Kolumnisti Ulla Aho-Pynttäri on 27-vuotias luokanopettaja Espoosta. ullaahop@hotmail.com
Ei ole reilua, että joku tuo huutavan kolmevuotiaan maistamaan ensimmäistä kertaa kalaa romanttiseen ravintolaan parhaaseen treffiaikaan lauantai-iltana.
Laadusta tinkimättä!
K
aukana ovat ne ajat, kun mentiin täysi-ikäisyyden ylityttyä naimisiin, hankittiin useampi lapsi ja asuttiin jopa kolmen polven voimin saman katon alla. Rakenteiden muutos on ollut suhteellisen hidasta, mutta silti jotkut ovat tipahtaneet kyydistä. Erilaisia tapoja elää ja asua muodostuu koko ajan uusia. Mikään variaatio ole toistaan huonompi, vaikka yleinen asenne ja yhteiskunnan tuki vaihteleekin mallien välillä suuresti. Olisi jo aika huomioida ihan käytännön tasolla yksin asuvat ihmiset. Yhden ihmisen talous ei välttämättä halua ostaa supersäästöpakkausta vessapaperia vain, koska pienemmässä pakkauksessa ostettaessa hinta on päätä huimaava. Järkytyin kun keskustelin sinkkuystäväni kanssa asumis- ja elinkuluista. Huomasin, että minulla menee kuukaudessa melkein puolet vähemmän rahaa välttämättömyyksiin kuten ruokaan ja asumiseen. Yksiön ja pienen kaksion vuokrahinta on melkein sama. Ruokaa myydään kyllä pienissä pakkauksissa, mutta yleensä tuotteen kappalehinta moninkertaistuu pakkauskoon pienetessä. Tuntuu, että sinkut maksavat jonkinlaista sinkkuveroa elämisestään. Vielä käytäntöäkin tärkeämpää olisi asenteiden muutos. Monen mielestä parisuhde, omistusasunto ja lapset ovat automaattinen ovi laadukkaaseen elämään. Turhan moni ajattelee yhä, että kolmekymppistä sinkkua saa sääliä ja tällaisille tapauksille on ihan ok kertoa, että vielä sinäkin ”sen jonkun” löydät ja pääset elämään. Mitäpä jos ei halua löytää nimenomaan sitä kunhan-nyt-joku-vaan-löytyis-suhdetta. Itselläni on jonkin verran kokemusta erilaisista parisuhteista. Kokemuksella voin sanoa, että parempi yksin kuin näivettyneessä suhteessa. Ihan kivan ei tarvitse riittää. Mukavan elämän rakentamiseen on yhteiskunnan mielestä olemassa yksi malli. Jotta tästä mallista voi poiketa talouden kaatumatta, tarvitaan kekseliäisyyttä. Sinkuillakaan ainoan vaihtoehdon ei tarvitse olla kallis ja pieni yksiö. Niille sinkuille, jotka haluavat jakaa arkensa jonkun kanssa, ja säästää samalla asumiskustannuksissa, sopii ratkaisuksi kimppakämppä. Kaksi sinkkuystävääni, kutsutaan heitä Eevaksi ja Maijaksi, ovat ottaneet käyttöön tämän edullisemman ja ehkä mukavamman tavan
sinkkuilla. He ovat vuokranneet ison ja toimivan kimppakämpän keskustasta. Samalla rahalla, mitä he nyt maksavat, olisi saanut yksiön ilman omaa suihkua kaupungin laidalta. Heidän ei tarvitse ottaa ketään puolivillaista kumppania saadakseen elinkustannuksiinsa kohtuullisuutta ja arkeensa mukavuutta ja turvaa. Eevan ja Maijan mallia suosittelen lämpimästi opiskeluajan kimppakämppäiän ohittaneillekin. Eevan ja Maijan mallin huono puoli on ainoastaan se, että rima on nyt korkealla. Jotta saisi Eevan tai Maijan itselleen, pitää tarjota jotain muutakin kuin ihan kivaa. Tyttöjen elämä on laadukasta. Rohkenen väittää, että jopa laadukkaampaa kuin monen yhteiskunnan vaatimukset täyttäneen perheellisen. Yleisesti pitäisi myös hyväksyä, että kaikki eivät halua lapsia, eivätkä näin ollen ymmärrä lapsiperhearkea. Ei ole reilua, että joku tuo huutavan kolmevuotiaan maistamaan ensimmäistä kertaa kalaa romanttiseen ravintolaan parhaaseen treffiaikaan lauantai-iltana. Sitten, jos pariskunta mulkaisee perhettä pahasti kuunneltuaan puolituntia ”vähän pitää kaikkea maistaa” ja ”en tykkäääääää” -tyyppistä väittelyä, pariskuntaa yleisesti paheksutaan. Ja aina joku heittää ilmoille ”lapset on lapsia, niitä pitää ymmärtää” -lausahduksen. Ei pidä. Jos paikka on selkeästi aikuisille suunnattu, on ensinnäkin muita asiakkaita kohtaan epäkohteliasta tuoda sinne kirkuva paketti. Toiseksi olen aika varma, että nämä kirkuvat paketitkaan eivät niin hienon ravintolan päälle perusta. Yhtä lailla olisi epäreilua, jos rauhaa rakastava pariskunta menisi huvipuiston laitteeseen ja vaatisi täydellistä hiljaisuutta voidakseen nauttia kyydistä. Jokainen valitkoon tapansa elää ja eläköön sen mukaan. Tällainen avoimempi ja hyväksyvämpi ilmapiiri voisi vähentää hieman tätä avioeroamisen määrää. Jokaisen tulisi voida, ilman yhteiskunnan luomia henkisiä tai taloudellisia paineita, valita asumistapansa ja kumppaninsa rauhassa ja harkiten. Hätäiset päätökset tai yhteiskunnan paine eivät tietenkään yksistään selitä nykypäivän suuria avioeroprosentteja. Tämä kysymys on kuitenkin jo kokonaan uuden jutun juuri. Taidanpa jättää asian nyt sikseen ja lähteä juhlimaan ihanan ystäväpariskuntani sukupuolineutraalin suhteen siunausta!
23