Tähdistö 2/16 by Eurooppanuoret ry

Julkaisu on osa Eurooppanuorten Tähdistö-julkaisusarjaa. Kirjoittajien mielipiteet eivät sido julkaisijaa.

SIIRTOLAISUUS & TURKKI Päätoimittaja: Toimituskunta: Taitto: 2

Simo Ristolainen Vilja Härkönen, Anna Hernberg, Niko Ruostetsaari, Jesse Jääskeläinen Eetu Lehmusvaara

4. Pääkirjoitus

Simo Ristolainen

Siirtolaisuus ja Turkki

8. Ankarasta, Turkista... Nina Vaskunlahti

12. EU-Turkish Relations in Troubled Times Halil Gurhanli

16. EU ulkoistaa vastuun pakolaisista Turkille Kaisa Väkiparta

22. Ihmisoikeusnäkökulma turvapaikka- ja siirtolaiskeskusteluun Hanna-Maria Kivistö

26. The Dark Side of Mobility – One Year of Experience David M. Hoffman & Melina Aarnikoivu

30. Töissä maahanmuuttovirastossa

- Vuorovaikutustaitoja ja eurooppalaista yhteistyötä Antti Laine

Järjestösivut

28. Puheenjohtajan terveiset Jesse Jääseläinen

30. Linnaseminaari 20 vuotta Simo Ristolainen

36. Eurooppanuorten ensimmäinen puheenjohtaja haastattelussa Anna Hernberg

39. Eurooppanuorten uusi pääsihteeri Kristian Kyllönen Niko Ruostetsaari

42. Federalismin kulttipaikalla Simo Ristolainen

46. Eurooppaherätys 47. Eurooppanuorten kannanottoja

Kriisit haastaavat identiteetin Simo Ristolainen Aina, kun Euroopan rajojen ylittämistä vaikeutetaan, kuolee EU:n ulkorajoilla lisää ihmisiä. Välimeri on eurooppalaiselle omatunnolle synkkä paikka1. Tähdistön tuplanumeron 2-3/2016 aiheina ovat siirtolaisuus ja Turkki. Aiheita käsitellään erillisinä, mutta ne ovat toisistaan erottamattomia. 2000-luku on synnyttänyt uuden politiikan sektorin: maahanmuuttopolitiikan. Euroopan johtajat ulkoistavat osan maahanmuuttopolitiikastaan delegoimalla sen ensin unionin ulkorajoille, ja sitten yhä kaukaisemmille valtioille, joista muuttovirrat lähtevät. Eurooppa puhuu julkisesti perusarvoistaan demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien airueena. Näistä arvoista emme saa tinkiä kriisien aikoina. Tämän vuoksi Eurooppanuoret otti kantaa heinäkuussa: “Puhdistukset tuhoavat edellytykset Turkin EU-jäsenyydelle”2.Lehden ensimmäisen puheenvuoron saa Suomen entinen Turkin suurlähettiläs Nina Vaskunlahti, joka reflektoi vuosien 2012-2016 lähettiläskautensa Turkin kehitystä. Maaliskuussa 2016 solmitun EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen jälkeen Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten käytetyimmäksi reitiksi on jälleen vakiintunut vaarallinen meritie Libyasta Italiaan. Viime vuonna 2015 Välimereen hukkui noin 3 700 Eurooppaan pyrkinyttä ja kuluva vuosi näyttää synkemmältä. Tarvitsemme inhimillisen ratkaisun pakolaisten turvallisiksi reiteiksi sekä saapujien kestäväksi integroimiseksi eurooppalaisiin yhteiskuntiin. 1 2

Tässä Tähdistössä tarjoamme siirtolaisuuteen myös laajemman perspektiivin kuin jo tunnetun Eurooppaan pyrkijoiden surullisen saagan. Tarjoamme muun muassa näkökulman akateemiseen liikkuvuuteen. Tiedon ja ajatusten vaihtaminen ovat kansainvälisen tiedeyhteisön henkireikä. Samoin on ihmisten

”Eurooppa puhuu julkisesti pe arvoistaan demokratian, oikeu valtion ja ihmisoikeuksien airueena. Näistä arvoista emm saa tinkiä kriisien aikoina.” liikkuvuus ja asuinpaikan vapaa valitseminen elinvoimaisen ja inhimillisen yhteiskunnan piirre. Vuonna 2016 Eurooppanuorten tapahtumakentällä on saavutettu pyöreitä vuosia, kun perinteikkäin tapahtumamme Linnaseminaari täytti 20 pyöreää vuotta elokuussa. Merkkipaalun kunniaksi ilmapallot kannessa, laaja reportaasi seminaarista sekä Eurooppanuorten ensimmäisen puheenjohtajan Juha Mustosen haastattelu. Kiitän aktiivista toimituskuntaani sekä yhteistyötä suurtyön suorittaneen taittajan Eetu Lehmusvaaran kanssa.

Le Monde Diplomatique: Maailmanpolitiikan Atlas 2013, s. 22-23 kannanotto tämän lehden sivulla 48

erusus-

Ankarasta,

TURKISTA ”Ankarasta, Turkista” oli otsikko, jonka annoin blogille, jota ajoittain kirjoitin toimiessani Suomen suurlähettiläänä Turkissa syksystä 2012 elokuuhun 2016. Blogiotsakkeen voi kirjoittaa joko pilkulla tai ilman.

Nina Vaskunlahti

Syksyllä 2012 Turkin presidenttinä oli vielä Abdullah Gül, lempeästi hiljaisella äänellä puhuva poliitikko, jolla oli taustaa ulkopolitiikasta ja joka tunnettiin hyvin eurooppalaisissa piireissä. Pääministerinä toimi Recep Tayipp Erdogan ja ulkoministerinä vikkeläliikkeinen ja akateeminen Ahmet Davutoglu, eurooppalaisten poliitikkojen hyvä tuttu hänkin ja taitava neuvottelija. Oikeus- ja kehityspuolue AKP oli tuolloin ollut vallassa kymmenkunta vuotta. Ilmassa oli vahvaa myönteisyyttä , talouskasvut luvut olivat europpalaisittan huikeat 6 prosenttia. Ratkaisua kurdikysymykseen oli ryhdytty matalalla profiililla hakemaan. Turkin EU-jäsenyysperspektiiviä ei juurikaan kyseenalaistettu, vaikka neuvotteluissa ei edetty. Ja Istanbul oli kerta kaikkiaan cool. Turkissa puhuttiin, debatoitiin, kirjoitettiin ja argumentoitiin hyvin reippaasti. Maassa ilmestyi lukemattomia sanomalehtiä, sosiaalinen media oli kaikkien ulottuvilla. Keskusteluun alkoi kuitenkin vaivihkaan hiipiä konservatiivisia sävyjä. Itse hätkähdin ensimmäisen kerran, kun maan poliittinen johto puuttui huikean suosion saavuttaneeseen televisiosarjaan ja moitti sitä historian vääristelystä – ja naisten liian vapaasta pukeutumisesta. Turkin kansallinen lentoyhtiö poisti sarjan vähin äänin inflight-ohjelmistostaan. Turkille julistettiin myös uusi kansallisjuoma: rakiviinan korvasi jogurttipohjainen ayran, joka toki on hyvää helteellä. Ja alkoholiveroa korotettiin reippaasti. Demokraattisessa yhteiskunnassa pitää voida pukeutua omien arvojen mukaisesti, toki muita loukkaamatta. Turkissa kumottiin vuonna 2013 huivisääntö, joka oli estänyt päähuivin käytön julkisissa viroissa ja yliopistoilla. Lakimuutoksen myötä huivien käyttö lisääntyi. Keskustelua käytiinkin sitten siitä, kuinka paljon kyseessä oli vapaaehtoisuus ja aito uskonto, kuinka paljon ryhmäpaine tai muut syyt. Ja taas kerran puhuttiin naisten pukeutumisesta. Kaupungilla käydessäni olin aina iloinen, kun näin huivillisten ja huivittomien tyttöjen ja naisten kulkevan käsikynkkää vilkkaasti rupatellen. Siinä ei painanut politiikka.

Politiikka painoi tosin melkoisesti, kun Turkissa ryhdyttiin keskustelemaan naisten asemasta ja oikeuksista. Kuvaavaa onkin, että maassa on perhe- ja sosiaaliasioiden ministeriö. Toki kulttuurisesti perhe laajoine sukuinen on turkkilaisen yhteiskunnan ydintä, mutta se määrittää pitkälle myös naisen asemaa: tytär, vaimo, äiti, osa perhettä ja osa kokonaisuutta. Kehityskulkua neljän vuoden aikana luonnehtii hyvin perhe- ja sosiaaliministeri – jo lähtökohtaisesti ainoa nainen maan hallituksssa: Ensimmäinen tapaamani perhesioiden ministeri oli raudanluja ammattilainen jakkupuvussaan. Hänet määrättiin sittemmin AKP:n ehdokkaaksi aluevaaleihin Gaziantepin kaupunkiin. Hän voitti luonnollisesti vaalit, Gaziantepin onneksi. Toinen ministeri pukeutui jo yli polvisääreen ulottuvaan hameeseen ja kolmannella olikin sitten jo AKP-naispoliitikoille tuttu päähuivi. Gezi-puiston mielenosoitukset toukokuussa 2013 olivat eräänlainen käännekohta nyky-Turkin kehityksessä. Mieltä ei osoitettu niinkään viheralueen säilyttämisen puolesta, vaan ennen kaikkea sekularismin ja monimuotoisuuden puolesta. Gezi-puistosta tuli symbolinen, haluttiin sitä tai ei. Sittemmin on kaikki mielenosoitukset siellä aina kielletty. Poliittisen johdon vastaus mielenosoituksiin oli ensin sovitteleva, mutta sävy muuttui pääministerin palattua ulkomaanmatkaltaan. Gezi-puistoa on moni käyttänyt hyväkseen omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä. Turkissa järjestettiin vuosien 2014-2015 aikana useat vaalit, joista paikallisvaalit olivat AKP:n voittokulkua, joskin kurdipuolue HDP pääsi yllättämään. Aluevaalit olivat mittari elokuun 2014 presidentinvaaleihin, ensimmäiseen suoraan presidentin kansanvaaliin. Ne voitti odotetusti Recep Tayipp Erdogan, joka sittemmin on joka käänteessä muistuttanut olevansa ”kansan presidentti, koska kansa on hänet suoraan valinnut”. Toinen puoli kansasta ei kuitenkaan äänestänyt häntä. Näiden vaalien yllättäjä oli kuitenkin kurdipoliitikko Selahattin Demirtas, joka sittemmin on menettänyt parlamentaarisen koskemattomuutensa kymmenien muiden poliitikkojen ohella. Demirtasia äänestivät myös monet Gezi-puistosta innoituksensa saaneet. Sitten presidentin vaalien Turkki on siirtynyt varmasti kohti keskitetympää hallintoa

ja vallankäyttöä. Me kaikki jännitimme parlamenttivaaleja kesäkuussa 2015. Vaalituloksen mukaan AKP menetti enemmistönsä 550-paikkaisessa parlamentissa. Vaalien yllättäjä oli taas kurdipuolue HDP, Demirtasin johdolla, sillä se ylitti hyvin 10 % äänikynnyksen. Rohkeimmat povasivat maahan jo monipuoluehallitusta, mutta toisin kävin. Uudet vaalit järjestettiin marraskuussa 2015 ja tulos palautti entiset asetelmat. Nyt maa onkin

“Itse hätkähdin ensimmäis kun maan poliittinen johto kean suosion saavuttanees televisio-sarjaan ja moitti s vääristelystä – ja naisten lii pukeutumisesta.” siirtymässä presidenttivaltaisen järjestelmän suuntaan, mitä on vahvistanut myös toukokuussa 2016 aloittanut ”uusi hallitus”. AKP:n puoluejohtajan vaihdoksen myötä vaihdettiin näet pääministeri, jolloin tehtävään nimitettiin pitkän linjan uskottu Izmiristä. Turkin politiikka ja yhteiskunnallinen kehitys on puhuttanut EU-Eurooppaa. Turkki on tärkeä maa, strateginen sijainniltaan, haasteellisten naapurien ympäröimä. Syyrian viisi vuotta jatkuneen konfliktin seurauksena maassa on yli 3 miljoonaa pakolaista. EU-Eurooppa kiitti pitkään Turkkia siitä, että se huolehti näistä pakolaisista. Me emme aivan katsoneet totuutta silmiin. Hiljaiset signaalit olivat kaiketi liian hiljaisia. Sitten kesällä 2015 heräsimme miljoonavyöryyn, millä on ollut syvältä luotaavia seuraamuksia Euroopan unionille. Sotaa pakenevilla on aito hätä, mutta joukkoon mukaan mahtuu myös muita. Tilannetta ovat armottomasti hyödyntäneet monet tahot ja räikeimmin ihmissalakuljettajat. EU:n ja Turkin sopimusta pakolaiskysymyksen hallinnoimiseksi on arvostelu, mutta vallit-

sen kerran, o puuttui huiseen sitä historian ian vapaasta

sevassa tilanteessa se oli - ja on – kelvollinen ratkaisu. Neuvotteluissa meidän oli kuunneltava myös Turkkia. Neuvottelut olisivat kaiketi olleet yksinkertaisemmat, jos olisimme heränneet tilanteeseen aikaisemmin. Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden maksatukset Turkissa asuvien pakolaisten olojen helpottamiseksi ovat olleet ja ovat edelleen merkittävin kontribuutio. Tätä Turkki ei aina halua myöntää, mikä toki on turhauttavaa. Pääasia kuitenkin on, että varat päätyvät sinne, minne on tarkoitus. Kenelläkään ei ole varaa yhteenkään menetettyyn sukupolveen. Pakolaistilanne Turkissa ja sen naapurustossa kuplii edelleen ja se jatkuu, kunnes kansainvälinen yhteisö aikaansaa ratkaisun Syyrian konfliktiin. Turkki taiteilee monen asian kanssa ja voimme vakavasti kysyä, mihin suuntaan maa on menossa. Heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen julistettua poikkeustilaa on jatkettu edelleen. Yli 100 000 kansalaista on siirretty pois tehtävistään, erottu viroistaan, laitettu syrjään. Pidätettyjä on joidenkin laskelmien mukaan kymmeniä tuhansia. Nämä ovat huolestuttavia määriä. Vallankaappausyritys on aina tuomittava ja syylliset on saatava vastuuseen, mutta oikeusvaltioperiaatteista poikkeaminen ei ole sallittua. Turkki on tärkeä. Pelisäännöt yhteistyöstä on kuitenkin sovittava yhdessä.

Nina Vaskunlahti oli Suomen Turkin suurlähettiläs vuosina 2012-2016. Nykyisin hän on suurlähettiläänä New Dehissä.

EU-Turkish Relations in Troubled Times

Halil GĂźrhanli

t is a truism to state that the relationship between Turkey and the European Union (EU) is currently stuck at one of the lowest points of its decades-long history. Gone are the optimistic days when Turks had overwhelmingly supported the countryâ&#x20AC;&#x2122;s EU-bid and their European counterparts appeared relatively warmed up to the idea as the membership negotiations formally opened in 2005. Nowadays, just twofifth of Turkish citizens view the EU favourably and only one-third support the membership or even believe that the country will ever become a member. Europeans, on the other hand, had never been as opposed to Turkish accession as they are now: 83% of French, 72% of Germans, 68% of Belgians and 66% of Brits do not want the country to join the union. Both parties seem to agree that the difference between them are simply irreconcilable. Correspondingly, after eleven years, only one of 35 chapters has been agreed upon and negotiations for membership

h n s

remain practically frozen. Notwithstanding all these discouraging trends, there is also the fact that neither parties are willing to abandon the process altogether. Despite the inflammatory anti-EU rhetoric of Erdogan government or increasingly more critical tone of the EU officials vis-a-vis Turkey, the doors between Brussels and Ankara remain open. After all, the EU is still the biggest market for Turkish exports and Turkey has a unique geostrategic significance for Europe’s energy and political security. And this is precisely the reason why some remain optimistic about the prospects of EU-Turkey relations. They believe that the top issue on the agenda, the deal on Syrian refugees, has the potential to “re-energize” the relations since it obliges parties to cooperate for a mutually beneficial solution to a pressing problem. They expect this rapprochement to have a spillover effect over other areas as well, resulting at least in the formation of a “special partnership” in the long run. Given the improbability of full membership being granted to Turkey in foresQeeable future, this could be a realistically optimist scenario – if not for the highly problematic nature of the refugee deal itself. Contrary to the joint effort to serve it as a “win-win” solution, as it stands, the deal is more likely to result in a situation where both parties lose. Turkey, for its part, will keep on being the largest refugee-hosting country in the world, with almost 3 million in total. Having already spent more than $16 billion on Syrian refugees, Turkey lacks even the basic infrastructural and legal capacities to safely host, let alone integrate those millions, whose daily lives consist little more than misery, abuse and exploitation. As the economic prospects of Turkey get darker and political instability is rampant, the country also faces a dangerously rising tide of anti-Syrian sentiments that could further destabilize this already volatile society. For the EU, on the other hand, the loss is equally significant. President Tusk met Erdogan on the day

Turkish state seized a media group over “terrorism” charges. The ink was barely dry on the agreement when Erdogan defiantly declared: ‘Democracy, freedom and the rule of law…For us, these words have absolutely no value any longer.’ Cutting a deal with a partner so completely and defiantly opposed to what the EU purports to be standing for tarnishes its already diminished status as a normative power. It gives the signal that the EU’s normative rhetoric is just that, a rhetoric. The deal also blatantly violates the EU legislation. For the EU to reject and return asylum-seekers to Turkey, it has to be recognized either as a safe third country or a first country of asylum. In both cases, minimum requirement is that the applicant is recognized as a refugee and benefits from non-refoulement. As examined in AIDA report, Turkey does not recognize Syrians as refugees, granting them no access to refugee protection as preserved in Geneva Convention. There are also several reports on Syrians in Turkey being subject to deportation or pushback to south of the border, indicating that Turkish government does not abide by the principles of non-refoulement. Nevertheless, the EU still faces a vital decision vis-a-vis Turkey: to keep those door open or not? Increasingly authoritarian tendencies of Turkish government seem to have stepped up yet another gear in the aftermath of July 15th coup attempt, criminalizing opposition in all forms and leaving dangerously little room for

“others” to exist. Thus, for the survival of democracy in Turkey, there needs to be some minimal breathing space left for the opposition to survive and, today, this is under threat. Europe has always been a lighthouse for Turkey when the ship struggles on troubled waters, giving direction and hope to many of those on board. So, it would be best if that light is kept on. This can be done by showing determination to use whatever tools available to ensure the survival of opposition in Turkey. The EU has already been accused by Turkish government of being “supporters” of putschists for not backing the post-coup purges as much as desired. This indicates that remaining an impartial observer of a society that is so ultimately polarized is a fading possibility. So it is quite likely that Europe may be forced to choose a side in near future.

”Gone are the optimistic days when Turks had overwhelmingly supported the country’s EU-bid and their European counterparts appeared relatively warmed up to the idea as the membership negotiations formally opened in 2005.”

Halil Gürhanli is a Doctoral Researcher of Political Science at the University of Helsinki.

EU ulkoistaa vastuun pakolaisista Turkille Kaisa Väkiparta Eurooppaan saapui vuonna 2015 enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan ennen, yhteensä yli miljoona. Maailmassa pakolaisten määrä on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana lähes 20 miljoonalla. Silti se, että pakolaiset alkoivat suunnata Eurooppaan, tuli päättäjille yllätyksenä.

Maailman 65 miljoonasta pakolaisesta lähes yhdeksän kymmenestä elää kehitysmaissa, suurin osa heistä oman maan rajojen sisäpuolella. Kynnys jättää oma koti, kylä ja maa on ihmisillä suuri – kukaan ei lähde huvin vuoksi vaaralliselle matkalle rajojen yli. Ensisijainen turva löytyy useimmiten oman kodin läheltä, vain kolmasosa maailman pakolaisista on ylittänyt edes kotimaansa rajat. Turkista on tullut maailman suurin pakolaisia vastaanottava maa, kun syyrialaiset ovat hakeutuneet naapurimaahan turvaan. Maassa elää yli kaksi miljoonaa syyrialaista, joiden lisäksi Turkissa oleskelee myös paljon irakilaisia ja afganistanilaisia. Turkki kertoo kohtelevansa pakolaisia vierainaan. Äkkiseltään ajatus kuulostaa kauniilta, mutta taustalla on karu todellisuus: Turkki ei ole täysimääräisesti ratifioinut pakolaissopimusta, eikä se myönnä pakolaisasemaa kuin Euroopasta pakeneville. Maa ei anna pakolaisille kansainvälisten sopimusten takaamia oikeuksia, eikä kaikilla ole mahdollisuutta hakea Turkissa turvapaikkaa. Turkki ei myöskään noudata palautuskieltoa, ja on näyttöä siitä, että ihmisiä on palautettu esimerkiksi Afganistaniin. Lähialueen konfliktien pitkittyessä ja pakolaisväestön kasvaessa Turkki yhdessä

kansainvälisen yhteisön kanssa ei ole pystynyt turvaamaan kasvavia tarpeita. Ihmiset ovat joutuneet lähtemään eteenpäin, ja suurin osa Euroopasta turvaa hakevista ihmisistä saapuikin viime vuonna Turkista Kreikkaan. EU-maiden reaktio turvapaikanhakijoiden hätään oli sulkeutuminen: EU:n ulkorajat ovat olleet kiinni jo vuosia, eikä ihmisillä ole juuri muita keinoja päästä hakemaan turvaa kuin turvautua salakuljettajiin ja vaarallisen matkaan Välimeren yli. Syksyllä ja sen jälkeen on suljettu myös unionin sisärajoja. Pakolaispolitiikassa on käynnissä kilpariisunta siitä, mikä maa ehtii eniten tiukentaa omia lakejaan, jotta ihmiset hakeutuisivat muualle. Myös Suomi on osallistunut kisaan käytännössä lakkauttamalla perheenyhdistämisen, kiristämällä oikeusapua ja tiukentamalla turvapaikkalinjauksiaan. Maaliskuussa EU solmi Turkin kanssa sopimuksen, jonka mukaan jokaista Kreikkaan saapunutta syyrialaista kohtaan vastaanotetaan syyrialaispakolainen leiriltä. Tätä edeltää se, että Kreikasta turvaa hakeva palautetaan takaisin Turkkiin. Syyskuuhun mennessä Kreikasta Turkkiin oli palautettu noin 500 ihmistä, ja leireiltä on EU-maihin otettu 1600 pakolaista. Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoi-

Turkista on tullut maailman suurin pakolaisia vastaanottava maa, kun syyrialaiset ovat hakeutuneet naapurimaahan turvaan.

den määrä on vähentynyt Turkin lisäämän rajavalvonnan vuoksi. EU:n näkökulmasta sopimus siis toimii: ihmiset eivät enää pääse tänne. Yhden reitin sulkeminen kuitenkin valitettavan usein tarkoittaa sitä, että ihmiset hakeutuvat uusille, entistä vaarallisemmille, reiteille. Välimerellä on tänä vuonna hukkunut jo yli 3000 ihmistä – lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä. EU on jo sulkenut omat rajansa ja silmänsä turvaa hakevilta, ja nyt se on valmis siirtämään vastuun Turkille. Jää nähtäväksi, mihin asti EU on valmis joustamaan ihmisoikeuksissa pitääkseen turvaa hakevat loitolla. Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus. Vastaanottavien maiden velvollisuus on käsitellä hakemus yksilöllisesti. Tämä oikeus ei Kreikassa tällä hetkellä toteudu, ja vastuu on EU-maiden yhteinen. Turkin kesäisen vallankaappausyrityksen ja sen seurausten jälkeen voi epäillä, että myös turkkilaisiin kohdistuu vainoa, ja monella voi olla perusteltu tarve lähteä pakoon. Mitä heille tapahtuu EU:n rajalla, käännytetäänkö heidätkin ilman turvapaikkatutkintaa takaisin? Kansainvälisen oikeuden vastaisten sopimusten sijaan EU:n olisi aika löytää todellisia ratkaisuja pakolaistilanteeseen: konfliktinratkaisu ja kehitysyhteistyö sekä turvallisten reittien, kuten pakolaiskiintiön merkittävän kasvattamisen ja viisumi- ja perheenyhdistämispolitiikan muutos voisivat olla hyviä ensiaskeleita.

Maaliskuussa EU solmi Turkin kanssa sopimuksen, jonka mukaan jokaista Kreikkaan saapunutta syyrialaista kohtaan vastaanotetaan syyrialaispakolainen leiriltä. Tätä edeltää se, että Kreikasta turvaa hakeva palautetaan takaisin Turkkiin.

Kaisa Väkiparta on Suomen Pakolaisavun viestintäpäällikkö

Ihmisoikeusnäkökulm

Turvapaikka- ja siirtolaiskeskuste Hanna-Mari Kivistö

ohn George Stoessinger kirjoitti vuonna 1956 pakolaisen olevan keskeinen hahmo ihmisoikeuksien ymmärtämiselle. Toisaalta Stoessinger näki pakolaisen suvaitsemattomuuden ilmapuntarina kautta historian. 60 vuotta myöhemmin ajatus on yhä mitä ajankohtaisin kun Euroopassa puhutaan ’siirtolaiskriisistä’, toki ei suinkaan ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Human Rights Watchin mukaan yksin viime vuonna yli miljoona siirtolaista ja turvapaikanhakijaa saapui Eurooppaan Välimeren kautta. Matkalla Eurooppaan yli 3700 kuoli tai jäi kadoksiin. Kyseessä on surullinen paradoksi: ihmisoikeuksien näkökulmasta turvapaikka on läntisten demokratioiden historiaan olennaisesti kytkeytyvä instituutio, jonka tarkoituksena on tarjota vainotuille suojaa. Samalla suojaa hakevat henkilöt asettavat henkensä alttiiksi yrittäessään päästä Eurooppaan. Vaikka ihmisoikeudet määritelmällisesti kuuluvat yleismaailmallisina, luovuttamattomina ja perustavanlaatuisia kaikille, suhteessa niin kutsuttuihin ei-kansalaisiin kuilu teorian ja käytännön välillä tuntuu erityisen suurelta. Siirtolaisuudesta puhuttaessa tehdään usein määritelmällinen ero vapaaehtoisen ja pakotetun välillä. Toisaalta käsitteillä tehdään rajanvetoa ’säännöllisen’ ja ’epäsäännöllisen’ (’regular’ vs. ’irregular’) siirtolaisuuden välillä. Vaikka kategorioiden rajat helposti hämärtyvät, statuksella on kuitenkin huomattavaa merkitystä: työperäinen eurooppalainen maahanmuuttaja kohtaa EU-maissa hyvin erilaisia ihmisoikeuskysymyksiä

kuin syyrialainen (paperiton) turvapaikanhakija kotimaassaan, matkareitillään ja kohdemaassaan. Ihmisoikeuksissa ei ole kyse pelkästään kansainvälisistä sopimuksista, vaan myös poliittisista ja moraalisista vaateista, arvoista ja valinnoista. Ymmärtääkseen keskustelua pakotettuun siirtolaisuuteen liittyen on hyvä silti huomioida se, kuinka kansainvälisissä sopimuksissa tunnetaan oikeus muuttaa maasta, mutta ei oikeutta saapua toiseen maahan. Turvapaikanhakijoita ja pakolaisia suojelee kuitenkin esimerkiksi YK:n pakolaissopimukseen kirjattu palautuskiellon periaate, jonka raameissa turvapaikka myös usein ymmärretään. Sen mukaisesti ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa tämän henki tai vapaus olisi uhattuna. EU:n perusoikeuskirjassa mainitaan turvapaikkaoikeus suhteessa pakolaissopimuksen noudattamiseen. Useat politiikan teoreetikot, kuten Michael

“Ihmisoikeuksien näkökulma paikka on läntisten demokrat historiaan olennaisesti kytkey instituutio, jonka tarkoitukse tarjota vainotuille suojaa.” Walzer, korostavat valtioiden moraalista velvollisuutta pakolaisten vastaanottamiseen. Seyla Benhabib on puolestaan todennut turvapaikkaoikeuden sijaitsevan valtiosuvereniteetin ja universaalien ihmisoikeuksien risteyksessä. Yhtäältä turvapaikassa on kysymys perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien suojelusta ja toisaalta sen myön-

eluun

asta turvatioiden ytyvä ena on

Kuva: Petteri Kivimäki

täminen, tai myöntämättä jättäminen, on kansallisvaltioiden suvereniteetin alla. Nykyistä keskustelua Euroopassa määrittää se, että kansainvälisessä oikeudessa turvapaikka on ollut nimenomaisesti valtion eikä yksilön oikeutta. Suojelun pyytäminen on kuitenkin tunnustettu ihmisoikeus. Eurooppalaiseen turvapaikka- ja pakolaiskeskusteluun liittyy olennaisesti hankala kysymys vastuusta, mistä keskustelu EU:n vastuunjakomekanismista on hyvä esimerkki. Vaikka pakolaisuus on väistämättä kansainvälinen kysymys, vastuu saapuvista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista jää usein yksittäisille valtioille. Vastuunjakamisella on alun perin pyritty siihen, että sillä helpotetaan paljon pakolaisia vastaanottavien valtioiden ”taakkaa” ja pyritään solidaarisuuteen. Nykyisin käsitettä käytetään myös suhteessa siihen, kuinka vastuuta turvapaikanhakijoista ja pakolaisista siirretään EU:n ulkopuolelle vaikeuttaen pääsyä alueelle hakemaan suojelua. Tähän liittyy myös EU:n kiistanalainen pakolaissopimus Turkin kanssa. Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet EU:n päätöstä pitää Turkkia ’turvallisena’ maana. Turvapaikkaoikeuden merkityksestä, siirtolaisista ja pakolaisista käydään ympäri Eurooppaa huomattavaa poliittista kiistaa. Siirtolaiskriisin ohella voidaan puhua myös poliittisesta kriisistä tai arvojen kriisistä, jossa ihmisoikeuksien kielellä usein argumentoiva ja niihin virallisesti sitoudut EU ei tunnu löytyvän keinoja saati poliittista tahtoa yhteisiin ratkaisuihin siirtolais- ja pakolaiskysymyksessä. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, mutta se on äärimmäisen tarpeellinen: kuinka rakentaa ja toteuttaa oikeudenmukaista EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa ja tähän kytkeytyen siirtolaispolitiikkaa, jossa ihmisoikeudet eivät ole marginaalissa vaan keskiössä?

Hanna-Maria Kivistö on Jyväskylän yliopiston valtio-opin tutkijatohtori.

The Dark Side of

– One Year of Experience, Repeate

David M. Hoffman & Melina Aarnikoivu

n 1996 Ulrich Teichler wrote an analysis of Academic Mobility, pointing out that not enough attention was paid to 'the dark side of mobility’. Two decades later little has changed. Instead of understanding the damage caused by ignorance of complexities facing students and professionals, we see the same stories every year. Instead of 20 years of experiential learning many have one year of experience, repeated 20 times. Academic mobility can be a good idea. We could both write about the ways we have benefited from mobility. Our research and personal experiences, however causes us to be cautious with positive generalisations. The difference between ‘people who get this’ versus ‘people who don’t’ are unquestioned assumptions that mobility issues only to apply to people who migrate or go on exchange. It’s very easy to locate people who think mobility issues are irrelevant – right up to the moment they fall in love with a person from a different country, are offered an international scholarship, are recruited by a company for the job of their dreams on a different continent. While many ‘tell their story' as ‘planned’, listening reveals what ‘actually happened’ was uncertain and ambiguous. ‘Professionals’ and ‘Advice’: Consider the source When it comes to advice there are people who are very knowledgeable about and/or experienced with mobility. However, there are plenty who know very little about complex mobilities and/ or who have no experience. This is dangerous, if these persons are 'giving you advice' or making

decisions that affect you. When it comes to thinking of your ‘destination’, like a company or a university, there are three types of settings in organisations across Europe and the globe: Settings well-prepared for 21st century migration and mobilities, settings facing many challenges, as their practices have not adapted to 21st century realities, and settings that might not be prepared for these challenges for a decade – or more – because of issues personnel are unaware of, resisting, or refuse to tackle. These three types of settings often overlap and exist within the same company, organisation or university. ‘Decision-makers who get this’ rely on solid experiential learning, augmented by critical thinking, knowledge and data. In settings you want to avoid, you’ll mainly find the opposite, the toxic trinity of stories, anecdotes, and opinions. There’s nothing wrong with a good story, we use them to illustrate research findings. That said, many 'professionals' eager to give you 'advice' may have only stories and opinions irrelevant to your background, profession, or situation. It’s not uncommon to meet 'professionals' giving 'advice' on issues they have no knowledge about, based on something that ‘happened to them' or ’their friend’– often in an incomparable situation, organisation, culture, or country. We mainly rely on a combination of experiential learning and testing our assumptions with colleagues who have different backgrounds and approaches than ours, which explain a wide range of outcomes and patterns: positive, negative, and everything in between. When it comes to your future, you can either

Mobility

ed 20 Times

â&#x20AC;&#x153;There are three types of settings in organisations across Europe and the globe: Settings well-prepared for 21st century migration and mobilities, settings facing many challenges, and settings that might not be prepared for these challenges for a decade.â&#x20AC;?

Kuva: Jussi Koskela

Kuva: Martti Minkkinen

leave things to chance, trust that everything will work out or that someone qualified will help you regarding mobilities. Or you can ignore what is actually known about the growing knowledge and understanding about the ways in which mobilities and migration actually bear on your life and the lives of the people you care about. Finally, you can choose to better understand the 'big picture': what shapes opportunities and constraints in today's Europe. Understanding mobility advantages and trade-offs of becomes easier all the time as more is learned, through research, programs, policy, practices or 'lessons learned the hard way'. Solid decisions draw on all of these. Some of the boldest moves we've seen regarding mobility have resulted in incredible success stories. That said, for every one of those, it’s not difficult to locate professionals who feel loss, ‘dead-ends’ and betrayal about their careers, the place they live, or in their personal relationships. What is still in short supply are policy makers, scholars, and leaders who can offer convincing explanations that explain the relationship between these extremes – and what this means to you – now or in the future. The reason we recommend a cautious approach to mobilities and migration is because this shortage will not end soon. However, your ability to critically assess 'conventional wisdom', 'stories' and simple interpretations of a very complex world can begin today. Good luck!

About the Authors In 2015, David Hoffman, Melina Aarnikoivu, and their colleagues formed miGroup: a team focused on contemporary migration, mobilities, internationalization, and intersectionality. They are based at the Finnish Institute for Educational Research, University of JyvĂ¤skylĂ¤, Finland. References Teichler, U. 1996. Research on Academic Mobility and International Cooperation in Higher Education: An Agenda for the Future. In C. Blumenthal, A. Goodwin, P. Smith and U. Teichler (Eds.) Academic mobility in a changing world: regional and global trends. London: J. Kingsley Publishers.

TÖISSÄ MAAHANMUUTTOVIRASTOSSA Vuorovaikutustaitoja ja Eurooppalaista yhteistyötä Antti Laine Pakolaiskriisi on luonteeltaan globaali ja sen vaikutukset näkyvät käytännössä kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa, myös viranomaistasolla. Suomessa ruuhkautunutta turvapaikkaprosessia selvittämään palkattiin erityisesti Maahanmuuttovirastoon runsaasti uusia virkamiehiä. Allekirjoittanut mukaan luettuna. Euroopan unioni on ollut kuluneen ruuhkavuoden aikana maahanmuuton parissa työskentelevien virkamiesten perehdytyksen tukena välillisesti ja suoraan. Kaikkeen ei silti pelkkä perehdytys valmista. EASO työn tukena Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön virkamiehet tekevät työtä hallintolain, ulkomaa-

laislain, EU:n asettamien säädösten ja kansainvälisten sopimusten puitteissa. Samoin tekevät kollegamme ympäri Eurooppaa. Vaikka turvapaikkaprosessissa on kansallisia eroja, on tehtäviin perehdytyksessä kuitenkin paljon samaa. Maltalla sijaitseva Euroopan unionin alainen Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (EASO) on tässä erityisroolissa. Suomessa, kuten muissakin jäsenmaissa, Maahanmuuttoviraston uusien virkamiesten koulutukseen kuuluvat EASO:n pakolliset opetusmoduulit, koskien kansainvälisen suojelun juridista, käytännönläheistä ja inhimillistä puolta. Kurssien kansalliset kouluttajat ovat käyneet paikan päällä Maltalla hakemassa oppia alan eurooppalaisilta asiantuntijoilta. EASO kokoaa lisäksi yhteen tilannekatsauk-

“Pelkkä teoreettinen substanssiosaaminen ei riitä silloin, kun virkamies kohtaa käytännön työssään turvapaikanhakijoita.” sia, raportteja ja tutkimuksia koskien tilannetta turvapaikanhakijoiden lähtömaissa. Tämäkin toimii osaltaan turvapaikkaprosessin tukena jäsenmaissa.

Vuorovaikutusta ja substanssia Virkamiestyö maahanmuuttoasioiden parissa vaatii paljon muutakin kuin juridista ja yhteiskuntatieteellistä ymmärrystä, eikä mikään perehdytys täysin valmista kaikkiin turvapaikkaprosessissa vastaan tuleviin tilanteisiin. Pelkkä teoreettinen substanssiosaaminen ei riitä silloin, kun virkamies kohtaa käytännön työssään turvapaikanhakijoita. Maahanmuuttoviraston ”puhutteluvuorossa” olevat ylitarkastajat puhuttelevat normaalina työpäivänä yhden tai useamman turvapaikanhakijan. Useiden turvapaikanhakijoiden koko matka on tähdännyt tähän pisteeseen, tilaisuuteen kertoa oma tarina. Toisinaan puhut-

teluissa käydäänkin läpi koko tunteiden vuoristorata. Toiset turvapaikanhakijat ovat traumatisoituneita, toiset taas voivat pitkään matkaan ja raastavaan odotukseen nähden hyvin. Hyvän vuorovaikutuksen avulla viranomaisen päätehtävä on pyrkiä siihen, että puhuttelussa saadaan kokoon tarpeelliset tiedot turvapaikanhakijan kansainvälisen suojelun tarpeen arvioimiseksi. Puhuttelun jälkeen turvapaikkahakemus siirtyy ratkaisuvaiheeseen. Kohtuullisen kuluttavia puhuttelupäivät ovat työntekijöille itselleenkin. Toisinaan ”puhuttelumaratonin” jälkeen on parempi olla hetki hiljaa ja jättää vaativin ajatustyö myöhemmäksi. Maahanmuuttoviraston käytännön työssä yhteys Euroopan unioniin ja muihin jäsenmaihin on näkynyt kuluneen ruuhkavuoden aikana muun muassa turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen kautta. Suomeen Euroopan sisällä lähinnä Kreikasta ja Italiasta siirtyneiden turvapaikanhakijoiden turvapaikkahakemukset käsitellään Maahanmuuttovirastossa. Toistaiseksi sisäisten siirtojen kautta Suomeen on siirtynyt lähemmäs 700 turvapaikanhakijaa. Taakanjako toimii osittain myös toiseen suuntaan. Maahanmuuttovirasto lähetti viranomaisapua Kreikan saaristoon viime keväänä, missä kaikista jäsenmaista koottu viranomaisryhmä työskenteli ruuhkautuneimmalla alueella turvapaikka-asioiden parissa. Mukana oli myös Maahanmuuttoviraston uusia työntekijöitä.

Epävarma tulevaisuus Maahanmuuttovirastossa tehdään edelleen töitä viime vuoden turvapaikkahakemusjonon parissa. Tilanne on sama monessa muussa EU:n jäsenmaassa. Toistaiseksi turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pysyneet eurooppalaisessa vertailussa Suomessa kohtuullisina. Pakolaiskriisin isossa kuvassa viranomaiset ennakoivat myös epävarmaa tulevaisuutta, muun muassa sitä miten tänä vuonna solmitut uudet kansainväliset sopimukset kuten Euroopan Unionin ja Turkin välinen sopimus, siihen vaikuttaa. Yksittäisen ylitarkastajan työssä tämä näkyy lähinnä välillisesti, kansallisen lainsäädännön muutoksien osalta myös suoraan. Suurin merkitys tehdyillä sopimuksilla ja lainsäädännön muutoksilla on ihmisille numeroiden ja käsittelyaikojen takaa, turvapaikanhakijoille ja heidän läheisilleen.

“Maahanmuuttovirastossa tehdään edelleen töitä viime vuoden turvapaikkahakemusjonon parissa. Tilanne on sama monessa muussa EU:n jäsenmaassa.” Antti Laine on ylitarkastaja Suomen maahanmuuttovirastossa

20 VUOTTA keskustelua Euroopasta Jessa Jääskeläinen Eurooppanuorten puheenjohtaja Aikainen herätys, todo-listalla on vielä ruksittavaa, mieli on intoa täynnä. Näin alkoi 20 vuotta täyttäneen Linnaseminaarin ensimmäinen päivä järjestäjän näkökulmasta. Mieleen ei tule yhtäkään seminaaria, joka vuodesta toiseen kerää kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneet nuoret yhtä tiiviisti saman katon alle. Kolme päivää tiukkaa asiaa, keskusteluja, puhujia, somettamista, hyviä kysymyksiä, oikeita ja vääriä vastauksia. Linnaseminaarilla on kokonaan oma paikkansa suomalaisessa nuorisopolitiikassa. Linnaseminaari keräsi tänä vuonna 100 kansainvälisestä ja Eurooppa-politiikasta kiinnostunutta nuorta Haikon kartanon upeaan miljööseen. Tapahtuman järjestäminen on kuitenkin monelle osallistujalle verhon takana. Linnaseminaarin suunnittelu aloitetaan jo hyvissä ajoin edellisenä vuonna tai varhain alkuvuodesta. Ohjelman sisältö suunnitellaan huolella ja puhujien ja alustajien rekrytoimiseen käytetään valtavasti

aikaa. Varauksia ja tapahtuman kulkuun liittyviä asioita hoidetaan aina viimeiseen viikkoon asti. Tapahtuman aikana, jokaisena hetkenä, järjestäjät ovat valmiina yllätysten varalta. Niitä sattuu joka kerta. Ne myös ratkaistaan joka kerta. Joukko motivoituneita nuoria tekee seminaarin mahdolliseksi jokaista vaihetta ja yksityiskohtaa myöten, vapaaehtoisesti. Heidän intonsa järjestää kumpuaa aidosta halusta mahdollistaa huipputason keskustelu Eurooppaa ja kansainvälisyyttä koskevista kysymyksistä. Se, että seminaareja ja keskustelutilaisuuksia, kuten Linnaseminaari, järjestetään ei ole itsestäänselvyys. Niiden taakse vaaditaan omistautunut joukko, joka näkee arvon laadukkaassa keskustelussa. Linnaseminaari on parhaimmillaan terävää poliittista keskustelua, uusia ihmisiä ja onnistumisen kokemuksia. 20-vuotinen taival on osoitus siitä, että monipuoliselle Eurooppa-keskustelulle on tilausta tulevaisuudessakin.

Linnaseminaari 20 vuotta Eurooppanuoret järjesti historiansa 20. Linnaseminaarin Haikon kartanolla 19.-21.8.2016. Perinteikkään seminaariviikonlopun kunniaksi Tähdistö esittelee viikonlopun antia. Yli sata Eurooppanuorta ympäri Suomen osallistui seminaariin, jonka teema oli Eurooppa murrosten keskellä. TEKSTI: Simo Ristolainen Linnaseminaariin lähdettiin yhteiskuljetuksella Kiasmalta perjantaina 19.8. Haikon kartanolla puheenjohtaja Jesse avasi seminaarin iloisesti ja kannusti osallistujia aktiiviseen ja toisia kunnioittavaan keskusteluun. Kolmen päivän aikana seminaarissa oli kahdeksan monipuolista puheenvuoroa, joista tässä kirjoituksessa keskitytään muutamaan. Monipuolisten puheenvuorojen ohella lauantain

KUVAT: Sonja Behm päänäytös oli poliittisten nuorisojärjestöjen paneeli. Tapahtumaan osallistuttiin sosiaalisessa mediassa myös hashtagillä #linna20 ja kommentit näkyivät Twitter-seinälle, joten 100 seminaariosallistujan lisäksi runsaasti laajempi joukko osallistui keskusteluun. Seminaarin puheenvuorot avasi lähetysneuvos Juha Mustonen, joka on myös ollut Eurooppanuorten ensimmäinen puheenjoh-

Linnaseminaarin osallistujat perinteisessä ryhmäkuvassa Haikon kartanon edustalla.

Nuorisojärjestöjen edustajat äänestivät lappukysymyksissä.

taja 19 vuotta sitten. Hän keskittyi Euroopan turvallisuuteen nykytilanteessa, jossa monet uhkakuvat ovat samaan aikaan läsnä. Vahvistuva Venäjä ja kansainvälinen terrorismi ovat merkittävimpiä uhkakuvia, kyberterrorismia unohtamatta. Kun eurooppalainen turvallisuusyhteistö on Suomelle tärkeää, on samaan aikaan todettava, ettei kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa tapahdu juuri mitään ilman Yhdysvaltoja, totesi Mustonen. Tähdistön toimituskunta nappasi lavalta laskeutuneen Mustosen vielä haastatteluun, jossa paneuduttiin Eurooppanuorten tarinaan ja missioon. Seuraavana sandaaleissa esiintynyt europarlamentaarikko Nils Torvalds luennoi aiheella “EU kypsymässä vakavaan kriisiin”. Torvalds esitti, että erilaiset kansalliset edut hajottavat yhteisen EU:n tehtävää. Nykyinen kriisi ei ole ensimmäinen, mutta populismin voima on voimakkaampi kuin aiemmin toi-

sen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Torvaldsilla oli historioitsijamainen ote EU:n jatkuvaan kriisiin, jonka suosituimmaksi lentäväksi lauseeksi Twitterissä päätyi, kuinka “politiikan opportunismi on hirvittävää myrkkyä”. Pääpäivä Lauantain puheenvuorot avasi energinen Sirpa Pietikäinen, joka kertoi kuulijoille, että ”jos ei ymmärretä mistä EU:ssa on kyse, niin hukka meidät perii, tai pikemminkin populisti”. Pietikäinen katsoi, ettei Ison-Britannian kesäkuun äänestys muuta suurta kurssia, jossa yksittäiset eurooppalaiset valtiot ovat liian pieniä pärjäämään yksin maailmassa. Hänen mukaansa kriisit ovat osa politiikkaa ja silloin kun on vaikeaa, kuten Euroopassa talous- ja pakolaiskriisin aikaan, tarvitaan toisiamme enemmän, eikä

Illallisella JEF-Europen puheenjohtaja Christoffer Glück nostaa maljan Linnaseminaarin ja eurooppalaisen yhteistyön kunniaksi.

vähemmän. Pietikäinen kannusti seminaarin osallistujia yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja lausui, että eurooppanuoria tarvitaan nyt enemmän kuin 20-vuoteen. Yksi “pääpäivän”, lauantain, ja koko Linnaseminaarin perinteisimpiä osuuksia on ollut poliittisten nuorisojärjestöjen paneeli. Se alleviivaa Eurooppanuorten roolia toimia keskustelufoorumina erilaisille näkemyksille integraatiosta ja Euroopasta. Myös tänä vuonna seitsemän eduskuntapuolueen sekä Piraattien nuorisoedustajat esittivät paneelissa näkemyksiään sekä haastoivat toisiaan pariväittelyissä. Yleisesti kahdeksan panelistia listasivat EU:n onnistumisiksi rauhan, vapaan liikkuvuuden ja vakauden Euroopassa. Haasteena nähtiin puolestaan talouskoordinaatio muun muassa siksi, että vain osassa jäsenvaltioista on

euro käytössä. Osa kritisoi pakolaiskriisin hoitoa voimakkaastikin ja usein nationalistisesta näkökulmasta. Lauantain ohjelman loputtua osallistujille oli mahdollisuus nauttia Haikon spa- ja yorokobiosastoista. Iltaohjelmassa oli 20 -vuotisen Linnaseminaarin kunniaksi juhlaillallinen, joka nautittiin kartanon Romanov-salissa. Kannen “20” -ilmapallot ovat tilaisuudesta. Illallinen sisälsi herkullista ruokaa ja puheita. Muun muassa Eurooppalaisen Suomen uusi toiminnanjohtaja Antti Ahonen ilmoitti iloksemme aikuisjärjestön sponsoroivan illallistamme. JEF-Europen puheenjohtaja Christoffer Glück esitteli suomalaiselle kuulijakunnalle itsensä ja hallituksensa. Iloksemme kattojärjestömme JEF-Europen hallitus oli kokonaisuu-

Turun Eurooppanuorten Shiuy Miao haastamassa puhujaa.

MEP Pietikäinen avasi energisesti lauantaiaamun.

Eurooppanuorten varapuheenjohtajat Tuomas Tikkanen ja Verena Kaun juonsivat nuorisojärjestöjen paneelin lauantaina.

Piraattien Ahto Apajalahti esittää näkemyksensä EU:sta.

Nuorisojärjestöjen paneelin lappukysymykset 1. Olisiko EU:n yhteinen armeija Suomen etu? 4 vastaan, 3 puolesta, 1 poissa 2. Tulisiko Turkin jäsenyys- ja viisumivapausneuvottelut lopettaa? 7 puolestaan, 1 ei 3. Pitäisikö Turkki hyväksyä EU:n jäseneksi jos ehdot täyttyvät ja kehityssuunta kääntyy? 4 vastaa, 4 puolesta 4. Pitäisikö EU:n luopua maataloustuista? 4 vastaan, 3 puolesta, 1 poissa

dessaan läsnä. Kansainvälinen taso sai näkyvyyttä suomalaisille aktiiveillemme. Glückin mukaan Linnaseminaari on myös JEF-Europen näkökulmasta ainutlaatuinen tapahtuma korkeatasoisuudessaan sekä jokavuotisesta järjestämisperinteestään. Valitettavasti järjestämiskieli on yksinomaan suomi, mikä teki seuraamisen heille vaikeaksi. Poikkeus löytyi tästäkin: italialainen hallituksen jäsen Jacopo Barbati puhui sujuvaa suomea ja tunnustautui Suomi-faniksi. Kuten myös perinteisiin kuuluu, jatkui illallisen jälkeen hauskanpito yhdessä ja aamuyöllä innokkaimmat olivat vielä Haikon laiturilla laulamassa sekä lauluja yhteisestä Euroopasta että muita sävelmiä. Kiitos ja kohti tulevaa

aktiivisuudestaan ja toivotti kaikki tervetulleiksi entistä sankemmin joukoin myös seuraavana vuonna. Matkaan lähti suuri joukko uupuneita, mutta tyytyväisiä osallistujia, jotka olivat saaneet ajatella Eurooppaa yhdessä uusista näkökulmista. Haikon huikeat puitteet, huipputason puhujat ja motivoituneet osallistujat ovat yhdistelmä, joka varmasti on monelle kesän hienoimpia viikonloppuja. Viikonlopun voi hyvin summata MEP Pietikäinen päätoimittajan muistivihkoon kirjoittamiin terveisiin: “Sinua (Eurooppanuori) tarvitaan nyt! Paremman tulevaisuuden eteen vahvempi EU kaipaa sinua & kaveriasi.”

Linnaseminaarin päätteeksi sunnuntaina puheenjohtaja Jesse kiitti osallistujia heidän

Linnaseminaarin järjestäjät: Eurooppanuorten hallitus vuosimallia 2016.

Eurooppanuorten ensimmäinen puheenjohtaja haastattelussa Juha Mustonen kertoo, miksi lähti perustamaan nuorten Eurooppa-liikettä Suomeen, ja mitä hän ajattelee Eurooppanuorista nyt. TEKSTI: Anna Hernberg 20 vuotta täyttävän Linnaseminaarin kunniaksi haastattelimme Eurooppanuorten ensimmäistä puheenjohtajaa Juha Mustosta. Eurooppanuoria tai silloista Eurooppalaisen Suomen nuoriso-osastoa perustamassa ollut Juha Mustonen kertoo järjestön alkuvaiheista ja siitä, millaisena hän näkee järjestön roolin nyt. Ennen Eurooppanuorten perustamista Mustonen oli mukana Young European Federalists (JEF) -järjestön toiminnassa ja teki harjoittelun JEF:n toimistossa Brysselissä. Nykyään Mustonen työskentelee ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikössä lähetystöneuvoksena. Minkä takia lähdit perustamaan Eurooppanuoria Suomeen, mikä innosti sinua mukaan toimintaan? Minuun voimakkaasti vaikuttanut kokemus oli työskentely JEF:n toimistossa Brysselissä vuonna 1993 eli jo ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Olin ideoimassa JEF:n federalismi-aiheista seminaaria, ja tutustuin sen myötä federalismin juuriin Yhdysvalloissa ja siihen, miten aate kehittyi Altiero Spinellin vaikutuksella Euroopassa. Minuun teki erityisesti vaikutuksen brittiläisen John Pinderin alustus, jossa hän puhui rajat ylittävistä yhteiskunnallisista asioista ja ongelmista, joita yksittäiset kansallisvaltiot eivät pysty hallitsemaan tai ratkaisemaan, vaan on tarvetta yhteistyölle. Pinder puhui aiheesta hyvin konkreettisesti mainiten esimerkiksi, miten Saksassa saastuttava tehdas aiheutti happosateita Puolassa. Sodan jälkeen Euroopan integraatiossa oli vahvasti kysymys rauhanprojektista. Rauhanajatus eli

”Minuun teki erityisesti vaikutuksen alustus rajat ylittävistä yhteiskunnallisista asioista ja ongelmista, joita yksittäiset kansallisvaltiot eivät pysty hallitsemaan tai ratkaisemaan, vaan on tarvetta yhteistyölle.”

myös itselläni vahvana: olin lukiossa, kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin ja kansainvälisen liittouman toiminta teki minuun vaikutuksen. Valtiot voivat yhdessä toimia kansainvälisen oikeuden turvaamiseksi. Nämä tarinat ja kokemukset jäivät sitten elämään mielessäni. Suomenkin tuli olla mukana EU:ssa ja oli mietittävä, mihin suuntaan eurooppalaista yhteistyötä haluttiin kehittää. Millä tavalla Eurooppanuoret on muuttunut mielestäsi järjestönä kahden vuosikymmenen aikana? Olen ylpeä siitä sukupolvesta, joka oli perustamassa Eurooppanuoria sekä sen jälkeen tulleista sukupolvista, joiden ansiosta Eurooppanuorista on tullut näin iso ja hieno järjestö. Alkuvaiheessa mukana toiminnassa olin vain minä ja pari ystävääni, ja vuoden 1996 ensimmäisen Linnase-

minaarin jälkeen toimintaan tuli mukaan lisää aktiiveja. Parinkymmenen aktiivin porukassa aloimme luoda suomalaista uuden sukupolven Eurooppa-tarinaa. Se, että järjestön toiminta on jatkunut, osoittaa, että oli tarvetta ja halua tehdä puoluerajat ylittävää, yhteistä tarinaa. Eurooppanuorissa eri puoluetaustoista tulevat ja sitoutumattomat nuoret voivat olla mukana. Olen myös ylpeä siitä, että jo järjestön alkuaikoina lähdettiin perustamaan koko Suomen kattavaa järjestöä perustamalla aluejärjestöjä. Eurooppa tarvitsee nykyisessä tilanteessa jokaisen kansalaisen panosta. On yhdessä mietittävä, missä asioissa eurooppalaista yhteistyötä voidaan jatkaa ja missä vähentää, sekä missä edelleen tiivistää. Turvallisuudessa ja ulkosuhteissa olisi tarvetta tiivistämiselle, vaikka monella muulla alueella on ehkä syytä reagoida muuttuneisiin tilanteisiin ja mahdollisesti tuoda päätöksentekoa lähemmäs kansalaista.

Millaisia taitoja ja tietoja Eurooppanuorissa toimiminen on antanut myöhempään elämään? Eurooppanuoret antoi ennen kaikkea valtavat verkostot. Järjestön toiminnassa näkee erilaisia poliittisia, akateemisia ja kansalaisjärjestötoimijoita. Työelämässä näkee eron ihmisten välillä, jotka ovat olleet tällaisessa toiminnassa mukana ja niiden välillä, jotka eivät ole olleet. Järjestössä toimineella ihmisestä henkii sellainen asenne, että voi ottaa yhteyttä kehen tahansa, niin kuin järjestötoimijana voi. Nuorisojärjestötoiminta avaa laajemman mahdollisuuksien horisontin yhteiskuntaan, elämään ja kansalaisena toimimiseen. Järjestötoimija tunnistaa sen, että on kansalaisen lisäksi vaikuttaja muiden joukossa, vaikkakin ehkä hieman nuorempi. Järjestötoiminta antaa lisäksi monenlaisia valmiuksia sosiaalisista taidoista, kokoustekniikka- ja esiintymistaitoihin sekä projektien suunnitteluun ja toteutukseen, mitä työelämä viime kädessä on. Järjestötoiminnassa oppii tehokkaan työntekijän taitoja. Mikä rooli Eurooppanuorilla järjestönä tulisi olla nykyisessä haastavassa toimintaympäristössä? Mediassa kerrotaan nykyään paljon lannistavia tarinoita EU:sta; sanotaan, että Eurooppa ei kykene ratkaisemaan esimerkiksi turvallisuus- tai taloushaasteita. Eurooppanuoret voi olla kertomassa realistista tarinaa, jossa myönnetään EU:lla olevan haasteita ja Euroopan integraation olevan tällä hetkellä vaikeuksissa. Osa vaikeuksista johtuu EU:n ulkopuolisista syistä. Osa taas johtuu siitä, että EU:ta tai sen päätöksentekokykyä ei ole ehkä suunniteltu sellaiseksi, että se pystyy vastaamaan haasteisiin. EU:ta pitää uudistaa ja muuttaa. Pitää löytää asioita, missä yhteistyön arvo ja hyöty näkyvät, ja kertoa niistä. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tiivistämisestä voidaan mielestäni löytää näitä tarinoita, ja Eurooppanuorten kannattaa olla näitä kertomassa. Eurooppanuoret voi olla myös luomassa keskustelua esimerkiksi päätöksentekomenetelmien yksimielisyysvaatimuksen muuttamisesta tai integraation purkamisesta jollain alalla. Tämäkin on federalismia; asioista päätetään sillä tasolla, mihin ne kuuluvat. Federalismin aatteen sisällä on siis liikkumavaraa sen sijaan, että pyrittäisiin keskittämään kaikki päätöksenteko. Realistiselle ja samaan aikaan toiveikkaalle keskustelulle on tarvetta.

Henkilökuva

KRISTIAN KYLLÖNEN Eurooppanuoret valitsi elokuussa Kristian Kyllösen, 24, järjestön historian 13. pääsihteeriksi. Tähdistö tapasi Kyllösen kesäissä tunnelmissa Eurooppanuorten Linnaseminaarissa Haikon kartanossa, jolloin hän otti varaslähdön syksyllä alkaneeseen uuteen työhönsä. TEKSTI: Niko Ruostetsaari ”Mie” ja ”sie” toistuvat lappeenrantalaisen Kristian Kyllösen puheessa samalla, kun hän hätistelee ärhäkkää ampiaista loitommas Haikon kartanon pihamaalla. Viimeisistä hellepäivistä ja viehättävästä miljööstä huolimatta kyse ei kuitenkaan ole Kyllösen kesälomasta. Virallisesti vasta syyskuussa Eurooppanuorten uutena pääsihteerinä aloittanut Kyllönen on juuri päättänyt toisen työpäivänsä uudessa toimessaan. Kaksi hektistä seminaaripäivää ovat pitäneet sisällä rutkasti käytännön tapahtumajärjestelyjä sekä lukuisia kättenpuristuksia uusien tuttavuuksien kanssa. Kroonisesti ympärillä pörräävistä ampiaisista viis, Kyllönen vaikuttaa olevan silmin nähden tyytyväinen sekä seminaarin antiin että uusiin työtehtäviinsä. Ikään kuin alleviivatakseen Kyllösen tuoretta asemaa suomalaisessa Eurooppa-liikkeessä, hänelle jaettiin seminaarin alussa niin järjestäjän kuin osallistujankin nimikyltit. Kumpikaan rooli ei toki ole vieras järjestötoiminnassa jo entuudestaan meritoituneelle Kyllöselle, sillä miehellä on vyöllään tukku luottamustoimia aina lukion oppilaskunnasta lähtien. Kyllösen varhainen järjestötausta kuulostaakin monelle tutulta. Lukiossa herännyt kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vei nuoren miehen mennessään aina Suomen Lukiolaisten Liiton varapuheenjohtajaksi asti vuonna 2012. Samalla Kyllönen sai myös ensikosketuksensa Eurooppanuoriin. ”Liityin jäseneksi saman tien.

Huomasin tuolloin, että Eurooppanuoret edustaa järjestönä juuri niitä arvoja ja asenteita, joita haluan itse omalla panoksellani tukea”, Kyllönen muistelee. Syyskuussa alkaneen pääsihteerikautensa myötä Kyllösen panos Eurooppa-liikkeen hyväksi onkin merkittävä. Hän on Eurooppanuorten ainoa vakituinen työntekijä. Federalistiksi tunnustautuvan Kyllösen järjestöpolkua tuntuu ohjanneen vahva vaikuttamisen palo. Jo lukiossa Kyllönen pukeutui hassutellakseen upseerin univormuun, joten ei yllätä, että varusmiespalvelukseen astunut nuori lappeenrantalainen päätyi reserviupseerikurssille ja oppilaskuntansa puheenjohtajaksi. Pian Kyllönen kuitenkin törmäsi epäkohtiin, joihin oli puututtava. ”Yksin asuvana varusmiehenä huomasin oman käden kautta sen, että asevelvollisilla ei ole kaikki kohdallaan.” Inttivaatteissa ei ollutkaan aina niin hauskaa. Kun Varusmiesliitto haki uutta pääsihteeriä, Kyllösen hakemus oli perillä hyvissä ajoin. Tuore hallintotieteiden ylioppilas Tampereen yliopistosta valittiin tehtävään. Vankasta järjestötaustastaan huolimatta Kyllönen ei kuitenkaan suostu kutsumaan itseään järjestöjyräksi. ”Viimeistään nyt, kun olen löytänyt täysipäiväisen työn kolmannelta sektorilta, voisin toki sanoa olevani järjestöaktiivi”, Kyllönen naurahtaa. Ennemminkin Kyllönen pitää rooliaan Eurooppanuorissa mahdollistajana, joka luo tilaa ja välineitä aktiivien

KU KA ? Syntynyt:

01.04.1992

Koulutus:

Hallintotieteiden ylioppilas

Työ:

Pääsihteeri

Synnyinpaikka:

Tammisaari

Harrastukset:

Konsolipelit, hyvä ruoka

vaikuttamistyöhön. ”En ole täällä tekemässä politiikkaa, vaan pääsihteerin ensimmäinen ja tärkein tehtävä on kertoa ja ohjata jäsenkuntaa, että millä perusteilla ja mitä kautta yhteistä visiota voidaan resurssiemme puitteissa toteuttaa. Järjestössämme on todella paljon nuoria, joilla on paljon mielenkiintoisia ajatuksia. He ovat se porukka, joille itse pyrin antamaan tilaa vaikuttaa ja rakentaa parempaa huomista”, pääsihteeri linjaa. Kyllösen visio Eurooppanuorista on entistä suurempi ja vahvempi järjestö, joka luo foorumin suomalaiselle Eurooppa-keskustelulle. Euroopan unionista ei Kyllösen mukaan keskustella tai uutisoida Suomessa tarpeeksi. Eurooppanuoret jakoikin vuosittaisen Eurooppa-herätyspalkintonsa Yleisradion vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle. ”Nykyisessä poliittisessa Euroopan ja Suomen poliittisessa ilmapiirissä Eurooppanuorten toiminnalle on enemmän tarvetta kuin koskaan”, Kyllönen toteaa. Valmiiden vastausmallien ja totuuksien sijaan hän painottaakin keskustelua. Kyllönen haluaa tarjota foorumin rakentavalle ja tarvittaessa myös kriittiselle keskustelulle, joka parhaimmillaan vastauksia kysymysmerkkeihin ja tuottaa enemmän valoa kuin lämpöä. ”Meidän täytyy luoda pelikenttä asiapohjaiselle Eurooppa-keskustelulle, jolle ei kuitenkaan tule asettaa raameja. Tänäkin viikonloppuna olemme huomanneet, että järjestössämme on hyvinkin laaja erilaisten

näkemysten kirjo. Keskustelulle ei tule luoda kriteerejä, mutta omalla toiminnallamme ja aloitteellisuudella sille tulee luoda areena.” Linnaseminaaria Kyllönen pitää juuri tuollaisena foorumina, jossa yhteiskunnallisesti valveutuneet nuoret pääsevät haastamaan omaa ja toisensa ajattelua. Myös uusi pääsihteeri myöntää oppineensa viikonlopun aikana valtavasti uutta. ”Tämä koulutuksellinen tavoite on järjestöllemme aivan toiminnan ydintä. Monessa EU-aiheisessa keskustelussa yleinen määrittelevä tekijä on se, että faktoja ei tunneta tai ei edes halutakaan keskittyä aihee-

seen. Pari päivääkin voi riittää siihen, että ajattelukyky ja tietotaito Euroopan unionista laajenee huomattavasti. On huomattava ero niillä ihmisillä, jotka tänne tulevat ja jotka lähtevät sunnuntaina kotiin.” Nykytilanteessa keskustelu Euroopasta ja Euroopan unionista tuskin ainakaan vähenee. ”Mikäli Eurooppanuoret ei luo tätä foorumia, sen luo varmasti jokin muu taho, joka ei välttämättä peräänkuuluta samalla tavalla rakentavan keskustelun perään kuin me. Juuri tämä on meidän haasteemme ja tehtävämme”, Kyllönen muistuttaa.

Federalismin kulttipaikalla TEKSTI: Simo Ristolainen

KUVAT: Juho MÃ¤ki-Lohiluoma

Ventotenen saari on federalismin tyyssija. Tämän maineen historiassa merkittävin tekijä on ollut teoreetikko Altiero Spinellin vangitseminen läheiselle vankilasaarelle 1940luvun alussa italialaisten fasistien toimesta. Vankeudessa hän kirjoitti “Ventotenen manifestin”, teoksen, joka visioi maailmaa kansallisvaltioiden ja niiden välisten konfliktien tuolla puolen.

Noin 50 kilometriä Italian rannikolta länteen, kahden tunnin lauttayhteyden päässä Formiasta sijaitsee Ventotenen saari. Kyseessä on merkittävä eurooppalaisen integraation ja federalismin teoretisoinnin tyyssija. Ulkoisesti saari on paratiisimainen rantoineen ja kaupunginaukioineen, sekä erittäin verkkaisessa elämänrytmissä elokuun lopun päivittäisessä +35 lämpöasteessa. Saaren historia on kuitenkin erilainen. Heinäkuussa 1939 Italian fasistihallinto karkoitti tälle vankilasaarelle Roomassa syntyneen Altiero Spinellin. Samoin monia muita italialaisia fasismin vastustajia karkotettiin saarelle toisen maailmanpalon aikana. Saaren status federalismin teoretisoinnin tyyssijana juontaakin siitä, että Spinelli ja hänen teoreetikkoystävänsä Ernesto Rossi kirjoittivat saarella vankeutensa aikana niin sanotun Ventotenen manifestin (it. Il Manifesto di Ventotene, 1944). Se on yksi varhaisimmista ja myös tunnetuimmista kannanotoista yhtenäisen Euroopan luomiseksi. Manifesti salakuljetettiin vankilasta ulos vuonna 1941 ja julkaistiin Roomassa tammikuussa 1944.

Kansainvälisen federalistiseminaarin osallistujat ryhmäkuvassa.

Ventotenen manifesti on eurooppalaisen federalistiliikkeen perusteos. Seminaarin järjestäjät olivat nyt vuoden 2016 seminaariin ottaneet kirjasta uuden painoksen, joka jaettiin ilmaiseksi kaikille. Sanoman kerrottiin olevan ajankohtaisempi kuin koskaan. Ventotenen manifesti oli nuorelle suomalaiselle lukijalle 1940-luvun hurmoshengessä kirjoitettu näkemys, joka asettaa viestinsä pohjaksi, että kansallisvaltioiden oman edun tavoittelu nähdään merkittävimpänä tekijänä kansainvälisiin konflikteihin. Ratkaisu on poliittisen päätösvallan vieminen ylikansallisiin elimiin, jotka kykenevät toimiaan yhden valtion etua laajemmin. Relevanssia nykypäivään tällä teorialla on esimerkiksi siten, että ilmastonmuutoksen tai siirtolaisuushaasteen ratkaiseminen ei onnistu ikinä, jos haastetta ratkotaan yksin kansallisesta näkökulmasta. Nämä aiheet tulivat monesti mainituksi viisipäiväisessä seminaarissa. Seminaari Eurooppanuorten kaksihenkinen delegaatio osallistui 33. kerran järjestettyyn Ventotenen federa-

listiseminaariin 26.8-1.9. Joka vuosi kesän lopulla Instituto di Studio Federalisti “Altiero Spinelli” sekä JEF-Italy ja JEF-Europe järjestävät yhteistyössä tällä Välimeren paratiisisaarella perinteikkään federalistiseminaarin. Tänä syksynä noin neljänkymmenen hengen kansainvälinen seminaariryhmä sai kuulla aamupäivä- ja iltapäiväluennoillaan esityksiä Euroopan ja maailman federalismista sekä keskustella upeissa puitteissa oppimastaan. Teema oli vaatimattomasti “Federalism in the Europe and the World”. Seminaarin puhujat tulivat hyvin samanlaisesta taustasta ja Union of European Federalists, UEF, oli edustettuna kaikissa paneeleissa. Motiivina järjestämiseen on Pier Virgilio Dastolin mukaan “miksi emme vain järjestäisi seminaaria, jossa nuoret federalistit voisivat keskustella yhdessä ajatuksistaan?”. Järjestäjien tavoitteena ei välttämättä olekaan tarjota objektiivista kuvaa federalismista, vaan kasvattaa uusia sukupolvia spinellimäiseen ajatteluun. Kuten Lucio Levi totesi paneelissa: “Ventotenen manifesti ei ole kutsu unelmoida, vaan kehotus toimia!”. Suomen delegaatiota ihmetyttivät erityisesti hiljaiset hetket Spinellin hautamonumentilla

Euroopan lipun liehuessa ja 70 hengen seurueen painaessa leuan rintaan hiirenhiljaa. Selvää oli, että mies muistetaan hyvänä. Seminaarissa oli läsnä hänen henkilökohtainen avustajansa viimeisiltä vuosikymmeniltä, joka muisteli Spinelliä “suurisydämisenä visionaarina, joka kykeni näkemään kauemmas kuin kukaan muu”. Federalistit kritisoivat kovasti nykyistä Euroopan unionia sen funktionaalisesta piirteestä. Integraatio on aloitettu taloudesta Euroopan hiili- ja teräsyhteisön muodossa, josta oletetaan, että integraatio etenee myös muille kuin talouden alueelle. Vuonna 1986 menehtynyt Spinelli arvosteli integraatioprosesia siitä, että politiikan tekeminen jätetään edelleen kansallisvaltioiden hallitusten ja päämiesten käsiin, vaikka juuri ne olivat maailmanpalon vuosina 1939-1945 myös aiheuttaneet. Federalismin teorian näkökulmasta nykyinen unioni näyttäytyykin nationalistisena projektina. Hätkähdyttävintä oli maailmanfederalistiset opit. Seminaariin oli saapunut osallistujia myös Argentiinasta, Kanadasta ja Palestiinasta oppimaan ja opettamaan maailmanfederalismista. He kommentoivat seminaarissa federalismin liiallista Eurooppa-keskeisyyttä, kun heille federalismi on globaali liike. Tästä katsannosta katsoen

globaalissa mittakaavassa federalismi on lopulta eräänlainen maailmanhallitusta ajava liike, jossa esimerkiksi Eurooppa voisi olla yksi alue. Lopuksi Kritiikistään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, Spinelli oli mukana rakentamassa Eurooppaa. Kuollessaan hän oli ollut kuusi vuotta Euroopan komission ja 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsen. Tänään Euroopan parlamentin päärakennus Brysselissä on juhlallisesti nimetty Spinellin mukaan. Suosittelemme ehdottomasti osallistumaan sekä Ventotenen seminaariin, sekä myös muihin Eurooppanuorten kansainvälisiin seminaareihin.

Verkkolukijoille: Ventotene 2016 abstraktit: http://www.istitutospinelli.org/en/2016/09/15/hello-world/ Videoblogi Ventotene 2016: http://eurooppanuoret.fi/2016/09/matkaraportti-ventotenen-kansainvalinen-federalistiseminaa

Eurooppanuoret jakaa vuosittaisen Eurooppaherätyksen Ylen Atte Jääskeläiselle Eurooppanuoret antaa Ylen vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle Eurooppaherätyksen. Eurooppaherätys on järjestön vuosittain jakama huomautus henkilölle, joka tuntuu unohtaneen eurooppalaisen yhteistyön merkityksen. Eurooppanuoret perustelee Jääskeläisen valintaa sillä, että Euroopan unionin päätöksenteko on sen merkitykseen nähden raskaasti aliedustettuna Ylen uutis- ja ajankohtaissisällöissä. Järjestö katsoo, että Jääskeläinen on vastaavana päätoimittajana viime kädessä vastuussa Ylen journalistisesta linjasta. Ylen lakisääteisiin tehtäviin kuuluu kansanvallan ja ihmisten osallistumismahdollisuuksien tukeminen tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä, keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia. “EU-tasoisen päätöksenteon käsittely on tämän tavoitteen näkökulmasta räikeästi puutteellista. Keskeinen ongelma on se, että Brysseliin ja Strasbourgiin ei suunnata riittävästi resursseja, jotta monipuolista ja kattavaa

analyysiä olisi mahdollista tuottaa”, arvioi Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen. Jesse Jääskeläisen mukaan EU-uutisoinnin puutteet eivät ole uusi ilmiö, mutta se ei poista tilanteen ongelmallisuutta. “Eurooppaherätystä on jaettu monin perustein mutta harvoin näin konkreettisen heräämis-toiveen saattelemana”, Jesse Jääskeläinen sanoo. “Kun EU:ta ajoittain moititaan läpinäkymättömäksi, on syy pitkälti siinä, että ihmiset eivät saa kaipaamaansa tietoa. Asiakirjat ja päätökset ovat unionissa erittäin kattavasti julkisia ja tiedottaminen aktiivista, mutta keskeinen välittäjäaine, eli journalistinen tiedonvälitys, puuttuu lähes kokonaan. Se on todella iso ongelma.”

”EU-tasoisen päätöksenteon käsittely on kansanvallan ja ihmisten osallistumismahdollisuuksien tukemisen näkökulmasta räikeästi puutteellista.”

EUROOPPANUORET OTTAA KANTAA Ison-Britannian äänestystulos

on tappio nuorille

Nuoret äänestivät ylivoimaisella enemmistöllä Ison-Britannian EU:ssa pysymisen puolesta, käy ilmi tutkimuslaitos YouGovin selvityksestä. Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen pitää Iso-Britannian EU-eroa surullisena erityisesti nuorten brittien näkökulmasta. YouGovin selvityksen mukaan jopa 75 prosenttia 18-24-vuotiaista äänesti unionissa pysymisen puolesta. Vielä alle 50-vuotiaistakin huomattava enemmistö kannatti EU:ssa jatkamista. “75 on on todella iso prosentti. Pohdittavaksi jää, miten olisi käynyt, jos 16-18-vuotiaat olisivat saaneet äänestää, sillä marginaalit ovat pieniä”, Jääskeläinen sanoo. Jääskeläisen mielestä EU-eron vaikutuksia ei pidä liioitella. Hän uskoo, että neuvottelut erosta tulevat olemaan vaikeat, mutta sujuvan hyvässä hengessä. Suurimmat tappion kärsivät hänen mukaansa nuoret britit. “Nähtäväksi jää, mitkä eron vaikutukset ovat, mutta kyllä nuorilta on tässä viety. On viety heidän visionsa maansa tulevaisuudesta sekä valtava määrä mahdollisuuksia opiskella, työskennellä ja rakastua yli rajojen. Se vetää surulliseksi”, Jääskeläinen pohtii. Eurooppanuorten Ison-Britannian sisarjärjestö kampanjoi ahkerasti EU:ssa pysymisen puolesta. Samassa rintamassa seisoivat myös opiskelijajärjestöt. “Pettymys on suuri. Euroopan unioni tulee tästä varmasti selviämään, mutta nuorilla briteillä näköaloja omaan tulevaisuuteen leikattiin tällä päätöksellä kohtuuttomasti.” 24.6.2016

Puhdistukset tuhoavat edellytykset

Turkin EU-jäsenyydelle

Julkisuuteen nousseet tuomareiden, opettajien ja akateemikkojen massaerottamiset tuhoavat edellytykset Turkin EU-jäsenyydelle. Erityisesti korkeimman opetuksen vapauteen ja tuomioistuinten riippumattomuuteen kajoaminen vievät pohjan jäsenyysneuvotteluiden jatkamiselta. Eurooppanuoret katsoo, että mikäli mediatiedot osoittautuvat oikeiksi, EU:n tulee jäädyttää jäsenyysneuvottelut välittömästi. Turkin luisuminen kohti diktatuuria on erittäin huolestuttavaa kehitystä EU:n ulkorajoilla. Oikeuslaitoksen vapauteen kajoaminen, valmiit pidätyslistat vallankaappausyrityksen jälkeen, vaatimukset kuolemanrangaistuksen palauttamisesta ja mahdollisesti jälkikäteen säädetyn lainsäädännön soveltamisesta pakottavat pysäyttämään neuvottelut. “Oikeusvaltio ja tieteen vapaus ovat eurooppalaisten arvojen ytimessä. Niistä ei yksinkertaisesti voida lipsua”, Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen sanoo. “Jos mediatiedot pitävät paikkaansa, ja irtisanomisia on tehty puhtaasti henkilöiden arvoihin ja ajatuksiin vedoten, on kyseessä kohtalokas isku jäsenyysneuvotteluille. Isku on sen verran kova, että siitä on todennäköisesti mahdotonta nykyhallinnon aikana toipua.” Jääskeläinen muistuttaa kuitenkin myös yhteistyön tärkeydestä. Esimerkiksi Euroopan unionin Erasmus-vaihto-ohjelman avulla on saavutettu hyviä tuloksia, mutta nyt sen roolia täytyy todennäköisesti tarkastella kriittisesti. Turkki on Erasmus-ohjelmassa erityisasemassa, sillä se on ohjelman ainoa EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolinen maa. “Mikäli korkeimman opetuksen vapauteen on kajottu, täytyy Turkin asemaa mahdollisesti pohtia uudelleen. Missään nimessä Turkkia ei kuitenkaan saa eristää. Turkin demokraattiset voimat tarvitsevat tukea ja henkireikiä nyt ehkä enemmän kuin koskaan unionin historiassa”, Jääskeläinen linjaa. Jääskeläisen mukaan vallankaappaukset tai toimiminen Turkin nykyhallinnon ohi eivät kuitenkaan ole avain tilanteen ratkaisemiseen. Myös pakolaiskriisin ratkaisu edellyttää yhteistyötä Turkin ja EU:n välillä. “Väkivalta ja vallankaappaukset ovat yksiselitteisesti tuomittavia ja väärin”, Jääskeläinen linjaa. 20.7.2016

Roaming-maksujen

poistamisesta ei saa perääntyä Eurooppanuoret pitää valitettavana Euroopan komission päätöstä vetää pois esityksensä matkapuhelinten verkkovierailu- eli roaming-maksuista, mikäli se johtaa lisärajauksiin maksuttomiin verkkovierailuihin. Järjestön mielestä komission pitäisi pysyä alkuperäisessä kolmen kuukauden aikarajassa, eikä antautua telealan yritysten painostuksen edessä. Eurooppanuorten mukaan roaming-maksujen asteittainen poistuminen on yksittäisen kansalaisen näkökulmasta yksi konkreettisimmista toimista, joilla Euroopan yhdentymistä ja vapaata liikkuvuutta on viime vuosina edistetty. Siitä lipeäminen viime metreillä olisi järjestön mukaan vahingollista. “Komissio ja parlamentti eivät saa alistua paineen alla, vaan niiden tulee nähdä roaming-maksujen poistumisen pitkän tähtäimen hyödyt. Erityisesti diginatiivien nuorten näkökulmasta mahdollisuus maksuttomiin verkkovierailuihin kaikkialla Euroopassa on arvokas, kun rakennetaan aidosti vapaata liikkuvuutta”, sanoo Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen. Eurooppanuorten mielestä komission alkuperäinen esitys, jossa verkkovierailun kesto oli rajattu 90 päivään vuodessa ja 30 päivään kerralla, on hyvä ja realistinen. “Esitys oli hyvä ja 90 päivän kesto luonnollinen, sillä se vastaa kansalaisten vapaan oleskeluoikeuden kestoa”, Jääskeläinen sanoo. Komission uudesta esityksestä ei vielä ole tietoa. Maksuttoman roaming-oikeuden keston lisäksi erimielisyyttä on ollut muun muassa operaattorien välisistä tukkuhinnoista. “Jäämme odottamaan, korjataanko uudessa esityksessä vain näitä teknisiä yksityiskohtia, vai muuttuvatko myös kansalaisille suunnitellut roaming-oikeudet. Selvää on, että 30 ja 90 päivän rajaukset ovat alarajalla ja määrien laskeminen vielä tästäkin alaspäin voisi vesittää koko uudistuksen tarkoituksen”, Jääskeläinen varoittaa. 10.9.2016

Tähdistö on Eurooppanuorten julkaisema ja neljästi vuodessa ilmestyvä asiantuntija- ja järjestölehti. Eurooppanuorten jäsenenä saat lehden postissa kotiisi ja olet osa suomalaista Eurooppa-liikettä.