Naisten tekemät henkirikokset

Muistatteko, kun kaksi tyttöä yritti tappaa ystävänsä leikkipuistossa, koska uskoivat uhraavansa tämän kauhuhahmo Slendermanille? Poikkeuksellisen järkyttävän tapauksen vuoksi 12-vuotiaat tekijät, Anissa Weier ja Morgan Geyser, tuomittiin Yhdysvalloissa joidenkin osavaltioiden noudattaman periaatteen adult crime, adult time mukaisesti aikuisina rikoksentekijöinä. Teosta teki yleisöä erityisen paljon järkyttävän se, että tekijät eivät olleet lainkaan totutun murhaajakuvan mukaisia, vaan kyse oli juuri ja juuri teini-ikäisistä tytöistä, jotka raa’asti puukottivat ystäväänsä syntymäpäiväkutsuilla. Varsinkin monia oikeustieteen opiskelijoita kiehtovat teemat näiden tarinoiden ympärillä: mikä saa ihmisen syyllistymään järkyttäviin tekoihin uudestaan ja uudestaan tai onko tällaisia tapahtumia mahdollista jollakin tavalla estää? Nainen, joka satuttaa muita ihmisiä, on historiallisesti nähty tabuna. Naiseuteen vahvasti liitetyt piirteet, kuten muista ihmisistä huolehtiminen ja empatia, ovat vahvassa ristiriidassa väkivaltaisuuden ja toisen ihmisen hengen riistämisen kanssa. Tämä ajattelu korostuu usein erityisesti tapauksissa, joissa äiti tappaa oman lapsensa. Oulussa löydettiin vuonna 2014 kerrostalon kellarista viiden vastasyntyneen vauvan ruumiit ja selvisi, että syyllinen näiden kuolemaan oli vauvojen äiti. Tapaus kuohutti koko Suomea ja nosti esille keskustelua. Tämäntyyppinen rikollisuus nähdään ehkäpä tavallaan sellaisena puhtaana pahuutena, mikä äitihahmoon voi usein olla vaikea liittää.

Vaikka THL:n mukaan Suomessa tyypillisesti sekä syyllinen ja uhri ovat vanhoja tuttuja, keski-ikäisiä, yksin asuvia, työelämästä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita miehiä, joilla on takanaan useita aiempia väkivaltarikostuomioita, ei tässä tietystikään ole koko julmien väkivaltarikosten takana oleva skaala.

Henkirikok sen tehneet naiset taas ovat useimmin työttömiä ihmisiä, joilla on usein mielenterveys- ja päihdeongelmia.

Koska selkeä valtaosa poliisin tietoon tulleista henkirikoksista on miesten tekemiä, on tämä ohjannut kriminologisia teorioita siten, että ne selittävät enemmän miesten kuin naisten rikollisuutta.

Koska selkeä valtaosa poliisin tietoon tulleista henkirikoksista on miesten tekemiä, on tämä ohjannut kriminologisia teorioita siten, että ne selittävät enemmän miesten kuin naisten rikollisuutta. Yhteistä sekä miesten että naisten henkirikollisuudelle kuitenkin on se, että useimmiten tekijän tausta on rankka sisältäen esimerkiksi aiempaa väkivaltarikollisuutta ja päihteiden sekakäyttöä.

Aileen Wuornos, yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, jolla on suomalaiset juuret, on tästä hyvä esimerkki. Myöhemmin seitsemän miestä tappaneen Wuornoksen elämän lähtökohdat olivat hyvin heikot: biologiset vanhemmat hylkäsivät hänet, ja kasvattajina toimineet alkoholisoituneet isovanhemmat Lauri Wuornos ja Britta Moilanen kohtelivat häntä kehnosti. Seksin myymisen hän aloitti oman kertomuksensa mukaan 11-vuotiaana tupakkaa ja ruokaa vastaan, ja elämään kuuluivat lapsesta saakka prostituution lisäksi myös rankat päihteet, väkivalta ja mahdollisesti myös insesti. Hänet teloitettiin vuonna 2002.

Vuonna 2009 suomalaisia järkytti myrkkymurhavyyhti hoitokodeissa. Aino Nykopp-Koski, joka työskenteli vanhusten parissa, oli viiden vuoden aikana murhannut ainakin viisi potilastaan. Perinteisesti myrkky onkin naisten keskuudessa ollut suosituin tapa murhata. 1600-luvulla Italiassa eli jopa ammattimyrkyttäjä Giulia Tofana, joka tarjosi palveluitaan aviomiehiinsä tyytymättömille vaimoille. Pidättämisensä yhteydessä Tofana tunnusti aiheuttaneensa välillisesti ainakin noin kuudensadan miehen kuoleman.

Näin valtavan uhriluvun mahdollisti hänen myrkkynä käyttämänsä erittäin tappava arsenikki, joka voi tappaa aikuisen jo kolmen tulitikunpään kokoisena annoksena.

Salakavala tappaja se oli myös siksi, että se näyttää lähinnä sokerilta ja sen jäämien tunnistaminen on haastavaa. Tätä tarkoitusta varten keksittiin luotettava testi vasta 1800-luvun puolella. Nykyisin toki lääketieteen teknologinen kehitys mahdollistaa myrkkyjen ja niiden jäämien tehokkaan tunnistuksen, joten vastaavaa pienen kylän kokoista murha-aaltoa tuskin onnistuttaisiin toteuttamaan.

Vaikka naisten tekemät henkirikokset ovatkin melko harvinaisia, ei mahdollisuus naismurhaajan uhriksi joutumiselle koskaan ole nolla.