asennetta_37

Page 1

Perhesurmat: Kriiseihin pitää saada ajoissa apua Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohosen mielestä perhesurmat osoittavat palvelujärjestelmämme heikon pisteen. - Meillä on paljon erinomaista ammattitaitoa ja osaamista, mutta kaikki avun tarpeessa olevat eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua. Nyt tarvitaan tarkat selvitykset siitä, miten vaikeassa tilanteessa olevien perheiden hätä voidaan tunnistaa riittävän ajoissa ja tarjota heille heidän tarvitsema apu. Ruohonen muistuttaa, että jokaisen elämässä on lukemattomia kriisejä. Erosta, läheisen kuolemasta tai työpaikan menettämisestä voi kuitenkin selviytyä. - Joskus kriisit ratkeavat ajan myötä, mutta on myös kriisejä, joista selviytyäkseen tarvitsee muiden ihmisten ja ammattilaisten tukea. Joillekin avun pyytäminen ja hakeminen on kuitenkin edelleen liian vaikeaa, eikä tieto tarjolla olevista palveluista ole kaikkien saatavilla. Suurimmassa osassa viimeaikaisia perhesurmia surmien tekijänä on ollut isä. Ruohosen mielestä palvelujärjestelmäämme on tarkasteltava rehellisesti myös siltä kannalta, ovatko palvelut sellaisia, että vaikeuksissa ja kriiseissä oleva mies voi hakeutua avun piiriin. - Saattaahan olla, että auttamispalvelut on rakennettu liikaa naisia varten. Palvelujärjestelmiä olisi syytä tuunata myös miesnäkökulmasta ja ennen kaikkea perhenäkökulmasta. Tällöin tarvitaan usein moniammatillista osaamista. Suomen Mielenterveysseura tarjoaa matalan kynnyksen apua vaikeuksista ja kriiseistä selviytymisen tueksi. Tukea saa Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, alueellisista kriisikeskuksista, Tukinet- verkkokriisikeskuksesta, kuntoutus- ja vertaistukiryhmistä, Rikosuhripäivystyksestä ja vapaaehtoisilta koulutetuilta tukihenkilöiltä. Tutustu Mielenterveysseuran tarjoamaan tukeen: http://www. mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua Lisätietoja: Suomen Mielenterveysseura, toiminnanjohtaja Marita Ruohonen, 050 5677 526, marita.ruohonen@mielenterveysseura.fi Suomen Mielenterveysseura on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. Seura edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla. www.mielenterveysseura.fi , www.facebook.com/mielenterveys , www. twitter.com/mielenterveys

37


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.