Asennetta-lehti nro.4 by Jokke

-päihdek Asennet ta

asvatusk am

aisu panjan julk 14 4 / 20

Ritva Oksanen

– vahvan draaman nainen

Teemu Suominen:

Mies vs. viina – egoismista soberismiin

Alkoholilaki

– joku raja se on lastensuojelullakin?

Sauli Koskinen – jalat tukevasti ilmassa Kaunista kapinointia steinerkoulussa

Kun Päivi Leppänen 1 identiteettinsä menetti

Sisällys 4 / 14

Roadtripillä Kaliforniassa s.36

Tässä numerossa: = kannessa

Pääkirjoitus

kampanjan kuulumisia

Ritva oksanen - vahvan draaman nainen

narsistin uhri

Narsistin uhri s.20

”Olenko minä todella näin ihana, mahtava ja kaunis, ja ainoa tyttö, jonka hän maailmassa näkee?”

ASENNETTA 4/14 10. vuosikerta ISSN 1795-9705 TILAAJAPALVELU Puh 045 139 8902 info@asennetta.fi

sauli koskinen - jalat tukevasti ilmassa

kaunista kapinointia - lapsuuteni Steinerkoulussa

asennetta lyhyet

JULKAISIJA/KUSTANTAJA Asennetta-Kampanja Oy Salomonkatu 17 A 00100 Helsinki www.asennetta.fi PAINO Oy Scanweb Ab Korjalankatu 27 45100 Kouvola

mies vs. viina Teemu Suomisen tarina

TAITTO Pippuriina / Hanna Välitalo TOIMITUS Asennetta-lehti Lehdokintie 9 40520 Jyväskylä mirkka@asennetta.fi

LEVIKKI 15 000 kpl TOIMITUSNEUVOSTO Mirkka Torikka Ewa Noth Tuija Mäkinen Meri-Tuuli Haunia Jussi Riihimäki

Mies vs. viina Teemu Suomisen tarina s.8 ”Teki todella hyvää ymmärtää oma merkityksettömyytensä ukkospilvessä, joka oli juuri tappanut yhden kiipeilijän kilometriä korkeammalla.”

Kaunista kapinointia s.28

kun päivi leppänen identiteettinsä menetti

36 40

roadtrip kalifornia kolumni Itsetuhoa ja ihastumista NOORAN KOLUMNI Neidit reilaa

Sarjis Jere Sammalisto

ristikko

tukijamme

Ritva Oksanen – vahvan draaman nainen s.16

Kun Päivi Leppänen identiteettinsä menetti s.34 PÄÄTOIMITTAJA Mirkka Torikka mirkka@asennetta.fi KANNESSA: Sauli Koskinen KANNEN KUVA Pasi Hakala / Studio Varjo

NETISSÄ www.asennetta.fi

Asennetta-lehti on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ehkäisevän päihdetyön ja elämänsuojelun lehti, jonka tuotoilla rahoitetaan Asennettapäihdekasvatuskampanjan kouluilla toteuttamaa maksutonta päihdekasvatusta. Asennetta-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Missä tahansa muussa asiassa lasten etua ajettaisiin ehdoitta, mutta kun kyseessä on pyhä Kuningas Alkoholi, niin sen asiakkaiden tarpeet menevät edelle.

Joku raja se on lastensuojelullakin? lkoholi herättää meissä voimakkaita tunteita. Tämä tuli todistettua taas taannoisena lokakuisena viikonloppuna, kun uuden alkoholilain ylitulkinnat suututtivat kansalaiset kapinaan ja synnyttivät käsittämättömän somekoston.

Alkoholimainonnan kiristämisestä päätettiin lopulta joulukuussa 2013. Ensi vuoden alussa voimaan astuvan lain myötä muun muassa alkoholimainonnan aikarajoja kiristetään ja alkoholijuomien mainonta yleisillä paikoilla kielletään. Muutamat haasteelliset rajanvetotapaukset, kuten mainonta somessa ja yksittäisen mainosoluttölkin kohtalo erään panimon pihassa, nousivat kaiken oleellisen yläpuolelle. Sosiaalisessa mediassa yllytettiin vaihtamaan profiilikuviksi lempidrinkkien kuvia ja yhtäkkiä oltiin niin valtavan tietoisia omasta sananvapaudesta ja loukkaantuneita yhteiskunnan ainaisesta holhoamisesta. Lain ei ole tarkoitus puuttua yksityishenkilöiden somekirjoitteluun, mutta kuunteliko kukaan enää, kun oltiin päästy vauhtiin kollektiivisessa kostossa? Ei. Lain todelliselle tarpeelle ei edes haluttu nähdä perustetta, vaan sen sijaan epäkohtia etsittiin lisää. Tuntui siltä kuin alkoholiteollisuus halusi kaikin keinoin saada naurunalaiseksi heidän elinkeinoa uhkaavat rajoitukset. On surullista huomata, että moni nousi vastarintaliikkeeseen tietämättä mitään lain tavoitteista ja tutkimuksista, johon se pohjaa. Esimerkiksi eräs tunnettu mediapersoona luuli lain säädetyn ”elämän kurjistamiseksi” ja raivosi puheenvuorossaan, joka sisälsi enemmän kirosanoja kuin sekunteja, että eduskunta haluaa päättää, missä ravintolassa hän saa oluensa juoda. Hän ilmeisesti tarkoitti ravintolan nimeä, sillä tätä juttua kirjoitettaessa iltapäivälehdet julistivat lain ”älyttömimmästä pykälästä”, jonka mukaan ravintolat saattaisivat joutua muuttamaan jopa nimensä uuden alkoholilain voimaantulon myötä. Tämä on jo liian pitkälle menemistä, eikä laki varmasti tällaiseen pyri. Tässä on kyse lain rajanvetohaasteista, joita nyt juuri parhaillaan säädetään. Mutta media ei anna armoa. Tämä kaivamalla kaivettu lain heikko kohta ja sen epäolennaisin pointti saa enemmän mediahuomiota kuin yksikään positiivinen. Mitä siitä seuraa? Kansa on valmis tuomitsemaan koko lain ennen kuin on saanut asiallista tietoa sen syistä ja todennäköisistä seurauksista. Ja tämän kapinan jälkeen totuus tuskin enää edes kiinnostaa. Tutkimusnäyttö alkoholimainonnan vaikutuksista lapsiin ja nuoriin on vahvaa. Alkoholimainonnalle altistuminen aikaistaa alkoholin käytön aloittamista ja lisää jo aloittaneiden alkoholinkäyttöä. Vaikka mainontaa ei suoraan kohdistettaisi

alaikäisiin, se tosiasiassa kohdistuu alaikäisiin nuoriin aivan samalla tavalla kuin yli 18-vuotiaisiinkin. Alaikäiset nuoret itse kokevat mainonnan olevan heille suunnattua, he seuraavat mainoksia ja muistavat mainostettuja tuotteita. Mainonta rakentaa nuorten mielikuvia siitä, mikä rooli alkoholilla on hyvässä elämässä ja kannustaa kokeilemaan tuotteita. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Suomen Kuvalehden artikkelissa: Lainsäädäntö ei saa perustua tieteellisen tiedon vääristelyyn (12/13) kyseenalaistettiin lakiin johtaneiden tutkimusten kattavuus ja uskottavuus. Artikkelissa pohdittiin, onko mukaan valittu tarkoituksella vain sellaisia tutkimuksia, joissa mainonta näyttäisi hieman korreloivan kulutuksen kanssa – ja jätetty huomiotta mittava tutkimusaineisto, jonka mukaan näin ei ole. Siis anteeksi! Miksi ihmeessä ehkäisevä päihdetyö, tarkemmin sanottuna 25 eri lastensuojelujärjestöä, haluaisivat ajaa läpi lain, jonka tietäisivät oikeasti tarpeettomaksi? Ja vaikka yhtään tutkimusta ei olisikaan, eikö tämän lain olisi voinut säätää pelkällä maalaisjärjellä? #järki Monet tuohtuneet kannanotot perustuvat vertailuun. Ei, tämän lain ei ole tarkoitus korvata kotikasvatusta. Se on edelleen tärkein asia. Ja kyllä, mielenterveystyöhön pitää satsata edelleen ja enemmän, sillä pahoinvointi synnyttää pahimmat syyt alkoholin väärinkäytölle. Ja kyllä, ehkäisevä päihdetyö tietää, ettei muutu tämän lain myötä tarpeettomaksi, vaan kysynnän rajoittaminen on yhä tarjonnan rajoittamista oleellisempaa. Ja kyllä, sokerikin on pahasta, vaikka sitä saa mainostaa. En silti usko, että alkoholimainonnan salliminen vähentäisi lasten sokerin syöntiä. Ja kyllä, eurooppalainen alkoholikulttuuri olisi parempi kuin meidän tapamme. Alkoholin mielikuvamainonnan kieltävä laki ei sulje pois kohtuukäyttökulttuurin kasvattamista. On toki hyvä, että tämä keskustelu nostaa esiin muitakin epäkohtia yhteiskunnassamme, mutta niiden olemassaolo ei riitä perusteluksi sille, ettei millekään saisi yrittää tehdä mitään. Olli Waris oli Iltalehdessä sitä mieltä, että ”nuoret tuskin laittavat korkkia kiinni, koska televisiossa ei saa näkyä alkoholimainoksia ennen iltakymmentä”. Mistä tämä itsestäänselvyyksien laukomisen ja periksi antamisen tarve tulee? Jos ajatellaan, että suomalaisnuoriso on aina juonut ja tulee aina juomaan, niin eihän kulttuurimme tule muuttumaan koskaan? Tämä somevastaisku on ikävää ehkäisevälle päihdetyölle, joka pohjaa aitoon ja vilpittömään huoleen nuorten alkoholinkäytöstä ja sen haitoista. Esille nousseet asiat ovat täysin epäolennaisia lakiuudistuksessa, jonka aloite on tehty 25

eri lastensuojelujärjestön toimesta, eikä eduskunnan huvikseen holhoavien kukkahattutätien, kuten nyt tunnutaan ajateltavan. Valviran henkilökunta saa tappouhkauksia. Onko alkoholi meille oikeasti näin tärkeää? Missä tahansa muussa asiassa lasten etua ajettaisiin ehdoitta, mutta kun kyseessä on pyhä Kuningas Alkoholi, niin sen asiakkaiden tarpeet menevät edelle. Sari Helin, Huono äiti -blogin perustaja kirjoitti osuvasti: ”Tämä someprotesti kertoo holhousta vihaavasta kansasta, jolle kukaan ei saa tulla kertomaan, miten viinaa on sopivaa käyttää.” Lain rajoitukset ovat vastuullisia lastensuojelutoimenpiteitä, joilla ei ole sen kummemmin vaikutusta meidän aikuisten alkoholin käyttöön. Löydämme taatusti mielijuomamme ilman mainostustakin. Laki ei myöskään estä aikuista kuluttajaa saamasta tietoa alkoholijuomista. Kun sanoin näin sosiaalisessa mediassa, sain vastaukseksi kommentin: “Ei sillä lapsen edullakaan voida ihan kaikkia asioita perustella.” Eikö? Ihan oikeasti? Ei näemmä, kun kyseessä on alkoholioikeudet. Joku raja se on lastensuojelullakin! #sarkasmi Ja kyllä, ehkäisevä päihdetyökin tajuaa sen mahdollisuuden, että tämä laki voi johtaa alkoholin hinnan laskuun ja sitä kautta käytön lisääntymiseen. Myös ravintolateollisuuteen tällä on toki vaikutusta. Eräs ystäväni muistutti, ettei tässä vastakkain ole pelkästään ehkäisevä päihdetyö ja viinatrokarit. Laki pistää ravintoloita ahtaalle, mikä vaikuttaa ravintola-alan työllisyyteen ja alan ikärakenteen vuoksi nuoria joutuu kilometritehtaalle. Työttömyys taas johtaa helposti moniin muihin sosiaalisiin ongelmiin. Nuorten juominen on vähentynyt koko 2000-luvun. Ystäväni oli huolissaan, että toivottavasti tämä kieltofiilistely ei käännä hyvää edistystä aivan väärille raiteille. Monet sanoivat, ettei kapinan syynä olisi niinkään alkoholi, vaan ihmisten kyllästyminen yhteiskunnan kieltoihin ylipäätään. Ensinnäkin uskon, että syynä on juuri alkoholi. Kuten Helin sanoi: ”Ajatellaanpa vaikka kansalaisaloitetta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta. Aloitteen keräysaika päättyy marraskuun kuudes, mutta some ei varsinaisesti huku puuttuvien allekirjoitusten pyydystykseen.” #kovemmatrangaistuksetlapsiinsekaantujille Toiseksi, näen tämän lain kuitenkin haittojen minimointina enemmän kuin rajoittavana kokonaiskieltona, joita sovitteleva kompromissi päihdepolitiikkamme on. Se ei ole täydellinen eikä missään nimessä ongelmaton. Kukaan lakialoitteenteki-

jä tai eduskunnan päättäjä tuskin on väittänyt, että tämä laki on ratkaisu kaikkiin alkoholiongelmiimme. Tämä on vuosien harkinnan tulos, johon on päädytty uskoen, että hyödyt ovat kuitenkin mahdollisia haittoja suuremmat. Alkoholimainonnan rajoittamisessa ei ole kyse yksilöllisten elämänvalintojen poistamisesta, vaan lasten ja nuorten edun asettamisesta alkoholiteollisuuden markkinatavoitteiden edelle. On surullista, että tällaisella kostotoimella lain todellinen pyrkimys unohtui ja tämä protesti teki sille vain hallaa moninkertaistamalla alkoholimainonnan somessa. Se, että lähdetään näin vahvaan somekostoon muutaman ylitulkinnan vuoksi, kertoo jotakin hyvin surullista meidän suhteestamme alkoholiin. Mutta tästäkin huolimatta...

Rauhallista Joulua ja aina vain parempaa Uutta Vuotta, rakkaat lukijamme ja Tukijamme!

Mirkka Torikka

mirkka@asennetta.fi

Ps. Eikä kaikkia

kieltoja kannata aina manata alimpaan helvettiin, sillä kuten Waris totesi: ”Kuka vaikka väittää, että anniskeluravintolat ovat nykyisin ikävämpiä paikkoja, koska tupakoitsijat on ajettu ulos?” 5

kampanjan kuulumisia

ttä Selittelemä

Asennetta-päihdekasvatuskampanja: Yhteiskunnallista yrittämistä nuortemme hyväksi

selvinpäin!

Valtakunnallinen, peruskouluille kohdistettu ilmainen Asennetta-päihdekasvatus tavoittaa noin 12 000 nuorta vuodessa. Päihdekasvatuksessamme kumotaan yleisimpiä päihdemyyttejä ja opitaan oman oivalluksen kautta. sennetta-päihdekasvatuskampanjan päihdeohjaajat kiertävät valtakunnallisesti peruskouluilla juttelemassa nuorten kanssa päihteistä ja elämästä. Emme pidä luentoja isoissa liikuntasaleissa vaan keskustelut toteutetaan intiimisti pienryhmissä. Omavarainen kampanja on tarjonnut kouluille ilmaista päihdekasvatusta jo kymmenen vuotta. Kysyntä tällaiselle palvelulle on tullut selväksi ja koko ensi kevään kalenteri onkin jo varattu täyteen. Päihdekasvatus on pystytty pitämään kouluille ilmaisena, koska te rakkaat Tukijamme olette sen mahdollistaneet. Toiminta rahoitetaan pääsääntöisesti käsissäsi olevan kampanjan Asennetta-lehden ja muiden tavaramerkkisuojattujen Asennetta-tuotteiden myynnillä. Ehkäisevässä päihdekasvatuksessa on tuettava lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, itseluottamusta ja uskoa siihen, että oman eriävänkin mielipiteen uskaltaa ilmaista. Emme luennoi päihteiden lääketieteellistä koostumuksista, emmekä muutenkaan ”saarnaa”, vaan tunneillamme jutellaan rennosti nuorten omien kysymysten ja ajatusten pohjalta. Tuloksellinen päihdekasvatus lähtee pienistä asioista. On tärkeämpää, että nuorille jää mieleen edes yksi ymmärretty asia kuin valtava tietotulvakaaos. Vuosien jälkeen nuoret eivät todennäköisesti muista heille kerrottuja nippelitietoja, mutta he ehkä muistavat sen, että heille päihteidenvastaisesti puhunut kaveri oli hyvä tyyppi. Jo se voi riittää oikeiden valintojen tekemiseen. Tavoitteenamme on herättää nuorissa kriittistä ajattelua ja laajempaa ymmärrystä huumetalouden koko ketjusta. Nuorille on kerrottava huumeista myös globaalina ja yhteiskunnallisena kysymyksenä, jolloin huumekaupan kytkennät maailmanlaajuiseen rikollisuuteen ja eriarvoisuuteen tulevat esille. Päihdekasvatuksemme perustuu rehelliseen ja neutraaliin tiedonvälitykseen –moralisoimatta, vähättelemättä tai liioittelematta. Täytyy voida myöntää, että joskus kännissä voi myös kivaa, eihän alkoholia muuten käytettäisi. Kuitenkin tulee ymmärtää, ettei kulttuurinmuutosta synny niin kauan kun vinoutunut kulttuurimme katsoo nuorten juomista läpi sormien ja mieltää sen normaaliksi osaksi nuoruutta. Eettinen päihdekasvatus ei myöskään pelottele. Psykedeelien käyttäjät eivät kuvittele kovinkaan usein olevansa appelsiineja, jotka vaativat ihonsa kuorimista. Harvoin hypätään katolta

siinä uskossa, että siivet kantavat. Epäuskottavat tarinat vievät pohjan koko ehkäisevältä työltä. Päihteistä annetun tiedon on oltava tosiasioihin perustuvaa sekä tasapuolisesti ja asiallisesti esitettyä – sen tulee kunnioittaa vastaanottajan älyä ja itsemääräämisoikeutta, eikä sen tule manipuloida. Tärkeimpiä ehkäisevän työn piirteitä ovat luotettavan ja uskottavan tiedon lisäksi vuorovaikutuksellisuus ja nuoren oman ajattelun herättely. Parhaat oivallukset, oppimiskokemukset ja kyseenalaistukset syntyvät oman toiminnan ja oman ajattelun kautta. Näemme nuoret aktiivisina tiedon tuottajina, jotka päihteiden käyttämisen sijaan jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään omassa elämässään. Eettinen päihdekasvatus ansaitsee yhteiskunnallisen luottamuksen kuvaamalla toimintansa lähtökohdat avoimesti. Asennetta-Kampanja Oy on saanut Suomalaisen Työn Liitolta oikeuden käyttää Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä osoituksena yhteiskunnallisesti tärkeästä, arvositoutuneesta ja kestävän kehityksen mukaisesta liiketoiminnasta, josta ei nosteta osinkoja osakkeenomistajille vaan jonka tuotot ohjataan kouluille ilmaiseen päihdekasvatukseen. Tämä projektimme on kestänyt ja selvinnyt monista haasteista vuosien varrella. Taantuma on saanut ihmiset tinkimään ”turhasta”. Valitettavasti usein karsintalistalle päätyvät ensimmäisinä hyväntekeväisyyskohteet, joihin ei ole pakko satsata. Meille Te Tukijamme olette siis elinehto – työmme ja siinä onnistuminen on Teidän varassa. Suuri kiitos siis siitä, että näinä tiukkoinakin aikoina haluatte satsata nuoriimme ja heidän tulevaisuuteensa. Työmme voi jatkua vain niin pitkään kuin Te uskotte siihen ja pidätte sitä tärkeänä. Periksi emme siis anna vieläkään, vaan haluamme taistella läpi tästä taantumasta. Emme kuitenkaan pysty siihen yksin, vaan tarvitsemme tukeanne yhä, nyt enemmän kuin koskaan! Kiitos korvaamattomasta tuestanne!

Asennetta-lehti Asennetta-lehti on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ehkäisevän päihdetyön ja elämänsuojelunlehti, joka toimii Asennetta-päihdekasvatusbussin tiedotuskanavana. Asennetta-lehden tuotoilla rahoitetaan Asennetta-päihdekasvatusbussin liik-

kampanjan kuulumisia

kumista. Päihdeasioiden lisäksi lehdessä käsitellään monipuolisesti muitakin tärkeitä teemoja ja ajankohtaisia asioita. Asennetta-lehti uskaltaa nostaa kissan pöydälle aroistakin asioista ja ammattitaitoinen toimitustiimimme tuottaa laatuartikkeleita nuorille ja heidän vanhemmilleen. Asennetta on siis koko perheen lehti, josta takuulla jokainen löytää jotakin mielenkiintoista luettavaa! Tilaamalla Asennetta-lehteä varmistat, että Asennetta-päihdekasvatus vierailut ovat jatkossakin kouluille ilmaisia. Lehden toimitukseen voi lähettää palautetta, kehitysideoita ja lukijoiden omia tarinoita, joita tapauskohtaisesti voidaan julkaista lehdessä.

fi . a t t e n n e s a . www Kouluvierailuiden aikataulu löytyy nettisivuiltamme www.asennetta.fi Kevät 2015 on varattu täyteen. Uusia vierailuja voi tiedustella syksylle 2015.

Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista! Käy tykkäämässä ja voit voittaa upeita palkintoja viikottain!

Lehden toimitus ja kouluvierailujen aikataulut: Mirkka Torikka mirkka@asennetta.fi Vastaava päihdeohjaaja: Petri Tyynelä pete@asennetta.fi p. 045 126 8166 Tilaajapalvelu, päihdeluennot, työnhaku ja muut asiat: p. 045 139 8902 info@asennetta.fi

Tarvitsetko pätevää päihdeluennoitsijaa? Järjestämme vanhempainiltoja sekä koulutuksia esimerkiksi nuorisoalan opiskelijoille ja opettajille. Koulutuksissa voidaan käsitellä esimerkiksi seuraavia aiheita: päihteet, väkivalta, nuoren rikosprosessit, lastensuojelu, nuoren sijoitus laitokseen ammattilaisen näkökulmasta tai nuorisokulttuuri. Koulutukset räätälöidään tapauskohtaisesti vastaamaan tilaajan tarpeita.

Töihin!? Tule tekemään tärkeää myyntityötä yhteiskunnalliseen yritykseen Helsingin Kamppiin. Tarjoamme TES:n takuutuntipalkan ja myyntiin perustuvan provision. Työ sopii hienosti opiskelijoille, koska työajat ovat helposti sovittavissa. Voit itse räätälöidä sinulle sopivan työviikon menojesi mukaan. Myymme ja markkinoimme tuotteitamme oman ehkäisevän päihdetyömme hyväksi. Tule kokeilemaan mukavaa myyntityötä, jolla on oikeasti merkitystä! Aikaisempaa kokemusta et tarvitse – oma koulutustiimimme ohjaa ja tukee sinua.

Hei, minä olen Teemu. Sairastuin vaikeaan masennukseen vuonna 2008 ja sen myötä kehitin itselleni pahan alkoholiongelman. Join firmani lähes konkurssiin, menetin luottotietoni, perheeni ja lopulta myös itseni. Syyskuussa 2012 sain korkin viimeisen kerran kiinni ja aloitin matkan kohti tervettä elämää. Kahdessa vuodessa olen päässyt eroon alkoholista, raskaasta lääkityksestä ja tupakasta, vyötäröltä on hävinnyt 25 kiloa painoa ja olen saanut masennukseni hallintaan. Kesällä 2014 kiipesin Euroopan korkeimman vuoren, Elbrusin huipulle. Nyt olen päättänyt lähteä tavoittelemaan ”Seitsemän huipun” (engl. Seven Summits) vuorikiipeilyhaastetta, eli kaikkien mantereiden korkeimpia vuoria.

Tämä juttu on koottu Teemu Suomisen Soberismia-blogin ja hänen omakustanteena julkaiseman Kalliosta kukkulalle -kirjan teksteistä, yhden mielenkiintoisen tapaamisen ja usean radiohaastattelun pohjalta.

Mies vs. viina – egoismista soberismiin Teksti: Mirkka Torikka Kuvat: Robert Lindstörm

Teemu Suominen kirjoitti yläasteikäisenä ystäväkirjaan haaveekseen oman radio-ohjelman. Hän myös haaveili, että joku päivä kirjoittaisi kirjan. Nyt 35-vuotiaana hän on saavuttanut Euroopan korkeimman vuoren lisäksi nämä molemmat haaveet – maksettuaan niistä kovan hinnan. Ensimmäisen kerran Suominen joi viinaa vappuaattona 1993. Viimeisen kerran torstaina 5.9.2012. Siihen väliin mahtuu monia upeita kokemuksia alkoholin maailmassa. Muistoja, ystäviä, tempauksia, matkoja ja naisia. Ikävä kyllä mukaan mahtuu myös typeryyksiä, putkareissuja, väkivaltaa, kariutunut avioliitto, pilalle menneitä suhteita ja vakava masennus. Tämä on Suomisen tarina taistelusta Kalliosta kukkulalle.

un Suominen, 35, kävelee Café Lasipalatsiin sisään, en meinaa tunnistaa häntä. Kuvat, jotka olen miehestä nähnyt, ne tuoreimmatkaan, eivät tee oikeutta 30 kiloa laihtuneelle ja hyvännäköiselle kaverille, jonka olemuksesta pursuaa elämänilo ja hyvä energia. ”Musiikkimoguli” ja ”hevi-insinööri” Suominen on ehtinyt tulla tutuksi niin radiopersoonana, keikkamyyjänä kuin managerinakin. Radio Cityn taajuuksilla Suomista kuultiin noin kuuden vuoden ajan. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa Livenationin palveluksessa, Finnish Metal Eventsin kanssa ja perustanut oman Metalheim-yrityksen. ”Nuoruuden haaveen omasta radio-ohjelmasta saavutin 22-vuotiaana. Vietin Radio Cityssä kuusi vuotta. Ne olivat

hienoja aikoja ja monta egoistin unelmaa toteutui”, Suominen muistelee. Kunnianhimoisen metallin monitoimimiehen menestystarinalla oli kuitenkin vakava varjopuoli. Samalla, kun Suominen teki nousujohteista uraa Suomen musiikkiteollisuuden keskiössä, oma elämä oli syöksykierteessä. ”Musiikkiala elää ja hengittää monella tapaa alkoholista ja päihteistä. Luomisprosessi, joka on elinehto koko alalle, on aina liitetty päihteisiin. Tapahtumat järjestetään lähes poikkeuksetta baareissa ja alan sisäiset tilaisuudet perustuvat drinkkilippujen määrään. Jossain vaiheessa aloimme ystäväpiirissämme jopa kutsua ryyppäämistä ’musiikkihommaksi’. Se oikeutti lähtemään keskellä viikkoa baariin. ’Töissähän tässä ollaan, juujuu.’ Ajattelin myös, että kotona ehkä ymmärretään paremmin. No, ei ymmärretty.” ”Olen kovasti miettinyt, missä vaiheessa minulle kehittyi alkoholiongelma. Sitä ei ole ollut aina. Muistan ajat, jolloin vedettiin kännit siksi, että se oli hauskaa. Niinä iltoina tuli läh-

”Ajattelin aina, että jos on vähän päissään, sitä tuntee jotenkin rehellisemmin ja uskaltaa myös osoittaa ne tunteet paremmin. Kuinka väärässä olen ollutkaan!” ”Se oli järjetöntä. Kehuja tuli ovista ja ikkunoista, tutuilta ja tuntemattomilta. Inboksissa oli liuta viestejä ihmisiltä, joita en koskaan ollut tavannut. Puhelin soi tuntemattomista numeroista. Se oli mahtava tunne.” ”Yksi hienoimmista palautteista tuli erään alkoholistimiehen vaimolta, joka kiitti blogista ja sanoi, että nyt hän ymmärtää miestään edes vähän. Blogini oli auttanut avaamaan, mitä aviomiehen päässä liikkuu ja antanut toivoa. Olin ihan monttu auki.” Yksi blogin ja kirjan suuren suosion syy lienee Suomisen rehellisyys ja huumori vakavien teemojen keskellä. Hän halusi muun muassa jakaa tiedon siitä, että on masturboinut presidentin kaikissa kolmessa virka-asunnossa. (Toivon rehellisesti jokaisen suomalaisen lukevan Suomisen kirjan, paitsi Jenni Haukion.) ”Olen aika ylpeä, että se päätyi kirjan kansiin asti. Jos ei tällä myydä kirjaa niin ei sitten millään”, Suominen nauraa. Oliko kirjan masturbointijutut tietoista provosointia vai halusitko vain olla äärirehellinen kaikessa? ”Ei se tietoista provosointia ollut, lähinnä tarkoitus oli keventää raskasta tekstiä. Mutta ilman rehellisyyttä teksti olisi kovasti ontompaa. Kyse on siitä, että kirjoitan itselleni – ei kukaan voi päiväkirjassa itselleen valehdella.”

Kulttuurimme outolintu Positiivisesta palautteesta huolimatta juomattomuus herättää ihmisissä helposti myös negatiivisia tunteita. Ja avoimuudessa on aina riskinsä. ”Moni on kysynyt, eikö ole pelottavaa ja jopa vaarallista repiä itsensä julkisesti auki. Moni arvelee minun antavan aseita niiden ihmisten käsiin, jotka eivät pidä minusta. Avoimuuteni on heidän mielestä typerää, vaarallista, narsistista ja huomionkipeää.” Hassua. Emmekö me kaikki ole huomionkipeitä? Ja eikö tämä teko jos jokin ansaitse kaiken mahdollisen huomion? Keneltä se on pois? Meitä suomalaisiahan tällainen raittiuspäätös tuntuu jotenkin uhkaavan. On pakkoa sanoa jotakin ilkeää kun joku fiksuudellaan pakottaa katsomaan peiliin? ”Ymmärrän toki, että jos kiertäisin tuolla viikonloput läpeensä baareissa arvostelemassa ihmisiä juomatavoistaan, se olisi tekopyhää ja ärsyttävää. Samalla, kun olen monestakin ihmisestä sitä mieltä, että he ovat oikeasti parempaa seuraa ollessaan selvin päin kuin kännissä, annan heidän känninsä nauttia. Tarkoitus ei missään nimessä ole ollut lähteä nostamaan itseään muiden yläpuolelle. ” ”Mutta se, että minä en saisi samalla nauttia omasta tavastani viettää iltojani, sitä en voi ymmärtää. Enkä sitä, että juomattomuus koetaan jotenkin hyökkäyksenä niitä kohtaan, jotka olusensa vielä haluavat nauttia. Olen muun muassa kuullut, että se, että en enää viihdy kapakoissa, on ylimielistä käytöstä. Siis se, että en enää niissä käy. Ja se menee jo vähän yli hilseen.”

”Kun päätin lopettaa viinanjuonnin, aloin järjestelmällisesti muuttaa ajatusmaailmaani hokemalla itselleni, että minä en ole enää sellainen ihminen, joka juo. Lähdin ulos ja baareihin selvistelemään. Monesti se oli vaikeaa. On mahdotonta päästä samalle levelille humalaisten kanssa. Tunsin ulkopuolisuutta. Välillä kaipasin sellaista räjähtävää hysteeristä honotusta, kun kännissä tulee kuset housuun ja siiderit sieraimista. Joskus kännissä on helvetin kivaa. Endorfiinit laukkaa, eikä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Kaipaan kollektiivisia krapuloita ja darrapanetusta. Mutta en kaipaa omaa peilikuvaani noissa hetkissä, sitä Teemua jonka nuo hetket loivat ja lopulta tuhosivat.” ”Ymmärsin, että sobersimissani on kyse pienestä kuolemasta, vanhan minän kuolemasta. Samaten olen menettänyt yhden hyvän ja lojaalin ystävän, viinan.” ”Paljon ystäviä tippui pois kyydistä soberismi-päätöksen myötä, mutta se ei ole heidän vikansa. Jos kymmenen ihmistä kulkee yhdessä ja sitten yksi erkanemaan omalle tielleen, niin eihän voi olettaa, että muut seuraisivat häntä. Aluksi ystäväpiiri pienenee, mutta sitten se kasvaa toisesta päästä.” ”On vaikea asettaa itsensä samaan maailmaan dokaavien kanssa, jos ajatus laukkaa eri tavalla. Kun ei enää suo itselleen hetken iloa viinan tarjoaman itsepetoksen avulla, pitää opetella nauramaan ihan oikeasti. Nyt lopulta minusta on tullut ihminen joka ei enää juo ja pystyin nauttimaan illastani ja elostani sellaisena ilman että minun tarvitsisi miettiä että olen joutunut luopumaan jostain tai että jäisin jostain paitsi.”

Hedonismin paradoksi Juomisen lopettamisen seuraukset olivat yllättävän laajat. Moni asia meni uusiksi aina arkirutiineista ajatusmaailmaan. ”Ryyppäily on hedonistista hyvänolontunteen hakua. Nyt kun sitä tunnetta joutuu hakemaan muualta, sitä huomaa tykkäävänsä monista asioista ihan eri tavalla. Nautin esimerkiksi ruuasta aivan uudella tavalla ja syön paljon terveellisemmin. Sen lisäksi, että paino on lähtenyt katoamaan, minulla on ollut uudenlaista energiaa, ja tunnen pitkästä aikaa itseni fyysisesti hyvinvoivaksi. Olen myös nukkunut paremmin kuin koskaan ja närästyskin on muisto vain.” ”Ajattelin aina, että jos on vähän päissään, sitä tuntee jotenkin rehellisemmin ja uskaltaa myös osoittaa ne tunteet paremmin. Kuinka väärässä olen ollutkaan! En tiedä, ovatko tunteeni nyt aidompia, mutta rehellisempiä ainakin. Kun fiiliksiä ei pakene baariin, niitä pitää miettiä. Aiemmin tuntemani sysimusta viha tuntuu nyt lähinnä turhalta. Viha on muuttunut välinpitämättömyydeksi. Rakkaus taas tuntuu paljon aidommalta. Puhtaammalta.” Uudet rutiinit täyttivät arjen. Suominen otti tavakseen kavuta vähintään kerran viikossa Kaivopuiston mäelle katsomaan auringonnousua. ”Siinä on jotain Rockya. Siellä mäen päällä seisominen ja aamun tervehtiminen on niin paljon hienompaa kuin yksikään nousuhumala tai päissään katseltu keikka, että mieluummin pidän tämän osana arkeani. Mieluummin kuin viinan. Hedonismin paradoksi on teoria, jonka mukaan nautintoa ei voi saavuttaa pyrkimällä siihen suoraan. Vaan että suurimmat nautinnot tulevat yllättäen. Kohdallani tuo on toteutunut. Lopetin ryyppäämisen mikä oli minulle hedonismin ruumiillistuma, mutta nyt huomaan olevani paljon onnellisempi kuin aiemmin.” Yksi tunne ylittää kuitenkin muut. Halu pyytää anteeksi.

”Minulla oli alkuun hirveä tarve hyvittää kaikki tekemäni. Pyytelin anteeksi perheeltä, ystäviltä, kalliolaiselta kebab-yrittäjältä, jopa poliisilta. Se voi joidenkin mielestä olla itsekästä, ja varmasti se sitä onkin, mutta harva asia on rehellisempää kuin anteeksipyytäminen. Se on uuden alku vaikkei poista menneitä.” ”Kaikkea ei voi kuitenkaan hyvittää. Viisas terapeutti sanoi, etten tule ikinä pääsemään eteenpäin, ellen anna itselleni anteeksi. Minun piti myös ymmärtää, ettei kaikkien ole pakko antaa anteeksi. Katkeruudessa tai häpeässä eläminen ei johda mihinkään. Elämän on jatkuttava, vaikken kaikilta anteeksi saisikaan.” ”Mutta sen päätin, että pitäisin huolen, että kaikki keille olin velkaa saavat vielä joku päivä rahansa. Että jokainen velka, lasku ja ryypätty penni maksetaan takaisin tavalla tai toisella. Sen jälkeen olisin vapaa tekemään mitä haluan, koska omatuntoni olisi viimein puhdas, kaiken muun olen jo itselleni anteeksi antanut. En ole enää katkera. Olen hyväksynyt, että minulle viina on vain ollut se polku, joka minun on ollut pakko kulkea. Hyvässä ja pahassa.”

”Vain” päätös AA-kerho tai muu vertaistuki ei ollut Suomista varten. Hänelle raittius on ”vain” päätös. ”Minulta on kyselty, olenko ajatellut osallistua AA:n tilaisuuksiin. Ei. En ole. Perusajatus on kiva, mutta se perustuu 12 askelen ohjelmaan, joista yksi on ottaa jumala sydämeensä. Jos

”Viina ei ehkä ollut ongelmistani suurin, mutta se toimi kaikkien muiden ongelmien filtterinä ja oli ihmisraunioni näkyvin puoli” ihminen haluaa lopettaa addiktion, on se sitten viina, rööki, porno, uhkapelit tai vaikka aikuisiällä Pokemonien kerääminen, siihen ei tarvita askeleita tai jumalia. Siihen tarvitaan oma päätös. Millään muulla universumin osalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.” Suominen sanoo aina pitäneensä tupakoinnista. Se on ollut hänelle sellainen ”arjen minijuhla”. ”Röökillä on voinut hoitaa jokaisen onnistumisen ja epäonnistumisen, ja olen siitä nauttinut. En oikeastaan koskaan ole edes yrittänyt lopettaa.” ”Kun panin korkin kiinni, tupakointini räjähti. Tottumukset ja tavat muuttuivat niin, että yhtäkkiä tupakoin huomattavasti enemmän.” Jos tilaisuus tekee varkaan pahassa, niin voi käydä hyvässäkin. ”Oltuani reilun vuoden juomatta, iski halu lopettaa tupakointikin. Nyt tiesin pystyväni siihen. Juomisen jälkeen lopetin raskaan masennuslääkityksen, ja se oli vielä rankempaa. Palkinto on ollut niin valtavan suuri, että jokainen vieroitusoire ja henkinen romahdus on ollut sen ar13

”Joskus kaipaan nousuhumalan tunnetta ystävien kanssa. Kaipaan kollektiivisia krapuloita ja darrapanetusta. Mutta en kaipaa omaa peilikuvaani noissa hetkissä, en sitä Teemua jonka nuo hetket loivat ja lopulta tuhosivat.” voista. Minulle lopettaminen oli vain ja ainoastaan psykologinen juttu, päätös. Ei sen enempää.” Tukea toki raittiustaistelussa tarvitaan silti. Suominen sanoo, ettei aio ryhtyä saarnamieheksi tai poliitikoksi, mutta jos hän jonkun viestin päättäjille saisi välittää, niin olisi se tämä: ”Niin kauan kuin tässä maassa ei ole tarjolla kunnollisia mielenterveyspalveluja helposti ja nopeasti, sen vaikutus näkyy viinan juonnissa työpaikoilla, se näkyy baareissa, kodeissa, pahoinpitelytilastoissa ja ensikodeissa.” ”Mielenterveysongelmia on juuri yhtä monenlaisia kuin on potilaitakin ja jokainen hoitaa ne parhaalla tavalla kykyjensä rajojen mukaan. Yhteiskunnan on tarjottava heille apua. Tarvitaan paikka johon tulla, jos vielä viimeisillä voimillaan pystyy sen tekemään eikä rupea murtautumaan naapurin asekaappiin.” ”Kynnys hakea apua mielenterveysongelmiin on suuri. Se hävettää, eikä niiden kanssa ainakaan normaaliin päivystykseen mielellään mennä. Oli päällä sitten psykoosi tai pelkkä ahdistus, niin harva lähtee jonottamaan varpaansa murtaneen teinipojan ja kylkiluunsa katkaisseen juoppohullun väliin tuntikausiksi. Jonotustilanne ja ihmisten kohtaaminen on monelle jo liikaa. Ongelmaisen pitäisi päästä avun luo heti, ja sen avun olisi oltava toisenlaista kuin normaali sairaanhoito normaalissa päivystyksessä”, Suominen lataa.

Kiipeä poika kiipeä Vuonna 2013 Suomisella oli takana 365 päivää selvin päin. Vuonna 2014 edessä olivat uudet itsensä ylitykset. Ohimennen hänelle heitetty haaste lähteä kiipeämään Euroopan korkeimmalle vuorelle, Mount Elbrusille, oli jäänyt Suomisen mieleen pyörimään. ”Muistan miten googlasin vuorta. Se on 5642 metriä korkea. Hetken ajattelin, että tätä ehdottanut kaveri halusi tappaa minut, sillä historiamme oli hieman katkeransuloinen. Hänen tarkoitusperänsä kuitenkin varmistuivat lopulta vilpittömiksi ja absurdi ajatus alkoi kiehtoa.” ”Vuorikiipeily. Se se vasta onkin asia, jota en osannut edes ajatella kaksi vuotta sitten, kun tähän rumbaan lähdin. Halusin lähteä ylittämään itseni. Halusin kiksini korkeuksista.” Kiipeämään lähteminen vaati kuntoilua, mutta tehokas treenikään ei takaa onnistumista. ”Kyllä se jännitti, miten keho reagoi korkeuksissa ilmastoon ja hapen vähyyteen. Siihen ei voi valmistautua eikä sitä voi treenata. Sen tietää vasta kun nousun aloittaa. Se tulisi olemaan jotain ihan muuta kuin Kaivopuiston rannassa lönköttely. Noilla korkeuksilla tyhmyys tappaa. Ajattelin asian niin, että tärkeintä ei ole se vuoren valloitus vaan uskallus lähteä edes kokeilemaan. Vaikka matkasta tulisi vain leppoisa viikko henkeäsalpaavilla maisemilla ja huonolla venäläisellä ruoalla, keksisin monta huonompaakin tapaa viettää aikani.” Suuren henkisen ja fyysisen ponnistelun jälkeen 31. heinäkuuta 2014 Suominen seisoi Euroopan huipulla.

”Itkin. Itkin kovaa, valtoimenaan, kontrolloimattomasti ja niin puhtaasta onnesta, etten ole koskaan itkenyt. En voi uskoa että ihan oikeasti kiipesin Euroopan korkeimmalle vuorelle. Minä. Olen ylpeä ja nöyrä. Ymmärsin oman pienuuteni ja suuruuteni.” ”Valloituksen jälkeen olin loppu, aivan kuin joku olisi ajanut lumikissalla ylitseni. Silti jotain mystistä ja aivan uutta voimaa puhkui sisältäpäin. Kyseessä ei ollut vain vuori, vaan jonkinlainen kulminaatiopiste elämälleni, soberismille, muutokselle, uudelle minulle. Olen yrittänyt kuvien ja kertomusten kautta kertoa millaista Elbrusilla oli, mutta se on mahdotonta. Yksikään kuva ei tee oikeutta näkemälleni ja kokemalleni.” Sanotaan, että vuori muuttaa ihmistä. ”Kyllä. Kliseisesti minusta tuntuu, että näen kaiken vähän toisin. Teki todella hyvää ymmärtää oma merkityksettömyytensä ukkospilvessä, joka oli juuri tappanut yhden kiipeilijän meistä vain kilometriä korkeammalla. Tuntui uskomattomalta löytää itsestään se voima, että pääsi Euroopan korkeimpaan pisteeseen, ja sieltä alas. Tuntui, että löysin jonkun suuren nöyryyden kaiken edessä, vaikka se ehkä muille brassailulta näyttääkin. Mitä tahansa matka tekikään, ainakin se muutti minua parempaan suuntaan.” Suominen jäi koukkuun. Hän päättänyt lähteä tavoittelemaan niin sanottua Seven summits -haastetta eli seitsemää huippua, maapallon jokaisen mantereen korkeinta vuorta. Kyseiseen haasteeseen on pystynyt vain 350 vuorikiipeilijää ympäri maailman. ”Kyseessä on perinteinen vuorikiipeilyhaaste ja maailman epätodennäköisin asia, joka minun pitäisi tehdä. Mutta niin oli absolutismikin vielä kaksi vuotta sitten, joten asioilla tuntuu olevan tapana muuttua.”

Baby steps up Everest Onni on matka, ei määränpää. Teemu Suomisella on nyt suunnitelma. Man with the plan. ”Kyllä. Parasta tässä on se, että ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on tavoite, joka vaikuttaa ratkaisuihini. Vuorikiipeily on uusi ’riippuvuuteni’, johon kohdistan nykyisin energiat. Lisäksi olen jo paremmassa kunnossa kuin keskiverto 35-vuotias!” ”Sitä paitsi, unohdin itkun ja onnen lomassa ottaa Elbrusin huipulla vuorenvalloituskuvan hakku pystyssä, joten se on pakko saada muualta! Seuraavaksi vuorossa ovat Tansanian Kilimanjaro syksyllä 2015 ja Argentiinan Aconcagua vuoden 2016 aikana. Etenen taitojen ja rahatilanteen puitteissa kohti Australian Kosciuszkoa ja Alaskan McKinleyta sekä Etelämantereen Vinsonin massiivia. Lopussa häämöttää Mount Everest. Tavoitteeni on saavuttaa Everest ennen kuin täytän 45, joten aikaa on rapiat yhdeksän vuotta.” Yli 8800 metriin ulottuvalle Everestille on tehty yli 10 000 kiipeämisyritystä, joista huipulle asti on onnistunut pääsemään vain noin 3 000. Hyytävä kylmyys, sortuvat jäätiköt kerrostalon korkuisine lohkareineen, myrskytuuli, syvät railot, vuoristotauti, paleltumisvaara, oheneva ilma sekä pelko ja tietoisuus siitä, että matka voi jäädä elämän viimeiseksi, ovat tämän seikkailun realiteetteja. Kuolemantapauksia vuorella on raportoitu 207. Enemmistö menehtyneistä on jätetty vuorelle, koska ruumiiden tuominen alas vuoren ylärinteiden korkeuksista on liian vaarallista.Tämän lisäksi vuorten valloitus ei myöskään ole ilmaista lystiä, vaan valmistelut varustei-

neen ja lupineen kustantavat kymmeniä, jopa satojatuhansia euroja. ”Vielä on täysin auki, että mistä aion keksiä rahat tähän kaikkeen. Yhteistyökumppaneita tarvitaan, sillä pelkästään Everestin ja Vinsonin huiputusten yhteishinta on jossain sadan tuhannen euron paikkeilla. Joten aika monta kirjaa saa myydä, jotta minä vuorille pääsen.” “Tilini saldo on yleensä maksimissaan parikymmentä euroa ja jos sinne rahaa jostain tulee, se myös menee sillä sekunnilla. Jos ulosottomies ei ehdi, maksan itse laskuja ja velkoja pois. Parikymmentä euroa jätän, sillä se on viikon ruokabudjettini. Kerran yritin ostaa uuden t-paidan. Pakkohan itseään on vähän helliä. Tilillä oli 20 euroa, mutta kävi ilmi, että t-paidat maksavat nykyään jotain 35 euroa eikä rahani riittänyt yhteenkään.” ”Mutta asiaa tarkemmin miettien, jos nyt alkaisi laskemaan yhteen kaikkia niitä rahoja jotka tuoppeihin, takseihin, sakkoihin, öisiin kebabmatkoihin ja ties mihin käytin edellisen kymmenen vuoden aikana, niin aika lähellä samoja summia oltaisiin. Ja jostain nekin rahat tuntuivat löytyneen, miksei siis tälläkin kertaa?” Musahommat jättänyt Suominen ei enää arvota itseään työn kautta. ”Olen yhä kunnianhimoinen, mutta en samalla tavalla. Nyt haluan tehdä itselleen ja muille hyviä asioita. Voin kerätä Alepan kassalla rahat seuraavaan kiipeilyreissuun.” ”Kaiken tämän myötä olen herännyt rakastamaan elämistä uudella tavalla. Tykkään siitä nykyään ihan päivittäin, enkä vain silloin, kun on pullo suussa. Ja mikä tärkeintä, olen hieman taas alkanut rakastaa itseäni. Pitkästä aikaa.”

Never Again! Suominen sanoo, että häneltä on kysytty satoja kertoja, aikooko hän juoda enää koskaan. Monien mielestä alkoholismi on parantumaton krooninen sairaus.

”Kyllä minä uskon, että alkoholismi, ihan kuin masennuskin, on tavalla tai toisella aina mukana, vähintään pelkona takaraivossa. Se estää paluun sosiaaliseen juomiseen tai siihen, että sen pystyisi kontrolloimaan. Miksi se tällä kertaa onnistuisi kun ei aiemminkaan ole? Ja ehkä se isoin riski piilee siinä, että jos vaikka minä nyt palaisin takaisin pullon ääreen, aluksi menisi varmasti ihan hyvin ja kaikki onnistuisi. Mutta siitä syntyvä ajatus, että “kyllähän minä tämän osaan” avaisi taas portit niille kaikille ongelmille.” ”Hoidin masennustani juomisella. Kun lopetin juomisen, pääsin masennuksesta eroon. En aio koskaan ottaa enää sitä riskiä että aloittamalla juomalla masennuskin palaisi. Siihen synkkyyteen en koskaan enää halua. Olen mieluummin selvin päin koko ikäni kuin päivääkään masentunut. En aio siis juoda enää koskaan, en halua juoda, ja vaikka joskus haluaisinkin, niin en uskalla juoda.” ”Olen myös huomannut etten tarvi viinaa enää mihinkään.” Tämä jutun tekohetkellä Suominen kirjoittaa blogissaan: ”Ensi torstaina olen menossa tekemään asuntokaupat. Olen vihdoin saanut hyväksytyn tarjouksen kämpästäni ja mukavan oloinen nuoripari on löytänyt itselleen kodin. Kun kauppasumma saapuu tililleni, otan siitä ehkä screenshotin muistoksi, jonka jälkeen raha lähtee pieninä paloina eteenpäin velkojilleni ja siihen päättyy yksi 14 vuoden työura musiikkibisneksessä.” ”Näin jälkeenpäin haluan ehkä lohdullisesti ajatella, että se en ollut minä joka kaiken tärveli, se oli se sairaus. Ja koska tänään voin sanoa, että se sairaus on nujerrettu, uskallan ajatella kuitenkin selvinneeni voittajana. Vaikka taakse jäi sauhuavia raunioita ja rikottuja ystävyyssuhteita, olen tehnyt rauhan itseni kanssa ja lopulta kuitenkin yhtä uraa tärkeämpää on tämä hetki, tämä sateinen sunnuntai terveenä miehenä.” ”Kaikki on niin helvetin hyvin tällä hetkellä.”

Soberismia – Kalliosta kukkulalle on entisen muusiikkialan ammattilaisen Teemu Suomisen päiväkirja kahden vuoden ajalta. Se kertoo taistelusta vaikeaa masennusta ja siitä kummunnutta alkoholiongelmaa vastaan. Vahvalla huumorilla ja ronskilla itseironialla höystetty päiväkirja kertoo kuinka kahdessa vuodessa Suominen nousi kalliolaisen kapakan lattialta selvänä, lääkkeettömänä ja terveenä miehenä Euroopan korkeimman vuoren, Mount Elbrusin, huipulle heinäkuussa 2014. Kirja on harvinainen kurkistus vaikeasta masennuksesta kärsivän ihmisen mielentiloihin matkalla kohti lääkkeetöntä ja viinatonta elämää. Siinä ohessa Kalliosta kukkulalle on myös oiva kurkistus Suomen musiikkibisneksen kulisseihin, joista Suominen kertoo hersyvästi omia kokemuksiaan. Kirja perustuu valtavan suosion saavuttaneeseen Soberismia -blogiin, joka valittiin joulukuussa 2013 Helsingin Sanomien Kuukausiliittessä Suomen kymmenen parhaan blogin joukkoon.

Teemu Suominen, 35, on tunnettu pitkäaikaisena musiikkialan ammattilaisena. Hän on työskennellyt urallaan mm. juontajana Radio Cityllä, keikkamyyjänä Live Nationilla, promoottorina ja toimittajana, Spinefarm-levy-yhtiön managerina sekä yrittäjänä. Kesällä 2014, kiivettyään Elbrusin huipulle, Suominen on päättänyt lähteä tavoittelemaan Seitsemän huipun (engl. Seven Summits) vuorikiipeilyhaastetta eli kaikkien mantereiden korkeimpia vuoria. Vuonna 2015 edessä on Tansanian Kilimanjaro, 2016 Argentiinan Aconcagua ja vuoteen 2024 – ja omaan 45-vuotispäiväänsä – mennessä Suominen aikoo kiivetä vielä Australian Kosciuszkolle, Alaskan McKinleylle, Etelämantereen Vinsonin massiiville sekä tietenkin Nepalissa viimeisenä odottavalle Mount Everestille. Aiheesta voi lukea lisää osoitteessa www.soberismia.fi

”Murhe ohjasi itselääkintään.”

”Kymmeneen vuoteen kukaan ei tuntenut minua”

Ritva Oksanen – vahvan draaman nainen 16 Lehtikuva / Jorma Marstio

Esiintymislavojen rautarouvan Ritva Oksasen elämässä on ollut draamaa niin kuin hyvässä käsikirjoituksessa. Taiteilijan ylä- ja alamäet, erot, yksinhuoltajuus, alkoholismi ja lopulta rauhan löytyminen. Uransa puolivälissä hän joutui kasaamaan itsensä uudestaan. Nyt, 75-vuotiaana, Oksanen seisoo vahvana estradilla. Teksti: Jussi Riihimäki Kuvat: LEHTIKUVA / Jorma Marstio ja Mirva Kakko

siintyminen on ollut aina osa Ritvan elämää. Hän syntyi vuonna 1939 Vaasassa, ja siitä lähtien ääni oli kaiken keskiössä. Huuto alkoi koliikkivauvana ja jatkui myöhemmin leikeissä kuuluen ylimpänä. Esiintymiseen ei tarvittu kummoistakaan rekvisiittaa, pieni Ritva sai roolin päästä helposti kiinni ja synnytti jotain. Silloin hänen sukunimensä oli vielä Piilikangas Laulaminen viehätti Ritvaa ja hän lauloi aina, kun joku sellaista pyysi. Leikkiminen oli silloin sivuseikka ja sai unohtua. Aina ei edes tarvinnut pyytä laulua, sitä tuli ilmankin. Ritva pääsi teinityttönä koelaulun kautta jyväskyläläisen tanssiorkesterin solistiksi. Nimismies antoi 16-vuotiaalle Ritvalle luvan ravintolassa laulamiseen. Isä piti huolen, että tytär viedään ja tuodaan autolla. Oli vuosi 1955 ja Ritva nimettiin jo Jyväskylän Doris Dayksi. Kuunnelmilla oli tuolloin merkittävä kulttuurirooli. Perheet ja suvut hiljenivät radion ääreen niitä kuuntelemaan, ei ollut omia mp3-soittimia tai älypuhelimia. Ritva oli kuunnelmien suurkuluttaja ja alkoi lukea myös näytelmiä. Hän ei halunnut juuttua laulamiseen. Näyttelijättäreksi piti päästä, se oli hänen kirkkain haaveensa. “Kaikki alkoi Jyväskylän Huoneteatterissa vuonna 1957. Esitys oli Walentin Chorellin Matkamies. Silloin tajusin, etten ymmärrä näyttelemisestä yhtään mitään. Kyseessä on ammatti, johon ei mennäkään noin vain, se vaatii kunnon koulutuksen”, Ritva kertoo.

Taiteilijan ammattitaito – niin kuin minkä tahansa muunkin ammatinharjoittajan pätevyys – syntyy sinnikyydestä ja toistosta. Toisin sanoen: rohkeudesta käydä sitä päin, mitä ei vielä osaa riittävästi. Vaikka Ritva tähtäsi teatterilavoille, hän kertoo ottaneensa aina myös laulutunteja. “Pääsin Teatterikouluun toisella yrittämällä. Onneksi rohkeutta löytyi vielä sen verran, että uskalsin lähteä koittamaan. Se oli tärkeä askel, koska olin halunnut sinne koko elämäni.” Ritva aloitti opinnot Teatterikoulussa 1960.

Vähitellen suureksi Opintojen alkumetreillä Ritva meni naimisiin Paavo Oksasen kanssa. Sitten syntyi tytär. Lapsia tuli puolen vuosikymmenen aikana lisää, oikein kaksosten voimalla. Vuonna 1967 Ritva oli 28-vuotias neljän lapsen äiti, joka teki kunnianhimoisesti pienetkin roolit. “Kymmeneen vuoteen kukaan ei tuntenut minua. Näyttelin Kotkan kaupunginteatterissa ja helsinkiläisessä Intimiteatterissa. Ja sitten kun kaksoset syntyivät, menin radioteatteriin. Siinä mielessä olin kuin kuka tahansa työssä käyvä äiti”, muistelee Ritva. Radioteatterin työajat olivat Ritvalle ihanteelliset ja iltatyöt jäivät pois. Ritva sai oman pienen ohjelman, jossa hän luki satuja studiossa mukana olleille kaksosilleen. Radion ohella Ritva teki myös pieniä televisiorooleja. 1970-luvun alkupuolisko oli Ritvalle “elämän ihaninta aikaa”, kuten tuoreessa Outi Poppin kirjoittamassa Näyttelijä17

Nimismies antoi 16-vuotiaalle Ritvalle luvan ravintolassa laulamiseen. Isä piti huolen, että tytär viedään ja tuodaan autolla. Oli vuosi 1955 ja Ritva nimettiin jo Jyväskylän Doris Dayksi. Suosio kasvoi, teatterit olivat täynnä, konsertit myivät ja levyjä ilmestyi joka vuosi – ja ilmestyipä yleisöön silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin.

tär-muistelmakirjassa kerrotaan. Näytelmäroolit ja musiikkiesiintymiset tekivät Ritvasta aina vain näkyvämmän. Ritva otti joidenkin vuosien tauon jälkeen näyttämöpestin. Kyseessä oli Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttömölle tehty Zorbas (1970), jossa Ritvalla oli kuoronjohtajan rooli. Esitys upposi yleisöön, vetoja kertyi yhteensä 140. Kaksi vuotta myöhemmin Ritva astui Annin rooliin Kansallisteatterin Tukkijoella-musiikkinäytelmässä (1972). Siitä tulikin pidempi työsarka, sillä esitys pysyi ohjelmistossa seitsemän vuotta. Väliin mahtui myös Ritvan ensimmäinen oma konsertti Helsingin Kaupunginteatterissa (1970), muita musiikkiesityksiä ja Syksyn sävelessä laulettu Marja Rankkalan runo Tuli mies (1971). “Esa Helasvuon säveltämä kappale Tuli mies oli yksi tärkeä käännekohta minun urallani. Sen jälkeen minua alettiin kysyä esiintymään ihan tosissaan”, kertoo Ritva. Suosio kasvoi, teatterit olivat täynnä, konsertit myivät ja levyjä ilmestyi joka vuosi – ja ilmestyipä yleisöön silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin. Vaikka Ritva oli itse lähettänyt kutsun, häneltä meni pasmat täysin sekaisin. 1970-luvulla Ritva siis antoi palaa. Hän myi itse keikkojaan ravintoloihin, firmojen pikkujouluihin ja laivoille, minne vain. Ammatillisessa mielessä vuosikymmenen kruunasi rooli TV1:n sarjassa. “Pirkko Saision kirjaan perustuva ja Åke Lindmanin ohjaama Elämänmeno-tv-sarja (1978) oli upea projekti. Siinä osui kaikki jotenkin täydellisesti nappiin. Ja nostan oman Eila Niemisen roolini siinä yhdeksi rooliksi ylitse muiden nuoruusvuosiltani”, sanoo Ritva. Siviilielämään mahtuikin sitten kipeämpiä aikoja.

Alkoholismi, alamäki ja armo Vaikka rahaa tuli ja perhe pystyi ostamaan asunnon, aviosuhde kiristyi entisestään. Paavon oli vaikea sietää sitä, että vai-

mo tienasi enemmän. Mukaan tuli lisäksi väkivalta. Avioliitto loppui samaan aikaan, kun talo oli vihdoin saatu remontoitua kuntoon. Lapset, neljä tytärtä, jäivät Ritvalle. Talon mukana jäivät myös velat. Kun tultiin 80-luvulle, ei isoja ja vakavia rooleja ollut tarjolla. Ritva turvautui kevyempiin show-keikkoihin. Neljän lapsen yksinhuoltajana ja velkaisena freelancerina oli pakko, millekään tarjoukselle ei voinut sanoa ei. Lisäksi mieltä kaiversi pettymys, jollaiseksi Ritva avioeron koki. Murhe ohjasi itselääkintään. ”Luulin silloin, että alkoholi on lääke, joka auttaa. En ole koskaan juonut ilooni, mutta elämän ahdinkoa pakenin kyllä viinaan. Sitten tajusin, etten hallitsekaan juomista enää. Olin sairastunut”, muistelee Ritva tuota synkkää vaihetta 80-luvulla. Juomista oli kiihdyttänyt uusi seurustelusuhde. Se ei tuonut onnea, vaan alamäen. ”Rankka juominen kesti kaksi ja puoli vuotta. Alkoholismin niin kuin monien muidenkin sairauksien kanssa tarvitaan vertaistukea. Kaikki alkaa luovuttamisesta. Kyse on sen myöntämisestä, ettei yksinkertaisesti pärjää yksin. Samassa ahdingossa eläviä ihmisiä on paljon. Kun he kohtaavat, syntyy yhteisö ja voima.” Ritva ei ole salaillut tätä vaihetta elämässään. Hän sanoo ymmärtäneensä, että puhuminen on tärkeän viestin viemistä eteenpäin. Se viesti on, ettei kenenkään tarvitse juoda. ja se viesti voi pelastaa jonkun toisen elämän – ja niin on käynytkin.”Eräs lehtihaastatteluni keskittyi taas kerran alkoholismiin otsikointia myöten. Alkuun se vähän harmitti, mutta pian sen jälkeen minulle soitti mies joka kysyi, miten olen selvinnyt. Hän kamppaili saman asian kanssa.”Sairauden edessä nöyrtymisen ja luovuttamisen lisäksi Ritva omaksui uskon ja antoi elämänsä Herralle. Näitä kahta tekoa hän pitää elämänsä tärkeimpinä. Armo auttaa jaksamaan ja kantaa elämässä eteenpäin.Elämä ilman alkoholia tuntui aluksi tyhjältä

Lehtikuva / Mirva Kakko

ja oudolta, mutta ennen kaikkea se tuntui huimalta. Jännittävältä. Tämän vuoden lopussa Ritvalle tulee täyteen 26 vuotta raittiina.

Yksin kukaan ei ole mitään Kaikissa Ritvan haastatteluissa samoin kuin Näyttelijätärkirjassa korostuu vielä eräs elementti, joka on kannatellut häntä läpi elämän ylä- ja alamäkien: luotettavat ystävät. ”Minulla on luottoystävät, jotka pysyvät vuodesta toiseen, eivätkä lähde mihinkään. He odottavat läpi ensi-iltapaineiden ja -kiireen, että palaan jälkeen kuvioihin mukaan. He ovat omien alojensa ammattilaisia, joiden kanssa tiedän kaiken toimivan”, sanoo Ritva äänessään kiitollisuutta. Monet ystävyys- ja yhteistyösuhteet ovat vaikuttavan pitkiä. Arja Pessa, joka ohjasi Näyttelijätär-esityksen Hämeenlinnan Teatteriin viime vuonna, tapasi Ritvan jo teatterikouluaikoihin ja he tekivät Zorbasta yhdessä. Samoin legendaarinen Perdo Hietanen on toiminut Ritvan luottosäestäjänä aina 70-luvulta saakka. Kun Ritva oli rahaton, työtön ja ura tuntui muutenkin olevan ohi, kirjailija Aino Suhola tarttui asiaan ja nosti taitelijaystävänsä jaloilleen. Ensin syntyi Musta morsian elämän täydessä puvussa (1990) Espoon Teatteriin, ja sen jälkeen paljon muuta. ”Aino sanoi, ettei ota palkkioita teksteistään ennen kuin minä tulen toimeen ja pääsen tolpilleni. Silloin urani lähti uudestaan nousuun. Olen hänelle todella kiitollinen!” sanoo Ritva.

Ei liene sattumaa, että se jälkeen, kun Ritva oli kasannut itsensä ja uransa uudelleen, edessä oli joukko vahvojen naisten rooleja. Itselleen tärkeimmiksi hän mainitsee Maria Callaksen roolin Mestariluokassa (1997), nimikkoroolin Marlene Dietrichissä (2002) ja vanhan Loviisan roolin esityksessä Niskavuori – Loviisan tarina (2010). Kaikkien esityspaikkana oli Hämeenlinnan Teatteri, joka on ollut kotina myös Ritvalle. Kun Ritvan kanssa keskustelee, ystävien ja kollegojen nimiä vilahtaa tuon tuostakin, ja aina arvostavaan sävyyn. Ritva sanoo olevansa edelleen nopea ystävystymään. Koskaan ei voi tietää etukäteen, millaisia tuloksia syntyy. Tuskinpa hän olisi arvannut, että tapaaminen toimittaja ja kirjailija Outi Poppin kanssa synnyttäisi teatteriesityksen ja kirjan 50 vuotta kestäneen teatteriuran kunniaksi. On selvää, että 75-vuotias näyttelijätär ja vahvojen naisten tulkitsija ammentaa voimaa ympäriltään. Ja kun tähän lisätään vielä katsojat, tuloksena on jotain taianomaista. Teatterin voimasta puhuessaan Ritva innostuu tavalla, joka ei ainakaan enteile näyttelemisen lopettamista. Ei, vaikka monet muut ovatkin noilla kilometreillä olleet jo 10 vuotta eläkkeellä. ”Ikiaikaiset teemat kuten rakkaus, intohimo ja pettymys eivät ole kadonneet mihinkään tästä maailmasta, ja niihin voi aina keksiä uusia näkökulmia. Niin kauan kuin näin tehdään, teatteri on elossa. On ihana tunne, kun löytää hyvän tekstin ja pääsee esittämään sitä yleisölle. Kuunnelkaa, minä kerron teille!”

Jenni, 32, elää nykyään onnellisessa parisuhteessa ja on kahden lapsen äiti. Nuoruudessaan hän kitui seitsemän vuotta narsistin kanssa. Teksti: Jussi Riihimäki Kuvitus: Hanna Välitalo / Pippuriina

lin 16-vuotias kun ihastuin samanikäiseen poikaan, Samiin (nimi muutettu). Sami oli ensirakkauteni ja suhteemme alku suorastaan tarunomainen. Samin hurmauskeinot olivat suurieleiset. Se on yksi narsistiselle ihmiselle tyypillinen piirre. Sami saattoi tulla kotini pihaan, soittaa ja pyytää ikkunaan, että näkisi edes vilauksen, koska olin niin älyttömän ihana. Jos mies tuo naiselle ruusun, niin hän toi minulle kymmenen. Samalla ylenpalttisuudella hän osti lahjoja. Kehumisen hän vei niin äärimmilleen, että kyllä siinä tällaisen pienen tytön pää meni pyörälle. Olenko minä todella näin ihana, mahtava ja kaunis, ja ainoa tyttö, jonka hän maailmassa näkee? Sami sai minut tuntemaan oloni tosi rakastetuksi. Äidin reaktio ruusujen tuomiseen heti ensimmäisellä käynnillä oli se, että jotain on pielessä, eikä tuollaiseen tyyppiin voi luottaa. Ystäväni taas olivat aivan haltioissaan, Sami vaikutti heistä mahtavalta. Onko tuollaisia miehiä olemassa? Todellisuus alkoi kuitenkin paljastua nopeasti. Se oli kaikkea muuta kuin millaisen kuvan hän oli itsestään antanut.

Muutos Suhteemme alkoi kesällä 1999, ja jo saman vuoden lopulla alkoi ilmetä omituisuuksia. Sami sai äärimmäisiä mustasukkaisuuskohtauksia. Erään rakkauslaulun aikana hän alkoi tivata minulta, ketä oikein ajattelen sitä kuunnellessa. Ketä jätkää sinä ajattelet tätä kuunnellessa? Äläkä valehtele, onko sinulla joku toinen? Olin hyvin hämilläni. Olin siinä vaiheessa jo niin rakastunut ja hurmattu, ja hän sai minut epäilyillään kaikin keinoin todistelemaan, ettei muita suhteita ole. Olin nuori ja kokematon, enkä tiennyt mitä minun olisi kuulunut tehdä. Yritin nähdä asiat parhain päin. Kerta kerralta sekoilut menivät aina vain pahempaan suuntaan. Kun aloin itkeä, hän syytti tapauksesta minua. Sami jopa haki vanhempansa katsomaan, miten minä häntä kohtelen ja

riehun. Humalassa Sami oli väkivaltainen ja arvaamaton. Kerran hän löi perhosveitsen käteensä ja väitti, että minä olin sen tehnyt. Sain korjata valheita vielä vuosia myöhemmin. Joskus hän ärsytti minua niin kauan, että tartuin häntä kynsillä naamasta. Sen jälkeen Sami kiiruhti näyttämään jälkiä muille sukulaisilleen. Minulle tuli hetkellisesti sellaisia oloja, että ymmärsin hyvin naisia, jotka olivat riistäneet hengen miehiltään. Henkinen väkivalta ja ärsyttäminen olivat hänellä hyvin hallussa. Hän ärsytti minut siihen pisteeseen, että saatoin käydä käsiksi. Se sopi hänelle, koska sen jälkeen ei tarvinnut puhua mistään – minä olin syyllinen kaikkeen, koska jäljet näkyivät hänen naamassaan.

Liehittelyä ja vakuuttelua Samin mielialat menivät kausiluonteisesti. Hänellä saattoi olla puoli vuotta kestävä rauhallinen jakso, mutta sitten tapahtui aina jotain. Sami lähti ryyppyreissulle ja petti. Draama onnistui häneltä, ja lopputuloksia korjasivat parhain päin kaikki muut, vanhemmat, sukulaiset ja kaverit. Hyvin usein siinä sivussa meni välit poikki johonkin ystävään. Sami nautti suhteen alkuvaiheen hurmoksellisuudesta. En tiedä oliko kyse siitä, mutta narsistille tyypillistä on jatkuva ja voimakas ihailun tarve, sellaisen ihmisen on vaikeaa elää normaalia ja arkisempaa elämään. Sami nautti liehittelystä ja viehätysvoimansa testaamisesta. Draamat pahenivat vuosi vuodelta, ja jäljet olivat sotkuiset. Samilla ei ollut itsetuntoa eikä kykyä nähdä omia virheitään, hän haki syyt muista ja sitä kautta menetti läheisiään. Suhteemme loppui ja alkoi monta kertaa, breikit kestivät muutamasta päivästä kuukauteen. Sitten hän taas onnistui valloittamaan minut takaisin. Sami itki polvillaan ikkunan alla ja rukoili anteeksiantoa. Silloin olin hänelle maailman tärkein ihminen. Ja aina hän vakuutteli, että nyt oli viimeinen kerta, kun hän sekoili ja satutti minua. Sami sanoi, että ennemmin hän riistää hengen itseltään kuin tekisi minulle mitään pahaa. 21

” Minulle tuli hetkellisesti sellaisia oloja, että ymmärsin hyvin naisia, jotka olivat riistäneet hengen miehiltään. ” Kerta toisensa jälkeen minä uskoin häntä. Nyt minusta tuntuu, että yritin muuttaa häntä. Se on klassinen ja typerä tapa ajatella, tiedän, mutta niin minä tein. Yritykset epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen. Samilla ei ollut itsehillintää, hän oli impulsiivinen ja silloin huonekalut ja joskus ihmisetkin saivat kyytiä. Sitten hän taas katui. Ikkunan alla saattoi olla kyltti, jossa luki ”ANNA ANTEEKSI!” Soittoja ja tekstiviestejä tuli satoja tuollaisina aikoina. Kaikki oli niin painostavaa, että oli helpompi vain alistua kuin kamppailla vastaan. Nykyään tuollaisesta käytöksestä saisi jonkun sanktion, sillä puhelinhäiriköinti on kriminalisoitu. Sairas ihminen ei ymmärrä lopettaa, jos hänelle ei vastata. Tai jos 99 kertaa hylkäsin puhelun ja yhden kerran vastasin ja pyysin Samia lopettamaan, sama pommitus alkoi uudestaan kuin nollasta.

Lopunajan merkit Samin vanhemmat saivat puhuttua hänet silloisen Mielenterveystoimiston – nykyisen Psykiatrian poliklinikan – puoleen. Poliisit olivat hakeneet Samin riehumisen takia. Minä olin muka pettänyt häntä. Siinä hajosivat seinät ja ovet. Sen jälkeen kävimme kerran puhumassa terapiassa. Se oli kuitenkin hukkareissu. Työntekijä kysyi Samilta, onko tämä saatananpalvoja, kun Samilla kerran oli päällään vähän rajumpi bändipaita. Ne keskustelut loppuivat siihen. Silloin Samin problematiikka ei ollut oikein selvillä kenellekään, ei minulle, vanhemmille eikä mielenterveystyöntekijöille. Myöhemmin Sami alkoi reagoida omiin purkauksiinsa uusilla purkauksilla, hän alkoi saada paniikkikohtauksia. Kyse taisi olla yrityksistä saada sääliä osakseen, sillä tuolloin olin jo tekemässä lähtöä, olin saamassa tarpeekseni. Minusta tuntuu, että tuo aika oli kaikkein raskainta perheelleni. He yrittivät kaikin keinoin lopettaa suhteemme. Samilla oli lopulta porttikielto, eikä hän saanut tulla meille kotiin. Varsinkin äidilleni tuo kaikki oli tosi raskasta.

Omat ystävyyssuhteeni kärsivät, sillä annoin kaiken aikani Samille. Muutama hyvä ystävä pysyi kuitenkin onneksi rinnallani kaikki nämä vuodet. Olimme kaikki niin nuoria silloin, joten tuskin hekään ymmärsivät ihan täysin tilannettani. Vanhempiani Sami ei koskaan yrittänyt manipuloida, luulen että hän pelkäsi heitä. Ystävilleni Sami sen sijaan selitti mitä älyttömämpiä juttuja milloin mistäkin. Kerran hän väitti, että olin viillellyt hänen kasvojaan lasinsiruilla. Sain oikaista tämän valheen monta kertaa, viimeksi viime vuonna siitä kysyttiin minulta. Sami oli tuolloin hajottanut peilin päällään ja mennyt kasvot verisenä baariin – ei siis ihme, miksi jutut lähtivät liikkeelle. Samin vanhemmat yrittivät saada poikaansa uudestaan juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Sami oli kuitenkin vakuuttunut, ettei vika ole hänessä vaan minussa ja muissa ihmisissä. Kerran Sami palasi parin päivän ryyppyreissulta aamuyöllä. Hän tuli rautaputken kanssa ja hakkasi makuuhuoneen oven irti karmeista. Nyt huora herätys! Sami puhui noin useasti, ja silloin hän oli ollut juhlimassa toisten naisten kanssa. Pettäminen oli tavallista. Kun Sami sammui, tein päätöksen. Pakkasin tavarat laukkuun, otin tyttäreni ja lähdimme yhdessä vanhempieni luokse. Mittani oli täynnä. Ajattelin, että aivan sama, kuole vaikka siihen, mutta minun elämääni et enää pilaa. Isoin syy, että lopulta onnistuin lähtemään pois seitsemän vuotta kestäneestä raskaasta suhteesta, oli yhteinen tyttäremme, joka oli tuolloin alle 2-vuotias. Hänen lisäkseen tajusin, että omat vanhempani olivat valitukseeni lopen väsyneitä. Muistan kerran, kun äitini jaksamatta edes katsoa minua päin sanoi, että kyllä jokaisen naisen pitää arvostaa itseään edes vähän.

NARSISMI • Lievämuotoisia naristisia piirteitä on jokaisessa ihmisessä. Jos nuo piirteet kuitenkin ovat vallitsevia ja ohjaavat ihmisen käyttäytymistä, puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. • Narsistiseen persoonallisuushäiriöön sairastuneet ihmiset vähättelevät toisia ja yliarvoivat omat taitonsa. Narsistisen ihminen käyttää toisia hyväkseen eikä kykene tavallisesti myötätuntoon. Käytös saattaa olla jopa röyhkeän ylimielistä.

• Narsisti on kateellinen toisten saavutuksista. Hän haaveilee jatkuvasti kauneudesta, menestyksestä ja voimasta, eikä voi sietää häviämistä. Narsistin arvot ovat usein kovat ja hän tavoittelee valtaa. Yliherkkyys arvostelulle ja tappioille voi näkyä masennuksena ja päihteiden väärinkäyttönä. • Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsii koko väestöstä alle 1 %.

Sauli Koskinen – jalat tukevasti ilmassa Teksti: Anna Käkelä Kuvat: Pasi Hakala / Studio Varjo

elsinkiläiseen kahvilaan juoksee hengästynyt ja hikinen mies. Hymy ei ole silti hyytynyt vaikka ensimmäisiin lauseisiin kiteytyy selkeästi kiireen tuoma aikataulupaniikki, matkalaukkuelämän säätäminen ja kahden maan välisen elämän sovittaminen. Uusi tvtyö on alkamassa ja salillakin pitäisi ehtiä käydä. Siirrymme hetkeksi hengähtämään ja juttelemaan. Sauli Koskinen voitti Big Brotherin (2007) ja Dancing on Icen (2013), sen jälkeen hän lähti Los Angelesiin ja teki lisää tosi-tv-ohjelmia. Sauli nousi otsikoihin kuuluisan miesystävänsä Adam Lambertin kanssa ja etsi parasta ystävää itselleen tv:ssä.

Osallistuit BB-castingiin vuonna 2007. Tuottajan mukaan päätös siitä, että olet ehdottomasti yksi taloon menijöistä, syntyi minuuteissa. Miten itse muistat kyseisen tilanteen? ”Olin katsonut kaksi aikaisempaa kautta ja mietin, että tuohon ohjelmaan olisi hauska osallistua. Olin silloin vaateliikkeessä töissä ja yhtenä päivänä eräs asiakas totesi, että sinun muuten pitäisi mennä BB-taloon. Soitin saman tien siskoilleni ja kysyin mitä olisitte mieltä. Vastaus oli selkeä kyllä ja se vahvisti, että todellakin lähden isoveljen valvovan silmän alle leikkimään! Casting oli muutaman minuutin pikahaastattelu. Minulta kysyttiin heti homoudesta. Olenko kaapissa vai tietää-

kö lähipiirini? Vastasin siihen, että ’no hitto mummon koirakin tietää että olen homo’ “, Sauli naurahtaa. ”Menin mukaan seikkailun vuoksi, mutta ehkä eniten halusin mukaan niihin hauskoihin kilpailuihin. Koin, että onpa kiva lähteä vähän kuin ’leirille’ uusien ihmisten kanssa. Olin itse asiassa seurannut aiemmin Englannin Big Brotheria. Ohjelmassa oli mielestäni paljon rohkeita tyyppejä, jotka uskalsivat heittäytyä ja näyttää myös heikompia puolia itsestään. Koin, että haluan sellaisten ihmisten pariin.” Mitä sinulle on jäänyt mieleen omasta BB-ajastasi? ”Se on jäänyt mieleen, että Facebook oli tullut sillä aikaa kun olin talossa. Sitä maailmaa sai sitten hetken ihmetellä. Sanoin tuolloin, että tuollaiseen meininkiin en kyllä itse lähde mukaan. Kuinkas sitten kävikään! Työni puolesta somessa aktiivisuus on tänä päivänä hyvinkin tärkeää.” BB:n toisen kauden jälkeen Suomeen oli rantautunut ilmiö nimeltä tosi-tv-julkkikset. Lehtien palstoille alkoi ilmestyä miltei samasta kaavasta veistettyjä ihmisiä, joiden viesti julkisuudessa oli selkeän epäselvä. Haluttiin vain olla esillä sekoilemalla, hinnalla millä hyvänsä. Tutkimusten mukaan monen nuoren haaveammatti on nykyisin olla julkkis. Tuoko mielestäsi nykyiset tv-formaatit vääristyneen kuvan nuorille itsensä kehittämisestä tai unelmien toteuttamisesta? ”No kyllä se itse asiassa antaa väärän kuvan ja se on tosi sääli. En todellakaan suosittele kenellekään nuorelle, että lähtee mihinkään mukaan ajatuksella ‘haluan olla julkkis’. On hyvä tiedostaa mitä varjopuolia siinä myös on. Jos on julkisessa ammatissa olet silloin niin sanottu julkkis itsessään eikä se ole mikään ammatti.” ”Pitää olla joku taito miksi harjoitat julkista ammattia. Pelkkää bilettämistä se ei todellakaan ole. Kun lähdet ulos kotiovesta ja sinut tunnistetaan, on hyvin vaikeaa olla oma itsensä. Täytyy muistaa, että ihmiset seuraavat ja raportoivat tekemisiäsi. Joudut miettimään pitkään kenen kanssa juttelet ja tehdäänkö sinun täysin normaaleista sosiaalisista tilanteista vääriä johtopäätöksiä. ”

Pientä puhetta pintaa syvemmältä Sauli selkeästi hallitsee taidon, miten keskustella ihmisten kanssa tuoden hetkeen positiivisen fiiliksen, kuitenkaan päästämättä ihmistä liikaa pintaa syvemmälle. Taito joka on selkeästi opittu amerikkalaisesta small talk -kulttuurista. ”Uskon, että nimenomaan matkustaminen on auttanut olemaan rohkeampi ihmisten kanssa kommunikoimisessa ja se on myös kehittänyt tuntosarviani, kehen voi luottaa ja kenet voi päästää lähemmäksi.” Entä ne nuoret, jotka haaveilevat viihdemaailmasta ja maailman valloituksesta. Minkälaisen ohjenuoran antaisit heille? ”Olen lähtenyt tosi nuorena maailmalle. Olin 17-vuotias kun muutin Kanarian saarille töihin. Lähdin muuten pelkkä menolippu kädessäni”, Sauli sanoo ja puistelee päätään. ”En ollut koskaan koulunkävijätyyppi, vaan kaipasin enemmän tekemistä ja itseni toteuttamista.” ”Olin aika vilkas jo nuoresta asti, olen aina ollut enemmän tekijä kuin lukija. En oikein tiedä mikä itsessäni on ollut, että haluan nähdä niin nälkäisenä tätä maailmaa. Koin olevani tosi rohkea kun otin ja lähdin Kanarialle, vieläpä ilman englannin tai espanjan kielen taitoa! En ollut koskaan hyvä kielissä enkä oikein jaksanut niitä kunnolla opiskellakaan. Onneksi uskalsin lähteä sillä innostuin ulkomailla asuessani ihan uudella tapaa

kielistä. Opin puhumaan englantia ja jonkin verran espanjaakin. Koin, että itsetuntoni kasvoi hurjasti tuona aikana ja kun tulin takaisin Suomeen, oli paljon matalampi kynnys lähteä toteuttamaan muitakin haasteita. Kuten esimerkiksi lähteä kesken työpäivän BB–castingiin”, Sauli virnistää. Olet ollut rehellinen itsellesi ja omalle persoonallesi jo nuoresta. Perinteinen kaava ei ole tuntunut omalta ja halusit rikkoa rajoja? ”Kyllä, ehdottomasti. Olen halunnut olla avoin myös esimerkiksi omasta seksuaalisuudestani. Arvostan myös ihmisiä jotka uskaltavat olla avoimia ja rohkeasti omia persoonia.”

Neonhaalareista punaiselle matolle Millä tavalla ja millä rahalla voi matkustaa ja tehdä asioita jopa hetken mielijohteesta? Lehtiä lukiessa monen elämäntapataitelijan arkipäivästä tulee väkisinkin mieleen, että millä he elävät? Mahdollistaako tosi-tv-julkisuus tosiaankin kaikki matkat, juhlat ja uudet hienot vaatteet? ”No ei todellakaan!” Sauli nauraa. ”Hyvä itse asiassa kun tämä tuli puheeksi, sillä aihe liittyy siihen miten harhainen käsitys nuorilla saattaa olla julkkiksena olosta. Itse lapioin neonhaalarit päällä lunta VR:n konepajan katolla 25 asteen pakkasessa ja keräsin sillä rahat ensimmäiseen lentolippuuni Losiin. Urakka oli sellainen, että tiesin kyllä ansainneeni lippurahani. Olihan se hauska sitten ajatella kun urakka oli ohi, että tässä sitä ollaan, Hollywoodissa punaisella matolla ykköset päällä kun viikko sitten rehkin neonhaalarit päällä ja aivan umpijäässä.” Sille tielle sitten jäit? Miten viihdyt Enkelten kaupungissa? ”Nykyisin viihdyn Losissa hyvin, mutta eka vuosi oli tosi rankka. Kaipasin ihan kauheasti Suomeen. Tuntui että Los Angeles on niin valtavan kokoinen kaupunki, että miten ihmeessä sitä pystyy tutustumaan ihmisiin ja luomaan oman turvaverkoston. Vasta 1,5 vuoden jälkeen aloin hiljalleen kotiutua. Nyt tuntuu, että mulla on koti molemmilla mantereilla, vaikka Suomi onkin aina se ykköskoti. En edes koe, että olisin edes muuttanut Suomesta kokonaan pois. Tässähän mä matkustan kahden mantereen väliä ja elän hetkessä.” ”Tärkeimmät asiat ovat matkalaukussani ja se riittää tällä hetkellä enemmän kuin hyvin. Ei se ole niin kummallinen juttu matkustaa toiselle puolelle Atlanttia ja takaisin. Mulle on ihan vierasta, että tällaisessa järjestelyssä olisi jotain kummallista. Mulla on ollut kauniisti laitettu ja sisustettu koti mutta tiedätkö, en kaipaa irtaimistoa. Mulla ei ole mitään tunnesidettä ruokapöytääni kohtaan.” ”Toki moni kysyy miten nyt pärjään ja mitä seuraavaksi teen. En oikein osaa vastata muuta kuin etten osaa ajatella puolta vuotta eteenpäin elämässäni. Maailmassa on niin paljon nähtävää! Kun olen lentokentällä, mulla on niin vapautunut olo! Sellainen uuden seikkailun fiilis. Rakastan myös matkustaa ihan yksin. Pieni pelon tunne on myös aika koukuttava.”

Auringosta jäisiin tunnelmiin Piipahdit Suomessa tekemässä ja voittamassa Dancing on Ice -ohjelman viime vuonna. Oliko vaikea tulla auringosta kirjaimellisesti jäisiin tunnelmiin? ”Kun tulin Suomeen heitin vitsillä, että yksikin lumihiutale niin tulee kiire takaisin lämpöön. Heti seuraavana päivänä kun kuvaukset olivat loppuneet tulikin sitten ensilumi ja olin juuri ehtinyt takaisin Losiin. Luistimet olivat siis vaihtunut lenkki-

tossuihin Ranyon Canyon -vuorilla ja rannalla lenkkeilyä varten.” Viihdepiireissä törmää usein päihteisiin. Mikä on suhtautumisesi, jos bileissä lähtee ”käsistä”? ”Elän itse terveellistä elämää, syön hyvin ja liikun paljon. Mutta jos on juhlan aika niin todennäköisesti olen pöydällä tanssimassa ja pidän kyllä hauskaa. Ilman alkoholia pärjää kuitenkin todella hienosti, kunhan uskaltaa olla vaan aidosti hieman hullu. Urheilun ja tanssimisen aiheuttama endorfiini on muuten paras päihde”, Sauli toteaa. Joulukuussa 2011 lehdet otsikoivat riidasta, joka oli alkanut helsinkiläisessä yökerhossa. Päädyit putkaan silloisen poikaystäväsi kanssa ravintolaillan jälkeen. Saulin pää painuu alas ja hän vetää hetken henkeä. ”Se oli ihan hirveetä. Sitä juttua vielä paisuteltiin kauheasti ja levitettiin ympäriinsä. Mun ystävä soitti jopa Thaimaasta asti todeten, että olit sitten putkassa! Koin että leima iskettiin meihin saman tien. Mitään virheitähän ei saa tehdä kun ei ole yksityishenkilönä ulkona. Siitä kuitenkin otettiin opiksi ja korkki pysyi visusti kiinni monta kuukautta. Onneksi sille nyt osaa ehkä vähän jo nauraa.” BB-extran juontopesti alkaa olla lopuillaan.Millaista on ollut käydä Suomessa ja oliko paluu isoveljen pariin juontajan roolissa hauska kokemus? Mitä jäi päällimmäisenä mieleen tästä tuotantokaudesta? Extra-pestistä jäi todella hyvä fiilis! En ehkä olisi uskonut että siitä selviän sen ensimmäisen viikon jännityksen takia, mutta sen jälkeen se alkoi sujua paljon paremmin. Studiosta on tullut mulle vähän niin kuin oma olohuone. Ihania vieraita ja aivan huippu työtiimi. Loppuun sovellettuna Actors Studion kysymyssarja. Mikä on sun lempisana? Oofta! Se on tosi inside-juttu! Sitä voi käyttää jos tapahtuu jotain ihanaa, kamalaa tai hyvää. Sana on tatuoitu käteeni. Mikä on sun vähiten lempisana? Orava englanniksi. Ei taivu! Siksi olen nimennyt sen suomalaisittain skörliksi! Mikä sua innostaa eniten tunnepuolella? Aitous! Mitä et voi sietää? Miellyttäminen. Jos joku yrittää väkisin miellyttää. Mitä ääntä tai melua rakastat? Terapeuttiset meren äänet nukkumaan mennessä. Mitä ääntä vihaat? Tasaisin välein toistuva häly, sireenit, jopa heinäsirkkojen tai pulujen äänet juuri kun yrittää nukahtaa saattavat viedä hermostumisen partaalle. Missä ammatissa voisit nähdä itsesi? Liikunnan parissa, esimerkiksi life coachina! Urheilu on elämäntapa. Saan siitä niin hyvän olon ja haluaisin jakaa sitä onnea myös muille. Endorfiini on muuten paljon parempi vaihtoehto kuin päihteet! Mitä työtä et voisi tehdä? En usko että viihtyisin toimistotyössä. Terveiset loppuun Asennetta-lehden lukijoille: Uskalla kokeilla siipiäsi. Kapinoida ei tarvitse. Ole oma aito itsesi! 25

Sauli Koskinen 26

Lehtikuva / Roni Rekomaa

Kaunista kapinointia

- lapsuuteni steinerkoulussa Teksti: Minea Hara Kuvat: Lehtikuva / Martti Kainulainen ja Roni Rekomaa

”S

ynnyin iltatähtenä, ja minulla oli kaksi isoveljeä, jotka kävivät ihan tavallista koulua. Äitini rakasti taidetta, maalaamista ja klassista musiikkia. Kun hän sai tietää odottavansa tyttöä, äiti toivoi lapsesta luovaa yksilöä. Ajatus steinerpedagogiikan pehmeistä arvoista ja taidepainotteisesta opetuksesta tuntui vanhemmistani hyvältä. Ennen kuin olin syntynyt, minut oli jo ilmoitettu steinerkouluun.” Anna, 35, oli yksi niistä suomalaislapsista, jotka aloittivat steinerkoulun 80-luvun alussa, juuri steinerkoulujen perustamisbuumin aikaan. Nykyään steinerpedagogiikka on Suomen suosituin vaihtoehtoispedagogiikka, ja vuonna 2014 Suomessa on jo 26 steinerkoulua ja 44 päiväkotia. Steinerkoulussa Annalla oli turvallinen olo. Liitutaulut olivat pyöreitä ja pulpeteista puuttuivat kulmat. ”Muistan todella

hyvin sen lämpimän tunnelman ja värienpaljouden. Värjäsimme silkkihuiveja ja teimme ihanan tuoksuisia kynttilöitä ja mehiläisvahakyniä. Koulussa laulettiin ja piirrettiin paljon. Nyt kun muistelen niitä ihan ekoja vuosia, se oleminen ja kasvaminen oli tosi turvallisen lämmintä.”

Ihmisiä ja yksilöitä Maailman ensimmäinen steinerkoulu perustettiin tupakkatehtaan henkilöstön lapsille Stuttgartissa vuonna 1919. Waldorf Astoria -tehdasyhtymän johtaja antoi itävaltalaiselle kasvatusfilosofi Rudolf Steinerille tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa opinahjon, jossa toteutettaisiin aivan uudenlaista pedagogiikkaa. Steinerkasvatuksen ytimestä löytyy ensisijaisesti kunnioitus lapsen yksilöllisyyttä kohtaan. Koulutuksen tavoitteena on auttaa ihmistä kasvamaan omana itsenään ja auttaa lasta löytämään omat vahvuutensa. Sosiaalisia taitoja pidetään tärkeinä, ja sama tiivis ryhmä voi käytännössä oppia, kasvaa ja elää jopa

ylioppilaaksi asti yhdessä. Opetuksessa otetaan erityisesti huomioon iän eri vaiheet ja oppilaan persoonallisuus. Olennaista steinerpedagogiikassa on myös ihmis- ja maailmankokemuksen henkinen ulottuvuus. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen steinerkoululiike alkoi pian levitä pitkin Eurooppaa. Yksilöllisyyttä korostava steinerpedagogiikka oli kuitenkin jyrkässä ristiriidassa kansallissosialististen kasvatusperiaatteiden kanssa, ja steinerkoulut kiellettiin Saksassa vuonna 1938. Heti toisen maailmansodan jälkeen koululiikkeen leviäminen kuitenkin jatkui, ja tänä päivänä noin tuhat steinerkoulua toimii eri puolilla maailmaa.

Blankovihkoja ja sulkakyniä Annan luokalla oli 40 oppilasta, ja sama opettaja opetti luokkaa aina ensimmäisestä luokasta kahdeksannelle luokalle asti. Luokanopettaja tutustui Annaan ja vanhempiin jo ennen koulun alkamista, ja määritteli Annan temperamenttityypin. ”Myöhemmin sain tietää, että olin sangviinikko: iloinen ja vilkas. Sellainen jolla on vaikeuksia keskittyä arkisiin asioihin ja joka jää koulumatkalla helposti katselemaan kukkia välittämättä siitä vaikka myöhästyy. Juuri sellainen oikeasti olinkin, vilkas ja vaativa”, Anna nauraa. Jokainen sai vieruskaverikseen samaan temperamenttityyppiin kuuluvan oppilaan. ”Kaverin avulla oppi enemmän itsestään, sillä välillä toinen ihastutti ja välillä ärsytti – se oli kuin olisi katsonut omaa peilikuvaansa. Sitä oivalsi jo pienenä, etteivät toisen ärsyttävät piirteet tee ihmisestä tyhmää. Sen sijaan huomio kiinnittyi helpommin niihin omiin luonteenpiirteisiin, joissa voisi kehittyä.” Steinerkoulussa on tyypillistä kirjoittaa paljon käsin ja valmiita koulukirjoja käytetään harkinnan mukaan. Opiskelu tapahtuu vihkotyöskentelyn avulla, jonka tarkoituksena on kehittää oppilaan itsenäisyyttä ja helpottaa tiedon omaksumista. Käytännössä vihkotyöskentely merkitsee usein tarinan muodossa kerrotun opetuksen referoimista blankovihkoihin, ja tarinan kuvittamista värikynillä. Tyyli saa ja pitääkin olla oma. ”Koulussa opeteltiin myös esimerkiksi sulkakynän käyttöä. Tarkoitus oli kehittää käsialaa ja harjoitella kaunokirjoitusta. Samalla opittiin ilmaisemaan omaa persoonallisuutta”, Anna kertoo. Vaikka Annan tekstintuottamisesta tuli lennokasta ja rikasta, myöhemmin haasteeksi osoittautui tekstin rakenteiden hahmottaminen ja jäsentely. ”Käsialastani saan edelleen kuitenkin kehuja!” Anna uskoo silti, että vanhan hyödyntäminen uuden rinnalla on rikkaus. ”Opetus oli jotenkin ihanalla tavalla vanhanaikaista.”

”Ihminen tahdon olla, iloinen, auttava, jalo” Anna muistaa, miten opettajat kuuntelivat iloja tai murheita vaikka keskellä päivää. ”Vaikka opettaja oli auktoriteetti, hän oli myös turva jota halata ja jolle sai aina jutella. Koska omassa perheessä aikaa ei aina välttämättä löytynyt, tuntui tärkeältä että opettaja ehti aina kuunnella”, Anna muistelee. Opettajilla oli myös halua auttaa lapsia löytämään oman luonteensa vahvuudet. Neljännellä luokalla oppilaat saivat esittää näytelmässä sellaista Kreikan jumalaa tai jumalatarta, jonka persoonallisuuden opettaja koki parhaiten vastaavan opiskelijan omaa luonnetta. ”Minä olin Hera, Zeuksen vaimo”, Anna kertoo. ”Aikuisena googlasin, minkälaiseksi Heraa kuvaillaan.

On ihan käsittämätöntä miten monta yhtymäkohtaa omaan persoonallisuuteeni löysin. Miten opettaja onkin voinut ymmärtää luonnettani niin tarkasti jo niin varhain!” Steinerkoulussa oppiminen tapahtuu paljolti leikin, liikkumisen ja itsensä ilmaisun avulla. Ilmaisutaitoja opitaan muun muassa modernia tanssia muistuttavan eurytmian, eukan, avulla, jota opiskellaan tunnin parin verran viikossa. Annaa aine ei aluksi ilahduttanut. ”Aluksi se näytti ihan kukkuluuruu-puuhalta. Tunneilla tanssittiin ja heiluttiin silkkikaavuissa, ja pidin sitä ihan hirveänä hörhöilynä. Myöhemmin olen kuitenkin miettinyt, että eurytmiaan liittyi itse asiassa ihan valtavan hienoja juttuja – se kehitti kehonkieltä ja mielikuvitusta, ympäristön havainnoimista, vuorovaikutusta ja toisen huomioimista.” Eurytmia aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla, usein leikin muodossa. ”Eurytmian opettajamme Gertrud onnistui luomaan meille satumaailman, johon eläydyin tosi vahvasti – keppi oli puunrunko ja pallo elävä sammakko”, Anna muistelee. Myöhemmin satuleikit jäivät vähemmälle ja mukaan tuli sanallista itsensä ilmaisua ja tanssia. Jokainen aamunavaus eli aamurytmit tehtiin eurytmian muodossa lausuen sanat ’Ihminen tahdon olla, iloinen, auttava, jalo’. ”Vielä tänäkin päivänä kun mietin eurytmiaa, näen värejä: oranssia, keltaista ja punaista. Steinerkoulun seurauksena ”kärsin” edelleen vilkkaasta mielikuvituksesta”, Anna pohtii.

Antroposofiaa ja henkisyyttä Steinerkasvatuksen lähtökohtana on kasvatusfilosofinen näkemys ihmisestä fyysisenä, sielullisena ja henkisenä kokonaisuutena. Kasvatusopillisten näkemysten pohjalla vaikuttaa maailmankatsomus nimeltä antroposofia, joka tutkii perusteellisesti ihmistä ja maailmaa nimenomaan henkisten ulottuvuuksien näkökulmasta. Rudolf Steiner kehitti antroposofian 1900-luvun alkupuolella todettuaan luonnontieteen ja teosofian riittämättömiksi selittämään maailman ja ihmisen kaikkia ulottuvuuksia. Antroposofian keskeisiä oppeja ovat muun muassa uudelleensyntyminen, meditaation ja selvänäköisyyden avulla harjoitettu hengentiede sekä karman laki. Antroposofiseen maailmankatsomus on kiinnostunut myös antroposofisesta lääketieteestä ja biodynaamisesta viljelystä. Steinerkouluissa antroposofiaa ei ole pakko opiskella. Uskonnonopetus on vaihtoehtoisesti joko tavallista uskontoa tai elämänkatsomusta, tai vanhempien ja lapsen niin halutessaan antroposofiaa. Annan vanhemmat valitsivat perinteisen uskonnon. ”Henkisten arvojen ja havaintokyvyn kehittäminen näkyi käytännössä erilaisissa näytelmissä, piirtämesissä ja maalaamisessa. Niiden kautta meidät vietiin sellaisten kysymysten äärelle, joiden kautta isojakin asioita mietittiin ihan nuoresta pitäen”, Anna muistelee. Vaikka Anna itse ei opiskellut antroposofiaa, pelottomuus ja halu pohtia henkisiä ja hengellisiä asioita on selvästi steinerkoulun peruja. ”Itsensä henkinen kehittäminen on edelleen lähellä sydäntäni”, Anna toteaa.

Kaunista kapinointia Steinerkoulusta puuttui yhteiskunnassa vallinnut suorituskeskeisyys ja opetus oli normikouluun verrattuna vapaampaa. Todistukset olivat numeroiden sijasta monisivuisia, ajatuk29

Tavallisen koulun kilpailuhenkisyys tuntui henkisesti raskaalta. Vasta silloin alkoi arvostaa monia asioita, jotka steinerkoulussa olivat ärsyttäneet. sen kanssa laadittuja arvioita. Steinerkasvatuksen liiton sivujen mukaan steinerkoulun tavoite on kehittää älyn lisäksi myös tunneälyä eli sydämen sivistystä. Perimmäinen päämäärä ei ole ihmisen sopeuttaminen tehokkaaseen yhteiskuntaan, vaan ihmiseksi kasvaminen. ”Se oli sellaista kaunista kapinointia maailman kilpailua ja tittelinhakuisuutta vastaan”, Anna toteaa nyt. Annan koulunkäyntiin steinerkasvatus asetti myös rajoitteita. ”Koska lapsen aivokapasiteettia ja mielikuvitusta haluttiin kehittää luonnollisin keinoin, en saanut katsoa telkkaria, en pelata videopelejä enkä käyttää mainospaitoja. Kaikki ne nuoren maailmaan liittyvät olennaiset asiat olivat ihan vieraita, enkä koskaan tiennyt mistä pelistä tai piirretystä muut puhuivat. Sillä aikaa kun minä piirtelin huoneessani katkerana väriliiduilla vihkooni, isoveljeni katsoivat telkkaria ja nauroivat eurytmia-asuilleni ja tossuilleni”, Anna muistelee. Yhden huonoon omaantuntoon päättyneen telkkarin salakatselun jälkeen Anna pääsi lopulta katsomaan vanhempiensa kanssa Amadeus-nimisen elokuvan leffateatteriin. ”Se räjäytti maailman ihan täysin. Sen jälkeen kuuntelin aamusta iltaan vinyylilevyiltä pelkkää Mozartia. Kun kavereiden seinillä oli Europe-julisteita, minä fanitin Wolfgang Amadeus Mozartia”, Anna nauraa.

minen tuntui siihen saumaan kuitenkin ihan täydelliseltä. Äidissä ärsytti kaikki. Veljet olivat muuttaneet omilleen ja meidän perhe oli hajalla”, Anna sanoo. Nyt niin nuorena kotoa lähteminen tuntuu hurjalta. Hurjaa oli myös siirtyminen normaaliin opetusmalliin. ”Kaikki oli kertaheitolla uutta, koulukirjoja myöten. Kun ensimmäisen kerran katsoin seiskaluokan matikankirjaa, ajattelin että apua”, Anna muistelee. ”Onneksi sain edeltävän kesän tukiopetusta matikassa, niin että pärjäsin tunneilla jotenkuten.” Ensimmäinen vuosi oli vaikea. ”Enää en voinut kysyä kesken tuntia opettajalta että asuuko kuussa ketään tai voidaanko jutella. Kaipasin hirveästi ilmaisunvapautta.” Eniten tavallisessa koulussa hämmensi kuitenkin kilpailuhenkisyys, joka tuntui henkisesti rankalta. ”Todistusten saaminen, vertailu ja se miten ihmiset olivat valmiita menemään määrätietoisesti eteenpäin välittämättä yhtään siitä mitä muille matkan varrella tapahtuu tuntui jo siinä iässä raadolliselta”, Anna toteaa. Enää lähellä ei ollut myöskään aikuisia, joille uskoutua. ”Yritin puhua huonekavereilleni, mutta kukaan ei ymmärtänyt, koska kenelläkään ei ollut steinerkoulutaustaa. Jouduin käymään kaikki muutokset henkisesti yksin läpi. Vasta silloin aloin arvostaa monia asioita, jotka steinerkoulussa olivat ärsyttäneet.”

Ihmelapsi tai vajakki

”Pumpulista normaaliin yhteiskuntaan”

Vähitellen häpeä omasta erilaisuudesta alkoi kuitenkin painaa. ”Kuudennella luokalla tutustuin kotipihan lapsiin ja steinerkoulu alkoi nolottaa. Erilaisuus tuntui raskaalta ja aloin kadehtia muita. Siihen aikaan steinerkoululainen oli joko supertaiteellinen ihmelapsi tai vajakki, ja koko pedagogiikka jakoi vahvasti mielipiteitä. Ihmisten ennakkoluulot johtuivat tietenkin paljon tietämättömyydestä. Minä aloin kuitenkin väsyä jatkuviin puolustuspuheisiin”, Anna kertoo. Vaikka steinerkoulussa kannustettiin rohkeuteen, yhteisö oli sen verran suljettu, että oppilaiden ”ulkomaailmaan” valmistaminen jäi ainakin Annan kohdalla puutteelliseksi. ”Tämä voi tietenkin olla persoonallisuuskysymys, mutta mielestäni meitä olisi voinut valmentaa vielä paremmin kantamaan steinerkoululaisuuttamme ylpeydellä”, Anna sanoo nyt. ”Jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, olisin enemmän rinta rottingilla. Silloin tärkeimmältä tuntui kuitenkin, että minut hyväksytään ja saisin vain olla normaali.” Kun Annan vanhemmat erosivat ja varhaisteini-iän angsti iski päälle, Anna alkoi kokea valtavaa itsenäisyyden tarvetta ja päätti lopettaa steinerkoulun. ”Äiti oli lopettamispäätöksestä tietenkin huolissaan, koska oli ollut tosi tyytyväinen steinerpedagogiikkaan. Toisaalta tämä oli nyt juuri sitä, mihin meitä koulussa kasvatettiin: omien ajatusten ja päätösten rohkeaan toteuttamiseen.” Anna oli vasta 12-vuotias siirtyessään yläasteelle Pohjoismaiden ainoaan sisäoppilaitokseen, Aitoon kotitalouskeskikouluun, nykyiseen Anna Tapion kouluun.

Päivät olivat sisäoppilaitoksessa täynnä rutiineja – navettavuoroja, opiskelua ja puutarhanhoitoa. ”Suljin oven entiseen elämään ja keskittyi uuteen rytmiin. Olin kuitenkin auttamatta tuoksukynttilöihin ja balettitanssiin tottunut kaupunkilaislapsi. Nyt lapioin yhtäkkiä aamuisin sianpaskaa keskellä-ei-mitään”, Anna muistelee. Viikonloput Anna vietti Tampereella äitinsä luona. Vanhempiensa toiveiden mukaan Anna oli saanut olla steinerkoulun turvassa lapsi mahdollisimman pitkään, mutta nyt itsenäisyyden kaipuu vei kertaheitolla mukanaan. ”Kun palasin sisäoppilaitoksesta kotiin, en sopeutunut enää äidin sääntöihin. Muutin omaan kotiin 16-vuotiaana ja minun oli valittava menenkö lukioon vai maksanko vuokrani. Valitsin työnteon.” Aikuistuminen tapahtui äkkiä. ”Oli vaikeaa olla lapsenmielisenä aikuisten maailmassa. 16–17-vuotiaana sitä halusi jo leikkiä aikuista, ja toisaalta teki mieli vielä kikkailla ja hölmöillä. Lapsuus katkesi lopulta liian nopeasti. Näin jälkikäteen se harmittaa”, Anna miettii. Todellisuus steinerkoulun jälkeen tuntui turvattomalta. ”Siinä oli isot kipuilut. Tottuminen normaaliin yhteiskuntaan kesti pitkään, enkä kai vieläkään tunne sopeutuvani aikuisten maailmaan ihan täysin.”

12-vuotias aikuinen Sisäoppilaitokseen Annan piti lähteä kaverinsa kanssa, joka kuitenkin jänisti viime hetkellä. ”Minulle kotoa pois muutta-

”Yksi elämä, perhana!” Ylioppilaan sijasta Annasta tuli moniosaaja viihteen ja taiteen alalle: tv-projekteja, töitä levy-yhtiöllä, tanssiryhmätuotantoa, markkinointia ja promoamista. Anna on lähtenyt Yhdysvaltoihin opiskelemaan tanssia ja viulunsoittoa, ja Meksikossa käydystä delfiininkouluttajan kurssista Anna kertoi edellisessä Asennetta-numerossa. Seuraavaksi elämä vie vapaaehtoistyöhön orpokotiin Costa Ricaan.

”Kun kavereiden seinillä oli Europe-julisteita, minä fanitin Wolfgang Amadeus Mozartia.” ”Vaikka en koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi, olen pärjännyt työelämässä hyvin. Toki olen kokenut arvostelua, mutta myös kadehdintaa. Monet kommentoivat, että ’kunpa itsekin uskaltaisin’”. Anna ymmärtää, että erilaiset elämänvalinnat jakavat mielipiteitä. Hän on itsekin joutunut käymään keskustelua itsensä kanssa siitä, ovatko valinnat olleet oikeita. ”Siltikin allekirjoitan omat ratkaisuni”, Anna pohtii nyt. ”Olen aina ajatellut, että yksi elämä, perhana! Kaikkea täytyy kokeilla!”

Pehmeitä arvoja vauhtisokeassa maailmassa Annan mielestä kuilu steinerkoulun ja sen ulkopuolella olevan raa’an maailman välillä kasvaa koko ajan. ”Pehmeät arvot ovat tarpeen enemmän kuin koskaan. Ihmiset voivat niin huonosti. Maailman vauhtisokeus on jatkunut jo viimeiset 10 vuotta. Ihmiset palaavat tietoisesti rauhoittumaan luontoon, syövät terveellisesti, kehittävät henkisesti itseään ja vetäytyvät rakkaiden kanssa koteihinsa. Juuri nämä ovat olleet niitä steinerkoulun perustavanlaatuisia arvoja ihan alusta alkaen.” Monet Annan viihteen ja taiteen alalla työskentelevien ystävien lapsista menevät steinerkouluun. ”Toivon että he eivät joudu enää kohtaamaan samanlaisia ennakkoluuloja kuin mitä vastaan taistelin itse 80-luvulla. Jos äärilaidat olivat jo silloin rajut, voisin kuvitella että nykyään erot steinerkoulun ja normikoulun välillä ovat vieläkin suuremmat”, Anna pohtii. Jos Annalla itsellään olisi lapsia, olisi helpompaa laittaa jokainen lapsista steinerkouluun, mikäli siihen vaihtoehtoon päädyttäisiin. Anna ei myöskään antaisi omien lastensa lähteä niin nuorina kotoa pois, vaan harjoittaisi äitinä tiukempaa vastarintaa. ”Tässä maailmantilassa ei ihan kaikkia lentäviä ajatuksia voi lähteä toteuttamaan”, Anna toteaa. Lisäksi Anna toivoo, että tämän päivän steinerkoululaiset kykenisivät koulun loputtua kestämään maailman raadollisuuden. ”Toivottavasti he nappaavat steinerkasvatuksesta ne hyvät ajatukset ja löytävät tasapainon. Kun ympärillä on niin paljon ikävää ja harmautta, maailmaa täytyy värittää kauniilla sävyillä.”

Leh tiku va / Mar tti

Kai nul ain en

Lisätietoja: www.steinerkoulu.fi ja www.snellman-korkeakoulu.fi

Yksilöllinen oppimisympäristö temperamenttikasvatuksen avulla Temperamenttikasvatus on steinerpedagogiikassa käytetty oppilaan ymmärtämisen apuväline. Oppilaiden luonteenrakenne hahmotetaan neljään eri temperamenttityyppiin: Sangviininen - Sangviinikossa on iloisuutta ja keveyttä. Hän on empaattinen, ystävällinen ja rakastava, mutta pitkäjännitteisyys ja keskittymiskyky eivät ole hänen vahvuuksiaan. Melankolinen - Melankolikko on hyvin tietoinen, voimakastunteinen ja syvämietteinen ihminen. Vahvoja puolia ovat ajatteleminen ja harkitseminen, mutta toimeen tarttuminen ja yhdessä tekeminen eivät.

Flegmaattinen - Omassa rauhassaan viihtyvällä flegmaatikolla asiat etenevät omassa tahdissaan ja tunnollisesti loppuun asti. Mukavuudenhalu voi kuitenkin joskus kääntyä laiskuudeksi ja saamattomuudeksi. Koleerinen – Koleerikolle tyypillistä on energisyys, (uhka)rohkeus ja voimakastahtoisuus. Koleerikko tarvitsee usein ulkopuolista apua tunteidensa ja halujensa hillitsemisessä, tarttuu helposti asioihin ja kokee epäoikeudenmukaisuudet voimakkaasti. Lähde: Oulun Steinerkoulu, Opas uusille vanhemmille (2008) www.oulun-steinerkoulu.fi

Steinerpedagogi Päivi Kallius:

”Steinerkoulun luokanopettajan tulisi olla kasvatustaiteilija” Miten steinerpedagogiikkaa tukevat oppiaineet kuten väri- ja muoto-oppi, kehonilmaisu, sekä puhe- ja draamataide auttavat lasta kasvamaan yksilönä? Työskennellessään taiteiden parissa ja ollessaan taideprosessissa ihminen on aina kokonaisvaltaisesti läsnä. Taiteellinen työskentely läpäisee koko ihmisen ja hänen kokemusmaailmansa, ei ainoastaan hänen ajatteluaan. Kuinka paljon opetuksessa painotetaan yleissivistäviä vs. ammatillisia taitoja? Ammatilliset opinnot ovat ehkä hitusen enemmän korostuneet kuin yleissivistävät, niitä kuitenkaan unohtamatta. Luokanopettaja on kasvatustaiteilija, joka omaa hyvän yleissivistyksen, mutta jolla on ennen kaikkea ammattitaitoa lapsen näkemisessä ja kohtaamisessa. Steinerkoulun opettaja tunnistaa lapsen kehitystarpeet ja osaa vastata niihin. Mikä on suhtautuminen tekniikkaan, ja miksi opetuksessa suositaan esimerkiksi itsetehtyjä oppikirjoja? Tekniikka on hyvä apuväline, mutta useimmiten oppilas on vasta asiat itse konkreettisesti tehtyään todella liittänyt itsensä opiskeltavaan asiaan. Samasta syystä suositaan myös vihkotyöskentelyä, missä oppilaan oma tahto ja tyyli valjastetaan opetuksen käyttöön. Mitä valmiuksia nuori saa elämään ja aikuisuuteen steinerpedagogiikan ansiosta? Mitä kokonaisvaltaisemmin lapsi tai nuori on saanut kokemuksia itsestään, taidoistaan ja tuntemuksistaan niin yksilönä kuin osana ryhmää, sitä helpompi hänen on löytää paikkansa muuttuvassa ympäristössä myös tulevaisuudessa. Rohkaiseminen haastamaan itseään ja kokeilemaan erilaisia asioita kouluaikana antaa nuorelle laajemman pohjan itsetuntemukseen ja lisää

rohkeutta ja uskoa omiin kykyihin. Myös ryhmän merkitys on steinerkoulussa aina tärkeä. Mitkä tekijät voivat helpottaa tai vaikeuttaa koulunkäyntiä steinerkoulussa? Suurin este lapsen olemiselle steinerkoulussa ovat vanhemmat, joilla itsellään on vastakkainen käsitys oppimisesta ja kasvamisesta kuin steinerkoululla. Lapsi ei voi levollisesti ja positiivisin avoimin mielin antautua oppimiselle ja koululle, jos hän kokee että vanhemmat eivät arvosta ja tue koulun pyrkimyksiä. Mikä steinerkoulun opettajan työssä on palkitsevinta, ja mikä haastavinta? Yksi haaste on rajallisen ajan käyttäminen mielekkäimmällä tavalla. Myös talouskysymykset ovat monessa steinerkoulussa haasteena. Varhaiskasvatuksen sirpaloituminen ja liian varhaisesta tekniikan mukaan tulosta väsähtäneet lapset tarvitsevat paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin ennen. Palkitsevinta on nähdä lasten innostus ja kehitys. Mahdollisuus tehdä hyvin paljon näiden ”pienten taimien kukkaan saattamiseksi” on motivoivaa. Minkälaisia ennakkoluuloja ja toisaalta kiitosta olet steineropettajana saanut kuulla? Ennakkoluuloja riittää silloin, jos ihmisen ymmärrys kokonaisvaltaisesta oppimisesta on rajallinen. Kiitollisimpia vanhemmat ovat siitä, että he kokevat lapsensa oikeasti tulevan nähdyksi ja ymmärretyksi. Monet arvostavat myös sitä, että lapset saavat olla mahdollisimman pitkään lapsia, eikä heitä rasiteta kokeilla ja kilpailulla liian varhain. Vastaukset antoi steineropettaja ja -pedagogi Päivi Kallius Snellman-korkeakoulusta.

asennetta lyhyet

Alkoholimainonnan rajoittaminen perusteltua lasten ja nuorten suojelemiseksi

iimeaikaisessa alkoholimainontaan liittyvässä keskustelussa on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Vanhempainliiton, Ensi- ja turvakotienliiton, Barnavårdsföreningen i Finlandin ja Lastensuojelun Keskusliiton mielestä unohdettu lasten ja nuorten näkökulma vaikka alkoholipolitiikka ja alkoholilainsäädäntöön liittyvät ratkaisut koskevat myös lapsia ja nuoria. Järjestöjen mukaan jo sovitut rajoitukset alkoholimainontaan ovat tärkeitä ja oikeansuuntaisia. Eduskunnan jo hyväksymä alkoholilain mainontapykälä on noussut uudelleen keskustelun kohteeksi. Keskustelussa lasten ja nuorten näkökulma on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka alkoholipolitiikka ja alkoholilainsäädäntöön liittyvät ratkaisut koskevat mitä suurimmassa määrin lapsia ja nuoria. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Vanhempainliitto, Ensi- ja turvakotienliitto, Barnavårdsföreningen i Finland ja Lastensuojelun Keskusliitto korostavat, että alkoholilainsäädännöllä tulee tavoitella johdonmukaisesti lasten ja nuorten suojelua alkoholin haitoilta tupakkalainsäädännön tavoin. Järjestöt pitävät alkoholimainonnan rajoittamista tehokkaana, tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna keinona vähentää alkoholihaittoja. Heidän mukaansa jo sovitut rajoitukset alkoholimainontaan ovat tärkeitä ja oikeansuuntaisia.

Taustalla vahva tutkimusnäyttö Tärkeä edistysaskel lasten ja nuorten suojeluun otettiin, kun eduskunta päätti alkoholin ulkomainonnan ja sosiaalisen median markkinoinnin rajoituksista noin vuosi sitten. Muutosten on määrä tulla voimaan 1.1.2015. Taustalla on tutkimusnäyttö (mm. Markku Soikkeli: Mitä tutkimusnäyttö kertoo alkoholimainonnan vaikutuksista lapsiin ja nuoriin? Yhteiskuntapolitiikka 75, 2010:5), joka osoittaa, että alkoholimainonta vaikuttaa lasten elämään. Se aikaistaa alkoholinkäytön aloittamista sekä lisää nuoruudenaikaista alkoholinkäyttöä ja humalajuomista. Mitä enemmän lapset näkevät ympärillään alkoholimainontaa, sitä suurempi mainonnan vaikutus heidän käyttäytymiseensä on. Alaikäisten alkoholinkäyttö myös lisää väkivalta- ja tapaturmariskejä ja vahingoittaa nuoren kehitystä. Tutkimukset osoittavat, että alkoholinkäytön aloittaminen liian nuorena ja sen säännöllinen käyttö nuoruusiässä altistavat henkilön myöhemmälle ongelmakäytölle ja riippuvuuksille. Suomalaisnuoret aloittavat alkoholinkäytön kansainvälisesti vertaillen hyvin nuorina ja juovat humalahakuisesti. On outoa, että viimeaikaisissa nuorten alkoholinkäyttöön liittyvissä kes-

kusteluissa on vähätelty suomalaisnuorten edelleenkin runsasta alkoholinkäyttöä.

Huomio kiinnitettävä myös mainonnan sisältöön Sovitut rajoitukset alkoholimainontaan ovat järjestön mielestä tärkeitä ja oikeansuuntaisia. Mainonnan näkyvyyden ohella myös mainonnan sisällöllä on merkitystä. Lasten ja nuorten suojelun kannalta olisi perusteltua, että alkoholimainonta rajattaisiin vain tuotetietojen esittelyyn. Samoin järjestöt pitävät tärkeänä, että verkkomaailmassa tapahtuvaan mainontaan puututaan haasteista huolimatta. Myös EU:n tulee kehottaa jäsenmaitaan rajoittamaan alkoholimainonnan vaikutuksia alaikäisiin ja etsiä keinoja puuttua rajat ylittävään alkoholimainontaan. Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaan lapsia koskevissa lainsäädännöllisissä ja hallinnollisissa toimissa lapsen edun on oltava harkinnassa etusijalla. Myös alkoholipolitiikkaa koskevien päätösten on toteutettava lapsen etua. Lähde: Lastensuojelun Keskusliitto Lisätietoja: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, pääsihteeri Mirjam Kalland p. 050 598 8133 Suomen Vanhempainliitto, toiminnanjohtaja Ulla Siimes p. 040 553 0981 Ensi- ja turvakotienliitto, kehittämispäällikkö Maarit Andersson p. 040 735 8221 Barnavårdsföreningen i Finland, toiminnanjohtaja Pia Sundell p. 040 501 9105 Lastensuojelun Keskusliitto, toiminnanjohtaja Seppo Sauro p. 040 504 2101 Lastensuojelun Keskusliitto, tiedottaja Hanna-Mari Savolainen p. 044 329 0029

KUN PÄIVI LEPPÄNEN IDENTITEETTINSÄ MENETTI Kun tulee tunne, että kaikki sujuu niin kuin elokuvissa, on se yleensä hyvä asia. Mutta ei aina. Joskus se voi olla merkki siitä, että sinulta ollaan viemässä jotain hyvin henkilökohtaista – identiteettiä.

Teksti: Jussi Riihimäki Kuvitus: Hanna Välitalo / Pippuriina

räänä viileänä marraskuun päivänä vuosi sitten Päivi Leppänen havahtui ja tajusi olevansa mukana elokuvassa. Tai ainakin jossain hyvin paljon sen kaltaisessa. Herätyksenä toimi puhelinsoitto. “Oletteko te vuokraamassa minulta asuntoa?” kysyi naisääni. Leppänen oli ymmällään. Hänellä ei ollut muistikuvaa, että olisi vuokraamassa yhtikäs mitään, ei ainakaan uutta asuntoa. Nainen linjan toisessa päässä oli sinnikäs ja luetteli takeltelematta Leppäsen sosiaaliturvatunnuksen vakuuttaakseen, ettei kyse ole leikinlaskusta. Miten jollain voi olla minun sotu? Palaset loksahtelivat Leppäsen päässä ja hän ymmärsi, mistä oli kysymys. Ja miten kaikki alkoi.

Elokuussa 2013 Leppäsen lompakko katosi. Käyhän noita vahinkoja. Se on epämukavaa ja teettää ylimääräistä työtä, mutta ei se niin vakavaa ole. Niin hän oli kuvitellut. “Kun lompakko hävisi, tein ne toimenpiteet, jotka jokaisen pitää siinä tilanteessa tehdä eli kuoletin pankki- ja luottokortit, hain uuden ajokortin ja KELA-kortin. Ei minulle tullut mieleenkään, että lompakko oli varastettu”, kertoo Leppänen. Outojen tapausten vyyhti alkoi vähitellen purkautua sen jälkeen, kun asuntoa välittänyt nainen soitti Leppäselle. Nainen oli ihmetellyt, miksi Päivi Leppänen -niminen nainen lähettää sähköpostia toisen nimissä olevasta osoitteesta. Muutakin outoa oli. Leppäsenä esiintynyt nainen oli vakuutellut luottotietojensa olevan kunnossa ja kertoi tarkastaneensa ne itse aamulla. Kukaan ei käyttäydy niin.

Leppänen teki heti rikosilmoituksen. Hän piti selvänä, ettei varastetuista korteista irti revitty hyöty jäisi yhteen asunnonvuokrausyritykseen. Poliisi neuvoi Leppästä ottamaan yhteyttä osoitteeseen asiakastieto.fi ja “kuolettamaan” itsensä. Tarkoituksena on estää taloudelliset väärinkäytökset, joita identiteettivaras voi tehdä. “Tein siellä sopimuksen, ettei minun nimissä voida ottaa lainaa, ostaa netistä laskulla tai avata uusia puhelinliittymiä. En ollut aiemmin kuullut tuollaisesta palvelusta, mutta se on hirmu hyvä juttu ja jokaisen pitäisi tietää siitä!” Rikoksen uhrin on reagoitava välittömästi. Vain niin voi välttyä joutumasta maksumieheksi laskuille, joita postilaatikkoon ja sähköpostiin alkaa ilmestyä. Pankkeihin Leppänen teki kassa-asiointeja varten ehdon, että ainoastaan passi ja uusi, vuoden 2013 ajokortti kelpaavat. Leppänen kertoo, että identiteettivaras oli toiminut järjestelmällisesti ja vaihtanut sosiaaliturvatunnusta käyttämällä uudet osoitetiedot nettikauppoihin. Se on juuri niin helppoa kuin miltä kuulostaakin. Eikä siinä ole mitään epäilyttävää, kyllähän ihmiset muuttavat. Huijarin nelihenkinen perhe sai uudet Nokian puhelimet liittymineen, Playstationin, pelejä ja paljon muuta – tavaroita toimitettiin väärälle Leppäselle, mutta laskuilla lähestyttiin tietysti oikeaa. “Ellos lähetti ennen tuotteiden postittamista tilausvahvistuksen sähköpostiini, ja sitä osoitetta nainen ei ollut huomannut muuttaa. Ehdin onneksi perua koko jutun. Sen jälkeen soitin kaikki mahdolliset paikat läpi ja selitin tilanteeni”, kertoo Leppänen. Identiteettivarkaalla ei ollut aikomustakaan maksaa mistään, vaan elää toisen piikkiin. Hätääntynyt mies soitti Leppäselle itsenäisyyspäivän aattona 2013. Puhelun sisältö oli lyhyt ja lähes sama kuin vajaa kuukausi aiemmin tulleessa puhelussa: “Oletteko te vuokranneet minulta asunnon?” Vastauskin oli sama, edelleen ei. Miehen hätä johtui siitä, että hänen epäilyksensä olivat heränneet liian myöhään. Nyt nimittäin eräs nelihenkinen perhe Päivi Leppäsen allekirjoituksella oli jo muuttanut ja asettunut taloksi. “Nainen oli sopimusta allekirjoittaessaan kehunut olevansa yrittäjä ja että hänellä on tanssikoulu, niin kuin minulla oikeasti on. Hän oli pyytänyt asunnon vuokraajia tuomaan näiden lapset tanssimaan. Kun pariskunta oli kurkannut yritykseni nettisivuja, he olivat löytäneet nimeni alta tiedon, että oikea Päivi Leppänen on kahden aikuisen lapsen äiti. Vuokralaisella oli kaksi nuorta lasta”, kertoo Leppänen. Tapausta on puitu oikeudessa tänä syksynä. Leppänen ei ole ainoa, joka tuli huijatuksi. Hänen mukaan tapaus on käsittämättömässä röyhkeydessään vertaansa vailla Suomessa, ja niin ovat sanoneet myös oikeusoppineet. On harvinaista, että joku esiintyy toisena henkilönä kaupanteko- ja kohtaamistilanteissa. Tavallisesti huijaaminen tapahtuu kasvottomasti nettimaailmassa. Leppänen ei kadehdi asunnon vuokralle antanutta pariskuntaa. Väärällä nimellä tehty sopimus piti perheen asunnossa yli puoli vuotta – heidät oli saatu häädettyä vasta tämän vuoden heinäkuussa. Edes vuokrien maksamatta jättäminen ei jouduta asioita. Pahin oli kuitenkin vielä tulossa. Kyse ei ollut laskuista tai perintäkirjeistä, niitä varten Leppänen sai poliisilta rikostutkintanumeron, jonka saattoi ilmoittaa laskun lähettäjälle. Mikä on pahinta, mitä ihmiseltä voi varastaa? Oikea vastaus on pieni, vaatimaton ja vieläpä kuvaton Kela-kortti.

“Kun poliisi soitti, että Kela-korttini on saatu talteen apteekissa, olin ihan pihalla. Mitä ihmettä sillä kortilla voi tehdä? Miksi kukaan haluaisi mennä toisen nimellä lääkäriin?” muistelee Leppänen. Lompakon varastanut nainen oli käyttänyt Leppäsen kuvatonta Kela-korttia hankkiakseen huumausaineisiin verrattavia kipu- ja särkylääkkeitä. Hän oli varannut aikoja ja soitellut eri lääkäreille, jotka olivat kirjoittaneet sähköisiä reseptejä eri apteekkeihin. Oikeudessa Leppänen kuuli, että nainen oli esiintynyt myös lääkärinä, soitellut apteekkeihin ja ilmoittanut, että “tämä ja tämä henkilö tällä ja tällä sotulla on tulossa kohta hakemaan lääkkeitään”. Viimeisellä apteekkikeikalla nainen oli kuitenkin joutunut jostain syystä paniikkiin ja juossut pois. Kortti jäi tiskille. “En tiedä mitä vaivoja hän on lääkäreille valittanut tai miten saan puhdistettua tietoni hänelle määrätyistä lääkkeistä. Siinä minua eivät osanneet auttaa apteekki tai poliisikaan. On varmaan soitettava Kelaan ja kysyttävä sieltä neuvoa”, miettii Leppänen. Kumpi sitten on pahempaa, sekö että joku aiheuttaa taloudellista vahinkoa esiintymällä toisen nimissä vai se, että joku ihan oikeasti esiintyy toisena ihmisenä ja käy vaikkapa lääkärissä valittamassa vaivojaan? Leppäsen mielestä jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu selvästi vastenmielisemmältä. “Olen mieltänyt identiteettivarkaudet kasvottomiin rikoksiin netissä. Se, että joku menee minuna lääkärille, sanoo kättäpäivää ja saa vielä vahvoja lääkkeitä, tuntuu oudolta ja pahalta”, sanoo Leppänen. Se tunne, että kaikki on kuin elokuvaa, on Leppäselle hyvin tuttu. Se ei ole mukava tunne. Leppänen kertoo olevansa nykyään aika hysteerinen lompakon suhteen, eikä kanna mitään ylimääräistä mukanaan. Sen lisäksi kaikki on vielä kesken. Ainoa kortti, jonka hän on saanut takaisin, on Kela-kortti. “En esimerkiksi tiedä, mitä ajokortillani tehdään nyt. Poliisin mukaan on yleistä, että asiakortit siirtyvät eteenpäin, sillä niille kyllä löytyy ostajia”, kertoo Leppänen. Entä miten vale-Leppänen käyttäytyi oikeudessa, mikä oli hänen puolustuksensa? Hän vetosi hetkellisiin päähänpistoihin.

Mitä tehdä?

• Jos laukku tai lompakko katoaa, mieti tarkasti, onko kyse omasta huolimattomuudesta vai onko se voitu varastaa. • Jos rikos tuntuu vähänkään mahdolliselta, ilmoita välittömästi poliisille! • Kuoleta lompakossa olleet kortit ja hae uudet. • Soita omaan pankkiin ja kerro tilanne. • Mene osoitteeseen asiakastieto.fi ja tee sopimus, joka estää identiteettivarasta ostamasta tai ottamasta lainaa sinun nimissä. • Googlaa itsesi. Jos nimelläsi löytyy outoja tietoja, ryhdy toimenpiteisiin. • Älä kanna mukanasi ylimääräisiä kortteja. Ja Kela kortti pysyy kotona, ellet sitten ole menossa lääkäriin!

Teksti ja kuvat: Susanna Suhonen

Elokuvamaisemat, sykähdyttävät vuoristotiet, elämää sykkivät kaupungit, pysähtyneet pikkukylät, usvaiset aamut ja lämpimät ihmiset. Tätä kaikkea ja paljon muuta tarjoaa Highway 1 Kaliforniassa.

tate Route 1 eli tuttavallisemmin Highway 1 -reitti on yksi maailman tunnetuimmista tieosuuksista. Se on osa Pacific Coast Highwayta, joka kiemurtelee pitkin Tyynenmeren rannikkoa aina Baja Kaliforniasta ylös Olympic Peninsulaan Washingtonin osavaltioon. Highway 1 on noin 1055 kilometriä pitkä ja kulkee Capistrano Beachiltä Orange Countysta aina Leggettiin Pohjois-Mendocinoon. Tämä upea ja paljon puhuttu reitti houkutteli myös minun ja avopuolisoni mieltä. Mieheni autoiluhulluus vain lisäsi poltetta lähteä matkaan. Miltä tuntuisikaan ajaa pitkin Tyynymeren rantaa avoautolla? Emme halunneet jäädä odottamaan, vaan päätimme lähteä roadtripille Kaliforniaan. Varasimme lennot American Airlinesilta. Meno–paluu-lennot kustansivat noin 850 euroa henkilöltä. Auto löytyi helposti kahdeksi viikoksi tutun autovuokraamon nettisivujen kautta. Ja kuinka ollakaan, huomasin istahtavani upeaan avo-Mustangiin San Franciscon lentokentän parkkihallissa. Auton vuokraaminen on suhteellisen edullista Yhdysvalloissa: kaksi viikkoa maksoi noin 500 euroa. Bensa on myös huokeaa, selvisimme 80 eurolla.

Pohjois-Kalifornia Saavuimme San Franciscoon yöllä, joten yövyimme lähellä lentokenttää San Brunossa. Pitkän matkan ja jetlagin ansiosta uni tuli silmänräpäyksessä. Aamulla pakkasimme tavaramme

autoon ja suuntasimme kohti pohjoista, Napa Valleyn viinitiluksia. Maisemat vaihtuivat kuivemmaksi ja vuoristoisemmiksi. Vuorien välissä siinsi laakso, joka oli täynnä niin viinitiloja kuin viinipensaitakin. Ne muodostivat vihreän tiheän maton vuorenrinteille. Viinipensasrivistöjen päissä kukkivat upeat ruusut. Ne antavat viljelijöille ennakkovaroituksen kuihtumisellaan siitä, että tuholaiset ovat iskemässä viinipensaisiin. Napan kaupunki on pieni ja lämminhenkinen. Laadukkaita viinejä tarjoillaan kaikkialla – ravintoloissa, hotelleissa tai viinitiloilla. Napan alueen ihmiset ovat ylpeitä viineistään ja eikä suotta. Koska halusimme tutustua viinitiloihin enemmän, lähdimme mukaan koko päivän kestävälle turistikierrokselle (100 dollaria per henkilö). Retkeen kuului vierailu kuudella eri viinitilalla, opas, lounas ja välipala. Viinitiloilla sai maistella tilallisten omia erikoisuuksiaan (4–7 viiniä per tila) hintaan 15 dollaria. Jollei matkalla ollut varovainen, huomasi iltapäivästä olevan pienessä humalassa, joten kannattaa malttaa mielensä vaikka viinit maistuvia ovatkin. Napasta matkamme jatkui takaisin San Franciscoon. Matkan varrella pysähdyimme San Rafaelin kaupungissa vieraillaksemme Metallican päämajassa. Askeettinen paikka on todella rock’n’roll. Metallica HQ on bändin studio, jossa he treenaavat ja levyttävät musiikkiaan. Tämän betonirakennuksen seinät kätkevät sisälleen merkittävän osan Metallican historiaa. Voi vain toivoa, että ne osaisivat puhua, vaikka sisälle rakennukseen ei pääsekään. San Rafaelin jälkeen ajelimme metsämaisemiin ihailemaan Muirin upeita jättimäisiä punapuita. Nämä puut ovat valtavia, noin 80 metriä korkeita, ja vanhimmat niistä ovat jopa 1200

Napa Valleyn maiseman peittävät upeat viiniviljelmät.

vuotta vanhoja. Tunnelma Muirin metsässä on taianomainen ja seesteinen. Muirin metsissä kunnioitetaan luontoa muun muassa niin, että siellä puhutaan amerikkalaisille epätyypilliseen tapaan hiljaa, ettei häiritä metsän asukkaita.

”If you come to San Francisco…” San Francisco on mielestäni maailman upein kaupunki. Tämä oli toinen kertamme kaupungissa ja tunne kaupungin erityisyydestä vain vahvistui. Alcatraz, Fisherman’s Wharf, Chinatown, Golden Gate -puisto, Nob-Hill ja Haight-Ashbury ovat kaikki paikkoja, joissa on pakko käydä fiilistelemässä tunnelmaa uudelleen ja uudelleen. Ihmiset San Franciscossa ovat iloisia ja avoimia. Toisaalta kaupungilla on myös varjopuolensa. Kaduilla näkee paljon kodittomia huumeriippuvaisia, mutta onneksi kaupunki tarjoaa heille muun muassa bajamaja-tyyppisiä suihkuja ja ruokaa. Amerikassa sosiaaliturva on olematon. San Franciscon kaupunki tekee paljon työtä kodittomien hyväksi, mutta myös kaupunkilaiset tarjoavat apuaan herkemmin täällä kuin missään muualla vierailemassani kaupungissa. San Franciscossa onkin sanonta: ”if you don’t fit here, you don’t fit anywhere”. Kaupungin vapaamielisyys on perua 60–70-luvun hippiliikkeestä.Tämän näkee ja tuntee kaikkialla kaupungissa, mutta erityisesti Haight-Ashburyn kaupunginosissa. Haight-Ashburyn on todella värikäs paikka, mutta hotellia ei kannata ensisijaisesti varata sieltä. San Franciscon avoimuus näkyy myös upeina kulttuurien sekoittumisena. Chinatownista parin korttelin päässä on iloinen Little Italy, italialainen kaupunginosa. Kaupungista löytyy myös Alamo Squaren alueelta upea pastelliväristen viktoriaanisten talojen alue, joka tunnetaan sateenkaarialueena. Alamo Squaren tunnetuimmat viktoriaaniset talot ovat Painted Ladies -talorivissä, joka nähdään useissa elokuvissa. San Franciscossa luonto on lähellä. Kaupungissa on suunnaton määrä puistoja ja mielettömän elinvoimainen satama, joista tunnetuin turisteille on Fisherman’s Wharf. Wharfilla kannattaa huomioida, että se on varsinkin turistikautena äärimmilleen täynnä ihmisiä ja hinnat ovat myös sen mukaiset. Kymme-

nen kilometriä pitkä Golden Gate -puisto kannattaa ehdottomasti kokea. Jos mieli halajaa lenkille, ovat puiston lenkkipolut parhaimmistoa ja reitin varrella on vaikka mitä nähtävää ruusupuutarhoista biisoneihin. Golden Gate -puisto päättyy Tyynenmeren rannalle ja siellä voi levähtää ja nauttia merellisestä tunnelmasta. Jos olet San Franciscossa tulee sinun nähdä Golden Gate -silta, jonka voi kokea joko pyörällä, kävellen tai toki autolla. Sillan verhoaa lähes joka päivä noin kello viisi iltapäivällä paksu usva, ja se tuo mukanaan pohjoisen kylmää ilmaa aina Alaskasta asti. On siis muistettava, että San Franciscossa on kylmä. Paikalliset vitsailevatkin, ettei kaupungin ostetuin turistijuttu ole postikortit vaan pitkähihainen huppari. Myös kesäillat ovat kylmiä, vaikka päivällä lämpötila kipuaisikin hellelukemiin.

My way – Highway 1 Kun olimme viettäneet San Franciscossa neljä päivää, suuntasimme lopultakin kuuluisalle Highway 1:lle. Maisemat olivat järisyttävät. Turkoosi meri, joka pauhasi välillä vain muutaman kymmenen sentin päässä ajoradalta. Meri näytti välillä pelottavalta, välillä rauhallisen kutsuvalta. Rantaviivaa piirsi väliin pehmeä hiekka ja välillä terävät kalliokiveykset. Koska matkasimme kesällä, oli reitillä paljon kulkijoita. Liikenne kuitenkin sujui hyvin. Matkaan kannattaa varata juomista ja syötävää, sillä vaikka tien varrella on pysähdyspaikkoja, väliin on vaikea löytää kahvilaa. Itse pysähdyimme matkan varrella Pillar Pointissa, jossa talvisin aallot tyrskyävät keskimäärin kahdeksassa metrissä, mutta yltävät jopa 24 metrin korkeuteen. Paikka on surffareiden suosiossa. Se on hätkähdyttävä, karunkaunis paikka. Matkamme jatkui kohti Big Suria, joka on yksi kuuluisimmista kohdista koko reitillä. Big Surin tuntomerkki on se, että Santa Lucian vuoristo nousee jyrkästi Tyynestämerestä tehden alueesta henkeäsalpaavan luonnonnäytelmän. Big Surin alue on luonnonkaunis ja siellä elää vaikka mitä. Voit nähdä alueella karhuja, kolibreja, perhosia, merileijonia ja paljon muutakin. Big Surin jälkeen ajoimme pieneen Cambrian kaupunkiin. Jälleen kylmät merivirrat toivat huurteista ilmaa pohjoisesta ja 37

Highway 1:lla maisemat ja rakennelmat ovat henkeäsalpaavia.

nyt kovan tuulen kanssa. Mutta kun pukee lämmintä päälle, myös vilukissan on helppo rakastua Cambrian kauneuteen. Tosin suomalaiselle oli toki sulattelemista siinä, että keskellä kesää Kaliforniassa piti pukeutua lämpimästi. Kun aurinko laskeutui verkkaisesti Tyyneenmereen, ja värjäsi koko rantamaiseman kupariseksi, ei voinut kuin ihmetellä maailmamme kauneutta.

Ryhdikäs San Diego Cambrian pysähdyksen jälkeen vuorossa oli San Diego aivan eteläisessä Kaliforniassa. Meksikon läheisyys vaikuttaa ilmapiiriin voimakkaasti ja se näkyy varsinkin ruoassa ja rajavartioston läsnäolossa. Lisäksi San Diego on armeijan tukikohtakaupunki, ja se luo oman mausteensa kaupungin atmosfääriin. Merellä siintää useita isoja sotilastukialuksia, taivaalla viuhuu hävittäjät ja ihmiset vaikuttavat ryhdikkäiltä. San Diegossa parasta ovat ruokaravintolat. Eri kaupunginosat kuten San Diegon Little Italy, Gaslamp Quarter (historiallinen alue San Diegon keskustassa, jossa kulttuuri ja Mardi Gras -perinne kukkivat) sekä maailmankuulu San Diegon eläintarha Balboa-puistossa. Pienen ajomatkan päässä San Diegosta etelään löytyy varakkaiden asuinalue Coronado-saari upeine rantoineen ja pohjoisessa on La Jolla, upea rantakaupunki. Majoituimme koko oleskelumme ajan La Jollassa. La Jollaan on helppo kurvata Highway 1:lta ja näin välttyy myös San Diegon keskustan hurjilta ruuhkilta. Meksikon läheisyys näkyy liikenteessä, sillä suuri joukko meksikolaisia ylittää rajan päivittäin tulessaan Yhdysvaltojen puolelle töihin tai opiskelemaan. La Jolla on Coronadon tapaan erittäin kallis alue. Tämä ei niinkään koske päivittäistarvikkeita vaan esimerkiksi asuntoja. Tavallinen muutaman huoneen asunto La Jollassa maksaa helposti pari miljoonaa dollaria ja se tekee paikasta Amerikan kalleimman asuinalueen. La Jolla on myös vahva lääketieteen tutkimuskeskus, joka tuo alueelle paljon lääketieteen huippuosaajia. Mutta värikkääksi mausteeksi äveriäisyydelle La Jollan alue on erittäin suosittu surffaus- ja rantakohde, kun ajaa vuorilta alas rantaan niin fiilis muuttuu. Ranta kuhisee leppoisaa ranta-

Teemu Selänteen Taverna Laguna Beachillä on koettava.

elämää ja luksuksesta on vain muisto jäljellä. Vaikka La Jollan ranta on suosittu, niin sen sijainti kalliorinteiden välissä altistaa sen usvalle. Suomalaisena on tietenkin haasteellista ymmärtää, että aurinko lämmittää ja ruskettaa myös usvan läpi, joten me ajelimme Coronadoon nauttimaan auringosta. Coronadon yllä kun on harvoin kesällä pilviä.

Los Angeles ja Teemu Selänteen Taverna Matkamme jatkui San Diegosta Los Angelesin Beach Cities -aluetta kohden. Siihen kuuluu Los Angelesin länsipuolella sijaitsevia ranta-alueita, joihin lukeutuvat Redondo Beach, Hermosa Beach ja Manhattan Beach. Tämä alue on juuri sitä oikeaa kalifornialaista ikuisen kesän aluetta. Saavuimme Hermosa Beachille Laguna Beachin kautta. Lagunalla sijaitsee Teemu Selänteen Taverna, johon ehdottomasti kannattaa tutustua jos alueella vierailee. Selänne avasi Selanne Steak Tavernin viime vuoden marraskuussa, ja sen erikoisuutena on nimensä mukaisesti pihvit. Paikka ja ruoka ovat upeita. Listalta löytyy esimerkiksi 340-grammaiset Ribeye- ja New York Strip -pihvit, ja muun muassa periamerikkalainen mac and cheese, joka on ravintolassa ristitty Selänteen nimikkoruuaksi. Ravintolan tarjoilija kertoo kuitenkin, että Selänne tilaa yleensä listan kalleimman pihvin, 96 dollaria maksavan Lord Stanley Cutin, joka painaa hieman yli 900 grammaa. ”Se on luolamies-pihvi, mutta mitä sopii odottaa huippujääkiekkoilijalta, joka kuluttaa 8000 kaloria 20 minuutissa”, kertoi tarjoilija Ilta-Sanomille helmikuussa. Hermosa Beachillä meidät otti vastaan hulvaton karnevaalitunnelma. Oli ”4th of July” eli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä. Jos meillä Suomessa itsenäisyyttä juhlitaan hartaudella, täällä hartaudesta ei ollut tietoakaan. Ihmiset olivat hulvattomia, tanssivat ja juhlivat estoitta. Kaikki rantakaupunkien alueet ovat rentoja ja helppoja olla. Helpoin tapa liikkua on auto, mutta vahvana kakkosena on polkupyörä. Polkupyöräreitti kulkee läpi kaikkien rantakaupunkien. Los Angelesin alueelle matkustavalle on annettava yksi vinkki: mieti jo ennakkoon mitä haluat tehdä. Los Angelesin

Tyynenmeren rantaviiva on välistä mahtipontinen.

alue on niin valtava, ettei kahdessa viikossa ehdi nähdä kaikkea. Mitä sitten kannattaa pitää listalla? Santa Monica on klassikkoranta hyvillä shoppailumahdollisuuksilla. Se vilisee ihmisiä ja alueella on myös upeita ravintoloita. Santa Monica Pier on taas Kalifornialainen klassikkonähtävyys ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen, ja illan hämärtyessä sen ympäröi upeat tivolivalot ja iloinen tunnelma. Venice Beach on maailmankuulu rantapromenadistaan. Venicellä riittää pelkästään se, että seuraa erilaisia ihmisiä. Venice hehkuu taiteilijaelämää ja erilaisten persoonien tapaa ilmaista itseään. Törmäät Venicellä varmasti ennustajiin ja hiekka- ja muotokuvataiteilijoihin.

Hämmentävä Hollywood Los Angeles itsessään voi hämmentää. Kurvaillessamme Los Angeles downtowniin olimme ällikällä lyötyjä esimerkiksi Hollywoodista. Hollywood on hyvin urbaani kaupunginosa, eikä mielestäni poikkea muiden isojen kaupunkien kaupunginosista mitenkään. Ja tämäkö on elokuvaglamourin kehto? Tähdet Walk of Famella ovat toki näkemisen arvoisia ja sen tunnelma pitää kokea. Kaupunki kuhisee taiteilijoita ja ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vain saadakseen oman tähtensä katuun. Myös yksi must-see on Hollywood-kyltti. Jos kunto sallii, sinne kannattaa vaeltaa. Reitit kyltille ovat hyvät ja samalla saa autonpenkkiin lähes integroituneen takapuolensa liikkeelle. Amerikka on todella autoilumaa. Jos mieli tekee liikkumaan Hollywoodissa, on ehkä yksi maailman parhaimmista reiteistä Runyon Canyon. Reitin varrelta avautuu näkymät halki koko Los Angelesin alueen. Eikä mikään ihme olisi, jos vastaan hölkkäilisi joku viihdemaailman tähdistäkin! Los Angelesin nähtävyyksistä voisin lisäksi suositella Universal Studioita, Sunset Boulevardin ja Rodeo Driven tunnelmaa. Myös Mulholland Drive on koettava. Sen varrella näkee toinen toistaan upeampia taloja, joita asuttavat supertähdet ja miljonäärit. Kun matkamme oli ohi ja kiidimme kohti LAX:n lentokenttää, tunnelma oli kaikin puolin kiitollinen siitä, mitä olimme saaneet kokea. Olimme saaneet vastauksen kysymykseemme, miltä tuntuisi ajaa avo-autolla pitkin Tyynenmeren rantaa: se tuntui upealta!

San Diegon Gas Lamp Districtillä löytyy hyvät ostos- ja ruokapaikat.

• Lentokentällä maahantuloon kuluu helposti useampi tunti, joten vaihtoon kannattaa varata riittävästi aikaa. Kolme tuntia ei ole yhtään liioittelua. • Varaa auto jo etukäteen netistä. Samoin ainakin ensimmäisen yön majoitus. • Ota mukaan käteistä dollareina. • Muista, että Kaliforniassa tarvitset kansainvälisen ajoluvan, jonka saa autoliitosta. • Alle 25-vuotiaat joutuvat maksamaan ekstraa autovuokraamoille ikänsä vuoksi. • Täysi-ikäinen on Yhdysvalloissa 21-vuotias. Et saa ostettua ravintolasta viinilasillistakaan ilman henkilöllisyystodistusta. • Muista hakea ESTA-matkustuslupa. • Shoppailumahdollisuudet ovat rajattomat, joten varaa tilaa matkalaukkuun. • Ole rohkea, avoin ja utelias. Amerikkalaiset pitävät small talkista. • Kalifornia kärsii pahasta kuivuudesta ja vettä on vähän. Älä siis läträä. • Matkan hinta tippuu lähes puolella, kun matkustaa esimerkiksi syyskuussa eikä kesä-elokuussa.

Jatkoa viime numerosta…

Uusi kolumnistimme 18-vuotias naisenalku kirjoittaa meille anonyymisti mielenterveyden ongelmistaan jakaakseen kokemuksiaan, ja tarjotakseen vertaistukea muille vastaavien haasteiden kanssa kamppaileville nuorille. Palautetta hänelle voi lähettää osoitteeseen Merciless12345@ gmail.com. Tämä on hänen elämänkertansa kolmas ja viimeinen osa.

Itsetuhoa ja ihastumista

Halusin sairaalaan tappamaan itseni rauhassa. Toisaalta taas halusin sairaalassa apua etten ehtisi tehdä itselleni mitään.

lin selvinnyt vakavasta itsemurhayrityksestäni ja joutunut pakkohoitoon aikuispsykiatrian osastolle, jossa vietin kuitenkin vain viikon ja sitten pääsin kotiin. Tilani kuitenkin paheni taas entiselleen ja palasin sairaalaan viikon päästä. Olo oli muuttunut todella psykoottiseksi ja minulle oli tullut outoja pelkoja. Nyt ne kuulostavat ihan kummilta mutta ajattelin tosissaan että kissamme syö minut yöllä ja joku talloo minut. Pohdin myös että mitä jos en olekaan ihminen vaan joku ihan muu. Itkin ja nauroin vuorotellen. Tiettynä aikana päivästä olin ylienerginen ja toisena aikana taas apaattinen ja flegmaattinen. Lääkäri huolestui ja teki lähetteen sairaalaan. Oikeastaan itsekin halusin sairaalaan kahdesta syystä. Sairas minä ja terve minä taistelivat pääni sisällä. Halusin sairaalaan tappamaan itseni rauhassa. Toisaalta taas halusin sairaalassa apua etten ehtisi tehdä itselleni mitään. Jo tulotilanteessa oli ongelmia. Pääni valtasivat itsetuhoiset ajatukset. Lääkäri koki että minun oli sittenkin parempi olla toistaiseksi sairaalahoidossa. Muistikuvat viimeisimmästä osastoajasta ovat melko hatarat. Olin itsetuhoisempi kuin koskaan ennen ja muutaman kerran olikin hengenlähtö lähellä. Monena iltana oli semmoinen fiilis, että koko maailma todella kaatuu niskaan. En löytänyt elämästä pienintäkään valopilkkua. Hoitajat käskivät listata hyviä asioita, mutta en keksinyt yhtäkään asiaa. Päivät kuluivat samaa rataa. Aamulla oli ylienerginen olo ennen aamulääkkeitä, päivällä nukuin koska lääkkeet väsyttivät niin paljon, iltapäivästä olo oli taas ylienerginen ja alkuillasta romahti. Lopulta aina löysin itseni eristyshuoneesta jossa nukuin yön yli ja vietin siellä yleensä vielä aamupäivänkin. Jätin

useana päivänä lääkkeet ottamatta ja luultavasti paha oloni johtui siitä. Olin vain kyllästynyt lääkkeiden aiheuttamaan väsymykseen ja halusin siitä eroon. Halusin tehdä päivisin muutakin kuin nukkua. Oloni muuttui kuitenkin ailahtelevaksi, se vaihteli ääripäästä toiseen. Saatoin höpötellä hoitajille tuntikausia ilman minkäänlaista taukoa, mutta pienikin negatiivinen lause ja olo oli taas järkyttävä. Muutaman viikon elämän ja kuoleman välisen kamppailun jälkeen päätettiin että minut siirrettäisiin viereiselle osastolle. Osaston vaihtaminen tuntui maailmanlopulta, sillä se tarkoitti taas hoitohenkilökunnan muuttumista. Lopulta kuitenkin koin sen muutoksen ovena kohti parempaa elämää ja uusia tuulia. Päätin, että siitä lähtisi parantuminen ja otin itseäni niskasta kiinni, en jaksanut enää velloa pahassa olossa. Olin jo pitkään miettinyt seurustelusuhdettani, ja kokenut sen kauan vääräksi. Siispä tein eron silloisen tyttöystäväni kanssa. Vaikka ajatusmaailmat kohtasivat jollakin tapaa, koin että en ole hyvässä suhteessa. Suhde sairastutti minua vain lisää ja kyseisen ihmisen näkeminenkin sai vain huonoja muistoja mieleen. Pysyimme kuitenkin hetken vielä läheisinä ystävinä. Toisella osastolla elämäni muuttui. Sain vapauksia, kävin ryhmissä ja sain ulkoiluluvat ja lyhyet kotilomat. En tarvinnut enää jokapäiväisiä keskusteluja. Nyt kun mietin, ei minulla tainnut olla koko aikana yhtään kunnollista keskustelua, vain pikaisia kuulumisten vaihtamisia. Aloitin taas lenkkeilyn ja olin siitä innoissani. Aloitus tapahtui kuitenkin liian pikaiseen tahtiin ja lihakset kipeytyivät ja lopulta olivat niin kipeät etten saanut edes yöllä nukutuksi. Halusin kuitenkin vielä kuntoon tulevaa kesän matkaa varten ja se tavoite mielessäni kulutin ajan osastolla urheilemalla. Pidin kuitenkin huolen että urheilu ei mennyt yli. Kevään 2014 aikoihin pääsin ensimmäiselle pienelle kotilomalle ja muutama päivä sen jälkeen oli pidempi kotiloma. Molemmat lomat menivät hyvin, mutta kotiin palaaminen aiheutti tunteikkaita rektioita. Löysin heti ensimmäisenä koneelta vanhan itsemurhakirjeeni, ja tuntui että jokainen huonekalu sai mieleen jonkun ikävän muiston. Pääsin kuitenkin ikävistä muistoista yli. Kotilomien jälkeisellä viikolla oli hoitoneuvottelu, jossa päätettiin että pääsen kotiin. Olin onnellisempi kuin aikoihin. Tehtiin kuitenkin selvät säännöt tulevaa

varten. Yksikin viiltely- tai lääkkeittenottokerta niin olisin taas sairaalassa ja katsottaisiin minulle tukiasuntoa. Vanhemmat tekivät selväksi että he eivät jaksa enää yhtään sellaista. Kotona meni aluksi hyvin, lenkkeilin paljon ja jumppasin. Olin luvannut itselleni, että jos alkaa mennä yli, lopetan urheilun välittömästi ja niin toiminkin. Ainoa surua aiheuttava asia oli lääkkeet. Tuntui, että päivittäiset lääkkeeni pilaavat elämäni. Jos otin aamulääkkeet, tuli tajuton väsymys keskipäivällä enkä voinut kuin mennä nukkumaan. En yksinkertaisesti pystynyt pitämään silmiäni auki. Jos taas jätin lääkkeet kokonaan ottamatta, tulivat tajuttomat vieroitusoireet välittömästi. Tärisin ja parin minuutin välein olo vaihteli tukalasta kuumuudesta vilunväristyksiin ja kylmyyteen. Lopulta tein ratkaisun että herään ottamaan aamulääkkeet viideltä aamulla, jotta ehtisin vielä nukkua sen vaikutuksen yli. Se toimi mutta samalla kun heräsin ottamaan lääkkeet, herätin myös muut perheenjäsenet. En keksinyt muuta keinoa kun jättää lääkkeet ottamatta. Olo paheni heti. Aamulla ja päivällä olo oli loistava, jopa maaniseen menevä kuten sairaalassa. Illalla sitten oloni muuttui kamalaksi. Lopulta olin niin kyllästynyt lääkkeisiini ja siihen ettei mikään koskaan ollut niitten kanssa hyvin, ja päätin että puhun asiasta lääkärille. Lääkemäärää vähennettiin mutta väsymys pysyi lähestulkoon samanlaisena. Lisäksi sain aina silloin tällöin kohtauksen tapaisia olotiloja, jolloin nauroin ja itkin vuorotellen. Pari sekuntia ja olo oli järkyttävä, tuntui että olen kuopan pohjalla, eikä siitä ole poispääsyä. Pari sekuntia ja nauroin että elämäni on loistavaaja ihanaa. Se kävi todella voimille. Kysyin lääkkeiden vaihtoa lääkäriltä, ja lopulta pitkän pohdinnan jälkeen päätimme vaihtaa lääkettä. Riski kannatti ja väsymys poistui. Pystyin taas elämään lähes normaalia elämää. Välillä kuitenkin masensi ja syömisen kanssa oli ongelmia. Pelkäsin että lihoisin, ja laskin tarkkaan jokaisen kalorin jonka söin. Urheilu oli jäänyt vähemmälle sillä se tuntui vievän paljon voimia. Pari kertaa meinasin jo aloittaa taas oksentelun mutta koko touhu tuntui kuvottavalta. Rajasin tarkkaan ruuat mitä en saanut syödä. Oikeastaan siihen oli syynä muukin kun se että ne ruuat lihottivat. Vaikka maistelin niitä silloin tällöin, tuntui että oksennan jos jatkan niitten syömistä. Ruoka tuntui inhot-

tavalle suussa ja nielaiseminen sai aikaan yökkimisreaktion. Vaikka olisi ollut lempiruokaani, ruoka ei yksinkertaisesti maistunut hyvälle ja aina alkoi oksettaa. Lopulta kaikkien ruokien kanssa oli sama juttu. En pystynyt syömään kun pieniä ruokaannoksia kerrallaan. Puhuin asiasta lääkärille ja hän oli ensiksi sitä mieltä että lapsuudessa koettu refluksitauti muistui jotenkin mieleen ja aiheutti tämmöisiä oireita. Lopulta puhuimme kuitenkin jo syömishäiriöstä, vaikka itse en kokenut sitä siksi. Tapasin netissä keskustelusivulla erään ihmisen, nykyisen tyttöystäväni. Aluksi vain juttelimme usein, mutta lopulta päätimme nähdäkin, sillä kuin toiveesta, asuimme samassa kaupungissa. Näimme lähes joka päivä, ja annoin itselleni luvan ihastua vaikka mielessä oli pelko ettei siitä tulisi mitään. Lopulta kun sain ensisuudelmani hänen aloitteesta, olin aivan häkeltynyt, ehkä jutustamme sittenkin tulisi jotain. Vaikeasti lähestyttävästä ihmisestä kuoriutui ystävällinen, empaattinen ja sekä sisältä että ulkoa kaunis tyttöystävä. Viikon jälkeen ensimmäisestä tapaamisestamme sovimme että seurustelemme. Syömisen kanssa oli edelleen ongelmia hieman mutta lopulta kun aloimme yhdessä kokata ruokaa, aloin saada ruokahaluni takaisin. Nykyisin vietän suurimman osan ajastani tyttöystävän luona. Vaikka suhde ei aina ole ruusuilla tanssimista, niin kuin tuskin kenenkään suhde on, vaikeuksista on päästy yli ja olemme edelleen yhdessä. Tällä hetkellä en ole viillellyt sitten sairaalan jälkeen, syömisen kanssa on silloin tällöin ongelmia, ahdistumisia tulee silloin tällöin, mutta olen paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Tuntuu, että elämä kantaa ja minulla on maaleja joihin pyrin. Nyt syksyllä aloitin varovaisesti koulun. Samaan aikaan käyn kuntoutuksessa ja jatkan terapioitani. Koskaan ei kannata luovuttaa. Jokaiselle on paikka elämässä ja jokaiselle löytyy varmasti joku juttu elämässä. Itselläni ne ovat harrastukset ja läheiset ihmiset. Vaikka välillä tuntuisi vaikealta, ei kannata menettää toivoaan. Hyviä aikoja tulee varmasti, vaikka ne joskus tuntuisivatkin kaukaisilta.

Viisi isoa rinkkaa, kaksi viikkoa, kymmenen kohdetta ja paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mitä muuta olisin voinutkaan toivoa Italian valloitukseltamme? Teksti ja kuvat: Noora Halttunen

ähdimme ystävieni kanssa pitkään suunnitellulle matkalle Italiaan 28. elokuuta ja ensimmäisenä kohteenamme oli Milano. Reissumme tarkoitus oli nähdä mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla. Kirsikkana kakussa oli kuitenkin ystävämme Federica Salerno, jonka luona majoittuisimme puolet matkastamme. Lentokoneen laskeuduttua Milanon kentälle henkäisimme yhdessä syvään. Vihdoin olimme oikeasti täällä! Suurkaupungin tunnelma valtasi huomiomme ja lähdimme heti etsimään hostelliamme, jolta matkaa muodin todelliselle mekalle ei ollut paljoa. Milano. Kuinka voisinkaan tarpeeksi ylistää sen ihanuutta. Euroopan pisin shoppailukatu, puistot täynnä ihmisiä pelailemassa ja soittelemassa, sekä kauppojen ikkunat täynnä aina toinen toistaan hienompia ja kalliimpia käsilaukkuja. En uskonut, että kahden päivän aikana voisin rakastua kaupunkiin näin paljon. Seuraava kohteemme oli Firenze, jokaisen italialaisen suosikki. Vanhan kaupungin romanttinen tunnelma valtasi hyvin pian meidätkin. Päätimme lähteä katsastamaan koko paikan yhdellä kertaa, ennenkö tutustuisimme yksityiskohtiin. Lyhyellä bussimatkalla pääsimmekin Piazzale Michelangelo- nimiselle näköalapaikalle, josta vasta todella näimme miten upea paikka Firenze on. Kiertelimme läheiset puistot ja palatsit ja lopulta kun jalat eivät enää kantaneet laahustimme takaisin hotellille. Tähän mennessä olimme jo oppineet, että vaikka turisteja Italiassa riittää, oli kolme blondia samassa kasassa melkoinen ilmestys. Siksi emme uskaltaneet todella sukeltaa Firenzen, jopa villiksi kutsuttuun yöelämään vaan päätimme lähteä nauttimaan lämpimästä yöstä terassille. Matkalta mukaan tarttui australialainen poika, joka oli reilaamassa ympäri Eurooppaa. Jopa maailman toiselle puolelle oli kantautunut huhu, että me suoma-

laiset olisimme hiljaista ja ujoa kansaa, mutta todistimme aussiystävällemme sen väitteen hyvin nopeasti vääräksi. Pitkäksi kääntyneen illan kruunasi juoksentelu ilman kenkiä sateisilla kaduilla, joilta ihmiset olivat jo kadonneet nukkumaan. Seuraavana päivänä koin elämäni järkyttävimmän (mutta ikimuistoisimman) junamatkan. Kuten arvata saattaa, ei Italiassa junat aina ole parhaimmasta päästä. Tähän asti olimme välttyneet järkyttävimmiltä tapauksilta, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tunkeuduimme junaamme Firenzestä Falconaraan ja huomasimme heti sen olevan tupaten täynnä. Jouduimme ihmisvilinässä erilleen toisistamme ja lopulta minun ja ystäväni Soilen istumapaikaksi valikoitui junan oviaukon portaat, joita ilmeisesti vessanakin oli käytetty. Ihmiset tuijottivat meitä kuin olisimme vieraalta planeetalta ja matkalaukut pinottiin eteemme, aivan kuin emme haluaisi kolmen tunnin matkallamme liikkua. Pitkän, uuvuttavan ja haisevan matkan jälkeen olimme kuitenkin vihdoinkin siellä, mihin koko matkan olimme tähdänneet. Falconara Marttima, kaupunki, jossa ystävämme Fede perheensä kanssa asui. Meille oli varattu oma huoneisto, jonne saimme tavaramme levittää ja nukahtaa onnellisina odottaen tulevaa viikkoa. Matkalle lähdettäessä en olisi uskonut, kuinka monessa paikassa kävisin. Tutuksi tuli niin Marchen alueen pääkaupunki Ancona, kuin pikkukaupungit Marzocca, Senigallia, Sirolo, Riccione ja Mezzavalle. Kävimme vesipuistossa, kristallinkirkkaassa merivedessä paratiisirannalla, shoppailemassa kauniissa satamakaupungissa ja tutustuimme jopa paikallisten juhlaan nimeltään Summer Jamboree. Siisteintä, mutta samalla pelottavinta oli kuitenkin rantakaupunkien yöelämä. Tutustuttuamme päivällä ihanaan pieneen idylliseen kyläämme, suuntasimme illalla kohti rantakatuja hieman kauemmaksi. Mukaan matkaamme lähti joukko Feden ystäviä ja suuren määrämme vuoksi emme kaikki mahtuneet yhteen autoon. Feden il-

meestä näin heti, että kyyti johon olin nousemassa ei tulisi olemaan turvallinen. Takapenkillä epäilykseni vahvistui. En löytänyt turvavöitä, ovi ei ollut auton oma vaan jälkeenpäin lisätty hätäratkaisu, nopeusmittari ei toiminut, sekä toinen peili oli ilmeisesti jäänyt matkanvarrelle. Kaikkein parasta kuitenkin oli, että kävimme keskustelua huumeiden käytöstä heidän kaveripiirissään kuskin kanssa. Sanat jotka ymmärsin kuskimme puheesta eivät todellakaan tehneet oloani turvallisemmaksi; ’’Mitä, ettekö te muka polta pilveä? Täällä kaikki polttavat, minä ainakin joka päivä.’’ Kuin ihmeen kaupalla selvisimme illasta hengissä. Jatkoimme päivisin auringon palvomista, beach volleyn pelaamista ja syömistä. En usko että kukaan voi kyllästyä kehumaan italialaista ruokaa ikinä, sillä parempaa ei todellakaan ole! Mutta koska kyseessä oli joukko nuoria tyttöjä, suunnittelimme jo seuraavaa bileiltaa. Siitä tulikin jotain aivan muuta, mitä normaalilta baari-illalta Suomessa voisi edes olettaa. Kohteenamme oli MAMAMIA- niminen paikka, jonka kokoa en voi sanoin kuvailla. Ulkona oleva baari oli aidattu viiteen eri osioon, joissa jokaisessa soitettiin erityylistä musiikkia. Mahtavaa eikö? Paikalle päästäksemme jouduimme ottamaan useamman taksin, ja kielimuurin takia asetti Fede mukaamme yhden ystävistään jokaiseen taksiin. Perillä paljastuikin melkoinen yllätys. Poika, jonka mukana olimme, olikin huumediileri. Heti alueelle päästyämme alkoi oudosti hoippuvaa porukkaa lähestyä meitä ja jokainen heistä vaihtoi pojan kanssa muutaman sanan, minkä jälkeen he kättelivät. Tietysti kumpikin osapuoli sai omansa tässä kättelyssä. Onneksi taksi, jossa ystävämme oli ei viipynyt kauaa perässä ja pääsimme jatkamaan iltaa hänen seurassaan. Myöhään yöhön jatkuneen tanssimisen jälkeen tuntui sänky paremmalta kuin koskaan, jalat turvonneina ja päät hiessä kä-

perryimme onnellisina nukkumaan, eikä kukaan silloin muistanut, että matkamme viimeinen kohde häämötti vielä edessä. Vaikka odotukset reissuamme kohtaan olivat olleet korkealla, ylittyivät ne kuitenkin tuhatkertaisesti. Viimeisenä kaupunkinamme oli Venetsia. Pikkuruiset kadut, korkeat vanhat talot, sekä mutkittelevat joet gondolieerineen näyttivät juuri siltä, mitä postikorteissa annetaan ymmärtää. Monen kertoma haju ei löytänyt meitä kolmenkymmenen asteen helteessäkään ja saimme nauttia jokaisesta hetkestä täysin henkäyksin. Vaikka ravintolassa meitä ei haluttukaan ystävällisesti palvella ja ruuan hinta pomppasi ihmeellisten lisäysten myötä pilviin, jaksoimme silti pelleillä Marco Polon kuuluisalla torilla keskellä tuota mystistä kaupunkia. Kuten usein käy, tuli tämänkin matkan loppu aivan liian pian. Lentokoneen laskeuduttua takaisin Suomeen, astui viisi ruskettunutta, mutta surullista tyttöä ulos sateeseen. Kuitenkin jokainen heistä tiesi, ettei tätä matkaa unohdettaisi ikinä.

Kampissa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Koulutamme itse tehtävään, aikaisempaa kokemusta et tarvitse! Myymme Asennetta-Kampanja Oy:ssa omia Asennetta tuotteitamme valtakunnallisesti ilmaiseksi lapsille ja nuorille kouluilla tekemämme ehkäisevän päihdekasvatuksen hyväksi. Sopii erityisen hyvin opiskelijalle koska saat itse sopia työvuorosi. Arkisin työaika on klo 17.00-21.00. Palkkaus on alan parhaimpia, takuu tuntipalkka/Provisio+ bonukset mahdollisuus myös saada työmatkalippuetu. Toivomme että pystyt tekemään vähintään kolme vuoroa viikossa ja tarjoamme mahdollisuuden myös viikonlopputöihin. Meille on erityisen tärkeää että ihmiset viihtyvät ja sinä olet tärkeä meille! Tule kokeilemaan työtä jolla on merkitystä!

Tilaaja / lahjatilauksessa myös maksaja: _____ _____ Nimi :____ _____ _____ _____ _____ _____ _____ ____ Lähiosoite: _____ _____ _____ _____ _____ _____ _____ __ Posti nro ja -toim ipaik ka:__ _____ _____ _____ _____ Puhelin:__ _____ _____ _____ _____ _____ Lahjatilauksen saaja : _____ ____ Nimi :____ _____ _____ _____ _____ _____ _____ ___ Lähiosoite: _____ _____ _____ _____ _____ _____ __ Posti nro ja -toim ipaik ka: _____ _____ _____ _____ ____ Puhelin:__ _____ _____ _____ _____ _____

ASI AKA SPA LAU TUS 6314 38

Asennetta-Kampanja Oy Salomonkatu 17 A 0010 0 HELSIN KI

o k k i Rist

Grundfos Environment Finland Oy Ab

Asennetta 3/14 ristikon ratkaisu

Alukvik Oy

Diners Club Finland

Lasimestari Paul Bergholm

Kuljetus Marko Lehtelä

Keski-Suomen Rakennus ja Raudoitus Oy JYVÄSKYLÄ

Finceptum Oy Linnoitustie 4 ESPOO

Novart Oy

Lähitapiola Pohjanmaa Kauppapuistikko 19-21 VAASA

Keittiöitä suomalaiseen kotiin

www.novart.fi 48

Hyvää ja raitista joulua sekä Add-In Oy Alarm Control Alco Oy Alavieskan Lasiasennus Oy Arkkitehtuuritoimisto Epy-ARK Asianajotoimisto Hippi Oy Asianajotoimisto Veikko Pyyny Ky Asuntovirtaus Oy Autiotalot LKV Oy Autokorjaamo Rauli Heino Autokoulu Huhtala Oy Autoliikenteen Työnantajaliitto ry Beverage Partners Finland Oy Cargotec Finland Oy Caves Oy Celego Oy Ab Certex Finland Oy Champion Door Oy CHAP-Clean Oy Early Learning Oy Edustusliike M. Porrasoja Ky Ensto Oy Erikoispurku Vaajakoski Oy ES-Projektit Oy Ferag Suomi Oy Finbenz Oy Fioton Oy Ab Frantsilan Luomuyrttitila Ky FremantleMedia Finland Oy Graafinen suunnittelu Teemu Junkkaala Harjun oppimiskeskus Hauskaa Joulua! Heinolan Auto-Opisto Oy Helsingin Psykoterapiainstituutti Oy Hessumobiili Oy Hitsaus ja Asennus LuomaSET Oy Holger Hansson Oy Ab Huiskula Oy Huoltokorjaamo J. Koivukoski Oy Hurri Ky Hyvinkään Kuntokeskus Hyvinkään Lämpövoima Oy Hyvää Joulua! Hämeen Autovaruste Oy Hämeen Solurakenne Ay iGuzzini Finland & Baltic Oy IK-Kuljetus Oy Ikaworker Oy Insinööripalvelu Kosonen Oy Iskas Oy Itä-Karelian Kuljetus Oy 50

Itä-Lapin Autokoulu Oy IVT Lämpöpumput Janakkalan kunta Tekninen toimi JP-Cat Oy Juvan kunta Jykes Kiinteistöt Oy Kampaamo Looks Pia Nieminen Kantolan KorttiTuote Oy Katakari Oy Kauhavan Tili- ja Isännöintitoimisto Ky Kaustisen kunta Keiteleen Osuuspankki Keminmaan Energia Oy Keuruun Kuntoutus Oy Kiinteistövirkut Oy KMH-Kirjanpito Oy KMS Konsult Kokkolan Autoilijat Oy Kommunikaatioklinikka Oy Kotipalvelu Eini Suvanto Tmi Kouvolan VPK Kuljetus Haavisto Oy Kuljetus M. & M. Koivula Ky Kuljetus Nordqvist E. & J. Oy Kuljetus Saarnio Ky Kuljetus T Sorvali Ky Kuljetusliike Laakso Olavi Oy Kuljetusmartemaa Oy Kuusamon Väri ja Sisustus Oy Kymppi-Eristys Oy Lahden Graafinen Oy Lahden seurakuntayhtymä Lakan Betoni Oy Lapväärtin Kukka ja Hautauspalvelu Laserle Oy LC Kisko Limingan seurakunta Lohjan Ikkunahuolto Tmi Lotta Svärd Säätiö Lovisa svenska församling Lumon Oy Lundellin Kukka Ky Lähivaara Oy M&A Juvani Ky Maalaus- ja Kunnostusliike Maunuaho Oy Maalausliike Jukka Soini Tmi Maatila Harri Heino MainosDraivi Mainospuoti Jari Mäntynen Oy Mainosterapia Oy

onnellista uutta vuotta toivovat myös tukijamme! Mainostoimisto Tuya Oy Malmgårdin Panimo Oy Manun Metsäpalvelut Marakaivin Oy Marikan Huushollaus Tmi Marika Tapanainen Marko Säisä Oy Megra Oy Metallityö M. Mäkelä Oy Metsä-Jurina Oy Metsäkoneurakointi Eronen Veljekset Metsäkoneurakointi J. ja M. Takanen Metsäpietilä Oy Metsäurakointi T. Pihlajamaa Minikonevuokraus J. Vänttinen Oy MT-Asennus Oy Munkkiniemen Remonttiapu Oy Muoviura Oy MW Power Oy Nakkilan Sihuma Oy Nelko Oy Nummelan Huolto ja Saneeraus Ky Nuohousliike Arto Piiroinen Nurmijärven Musiikkiopisto Oy C.E. Lindgren Ab Parikkalan 1. apteekki Parkanon Lähikatsastus Oy Parkettiliike J. & T. Mustonen Oy Perussuomalaiset Picnic Finland Oy Pietarsaaren Satama-Jakobstads Hamn Pitkäniemen Lomamökit Ky Pohjanmaan Hylly- ja Trukkitalo Oy Porvoon Osuuspankki Porvoon Röntgen Oy Putkiwuorio Oy Puutbois Pyhtään kunta Opetus- ja nuoriso-osasto Rakennusliike P. Nousiainen Tmi Rakennuttajapalvelu Mäki Tauno Oy Rauhala Urpo Ravintola Opetusneuvos RemaTipTop OY S-market Oulainen Saher-Aidat Oy Sairaala Eira Oy Savon Kuljetus Oy Seipä-Rakennus Oy Sellon yrittäjäyhdistys ry Siivouspalvelu Åberg Tmi Siperia Systems

Smile Henkilöstöpalvelut Solgraf Sonkajärven kunta Tekninen toimi Sonkajärven seurakunta Nuorisotyö Sony Music Entertainment Finland Oy Sorakuljetus Lauri Rinta-Piirto Sotek-Säätiö Suomen Mielenterveyshoitoalan Liitto ry Suomen Navigaatioliitto Suukari Marine Oy Suunnittelupalvelu Veli Matti Korhonen Sähköinsinööritoimisto Niemistö Oy T & H Palvelut Oy Taloushaka Oy Tammerprint Oy Teboil Oy Ab Tenergia Oy Tepan Paja Terä Tekniikka Oy TEXpro Oy Tiimi Hämäläinen-Männikkö Oy Tiinan Kukka Tili- ja Isännöintipalvelu Sirpa Korpi Tilihelsinki Oy Tilipalvelu Arnomark Oy Tilitoimisto Aarnio Oy Tilitoimisto Mäkelä ja Jungell Oy Tilitoimisto Pietarila Oy Tilitoimisto Reijo Lehtimäki Tilitoimisto Reijo Mäki Oy Tilitoimisto Saldopiste Oy Tilitoimisto Tili-Si Toimistotiimi Bello Forma Oy Trainers House Oy Transsinkko Oy Turun Sammutinhuolto Oy Turun Tekotekniikka Oy Ulvilan kaupunki Sivitystoimi Urakoitsija Antti Uusitalo Varpaisjärven apteekki Voitelukeskus Tonttila Oy Ltd. Volttihuolto Ky Vyöhyketerapia Oili Säilä Tmi Väärnin Pappila Oy Wikro Bolagen-Yhtiöt www.raitaa.fi www.riihi-sahko.fi Ylivieskan kaupunki Yritystoiminnan Ratkaisijat Oy