärkeyttä – sitä, että jokainen voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Vastuu ei ole vain tarjoajalla, vaan myös sillä joka tarjoukseen tarttuu. On tuettava lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, itseluottamusta ja uskoa siihen, että oman eriävänkin mielipiteen uskaltaa ilmaista.

Bussissa ei siis luennoida huumeiden lääketieteellisistä koostumuksista,

eikä muutenkaan ”saarnata”, vaan jutellaan rennosti lähtien liikkeelle nuorten omista kokemuksista. Intensiivinen bussi mahdollistaa jutustelun paremmin kuin koulujen isot juhlasalit. Tavoitteenamme on herättää kriittistä ajattelua ja laajempaa ymmärrystä huumetalouden koko ketjusta. Nuorille on kerrottava huumeista myös globaalina ja yhteiskunnallisena kysymyksenä, jolloin huumekaupan kytkennät maailmanlaajuiseen rikollisuuteen ja eriarvoisuuteen tulevat esille.

Päihdekasvatus on ilmaista varsinaiselle kohderyhmällemme, 5.-9.luokkalaisille. Tätä vanhemmille suunnatut koulutukset ovat maksullisia, ja ne toteutetaan aikataulujen salliessa. Ilmaiset peruskouluvierailut ovat aina ensisijaisia.

iikkuvan luokkahuoneemme peruskouluvierailut olemme edelleen pystyneet säilyttämään maksuttomina tilaajille. Näin kynnys pyytää auto koululle on edelleen matala. Bussin suuren suosion vuoksi vierailua saattaa joutua odottamaan yli vuoden. Kehotammekin rohkeasti tarttumaan puhelimen kampeen, mikäli haluaa bussin porukan jututtavan vielä esimerkiksi omia yläasteikäisiä nuoria. Toisenkin asteen oppilaitokset voivat tilata bussia korvausta vastaan. Nämä vierailut sijoitamme kalenterimme vapaa-aikoihin, joten ne eivät syö tehoja varsinaiselta kohderyhmältämme, 5.-8. luokkalaisilta.

Vanhempien, opettajien ja poliisinkin toteuttama päihdevalistus toivottavasti tavoittaa suurimman osan alaasteen päättävistä ja murrosikäisistä nuorista. Lisävärinä Asennetta-bussi on kuitenkin havaittu hyväksi välineeksi, ja siitä onkin tullut suosittu palanen nuorten päihdekasvatusta. Bussissa saa tietoa päihteistä monesta eri näkökulmasta, ja se tarjoaa myös mahdollisuuden keskusteluihin, joihin nuoret eivät välttämättä uskalla tai halua ryhtyä vaikkapa tutun opettajansa seurassa.

Ennen muuta kysymys on asennekasvatuksesta, eikä niinkään huumeiden yksityiskohtaisista koostumuksista.

Kysymys ei myöskään ole ainoastaan päihteistä, vaan elämänhallinnasta ylipäätään.

kautta. Pääsimme tällä kertaa rengaskaupoissa puolella hinnalla, koska Matti lupasi meille renkaat omakustannushintaan ja vielä työt kaupan päälle.

Tämä oli aika tuntuva lahjoitus, koska raskaankaluston renkaiden hinnoissa puhutaan aina tuhansista euroista, ja onhan autossa kaikkiaan kuusi pyörää. ”Nuorissa on tulevaisuus”, toteaa Erola, jonka enimmäisomistuksessa oleva yritys tukee muutoinkin nuorisotyötä eri seurakuntien kautta. Päihdetyössä hän näkee tärkeimpänä ehkäisevän työn, josta saammekin aikaan pitkän keskustelun. Mukava yrittäjä kertoo, ettei hän ”kuppiinkaan sylje”, mutta haluaa korostaa kohtuuta aikuistenkin alkoholin käytössä: ”Kaikkea ilmaista viinaa ei tarvitse juoda, eikä ylipäätään ole pakko juoda ollenkaan.”

Lions Club aktiivisena ”Sitten taas saadaan halata kun nähdään”. Nämä ystävälliset sanat kaikuivat pitkään mielessä Palvelukeskus Kotikallion ovien sulkeuduttua. Tuolla Helsingin Pitäjänmäessä sijaitsevassa työpaikassaan meitä pyysi käymään kampaamoalan yrittäjä Outi Kekki, joka jo

useampana vuotena on junaillut Asennetta-bussia lionsclubilaisten alueiden kouluille Espoossa ja Helsingissä.

Naisklubi-Pitäjättärissä Outin pesti on Helsingin nuorisovaihdon koordinaattori, mutta hänen intresseihinsä kuuluu myös päihdetyö.

Konalan ala-asteen rehtori tiesi tästä ja näin Outi sai alkaa hoitaa bussivierailuja pääkaupunkiseudulle. Näiden vierailuiden yhteydessä olemme saaneet tavata myös muita ”leijonasisaruksia”, Seppo Haarion Apollon yhteiskoululla Helsingissä ja Pirkko Parikan parillakin eri koululla Espoossa.

Monella lienee vahva mielikuva Lions Clubin ”vanhoista herroista” koulujen kevätjuhlissa myöntämässä stipendejä. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään kaikki. Tämä kansainvälinen ja valtakunnallinen järjestö tekee työtään monella eri saralla, muun muassa nuorisotoiminnassa, välittäen apujaan koulujen käyttöön ja muutoinkin kiinnittäen huomiota muuttuvien asuinympäristöjen nuoriin. Outi Kekki haluaa korostaa järjestönsä halua nivoa asuinalueita yhteisöksi, joissa auttaisimme toinen toisiamme.

Uudet renkaat alle Talvi pisti useaankin otteeseen bussin renkaiden pidon koetukselle. Uudet kumit löytyivät tamperelaisesta Rengasneliö Oy:stä. Toimitusjohtaja Matti Erola oli kiinnostunut toiminnastamme ja näin varasimme asennusajan Tampereen Nekalaan.

Helmikuussa Nokialta palatessamme oli sopiva sauma ajella Tampereen 5

Tavoitteenamme on synnyttää kriittistä ajattelua ja laajempaa ymmärrystä huumetalouden koko ketjusta. Nuorille on kerrottava huumeista myös globaalina ja yhteiskunnallisena kysymyksenä, jolloin huumekaupan kytkennät maailmanlaajuiseen rikollisuuteen ja eriarvoisuuteen tulevat esille.

Päihdekasvatusbussin aikataulua 2011 Toukokuu

20.-21.9 Pello, Pellon yläkoulu 22.9 Tervola, Lapinniemen koulu

12.5 Ii, Kuivaniemen yläaste 13.5 Ii, Yli-Ii:n keskuskoulu

Kohti kesää Koska väestöntiheys on suurinta EteläSuomessa, luonnollisesti tästä syystä kohdentuu myös suurin osa kouluvierailustamme eteläiseen Suomeen. Tästä huolimatta bussin uudet renkaat tulevat mittaamaan maanteitä ympäri maatamme, minne vain kutsuja saamme. Toukokuun aikana ehdimme vielä monen koulun pihaan niin Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa kuin Pohjois-Savossakin. Näistä ensimmäisenä mainitut maisemat ovat tutuimpia bussimme päihdeohjaajalle Petri Tyynelälle, jolla on juuri tullut täyteen ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi bussin päihdekasvatuksesta vastaavana.

Poikkeavatko lapset ja nuoret sitten huomattavasti toisistaan etelästä pohjoiseen? ”En sanoisi noin”, Tyynelä hymähtää tutulle kysymykselle. ”Vaikka kasvuympäristöt ovat erilaisia, samoja juttuja ne nuoret ikäryhmässään miettivät ja käyvät läpi. Toki suurissa kasvukeskuksissa nuoret tulevat kokemaan monia asioita rauhallisemmilla paikkakunnilla asuvia ikätovereitaan aiemmin”, Tyynelä jatkaa.

Miten haluaisit luonnehtia menneen vuoden perusteella työsi hyviä ja huonoja puolia? ”Tässä hommassa on oma vapautensa ja reissaaminen avartaa elämää. Toki työ pyörien päällä on raskastakin. Aika jonka bussi seisoo päivällä koulun pihassa, ei ole koko totuus. Vaihtelevat välimatkat aamuin

6

illoin tekevät päivistä usein pitkiä, ja toisinaan koulupäivän päälle vedetään vielä vanhempainilta. Saman oppitunnin veto kahdeksankin kertaa päivässä asettaa haasteita työn laadukkaana säilymiselle. Jokaiselle ryhmälle ei myöskään voi puhua samoja asioita samalla tavalla. Ohjaajan on myös oltava koko ajan ajan hermolla, ja päivitettävä bussitunnin sisältöä”, Tyynelä täsmää tuntemuksiaan.

Minkälaisia terveisiä haluaisit välittää lukijoillemme näin kesän kynnyksellä? ”Vanhempien ei pidä hyväksyä lapsiensa mahdollista päihteiden käyttöä.

Rajat on piirrettävä tarkkaan. Perusasiat on oltava kunnossa lapsen terveen kasvun ja kehityksen kannalta. Aikuisten rooli on tärkeä. Kaikki eivät ole ammattilaisia, mutta kaikki aikuiset ovat kasvattajia, vähintään omien lapsiensa suhteen.”

Mitä suunnitelmia sinulla itselläsi on tulevalle lomakaudelle? Ajatus kesälomasta saa niin kysyjän kuin vastaajankin mielen levolliseksi ja hymyn naamalle yli sadan yhteisen koulupäivän jälkeen. ”Aion veneillä ja perhokalastaa. Ottakaahan iisisti, ja muistakaa olla varovaisia vesillä. ” Tähän toivotukseen on niin itseni kuin koko Asennetta-Kampanjan väen helppo yhtyä. Parhainta kesää!

Tarvitsetko pätevää päihdeluennoitsijaa?

Kauttamme voi myös tilata maksullista koulutusta esimerkiksi nuorisoalan opiskelijoille ja opettajille.

Koulutusta on tarjolla muun muassa päihteistä, väkivallasta, nuoren ihmisen rikosprosesseista, lastensuojelusta, nuoren sijoituksesta laitokseen ammattilaisen näkökulmasta, tämän hetken nuorisokulttuurista ja muista ajankohtaisista asioista.

Koulutukset räätälöidään tapauskohtaisesti vastaamaan tilaajan tarpeisiin.

Ammattitaitoista puhujaa erilaisiin tilaisuuksiin voi tiedustella osoitteesta info@asennetta.fi tai soittamalla puh: 045 139 8902

16.5 Pudasjärvi, Kurenalan koulu

Lokakuu

17.5 Pudasjärvi, Kurenalan koulu ja Lakarin koulu

4.-7.10 Tampere, Tesoman koulu + nuorisokahvila Uniikki

18.-20.5 Haukipudas, Haukiputaan ja Kellon yläkoulut sekä Länsituulen koulu.

11.-14.10 Tampere, Hervannan koulu +nuorisokeskukset Linnainmaa ja Lentävänniemi.

24.5 Polvijärvi, Kirkonkylän koulu

19.-20.10 Kajaani, Hauholan koulu

25.5 Polvijärvi, Polvijärven yläaste 26.5 Juankoski, Juankosken koulu

Marraskuu

27.5 Juankoski, Juantehtaan ala-aste

2.11 Lapinlahti, Lapinlahden lukio 3.-4.11 Vesanto, Vesannon yhtenäiskoulu

Elokuu

10.-11. Jyväskylä, Tikkakosken koulu

24.-26.8 Valkeala, Valkealan yläkoulu

15.-16.11 Forssa, Forssan ammatti-instituutti 17.11 Forssa, Kuhalan koulu

Syyskuu

30.11-1.12 Laitila, Seurakuntatalo

6.-7.9 Siikajoki, Ruukin yläkoulu 8.-9.9 Oulu, Oulun kansainvälinen koulu

Joulukuu

13.9 Pudasjärvi, Rimminkankaan koulu

7.-9.12 Helsinki, Vartiokylän yläaste

14.-15.9 Taivalkoski, Taivalkosken kirkonkylän peruskoulu

13.-14.12 Joensuu, Pohjois-Karjalan ammattiopisto

16.9 Salla, Sallatunturin koulu

Uudet vierailut: Kenttävastaava Mirkka Torikka mirkka@asennetta.fi p. 045 126 8158

Sovittuja vierailuja koskevat asiat: Päihdeohjaaja Petri Tyynelä pete@asennetta.fi p. 045 126 8166

Aikataulun muutokset ovat mahdollisia.

Kuluva vuosi ja ensi vuosi 2012 on varattu tällä hetkellä täyteen.

7

– Luksuselämää meren rannalla ja maalaistunnelmaa Provencessa

Nizza ja muut Välimeren rannikon kaupungit sekä kylät tarjoavat rentoa kansainvälistä rantaelämää, kun taas taiteilijoiden ja elämästä nautiskelijoiden Provence tunnetaan huumaavasta laventelin tuoksusta ja ranskalaisen maaseudun kauneudesta parhaimmillaan.

Teksti ja kuvat: Anne Nupponen

E

nkelten lahti eli Ranskan Riviera on lukeutunut maailman suosituimpiin matkailukohteisiin jo 1900-luvun alusta lähtien. Nizzan rantakatu Promenade des Anglais on yhdeksän kilometriä pitkä alkaen heti lentokentältä ja jatkuen rantabulevardina vanhan kaupungin laidalle. Rannalla ei ole hiekkaa, vaan vaaleita kiviä, ja meri kimaltelee kauniin turkoosina. Majapaikkanani on pieni hotelli, joka on aika-

40

naan toiminut luostarina. Niinpä käytävät hotellissa ovat todella kapeita ja ovet narisevat. Juuri tällaista nostalgiaa Ranskassa odottaakin kokevansa.

Liikenne on Nizzassa varsin vauhdikasta. Skootterilla ajavia pizzakuskeja on syytä varoa tietä ylittäessään, vaikka kulkeekin suojatietä pitkin.

Ranskalaiset tuntuvat suhtautuvan liikenteeseen ja autoihinsa ylipäätään aika huolettomasti. Lommoja on lähes joka auton puskurissa, ja monista autoissa sivupeili repsottaa hyvää vauhtia irtoamaisillaan. Kaupungilla on näp-

pärä liikkua raitiovaunulla ja kävellen pääsee hyvin sukkuloimaan rannan ja keskusaukion kauppojen välillä. Nizzan rantabulevardin tuntumassa pidetään useana päivänä viikossa antiikkimarkkinat, jossa paikalliset käsityöläiset myyvät tuotteitaan. Valikoimassa on esimerkiksi saippuoita, hajuvesiä ja mausteita.

Nizzan vanhakaupunki on kaunis italialaishenkisine taloineen, jotka ovat keltaisia, punaisia ja terrakotan värisiä.

Taloissa on mausteena värikkäitä ikkunaluukkuja, jotka sulkevat ulkopuo-

lelle päivän kuumuuden ja tuovat viehättävän silauksen talojen olemukseen.

Erikokoisia ja -näköisiä kukkaruukkuja on ripustettu parvekkeille ja ne luovat omalta osaltaan boheemia tunnelmaa.

Ranskassa on aika paljon koiria ja Keski-Euroopan tapaan koirat saavat tulla mukaan kahviloihin ja ravintoloihin. Tilan käsitys on hieman erilainen muutenkin. Etenkin kesäaikaan illastetaan etupäässä ulkona olevissa pöydissä ja ravintolat levittäytyvät kaduille.

Herkkusuiden paratiisi Ruoka painottuu rannan ravintoloissa pitkälti meren antimiin. Tarjolla on paljon kalaa, simpukoita ja myös

jäätelö maistuu, sanotaanhan että Provencessa on 300 aurinkoista päivää vuodessa. Nizza sijaitsee melko lähellä Italian rajaa, joten italialaistakin jäätelöä on tarjolla. Ranskalaisen gastronomian erityispiirteistä sen verran, että mukava kokemus on herkutella välipala ”lettubaarissa”, creperiessä. Sieltä saa makeita ja suolaisia ohuita lettuja, joihin voi valita erilaisia täytteitä.

Ranskalaiseen tapaan aamupalapöydässä on croisantteja, makeina ja suolaisina versioina. Ranskalaiset käyvät hakemassa aamuisin tuoreet leivät boulangeriesta, leipäkaupasta. Niinpä patonki kainalossa kulkevia ranskalaisia näkee harva se päivä kaduilla. Lihat haetaan tietenkin tuoreena liha-

kaupasta. Rantabulevardin tuntumassa sijaitseva tori on paikallisille keskeinen paikka vaihtaa kuulumiset ja hankkia tuoreet ainekset keittiöön. Tarjolla on esimerkiksi monenlaisia oliiveja ja kymmeniä lajeja erinäköisiä tomaatteja. Tuoretta kalaa ja vihanneksia saa niin ikään torilta. Ranskalainen kulinaristinen keittiö perustuu tuoreisiin mutkattomiin raaka-aineisiin.

Nizzan lähitienoo Matkustaminen bussilla on Ranskan Rivieralla ja sen lähistöllä todella halpaa, bussimatka moniin lähikyliin maksaa vain euron suuntaansa jopa 70 km säteellä. Joukkoliikenne toimii vallan mainiosti ja vuoroja menee ainakin kesäaikaan hyvin.

41

Pienellä säteellä Nizzasta sijaitsevat niin rannikkokaupungit Cannes ja St. Tropez kuin Monacon ruhtinaskuntakin. Monacossa on aika erilainen tunnelma kuin rennossa Nizzassa. Heti huomaa, että ollaan hyvin sliipatussa ja tarkasti valvotussa ympäristössä. Matkamuistoina myydään, yllätys yllätys, formulatavaraa ja pelimerkkejä. Monaco ei kuulu EU:hun, mutta rahana on kuitenkin euro. Monaco on maailman toiseksi pienin valtio Vatikaanin jälkeen ja matkailu, formulat ja kasino tiivistävät pikkuvaltion olemuksen. Kaikki tuntuu olevan viimeisen päälle puunattua ja ferrarit viilettävät tiellä huvijahtisataman ohi.

42

Jos ei ole kiinnostunut huvijahdeista ja auringonpalvonnasta, lähellä Nizzaa on tunnelmallisia kaupunkeja ja pieniä kyliä. Lähellä on tunnettu hajuvesikaupunki Grasse, jonka pitkä hajuvedenvalmistusperinne näkyy Nizzankin parfyymipuodeissa. Grassessa voi käydä tutustumassa hajuvesimuseoon ja siellä sijaitsee useita hajuvesien tuotantolaitoksia, joissa on myös tehtaanmyymälöitä.

Nizzasta voi helposti suunnata junalla myös pohjoisen vuoristoseuduille, Alpes-Meritimesille. Rata kulkee laaksoissa kiemurrellen, poiketen välillä tunneleissa Ranskan Alppien sivuitse Digne-les Paysiin. Syvemmälle maaseudulle päästäkseen paras, ja oikeastaan

ainoa konsti on vuokrata auto. Jos Nizzan liikenne kuitenkin arveluttaa, hyvä vaihtoehto on mennä bussilla Grasseen ja ottaa auto sieltä. Näkemisen ja kokemisen arvoiset ovat Gorges du Verdonin mahtavat kanjonit. Verdonin luonnonsuojelualue alkaa Castellanen kylästä, joka on kaunis periranskalainen kylä kivitaloineen. Kanjonin pohjalla mutkittelee joki, jota voi meloa ja katsella näin alhaalta päin huikeita kallionseinämiä.

Yläkautta kanjonit voi kokea ajaen kanjonin vierellä kiemurtelevaa tietä pitkin.

Rakastettava Provence Provencesta on kirjoitettu monen monituista kirjaa ja tehty elokuviakin. Provence yhdistetään huolettomaan elä-

mänmenoon, huikeaan gastronomiaan ja upeisiin maisemiin sekä ikkunaluukullisiin, hieman rapistuneen oloisiin kivitaloihin. Provence ei tuota pettymystä mielikuville. Monet ovat menettäneet sydämensä ikiajoiksi tälle seudulle.

Provenceen kannattaa mennä laventelin kukinta-aikaan heinäkuussa. Violetteja laventelipeltoja on erityisen paljon laventelinviljelyn keskuksen Valensolen ympäristössä. Laventelista tehdään etupäässä saippuoita ja erilaisia hajusteita. Valensolen ympäristössä kulkee niin sanottu laventelitie, jonka varrelta on helppo bongailla peltoja. Kesäpäivä Provencessa on paahtavan kuuma, sirkat sirittävät ja laventelin tuoksu käy

nenään. Maisema kumpuilee ja on satumainen.

Elämän menoa keskiaikaisissa kylissä värittävät mahtavat torit ja mukavat ihmiset. Petanque on suosittu peli Ranskassa ja jäimmepä mekin hetkeksi seuraamaan vanhempien herrojen peliä kentän laidalle. Provencen keskeisimpiä kaupunkeja ovat Aix-en-Provence, Avignon ja Arles. Arlesin tienoilla kuivatetaan suolaa merestä ja siellä on Euroopan suurin suistoalue flamingoineen ja puolivilleine valkoisine hevosineen.

Maaseudulla ei juuri englantia puhuta, joten on syytä kaivaa muistista ranskan hatarimmatkin perusteet. Nizzassa kyllä pärjää vallan hyvin heikommallakin ranskalla ja englannilla.

Päällimmäisenä Etelä-Ranskasta jää mieleen Nizzan kansainvälinen ja hiukan boheemi ilmapiiri kun taas Monaco on ylhäinen ja mahtipontinen. Provencen maaseutu osoittautui koko lailla sellaiseksi kuin sen on kuvitellutkin. Juuri monipuolisuus tekee matkasta Etelä-Ranskaan antoisan. Niin juhlijoille, auringonpalvojille kuin taivaanrannanmaalareillekin löytyy vaihtoehtoja.

Myös luonto on vaihtelevaa, rannikolla on palmuja ja merta, Alpeilla kasvaa havukasveja ja syvemmällä Provencen maaseudulla on lehtomaisia laaksoja ja vuoristoa, jota joet halkovat. Mahansa saa taatusti herkkuja täyteen ja auringonpaiste on lähes taattua.

43

Vähäkainu on illan loppuun mennessä onnistunut triplaamaan Fintotolta saamansa pelirahan ja voittanut reilut 300 euroa hyväntekeväisyyteen. "Kyllä tällä nyt saa muutaman synnin anteeksi ja voi taas nukkua yönsä hyvin."

"En mä viitsi kuitenkaan ihan hirveästi tässä vieressä olla. Luulen nimittäin, että se aavistaa, kuka antoi luvan ruunaamiselle",Linnonmaa tuumii.

Viime vuonna Jaajon ravibussi voitti Vuoden raviteko -palkinnon.

Silloin hän vei Vermoon 1300 ihmistä.

"Ei, ei voi olla totta?! Haluatko sä oikeasti tietää, paljonko sä missasit? Mun tekee tosi pahaa, mutta sulta meni just reilu 30 tonnia ohi", huutaa järkyttynyt Linnonmaa. (Kuvassa taustalla näkyvä bussinkuljettaja Ville Pekkola ei ollut kyseisen menetyksen kärsijä.)

Ensimmäinen totovoitto meni lahjoituksena eturauhassyövän tutkimukseen.

Kun voittorahoista ei näin ollen ollut itselle hyötyä, oli pakko tutustua lajiin ja voittomahdollisuuksiin paremmin.

Asennetta-väen 50 euron pelisijoitus poiki ainoastaan yhden alle 30 euron voiton. No, kyllä päihdevalistusbussi liikkuu sillä kuitenkin joitain kilometrejä koululta koululle.

Teksti: Jussi Riihimäki Kuvat: Mirkka Torikka

O

n sateentihkuinen keskiviikkoiltapäivä maaliskuisessa Helsingissä. Grand Casinon katoksen alla odottaa kymmeniä ihmisiä. Monia hymyilyttää. Puheensorinasta päätellen myös jännittää. Kaikilla on sama päämäärä. Vermo. Suomen raviratojen suurin ja kaunein. Ja sinne olisi tarkoitus päästä kadunvarteen pysähtyneellä tilausbussilla. Matkaopas ja illan isäntämme seisoo jo bussin vieressä.

Mitkään mielikuvat totomiehestä eivät vastaa häntä. Farkut lökottävät ja jaloissa on tennarit. Kaislamainen tukka ulottuu olkapäille ja päähän on vedetty punavalkoinen skeittilippis. Olemus on vekaramaisen innostunut.

30

Jari ”Jaajo” Linnonmaa, varmasti muutamalle sadalletuhannelle ihmisellä äänenä tuttu ja parhaana radiojuontajana palkintoja saanut Radio Suomipopin Aamulypsyn moottoriturpa on tehnyt uuden aluevaltauksen. Hän tekee toton ihmeellistä maailmaa tutuksi. Viime vuonna Jaajon ravibussi voitti Vuoden raviteko -palkinnon. Silloin hän vei Vermoon 1300 ihmistä. Nyt Linnonmaa kättelee bussiin nousevat ystävällisesti. On aika startata uusi kausi. Ja mikäs siinä, kun kaikki paikat ovat taas uteliaista uhkapelureista täynnä.

Jaajon ravibussin synty Linnonmaa joutui toton maailmaan aivan vahingossa pari vuotta sitten Toton SMkisojen kautta. Kisoihin haluttiin ammattipelaajien lisäksi villi kortti ja niinpä jär-

jestäjät pyysivät Linnonmaata mukaan.

Hevoset eivät silloin vielä kiinnostaneet, eikä totokokemustakaan ollut, mutta kutsussa mainittiin ilmainen ruoka ja juoma. Tietenkin sinne oli mentävä.

Kun noviisille, joka kisoissa keskittyi lähinnä pihvin syömiseen ja punaviinin nauttimiseen, lyötiinkin illan päätteeksi hopeamitali kaulaan ja 9700 euroa käteen, ei paluuta entiseen ollut. Aiemmin esitetty spontaani lupaus toimittajalle hyväntekeväisyydestä vei voittorahat eturauhassyövän tutkimukseen. ”Seuraavana aamuna mä mietin, että jos rahan tekeminen on herranjumala näin helppoa, niin mä alan käydä raveissa joka viikko. Yllytin frendejä mukaan ja sana kiersi. Tyhjätaskut alkoi soittelee, että ei muuta kuin Vermoon.”

Linnonmaan ja hänen entourage matkasi taksilla Vermoon ja takaisin joitain viikkoja. Sitten miinustilin tekeminen kyllästytti muut ja yhteinen reissaaminen loppui. Linnonmaan mielessä kuitenkin kyti. ”Aloin jo toivoa eturauhassyöpää, että pääsisin edes vähän kiinni voittorahoihini. Soitin kuitenkin Vermoon ja sanoin, että jos he antavat minulle bussin ja kaksi lavaa olutta, niin tuon joka keskiviikko 50 ihmistä pelaamaan.

Siellähän on muuten mökki ihan tyhjillään”, kertoo Linnonmaa diiliehdotuksestaan.

Aluksi Vermon päässä nikoteltiin ja epäiltiin, mutta lopulta suostuttiin. Kun Aamulypsy-ohjelman kuuntelijat kuulivat ideasta, 500 ihmistä ilmoittautui mukaan parissa päivässä.

Hevoskauppoja Linnonmaa tulkitsi oman tappiollisen pelinsä syyksi sen, ettei hän tiennyt mitään hevosista. Hän jopa luuli, että poneista kasvaa aikuisina ravihevosia. Seuraava askel olisi siis oman hevosen osto. Luonnollisesti. Tästä puhuminen radiossa toi satamäärin sähköposteja. ”Onneksi poliisi ei tuona aikana takavarikoinut kannettavaani. Kaikki ne hevosten pohkeiden ja perseiden kuvat olisivat vaikuttaneet varmasti hivenen oudoilta”, nauraa Linnonmaa.

Ruotsin puolelta tuli idea yhteisomistuksesta. Linnonmaa perusti virtuaalisen Jaajon ravitallin, keräsi rahat ja osti yhdessä nopeimpien Aamulypsy-kuulijoiden kanssa pari vuotta sitten varsan nimeltä Big Slick. Hinta oli 24 000 euroa ja se jaettiin sataan osaan. Jaajon ra-

vitalli myy nyt osuuksia Big Slickin pikkuveljen Tuff Enoughin omistuksesta.

Melko pian Big Slickin hankinnan jälkeen ravi- ja hevosmaailman legenda Pekka Korpi lähestyi Linnonmaata ja halusi perustaa, jälleen Ruotsin mallin mukaan, koko kansan ravitallin. Sen nimeksi tuli Suomen ravitalli Oy. ”Viime vuonna hevoset juoksivat omat heinänsä takaisin. Se on hyvä, ja kaikki ovat onnellisia.”

Bisneksestä huolimatta Linnonmaa on onnistunut säilyttämään innostuksensa ja osaa suhtautua raveihin myös loistavana viihteenä. Tätä innostusta hän on siirtämässä raviummikoihin tänä iltana. Samalla hän haluaa murentaa ennakkoluuloja, joista osa on liki rasistisia. ”Tämä ei ole sellaista, että pitkät kalsarit päällä palellaan pihalla ja tapellaan 31

mustalaisten kanssa hengestä ja elämästä. Ei, vaan me istutaan sisällä ja syödään pihviä ja juodaan punaviiniä, keskustellaan ja pelataan. Pidetään hauskaa.”

Iloista hevostelua hyväntekeväisyyden puolesta Kun saavumme Vermoon, rakennuksen koko yllättää. Se on pitkä ja monessa kerroksessa. Peruskerrostalon luokkaa.

Sisällä meille on varattu ravintola Raviinin parhaat ikkunapaikat ja kymmenkunta pöytää. Ravintolatunnelma ei ole teennäinen. Valkopaitaisia tarjoilijoita kiertelee pöydissä. Annokset näyttävät hyviltä ja noutopöytä tuoksuu. Ainostaan baaripöytä näyttää kyhätyltä. ”Ensimmäisen kerran Vermon historiassa täällä on nyt baari. Jaajon ravibussilaiset taisivat haiskahtaa sen verran janoisilta, että tämä avattiin meitä varten”, Linnonmaa vitsailee.

Hänen lisäkseen pöytäseurueeseemme kuuluuvat Henri Vähäkainu (Pikku G, nykyisin G), joka pelaa Fintotolta saamaansa 100 euroa hyväntekeväisyyspottiin, hänen ystävänsä Marko Viinikka, jonka ravitietous rajoittuu Sea Biscuit -elokuvaan, sekä bussinkuljettajamme Ville Pekkola, jolla on liki 40 vuoden totokokemus.

Viime vuonna Fintoton hyväntekeväisyyskampanja Goodwill Toto keräsi julkkisvieraiden avulla reilun 5000 euron potin. Voittosumma lahjoitettiin lyhentämättömänä Suomen vammaisratsastukselle. Asennetta-väen olisi tarkoitus pelata 50 euron pelikassalla muhkeat voitot, joilla sitten saataisiin polttoainetta päihdevalistuskampanjan bussiin.

32

Voittamisen sietämätön vaikeus Isäntämme kiertää pöydästä pöytään antamassa neuvoja. Alku tuntuu vaikealta ja totovihko näyttää kryptiseltä. Onneksi apua saa. ”Totoluukkujen takana on ihania rouvia, jotka ovat istuneet siellä 70-luvusta asti. Osa ei ole kai koskaan käynyt edes kotona. Hirveän mukavia ja ihania naisia, jotka neuvovat mielellään ja antavat vinkkejäkin, jos heille vähän hymyilee”, Linnonmaa suosittelee myös.

Pohjakerroksessa istuvat he, jotka jollain tavalla vastaavat mielikuvien totomiestä. Toisilla on tarkoituksella parta, toisilta se on vain ajamatta. Keski-ikäisiä ja vanhempia, maalta tulleita. He eivät syö tai juo, eivätkä istu näköalapaikoilla.

He keskittyvät olennaiseen ja tuijottavat keskittyneesti televisioruutuja. Pöydillä on rutistettuja pelilappuja.

Kovaääniset tuuttaavat ilmoille seikkailuelokuvien reippaita tunnareita yhdistettyinä Vermon ilmoituksiin. Elämysravimatkan mainos. Monotonista selostusta, tuloksia ja tietoa seuraavasta lähdöstä. Ylhäällä ravintolan puolella tunnelma kasvaa. Ihmiset liki juoksevat lappujensa kanssa. Vähäkainu kertoo nähneensä lippuluukulla pari kaveriaan, joiden ei ikinä olisi kuvitellut käyvän raveissa.

Ehkei totoamisesta koskaan tule uhkapelimaailman uutta pokeria, mutta sillä on hyvät mahdollisuudet kasvattaa suosiota nuoremman väen parissa. Muutenhan raviurheilu on Suomen toiseksi seuratuin urheilulaji jääkiekon jälkeen. Aina ravataan jossain. Ainoastaan jouluaattona ja -päivänä radat hiljenevät ja hepoillakin on joulurauha.

Lajin yllättävänkin suuren suosion kertoo valotaulu radan vieressä. Tämän päivän lähtöjä on pelattu reilusti yli 400 000 eurolla. Kaikilla ei ole käynyt tuuri. Useassa pöydässä lasten leikkiämpärin kokoinen roska-astia on täyttynyt voittamattomista kupongeista. Astiaa ei turhaan kutsuta särkyneiden unelmien kipoksi.

Linnonmaa on ottanut tuntumaan jyhkeisiin eläimiin muutenkin. Pari viikkoa aiemmin hän osallistui Joensuussa ravihiihdon SM-kisoihin. ”Ainoa ajatus oli, että tässä ei käy nyt hyvin”, muistelee Linnonmaa pelottavaa kokemusta. Pöllyävää lunta, huiman kokoisia hevosia ja tappavan kovia kavioita joka suunnassa. Vieressä kanssakisailija Jethro Rostedtin kypärästä ulos pyöristyvät, aivan yhtä pelokkaat kasvot.

Onneksi nyt kaikki saavat olla turvallisesti pöytiensä ääressä. Turvallinen ei kuitenkaan tarkoita tylsää. Eikä pönötystä. Nyt ei olla viheriöllä ruutuhousuissa ja kashmirneule harteilla. Välillä tunnekuohu ajaa seisomaan ja viittomaan hevosiin vauhtia. Huudot raikuvat. Linnonmaan ohje bussimatkalla oli, että huutaa pitää vaikkei mitään voittaisikaan. ”Jee, jee, jee! Mä voitin kympin! ”Aja sitä!” ”Kuka helvetti on Antero Häkkinen, joka pilasi tämän lähdön?”

Tässä vaiheessa, kun puolet lähdöistä on ravattu, päihdekampanjan bussin tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Pelikassa hupenee, eikä ainakaan vielä ole natsannut.

Nokian insinööri vai hevostenkasvattaja?

Viidennen lähdön jälkeen ravibussilaiset lähtevät talleille katsomaan Big Slick

-hevosta. Hevosen kasvatuksesta vastaa Antti Serkamo, Suomen stadilaisin valmentaja.

Stadilaisuuden lisäksi hän kuulostaa suhtautuvan työhönsä tinkimättömyydellä. Serkamo kertoo, että tallissa on 14 hevosta. Näiden parissa työskentelee kolme vakituista valmeltajaa ja kaksi apuvalmentajaa sekä koko joukko hoitajia. Itse Serkamo sanoo olevansa sekä toimitusjohtaja että juoksupoika, ja laativansa tarkat valmennusohjelmat. ”Big Slick on ollut hyvässä aikataulussa ilman mitään probleemia, kaikki on menee niin kuin kuuluukin. Youtubesta pitäisi löytyä vauhtiharjoitteluvideo sellaisesta leikkimielisestä kisailusta”, Serkamo selittää katsahtaen kysyvästi Linnonmaata. Tämä nyökkää ja vastaa Big Slickin olevan suuri tähti internetissä.

Oikea kisaaminen alkaa noin neljän vuoden iässä. Sitä ennenkään hevosesta ei saa ottaa kaikkia irti vaan intoa pitää tasaisesti ruokkia. Liian koville joutunut elikko saattaa masentua. Terveydentila tarkastetaan kaksi kertaa päivässä. Hiertymät, flunssat ja loukkaantumiset kuuluvat kilpailijan elämään niin kuin ihmisurheilussakin. ”Täällä eletään hevosten ehdoilla.

Niistä pidetään parempaa huolta kuin monista lapsista ja vanhuksista. Yhtään ei muuten komennella, jos eläin vain valjaissa tekee, mitä pitää”, jatkaa Serkamo.

Hevosten ehdoilla elävät valmentajat ovat pitkän linjan konkareita. Ja hoitajista löytyy esimerkiksi eläinlääketieteen opiskelijoita. Ammattilaisia arvostetaan ja heistä on ulkomailla huutava pula. Serkamon mukaan suomalainen hevosten hoitaja on maailmalla kysytympi kuin Nokian insinööri.

Ei Big Slickillä ihan helppoa ja vaivatonta ole ollut. Se on kokenut muutoksia.

Niin suuria, että miehiä hirvittää. Linnonmaa hymyilee vinosti, kun hän kuuntelee Serkamon selostusta. ”Sille tuli vähän liikaa kevättä rintaan ja 500 kilon eläin ei ole mikään leikkikalu silloin. Se teloi yhden hoitajan sairaalakuntoon, seitsemän tikkiä selkään ja seitsemän otsaan. Lisäksi se oli vaaraksi itselleen. Piti tehdä ratkaisuja”, Serkamo kertoo. ”Ja minä olin kuin lapsen isä, jolle tuli postia koululta, että nyt Big Slick on käyttäytynyt vähän huonosti ja me joudumme antamaan sanktioita”, nauraa Linnonmaa.

”Aloin jo toivoa eturauhassyöpää, että pääsisin edes vähän kiinni voittorahoihini. Soitin kuitenkin Vermoon ja sanoin, että jos he antavat minulle bussin ja kaksi lavaa olutta, niin tuon joka keskiviikko 50 ihmistä pelaamaan.”

Ratkaisu vaarallisen teutaroinnin hillitsemiseksi oli kivesten poisto. Serkamon mukaan ruunattu Big Slick on nyt paljon hyväntuulisempi ja vapautuneempi. Juuri sellainen kilpahevonen, joka luottaa itseensä. Ruotsissa noin 90 prosenttia hevosista ruunataan, harvoista tulee siittäjiä.

Ravibussilaiset ottavat lopuksi yhteiskuvia kiveksettömästä tulevaisuuden tähdestä. Se näyttää ylväältä ja tyyneltä, ja ottaa silitykset nauttien vastaan. Linnonmaa vaikuttaa hivenen varautuneelta. ”En mä viitsi kuitenkaan ihan hirveästi tässä vieressä olla. Luulen nimittäin, että se aavistaa, kuka antoi luvan ruunaamiselle.”

Hyvää ja huonoa tuuria Heppaurheilu on laji, jota uhkapelatessa voi kymmenen metrin matkalla voittaa kymmeniä tuhansia euroja. Tai hävitä. Turvanmitat ovat arvokkaita. Mikään ei ole koettelevampaa kuin melkein voittaminen. Joskus siihen riittää lapun huono tai tietämätön rastitus. Tällainen tuo draamaa iltaan.

Vermon reissun loppusuoralla, yhdeksännen lähdön ja maaliintulojen jälkeen, naapuripöydästä ojennetaan pelikuponki Linnonmaan käteen. Peli-isäntämme ilme puhuu paljon. Hän on vaiti, sukii hiuksiaan ja laskee kätensä leualleen. Ilmassa on kauhua. ”Ei, ei voi olla totta?! Haluatko sä oikeasti tietää, paljonko sä missasit? Mun tekee tosi pahaa, mutta sulta meni just reilu 30 tonnia ohi”, sanoo Linnonmaa päätään puistellen.

Yhdeksännessä lähdössä oli mahdollista pelata troikkaa eli veikata kolmen ensimmäisen hevosen oikea maaliintulojärjestys. Linnonmaa puhui tästä jo tulomatkalla ”karvalottona”. Onnistuminen on vaikeaa, eikä sitä yleensä haeta yhdel-

lä järjestyksellä, vaan samaan kuponkiin haetaan eri mahdollisuuksia haravilla. Kivuliaaksi tilanteen teki nyt se, että naapuripöydän kaveri oli saanut kolmen kovimman hevosen nimet tekstiviestillä pätevältä raviystävältään, ja viestin pointti oli ollut pelata kiinni kaikki eri maaliintulojärjestykset tuon troikan osalta. Nyt viesti tuli ymmärretyksi väärin, rivejä pelattiin vain yksi ja samalla hävittiin kottikärryllinen rahaa.

Vähäkainu on illan loppuun mennessä onnistunut triplaamaan Fintotolta saamansa pelirahan ja voittanut reilut 300 euroa hyväntekeväisyyteen. ”Kyllä tällä nyt saa muutaman synnin anteeksi ja voi taas nukkua yönsä hyvin”, laskee Vähäkainu leikkiä Linnonmaan kanssa. Hyväntekeväisyyskohteena oli vammaisratsastus. Suurempaa summaa varmasti haettiin, mutta silti tunnelma on hyvä.

Jaajon 300 euron pelikassa toi pitkien pakkasten jälkeen kouraan rapeat 800 euroa, jotka kuulemma menevät tyttöystävän kevätsaappaisiin. Ehkä takkiinkin.

Asennetta-väki saa anteeksi korkeintaan muutaman pikkurikkeen, sillä 50 euron pelaaminen poiki ainoastaan yhden alle 30 euron voiton. No, kyllä päihdevalistusbussi liikkuu sillä kuitenkin joitain kilometrejä koululta koululle.

Paluumatkalla lähes jokainen sanoo tulevansa tänne uudestaan. Vaikka harva voitti, kokemus oli innostava. Linnonmaan luotsaamana joukkomme siirtyy Helsingin keskustan Lady Moon -ravintolaan, jossa iltaa on tarkoitus jatkaa yöksi elävän musiikin parissa.

Tämä on hyvä hetki sulkea muistiinpanovihko ja panna kamera laukkuun.

Lisätietoa: www.jaajontalli.fi, www.suomenravitalli.fi, www.vermo.fi 33

kuva: guillermo arias / lehtikuva

Pilvi ei riitä enää protestiksi – kannabiksen käytön laillistaminen puhututtaa sen sijaan yhä aktiivisemmin

Yleisimpänä laittomana huumausaineena kannabis on avainasemassa puhuttaessa päihteiden käytön ehkäisystä.

Kansanterveydellisestä näkökulmasta tarkasteltaessa kannabis on kuitenkin varsin pieni syntinen.

Teksti: Mirkka Torikka

K

annabis on yleisimmin saatavilla oleva laiton huumausaineemme. Yli 90 prosenttia laittomien huumeiden kokeilusta ja käytöstä koskee nimenomaan kannabista.

Nuoret suhtautuvat aiempaa myönteisemmin kannabistuotteisiin ja noin 40 prosenttia nuorista uskoo kannabiksen hankkimisen olevan melko helppoa.

Näin kertovat nuoret vuoden 2010 Kouluterveyskyselyssä.

34

Kannabis on vakiintunut nuorten keskuuteen, ja heidän asenteensa sen käyttöä kohtaan ovat lieventyneet. Muutos asenteissa ei kuitenkaan näy kannabiksen käytön merkittävänä lisääntymisenä. Kannabis on menettänyt protestiarvoaan arkipäiväistyessään. Sen dekriminalisointia, eli käytön rankaisematta jättämistä, kannattavat uskovat, että laillisena kannabis ei kiinnostaisi senkään vertaa.

Laillistamalla käyttö päästäisiin heidän mielestään tuloksellisempaan päihdetyöhön, koska silloin viran-

omaisten resursseja voitaisiin vapauttaa kovempien aineiden käyttäjien jahtaamiseen. He uskovat myös kannabiksen luovan käyttäjälle turhaan reitin kovempiin huumeisiin, koska kaikki laittomat huumeet ovat samojen välittäjien käsissä. Oleellista on ymmärtää, etteivät useimmat kannabiksen käytön laillistamista kannattavat pyri edistämään kannabiksen käyttöä määrällisesti. He kannattavat dekriminalisointia, koska uskovat sen helpottavan huumekeskustelua ja käyttäjien hoitoon hakeutumista.

Valtaosan päihdehaitoistamme aiheuttavat alkoholi ja tupakka. Kannabiksen haitat ovat myös pienemmät kuin muiden laittomien huumausaineiden. Kannabiksen käyttö rajoittuu useimmiten muutamaan kokeiluun tai lyhyeen jaksoon nuoruudessa, kun haitat sen sijaan liittyvät pääosin runsaaseen ja pitkäaikaiseen käyttöön. Kannabiksen kertakäytöstä on harvoin vakavia seurauksia, eikä yliannostus johda kuolemaan. Ohimenevät ahdistusja sekavuustilat ovat kuitenkin mahdollisia. On myös selvää, että päihty-

mys lisää aina tapaturmien riskiä. On myös olemassa jonkin verran näyttöä kannabiksen käytön yhteydestä psykooseihin, masennukseen ja muihin mielenterveyden häiriöihin.

Ristiriitaiset tutkimustulokset kannabiksen terveyshaitoista eivät helpota muodostamaan mielipidettä siitä, millainen juridinen asema kannabiksella pitäisi olla, jotta yksilölliset ja yhteiskunnalliset haitat jäisivät minimiin.

Toisille kannabis on harmiton nautintoaine, ja toisilla sen pitkäaikainen käyttö johtaa selviin terveyshaittoihin.

Terveydenhuollon näkökulmasta katsottuna kannabiksen juridinen asema ei saisi hankaloittaa hoitoon hakeutumista.

Pulmallinen päihdepolitiikka Suomen tiukka huumausainelaki ei erottele kovia huumeita miedoista, eikä virkistyskäyttöä ja kokeilua säännöllisestä tai riippuvuuskäytöstä. Rajoittava kokonaiskieltopolitiikkamme perustuu huumeettoman yhteiskunnan tavoitteelle ja oletukseen, että käytön laittomuus ylläpitää huumeiden vastaisia 35

asenteita ja vähentää huumeiden käyttöä.

Kansainvälisesti verrattain yleinen haittojen vähentämispolitiikka on kansanterveydellisesti painottunut lähestymistapa, jossa ensisijaista on huumeiden käytön yksilölle, yhteisöille ja yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen pitäminen mahdollisimman vähäisinä. Meillä tunnetuimpia haittojen vähentämisen käytännön sovelluksia ovat huumeiden käyttäjien terveysneuvonta, ruiskujenvaihtopisteet ja huumeriippuvaisten lääkkeelliset korvaus- sekä ylläpitohoidot.

36

Rajoittava politiikka ja haittojen vähentämispolitiikka mainitaan huumausainestrategiassamme rinnakkain tavoitteena ja keinona: huumepolitiikan tavoitteeksi asetetaan ”huumeiden käytön ja leviämisen ehkäiseminen niin, että haitat jäävät minimaalisiksi” (tavoite), ja parhaana keinona tavoitteen saavuttamiseksi nähdään rajoittava kieltopolitiikka (keino). Tämä voidaan nähdä myös ristiriitaisena. Keskeisin näkökulmaero palautuu huumeiden käyttäjän asemaan: siihen,

kuva: ville männikkö / lehtikuva

Oleellista on ymmärtää, etteivät useimmat kannabiksen käytön laillistamista kannattavat pyri edistämään kannabiksen käyttöä määrällisesti. He kannattavat dekriminalisointia, koska uskovat sen helpottavan huumekeskustelua ja käyttäjien hoitoon hakeutumista.

määritelläänkö huumeiden käyttäjä rikolliseksi, jota tulee rangaista, vai riskikäyttäytyjäksi, jota tulee tukea eri tavoin huolimatta siitä, jatkaako hän huumeiden käyttöään tai ei.

Kahtia jakava kannabis – idealistit vastaan realistit Suomen kannabisyhdistyksen tarkoituksena on vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, saatavuus ja kotikasvatus omaan käyttöön laillistettaisiin täysi-ikäisille

Miksi Suomessa pitäisi laillistaa yksi uusi päihde, kun entistenkään kanssa ei ole vielä opittu elämään ongelmitta?

ihmisille. Yhdistys ei pyri edistämään kannabiksen käyttöä, vaan heistä kannabiksen tulisi olla perusoikeus niille aikuisille, jotka sitä haluavat käyttää.

SKY:n puheenjohtajan Timo Larmelan mielestä syy huumerikollisuuteen ei ole niinkään itse huumeissa kuin järjestelmässä, joka huumevastaisen taistelun keinona kriminalisoi huumeet. Täten hänestä huumerikollisuus on yhteiskunnan itsensä aikaansaamaa. Kannabiksen käyttö on nykyään suhteellisen yleistä, joten suuri määrä ihmisiä rikkoo lakia jatkuvasti.

Suuri osa ei jää käytöstään kiinni, joten piilorikollisuus on suurta.

A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemen mukaan on totta, että huumerikollisuus on suureksi osaksi yhteiskunnan synnyttämää. Mutta se ei kuitenkaan riitä perusteluksi kannabiksen vapauttamiselle. Onhan yhteiskunta päättänyt kieltää monia muitakin asioita, vaikka ne synnyttävät rikollisuutta, kuten esimerkiksi ylinopeudet. Myöskään laillistuksen kannattajien väite piilorikollisuuden aiheuttamasta lainkuuliaisuuden menetyksestä ei ole Peltoniemen mukaan kovin vakuuttava. ”Yksi esimerkki on nuoret, jotka keskimäärin aloittavat alkoholinkäyttönsä murrosiässä. Heidän on aina käytännössä hankittava alkoholi laittomasti. Siitä huolimatta on todennäköistä, että nuorten alkoholin käyttö olisi vielä laajempaa, jos ostoikäraja olisi 12 tai 14. Ikärajan määrittelyllä yhteiskunta on halunnut antaa selkeän signaalin siitä, mikä on eettinen ja moraalinen tavoite. Lainsäädännössä on yleensäkin ero lain kirjaimen ja sen soveltamisen välillä. Nopeusrajoituksilla saadaan keskinopeuksia alemmaksi, vaikka ylinopeuksia yhä esiintyy”, hän sanoo.

Peltoniemi ei myöskään suostu näkemään perusoikeuksien joukossa vapautta kasvattaa ja polttaa hamppua. ”Kannabiksen polttaminen ei ole Suomessa niin iso asia, että sen kielto loukkaisi niin oleellisesti kenenkään

ihmisoikeuksia, että laillistaminen olisi tällä hetkellä tarpeellista. Kannabiksen käyttö ei ole kenenkään perustarve. Kansalaisoikeudet koskevat elämää suurempia kysymyksiä ja kannabis ei niihin kuulu”, vastaa Peltoniemi.

Kannabiksen laillistaminen suojelisi idealistien mukaan myös vähemmistöä, kannabiksen käyttäjiä, esimerkiksi pidätyksiltä tai kotietsinnöiltä. Peltoniemi ei pidä kuitenkaan kannabiksen käyttöä sellaisena vähemmistön perusoikeutena, jonka rajoittaminen olisi erityissuojelun tarpeessa. ”Kannabiksen vapauttaminen helpottaisi tietyn pienryhmän elämää, mutta samalla huolestuttaisi ja loukkaisi väestön valtaenemmistön näkemystä. Tällä ei luultavasti edistettäisi kannabiksen käyttäjien asiallista kohtelua, vaan heistä tulisi yhä enemmän kummasteltava marginaaliryhmä ja eri asioiden syntipukki”, Peltoniemi toteaa.

Päihdepolitiikan vedenjakaja Päihdepolitiikkaa muotoiltaessa on päätettävä kenen arvoista ratkaisua haetaan ja keiden oikeuksia painotetaan. Päihdekysymyksissä ei voida päätyä vain yksiön oikeuksien kunnioittamiseen, vaan tarvitaan myös käyttäjän lähiyhteisön ja koko yhteiskuntaan kohdistuvan vastuun ja velvollisuuksien korostamista. Peltoniemen mukaan Suomi ei ole kypsä kannabiksen vapauttamiselle. ”Tällä hetkellä laillistaminen aiheuttaisi yhteiskunnassamme enemmän haittaa kun hyötyä. Kannabiksen vapauttamisen sosiaaliset kustannukset ylittäisivät muutoksen sosiaaliset hyödyt”.

Kannabiksen puolustajien suusta kuulee usein, miten kannabistuotteet ovat monessa mielessä miedompia kuin lain sallimat paheet alkoholi ja tupakka: molemmat aiheuttavat pahemman riippuvuuden kuin kannabis, ja alkoholi aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä ja yliannostuskuolemia. Näiden epäkohtien olemassaolo ei kuitenkaan

oikeuta vaatimaan lisää epäkohtia. Miksi tulisi laillistaa yksi uusi päihde, kun entistenkään kanssa ei ole opittu elämään ongelmitta.

Monen kannabiksen liberalisoijan ajatuksissa on myös käsitys siitä, että kannabiksen vapauttaminen veisi markkinoita sekä alkoholilta että huumeilta. ”Tämän tapainen korvaus- eli substituutiohypoteesi ei kuitenkaan toimi kaikissa tilanteissa eikä yhteiskunnissa. Kannabiksen vapauttaminen vain lisäisi päihteiden käytön kokonaismäärää, ja samalla päihdehaittoja”, Peltoniemi muistuttaa.

Käsitys pohjautuu hänen mukaan varsin varmoihin tutkimuksiin siitä, että mitä helpommin ja halvemmalla päihteitä on tarjolla, sitä enemmän niitä käytetään. Peltoniemi painottaa suhteellisuudentajua – kaikki, mikä saattaa kuulostaa järkevältä, ei ole mahdollista. Kannabis on Suomessa vieraan kulttuurin tuote, eikä sille ole yleisesti sisäistettyjä käyttö- tai käyttäytymissääntöjä, eikä sosiaalista kontrollia. ”Jos kannabis laillistettaisiin, moni saattaisi ajatella, että onhan sitä nyt kokeiltava koska se lailla sallitaan.

Kannabista ei käsitettäisi vaaralliseksi aineeksi, koska sitä ei ole kiellettykään. Voi olla, että kannabis joskus seuraa kahvin, tupakan ja alkoholin tietä kieltojen ja vapautuksen osalta, mutta ainakin tällä hetkellä kannabiksen vapauttamisen sosiaaliset kustannukset ylittäisivät muutoksen sosiaaliset hyödyt”, Peltoniemi toteaa.

Saatavuus-kysymystä oleellisempaa on kysynnän vähentäminen. Ratkaisu ei ole niinkään valvonnassa, vaan päihdehaittojen ehkäisyssä ja asenteiden muuttamisessa.

Cannabis sativa Kannabistuotteita, hasista ja marihuanaa saadaan cannabis sativa –kasvista. Hasista tehdään kasvin kukinnois37

Kaikki, mikä saattaa kuulostaa järkevältä, ei ole mahdollista.

ta erittyvästä pihkasta, ja se esiintyy yleensä tummanruskeina levyinä tai pieninä paloina.

Marihuana kuivatetaan päihdehampun kukinnoista ja versoista, ja se on vihertävän ruskeaa ruohomaista rouhetta. Kannabista poltetaan tyypillisimmin piipuissa, bongeissa ja sätkissä, mutta sitä nautitaan myös suun kautta. Kannabiksessa on runsaasti tajuntaan vaikuttavia ainesosia, joista tärkein on delta-9-tetrahydrokannabinoli (THC). Kannabis on vaikutuksiltaan samanaikaisesti sekä keskushermostoa kiihottava että rauhoittava ja lisäksi harha-aistimuksia aiheuttava huumausaine.

Odotetut ja toivotut vaikutukset: Päihtynyt on usein ja varsinkin aluksi ulospäin suuntautunut, puhelias, aktiivinen ja hyväntuulinen. Päihtynyt voi usein vaikuttaa myös sisäänpäin kääntyneeltä, mutta ajatusten lento ja assosiointi on kuitenkin vilkasta. Subjektiivinen ajantaju muuttuu.

Kannabiksesta haetaan muun muassa rentoutusta, mielihyvää ja poikkeavia aistikokemuksia.

Ei-toivotut vaikutukset: Tokkuraisuus, ahdistuneisuus ja pahoinvointi.

Päihtymykseen voi liittyä tajunnan ja ajattelun hämärtymistä ja näkö- ja kuuloharhoja. Erittäin suuret annokset saattavat johtaa psykoottisiin tiloihin. Tutkimusten mukaan erityisen riskialttiita ovat sellaiset ihmiset, joilla jo entuudestaan on psykoosiin viittaavia oireita. Varsinkin suuret määrät kannabista voivat aiheuttaa paniikkikohtauksia, jotka yleensä menevät ohi päihtymyksen haihtuessa. Näitä reaktioita on eniten aineeseen tottumattomilla vieraassa ympäristössä.

38

Muut vaikutukset: Silmien punoitus, sydämen sykkeen nousu, suun kuivuminen ja nälän tunne. Kannabiksen vaikutus muuttaa usein musiikin kuulemista ja värien näkemistä.

Käyttäjän ajatuksenkulkua sekä puhetta voi olla kannabiksen vaikutuksen alaisena muiden vaikea ymmärtää.

Kannabiksesta voi aiheutua hormonaalisia muutoksia, kuten kuukautishäiriöitä ja sperman laadun muutoksia.

Kannabissavu sisältää tervaa huomattavasti enemmän kuin tavallinen tupakka. Käyttäjillä esiintyy limakalvon tulehduksia, kroonisia keuhkoputkentulehduksia, yskää ja keuhkolaajentumia. Suun kautta nautittuna tätä riskiä ei ole, mutta toisaalta annoksen suuruutta on tällöin vaikea kontrolloida, koska vaikutus alkaa myöhemmin ja se on voimakkaampi kuin poltettuna. Kannabispäihtymys lisää onnettomuusriskiä liikenteessä.

Huomioitavaa: Osa käyttäjistä ei koe kannabiksen käytön vaikuttavan mitenkään, kun taas osa käyttäjistä vaipuu jo kohtuullisen pienestä annoksesta unenomaiseen tilaan. Vaikutus riippuu kannabiksen laadusta, käytetystä määrästä ja ympäristöstä, mutta myös senhetkisellä mielialalla, käytetyllä lajikkeella ja aiemmilla käyttökokemuksilla on merkitystä.

Kannabikseen on saatettu lisätä erilaisia jatkeaineita tai muita huumausaineita, jotka pahentavat haittavaikutuksia.

Akuutit riskit: Kannabiksen käytöstä ei seuraa akuuttia myrkytys- tai kuolemanvaaraa.

Vaikutuksen kesto: Vaikutus alkaa muutamassa minuutissa ja sen kesto on joitakin tunteja. Jotkut voivat kokea lievää irtautumisen tunnetta ja ajatusten hidastumista vielä vuorokauden jälkeenkin, mutta tämä vaihtelee merkittävästi yksilöstä ja käytön pituudesta riippuen.

Saatavuus-kysymystä oleellisempaa on kysynnän vähentäminen. Ratkaisu ei ole niinkään valvonnassa vaan ehkäisyssä ja leimaavien asenteiden muuttamisessa.

Riippuvuus ja sieto: Krooninen ja runsas kannabiksen käyttö lisää sietokykyä. Kannabiksen säännöllinen ja päivittäinen käyttö voi johtaa riippuvuuteen, joka on valtaosin psyykkistä.

Mahdolliset vieroitusoireet ovat lieviä.

Niitä ovat ärtymys, ahdistus, vapina, hikoilu, huonovointisuus ja unettomuus. Vieroitusoireita esiintyy lähinnä silloin, kun runsas ja pitkäaikainen käyttö lopetetaan äkkiä.

Haittojen vähentäminen: Tärkeää haittojen vähentämistyötä olisi pystyä ehkäisemään nuorten kannabiksen käyttöä. Kehittymättömät aivot sekä psyyken ja tunne-elämän rakenteet ovat alttiimpia käytöstä aiheutuville ongelmille. Toistuva käyttö nostaa toleranssia ja siten käyttömääriä nopeasti. Täten vaikutukset elimistölle ovat rankempia vaikka koettu vaikutus ei muuttuisikaan. Riskejä voi pienentää pitämällä vähintään viikon tauon käyttökertojen välillä. Suun kautta nautittuna voi välttää polttamiseen liittyvät terveyshaitat.

Riskeille alttiimpia ryhmiä: Nuorena aloitettu säännöllinen käyttö haittaa normaalia nuoruusajan kehitystä.

Riskinä on henkisen kehityksen hidastuminen ja erilaisten tunne-elämän ongelmien kehittyminen. Pitkäaikainen kannabiksen käyttö vaikuttaa myös oppimiskykyyn ja muistiin.

Henkilöt, joilla on jokin sairaus ennestään, saattavat pahentaa sitä käyttämällä kannabista. Tällaisia sairauksia voivat olla sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, hengitysteiden sairaudet, psyykkiset ongelmat kuten skitsofrenia ja päihderiippuvuudet.

Avoimia kysymyksiä ja kiistanalaisia väitteitä Amotivaatiosyndrooma, jonka mukaan pitkäaikainen kannabiksen käyttö johtaa persoonallisuuden muutoksiin, passiivisuuteen ja haluttomuuteen. Kannabiksen passivoiva vaikutus voi laajeta amotivaatio-oireyhtymäksi,

johon kuuluvat korostunut välinpitämättömyys, heikentynyt ongelmanratkaisukyky, heikentynyt keskittymiskyky, madaltunut ärsyyntymiskynnys sekä heikentynyt kyky normaaliin vuorovaikutukseen. Käyttäjät ovat sisäänpäin kääntyneitä ja heidän ajatuksenkulkunsa on pirstoutunutta.

Käytön lopetuksen jälkeen tila voi kestää jopa 6–9 kuukautta. Oireyhtymän esiintyvyydestä on kuitenkin erilaisia arvioita, eikä sitä ole pystytty osoittamaan laboratoriokokeissa. Käsitettä on arvosteltu huonoksi ja selityksiä eräiden käyttäjien eristäytymiseen arkielämästä ja selitystä passivoitumiseen on haettu pikemminkin kannabiksen, siitä riippumattoman masennuksen ja eräiden elämäntapavalintojen yhteisvaikutuksesta.

Menestymättömyys? On tutkimuksia, joiden mukaan kannabista käyttävät nuoret keskeyttäisivät koulunkäynnin muita useammin ja kiinnittyisivät työelämään muita heikommin. Syyyhteys ei kuitenkaan ole aukoton, sillä näillä nuorilla oli vähemmän kunnianhimoinen suhtautuminen kouluun ja työhön jo ennen kannabiksen käytön aloittamista. Sopeutumaton asenne olisi siis sekä menestymättömyyden että kannabiksen käytön taustalla.

Vaikutukset hedelmällisyyteen?

Eläinkokeissa on todettu säännöllisen ja jatkuvan kannabiksen käytön saattavan alentaa urosten testosteronitasoa, sperman tuotantoa, siittiöiden liikkuvuutta ja elinkykyä, ja häiritsevän naaraiden ovulaatiokiertoa. Tuloksia ei ole voitu vahvistaa ihmisillä. Elimistön puolustuskyvyn heikkeneminen: Kannabiksen on eläinkokeiden perusteella arvioitu vaikuttavan haitallisesti myös immuunijärjestelmään. Siitä ei kuitenkaan ole epidemiologista näyttöä.

Kannabispsykoosi? Kannabis saattaa aiheuttaa psykoottiseen häiriön, johon liittyy harhaluuloja ja aistiharhoja.

Toisaalta väitetään, ettei kannabispsy-

koosista ole tieteellistä näyttöä. Kannabiksen käytöllä on havaittu olevan yhteys skitsofrenian puhkeamiseen, mutta ei taudin esiintymistiheyteen.

Tämä merkitsisi sitä, että kannabiksen käyttö edesauttaa taudin puhkeamista siihen ennestään alttiilla henkilöillä.

Näyttö akuutin psykoosin syntymisen mahdollisuudesta on vahvempaa kuin kroonisen.

THC:n varastoituminen ja takautumat? On vahvaa näyttöä siitä, että säännöllisesti toistuva kannabiksen nauttiminen voi aiheuttaa THC:n varastoitumista rasvakudoksiin, missä se saattaa säilyä pitkiä aikoja. Tämän tosiasian vaikutus terveyteen on epäselvä. Väitetään, että varastoitunut THC voisi päästä takaisin verenkiertoon ja aiheuttaa päihtymyksen omia aikojaan, mutta tämä on joko äärimmäisen harvinaista tai sitä ei tapahdu ollenkaan.

Lääketieteelliset hyödyt? Monesti uskotaan, että kannabis auttaa moniin sairauksiin. Kannabiksen lääketieteellinen käyttö on edelleen tiedeyhteisössä kiistanalainen kysymys. Kannabista on kyllä pyritty käyttämään lääkkeenä esimerkiksi pahoinvointiin ja lisäämään Aids-potilaiden ruokahalua.

Ongelmana on, että haitat ovat usein olleet hyötyä suuremmat. Kannabiksen reseptilääkekäytön mahdollisuuksia tutkitaan jatkuvasti ja lupaavia tuloksia on saatu esimerkiksi kivun ja pahoinvoinnin lievityksestä, silmänpaineen alentamisesta ja epilepsian hoidosta.

Kannabiksella ei kuitenkaan ole todettu olevan terveyttä edistävää vaikutusta silloin, kun henkilöllä ei ole kyseisiä sairauksia. Kannabiksen lääketieteellinen merkitys on hyvin pieni, vaikka se on olemassa.

Porttiteoria? Suuri osa kannabiksen käyttäjistä ei koske muihin huumausaineisiin. Pitkään käytettynä kannabis kuitenkin lamaannuttaa, jolloin jotkut saattavat päätyä etsimään virtaa piristävistä huumausaineista. Käytöstä ai-

heutuvia masennus- tai unioireita lähdetään lisäksi helposti lääkitsemään erilaisilla psyykenlääkkeillä. Kannabiskauppias tutustuttaa helposti myös muihin huumausaineisiin, joten porttiteorialla on perusteensa, joskaan se ei ole aukoton.

Kannabis on harmiton luonnontuote? Se että jokin on luonnontuote, ei tarkoita automaattisesti sitä, että se olisi myös täysin turvallinen. Esimerkiksi myös kärpässienet ovat luonnontuotteita, mutta ei niistä silti kannata tehdä piirakkaa. Kannabiksesta valmistettavaan hasikseen lisätään monesti haitallisia jatkeaineita, jolloin ei voida puhua enää puhtaasta luonnontuotteesta. Jos kannabista kasvattaa itse vain omaan käyttöönsä, voi kyllä varmistua aineen ”puhtaudesta” ja samalla välttää osallisuuden globaaliin huumerikollisuuteen. Siitä huolimatta kannabiksen kasvattamisesta ja käytöstä aiheutuu haittoja yksilölle ja yhteiskunnalle. Hamppukasvilla on kuitenkin myös paljon hyötykäyttöä. Kuitutyyppisissä lajikkeissapäihdyttävää THC:tä ei ole juuri lainkaan. Tekstiiliteollisuus valmistaa kuituhampusta muun muassa vaatteita ja köyttä.

Oma asia? Usein kuulee sanottavan, että päihteiden käyttö on oma asia. Se ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertaista. Järjestäytynyt rikollisuus käyttää hyväkseen hädänalaisia ihmisiä (ja viattomia eläimiä) huumausainekaupassa. Kansainvälinen huumausainekauppa tuhoaa ympäristöä, aiheuttaa epätasa-arvoa lisäten rikollisuutta ja turvattomuutta. Käyttäjä aiheuttaa myös inhimillistä kärsimystä lähipiirissään viimeistään silloin, kun käyttö muuttuu ongelmakäytöksi. Huumeongelmasta aiheutuvat kustannukset ovat myös jokaisen veronmaksajan kontolla.

Lähteet: www.a-klinikka.fi/tiimi/ arkisto/1998/298/298pylkk.htm www.duodecimlehti.fi www.pilvenreunalla.com

39

LEHTIKUVA:martin melville

LEHTIKUVA:Torsten Blackwood

LEHTIKUVA:martin melville

Kaupungin symbolina pidetty anglikaaninen tuomiokirkko Christchurch Cathedral ennen ja jälkeen tuhon.

Keskellä kansallista hätätilaa Katri-Maria Koivumäki lähti Australiaan Working Holiday -viisumilla puolitoista vuotta sitten. Hän päätti lähteä tutustumaan myös Uuteen-Seelantiin. Tämän vuoden helmikuussa 22.päivä klo.12.51 paikallista aikaa Koivumäki käveli Christchurchin High Streetillä, miettien lahjaa kuukauden vanhalle kummipojalleen, kun maa alkoi täristä.

Teksti: Hanna Paalanen, Kuvat: Lehtikuva ja Katri-Marian reissualbumi

4

00 000 asukkaan Christchurch on Uuden-Seelannin toiseksi suurin kaupunki. Maassa tapahtuu yli 14 000 maanjäristystä vuodessa, mutta vain murto-osa järistyksistä on yli 5 richterin asteikolla mitattuna. Tuhoisin järistys tapahtui vuonna 1931, jolloin voimakkuudeltaan 7,8 richterin maanjäristys tappoi 256 ihmistä. Helmikuussa sattuneen Christchurchin maanjäristyksen pelättiin mustaavan lukua entisestään. ”Uusi-Seelanti on aina viehättänyt minua, mutta pitkän matkan vuoksi ei ole aiemmin tullut tänne lähdettyä”, Working holiday -viisumilla yhä tämän jutun tekohetkellä maassa oleskeleva Katri-Maria Koivumäki kertoo.

22. päivä helmikuuta hänellä oli suunnitelmissa teettää kummipojalleen kuvallinen potkupuku eräässä katutason alapuolella sijaitsevassa liikkeessä, Christchurchissa. ”Seisoin hetken liikkeeseen laskeutuvien portaiden yläpäässä. Koska liike näytti kovin pimeältä ja tyhjältä, päätin olla kävelemättä portaita alas ja käännyin takaisin kadulle. Pari sekuntia myöhemmin alkoi järistä.”

Vain hetkeä myöhemmin kyseinen liike on hautautunut ympäriltä sortuvien rakennusten alle. Voimakkuudeltaan 6,3 magnitudin järistys iski Christchurchiin varhain aamuyöllä Suomen aikaa. Järistys oli Uuden-Seelannin pahin luonnonmullistus 80 vuoteen.

14

”Christchurchissa ollessani totuin pieniin järistyksiin, joita siellä oli vähän väliä. Siksi tuolloinkin oletin, että kyseessä olisi yksi näistä lukuisista pienistä maanjäristyksistä. Ihmiset ympärilläni kuitenkin juoksivat paniikissa kiljuen. Ja kun järistys ei loppunutkaan, vaan voimistui voimistumistaan, aloin juosta itsekin. Lähellä ei ollut mitään aukeaa minne suunnata.

Oli pakko vain jäädä paikalleen seisomaan, ja katsomaan miten rakennukset romahtivat vieressä. Ainoa mitä pystyin tekemään, oli laittaa kädet pään suojaksi ja odottaa järistyksen loppumista. Pienen hetken mielessä viipyi ajatus, että tämä saattoi olla tässä. Tämä olisi ehkä jotain, josta en selviäisi.” ”Kun rakennukset ympärilläni olivat romahtaneet, ilmassa leijaili musta pöly, ja tuskin näin mitään eteeni. Kaikki mitä kuulin oli hälytyssireenien ääni viereisistä rakennuksista ja kaduilla seisovista autoista, romahtelevien talojen pauke ja ihmisten tuskainen huuto ja itku. Kuinka pieneksi sitä tunteekaan itsensä tällaisen tapahtuessa”, muistelee Katri. ”Tunne oli sanoinkuvaamattoman kauhea, kun tilanteen vakavuus alkoi valjeta. Mietin, että ihmisiä ympärilläni kuolee juuri tällä hetkellä. Se koko hetki ja sen jälkeiset tunnit maan tasalle romahtaneessa Christchurchissä olivat totaalisen epätodellisia.” ”Kun ymmärsin, että itselleni ei ole sattunut mitään, oli aika auttaa muita. Mieleeni jäi äiti, joka juoksi huutaen pieni vauva sylissään. Luulin, että vauvalle on sattunut jotain.

15

”Vain kaksi viikkoa ennen järistystä kiipesimme ystäväni kanssa katedraalin torniin ihastelemaan kaupunkia ylhäältä käsin. Otimme kymmenittäin kuvia ja kirjoitimme nimemme tornin parvekkeen kiveen. Nyt torni on tuhansina sirpaleina maan tasalla.

”Pienen hetken mielessä viipyi ajatus, että tämä saattoi olla tässä.”

Juoksin heidän luokseen, ja näin, että vauva oli onneksi kunnossa, äiti vain itki paniikissa. Juoksin seuraavan näkemäni uhrin luo, joka oli kouluikäinen poika. Hän makasi maassa pää veressä. Pojan luo kerääntyi useita auttajia, joten jatkoin säntäilemistä edes takaisin ja tajusin, että ympärilläni oli kymmeniä loukkaantuneita ihmisiä tuskissaan. En ole ikinä tuntenut itseäni niin avuttomaksi.”

Järistyksen jälkeen ammattilaiset ottivat tilanteen haltuun nopeasti ja Uudessa-Seelannissa julistettiin kansallinen hätätila. Pääministeri John Key sanoi tuon päivän voivan hyvinkin olla Uuden-Seelannin synkin päivä. ”Sain kuin ihmeen kaupalla yhteyden puhelimella lähimpään ystävääni, ja sain siis tiedon, että hän oli kunnossa. Sitten halusin välittömästi Suomessa olleen äitini puhelimen päähän. Tiesin, että uutiset tavoittaisivat Suomen pikapikaa, ja puhelinlinjat olisivat hetkessä tukossa. Paniikissa sain jotenkin lähetettyä viestin että olen kunnossa. Tämän jälkeen äitini sai vielä yhteyden minuun, ja sai rauhoiteltua minua puhelimessa. Puhelun aikana tuli vielä pari suhteellisen voimakasta järistystä.”

Paikallisiin ystäviinsä Katri-Maria ei saanut yhteyttä moneen tuntiin. Erityisesti huoli kämppäkavereista oli suuri. ”Vaadin poliiseilta, että saisin mennä asunnolleni katsomaan onko, siellä ketään loukussa. Minut käskettiin kuitenkin pois ja sanottiin, että poliisi tarkistaa rakennukset vasta, kun koko kaupunki on evakuoitu.” ”Järistyksen jälkeen halusin uskoa, että kaikki palautuu normaaliksi iltaan mennessä. En ollut vielä nähnyt televisiosta tuhon määrää. Suunnittelin olevani erään ystäväni luona yötä keskustassa, sillä sinne vielä pääsi. Ajattelin, että en pääse omaan asuntooni vasta kun huomenna. Istuimme olo-

16

huoneessa kynttilänvalossa ilman vettä ja sähkoä. Sydän pompahti kurkkuun jokaisen jälkijäristyksen aikana. Kun poliisille selvisi, että olimme asunnossa, he käskivät meidän poistua heti. Niinpä pakkasimme reput täyteen ruokaa jääkaapista ja lähdimme sateisille kaduille vaeltamaan. Kompastelimme rikkoutuneeseen maahan”, kertaa Katri-Maria kauhunhetkiään.

Heti järistyksen loputtua katuja suljettiin ja ihmisiä evakuoitiin kohti Hagley puistoa, jonne rakennettiin telttamajoitusta. Sadat, ellei tuhannet kotinsa menettäneet vyöryivät puistoa kohti epätoivoisina. ”Vettä jaettiin kaksi pulloa per henkilö. Siinä vaiheessa kun tajusin, että vettä ja ravintoa on saatavilla rajallinen määrä, aloin hieman panikoida. Illan tullen kävelimme ystävieni kanssa 40 minuutin päähän pieneen elintarvikekauppaan, joka oli onneksemme auki. Hyllyt kuitenkin ammottivat tyhjyyttään, ja kaupan edustalle oli muodostunut pitkä jono. Lopulta sain ostettua 2 litraa vettä, hedelmiä ja sipsipussin.” ”Satoi vettä, ja puistossa nukkuminen tuntui kauhealta ajatukselta. Eräs ystäväni oli tutustunut paikalliseen tyttöön, joka onneksi tarjosi meille yösijaa äitinsä asunnosta. Olohuoneen lattia kuulosti paljon paremmalta kuin sateinen puisto.

Sisällä näimme uutiset ja tajusimme tuhon laajuuden. Istuin viltin alla, join kuumaa teetä ja katselin kaikkia kahdeksaa ystävääni, jotka olivat kaikki selviytyneet naarmuitta itseni lisäksi. Onnellisuuden tunne oli sanoinkuvaamaton. Meillä oli huippu oltavat tilanteeseen verrattuna, sillä talossa oli vettä ja sähköä toisin kuin suuressa osassa kaupunkia. ”Yö meni levottomasti lattialla maatessa. Jälkijäristyksiä tuli tunnin välein ja kaikki pomppasivat pystyyn joka kerta, kun sellainen tuli. Yritin myös henkisesti varautua pahimpiin mahdollisiin uutisiin. Seuraavaan aamuun mennessä olin kui-

tenkin tavoittanut kaikki läheisimmät ystäväni, ja onnekseni en tunne ketään, joka olisi edes loukkaantunut.”

Suurinta tuhoa kärsi Christchurchin keskusta, jossa Katri-Marian asunto ja työpaikka sijaitsivat. Asuinrakennus on vielä pystyssä, mutta kodin irtaimisto on tuhoutunut täysin. ”Yritin monta päivää järistyksen jälkeen päästä kotiini hakemaan tavaroitani, mutta nyt yli kuukausi tapahtuneen jälkeen keskusta alue on edelleen eristetty. Menetin siis lähes kaiken, mitä reissussa omistin. Lähdin pienen kasilaukkuni ja kahdeksan ystäväni kanssa Aucklandiin.”

Rahallista tukea Katri-Maria on saanut Uuden-Seelannin valtiolta ja Punaiselta ristiltä. ”Internetin välityksellä löytyi sivuston, jossa ventovieraat tarjosivat majoitusapua kodittomiksi jääneille. Ystävieni kanssa löysimme Aucklandista eräänlaisen asuntobussin, jossa olisi nukkumapaikka kymmenelle. Koska olen asunut Aucklandissa aiemminkin, oli minulla onneksi paljon kontakteja sinne ja kaikki olivat halukkaita auttamaan. Olin yhteydessä myös Suomen konsulaattiin Aucklandissa, josta minulle tarjottiin apua työnhaussa. Aucklandin Suomiseurasta minuun otettiin myös yhteys, ja minulle toimitettiin perustarvikkeita, kuten shampoota, saippuaa ja pientä syötävää.

Tilanne ei ollut helppo, sillä olin menettänyt kaiken, mitä olin puolitoistavuotta reissussa mukanani kantanut. Edelleen kuukausi järistyksen jälkeen kuljen ystäviltäni saamissa vaatteissa.” ”Vaikeinta oli saada akuuttia apua, kun olinhan menettänyt myös tärkeät lääkkeeni, passin ja muut paperini. Myöskään asunnon löytäminen Aucklandista ei ole helppoa, sillä tuhannet ihmiset ovat tulleet tänne pakoon uuden elämän aloittamisen toivossa. Rahallisen tuen hakeminen ei myöskään ollut helppoa, sillä kaikkeen tarvitsi juuri niitä virallisia papereita, joita minulla ei ollut. Vieläkin on paljon paperisotaa käytävänä, esimerkiksi paikallisen vakuutusyhtiöni kans-

sa. Siihen menee varmasti aikaa, kun ajattelee, kuinka monia tuhansia korvaushakemuksia he joutuvatkaan käsittelemään.” ”Olen iloinen, että ehdin asua Christchurchissa edes muutaman kuukauden. Christchurchin kaupungista tuli minulle erittäin läheinen ja rakas paikka. Minulla oli siellä työ, koti, ihanat ystävät. Sydäntä särkee, kun ajattelen, että sitä kaupunkia ei enää ole. Se saa minut todella surulliseksi.” ”Itselläni on asiat suhteellisen hyvin, sillä pystyn jatkamaan matkaani eteenpäin, niin kuin aikaisemminkin. Kauheinta on ajatella niitä ihmisiä, jotka menettivät läheisensä, kotinsa, työnsä eli kaikkensa. En missään nimessä muistele Christchurchia pahalla, mutta en pystyisi siellä enää asumaankaan.”

Suurin osa Katri-Marian ystävistä on Irlannista, joten Irlannin suurlähetystö järjesti heille majapaikan Irlanti-seuran edustajan tyttären isossa omakotitalossa Mt. Albertissa Aucklandissa, missä Katri-Maria yhä tällä hetkelläkin asuu. Hän sai suhteillaan työpaikan, ja osaa joka päivä arvostaa, että ympärillä on edelleen samat tärkeät ihmiset kuin Christchurchissa asuessaan. ”Kyllä tällainen kokemus sai ajattelemaan, että miksi minä selviydyin, miksi ihmeessä olin niin onnekas. Miksi päätin olla kävelemättä sen liikkeen portaat alas? Miksi sitä ennen päätin olla maantasalle romahtaneessa nettikahvilassa tunnin sijaan poikkeuksellisesti vain 20 minuuttia?”, Katri-Maria miettii. ”Edelleen, jos kuulen pientäkin tärinää tai kovempaa ääntä, menen automaattisesti tiettyyn valmiustilaan ja aina ensimmäisenä tulee mieleen poistua rakennuksesta. Sen ei tarvitse olla kuin ohi ajava rekka, niin minut valtaa epämiellyttävä tunne.”

Katri-Marian suunnitelmissa on säästää rahaa ja nauttia loppuajasta Uudessa-Seelannissa, kunnes hän matkaa takaisin Australiaan. Reissu vain jatkuu, vaikka yksi toive Katri-Marialla on: ”Toivon, etten joudu kokemaan mitään vastaavaa enää koskaan. En pystyisi kestämään enää yhtäkään järistystä.”

Tämän jutun kirjoitushetkellä Christchurchin maanjäristyksessä on tunnistettu 172 menehtynyttä, mutta uhriluku nousee edelleen.

17

Kuva: Jussi Jänis

Kun punkbändi Minor Threatin laulaja Ian McKaye sanoitti päihteettömyyttä kannattavan kappaleen Straight Edge, ei hänellä ollut tarkoitus luoda ideologiaa. Siitä kuitenkin lähti vyörymään elämäntapa, joka tunnetaan tänä päivänä maailmanlaajuisesti nimellä straight edge.

– paljon enemmän kuin päihteettömyyttä

Teksti: Mirkka Torikka

Straight Edge-bändi No Part

S

traight edge on elämäntapa ja hardcore punk –musiikin alakulttuuri, jonka edustajat eivät käytä mitään päihteitä. Straight edgen edustajia kutsutaan usein streittareiksi. Tosin kaikki asianomaiset eivät tästä nimityksestä tykkää, vaan korvaavat sen sXe-lyhenteellä.

Absolutismista streittariuden erottaa monet asiat. Usein streittariuteen liittyy irtosuhteiden välttäminen

24

ja kieltäytyminen vapaasta seksistä.

Streittarit eivät silti yleensä elä selibaatissa, vaan mieltävät seksin kuuluvan vakiintuneeseen parisuhteeseen. Kyse on toisen kunnioittamisesta ja vastuunotosta.

Straight edge -kulttuuriin kuuluu olennaisena osana hardcore punk -musiikki. Elämäntapa kehittyi Minor Threat -yhtyeen sanoituksista, erityisesti kappaleessa Straight Edge. Pääperiaatteeksi muodostui laulajan Ian

Mackayen yksinkertainen filosofia ”don´t drink, don´t smoke, don´t fuck”.

Straight edgeen liittyvä musiikki on nopeaa ja rajua hardcorea, ja sanoitukset ovat kantaa ottavia ja ajatuksia herättäviä. Henkilö joka ei käytä päihteitä, mutta ei myöskään kuuntele hardcore punk –musiikkia, ei periaatteessa voi olla streittari. Streittareiden elämä on hallittua, mutta mielenkiintoisen ristiriidan siihen tuo heidän suosimansa raju musiikki. Kun toimittaja kuun-

teli tämän kyseisen Straight edge -kappaleen, niin sisältö piti lukea, yhdestäkään sanasta ei amatööri saanut selvää. ”Straight edge on lähtenyt hardcore-musiikkiskenestä ja on edelleen tiukasti sidottu siihen. Se on eri asia kuin se, että joku päättää lopettaa päihteiden käytön ja kutsuu itseään esimerkiksi absolutistiksi. Suomen puhekielessä käytetään nykyään monesti streittari-sanaa kuvaamaan päihteettömiä ihmisiä, mutta streittari ja absolutisti

ovat kaksi eri asiaa, vaikka kummatkin elävät päihteettömästi”, selventää 27-vuotias muusikko-streittari Henri Boxberg Jyväskylästä.

Elämäntapaan ei ole olemassa mitään säädöksiä mitä saa ja mitä ei saa tehdä, mutta riippuvuuksista vapautuakseen monet streittarit kieltäytyvät myös kahvista, cokiksesta, suklaasta ja lääkkeistä. ”Itse pyrin välttämään turhaa särkylääkkeiden popsimista. Jokaiseen

päänsärkyyn en siis ole heti ottamassa buranaa. Jotkut kieltäytyvät myös kaikista lääkkeistä ja jotkut kieltäytyvät kokonaan seksistä. Itse tulkitsen dont´ fuckin tarkoittavan nimenomaan irtosuhteista kieltäytymistä”, Boxberg tulkitsee elämäntapaa.

Tampereelta kotoisin oleva 30-vuotias pitkänlinjan muusikkostreittari Miikka Hietanen linjaa elämäntapaa seuraavasti:

25

elämäänsä, he myös rakentavat vihreille arvoille perustuvaa huomista. ”Monet streittarit ovat vegaaneja, mutta nämä eivät muuten liity toisiinsa. Olen streittari itseni takia, mutta vegaani eläinten takia”, selventää Boxberg.

McKayen kirjoittamat sanoitukset perustuivat siis päihteettömään elämäntapaan, väkivallan kyseenalaistamiseen ja aikuistumiseen liittyviin odotuksiin. Tämä oli aivan uusi ajattelutapa punk- ja rock-piireissä, mutta sen omaksui hetkessä pieni ja vannoutunut joukko. Pitkin 80-lukua useat bändit levittivät straight edge –aatetta.

McKayella ei ollut tarkoitus luoda ideologiaa, ja hän yrittikin korjata itseään uudelleennauhoitetulla versiolla Out Of Step -kappaleesta, muistuttamalla kuulijoita, ettei kyseessä ollut sääntökokoelma (This is not a set of rules). Siitä kuitenkin lähti vyörymään elämäntapa, joka tunnetaan tänä päivänä maailmanlaajuisesti nimellä straight edge.

Aate ehti Suomeen asti 90-luvun puolella, mikä sitten olikin sen kultaaikaa. Jyvät akanoista tuli karsittua pikkuhiljaa ensihuuman haihduttua. ”90-luvun puolivälillä se oli täällä Suomessa ja niin Ruotsissakin aika suuri muoti-ilmiö, mutta se muoti-ilmiö lopahti aika nopeaan kun porukka alkoi täyttää 18 vuotta”, muistelee 36-vuotias streittari Jani Leskinen Helsingistä.

Aate on yhä Suomessa hyvin marginaalisen ryhmän suosiossa, eikä siitä odotetakaan tulevan massaliikettä.

Valtavirtaa vastaan Streittariuden tunnus on kämmenselkään piirretty x-kirjain. Alun perin 1980-luvulla Yhdysvalloissa tällä merkinnällä järjestyksenvalvojat merkitsivät ovella punk-yhtyeiden keikoille pyrkineet alaikäiset, jolloin merkityille ei myyty alkoholia. Äksät saatetaan jopa tatuoida, mutta yleisemmin ne piirretään tusseilla. Merkki on osoitus

kulttuuriin kuulumisesta ja siitä, että tämän kantaja on ylpeä valinnastaan. ”X-symboli on yleensä tussilla käsiin piirretty ruksi, itse saatan vieläkin tällaisena vanhana miehenä laittaa ruksit käsiin kun menen jollekin keikalle. Mutta harvemmin. Useampi muu sXe-aiheinen tatuointi on tosin tarttunut matkaan vuosien varrella”, kertoo Leskinen.

Boxberg kuuli straight edgestä ensimmäisen kerran 90-luvun puolivälissä. Aihe tuli kuitenkin ajankohtaiseksi vasta kymmenen vuoden päästä, kun päihteet jäivät kuvioista ja äksät tatuoitiin käsiin. ”X-symboli on yksi tapa ilmaista, että on omaksunut straight edge -elämäntavan. Sillä ei ole merkitystä, onko merkki tatuoitu vai tussilla piirretty.

Et ole yhtään sen oikeampi streittari oli sinulla x-tatuointia tai ei”, selventää Boxberg. ”Tiedän tyyppejä, ketkä ovat ottaneet straight edge -tatuointeja hetken aikaa päihteettöminä oltuaan. Näitä on sittemmin peitelty mustilla laatikoilla, kun juttu ei olekaan enää tuntunut ajankohtaiselta”, Boxberg jatkaa. ”Mielestäni jos jotain tällaista päättää, niin siihen pitää sitten sitoutua tosissaan. Kyseessä on ainakin minulle elämänmittainen valinta. Toki tulee

hetkiä jolloin esimerkiksi tupakkaa tekee mieli, mutta tiedän mihin se johtaa enkä halua lähteä siihen. Olen hyvin addiktoituvaa tyyppiä. Ilman tätä valintaa tuskin olisin tänä päivänä kovin hyvässä kunnossa. En ole ikinä kyennyt juomaan kohtuudella”, Boxberg sanoo.

Myöskään Hietanen ei ole aatetta hylkäämässä. ”Tuntuu hyvin vieraalta ajatukselta, että ryhtyisin juomaan tässä vaiheessa. Raittius on tärkeä asia, mutta se ei ole pitkään aikaan ollut sellainen aktiivinen valinta, jota joutuisin jatkuvasti miettimään, sitä vaan on raitis. Straight edge on kumminkin minulle monella tapaa se perusta, jolle muuta arvomaailmaansa ja elämäntyyliään on rakentanut, ja siihen liittyvä alakulttuuri ja musiikki tulee aina olemaan lähellä sydäntäni.

Monella tapaa olen kasvanut ja elänyt nuoruuteni tämän elämäntavan kautta, kokenut paljon hienoja asioita ja myös mokaillut, ja kaiken sen elänyt ja käsitellyt ilman päihteitä”. ”Päätös ruveta streittariksi on toki iso ja sen mukanaan tuoma muutos on kieltämättä raju. Se vaikuttaa yllätävän moniin asioihin elämässä. Vaatii rohkeutta kääntyä valtavirtaa vastaan.

En halua neuvoa miten ihmisten tu-

lisi elää, kyse on ainoastaan henkilökohtaisesta valinnasta”, Boxberg painottaa.

Oman elämän identiteettipolitiikkaa Streittarit eivät yritä raitistaa ketään.

Heidän tavoitteensa ei ole parantaa maailmaa, vaan yksinkertaisesti hallita omaa elämäänsä. Toiminta ei ole millään lailla organisoitua. Streittarit eivät kokoonnu tsemppaamaan toisiaan, eivätkä yritä saada joukkoihinsa lisää ”jäseniä”. Heillä ei ole johtajaa, eivätkä he ole virallisesti järjestäytyneitä.

Streittarius elää lähinnä konserteissa ja internetissä. ”Koska streittarius on henkilökohtainen valinta eikä sinänsä mikään organisoitunut liike, tutustuminen samanhenkisiin ihmisiin tapahtuu lähinnä keikoilla, ja nykyään myös internetin kautta. Joidenkin streittarien kanssa koen olevani samalla aaltopituudella, joidenkin kanssa en koe juurikaan yhteyttä. Straight edge ei ole poliittisesti tai uskonnollisesti sitoutunut idea. Streittareita on vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, liberaaleja ja konservatiiveja, lihansyöjiä ja vegaaneja, ateisteja ja uskovaisia. Toki voidaan olla montaa mieltä siitä mitkä ajatusmaailmat ovat lähinnä straight edgen

Kuva: Eetu Blomqvist

”Olen kutsunut itseäni straight edgeksi yli 16 vuotta. En koe, että straight edge sinänsä on ikinä mikään staattinen, muuttumaton idea, vaikka sen perusperiaatteista onkin melko vakiintunut käsitys. Oma kehittyminen persoonana vaikuttaa aina siihen, miten maailmankatsomuksiaan käsittelee. Pelkän päihteettömyyden lisäksi minua on myöhemmällä ikää alkanut puhuttelemaan enemmän alkuperäisen straight edgen ideaan liittyvä aktiivinen itsensä kehittäminen parempaan suuntaan. Riippuvuuksistahan ei ikinä ole täysin vapaa, mutta itselleen voi olla rehellinen ja tiedostaa ne osa-alueet elämässään, joilla on kehittämisen varaa”.

Useat streittarit ovat omaksuneet myös kasvissyönnin, eläinten oikeuksien puolustaminen, ympäristönsuojelun, aseistakieltäytymisen, massakulutuksen ja rasismin vastustamisen tai joitakin näistä. Samalla kun streittarit tekevät valintoja hallitakseen omaa

26

Miikka Hietanen on 29-vuotias Tampereelta kotoisin oleva streittari. Hän opiskelee tällä hetkellä sosionomiksi Turussa. Miikka soittaa kitaraa hardcorebändeissä No Part, Cold Inside ja Kill The Curse.

27

KUVa: jenni Joensuu

”Muoti-ilmiö lopahti aika nopeaan kun porukka alko täyttää 18 vuotta.”

Henri Boxberg kuuli straight edgestä ensimmäisen kerran 90-luvun puolivälissä, mutta omaksui elämäntavan vasta kymmenen vuoden päästä.

Kuva

: M ir kk

a To r

ikk a

”Don’t smoke, Don’t drink, Don’t fuck.” alkuperäistä, Ian Mackayen kuvaamaa anti-obsessioideaa (”Straight Edge is not a movement or a set of rules, it is an anti-obsession, anti-stupidity, proalertness, pro-positive thinking idea.”) ja ”status quon” eli vallitsevan tilan kyseenalaistamista”, pohtii Hietanen.

Monet streittarit ovat eläneet streittareiden tavoin jo ennen kuin ovat edes aatteesta kuulleet. Streittarius on siten vain antanut nimen heidän elämäntavalleen. ”Olin ollut jo pitkään punkskenessä ihmetystä herättävä raitispunkkari.

Joskus vuonna 1991 kuulin että kaltaisilleni on nimikin, straight edge. Tutkin bändejä, joista osaa olin jo kuullut tietämättäni niiden olevan sXe-bändejä, koska siihen aikaan ne kuulostivat ihan samalta punkilta mitä muutkin.

Teksteissä oli vaan se huomattava ero.

Sitten aloin tutkia aatteen historiaa, ja 28

aloin tutustua muihin sXe-tyyppeihin.

Raitis olen ollut koko elämäni, eli tänä vuonna 36 vuotta tulee täyteen. Tein jo pienenä päätöksen, että tupakkaan ja päihteisiin en koske”, kertoo Leskinen valinnastaan. ”Ryhdyin kutsumaan itseäni straight edgeksi alkuvuodesta 1995, olin silloin 13-vuotias. Olin ollut punkkari jo pari vuotta ja pidin siitä musiikista, mutta en siihen vahvasti liittyvästä päänsekoittamisesta, johon oma kaveripiirinikin oli lähtenyt mukaan. Vaikka hengasin samoissa porukoissa ja olin kyllä polttanut tupakkaa ja ottanut alkoholihuikkaa, en tahtonut juoda itseäni humalaan asti tai kokeilla muita päihteitä. Eräällä keikalla tuttu kysyi minulta olenko streittariksi ryhtynyt?. Aloin miettimään, että miksi sitten en omaksuisi titteliä, kun siksi minut raittiina punkkarina luo-

kiteltaisiin muutenkin”, kertoo Hietanen.

Streittarius ei ole siis raittiusliike, eikä senkään vertaa herätysliike, vaan enemmänkin oman elämän liike. ”Kyse on minun kohdallani ainakin vain omasta henkilökohtaisesta valinnasta. Toki on hienoa, jos joku muukin kiinnostuu sXe:stä ja lähtee ottamaan selvää, mitä tämä homma pitää sisällään”, pohtii Leskinen.

Päihteistä kieltäytyminen koetaan monesti uhkaavana tietyissä tilanteissa. ”Ihmiset ovat hämmästyneitä, luulevat uskovaiseksi. Joidenkin on todella vaikea käsittää, ettei joku ole juonut pisaraakaan vuosiin”, Boxberg kertoo yleisimmistä kohtaamistaan reaktioista.

Saman on huomannut myös Hietanen.

”Ehkä jotain ihmisiä ärsyttää valinta, joka asettaa heidän oman elämäntyylinsä kyseenalaiseksi, ja monille tulee tarve selitellä tyyliin, no en mäkään usein juo. Usein myös aletaan kyselemään perusteluja tällaiselle valinnalle.

Oletetaan, että juomisen kanssa on ollut ongelmia tai että on tullut uskoon.

Sinänsä sellainen tuntuu hassulta, kun en itsekään kysele jokaiselta tutultani syitä siihen, miksi he juovat.”

Ystäväpiiri menee helposti vaihtoon streittariksi ”kääntymisen” myötä. Bileisiin ei haluta yhtä tyyppiä selvin päin havainnoimaan skarppina muiden toilailuija. ”Nuoruudessani alkoholi kuului vahvasti kaikkeen vapaa-aikaan kavereiden kanssa. Uuden elämäntavan myötä kaveripiiri vaihtui välttämättä. Bilekutsujen loppuminen oli aluksi tottakai loukkaavaa, mutta sitä piti vain muistaa oma valinta ja olla ylpeä siitä”, muistelee Boxberg. ”En tahtonut lähteä mukaan siihen alkoholikeskeiseen elämäntyyliin, mikä kaveripiirissäni alkoi vallita. Alkuunsa se oli melkoinen sosiaalinen itsemurha. Kaverini suuttuivat minulle ja koettivat pitkään saada minua juomaan. Vertaispaine oli kova, mutta toisaalta straight edgen antama identi-

teetti vahvisti tahtoa toimia kuten itse koin oikeaksi”, muistelee Hietanen kavereiden ensireaktioita. ”On todella huolestuttavaa, ettei osata rentoutua ilman dokaamista. Selvin päin asiat kohtaa sellaisina kun ne ovat, ja tällöin ne myös joutuu käsittelemään. Esimerkiksi läheisen kuollessa kun ei voi paeta viinaan, niin suru tulee käsiteltyä”, miettii Boxberg syitään streittarina olemiselle.

Äärimmäinen vastaisku äärimmäiselle vapaudelle Tämä kuulostaa jotenkin liian täydelliseltä. ”Toiminta ei ole ollut pelkästään positiivista, sillä USA:ssa aatteen nimissä on hyökätty humalaisten ihmisten kimppuun, huumelabroja on poltettu ja huumediilereitä tapettu.

Esimerkiksi Salt Lake Cityssä poliisi pitää streittareita ihan rikollisjenginä. Olen kuullut, että Suomessa on ilmennyt joskus ehkä jotain oluttuoppien kaatamista, mutta itse en ole tällaiseen koskaan törmännyt. ”, Boxberg kertoo.

Joidenkin stereotypioiden mukaan streittareita pidetään väkivaltaisina.

Tosin Boxberg sanoo, ettei ole koskaan kyseistä yleistystä kuullut.

”Kuten kaikissa ilmiöissä, toki myös straight edgen piirissä on valitettavasti ihmisiä, jotka ovat käyttäneet asiaa tekosyynä esimerkiksi omien aggressioidensa purkuun”, pohtii Boxberg.

Streittarius on kyllä taistelua, mutta vain sitä humalahakuista kulttuuria vastaan minkä yhteiskuntamme hyväksyy. Vain selvin päin streittarit voivat tuntea olevansa sinut itsensä kanssa. Päihteiden käyttö ilmentää halua paeta todellisuutta. Tunne itsekontrollin menetyksestä aiheuttaa usein myöhemmin häpeän ja katumuksen tunteita. Tätä streittarit nimenomaan haluavat välttää hallitsemalla elämäänsä.

Kyseessä on jännittävän monitahoinen ilmiö, missä nuoret itse asettavat itselleen rajoja ja rajoituksia, ja kehittävät pidättyvää elämäntapaa. Pidättäytyminen päihteistä, tupakasta ja irtosuhteista ovat eräänlaisia uuskonservatiivisia piirteitä, jotka ikään kuin vahvistavat valistuneiden aikuisten nuorille asettamia odotuksia.

Tavoitteena on elää niin, ettei nautinnonhakuisuus hallitse elämää. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin musiikki.

Musiikista ”humaltuminen” on hyväksyttävää, koska se ei vahingoita heitä eikä muita ihmisiä.

29

Marlborough Sounds

M Uusi-Seelanti oli viimeinen suuri asumaton maa-alue koko maailmassa. Sen löysivät maorien polynesialaiset esi-isät, jotka saapuivat sinne kanooteillaan Tyynen valtameren eri saarilta. He nimesivät paikan Aotearoaksi, pitkän valkoisen pilven maaksi.

Teksti ja kuvat: Matias A. Martin

aorit asuttivat maan molemmat saaret jo vuosisatoja ennen eurooppalaisten tuloa. Hollantilainen löytöretkeilijä Abel Tasman oli ensimmäinen eurooppalainen, joka saapui saarille vuonna 1642. Ensikohtaaminen maorien kanssa ei sujunut suotuisasti, sillä maorit hyökkäsivät Tasmanin miehistön kimppuun, surmaten neljä merimiestä. Paikka sai nimen”Murderer’s Bay”(Nykyään Golden Bay, eteläsaaren pohjoiskärjessä).

Vuosina 1769-70 englantilainen merikapteeni James Cook purjehti saarten ympäri kartoittaen samalla rannikkoa. Hän myös liitti alueen Iso-Britannian haltuun. Maorit olivat kuitenkin sotaisaa kansaa ja he harjoittivat kannibalismia. Vangeiksi jää-

neet syötiin poikkeuksetta. Myöhemmin saarille alkoi virrata yhä enemmän seikkailijoita, kauppiaita ja merirosvoja. He toivat mukanaan aseita, viinaa ja tauteja, ja kaiken lisäksi häpäisivät maorien pyhiä perinteitä. Selkkauksilta ei voitu välttyä, ja niinpä lukuisat merimiehet menettivät henkensä ja tulivat syödyksi. Myös kapteeni Cookin kohtalo on ironinen. Hänet surmattiin kolmannella Tyynenmeren matkallaan Havaijilla vuonna 1779. Nimensä mukaisesti hänet keitettiin ja syötiin.

1850-luvun molemmin puolin käytiin pohjoissaarella lukuisia sotia. Tomun laskeuduttua vuonna 1872 valtaosa maorien maista oli päätynyt eurooppalaisten omistukseen (360 000 hehtaaria). Vasta vuonna 1995 Uuden-Seelannin hallitus aloitti korvausohjelman Maori-sodissa lunastettujen maiden osalta; maata palautettiin,

kylkiäisenä 170 miljoonan dollarin apupaketti.

Häkellyttävän kaunis vuono Marlborough Sounds Matkaan Inter Islanderin lautalla, määränpäänä pieni satamakaupunki nimeltä Picton. Matka Wellingtonista Pictoniin kestää reilut kolme tuntia. Laiva etenee verkkaisesti pitkin Marlborough Sounds -vuonoa, puhuri kannella on mieletön. Maisemat vuonon rinteillä vaihtelevat suuresti. Siellä täällä metsä kasvaa luonnonvaraisena, jossain on hakattu maltillisesti, paikoin esiintyy jopa avohakkuuta. Uudessa-Seelannissa on hakattu paljon metsää nurin, viljelymaaksi ihmiselle ja laidunmaaksi maan miljoonille lampaille. Kun puut on kaadettu, ei eroosiota voi enää estää. Eroosio on vakava uhka muuallakin, ei vain täällä. Maa9

Wanaka

perä ja sen ravinteet valuvat rinteiltä vuonoihin ja maaperä köyhtyy köyhtymistään. Näky on lohduton.

Picton sijaitsee Charlotte Sound -vuonon suulla. Se herää henkiin varsinkin kesäisin (joulu-helmikuu), jolloin kaupunkiin rantautuu kaksi tuhatta matkaajaa päivässä. Viimeisten 20 vuoden aikana Uusi-Seelanti on tullut ryminällä mukaan maailman viinikartalle. Marlboroughin ympäristö (Picton, Nelson ja Blenheim) onkin yksi kuuluisimmista viinintuotantoalueista koko maassa.

Nelson ja Abel Tasmanin kansallispuisto Nelson on puutalojen kaupunki 120 kilometriä Pictonista länteen. Nelsonilla on kunnia olla Uuden-Seelannin aurinkoisin kaupunki. Maan tavoille uskollisena kaikki on pientä ja kaunista.

Matalia, vaatimattomia omakotitaloja ja yksi varsinainen pääkatu, jonka varrelta löytyvät peruspalvelut. Kaupunki toimii hyvin tukikohtana alueen kuuluisimmalle nähtävyydelle, Abel Tasmanin kansallispuistolle, joka sijaitsee 70 km Nelsonista luoteeseen. Alue on kuuluisa upeista hiekkarannoistaan ja patikointimahdollisuuksistaan. Kesäaikaan alueella voi liikkua mielensä mukaan joko kävellen tai vesi-taxeilla, eri rantoihin tutustuen. Myös kajakilla liikkuminen on suosittua. Kesällä alueen (kooltaan 22 530 hehtaaria) täytyy olla maanpäällinen taivas; rantoja on 10

Fox Glacier

lukemattomia ja vaaleaa hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Kävijämäärät ovat maan korkeimmat (150 000 kävijää vuodessa). Itselleni visiitti ei kuitenkaan ollut onnistunut. Syynä siihen oli maaliskuu, jolloin syksy teki jo vahvasti tuloaan. Vettä satoi kaatamalla ja rannat kietoutuivat sankkaan sumuun.

Maailmanlopun rannoille Matka jatkuu seuraavana päivänä kohti Punakaikia, jonne ennätän illaksi.

Saapuminen sen rannoille on maaginen. Seison myrskyävän meren äärellä. Jossain kaiken sumun ja harmauden takana aurinko tekee laskuaan, jättäen jälkeensä hetken kuparin punerrusta. Meri raivoaa raivoamistaan, aallot työntyvät rantaan väsymättä. Mieleen nousee ydinsodan puhkeamisesta ja maailmanlopusta kertova kappale Viimeisellä rannalla (Sir Elwoodin Hiljaiset Värit) Tämän täytyy olla se ”viimeinen ranta”. Paikka, jossa saan todistaa ihmiskunnan viimeistä auringonlaskua, ennen kuin lämpöaalto tulee ja pyyhkii meidät pois päiväjärjestyksestä. Kylmät väreet juoksevat pitkin selkäpiitä. Katson näkyä kunnes yö tuo mukanaan taivaankannelle heikosti tuikkivat tähdet. Valkeana hohkavat aallonharjat murtuvat rantakallioihin osoittamatta pienintäkään merkkiä hiipumisesta.

Punakaiki on kuuluisa vesipatsaita ulos puhaltavista kallioistaan. Rantakalliot ovat eroosion ja merenkäynnin

myötä muovautuneet mielikuvituksellisiin muotoihin. Aallot kulkevat ahtaita käytäviä pitkin kunnes seinä tulee vastaan. Aallon liike kuitenkin jatkuu ylöspäin, käytävien katoissa olevista rei’istä. Vesipatsaat nousevat ryminällä parinkymmenen metrin korkeuteen, rysähtäen sitten alas. Vaaleaksi räjähtänyt vesimassa näyttää kuin se olisi saanut kallionkielekkeet kiehumaan.

Kalliot puhaltavat vesipatsaita vain nousuveden aikaan.

Alueella on toinenkin mielenkiintoinen kohde, joka on visiitin arvoinen, Porarari River Track. Patikointi täällä saniaisviidakon keskellä avaa viimeistään nyt silmät maan uskomattomille vastakohdille. En tiedä täyttyvätkö kaikki vaadittavat kriteerit, mutta tuntuu kuin astelisi subtrooppisessa sademetsässä, niin tiheää ja moninaista on sen kasvillisuus. Lähimaastossa, vain muutaman tunnin ajomatkan päässä toisistaan ovat kuitenkin niin hiekkarannat, lumihuippuiset vuoret kuin jäätikötkin, ja sinne matkaan seuraavaksi.

Fox Glacier – jäätikön valloitus Fox on yhden kadun varrelle kasvanut pieni kylä. Se on kuuluisa jäätiköstään ja Matheson järvestään (Lake Matheson). Järvimaisema on kaunis, kun horisontin kruunaavat lumihuippuiset vuoret, Mount Cook (3754 m.) ja Mount Tasman (3498 m.). Matheson-järvi kuuluu maan kansallismai-

Punakaiki Blow Holes

semiin, ja jokaisen paikallisen kansalaisvelvollisuus on tulla tänne kerran elämässään. Alue sijaitsee seitsemän kilometriä Foxista. Matkan voi taittaa kätevästi vaikkapa vuokratulla polkupyörällä. On mykistävää katsella maisemaa, jonka etualalla on lampaiden täplittämät laidunmaat ja taka-alalla lumihuippuiset vuoret. Kontrastit ovat melkoisia. Mathesonin ympäri kiertää polku, jonka läpitaivaltamiseen menee tunti. Vain vesilintujen ääntely rikkoo hiljaisuuden. Täällä jos missä, voi rauhaton sielu rauhoittua.

Iltapäivällä voi kokea alueen toisen nähtävyyden Foxin jäätikön. Varaa matka Fox Glacier Guidingista, sillä omin päin jäätikölle ei saa mennä.

Liikkeestä saa lainaksi kävelykepin ja vesitiiviit vaelluskengät sahalaitaisilla jääpiikeillä. Bussi vie matkaajat jäätikön suulle, joka sijaitsee kolmisen kilometriä kylästä.

Opas näyttää miten sahalaitaiset ”piikkipohjalliset” sidotaan kiinni kenkien alle. Käteen vielä piikkipäinen vaelluskeppi ja retki jäätikön päälle voi alkaa. Jäävuori kimaltelee sinisen eri sävyissä. Kun muualla maailmassa jäätiköt kutistuvat, täällä ne vain kasvavat. Syynä siihen ovat Australian suunnalta puhaltavat poikkeuksellisen lämpimät tuulet. Kun ne osuvat Eteläisten Alppien vuonoihin ja vuoriin, niiden lämmin ilmamassa tiivistyy.

Alas satavan veden ja lumen muodossa jäätikkö vain jatkaa kasvuaan. Foxin

jäätikkö liikkuu suuresti, rannikolta sisämaahan päin. Jäätikön huipulla jäämassa liikkuu jopa viisi metriä päivässä, terminaalivaiheessa vain alle metrin. Jossakin jäätikön keskivaiheilla liike hidastuu, upein seurauksin. Valtava paine nostaa jäätikön seinämiä aaltojen muotoon. Jäätiköllä voi harrastaa myös jääkiipeilyä, mutta se on jo kokolailla vaativampaa hommaa, eikä sovi alkuunkaan noviiseille. Paluumatkan aikana onni on vielä myötä, sillä näemme miten tonnien painoiset jäälohkareet murenevat irti jäätiköstä. Niistä lähtevä ääni on melkoinen.

Wanaka – kaupunki kuin valkokankaalla Wanakan kaupunki on satumaisen kauniin maiseman ympäröimä. Se sijaitsee samannimisen järven eteläosassa. Vuoria on kaikkialla. Matkaan pitkin Wanaka-järven länsilaitaa. Tie käy yhä kapeammaksi, mutkitellen pitkin vuorten solaa. Päällystetty tie muuttuu lopulta soraksi. Tienvarret hehkuvat ruskan väreissä, värimatto on kuin mestarin siveltimestä. Kaiken kruununa ovat ympärille levittäytyvät vuoret, joiden jylhyys on musertavaa luokkaa.

Tämän kauneuden edessä en voi kuin nauraa ääneen ja puistella päätäni epäuskon vallassa. En löydä sisältäni enää yhtäkään superlatiivia, jolla voisin kuvailla tätä kaikkea. Matkan varrelle osuu vielä aidattuja maatilkkuja, joilla laiduntavat niin peurat kuin lehmät-

kin. Siellä täällä juoksentelevat lammaslaumat tukkivat tien vähän väliä.

Päivän päättää nousu näköalapaikalle, josta avautuu näkymä kohti etelää ja Wanakaa.

Kullanhuuhtojien kylä Arrowtown (2200 asukasta) sijaitsee 70 kilometriä Wanakasta etelään. Tie mutkittelee vuorien lomitse, laskeutuen lopulta solaan. 150 vuotta sitten kylän nimi oli koko maailman huulilla, siitä piti huolen alueella tehty kultalöytö vuonna 1861. Arrowtowniin saapui kullanhuuhtojia kullan kiilto silmissään kaikkialta maailmasta. Kylän väkiluku nousi seitsemään tuhanteen.

Nykyään kylässä on yli 60 entisöityä kullanhuuhtojan kotia, mukaan lukien muun muassa kiinalaisten asunnot Arrow-joen rinteillä. He joutuivat rankan syrjinnän kohteiksi ja joutuivat huuhtomaan vanhoilla alueilla sen sijaan, että olisivat saaneet tehdä uusia valtauksia. Kylän pääkatu on säilytetty uskomattoman kauniina, vain nykyaikaiset autot kylänraitilla pilaavat täydellisen aikamatkan menneisiin aikoihin. Kylässä on useita museoita, joissa voi tutustua alueen historiaan.

Info-pisteestä saa haltuunsa kartat alueen päiväretkille, samaisesta paikasta voi muutamalla eurolla vuokrata välineet kullanhuuhdontaan. Matkaopas ilmoittaa ironisesti, miten luottokorttien laminaatti on ainoa kulta, mikä näillä main enää kimaltaa. Silti kan11

Milford Sound on yksi maailman kuuluisimmista vuonoista.

nattaa pitää mielessä, että joesta löytyi vuonna 1993 kultakimpale, jolla oli painoa 130 grammaa!

Queenstown on adrenaliinifriikkien mekka Arrowtown

Queenstown on vauras alppikaupunki, joka on talvisin suosittu laskettelukeskus. Menoa riittää kuitenkin vuoden jokaiselle ajanjaksolle. Kaupunki on todellinen täysosuma. Siellä on edustettuna monen maan keittiöt, on kahviloita ja erinomaiset ostosmahdollisuudet. Merkkivaatteita, koruja, kameroita, mitä ikinä oletkaan vailla.

Kaupunki sijaitsee etelässä Remarkables-vuorten juurella, vaikuttavien maisemien äärellä. Queenstown on etenkin elämysmatkailijoiden ja adrenaliinifriikkien pyhiinvaelluskohde. Maailmasta ei löydy toista kaupunkia, jossa voisit haastaa sisäiset pelkokertoimesi niin kuin täällä. Voit hurjastella Shotover joen kanjonissa huippunopean vesijetin kyydissä, tai hypätä maailman toiseksi korkeimman benjihypyn (Nevis Bungy, 134 metriä; Etelä-Afrikan Bloukrans, 216 metriä). Tarjolla on myös riippuliitelyä, koskenlaskua ja laskuvarjohyppyjä, eri vaelluskohteista nyt puhumattakaan. Äärimmäisyyksien jälkeen kaupungista voi jatkaa kätevästi Milford Sound -vuonoristeilylle.

Legendaarinen Milford Sound Milford Sound nauttii mainetta yhtenä kauneimmista vuonoristeilyistä koko maailmassa. Sitä pidetään ”maail12 Mirror Lakes

man kahdeksantena ihmeenä”. Matkaa Queenstownista Milfordin vuonolle on 295 kilometriä. Matkan varrella pysähdytään monissa eri kohteissa, kuten Mirror Lakesin kaiken peilaavalla järvellä ja metsän kätköissä olevalla The Chasmin vesiputouksella. Vuorimaisemat ovat totutun jylhät. Eteläsaaren läntistä osaa halkovat Eteläiset Alpit, joilla on pituutta 550 kilometriä. Nämä ovat maan suurimman kansallispuiston, Fiorlandin, sydänmaita.

Alueella sataa noin joka toinen päivä (vuosittain 6-8 metriä), ja minun kohdalleni osui se sateinen. Muutaman tunnin kestävä vuonoristeily on kieltämättä hieno, mutta huono ilma latistaa väistämättä tunnelmaa.

Risteilemme Milford-vuonon loppuun, josta alkaa meri. Aallot käyvät käsittämättömän suuriksi ja onneksi laivamme kääntyykin paluumatkalle.

Matkan ylivoimaisesti hienoin ja ikimuistoisin hetki oli, kun laivan keulalle ilmestyivät kaksi leikkivää delfiiniä.

Ymmärrän vasta nyt miten käsittämättömän nopeita uimareita ne ovat. Laiva painaa täydellä höyryllä eteenpäin ja delfiinit pysyvät vauhdissa mukana, kirjaimellisesti leikiten. Ne viihdyttävät ihmisiä tekemällä erilaisia hyppyjä, kadoten sitten hetkeksi pinnan alle vain jatkaakseen leikkimielistä kisaa laivan kanssa. Delfiinit ovat todellisia torpedoja, sillä ne viihtyivät seurassamme puolisen tuntia, osoittamatta lainkaan väsymisen merkkejä. Uskomaton päätös päivälle.

Vietän vielä yhden yön Te Anaun kylässä. Seuraavana aamuna otan bussin, joka kulkee läpi koko eteläisen saaren aina Christchurchin asti. Päivälleen kuukauden kestänyt odysseiani on päättyvä sinne. Suosittelen Uutta-Seelantia sydämeni pohjasta jokaiselle. Ja varsinkin niille, jotka ovat eläneet elämäänsä säästöliekillä.

Juttu on jatkoa viime lehden Uusi-Seelanti ja sen pohjoissaari -artikkelille.

Uusi-Seelanti: • Koko: 268 680 km2 • Asukasluku: 4,2 miljoonaa • Pääkaupunki: Wellington • Valtiomuoto: Itsenäinen saarivaltio, kuuluu Brittiläiseen Kansainyhteisöön • Väestö: Eurooppalaisia 69.8 %, Maoreja 7,9 %, Polyneesialaisia ja Aasialaisia 22,3 % • Rahayksikkö: Uuden-Seelannin dollari, 1 NZD = 0,57 euroa • Aikaero: Kesällä +10 h, talvella +11 h • Ilmasto: Pohjoisessa subtrooppinen, etelässä viileämpää, talvisin pakkasta • Korkein kohta: Mount Cook (3764m) • Vuodenajat: Päinvastoin kuin meillä (kesä= joulu-helmikuu), (talvi = kesäelokuu) • Naisten äänioikeus ensimmäisenä maailmassa 1893, (Suomessa 1906).

• Viisumi: Ei tarvita alle kolmen kuukauden matkalle Saarivaltio sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaaksi kutsutulla alueella, Tyynenmeren ja Indo-Australian mannerlaattojen saumakohdassa. Alue on erittäin herkkä maanjäristyksille, joita siellä on vuosittain jopa 14 000. Tuoreimpana synkkänä esimerkkinä 22.2.2011 sattunut 6,3 momenttimagnitudin maanjäristys Christchurchissa.

13

18-vuotias Nuorten Kriisipiste vertasi: nuorten ongelmat pysyneet samoina

Koonnut: Hanna Paalanen / Kuvat: Matton Images

Huumerikosten määrä kasvoi Kannabista takavarikoitiin vuonna 2010 ennätysmäärä.

Myös synteettisten huumeiden määrä markkinoilla kasvoi edellisvuodesta. Poliisin ja Tullin tietoon tulleiden huumausainerikosten kokonaismäärä oli viime vuonna 6-7 prosenttia edellisvuotista suurempi. Vakavimpien eli törkeiden huumausainerikosten lukumäärä kasvoi noin 16 prosenttia ja niistä epäiltyjen henkilöiden määrä jopa noin kolmanneksen.

Marihuanaa takavarikoitiin historian toiseksi suurin vuosittainen määrä, noin 80 kiloa. Myös kotiviljelmiltä takavarikoituja kannabiskasveja oli vuonna 2010 enemmän kuin koskaan. Kannabiksen kotikasvatuksessa on Suomessa yleensä kyse pienistä, enintään 20 kasvin viljelmistä. Kokaiinia ja heroiinia Suomen markkinoilla oli viime vuonna vähän, mutta synteettiset ja designhuumeet yleistyivät edelleen. Amfetamiini on säilyttänyt vahvan asemansa ja sen lisäksi Suomen markkinoille on tullut entistä enemmän metamfetamiinia sekä viime vuonna huumausaineeksi luokiteltua synteettistä MDPV:tä.

Designhuumeet ovat poliisin mukaan entistä vakavampi, usein hengenvaaraa aiheuttava uhka laissa määriteltyjen huumausaineiden rinnalla.

Huumausainekauppa on Suomessa suurelta osin ammattimaista ja järjestäytynyttä. Vuonna 2010 viranomaisten haltuun otettiin huumausaine- ja dopingrikosten tutkintojen yhteydessä noin 1,1 miljoonaa euroa. Käteisen rahan lisäksi huumausainekaupassa käytetään maksuvälineinä myös esimerkiksi varastettua tavaraa.

Huumausainerikollisuudella on vahvat kansainväliset kytkennät.

Ulkomaalaisten osuus kaikista huumausainerikoksista epäillyistä oli vuonna 2010 runsas 7 prosenttia ja törkeistä huumausainerikoksista epäiltyjen joukossa ulkomaalaisten osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut ja on jo 35 prosenttia.

Lähde: YLE Uutiset

Muuntohuumeiden luokittelu huumausaineiksi nopeutuu Suomi voi jatkossa luokitella huumausaineiksi uusia kemiallisia aineita eli niin sanottuja designhuumeita. Jatkossa valtioneuvosto voi kieltää aineiden valmistuksen, kaupan, hallussapidon, käytön ja maahantuonnin nykyistä nopeammin.

Laki tulee voimaan kesäkuun alussa, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

Uuden lain myötä EU:n uusien aineiden varoitusjärjestelmään ilmoitettu aine voidaan terveysvaarojen arvioinnin jälkeen määritellä huumausaineeksi kansallisesti.

Nykyisen lainsäädännön mukaan luokittelu huumausaineeksi tapahtuu kansainvälisessä yhteistyössä joko YK:ssa tai EU:ssa. Kansainväliseen päätöksentekoon kuluva pitkä aika aiheuttaa merkittäviä terveydellisiä riskejä ja valvonnan ongelmia.

Sekakäyttö leimaa helsinkiläistä huumekulttuuria Tutkimus: Alkoholi lisää syöpäriskiä Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan alkoholin käyttö lisää syöpäriskiä.

Noin kymmenen prosenttia miesten syövistä ja kolme prosenttia naisten syöpätapauksista johtuu alkoholin käytöstä, kertoi British Medical Journal -lehti perjantaina. Erityisesti alkoholin käyttö lisää suun, ruokatorven, kurkunpään ja nielun syöpiä. Pelkästään Britanniassa 3 000 ihmistä sairastuu vuosittain paksunsuolen syöpään ja 2 500 ihmistä rintasyöpään alkoholin liikakäytön vuoksi. Tutkimuksessa otettiin huomioon muut syöpäriskiä aiheuttavat seikat kuten tupakointi ja lihavuus. ”Monet syövät voisi välttää, jos miesten alkoholin käyttö rajoitettaisiin enintään kahteen annokseen päivässä ja naisten yhteen”, sanoi saksalainen tutkija Madlen Schütze lausunnossaan. ”Vielä useammilta syöpätapauksilta säästyttäisiin, jos ihmiset vähentäisivät alkoholinkulutustaan alle suositusrajojen – tai lopettaisivat juomisen kokonaan”, hän jatkoi.

Eurooppalainen tutkimus kartoitti ruokavalion ja syövän yhteyksiä Britannian lisäksi Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Hollannissa, Kreikassa, Saksassa ja Tanskassa. Kaikkiaan 363 000 ihmisen terveydentilaa on seurattu 1990-luvun puolivälistä asti. Alkoholin aiheuttamia syöpätapauksia löytyi yhteensä 79 000.

Valtaosa syöpätapauksista todettiin ihmisillä, jotka ylittivät kohtuullisen käytön rajan. Saksassa, Tanskassa ja Britanniassa runsaasti juovien osuus oli suurin. Kansainvälinen syöpätutkimusjärjestö IARC on pitkään raportoinut alkoholin ja syöpien yhteydestä. Tutkimus on kuitenkin laajin tähänastisista.

Sekakakäyttö on tyypillistä Helsinkiläiselle huumealakulttuurille. Yleisimmin käytettyjä aineita ovat kivunlievitykseen tarkoitetut opioidipohjaiset lääkeaineet ja rauhoittavina lääkeaineina käytettävät bentsodiatsepiinit sekä alkoholi ja kannabis. Helsinkiläistä huumekulttuuria selvitettiin A-klinikkasäätiön tutkimuksessa, jota varten tehtiin strukturoidut haastattelut sadalle helsinkiläiselle huumeidenkäyttäjälle. Tutkimuksessa haastateltujen huumeidenkäyttäjien keski-ikä oli 29 vuotta. Tutkimus on osa yhteiseurooppalaista Quaf2hanketta. Haastatteluista saatuja tietoja vertaillaan hankkeen myöhemmässä vaiheessa kuuden muun eurooppalaisen pääkaupungin vastaaviin tietoihin.

Haastattelujen perusteella eniten käytettyjä laittomia päihdeaineita olivat buprenorfiini ja amfetamiinit.

Myös bentsodiatsepiineja ja erilaisia lääkekäyttöön tarkoitettuja opioideja käytetään erittäin yleisesti.

Heroiinin ja kokaiinin käyttö on harvinaista.

Opioidiriippuvaisten korvaushoidossa käytettävää buprenorfiini-naloksoni-yhdistelmälääkettä käytettiin päihdekäytössä miltei yksinomaan suonensisäisesti, kuten myös pelkkää buprenorfiinia. Suboxonen päihdekäyttö oli suosittua erityisesti nuorten käyttäjien keskuudessa.

A-kliniikkasäätiön mukaan tutkimustulokset voimistavat aiemmin esiin noussutta huolta opioidien, bentsodiatsepiinien ja/tai alkoholin yhteiskäytöstä.

Näiden aineiden yhteiskäyttö aiheuttaa merkittävän osan huumekuolemista Suomessa. Säätion mukaan huumekuolemien ehkäisemiseksi olisi tarpeen informoida käyttäjiä nykyistä tehokkaammin aineiden yhteiskäytön riskeistä sekä selvittää, miten lääkemääräyskäytäntöjä voitaisiin kehittää päihdekäyttöä ehkäisevään suuntaan.

Tutkimus on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 25. helmikuuta 2011.

Maaliskuussa 18 vuotta täyttänyt HelsinkiMission Nuorten Kriisipiste auttaa tilastojensa mukaan nuoria vuonna 2011 aivan samojen ongelmien kanssa kuin aloittaessaan vuonna 1993. Jonoitta ja diagnooseitta keskusteluapua tarjoavan Kriisipisteen ammattilaiset kohtaavat nuorten puheissa keskeisimmin yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. ”Vaikka sosiaalinen media on lisännyt yhteisöllisyyttä ja yhteisöjä verkossa, yksinäisyys on meillä edelleen nuorten yhteydenottojen tavallisin syy”, toteaa HelsinkiMission Nuorten Kriisityön johtaja Olavi Sydänmaanlakka. ”Yksinäisyys puolestaan on yleisin yhdistävä tekijä nuorten masennuksen, päihteiden käytön ja itsetuhoisuuden takana.”

Oikea-aikainen apu poisti jatkohoidon tarpeen yli puolilta nuorista Hieman yli puolet HelsinkiMission Nuorten kriisipisteen vuoden 2010 asiakkaista ei tarvinnut jatkohoitoa päästyään keskustelemaan ongelmistaan ajoissa ammatti-ihmisen kanssa. ”Nuorten pahoinvoinnin ehkäisemisessä keskeistä on oikeaan aikaan saatu apu. Olemme koko 18 vuoden toiminnan ajan pitäneet nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyssä ratkaisuna matalan kynnyksen periaatetta” korostaa HelsinkiMission Sydänmaanlakka. ”Oikea-aikaisuutta tarvitaan lisää maamme nuorten mielenterveyden hoitamisessa”, hän jatkaa. ”Nuoren on saatava apua ahdistukseensa heti, kun kokee sitä tarvitsevansa. Eihän esimerkiksi yksinäisyyttä voi diagnosoida - silti se voi kohtaamattomana johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin. Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta jää eläkkeelle mielenterveydellisistä syistä.”

Ammattiauttajat ovat olleet Nuorten Kriisipisteessä alusta asti tavattavissa jonoitta ja ilman lääkärin lähetettä.

Kriisipiste on “diagnoosivapaa vyöhyke”, jossa nuoruuden haasteet saavat ammattikuulijan, vaikka ne eivät kuuluisikaan mielenterveydelliseen kategoriaan.

Lisätiedot: Helena Hulkko, viestintäpäällikkö, HelsinkiMissio, puh. 050 582 22 11, helena.hulkko@helsinkimissio.fi HelsinkiMission Nuorten Kriisipiste toimii mm. RAY.n ja Helsingin kaupungin tuella. Sörnäisissä toimiva piste on tehnyt ehkäisevää työtä pääkaupunkiseudun nuorten pahoinvoinnin ehkäisemiseksi tarjoamalla 18 vuoden ajan välitöntä, maksutonta ammattiapua ympäri vuoden. Vuonna 2010 nuorisokontakteja oli lähes 2000.

Lisäksi Nuorten Krisiipiste tarjosi yli 20 vapaaehtoista koulutettua tukihenkilöä apua tarvitseville nuorille.

HelsinkiMissio on vuonna 1883 perustettu sosiaalialan järjestö.

Yhdistys toimii vanhusten, kriisinuorten ja erityisryhmien parissa yksinäisyyden lievittämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Ammattiavun lisäksi toiminnan merkittävänä voimavarana on mittava vapaaehtoistoimijoiden verkosto. Pyrkimyksenä on jatkuva uusiutuminen, uusien sosiaalisten katvealueiden löytäminen ja avun piiriin tuominen.

Lähde: Reuters – HS

Uusi huumausainelaki antaa poliisille ja tullille nykyistä paremmat keinot valvoa ja tutkia uusien aineiden maahantuontia, myyntiä ja käyttöä Suomessa. Lisäksi markkinoille tulossa olevien aineiden käytön ja hallussapidon muuttuminen rangaistavaksi hidastaa tai jopa estää aineiden leviämistä uusiin käyttäjäpiireihin.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote, www.stm.fi

18

19

AA - apua alkoholiongelmaan Koonnut: Mirkka Torikka / Kuvat: Matton Images

Työryhmä: Päihdeongelmaisten vanhempien lasten tuen tarve on aina selvitettävä Päihdeongelmaisten vanhempien lapset on otettava paremmin huomioon päihdepalveluissa ja heille suunnattujen palvelujen saavuttamista tulee helpottaa, ehdottaa päihdeongelmaisten vanhempien lasten tukipalvelujen kehittämistä pohtinut sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä. Loppuraportissaan työryhmä esittää suosituksia vanhempien päihteiden käytöstä lapsille aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi, havaitsemiseksi ja hoitamiseksi.

Työryhmän mukaan ongelmana on, että nykyinen auttamisjärjestelmä on rakennettu aikuisväestön tarpeista käsin. Päihdepalveluissa huomio kiinnittyy päihdeongelmaisten vanhempien hoitamiseen, jolloin lasten erityiset ja yksilölliset tarpeet usein unohtuvat.

Työryhmä ehdottaa, että lapsen tuen tarve tulee aina selvittää, jos vanhemmalla on päihdeongelma. Lisäksi lapsella tulee olla oikeus omaan hoitoon ja tukeen riippumatta siitä, onko vanhempi hoidon piirissä.

Lapsille ja nuorille on työryhmän mukaan tärkeää tarjota tietoa päihteiden haitoista, lasten oikeuksista sekä lasten, nuorten ja perheiden tueksi järjestetyistä palveluista esimerkiksi verkossa, jotta palvelujen luokse on helpompaa löytää. Myös koulujen terveystiedon opetuksessa tulee lisätä päihteiden käytön terveyshaitoista keskustelua ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on tehostettava nuorten päihteidenkäytön ehkäisyä, tunnistamista ja varhaista tukea.

Työryhmä ehdottaa, että vanhemmille suunnattua viestintää heidän oman päihteiden käyttönsä vaikutuksista on lisättävä. Viestintä tulee suunnata kaikille vanhemmille, sillä myös niin sanottu alkoholin kohtuukäyttö voi olla lasten kannalta haitallista. Hyviä tiedotuskanavia ovat esimerkiksi äitiyspakkaus, neuvola, perhevalmennus, perhekahvilat, vanhempainillat ja urheilutapahtumat.

Myös muualla asuvan vanhemman, isän tai äidin, mahdollisuudet tukea lasta on kartoitettava.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatus- ja opetustoimen työntekijöiden osaamista päihdeongelmaisten vanhempien ja heidän lastensa tunnistamisessa, kohtaamisessa ja oikea-aikaisessa auttamisessa on työryhmän mukaan vahvistettava. Oppilashuollon henkilöstön riittävyys on varmistettava ja oppilashuollolla on oltava koulussa selkeä ja vahva asema. Työryhmän mukaan päihdeongelmaisten vanhempien lasten tukemiseksi tehtävää työtä on koordinoitava, kehitettävä ja tuettava valtakunnallisesti. Yhteistyötä ja tiedonvaihtoa on lisättävä eri hallinnonalojen ja ammattikuntien välillä.

Peruspalveluministeri Paula Risikko pitää työryhmän ehdotuksia hyvinä. ”Uusi terveydenhuoltolaki edellyttää, että lapsen hoidon ja tuen tarve on aina selvitettävä.

Lapselle on turvattava riittävä hoito ja tuki, kun lapsen vanhempi tai joku toinen lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö saa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joiden aikana hänen kykynsä huolehtia lapsesta arvioidaan heikentyneen”, Risikko muistutti ottaessaan vastaan työryhmän loppuraportin 10. maaliskuuta.

Erityisen tärkeää on huolehtia lasten tukemisesta, kun hänen vanhempansa saavat mielenterveys- tai päihdepalveluja. ”Ehdotan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ottaa valtakunnallisen koordinaatiovastuun päihdeongelmaisten vanhempien tukemiseksi tehtävässä työssä vastaavalla tavalla, kuin perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohdalla”, sanoi ministeri Risikko.

Lisätietoja: johtaja Kari Paaso p. 09 160 74018, etunimi.sukunimi@stm.fi erityisavustaja Anna Manner-Raappana, p. 09 160 74157, etunimi.sukunimi@stm.fi, lääkintöneuvos Jukka Mattila, p. 09 160 74194, etunimi.sukunimi@stm.fi

on halu lopettaa juominen. AA:ssa ei ole mitään velvoitteita eikä jäsenmaksuja, toimimme omavaraisina omien vapaaehtoisten avustusten pohjalla. AA ei ole liittoutunut minkään aatteellisen, uskonnollisen tai poliittisen suuntauksen, järjestön tai laitoksen kanssa. Se ei myöskään halua ottaa kantaa mihinkään kiistakysymykseen eikä asettua enempää puolustamaan kuin vastustamaankaan mitään. Ainoa päämäärämme on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius.

Alkoholiongelmat koskettavat entistä useampaa ihmistä joko suoraan tai välillisesti. On arvioitu, että pelkästään Suomessa on 300 000-500 000 alkoholin riskikäyttäjää. Kaikki heistä eivät ole alkoholisteja, mutta monet ovat vakavasti alkoholisoitumassa. Alkoholi on maassamme yksi merkittävimmistä, työikäisissä jopa merkittävin kuoleman aiheuttaja.

Alkoholismilla on monet kasvot. Se, että ihmisellä on ongelmia alkoholin kanssa, ei esimerkiksi työyhteisössä käy useinkaan ilmi ennen kuin yksilö on ylittänyt alkoholismin rajan. Tällöin vaihtoehtoina ei yleensä ole kuin vähittäinen elämänhallinnan menetys tai raitistuminen. AA:ta pidetään yhtenä tehokkaimmista tavoista raitistumiseen. Miten AA, Nimettömät Alkoholistit, Alcoholics Anonymous, määrittelee itsensä, antaa viitteitä siitä, mistä on kysymys.

AA on miesten ja naisten toveriseura, jossa he jakavat keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa voidakseen ratkaista yhteisen ongelmansa sekä auttaakseen toisia tervehtymään alkoholismista. Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus

AA-liike on saanut alkunsa Yhdysvalloissa 75 vuotta sitten. Toiminta on levinnyt noin 180 maahan. Tämänhetkiseksi jäsenmääräksi arvioidaan maailmanlaajuisesti 2,3 miljoonaa. Suomessa Nimettömät Alkoholistit ovat toimineet vuodesta 1948. Toiminnan perusyksikköjä, itsenäisiä AA-ryhmiä on maassamme yli 700 noin 260 paikkakunnalla. Ehdottoman tarkkaa jäsenmäärää ei tosin edes tiedetä, sillä nimettömyyden vuoksi jäseniä ei rekisteröidä. Aktiivisten AA-jäsenten määrää lasketaan Suomessa kuitenkin useammissa tuhansissa.

Lisätietoja: Suomen AA - Nimettömät Alkoholistit, Toimisto:puh. (09) 838 7040, sähköposti: aa@aa.fi

sillä nuoret ampanjointi ei tehoa, u”Kännissä olet ääliö –k ä ääliöitä.” -Antti Maun haluavatkin olla känniss

Miksi nuoret juovat ja miten siihen voidaan vaikuttaa?

Helsingin yliopiston tutkijan Antti Maunun tekemässä tuoreessa tutkimuksessa ”Leiskaa steissillä, romanssi mökillä - Pääkaupunkiseudun ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten juomisen sosiaaliset motiivit ja juomisen koetut haitat”, vertaillaan pääkaupunkiseudun ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten kertomuksia miellyttävistä ja epämiellyttävistä juomiskokemuksista. Tutkimus on toteutettu Elämäntapaliiton ja valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (Nuora) yhteistyönä.

Tutkimuksen mukaan nuoret juovat, koska humalassa on hauskaa, tai he ajattelevat sen olevan hauskaa. Tutkittujen ryhmien kertomuksissa korostuvat juomisen sosiaaliset ja emotionaaliset puolet. Nuoret kokevat juomisen intensiivisenä ja palkitsevana yhdessäolona, mikä motivoi juomista.

Juomisen riskit tiedostetaan, mutta hauskat puolet ovat niitä tärkeämpiä. Nuoret eivät tutkimuksen mukaan harrasta juomisen osalta rationaalista, esimerkiksi terveyteen tai rahanmenoon liittyviä pohdintoja. Näistä syistä pyrkimys hillitä alkoholihaittoja perinteisellä tavalla vetoamalla juomisen vaaroihin tuskin tuottaa tulosta nuorten kohdalla.

Koska nuorten omasta näkökulmasta monet juomisen puolet näyttäytyivät myös ikävinä ja haitallisina, on ehkäisevän päihdetyön järkevää tarttua niihin. Sen kannattaa nostaa esiin ja vahvistaa niitä tapoja, joilla nuoret itse pyrkivät pitämään juomistilanteitaan haitattomina.

Julkaisu on ladattavissa osoitteesta www.elamantapaliitto.fi Lisätietoja:antti.maunu@helsinki.fi, kiti.poikonen@elamantapaliitto.fi

46

Antti Ma unu

Leiskaa steissillä, romanssi mökillä Pääkaupunkiseudun ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten juomisen sosiaaliset motiivit ja juomisen koetut haitat

47