Miina. Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen -projekti by Ensi- ja turvakotien liitto

Auli Ojuri ”TOIVO JA TULEVAISUUS TAKAISIN” MIINA – Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen -projekti (2008–2012)

Työpapereita 4/2013

Ensi- ja turvakotien liiton työpapereita 13 ISSN-L 1799-3075 ISSN 1799-3075 (painettu) ISSN 1799-3083 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-9227-72-6 Kannen ulkoasu: Rohkea Ruusu Ensi- ja turvakotien liitto ry Helsinki, 2013

Sisällys Lukijalle ................................................................................................................................................ 4 1

Aluksi .......................................................................................................................................... 6

Kansainvälinen ja kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyö Miina-projektin

taustana ............................................................................................................................................... 7 3

Miksi Miina syntyi?.................................................................................................................... 9

Miina-projektin teoreettinen konteksti .................................................................................... 11

4.1

Sosiokulttuurinen viitekehys Miinan toimintaideologiana .............................................. 11

4.2

Keskeiset käsitteet .............................................................................................................. 12

Miina-projektin toiminnan ja vaikuttavuuden tarkastelutasot ...............................................15 5.1

Mikrojärjestelmän eli YKSILÖN henkilökohtainen taso..................................................15

5.2

Mesojärjestelmän eli RYHMÄTASO: ............................................................................... 16

5.3

Eksojärjestelmän eli KOLLEKTIIVINEN (yhteisön) taso: ............................................... 17

5.4

Makrojärjestelmän eli YHTEISKUNNALLISEN vaikuttamisen ja LAINSÄÄDÄNNÖN taso ............................................................................................... 17

Miina-projektin yksilötason vaikutukset ................................................................................. 19 6.1

Henkilökohtaista toipumista ja voimaantumista ............................................................. 19

6.2

Voimaantumisesta valtaistumiseen ................................................................................. 20

Ryhmät ja vertaisuuden mahtava voima ................................................................................. 22 7.1

Fokusoidut ryhmät – monipuolisuus tukee väkivallasta selviytymistä .......................... 23

7.2

Asiantuntijaryhmät – vaikuttamista ja asiantuntijatyötä ................................................. 32

Kokemusasiantuntijuus Miinassa – yksilön voimaantumisesta kansalaistoiminnan vahvistamiseen....................................................................................... 36 8.1

Kokemusasiantuntijuus muutoksen voimana ................................................................. 37

8.1.1

Väkivaltaa kokenut nainen asiantuntijana ................................................................ 37

8.1.2

Ryhmät kokemuksellisuuden voimien yhdistäjinä .................................................. 38

8.1.3

Yhteisö muutoksessa .................................................................................................. 39

8.1.4

Kokemusasiantuntijuus ja työntekijä ....................................................................... 40

Yhteisöjen muutokset Miinan vaikutuksesta..........................................................................42 9.1

Miina vahvistamassa liiton kansalaistoimintaa ............................................................... 43

9.2

Miinan jäljet jäsenyhdistyksissä ....................................................................................... 44

9.3

Miina kansalaisjärjestöissä ja verkostoissa....................................................................... 47

Miina yhteiskunnallisena vaikuttajana ................................................................................... 48 10.1

Yhteistyö median kanssa .................................................................................................. 48

10.2

Miina poliittisena vaikuttajana .......................................................................................51

Projektityöntekijä(nä) Miinan matkassa ................................................................................. 54

Yhteenveto ................................................................................................................................. 57

Lähteet .............................................................................................................................................. 64

Lukijalle Tämä työpaperi kuvaa Miina – väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen -hankkeen matkaa ja vaikutuksia yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla. Hankkeen pilotteina oli kolme Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistystä. Hanke on tuonut näkyväksi yksilötasolla ne menetelmät ja toimintamuodot, joiden avulla väkivaltaa kokeneiden naisten kokemukset kääntyvät heidän voimakseen selviytyä väkivallasta. Toiseksi

hanke

vahvistanut

yhteisöjä

väkivallan

vastaisessa

työssä

uudella,

ennakkoluulottomalla tavalla. Kolmanneksi se on puhutellut päättäjiä nostamalla tietoisuuteen rakenteellisia

epäkohtia

väkivaltaa

kokeneiden

naisten

auttamisjärjestelmässä

lainsäädännössä. Miina-hanke ei syntynyt tyhjiössä. Se on eräänlainen jatkumo 2000-luvun alussa liitossa toteutetulle Kriisistä selviytymiseen -projektille, joka lisäsi ymmärrystä naisen pitkäkestoisen tuen sekä oman tilan ja ajan tarpeesta väkivallasta selviytymisprosessissa. Tärkeä havainto oli tuolloin, että pelkkä hoitaminen ja trauman käsittely ei auta yksilöä selviytymään osalliseksi yhteiskunnan ja yhteisöjen toimintaa, vaan yhteiskunnan näkymättömiin väkivallan rakenteisiin täytyy samanaikaisesti vaikuttaa ja palveluja kehittää. Miina-hanke rakentui sosiokulttuurisen innostamisen teorian viitekehykselle. Väkivaltaa kokeneista naisista tuli kokemusasiantuntijoita, vertaisryhmän vetäjiä, puhujia. He pystyivät vaikuttamaan yhteiskunnan epäkohtiin suorilla kontakteilla vaikuttaviin ihmisiin. He mursivat uskonnollisen yhteisön vaikenemisen kulttuurin ja rohkaistuvat vaikuttamaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan yhteisössään sisältä päin. Yksi esimerkki yhteiskunnallisesta työstä on aloite saada aikaan lainsäädäntö vainoamisen kriminalisoimiseksi. Hanke on vahvistanut kansalaistoiminnan näkökulmaa Ensi- ja turvakotien liitossa ja jäsenyhdistyksissä. Hankkeen vahva tutkimuksellinen ote ja tiivis yhteistyö Lapin yliopiston kanssa on tuottanut tutkimuksellista tietoa ja uskottavuutta vaikuttamistyöhön.

Miina-hankkeella on ollut monta onnenkantamoista. Sitä toteuttamaan onnistuttiin saamaan kokeneet, pitkäaikaiset jäsenyhdistysten väkivaltailmiötä ja auttamistyötä tuntevat henkilöt. Väkivaltaa kokeneet naiset antoivat rohkeasti omat kokemuksensa tutkailtavaksi yhdessä ja halusivat auttaa muita naisia selviytymään. Eikä vähäinen vaikutus onnistumiseen ollut sillä, että hanketta koordinoi liiton pitkäaikainen väkivaltatyön asiantuntija, joka kokosi hankkeen tulokset ja vaikutukset eräänlaiseksi lopputyökseen ennen eläkkeelle jäämistä. Toivon, että tämä työpaperi auttaa meitä jatkamaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä rohkeasti kaikilla Miinan osoittamilla tasoilla kokemusta kunnioittaen.

Ritva Karinsalo Toimitusjohtaja Ensi- ja turvakotien liitto

1 Aluksi Tässä raportissa tarkastellaan Ensi- ja turvakotien liiton koordinoimaa Miina-projektia ja sen vaikuttavuutta. Miina – väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen (2008–2012) oli Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama väkivaltatyön kehittämishanke, jota käytännön tasolla toteutti kolme liiton jäsenyhdistystä: Pienperheyhdistys ry (PPY), Oulun ensija turvakoti ry sekä VIOLA – Väkivallasta vapaaksi ry Mikkelissä. Miina-projektin tavoitteita olivat sen nimen mukaisesti väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen väkivallasta selviytymisessä ja tätä tavoitetta palvelevien työmenetelmien ja toimintamallien kehittämien, kokemusasiantuntijuuden kehittäminen sekä kansalaistoiminnan ja yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikuttamistoiminnan vahvistaminen väkivaltatyössä. Miina-projektin erityisyys oli siinä, että sen sisällä kolme osahanketta liittyi eri paikkakuntien (Helsinki, Mikkeli ja Oulu) omiin toimintaympäristöihin ja niiden määrittämiin tarpeisiin. Toiminta paikkakunnilla oli keskenään erilaista ja hankkeelle asetettuja tavoitteita painotettiin eri tavoin. Kaikki osat kuitenkin toteuttivat Miina-hankkeen yhteisiä päämääriä. Mikkelissä Miinalla oli kolme toisiinsa nivoutuvaa tavoitetta. Ensimmäinen oli kehittää sellaista vertaisryhmätoimintaa, joka perustui projektiin osallistuneiden naisten omaan osaamiseen ja omien

tietojen

taitojen

vahvistamiseen

käyttämiseen.

Toinen

tavoite

oli

kansalaistoiminnan tasolla yhdessä muiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa kehittää kansalaislähtöisiä malleja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyöhön. Tärkeä tavoite Mikkelin Miinassa oli myös kokemusasiantuntijuuden kehittäminen, mikä liittyi myös yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikuttamistoiminnan kehittämiseen. Mikkelissä projektin työntekijänä toimi Sirkku Mehtola. Oulun yhdistyksessä paneuduttiin uskonnollisten yhteisöjen erityiskysymyksiin väkivaltatyössä. Pilotoinnin kautta opeteltiin yleisemmin yhteistyön rakentamista asiakkaiden omien yhteisöjen kanssa ja kokemusasiantuntijuuden käyttöä väkivaltatyössä. Oulun projektityöntekijänä oli Riitta Pohjoisvirta. 6

Helsingissä Pienperheyhdistyksen Miina-hankkeessa kehitettiin erityisesti matalan kynnyksen Miina-kahvilatoimintaa, jossa väkivaltaa kokeneet naiset saivat tukea ja ohjausta heille itselleen sopivalla tavalla ja aikataululla. Toinen tavoite oli kehittää toiminnallisten ja luovien menetelmien keinoin toteutettavaa vertaisryhmätoimintaa. Projektin työntekijänä toimi Luru Natunen. Selvityksen tarkoitus on tarkastella laaja-alaisesti Miina-projektin merkitystä ja vaikutuksia yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasoilla. Tärkeä osa ovat hankkeen asiakkaina olleiden naisten omat näkemykset ja kokemukset Miinan merkityksestä ja vaikutuksesta heidän elämäänsä.

2 Kansainvälinen ja kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyö Miina-projektin taustana Kehittämistyön tehtävä on muutoksen aikaansaaminen ja uusien toimintatapojen etsiminen. Kehittäminen on myös sidoksissa vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja tiettyyn toimintaympäristöön. Se kiinnittyy ajankohtaisiin trendeihin ja ideoihin. Kehittäminen ei voi tapahtua historiattomassa tilassa. (ks. Seppänen-Järvelä 2004.) Näin oli myös Miina-hankkeen kohdalla. Perimmältään Miinan kaltaisen kehittämishankkeen tarve perustuu kysymyksiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta; sen ehkäisystä, auttamismuotojen ja palveluiden saatavuudesta ja niiden riittävyydestä väkivaltaa kokeneiden naisten selviytymisen tukemiseksi. Väkivaltaongelma on globaali. Naisiin kohdistuvan väkivallan kysymyksissä Suomea velvoittavat myös kansainväliset sopimukset. Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja ihmisoikeussopimuksia, jotka painottavat jokaisen oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen sekä kieltävät kidutuksen ja epäinhimillisen ja halventavan kohtelun. Naisten ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta merkittävin kansainvälinen sopimus on YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva ns. CEDAW-sopimus (Convention on the Elimination of All Forms of Discriminations Against Women). Suomi ratifioi tämän ns. naisten oikeuksien sopimuksen vuonna 1986. 7

Suomi on lisäksi sitoutunut naisten oikeuksien edistämiseen allekirjoittamalla Pekingin naisten maailmankonferenssin vuonna 1995 hyväksymän julistuksen ja toimintaohjelman, joka velvoittaa hallituksia muun muassa nojautumaan lainsäädännöllisiin ja muihin keinoihin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja uhrien suojelemiseksi sekä laatimaan kansallisen

toimintaohjelman

naisiin

kohdistuvan

väkivallan

poistamiseksi.

(Naisiin

kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010, 9.) Suomen toimintapolitiikassa on kansainvälisistä suosituksista huolimatta edelleen puutteita ja YK:n alainen CEDAW-komitea on toistuvasti kiinnittänyt huomiota riittämättömiin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Meiltä puuttuu kokonaisvaltainen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn ohjelma ja strategia. Vaikka hallitus on viime vuosina pyrkinyt torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohdentamalla toimenpiteitä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn, toimenpiteet oli pitkään hajautettu useampaan kansalaisten turvallisuuteen ja väkivallan vähentämiseen liittyvään ohjelmaan ja määräaikaisiin hankkeisiin. Nyt toimenpiteet on koottu naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmaan (2010– 2015). Projektiluonteisuuteen on liittynyt – ja liittyy edelleen – toimenpiteiden riittämätön resursointi. (ks. Riski 2009.) 2000-lukua

voidaan

nimittää

perhe-

lähisuhdeväkivaltaohjelmien

aikakaudeksi.

Hallitusohjelmien myötä väkivaltakysymysten hallinnointi ja toteutusvastuu on jakaantunut eri ministeriöihin: •

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen toimintaohjelma 2004–2007 (STM)

•

Kansallinen väkivallan vähentämisohjelma 2007–2008 (OM)

•

Sisäisen turvallisuuden ohjelma 2008–2015 (SM)

•

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010–2015 (OM, STM, SM, UM)

Kansallista väkivallan ehkäisytyötä on luonnehtinut työn koordinoimattomuus, so. on ollut ”jatkuvan projektin” tilanteessa, eri toimintaohjelmien ja hankkeiden jatkumossa. Hankkeiden saldoa ei kuitenkaan ole koottu ja analysoitu eikä kukaan ole vastannut niiden tulosten levittämisestä ja juurruttamisesta. Lisäksi kansallisista suosituksista huolimatta vuoden 2007 lopulla vasta runsaaseen puoleen Suomen kunnista tai seutukunnista oli luotu tai oltiin luomassa väkivallan ehkäisyn toimintaohjelmia. (Tunnista, turvaa, toimi 2008.) 8

Väkivaltatyön koordinoimattomuuden ohella työtä ja sen kehittämistä on vaivannut – ja vaivaa edelleen – heikko resursointi. Julkinen palvelujärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan riittävästi väkivaltaa kokeneiden naisten palvelutarpeisiin. Väkivaltatyö on ollut pääosin järjestöjen vastuulla ja projektimuotoisena toiminut RAY:n tuella, jolloin rahoitus ja työn jatkuminen on epävarmaa. Turvakotipalveluiden riittävyys askarruttaa. Samalla ongelmana on naisten väkivallasta selviytymistä tukevien avopalveluiden niukkuus ja se, että pitkäaikaisen tuen saaminen ei ole ollut mahdollista. Kansainväliset suositukset, kuten WHO:n raportti Väkivalta ja terveys maailmassa (2005) ja YK:n raportti Ending Violence against Women (2006) korostavat yhteistyön tekemisen tärkeyttä väkivaltakysymyksissä väkivaltaa kokeneiden naisten kanssa. Meillä ylhäältä käynnistetyt politiikka- ja toimintaohjelmat eivät ole antaneet väkivaltaa kokeneille itselleen mahdollisuutta tulla kuulluksi ja päästä vaikuttamaan heitä koskevien palveluiden kehittämiseen.

3 Miksi Miina syntyi? Edellä

kuvattujen

kansainvälisten

suositusten

kotimaisten

väkivaltapalveluiden

kehittämisvaateiden ohella Miina-hankkeen tarve syntyi vahvasti Ensi- ja turvakotien liitossa. Hanke on osa liiton väkivaltatyön kehittämisen jatkumoa: hankkeen juuret ulottuvat vuosien 1998–2001 Kriisistä selviytymiseen -projektiin, jonka tavoite oli tarjota pitkäjänteistä ja monipuolista tukea väkivallasta selviytymiseksi kriisivaiheen ja turvakodissa olon jälkeen. Silloin hankkeessa työskenneltiin kuuden jäsenyhdistyksen turvakotien asiakkaiden kanssa, jotka halusivat jatkaa työskentelyä selviytymisensä varmistamiseksi. Kriisistä selviytymiseen -projektin keskeisiä opetuksia oli, että nainen tarvitsee väkivallasta selviytyäkseen tukea pitkään ja että naisen omalle prosessille on varattava tilaa ja aikaa. Tärkeää oli lisäksi havahtuminen siihen, että naisen hoitaminen ei yksin riitä. Tarvitaan väkivallan näkymättömiin rakenteisiin vaikuttamista ja palveluiden kehittämistä. Väkivaltaa ei tule nähdä vain yksilöä traumatisoivana ongelmana. Väkivaltatyön viitekehystä on laajennettava traumojen käsittelyn ulkopuolelle.

Kysymykseen ”mitä muuta olemme kuin traumamme” etsittiin ja

myös löydettiin vastauksia Miina-hankkeen myötä.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten turvakodit (12) tarjoavat kriisiapua ja väkivallasta selviytymistä tukevia palveluita. Miina-projekti syntyi tarpeesta kehittää avotyötä siitäkin syystä, että vain pieni osa väkivaltaa kokeneista naisista käyttää turvakodin laitospalveluita ja toisaalta osa turvakodin asiakkaita tarvitsee myös avopalveluita selviytymisensä tukemiseksi. Hankkeen keskeinen

tarve

oli

kehittää

yksilökohtaisen

työotteen

rinnalle

vertaistuen

kansalaistoiminnan muotoja siten, että työmuodoissa ja toimintatavoissa huomioidaan ja hyödynnetään naisen omaa osaamista, tietoja ja taitoja sekä hänen kokemuksellista asiantuntemustaan. Miinan kaltaista toimintaa tarvittiin julkisen palvelujärjestelmän rinnalle ja täydentämään liiton ja yhdistysten omia palveluita sellaisin toimintamuodoin ja menetelmin, joiden avulla naisten kokemukset

kääntyisivät

heidän

voimakseen

selviytyä

väkivallasta,

tukisivat

heidän

osallisuuttaan sekä havahduttaisivat ja vahvistaisivat myös yhteisöjä väkivallan vastaiseen työhön. Miina-hanke onkin toiminnallaan tuottanut tietoa myös siitä, kuinka työskennellään silloin, kun osallisena on koko yhteisö, ei yksittäinen asiakas tai selkeärajainen ryhmä. Miina-hankkeen tarpeellisuudesta kertoo projektin myötä yhä vahvemmin esiin tullut naisten oma halu ja kyky toimia väkivallasta selviytymiseksi palvelun kohteena olemisen sijaan. Miina tarjosi mahdollisuuksia aktiiviseen toimimiseen ja vaikuttamiseen. Hankkeen kantavana ideologiana olikin ”mahdollistamisen politiikka”.

4 Miina-projektin teoreettinen konteksti 4.1 Sosiokulttuurinen viitekehys Miinan toimintaideologiana Miinan kaltaisessa kehittämishankkeessa teorian ja käytännön, tiedon ja toiminnan välinen dialogi on välttämätöntä. (Teoreettista) tietoa ja käsitteitä tarvitaan kehittämään ja arvioimaan toimintaa. Toisaalta vain tekemällä päästään luomaan uutta ja tarkastelemaan uusin silmin olemassa olevaa teoreettista tietoa. Samalla ymmärretään sen merkitys asioiden ja ilmiöiden jäsentäjänä ja ideoiden pohjana – näin projektityö myös lähentää teoriaa ja käytäntöä. Miina-projektin viitekehyksenä toimi sosiokulttuurinen innostaminen. Miinan toimintaa luonnehtii kyseisen näkökulman mukainen ihmiskäsitys, jossa ihminen nähdään dynaamisena toimijana. Hän on yksilö, mutta samalla yhteisöllisyyttä kaipaava dialoginen olento, jonka ihmissuhteisiin kuuluvat jakaminen, toivo ja välittäminen. Sosiokulttuurisen innostamisen ajattelutavassa yksilöiden ja ryhmien kykyjä ja osallistumista motivoidaan ja vahvistetaan ja aloitteellisuutta, itsenäistä toimintaa ja vastuuntuntoa tuetaan. Näin saadaan liikkeelle ja tuetaan kykyjä, jotka jo ovat olemassa, vaikka heikkoina ja tiedostamattomina. (ks. Kurki 2000.) Projektityöskentelyn etu on, että se sallii uusia ajattelutapoja ja poikkeamisen totutuista työkäytännöistä. Se sietää erilaisuutta ja mahdollistaa uudet toimintamallit. Työskentely projektissa on myös oppimisen ja tiedon luomisen prosessi, lajissaan vaativa, ja ravistelee myös tekijäänsä. Tämä kaikki todentui Miina-projektissa. Projektityöntekijöiden rooli oli toimia innostajina, katalysaattoreina ja koordinaattoreina. Heidän kokemuksensa työskentelystä – ohjenuoranaan innostamisen ajatus – oli, että viitekehys mahdollisti projektissa asetelman ”minä kysyn teiltä, miten minun pitää tehdä, miten ymmärtää?” (Riitta Pohjoisvirta). Projektityöntekijöiden vahva kokemus oli myös, että ilman innostamisen ajatusta työn tekeminen ”Miinan lailla”, aiempia työskentelytapoja täydentäen ja jopa kyseenalaistaen, sekä hankkeessa saavutetut tulokset ja vaikutukset eivät

olisi olleet mahdollisia. ”Mahdollistamisen politiikka” oli hankkeen menestystekijä sekä naisten itsensä että projektin työntekijöiden kannalta.

4.2 Keskeiset käsitteet Tässä raportissa arvioidaan Miina-projektin vaikuttavuutta sen eri toimintatasoilla: yksilön, ryhmän ja yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla. Arvioinnin kannalta on tärkeää, että sen arvositoumukset, so. keskeiset käsitteet, avataan, sillä ne ovat lähtökohtia arvioinnille. Seuraavassa kuvataan lyhyesti Miinan toimintaan liittyviä keskeisiä käsitteitä. Niitä ovat vertaisuus,

osallistuminen,

osallisuus,

vaikuttaminen,

voimaantuminen,

valtaistuminen

valtaistaminen sekä kokemusasiantuntijuus. Käsitteiden sisällöt voivat vaihdella käsitteiden pohtijasta ja kirjoittajasta toiseen. Elävässä elämässäkään ne eivät ole jyrkän selvärajaisia, ehkä useinkin enemmän toisiinsa limittyneitä ja toinen toistensa edellytyksiä. Syvällisempään käsitepohdintaan ei tässä yhteydessä ryhdytä. Vertaisuus Vertaistoiminnan käsite tuli Suomeen 1990-luvun puolivälissä. Vertaisuus perustuu saman kokeneiden ihmisten kohtaamiseen ja pitää välttämättä sisällään jotain yhteistä ja jaettua. Vertaisuudella on suuri merkitys silloin, kun ihminen on kohdannut identiteettiään ja koko olemassaoloaan horjuttavia kokemuksia, kuten väkivaltaa. Selviytymiskokemusten ja niiden jakamisen myötä vertaisuudesta tulee sekä omaa toipumista edistävä tekijä että toisten auttamisen mahdollistava voimavara. (Hokkanen 2003, 254, 267; Vertaistoiminta kannattaa, 2010, 11–13; Mehtola 2012, 7.) Osallistuminen, osallisuus ja vaikuttaminen Osallistumalla ihmisen on mahdollista toteuttaa itseään ja vaikuttaa omaan elämäänsä ja elämänpiiriään koskeviin asioihin. Käsite sisältää ajatuksen ihmisestä aktiivisena toimijana, joka haluaa, osaa ja saa toimia vaikuttajana itselleen tärkeissä yhteiskunnallisissa asioissa.

Osallisuus tarkoittaa mukanaolon tunnetta, kokemusta siitä, että kuuluu yhteisöönsä tai yhteiskuntaan. Osallistuminen ja osallisuus liittyvät kiinteästi toisiinsa, sillä ilman osallisuuden 12

kokemusta osallistumiselle ei ole perustetta ja toisaalta osallistuminen synnyttää kokemuksen osallisuudesta. Osallisuus on hyvän elämän perusedellytyksiä. Se on myös vastavoima eristäytyneisyydelle ja syrjäytymiselle (Kohti aktiivista kansalaisuutta 2005, 45,48; Mehtola 2012.) Liisa

Hokkanen

(2003,

266)

vertaa

Miinan

(vaikuttamis)toiminnan

näkökulmasta

mielenkiintoisesti osallisuuden ja vertaisuuden käsitteitä. Hän pitää osallisuutta vertaisuutta yhteiskunnallisempana näkemyksenä auttamiseen. Osallisuuden on käsitteellisesti ajateltavissa olevan vertaisuuden erityistapaus, jossa yhteinen yhteiskunnallinen todellisuus, jossa eletään, luo vertaisuuden kokemuksen. Osallistujat tukevat toinen toisiaan elämään mahdollisimman mielekästä elämää olemassa olevien rajoitusten sallimissa rajoissa. Osallisuus on keskinäistä auttamista yhteisen toiminta-areenan ja yhteisöllisyyden kautta. Osallisuuden käsite tästä näkökulmasta

tulee

näkyväksi

Miinan

vertaisryhmien

monimuotoisessa

vaikuttamistoiminnassa, jota kuvataan raportissa myöhemmin. Väkivaltaa kokeneen naisen kohdalla osallisuuden sijaan ollaan usein tekemisissä osattomuuden kanssa niissä tilanteissa, joissa väkivalta traumaattisine seurauksineen on rapauttanut naisen osallisuuden omaan elämäänsä ja sen hallintaan. Susanna Hyväri (2012) muistuttaa siitä, että osallisuuden rinnalla on puhuttava sen toteutumisen ehdoista, ihmisoikeuksia loukkaavista käytännöistä, itsemääräämisoikeudesta ja sen esteistä. Tällaiset reunaehdot ja työskentely osallisuuden esteiden poistamiseksi olivat Miina-projektin työtä.

Vaikuttaminen tulee mahdolliseksi osallistumisen myötä. Se tarkoittaa vaikutuksen ilmenemistä ja muutoksen aikaansaamista poliittis-hallinnollisissa prosesseissa. Osallisuuteen tulee mukaan poliittinen näkökulma. (Kohti aktiivista kansalaisuutta 2005, 46; Hyväri 2012.) Yhteiskunnallisesta ja poliittisesta ulottuvuudesta tuli Miina-hankkeessa naisille tärkeä toiminnan ja vaikuttamisen areena. Voimaantuminen, valtaistuminen ja valtaistaminen Nämä käsitteet sisältyvät vaikeasti suomennettavaan empowerment-käsitteeseen. Ilmari Rostila (2001) määrittelee empowermentin toimintavoiman kasvun mahdollistamiseksi. Tämä määrittely kuvaa erittäin hyvin Miina-projektin toimintapolitiikkaa, joka sai nimekseen ”mahdollistamisen politiikka”. Väkivaltaa kokenut nainen voimaantuu ja saa voimavaroja vaikuttaa itseään 13

koskeviin asioihin.

Tähän liittyy läheisesti valtaistuminen,

joka

näkyy tietoisuuden

lisääntymisenä tai toimintavalmiuksien ja -voiman saamisena. Ihminen saa osallisuuden kokemuksen tunteesta, että hänen kuulumisellaan tiettyyn ryhmään tai yhteisöön on merkitystä ja että hänen ajatuksiaan arvostetaan. Myös tätä tunnetta voidaan kutsua voimaantumiseksi

tai

valtaistumiseksi.

Valtaistumisessa

kyse

samanaikaisesti

henkilökohtaisesta, poliittisesta ja yhteiskunnallisesta prosessista. Kaikki nämä valtaistumisen tasot todentuivat Miina-hankkeessa. Ne tulevat lukijalle näkyviksi tämän raportin myötä. Valtaistamisessa on kyse valtaistumiseen johtavista toimintatavoista tai prosesseista. (ks. Kuronen 2004, 277–296; Kivipelto 2008, 29; Mehtola 2012.) Kokemusasiantuntijuus Kokemusasiantuntijuudessa

kysymys

omaan

kokemukseen

perustuvasta

asiantuntijuudesta, kokemuksellisen tiedon julki tuomisesta ja halusta sen kautta vaikuttaa asioihin ja saada aikaan muutosta. Kokemuksellisella tiedolla on suuri merkitys väkivaltailmiön avaamisessa, sillä mitä kauempana olemme väkivaltaa itse kokeneesta ihmisestä, sitä vähemmän ymmärrämme väkivallasta. Se, että naisen omia kokemuksia kuullaan, tukee hänen selviytymistään ja voimaantumistaan ja lisää hänen valmiuksiaan vaikuttaa epäkohtiin ja palveluiden kehittämiseen (vrt. valtaistuminen). Yhteisön jäsenelle kokemusasiantuntijuus voi olla esimerkiksi tiedon siirtämistä yksilölle, yhteisölle ja ammattilaisille, yksilön väkivaltakokemusten peilaamista yhteisötasolla tai yhteisön toimintakulttuurin sanoittamista ja välittämistä. Kokemusasiantuntijuus käsitteenä ja toimintana väkivaltatyössä on monisäkeinen asia. Koko tematiikka vaatii pohdintaa ja analyysiä. Siihen on tarjoutunut mahdollisuus Miina-hankkeen myötä. Lapin yliopiston sosiaalityön yksikön professori Merja Laitinen on yhdessä väitöskirjaa naisiin kohdistuvasta vainosta tekevän Anna Nikupeterin kanssa kirjoittanut tutkimusartikkelin kokemusasiantuntijuudesta väkivaltatyössä Miinan aineiston pohjalta. Se on julkaistu Vastapainon kustantamassa teoksessa Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä (2013). Kirjoittajat pohtivat ja analysoivat kokemusasiantuntijuutta myöhemmin myös liiton julkaisemassa työpaperissa. 14

Teeman pohdinta on lisäksi mahdollistunut Miina-hankkeen ja liiton Vapaaehtoistyötä ja

osallisuutta -hankkeen yhteistyönä, jossa yhdessä Miinan kokemusasiantuntijoiden kanssa pohditaan

kokemusasiantuntijuuden

sisältöjä

toimintamuotoja

sekä

sitä,

mitä

kokemusasiantuntijuus ja osallisuus voisivat olla jäsenyhdistysten työssä. Tavoitteena on tuottaa koulutusmalli ja kokemusasiantuntijuuden materiaali vuoden 2014 aikana.

5 Miina-projektin toiminnan ja vaikuttavuuden tarkastelutasot Vaikuttavuuden arvioinnin tavoite on selvittää, missä määrin Miinan toiminta on vaikuttanut asetettujen tavoitteiden toteutumiseen, miten siinä on onnistuttu. Miina-hankkeen prosessi väkivaltaa

kokeneiden

naisten

osallisuuden

voimaantumisen

tukemiseksi

vaikuttamistoiminnan vahvistamiseksi tapahtui eri tasoilla. Nämä tasot painottuivat eri tavoin riippuen mukana olevien yhdistysten toimintamuodoista ja tavoiteasetteluista hankkeen yhteisiin päämääriin pyrittäessä. Miinan vaikuttavuuden arvioimiseksi hankkeen tarkastelussa sovelletaan Urie Bronfenbrennerin (1979) ekologista mallia yksilön, perheen ja yhteiskunnan välisistä yhteyksistä ja vuorovaikutusprosesseista. Sen mukaisesti Miinan toimintaa tarkastellaan neljällä eri tasolla:

5.1

Mikrojärjestelmän eli YKSILÖN henkilökohtainen taso

Tarkastelun kohteena ovat naisten henkilökohtaiset kokemukset hankkeessa ja Miinan merkitys ja vaikutukset heidän elämäänsä. Tämä yksilöulottuvuus tuli näkyväksi Miinassa tehdyssä yksilötyössä ja ryhmätoiminnan tasoilla kaikissa yhdistyksissä. Miinassa painottui erilainen

vertaisryhmätoiminta.

Työtä

tehtiin

kuitenkin

myös

yksilöiden

tasolla.

Yksilötapaamiset ja -käynnit toimivat usein eräänlaisena ”porttina” ryhmätoimintaan. Naiset saattoivat kokea, että oli turvallista tavata projektityöntekijä ennen ryhmään liittymistä. Yksilötapaamiset olivat myös ryhmiintulohaastatteluja tai liittyivät ryhmän lopetukseen. Lisäksi ne mahdollistivat asiakaskontaktin niille naisille, jotka eivät kokeneet tarvetta osallistua ryhmiin. Kehittämishankkeessa mukana olo on prosessi sekä asiakkaalle että työntekijälle. Kyseessä on dialoginen yhteistyösuhde, joka parhaimmillaan toimii muutoksen kasvualustana ja 15

voimaantumisen välineenä (Järvinen 2007,15). Merkittävää työn kehittämisen kannalta on myös projektin työntekijöiden reflektio, jossa heidän omat kokemuksensa ja tunteensa saavat sijansa.

Siksi

yksilön

tason

vaikuttavuuden

arvioinnissa

tarkastellaan

myös

projektityöntekijöiden kokemuksia siitä, miten Miina on vaikuttanut heihin työntekijöinä, heidän ajatteluunsa väkivaltatyöstä ja tapaan tehdä sitä.

5.2 Mesojärjestelmän eli RYHMÄTASO Vertaisryhmillä oli keskeinen rooli Miinan toiminnassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla ryhmätoiminta on tunnettu ja paljon käytetty työmenetelmä. Miinan ryhmätoiminnan erottaa muista ryhmistä se, että Miinan ryhmissä käsiteltiin nimenomaan väkivaltaa. Väkivalta ilmiönä tuo työskentelyyn omat huomioitavat erityispiirteensä. Miinan ryhmätoiminnalle oli tunnusomaista väkivaltaa kokeneen naisen omaan osaamiseen ja omien tietojen ja taitojen vahvistamiseen perustuvan vertaistoiminnan kehittäminen. Miinan ryhmätoiminta oli hyvin monimuotoista. Hankkeen aikana toimi lukuisia kohdennettuja ryhmiä ja asiantuntijaryhmiä. Kohdennettuja ryhmiä olivat esimerkiksi ikääntyneiden naisten ryhmä, lapsuudessaan väkivaltaa kokeneiden vertaisryhmä ja samaan uskonnolliseen yhteisöön kuuluvien ryhmät. Asiantuntijaryhmien työskentelyssä oli kyse eri tasoilla

tapahtuneesta

vaikuttamis-

asiantuntijatyöstä,

jossa

vertaisryhmät

kokemusasiantuntijaryhmät olivat mukana. Näitä olivat Miinan Salonki ja vainon kohteeksi joutuneiden naisten asiantuntijatyöryhmä. Raportissa tarkastellaan, miten erimuotoinen ryhmätoiminta on tukenut naisten väkivallasta selviytymistä ja vaikuttanut heidän osallisuuteensa ja vaikuttamisen mahdollisuuksiinsa. Miten Miinan toiminta-ajatus ”mahdollistamisen politiikasta” konkretisoitui mahdollisuuksien osoittajana?

5.3 Eksojärjestelmän eli KOLLEKTIIVINEN (yhteisön) taso Yhteisöllisyys on tunnetta yhteenkuuluvuudesta, kokemusta hyväksytyksi ja kuulluksi tulemisesta, halua ottaa vastuuta sekä työskentelyä yhteisten päämäärien hyväksi. Yhteisö on paikka, jossa nämä kokemukset voivat toteutua. Yhteisö on sekä toimintaa että toiminnan kohde. Yhteisöt myös määrittävät yksilön identiteettiä. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi erilaiset paikalliset yhteisöt (kylä, kaupunginosa, sukuyhteisö), työnteon yhteisöt, etniset tai uskonnolliset yhteisöt. ( Laurikainen 2010; Sternberg 2011.) Huomionarvoista yhteisöllisyyden merkitystä ajateltaessa on myös se, että yhteisötasolla ryhmän on mahdollista parantaa yhteiskunnallista pyrkimyksiin

asemaansa.

vahvistaa

Tämä

tavoite

kansalaistoimintaa

sisältyy

Miinan

väkivaltatyössä

tavoitteisiin sekä

kirjattuihin

kehittää

naisten

yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamistoimintaa. Miina-projektin toiminnoissa liikuttiin erilaisten yhteisöjen parissa, ja Miinan vaikutukset myös näkyivät erilaisissa yhteisöissä. Oulussa toiminnan keskiössä oli uskonnollinen yhteisö. Projektityöntekijän keskeinen yhteistyökumppani oli vanhoillislestadiolaisista ammattilaisista koottu kehittämistiimi. Projektissa tiimi edusti yhteisöä ja tiimin kontaktit mahdollistivat toiminnan yhteisön sisällä ja laajemmin valtakunnallisesti. Mikkelissä yhteisöllisyys näkyi esimerkiksi yhteistyössä eri paikallistason kansalaisjärjestöjen ja ammatillisten yhteisöjen kanssa sekä politiikan yhteisöissä, eri puolueiden edustajien kanssa. Miinan kollektiivisen tason toiminta näkyi erilaisina vaikutuksina myös työyhteisöissä projektipaikkakunnilla ja liiton tasolla.

5.4 Makrojärjestelmän eli YHTEISKUNNALLISEN vaikuttamisen ja LAINSÄÄDÄNNÖN taso Miina ulotti vaikutuksensa myös yhteiskunnallisiin rakenteisiin nostamalla tietoisuuteen epäkohtia ja kehittämistarpeita, jotka liittyvät väkivaltaa kokeneiden naisten kokemuksiin palveluista ja lainsäädännöstä. Konkreettinen esimerkki tämän tason työskentelystä ja sen tuloksista

vainoa

koskevan

lainsäädännön 17

kehittäminen.

Lakiehdotus

vainon

kriminalisoimiseksi on tätä raporttia kirjoitettaessa edennyt siten, että sen lähetekeskustelu eduskunnassa tapahtui maaliskuussa 2013. Vastaavanlaisena hienona tuloksena on mainittava, että Miinan myötä tehtiin Suomen hallitukselle kirjallinen kysymys (6.9.2012) lapsen asemasta perheväkivaltatilanteessa ja hänen oikeussubjektin asemastaan. Sen jälkeen siitä on laadittu lakialoitetta, joka valmistunee vuoden 2013 aikana. Edellä esitetty Miinan toiminnan ja vaikuttavuuden eri tasojen tarkastelu voidaan esittää ja havainnollistaa

tarkastelemalla

niitä

Habermasin

hahmottelemista

järjestelmä-

elämismaailman näkökulmista (ks. Peura-Kapanen & Raijas & Lehtinen, 2010). Voidaan puhua kahdesta eri maailmasta, joissa väkivaltaa kokenut nainen elää ja joihin Miina-hanke on toiminnallaan pyrkinyt vaikuttamaan. Väkivaltaa kokenut nainen elää ja toimii kahdessa erilaisessa toimintaympäristössä. Toinen on yhteiskunnan

(julkisen

vallan)

palvelujärjestelmän

muodostama

järjestelmä

eli

systeemimaailma ja toinen on ihmisen yksityiselämän, arjen todellisuuden ja erilaisten sosiaalisten yhteisöjen elämismaailma. Järjestelmämaailman systeemit asettavat ihmisen, tässä tapauksessa väkivaltaa kokeneen naisen, erilaisiin rooleihin, kuten kansalaisen, asiakkaan tai potilaan

rooleihin.

Näiden

maailmoiden

välinen

suhde

voi

olla

ongelmallinen:

järjestelmämaailma pyrkii systeemeillään vaikuttamaan elämismaailmaan. (ks. Peura-Kapanen & Raijas & Lehtinen 2010.) Vaikka vaikutukset on tarkoitettu myönteisiksi, ne voivat olla riittämättömiä tai jopa elämismaailmalle haitallisia. Esimerkiksi palvelujärjestelmä ei kohtaa tarvitsijaansa tai tarvittava lainsäädäntö on puutteellista. Systeemi- ja elämismaailmojen kohtaamattomuudesta on esimerkkinä se, että palveluita tai lainsäädäntöä kehitettäessä ei kuunnella elämismaailman, so. asiakkaan, ääntä ja kokemuksia.

Mainitut puutteet näkyvät erittäin hyvin väkivaltaa kokeneiden naisten elämismaailmassa: heidän tarvitsemansa palvelut ovat meillä riittämättömät ja heidän kokemuksensa ja vaikuttamismahdollisuutensa ovat toistaiseksi jääneet hyvin vähälle huomiolle.

Miina-hankkeen tehtävä on ollut toimia systeemimaailman ja elämismaailman rajapinnalla siten, että se helpottaa ja parantaa näiden maailmojen kohtaamista. Keskeinen keino tähän on välittää kokemuksellista tietoa julkisen järjestelmämaailman tasolle. 18

6 Miina-projektin yksilötason vaikutukset Tässä luvussa tarkastellaan Miinan vaikutuksia asiakkaina olleiden naisten elämään. Vaikuttavuuden keskeinen kriteeri on se, mikä merkitys Miinalla on ollut naisille, mitä he ovat henkilökohtaisesti kokeneet Miinan myötä ja miten Miina on vaikuttanut heidän elämäänsä sekä ajatuksiin väkivallasta. Naisten kokemuksista on kerätty tietoa projektityöntekijän tekemin haastatteluin eri ryhmistä, kuten Miina-kahvilasta PPY:stä, Miinan Salongista Mikkelistä ja kokemusasiantuntijaryhmältä Oulusta. Osa palautteista ja haastatteluista on koottu vuoden 2011 väliraporttia varten. Lisäksi tässä raportissa käytetään aineistona naisten haastatteluja ja kirjoituksia, jotka on kerätty Lapin yliopiston sosiaalityön yksikössä Miina-aineistoista tehtäviin tutkimuksiin (Merja Laitisen tutkimus Kokemusasiantuntijuus väkivaltatyössä ja Anna Nikupeterin väitöskirjatyö naisiin kohdistuvasta vainosta). Tietoa on kerätty myös koulutuspalautteista.

6.1 Henkilökohtaista toipumista ja voimaantumista Yksilötasolla voimaantumisessa on kysymys myönteisistä muutoksista oman elämän hallinnassa ja toimintavoiman kasvusta. Seuraava koonti on laadittu naisten antamista palautteista, joiden myötä kuvataan Miinan voimaannuttavaa merkitystä naisille. Naiset puhuvat eheytymisestä, itsekunnioituksen

omanarvontunnon

lisääntymisestä

kielteisten

tunteiden

vähentymisestä:

”Tuntemus omasta minästään – sai uuden käänteen itsestään.” ”Tuntuu, että kasvaa takaisin ihmiseksi, eheytyy, koska on turvallista ja aikaa riittävästi, ei mikään kymmenen kerran paketti!” Naiset kokivat häpeäntunteen vähentyneen, mikä on mahdollistanut sen, että he uskaltavat olla avoimempia ja puhua enemmän omista tilanteistaan, väkivalta ei ole enää niin tabu.

Naiset toivat esille sen, että elämään ja kokemuksiin on tullut lisää sävyjä ja elämä ei tunnu niin puuroutuneelta, asiat pystyy erottelemaan. Tärkeää on, että on tullut kuulluksi ja että on saanut kunnioitusta itseään ja tarinaansa kohtaan – ja että oma tarina on muuttunut. ”Olen saanut tutustua ihmisiin, joiden kanssa pystyn olemaan omilla ehdoillani, ilman vaatimuksia tai odotuksia. Olen kokenut tulevani ymmärretyksi, kuulluksi sekä nähdyksi, ja on hyvin helppo puhua vaikeistakin asioista niiden oikeilla nimillä ilman että tarvitsee miettiä tulevansa leimatuksi tai ns. vinoon katsotuksi. Hienointa: en ole hetkeäkään joutunut kokemaan kyseenalaistamista tai miettimään, uskotaanko minua.”

6.2 Voimaantumisesta valtaistumiseen Voimaantumisen myötä nainen myös valtaistuu. Tällöin ytimessä on itsenä oleminen: tilan ja toimijuuden ottaminen, toisin toimiminen ja ratkaisujen tekeminen (Laitinen 2012). Miinan myötä naisten tietoisuus väkivallasta, sen vääryydestä ja vaikutuksista lisääntyi, omat rajat ihmissuhteissa löytyivät ja naisten toimintavalmius ja -voima kasvoivat: Ryhmätoiminnan myötä ”olen omaksunut syvän ymmärryksen väkivallan vaikutuksista ja tunnistan melko hyvin väkivallalle altistuneen ihmisen.” ”Kanta väkivaltaan on muuttunut, en hyväksy sitä missään muodossa, feminismi nostaa päätään!” ”Oma kynnys puuttua väkivaltaan ja kaltoin kohteluun madaltuu, tulee kärkkäämmäksi puuttumaan.” ”Nautin siitä, että saan määrätä itsestäni ja saan puhua, ja että kuunnellaan sen takia, että on tärkeää sanottavaa.” ”Olen nyt pidetty ihminen ja pystyn sanomaan!” 20

”...sitä kautta (ryhmän) on myös tullut tunne, että voi vaikuttaa asioihin.” ”Olen valmis työssäni tekemään asioita väkivaltakysymyksissä ja lähden mielelläni kehittämään sairaanhoitoon väkivaltatyön palveluita.” Väkivalta oli rapauttanut naisten omaa elämänhallintaa ja heidän kykyään liittyä lähiyhteisöönsä. Myös (uskonnollisessa) yhteisössä oleminen muuttui helpommaksi vaikeista asioista puhumisen myötä. Monet naiset kokivat Miinassa mukana olon turvalliseksi vaihtoehdoksi liittyä uudelleen osaksi sosiaalista verkostoa. Naisten palautteen mukaan Työskentely oli lisännyt varmuutta ja uskallusta sosiaalisten kontaktien luomiseen, ja tuonut sitä kautta uusia väyliä myös tuen saamiseksi. Naiset saivat myös uskallusta ottaa kontakteja ns. entiseen elämään, kuten ystäviin ja sukulaisiin, joihin välit olivat katkenneet väkivallan vuoksi. Edellä on käsitelty Miina-hankkeessa mukana olleiden naisten yksilöllisiä kokemuksia Miinan merkityksestä heille ja vaikutuksista heihin itseensä ja heidän elämäänsä. Yhteenvetona ja johtopäätöksenä heidän kerronnastaan voidaan todeta, että Miina on osaltaan mahdollistanut näille naisille valtaistuneen naiseuden kokemuksen. Merja Laitinen puhuu valtaistetusta naiseudesta analysoidessaan Miinan naisten kertomuksia parisuhdeväkivallasta. Tällaisen naiseuden ytimessä on itselle ja itsenä oleminen, tilan ja toimijuuden ottaminen, toisin toimiminen ja uuden suunnan valitseminen väkivallan prosesseissa (ks. Laitinen 2011, 70–71). Miinan merkitys naisen valtaistamisessa ja hänen valtaistumisessaan kiteytyy hyvin seuraavassa Miinan asiakkaana olleen naisen lausumassa: ”Joka kerta kun tulen, tunnen olevani vahvempi. Yksin ollessani helposti palaan tunteeseen, että olen heikko häviäjä ja itse aiheuttanut kaiken, mitä minulle on tapahtunut. Joskus tuntuu, että historia leimaa minut. Ihanaa onkin, että juuri se paikka, missä tiedetään ehkä parhaiten ikävät asiani, vapauttaa minut olemaan minä. Saan ajankohtaista tietoa ja mahdollisuuksia tekemiseen ja olemiseen, jonka kautta tunnen olevani osa joukkoa, joka todella yrittää muuttaa asioita. Emmekä me tyydy vain voivottelemaan kurjaa kohtaloamme.” 21

7 Ryhmät ja vertaisuuden mahtava voima Vertaisryhmien tunnuspiirteitä ovat ryhmän jäsenten kokemusten samankaltaisuus, oman tarinan jakaminen toisten kanssa, vertaisuus ja osallisuus. Kaksi viimeksi mainittua ovat hyvin merkittäviä väkivallan kohteeksi joutuneiden vertaisryhmissä, sillä ne vaikuttavat suuresti ihmisen selviytymiseen. Ryhmissä syntyy sosiaalista pääomaa ja kokemus siitä, että minä kuulun johonkin ja olen tarpeellinen. Ryhmätoiminta mahdollistaa kokemuksen osallisuudesta, jonka väkivalta on rapauttanut. Osallisuuden myötä ryhmissä rakennetaan ja jaetaan kokemusasiantuntijuutta,

minkä

merkitys

ulottuu

naisen

omasta

voimaantumisesta

yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. (Mehtola 2012, 7–8.) Kokemusasiantuntijuuteen palataan tuonnempana. Miina-projektin tavoitteena oli naisen voimaantumisen ja osallisuuden tukeminen ja vaikuttamistoiminnan kehittäminen väkivallasta selviytymiseksi. Vertaisryhmätoiminnasta ja sen kehittämisestä tuli hankkeen keskeisin toimintamuoto ja työskentelykeino tavoitteiden saavuttamiseksi. Miina-projektin aikana (2008–2012) eri projektipaikkakunnilla toimi yhteensä 23 eri ryhmää. Ryhmien toiminnan painopisteet vaihtelivat toipumisen ja selviytymisen vahvistamisesta toimintaan asiantuntijatyöryhminä. Ryhmissä käytettiin erilaisia toiminnallisia ja luovia menetelmiä, jolloin käytössä olivat ryhmäläisten vahvuudet ja osaaminen, kuten käden taidot, luovan ilmaisun taidot ja taiteelliset kyvyt, runot, taidekäsityöt ja valokuvaus. Kaikissa Miinan ryhmissä on omassa toimintaympäristössään ja kontekstissaan työstetty naisten omaa ja vertaisten väkivallasta selviytymistä, voimaantumista sekä osallisuuden ja vaikuttamisen vahvistamista. Hyvin erilaisten ryhmien syntyminen kertoo jo sinällään Miinan innovatiivisuudesta, kyvystä vastata väkivaltaa kokeneiden naisten erilaisiin tarpeisiin. Kokemukset väkivallasta voivat olla erilaiset. Tällöin ryhmä tarjoaa osallistujilleen vertaisuutta ja samalla peilin tunnistaa väkivalta ja sen eri muodot ja tarkastella erilaisia selviytymisen tapoja. Miina-projekti tarjosi tilaisuuden luoda niin sanottuja kohdennettuja eli fokusoituja ryhmiä. Niissä naisten kokemukset väkivallasta olivat keskenään samanlaisia. Myös niissä jaettiin vertaisuutta, mutta ne kokoontuivat tietynlaisten kokemusten tai aiheen ympärille. Tällöin ryhmätoiminta mahdollisti tiettyihin erityistilanteisiin sopivien selviytymiskeinojen pohdinnan. 22

Seuraavassa kuvataan näiden kohdennettujen ryhmien toimintaa ja tuloksia. Ryhmien kuvaukset perustuvat pääosin projektityöntekijöiden tuottamaan materiaaliin.

7.1 Fokusoidut ryhmät – monipuolisuus tukee väkivallasta selviytymistä Miina-kahvila Pienperheyhdistyksen Miina-kahvilan toiminta Vuosaaren Merikehdossa (torstaisin klo 9–12) toteutti projektin tavoitetta kehittää matalan kynnyksen kohtaamispaikka haavoittuvassa asemassa

eläville

naisille,

joiden

arkea

sävyttivät

esimerkiksi

yksinhuoltajuus,

lastensuojeluasiakkuus, päihdeongelmat ja väkivalta. Miinan asiakkuuteen naiset ohjautuivat sosiaalityön, varhaisen tuen ja oman aktiivisuuden kautta. Miina-ajattelu lähti kohtaamisista, joissa ei ollut valmista käsikirjoitusta tai ennalta määrättyä lopputulosta. Kohtaamisten tarkoitus oli rakentaa yhteistä toiminnan mallia, johon kaikki osallistujat toivat mukaan oman osaamisensa ja asiantuntijuutensa omien voimavarojensa mukaan. Kahvilan toiminnan merkitys naisille oli aluksi, että syntyi oma paikka, johon kynnys on matala: oman vertaisryhmän löytyminen,

turvallisuus,

konkreettinen tuki ja

arjen

rytmittyminen. Kahvila rytmitti jokaviikkoisella aukiolollaan naisten arkea ja tarjosi turvallisen paikan, jossa voi olla oma itsensä ja hoitaa asioitaan itselleen sopivalla aikataululla. Kahvilaan voi tulla lapsen kanssa pohtimaan tilannettaan, seurustelemaan, saamaan keskustelutukea ja hoitamaan asiointia esimerkiksi viranomaisten kanssa. Kahvilaan on voinut tulla myös akuutissa tilanteessa hakemaan apua ja ohjausta esimerkiksi turvakotiin. Kahvila tarjosi toimintaympäristön, jossa mahdollistui oma voimaantuminen ja sosiaalinen verkosto, yhteisöllisyyden kokemukset. Toiminnan pitkä aikajänne toi myöhemmin mukanaan myös vaikuttamisen kahvilan kautta. Kahvilan naiset ovat käyneet tapaamassa muun muassa neuvolatyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia ja keskustelleet heidän kanssaan väkivallan puheeksi ottamisesta väkivaltatilanteissa. Tapaamisten hyöty on ollut molemmin puoleinen, siitä kertoo seuraava palaute: 23

”Asiakastapaamisissa, yhteistyötapaamisissa sekä tiimin kesken tulee puhetta teistä usein: Merikehto, Miina-tapaamiset ja -kahvila vilahtelevat puheissa, kun puhutaan Vuosaaren alueen asioista ja asiakkaista. Tämä kertonee toimintanne tärkeyden alueellamme. Itse koen varhaisen tuen sosiaaliohjaajana hienona, että tällainen palvelu löytyy alueelta. Meillä on usein yhteisiä asiakkaita ja yhteistyö on sujunut hedelmällisesti. Toiminta on helposti saavutettavaa eli toimitte alueellamme, sekä helposti lähestyttävää – matalan kynnyksen paikka. Molemmat seikat ovat asiakasperheillemme erittäin merkittäviä.” (Sari Silander-Säilä, Vuosaaren kotipalvelu ja varhainen tuki). Kahvilassa alkoivat vähitellen keskustelut väkivaltailmiöstä uutisoinnin ja erilaisten poliittisten kannanottojen kautta. Naiset halusivat saada oman äänensä kuuluviin ja omat mielipiteensä esiin. Kahvilaan kutsuttiin vierailijoita, asiantuntijoita ja poliitikkoja, muun muassa Tuula Väätäinen, Sanna Vesikansa ja kirjailija Sofi Oksanen. Vierailut olivat erittäin merkittäviä naisten voimaantumisen ja vaikuttamisen kannalta. ”Vierailusta jäi todella hyvä fiilinki ja oli todella hienoa tavata miinalaisia. Päällimmäiseksi ehkä jäi ajatus siitä, kuinka vahvoja nämä naiset ovatkaan (vaikka eivät välttämättä itse koe sitä niin). Että minkälaisen mankelin läpi on menty ja silti elämä jatkuu. Samalla tietenkin tuli miettineeksi, että kuinka moni ei jaksa selviytyä mankelin läpi ja kuinka paljon voimia ihmiseltä vaaditaankaan. Kiertueella on tullut tavattua runsain mitoin ihmisiä ja myös heitä, jotka ovat pohtineet, mitä voisivat tehdä, jos lähipiirissä näkee suoraan väkivaltaa, mutta turvakoti tuntuu liian radikaalilta vaihtoehdolta. Näissä yhteyksissä olen puhunut näistä matalan kynnyksen paikoista, joille selvästi on tarvetta enemmän. Ja selvästi tällainen toimintamuoto on ihmisille aika lailla uutta kamaa, ei olla edes ajateltu, mitä kaikkea toimintaa kuuluu tai voisi kuulua.” (Sofi Oksanen). Miina-kahvila on osoittanut toiminnallaan todeksi Miinan toiminta-ajatuksen: asioiden mahdollistamisen kautta syntyy osallisuutta ja vaikuttamista. Kahvilatoiminta todentaa ja tekee näkyväksi myös sen, mikä merkitys työn pitkäjänteisyydellä on selviytymiselle. Vielä toiminta on esimerkki siitä, miten hyödyllinen, tarpeellinen ja edelleen kehittämistä vaativa osa väkivaltatyötä on toimiva verkostotyö eri toimijoiden kesken. Miina-projekti osoitti tämän myös 24

muulla toiminnallaan. Väkivaltatyössä yhteistyötä tarvitaan niin julkisen sektorin ja järjestöjen kuin eri järjestöjen ja ammatillisten toimijoiden välillä. Fokusoidut ryhmät Mikkelin Miinassa Mikkelissä ”VIOLA:n Miinassa” toteutettiin useita erilaisia fokusoituja eli kohdennettuja ryhmiä. Narsistien uhrien ryhmän tavoitteena oli voimaantumisen tukeminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen vaikeassa elämäntilanteessa, johon liittyi lasten huoltoon ja tapaamisiin liittyviä kiistoja, omaisuuden ositukseen liittyviä erimielisyyksiä ja oikeudenkäyntejä. Entiset puolisot uhkasivat naisten ja heidän lastensa arkea ajoittain väkivallalla. Naisten Voima-ryhmä (lapsuudessaan seksuaalista väkivaltaa kokeneet naiset) koostui naisista, joilla oli jo takanaan pitkäkestoiset ryhmäprosessit. He jatkoivat nyt toimintaansa asiantuntijaryhmänä kooten ja arvioiden materiaalia ja hoitomuotoja, jotka tukevat lapsuuden hyväksikäyttökokemuksista kuntoutumista. Ikääntyneiden naisten ryhmä (+70), Miinan muorit, syntyi naisten omasta pyynnöstä. Pitkään, vuosikymmeniä väkivaltaisessa suhteessa eläneet naiset halusivat kohdata ja jakaa elämänkokemuksiaan vertaistensa kanssa. Menneiden vuosikymmenien väkivaltakokemusten läpikäymisen sijaan ryhmä valitsi toiminta-ajatuksekseen tulevaisuuteen suuntaamisen, mikä vahvisti selviytymisen kokemusta ja kykyä löytää myönteisiä ja vaihtoehtoisia tarinoita elämänkululleen. (Mehtola 2012, 39–40.) Miinan muorit on hyvä esimerkki siitä, että väkivaltaa kokeneilla naisilla on osaamista, taitoa ja halua vaikuttaa, kunhan se heille mahdollistetaan. Vertaistuen ohella ryhmän keskeinen tavoite oli vaikuttaa väkivallan vastaiseen toimintaan. Ryhmässä tehtiin esimerkiksi suuria, huovutettuja käsitöitä, joita lahjoitettiin asiantuntijoille tai tehtiin tilaustyönä joillekin viranomaistahoille. Ryhmäläiset

alkoivat

ajan

myötä

toimia

kokemuskouluttajina

eri

työyhteisöjen

koulutustilaisuuksissa ja oppilaitoksissa. Teemana oli ikääntyneisiin kohdistuva väkivalta, ilmiön tunnistaminen ja puheeksi otto. Ryhmäläiset kouluttivat lähihoitajaopiskelijoita, muistihoitajia ja AMK:n geriatriaan erikoistuvia sairaanhoitajia. Tilaisuuksien merkitys oli kahdensuuntainen. Ryhmäläiset löysivät niiden myötä uusia merkityksiä kokemuksilleen ja 25

arvostusta itselleen. Samalla he sanoittivat väkivaltaa ja tekivät sitä näkyväksi sekä auttoivat kuulijoita ymmärtämään väkivaltaa kokeneen ikääntyneen tilannetta ja palvelutarpeita. Miinan muorit ovat olleet vahvasti toteuttamassa Miinan tavoitetta vahvistaa kansalaistoimintaa väkivaltatyössä. Ikääntyneet naiset ovat omissa sosiaalisissa verkostoissaan, poliittisessa toiminnassaan ja omissa järjestöyhteyksissään nostaneet ikääntyneisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiin. Projektityöntekijä on tehnyt yhteistyötä muun muassa omaishoitajayhdistyksen ja muutaman muun yhdistyksen kanssa. Miinan muorien toiminnassa sai alkunsa myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivä Salonki-malli. Tähän toimintamalliin palataan tuonnempana asiantuntijaryhmien yhteydessä (s. 32). Samaan uskonnolliseen yhteisöön kuuluvien naisten ryhmät Oulun Miinassa paneuduttiin uskonnollisten yhteisöjen erityiskysymyksiin väkivaltatyössä. Tämä on ensimmäinen kerta liiton ja yhdistysten väkivaltatyön historiassa, kun väkivaltatyötä tehdään myös yhteisön kanssa yksilöasiakkaan sijaan.

Kehittämistiimi projektin mahdollistajana

Aivan

projektin

alussa

projektityöntekijä

pohti

kysymystä:

”Miten

alkaa

Miinaa?”

Uskonnollisen yhteisön jäsenistä koostuvan kehittämistiimin muodostaminen oli Miinan kannalta

elintärkeä. Tiimissä

projektityöntekijä

ensi-

oli yhdeksän yhteisöön kuuluvaa turvakotiyhdistyksen

ammattilaista

toiminnanjohtaja.

Ilman

sekä tiimiä

projektityöntekijällä ei olisi ollut mahdollisuutta toimia yhteisön sisällä. Projekti olisi jäänyt turvakodin avopalvelujen ryhmätoiminnan ja yksilötyön toteuttamiseksi ilman laajempaa vaikutusta. Tiimi oli projektin keskeinen suunnittelija ja toimija. Huomionarvoista on se, että tiimin jäsenet olivat vapaaehtoisia toimijoita eri puolelta Suomea. Tiimi kävi läpi oman ryhmäytymisen prosessinsa. Projektityöntekijä sanoitti prosessia ja selkiinnytti projektin perustehtävää kokoamalla keskusteluja, joita käytiin sekä sähköpostitse, puhelimella,

koulutuskurssien

yhteydessä että 26

varsinaisissa

tiimien

kokouksissa.

Luottamuksen rakentaminen oli keskeistä. Sitä tarvittiin suhteessa projektityöntekijään ja ensija turvakotiyhdistyksen työhön. Myös tiimiläisten oli opittava tuntemaan toisensa. He edustivat eri sukupolvia ja sukupuolia, erilaista asemaa suhteessa uskonnolliseen yhteisöön ja he olivat eri puolelta Suomea. Naisten vertaisryhmät Ryhmien tarkoituksena oli kokeilla erilaisia vertaistuen muotoja, etsiä keinoja väkivaltaa kokeneen naisen osallisuuden vahvistamiseen sekä tuoda projektiin kokemusasiantuntijoiden ääni. Vertaisuudessa oli keskeistä samaan yhteisöön kuuluminen eli sama uskonnollinen vakaumus ja väkivallan kokemus. Yhteisöön kuuluminen vaikuttaa monin tavoin yhteisön jäsenten elämäntapaan. Väkivalta rikkoo hyvän ja oikean perhe-elämän ideaalin. Tämä on erityisen vaikeaa yhteisössä, joka korostaa perheen eheyttä ja anteeksiantoa ongelmien ratkaisijana. Ryhmäläiset tarkastelivat kokemuksiaan kolmesta näkökulmasta. Ensin jaettiin vertaisten kanssa omia kokemuksia perhe-elämästä. Toisena käsiteltiin suhdetta omaan yhteisöön jakamalla kokemuksia siitä, miten läheiset ja oma yhteisö ovat reagoineet väkivallan esille tuloon ja naisen tai perheen tekemiin ratkaisuihin. Kolmanneksi pohdittiin sitä, mitä pitäisi tehdä, jotta yhteisössä ymmärrettäisiin paremmin, millainen ilmiö lähisuhdeväkivalta on. (Pohjoisvirta 2012, 38.) Naisten vertaisryhmiä oli vuosittain Oulussa 1–3 ja Helsingissä ja Jyväskylässä kummassakin yksi. Kaikkiaan näitä ryhmiä oli projektin aikana 14. Osallisuuden toteutumisesta kertyi monenlaisia kokemuksia, pirstaleisia ja satunnaisia. Monet niistä olivat ensiaskeleita ja sellaisina merkittäviä aloituksia. Ennen kaikkea ne olivat ryhmäläisten omia ja oma-aloitteisia askeleita. Nämä naiset tiesivät itse, miten yhteisössä on mahdollista toimia. Suunta oli henkilökohtaisesta, häpeää tuottavista kokemuksista ilmiön ymmärtämiseen

haluun

vaikuttaa

omassa

yhteisössä

eli

omassa

paikallisessa

Rauhanyhdistyksessä ja lisäksi laajemmin oman herätysliikkeen (vanhoillislestadiolaisuus) sisällä.

Naisten

antamat

palautteet

kertoivat

vertaistuen

mahdollistumisen

merkityksestä

yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteen lievittäjinä, omanarvontunnon vahvistumisesta sekä omien rajojen löytymisestä sekä suhteessa omaan puolisoon että muihin ihmisiin. Myös yhteisössä oleminen helpottui, kun vaikeista asioista puhuttiin ja kirjoitettiin. Vaikuttamistyö alkoi elää naisten keskuudessa. Jotkut ryhmäläisistä osallistuivat entistä aktiivisemmin keskusteluihin tai käyttivät seuroissa puheenvuoroja perheiden vaikeista asioista. Vaikuttamistyötä tehtiin myös hiljaa kahdenkeskisissä suhteissa. Jotkut ryhmäläisistä soittelivat perheen vaikeissa tilanteissa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseen (SRK) tavoitteenaan ottaa kantaa ja vaikuttaa. He halusivat myös ryhmään vieraaksi niitä miehiä, joilla asemansa vuoksi oli vaikutusmahdollisuuksia, kuten perhe- ja diakoniatyön sihteerin ja yhteisön lehden Päivämiehen päätoimittajan. Tapaamisen seurauksena Päivämiehessä oli teemasta aikaisempaa selkeämpiä artikkeleita. Ryhmät tuottivat materiaalia naisten ajatuksista ja kokemuksista selviytymisen matkasta ja toiveista omalle lähiyhteisölle. Niistä tehtiin dioja koulutuksiin. Ryhmäläiset olivat alkaneet muutenkin verkostoitua ja tavata toisiaan. Miinan aikana ja vaikutuksesta väkivallan kokijasta oli näin kehittynyt kokemusasiantuntija. Nettiturvakodin sivustolle perustettiin suljettu keskusteluryhmä, joka toimii edelleen. Ryhmä toimii kokonaan vapaaehtoisvoimin, vastuu oli aluksi yhdellä ihmisellä, nyt hänellä on ohjaajapari. Tässä nettiryhmässä oli lokakuusta 2010 vuoden 2012 loppuun 46 eri osallistujaa ja he laittoivat 1550 viestiä, mikä tarkoittaa keskimäärin 33 viestiä ryhmäläistä kohden. Tärkeimpänä nettiryhmäläisten palautteissa pidettiin mahdollisuutta jakaa samanlaisia kokemuksia sekä samaan yhteisöön kuulumista. Tärkeänä pidettiin myös yhdyshenkilöä, joka tarvittaessa haastatteli ryhmään haluavat ja ajoittain osallistui keskusteluun. ”Aivan mahtava ryhmä. Netin kautta yhteyden pitäminen samassa elämäntilanteessa oleviin, on hyvä, koska kaikki asuvat niin hajallaan, kaikilla on oma kiireinen elämä ja voi kirjoittaa tai lukea mihin kellonaikaan ehtii ja on asiaa.” Nettikeskusteluihin osallistujista osa on mukana myös vertaisryhmissä, mutta osalle naisista se on ainoa vertaistuen paikka, mikä korostaa tällaisen toimintamuodon suurta merkitystä.

Ryhmäläisten yhteinen vertaiskurssi Vertaisuuden suureen voimaan ja merkitykseen on uskominen, kun tarkastelee, miten vertaistoiminta Oulun Miinassa laajeni ja syveni. Ryhmät toimivat kolmella paikkakunnalla (Oulu, Jyväskylä ja Helsinki) ja lisäksi oli nettiryhmä. Ryhmäläiset olivat tietoisia toistensa olemassaolosta ja halusivat päästä jakamaan kokemukset toisten kanssa. Tämän isomman kokoontumisen tuli tapahtua yhteisön omissa rakenteissa, jotta se jäisi elämään projektin päätyttyä. Opiston, tiimin ja projektityöntekijän yhteistyöllä saatiin toteutettua

ryhmien

yhteinen voimaantumiseen keskittyvä vertaiskurssi. Kurssipalautteissa nousi vahvasti esille toive kurssien jatkumisesta. Toive toteutui seuraavana vuonna ja edelleen projektin päätyttyä. Palautteissa nousi tärkeimmäksi asiaksi vertaistuen merkitys. Yhteinen taustayhteisö toi väkivallan kokemuksiin erityisiä piirteitä ja merkityksiä, joiden jakaminen samaan yhteisöön kuuluvien kanssa oli mahdollistunut ryhmissä. Eri vertaisryhmien yhteisellä kurssilla kokemusten käsittely syveni, häpeän ja erilaisuuden tunne lievenivät. Monet ryhmien naisista olivat

kokeneet

yksin

jäämistä

yhteisössä

väkivallan

sen

aiheuttaman

vaikean

elämäntilanteen vuoksi. Opistolla järjestetty yhteinen kurssi osoitti, että yhteisössä voi olla paikka, jossa tulee kohdatuksi ja on muita jakamassa kokemuksia: ”Se lämpö, hyvä olo, vapautuminen, ihmisarvon kohtaaminen, samaa kokeneiden saunassa.” ”Vertaiskurssi voimaannutti, antoi näköaloja perhetilanteeseen ja uskossa säilymiseen, vahvisti luottamusta ymmärretyksi tulemiseen ja asioista puhumisen oikeutukseen ja mahdollisuuteen, tunteiden ilmaisemiseen ja niiden kanssa pärjäämiseen ajan kanssa.” Väkivaltakysymysten esiin nostaminen ja ongelman kohtaaminen yhteisön sisällä laajenivat edelleen Miina-projektin etenemisen myötä. Uudeksi tärkeäksi foorumiksi muodostuivat yhteisön

kristillisillä

opistoilla

järjestetyt

koulutuskurssit

yhteisön

ammattilaisille

(sosiaalityöntekijät, opettajat, terapeutit, papit, terveydenhuollon ammattilaiset…). Kursseja järjestettiin projektin aikana neljä (osallistumisia noin 100). Koulutukset toteutettiin opiston lyhytkursseina viikonloppuisin. Perheväkivaltateeman tuominen kurssitarjontaan tapahtui melko luontevasti, joskin teema ja yhteistyö ulkopuolisen tahon kanssa (Miina-projekti) oli

uutta

kysymyksiä

herättävää.

Vaadittiin

kehittämistiimiläisten

taustatyötä

projektityöntekijän kärsivällisyyttä viedä asiaa neuvotellen eteenpäin. Kurssilaiset olivat valmiita puhumaan asioista suoraan. He jakoivat työhönsä ja yhteisöönsä liittyviä kokemuksia, osa myös henkilökohtaisia kokemuksiaan. Myönteinen kurssipalaute ja tarve nostaa perheväkivaltaan liittyviä asioita esiin olivat jossain määrin yllättäviä kehittämistiimille. Oli tärkeää, että kurssien palaute meni myös opistolle ja kurssilla olleille johtohenkilöille. Kursseista

pyydettiin

kirjalliset

palautteet.

Tärkeänä

pidettiin

koulutuksen

moniammatillisuutta ja mahdollisuutta keskustella toisten yhteisöön kuuluvien ammattilaisten kanssa yhteisössä ilmenevästä perheväkivallasta ja saada tietoa ja välineitä kohdata väkivaltaa. Yhteisön johtohenkilöiden mukana oloa koulutuksissa pidettiin tärkeänä: ”Jo pelkkä yhdessä pysähtyminen näiden vaikeiden asioiden eteen antaa uutta rohkeutta mennä lähelle silloin, kun todella tarvitaan apua.” ”Perheväkivaltaa on yhteisössämme, emme voi ummistaa silmiämme. Tämän kurssin jälkeen tulen ”puuttumaan”, otan asioista selvää, jos kohtaan yhteisössä tai muualla perheväkivaltaa.” ”Kurssi on varmasti lisäämässä ymmärrystä hoitaa asioita oikein yhteisössä, ja kun koolla on useampia ihmisiä, myös toimintatapoihin voi saada konkreettisia muutoksia, Yhden ihmisen puheen on helppo unohtaa, mutta kurssilta tuleva palaute on otettava huomioon siionin toimintaa kehitettäessä.” ”Jo tietoisuus, että tällaista koulutusta on, ja että vaikeisiin asioihin paneudutaan vakavasti, vaikuttaa yhteisössä ennalta ehkäisevästi sekä pysäyttävästi alkaneisiin tapauksiin, ja rohkaisee kaikkia meitä, jotka joudumme tarttumaan asioihin. Näistä uskalletaan puhua ääneen ja rohkaista selvittämään tilanteet.” ”Oli myös tärkeää, että SRK:lta oli edustaja mukana ja hän sai asiallista tietoa ammattilaisilta väkivallan ilmiöstä. Edustajan kautta asia menee hyvin perille johtokuntaankin, toivottavasti. Näin emme myöskään toimi irrallisesti, vaan tulee sitoutettua SRK tähän asiaan myös.” 30

SRK:ssa on käynnistynyt perhe- ja diakoniatyön kehittäminen, mihin liittyen kaikkiin rauhanyhdistyksiin (n. 200) on nimetty diakoniatyön vastuuhenkilöt. Osa heistä on ollut Miina-projektin kursseilla. Viimeinen kurssi järjestettiin yhteistyössä yhteisön perhe- ja diakoniatyön kanssa, jolle jäi vastuu kurssien jatkumisesta. Perheväkivallan teema on ollut keskeisesti esillä helmikuussa 2013 Jämsän kristillisellä opistolla psykososiaalisen tuen ammattilaisille suunnatulla kurssilla. Edellä

kuvattujen

kehittämistiimiläiset

toimintamuotojen puhuivat

lisäksi

perheväkivallasta

huomionarvoista ja

myös

on,

että

Miina-projektista

projektin noin

paikkakunnalla noin 30 tilaisuudessa, joissa kuulijoiden määrä vaihteli muutamasta kymmenestä useisiin satoihin. Miinan, sen Oulun osaprojektin, työskentelystä voidaan todeta, että toiminnan vaikutukset olivat ulottuvuudeltaan ja vaikutuksiltaan valtakunnallisia – ja työ jatkuu edelleen, vaikka projekti on päättynyt. Väkivaltatyön saralla työskenneltiin nyt myös ensimmäistä kertaa yhteisöjen kanssa, mistä saatiin Miinan myötä arvokasta kokemusta ja osaamista. Tätä kokemusta pyrittiin levittämään Oulussa työskentelyyn myös muiden yhteisöjen kanssa. Pohjois-Suomen Romaniyhdistyksen kanssa neuvoteltiin yhteistyön käynnistämisestä. Yhdessä järjestettiin yksi koulutuksellinen keskustelutilaisuus romaniperheille lasten kasvatuksesta. Yhteistyön jatkuminen olisi vaatinut enemmän sitoutumista, kuin mikä nyt oli mahdollista. Kiinnostus jäi kuitenkin elämään molemmin puolin ja tulevaisuudessa asiaan palataan Miinan eväin. Miinan myötä Oulussa alkoi yhteistyö Adventtikirkon kanssa. Adventtikirkolla järjestettiin yleisötilaisuus naisiin kohdistuvasta väkivallasta (40 osallistujaa) sekä kolme ryhmäiltaa väkivaltateemasta. Seurakunnan jäsen on ehdottanut perheväkivaltaa teemaksi adventtikirkon valtakunnalliseen kokoukseen vuonna 2013.

7.2 Asiantuntijaryhmät – vaikuttamista ja asiantuntijatyötä Yhtenä Miinan toimintaa kuvaavana ja avaavana käsitteenä on mainittu valtaistuminen, mikä tarkoittaa väkivaltaa kokeneiden naisten tietoisuuden, toimintavalmiuksien ja -voimien lisääntymistä. Miinassa valtaistuminen todentui asiantuntijaryhmien toiminnassa. Tässä luvussa tarkastellaan kokemusasiantuntijaryhmien toimintaa eli sitä vaikuttamis- ja asiantuntijatyötä, joissa vertaisryhmät ovat olleet mukana. On hyvä todeta, että ryhmissä läsnä olevina elementteinä ovat aina olleet vertaisuus ja naisen omaan kokemukseen perustuva asiantuntijuus. Ryhmien tavoitteet ja toiminnan painopisteet ovat kuitenkin voineet olla erilaiset. Vertaisryhmä tarkoittaa ryhmää, jonka pääasiallinen tavoite on vertaistuen avulla vahvistaa ryhmäläisten omaa toipumista ja voimaantumista. Kokemusasiantuntijaryhmä on tietyn kehittämistavoitteen ympärille koottu työryhmä, jonka jäsenet ovat kokemuksensa kautta aiheen

asiantuntijoita.

Kokemusasiantuntijaryhmään

osallistuva

yleensä

ollut

vertaisryhmässä, jolloin vertaistuen tarve ei nouse asiantuntijaryhmässä liian keskeiseksi. (Mehtola 2012, 43.) Miinan Salonki Aiemmin

esiteltyjen

Miinan

muorien

toiminnasta

sai

alkunsa

yhteiskunnalliseen

vaikuttamiseen pyrkivä Salonki-malli. Miina-muorit, +70-vuotiaiden naisten ryhmä, jonka jäsenillä

oli

noin

vuoden

kokemus

väkivaltaisesta

avioliitosta,

halusi

kohdata

henkilökohtaisesti asiantuntijoita, viranomaisia ja poliittisia päättäjiä. Naiset halusivat kertoa heille kokemuksistaan ja palvelutarpeistaan ja sitouttaa heitä väkivallan vastaiseen toimintaan. Salonki toimi siten, että ryhmä kutsui vieraakseen tärkeäksi katsomiaan henkilöitä, yksi kerrallaan.

Vieraina

oli

muun

muassa

rikostutkija,

terveydenhuollon

edustaja,

sosiaaliviranomainen, kuntapoliitikkoja ja kansanedustajia. Keskusteluiden aiheina olivat naisten kokemukset väkivallasta, epäkohdat ja palvelutarpeet sekä vieraan mahdollisuudet vaikuttaa tilanteeseen. Salongin toiminnasta koottiin ryhmäläisiltä palautetta haastatteluin ja vierailta kirjallisesti. Naiset kertovat palautteessaan, kuinka 32

on tullut kuulluksi

totuttu, omaksuttu tarina itsestä on muuttunut

on saanut kunnioitusta itseään ja tarinaansa kohtaan

on voinut vaikuttaa.

Ryhmän kokemus voidaan tiivistää seuraavaan palautteeseen: ”Miinan Salonkien parasta antia on ollut saada omalle kohtalolleen ja tarinalleen uusia merkityksiä. Kaikki ne raskaat kokemukset olen voinut nyt jakaa ryhmässä ja salonkiimme kutsutut vieraat ovat olleet kiinnostuneita meidän kokemuksistamme ja tahtoneet tietää, miten olemme selvinneet ja miten meidän asemassa olevia ihmisiä tulisi tukea.” Vierailta kysyttiin kirjallisesti, mikä sai heidät tulemaan salongin vieraaksi, oliko vierailulla merkitystä omaan työhön ja olivatko he miettineet, miten uhrien asemaa voisi parantaa? Seuraavassa koontia palautteista: -

vain kuuntelemalla ja keskustelemalla asianomaisten naisten kanssa pääsee perille, mistä kaikesta on kysymys

vierailu vahvisti ymmärrystä väkivaltatyön tärkeydestä, erityisesti kun on kyse lähisuhdeväkivallasta ja lasten mukana olosta siinä

ymmärrys väkivallan monivaikutteisuudesta lisääntyi

vierailu syvensi käsitystä siitä, kuinka paljon on vielä tekemättä

valmius omien toimintatapojen tarkistamiseen ja muuttamiseen

valmius ja sitoutuminen konkreettisiin toimenpiteisiin.

Salongin vaikutuksesta syntyi myös tuloksia ja konkreettisia toimenpiteitä palveluiden ja lainsäädännön kehittämiseksi:

poliisi antoi suoran puhelinnumeronsa Salongin naisten käyttöön

syntyi valtuustoaloite turvakodin perustamiseksi

asiakkaat ja kuntalaiset osallistuivat kuntalaisaloitteen tekemiseen, jossa vaadittiin hälytyslaitteiden järjestämistä väkivallan kohteeksi joutuneille sekä moniammatillisen työryhmän perustamista Mikkeliin. Aloitteen tueksi tehtiin valtuustoaloite, joka joudutti asian käsittelyä. Kunnan perusturvalautakunta teki päätöksen, jonka mukaan 33

hälytyslaitteet saa lainaksi sosiaalitoimistosta. Tällainen päätös lienee ensimmäinen laatuaan Suomessa. -

paikallisten tiedotusvälineiden (TV, sanomalehdet) runsas uutisointi

lainsäädännön epäkohdat tulivat päättäjien tietoon valtakunnan tasolla, minkä seurauksena kansanedustaja teki lakialoitteen vainoamisen kriminalisoimiseksi. Asia edennyt niin, että lakiesitys on eduskuntakäsittelyssä maaliskuussa (2013).

laadittiin kirjallinen kysely Suomen hallitukselle (6.9.2012) lapsen asemasta perheväkivaltatilanteessa ja hänen oikeussubjektin asemastaan. Asiasta on tekeillä lakialoite.

Salonki-malli osoittautui rakenteeksi, jonka avulla löytyi vaikuttamisen väyliä ihmisille, joiden ääni ei muuten tule kuulluksi, hiljaiset saivat äänen! Salonki mahdollisti yhteistoiminnallisen vuorovaikutussuhteen. Salongin vieras ei voinut olla ammatillisen roolinsa taakse piiloutuva neutraali kuulija tai tarkkailija, vaan salonki synnytti aktiivisen molemminpuolisen dialogin. Samalla perinteinen palvelumalli, jossa asiakas on helposti ”altavastaajana”, kääntyy ikään kuin toisin päin. Salonki loi vaikuttamisen vahvistamisen näkökulmasta kriittisen peilin ammatillishallinnollisille toimintamalleille ja palvelujärjestelmille. Tässä mallissa kohtasivat uudella tavalla yksilön elämismaailma ja järjestelmän systeemimaailma. Tämän kohtaamisen parantaminen on ollut yksi Miina-projektin tehtävä. Salongit ovat osoittautuneet tehokkaaksi toimintamalliksi uudistaa ja muuttaa väkivaltatyötä. Muutostyöhön ei ole tarvittu suuria taloudellisia resursseja, vaan enemmänkin ajatustason muutosta.

Tärkeintä

avoin keskustelu,

tasavertaisuus

vastavuoroisuus,

jossa

kokemusasiantuntijat, ammatilliset asiantuntijat ja luottamushenkilöt luovat uutta osaamista ja uusia rakenteita väkivaltatyöhön. (Mehtola 2012, 47.) Vainon kohteeksi joutuneet naiset asiantuntijatyöryhmänä VIOLA:n Miina tarjosi toimintaympäristön vainon kokeneista naisista muodostetulle asiantuntijaryhmälle. Se asetti tavoitteekseen laatia esite- ja opasmateriaalia vainon kohteeksi joutuneille perheille, nostaa vainoaminen julkiseen keskusteluun sekä saada vainoaminen kriminalisoiduksi. Ryhmään kuului viisi vainon kohteeksi joutunutta naista. He kokoontuivat noin kahden viikon välein vuoden ajan. Ryhmä käytti paljon aikaa oman kokemuksellisen tietonsa tutkimiseen. Naisten työskentelyn lähtökohtana oli nostaa yksityinen kokemus 34

yhteiskunnallisella tasolla keskustelun ja tarkastelun kohteeksi. Ryhmä perehtyi muiden Pohjoismaiden lainsäädäntöön ja vainon kohteeksi joutuneille suunnattuihin palveluihin. Kävi ilmi, kuinka tuntematon ja kohtaamaton ilmiö vaino oli Suomessa. Muualla se oli tunnettu ja tunnistettu ja uhreille oli tarjolla monipuolista tukea ja heidän turvallisuuttaan lisääviä menetelmiä. (Mehtola 2012, 47.) Ryhmän tavoitteet muotoutuivat yksityisistä kokemuksista toimenpideohjelmaksi muutoksen saamiseksi vallitseviin epäkohtiin. Ensimmäiseksi ryhmä halusi lisätä väkivaltatyötä tekevien tietoisuutta vainosta ja tehdä siitä tunnetun ja tunnustetun väkivallan muodon. Ryhmän naiset osallistuivat tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin, antoivat lukuisia haastatteluja ja kutsuivat poliittisia vaikuttajia Salonkiinsa. He tuottivat myös opas- ja tiedotusmateriaalia. Toiseksi ryhmä otti toimintaansa kohteeksi vainon kohteeksi joutuneiden perheiden palveluiden kehittämisen. Ryhmä suunnitteli viisivuotisen hankkeen, jonka tavoitteiksi asetettiin vainon kohteeksi joutuneiden turvallisuuden ja toimintakyvyn vahvistaminen ja vainoamisen ennalta ehkäisy. Hankkeelle haettiin rahoitusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Hankehaku sai myönteisen päätöksen ja elokuussa 2012 alkoi RAY:n rahoittama Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennalta ehkäisy Varjo -hanke (2012–2017). Tätä on pidettävä merkittävänä ja historiallisena saavutuksena, sillä koskaan aikaisemmin liiton tai yhdistysten historiassa kokemusasiantuntijat eivät ole alusta lähtien osallistuneet hankesuunnitelman tekoon. Hanketta toteuttavat yhteistyössä VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry. ja Oulun Ensi- ja turvakoti ry. Vainon kohteeksi joutuneiden naisten ryhmän kolmas toimintamuoto oli poliittinen vaikuttaminen sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Aiemmin on jo Salonkitoiminnan yhteydessä mainittu siitä, kuinka naisten aktiivisen vaikuttamistyön tuloksena väkivallan ja siis myös vainon kohteeksi joutuneet saavat perusturvalautakunnan päätöksen mukaisesti hälytyslaitteet lainaksi sosiaalitoimistosta. Vainottujen

naisten

ryhmä

oli

perehtynyt

vainon

kohteeksi

joutuneita

koskevaan

Pohjoismaiden lainsäädäntöön. Muista Pohjoismaista poiketen Suomen lainsäädäntö ei tarjoa turvaa vainon kohteeksi joutuneille. Naisten aktiivisen vaikuttamistyön myötä, kuten kutsumalla poliittisia vaikuttajia Salonkiin, valtakunnan tasolla eduskunnassa käynnistyi 35

lainsäädäntötyö vainon kriminalisoimiseksi. Lakialoitteen asiasta teki kansanedustaja, joka oli tavannut vainottuja Miinan Salongissa. Lopputuloksena on, että laki vainon kriminalisoinnista tulee voimaan alkuvuonna 1.1.2014. Tämä on uskomaton voiman- ja taidonnäyte siitä, millaiseen vaik k uttamiseen poliittisella ja yhteiskunnallisella tasolla Miinan naiset ylsivät.

8 Kokemusasiantuntijuus Miinassa – yksilön voimaantumisesta kansalaistoiminnan vahvistamiseen Raportin

sivuilla

ryhmistä

puhuttaessa

esiintynyt

termi

”kokemusasiantuntija”.

Kokemusasiantuntijuudessa on kysymys väkivaltaa kokeneen naisen omaan kokemukseen perustuvasta asiantuntijuudesta, hänen kokemuksellisen tietonsa tuomisesta julki ja halustaan sen kautta vaikuttaa ja saada aikaan muutosta. Yksi Miina-projektin tavoite oli kokemusasiantuntijuuden esiin nostaminen ja kehittäminen. Tässä luvussa tarkastellaan, miten kokemusasiantuntijuus todentui ja mitä se tuotti käytännön projektityössä.

Miinan

kokemusasiantuntijuus

toimintaa oli

koko

vaikutuksia projektin

kirjattaessa ajan

sen

voidaan toiminnan

todeta,

että

keskiössä.

Kokemusasiantuntijuus on itse asiassa ollut ankkuroituneena jo projektin lähtökohtana toimineeseen sosiokulttuurisen innostamisen viitekehykseen. Se korostaa yksilöiden ja yhteisöjen

elämänlaadun

hyvinvoinnin

parantamisen

lähtevän

ihmisten

omasta

osallistumisesta. ”Miinan kielellä” ilmaistuna hankkeen lähtökohta on ollut sosiokulttuurisen innostamisen ajatus siitä, että väkivaltaa kokeneella naisella on halu ja pyrkimys vaikuttaa ympäristössään oleviin epäkohtiin, vaikka oma elämä olisikin väkivallan vuoksi ahdistavaa ja traumatisoivaa.

8.1 Kokemusasiantuntijuus muutoksen voimana Kokemusasiantuntijuudessa on sisällöllisesti kysymys tiedosta,

taidosta, osaamisesta,

kokemuksesta ja toimijuudesta (Laitinen 6.11.2012). Miina-hanke pyrki mahdollistamaan väkivaltaa kokeneille naisille nämä asiat. Tämä merkitsi sitä, että kokemusasiantuntijuus oli Miinassa monitasoista. Sitä voidaan tarkastella sekä yksilö-, ryhmä- että yhteisötason toimintoina. Käytännössä tämä näkyi kokemusasiantuntijoiden toimintana monilla eri areenoilla.

8.1.1

Väkivaltaa kokenut nainen asiantuntijana

Väkivaltaa kokeneella naisella omaan kokemukseen perustuva asiantuntijuus on aina läsnä. Miina-projektissa lähtökohta naisen omalle toimijuudelle oli se, että sekä nainen itse että projektin työntekijät tunnistivat tämän eletyn ja koetun kautta syntyneen tiedon olevan merkityksellistä. ”Käyttövoimana” naisen omalle toimijuudelle oli lisäksi se, että Miinassa uskottiin naisen asiantuntijuuteen ja hänen aktiiviseen ja vastuulliseen toimijuuteensa väkivallasta toipumisen prosessissa. (Vrt. Laitinen 6.11.2012.) Miina-projektin edetessä naiset kokemusasiantuntijoina alkoivat osallistua eri tavoin väkivallan vastaiseen toimintaan. Naiset toimivat ryhmissä vertaisohjaajina työntekijän rinnalla sekä tukihenkilöinä vertaisilleen. He myös toimivat kokemuskouluttajina ammatillisissa peruskoulutuksissa ja täydennys- ja lisäkoulutuksissa (lähihoitajat, sairaanhoitajat ja muistihoitajat.) Naiset ovat lisäksi pitäneet alustuksia ja puheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksissa ja seminaareissa, joista mainittakoon Ensija turvakotien liiton eri koulutustilaisuudet (kansalaistoiminnan työkokoukset, väkivaltatyön naisverkosto), valtakunnallisissa seminaareissa (väkivaltatyön verkostofoorumit, Nordiska Kvinnor mot Våld -konferenssi). Naiset myös antoivat lukuisia haastatteluja eri lehtiin (esim. Helsingin Sanomat, Iltalehti, Iltasanomat,

Länsi-Savo,

Anna,

Naiset,

Mielenterveyslehti,

liiton

Enska)

sekä

radiohaastatteluja Ylen paikallisuutisiin, valtakunnan verkon eri ohjelmiin, Ylen radio- ja TV uutisiin sekä Silminnäkijä-ohjelmaan. Lisäksi yksi kokemusasiantuntija sanoitti kokemuksiaan

kirjoittamalla

artikkelin

Miina-projektissa

syntyneeseen

Veitsen

terällä.

Naiseus

parisuhdeväkivalta -kirjaan. Myös tämän kirjan kuvituksesta vastasi väkivaltaa kokenut nainen. Tutkimustiedon tuottaminen oli naisille yksi väline välittää kokemuksiaan ja päästä vaikuttamaan.

Miinan

naiset

osallistuivat

useisiin

tutkimuksiin

joko

kirjoittamalla

kokemuksistaan tai antamalla haastatteluja. Heidän motiivinaan antaa omat kokemuksensa tutkimuksen käyttöön oli väkivaltailmiön ja sen seurausten näkyväksi tekemisen tärkeys. Naiset kokivat myös voimaannuttavana sen, että heillä oli mahdollisuus tutkimuksen kautta auttaa vertaisiaan. Miina-projektin tematiikka on herättänyt paljon kiinnostusta projektin ulkopuolella ja innostanut monia aihepiirin tutkimiseen. Tutkimuksia on tehty ikääntyneiden kokemasta väkivallasta

sekä

vainottujen

asemasta

(Itä-Suomen

yliopisto).

Kaksi

Mikkelin

ammattikorkeakoulun opiskelijaa tekee lopputyötään vainosta omaisten ja läheisten näkökulmasta. Pro graduja projektin aikana on tehty kaksi. Toinen liittyi lähiverkoston merkitykseen

väkivallasta

selviytymisessä

toinen

vanhoillislestadiolaisten

naisten

kokemuksiin avun hakemisesta perheväkivaltaan. Lapin yliopistossa on tekeillä Miinaaineistosta kaksi väitöskirjaa: väitöskirja naisiin kohdistuvasta vainosta (Stalking against women

– experiences of victim services and legal system) sekä väitöskirjatyö aiheenaan vaino lapsen kokemuksena.

Lapin

palvelujärjestelmän

yliopistoon

näkökulmasta,

on siitä

tekeillä

lisäksi

miten

lisensiaatintutkimus

lastenvalvojat

sanoittavat

vainosta vainottuja.

Lisensiaatintutkimus liittyen perusterveydenhuoltoon ja kokemusasiantuntijuuteen on tekeillä Jyväskylän yliopistoon.

8.1.2

Ryhmät kokemuksellisuuden voimien yhdistäjinä

Raportin sivuilla on puhuttu paljon ryhmistä. Kokemusasiantuntijuus oli niissä koko ajan läsnä ryhmien naisten omakohtaisen kokemustiedon myötä. Ryhmätasolla tavoitteena oli vertaisuuden tuen tarjoamisen ohella hakea muutosta ja vaikuttaa toimimalla yhdessä. Kokemuksellisuuden voimien yhdistämisestä yhdessä toimimiseen löytyy Miinassa monia esimerkkejä. Kokemusasiantuntijoiden ryhmätoiminnan tuotosta oli PPY:n Miinaiset-ryhmän 38

yhdessä HNNKY:n ja Vuosaaren seurakunnan kanssa järjestämä Ruusukuja 76-näyttely. Näyttely on lisensoitu, ei-kaupallinen näyttelyhanke, jonka tavoitteena on kiinnittää huomio perheväkivaltaan. Tavalliseksi kodiksi lavastettu tila tarjoaa tietokorttien välityksellä tietoa väkivallasta, sen vaikutuksista ja avun hakemisen mahdollisuuksista. Miinan naiset vastasivat näyttelyn rakentamisesta, lavastuksen suunnittelemisesta ja näyttelyn sisällä olleesta naisten selviytymistä kuvaavasta taide- ja valokuvanäyttelystä. Ruusukuja-näyttely toteutettiin myös Oulussa yhdessä Oulun NNKY:n kanssa, sen teema oli hengellinen väkivalta. Esimerkki siitä, mitä kokemusasiantuntijoiden yhteistyö ja yhteinen vaikuttamisen tahto voivat saada aikaan, on vainon kohteeksi joutuneiden naisten asiantuntijatyöryhmän laatima hankehakemus. Työn tuloksena alkoi Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien

perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennalta ehkäisy Varjo -hanke (2012–2017). Näiden naisten vaikuttamistyö ulottui lainsäädännön uudistamiseen asti, laki vainon kriminalisoinnista oli eduskuntakäsittelyssä 20.3.2013 ja laki tulee voimaan 1.1.2014 . Erittäin hyvä esimerkki on jo aiemmin kuvattu Miinan Salonki-malli, jossa naiset kutsuivat luokseen ryhmään asiantuntijoita ja päättäjiä ja kertoivat kokemuksistaan ja niiden pohjalta syntyneitä

ehdotuksia

palveluiden

parantamiseksi.

Salonki-malli

oli

keino

suoraan

kansalaisvaikuttamiseen (s. 32) . Liitossa alettiin Miina-hankkeen myötä puhua osallisuudesta ja kokemusasiantuntijuudesta. Yhdessä Vapaaehtoistyötä ja osallisuutta -hankkeen kanssa käynnistettiin kokemusasiantuntijuuden

kehittämisryhmä, johon kuuluu Miinan kokemusasiantuntijanaisia ja projektityöntekijät. Ryhmän

tavoitteena

luoda

hahmoa

sille,

mitä

kokemusasiantuntijuus

voisi

jäsenyhdistyksissä olla ja tuottaa kokemusasiantuntijuuden koulutussisältöjä ja -materiaaleja yhdistysten käyttöön.

8.1.3

Yhteisö muutoksessa

Raportissa on kerrottu siitä, kuinka Oulun Miinassa väkivallan kontekstina oli uskonnollinen yhteisö: väkivaltatyötä tehtiin vanhoillislestadiolaisen yhteisön kanssa. Työskentelyssä yhteisö 39

oli koko ajan läsnä, ilman sen lupaa työskentely ei olisi ollut edes mahdollista. Toiminnan kannalta keskeinen kehittämistiimi prosessoi asioita ammattilaisina, mutta prosessissa oli läsnä myös suhde yhteisöön henkilökohtaisen uskonkäsityksen ohella. Yhteisöön liittyi myös se, miten kokemusasiantuntijuus otettiin vastaan. (Laitinen 6.11.2012.) Väkivaltatyön kannalta merkityksellistä oli se, että nyt ensimmäistä kertaa Ensi- ja turvakotien liiton historiassa väkivaltatyötä tehtiin yhteisön kanssa yksilöasiakkaan sijaan.

8.1.4

Kokemusasiantuntijuus ja työntekijä

Asiakassuhteessa on aina kysymys vastavuoroisuudesta, dialogista asiakkaan ja työntekijän välillä. Kokemusasiantuntijuuden huomioiminen ja sen keskeinen rooli Miina-projektissa toi tähän suhteeseen omat sävynsä. Seuraavassa tarkastellaan, millaisena kokemusasiantuntijuus Miinassa

näyttäytyi

projektityöntekijän (ammattilaisen)

näkökulmasta.

Miina-projektin

työskentelyä luonnehtii hyvin ilmaisu ”toisin toimiminen”, joka tarkoitti projektityöntekijän asettumista innostajan ja mahdollistajan rooliin ja kokemusasiantuntijoiden tulemista toimijoiksi. Kokemusasiantuntijuudella nähtiin olevan suuri merkitys ammatillisen työn kehittymisessä ja kehittämisessä:

”Olen

tehnyt

väkivaltatyötä

nyt

kymmenisen

vuotta

sinä

aikana

olen

oppinut

kokemusasiantuntijoilta enemmän kuin ammatillisilta asiantuntijoilta.” (Sirkku Mehtola) Tätä samaa oman työn katsomista uudella tavalla kuvaa myös projektityöntekijän (Riitta Pohjoisvirta) lausuma siitä, että ”omassa työssäni Miinan jälkeen ei ole paluuta menneeseen.” Miina nosti esiin palveluideologiaa, jossa asiantuntijuus ja asiantuntijavalta määriteltiin uudelleen. Seurauksena oli jaettu toimijuus työntekijän ja asiakkaan välillä, ja samalla asiakkaasta tuli ammattilaisen kumppani. Hänet ymmärrettiin tärkeänä resurssina ja tiedon tuojana

työssä,

vaikuttamisen

eri

areenoilla

palveluiden

kehittämisessä.

Kumppanuussuhteeseen sisältyy myös sen huomioiminen, että kaikki eivät halua tai voi esiintyä julkisilla foorumeilla, jolloin tärkeäksi tulee vaikuttaminen työntekijän kautta. 40

Sirkku Mehtolan mukaan sen ohella, että kokemusasiantuntijatyö on tuonut paljon uutta sisältöä työhön ja vaikuttamiseen, se on myös opettanut. Hyvä esimerkki tästä on Varjo-hanke. Se sai hahmonsa työntekijän ja kokemusasiantuntijoiden dialogisessa prosessissa. Ainoa mahdollisuus oli lähteä yhdessä sanoittamaan vaino-ilmiötä. Työntekijä oli kuunteluoppilaana, mutta samalla mahdollistajana ja muuttamassa naisten kertomuksia arjen kokemuksista hankekielelle ja kirjallisesti sanoitetuksi ilmiöksi. Tämä opetti sen, kuinka tärkeää on, että kokemusasiantuntijat ovat läsnä hankkeen (kehittämistyön) eri tasoilla tiedon tuotannossa ja ohjausryhmissä. Yhteisellä matkalla kokemusasiantuntijoiden kanssa on ollut myös ”kelirikkoa ja nopeita kaarteita”. Kokemusasiantuntijuuteen voi myös liittyä vähemmän tervetulleita ilmiöitä. Kokemusasiantuntijoita saatetaan pitää lähes ”ylimaallisina” ja koskemattomina olentoina. Tällöin on vaarana dialogin, avoimuuden ja hyvän yhteistyön köyhtyminen. (Sirkku Mehtola.) Yhteenvetona kokemusasiantuntijuudesta voidaan todeta, että Miina-projekti nosti esiin kokemusasiantuntijuuden merkityksen ja tärkeyden väkivaltatyön kehittämisessä. Miina on myös toiminut oivallisena esimerkkinä työntekijöiden ja asiakkaiden yhteisistä ja tasa-arvoisista kehittämisen ja vaikuttamisen areenoista. Naisen henkilökohtaisen toipumisprosessin kannalta Miina teki näkyväksi sen, kuinka merkityksellistä on kokea, että palvelujen kohteen ja käyttäjän roolista voi siirtyä aktiiviseksi toimijaksi ja palveluiden määrittäjäksi työntekijän toimiessa asiakkaan kokemuksen sanoittajana, mahdollistajana ja innoittajana, ja tarvittaessa asianajajana. Merkittävää on myös ollut nähdä se, kuinka omalla kokemuksella ja tiedolla on yhteiskunnallinen ja ammattikäytäntöjen

kehittämisen

mahdollistava

merkitys.

Miina

synnyttänyt

kokemusasiantuntijuudesta kuvaa, jossa asiakaskohtaisen työn rinnalla korostuu rakenteellisen

työotteen merkitys, jolloin työskentelyn lähtökohtana korostuvat ihmisten oikeudet. (Laitinen 6.11.2012.) Kehitettäessä työkäytäntöjä ja palveluita kokemusasiantuntijuus huomioiden on tärkeää pitää mielessä Miinan myötä saatu oppi siitä, että kysymys ei ole vain ”uudesta itsestäänselvyydestä” liittää kokemusasiantuntijuus työskentelyn menetelmävalikkoon. Merja Laitinen nosti esiin 41

marraskuussa

2012

Miina-projektin

päätösseminaarissa

kokemusasiantuntijuuden

monitasoisuuden, joka edellyttää vuorovaikutteista luottamusta yksilö – ryhmä – yhteisö – työntekijä – organisaatio – yhteiskunta -ketjussa. On mietittävä kysymystä toiminnan oikeutuksesta ja motiivista. Lisäksi on muistettava, että toiminnan edellytyksenä on vastavuoroisuus ja jaettu valta ja tavoitteena turvallisuuden tuominen ja asiakkaan toimijuuden tukeminen. On myös muistettava pitää huolta kokemusasiantuntijoiden turvallisuudesta ja siitä, että he saavat tukea ja koulutusta. Kokemusasiantuntijuudesta saadaan lisää tietoa ja materiaalia Merja Laitisen ja Anna Nikupeterin tutkimusartikkelista kokemusasiantuntijuudesta väkivaltatyössä (2013). Toinen tärkeä teemaa käsittelevä materiaali on tekeillä kokemusasiantuntijuuden kehittämisryhmän laatiessa kokemusasiantuntijuuden koulutussisältöjä ja materiaalia jäsenyhdistysten käyttöön. Tämä materiaali valmistuu vuoden 2014 kuluessa.

9 Yhteisöjen muutokset Miinan vaikutuksesta Raportissa on tähän mennessä keskitytty tarkastelemaan Miinan toimintaa lähinnä asiakastasolta: naisten, heidän ryhmiensä ja kokemusasiantuntijuuden näkökulmista. Miinan toimintakokonaisuuden ymmärtämiseksi on sen ohella tarpeellista tarkastella Miinan toimintaa ja vaikutuksia myös eri yhteisöjen tasoilla. Oulussa koko toiminnan ydin oli työskentely uskonnollisen yhteisön kanssa, mitä raportissa on tarkasteltu aiemmin. Miinan toimintaa yhteisöllisellä tasolla oli lisäksi työskentely yhteistyössä eri kansalaisjärjestöjen ja ammatillisten toimijoiden kanssa. Miina-projektin yhtenä tavoitteena oli vahvistaa kansalaistoimintaa väkivaltatyössä. Se, mitä edellä on kerrottu kokemusasiantuntijuuden eri foorumeista, oli yksi ulottuvuus tässä vahvistamisessa. Tavoitteena oli myös vahvistaa Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyöhön liittyvää kansalaistoimintaa. Lisäksi Miina pyrki saamaan eri kansalaisjärjestöjä tietoisiksi väkivaltakysymyksistä ja mukaan ehkäisevään väkivaltatyöhön ja omien jäsentensä valistajiksi.

9.1 Miina vahvistamassa liiton kansalaistoimintaa On hyvä lähteä liikkeelle ”kotipesästä” kysymällä, miten Miina-projekti näkyi liitossa ja mitä se projektina toi liitolle? Lähtökohdaksi pohdinnalle on todettava, että Miinan tavoite oli nimenomaan väkivaltatyöhön liittyvän kansalaistoiminnan vahvistaminen. Liiton kohdalla tämä tavoite laajeni koskemaan muitakin työmuotoja kuin väkivaltatyötä. Ensi- ja turvakotien liiton Vapaaehtoistyötä ja osallisuutta -hankkeen projektipäällikkö Taina Meriluoto on pohtinut Miinan merkitystä liiton kansalaistoiminnalle. Seuraavassa on kirjattu hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan aiheesta. Liiton

kansalaistoiminnan

kehittämisessä

kaksi

päälinjaa:

vapaaehtoistoiminnan

kehittäminen ja asiakkaiden osallistumismahdollisuuksien lisääminen. Miina on toiminut Vapaaehtoistyötä ja osallisuutta -hankkeelle, jos ei äitinä, niin vähintään erittäin läheisenä kummitätinä. Miina on toiminut eräänlaisena pilottina ja luonut pohjan asiakkaiden osallisuuden laajamittaisemmalle kehittämistyölle liitossa ja jäsenyhdistyksissä. Kehittämistyö on merkittävästi helpompaa Miinan onnistumisen kokemuksien pohjalta. Liitossa on tapahtunut kulttuurinmuutos, ja Miina on toiminut starttimoottorina liiton roolin uudelleen miettimisessä. Vahvasti ammatillisesti ohjatun toiminnan kulttuuri on antanut tilaa osallistaville toimintatavoille. Kiinnostus arjesta kumpuavaa kokemustietoa kohtaan on herännyt. Liitossa on alettu puhua kokemusasiantuntijuudesta ja osallisuudesta. Aluksi huomattiin, ettemme tiedä, mistä puhumme, emmekä ainakaan puhu samoista asioista. Esiin nousi monia kysymyksiä: teemmekö työtä ihmisille vai heidän kanssaan? Ketkä ovat asiakkaitamme? Miten he voisivat olla mukana toiminnan kehittämisessä? Miten kuulemme jokapäiväistä kokemustietoa ja miten hyödynnämme sitä työssämme? Selvyyden saamiseksi liittoon perustettiin Miinan ja Vapaaehtoistyötä ja osallisuutta -hankkeen kokemusasiantuntijuuden

kehittämisryhmä

rakentamaan

hahmoa

sille,

mitä

kokemusasiantuntijuus voisi yhdistyksissämme olla ja miten työntekijät voisivat sitä edistää. Miinan

joukoista

löytyivät

kehittämisryhmän

naiset,

kokemusasiantuntijat

projektityöntekijät. He ovat korvaamaton resurssi, kun kehittämistyötä lähdetään viemään

yhdistyksiin.

Tähän

tarkoitukseen

kehittämisryhmä

parhaillaan

tuottamassa

koulutussisältöjä ja -materiaalia. Asiakkaiden osallisuus ja osallistumismahdollisuudet ovat liitossa vahvasti esillä myös siinä yhteydessä, kun eri työmuodot päivittävät laatukriteereitään. On herätty hämmästelemään, ettei asiakkaiden

osallisuus

ole

näkynyt

mitenkään.

Laatukriteeri

asiakkaan

osallistumismahdollisuudesta on nyt pohdinnan myötä tulossa eri työmuotoihin.

9.2 Miinan jäljet jäsenyhdistyksissä Tarkasteltaessa Miinan näkyvyyttä ja merkitystä jäsenyhdistyksissä, kiinnitetään huomiota ensin niihin jäsenyhdistyksiin, joissa Miina projektina toimi (Pienperheyhdistys ry., Oulun ensija turvakoti ry. ja VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry.). Huomionarvoista ja samalla mielenkiintoista on, että hankkeessa mukana olleiden yhdistysten historia ja nykyinen toiminta poikkeavat varsin paljon toisistaan. Oulussa ja Mikkelissä toiminnan fokuksessa on aina ollut väkivallan vastainen työ. Oulun yhdistys tarjoaa turvakotipalvelua ja avopalveluna terapeuttisia palveluja kunnille. VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry. on seutukunnallinen perhe- ja lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö. Pienperheyhdistyksen toiminnan ytimenä on tukea perheitä, joissa on yksi vanhempi, ja tehdä ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. Merkittävänä voidaan pitää sitä, että Pienperheyhdistyksessä väkivaltatyö tuli Miinan myötä osaksi yhdistyksen perustehtävää. Väkivaltaa kokeneita naisia oli yhdistyksen toiminnassa tavattu ja heidän kanssaan työskennelty varsinkin perhetyön yhteydessä, mutta vasta Miina-hanke toi PPY:ssä väkivaltatyön näkyväksi ja kiinteäksi osaksi yhdistyksen toimintaa. Hankkeen päätyttyä Miina-toiminta jatkuu yhdistyksen rakenteessa sosiaalilautakunnan rahoituksen turvin. Toiminta pitää sisällään matalan kynnyksen kahvilatoimintaa ja suljettuja ryhmiä yhdessä eri toimijoiden kanssa toteutettuina.

Oulussa projektityöntekijä Riitta Pohjoisvirta on pohtinut ja analysoinut varsin syvällisesti Miinan vaikutusta omaan työyhteisöönsä. Hän on tarkastellut Miinan vaikutusta Oulun yhdistyksen toimintaan kahdesta näkökulmasta. Näistä ensimmäinen hakee vastausta kysymykseen, millä tavalla Miina antoi välineitä kohdata uskonnollisista yhteisöistä tulevia 44

asiakkaista? Toiseksi tarkastellaan sitä, mitä työyhteisö oppi väkivaltaa kokeneen naisen osallisuuden tukemisesta? Työyhteisö oli tietoinen projektin asiakasryhmistä ja siitä, että projektia tehtiin yhteistyössä uskonnollisen

yhteisön

kanssa.

Projektityöntekijä

järjesti

työyhteisölle

kaksi

koulutustilaisuutta. Työntekijät kysyivät neuvoa asiakastilanteissa, mikä on mahdollista edelleen, vaikka Miina projektina päättyi. Työyhteisön käyttöön jäi materiaalikansio, jossa on asiakastyössä hyödynnettävää materiaalia: tietoa Miinasta, artikkeleita, joita voi antaa luettavaksi asiakkaille sekä ohjeet nettiryhmään liittymisestä. Tämä ryhmä jatkaa edelleen. Projektityöntekijän arvio on, että Miina jätti ohuen jäljen Oulun työyhteisöön laajemmin ja että Miinan kokemukset väkivaltaa kokeneen naisen osallisuuden vahvistamisesta välittyivät työyhteisöön vähäisessä määrin. Syitä tähän on useita. Projekti suuntautui työyhteisöstä ulospäin ja yhteistyö rakentui uskonnollisen yhteisön kanssa, mikä oli aivan oma prosessinsa. Yhteistyön luominen vaati luottamuksen rakentamista, mikä oli hidasta ja vaati uudenlaisen työotteen opettelua. Projektityöntekijän oli oltava varovainen ja sensitiivinen ja pelattava varman päälle. Vaikeutena olivat myös yhdistyksen rakenteet ja historia. Oulun yhdistys tuottaa palvelukuvauksensa mukaisesti muun muassa turvakotipalvelua ja avopalveluna terapeuttisia palveluita kunnille. Yhdistyksellä on pitkä historia terapeuttisen hoidon kehittämisessä traumaviitekehyksessä. Miina toi mukanaan kysymykset siitä, miten yhdistetään terapeuttinen työ ja osallisuuden vahvistaminen ja miten sama yhdistys tuottaa palveluja ja ajaa asiakkaidensa asiaa yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa? Vastauksena näihin kysymyksiin projektityöntekijä totesi työnsä tuomaan kokemukseen perustuen, että ensin piti saada itse kokeilla ja kokea, mitä osallisuus käytännössä olisi. Sitä ei voi liimata entisten työkäytäntöjen päälle. Ensin vaaditaan ajattelun muutosta, työkäytännöt muuttuvat vasta sen jälkeen. Projektityöntekijän sanoin: ”…yhdistyksenä olemme uuden kehitysaskeleen edessä… Projektin vaikutukset työyhteisön tasolla tulevat näkyviin lähivuosina.” Mikkelin VIOLA:ssa Miinalla on ollut merkittävä rooli yhdistyksen sisällä käydyssä keskustelussa ja kehittämisessä, joka liittyy kansalaistoiminnan, tieteellisen ja kokemuksellisen 45

tiedon ja ammatillisen identiteetin yhteen sovittamiseen omaan ammatilliseen toimintaan. Miinan ja työyhteisön välillä on ollut dialoginen, molempia osallistava prosessi. VIOLA:ssa Miina-hanke istahti Sirkku Mehtolan mukaan maastoon, jossa väkivaltatyötä tehdään avotyönä hyvin koulutetun, pitkään työelämässä olleen ja työstään innostuneen väen kanssa. Miinan toiminta-ajatus sosiokulttuurisesta innostamisesta oli yksi tärkeä ajattelun viitekehys toiminnan taustalla. Se mahdollisti yksilön ainutkertaisten kokemusten ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kytkemisen toisiinsa. Koko työyhteisö alkoi ottaa Salonkimallia omaksi toimintamallikseen – jopa hyvin yksilökohtaiseen työhön koulutetut hoitajat ja psykologit. Malli toimi erilaisissa ammatillisissa orientaatioissa. Myös kokemusasiantuntijuus vahvisti koko työyhteisöä ottamaan asiakkaita mukaan toimintaan. Muutaman vuoden kuluessa kokemusasiantuntijoita oli jokaisessa työmuodossa vertaisohjaajina, kokemuskouluttajina, ohjausryhmissä kuvittajina ja sanoittajina sekä monissa muissa tehtävissä. Mielenkiintoista oli havaita, miten yhdistysten historia, omaksuttu toimintakulttuuri ja toiminnan taustalla oleva ajattelu vaikuttivat työyhteisön kokemuksiin Miinasta. Väkivaltatyötä ja sen kehittämistä ajatellen tämä johtaa pohtimaan sitä, kuinka tärkeää yhdistysten olisi olla tietoisia työn taustalla olevasta erilaisesta teoreettisesta tiedosta ja hyvistä työkäytännöistä, joita on esimerkiksi projekteissa ”testattu”. Sekä tiedon että hyvien työkäytäntöjen levittäminen mahdollistaa kiinnostuksen heräämisen oman työn kehittämiseen, ja on tärkeää myös työssä jaksamisen ja työmotivaation kannalta. Miinan ajatusten ja kokemusten levittäminen Miina-hankkeen ulkopuolisiin jäsenyhdistyksiin oli osa Miinan toimintaa – ja samalla hankkeen juurruttamistyötä. Aiemmin kuvattu kokemusasiantuntijuuden

kehittämisryhmän

toiminta

tärkeä

osa

tätä

työtä.

Projektityöntekijät kävivät yksin tai yhdessä kokemusasiantuntijan kanssa kertomassa Miinan toiminnasta ja kouluttamassa eri jäsenyhdistyksissä. Kokemusasiantuntijuus on myös ollut usein teema, kun muut jäsenyhdistykset ovat vierailleet Miina-yhdistyksissä. Projektin toimijat ovat kertoneet Miinasta liiton omissa tilaisuuksissa, jotka kokoavat jäsenyhdistysten edustajia. Näitä ovat olleet liiton väkivaltatyön työkokoukset, toiminnanjohtajien tapaamiset, Uudet Tuulet, kansalaistoiminnan työkokoukset ja väkivaltatyön naisverkoston työkokoukset. Miinan 46

myötä alkoi monissa jäsenyhdistyksissä viritä uudenlainen ajattelu ja herääminen kokemuksen kautta hankittuun osaamiseen ja kansalaiskeskusteluun puhuttaa tällä hetkellä kenttää. Miina osaltaan vahvisti jäsenyhdistysten välistä yhteistyötä. Miinan ja Vapaaehtoistyötä ja osallisuutta -hankkeen yhteistyön myötä jäsenyhdistykset ovat kiinnostuneet asiakkaiden osallistumismahdollisuuksien kehittämisestä. Vertaistoiminta on lisääntynyt ja vapaaehtoistyön hankkeen kyselyssä (joulukuu 2012) yhdistykset nimesivät kokemusasiantuntijuuden ja asiakkaiden osallisuuden kehittämisen yhdeksi tärkeimmistä kehittämistavoitteistaan seuraavan kahden vuoden ajalle. Suunnitteilla on Miinan ja Vapaaehtoistyötä ja osallisuutta -hankkeen yhteisiä kehittämispäiviä.

9.3 Miina kansalaisjärjestöissä ja verkostoissa Erityisesti Mikkelissä yksi Miinan pyrkimys oli saada kansalaisjärjestöjä ja poliittisia naisjärjestöjä mukaan väkivallan vastaiseen työhön. Hankkeessa tehtiin monensuuntaista järjestöyhteistyötä.

Projektityöntekijä

teki

tiivistä

yhteistyötä

muun

muassa

Omaishoitajayhdistyksen kanssa sekä Mimosa-monikulttuuriyhdistyksen kanssa. Yhteistyöllä oli sekä suoria että välillisiä vaikutuksia yhdistysten toimintatapoihin ottaa väkivalta ja kaltoin kohtelu puheeksi. Yhteistyö eri poliittisten naisjärjestöjen kanssa on ollut hyvin tärkeää Mikkelissä. Tästä vaikuttamistyöstä kerrotaan myöhemmin luvussa 10.2. Projektin toimijat solmivat toimintansa myötä erilaisia verkostoja Miinan ajamien asioiden edistämiseksi. Miinan yhteistyökumppaneina oli eri ammatillisia, tutkimuksellisia ja poliittisia yhteisöjä ja toimijoita, kuten kuntien sosiaalitoimi ja terveydenhuolto, poliisi, THL, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen Osaamiskeskus (ISO), Jyväskylän, Lapin ja Oulun yliopistot, poliittiset naisjärjestöt ja vanhoillislestadiolaisten kristilliset opistot. Miina verkostoitui ja teki yhteistyötä myös ulkomaisten, lähinnä pohjoismaisten toimijoiden kanssa. Nordiska Kvinnor mot Våld -konferenssissa projekti esitteli toimintaansa ja tuloksiaan syyskuussa 2012.

Mikkelin projektityöntekijä loi hankkeen aikana yhteistyörakenteita eri 47

pohjoismaiden edustajien kanssa. Oulun projektityöntekijä ”otti Miinan mukaan” Barentsin alueen turvakotien kokoukseen Apatitissa.

10 Miina yhteiskunnallisena vaikuttajana Miinan toiminta-areenaa oli myös yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikuttamistoiminnan kehittäminen. Tavoitteena oli vaikuttaa laajoihin rakenteisiin nostamalla tietoisuuteen epäkohtia, jotka liittyvät väkivaltaa kokeneiden naisten kokemuksiin palveluiden ja lainsäädännön

epäkohdista.

Yhteiskunnallisen

vaikuttamistoiminnan

avulla

Miinan

kokemuksia ja osaamista levitettiin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Tämä vaikuttamistyö oli keskeistä Mikkelin Miinan toiminnassa, vaikuttamista tehtiin sekä kunnallisella että valtakunnallisella poliittisella tasolla. Yhteiskunnallinen ulottuvuus on kulkenut ikään kuin punaisena lankana hyvin monissa Miinan toiminnoissa johtuen siitä, että vaikuttaminen ja sen mahdollistaminen on ollut Miinan toiminnan keskiössä. Miina-projektin ajatuksia ja kokemuksia naisten osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollistamisen tärkeydestä sekä kokemusasiantuntijuuden merkityksestä väkivallasta selviytymisessä ja tätä tukevien palveluiden kehittämisessä on esitelty lukuisissa tilaisuuksissa ja seminaareissa ammattilaisille, yhteistyökumppaneille, poliittisille päättäjille ja opiskelijoille. Myös kokemusasiantuntijat ovat osallistuneet koulutuksiin kouluttajina. Esimerkiksi Mikkelissä näitä tilaisuuksia oli hankkeen aikana 25. Miinan Salongit ovat olleet hyvin tärkeässä roolissa Miinan yhteiskunnallisen tehtävän toteutuksessa.

10.1 Yhteistyö median kanssa Miina teki paljon yhteistyötä myös median kanssa. Miina-hankkeen yhteydessä järjestettiin kaksi tiedotustilaisuutta vuonna 2012, joihin osallistui yhteensä 19 toimittajaa. Muun muassa valtakunnallisten TV-uutisten julkaisukynnys ylittyi. Molemmissa tiedotustilaisuuksissa puhuttiin eron jälkeisen vainon kriminalisoinnista ja tavoite oli vaikuttaa lainsäädännön uudistamiseen. Tilaisuudet järjestettiin yhteistyössä VIOLA –väkivallasta vapaaksi ry:n kanssa; vainosta kertovat kokemusasiantuntijat olivat mukana sen Miina-toiminnassa. Työntekijät kertoivat vainottujen auttamisesta. Ensimmäisen tilaisuuden yhteydessä julkaistiin Veitsen 48

terällä. Naiseus ja parisuhdeväkivalta -kirja. Toinen tilaisuus oli osa pohjoismaista Nordiska Kvinnor mot Våld -konferenssia, jonka järjestäjänä liitto oli. Mikkelin Miina on ollut tiedotusvälineissä esillä lähinnä vainoon liittyvän julkisuuden kautta. Aiemmin on jo kerrottu siitä, kuinka naiset ovat antaneet haastatteluja useisiin sanomalehtiin, ammatillisiin lehtiin, naistenlehtiin ja radio- ja TV-ohjelmiin. Projektityöntekijän haastatteluja on ollut useissa lehdissä, muun muassa: Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Ilta-Sanomat, Länsi-Savo, Savon Sanomat, Itä-Savo, Pieksämäen Lehti, Seura, Anna, Kansan Uutiset, KD, Ylen verkkolehti, ruotsinsuomalaisille suunnattu verkkolehti ja Länsiväylä sekä eri lehtitalojen omistamat pienet paikallislehdet sekä STT:n kautta eri mediat. Joissain lehdissä on ollut useita haastatteluja. YLE:lle annettuja haastatteluja on ollut kymmenen, osa valtakunnan verkkoon, osa aluetoimituksiin. Jutuista osa on ollut TV-uutisissa ja osa radiossa. Välillisesti vainoon liittyvää uutisointia on ollut eri lehdissä runsaasti. Muun muassa Merja Laitisen ja Anna Nikupeterin (2013) tekemiä haastatteluja liittyen tutkimukseen naisiin kohdistuvasta vainosta on siteerattu parissa kymmenessä Pohjois-Suomen alueen paikallislehdessä. Niin sanottu tieteellinen kirjoittaminen tavoittaa oman, kehittämistyötä ajatellen tärkeän, lukijakunnan. Merja Laitinen on yhdessä Anna Nikupeterin kanssa kirjoittanut Miinan kokemusasiantuntija-aineiston

pohjalta

artikkelin

toimittamaansa

teokseen

Asiakkaat

toimijoina sosiaalityössä (2013). Kirjasta on Lapin yliopiston sosiaalityön professori Anneli Pohjolan juhlakirja. Lisäksi Merja Laitinen ja Anna Nikupeteri ovat kirjoittaneet Naistutkimuslehteen artikkelin Vaino naisiin kohdistuvana eron jälkeisenä väkivaltana (2013, 29–

43). lähteisiin Oulussa tiedottaminen oli projektityöntekijän mukaan keskeinen kysymys koko projektin ajan. Ulospäin tiedottamiseen suhtauduttiin uskonnollisessa yhteisössä varautuneesti. Varovaisuus kumpusi yhteisön kulttuurista ja historiasta sekä aiemmista huonoista kokemuksista. Lisäksi tiedottamisen ajankohta oli haastava. Yhteisöön liittyviä asioita oli nostettu tiedotusvälineissä esiin jo ennen Miina-projektia. Lasten hyväksikäyttö nostettiin esille vuoden 2010 alussa ja siihen liittyvä uutisointi jatkui koko projektin ajan. Paljon keskustelua herättivät tätä aihetta sekä 1970-luvun hoitokokouksia käsittelevät kirjat sekä yhteisön kannanotto naispappeuteen. 49

Vaikein vaihe tiedottamisessa oli projektin alkuvaiheessa 2010. Oli pelko, että perheväkivallan nostaminen esille leimaa koko yhteisön. Seurauksena oli projektin jarruttelu. Projektista ei missään vaiheessa uutisoitu kovin näkyvästi yhteisön lehdessä Päivämiehessä. Projekti kuitenkin eteni, vaikka jokainen askel oli harkittu. Lopulta uutisia projektista kertyi useita. Tärkeimpänä pidettiin perheväkivallasta kirjoittamista ja puhumista, ei niinkään projektin esille nostamista. Toisin kuin Mikkelissä, Oulussa projektityöntekijä joutui kestämään projektin alussa pitkään epävarmuutta juuri projektista kertomisen suhteen: mitä näkemästään ja kuulemastaan voi ja saa puhua? Kenelle ja missä vaiheessa puhuminen on mahdollista? Mitä voi yleistää tai käsitteellistää? Miten voi puhua käyttämättä väärin saamaansa luottamusta? Kehittämistiimillä oli iso rooli tiedottamisessa, kuten muutenkin projektissa. Tiimin sisällä oli avoimempaa ja tiukempaa linjaa tiedottamisen suhteen. Lopputulos oli, että Miinasta ja sen tuloksista tiedotettiin ulospäin satunnaisesti ja joitakin osa-alueita valottaen. Yhteisön sisäänpäin Miinasta tiedotettiin vähän. Kaiken kaikkiaan Miina-projektista tiedotettiin yhteensä 20 kertaa eri lehdissä, esimerkiksi Kalevassa, Helsingin Sanomisissa, Diakonia-lehdessä, Kotimaassa, Päivämiehessä ja joidenkin muiden uskonnollisten yhteisöjen lehdissä sekä liiton Enskassa. Yhteisölle tyypillisellä tavalla tietoa kulki yhteisön luonnollisissa verkostoissa, koulutusten, kehittämistiimiläisten ja ryhmäläisten kautta. Raportissa on aiemmin (s. 38) puhuttu tutkimuksen merkityksestä väkivallan ja sen seurausten näkyväksi saattamisen välineenä. Tutkimuksen kautta asiakas tulee näkyväksi ja hänen todellisuutensa tulee julkiseen keskusteluun. Tutkimus yhdessä median kanssa sanoittaa piilossa pysyneitä teemoja – tämä koskee erityisesti ”pahan” tutkimusta, kuten väkivaltaa. Lisäksi tutkimuksen ja sen tulosten julkaisemisen myötä käytännön työlle saadaan arvostusta ja vaikutusvaltaa. Myös Miinan naiset ovat halunneet tällaista vaikuttamista ja esiin tuloa antaessaan kokemuksensa tutkijoiden käyttöön Mediajulkisuutta Miina sai myös projektin omien julkaisujen myötä. Miina-projektin tuotoksena julkaistiin teos Veitsen terällä. Naiseus ja parisuhdeväkivalta. Kirja kertoo parisuhdeväkivaltaa kokeneesta naisesta ja hänen selviytymisestään sekä siitä, miten monenlaista työtä tehdään, jotta naiset selviytyisivät kokemastaan. Kirjassa puhuvat 50

asiantuntijat ja väkivaltaa kokeneet naiset itse – kokemustensa asiantuntijoina. Kirja herätti mediassa suurta kiinnostusta ilmestyessään tammikuussa 2012. Se huomioitiin muun muassa TV 1:n pääuutislähetyksessä. Miina-projektin toinen kirjallinen tuotos Vertaisryhmä. Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen (2012) on käsikirja naisten vertaisryhmistä ja niiden ohjaamisesta. Kirja kertoo, mikä väkivaltaryhmien työskentelyssä poikkeaa muiden ryhmien kanssa työskentelystä. Kirja on tarkoitettu auttamisen ammattilaisille, jotka toimivat esimerkiksi sosiaalija terveysalalla. Tämä kirja ei edellisen tavoin ole ollut julkisuudessa, mutta sen uskotaan tavoittavan lukijakuntaa, jonka myötä siihen sisältyvät teemat naisten vertaisryhmien kokemuksellisesta asiantuntijuudesta ja halusta ja kyvystä vaikuttaa leviävät laajalti. Kirja on jo huomioitu ammattilaisten keskuudessa. Se muun muassa mainitaan lisälukemistona Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kansallisten turvakotipalveluiden

laatusuosituksissa.

10.2 Miina poliittisena vaikuttajana Miinan toiminta mahdollisti väkivaltaa kokeneiden naisten kokemusten politisoimisen. Naisten kokemusten

saaminen

poliittisten

päätöksentekijöiden

tietoon

naisten

tilanteen

parantaminen tätä kautta oli keskeinen tavoite, johon Mikkelin Miinassa määrätietoisesti pyrittiin. Seuraavaksi tarkastellaan tätä poliittista toimintaa ja sen vaikutuksia sekä paikalliselta että valtakunnan tasoilta. Projektityöntekijällä oli hankkeen aikana lukuisia kontakteja (noin 70) eri poliitikkojen kanssa paikallistasolla. Osa niistä liittyi seminaareihin, joissa poliitikot olivat paneeleissa mukana, osa lakialoitteisiin ja lasten asemaan. Mikkelissä järjestettiin kaksi isoa koulutustilaisuutta Miinahankkeen aikana yhteistyössä ammatillisten toimijoiden (muun muassa ISO, Itä-Suomen sosiaalialan

osaamiskeskus)

kanssa.

Yksi

seminaarien

ulottuvuus

oli

naisten

kokemusasiantuntijuus. Ensimmäinen tilaisuus oli ennen eduskuntavaaleja, osallistujia oli runsaat 230. Tilaisuuden poliittista vaikuttamista edusti kansanedustajaehdokkaiden paneeli, johon asiakkaat olivat laatineet kysymyksiä. Toinen seminaari pidettiin syksyllä 2012. Siellä

järjestettiin kuntavaalipaneeli, paikalla oli kahdeksan puolueen edustajat. Osallistujia tilaisuudessa oli 115. Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen yksikönjohtaja ja poliittinen toimija (kok.) Mali Soininen seurasi Miinan toimintaa läheltä ja toimi edustamansa organisaation myötä tiiviissä yhteistyössä Miinan kanssa. Seuraava teksti perustuu hänen kuvaukseensa ja arvioonsa Miinan vaikutuksista Mikkelin seudulla. Toimintaa varten projektityöntekijä (Sirkku Mehtola) valitsi yhteistyökumppaneikseen Mikkelin valtuuston kaikkien puolueiden naiset ja naiskansanedustajat Etelä-Savosta. Hän kokosi kaupunginvaltuuston jokaisesta puolueesta naisyhdyshenkilön, ja tämän tiimin avulla suunniteltiin naispoliittisia asiakokonaisuuksia ja tapaamisia, joiden myötä väkivalta-asiaa lähdettiin viemään nopeasti ja konkreettisesti poliittisia väyliä eteenpäin. Liikkeellelähdön yhteinen tilaisuus oli kaupunginvaltuuston kaikkien naisvaltuutettujen yhteinen keskusteluilta. Tilaisuus sai suuren suosion; siinä tutustuttiin väkivaltailmiöön paremmin ja asioiden edistämiseen sitouduttiin. Sen jälkeen kulkivat rinnakkain valtuutettujen aloitteet, joiden esittäjinä valtuustosalissa olivat kansanedustajavaltuutetut; kuntalaisaloitteet ja kansanedustajien asioiden kuljettamiset lainsäädäntöuudistusta kohti. Toiminnalla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia, joista yhtenä voi mainita vuonna 2010 tehdyn valtuustoaloitteen kunnallisen toimintaohjelman saamiseksi jokaiseen seudun kuntaan. Samanaikaisesti

tehtiin

valtuustoaloitteita

muun

muassa

aiemmin

mainituista

hälytysjärjestelmistä ja turvakodista. 11.6.2012 valtuutettu Lenita Toivakka (kok.) yhdessä 18 muun valtuutetun kanssa teki valtuustoaloitteen

aikaisemmin

kuntalaisaloitteena

lähteneestä

kunnallisesta

lähisuhdeväkivallan vastaisesta toimintaohjelmasta. Vaikuttamistyötä Mikkelissä on tehty myös blogi-kirjoituksin, niitä ovat kirjoittaneet sekä VIOLA:n väki että kansanedustajat ja valtuutetut. Miina-hankkeen aloitteesta VIOLA on kolmena vuonna yhdessä poliittisten naisjärjestöjen kanssa toteuttanut Etelä-Savossa Valoa – ei väkivaltaa -kampanjan. 52

Etelä-Savossa

valmistellaan

myös

parhaillaan

Kaste-ohjelmaan

perhe-

lähisuhdeväkivaltahanketta, ja siellä uskotaan poliittiseen päätökseen hankkeeseen mukaan lähtemisestä

omarahoitusosuuteen

sitoutumisesta.

Senkin

vaatimaan

poliittiseen

päätöksentekoon on Miina vaikuttanut. Poliittisten päättäjien näkemyksiä Miinasta Kuten edellisestä luvusta kävi ilmi, Miinalla on ollut laajoja ja asioiden edistymisen kannalta hyvin tärkeitä poliittisia kytköksiä. Teksti välittää viestiä myös siitä, kuinka sekä kunnallispoliitikot että kansanedustajat ”syttyivät” Miinan tematiikalle ja sitoutuivat viemään asioita konkreettisesti eteenpäin. Kahdelta Miinan toimintaan kytkeytyneeltä kansanedustajalta tiedusteltiin, mitä Miina heille merkitsi henkilökohtaisesti ja mitä he ajattelivat Miinan yhteiskuntapoliittisista vaikutuksista. Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) katseli Miinaa lähietäisyydeltä, sillä hän toimi Miinan ohjausryhmän puheenjohtajana. Hänen mielestään Miina on ollut hyvä osoitus siitä, miten monella eri tavalla naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on puututtava. Tästä näkökulmasta on ollut tärkeää, että Miinan sisältämät osahankkeet olivat hyvin erilaisia, mutta että samalla niiden kesken vallitsi hankkeen kokonaisuuden ja tavoitteiden toteutumisen tarvitsema tiivis vuorovaikutus. Väkivaltaa kokeneiden naisten valmius kertoa kokemastaan tietoisuuden lisäämiseksi ja väkivallan vähenemiseksi kosketti syvältä. Yhteiskuntapoliittisesti merkittävää työtä Miina teki moottoroimalla keskustelua naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Merkittävää oli myös se, että projektin ”päätekijöinä” olivat väkivaltaa kokeneet naiset. Tämä on lisännyt projektin uskottavuutta ja tarjonnut samastumiskohteita niille, jotka hakevat ulospääsyä omasta väkivallan ahdingostaan. Kansanedustaja Pauliina Viitamies (sd.) kertoo Miinassa mukanaolon herättäneen hänet siihen, kuinka moni tavallinen nainen elää väkivallan pelon alla. Erityisen koskettavaa oli kuulla tarinoita niiltä naisilta, jotka olivat kärsineet lähisuhdeväkivallasta vuosikymmeniä, ja vasta nyt ikääntyneinä ja Miinan myötä saivat mahdollisuuden päästä piinasta irti. Viitamies kertoo saaneensa henkilökohtaisesti potkua hoitaa näiden naisten asioita niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Hän teki valtuustoaloitteen turvakodin perustamisesta Mikkeliin 53

juuri Miinan naisten kokemusten perusteella. ”Miinasta vaikuttuneena” hän teki myös lakialoitteen vainon kriminalisoinnista (laki tulee voimaan 1.12014). Viitamies pitää Miina-projektin yhteiskuntapoliittisia vaikutuksia merkittävinä. Hän toteaa, että hankkeen myötä lähisuhdeväkivallasta on puhuttu monella eri foorumilla, ja siitä on tullut julkista. Aikaisemmin perheväkivallasta on haluttu vaieta ja sitä on salailtu. Miinan ja rohkeiden naisten myötä ilmiö on tehty näkyväksi. Ainoastaan olemassa olevia asioita voidaan käsitellä ja puuttua mahdollisiin epäkohtiin.

11 Projektityöntekijä(nä) Miinan matkassa Projekti on aina oma prosessinsa siinä työtä tekeville. Miina-projekti on moniulotteisuudessaan ja erityisyydessään antanut tekijöilleen paljon, mutta tuonut myös suuria haasteita huolimatta siitä (tai sen takia), että kaikilla työntekijöillä on ollut pitkä työkokemus ja vahvaa osaamista väkivaltakysymyksissä. Miinan monimuotoisuutta projektina kuvaa hyvin Sirkku Mehtolan lausuma:

”Eri paikkoihin ja erilaisiin maastoihin tippuneet tai kylvetyt siemenet itävät ja kasvavat hieman eri tavalla, vaikka siemenlajike olisikin sama. Ajattelen, että näin kävi myös Miina -hankkeessa. Miinasta kasvoi kolme komeaa tainta, mutta ne kaikki ovat hyvin itsensä näköisiä, eikä niitä välttämättä huomaa ensi näkemältä sisaruksiksi.” Projektityöntekijöitä pyydettiin pohtimaan, miten Miina on vaikuttanut itse kuhunkin työntekijänä, ajatteluun väkivallasta ja omaan tapaan tehdä työtä. Miinan osaprojektien työskentelykontekstit erosivat selvästi eronneet toisistaan, vaikka hankkeen tavoitteet olivat yhteiset. Projektityöntekijöiden kokemuksiin on näin ollen vaikuttanut se, minkälaisella ”miinakentällä” kukin heistä on toiminut. Projektin alkaminen herätti projektin työntekijöissä monia tunteita ja kysymyksiä. Tunteet vaihtelivat mykistymisestä, säikähdyksestä ja hämmennyksestä innostukseen ja vapauttavaan tuntemukseen ”sopivasti toisin toimimisen” mahdollisuudesta. 54

Projektityöntekijä joutui hankkeen myötä myös palaamaan yhdistyksen perustehtävän äärelle ja kysymään, miksi tämä hanke tehdään ja millä oikeutuksella toimitaan, esimerkiksi lähdetään kysymään yhteisön sisäisiä asioita? Perustelu löytyi perustehtävästä. Sen mukaisesti yhdistyksen on ajettava niiden ihmisten asiaa, jotka hakevat tai joiden pitäisi hakea apua. Ja silloin, kun puuttuu tietoa ja ymmärrystä näiden ihmisten elämän ehdoista, niistä on otettava selvää! Projektityöntekijän työn perusteluna ja sitä kehystävänä haasteena oli myös kysymys siitä, miten avata vaikuttamisen väyliä ihmisille, joiden ääntä oli vaikea saada kuuluvaksi? Ja miten voisi toimia siten, että yksilön ja/tai ryhmän hoitamiseen liitetään yhteiskunnallinen ulottuvuus? Työntekijää pohditutti lisäksi kysymys siitä, miten koettu väkivalta alkaa kokijan omassa, sisäisessä maailmassa saada yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, joihin hän haluaa saada aikaan muutosta. Eväinä mielenkiintoiseen, mutta ammatillisesti haastavaan hankkeeseen projektityöntekijöillä oli pitkä kokemus ja vahva ammatillinen osaaminen. Vankka ryhmän ohjauksen koulutus- ja kokemuspohja sekä luottamus omaan osaamiseen olivat niitä edellytyksiä, joita Miinaprojektissa toimiminen vaati. Taitavaa ammatillisuutta oli myös kyky rakentaa ja säilyttää luottamus, silloinkin kun se oli langan varassa. Projektityöntekijät osasivat myös terapeuttisen työn ja työnohjaamisen perustaidon ottaa vastaan toisen ihmisen kokemusta ja kertomusta, säilöä se ja palauttaa sopivina annoksina. Tätä taitoa tarvittiin ryhmätilanteissa, mutta sitä osattiin käyttää ja hyödyntää myös työssä yhteisön kanssa. Projektityöntekijä oppi ymmärtämään hitaasti kiiruhtamisen merkityksen. Esimerkiksi viesteihin ei kannattanut reagoida ensimmäisestä tunteesta käsin, vaan sähköpostiviesti kannatti lähettää vasta, kun asia oli kypsynyt omassa mielessä jonkin aikaa. Miina-projekti myös opetti työntekijöitään toimimaan ”sopivasti toisin”. Perinteinen työntekijän rooli muuttui ja sai uusia ulottuvuuksia. Työskentely Miinassa mahdollisti työntekijälle pääsyn lähemmäksi asiakasta. Toimintaa (yksin) ohjaavan kontrolloijan rooli vaihtui innostajaksi, mahdollistajaksi ja tilan antajaksi. Raja työntekijän ja asiakkaana olevan naisen välillä kaventui. 55

Miina nosti vahvasti esiin väkivaltaa kokeneiden naisten kokemuksellisen asiantuntijuuden, minkä myötä työntekijän sai rinnalleen kumppanin. Kokemusasiantuntijoiden tuleminen toimijoiksi on keskeinen osa Miinan ”sopivasti toisin” toimimista. Miinan vaikutusta väkivaltatyön tekemiseen kuvaa hyvin projektityöntekijän toteamus: ”Omassa työssäni ei ole Miinan jälkeen paluuta menneeseen.”

12 Yhteenveto Tässä raportissa on tarkasteltu Ensi- ja turvakotien liiton koordinoimaa Miina – väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen -projektia, sen tuloksia ja vaikuttavuutta. Miina syntyi tarpeesta kehittää liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön avotyötä. Hankkeen tavoitteina oli väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen väkivallasta selviytymisessä ja tätä tavoitetta tukevien toimintamallien ja työmenetelmien kehittäminen. Tavoitteena oli luoda yksilökohtaisen työotteen rinnalle vertaistuen ja kansalaistoiminnan muotoja siten, että työmuodoissa ja toimintatavoissa huomioidaan ja hyödynnetään väkivaltaa kokeneiden naisten omaa osaamista ja kykyjä sekä heidän kokemuksellista asiantuntemustaan. Tavoitteena oli myös yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikuttamistoiminnan vahvistaminen väkivaltatyössä. Miinan tarpeellisuudesta kertoi hankkeen myötä yhä vahvemmin esiin noussut naisten oma halu ja kyky toimia itse väkivallasta selviytymiseksi sen sijaan että he olisivat ainoastaan palveluiden

kohteena.

Toiminnan

perustana

olleen

”mahdollistamisen

politiikan”

toteuttamisen myötä naisille tarjoutui tilaisuuksia aktiiviseen toimimiseen ja vaikuttamiseen. Miina-projektin erityisyyttä oli se, että se sisälsi kolme osahanketta, jotka toteuttivat omilla paikkakunnillaan Helsingissä, Mikkelissä ja Oulussa projektin yhteisiä tavoitteita oman toimintaympäristönsä tarpeiden mukaisesti. Miinan keskeisin toimintamuoto ja tapa työskennellä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi oli vertaisryhmätoiminta ja sen kehittäminen. Miinan ryhmätoiminta oli hyvin monimuotoista. Hankkeen aikana eri projektipaikkakunnilla toimi yhteensä 23 eri ryhmää. Niiden toiminnassa painopisteet

vaihtelivat

toipumisen

selviytymisen

vahvistamisesta

toimintaan

asiantuntijatyöryhminä, joiden tavoitteena oli palveluiden ja lainsäädännön kehittäminen sekä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaminen. Miina-projekti ja siinä mukana olleet naiset saivat aikaan merkittäviä tuloksia. Toiminnan myötä löytyi malleja ja tapoja toimia uudella tavalla väkivaltatyössä.

Miina-kahvilasta muotoutui merkittävä matalan kynnyksen kohtaamispaikka, mikä merkitsi naisille oman paikan ja vertaisryhmän löytymistä, turvallisuutta ja konkreettista tukea. Se tarjosi voimaantumisen ja yhteisöllisyyden kokemuksen mahdollistavan toimintaympäristön. Merkittävää on Miina-kahvilan myötä esiin tullut, tai pikemminkin vahvistunut, ”näyttö” siitä, kuinka pitkä aikajänne tuen tarjoamisessa väkivallasta selviytymiseksi mahdollistaa naisille omien kykyjen käyttämisen, herättää halun vaikuttaa, ja tekee vaikuttamisen myös mahdolliseksi. Miina-kahvila jatkaa edelleen toimintaansa, vaikka hanke päättyi. Ikääntyneiden

ryhmän

Miinan

muorien

toiminnasta

sai

alkunsa

yhteiskunnalliseen

vaikuttamiseen pyrkivä Salonki-malli. Malli osoittautui hyväksi rakenteeksi ja toimintatavaksi väkivaltatyössä. Sen avulla löytyi vaikuttamisen väyliä ihmisille, jotka eivät muuten tule kuulluiksi, ja se mahdollisti tasavertaisen ja vastavuoroisen keskustelun ja tiedonvaihdon kokemusasiantuntijoiden, ammatillisten auttajien ja poliittisten päättäjien välille. Salonkien myötä

syntyi

konkreettisia

toimenpiteitä

tuloksia

palveluiden

lainsäädännön

kehittämiseksi. Esimerkkinä mainittakoon vainon kriminalisointia koskevan lain aikaan saaminen: kansanedustaja teki asiasta lakialoitteen, kun hän oli tavannut vainottuja naisia Miinan Salongissa. Salonki-malli teki näkyväksi sen, että naisten kokemuksilla ja tiedolla on yhteiskunnallinen ja ammattikäytäntöjen

kehittämisen

mahdollistava

merkitys.

Näin

ollen

Miina

nosti

väkivaltatyössä asiakaskohtaisen työn rinnalle rakenteellisen työotteen tärkeyden, jolloin työskentelyssä tehdään näkyviksi ihmisen oikeudet. Uudella tavalla toimimista väkivaltaongelmien kohtaamisessa on myös väkivaltatyön tekeminen yhteisön kanssa yksilöasiakkaan sijaan. Oulun Miina teki merkittävää ja esimerkillistä pioneerityötä työskentelemällä vanhoillislestadiolaisen yhteisön parissa. Hankkeessa kehitetyt mallit vertaiskurssien pitämisestä sekä koulutuskursseista yhteisön ammattilaisille jäivät yhteisöön toimiviksi ja jatkuviksi rakenteiksi myös Miina-projektin päätyttyä. Miinan työskentely Oulussa tarjoaa arvokasta osaamista ja kokemusta jatkossakin työskentelyyn eri yhteisöjen kanssa. Miina-tuotoksia tarkasteltaessa on edellä kuvatun ohella huomionarvoista, kuinka naisten yksittäiset väkivaltakokemukset johtivat ryhmissä omaa kuntoutumista tukevien hoitomuotojen 58

materiaalien

koontiin

arviointiin

jopa

toimenpideohjelmaksi

muutoksen

aikaansaamiseksi vallitseviin epäkohtiin: ensimmäistä kertaa liiton ja jäsenyhdistysten historiassa kokemusasiantuntijat olivat alusta alkaen suunnittelemassa hankehakemusta. Työn tuotoksena käynnistyi RAY:n rahoittama Eron jälkeisen väkivaltaisen vainion kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennalta ehkäisy, Varjo -hanke (2012–2017) Mikkelissä ja Oulussa. Miina-projektissa väkivaltaa kokeneet naiset osallistuivat monin eri tavoin väkivallan vastaiseen toimintaan. He toimivat vertaisohjaajina työntekijän rinnalla ja tukihenkilöinä vertaisilleen. Naiset toimivat myös kokemuskouluttajina ammatillisissa peruskoulutuksissa ja täydennys- ja lisäkoulutuksissa, pitivät alustuksia ja puheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksissa ja seminaareissa sekä antoivat lukuisia haastatteluja eri tiedotusvälineisiin. Naiset osallistuivat myös merkittävän tutkimustiedon tuottamiseen. He kokivat voimaannuttavana sen, että voivat näin tehdä väkivaltailmiötä näkyväksi ja auttaa tutkimuksen kautta vertaisiaan. Edellä kuvattu toiminta kertoo yhdestä Miina-projektin tärkeästä tuloksesta, siitä, kuinka Miina toteutti onnistuneesti asettamaansa tavoitetta nostaa esiin ja kehittää kokemusasiantuntijuutta. Sen myötä Miina on hyvä esimerkki työntekijöiden ja asiakkaiden yhteisistä ja tasavertaisista kehittämisen ja vaikuttamisen areenoista. Naisten näkökulmasta Miinan-projektin vaikuttavuuden keskeinen kriteeri on se, mikä merkitys Miinalla on ollut heille ja miten hanke on vaikuttanut heidän elämäänsä. Naisilta saadut palautteet kertoivat hankkeessa mukana olon voimaannuttavasta vaikutuksesta. Naiset puhuivat eheytymisestä, itsekunnioituksen ja omanarvontunnon lisääntymisestä. Heidän tietoisuutensa väkivallasta ja sen vaikutuksista lisääntyivät ja omat rajat ihmissuhteissa löytyivät. Myös naisten toimintavalmius ja -voima ja vaikuttamisen halu kasvoivat – ne todentuivat myös käytännön toiminnassa, kuten tämän raportin sivuilta on luettavissa. Raportissa on tarkasteltu Miina-hanketta myös projektityöntekijöiden näkökulmasta (luku 11). Miina monimuotoisuudessaan ja erityisyydessään sekä antoi tekijöilleen että myös haastoi heitä, paljon työssään kokeneinakin, aivan uuteen. Miina opetti tekijöitään toimimaan ”sopivasti toisin”. Perinteinen työntekijän rooli muuttui ja sai uusia ulottuvuuksia. Työssä päästiin lähemmäksi asiakasta, ja ohjaajan ja kontrolloijan rooli vaihtui innostajaksi, 59

mahdollistajaksi ja tilan antajaksi. Raja työntekijän ja asiakkaan olevan naisen välillä kaventui. Keskeinen tekijä tässä muutoksessa oli kokemusasiantuntijoiden toimijoiksi tuleminen. Projektityöntekijät tekivät yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Yhteistyökumppaneina oli uskonnollinen yhteisö, kansalaisjärjestöjä, ammatillisia ja tutkimuksellisia yhteisöjä sekä poliittisia toimijoita. Miina opetti yhteistyösuhteista sen, että luottamuksen ja toimivan yhteistyön rakentaminen voi olla koko projektitoiminnan edellytys. Tämä konkretisoitui työskentelyssä uskonnollisen yhteisön kanssa. Miinan myötä ymmärrettiin myös se, kuinka väkivaltaa kokeneen naisen kokemusten, osaamisen ja vaikuttamisen halun näkeminen voimavarana sekä naisen kohtaaminen tasavertaisena yhteistyökumppanina on tärkeä väkivaltatyön kehittämisen edellytys sekä edellytys myös palveluiden kehittämiselle. Tämä tuli hyvin esiin esimerkiksi Salonki-mallin toiminnassa. Miinan

tavoitteisiin

lukeutui

kansalaistoiminnan

poliittisen

yhteiskunnallisen

vaikuttamistoiminnan vahvistaminen väkivaltatyössä. Erityisesti Mikkelin Miinan tavoitteena oli saada kansalaisjärjestöjä ja poliittisia naisjärjestöjä mukaan väkivallan vastaiseen työhön. Yhteistyötä tehtiin joidenkin järjestöjen ja yhdistysten kanssa muun muassa vertaistukeen liittyvissä asioissa, oppimateriaalin tuottamisessa ja väkivaltatyöhön liittyvien menetelmien kehittämisessä. Yhteistyö poliittisten naisjärjestöjen ja poliittisten päättäjien kanssa muodostui hedelmälliseksi. Sekä kunnallispoliitikot että kansanedustajat ”syttyivät” Miinan ajamille asioille, veivät asioita eteenpäin ja saivat konkreettisia tuloksia aikaan sekä palveluiden että lainsäädännön kehittämisessä. Näistä tuloksista kerrotaan luvussa 10.2. Miina vahvisti myös liiton kansalaistoimintaa. Liitossa on Miinan innoittamana tapahtunut kulttuurin muutos siten, että eri toimintamuodoissa on herännyt kiinnostus arjesta nousevaa kokemustietoa kohtaan ja ymmärrys sen merkityksestä työssä ja sen kehittämisessä. Liitossa on alettu

puhua

kokemusasiantuntijuudesta

luotu

perusta

asiakkaiden

osallisuuden

laajamittaisemmalle kehittämistyölle liitossa ja jäsenyhdistyksissä. Liittoon on perustettu Miinan

Vapaaehtoistyötä

osallisuutta

-hankkeen

kokemusasiantuntijuuden

kehittämisryhmä, johon kuuluu myös Miinan kokemusasiantuntijoita. Kehittämisryhmän tavoite on hahmottaa, mitä kokemusasiantuntijuus voisi olla jäsenyhdistyksissä. Tähän tarkoitukseen kehittämisryhmä on tuottamassa koulutussisältöjä ja -materiaalia. 60

Miinan ja vapaaehtoistyön hankkeen yhteistyön myötä myös jäsenyhdistykset kiinnostuivat asiakkaiden osallistumismahdollisuuksien kehittämisestä. Vertaistoiminta on lisääntynyt, ja yhdistykset

ovat

nimenneet

kokemusasiantuntijuuden

asiakkaiden

osallisuuden

kehittämisen yhdeksi tärkeimmistä kehittämistavoitteistaan seuraavan kahden vuoden ajalle. Miina-projektin merkityksen tarkastelu sitä toteuttaneissa jäsenyhdistyksissä saa pohtimaan yleisemminkin projekteja ja niiden toteuttamista. Miina toteutettiin käytännössä kolmessa eri yhdistyksessä eri paikkakunnilla. Tämä merkitsi käytännössä kolmea osaprojektia, jotka kukin toteuttivat projektille asetettuja yhteisiä tavoitteita tavalla, joka oli sidoksissa omaan jäsenyhdistykseen ja toimintaympäristöön. ”Miinasta kasvoi kolme komeaa tainta, mutta ne kaikki ovat hyvin itsensä näköisiä, eikä niitä välttämättä huomaa ensi näkemältä sisaruksiksi.” (Sirkku Mehtola). Tämä oli projektin toimintamuotojen runsautta ja aikaansaatuja tuloksia ajatellen rikkaus. Tällainen ”asetelma” tarkoittaa kuitenkin projektin käytännössä vaativaa ja osaavaa työskentelyä sekä hyvää koordinointia. Projektin monimuotoisuus voi luoda projektin toimijoille haasteen esimerkiksi näkökulmien, käsitekielen tai tavoitteiden ja niiden toteuttamisen suhteen. Miinassa projektin sujuvuudesta on paljolti kiittäminen sen eri toimijoiden pitkää työkokemusta ja osaamista väkivaltakysymyksissä. Tämä saa ajattelemaan, että projektin tuloksellisuuden kannalta on jo sitä suunniteltaessa hyvä kiinnittää huomiota siihen, millaisesta projektista on kysymys, millainen on sitä toteuttava toimintaympäristö resursseineen ja millaisia työntekijäresursseja projektin onnistunut toteutus vaatii. ”Kolme erilaista tainta” merkitsi sitä, että Miina jätti erilaiset jäljet sitä toteuttaneisiin yhdistyksiin. Merkittävänä on pidettävä sitä, että Miinan myötä Pienperheyhdistyksessä (PPY) luotiin uutta yhdistyksen toimintavalikkoon. Väkivaltatyö liittyi yhdistyksen perustehtävään ja siitä tuli näkyvä ja kiinteä osa yhdistyksen toimintaa. Mikkelin VIOLA:ssa Miinan ja koko työyhteisön välille syntyi dialoginen, molempia osallistava prosessi. Salonki-malli alkoi toimia työyhteisön erilaisissa ammatillisissa orientaatioissa, sen ottivat toimintamallikseen jopa hyvin yksilökohtaiseen työhön koulutetut hoitajat ja psykologit. 61

Myös kokemusasiantuntijuus vahvisti koko työyhteisöä ottamaan asiakkaita mukaan toimintaan. Oulun Miina-suhde on mielenkiintoinen ja samalla hyvin kaksijakoinen. Projektityön tulokset ja vaikutukset työskentelyssä uskonnollisen yhteisön kanssa ovat kiistatta suuret. Toisaalta Miina jätti ”vain” ohuen jäljen työyhteisöön laajemmin ja Miinan kokemukset väkivaltaa kokeneen naisen osallisuuden vahvistamisesta välittyivät työyhteisöön vähäisin määrin. Selitys löytyy siitä, että projekti suuntautui työyhteisöstä ulospäin ja yhteistyö rakentui omana prosessinaan uskonnollisen yhteisön kanssa. Oma kiistaton vaikutuksensa oli sillä, että Oulun yhdistyksellä on pitkä historia terapeuttisen hoidon kehittämisessä trauma-viitekehyksessä sekä turvakotipalveluiden ja terapeuttisten palveluiden tuottajana. Oulun kokemusten myötä oli mielenkiintoista – ja tulevia uusia hankkeitakin ajatellen – tärkeää havaita, miten yhdistyksen oma historia, omaksuttu toimintakulttuuri ja toiminnan tausta-ajattelu vaikuttivat työyhteisön kokemuksiin Miinasta. Projektityöntekijän osuvan analyysin mukaisesti on huomioitava, että uutta työkäytäntöä ei voi vain liimata vanhan päälle. Ensin vaaditaan ajattelun muutosta ja kokeilua, työkäytännöt muuttuvat vasta sen jälkeen – ehkä vasta vuosien kuluttua. Tämä tarkoittaa sitä, että hankkeiden tulosten ja innovaatioiden juurtuminen ei aina tapahdu hetkessä. Raportin lopuksi ja kiteytykseksi voidaan nostaa vielä esiin Miina – väkivaltaa kokeneiden

naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen -hankkeen ”ydintulokset”: Miina toi esiin sen, kuinka suuri merkitys naisen kokemuksen, osaamisen ja kykyjen huomioimisella

niiden

käytön

mahdollistamisella

sekä

osallisuudella

vaikutusmahdollisuuksien luomisella on hänen väkivallasta selviytymiselleen. Miina

nosti

esiin

kokemusasiantuntijuuden,

naisen

kokemukseen

perustuvan

asiantuntijuuden, sen merkityksen naiselle itselleen sekä sen merkityksen väkivaltatyön – ja palveluiden

kehittämisessä.

Tähän

liittyen

Miinan

myötä

tapahtui

väkivaltatyön

toimintamuotojen, työotteen ja työkulttuurin muutos liitossa ja yhdistyksissä siten, että kokemuksellinen asiantuntijuus on toiminnassa mukana. 62

Merkityksellistä on se, että nyt tehtiin ensimmäistä kertaa väkivaltatyötä yhteisön kanssa yksilöasiakkaan sijaan. Oppi ja kokemus tällaisesta työtavasta ovat arvokkaita myös muita työmuotoja kuin väkivaltatyötä ajatellen. Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta katsoen Miina ”ansioitui” siten, että projektin toiminnan myötä naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuttiin monilla eri foorumeilla, ilmiö sai lisää näkyvyyttä ja julkisuutta Miinan rohkeiden naisten ansiosta. Erityisesti vaino ilmiönä nousi esiin ja sai sanoituksen ensimmäistä kertaa. Työskentelyn lopputulemana laki vainon kriminalisoinnista tulee voimaan 1.1.2014 ja vainosta tulee virallisen syytteen alainen rikos. Miinan merkityksen kiteyttää hyvin erään naisen lausuma: Miina-projekti toi monelle naiselle toivon ja tulevaisuuden takaisin.” Toivottavasti Miinan kaltainen työ yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa voi jatkua ja jalostua liiton ja yhdistysten eri työmuodoissa.

Lähteet Bronfenbrenner, Urie (1979) The Ecology of Human Development: Experiments by Nature and Design. Harvard University Press. London. Hokkanen, Liisa (2003) Vapaaehtoinen ja vertainen auttaminen. Teoksessa Merja Laitinen & Anneli Pohjola (toim.) Sosiaalisen vaihtuvat vastuut. PS-kustannus. Juva. Hyväri, Susanna (2012) Osallisuus – mitä se on? http://wwww.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=103. Luettu 8.1.2013. Järvinen, Minna-Kaisa (2007) Dialoginen arviointi. FinSoc 1/2007. Stakes. Kainuun Sanomat Oy. Kajaani, 11–16. Kivipelto, Minna (2008) Osallistava ja valtaistava arviointi. Johdatus periaatteisiin ja käytäntöihin. Stakesin työpapereita 17/2008. Valopaino Oy. Helsinki. Kohti aktiivista kansalaisuutta (2005) Kansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunnan raportti. oikeusministeriö. Julkaisu 2005:14. Helsinki. Krug, Etienne G. ect. (2005) Väkivalta ja terveys maailmassa. WHO-raportti. Lääkärin sosiaalinen vastuu. Terveyden edistämisen keskus ry. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä. Kurki, Leena (2000) Sosiokulttuurinen innostaminen – muutoksen pedagogiikka. Vastapaino. Tampere. Kuronen, Marjo (2004) Valtaistumista vai voimavaraistumista – Feministisiä näkökulmia empowermentiin sosiaalityön käsitteenä ja käytäntönä. Teoksessa Marjo Kuronen, Riitta Granfelt, Leo Nyqvist & Päivi Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja 2004. PS-kustannus. Juva, 277–296. Laitinen, Merja (2012) Kokemusasiantuntijuus väkivaltatyössä. Case Miina. Esitelmä Miinaprojektin päätösseminaarissa Helsingissä 6.11.2012. 64

Laitinen, Merja & Nikupeteri, Anna (2013) Kokemusasiantuntijuus väkivaltatyössä. Teoksessa Laitinen, Merja & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Vastapaino. Tampere. Laitinen, Merja (2011) Naiseuden narratiivit. Teoksessa Riitta Hannus, Sirkku Mehtola, Luru Natunen & Auli Ojuri (toim.) Veitsen terällä. Naiseus ja parisuhdeväkivalta. Ensi- ja turvakotien liiton raportti 13. Kariston Kirjapaino Oy. Hämeenlinna, 55–76. Laurikainen,

Heli

(2010)

Ajatuksia

yhteisöllisyyden

rakentumisesta

järjestöjen

yhteistyöverkostossa. teoksessa Merja Kylmäkoski (toim.) Avauksia yhteisöllisyyteen. Sarja D. Opinnäytetyöt 10, 2010. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Helsinki. Mehtola, Sirkku (2012) Vertaisuus & osallisuus. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Vertaisryhmä. Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki, 7–8. Mehtola, Sirkku (2012) Kohdennettuja ryhmiä. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Vertaisryhmä. Käsikirja. Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki, 39–41. Mehtola, Sirkku (2012) Asiantuntijaryhmät. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Vertaisryhmä. Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki, 43–48. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma (2010). Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2010:5. Yliopistopaino. Helsinki. Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja (2013) Naistutkimus 26 (2). Vaino naisiin kohdistuvana eron jälkeisenä väkivaltana, 29–43.

Peura-Kapanen, Liisa, Raijas, Anu & Lehtinen, Anna-Riitta (2010) Velkatunneli. Takuu-Säätiön asiakkaiden

selviytymiskokemuksia.

Kuluttajatutkimuskeskuksen

julkaisuja

3/2010.

Tampereen Yliopistopaino. Tampere. Pohjoisvirta, Riitta (2012) Kohdennettuja ryhmiä. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Vertaisryhmä. Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki, 37–39. Riski, Taina (2009) Naisiin kohdistuva väkivalta ja tasa-arvopolitiikka. Sosiaali- ja terveysministeriö. Selvityksiä 2009:50. Yliopistopaino. Helsinki. Rostila, Ilmari (2001) Tavoitelähtöinen sosiaalityö. Voimavarakeskeisen ongelmanratkaisun perusteet. SoPhi. Jyväskylä. Seppänen-Järvelä,

Riitta

(2004)

Projekti

–

kehittämisen kehto

vai musta

aukko?

Yhteiskuntapolitiikka 69 (2004):3, 251–259. Sternberg, Brita Synnöve (2011) Mahdollistava yhteisöllisyys. Sukellus settlementtityöhön. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Tunnista, turvaa ja toimi (2008) Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset. Sosiaalija terveystoimelle paikallisen ja alueellisen toiminnan ohjaamiseen ja johtamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2008:9. Yliopistopaino. Helsinki. Vertaistoiminta kannattaa (2010). Asumispalvelusäätiö ASPA. SOLVER palvelut Oy. United Nations (2006) Ending Violence Against Women. From Words to Action. Study of the Secretary-general. United Nations. New York. Muu materiaali: Projektityöntekijöiden (Sirkku Mehtola, Luru Natunen ja Riitta Pohjoisvirta) kirjalliset materiaalit. 66

Liite Miina – Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen -projektin toimijat: Projektin koordinaattori, tutkija-kehittäjä Auli Ojuri, Ensi- ja turvakotien liitto ry Projektityöntekijät: Sirkku Mehtola, VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry Luru Natunen, Pienperheyhdistys ry (PPY) (Sanna Ahonen, PPY, Luru Natusen vuorotteluvapaan ajan elokuusta 2009 elokuun 2010 loppuun (24.8.2010)) Riitta Pohjoisvirta, Oulun ensija turvakoti ry Ohjausryhmä (2012): Tuula Väätäinen, liittohallituksen jäsen, Ensi- ja turvakotien liitto ry, puheenjohtaja Agneta Ahlqvist, hallituksen jäsen, Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään LOVE ry Helena Ewalds, kehittämispäällikkö, THL Ritva Karinsalo, toimitusjohtaja, Ensi- ja turvakotien liitto ry Sari Laaksonen, kehitysjohtaja, Ensi- ja turvakotien liitto ry Merja Laitinen, dosentti, professori, Lapin yliopisto Leena Marila-Penttinen, suunnittelija, Ensi- ja turvakotien liitto ry Sirkku Mehtola, toiminnanjohtaja, VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry Ninni Perko, hallituksen jäsen, Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään LOVE ry Arja Sutela, toiminnanjohtaja, Oulun ensija turvakoti ry Juha Turtiainen, toiminnanjohtaja, Pienperheyhdistys ry Auli Ojuri, tutkija-kehittäjä, Ensi- ja turvakotien liitto ry, sihteeri