Elo 2010 - 3 by elolehti

ELO 3/2010

SISÄLTÖ 3

Puheenjohtajalta

Päätoimittaja

Suuntana vaihtoehtojen viidakko

Killan jatkuvuutta turvaamassa

Kasvatustieteilijän identiteettiä etsimässä

Laura Weckman pohtii työelämää

Urapalvelusta tukea tulevaisuuden suunnitteluun Laura Weckmanin artikkeli Urasuunnittelupalvelusta

Ellenin kolumni

Yksi tutkinto monta uraa: kasvatustieteiden maisterista asiantuntijaksi

Vaihtarielämää

Opiskelijan elämän sietämätön keveys

kirjoittaja on Mikko jonka suunnaksi vaihtui järjestötyö

Anna-Maria Leogrande kirjoittaa Italiasta

JULKAISIJA Aikuiskasvatuksen Kilta ry PL 9 00014 Helsingin Yliopisto PAINOPAIKKA Domus Print Oy Tampere PAINOS 100 kpl ELO NETISSÄ aikuiskasvatuksenkilta.com

PÄÄTOIMITTAJA Saida Suonio TAITTO Sonja Raunio KANNEN KUVA Kirsi Kalliomäki KILLAN LOGO Olli Luo OTA YHTEYS saida.suonio@helsinki.fi

PUHEENJOHTAJALTA

Kuva: Sonja Raunio

Killan jatkuvuutta turvaamassa

Syksy lähenee jo loppuaan ja samalla edessä häämöttää Killan perinteikäs syyskokous. Näin ollen valta vaihtuu hallituksessa tehden samalla tilaa uusille tuulille ja toimijoille. Kulunut vuosi on antanut minulle paljon, ja siitä syystä valtikan luovuttaminen eteenpäin ei olekaan niin helppoa kuin alun perin ajattelin. Puheenjohtajan pestistä luopuminen merkitsee uutta ajanjaksoa sekä minun että Killan elämässä. Kuinka tämä muutos sitten tulisi hoitaa? Tällä hetkellä ainoa tavoitteeni on varmistaa Killan toiminnan jatkuminen, ja tämähän edellyttää elinvoimaista hallitusta myös ensi vuodelle. Joka vuosi ennen syyskokousta jännitetään samoja asioita: Tuleeko kukaan paikalle? Saadaanko hallitus muodostettua? Vii-

me vuodet ovat kuitenkin olleet Killalle menestyksekkäitä, jos menestystä mitataan hallituslaisten lukumäärällä. Jo kaksi vuotta hallitukseen on löytynyt enemmän halukkaita kuin tilaa on ollut. Toivon saman trendin jatkuvan myös tänä vuonna. Mutta mistä niitä uusia aktiiveja löytyy vanhojen tilalle? Tänä vuonna olemme panostaneet paljon fuksitoimintaan, jotta heidän keskuudestaan löytyisi aktiivisia toimijoita. Yleistäen voisin sanoa, että fuksit ovat ahkeria ja innokkaita, mutta heiltä ei vielä löydy sitä kaikkea tietoa ja taitoa Killan tapahtumista ja perinteistä. Tästä syystä myös vanhempia opiskelijoita tarvitaan mukaan tuomaan kokemusta ja näkemystä sekä vaalimaan perinteitä. Tällä yhdistelmällä Kilta pystyy jatkossakin tarjoamaan kaikille jäsenilleen mielekästä toimintaa. Se, millä Kiltaa pystyy markkinoimaan uusille ja hieman vanhemmillekin opiskelijoille on sen monipuolisuus. Koska emme ole virallinen ainejärjestö, meillä ei ole kovinkaan sitovia velvoitteita toiminnan suhteen. Toiminnan painopisteet vaihtelevat vuosittain tekijöistä riippuen. Tänä vuonna nettisivujen uusiminen on ollut yksi suurimmista projekteista, mutta ensi vuoden kuvioista kukaan ei vielä tiedä mitään. Killan syyskokous ja pikkujoulut pidetään torstaina 09.12.2010 Rexissä ja tämän kirjoituksen myötä toivotan teidät kaikki tervetulleiksi kokoukseen ja ensi vuoden hallitukseen. Varmista paikkasi hallituksessa niin varmistat samalla myös minun mielenrauhani, kun tiedän voivani jättää Killan hyvillä mielin hyvien käsien varaan. Jenni Leiniäinen Aikuiskasvatuksen Killan puheenjohtaja

PÄÄTOIMITTAJA

Kasvatustieteilijän identiteettiä etsimässä Olen ylpeä valinnastani opiskella yleistä ja aikuiskasvatustiedettä, ja minulla on vahva tunne siitä, että olen oikealla alalla. Kuitenkin aina, kun keskustelen opiskeluistani uuden ihmisen kanssa ensimmäistä kertaa, varmuuteni muuttuu epäröinniksi. Kun olen kiemurrellen vastannut kieltävästi uteluun tulevasta urastani opettajana, esitetään edellistä huomattavasti vaikeampi kysymys: “Mikä sinusta sitten tulee?“ Vastaukseksi mumisen jotain epämääräistä kasvatustieteilijän moninaisista vaihtoehdoista ja käytän esimerkkinä henkilöstöhallintoa. Enkä edes pidä todennäköisenä sitä, että vastaaviin tehtäviin hakeutuisin! Mietiskellessäni kasvatustieteilijän identiteettini jäsentymättömyyttä, tajusin sen tällä hetkellä olevan lähinnä tunne, jota en osaa sanoin kuvailla. Ei sellaisen tunteen kuvailuun edes löydy sanoja! Millainen identiteetin sitten tulisi olla ja mitä sillä edes tarkoitetaan? Turvaudun Wikipediaan tänä internetin ihmeellisenä aikakautena. Psykologiassa identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään ja filosofiassa taas sitä, “mikä tekee oliosta tai muusta entiteetistä määriteltävän ja tunnistettavan antamalla sille joitakin ominaisuuksia tai piirteitä, jotka mahdollistavat sen erottamisen muista olioista.“ Identiteettiteoria sen sijaan on mielenfilosofinen näkemys, jossa mielentilojen katsotaan olevan aivotiloja, jolloin mielen ja ruumiin suhteen käsittäminen yksinkertaistuu. Tunne määritellään lyhyesti ärsykkeen aiheuttamaksi lyhytaikaiseksi reaktioksi tai kokemukseksi. Olin juuri tullut siihen tulokseen, että yksilöllinen käsitykseni kasvatustieteilijän identiteetistäni oli pelkkä epämääräinen tunne. Olinko silti muista olioista erilliseksi

tunnistettava? En myöskään halunnut (ainakaan myöntää), että identiteettini olisi pelkkä fysiologinen aivotila. Tunteeni identiteetistäni tuntui olevan pitkäaikaisen ja monimutkaisen kokemuksen ennemmin kuin pelkkä lyhytaikainen reaktio. Pohdittuani aikani Wikipedian antamia totuuksia en edelleenkään osannut määritellä kasvatustieteilijän identiteettiäni sanoin, enkä varsinkaan kategorisoida itseäni siten, olinko yleinen vaiko aikuiskasvatustieteilijä. En halunnut rajoittaa itseäni, vaan halusin olla molempia, ainakin toistaiseksi. Totesin kuitenkin, että minun oli oltava erilliseksi tunnistettava olio, koska opiskellessani ja toimiessani kasvatustieteen kentällä omana itsenäni, intohimojeni mukaisesti, kukaan ei voinut olla kanssani täysin identtinen. Kaikkea ei aina tarvitse määritellä. Toistaiseksi riittäköön, kun osaa erottaa edes jonkin pienen tunteen kehittyvästä kasvatustieteilijän identiteetistä. Minä luotan tunteeni luomaan intuitioon siitä, mikä on juuri minulle oikea suunta. Tämän lehden teemana on aikuiskasvatustieteilijän identiteetti. Laura Weckman on kirjoittanut suunnistamisesta vaihtoehtojen viidakossa ja urapalveluiden tuesta tulevaisuuden suunnitteluun. Mikko Lehtonen Speciasta taas kertoo, mitä helsinkiläisen kasvatustieteilijän olisi hyvä tietää esimerkiksi kasvatustieteilijöiden työllistymisestä. Artikkelit antavat toivoa siitä mahdollisuudesta, että minunkin kasvatustieteilijän identiteettini tai vähintäänkin tulevaisuudensuunnitelmani olisivat joskus edes osittain sanoiksi puettavissa. Saida Suonio, Päätoimittaja

Suuntana vaihtoehtojen viidakko – Mitä sä opiskelet? Kasvatustiedettä. – Ai susta tulee opettaja! Ei oikeastaan, olen enemmän kiinnostunut siitä aikuispuolesta… – No mikä susta sit tulee? Niinpä. Arvaan, etten ole ainoa tämän keskustelun käynyt – ja vastauksen kanssa painiskellut. Vasta nyt viidennen opiskeluvuoteni vierähtäessä eteenpäin en enää jää sanattomaksi. Aikuiskasvatustieteilijän työllistymismahdollisuudet ovat hämmentävän moninaiset. Jo opintojen aikana tehdään useita suuntautumiseen vaikuttavia valintoja. Kasvatustieteiden amanuenssi Tuomo Aalto auttaa kartoittamaan tutkinnon rasteja, joiden kohdalla omaa polkua kannattaa pohtia.

Alkuvaiheessa avoimin mielin Kasvatustieteen opiskelijat kohtaavat Tuomo Aallon työelämäinfossa kun opintoja on ehtinyt kulua vasta muutama viikko. Tietoisku on tarpeen, mutta Tuomo harmittelee aikaista ajankohtaa.

– Toivoisin, että opiskelijalla riittäisi intoa tutustua kaikkeen mahdolliseen ensimmäisen parin vuoden aikana ilman, että työllistyminen on kauhean vahvasti mielessä. Siten voisi löytyä jotain ihan uutta ja mielenkiintoista. Perusopintojen jälkeen voi halutessaan alkaa suuntautua aikuiskasvatustieteeseen sisältöopintoja ja kirjallisuutta valikoimalla. Aina jaottelu lasten ja nuorten sekä aikuisten välillä ei kuitenkaan ole keskeisin. – Esimerkiksi yhteiskunnalliset asiat tai oppiminen saattavat kiinnostaa enemmän. Tai suuntautuminen voi tapahtua erilaisten toimintakontekstien, vaikkapa yrityspuolen ja järjestötoiminnan välillä, Tuomo kuvailee. Näiden omien intressien pohjalta kannattaa valita myös sivuaine. Tavallisten työ- ja sosiaalipsykologian seasta on erottauduttu lukemalla muun muassa tähtitiedettä, kieliä, kirjallisuustiedettä ja elokuvan tekemistä. Sivuaine onkin keskeinen tapa rakentaa oman näköistä tutkintoa. – Meillä ei ole selkeää professiota tai putkea työelämään. Vaikka se voi olla haaste ja aiheuttaa joillekin opiskelijoille ahdistusta alkuvaiheessa, itse pidän sitä ehdottomasti koulutuksemme rikkautena, Tuomo sanoo.

Työelämäkosketuksia pitkin tutkintoa Seuraavan kerran työelämään orientoidutaan viimeistään aineopintojen Kasvatustieteilijän toimintakentät -kurssilla, missä alumnit kertovat uratarinoitaan. – Pidän kurssia hyvin tärkeänä: siellä saa oikeasti kuvan siitä, miten voi työllistyä. Ekskursioita emme pysty järjestämään, mutta onneksi kilta on siinä aktiivinen, Tuomo Aalto kiittelee. Tilastoihin ja tarinoihin tutustuminen ei kuitenkaan vedä vertoja omalle kokemukselle. Kolmen kuukauden harjoittelu maisterivaiheessa onkin

Kuva: Kirsi Kalliomäki

Rohkeutta omiin ratkaisuihin

Mutta mitä tehdä, jos se oma juttu ei millään tunnu löytyvän? Tuomo Aalto kehottaa kääntymään hänen itsensä, opettajatuutorien, tiedekunnan opintotoimiston tai urapalvelujen puoleen. – Emme voi ottaa kantaa siihen, mitä kannattaa valita ja mitä ei. Voimme kuitenkin tarjota perustietoa tarjolla olevista vaihtoehdoista ja siitä, millaisia ratkaisuja muut ovat tehneet. Tukea kannattaa hakea myös muilta opiskelijoilta oppiainerajoihin katsomatta. Kyselemällä kokeneemmilta ja jo valmistuneilta heidän valinnoistaan voi saada uusia ideoita ja ajatuksia. Viime kädessä valinnan vapaus ja vastuu ovat kuitenkin yksilöllä itsellään. – Mitään sellaista, mihin ei ole paloa ei kannata tehdä. Pitää miettiä itsenäisesti mitä haluaa ja tehdä rohkeita, itsensä näköisiä valintoja kuunnellen omaa sydäntä ja päätä yhtä aikaa, Tuomo kiteyttää.

Suuntaa otetaan siis useissa kohdissa läpi tutkinnon.

Laura Weckman

ollut tärkeä osa tutkintoa jo 70-luvulta. Selkeän uravision löytäneet voivat käyttää sitä ponnahduslautana työelämään. Suuntaansa yhä etsivät taas voivat testata harjoittelupaikassa, tuntuisiko työ sopivalta. – Moni on vielä epävarma osaamisestaan eikä tiedä, mitä tutkinnolla tekee. Harjoittelu konkretisoi sitä, että opinnot ovat hyödyllisiä. Työnantajat yllättyvät lähes aina siitä, miten hyvät valmiudet opiskelijoilla on, Tuomo kertoo. Hän kannustaa tutustumaan oman alan työhön opintojen aikana muutenkin kuin harjoittelun kautta. – Ei kannata tyytyä tuttuihin ja turvallisiin hanttihommiin, vaan kannattaa pyrkiä tavalla tai toisella oman alan tai sitä sivuaviin töihin. Myös vapaaehtoistyöstä sekä järjestö- ja osakuntatoiminnasta saa arvokasta kokemusta.

Leena Itkonen kertomassa tyรถnhakuasiakirjojen saloista.

Urapalveluista tukea

tulevaisuuden suunnitteluun Teksti ja kuvat: Laura Weckman

Jos suunta tuntuu olevan hukassa, yksin ei tarvitse jäädä murehtimaan. Urapalvelut tarjoaa urasuunnittelun avuksi niin kursseja kuin yksilöohjaustakin.

Urapalvelujen pisteessä voi myös selata aiheeseen liittyviä lehtiä, kirjoja ja esitteitä. Taustalla opiskelijoita jättämässä CV:tä arvioitavaksi.

Lieneekö uraohjaaja Leena Itkosen lumous pitkässä ohjauskokemuksessa vai persoonallisuudessa. Olen pyytänyt häntä kertomaan siitä, miten Helsingin yliopiston urapalvelut voi auttaa identiteettiään etsivää aikuiskasvatustieteilijää. Pian olen optimismin pauloissa. Mehän osaamme vaikka mitä! Reflektointikin on ihan oikea taito. Ja etsinnälle saa antaa aikaa: harva sitä syntyy visionäärinä. Tukeakin on saatavilla yllin kyllin.

Poikkitieteellistä pohdiskelua kursseilla On helpottavaa huomata, ettei olekaan ainoa tulevaisuutensa kanssa tuskaileva. Syksyisin ja keväisin järjestettäville urasuunnittelukursseille osallistuu noin 20–30 opiskeli-

jaa eri puolilta yliopistoa. Kursseilla käsitellään itse- ja työelämätuntemukseen liittyviä asioita, päätöksentekoa sekä työnhakutaitoja. – On arvokasta, että ihmiset miettivät näitä asioita yhdessä. Myös poikkitieteellisyys on hedelmällistä, kun omaa oppiainettaan joutuu selittämään sitä tuntemattomille, Leena Itkonen sanoo. Urasuunnittelua ja oman osaamisen hahmottamista ei kuitenkaan kuitata yhdellä kurssilla. Etenkin generalistiopiskelijoiden, kuten kasvatustieteilijöiden, täytyy olla aktiivisia. Leena kehottaakin keräämään säännöllisesti laatikkoon tai tiedostoon tähän liittyvää materiaalia: työtodistuksia, tärkeitä tuotoksia, mielenkiintoisia työpaikkailmoituksia… Myös Moodlesta löytyvät kurssitehtävät ovat vapaassa käytössä. – Jos tulee hetki jolloin tuntee olevansa eksyksissä, silloin ei ole tyhjän pöydän ääressä vaan on jotain, millä virittää ajatuksia. Oma asiantuntemus täytyy osata kertoa pähkinänkuoressa, hän perustelee.

CV-palautetta ja yksilöohjausta Urapalveluista saa ohjausta myös kurssien ulkopuolella. Päärakennuksen toimipisteessä voi piipahtaa arki-iltapäivisin pyytämässä palautetta ansioluettelosta ja hakemuksesta. Myös tauolla olleeseen yksilöohjaukseen voi taas varata ajan sähköpostitse. Askarruttavista asioista keskustellaan työelämäneuvojan kanssa kahvin äärellä. – Monella opiskelijalla on samanlaisia kysymyksiä: olenko oikealla alalla, millaista osaamista minulla on ja työllistynkö tutkinnollani. Annamme välineitä näiden asioiden miettimiseen, Leena Itkonen kertoo. Ohjauksesta valmiita vastauksia, alakohtaista tietoa ja toimintakehotuksia odottava voi pet-

tyä. – Sen sijaan voimme antaa oikeanlaisia tehtäviä ja miettiä yhdessä, miten asioita voisi selvittää: mistä tietoa löytyy ja keneltä voisi kysyä. Moni tavallaan tietääkin jo vastaukset ja tarvitsee lähinnä pallotteluseinää ja neutraalia näkemystä.

Ajatuksille aikaa kypsyä Moni haluaisi olla uransa suhteen visionääri, joka tietää kristallinkirkkaasti mitä haluaa. – En kauheasti usko siihen, että herää aamulla ja tietää, että tämä minusta tulee. Jokaisella on oma tapansa tehdä näitä asioita, Leena Itkonen lohduttaa. Osalla tiedon saaminen auttaa kaventamaan vaihtoehtoja, toisen täytyy kokeilla asioita. Urasuunnittelussa onkin kyse prosessista, joka voi vaatia

Ansioluettelojen vertaisarviointi käynnissä.

aikaa, kypsyttelyä ja työskentelyä. Tähän työhön kasvatustieteilijöillä on kuitenkin hyvät eväät – juuri ne aliarvioidut reflektointitaidot. – Opiskelijat eivät näe omia vahvuuksiaan vaan naureskelevat, että reflektoimalla pääsee tentistäkin läpi. Mutta näitä taitoja ei ole kaikilla, ja ne ovat älyttömän iso voimavara, Leena vakuuttaa. Paljon rekrytointeja tehneenä hän arvostaa myös kehittämisen näkökulmaa. – Vain kasvikset muotoilevat työhaastattelussa huonot puolensa kehittymiskohteina! Se on lahja meille muille ihmisille. Te olette näissä asioissa vahvoilla, Leena kannustaa. Kävelen ulos kahvilasta astetta luottavaisempana. Mitäpä sitä optimismia vastaan taistelemaan.

Opiskelijan elämän Nyt kun syksy on jälleen saapunut uusien opiskelijoiden myötä, on aika miettiä, kuinka kaunista onkaan opiskelijan elämä. Se on täynnä yllätyksiä, oivaltamista, oppimista ja itsensä etsimistä. Tai sitten ei. Se on myös täynnä ahdistusta, köyhyyttä, päänsärkyä ja kyyneleitä. Niin, ja kipeytyneitä hartioita. Istun ahdistuneena lukemassa pääsykokeisiin, hommasta ei tule mitään ja turhautuminen kasvaa. ”Ei tästä tule mitään!!”. Saan kuitenkin koottua itseni merkittävänä päivänä ja tallustelen pelonsekaisin tuntein kohti pääsykoesalia, kun olen ensin viiteen kertaan varmistanut olevani menossa oikeaan saliin. Istun paperin edessä ja yritän keskittyä, mutta joudun nousemaan paikaltani, kun joku menee vessaan. Kaiken lisäksi pääsykoevalvojat hiiviskelevät jatkuvasti edestakaisin suhistellen lahkeitaan. Kokeen jälkeen olen väsynyt ja helpottunut,

mutta myös pettynyt, vihainen ja surullinen. ”En mä kuitenkaan pääse!”. Sitten koittaa se päivä, kun postilaatikosta kolahtaa yliopiston paksu kirjekuori. Riemu ja rakkaus ovat valloillaan. Kaikki on mahdollista! Olen hyvä, paras! Olen sankari, joka voitti esteet! Hyvä minä! Sydän ylpeyttä täynnä käyn ottamassa vastaan opiskelupaikkani, ja olen niin innoissani etten meinaa housuissani pysyä. Opiskelun alku on ihanaa aikaa, se on kuin rakastumista. Tavallaan sitähän se juuri onkin. Kaikki on uutta, mahtavaa ja upeaa. Tunnen olevani osa jotakin suurta. Varoitus teille uusille opiskelijoille jo nyt: se on harhaa, valetta! Samoin kuin rakkauden kohde voi ensihuuman jälkeen paljastua saamattomaksi luuseriksi, joka ei kunnioita sinua, paljastuu sellaiseksi myös opiskelusysteemimme. Tämä ei johdu

ELLENIN KOLUMNI

sietämätön keveys yliopiston henkilökunnasta, vaan rakkaista päättäjäpalleroisistamme, jotka istuvat ylväinä Bossin puvuissa tuolla rakkaassa norsunluutornissaan. Ensin he saavat meidät uskomaan, että olemme heille tärkeitä ja että meidän mielipiteillämme on väliä. Pyh! He osoittavat rakkauttaan ahdistelemalla meitä tiukennetuilla opiskeluajoilla ja kaiken maailman kyyläysjärjestelmillä, joiden avulla varmistetaan, että jokainen opiskelija on mahdollisimman ahdistunut. ”Ehkä he sitten valmistuvat nopeammin, kun heiltä viedään toimeentulo ja hengitetään jatkuvasti niskaan. Hähähää.” Olen itse huomannut kirjoittavani kalenteriin tiukan aikataulun siitä, milloin mitäkin teen, opiskelen, käyn töissä ja tapaan läheisiäni. Ai miksi? No mietitäänpäs: jos suorittaa suositellut 60 opintopistettä lukuvuodessa, se tarkoittaa noin

6h opiskelua päivässä. Siihen vielä päälle opiskelun ohella tehtävä palkkatyö, parisuhde, ystävät, perhe sekä muut läheiset ja menot. Onko ihme, että opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet? Mutta eiväthän meidän pikkupäättäjämme sitä usko; he varmaan luulevat harhaisissa mielissään, että ongelmamme johtuvat väkivaltaisesta mediakulttuurista ja infernaalisesta nykymusiikista, sillä niistähän kaikki aina johtuu. Kun nämä harhaiset hattivatit joku päivä vain kaivaisivat sen päänsä sieltä, missä aurinko ei paista, ja näkisivät sen, minkä me kaikki opiskelijat näemme. Sitä päivää odotellessa. Ellen Randelin

Yksi tutkinto monta uraa: kasvatustieteiden maisterista asiantuntijaksi

Kasvatustieteellinen korkeakoulututkinto on yliopistoissa arvostettu yleissivistävä perustutkinto, jonka yhtenä tarkoituksena on opettaa asiantuntijatehtävissä tarvittavia ajattelu- ja tulkintatapoja sekä yleisiä työelämävalmiuksia. Koska kasvatustieteilijät eivät ole monopolisoineet mitään tiettyä tehtävää tai ammattia lakimiesten ja lääkärien tavoin, työllistyminen maisterista asiantuntijaksi edellyttää varmuutta ja valppautta, joita ei välttämättä ole kirjoitettu tutkintoon. Mitä helsinkiläisen kasvatustieteiden opiskelijan on hyvä tietää Kasvatustieteilijän toimintakentät -kurssin lisäksi?

Kysy ensin itseltäsi, kehen vertaat osaamistasi Yksityisyritykset, järjestöt ja julkisorganisaatiot edellyttävät usein tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa rekrytoidessaan asiantuntijaa tai esimiestä. Ne hakevat harvoin ainoastaan kasvatustieteiden maisteria, poikkeuksia ovat ehkä koulutussuunnittelijan ja -päällikön kaltaiset rekrytoinnit. Kasvatustieteilijät työskentelevät samoissa tehtävissä kuin esimerkiksi ekonomit, yhteiskuntatieteilijät ja diplomi-insinöörit. Ja kasvatustieteellinen perustutkinto on työllistymisessä aivan yhtä hyvä tausta kuin mikä tahansa muukin korkeakoulututkinto. Työnhaun haaste on mielestäni se, että kasvatustieteilijät vertaavat osaamistaan tieteellisesti lähimpään esimerkkiin – opettajiin – kun hei-

dän pitäisi arvioida osaamistaan aivan toisenlaisten viiteryhmien kautta. Myös alan tehtävät johtavat käsitteellisesti hieman harhaan. Kasvatustieteilijöillä on kymmeniä, jopa satoja ammattinimikkeitä, joten tyypillistä on vaikea etsiä. Kuten Laura Weckman otsikoi, kasvatustieteilijät ovat vaihtoehtojen viidakossa.

Kasvatustieteiden asiantuntijoiden ja esimiesten piiloiset työmarkkinat Kuluttajapalvelupäällikkö, tietopalveluohjaaja, työsuojelupäällikkö ja lapsiasiamies ovat esimerkkejä kasvatustieteilijöiden asiantuntijatehtävistä. Ne vaikuttavat epätyypillisiltä, koska harva opiskelija tunnistaa ne urahaaveikseen. Ammattijärjestöt ovat foorumeja, joiden jäseninä tapaa jo valmistuneita, kuulee uraesimerkkejä ja saa mahdollisesti työharjoittelutilaisuuksia. Edellä kuvatut tehtäväesimerkit ovat poiminta SPECIAn 1 000 KM-tutkinnon opiskelleesta jäsenestä. Heitä kuvaa parhaiten Petteri Luukkaisen (2010) tutkimuksen otsikko, tutkimuksen, joka kertoo kasvatustieteiden maistereiden työelämäosaamisesta valmistuneiden ja työnantajien silmin. Yksi tutkinto Monta uraa kertoo siitä, että vaikka tutkinto on kaikille sama, opiskelijan mielenkiinnon kohteet, sivuaineet, muu osaaminen ja sattuma kuljettavat kasvatustieteilijöitä niin koulutusalalle, (henkilöstö)hallintoon, viestintään, järjestöihin kuin liike-elämäänkin, esimerkiksi myynti- ja markkinointi- sekä konsultoin-

titehtäviin. Valppaus on opiskeluaikaista tietoa alan työmarkkinoista.

Ota työnhaun askeleet rohkeasti Ensimmäinen askel on toivottavasti selvinnyt lukijalle. Työllistyminen edellyttää valppautta eli tietoa omista vaihtoehdoista. Eric Carver havainnollistaa julkaisussaan Humanisti valmis työmarkkinoille (2006) sitä, kuinka työnhaku etenee. Perustutkinto on työnhaunsuodatin, jonka jälkeen rekrytoijat alkavat tarkastella työkokemusta. Persoonaa kysytään työhaastattelussa. Luukkainen osoittaa oheisessa kuvaajassa, että kasvatustieteellinen perustutkinto on asiantuntijuuden perusta. Kasvatustieteilijä ei ole kuitenkaan koskaan ”valmis” työmarkkinoille. Luukkaisen (2001) mukaan työelämäosaaminen opitaan työssä pätevöitymällä. Lukija, varmuus syntyy perustutkinnosta, luota siihen, sillä se riittää kyllä.

Kasvatustieteilijä on sopiva maisteri Kasvatustieteilijöiden työllisyys on parantunut kahden viime vuoden aikana. Vähättelevistä puheista huolimatta, kasvatustieteilijät eivät työllisty kortistoon yhtään sen todennäköisemmin kuin muiden tutkintojenkaan opiskelijat. Emma Berg tulkitsee tutkimuksessaan Sopiva maisteri (2010) työnantajien olevan kiinnostuneita koherenteista elämäntarinoista, eivätkä esimerkiksi nopeista valmistumisajoista.

Jos kasvatustieteilijä on sopiva työmarkkinoille, eikä työttömyyskään ole rakenteellista, mistä sitten kiikastaa. Eric Carver (2006) puhuu ensimmäisen alan työpaikan paradoksista: työnhakija tarvitsee kokemuksen ensimmäisestä alan tehtävästään saadakseen sen. Jännite on toki sama kaikilla generalistialoilla eli tutkinnoilla, jotka eivät valmenna tiettyyn ammattiin.

Järjestötyö on monille tuntematon urapolku Kerrataanpa: työllistyminen edellyttää varmuutta ja valppautta – hyvää perustutkintoa ja tietoa oman alan työmarkkinoista. Toisaalta tarvitaan työnhakutaitoja ja työ(harjoittelu)kokemusta, kuten Tuomo Aalto toteaa tässä lehdessä. Viides tekijä ovat verkostot. Paloniemien (2008) mukaan 80 % prosenttia töistä saadaan verkostojen kautta. Kasvatustieteilijän työllistää parhaiten hänen oman aktiivisuutensa, verkostonsa ja harrastuksensa (Niiniö 2008). Verkostot eivät tarkoita käyntikorttien jakamista, vaan tekemistä, olemista ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Haastan lopuksi jokaisen tekemään verkostokartan. Merkitse siihen työ-, harrastus- ja

opintoyhteisösi – kaikki missä olet mukana. Millaisia työtehtäviä ja -mahdollisuuksia verkosto paljastaa? Järjestöllisiä? Niistä saat lisätietoa esimerkiksi osoitteesta www.akavanerityisalat.fi/jarjesto. Perinteisiä liike-elämän tehtäviäkin löytynee monelle, esimerkiksi yksi kasvatustieteilijä myi kesäisin viinejä, ja nyt hän työskentelee Alkossa kehittämistehtävissä. Verkostoajattelussa auttaa havainto: jokuhan ne työt aina tekee, miksi en siis minä. Mikko Lehtonen Kirjoittaja on SPECIA – Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry:n kehittämispäällikkö, joka halusi HR-tehtäviin ja jonka suunnaksi vaihtui järjestötyö. Yksi tutkinto Monta uraa – niinpä niin.

Vaihtarielämää Ciao a tutti ja terveisiä Italiasta! Tuntuu hassulta kirjoittaa varsinaisesti vaihtarielämästä, koska omaa vaihtoa on takana vasta viisi viikkoa. Reilu kuukausi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta uudessa kaupungissa ja vieraassa maassa se on harvinaisen pitkä aika! Arkielämä on täynnä uusia asioita ja uusia ihmisiä; koko ajan tuntuu tapahtuvan kauheasti, vaikka todellisuudessa näin ei aina olisikaan. Asian ehdottomasti hyvä puoli on se, että koti-ikävää ei hirveästi ehdi potemaan, koska siihen ei vain yksinkertaisesti ole aikaa. Ensimmäisen kuukauden olin Sienassa kielikurssilla, jonka jälkeen lokakuun alussa tulin Firenzeen, varsinaiseen vaihtokohteeseeni. Tätä kirjoittaessa opintoni Università degli studi di Firenzessä eivät ole vielä alkaneet, koska yliopisto on lakossa. Yliopiston henkilökunta ei tee töitä, koska valtion maksuttomista yliopistoista halutaan tehdä maksullisia yksityisiä yliopistoja. Eli hyvän asian puolesta taistellaan! Lakko on luonnollisesti hidastuttanut koko yliopiston toimintaa, eikä tiedekuntamme kuluvan vuoden opinto-ohjelma ole vielä ilmestynyt. Mutta pazienza, eihän tässä mikään kiire opiskelemaan ole! Kuukausi Sienassa oli mahtava kokemus, vaikka itse kielikurssi olikin omalta osaltani aika hyödytön. Kielikurssille osallistui Erasmus-vaihtareita ympäri Eurooppaa, jotka kaikki kuten minäkin jatkavat opiskelua Italiassa. Siena on hyvin pieni kaupunki, jonka maailma pyörii siellä järjestettävän legendaarisen hevoskilpailun Palion ympärillä. Palio järjestetään Sienassa kaksi kertaa vuodessa, heinäkuussa ja elokuussa, ja vielä syyskuussa sienalaiset

juhlivat Paliota joka ilta! They know how to party here! Siistiä juhlassa on se, että kirjaimellisesti koko kylä on mukana juhlimassa yöhön asti ja kaikki tuntuvat olevan täysillä mukana. Kielikurssi oli hyvä tapa aloittaa vaihtovuosi, koska siten pääsi tutustumaan moniin uusiin ihmisiin ja hengaamaan vuorokauden ympäri hyvien tyyppien kanssa! Loppuvuosi meneekin varmaan aika mukavasti, kun käy moikkaamassa kavereita ympäri Italiaa. Ensi viikolla opiskelun olisi tarkoitus alkaa, jos lakko loppuu, ja odotankin jo innolla, miten italialainen yliopistosysteemi toimii. Alla prossima amici! Anna-Maria Leogrande

Aikuiskasvatuksen Kilta ry Oppimiskeskus Minerva PL 9 00014 Helsingin yliopisto aikuiskasvatuksenkilta.com elo-lista@helsinki.fi

ISSN 1797-5719 (painettu) ISSN 1797-5727 (verkkolehti)