Hei, sinä vauvan vanhempi!
Elämä vauvan kanssa on samaan aikaan täynnä iloa ja tosi rankkaa. Päiväsi täyttyvät hoitamisesta, syöttämisestä, vaipan vaihdosta ja kodista huolehtimisesta. Oma aika on kallisarvoista ja harvinaista. Yöuni voi olla rikkonaista ja voi olla, että sinua väsyttää lähes koko ajan.
Jokainen vanhempi tarvitsee neuvoja ja apua, kun kasvaa uuteen tehtäväänsä. Monesti toiset vanhemmat antavat parhaat neuvot, joskus apuun tarvitaan ammattilainen. Jos olet ollut pitkään uupunut tai masentunut tai jos elämässäsi on kuormittavia asioita, voit tarvita erityistä tukea. Väsymys, stressi
Tukea on tarjolla. Olette arvokkaita.
ja keinottomuuden tunteet voivat pahimmillaan johtaa vauvan kovakouraiseen käsittelyyn ja kaltoinkohteluun.
Apu voi olla tarpeen silloinkin, jos sinulla on muuta sairautta, olet kovin nuori, sinulla on oppimisvaikeuksia, perheessä on päihteiden käyttöä tai jos talous on todella tiukilla.
Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset tarjoavat tukea monenlaisiin vanhemmuutta rasittaviin tilanteisiin.
Yhdistysten palvelut ovat sinua ja vauvaasi varten!
APUA! Eihän tämän tällaista pitänyt olla!
Vauvan kanssa oleminen
tuo enemmän iloa ja tunnet olosi rennommaksi.
Kun arki ei toimi
Et olE ainoa. Moni muukin on yllättynyt siitä, miten rankkaa vauvanhoito voi olla. Hienoa, että haet apua perheellesi.
Koko perhe voi hyvin, kun vanhempana oleminen tuntuu omalta ja arki sujuu. Jos sinulla on tunne, että päivät ovat yhtä kaaosta, voimme auttaa. Arkeen on mahdollista löytää mielekkyys ja hallinnan tunne.
Vanhemmaksi tullaan vähitellen vauvan kanssa olemalla ja elämällä.
On tärkeää, että yrität ymmärtää, mitä vauvasi haluaa sinulle kertoa. Saat toiminnassamme tukea vauvan hoidon opetteluun, arjen rytmin löytymiseen ja vauvan viestien ja tarpeiden tunnistamiseen.
Tuki auttaa sinua huomaamaan ja ymmärtämään paremmin, mitä vauvasi tarvitsee.
Ole armollinen itsellesi
Elämän ei kuulu olla täydellistä – ei sinun, kodin, kumppanin eikä lapsen.
Kodin ei tarvitse olla koko ajan siisti.
Ota rennommin, voit paremmin.
Näin me autamme sinua
vauvaperhe.fi
Jos olet uupunut tai vauva on itkuinen, Vauvaperhe.fi -sivustolta löytyy tukea jaksamiseen.
Verkkopalvelusta löydät tietoa vauvan unesta ja vuorokausirytmistä, neuvoja itkuisen vauvan rauhoitteluun, asiaa vauvan hyvästä hoidosta ja vauvan tuloon valmistautumisesta. Tukea myös haastaviin tilanteisiin, kuten vauvaperheen vanhempien eroon tai jos perheessä on päihteiden käyttöä tai väkivaltaa.
vauvaperheiden chat
Haluaisitko kysyä neuvoa tai jutella ammattilaisen kanssa vauvan uneen liittyvistä haasteista, omasta jaksamisestasi tai muusta vauvaaikaan liittyvästä huolestasi?
Vauvaperheiden chatista saat nopeasti tukea ja apua monenlaisiin tilanteisiin kun omat voimat ovat lopussa, arki ei suju, vauva ei nuku tai vanhemmuus ahdistaa.
Chatissa voit keskustella ammattilaisen kanssa maksutta ja nimettömästi. Chat löytyy Vauvaperhe.fi -sivustolta.
“Sain selkeitä neuvoja ja ymmärrystä tilanteessamme. Helposti tulee vauvan uniasioissa syyllinen olo kun niistä puhuu muille, mutta nyt ei yhtään. Tuntui, että tarkasti luettiin viestit ja tarkasteltiin meidän tilannetta ja näin saatiin sellaisia tietoja, jotka voivat toimia juuri meillä. Kiitos!”
– Chat-kävijä
vauvaperheiden kohtaamispaikkatoiminta
Jos koet olevasi yksin ja kaipaat vauva-arkeesi toisten vanhempien seuraa, tule vauvaperheiden kohtaamispaikkaan.
Vauvaperheiden kohtaamispaikassa tapaat muita samassa elämäntilanteessa olevia. Yhdessä kahvittelu, vauvojen leikki, perhearjen ja vanhemmuuden kokemusten jakaminen toisten kanssa tuovat arkeen iloa, jaettuja hetkiä ja vauvaperhekavereita. Kohtaamispaikkaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja voit tulla mukaan silloin, kun sinulle sopii. Paikalla on aina myös vauvaperheitä kohtaava ammattilainen, jolta saat tarvittaessa tukea.
”Harmittaa, etten tiennyt jo raskaana ollessa, että tällaisia paikkoja on olemassa. Tämä oli ihan pelastus meille. Kotona tuntui, että seinät kaatuu päälle, kun olin kaikki päivät yksin vauvan kanssa.” – Äiti
vauvaperheohjaus
Kun vauva ei nuku ja oma väsymyksesi ja alavireisyytesi
vain jatkuu, Vauvaperheohjaaja voi auttaa.
Jo jutteleminen puhelimessa työntekijän kanssa saattaa auttaa katkaisemaan unettomuuden kierteen tai tuoda helpotusta vauvan itkuisuuteen. Voit myös tavata
Vauvaperheohjaajan joko kotonasi tai työntekijän luona.
Vauvaperheohjaus järjestää samassa tilanteessa olevien vauvaperheiden yhteisiä tapaamisia ja tekee yhteistyötä neuvolan kanssa. Palvelu on maksutonta ja voit ottaa yhteyttä nimettömänä.
”Kiitos, tämä on tärkeää työtä, jota ilman minä en olisi selvinnyt alkuajan lohduttomuuden ja avuttomuuden epätoivosta.
En uskalla edes arvata, missä olisin. Sillä että minut ”napattiin syliin” on varmasti vaikutus koko loppuelämääni ja lapseni elämään!”
– Äiti
vauvaperheryhmä
Kun arki vauvan kanssa ei oikein pysy hallinnassa, haluat vahvistaa
taitojasi vanhempana tai kaipaat tukea muilta vauvaperheiltä, vauvaperheryhmä on hyvä ratkaisu.
Säännöllinen rytmi, toistuvat tapaamiset, yhteinen toiminta ja keskustelut muiden vauvaperheiden kanssa tuovat
iloa, ryhtiä ja osaamista perheen arkeen.
Voit ottaa yhteyttä suoraan vauvaperheryhmään tai kysyä toiminnasta neuvolassa tai lastensuojelussa.
• 4−6 pErhEttä
• 2−3 kErtaa viikossa puolEn vuodEn ajan
• 4−5 tuntia kErrallaan
”Vauvaperheryhmä on todellakin oikeasti matalan kynnyksen paikka.”
– Ryhmään osallistunut äiti
ensikoti
Ensikoti on kodinomainen paikka, jossa sinua ja perhettäsi tuetaan ympäri vuorokauden.
Ensikoti on yhteisö, jossa yhdessä opetellaan vanhemmuutta, tuetaan toinen toistaan ja jaetaan kokemuksia. Koko perhe on tervetullut. Saatte ensikodissa turvallisen, vauvan ja vanhemman tarpeita kuuntelevan ja hyvää keskinäistä suhdettanne vahvistavan alun perheelämällenne.
Ensikotiin voit tulla jo ennen vauvan syntymää. Ensikodissa asumisen pituus sovitaan yhdessä lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa. Jakso on yleensä useiden kuukausien pituinen ja loppuvaiheessa harjoitellaan omaan kotiin siirtymistä.
”Ensikotiin meneminen oli elämäni paras päätös!” – Ensikodista kotiutunut äiti
vapaaehtoinen doula
Jos odotat vauvaasi yksin tai sinusta ja puolisostasi tuntuu, että tuki on tarpeen, voi vapaaehtoinen doula olla hyvä vaihtoehto.
Vapaaehtoinen doula on tukihenkilö, joka on perheesi tukena odotusaikana ja vauvan syntyessä. Doulan tärkein tehtävä on olla läsnä ja kuunnella. Hän toimii perheesi ehdoilla toiveitanne ja tarpeitanne kuunnellen. Tuettava ja vapaaehtoinen tapaavat toisensa keskimäärin kolme kertaa.
”Doulan läsnäolo toi synnytyskokemukseen turvallisuuden tunteen. Tiesin, että en joudu olemaan yksin missään vaiheessa.”
– Synnyttänyt äiti
äimä – äidit irti synnytysmasennuksesta
Jos olosi on alakuloinen ja masentunut, ja ilo vauvan kanssa olemisesta on kadonnut, voi vertaistuki ja tieto synnytyksen jälkeisestä masennuksesta auttaa.
Äimä auttaa synnytysmasennuksesta ja lapsivuodepsykoosista kärsiviä äitejä antamalla vertaistukea. Tarjolla on vertaistukiryhmiä, ryhmä- ja yksilöchateja, vertaistukipuhelin ja yksilötapaamisia tukiäidin kanssa. Aima.fi -sivusto on tarkoitettu masentuneille äideille, heidän puolisoilleen ja muille läheisille.
”Joskus auttaa, kun vain puhuu asioistaan jonkun saman kokeneen kanssa, joka välittää.”
– Toipunut äiti
Näin
me autamme sinua
Minun tarinani
Pysäkillä takki auki, ilman hanskoja
En tuntenut ketään, joka olisi käynyt vauvaperheryhmässä. Mietin, pystynkö sitoutumaan siihen, että käyn siellä kolmena päivänä viikossa. Aamuiset lähtemiset pelottivat myös. Välillä olen ollut itse pysäkillä takki auki ja ilman hanskoja. Lapset olen pukenut hyvin.
Olen saanut paljon apua ja tukea. Kun aamuisin pääsimme ryhmään, meitä oltiin vastassa, vauva pääsi syliin ja sain aamupalaa. Tosi tärkeitä ovat myös muut äidit, joihin tutustuin.
Nyt lapset ovat kasvaneet ja osaan pyytää aiempaa paremmin apua. Monet jättävät pyytämättä, kun pelkäävät, ettei hätä ole tarpeeksi suuri. Väsymys riittää syyksi. Kun valvot pari kuukautta, olet ihan lopussa.
Kun on tarpeeksi väsynyt, luulee, että hurja väsymys on normaalia. Onneksi aloin itkeä neuvolan lääkärillä.
Lääkäri alkoi puhua vauvaperheryhmästä ja terveydenhoitajakin suositteli sitä. Väsymys saa pienetkin asiat tuntumaan suurilta.
Vauvaperheryhmä on auttanut meidän perhettä enemmän kuin osasimme edes toivoa.
Vauva, jota on rakastettu ja hoivattu, oppii arvostamaan itseään ja muita.
Me osaamme auttaa
vauvapErhEohjaus:
• Helsingin ensikoti ry
• Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry (Jyväskylä)
• Kokkolan ensi- ja turvakoti ry
• Kuopion Ensikotiyhdistys ry
• Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry (Kotka)
• Lahden ensi- ja turvakoti ry
• Lapin ensi- ja turvakoti ry (Rovaniemi)
• Oulun ensi- ja turvakoti ry
• Tampereen ensi- ja turvakoti ry
• Turun ensi- ja turvakoti ry
• Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry
vauvapErhEryhmät:
• Etelä-Karjalan perhetyön kehittämisyhdistys ry (Lappeenranta)
• Helsingin ensikoti ry
• Kokkolan ensi- ja turvakoti ry
• Kuopion Ensikotiyhdistys ry
• Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry (Kotka)
• Lahden ensi- ja turvakoti ry
• Viola ry
• Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry
• Tampereen ensi- ja turvakoti ry
• Vuoksenlaakson vammais- ja perhetyö ry (Imatra)
• Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry (Iisalmi)
Ensikodit:
• Helsingin ensikoti ry
• Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry (Vanajan vankilan perheosasto)
• Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry (Jyväskylä)
• Kokkolan ensi- ja turvakoti ry
• Lahden ensi- ja turvakoti ry
• Lapin ensi- ja turvakoti ry (Rovaniemi)
• Oulun ensi- ja turvakoti ry
• Raahen ensi- ja turvakoti ry
• Tampereen ensi- ja turvakoti ry
• Turun ensi- ja turvakoti ry
vapaaEhtoisEt doulat
Erityistä tukEa tarvitsEvillE pErhEillE
• voit kysyä lähimmästä ensikotiyhdistyksestäsi
vauvapErhE.fi aima.fi
familia ry (kahdEn kulttuurin pErhEillE)