Pidä kiinni -hoitojärjestelmän vaikutukset asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin ja yhteiskuntaan by Ensi- ja turvakotien liitto

Anna Leppo ”VAHVEMPANA ETEENPÄIN” – PIDÄ KIINNI® -HOITOJÄRJESTELMÄN VAIKUTUKSET ASIAKKAISIIN, YHTEISTYÖKUMPPANEIHIN JA YHTEISKUNTAAN

Työpapereita 3/2012

Ensi- ja turvakotien liiton työpapereita 9

ISSN-L 1799-3075 ISSN 1799-3075 (painettu) ISSN 1799-3083 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-9227-68-9 Kannen ulkoasu: Rohkea Ruusu

Ensi- ja turvakotien liitto ry Helsinki, 2012

Sisällys Esipuhe .............................................................................................................................................................. 4 1

Aluksi ......................................................................................................................................................... 6

Miten ja miksi asiakkaiden elämä muuttui? .......................................................................................... 10 2.1

Muutokset asiakkaiden elämässä: päihdekeskeisestä lapsikeskeiseen elämäntapaan................ 11

2.1.1

Päihteettömyys ja uusi päivärytmi .............................................................................................. 12

2.1.2

Lapsiperheen arjen taitojen opetteleminen ............................................................................... 15

2.1.3

Arvomaailma ............................................................................................................................... 17

2.2

Muutoksen avaimet: mikä auttoi muuttumaan? ........................................................................... 18

2.2.1

Tärkeä suhde omaohjaajaan ....................................................................................................... 19

2.2.2

Päihteetön ympäristö ja päihdekuntoutus ................................................................................. 21

2.2.3

Vertaistuki ................................................................................................................................... 24

2.2.4 Arvostetuksi ja kannustetuksi tuleminen ................................................................................... 25 3

Pidä kiinni -hoitomalli työntekijöiden ja mallin kehittäjien kuvaamana ............................................... 27 3.1

Perinteisen ensikotityön ja päihdekuntoutuksen yhdistäminen ................................................... 27

3.2

Kunnioittava suhtautuminen asiakkaaseen ja asiakkaan osallisuus............................................. 28

3.3

Varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen ........................................................ 29

3.4

Päihdekuntoutus ............................................................................................................................. 30

3.5

Omaohjaajatyöskentely................................................................................................................... 31

3.6

Yhteisökuntoutus ............................................................................................................................ 32

3.7

Reflektiivinen työote ........................................................................................................................ 32

Pidä kiinni -hoitojärjestelmä paikallisten yhteistyökumppanien näkökulmasta ................................... 34 4.1

Yhteistyötahojen arvio yhteistyöstä Turun seudulla ...................................................................... 35

4.2

Yhteistyötahojen arvio Pidä kiinni -hoitomallin merkityksestä Kuopion seudulla ....................... 36

Pidä kiinni -toiminta paikallisena ja valtakunnallisena vaikuttajana ..................................................... 41 5.1

Pidä kiinni -yksiköiden toiminnan kehittäminen ja laadun takaaminen ....................................... 42

5.2

Paikallinen vaikuttamistoiminta ..................................................................................................... 44

5.3

Valtakunnallinen vaikuttamistoiminta ........................................................................................... 49

Yhteenveto ja tulevaisuuden haasteet.................................................................................................... 55

LÄHDELUETTELO .......................................................................................................................................... 60

Esipuhe Alkoholin kulutus on kasvanut Suomessa 1970-luvulta lähtien. Vuoden 2004 alkoholiveron korotus vähensi kulutusta hieman, mutta suomalaiset juovat edelleen paljon. 40 vuodessa naisten juoman alkoholin määrä on kuusinkertaistunut, miesten kaksinkertaistunut. Myös monenlaisia huumeita ja huumaavia lääkkeitä käytetään entistä enemmän. Osa naisista juo alkoholia ja käyttää huumeita myös raskaana ollessaan. Vuosittain arviolta 3500 sikiöllä on riski vaurioitua äidin käyttämien päihteiden vuoksi. Raskaus ja varhainen vanhemmuus on kuitenkin erityinen mahdollisuus muuttaa elintapoja; silloin motivaation kuntoutua päihteistä on todettu olevan tavallista suuremman. Juuri tähän ajankohtaan kehitetty hoito- ja kuntoutusmalli on arvokas vauvan tulevan kehityksen turvaamiseksi ja vanhempien kuntoutumiseksi. Ensi- ja turvakotien liiton työssä päihteitä käyttäviä odottavia äitejä ja vauvaperheitä on tuettu ja heille tarjottu kuntoutusta pitkälti toistakymmentä vuotta. ensikoteineen

avopalveluineen

rakennettu

Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä ja

kehitetty

pitkäjänteisesti.

Hoitojärjestelmässä yhdistyvät varhainen lasten suojelu ja päihdekuntoutus. Tässä työpaperissa VTT Anna Leppo kirjoittaa asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kokemuksista Pidä kiinni -hoitojärjestelmästä sekä hoitojärjestelmän yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä. Asiakkaat kokivat hoitoon tulon täydellisenä elämänmuutoksena, jossa elämän raamit muuttuivat täysin, kun päihteet jäivät pois ja ensikodin päivärytmi täytti elämän. Uudenlainen ajatus- ja arvomaailma syntyi hiljakseen uudenlaisen elämäntavan myötä, lapsesta tuli arvokas ja halu elää yhdessä lapsen kanssa motivoi myös kuntoutumiseen. Hoidossa koettu turvallisuuden tunne oli äideille hyvin tärkeää, samoin erilaisten lapsiperheen arjen taitojen harjoittelu. Kun asiakkailta kysyttiin, mikä ensikotikuntoutuksessa oli auttanut heitä,

tärkeimmiksi

tekijöiksi

nimettiin

tiivis

suhde

omahoitajaan,

erilaiset

päihdekuntoutukselliset elementit ja tehtävät, vertaistuki sekä se, että työntekijöiden arvostava ja kannustava suhtautuminen kohotti asiakkaiden omanarvontuntoa ja luottamustaan siihen, että elämänmuutos on mahdollinen. Pidä kiinni -hoitojärjestelmän rakentaminen ja pitkäaikainen kehittäminen on ollut mahdollista Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Kolmena viime vuotena myös valtio on tukenut hoitoa RAY:n rahoituksen vähentyessä. Pidä kiinni -hoitojärjestelmän kuntoutuspaikoille on

runsaasti tulijoita ja näyttää siltä, että hoitopaikkoja tarvittaisiin lisää. Tätä työpaperia julkaistaessa

tämän

vapaaehtoisuuteen

äidin

omaan

sitoutumiseen

perustuvan

hoitojärjestelmän pysyvä perusrahoitus on edelleen avoin. Näin on, vaikka sosiaalija terveysministeriön asettama työryhmä samaan aikaan valmistelee lakiehdotusta, jossa mahdollistetaan päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen tahdonvastainen hoito. Päihdeongelmista kärsivällä odottavalla äidillä ja vauvaperheellä tulee olla subjektiivinen oikeus päästä hoitoon. Vapaaehtoisella, tiiviillä ja pitkäjänteisellä kuntoutuksella voidaan tuottaa tulosta: hyvinvointia ja taloudellista säästöä. Maarit Andersson kehittämispäällikkö, Pidä kiinni -hoitojärjestelmä Ensi- ja turvakotien liitto

1 Aluksi Tässä selvityksessä tarkastellaan Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten kehittämän Pidä kiinni® -hoitojärjestelmän vaikutuksia. Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni -hankkeessa on kehitetty uudenlainen hoitomalli ja valtakunnallinen hoitojärjestelmä päihdeongelmaisille raskaana oleville naisille ja pikkulapsiperheille, koulutettu sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisia aihepiiriin liittyen ja osallistuttu yhteiskunnalliseen keskusteluun paikallisesti ja valtakunnallisesti. Kehittämishankkeen näkyvin tulos ovat eri puolilla Suomea, seitsemällä paikkakunnalla, toimivat päihdeongelmien hoitoon erikoistuneet ensikodit ja avopalveluyksiköt, joita ylläpitävät Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset. Pidä kiinni -hoitojärjestelmän kehittäminen lähti liikkeelle muun muassa siitä ensikotityössä tehdystä käytännön havainnosta, että tavanomainen ensikotikuntoutus ei riitä päihdeongelmaisille vauvaperheille: tarvitaan tiiviimpää ja ”kiinni pitävämpää” hoitoa, jossa vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen yhdistetään intensiivinen päihdekuntoutus. Pidä kiinni -projekti sai alkunsa Ensi- ja turvakotien liiton kehittämishankkeena vuonna 1998 Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) projektiavustuksen turvin. RAY on rahoittanut Pidä kiinni hoitojärjestelmän kehittämistä ja toteuttamista vuodesta 1998 lähtien ja vuosina 2010–2011 rahoitusta on saatu myös valtiolta. Pidä kiinni -projektin alkuperäiset tavoitteet olivat ehkäistä ja minimoida päihteiden käytön aiheuttamia sikiövaurioita tukemalla äidin päihteettömyyttä raskausaikana sekä tukea vanhemmuutta, vanhempien ja vauvan varhaista vuorovaikutusta ja vauvan tervettä kehitystä perheissä, joissa äidillä tai molemmilla vanhemmilla on päihdeongelma. Lisäksi projektin tavoitteeksi asetettiin päihteitä käyttävien vauvaperheiden kohtaamisen, tukemisen ja hoitoon ohjaamisen kehittäminen sosiaalija terveydenhuollossa laajemmin. Pidä kiinni -projektin pienimuotoisempana edeltäjänä voidaan pitää Ensi- ja turvakotien liittoon 1980-luvulla perustettua toimikuntaa, jonka tehtävänä oli kehittää perinteisen ensikotityön rinnalle hoitomalli päihdeongelmaisille odottaville äideille ja vauvaperheille. Toimikunnan ja Helsingin ensikotiyhdistyksen yhteistyön tuloksena syntyi viisipaikkainen Oulunkylän ensikoti vuonna 1990.

Pidä kiinni -projektissa aloitettiin päihdeongelmien hoitoon erikoistuneen hoitomallin kehittäminen ja tähän tarkoitukseen erikoistuneen ensikodin perustaminen yhdessä Turun ensikotiyhdistyksen kanssa. Ensikoti Pinja perustettiin Turkuun vuonna 1998. Vuonna 2002 RAY:lta saatiin rahoitusta hankkeen laajentamiseen ja päihdeongelmiin erikoistuneiden ensikotien ja avopalveluyksiköiden perustamiseen Jyväskylään, Kuopioon ja Espooseen. Projekti laajeni edelleen, kun RAY:lta saatiin rahoitus vielä kahden uuden ensikodin ja avopalveluyksiköiden perustamiseen ja asiakastyö aloitettiin vuonna 2005 Kokkolassa ja Rovaniemellä. Myös Oulunkylän ensikoti on liittynyt mukaan Pidä kiinni -hoitojärjestelmään. Sittemmin

rahoituksen

jatkuvuuteen

liittyvän

epävarmuuden

vuoksi

Jyväskylän

ensikotiyhdistys päätti lakkauttaa Pidä kiinni -ensikodin toiminnan ja jatkaa vain avopalvelutoimintaa ja Kokkolassa toimintaa jouduttiin supistamaan väliaikaisesti. Tapahtumat kuvaavat sitä, että rahoituksen turvaaminen jo kehitetylle toiminnalle ja perustetuille yksiköille on ollut Ensi- ja turvakotien liitolle suuri haaste tilanteessa, jossa RAY:n rahoitus on ollut päättymässä. Ensi- ja turvakotien liitto ei ole yksin tämänkaltaisten ongelmien kanssa, vaan ne koskettavat

järjestökenttää

laajemminkin:

miten varmistaa,

että

kehittämishankkeina

aloitettujen projektien hyvät tulokset eivät katoa kehittämisrahoituksen päättyessä? Pidä kiinni -ensikodit ovat yleensä viisipaikkaisia eli tilaa on viidelle äiti–lapsi-parille tai perheelle. Vuosina 1999–2011 Pidä kiinni -hoitojärjestelmään kuuluvissa ensikodeissa on hoidettu yhteensä 723 raskaana olevaa tai jo synnyttänyttä päihdeongelmaista äitiä ja 126 isää. Vuosina 1999–2011 lapsia on ollut hoidossa Pidä kiinni -ensikodeissa yhteensä 711.1 Toiminnan laajentumista kuvaa hyvin se, että Pidä kiinni -ensikotien kokonaisasiakasmäärä vuonna 1999 oli viisitoista asiakasta, kun se vuonna 2011 oli peräti 175 asiakasta. Pidä kiinni avopalveluyksiköissä on vuosina 2003–2011 hoidettu yhteensä 1027:ää äitiä, 275:tä isää ja 1019:ää lasta. 2 Toiminnan laajentumista ja nykyistä laajuutta kuvaa hyvin se, että vuonna 2003 kokonaisasiakasmäärä avopalveluyksiköissä oli 168 asiakasta, kun se vuonna 2011 oli jo 306 asiakasta. Päihdeongelmaisille äideille ja raskaana oleville naisille suunnattua nettiryhmätoimintaa harjoitetaan nyt yhdeksättä vuotta. Yhdeksän toimintavuoden aikana on järjestetty yhteensä 18 ryhmää, joissa äidit ja raskaana olevat naiset voivat kolmen kuukauden ajan keskustella ammattilaisten tuella suljetussa nettiryhmässä päihteiden käytöstään ja etsiä 1

Vuosien 1999–2002 tiedot asiakasmääristä koskevat Turussa toimivaa Ensikoti Pinjaa, joka oli ensimmäinen Pidä kiinni -ensikoti. Vuodesta 2003 eteenpäin tiedot asiakasmääristä koskevat Pinjan lisäksi Kuopion, Espoon ja Helsingin yksiköitä ja vuodesta 2004 eteenpäin näiden lisäksi Jyväskylän yksikköä. Vuodesta 2005 eteenpäin luvuissa on mukana myös Kokkolan ja Rovaniemen yksiköiden asiakkaat. 2 Ensimmäiset avopalveluyksiköt aloittivat toimintansa vuonna 2003 ja niiden määrä kasvoi viidestä seitsemään vuonna 2005.

keinoja päihteiden käytön vähentämiseen. Nettiryhmissä on tähän mennessä autettu yhteensä noin 350 päihteitä ongelmallisesti käyttävää äitiä. 3 Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on siis tavoittanut vuoden 2011 loppuun mennessä laitos- ja avopalveluihinsa yhteensä 3881 vanhempaa ja lasta eripituisille hoitojaksoille ja nettiryhmätoiminnan kautta on autettu noin 350:tä äitiä. Ensikotien ja avopalveluyksiköiden kokonaisluvusta puuttuvat vuoden 2012 asiakkaat, joista kootaan tiedot vuoden 2012 lopussa. Ensikodit ja avopalveluyksiköt tekevät vuosittain tulevia asiakkuuksia valmistelevaa työtä varsin monen asiakasperheen kanssa, joista kaikki eivät kuitenkaan syystä tai toisesta aloita hoitojaksoa yksiköissä. Esimerkiksi vuonna 2004 Espoossa selviteltiin hoitoon tuloa 39 äidin kanssa ja heistä vain seitsemän aloitti hoidon ensikodissa (Palevaara ja Piskunen 2005). Vaikka tämä asiakkuuksia valmisteleva työ vie yksiköiden resursseja eikä näy edellä olevissa asiakasmääriä kuvaavissa luvuissa, se on välttämätön ja tärkeä työvaihe asiakkaiden hoitoon pääsyn ja motivoitumisen kannalta. Lisäksi on hyvä muistaa, että Pidä kiinni -hoitojärjestelmän vaikutukset ulottuvat myös päihdeongelmaisten läheisiin eli hyvät hoitotulokset vaikuttavat paljon laajempaan joukkoon ihmisiä kuin mitä varsinaiset asiakasmäärät antavat ymmärtää. Vaikea

päihdeongelma

vaikuttaa

kuormittavasti

hyvinvointia

heikentävästi

päihdeongelmaisen läheisiin kuten lapsiin, puolisoon, vanhempiin, isovanhempiin ja sisaruksiin, joille päihdeongelmaisen läheisen hoitoon pääseminen on yleensä suuri helpotus. Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneiden ensikotien ja avopalveluyksiköiden perustamisen, niiden toiminnan koordinoinnin ja kehittämisen sekä laadun valvonnan lisäksi Pidä kiinni projektin toimialaan on kuulunut laaja-alaisesti sosiaalija terveydenhuollon henkilöstölle ja asiantuntijoille suunnatut koulutukset. Tämän lisäksi on tuotettu julkaisuja ja muita materiaaleja sekä osallistuttu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamistoimintaan muuan muassa kirjoittamalla lausuntoja ja järjestämällä päättäjille suunnattuja tilaisuuksia, joissa on puhuttu vapaaehtoisen hoitojärjestelmän kehittämisen ja Pidä kiinni -yksiköiden rahoituksen turvaamisen puolesta. Pidä kiinni -projektin vaiheita ja kehittämistyön tuloksia on raportoitu kahdessa projektin tuottamassa kirjassa. Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi vuonna 2001 kirjan Tartu hetkeen. Apua ja hoitoa päihteitä käyttäville vauvaperheille ja vuonna 2008 kirjan Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Kirjojen artikkeleissa eri kirjoittajat

Nettiryhmien toiminnan sisällöstä katso Lindfors 2011.

tarkastelevat

Pidä

kiinni

-projektin

vaiheita

sekä

projektin

yhteiskunnallista

toimintaympäristöä. Lisäksi kirjoissa pureudutaan päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä toteutettavan kuntoutuksen periaatteisiin ja käytäntöihin sekä raportoidaan Pidä kiinni -toimintaan liittyvän tieteellisen tutkimuksen tuloksia. Kirjat auttavat lukijaa ymmärtämään Pidä kiinni -kehittämistyön ja -hoitojärjestelmän taustoja ja hoitomallin keskeisiä sisältöjä. Kirjojen erityinen ansio on, että kirjoittajista monet ovat tehneet ja kehittäneet käytännön hoitotyötä Pidä kiinni -yksiköissä. Kirjojen lisäksi vuosina 2005, 2008 ja 2012 on julkaistu Pidä kiinni -hoitojärjestelmää esittelevät teemanumerot Ensi- ja turvakotien liiton lehdessä. Tämän selvityksen lukijalle suositellaan lämpimästi tarttumista näihin aiempiin julkaisuihin. Käsillä olevan selvityksen tarkoitus on sekä laajentaa että täydentää niissä esiin tulleita näkökulmia. Selvityksen on laatinut VTT Anna Leppo, joka palkattiin tehtävään lyhyeksi määräajaksi Pidä kiinni -hankkeen, Ensi- ja turvakotien liiton sekä Pidä kiinni -hoitoyksiköiden ulkopuolelta Helsingin yliopistosta. Ulkopuolinen, tutkijankoulutuksen saanut henkilö toi Pidä kiinni hoitojärjestelmän merkitysten ja vaikutusten tarkasteluun objektiivisen, tutkimuksellisen otteen ja toimintaa etäältä tarkastelevan ulkopuolisen henkilön näkökulman. Pidä kiinni toiminnan kehittämis- ja koordinaatioryhmä Ensi- ja turvakotien liitossa antoi selvitystyön tekijälle tehtäväksi tarkastella laaja-alaisesti Pidä kiinni -toiminnan merkitystä ja vaikutuksia ja koota tiivistäen yhteen työtä, jota hoitojärjestelmän kehittämiseksi on tehty yhteiskunnan eri osa-alueilla. Lisäksi selvitykseen haluttiin mukaan asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä hoidon vaikutuksista. Selvitystyön aikana selvityksen tekijä tuli valituksi työntekijäksi Ensi- ja turvakotien liittoon ja hän muuttui ”ulkopuolisesta” ”asianosaiseksi”. Tästä huolimatta tutkijan neutraali asenne tutkittavaan ilmiöön pyrittiin säilyttämään selvitystyössä prosessin loppuun asti. Käsillä oleva selvitys jakautuu kuuteen lukuun. Luvussa kaksi tarkastellaan Pidä kiinnikuntoutusmallia hoidossa olleiden asiakkaiden näkökulmasta. Mikä asiakkaiden näkökulmasta on hoitojakson anti ja miten heidän elämänsä on hoidon myötä muuttunut? Kolmannessa luvussa esitellään tiiviisti Pidä kiinni -kuntoutusmallin keskeisimpiä sisältöjä kehittämistyössä ja käytännön hoitotyössä mukana olleiden työntekijöiden näkökulmasta. Luvussa neljä laajennetaan näkökulmaa hoitoyksiköistä niiden ulkopuolelle ja pureudutaan paikallisten yhteistyökumppanien näkemyksiin: mikä on Pidä kiinni -hoitomallin merkitys paikallisten yhteistyökumppanien eli kunnan sosiaalija terveydenhuollon toimijoiden näkökulmasta? 9

Viidennessä luvussa tarkastellaan Pidä kiinni -toiminnan muita kuin asiakastyöhön liittyviä elementtejä ja vaikutuksia: hoitoyksiköiden toimintaa on jatkuvasti kehitetty ja paikallisen sekä valtakunnallisen yhteiskunnallinen vaikuttamisen avulla on edistetty päihdeongelmaisten perheiden ja heidän lastensa avunsaantia ja hyvinvointia. Kuudennessa ja viimeisessä luvussa kootaan selvitystyön tulokset yhteen ja pohditaan tulevaisuuden haasteita.

2 Miten ja miksi asiakkaiden elämä muuttui? Tässä luvussa tarkastellaan ensikoti-hoidon vaikutuksia asiakkaiden elämään: miten ja miksi asiakkaiden elämä muuttui? Hoidon vaikutuksia asiakkaiden elämään tarkastellaan heidän omasta näkökulmastaan käyttäen aineistona asiakashaastatteluja. Haastateltavat ovat olleet päihdeongelmaisten naisten ja perheiden hoitoon tarkoitetussa ensikotikuntoutuksessa. Tätä raporttia varten tehtiin ryhmähaastatteluja kevään 2012 aikana. Näihin haastatteluihin osallistui yhteensä seitsemän naista 2–3 hengen ryhmissä. Haastattelijana toimi tämän raportin kirjoittaja. Haastatteluihin osallistuvia asiakkaita ei valikoitu minkään erityisten kriteerien perusteella: yksiköiden työntekijät kysyivät haastatteluihin hoidossa sillä hetkellä tai hiljattain olleita asiakkaita. Haastattelujen tarkoituksena oli kartoittaa asiakkaiden kokemuksia hoidon vaikutuksista. Kaikki haastateltavat olivat olleet ensin laitoshoidossa ja sen jälkeen avohoidossa Pidä kiinni-yksiköissä ja heillä oli 1–4-vuotias lapsi, joka oli syntynyt ensikotikuntoutuksen alkuvaiheessa. Osalla oli myös vanhempia lapsia. Ryhmähaastatteluissa kysyttiin, miten haastateltavien elämä oli muuttunut ensikoti-hoidon myötä laitos- ja avohoidon aikana, mikä hoidossa oli ollut heille hyödyllistä tai arvokasta ja mitä hoidossa voisi kehittää tai muuttaa. Lisäksi käytettiin vuonna 2006 Mirjam Kallandin ja Marjukka Pajulon tutkimushanketta varten tehtyjä asiakashaastatteluja (ks. Kalland ja Pajulo 2008). Tuolloin tehdyissä neljässätoista haastattelussa haastattelijoina toimivat ensikotien työntekijät ja haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Haastattelut tehtiin, kun vauva oli noin 1-vuotias ja äiti oli siirtynyt laitoshoidosta avopalveluihin. Näitä haastatteluja käytetään tässä raportissa soveltuvin osin eli analyysin kohteena ovat ne haastatteluvastaukset, joiden avulla saadaan tietoa palvelujen

vaikutuksista

vaikutusmekanismeista.

Hoidon

vaikuttavuuteen

liittyviä

haastattelukysymyksiä olivat ne, joissa kysyttiin, mitkä asiat asiakkaat olivat kokeneet hyödyllisiksi hoitojaksolla ja miten heidän elämänsä oli hoidon aikana ja sen jälkeen muuttunut. 10

Tarkastelun kohteena olivat yhteensä 21 äidin haastattelut (14 vanhaa haastattelua ja 7 uutta haastateltavaa). Haastattelut tehtiin eri paikkakunnilla. Haastateltavat äidit olivat tulleet ensikotihoitoon raskausaikana tai lapsen jo synnyttyä. Kaikki haastattelumateriaali on litteroitu. Litteroitu materiaali analysoitiin aineistolähtöisesti systemaattisen temaattisen koodauksen avulla eli haastatteluihin merkittiin koodien avulla haastateltavien puheessa ilmenevät toistuvat teemat, ja eri teemoihin liittyviä puheenvuoroja analysoitiin edelleen vertailemalla niitä toisiinsa. Analyysin tuloksena haastatteluaineistosta nostettiin esiin asiakkaiden puheissa esiintyneet keskeiset ja toistuvat teemat, joita esitellään tarkemmin seuraavaksi. Haastateltavien nimet, heidän lastensa nimet, lapsiluku, asuinpaikka ja niin edelleen on muutettu heidän anonymiteettinsa suojaamiseksi. Samasta syystä raportissa ei kerrota tarkemmin, millä paikkakunnilla haastattelut tehtiin.

2.1 Muutokset asiakkaiden elämässä: päihdekeskeisestä lapsikeskeiseen elämäntapaan Kallandin

Pajulon

(2008)

tutkimuksessa

tarkasteltiin

ensikodissa

tehtyjen

asiakashaastattelujen valossa äitien arvioita saamastaan hoidosta. Haastatteluissa äideiltä kysyttiin muun muassa, oliko laitoshoitojakso ensikodissa muuttanut äidin ajattelu- tai elämäntapaa tai hänen toimintatapojaan. Kallandin ja Pajulon (2008) mukaan äidit raportoivat ajattelu- tai toimintatapojen muutoksista erityisesti liittyen päivittäiseen elämäänsä, mikä tarkoitti ennen kaikkea lapsen huomioon ottamista arjessa. Osa äideistä kuvasi täydellistä ajattelu- ja toimintatapojen muutosta ja jotkut kuvasivat myös arvojensa muuttumista. Kallandin ja Pajulon tutkimuksessa oli tilaa vain muutamille haastattelulainauksille, eikä siinä pystytty avaamaan kovinkaan tarkkaan sitä, miten äidit kokivat arkisen toimintansa, ajattelutapojensa tai arvojensa muuttuneen hoitojakson myötä. Tässä raportissa on tilaisuus jatkaa siitä, mihin Kalland ja Pajulo jäivät, ja tarkastella aiempaa yksityiskohtaisemmin heidän haastatteluaineistoaan sekä täydentää sitä uudella haastattelumateriaalilla. Tarkoitus on näin luoda aiempaa rikkaampi kuva siitä, miten ensikotien päihdeongelmaiset asiakkaat katsoivat elämänsä muuttuneen ja mistä he kokivat saaneensa apua ensikotikuntoutuksessa.

2.1.1

Päihteettömyys ja uusi päivärytmi

Monet haastateltavat olivat tulleet ensikotiin jo raskausaikana. He kuvasivat ensikotiin hoitoon tuloa täydellisenä elämäntavan muutoksena. Ennen hoitoon tuloaan he olivat käyttäneet päihteitä päivittäin tai lähes päivittäin. Kaikkien haastateltavien kohdalla kyse oli huumeiden käytöstä ja huumeriippuvuudesta, johon saattoi liittyä myös alkoholin käyttöä. Kaikkien haastateltavien elämä oli ennen hoitoon tuloa pyörinyt pitkälti päihteiden hankkimisen ja käyttämisen ympärillä ja vain muutama äiti oli käynyt töissä. Ennen hoitoon tulemista heidän sosiaalinen verkostonsa koostui muista päihteiden käyttäjistä, sillä suhteet ei-käyttäviin perheenjäseniin, sukulaisiin tai ystäviin olivat katkenneet pitkään jatkuneen päihteiden väärinkäytön ja päihdekeskeisen elämäntavan seurauksena. Haastateltavat kuvasivat hoitoa edeltänyttä elämäntapaansa varsin kaoottiseksi ja raskaaksi. Suurin muutos hoidon alettua oli päihteiden käytön lopettaminen, jonka tueksi oli usein tarvittu katkaisuhoitojakso ennen ensikoti-hoitoa. Päihteiden käytön lopettamisen ja hoitoon tulemisen myötä ”arki muuttui totaalisesti”, kuten eräs haastateltava kuvasi. Seuraavassa haastattelulainauksessa Sanna kuvaa elämäänsä ennen ja jälkeen hoitoon tulon: Sanna: Ennen ensikotia mä käytin päihteitä, mulla oli lapsi ja toinen tulossa, olin raskausajat käyttänyt ja käynyt töissä enkä ollut jäänyt siitä kiinni. Mulla oli siinä päihteitä käyttävä mies, joka ei osallistunut kotitöihin, hakkas mua ja oli tosi väkivaltanen. Eli siitä hetkestä kun menin ensikotiin niin mun elämähän muuttu täysin. Nyt me ollaan paljon työstetty sitä perheväkivaltaa ja mitä kaikkea lapset on joutuneet kokemaan ja onhan mun elämä tosi paljon muuttunut siitä ja oon lopettanut sen kaksoiselämän ja sen kuvion ja kaikki yhteydenpito mun päihteitä käyttäviin ystäviin, niin se loppu siihen kun menin ensikotiin. Mun arki on ihan erilaista. Nukun yöt, aikaisemmin vain lapsilla oli säännöllinen päivärytmi, itse valvoin yömyöhään, nukuin muutaman tunnin vaan. Kun Sanna tuli hoitoon lastensa kanssa, perheväkivalta päättyi ja yhteydenpito päihteitä käyttäviin ystäviin katkesi. Kun yöt eivät enää kuluneet päihteiden käyttöön ja ensikodissa vaadittiin aamuisin heräämistä ja yhteiseen päiväohjelmaan osallistumista, Sanna siirtyi normaaliin vuorokausirytmiin. Ne haastateltavat, jotka eivät olleet olleet muussa hoitopaikassa ennen ensikotia, puhuivat paljon vuorokausirytminsä muuttumisesta hoitoon tulon myötä, koska muutos oli niin dramaattinen. Aamuisin herääminen oli heille ehkä ilmeisin ja konkreettisin osoitus siitä, miten erilaista elämä oli ennen ja jälkeen hoidon. Näyttää siltä, että normaalista päivärytmistä oli myös hoitojakson myötä tullut äideille eräänlainen voimallinen ja positiivisesti latautunut normaalielämän symboli.

Alla olevassa haastattelulainauksessa Tanja kuvaa elämäänsä ennen hoitoon tuloa ja muutoksen dramaattisuutta: Tanja: Mulla se oli ihan yhtä helvettiä, yritin hoitaa lasta siinä kaiken ohessa (…) Ensikodissa pääsin kaikkein vaikeimpien traumojen yli. Mulle, niin kuin kirjoitin sinne lopputehtävään, mulle se oli pelastus, hallelujaa ja aamen. Kuten moni muukin haastateltava, Tanja kuvasi elämäänsä ennen hoitoa täysin kaoottiseksi ja turvattomaksi. Tanjan vanhempi lapsi otettiin huostaan ennen kuin Tanja tuli toista lastaan odottaessaan muiden hoitopaikkojen kautta ensikotiin. Haastateltavat itselleen tärkeänä ympärivuorokautista ja tiivistä laitoshoitoa: päihteettömyys ja koko elämäntavan muuttaminen ei olisi onnistunut avohoidon tuella, kuten Emmi ja Riina pohtivat alla. Emmi: Ei avohoito riitä, koska sä oot niin kiinni siinä käyttömaailmassa, siinä pitää tulla radikaali muutos, että siitä pääsee irti, siinä tarvitaan tosi paljon muutoksia. Riina: Ihan yötä päivää pitää olla ja jonkun pitää siinä vieressä olla kattomassa mitä sä teet, vaikka se tuntuukin inhottavalta kyttäämiseltä siinä kohdassa. Se tuntuu inhottavalta, mutta se on pakko tehdä niin. Alussa kuljetaan ulkona ohjaajan kanssa ja kauppaankin mennään ohjaajan kanssa, mitään ei tehdä yksin. Siinä alussa tarvitaan se kuri. Emmi: Siinä on se kuri ja vaikka pistää vastaan niin ei auta. Emmi

Riina

kuvaavat

päihderiippuvuudesta.

edellä

Haastateltavat

sitä,

miten

puhuvat

vaikeaa

kurin

pyristellä

tarpeellisuudesta

irti

vaikeasta

kuntoutumisen

alkutaipaleella: kun oma tahto ei vielä riitä päihteettömyyteen, tarvitaan ulkoa tulevaa kuria, mutta hoidon edetessä ulkoinen kuri saa vähentyä sisäisen motivaation ja tahdonvoiman kasvaessa. Kurilla Emmi ja Riina tarkoittivat tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, että hoidon alkuvaiheessa heillä ei ollut lupaa liikkua lainkaan ensikodin ulkopuolelle ilman hoitajaa, ensikodin ulkopuolella liikkumista rajoitettiin koko hoitojakson ajan ja kontakti omahoitajaan oli hyvin tiivis. Vaikka tiukkaan valvontaan suostuminen tuntui alkuun erittäin vaikealta, jälkeenpäin haastateltavat näkivät valvonnan ja kurin yhtenä tekijänä, joka, paitsi tuki heitä päihteettömyydessä, myös lisäsi heidän turvallisuuden tunnettaan. Yksi keskeinen asia, joka nousi esiin, kun äidit puhuivat elämänsä muuttumisesta ensikodin laitosjakson aikana, oli turvallisuuden tunteen herääminen ja vahvistuminen. Päihteidenkäytön lisäksi äitien elämään oli ennen hoitoon tuloa kuulunut monenlaisia turvattomuutta aiheuttaneita uhkatekijöitä, kuten asunnottomuutta tai väkivaltaa: elämä oli ollut monin tavoin 13

kuluttavaa ja pelottavaa. Kodinomaiseen ja rauhalliseen hoitopaikkaan pääseminen tarkoitti turvallisuuden tunteen lisääntymistä ja mahdollisuutta levätä. Alla Emmi ja Riina kuvaavat hoitoon tuloaan: Emmi: Mulla oli tosi turvallinen olo ensikodissa, varmaan ekaa kertaa elämässä koin että nyt oon semmosessa paikassa että ei mua ei satuteta ja mitään pahaa ei satu ja mulla on sänky ja katto pään päällä ja tiiän missä nukun seuraavan yön ja on ruokaa mitä voin syödä. Että semmosta turvallisuutta koin siellä. Riina: Siellä oli turvassa kaikelta. Ei tarvinnut huolehtia mistään laskuista eikä mistään. Ruoka tuotiin jääkaappiin valmiiksi ja sai keskittyä itseensä. Nukuin ekat 3 kuukautta. Tiesin etten halunnut vanhaa elämää, mutta en tiennyt mitä uusi elämä oli. Puolen vuoden kuluttua vasta alkoi tulla tunteita ja se kuntoutus lähti rullaamaan. Riina kuvaa levänneensä paljon hoitojakson alussa. Turvallisuuden tunne oli ollut haastateltaville tärkeä kokemus ja antanut esimakua siitä, mitä hyvää päihteetön elämäntapa voisi pitää sisällään. Riina kuvaa edellä myös hoitomotivaationsa asteittaista kasvamista: toipuminen tuntui lähtevän kunnolla käyntiin vasta noin puolen vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta. Moni haastateltava puhui samansuuntaisesti muutoksen vaatimasta pitkästä aikajänteestä: omakohtainen, henkinen kypsyminen siihen, että elämän on muututtava, ei tapahdu hetkessä, vaikka arkielämä muuttuu dramaattisesti heti hoitojakson alettua. Alla Emmi kuvaa omaa hoitoprosessiaan ja hoitomotivaation löytymistä: Emmi: Ekat 6 kk kaikki oli kiikun kaakun. Jälkeenpäin kuulin että ohjaajat olivat miettineet tuleeko tästä mitään, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Mulla oli alussa 2 retkahdustakin, se oli tosi rankkaa, mutta työntekijät oli tosi sinnikkäitä ja he vaan mietti mulle kaikkia vaihtoehtoja, miten pääsen eteenpäin. Raskausajasta olin 4 kk ensikodissa, se oli pitkä aika. (…) Mulla kesti pitkään se, että ajatusmaailma alkoi muuttua, ajatukset käyttömaailmasta kestivät pitkään, aina välillä huomasi että ajatteli jonkin asian väärin. Haastateltavat kuvasivat hoitoon tulon aikaansaamaa muutosta yhtäältä äkillisenä – elämän raamit muuttuivat täysin, kun päihteet jäivät pois ja ensikodin päivärytmi täytti elämän. Toisaalta muutosta kuvattiin hitaana: uudenlainen ajatusmaailma syntyi pikku hiljaa uudenlaisen elämätavan myötä. Elämä muuttui radikaaleimmin silloin, kun asiakas tuli laitoshoitoon. Jatkohoitovaihetta ensikodin avopalveluyksikössä pidettiin kuitenkin myös hyvin tärkeänä, vaikka jatkohoito ei yleensä ollut vaikutuksiltaan yhtä dramaattinen. Alla Annika ja Tanja pohtivat ryhmähaastattelussa sitä, miten jatkohoito avopalvelussa on vaikuttanut heidän elämäänsä:

Annika: Ensikodin jälkeen avohoitopaikka on ollut tosi tärkeä. En tiedä mitä olisi käynyt jos olisin suoraan siirtynyt ensikodista ihan omilleni. Kun oli pitkään ollut laitoksessa, niin ensikodin avohoitoa on tarvittu siihen, että on opetellut tähän normaalielämään. Teija: Mulle avopalvelu on ollut tärkeä ensikodin jälkeen, kun siirryin ensikodista kotiin, eikä siinä sit enää ollutkaan yhtään ohjaajaa, tuntui välillä että on niin yksin sen päänsä kanssa ja tosi hyvä siinä oli sitten että on käyntejä täällä. Päihteettömyyden, uuden päivärytmin ja turvallisten olojen lisäksi asiakkaat kertoivat elämänsä muuttuneen hoitoon tulon jälkeen sillä tavoin, että he alkoivat opetella lapsiperheen arjessa tarvittavia taitoja ja saivat niistä uutta sisältöä elämäänsä. 2.1.2

Lapsiperheen arjen taitojen opetteleminen

Moni äideistä ei ollut omassa lapsuuden kodissaan saanut hyvää mallia vanhemmuuteen tai lapsiperheen arkeen ja opetteli näitä taitoja ensi kertaa elämässään ensikodissa. Äidit kuvasivat, kuinka heidän käsityksenä tavoittelemisen arvoisesta elämästä muuttui, kun lapsi oli syntynyt, he olivat tulleet ensikotiin ja päihteiden käyttö alkoi jäädä taakse. Aiemmin tavoittelemisen arvoisia olivat olleet päihteiden käyttö ja päihteiden käyttöön liittyvä kaveripiiri, mutta päihteistä irtautumisen myötä tavoittelemisen arvoiseksi nousi pikku hiljaa ”normaali elämä”. Sanna kertoo ymmärtäneensä vasta ensikodissa, mitä lapsiperheen normaalielämä ilman päihteitä käytännössä tarkoittaa: Sanna: Mulle oli ihanaa se, että pääsin sinne kahden lapsen kanssa, meidät kaikki otettiin sinne [ensikotiin]. (…) Mä kielsin tosi pitkään kaikki mun ongelmat ja päihteidenkäytön ja salailin ja sitten siellä ymmärsin sen että millaista se normaalielämä ilman päihteitä on, kun olin siihen asti pystynyt kyllä työt ja kaikki hoitamaan että se oli muka ollut niin pientä se päihteiden käyttö, mutta mulla on itse asiassa ollu tosi iso päihderiippuvuus. (…) Ensikodissa opin olemaan lasten kanssa, en olis tässä lasten kanssa jos en olis menny Ensikotiin. Myös Tanja kuvaa ensikotia ensimmäisenä tilaisuutenaan oppia, millaista hyvä äitiys voisi olla: Tanja: Mä oon oppinut sen vasta täällä, kun on itsellä ollut semmonen äiti, joka hakkas ja mulla oli ihan helvetillinen lapsuus ja äiti oli mikä oli ja meillä oli kaikki ihan päin helvettiä, niin täällä on mulle käynyt selväksi se, että jos on sellaista itse saanut niin ei voi oikeastaan osata muuta, että täällä oppii sen, että voi itse olla parempi äiti. Äidit kuvasivat oppineensa hoitoon tultuaan ja lapsen synnyttyä uudenlaisen elämäntavan, jossa arki rakentui lapsen päivärytmin ja tiettyjen rutiinien varaan. Seuraavassa lainauksessa

piirtyy hyvin esiin tapa, jolla hoidon onnistuessa päihteiden käyttö elämän keskipisteenä ikään kuin korvautui sillä, että elämän keskipisteeksi tuli lapsi: Inkeri: No siis, niinkun miettii semmost tavallista päivää, joskus kaks vuotta sitten, ja niinku vertaa sitä tähän päivään, ni ei siin oikeestaan oo mitään samaa (…) No, sillon niinku koko päivä oli smmost säätämistä. Silleen, no, koko päivän niinku joko veti jotain tai sääti. Ja joka päivä oli semmonen, sii niinku joka päivä oli aina se et, et niinku mist saa rahaa, mist saa aineita. Ja sit tota, sit oli vähän aikaa mukava olla, ja sit se alko taas alusta ja sillee. No se oli niinku jotenki semmonen, no joka päivä oli samanlainen ja sitte se kuvio niinku toistu koko aika. (…) No, nyt on niinku paljo kaikkee muutaki sisältöö elämässä. Mä puuhaan kaikkee lapsen kanssa, sit niinku et menee tiettyyn aikaan nukkumaan ja herää aina tiettyyn aikaan ja sitte on niinku semmoset ihan tietyt jutut mitä tapahtuu aina mihinki aikaan ja jos pitää olla jossain niin sit menee sinne. Seuraavassa lainauksessa puolestaan tulee hyvin ilmi se, että äidit arvostivat käytännöllisten arjen taitojen opettelua. Niille vanhemmille, jotka eivät osanneet entuudestaan tehdä kotitöitä, esimerkiksi ruuanlaiton ja kodin siivouksen opetteleminen saattoi olla voimaannuttava kokemus: Annika: Se [ensikoti] oli niin kodinomainen, että mä en ennen osannut tehdä ruokaa yhtään enkä edes kehdannu sitä myöntää että herran jumala, mulla on pieni lapsi enkä osaa mitään. Ja tuli se että miten on ennen hoitanu asioita: että miten mä nyt tämän saan peitetyk ja salatuks. Mutta sitten rohkeesti puhuin siitä ja opin tekemään ensikodissa ruokaa, mulle tuli siitä tosi hyvä mieli. Se vastuun kantaminen siellä siivouksista ja sellaisesta oli myös tärkeää, mä nauroin ensikodin jälkeen että mä jatkoin kotona sitä samaa rytmiä, siivosin samana päivänä kuin oli ensikodin siivouspäivä (naurua). Käytännöllisten taitojen, kuten säännöllisen siivoamisen ja ruuanlaiton, lisäksi äidit kuvasivat oppineensa monenlaisia asioita liittyen lapsen kehitykseen ja oman lapsensa tarpeisiin. Eräs äiti sanoi haastattelussa, että parasta ensikodissa oli se, että hän tutustui perusteellisesti omaan lapseensa, mikä loi hyvän pohjan lapsen myöhemmälle hoidolle. Alla Sanna kuvaa samaa asiaa: Sanna: Ensikodissa oli lapsellakin omahoitaja ja keskityttiin paljon siihen lapseen ja mitä se tarvitsee, siinä oppi paljon siitä lapsesta ja sen kanssa olemisesta. Lapsiperheen arjessa tarvittavien taitojen opetteleminen tarkoitti myös erilaisten käytännön asioiden hoitamisen opettelua, kuten raha-asiat ja erilaiset viranomaisten kanssa asioimiset. Haastateltavat kuvasivat saaneensa hoitojakson aikana paljon apua tällaisten arjen taitojen opetteluun; tarvittaessa omahoitaja oli alkuun kulkenut äidin mukana asioita hoitamassa. Seuraavassa

haastattelulainauksessa

Kata

kuvaa,

miten

hänen

suhtautumistapansa

viranomaisiin muuttui hoitojakson aikana ja miten asioiden hoitaminen helpottui sen ansiosta:

Kata: Mä olin aina sukset ristissä mun sosiaalityöntekijän kanssa. Sitten kun olin ollut vähän aikaa ensikodissa, se olikin yht’äkkiä ihan mukava ja kiva. Mulla kesti tajuta että se johtui siitä, kun mä olin aina aikaisemmin aina haistatellut sille joka puhelun tai tapaamisen päätteeksi. Olin soittanut sinne ja uhkaillut. Sitten tajusin, että apua oonko mä ollut tommonen, oonko käyttäytynyt noin lapsellisesti. Välillä miettii että on ollut ihan lapsen tasolla, henkinen kasvaminen alkoi siitä, kun alkoi ottaa omista asioista vastuuta. Mä en osannut käyttää rahaa enkä käydä kaupassa. Päihteettömyys, lapsen saaminen ja hoidossa oleminen siis vaikutti äitien arkeen monin tavoin ja hoitojakson aikana he kulkivat päihdekeskeisestä elämäntavasta kohti lapsikeskeistä elämäntapaa. Haastatteluissa piirtyi esiin myös se, että haastateltavien elämässä muuttuivat hoitoon tulon myötä ensin arkiset toimintatavat ja sen jälkeen – ja selvästi hitaammin – myös heidän ajattelutapansa alkoi muuttua. 2.1.3

Arvomaailma

Haastatteluissa äidit kuvasivat, miten hoitoon tulemisen, lapsen syntymän, päihteettömyyden ja uudenlaisen arjen seurauksena heidän arvomaailmansa alkoi muuttua. Ensinnäkin lapsesta oli tullut heille arvokas ja halu elää yhdessä lapsen kanssa motivoi päihteettömyyteen, vaikka päihteistä irtautuminen oli vaikeaa. Seuraavassa lainauksessa Emmi vertaa tilannettaan muutaman vuoden takaiseen: Emmi: Mulla esim. on sellainen tilanne että mulle ei saa tulla sitä yhtäkään retkahdusta tai Teemu [haastateltavan 1-vuotias poika]) otetaan pois multa, olen selkä seinää vasten ja se on hyvä. Mulla ei ole yhtään pelivaraa ja se on helpotuskin jollain lailla. (…) Nyt ennakoi ja toimii eri tavalla ja tekee parempia valintoja kuin vanhemman lapsen kohdalla. Nyt jos teen jotain sellaista mikä muistuttaa sitä entistä, niin tulee siitä huono olo. Emmi kuvaa tilannettaan suhteessa huumeiden käyttöön sanomalla, että on hyvä että hänellä ei ole varaa yhteenkään retkahdukseen: huostaanoton uhka auttaa Emmiä pidättäytymään päihteiden käytöstä. Emmin vanhempi lapsi otettiin huostaan 1-vuotiaana Emmin päihteiden käytön takia ja nyt nuoremman lapsensa kohdalla hän on päättänyt ”tehdä parempia valintoja” ja yrittää välttää sellaista toimintaa, joka muistuttaa vanhasta. Äitien arvomaailma oli muuttunut myös siinä suhteessa, että heille oli alkanut syntyä uudenlainen käsitys hyvästä elämästä, kuten Kaisa kuvaa alla: Kaisa: Semmonen et nykyisin on ihan kiva herätä, et pääsee keittämään kupin kahvia ja lukeen lehden, niin se on ihan kivaa. Ennen odotti vaan sitä että vetää vedot… et siit se päivä lähtee käyntiin. Ja sit on kiva huomata että on ihan kiva olla niinku ilman et vetää mitään ja olla niinku tositosi

moneen vuoteen. Et se on varmaan tärkein, tää suurin asia. Et osaa nauttia sellaisista ihan tavallisista asioista. Haastateltavat

kuvasivat

”käyttömaailmaa” eli päihteiden käytön aikaista

elämäänsä

epärehelliseksi ja kertoivat, että hoidon aikana rehellisyys itseä ja toisia kohtaan oli tullut tärkeäksi. Monen kohdalla rehellisyyden ensimmäinen askel oli ollut oman päihdeongelman salailun lopettaminen ja omista ongelmista puhuminen omaohjaajalle ja hoitoyhteisölle. Muutama haastateltava myös mainitsi, että entiseen elämään kuulunut rikollinen toiminta, kuten varastelu, tuntui elämänmuutoksen jälkeen vieraalta ja väärältä.

2.2 Muutoksen avaimet: mikä auttoi muuttumaan? Päihdeongelmasta toipuminen on yleensä monipolvinen ja pitkäkestoinen prosessi, jossa kuntoutuja saa eri vaiheissa tärkeää tukea ja apua monesta eri paikasta ja monilta eri ihmisiltä, niin ammattilaisilta kuin esimerkiksi läheisiltään. Lisäksi päihdeongelmaisen ihmisen hoitomotivaation herättelijänä tai vahvistajana voivat toimia erilaiset traumaattiset tapahtumat, kuten läheisen kuolema tai oman lapsen huostaanotto. Useampi haastateltavista oli ensikotikuntoutuksessa toista kertaa: he olivat aloittaneet hoidon jo joitain vuosia aikaisemmin ensimmäisen lapsensa syntymän yhteydessä, mutta hoito oli tuolloin jäänyt kesken. Kun naiset tulivat uudelleen raskaaksi ja aloittivat ensikotikuntoutuksen toisen kerran, heidän hoitomotivaatiotaan vahvisti se, että heidän ensimmäinen lapsensa oli otettu huostaan tai sijoitettu kodin ulkopuolelle äidin päihdeongelman vuoksi. Tätä selvitystä varten tehdyissä haastatteluissa äideiltä ei kysytty, mikä kaikki heitä oli auttanut päihteettömyyteen ja elämänmuutokseen. Haastatteluissa heiltä kysyttiin, millä tavoin hoitojaksot ensikodissa ja ensikodin avopalveluissa olivat auttaneet heitä muuttamaan elämäänsä ja mikä heille oli hoidossa ollut arvokasta. Olisi epärealistista olettaa, että tätä selvitystä varten haastatellut äidit olisivat onnistuneet elämänmuutoksessa vain ja ainoastaan ensikotihoidon ansiosta. Haastatteluissa kävikin ilmi, että esimerkiksi raskaaksi tuleminen, lapsen syntymä ja huostaanoton uhka (tai vanhemman lapsen jo tapahtunut sijoitus tai huostaanotto) olivat vahvasti motivoineet haastateltuja naisia elämänmuutokseen. Vaikka heidän kuntoutumisensa taustalla saattoi olla monia tekijöitä, kaikki haastateltavat kuitenkin pitivät pitkää laitoshoitojaksoa ensikodissa ratkaisevan tärkeänä oman kuntoutumisprosessinsa ja elämänmuutoksensa kannalta. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki haastateltavat pitivät

myös

pitkäkestoista

jatkohoitoa

ensikodin

avopalveluissa

ratkaisevan

tärkeänä

kuntoutumisensa kannalta. Edellisessä alaluvussa kuvattiin sitä, miten asiakkaiden elämä oli muuttunut hoidon myötä. Seuraavassa alaluvussa avataan tarkemmin sitä, miten asiakkaat kuvasivat muutokseen johtaneita tekijöitä: miksi ensikotikuntoutus oli auttanut heitä? Tähän on poimittu mukaan ne asiat, joista asiakkaat toistuvasti puhuivat, kun heiltä haastatteluissa kysyttiin, mikä heille oli ensikotikuntoutuksessa ollut tärkeää. 2.2.1

Tärkeä suhde omaohjaajaan

Kaikki haastateltavat kuvasivat suhdettaan ensikodin laitoshoitojakson aikaiseen omahoitajaan hyvin tärkeäksi. Omahoitajasta oli tullut luotettu henkilö, joka kulki asiakkaan rinnalla. Seuraavassa lainauksessa Annika ja Tanja keskustelevat omahoitajan merkityksestä oman kuntoutumisprosessinsa alkuvaiheessa laitoshoidossa: Annika: Mulle oli tosi tärkeä se, kun ensikodissa mun omahoitaja joka, kun siihen syntyi se suhde, niin mulle syntyi sen kautta luottamus muihinkin ihmisiin ja itteeni. Se oli mulle tosi tärkeä se suhde, siitä sain eniten. Tanja: Kyllä mullakin tärkein on se omahoitaja vaikka meillä olikin ihan sairasta vääntöä alusta loppuun. Mä pistin niin paljon kampoihin, että mun pään sisään sä et tuu, mutta se vaan tunki sinne ja tunki ja lopulta se teki mulle hyvää. Sit toinen oli lapsen omahoitaja, kun se oli niin ihana ihminen, siitä tuli mulle semmonen ensimmäinen äitihahmo, joka esimerkiks sai koskea muhun. Se silitti mua tukasta ja se piti mua tukasta kiinni, kun oksensin ja sille pysty puhumaan ihan mistä vaan ja halaamaan ja koskettamaan. Sen takia en ole pystynyt käymään siellä hoidon loppumisen jälkeen, kun mulle tulis niin ikävä niitä ihmisiä. Annika: Mulle tehtiin sellainen valokuvaus-projekti, sellanen voimauttavan valokuvan juttu ja se oli tosi hyvä tapa mulle käydä läpi asioita valokuvan kautta ja siinä alkoi ittensä nähdä eri tavalla ja hyväksyä itteensä enemmän. Se oli mulle tosi iso juttu, avohoidossakin on jatkettu siitä vielä vähän toisella tapaa. En tajunnutkaan että sellainen voisi olla niin merkittävä juttu ja lähensi mua omahoitajaan tosi paljon, kun käytiin siinä läpi niin paljon asioita. Sekä Annikalle että Tanjalle suhde omahoitajaan merkitsi sitä, että he saivat elämäänsä ihmisen, johon oppivat luottamaan ja jonka oppivat päästämään lähelle. Tanja piti tärkeänä myös sitä, että omahoitaja oli hoivannut häntä fyysisesti ja hän oli ensimmäistä kertaa elämässään saanut olla luotettavan ihmisen huolenpidon kohteena.

Monet haastateltavat kertoivat, että tärkeimmät keskustelut laitoshoitojaksolla käytiin omahoitajan kanssa. Omista tunteista puhuminen koettiin vaikeana, ja sitä oli opeteltu omahoitajan kanssa. Moni haastateltava kuvasi, miten heidän omalla kohdallaan päihteiden käyttö ja päihderiippuvuuden kehittyminen liittyi vaikeisiin elämänkokemuksiin, huonoon itsetuntoon ja vaikeisiin tunteisiin: päihteiden käyttö oli auttanut sietämään ja lieventämään pahaa oloa. Avohoitoon siirryttäessä asiakkaat saivat uuden omahoitajan, jonka kanssa järjestettiin yksilötapaamisia kerran viikossa tai useammin. Seuraavassa lainauksessa Riina ja Emmi kuvaavat omahoitajan tärkeää roolia avohoidossa yhtäältä arjen apuna ja toisaalta kuuntelijana ja keskustelukumppanina. Riina: Paneudutaan omaan itseen, itsetuntoon, autetaan kädestä pitäen hoitaman tavallisia arkiasioita vaikka virastoissa, lääkärissä, mennään yhdessä. Emmi: Esimerkiksi kun mä tiedän että mulla on huomenna omahoitaja-aika, niin mulla on päähän jo kertynyt paljon asioita, mitä haluan puhua, että saan paremman mielen ittelleni. Se on kauhean hyvä, ne yksilötapaamiset, saa ne puhuttua. Yhteisössä on niin paljon ihmisiä, ei kaikki voi kertoa kaikkia omia asioitaan. Ei yhteisössä välttämättä edes pysty kaikesta puhumaan. ”Yhteisöllä” Emmi tarkoittaa avopalveluyksikön yhteisökokouksia, joihin asiakkaat ja työntekijät yhdessä kokoontuivat puhumaan erilaisista asioista. Emmille, kuten muillekin haastateltaville, oli tärkeää myös se, että hän koki omahoitajansa suhtautuvan itseensä arvostaen. Emmi kuvasi haastattelussa hyvää suhdettaan omahoitajaansa sanomalla, että omahoitajalleen hän tuntee olevansa ennen kaikkea ”ihminen ja äiti”. Emmille oli tärkeää, että hän tunsi olevansa arvokas – eikä häneen suhtauduttu kuin epäluotettavaan narkomaaniin tai moraalittomaan ”päihdeäitiin”.

Seuraavassa

lainauksessa

Riina

puhuu

omahoitajaltaan

saamastaan

positiivisesta palautteesta: Riina: No se että mua on kehuttu siitä mitä oon saanu aikaan, on kannustettu, ja se on mulle niin uutta että kun ei ole ikinä missään kehuttu. Sitten rupesin itekki ajattelemaan, että he, tämä menee hyvin, ja sain kannustusta ihan sellasiin tavallisiinkin asioihin. Omahoitajan rooli oli asiakkaille tärkeä myös hoitojakson jälkeen: moni jo avohoitoon siirtynyt asiakas kertoi haastattelussa, että soittelee edelleen omahoitajalleen ensikotiin esimerkiksi, jos lapsi sairastuu tai on muita huolia. Suhde omahoitajaan ei siis välttämättä päättynyt samaan aikaan kuin virallinen hoitosuhde päättyi. Tällainen virallisissa asiakastilastoissa näkymätön ja ”epävirallinen” jatkohoito edellyttää työntekijöiltä joustavuutta ja vahvaa sitoutumista asiakkaisiin. Omahoitaja-suhteen tärkeys asiakkaille nousi esiin myös Laura Hannun (2010)

AMK-opinäytetyössä:

ensikotien

avopalvelujen

asiakkaat

pitivät

tärkeimpänä

asiana

kuntoutumisensa kannalta omahoitajan kanssa käytyjä luottamuksellisia keskusteluja. 2.2.2

Päihteetön ympäristö ja päihdekuntoutus

Kuten edellisessä alaluvussa kuvattiin, asiakkaat kokivat saavansa tukea päihteettömyyteen siitä, että ensikodin laitoshoitojakso tarjosi heille tilaisuuden irtautua päihteistä, päihdekeskeisestä arjestaan ja sosiaalisista suhteistaan. Eräs äiti kuvasi tilannetta sanomalla, että hänelle laitoshoidossa ensikodissa oli kaikkein tärkeintä se, että ensikotiin tultuaan hän ”oli turvassa päihteiltä”: vaikean päihderiippuvuuden katkaiseminen vaatii lujaa tahdonvoimaa ja päihteetön ympäristö oli apuna niinä hetkinä, kun omaan tahdonvoimaan ei voinut luottaa. Samasta syystä Pidä kiinni -ensikotien toimintamalliin kuuluu, että hoitojakson alussa asiakkaat eivät poistu ensikodista ilman työntekijää ja ensikodin ulkopuolella liikkumista säädellään koko hoitojakson ajan. Moni haastateltava kuvasi haastattelussa sitä, että vasta hoitoon tultuaan he alkoivat itse nähdä päihdeongelmansa sellaisena kuin se oli ja lakkasivat vähättelemästä ongelmaansa. Seuraavassa lainauksessa Kata kuvaa, miten hänen ajatusmaailmansa ja käsityksensä päihteiden käytöstä muuttui hoitojakson myötä: Kata: Arvokasta oli se irtautuminen siitä toisesta maailmasta, et voi edes tietää millaista normaalielämä on ja mitä se vaatii. Jos olisin silloin vaan kotiutunut vauvan kanssa, niin en usko että olisin tässä nyt. Käytön lopettaminen olis ollut vaikeeta ilman hoitojaksoa, enkä mä edes silloin nähnyt sitä asiaa pahana, mun mielestä mä pystysin toimimaan vaikka käytinkin subua, että en nähnyt sitä ongelmana ennen kuin vasta myöhemmin tajusin sen. Siihen asti vähättelin sitä ongelmaa, sit vasta tajusin missä jamassa olinkaan, näin sen tilanteen missä olin, kun vauvan vieroitusoireita jouduttiin hoitamaan. Mun kohdalla kesti sisäistää se, että miks mä oon ensikodissa, mihin mä pyrin ja mihin tähtään. Se auttoi mua pääsemään irti kaikesta ja ajattelemaan eri tavalla niistä asioista. Päihdekuntoutuksessa asiakkaita auttoivat erilaiset ensikodin päihdekuntoutuksessa käytetyt tehtävät. Yhteisökuntoutuksella oli keskeinen rooli monissa päihdekuntoutukseen liittyvissä tehtävissä.

Seuraavassa

esimerkissä

Annika

Sanna

pohtivat

ryhmähaastattelussa

päihdekuntoutukseen liittyvien tehtävien merkitystä itselleen ensikodissa: Annika: Siellä käytiin tosi tarkkaan kaikki päihteiden käyttöön liittyvät ajatuksetkin ääneen, jotta pysyis koko ajan hereillä sen asian kanssa. Menneisyyttä käytiin läpi paljon, mullakin on suvussa

paljon päihteiden käyttöä. Tajusin siellä miten riippuvaista se mun päihteiden käyttö oli niistä mun sukulaisista, niitä arkoja asioita käytiin läpi. Sanna: Elämänpyörä-tehtävät laittoivat paljon miettimään asioita, että mietittiin asioita päihteiden käytön kannalta, että miten on päihteet vaikuttanut eri elämänalueilla. Annika: Siinä kerto aika tarkastikin oman menneisyyden asiat yhteisölle. Meillä oli sellaiset kansiot, missä oli tehtäviä ja sieltä aina katottiin että vaikka päihdeosio tai arvot tai ihmissuhteet ja niitä oli raskas mutta tosi hyvä käydä läpi. Haastateltavat pitivät ensikotikuntoutukseen kuuluvia huumetestejä eli seuloja tärkeänä osana omaa päihdekuntoutustaan. Ensinnäkin tieto siitä, että huumeiden käytöstä jää seulojen vuoksi helposti kiinni, auttoi asiakkaita vastustamaan ajoittaista haluaan käyttää päihteitä. Vaikean päihdeongelman luonteeseen kuuluu se, että vaikka ihminen itse haluaa lopettaa käytön, hänellä saattaa ajoittain olla lähes ylivoimaisia mielitekoja, joita on vaikea vastustaa. Tällaisessa tilanteessa

tieto

siitä,

että

retkahdus

johtaa

kiinni

jäämiseen

mahdollisesti

lastensuojelutoimiin, voi ehkäistä retkahduksen. Toisaalta jos asiakas oli ollut käyttämättä päihteitä, hän tiesi että puhtaat seulat ovat vastaansanomaton todiste kuntoutuksen edistymisestä eli seulat saattoivat olla asiakkaalle myös positiivinen resurssi. Seuloja pidettiin tärkeinä vielä silloinkin, kun kuntoutuksen aloittamisesta oli kulunut jo vuosi tai pidempään. Seuraavassa esimerkissä 3-vuotiaan lapsen äiti Annika kuvaa, miten seulojen merkitys on hänen elämässään muuttunut reilun kolmen vuoden kuntoutuksen aikana: Annika: Mä en enää edes ajattele seuloja, kun olen niin pitkään niitä jo antanut, mutta kyllähän ne aikasemmin oli sellainen iso asia, että totta kai ne on tärkeät, jos tuleekin yht’äkkiä vähän takapakkia, niin seulat on semmonen turva, että viimestään se ajatus että käyttö näkyy seuloissa voi jossain pahassa paikassa olla semmonen stoppi itelle. Mutta en ite niitä enää mieti. Haastateltavat

näkivät

päihdekuntoutusta.

vaikeiden

tunteidensa

työstämisen

olennaisena

osana

Vaikeat tunteet nähtiin syynä päihdeongelman kehittymiseen ja

retkahduksiin: päihteiden käytöstä oli tullut tapa tulla toimeen sietämättömien tunteiden, kuten masennuksen, ahdistuksen, pelon tms. kanssa. Esimerkiksi Tanja sanoi, että pääsi omahoitajansa tuella yli menneisyytensä traumoista ja niihin liittyvistä vaikeista tunteista, joiden sietämiseen hän oli aiemmin tarvinnut päihteitä. Alla Sanna kuvaa sitä, miten hän ensikotikuntoutuksessa

sai

tilaisuuden

työstää

päihteettömyyttä:

vaikeita

tunteita

tavalla,

joka

tukee

Sanna: Me ollaan pariskuntana alettu omahoitajien kanssa käydä läpi sellasia meidän omia kipupisteitä, kevään aikana keskitytty ihan niihin kipeimpiin asioihin ja se on meille sitä päihdekuntoutusta, että voi olla vaikka jokin kipeä asia, josta ei ole itse ehkä edes ymmärtänyt että se oma päihteiden käyttö on liittynyt just siihen asiaan. Mulla ja mun puolisolla on siinä lähipiirissä päihteidenkäyttäjiä ja meillä on aina se riski, tai no ei nyt riski enää, mutta meille on tosi tärkeää että niistä päihteidenkäytön syistä on tosi avoimesti puhuttu omahoitajien kanssa. Kun on päihteidenkäyttäjiä mukana siinä omassa arjessa tai lähellä siinä, niin siinä on se oma päihdekuntoutus tosi tärkeetä, että pääsis joistain asioista yli ja vois jatkaa vahvempana eteenpäin. Haastateltavat kuvasivat päihteistä irtautumista pitkäkestoisena prosessina, jossa he tarvitsivat pitkään ulkopuolista tukea. Haastatteluhetkellä Kata oli avohoitojaksolla toista kertaa. Hänen ensimmäinen avohoitojaksonsa oli päättynyt hänen omasta toiveestaan kestettyään vajaan vuoden, koska hän oli kokenut avohoidon liian tiiviiksi ja sitovaksi ”pakkopullaksi”. Melko pian avohoidon lopettamisen jälkeen Kata oli kuitenkin masentunut ja kokenut olevansa aivan yksin, ja hän oli alkanut ”hoitaa” vaikeaa masennustaan päihteillä. Katan päihteiden käytön riistäydyttyä käsistä hänen lapsensa oli lastensuojelun toimesta sijoitettu kodin ulkopuolelle. Haastatteluhetkellä Kata oli omasta toiveestaan uudelleen avohoidossa ja hänen lastaan oltiin kotiuttamassa lähitulevaisuudessa. Seuraavassa lainauksessa käyvät ilmi pitkän avohoidon hyödyt Katan kuvaamina: Kata: Mutta mun on sanottava että mä lopetin ekalla kerralla avopalvelussa liian nopeasti sen hoidon. Meni vuosi ja masennuin tosi pahasti ja retkahdin. Olin halunnut lopettaa seulat ja kaikki ja halusin ensikodin avopalvelustakin pois, mutta sitten mun ajatukset alkoi kasaantua ja mä aloin masentua ja kun kaikki oli kasaantunut mun päähän niin en jaksanut enää. Tästä [avohoidosta –AL] pitäis saada sellainen mielekäs, joustava paketti. Mä kiirehdin täältä liian nopeasti pois, kun siinä oli se pakko, mun oli pakko koko ajan tulla tänne ja se oli liikaa se kolme kertaa viikossa ja halusin vaan jokaisesta paikasta pois, kun en jaksanut sitä pakkoa ja sitten jäinkin ihan yksin. Nyt yritän olla tässä asiassa viisaampi. En haluaisi sitäkään, että tästä tulee pakkopullaa ja tylsää, että käyn pakosta mutta en jaksa oikeesti työskennellä. Olisin voinut silloin aloittaa terapian, mutta sitäkään en halunnut. Mulla oli silloin vaan se että pärjään itse ja en halua käydä missään. Kata toivoo, että avohoito olisi nykyistä joustavampaa ja käyntikertoja voisi säädellä oman tarpeen mukaan, jotta hoito ei tuntuisi pakolta eikä tulisi houkutusta lopettaa sitä ennenaikaisesti. Moni haastateltava oli käyttänyt päihteitä kertaluontoisesti vielä ensikotikuntoutuksen alkamisen jälkeen – ja jäänyt kiinni. Alla Emmi ja Riina pohtivat ryhmähaastattelussa, miten retkahdusten käsittely hoitoyhteisössä vaikutti heidän toipumiseensa. Heiltä oli kysytty, mikä oli heidän kohdallaan ollut kaikkein tärkein asia tai tilanne ensikotikuntoutuksen aikana. 23

Emmi: Mulla ne retkahdusten jälkeiset, niiden selvittäminen ja pohtiminen, niin syvällisesti me sitä pohdittiin ja ihan vereslihalla sitä silloin itkin, että se on jättänyt mulle sellasen että en ikinä halua enää sitä tunnetta kokea, se on muhun vaikuttanut paljon. Varsinkin se toinen retkahdus, siihen palattiin ja palattiin ja se oli mun kuntoutuksen kannalta ollut ratkaiseva. Joku yhteisössä sano mulle että eksä ajattele sitä lasta ja aloin sitä miettimään. Se oli ihan kauheeta, sellaista vääryyttä en enää halua tehdä. Se oli niin iso asia, että se on vaikuttanut mun kuivilla pysymiseen kyllä. Riina: Mun on tohon helppo samastua, koska mulla oli siinä alussa kun olin ollut alle kuukauden ensikodissa, niin mä kanssa retkahdin ja seuraavana aamuna oli kriisipalaveri ja mä palasin takasin sinne ja olin ollut yötä pois ja siinä mut sitten asetettiin siihen keskelle kaikkia ihmisiä keskustelemaan ja muistan vaan sen että siinä itki pari äitiä mun puolesta ja yksi sano että tuntuu siltä että mä en tiedä mitä mä haluan ja mulle tuli siinä sellanen olo että apua, mua hävetti niin paljon ja aloin itkeä ja tajusin että en ollut tiennyt mitä haluan mutta nyt tiedän ja se oli hirvee kokemus. Tajusin siinä ettei siinä retkahtamisessa ollukaan mulle enää mitään hohtoa, mulla jäi se vahvasti mieleen. Emmi: Just se häpeä. Riina: Joo Emmin ja Riinan pohdinta tuo esille sen, että niinkin vaikea kriisitilanne kuin retkahtaminen voidaan kääntää yksilön ja koko yhteisön toipumista edistäväksi tilanteeksi, kun se otetaan osaksi päihdekuntoutusta eli retkahduksen ja siihen liittyvien tunteiden äärelle pysähdytään. Edellä Riina kuvaa, kuinka toisten äitien itku sai hänet tajuamaan oman tilanteensa mahdottomuuden, kun retkahdusta käsiteltiin koko yhteisön voimin. Seuraavaksi tarkastellaan tarkemmin vertaistuen merkitystä asiakkaille. 2.2.3

Vertaistuki

Kuten edellisessä esimerkissä kävi ilmi, yhteisöllä on keskeinen rooli myös päihteistä kuntoutumisessa: retkahdusta käsiteltiin koko hoitoyhteisön (asiakkaiden ja työntekijöiden) yhteisenä asiana. Asiakkaat eivät haastatteluissa käyttäneet sanaa ”yhteisökuntoutus”, mutta ryhmän merkitys, toisten asiakkaiden kokemuksista oppiminen ja vertaistuen tärkeys nousi esiin hyvin vahvasti. Seuraavassa Annika ja Tanja pohtivat ryhmähaastattelussa vertaistuen merkitystä itselleen avohoidon aikana: Annika: Tällä kaikki on vähän eri tilanteissa ja eri vaiheissa kuntoutusta, niin mä saan siitä tosi paljon, kun tulee uusia asiakkaita joilla on vielä selviytyminen hataraa, niin tulee se ajatus että ai niin, mä oon ollut tossa samassa kohdassa ja mä en halua enää takaisin tohon kohtaan. Ja sitten toisaalta ne, jotka ovat kuntoutumisessaan pidemmällä, niin tulee se ajatus, että mä jaksan vielä tässä eteenpäin kun kerran joillakin menee noin hyvin, niin voi mullakin vielä joskus mennä. (…) Se on kyllä niin tärkeetä! Että voithan sä opiskella johonkin ammattiin ja oppia jostain asiasta tosi paljon, mutta et sä 24

ymmärrä sitä asiaa samalla tavalla kuin ihminen joka on itse sen kokenut. Mä saan kyllä ite kaikkein eniten siitä, mitä me puhutaan keskenään. Tai totta kai siitäkin saa paljon kun puhuu työntekijöiden kanssa, mutta se on toisenlaista. Tanja: Ja kun on heikko hetki, niin voi soittaa kaverille. Annika: Täällä syntyy tosi tärkeitä ystävyyssuhteita, kun munkin tilanne on se, että oon lähtenyt vieraaseen kaupunkiin, niin se kun jakaa niitä asioita niiden ihmisten kanssa, niin siinä syntyy sellanen luottamus väkisinkin. Semmonen yhteenkuuluvuuden tunne myös on tosi tärkeä, kun on pitkään ollut tuolla käyttömaailmassa, että on halunnut kuulua siellä siihen omaan porukkaan ja se on totta kai kivaa että kuuluu johonkin porukkaan, oli se porukka ihan mikä tahansa. On tärkeää että ympärillä on ihmisiä joilla on samanlaisia kokemuksia. Tanja: Päihdemaailmassa on harvinaista se rehellisyys, mitä täällä sitten taas on. Annikan puheenvuorossa edellä piirtyy esiin se, miten hoidossa voi syntyä asiakkaiden välille vahva yhteenkuuluvuuden tunne, ja se, miten tärkeää tällainen ryhmään kuuluminen oli tilanteessa, jossa äiti oli jättänyt vanhan ”porukkansa” taakse lopetettuaan päihteiden käytön. Moni koki vertaistuen erityisen tärkeäksi juuri päihdeongelman käsittelemisessä: toinen samassa tilanteessa ollut ymmärtää oman tilanteen ja osaa ehkä antaa hyviä neuvoja. Tämän lisäksi vertaistuki johti monen kohdalla siihen, että he saivat uusia ystäviä paikkaamaan tyhjiötä, joka oli syntynyt suuren elämänmuutoksen myötä. Seuraavassa lainauksessa Sanna kuvaa vertaistuen merkitystä vanhemmuuden taitojen opettelussa: Sanna: Kun pystyy seuraamaan omien ja muiden lasten kehitystä tässä, huomaa että seuraa muita ja muillakin on uhmaikäisiä lapsia ja sattaaa ajatella, että ”vitsi kun tolla äidillä on nyt pitkä pinna! Wau!” Ja siitä tulee semmonen olo, että mäkin yritän, sitten kun mulla tulee toi tilanne, mäkin yritän samalla lailla ja se on myös sitä vertaistukea äitiyteen. Lapsen

hoitoon,

vanhemmuuteen

arjessa

pärjäämiseen

liittyvät

asiat

kulkivat

ensikotikuntoutuksessa punaisena lankana mukana kaikessa, mitä hoito-ohjelma piti sisällään. Haastateltavat oppivat vanhemmuuden taitoja myös toisiltaan, kuten Sannan puheenvuorosta kävi ilmi. Parhaimmillaan vertaistuki jatkui myös hoitojakson päätyttyä, kun toistensa kanssa ystävystyneet äidit jatkoivat yhteydenpitoaan ja ylläpitivät ystävyyssuhteitaan. 2.2.4 Arvostetuksi ja kannustetuksi tuleminen Edellisissä alaluvuissa on jo noussut esiin, että asiakkaat arvostivat sitä, että heitä kohdeltiin ensikodissa heidän ihmisarvoaan kunnioittaen ja heitä positiivisesti eteenpäin kannustaen. Moni asiakas liitti huonon itsetuntonsa päihdeongelmaansa: päihdeongelman syntyminen oli 25

aikanaan liittynyt muun muassa siihen, että päihtymys tuntui kohentavan huonoa itsetuntoa. Ensikotikuntoutukseen liittyi monenlaisia asiakkaan itsetuntoa kohottavia elementtejä. Esimerkiksi aiemmin tässä luvussa Annika kuvasi, miten ruuanlaiton oppiminen oli ollut hänelle merkittävä onnistumisen kokemus. Moni haastateltava kuvasi kokemusta, että oli ensikotikuntoutuksen aikana tullut kuulluksi ja vakavasti otetuksi: omahoitaja oli paneutunut hänen asioihinsa ja kantanut huolta hänen pärjäämisestään. Seuraavassa lainauksessa Emmi kuvaa, millainen merkitys ensikoti-kuntoutukseen liittyneillä retkillä

lapsen

kehitykseen

tai

omaan

toipumiseen

liittyneiden

merkkipaalujen

juhlistamisilla on ollut hänelle: Emmi: Mä oon hirveesti tykänny retkistä, ne olivat voimaannuttavia. Käytiin Kesäharjun leirintäalueella. Se oli ihanaa, niin normaalia, oli niin lämmin kesä ja lasten kanssa oltiin siellä ja näki miten lapset nautti ja siitä sai sellasta mielihyvää. Sitten tulee mieleen sellaiset onnistumisen kokemukset ja niiden juhlistamiset, ollaan käyty elokuvissa ja omahoitajan kanssa käyty kahvilla tai jätskillä, semmoset on tosi tärkeitä. Emmin puheenvuorosta piirtyy esiin se, että onnistumisen kokemukset ja kokemus ”ihanasta” ja ”normaalista” kesänvietosta tutussa porukassa ovat vahvistaneet Emmin uskoa omaan pärjäämiseensä. Seuraavassa lainauksessa, joka päättää tämän alaluvun, Tanja vastaa kysymykseen siitä, mikä hänelle on ensikoti-kuntoutuksessa ollut erityisen mieliinpainuvaa. Tanja: Hoidossa tuli ylitettyä itsensä. Me käytiin muutaman kerran esimerkiksi päihdepäivillä puhumassa ja esiintymässä, ja siellä oli hemmetin paljon väkeä ja se oli ihan kauheeta ja sitten se palaute minkä siitä sai, kun ihmiset kävi kädestä pitäen kiittämässä, että he eivät koskaan saa tällasta palautetta suoraan asiakkailta. Ja käytiin eduskunnassa, kun näiltä hoitopaikoilta oli rahat loppumassa, kun tää RAY lopetti ja se oli kanssa mulle semmonen kun olen aina ollut paniikkihäiriöinen, enkä pysty esiintymään, niin se oli mulle sellanen itseni ylityksen paikka kyllä ja se tunne että jos on ite saanut jotain hyvää aikaseks edes. Osallistuessaan henkilökunnan pyynnöstä Päihdepäiville tai eduskunnassa järjestettyyn tilaisuuteen Tanja oli kyennyt johonkin sellaiseen – julkiseen esiintymiseen – mihin hän ei paniikkihäiriönsä vuoksi ollut kuvitellut pystyvänsä. Hän oli saanut esiintymisistä positiivista palautetta ja koki saaneensa aikaan jotain hyvää. Tällaiset kokemukset ovat itsetunnon rakentumisen kannalta mittaamattoman arvokkaita. Tässä luvussa on käsitelty ensikoti-kuntoutuksen merkitystä asiakkaiden näkökulmasta. Asiakkaat kuvasivat, miten ensikoti-kuntoutus oli mahdollistanut heille perusteellisen elämän muutoksen: päihteettömyyden ja päivärytmin sekä elämäntavan normalisoitumisen. Lisäksi 26

hoidossa koettu turvallisuuden tunne oli ollut äideille hyvin tärkeä. Äidit kuvasivat myös toisenlaista kuntoutuksen aikaansaamaa elämänmuutosta: arvot muuttuivat pikku hiljaa, kun lapsi muuttui päihteiden käytön ja siihen liittyneen kaveripiirin sijasta elämän keskipisteeksi. Äidit pitivät merkittävänä kuntoutuksen antina lapsenhoidon ja erilaisten arjen taitojen – kuten ruuanlaiton, siivoamisen ja raha-asioiden hoitamisen – opettelua. Kun asiakkailta kysyttiin, miksi ensikoti-kuntoutus oli auttanut heitä, tärkeimmiksi tekijöiksi nimettiin tiivis suhde omahoitajaan, erilaiset päihdekuntoutukselliset elementit ja tehtävät, vertaistuki sekä se, että työntekijöiden arvostava ja kannustava suhtautuminen kohotti heidän omanarvontuntoaan ja luottamustaan siihen, että elämänmuutos on mahdollinen. Asiakkaat pitivät hoidon pitkäkestoisuutta ensiarvoisen tärkeänä: moni kuvasi kuntoutuksen päässeen omalla kohdallaan kunnolla alkuun vasta noin puolen vuoden hoidossa olemisen jälkeen.

3 Pidä kiinni -hoitomalli työntekijöiden ja mallin kehittäjien kuvaamana Tässä luvussa tarkastellaan lyhyesti Pidä kiinni-projektissa tehdyn kehittämistyön tuloksena syntynyttä hoitomallia mallin kehittämistyössä mukana olleiden ja/tai käytännön hoitotyötä tehneiden työntekijöiden näkökulmasta. Koska aiheesta on kirjoitettu melko paljon aiemmin, tässä luvussa nojaudutaan aiemmin julkaistuihin kirjoituksiin keskeisimpiä asioita yhteen vetäen ja esiin nostaen. Tämä luku toimii taustana seuraaville luvuille ja kertoo lukijalle, mitä päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä tavoitellaan ja miten tavoitteisiin pyritään. Tässä luvussa hoitomallia tarkastellaan sen kehittäjien ja toteuttajien näkökulmasta: mitkä ovat heidän mielestään hoitomallin keskeisimmät rakennuspalikat, mikä tekee hoidosta Pidä kiinni -kuntoutusta? Hoidon käytännöt ja tarkat menetelmät ja sisällöt vaihtelevat jonkin verran Pidä kiinni -hoitojärjestelmän ensikodeissa ja avopalveluyksikössä. Tässä luvussa ei kuvata tai mallinneta tarkasti minkään tietyn yksikön käytäntöjä, vaan pyritään pikemminkin luomaan yleiskatsaus työn keskeisiin periaatteisiin ja elementteihin.

3.1 Perinteisen ensikotityön ja päihdekuntoutuksen yhdistäminen Sosiaali- ja terveydenhuollossa lastensuojelua ja päihdekuntoutusta on perinteisesti toteutettu eri tahoilla, mutta Pidä kiinni -projektin lähtökohta oli ”ajatus kehittää sekä päihdekuntoutusta että varhaisen vuorovaikutussuhteen ja vanhemmuuden tukemista ja yhdistää molemmat 27

vaativat näkökulmat” (Andersson 2008b, 22). Ajatus oli, että vanhemmuus ja vauvan tarpeiden ymmärtäminen

tukee

motivoi

vanhempaa

päihteettömyyteen

että

siksi

päihdekuntoutuksessa olisi tärkeää vahvistaa vanhemmuutta esimerkiksi pohtimalla päihteiden käytön vaikutuksia vauvaan ja omaan vanhemmuuteen. Vanhemmuuden tukeminen nähtiin tärkeäksi osaksi päihdekuntoutusta myös, koska vanhemmuus tarjoaa äidille tai isälle mahdollisuuden uuteen merkitykselliseen roolin, mikä parhaimmillaan vahvistaa motivaatiota irtautua päihteistä ja päihdekeskeisestä elämäntavasta (Andersson 2008a). Vauvatyön ja päihdetyön yhdistäminen käytännön hoitotyössä tarkoittaa hoitoyksiköissä myös työryhmien moniammatillisuutta: osalla työntekijöistä tulee olla päihdetyön ja osalla vauvatyön kokemusta. Lisäksi on pidetty tärkeänä, että työryhmästä löytyy myös lastensuojelutyön kokemusta. Ohjaajilta on vaadittu vähintään opistoasteen koulutusta: osalla työntekijöistä se on sosiaalihuollon ja osalla terveydenhuollon puolelta. Johtajilta ja sosiaalityöntekijöiltä on edellytetty sosiaalityöntekijän pätevyyttä. Erityistyöntekijät ovat

olleet koulutukseltaan

sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, erikoissairaanhoitajia tai toimintaterapeutteja. Työntekijöille järjestetyn alkukoulutuksen pääasialliset osa-alueet ovat olleet päihdetyö, vauvatyö ja yhteisökuntoutus.

3.2 Kunnioittava suhtautuminen asiakkaaseen ja asiakkaan osallisuus Hoitomallia kehittäneiden työntekijöiden puheissa ja kirjoituksissa korostuu luottamuksellisen ja toiveikkuutta luovan asiakassuhteen tärkeys: työntekijän on suhtauduttava asiakkaaseen kunnioittaen ja uskottava asiakkaan toipumiseen silloinkin, kun asiakkaan oma motivaatio on vähissä ja usko toipumiseen on koetuksella (esim. Hyytinen 2008ab). Vaikka odottajan tai vauvaperheen vanhemman päihdeongelma voi herättää työntekijässä suurta huolta tai ahdistustakin, työntekijöiden ei tule tuomita eikä syyttää äitiä, vaan tukea ja auttaa (Boelius 2008a). Luottamuksellisen suhteen rakentamista asiakkaaseen on pidetty erityisen tärkeänä. Pidä kiinni -yksiköiden asiakkailla on yleensä hyvin vähän aiempia kokemuksia hyvästä huolenpidosta ja luotettavista ihmisistä, mistä syystä suhde viranomaisiin on monille vaikea. Luottamuksellisen suhteen rakentuminen voi tuottaa asiakkaalle kuntoutumisen kannalta tärkeitä ja korjaavia luottamuksen ja välittämisen kokemuksia – joita hän voi välittää edelleen omalle lapselleen (esim. Hyytinen 2008ab).

Tarja Boelius (2008b, 82) kirjoittaa seuraavasti työntekijän roolista luottamuksen luomisessa: ”Luottamuksesta puhutaan paljon, mutta mitä se on? Mistä se rakentuu? Voiko sitä oppia? (…) Luottamus ei synny tyhjästä. Sitä ei voi pakottaa eikä määrätä ylhäältä käsin. Luottamus ei synny yrittämällä, se syntyy kokemalla ja välittämällä. Asiakkaan ja työntekijän välinen luottamus ei ole itsestäänselvyys. Luottamus syntyy, kun asiakas kokee, että hänet ja hänen asiansa otetaan tosissaan. Luottamus syntyy vain luottamusta herättävästä kohtelusta (…) Etäinen ja välinpitämättömältä vaikuttava työntekijä ei herätä asiakkaan luottamusta. Tyly kohtelu, loukkaavat sanat ja kielteisyyttä huokuva kehon kieli pitävät yllä etäisyyttä (…) Päihdeongelmainen äiti on voinut kokea monia pettymyksiä, jotka horjuttavat hänen luottamustaan (…) Koska perusluottamus toiseen ihmiseen puuttuu, äiti tarvitsee tavallista enemmän kunnioitusta ja hyväksyntää voidakseen puhua asioistaan (…) Työntekijä on luottamuksen ja toivon herättelijänä suuren haasteen edessä. Jokainen vuorovaikutustilanne on aina uusi mahdollisuus.” Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksissa on todettu, että päihdekuntoutuksessa tulokset ovat parempia hyväksi koetussa hoitosuhteessa; hyvään asiakassuhteeseen ja kuntoutuksen hyvään ilmapiiriin panostaminen onkin ollut Pidä kiinni -mallissa ensiarvoisen tärkeää (Hyytinen 2008a). Asiakkaan kunnioittaminen – eli hänen kohtelemisensa täyden ihmisarvon omaavana henkilönä päihdeongelmasta huolimatta – näkyy Pidä kiinni -hoitoyksiköiden arjessa myös pyrkimyksessä asiakkaan osallisuuteen. Asiakas on itse aina osallinen itseään tai lastaan koskevissa viranomaisten neuvotteluissa ja hoitoyksiköissä asiakkaat osallistuvat myös päätöksentekoon esimerkiksi kuntoutuksen sisällöstä.

3.3 Varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen Pidä kiinni -hoitomalli lähtee ajatuksesta, että vastasyntyneen vauvan ja häntä hoitavan vanhemman välinen vuorovaikutus ja sen laatu ovat merkittäviä lapsen psykologisen, emotionaalisen ja aivojen kehityksen kannalta. Lisäksi on havaittu, että sensitiivisen ja positiivisesti virittyneen vuorovaikutussuhteen luominen vauvaan aiheuttaa usein isoja haasteita päihdeongelmaisille vanhemmille, mistä syystä vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen on tärkeää (Hyytinen 2008a.) Vanhemmuuden tukeminen aloitetaan Pidä kiinni -yksiköissä jo raskausaikana, jos äiti on tullut hoitoon jo silloin: äitiä autetaan valmistautumaan henkisesti vauvan syntymään, orientoitumaan uuteen rooliinsa vanhempana ja esimerkiksi suorittamaan tarpeellisia hankintoja. Äitejä ja isiä opastetaan tarvittaessa vauvan perushoidossa imetyksestä ja 29

vaipanvaihdosta alkaen. Lapsiperheessä tärkeiden arjen taitojen (esim. siivous ja ruuanlaitto) opettelu on myös osa kuntoutuksen arkea Pidä kiinni -ensikodeissa, mikäli vanhemmalla ei entuudestaan näitä taitoja ole. (Hyytinen 2008a, Stormbom 2008.) Erityinen painoarvo Pidä kiinni -mallissa on annettu vanhemman ja vauvan välisen vuorovaikutuksen tukemiselle: omahoitaja käyttää tässä välineenä esimerkiksi erilaisten hoitotilanteiden videoimista ja videonauhoitusten yhteistä läpikäymistä. Tarkoitus on, että äiti oppii ”lukemaan” vauvan tarpeita ja ymmärtämään omia tapojaan toimia vauvan kanssa, mikä mahdollistaa vahvan ja palkitsevan kiintymyssuhteen syntymisen vanhemman ja vauvan välille. Eri yksiköissä on käytössä erilaisia menetelmiä varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Ainakin seuraavia menetelmiä on ollut käytössä eri yksiköissä: Pikku portaat -materiaali, Theraplay-hoito

Care

index

-varhaisen

vuorovaikutuksen

arviointimenetelmä.

Vanhemmuutta tuetaan lisäksi erilaisissa ryhmissä ja leikkihetkissä (Hyytinen 2008a, Stormbom 2008). Pidä kiinni -yksiköissä on yleensä käytössä myös Riittävän vanhemmuuden arviointi -niminen menetelmä, jossa vanhempi itse, työntekijät ja koko asiakasyhteisö säännöllisin väliajoin arvioivat, miten hyvin vauvan fyysiset, sosiaaliset ja psyykkiset tarpeet tulevat tyydytettyä ja miten vanhempi huolehtii omasta hyvinvoinnistaan (Stormbom 2008).

3.4 Päihdekuntoutus Raskaana olevat naiset tai vauvojen vanhemmat tulevat ensikoti-hoitoon tavallisesti lastensuojeluviranomaisten vaatimuksesta, eikä asiakas itse hoidon alkaessa välttämättä pidä päihteiden käyttöään ongelmallisena eikä ole motivoitunut lopettamaan sitä. Tässä tilanteessa työntekijöiden tehtävä on alkaa herätellä asiakasta näkemään päihteiden käytön ja vanhemman roolin yhdistämisen ongelmallisuus. Kaikissa yksiköissä työntekijät ovat perehtyneet motivoivan

haastattelun

menetelmään,

Anne

Stormbom

(2008,

110)

kirjoittaa

motivoimistyöstä ja päihdekuntoutuksesta Pidä kiinni -mallissa seuraavasti: ”Päihdekuntoutuksessa keskeistä on pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Yleensä vain asiakkaan omat tavoitteet mahdollistavat kuntoutuksen. Työntekijän ei tule kiirehtiä asiakkaan edelle muutoksen tiellä, vaan antaa hänelle aikaa oman sisäisen prosessin käynnistymiseen ja omaan tahtiin etenemiseen (…). Asiakkaat ovat Pinjaan [Pinja on Pidä kiinni -ensikoti Turussa – AL] tullessaan joko raskaana olevia tai jo synnyttäneitä äitejä, joiden vauvat tarvitsevat riittävän hyvää hoitoa tässä ja nyt. Vauva ei odota äidin kuntoutumista, vaan tarpeentyydytyksen pitää olla välitön (…) ja sillä varmistetaan vauvan terve kehitys.”

Lainauksessa näkyy hyvin se, millä tavoin päihdekuntoutus ja lastensuojelunäkökulma kietoutuvat Pidä kiinni -kuntoutuksen arjessa yhteen: työntekijöiden on kiinnitettävä huomionsa

yhtäältä

vauvan

hyvinvointiin

toisaalta

äidin

päihdekuntoutukseen.

Päihdekuntoutuksen ja vanhemmuuden tukemisen tiiviin yhteen kietoutumisen vuoksi Pidä kiinni -mallin sisällä onkin puhuttu ”vauvalähtöisestä päihdekuntoutuksesta” eli Pidä kiinni mallissa nämä kaksi kuntoutuksen osa-aluetta liittyvät hoidon arjessa tiiviisti toisiinsa. Päihdekuntoutus lähtee Pidä kiinni -ensikodeissa siitä, että ne tarjoavat asiakkaille päihteettömän ympäristön. Päihteettömyyden toteutumista valvotaan koko hoitoprosessin ajan alkometripuhallutuksin ja/tai huumeseuloin. Mikäli asiakas käyttää hoitojakson aikana päihteitä, retkahduksen jälkipuinti on olennainen osa päihdekuntoutusta ja toistuvat retkahdukset voivat johtaa hoidon keskeytymiseen. Ensikodin päivärytmiin tai avopalveluyksikön viikkorytmiin osallistuminen ja ajankäytön suunnitelmallisuuden ja säännöllisyyden opetteleminen voidaan myös nähdä osana päihdekuntoutusta.

Vauvaperheen arjen eläminen ensikodissa arkisine vastuineen ja

toistuvine kotitöineen sekä yhdessä sovittuine pelisääntöineen on osa uudenlaisen arjen opettelua. Vaikeiden tunteiden käsittely ja sietäminen selvin päin omahoitajan ja yhteisön tuella on myös osa päihdekuntoutusta Pidä kiinni -yksiköissä. Tarkoitus on, että äitiä tai vanhempia tuetaan sietämään ja säätelemään vaikeita tunteita, jotta tunne-elämän säätelyyn ei enää jatkossa tarvittaisi päihteitä. Kirjalliset tehtävät (kuten Elämän pyörä -tehtävä) kuuluvat myös päihdekuntoutukseen: kirjallisten tehtävien tarkoitus on auttaa asiakasta pysähtymään ja pohtimaan päihteiden käyttöään ja elämänsä suuntaa. (Stormbom 2008.)

3.5 Omaohjaajatyöskentely Pidä kiinni -ensikodeissa työntekijät ovat äidin ja vauvan saatavilla ympäri vuorokauden ja jokaiselle asiakkaalle nimetään omaohjaaja, jonka kanssa asiakkaan suhde muodostuu kuntoutuksen onnistuessa yleensä luottamukselliseksi ja lämpimäksi. Myös lapselle nimetään omaohjaaja. Oman työntekijänsä kanssa äiti voi keskustella kahden kesken kaikista hoitoprosessin aikana esiin nousevista asioista: menneisyyteen liittyvistä asioista, päihteistä luopumisen vaikeudesta tai retkahdusten ennakoinnista ja ehkäisystä, vaikeista tunteista ja ihmissuhteista, vanhemmuudesta, asuntoasioista, juridisista seikoista ja niin edelleen. 31

Omaohjaaja myös auttaa äitiä kirjallisten tehtävien tekemisessä ja osallistuu hoitotiimin ja laajemman verkoston kokouksiin. Omahoitaja on yleensä vastuussa myös varhaiseen vuorovaikutuksen tukemiseen liittyvistä videoinneista ja niiden läpikäymisestä yhdessä asiakkaan kanssa. Omahoitajan rooliin voi kuulua myös äidin hoivaaminen esimerkiksi hieronnalla tai muuten hemmottelemalla: intensiivisen hoivan kokemus rentouttaa äitiä ja auttaa äitiä samastumaan vauvan hoivan tarpeisiin. (Stormbom 2008.)

3.6 Yhteisökuntoutus Yhteisökuntoutuksella on keskeinen rooli kaikissa Pidä kiinni -ensikodeissa. Yhteisökuntoutus on tiiviimpää laitoshoidossa kuin avopalveluissa. Yhteisökuntoutus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että hoitoyksikön arjessa tapahtuvia asioita (toiminnan sisältöä, yhteisiä pelisääntöjä ja niiden rikkomuksia, yhteisiä hankintoja, esiin nousseita ristiriitoja sekä yksittäisten asiakkaiden tilannetta ja kuntoutukseen liittyviä tehtäviä) käsitellään kaikkien asiakkaiden ja työryhmän yhteisissä, säännöllisissä yhteisökokouksissa, joissa kaikilla osallistujilla on mahdollisuus

osallistua

vaikuttaa

(Hyytinen

2008a,

Stormbom

2008).

Yhteisökuntoutuksessa opetellaan vastuun kantamista omista ja yhteisistä asioista ja harjoitellaan sosiaalisia taitoja, kuten keskustelemista, neuvottelemista ja pettymysten sietämistä. Yhteisökuntoutuksessa vertaistuesta tulee asiakkaille merkittävä resurssi, kun he ovat opetelleet jakamaan asioitaan toistensa kanssa ja antamaan toisilleen palautetta sekä tukea. (Stormbom 2008). Yhteisökuntoutusta intensiivisimmin hyödyntävissä yksiköissä asiakkaiden ja työryhmän muodostaman yhteisön rooli on keskeinen esimerkiksi päihdekuntoutuksessa: kunkin asiakkaan kuntoutumisen etenemistä ja kirjallisia tehtäviä käsitellään koko yhteisön voimin. Myös asiakkaiden päihderetkahdusten käsittely tapahtuu yhteisössä: retkahduksen tultua ilmi koko yhteisö kutsutaan koolle ja tilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteistä keskustellaan yhdessä (Stormbom 2008).

3.7 Reflektiivinen työote Pidä kiinni -projektin julkaisuissa on kirjoitettu melko paljon vanhemman ”reflektiivisen kyvyn” tai ”reflektiivisen funktion” vahvistamisesta (Jaskari 2008, Pajulo ja Kalland 2008a). Reflektiivisellä kyvyllä on tarkoitettu ”vanhemman kykyä pysähtyä pohtimaan omia ja vauvan 32

tunnetiloja sekä ymmärtää niiden vaikutusta toisiinsa” (Jaskari 2008, 126) ja reflektiivisen kyvyn kehittymisellä vanhemman parempia valmiuksia ymmärtää omaa ja lapsensa tunneelämää ja käyttäytymistä. Työntekijä voi esimerkiksi ruokailutilanteessa ”sanoittaa” vauvan kokemusta vanhemmalle, jonka on vaikea pysähtyä itse huomaamaan vauvan tarpeita ja vastaamaan niihin. Kaikkien Pidä kiinni -yksiköiden työryhmät ovat käyneet Ensi- ja turvakotien liiton järjestämän reflektiivisen työotteen koulutuksen. Koulutuksen tavoite on ollut, että hoitoyksiköiden arjessa työntekijöiden kaikkea työskentelyä ohjaa reflektiivinen työote eli: ”pyrkimys auttaa äitiä pysähtymään ja miettimään vauvan kokemusta ja tunnetta sekä äidin omaa tunnekokemusta vanhempana. (…) Nämä oivallukset voivat ohjata ratkaisuja, joita äiti päivittäin tekee vauvan hoidossa ja seurustelussa hänen kanssaan. Yksittäisistä teoista rakentuu päivien ja kuukausien mittaan vauvan kokema vanhemmuus” (Jaskari 2008, 138). Ajatus reflektiivisen työotteen kaltaisesta työtavasta syntyi Pidä kiinni -ensikotien käytännön työn myötä, kun työntekijät havaitsivat, että asiakkaina olevien vanhempien oli vaikea tunnistaa omia ja lastensa tunteita ja tarpeita ja vastata niihin. Reflektiivinen työote sai myöhemmin nimensä ja arvovaltaista vahvistusta, kun yhteistyö lastenpsykiatri ja tutkija Marjukka Pajulon kanssa alkoi: Pajulo alkoi tutkia Pidä kiinni -ensikotien äitien ”reflektiivistä kykyä” – ilmiötä, johon kansainvälisessä varhaisen vuorovaikutuksen tutkimuksessa kiinnitettiin yhä enemmän huomiota. Vanhemman sensitiivisyyden lisääntyminen suhteessa lapsen tunteisiin lisää myös hänen sensitiivisyyttään suhteessa omiin tunteisiinsa. Reflektiivisen työotteen avulla voidaan tukea vanhempaa sekä hänen omien tunteidensa että hänen lapsensa tunteiden ja tarpeiden tunnistamisessa. Pidä kiinni -yksiköissä on havaittu, että tämä on päihteettömyyteen pyrkimisen kannalta positiivista, sillä tunne-elämän ongelmat ja päihdeongelma liittyvät yleensä toisiinsa ja oman tunne-elämän parempi ymmärtäminen tukee vanhemman päihteettömyyttä. Tässä luvussa on kuvattu Pidä kiinni -yksiköiden työntekijöiden ja mallin kehittämisessä mukana olleiden henkilöiden näkökulmasta hoitomallin kulmakiviä aiemman kirjallisuuden pohjalta. Näitä kulmakiviä ovat lastensuojelun ja päihdekuntoutuksen näkökulmien yhdistäminen, asiakkaan kunnioittaminen ja osallisuus, varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen, omahoitajatyöskentely, yhteisökuntoutus ja reflektiivinen työote. Pidä kiinni -projektin aiemmissa julkaisuissa on kirjoitettu erityisen paljon vanhemmuuden ja 33

varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta raskausaikana ja lapsen synnyttyä. Tämä painotus johtunee siitä, että juuri vanhemmuuden tukeminen on ollut projektin ominta aluetta ja intensiivisimmän kehittämistyön kohde, koska tukeminen on ensikotityön pitkän perinteen ytimessä ja koska vanhemmuuteen pureutuva työskentely ei ole perinteisesti ollut keskeisessä roolissa päihdehuollossa, kehittämistyötä on tarvittu nimenomaan tällä alueella. Päihdekuntoutukseksi voidaan käsittää esimerkiksi asiakkaan päihdehistoriaan, päihteiden merkitykseen ja käyttöön, päihteiden käytön taustalta löytyviin vaikeisiin tunteisiin, hoitomotivaatioon tai sen puutteeseen ja retkahdusten ehkäisyyn liittyvien teemojen käsittely. Tällä tavoin määritellyn päihdekuntoutuksen tarkemmasta sisällöstä ja menetelmistä on Pidä kiinni -projektin tuottamissa aiemmissa julkaisuissa kirjoitettu yllättävän vähän. Jos taas päihdekuntoutukseksi ymmärretään laajemmin kaikki se, mikä tavalla tai toisella auttaa asiakasta päihteettömyyteen, päihdekuntoutus pitää sisällään paljon muutakin kuin sellaiset tehtävät tai keskustelut, joissa aiheena ovat nimenomaan päihteet. Pidä kiinni -mallissa päihdekuntoutus ymmärretään laajasti: esimerkiksi asiakkaan tukeminen vanhemmuudessa ja vanhemman roolin vahvistaminen nähdään osana päihdekuntoutusta, koska monessa tapauksessa toive olla hyvä vanhempi vahvistaa asiakkaan halua ja kykyä luopua päihdekeskeisestä elämäntavasta.

4 Pidä kiinni -hoitojärjestelmä paikallisten yhteistyökumppanien näkökulmasta Pidä kiinni -projektissa perustettujen ensikotien ja avopalveluyksiköiden merkityksestä ja vaikutuksista osana päihde- ja lastensuojelupalvelujen kokonaisuutta on varsin vähän tietoa. Tässä luvussa luodaan lyhyt katsaus siihen, miltä Pidä kiinni -ensikotien toiminta näyttää paikallisten yhteistyökumppanien näkökulmasta. Päihdekuntoutus – varsinkin lapsiperheessä – on luonteeltaan sellaista, että moniammatillinen yhteistyö ja eri hallintokuntien rajat ylittävä yhteistyö on välttämätöntä. Apua tarvitsevien perheiden kannalta on tärkeää, että palveluja ostavat kunnan sosiaalityöntekijät tuntevat Pidä kiinni -hoitojärjestelmän ja yhteistyösuhde palvelun ostajan ja tarjoajan välillä on toimiva. Ensikotien ja avopalveluyksiköiden asiakkaista tulee oman kuntansa sosiaalitoimiston asiakkaita viimeistään siinä vaiheessa, kun he ovat tulossa hoitoon ensikotiin tai avopalveluyksikköön ja tarvitsevat kunnan sosiaalitoimesta maksusitoumuksen hoidon 34

aloittamista varten. Moni asiakas on myös ollut päihdehuollon asiakas jo ennen ensikotihoitoa, ja lapsen odotuksen ja syntymän myötä heistä on tullut ainakin neuvolan, synnytyssairaalan ja lastensuojelun

asiakkaita.

Korvaushoitoa

saavilla,

opiaattiriippuvaisilla

asiakkailla

hoitosuhde myös siihen päihdehuollon tai perusterveydenhuollon yksikköön, joka on vastuussa korvaushoidosta.

Asiakkaiden

viranomaisverkosto

siis

laaja

ensikotien

avopalveluyksiköiden yhteistyö näiden tahojen kanssa on hoidon ja jatkokuntoutuksen onnistumiseksi välttämätöntä. Verkostokokouksien säännöllinen järjestäminen on tärkeä osa kaikkien Pidä kiinni -yksiköiden toimintaa. Verkostoon kootaan asiakkaan kuntoutumisen ja lapsen edun toteutumisen kannalta tärkeät viranomaiset, asiakas itse ja mahdollisesti hänen läheisiään.

4.1 Yhteistyötahojen arvio yhteistyöstä Turun seudulla Turun alueella Ensikoti Pinjassa tehtiin vuosina 2005–2006 kysely, jossa kartoitettiin Pinjan yhteistyötahojen käsityksiä ja kokemuksia yhteistyöstä (Mattila ja Varjonen 2006). Tutkimuksen toteuttivat ammattikorkeakoulun opiskelijat lopputyönään ja he kertovat lopputyössään

tutkimuksensa

taustasta,

että

Ensikoti

Pinjassa

kaivattiin

toiminnan

kehittämiseksi palautetta yhteistyötahoilta. Pinjan kehittämispäivillä vuonna 2005 oli nostettu esiin se, että asiakkaan sidosryhmien palautetta ei kerätty systemaattisesti. Pinjassa arveltiin, että siellä toteutettavaa kuntoutusta arvostettiin ja toiminta oli hyvin vakiintunut osaksi palvelujärjestelmää (maksusitoumukset olivat pidentyneet ja yksikön täyttöaste oli jatkuvasti yli tavoitteen), mutta asiasta haluttiin tarkempaa tietoa. Mattila ja Varjonen lähettivät palautekyselyn kaikille vuonna 2005 kuntoutuksensa päättäneiden Pinjan asiakkaiden yhteistyötahoille. Yhteensä kyselyitä lähetettiin 32 kappaletta ja niistä palautettiin 19. Kysely lähti seitsemän eri kunnan alueelle seuraaville yhteistyötahoille: sosiaalitoimisto, lastenneuvola, äitiysneuvola, pienten lasten vastaanottokoti ja perhetyö sekä useat TYKS:n poliklinikat tai osastot

(sosiaalipediatrinen

poliklinikka,

lapsivuodeosasto,

addiktiopoliklinikka,

vastasyntyneiden teho-osasto ja lasten infektiotautien poliklinikka). Tutkimustulokset osoittivat, että yhteistyötahojen kokemukset Ensikoti Pinjan työryhmän kanssa tehtävästä yhteistyöstä olivat pääosin hyviä ja Pinjan hoitomalli tunnettiin melko hyvin. Yhteistyötahot olivat pääosin tyytyväisiä Pinjan järjestämien verkostopalaverien määrään ja sisältöön. Vastaajista 33prosenttia toivoi, että verkostokokouksia järjestettäisiin useammin. Verkostopalaverien sisällön suhteen osa vastaajista kaipasi parannusta vastuukysymysten 35

määrittelyyn

vuorovaikutuksen

selkeyteen

mutkikkaissa

asiakastilanteissa.

Osa

yhteistyökumppaneista myös kaipasi enemmän tietoa asiakkaan tilanteesta verkostokokousten välillä. Vastaajista 89 prosenttia koki, että Pinjaan on helppo ottaa yhteyttä asiakkaiden asioihin liittyen. Vastaajista 61 prosenttia koki, että myös konsultaation pyytäminen Pinjasta on helppoa ja 51 prosenttia oli ollut yhteydessä Pinjaan konsultaation tai neuvonnan merkeissä. Vastaajista 89 prosenttia piti Pinjan henkilökunnan ammattitaitoa ja moniammatillista osaamista hyvänä; vain yksi vastaaja oli osittain eri mieltä henkilökunnan ammattitaidosta. Vastaajista 78 prosenttia oli tyytyväisiä Pinjan palvelujen saatavuuteen. Pinjan palvelujen tuloksellisuuteen tyytyväisiä oli 67 prosenttia vastaajista; yksi vastaaja ei ollut tuloksiin tyytyväinen ja viisi vastaajaa ei osannut ottaa kantaa, koska ei tuntenut asiaa kyllin. Yhtä vastaajaa lukuun ottamatta kaikki aikoivat jatkossakin käyttää Pinjan palveluita. Yhteistyötahot olivat yksimielisiä Pinjan tärkeästä roolista osana päihde- ja lastensuojelupalveluiden kokonaisuutta. Tärkeimpinä johtopäätöksinään tutkijat totesivat, että Pinjan hoitomallin sisältöjen ja hoitotulosten entistä parempi tunnetuksi tekeminen yhteistyökumppaneille on tärkeää ja vaatii jatkuvaa huomiota, sillä henkilökunta vaihtuu ja uusille työntekijöille on tärkeää kertoa toiminnasta ja sen tuloksista.

4.2 Yhteistyötahojen arvio Pidä kiinni -hoitomallin merkityksestä Kuopion seudulla Kesäkuussa 2012 laadittiin tämän selvityksen tarpeisiin pienimuotoinen kysely Kuopion Pidä kiinni -avopalveluyksikkö Amalian yhteistyökumppaneille sosiaalija terveydenhuollossa. Amalian työntekijöiltä kysyttiin heidän tärkeimpiään yhteistyökumppaneitaan sosiaalija terveydenhuollossa. Laadittiin kyselylomake, jossa oli kuusi avokysymystä. Kyselylomake lähetettiin yhteensä kahdelletoista yhteistyökumppanille sähköpostitse. Kysymysten avulla kartoitettiin yhteistyökumppanien näkemystä Kuopion Pidä kiinni -yksiköiden eli Ensikoti Pihlan

avopalveluyksikkö

Amalian

toiminnan

merkityksestä

päihteitä

käyttävien

lapsiperheiden palveluissa Kuopion alueella. Lisäksi kartoitettiin yhteistyökumppanien kokemuksia tehdystä yhteistyöstä ja pyydettiin heiltä ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Kyselyn vastaajille luvattiin, että heidän henkilöllisyytensä suojataan kyselyn tuloksia raportoitaessa eli tulokset raportoidaan nimettöminä. Vastauksia saatiin vain viisi kappaletta, vaikka muistutusviestejä lähetettiin moneen otteeseen. Vaikka kattavan kuvan saamiseksi olisi tarvittu enemmän vastauksia, antavat vastaukset kuitenkin arvokasta tietoa yhteistyötahojen 36

näkemyksistä. Vastaukset olivat sisällöltään samansuuntaisia ja niissä annettu palaute on varsin positiivista aivan kuin Turussa toteutetussa kyselyssäkin. Kuopion alueella kyselyyn vastaajat olivat yksimielisiä Pidä kiinni -yksiköiden tärkeästä roolista päihde- ja lastensuojelupalvelujen kentällä ja kuvasivat sitä esimerkiksi näin: ”Merkitys on hyvin suuri. Mielestäni Kuopion alueella tarvitaan ehdottomasti sekä päihdehoitoon erikoistuneen ensikodin että avopalvelun palveluja. Kotikäyntityön myötä apua ovat saaneet kauempanakin asuvat perheet.” ”Erittäin suuri merkitys. Pihlan ja Amalian toiminnan kautta moni lapsi on saanut turvallisen alun elämälleen ja moni vanhempi mahdollisuuden lähivanhemmuuteen. Työllä on iso merkitys myös preventiolle, kun pyrimme katkaisemaan yli sukupolvien jatkuvia päihdekierteitä. Korvaushoitoakin osataan toteuttaa hyvässä hengessä. Kaikkia emme pysty tälläkään yhteistyöllä auttamaan, mutta on päästy parempiin ratkaisuihin niissäkin tilanteissa, joissa on lopulta päädytty sijoitukseen/huostaanottoon.” ”Erittäin tärkeä tukilinkki lapsiperheidenpalveluissa!

Pidä kiinni -yksiköiden toiminnan paikallisen merkityksen kartoittamiseksi vastaajia pyydettiin myös pohtimaan, minkälainen tilanne olisi paikkakunnan lapsiperheiden palveluissa ilman Pidä kiinni -yksiköitä. Vastaajien mukaan ilman Pidä kiinni -yksiköiden tarjoamia palveluita moni perhe olisi jäänyt ilman tukea, minkä seurauksena sijoituksia ja huostaanottoja olisi jouduttu tekemään enemmän ja tehdyt sijoitukset tai huostaanotot olisivat olleet laadultaan huonompia: ”Sijoituksia/huostaanottoja olisi tehty enemmän. Prosessit olisivat olleet hätäisempiä ja laatu huonompi. Preventiomahdollisuus olisi menetetty.” ”Usea olisi jäänyt vaille pitkäkestoista kuntoutusta ja tukea, mikä olisi tehnyt päihteidenkäytön jatkumisesta ja lapsen kodin ulkopuolelle sijoituksesta hyvin todennäköistä. Varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen merkitystä ei monessakaan muussa paikassa tiedosteta eikä se ole samalla tavallaan missään muualla työskentelyn keskiössä” ”Perheet olisi jouduttu sijoittamaan toiselle paikkakunnalle ensikotiin tai lapset olisi voitu joutua sijoittamaan yksin kodin ulkopuolelle.”

Lisäksi vastaajien mukaan ilman Pidä kiinni -yksiköissä annettua hoitoa vanhempien päihdekuntoutus olisi edennyt heikommin: 37

”Monella päihteiden käytön osalta olisi tullut enemmän retkahduksia ja ne olisivat olleet pidempijaksoisia. Toiminnassa mukana olleet perheet ovat saaneet vertaistuen ja yhteisön tuen päihteettömyyteen ja vauvan näkökulman huomioimiseen, mitä heillä ei välttämättä olisi muutoin ollut.” Vastaajat arvioivat, että ilman olemassa olevia palveluita moni perhe olisi jouduttu ohjaamaan ensikotiin oman paikkakunnan ulkopuolelle, jolloin hoitoon lähtemisen kynnys olisi ollut korkeampi: ”Amaliaa vastaavaa toimintaa ei ole paikkakunnalla. Päihde-ensikotiin äidit / perheet joutuisivat lähtemään muualle Suomeen, mikäli toimintaa ei olisi omalla paikkakunnalla.”

Yhteistyötahot sosiaalija terveydenhuollossa kuvasivat kokemuksiaan Amalian ja Pihlan kanssa tehdystä yhteistyöstä hyvin myönteisiksi, kuten alla olevista esimerkeistä käy ilmi: ”Yhteistyö on ollut hyvin mutkatonta ja helppoa. Yhteistyötä teemme asiakasasioissa sekä säännöllisillä tapaamisilla, missä keskustelemme yhteistyö- ja muista ajankohtaisista asioista (…) Työtavoissa nousee hyvin masuvauvan ja vauvan näkökulma esiin ja sitä olen itsekin yrittänyt muistaa pitää mielessä ja esillä.” ”Kokemukset ovat myönteisiä. Pihlassa ja Amaliassa ollaan joustavia ja pyritään muotouttamaan palvelua asiakkaan ja maksajan toiveita huomioiviksi unohtamatta perustehtävää (…) Ajatteluni on muuttunut asiakaslähtöisemmäksi ja asiakkaan motivoimisen tärkeyttä olen oppinut arvostamaan. Kokemukset ovat osoittaneet sen, että koskaan ei pidä ajatella, että avun ja tuen tarjoaminen on hyödytöntä. Aina voi tapahtua ihmeitä (…)” ”Yhteistyö on ollut erittäin joustavaa, yhteyden saa nopeasti ja ensitapaamiset sovittua helposti. Tärkeitä ovat olleet myös yhteistyötapaamiset kahdesti vuodessa.” ”Olen ollut mukana useissa verkostokokouksissa heidän kanssaan, yhteistyössä on ollut voimaa. Potilaidemme osalta palvelut on tehty mahdollisimman sujuviksi yhteisillä käytännöillä ja neuvonpidolla. Yhteistoimintaa on myös kehitetty ja tarkasteltu varsin säännöllisesti.”

Vastaajilta pyydettiin myös ehdotuksia Amalian ja Pihlan toiminnan kehittämiseksi. Kaksi vastaajaa kiinnitti huomiota siihen, että isien hoitoon pääsyä tulisi jatkossa edistää: ”Jos toimintaa on mahdollista laajentaa, näkisin isien mukana olon keskeisenä vielä useammin, sillä koko perheen kuntoutus samanaikaisesti on tärkeää.” ”Perhepaikoista joskus ollut pulaa.”

Kolme muuta kehittämisehdotusta kiinnittivät huomiota Pidä kiinni -hoitojärjestelmän rahoituksen epävarmuuteen: ”Rahoituspohjan tulisi olla selvä ja vakaa. Se helpottaisi myös palvelujen ostajan tulevaisuuden suunnittelua.” ”Toivon toiminnan edelleen jatkuvan.” ”Toiminnan jatkuvuus tulee turvata.”

Hoitojärjestelmän

rahoituksen

epävarmuus

tulevaisuudessa

palvelujen

ostajan

näkökulmasta hankalaa. Tilanteeseen toivottiin selkeyttä. Yhteistyökumppanien näkemyksiä Pidä kiinni -yksiköiden merkityksestä ja tehdystä yhteistyöstä on tähän mennessä kartoitettu systemaattisesti Turussa ja Kuopiossa. Tässä luvussa on osoitettu, että näillä paikkakunnilla yhteistyötahot olivat Pidä kiinni -toimintaan erittäin

tyytyväisiä.

yhteistyökumppanien

Tulevaisuudessa kirjallista

olisi

palautetta

hedelmällistä

aiempaa

kerätä

aktiivisemmin.

hyödyntää

Pidä

kiinni

hoitojärjestelmän laatujärjestelmään ja yksiköissä tehtävään laatutyöhön kuuluu kirjallisen palautteen pyytäminen ostajalta aina hoitojakson päättyessä tätä tarkoitusta varten kehitetyllä lomakkeella, mutta käytännössä kirjallisen palautteen saaminen on silti usein vaikeaa. Kuopion alueen yhteistyötahojen näkemyksistä kävi selvästi ilmi, että heidän arvionsa mukaan Pidä kiinni -yksiköiden toiminta omalla paikkakunnalla ehkäisee merkittävällä tavalla lasten sijoittamista kodin ulkopuolelle ja lasten huostaanottoja. Tämä tarkoittaa sitä, että Pidä kiinni hoitojärjestelmän taloudellinenkin merkitys on suuri, kun tiedetään, että lapsen huostaanoton ja sijaishuollon kustannukset ovat hyvin korkeat: esimerkiksi Hämeenlinnassa huostaanoton valmistelu maksaa 2009,82 €, kiireellinen huostaanotto toimenpiteenä 1072 €, yhden lapsen arviointijakso perhekeskuksessa 577 € ja sijaishuolto ammatillisessa hoidossa 228,84 € vuorokaudessa. 4 Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle tarkoittaa usein vanhempien päihdekierteen pahenemista, mistä aiheutuu yhteiskunnalle suuret kustannukset. Nämä kustannukset muodostuvat esimerkiksi tapaturmien, yliannostusten, tulehdusten ja muiden sairauksien sekä psykiatristen ongelmien hoidosta terveyskeskuksessa, sairaalan poliklinikalla tai sairaalassa, pidätyksistä, säilöönotoista ja oikeudenkäynneistä sekä päihdehuollon 4

Tiedot palveluiden hinnoista vuonna 2012 on saatu Hämeenlinnan kaupungin laskentatoimesta, jossa on tekeillä kaikkien kaupungin palveluiden tuotteistaminen.

kustannuksista. 5

Lapsen

sijaishuollon

kustannuksiin

vanhempien

päihdekierteen

pahenemisen aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna äidin ja lapsen tai koko perheen hoito ensikodissa

tai

ensikodin

avopalveluyksikössä

kannattavaa

myös

kuntatalouden

näkökulmasta. 6 On arvioitu, että nuoren ihmisen syrjäytyminen työmarkkinoilta maksaa 60. ikävuoteen

mennessä

yhteiskunnalle

1000

000

euroa

eli

tästäkin

näkökulmasta

päihdeongelmaisten vanhempien kuntouttaminen työelämään kannattaa aina. Tulee lisäksi muistaa, että päihdeongelmaisen perheen kuntouttaminen aiheuttaa huomattavia taloudellisia säästöjä pitkälle tulevaisuuteen, kun lapselle taataan turvallinen varhaislapsuus ja hyvät kehityksen edellytykset. Parhaassa tapauksessa raskaudenaikaisella hoidolla pystytään myös ehkäisemään tai vähentämään päihteiden käytön aiheuttamia pysyviä sikiövaurioita tai muita hoitoa vaativia vaivoja, kuten vastasyntyneen vieroitusoireita.

5 Vuonna 2000 Ensi- ja turvakotien liitossa arvioitiin, että päihdeongelmainen äiti, joka ei ole hoidon piirissä ja jatkaa päihteiden käyttöään, aiheuttaa kuntataloudelle nykyrahassa laskettuna enimmillään noin 37 000 € kulut vuodessa, kun otetaan huomioon terveydenhuollolle, päihdehuollolle ja oikeusjärjestelmälle aiheutuvat kulut. Arvio tehtiin yli kymmenen vuotta sitten ja vastaavat kulut olisivat nykypäivänä korkeammat. 6 Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla hoitovuorokausi Pidä kiinni -ensikodissa maksaa vuonna 2012 äidiltä ja lapselta 343 €/vrk ja isän osalta 156 € /vrk. Avopalveluyksikössä hoito maksaa pääkaupunkiseudulla henkilöä kohden 102 €/viikko.

5 Pidä kiinni -toiminta paikallisena ja valtakunnallisena vaikuttajana Pidä kiinni -kehittämistyön konkreettisin ja näkyvin tulos ovat päihdeongelmaisten vauvaperheiden hoitamiseen erikoistuneet ensikodit ja avopalveluyksiköt eri puolilla Suomea. Näissä yksiköissä toteutettavaa kuntoutusta on kuvattu edellisissä luvuissa asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteistyökumppanien näkökulmista. Kuntoutuksen sisältöä ja periaatteita on kuvattu myös Pidä kiinni -projektin aiemmissa julkaisuissa. Pidä kiinni -hankkeessa on kuitenkin tehty huomattavan paljon muutakin kuin luotu uudenlainen hoitomalli, perustettu valtakunnallinen hoitojärjestelmä ja tehty asiakastyötä asiakkaiden kanssa ja paikallisissa yhteistyöverkostoissa. Muusta kuin asiakastyöstä on kuitenkin kirjoitettu projektin aiemmissa julkaisuissa varsin vähän (ks. kuitenkin Andersson 2001). Hankkeen koordinaatioja kehittämistiimi Ensi- ja turvakotien liitossa on järjestänyt yksiköiden työntekijöille jatkuvaa koulutusta ja kehittänyt laadunvalvontajärjestelmän. Hoitoyksiköissä on verkostoiduttu paikallisesti laajasti ja vaikutettu yhteiskunnallisesti. Lisäksi Pidä kiinni -hankkeen yksi keskeinen tavoite toiminnan alusta alkaen on ollut vaikuttaa valtakunnallisesti päihteitä käyttävien vauvaperheiden kohtaamisen, tukemisen ja hoitoon ohjaamisen kehittämiseen sosiaalija terveydenhuollossa. Kaiken tämän, eli ”muun kuin asiakastyön”, luonteen ja laajuuden avaamiseksi tätä lukua varten on käyty läpi Pidä kiinni hankkeesta aiemmin koottuja ja arkistoituja materiaaleja sekä näiden pohjalta laadittuja yhteenvetoja ja pienimuotoisia raportteja. ”Muu kuin asiakastyö” on ollut laajamittaista ja kaiken tehdyn työn esitteleminen ja yhteen vetäminen tässä luvussa olisi liian laaja tehtävä. Tässä tarkastellaan vaikuttamistoimintaa erityisesti yhden esimerkkivuoden osalta. Tarkasteltavaksi on valittu sattumanvaraisesti vuosi 2008. Vuoden 2008 toiminta oli toiminnan sisältöjen ja volyymin osalta samankaltaista kuin sitä edeltäneinä ja seuranneina vuosina eli vuoden 2008 tarkastelu antaa hyvän kuvan toiminnasta muinakin vuosina. Ensimmäisessä alaluvussa tarkastellaan hoitojärjestelmän kehittämis- ja koordinaatiotiimin toteuttamaa Pidä kiinni -hoitoyksiköiden toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja laadun valvontaa. Toisessa alaluvussa pureudutaan hoitoyksiköiden toimintaan ja kysytään mitä ”muuta kuin asiakastyötä” yksiköissä on tehty. Kolmannessa ja viimeisessä alaluvussa tarkastellaan

puolestaan Pidä kiinni -hankkeen kehittämis- ja koordinaatiotiimissä tehtyä valtakunnallista, yhteiskunnallista vaikuttamista.

5.1

Pidä kiinni -yksiköiden toiminnan kehittäminen ja laadun takaaminen

Pidä kiinni -projektin koordinaatioja kehittämistiimi on järjestänyt runsaasti koulutusta Pidä kiinni

-yksiköiden

työntekijöille:

perehdytyskoulutusta

täydennyskoulutusta jatkuvasti toiminnan jatkuessa.

toimintaa

aloitettaessa

Vuoden 2008 koulutusten lyhyen

esittelyn on tarkoitus avata lukijalle Pidä kiinni -projektin koordinaatioja kehittämistiimin järjestämien koulutusten laajuutta ja monipuolisuutta. Vuonna 2008 järjestettiin yhteensä kuusi yhden tai kahden päivän mittaista koulutustilaisuutta, joissa käytettiin yleensä ulkopuolista kouluttajaa.

Kuhunkin tilaisuuteen osallistui 10–40 henkilöä ensikodeista ja

avopalveluyksiköistä, keskimäärin osallistujia oli noin 20 henkeä. Vuonna 2008 koordinaatioja kehittämistiimi järjesti Pidä kiinni -yksiköiden työntekijöille seuraavat koulutukset: •

3.–4.9. ja 30.9. Koulutuspäivä hoidollisesta vauva-vanhempityöstä (ulkopuolinen kouluttaja). Kohderyhmä: kaikki yksiköiden työntekijät (33 osallistujaa).

•

10.–11.3.2008

Traumakoulutus

(ulkopuolinen

kouluttaja).

Kohderyhmä:

kaikki

yksiköiden työntekijät (38 osallistujaa). •

31.3.2008 Päihdeongelman dialoginen käsittely (ulkopuolinen kouluttaja). Kohderyhmä: kaikki yksiköiden työntekijät (22 osallistujaa).

•

28.–29.4.2008 Esimieskoulutus. Kohderyhmä: yksiköiden esimiehet (11 osallistujaa).

•

Yhteisökuntoutuskoulutus (ulkopuolinen kouluttaja). Kohderyhmä: kaikki yksiköiden työntekijät (22 osallistujaa).

•

10.–11.11.2008 ”Toimivat käytännöt. Ohjaajien päivät” Kohderyhmä: yksiköissä työskentelevät ohjaajat.

Edellisestä listasta näkyy, että koulutuksissa käsiteltiin Pidä kiinni -mallin ydinalueita, kuten varhaista vuorovaikutusta, traumatyötä sekä päihde- ja yhteisökuntoutusta. Koulutustoiminnan laajuus puolestaan kertoo siitä, että Pidä kiinni -hoitojärjestelmässä yksiköiden työntekijöiden ammattitaidon ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä on pidetty tärkeänä ja siihen on myös käytetty kehittämis- ja koordinaatiotiimin voimavaroja. Seuraavaksi esitellään lyhyesti yhden vuoden 2008 työntekijöille suunnatun koulutuksen palautetta. Esimerkiksi on valittu edellä olevasta listasta sattumanvaraisesti yhteisökuntoutusta 42

koskeva koulutus, mutta yhtä hyvin olisi voitu valita jokin muu koulutus. Palautelomake saatiin täytettynä takaisin lähes kaikilta koulutuksiin osallistujilta kaikista koulutustilaisuuksista. Yhteisökuntoutus-koulutus

oli

yksipäiväinen

tilaisuus,

jossa

kouluttajana

toimi

yhteisökuntoutuksen asiantuntija Antti Särkelä. Tilaisuudesta annettu palaute oli hyvin positiivista, ja siinä korostui kokemus siitä, että koulutuksesta oli hyötyä suoraan omassa käytännön työssä: ”Yhteisökuntoutuksesta olisi voinut olla pidempikin koulutus, aihe on niin tärkeä ja ainakin minulle melko tuntematon ja uusi. Paljon tuli uutta asiaa ja ahaa-elämyksiä suoraan käytännön työhön. Käynnisteli taas omia ajatusprosesseja.” ”Sisältö vastaa käytännön työssä kohdattuihin haasteisiin. Yksi koulutuspäivä tietysti lyhyt näiden asioiden käsittelyyn. Käytännön esimerkit elävöittävät asiaa, myös keskustelu ja kokemusten jakaminen.” Koulutusten lisäksi projektin koordinaatio järjesti vuoden 2008 aikana useita ”työkokouksen” nimellä kulkevia koulutuksia yksiköiden työntekijäryhmille: vuonna 2008 järjestettiin esimerkiksi yksi työkokous sosiaalityöntekijöille ja erityistyöntekijöille ja yksi nettiryhmää vetäville avopalveluyksiköiden työntekijöille. Työkokouksissa oli mukana kehittämis- ja koordinaatiotiimi ja yksiköiden työntekijöillä oli mahdollisuus käsitellä työssään ajankohtaisia asioita. Työkokouksissa esiin nouseet kehittämisideat, laadun seurantaan liittyvät kysymykset sekä kehittämisen tarpeet nostettiin arvioitavaksi kehittämis- ja koordinaatiotiimissä. Yhteisten työkokousten ja koulutusten avulla varmistettiin hoitojärjestelmässä mukana olevien työntekijöiden yhteinen viitekehys ja perustehtävän suuntainen kehittämistyö. Lisäksi yksiköiden työntekijät osallistuivat mahdollisuuksien mukaan Pidä kiinni -koordinaatioja kehittämistiimin toteuttamiin, laajemmalle yleisölle suunnattuihin koulutuksiin. Pidä kiinni -hoitojärjestelmälle on laadittu laatujärjestelmä, joka kattaa yleiset laadun kriteerit Pidä kiinni -hoitojärjestelmän yksiköissä. Ydinkuvausta täydentävät tarkemmat kuvaukset laatukriteerien teoreettisista, toiminnallisista ja lainsäädäntöön liittyvistä perusteluista. Laatukriteerien toteutumista arvioidaan jokaisessa yksikössä jatkuvasti. Hoitojärjestelmän laatutyössä on sovittu yhteisistä laatulupauksista ja jatkuvan palautteen keräämisestä. Laatulupaukset

ovat

vuosittain

erityisen

tarkastelun

kohteeksi

nostettavia

kriittisiä

menestystekijöitä, joille sovitaan yhdessä mittarit. Laatulupausten toteutumista arvioidaan jokaisessa yksikössä yhdessä asiakkaiden kanssa ja nämä arviot raportoidaan yksiköissä laatumuistioon. 43

Yksiköiden työssä saavutettavan laadun arvioinnin, auditoinnin, toteuttaa Pidä kiinni hoitojärjestelmän kehittämis- ja koordinaatioryhmä. Auditointi tapahtuu kahden vuoden välein. Tapaamiseen pyydetään mukaan ostajan tai muun merkittävän ulkopuolisen tahon edustaja. Laadun auditointi on tärkeää laadun varmistamisen kannalta ja vaatii melko paljon koordinaatioja kehittämistiimin aikaa ja voimavaroja. Auditointi-kokouksissa käydään läpi laatukriteerit

laatulupaukset

sekä

niiden

toteutuminen,

todetaan

mahdolliset

kehittämistarpeet ja sovitaan kehittämistyön aikatauluista. Vuoden mittaan yksiköissä toteutetuista

laatulupauksiin

liittyvistä

arvioinneista

laadittu

laatumuistio

käsitellään

auditoinnin yhteydessä. Auditoinnista laaditaan pöytäkirja, joka toimitetaan myös palvelun ostajalle eli kunnan edustajalle. Jatkuva laadun valvonta toteutuu paikallisissa yhdistyksissä, jossa siitä vastaa pääasiassa yhdistyksen toiminnanjohtaja. Laadun jatkuva arviointi on osa valtakunnallisen hoitojärjestelmän ja yhteisen hoitomallin ylläpitoa. Sen avulla varmistetaan, että asiakkaat eri puolilla Suomea saavat samanlaatuisen kuntoutuksen. Tätä laatutyötä tukee omalta osaltaan Pidä kiinni -yksiköiden edustajista ja liiton kehittämis- ja koordinaatioryhmästä koostuva laatutyöryhmä, joka kokoontuu 3–4 kertaa vuodessa ja toimii laatujärjestelmän kehittämisen tukena. 7

5.2 Paikallinen vaikuttamistoiminta Pidä kiinni -projektin alusta alkaen eli vuodesta 1998 Ensi - ja turvakotien liiton Pidä kiinni toimintaa koordinoivat työntekijät ovat vuosittain keränneet hoitoyksiköistä tietoja asiakkaista. Näiden tietojen pohjalta on laadittu tilastoja ja raportteja, jotka antavat hyvän kuvan asiakastilanteesta ja sen vaihteluista eri vuosina. 8 Asiakkaita ja heidän kuntoutustaan koskevan tiedon lisäksi hoitoyksiköistä on kerätty tietoja myös siitä, kuinka paljon yksiköiden työntekijät ovat kouluttaneet sosiaalija terveydenhuollon opiskelijoita tai työntekijöitä, esitelleet toimintaansa oman yksikkönsä ulkopuolisille ryhmille, osallistuneet erilaisiin säännöllisesti kokoontuviin yhteistyöryhmiin oman hoitoyksikkönä ulkopuolella tai antaneet konsultaatioita. Erilaisia koulutuksia, toiminnan esittelyitä, yhteistyökokouksia ja niin edelleen on järjestetty Pidä kiinni -ensikotien ja avopalveluyksiköiden toimesta valtava määrä; yksiköiden määrän kasvaessa ja toiminnan vakiintuessa vaikuttamistyön määräkin on kasvanut. Yksiköistä on 7 Yllä oleva laatujärjestelmän kuvaus perustuu siihen, miten laatujärjestelmä on kuvattu liiton www-sivuilla, ks. lisää: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/pidakiinni/laatujarjestelma/. 8 Nämä asiakastietoja kuvaavat, julkaisemattomat raportit kulkevat nimellä ”Asiakasprofiili”.

kerätty tietoja myös tällaisten tilaisuuksien osallistujamääristä, mutta luvut eivät ole aina tarkkoja: osallistujamäärää ei ole aina huomattu kirjata ylös tai raportoida eteenpäin ja osallistujamäärän tarkka arvioiminen on isoissa tilaisuuksissa voinut olla vaikeaa. Vuotta 2008 koskevat eri hoitoyksiköistä kootut tiedot on koottu tähän yhteen tarkoituksena kuvata sitä, miten laajasti Pidä kiinni -hoitojärjestelmässä kertynyttä kokemusta ja tietoa jaettiin yhteistyöverkostoissa, oppilaitoksissa sekä koulutus- ja seminaaritilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Lisäksi on koottu yhteen tietoa hoitojärjestelmän näkyvyydestä mediassa. Yhteenvedosta puuttuvat yhden ensikodin tiedot eli todellisuudessa toiminnan laajuus ja osallistujamäärät olivat vuonna 2008 jonkin verran suurempia kuin mitä seuraavaksi raportoidaan.

Seuraava

vuotta

2008

koskeva

hoitoyksiköiden

toteuttaman

vaikuttamistoiminnan esittely ja alaluvun lopussa oleva taulukko perustuvat Pidä kiinni projektin koordinaatiossa työskennelleen Hanna Sellergrenin vuonna 2009 laatimaan taulukkoon ja yhteenvetoon (Pidä kiinni -hoitojärjestelmän koulutukset ja esittelyt sekä näkyvyys, 2008). Vuoden 2008 tiedot hoitoyksiköiden vaikuttamistyöstä osoittavat, että Pidä kiinni hoitojärjestelmän työntekijät olivat kysyttyjä kouluttajia. Yksiköiden toiminnasta oltiin kiinnostuneita ja sitä esiteltiin laajasti. Hoitoyksiköt järjestivät itse tai osallistuivat kouluttajina yhteensä 37 koulutustilaisuuteen, joissa oli noin 2400 osallistujaa. Yksiköiden edustajia osallistui valtakunnallisille Päihdepäiville ja yksiköiden työntekijöitä oli luennoimassa myös Pidä kiinni -hoitojärjestelmän juhlaseminaarissa Helsingissä. Lisäksi yksiköt järjestivät yhdessä liiton koordinaation ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa isoja koulutustilaisuuksia Kokkolassa

Kuopiossa.

Koulutustilaisuuksista

kolme

oli

kansainvälisiä.

Koulutustilaisuuksissa oli sekä ulkopuolisia luennoitsijoita että Pidä kiinni -hoitojärjestelmän omia puheenvuoroja niin yksiköistä kuin liiton koordinaatiosta. Yksiköiden pääosin omissa tiloissa tapahtuneita toiminnan esittelyitä järjestettiin yhteensä peräti 133 ja niihin osallistui noin 2800 henkilöä. Toimintaa esiteltiin sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Paikallisia suuren yleisön tavoittavia esittelytilaisuuksia olivat esimerkiksi Pienet pohjalaiset päihdepäivät, Pohjanmaahankkeen tilaisuus sekä neljässä eri yksikössä toteutetut

avoimien

ovien

tilaisuudet,

joihin

yhteistyökumppaneita.

kutsuttiin

paikallisia

vaikuttajia

Toiminnan esittelyissä valtaosa kuulijoista oli sosiaalija terveydenhuollon työntekijöitä sekä alan opiskelijoita. Yksiköiden toimintaan kävi eri paikkakunnilla tutustumassa myös esimerkiksi eri järjestöjen edustajia ja paikallisia poliitikkoja ja kansanedustajia. Toimintaa esiteltiin myös kolmelle kansainväliselle ryhmälle. Pidä kiinni -yksiköiden työntekijät osallistuivat vuonna 2008 kaikilla paikkakunnilla erilaisiin päihdeongelmaisten perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten yhteistyöryhmiin. Yksiköiden työntekijät olivat mukana peräti 16 eri yhteistyöryhmässä. Yksiköiden työntekijöitä pyydettiin usein paikallisiin asiantuntijaryhmiin mukaan, mikä voidaan nähdä merkkinä siitä, että

yksiköiden

työntekijöiden

asiantuntijuus

kehittynyt

sitä

arvostettiin

yhteistyöverkostoissa. Työntekijöiltä pyydettiin myös konsultaatioita ja työnohjauksia sekä ryhmille että yksittäisille työntekijöille liittyen päihdeperheiden kanssa tehtävään työhön. Erilaisissa yhteistyöverkostoissa toimiminen oli tärkeä osa myös niin sanottua etsivää työtä: toiminnan esittelyjen avulla päihdeongelmaisten raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden asiaa voitiin tehdä

monin tavoin tunnetuksi paikallisille viranomaisille ja muille

yhteistyötahoille. Yksiköiden työntekijät näkivät viranomaisverkostoissa tapahtuvan etsivän työn tärkeänä: sen avulla kehitettiin yhteistä päihdeperheiden kohtaamiseen ja tukemiseen liittyvää työtä ja toimittiin yhteisillä foorumeilla, tavoitettiin raskaana olevia päihteitä käyttäviä äitejä ja pidettiin yllä hoitojärjestelmän tunnettuutta myös tilanteissa, joissa yhteistyötahojen työntekijät vaihtuvat. Vuonna 2008 Pidä kiinni -toiminta oli esillä myös mediassa. Paikalliset sanomalehdet kirjoittivat useita artikkeleita Pidä kiinni -toiminnasta ja myös esiintymisiä paikallisradioissa ja tv:n alueuutisissa oli useita. Artikkeleista ja media-esiintymisistä ei kuitenkaan pystytä antamaan tarkkaa lukumäärää, koska kaikki yksiköt eivät raportoineet niiden tarkkaa määrää. Seuraavassa taulukossa hoitoyksiköiden vuonna 2008 toteuttaman vaikuttamistyön sisältöjä avataan vielä tarkemmin kahden esimerkkipaikkakunnan osalta. Tarkoituksena on antaa lukijalle käsitys siitä, mitä kaikkea edellä listattu vaikuttamistyö on konkreettisesti pitänyt sisällään. Esimerkkipaikkakunnat on valittu sattumanvaraisesti. Seuraavaan taulukkoon on koottu yhteen Kokkolan ja Rovaniemen Pidä kiinni -ensikotien ja -avopalveluyksiköiden vuoden 2008 vaikuttamistoiminta sisältökuvauksineen.

Vaikuttamistoiminnan sisällöt on koottu

taulukkoon kolmeen osaan: toiminnan esittelyt, koulutukset ja säännöllisesti kokoontuvat yhteistyöryhmät.

Osallistujamääristä

säännöllisesti 46

kokoontuvien

yhteistyöryhmien

kokoontumistiheydestä on annettu tiedot, mikäli ne oli saatu yksiköistä. Taulukossa Kokkola ja Rovaniemi toimivat esimerkkeinä. Vaikuttamistoiminta oli vuonna 2008 muilla paikkakunnilla volyymiltaan ja sisällöiltään samansuuntaista. Taulukko 1. Hoitoyksiköiden vaikuttamistoiminta kahdella paikkakunnalla esimerkkivuonna 2008 Vaikuttamistoiminta

Liina (Kokkola)

Iida (Kokkola)

Talvikki (Rovaniemi)

Tuulia (Rovaniemi)

Toiminnan esittelyt

Tilaisuuksia 12 Osallistujia 317

Tilaisuuksia 19 Osallistujia 617

Tilaisuuksia 8 Osallistujia 116

Tilaisuuksia 15 Osallistujia 159

Kohderyhmät: Terveydenhoitajaopiskelijat, perhepäivähoitajat, varhaisen vuorovaikutuksen opiskelijat, paikallisten päihdepäivien osallistujat, paikalliset SoTe -messut.

Kohderyhmät: A-klinikan naisten ryhmä, sovittelija, perhetyöntekijät, perhe- ja päihdeklinikka, lastensuojelu, opiskelijoita. alueellinen seminaari, paikalliset päihdepäivät, 2 kansanedustajaa, Paula Risikko, perusturvavirasto neuvolat, psykiatria, SoTepäivät, Yhdistysten tori / Bjarne Kallis, ehkäisevä päihdetyö.

Kohderyhmät: Sosiaali- ja terveystoimen työntekijöitä, projektityöntekijöitä, A-klinikan väkeä, päihdetyön-tekijöitä, Lions Ladyt.

Kohderyhmät: Lastensuojelu, sosiaalija terveysalan opiskelijoita, päihdeklinikka, neuvolat, sosiaalitoimi, sosiaalityön opiskelijat, A-klinikka.

Tilaisuuksia 3 Osallistujia 96

Tilaisuuksia 1 Osallistujia 120

Tilaisuuksia 3 Osallistujia n. 500

Tilaisuuksia 1 Osallistujia 4

Aihe/kohderyhmä: ”Miksi päihdeäitejä kannattaa hoitaa?” / Vaasan keskussairaala ja Pohjanmaa-hanke

Kohderyhmä: Pohjanmaa -hankkeen koulutus

Aihe / kohderyhmä: Working with challenging families / Fice 2008 Congress

Aihe / Kohderyhmä: Perhevalmennus -ilta

Koulutukset

Verkoston avulla kuiville? / Äitiys päihdekoulussa -seminaari

Perhevalmennus / Raskaana olevat naiset x 2 47

Kuntoutuksen sisällöt PK-mallissa / Together against drugs in Barents – seminaari

Vaikuttamistoiminta (jatkuu)

Liina (Kokkola)

Iida (Kokkola)

Talvikki (Rovaniemi)

Tuulia (Rovaniemi)

Yhteistyöryhmät ja muu toiminta

Yhteistyöryhmät:

Muu:

Päihdeperhe-ryhmä (x 4)

Nettityöryhmän ohjaus

Päihdepalveluketjujen selkiyttäminen Kokkolassa -hanke Raskaus- ja päihdeperhetyöryhmä

Päihdeäiti työryhmä (x 4) (lastensuojelu, päivähoito, neuvola, A-klinikka, päihdekuntoutus synnytysosasto, Iida ja Liina) Muu: 2 lehtijuttua 1 radiohaastattelu

Äippä-työryhmä (x 5) Pidä kiinni -toimikunta (x 2) Rovaniemen lastensuojelu yhteistyöpalaveri (x 2)

Yllä oleva taulukko avaa lukijalle hoitoyksiköiden toteuttaman vaikuttamistyön monipuolisuutta ja laajuutta vuonna 2008 sekä avaa tarkemmin sitä, ketkä ovat olleet vaikuttamistoiminnan kohderyhmiä. Taulukosta näkee myös, että vaikuttamistyö näyttää hiukan erilaiselta eri yksiköissä ja eri paikkakunnilla. Taulukon perusteella voi kuitenkin sanoa, että kouluttamiseen, oman toiminnan esittelyyn ja erilaisiin yhteistyöryhmiin osallistumisen kautta tapahtuva vaikuttamistyö on ollut erittäin laajaa ja sen selkärangan muodostivat tiiviit suhteet sosiaalija terveysalan oppilaitoksiin, kunnan sosiaalija terveyspalveluihin ja päihdehuoltoon (erityisesti sosiaalitoimi,

lastensuojelu,

neuvolat,

synnytyssairaalat,

yhteistyökumppaneihin kunnissa.

A-klinikat)

eli

keskeisiin

5.3 Valtakunnallinen vaikuttamistoiminta Valtakunnallisen vaikuttamistyön avulla Pidä kiinni -mallin ydinajatuksia ja erityisosaamista on levitetty yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon ja sosiaalija terveydenhuoltoon laajemmin. Pidä kiinni -projektin valtakunnallisesta koordinaatiosta vastaavat työntekijät työskentelevät

Ensi-

koordinaatiotiiminsä.

turvakotien

Työntekijöiden

liitossa määrä

muodostaen

oman

kehittämis-

kasvanut

hankkeen

aikana,

ja kun

hoitojärjestelmä on voimakkaasti laajentunut ja työtehtävät lisääntyneet: projektipäällikön ja osa-aikaisen sihteerin lisäksi mukaan on voitu palkata tilanteesta riippuen yksi tai kaksi suunnittelijaa. 9 Uudenlaisen hoitomallin luomisen, hoitoyksiköiden perustamisen ja yksiköiden toiminnan jatkuvan kehittämisen ja laadun varmistamisen lisäksi Pidä kiinni -toiminnan koordinaatiossa on tehty huomattavan paljon muutakin työtä. Yksi tehtävä on ollut tietojen kokoaminen ja yksiköiden vuosittaisten asiakasmäärien, hoitoaikojen pituuden jne. raportoiminen. Vuosien varrella on tehty lukuisia yhdistyskäyntejä, joiden tarkoitus on ollut tukea yhdistyksiä Pidä kiinni -yksiköiden ylläpitämiseen liittyvissä

moninaisissa

tehtävissä.

2000-luvun

alkupuolelta lähtien on tehty myös tutkimusyhteistyötä eri tutkijoiden kanssa kotimaassa ja kansainvälisesti. Tutkijat ovat tutkimustyönsä kautta olleet mukana kehittämistyössä tuomalla kehittämistyön tueksi teoreettista osaamista, tutkimustuloksiaan ja uusinta tieteellistä tietoa esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä lapsen tulevaisuudelle. Kehittämis- ja koordinaatiotiimi on järjestänyt lukuisia osallistujamääriltään isoja koulutustilaisuuksia sosiaalija terveydenhuollon työntekijöille sekä asiantuntijoille: ensimmäiset valtakunnalliset koulutuspäivät järjestettiin jo vuonna 2000 otsikolla ”Päihteet – vauva – vanhemmuus”. Koulutus loi verkostoja päihdeongelmaisten vauvaperheiden kanssa työskenteleville ja toi ammattilaisille ja asiantuntijoille uusinta tietoa päihdeongelmaisten raskaana olevien ja vauvaperheiden hoidosta. Osallistujien joukossa erityisen hyvin edustettuina olivat neuvolat,

Pidä kiinni -hanke on paitsi laajentunut myös synnyttänyt ympärilleen uusia kehittämishankkeita, joita on toteutettu ja toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton Lapsilähtöisen päihdetyön tiimissä. Pidä kiinni -toiminnan ympärille syntyneitä ”sisar-hankkeita” ovat PATO-hanke (2002–2004), Tosi-projekti (2004–2007), Päihteet lapsen silmin -hanke (2009–2011), Mitä vauva toivoo -projekti (2012–) ja ICDP-projekti (2011–). Hankkeissa on mm. kehitetty paikallisia toimintamalleja ja kotikäyntityötä päihdeperheiden auttamiseen, koulutettu päihdeperheiden vanhempia ja heidän ammattilaisia kannustavampaan vuorovaikutukseen lasten kanssa ja kehitetty neuvoloissa päihdeongelmaisten äitien ja isien kanssa tehtävää työtä (katso lisää http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/).

synnytyssairaalat ja lastensuojelu. Tämän jälkeen vastaavanlaisia laajalle ammattilaiskentälle ja asiantuntijoille suunnattuja isoja koulutuspäiviä on järjestetty noin kahden vuoden välein. Hankkeen kehittämis- ja koordinaatiotiimi on esitellyt Pidä kiinni -toimintaa sekä päihdeongelmaisten vauvaperheiden auttamisen tärkeyttä useissa erilaisissa tilaisuuksissa, seminaareissa ja tapahtumissa ammattilaisille, asiantuntijoille, yhteistyökumppaneille ja poliittisille päättäjille; esimerkiksi eduskunnassa on käyty moneen kertaan. Lisäksi on laadittu lukuisia lehdistötiedotteita, lausuntoja, yleisönosastokirjoituksia, esitteitä ja julkaisuja sekä esiinnytty mediassa. Myös raskaudenaikaisten päihdeongelmien hoitoa koskevaa lainsäädäntöä valmistelleessa sosiaalija terveysministeriön työryhmässä on oltu mukana. Kaiken tämän yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoite on ollut kehittää päihdeongelmaisten raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden hoitoa, lisätä tietoisuutta raskaana olevien naisten ja päihdeongelmaisten vauvaperheiden auttamisen tärkeydestä ja vaikuttaa asenteisiin koko yhteiskunnassa, jotta raskausaika ja pikkulapsivuodet päihdeongelmaisessa perheessä nähtäisiin mahdollisuutena auttaa korkean riskin lapsiperheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kehittämis- ja koordinaatiotiimin tehtävä on myös ollut hankkia ja turvata rahoitus Pidä kiinni -hoitojärjestelmälle, mikä on teettänyt paljon työtä. Vuosituhannen vaihteessa saatiin monenlaisen vaikuttamistoiminnan tuloksena poliittisesti lyötyä läpi ajatus, että hoidon vapaaehtoisuuteen nojaavaa hoitojärjestelmää tulee kehittää ja laajentaa ja että Ensi- ja turvakotien liitto ja Pidä kiinni -hanke ovat luontevat tekijät tälle työlle (Leppo 2008). Seuraavaksi eritellään hiukan tarkemmin projektin koordinaatiossa tehdyn työn eräitä muotoja. Kuten muuallakin tässä luvussa, myös tässä tarkastellaan esimerkinomaisesti lähinnä vuotta 2008. Vuoden 2008 vaikuttamistyö on sisällöiltään ja volyymiltaan samankaltaista kuin se on ollut 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 2008 Pidä kiinni -projektin koordinaatio esitteli Pidä kiinni hoitojärjestelmää Päihde- ja mielenterveyspäivillä ja Neuvolapäivillä – näihin tapahtumiin osallistuminen on ollut vuosittaista. Päihde- ja mielenterveyspäivillä on vuosittain 800–1000 osallistujaa ja Neuvolapäivillä 600–700 osallistujaa eli ne tavoittavat erittäin laajasti sosiaalija terveydenhuollon sekä päihdehuollon ammattilaiset ja asiantuntijat. Lisäksi koordinaatioja kehittämistiimi järjesti itse kolme laajan yleisön tavoittanutta yhden tai kahden päivän mittaista koulutustilaisuutta, joiden osallistujat olivat sosiaalija terveydenhuollon sekä seurakuntien ja päihdetyön työntekijöitä. Koulutukset pidettiin Helsingissä, Kuopiossa ja Kokkolassa ja osallistujia näissä tilaisuuksissa oli yhteensä 567 henkilöä. Osallistujien runsas määrä kertoo siitä, että sosiaalija terveydenhuollossa on päihteitä käyttäviä äitejä ja perheitä 50

työssään kohtaavien työntekijöiden keskuudessa kysyntää Pidä kiinni -hankkeen osaamiselle. Seuraavassa esitellään hiukan tarkemmin vuoden 2008 koulutusten sisältöjä, osallistujia ja saatua palautetta. Yleisesti voidaan sanoa, että saatu palaute on yllättävänkin positiivista sekä käytännön järjestelyjen että koulutuksen sisällön osalta. Seuraavassa esitellään lyhyesti Kuopion ja Helsingin koulutustilaisuuksista saatua palautetta, mutta aivan yhtä hyvin olisi voitu esitellä myös Kokkolassa kerättyä palautetta. Ensimmäinen vuoden 2008 isoista koulutustilaisuuksista järjestettiin 7.11.2008 Kokkolassa otsikolla ”Vauva päihteiden varjosta – koulutuspäivä sosiaalija terveysalan ammattilaisille”. Osallistujia oli yhteensä 161. Koulutuspäivän järjestivät yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni -projekti, Pohjanmaa-hanke, Kokkolan ensi- ja turvakoti ry sekä Ensikoti Iida ja avopalveluyksikkö Liina. Osallistujia tilaisuuteen tuli Kokkolasta ja lähialueilta esimerkiksi neuvoloista, päiväkodeista, psykiatrian ja lastenpsykiatrian poliklinikoilta, perhetyöstä, sosiaalija terveysalan oppilaitoksista (opiskelijoita ja opettajia), päihdehuollosta, keskussairaaloista, sosiaalitoimistoista, seurakunnista, synnytys- ja naistentautien klinikoilta, lapsiperheiden kotipalvelusta,

äitiyspoliklinikan

päihdevastaanotolta

yhdistyksistä.

Koulutuspäivän

ohjelmaan kuului avauspuheenvuoro ja kolme asiantuntijaluentoa, joissa kerrottiin Pidä kiinni -projektin tavoitteista ja periaatteista, kuntoutusmallin käytännön toteutuksesta sekä siitä, miltä päihdeperheiden lasten tilanne näyttää lastenlääkärin näkökulmasta. Vuoden 2008 isoista koulutuksista toinen järjestettiin Kuopiossa 3.12.2008 otsikolla ”Vauva päihteiden varjosta – koulutuspäivä sosiaalija terveysalan ammattilaisille”. Osallistujia oli yhteensä 181 ja he edustivat laajasti sosiaalija terveydenhuoltoa Kuopiosta ja lähikunnista samaan tapaan kuin Kokkolan marraskuun 2008 koulutuksessa. Ohjelmaan kuului Pidä kiinni -mallin ja käytännön toiminnan esittelyä. Lisäksi Pidä kiinni -ensikodissa hoidossa olleet kaksi äitiä puhuivat omista toipumiskokemuksistaan ja lääketieteen edustaja puhui päihdeperheiden lasten tilanteesta. Kuopion koulutustilaisuudessa kerättiin palautetta osallistujilta. 79 palautelomaketta saatiin täytettynä takaisin. Palaute Kuopion koulutuspäivästä oli hyvin positiivista. Alla olevat lainaukset edustavat hyvin tilaisuuden osallistujilta saatua palautetta: ”Sisältö oli hyvä! Tärkeää asiaa. Sopivan mittaiset alustukset. Päivän luentojen jaottelu oli myös hyvä.”

”Antoisa päivä. Parasta oli kahden huumeista toipuneen äidin omakohtaiset kertomukset ja kokemukset toipumisesta. Tsemppiä näille äideille ja heidän lapsilleen! XX:n (lääkäri) luento oli myös todella mielenkiintoinen. Kiitos koulutuksesta, tämä on tärkeää asiaa tänä päivänä.” ”Sisältö monipuolista, tarpeellista ja kiinnostavaa. Omakohtaiset kokemukset kertovat enemmän kuin teoreettiset (mitkä oli hyvin esitetty) tiedot. Tällaisia ”selviytymistarinoita” on aina mukava kuulla, siitä saa aina voimia omaan työhön. Koulutus antoi paljon eväitä omaan työhön vietäväksi sekä lisäsi ymmärrystä päihdeäitejä kohtaan. ” Kuopion tilaisuudesta saadussa palautteessa korostui se, että kuulijat pitivät erityisen tärkeänä, arvokkaana ja rohkaisevana sitä, että Pidä kiinni -yksikön entiset asiakkaat kertoivat omista toipumiskokemuksistaan. Entisten asiakkaiden kokemusten kuuleminen luo kuulijoihin toivoa siitä, että toipuminen on mahdollista ja päihdeongelmaisia perheitä voi ja kannattaa auttaa. Kolmas vuoden 2008 laaja koulutustilaisuus, joka keräsi yleisöä eri puolilta maata, järjestettiin 20–21.8. Helsingissä otsikolla ”Päihteet, vauva, vanhemmuus. Pidä kiinni -hoitojärjestelmän juhlaseminaari”.

Tilaisuuden

järjestivät

Ensi-

turvakotien

liitto

sosiaali-

terveysministeriö. Osallistujia oli yhtensä 225 eri puolilta Suomea. He edustivat laajasti sosiaalija

terveydenhuoltoa,

päihdehuoltoa,

vankeinhoitoa

sosiaali-

terveydenhuollon

järjestökenttää. Myös Pidä kiinni -yksiköiden työntekijöitä oli mukana. Tilaisuudessa esiteltiin Pidä kiinni -hoitomallia, avopalveluita ja etsivää työtä sekä hyvän asiakassuhteen perusteita. Ulkomainen ja kotimaiset asiantuntijat luennoivat varhaiseen vuorovaikutukseen kohdistuvista hoidollisista

interventioista

tutkija

esitteli

hoidon

vaikuttavuutta

koskeneita

tutkimustuloksiaan. Tilaisuudesta saatiin 105 täytettyä palautelomaketta ja saatu palaute oli jälleen varsin positiivista: etenkin ”käytännönläheiset” puheenvuorot eli Pidä kiinni -yksiköissä tehtävän käytännön työn esittelyt saivat kiitosta. Negatiivista palautetta tuli lähinnä siitä, että osan kuulijoista oli vaikea seurata ulkomaisen luennoitsijan puhetta tulkkauksesta huolimatta, koska kuulokkeiden käyttö koettiin vaikeaksi ja/tai luennossa käytettiin paljon ammattisanastoa ja toisaalta siitä, että osa päivien ohjelman sisällöstä oli Pidä kiinni -yksiköiden työntekijöille entuudestaan tuttua. Alla olevat esimerkit kuvaavat palautteen sisältöä: ”Mielenkiintoisia luentoja. Luennot olivat ajallaan. Oikein kattava seminaari! Tuli paljon arvokasta tietoa.” ”Hyvin sujui, paikka hyvä, tuolit mukavat ja kuuluvuus hyvä. Sisältö todella mielenkiintoinen, asiallinen ja ajankohtainen.” 52

”Reflektiivinen työote ja siihen liittyvä tieto mielenkiintoista. Jonkin verran päällekkäisyyttä ja saman toistoa.” ”Erittäin mielenkiintoinen Marjukka Pajulon luento hoidon vaikuttavuudesta ja tutkimustuloksista. Paljon tuttua asiaa, kun on jo pitkään työskennellyt Pidä kiinni -projektissa. Eli oliko turhaa toistoa? Paljon erikoisalan tietoa ja koulutusta alan luennoitsijoilta. mahtava juttu!” ”Paras anti olivat toisen seminaaripäivän ”ruohonjuuritason” työtä tekevien puheenvuorot (Anne Stormbom, Marketta Kolari, Tarja Boelius, Anne Pitkänen). Mielenkiintoinen luento oli myös Nancy Suchmanin pitämä, vaikka hänen tekemänsä työ onkin hieman erilaista kuin Suomessa tehtävä työ. Tulkkauksen termit aukesivat vasta toisen seminaaripäivän loppupuolella – olisiko ollut hyvä jos Nancy Suchman olisi esiintynyt vasta seminaarin loppupuolella? Seminaaripäivät olivat antoisat ja ajatuksia herättävät puheenvuorot kantavat varmasti jokaisen sisällä siementä omaan työhön."

Muutama Pidä kiinni -työntekijä toi palautelomakkeessa esiin myös huolen toiminnan tulevaisuudesta. Hoitojärjestelmän rahoitus oli vuonna 2008 tulevaisuuden osalta auki, kun RAY:n pitkäaikaisen, hoitojärjestelmän kehittämiseen myönnetyn rahoituksen oli määrä päättyä: ”Iso työ on Pidä kiinni -projektissa jo tehty ja paljon olisi vielä oppimista ja tekemistä. Toivon, että työmme rahoitus saataisiin järjestymään ja vaikka projekti sinällään loppuukin, säilyisi liiton taustatuki koulutuksineen ja muiden yksiköiden yhteyksineen. Kiitos tästä ja tsemppiä jatkoon!”

Vuoden 2008 laajan yleisön saavuttaneista koulutustilaisuuksista annetun palautteen läpikäyminen osoittaa, että koulutukset koettiin antoisiksi ja oman työn kannalta hyödyllisiksi ja motivoiviksi. Koulutustilaisuuksien tehtävä onkin paitsi antaa kuulijoille tietoa Pidä kiinni järjestelmästä ja vauvaperheiden päihdeongelmien hoitamisesta myös antaa heille tilaisuus pysähtyä, ottaa pysähtymisen kautta etäisyyttä omaan työhönsä ja pohtia tämän etäisyyden päästä omaa työtään ja sen kehittämistä. Tässä luvussa on tarkasteltu ”muuta kuin asiakastyötä” ja valittu lähemmin tarkasteltavaksi vuosi 2008, joka toimii esimerkkinä myös muiden vuosien toiminnasta. Vuonna 2008 Pidä kiinni -hankkeen kehittämis- ja koordinaatioryhmä järjesti omien hoitoyksiköiden työntekijöille yhteensä kuusi yksi- tai kaksipäiväistä koulutustilaisuutta, joihin osallistui yhteensä 127 omien hoitoyksiköiden työntekijää. Omien hoitoyksiköiden työntekijöiden kouluttaminen on ollut laajamittaista ja aktiivista ja sitä on tehty hoitojärjestelmän perustehtävän kannalta tärkeiden teemojen parissa. 53

Tässä luvussa on osoitettu, että hoitoyksiköissä paikallisesti toteutettu oman yksikön ulkopuolelle ja laajemmin yhteiskunnalliseen vaikuttamisen suuntautuva toiminta on ollut laajamittaista ja mielekkäästi kohdistettua. Sen selkärangan ovat muodostaneet tiiviit suhteet sosiaalija terveysalan oppilaitoksiin ja kunnan sosiaalija terveysviranomaisiin. Vuonna 2008 hoitoyksiköt järjestivät itse tai osallistuivat kouluttajina yhteensä 37 koulutustilaisuuteen, joissa oli yhteensä noin 2400 osallistujaa. Yksiköt esittelivät toimintaansa vuoden 2008 aikana yhteensä peräti 133 kertaa ja toiminnan esittelyihin osallistui noin 2800 henkilöä. Lisäksi hoitoyksiköistä

oltiin

mukana

yhteensä

kuudessatoista

säännöllisesti

kokoontuvassa

yhteistyöryhmässä ja esiteltiin omaa toimintaa ja sen tuloksia mediassa. Pidä kiinni -koordinaatioja kehittämistiimi on vuodesta 2000 alkaen järjestänyt vuosittain sosiaalija terveydenhuollon kunta- ja järjestötoimijoille, asiantuntijoille ja päättäjille suunnattuja koulutustilaisuuksia, jotka ovat tavoittaneet laajan yleisön. Esimerkkivuonna 2008 näihin koulutustilaisuuksiin osallistui yhteensä 567 henkilöä esimerkiksi neuvoloista, seurakunnista, lastensuojelusta ja päihdehuollosta. Koulutuksista saatu palaute oli positiivista. Lisäksi esimerkkivuonna 2008 koordinaatioja kehittämistiimi esitteli Pidä kiinni -toimintaa kahdessa valtakunnallisessa sosiaalija terveysalan tapahtumassa, joihin osallistui yhteensä 1400–1700 henkilöä. Pidä kiinni -hankkeen koordinaatio on laajan kuulijakunnan saavuttaneiden koulutustilaisuuksien ja muun aktiivisen vaikuttamistoiminnan kautta ollut alkuperäisten tavoitteidensa mukaisesti aktiivisesti ja näkyvästi mukana kehittämässä raskaana olevien naisten ja lapsiperheiden päihdeongelmien hoitoa.

6 Yhteenveto ja tulevaisuuden haasteet Tässä selvityksessä on tarkasteltu Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten kehittämän Pidä kiinni -hoitojärjestelmän toimintaa ja vaikutuksia niin asiakkaiden, mallia kehittäneiden työntekijöiden, paikallisten yhteistyökumppanien kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisenkin näkökulmista. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on tavoittanut vuoden 2011 loppuun mennessä laitos- ja avopalveluihinsa yhteensä 3881 henkilöä (äitejä, isiä ja lapsia) eripituisille hoitojaksoille ja nettikeskustelu-ryhmätoiminnan kautta on tullut autetuksi noin 350 äitiä. Näistä luvuista puuttuvat ensikotien ja avopalveluyksiköiden osalta vuoden 2012 asiakkaat, joista kootaan tiedot vuoden 2012 lopussa. Asiakkaiden näkökulmasta ensikoti-kuntoutus oli mahdollistanut heille perusteellisen elämän muutoksen eli päihteettömyyden, normaalin vauvaperheen arjen ja vanhempana toimimisen. Lisäksi hoidossa koettu turvallisuuden tunne oli ollut äideille hyvin tärkeää heidän kuntoutumisensa kannalta. Äidit kuvasivat myös arvomaailmansa asteittaista muuttumista ja pitivät merkittävänä erilaisten arjen taitojen – kuten lapsenhoidon, ruuanlaiton, siivoamisen ja raha-asioiden hoitamisen – opettelua. Kun asiakkailta kysyttiin haastatteluissa, miksi ensikotikuntoutus oli auttanut heitä, tärkeimmiksi tekijöiksi nimettiin tiivis ja luottamuksellinen suhde omahoitajaan, erilaiset päihdekuntoutukselliset elementit ja tehtävät, vertaistuki sekä se, että työntekijöiden arvostava ja kannustava suhtautuminen kohotti heidän omanarvontuntoaan ja lisäsi toiveikkuutta. Asiakkaat pitivät hoidon pitkäkestoisuutta ensiarvoisen tärkeänä: moni kuvasi kuntoutumisen päässeen omalla kohdallaan kunnolla vauhtiin vasta noin puolen vuoden hoidossa olemisen jälkeen. Myös mahdollisuus saada ensikodin jälkeen tukea avopalveluista koettiin tärkeäksi. Pidä kiinni -toiminnan näkyvimpiä tuloksia ovat uudenlainen hoitomalli päihdeongelmaisten pikkulapsiperheiden ja raskaana olevien naisten auttamiseksi ja perustettu valtakunnallinen Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Työntekijöiden näkökulmaa käsittelevässä luvussa (3) kuvattiin hoitomallin kulmakiviä Pidä kiinni -yksiköiden työntekijöiden ja mallin kehittämisessä mukana olleiden

henkilöiden

näkökulmasta.

Näitä

kulmakiviä

ovat

lastensuojelun

päihdekuntoutuksen yhdistäminen, asiakkaan kunnioittaminen ja osallisuus, varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen, omahoitajatyöskentely, yhteisökuntoutus ja reflektiivinen työote, joka tukee vanhempaa ottamaan lapsen tunteet ja tarpeet huomioon.

Yhteistyökumppanien näkemyksiä Pidä kiinni -yksiköiden merkityksestä ja tehdystä yhteistyöstä on tähän mennessä kartoitettu systemaattisesti Turussa ja Kuopiossa. Kartoitus osoitti, että näillä paikkakunnilla yhteistyötahot kunnassa olivat Pidä kiinni -toimintaan erittäin tyytyväisiä. Kuopion alueen yhteistyötahojen arvion mukaan Pidä kiinni -yksiköiden toiminta omalla paikkakunnalla ehkäisee merkittävällä tavalla huostaanottoja ja lasten sijoittamista kodin ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että Pidä kiinni -hoitojärjestelmän taloudellisen merkityksen voidaan arvioida olevan suuri: tiedetään, että lapsen huostaanoton ja sijaishuollon kustannukset ovat korkeat ja että huumeongelmainen ja aktiivisesti huumeita käyttävä vanhempi aiheuttaa hänkin kuntataloudelle merkittäviä kustannuksia. Tulee lisäksi muistaa, että päihdeongelmaisen perheen kuntouttaminen aiheuttaa huomattavia taloudellisia säästöjä pitkälle tulevaisuuteen, kun lapselle taataan turvallinen varhaislapsuus ja hyvät kehityksen edellytykset ja vanhemmat kuntoutuvat parhaassa mahdollisessa tapauksessa työelämään. Myös uusi aivotutkimus tukee raskaudenaikaisen hoidon ja huolenpidon sekä vauvan ensimmäisen elinvuoden aikaisen hyvinvoinnin ja turvallisten elinolojen tärkeyttä: nykyisin tiedetään, että raskausajan ja ensimmäisen elinvuoden aikaiset stressitekijät voivat vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen haitallisesti (Karlsson, Melartin ja Karlsson 2007). Jatkossa olisi mielekästä tehostaa valtakunnallisesti yhteistyötahojen antaman palautteen keräämistä ja hyödyntämistä. Tämän toteuttamisessa voitaisiin käyttää hyväksi jo olemassa olevia yhteistyösuhteita paikallisiin ammattikorkeakoululuihin ja teettää tutkielmia opinnäytetöinä sosiaalialan opiskelijoilla. Raskaudenaikaisella hoidolla pystytään ehkäisemään tai vähentämään päihteiden käytön aiheuttamia pysyviä sikiövaurioita tai muita hoitoa vaativia vaivoja, kuten vastasyntyneen vieroitusoireita. Pidä kiinni -projektin alkutaipaleella ajatus siitä, että päihdeongelmaista lapsiperhettä tuettaisiin intensiivisesti jo raskausaikana, oli palvelujärjestelmässä uusi ja viranomaisten oli vaikea hahmottaa sitä, että syntyvän lapsenkin kannalta olisi parasta aloittaa kuntoutus jo raskausaikana. Tämän pulman korjaamiseksi Pidä kiinni -järjestelmään saatiin 2000-luvun alkupuolella rakennettua RAY:n tuella ensimmäisten kolmen hoitokuukauden täyssubventio, jonka avulla raskaudenaikainen hoitoon pääsy helpottui ja hoitojaksot myös pitenivät, kun kunnan ei tarvinnut maksaa ensimmäisten kolmen kuukauden hoitoa raskausaikana. Yli kymmenen toimintavuoden aikana Pidä kiinni -hoitojärjestelmän piiriin on alkanut ohjautua yhä enemmän asiakkaita jo raskausaikana, raskaudenaikaisen hoidon tärkeys

on alettu palvelujärjestelmässä ymmärtää paremmin kuin ennen. 10 Tämä on merkittävä asennemuutos, jonka myötä myös mahdollisuudet ehkäistä tai vähentää jo sikiöaikana mahdollisesti syntyviä vaurioita ja vammoja ovat parantuneet. Viimeisenä teemana tässä selvityksessä tarkasteltiin ”muuta kuin asiakastyötä” eli sellaista Pidä kiinni -hankkeen piirissä tehtyä työtä, joka ei liity hoitojärjestelmän luomiseen tai asiakastyöhön. Tätä toimintakenttää tarkasteltiin lähinnä yhden esimerkkivuoden toimintaan tutustumalla. Esimerkkivuodeksi valittiin sattumanvaraisesti vuosi 2008. Vuonna 2008 Pidä kiinni -hankkeen kehittämis- ja koordinaatioryhmä järjesti omien hoitoyksiköiden työntekijöille yhteensä kuusi yksi- tai kaksipäiväistä koulutustilaisuutta, joihin osallistui yhteensä 127 omien hoitoyksiköiden työntekijää. Työntekijöiden kouluttaminen oli laajamittaista ja aktiivista ja sen aiheet olivat hoitojärjestelmän perustehtävän kannalta tärkeitä. Jos esimerkkivuoden 2008 omien yksiköiden työntekijöille suunnatut koulutukset ja niiden osallistujamäärä kerrotaan Pidä kiinni -toiminnan yhteensä viidellätoista toimintavuodella, saadaan tulokseksi yhteensä 90 koulutustilaisuutta ja 1905 koulutukseen osallistunutta työntekijää. Kyse on kuitenkin suuntaaantavasta arviosta, koska koulutusten volyymi ei ollut toiminnan alkuvuosina yhtä suuri kuin vuonna 2008. Hoitoyksiköiden toiminnan jatkuva kehittäminen työntekijöitä kouluttamalla saa aikaan myös vaikutuksia, jotka ulottuvat yhteiskunnassa Pidä kiinni -hoitoyksiköitä laajemmalle: koulutetut työntekijät vievät omaa osaamistaan yhteistyökumppaneille ja työpaikkaa vaihtaessaan he vievät mukanaan Pidä kiinni -osaamista uusille areenoille. Myös laadunvalvontajärjestelmän kautta viedään Pidä kiinni -osaamista eteenpäin kuntiin, sillä säännöllisesti järjestettävissä laadun auditoinneissa on aina mukana myös kunnan eli palvelujen ostajan edustaja. Selvityksessä osoitettiin, että hoitoyksiköissä paikallisesti toteutettu oman yksikön ulkopuolelle suuntautuva toiminta oli laajamittaista ja mielekästä. Sen ytimen muodostivat tiiviit suhteet sosiaalija terveysalan oppilaitoksiin ja kunnan sosiaalija terveysviranomaisiin. Vuonna 2008 hoitoyksiköt järjestivät itse tai osallistuivat kouluttajina yhteensä 37 koulutustilaisuuteen, joissa oli yhteensä noin 2400 osallistujaa. Yksiköt esittelivät toimintaansa vuoden 2008 aikana yhteensä peräti 133 kertaa ja toiminnan esittelyihin osallistui noin 2800 henkilöä. Lisäksi hoitoyksiköistä

oltiin

mukana

yhteensä

kuudessatoista

säännöllisesti

kokoontuvassa

yhteistyöryhmässä ja esiteltiin omaa toimintaa ja sen tuloksia mediassa. Jos koulutusten ja

Suullinen tiedonanto, Maarit Andersson 15.9.2012

toiminnan esittelyjen osallistujat sekä yhteistyöryhmät kerrotaan Pidä kiinni -toiminnan yhteensä viidellätoista toimintavuodella, saadaan tulokseksi 36 000 koulutuksiin osallistujaa, 42 000 toiminnan esittelyihin osallistujaa ja 240 säännöllisesti kokoontuvaa yhteistyöryhmää. Kyse on kuitenkin suuntaa-antavista arvioista, koska koulutusten, toiminnan esittelyjen tai yhteistyöryhmiin osallistumisen volyymi ei ollut toiminnan alkuvuosina yhtä suuri kuin 2000luvun puolivälistä eteenpäin. Pidä kiinni -koordinaatioja kehittämistiimi Ensi- ja turvakotien liitossa on vuodesta 2000 alkaen järjestänyt vuosittain sosiaalija terveydenhuollon kunta- ja järjestötoimijoille, asiantuntijoille ja päättäjille suunnattuja koulutustilaisuuksia, jotka ovat tavoittaneet laajan yleisön. Esimerkkivuonna 2008 näihin koulutustilaisuuksiin osallistui yhteensä 567 henkilöä esimerkiksi neuvoloista, seurakunnista, järjestöistä, lastensuojelusta ja päihdehuollosta. Koulutuksista saatu palaute on ollut positiivista. Lisäksi esimerkkivuonna 2008 koordinaatioja kehittämistiimi esitteli Pidä kiinni -toimintaa kahdessa valtakunnallisessa sosiaalija terveysalan suurtapahtumassa, joihin osallistui yhteensä 1400–1700 henkilöä. Jos Pidä kiinni hankkeen kehittämis- ja koordinaatiotiimin järjestämiin koulutuksiin vuonna 2008 osallistuneiden

henkilöiden

määrä

kerrotaan

Pidä

kiinni

-toiminnan

viidellätoista

toimintavuodella, saadaan koulutuksiin osallistuneiden määräksi yhteensä 8505 henkilöä. Jos sosiaalija terveysalan suurtapahtumissa tavoitettu ihmismäärä kerrotaan toimintavuosien määrällä, on näissä tapahtumissa potentiaalisesti tavoitettu yhteensä 21 000–25 500 sosiaalija terveydenhuollon toimijaa. Kyse on jälleen suuntaa-antavista arvioista, sillä ensimmäisten kahden toimintavuoden aikana kehittämis- ja koordinaatiotiimi ei vielä järjestänyt omia, laajamittaisia koulutustilaisuuksia ja muutenkin niiden määrä on vaihdellut jonkin verran vuosittain. Pidä

kiinni

-hankkeen

koordinaatio

laajan

kuulijakunnan

saavuttaneiden

koulutustilaisuuksien ja muun aktiivisen vaikuttamistoiminnan kautta ollut alkuperäisten tavoitteidensa mukaisesti aktiivisesti mukana kehittämässä päihteitä käyttävien vauvaperheiden auttamista sosiaalija terveydenhuollossa. Lisäksi on otettu näkyvästi osaa aiheesta käytyyn julkiseen keskusteluun raivaten tilaa ja resursseja hoitojärjestelmän kehittämiselle ja laajentamiselle sekä muokattu yhteiskunnallista ilmapiiriä hoitomyönteisemmäksi viemällä eteenpäin sitä viestiä, että päihdeongelmaisia perheitä pystytään kuntouttamaan riittävän osaavan, intensiivisen ja pitkäjänteisen tuen avulla.

Tällä hetkellä, syksyllä vuonna 2012, Pidä kiinni -hoitojärjestelmään kuuluvien hoitoyksiköiden tilanne on se, että monissa yksiköissä – varsinkin isommissa kaupungeissa – hoitoon tulijoita olisi selvästi enemmän kuin mitä nykyisillä resursseilla voidaan ottaa vastaan. Asiakkaita joudutaan asettamaan jonoon, heitä pyydetään palaamaan asiaan myöhemmin tai heitä yritetään ohjata toisella paikkakunnalla sijaitsevaan Pidä kiinni -yksikköön, mikäli muualla on paikkoja. Pidä kiinni -ensikotiin pääsyä voi pahimmillaan joutua jopa raskausaikana odottamaan useita kuukausia, vaikka hoidon tarve olisi akuutti. Joissakin avopalveluyksiköissä asiakkaita on myös otettu väliaikaisesti ”ylipaikoille” tai heille tarjottujen palvelujen (esimerkiksi kotikäyntien) määrää on jouduttu supistamaan asiakkaiden suuren määrän vuoksi. Käytännön kokemukset Pidä kiinni -yksiköissä ovat osoittaneet, että kun hoitoon pääsy pitkittyy, se usein myös mutkistuu. Vaikean päihdeongelman luonteeseen kuuluu usein ongelman kieltäminen ja siitä seuraava hoitomotivaation puute. Tästä syystä hoitoon pitäisi päästä pikaisesti silloin, kun hoitomotivaatiota on – varsinkaan vauvaperheessä tai raskausaikana hoitoon pääsyä ei pitäisi joutua odottamaan, koska lapsi tarvitsee hyvää hoitoa ja turvallisen ympäristön heti. Myös toisella paikkakunnalla sijaitsevaan hoitoyksikköön lähteminen

usein

nostaa

hoitoon

lähtemisen

kynnystä

vaikeuttaa

avunsaantia.

Hoitoyksiköissä on havaittu, että kuntien rahatilanteen tiukkuus voi nykyisin vaikeuttaa kuntoutukseen

pääsyä

aiheuttaa

painetta

pitää

hoitojaksoja

varten

myönnetyt

maksusitoumukset todellista hoidon tarvetta lyhyempinä. Tulevaisuuden haasteena on olemassa olevien Pidä kiinni -palveluiden jatkuvuuden turvaaminen ja hoitojärjestelmän resurssien mitoittaminen niin, että kaikki hoitoa haluavat päihdeongelmista kärsivät raskaana olevat naiset ja perheet saavat apua nopeasti ja riittävän pitkään.

LÄHDELUETTELO Andersson Maarit (2001) Projektin toiminta. Kirjassa Maarit Andersson (toim.) Tartu hetkeen. Apua ja hoitoa päihdeongelmaisille vauvaperheille. Ensi- ja turvakotien liitto, 2001. Andersson Maarit (2008a) Vauvalähtöistä päihdekuntoutusta kehittämässä. Pidä kiinni projekti 1998-2008. Esikko, 3. Andersson Maarit (2008b) Pidä kiinni -hoitojärjestelmän rakentaminen. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Boelius Tarja (2008a) Näkökulmia naisten päihdekysymykseen. Esikko, 3. Boelius Tarja (2008b) Naiset raittiuden vaalijoista päihteiden käyttäjiksi. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Hannu Laura (2010) Äitiyden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen päihdetyössä. Ensi- ja turvakotien liiton työpapereita 2/2010. Hyytinen Riitta (2008a) Kuntoutuksen sisältö päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä. Esikko, 3. Hyytinen Riitta (2008b) Hyvän asiakassuhteen merkitys. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Jaskari Saara (2008) Reflektiivisen työotteen kehittäminen – vauva vanhemman mielessä. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Kalland Mirjam ja Pajulo Marjukka (2008) Äitien arvio ensikotihoidon merkityksestä. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi.

Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Karlsson Linnea, Melartin Tarja, Karlsson Hasse (2007) Lapsuuden stressi uhkaa aikuisiän terveyttä. Suomen Lääkärilehti, 37/2007, 62, 3293-3299. Leppo Anna (2008) Pidä kiinni -projektin yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Lindfors Kaisu (2011) Alkoholiongelmasta irrottautuva äiti suljetussa nettikeskusteluryhmässä. Ensi- ja turvakotien liiton työpapereita 4/2011. Mattila Liisi ja Varjonen Maria (2006) Ensikoti Pinjan palautejärjestelmä asiakkaan yhteistyötahojen

kuulemiseksi.

Turun

ammattikorkeakoulu,

opinnäyte,

Sosiaalialan

koulutusohjelma. Pajulo Marjukka ja Kalland Mirjam (2008) Äidin reflektiivinen kyky ja sen vaikutus päihdeensikotien hoidon tulokseen. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Palevaara Tuomo ja Piskunen Annika (2005) Pääkaupunkiseudulla on erityispiirteensä. Esikko, 3. Pidä kiinni -hoitojärjestelmän koulutukset ja esittelyt sekä näkyvyys 2008. Julkaisematon raportti. Ensi- ja turvakotien liitto, 2009. Stormbom Anne (2008) Vauvalähtöinen päihdekuntoutus – esimerkkinä Ensikoti Pinja. Kirjassa: Maarit Andersson, Riitta Hyytinen ja Marianne Kuorelahti (toim.) Vauvan parhaaksi. Kuntoutuminen päihteistä odotusja vauva-aikana. Pidä kiinni -hoitojärjestelmä. Ensi ja turvakotien liitto ry, Helsinki.