Asennetta_02_40

Page 1

Muodikas ekoilu

Nathalie on 18-vuotias naisenalku Espoosta. Hän ottaa kantaa ajankohtaisiin nuorien elämään liittyviin asioihin. Kommentteja, kysymyksiä ja aiheehdotuksia saa lähettää osoitteeseen nathalie.noth@asennetta.fi

Muodikas ekoilu

Kestävä kulutus on elämäntapa, ei kertaluonteinen trendi, muoti-ilmiö, joksi se on nyt leimattu.

P

äivän sana on ekologisuus. Siitä on yritetty tehdä trendiä jo vuosia, mutta nyt jos ikinä siinä on todella onnistuttu. Nykyään ympäristöstä välittäminen ei enää leimaa oudoksi ja likaiseksi hipiksi, vaan trenditietoiseksi muodin edelläkävijäksi. Silti on yhä ihmisiä, jotka eivät ihan vain periaatteen vuoksi muuta tapojaan edes hieman ympäristöystävällisimmiksi. Yleinen asenne on, että ongelmat ovat jo liian suuria, eikä yksi ihminen voi tehdä asioille yhtään mitään. Ajatellaan, ettei minun tekemisilläni ole väliä, kun olen vain yksi hiekanmuru autiomaassa. Kyse on asennemuutoksesta, sillä nykyään on helppoa olla ympäristöä ja itseään suojeleva tiedostava kuluttaja. Vai onko? On paljon asioita, joista on aivan mahdoton luopua. Kun kauppoihin saapuu kevään uutuuskengät, unohtuu nopeasti ne kotona odottavat kengät, jotka kaipaisivat vain pientä hienosäätöä suutarilla ja olisivat taas kuin uudet. Julkisilla on ikävä mennä aamuisin, nälkäisenä, shoppailuintoisena, meikittömänä, kauppakassin kanssa, haava pikkurillissä tai ilman mp3-soitinta. Yksityisautoilu on niin paljon helpompaa ja mukavampaa, olipa kyse sitten vaikka kuinka lyhyestä matkasta lähikauppaan. Lomamatkat ulkomaille voi helposti kuitata sillä, että Suomi on jo niin nähty mesta. Viron kylpylässä sentään puhutaan eksoottisesti viroa, jenkkihuvipuiston monen tunnin sisäänpääsyjonotus on jännittävä kokemus ja Sveitsissä on paremmat laskettelurinteet kuin Lapissa. Kun vaate menee rikki, ostetaan uusi tilalle. Eihän ne H&M:n rytkyt paljoakaan maksa, helpompi ostaa uusi kuin korjauttaa vanha. Kun sitä harvoin ravintolaan lähdetään, niin ei silloin kitsastella! Miksi ei siis tilattaisi saman tien jostain kaukaa tuotua, kuten vaikkapa tiikerirapua tai jättikatkarapuja, ja monta annosta. Ei sillä ole niin väliä jos ruokaa jää yli, rahasta se ei ole kiinni. Mutta kun on kyse kalliimman luomun valitsemisesta, aivan varmasti on rahasta kiinni. Kuka väittää, että sitä olisi missään vaiheessa ollut ylimääräistä? Sushi on hyvää, terveellistä ja sitä paitsi myös muodikasta. Miksi siis ryhtyä ronkeliksi ja pyytää sushi tonnikalattomana? Enhän

40

mä edes syö sushia niin usein, että sillä olisi jotain merkitystä! Kalatiskiltäkin se pirun luomulohi valtaa tilaa, mutta kuka sitä nyt ostaisi, kun se on niin kallistakin. Minä haluan loheni ympäristömyrkyillä maustettuna ja eettisesti arveluttavilla tavoilla kalastettuna. Viis kalastajan palkasta, kunhan minä pääsen rällästämään omallani. Viis meren muista kaloista, enhän mä muutenkaan niistä tykkää. Ai tonnikala on kuolemassa sukupuuttoon? No sitten vaihdetaan johonkin toiseen kalalajiin, kun tonnikalaa ei enää ole saatavilla, ja ongelma on sillä ratkaistu! Lapselle ostetaan pelejä pelien perään ja vanhat lautapelit joutavat roskikseen. Ei niitä jaksa käydä luovuttamassa edes kirpputorille, helpompaa vaan viedä muiden jätteiden mukana roskakatokseen. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kun shampoopullo lupaa tuuheuttaa ohuita hiuksiani ja pullon värikin on pirtsakka, niin sepä lähtee kokeiluun. Ei tullut mieleenkään kaupassa lukaista, millaisen lisäainecoctailin pullo kätkee sisälleen. Huuhdonkohan suihkussa ollessani ympäristökemikaaleja suoraan viemäriin, josta ne matkaavat suoraan vedenjakelulaitokselle? Shampoopullo on niin pieni pala muovia, ettei sillä ole mitään väliä, jos minä nyt heitän sen tavallisten roskien mukana kaatopaikalle menemään. Testattiinko shampooni eläimillä? Ei tässä ainakaan lue, että testattu eläimillä, niin tuskinpa. Kumma juttu, että aina mainostetaan vain, jos tuotetta ei ole testattu eläinkokein, mutta mainintaa eläinkoetestauksesta ei löydy ikinä. Täydellistä ekologisuutta on lähes mahdoton toteuttaa länsimaisessa yhteiskunnassa. Pienet muutokset saavat kuitenkin aikaan isomman ketjun, joka taas aiheuttaa kokonaisvaltaisen muutoksen. Tavat tarttuvat, ihmiset sopeutuvat ja matkivat toisiltaan. Opitut tavat siirtyvät omille lapsille ja sukulaisille. Kestävä kulutus on elämäntapa, ei kertaluonteinen trendi, muoti-ilmiö, joksi se on nyt leimattu. Muodissa jokin asia on yhtenä vuonna ihan must have, mutta seuraavana talvena jo ihan last season, out. Tällä hetkellä jylläävä hippimuodikkuus on tosi söpöä, mutta mitä sitten, kun seuraava muotikausi kannustaakin taas uudistamaan vaatekaapin kaikella uudella, mitä ilman et vain voi elää?


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.