6 - Nro 37b Sunnuntaina syyskuun 19. pnä 2021 .
Mustion Härkävuori heitetään frisbeegolfkartalle (Raasepori) Hiihtokeskus vaihtui toiseen, kun FBC Raseborg Knightsin frisbeegolfjaosto pähkäili lajilleen kotikenttää. Helmikuussa perustettu Knights Discgolf kaavaili ensin rakentavansa radan Påminnen laskettelukeskukseen, missä se olisi ollut luonnollinen jatke Påminnen hallissa harrastettavalle ritariperheen salibandytoiminnalle. Mäen maastopyöräilyluomus on kuitenkin ehtinyt kasvaa niin isoksi, ettei sinne enää mahtunut koreja sekaan. -Påminnen maille olisi ollut mahdotonta tehdä 18 väylän rataa. Jos rinteessä olisi ollut tilaa, niin olisihan sinne kivan jumpparadan saanut tehtyä, Knights Discgolfin puuhamies Isto Vilkman kertoo.
Kiekkoa Mustiolle Kiekkoa ei heitetty kaivoon, vaan se viskattiin suorinta tietä Mustioon. Härkävuoren hiihtokeskukseen aletaan rakentaa syksyllä rataa, jonka on määrä valmistua kevääseen mennessä. -Härkävuoressa oli kymmenisen vuotta sitten tilapäinen rata muutamalla korilla ja muistan itsekin käyneeni silloin paikalla. Siitä sain idean ehdottaa radan rakentamista tänne. Fasiliteetit ovat kahviota ja saunatiloja myöten valmiina ja onhan se synti, et-
Rickard Nyman (vas.), Tomas Forsman ja Isto Vilkman ovat innoissaan Härkävuoren tulevasta radasta. Hiihdon ajanottotorni tulee frisbeegolfkisoissa toimimaan kilpailukansliana. tei näin hienoa maastoa hyödynnetä myös hiihtokauden ulkopuolella, Vilkman sanoo. Raaseporin kaupungin omistamaa aluetta hallinnoiva hiihtoseura IK Trissan oli juonessa mukana ja lähti yhteistyössä Knightsin kanssa projektia työstämään. -Meillä oli hallituksen kokous kolme viikkoa ennen kuin Isto soitti. Puhuimme
siitä, että jotain pitäisi Härkävuoreen keksiä. Frisbeegolfia ehdotettiin, mutta asia ei edennyt. Kun Isto sitten oli yhteydessä, niin olimme heti innoissamme, IK Trissanin varapuheenjohtaja Rickard Nyman ja sihteeri Tomas Forsman kertovat.
Parhaasta päästä Knights haki kaupungilta
Karjaan Ura shakkasi 1-divisioonaan (Raasepori) Vääjäämättömältä vaikuttanut siirto sai viimein sinettinsä ja Karjaan Ura pääsi juhlimaan sarjanousua joukkueshakin 1-divisioonaan. Ura jyräsi kakkosdivarissa puhtaalla pelillä lohkonsa kärjessä helmikuussa, kun nappulat laitettiin koronan takia hyllylle. Laudoille palattiin viime viikolla ja Ura viimeisteli tempun lyömällä Salon Shakkikerhon kakkosjoukkueen pistein 3,5-1,5. Sergei Titovets ja Bo Hellén poistuivat pöydiltään voittajina, kun taas Timo Syvälahti, Ivo Nurk ja Stefan Söderberg taiteilivat tasapelit. Ura voitti kaikki kuusi otteluaan, eikä kärsinyt kauden aikana yhtään pöytätappiota. Parhaiten pinnistivät Titovets
(viisi voittoa), Heikki Syvälahti (neljä voittoa, yksi tasapeli) ja porukan ainoana jokaiseen vääntöön osallistunut Ivo Nurk (kolme voittoa, kolme tasapeliä). Ykköspöydällä nuori shakkimestari Timo Syvälahti leipoi neljä tasuria ja yhden voiton. -En ole varma olemmeko koskaan aiemmin pelanneet kautta läpi ilman yhtään pöytätappiota, mutta tuskinpa näin on käynyt. Muutaman kerran tappio oli kyllä lähellä, kolmessa kamppailussa esiintynyt Jimmy Wikman totesi. Ura putosi toissa keväänä 1-divisioonasta koronan keskeyttämän kauden jälkeen hieman katkerissa merkeissä, eikä saanut syksyllä täydennysmenettelyn kautta paikkaa
takaisin, vaikka siihen piti olla hyvät mahdollisuudet. -Kuulumme ykkösdivariin ja sieltä putoaminen oli virhe, joka nyt korjattiin. Kaikki olivat rennoin mielin, emmekä ottaneet noususta stressiä, vaikka tiesimmekin omaavamme kovan joukkueen 2-divariin. Joukkueen runko tulee luultavasti säilymään samana ja olemme saaneet muutaman uuden pelaajan, jotka toivottavasti kakkosjoukkueessa kehittyvät, Wikman kertoi. Seuraavan kauden käynnistyminen on hämärän peitossa, sillä esimerkiksi SM-liigassa on joukkueita, jotka eivät ole vielä päässeet edellisenkään kauden osalta vauhtiin.
Karjaan Ura oli 2-divisioonan laudoilla kova luu. Tässä pohditaan siirtoja helmikuun ottelussa Itä-Helsingin Shakkikerhoa vastaan.
alun perin Påminnen radalle 3.000 euron avustusta, jonka kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myönsi viime viikolla Härkävuoren hankkeelle. Kokonaiskustannukset ovat hieman kasvaneet ja budjetti on nyt 20.000 euron luokkaa. -Haemme säätiöiltä avustusta ja pyrimme luomaan paikallisten yritysten kanssa yhteistyökumppanuuksia.
Jokaiselle väylälle tulee oma sponsori ja kauppa on lähtenyt ihan lupaavasti käyntiin, Vilkman kertoo. -Lisäksi teemme talkootyöllä osan hommista, kuten tiipaikkojen puurungot, Forsman lisää. Härkävuorelle ei olla tekemässä mitään ”mikkihiiri-rataa”, vaan puhdasta priimaa. Tavoitteena on AAA-luokituksen pyhättö eli vaativuudeltaan huipputason täysimittainen kilpailurata. -Tarkoituksena on tehdä sellainen rata, jolla voidaan pitää SM-kisoja. Siinä on muiden muassa sellaisia kriteereitä kuin keskimitaltaan 140 metrin väylät, 2 x 4 metrin tiipaikat ja riittävästi parkkipaikkoja lähistöllä. Näihin meidän pitäisi päästä ihan heittämällä. Heti ykkösväylälle saa vaikka 300 metrin siivun, jos niin halutaan, Vilkman toteaa. -SM-tason rata kuulostaa oikein hyvältä. Turha kai sitä on B-tason rataa lähteä tekemään, kun sekin yhtä lailla maksaa, Forsman sanoo. Projekti nytkähtää lähiaikoina liikkeelle, kun ratoja suunnitteleva Prodigy Disc Golf Europe lähettää edustajansa paikan päälle kartoittamaan lääniä. -Sieltä saattaa tulla käymään sellainenkin kaveri kuin
Seppo Paju, eli kohtuullisen menestynyt kilpapelaaja, Vilkman kertoo.
Taattua toimintaa Trissanin leipälajina tulee pysymään maastohiihto, mutta Härkävuoreen mahtuu muutakin. Hiihdon lisäksi siellä ei ole pidetty muita tapahtumia kuin maastojuoksun ja pyöräilyn XC-karkelot, jotka ovat ohjelmassa tulevana viikonloppuna. -Haluamme tänne lisää toimintaa ja frisbeegolf sitä takuulla tuo. En näe mitään syytä, miksei Mustion radalle tulisi yhtä paljon porukkaa kuin kaikille muillekin. Mustiossa lienee lajiin kiinnostusta ja Raaseporin lisäksi meillä on Lohja tuossa lähellä, Forsman maalailee. Hän ja Nyman aloittivat kiekkorallin kesällä. -Ei heittäminen helppoa ole, mutta on sitä jo vähän oppinut. Helposti siihen jää koukkuun, miehet miettivät. Kun Pohjankurun Gumnäsin rata on valmistumaan päin, tulee Raaseporissa näillä näkymin olemaan kuusi 18-väyläistä rataa ensi kesänä. -Raaseporista ollaan tekemässä frisbeegolfin pääkaupunkia, Vilkman toistaa jo keväällä esittämänsä ennustuksen.
EIF kupsahti Kokkolassa, kärki karkaa
Veikkoset veivät ja vihreät veljet vikisivät miesten jalkapallon Ykkösessä. Kokkolan Pallo-Veikot voitti kotiottelunsa 2-1 (1-0) jahdaten näin yhä kiivaasti paikkaa kuuden parhaan joukkoon ja ylempään jatkosarjaan. Tappiosta huolimatta viidentenä oleva EIF tulee ylemmässä jatkosarjassa kauttaan jatkamaan, ellei ihan ihmeitä tapahdu. Gnistan ja PK-35 voivat tulla takaa vielä tasapisteisiin, mutta ohittaminen kilpistyisi tammisaarelaisten maireampaan maalieroon. EIF:n tavoite sarjanoususta on sen sijaan jo tässä vaiheessa kiikun kaakun. Jatkosarjaan lähdetään alkusarjan pisteillä ja kärkijoukkue RoPS on karannut jo 11 pinnan päähän. Kakkossijalla karsijan paikalla olevaan vahvavireiseen TPS:aan on matkaa seitsemän pistettä. Jatkosarjassa pelataan yksinkertainen kierros eli viisi ottelua, joissa vaatimaton vierasjoukkue EIF joutuu kolmesti reissun päälle. Senkin takia alkusarjan päätöskierroksen kotiottelu sunnuntaina VPS:aa vastaan olisi voitettava, jotta toivon liekki lepattaisi. Kesken kauden merkittävästi vahvistunut KPV oli jo edellisessä kohtaamisessa
Tammisaaressa viheliäinen vastus purevalla prässillään ja keskitysten viljelyllään. Samoilla konsteilla Veikot ajoivat EIF:n ahdinkoon myös keskiviikkona ja olivat suurimman osan ottelusta niskan päällä. KPV on pystynyt ravistelemaan EIF:n ulos sen tyypillisestä pallokontrolliin perustuvasta jauhamisesta ja kävi nytkin niin herhiläisenä kimppuun, etteivät vieraat kyenneet usein muuhun kuin sohimaan hätäisiä syöttöjä. Harmaissa paidoissa pelanneiden raaseporilaisten syöttötyöskentely olikin yhtä saven ja lyijyn sekoitusta vain muutamilla kirkkaammilla pilkahduksilla. EIF pyöri ensimmäiset puoli tuntia niin pahasti pesukoneessa, ettei moista pätkää ole kauden aikana vielä vastaan tullut. KPV myllytti vaarallisia erikoistilanteitaan, rouhi palloja takaisin itselleen ja syöksyi uuteen hyökkäykseen. Läheltä piti-tilanteiden jälkeen lopulta lätsähti, kun Kristian Andersenin herkullinen keskitys saavutti väkivahvan Oke Akpovetan, joka piti William Lindqvistin taskussaan ja puski komean nyytin. Vaikeasti pideltävä nigerialaishärkä
kiskaisi toisella jaksolla myös 2-0-häkin ja oli heti perään lisäämässä johtoa, mutta veti hyvästä paikasta ohi. EIF koki avausjaksolla yhden huippuhetken, jonka senkin tärveli KPV-vahti Sergei Lazarov pätevillä venytyksillään Robin Sidin kutiin ja André Österholmin puskuun. Österholm ei kaikesta rymistelystään huolimatta päässyt peliin sisälle, eikä viime aikoina tulikuumalla tuulella olleella Valdrin Rashicallakaan tahtonut kulkea. Xhevdet Gela puristettiin pihteihin ja keskikentän herruus menetettiin isännille. Valta vaihtui vasta loppua kohden nivusvaivoista kärsineen Stanislav Efimovin marssittua vaihdosta kentälle. Venäläinen toi kaivattuja oivalluksia ja myöhemmin myös Akseli Ollila puhalsi penkiltä eloa EIF:n hyökkäyksiin. Myöhäinen kiri johti Juuso Liukkosen kavennusmaaliin Riku Selanderin syötöstä, mutta enempää ei irronnut. -Ensimmäinen puoliaika oli meiltä huono, emme päässeet omalle tasollemme. Toinen jakso sujui paremmin ja olisimme ehkä voineet vielä rutistaa tasoihin, Liukkonen totesi.
urkien syysmuutto käynnistyi toden teolla kuK luneella viikolla tuulien
keelle lähtivät suurin joukoin Pohjois-Pohjanmaalla levähtävät kurjet, ja näyttävää kurkimuuttoa onkin odotetavissa monille muutontarkkailupaikoille Pohjamaalta etelärannikolle asti. Muuttomatkalle valmis-
tautuvia kurkia voi tänä vuonna seurata myös kotisohvalta BirdLife Suomen lintuliven kautta. Kamera välittää kuvaa Vaasan Söderfjärdeniltä, joka on Suomen tärkeimpiä levähdysalueita kurjille sekä keväällä että syksyllä.
käännyttyä puhaltamaan pohjoisesta. Maanantaina Hangon lintuasemalla laskettiin jo lähes 10.000 muuttavaa kurkea. Keskiviikkona liik-