Havaintoja isien kohtaamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa by Ensi- ja turvakotien liitto

Sari Hellstén ja Santtu Salonen HAVAINTOJA ISIEN KOHTAAMISESTA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA Työpapereita 2/2011

Ensi- ja turvakotien liiton työpapereita 4

ISSN-L 1799-3075 ISSN 1799-3075 (painettu) ISSN 1799-3083 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-9227-56-6 Kannen ulkoasu: Rohkea Ruusu

Ensi- ja turvakotien liitto ry Miesten keskus Helsinki, 2011

SISÄLLYS

Lukijalle ................................................................................................................................................ 5 1 JOHDANTO ...................................................................................................................................... 6 2 TOISSIJAINEN ISÄ ........................................................................................................................... 8 3 ISÄN KOHTAAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA..................................................... 11 3.1 Isän kohtaaminen tuen tarvitsijana ..........................................................................................13 3.2 Isyyden tukeminen ................................................................................................................... 16 3.3 Erilaisia tapoja kohdata isä ja isyys ......................................................................................... 18 3.3.1 Näennäinen kohtaaminen ................................................................................................. 18 3.3.2 Ongelman kieltävä kohtaaminen ...................................................................................... 19 3.3.3 Syyllistävä kohtaaminen tai täydellinen kohtaamattomuus .............................................20 3.3.4 Arvostava ja tasavertainen kohtaaminen.......................................................................... 21 4 ESTEITÄ YLITETTÄVIKSI ................................................................................................................ 21 4.1 Työkäytännöt ja työntekijöiden asenteet................................................................................. 22 4.2 Isien ajautuminen perheen ”ulkokehälle” .............................................................................. 23 4.3 Isien aktiivisuuden lisääntymisen tuomat haasteet ............................................................... 24 5 KEINOJA ISIEN JA ISYYDEN VAHVISTAMISEEN ........................................................................ 25 5.1 Isien toiveet ja työntekijöiden työkäytännöt lähemmäksi toisiaan......................................... 25 5.2 Ymmärryksen lisääminen sukupuolen merkityksestä ............................................................ 27 5.3 Uusia toimivia työkäytäntöjä ................................................................................................... 28 6 ISIEN NÄKEMINEN VOIMAVARANA........................................................................................... 29 6.1 Lapsen näkökulma ................................................................................................................... 29 6.2 Äidin näkökulma...................................................................................................................... 30 6.3 Isän näkökulma ....................................................................................................................... 32 7 LOPUKSI ......................................................................................................................................... 34 LÄHTEET

Lukijalle

Kuva suomalaisesta isästä on muuttunut ja muuttumassa positiivisemmaksi. Mielenkiinto isään ja isyyteen on haastanut yhteiskuntamme eri tasot pohtimaan ja kehittämään uudella tavalla palvelujärjestelmiämme. Muutos vaatii tekoja ja asenteiden tarkastelua, johon Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskus haluaa vaikuttaa tällä Havaintoja isien kohtaamisesta sosiaalija terveyspalveluissa työpaperilla. Tämän työpaperin kirjoittamiseen johtanut prosessi alkoi haastatellessamme isiä, joiden puolisot olivat sairastuneet synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Haastatteluista kävi ilmi, etteivät isät kokeneet tulleensa kuulluiksi ja huomioiduiksi. Saadaksemme selville, miltä tilanne näytti työntekijöiden kannalta, kysyimme asiasta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten työntekijöiltä. Työntekijät olivat yksimielisiä siitä, että isien kanssa työskentely on tärkeää ja kehittämisen arvoista. Lisää näkökulmia aiheeseen toivat Miesten keskuksen Miehen kohtaaminen-koulutusprosessit jäsenyhdistysten työntekijöille ja heidän yhteistyöverkostoilleen. Koulutettavat nostivat esiin työn rakenteisiin liittyviä haasteet. Miestyönkehittäjät Sari Héllsten ja Santtu Salonen peilaavat tässä työpaperissa haastatteluista ja koulutuksista saatuja havaintoja viime vuosina tehtyihin tutkimuksiin isistä. Isät toivovat, että he voisivat puhua sosiaalija terveydenhuollon työntekijöiden kanssa omasta perheestään, omasta isyydestään ja suhteestaan lapseensa eikä yleisesti vanhemmuudesta. Keskustelut ja koulutettavien tuottama materiaali ovat haastaneet myös pohtimaan isän ja isyyden käsitteitä. Osallistumme työpaperilla keskusteluun siitä, miten isän ja perheen hyvinvointia voi vahvistaa. Siksi esiin on nostettava myös haasteita, joilta sosiaalija terveydenhuollossa isien kanssa työtä tekevä tuskin voi välttyä. Ottakaamme ne siksi mahdollisuuksina! Jussi Pulli kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskus

1 JOHDANTO Isät haastavat totutut työkäytännöt, kun he haluavat yhä useammin osallistua lapsensa asioiden hoitoon sosiaalija terveydenhuollon palveluissa. Työtapa, jossa on totuttu huomioimaan yksilö, äiti tai lapsi on muokattava ottamaan huomioon kerralla koko perhe. Perheille isän mukana olo on useimmiten mahdollisuus. Hänessä ovat käytössä toisen aikuisen

voimavarat

perheen

hyvinvoinnin

rakentamiseksi.

Isä

tulisi

nähdä

mahdollisuutena ja voimavarana nykyistä paremmin myös perheitä tukevissa palveluissa. Miesten keskuksen miesten kriisityössä ja Alma-keskuksen vauvaperhetyössä kuulimme miesten kokemuksia sosiaalija terveysalan palveluiden asiakkaana olosta. Syntyi käsitys, että miehiä ei juuri huomioida edes silloin, kun tukea ilmiselvästi tarvitsee koko perhe. Kuullaksemme tarkemmin miesten kuvauksia kokemuksistaan haastattelimme viittä isää, joiden puoliso oli sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Saimme yhteyden isiin oman asiakastyömme ja Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten, muun muassa Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry:n, kautta. Kysyimme isiltä, miten he tulivat huomioiduksi ja kuulluiksi isänä, vaimonsa puolisona ja tukea tarvitsevana itsenään perheelleen tarjotuissa palveluissa. Vastauksien perusteella haasteita riittää. Tarjottu tuki kohdistui voimakkaasti äitiin ja isä ja vauva saivat pärjätä aika lailla omin avuin. Halusimme kuulla myös työntekijöiden ajatuksia isien kanssa työskentelystä ja teimme Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksen työntekijöille sähköisen kyselyn. Työntekijät toivat kyselyssä esille sekä omia että isien asenteisiin liittyviä haasteita. Työntekijät olivat kuitenkin lähes yksimielisiä siitä, että työskentely myös isien kanssa on tärkeää ja että sitä tulee edelleen kehittää. Haastattelut ja kysely toteutettiin syksyllä 2009. Vastaavanlaisia ajatuksia ja toiveita on tullut esille myös Miesten keskuksen järjestämissä Miehen kohtaaminen asiakastyössä -prosessikoulutuksissa ja isätyön kehittämishankkeissa. Niissä haasteeksi koettuja asioita on tiedostettu ja tutkittu ja työkäytäntöjä on kehitetty koko perhettä paremmin huomioivaan suuntaan.

Perheissä isän rooli on vahvistunut, mutta monet tutkimukset osoittavat, että perheille tarkoitetuissa palveluissa isät yhä edelleen kokevat olevansa toissijaisia vanhempia äitien rinnalla. Isätutkijat Mykkänen ja Aalto (2008) pohtivatkin ”ovatko instituutiot jäljessä perheiden arjen käytännöistä”? Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä isyys on ollut jo kauan erityisen kiinnostuksen kohteena, vaikka lähtökohta on niissäkin ollut äiti-lapsikeskeinen. Ensikodit kehittyivät 1940-luvulla au-äitien ja heidän lastensa tarpeisiin ja turvakodit 1970-luvulla väkivaltaa kokeneille naisille. Suomalaista ensi- ja turvakotijärjestelmää lähdettiin kuitenkin kehittämään perhekeskeiseen suuntaan ja isät on huomioitu jo pitkään. Jäsenyhdistykset ovat kehittäneet isätyötään ja luoneet paljon hyviä käytäntöjä, jotka esimerkiksi turvakotityössä ovat maailmanlaajuisestikin uraa uurtavia. 1990-luvulla Baby Bluesprojektissa alettiin kehittää ja tarjota neuvonta- ja laitospalveluita väsyneille ja masentuneille äideille, isille ja vauvoille (Niemi 1997). Projektissa tuotettiin tärkeää tietoa isien näkemyksistä tuen hakemisesta ja sen vaikutuksista näissä perhetilanteissa. (Keinänen 1997). Työntekijöiden koulutukset ovat kuitenkin rakentuneet pitkälti äidin ensisijaisuutta korostavien viitekehysten varaan, joten isien kohtaaminen ja mukaan ottaminen palveluihin koetaan edelleen haasteellisena ja siihen kaivataan koulutusta. Tuttujen työtapojen muuttaminen ei ole helppoa. Ensin työntekijän täytyy sisäistää koko perheen auttamisen merkitys ja vaikutukset. Entä tuetaanko isien lisäksi myös isyyttä? Onko työ kehittynyt yksilöiden kohtaamisesta aidosti isyyttä tukevaksi vai tuetaanko isiä palveluissamme edelleen johonkin muuhun? Olemme monella tapaa historiastamme ja kokemuksistamme nousevien asenteiden ja arvojen vankeja. Isien tasa-arvoinen kohtaaminen vaatii tämän vuoksi sukupuolisensitiivistä työotetta, jossa pyritään virittymään asiakkaan sosiaalisen sukupuolen aaltopituudelle ja ymmärtämään hänen sukupuolensa hänelle tuottamaa taustaa. Työotteessa asiakkaan kieltä,

mieltä

toimintaa

tulkitaan

hänen

sukupuolitaustansa

kautta.

Sukupuolisensitiivisyys edellyttää, että tunnistamme omia tiedostamattomia asenteitamme ja sukupuolille asetettuja, esim. kulttuurisia ja sosiaalisia rooleja. Tiedostaminen auttaa tuottamaan oikeasti tasa-arvoisia palveluja sukupuolesta riippumatta ja edistää näin myös sukupuolten välistä tasa-arvoa. (Huttunen 2006)

Oman aineistomme herätti kiinnostuksen tutustua muihin isien kokemuksia kartoittaviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Niistä käy ilmi isien toive saada nykyistä enemmän tukea itselleen ja isyyteensä. Tässä työpaperissa tuomme esiin tärkeinä pitämiämme havaintoja omasta aineistostamme ja kokemuksestamme ja peilaamme niitä muiden tuottamaan tietoon. Työpaperi vetää yhteen joitain ajatuksia tähän asti tehdystä ja innostaa kehittämään lisää. Toivomme, että pohdintamme herättää keskustelua, ideoita, eväitä omien työtapojen tutkiskeluun, ehkä tunteitakin puolesta ja vastaan. On mahdollista, että aineistostamme ja muissa palveluissa toteutetuista tutkimuksista saamamme kuva isien kohtaamisesta ja isyyden vahvistamisesta on pessimistisempi kuin asiakastyön nykyiset käytännöt. Jos näin on, on tärkeää keksiä keinoja, joilla saamme yleiseen jakoon ne jo toimivat käytännöt, joilla isiä ja perheitä tuetaan ja joilla heidät saadaan yhä osallisemmiksi työskentelyyn.

2 TOISSIJAINEN ISÄ Sosiaalityön perinne on äitikeskeinen. Se johtuu sekä monista sosiaalityön lähtökohdista että

miehen

naisen

asemasta

tehtävistä

perheessä

historian

kuluessa.

Psykoanalyyttinen käsitys isästä ja kiintymyssuhdeteoria toivat aikanaan äidinhoivan mallin perheitä tukeviin palvelujärjestelmiin ja ne organisoituivat korostaen äidin ensisijaisuutta. Myös sotien kaltaiset historialliset tapahtumat ovat vaikuttaneet palvelujärjestelmän rakentumiseen. Viime vuosikymmeninä miehen asema perheessä on muuttunut ja äidin hoivan perinne on murtumassa. Käytössä on kuitenkin edelleen monia rakenteita ja työtapoja, jotka ylläpitävät perinteistä asetelmaa. Neuvolajärjestelmä rakennettiin aikanaan tukemaan äidin ja lapsen hyvinvointia. Se, mikä merkitys isän huomioimisella neuvolassa on hänen sitoutumiselleen isyyteen heti lapsen synnyttyä, on oivallettu vasta paljon myöhemmin.

Kirjassa Isyyden kielletyt tunteet (2009) Jämsä kuvaa isien kokemuksia vanhemmuutensa ja siihen liittyvien tunteiden vähättelemisestä ja ohittamisesta. Aineistona ovat miesten omat kirjoitukset. Isien toissijaistaminen kumpuaa puolison puheista ja toiminnasta,

ympäristöstä tulevista kommenteista ja malleista sekä yhteiskunnan, perhepalveluiden ja siellä toimivien työntekijöiden suhtautumisesta. Miehet asettavat usein myös itse itsensä vanhemmuudessa toiselle sijalle, joko lähtökohtaisesti tai saamansa palautteen perusteella. Kokemukseen toissijaistamisesta vaikuttavat monet asiat historiassa, yleiset isyyden ja äitiyden mallitarinat, sekä oman perheen, suvun ja lähiympäristön mallit. Nämä asiat vaikuttavat myös äitiyteen ja äidin odotuksiin puolisoaan kohtaan. Toissijaistaminen aiheuttaa isille ulkopuolisuuden, avuttomuuden, tarpeettomuuden, vahvimmillaan vihan ja katkeruuden tunteita ja masennusta. Miesten kokema vauvan syntymävaiheeseen liittyvä masennus on lisääntynyt. Yksi mahdollinen selitys on isien tarpeiden ohittaminen vauvan odotusaikana. (Jämsä 2009) Arja Kaila-Behm tuo väitöskirjassaan Miehestä esikoisen isäksi (1997) esiin isän mahdollisuuksia määritellä oman tapansa olla isä. Kuinka paljon isä voi itse vaikuttaa omaan tapaansa olla isä, kun siihen vaikuttavat hänen lisäkseen muun muassa puoliso, työ, toimeentulo, asuminen sekä perheen kanssa mahdollisesti työskentelevät työntekijät. Myös lapsi persoonallaan ja temperamentillaan vaikuttaa siihen, miten isän rooli muokkautuu. Liisa

Keltinkangas-Järvinen

(2004)

puhuu

temperamentin

ympäristön

yhteensopivuudesta. Se, kumman vanhemman kasvatusmetodit sopivat paremmin lapsen temperamenttiin, saattaa muokata suurestikin perheen vuorovaikutuskuvioita. Tämä voi myös tuottaa erilaisia jännitteitä perheeseen ja lisätä mahdollisia valtataisteluita, joiden vuoksi isä saattaa ajautua pois perheen keskiöstä. Jos tässä tilanteessa isän mahdollisesti lasta tukevampi tapa olla vuorovaikutuksessa jää työntekijältä näkemättä, menetetään lapsen näkökulmasta yksi suuri kehitystä tukeva tekijä. Kaila-Behm luokitteli isänä olemisen tavat neljään luokaan: perheenpää, sivustaseuraaja, tukihenkilö

kumppani.

Perheenpää

toteuttaa

perinteistä

isäroolia

katsoen

päätehtäväkseen perheen toimeentulosta vastaamisen; sivustaseuraaja ja tukihenkilö toimivat äidin apuna ja tukena, mutta jättävät lopullisen vastuun ja päätäntävallan lapsen asioissa äidille; kumppani-isä jakaa vanhemmuuden äidin kanssa. Jos isiä kohtaavat työntekijät odottavat isältä tietynlaista isyyttä, he suhtautuvat häneen sen mukaisesti. Työntekijän määrittelemä isänä olemisen tapa saattaa erota paljonkin isän omasta

ajattelusta ja siten vaikeuttaa tai estää isän mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa tukea isyydelleen. Ongelmatilanteissa sosiaalija terveydenhuollossa on tavallista toisen vanhemman näkeminen hyvänä ja toisen pahana. Todellisuus on lähes aina monimutkaisempi. Onko meillä taipumus nähdä äitiys myyttinä, johon kuuluu väkivallattomuus, lempeys, hyvyys, totuudellisuus, kohtuus, kyky oikeudenmukaisuuteen ja viattomuuteen (Ryan, 2006)? Voiko olla niin, että työntekijöinä liitymme liikaa toiseen sukupuoleen? Jopa niin, että ratkaisut ovat lapsikeskeisyyden sijaan jopa työntekijäkeskeisiä, työntekijän asenteista, arvoista

motiiveista

lähteviä,

ehkä

tiedostamattomia

tapoja,

jotka

tuottavat

sukupuolittuneita ratkaisuja. Työntekijään vaikuttavat aina omat kokemukset isyydestä. Tämän hetken töissä käyvän sukupolven isät ovat sodan jälkeen syntyneitä. Muun muassa Erkki Kujala (2003) on pohtinut sodan vaikutuksia isyyteen väitöskirjassaan. Historian tapahtumat ja yhteiskunnalliset muutokset tuottavat erilaisia tapoja hahmottaa isyyttä eri aikakausina. Nämä kulttuuriset mallitarinat muokkaavat myös vahvasti käsityksiämme siitä, millainen isyys on oikeanlaista. Kiire, työkäytäntöjen jäykkyys, talous ja henkilöstöresurssit, koulutus ja johdon sitoutuminen isien kanssa tehtävään työhön vaikuttavat myös työntekijän mahdollisuuksiin työskennellä isien ja isyyden kanssa. Myös isät huomaavat, että perhe-elämän pelisäännöt ovat muuttuneet sitten oman lapsuuden. Isiä haastetaan ja heiltä vaaditaan entistä enemmän: tuoreille isille oman isän mallista ei ole tässä mielessä suurta hyötyä. Vanhat keinot eivät auta, kun on vastattava muuttuneisiin työelämän, perheen ja parisuhteen haasteisiin. Verrattuna traditionaaliseen kuvaan miehestä ja isästä, nykyisät joutuvat identifioimaan itselleen lisää vastuualueita niin kotona kuin työelämässä. (Teigen, 2006). Yksi haastattelemamme isä pohti isyyden muuttumista ja omalta isältään isyyteensä saamaansa tukea näin: Koska jos ajattelee sitä, miten sukupolvien välillä, omien isien välillä voi olla aika isoja kuiluja, kuten mulla on, sekä henkisesti että kilometrien osalta, niin ei sieltä sellaista tukea tuu. Ei oikein voi kommunikoida eikä se kokemusmaailma ole sama. Jos on 60luvulla saanut lapsen, se on vähän eri asia.

Miehet joutuvat siis isinä pohtimaan, haluavatko välittää jälkipolville tunnekontakteista vetäytyvän hypermaskuliinisen miehen mallin vai pehmeän ja hoivaavan mallin. Perinteisessä

äidinhoivan

mallissa

isän

itsekunnioitus

arvostus

oli

varsin

työorientoitunutta. Isät saattoivat jäädä hyvinkin etäisiksi lapsilleen, ja isän arvostus lapseen mitattiin usein sillä, että lapsi ”totteli” kuuliaisesti ja kyselemättä isää. Kuitenkin Mykkänen ja Aalto (2008) kuvaavat paljon laajempaa isyyden kirjoa. Äidinhoivan ensisijaisuutta tuottaneen kiintymyssuhdeteorian valtakaudellakin isät ja tekivät omanlaisiaan valintoja, joilla isät saivat uutta sisältöä elämäänsä. Osa isistä siis toteutti isyyttään vastoin aikakauden kulttuurisia normeja.

Jouko Huttunen jakaa nyky- isyyden ohenevaan ja vahvistuvaan

isyyteen. Sosiaali- ja terveyspalveluissa juuri ohenevan isyyden tavoittaminen on haasteellista. Osaa isistä ei tavoiteta mitenkään, mutta iso osa olisi tuettavissa ja aktivoitavissa olemalla aktiivinen isien suuntaan ja tukemalla heitä heidän tavassaan toteuttaa isyyttään.

3 ISÄN KOHTAAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA Johan se nimikin ”äitiysneuvola” kertoo, ketä siellä on tarkoitus tukea. Pohdimme nyt sosiaalija terveystoimessa perheille tarjottuja palveluita isien kohtaamisen näkökulmasta.

Näiden

naisvaltaisuuden

vuoksi

alojen

palveluissa

vahvasti,

mikä

sukupuolisuus

asettaa

haasteita

näkyy isien

työntekijöiden huomioimiselle.

Sukupuolistavat merkitykset tarkoittavat muun muassa sukupuoleen liittyviä asenteita, odotuksia

rooleja.

Nämä

vaikuttavat

käytännön

tasolla

niistä

johdettaviin

toimintatapoihin. (Tienvieri 2011). Miten edellä kuvatut Kaila-Behmin luokittelemat isyyden toteuttamisen tavat huomioidaan perheitä tukevissa palveluissa? Saako isä vapaasti toteuttaa mitä tahansa näistä tavoista? Sopiiko se puolisolle ja perheitä tukevissa palveluissa työskenteleville? Ohjataanko esimerkiksi nuori, työtön, tukea tarvitseva, vasta isäksi tullut mies ensisijaisesti perheenpään rooliin ja työllistymään, vaikka hän itse mieluummin toteuttaisi kumppanina olemisen tapaa?

Esittelemme

muutamia

tutkimuksia,

joissa

isiltä

itseltään

kysytty

heidän

kokemuksistaan eri palveluista ja niiden toimintatavoista ja peilaamme niitä omaan aineistoomme ja kokemuksiimme. Meitä kiinnostaa erityisesti, miten koko perheen tukemiseen tarkoitetussa palvelussa huomioidaan isä ja äiti ja saavatko isät omasta mielestään riittävästi mahdollisuuksia esittää omia ajatuksiaan ja huoliaan perheensä asioista. Monien neuvolassa tehtyjen tutkimusten perusteella isä huomioidaan siellä ensisijaisesti äidin tukihenkilönä. (Kaila-Behm 1997, Paavilainen ja Viljamaa 2003, Mesiäislehto-Soukka 2005, Tammentie 2009) Isät pitävät osallistumistaan neuvolakäynneille tarpeellisena ja hyödyllisenä, mutta kokevat ulkopuolisuutta, koska huomio tuntuu keskittyvän lapsiin ja äiteihin. He toivovat neuvolalta perhekeskeisempää palvelua. Keskittyminen raskauteen fyysisenä tilana jättää äitiysneuvolassa vanhempien tunne-elämän, parisuhteen ja arjen kysymykset

taka-alalle.

Isät

odottavat

äitiysneuvolalta

yksilöllisempää

tietoa,

valmentautumista isyyteen, tunteiden käsittelyä ennen ja jälkeen synnytyksen sekä toisten vanhempien kanssa käytävää keskustelua. Äitiyshuollossa annettu tuki edistää isäksi kasvua, jos tuki lähtee isän tarpeista. Jos näin ei ole, isä kokee jäävänsä syrjään ja kokee, ettei tarvitse neuvolan palveluita lainkaan. Tällöin jää hyödyntämättä tärkeä vaihe, jossa isää voidaan tukea ottamaan vastuuta lapsen hoidosta ja isyydestä jo heti alusta saakka. Tämä saattaa siirtää myös tunnesuhteen syntymistä vauvan kanssa. Isäksi tuleminen saattaa herättää miehessä ristiriitaisia tunteita ja pelkoja. Hänelle tulisi antaa mahdollisuus jakaa näitä tunteita ammattilaisen kanssa siinä kuin äidillekin. Forsberg (1994) on kuvannut käsitteellä ”puuttuva perhepuhe” sitä, kuinka miesten kanssa työskennellessä saattaa puhe perheessä jäädä käymättä. ”Pidättyvällä perhepuheella” hän kuvaa puhetta, jossa perhe mainitaan asiakastilanteessa, mutta asiaa ei käsitellä sen enemmän. Isän yrittäessä ottaa perhe puheeksi se ohitetaan ja siirrytään toiseen aiheeseen. Forsbergin mukaan tällaisen ohittamisen taustalla sen, että naisvaltaisuuden vuoksi mies ei ole ollut sosiaalitoimessa ”mielenkiintoinen asiakas”, vaan mielenkiinto on keskittynyt naisiin ja lapsiin. Johanna

Mykkänen

Ilana

Aalto

ovat

koonneet

selvityksen

viimeaikaisista

isyystutkimuksista Isyyden ihanteet, arki ja kokemukset (2008). Isyyden näkymisestä ja

kuulumisesta perheille tarjotuissa palveluissa on tehty monia tutustumisen arvoisia tutkimuksia. Yksi niistä tuo esille äitikeskeiset toimintatavat päiväkodeissa (Alasuutari 2010). Isät näkyvät päiväkodeissa lapsiaan viemässä ja hakemassa ja työntekijöiden puhe on hyvin sukupuolineutraalia. Jaetun vanhemmuuden idea ja isyyden merkitys on melko laajasti ymmärretty, mutta koska työkäytännöt eivät tue isien aktiivista osallistumista henkilökohtaisiin tapaamisiin, jäävät

varsinaiset kohtaamiset isien kanssa vähäisiksi.

Työkäytännöt eivät esimerkiksi pidä itsestään selvänä molempien vanhempien aktiivista osallistumista lasta koskeviin keskusteluihin. Keskustelut käydään pääasiassa naisten kesken ja äitien tehtäväksi jää pitää isän osuutta mukana keskustelussa. Naisvaltaisessa ympäristössä isien on vaikea tuoda itseään esille, jos työkäytännöt eivät selvästi tarjoa heille mahdollisuutta aktiiviseen osallistumiseen. Tarkoitetaanko todellakin molempia vanhempia vai pelkästään äitejä, kun puhutaan vanhemmista? Isyyteen kyllä kannustetaan ja siitä puhutaan, mutta äitien kanssa ja kautta. Miten totutut toimintatavat joustavat ja muuntuvat silloin, kun roolit perheessä eivät toteuta äitikeskeistä kaavaa tai joutuvat muuntumaan perheen kohdatessa kriisin? Tarjotaanko isälle tukea, asetutaanko hänen rinnalleen häntä tukemaan ja hyödynnetäänkö hänen tietonsa ja osaamisensa perheen asioissa?

3.1 Isän kohtaaminen tuen tarvitsijana Kai se oli se niin ku se yleensäkin on, ettei isiä huomioida näissä hommissa niin kuin yleensä. Mut sit kun huomioidaan niin totta kai se tuntuu ettei ole niin ulkopuolinen siinä. Isien huomioiminen isänä ja vanhempana on erityisen tärkeää, kun perhettä kohtaa kriisi tai perhe tarvitsee erityisesti tukea. Varsinkin pikkulapsivaiheessa perheen kokema kriisi, vaikkapa äidin sairastuminen fyysisesti tai raskaudenaikaiseen tai synnytyksen jälkeiseen masennukseen, laittaa vanhempien roolit ja tehtävät uuteen järjestykseen. Jos äiti ei kykene huolehtimaan yksin lapsestaan kotona tai joutuu sairaalahoitoon, isän täytyy ottaa vastuu pienen vauvan hoidosta. Isä myös pyörittää perheen arkea, usein päivätyön ohessa. Lisäksi hän tukee persoonaltaan ja käyttäytymiseltään kenties hyvinkin paljon muuttunutta puolisoaan. Kaupan päälle tulee vielä asiakkuus monien eri hoitomuotojen ja palveluiden viidakossa.

Kriisitilanteissa isä ajattelee tyypillisesti ensin puolisoaan ja lapsiaan ja itseään sitten paljon myöhemmin, jos sittenkään. Jos kukaan ei hänen jaksamisesta ja tuen tarpeesta kysy, ei hän sitä itsekään usein tuo esille. Tai vasta sitten, kun asiat ovat edenneet hyvin pitkälle. Haastattelemamme isät kertoivat kokemuksestaan puolison synnytyksen jälkeisestä masennuksesta omalta kannaltaan. Isät kertoivat, miten masennus tunnistettiin, millaista tukea perheelle tarjottiin, mikä siinä isien mielestä oli toimivaa ja mikä ei. Kysymykset isien huomioimisesta perheiden ja työntekijöiden tapaamisissa olivat isille vaikeita vastattaviksi. Isät eivät olleet asiaa juuri aiemmin ajatelleet. Kommentit kertovat pääasiassa isiä ohittavista käytännöistä. Kun tukea ei heille tarjota, he eivät osaa sitä itselleen hakea eikä odottaakaan. Eihän multa kukaan mitään kysyny, kun mä en ollut hoidettavana, vaan vaimo. Tärkeintä oli, että hän sai hoitoa. Isät sanoivat, että jos tukea olisi tarjottu, he olisivat ottaneet sitä mielellään vastaan. He olisivat toivoneet ennen kaikkea mahdollisuutta saada puhua ja tietoa masennuksesta. Vaimon voinnista ei ole vastaanotoilla koskaan kysytty mun mielipidettä tai havaintoja, eikä lapsestakaan mitään. Mulla ois ollut tarvetta puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietäis tällaisista tilanteista. Vaikka miehellä on suuri huoli puolison tilanteen lisäksi myös omasta jaksamisestaan, oli haastattelemiemme isien vaikea saada tukea itselleen. En saanu kriisiapua silloin, kun puoliso oli viety sairaalaan. Silloin olis pitäny. Ehkä tällaista haastattelua olisin kaivannu, jossa kysytään. Tai et olisi voinu kertoa. Masennus vaikuttaa monella tapaa perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Masentuneen äidin ja vauvan välinen vuorovaikutus jää laimeammaksi ja äiti on vähemmän sensitiivinen vastatessaan vauvansa tarpeisiin. Parisuhde joutuu masennuksen vuoksi koetukselle, sillä masennus vaikuttaa erityisesti perheen joustavuuteen, toimivuuteen, perheen sisäiseen viestintään ja roolien selkeyteen. Masentunut äiti on vuorovaikutuksessaan puolisoonsa

negatiivisempi kuin suhteessa muihin ihmisiin. Vanhemmuuteen ja kodinhoitoon liittyvien tehtävien sopiminen ei useinkaan suju ongelmitta. Asia saattaa johtaa suuriin ristiriitoihin puolisoiden välillä. (Tammentie, 2009). Isät kokevat tilanteessa huolta ja pelkoa koko perheen ja vauvan kannalta. He kokevat vaikeana, että eivät pysty paljonkaan auttamaan puolisoaan. Masennukseen kuuluu usein hallitsevana piirteenä se, että äiti haluaa asioiden ja erityisesti vauvan hoitamisen menevän juuri niin kuin hän on sen mielikuvissaan raskausaikana ajatellut. Ei mulla ollu oikein tilaa ainakaan siinä alkuvaiheessa. Muistan elävästi kun sain olla vauvan kanssa muutaman tunnin kahdestaan. Se oli yksi onnellisimmista hetkistä, tosi merkittävää. Sit on ruvennu löytymään sellasta, mitä me tehdään ihan kahdestaan. Se on tärkeetä. Alussa vaimo tuli aina et ei se noin tehdä. Monien paineiden ja ristiriitojen keskellä on tärkeää, että perhe saa tilanteessa sellaista tukea, joka huomioi perheen erityiset tarpeet ja yksilölliset toimintatavat. Äiti tarvitsee tukea ja kannustusta masennuksesta toipumiseen sekä kontaktin synnyttämiseen vauvan kanssa. Lisäksi hän tarvitsee vaikeiden tunteiden kuuntelijaa ja toivon herättämistä siihen, että jonain päivänä vaikeasta tilanteesta on selvitty. Isä puolestaan tarvitsee kuuntelijaa, masennukseen liittyvien ilmiöiden ja ilmapiirin sanoittajaa ja tulkkia, kannustusta ja palautetta oman yllättävän roolinsa hoitamisesta sekä rohkaisua omien ajatustensa esiintuomisessa. Vauva tarvitsee lempeää ja hyväksyvää ilmapiiriä, hoivaa, suojaa, vuorovaikutusta sekä omien tarpeidensa riittävän oikeanlaista ja -aikaista huomioimista. Tämä tarkoittaa usein äidin kanssa olemisessa joko isän tai perhettä tukevan työntekijän toimimista vauvan tulkkina. Kaikkien kolmen osapuolen tarpeet ovat hyvin suuria ja ristiriidassakin keskenään. Isien ääni jää nykyisissä toimintakäytännöissä usein kuulematta. Äidin tarvitsevuus ja hätä ja pienen vauvan pontevat tavat saada äänensä kuuluviin tuntuvat peittävän isän äänen. Isät kokevat, että tuki kohdistuu äidin jaksamisen tukemiseen. Äiti nähdään tilanteessa naisena heikommaksi ja isältä miehenä odotetaan vahvuutta ja jaksamista. Isälle saatetaan asettaa myös rooli, joka estää hänen tarpeidensa esiintuomisen. Sivustaseuraajan ja tukihenkilön roolin lisäksi se voi olla viestintuojan rooli, jossa isän tehtäväksi annetaan eri tukimuodoista tiedottaminen äidille (Tienvieri 2011). Vanhemmat tarvitsevat tuekseen työntekijää, joka

yhdessä heidän kanssaan, ja tarvittaessa erikseen kummankin kanssa, käy läpi kunkin perheenjäsenen tarpeita ja auttaa ymmärtämään ja jäsentämään tilannetta sen edetessä ja roolien taas muuttuessa äidin toipumisen myötä. Isät tuntuvat usein selviävän akuutista tilanteesta. Toisaalta he eivät näe pärjäämiselleen siinä tilanteessa oikein vaihtoehtoakaan. Vaihtoehdottomuuden tunne voi kummuta sekä miesten omasta pärjäämisen kulttuurista että siitä, että kun apua ei heille tarjota, he eivät sitä osaa hakea eivät myöskään tiedä, mistä sitä saisi. Jälkikäteen ajateltuna se kysymys mun jaksamisesta tuntui pelottavalta, ei se silloin tuntunut. Mä olin silloin sellaisessa hormonihybriksessä, että mä olisin varmaan voinut kantaa vuoria harteillani. Jos isä ei omana itsenään saa mielestään riittävästi tukea, saako hän tukea isyyteensä? Tarjotaanko hänelle tukea isyyden pohtimiseen, tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä ja vuorovaikutussuhteen rakentamiseen lapsensa kanssa? Nähdäänkö isyys voimavarana, jota perhettä tukiessa etsitään? Huomioidaanko isyyttä kartoitettaessa isyyden monimuotoisuus: biologisen isyyden lisäksi muut isänä olemisen tavat, kuten sosiaalinen ja psykologinen isyys?

3.2 Isyyden tukeminen Tienvieri toteaa isien ja isyyden kohtaamista sosiaalipalveluissa käsittelevässä pro gradututkielmassaan (2011), että se, kuinka paljon ja millä tasolla isät ovat mukana työskentelyssä, on pitkälti kiinni heistä itsestään. Hän pohtii myös isien ja äitien ”kelvolliselle” vanhemmuudelle asetettuja eroja. Isyydelle tunnutaan asettavan väljemmät rajat, äitiydeltä vaaditaan enemmän. Eroja on toisaalta myös siinä, miten isyyttä ja äitiyttä tuetaan. Isien kokemus on usein, että keskustelu isänä olemisesta käydään hyvin neutraalilla ja pinnallisella tasolla. Isien kanssa puhutaan ennemminkin vanhemmuudesta kuin isyydestä. Vanhemmuudella tarkoitetaan lasten konkreettista kasvattamista, hoitamista ja huolenpitoa. Isiltä kysytään mielipiteitä ja tietämystä vanhempana toimimisesta, mitä se

heidän mielestään tarkoittaa ja pitää sisällään. Vanhempana toimimiseen työntekijöillä on isien kokemuksen mukaan tietynlainen normi. Isyys, joka on henkilökohtaisempi ja sisältää tunnesuhteen lapseen, jää isien kanssa hyvin vähälle huomiolle. Eräs Tienvierin haastattelema isä toteaa sosiaalityön muuttavan vanhemmuutta, ei isyyttä. Haastatteluistamme ja työstämme saamaamme käsitys tukee näitä tutkimustuloksia. Kun pienen lapsen äiti hakee tukea, hänet kohdataan ensisijaisesti äitinä ja siinä roolissa häntä tuetaankin. Kun isä saa tukea, tuki kohdentuu usein muuhun kuin isyyden rooliin. Isältä saatetaan palveluun tullessa edellyttää perheenpään roolia eli kuntoutumista ensin muilla elämänalueilla, esimerkiksi työllistymään. Isä ei tunnu saavan niin helposti tukea vuorovaikutukseensa lapsensa kanssa kuin äiti. Haastateltujen isien perheistä muutamassa äiti sai tukea vuorovaikutukseensa vauvan kanssa, isiä kannustettiin toimimaan äidin tukena. Tällaisilla toimintakäytännöillä isä työnnetään perheen ulkokehälle ja isän potentiaali perheensä asioiden asiantuntijana ja vauvan hoitajana jää käyttämättä. Lisäksi jää huomaamatta isän mahdollinen tuen tarve vuorovaikutussuhteen luomiseen lapsensa kanssa. Nina Halmeen väitöstutkimuksessa (2009) neljäsosa isistä koki vanhemmuudentaitonsa puutteellisiksi. Se aiheutti heille stressiä. Isillä oli myös vaikeuksia tuntea emotionaalista läheisyyttä lapseen ja vaikeuksia tulkita lapsen tunteita ja tarpeita. Tämä koski erityisesti isiä, joilla ei omasta mielestään ollut tarpeeksi tietoa lapsen kehityksestä ja jotka pitivät omia sosiaalisia suhteitaan kapeina. Halme toivoo, että isän ja lapsen välinen suhde huomioitaisiin yksilöllisesti erityisesti, jos isän tuen tarve on tavallista suurempi. Vanhemmat

olivat

Tammentien

väitöstutkimuksen

(2009)

mukaan

pettyneitä

lastenneuvolasta saamaansa ohjaukseen ja kasvatustehtävän tukemiseen äidin sairastaessa synnytyksen jälkeistä masennusta. He toivoivat isien saavan tärkeämmän roolin vastaanottotilanteissa. Heidän kokemuksensa mukaan, kun huomio keskittyy vahvasti lapseen, vanhempien välistä suhdetta on vaikea ottaa puheeksi. Heidän toiveensa oli, että keskustelu nousisi käyntien pääasiaksi ja rutiinitoimenpiteet suoritettaisiin siinä sivussa. Puuttuva tai poissaoleva isyys on myös tärkeä aihe käsiteltäväksi niin äitien kuin lasten kanssa työskenneltäessä. Tärkeäksi muodostuu se, minkälaista kuvaa rakennamme

isyydestä myös silloin, kun työskentelemme pelkästään äitien ja lasten kanssa.

3.3 Erilaisia tapoja kohdata isä ja isyys Kaila-Behmin luokittelu erilaisista isänä toimimisen tavoista innosti pohtimaan, millaisia tapoja työntekijöillä on kohdata isä ja erityisesti isyys. Auli Ojuri luokitteli väitöskirjassaan (2004) väkivaltaa kohdanneiden naisten kohtaamisen ja selviytymisen tukemisen tavat näin:

näennäinen, ongelman kieltävä, syyllistävä ja täydellinen kohtaamattomuus.

Kohtaamisen tavoista löytyy yllättävän paljon samaa kuin haastattelemiemme isien kokemuksista, asiakastyöstämme, tutkimuksista ja siitä, mitä koulutuksiin osallistuneet työntekijät kertovat työkäytännöistään. Sovitamme seuraavassa Ojurin luokittelua isien ja isyyden kohtaamiseen.

3.3.1 Näennäinen kohtaaminen Näennäisessä kohtaamisessa hallitsevat Ojurin mukaan auttamisorganisaatioiden ja hallinnon toimintatavat sekä ammatilliset käytännöt. Kohtaamista rajoittavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi osallistumista rajaavat tapaamisajat ja kohteeton jatko-ohjaaminen muihin palveluihin. Tähän kohtaamisen tapaan voi isien kohdalla liittää myös ”en voi ymmärtää isää kun olen nainen” -ajattelun. Pari kertaa sairaalassa kyseltiin, miten kotona, lähinnä kai sitä että se äidin palaaminen kotiin olisi helpompaa. Eli koski enemmän vaimoon ja vaimon vointiin liittyviä juttuja. Se oli sellanen tyypillinen neuvola käynti. Vaimo meni antaa jotain näytettä ja sillon se terveydenhoitaja kysy et olenko ollu lasten kanssa. Mä sanoin et oon mä kirjoja lukenu, ni se jotenkin niinku et ”ai kirjoja”. Siin tuli semmonen olo et… En tiedä, siinä koin et ei mua sillain…

3.3.2 Ongelman kieltävä kohtaaminen Ongelman kieltävässä kohtaamisessa vaikuttaa työntekijän tarve kieltää avun tarve. Isien kohdalla tätä voisi kuvata sanoilla ”isän/isyyden merkitystä vähättelevä kohtaaminen”. Tässä kohtaamistavassa työntekijä ottaa etäisyyttä isään eikä koe hänen tai ainakaan hänen isyytensä

tukemisen

juurikaan

kuuluvan

perustehtäväänsä.

Suhdetta

määrittävät

työntekijän mielessä olevat kulttuuriset mallitarinat isyydelle ja se, millaisen merkityksen työntekijä isyydelle antaa. Työntekijä saattaa laittaa isän tietynlaiseen isämuottiin, eikä osoita erityistä kiinnostusta sitä kohtaan, miten isä elämänsä ja isän tehtävänsä itse kokee. Työntekijän isälle asettama rooli voi olla hyvinkin erilainen kuin isän itsensä toive/näkemys/kokemus isyydestä. Tällöin isä ei koe tulevansa kuulluksi eikä saavansa sellaista tukea, joka häntä tukisi. Tämä kohtaamistapa voi vaikuttaa välinpitämättömältä ja viestiä haluttomuudesta kohdata isä. Se ei kuitenkaan johdu auttamishalun puutteesta vaan ennemminkin tarpeesta ottaa etäisyyttä. Syynä siihen voi olla työntekijän tunne tai kokemus, ettei hän osaa kohdata miehiä. Olen mä pari kertaa sattunut paikalle, kun perhetyöntekijä on tullut kotiin, on se kysynyt multakin, et miten töissä menee, mut mitäpä näistä omista hommeleista puhumaan, ei mulla kovin isoja ongelmia vielä ole. Vaimo on käynyt perheneuvolassa puhumassa, eipä mulla siinä ole ollut paikkaa, kun ei itse ollut siinä se, kun se oli vaan vaimo joka tartti sitä apua. No joo, ei mulle kukaan muu ole kertonut siitä masennuksesta ja sen vaikutuksista kuin vaimo, oishan se ehkä ollut hyvä että ois, että sitä olisi itsekin perillä näistä asioista.

3.3.3 Syyllistävä kohtaaminen tai täydellinen kohtaamattomuus Syyllistävässä

kohtaamisessa

työntekijät

syyllistävät

avun

hakijaa

avun

tarpeen

aiheuttamisesta. Isien kohdalla se voi olla sitä, että hänen uskottavuutensa ja arvostelukykynsä

kyseenalaistetaan

tilanteessa

mennään

äidin

ehdoilla.

Yksi

haastattelemamme isä koki, että häntä syyllistettiin vaimon ajautumisesta vaikeaan kriisiin. Tällaista kohtaamista isät kokevat erityisesti erotilanteissa ja huoltajuudesta sovittaessa. Isä yrittää parhaansa mukaan tulla toimeen auttajiensa kanssa, jotta saa tarvitsemansa tuen perheelleen eikä huononna asemaansa lasten huoltajana. Mie en saanut tulla tapaamiseen kun äiti ei halunnut nähdä mua, ja se oli sillä lailla ikävä, että lapsihan jäi huutamaan ja kaksi hoitajaa sitä joutui pitää kiinni että saivat sen sinne jäämään. Ei minun kokemuksia ole kukaan kysynyt eikä kukaan ei ole kysynyt, miltä minusta tuntuu ja muuta, mutta kaikki on huolissaan, että miten se äiti ja äidin pitää saada tavata lapsiaan ja kuitenkin se olen minä joka tämän ruljanssin pyöritän, pesen pyykit, syötän, ulkoilutan ja hoidan koko kuvion ja äitinsä käy kun sille sopii ja huutaa tuossa ja lähtee sit menemään. Se on kuin lapsi joka käy nukeilla leikkimässä, hänellä ei ole mitään vastuuta eikä se tunnu ketään kiinnostavan. Enpä muista kenenkään kysyneen multa että miten... Tällaisessa tilanteessa missä minä nytten oon, pitäisi mun mielestä vaan tajuta se että nähdä kaikkien se tilanne sellaisena kun se on, sillä lailla kannata sitä kaunistella ja alkaa tavallaan vääristää sitä asiaa, kun äidistään ei vain ole noiden kanssa, siitä hommasta ei vain tule mitään, sitä on niin kuin turha - kuka siitä sitten ottaa vastuun jos niille jotakin pääsee tapahtumaan kun on tiedossa että se niitä uhkaili ja sillä on tällaisia ajatuksia ollut, niin kyllä se pitäisi ottaa huomioon sitten että ei sitä voi noiden kanssa voi vain jättää keskenään. Se avuntarjonta mulle oli sairaalassa vähän töykeetä. Kun vaimo oli siinä vatsahuuhtelussa niin mulle sanottiin vaan et tää täytyy ilmoittaa lastensuojeluun. Mulla ei ollu mitään käsitystä lastensuojelusta ja oikeuksista, eikä niistä kerrottu, sitten ilmoitettiin että joku sosiaalityöntekijä soittaa ja selvittää kotitilannetta.

Isien kohtaamattomuus voi toteutua myös niin, että äidin hakiessa perheelle tukea, ei kysytä, onko perheessä isää, vaan aloitetaan työskentely pelkästään äidin kanssa. Tai niin, että mieheltä ei kysytä hänen hakeutuessaan palveluun, onko hänellä lapsia.

3.3.4 Arvostava ja tasavertainen kohtaaminen Meidän toiveenamme on, että kohtaamistapa, jossa isä kohdataan myös tukea tarvitsevana vanhempana ja jossa isyys nähdään tasavertaisena vanhemmuutena äitiyden kanssa, lisääntyy. Kohtaamistapa on sellainen, jossa vanhemmat voivat itse määritellä oman tapansa olla isä ja äiti ja heitä heidän toiveensa ja tarpeen mukaan siinä tuetaan. Tarvittaessa he saisivat rooliensa ja tapojensa toteuttamiseen ajatusapua, kannustusta ja haastamistakin asian tarkasteluun eri näkökulmista. Perhetyöntekijän osalta voin antaa hirveen hyvää palautetta siitä, että se oli kannustava, se ei ollut niin muodollinen ja siltä tuli mullekin tekstareita välillä. Siinä oli imetyksen kanssa ongelmia, se ei lähteny käyntiin ja vei voimia paljon. Onneksi vauvaperhetyöntekijän vinkkien ja kannustuksen avulla se lähti sitten sujumaan, se oli vaimolle tosi tärkeää. Se työntekijä kertoi ja näytti mullekin, miten voin imetyksessä vaimoa tukea. Kyllä minusta ollaan oltu kiinnostuneita, herkkiä kuuntelee ja on otettu huomioon. Vauvaperhetyöntekijä on erityisesti kunnostautunut siinä.

4 ESTEITÄ YLITETTÄVIKSI Kun isien kohtaamattomuudessa ei ole kyse tarkoituksellisesta toiminnasta, on pohdittava, mikä on syynä tutkimuksista ja isien haastatteluista esiin nouseviin käytäntöihin ja isien kokemuksiin? Ovatko syyt rakenteellisia, teoreettisia, asenteellisia vai vielä jotain muita? Vaikuttavatko käytäntöihin enemmän perinteet vai työntekijöiden tiedostamisen ja koulutuksen puute?

Esteiden ylittämistä auttaa, kun ne ensin tunnistaa. Seuraavissa pohdinnoissa on hyödynnetty Miesten keskuksen järjestämien Miesten kohtaaminen asiakastyössä koulutusten ennakkotehtäviä ja Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten työntekijöille syksyllä 2009 tehtyä sähköistä kyselyä. Yhdistysten työntekijöiltä ja koulutuksiin osallistujilta kysyttiin, mikä isien kohtaamisessa tuntuu haasteelliselta. Koulutuksiin on osallistunut Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten työntekijöiden lisäksi työntekijöitä myös muista organisaatioista.

4.1 Työkäytännöt ja työntekijöiden asenteet Työkäytäntöihin vaikuttavat organisaatioiden pitkät perinteet, rakenteet ja perustehtävä. Koulutettavat ovat kertoneet työn rakenteisiin liittyvistä haasteista. Yksi haaste on ensikodin ja turvakodin sijaitseminen samassa talossa. Melko moni työntekijä on todennut sen lisäävän asenteellisuutta ensikodissa asuvien isien tukemista kohtaan. Rakenteellinen ongelma ja este isien osallistumiselle osastojaksolle voi olla myös se, että toimintatiloissa ei ole erillisiä wc- ja suihkutiloja miehille ja naisille. Erityisesti ensikodeissa työskentelevät ovat pohtineet, miten miehet voivat kokea hyvin naisvaltaisen ympäristön omakseen ja miten ympäristöä voisi muokata myös isiä huomioivaan suuntaan (vrt. Keinänen 1997). Isien tukemista esimerkiksi ensikodissa voivat vaikeuttaa myös yhteistyökumppaneiden ajatukset siitä, kehen tuki kohdistuu. Tuetaanko äitiä vauvansa kanssa vai otetaanko työskentelyyn

mukaan

myös

isä?

Isää

välttämättä

koeta

asiakkaiksi,

joten

maksusitoumuksen saaminen kaikille perheenjäsenille ei aina ole itsestään selvää. Tai maksusitoumus myönnetään isälle selvästi lyhyemmäksi ajaksi kuin äidille. Työntekijät löysivät myös omasta asenteestaan esteitä isien kohtaamiseen. Asenteeseen voi vaikuttaa se, että isyyden tukemisen ei ole mielletty yhtä vahvasti liittyvän perustehtävään kuin äitiyden. Moni koulutusprosesseissa ollut työntekijä on arvellut isien kokevan työntekijöiden olevan ”äitien puolella”. Toisaalta he ovat pohtineet myös työntekijöiden keskenään erilaista suhtautumista isien ja äitien tehtäviin ja vastuisiin perheessä. Koulutettavat ovat tuoneet esiin, että toisaalta vallalla ovat edelleen äitien liika vastuuttaminen ja ”ei isiltä voi vaatia” -asenne.

Koska odotukset isää kohtaan ovat vähäisemmät, on riski, että isää kehutaan ”liikaa” asioista, joita äidin kohdalla pidetään itsestäänselvyytenä. Kun jo asenne on hiukan negatiivinen ja epäilevä, on vaikea kehittää työn sisältöä liittyen isätyöhön. Teemme itse ennakkoasenteillamme isätyöstä hankalaa, kun isien kanssa tulisi toimia samoin kuin äitien kanssa. Tätä ei varmaankaan saisi sanoa, mutta meillä on ”vanhoja työntekijöitä”, joissa istuu vahvana käsitys, että vain nainen/ äiti on kyvykäs hoitamaan lasta. En tiedä, onko se vain oma tunne vai kokeeko isätkin että työntekijä ja äiti ovat jotenkin ”yhdessä”… että saako isä itsensä näkyväksi/kuuluvaksi. Keskustelua on käyty myös siitä, kuinka isät ohitetaan esimerkiksi perhekeskusteluissa keskittymällä liikaa äidin tilanteeseen ja pelkkään puheeseen työskentelytapana. Isien huomioimista on pohdittu myös naisten käyttämän kielen ja menetelmien kannalta, painottuvatko niissä puhetyyli ja työtavat, joissa naiset ovat vahvemmilla?

4.2 Isien ajautuminen perheen ”ulkokehälle” Miesten oma mieskulttuuri voi estää isien kanssa työskentelyä. Isä voi ajatella olevansa pärjäävä elättäjä-isä, aktiivinen toimija, joka kontrolloi kaikkia suhteitaan. Tai hänellä saattaa olla hyvin selkeä ja lukkoon lyöty käsitys omasta roolistaan perheessä ja tavastaan toteuttaa sitä. Jos on esimerkiksi johtavassa asemassa, niin voi olla kiusallista tai jopa häpeällistä, jos vaimo äiti voi huonosti, että ajatellaan että masennus on heikkojen tauti. Tollasessa tilanteessa se miehen huomioonottaminen on tosi sensitiivinen asia. (isän kommentti)

Isien roolien kapeuteen tai tiukkuuteen voi yhtenä syynä olla se, että isille tarjoutuu yleensä vähemmän tilaisuuksia isyytensä pohtimiseen. He eivät ole tulleet ajatelleeksi omaa isyyttään eivätkä osaa itse avata siihen liittyviä keskusteluja. Haasteena isien kanssa työskentelyssä mainitaan usein isien aiemmat kokemukset ohitetuksi tulemisesta. Työntekijät ovat kertoneet tilanteista, joissa isien asenne työskentelyyn on alusta lähtien hyökkäävä, puolusteleva tai ohittava. Se näkyy sitoutumattomuutena työskentelyyn, aggressiivisena käyttäytymisenä tai puheena ja ”ihan sama mitä sanot” -asenteena. Tällöin isälle on pystyttävä tarjoamaan uudenlainen kokemus ja luottamus, joka ei synny ihan hetkessä. Muutosta voivat edistää työkäytännöt, joihin isien huomioiminen on vahvasti sisään kirjoitettu. Itsestään selvänä pidetään silloin esimerkiksi, että molemmat vanhemmat tulevat mukaan tapaamisiin, että niistä ilmoitetaan kummallekin henkilökohtaisesti ja että tapaamisessa molempiin vanhempiin kohdistetaan yhtä suuri huomio.

4.3 Isien aktiivisuuden lisääntymisen tuomat haasteet Isien lisääntynyt aktiivisuus voi tuntua haastavalta. Haasteeksi voidaan nähdä asiakkaiden määrän

kasvu,

parisuhdepulmien

työkäytäntöjen tuleminen

muutoksien

näkyviksi,

tuoma

muutokset

hämmennys työskentelyn

työryhmässä,

sisällöissä

sekä

vaikutuksissa yksikön yleiseen toimintaan. Se voi luoda myös tarvetta lisäkoulutukseen isien kanssa työskentelystä. Tällöin isän tulee nousta työskentelyn keskiöön. Isien vahvempi mukana olo luo haasteen kohdata isät miehinä ja erillisinä vanhempina. Isien vahvempi rooli saatetaan kokea vaativana ja tilaa vievänä. Myönteiset ja onnistuneet kokemukset isien kanssa työskentelystä voivat poistaa näitä esteitä työntekijän mielestä. Samoin isien näkeminen voimavarana ja merkitys sekä puolison tukemisessa että lapsensa kannalta voi poistaa esteitä. Isät näyttäytyvät esimerkiksi ensikodeissa myös yhä aktiivisempina perheenjäseninä. Perheet, joissa isä on perheen kantava voima, ovat lisääntyneet. Koulutusprosessien lopputulos on usein ollut se, että suurin osa työskentelyn haasteista on ratkaistavissa työmenetelmillä ja työn rakenteita sekä työntekijöiden asenteita

muuttamalla. Sukupuolten eroa ei ole lopulta pidetty työskentelyn kannalta niin merkittävänä. Keskeistä on ajan ja tilan antaminen isälle ja isän kuuleminen siinä kuin äidinkin. Niin luottamuksen synnyttämisessä kuin kiintymyssuhteen tukemisessa toimivat loppujen lopuksi samat menetelmät kuin äitien kanssa. Isien kanssa työskentely on helppoa, kun aiempi rooli pelkästään äiti-työntekijänä murenee.

5 KEINOJA ISIEN JA ISYYDEN VAHVISTAMISEEN

Tuomme seuraavaksi esiin joitakin koulutusja kehittämishankkeissa, omasta työstämme ja

isien

kokemuksia

kartoittaneissa

tutkimuksissa

esiin

tulleita

ajatuksia

kehittämisideoita isien kohtaamiseen ja isyyden vahvistamiseen. Pohdimme myös, mitä isien ja äitien tasapuolisempi kohtaaminen tarkoittaa yksittäisessä kohtaamistilanteessa.

5.1 Isien toiveet ja työntekijöiden työkäytännöt lähemmäksi toisiaan Isät korostavat monissa tutkimuksissa (mm. Paavilainen 2003, Tammentie 2009, Tienvieri 2011) toivettaan yksilöllisestä kohtaamisesta. He haluavat puhua omasta perheestään eikä perhe-elämästä yleisesti. He haluavat puhua omasta isyydestään ja suhteestaan lapseensa eikä vanhemmuuden tehtävistä ja toteutumisesta. He toivovat ylipäätään enemmän mahdollisuuksia keskustella huolistaan ja toiveistaan. Ei neuvoja ja ohjeita, vaan ajatustenvaihtoa. Suurin osa isistä ei kuitenkaan aloita tällaisia keskusteluja itse. Keskustelun aikaansaamiseksi tarvitaan aktiivisempia, isiä mukaan kannustavia ja houkuttelevia työskentelytapoja. Innostavan, luottamuksellisen vuorovaikutuksen ja yhteistyösuhteen aikaansaaminen on työntekijän vastuulla. Tarvitaan tilan ja huomion antamista. Koska perhesuhteista, omista tarpeista ja tunteista puhuminen ei ole isälle välttämättä tuttua, hän tarvitsee niihin usein työntekijän houkuttelua ja kannustusta. Kun isille sitten antaa tilaisuuden pohtia isyyttään, he tarttuvat siihen innokkaasti. Kysymykset, kuten vaikkapa millaisia toiveita isällä on omalle isyydelleen, millainen isä hän haluaa olla ja mitä isyys hänelle merkitsee, saavat kokemuksemme mukaan aikaan hyvin syvällisiä keskusteluja. Tärkeä ja kiinnostava kysymys isien kanssa keskusteltavaksi on myös se, 25

millaisia merkityksiä heidän elämässään tekemillä valinnoilla, kuten ajankäytöllä, on isänä olemiselle ja lapselle. Pohdinnat herättävät myös tunteita ja niiden nimeäminen voi myös olla isille uutta. Isät asettuvat usein mielellään näihin pohdiskeluihin, jotka opettavat heitä ymmärtämään paremmin itseään, puolisoaan ja lastaan. Kuten

sanottu,

vastuu

keskustelujen

aloittamisesta

pitkälti

työntekijällä.

Haastattelemamme isät kertoivat, jos he eivät itse olleet aktiivisia puheenvuoron ottamisessa, se jäi saamatta työntekijän keskityttyä puhumaan äidille. Sanni Haverisen (2009) pro gradu- tutkielmassa videoitiin perheitä neuvolavastaanotolla ja tulos oli, että merkittävä osa työntekijän puheesta ja kysymyksistä kohdistuu naiselle ja vain hyvin pieni määrä miehelle. Olennainen huomio oli, että vaikka puhe kohdistetaan molemmille, katse kohdistetaan äitiin ja näin saadaan aikaan keskustelu, jossa isä jää sivustaseuraajaksi. Äiti ja isä myös itse vahvistavat hyvin pian käyntiin lähtenyttä keskustelun kaavaa. Kun äiti että isä olettavat kysymyksen kohdistetuksi äidille, siihen vastaa äiti. Asiaa ei auta, että työntekijä kysyy kysymyksen muodossa ”te”. Sanoja tärkeämmäksi nousee työntekijän katseen kohdistuminen

äitiin.

Näin

toteutuu

äidin

määrittely

ensisijaiseksi

käytännön

kohtaamisessa. Tässä on yksi keino, jonka vaikutuksia voi kokeilla käytännössä. Omaa työtapaa voi tutkia vaikka videoimalla omia perhetapaamisia. On huomattava, että innostamisen, kannustamisen ja katseen tai puheen kohdistamisen lisäksi isät tarvitsevat luottamusta siihen, että kohtaamisen tarkoitus on aidosti tuen tarjoaminen ja että omien huolien esiintuomisesta voi olla itselle hyötyä. Miesten kriisikeskuksessa tehty kriisityö on tuonut esille asioita, jotka tuntuvat korostuvan miesten kanssa työskentelyssä. Miehille on tärkeää heidän yksilöllinen kohtaamisensa, kohtaaminen juuri sellaisena miehenä kuin hän on. Tärkeää on myös, että mies saa itse määritellä syyn avun hakemiselle ja sen, millaista apua hän tarvitsee. Erityisen tärkeää on kuunteleminen. Kuuntelun

läsnäolon

kautta

rakentuu

luottamus,

jota

ehkä

uudenlainen

henkilökohtaisten asioiden jakaminen edellyttää. Miehet saattavat naisia useimmin pyytää suoranaista ohjetta tai neuvoa tilanteeseensa, mutta ilman tilanteen aitoa ja avointa käsittelyä ja eri vaihtoehtojen pohtimista yhdessä sen merkitys jää vähäiseksi. Tärkeää miesten kanssa työskentelyssä on miehen toimijuuden ja hänen esittämiensä ratkaisujen kunnioittaminen. (Palmu 2006).

Isillä on yleensä vähemmän kokemusta avun hakemisesta ja saamisesta ja ehkä myös omien pulmien ja tuen tarpeiden nimeämisestä kuin äideillä. Pulmia ja tuen tarvetta on tärkeä asettua aidosti heidän kanssaan yhdessä tutkimaan ja ihmettelemään. Kysymisellä, reflektoinnilla ja ”ei-tietämisellä” voi aina tarkentaa ja varmistaa ja päästä lähemmäksi isiä ja heidän ajatuksiaan. Isille saattaa olla myös äitejä tärkeämpää luoda yhteinen visio siitä, mitä tehdään ja mihin työskentelyllä pyritään. Sen kautta he voivat luoda työskentelylle tavoitteita ja päämääriä ja lähtevät niitä usein myös toteuttamaan. Tammentie pohtii tutkimuksessaan (2009) synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivän äidin perheen ja neuvolan terveydenhoitajan yhteistyösuhteeseen liittyviä odotuksia ja toiveita. Vanhemmat ja terveydenhoitajat kuvaavat toiveensa ja odotuksensa hyvin samanlaisina.

He toivovat tapaamisiin ainutkertaisuutta, perhekeskeisyyttä,

vuorovaikutuksellisuutta ja tasavertaisuutta. Nämä toiveet eivät kuitenkaan toteudu käytännössä. Terveydenhoitajat kokivat keskittyvänsä näihin elementteihin, mutta perheet kokivat juuri niiden puuttuvan kohtaamisista. Onko niin, että vanhempien toive tasavertaisuudesta,

heidän

näkemysten

arvostamisesta

kuuntelemisesta

terveydenhoitajien toive yhdessä tekemisestä ei toteudu, jos toimintatavat ovat pitkälti työntekijälähtöisiä? Terveydenhoitajat nimesivät yhdessä tekemisen muotoina vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tarkkailun ja mallin näyttämisen vauvan kanssa seurusteluun. Herää kysymys, kokivatko vanhemmat, että tarkkailu ja mallina oleminen eivät työtapoina lisää tasavertaisuuden kokemusta, dialogisuutta ja mahdollisuutta vastausten etsimiseen yhdessä?

5.2 Ymmärryksen lisääminen sukupuolen merkityksestä Aktiivisuuden ja kuuntelun lisäksi isien kanssa työskentelyssä on hyötyä sukupuolen merkityksen ymmärtävästä, sukupuolisensitiivisestä työotteesta. Sukupuolisensitiivisen työotteen tarkoituksena on tuottaa tasa-arvoisia palveluja sukupuolesta riippumatta. Tämä tarkoittaa, että isän kanssa työskennellessä huomioidaan hänen sukupuolensa ja ymmärretään sen vaikutus. Kuinka isän sukupuoli vaikuttaa esimerkiksi ”luvan antamiseen”

omalle tarvitsevuudelle

työntekijöinä

näemme

isän

tuen

tarpeen?

hakemiselle? Tällainen

Kuinka

tulkinta

puolestamme

edellyttää

omien

tiedostamattomien asenteiden ja sukupuolille asetettujen kulttuuristen ja sosiaalisten

roolien tunnistamista. Tunnistaminen auttaa ymmärtämään niitä tarpeita ja esteitä, joita sukupuoli tuo mukanaan palveluiden hakemiseen. Tunnistamisen jälkeen esteitä voi vähentää ja saada isien voimavarat yhä paremmin käyttöön. Olennaiseksi sukupuolisensitiivisessä työotteessa nousee se, kuinka tietoinen työntekijä on sukupuoleen liittyvistä stereotypioistaan, miehen ja naisen sekä isän ja äidin rooliin liittyvistä mielikuvistaan. Sukupuolta pidetään usein niin annettuna itsestäänselvyytenä, että

sitä

pysähdytään

harvoin

miettimään.

Sukupuoleen

liittyvät

mielikuvat

tiedostamattomat odotukset ohjaavat asiakastyötä niin naisia kuin miehiä kohdatessa. Erityisen tärkeää asioiden tiedostaminen on silloin, kun vanhemmuuden roolien toteuttamisessa on ristiriitoja ja vanhempien ja työntekijöiden pitää tehdä niitä koskevia päätöksiä. Työntekijöiden on tärkeä asettua vanhempien rinnalle tutkimaan niitä mahdollisimman neutraalisti, ilman omia sukupuoleen liittyviä stereotypioita. Aiheellisia kysymyksiä pohdittaviksi voisivat olla esimerkiksi, mihin pohjautuvat käsitykseni naiseudesta/äitiydestä tai mieheydestä/isyydestä? Mikä on tuotosta kulttuurista, mikä henkilöhistoriasta jne.? Mitkä ovat ne vallitsevat yhteiskunnalliset merkitykset, joita esimerkiksi isyydelle annetaan? Oman tiedostamisen kautta voi sitten pysähtyä myös kuulostelemaan vaikkapa sitä, millaista isänroolia puheillaan isälle tarjoaa vai jättääkö asian vanhempien ratkaistavaksi toimien ajatusten virittäjänä ja jäsentäjänä. Taustalla on myös ajatus siitä, että itsetuntemus, kyky tunnistaa omia ajatuksia, tunteita, käsityksiä, ennakkoluulojakin, on ihmissuhdetyössä tärkeä taito.

5.3 Uusia toimivia työkäytäntöjä Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset pyrkivät koko ajan paremmin huomioimaan isiä palveluissaan. Kehittämisen tarve nousee työn kontekstista, ensi- ja turvakotityössä sukupuoleen liittyvät sisällöt ovat vahvasti esillä. Turvakodeissa isien ja miesten kanssa tehtävässä työssä ollaan maailmanlaajuisesti edelläkävijöitä. Muualla maailmassa turvakodit rakentuvat vahvasti feministiselle pohjalle, eikä miehiä oteta asiakkaiksi. Miehen tai isän mahdollinen avun antaja on joku muu organisaatio. Muutamissa yhdistyksissä on erityisesti keskitytty mies- ja isätyöhön kehittämiseen. Ensikodeissa on luotu toimivia työkäytäntöjä, joilla isät on saatu aktiivisemmin mukaan

perhettä autettaessa. Toimintaympäristöä on alettu katsoa myös miehen silmin, jotta isät voisivat kokea sen myös itselleen sopivaksi. Isille on alettu entistä aktiivisemmin tarjota tukea myös vuorovaikutussuhteen vahvistamiseen lapsensa kanssa. Isille on tarjottu vertaistukea toisista isistä joko yksilöllisesti tai ryhmässä, isiä on aktivoitu osallistumaan perheen yhteiselle kuntoutuskurssille ja hänelle nimetään omaohjaaja siinä kuin äidillekin. Näin voidaan koko perhettä koskevien tavoitteiden lisäksi jokaiselle perheenjäsenelle laatia omat tavoitteensa, joita käydään läpi perhetapaamisten lisäksi pidettävissä yksilöllisissä tapaamisissa. Tällaisella työtavalla tulevat myös isän huolet ja voimavarat esille. Isä saa, siinä kuin äitikin, mahdollisuuden osoittaa vanhemmuuden taitoja, mikä on erityisen tärkeää, jos vanhemmat päätyvät eroon ja aletaan miettiä huoltajuuden järjestämistä.

6 ISIEN NÄKEMINEN VOIMAVARANA

Jaetun vanhemmuuden ihanteessa isällä on paikkansa, mutta mikä merkitys on isän osallistumisella

aktiivisesti

varsinaiseen

työskentelyyn

perhettä

tuettaessa?

Isän

osallistuminen perheen arkeen ja vahva isän rooli on iso asia lapselle. On tärkeää, että molemmille vanhemmille tarjotaan tukea vanhempana toimimiseen, jos se suinkin on mahdollista. Tarkastelemme seuraavaksi niitä hyötyjä, joita isien aktiivisemmasta osallistumisesta perhettä tukevaan työskentelyyn on eri perheenjäsenten kannalta.

6.1 Lapsen näkökulma Kun isä on osa lapsen luonnollista turvaverkkoa, se on lapselle hyödyksi. Lapsi saa turvaa, virikkeitä ja aikaa, jos äiti jostain syystä menettää kyvyn toimia vanhempana. Lapsella on tällöin hyvä olla toinen aktiivinen vanhempi, joka kykenee tarjoamaan turvallisen vuorovaikutussuhteen. Tällöin vauva saa sellaisen mallin ja peilin vuorovaikutussuhteessa olemisesta, jota hän kasvulleen ja kehitykselleen tarvitsee. Kun perheessä on kaksi aktiivista ja perheen ja lapsen asioista vastuuta ottavaa aikuista, helpottaa se kummankin tehtävää ja luo turvallisuuden tunnetta lapselle. Isien vahvempi mukana oleminen perheen arjessa ja vastuunotto ja läsnäolo lapsen asioissa suojaa lasta ja edistää hänen selviytymistään elämässä.

Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että jos lapsella on jonkinlainen suhde biologiseen isäänsä, isä olisi hyvä ottaa mukaan työskentelyyn perhettä tuettaessa. Joko konkreettisesti, tai minimissään antaen tilaa lapsen isätarinalle ja lapselle mahdollisuuden käydä läpi omaa isäsuhdettaan. Isän ollessa, äidin ohella, lähellä lasta, lapsi oppii tavan olla kolmiosuhteessa, mistä on merkittävää hyötyä kaverisuhteissa ja myöhemmin perhettä perustettaessa. Erityisen ilahduttavaa ja koskettavaakin on nähdä muutoksia, joita isien ja isyyden tukeminen tuo suhteessa lapsiin. Isät ovat usein rohkeita ja luovia heittäytyessään tutkimaan ja kehittämään omaa toimintaansa ja vuorovaikutustaan lastensa kanssa ja halukkaita ottamaan vastaan työntekijän siihen antamia vinkkejä ja ideoita. Isät haluaisivat saada enemmän palautetta tavastaan olla lastensa kanssa, ja ovat erittäin kiitollisia sitä saadessaan. Eräs isä sanoi palautteeksi hänen ja lapsensa videointikerrasta: ”oli hienoa nähdä itsensä onnistumassa” ja palasi videoinnin merkitykseen useamman kerran työskentelyn aikana, vaikka videointeja tehtiin vain kerran. Isien kanssa työskennellessä tulee usein ajatelleeksi, että ”vähälläkin saa paljon aikaiseksi”. Tämänpä vuoksi ei voi olla ajattelematta mikä potentiaali on nykyisin ensikodeissa yhä useimmin nähdyissä ”perheen kantavissa isävoimissa”.

6.2 Äidin näkökulma Miten isien merkitys nähdään Ensi- ja turvakotien palveluissa? Asetelma on kriittinen, koska liiton jäsenyhdistysten palveluissa ollaan tekemisessä jollain tavoin haavoittuneen vanhemmuuden kanssa. Väkivalta, päihdeongelmat ja parisuhdeongelmat yhdessä vanhemmuuden haasteiden kanssa tuottavat tilanteen, jossa osa ongelmista on helppo sulkea ulkopuolelle vedoten käytäntöihin ja työtapoihin. Paha on helppo sijoittaa toiseen sukupuoleen ja pitää toista hoidon, tuen ja hoivan arvoisena. Tämä saattaa tuottaa valtavasti syyllisyyttä ja painetta äideille, joiden on selvittävä vanhemmuudesta yksin. Historia on tuottanut tälle haastavalle kentälle rakenteita ja asenteita, joita on purettava, jotta vanhemmuus voisi olla tasavertaisempaa. Mitä enemmän saamme isiä mukaan palveluihimme, sitä enemmän äiditkin saavat tilaa toteuttaa itseään ja vanhemmuuttaan haluamallaan tavalla.

Isien toissijaistaminen aiheuttaa myös syyllisyyttä äidissä. Jos hänen rooliaan lapsen ensisijaisena vanhempana korostetaan, se aiheuttaa hänelle esimerkiksi masennuksen puhjetessa paljon huolta, murhetta ja syyllisyyttä siitä, mitä hän tahtomattaan tulee aiheuttaneeksi

lapselleen

puolisolleen.

Masentuneelle

äidille

isän

aktiivinen

osallistuminen vauvan hoitoon antaa äidille tilaa ja aikaa toipua silloin, kun hänen voimansa eivät riitä vauvasta huolehtimiseen. Ajatuksen hyväksymiseen hän tarvitsee tietoa ja ymmärryksen siitä, että vauvalle on tärkeää saada suojaa ja mahdollisuus kiintyä turvallisesti edes yhteen häntä hoitavaan aikuiseen, jotta vauva voi kokea sen myös toisen kanssa. Ilman pakottavaa tarvetta olla ylivoimaisen tärkeä ja osaava, saa usein voimia myös vastata asioista enemmän. Samalla isä saa ”luvan” ottaa itselleen enemmän tilaa ja aktiivisemman roolin vauvan hoidosta. Tärkeää on myös se, että isä saa kokea ja tuntea, että voi tehdä jotain perheensä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tiedetään myös, että jos vuorovaikutus perheessä ei toimi, se altistaa esimerkiksi masennukselle. Tähän voidaan tehokkaammin vaikuttaa, kun isät ovat mukana palveluissa. Isien mukana olo ja koko perheen vuorovaikutukseen vaikuttaminen todennäköisesti myös ehkäisisivät masennusta.

Odotukset isän tavasta olla isä saattavat vaikeuttaa myös

puolisoiden välistä yhteisymmärrystä. Tyytyväisyys puolison roolista lisää tyytyväisyyttä parisuhteeseen. (Kaila-Behm). Mahdollistavatko ensi- ja turvakotien palveluissa olevat isät myös korjaavia kokemuksia väkivaltaa kokeneille naisille? Yleensä on ajateltu, että isät toimivat varsinkin turvakotikontekstissa traumamuistuttajina ja siten hankaloittavat väkivaltaa kokeneen naisen vakautumista. Asia on monimutkainen ja riippuu katsojan viitekehyksestä. Isien mukaan ottamiseen liittyvä haaste voikin kääntyä myönteiseksi yllätykseksi ja tarjota aivan

uusia

mahdollisuuksia

perheiden

tukemiseen.

Kannattaa

altistaa

itsensä

mahdollisesti uusille urille eikä ajatella, että vain äiti ja lapset ovat ”mielenkiintoisia asiakkaita”.

6.3 Isän näkökulma Isien vahvempi osallistuminen perhe-elämään ja lasten hoitoon on tarjonnut miehille mahdollisuuden kehittyä omassa tunne-elämässään ja lapsille mahdollisuuden saada mahdollisimman tasapainoinen ja erilaisia virikkeitä tuottava elämä. Karin ja Klaus E. Grossman puhuvat artikkelissaan (2009) omassa lapsuudessaan vahingoittuneiden vanhempien vanhemmuuden haasteista. Näitä ovat kyky ymmärtää lapsen kehitystä kokonaisvaltaisesti, oppia vastaamaan sensitiivisesti lapsensa tarpeisiin ja löytää iloa ja tarpeeksi aikaa lapsen kiinnittymistä tukevalle sensitiiviselle vuorovaikutukselle. Niin äidit kuin isätkin tarvitsevat tukea tähän tehtävään. Isät tarvitsevat myös yksilöllistä kohtaamista. Perhevalmennuksen yhteydessä järjestettyjä isäryhmiä on kritisoitu juuri yksilöllisyyden puutteesta. Isät toivovat muun muassa parisuhteen käsittelyä uudessa tilanteessa (Mesiäislehto-Soukka 2005). Perhekeskeinen ajattelu edistää yhteisyyden kokemista odotuksessa ja isyyteen siirtymistä, jotka vahvistavat parisuhdetta ja vanhemmuutta (Paavilainen 2003). Nina Halmeen (2009) mukaan hyvä parisuhde edistää isien sitoutumista vanhemmuuteen. Tulisikin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota parisuhteen tukemiseen. Isien osallistumisessa lapsen hoitoon voidaankin nähdä positiivinen kierre. Isien ollessa perheen keskiössä on enemmän yhteistä jaettavaa arjesta ja vauvan hoidosta. Näin isä ei tunne itseään niin ulkopuoliseksi ja tuntee olevansa merkityksellinen sekä vauvalle että kumppanilleen. Tämä luo todennäköisesti positiivista virettä myös parisuhteeseen. Isät saattavat tarvita kuitenkin tukea omaan tapaansa olla vuorovaikutuksessa lastensa kanssa. Vauvan hoito yhdessä altistaa myös mahdollisille valtataisteluille ja isä saattaa luovuttaa hoitovastuun äidille pitäessään tätä osaavampana. Isät tarvitsevat myös tietoa vauvan kehityksestä ja omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa vauvan hyvinvointiin. Perheenlisäyksen on todettu muuttavan miehen terveyskäyttäytymistä terveellisempään suuntaan, mikä on tärkeää lasten terveystottumusten sosiaalistumisen kannalta. Isien tapaaminen neuvolassa on erinomainen mahdollisuus herättää miesten tietoisuus oman terveytensä hoitoon sekä vaikuttaa tulevien isien asenteisiin ja valmiuksiin kohdata uusi ja vaativa elämäntilanne. Uudessa neuvola asetuksessa asia onkin huomioitu. Neuvolan toimintaan on sisällytetty laajat terveystarkastukset, jotka selvittävät lapsen terveen kasvun,

kehityksen ja hyvinvoinnin tukemisen lisäksi molempien vanhempien hyvinvoinnin ja tuen tarpeen. Lastensuojelussa isyys tai sen puute on iso kysymys. Isä näyttäytyy työntekijälle usein hankalana, väkivaltaisena ja erityisen usein poissaolevana. Jos isä tuntee itsensä ulkopuoliseksi perheessä, saattaa hän erotilanteessa jättäytyä hyvinkin kauas lapsistaan. Tästä huolimatta lapsen tullessa palveluihin olisi biologisen isän mahdollisuudet hyvä kartoittaa. Eräs Alvari-perhetyöntekijä kertoi tilanteesta, jossa jo vuosia aiemmin eronnut isä löytyi lapsen nykyistä perhettä kohdanneessa kriisitilanteessa. Alvarit olivat sitkeästi halunneet ottaa lapsen biologisen isän mukaan työskentelyyn lapsen äidin epäilyistä ja tarinasta huolimatta. Lapsen ja isän suhde syveni ja isä motivoitui hoidattamaan myös itseään. Isä aloitti psykoterapian ja lopetti alkoholinkäytön. Esimerkki kuvaa hyvin sitä, mihin isän mukaan otto voi parhaimmillaan johtaa. Jos isä jää tapaamisessa sivuutetuksi, isien tiedot ja taidot perheen kokonaistilanteesta jäävät saamatta. Tästä kertoivat myös haastattelemamme masentuneiden äitien puolisot. He olivat huolissaan puolisonsa mielialoista, esimerkiksi siitä, että raskaus tai äidin mielialat eivät edistyneet toivotulla tavalla. Isä voisi näissä tilanteissa auttaa työntekijää puolisonsa masennuksen tunnistamisessa. Huolen esiin saamiseksi hän tarvitsee kuitenkin työntekijän huomion itseensä. Ellei satu olemaan erityisen aktiivinen isä, joka ottaa puheenvuoro puolison kielloista huolimatta ja työntekijän kysymättä, kuten eräs haastattelemamme isä: Vaimo kielsi et mitään ei saa puhua, mut mä sit otin sen puheeksi kun olin mukana. Kerroin, että vaimo söi tosi heikosti, että paino oli pudonnut 10 kg, että alkoi olemaan vähän vaarallinen tilanne. Siinä kun puhuttiin, niin terkkari alkoi miettiä, et oisko kyse masennuksesta.

7 LOPUKSI

Haastateltujen isien tarinat herättivät ajatuksia ja koskettivat. Erityisesti kosketti tapa ja syvällisyys, jolla isät tarinansa kertoivat. Kaikilla isillä ei ollut siihen aiemmin mahdollisuutta. Toiveenamme on, että aitojen kokemusten kuuleminen saa meidät sosiaalija terveyspalveluissa toimivat työntekijät yhä paremmin huomioimaan isät niissä perheissä, joita tuemme. Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskuksen kokemuksen mukaan isien tukeminen on parhaimmillaan innostavaa ja hauskaa. Koska isillä voi olla vähän kokemusta aidosta kohdatuksi tulemisesta perheiden palveluissa, he ovat kuulluksi tultuaan erittäin kiitollisia ja antavat usein hyvää palautetta saamastaan tuesta. Heidän kanssaan työskentely tuottaa työntekijälle onnistumisen kokemuksia. Isät eivät yleensä tyydy vain puhumaan vaan myös toimivat. Työntekijälle on voimaannuttavaa seurata, kuinka he lähtevät etsimään toiminnallisia ratkaisuja perhe-elämänsä parantamiseksi. Isien kanssa työskentely ensikoti- ja väkivaltatyössä on opettanut, että isyys voi olla miehelle mahdollisuus muutokseen. Suhde lapseen voi alkaa herättää miehessä uudenlaista vastuuntunnetta, halua suojata ja jakaa aikaansa lapsen kanssa. Se voi motivoida elämäntapojen muutoksiin ja pistää miettimään omien käyttäytymistapojen vaikutuksia lapsiin. Muutos miehestä isäksi ei tunnetasolla kuitenkaan välttämättä tapahdu itsestään. Miehenä olemiseen ei perinteisesti kuulu tunteista puhuminen ja hoivaaminen, eikä mies sellaista mallia usein ole nähnyt. Miehen täytyykin itse rakentaa oma isänä olemisen tapansa, joka on nykyisin usein kovin erilainen kuin miehen oman isän tapa oli. Nykypäivän isä rakentaa tapansa olla isä monien peilien kautta, joista oma isä on vain yksi. Isyyden mallin monistuminen tuo isälle myös ristiriitoja ja riittämättömyyden tunteita. Näin erityisesti, jos isän tapa olla isä ei tunnu sopivan hänen läheisille, eikä hän saa siihen tukea ammattilaisiltakaan. Mahdollisuus peilata ajatuksia ja tunteita isänä olemisesta jää isillä luontaisesti yhä usein hyvin vähälle. Isät toivovat mahdollisuutta puhua isyydestä palveluissa, joissa he isänä 34

asioivat. Isille järjestettyjen vertaistuen muotojen lisäksi he tarvitsevat ja toivovat saavansa henkilökohtaista tukea. Tämä mahdollisuus heille tulisi tarjota erityisesti silloin, kun isällä tai perheessä on siihen erityinen tarve. Ohitettu ja pitkittynyt kuormitus luo edellytykset isien henkilökohtaisille vaikeuksille ja niiden ratkaisuyrityksille perheen kannalta turvattomuutta

luovilla,

miehille

perinteisillä

keinoilla.

Ahdistuksen,

pelon

epävarmuuden poistaminen käymällä niitä läpi vähentää väkivaltaista käyttäytymistä ja sen uhkaa. Kun isä saa tarvitsemaansa tukea, hän pystyy käyttämään voimiaan koko perheen hyväksi. Isien vahvempi osallistuminen perheelle tarjottavan tuen suunnitteluun ja toteutukseen helpottaa perhettä auttavaa tukiverkostoa, niin luonnollista kuin virallistakin. Jotta tämä olisi mahdollista, muutoksia tarvitaan palveluiden rakenteissa, työkäytännöissä ja isien kohtaamisen hetkissä. Tarvitaan myös työntekijöiden sukupuoleen liittyvien mallitarinoiden ja stereotypioiden tunnistamista sekä muutosta asenteissa ja toimintatavoissa. Eri koulutusja isätyön kehittämisprosesseissa mukana olleiden työntekijöiden antaman palautteen mukaan muutokseen ei tarvita erityisiä resursseja, vaan asian tiedostaminen ja siihen liittyvä toimintatapojen muutos vie jo pitkälle. Lopuksi haluamme jakaa vinkkejä, joita haastattelemamme isät antoivat, kun heiltä kysyttiin, miten he toivoisivat työntekijöiden ottavan huomioon auttaessaan isiä, joiden puolisot ovat sairastuneet vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Pitkäjänteisyyttä varmaan pitää olla siinä tekemisessä, jotkut isät ei varmaan osaa avautua heti, etenkin jos tilanne on tulehtunut. Isien kanssa pitää olla sellainen tutka päällä, että katsoo milloin ne avautuu, milloin on sopiva hetki. Se voi olla esimerkiksi sellainen hetki, että äiti ei ole paikalla, eli että jos on kyse siitä, että tilanteet on menossa solmuun, vaikka ei oltais vielä lastensuojelullisissa jutuissa mukana, mutta jos mukana on suunnattomat epävarmuuden tai syyllisyyden tunteet, joita voi molemmat osapuolet kokea. Voi olla että se kommunikaatio onnistuu helpommin kun huomaa, että isällä on esimerkiksi lapsi sylissä ja silloin kysyy isältä että miltä se tuntuu, että miten nyt on mennyt. Että sillon ei puhutakaan äidistä ja sen sairaudesta, vaan käydään kysymään, miten sulla meni viime viikko, sitten se voi alkaa purkautumaan. Että isät pitää ”viekoitella” avautumaan.

Jokin sellainen henkilökohtainen huoli ja kosketus ja että tunteita näytetään, niin se ei ole paha yhtään vaan se tukee kun omat tunteet on aika hukassa, se auttaa isiä avautumaan kun ne muuten keskittyy pärjäämiseen. Yks on vielä sellainen että mä olen inhonnut sellaista ylenmääräistä raskaus, neuvolakielenkäyttöä, jossa korostetaan raskauden ihanuutta, sellaista lässykieltä, parempi on sellainen ilmaisujen neutraalimuoto. Vaikka tunteita voi osoittaa, mutta sellainen vaaleanpunainen hössötyspuhe, se voi olla siihen tilanteeseen pahin mahdollinen, se vetää välimatkan väliin, sitä pitää välttää.

Lähteet

Aalto, Ilana (2010) Historiallisia papereita 14, Maskuliinisuuden historia. Turun yliopisto (online). http://www.helsinki.fi/hum/hist/yhd/julk/mask01/iaalto.pdf. Luettu 3.5.2011. Alasuutari, Maarit (2010) Suunniteltu lapsuus. Keskustelut lapsen varhaiskasvatuksesta päivähoidossa. Vastapaino: Tampere Burgess Adrianne, Bartlett David (2005) Working With Fathers Burgess Adrianne (2008): The Costs and Benefits of Active Fatherhood Collier Richard, Sheldon Sally (2006) Fathers’ Rights, Fatherhood and Law Reform – International Perspectives teoksessa Fathers’ right Activism and Law Reform in Comparative Perspective. Ed by R. Collier and S. Sheldon. Oregon. Forsberg, Hannele (1994) Yksi ja monta perhettä. Tutkimus sosiaalityöntekijöiden perhetulkinnoista sosiaalitoimistotyössä. Helsinki: Stakes Grossmann K, Grossmann KE (2009) The impact of attachment to mother and father at an early age on children’s psychosocial development through young adulthood. Rev ed. In: Tremblay RE, Barr RG, Peters RDeV, Boivin M, eds. Encyclopedia on Early Childhood Development [online]. Montreal, Quebec: Centre of Excellence for Early Childhood Development Halme, Nina (2009) Isän ja leikki-ikäisen lapsen yhdessäolo. Akateeminen väitöskirja: Tampereen yliopisto

(online) http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/6e0e50cf-1e85-4a5c-8a32-

530ff3a8c7f5. Luettu 1.3.2011- 17.5.2011 Haverinen, Sanni (2009) Isä äitiysneuvolan asiakkaana. Tutkimus isän roolista neuvolavastaanoton vuorovaikutuksessa. Pro- gradu- tutkielma. Tampereen yliopisto. (online) http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03715.pdf Luettu 17.5.2011) 37

Huttunen, Jouko (2006). Miesnäkökulma isien kohtaamiseen neuvolatyössä. (online) http://www.stakes.fi/neuvolatyo/liitetiedostot/2006/esitys_huttunen.ppt#256,1,Miesnäkökulma Jämsä, Juha (2010) Tarpeeton ja avuton isä. Teoksessa Jämsä, J & Kalliomaa, S (toim.) Isyyden kielletyt tunteet. Väestöliitto Keinänen, Eero (1997) Miehuuskoe. Isien kokemukset lapsen odotusajasta, syntymästä, vaikeahoitoisuudesta ja Baby blues-hoidosta. Teoksessa Niemi, Helena (toim.) (1997) Soiko äidin ja isän sydämessä Baby Blues? Raportti ensikodin mahdollisuudesta auttaa väsyneitä, masentuneita, itkeviä äitejä, isiä ja vauvoja. Ensi- ja turvakotien liiton raportti 15. Kujala E. ( 2003) Sodan pojat. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Kaila-Behm Arja (1997). Miehestä esikoisen isäksi. Väitöskirja. Hoitotieteen laitos. Kuopion yliopisto Keltinkangas-Järvinen, Liisa (2004). Temperamentti .Helsinki. Wsoy Konferenssiraportti (2006): Fostering Caring Masculinities Mykkänen, Aalto ( 2010) Isyyden ihanteet, arki ja kokemukset. Nuorisotutkimusseura verkkojulkaisu. (online) http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/isyydenihanteet.pdf Luettu 1.3.2011- 17.5.2011. Mesiäislehto- Soukka, Helinä (2005) Perheenlisäys isien kokemana. Väitöstutkimus. Oulun yliopisto Niemi, Helena (toim.) (1997) Soiko äidin ja isän sydämessä Baby Blues? Raportti ensikodin mahdollisuudesta auttaa väsyneitä, masentuneita, itkeviä äitejä, isiä ja vauvoja. Ensi- ja turvakotien liiton raportti 15. O`Brien Margaret (2005): Shared caring: bringing fathers into the frame

O`Brien Margaret, Brandth Berit, Kvande Elin (2007): Fathers, work and family life Ojuri, Auli (2004) Väkivalta naisen elämän varjona – Tutkimus parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten elämänkulusta ja selviytymisestä. Väitöstutkimus. Lapin yliopisto Paavilainen, R. 2003. Turvallisuutta ja varmuutta lapsen odotukseen. Äitien ja isien kokemuksia raskaudesta ja äitiyshuollosta. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print. Palmu, Antti (2006) Neljä teesiä miestyöstä. Teoksessa Sanasta miestä –Kokemuksia miesten kriisityöstä. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Helsinki Säävälä yms. (2006). Mies Varikolle, apua lähisuhdeväkivaltaan. Oulun ensi- ja turvakoti Tammentie, Tarja (2009) Äidin synnytyksen jälkeisen masennuksen vaikutus perheeseen ja perheen vuorovaikutussuhde lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto Teigen 2006, Fostering caring Masculinities, conference raport Tienvieri, Sanna (2011) Isien kokemuksia kohtaamisista sosiaalityöntekijöiden kanssa. Pro gradu- tutkielma. Helsingin yliopisto. Viljamaa, Marja-Leena (2003) Neuvola tänään ja huomenna. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä and ER-Paino Ky, Lievestuore World Health Organisation (2007): Fatherhood and Healt outcomes in Europe Ghate Deborah, Shaw Catherine, Hazel Neal (2000): Fathers at the Centre: family centres, fathers and working with men. Vauvana Elämä Alkaa-projektin alkukartoitus, Ensi- ja turvakotien liitto