Vaativaa vauvaperhetyota odotusaikana

Sinikka Kuosmanen Vaativaa vauvaperhetyötä odotusaikana Työpapereita 2/2012

Mikä vauvaperhetyöntekijän ja odottavan vanhemman kohtaamisessa tukee vauvan ja vanhemman suhdetta vauvan synnyttyä?

Ensi- ja turvakotien liiton työpapereita 8 ISSN-L 1799-3075 ISSN 1799-3075 (painettu) ISSN 1799-3083 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-9227-64-1 Kannen ulkoasu: Rohkea Ruusu

Ensi- ja turvakotien liitto ry Helsinki, 2012

Sisällysluettelo

Sisällysluettelo ................................................................................................................................ 2 LUKIJALLE....................................................................................................................................... 4 ALUKSI ............................................................................................................................................ 5 1. VAUVA POSTMODERNISSA MAAILMASSA ............................................................................ 7 2. VAUVAPERHETYÖ ................................................................................................................... 11 2.1. Vauvaperhetyötä kotona .................................................................................................... 11 2.2. Vauva-aika ennen vauvan syntymää ................................................................................. 13 3. VAUVAN ELÄMÄN SUURIA ILMIÖITÄ ................................................................................... 15 3.1. Vanhemmuudesta .............................................................................................................. 15 3.2. Äitiyden moniäänisyys ....................................................................................................... 15 3.3. Suomalainen tutkija kertoo äitiydestä vuosina 1995–2010 .............................................. 17 3.4. Kiintymys, kiinnittyminen, kiintymyssuhdeteoria ja kiintymysteoria............................... 20 3.5. Rakkaus toiseen ................................................................................................................. 24 3.6. Sosiaalinen liittyminen ...................................................................................................... 25 4. TYÖ TEKIJÄÄNSÄ NEUVOO ................................................................................................... 26 4.1. Vuosien 2006–2007 vauvaperhetyön havaintoja ............................................................. 26 4.2. Odotusajan vauvaperhetyön hahmottelua ....................................................................... 27 4.3. Vauvaperhetyö ennen vauvan syntymää........................................................................... 32 4.4. Tutkimusaineisto............................................................................................................... 33 4.5. Aineiston käsittely.............................................................................................................. 34 4.6. Tarinan rakenne ................................................................................................................ 37 5. ALMAN TARINA ....................................................................................................................... 37 5.1. Alma .................................................................................................................................... 37 5.2. Alma ja vauvaperhetyö ...................................................................................................... 38 5.3. Kysymykset ja hypoteesit ................................................................................................... 39 5.4. Prologi ................................................................................................................................ 40 5.5. Työn alku. Kohtaamiset 1–5 ............................................................................................... 40 5.6. Tutkija kertoo ..................................................................................................................... 45 5.7. Vauvoja odotetaan ja vauvoja syntyy. Kohtaamiset 6–17 ................................................. 47 5.8. Tutkija kertoo ..................................................................................................................... 50 5.9. Vauvaperhetyötä vauvan synnyttyä. Kohtaamiset 18–26 ................................................. 51 5.10. Tutkija kertoo ................................................................................................................... 53 5.11. Epilogi ............................................................................................................................... 53 6. TARINA VIELÄ LYHYESTI ........................................................................................................ 56 7. TARINA OPETTAA, KUINKA VAUVAN SELVIYTYMISTÄ TUETAAN..................................... 58

8. VAUVA VAIKUTTAJANA........................................................................................................... 61 9. LOPUKSI.................................................................................................................................. 63 LÄHDELUETTELO........................................................................................................................ 66

LUKIJALLE Ensi- ja turvakotien liiton pitkän historian aikana vauvat ovat olleet aina työmme keskiössä.

Mieliin piirtyy kuva 1940-luvun ensikodista, jossa vauvat saavat ilmakylpyjä ensikodin parvekkeella. Vauvan hyvä perushoito, säännölliset ruoka- ja uniajat sekä ensikotiäitien ahkera työnteko ja opiskelu olivat silloin työmme toimintamalleja.

Ajat ovat muuttuneet ja niin vauvatyömmekin. Ensikotityön vahvasta juuresta on noussut niin päiväryhmätoiminta intensiivikursseineen kuin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien äitien auttaminen. Päihteiden käytön lisääntyminen on tuonut vauvatyöhömme äidit, jotka kärsivät vakavasta päihdeongelmasta. Ensikodin työote on viety myös vankilaan, vankilan perheosastolle, jossa vanhempi sovittaa rikostaan vauvansa kanssa ja vastaanottokeskuksiin, joissa autetaan turvapaikkaa hakevia vauvaperheitä.

Erityinen vauvatyön kehittämisvaihe oli vuosina 2000–2010, jolloin RAY:n avustuksella toteutettiin Alma-klinikan, myöhemmin Alma-keskuksen, varhaisen vuorovaikutuksen kehittämis- ja tutkimushanke.

Ensi- ja turvakotien liiton tutkija-kehittäjä Sinikka Kuosmasen laatima raportti perustuu hänen tekemäänsä laadulliseen tutkimukseen Alma-keskuksen kolmen viimeisen vuoden aikana toteutetusta vauvatyön kehittämisestä. Tuona aikana kaksi vauvaperhetyöntekijää kirjasi vauvaperheissä tekemäänsä työtä ottaen mukaan perheenjäsenet oman elämänsä asiantuntijoina. Vanhemman ja vauvan vuorovaikutusta havainnoitiin yhdessä perheen kanssa. Alma-tiimissä koottiin yhteen tekijöitä, jotka edesauttavat vauvan ja vanhemman hyvän vuorovaikutussuhteen syntymistä vanhempien kannalta haastavissa elämäntilanteissa.

Raportti puhuu moniteoreettisen lähestymistavan puolesta vauvatyön kehittämisessä. Se puhuu raskauden aikaisen vuorovaikutustyön merkityksestä ja kiinnittää samalla huomion oppimiseen, vanhemmuuteen kasvamiseen ja kasvuympäristöön. Vauvan ja vauvaperheen kanssa tehtävät työ ehkäisee ongelmien kasautumista ja syrjäytymistä.

Ritva Karinsalo Toimitusjohtaja

ALUKSI ”Inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välissä.” (Antti Eskola, 2009) Ensi- ja turvakotien liitto toteutti vuosina 2000–2010 varhaisen vuorovaikutuksen kehittämis- ja tutkimushankkeen, joka vauvatyötä tekevien keskuudessa opittiin tuntemaan ensin Alma-klinikkana ja myöhemmin Alma-keskuksena. Kolmen viimeisen vuoden aikana Alman työlle oli ominaista, että vauvaperheiden asiakkuudet alkoivat odotusvaiheessa, jo ennen vauvan syntymää.

Alman työntekijät työskentelivät vauvaperheiden kanssa perheiden kodeissa. Vauvaperhetyö tuki haasteellisissa elämäntilanteissa olevan perheen selviytymistä tavallisen elämän kierteeseen, hyvien ja huonojen hetkien tasapainoon. Työssä keskityttiin vauvan ja vanhemman suhteeseen, varhaiseen vuorovaikutukseen ja vanhemmuuteen olosuhteissa, joihin liittyy paljon uhkia. Tämä raportti kertoo noiden kolmen vuoden työstä.

Tutkin pienimuotoisesti kahta asiaa: sitä, mitkä tekijät vauvaperhetyöntekijän ja vanhemmuuden alkutaipaleella olevan vanhemman kohtaamisessa edesauttavat vauvan ja vanhemman hyvää suhdetta ja sitä, kannattaako vauvaperhetyö aloittaa jo ennen vauvan syntymää. Jos kannattaa, miksi näin on?

Tutkimukseni avaa ovea varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tutkimiselle konstruktiivisesta ja kontekstuaalisesta näkökulmasta. Lähestymiseni yhteiskunnallisesta viitekehyksestä käsin vauvan elämään ja vauvan vanhemmiksi kasvamiseen on yritys tutkia, onko ja mitä sosiaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat lähes ainoana vallalla olevan kiintymyssuhdeajattelun ohella vauvan hyvinvointiin.

Olennaista lähestymistavassani on, miten auttaa vanhempaa haluamaan, jaksamaan ja tietämään, kuinka ja kenen kanssa hän luo hyvää elämää. Oppiminen on sosiaalista toimintaa ja kaikilla kokemuksilla on sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti.

Oppimisympäristö, vauvan vanhemman omakohtainen historia, henkilökohtaiset ominaisuudet ja muut sosiaalisen maailman tekijät saattavat kuormittaa ja uuvuttaa vauvaa odottavaa. Vauvan hyvä tulevaisuus on tällöin uhattuna. Myös asuinympäristö vaikuttaa vauvaperheen hyvinvointiin.

Tutkimukseni on laadullinen.

Sen ensisijainen tutkimusaineisto on vauvaperhetyöntekijöiden kotikäynneiltä tekemät kirjaukset ja havainnot siitä, mitä kohtaamisissa tapahtuu. Tutkimusraportointi on luonteeltaan narratiivinen, koska henkistä ja sosiaalista hyvinvointia ehkäisevät ja kuormittavat ongelmat ja niihin liittyvät todellisuuskäsitykset rakentuvat ihmisten välillä, kielessä ja toiminnassa, kontekstissa. Tämä on aina suhteessa kulttuurisiin tarinoihin. (Synnytystarinat ovat niitä, joita kuullaan, mutta odotustarinat ovat piilossa.)

Raportoin narratiivisesti, tarinoiden avulla, myös siksi, että vauvaperhetyöntekijä ja vanhempi työskentelevät muutoksen aikaansaamiseksi. Kyseessä ovat vanhemman oma vanhemmuus, äitiys ja isyys suhteessa syntyvään vauvaan, toiseen vanhempaan ja itseensä naisena ja miehenä. (Ennen vanhemmuutta on yksilön myönteinen käsitys itsestä ja 5

optimismin säilyttäminen vaikeuksista huolimatta.) Muutos on prosessi, joka syntyy ja kehittyy kulttuurisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen kohde, vauvan ja vanhemman suhde, muuttuu ainoastaan omista lähtökohdistaan käsin. Muutos tapahtuu, kun osaamme puhua vaikeuksistamme uudella tavalla.

6

1. VAUVA POSTMODERNISSA MAAILMASSA Pysähtymisestä heräämiseen Tapa, jolla vauvasta puhutaan niin tieteessä kuin arjessa, heijastaa aikaansa. Vauvan tutkija elää samassa historiallisessa ajattelussa kuin vauvakin, molempia voi kutsua aikansa tuotteeksi. Tosin postmodernismikin pitää sisällään itsensä eli että on monenlaisia tulkintoja ja monenlaisia totuuksia. Yksi tunnetuimpia postmodernin filosofian edustajia on JeanFrancois Lyotard (1985). Hän ajattelee, että ihmiskuntaa vapauttavat suuret kertomukset ovat menettäneet merkityksensä. Tämän sijaan tulkinnallisuudet ovat saaneet sijaa.

Kokemustieto korostuu. Rajat erilaisten ajattelusuuntausten välillä rikkoutuvat. Esimerkiksi taiteessa Lyotardin mukaan arkiset aiheet ja pinnallisuus ovat keskeistä ja arjesta tulee ylevää. Kokemuksellinen tunnemaailma korostuu. Yliyksilöllisyys Eino Leinon sanoin ”Aika ennen meitä se jälkeemme jää! ” on muuttunut lähes äärimmäiseksi yksilöllisyydeksi, elämäänsä hallitsemaan pyrkiväksi ja omaan kokemukseensa luottavaksi minäksi. Näin on meillä vauvatyössäkin. Tosin ajassa kuuluu vastaääniäkin ajattelun ja järkiperäisen keskustelun puolesta, koska tällä hetkellä näyttää siltä, että kuka tahansa voi sanoa tai tehdä mitä tahansa.

Juha Varto (1993) tulkitsee Platonin filosofiaa niin, että muutokseen vaaditaan aina ensin pysähdys. Muuttuakseen ihminen tarvitsee jotakin, joka pysäyttää hänen elämänsä tavallisen kulun. Vasta pysähdyksen jälkeen on mahdollista suuntautua sellaiseen, jota ei vielä ole.

Varto vakuuttaa Platonin ajatuksin, että mitä jyrkempi pysähdys, sitä parempi törmääjälle.

Varto kutsuu uudelleen suuntautumista heräämiseksi; se on hänen mukaansa perusta kaikelle uuden näkemiselle ja kokemiselle. Vaativassa vauvaperhetyössä keskitytään juuri tuon heräämisen hetken käyttämiseen niin, että uusi suunta on vauvan kannalta myönteinen.

Miten vauva kohtaa postmodernin maailman? Hän kasvaa kuluttajaksi, koska hänen vanhempansa ovat oppineet monitietoisiksi, muoti-, hinta-, laatu-, ravitsemus- jne. tietoisiksi. Vauvoille on tarjolla tavaraa ja toimintaa. Tätä on enemmän kuin tarpeeksi.

Vauvan paikka Vauvan maailma sijoittuu useimmiten ensimmäiseksi ja enimmäkseen lääketieteelliseen ympäristöön. Lähes jokainen suomalainen vauva syntyy sairaalassa. Hänen elämänsä ensimmäisiä hetkiä vartioivat vastasyntyneen terveydentilaan perehtyneet asiantuntijat.

Lääketieteelliseen vauva-ajatteluun tuovat oman vivahteensa pikkulapsipsykiatria ja pikkulapsineurologia, joissa tutkimus usein kohdistuu normaalin kehityksen negatiivisiin poikkeamiin. Näitä tunnistetaan aikaisempaa herkemmin ja varhemmin. Poikkeamien ohella tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että ihmisen elämän haavoittuvin ajankohta on vauva-aika. Vauvan kokemuksilla ja saamalla hoivalla on vahva yhteys paitsi yksilön, myös hänen lähiyhteisönsä koko tulevaan kehitykseen ja sitä kautta seuraaviin sukupolviin. Paljon on tehtävissä jo ennen vauvan syntymää.

Pulmaksi usein nousee kysymys, mitä sitten, kuka auttaa, miten auttaa ja mikä auttaa?

Vauvaperheitä kohtaavilla ammattilaisilla on monenlaista tietoa, niin käytännön kautta 7

arjessa opittua, kuin tutkimuksin havaittua. Kuitenkin vauvan hyvinvointia kokonaisvaltaisesti, moni- ja poikkitieteisesti toteutettavaksi koottu osaaminen ja tietämys ovat vauvan kannalta vasta alkutaipaleella. Suunta on parempaan. Monella hankalistakin lähtökohdista elämänsä aloittavalla vauvalla menee edellisen sukupolven vauvaa paremmin, toisilla taas selviytymisen haasteet ovat entistä suuremmat ja monimutkaisemmat.

Toisia ääniä, riitasointuja vai harmoniaa Turvallinen, rakastava ja tarpeisiin vastaava ympäristö luo vauvalle sosiaalista hyvinvointia.

Haavoittuvissa ja uhan alaisissa olosuhteissa eläviä, vauvaa odottavia perheitä voidaan auttaa niin, että heikoistakin lähtökohdista on mahdollista luoda hyvä elämä. Yksi hyvän ympäristön tunnusmerkki on toimiva vuorovaikutus ja että se sisältää vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen lastensuojelullisen, kasvatuksellisen ja psykopatologisen näkökulman.

Vauvaperheen arki, laajemmin ajateltuna kasvu- ja kehitysympäristön ja toimivan keskinäisen yhdessäolon tukeminen kasvatusvuorovaikutuksen ja oppimisen näkökulmasta ovat jääneet negatiivisia kehityspoikkeamia vähemmälle huomiolle. Harvemmin vauvaperheeltä kysytään, mikä sujuu ja miksi sujuu.

Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi lasten- ja äitiysneuvolan keskeisiä tehtäviä, ehkäisevän terveysneuvonnan ohella, on tukea vanhemmuutta ja tasoittaa lapsiperheiden eriarvoisuutta. Kyse ei ole varsinaisesti tiedon puutteesta, koska jo 1970-luvulta lähtien neuvoloissa eri puolella Suomea toteutettiin hyvin kokemuksin erilaisia vanhempainryhmiä ja vanhempainkouluja. Mukana olivat muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja useat tutkimusyhteisöt, lähinnä Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen psykologiset ja yhteiskuntatieteelliset osastot.

Kokeilut eivät juurtuneet neuvoloihin pysyviksi käytännöiksi. Syitä on monia: epäselväksi ehkä jäi, kenen, millä ajalla ja millä rahoituksella vanhemmuutta pitäisi tukea. Samaan aikaan neuvoloiden tehtävät suhteessa työntekijöiden määrään lisääntyivät. Epäselvää saattoi myös olla, kuuluvatko ihmissuhdeasiat ollenkaan perusterveydenhuoltoon.

Kasvatus käyttäytymistieteellisenä ja yhteiskunnallisena toimintana liitetään tavallisesti instituutioihin ja ammatillisuuteen. Kasvatuksen näkeminen yksipuolisesti ammatillisena etäännyttää vanhemmat perustehtävästään, turvan, hoivan, merkittävien ihmissuhteiden ja tutkimusympäristön luomisesta ja ylläpitämisestä. Käytännössä jokainen ihmisten välinen kohtaaminen sisältää kasvatusvuorovaikutusta, mallina toimimista, olemista ja tekemistä sekä palautteen antamista. Näissä edelleen jaetaan asiantuntijuutta ja vastuuta, luodaan sosiaalista tukea ja annetaan mallia metakognitiivisten prosessien käytöstä, myös vauvaperheessä. Viimeistä tukee aivotutkimuksen löytö, peilisolujen osuus ihmisen kehityksessä ja kasvussa. Neurologit ovat kyenneet taltioimaan tunnistettavasti, että jo neljän tunnin ikäinen vauva matkii, oppii mallista katsomalla (mm. Hari, 2006). Tämä tarkoittaa, että vanhemmilla on väliä ja vanhempia kannattaa ja voi auttaa.

Jos vauvan hyvinvointia tukevassa työssä vaietaan kasvatuksesta ja ajatellaan, että se kuuluu ainoastaan kasvatusalan ammatillisille, vaietaan myös yhdestä tämän tutkimuksen keskeisestä havainnosta. Siitä, kuinka autetaan Almaa saamaan itselleen ääni, jotta hän voi tukea oman vauvansa ääntä. Oppiminen on tässä ydin. Vaikka ihmisellä on jo kohdussa 8

valmiudet oppimiseen, vain vähän tapahtuu, jos hänellä ei ole toisten ihmisten muodostamaa sosiaalista miljöötä.

Postmoderni oppiminen tarkoittaa muun muassa dialogisuutta, osallisuutta, kokemusta keskeneräisyydestä, vastuuta itsestä, onnistumisen iloa ja sen ymmärtämistä, että eilisen perinne on tänään jo toista.

Perhe on enemmän kuin sen jäsenet yhteensä Sosiaali- ja käyttäytymistieteissä elää kiinnostus systeemiseen ajatteluun. Tässä ryhmä ja organisaatio ovat systeemejä, joissa kaikki vaikuttavat kaikkeen. Perhe on myös organisaatio, läheisten muodostama organisaatio. Siinä perheenjäsenet vaikuttavat toisiinsa. Vauvan hyvinvointia tarkasteltaessa mukaan onkin otettava myös muu perhe. Jos perhettä auttavat ammattilaiset, hekin vaikuttavat koko vauvaan ja koko perheeseen.

Perhetutkijat pohtivat asiakkaan roolia tiedonlähteenä ja sitä, kenen ääni oikeastaan kuuluu lapsuuden tutkimuksissa. Merkittävä havainto on, että kun tutkitaan lasta, tutkitaankin yhä vielä ensisijaisesti äitiä. Vielä kymmenen vuotta sitten lapsen kokemusmaailmasta tiedettiin vähän, koska arveltiin, että lapselta saatava tieto oli epäluotettavaa. Vauvasta tiedonlähteenä ei edes puhuttu. Äiteihin kohdistunut tutkimus toi kuitenkin ilmi paitsi lasten näkymättömyyden, myös uutta tietoa, niin äideistä kuin lapsista. Esimerkiksi Tuula Tammisen (1990) masennustutkimuksen tutkimusaineistossa erottui ryhmä äitejä, jotka poikkesivat perinteisestä masennusta sairastavien ryhmästä. Näin todentui ilmiö, joka myöhemmin nimettiin synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Synnyttäneitä äitejä ja heidän vauvojaan havainnoidessaan tutkijat alkoivat kiinnittää huomiota vauvan ja äidin vuorovaikutukseen sekä vauvan toimintaan. Johtopäätös oli, että vuorovaikutus vaikutti vauvaan ja että vauva osasi enemmän kuin aikaisemman kehityspsykologisen tutkimuksen mukaan uskottiin.

Jo aikaisemmin tapahtunutta Neuvolatyötä tekevät ja neuvoloiden kanssa läheisesti työskentelevät ammattilaiset kiinnostuivat varhaisesta vuorovaikutuksesta. Neuvoloiden työtä oli arvosteltu toisaalta terveiden lasten turhista tutkimuksista, toisaalta taas yksipuolisuudesta. Perheet tarvitsivat muutakin kuin rokotuksia, kasvukäyrien seuraamista ja ruokintaohjeita.

Työntekijät kohtasivat perheitä, jotka herättivät epämääräistä huolta. Vaikka vauvat olivat ulospäin hyvin hoidetun oloisia, he saattoivat olla toistuvasti vakavia ja passiivisia, sekä nukkuivat paljon. Myös lastensuojelussa oli samansuuntaisia kokemuksia vauvoista.

Ensikodeissakin kohdattiin uusia asiakasryhmiä. Nuorten yksin vauvaa odottavien äitien ohella ensikotien apua tarvitsivat yhä enemmän jo vähän vanhemmat, koulutetut, mielenterveysongelmaiset äidit, joiden oleminen vauvan kanssa ei sujunut. Perheet tarvitsivat samaan aikaan tukea vanhempien omiin asioihin, vanhempana olemiseen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

Yksittäisistä eri puolilla toteutetuista masennustutkimuksista seurasi Stakesin koordinoima valtakunnallinen Mieli maasta -hanke, jonka tavoite oli auttaa tunnistamaan synnytyksen jälkeistä masennusta ja varhaista vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Tähän liittyi laaja terveydenhoitajien Varhaisen vuorovaikutuksen (Vavu) -täydennyskoulutusohjelma (mm. Turunen, 1996).

9

Järjestötkin aktivoituivat uudella tavoin vauva-asioissa. Ensi- ja turvakotien liitossa, ensiksi sen oululaisessa jäsenyhdistyksessä heräsi huoli paljon itkevistä vauvoista ja siitä kuinka auttaa vauvojen valvottamia vanhempia. Liitto käynnisti Baby blues -hankkeen, josta kehittyi toimiva työmuoto uupuneiden ja masentuneiden vauvaperheiden tueksi (Niemi, 1997).

Ensi- ja turvakotien liitossa heräteltiin ideaa vauvatyön tutkimus- ja kehittämisyksiköstä jo 1990-luvun alussa. Ensimmäinen askel oli liiton koolle kutsuma vauvaverkosto.

Vauvaosaajat pohtivat vauvan ja vauvatutkimuksen tilaa; jo olemassa olevaa tietoa ja sitä, mitä haasteita siitä nousee. Liitto järjesti myös ensimmäisen valtakunnallisen Vauvaseminaarin. Vauvaverkoston työtä jatkaa vuonna 1997 perustettu Pirpana-yhdistys.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistykset kokosivat yksin kotona olevia vauvaperheitä perhekahviloihin. Vammaisten lasten tukisäätiö käynnisti vammaisten vauvojen vanhempien tukemiseen Kiikku-projektin.

Tutkiessaan Alma-klinikan asiakkaina vuosina 2000–2003 olleiden äiti-vauvaparien vuorovaikutushoitoa Mirjam Kalland tuli siihen tulokseen, että vuorovaikutuksen hoito kannattaa.

Vaikka asiakkaina olleiden masentuneiden äitien oma vointi koheni vuorovaikutushoidon aikana vain hiukan, vauvojen hyvä kehitys oli merkittävää. Samansuuntaiseen tulokseen tuli Anu-Katriina Pesonen vuonna 2004 tarkastetussa psykologian väitöstutkimuksessaan. Hän tutki kontekstuaalisesti temperamenttia havaiten, että äidin masennusoireet ovat yhteydessä vauvan negatiiviseen emotionaalisuuteen. Hoitamalla vauvan ja hänen vanhempansa vuorovaikutussuhdetta ja tuottamalla vauvalle myönteisiä kokemuksia toimivasta vuorovaikutuksesta, suunnataan vauvan tulevaa emotionaalista rakennetta, kykyä tunnistaa ja tuottaa erilaisia tunneilmaisuja.

Vauvan vuosikymmen Vuodet 2000–2009 olivat varsinainen vauvojen vuosikymmen. Tieto vauvan varhaisesta kyvykkyydestä ja tarvitsevaisuudesta ensimmäisten elinkuukausien aikana lisääntyi ja muutti ehkäisevän terveydenhuollon työkäytäntöjä. Ammattilaiset alkoivat puhua varhaisesta vuorovaikutuksesta, kiintymyssuhteesta ja perheiden voimaantumisesta.

Terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin tuli lisää vauvojen asioihin erikoistuneita asiantuntijoita. Esimerkki tästä oli kokonaan uusi työntekijäryhmä, vauvaperhetyöntekijät.

Vammaisten lasten tukisäätiön Kiikku-projekti koulutti neljäntoista vuoden ajan (vuosina 1994–2008) lastensairaanhoitajista erikoistuneita vauvaperhetyöntekijöitä tukemaan sairaiden vauvojen tai keskosten siirtymistä sairaalasta kotiin. Koulutus siirtyi ammattikorkeakouluihin. Terveydenhuollossa vauvaperhetyöntekijöitä on tällä hetkellä runsaat 100 eri puolella Suomea. Suurin osa heistä työskentelee erikoissairaanhoidossa.

Perusterveydenhuollon äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajat ovat saaneet tuekseen perhetyöntekijöitä, jotka auttavat perheitä arjen hallinnassa. Näitä sosiaalipuolen perhetyön vauvaperhetyöntekijöitä on muutama kymmenen. Äitiys- ja lastenneuvolan ja perheneuvolan yhteistyönä on vauva- ja lapsiperheille useilla paikkakunnilla tarjolla perheterapiaa.

10

Uudet vanhat uhkat Vuonna 2012 toimintaympäristö on erilainen kuin vuonna 2000. Reilun kymmenen vuoden aikana on aloitettu useita vauvojen asemaa kohentavia toimintoja. Monet niistä on rahoittanut valtakunnallinen Kaste-hanke. Kasteen päättyessä näyttää siltä, että useimmissa vauvaperheiden palveluissa palataan aikaan ennen hanketta. Hyvin alkaneet toiminnot hiipuvat ja Kasteen jatkohankkeessa Kaste II:ssa käynnistyy taas uusia. Määräaikaiset hankkeet syrjäyttävät ja katkaisevat vuosien varrella kehittynyttä yhteistyötä. Päätettyjen ja aloitettujen hankkeiden suuri lukumäärä tuudittaa kuitenkin ajattelemaan, että tapahtuu paljon hyvää ja että asiat ovat hyvässä hoidossa.

Yhteiskunnan vastuulla on tunnistaa kuntalaisen ja erityisesti heikossa asemassa olevan avun tarve, ohjata hänet saamaan parhaiten tukevaa apua ja tehdä se silloin, kun se on otollisinta ja yleensä edullisinta. Miten vauvaperheet saavat tarvitsemaansa apua, kun perhevalmennusta radikaalisti vähennetään tai siitä peräti luovutaan, tai kun perhekohtaisia neuvolakäyntejä vähennetään ja työntekijäkohtaisia asiakasmääriä ja työtehtäviä lisätään?

Kymmenien osallistujien informaatiotilaisuudet eivät ole vertaistukea sitä tarvitseville.

Kaikkein heikommassa asemassa olevat vauvaperheet eivät selviä kevyen vertaistuen turvin ennen kuin ovat kuntoutuneet riittävästi ottamaan sitä vastaan.

Vaikka neuvoloiden työntekijöiden taito tehdä työtä vauvaperheiden kanssa vankistui ja heidän tuekseen tuli uusi vauvaperhetyön ammattiryhmä terveys- ja sosiaalipalveluihin, vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen tukeminen on edelleen satunnaista.

Vuorovaikutusta arvioidaan ja menetelmiä on tarjolla sen tueksi. On kuitenkin lähes sattumaa ja satunnaista, että perheen tarpeet havaitaan. Mikään ei takaa, että perheen saama tuki on oikea-aikaista, jatkuvaa ja kokonaisvaltaista. Ei ole vauvan etu, että työskentely perheen kanssa alkaa monta kertaa alusta ja että mukaan tulee aina uusia ihmissuhteita.

Vuorovaikutus ei välttämättä kehity ja vanhempien kokemukset oppimisesta, taitojen kehittymisestä ja osallisuudesta jäävät saamatta. Vanhemmat ovat edelleen yksinäisiä ja uudelleen vaarassa, koska heiltä puuttuu tukeva ja kokemuksia peilaava yhteisö.

2. VAUVAPERHETYÖ 2.1. Vauvaperhetyötä kotona Vauvaperhetyön käsite on vielä suhteellisen uusi ja vakiintumatonkin. Sillä saatetaan tarkoittaa samanaikaisesti sekä yleensä vauvaperheiden kanssa työskentelyä että erityistä kotona tehtävää vuorovaikutuksen kehittämiseen ja vahvistamiseen tähtäävää työtä.

Sekaannus on ymmärrettävä, koska vasta 2000-luvun alussa perhe saattoi ensimmäisen kerran kohdata vauvaperhetyöntekijän. Tuolloin työntekijän työnantaja oli todennäköisesti järjestö, aivan ensimmäisenä Vammaisten lasten tukisäätiö ja seuraavana Ensi- ja turvakotien liitto.

Pian vauvaperhetyöntekijöitä työskenteli myös erikoissairaanhoidon sairaanhoitopiireissä ja vähän myöhemmin kuntien perusterveydenhuollossa ja lasten- ja äitiysneuvoloissa. Nykyään vauvaperhetyöntekijä voi työskennellä myös lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä.

11

Vauvaperhetyö ja perhetyö lähtivät liikkeelle eri suunnista. Vauvaperhetyön juuret ovat äitien synnytyksen jälkeisen masennuksen tutkimuksessa. Tästä kimposi käsite varhainen vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen erityisen tärkeää roolia vauvan hyvän kehityksen edistäjänä tukivat neurologiset löydökset aivojen varhaisesta kehityksestä. Aivot koko tulevan kehityksen ja elämän perustana ovat suurimman uhan alla vauvan ensimmäisinä kuukausina. Kuten aiemmin jo mainittiin, aivojen toimintaa edistää ja tukee vuorovaikutus.

Perhetyön perusta on kotipalvelussa ja arkisessa kodin hoidossa. Perheen selviytymisen perustekijä on toimiva arki. Lastensuojelun perhetyö on kehittynyt koulukotitoiminnasta perhekuntoutuksen kautta vaativuustasoiltaan erilaisiksi perhetyön muodoiksi. Käytännössä laajinta on perheiden kotona tehtävä perhetyö. Ensi- ja turvakotien liitto on kehittänyt perhetyötä kahden vuosikymmenen ajan Alvari-perhetyönä (Niemi, 2008). Sen rinnalla liitto on kehittänyt perhetyön intensiivistä Families First -työmallia (Niemi, 2010).

Ensi- ja turvakotien liitossa kehitetystä vauvaperhetyöstä ilmestyi vuonna 2009 raportti Vauvan ääntä etsimässä. Siinä vauvaperhetyöntekijät Leena Sjöberg, Miika Tervo ja Sari Hellstén pohtivat vauvan ääntä yleensä ja sitä, kuinka työympäristö, vauvan koti ja työntekijä voivat vahvistaa vauvan ääntä. Hahmottelen itse raportissa vauvaperhetyön ja vaativan vauvaperhetyön käsitteitä (Kuosmanen, 2009).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edeltäjän Stakesin tutkijat Marjatta Bardy ja Kaisa Öhman nostivat vuonna 2007 esiin vaativan vauvaperhetyön käsitteen. He hahmottelivat Lastensuojelun kehittämisohjelmassa vuonna 2007 sille kolme ydinaluetta: työskentely suhteiden kanssa, oikea ajoitus ja riittävän pitkä kesto ja sekä vanhempien ongelmien moniulotteisuus ja -tahoisuus.

Vauvaperhetyötä voi edelleen tarkastella Tarja Heinon (2008) hahmotteleman perhetyön jäsennyksen pohjalta, kun muistaa, että vauvaperhetyössä ydin on vauvan ja vanhemman suhteessa, perhetyössä taas arjen hallinta. Molemmissa on olennaista perheen jäsenten toimintakyvyn tukeminen. Vauvaperhetyö ja perhetyö vaihtelevat vaatimustasoltaan perheiden tarpeiden mukaan. Toisessa päässä ovat ennalta ehkäisevän lastensuojelutyön avotyömuodot ja toisessa päässä intensiivityö ja kuntoutus laitoksessa.

Tässä tutkimuksessa vaativa vauvaperhetyö tarkoittaa kotikäynteinä tehtävää, vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta vahvistavaa intensiivistä työmuotoa. Työ on vanhempien, vauvan ja vauvaperhetyöntekijän yhteistyötä vauvan ja vanhemman suhteen luomiseksi, ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Se tapahtuu pääsääntöisesti vauvan kotona.

Vauvaperhetyön vaativuus tarkoittaa, että vauvan lähimmässä ympäristössä on vakavia vauvan hyvinvointia uhkaavia tekijöitä. Lähinnä ongelmia on vanhemmilla, etenkin äidin mielenterveydessä tai kyvykkyydessä toimia vauvan parhaaksi.

Yksi vaativan vauvaperhetyön haasteista on, että työskentelyssä on käsillä monia perheen elämää kuormittavia asioita, joihin pitäisi reagoida heti. Aikaa perheen itsenäisen selviytymisen seuraamiseen ja oppimisen hiljalleen vahvistumiseen on vain vähän. Kyseessä on vauvan koko tuleva kehitys.

Toinen työn erityispiirre on, että se herättää voimakkaita tunteita niin vanhemmissa kuin työntekijöissä. Odotusajan työskentelyn erityispiirre vielä on siinä, että suuri osa työskentelystä on työtä ajatusten kanssa. Se on mielessä tutkimista ja harjoittelua; omien 12

kokemusten muistelua, tulevaisuuden suunnittelua ja ajatusten ääneen puhumista tässä ja nyt. Lisähaaste kuvitellun toisen kanssa työskentelyssä on, että osa jo kohdussa kasvavista vauvoista ei selviydy odotusajasta: raskaus keskeytyy, kohtuvauva sairastuu tai synnytys päättyy vauvan kuolemaan tai vakavaan vammaan.

Vaativan vauvaperhetyön vauvaperheet ovat epätyypillinen lastensuojelun asiakasryhmä.

Vanhemmat ovat useimmiten koulutettuja, taloudellisesti toimeentulevia ja työelämään hyvin sijoittuneita. He ovat näennäisesti hyvinvoipia ja pärjääviä. Heidät kuitenkin yllättää vauvan sitovuus, oman toiminnan ja vauvan tarpeiden kohtaamattomuus, eri syistä herkistynyt mieliala, toistuva osaamattomuuden kokemus, yksinäisyys ja eristäytyneisyys.

Toistuvat rutiinit ja hitaasti etenevät muutokset, kuten vauvan kehittyminen, uuvuttavat nämä vanhemmat. Heille yksilöllinen toimintavapaus ja omien mielihalujen spontaani toteuttaminen on ollut arkista elämää.

Marjatta Bardy (2009) ottaa teoksessaan Lastensuojelun ytimessä uudestaan kantaa suhdetyön puolesta. Perheitä voidaan auttaa perheenjäsenten välisissä suhdeongelmissa.

Auttaminen tapahtuu olemalla suhteessa. Työntekijän on asetuttava itse olemaan suhteessa asiakkaaseen, ja toisiin työntekijöihin, ja luotava ilmapiiri, jossa syntyy luottamus ja jossa osapuolet kokevat tulevansa kuulluiksi. Työntekijän tehtävä on yhteistyössä vanhemman kanssa auttaa vanhempaa toteuttamaan asiantuntijuuttaan ja vastuutaan vauvan tärkeimpänä läheisenä. Työntekijä auttaa vanhempaa itse tunnistamaan ja ratkaisemaan suhdeasioita. Osallistavat ja vahvuuksia etsivät voimauttavat menetelmät ovat avainasemassa. Ihminen voi luottamuksellisessa suhteessa kehittää ja korjata vääristyneitä tunne- ja toimintatapoja. Interventiossa tarvitaan aktiivista uusien tietojen tarjoamista ja taitojen harjaannuttamista.

2.2. Vauva-aika ennen vauvan syntymää Kuten ensimmäisessä luvussa sanoin, tutkin pienimuotoisesti kahta asiaa: sitä, mitkä tekijät vauvaperhetyöntekijän ja vanhemmuuden alkutaipaleella olevan vanhemman kohtaamisessa edesauttavat vauvan ja vanhemman hyvää suhdetta ja sitä, kannattaako vauvaperhetyö aloittaa jo ennen vauvan syntymää. Jos kannattaa, miksi näin on?

Meitä Alma-keskuksen työntekijöitä askarrutti, kuvaako termi ”raskauden aikainen työskentely” riittävän hyvin sitä, mistä haluamme tietää enemmän. Keskustelimme, mitä eroa on termeillä raskauden aikainen ja vauvan odotusaikainen työskentely. Pohdimme, että kun puhumme odotusajan työskentelystä, tarkoitammeko naisen biologista tilaa, raskautta vai sitä biologista, psykologista ja sosiaalista kontekstia, jossa vauvan odotus tapahtuu?

Lopputulos on, että päädymme käsitteeseen: vauvaperhetyö vauvan odotusvaiheessa.

Perusteenamme on se, että koska toiminta on tulevaisuuteen suuntaavaa, se on tietoista toisen ihmisen kohtaamisen odottamista.

Vauvaperhetyön ytimen, vuorovaikutuksen, näkökulmasta on olennaista pohtia ja työskennellä raskauden tilan ohella myös vauvan odottamisen kanssa. Se, kenestä nainen on raskaana, kuka odottaja on ja keiden kanssa hän odottaa vauvaa, konkretisoituvat. Vauvan odottaminen on näin myös toimintaa. Se on hyvä esimerkki kehon ja mielen yhteistyöstä, siitä, miten keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa.

13

Vauvaperhetyössä on kyse vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksesta ja sen tukemisesta.

Biologinen ja lääketieteellinen tutkimustieto muodostavat valtaosan odotusaikaa tutkivasta aineistosta. Ajankohta on toki puhuttanut lukuisia filosofeja siitä, milloin ihmisen subjektiviteetti alkaa. Ainakaan toistaiseksi kohtuvauva ei ole osallinen lastensuojelussa.

Toki sikiön oikeudet ovat olleet näyttävästi esillä aborttikeskusteluissa. Mistä silloin puhutaan, sikiön kehityksestä, äidin kehosta, äidin mielestä?

Uuden sukupolven synty ja kehittyminen on vankkaa biologista ja lääketieteellistä tutkimusaluetta. Ihmisilläkin aikaa hedelmöitymisestä syntymään kutsutaan raskausajaksi.

Raskaus on ilmiö, elämänvaihe ja tila, jossa on läsnä enemmän kuin yksi. Tila on erilainen sille, joka on raskaana, kuin sille, josta ollaan raskaana.

Raskaus ei ole täysin tuntematonta sosiaalitieteissä, kulttuurintutkimuksessa tai psykologiassakaan. Siinä liikutaan intimiteetin ja identiteetin alueella. Kulttuuri, tavat ajatella ja käyttäytyä muuttuvat ajassa. Raskaus ja kulttuurintutkimus kohtaavat, kun käsitellään tabuja, häpeää ja identiteettiä (mm. Helsti, 2000, Juhila, 2004, Nätkin, 1997).

Raskaus on ihmiselämän taitekohta, jossa identiteetti muuttuu ja on koetuksella. Muita taitekohtia ovat syntymä, lapsesta nuoreksi tuleminen, nuoresta aikuiseksi tuleminen, synnytys, vanhemmaksi tuleminen ja eläkkeelle siirtyminen. Osa taitekohdista on odotettuja ja tavoiteltavia. Myös liike toisin päin on kulttuurista. Identiteetti kohtaa tabun. Ikä on toisaalta tabu, koska siihen voidaan liittää toisia tabuja. Nykyään iän kysyminen toiselta kuulostaa tavalliselta. Aina esimerkiksi hedelmällisyysiässä olevilta ikää ei ole voinut tiedustella, koska se on vihjannut hedelmöittymiseen ja seksuaalisuuteen, joka taas oli ehdoton tabu. Kovin kaukana menneisyydessä ei Suomessakaan ole aika, jolloin raskautta yritettiin piilotella ja synnytystä ja lapsivuodeaikaa häpeiltiin. Ikä edelleen liittyi avioitumismahdollisuuksiin.

Raskauteen liittyy kohtalonomaisuutta. Kukaan ei pysty takaamaan, että hedelmöittynyt munasolu kehittyy eläväksi ihmiseksi ja että sikiö syntyy terveenä vauvana. Aika hedelmöittymisestä toimivaksi eläväksi ihmiseksi on täynnä poikkeaman mahdollisuuksia.

Näin on sekä äidin ja kohtuvauvan kohdalla. Puhumattakaan siitä, mitä ympäristössä voi tapahtua. Raskaaksi tulemista ja raskaana olemista ei voi peruuttaa, ainoastaan välttää.

Raskaus voi keskeytyä, kohtuvauva ja vanhempi kuolla, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Poikkeamien mahdollisuuksista huolimatta raskaudesta, vauvasta ja hänen vanhemmistaan ajatellaan aika stereotyyppisesti. Oletus on, että vauva, äiti ja isä ovat vakioita. Kun puhutaan vauvasta, kaikilla keskusteluun osallistuvilla on mielessään kuva pienestä, avuttomasta ihmisestä. Kun puhutaan äidistä, useimmat ajattelevat, että kyseessä on vauvan synnyttänyt nainen. Hän hoivaa ja suojaa vauvaa siihen saakka, kunnes tämä pärjää itsekseen. Jokaisen naisen ajatellaan sisäsyntyisesti toimivan samalla tavoin vauvan kanssa. Näinhän ei ole. Äidiksi voi kehittyä synnyttämättäkin. Hyvään vanhemmuuteen tarvitaan suotuisia ominaisuuksia ja toimintaa, jossa hyvät ominaisuudet ovat eduksi. Vaikka naisen elämää usein ja syystä kuvataan aikana ennen ja jälkeen synnytyksen, hyvä vanhemmuus on mahdollista myös ilman omakohtaista synnyttämistä.

Sekin on varmaa, että raskaus muuttaa. Varsinkin ensimmäinen raskaus tekee peruuttamattomasti naisesta jotain sellaista, mitä hän ei ole aikaisemmin ollut.

14

3. VAUVAN ELÄMÄN SUURIA ILMIÖITÄ 3.1. Vanhemmuudesta Vanhemmuus, vanhemmuustaidot, vanhemmuuden arviointi ja vanhemmuuden tuki ovat teemoja, jotka yhdistävät lähes kaikkia lapsen kasvua ja kehitystä muovaavia instituutioita, lastensuojelujärjestöjä ja niissä toimivia asiantuntijoita ja ammattilaisia.

Järjestöjen tarjoama tuki oli aluksi valistamista. Keskeisiä asiantuntijoita olivat ensin papit, yliopistomiehet ja kansakoulun opettajat. Vuosisadan vaihteessa kantaa ottivat erityisesti lastenlääkärit. Heidän rinnallaan toimivat rouvasväen yhdistysten, myöhemmin uusien kansanliikkeiden (raittius-, naisasia-, työväenliikkeen, nuorisoseurojen ja uskonnollisten yhteisöjen omat) valistajat. Vanhemmuus sidottiin tiiviisti sukupuolikysymykseksi.

Valistettaviksi tulivat tytöt ja naiset tulevina mahdollisina äiteinä. Äitiys nähtiin hyvin käytännönläheisenä. Tavoitteena oli sekä fyysisesti, että siveellisesti kansalaiskuntoisten lasten hoito ja kasvatus. Äiti loi kotona perustan molemmille. Isän asema näkyi huoneen haltijana. Naisten yhteiskunnallinen toiminta alettiin ymmärtää yhteiskunnallisena äidillisyytenä, jossa kullakin yhteiskuntaluokalla ja naimattomilla ja naimisissa olevilla naisilla on oma tehtävänsä (Vuori, 2001).

Tapa ajatella ja toimia auttamis- ja tukemistyössä on muuttumassa. Ammattilaisen ja asianosaisen roolit ovat kehittyneet hierarkkisista vuorovaikutteisiksi. Perheen kanssa työtä tekevä ammattilainen on osallinen perheen vuorovaikutukseen. Myös toiminta tukea tarvitsevien mielenterveysongelmaisten äitien kanssa on muuttunut. Ajattelumalli, joka koostuu yhden normaalin perheen mallista, taustalla olevista ongelmista, diagnoosien välttämättömyydestä ja asiantuntijoiden ylivertaisuudesta, on väistymässä.

Anna Rotkirch (1999) puhuu pirstoutuneesta vanhemmuudesta. Hänestä vanhemmuudesta on tullut yhä eriytyneempi ja lohkoontuneempi käsite. Aina 1900-luvulle asti vanhemmuus oli kaunokirjallisuuden ja kasvatustieteen itseoikeutettu teema. Sittemmin vanhemmuus on alkanut kiinnostaa laajasti eri tieteitä. Aluksi oli sikiötä luova biologinen vanhemmuus, sikiötä synnyttävä kantajavanhemmuus ja lasta hoitava kasvattajavanhemmuus. Kyse on nykyään nimenomaan vanhemmuudesta. 1800-luku oli äitiyden aikaa ja 1900-luku keksi isyyden. Isän päivä perustettiin 1930-luvulla USA:ssa. Vanhemmuudesta tuli ongelma vasta kun sen itsestään selvyys hävisi (vanhempi on äiti). Perinteisen perheen patriarkaaliset roolit katosivat.

Vanhemmuuden tutkiminen alkoi laajemmin, kun perhekoko pieneni ja perhesuunnittelu käynnistyi. Aikaisemmin oli itsestään selvää, että lapsia tulee niin kauan kuin se on mahdollista.

3.2. Äitiyden moniäänisyys Äitiyden ideologia määrittää jokaisen naisen sukupuoli-identiteettia ja sosiaalista roolia huolimatta siitä, tuleeko naisesta äiti vai ei. Kulttuurinen oletus on, että äitiys on jokaisen naisen haluama naiseuden täyttymys. Naisten roolit ja feminiininen identiteetti ovat rakentuneet historiallisesti äitiyden ympärille. Länsimaisissa kulttuureissa siirtymä äitiyteen 15

on sekä julkinen, että erittäin henkilökohtainen kokemus. Yhteiskunnassa vallitsevat näkemykset ja julkinen asiantuntijatieto äitiydestä muokkaavat naisten odotuksia ja kokemuksia (Miller, 2005). Äideiksi tullessaan naiset kohtaavat myös tunteita, jotka saattavat poiketa paljonkin yhteiskunnan luomista ihannekuvista.

Kotiäitimalli ei ole ollut Suomessa koskaan hallitseva. Vaikka 1990-luvulla naisten kuuluminen työvoimaan vähentyi, kotiäitiys osoittautui määräaikaiseksi. Tavallisesti äidit ovat kotona lasten kanssa, kun lapset ovat pieniä, alle 3-vuotiaita. Kotiäitiys päättyy useimmiten, kun nuorin lapsista täyttää kolme vuotta (Anttonen, 1999). Toisin on ollut muualla Euroopassa ja pohjoismaissakin.

Jaana Vuori päättelee vuonna 2001 valmistuneessa sosiologian väitöskirjassaan Äidit, isät ja ammattilaiset, että vuosien 1939–1945 sotien jälkeen suomalaisessa institutionaalisessa toiminnassa kiteytyi ymmärrys perheestä, jota Vuori kutsuu psykososiaaliseksi diskursiiviseksi muodostumaksi. Tässä ajattelussa katse keskittyi aluksi äidin ja lapsen suhteeseen, sittemmin myös isä-lapsisuhteeseen ja lapseen yksilönä.

Psykososiaalisen ajattelun kautta vahvistui perhekäsitys, jossa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä toimeentulon. Perheongelmista tuli perheiden sisäisiä, yksityisiä asioita. Aikaisemmin oli toisin. Huono-osaisuus ja siitä seuranneet ongelmat selitettiin yhteiskunnallisina, seurauksena järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä.

Suomalaisessa perhekeskustelussa painopisteenä on edelleen äiti. Äidin hoiva nähdään erityisenä. Näkökulma johtaa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaana on itsestään selvästi äiti, joka edustaa koko perhettä. Hyvä hoiva määrittyy näin äidin psyykkisesti tasapainoisena ja yksilöllisenä persoonallisuutena. Äidin mitta on kyky luoda intiimi, läheinen suhde lapseen. Äidin tulee myös toisaalta välttää äidillistä ylihuolehtivuutta. Äidinhoivan teoriassa muiden ihmissuhteiden merkitys suljetaan äidin ja vauvan suhteen ulkopuolelle. Miehen ja naisen työnjako saa mielensä puheena olevasta äidin hoivaroolista (Vuori, 2001).

Feministinen tutkimus lähestyy äitiyttä toisella tavoin. Äitiyden analyysit ovat olleet tärkeä osa nykyisen feministisen teorian kehittelyä. Sen mukaan äitiys instituutiona palvelee patriarkaalista yhteiskuntaa. Äitiys ja naisen subjektiviteetti ovatkin naistutkimuksen ydinkysymyksiä. Ääripään edustajia ovat Simone de Beauvoir (1949, 1999) ja Julia Kristeva (1992). Molemmat ajattelevat, että äidissä katoaa subjektin ja objektin vastakohtaisuus.

Beauvoir näkee, että äiti kadottaa naisen subjektiviteettinsa sekä menettää yksilöllisen toimintakykynsä ja autonomiansa. Kristeva taas painottaa sitä, että äitiys haastaa humanismin ja avaa tietä naisen kokemusta kunnioittavalle käsitykselle.

Julia Kristevan mukaan naiset ovat ottaneet osin omakseen miesdiskurssien äitikategorian: neitsytäiti Marian. Siihen liittyy äidillinen masokismi eli halu kärsiä. Kristeva luonnehtii äitiyttä yhdeksi masokismin muodoksi. Äitiyden määrittelyn ääripäät ovat biologinen ja kulttuurinen lähestymistapa. Biologinen äitiys yksinkertaistetusti tarkoittaa naista, jonka munasolu hedelmöittyy siittiöstä, jonka kohtu kantaa sikiötä, synnyttää ja joka imettää lapsen. Biologiseen tarkasteluun liittyy 16

läheisesti lääketieteellinen ajattelu nähdä naisen elämä kahtia jakautuneena tilana, ennen ja jälkeen synnytyksen.

Kulttuurinen äitiysmääritelmä on luonnollisesti kulttuurinen konstruktio. Vaikka äitiydellä on biologinen perusta, se toteutuu eri tavoin eri kulttuureissa ja eri historiallisina aikoina.

Naisten mahdollisuudet säädellä raskauksien määrää ja ajankohtaa ovat vaihdelleet. Äitiys naisen elämäntehtävänä on biologisesti välittynyt eikä sitä voi välttää. Yhä edelleenkin vain nainen voi synnyttää. Äitiys on muuttuva ja alati määrittelyn alainen. Se koostuu monista suhteista. Luonnollinen tai aktiivinen synnytys ei palauta äitiyttä johonkin alkuperäiseen olotilaan. Synnytys on uuden tuottamista ja tuotos on vauva (Rotkirch, 1999).

Biologisen ja kulttuurisen määrittelyn ohella äitiyttä voidaan tarkastella sosiaalisesti integroituneena, laajennettuna äitiytenä. Sosiaalisesti integroitu äitiys pitää sisällään sen, että lähiverkosto, lähinnä suku, ottaa vastuuta lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta. Tämä tarkoittaa, että yhteisöllä on yhteisiä etuja ja normeja, jotka sivuuttavat yksilölliset tarpeet.

Postmoderni perhe pieni, kuluttava ja jäsenensä tunnesiteillä tosiinsa liittävä on uudelleen muotoutumassa laajennetuksi perheeksi, esimerkkinä uusperhe. Tämä pitää sisällään myös uuden laajennetun äitiyden, uusperheen äitiyden. (Rotkirch, 1999).

Länsimaista äitiydestä rakennettua mallia kutsutaan intensiiviseksi äitiyden malliksi. Lapsi on viaton ja korvaamaton, alituista hoivaa ja huolenpitoa vaativa. Intensiivinen äitiys tarkoittaa, että äiti on lapsen ainoa paras hoitaja. Keskeistä siinä on antautuminen äitiydelle. Äiti asettaa lapsen tarpeet omien tarpeiden edelle. Malli on idealisoitu ja siinä hyvä äiti jatkuvasti pyrkii täyttämään sosiaaliset odotukset, mutta myös yhteiskunnalliset velvollisuudet (Hays, 1996).

3.3. Suomalainen tutkija kertoo äitiydestä vuosina 1995– 2010 Seuraavat tiivistelmät kattavat pääosin ja monitieteisesti suomalaisen äitiydestä tehdyn tutkimuksen viidentoista viimeisen vuoden ajalta. Nämä edustavat etnologista, kasvatustieteellistä, sosiaalipoliittista, sosiologista, sosiaalityön ja yhteiskuntatieteellistä tieteen alaa. Äitiystutkimuksista tiivistäen johtopäätös on, että äitiys on monenlaista. Yhdenlaisen äititotuuden sijaan äitiyttä voidaan eritellä. Yksi tapa ajatella äitiyttä, on nähdä se naiselle tyypillisenä ominaisuutena, äidillisyytenä (Kuronen, 1989). Tämä koskettaa kaikkia naisia riippumatta siitä, onko heillä lapsia vai ei. Toinen tapa tarkastella on nähdä äitiys naisen reproduktiokyvyksi, kyvyksi tulla raskaaksi ja synnyttää lapsia. Kolmas tapa on tarkastella äitiyttä äitien tekemän hoiva- ja kasvatustyön kautta.

Yhteiskuntatieteellistä tutkimusta Marjo Kuronen (1989) on tutkinut äitiyttä koskevia asiantuntijakäsityksiä sosiaalityössä.

Näissä äitiys ilmenee ominaisuuksina, uusintamiskykynä ja äitiyden arjen kokemuksina.

Suomessa on useita lapsiperheiden kanssa työskenteleviä asiantuntijoita. He muokkaavat äitiyden ihannetta. Siitä annetaan suosituksia, normeja ja standardeja, joita kaikkia on vaikea saavuttaa.

17

Ritva Nätkin on useissa sosiaalipolitiikan tutkimuksissaan (mm. 1995, 1997) tarkastellut äitiyttä suhteina ja prosesseina. Äitiyskäsitys suodattuu kulttuuritaustan läpi. Esimerkiksi kristillinen käsitys oikeasta äitiydestä ihannoi ja idealisoi sitä. Nätkinin mukaan naisen kyky uusintaa, tuottaa uutta sukupolvea tekee äitiyden roolista yhteiskunnallisen. Näin äitiys ei ole vain yksityinen äidin ja lapsen välinen suhde, vaan laajempaa toimintaa julkisen ja yksityisen välillä. Ritva Nätkin väitöskirjassaan tutki maternalistista diskurssia päätyen kahteen äitiyden malliin: familistinen avioliittoa koossa pitämään pyrkivä malli ja maternalistinen, äidin ja lasten kiinteään suhteeseen ja miehen poissulkemiseen pyrkivää mallia.

Eeva Jokinen (1997) tutki äitien tuntemuksia. Näistä voimakkaimmaksi nousi väsynyt äiti.

Jokinen näkee, että äidin rooli on tiukimmin kontrolloitu sosiaalinen rooli. Äitiyden kulttuurinen ilmentymä on yksipuolinen ja konservatiivinen. Vaikka Jokisen mukaan voidaan puhua äitiyden evoluutiosta, ei voida sanoa, että nykyinen äitiys olisi laadullisesti parempaa kuin äitiys aiemmin. On vain kyse erilaisista ajassa olevista ilmentymistä. Trendit ja muodot muuttuvat. Vaikka lasta pyritään kasvattamaan mahdollisimman hyvin ja kunkin ajan parhaina pidettyjen käytäntöjen mukaan, ne saattavat olla seuraavalle sukupolvelle käsittämättömiä. Eeva Jokinen kysyy tutkimuksessaan, mihin perustuu lääketieteellinen tapa tarkastella naisen elämää raskautta edeltävänä ja jälkeisenä tilana?

Kristiina Bergin vuonna 2008 ilmestynyt sosiaalityön äitiyden kulttuurisia ja sosiaalisia odotuksia tutkiva väitöskirja tuo ilmi, että äitiys on yksi tiukimmin määriteltyjä identiteetin osa-alueita. Bergin lähtökohta olivat lastensuojelun perhetyön ammattilaisten ja median äitiyteen kohdistamat odotukset. Näkökulmat poikkesivat toisistaan niin, että ammattilaiset tarkastelivat äitiyttä lapsen tarpeiden ja media äidin tarpeiden kautta. Perhetyöntekijöiden työtä ohjasi äitiyden odotushorisontti, jossa hyvää äitiyttä konstruoi kodin luominen, kiintymyssuhteen rakentaminen ja lapsen ensisijaiseksi asettaminen. Työntekijöiden tulkinnat olivat paikoin stereotyyppisiä ja idealistisia ja niissä jäivät äitien avuntarpeet kohtaamatta ja ymmärtämättä. Berg näkee, että naisella on muitakin elämän alueita ja identiteettejä, jotka vaikuttavat lapsen hyvinvointiin. Se, miten hyvin nainen toimii äitinä, on vain yksi niistä. Äitiin kohdistuvat kulttuuriset odotukset ovat usein ristiriitaisia ja vetävät äitejä eri suuntiin.

Berg hahmottelee tutkimuksensa perusteella äitiydelle neljä kulttuurista ulottuvuutta: 1. Lapselle omistautuva itseään toteuttava 2. Emotionaalinen rationaalinen 3. Odotuksia toteuttava omaehtoinen ja 4. Itsenäinen äitiyttä jakava.

Kulttuurisesti ”oikein” toimiva äiti tasapainoilee näiden odotusten välissä. Berg pitää mahdollisena, että kahtaalle vetävien odotusten kaksoisviestit voivat heikentää äitien itsetuntoa ja tuottaa riittämättömyyden tunnetta. Ammatillinen tukeminen edellyttää tasapainoilua, jottei äitejä idealisoitaisi tai syyllistettäisi.

Sosiologi Jaana Vuori tutki aikaisemmin mainitussa väitöskirjassaan, kuinka asiantuntijat sukupuolittavat vanhemmuutta, äitiyttä ja isyyttä kirjoitustensa kautta. Tutkittavassa aineistossa esiintyvän kirjoittajan omaksuma viitekehys pitää sisällään tietynlaisen ihmiskuvan ja se tulee tekstin läpi, vaikka se ei ole Vuoren tutkimien kirjoitusten tarkoitus.

18

Asiantuntijat luovat teksteillä sosiaalisia suhteita tahtomattaan. Tekstien julkilausuttu tarkoitus on kuvata olemassa olevaa. Sen sijaan ja ohella he tulevat luoneeksi taustaoletuksensa mukaisen, toivotun hahmotelman. Kun ideaali kirjoitetaan, siitä tulee totuus. Isyydestä tuli realistis-ohjelmallinen ja äitiydessä korostui ruumiillisuus (isä toiminnallinen ja äiti hellyyttä antava).

Kasvatustieteellistä tutkimusta Satu Perälä-Littusen kasvatustieteellinen tutkimus (2004) paneutui suomalaisten ja virolaisten mielikuviin hyvästä äidistä ja isästä. Hallitsevimmaksi nousi lastaan rakastava vanhempi, joka kuuntelee, kontrolloi, neuvoo, kannustaa ja opettaa. Hyvä äiti on kärsivällinen ja ymmärtäväinen ja hänellä on aikaa lapselle.

Satu Katvalan kasvatustieteen väitöskirja (2001) käsitteli äitiyteen liittyviä uskomuksia kolmessa sukupolvessa. Vanhimman polven kertomuksissa korostui äidin poissaolo. Äiti oli kiireinen ja etäinen. Työ asettui lasten edelle. Keskimmäisessä äitien sukupolvi oli ristiriitojen sukupolvi. Äitien läsnä- ja poissaolo etsivät tasapainoa. Vastuun jakaminen, huolenpito ja syyllisyyden tuntojen pohtiminen kuvastavat tätä sukupolvea. Nuorimman sukupolven kertomuksissa ilmenee äidin läsnäolon moninaisuus. Laatuaika, yhdessäolo ja yhdessä tekeminen kuuluvat nuorimman sukupolven iskusanoihin. Äitiyden uskomukset näyttäytyivät ristiriitaisina. Ajassa perinteinen äiti on poissaoleva äiti kun taas uskomusten hyvä äiti on kotona oleva äiti. Kolmen sukupolven äidit olivat yhdessä voimakas, täydellinen ja pystyvä äiti.

Tuula Piensoho tutki kasvatustieteeseen sijoittuvassa väitöskirjassaan 2001 äitiyden alkumetrejä, naisten raskaudelle ja synnytykselle antamien merkitysten ja oppimiskokemusten kautta. Tutkimuksen keskeinen tulos oli, että synnyttäjän ja synnytykseen osallistuvien työntekijöiden välisellä vuorovaikutuksella on vaikutusta ehjän synnytyskokemuksen muotoutumisessa. Toinen huomio oli, että raskaus ja synnytys ovat arkielämän oppimisympäristöjä, joista synnyttäjillä oli hyvin erilaisia kokemuksia. Ehjän synnytyskokemuksen suhteesta äidin ja vauvan hyvinvointiin tämä tulos vastaa hyvin vähän.

Sen sijaan olennaista tuloksessa on ammattilaisen ja asianosaisen suhteen merkitys asianosaisen tulkintaan tapahtumasta. Hyvin toimiva suhde on kuin hyvä kokemus.

Kansatieteellistä tutkimusta Hilkka Helstin vuonna 2000 ilmestynyt etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista kuvaa, kuinka valistajien ihanteet ja äitien todellisuus eivät kohtaa.

Tutkimuksessa hahmottuu museoviraston kotisynnytysmuistitiedon, kätilölehtien ja kätilöiden muistelmien avulla kuva äitiyskäsityksen muuttumisesta. 1800-luvun synnytystabu ja saastaisuuskäsitys loivat kulttuurisen toimintamallin, jossa luotiin häveliäisyystila, raskausaihetta vältettiin ja raskautta salattiin. Tämä muuttui 1900-luvun alkupuolella, kun maataloudessa siirryttiin enemmän karjatalouteen. Koska naiset hoitivat lypsykarjan, he eivät voineet jäädä lapsivuoteeseen. Hyvä äiti oli raatajaäiti, joka pyöräytti vauvan lypsyjen välillä. Äitiyteen liittyi myös syntyvyyden säännöstely, jossa siirryttiin suhteellisen lyhyen ajan kuluessa lapsiluvun rajoittamisesta sen lisäämiseen. Valistuksessa ensin korostettiin tietyn itsehillinnän järkevyyttä ja pian väestöpoliitikot puhuivat äitiyden jalosta kaipuusta ja äidin vaiston herättämisestä. Keskeiseksi uudenlaisessa äitiydessä ja naiseudessa nousi puhtaus. Tutkimuksen mukaan valistus toimii vain, jos sillä on 19

kosketuspintaa vastanottajien arkiseen elämään. Tässäkin tutkimuksessa ammattilaisten ihanteet olivat yhtä kuin eletty todellisuus.

3.4. Kiintymys, kiinnittyminen, kiintymyssuhdeteoria ja kiintymysteoria Otsikon neljä käsitettä kertovat samasta ja eri asiasta. Kiinnittyminen ja kiintymys ovat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ajan esiintyneet yhdessä parikäsitteenä, jossa kiinnittyminen tarkoittaa biologista liittymistä ja kiintymys emotionaalista liittymistä, tunnesuhdetta. Viimeaikoina käsite kiintymys näyttää tarkoittavan samanaikaisesti molempia ja ensisijaisesti emotionaalista suhdetta. Kiintymyssuhdeteoria on saanut rinnalleen kiintymysteorian. Tämän käyttäjä haluaa todennäköisesti irrottautua ja ottaa välimatkaa John Bowlbyn alun perin vuonna 1957 määrittelemään kiintymyssuhdeteoriaan.

Teoria syntyi aikansa tuotteena ja uudenlaisena näkökulmana tuolloin vallalla olleelle behavioristiselle ajattelulle.

Tässä luvussa eri teorioiden vertailun ja paremmuuden sijaan on tarjolla ja tutkittavana usein ja hallitsevana olevia teoreettisia ajattelumalleja pelkistettyinä ja niiden pohjalta ja niistä tehtyä tutkimusta. Yksittäisen totuuden sijasta kuljen uteliaana kohti ajassa niin tyypillistä integratiivista ajattelumallia. Integratiivisuudessa on omat vaaransa. Se on systeemisesti ajateltuna enemmän kuin osiensa summa. Teoriasta toiseen siirtyminen ei ole vaivatonta, koska niiden ontologiset ja episteemiset lähtökohdat ovat erilaiset. Yhtenäisen ihmiskuvan hahmottaminen on vaikeaa, siitä on vaarassa tulla kovin sirpaleinen ja ristiriitainen. (Mikä tietysti kuvaa tätä aikaa ja liikettä postmodernista ajattelusta neomoderniin ja takaisin.)

Psykososiaalinen näkökulma Kehityspsykologian kaksi lähestymissuuntaa ovat yksilön kautta sosiaaliseen ja sosiaalisen kautta yksilöön. Vauvatutkimuksen nykyinen, laajasti esillä oleva tarkastelukulma on psykiatrinen, psykopatologioista, kielteisistä poikkeavuuksista nouseva. Suomessa vahva kiinnostus vauvan tarpeisiin ja vauvan kehitykseen heräsi toisen tutkimuksen, äitien synnytyksen jälkeistä masennusta selvittäneen tutkimusaineiston ohella (Tamminen, 2004, Aalto, 1991). Vauvan ja äidin vuorovaikutus sai uudenlaisen merkityksen. Toimiva vuorovaikutus ennusti vauvan hyvää kehitystä. Vauvatutkimuksen vallankumoukseksi kutsutaan psykoanalyytikko Daniel Sternin kehittämää kokeellista vauvatutkimusta ja psykoanalyyttista teoriaa yhdistävää, yhteydessä kasvavaa itseyden teoriaa (2004). Siinä vauvan kehitystä kuvaa ajatus vauvan itsekokemuksesta. Tähän vahvasti liittyy vauvan kokemus toisesta ihmisestä ja suhteesta häneen. Ihmisen mieli kehittyy suurelta osin toisten ihmisten kautta. Stern siirtää teoriassaan sivuun riippuvuuden, kiintymyksen, turvallisuuden ja autonomian käsitteet.

Yhdysvalloissa psykososiaalinen suuntaus esiintyy 1950-luvulta lähtien psykoanalyyttisessä egopsykologiassa. Sen edustaja Anna Freud asettaa triangulaatio -teoriana perheen tarkastelun keskiöön. Siinä esiintyvät isä, äiti ja lapsi. Britanniassa vallitsee samaan aikaan Melanie Kleinin johdolla objektisuhde-teoria. Tässä tarkastelun kohteena on kahdenkeskeisenä (dyadina) äiti ja lapsi -suhde. Objektisuhde-teorian mukaan lapsen psyykkiset ominaisuudet ovat sisäsyntyisiä. Keskeistä ovat lapsen fantasiat. Melanie Klein oli teoreetikko ja hyvin vähän kiinnostunut siitä, mitä todellisuudessa tapahtui. Donald 20

W.Winnicott USA:ssa kehitti teoriaa edelleen painottamalla, että lasta ei voi ajatella ilman äitiä. Hän puhuu kyllin hyvästä äidistä. Objektisuhde-teorian vallatessa tilaa perheasiantuntijoiden ajattelussa, seuraa se, että isä putoaa perheestä kokonaan pois.

Winnicott korostaa, että äiti ei saa olla liian hyvä, koska lapsen kuuluu saada myös kokea pettymyksiä. Britanniassa etologinen tutkija John Bowlby tulee laajempaan tietoisuuteen, kun hän saa WHOlta tehtäväkseen kerätä tietoa sodan aikaisista lasten kehityksen häiriöistä ja niiden hoidoista. Bowlby tutkii laitoksiin sijoitettuja nuoria ja tulee siihen tulokseen, että laitoshoito on vaarallista. Hän alkaa puhua äidin riistosta ja määritellen lapsen ympäristön yksinkertaisesti äidiksi. Bowlbyn esittämän teorian mukaan äiti ja vauva ovat biologisesti ohjelmoitu toimimaan niin, että äidin ja vauvan välille kehittyy sellainen suhde, joka jättää varjoonsa kaikki muut suhteet.

Kiintymyssuhdeteoria operationalisoidaan ja Mary Ainsworth (1969, 1970) kehittää laboratorio-oloissa kokeen, jossa pystytään erottelemaan vakaasti ja epävakaasti kiinnittyneet lapset. Tämä asetelma laiminlyö ja unohtaa kulttuurin merkityksen. Äiti ymmärretään kiinteänä persoonallisuutena. Kulttuuri, järjestelmä, ja käyttäytyminen laajemmassa mielessä tulevat ohitetuiksi. Teoria on historiaton ja sen lähtöoletuksena on soveltuvuus missä tahansa, kontekstista riippumatta (Vuori, 2001).

Psykososiaalinen on kaksisuuntainen ja yksittäiset tieteenalat ja ammatit yhdistävä termi.

Sosiologian (mm. Jaana Vuori) tutkijat problematisoivat termin ja puhuvat kehitysparadigmasta, jossa lasta harvoin tarkastellaan sosiaalisena toimijana tässä ja nyt.

Pikemminkin häntä käsitellään keskenkasvuisena, ei vielä aikuisena. Vauva- ja lapsitutkimuksen aikalaiskeskustelussa sosiaalinen tulee käsitellyksi suhteessa psykologiaan.

Ihmisten välistä tulkitaan yksilöstä lähtien, yksilön ominaisuuksina ja synnynnäisinä taipumuksina (Vuori, 2001).

Vauvatutkimuksen huomattava anti on nähdä vauva tuntevana ja kokevana ihmisenä.

Varhaisimmissa vauvan kehitystä kuvaavissa teorioissa vauvan tunnemaailma jäi sivuraiteelle. Se ei kiinnostanut, koska oli itsestään selvää, ettei vauva vielä osaa tai kykene.

Tutkijat jakoivat pitkään oletuksen, että lapsen tunnekokemus on tutkittavissa vasta, kun tämä kykenee tunnistamaan yleensä tunnekäsitteitä ja ilmaisemaan toisen esittämiä tunteita käsittein. Kiintymyssuhdeteoria oli ensimmäisiä suuntauksia, jossa tunteikkaasti herätettiin tutkijakiinnostusta vauvan kokemusmaailmaan. Kiintymyssuhdeteoria paitsi, että toi tietoisuuteen vauvan tuntevana, myös samalla kiinnitti vauvan tunnekehityksen äidin ominaisuudeksi. Siinä on puolensa. Kun puhutaan ominaisuudesta, silloin myös puhutaan pysyvyydestä ja siitä, että jotain on tai ei ole.

Kiintymystä suhteesta käsin Kiintymystä tarkastellaan harvemmin ihmisten välisestä käsin, siitä mitä ihmisten välillä tapahtuu, mitä ihmiset tekevät toisilleen, näkevät toisistaan. Sosiaalinen interaktionismi, sosiaalinen konstruktionismi ovat kuitenkin jo vuosikymmeniä, esimerkiksi George Herbert Meadin (1931, 1972) esittäminä puhuneet peiliminästä ja sisäisestä keskustelusta.

Sosiaalipsykologi Kenneth Gergen (2009) sanoo, että ihminen kantaa useita vuorovaikutussuhteita ja että ihminen on useiden suhteiden muodostuma. Minä ja minuus ovat suhteissa olemisen tuote. Yksilöllinen minä kehittyy sosiaaliseksi minäksi vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

21

Vauva on ponnahtanut viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana vaipan alta vaikuttajaksi. Kun yksittäiset neurologiset tutkimukset seitsemänkymmentäluvun lopulla alkoivat kertoa vauvasta jo syntymästään lähtien osaavana ja oppivana, seurasi pitkä hiljaisuus. Tutkimustieto ei istunut mihinkään vallassa olevaan ajattelumalliin. Niin psykoanalyyttisessä kuin kognitiivisessa tutkimusperinteessä vauva ei ollut tutkimuskohteena mielenkiintoinen. Vauva oli universaalisti kutakuinkin samanlainen.

Lapsen tehtävän ja roolin muuttuminen vanhempiensa vanhuuden turvaajasta tunteiden kohteeksi herätti ensin yhteiskuntatieteilijöissä kysymyksen lapsen paikasta. Lapsuuden historia alkoi hahmottua. Tästä esimerkkeinä mm Marjatta Bardyn kiinnostus ja tulkinta Rousseaun Emiliestä (1996). Lapsitutkimus on selkeästi osa yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellistä tutkimusta.

Vauvatutkimus käynnistyi toisaalta, lääketieteestä. Erityisesti neurologia ja psykiatria ovat tarjonneet, ehkä ei niin uutta, mutta uudella tavalla tulkittua tietoa vauvasta.

Sosiaalipoliittinen ja sosiologinen tutkimus löytävät kiinnostuksen kohteensa harvemmin vauvamaailmasta. Näin vauvatutkimus on jäänyt lääketieteelliseen ja terveydenhoidolliseen ympäristöön ja sitä kautta varhaislapsuus on psykologisoitunut ja siirtynyt mielensisäiseksi.

Ihmisten välisyys ja toiminta ihmisten kesken näyttäytyy usein hyvin teknillisenä ja tekniikka- ja menetelmäkeskeisesti.

Turun yliopistossa tehty tutkimus yksivuotiaan lapsen kiintymyssuhteen luonteesta ja pysyvyydestä (1996) kertoo, että ensimmäiseksi opitulla toimintamallilla on taipumus pysyä samanlaisena. Tätä voi tulkita kahdella tavalla, ainakin. Ensinnäkin käyttäytyminen on seurausta jostakin. Onko se äidin ominaisuuden aiheuttamaa vaiko oppimisen tulos? Tässä todentuu sanonta, se vahvistuu, mikä toistuu. Muutos on kuitenkin mahdollista.

Suomenkielessä tunnetta tunnetaan. Se tarkoittaa samanaikaisesti sekä tietämistä että aistikokemusta. Siinä yhdistyvät mieli ja keho (ajatteleminen ja toiminta). Nämä kaksi elementtiä ovat tiiviisti yhdessä ja läsnä, kun vauvan kehittyy.

Helsingin yliopiston psykologian professori Katri Räikkönen virkaan asettujaispuheessaan vuonna 2006 pohtii monitieteisyyttä ja tieteiden välisyyttä vauvatutkimuksen näkökulmasta.

Hän käsittelee erityisesti kehityksen perusdilemmaa perimä vai ympäristö päätyen tutkimustulosten kautta siihen, että mikään ei ole välttämättä pysyvää. Vaikka sikiön kasvu on ohjelmoitu perimässä, sikiöaikainen kasvuympäristö, johon äidin ravinto ja käyttäytyminen vaikuttavat heijastuvat sikiön kasvuun ja saattavat vaikuttaa sikiön elinten rakenteeseen ja toimintaan (Feld, 2010).

Räikkönen kumoaa Bowlyn ajatuksen, että vauvan ympäristö on pelkästään äiti, koska äidin käyttäytymiseen vaikuttaa paitsi hän itse, myös muut. Vauvan hyvinvointia on äidin hyvinvointi vauvan kasvuympäristössä. Miten äiti kokee stressiä, turvaa jne. Raskaus myös suojelee. Raskauden ensimmäiset kuukaudet ovat herkempiä kuin myöhemmät. Siinä vaiheessa sosiaalinen ympäristö, äidin kokemukset, keho ja altistuminen muuttuneeseen hormonitoimintaan ovat olennaisia. Kun äidin hormonitoiminta tasaantuu, hänellä on antaa tilaa toisenlaisille asioille, sanoo Räikkönen.

Vauvan psyykkinen haavoittuvuus on herkimmillään hyvin rajallisena aikana. Keskeinen kysymys, mitä silloin voidaan tehdä haittavaikutusten minimoimiseksi. Vauvan ei tarvitse olla itse läsnä olla järkyttävissä tapahtumissa kohdatakseen niiden seurauksia. Tämä tuli ilmi 22

tutkimuksessa, jossa selvitettiin syitä, miksi ryhmällä vauvoja oli selittämättömiä traumaoireiksi kuvattavia oireita. He eivät tiettävästi olleet osallistuneet mihinkään vakavaan tapahtumaan tai olleet sen kohteena. Vauvoja yhdisti se, että heidän isoäitinsä olivat kokeneet nälänhätää tai olleet mukana vakavassa maanjäristyksessä (Räikkönen, 2006).

Suomalaisissa tutkimuksissa raskauden lyhyempi kesto ja alhainen syntymäpaino altistavat esimerkiksi masennukselle ja muihin mielialaongelmiin. Pienikokoisena syntyneet vauvat olivat viisivuotiaina surumielisempiä kuin painavampana syntyneet. Tiedetään, että korvautumista tapahtuu syntymän jälkeen. Mutta miten pitkään, siitä ei ole yhtä näkemystä.

Toisaalta tiedetään vuorovaikutuksella olevan merkittävä osuus vauvan suotuisaan kehitykseen. Vanhemman optimistinen, myönteinen ja tulevaisuuteen luottava elämänasenne heijastuu ihmisen koko elämään. Lapsen käsitys omasta itsestään on näin myös luottavaisempi, osaavampi, pystyvämpi.

On nähtävissä, että uudempi kehityspsykologinen tutkimus kohdistuu yhä enemmän epäedullisten polkujen kartoittamisen ohella myös myönteisten kehityspolkujen ja voimavarojen tunnistamiseen (esimerkiksi Silvén, 2010).

Turun yliopistossa toteutettiin yksi ensimmäisistä suomalaisista kansainvälisesti merkittävistä varhaista vuorovaikutusta selvittävistä tutkimushankkeista. Maarit Silvenin (1996) johdolla toteutettiin VUOKKO-tutkimusprojekti, jonka tavoitteena oli selvittää, mikä vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksessa ennustaa lapsen myöhempää kognitiivista ja emotionaalista kehitystä. Teoreettisesti se on mielenkiintoinen, koska siinä yhdistyy sosiaalinen älykkyys ja kiintymyssuhde. Hankkeen lähtökohtana oli tutkimustieto, että vastasyntyneen aistijärjestelmä ja muisti ovat kehittyneempiä kuin aikaisemmin oli oletettu.

Vauvalla on tiedonkäsittelyjärjestelmä, joka muodostaa muuttumattomana pysyvän merkitysjärjestelmän. Vauva kykenee syntymästään saakka havaitsemaan samanlaisuutta ja erilaisuutta ihmisissä, esineissä ja tapahtumissa. Vauva kykenee tallentamaan havainnot muistiinsa sisäisinä edustuksina. Vastasyntyneellä vauvalla on emotionaalisia valmiuksia.

Hän vastaa erilaisiin kosketuksen ja ihmisäänen sävyihin ja rytmisyyden vaihteluihin mielekkäästi tunnetasolla. Tutkimusmateriaaleihin on tallentunut videonauhalle, kuinka nelituntinen vauva matkii näkemänsä vanhemman ilmettä.

VUOKKO hankkeessa vuorovaikutusteoriat nousivat esille ennen kiintymyssuhdeteoriaa.

Vuorovaikutuksessa vauva rakentaa kuvaa itsestä suhteessa toisiin. Toisen ihmisen tunteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen on osa sosiaalista älykkyyttä. Vuorovaikutuksen avulla lapsi oppii ymmärtämään, että hänellä on sisäinen tunnemaailma. Myös sen, että jokaisella on oma sisäinen maailma, johon hän voi itse vaikuttaa. Tutkimuksessa kiintymyssuhteen laadun sijasta lasten varhainen kielenkehitys ja vuorovaikutuskokemukset ja taidot ennustivat lasten tietämystä toisten tunteista.

Kieli edustaa ja välittää maailmankuvaa. Arkinen, rutiininomainen, säännöllisesti toistuva sosiaalinen vuorovaikutus luo pohjan kielenkehitykselle. Vanhemman taito motivoida ja ohjata vauvaikäistä jokapäiväisissä toiminnoissa ennustaa lapsen kielen kehitystä että tietoisuutta kielestä.

Anu-Katriina Pesonen tutki vuonna 2004 ilmestyneessä väitöskirjassaan, mitkä tekijät ennustivat vanhempien havaintoja vauvan temperamentista. Hän lähestyy aihetta kontekstuaalisesti.

23

Tutkijan mukaan vanhempien havainnot oman lapsen temperamentista ennustavat lapsen tulevaa kehitystä paremmin kuin objektiiviset vanhemmista riippumattomien arvioijien havainnot. Tästä samasta ilmiöstä puhuu Mannerheimin lastensuojeluliiton pitkäaikainen ohjelmajohtaja, psykologi Toivo Rönkä jo 1980-luvulla. Hän hahmottelee oppimisteorioiden avulla itseään toteuttavan periaatteen: Näet sitä, mitä toivot näkeväsi ja vahvistat omalla toiminnallasi sitä, mitä toivot tapahtuvan. Pesosen yksi hypoteesi oli, että turvaton kiintymystyyli ennustaa vauvan negatiivista emotionaalisuutta. Näin ei ollut, vaan äidin masennusoireet olivat enemmän tekemisissä lapsen negatiiviseen emotionaalisuuteen kuin kiintymystyyli. Äidin havainto vauvan temperamentista ennustaa lapsen omaa itsearviointia aikuisena.

3.5. Rakkaus toiseen Katsaus kiintymyssuhdeajatteluun muistuttaa väistämättömästi mietteitä, jotka heräsivät äitiys ja vanhemmuus teeman yhteydessä. Jäin pohtimaan, mistä oikein puhutaan, kun ikään kuin yksituumaisesti puhutaan kiintymyssuhteesta. On oletus, että vauvan hyvinvointia käsittelevään keskusteluun osallistuvat näkevät ja ymmärtävät tämän samalla tavalla. Kuitenkin lyhyt kirjallisuuskatsaus kertoo, että ilmiötä on mahdollista katsoa eri suunnista. Ja nämä ovat keskenään yhtä oikeita ja yhtä puutteellisia.

Ristiriitaisuuden ja moniäänisyyden sietäminen on auttamistyön yksi sekä voimavara että haaste. Yksiäänisyyden tavoittelun sijaan työlle antaa mielekkyyttä harmoniaan pyrkiminen niin, että se saa sykkeensä poikkeamista.

Se, mikä eri lähestymistapoja yhdistää ja on samaa, on puhe tunteista. Ovat ne sitten tunnesiteitä tai tunnesuhteita. Tutkijan silmiin näyttää yksimieliseltä ja samanmieliseltä se, että ihmisen hyvän kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin elinehto on vastaanottaa ja ilmaista rakkautta.

Onko kiintymys vakavampaa ja rakkaus häilyvämpää ja vähemmän tieteellistä vai miksi arkaillen puhumme vanhempien, äidin ja isän rakkaudesta vauvaan. Rakkautta eletään rakastamalla ja kiintymystä kiintymällä. Rakastamista ei ole luokiteltu hyvä-huono – dimensioilla kuten esimerkiksi turvallisesti/turvattomasti rakastamiseksi. Miten rakastaminen poikkeaa kiintymyskäyttäytymisestä?

Jo aikaisemmin tutkijan mainitsema Mannerheimin lastensuojeluliiton emeritus ohjelmajohtajan Toivo Röngän (2010) elämäntyö, Ohjaava kasvatus pitää sisällään ajatuksen rakastavasta vuorovaikutuksesta vauvan ja vanhemman välillä. Rakastamiseen sisältyy lapsesta välittäminen, luottamus häneen ja hänen hyväksymisensä itsenään. Tämä pitää sisällään sen, että vauva on jo itsessään arvokas ja ehdoitta rakastettava. Rakastavan vuorovaikutuksen tehtävä on luoda vauvan ja vanhemman välille myönteisiä perussuhtautumistapoja. Ne ovat turvallisuuden, välittämisen ja arvostuksen turvaamista.

Voidakseen osoittaa näitä toisille, ne on itse koettava, oltava niiden kohteena. Vauvaa rakastavaan näkökulmaan liittyy selkeä ihmiskäsitys. Ihminen on ajatteleva, omaan toimintaansa aktiivisesti vaikuttava ja autonomiseksi kehittyvä yksilö, jolla on vitaali tarve liittyä vastavuoroisesti toisiin ihmisiin lähipiirissä.

24

3.6. Sosiaalinen liittyminen Postmoderni aika äärimmäiseen yksilöllisyyteen pyrkivänä on herättänyt kaipuun poissaolevaan, siihen mistä lähes kaikin keinoin on yritetty päästä pois. Yhä useampi kaipaa yhteisöjä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Marjatta Bardy (2009) lähestyy varhaista vuorovaikutusta ja vaativaa vauvaperhetyötä sosiaalipsykologian kautta käyttäen kiinnittymisen sijasta käsitettä sosiaalinen liittyminen.

Tällä hän tarkoittaa sitä, että vauva pyrkii kaikin aistein liittymään ympärillään oleviin ihmisiin, jotka puolestaan liittävät vauvan omaan lähiympäristöönsä. Tämä liittyminen luo mahdollisuuden henkiseen läheisyyteen ja uuden kokonaisuuden muodostumiseen.

Sosiaalinen liittyminen tulee lähelle Pirkko-Liisa Rauhalan (1998) esittämää yhteisöllisen ankkuroituminen käsitettä. Sillä hän puolestaan tarkoittaa, että hoiva ja huolenpito ja varhaiset ihmissuhteet ja sosiaalinen vuorovaikutus vaikuttavat ihmisen myöhempään sosiaaliseen ja emotionaaliseen kehitykseen. Vauvan kiinnittymismekanismina on ihmisen valmius kiinnittyä ympäröivään maailmaan. Ihminen kuuluu sosiaaliseen yhteyteen toisten ihmisten kanssa.

Vauvaperhetyö on interventio. Riippumatta siitä, tehdäänkö sitä lastensuojelullisena tai vanhemman toimintakykyä kuntouttavana toimintana, se toteutetaan aina suhteissa. Hyvä lopputulos, vauvan ja vanhemman toimivan vuorovaikutuksen vahvistuminen ja vauvan hyvä kehitys edellyttävät luottamuksellista suhdetta työntekijöiden ja interventioon osallistuneiden kesken. Bardy (2009) korostaa, että osallistavat ja vahvuuksia korostavat työtavat näyttävät menestyksekkäämmiltä kuin asiantuntijakeskeiset ja puutteisiin paneutuvat menetelmät. Vanhemman toimintakyky vahvistuu ja hän osaa aikaisempaa paremmin ottaa huomioon vauvan tarpeen näkökulman, kun hän saa samanaikaisesti aktiivisesti uutta tietoa ja hän voi harjaannuttaa taitojaan.

Edellä kuvatun intervention kohde on suhde ja usein kahdessa aikatasossa. Tässä ja nyt tilanteessa on vauvan ja vanhemman vuorovaikutussuhde ja sen emotionaalinen laatu.

Työskentelyssä on läsnä myös se mahdollisuus, että vanhemmat ovat osa emotionaalisen kohtaamattomuuden sukupolvista ketjua. ”Tässä perheessä, suvussa on aina ollut tapana toimia näin”. Vanhemman oppimiskykyisyyden, josta reflektiivinen kyky on yksi oppimisen muodoista, harjaantuminen ja harjaannuttaminen ovat ratkaisevia vuorovaikutuksen paranemiselle. Ihminen, vauva ja aikuinen tarvitsevat mielenlukutaitoa, oman mielen ja toisen mielen. Mielenlukutaito on yksi sosiaalisen konstruktionismin perusteeseistä. Vauvan mielen tunteminen on uuttaa eikä aina toteudu. Läheissuhteiden kannattelevuus tulee varmistaa. Bardy (2009) muistuttaa, jos äiti ei jaksa tai pysty, isä, isovanhemmat tai muut läheiset voivat varmistaa vauvan hyvinvoinnin toteutumisen.

Bardy (2009) edelleen korostaa, että kapea kiintymyssuhteeseen keskittyminen ei ole riittävää. Yksinomaan sosiaaliseen tukeen keskittyminen ei myöskään riitä. Vauvaperheen tueksi tarvitaan laajempaa, useita näkökantoja yhdistävää työskentelyä. Tutkimustiedon siirtyminen käytäntöön vie aikaa. Yhä edelleen vastaanottajien tarpeet sivuutetaan ja asiakkaan ääni jää kuulematta. Ongelmien ja asiakkaiden tarpeiden määrittely voi muodostua tulevaisuudessa keskeiseksi eettiseksi risteyskohdaksi.

25

4. TYÖ TEKIJÄÄNSÄ NEUVOO 4.1. Vuosien 2006–2007 vauvaperhetyön havaintoja Ajatus kokeilla ja tutkia jo vauvan odotusaikana tehtävää vauvaperhetyötä perustui kokemuksiin, joita Ensi- ja turvakotien liiton varhaisen vuorovaikutuksen hoito- ja tutkimusyksikössä kertyi vuosina 2006–2007. Yksikön kolme vauvaperhetyöntekijää työskenteli tuolloin ensin jopa parivuotiaiden, mutta myöhemmin yhä nuorempien vauvojen kanssa. Työ tavoitti ensisijaisesti pääkaupunkiseudulla 59 vauvaperhettä.

Vähitellen käytännöksi vakiintui, että vauvaperhetyö aloitettiin jo vauvan ensimmäisten elinkuukausien aikana. Vauvan ikä vaihteli vastasyntyneestä lähes vuoden ikään. Vuonna 2007 muutama yhteistyösuhteista perheiden kanssa alkoi jo ennen vauvan syntymää.

Kokemus oli myönteinen ja herätti ajatuksen tutkia varhaisvaiheen vauvaperhetyötä tarkemmin.

Vauvaperhetyö oli osa Ensi- ja turvakotien liiton kehittämistoimintaa. Työskentelyn alkaessa vauvaperhetyöntekijät kirjasivat vanhempien kanssa yhdessä työskentelylle sovitut tavoitteet.

Niiden muuttumista tai ennallaan pysymistä seurattiin. Prosessin päättyessä työntekijät arvioivat yhdessä vanhempien kanssa muun muassa, kuinka tavoitteet oli saavutettu, mikä oli muuttunut ja mistä erityisesti vanhemmat olivat saaneet apua. Huomio oli vuorovaikutusprosessia eteenpäin vievissä ja tulevaa toimintaa ajatellen muutosta vaativissa tekijöissä. Vanhemmat antoivat lisäksi yleistä palautetta työskentelystä. Työskentelyn lopuksi vauvaperhetyöntekijät haastattelivat vanhempia. Osa haastatteluista videoitiin. Työntekijät kirjasivat keskeiset toiminta- ja keskustelusisällöt, kokemuksia erilaisista työmenetelmistä ja omia työstä nousevia havaintojaan.

Vanhempien odotukset ja palaute Kirjauksista käy ilmi, että vanhemmat odottivat saavansa työskentelyn avulla selkeyttä arkeen, keinoja vauvan kanssa olemiseen sekä oman itseluottamuksensa, osaamisensa ja itsensä kanssa olemisen vahvistumiseen. Vauvaperhetyöntekijät korostivat edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi laajemmin vanhemmuuden, myös isyyden, vuorovaikutuksen, vanhempien keskinäisen suhteen, äitien omien äitisuhteiden vahvistumista, ilon löytämistä vauvasta ja vaikeiden asioiden työstämistä.

Vanhempien palaute liittyi arjen hallintaan, vuorovaikutukseen ja työskentelyyn perheenä.

He kokivat työskentelyn onnistuneen, kun he olivat saaneet vahvistusta käytännön asioihin, siihen, kuinka vauvan kanssa ollaan. Vanhemmat pitivät edellisen lisäksi hyvänä sitä, että he olivat oppineet näkemään ja ymmärtämään paremmin, mitä vuorovaikutus on ja vahvistamaan sitä. Edelleen vanhemmat kokivat tärkeäksi sen, että molemmat vanhemmat osallistuivat työskentelyyn.

Vanhemmilla olivat työskentelyn alussa epävarmoja ja heillä oli paljon odotuksia. Odotukset konkretisoituivat työskentelyn edetessä. Olennaista oli palata niihin ja tutkia, mikä oli jo nyt paremmin suhteessa lähtötilanteeseen. Vanhemman oma osallisuus prosessissa vahvistui.

26

Vauvaperhetyöntekijät nostivat keskeisiksi vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen tukemisen, äidin itseluottamuksen ja yleensä vanhemmuuden vahvistamisen ja isien kanssa työskentelyn lisäämisen. Haasteena ja kehittämistarpeena vauvaperhetyöntekijät pitivät työskentelyn rakenteiden selkeyttämistä asiakkaille. Kun on paljon vakavia asioita ja kutsuvia teemoja, työskentelyn punainen lanka on vaarassa kadota. Työntekijät myös pohtivat keskustelun ja käytännön toiminnan tasapainoa.

Useiden työskentelyyn osallistuneiden vauvaperheiden suhteen työntekijät pohtivat, vaikka työskentelyn tulos oli periaatteessa hyvä, olisiko perhe hyötynyt ja miten, jos vauvaperhetyö olisi aloitettu aikaisemmin, ehkä jo odotusvaiheessa.

Työssä mukana Vaativan vauvatyön työmenetelmien kehittäminen oli osa vauvaperhetyötä jo vuosina 2006– 2007 olematta kuitenkaan itsetarkoitus. Tuolloin vauvaperhetyöntekijöiden työmenetelmiä olivat: • keskustelut niin äidin kuin molempien vanhempien, isovanhempien ja verkostojen kanssa • vuorovaikutuksen tutkiminen videon avulla • dialoginen vauvatanssi • vauvahieronta • vauvan ja vauvan ja vanhemman kanssa leikkiminen • vauvan kanssa olemisen ja hoitamisen mallintaminen • työntekijän tekemien havaintojen reflektointi • valokuvien katselu, perhe-elämään tutustuminen ja kahvin juonti • ristiriitaisten tunteiden käsittely, masennuksesta keskustelu • käytännön tiedon jakaminen.

Menetelmän valinta perustui vauvan tarpeisiin. Tarpeet olivat luonnollisesti erilaisia riippuen perheiden kokonaistilanteesta. Jonkun perheen kanssa oli käytössä muutama ja toisen perheen kanssa useampi menetelmä.

4.2. Odotusajan vauvaperhetyön hahmottelua Vauvaperhetyöstä ennen vauvan syntymää tulikin luontevasti seuraava kehittämishaaste.

Siihen tarttuessamme kävi ilmi, että tutkimusaineistoa vuorovaikutustyöstä raskausaikana on vain vähän ja valtaosa tutkimuksesta on tehty lääketieteellisestä ja terveydenhoidollisesta viitekehyksestä käsin. Marjatta Bardy ja Kaisa Öhman kokosivat vuonna 2007 kirjallisuuskatsauksen kansainvälisestä interventiotutkimuksesta. Siinä olevasta aineistosta kuitenkin vain osa on rinnastettavissa Ensi- ja turvakotien liiton vauvaperhetyöhön vauvan kotona. Vauvaperhetyö vauvan odotusaikana herättää siis enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Odotusajan vuorovaikutustyön uranuurtaja on ruotsalainen psykologi Margaretha Brodén.

Hän vaikuttui Daniel Sternin jo 1970-luvulla toteuttamasta kokeellisesta vauvatutkimuksesta, erityisesti vauvan ja äidin vuorovaikutuksen varhaisesta tukemisesta.

Brodén siirsi omassa psykologin työssään painopisteen vauvavaiheeseen. Hän kiinnostui 27

ajasta ennen vauvan syntymää ja ryhtyi tutkimaan sitä. Vuonna 1989 ilmestyi vielä tänä päivänäkin ajankohtainen kirja Mor och barn in ingenmansland. Vaikka vauvasta ja vauvan näkökulmasta jo puhutaan, kohtuvauva on yhä edelleen aikalailla näkymättömissä. Yksi monen tähänkin tutkimukseen osallistuneen äidin ja isän ensimmäisistä kysymyksistä oli, miksi vauvaa pitää ajatella ennen kuin vauva syntyy. Kysymys on tärkeä ja tutkimuksen tehtävä on vastata siihen.

Brodén (1989, 2004) lähestyy raskautta ja sen myötä äitiyttä psykologian näkökulmasta.

Hän puhuu äitiyden asetelmasta ja tarjoaa äitiyden psyykkisen elämän käsitettä. Samaa hahmottelee Stern teoksessaan The motherhood constellation (1995). Siinä raskauden aikana psyykkinen elämä järjestäytyy uudelleen. Brodén käyttää Joan Raphael-Leffin (1991, 1993) esittämää lapsen hankkimisen tarpeen kehityskuvausta siitä, mitä naisessa raskauden eri vaiheissa tapahtuu.

Varhaisen vuorovaikutuksen valtakunnallinen Vavu-koulutushanke, joka auttoi terveydenhoitajia tunnistamaan vuorovaikutuksen elementtejä ja niiden puutetta, oli myös mielenterveyden uhkien seula. Vavu-projektin päätyttyä on nyt puheena olevan vauvaperhetyön lisäksi kehittynyt uusia vauvan odotusvaiheen tukityömuotoja. Yksi niistä on vuorovaikutusterapia, jossa taas yksi osa-alue on raskausajan vuorovaikutustyöskentely.

Erilaisista hankkeista samaan sarjaan kuuluu Pelastakaa Lapset ry:n raskaana oleville naisille suunnattu kehollis-psykoterapeuttinen ryhmä, jossa tanssin ja liikunnan avulla tutustutaan vauvaan ja vauvaa odottavaan (Tervonen-Arnkil, 2009).

Vauvaperhetyössä tavallinen ja poikkeava ovat rinnakkain. Kehityspsykologisessa kirjallisuudessa kuvataan ihmisen vaiheittaista kehittymistä. Kuvaus on kuitenkin pääasiassa suuntaa antava, koska yksilölliset erot ovat suuria. Vauvaperhetyössä, vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen tukemisessa, läsnä ovat koko ajan normaalin, ikäkauteen liittyvän kehityksen tukeminen ja kehityksen häiriön, poikkeaman, aiheuttaman vaikeuden vähentäminen. Seuraavassa tämä hahmottuu kahdella raskauden psykologisten vaiheiden erilaisella kuvauksella.

Raskauden psykologisista vaiheista Psykologiatieteessä on itsessään erilaisia suuntauksia muiden tieteiden alueiden painotuksilla, sosiaalipsykologia, kehityspsykologia, neuropsykologia jne. Odotusaikaan liittyvä psykologinen ajattelu on kirjavaa ja vakiintumatonta. Lähes aina rinnalla on toinen tieteen ala, lääketiede – erityisesti psykiatria ja neurologia –, biologia ja hoitotiede.

Neuvolatyön käsikirjassa Mirja Sarkkinen ja Elina Savonlahti (2007) käyttävät raskausajan vuorovaikutuspsykologia -käsitettä.

Raphael-Leff nimeää vaiheet: sulautuminen, eriytyminen ja irrottautuminen. Sarkkinen ja Savonlahti (2007) täydentävät kehitysvaiheita lastenpsykiatrisesta tutkimuskirjallisuudesta kokoamillaan kehitystä haittaavilla uhkakuvilla.

28

Taulukko: Raskauden psykologiset vaiheet Raphael-Leffin mukaan Raskauden psykologiset vaiheet (Raphael-Leff)

Vaiheen kuvaus

Raskauden kehitystä haittaavat uhat

Sulautuminen

Kolme ensimmäistä kuukautta, jolloin naisen ajattelussa tapahtuu muutos lapsen menettämisen pelosta luottamukseen lapsen syntymään, sisäänpäin kääntyminen, hormonaaliset muutokset. Ajattelussa tapahtuu muutos loogisesta vaistonvaraiseen. Oma äitisuhde nousee esille.

raskauden kieltäminen joko kokonaan tai osittain äärimmäinen pahoinvointi ja oksentelu kehon muutosten äärimmäinen seuraaminen vaikeus kääntyä sisäänpäin, ei introspektiota, ei regressiota minän palveluksessa, vaan psyykkistä ylikontrollia tuhoavat elintavat anorektinen käyttäytyminen

Eriytyminen

Muodostuu puhdas suhde vauvaan ja uudenlainen suhde omaan äitiin. Vauvan liikkeet muuttavat raskauden vauvan odotukseksi. Ajattelussa korostuu empatiakyky, toisen tarpeiden huomioonottaminen ja kyky sietää yksitoikkoisuutta. Äidin oma identiteetti vanhempana alkaa vahvistua. Suhde vauvaan, minkälainen vauva on.

Irrottautuminen

”Nainen kaipaa vauvan kohtaamista.”

Synnytys lähestyy. Pelot palaavat.

ylenmääräinen synnytykseen liittyvä huolestuneisuus, kuolemanpelot, primitiiviset pelot kontrollin menettämisestä

29

kieltäytyminen ajattelemasta synnytystä ja siitä puhumisesta kykenemättömyys lukea kehon synnytysmerkkejä etäisyys tai etäisyydenotto vauvaan ajatus ja toive loputtomasta raskaudesta ei eriytymistä vauvaan nähden Näiden vaiheiden kesto ja ajallinen määrittely vaihtelee eri lähteissä. Pääsääntöisesti puhutaan alkuraskaudesta, raskauden keskivaiheesta ja loppuraskaudesta. Psykologinen vaihe näyttäytyy väljänä ja poikkeaa lääketieteellisestä täsmällisyydestä, jossa raskaus määrittyy tarkkaan viikkojen mukaan.

Ingrid Antikainen ja Marianne Leskio (2008) esittävät artikkelissaan Kasvu äidiksi – kehitysprosessi kohti äitiyttä lähes samoja lähteitä käyttäen seuraavan psykologisen ja terveydenhoidollisen yhdistelmämääritelmän. Siinä vaiheita on neljä: Havahtumisvaihe (0– 12 rvk), Sopeutumisvaihe (13–20 rvk), Keskittymisvaihe (21–32 rvk) ja Ennakointi- ja valmistumisvaihe (33–42 rvk).

Taulukko: Raskauden psykologisten ja terveydenhoidollisten määritelmien yhdistelmä Vaiheen kuvaus Havahtumisvaihe

Ristiriitaisten tunteiden myllerrys. Naisen on muutettava mennyttä, elettävä nykyisyyttä ja suunnattava tulevaisuuteen sekä sopeuduttava ruumiissa tapahtuviin muutoksiin. Väsymys, pahoinvointi ja seksuaalinen haluttomuus viestivät uudesta elämäntilanteesta; raskaana olemisesta. Raskauden alkupuolella nainen kokee sikiön osaksi omaa itseään ja hänelle tulee voimakas halu muuttaa elintapojaan.

Sopeutumisvaihe

Tyypillistä rauhallisuus. Alkuajan oireet vähenevät ja ensimmäiset raskauden merkit tulevat näkyviin vatsan pyöristymisenä ja rintojen suurenemisena. Raskaus tuntuu todellisemmalta, kun sikiön äänet ovat kuultavissa neuvolakäynneillä. Tässä vaiheessa äitiyttä tukee hyvä parisuhde ja miehen hyväksyvä asennoituminen raskauteen.

30

Keskittymisvaihe

Sikiö ja kohtu kasvavat nopeasti. Sikiön liikkeiden tunteminen lisää naisen kiintymystä tulevaan lapseen, sillä nainen kokee lapsen eläväksi ja itsestään irralliseksi olennoksi. Raskaus tuntuu todelliselta ja käytännön asioiden järjestely lapsen vastaanottamiseksi on keskeistä kaikissa toimissa. Naisen mieliala on myönteinen ja ahdistuksen tunteet ovat vähäiset. Muut ihmiset voivat vahvistaa omalla käyttäytymisellään naisen raskauteen keskittymistä. He huomaavatkin usein vain raskauden, eivät naista itseä henkilönä.

Tässä vaiheessa naisen ajatukset suuntautuvat helposti edessä olevaan synnytykseen.

Ennakointi- ja valmistumisvaihe

Naisen huomio kiinnittyy tulevaisuuteen. Ajatuksissaan nainen valmistautuu synnytykseen ja hän on mielikuvissaan vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Synnytyksen lähestyminen voi lisätä siihen liittyviä pelkoja ja ahdistusta. Naisen keskustelut kääntyvät usein lapseen ja synnytyksen jälkeiseen aikaan. Tämä jakso koetaan usein onnellisena ja tasapainoisena vaiheena parisuhteessa.

Unettomuus, selkävaivat ja supistelut saavat naisen henkisesti valmistautumaan synnytykseen ja toivomaan sitä.

Odotusajan työskentelyssä nousee aika merkittävästi esiin, koska kohtuvauvan elinkaari on rajallinen, noin yhdeksän kuukautta. Vaiheajattelu on myös työskentelyä ajan kanssa.

Yleinen kysymys on, missä vaiheessa työskentely on hyvä aloittaa? Onko vuorovaikutustyöskentelyssä jokin erityisen suotuisa, hyvä aloituskohta, hetki, joka eniten hyödyttää? Vai onko vain yleensä tärkeää aloittaa työskentely tilanteessa, jossa vanhempien omaa elämää kuormittavat tekijät ja vuorovaikutuksen sekä vauvaperhe-elämän aloitteluun liittyvät tavalliset tekijät eivät sotkeudu toisiinsa?

Ensi- ja turvakotien liiton odotusajan vauvaperhetyön kehittämistä ohjasi Brodénin (RaphaelLeffin) käsitys raskauden psyykkisistä vaiheista. Se sisältää erilaisia teemoja äidin omasta äitisuhteesta kehittyvään äitiyteen ja äidin ja vauvan suhteeseen. Tässä työpaperissa seurataan, kuinka ajattelu näkyy työskentelyn lopputuloksessa, vauvan ja vanhemman suhteessa.

Isä osallisena Työskentelyn aloittamisajankohdan lisäksi on valittava, keiden kanssa vuorovaikutustyötä tehdään. Työskennelläänkö äidin ja vauvan vai molempien vanhempien ja vauvan kanssa?

On päätettävä myös, keitä muita työskentelyyn kutsutaan mukaan, jotta turvataan vauvan hyvä elämän alku.

Odotusajan työskentelyssä yksiselitteistä on se, että nainen synnyttää vauvan. Yhtä itsestään selvää ei enää ole, että mukana on vauvan alkuun saattanut mies. Tämänkin tutkimuksen mukaan vauvan etu on, että vuorovaikutustyötä tehdään molempien vanhempien kanssa.

Aina se ei onnistu. Joskus myös äidin ja vauvan kanssa työskentely on aika vaikeaa. Äiti voi olla niin huonossa kunnossa, ettei kykene ottamaan huomioon vauvaa.

31

Raskaus voi olla yllätys tai ei-toivottu. Myös pitkään odotettu raskaus saattaa tuoda odottamattomia vaikeuksia. Vanhemmat voivat päätyä jo odotusaikana eroon tai isä ei ole välttämättä edes äidin tiedossa. Haaste odotusajan työskentelyssä on, että vauvalla on oikeus tulla jo odotusaikana tietoiseksi siitä, että hänellä on äidin lisäksi myös isä. Kuva poissaolevasta isästä rakentuu ensisijaisesti äidin kautta, siitä mitä äiti kertoo ja valitsee kertomukseensa.

Tässä odotusajan työskentelyssä on mukana sekä ensisynnyttäjiä että jo aikaisemmin synnyttäneitä. Sternin Motherhood constellation ja Raphael-Leffin kehityskuvaus perustuvat pääasiassa ensisynnyttäjäaineistoihin, tilanteeseen, jossa nainen ensimmäisen kerran elämässään kohtaa raskauden.

4.3. Vauvaperhetyö ennen vauvan syntymää Vauvaperhetyö vauvan odotusvaiheessa on työmuotona pääosiltaan samanlaista kuin jo syntyneiden vauvojen perheiden kanssa. Vauvaperhetyöntekijä menee perheen kotiin ja työskentelee siellä kuten aikaisemminkin, vauvan ja vanhemman välisen suhteen edistämiseksi. Erilaista työssä ovat etenkin keskustelujen sisällöt, kun vauva on vielä kohdussa.

Työskentely tapahtuu samanaikaisesti kolmessa ajassa. Vanhempi ja työntekijä tuovat kohtaamiseen oman historiansa, uskomuksensa ja odotuksensa. Nämä muodostavat työskentelyn alustan, jonka avulla lähdetään tutkimaan vauvaa ja vanhemmuutta. Keskeistä on, kuinka nämä kohtaavat ja hyödyntävät ja hyödyttävät toinen toistaan. Edelleen tarkastelun kohteena on toiminta, se mitä nyt tapahtuu työntekijän ja vanhemman välillä sekä vanhemman ja vauvan välillä. Lopuksi tiivistetään, mitä tästä siirtyy vauvaperheen tulevaan yhteiselämään.

Työskentelyprosessi on tiivistetysti tällainen: •

Yhteistyösuhde alkaa, kun nainen tai mahdollisesti mies itse tai neuvolan, psykiatrisen poliklinikan, synnytyssairaalan tai sosiaalitoimen työntekijä havaitsee, että jokin uhkaa vauvan hyvinvointia ja ottaa yhteyttä Ensi- ja turvakotien liittoon.

•

Vauvaperhetyöntekijä keskustelee (yleensä ensimmäiseksi puhelimitse) kohtuvauvan vanhemman kanssa, motivoi ja kartoittaa tilannetta. Työntekijä ja vanhempi tapaavat.

Keskustelu voidaan käydä esimerkiksi sairaalassa, jos vanhemman tilanne niin vaatii.

•

Vauvaperhetyöntekijä esittelee toiminnan useimmiten vauvaa odottavalle äidille.

•

Odotusajan vauvaperhetyö on työmuodoiltaan ja käytännöiltään paljolti aikaisemmin toteutetun kaltaista. Vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta tuetaan keskustelujen ja toiminnan avulla. Erilaista on, että alkuvaiheessa neuvotellaan, missä työskentely tapahtuu. Jos raskaana oleva äiti on sairaalassa, joko jaksolla tai vastaanotolla, kohtaamispaikka voi olla sairaala. Työskentelyn uutuudesta ja vähäisestä tunnettavuudesta viestii myös se, että jokunen äiti haluaa mieluummin tavata 32

•

vauvaperhetyöntekijän tämän työhuoneessa tai peräti kahvilassa. Keskustelujen teemat ovat aluksi enemmän vanhemman omaan vointiin ja vanhemmuuskokemuksiin ja käsityksiin liittyviä. Suhde vauvaan kasvaa työskentelyn edetessä.

Tapaamisten tiheys sovitaan yhdessä. Tavoite on vauvaperheen hyvä yhteisen elämän alku. Työskentelyn alussa tapaamisia voi olla tiheämmin, viikon välein, joskus useampiakin samalla viikolla. Loppuvaiheessa tapaamiset harvenevat. Tapaamisten kokonaismäärä vaihtelee perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan.

•

Tapaamiset ovat 1,5–2 tunnin mittaisia.

•

Prosessi alkaa ja päättyy yhdessä sopien ja mahdollisia vaihtoehtoja punniten.

Vanhempaa haastatellaan alussa ja lopussa ja tilanteen mukaan myös työskentelyn kuluessa.

Vauvaperhetyön tekeminen tarkoittaa keskustelua ja toimintaa yhdessä vanhemman (vanhempien) kanssa ennen vauvan syntymää ja vauvan synnyttyä yhdessä vauvan ja vanhemman (vanhempien kanssa). Työhön osallistuu vanhempien tarpeiden ja tilanteiden mukaan myös muita lähiverkostoon kuuluvia, esimerkiksi isovanhempia ja vanhemman omia sisaruksia. Jos perheessä on jo vanhempia lapsia, he ovat luonnollinen osa työskentelyä.

4.4. Tutkimusaineisto Tutkimusaineistoon kuuluvat vauvaperhetyöntekijöiden kotikäyntimuistiot (253 kpl), niiden herättämät pohdinnat (141 kpl) ja tutkijan tekemät työntekijähaastattelut (2 kpl). Aineistoa täydentävät äitien ja isien antamat asiakaspalautteet ja -haastattelut. Työntekijät haastattelivat myös kohtuvauvan osana vauvaperhetyön prosessia ja vauvan ennen työskentelyn päättämistä. Jokainen yhteistyösuhde alkaa ja päättyy asiakashaastattelulla.

Työntekijät dokumentoivat jokaisen kohtaamisen. He kirjasivat vapaamuotoisesti kotikäyntien tapahtumat, sisällöt ja puhelinkeskustelut. Muistioiden rakenne oli seuraavanlainen: • • • • • •

asiakkaan käyntikohtainen tilanne ja vaikutelma hänen voinnistaan keskustelujen aiheet, aloitteiden tekijät, keskustelun sävy mitä tehdään suunnitellusti ja spontaanisti keitä on paikalla tapahtumat ajatuksia seuraavaan tapaamiseen.

Vauvaperhetyöntekijä myös reflektoi jokaiseen kotikäynnin. Kun kotikäynnin raportointi oli kohtaamisen kuvaamista, reflektio oli työntekijän oman kokemuksen kuvaamista. Työntekijä pohti, mitä kohtaamisessa tapahtui ja kertoi, mitä tapahtunut hänessä herätti. Pohdintaa ohjasivat seuraavat kysymykset: •

kokonaisarvio käynnistä, siitä heränneet päällimmäiset ajatukset 33

• • • • • • • •

mikä kiinnitti erityisesti huomiota tällä tapaamisella mikä tuntui erityisen tärkeältä prosessin etenemisen kannalta, tapahtuma, puheenaihe tapaamisen kulku, suunnitelman mukainen vai siitä poikkeava, miten oli erilainen millaista oli työskennellä tämän asiakkaan kanssa juuri tänään mikä hämmensi mitä oivalsin, opin, mikä meni hyvin mikä olisi voinut olla toisin ajatuksia tuleviin tapaamisiin.

Haastatteluissa kävimme toteutuneet asiakasprosessit läpi kokonaisuuksina. Ennen haastatteluita tein ensimmäisen aineiston muokkausvaiheen. Palautimme mieleen, mitä työskentelyn aikana tapahtui, mitä ajatuksia työntekijällä työskentelyn kuluessa oli ja mitä työntekijä nyt, työskentelyn jo päätyttyä, ajatteli työskentelyn kohokohdista ja haasteista.

Työstimme vauvaperhetyöntekijöiden kanssa edelleen havaintojani suhteessa heidän kertomaansa. Lopuksi vauvaperhetyöntekijä arvioi vauvaperhetyön lopputulosta vauvan ja vauvan vanhempien kannalta.

Haastattelun osat olivat: • • • • • • • •

yhteistyön alku mitä tapahtui mitä teitte keitä oli mukana mikä onnistui mikä oli haaste minkä tekisit toisin lopputulos vauvan näkökulmasta.

Aineisto kerättiin vuosina 2008–2010 ja se käsiteltiin syksyllä 2010 ja alkuvuodesta 2011.

4.5. Aineiston käsittely Käsittelin aineiston Grounded theory (GT) -menetelmällä (mm. Glaser ja Strauss 1967), joka on laadullinen tutkimusmenetelmä teorian kehittämiseksi ilmiöstä aineiston havaintojen avulla. Teoria kehittyy havaintoja muokkaamalla ja järjestelemällä.

Ositin ensin aineiston. Seuraavaksi luokittelin sen kategoriat kahdella tavalla. Kokosin osia taustaoletuksen eli raskauden psykologisten vaiheiden alle. Kategoriat eivät muodostuneet näin. Hajotin aineiston uudelleen ja kokosin sen toistamiseen käyttäen kokoavana tekijänä kiintymyskäyttäytymistä (turvallinen, turvaton, välinpitämätön). Sekään ei johtanut selkeisiin kategorioihin. Hajotin aineiston kolmannen kerran ja kokosin yhteen samankaltaisia asioita kategorioiksi. Näiden muodostamisessa olennaista oli, että ne olivat nimettävissä. Selitän kategoriat käyttämällä selityksinä itse aineistoa. Lopuksi pohdin kategorioiden keskinäisiä suhteita ja kontekstiyhteyttä.

34

Käytännössä purin vauvaperhetyöntekijöiden kirjoittamat muistiot ja tapaamisten pohjalta kirjaamat pohdinnat osiin. Muistiot ja pohdinnat muodostavat kaksi aineistoa. Luokittelin molemmat uusiksi kokonaisuuksiksi. Sitten kokosin yksittäisiä ja toistuvia tapahtumia ja teemoja. Osa havainnoista karsiutui tässä vaiheessa. Seuraava vaihe oli jäljelle jäävien uudelleen kokoaminen. Aineiston järjestelemisen perusteina olivat työntekijöiden pohdinnoissaan toistamiseen ilmaisemat ja heitä askarruttavat, prosessia eteenpäin vievät ja sitä kuormittavat tekijät.

Päädyn käyttämääni menetelmään kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että itse tutkimusaineisto on laadullista. Toiseksi koska, tarkoitukseni ei ole luoda uutta teoriaa, vaan tutkia, mihin teoriaan aineistosta nousevat kategoriat viittaavat. Olen utelias sen suhteen, todentuuko äidinhoiva psykologisten vaiheiden ja kiintymyskäyttäytymisen ilmentyminä vai mitä tulokset kertovat?

Vastaavissa tutkimuksissa tulosten tulkinta ja päättely tehdään usein yksilöstä sosiaaliseen.

Tutkin aineistoni avulla, onko mahdollista päätellä toisin päin, sosiaalisesta yksilölliseen, suhteessa toimimisesta vanhempana toimimiseen.

Kokoan aineiston kolmessa vaiheessa: 1. Osiin jakaminen, 2. Kategorioiden muodostaminen ja 3. Tulkinta. En esittele työskentelyn käytännön toteutusta eri vaiheineen, koska raakamateriaali on suuri.

35

Taulukko: Aineiston käsittelyvaiheet

Vaihe 1.

17 vauvaperhetyöntekijöiden kirjoittamaa tarinaa jaetaan osiin. Syntyy kotikäyntikirjausten aineisto ja pohdintojen aineisto.

Molemmat aineistot jaetaan kolmeen osaan: tapaamiset 1─5, tapaamiset 6─17 ja tapaamiset 18─26. Luokiteltavia aineistoja on kaksi.

Vaihe 2.

Alman metatarinaa hahmotellaan Raphael-Leffin esittämien lapsen hankkimisen psyykkisten tarpeiden kehitysvaiheiden (sulautuminen, eriytyminen ja irrottautuminen) mukaisesti. Kategoriat eivät rakennu näin.

Aineistoa lähestytään kiintymyskäyttäytymisen näkökulmasta. Kategoriat eivät muodostu näinkään. Tutkija hajottaa aineiston kolmannen kerran.

Aineisto luokitellaan käytännössä kokoamalla aineistosta toistuvia teemoja ja toistuvasti toimivaksi koettua toimintaa. Osa aineistosta karsiutuu. Irrallisia osia liitetään kategorioiksi ja niitä vertaillaan. Niiden keskinäisiä suhteita ja yhteyttä kontekstiin, odotusajan vauvaperhetyöhön, tutkitaan. Kategoriat nimetään ja ne sarjoitetaan takaperin lopputuloksesta käsin: ”Hyvää tulosta edeltää seuraavat teemat ja tapahtumat”.

Vaihe 3.

Vaikka aineistosta on esitettävissä määrällistä tietoa, raportti taulukkoina ja niiden tulkintana ei ole tämän tutkimuksen luonteen mukainen. Ratkaisu on, että aineiston muokkauksen ensimmäisenä tuloksena kootaan kahden vauvaperhetyöntekijän tekemien kirjausten ja pohdintojen kautta seitsemäntoista itsenäistä tarinaa.

17 tarinasta luodaan yksi metatarina, ”Alman tarina”, joka sisältää aineiston käsittelyssä esiin nousseet teemat ja tapahtumat sijoitettuna siihen raskauden vaiheeseen, jossa ne ovat tulleet ilmi. Alman tarina ei ole kenenkään henkilökohtainen tarina, se on synteesi. Mukana on myös Tuomas, kohtuvauvan isä. Tarinassa tiivistyvät kaikki esille nousseet asiat.

Ne eivät ole suoria lainauksia, vaan valikoinnin tulos.

36

4.6. Tarinan rakenne Tarinassa on osat: Alma Alma ja vauvaperhetyö Kysymykset ja hypoteesit Prologi Työn alku. Kohtaamiset 1–5 Vauvoja odotetaan ja vauvoja syntyy. Kohtaamiset 6–17 Vauvaperhetyötä vauvan synnyttyä. Kohtaamiset 18–26.

Epilogi Kerron luvut Työn alku, Vauvoja odotetaan ja vauvoja syntyy ja Vauvaperhetyötä vauvan synnyttyä kolmasti. Ensimmäinen on vauvaperhetyöntekijöiden kertoma konstruktio. Annan tilaa Almojen kokemuksille sellaisena kuin vauvaperhetyöntekijät ovat niitä kirjanneet.

Kokemukset ovat Grounded theory -menetelmän avulla valikoituneet edustamaan kyseistä työskentelyvaihetta. Usea Alma ja hänen miehensä Tuomas kokevat samaa tai tuovat esille samoja asioita. Toinen on tutkijana tekemäni rekonstruktio ja kolmannessa selitän ja teen päätelmiä vauvaperhetyöntekijöiden pohdintojen avulla.

Kolmanneksi vielä kokoan omat päätelmäni työskentelyä ja hyvää lopputulosta ennustavista tekijöistä.

Liitän Alman tarinan myöhemmin hyvää tulevaisuutta tukevan sosiaalisen hyvinvoinnin rakenteeseen. Siitä piirtyy sovelluksena vauvaa odottavan perheen henkistä hyvinvointia tukevan toiminnan malli.

5. ALMAN TARINA 5.1. Alma Tarina alkaa, kun seitsemäntoista (17) Almaa on raskaana. Niin raskaasti raskaana, että jollain, joko Alman läheisellä tai Alman kanssa työskentelevällä, on huoli tulevan vauvaperheen hyvinvoinnista. Huolta on monenlaista. Se voi kohdistua vauvaa odottavaan Almaan ja/tai Tuomakseen tai kohtuvauvaan, tai heihin kaikkiin yhdessä. Se voi olla myös kohdistumatta suoraan kehenkään ja olla jonkun läheisen epämääräinen huolen tunne.

Almoja yhdistää se, että heidän kaikkien kanssa aloitetaan vauvaperhetyö. Syitä on monenlaisia.

Ensi- ja turvakotien liiton vauvaperhetyöhön useimmat Almat tulevat psykiatrisen poliklinikan kautta, heistä kahdeksalla (8) on kontakti sinne. Yhteistyö poliklinikan kanssa oli muodostunut toimivaksi jo edellisten vuosien aikana. Poliklinikalla työn kohteena on äiti.

Työntekijät ovat kuitenkin havahtuneet siihen, että äidillä on vauva ja vauvan hoidon lisäksi vauvan ja äidin suhdetta on ylläpidettävä sairaalatyöskentelyn aikanakin. Työnjako on ollut,

37

että poliklinikalla keskitytään äitiin ja Ensi- ja turvakotien liiton vauvaperhetyö tekee työtä äidin ja vauvan kanssa.

Neljä (4) Almaa on saanut neuvolan terveydenhoitajan tietoiseksi siitä, että Alman vauvan odotukseen liittyy jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Terveydenhoitaja kutsuu vauvaperhetyön mukaan. Synnytyssairaalassa, lähinnä synnytyspelon kanssa työskentelevät kiinnittävät huomiota kolmeen (3) Almaan ja ohjaavat heitä vauvaperhetyöhön. Yksi (1) Alma ottaa yhteyttä omatoimisesti ja toinen (1) tulee vauvaperhetyöhön lastensuojelun aloitteesta.

Huolenaiheita Tarinan alkaessa sen päähenkilöitä Almaa ja Tuomasta kuormittavat monet oman elämän tarinat.

Heillä on diagnosoitua tai muuten ilmeistä masennusta tai masennusta, johon liittyy ahdistusta, paniikkihäiriöitä, itsemurhayrityksiä, pelkoa vauvan menetyksestä, pelkoa synnytyksestä ja pitkittynyttä väsymystä. Heillä on myös salaisuuksia, heille on tehty abortteja, heitä on käytetty seksuaalisesti hyväksi tai heillä on päihdeongelmia.

Alma voi olla silminnähden välinpitämätön odottamansa vauvan suhteen, vaikuttaa toiminnallisesti avuttomalta tai hänellä on vakavia parisuhdeongelmia. Hän voi myös olla niin vakavasti somaattisesti sairas, että raskaus on jo itsessään riski.

5.2. Alma ja vauvaperhetyö Alman tarina on tutkijan kokoama synteesi kahden vauvaperhetyöntekijän kokemuksista, joita he kokosivat työskennellessään 17 vauvaa odottavan äidin ja isän kanssa. Tarinan keskushenkilö Alma on todellisuudessa seitsemäntoista erilaista raskaana olevaa Almaa, joiden kanssa vauvaa odottaa seitsemäntoista Tuomasta. Yksi Tuomas on vauvaperhetyön ensisijainen asiakas, muut tulevat Alman kanssa. Nämä Tuomaat ovat läsnä, tulevat ja menevät tai ovat poissa Alman elämästä.

Työskentely alkaa ennen vauvan syntymää ja päättyy yleensä, kun vauva on kahdesta kolmeen kuukauden ikäinen. Päähenkilöiden, syntymää odottavan vauvan, Alman ja Tuomaksen ja vauvaperhetyöntekijöiden ohella tarinassa esiintyy isovanhempia, ystäviä ja muita läheisiä sekä muita odottavan vanhemman kanssa työskenteleviä asiantuntijoita.

Viimeisen pisteen painaa tutkija, joka on järjestellyt, sekoittanut ja uudelleen järjestänyt vauvaperhetyöntekijöiden kirjaamat tapahtumat, havainnot ja mietteet.

Kohtaaminen Alman tarina koostuu 253 kohtaamisesta. Yhtä Almaa kohden tämä tarkoittaa keskimäärin kahdeksaa tapaamista ennen vauvan syntymää ja kuutta tapaamista vauvan synnyttyä. Yhden Alman tarina voi rakentua yhdestä kohtaamisesta tai enimmillään 26 kohtaamisesta.

Joka toinen Alma aloittaa vauvaperhetyön raskausviikkojen 15–22 aikana. Joka neljäs raskausviikkojen 23–32 aikana ja loput neljä raskauden loppuvaiheessa, raskausviikoilla 33– 36.

38

5.3. Kysymykset ja hypoteesit Tutkijana asetan sekä kysymyksiä että hypoteeseja. Keskeiset aineistolle esittämäni kysymykset ovat: 1. Voidaanko vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta tukea jo ennen kuin vauva on syntynyt?

2. Miten tämä tapahtuu?

3. Mitä hyötyä odotusajan työskentelystä on?

4. Mitkä ovat odotusaikana toteuttavan vuorovaikutustyön keskeiset työmuodot ja käsiteltävät aihealueet?

5. Mitkä tekijät vauvaperhetyöntekijän ja vanhemman kohtaamisessa vahvistavat vauvan hyvää elämän alkua?

Työhypoteesi kertyneen kokemus- ja tutkimustiedon perusteella on, että mitä varhemmin vauvaperhetyö päästään aloittamaan, sitä paremmin vauvaperhe vauvan syntymän jälkeen selviää tavallisen vauvaperheen arkeen.

Alahypoteeseja on kaksi. Ne nousevat lähinnä Margaretha Brodenin vuonna 1989 esittämistä Raphael-Leffin määrittelemistä raskauden psykologiset vaiheet -teeseistä: 1. Ensimmäinen on vahva äitiyden identiteetti ja sen suhde selviytymiseen. Identiteetin ilmentymät ovat tiivistetysti äitiyden rakentaminen, yhteyden rakentaminen ja synnytykseen valmistautuminen.

•

Äitiyden rakentaminen: kuka minä olen, keitä minun vanhempani ovat, mitä muistan ja tiedän vauva-ajastani, mitä omasta lapsuudestani haluan jatkuvan vauvani elämässä, mitä on olla äiti, isä

•

Yhteyden rakentaminen: Vauvani, kuka sinä olet? Miten vauva liikkuu, mitä vauva kuulee, tuntee, tunnistaa.

•

Synnytykseen valmistautuminen: mitä synnytys tuo, mitä minä koen, mitä vauva kokee, miten toivotan vauvan tervetulleeksi, keitä hän kohtaa

2. Toinen on äidin syntymättömästä vauvastaan luoman mielikuvan selkeyden suhde selviytymiseen. Oletus on, että mitä selkeämpi kuva vauvasta omana persoonallisuutena on, sitä paremmat ovat perheen selviytymismahdollisuudet.

39

5.4. Prologi Psykiatrisen poliklinikan tai synnytyspelkopoliklinikan sosiaalityöntekijä ottaa yhteyttä Ensija turvakotien liiton vauvaperhetyöntekijään. Hänellä on raskauden alku- tai loppuvaiheessa oleva asiakas, Alma, joka on hakeutunut vastaanotolle oman vointinsa vuoksi. Alma on väsynyt ja ahdistunut. Häntä pelottaa lähestyvä synnytys. Hän puhuu pääasiassa työkiireistään tai pahasta olostaan. Vauvasta hän ei mainitse sanallakaan. Sosiaalityöntekijä arvioi, että Alma hyötyisi vauvaperhetyöstä. Työntekijä aloittaa sekä vauvaperhetyön markkinoinnin, että Alman motivoinnin vauvaperhetyöhön. Työntekijä kysyy luvan sopia tapaamisesta tai antaa Alman yhteystiedot, jolloin vauvaperhetyöntekijä ottaa yhteyttä. Alma ja vauvaperhetyöntekijä käyvät ensimmäisen interventiokeskustelun.

Puhelinkeskustelun jälkeen Alma ja vauvaperhetyöntekijä kohtaavat psykiatrisella osastolla, vauvaperhetyöntekijän työhuoneessa, kahvilassa tai vauvaa odottavan kotona. Tapaamisessa ovat läsnä yhteyttä ottanut sosiaalityöntekijä, vauvaa odottava Alma, hänen kumppaninsa Tuomas, lääkärinsä, terapeuttinsa ja vauvaperhetyöntekijä. Läsnäolijat esittäytyvät. Alma tai tilanteen ja Alman kunnon mukaan joku muu läsnäolija kertoo, mitä on tapahtunut, mitä on meneillään ja suunnitteilla. Paikalla on myös kohtuvauva.

Ensimmäisessä vauvaperhetyön tapaamisessa Alman kotona vauvaperhetyöntekijä kuvaa omaa työskentelyään ja tarjoutuu Alman ja kohtuvauvan tueksi. Hän kertoo mitä, miten, minkä ja kenen kanssa työskentelee. Hän esittelee ja soittaa raskauskorua, soittorasiaa ja kertoo mahdollisesta videotyöskentelystä. Edelleen vauvaperhetyöntekijä hahmottelee Alman kanssa työskentelyn kaaren, tapaamisten tiheyden, keston ja määrän. Yhteistyöllä on alku ja loppu. Se käynnistyy avun tarpeen konkretisointina, Alman alkuhaastatteluna ja sen herättämien ajatusten reflektointina. Alma itse määrittelee, mitä hän tarvitsee juuri nyt.

Tarve todennäköisesti muuttuu työskentelyn kuluessa. Alkuun kuuluu avuntarpeen ja Alman toiveiden kartoitus alkuhaastatteluna ja loppuun vastavuoroinen palaute työskentelystä.

5.5. Työn alku. Kohtaamiset 1–5 Tutustumista Vauvaperhetyöntekijä tulee ensimmäiselle kotikäynnille. Häntä vastassa on vauvaa odottava Alma ja koti. Työntekijä tekee ensimmäiset valintansa, miettii kätteleekö ja mihin tilaan asettuu, keittiön pöydän äärelle vai olohuoneen sohvalle? Kokemuksen mukaan jatkotyöskentely tapahtuu huomaamattomasti siellä, missä se on käynnistynyt. Jos ensimmäisellä kerralla keskustelu on tapahtunut keittiössä tai olohuoneen sohvalla, Alma asettuu seuraavalla kerralla samaan paikkaan jatkamaan.

Kotona saattaa olla koira, ehkä useampiakin, jotka uteliaina lähestyvät vauvaperhetyöntekijää huomiota hakien. Alma pyytää vauvaperhetyöntekijää kertomaan, mistä tapaamisessa on kyse.

Hänellä on kokemusta psykoterapiasta ja sairaalajaksoista.

Vauvaperhetyöntekijä kertoo omasta työstään kysyen, mitä ajatuksia tämä herättää. Alma jää mietteliääksi. Hän kommentoi vähän, mutta ei vastusta. Hetken kuluttua hän alkaa kertoa 40

tottuneesti elämänhistoriaansa. Vauvaperhetyöntekijä antaa Alman puhua tarkentaen kysymyksillä kuulemaansa. Kun Alman puhe taukoaa, vauvaperhetyöntekijä kysyy, miten hänen kertomuksensa vaikuttaa vauvan odotukseen, äidiksi tulemiseen, puolisoon. Alma ei ollut tullut tätä ajatelleeksi ja jatkaa aikaisempaa kertomustaan. Kun vauvaperhetyöntekijä toistamiseen kysyy, entä vauva, Alma hämmentyy. Hän esittää vastakysymyksenä, miksi vauvasta pitää puhua.

Hän ihmettelee, miksi siitä asiasta ylipäätään pitää puhua. Alma toteaa, että ennättäähän sen sitten, kun vauva on syntynyt.

Läsnä on kaoottisuutta, vastahakoisuutta, alistumista, väsyneisyyttä, masennusta, yksinäisyyttä, osaamattomuutta, vahingossa raskaaksi tulemista, salaisuuksia.

Vaikka vauva on toivottu ja odotettu, raskauden edistyessä Alma on alkanut tuntea häntä kohtaan vastenmielisyyttä. Vauvan liikkeet inhottavat. Neuvolassa terveydenhoitaja on kovasti kysellyt Alman ajatuksia vauvasta ja hän on vastannut ajattelevansa vauvaa paljon ja usein myös laulavansa hänelle. Alma kertoo, että hän pelkää epäonnistuvansa synnytyksessä.

Vauvaperhetyöntekijä kysyy, miten hän voi tässä auttaa. Alma vastaa, että hän toivoo puhumista siitä, miten vauvan kanssa ollaan.

Alma sanoo olevansa vaativainen itseään kohtaan. Asioiden täytyy olla hänellä hallinnassa.

Hänen on osattava tehdä itse. Vauvaperheyöntekijä kysyy, miten vaativuus ja hallinta osuvat yhteen vauvan kanssa. Siihen Alma arvelee, että varmaankin aika huonosti, koska vauvan kanssa on niin paljon epämääräistä ja vain osan asioista voi hallita.

Alma oli hakenut apua väsymykseen, koska hän oli keskellä kovia työpaineita. Hiukan häntä kummastuttaa, miksi hänelle tarjotaan vauvaperhetyötä. Hän ei ole mitenkään huolissaan vauvasta ja uskoo toipuvansa, kunhan saa nukutuksi. Alma ei suoraan kieltäydy työskentelystä.

Sen sijaan hän torjuu yksiselitteisesti sen mahdollisuuden, että Tuomas osallistuisi työskentelyyn.

Tällä on työkiireitä. Vauvaperhetyöntekijä aloittaa seuraavalla tapaamisella keskustelun parisuhteesta ja työjaosta kotona. Alma kertoo, että vauva oli yllättänyt Tuomaksen potkaisemalla häntä käteen.

Työterveyslääkäri on määrännyt Alman sairaslomalle. Hän oli jo jonkin aikaa hakenut masennukselleen apua sitä saamatta. Perheessä on koira. Alma puhuu paljon siitä, että häntä huolettaa, kuinka koira selviytyy vauvan kanssa ja miten koira ylipäänsä suhtautuu vauvaan. Kun vauvaperhetyöntekijä kysyy vauvasta ja vauvan voinnista, Alma vastaa koirahuolella.

Vauvaperhetyöntekijä jatkaa puhetta vauvasta. Alma hermostuu välillä ja vauvaperhetyöntekijä rauhoittelee häntä. Tulee lähelle. Kohtaaminen videoidaan. Vauvaperhetyöntekijä laulaa vauvalle.

Seuraavalla tapaamisella Alma kommentoi, että työskentely oli tuntunut hänestä oudolta.

Alma ja Tuomas aloittavat tapaamisen esittelemällä vauvalle tehtyjä hankintoja. Heille tulvii tietoa vauvasta ja vanhemmuudesta. Tuomaksen mielestä tietoa tarjotaan ehkä vähän liikaakin.

Häntä huolestuttavat käytännön asiat. Hän ei tiedä, miten he selviävät vauvan kanssa, kun heillä ei ole oikein kokemusta vauvan hoidosta. Hän myös pohtii, onko hänestä ylipäätään isäksi.

Hänestä on hyvä käydä keskustelua vanhemmuudesta ja vauvaperhetyöntekijän tuleminen kotiin tuntuu hyvältä. Pariskunnalle on tarjottu muuta kunnan vauvaperhettä tukevaa työmuotoa. Se ei ollut tuntunut oikein luontevalta ja se olisi edellyttänyt menemistä jonnekin keskukseen juttelemaan. Näin on parempi. Vauva on hämmennystä herättävä yllätys. Tulevilla vanhemmilla on kummallakin huolta omista vanhemmistaan ja heidän selviytymisestään. Kysymykset vauvan herättämistä tunteista johtavat vanhempien hiljaisuuteen. Alma ja Tuomas eivät osaa oikein 41

vastata siihen. Tuleva synnytys täyttää molempien ajatukset. Tuomas kertoo, että hänellä on sairaalakammo eikä hän usko menevänsä mukaan synnytykseen.

Alma on tullut yllättäen raskaaksi. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä aborttia. Tuomas, vauvan isä, tietää raskaudesta, muttei ole kovinkaan aktiivinen. Almaa pelottaa synnytys siksi, että jos jotain tapahtuu, häntä siitä kuitenkin syytetään. Alma kokee syyllisenä ja muita huonompana olemisen omaksi roolikseen. Häntä on toistuvasti moitittu ja haukuttu. Alman ainoa häntä tukeva ihminen on sisko, joka kuitenkin asuu kauempana ja on satunnaisesti saatavilla. Alman välit omiin vanhempiin ovat huonot. Hän ei odota keneltäkään yhtään mitään. Alma hiukan innostuu, kun työntekijä ehdottaa toiminnallisia tapaamisia. Almalla on kokemusta musiikki- ja kuvataideterapiasta.

Väliintuloja Alma aloittaa tapaamisen kertomalla avoimesti omasta hylätyksi tulemisen pelostaan. Alman mielessä hylkääminen konkretisoituisi siten, että hänen miehensä Tuomas jättäisi hänet juuri nyt, raskauden aikana. Alma kuvaa Tuomasta itsensä vastakohdaksi. Hän itse on tarkkailija ja vetäytyjä, kun Tuomas taas on erittäin sosiaalinen. Jatkuva pelko ahdistaa ja masentaa. Alma ei ole koskaan kertonut Tuomakselle, mikä häntä masentaa. Alma olettaa Tuomaksen ajattelevan, että hän on luonteeltaan masennukseen taipuvainen. Vauvaperhetyöntekijä miettii ääneen, onko mahdollista, että sanaton masennus saa aikaan muissa ärtymystä, koska eivät ymmärrä ja sitten jättävät, kun eivät ymmärrä ja tulkitsevat hänen tarpeensa väärin.

Vauvaperhetyöntekijä esittelee Bolaa, soivaa raskauskorua, josta tulee sitä heilutellessa hento ääni.

Se on kuitenkin sellainen, jonka kohtuvauva kykenee kuulemaan. Alma ottaa kellon käteensä ja hiukan sitä liikauttaa ja antaa sen pikaisesti takaisin vauvaperhetyöntekijälle.

Vauvaperhetyöntekijä kysyy, onko Almalla valokuvia itsestään vauvana. Hän jatkaa tiedustelemalla, onko Almasta otettu valokuvaa odotusaikana. Sellainen löytyy ja vauvakuva johdattelee keskustelua Alman omiin vauvakokemuksiin, siihen kuka häntä hoiti ja mitä Alma tästä ajasta muistaa.

Alma aloittaa sanomalla, että tänään on huono päivä. Häntä ahdistaa. Ei ole ollenkaan varma siitä, että tämä odotusjuttu olisi hyvä. Itse asiassa Tuomas oli se, joka vauvaa halusi. Alma saa huonosti nukutuksi. Hän kertoo ristiriitaisesta suhteesta omaan äitiinsä. Alma ei odota saavansa äidiltään mitään apua, koska äidillä on omat murheensa. Tällä on meneillään monenlaisista vaikeuksista huolimatta selvästi parempi jakso. Alma ei halua kuormittaa äitiään. Alma ei tiedä, miten paljon Tuomas aikoo osallistua vauvan hoitoon. Vauvaperhetyöntekijä ja Alma pohtivat yhdessä, miten sen saa selville ja mitä sille voi tehdä, ettei tarvitse kuvitella, mitä se voisi olla.

Työntekijä ja Alma keskustelevat siitä, että Alman vauvalla on toisenlainen alku kuin Almalla itsellään oli. Hän jo nyt pohtii, miten hän voi paremmin.

42

Muutos orastaa Seuraavalla tapaamisella vauvaperhetyöntekijä palauttaa mieleen edellisen tapaamisen, sen keskustelun aiheet ja omat havaintonsa siitä mitä oli tapahtunut. Alma toteaa, että hänellä on nyt selvästi parempi olo, kuin edellisellä kerralla. Ensimmäinen tapaaminen oli hieman häntä hermostuttanut, seuraavat olivat helpompia. Hän oli huomannut itsessään eristäytymistä ja liiaksi omissa oloissaan olemista. Hän edelleen yhä epäili pärjäämistään vauvan kanssa. Kysymykseen, kuinka Tuomas aikoo osallistua tai mitä hän ajattelee Alman pärjäämisestä, hän ei osannut vastata. Asia ei ollut tullut puheeksi. Vauvaperhetyöntekijä kyselee raskauden sujumisesta. Alma sanoo, ettei ollut suunnattoman iloinen, kun huomasi olevansa raskaana. Nyt hän kuitenkin oli hiukan jo ajatellut vauvaa. Vaikka kyllä hän yhä ajattelee, että vauvasta on paljon huolta ja vastuuta. Vauvaperhetyöntekijä kysyy, voiko vauvasta olla iloa. Alma hymyilee arasti. Hän alkaa pohtia, miten oma masennus ja ahdistus vaikuttaa tulevaan vauvaan. Lääkitys puhuttaa.

Alma sanoo pelkäävänsä synnytystä, että siinä tapahtuu jotain, vauva kuolee tai että joku vie vauvan. Alma sanoo ymmärtävänsä, että nämä pelot ovat järjettömiä. Häntä silmin nähden helpottaa, kun paikalle tullut Tuomas sanoo, että hän etsii vauvan vaikka maailman ääristä.

Tuomas on hieman hämmentynyt, ikään kuin ei tietäisi, kuuluuko hänen osallistua vai ei.

Vauvaperhetyöntekijä kutsuu hänet mukaan kertomalla, mitä he ovat Alman kanssa puhuneet.

Tapaamisessa tulee ilmi, että Alma ei ole juurikaan kertonut muille tulevasta vauvasta. Raskautta on myös vaikea todeta päältä päin. Alma on pukeutunut niin, että vaatteet peittävät hänen kehonsa muodot. Alma kertoo, että hänen mieltään painaa asia, josta hän ei ole kertonut Tuomakselle. Tämä on syy ja siksi hän ei ole halunnut Tuomaksen osallistuvan työskentelyyn.

Alma odottaa toista lasta. Hän on ollut erittäin väsynyt ja masentunut. Se näkyy isommassa lapsessa. Nyt hän vähitellen alkaa ymmärtää, että hän itse olemalla lapsen kanssa vaikuttaa koko perheen elämään. Vauvaperhetyöntekijä aloittaa lapsen kanssa prosessin, jossa hän mallittaa Almalle lapsen kanssa olemista leikin avulla. Vauvaperhetyöntekijä auttaa Almaa miettimään etukäteen, kuinka lasta rajoitetaan, kielletään ja autetaan kohtaamaan pettymyksiä. Samalla Alma ja lapsi oppivat vuorovaikutusta ja läsnäoloa. Alma tutkii yhdessä vauvaperhetyöntekijän kanssa kohti kääntymistä, silmiin katsomista ja toisen kuuntelemista.

Kenen ääni kuuluu Alman elämäntarina herättää vauvaperhetyöntekijässä myötätuntoa. Hän alkaa hoivata Almaa.

Hän tuntee myötätuntoa myös vauvaa kohtaan. Vauvaperhetyöntekijä asettaa Alman sellaiseen asentoon, että pääsee itse lähelle vauvaa. Vauvaperhetyöntekijä silittää Alman vatsaa ja alkaa laulaa. Alma liikuttuu.

Yksin vauvaa odottava Alma herättää vauvaperhetyöntekijässä surua ja hoivaamisen tunteita.

Alma torjuu vauvaperhetyöntekijän lähestymisen. Hän ei ole valmis ottamaan hoivaa vastaan.

Alma pitää välimatkaa. Hän suostuu ottamaan vastaan ammatillista neuvontaa ja tukea. Alma toistuvasti kertoo huonosta voinnistaan ja siitä, että vauva herättää hänessä kielteisiä ajatuksia.

Tämä mykistää vauvaperhetyöntekijän. Hän nostaa esille äitiysteeman ja kertoo, miten näkee Almassa hyvää äitiyttä.

Alma peruu tapaamisen tekstiviestillä. Hänellä on kiirettä ja muuta tekemistä.

Vauvaperhetyöntekijä vastaa kysymällä, milloin on parempi aika. Alma ei vastaa. Kuukauden päästä Alma soittaa ja kertoo, että vauva on syntynyt. Hän ehdottaa tapaamista.

43

Alma soittaa ja peruu tapaamisen. Hän vetoaa kiireisiinsä. Puhelun kuluessa Alma toteaa, että videointi ja laulaminen olivat olleet vaikeampia kuin hän oli niihin suostuessaan ajatellut. Alma jää miettimään työskentelyn jatkoa. Viikon kuluttua löytyy uusi tapaamisaika, jonka Alma kuitenkin myöhemmin peruuttaa.

Alma pohtii synnytystapaa. Aluksi hän oli varma, että haluaa sektion. Nyt Alma ajattelee, että alatiesynnytys on parempi, koska siitä toipuminen on leikkausta nopeampaa. Alma ei enää puhu synnytyspelosta. Hän on ollut muutenkin virkeämpi, laittanut ruokaa ja valmistellut vauvan tarvikkeita. Alma miettii, miten voi ja kehtaa sanoa sairaalassa, ettei halua vastasyntynyttä rinnalleen. Hänestä vauvan ulkonäkö ennen ensimmäistä pesua on vastenmielinen. Alma myös arvelee, että vauvaperhetyö voisi päättyä. Hän saa riittävästi apua ja työ on tehnyt tehtävänsä.

Hän ei enää koe olevansa ainoa tunteittensa kanssa, vaan että moni muukin kokee samalla tavalla.

Ensimmäiset viisi vauvaa syntyvät Alma laittaa tekstiviestin, että vauva on syntynyt ja kaikki hyvin. Vauvaperhetyöntekijä soittaa ja onnittelee. Alma kertoo olevansa hyvin onnellinen, mutta myös väsynyt. Hän haluaa olla Tuomaksen ja vauvan kanssa rauhassa kolmestaan ja tutustua vauvaan. Alma jättää ilmaan mahdollisen tapaamisen. Jonkin ajan kuluttua vauvaperhetyöntekijä soittaa ja Alma kertoo olevansa edelleen väsynyt. Hän ei ole kuitenkaan yksin, vaan saa tarvitsemaansa apua.

Tapaaminen sovitaan kuukauden päähän. Yhteistyö jatkuu.

Vauva herää ja Alma puhuu hänelle lempeästi. Vauva näyttää nälkäiseltä ja Alma alkaa imettää.

Sitä ennen hän määrittelee oman ja työntekijän paikan. Ruokailun edetessä Alma kutsuu vauvaperhetyöntekijän lähemmäksi. Uutta tapaamista ei enää tule ja vauvaperhetyö päättyy.

Alma soittaa ja kertoo olevansa synnytyssairaalassa ja että tapaaminen peruuntuu. Muutaman päivän päästä vauva syntyy keskelle muuttoa. Alma kertoo, että yhteiselämä vauvan kanssa on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Hän on saanut lääkityksen ja voi hyvin. Kotikäynnillä Alma ja vauvaperhetyöntekijä tutkivat, kuinka vauvan ilmavaivoja voidaan helpottaa. Alman ruokavaliosta löytyy sellaista, jolla saattaa olla yhteydessä vauvan vaivoihin. Alma on yllättynyt siitä, kuinka riippuvainen vauva on vanhemmistaan. Hän ei myöskään millään malttaisi laittaa vauvaa sylistään sänkyyn, niin rakas vauva on. Neuvolan perhetyöntekijä on ohjannut Almalle vauvatusta (vauvatanssia). Hän on aloittanut neuvolan järjestämässä äiti-vauvaryhmässä. Alma kertoo, että vauvan kanssa menee hyvin. Vauvaperhetyöntekijä yhtyy tähän.

Alma kertoo synnytyskokemuksestaan. Hän oli toivonut äidillistä kätilöä. Työvuorossa oli mieskätilö, joka oli käytännössä toiminut äidillisesti, pitänyt kädestä, katsonut silmiin ja rohkaissut ja vakuuttanut äidin pärjäämisestä. Seurasi keskustelu Alman ja vauvaperhetyöntekijän kesken siitä, mitä äidillisyys oikein on, kun lapsettoman miehenkin voi kokea äidilliseksi.

Työtä eteenpäin johdattelevia työmenetelmiä Alman ja vauvaperhetyöntekijän yhteistyö on keskustelua ja toimintaa. Vauvaperhetyöntekijä valitsee Alman ja Alman tilanteen (synnytyksen läheisyys on iso tekijä, kun vauvaperhetyöntekijä valitsee työmenetelmää) tarpeeseen soveltuvaa toimintaa. Hän ei tee kaikkea kaikkien Almojen kanssa. Jokaisen yhteistyösuhteen aluksi vauvaperhetyöntekijä 44

haastattelee Almaa ja keskustelee hänen kanssaan tavoitteista. Vauvaperhetyöntekijä keskustelee Alman kanssa vauvasta ja Alman vauvan kanssa. Vauvaperhetyöntekijä tekee usein MIM-vuorovaikutusarvion. Se helpottaa tulevan yhteistyön keskeisten teemojen ja toimintojen hahmottamista. Alma myös saa kotitehtäviä. Vauvaperhetyöntekijät käyttävät työskentelyn ensimmäisten tapaamista aikana seuraavia työmenetelmiä: • • • • • • • •

alkuhaastattelu ja työskentelyn tavoitteet MIM sukupuu Vanhemmuuden roolikartta sekä sen verkkoversio vauvan tarvekartta vanhemmuuskeskustelut keskustelu vauvasta, vauvan kanssa ja vauvalle kotitehtäviä: vuorokausirytmin kartoitus, hetki vauvalle, oman olon seurantakartta.

5.6. Tutkija kertoo Ensimmäisen aineistoanalyysin perusteella nimesin käsiteltävien asioiden kategoriat, ensin teemoiteltuani ja luokiteltuani ne. Kategoriat esiintyvät edellisessä luvussa väliotsikkoina: tutustuminen, vointi, väliintulot, orastavat muutosmerkit, kenen ääni kuuluu. Esittelen kategoriat vauvaperhetyöntekijöiden tekeminä kotikäyntikirjauksina.

Seuraavaksi rekonstruoin aineiston eli kirjoitan sen uudestaan. Tiivistän aineiston ja nimeän kategoriat uudelleen, ne ovat: toimiva suhde, tabut, identiteetti, intimiteetti, isä ja luottamuksen ilmapiiri kohtaamisessa.

Kolmanneksi selitän ja tulkitsen kategoriat käyttämällä vauvaperhetyöntekijöiden omaa kokemusta, pohdintoja työskentelystä.

Kategoriat ja selitykset ovat oheisessa taulukossa, vasemmalla uudelleen nimetyt kategoriat laajennettuina ja oikealla niiden selitykset.

Kategoriat kotikäyntikirjauksista

Selitykset

Toimiva suhde.

Se käynnistyy tai ei käynnisty ensimmäisten tapaamisten aikana. Muutoksen alku tapahtuu silloin.

Työskentelyn painopistettä tulee siirtää työntekijän omasta puheesta vanhemman kuuntelemiseen. Sen kuulemiseen, mitä ja miten vanhempi kertoo. Kuuntelemista on kuullun tarkentaminen, toisen kertoman toistaminen, koska silloin yhteiseen tarinaan tulee yhteinen kieli.

On tarkistettava, ymmärtävätkö vanhempi ja työntekijä samalla tavalla. Kuuluuko puheessa ylhäältä alas asiantuntijuus vai vanhemman oma ajatus.

Tutkija tiivistää: Mitä enemmän puhetta, sitä

Tabut.

Kaikesta on lupa puhua olematta huono ja viallinen. Kaikki tunteet ovat sallittuja, hyväksyttyjä.

Identiteetti.

Kuka minä olen naisena, miehenä,

45

puolisona, vanhempana?

Kuinka toimin naisena, miehenä, puolisona, vanhempana?

Mitä toivon toiselta naisena, miehenä, puolisona, vanhempana?

En ole yksin, saan tukea Minun ei tarvitse olla täydellinen, saan erehtyä, olen oppivainen.

Isä.

Molemmat vanhemmat mukaan työskentelyyn heti alusta lähtien. Isällä on oma tehtävä itsenään, puolison tukena ja vanhempana.

Intimiteetti.

Päätän itse, mitä tuon suhteeseen ja mitä otan vastaan.

Päätän itse rajoistani ja kuinka lähelle päästän.

Luottamuksellisen ilmapiiri.

Sen luominen ja ylläpitäminen tarkoittaa toisen kuulemista ja omasta puolesta puhumista sekä toisen näkökulman kunnioittamista.

vähemmän kuultua ja toisin päin.

Mitä vauvaperhetyöntekijä haluaa kuulla vai onko toisella lupa sanoa, sitä mitä hän todella ajattelee?

Kun vanhempi tarjoaa jotain, käytä sitä, koska sen vanhempi hallitsee. Vanhemman asiantuntijuuden korostaminen vie prosessia eteenpäin.

Aloitus siitä, minkä toinen osaa kertoa, mihin hän osaa vastata.

Vanhemman avuttomuus ja hoivan tarve ovat keskeisiä kysymyksiä ja tasapainoiltavia asioita. Kenen tarpeet nousevat esille? Miten ja mitä tästä työskentelystä vanhempi voi viedä omaan elämäänsä vauvan kanssa.

Työntekijän tehtävä on tutkia ja vahvistaa sitä, mikä vie eteenpäin, antaa turvaa ja vähentää sitä, mikä luo riippuvuutta.

Enemmän konkretiaa ja käytäntöä abstraktin puheen sijaan ja puheen rinnalla. Toimivia keinoja sukupuu, roolikartta, leikki.

Samanaikainen parisuhde- ja vauvasuhdetyöskentely ovat haastavia.

Keskiössä vauva, mutta parisuhdetta ei voi sivuuttaa.

Työskentelyn rakenne ja toistuvat asiat ovat hajanaisen turva. Ulkoinen järjestys helpottaa sisäisen kaaoksen järjestämistä.

46

5.7. Vauvoja odotetaan ja vauvoja syntyy. Kohtaamiset 6–17 Tuomaksen paikka Tuomas on paikalla, vaikka hän oli tätä tapaamisaikaa sovittaessa sanonut olevansa töissä. Hän oli tarkoituksella vaihtanut työvuoroa. Keskustelun teemaksi nousee parisuhde.

Vauvaperhetyöntekijä toteuttaa Alman kanssa MIM-vuorovaikutusarvion. Tuomas toivoo, että jatketaan sukupuun kanssa työskentelyä. Hän ei tiedä, kuinka haluaa jatkossa osallistua. Tuomas pitää vauva-aikaa äidin ja vauvan juttuna. Hän on itse valmis osallistumaan myöhemmin isomman lapsen elämään, sitten kun tämän kanssa voi tehdä jotain yhdessä. Useiden tapaamisten aikana vanhemmat ja vauvaperhetyöntekijä keskustelevat vanhemmuudesta ja vanhempien rooleista. Almalla on paljon mielikuvia vauvasta. Almalla ja Tuomaksella on opiskelusuunnitelmia. Alma käy säännöllisesti psykiatrisella poliklinikalla ja kokee, että hänen mielialansa on kutakuinkin hyvä. Vauva syntyy. Kotikäynti on tunnelmaltaan rauhallinen.

Molemmilla vanhemmilla oli työskentelyn alussa mielessään paljon huolia. Työskentely päättyy, koska alkuajan pulmat eivät vanhempien käsitysten mukaan enää haittaa heidän arkista elämäänsä.

Tuomas on mukana kuudennessa tapaamisessa ensimmäisen kerran. Hän haluaa tietää, mitä vauvaperhetyö on ja mitä vauvaperhetyöntekijä oikein tekee. Vauvaperhetyöntekijä ja Alma perustelevat tähän asti ilman Tuomasta tapahtunutta työskentelyä sillä, että Alma on epätavallisessa tilanteessa. Hän on halunnut ensin selvittää itsensä ja vauvaperhetyöntekijän kanssa asioita, joiden hän arvelee voivan vaikuttaa vauvan odottamiseen ja synnytykseen. Almalla on salaisuus, jota hän ei ole valmis kertomaan Tuomakselle. Nyt vanhemmat alkavat yhdessä pohtia, miltä maailma näyttää heidän vauvansa silmin. Tuomas osoittautuu innokkaaksi. Hän ilmoittaa haluavansa osallistua tuleviin tapaamisiin, jotta pääsee mukaan vauvan odotukseen.

Sovitaan, että vauvaperhetyö pitää sisällään sekä molempien vanhempien yhteisiä ja Alman kanssa kahden kesken toteutuvia tapaamisia. Tapaamisissa vuorottelevat teemat Alman sairaus, hyvänä äitinä olemisen ja synnytystapa. Alma suhtautuu synnytykseen luottavaisin mielin.

Synnytys sujuu hyvin ja Tuomas on tapahtumassa Alman tukena. Vauva alkaa imeä heti.

Perheen elämä alkaa tavallisena vauvaperheen arkena, kunnes vauvalla todetaan sairaus. Vauvan tilannetta seurataan. Vuorovaikutus toimii ja vauvaperhetyöntekijä ehdottelee vauvaperhetyön lopettamista.

Tuomas ja Alma ovat riidelleet juuri ennen vauvaperhetyöntekijän tuloa. Heidän yhteiselonsa sujuu vaihdellen. Tuomas tulee ja menee. Tuomas osallistuu synnytykseen ja vauvaperheen elämä on hetken sujuvaa. Alma imettää tiheästi, koska vauva on levoton. Alma tulkitsee, että vauva ei tunnu saavan kerralla riittävästi maitoa. Alma päättää siirtyä pulloruokintaan.

Parisuhdevaikeudet jatkuvat ja Tuomas muuttaa pois. Seuraavaan tapaamiseen mennessä Tuomas on taas palannut. Vauvan kanssa näyttää sujuvan hyvin. Vauva ei viihdy yksin, vaan haluaa seurustella. Alma alkaa olla itkuinen. Hänen mielestään parisuhde ei suju ja yhteiselämä on epäselvää. Tuomas ei ole halukas osallistumaan parisuhdeapuun. Riidat muuttuvat rajuimmiksi ja viimein Tuomas muuttaa pois. Neuvolasta tarjotaan perhetyötä. Alma aloittaa perheneuvolassa. Alman ja vauvan yhteiselämä näyttää sujuvan, vauva kehittyy hyvin ja vauvaperhetyö päättyy.

47

Alkuvaikeuksista vähitellen toiveikkuuteen Vauvan ensikohtaaminen meni toisin kuin Alma oli pelännyt. Kuvitelma ja todellisuus eivät kohdanneet. Hän oli ajatellut vastasyntyneen vauvan näyttävän vastenmieliseltä eikä olisi halunnut saada tätä rinnoilleen. Kätilö olikin antanut vauvan Tuomakselle ja Alma oli saanut syliinsä vastapestyn ja puhtaalle tuoksuvan vauvan. Alma kertoo voivansa hyvin. Hän ei ole enää alakuloinen ja jaksaa paremmin. Alma arvelee, että vauvaperhetyöskentely auttoi häntä miettimään sitä, miltä hänestä tuntui. Vauvan ja vauvan kanssa olemisen kuvitteleminen auttoivat ajattelemaan, että kyllä minä selviydyn ja osaan. Tuomaskin pysähtyi miettimään, mitä vauvan tulo muuttaa ja että hänellä on jo tässä vaiheessa vauvalle tärkeä rooli. Alma sanoo tunnistavansa vauvan itkusta, mitä vauva on vailla. Vähän on ollut Tuomaksen kanssa erimieltä, tarkoittaako jokainen itku nälkää, vai mitä muuta vauva voi kertoa. Tuomas tulee vasta tässä vaiheessa tietoiseksi siitä, että äidillä on ollut masennusta. Hänelle samalla selviää, mitä vauvaperhetyö tarkoittaa ja mihin he ovat osallistuneet. Neuvolan masennusseulan tulos vahvistaa Alman kokemusta, että hän voi jo ihan hyvin. Pisteet jäävät huolirajan alle.

Vauva kotiutuu. Alma kertoo voivansa huonommin. Hänellä on huoli omasta riittämättömyydestään ja siitä, ettei oikein osaa olla pienen vauvan äitinä. Vauva nukkuu vaunuissa. Kun vauva alkaa osoittaa heräämisen merkkejä, vauvaperhetyöntekijä kehottaa Almaa ottamaan vauvan syliinsä. Näin he voivat molemmat yhdessä tarkastella vauvaa. Alman mieliala alkaa vähitellen kohentua ja hän miettii vertaisryhmiin menemistä ja seuran saamista.

Vauvaperhetyöntekijä opastaa Almaa siinä, miten hän voi kantaa vauvaa kantoliinassa, miten röyhtäyttää, miten hieroa vatsaa, kun vauvalla on selvästi ilmavaivoja. Vanhemmat odottavat innokkaasti, sitä vauva alkaisi katsoa heitä ja että hänen kanssaan voisi alkaa leikkiä lattialla.

Alma pohtii, saako hän itse oikeanlaista hoitoa vai pitäisikö hänen vaihtaa lääkäriä, koska oma kuntoutuminen etenee tuskaisen hitaasti. Alma kuitenkin vähitellen kuntoutuu ja työskentely tässä vaiheessa on jo suurelta osin vauvan ja vanhemman kanssakäymisen vahvistamista. Vauva kehittyy vauhdilla ja Alma kertoo voivansa hyvin. Hän oli joskus toivonut tulevansa mieluummin isäksi, koska isäksi tuleminen on pehmeämpää. Keho ja hormonit pysyvät entisellään. Alma arvelee, että perhe elää normaalia vauvaperheen elämää ja että yhdessä olo sujuu.

Alma kertoo voivansa nyt hyvin ja että hän oli vähentänyt kodin ulkopuolisia menoja. Hän on myös miettinyt tulevaa elämänsä vauvan kanssa, kuinka vauvaa pidellään sylissä ja miten he ovat isän kanssa erilailla vauvan kanssa. Vauvaperhetyöntekijä kyselee Almalta, miten Tuomas odottaa vauvaa. Alma on varma, että Tuomas on taitava vauvan kanssa, koska osaa käsitellä hyvin koiria.

Alma kysyy tämän jälkeen vauvaperhetyöntekijältä, miksi vauvaa pitää ajatella odotusaikana.

Kyllähän sen sitten tietää, kun vauva on käsissä. Vauvaperhetyöntekijä käynnistää keskustelun äitiydestä, mitä ajatuksia, tunteita se herättää. Alma alkaa pohtia omia vauvakokemuksiaan ja millainen hänen oma äitinsä oli. Tapaamisen päätteeksi Alma toteaa, että hän ei enää tarvitse vauvaperhetyötä. Väsymys hellitti ja hän uskoo, että asiat sujuvat ihan hyvin.

Laskettu aika on jo ohitettu ja vanhemmat elävät odottavissa tunnelmissa. Vauvan ensikohtaamista vanhempien oli vaikea sanottaa. Vauvaperhetyöntekijä ja vanhemmat keskustelevat Alman vatsan kuvaamisesta. Keskustelu johtaa raskausarpiin ja Alman kehon muutoksiin. Vauva antaa odottaa. Alma tuskastuu odottamiseen. Puhe keskittyy hänen ja Tuomaksen vanhempien väliseen suhteeseen. Kun vauvaperhetyöntekijä kääntää keskustelun vauvan ensikohtaamiseen, Alma lopettaa sen nopeasti.

48

Tuomas osallistuu vastoin ennakko-oletustaan synnytykseen. Vauvan hoitaminen on vähän kömpelöä. Vanhemmat ottavat ohjeita vastaan. Vauva saa sekä rinta- että pullomaitoa.

Imettäminen alkaa sujua, samoin vauvan nukkuminen. Molemmat vanhemmat sanovat olevansa väsyneitä. Alman mielestä Tuomas on tullut hermostuneemmaksi. Tuomas myöntää ja arvelee sen johtuvan väsymyksestä. Vähitellen vauva alkaa nukkua paremmin ja vanhempien väsymyskin vähenee. Vauva kehittyy ja on hyvin vuorovaikutteinen. Vauvaperhetyöntekijällä alussa ollut iso huoli keventyy ja hän näkee Alman, Tuomaksen ja vauvan perheenä. Vauva ja vanhemmat ovat oppineet hyvää tekevää yhteiselämää.

Tapaamisen alkuun toteutetaan yhteinen leikkihetki, joka sujuu hyvin. Sitä jatketaan tulevissa tapaamisissa. Vauvaperhetyöntekijä kysyy lupaa ottaa valokuvia Alman ja vielä vauvaikäisen isomman sisaruksen yhteisestä leikkihetkestä. He alkavat yhdessä hoitaa vauvanukkea ja puhua siitä, että äidin vatsassa on vauva. Alma, vauva ja vauvaperhetyöntekijä soittavat Bolaa äidin vatsassa olevalle vauvalle. Alma kertoo hyötyneensä Theraplay-vuorovaikutusleikistä vauvan kanssa. Hän sanoo olevansa nyt kyvykkäämpi toimimaan myös tulevan vauvan kanssa. Alma näkee tämän myös videolta. Hän myös poimii videokuvalta asioita, joita hän joutuu vielä opettelemaan. Kohtuvauva tulee mukaan seuraavaan leikkituokioon. Almalla alkaa olla enemmän selkeitä selviytymismielikuvia. Synnytys menee hyvin. Alman mieliala alkaa laskea, mutta hän liian hyväkuntoinen saadakseen terapia-apua. Päätetään edetä vauvaperhetyön ja terveyskeskuspsykologin avulla. Perheen elämä näyttää ulospäin huomattavasti erilaiselta kuin työskentelyn alkaessa. Myös Alma näyttää erilaiselta. Tuomas sanoo, että he ovat oppineet elämään neljän hengen perheenä.

Tavallinen arki luo väljyyttä ja tukee Alma oli pohtinut kotitehtävänään, keitä ovat ne henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet hänen kykyynsä lasta. Hän oli myös miettinyt näiden ominaisuuksia. Alma puhuu läheisyydestä, huolehtimisesta, tunteiden ilmaisemisesta. Vauvaperhetyöntekijä kysyy, miten huolehtiminen näkyy nyt. Alma vastaa, että hän on lopettanut tupakanpolton. Alma saa tehtäväksi vanhemmuuden roolikartan.

Se herättää hyvän keskustelun rajoista ja vapaudesta. Alma toivoo muutosta television katselemiseen, kavereihin, ristiriitojen käsittelyyn ja rahan käyttöön. Alma ja työntekijä sopivat, että roolikartan työstäminen aloitetaan arjen pyörittämisestä, päivärytmin selkiyttämisestä.

Päätavoitteena on hahmottaa meidän perhe.

Seuraavaksi Alma tekee yhdessä vauvaperhetyöntekijän kanssa vauvan tarvekartan. Keskustelun ydin on siinä, mitä vauva Alman kohdussa nyt tarvitsee. Keskusteluun otetaan mukaan isosisko.

Hänellä on selkeä mielipide siitä, että enemmän yhteistä ja yhdessä tekemistä kuulostaa hyvältä.

Ajatus yhteisestä ruokailusta toteutuu. Tuomas, vaikka hänellä on useita lapsia aikaisemmista suhteista kertoo pohtivansa isyyttä ensimmäistä kertaa. Yhdessä vanhempien kanssa mietitään oman käytöksen rajaamista, vaikeuksien ennakoimista ja kaikenlaisten tunteiden ilmaisemista.

Vauvaperhetyöntekijä palaa vanhemmuuden roolikarttaan ja käy vanhempien kanssa keskustelua siitä, kuinka Alma huolehtii itsestään rakkauden antajana.

Vauvan elämän alku näyttää hyvältä. Synnytys menee sujuvasti. Vauva nukkuu ja syö hyvin.

Tuomas on kiinnostunut vauvaan liittyvistä asioista. Hän hoitaa vauvaa varmoin ottein.

Vanhempien käsitys on, että heillä menee vauvan kanssa paremmin kuin osasivat odottaa. Alma sanoo, että työskentely odotusaikana pani häntä ajattelemaan vauvaa. Hän pitää vauvaa paljon sylissään. Yhteiselämässä on myös ristiriitoja. Vanhemmat riitelevät. Tuomas poistuu tilanteesta silloin kun hän kokee, että hän on lähellä fyysistä käsiksi käymistä. Vanhemmat ovat menossa 49

perheasiansovittelukeskukseen. He käyvät pari kertaa pariterapiassa. He lopettavat sen, koska terapia ei tunnu luontevalta. Alma ja Tuomas menevät naimisiin. Alma jatkaa opintojaan ja Tuomas on kotona vauvan kanssa.

Toiminnassa ja keskustelussa esiintyvät teemat ja menetelmät Keskusteluteemat: parisuhde, vauva, äidin vointi.

Toiminnalliset teemat: • sukupuu • Vanhemmuuden roolikartta • vauvan tarvekartta • Perheen arki -kartta • MIM-vuorovaikutustyöskentely • Theraplay • valokuvat • Bola-soitin • vauvan haastattelu • vauvan hoitokäytännöt • yhteinen toimintaa laulaen ja leikkien.

5.8. Tutkija kertoo Tämän osan kategoriat vauvaperhetyöntekijöiden tekemistä kotikäyntikirjauksista ovat: Tuomaksen paikka, alkuvaikeuksista vähitellen toiveikkuuteen, tavallinen arki luo väljyyttä ja tukea.

Tutkijan nimeämät kategoriat ovat osittain samat kuin edellisessä luvussa ja osittain muokkaantuneet. Nämä ovat Isä, identiteetti, intimiteetti, vauva ja yhteiselämä vauvan kanssa.

Kategoriat kotikäyntikirjauksista

Selitykset

Isän paikka.

Isän rooli ja tehtävät työskentelyssä selkeiksi.

Isää ja äitiä kuunnellen ja mielipidettä kuullen.

Työskentelyn avoimuus, poissaolijakin osallistuu.

Isän kuuleminen ja isän kanssa työskentely nousevat esille enemmän kuin työtä aloitettaessa ajateltiin. Isä osoittautuu tärkeäksi tekijäksi. Työn edetessä työntekijöitä mietityttää, työskennelläänkö isänkin kanssa vai onko isä kuulolla taustalla.

Vauvan etu on, että isän paikka sovitaan yhdessä selkeästi ja siitä pidetään kiinni.

Identiteetti.

Vanhemmuus, rooleista toimintaan.

Vauvaperhetyöntekijän rooli ja työskentelyn rajaaminen ovat läsnä kokoajan, koska 50

Äitinä ja isänä oleminen ja toimiminen, yhdessä ja erikseen.

Mitä toisiltamme odotamme, miten sen toisillemme kerromme.

kutsuvia teemoja on paljon.

Vauvaperhetyöntekijän luottamus omaan osaamiseensa ja oppimiseensa tukee vanhemman luottamusta itseensä ja sitä kautta vauvan hyvään elämään. Työntekijän saa olla keskeneräinen ja epätäydellinen. Hän saa pyytää apua, myös haavoittuneelta vanhemmalta.

Vauva, kuka sinä olet.

Me odotamme sinua ja kerromme sen sinulle.

Vauvan ajatteleminen on vanhemmille vaikeaa. Mitä vastaa, kun vanhempi kysyy, miksi vauvaa pitää ajatella.

Intimiteetti Voinko sanoa, että inhottaa, pelottaa.

Voinko kertoa kaikista tunteistani.

Voinko kertoa, mitä minä odotan.

Tiedänkö, mitä toiset minulta odottavat.

Vanhemman yhteistyölle asettamien rajojen kuuleminen ja kunnioittaminen ovat työntekijän työkaluja. Rajoista voi aina neuvotella.

Vauvan tuomat muutokset. Miten ja kenen elämä muuttuu vauvan synnyttyä.

Vauvan käytännön hoito ja vauvan kanssa yhdessä oleminen.

Vauvan tarpeet ja vanhemman tarpeet, niiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen

Miten saisi enemmän vauvaa esille ja puheeksi, varsinkin silloin, kun työntekijän on vaikea ajatella vauvaa vanhempiensa sylissä ja hoidossa.

Kokemus Mim vuorovaikutusarviosta on rohkaisevaa.

Se, mitä tapahtuu vanhemman ja vauvaperhetyöntekijän välillä siirtyy vauvan ja vanhemman välille. Tapaamisten rakenne ja etenemisen vauhti ovat olennaisia.

Toistuvuus suhteessa joustavuuteen mietityttää, koska joskus nousee huoli siitä, jääkö olennainen kuulematta, huomaamatta.

Kolmannen sukupolven mukaan ottaminen, tasapaino menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.

5.9. Vauvaperhetyötä vauvan synnyttyä. Kohtaamiset 18–26 Vauva nukkuu vaunuissa ja herää ääniin. Vauva katselee intensiivisesti Almaa ja hymyilee. Äidillä ja vauvalla on toimivia seurusteluhetkiä. Alma on huolissaan, koska vauvalla epäillään 51

jotain vakavaa sairautta, jonka tutkimukset ovat käynnissä. Suuri osa Alman ja Tuomaksen ajasta menee vaisuun olemiseen, kun he eivät tiedä, miten vakava vauvan tilanne on. Alma lähettää viestin, että hengenvaaralliset on suljettu pois. Vauvan tilanne vaihtelee, on hyviä ja vaikeita hetkiä. Vanhemmat ovat väsyneitä. Koska vauvan ja vanhempien yhdessä oleminen ja vuorovaikutus sujuvat, vauvaperhetyöntekijä ottaa puheeksi perheen arkea tukevan ja väsymistä vähentävän käytännöllisen avun. Alma ei heti innostu. Hän pitkän taivuttelun jälkeen myöntyy.

Vauvaperhetyön tapaamiset harvenevat.

Alma, vauva ja vauvaperhetyöntekijä ovat lattialla. Vauva on hyvin kehittynyt. Alma kertoo tehneensä vauvan kanssa Vauvatusta. Hän kertoo, ettei tiennyt etukäteen, miten ihanaa vauvan kanssa oleminen on. Hän oli turhaan pelännyt sitä. Käydään keskustelua tapaamisten harventamisesta. Alma kertoo suhteensa omaan äitiin muuttuneen. Isoäiti on ollut hoitamassa ja se on mennyt ihan hyvin. Tätä Alma ei olisi uskonut työskentelyn alussa. Seuraavassa tapaamisessa on mukana isoäiti. Tämä kehuu tytärtään hyväksi äidiksi, erilaiseksi kun itse kykeni olemaan. Sanoo, ettei hänen perheessään ollut tapana puhua. Hän on oppinut sen omilta lapsiltaan. Isoäiti aktivoitui muistelemaan omia lapsuuskokemuksiaan. Näihin Alma sanoo, että hän haluaa elää elämää eteenpäin. Mennyt on mennyttä. Alma ja vauvaperhetyöntekijä toteavat yhdessä, että nyt on aika lopettaa vauvaperhetyö.

Vauva syntyy. Äidin vointi on vähän helpottunut, kun odotusaika on takanapäin. Äiti kertoo pääasiassa vastaavansa vauvan hoidosta. Isää ei vauva-asia vieläkään innosta. Hän vakuuttaa, että jos äiti väsyy, kyllä hän vastuunsa kantaa. Vaikka isän innostus ei näytä vahvistuvan, äidin vointi on parempaa kuin työskentelyn alussa. Hän jokaisella tapaamisella toistaa, ettei ole tullut kuulluksi. Sovitaan, että äidin erillisiin tapaamisiin ei ole syytä. Hänellä on hoitokontakti.

Molemmat vanhemmat kokevat että heidän keskinäinen suhteensa on avun tarpeessa.

Toiminnassa ja keskustelussa esiintyvät teemat Keskustelun teemat: vauvan rytmi, parisuhde, vanhemmuus, mieliala, verkostot, väsymys, selviytyminen Toiminnan teemat: • vauvan hoito käytännössä • vauvatus • Vauva-theraplay • yhteinen toiminta vauvan ja vanhemman kanssa laulujen ja leikkien avulla.

52

5.10. Tutkija kertoo Kotikäyntikirjauksista hahmottuvat kategoriat ovat: Hyvältä näyttää, Vielä on tehtävää.

Tutkijan nimeäminä samat ovat: Vauvaperhe ja parisuhde.

Kategoriat kotikäyntikirjauksista

Selitykset

Vauvaperhe Vanhemmat ovat vauvojensa kanssa tavallisen epävarmoja, opettelevia ja oppivaisia. Useimmat ovat selkeästi perhe.

Vauvan kanssa oleminen ja keskinäiset suhteet toimivat tavallisella tavalla. On iloja ja harmeja ja keinoja selviytyä vaikeistakin asioista.

Moni äiti sanoo, ettei osannut etukäteen kuvitella, miten hyvältä vauvan kanssa oleminen tuntuu.

Hyvältä näyttää. Vauvaperhetyössä ja Alman toimiva suhde on siirtynyt Alman ja vauvan suhteeseen. Kaikista vauvoista on havaittavissa, että heidän kanssaan ollaan.

Parisuhde Parisuhdepulmat uuvuttavat. Vaikka vanhemmat hakeutuvat perheneuvolaan tai muuhun apuun, he toteavat, että vanhemmuuden pohtiminen vauvan näkökulmasta on jo edistänyt vanhempienkeskinäistä suhdetta.

Parisuhteissa tapahtuu vakiintumista, neljäsosa vanhemmista avioituu vauvan synnyttyä.

Joillakin äideillä mielialan kohentuminen etenee hitaasti, pienin askelin. Olennaista on, että kuntoutuminen etenee. Joillakin Almoilla se tapahtuu vauhdilla.

Kolmen sukupolven suhteet ovat paremmat kuin Alma osasi työskentelyn alussa toivoa.

Isoäiti, jonka Alma koki hankalaksi ja jonka toivoi pysyvän etäällä, osoittautuu suureksi avuksi ja taitavaksi vauvan hoitajaksi. Alman ja isoäidin välillä on luottamus toisiinsa.

Toimiva ja hyvinvoiva Alman ja vauvan suhde ulottuu laajemmalle kuin äidin ja vauvan väliseksi suhteeksi.

Ne isät, jotka jäivät eri syistä sivuun työskentelyn alkuvaiheessa, ovat sitä edelleenkin. Tämän paikkaaminen on uusi haaste.

Tapaamiset harvenevat synnytyksen jälkeen.

5.11. Epilogi ”Tervetuloa! Minä odotan sinua.” Lauseet ovat tiivistetysti odotusajan vauvaperhetyön tavoite. Lisätavoite on, että Alma haluaa, jaksaa ja kykenee sanomaan ne omista hankaluuksistaan huolimatta. Hän osaa hakea apua eikä heti säikähdä uuden haasteen edessä. Hänellä on keinoja toimia ja hän ei ole yksin. Tämän tutkimuksen perusteella jokainen Ensi- ja turvakotien liiton vauvaperhetyöhön ennen vauvan syntymää osallistunut Alma kykenee toivottamaan vauvansa tervetulleeksi.

53

Palaan vielä hetkeksi luomiini kahdeksaan hyvän vauvaperhetyön kategoriaan, ennen siirtymistäni pohtimaan analyysin aineksia ja kategorioiden suhdetta vauvaperhetyötä ohjaavaan teoreettiseen ajatteluun.

Työskentelyssä kaikki kahdeksan kategoriaa: suhde, tabut, identiteetti, intimiteetti, luottamus, vauvan identiteetti ja vauva vuorovaikutuskumppanina, vauvaperheen elämä ja isä ovat jatkuvasti läsnä. Ne painottuvat erilailla alku-, keski- ja loppuvaiheissa.

Ensimmäiset kohtaamiset Ensimmäiset kolme tapaamista ovat kriittisiä, ensimmäinen ehkä kriittisin. Tämä välittyy, kun Alma ja Tuomas tulevat kuulluiksi ja ehkä erikoisinkin ajatuksin sellaisenaan hyväksytyiksi. Toimiva alku ohjaa tulevaa työskentelyä, sitä, miten Alma siihen sitoutuu ja osallistuu. Vauvaperhetyöntekijän hyve on, että hän saa välitetyksi ja viestitetyksi Almalle ja Tuomakselle, että he ovat tärkeitä. Olennaista on tarkistaa, kuuleeko Alma, että vauvaperhetyöntekijä on häntä varten ja että työskentely etenee Alman ehdoilla ja hänen mielipidettään kunnioittaen. Kunnioitus on vastavuoroista.

Kieli Kieli on haaste. Ihmisten välinen todellisuus luodaan kielellä. Olennaista vauvaperhetyössä on, kohtaavatko kielet ja apukysymys on, miten päästä kiinni toisen kieleen. Tämä liittyy aitoon tasavertaisuuteen. Alma on oman tilanteensa paras asiantuntija. Hän tarvitsee kuulijan ja kokemuksen, että hänen asiantuntijuutensa kiinnostaa.

Entä puhuuko Alma siitä, mistä hänen vauvaperhetyöntekijän mielestä pitäisi puhua.

Työskentelyn alussa Alman huolten mittasuhteet ja työskentelyyn käytettävissä oleva aika ovat eripariset. Huolia on paljon ja vakavia. Aika on rajallinen, vauva voi syntyä koska tahansa. Kun tavoite on vauvan hyvä elämän alku, vauvaperhetyöntekijän huoli siitä, ettei Alma ajattele vauvaa, voi peittyä sen alle, ettei vauvaperhetyöntekijä itse kuule, kuinka huolissaan Alma on jonkun muun läheisensä selviytymisestä, kotieläimen tai sairaan omaisen pärjäämisestä. Miten käyttää tämä osaaminen ja välittäminen kohtuvauvan hyväksi?

Luottamus Haavoittuvassa elämäntilanteessa yhteistyö alkaa luottamuksesta. Miten vauva ja Alma ja Tuomas voisivat olla tasavertaisesti läsnä? Alman ja perheen elämässä saattaa olla niin paljon kiireellisesti hoidettavia asioita, että työskentelyyn osallistuvien roolit ja työnjako jäävät epäselviksi. Perusasia on, että heti alusta läsnä on vähimmillään kolme ihmistä: kohtuvauva, Alma ja vauvaperhetyöntekijä. Alma ja vauvaperhetyöntekijä tuovat suhteisiin oman historiansa, tapansa ajatella, uskomuksensa esimerkiksi hyvästä vanhemmuudesta ja muut suhteensa.

Perheiden vaikeat tilanteet tuovat vauvan odotuksen rinnalle useita kutsuvia teemoja.

Vauvaperhetyöntekijä käyttää ne hyväkseen. Ohittaminen olisi torjumista. Hänen tulee avoimesti kertoa, mitä kuulee, näkee ja ymmärtää. Ja ehkä toistuvasti useampaan kertaankin kerrottava ja kuvattava, mikä vauvaperhetyössä on keskeistä ja että siinä on rajat.

Työskentelyssä keskitytään vauvan ja vanhempien toimivaan, jatkuvasti kehittyvään 54

suhteeseen sekä mielihyvää ja onnistumisia tuottavaan yhdessäoloon, johon Alman ja Tuomaksen esiin tuomat asiat ovat yhteydessä.

Isä Tuomaksen kiinnittäminen työskentelyyn ensimmäisellä kerralla on yksi keskeinen onnistuneen työskentelyn tekijä. Tämä lisää vauvaperhetyöntekijän haastetta, varsinkin, kun hän tekee työtä useimmiten yksin. Tuomaksella on kuitenkin yhtä keskeinen rooli vauvan hyvinvoinnin ja selviytymisen tukemisessa kuin Almallakin. Tuomaksella on oma tehtävänsä. Hänen roolinsa korostuu etenkin tilanteessa, jossa Alma uupuu tai ei kykene toimimaan vauvan parhaaksi. Molempien vanhempien osallistuminen työskentelyyn tuo vauvaperhetyöntekijälle samalla sekä turvaa että epävarmuutta. Hän joutuu hyvissäkin parisuhteissa vanhempien suhteiden väliin, tarkistamaan ja varmistamaan viestin perille menoa ja yhteistä ymmärrystä siitä, minkä hyväksi työskennellään.

Kohtaamispaikka Tutkimukseni mukaan paikalla on väliä. Mitä kauempana ensimmäinen tapaamispaikka (kahvila, työhuone) on Alman omasta tutusta arjesta (koti), sitä monimutkaisemmaksi kodin tavoittaminen tulee. Osassa tarinoista koti, Alman turva ja lähin ympäristö, jää saavuttamatta. Koti on intiimi paikka, sen saavuttaminen edellyttää luottamusta, sen vastavuoroista kokemista. Työn haaste on, kuinka luoda tapaamisympäristö, jossa voi olla kasvojaan menettämättä epätäydellinen ja hyödyntää epäonnistumisen ja huonouden kokemukset uuden oppimisen ja uudenlaisen minän ensimmäiseksi päiväksi.

Intimiteetti Intimiteetin ja identiteetin suhde nousee esille. Vauvaperheen kanssa työskentely tapahtuu hyvin intiimeillä alueilla. Paitsi, että lähelle tuleminen sisältää riskejä, se saattaa olla Almasta uutta ja vierasta. Hänellä ei ole aikaisempaa kokemusta näin intensiivisestä työskentelystä.

Koskettaminen ja lähelle tuleminen ovat luvanvaraisia. Vauvaperhetyöntekijän ei tarvitse heti perääntyä, kun Alma torjuu hänet tai vetäytyy kauemmaksi. Hän voi sen sijaan kysyä, kuinka lähelle voi tulla. Alma saa itse määritellä, missä on raja, miten lähelle saa tulla. Jos hän torjuu, hän ei ole outo eikä kummallinen, vaan Alman kokemukset ovat opettaneet häntä olemaan varovainen. Almalta voi myös kysyä sitä, mitä pitää pienimmillään tapahtua, että välimatka lyhenee.

Kohtaamattomuus herättää ärtymystä. Se on pysähtymismerkki. Sitäkään ei vauvaperhetyöntekijän tarvitse pelätä, vaan hän voi toistuvasti palata Alman toiveisiin ja tehdä ne uudelleen näkyviksi. Oletettavasti joku niistä on jo hiukan muuttunut ja toisenlainen. Näin vältetään piilossa olevien asioiden tulemista suhteeseen ja suhteessa olevien väliin. Mitä enemmän toiveita ja odotuksia on piilossa, sitä enemmän tulee tulkintaa ja torjutuksi tulemisen mahdollisuus. Suhdetyössä ei välttämättä ajatella oikein ja väärin, vaan yleensä erilailla. Siitä on hyvä jatkaa ihmettelemällä ääneen.

55

Ohi kategorioiden Vauvaperhetyö vauvan odotusvaiheessa tuottaa tulosta. Keskustelua, harjoituksia ja toimintaa yhdistävä työmuoto on mielekäs ja tehokas. Vauvaperhetyöntekijöiden usein vakava huoli vauvan hyvinvoinnista kevenee työskentelyn kuluessa. Siitä todistaa vauvaperhetyöntekijöiden lähes kaikissa loppupuolen pohdinnoissa ja kirjauksissa esiintyvä ”hyvältä näyttää” -kommentti.

Työskentelyn aloittaminen ennen vauvan syntymää tarkoittaa yleensä, että tapaamisia kokonaisuutena tarvitaan vähemmän ja että työskentelysuhde voidaan päättää varhemmin.

Vaikka osa työskentelysuhteista päättyi Alman aloitteesta ja vastoin työntekijän toivetta suunniteltua aikaisemmin, jokainen odotusajan vauvaperhetyöhön osallistunut vauva hyötyi työstä ja tuli paremmin vastaanotetuksi.

6. TARINA VIELÄ LYHYESTI Tarinan kaava Työskentelyprosessi Alman ensimmäisestä yhteydenotosta vauvaperhetyön päättymiseen.

Henkilöt Vauvaperhetyöntekijä, syntymää odottava vauva, Alma ja Tuomas, vauvan vanhemmat, läheiset, vauvan odotukseen ja syntymään osallistuvat muut työntekijät.

Erityispiirteitä Useimmat vanhemmat ovat vanhemmuutensa alussa. Vaikka vauvat eivät tarinoiden alussa ole vielä syntyneet, Alma ja Tuomas niissä äitinä ja isänä. Heidän vanhemmuuttaan haastavat muita samassa elämän tilanteessa olevia enemmän erilaiset tekijät, jotka aiheutuvat heidän omasta historiastaan, ominaisuuksistaan, elämänkokemuksistaan tai tavastaan ajatella ja toimia. Alma ja Tuomas voivat olla vakavasti sairaita ja minuutensa kanssa eksyksissä. He voivat olla epätietoisia siitä, mitä haluavat, mitä on tulossa ja mitä sen kanssa voi tehdä. Luonnollisena, lähes yhdenlaisena, universaalina koettu vanhemmuus ja seuraavan sukupolven synnyttäminen näyttäytyykin hyvinkin yksilöllisenä ja erilaisena, Alman tarinana.

Juoni Tarina kertoo, kuinka minä-yksilöstä tullaan me-yhteisöksi. Yhteisön osat ovat yksilöiden erilaiset ja heitä yhdistävät tarpeet. Tarpeet muuttuvat todellisiksi, kun yksilö ja yhteisö tunnistavat ne ja vastaavat niihin. Yksilön tarpeista tulee yhteisön yhteisen hyvinvoinnin perusta.

56

Juoni etenee kaaoksesta kohti selkeyttä, heikkouksista vahvuuksiin, osaamattomuudesta osaamiseen, menneisyyden peikoista tulevaisuuden toiveikkuuteen, epäonnistumisen pelosta onnistumisen kokemuksiin ja täydellisyyden tavoittelusta erehtyväisyyden hyväksymiseen.

Toiminta Tarinan kerronta on keskustelua, vuorovaikutteista toimintaa (laulu, leikki, liikunta), tilan sekä konkreettista että mielensisäistä luomista ja valmistamista ja vauvan tarvikkeiden hankkimista.

Alku Tarinan alku on huoli. Se voi olla epämääräinen tunne, ehkä jo pitkään jatkunut tai useamman kerran toistunut. Huolta voi tuntea odottava itse, hänen läheisensä tai hänet työssään kohtaava. Äiti pelkää, ottaa elintavallaan suuria riskejä, käyttää päihteitä, ei huolehdi itsestään.

Huolesta seuraa yhteydenotto ja toive muutoksesta. Joku on huolissaan odottavan äidin tai odotettavan vauvan hyvinvoinnista, vauvan hyvästä syntymästä ja elämän alusta ja todennäköisestä tulevaisuudesta.

Juonen kulku Vauvaperhetyöntekijä esittelee työmuodon vanhemmille ja kutsuu vauvan ja vanhemmat yhteistyöhön. Vuorovaikutussuhde alkaa rakentua ja osapuolet tutustuvat toisiinsa. Sikiö kehittyy äidin kohdussa ja äidissä tapahtuu biologis-fyysisiä, sosiaalis-emotionaalisia ja kognitiivis-älyllisiä toimintoja. Tapahtuu kasvu-, kehitys- ja oppimisprosessi minä naisena, miehenä, äitinä, isänä, vanhempana; sinä ja me yhdessä. Joillakin kaikki kolme prosessia toteutuvat päällekkäin, melkeinpä kerralla. Joillakin eri vaiheet vievät vaihtelevasti aikaa.

Prosessi voi alkaa viimeisestä ja päättyä ensimmäiseen. Olennaista on, että työskentely alkaa ennen vauvan syntymää.

Tarinan päätös Alma ja Tuomas osaavat kokemuksistaan oppineina kohdata seuraavan haasteen kaatumatta. He osaavat pyytää ja ottaa vastaan apua sekä auttaa toista. He ovat kokemusta rikkaampia.

57

7. TARINA OPETTAA, KUINKA VAUVAN SELVIYTYMISTÄ TUETAAN Voiko vuorovaikutusta tukea?

Metatarinan alussa esitetyt hypoteesit toteutuivat osittain. Tutkija yritti GT-analyysin ensimmäisessä vaiheessa muodostaa kategorioita Raphael-Leffin esittämien kehitysvaiheiden perusteella. Näin ei käynyt, vaan elementtejä oli yksittäin kaikissa kategorioissa. Myöskään kiintymyskäyttäytymisen avulla luokittelu ei onnistunut, koska niitä edustavat osiot karsiintuivat heti alussa.

Vauvaperhetyön aloittaminen ennen vauvan syntymää on vauvan etu. Vaikka jotkut yhteistyösuhteet olisivat voineet edetä ja päättyä toisin kuin toteutuivat, jokainen vauva hyötyi. Verrattuna Ensi- ja turvakotien liiton varhaisen vuorovaikutuksen hoito- ja tutkimuskeskuksen edelliseen työskentelyjaksoon kotikäyntien määrä vauvan syntymän jälkeen oli lukumääräisesti vähäisempi ja sisällöltään ne olivat toisenlaisia. Nyt työskentely päätettiin vaiheessa, jossa aikaisemmin olisi vasta aloitettu. Tällä tavoin vauvan elämän alku ja perheen yhdessäolo oli myönteisempää ja vähemmän huolten sävyttämää. Vauvalla oli jo lähtökohtaisesti osaavampia ja pärjäävämpiä vanhempia. Siitä on todisteena kokeneen vauvaperhetyöntekijän kommentti työskentelyn päättyessä: ”Hyvältä näyttää, vaikka lähtökohdat olivat vauvan kannalta täynnä uhkia.” Vuorovaikutusta voi siis tukea.

Milloin aloittaa Yhteistyösuhteet alkoivat suhteellisen tasaisesti raskauden ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa vaiheessa. Lopputulos, vauvan hyvä elämän alku, ei puhu sen puolesta, että työskentelyn aloitus ensimmäisessä vaiheessa tuottaisi paremman tuloksen kuin myöhemmissä vaiheissa aloitetut. Lopputulos oli sama perheillä, joiden kanssa aloitettiin ensimmäisessä ja viimeisessä vaiheessa.

Mielenkiintoiselta vaikuttaa tässä tutkimusaineistossa se, että ne suhteet, jotka takkuilivat eivätkä toimineet sekä työntekijöiden että vanhempien käsitysten mukaan parhaalla mahdollisella tavalla, käynnistyivät pääsääntöisesti raskauden keskivaiheella.

Analyysin perusteella voi sanoa, raskausviikoilla 15–23 aloitetuissa suhteissa oli tilaa ja väljyyttä perusasian eli äidin oman minän, niin yksilöllisen kuin sosiaalisen, tutkimiselle ja vahvistumiselle. Erityisesti itseluottamus ja myönteinen käsitys itsestä vahvistuivat. Tällä perustalla vanhemmuuden ja äitiyden pohtiminen niin rooleina kuin käytännössä kehittyvinä taitoina sekä vauvaan tutustuminen tapahtuivat suhteellisen luontevasti.

Työskentelyssä nousivat esille isoina teemoina Minä, Sinä ja Me. Minä tarkoittaa vauvan molempaa vanhempaa, äitiä ja isää, ensin naisena ja miehenä, sitten puolisoina ja tämän jälkeen äitinä ja isänä. Sinä on kohtuvauva. Me puolestaan on koko perhe ja kaikki siinä muodostuvat suhteet, joista ensimmäiset ovat äiti–vauva, isä–vauva, äiti–isä–vauva ja muut läheiset.

Viimeisellä kolmanneksella käynnistyneissä suhteissa tapahtui kaikki sama nopeutetussa tahdissa, koska käytettävissä oli vähän aikaa. Lopputulos oli kaikissa tutkittavissa perheissä hyvä.

58

Entä miksi haasteet keskittyivät toisessa vaiheessa aloitettuihin suhteisiin? Työntekijöiden kirjauksissa toistuvasti tulee esille huoli, ettei ollut aikaa riittävästi työskennellä kohtuvauvan kanssa. Tasapainoilu eri teemojen kanssa tuntui tässä vaiheessa olevan vaikeaa.

Luvussa 5.3. sivulla 39 teen viisi tutkimuskysymystä. Seuraavassa taulukossa vastaan niistä neljään (1,2,4,5). Luku 9 on vastaus kysymykseen 3.

1.

Voidaanko vauvan odotusaikana tukea vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta 2.

Miten se tapahtuu

4.

Mitkä ovat toimivat työmuodot ja sisällöt

5.

Mikä vie työskentelyä eteenpäin

Kyllä voidaan.

Luomalla ja ylläpitämällä avoin, luottamuksellinen ja erilaisuutta kunnioittava ilmapiiri ja yhteistyösuhde.

Keskustelu ja toiminta. Aiheet ovat minä, vauva ja me kaikki yhdessä. Laajuus ja painotus lähtevät vanhemman tilanteesta.

Lähtökohtana, että vauvan etu on yhteinen etu.

Se, että pidetään huolta suhteen hyvinvoinnin perustekijöiden toteutumisesta.

Hyvää tulosta ennustavat tekijät Aineiston jäsentäminen kolmasti uudelleen tuottaa vielä seuraavan tiivistyksen: vauvan hyvä elämän alku on suhteessa vauvaperhetyöntekijän ja vauvan vanhempien työskentelysuhteeseen. Tutkimuksessa mukana olleilla vanhemmilla on kokemusta erilaisista terapioista ja kuntoutuksista. Vauvaperhetyön periaate on, että siinä keskitytään edesauttamaan vauvan ja vanhempien hyvää yhdessäoloa ja hyviä vauva-vanhempisuhteita.

Tätä tehdään tukemalla ja opiskelemalla vuorovaikutusta, mikä taas tapahtuu toimimalla suhteessa, olemalla vuorovaikutuksessa ja harjoittelemalla ja harjaannuttamalla siinä tarvittavia taitoja.

Vaikka vanhemmat luonnollisesti tuovat kokemuksensa ja heidän elämäänsä vaikeuttavat ja kuormittavat asiat vauvaperhetyöhön ja vanhempien ja työntekijöiden väliseen suhteeseen, varsinaiset terapiatyöskentelyt tapahtuvat muiden asiantuntijoiden kanssa. Vanhempien palaute vauvaperhetyön päättyessä pääsääntöisesti on, että vanhempi opettelemalla vauvaperhe-elämää vauvan näkökulmasta oppii muutakin elämästä. Hän oppii katsomaan 59

yleensä toisen näkökulmasta ja ottamaan toista eri tavalla huomioon. Toimiva vauvavanhempivuorovaikutus poikkeaa periaatteiltaan hyvin vähän toimivasta parisuhteesta, äitija isäsuhteesta, ystävyyssuhteesta tai työtoverisuhteesta.

Nostan vielä kerran yhteen vetäen työskentelystä esiin nousseet seuraavat seitsemän selviytymistä ja hyvää yhteiselämää edistävää ja keskeistä tekijää: •

Yhteistyön aloittaminen.

Ensimmäinen/ensimmäiset tapaamiset suuntaavat koko työskentelyn.

Jälkeenpäin paikkaaminen on vaikeaa. Näin vauvallakin. Ensimmäiset kokemukset ohjaavat tulevaa käyttäytymistä ja suhtautumista, mitä kohti menen ja mitä välttelen.

•

Luottamus.

Mitä kuulen ja miten maltan kuunnella? Huomaanko edistymistä, hyvää? Miten sanotan näkemääni ja kuulemani toisen hyväksi? Miten viestitän ja miten viestini tulee vastaanotetuksi? Miten tarkistan sen?

Hyvä vanhempi saa olla erehtyväinen ja oppivainen, ei tarvitse olla täydellinen. Ei vauvankaan. Miten vauvasta puhutaan ja miten vauvalle puhutaan? Miten vauvaa kuunnellaan ja mitä kuullaan? Olenko huono, kun vauva herättää minussa muutakin kuin rakkautta? Kaikki tunteet ovat oikeita. Minusta voi tuntua pahalta, vaikka muiden mielestä pitäisi tuntua vain hyvältä. Erilaisuuden ja erillisyyden näkeminen ja hyväksyminen.

•

Etäisyys – läheisyys.

Tasapainoilu kiinni pitämisen ja tunkeutumisen välttämisen välillä.

Voidakseen irrottautua täytyy olla ensin kiinni. Hellyys, intimiteetti läheinen suhde, koskettaminen ovat osa suhdetta ja edellyttävät oman käyttäytymisen suhteuttamista toisen kykyihin ja tarpeisiin.

Vastavuoroisena se on tuloksekasta.

•

Eilen – tänään – huomenna.

Työskentelyssä on läsnä koko ajan kolme aikaa. Mitä ja miten menneisyydessä tapahtuneesta siirretään huomiseen? Mikä ja miten jätetään ja häivytetään sinne? Mitä vauva tarvitsee ymmärtääkseen ja mitä minä? Miten tulevaisuus tehdään, kuvittelemalla ja unelmoimalla ja tekemällä jo sen kaltaista. Menneisyyden ja tulevaisuuden tasapainoilua tässä ja nyt ajatuksella silloin oli silloin ja nyt on nyt. Mikä kaikki on nyt toisin, paremmin? Odotusajan vauvaperhetyössä vauva on sekä syntyy, tässä ja tulevaisuudessa.

•

Konkretia – kieli – käytäntö, arkeen asettaminen, mallintaminen.

Kieli on valtaa. Kieli on myös tie toisen ymmärrykseen, tapaan ajatella.

Hyveenä on, että työntekijä ja vanhemmat puhuvat samaa kieltä.

Yhteisen kielen löytymistä helpottaa useimmiten käytännössä tekeminen. Vauvan kanssa olemisen suuri osa on käytäntöä. Se siirtyy toisen mieleen. Tekemiseen liittyy taitoja. Ei tarvitse heti osata, vain harjoitella. Tehdään yhdessä, vuorotellen. Tähän liittyy myös ajoitus ja 60

vire. Mitä muuta on lähiaikoina tapahtunut? Miten virkistyä, päästä irti väsymyksestä? Puheella ja toiminnalla on kosketus vauvan perheeseen eli vanhemmat ovat asianosaisina äänessä. Kun vauva on vielä kohdussa, konkreettinen työskentely vauvan kanssa on erilaista, kuitenkin mahdollista.

•

Työntekijän omat vahvuudet, tapa työskennellä, keinot viedä käytäntöön.

•

Tapaamiset.

Elementit ovat fyysinen tila, toiminta ja sen sisältö ja rakenne ja muoto.

Nämä ovat vuorovaikutuksessa ja kantavat tai kaatavat prosessia.

8. VAUVA VAIKUTTAJANA Tutkimukseni alussa sanon, että tarkoitukseni on tutkia uuden teorian muodostamisen sijaan sitä, mihin olemassa olevaan tämä aineisto näyttää liittyvän. Edellisen luvun hyvää tulosta ennustavat tekijät viittaavat pohtimaan vauvaperhetyötä sosiaalisena toimintana.

Tulos muistuttaa Marjatta Bardyn (2009) Lastensuojelun ytimisissä teoksessa esittämää pohdintaa yksilöllisen ja sosiaalisen minän dialogisesta kehityksestä (Vrt. Stern, Gergen, Bruner, Rönkä). Bardy ytimekkäästi toteaa, että ihminen syntyy osapuilleen samanlaisena kuin tuhansia vuosia sitten. Vauva-aika on jokaisella ihmisellä ensimmäinen elämänvaihe, jolloin biologinen, psykologinen ja sosiaalinen kehitys on nopeaa ja perustavaa. Se, mikä on ensin värittää ja valottaa sitä, mikä seuraa, ei fatalistisesti, mutta kestävästi. Vauva-aika kulkee matkassa läpi elämän ja on osa aikuismielen rakenteita.

Vauva on samanaikaisesti yksilöllinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Vauva-aika henkilökohtaisten suhteiden ja tapahtumien kokemuksellinen mosaiikki, jonka hahmotus riippuu siitä, mitä elämästä kerrotaan. Suhteet itseen, muihin ja maailmaan rakentuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, johon vaikuttavat perheinstituutio, sukupolvien väliset suhteet ja vertaissuhteet. Ajatus vauvasta ja vauva-ajan arvosta vaihtelevat kulttuurista ja aikakaudesta riippuen; niihin vaikuttavat myös käsitykset siitä, millaista aikuista kulloinkin yhteiskunnassa tarvitaan tai pidetään arvossa (Bardy, 2009).

Vauvalähtöisen tutkimuksen ja toiminnan haastava kysymys on, kuinka vauvan todellisuutta voidaan tavoittaa vauvan omasta näkökulmasta vauvan itsensä hahmottavana ja ilmaisemana.

Bardy jäsentää vaativan vauvaperhetyön perusteita Lapsen oikeuksien sopimuksen ja Erik Allardtin (1993) esittämien hyvinvoinnin ulottuvuuksien avulla. Lapsenoikeuksien ulottuvuudet ovat: Protection, Participation, Provision. Hyvinvoinnin ulottuvuudet: Having, Being/Doing/Loving. Yhdessä nämä muodostavat seuraavan elinolojen, yhteisyyssuhteiden ja maailmaan orientoitumisen kuvion

61

Kuvio 1. Hyvinvoinnin ulottuvuudet vauvan huolenpidossa

Yhteisyyssuhteet Loving Protection

Maailmaan orientoituminen Participation Being/doing

Having Provision Elinolot Elinoloihin kuuluvat toimeentulo, asuminen, työllisyys, terveys ja koulutus. Elinolojen osatekijät ovat mitattavia resursseja, jotain joka meillä on (having).

Kohtuvauvan elinoloihin kuuluvat ensisijaisesti vanhempien voimavarat ja niitä vahvistavat tekijät. Näitä ovat vanhemman ja vauvan terveyttä ylläpitävä elinympäristö ja elämäntavat.

Tähän kuuluu sekä aineellisia että henkisiä resursseja, joita ovat vanhempien toimeentulo, asuminen ja harrastukset. Vauvan tulo vaikuttaa vanhempien tuloihin. Vauva tarvitsee vaatteita ja välineitä kuin myös oman tilan. Vanhempien ajankäyttö tulee vauvan myötä muuttumaan ja omassa käytössä oleva aika vähenemään, koska vauva tarvitsee huolenpitoa ja läsnä olevan huolenpitäjän. Vauvan kasvatus ja hyvinvointi on vanhempien vastuulla.

Vanhempien hyvinvointiin vaikuttaa se, että vaikeuksien keskellä he eivät ole yksin, vaan saavat apua.

Yhteiskunta tukee vanhemmuutta ennen vauvan syntymää sekä taloudellisesti että aineettomasti.

Vanhempainloma alkaa ennen synnytystä. Vanhemmat voivat valmistautua vauvan syntymään ja vastaanottamaan vauvaa irrottautumalla työelämästä. Äiti jo raskauden loppuvaiheessa ja isä vauvan synnyttyä. Muita yhteiskunnan palveluita lomajärjestelmän lisäksi ovat lapsiperheen taloudellinen tuki lapsilisän muodossa ja jokaisen perheen ulottuvilla oleva neuvolajärjestelmä. Vauvan hoito ja kasvatus edellyttävät taitoja. Neuvola auttaa kaikkia tulevia ja olevia vanhempia ja vauvaperhetyö erityisesti heitä, joilla on uhkia epäonnistua vanhemmuuden toteuttamisessa. Kohtuvauvan kannalta neuvola on keskeisessä asemassa siinä, miten odottava perhe kohdataan ja yhdessä valmistaudutaan vastaanottamaan syntymässä olevaa vauvaa. Vauvojen lähtökohdat ovat kovin erilaiset.

Yhteisyyssuhteet (loving) viittaa erilaisiin ihmisten välisiin suhteisiin.

Suhde toiseen on elintärkeää vahvan minäidentiteetin kehittymiselle. Vauvan lähiympäristö, vanhemmat, sukulaiset, isovanhemmat, ystävät, toiset lapset, verkostot ovat hänen kehityksensä edellytys. Vauvan ja vanhemman toimiva suhde ja sitä tuottava vuorovaikutus perustuu vastavuoroiseen toimintaan. Siinä korostuu yhdessäolo, yhteistoiminta ja yhteiset tunnekokemukset. Vanhemmat voivat jo odotusaikana totuttaa vauvaa rauhoittumaan esimerkiksi tuutulaululla tai kuuntelemalla yhdessä sydämen sykettä rauhoittavaa musiikkia.

Vastaavasti kohtuvauvaa voi herätellä ja aktivoida. Jokaisen vauvan oikeus on tulla rakastetuksi ja saada rakastaa. Myönteisten suhdetaitojen varaan rakentuu elämän eettinen pohja ja kyky moraalisiin valintoihin.

62

Vanhemmilla on oikeus saada tukea väsyessään tai kun taidot eivät riitä. Kuka kohtaa vauvaa odottavan vanhemman pelot ja epävarmuuden. Entä, miten otetaan vastaan vanhemman kielteiset ajatukset vauvasta, että tämä syntyy vastenmielisenä. On tavallista, että vanhemmat valmistautuvat ottamaan vastaan noin puolivuotiaan hymyilevän vauvan. Vastasyntynyt kuitenkin usein näyttää toisenlaiselta. Kaikki synnytykset eivät pääty toivotulla tavalla.

Vanhempi tarvitsee apua ja luvan kiintyä vauvaan, josta hän joutuu luopumaan.

Maailmaan orientoituminen (being) käsittää osallistumisen omaa ja yhteistä elämää koskeviin toimiin ja päätöksiin sekä mahdollisuudet vapaa-ajan tekemiseen (doing) mielekkääseen työhön ja luonnosta nauttimiseen.

Ihmiselle on tarpeen kuulua yhteisöön ja elää sovussa luonnon kanssa. Osallisuuden kokemus syntyy siitä, että voi tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään yhteisön jäsenenä.

Perimmältään maailmaan orientoitumisessa on kyse suhteesta itseen ja muihin sekä siitä missä asennossa on elämäänsä. Mahdollisuudet omien potentiaalien käyttämiseen ja kehittämiseen tuottavat tyydytystä ja kokemuksen elämän merkityksellisyydestä. Kyse on inhimillisen olemassaolon mielellisesti perustuvasta henkisestä tarpeesta. Vauvaperhetyössä vastine on osallisuus omaan elämään.

Kohtuvauvan osallisuuden kokemus syntyy siitä, että hän tulee kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään yhteisön jäsenenä. Kohtuvauvan osallisuus on pitkälti siinä, miten hän on vanhempiensa mielessä ja teoissa. Tärkeää on, miten nämä huolehtivat itsestään kohtuvauvan tarpeita kuunnellen. Liikkuvat ja lepäävät, syövät terveellisesti ja pitävät huolta omasta itsestään. Kohtuvauvalle kuuluu puhua ja hänen kanssaan seurustella, koska kohtuvauva kuulee ja tuntee kun häntä koskettaa. Vanhempi oppii tekemällä. Vauva osallistuu ympäristön tapahtumiin. Hänen kanssa voi lähteä konserttiin, teatteriin, pyöräajelullekin. Kunhan vanhemmat pitävät huolen siitä, että vauvan mielipide tulee kuulluksi ja että vauva on turvassa.

9. LOPUKSI Tämä tutkimus vastaa vain osaan mielenkiintoisia havaintoja ja kysymyksiä. Useampaan kertaan tulen maininneeksi, että työ on toimivaa ja tuloksekasta. Seuraava kysymys ja huoli onkin, miten se tästä eteenpäin toteutuu.

Työn kuluessa vauvaperhetyöntekijät ovat saaneet vakuuttaa yhteistyökumppaneita siitä, että kyllä vauvasta kannattaa puhua jo ennen kuin hän syntyy. Yhdessä olemista ja toimimista voi hyvin oppia ja harjoitella kohtuvauvan kanssa.

Tutkimukseni tulos puhuu Marjatta Bardyn esille nostaman moniteoreettisen viitekehyksen puolesta. Vauvan maailmalla on monta prosessin omistajaa. Monitieteinen lähestymistapa on kaikkea muuta kuin helppo. Integraatio on enemmän kuin osien yhteen liittämistä.

Vuodet 2000–2010 ovat olleet lähinnä sitä. Käsitteet ovat sujuvasti siirtyneet biologiasta psykologiaan, lääketieteestä biologiaan ja taas psykologiaan. Psykologia, biologia ja lääketiede muodostavat vasta osan ihmisen kasvuympäristöstä. Käyttäytymiseen vaikutetaan harjaannuttamisella ja siinä oppiminen on keskeistä eli kasvatuksellinen vuorovaikutus kuin yhteisöllisyys ja yhteisön kulttuuri ja tavat toimia sekä yhteiskunnan rakenteellisia tekijöitä ei 63

voida sivuuttaa. Ne vain harvoin ovat mukana vauvojen ja vauvojen hyvinvointia ja vahvistavia tekijöitä käsittelevissä tutkimuksissa.

Tieteessä integraatio haastaa tieteen eri alojen ontologisten lähtökohtien yhteismitallisuuden. Todennäköisestä tai mahdollisesta tiedosta tuleekin tositietoa.

Konstikkaammaksi tilanteen hallinnan tekevät tieteen alan sisäiset painotukset. Lopulta myös se, mihin tietoa käytetään. Vauva-asia on noussut esille esimerkiksi pienten keskosten hoidossa. Lääketiede, hoitotiede ja tekniikka ovat yhdessä kyenneet pelastamaan aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa syntyneitä keskosia. Vauvan hoito varhaisvaiheessa on luonnollisesti kalliimpaa kuin täysiaikaisena syntyneen vauvan. Elossa pysymisen kannalta keskeisten laitteiden kehittämistyö ja valmistaminen maksaa. Näiden hallinta edellyttää erityisosaamista ja enemmän osaajia kuin perinteisen kyläkätilön. Myös uusi on houkuttelevampaa kuin jo käytössä oleva. Viime vuodet keskustelun ytimessä on ollut vauvojen aivojen kehitys. Yksiselitteistä siinä on, että ne ovat vakavan uhan alla sekä vauvan odotusvaiheessa että syntymän jälkeen ensimmäisinä kuukausina. Erimielisyyttä ja epävarmuutta onkin sitten siitä, mitkä tekijät ja missä järjestyksessä vaikuttavat aivojen kehitystä edistävästi. Enemmän tiedetään siitä, mikä vaikeuttaa tai vaurioittaa.

Paradigman muutos vuorovaikutustyöskentelystä kiintymyssuhdetyöskentelyyn tarkoittaa työskentelyssä painopisteen siirtämistä enemmän mielensisäiseksi ja mielensisällön analyyttiseksi pohdinnaksi, yksilökeskeiseksi. Katse siirtyy menneisyyteen, tulevien vanhempien omaan lapsuuteen ja omien kokemusten, erityisesti kokemusten herättämien tunteiden ymmärtämiseen. Äitiys tilana edustaa enemmän pysyvyyttä, paikallaan oloa. Kun taas äitiys suhteena itseen, lähiympäristöön ja yhteiskuntaan on enemmän sosiaalinen, dynaaminen ja oppimisen kautta muuttuva. Myös ajatus raskauden aikaisen työskentelyn psyykkisistä vaiheista rajaa ulkopuolelle yksilön suhteen ympäristöönsä. Vanhemmuuden kehittyminen näyttäytyy kaavamaisena. Kuitenkin hyväksi äidiksi ja vauvan kanssa vastavuoroisesti toimivaksi vanhemmaksi voi kehittyä synnyttämättä. Myös raskaus sisältää monia poikkeamia. Jokaiseen naiseen on tuskin geneettisesti ohjelmoitu raskauden havaitsemishetkeä. On myös erotettava naisen kokonaistilanne.

Vuorovaikutustyöskentelyssä puolestaan ollaan tässä ja nyt hetkessä ja sillä luodaan tulevaisuutta. Se on myös näkyvää ja todennettavaa. Työskentelyssä haasteena on, miten rajallisessa ajassa tasapainoilla keskeisten elementtien puheen ja toiminnan kanssa. Lisäksi vielä sen kanssa, miten hyödyntää sitä, mitä vanhempi tuo ja miten haastaa häntä vahvistamaan vanhemmuuden toteuttamisessa tarvitsemiaan taitoja omia resurssejaan hyödyntäen. Ja vielä kauaskantoisesti sillä ajatuksella, että kohta syntyvä vauva on itse suurella todennäköisyydellä joskus vanhempi.

Tässä tutkimuksessa kaikki raskaudet päättyivät vauvan syntymään. Kahdella vauvalla (13,3 prosentilla tutkimuksen vauva-asiakkaista) todettiin ensimmäisten elinkuukausien aikana vakava sairaus. Luku on suurempi kuin yleensä vauvojen sairastuminen. Vanhemmat kokivat, että he olivat paremmassa tilanteessa vauvan sairauden kanssa kuin jos he eivät olisi käyneet läpi vauvaperhetyön prosessia. He olivat vanhempina vahvempia kohtaamaan vauvan sairauden ja kykenivät näkemään vaikeassa tilanteessakin selviytymistä ja parempaa tulevaisuutta.

64

Kaikki vauvat aloittivat elämänsä omien vanhempiensa kanssa ja alkoivat elää kutakuinkin tavallista vauvaperheen arkea. Siitä huolimatta, että heidän vanhempiensa elämä sisälsi isojakin haasteita.

65

LÄHDELUETTELO Aalto, Pirkko (1991) Läsnäolo ja läheisyys. Ihmisen ensimmäisen ikävuoden itsekokemuksen ja ihmissuhteiden kehitys. Turun yliopisto. Psykologian laitos.

Ainsworth, Mary (1970) Attachment, Exploration and Separation: Illustrated by the Behaviour of One-year olds in Strange Situations. Child Development.

Antikainen, Ingrid, Leskio, Marianne (2008) Kasvu äidiksi – kehitysprosessi kohti äitiyttä. TerveSuomi. THL. Helsinki Anttonen, Anneli (1999) Lasten kotihoidon tuki suomalaisessa perhepolitiikassa. Kela.

Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 52. Helsinki.

Bardy, Marjatta (1996) Lapsuus ja aikuisuus – kohtauspaikkana Émile. Stakes. tutkimuksia 70. Helsinki.

Bardy, Marjatta, Öhman, Kaisa (2007) Vaativa vauvaperhetyö. Kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä interventiotutkimuksesta. Stakes. Työpapereita. 13. Helsinki.

Bardy, Marjatta (toim.)(2009). Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.

Helsinki.

Berg, Kristiina (2008) Äitiys kulttuurisina Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D48. Helsinki.

odotuksina.

Väestöliitto.

Brodén, Margareta (1989) Mor och barn i ingenmansland. Stockholm:Almqvist&Wiksell.

Feld, Kimmo. (2010) Developmental origins of physiological stressreactivity. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Psykologian osasto. Helsinki.

Gergen, Kenneth (2009) Relational Being. New York. Oxford University Press.

Glaser, Barney, Strauss, Anselm (1999) The discovery of grounded theory: strategies for qualitative research. New York:Aldine de Gruyter.

Hari, Riitta (2006) Sosiaalisen vuorovaikutuksen aivoperusta. Kirjassa Mieli ja Aivot.

Kognitiivisen neurotieteen oppikirja. Gummerus. Jyväskylä.

Hastrup, Arja, Toikka, Sini, Solantaus, Tytti (2005) Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö perustason työssä. Vavu-hankkeen loppuraportti. Stakes. Aiheita 8. Helsinki.

Hays, Sharon (1996) The Cultural Contradictions of Motherhood. New Haven:Yale University press.

Helsti, Hilkka (2000) Äitinä 1900-luvun alun Suomessa. Jyväskylän yliopisto.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylä.

66

Hiidensalo, Venla (2005) Rajoja ja rakkautta äideille. Tutkimus Raimo Sailaksen aloittamasta päivähoitokeskustelusta. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta.

Viestinnänlaitoksen tutkimuksia. Helsinki.

Hiltunen, Tarja (2005) Äitien voimaantuminen lasten huostaanoton jälkeen. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia.

Hyvönen, Heli (2008) Maa muuttuu, muuttuuko äitiys? Suomalaisten ja virolaisten kokemuksia äitiydestä maahanmuuton jälkeen. Yhteiskuntapolitiikka 73. Helsinki.

Jokinen, Eeva (1997) Väsynyt äiti. Gaudeamus. Helsinki.

Jernberg, Ann, Booth, Phyllis (2003) Vuorovaikutusterapian käsikirja. Psykologien Kustannus Oy. Helsinki.

Juhila, Kirsi (2003) Creating a “Bad” Client. Disaligment of Institutional Identities in Social work Interaction. Teoksessa Christopher Halla, Kirsi Juhila, Nigel Parton, Tarja Pösö (toim.)Constructing Clienthood in Social Work and Human Services.

London:Jessica Kingsley publishers.

Kanninen, Katri (2005) Attachment patterns, coping, emotional processing and therapy alliance in recovery from trauma. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Helsinki.

Katvala, Satu (2001) Uskomusten äiti lempeä mutta luja. Jyväskylän yliopisto.

Kasvatustieteenlaitoksen tutkimuksia. Jyväskylä.

Kelhä, Minna (2009) Vääränikäisiä äitejä? Ikä ja äitiyden yhteiskunnalliset ehdot.

Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Kasvatustieteenlaitoksen tutkimuksia 223. Helsinki.

Kristeva, Julia (1992) Stabat mater. Naistutkimus-Kvinnoforskningvol. 5:3. Helsinki.

Kuosmanen., Sinikka (toim.)(2009) Vauvan ääntä etsimässä. Raportti 11. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki.

Kuronen, Marjo (1989) Onnellinen ja ongelmallinen äitiys. Tutkimus lastenhoidon ja kasvatuksen asiantuntijoiden äitiyttä koskevista käsityksistä. Tampereen yliopisto.

Sosiaalipolitiikan laitos. Tampere.

Kuronen, Marjo (2004) Sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön jaettu kiinnostus vuorovaikutukseen ja kieleen. Janus.Vol.12(2), 218–226.

Kuronen, Marjo, Hokkanen, Tiina (2008) Vanhemmuuspuhe ja sukupuolen tutkimisen vaikeus. Palmenia. Helsinki.

Lyotard, Jean-Francois (1985) Tieto postmodernissa yhteiskunnassa. Vastapaino.

Tampere.

67

Makkonen, Elina (2000) Saunasta sairaalaan. Synnytyskulttuurin murroksen etnografiaa. SKST 785. Helsinki.

Mead, George, Herbert (1972) Teoksessa ”The Development of G.H.Mead´s Social Psychology. Transaction of the C.S.Peirces Society.

Miller, Tina (2005) Making sense of motherhood. A narrative approach. Cambridge: Cambridge University.

Mykkänen, Johanna (2010) Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Jyväskylän yliopisto.

Kasvatustieteiden tiedekunta. Jyväskylä.

Niemi, Helena (toim.) (1997) Soiko äidin ja isän sydämessä Baby blues? Raportti ensikodin mahdollisuuksista auttaa väsyneitä, masentuneita, itkeviä äitejä, isiä ja vauvoja. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu nro15. Helsinki.

Niemi, Helena (2008) Lapset alkoivat nauraa. Raportti Alvari-perhetyöstä, perheiden tilanteesta, huolesta ja muutoksesta. Raportti 9. Ensi- ja turvakotien liitto.Helsinki Niemi, Helena (2010) Kahdeksan vuotta kriisiperhetyötä. Homebuilders ® -malli Suomessa vuosina 2002– 2009. Työpapereita 1/2011. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki.

Nussbaum, Märtha (2001) Upheavals of Thought. The Intelligence of Emotions.

Cambridge: Cambridge University Press.

Nätkin, Ritva (1997) Kamppailu suomalaisesta äitiydestä. Maternalismi, väestöpolitiikka ja naisten kertomukset. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos.

Perälä-Littunen, Satu (2004) Hyvän äidin ja hyvän isän kulttuuriset mielikuvat kolmessa sukupolvessa. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Jyväskylä.

Pesonen, Anu-Katriina (2004) Infant Temperament in Context: Premises of Parental Perceptions. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Helsinki.

Piensoho, Tuula (2001) Äitiyden alkumetrit. Naisen raskaudelle ja synnytykselle antamat merkitykset ja oppimiskokemukset. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 176. Helsinki.

Raphael-Leff, Joan (1993) Pregnancy. The inside story: London: Sheldon Press.

Rauhala, Pirkko-Liisa (1998) Mistä ehkäisevässä sosiaalipolitiikassa on kysymys?

Käsitteellistä ja historiallista tarkastelua. Stakes. Tutkimuksia 96. Helsinki.

Räikkönen-Talvitie, Katri (2006) Psykologinenkin kehitys muovautuu jo sikiövaiheessa.

Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Helsinki.

Rönkä, Toivo (2010) Ohjaava kasvatus: aktivointiohjelmalla itsetuntoa, elämisentaitoja ja elämänhallintaa. Teoksessa: Törrönen, Maritta (toim.), Pärnä, Katariina (2010) Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa. Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö. Helsinki.

68

Sarkkinen, Mirja, Savonlahti, Elina (2004) Raskausajan vuorovaikutuspsykologia.

Neuvolatyön käsikirja. Tammi. Helsinki.

Sarkkinen, Mirja (2008) Sylkkyyn! -vauvapsykiatrista, hoidollista ja psykoterapeuttista vauvaperhetyötä mahdollistamassa. HYKS. Lastenpsykoterapia. Espoo.

Silvén, Maarit (1996) Kehitys varhaislapsuudessa – vaikuttaako vuorovaikutus? Sosiaaliskognitiivinen näkemys. Turun yliopisto. Psykologian tutkimuksia 100. Turku.

Silvén, Maarit, Lahti, Anna-Liisa, Laine, Päivi, McLaughlin, Jill, Toikka, Heta, Vienola, Maarit (1997) Varhaisesta vuorovaikutuksesta kielen hallintaan ja kiintymykseen. Turun yliopisto. Psykologian laitos. Turku.

Stern, Daniel (2004) The present moment in psychotherapy and everyday life. The Norton series in interpersonal neurobiology. Daniel J. Siegel. M.D.Editor Strack, Fritz, Deutch, Roland (2004) Reclective and Impulse Determinants of Social Behavior. University of Würzburg. Department of Psychology.

Tamminen, Tuula (1990) Äidin masennus, imetys ja varhainen vuorovaikutus.

Tampereen yliopisto. Tampere.

Tamminen, Tuula (2004) Olipa kerran lapsuus. WSOY. Helsinki.

Toikka, Sini, Turunen, Merja-Maaria (1996) Vauvan mieli maasta. Stakes. Helsinki Varto, Juha (1993) Merkintöjä Platonista ja Platonin filosofiasta. Vol. 30. Tampereen yliopisto.

Varto, Juha (2009) Laadullisen tutkimuksen metodologia. Osuuskunta Elan Vital. Lahti.

Vuori, Jaana (2001) Äidit, isät ja ammattilaiset. Sukupuoli, toisto ja muunnelmat asiantuntijoiden kirjoituksissa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Tampere.

69