SuomeenjatuottavuuttaAutomaatiollaresilienssiä
Beckhoff Automation -yrityksen Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Mikko Uuskoski: s. 4
Joensuulaisen Suhmuran Metallin toimitusjohtaja Samuli Kankkunen tiimeineen innovoi yrityksen huimaan kasvuun. s. 3
Etäohjauksen osaaja
Sähkön hintakiinnitys on palvelu, joissa sähkön toimitushinta pysyy tilaajalle samana riippumatta pörssisähkön hinnanmuutoksista. s. 16
Syyskuu 2022 Editor HElsiNGiN tuottama asiaNtuNtijajulkaisu
BUSINESS NEWS
Pneumatiikan erikoisosaaminen on tehnyt kotimaisesta Pimaticista teollisuuden alan huippuyritystens.ykköskumppanin.8 kotimaista erikoisosaamista
Sähkön hintakiinnityksillä turvaa
Brighthouse Intelligence Oy kehittää älykästä väylää, jonka avulla meriliikenne voi ottaa askeleita kohti digiaikaa. s. 6
Merellinen Rauma vahvistaa asemaansa elinkeinoelämänkeskuksena.monipuolisenas.13
Energiatodistus helpoksi RAUMA HOUKUTTELEE YRITTÄJIÄ Tiimityötä ja automaatiota 2022
Planeran luoman EasyE:n avulla energiatodistuksen hankinta, säilytys ja uusiminen on helppoa. s. 10
t E k N olo G ia
Editor HElsiNGiN tuottama asiaNtuNtijajulkaisu 2 BUSINESS NEWS Vastaavat tuottajat: Jari Mäkinen, Valtteri Rantalainen Ulkoasu: Jenni Hyttinen Kirjoittajat: Mari Korhonen, Timo Sormunen, Jukka Nortio Painopaikka: PunaMusta / Tampere 2022 Business News jaetaan 3.9.2022 valtakunnallisesti HS Kuukausiliitteen mukana. Business News on Editor Helsinki Oy:n tuottama asiantuntijajulkaisu. Editor Helsinki Valtterituotanto@editorhelsinki.fiOyRantalainen,puh.040 561 7703 www.wematchu.com REKISTERÖIDYALIHANKINTA.FIKÄVIJÄKSI»HUIPPUOHJELMAA JA 1000 NÄYTTEILLEASETTAJAA! 27.9. TEOLLISUUDENTEEMAKESKUSTELU:VETOVOIMA, TARPEET JA TEKIJÄT Keskustelun puheenjohtajana Tekniikka & Talous -lehden päätoimittaja Harri Junttila. Panelisteina teknologiateollisuuden huippuasiantuntijat Vesa Riihimäki Wärtsilä Finland Oy:stä, Marjo Miettinen Ensto Oy:stä, Peer Haataja Tampereen Teollisuusoppilaitos Oy:stä ja Konepajakoulus ta sekä Jaakko Hirvola Teknologiateollisuus ry:stä. 27.202229.9. TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS ALIHANKINTA.FI #ALIHANKINTA 28.9. KEYNOTE Megatrendit ja teknologian kehitys ja niiden vaikutus tulevaisuuden teollisuu teen. Puhujana futuristi Elina Hiltunen 28.9. JATEOLLISUUDENTEEMAKESKUSTELU:TULEVAISUUSAJANKOHTAISETHAASTEET Keskustelun puheenjohtajana Alma Talentin toimittaja Janne Tervola 29.9. TULEVAISUUDENTEEMAKESKUSTELU:TEKIJÄT JA KOULUTUSYHTEISTYÖ Keskustelun Konepajakoulunpuheenjohtajanavetäjä Peer Haataja. 3 Metallipaja innovoi itsensä kasvuun 4 Automaatio takaa kilpailukyvyn 6 Etäohjauksen erikoisosaaja 8 Pimatic edustaa kotimaista erikoisosaamista kansainvälisellä huipulla 10 Energiatodistus helpoksi 11 Vaihtoehto kaikkeen lisärakentamiseen 13 Kansainvälistyvän Rauman vetovoima kutsuu yrittäjiä 16 Sähkön hintakiinnitykset helpottavat riskienhallintaa Sisällysluettelo
Joensuun kylJessä sijaitsevan Suhmuran Metalli Oy:n toiminnas sa perheyhtiön pitkä historia ja ko kemus yhdistyvät uuteen teknolo giaan ja innovatiiviseen ajatteluun. Sukupolvenvaihdoksen seuraukse na vuonna 2015 Samuli Kankku nen astui isänsä jalanjäljissä yhtiön johtoon ja lähti kehittämään liike toimintaa määrätietoisesti teknolo gia edellä. Edellytykset innovointiin olivat ihanteelliset ja tulokset sen mukaiset.–Olen
"Olemme nuori porukka vanhassa firmassa, jolla on valtava palo kasvaa ja kehittyä. Into ja ideat eivät lopu kesken, kertoo Suhmuran Metallin toimitusjohtaja Samuli Kankkunen.
ollut mukana konepa jan toiminnassa jo 16-vuotiaasta alkaen ja käytännön tekemisen li säksi kouluttautunut alalle samalla ensin ammattikoulussa ja sitten am mattikorkeakoulussa. Olen nähnyt läheltä alan kehityksen ja toiminta mallit sekä kartuttanut kokemusta laaja-alaisesti eri materiaalien työs tämisestä metalleista muoviin. In sinööriopinnot puolestaan vahvis tavat suunnitteluosaamistamme ja edellytyksiämme kilpailukykyisen liiketoiminnan kehittämiseen, nyt 33-vuotias toimitusjohtaja kertoo. Samuli Kankkusen tiimin aktiivi nen innovointi sai tunnustusta heti ensimmäisinä vuosina, ja nyt kehi tystyön seuraukset näkyvät myös liikevaihdossa. Joensuun Tiedepuis ton ”Aktiivisin yritys 2015” sekä ”Paras teknologia 2016” -palkinnot voittaneen yhtiön Investoinnit ro botiikkaa hyödyntäviin koneisiin Vahva konepajaosaaminen ja innovatiivinen suunnittelutyö teki suhmuralaisesta perheyrityksestä kilpailukykyisen aasialaista halpatuotantoa vastaan. innovoi itsensä kasvuun
Suhmuran Metallin koneis tuksen ja suunnittelupalve lun mahdollisuuksiin pääsee tutustumaan syyskuun lopulla Tampereen Alihan kinta-messuilla. Samuli Kankkunen tiimeineen on tavattavissa Pohjois-Karja lan osastolla A 216.
– Työkoneemme painavat hom mia kolmessa vuorossa, henkilö kuntaVuonnayhdessä.2020 hankkimamme DMG MORI DMP 70 5- akseli jyrsimen robottisolu tekee valmis tusprosessista tehokkaan ja tarkan, mikä mahdollistaa asiakkaillemme nopeat toimitukset suurella volyy milla ja paremmalla riskienhal linnalla kustannustehokkaaseen hintaan. Tämä on tehnyt meistä kilpailukykyisen myös kansainvä listen toimijoiden keskuudessa, Kankkunen iloitsee. Syksyn aikana konepajan kapa siteetti vahvistuu Citizen -pitkäsorvausautomaatilla,L32XIIjonkaavullavoidaankoneistaaakselisuuntaisestivinojapintojajareikiä.–Pitkälleautomatisoitukonemahdollistaaesimerkiksipientenjapitkienosientehokkaantyöstönhienomekaniikkaantailääketie
tEksti: mari korHoNEN kuvat: Harri säyNEvirta tuplasivat liikevaihdon viime vuo den aikana, ja matka on vasta alussa. – Olemme nuori porukka van hassa firmassa, jolla on aivan val tava palo kasvaa ja kehittyä. Into ja ideat eivät lopu kesken, pinttyneet toimintatavat eivät jarruta tuoretta ajattelua, eikä eläkeikä kolkuta vielä vuosikymmeniin ovella, Kankku nen kertoo keski-iältään 32-vuo tiaan työyhteisön mentaliteetista. jakustannustehokkuuttaAutomaatiollalaatua
3 teellisiin tarkoituksiin, Kankkunen kertoo. www.suhmuranmetalli.fi
Suhmuran Metalli Oy panostaa koneistamisprosessien automati sointiin, joka paitsi lisää kustan nustehokkuutta myös parantaa saatavuutta ja laatua.
METALLIPAJA
Editor HElsiNGiN tuottama asiaNtuNtijajulkaisu 4 BUSINESS NEWS
Automaatiokilpailukyvyntakaa
Kumulatiivinen osaamispääomamme, eli kaikkien työntekijöidemme yhteenlasket tu osaaminen, on valtava. Siksi pystymme tehokkaasti vastaamaan asiakkaidem me tarpeisiin, ja myös työntekijämme ovat erittäin motivoituneita, koska he saavat oppia koko ajan lisää, kertoo Beckhoff Automation -yrityksen Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Mikko Uuskoski.
Auto, pesukone, kännykkä, tietokone, televisio, liesi, lämmitys ja ilmastointi. Kaikki nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka sekä valmistus että lopputuote sisältävät paljon ja monenlaista automaatiota – mutta miksi? su siirryttäessä resurssiviisaampaan tuotantoon. Automaation ansiosta raaka-aineita hyödynnetään aiem paa tehokkaammin tuotannon ja koko toimitusketjun kaikissa vaiheissa, eli hukkaa syntyy vä hemmän. Automatisoitu logis tiikkakeskus on hyvä esimerkki: toimitusvirheet ja tavaroiden rik koutumiset vähenevät, ja tapatur mia sattuu
jalogistiikkakeskusAutomatisoituonhyväesimerkki:toimitusvirheettavaroidenrikkoutumisetvähenevät,jatapaturmiasattuuharvemmin.
Automaatiollaharvemmin.voidaan erottaa jätteistä kierrätyskelpoiset jakeet kuten metallit, puu ja muovit. Tä mä on mahdollista automaatiojär jestelmän ohjaamien sensoreiden ja robottikäsien yhteistyönä. Kun materiaalien kierrätystä paranne taan, säästetään neitseellisiä luon nonvaroja. Tottelevainen ja väsymätön automaatio Mutta mitä tämä maailmaa pyörit tävä automaatio oikein on? tEksti: jukka Nortio “
AutomAAtio on läsnä kaikilla toimialoilla: autotehtailla, kaivok sissa, logistiikassa sekä maa- ja metsätaloudessa. Kun ostat kurkun kaupasta, se on kulkenut monen automaation ohjaaman välivaiheen kautta maatilalta vihannestiskille tomaattien ja salaattien seuraan. Tilaus- ja toimitusketju on au tomatisoitu, jotta kaupassa on oi keaan aikaan oikea määrä tavaraa. Logistiikkakeskuksessa automaatio hoitaa, että tiloilta tulleet tavarat kerätään ja toimitetaan oikeaan aikaan, oikealla autolla ja oikeaan kauppaan. Tiloilla automaatio on huolehtinut, että kurkku kasvaa herkullisen makuiseksi.
– Automaatio varmistaa, että esimerkiksi kurkun kasvatuksessa kaikki tehdään mahdollisimman te hokkaasti. Sen avulla optimoidaan esimerkiksi tilankäyttö, valaistus, kastelu ja logistiikka, saksalaisen Beckhoff Automation -yrityksen Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Mikko Uuskoski sanoo.
Automaatiolla säästämme raaka-aineita Eurooppa elää parhaillaan akuuttia energiakriisissä, jossa on tärkeää, että osaamme käyttää fiksusti au tomaatiota. Se on myös osaratkai
– Automaatio on joukko teknisiä laitteita ja toimenpiteitä, jotka teke vät niille annetun tehtävän. Halko kone on yksinkertainen esimerkki: laitat kapulan paikalleen, painat nappia, jolloin automaatio ohjaa hydrauliikalla terää, joka halkaisee kapulan, Uuskoski sanoo. Automaatio korvaa usein ihmi sen tekemää ikävää, raskasta tai tylsän toisteista työtä. Väsymätön automaatio tekee työtä tarvittaessa ympäri vuorokauden ja aina samal la tavalla. Kone tekee tasalaatuista jälkeä, kunhan sitä huolletaan. – Automaation ansiosta ihmi set ovat voineet siirtyä monista vaarallisista, likaisista ja meluisista olosuhteista tekemään työtä mu kavampiin olosuhteisiin, Uuskoski toteaa. Enemmän, vähemmän,eityöpaikkoja
Toisin kuin joskus väitetään, au tomaatio ei vie työpaikkoja vaan turvaa ja lisää niitä. Erityisesti Suomen kaltaisessa kehittyneessä maassa, jossa on korkea elintaso ja koulutusaste, automaatio takaa tuotannollisten työpaikkojen säily misen. Tämä koskee muun muassa kone- ja laitevalmistusta, jossa meil lä on vahvaa osaamista ja edelleen runsaasti kotimaista valmistusta –kiitos pitkälle viedyn automaation. – Älykkäät koneet tekevät tuo tannosta kilpailukykyisempää. Sekä yritysten että koko maamme resilienssi paranee, kun automaa tio mahdollistaa tuotannon siirron Eurooppaan ja Suomeen, Uuskoski sanoo. Syvää yhteistyötä ja luottamusta Suomessa Beckhoff auttaa erityises ti koneenrakentajia kehittämään fik sumpaa automaatiota laitteisiinsa.
Editor HElsiNGiN tuottama asiaNtuNtijajulkaisu 5 BUSINESS NEWS
Kaskipuu Oy:n täysin automatisoitu tuotantolinja Viitasaaren tehtaalla. Viitasaa ren tehtaan tuotantolinja säätyy automaattisesti tuoteaihioissa olevien QR-koodi en mukaan. Työstöohjelmat haetaan osakohtaisesti tehtaan tietokannasta. Näin myös pieniä valmistuseriä voidaan tuottaa joustavasti ja tehokkaasti, ja erilaisten välivarastojen ja keskeneräisen tuotannon määrä saadaan minimoitua. Tehtaan koko automaatio on toteutettu Beckhoff-automaatiojärjestelmillä.
Beckhoff Automation Oy Perustettu vuonna 2000 Työntekijöinä 40 asiantuntijaa • Liikevaihto 25 miljoonaa euroa Toimistot: Hyvinkää, Tampere, Seinäjoki, Oulu ja Kuopio Liikevaihdon keskimääräinen kasvu 18 prosenttia vuodessa Emoyhtiö Beckhoff Automation on perustettu Saksassa 1980, työntekijöitä on 5000 ja liikevaihto on 1,2 miljardia euroa. Omia tytäryhtiöitä 40 maassa. Suurin osa yrityksen liikevaihdosta tulee näiden yritysten kanssa teh tävästä yhteistyöstä. Vaikka Beck hoff innovoi, valmistaa ja toimittaa fyysisiä automaatiolaitteita ja niihin liittyviä ohjelmistoja, on yhteistyö asiakkaiden kanssa paljon enem män.–Yhteistyö merkitsee meille tuhansia tunteja tuotekehitystyötä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tämä yhteistyö on asiakkaillem me kriittistä, sillä me toimitamme monien heidän koneidensa aivot ja hermoston. Syvällinen tekninen osaaminen, pitkäjänteinen yhteis työ ja laatu ovat se, minkä tarjoam meGlobaalistiasiakkaillemme.yli70 maassa toimi va Beckhoff Automation on pe rinteinen saksalaisen perheyhtiö, jonka arvoja ovat innovatiivisuus, luotettavuus, vakavaraisuus ja pit käjänteisyys.–Kumulatiivinen osaamispää omamme, eli kaikkien työntekijöi demme yhteenlaskettu osaaminen, on valtava. Siksi pystymme tehok kaasti vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin, ja myös työntekijämme ovat erittäin motivoituneita, kos ka he saavat oppia koko ajan lisää. Lisäksi meillä on käytössämme koko maan kattava kumppani verkosto sekä yrityksen globaali osaamisverkosto, Uuskoski sanoo tyytyväisenä. “ Yhteistyö merkitsee meille tuhansia tuotekehitystyötätuntejayhdessäasiakkaidemmekanssa.
Beckhoff Automation on investoinut myös Suomeen ja hyvänä esimerkkinä investoinnista on Suomen pääkonttori Hyvinkäällä, jossa sijaitsee myynti, koulutus, sovelluskehitys, tekninen tuki, varasto ja huolto. www.beckhoff.com
Turkulainen Brighthouse Intelligence Oy on esimerkki kotimaisesta osaamisesta, jolle on globaalia kysyntää. Parhaillaan se kehittää älykästä väylää, jonka avulla meriliikenne voi ottaa askeleita kohti digiaikaa ja etäohjausta. Yhtiön kehittämälle teknologialle löytyy kuitenkin monia muitakin käyttökohteita. tEksti: timo sormuNEN Täyden tuotekehitystäpalvelun Brighthouse Intelligencen kehit tämää älyväylä-ratkaisua tullaan hyödyntämään myös muissa asia kasprojekteissa jo tulevana syk synä. Vaikka älykästä valvonta- ja ohjausteknologiaa on rakennettu lähinnä meriliikenteen tarpeisiin, se soveltuu mainiosti myös monille muille aloille, esimerkiksi ratkaise maan citylogistiikan haasteita.
6 BUSINESS NEWS liikennettä. Tekoälyyn, sensorijär jestelmiin, nopeaan reaaliaikaiseen tiedonsiirtoon, tietoturvaan sekä etäohjauskeskuksiin perustuvan järjestelmän avulla meriliikenne ja luotsaus voivat ottaa kaipaamiaan digiaskeleita.Meriliikenteestä, sen seuraami sesta ja ohjaamisesta tulee toimitus johtaja Markku Sahlströmin mu kaan turvallisempaa, tehokkaampaa ja päästöttömämpää.
Tekoälyyn, monikamerajärjes telmään ja turvallisempaa,meriliikenneperustuvanohjauskeskukseenälyväylänavullasiirtyydigiaikaan.Samallaliikennöinnistätuleetehokkaampaajapäästöttömämpää.
– Älykkään SmartBox järjestel män avulla voidaan kaupunkialueel la seurata vaikkapa ihmisvirtoja sekä ajoneuvoliikennettä tai löytää vapaat parkkipaikat. Käytännössä SmartBoxia, monikamerajärjestel mää ja etäohjauskeskusta voidaan hyödyntää todella monissa eri käyttökohteissa, aivan asiakkaiden ideoiden ja tarpeiden mukaan, SahlströmYrityksentoteaa.kehittämiä ratkaisuja on käytössä muun muassa kalan viljelylaitoksilla, urheiluhalleissa, koulutus- ja simulointijärjestel missä sekä kiinteistö- ja teollisuu luotsaa digiaikaanlaivaliikennettä sautomaatiossa helpottamassa ja tehostamassa toimintaa. Sovellus kohteille ei ole rajoja sillä teknolo giaa voidaan hyödyntää kaikkialla – maalla, merellä ja ilmassa. Brighthouse Intelligencen juu ret löytyvät Nokian ja lupaa.mettaammeprojektimallilla.takulttuuriinkanssatiiviissäpailuvalttinatietoliikenneosaamisensekätokehittäjiä,löytyyTasaisestimatkapuhelintuotekehityksestä.Microsoftinkasvavastaosaajajoukostamm.ohjelmisto-jalaitteisjärjestelmäarkkitehtejä,tietoturvaspesialisteja.Vahvanohellakilonasiakaslähtöisyys.–KehitämmeideattuotteiksiyhteistyössäasiakkaidenjaheidänomaantoiminparhaitensopivallaTarvittaessavaskokoT&K-ketjustaavaikäteen-periaatteella,Sahlström
erikoisosaajaEtäohjauksen
www.brighthouse.fiSmartBox sensori- ja ruokintajärjestelmä käytössä etäohjatulla kalanviljelylaitok sella.
AJAtus AutonomisistA liiken nevälineistä kuulosti vielä muutama vuosi sitten kaukaiselta tavoitteelta, mutta on muuttumassa hyvää vauh tiaYksikonkretiaksi.tämänkehityksen keskiös sä olevista yrityksistä on turkulai nen Brighthouse Intelligence Oy, joka on vuodesta 2015 kehittänyt teknologiaa digitalisoimaan meri
Editor HElsiNGiN tuottama asiaNtuNtijajulkaisu
Vastuullisena yrityksenä työskentelemme pitkäjänteisesti ja haluamme muuttaa asioita pysyvästi parempaan suuntaan. Vastuullisuus on meille kokonaisvaltainen käsite, joka sisältää taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen ulottuvuuden. Vain silloin, kun pystymme täyttämään sosiaalisen ja ekologisen vastuumme, voimme saavuttaa pitkän aikavälin taloudellista menestystä.
VASTUULLISUUS +TULEVAISUUS
Endress+Hauser sai 76 pistettä 100 pisteestä kansainvälisessä EcoVadis-vastuullisuusluokituksessa. Konserni sijoittui parhaaseen ryhmään vuonna 2021 viidettä vuotta peräkkäin ja on nyt vertailuyritysten parhaan yhden prosentin joukossa. Haluatko tietää lisää? www.eh.digital/sustainability_fi
Pneumatiikan etuja ovat kustan nustehokkuus, kestävyys ja ympä ristöystävällisyys.–Luommeasiakkaidemme kans sa energiansiirtoratkaisuja hyödyn tämällä aineitta, joka ei lopu kesken. Rakennamme kestäviä ratkaisuja, jotka toimivat tehokkaasti vuosi kymmeniä haastavissakin olosuh teissa, Virtanen kertoo.
tEksti: mari korHoNEN
Pimatic on alan ainoa aidosti kotimainen toimija. Yhtiöllä on tuotantolaitos ja teknologia keskus Huittisissa ja toimipisteet Vantaalla sekä Pirkkalassa “ Pienen tilavaatimuk sen ja hyvän energianku lutustason vuoksi sovellet tu pneumatiikka on pitänyt pintansa myös murroksessa.maailman
8
kansainväliselläkotimaistaedustaaerikoisosaamistahuipulla
Pneumatiikan erikoisosaaminen ja uniikki palvelu ovat tehneet kotimaisesta Pimaticista teollisuuden alan huippuyritysten ykköskumppanin Suomessa ja maailmalla. toimitusjohtaja Mika Virtanen sanoo.Vuosikymmenten kokemus alal ta on tuonut työntekijöidenmatiikanseosaaminenTyypillisestijollaistaasiantuntijayritykseenhuipputeknologianosaamista,onvaikealöytäämuualta.Pimaticinerikoisalkaakinsieltä,missämuillaloppuu.–Olemmetehneettöitäpneuparissa50vuodenajanjavaihtuvuusonollut vähäistä, joten tietotaito on pysynyt talon sisällä. Teollisuuden alan toi mijat kääntyvät yleensä puoleem me silloin, kun vakioratkaisut eivät ole riittäviä, Virtanen sanoo. Pimaticin räätälöidyt ratkaisut parantavat muun muassa pape ri- ja sahateollisuuden koneiden tehokkuutta, toimivuutta ja käyt töikää sekä mahdollistavat kai vosteollisuudelle kestävät laitteet ääriolosuhteisiin. Lisäksi pneuma tiikan ja hyödyntämiseentoimialojapaineilmaratkaisujensovelluksiaamallaPimaticsä.jalogistiikanerikoisosaamistamatalapainehydrauliikanhyödynnetäänalallaesimerkiksijuna-kuljetuskalustojenjärjestelmisEnergia-japrosessiteollisuuttapuolestaanpalveleetarjomonipuolisiajatehokkaitaympäristöystävällistenavulla.Uusiayhtiönerikoisosaamisenkartoitetaanjat kuvasti.–Olemme luoneet kasvavassa määrin ratkaisuja myös esimerkiksi merenkulkuun, pelastusalalle ja kas vihuoneisiin. Pienen tilavaatimuk sen ja hyvän energiankulutustason vuoksi sovellettu pneumatiikka on pitänyt pintansa myös maailman murroksessa. Tulevaisuudessa älyja mittausominaisuuksien lisäämi nen tuotteisiin tulee yleistymään, ja tulemme olemaan kehityksessä vahvasti mukana, Virtanen sanoo.
Sovelletun pneumatiikan ja matala painehydrauliikan erikoisosaajana mainetta niittäneen Pimaticin juu ret ovat kaukana 70-luvulla, mutta katse pitkällä tulevaisuudessa. Vii me vuosina kasvu on ollut nopeaa, ja aikomus on kasvaa merkittävästi lisää. Vuoden 2021 lopussa Pima tic osti toisen, Porvoossa sijaitse van suomalaisen pneumatiikan ja instrumentoinnin erikoisosaami sen talon Sovellusmestarit Oy:n, joka täydentää koko yhtiön tarjon taa–merkittävästi.Pimaticillaon merkittävä ase ma Suomessa ja kansainvälisesti pneumatiikan erikoisosaamisessa, ja haluamme jatkossa kasvattaa ase maamme edelleen sekä kotimaassa että ympäri maailmaa, Pimaticin Pimatic
“ asiakkaidemmeRatkaisemmehaasteitayhdessäinnovoimalla. www.pimatic.fi
Editor HElsiNGiN tuottama asiaNtuNtijajulkaisu 9 BUSINESS NEWS
Teollisuuden alan kotimaisia ja kansainvälisiä huippuyrityksiä palveleva Pimatic toimii tiiviissä yhteisyössä pitkäaikaisten asiakkuuksiensa kanssa. Parhaat tulokset saadaan, kun yhtiö on tuotekehityksessä mukana alkumetreistä lähtien.
Parhaat tulok set saadaan, kun yhtiö on tuoteke hityksessä mukana alkumetreistä lähtien.–Ratkaisemme asiakkaidem me haasteita yhdessä innovoi malla. Pitkät kumppanuussuhteet auttavat meitä pääsemään kiinni tuotteeseen ja pääsemmekaisunvaikuttamaanyhdessäsyväluotaavasti.asiakastarpeeseenPitkäjänteisestitekemälläasiakaspääseejaverifioimaanrattoimivuuden,jasamallamekehittymäänasiakas ymmärryksessä, Virtanen kertoo yhtiön tavoista toimia. Suurten teollisuuden alan yri tysten keskuudessa arvostetaan Pimaticin erikoisosaamisen lisäksi matalahierarkkisen yhtiön nopeaa reagointikykyä.–Aikaonrahaa, ja pienenä yri tyksenä valttikorttimme on vah vuus toimia nopeasti. Viime vuo sina rutiinitöiden automatisointi on vapauttanut resurssejamme vaativimpiin asiakaspalveluteh täviin ja minimoinut virheiden mahdollisuutta entisestään. Tämä on lisännyt toimintavarmuutta ja tehokkuutta, asiantuntijaorganisaa tion palveluksessa viihtyvä asiakas palvelupäällikkö Tiina Mäki-Tasku kertoo.
Uniikkia palvelua Pimatic ja Sovellusmestarit työllis tävät yhteensä 65 henkeä. – Oma suomalainen tuotanto ja pääosin kotimainen alihankin taverkosto mahdollistavat asiakas tarpeeseen suunnitellut ratkaisut ja niiden valmistamisen tasaisena huippulaatuna myös pienemmissä erissä, Virtanen Teollisuudenlupaa.alan kotimaisia ja kansainvälisiä huippuyrityksiä palveleva Pimatic toimii tiiviissä yhteisyössä pitkäaikaisten asiak kuuksiensa kanssa.
Huittisten alueella merkittävänä työnantajana tunnettu Pimatic etsii nyt riveihinsä lisää ratkaisukeskeisiä ammattilaisia yli logististen rajojen.
Kasvava talo on mahdollisuuksiatäynnä Kansainvälistä kasvua hakevassa yhtiössä on monipuoliset mah dollisuudet kasvaa ja kehittyä am matillisesti.–Useat työtehtävät eivät ole toimipaikkasidonnaisia, joten työskennellä voi eri lokaatiosta käsin. Kuten asiakassuhteissakin, myös työnantajan roolissa olemme joustava. Kaikki ylimääräinen byro kratia on ajettu alas. Panostamme arjen hyvinvointiin ja luotamme asiantuntijoiden kykyyn johtaa itseään, Virtanen sanoo.
Pitkään talossa viihtynyt myynti päällikkö Pauliina Kenni kiittelee työnkuvan monipuolisuutta. – Talossa on hyvä vire tehdä töi tä. Omaa päätä saa käyttää, ja jo kaiselle annetaan mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Aiemmin työs kentelin asiakaspalvelupäällikkönä ja keväästä 2022 lähtien myynti päällikkönä. Joka päivä saa oppia uutta, Kenni päättää keskustelun hymyillen.
maiN osliit E
“ todistuksenomistajalleRakennuksenpalvelutarjoaaenergia-tilaamiseenhelponprosessin.
ksaomuuva:ktEENEN
10
VuonnA 2013 VoimAAn tulleen lain (50/2013) mukaisesti raken nuksen omistaja vastaa siitä, että rakennukselle hankitaan energia todistus. Lain tarkoituksena on edistää rakennusten energiatehok kuutta ja uusiutuvan energian käyt töä rakennuksissa. Energiatodistus tulee olla esitettävissä rakennuksen tai huoneiston osto- ja myyntitilan teissa, ja sen voimassaoloaika on maksimissaan 10 Korjausrakentamisenvuotta. palvelui hin erikoistunut konsulttitoimisto Planera on tuomassa markkinoil le täysin uuden tyyppisen mallin energiatodistuksen hankkimiseen ja laatimiseen, EasyE-palvelun. Palvelu toimii alustamallilla, joka yhdistää energiatodistusta tarvitse van rakennuksen omistajan sekä pä tevöityneen energiatodistuksen laa tijan. Energiatodistuksen tilaajalle palvelu toimii EasyE:n verkkosivul la (easye.fi), ja Planeran kumppa nina toimiville energiatodistuksen laatijoille palvelussa on oma por taali, josta löytyy EasyE-laskenta sovellus ja tilausten työjono. Kodinomistajille isännöintitoimistoilleja Rakennuksen omistajalle palvelu tarjoaa energiatodistuksen tilaa miseen helpon prosessin, nopean toimituksen ja markkinoita edul lisemman hinnoittelun sekä tietokannan lähtötietojenpitämäänpintahelpottavaaontimiseen.kentatyökalunjakannansekädistuksenajantasaisenkiinteistösalkunmahdollistaasijalletilataontodistuksenrakennuksenmäsäilyttämistäenergiatodistuksenvarten.Järjestelmuistuttaaautomaattisestiomistajaa,kunvoimassaoloaikapäättymässä.Uusimisenvoimuutamallaklikkauksella.Useammankiinteistönomistataihallinnoijalle,esimerkikisännöintitoimistoille,palvelutilinluomisenjatodistustilanteentarkastelun.PalveluakäyttävälleenergiatolaatijalleEasyEtarjoaaalueellisestirajatuntilausettäkäyttäjäystävällisenpitkälleautomatisoidunlastodistustenlaaEasyE-sovellukseenrakennettumontalaskentaaominaisuutta:rajaMaanmittauslaitoksenylläkiinteistötietokantaanhakemiseen,esitäy
tetyt laskentaparametrit rakennus luvan vireilletulovuoden mukaan, työkalu pinta-alojen laskentaan, valmiit laitetietokannat, valmiiksi koodatut energiatehokkuuden las kentakaavat, automatisoidut ener giatehokkuuden tehostamiskeinot. Valmiin energiatodistuksen pystyy lataamaan sovelluksesta suoraan ARAn vöitynytvoiSovelluksenenergiatodistutietokantaan.lisenssikäyttäjäksihakeutuakukatahansapäteenergiatodistustenlaatija.
helpoksiEnergiatodistus
Planeran luoman EasyE:n avulla energiatodistuksen hankinta, säilytys ja uusiminen on helppoa. Palvelu yhdistää rakennuksen omistajan ja pätevöityneen energiatodistuksen laatijan.
EasyE-palvelu ja sen sisältämä laskentateknologia on tarkoitus kaupallistaa kolmessa vaiheessa: ensimmäisessä vaiheessa palvelu otetaan käyttöön Suomen markki noilla, toisessa vaiheessa sovellusta kehitetään palvelemaan myös ener giakonsultaatiota tuomalla mukaan elinkaari- ja hintalaskentaa, ja kol mannessa vaiheessa palvelua läh detään kansainvälistämään. Toista ja kolmatta vaihetta varten tullaan hakemaan ulkopuolista rahoitusta.
Palvelua käyttävälle energiatodistuksen laatijalle EasyE tarjoaa sekä alueellisesti rajatun tilauskannan että käyttäjäystävällisen ja pitkälle automatisoidun laskentatyökalun todistusten laatimiseen.
www.planera.fi
Joni Koskelo kuvaa. Koskelo pitääkin Best-Hallin ison jännevälin mahdollistavaa, pilaritonta PVC-hallin rakennetta erinomaisena teolliseen toimin taan.–Saimme reilut 7 000 m2 yhte näistä, avaraa tuotanto- ja varas totilaa ilman mitään palkkien tai pilarien tuomia rajoitteita. Näin rakentajan näkökulmasta tämä on poikkeuksellista, tällaista kokonai suutta ei muut kuin Best-Hall pysty tarjoamaan. energiatehokkuusPVC-hallin yllätti Molemmat uudet hallit eristettiin seinistä ja katosta, jolloin lämpötila saatiin sopivaksi. Lämmitys hoituu tuotannosta yli jäävällä purulla, jota poltetaan omassa lämpölai toksessa. Vaikka energiatehokas ja ympäristöystävällinen ratkaisu oli yksi Salvoksen perusteista valita Best-Hall, PVC-hallin todellinen energiansäästö yllätti.
Haluatko keskustella lisää, sopisiko PVC-halli tarpeeseesi? Autamme mielellämme. Best-Hall Oy Yhdystie 3-7, 68300 Kälviä, Suomi Puh: +358 6 832 info@besthall.com5000 www.besthall.com Joni Koskelo kiittääkin Best-Hal lia tuotannon tarpeiden ymmärtä misestä ja vahvasta rakentamisen tietotaidosta. Hänen mukaansa Best-Hallin tapa toimia ja raken taa on poikkeuksellisen asiakas keskeinen.–Saimme kaiken, mitä halusim me. Rakentamisen prosessi oli jopa nopeampi kuin ajattelimme, ja lop putulos ylitti odotukset, Koskelo kiteyttää.
lisärakentamiseenkaikkeenVaihtoehto “ Rakentamisen prosessi oli jopa nopeampi kuin ajattelimme, ja lopputulos ylitti odotukset.
– Vaikka lämmitettäviä neliöitä on nyt paljon enemmän, lämmi tyskustannukset ovat aiempaa pie nemmät. Best-Hallin tavalla raken netun hallin tuoma energiansäästö ja hakkeen menekin väheneminen yllättivät todella positiivisesti, Kos kelo sanoo. Parasta tarpeisiintuotannon
Halleihin rakennettiin logistiikan tarpeisiin myös päätykatokset. – Päätykatos on kustannuste hokas tapa lisätä säältä suojassa olevaa varastotilaa. Katoksen alta raaka-aineita tai valmiita tuotteita on avopihaa huomattavasti muka vampi siirtää eteenpäin joko sisälle tuotantoon tai lastattavaksi asiak kaalle, Best-Hallin Jari Hietala toteaa.
Logistiikan tehokkuutta varmista maan sekä kokoonpano- että varas tohallin päätyseinien ovet asemoi tiin trukkien ajoreittien mukaan.
11 Best-HAllin VAHVuutenA on korkea laatu: jokainen halli raken netaan suomalaisena työnä parhais ta materiaaleista. Teräsrakenteinen PVC-halli on nopea, kestävä ja ekologinen.
Avara ja hirsimökkienBest-Hallienergiatehokastehostamaantuotantoa Best-Hallin pilariton PVC-halli oli täydellinen ratkaisu hirsirakennuk sia pohjoisen puusta valmistavalle Salvos Finlandille. Salvos halusi tehdastilan, johon rakentaa pro sessille optimoidun kokoonpa nolinjan tehostamaan kasvanutta tuotantoaan.Kunedellisestä tuotantohallista tuli Salvoksen kasvun este, yritys päätti suunnitella seuraavasta niin hyvän, ettei tuotannon tehokkuus jää ainakaan tiloista kiinni. – Lähdimme suunnittelemaan kahta hallia tuotanto edellä. Hah mottelimme ensin, miten olisi tehokkainta rakentaa ja varastoi da. Sitten pyysimme Best-Hallia rakentamaan seinät tämän opti maalisen tuotantolinjaston ym pärille, Salvoksen talousjohtaja Best-Hall Oy on teräsrunkoisten PVC-hallien pioneeri ja rakentanut 45 vuoden aikana 5 000 teräsrunkoista pressuhallia ympäri maailmaa.
Hyvä!–Markkinointijohtajaluetkotätä?Niintekeemonimuukintämänlehdenreilusta800000lukijasta.
25.–27.10.2022EnergiamessutTampereellaEnergiateollisuuseioleenääentisensä–koeseEnergiamessuilla.
Sinulle, hyvä markkinointijohtaja, me tar joamme kotimaisen, laadukkaan ja ket terän yhteistyökumppanin, jonka kanssa on helppo koostaa yritysosaamisenne ja asiantuntemuksenne lukijaa kiinnosta viksi puheenvuoroiksi. Tarinallistamme osaamisenne houkuttelevaan muotoon ja suunnittelemme viestillenne kattavan, monikanavaisen näkyvyyden. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä: Jarmo Perälä, p.jarmo.perala@editorhelsinki.fi0400747761
Energiantuotannon ja -teknologioiden päätapahtuma saapuu Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Kolmena messupäivänä koetaan tuhansia kohtaamisia, kuullaan vaikuttavia puheenvuoroja ja vahvistutaan uusilla verkostoilla. Tapahtumassa tavataan alan muita huippuosaajia ja muovataan yhdessä uudenlaista tulevaisuutta, jossa energiaturvallisuus, huol tovarmuus ja kestävyys ovat erottamaton osa arkea. Tule sinäkin mukaan inspiroitumaan ja solmimaan kumppanuuksia, joista hyö tyy yrityksesi ja asiakkaidesi lisäksi yhteinen maapallomme. Muutos. Varmuus. Tulevaisuus. ENERGIAMESSUT LAVAOHJELMAA Tutustu tapahtumakattaukseen ja ilmoittaudu mukaan: energiamessut.fi#energiamessut Editor Helsinki Oy on tarinoinut sisältö markkinoinnin maailmassa jo vuodesta 2008 lähtien. Olemme tuottaneet tuhan sia asiantuntija-artikkeleita tuoreella nä kökulmalla perinteikkäässä printissä sekä mielenkiintoisia tarinoita ja videoita myös digitaalisissa Sisältötuotannoissammekanavissa. nostamme esil le kuumia puheenvuoroja eri alojen tren deistä ja tulevaisuuden näkymistä sekä profiloimme niiden parissa toimivia vas tuunkantajia. Kerromme myös, miksi lukijan kannattaa käyttää tiettyjä palveluita tai tuotteita, mitä niiden avulla on mahdollista saavuttaa ja mitä lisäarvoa ne tuovat hä nen potentiaalisille asiakkailleen.
• ENERGIAPÄIVÄ • ENERGIAKONGRESSI • SEMINAAREJA •
– Valtavalla vauhdilla kehittyvä telakka-alue tarjoaa yrityksille lo puttomasti mahdollisuuksia suun nittelusta toteutukseen. Pelkästään telakkateollisuuden piirissä on käynnissä lukuisia hankkeita, joi den toteuttamiseen tarvitaan teki jöitä. Lisäksi Rauma on matkailun kannalta vilkas kaupunki ja tarjon naltaan eläväinen, joten tekemistä riittää moneen tarpeeseen sekä työssä että vapaalla, Rauman kau punginjohtaja Esko Poikela kertoo. Jatkuvasti elinvoimaistuva Rau ma kehittää yhteistyössä verkos tonsa kanssa aktiivisesti alueen Kansainvälistyvän Korkeatasoisista palveluistaan, alhaisista elinkustannuksistaan, elinvoimaisesta telakkateollisuudestaan ja vilkkaasta tapahtumatarjonnastaan tunnettu merellinen Rauma vahvistaa asemaansa elinkeinoelämän monipuolisena keskuksena. yritystoiminnan edellytyksiä. – Monialainen palveluverkos tomme kokoaa sijaintipaikkaa et sivälle yritykselle kaikki ratkaisuun tarvittavat tiedot toimitiloista työ voimapalveluihin, rahoitusratkai suihin ja villepaitsisainväliseenPoikelasaatavillaaikataululla,eeltajoittumispaikkakartoittamiseen.kumppanuussuhteidenPotentiaalinensivalmiiltayritysaluvoilöytyävarsinnopeallakinjainvestointeihinonmyöstukeajarahoitustavinkkaa.Sijoittuminenkompaktiinjakankaupunkiinonhelppoayrityksellemyössiellätoimiihmisilleperheineen. – Asunto- ja työllistymistilanne on hyvä, kustannukset yhdet alhai simmista, palvelut tämän kokoiseksi kaupungiksi huikeat ja liikkuminen helppoa, Poikela kuvaa viihtyisän merikaupungin vahvuuksia.
sAtAkunnAn ja Varsinais-Suo men rajalla hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitsevan satamakaupungin kehittynyt verkosto ja aktiivinen innovointi luovat otolliset puitteet yritystoiminnalle sekä perinteisen teollisuuden että uuden teknolo gian parissa.
“ kasvumahdollisuuksiaKansainvälisiävetovoimaisessasatamakaupungissa. “ Asuntotyöllistymistilannejaonhyvä.
– Esimerkiksi hiljattain käynnis tyneessä la,dentyössäopiskelijatmerikampus-hankkeessatoimivattiiviissäyhteismeriteollisuudentoimijoikanssaRaumantelakka-alueelPoikelapäättää..
www.rauma.fi
tEksti: mari korHoNEN
Samalla opiskelijat saavat mah dollisuuden oppia käytännön teke mistä autenttisessa ympäristössä.
13 tää osaamista yrityksen todellisiin tarpeisiin ja profiloitua tulevien ta lenttien keskuudessa kiinnostavana toimijana, Poikela sanoo.
RAUMAN vetovoima kutsuu yrittäjiä
Osaajia tarpeisiintodellisiin Satakunnan alueen oppilaitokset tunnetaan aktiivisesta otteestaan ro botiikan ja automaatioteknologian eteenpäin viemisessä yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Oppi laitosyhteistyö mahdollistaa yrityk sille paitsi erinomaisen testialustan myös potentiaalin sitouttaa itselleen jo varhaisessa vaiheessa työvoimaa alan opiskelijoista. – Monella alalla on tällä hetkel lä osaavista tekijöistä huutava pula ja ammattilaisista kova kilpailu. Raumalla tiivis yhteistyö koulutu sorganisaatioiden ja tulevaisuuden osaajien kanssa koko opintopolun ajan antaa mahdollisuuden kehit
Wematchu.com tarjoaa näkyvyyden yritysmaailman kirkkaimmille tähdille, inspiroivimmille ilmiöille, uusimmille innovaatioille ja kiinnostavimmille kontakteille.
Wematchu on uusi, moderni media-alusta, joka tuo yhteen yritysviestinnän, eri alojen bloggarit, työnhankinnan ja -tarjonnan sekä näiden kohdeyleisöt. Tuotamme digitaalisia yritysviestintäkampanjoita, joissa nostamme eri toimialojen osaajia ja asiantuntijoita esiin.
Toteutettava viestintäkampanja voi muodostua liikkuvasta kuvasta, podcasteista, artikkeleista sekä digitaalisesta markkinoinnista. Haemme viestillenne sopivan kohdeyleisön digimarkkinoinnin, median ja sosiaalisen median keinoin.
Haluatko saada yrityksellesi näkyvyyttä täysin uudenlaisessa, innovatiivisessa ympäristössä? Ota yhteyttä: Jarmo Perälä, jarmo.perala@editorhelsinki.fi, 0400 747 761
Wematchun eri huoneet ovat tulvillaan kiinnostavaa sisältöä. Wematchusta löydät muun muassa: ...sekä paljon muuta. Klikkaa wematchu.com ja sukella mielenkiintoisen sisällön pariin! ...kuumimmat teknologian trendit ...terveysalan kiehtovimmat kuulumiset ...yritysjohtamisen uudet tuulet ...rakentamisen kovimmat tekijät ...koulutussektorin tuoreimmat uutiset ...energia-alan vastuullisimmat toimijat
– Lumme Energian salkunhallintatiimi hallin noi asiakkaiden hintakiinnitysten prosenttiosuuk sia ennakoivasti vallitsevan markkinanäkemyk sen perusteella. Asiakkaat voivat seurata oman salkkunsa tilannetta verkkopalvelussa, ja heille lähetetään noin viiden viikon välein markkina tilannekatsaus, Savolainen selventää.
€ / M W h HELFUT BLYR 23 HELFUT BLYR 24 HELFUT BLYR 25 01072019 01012020 0107.2020 01012021 01072021 01012022 01072022 0 50 100 150 200 250 Lähde: Nasdaq OMX Commod es polttoaineiden
Sähkön vientihinta vaikuttaa pörssisähkön kulurakenteeseen
Hintakiinnitysten kautta tapahtuvaan riskienhal lintaan on erilaisia tapoja. Yritykset voivat osallis tua hintakiinnitysten suunnitteluun haluamallaan volyymilla, ja niitä voidaan tarkastella salkunhoi tajan kanssa toivotulla syklillä. Lumme Energia tarjoaa myös täyden hintakiinnitysvaltuutuksen palvelua, jossa yritys voi ulkoistaa hintakiinnityk set täysin asiantuntijoille.
Hintakiinnitysvaltuutus on maksuton lisäpal velu Lumme Energian yritysasiakkaille, joiden sähkön vuosikulutus on noin 500 megawatti tuntia tai enemmän. Hintakiinnityksiä tehdään vahvasti tulevaisuuteen, joten lähivuosien hinta kiinnitystarpeisiin kannattaa reagoida viimeistään kalenterivuotta etukäteen. – Hintakiinnityspalvelun voi valita sähkösopi musta tehdessä tai siihen voi halutessaan liittyä myöhemmin. Asiantuntijamme auttavat yrityksiä mielellään hintakiinnityspalvelun tarvekartoituk sessa ja toteutusmarginaaliin liittyvissä kysymyk sissä, Savolainen vinkkaa. yritysmyynti@lumme-energia.fiwww.lumme-energia.fi
PörssisäHkön HintA Suomessa määräytyy Pohjoismaiden yhteisen Nord Pool -sähköpörs sin hintojen mukaan. Koska pohjoismainen sähköntuotantorakenne on vahvasti vesivoima valtaista, kuivat jaksot voivat heiluttaa sähkön pörssihintaa yllättävänkin rajusti. Sateen määrä vaikuttaa suoraan Pohjoismaiden vesivarantoihin, jotka energiaksi muutettuina päi hittävät ydinvoimaloiden sähköntuotannon jopa monikymmenkertaisesti. Esimerkiksi Olkiluoto 1:n ja 2:n energian vuosituotanto on yhteensä alle 15 terawattituntia. Tämä on suunnilleen yhtä paljon kuin Pohjoismaiden kolmen viikon keskimääräiset sateet energiaksi muutettuina. Jos sadetta saadaan normaalia enemmän, myös vesivoimasta saatava energiamäärä voi kasvaa –huomattavasti.Ennusteajottulevan kolmen viikon sateista voi esimerkiksi kertoa, että vesivoimasta saadaankin jopa 5–15 terawattia normaalia enemmän ener giaa. Vastaavaa vaihtelua on ennusteissa usein, laskee Lumme Energian salkunhoitaja Janne Savolainen.
– Olkiluoto 3:n käynnistyminen helpottaa Suomen sähkön hintapainetta pitkällä aikavälillä jonkin verran, mutta tulevaisuudessakin merkittä vimmät tekijät energian perushintatason määräy tymiselle ovat todennäköisimmin pohjoismaisen vesivoiman tuotantotilanne sekä Keski-Euroopan hintataso, Savolainen uskoo. Hintakiinnitykset suitsivat pörssisähkön hinnan heilahteluja Koska pörssisähkön hintavaihtelua on usein vaikea ennustaa, pörssisähkön hintaan sidottu sähkösopimus voi joinakin kuukausina käydä kalliiksi. Erityisesti sähköä paljon kuluttavien yritysten kannattaa miettiä, miten sähkön hin takehitystä voisi Hintakiinnityksetennakoida.perustuvat pohjoismaisen johdannaissähköpörssi Nasdaqin hintoihin. Johdannaiset ennakoivat tulevaisuuden sähkön hintakehitystä, ja niistä tehdään kauppaa vuosia etukäteen.–Hintakiinnitysten kautta yritysten sähkön toimitukselle sovitaan ennustetun kulutusvo lyymin perusteella osittain tai kokonaan kiinteä hinta tulevaisuuteen. Hintakiinnityksiä voi tehdä tietylle prosenttiosuudelle sähkösopimuksesta, ja hintariskin hajauttamiseksi hintakiinnityksiä voi tehdä useammassa osassa ja eri ajankohtina, Savolainen kertoo.
Toinen sähkön pörssihintaan merkittävästi vaikuttava tekijä on sähkön siirto-oikeuksien li sääntyminen Pohjoismaista Keski-Eurooppaan ja Iso-Britanniaan, joissa muun muassa kaasu- ja hiilivoiman tuotantokustannukset ja päästöoi keuksien hinnat ovat nousseet. Viime vuonna talous lähti toipumaan koronapandemiasta ja Sähkön helpottavathintakiinnityksetriskienhallintaa Sähkön hintakehitys Pohjoismaissa riippuu sekä vesivarantojen määrästä että Keski-Eurooppaan vietävän sähkön hintapaineista. Yritykset voivat varautua pörssisähkön hintavaihteluun hintakiinnityksillä, jotka helpottavat riskienhallintaa. Sähkön hintakiinnitykset ovat yrityksille tarjottavia salkunhoitopalveluita, joissa sähkön toimitushinta pysyy tilaajalle vakaana riippumatta pörssisähkön hinnanmuutoksista.
Kuvaajasta ilmenee, kuinka pörssisähkön johdannaishin nat voivat vaihdella merkittävästi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 nosti polttoaineiden hinnat ennätyskorkealle ja vaikutti edelleen Keski-Euroopan ja myös Pohjoismaiden sekä Suomen sähkön hintoihin erittäin vahvasti. hinnat lähtivät nousuun. Lisäksi tänä vuonna Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut suuria epävarmuuksia maakaasun saatavuuteen liittyen ja kaasuvoiman tuotanto kustannukset ovat nousseet jyrkästi ylös. Kun säh kön hinta on vientimaissa korkealla, se aiheuttaa nousupainetta myös täkäläisen sähkön hintaan. – Sähköä viedään sinne, missä siitä saa par haan hinnan. Näin myös pohjoismainen hintataso nousee osittain kohti Keski-Euroopan hintatasoa, SavolainenSähkönvienninsanoo. trendi jatkaa kasvuaan myös tulevaisuudessa, mikä vaikuttaa suoraan pörssi sähkön pitkän ja keskipitkän ajan hintakehitys näkymiin. Myös yleinen talousnäkymä ja kasvava sähkönkulutustarve vaikuttavat pörssisähkön pitkän aikavälin hintakehitykseen. Lyhyen ajan hintamuutoksiin saadaan tasoitusta muun muassa sähkömarkkinan kasvavasta aurinko- ja tuulivoi man suudesta.
Sähkön hintakiinnitykset helpottavat yritysten riskienhallintaa Savolainen painottaa, että hintakiinnitykset ovat yrityksille nimenomaan riskienhallintaa. Niiden avulla yritykset voivat säästää rahaa, mutta toisi naan hintakiinnitykset voivat tulla kalliimmiksi kuin pörssisähkö. Esimerkiksi taloudellinen taantuma tai radikaalit muutokset vesitilanteessa voivat heilauttaa sähkön ennustettua hintakehi tystä suuntaan, joka ei aina ole hintakiinnityksille edullinen.–Yritykset eivät voi menettää rahaa sähkön hintakiinnitysten kautta, mutta niihin liittyy sa mankaltainen riski kuin vaikkapa lainakorkojen suojaukseen. Mitään yllättäviä, ylimääräisiä kuluja hintakiinnityksistä ei kuitenkaan voi aiheutua, Savolainen linjaa. Hyödynnä Lumme Energian hintakiinnitysvaltuutuspalveluailmaista