Asennetta lehti by Jokke

Tropiikin paratiisisaaret Asennettapäihdekasvatusbussi suuntaa syksyllä Sallaan saakka

KALLE AHOLA

nikuva ! fa n e ll a K Mukana

– romantikko runojen taikamaailmassa

Eettisyyttä ruokakassissa

– lähiruoka kasvattaa suosiotaan

Tourette-tyttö hyppi huoleksi asti Liftaamalla Turusta Tampereelle

1 – toimittajan reportaasi

4 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 10 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 18 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 22_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 23_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 28_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 34_ _ _ _ _ _ _ _ 40_ _ _ _ _ _ _ _ 46_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 48_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 49_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Bussin kuulumisia

Tropiikin paratiisisaaret

Huumetalouden ketju s.28

Eettisyyttä ruokakassissa Puhdasta ruokaa, kiitos!

Haastattelussa Kalle Ahola Huumetalouden ketju

Tourette-tyttö hyppi huoleksi asti Liftaamalla Turusta Tampereelle Kolumnit Ristikko

Tukijamme

Tyttö joks hyppi huoleksi asti s.34 Eettisyyttä ruokakassissa s.18

Asennetta-lehti on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ehkäisevän päihdetyön ja elämänsuojelun lehti, joka toimii Asennetta-päihdekasvatusbussin tiedotuskanavana. Asennetta-lehden tuotoilla rahoitetaan päihdekasvatusbussin liikkumista. Asennetta-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

ASENNETTA 3/11 7. vuosikerta ISSN 1795-9705

JULKAISIJA/KUSTANTAJA Asennetta-Kampanja Oy Salomonkatu 17 A 00100 Helsinki www.asennetta.fi

TILAAJAPALVELU Puh 045 139 8902 Fax 09 753 0557 info@asennetta.fi

PAINO Oy Scanweb Ab Korjalankatu 27 45100 Kouvola

TAITTO Pippuriina / Hanna Välitalo TOIMITUS Asennetta-Kampanja Oy Lehdokintie 9 40520 Jyväskylä mirkka@asennetta.fi LEVIKKI 15 000 kpl

TOIMITUSNEUVOSTO Mirkka Torikka Pauli Ketonen Heli Sarkapalo Meri-Tuuli Haunia Jussi Riihimäki PÄÄTOIMITTAJA Mirkka Torikka mirkka@asennetta.fi

KANNEN KUVA Ville Akseli Juurikkala NETISSÄ www.asennetta.fi MIRKAN KUVA Tommi Penttinen

Tämä on tylsä pääkirjoitus tylsästä aiheesta, koska

ON TÄRKEÄÄ OLLA myös TYLSÄ Syksy siirtää nuoria taas uusille luokille ja uusiin kouluihin. Edessä ovat uudet sosiaaliset ympäristöt ja -tilanteet. Etenkin yläasteikäisten nuorten vanhempia mietityttävät myös mahdolliset uudet illanviettotavat. ”Nuori juo ekat kännit jossain vaiheessa joka tapauksessa, sehän on vain realistista myöntää? Haluan olla itse silloin paikalla”, saattaa rento realistivanhempi ajatella, ja päätyä ostamaan lapselleen alkoholia. Hän perustelee tätä sillä, että pystyy näin takaamaan ensikännit turvallisessa ympäristössä ja välttämään pimeät pullot. Haittojen minimointia? Realistisuuden ajatellaan helposti toimivan synonyyminä järkevyydelle. Humalahakuinen juomakulttuurimme ei kuitenkaan muutu näin. Ensinnäkin alkoholin ostaminen alaikäiselle on rikos. Toiseksi se humaltumisen hyväksyvä viesti, jonka vanhempi tällä toimenpiteellä lapselleen välittää, on väärä. Kotikokeilun jälkeen kynnys seuraaviin känneihin on matalampi. Ja miksipä ei olisi, etenkin kun vanhempi on juuri siihen kotona sisään ajanut. Kun känniajokortti on suoritettu vanhempien valvonnassa niin miksi olla jatkamatta toimintaa kaveriporukassa? Siihenhän vanhemmat ovat toiminnallaan nuorta prepanneet, että hän tietäisi mitä on tulossa? Yksi ”turvallinen” humalakokemus kotona, ei kuitenkaan mitenkään takaa seuraavien kännien turvallisuutta. Kolmanneksi tämä ”turvallisesti” hankittu viina tuskin jää illan ainoaksi (jos nuori pääsee siis jatkamaan illan viettoa kodin ulkopuolella), vaan on lisä siihen määrään, jonka nuori kuitenkin hankkii muualta. (Tai tässä vaiheessa todennäköisesti on jo hankkinut. Varmuuden vuoksi.) Nuoret juovat ensin vanhempiensa ostaman alkoholin, ja sen jälkeen todennäköisesti vielä kuitenkin ne sotkupullot. Sitten illan mokasaldoa listatessa, ja kadonneita puhelimia etsiessä on paljon vaikeampi asetelma lähteä enää kasvattamaan, kun vastassa on lause ”itsehän sä mulle sen viinan hankit”. Cool-vanhempi on hetkessä jo nuorenkin silmissä vastuuton. Kaikki vanhemmat toki haluaisivat olla lastensa silmissä aina huippumukavia. Vanhempien tehtävä on kuitenkin myös tuottaa lapsille pettymyksiä. Nuorta ei tule mielistellä, vaan aikuisen tulee jaksaa olla aikuinen, vaikkakin se olisi välillä tylsää. Vanhemman pitäisi olla vanhempi, ei kaveri eikä etenkään ryyppykaveri. Vanhemmilla on tässä myös tärkeä peiliin katsomisen paikka suhteessa omaan alkoholin käyttöön. Okei, helppohan se nyt on sanoa kun omat lapset eivät vielä ole murrosiässä. Ehkä sorrun itsekin ostamaan ensimmäisen oluen teinilleni, ja toivon ettei kukaan enää muista tätä kirjoitustani. Tämän kauhukuvan voimalla yritän jaksaa pysyä periaatteellisena edes tässä yhdessä asiassa. Lepsuilen sitten muissa asioissa, syökööt välillä sohvalla ja ajakoot mopokortit. Selvää syksyä!

Mirkka Torikka

mirkka@asennetta.fi

”Realistisuuden ajatellaan helposti toimivan synonyyminä järkevyydelle. Humalahakuinen juomakulttuurimme ei kuitenkaan muutu näin.”

Syksy vie

Asennetta-bussin Salla-tunturille saakka Asennetta-päihdekasvatusbussi on yksityinen ehkäisevää päihdetyötä tekevä yksikkö, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua päihdekysymyksistä, saada nuoret miettimään suhtautumistaan päihdekysymyksiin ja ottamaan niihin kantaa. Teksti: Mirkka Torikka Kuvat: Jukka Koponen ja Pasi Hakala

sennetta-päihdekasvatusbussin kalenteri on taas varattu vuodeksi täyteen tiivistä koulukierrosta, vanhempainiltoja ja nuorisokoti-vierailuja. Bussimme on vakiinnuttanut asemansa yhtenä keskeisenä ehkäisevän päihdetyön toteuttajana tärkeällä ruohonjuuritasolla. Tuloksellinen päihdekasvatus lähtee pienistä asioista. Eräällä bussiin tulleella nuorella oli kerran kaulassaan kannabiskoru, mutta ei hän tiennyt, mitä se esitti. Juttelimme sillä kertaa koko vierailun ajan korusta. On tärkeämpää, että nuorille jää bussista lähtiessään mieleen edes yksi ymmärretty asia kuin valtava tietotulvakaaos. Meillä ei ole olemassa ehdotonta läpivedettävää ohjelmaa. Kaikki ryhmät ovat erilaisia ja ammattitaitoinen päihdeohjaajamme osaa valita oleelliset asiat keskusteluun kunkin ryhmän kehitystason mukaisesti. Bussissa kumotaan yleisimpiä päihdemyyttejä ja opitaan oman oivalluksen kautta. On tuettava lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, itseluottamusta ja uskoa siihen, että oman eriävänkin mielipiteen uskaltaa ilmaista. Bussissa ei siis luennoida huumeiden lääketieteellistä koostumuksista, eikä muutenkaan ”saarnata”, vaan jutellaan rennosti nuorten omien kysymysten ja ajatusten pohjalta”?. Perinteinen yksisuuntainen valistus on tehnyt vain hallaa lasten ja nuorten oman ajattelun kehittymiselle. Nuoret ovat turtuneet päihteiden vaaroja liioittelevaan valistukseen. Omien kokemustensa kautta he huomaavat, että nämä pelottelut eivät

aina pidä paikkaansa ja se vie uskottavuuden faktoilta ja koko ehkäisevältä työltä. Tavoitteenamme on herättää nuorissa kriittistä ajattelua ja laajempaa ymmärrystä huumetalouden koko ketjusta. Nuorille on kerrottava huumeista myös globaalina ja yhteiskunnallisena kysymyksenä, jolloin huumekaupan kytkennät maailmanlaajuiseen rikollisuuteen ja eriarvoisuuteen tulevat esille. Koska päihdeongelmien ehkäisy on tärkeä asia, esitetään päihteetkin yleensä virheellisesti tärkeinä, vaikka tarkoituksena on esittää päihteetön elämä tärkeänä. Päihteistä informoijan paras asenne onkin, että hänelle itselleen päihteet eivät ole merkityksellisiä – sen paremmin negatiivisessa kuin positiivisessakaan mielessä. Ehdoton ehdottomuus synnyttää usein vastarintaa jo ihan periaatteesta. Nuori on helposti eri mieltä, vaikkei se hänen todellinen kantansa olisikaan. Neutraali asenne antaa siis myönteisen samaistumiskohteen nuorille kuulijoille. Bussin kotoisat tilat mahdollistavat intensiivisen jutustelun paremmin kuin koulujen isot juhlasalit. Bussissa käydään läpi myös yleisimpiä huumemyyttejä ja kumotaan niitä yhdessä. Huumeisiin kun liittyy paljon vääriä uskomuksia ja ylistystarinoita, joita nuoret tulevat kuulemaan. Mietimme jo etukäteen, miksi nämä tarinat eivät ole totta. Joissakin perheissä saatetaan ajatella, että kun huumeista ollaan hiljaa, niin ne eivät myöskään ole mielessä. Huumeista keskusteleminen ei kuitenkaan altista kokeiluille vaan päinvastoin, se tarjoaa nuorelle mahdollisuuden miettiä suhtautumistaan huumeisiin turvallisessa ympäristössä. Lapsen kanssa on keskusteltava päihdeasioista yhtä luonnollisesti osana kasvatusta kuin esimerkiksi kotiintuloajoistakin. Asennetta-bussi voi aloittaa tämän tärkeän keskustelun.

Tarvitsetko pätevää päihdeluennoitsijaa? Kauttamme voi myös tilata maksullista koulutusta esimerkiksi nuorisoalan opiskelijoille ja opettajille. Koulutusta on tarjolla muun muassa päihteistä, väkivallasta, nuoren ihmisen rikosprosesseista, lastensuojelusta, nuoren sijoituksesta laitokseen ammattilaisen näkökulmasta, tämän hetken nuorisokulttuurista ja muista ajankohtaisista asioista. Koulutukset räätälöidään tapauskohtaisesti vastaamaan tilaajan tarpeita. Ammattitaitoista puhujaa erilaisiin tilaisuuksiin voi tiedustella osoitteesta info@asennetta.fi tai soittamalla numeroon 045 139 8902

Tule tekemään työtä, jolla on tarkoitus! Asennetta-kampanja myös työllistää nuoria. Jos olet sujuvasanainen ja sosiaalinen 16-vuotta täyttänyt tai vanhempikin pääkaupunkiseutulainen nuori, niin soita ihmeessä meille numeroon 045 126 8167. Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan, voisiko juuri sinusta tulla myyntineuvottelijamme hyvähenkiseen Asennetta-porukkaamme!

Kuvataiteilija Jaakko Jäppinen loi asennetta jyväskyläläisen Studio Varjon seinään. Asennetta-kampanja kiittää taiteilijaa upeasta ASENNETTA-graffitista, sekä valokuvaaja Pasi Hakalaa seinätilasta ja valokuvasta.

Päihdekasvatusbussin aikataulua 2011 Elokuu

Marraskuu

24.-26.8 Valkeala, Valkealan yläkoulu

2.11 Lapinlahti, Lapinlahden lukio 3.-4.11 Vesanto, Vesannon yhtenäiskoulu 10.-11. Jyväskylä, Tikkakosken koulu

Syyskuu

15.-16.11 Forssa, Forssan ammatti-instituutti

6.-7.9 Siikajoki, Ruukin yläkoulu

17.11 Forssa, Kuhalan koulu

8.-9.9 Oulu, Oulun kansainvälinen koulu

30.11-1.12 Laitila, Seurakuntatalo

13.9 Pudasjärvi, Rimminkankaan koulu 14.-15.9 Taivalkoski, Taivalkosken kirkonkylän peruskoulu 16.9 Salla, Sallatunturin koulu

7.-9.12 Helsinki, Vartiokylän yläaste

20.-21.9 Pello, Pellon yläkoulu

13.-14.12 Joensuu, Pohjois-Karjalan ammattiopisto

22.9 Tervola, Lapinniemen koulu

Päihdekasvatus on ilmaista varsinaiselle kohderyhmällemme 5.-9.luokkalaisille.

Lokakuu 4.-7.10 Tampere, Tesoman koulu + nuorisokahvila Uniikki 11.-12.10 Asennetta valtakunnallisilla päihde- ja mielenterveyspäivillä Tampereella 19.-20.10 Kajaani, Hauholan koulu

Muille kohderyhmille vierailut ja koulutukset ovat maksullisia, ja ne toteutetaan aikataulujen salliessa. Ilmaiset peruskouluvierailut ovat aina ensisijaisia. Luennot ilman bussia 800 € + alv. ja bussin kanssa 1500 € + alv.

Asennetta-Kampanja Oy on ehkäisevää päihdetyötä toteuttava yksityinen sitoutumaton kampanja, jonka päätehtävänä on herättää keskustelua päihdekysymyksistä. Valtakunnallisesti kouluja ilmaiseksi kiertävällä bussilla toteutettava kenttätyö tavoittaa noin 10 000 nuorta vuodessa. Toiminta rahoitetaan Asennetta-lehdellä. Asennetta-kampanja myös työllistää nuoria lehden myyntineuvottelijoina.

Sovittuja vierailuja koskevat asiat: Päihdeohjaaja ja kenttävastaava Petri Tyynelä pete@asennetta.fi p. 045 126 8166

Joulukuu

Ammattikoulut ja muut toisen asteen oppilaitokset 800 € + alv. Bussin ollessa päivän koululla, saman päivän iltatilaisuus kuten esim. vanhempainilta 200 € + alv.

Laskutus, työhön haku ja muut asiat: p. 045 139 8902 info@asennetta.fi

Uudet vierailut ja materiaalit: Aikatauluvastaava ja tiedottaja Mirkka Torikka mirkka@asennetta.fi p. 045 126 8158

Bussin kuljettaja: Jukka Koponen p. 045 139 8913 jukka@asennetta.fi

Aikataulun muutokset ovat mahdollisia. Aikataulu löytyy myös osoitteesta www.asennetta.fi Kuluva vuosi ja ensi vuosi 2012 on varattu tällä hetkellä täyteen.

Huumekauppa on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista. Huumeiden käytössä ei ole kysymys vain yksilön valinnanvapaudesta, vaan köyhien sorrosta, epäreilusta kauppapolitiikasta, toteutumattomista ihmisoikeuksista ja luonnon tuhoutumisesta. Teksti: Mirkka Torikka Kuvat: Lehtikuva ja Reilun kaupan edistämisyhdistys ja Huumaa.net

elposti ajatellaan, että huumeiden käyttö on jokaisen oma asia. Sitä se ei kuitenkaan ole. Se on meidän yhteinen asiamme – koko maapallon asia. Huumeiden tuotanto ja käyttö perustuvat monipolviseen ketjuun, jolla on kauaskantoisia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Huumeita tuottavat maailman köyhimpien maiden köyhät ihmiset. Köyhinä he myös pysyvät, sillä huumeiden tuotanto ei ole kestävää kehitystä. Se on kehitystä, jonka seurauksena rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät, ympäristömme tuhoutuu ja turvattomuus kasvaa. Huumekauppa on monimutkainen vyyhti sortoa, lahjontaa ja kiristystä. Jokaisella aineella – kokaiinilla, heroiinilla ja kannabiksella – on oma taloutensa, jonka logiikkana on yleensä tuotanto kehitysmaissa ja käyttö länsimaissa. Huumeiden maa-

ilmanlaajuisen liikevaihdoin arvioidaan olevan noin 400 miljardia dollaria vuodessa, se on enemmän kuin öljyn valmistuksen, turismin tai tekstiiliteollisuuden. Kyse on valtavasta laittomasta liiketoiminnasta, jonka seuraukset näkyvät lähes kaikilla maapallon kolkilla.

Huumekasvien viljely elinkeinona Huumekasvien – unikon, hampun ja kokapensaan – viljely liittyy paitsi perinteisiin ja luonnon olosuhteisiin, myös köyhyyteen ja maailmankauppaan. Huumeiden viljelyssä on usein kysymys köyhien viljelijöiden ja maatyöläisten välttämättömästä elinkeinosta. Taisteluun huumeita vastaan ei voida siis käydä yksinomaan tuhoamalla viljelmiä. Kolumbian ja Andien alueen alkuperäiskansat Etelä-Amerikassa ovat tuhansien vuosien ajan käyttäneet kokalehteä uskonnollisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kolumbialaiset

alkoivat kuitenkin vasta 30 vuotta sitten jalostamaan kokalehdestä kokaiinia, ja heistä on sittemmin tullut maailman johtavia kokaiinin tuottajia ja kansainvälisiä kauppiaita. Andeilla maaperä ei sovellu helposti muiden kuin kokapensaiden viljelyyn. Paikallisille viljelijöille se on helppo ja luonnollinen elinkeinovaihtoehto. Tuotanto tullaan ostamaan suoraan ovelta, ja siitä saa paljon paremman hinnan kuin laillisista viljelykasveista. Muutamat kolumbialaiset ovat rikastuneet kokaiinikaupalla uskomattoman paljon. Monet ovat turvautuneet siihen epätoivoissaan selviytyäkseen köyhyydestä. Samanaikaisesti miljoonat kolumbialaiset ovat kärsineet sekä kokaiinikauppaan että huumeteollisuuden vastaisiin toimiin liittyvästä väkivallasta. Heroiini valmistetaan oopiumia tuottavasta unikosta. Oopiumia on käytetty Kaakkois-Aasiassa perinteisenä lääke- ja huumausaineena. Afganistanissa unikkoa viljellään kehnoravinteisilla vuoristoalueilla, joissa se on lähes ainoa mahdollinen

hyötykasvi. Afganistan on ollut viime vuosina maailman johtava oopiumin valmistaja. Vuonna 2004 oopiumintuotanto oli jo levinnyt maan kaikkiin 34 maakuntaan ja on nyt yksi suurimpia talouden sektoreita. Noin kaksi miljoonaa ihmistä ja 350 000 maaseudun taloutta toimii huumeiden tuotannossa. Vaikka oopium on maaseudun perheille elinehto ja oopiumin lääke- ja nautintokäytöllä on pitkät perinteet, monet afganistanilaiset maanviljelijät suhtautuvat asiaan varauksellisesti. Heitä huolestuttaa unikon kasvatuksen muuttuminen laittomaksi huumeiden tuotannoksi, mikä on vastoin islamin opetuksia. Kun muut viljelykasvit ovat realistinen vaihtoehto, eli niitä voidaan viljellä ja ne saadaan kuljetettua markkinoille, viljelijät lopettavat mielellään oopiumin kasvatuksen, mutta korruptio vaikeuttaa usein hallituksen oopiuminhävityskampanjaa. Rikkaammat viljelijät voivat lahjoa lainvalvojia, tai sotilaat ja poliisit takavarikoida oopiumin ja myydä sen itse uu-

delleen. Koska toimivaa hallintoa ja realistisia vaihtoehtoisia elinkeinoja ei ole, hävityskampanjat koskevat vain köyhimpiä ja suojattomimpia viljelijöitä ja heikentävät Afganistanin valtionhallinnon asemaa. Marokko on tärkein kannabis-pihkan (hasis) tuottaja, ja sen tuotteita viedään erityisesti Euroopan markkinoille. On arvioitu, että jopa 200 000 perhettä on mukana kannabiksen viljelyssä. Tämä tarkoittaa 1 000 000 – 1 500 000 ihmistä maan noin 30-miljoonaisesta väestöstä. Vaikka Rifin alueen köyhyyden vähentämisen ja vaihtoehtoisten tulonlähteiden löytämisen suhteen ei juuri ole tapahtunut edistystä, alueella on pantu toimeen viljelmien tuhoamistoimia, mikä on johtanut kärsimyksen lisääntymiseen ja vaatimuksiin kannabiksen viljelyn laillistamisesta lääkinnällisiin ja teollisiin tarkoituksiin.

Jalostus ja sen aiheuttamat ympäristötuhot Myös huumekasvien jalostus tapahtuu kehitysmaissa. Andeilla maanviljelijät jalostavat kokapensaan lehdistä kokatahnaa,

koska se on jopa kymmenen kertaa arvokkaampaa kuin pelkät lehdet. Huumeen jälleenmyyjät suosivat tahnaa, koska sitä on helppo salakuljettaa. Huumeiden jalostus ei vaadi suuria teollisuusinvestointeja, se on pikemminkin pienimuotoista puskatuotantoa. Esimerkiksi Andien salaiset huumelaboratoriot ovat peltitönöjä viidakon siimeksessä. Jalostus lisää hieman viljelijöiden tuloja, mutta silti heidän osuutensa huumekaupan tuloista jää alle prosenttiin. Huumekasvien jalostusta viljelyn yhteydessä selittää myös se, että viljelyalueet sijaitsevat köyhillä syrjäseuduilla, joilta puuttuu paikallishallinto tai hallinto on hyvin heikko. Kehittymättömät poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset instituutiot eivät pysty tukemaan viljelijöitä tai estämään laitonta tuotantoa. Poliiseja myös lahjotaan katsomaan läpi sormien huumelaboratorioiden toimintaa. Huumeiden jalostuksella on yhteyksiä myös terroristien ja sissien toimintaan. Ne perivät veroja huumekasvien sadonkorjuusta ja jalostuksesta, ja rahoittavat näin toimintaansa. Huumeita jalostettaessa valmistuksesta syntyvät myrkylliset jätteet jäävät useimmiten pilaamaan viidakon ympäristöä. Koska tuotanto ei ole laillisen valvonnan piirissä, kukaan ei seuraa luonnolle aiheutuvaa kuormitusta kuten muussa teollisessa tuotannossa. Kokaiinin jalostukseen käytetään erilaisia happoja ja liuottimia. Ne joutuvat puhdistamattomina maastoon ja saastuttavat luontoa. Ympäristötuhoja pahentaa se, että viljelyalueita ja laboratorioiden sijaintia vaihdetaan usein paljastumisen pelossa tai viranomaisten toiminnan seurauksena. Heroiinin ja kokaiinin tuotanto tuhoaa vuoristoista sademetsää ja luontoa ennen kaikkea Etelä-Amerikassa, Lähiidässä ja Kaakkois-Aasiassa. Kannabiksen valmistamisessa

Sipa Press / Lehtikuva

Vaikka oopium on maaseudun perheille elinehto ja oopiumin lääke- ja nautintokäytöllä on pitkät perinteet, monet afganistanilaiset maanviljelijät suhtautuvat asiaan varauksellisesti. Heitä huolestuttaa unikon kasvatuksen muuttuminen laittomaksi huumeidentuotannoksi, mikä on vastoin islamin opetuksia.

Victor R. Caivano / AP / Lehtikuva

Huumeiden maailmanlaajuisen liikevaihdon arvioidaan olevan noin 400 miljardia dollaria vuodessa, se on enemmän kuin öljyn valmistuksen, turismin tai tekstiiliteollisuuden.

Miehet keräämässä satoa unikkopellolla Kandaharissa, Afghanistanissa. Jossain osissa maata hallinto onnistui tuhoamaan viljelmiä, mutta eteläisessä Kandaharissa tuhoamiskampanja ei kuitenkaan koskaan päässyt alkuun rahan puutteen vuoksi.

ei yleensä käytetä myrkyllisiä kemikaaleja, mutta se aiheuttaa myös metsien katoamista, eroosiota ja maaperän köyhtymistä. Huumeiden vastaisessa sodassa viljelmiä tuhotaan kemiallisesti. Samalla tuhotaan kaikki muutkin lähellä olevat kasvit, tapetaan eläimiä ja aiheutetaan sairauksia alueen asukkaille.

Vienti ja järjestäytynyt rikollisuus Huumetalouden ketjuun liittyvät mukaan rikollisliigat viimeistään siinä vaiheessa kun aineita aletaan kuljettaa massamarkkinoille. Huumeiden myynti ulkomaille on hyvin organisoitujen ryhmien käsissä, ja niillä on usein kokemusta erilaisesta laittomasta toiminnasta. Käytännössä jakelun hoitaa muutama vaikutusvaltainen rikollisryhmä, joilla on rahaa ja huomattavien huumemäärien hankkimiseen tarvittavat yhteydet. Pienten huume-erien salakuljetus ei ole kannattavaa, koska tuotto on melko pieni ja kiinnijäämisen riski suuri. Monet huomattavat talousrikolliset ovat siirtyneet vankilatuomion jälkeen huumebisneksen organisoijiksi ja rahoittajiksi. Rikollisliigojen johtajat suunnittelevat operaatiot, eivätkä osallistu aineiden valmistukseen, kuljetukseen tai jakeluun. Näin taataan toiminnan jatkuminen, vaikka osa ryhmästä joutuisi kiinni. Myös poliisien on erittäin vaikea päästä ryhmiä organisoivien henkilöiden jäljille. Ryhmien kesken vallitsee selkeä työnjako, kurinalaisuus ja reviiriajattelu. Lojaalisuus ja vaitiolo varmistetaan äärimmäisen väkivallan uhalla. Vaarallisimmat ja kehnoimmin palkatut työt jäävät kouluttamattomille ja vähemmistöjen edustajille. Huumeiden välityksestä vastaa-

vat rikollisryhmät toimivat tehokkaasti eri puolilla maailmaa, tekevät yhteistyötä keskenään ja kehittävät määrätietoisesti rikollista liiketoimintaansa. Ne keräävät toiminnasta huomattavat voitot.

Lahjontaa ja rahanpesua Lahjonta liittyy kaikkiin huumetalouden vaiheisiin. Lahjotut viranomaiset eivät puutu huumekasvien viljelyyn ja laboratoriot saavat toimia rauhassa. Lahjuksia käytetään myös kuljetuksessa, paikallisessa myynnissä ja rahanpesussa. Kehitysmaissa kaikki taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset instituutiot ovat vaarassa korruptoitua. Lahjonnan kohteina ovat muun muassa poliisit, viranomaiset, vanginvartijat, kansanedustajat, ministerit, tuomarit, valamiehet, pankkiirit. Kohteena voi olla myös yllättäviä tahoja kuten esimerkiksi Etelä-Afrikassa lentoyhtiöiden henkilöstö. Yksi syy huumetalouden rehottamiseen kehitysmaissa on se, että lahjonta on siellä suhteellisen edullista. Poliiseille on tarjottu vuoden palkkaa vastaava summa siitä, että he ummistavat silmänsä huumekasvin viljelyltä ja jalostukselta. Lahjonta leviää läpi valtarakenteiden ja sen seurauksena koko maa köyhtyy. Demokratialla ei ole mahdollisuuksia, mikäli poliittisia palveluksia voidaan ostaa. Ennen kuin rikollisryhmät voivat sijoittaa huumetulot edelleen rikolliseen toimintaan ja ylelliseen elämiseen rahan alkuperä häivytetään rahanpesulla. Ensimmäisessä vaiheessa rikolliset pyrkivät katkaisemaan suoran yhteyden rikoksen ja saatu-

jen rahojen välillä. Seuraavassa vaiheessa yritetään estää rahojen jäljittäminen, ja lopuksi rahat palautetaan rikollisten käyttöön ilman että niiden alkuperä paljastuu.

Huumekuriirit heikoimmassa asemassa Huumemarkkinoiden laajentuessa salakuljetettavat huumeerät ovat koko ajan kasvaneet. Suuret huume-erät tulevat teollisuusmaiden markkinoille tavanomaisia kuljetusreittejä pitkin, yleensä rahtiliikenteen seassa. Muita kuljetustapoja ovat paketti- ja kuorma-autot sekä asuntovaunut. Huumeet kätketään kuormaan tai piilotetaan ajoneuvojen rakenteisiin. Pakkauksia voidaan käsitellä niin, etteivät koirat tunnistaisi huumeita. Salakuljetus voi tapahtua myös pieninä erinä kuriirien eli ”muulien” mukana. Huumeita voidaan imeyttää vaatteisiin ja kuljettaa nestemäisesti. Huumekuriiri saattaa niellä kondomeihin pakatun huume-erän ennen lentomatkaa. Jos pakkaus hajoaa matkan aikana, seurauksena on usein kuriirin kuolema. Yhdysvaltain tulliviranomaiset ovat löytäneet huumeita, jotka on leikkauksella sijoitettu ihmisruumiin sisälle esimerkiksi jalkaan, vatsaonteloon tai mahaan. Eräässä tapauksessa huumeita löytyi pääHuumeiden nahkaan liimatun peruukäyttäjä ei voi kin alta. Salakuljetuksessa on käytetty myös eläimiä. tietää, minkä Kuriiriksi ryhtyvät vahvuista usein hädänalaiseen aseainetta hän maan joutuneet, niin kehitysmaiden kuin länsimilloinkin maidenkin kansalaiset. He käyttää, sillä voivat olla laittomia maahanmuuttajia, velkaantuvälikädet neita tai muutoin syrjäytymaksimoivat neitä henkilöitä. Kehitysmaissa huumekuriireiksi voittojaan on värvätty köyhiä naisia, laimentamalla jotka tarttuvat tilaisuuteen

aineita.

saadakseen rahaa lastensa elättämiseen. Suuresta riskistä huolimatta palkkiot eivät ole suuria; isot voitot jäävät rikollisorganisaatioille. Osa luvatusta palkkiosta menee paikallisten viranomaisten lahjomiseen. Huomattava osa Yhdysvalloissa vangituista huumerikollisista on ulkomaisia kuriireja, ja heidät karkotetaan maasta heti tuomion kärsimisen jälkeen. Naisia on vangittuina huumerikoksista suhteellisesti enemmän kuin miehiä. Monet heistä ovat kuriireita tai muutoin alistetussa asemassa huumetaloudessa. Huumeiden kansainvälistä salakuljetusta harjoittavat rikollisryhmät ovat kiinteästi mukana myös ihmiskaupassa, joka liittyy tiukasti huumetalouden eri vaiheisiin. Rikollisorganisaatiot järjestävät laittomia maahantulokuljetuksia. Ne sitovat kuljettamansa ihmiset muun muassa seksipalveluun tai pimeäksi, kaikkia oikeuksia vailla olevaksi työvoimaksi ja käyttävät hyväksi uhriensa velkaannuttamista. Huumeiden salakuljetuksesta ja välityksestä vastaavat rikollisliigat keräävät suurimmat voitot huumekaupasta.

Kuluttajille Huumerahat kerätään jälleenmyynnistä eli käytännössä katumyynnistä Japanin, Euroopan ja Yhdysvaltojen kaupunkien kaduilla. Eri arvioiden mukaan huumeiden hinta nousee 10002500 prosenttia matkalla tuottajalta kuluttajalle. Paikallista myyntiä hoitavat monet yrittäjät. Mukana on tukkukauppiaita, vähittäiskauppiaita, katumyyjiä ja käyttäjä-myyjiä. Valtaosa kiinni jääneistä huumerikollisista on katukauppiaita ja käyttäjiä. Tukkukauppiaita vangitaan harvoin. Huumeiden tukkukaupassa markkinat ovat hierarkkiset, ja jokaisella toimijalla on ennalta määrätty roolinsa vastuunkannossa, riskinotossa ja tuottojen jaossa. Yhden henkilön roolina saattaa olla vain paketin kuljettaminen paikasta toiseen. Kauppiaat tuntevat yleensä huonosti ylä- ja alapuolellaan toimivia tahoja. Sukulaissuhteet ja sama etninen tausta ovat tärkeitä tekijöitä myös tukkukaupassa, koska ne ovat perinteisiä luottamuksen

lähteitä laittomassa toiminnassa. Huumevälityksen laajentuminen edellyttää kuitenkin, että yhteyksiä on muodostettava sukujen ja etnisten ryhmien ulkopuolelle. Kolmas luottamuksellisia suhteita luova verkosto syntyy vankiloissa. Ne ovat oivallisia paikkoja huumekauppaan liittyvän tietotaidon välittämiseen. Edes äärimmäiset kovat tuomiot eivät ole onnistuneet pysäyttämään huumeiden katumyyntiä. Korkean työttömyyden oloissa huumekauppa on kouluttamattomille nuorille houkuttelevaa. Huumediilerin työ houkuttaa enemmän kuin esimerkiksi huonopalkkainen palveluammatti. Työ ei ole kuitenkaan tuottoisaa tai helppoa. Se on vaarallista ja vaatii ahkeruutta. Katumyyjät eivät pääse tekemään ”uraa” huumekaupassa, koska he joutuvat usein poliisin käsiin ja ovat helposti korvattavissa.

Käyttäjät Huumeiden käyttäjät ovat huumetalouden ketjussa kaikkein vaikeimmassa asemassa. Kauppiaat pyrkivät hankkimaan uskollisia asiakkaita ja synnyttämään riippuvuuden. Keinoina ovat velaksi myynti, ilmaiset maistiaiset ja erikoistarjoukset uusista aineista. Asiakkaita opastetaan uusiin aineisiin ja niiden käyttöön, esimerkiksi pistämiseen. Kun asiakas on koukussa, aineen laatua voidaan heikentää. Tukkukauppiaat, välittäjät, katukauppiaat ja käyttäjämyyjät maksimoivat omia voittojaan laimentamalla huumeita tai myymällä epäpuhtaita aineita. Tämän seurauksena loppukäyttäjä ei voi tietää, minkä vahvuista ja laatuista ainetta hän nauttii. Seurauksena on yliannostuksia ja huumekuolemia. Terveydellisten ongelmien lisäksi huumeet synnyttävät sosiaalisia ongelmia, jotka ulottuvat myös muihin kuin huumeiden käyttäjiin. Huumeiden synnyttämä riippuvuus on niin voimakas, että se pakottaa koukkuun jääneet epätoivoisiin tekoihin ainetta saadakseen. Rikollisuuden kierre syntyy kun koukkuun jäänyt käyttäjä joutuu varastamaan yhä enemmän saadakseen huumetta. Varastettua tavaraa vaihdetaan suoraan huumeisiin, jolloin varastetun tavaran määrä kasvaa.

Vaihtoehtoja? Huumeiden viljelyä on pyritty vähentämään muun muassa YK:n kehitysohjelmilla, joiden tavoitteena on tarjota korvaavia viljelyvaihtoehtoja. Myös Suomen ulkoministeriö on tukenut näitä hankkeita. Perussa on yritetty saada viljelijöitä vaihtamaan kokapensas laillisiin viljelykasveihin, kahviin, riisiin, kaakaoon ja hedelmäpuihin. Uusien kasvien viljely vaatii kuitenkin opettelua ja sadon kypsyttäminen vie enemmän aikaa. Vietnamissa huumekasveja on yritetty korvata mandariineilla,

Huumeiden viljelyssä on usein kysymys köyhien maatyöläisten välttämättömästä elinkeinosta. Taisteluun huumeita vastaan ei voida siis käydä yksinomaan tuhoamalla viljelmiä.

appelsiineillä, teellä, luumuilla, yrteillä ja soijapavuilla. Ongelma on sama kuin Perussa: korvaavat kasvit eivät pitkän ajan kuluttuakaan tuota yhtä paljon kuin huumekasvit. Huumekauppiaat kuitenkin reagoivat tähän. Kun viljelijät siirtyivät osittain laillisiin kasveihin, kauppiaat korottivat kokapensaan lehdistä maksettavaa hintaan. Joissakin tapauksissa kauppiaat maksavat sadon etukäteen. Mikäli se jää odotettua pienemmäksi, viljelijä voi ajautua velkakierteeseen. Vaihtoehtoisten elinkeinojen on kamppailtava maailmankaupassa kehitysmaiden tuotteille asetetuin ehdoin. Tästä syystä kauppapolitiikalla ja erityisesti kehitysmaiden tuotteiden tullikohtelulla on huomattava merkitys huumekasvien viljelyn vähentämisessä. Mikäli länsimaat eivät pidä kiinni lupauksistaan kehitysmaiden maatalousviennin tukemisessa, on huumekasvien viljelijöiden helppo palata takaisin laittomaan viljelyyn. Reilu kauppa on yksi keino, jolla vääristynyttä hintakilpailua pyritään korjaamaan ja tarjoamaan viljelijälle mahdollisuus laillisten kasvien viljelyyn. Reilun kaupan piirissä olevan viljelijän kanssa käydään kauppaa suoraan ilman välikäsiä, ja hänelle maksetaan tuotteesta oikeudenmukainen hinta, joka takaa perheelle toimeentulon ja lapsille koulutuksen. Esimerkiksi reilun kaupan kahvista viljelijä saa lähes yhtä paljon rahaa kuin kokapensaan viljelemisestä. Valitsemalla reilun kaupan kahvin tavallisen sijasta tukee viljelijöiden mahdollisuutta kasvattaa huumeiden sijasta hyötykasveja. Pelkkä huumeiden tarjontaan puuttuminen ei poista ongelmaa. Samaan aikaan ratkaisua on syytä hakea kysynnän vähentämisestä. Jokainen yksittäinen kannanotto on tärkeä. Yksinkertaisimmillaan voit osallistua huumeettoman elämän edistämiseen tekemällä henkilökohtaisen huumeboikotin eli päätöksen siitä, että itse et käytä. Ne jotka eivät käytä huumeita eivät myöskään osallistu huumetalouteen, -tuotantoon, -rikollisuuteen tai huumeiden käytön leviämiseen ja arkipäiväistämiseen pönkittämällä niitä ja lisäämällä aineiden kysyntää. Lähteet ja lisätietoja: www.huumaa.net www.huumeboikotti.org www.reilukauppa.fi

Se on täällä taas:

ASENNETTA-seinäkalenteri 2012

- SELVÄSTI SUOMALAISELLA SISULLA

uomessa harrastetaan monia kilpailulajeja, joista ei muualla maailmassa ole kuultukaan. Olemme äärilaitojen kansaa ja se näkyy myös harrastuksissamme.

Suomalainen mielenlaatu kulkee tulikuumasta saunasta jääkylmään avantoon. Näissä lajeissa ikiaikainen viisaus ja hulluus lyövät kättä sulassa sovussa omintakeisen huumorin kanssa. Eikä pidä unohtaa sitä kuuluisaa suomalaista sisua, sitä joka ei anna periksi ennen kuin on pakko, eikä sittenkään. Näissä lajeissa on asennetta! Toivotaan, että nämä kummalliset kansanhuvit eivät ajan saatossa häviäisi, vaan päinvastoin kannustaisivat sellaiseen kestävään kulttuurinmuutokseen, jossa alkoholi ei enää näyttelisi pääosaa kaikessa hauskanpidossa. Kalenterin tuotto käytetään Asennetta-päihdekasvatus-

bussin vierailujen kustantamiseen. Bussi kiertää ilmaiseksi kouluilla tavoittaen noin 10 000 nuorta vuodessa. 2012 on toimitamme kahdeksas täysi toimintavuosi uskollisten tukijoidemme ansiosta. Tilaamalla tämän kalenterin olet mukana varmistamassa, että kaikki haluavat tahot saavat bussin jatkossakin. TILAA JO NYT!!! Lahjaksi ystävää naurattamaan, oman lapsen huoneen seinälle muistuttamaan että hullutella voi selvin päinkin tai sitten ihan vain omaa seinää koristamaan, ja muistuttamaan joka päivä siitä, että olet tehnyt jotakin tärkeää! Saatavana lokakuussa! Tilaukset: info@asennetta.fi Toimitus: mirkka@asennetta.fi Lue lisää: www.asennetta.fi

Vuonna 1994 Töölössä asuva Kalle Ahola, nuori mies ja hyvässä nosteessa oleva muusikon alku, katseli televisiota ja näki Arto Mellerin lausuvan runon Elävien kirjoissa. Se kosketti ja runo sai sävelet. Teksti: Jussi Riihimäki Kuvat: Ville Akseli Juurikkala

iisi vuotta myöhemmin Aholan luotsaama Don Huonot levytti Elävien kirjoissa -kappaleen singlensä b-puolelle. Kirjallisten mielenkiinnon kohteiden näkyminen ei ole vierasta Aholan omissakaan teksteissä. Tutulta kuulostavia viittauksia on löydettävissä niin Don Huonojen ajan materiaalista kuin soolotuotannostakin. Ja jo teini-ikäisenä hän sävelsi Mika Waltarin tekstin Sininen yö KOM-teatterin projektia varten. Edellisellä soololevyllä Audio Wunderbaum (2008) on kappale nimeltä Korppi, jonka lyriikka on Pentti Saarikosken käsialaa. Nyt jo edesmennyt Melleri (1956-2005) ei kuitenkaan jättänyt Aholaa rauhaan. Liki 20 vuotta vaikuttavaa ensikosketusta myöhemmin on valmiina kokonainen levyllinen Mellerin runoihin sävellettyjä kappaleita. Alkukesästä julkaistu Pääkallolipun alla on Aholan viides soololevy – musiikillisesti rikas ja täynnä tunnetta oleva, kunnioittavaa innostusta henkivä retki runojen taikamaailmaan. Olet sanonut, että sinulla oli tämän levyn kanssa rennompi ja helpompi olo kuin koskaan aiemmin studiossa. Entäs nyt, kun levy on ulkona ja olet ehtinyt saamaan jo palautetta? Fiilis on edelleen hyvä. Palautteen perusteella se taika, mikä noiden runojen ympärille studiossa saatiin, on välittynyt myös ihmisille. Audio Wunderbaumin jälkeen mietin tosi tarkkaan, mikä olisi seuraava siirto ja mitä voisi tehdä vielä paremmin. Olen filosofoinut paljon sitä, mistä onnistunut levytys koostuu. Vuosi vuodelta tajuaa paremmin sen, että joka levyn jälkeen on yksi levy vähemmän tehtävissä. Ja sitä haluaa tarkemmin keskittyä olennaiseen. Sävellyksiä Mellerin runoihin on syntynyt paljon ja pitkällä aikavälillä. Miten albumikokonaisuuden työstäminen tapahtui?

Työtapa oli nyt se, että päätuottaja Arttu Takalo tuli mun kanssa perkaamaan valmiita biisejä. Mietittiin kokonaisuutta ja sitä, miten kappaleet väritetään. Käytiin niitä läpi ja vedettiin harjoittelukeikkoja. Halusin biisien tulevan hänelle läpikotaisin tutuiksi ja menevän ihon alle ennen jousisovitusten miettimistä. Niissä Arttu on mestari. Sen jälkeen tuli Marzi Nyman mukaan, ja vähän myöhemmin Lauri Porra ja Mikko Kaakkuriniemi. Ihan loppuvaiheessa ennen studioon menoa pidettiin muutamat sessiot koko bändin kanssa. Kaikki yritettiin saada mahdollisimman livenä purkkiin. Parhaimmillaan se rockin historiassa on onnistunut hyvin, huonoimmillaan se on täynnä kommelluksia. Nyt Risto Hemmi äänitti ja kaikki sujui hienosti, maagisiakin hetkiä koettiin. Pitikö sinun selittää muille, mistä on kysymys? Oliko muulla bändillä suhdetta runoilijan tuotantoon? Kaikenlainen selittäminen on musiikissa aina vähän latistavaa. Mutta kyllä Mellerin runot olivat tuttuja muillekin, eihän se niin ihme ole, että muusikot runojakin lukevat. (naurua) Esimerkiksi Marzihan on ahkera kirjallisuuslehtien tilaaja ja hän on säveltänyt seuraavalle levylleen yhden Mellerin tekstin. Tietysti keskeinen juttu, mitä Artun kanssa tuottajina haimme, oli hyvin toimeen tulevat muusikot, jotka tuntevat toisensa ja ovat soittaneet yhdessä. Ainutlaatuinen tsägä, että saatiin nämä kaverit. Mitä tämä projekti opetti sinulle? Tyhmänä kaverina en varmaan oppinut mitään. (naurua) Vaikka olen osallistunut tuotannolliseen puoleen aiemminkin, niin nyt uskalsin ottaa enemmän vastuuta, ja sain tehdä Artun ja Riston kanssa yhteistyötä. Kyllähän se jännitti, kun oli budjetti ja kaikki laskettu tosi tarkkaan. Siksi oli hienoa, että pystyi itsekin saamaan purkkiin lauluraitoja, joita saattoi käyttää sellaisenaan. Eli vanhan liiton sääntöjen mukaisesti. Raakuus ja livemäisyys tuo sellaisen helposti lähestyttävän läsnäolon levyyn. Unelman toteutuminenhan tämä oli. Pidän Mellerin teksteistä älyttömästi ja sain tehdä töitä huipputyyppien kanssa. Halusin tästä sellaisen levyn, että kaikki kyynisimmätkin pääsevät tunnelmaan mukaan.

Osaatko sanoa, mikä juuri Mellerin teksteissä on sellaista, että säveltämissuoni alkaa pulputa? Hän pohti paljon hyvän kirjallisuuden, runouden ja rocklyriikan suhdetta. Sitä minäkin olen miettinyt, kun olen lauluja jo liki 20 vuotta kirjoittanut. Puolet Pääkallolipun alla -levyn teksteistä on lauluiksi kirjoitettuja, ja niissä kyllä näkyy tekninen hienous ja uskomaton rytminen vahvuus, mikä kaiken muun ohella hämmästytti minua. Mellerillä ei ole sellaista riimittelyä ja loppusointuja, mitä kotimaisessa rocklyriikassa muuten on paljon. Vaikka tykkään taitavista riimittelijöistä, joku siinä tyylissä on aina tökkinyt. Esimerkiksi Juicen – rauha hänen muistolleen – riimittelyjen rinnalla Dave Lindholmin tekstit kuulostavat helvetin paljon kestävämmiltä ja uskottavammilta. Dramaattisuus ja maanläheisyys yhdistyy Mellerillä sillä tavalla kuin se on elämässäkin aina läsnä. Pääsääntöisesti ollaan jalat maassa ja imetään elämän karuutta, mutta välillä pitää kuitenkin heittäytyä, tehdä jotain yllätyksellistä, ja luottaa tunteisiinsa. Muutenhan elämästä tulisi elämätöntä. Täytyy myöntää, että Mellerin tekstit taipuvat käsittelyssäsi kunniallisella tavalla. Jo ensikuulemalta sellaiset kappaleet, kuten vaikkapa Tuulisella terassilla ja Varjon suura, kuulostavat siltä, että niiden koti on juuri sinun levylläsi. Yhdentoista kappaleen joukkoon mahtuu hyvin erilaisia muusiikkityylejä ja tunnelmia, silti albumi on eheän tuntuinen kokonaisuus. Pientä ilkikurista hymyilyäkin voi havaita, ellen ihan väärässä ole. Onko tämä juuri sitä taikaa ja tunnelmaa, mitä tavoittelit? Kun ihminen onnistuu olemaan tarpeeksi rento ja läsnä, ja näkemään tekstit kuvina omassa päässään, niin silloin tulee sellainen luontevuus, mikä välittyy toiselle ihmiselle. Olen sen verran romantikko, että uskon näin. Musiikin maagisuus ja voimat ovat konkreettisia, sitä ei voi kukaan kiistää. Ehkä joskus tulevaisuudessa aiheesta kirjoitetaan väitöskirja ja onnistutaan muutenkin musiikkiteknolgian keinoin mittaamaan, mistä ja miten se syntyy. Levyn ensimmäisellä raidalla Puukkobulevardilla laulun ja runon minä etsii kadonnutta säettä vaikka mistä? Mistä lauluntekijä Ahola löytää oman säkeensä, jos se on hukassa? Monen mielestä minulla on kai ollut aina säe hukassa. (naurua) Elämä on sellainen, että se panee jatkuvasti polvilleen, ja joka päivä on läsnä ainakin miljoona biisin aihetta. Minulle laulut tulevat ryppäinä ja ne ovat elämän sivutuotetta. Jos ei sairastu vakavasti ja onnistuu elämään kyynistymättä, lukee paljon ja on tekemisissä ihmisten kanssa, niin kyllä säkeitä löytyy.

Tietysti vuosi vuodelta joutuu miettimään enemmän sitä, riittääkö oma haltioituminen jostain biisistä sen levyttämiseen eli onko sillä merkitystä myös toisille. En halua hukata muiden aikaa. Elämä on niin lyhyt hetki, että sitä haluaa vain luoda musiikillisia hetkiä, joissa on painoarvoa ja tiivistettyä todellisuutta. Laulaminen tuo helpotusta elämään ja omaan oloon. Laulut ovat rukouksia ja hymnejä, eräänlaisia arjen taistelulauluja, jotka antavat virtaa. Puhut paljon elämän ahdistavasta lyhyydestä ja levytettävien levyjen rajallisuudesta. Velmusta huumorista ja ironiasta huolimatta Mellerin teksteissä on alituisesti myös haikea melankolia läsnä. Ja sinä itse täytät ensi vuonna 40-vuotta. Onko nyt niin, että keski-iän kriisi tekee tuloaan? Keski-iän kriisi kuulostaa minun korvaan aina tyhmältä siksi, että se vaihtelee ajasta ja paikasta riippuen. Ja sata vuotta sitten Suomessa oli tasan kaksi prosenttia ihmisiä, joilla oli aika miettiä murheitaan kahvikupin ääressä, ja kaikki muut painoivat duunia. Kuoleman läheisyys on aina määrittänyt elämää, ja kaikenikäisiä ihmisiä kuolee. Kliseissä on tietysti aina paljon tottakin, vaikken tuohon keski-iän kriisiin usko. Itsellä 27-vuotta oli sellainen maaginen ikä. Kaikki legendat rockmaailmassa olivat joko kuolleet tai säveltäneet kovimmat juttunsa sen ikäisinä. Mietin, että nyt pitää tehdä jotain suurta ja vähän vikkelään. (naurua) Eikä siitä pääse mihinkään. Kuolema on rock- ja popmusiikin peruspilareita. Jokainen positiivinenkin laulu pitää sisällään sen kääntöpuolen ja vastavoiman. Työstät parhaillaan studiossa omaa materiaalia kuudetta soololevyä varten. Onko laulujen tekemisen lisäksi jotain muuta, mitä haluaisit tehdä? Olen elokuvafriikki ja käsikirjoittaminen houkuttelisi. Jotenkin nauraminen on tullut tärkeäksi nykyään, ja television komediasarjat kiinnostavat ihan älyttömästi. Brittiläinen Pitkä Jussin majatalo on ihan klassikko, samoin kuin suomalaiset Studio Julmahuvi ja Ihmebantu ovat ihan loistavia. Kaikista taiteilijoista olen aina ihaillut eniten kirjailijoita. Sellaisia kuin esimerkiksi Waltari, joka hallitsee tarinan kerronnan, kielen ja historian suvereenisti. Tiedän kyllä, ettei minusta sellaiseen ole. Mutta käsikirjoittaminen voisi onnistua, näen asiat paljolti kuvina ja kohtauksina. Tai sitten se on vaan heikko luonne, kun antaa mielen viedä noin. (naurua). Haastattelu on julkaistu aiemmin myös osoitteessa www.vertigo.cd.

Nathalie on 17-vuotias naisenalku Espoosta. Hän ottaa kantaa ajankohtaisiin nuorien elämään liittyviin asioihin. Kommentteja, kysymyksiä ja aiheehdotuksia saa lähettää osoitteeseen nathalie.asennetta@luukku.com

”Kulttuurimme on muututtava. Ihmisille on opetettava, kuinka olla raiskaamatta eikä kuinka välttää raiskatuksi tulemista”. Helsingin Sanomat: Lontoon lutkamarssi julisti: Paljas pinta ei tarkoita seksiä, 11.6.2011.

Lutkana marssimaan!

ussipysäkillä seisoo nainen lyhyessä hameessa ja korkokengissä. On kesä, lämpöasteita yli 20. Penkillä istuva vanhempi nainen kauhistelee ääneen, mihin jäi neidin housut, tuollaisessa asussahan oikein itse provosoi miehiä! Kadulla tuntematon mies huutaa perään: ”Kyllä mä lutkan tunnistan kun sellasen nään!” Nainen on siis lutka, jos uskaltaa, kehtaa tai julkeaa paljastaa hieman enemmän ihoa, oli sitten helle tai ei. Minihameella saa takuulla osakseen epäileviä katseita ja kuiskutteluja selän takana. Jos hameen kanssa pukee vielä stay-upit, verkkosukkahousut tai muita ”lutkamaisia” asusteita, antaa ohikulkeville itsestään automaattisen viestin: ”Hei, olen lutka, tee minulle mitä haluat.” Ei kai se oikeasti mene näin? Naisten pukeutumisessa on edelleen tietyt kirjoittamattomat säännöt, jotka hallitsevat mielipiteitämme ja saavat ihmiset vahtimaan ja kritisoimaan pienintäkin sääntöpoikkeumaa. Vahtijoita löytyy jokaisesta ikäpolvesta, sukupuolesta ja tuttavuusasteesta. Lapset saavat tuijottaa häikäilemättömän suoraan ja pitkään, nuorilta löytyy pokkaa huudella perään, aikuiset kyttäävät ja mulkoilevat, vanhempi väestö tulee jopa nykimään hameen helmaa alemmas, jos sen pituus ei heidän silmiään miellytä. Millaisesta pukeutumisesta sitten saa huoran leiman? Minihame ja korkokengät, erikoisemmat sukat ja muut seksikkäämmät asusteet ovat ok baarissa, mutta arkipäivänä keskellä kirkasta päivää ne eivät sitten olekaan ok. Sillä tavoin pukeutuva nainenhan haluaa itse huomiota ja vihjailee pukeutumisellaan koskettamaan ja kommentoimaan. Suomessa on pukeutumispakko julkisilla paikoilla. Tämä laki ei kuitenkaan määrittele kiellettyjen vaatteiden tai asujen listaa, joten luulisi, että on itse vapaa valitsemaan mitä pukee päälleen. Vapaaehtoiselta päätökseltä oman asuni valitseminen ei kuitenkaan tunnu, jos se kerran antaa muille oikeuden arvostella sitä kovaan ääneen missä ja milloin vain. Unohtamatta niitä tuijotuksia

ja kädestä kiinniottamisia, kun tuntematon ohikulkija haluaa ilmoittaa, että minulle käy huonosti tällä pukeutumisella, enkä voi syyttää siitä muita kuin itseäni. Oikeuttaako naisen tietynlainen pukeutuminen tekoihin, joita nainen ei halua kokea? Alastomuus yleisellä paikalla on lailla kielletty, mutta ei sekään oikeuta loukkaamaan toisen yksityisyyttä. Oli vaatteita päällä kuinka vähän tahansa, asu ei koskaan anna lupaa unohtaa toisen oman kehon koskemattomuuden oikeutta. Jos vastauksesi on ei, olet samaa mieltä minun, ja yli 10 000 muun ihmisen kanssa (lähde: Facebook - SlutWalk-ryhmä). Lutkaliike on mielenosoitus, jossa marssitaan naisten vapaan pukeutumisen puolesta. Mielenosoitus sai alkunsa Kanadan kaupungissa Torontossa, kun paikallinen poliisi neuvoi opiskelijattaria pukeutumaan säädyllisesti, jotta he eivät joutuisi seksuaalisen ahdistelun tai raiskauksen uhreiksi. Tästä naiset kimpaantuivat, ja niin syntyi Lutkaliike, joka on levinnyt jo maailmanlaajuiseksi mielenosoitukseksi. Lutkaliikkeen idea on yksinkertainen: naisella on oikeus pukeutua juuri niin kuin itse haluaa, säilyttäen silti aina oikeutensa omaan kehoonsa. Naisen asu ei lupaa tai vihjaa mitään, eikä oikeuta seksuaaliseen ahdisteluun. Suomalaiset naiset, ja mikseivät miehetkin, marssivat 6. elokuuta Lutkamarssin riveissä Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Päälle voi provosoivasti laittaa stereotyyppisen lutkan asun, kaulasta varpaisiin asti peittävät siveät vaatteet tai ihan omat arkivaatteet. Tärkeintä on aate, jonka puolesta marssitaan. Nainen ei anna asullaan sanatonta lupaa tai oikeutta kehoonsa. Nainen ei ole lutka vaatteidensa perusteella.

Kolumnin kirjoittaja Jonna Kolehmainen on 19-vuotias lähihoitaja Espoosta. Palautetta voi lähettää osoitteeseen: jonna.kolehmainen1@gmail.com

Kolumnistimme Jonna Kolehmainen on hallitseva Miss Espoo matkalla Miss Suomi -kisoihin.

Mahtuvatko kauneus ja järki samaan päähän?

alitettavan monilla on vielä tänäkin päivänä ennakkoluuloja missejä kohtaan. Misseistä saa helposti pinnallisen, jopa ylimielisen kuvan, koska he ovat paljon esillä. Moni pitää missejä vain julkisuudenhakuisia bimboina. Julkisuus on misseille kuitenkin työväline, mitä ilman he eivät menestyisi. Itsensäja vaatteiden- sekä esimerkiksi erilaisten tuotteiden esittely ovat osa missin työtä. Mutta onko misseys itsessään ammatti? Lähestulkoon kaikki missit hankkivat ainakin myöhemmin niin sanotusti ”oikean” työn misseyden rinnalle. Tai viimeistään sitten, kun työt missinä loppuvat. Moni missi kuitenkin jää viihdealalle, kun kerran julkisuudessakin jo ollaan. Vaikka missit monesti siirtyvätkin mallintöihin, niin hyvin harva suomalainen menestyy niin hyvin, että elättäisi itsensä pelkästään mallintöillä. Missejä ja malleja saatetaan pitää samana asiana, mutta näillä termeillä on kuitenkin eronsa. Itse harhailen jossakin niiden välimaastossa. On vaikeaa määritellä kriteerejä, millainen missin tai mallin täytyy olla. Heidän työssään on kuitenkin hiuksenhieno ero; missi tekee työtään enemmän omalla persoonallaan, kun taas malli esittelee vain vaatteita tai tuotteita, eikä niinkään itseään. Missi on kokoajan aidosti läsnä, toisin kuin mallit ovat ennemminkin vain ”vaatenaulakoita”, mallin oma persoona ei yleensäkään pääse työssä esiin. Ulkoisesti ammattimallit ovat usein hieman ”poikamaisia tikkuja”, kun taas missillä saa olla muotojakin. Mallin ei tarvitse olla välttämättä edes kaunis. Riittää, kun omistaa persoonalliset kasvot, jotka ovat helposti meikillä muokattavissa. Misseiltä taas vaaditaan klassisen kauniita kasvoja. Pelkkä ulkonäkö ei kuitenkaan riitä, vaan vaaditaan myös ”sisäistä kauneutta”, oikeanlaista luonnetta. Pitkiä heidän ainakin täytyy molempien olla. Se onkin yksi tekijä, miksi haluan olla missi. Tahdon jollain tapaa käyttää pituuttani hyödyksi. Ketkä sitten ovat missejä? Onko Suomessa aina vain yksi missi kerrallaan; hän, joka saa kirkkaimman kruunun vuosittain järjestet-

tävässä Miss Suomi- kilpailussa? Entä ovatko perintöprinsessat myös missejä? Entä muut Miss Suomi- finalistit, tai he, jotka ovat käyneet vain pienemmissä kauneuskilpailuissa? Tähän ei ehkä ole olemassa ainoastaan yhtä oikeaa vastausta. Mutta oma kantani on se, että jos on satojen hakijoiden joukosta päässyt kymmenen parhaan joukkoon, voi kutsua itseään missiksi. Itseäni en kuitenkaan vielä pidä missinä, vaikka useita pienempiä kauneuskisoja olen jo kierrellyt ja menestystäkin on tullut. Miss Suomi -kilpailu on ollut haaveenani niin pienestä saakka kun vain muistan, ja nyt olen päättänyt hakea kisaan mukaan. Olen saanut pienemmistä kauneuskilpailuista rutkasti itsevarmuutta ja arvokkaita kokemuksia, joita ilman tuskin olisin koskaan valmis Miss Suomeen. Miss Suomi -titteli on monen nuoren tytön unelma, mutta sellaiseksi se valitettavan monella jää, jos ei uskalleta tarttua tilaisuuteen. Olen sitä mieltä, että missiksi voi päästä lähes kuka tahansa, jolla vain pituutta ja rohkeutta riittää. Misseistä kun näkee vaikkapa meikittömiä kuvia, niin eivät he nyt kovin paljoa poikkea ”tavallisista” kansalaisista. Rakennekynsiä ja ripsien pidennyksiä voi kuka tahansa ottaa ja näyttää kauniilta. Lopulta oma asenne ratkaisee aina. Onko Miss Suomi se määränpää, johon pyritään? Loppuuko misseily sitten siihen? Vai siitäkö se vasta alkaa? Mitä tapahtuu missikisojen jälkeen? Voiko aina pyrkiä eteenpäin, vaikka olisi jo valittu virallisesti Suomen kauneimmaksi? Mielestäni aina voi – ja täytyykin olla katse tulevaisuudessa. Itselläni seuraava etappi on valmistautuminen Miss Suomi- kilpailun hakutilaisuutta varten, mutta nähtäväksi jää, miten menestyn, sekä mitä mahdollisen kilpailun jälkeen tapahtuu. Mutta eipähän sitten kolmekymppisenä ainakaan harmita, etten uskaltanut edes kokeilla. Aion nyt kuitenkin tehdä kaikkeni. Jos se ei riitä, niin sitten ei mikään. Ainakin olen yrittänyt.

Eettisyyttä ruokakassissa – lähi- ja luomuruuan suosio kasvaa

Joulukinkku Brasiliasta, omenoita Meksikosta, tomaatteja Espanjasta. Vai maitoa lehmistä, joita viime kesänä käytiin silittelemässä, lihaa lähitilalta, yrttejä omalta ikkunalaudalta? Hyllyssä on Reilun kaupan kahvia muutama kymmenen senttiä kalliimmalla kuin tavallista. Kulutusvalinnoilla voi vaikuttaa siihen, millaista ruokaa markkinoille tuotetaan. Teksti: Anne Nupponen Kuvat: Reilun kaupan edistämisyhdistys ja Lehtikuva

ielä 80-90-luvun vaihteessa oli ”mummo ankan tiloja”, joissa saattoi olla kymmenkunta lehmää sekä muutamia sikoja ja kanoja, jotka toivat elannon omistajilleen. Sittemmin karjan kokoa on kasvatettu, eikä sata lehmää ole mitenkään poikkeuksellisen suuri karja. Mediassa on viime aikoina kohistu tuotantoeläinten oloista, minkä seurauksena esimerkiksi häkkikanalat on tämän vuoden alusta kielletty. Häkkikanalat kieltävä EU-direktiivi säädettiin jo vuonna 1999 ja siirtymäaika loppuu vuoden vaihteessa. Kun eläinten määrä tiloilla on kasvanut, karsitaan eläinten hyvinvoinnista ja yhden eläimen hoitoon käytettävä aika on väistämättä pienentynyt. Hoitaminen on koneellistettu esimerkiksi lypsyrobotein. Myös viime vuosien ruokaskandaalit, kuten hullun lehmän tauti ja lintuinfluenssa ovat useimmiten seurausta tehotuotannon ongelmista. Ainakin viallisten elintarvikkeiden jäljittäminen olisi helpompaa, jos tuotteiden alkuperä on selvillä, eikä ketju pellolta pöytään ole kovin pitkä. Lähellä tuotettu ruoka ja tarkoin kriteerein määritelty luomuruoka tarjoavat vaihtoehdon tehotuotetuille ja usein kaukaa kuljetetuille elintarvikkeille.

Luotettavaa lähiruokaa Lähiruualla tarkoitetaan yleensä alle sadan kilometrin säteellä tuotettua ruokaa. Kun kuluttaja ostaa ruokansa läheltä, voi hän näin varmistua ruuan tuoreudesta ja tuotteen alkuperästä sekä sen valmistusolosuhteista. Lisäaineita ei tarvita lyhyiden kuljetusmatkojen ja säilytysaikojen vuoksi. Lyhyiden kuljetusmatkojen vuoksi myös fossiilisten polttoaineiden käyttö vähentyy ja pakkausmateriaaleja

tarvitaan vähemmän. Polttoaineen kallistuminen peilautuu myös ruuan hintaan, joten lähiruuan tulevaisuus näyttää hyvältä. Toisaalta kaukaa merten yli tulevat elintarvikkeet toimitetaan yleensä laivarahtina. Laivarahtauksen sanotaan olevan suhteellisen ekologista, koska hiilidioksidipäästöt ovat alhaiset, mutta toki tällaisellakin kuljetusmuodolla on omat ekologiset ongelmansa. Suosimalla lähiruokaa suosii aina myös samalla oman alueen taloutta ja työllisyyttä. Kiinnostus eettiseen ja puhtaaseen lähiruokaan on osoittanut kasvun merkkejä. Esimerkiksi Etelä-Suomessa hiljattain avatun suuren marketin sisälle on perustettu maalaistori, josta voi ostaa lähiseudun tuotteita. Myös erillisissä ekokaupoissa, toreilla ja kauppahalleissa myydään lähiseudun antimia. Monissa Euroopan maissa kuten Ranskassa ja Kreikassa haetaan ruoka yleisesti lähiruokakaupoista ja toreilta, ja lähellä tuotettujen tuoreiden raaka-aineiden saanti on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Ilmastokin toki vaikuttaa tähän, kasvukausi on pitkä ja torielämä mahdollista ympäri vuoden toisin kuin Suomessa. Internetissä toimivat lähiruokapiirit ovat hyvä konsti saada pöytään lähiruokaa. Niiden kautta asukkaat voivat tilata lähialueiden tuottajien tuotteita ilman ylimääräisiä välikäsiä. Ajankohtaista tietoa tulevista tilauksista saa liittymällä ruokapiirin sähköpostilistalle. Vapaaehtoisvoimin pyörivän lähiruokapiirin tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, vaan välittää tuoretta, terveellistä ja puhdasta ruokaa lähiseudun tuottajilta asukkaille. Liittyminen on ilmaista. Itse ruokatilaus tehdään verkkolomakkeella. Ainakin Keski-Suomes-

sa toimii useita lähiruokapiirejä ja lisää on tulossa. Monilla lähiruokapiireillä on jo myös omat Facebook-sivunsa. Itse tuotettu ruoka omasta kasvimaasta on toki kaikista läheisintä lähiruokaa. Kaupungissa asuville siirtolapuutarhat ovat perinteinen tapa viljellä omaa maapalstaa. Myös yrttien ja vaikkapa chilien kasvatus omalla parvekkeella on monelle harrastus. Puutarhakaupoissa on myytävänä erityisiä yrttien kasvattamoja, joissa on lamppu ja kastelujärjestelmä.

Yhä useammin kasvisruokavalio Kasvissyönti ja kasvisten lisääminen ruokavalioon on nousussa. Viime aikoina on keskusteltu yhden kasvisruokapäivän lisäämisestä kouluruokailuun ja ainakin Helsingin seudulla se on jo toteutettu. Tästä nousi kohu ennen päätöksen tekemistä. Kenties siksi, että kasvisruuasta voi tulla mieleen epämääräiset raasteet tai ruoka, josta nälkä ei lähde. Kuitenkin kasvisruoka on terveellistä ja monipuolista. Etenkin itämaisessa ja

välimeren keittiöissä käytetään paljon kasviksia.

Moni valitsee kasvisruokavalion eettisistä syistä eläinten olojen ja toisaalta ympäristön vuoksi, koska vihannesten ja kasvisten tuotanto on ekologisempaa kuin lihan tuotanto. Kun kasvisruokaan laitetaan oikeat raaka-aineet, siitä saa kylliksi proteiinia ja muita elimistölle välttämättömiä ainesosia. Kasvikunnan tuotteista pavuissa, pähkinöissä ja soijavalmisteissa on runsaasti proteiinia. Soija tuodaan yleensä Kaukoidästä, sen kotimainen runsasproteiininen vastine on hamppurouhe. Täysvegaanit tarvitsevat foolihapon muodostumisessa tärkeää B12 vitamiinia ravintolisänä, koska sitä on vain eläinkunnan tuotteista.

Luomua ja Reilua kauppaa Luomusta tulee mieleen lehmät kesäisellä laitumella ja humisevat viljapellot. Luomutuotannon kriteerinä on käyttää puhtaita torjunta-aineettomia raaka-aineita. Väriaineet ja keinotekoiset makeutusaineet ovat kiellettyjä ja useim-

mat hyväksytyistä lisäaineista ovat peräisin luonnosta. Myös säteilytys ja geenimuuntelu ovat luomutuotannossa kiellettyjä. Luomumaitoa löytyy nykyään pienemmistäkin kaupoista ja markkinoille on tullut muun muassa luomujuustoa ja -jogurttia. Luomumaito eroaa tavallisesti maidosta niin, että sitä ei homogenisoida eli maitorasvaa ei pilkota. Siksi maidon maku ja koostumus ovat hieman erilaisia, joten maitopurkkia tulisikin ravistaa, jotta rasva sekoittuu maitoon. Luomumaitoa tuottaville lehmille syötetään pääosin luomurehua. Luomulihaa saa toistaiseksi ostettua parhaiten suoraan tiloilta. Luomutuottajat ovat harmitelleet, että heidän on vaikea saada lihatuotteita kauppoihin myytäviksi. Luomutuotteiden valikoima kaupoissa kuitenkin lisääntynee niiden kysynnän kasvaessa. Luomutiloilla eläimille pitää mahdollistaa olosuhteet niiden lajityypilliselle käyttäytymiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että kanojen on päästävä kuopsuttamaan maata ja nukkumaan orrella, sikojen tonkimaan maata ja lehmien laiduntamaan ja märehtimään. Laumaeläi-

mille mahdollistetaan niiden eläminen laumassa ja ne saavatkin liikkua vapaana tilassa. Eläimet saavat myös noudattaa normaalia päivärytmiä, eikä niiden tilaa pimennetä keinotekoisesti. Vaikka suosisikin lähiruokaa, monet raaka-aineet, kuten kahvi, kaakao ja riisi tulevat ulkomailta. Globalisaatioon kuuluu, että suositaan tuotantoa, joka tapahtuu teollistuneissa kehitysmaissa, joissa tuottaminen ja työvoima ovat halpoja. Ruuan alkuperä ja ne olosuhteet, joissa vaikkapa teeplantaaseilla työskennellään, harvoin ovat selvillä länsimaalaisille kuluttajille. Kauppoihin ilmestyivät aikoinaan ensin Reilun kaupan banaanit ja kahvi. Nyt Reilun kaupan sertifikaatin tuotteita löytyy paljon muitakin. On teetä, sokeria, suklaata, keksejä ja ruusuja. Nykyään monilla työpaikoilla on ollut kampanjoita käyttää Reilun kaupan kahvia kokouskahvituksissa. Reilun kaupan periaatteina on taata tuottajille takuuhinta ja asialliset työolot. Myös ympäristöasiat on otettu huomioon. Reilun kaupan merkki toivottavasti herättää ajattelemaan tuotteiden alkuperää sekä sitä, miten ja kenen kustannuksella ne on tuotettu.

Ekokauppoja www.ekolo.fi Elintarvikkeita, hygieniatuotteita, ihon- ja hiustenhoitotuotteita ym. Myymälät Jyväskylässä ja Helsingissä, myös verkkokauppa. www.ruohonjuuri.fi Laaja valikoima elintarvikkeita ja hygieniatarvikkeita sekä luonnonkosmetiikkaa. Myymälät Helsingissä, Tampereella ja Turussa. www.ekokauppaluonnotar.fi Reilun kaupan luomupuuvillasta valmistettuja vaatteita. Verkkokauppa.

Koen Suyk / Lehtikuva

Sari Gustafsson / Lehtikuva

Kanojen on päästävä kuopsuttamaan maata ja nukkumaan orrella, sikojen tonkimaan maata ja lehmien laiduntamaan ja märehtimään.

Voisinko saada aitoa ruokaa kiitos!

uokakulttuurimme on muuttunut todella paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Toisaalta lisääntynyt vapaa-aika samoin kuin kiireisemmäksi tullut työelämä antavat kovin vähän aikaa ajatella sitä, mitä me syömme. Ruoan tulee olla mahdollisimman halpaa ja helppoa valmistaa ja myös nauttia. Ruokamme on muuttunut epäaidoksi ja jopa epäterveelliseksi, ja sen tuottaminen on jo epäeettistä ja epäekologista. Mihin me olemme oikein menossa ja mitä seurauksia tällä kaikella on meihin, eläimiin ja ympäristöön? Meidät kuluttajat on opetettu siihen, että ruoka ei saa maksaa mitään. Halvan hinnan vaikutukset näkyvät koko ruokaketjussa. Lisäaineilla korvataan aidot raaka-aineet, koska ne ovat kalliimpia. Alhaiset tuottajahinnat johtavat alkutuotannon tehostamiseen. Tehostaminen on tarkoittanut lähinnä teollisten väkilannoitteiden ja kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä, jotta saataisiin mahdollisimman suuri sato. Kotieläinyksiköt ovat kasvaneet ja seurauksena ovat häkkikanalat, tehosikalat ja mullien jatkokasvattamot. Teollisuudella on mahdollisuus käyttää yli 400 erilaista lisä-, väri- ja säilöntäainetta, joista osa aiheuttaa reaktioita ihmisissä. Lisäaineiden yhteisvaikutuksia ei edes tunneta. Väkilannoitteiden ja torjunta-aineiden myötä kasviksissa ja hedelmissä on korkeita nitraatti- ja nitriittiarvoja sekä myrkkyjäämiä. Lihassa saattaa olla hormoni- ja lääkejäämiä. Ympäristömme kärsii liiallisesta lannoituksesta ja ravinteiden huuhtoutumisesta vesistöihin. Eli halvan hinnan huuma on synnyttänyt ahneuden ja lisännyt ihmisten, eläinten ja ympäristön pahoinvointia. Meille myydään

aitoja ja perinteisiä tuotteita, joissa ei ole mitään aitoa tai perinteistä. Olemme unohtaneet miltä aidot hyvät raaka-aineet maistuvat, miltä ihan oikeiden lihapullien tulisi maistua, miltä tuoksuu myrkyttämätön mansikka ja minkälaista on tuore pulla – joka jopa pilaantuu vanhetessaan. Kuinka pitkälle me annamme tämän kaiken mennä? Meillä on kuitenkin mahdollisuus muuttaa ja muuttua. Luomussa ei ole torjunta-aine-, väkilannoite-, hormoni- tai lääkejäämiä. Luomuelintarvikkeissa sallittujen lisäaineiden määrä on kymmenesosa, mitä tavanomaisiin saadaan laittaa, ja näistä väriaineet ovat kokonaan kielletty. Luomutiloilla eläinten hyvinvointiin on paremmat mahdollisuudet suuremman tilan ja ulkoilumahdollisuuden myötä. Pellot ravitaan lannalla ja viljelykierron avulla palkokasvien tuomalla typellä. Luomussa on myös huomattavasti korkeampi antioksidanttien ja flavonoidien määrä. Luomulihan rasvahapot ovat terveellisempiä kuin tavanomaisessa lihassa. Luomu maksaa hieman enemmän, mutta kuka ei olisi valmis maksamaan oman, läheistensä, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista? Kirjoittaja Jaakko Nuutila on väitöskirjantekijä ja Luomuliiton puheenjohtaja. Taustoiltaan hän on myös keittiömestari ja opettaja. Hän on kirjoittanut keittokirjoja, oppikirjoja sekä lukemattoman määrän ruoka-aiheisia artikkeleita. Nuutila asuu perheensä kanssa maatilalla Saukkolassa. jaakko.nuutila@luomuliitto.fi, www.jaakkonuutila.fi

Peukalossa on arvaamatonta voimaa. Se voi viedä liftaajan niin kauas kuin kantti kestää. Teksti: Jussi Riihimäki, Kuvat: Lehtikuva ja Plugi

uvisen Suomen tien varrella voi nähdä peukaloa heristävän kulkurin, liftaajan, joka on todennäköisesti matkalla johonkin kesätapahtumaan. Heidän määränsä on vähenemään päin, mutta kyllä heitä vielä on. Joillekin peukalokyyti on elämäntapa ja yksi seikkailemisen muoto. Muualta tullaan liftaamaan myös Suomeen, tutustumaan sen luontoon ja yöttömään yöhön. Miksi en siis itsekin seikkailisi näin, ensimmäistä kertaa elämässäni? Heinäkuu alkaa ja kesälomani päättyy. Aika suunnata katse arkeen ja työhön, mutta sitä ennen pitäisi käydä mummon luona Jyväskylässä. Mitä mainioin mahdollisuus liftaamiselle. Unohdan junan mukavuudet ja ravintolavaunussa istumisen lehtiä tai kirjaa lukien. Juna olisi tietysti myöhässä, mutta sekin tuntuu pieneltä siihen verrattuna, että pitäisi antaa peukalon viedä ja luottaa tuuriin. Ja ihmisten hyvään tahtoon. Päätän olla haukkaamatta liian isoa palaa. Jos pääsen Turusta Tampereelle, niin hyvä niin. Loppumatkan menen junalla. En tunne ikätovereita, jotka olisivat matkustelleet liftaamalla. Emme ainakaan ole puhuneet aiheesta. Olen siis omillani. Tai en ihan, värikkäitä urbaanilegendoja ja hurjia juttuja tulvii mieleen. Yhdenkään todenperäisyydestä en tosin tiedä mitään. Tuskin kukaan muukaan. Ystäväni suhtautuvat ai-

heeseen tunteella ja saan suoranaisia kieltoja lähteä vieraiden kyytiin. Ikävä kyllä tätä reissua ei voi muuten toteuttaa. Liftaamisessa on jotain kutkuttavaa. Wikipediakin tuntee haamuliftarin legendan. Villimpien tarinoiden kaava on kutakuinkin seuraava: ”Tuntematon liftaaja nousi kyytiin, silpoi kuljettajan ja katosi aamuhämärän usvaan jälkiä jättämättä”. Liftauksella ei siis aivan syytä ole omaa alagenreä kauhuelokuvien joukossa. Päätän unohtaa turhan taivastelun ja käyttää tervettä järkeä. Uskon, että muutamilla peruseväillä matkustamisen voi tehdä turvalliseksi niin kuin muunkin liikkumisen ja ihmisten kohtaamisen. En tosin kerro vielä mummolle, miten aion hänen luokseen matkustaa.

Kaunis jos mä oisin nainen Eniten kannan huolta siitä, kelpaanko kyytiin. Ja jos, niin kuinka pitkä odottelun jälkeen. Kauniille naiselle kyyti todennäköisesti irtoaisi helpommin. Olen itsekin meinannut kaksi kertaa ottaa nätin tyttökaksikon kyytiin, mutta havahtunut liian myöhään. Molemmilla kerroilla perässä ajava auto on poiminut marjat. En siis ole kaunis nainen. Enkä myöskään kaunis mies, mitä pidän tässä tilanteessa jollain tavalla ihan huojentavana asiana. Mummoni mielestä hiukset ovat liian pitkät, mut-

Soile Kallio / Lehtikuva

Tuomas Marttila / Lehtikuva

Tätä ennen kirjoitan kuitenkin taskussani olevalla kynällä rekisterinumeron ylös. Sen voi kätevästi lähettää tekstiviestinä kaverille, jonka haluaa tietävän matkan vaiheista.

ta kuvittelen silti näyttäväni ystävälliseltä ja luotettavalta. Ei minua voi pelätäkään. Kaiken maailman juhavaljakkalat ja charlesmansonit ovat ihan toisesta puusta veistettyjä. Eivätkä sarjamurhamiehet panisi herätyskelloa soimaan ehtiäkseen aamupäivän aikana liftaamaan. Minä panin. Menen Tampereelle vievän tien varteen levikkeelle, joka on risteyksen lähellä. Autot eivät ole tässä täydessä vauhdissa ja minut ehtii nähdä. Siinä on ollut liftaajia ennenkin. Ylläni on t-paita ja farkkushortsit, kapsäkki on jalkojen juuressa ja käsissä sojottavan peukalon lisäksi valkoinen pahvikyltti, jossa lukee isolla ”TRE”.

Yritän siis näyttää mahdollisimman luontevalta kesämatkaajalta. Aurinkolaseja en pane päähän vaikka porotus on mieletön. Avoimet silmät ja katsekontakti viestivät aina rehellisyydestä. En ole päässyt kunnolla edes liftaamisen makuun, kun kullanruskea mersuvanhus hiljentää ja pysähtyy viereeni. Ei voi olla totta?! Tähän meni kahdeksan minuuttia. Panen TRE-kyltin kainaloon, nostan reppuni maasta ja hyppään pelkääjän paikalle. Tätä ennen kirjoitan kuitenkin taskussani olevalla kynällä rekisterinumeron ylös. Sen voi kätevästi lähettää tekstiviestinä kaverille, jonka haluaa tietävän matkan vaiheista.

Insinöörin siivellä Enkelini maantiellä on 58-vuotias insinööri Hannu Kemppainen. Hän on menossa Loimaalle tarkastamaan erästä remonttikohdetta. Loimaalle on Turusta reilu 50 kilometriä. Sinne asti pääsen siis kyydissä. Parempi näin. Koko taival ei mene yhden ja saman ihmisen kyydissä. On vielä jotain, mitä odottaa. Varovainen hypoteesini oli, että kyytiä tarjoavilla on jonkinlainen suhde liftaamiseen, enkä olisi kenenkään ensim-

Olen itsekin meinannut kaksi kertaa ottaa nätin tyttökaksikon kyytiin, mutta havahtunut liian myöhään. Molemmilla kerroilla perässä ajava auto on poiminut marjat.

Nykyään hän ottaa mielellään kyytiin liftaajan. Yksi ihan hyötypuoli on se, että pitkillä matkoilla väsymystä vastaan on helppo taistella, kun voi jutella jonkun kanssa. Entä oma turvallisuus, huolestuttaako sen puolesta ikinä? - Kyllähän se ajatus aina käy mielessä, että onko tämä ihminen liikkeellä puhtain aikein. 70-luvulla liikkui joitain ikäviä tarinoita, mutta itselle ei ole kyllä koskaan sattunut mitään. Hän muistuttaa, että myös kyytiin nousijoiden kannattaa olla järkeviä, sillä joskus jo kuljettajan ajotyyli voi olla turvallisuusriski. Hurjastelijan matkasta on syytä jäädä pois. Kemppainen ajaa hillitysti eikä hurjastele, mutta nyt on minun aika jäädä pois ja päästää hänet töihin. Kiitän kohteliaasti. Risteyksen tuntumassa on kahvila Mukkelsi, jossa päätän tankata ennen uutta koitosta. mäinen. Matkamiehiä ja -naisia on korjattu tienposkesta, ehkä jopa itse liftattu. Niinpä pieni haastattelukin voi onnistua matkalla. - Kyllä minä usein otan liftareita kyytiin. Pari viikkoa sitten oli kaksi tyttöä, jotka olivat reissanneet reput selässä pitkin Eurooppaa. Sitä aiemmin otin kyytiin slovenialaisen kaverin, joka oli täällä tuttaviaan tervehtimässä. Hänet vein ihan siihen osoitteeseen, mihin hän oli menossa, kun se sattui lähelle omaa reittiä, selittää Kemppainen. Lehtien mukaan suomalaisten liftaajien määrä on vähäinen. Monissa muissa maissa liftaus on kuitenkin verraten yleistä, kuten esimerkiksi Virossa. Ulkomaalaisia peukalonheiluttajia voi nähdä Suomessakin. Kemppaisen omat liftauskokemukset ovat varsin perinteisiä ja miehisiä, armeijasta piti päästä kotiin ja lomille. Ja pian sittenkin. - Varusmiehillä on aina kova kiire tyttöystävien luokse ja 70-luvulla liftaaminen oli nopeampi tapa kuin bussin odottelu. Harvalla nuorella oli omia autoja toisin kuin nykyään. Silloin tuli itsekin liftattua jopa Kauhavalta kotiin Kajaaniin joulun viettoon, muistelee Kemppainen ja lisää, että nykyisin suurin syy liftaukselle taitaa olla silkka seikkailunhalu ja elämäntapa.

Onko liftaaja turvassa...tai turvallinen? Takana on puoli tuntia matkustamista vieraan ihmisen kanssa. Olen hengissä. En tuntenut oloani uhatuksi eikä sykkeenikään kiipeile. Kävikö minulla vain tuuri? Liikkuvan poliisin tiedottajan Jussi Pohjonen mukaan liftaaminen on Suomessa niin harvinaista nykyään, ettei se juurikaan työllistä poliisia. Eikä viimeisen puolentoista vuoden ajalta ole yhtään ilmoitusta liftaamiseen liittyvistä väkivaltatai siveysrikoksista. - Ilmoitukset koskevat lähinnä tapauksia, missä liftari on varastanut autosta omaisuutta, kännykän tai rahaa esimerkiksi. Ei siis niin, että liftarille olisi käynyt ohraisesti. Tilastojen mukaan väkivalta ei ole ongelma. Ne ovat niitä legendoja ja dekkarijuttuja pikemminkin, selittää Pohjonen. Kauhutarinoiden taustat ovat usein vuosikymmenten takana. Harrastuksen harvinaistuminen on myös omiaan mystifoimaan vanhoja juttuja. - Joskus parikymmentä vuotta sitten oli Pohjanmaalla tapaus, missä kolme nuorta naista katosi jäljettömiin. Näihin tapauksiin liittyi ilmeisesti sama tekijä, joka otti naiset kyytiin, raiskasi ja tappoi. Ei siitä voi mitään yleistyksiä tehdä, vaikka se olikin tragedia, muistelee Pohjonen.

- Liftaamista ilmiönä ei ole tilastoitu. On mahdotonta sanoa, paljonko liftaajia kesäisin liikkuu, ja moniko heistä sitten on epärehellisiä ja tilaisuutta hyväkseen käyttäviä. Tuskin sitä varten kuitenkaan tarvitsee suuremmin pelätä. Pohjonen muistuttaa, ettei liftaajien kanssa tarvitse olla epä- tai harhaluuloinen. Riittää kun on järkevä niin kuin muutenkin, eikä jätä tavaroitaan vahtimatta. Eihän kukaan jätä puhelintaan tai lompakkoaan ventovieraalle ihmiselle ravintolassa siksi aikaa, kun käy itse vessassa. Liftaaminen on nykyään kuitenkin turvallisempaa kuin ennen kännyköitä. Yhteydenpito onnistuu, puhelimissa on kamera ja ne voi paikantaa. Pohjonen neuvookin pitämään puhelimen ladattuna ja lähellä, jos liftaamaan lähtee. Sen lisäksi on hyvä valikoida järkevä paikka, missä ei ole haitaksi muulle liikenteelle. Kaikkiin autoihin ei ole myöskään pakko nousta. Jos kuljettaja epäilyttää, voi kohteliaasti kieltäytyä ja jäädä odottamaan seuraavaa. - Sosiaalisen median mukanaan tuomat kimppakyytipalvelut ovat varmasti vähentäneet perusliftareiden määrää. On kätevää, että kyytiä tarvitsevat ja tarjoavat voivat kohdata jo ennen kuin matkalle pitäisi lähteä, huomauttaa Pohjonen modernista ja yleistyvästä liikkumisen muodosta. Pohjonen harrasti liftaamista samoin kuin Kemppainen ja kokemukset olivat hyviä. - Inttiaikoina tuli liftattua paljonkin. Sotilaspuku oli tehokas, se päällä ei tarvinnut kauan odottaa. Silloin tapasi paljon mielenkiintoisia ihmisiä, kuuli monia tarinoita ja näki kattavasti suomalaisen yhteiskunnan koko kirjon.

Pientä kangertelua Virallisesta osuudesta ja virkavallan väliintulosta huolimatta ei

sistä, jotka eivät huuda kilometrien päähän jonkun ketjun tunnuksia niin kuin kasvaimen voimalla levinneet kirotun ABC:t Terasilla istuu vanhoja partoja, he tuskin kiinnittävät huomiota vieraaseen. Ryystäminen ei taukoa, kuten länkkäreissä uuden kasvon astuessa saluunaan. Munkkikahville tulija ei ole täällä uhka. Sisällä pelikoneelle syötetään euroja ja se kilisee vaimean onnellisesti. Kassapoika metsästää ikkunassa surisevaa ampiaista lasilla ja lautasella. Hyvin kesäistä ja suomalaista. Rauhalliseen kahvilaidylliin ei ole aikaa jäädä lorvimaan. Mukkelsin vieressä on levike, josta matka maistuvan tauon jälkeen jatkuu. Aloittelijan tuuri on kuitenkin jättänyt minut, eikä kahdeksan minuuttia enää riitä. Ei puoli tuntiakaan. Autoja on mennyt ohi arviolta 200. Monissa kuljettajat ovat virnuilleet tai vilkuttaneet, tai sitten visusti välttäneet katsekontaktia. Helle on armoton ja hymyily hetki hetkeltä vaikeampaa, hiki valuu ja toinen puoli kasvoista paahtuu. Tunti on kulunut. Mietin luovuttamista. Katson puhelimella bussiaikatauluja Turun ja Tampereen välillä, mutta tajuan, etten ole reitillä. Pahus. Sitten tärppää. Valkoinen farmariauto pysähtyy. Unohtakaa ylisanat insinööristä, tässä on todellinen enkeli. Elisa Silvennoinen, 28, on matkalla Turusta kotiinsa Joensuuhun. Tampereelta hän on ottamassa kavereita kyytiin, joten pidemmälle en pääsisikään. Mutta se sopii täydellisesti. Silvennoisessa on selkeää hippitytön havinaa. Hän on ollut lomailemassa Livonsaaren ekokylässä ja antaa heti ymmärtää, että liftaaminen on tuttu harrastus. Hänen mukaansa liftaajan ottaa usein kyytiin ex-liftari. Takapenkillä istuvat Unto, 6, ja Oiva, 4.

Seikkailukin kannattaa suunnitella

unohdeta kertomuksemme kulkijaa helteiselle Loimaalle. Matka ei ole vielä edes puolessa, Tampereelle on yli 100 kilometriä. Mutta ensin se Mukkelsi. Liftausta harrastavien on pakko nauttia näistä paikoista. Erilaisista kahvila-huoltoasemista, persoonallisista ja itsenäi-

Olen Silvennoisen tämän kesän toinen. Ensimmäinen liftaaja oli 64-vuotias mies, jonka oli päästävä Jämsästä Jyväskylään. Ikähaarukkaa siis löytyy, tämä ei ole pelkkä nuorisolaji. Omat aktiiviset peukalomatkustusajat Silvennoisella olivat teini-iän viimeiset vuodet. Silloin hän matkusti ulkomaillakin, Tsekeissä, Belgiassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa esimerkiksi. - Tarkoituksena oli mennä aina Espanjaan saakka, mutta sitten tuli kiire opiskelemaan, eikä sinne olisi ehtinyt. Oman innostuksen lähteenä oli vähän vanhemman kaverin kannustus. Rahat olivat vähissä, mutta halu mennä, kokea jotain uutta ja tavata kiinnostavia ihmisiä sitäkin suurempi.

Ja statistiikkaakin löytyy. - Silloin pidettiin kaverin kanssa aika tarkasti kirjaa siitä, millaiset ihmiset tarjoavat kyytiä ja millaisia matkoja keskimäärin pääsee kerrallaan. Sataa kilometriä kohti kannattaa varata kaksi tuntia aikaa. Mersukuskit eivät yleensä ota kyytiin. Ja lapset eivät ole este, mutta jos autossa on yksikin vanha ihminen, niin vieraita ei oteta. Terävä havainto. Juuri vanhat ihmiset, erityisesti ikäneidot, katsoivat hyvin keskittyneesti kau-

Riittävä lepo on matkoilla tärkeää, ja varsinkin ulkomailla sitä pitää miettiä etukäteen. Telttoja ei voi pystyttää mihin tahansa. Silvennoisen mukaan pakolliset lautta- tai laivamatkat kannattaa käyttää nukkumiseen; se on turvallisempaa ja paljon mukavampaa kuin istuvillaan torkkuminen jonkun huoltoaseman seinää vasten. Internetin erilaiset kimppakyytipalvelut ovat osoittautuneet myös Silvennoisen mielestä toimiviksi. Hän on saanut sitä kautta aina matkakaverin ja bensakuluihin osallistujan. Tampere tulee yllättävän äkkiä. Ymmärrän, miksi yksi liftaajien motiiveista on ihmisiin tutustuminen. Kukaan ei ole niin vaisu, etteikö keskusteltavaa sadan kilometrin ajaksi löytyisi. Silvennoinen jättää minut lähelle rautatieasemaa ja jatkaa mukuloineen matkaa itään. Hänen vanhat laskelmat pitivät paikkansa: matka Turusta Tampereelle kesti reilut kolme tuntia. Junassa mietin uutta matkustuskokemusta lämmöllä, vaikka tajuan ikääntyvän ja mukavuudenhaluisen miehen minussa nauttivan paljon ilmastoinnista ja ravintolavaunun palveluista. Olen yhteiskunnan halveksunnasta huolimatta onnistunut pitämään kiinni opiskelijakortista, joten kaikki tämä on vielä edullistakin. Ai niin, ehdin tähän pendolinoon vain siksi, että se oli taas reilusti myöhässä. Nyt olen siitä ihan hyvilläni. Mutta vain nyt. Sillä jos jatkossa haluan seikkailla vailla aikatauluja ja tuijotella kaukaisuuteen odotellen kyytiä, joka tulee ihan koska haluaa, menen tien varteen ja nostan peukaloni. Nettisivuja seikkailusta ja kimppakyydeistä kiinnostuneille: http://hitchwiki.org/fi/Etusivu www.kimppa.net www.kyydit.net

kaisuuteen minun ohi ajaessaan. En ihmettele vaikka he vaistomaisesti olisivat hamunneet käsilaukkuaan kainalon suojaan. ”Mokomakin juippi, sivari ainakin”, ajattelivat varmaan. Insinööri Kemppainen mersukuskina sen sijaan oli siis tilastollinen harvinaisuus, ja olen siitä kiitollinen. Rekkakuskeja Silvennoinen kehuu. Heidän kyydissä saattaa päästä useita satoja kilometrejä, kun taas normaalin henkilöauton kyydissä satakin on jo pitkä matka. Alkuillasta rekkaterminaaliin kävelemällä ja kysymällä voi siis päästä pitkän siivun ja puoli Suomea kerralla. - Joskus ulkomailla rekkakuskit tarjosivat yöpaikkaa ja silloin ei aina tiennyt, yrittivätkö he suojella vai halusivatko he seksiä. Painostava sävy on aina selkeä merkki, silloin kannattaa lähteä. Yleensä he ovat kuitenkin luotettavia, hehän ovat töissä. Hän kertoo olleensa kerran erään miehen luona yötä Suomessa, kun matka venähti myöhään. Mies kuitenkin soitti rehdisti ensin poissa kotoa olleelle vaimolleen, että onhan yövieras ok.

Trooppiset paratiisisaaret

Tahiti & Moorea Tyyni valtameri peittää kolmasosan koko maailman pintaalasta. Keskellä tuota ääretöntä merta sijaitsee alue, jota kutsutaan Ranskan Polynesiaksi. Se koostuu viidestä eri saariryhmästä, joista tunnetuin on Seurasaaret, joihin kuuluvat muun muassa Tahiti ja Moorea. Tahiti on häämatkaajien ikuinen suosikki, kun taas Moorea on unelmakohde kaikille sukeltajille. Saaret ovat maineensa veroisia. Ja vielä paljon enemmän. Matias A. Martin

ahiti on Ranskan Polynesian suurin saari (1048 km²). Se on kuuluisa upeista rannoistaan ja suurista aalloistaan. Esimerkiksi Teahupoon ranta on surffareiden mekka. Tahitin suurin yllätys on kuitenkin sen uskomaton vehreys. Se on saari, jossa vihreän jokainen värisävy on edustettuna. Tuntuu kuin kaikkia muitakin värejä olisi käsitelty kuvankäsittelyohjelmalla, ja kontrastit viety äärimmilleen. Niin luonnottoman kirkkaina ja puhtaina värit loistavat. Kaiken kruunaavat kookospuut, joita on silmänkantamattomiin. Vältän paratiisi-sanan käyttöä viimeiseen asti, niin yliviljelty se on. Mutta kun kyseessä on Tahiti, täytyy minunkin jo antautua. Tahiti on todellinen paratiisisaari.

Pehmeä lasku tropiikkiin Ranskan Polynesiassa asuu 280 000 ihmistä, joista 70 prosenttia Tahitiilla. Luoteisrannikolla sijaitseva Papeete on Tahitin pääkaupunki ja se on samalla koko Polynesian sydän. Kaupungin välittömässä läheisyydessä on Faa’an lentokenttä, joka avat-

tiin vuonna 1961. Se on pieni, mutta toimiva. Se pitää osaltaan huolen siitä, että turismi jatkaa elintärkeää kasvuaan. Vuonna 1983 kävijöitä Tahitilla oli 125 000, nykyään 220 000. Alueen bruttokansantuotteesta matkailun osuus on 25 prosenttia. Ei ihme, että turistia pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Oma matkanikin saa alkunsa kukituksella! Laskeudun lentokoneesta ja astelen kohti kentän aulaa, josta kuuluu musiikkia. Saan vastaanottovirkailijalta trooppisen kukan käteeni, kauniin hymyn kera. Tervetuloseremoniaan kuuluu ukulelea soittelevat miehet ja lannevaatteisiin pukeutuneet naiset, jotka laulavat ja tanssivat polynesialaisten laulujen tahtiin. Papeeten kaupunki on pienen kalastajakylän tapainen. Asuin- ja toimistorakennukset ovat pieniä ja matalia, muutamaa hotellia lukuun ottamatta. Papeeten keskus levittäytyy sataman ympärille. Varsinkin yöaikaan satama on lumoavan kaunis. Kymmenet myyntikojut myyvät mitä tahansa ruokaa, merenelävistä nuudeleihin. Iltatorin tuoksut herättävät ruokahalun ja mielenkiinto herää. Wokkipannuissa tirisee öljy ja hiillos loimottaa grilleissä. Ruokalistojen tulkinta voi olla tosin haas-

Vaipahi Spring Garden, Tahiti

Tämän surrealistisempaa maisemaa saa maapallolta hakea

Infinity pool, Legends Resort, Moorea

tavaa, sillä ne ovat pitkälti tahitin-, ranskan- ja kiinan kielisiä. Onneksi joistain annoksista on valokuvia. Polynesialaisten jälkeen (78 prosenttia väestöstä) kiinalaiset ovatkin alueen suurin etninen ryhmä (12 prosenttia). Tunnelma satama-altaan ympärillä onkin kuin Aasiassa ikään.

Ihmeiden tavaratalo Julkinen liikenne saarella on lähes olematonta. Bussit kulkevat verkkaisesti, eikä aikatauluihin ole luottamista. Oman menopelin vuokraaminen on lähes elinehto onnistuneelle lomalle. Ajokortittomana tämä olisi minulle suuri ongelma, mutta onneksi paikallinen ystävä toimii kuskinani seuraavat päivät. Hän asuu saaren itäosassa, Taravaossa, jonne on tunnin ajomatka lentokentältä. Matkan varrella pysähdymme tavaratalossa, jonka käytävillä riittää ihmettelemistä: vaatteita, vihanneksia, kukkia ja eksoottisia meren eläviä. Tuntuu kuin astelisi maalikaupassa, niin räikeitä ja eloisia värejä on kaikkialla. Varsinkin kahvi- ja teepurkit tekevät syvän vaikutuksen; niissä on toinen toistaan kauniimpia etikettejä, jokainen kuin oma taideteoksensa. Paikallisen olutpanimon logo on varmasti alallaan koko maailman kaunein (Hinano).

Taival vehreyden keskellä Poistun kyydistä Vaipahi Spring Gardenilla, jossa on nimensä mukaisesti puutarha, sekä kolme eri kävelyreittiä. Ilokseni

alueella ei peritä minkäänlaista pääsymaksua. Taipaleelle pitää sonnustautua asianmukaisin varustuksin, sillä metsässä on kuumaa ja kosteaa, vain vesiputouksen äärellä on viileää. Pisimmän kävelyreitin (Great Loop) korkeuserot ovat 65-180 metriä. Maisemat ennen kaikkea merelle päin ovat ikimuistoisia. Great Loopin päätepisteessä, sadan metrin korkeudella, on piknik- ja näköalapiste. Taival päättyy kauneimpaan näkyyn mitä kuvitella saattaa, sinisen meren eri värisävyihin ja valliriuttaan. Kävelymatkan päässä Vaipahista sijaitsee toinen nähtävyys, Papearin kasvitieteellinen puutarha ( Jardin Botanique de Papeari). Tämä on yksi suurimmista ja kauneimmista puutarhoista koko Polynesiassa. Kiitos ja kunnia siitä kuuluu amerikkalaiselle Harrison Smithille. Tämä Harvardin yliopiston opettaja ja fysiikan tohtori saapui Tahitiin maailmanympärimatkallaan 1903. Pysyvästi hän asettui tänne vuonna 1919. Puutarha oli hänen elämäntyönsä. Siellä on lukuisia kasveja ja ennen kaikkea kummallisia puita. Bengalin puu (Ficus banghalensis) on kaikkein häkellyttävin. Rungon ympärysmitta on kymmeniä metrejä ja puunlatvoista roikkuu liaaneja. Se kasvaa kasvamistaan, etenkin leveyttä. Se on kuin kokonainen metsä yhdessä ainoassa puussa. Ikimuistoinen päivä päättyy auringonlaskuun Taravaon jyrkillä rinteillä, jonne saan kyydin. Aurinko kätkeytyy pilvien taakse, koko luomakunta hohkaa keltaisen ja oranssin sävyissä.

Papearin kasvitieteellinen puutarha

Vuorten siluetti antaa näylle viimeisen silauksen. En voi millään uskoa, että joillakin voi olla tällainen maisema takapihallaan. Ja sama näytös joka ikinen ilta.

Tahiti tunnetaan helmistään Mustat helmet ovat Ranskan Polynesian kuuluisin vientituote. Helmet olivat arvossaan paikallisille jo vuosisatoja sitten. 1800-luvulta lähtien niitä himoittiin myös Euroopassa. Helmien perässä olivat etenkin Euroopan eliitti ja eri kuningaskunnat. Mustia helmiä onkin kutsuttu aina kahdella eri nimellä: ”helmien kuningatar” ja ”kuningattarien helmi”. Aidot luonnonhelmet olivat äärimmäisen harvinaisia. Ensimmäiset teolliset helmiviljely-kokeilut tehtiin Bora Boralla vuonna 1961, ja se todettiin menestykseksi kahta vuotta myöhemmin. Helmiviljelmiä on nykyisin lähes jokaisella saarella. Osterilajike on nimeltään Pinctada Margaritifera. Teollisessa viljelyssä simpukan sisään työnnetään manuaalisesti pieni, tiheää ainetta oleva ydin, jonka ympärille uusi helmi kasvaa. Uuden helmen kasvaminen kestää kaksi vuotta. Valmiit helmet lajitellaan koon, muodon ja pinnan mukaan. Suosituimmat helmet ovat muodoltaan pyöreitä. Muita kutsutaan nimillä nappi (yksi sileä pinta), pisara ja barokkihelmi, joka on täysin epäsymmetrinen. Helmien värit vaihtelevat harmaan, sinertävän ja vihreän kautta pikimustaan. Halvan pikkuhelmen voi saada kympeillä, laatuyksilöt maksavat satoja euroja.

Laskevan auringon taikaa, Taravao

13 Bengalin puu

oorean saarta kutsutaan Tahitin pikkusiskoksi. Tahitista, Papeeten satamasta, lähtee Mooreaan lukuisia aluksia joka päivä. Vajaan kahdenkymmenen kilometrin matka taittuu kolmessa vartissa. Moorean siluetti on kuin peilikuva Tahitin siluetin kanssa. Saan Moorea Campingista rähjäisen huoneen, joka kuitenkin sijaitsee vain viisi metriä rannalta. Huoneen ”sisustus” ei päätä huimaa. Puinen sänky, jonka päällä on ohkainen patja. Seinällä on pieni peili ja katossa hehkulamppu, jossa ei ole edes varjostinta. Ikkunan virkaa tekee neliömetrin kokoinen lastulevy,

jonka voi työntää alhaalta käsin ja pitää avonaisena väliin laitettavalla lankunpätkällä. Vessa, suihku ja lavuaari löytyvät pihamaalta. Punkkaan maailman hirvittävimmässä läävässä, mutta kaikki muu on yliluonnollisen kaunista. Lumivalkeaa hiekkaa, palmuja, ja jopa pieni saari etualalla, jonka ympäri voi uida. Seuraavat päivät vietän rannalla kuin huomista ei olisi, tuntikausia joka ikinen päivä. Illat ihailen maalauksellisia auringonlaskuja ja niiden perään syttyvää tähtitaivasta. Äänet vaimenevat yön pimetessä ja tuuli puhaltaa armeliaasti. Jos onnen tunteeseen voisi seota, niin nyt oltaisiin lähellä. Elämä näillä saarilla on silmittömän kallista. Hintataso on helposti kaksin, jopa kolminkertainen Suomeen verrattuna. Yli puolet käyttötavaroista tuodaan Ranskasta tai muu-

Jos onnen tunteeseen voisi seota, niin nyt oltaisiin lähellä.

alta, ja se selvittää paljon. Omalla matkabudjetillani minulla ei ole mitään asiaa paikallisiin ravintoloihin. Alkeellisimmat elintarvikkeetkin ovat aivan käsittämättömän kalliita. Kärvistelen muutaman päivän kirkkaasti köyhyysrajan alapuolella. Sitten lyön elämän risaiseksi ja lähden sukeltamaan.

Syvä sininen meri Moorean sukellusvedet ovat maailmankuulut. Erityisesti siksi, että siellä on aina paljon haita! Kaksi vajaan tunnin kestoista sukellusta (maksimisyvyys 24 metriä) kustantavat yhteensä 80 euroa. Ylivoimaisesti elämäni parhaimmat sukellukset. Kaloja mielenkiintoisempia olivat kaikki ne harvinaiset kummajaiset, joita en ollut koskaan ennen nähnyt,

kuten mustekala, kilpikonna ja mureena. Ikimuistoisinta oli kuitenkin olla suuren hai-parven ympäröimänä. Toistakymmentä harmaariutta- ja mustaevähaita lipui ohitsemme, parhaimmillaan vain muutamien metrien päästä. Ne hyökkäävät ihmisten kimppuun vain jos niitä härnätään. Ei olisi tullut pieneen mieleenkään! Paluumatkalla näemme vielä joukon delfiinejä, ihan kuin elämyksiä ei olisi jo ollut tarpeeksi yhden päivän osalle. Eikä siinä vielä kaikki. Jos Moorealle tulee kesä- ja lokakuun välisenä aikana, siellä voi nähdä myös valaita.

Le Belvederen postikorttimaisema Sukellusreissullani tutustuin argentiinalaiseen Andreonin perheeseen. Sovimme seuraavalle päivälle, että teemme vie-

Le Belvedere, Moorea

lä yhteisen retken Moorean nähtävyyksille. Niinpä sitten huristelemme pitkin metsäisiä teitä, kunnes saavumme suuren ananaspellon laitamille. Ajotie loppuu sinne, ja jatkamme matkaa jalan. Puoli tuntia tiheän metsän läpi taivallettuamme olemme näköalapaikalla nimeltä Le Belvedere. Ja mikä maisema sieltä avautuu! Moorean kaunein ja kuuluisin postikorttimaisema on juuri täältä. Suoraan edessä, lahtien välissä, on vuori nimeltä Rotui (899 metriä). Vuoren vasemmalla puolen on Opunohun lahti ja oikealla puolen Cookin lahti. Jälkimmäisen edustalle on ankkuroitu valtava risteilijä. Maisema on kertakaikkisen mykistävä, tätä voisi katsoa maailman tappiin saakka. Palaamme autolle samaa metsäistä tietä pitkin ja ajaa hurautamme Hotel Intercontinentaliin. Hotelli edustaa koko Moorean huikeinta ylellisyyttä: omasta residenssistä pääsee tikkaita laskeutumalla suoraan mereen. Yöpyminen kyseisessä paikassa maksaa vaatimattomat 570 euroa yöltä! Kaiken huipuksi alueella toimii myös The Moorea Dolphin Center, ja altaalla on menossa juuri delfiinishow, kun sinne saavumme. Ikuistan yhden elämäni upeimmista valokuvista kun tuo delfiini ponnistaa ilmojen teille. Kuva on kuin suoraan Moorea Tourism Bureaun -lomaesitteestä.

Infinity Pool, äärettömyyksiin jatkuva uima-allas Hotel Intercontinentalin takana sijaitsee toinen huippuluokan hotellikokonaisuus nimeltä Legends Resort, jonne matkaamme välipalalle. Yöpymiseen ei ole varaa, sillä täällä majoituskulut ovat halvimmillaan 350 euroa yöltä. Hotellin ehdoton valttikortti on sen Infinity Pool, uima-allas, joka ikään kuin jatkuu äärettömyyksiin. Mäenrinteessä, noin 50 metrin korkeudella on näköalatasanne, ja sen äärelle on rakennettu allas, jollaista en ole ennen nähnyt. Sen siniset posliinilaatat sulautuvat äärettömän meren kanssa yhteen. Tyyni valtameri avautuu koko horisontin leveydeltä alapuolella. Olet uima-altaassa, mutta kun katsot sopivasta kulmasta merelle päin, voit yhtä hyvin kuvitella uivasi valtamerellä. Optinen harha tai mielikuvitusta, mutta tämän surrealistisempaa maisemaa saa maapallolta hakea. Huristelemme lopuksi satamaan, jossa Luiz luovuttaa vuokra-autonsa ja nousemme viime tingassa laivaan. Auringon laskiessa Moorean taakse, sen tumma siluetti nousee merestä uhmakkaana. Matkani Polynesiassa on ylittänyt villeimmätkin odotukseni moninkertaisesti. Tällaista kauneutta, luonnon ja ihmisen välistä harmoniaa, en ole kohdannut missään muualla. Ymmärtävätköhän paikallisetkaan millaiseen paratiisiin he ovat syntyneet? Maisemat Seurasaarilla ovat henkeäsalpaavia: sahalaitaisia vuorijonoja, syviä laaksoja, laava-onkaloita ja vesiputouksia. Tahitin ja Moorean virheettömät rannat taittavat valoa tumman laavakiven ja vaalean korallin eri sävyissä. Alueella vallitsee trooppinen ilmasto, keskilämpötilan ollessa taivaalliset 26 astetta. Auringonpalvontaa kookospuiden katveessa, vuoden jokaisena päivänä. Tästä ei loma enää parane.

Tahiti & Moorea

Virallinen nimi: Ranskan Polynesian Territorio Pääkaupunki: Papeete (26 000 as.) Pinta-ala: 4167 km² (maapinta-ala) Asukasluku: 280 000, joista Tahitilla noin 180 000 Aikavyöhyke: - 12 h Ilmasto: trooppinen Kielet: ranska ja tahiti Rahayksikkö: Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP), 120 CFP = 1 euro Ranskan Polynesiassa on viisi pääsaariryhmää: Austral-, Gambier-, Marquesas-, Tuamotu- ja Seurasaaret, joihin kuuluu muun muassa Tahiti ja Moorea. Viisumi: ei tarvita alle kolmen kuukauden matkalle Tahiti on kaukana, maapallon toisella puolella. Sinne lentää seitsemän eri lentoyhtiötä, esimerkiksi Air France, Qantas, Lan Chile ja Air New Zealand. Lentoaika Pariisista Tahitiin kestää 21 tuntia (17 100 km). Edestakainen lento Tahitiin maksaa noin 2000 euroa. Kätevämpää on lentää Tahitiin niin, että sen ottaa mukaan maailmanympärimatkalle. Maailmanympärimatkojen hinnat kun ovat lähes samaa luokkaa. Lisätietoa: www.intercontinental.com www.tikivillage.pf www.polynesie.org www.tahitiguide.com www.legendsresortvillas.com www.moorea-fundive.com

Hotel Intercontinental, Moorea

Lapsuus on jatkuvaa kehityshaasteisiin vastaamista. Monissa ikävaiheissa voi ilmetä ohimeneviä hermosto-oireita ja käytöshäiriöitä. Yksi tällainen lähes normaaliksi katsottava ilmiö on nykimis- eli tic-oire, joka alkaa usein päiväkotitai ala-astevaiheessa ja jää myöhemmin pois. Pienelle osalle ticit ovat kuitenkin elämää häiritsevä pitkäkestoisempi ongelma. Emma Ristimäki, 7, sai keväällä pitkittyneestä tic-oireilusta lopulta Touretten syndrooma diagnoosin. Teksti: Mirkka Torikka, Kuvat: Tiina ja Petri Ristimäki

un nimi on Emma, mä olen kotosin täältä Jyväskylästä, mutta nyt me asutaan Vaasassa. Mikä sun nimi on?”, kuuluu kova sepustus lastenvaateliikkeen leikkipaikalta heti sen jälkeen, kun olemme astuneet sisään. ”Hei hei Emilia”, Emma huutaa innokkaana perään, kun uusi tuttavuus poistuu hieman hämmentyneenä kaupasta. Emma säntää in-

noissaan luokseni ja kertoo, miten sai uuden ystävän, jonka nimi on Emilia. Emmalla on tylsää, koska katselemme vaatteita hänen äitinsä kanssa, ja hän haluaa huomiota, kuten kuka tahansa lapsi. Hän puhuu tauotta, hyppelee ja räpyttelee käsillään. Emma vetää päähänsä tonttulakin ja ehdottaa sitä kesähatuksi, jota olemme hänelle etsimässä. En naura hänen mielestään tarpeeksi, ja hän kysyy monta kertaa, eikö vitsi ollut mi-

nusta hauska. Hän selittää kovaan ääneen, että tietää kyllä, ettei tonttulakkia pidetä kesällä. Häntä vaivaa yhä se mahdollisuus, etten ehkä ole tajunnut vitsiä. Emma kävelee kiivaasti perässäni puhuen tauotta kovaan ääneen, selvästi ahdistuen koko ajan lisää, vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että hän oli minusta oikein hauska. Tunnen ihmisten uteliaat katseet selässäni. Jotkut ovat selvästi jääneet seuraamaan tilannetta.

Emma tietää omat tapansa ja kertoo niistä vuolaasti. ”Joskus mä jään tälläin jankkaamaan samaa asiaa, ja joskus mä olen aika dramaattinen”. Kohta huomaan Emman silmissä kyyneleitä. Enää en tiedä mitä tehdä. Päädyn vain halaamaan häntä. Mutta halatessa Emmaa häiritsee, kun käteni osui hänen kasvoihinsa ”väärin”. Kävelemme ulos kaupasta Emman puhuen yhä tonttulakki-episodista kovaan ääneen. Emman äidin katse on

paljon puhuva: ”tällaista meidän arki on”.

Tahatonta tohellusta Todennäköisesti muut liikkeessä olevat ajattelivat Emman olevan vain puhelias ja vilkas lapsi. Mutta hänen toiminnalleen on myös nimi, Touretten syndrooma. Tourette on neurologinen oireyhtymä, jolle on ominaista toistuvat ja tahdosta riippumattomat liikkeet (tics) sekä hallitsemattomat vokaaliset äännähdykset. Emmalla on lisäksi myös taipumusta pakkotoimintoihin- ja ajatuksiin (OCD). Kaikki alkoi Emman ollessa 4-vuotias. Hänen äitinsä Tiina Ristimäki alkoi kiinnittää huomiota tyttärensä erikoiseen hyppimiseen. ”Se oli erilaista kuin sellainen lasten rento ilosta hyppinen. Emma näytti kokevan pakottavaa tarvetta poistua kesken leikin tai syömisen hyppimään. Hän toisti hyppimisen aina samanlaisena rituaalina edestakaisin, eikä hän tuntunut sinä aikana kuulevan puhetta.” Emma tuntui olevan hyvin persoonallinen ja herkkä lapsi, mutta silti oli vaikea ajatella minkään olevan vikana. Huoli kuitenkin alkoi kasvaa, kun Emma alkoi myös räpytellä silmiään tauotta. ”Räpyttely oli riittävän luonnollista, etten vienyt häntä silmälääkäriin, mutta samalla kuitenkin sen verran luonnotonta, että sen erotti tavallisesta silmien räpsymisestä”, Tiina muistelee. ”Uudet kengät pelottivat Emmaa, koska nauhojen reijät näyttivät silmiltä. Hän ei suostunut koskaan pitämään kyseisiä kenkiä. Kynässä oleva kuva häiritsi tyttöä niin paljon, ettei kyseistä kynää voinut käyttää”, muistelee Tiina erikoisia tilanteita. Neuvolassa ei sanottu mitään, vaikka Tiina mainitsi huolestaan. Emman nelivuotistarkastuksessa neuvolakorttiin kirjoi-

tettiin: ”Reipas ja hienosti yhteistyötä tekevä tyttö. Motoriikka ikätasoista. Hyvä kynäote, kirjoittaa nimensä.” Päiväkodissa Emma joko pystyi pidättelemään oireita tai sitten hoitajien täytyi olla Tiinan mielestä sokeita ja kuuroja, koska kukaan ei maininnut mistään poikkeavasta. Lohdutukseksi tarkoitetut kommentit, ”kaikki lapsethan hyppivät”, tuntuivat loukkaavalta vähättelyltä. Äidinvaisto viestitti, että kyse oli muustakin. Sitten alkoi rykiminen. ”Tuntui kun Emman kurkussa olisi ollut jatkuvasti jokin roska. Sen lisäksi, että huoli rykimisen syystä kasvoi, rykiminen itsessään alkoi häiritä, se alkoi tehdä minut hulluksi”, kertoo Tiina. Tiina puhui asiasta ystävälle, joka mainitsi tic-oireet. Ne ovat tavallisia lapsuudessa, jopa 24 prosentilla päiväkoti- ja alaasteikäisistä on jonkinlaisia tic-oireita, yleensä juuri herkillä lapsilla, ystävä rauhoitteli. Kyseinen ystävä kertoi esimerkiksi hänen oman poikansa aukovan pakonomaisesti suutaan ja sihisevän kuin käärme. Vain pienellä osalla oireet jatkuvat, lisääntyvät ja alkavat haitata jokapäiväistä elämää. Tieto ja vertaistuki helpottivat hetkellisesti. Tiina päätyi kuitenkin etsimään tietoa internetistä ja järkyttyi tietokoneen äärellä luettuaan oireyhtymästä, joka voidaan diagnosoida, kun tic-oireet ovat jatkuneet yli vuoden säännöllisinä. Emmalla oli niin paljon samoja piirteitä, ettei kyse voinut olla sattumasta. Vanhemmat alkoivat olla varmoja että Emmalla on Tourette. Kaikenlaiset kauhukuvat valtasivat mielen. Sitä tunnetta Tiina ei unohda koskaan. Oireet vaihtelivat kausittain. Kun rykiminen loppui, alkoi Emma haistella toistuvasti käsiään. Oireet tulivat ja menivät. Tourette-yhdistyksen keskustelufoorumista Tiina luki tutun

kuuloisia kertomuksia aistiyliherkkyyksistä, omiin ajatuksiin unohtumisista ja puheripuleista. Vertaistuki auttoi ja ahdisti. Tiina luki monista oireyhtymän seurauksista ja liitännäisongelmista, kuten oppimisvaikeuksista, itsetuhoisuudesta, eristäytymisestä ja sosiaalisista ongelmista. Huoli Emman tulevaisuudesta kasvoi. Mitä jos häntä aletaan kiusata? Viisas ystävä lohdutti sanomalla, että erityislapsia annetaan vain erityisille vanhemmille. Ja että suhtautuminen on ympäristön ongelma, eikä Emman.

Koputuksia ja putkahduksia Syksyllä 2009 Tiina mainitsee taas neuvolassa Emman käytöksestä. Neuvolantädin mukaan Emman oireilu on kuitenkin tavallista ja menee ohi. Tic-sanaa, saati Tourettea ei mainita. Viisivuotistarkastuksessa neuvokorttiin kirjoitetaan: ”Reipas ja puhelias tyttö, ennakkotehtävät sujuneet hyvin.” Tämä rauhoittaa vanhempia vähän, mutta huoli palaa pian. Kerran junamatkalla papan luo Emma alkaa yhtäkkiä koputtaa junassa ikkunoihin. Äiti kieltää spontaanisti, mutta Emma sanoo, että hänen on pakko koputtaa. Loppumatkan Emma ramppaa junan toiselta puolelta toiselle koputellen ikkunoihin. Emmalle on alkanut tulla myös pakkoajatuksia, joita hän kutsuu ”putkahduksiksi. Niiden ääneen sanominen helpottaa. Eräs tällainen putkahdus oli ”mitä jos mä tapan teidät?”, tai ”mä ajattelin, että mitä jos sä löisit mua?”. Emma saattaa saada näitä tahdosta riippumattomia putkahduksia kymmeniäkin kertoja päivässä. Ne ovat olleet äidille niin raskaita, että on sovittu, että Emma käy kuiskaamassa ajatuksensa aina isän korvaan. Näin hän saa ahdistuksensa purettua ilman, että äi-

ti joutuu niitä kuulemaan. Ajatusten hurjien sisältöjen vuoksi Emmalle on jouduttu painottamaan, ettei putkahduksia saa sanoa ääneen muualla kuin kotona. Tämä aiheuttanee Emmalle kovaa stressiä ajoittain. Tahdosta riippumaton oireilu ei kuitenkaan poista kasvatuksen tarvetta. Päinvastoin, tällöin lapselle järjestys ja ohjaus ovat entistäkin tärkeämpiä. Lapselle voidaan opettaa, mikä on sopivaa ja mikä on sopimatonta käytöstä, vaikka häntä ei tulisikaan liikaa painostaa olemaan oireilematta. Liiat kiellot vain lisäävät stres-

Erityislapsia annetaan va in erityisille vanhemmille. Suhtautuminen sairauteen on ympäristön ongelma, ei Emman. siä, mikä taas lisää oireita entisestään. Koska syndrooma ei näy selvästi päällepäin, saatetaan ajatella sitä sairastavien olevan huonosti kasvatettuja ja tottelemattomia lapsia. Sosiaalisen paineen vuoksi vanhempi kokeekin helposti tarvetta kieltää lasta toteuttamasta pakko-oiretta. Mutta miten voi asettaa lapsen sellaiseen tilanteeseen, että tämä joutuu taistelemaan pakko-oiretta vastaan miellyttääkseen vanhempaansa? Suurin haaste vanhemmille usein onkin heidän asennoitumisensa tähän sairauteen.

Helpottava diagnoosi Kuusivuotistarkastuksessa elokuussa 2010 neuvolakorttiin kirjoitetaan: ”Reipas ja vilkas tyttö. Kynäote ok. Pituuskasvu ok,

Erityispiirteitä, ei ongelmia

painokäyrä nousussa. Kuulo ok, näkö hyvä. Motoriikka ok. Siitepölyallergia.” Ei vieläkään reagointia tic-oireisiin. Tiinaa tuskastuttaa. Päiväkodissa alkaa ilmetä ongelmia, kun leikit eivät sujukaan Emman tahdon mukaan. Hän kuvittelee mielessään leikin etenevän tietyllä lailla, ja kun näin ei tapahdukaan, niin hän hätääntyy ja alkaa itkeä. Myöhemmin Emma kiertää pyytelemässä kohtuuttoman vuolaasti anteeksi hämmentyneiltä leikkikavereiltaan. Emmaa aletaan kiusata. Joulukuussa 2010 pakko-oireiden kirjoon liittyy nykiminen. Vihdoin yksi hoitaja päiväkodista myöntää huomanneensa Emman nykivän, mutta on ajatellut sen olevan vain hikkaa. Lopulta myös poikkeavaan hyppimiseen alettaan kiinnittää huomiota päiväkodissa. Nykiminen on välillä niin rajua, että vanhempien mieleen tulee myös epilepsia. Emma nykii syödessä niin rajusti, että ruoka lentää suusta. Tiina varaa ajan lääkärille. Emma ticcaa lääkärin vastaanotolla juuri sopivasti. Ensimmäistä kertaa huoli otetaan todesta. He saavat kiireellisen lähetteen lastenneurologille, joka taas ohjaa eteenpäin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Sairaalassa Emmalle tehdään EEG-rekisteröinti, mikä sulkee pois epilepsian. Tutkimuksen aikana Emmalla on paljon tic-oireita, nytkähtelyä, ilman puhaltelemista poskiin, kakistelua ja yskäisyjä. ”Tic-oireisiin liittyen jonkin verran rituaali- ja pakonomaista käyttäytymistä OCD-tyyppisesti. Näin ollen kyseessä ei vaikuta olevan epilepsia”, sanoo lääkäri. Sitten se tulee. Diagnoosi. ”Emmalla on laaja tic-oireilu, täyttäen Tourette oireyhtymän diagnoosikriteerit, koska tic-oireet ovat motoriset ja vokaaliset, ja ovat esiintyneet yli vuoden verran.” Tiina on enää vain helpottunut siitä, että Emman toiminnalla on nyt nimi. Samanaikainen äänellinen ja motorinen monimuotoinen nykimishäiriö. Tourette. Enää ei tarvitse miettiä, mistä omituisuudet johtuvat. Lääkärin kanssa käydään läpi hoitomahdollisuuksia, lääkitysvaihtoehtoja ja pohdiskellaan myös, voisiko Emma hyötyä psykoterapiasta. Lääkäri sanoo, että hänestä tärkeintä tällä hetkellä on nyt lähiympäristön informoiminen. Emma ohjataan kuitenkin lastenpsykiatrille seurantaan, josta toista lääkäriä pyydetään ottamaan kantaa hoidon tarpeeseen. Tourette tunnetaan huonosti ja moni tietää siitä vain kirosanojen huutelemisen. Esimerkiksi taannoin Touretesta kertova 4D-dokumentti provosoi otsikolla ”Pakko kiroilla”. Asiallinen tieto on kiven alla. Ja on käsittämätöntä, että ticoireiden yleisyydestä huolimatta neuvoloissa puhutaan niistä niin vähän, jos mitään? Parasta mitä voi tehdä Tourettea sairastavien hyväksi, onkin oireyhtymästä tiedottaminen ja stereotypioiden poistaminen. Useimmat TS-diagnoosit ovat kuitenkin lieviä, eikä usein koko sairautta edes huomaa.

sopia, eti o v a s s n a k n Opettaja a välillä luotu is o p a a s i s p tä la ilemaan. a cc ti n ä ä v tä y ä kasta k

Vanhemmat turtuvat Emman ticcaamiseen niin, etteivät aina enää edes huomaa sitä. Ristimäet elävät normaalia lapsiperheen arkea, mikä sujuu, kun se vain suunnitellaan tarkkaan. ”Vaatteet seuraavaksi aamuksi pitää katsoa valmiiksi ja aina kun olemme lähdössä jonnekin, tulee ”säännöt” kertoa Emmalle etukäteen. Minne olemme menossa, miksi, mitä siellä tapahtuu ja miten siellä tulee käyttäytyä. Tämä helpottaa arjen sujumista huomattavasti”, kertoo Tiina. Arki toimii Emman ehdoilla. Hänen esimerkiksi täytyy aina pestä hampaansa itse, vaikka hänen ikäiselleen hammaslääkäri vielä suositteleekin aikuisen apua harjaukseen. Sillä jos äiti auttaa, niin Emman on pakko kipristellä varpaitaan, eikä hän pidä siitä. Ruuan suhteen Emma on nirso. Kastikkeet kammottavat häntä, ketsuppi haisee sietämättömän pahalle. Äidin tekemä jauhelihakastike kelpaa Emmalle, samoin isän tekemä kalakeitto, mutta yksikin väärä keiton pinnalla kelluva mauste saattaa pilata kaiken. Emmalla ilmenee myös aistiyliherkkyyksiä. Pukeminen on välillä vaikeaa, koska joskus vaatteista lähtee Emman korvaan ärsyttävä ääni. Emma on alkanut myös toistella erilaisia hokemia, kuten ”okei, okei, okei, okei”. Välillä Emma turhautuu ja alkaa repiä itseään hiuksista tai raapia ihoaan. Mikä sitten on persoonallisuutta ja mikä neurologista häiriötä? Voidaksemme määritellä, mikä on epänormaalia käytöstä, tulisi ensin kyetä määrittelemään se, mikä on normaalia. Rajanveto on vaikeaa. Touretten syndroomaa sairastava ei yleensä voi täysin erottaa itseään taudistaan. Siksi voidaankin puhua TS-persoonallisuudesta, johon liittyy myös positiivisia piirteitä, kuten poikkeuksellinen älykkyys, luovuus, spontaanius, energisyys ja taiteellisuus. Tiina on oppinut mieltämään Touretten osaksi Emman ainutlaatuista persoonaa. Kaikilla meillä on omat omituisuutemme, eivätkä ne tee meistä ihmisenä sen epäaidompia. Tourette-oireita ei tarvitse nähdä ongelmina, vaan ne voi mieltää erityispiirteiksi. Kesällä 2011 psykiatriselta ei ole vielä kuulunut yhteydenottoa. Äidillä on luonnollisesti huoli siitä, miten tyttö selviää syksyllä alkavasta koulusta normaaliluokalla. Mitä jos Emmaa kiusataan taas? Ja mitä ellei Emma pysty syömään kouluruokaa ja ymmärtämättömät opettajat pakottaisivat? ”Suhtaudumme sairauteen kuitenkin rauhallisin mielin. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Niillä korteilla täällä pelataan, jotka on saatu”, ajattelee Tiina viisaasti. Monet Tourettea sairastavat pärjäävät hyvin normaaliluokalla. Opettajan kanssa voi sopia, että lapsi saa poistua välillä luokasta käytävään ticcailemaan. Tosin osa kärsii erilaisista oppimisvaikeuksista. Jotkut Tourette-lapset saattavat tarvita tukiopetusta johtuen keskittymisvaikeuksista, vaikeista ticeistä tai pakkotoiminnoista ja -ajatuksista. Vaikka Tourettea sairastavilla on usein vaikeuksia tunteiden säätelyssä, tarkoittaa se myös sitä, että ilon ja onnenkin hetket koetaan vahvasti. Emma juoksee äitinsä syliin, nauraa ja rutistaa kovasti. Onni asuu näissä hetkissä, joissa diagnoosilla ei ole mitään merkitystä.

Tiinalle voi lähettää postia osoitteeseen: tiina.ristimak@gmail.com

Touretten syndrooma (TS) • Touretten syndrooma on neurologinen oireyhtymä, jolle on ominaista toistuvat ja tahdosta riippumattomat liikkeet sekä hallitsemattomat vokaaliset äännähdykset (tic-oireet). Touretten oireyhtymä diagnosoidaan vuosittain noin 150200 kouluikäisellä lapsella. Se on 3-4 kertaa yleisempi pojilla kuin tytöillä. • TS on usein perinnöllinen, mutta voi myös syntyä viallisesta geenistä, joka ei ole peritty. Touretten syndrooma voi joskus olla esimerkiksi pienen aivovaurion seuraus. • Tic-oireet ovat yksinkertaisimmillaan silmien räpyttelyä, toistuvaa rykimistä, haukottelun tapaista suun aukomista, pään heittämistä ikään kuin tukan poistamiseksi silmiltä tai olkapäiden kohauttelua. Monimuotoisemmat ticit voivat olla toisen henkilön tai esineen taputtelua, koskettelua tai/ja haistelua, erilaisia hyppelyitä tai askelsarjoja. Harvinaisempiin oireisiin kuuluu muun muassa sosiaalisesti epäsopivien sanojen huutelu ja rumien sormimerkkien näyttely. Oireet esiintyvät eri henkilöillä eri tavalla ja niiden vakavuus vaihtelee hyvin lievästä vaikeaan, suurin osa tapauksista on lieviä. • Ticit eivät ole harkittuja, eikä niillä myöskään ole mitään tarkoitusta. Oireet vaihtelevat päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen sekä laadultaan että määrältään. Entiset pakkooireet korvautuvat uusilla, usein yksinkertaiset monimuotoisemmilla. Niitä voidaan tukahduttaa hetkellisesti, mutta se vaatii suuria henkisiä ponnisteluja. Ticit purkautuvat aina lopulta samoin kuin aivastus. Oireilevaa ei tule painostetaan lopettamaan. Se vain lisää stressiä, mikä taas lisää oireita entisestään. • Yleisimmin oireiden alku havaitaan 5-8-vuoden iässä. Tic-oireet ovat tavallisia lapsuudessa, jopa 24 prosentilla lapsista havaitaan tic-oireita, eivätkä ne suurimmassa osassa tapauksia merkitse Touretten oireyhtymää. • Jännitys, stressi, väsymys ja ahdistus lisäävät oireilua. Joskus kuitenkin toimettomuus, esimerkiksi television katselu, lisää oireiden määrää. Toimeliaisuus taas vähentää niitä: lapsi ikään kuin unohtaa oireensa leikkiessään tai touhutessaan muiden kanssa. • Touretten syndroomaan saattaa liittyä myös keskittymishäiriöitä, raivokohtauksia, ylivilkkautta, levottomuutta, kovaäänistä tauotonta puhetta, sekä impulsiivisuutta. Usein myös ilmenee ahdistusoireita: pelkotiloja, poikkeavaa huolehtimista, neuroottista varmistelua tai juuttumista tiettyihin tekemisiin. • Diagnoosi tehdään vanhempien antamien kuvausten, lääkärin havaintojen ja usein myös neuropsykologisten testien avulla, sekä sulkemalla muita neurologisia sairauksia pois. Ei ole olemassa verikoetta tai muita erityisiä testejä, joiden avulla TS voitaisiin todeta. • Oireyhtymään ei toistaiseksi ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan lievittää ja oppia hallitsemaan esimerkiksi lääkkeiden ja käyttäytymisterapian avulla. Monella oireet lievittyvät aikuisiässä, mutta osa oireista jatkuu yleensä läpi koko elämän. Tourette-lapsen tulevaisuuden näkymät riippuvat paljon saadusta tuesta ja oireyhtymän ymmärtämisestä. Yleensä TS-ihmiset pystyvät elämään oireistaan huolimatta täyttä elämää.