Tähdistö 2/17 by Eurooppanuoret ry

2/2017

PUOLUSTUS JA TURVALLISUUS

PUOLUSTUS JA TURVALLISUUS 2

Päätoimittaja:

Karoliina Rajala

Taittaja-kuvittaja:

Cecilia Aintila

Toimituskunta:

Mari Tuokko, Niina Luukkanen, Ahto Apajalahti, Yannick Lahti, Liisa Koivuniemi, Lars Sjöblom, Mikko Myllymäki, Jussi Aaltonen Ida Pasanen

Tähdistö on Eurooppanuorten julkaisema asiantuntija- ja järjestölehti. Kirjoittajien mielipiteet eivät sido julkaisijaa. Tähdistö ilmestyy kaksi kertaa vuodessa printtinumerona, minkä lisäksi se ilmestyy digitaalisessa muodossa www.tahdistolehti.fi. Julkaisija: Eurooppanuoret ry, Siltasaarenkatu 4, 7.krs, 00530 Helsinki Mainosmyynti: Ronja Marjamaa, Eurooppanuoret ry, ronja.marjamaa@eurooppanuoret.fi

4. Pääkirjoitus

Karoliina Rajala

Puolustus ja turvallisuus

6. Suomi, aktiivinen EU:n puolustusyhteistyön edistäjä Juha Sipilä

8. NATO ja Euroopan puolustus Tiina Tarvainen

10. Hybridiuhkien aikakaudella tarvitaan yhteistyötä Heidi Hautala

14. Euroopan turvallisuusjärjestys nojaa yhteisiin pelisääntöihin Matti Pesu

16. Eurooppalaisen kokonaisturvallisuuden arkkitehtuuri Mari Hämäläinen

18. Kiinan ja Euroopan turvallisuuspoliittiset suhteet Trumpin kaudella Juha Vuori

22. EU:n puolustusyhteistyö tarvitsee yhtenäisen strategian Santtu Lehtinen

26. En debatt som måste föras Stefan Wallin

28. Älykkyys ohjaa sodankäyntiä kybermaailmassa Martti Lehto

32. Puolustusunioni voi olla rauhanunioni Lauri-Adam Korvenmaa

Järjestösivut

34. Puheenjohtajalta

Tuomas Tikkanen

36. Eurooppanuoret äänessä Sonja Savola

37. Brysselin kuulumiset

Kevin Broby Kristiansen

38. 20 vuotta Eurooppanuoria Jussi Aaltonen

42. Eurooppanuorissa tapahtuu Ida Pasanen

46. Elämäntehtävänä turvallisuus maailmalla Lars Sjöblom

48. Eurooppanuoret myytinmurtajina Yannick Lahti

52. Jutta Urpilainen: Eurooppa-alumni Karoliina Rajala

54. Tähtihetki

Iiris Asunmaa

PÄÄKIRJOITUS

Miksemme voisi tehdä sekä rauhantyötä että toimivaa puolustuspolitiikkaa?

uonna 2012 norjalainen valintakomitea myönsi Euroopan unionille Nobelin rauhanpalkinnon. Valintaa perusteltiin toteamalla, että Euroopan unionin perustaminen on tuonut Eurooppaan vakautta. On pitkälti EU:n ansiota, että kahden lyhyen aikavälin sisällä mantereella raivonneen sodan jälkeen, Euroopassa on viime vuosikymmeninä laajalti vallinnut rauha. Viime aikoina niin kotimaassa kuin ulkomaillakin on kuitenkin herätty keskustelemaan siitä, mikä on ja ennen kaikkea saa olla, pitkälti rauhan ylläpitäjän tehtävään luodun unionin rooli Euroopan jäsenmaiden turvallisuusja puolustuspolitiikassa. Keskustelua ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana vauhdittaneet niin kesällä 2016 julkaistu EU:n globaalistrategia, Naton viimeisin huippukokous kuin myös vastikään Suomeen avattu hybridiosaamiskeskus. Samaan aikaan Eurooppaa ravistelevat uudenlaiset turvallisuushaasteet, joihin ei kaikkiin ole vielä pystytty tehokkaasti vastaamaan. Viime vuodet ovat tuoneet mukanaan haasteita, joita ei voida enää yksinkertaisesti jakaa sisäisiin ja ulkoisiin uhkiin. Radikalisoituminen ja informaatiovaikuttaminen ovat noususuhdanteessa samalla kun perinteiset uhkat eivät ole

kadonneet minnekään. Näihin uhkiin vastaamisessa luulisi useamman jäsenmaan pään toimivan paremmin yhdessä kuin yksikseen. EU on siis ottanut työn alle uusia puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviä hankkeita, mutta samalla sen perusarvot säilyvät ennallaan. EU kuuluu edelleen maailman merkittävimpien rauhanprojektien joukkoon ja yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on, paitsi ylläpitää rauhaa jäsenmaissa, niin myös toimia esimerkkinä muille valtioille. Nykyään EU:lle myönnetty Nobel-palkinto on esillä Eurooppalaisen historian talossa Brysselissä. Moni siellä vieraileva saattaa jo sisään tullessaan tietää miksi ja milloin EU palkittiin kyseisellä palkinnolla. Harvempi kuitenkaan tietää tai erehtyy lukemaan palkintoon liittyvää kuvausta, jossa kerrotaan siitä, miten EU myöhemmin suuntasi kaikki palkinnosta saadut varat sellaisten lasten tukemiseen, jotka eivät meidän tavoin saa elää ja kasvaa rauhanomaisissa oloissa. Täten kannattaa muistaa, että vaikka huomiomme saattaa tällä hetkellä kohdistua enemmän turvallisuuspoliittisiin haasteisiin vastaamiseen, ei se tarkoita sitä, etteikö myös rauhantyö jatkuisi.

Karoliina Rajala Päätoimittaja

PÄÄKIRJOITUS

Tähdistön päätoimittaja Karoliina Rajala Kuva: Pyry Kantanen

SUOMI,

AKTIIVINEN EU:N PUOLUSTUSYHTEISTYÖN EDISTÄJÄ Juha Sipilä

Teoreettinen keskustelu Euroopan puolustusyhteistyöstä on jatkunut jo vuosikymmenien ajan. Viime aikoina tämä keskustelu on saanut ennennäkemätöntä vauhtia. Maailman kiristyvä poliittinen tilanne on lisännyt tahtoa ryhtyä konkreettisiin toimiin Euroopan yhteisen turvallisuuden varmistamiseksi. Jäsenmaissa tapahtuu nyt monenlaista poliittista myllerrystä. Siitä huolimatta olen ilokseni huomannut, että usko eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen on vahva. Iso-Britannian eroaminen ei murtanut unionia, vaan on monella tapaa jopa lisännyt nykyisten jäsenmaiden halukkuutta vahvistaa unionin yhtenäisyyttä.

uolustusyhteistyö on EU:n tämän syksyn agendalla keskeisessä roolissa. Unionin asemaa turvallisuusyhteisönä ja globaalina toimijana pyritään nyt vahvistamaan konkreettisten aloitteiden kautta. Suomi on ollut tässä kehityksessä aktiivisesti mukana. Olemme tehneet yhteistyötä puolustusyhteistyön kehittämiseksi muun muassa Saksan ja Ranskan kanssa. Myös Ruotsin kanssa aihe on ollut paljon esillä. Tavoitteenamme on vaikuttaa aidosti eurooppalaiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Suomi ajaa Euroopan yhtenäisyyttä. Olemme kuitenkin valmiita myös eritahtiseen kehitykseen, kunhan se tapahtuu perussopimusten puitteissa ja kaikille jäsenvaltioille avoimella tavalla. Suomi osallistuukin tällä hetkellä aktiivisesti

eritahtiseen yhteistyöhön sen monissa muodoissa. Seuraava konkreettinen askel tapahtuu todennäköisesti puolustuksen saralla. EU:n puolustusyhteistyö etenee nimittäin nyt nopeasti. Sen kolme keskeistä osa-aluetta ovat pysyvä rakenteellinen yhteistyö, yhteinen puolustusrahasto sekä Euroopan puolustusteollinen yhteistyö. Kesäkuun Eurooppa-neuvostossa linjasimme näiden osa-alueiden jatkovalmistelun puolesta ja ne tulevatkin konkretisoitumaan vuoden loppuun mennessä. Eurooppa-neuvosto on asettanut tavoitteet EU:n yhteisen turvallisuusja puolustuspolitiikan kehittämiseksi. Yksi tavoitteista on pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) käynnistäminen nopealla aikataululla. Valmistelu onkin edennyt ripeästi ja olemme parhaillaan siirtymässä pää-

töksentekovaiheeseen. Saksa, Ranska, Italia ja Espanja valmistelivat heinäkuussa PRY:n lähtökohdat. Tähän niin sanottuun 4+4 -ehdotukseen liittyivät tukijoina mukaan Suomi, Alankomaat, Belgia ja Tshekki. On odotettavissa, että pääosa EU-jäsenvaltioista lähtee mukaan tähän yhteistyöhön. PRY on tärkeä askel EU:n yhteisen turvallisuusja puolustuspolitiikan vahvistamisessa. Sen on määrä tarjota välineitä jäsenmaiden sotilaallisten valmiuksien parantamiseen sekä lisätä puolustuksen resursseja ja joukkojen käytettävyyttä Euroopassa. On tärkeää muistaa, että yhteistyöhön sitoutuminen ei heikennä kansallista päätösvaltaa. Hallinnollinen lähtökohta on, että PRY on siihen osallistuvien jäsenvaltioiden vastuulla. Yksittäiset sitoumukset on myös kirjattu melko joustavasti, mikä on ollut Suomelle tärkeää. Esityksen mukaan sitoumukset koskisivat esimerkiksi puolustusmenoja, strategisia suorituskykyhankkeita sekä osallistumista Euroopan yhteisen turvallisuusja puolustuspolitiikan operaatioihin. PRY:n alla valmistellaan nyt konkreettisia yhteistyöhankkeita. Jäsenmaat ovat kevään ja kesän aikana esitelleet erilaisia aloitteita, joista neuvosto valitsee osan toteutettavaksi. Suomen esittämiä hankkeita ovat muun muassa avaruusyhteistyö, EU:n kyberpuolustuskyvyn kehittäminen, meripuolustus, yhteensopivat tiedustelu- ja valvontajärjestelmät, omasuojan edistäminen sekä yhteiset logistiikkajoukot. Euroopan puolustusteollisuutta on tuettava yhä määrätietoisemmin. Komissio antoi kesäkuussa asetusehdotuksen puolustusteollisuuden kehittämisohjelmasta. Sen tarkoituksena on rahoittaa puolustusteollisuuden tutkimus- ja kehityshankkeita. Suomi kannattaa kehittämisohjelman perustamista - onhan eurooppalaisen puolustusteollisuuden kilpailukyvyn vahvistaminen ehdottoman tärkeää. On kuitenkin varmistettava, että ohjelma tarjoaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet. Suomelle on tärkeää, että ohjelman hyöty ei kohdistu ainoastaan suuriin maihin ja yrityksiin, vaan myös pienemmillä jäsenmailla ja pk-yrityksillä olisi mahdollisuus päästä siihen mukaan. Lisäksi ohjelman rahoituksella kehitettyjen ratkaisujen tulisi olla sekä innovatiivisia että mahdollisimman laajasti hyödynnettävissä koko unionissa. Kesäkuussa komissio antoi tiedonannon myös Euroopan puolustusrahastosta. Kaksiosaisen rahaston tarkoituksena on koordinoida, täydentää ja tehostaa investointeja puolustusteollisuuden yhteiseen tutkimukseen ja kehittämiseen. Sen tavoitteena on myös aktivoida jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä puolustusteollisuuden tuotekehityksessä ja hankinnoissa. Tähän jäsenvaltioille myönnettäisiin sekä rahoitusta

Suomi ajaa Euroopan yhtenäisyyttä. että käytännön tukea. Investointien kasvattamisesta ei kuitenkaan ole hyötyä, ellei niitä kohdisteta oikein. Jäsenmaiden hankintakäytäntöjen tulisikin johdonmukaisesti ja tehokkaasti tukea Euroopan puolustusteollisen pohjan vahvistamista. Tällaisen yhteistyön avulla voitaisiin myös välttää päällekkäiset ja tehottomat puolustushankinnat. 8. marraskuuta annan pääministerin ilmoituksen EU-politiikasta. Toivon, että se tulee osaltaan herättämään keskustelua eduskunnassa ja sitä kautta laajemmin koko Suomessa. Koen asian tärkeänä - onhan EU kansalaisten unioni. Meillä suomalaisilla on mahdollisuus olla mukana kehittämässä yhteistä unionia yhä paremmaksi. Avoimen keskustelun ylläpitäminen kotimaassa luo pohjan Suomen yhteiselle, tehokkaalle vaikuttamiselle.

Pääministeri Juha Sipilä Kuva: Sakari Piippo (Valtioneuvoston kanslia)

NATO JA EUROOPAN PUOLUSTUS Tiina Tarvainen

Turvallisuusympäristömme haasteet aina Georgian sodasta Krimin valtaukseen ja laajempiin kyber- ja hybridiuhkiin osoittavat, että sotilaallisen voimankäytön mahdollisuus Euroopassa on yhä mahdollista. Sodankäynnin luonne on kehittynyt vaikeammin ennakoitavaksi sekä yllätykseen tähtääväksi ja vaikuttamisen muodot ovat laajentuneet. Sotilaalliset uhkat eivät enää rajoitu kansainvälisiin kriisipesäkeisiin vaan niitä torjutaan myös Euroopan rajojen sisäpuolella.

uutos on pakottanut Euroopan keskeisimmät toimijat, Naton ja Euroopan unionin, määrittelemään omat roolinsa uusiin turvallisuushaasteisiin vastaamiseksi. Käsittelen tässä artikkelissa aihetta nimenomaan Naton näkökulmasta: mikä on sen rooli Euroopan puolustuksessa ja miten kehittyvä EU–Nato-yhteistyö tukee turvallisuushaasteisiin vastaamista. Nato on jäsenmaidensa keskinäisen puolustuksen järjestö, jonka kolme päätehtävää ovat yhteinen puolustus ja pelote, kriisinhallinta sekä kumppanuudet. Naton 29 jäsenmaasta 22 on samalla EU:n jäseniä. EU:n jäsenmaista ainoastaan Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti, Malta ja Kypros eivät kuulu Natoon. Naton ensimmäinen pääsihteeri (1952–1957) lordi Ismay kiteytti Naton päätehtäviksi ”pitää amerikkalaiset sisällä, venäläiset ulkona ja saksalaiset matalana”. Nato on järjestönä kulkenut pitkän tien kylmän sodan aikaisesta kollektiiviseen puolustukseen keskittyvästä toimijasta 1990-luvun ja 2000-luvun alun enemmän kriisinhallintaan keskittyväksi puolustusliitoksi – ja jälleen takaisin juurilleen. Turvallisuusympäristön muutos on viime vuosina palauttanut yhteisen puolustuksen Naton agendalle, mutta Natolle on yhä tärkeää, että se huolehtii niin sanotusta ”360-asteen näkökulmasta” myös muista tehtävistään. Viime vuosien tapahtumien myötä Nato on kääntänyt paitsi katseensa myös fyysisen läsnäolonsa oman

alueensa ulkoisista kriisinhallintaoperaatioista kohti oman alueen puolustamista mahdollisessa artikla 5. tilanteessa. Yhteisen puolustuksen palaaminen Naton päällimmäiseksi tehtäväksi on vaatinut isoa ajattelutavan muutosta – myös Euroopassa on jouduttu heräämään siihen mahdollisuuteen, että sotilaallista voimaa käytetään jälleen mantereellamme. Ennaltaehkäisykyky syntyy siitä, että liittokunnalla on olemassa myös riittävä puolustuskyky, jos tämä pelote ei toimisikaan. Puolustussuunnittelussa on varauduttava aina myös kaikista pahimpaan ja kehitettävä tätä kykyä jatkuvasti – puolustuskykyä ei jälleenrakenneta silloin, kun on jo liian myöhäistä. Painopisteen muutos ei ole ollut ainoastaan poliittinen, vaan se on saanut tuekseen konkreettisia sotilaallisia toimenpiteitä. Nato keskittyy perustehtäväänsä, yhteiseen puolustukseen yhä vahvemmin. Se pyrkii sopeutumaan turvallisuusympäristön muutokseen ja kehittämään toimintaansa siten, että se pystyy täyttämään tehtävänsä myös tulevaisuudessa. Vuoden 2016 Varsovan huippukokouksessa Nato päätti pelotteen ja puolustuksen vahvistamisesta. Viimeisen vuoden ajan Nato on lisännyt läsnäoloaan Euroopassa Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan sijoitettujen (ns. eteentyönnetyn läsnäolon) Enhanced Forward Presence (EFP) -joukkojen kautta. Harjoitustoimintaa on lisätty alueellamme. Samanaikaisesti Euroopan maiden puolustusbudjetit ovat kasvusuun-

nassa ja maita rohkaistaan ottamaan enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Tämä muutos on kiihtynyt viime vuosina ja puolustussuunnittelun näkökulmasta se edellyttää sitä, että kovia sotilaallisia suorituskykyjä on ryhdyttävä rakentamaan uudelleen, joukkoja on harjoitettava ja esimerkiksi logistiikkaa kehitettävä ajatellen toimintaedellytyksiä myös omalla mantereellamme. Joukot ja kalusto on tarvittaessa saatava nopeasti liikkeelle ja nopean toiminnan kyky korostuu, esimerkkinä toimivat erittäin nopean toiminnan eli Very High Readiness Joint Task Force (VJTF) -joukot. Turvallisuusympäristön muutos merkitsee myös sitä, että tarve EU:n ja Naton yhteistyölle on kasvanut. Molempien panosta tarvitaan Euroopan turvallisuuden takaamisessa ja organisaatioiden väliseen yhteistyöhön onkin panostettu viime vuosina voimakkaasti. Yhteisessä työkalupakissa on riittävästi erilaisia välineitä erilaisiin turvallisuusuhkiin vastaamiseksi. Molemmilla organisaatioilla on omat selkeät tehtävänsä – Nato vastaa yhteisestä, sotilaallisesta puolustuksesta ja EU tätä laajempien turvallisuusuhkien torjunnasta. EU:n globaalistrategian kuvaamat kolme tehtävää ovat Euroopan suojelu, muun muassa hybridiuhkiin vastaamalla, kriisinhallinta ja kumppanien tukeminen. EU ei siis ole puolustusliitto, eikä sille EU-komission puheenjohtajan räväköistä lausunnoista huolimatta kaavailla ”EU-armeijaa”. Puolustuksen kehittäminen on kuitenkin yksi EU:n strategisista painopistealueista ja lisäarvoa voidaankin saada muun muassa suorituskykyjen kehittämisestä, puolustusrahastosta, yhteishankinnoista ja puolustustutkimuksesta. EU:n globaalistrategiassa mainittu ”strateginen autonomia” muodostuu unionin itsenäisestä poliittisesta päätöksentekokyvystä, itsenäisestä sotilaallisesta johtamisjärjestelmästä, tarvittavista itsenäisistä suorituskyvyistä ja eurooppalaisesta puolustusteollisuudesta. Työnjako on jokseenkin selvä: EU:n Lissabonin sopimukseen sisältyvässä keskinäisen avunannon velvoitteen artikla 42:ssa todetaan, että jäsenmaiden turvallisuuspoliittisia valintoja kunnioitetaan – käytännössä tämä tarkoittaa Natoa. Lisäksi sen sitoumusten tulee olla yhdenmukaisia Naton kollektiivista puolustusta koskevien sitoumusten kanssa – Brysselissä käydyissä keskusteluissa on laajasti korostettu, että mahdollisessa kriisitilanteessa Naton artikla viisi on ensisijainen. Toinen tapa kuvata järjestöjen toisistaan poikkeavia rooleja on se, että EU huolehtii kriiseistä enemmän niiden syntysijoilla, kun taas Nato vastaa oman alueensa sotilaallisesta puolustamisesta. Kolmas, karrikoitu tapa työnjaon kuvaamiseen on, että Nato vastaa siis koviin, sotilaallisiin uhkiin ja EU:n rooli painottuu enemmän ei-sotilaallisten uhkien torjumiseen. Käytännössä erottelu ei toimi yhtä puhdasoppisesti. Esimerkiksi osa Naton eteläisistä jäsenmaista peräänkuuluttaa sille vahvempaa roolia myös terrorismin torjunnassa, joka on perinteisesti Euroopassa ollut enemmän sisäisen

Turvallisuusympäristön muutos on viime vuosina palauttanut yhteisen puolustuksen Naton agendalle. turvallisuuden (poliisin, lainvalvonta- tai puolisotilaallisten joukkojen) tehtäväkenttää. EU–Nato-yhteistyö oli tärkeää jo kansainvälisen kriisinhallinnan ollessa vahvemmin järjestöjen tehtäväkentällä, mutta nyt Naton ja EU:n yhteistyön ja poliittisen yhtenäisyyden tarve on suurempi kuin koskaan. Varsinaisena merkkipaaluna Naton ja EU:n yhteistyön tiivistämisessä voidaan pitää Naton Varsovan kesän 2016 huippukokouksen yhteydessä annettua yhteisjulistusta, jota on täydennetty yhteistyön lisäämisellä mm. kyberuhkien torjunnassa, merellisen turvallisuuden alalla sekä harjoitusten koordinoinnissa. Viime aikoina yhdistäviksi aiheiksi on nostettu myös hybridiuhkien torjuminen, tästä tuoreena esimerkkinä toimii EU–Nato-yhteistyönsaralla Helsinkiin perustettu Euroopan hybridiosaamiskeskus. Myös logistiikan kehittäminen (ns. ”Military Schengen” -ajatus koskee joukkojen ja kaluston vapaata liikkuvuutta Euroopassa) on korostunut viime aikoina. Keskustelu järjestöjen tehtävien ja toimintojen päällekkäisyydestä on jo käyty ja pikemminkin puhutaan nyt toisiaan täydentävyydestä. Euroopan turvallisuudesta huolehtiminen on vahvistunut molempien toimijoiden agendalla ja tämän tehtävän täyttämisessä molemmilla on roolinsa niin poliittisten, taloudellisten, sotilaallisten ja lainsäädännöllisten työkalujen kehittämisen ja koordinoimisen kautta. Nato vastaa tämän sotilaallisen kyvyn kehittämisestä ja oman alueensa puolustuksesta, myös Euroopassa.

Tiina Tarvainen työskentelee puolustusasiainneuvoksena Suomen Nato-edustustossa Brysselissä. Kuva: Tiina Tarvainen

HYBRIDIUHKIEN AIKAKAUDELLA TARVITAAN YHTEISTYÖTÄ

Heidi Hautala

Ukrainan sodan jälkimainingeissa hybridiuhat ovat nousseet huolenaiheiksi koko Euroopassa. Helsinkiin avattiin hiljattain Euroopan hybridiosaamiskeskus, jonka jäseninä on joukko EU- ja Nato-maita. Keskuksen tarkoitus on toimia strategisena tutkimusyksikkönä. Hybridiuhkiin vastaamiseksi tarvitaan lisää johdonmukaisuuden ja yhteistyötä.

aajasti ottaen hybridiuhilla tarkoitetaan erilaisia keinoja, joita sekä valtiot että ei-valtiotoimijat käyttävät koordinoidusti ja systemaattisesti saavuttaakseen omia tavoitteitaan. Hybridiuhkien keinovalikoima on jatkuvasti muuttuva: siihen kuuluu perinteinen propaganda ja informaatiovaikuttaminen, kiristäminen kauppaja taloussuhteilla, energiainfrastruktuuriin heikkouksien hyödyntäminen, kyberiskut, rajaloukkaukset tai terrorismi. Hybridiuhilla on siis diplomaattisia, taloudellisia, sotilaallisia ja teknisiä ulottuvuuksia. Tavoite on kuitenkin sama: eurooppalaisten yhteiskuntien ja niiden demokraattisten perusarvojen ja vapauksien horjuttaminen.

Hybridiuhkien epämääräisen luonteen takia sekä uhkien itsensä että niiden taustatahojen tunnistaminen on haastavaa. Hybridiuhat eivät ole vielä varsinaista hybridisodankäyntiä, jossa myös perinteiset sotilaalliset keinot ovat käytössä. Hybridiuhat ja informaatio-operaatiot voivat kuitenkin edeltää hybridisotaa. Sekä hybridiuhat että hybridisodankäynti pyrkivät hämärtämään rajaa rauhan ja sodan välillä. Hybriditoimilla pyritään heikentämään kohteena olevaa valtiota ilman avointa sodanjulistusta. Venäjä uskoo EU:n ja Yhdysvaltojen käyvän informaatiosotaa sitä vastaan. 2000-luvun värivallankumouksista lähtien Venäjä on epäillyt länsimaiden pyrkivän heikentämään sen poliittista vakautta, kansainvälistä asemaa ja perinteisiä arvoja. Venäjä katsoo disinformaatiokampanjoidensa olevan siis vain vastaveto lännen propagandahyökkäystä vastaan. Hybridiuhkien ja informaatiovaikuttamisen avulla Venäjä pyrkii nakertamaan EU:n yhtenäisyyttä ja päätöksentekokykyä sisältäpäin ja heikentämään EU:n legitimiteettiä ja houkuttelevuutta ulkomaiden silmissä. Venäjälle pehmeän vallan käyttö on nollasummapeliä. Venäjä ei pyri pelkästään kasvattamaan omaa vaikutusvaltaansa, vaan myös murentamaan muiden toimijoiden, erityisesti EU:n vaikutusvaltaa. Perinteisen geopolitiikan eli maa-alueiden fyysisen hallinnan sijaan Venäjä pyrkii rakentamaan ympärilleen henkistä etupiiriä, jossa lähialueita yritetään hallita suostuttelun, hämmentämisen ja pakottamisen yhdistelmällä. Sensuuri kulkee useimmiten propagandan ja informaatiovaikuttamisen kanssa käsi kädessä. Venäjä on malliesimerkki tästä. Puolustautuakseen kuviteltua länsimaiden propagandahyökkäystä vastaan, Venäjä on sulkenut yhteiskuntaansa ulkomaalaisilta vaikutteilta ja ajanut ahtaalle demokraattisen opposition, vapaan median ja kansalaisyhteiskunnan. Vuodesta 2012 lähtien Venäjä on vaatinut kaikkia ulkomaista rahoitusta saavia järjestöjä rekisteröitymään ulkomaalaisiksi agenteiksi. Myös internetin valvonnan kiristäminen, perinteisten arvojen korostaminen ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva vaino ovat osa tätä samaa projektia. EU:n tiivistyvän puolustusyhteistyön tai Naton sijaan Venäjälle suurin uhka vaikuttaakin olevan eurooppalaisten yhteiskuntien perusarvot kuten demokratia, avoimuus ja monimuotoisuuden kunnioittaminen. Avoimet eurooppalaiset yhteiskunnat, jotka perustuvat demokratialle sekä sanan- ja medianvapaudelle, ovat kuitenkin myös haavoittuvaisempia informaatiovaikuttamiselle. Disinformaatiokampanjat hyödyntävät usein jo yhteiskunnassa olemassa olevia jakolinjoja ja pyrkivät vahvistamaan niitä. Huoli Venäjän vaikutuk-

sesta EU-maiden vaaleissa on noussut esiin moneen otteeseen. Asiasta käytiin laajaa keskustelua Saksan vaalien alla sekä viime aikoina Katalonian äänestyksen jälkipuinnissa. Myös Venäjästä kriittisesti kirjoittavia toimittajia on yritetty hiljentää. Esimerkiksi Venäjän trollitehtaista juttusarjan kirjoittanut Ylen toimittaja Jessikka Aro joutui itse trollien järjestelmällisen häirinnän kohteeksi. Kaiken väärän tiedon ja valeuutisten takana ei tietenkään ole Venäjä. Kyse on laajemmasta julkisuuden pirstaloitumisesta ja populismin noususta: Venäjä ja toisaalta myös terroristiliikkeet hyötyvät eurooppalaisten yhteiskuntien polarisaatiosta. Emme voi sulkea eurooppalaisia yhteiskuntia niiden vakautta horjuttamaan pyrkivältä vaikuttamiselta, mutta voimme parantaa yhteiskuntamme kestokykyä. Tähän tarvitaan koko yhteiskunnan laajuista lähestymistapaa, jossa myös koulutuksella ja kansalaisyhteiskunnalla on keskeinen rooli. Erityisesti medialukutaidon parantaminen on tärkeää. Hybridiuhkat kohdistuvat yhteiskuntien heikkoihin kohtiin, jotka vaihtelevat maittain. EU-maiden täytyy siis itse tunnistaa heikkoutensa ja parantaa varautumistaan. EU-tason yhteistyö hybridiuhkien torjumiseksi on joka tapauksessa välttämätöntä. EU on parin viime vuoden aikana osoittanut aloitekykyä asiassa. EU-Nato-yhteistyötä on tiivistetty hybridiuhkien torjunnassa. Yksi esimerkki tästä on jo mainittu Suomen hybridiosaamiskeskus. Vuonna 2016 luodussa EU:n yhteisessä kehyksessä hybridiuhkien torjumiseksi esitettiin myös useita erilaisia toimia uhkiin vastaamiseksi. Yksi näistä toimista oli EU:n hybridianalyysikeskuksen perustaminen Euroopan ulkosuhdehallinnon tiedusteluanalyysikeskuksen (EU INTCEN) yhteyteen. Keskuksen tehtävänä on analysoida hybriduhkia, helpottaa tiedonvaihtoa ja parantaa tilannetietoisuutta jäsenmaiden kesken. Tämän vuoden syyskuussa pitämässään Unionin tila -puheessaan Euroopan komission puheenjohtaja Juncker korosti, että demokratian ja talouden vakauden kannalta kyberhyökkäykset voivat olla vaarallisempia kuin aseet ja panssarivaunut. Juncker lupasikin, että Eurooppaan perustetaan EU:n kyberturvallisuusvirasto. Toimielinten perustaminen ei yksin riitä. Valtioiden välistä yhteistyötä ja tietojen vaihtoa tulisi järjestelmällisesti tiivistää myös jo olemassa olevien rakenteiden kautta. EU on pyrkinyt parantamaan myös ulkoista strategista viestintäänsä. Venäjän levittämään disinformaatioon vastaamiseksi Euroopan ulkosuhdehallinnon yhteyteen perustettiin vuonna 2015 East StratCom

Emme voi sulkea eurooppalaisia yhteiskuntia niiden vakautta horjuttamaan pyrkivältä vaikuttamiselta, mutta voimme parantaa yhteiskuntamme kestokykyä.

Task Force. Sen tehtävänä on kommunikoida ja avata EU-politiikkaa itäisen kumppanuuden maille sekä puuttua disinformaatioon. East StratComin EU versus Disinformation -verkkosivuston tarkoituksena on analysoida Kremlin-mielisiä valeuutisia ja niissä levitettäviä narratiiveja sekä tarjota tietoa disinformaatiokampanjoista. Lisäksi EU on pyrkinyt auttamaan itäisen kumppanuuden maita vahvistamaan mediaympäristöjään. Myös vuonna 2015 perustettu Arab Stratcom Task Force puolestaan pyrkii torjumaan jihadistipropagandaa ja estämään radikalisoitumista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. EU joutuu nyt pohtimaan tarkemmin omaa ydinnarratiiviaan. Korkea edustaja Mogherinin mukaan EU:n ongelma ei niinkään ole se, ettei EU puhu ulkopolitiikassa yhdellä äänellä. Hänen mukaansa moniäänisyys on EU:n vahvuus. Moniääninen EU voi puhutella eri yleisöjä ja huomioida niiden erityispiirteet, mutta silti perustaa viestinsä yhteiselle politiikalle ja jaetuille arvoille.

Heidi Hautala on vihreä europarlamentaarikko sekä EU:n ja sen itäisten naapurimaiden parlamentaarisen edustajakokouksen edellinen puheenjohtaja ja nykyinen aktiivijäsen. Kuva: Manu Rantanen

EUROOPAN TURVALLISUUSJÄRJESTYS NOJAA YHTEISIIN PELISÄÄNTÖIHIN Matti Pesu Kansainvälisen politiikan yksi ikuisuuskysymyksistä on

järjestyksen luominen valtioiden väliseen kanssakäymiseen. Miten saada aikaan eri intressien pohjalta toimivien maiden välille pelisääntöjä ja toimintatapoja, jotka tukevat vakautta ja ylläpitävät rauhaa?

uroopan historia tarjoaa aiheesta niin varoittavan esimerkin kuin menestystarinankin. Yhtäältä 1900-luvun kaksi maailmansotaa osoittivat, mitä tapahtuu, kun järjestys romahtaa. Toisaalta toisesta maailmansodasta tuli käännekohta, jonka jälkeen Euroopan turvallisuutta alettiin rakentaa yhteisten arvojen ja yhteistyön varaan. Syntyi Nato, ja Euroopan integraatioprosessi nytkähti liikkeelle. Vuonna 1975 allekirjoitettiin ETYK:in Helsingin päätösasiakirja, joka loi yhteistä sääntelypohjaa ylittäen kylmän sodan rautaesiripun. Tunnetun tanskalaisen turvallisuustutkijan Ole Wæverin mukaan nämä kolme instituutiota luovat Euroopan ”turvallisuuskolmion”, johon myös alueen kylmän sodan jälkeinen turvallisuusjärjestys perustuu. Kolmion ajatus on, että Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa vallitsee työnjako. Euroopan unioni tuottaa Eurooppaan poliittis-taloudellista järjestystä, siinä

missä Naton tehtävänä on taata maanosan sotilaallinen turvallisuus. Nyttemmin Etyjinä tunnettu järjestö sopimuksineen muodostaa Eurooppaan normatiivisen, sääntöjä luovan viitekehyksen.

Järjestys uhattuna? Kylmän sodan päätyttyä turvallisuuskolmio vahvistui. Sekä EU että Nato laajenivat, mikä osaltaan vahvisti myös Etyjin keskeisten asiakirjojen periaatteita kuten valtioiden oikeutta valita omat turvallisuusratkaisunsa. Tilanne on 2010-luvulla kuitenkin muuttunut. Euroopan turvallisuusjärjestystä kyseenalaistetaan sekä ulkoa että sisältä. Ulkoinen paine tulee pääasiassa idästä. Venäjä haastaa entistä painokkaammin vallitsevaa järjestystä niin sanoin kuin teoinkin. Venäjän toimet Ukrainassa rikkovat räikeästi Euroopan turvallisuuden ja kan-

sainvälisen oikeuden keskeisiä periaatteita. Kremlin tulilinjalla ovat turvallisuuskolmion kaikki kärjet. Moskovan tavoitteena on muuttaa eurooppalaista ja maailmanlaajuista järjestystä suuntaan, jossa Venäjän asema ja sen tukemat periaatteet olisivat nykyistä vahvemmassa asemassa. Euroopassa on ollut näkyvissä myös järjestystä murentavia sisäisiä tekijöitä. Euroopan unioniin kielteisesti suhtautuvien oikeistopopulistipuolueiden nousu voi murentaa vanhan mantereen järjestystä, mikäli niiden vaikutusvalta edelleen kasvaa. Venäjä on parhaansa mukaan pyrkinyt tukemaan kyseisiä puolueita, joiden agenda on lähellä Moskovan näkemyksiä. Myös kasvava siirtolaisuus voi edelleen voimaanuuttaa ääriliikkeitä. Pinnan alla siis kytee, vaikka vuoden 2017 tärkeissä vaaleissa – esimerkiksi Ranskan presidentinvaaleissa tai Saksan liittopäivävaaleissa – äärioikeiston menestys jäi pelättyä vaatimattomammaksi.

väänsä kollektiiviseen puolustukseen. Naton jäsenmaat ovatkin lisänneet hiljalleen puolustusmenojaan. Asevarustelukierre ei tietenkään ole toivottavaa, mutta riittävä sotilaallinen pelote on kuitenkin vakautta ylläpitävä tekijä. Toinen vähemmälle huomiolle jäänyt vahvistumisen merkki oli Montenegron Nato-jäsenyys, joka itse asiassa vahvisti Euroopan turvallisuusjärjestyksen normatiivista perustaa. Montenegron ottaminen Naton jäseneksi alleviivasikin sitä, että edelleen myös pienillä jäsenvaltioilla on oikeus tehdä haluamiaan turvallisuuspoliittisia valintoja. Rohkaisevista trendeistä huolimatta Euroopan turvallisuustilanne ei ole mairitteleva. Euroopassa onkin keskityttävä nykyjärjestyksen vahvistamiseen. Tehtävä ei ole helppo. Parhaiten siinä onnistutaan vahvistamalla järjestyksen demokraattista perustaa ja puhaltamalla yhteen hiileen.

Järjestystä vahvistavat trendit Edellä mainittujen kehityskulkujen vuoksi tutkijapiireissä on keskusteltu paljon Euroopan turvallisuusjärjestyksen murenemisesta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin epätavanomainen suhtautuminen maansa kansainvälispoliittiseen johtoasemaan on siirtänyt keskustelua kuitenkin yhä enemmän globaalin järjestyksen mahdolliseen rapautumiseen. Kansainvälisen politiikan tutkijoiden kuumin puheenaihe on tällä hetkellä niin kutsutun liberaalin maailmanjärjestyksen kohtalo. Keskustelu liittyy mitä suurimmassa määrin myös Euroopan turvallisuusjärjestykseen, jota pidetään usein liberaalin järjestyksen alueellisena ilmentymänä. Esimerkiksi Brookings-instituutin tutkija Thomas J. Wright on todennut, että terveet alueelliset järjestykset ovat liberaalin maailmanjärjestyksen tärkeimpiä palasia. Venäjän toimista ja populismin noususta on syytä olla huolissaan. Kiristyneessä tilanteessa on kaikesta huolimatta näkyvissä myös toisenlaisia kehityskulkuja, joita keskustelussa ei ole juuri huomioitu. Ensinnäkin Venäjän aggressiivinen politiikka on paradoksaalisesti myös vahvistanut Euroopan turvallisuusjärjestyksen sotilaallista ulottuvuutta. Nato on saanut lisää elinvoimaa, ja se keskittyy jälleen perustehtä-

Matti Pesu toimii vierailevana tutkijana Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa sekä The Ulkopolitist -verkkolehden toimituspäällikkönä. Kuva: Matti Pesu

EUROOPPALAISEN KOKONAISTURVALLISUUDEN ARKKITEHTUURI Euroopassa on viime vuosina herätty uudenlaisiin turvallisuushaasteisiin, joita on tänä päivänä yhä vaikeampi jakaa mustavalkoisesti sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden uhkiin. Samalla keskustelu kokonaisturvallisuuden parantamisesta on lisääntynyt. Mari Hämäläinen

urun elokuiset väkivallanteot ovat osaltaan tuoneet terrorismin kouriintuntuvaksi osaksi myös Suomen turvallisuusympäristöä. Viranomaiset pohtivat jokapäiväisessä työssään vastausta kysymykseen siitä, voidaanko tällaisia järjettömiä tekoja ennaltaehkäistä ja miten se voitaisiin tehdä, varsinkin jos tekijöiksi profiloituu itsenäisesti toimivia yksilöitä, joiden elämä on syystä tai toisesta joutunut väärille raiteille. Kun tekoja ja niihin johtanutta prosessia on vaikea ymmärtää, on myös niiden ennakointi ja tekoihin varautuminen hyvin haasteellista. Kuinka ylipäätänsä voidaan valmistautua siihen, minkä ei (vielä) edes tiedetä tapahtuvan?

EU tukee kansallisia viranomaisia Turvallisuudessa ensisijainen vastuu on kansallisilla viranomaisilla. EU voi kuitenkin antaa merkittävää tukea parantamalla tiedonvaihtoa uhkista, tehostamalla yhteistyötä ja kaventamalla terrorismin elintilaa. EU:n turvallisuusunionin alueella on tehty useita toimenpiteitä ja lainsäädäntöehdotuksia, joilla pyritään vaikeuttamaan terrori-iskujen toteuttamista. Schengen-alueelle saapuville matkustajille tehtäviä turvatarkastuksia on tehostettu ja jo keväällä 2016 tulivat voimaan uudet lentomatkustajien rekisteritietoja koskevat EU-säännöt. Tietojärjestelmien yhteentoimivuutta pyritään parantamaan, jotta esimerkiksi terroristien mahdollisuudet liikkua EU-maissa eri henki-

löllisyyksiä hyväksikäyttäen tai viranomaisia pakoillen vähenisivät. Joissain tapauksissa terroriuhka on vaikea pysäyttää konkreettisesti ulkorajoilla, koska se voi käyttää hyväkseen kyberympäristöä. Uhka voi tulla myös rajojen sisältä. EU tukee kansallisia viranomaisia radikalisoitumisen ehkäisemisessä eri yhteisöissä sekä mm. terroristisen sisällön poistamisessa internetistä yhdessä internet-yritysten ja palveluntuottajien kanssa. EU:n sisällä tehdään myös yhteistyötä jäsenmaiden viranomaisten kanssa julkisten kohteiden, kuten sairaaloiden, lentokenttien ja rautatieasemien, paremmaksi suojelemiseksi. Ongelmaa torjutaan tämän lisäksi EU-rikosoikeuden keinoin, eli esimerkiksi uusilla keinoilla rahanpesun ja laittomien rahansiirtojen torjumiseksi sekä rikollisten ja terroristien varojen jäädyttämiseksi ja takavarikoimiseksi. Myös Euroopan parlamentti on ottanut aktiivisen roolin terrorismin vastaisessa työssä. Uusi terrorismia käsittelevä erityisvaliokunta on vastikään aloittanut toimintansa. Sen tarkoituksena on tarkastella, analysoida ja arvioida puolueettomasti jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten, asiasta vastaavien unionin virastojen ja tunnustettujen asiantuntijoiden toimittamia tietoja Euroopassa vallitsevan terroriuhan laajuudesta ja esittää aiheellisia toimenpiteitä. Tavoitteena on näiden avulla auttaa unionia ja jäsenvaltioita torjumaan ja tutkimaan terrorismiin liittyviä rikoksia ja nostamaan niistä syytteitä.

Viranomaisten rooli muuttuvien uhkien maailmassa Menestyvä yhteiskunta varautuu hyvin erityyppisiin uhkiin. Niitä ei enää nykymaailmassa voi kätevästi erotella sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden karsinoihin. Ne voivat olla yhtä hyvin ihmisen aiheuttamia tai luonnosta ja sääoloista riippuvia ilmiöitä. Myös kyberulottuvuus ja joidenkin uhkien hybridiluonne asettavat uudenlaisia haasteita. Terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus, mutta myös muut turvallisuusuhkat liittyvät enenevässä määrin toisiinsa. Erityisesti pohjoismaisessa keskustelussa puhutaankin usein kokonaisturvallisuudesta, jossa kaikilla viranomaisilla on oma tärkeä roolinsa ja jossa nopean ja systemaattisen tiedonvaihdon ja yhteistyön merkitys korostuvat entisestään. Tämä tarkoittaa myös sitä, että relevanttien viranomaisten toimenkuva muuttuu ja monipuolistuu entisestään. Esimerkiksi poliisiviranomaisen roolin merkitys tiettyjen uudentyyppisten uhkien identifioinnissa tulee korostumaan sen perinteisemmän, rikoksia ennalta ehkäisevän ja tutkivan roolin rinnalla. Tiedonhankinta ja analyysi ja näiden pohjalta tehtävä operatiivinen lainvalvontatyö tulevat joka tapauksessa säilymään keskiössä. On tärkeää, että viranomaisilla on tilanteesta kokonaisvaltainen kuva, jotta vastaus pystytään sekä suuntaamaan että mitoittamaan paremmin. Analyysi ohjaa omalta osaltaan kansallisten viranomaisten operatiivista toimintaa, jonka tuloksena parhaassa tapauksessa uhkat jäävät toteutumatta tai ainakin niiden seurauksia voidaan minimoida.

EU-tason kokonaiskuvan merkitys Olemassa olevia tietomassoja on valtavasti eikä arvokas tieto ole pelkästään viranomaistietoa tai edes yksittäisen viranomaisen hallussa. Hyvään kokonaiskuvaan tarvitaan hyvin erityyppistä tietoa. Kyky yhdistellä relevanttia tietoa ja luoda siitä osiensa summaa suurempi kokonaisuus on ensiarvoisen tärkeää. Tätä työtä ei rajat ylittävissä tilanteissa kuten kansainvälisen terrorismin tai järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla voida kuitenkaan tehdä pelkästään kansallisesti. Kattava kokonaiskuva pystytään yhä useammin laatimaan vain kansainvälisellä tasolla. Hyvänä esimerkkinä tästä on EU:n lainvalvontavirasto Europol, joka yhdistelee ja analysoi tietokannoissaan valtavia määriä EU-jäsenmailta, kolmansilta mailta ja muilta yhteistyökumppaneilta saatua tietoa. Pienempiä ja isompia tiedon paloja, joilla on liittymäkohtia toisiinsa ja jotka muodostavat monimuotoisen kokonaisuuden. Kattavamman tilannekuvan saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että Europol pystyy toimialueellaan täyttämään tehtävänsä EU-tason informaatio- ja analyysikeskuksena. Tässä tehtävässä se pystyy onnistumaan vain jäsenvaltioiden viranomaisten ja muiden yhteistyökumppaniensa tuella ja niiden toimittamaan tietoon nojautuen.

Mari Hämäläinen työskentelee poliisiasioiden erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä Kuva: Mari Hämäläinen

KIINAN JA EUROOPAN TURVALLISUUSPOLIITTISET SUHTEET TRUMPIN KAUDELLA Juha Vuori

Monet Yhdysvaltojen uudet presidentit ovat ensimmäisellä

kaudellaan kovistelleet Kiinan kansantasavaltaa. Oppimista on kuitenkin yleensä tapahtunut, ja äänensävyt ovat olleet vaalikauden loppupuolella sovittelevampia. Presidentti Donald Trumpin kohdalla tästä tavanomaisesta Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteiden kehittymisen kuviosta ei ole takeita. Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden todennäköinen heikentyminen on jo näkynyt Kiinan yleisessä kansainvälispoliittisessa kanssakäymisessä Euroopan kanssa. Trumpin valinnan jälkeen Kiina on korostanut yhteistyötä Euroopan valtioiden kanssa tavanomaistakin enemmän. Kiinan ja Trumpin Yhdysvaltojen suhteet ovat vaarassa oikeasti vahingoittua, joten suhteiden parantaminen Euroopan suuntaan tuo tukea uuteen tilanteeseen. Kiinan pitkän linjan ulkopolitiikka on toistaiseksi säilyttänyt entisen suuntansa myös Trumpin kauden alkupuolella. Tämä koskee Euroopan kannalta oleellisimpia turvallisuuskysymyksiä niin merireittien valvonnassa kuin ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussakin. Kiinassa puoluekokouksen alla haetaan vakautta, joten linjassa ei ole oletettavissa nopeita muutoksia. Yhdysvaltojen vetäytyminen kansainvälisistä sopimuksista YK:ssa, ilmastoneuvotteluissa ja Iranin ydinasekysymyksessä lisää kuitenkin epävarmuustekijöitä. On siis hyvä tarkastella Kiinan ja Euroopan yhteisiä turvallisuuskysymyksiä tässä tilanteessa.

Konfliktit Euroopassa, Etelä-Kiinanmerellä ja Korean niemimaalla Krimin valtaus ja Ukrainan konflikti ovat olleet vaikeita kysymyksiä Kiinalle, mutta ne ovat myös olleet sille otollisia yleisessä valtapoliittisessa asemoinnissa. Kiinan ulkopoliittiseen linjaan on kuulunut puuttumattomuus toisten valtioiden asioihin – periaate, jota Krimin liittäminen osaksi Venäjää rikkoo räikeästi. Kiina on kuitenkin ollut asian suhteen varsin hiljainen ja varovainen. Yleisellä tasolla on tyydytty toteamaan, että kylmän sodan aikaiseen ajatteluun ja maailman jakoon ei ole paluuta. Kiina on kuitenkin hyötynyt siitä, että Aasiaan kääntymisen sijaan Yhdysvallat on joutunut keskittämään sotilaallista voimaansa ja huomiotansa takaisin Eurooppaan. Tämä on antanut lisää tilaa Kiinan toimille Itä-Aasiassa, mikä osaltaan näkyy toimeliaisuutena Etelä-Kiinan meren saarikysymyksessä. Kiina ei ole hyväksynyt kansainvälisen välitystuomioistuimen itselleen epäedullisia päätöksiä. Pohjois-Korean ydnohjushanke on tästä näkökulmasta haitallinen Kiinalle, sillä se lisää sotilaallisen huomion kohdistumista Itä-Aasiaan. Euroopan rooli on Aasian turvallisuuskysymyk-

sissä toissijainen. Mikäli presidentti Trump kiihdyttäisi konfliktia Pohjois-Korean kanssa asettamalla myös Kiinan jonkinlaisten pakotteiden kohteeksi, olisi tällä kuitenkin vakavia vaikutuksia Euroopalle. Kauppasota kahden suurimman kansallisen talouden välillä horjuttaisi kansainvälisen talouden tilannetta vakavasti. Niin tekisi myös uusi Korean sota.

Väylä, tie ja helmiketju Vuonna 2013 lanseerattu ”yksi väylä, yksi tie”, sittemmin ”väylä ja tie” -hanke on ollut ainakin Xi Jinpingin hallintokauden, ellei kansantasavallan koko historian kunnianhimoisin ulkopoliittinen hanke. Trumpin hallinnon toimet eivät ainakaan toistaiseksi näytä vaikuttavan sen jatkamiseen. Hanke voidaan nähdä jatkumona Kiinan perifeeristen alueiden kehittämiselle, avoimuuspolitiikalle sekä merivoimien avulla tapahtuvalle vaikutusvallan rakentamiselle, jotka ovat olleet käynnissä jo usean vuosikymmenen ajan. Kiinan länsiosista Keski-Aasian kautta Eurooppaan ulottuva kauppaväylä tarjoaa uusia mahdollisuuksia kehittää alueelle osuvia köyhempiä maita ja Kiinan läntisiä osia. Kiina esittää, että nämä alueet hyötyvät Kiinan investointivaroista ja laajasta kokemuksesta infrastruktuurin kehittämisessä. Laajat infrastruktuurihankkeet purkavat samalla Kiinan rakennussektorille muodostunutta ylitarjontaa. Tavoitteena on luoda uudenlaista taloudellista ja muuta keskinäisriippuvuutta, mikä kasvattaisi alueen vakautta ja luottamusta Kiinaa kohtaan. Tavoitteena on yhdistää Aasia, Afrikka ja Eurooppa yhdeksi kokonaisuudeksi maa- ja meriyhteyksien kautta. Tämä loisi uudenlaista yhtenevyyttä alueiden välille ja tukisi ”moninapaisen maailman” kehittämistä sekä taloudellista globalisaatiota. Näissä näkemyksissä Afrikan ja Keski-Aasian alueiden kehittäminen ja yhdistäminen osaksi uusia verkostoja on jatkumo Kiinan avautumispolitiikalle, jonka ansioita ovat olleet maailmanhistoriallisesti merkittävä talouskasvu ja vaurastuminen. Vaikka Kiinan viralliset puheenvuorot korostavat hankkeen taloudellisia, diplomaattisia ja poliittisia puolia, hankkeen geostrategiset puolet ovat myös hallinnon mielessä ja peruste investointi-innolle. Yksi geostrateginen tavoite on merireittien vapaan liikenteen turvaaminen. Siihen kuuluu merirosvouden torjuntaa, meripelastustoiminnan yhteistyötä ja

monikansallista lainvalvontaa. Tämä on ollut kenties merkittävin teemakokonaisuus, jossa Eurooppa ja Kiina ovat tehneet sotilaallista turvallisuusyhteistyötä. Ne ovat myös osa vuoteen 2020 ulottuvia Kiinan ja Euroopan turvallisuustavoitteita. Toinen asiakokonaisuus on terrorismin torjuminen. Tämä koskettaa enemmän maareittiä kuin merialueita ja on jatkoa Kiinan toimille Keski-Aasiaan keskittyneessä Shanghain yhteistyöorganisaation toiminnassa. Uskonnollispohjainen terrorismi ja separatismi katsotaan epävirallisissa puheenvuoroissa usein vakavimmaksi uhkaksi alueelliselle kehitykselle ja vakaudelle. Euroopan huomio tässä vaikuttaa kuitenkin keskittyvän sisäisen terrorismin torjuntaan uusien liikennereittien alueiden sijaan. Kolmas kysymys on rauhanomaisten kiistan ratkaisumenetelmien kehittämien väylien aluekiistoihin, mitä on korostettu epävirallisissa puheenvuoroissa. Nämä eivät luonnollisesti koskisi Etelä-Kiinan merta vaan uusien väylien alueelle osuvia kiistoja. Viimeinen osa-alue on merialueiden resurssien hyödyntämisen jakaminen ilman aluekiistojen lopullista ratkaisemista. Tämä on ollut Kiinan ehdotus myös Etelä-Kiinan merellä, mutta ehdotus ei ole juuri menestynyt. Jo ennen väylähankkeen lanseeraamista Kiinassa on mietitty niin kutsuttua helminauhaa. Nämä ”helmet” ovat Kaakkois-Aasiasta Eurooppaan kulkevan merireitin varrella olevia satamia, joita Kiinan merivoimat voivat käyttää. Tämä ystäväsatamien ja jopa tukikohtien ketju on osa Kiinan syvänmeren laivaston kehittämisohjelmaa. Kiinan sotavoimat ovat korostaneet tarvetta lisätä sotilaallista kapasiteettia energian ja kaupan sujuvuuden takaamiseksi. Lentotukialuslaivaston kehittäminen on osa samaa suuntausta. Intia on ymmärrettävästi huolissaan Kiinan kasvavasta läsnäolosta sen omaksi kokemilla valtamerialueilla. Jatkossa Kiinalla ja Euroopalla on eniten turvallisuusvuorovaikutusta Afrikassa. Kiinan ja EU:n Afrikka-politiikat ovat eriytyneet ja pysyvät erilaisina. Eurooppa ei halua olla sotilas- vaan siviili- ja normatiivinen valta. Ehtojen asettaminen yhteistyölle on ollut Afrikan suuntaan merkittävä toimintamalli. Kiina ei kuitenkaan aseta samanlaisia ehtoja yhteistyölleen. Afrikka on uudenlaisessa kilpailutusasemassa – ei enää ideologisesti kuten kylmän sodan aikana, vaan kauppaja muiden kumppanuuksien muodossa. Kiinan Afrikka-politiikka on lisäksi edennyt kehitysyhteistyöstä suhteiden solmimiseen turvallisuusviranomaisten kanssa. Kiina järjestää koulutusohjelmia tuhansille afrikkalaisille kenraaleille ja alemman tason viranomaisille. Kiina onkin perustanut ensimmäisen alueidensa ulkopuolisen sotilastukikohdan Djiboutiin.

Ilmastoturvallisuus Kansainvälinen kamppailu ilmastonmuutosta vastaan lasketaan nykyään osaksi turvallisuuspolitiikkaa. Kiina seurasi pitkään Yhdysvaltojen linjauksia ja kieltäytyi sitoumuksista kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallinnon aikana linja kuitenkin muuttui ja ilmastopolitiikasta tuli merkittävä osa Kiinan ja Yhdysvaltojen yhteistyötä. Presidentti Trumpin hallinnon vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta on samalla lopettanut tämän yhteistyön ja asettanut Kiinan asemaan, jossa se voisi romuttaa ilmastosopimusjärjestelmän. Kiinalaiset puheenvuorot ovat kuitenkin olleet varovaisia ja osoittaneet pettymystä Trumpin linjaan. Kiina on ilmaissut aikeensa jatkaa kansainvälisen ilmastosopimuksen ylläpitämistä ja yhteistä kamppailua ilmastonmuutosta vastaan. Kiinassa siis hyväksytään ilmastomuutoksen vaarat, tunnistetaan kansainvälisen yhteistyön tarve sen torjunnassa ja hahmotetaan Kiinan edut maailmanlaajuisen hallinnollisen yhteistyön kehittämisessä ja talouden muuttamisessa kestävämpään suuntaan. Ilmastoneuvottelut on Kiinassa jopa nähty mallina kansainväliselle yhteistyölle myös muiden maailmanlaajuisten ongelmien hallinnassa. Kiina on virallisissa puheenvuoroissaan myös ilmaissut valmiutensa keskusteluihin Yhdysvaltojen kanssa ilmastokysymyksessä. Epäviralliset tahot ovat korostaneet sitä, että Trumpin vetäytyminen on pitkälti symbolinen teko, ja että yhteistyö kaupunkien ja osavaltioiden kanssa jatkuu vanhaan tapaan myös ilman liittovaltiotasoa. Vaikka virallinen Kiina on ollut maltillinen kritiikissään, sillä on nyt mahdollisuus osoittaa Kiinan olevan vastuullinen kansainvälinen toimija myös juhlapuheiden jälkeen. Tämä on samalla tilaisuus Euroopan maille toimia yhdessä Kiinan kanssa aikamme kenties merkittävimmän turvallisuusongelman hoitamisessa.

Juha A. Vuori, VTT, dos. toimii kansainvälisen politiikan professorina Turun yliopistossa. Kuva: Margarita Rosselló Ramón

EU:N PUOLUSTUSYHTEISTYÖ TARVITSEE YHTENÄISEN STRATEGIAN

Santtu Lehtinen

EU:ta on perinteisesti pidetty rauhanprojektina, mutta nykyisessä turvallisuusympäristössa unionin rooli on korostunut yhä enemmän turvallisuusprojektina, jonka tehtävä on suojata jäsenvaltioidensa kansalaisia. Ukrainan konfliktin, Brexitin ja Donald Trumpin myötä Euroopan integraatioprojekti, eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä sekä transatlanttiset turvatakuut on jouduttu kyseenalaistamaan. Turvallisuus on palannut jälleen politiikan keskiöön.

U:n kansalaisten suojelu on noussut vahvemmin agendalle myös Euroopan komission puolella. Viimeisimmän eurobarometrin mukaan 75 prosenttia eurooppalaisista tukee Euroopan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Iso-Britannia on perinteisesti vastustanut EU:n tiiviitä yhteishankkeita, mutta Brexitin myötä EU-komission toiveissa on puolustusyhteistyön syventäminen Ranskan ja Saksan johdolla. Komissio on laittanut alulle erilaisia aloitteita, joiden tarkoitus on vahvistaa jäsenvaltioiden puolustuskykyjä sekä lisätä EU:n strategista autonomiaa turvallisuuden ja puolustuksen alalla. Yksi tärkeimmistä hankkeista on pysyvä rakenteellinen yhteistyö, eli PRY. PRY on lyhyesti sanottuna mekanismi, jonka nojalla halukkaat jäsenvaltiot voivat luoda yhteisiä puolustushankkeita ilman kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntää tai mukanaoloa. Toinen mainittava hanke on EU:n puolustusrahasto (European Defence Fund), jonka tarkoituksena on antaa kannustimia yhteisille hankinnoille.

Hankkeiden taustalla on pyrkimys vahvistaa eurooppalaisen puolustuteollisuuden elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä, joka on edellytys Euroopan strategiselle autonomialle. Puolustusteollisten yhteismarkkinoiden sijaan eurooppalaista puolustusteollisuutta luonnehtii sirpaloituminen, päällekäisyydet ja protektionismi. EU-yhteistyön kautta tavoitellaan siten puolustuksen tehostamista sekä puolustusteollisten päällekäisyyksien karsimista.

Numeroista strategiaksi Tämänhetkinen lähestymistapa yhteiseurooppalaiseen puolustukseen pyörii pitkälti rahan ympärillä. Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun taloudelliset välttämättömyydet siivittävät jäsenvaltioita eurooppalaiseen integraatioon. Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan tämä johtuu siitä, että yhteiseurooppalaiselle puolustukselle on selvästi helpompaa muodostaa tavoitteita numeroiden, kuten budjettien ja hankintojen valossa, kuin päästä yksimie-

lisyyteen strategisista tarpeista. Strategisten tarpeiden pitäisi kuitenkin tulla ensin. Euroopan mittavista resursseista huolimatta on epäselvää kykeneekö EU toimimaan yhtenäisesti kansainvälisellä kentällä. Puhtaasti numeroiden valossa EU-maiden yhteenlasketut puolustusbudjetit ylittävät esimerkiksi Venäjän puolustusbudjetin yli kolminkertaisesti. Venäjä on kuitenkin kyennyt toimillaan kyseenalaistamaan tehokkaasti eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin. EU:n puolustuspotentiaalin täysimääräiseksi hyödyntämiseksi tarvitaan numeroiden lisäksi strategiaa, sillä pelkät resurssit itsessään eivät riitä tuottamaan haluttuja lopputuloksia. Osin tähän tarkoitukseen syntyi EU:n globaalistrategia (EUGS) vuonna 2016. Sen tarkoituksena on parantaa EU:n voimansiirtokapasiteettia edistämällä EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) sekä unionin yhteistä turvallisuusja puolustuspolitiikkaa (YTPP). Globaalistrategiassa EU:n perinteinen rauhan ja vakauden painotus on saanut rinnalleen unionin puolustamisen. Strategiassa korostuu sotilaallisen ulottuvuuden merkitys erilaisten kriisien ratkaisemisessa. EU:n ei ole enää mahdollista vältellä kovan turvallisuuden kysymyksiä. Puolustusyhteistyöhankkeet, kuten EU:n puolustusrahasto ja PRY linkittyvät selvästi unionin globaalistrategiaan. Niitä tarvitaan tehostamaan EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä tekemään globaalistrategian päämääristä totta. Käytännön tasolla taas EU:n suurimmat jäsenvaltiot Saksa ja Ranska määrittelevät yhdessä sen, vastaavatko EU:n teot sanoja.

meistä historiallisista syistä johtuen vastahakoinen lähettämään joukkojansa taistelukentille. Ranska tähtää Saksaa vahvemmin strategiseen autonomiaan ja näkisi EU:n mielellään itsenäisenä, mieluiten Ranskan johtamana, puolustustoimijana. Saksalle tärkein prioriteetti on EU:n yhtenäisyys. Saksa puoltaa puolustusasioissa ”monen nopeuden” Eurooppaa, joka on avoin kaikille. EU:n puolustusyhteistyö on Berliinistä katsottuna ennen kaikkea Euroopan integraatioprojektin jatke, joka omaa vain rajoitetun sotilaallisen ulottuvuuden. Saksan näkökulmasta EU ei toistaiseksi täytä poliittisia ennakkoehtoja täysimääräiselle puolustustoimijuudelle, johon liittyisi esimerkiksi EU:n alueellinen puolustus. Saksa nojaa puolustuksessaan Ranskaa vahvemmin Yhdysvaltojen turvatakuisiin, joten se on halukas syventämään EU:n puolustusyhteistyötä niin kauan kuin se ei vaaranna maan suhdetta Natoon. Yhteisen strategisen näkemyksen sijaan Saksalla ja Ranskalla on yhteinen sävel puolustusteollisuuden suhteen. Molemmat tukevat komission näkemystä yhtenäisestä eurooppalaisesta teknologisteollisesta perustasta ja puolustusteollisista yhteismarkkinoista. Saksalais-ranskalaisen yhteistyön merkitys on ratkaiseva, sillä maat muodostavat yhdessä noin 40 prosenttia Euroopan yhteenlasketusta puolustusbudjetista. Maat suunnittelevat tällä hetkellä yhteistä hävittäjäprojektia, jonka tarkoitus on pohjustaa Euroopan strategista autonomiaa. Etenkin Ranska tarvitsee näitä yhteiseurooppalaisia hankkeita ja Saksan taloudellista panosta, sillä Ranskan on budjettihaasteistaan johtuen vaikea pysyä sen tavoitteiden tasolla. Saksan liittopäivävaalien jälkimainingeissa Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti visionsa EU:n uudistuksista, joihin kuuluivat muun muassa yhteinen puolustusbudjetti sekä yhteinen sotilasdoktriini. Ranskassa toivotaan Saksan vastaavan visioihin lisäämällä puolustusbudjettiaan ja käyttämällä osan rahoista yhteisiin hankkeisiin. Komissio onkin kehitellyt erilaisia rahoitusmekanismeja, jotka voisivat auttaa rahoittamaan yhteiseurooppalaisia projekteja matalilla koroilla. Kysymys puolustusintegraatioista ulottuu laajemmin euroopan integraatioon ja sen kohtalo ratkotaan ennen kaikkea osana laajempaa talouden viitekehystä. On puhuttu eurooppalaisen turvallisuuden ”suuresta diilistä”, grand bargain, jossa Saksa tekisi Ranskalle myönnytyksiä talouspolitiikassa yhteisten sotilaallisten kyvykkyyksien kehittämiseksi. Komissio on

EU:n puolustusyhteistyö on Berliinistä katsottuna ennen kaikkea Euroopan integraatioprojetkin jatke.

Saksan ja Ranskan puolustustandem Brexitin myötä Ranska ja Saksa muodostavat kiistatta Euroopan tärkeimmän kumppanuuden. Sekä Saksan että Ranskan johtajat ovat kuuluttaneet, ettei Eurooppa voi enää nojata puolustuksessaan muihin. Saksan liittokansleri Angela Merkel on kommentoinut, että eurooppalaisten pitää ottaa kohtalo omiin käsiinsä. Saksa ja Ranska ovat paperilla samanmielisiä, mutta mailla on hyvin erilaiset strategiset kulttuurit, intressit ja prioriteetit. Ranskalais-saksalainen tandem yhdistää strategisesti pidättyväisen, mutta taloudellisesti vahvan Saksan sekä taloudellisesti heikomman, mutta strategisesti ja kansainvälisesti aktiivisen Ranskan. Ranska on ydinasevaltio ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, jolla on turvallisuuspolitiikassa Saksaa globaalimpi näkökulma. Saksa taas on legitii-

ehdottanut, että varat, jotka käytetään yhteisten kyvykkyyksien kehittämiseen, eivät kuuluisi kansallisten budjettien alijäämää lisäävään osuuteen. Toisin sanoen jäsenvaltiot, jotka investoisivat puolustukseen, eivät saisi vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen mukaisia sanktioita alijäämänsä kasvattamisesta. Saksa on kuitenkin ollut haluton linkittämään talouden ja turvallisuuden kysymyksia yhteen pakettiin. Saksa vastustaa puolustusyhteistyön rahoitusmekanismia, joka jakaisi jäsenmaiden omaa taloudellista vastuuta Euroopassa ja heikentäisi sääntöjä alijäämien suhteen. Liittopäivävaalien tulos tuskin muuttaa tätä. Saksan hallitseva puolue kristillisdemokraatit (CDU) vetää tiukkaa linjaa, jonka mukaan kukin vastaa veloistaan.

Puolustusyhteistyön tulevaisuus on avoin Yhteiseurooppalaisen puolustuksen teema palaa keskusteluun tasaisin väliajoin. Tällä hetkellä juuri Trumpin ja Brexitin kaltaiset ilmiöt ovat yhdistäneet EU-maiden intressejä ja luoneet mahdollisuuden syventää puolustusyhteistyötä. Mikään yksittäinen ilmiö tai toimintaympäristön muutos ei kuitenkaan yksinään määritä eurooppalaisen puolustusintegraation kohtaloa, vaan siitä päätetään Euroopan pääkaupungeissa. Lyhyen tähtäimen tehokkuustavoitteista on yksimielisyys, mutta todelliset erot nousevat esiin pitkästä aikajänteestä puhuttaessa. Jäsenvaltioilla on eri näkemys siitä, mikä on puolustusyhteistyön lopullinen tavoite. Toisaalta EU:n puolustusyhteistyö ei ole edes pyrkinyt määrittelemään ikuisuuskysymykseksi muodostunutta eurooppalaisen turvallisuusyhteisön tulevaisuutta, vaan EU-yhteistyön tarkoitus on ollut vahvistaa nimenomaan kansallisia puolustuskykyjä. EU:n toimintatapaan kuuluu leimallisesti integraation tulevaisuutta koskevien kysymysten jatkuva avoimuus ja määrittelemättömyys. Saksan ja Ranskan välisen strategisen kuilun umpeen kurominen on kuitenkin EU:n puolustusyhteistyön kannalta ensiarvoisen tärkeää. EU:n puolustusyhteistyö tarvitsee jaetun näkemyksen uhkista ja niihin tarvittavista vastauksista. Lisäksi tarvitaan PESCO:n kaltaisia käytännön askelia, jotka voivat toimia prosessina kohti syvempää yhteistyötä. EU:n globaalistrategia on luonut unionille yhteisen kielen, joka mahdollistaa jaetun strategisen näkemyksen. Euroopan integraatioprojektin yleinen tila määrittää viime kädessä sen, kykeneekö EU puhumaan ja toimimaan yhdellä äänellä.

Santtu Lehtinen opiskelee poliittista historiaa Turun yliopistossa ja Itä-Euroopan tutkimusta Aleksanteri-instituutin maisterikoulussa. Santtu on opinnoissaan paneutunut Euroopan integraation historiaan ja Saksan rooliin Euroopassa. Kuva: Santtu Lehtinen

EN DEBATT SOM MÅSTE FÖRAS Stefan Wallin

Det är både bra och naturligt att utrikes-, säkerhets-, och försvarspolitiken figurerar aktivt i den finländska samhällsdebatten just nu. Med tanke på allt som händer runt omkring oss, liksom i världen i stort, måste dessa frågor dryftas av alla, som känner ansvar för landets bästa. Speciellt glädjande är att den finländska säkerhetsdebatten numera mestadels präglas av oräddhet, klarspråk och respekt. Detta gäller också den diskussion, som initieras från

egeringens utrikes- och säkerhetspolitiska redogörelse, den försvarspolitiska redogörelsen samt den expertförfattade NATO-rapporten, samtliga publicerade 2016, är bra exempel på detta. De hymlade inte i sina beskrivningar av exempelvis Rysslands agerande på Krim och östra Ukraina. Inte heller risken för att Finland kan utsättas för militärt hot försökte man sopa under mattan. Även beskrivningen av NATO:s stabiliserande verkan kring Östersjön, vårt fördjupade partnerskap med alliansen och de transatlantiska relationernas betydelse beskrevs med sina rätta namn. Ändå är det klart att inte ens den mest djuplodande finländska säkerhetsdebatt har ett kraftfält som skulle kunna påverka de stora, existerande eller potentiella, krishärdarna. Hjälplöst följer världssamfundet med det närmast banala ordkriget mellan Nordkoreas diktator och USA:s president, som borde förstå bättre än att idka personlighetsanalyser på Twitter. Dessvärre känns det som att man på denna oförutsägbara axel Pyong-

jang-Washington DC inte kan utesluta risken att något riktigt allvarligt sker, med avsikt eller i misstag. Redskapen tycks saknas i världssamfundets verktygsback också vad gäller det, som kan bli en ytterligare upptrappning av kriget i Irak. Vad som händer – eller helst inte borde hända – just där, i Syrien eller i Afghanistan är av vitalt intresse också för hela västvärlden. Vi har sett både Taliban och ISIS växa fram i dessa trakter och sedan skapa förstörelse på ett sätt, som saknar gränser – i ordets samtliga bemärkelser. Gnistor från vissa väpnade krig kan också ligga bakom en del av de terrorattacker som drabbar Europa, De är fruktansvärda, svårförutsägbara, svårstoppade och så monumentalt fega då de riktar sig mot helt oskyldiga civila. De är avsedda att rubba vår trygghetskänsla, att få oss att ge upp det öppna samhället och istället bygga taggtråd och polisövervakning runt vår vardag. Det skall vi inte ge dem, dessa ynkryggar som missbrukar det öppna samhällets bärande fundament och gör dem till ett öppet sår.

Vi är så att säga mer än förlovade med NATO, men äktenskapslysningen är ännu fjärran. För det organiserade rättssamhället gäller det att klara av en delikat balansgång här. Visst skall vi resursera vår försvars- och vår ordningsmakt tillräckligt för att både det avskräckande och det operativa elementet skall vara trovärdigt. Visst skall vi ha en lagstiftning – exempelvis en spaningslag – som utan att äventyra rättsstaten ger myndigheterna nödvändiga befogenheter för att med större sannolikhet kunna upptäcka och stoppa terrorhot i tid. Vi skall inte vara blåögda inför hotbilderna. Men mura in oss i en sluten fästning och låta oss skrämmas, det skall vi alltså inte göra. Även om jag ovan skröt sade att debattklimatet i Finland präglas av öppenhet och oräddhet garderade jag mig också med ordet ”mestadels”. Vi har nämligen ännu en bit att gå då det gäller sättet att hantera NATO-frågan. Ännu möts man ofta av emotionella motargument i det kalla krigets anda då man försöker argumentera för saken. Antingen skall man inte reta upp vår östgranne eller den utrikespolitiska ledningen här hemma. Eller så är frågan helt enkelt ”inte aktuell”, som det hette om EG/EU ännu i riksdagsvalet 1991 (året innan vi sedan ansökte om medlemskap). Det är ändå klart att Finland år 2017, etthundra år efter att vi uppnådde självständighet och frihet, skall kunna debattera allt som rör vårt lands vitala säkerhetsintressen utan att man förser varandra med stämplar i pannan. Allt sedan partnerskapet med NATO 1994 har vi systematiskt och pragmatiskt närmat oss NATO i termer av gemensamma övningar, materialkompatibilitet, personalutbyte och framförallt ömsesidigt förtroende. Sedan något år tillbaka hör vi till den fåtaliga skara av partnerskapsländer med så kallade fördjupade möjligheter. Vi är så att säga mer än förlovade med NATO, men äktenskapslysningen är ännu fjärran. En orsak är att folkopinionen för ett medlemskap,

vilket också NATO själv förutsätter för ett potentiellt medlemsland, saknas. Den börjar ändra i positiv riktning först den dagen den högsta utrikespolitiska och övriga politiska ledningen aktivt börjar driva på medlemskap. Det såg vi hända också 1992-94 i EG/ EU-frågan. Därför hör NATO-frågan på ett naturligt sätt också hemma i vår presidentvalsdebatt. Presidenten ju är inget mindre än försvarsmaktens överbefälhavare och leder enligt grundlagen utrikes- och säkerhetspolitiken i samråd med statsrådet. Dessutom hör väljarna gärna klara besked av kandidaterna även i denna fråga. NATO är inte raketvetenskap utan bara en helt väsentlig del av det föränderliga landskap som vi både på kort och på längre sikt måste kunna hantera på bästa sätt, med landets bästa för ögonen. Var våra ledande politiker står är viktig konsumentupplysning – oavsett vad man sedan tycker i själva sakfrågan.

Stefan Wallin är riksdagsledamot (SFP), medlem i utrikesutskottet och tidigare (2011-12) försvarsminister. Bild: Stefan Wallin

ÄLYKKYYS OHJAA SODANKÄYNTIÄ KYBERMAAILMASSA Martti Lehto

Kyber-fyysisessä maailmassa kehittyy ei-kineettisiä ja kineettisiä sodankäyntimuotoja, joita ohjaa tekoäly. Sodankäynti kybermaailmassa on käsitteenä ja osin toiminnoiltaan jäsentymätön sekä samalla nopeasti kehittyvä kokonaisuus, johon kuuluvat kyber-fyysinen ympäristö ja älykäs robotiikka.

000-luvulla alkanut asymmetrisyys on luonut uuden asetelman, jossa raja perinteisen ja epätavanomaisen sodankäynnin välillä on hämärtynyt tai sitä on pyritty tietoisesti hämärtämään. Toiminta perinteisin sodankäyntikäsittein sodan ja osittain fyysisen maailman ulkopuolella virtuaalisessa kybermaailmassa onkin siksi haasteellista. Kybertoimintaympäristö on luonut uuden tilan vaikuttaa toisen valtion alueella käyttäen hyväksi erilaisia ei-kineettisiä operaatioita poliittisten ja sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kybertaisteluympäristö Kyberoperaatioissa korostuu vaatimus toiminnan nopeudesta, laajuudesta ja vaikuttavuudesta. Kybersodankäynnissä ei ole näkyviä rintamalinjoja vaan sodankäynti tapahtuu kaikkialla kybertilassa. Kyberhyökkäykset ja hyökkäysvektoreiden muutokset ovat hyvin nopeita ja toiminnassa on siirrytty päivä- ja tuntiluokasta minuutteihin ja sekunteihin. Tulevaisuudessa kyberturvallisuutta eniten muokkaavat voimat ovat yhä laajeneva kyberhyökkäysala ja hakkeroinnin sekä kyberrikollisuuden teollistuminen. Tulevaisuudessa nähdään hyökkääjien kehittyneisyyden lisääntyminen ja tietovuotojen kustannusten kasvu. Valtioiden kybersodankäynnin kyvykkyydet tulevat edelleen kehittymään sekä hyökkäysten laajuudessa että edistyksellisyydessä. Valtioiden tekemät kyberhyökkäykset tulevat vaikuttamaan poliittisiin suhteisiin sekä valtarakennelmiin ympäri maailmaa. Lisäksi valtioiden käyttämät kybertyökalut valuvat jollakin aikavälillä myös kyberrikollisryhmien käyttöön. Globalisaatio ja internet ovat antaneet yksilöille, organisaatioille ja valtioille uusia mahdollisuuksia toimia digitalisoituvassa maailmassa. Koska verkkoon liitettävien esineiden määrä tulee kasvamaan sekä yhteiskunnassa että asevoimissa ja tämän lisäksi pienten sensoreiden turvaaminen tulee olemaan haasteellista, tulevat kyberhyökkääjät saamaan valtavasti uusia hyökkäysmahdollisuuksia. Tulevaisuudessa kybertaisteluista voi kuitenkin tulla merkittävämpiä kuin taisteluista fyysisessä maailmassa. Digitalisaation vahvistuessa ja yhteiskuntien riippuvuuden kasvaessa kriittisestä infrastruktuurista kyberhyökkäyksistä kehittyy keskeinen tekijä tulevissa konflikteissa ja sodankäynnissä. Älykkyyden kehittyessä kybertaistelukentällä toimijan koolla ei ole samanlaista merkitystä kuin fyysisessä maailmassa.

Useat valtiot kehittävät kykyään suorittaa operaatioita kyberavaruudessa maan, meren, ilman ja avaruuden lisäksi osana sotilaallista voimankäyttöä. Suorituskyky perustuu tiedusteluun ja vaikuttamiseen. Tiedustelulla pyritään selvittämään kohteen järjestelmien ja verkkojen kokoonpanoa ja haavoittuvuuksia sekä vastapuolen kykyä suorittaa kyberoperaatioita. Vaikuttamisen tavoitteena on saada aikaan haluttu poliittinen ja/tai sotilaallinen vaikutus vastapuolen järjestelmien ja verkkojen kautta. Kybersodankäynnin strategisen tason kyberoperaatioissa valtio pyrkii vaikuttamaan toisen valtion toimintaan sekä toimintakykyyn. Operatiivisella ja taktisella tasolla kyberoperaatioita suoritetaan osana muuta sotilaallista voimankäyttöä. Tavoitteena voi esimerkiksi olla sotilaallisen johtamisen häiritseminen, lamauttaminen tai harhauttaminen tai sotilaallisen voimankäytön estäminen tai viivästyttäminen. Tällä hetkellä kyberhyökkäysten monimutkaisuus, tehokkuus ja kyvykkyys kasvavat nopeammin kuin puolustuskyky. Kybertaistelutila ja miehittämättömyys ovat alentaneet sodankäynnin kynnystä muuttaen siten koko toimintaympäristön.

Tekoäly muuttaa kyber-fyysistä taistelutilaa Tekoäly, koneoppiminen ja älykkäät laitteet ovat keskeinen strateginen megatrendi. Tekoäly ja koneoppiminen ovat saavuttaneet sellaisen kypsyysasteen, joka jo nyt laajentaa mahdollisuuksia taistelutilassa. Tekoäly ja koneoppiminen käsittävät sellaisia teknologioita kuin syväoppiminen, syvät neuroverkot ja luonnollisen kielen käsittely. Kognitiivisen tietojenkäsittelyn taustalla on pyrkimys laajentaa ja syventää ihmisten asiantuntemusta. Kognitiiviset järjestelmät oppivat, päättelevät ja tukevat päätöksentekijää luonnollisella kielellä tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta. Kognitiivinen järjestelmä oppii kolmella tavalla: siihen syötetystä datasta, ohjatusta opetuksesta sekä itse käytöstä. Tämä on keskeinen ero verrattuna nykyisiin ohjelmoitaviin tietojärjestelmiin, jotka oppivat ainoastaan silloin, kun niihin ohjelmoidaan uutta logiikkaa. Robotiikan avulla on jo automatisoitu merkittävä osa rutiininomaisista tehtävistä logistiikassa ja teollisessa tuotannossa ja nyt myös asevoimissa. Nyt tekoälyä ja inhimillistä tiedonkäsittelyä vaativien työtehtävien korvaaminen älykkäillä ja autonomisilla roboteilla on valtaamassa alaa kaikilla inhimillisen elämän alueilla. Älykkäiden robottien, automaation ja ihmisten välille syntyy yhteistyösuhde, jossa ihmiset tekevät sitä mitä parhaiten osaavat ja älykkäät robotit mitä ne parhaiten osaavat. Kognitiotieteen avulla voidaan kehittää robotin ja ihmisen välistä älykästä vuorovaikutusta. Syvällisen ihmisten ajattelun tutkimuksen avulla voidaan roboteille mallintaa niiden tarvitsemaa älykkyyttä. Ymmärtämällä inhimillistä kognitiota älykkäitä

järjestelmiä voidaan opettaa ennustamaan inhimillistä käyttäytymistä. Siten ne voivat auttaa ja tukea sotilasjohtoa päätöksentekotilanteissa. Venäjän asevoimat kehittävät voimakkaasti tekoälypohjaisia asejärjestelmiä, joilla olisi kyky ajatella itsenäisesti. Nykypäivän kehittyneimmät aseet kykenevät tekemään päätöksiä käyttämällä sisäänrakennettuja älykkäitä antureita ja työkaluja. Näillä aseilla ei ole kuitenkaan kykyä valita omia tavoitteitaan. Tällaisen kyvykkyyden luominen on Venäjän tavoitteena. Ei ainoastaan Venäjä vaan myös Yhdysvallat ja Kiina kehittävät omia ohjusjärjestelmiään. Yhdysvaltain ohjelmassa on kehittää pitkän kantaman älykästä Tomahawk-meritorjuntaohjusta Kiinan kehittäessä älykästä risteilyohjusta. USA:n ilmavoimat ja Lockheed Martin ovat testanneet miehittämättömän Lockheed Martinin F-16-hävittäjän kykyä toimia miehitetyn lentokoneen parina ilmasta maahan -hyökkäyksessä. Miehittämätön F-16 onnistui tekoälynsä avulla suunnittelemaan ja toteuttamaan hyökkäyksen itsenäisesti ennalta-asetettujen parametrien ja käytettävissä olevien varusteiden perusteella. Psibernetixin kehittämää Alpha-tekoälyä testattiin ilmataistelussa kokenutta ihmispilottia vastaan. Tekoäly osoitti kykenevänsä voittamaan vuosikymmenien kokemuksen omaavan taistelulentäjän ilmataistelusimulaatiossa. Lentäjä totesi hänet voittanutta Alpha-tekoälyä aggressiivisimmaksi, herkimmin reagoivammaksi, dynaamisimmaksi sekä uskottavimmaksi tekoälyksi, jonka hän on koskaan nähnyt. Tekoälystä erityisen taitavan teki sen sumeaan logiikkaan perustuva päätöksentekojärjestelmä. Päätöksentekojärjestelmänsä ansiosta Alpha kykeni laskemaan parhaat mahdolliset liikkeet dynaamisissa olosuhteissa yli 250 kertaa nopeammin kuin ihminen. Kiinan valtioneuvosto on julkistanut kansallisen kehityssuunnitelman tekoälyteollisuuden kehittämiseksi. Kiinan tähtäimessä on ottaa maailman johtoasema tekoälyn suhteen vuoteen 2025 mennessä. Vastaavasti Venäjän presidentti Putin on todennut, että “tekoäly on tulevaisuutta, ei vain Venäjälle vaan koko ihmiskunnalle. Kenestä tulee johtaja tällä alalla, tulee maailman valtias.” Keinoälyn avulla voidaan ymmärrystä ulkoistaa. Koneiden älykkyyden parantuessa ne käyttävät syväoppimista ymmärtääkseen kaikkea kollektiivista tietoa. Digitaalisen sensoridatan avulla voidaan keinoälyyn perustuvista laitteista ja järjestelmistä kehittää sotilaalliseen käyttöön älykkäitä tukijoita/neuvonantajia/ avustajia. Keinoäly ulkoistaa päätöksentekoa. Sen avulla voidaan kehittää jatkuvasti mukana olevia yksityisiä avustajia, jotka voivat auttaa monimutkaisissa ja myös moraalisesti vaikeissa päätöksentekotilanteissa. Älykkäät henkilökohtaiset avustajat oppivat kunkin henkilökohtaisista päätöksentekotyyleistä ja auttavat parantamaan päättelytaitojamme.

“Tekoäly on tulevaisuutta, ei vain Venäjälle vaan koko ihmiskunnalle. Kenestä tulee johtaja tällä alalla, tulee maailman valtias.” - Putin

Keskeinen muutosvoima ja kehityksen ajuri robotiikassa ja automaatiossa on niiden älykkyyden kasvu. Yhdistämällä keinoälyä robottimekaniikkaan voidaan robottien avulla ulkoistaa ruumiillista raskasta ja vaarallista työtä. Sodankäynnissä taistelutehtäviä voidaan ulkoistaa yhä laajemmin itsenäisille ja älykkäille roboteille. Tekoälyratkaisuja ja kognitiivista tietojenkäsittelyä sovelletaan kyberhyökkäysten havaitsemiseen, torjuntaan ja selvittämiseen. MIT:n tutkijoiden ja koneoppimiseen erikoistuneen PatternExin yhteistyössä kehittämä tekoälyalusta AI2 ennustaa kyberhyökkäykset paremmin kuin mikään muu olemassa oleva järjestelmä. AI2 ei luota pelkkään automatiikkaan, vaan yhdistää automaattisiin löydöksiin ihmisasiantuntijoiden panoksen. Järjestelmä tunnistaa 85 prosenttia alkavista hyökkäyksistä, mikä on noin kolme kertaa enemmän kuin tämän hetken parhaiden järjestelmien kyky. Kiristysohjelma WannaCry:tä seurannut haittaohjelma Petya levisi nopeasti ympäri maailmaa ja lamautti IT-järjestelmiä erityisesti Ukrainassa, mutta myös kymmenet yritykset ympäri maailmaa joutuivat kohteeksi. Petyaa ei oltu alun perin suunniteltu kiristysohjelmaksi lunnaiden vaatimisen ollessa vain savuverho. Hyökkäyksen todellinen tarkoitus oli lamauttaa yhteiskunnan kriittisiä toimintoja ja aikaansaada poliittista epävakautta. Tämä valtiollisen toimijan toteuttama monivaiheinen hyökkäys oli myös osoitus hyökkääjän kyvykkyydestä – tuotettiin pelotevaikutusta. Uhat kyber-fyysisessä toimintaympäristössä tulee nähdä osana hybridivaikuttamista. Tämä edellyttää valtioilta vahvaa ja keskitettyä havainnointi-tilannekuva-johtamisen kyvykkyyttä. Tekoälyyn perustuvaa kineettistä ja ei-kineettistä vaikuttamista ja suojautumista tulee kehittää kokonaisturvallisuuden näkökulmasta samalla huomioon ottaen turvallisuuteen ja eettisiin kysymyksiin liittyvät tekijät.

Martti Lehto on vuodesta 2016 lähtien toiminut Jyväskylän yliopiston ensimmäisenä kyberturvallisuuden professorina. Hänen professuuri on sijoitettu yliopiston informaatioteknologian tiedekuntaan tietotekniikan laitokselle. Kuva: Martti Lehto

PUOLUSTUSUNIONI VOI OLLA RAUHANUNIONI Lauri-Adam Korvenmaa

”Kansainliitto ei epäonnistunut periaatteiden tai perusajatuksen johdosta. Se epäonnistui, sillä sen perustaneet valtiot itse luopuivat näistä periaatteista. Se epäonnistui, koska ajan hallitukset pelkäsivät tosiasioiden kohtaamista ja toimimista, kun aikaa olisi vielä ollut jäljellä. Tämän onnettomuuden ei tule antaa tapahtua uudelleen.” - Winston Churchill

19.

syyskuuta 1946 Zürichin yliopistolla pitämässään puheessa Winston Churchill puhui yhtenäisen Euroopan ja rauhan puolesta. Euroopan raunioittanut toinen maailmansota oli juuri päättynyt ja vain vuosi oli vierähtänyt siitä, kun eurooppalaiset olivat käyneet historiansa väkivaltaisimman sodan toisiaan vastaan. Eurooppa oli konfliktin jälkeinen kriisialue, kipeästi toimivien rauhanneuvotteluiden tarpeessa.

Sota oli osoittanut, että Eurooppaan tarvittaisiin rauhaa ylläpitävä mekanismi, jotta Eurooppalaiset eivät enää tulevaisuudessa tuhoaisi toisiaan kansallisista intresseistä nousevissa lyhytnäköisissä sodissa. Oli myös selvää, että Euroopan uhrattua itsensä sodan kentille, oli maailmanjärjestys ympärillä muuttunut eikä ollut yksiselitteistä, että Euroopalla tulisi olemaan sija uusien suurvaltojen joukossa. Churchillin puheen aikaan myös YK:n perustamisesta oli kulunut yksi vuosi. YK rakennettiin aikaisemmin epäonnistuneen Kansainliiton pohjalta, joka oli sortunut jäsenmaiden itsekkyyteen ja kyvyttömyyteen rakentaa toimivaa rauhanorganisaatiota, jolla olisi jäsenmaiden uskottava tuki ja resurssit globaalin rauhan ja vakauden ylläpitämiseen. Syyt joiden takia EU ja YK on perustettu, ovatkin hyvin lähellä toisiaan vaikka organisaatioiden rakenne ja toimintatavat eroavat toisistaan. Puheessaan Churchill huomautti, että eurooppalaisen yhteisön ei tulisi olla kilpaileva organisaatio YK:n rinnalla, vaan niiden työ voisi tukea toisiaan. Nykyään EU on yksi tärkeimmistä YK:ta kannattelevista tukipilareista. Historiallisesti Euroopan liberaalit demokratiat ja Yhdysvallat ovat olleet ne maat jotka, ovat laittaneet aluilleen niin Kansainliiton kun YK:n ja taanneet sen, että myös muut maailman valtiot ovat olleet halukkaita lähtemään mukaan yhteiseen projektiin. Juuri nyt transatlanttinen suhde kuitenkin rakoilee ja maailmassa on liikkeellä avoimesti epädemokraattisia voimia, joita ei kiinnosta demokratian periaatteet, tasa-arvo tai kestävä kehitys. Näiden voimien keskellä on oltava vakauttava vastavoima, joka ahtaiden kansallisten intressien ja itsekkyyden sijaan on halukas ylläpitämään ja kehittämään globaalia yhteisöä toimivamman maailman edistämiseksi. Tämän perustan ei tule antaa horjua, jotta emme näkisi Kansainliiton kohtaloa uudelleen. Nyt kun EU:n puolustusyhteistyötä lähdetään kehittämään, tulee se varmasti saamaan syytöksiä militarismista ja kritiikkiä integraation viemisestä vääränlaiseen suuntaan. Toimivalla puolustusyhteistyöllä voi tulevaisuudessa kuitenkin olla tärkeä merkitys globaalille rauhantyölle ja kysyntää muidenkin kuin puhtaasti sotilaallisten kriisien ratkaisemisessa. USA:n valitessa sisäänpäin kääntymisen tien, aukeaa EU:lle uusi tila globaalin arvojohtajan rooliin suurvaltojen joukossa. Tämän roolin soisi olevan kestävän kehityksen, rauhan ja diplomatian puolestapuhujan rooli. Voisiko puolustusyhteistyö palvella myös tällaista päämäärää? Parhaillaan suunnitteilla oleva yhteistyö puolustuksen osalta on vasta aluillaan ja koskee lähinnä EU-maiden puolustusbudjettien tehostamista ja mahdollisesti joidenkin maiden yhteisten hankintojen tekemistä tulevaisuudessa. Maailma on kuitenkin tällä hetkellä menossa kohti jännitteisempää aikaa myös niissä maailmankolkissa, joissa siihen ei hetkeen ole totuttu. Samalla poliittisen puheen puolustuksen tehostami-

sesta voidaan odottaa lähiaikoina entuudestaan kasvavan. EU:n puolustusyhteistyöstä keskusteltaessa on tärkeää pohtia myös sitä, minkälaiset äänet tulevat hallitsemaan keskustelua puolustusunionista. Onko puolustusyhteistyön tavoite kapeasti vastata lisääntyneeseen globaaliin kilpavarusteluun ja luoda mahdollisten vihollisten silmissä uskottava sotilaallinen puolustus, vai voisiko kehityksellä kohti integroitua puolustusta olla laajempia tavoitteita? Tulevaisuudessa globaalin ympäristönmuutoksen mukanaan tuoma epävakaus tulee koettelemaan kaikkia suvereeneja valtioita yli rajojen ja yhteiskunnallinen epävarmuus tulee epäilemättä lisääntymään myös nyt vauraissa ja vakaissa maissa. Ei ole siis kaukaa haettua esittää näkemystä, jonka mukaan puolustusyhteistyön yhtenä päämääränä voisi olla valmiuksien kehittäminen toimimaan erityisesti ylikansallista kriisinhallintaa edellyttävissä tehtävissä kansallisen siviilikriisinhallinnan rinnalla. Keskustelussa puolustusyhteistyöstä on moneen otteeseen painotettu, että tarkoituksena ei ole Naton korvaaminen, vaan sen täydentäminen. Samalla tavalla kriisinhallinnan valmiuksien kehittäminen voisi täydentää YK:n toimintaa, erityisesti mitä tulee ympäristönmuutoksen mukanaan tuomiin tulevaisuuden kriiseihin myös nykyään vakaalle lännen alueelle. Jotta EU säilyisi rauhanprojektina myös jatkossa, ja mahdollisesti vielä parempana sellaisena, tulee puolustuskeskusteluun tarjota monia eri näkökulmia heti alusta asti. On tärkeää, että Unionia kehitetään vastaamaan nykyisyyden haasteita asianmukaisella tavalla, mutta samalla meidän on hyvä pitää mielissämme kirkkaana Unionin alkuperäinen, varsin jalo päämäärä. Sillä Euroopan Unioni ja Yhdistyneet Kansakunnat tulevat pysymään yhdistyneinä vain niin kauan, kuin niiden jäsenet ylläpitävät niitä periaatteita, joiden varaan ne alun perin perustettiin.

Lauri-Adam Korvenmaa on Suomen YK-nuorten ja Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsen ja kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut poliittisen filosofian maisteriopiskelija. Kuva: Lauri-Adam Korvenmaa

PUHEENJOHTAJALTA

SUOMEN EU-LINJA TERÄVÖITYY Kun valkoinen savu on viimein noussut valtioneuvoston linnasta EMU-paperin muodossa, ei hallitusta enää EU-linjattomuudesta voi syyttää. Tuomas Tikkanen

U kriisissä, Brexit tulossa, talous ongelmissa, hajoaminen edessä. Sama mantra kuultiin usein viime talvella. Keskustelu oli kerta kaikkiaan masentavaa. Toiveikas tapahtumaketju kuitenkin muutti vallitsevan ilmapiirin: populistit eivät voittaneetkaan kaikkia vaaleja, EU yhtenäistyi Brexitin edessä, Macron ja Merkel löysivät yhteisen sävelen. Komissiolta alkoi tulla unionia uudistavia linjauksia ja tulevaisuusskenaariota, ja yhteinen puolustus liikkui eteenpäin. Suomessa EU-debatti tuntui silti edelleen käyvän säästöliekillä aina uuden sote-sovun edessä. Keskustelusta ei meinannut tulla oikein mitään, vaikka unionin uudistusvauhti tiedettiin. Syyskuussa komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti vuotuisen State Of The Union -puheensa. Yhtenäisyyttä korostavassa puheessa esiteltiin linjauksia EU:n ja euroalueen kehittämiseksi. Komissio ilmoitti muun muassa julkaisevansa omat näkemyksensä EMU:n kehittämiseksi joulukuussa 6.12. Suomessa monet hekottelivat visioille. ”On tainnut Junkkerilla karata mopo kädestä. Ei mahdu hallitusohjelmaan tuollainen.” Samalla muissa EU-maissa keskustelu Euroopan tulevaisuudesta kävi kuumana ja Saksa-Ranskan-akselin neuvottelut tiivistyivät. Lyhyessä ajassa tilanne on kuitenkin ottanut askeleen parempaan suuntaan. Valkoinen savu nousi viimein valtioneuvoston linnasta ja hallitus julkisti oman EMU-paperinsa ja visionsa euroalueen kehittämiseksi. Paperissa on paljon hyvää, Suomi suhtautuu integraatioon myönteisesti, mutta samalla talous- ja rahaliiton haasteisiin pyritään aidosti hakemaan konkreettisia ratkaisuja. Pääministeri Juha Sipilä on syksyllä terävöittänyt EU-kantojaan mm. useissa blogikirjoituksissa ja Petteri Orpo on ahkerasti twiittaillut EU-kokousten kuulemisia ja tuonut esille näkemyksiään unionin kehittymisestä. Molemmilla visiot ovat toimivia, ja yhteinen sävel on löytynyt etenkin puolustuskysymyksissä.

EU-linjattomuudesta ei hallitusta enää voi syyttää, ja Orpoa sekä Sipilää voikin tässä vaiheessa vilpittömästi kiittää kattavien EMU-taustojen avaamisesta. Oppositiopuolueista SDP on myös osoittanut ajatusjohtajuutta linjaamalla Suomea EU:n eturiviin, ja Vihreät ovat vaatineet hallitukselta aktiivista EU-otetta Touko Aallon johdolla. Vihreiden omasta visiosta saanemme kuulla lisää syksyn kuluessa. Lokakuussa Sipilä osallistui Eurooppa-neuvoston huippukokoukseen ja viesti paikan päältä selkeästi Suomen linjoista. EU:n puolustusyhteistyö onkin saanut konkreettista lihaa luidensa ympärille, ja Suomi on ollut proaktiivinen puolustuksen rakenteellisen yhteistyön edistämisessä. Tästä esimerkkinä Suomen aloite yhteisen avunannon velvoitteesta päätettiin lisätä suunnitelmaan Ranskan tukemana. Näyttää siis siltä, että pidemmän veivaamisen jälkeen puolueet olisivat heräämässä vauhdittuneeseen EU-todellisuuteen. Tällöin omaa positiota on mietittävä ja suunta kyettävä ottamaan ripeästikin - sisäisistä oppositioista huolimatta. Viime talven apatiaan verrattuna tilanne on ilahduttava. Ehdottoman tärkeää on myös siirtyminen pelkän keskustelun vaatimisen keskustelusta aitoihin näkemyksiin ja ehdotuksiin. Näkemyksellisyys ei saa kuitenkaan jäädä tähän. Komission uudistusehdotukset jatkuvat, ja eurovaalit sekä 2019 puolivälissä alkava Suomen EU-puheenjohtajuuskausi ovat jo nurkan takana. Eduskuntavaalimme pidetään juuri ennen eurovaaleja, ja perinteiseen tahtiin hallitus on kasassa juhannukseen mennessä - vain reilu viikko ennen kauden alkamista. Myös uuden komission muodostaminen kestää aikansa, mikä avaa Suomelle erinomaisen mahdollisuuden nostaa teemojaan EU:n agendalle. Puolueiden olisikin jo varsin pian alettava esittämään omia ehdotuksiaan Suomen tavoitteiksi. Tähän tarvitaan jo enemmän visiota kuin pelkkä ajatus siitä, onko integraatio hyvä vai paha.

PUHEENJOHTAJALTA

Eurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen, Kuva: Juha MÃ¤ki-Lohiluoma

EUROOPPANUORET ÄÄNESSÄ

Eurooppanuoret 20 vuotta Sonja Savola

ässä vaiheessa syksyä voi jo muistella kulunutta Eurooppanuorten 20-vuotis juhlavuotta ja sitä, mitä kaikkea olemme tämän vuoden aikana tehneet, kokeneet ja saavuttaneet. Ennen kaikkea Eurooppanuoret on noteerattu entistä vahvempana vaikuttajana nuorisojärjestöjen kentällä. Oli hienoa aloittaa vuosi vierailulla Mäntyniemessä tasavallan presidentti Sauli Niinistön luona. Kevätpuolella järjestettiin kahdet aktiivipäivät jäsenistölle, lukuisia erilaisia keskustelutilaisuuksia sekä Eurooppa-päivän tapahtuma Helsingin Narikkatorilla. Kesällä olimme mukana Suomi Areenassa, jolloin viimeistään Eurooppa-ämpärit löivät läpi Porin torilla. Kiireinen kevät vaihtui vielä kiireisempään syksyyn. Elokuussa järjestettiin perinteinen Linnaseminaari, joka houkutteli paikalle ennätysmäärän nuoria keskustelemaan EU-politiikasta. Juhlavuosi ei olisi mitään ilman vuosijuhlaa, joka pidettiin syyskuun loppupuolella. Paikalla oli nykyisten toimijoiden lisäksi myös runsaasti järjestömme alumneja. Erityisesti mieleen jäi perustajajäseniimme kuuluvan Jutta Urpilaisen juhlapuhe. Vuoden kohokohtia on tänä vuonna ollut runsaasti ja niihin lukeutuu myös vierailu Brysseliin Henna Virkkusen vieraaksi lokakuun puolivälissä. Pääsimme tutustumaan Euroopan parlamenttiin, vierailukeskus Parlamentariumiin, Suomen EU-edustustoon, Euroopan ulkosuhdehallintoon, NATOn päämajaan sekä Euroopan komissioon, missä Jyrki Katainen oli vastaanottamassa meitä. Ajatuksia herättävät ja innostavat puheenvuorot EU:n tilasta ja tulevaisuudesta luovat uskoa siihen, että EU:ta kehitetään ja sitä viedään eteenpäin. Brysselin EU kuplassa on kuitenkin helppoa unohtaa, kuinka vähän nuoret ovat todellisuudessa perillä EU-asioista.

Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Sonja Savola Kuva: Sonja Savola

Haluan nähdä Eurooppanuorten kasvavan ja vahvistuvan entisestään järjestönä ja poliittisena vaikuttajana seuraavan 20 vuoden aikana. Eurooppanuorten tulee vastata paremmin siihen haasteeseen, miten nuoret saadaan kiinnostumaan ja keskustelemaan EU:sta. Kansainvälisyys, yhdenvertaisuus, nuorten osallisuus ja ennakkoluulottomuus ovat arvoja, joiden puolesta Eurooppanuoret puhuvat. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä ja erilaisista näkökulmista voidaan saada yhtenäisiä ratkaisuja. Tärkeintä on avoin ja rehellinen keskustelu siitä, miten ja mihin suuntaan EU:ta tulisi kehittää.

Tärkeintä on avoin ja rehellinen keskustelu siitä, miten ja mihin suuntaan EU:ta tulisi kehittää. 36

BRYSSELIN KUULUMISET

Federalism and European Defence Kevin Broby Kristiansen

hen discussing options for the future of Europe’s military capabilities and policies in 2017, this is happening in the context of an increasingly assertive Russia, increasingly willing to utilise force and threats, as well as a context where the US cannot be relied upon with absolute certainty to stand by our side should push come to shove. In this context of uncertainty we must remain firm, find our balance and focus our strengths: integration of military capacities is necessary. This is an obvious way to make sure that “one for all, all for one” is not just something that we say, but something that would be impossible to circumvent. One of the benefits of this integration would be the economies of scale, allowing us as European taxpayers to gain more value for money, or to maintain the same level of defence at a lower cost, thereby creating fiscal space for investments in other areas. The path towards integration could start with harmonisation of procurement and an increase in common missions and troops, with the end-goal of creating a fully European army. This is not in opposition to NATO either; in JEF we firmly believe that the two can work together and that an EU army would allow the EU to stand on its own legs without necessarily being dependent on NATO. We need a strong and united Europe to stand against the tides of uncertainty.

Member of the Executive Board of JEF, Kevin Broby Kristiansen Photo: Kevin Broby Kristiansen

We need a strong and united Europe to stand against the tides of uncertainty.

20 VUOTTA EUROOPPANUORIA Jussi Aaltonen

Eurooppanuoret täyttää tänä vuonna mairittelevat 20-vuotta. Artikkeliin on haastateltu juhlavuoden kunniaksi Antti Hyttiä, Miapetra Kumpula-Natria, Jussi Kekkosta ja Henrik Södermania, jotka olivat mukana perustamassa Eurooppanuoria vuonna 1997.

ntti Hytti työskentelee nykyään Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ssä osastopäällikkönä, minkä lisäksi hän vaikuttaa SDP:n puoluetoiminnassa ja kunnallisissa luottamustehtävissä. Miapetra Kumpula-Natri on tällä hetkellä europarlamentaarikko. Jussi Kekkonen puolestaan on suomalaisen viestintätoimistoryhmän Miltonin osakas. Henrik Södermanin nykyiseen työnkuvaan kuuluu aktiivinen toiminta EU:ssa, sillä hän työskentelee Brysselissä EU-virkamiehenä kauppapolitiikan parissa. Eurooppanuoria lähtivät vuonna 1997 perustamaan järjestöasioissa jo harjaantuneet nuoret. Joukkoa yhdisti kiinnostus Eurooppa-asioita kohtaan. Ensiaskel Eurooppanuorten perustamiseen otettiin Henrik Södermanin vaikututtua Young European Federalistien (JEF) toiminnasta. Söderman päätyi suomalaisen osaston perustamiseen JEFin pääsihteeri Tobias Flessenkemperin kanssa. Keskustelun tuloksena syntyi myöhemmin JEF-Finland, jonka perustamiskokouksessa Flessenkemper oli myös itse mukana. Myös Jussi Kekkonen oli mukana perustamiskokouksessa. Hänen roolikseen muodostui myötävaikuttaa järjestön toiminnan käynnistämiseen. Antti Hytti taas toimi yhdessä Juha Kirstilän kanssa suomalaisen osaston ensimmäisen hallituksen lehdistövastaavana. Heidän pääasiallisena tehtävänään oli seurata suomalaismediassa käytävää EU-keskustelua ja ottaa siihen kantaa. Miapetra Kumpula-Natri oli mukana perustamiskokouksessa ja hän toimi järjestön ensimmäisenä pääsihteerinä. Lisäksi järjestön perustamisessa oli mukana myös monia muita tänä päivänä keskeisiä yhteiskunnallisia vaikuttajia, kuten Juha Mustonen, Eija Kumpu, Marja Koskela ja Jutta Urpilainen. Eurooppanuorten perustaminen liittyy vahvasti aikaan, jolloin Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli ajankohtaista. Suomessa vallitsi myönteinen ilmapiiri liittymisen puolesta, mikä näkyi myös nuorten aktivoitumisessa EU-asioiden ajamisen puolesta. Söderman korostaa Paavo Lipposen johdonmukaisen ”kaikkiin ytimiin” -politiikan innostaneen nuoria näkemään itsensä täysivaltaisina eurooppalaisina. Eurooppanuorten toiminta oli alusta alkaen monipuolista vähäisistä resursseista huolimatta. Hytti ja Kumpula-Natri sanovat, että toiminta keskittyi alkuaikoina erilaisiin seminaareihin, joista he nostavat esille erityisesti linnaseminaarin. Myös kansainvälinen toiminta oli Hytin ja Kumpula-Natrin mukaan alusta alkaen vahvasti läsnä Eurooppanuor-

ten toiminnassa. Söderman muistelee, miten paikallisosastoja alettiin järjestön perustamisen jälkeen nopeasti muodostaa. Konsepti toimi ja mahdollisti Eurooppanuorten laajentumisen paljon laajemmalle kuin perustamisen aikana oltiin uskallettu toivoa. Eurooppanuorten julkaisukanavana toimiva Tähdistö-lehti syntyi pian järjestön perustamisen jälkeen. Printtimuodossa ilmestyvää lehteä alettiin painaa vuonna 1999. Hytti kertoo lehden perustamisesta seuraavasti: ”Ensimmäinen numero oli kopionippu, jonka taittotyön tein itse - ilman minkäänlaista taitto-osaamista - parina yönä Allianssin silloisella toimistolla Olympiastadion lähistöllä. Olen muistaakseni myös se, joka keksi lehden nimen. Sana tuntui sopivan kuvaamaan unionin kahtatoista tähteä, mutta toisaalta myös meitä eurooppalaisia nuoria, jotka halusimme ajatella olevamme joukko sukupolvemme kirkkaimpia tähtiä - siis tähdistö.” Kun Södermanilta, Hytiltä, Kekkoselta ja Kumpula-Natrilta kysytään, millaisia haasteita järjestö kohtasi alkuaikoina, Söderman korostaa uuden järjestötoiminnan käynnistämiseen liittyneitä vaikeuksia ja Hytti taloudellisten resurssien puutetta. Kekkosen mielestä haasteita oli tuolloin kuitenkin vähemmän kuin nykyään ja toteaa suhtautumisen EU:hun muuttuneen paljon. Hän sanoo, että tämän päivän Eurooppa-kriittisyyttä ei ollut. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja siihen suhtauduttiin positiivisesti. Kumpula-Natri mainitsee, että nuorelle järjestölle oli tärkeätä saada toimijoita mukaan suurista nuorisojärjestöistä kuten Allianssista ja opiskelijajärjestöistä. Eurooppanuorten toiminnasta on painunut haastateltujen mieliin monia muistoja. Hytti muistelee päivää, jolloin hän oli mukana keskustelutilaisuudessa Lahdessa, minne silloin toiminut “Vaihtoehto EU:lle” -kansanliike toi paikalle bussilastillisen hurjia rahaliiton vastustajia. Hytti sanoo, että se oli ainut kerta, kun häntä pelotti olla mukana keskustelutilaisuudessa. Rahaliiton vastustajat esittivät hänen mukaansa tilaisuudessa villejä ja perättömiä väitteitä. Söderman taas muistelee aikoja, jolloin hän ja Juha Mustonen suunnittelivat Eurooppanuorten toimintaa. He esittivät ideansa silloisen Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtajalle Matti Viialaiselle. Kyseinen järjestökonkari yllätti Mustosen ja Södermanin tehokkaalla toiminnallaan ja ratkaisi yhdellä iskulla muun muassa järjestön toimitiloihin ja budjettiin liittyvät kysymykset. Kumpula-Natri puolestaan muistelee muun muassa mahdollisuutta tarkastella muiden

Eurooppanuorten toiminnan tärkeys korostuu maailman nykytilassa. Negatiivisille ilmiöille tarvitaan vastavoimia. EU:n jäsenmaiden mietteitä, jonka Eurooppanuorten kansainvälinen verkosto mahdollisti. Euroopan unionin vaikutus näkyy kaikkien haastateltujen arjessa edelleen päivittäin. ”Olemme tiivis osa yhteistä eurooppalaista perhettä. Emme pelkästään lainsäädännön kautta, mutta myös kulttuurisessa mielessä, tämä näkyy joka päivä kaikkien suomalaisten arjessa”, Kekkonen toteaa. ”Rahaliiton tuottama korkovakaus on osaltaan tehnyt mahdolliseksi sen, että perheeni voi nyt asua niin kuin se asuu”, Hytti taas kommentoi. ”EU-virkamiehenä voi todeta, että virkatöiden lisäksi tulee EU-asioita puhuttua paljon Brysselin kortteleissa myös töiden jälkeen”, Söderman vielä lisää. “Minulla tietenkin päivittäinen työ pitää EU asiat itsessänsä työpöydällä. Arjessa huomaan aina matkustaessa ja ulkomailla opiskellessa tai työskennellessä asioita, jotka on sovittu, koska ollaan EU maissa haluttu helpottaa liikkuvuutta”, Kumpula-Natri toteaa. Bryssel tunnetaan kaupunkina, joka herättää ihmisissä vahvoja tunteita. Jotkut voisivat sanoa, että Brysselillä on kaupunkina myös hieman negatiivinen maine, mutta puolustajiakin löytyy. Hytti kuuluu omien sanojensa mukaan niihin, jotka pitävät Brysseliä rumana ja huonosti toimivana kaupunkina, mutta korostaa kuitenkin sen liittyvän hänen nuoruusvuosiinsa niin kiinteästi, ettei siitä voi siltikään olla pitämättä. Söderman taas kuuluu puolustavien ihmisten joukkoon ja mainitsee Brysselin olevan mainettaan parempi paikka. Hän muistuttaa kulttuurisista eroista ja mainitsee esimerkkinä asioiden hoitamiseen liittyvät tavat. Moni asia Brysselissä tapahtuu hitaammalla tahdilla kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Kumpula-Natri sanoo Brysselin olevan kolmatta vuotta hänen kotikaupunkinsa Helsingin ja Vaasan lisäksi. Hän myös sanoo monien ystäviensä tekevän töitä Brysselissä, joiden työt ovat pääosin kytköksissä

EU:hun tavalla tai toisella. Hytti, Kekkonen, Söderman ja Kumpula-Natri ovat yhä aktiivisesti mukana joko Eurooppa-asioihin liittyvässä järjestötoiminnassa tai työssä. Kekkosella se näkyy hänen konsulttityössään. Suurin osa projekteista, joissa hän on mukana, liittyvät tavalla tai toisella Euroopan unioniin. Lisäksi hän mainitsee työmatkat sekä ystävien luokse suuntautuvat vierailut Brysseliin. Hytti korostaa Kekkosen tavoin työhön liittyvää kytköstä Eurooppa-asioihin. Ehkäisevää päihdetyötä tekevä Hytti kertoo, että EU-jäsenyys vaikuttaa esimerkiksi siihen, että alkoholin tuontia ei voida rajoittaa samalla tavoin kuin aikaisemmin. Hän muistuttaakin, että vastaavat asiat tulee ottaa huomioon myös kotimaan politiikassa. EU-virkamiehenä työskentelevä Söderman on hänkin luonnollisesti päivittäin tekemisissä Eurooppa-asioiden kanssa. Söderman kertoo olevansa myös vapaa-ajalla aktiivinen Union of European Federalistissa (UEF) toiminnassa. Hän toimii UEF:n valtuustokokouksissa puheenjohtajana. Europarlamentaarikkona Kumpula-Natri tekee päivittäin töitä esimerkiksi lainsäädäntötyön parissa. Sen lisäksi hän muun muassa osallistuu erilaisiin tapahtumiin, jossa hän kertoo ajankohtaisia asioita Euroopan Unionista. Haastateltujen mielestä esimerkiksi Katalonian tilanne, Brexit ja populismin kasvu ovat asioita, jotka ovat uhka EU:n yhtenäisyydelle. Eurooppanuorten toiminnan tärkeys korostuu maailman nykytilassa. Negatiivisille ilmiöille tarvitaan vastavoimia. Hytti, Kekkonen ja Söderman ovat kuitenkin tyytyväisiä siihen, miten paljon Eurooppanuoret on kasvanut järjestönä kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kumpula-Natri lisäksi mainitsee Eurooppanuoret hyvänä “korkeakouluna”, jossa Eurooppa-asioista kiinnostuneet voivat käydä laadukasta keskustelua ja syventyä EU:n asioihin perusteellisesti.

Antti Hytti: ”Eurooppalaiset arvot ovat parhaillaan hyökkäyksen kohteena eikä EU:n merkitystä aina osata arvostaa - liian moni ottaa liian paljon itsestäänselvyytenä. Jos arvojamme ei puolusteta, on olemassa todellinen vaara, että Eurooppa suistuu jälleen siihen hulluuteen, josta eurooppalainen yhteistyö sen on nostanut. Silloin katoaa myös mahdollisuus olla mukana ratkaisemassa globaaleja kohtalonkysymyksiä. On suur- ja tulevaisuusteko käyttää ääntään eurooppalaisen yhteistyön ja eurooppalaisten arvojen puolesta.” Miapetra Kumpula-Natri: “Terveiseni on, että älkää unohtako unelmoida ja ajatella, mikä voisi olla vieläkin paremmin. EU-pessimismi ei ole johtanut yhtään mihinkään, vain unelmien perusteella rakennettu yhteistyö on vienyt eteenpäin!”

Henrik Söderman: ”Brysselistä käsin katsottuna Suomen Eurooppa-keskustelussa ei kuulu tarpeeksi vahvana Eurooppa-myönteinen ääni. Populismia ja virallista varovaisuutta poliitikkojen puheissa voisi haastaa vielä nykyistäkin terävämmin. Tässä on Eurooppanuorille ja Eurooppafederalisteille selvä ja tärkeä rooli. Kun aika Eurooppanuorissa jää taakse, tervetuloa silloin mukaan Eurooppafederalisteihin ja UEF:n toimintaan!” Jussi Kekkonen: ”Kannustan olemaan aktiivinen tässä ja myös muissa järjestöissä. Vaikka toimii järjestöissä, joita yhdistää voimakas samanmielisyys, on hyvin tärkeää kuunnella myös niitä tahoja, jotka ovat eri mieltä asioista. On tärkeää pohtia sitä, mistä kriittisyys johtuu ja käydä hyvää sekä fiksua dialogia myös näiden tahojen kanssa.”

Kuvat ylhäältä: Antti Hytti, Miapetra Kumpula-Natri, Henrik Söderman, Jussi Kekkonen

TÄHTISUMUA EUROOPPANUORTEN VUOSIJUHLISSA Ida Pasanen

Eurooppanuorten syyskuussa järjestetyistä vujuista ei hilpeyttä puuttunut.

uosijuhlien pitopaikkana toimi tunnelmallinen ravintola Sipuli. Illan aikana kuultiin mainioita puheita ja lisäksi vieraita viihdytti mainio taikuri Heikki Varvikko ja bändi nimeltä InstaGlamour, joka soitti juhlakansan iloksi vanhempia ja uudempia hittejä. Illan ohjelmanumeroiden väliin oli jätetty mukavasti aikaa vapaammalle yhdessäololle, kuten rupattelulle uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa, tanssilattialla joraamiselle ja valokuvauspisteessä poseeraukselle. Vaikka ilmapiiri oli rennompi kuin akateemisissa vuosijuhlissa, oli ilmassa silti sopivasti myös juhlan tuntua. Tapahtuma alkoi tyylikkäällä cocktailtilaisuudella, jossa esiteltiin Eurooppanuorten juhlavuosijulkaisu ja kuultiin tervehdyksiä tilaisuudessa paikalla olleilta nuorisojärjestöjen edustajilta. Järjestöjä oli paikalla laidasta laitaan: edustettuina oli puolueiden nuorisojärjestöjä, opiskelijoiden etujärjestöjä, Suomen partiolaiset, Allianssi, Varusmiesliitto ja muita EU-myönteisiä yhteistyökumppanijärjestöjä. Järjestöjen esittämissä tervehdyksissä oli toki vivahde-eroja, mutta kolme asiaa toistui useissa puheissa. Ensinnäkin Eurooppanuoria kehuttiin mainioksi kansainvälisyyttä edistäväksi järjestöksi. Toiseksi Eurooppanuorten kykyä koota yhteen ihmisiä eri puoluekannoista riippumatta kiitettiin. Kolmanneksi

arvostettiin sitä, kuinka Eurooppanuoret ovat olleet edistämässä faktapohjaista keskustelua Euroopan unionista. Muutamat järjestöt kehuivat Eurooppanuoria mainioksi kasvattijärjestöksi ja ihasteltiin sitä, kuinka järjestö oli onnistunut vakiinnuttamaan asemansa järjestökentällä. Järjestöt eivät jättäneet Eurooppanuoria aivan tyhjin käsin, vaan 20-vuotiaalle järjestölle annettiin monenmoisia lahjoja, kuten Eurooppanuorten hallituksen ja koko Suomen kansan rakastamia ämpäreitä, jaloviinaa, mielenosoituskyltti vuosien takaa ja jopa oma vuohi – joka tosin majailee Afrikassa. Jotkut järjestöt antoivat myös nykyisen trendin mukaan aineettoman lahja eli muistivat Eurooppanuoria rahan muodossa. Juhlissa merkillepantavaa oli, että Eurooppanuorten entisiä toimijoita oli saapunut paikalle useilta eri vuosilta. Yksi pidemmän aikaa sitten Eurooppanuorissa mukana olleista alumneista oli Joonas Turunen, joka toimi Eurooppanuorten 10-vuotisjuhlien aikaan puheenjohtajana. Turusen mukaan kaikista hänen kolmesta hallituksestaan oli paikalla porukkaa, mikä oli mainio lukema sillä Turunen toimi Eurooppanuorissa vuosina 2007-2009. Turusesta oli hienoa nähdä, kuinka järjestö oli vuosien aikana kasvanut ja voimistunut.

EUROOPPANUORISSA TAPAHTUU

Neljä vuotta Eurooppanuorten toiminnan ulkopuolella ollut Hanna Ojanen iloitsi, että järjestö oli pysynyt puoluerajoja ja sukupolvirajoja rikkovana järjestönä. Hanna Ojanen toimi aikoinaan Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten hallituksessa 20112013. Illallisen aikana kuultiin kiintoisia juhlapuheita, joissa pohdittiin Eurooppa-liikkeen merkitystä tässä ajassa, analysoitiin integraation nykytilaa ja muisteltiin Eurooppanuorten alkutaivalta, jolloin resurssit eivät olleet samaa luokkaa kuin nykyisin. Eurooppanuorten vuoden suurin tapahtuma linnaseminaari, joka kokosi elokuussa 2017 Porvooseen Haikon kartanoon sata kiinnostunutta kuuntelemaan ja keskustelemaan Eurooppa-politiikasta, saatettiin tuolloin vielä järjestää vaikkapa jonkun kotona. Illallinen huipentui Eurooppanuorten alumnin, kansanedustaja Jutta Urpilaisen juhlapuheeseen. Urpilaisen puhe käsitteli niin ikään aiemmin mainittuja teemoja. Lisäksi Urpilainen iloitsi Eurooppanuorien vahvasta aluejärjestöverkosta ja tiedosta Eurooppanuorten toiseksi suurimman järjestön asemasta kansainvälisessä yläjärjestössä, Young European Federalisteissa (JEF). Urpilainen kehotti järjestöä pitämään edelleen rohkeasti eurooppa-keskustelua yllä. ”Olo on nostalginen, tuntuu että on omiensa joukossa”, Urpilainen kuvasi tunnelmiaan vuosijuhlista illallisen aikana. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Eurooppanuorten vuosijuhlat. Ilta oli kokonaisuudessaan hyvin viihdyttävä, mutta ei siinä vielä kaikki. Ilta muistutti myös siitä, että tässä liikkeessä on todella jotain, mikä yhdistää ihmisiä eri puoluetaustoista, sukupolvista ja kansallisuuksista riippumatta. Siitä huolimatta että monien alumnien vuosista Eurooppanuorissa oli jo aikaa eivätkä he välttämättä tunteneet juhlavieraista kovin montaa, heistä tuntui että he olivat kotona, omiensa joukossa. Ilta muistutti myös, että Eurooppanuorten vankka nykytilanne suomalaisessa järjestökentässä on monen asialle omistautuneen ihmisen työn tulos. Aivan kuin Eurooppanuorten nykyinen puheenjohtaja Tuomas Tikkanen totesikin illan kuluessa – järjestö on kulkenut varsin pitkän matkan Eurooppalaisen Suomen nuorisojaostosta. Eurooppanuoret, nykyiset toimijat ja alumnit kera sidosryhmien olivat juhlansa ansainneet. Vive les Eurooppanuoret!

”Olo on nostalginen

EUROOPPANUORISSA TAPAHTUU

tuntuu siltä, että on omiensa joukossa.”

Kuvat: Markku Pajunen

ELÄMÄNTEHTÄVÄNÄ TURVALLISUUS MAAILMALLA Lars Sjöblom

Elisabeth Rehn on puolustusministerinä, ihmisoikeusraportoijana ja rauhanvälittäjänä toimiessaan päässyt näkemään maailmaa aitiopaikalta. Aito uteliaisuus maailmaa kohtaan on johtanut hänet moniin kiinnostaviin tehtäviin uransa aikana.

un tapaan Elisabeth Rehnin paikallisessa ravintolassa hänen kotikunnassaan Kikkonummella, hän valmistelee parhaillaan lähestyvää matkaansa Yhdysvaltoihin. Edessä on luentosarja, joka järjestetään Yhdysvaltain eteläisessä osavaltiossa Arizonassa. “Minun tarvitsee vielä perehtyä Arizonan tilanteeseen tarkemmin”, Rehn pohtii ja kertoo tietävänsä, että Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump nauttii suurta kannatusta Arizonassa. Tuleva USA:n matka ei kuitenkaan ole Rehnin arjessa poikkeus, sillä hän matkustelee edelleen aktiivisesti ympäri maailmaa luennoimassa. Hän on myös toiminut Länsi-Balkanilla ja Afrikassa ihmisoikeusraportoijana sekä työskennellyt YK:n lisäksi erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä. Tästä johtuen Rehnillä on edelleenkin kattava verkosto ympäri maailmaa. Rehn kertoo, että hän kiinnostui kansainvälistä politiikasta opiskellessaan valtio-oppia ja talousmaantiedettä ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenilla. “Professorillani Ilmari Hustich käytti kurssikirjana omaa kirjaansa Världen av idag, joka oli mielestäni erittäin inspiroiva. Se sai minut ajattelemaan, miten kiinnostava maailma oikeasti on”, Rehn kertoo. Hän kuitenkin huomauttaa, että on ollut aina kiinnostunut kansainvälisistä asioista. “Ja vieläkin seuraan uutisia monilta kansainvälisiltä kanavilta, kuten CNN, BBC ja Al-Jazeera”, hän sanoo.

Aktiivinen puolustusministeri Toimiessaan puolustusministerinä vuonna 1990-1991 Holkerin hallituksessa ja 1991-1995 Ahon hallituksessa, Rehn sai nähdä ja kokea maailman muutoksen aitiopaikalta. Tänä aikana muun muassa Irak hyökkäsi Kuwaitiin ja Neuvostoliitto romahti epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen. “Se oli ensimmäinen kerta, kun puolustusministeri sai vapaasti ottaa kantaa kansainvälisiin asioihin. Sitä ennen turvallisuuspolitiikkaan liittyvät kannanotot olivat kuuluneet tasavallan presidentille ja ulkoministerille”, Rehn kertoo. Puolustusministerinä hänellä oli aktiivisiä yhteyksiä muiden valtioiden puolustusministereihin. Muun muassa Yhdysvaltojen presidentti George H.W. Bushin hallinnossa puolustusministerinä toiminut Dick Cheney vaimoineen vieraili Suomessa 90-luvun alkupuolella. Myös monet kehityskysymykset askarruttivat Rehniä hänen toimiessaan puolustusministerinä. Etenkin Ruandan konfliktin aikana vuonna 1995 Suomen hallitus hyötyi Rehnin yhteyksistä maailmalla. “Kun Ruandan kansamurha oli pahimmillaan, saimme idean lähettää veden kuljetukssen sopivia maitotankkeja Suomesta Rwandaan. Soitin silloiselle Yhdysvaltain puolustusministeri Perrylle, joka sillä hetkellä oli paikan päällä Ruandassa. Ehdotukseni sai Perryn lähettämään Suomeen Galaxy-kuljetuskoneen, ja projekti saattoi toteutua”, Rehn muistelee.

Tehtävä Bosniassa

”Koimme aidosti sen, miltä tuntui olla kaiken pahuuden keskipisteessä”

Suomen liityttyä Euroopan Unioniin vuonna 1995, 16 europarlamentaarikkoa aloitti työnsä Brysselissä ja Rehn nimitettiin Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajaksi. Samaan aikaan hänestä tuli YK:n ihmisoikeusraportoija Bosniassa. Kun Rehn kävi Sarajevossa tarkistaakseen Bosnian ihmisoikeustilanteen, sota oli vielä käynnissä. “Laskeudettuani ensimmäistä kertaa Sarajevoon komennettiin koneessa kypärä päähän ja luotiliivit päälle. Kuulimme kiväärien äänet jatkuvasti. Koimme aidosti sen, miltä tuntui olla kaiken pahuuden keskipisteessä”, Rehn muistelee. Työskennellessään ihmisoikeustarkkailijana, Rehn onnistui saavuttamaan Serbien luottamuksen. Hän painottaa, että ihmisoikeusselvittäjän on suhtauduttava objektiivisesti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. “Luottamuksen osoituksena Milosevic lupasi, että voisin liikkua vapaasti alueella, mikä helpotti työntekoa. Hänen lupauksensa piti”, hän sanoo. Balkanin tehtävien ja vuoden 2000 presidentinvaalien ehdokkuutensa jälkeen Rehn aloitti Nelson Mandelan vaimon Graca Machelin ehdottamana selvittämään naisten ja tyttöjen tilannetta konfliktialueilla. Ahon hallituksessa tasa-arvoministerinä toimineelle Rehnille naisten turvallisuus ja kohtelu konfliktialueilla on sydämen asia. “Seksuaalinen väkivalta naisia kohtaan on osa sotien strategiaa, ja myös YK-rauhanturvaajien tekemät rikokset ovat huolestuttavia. Vieraillessani Afrikassa olen tavannut monia seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneita naisia”, hän kertoo.

Salamyhkäinen turvallisuuspolitiikka Ahon hallituksen aikoina Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli ykkösaihe. Suomi painotti sen taloudellista merkitystä, turvallisuusja puolustuspolitiikasta ei avoimesti keskusteltu. “Totta kai turvallisuuspolitiikasta käytiin jonkin verran keskustelua, mutta pääosin se nähtiin kuitenkin tabuna”, Rehn muistelee. Hän ei usko, että Euroopan puolustuspolitiikka kehittyy sen enempää. Rehnin mukaan EU:ssa on paljon erilaisia intressejä, minkä Balkanin kriisi osoitti. Uusimmat vaalit ovat myös osoittaneet maiden erilaisia näkemyksiä muun muassa ihmisoikeuksista. “Sen sijaan toivon, että Pohjoismaat syventäisivät yhteistyötä puolustuspolitiikassa. Se, että ainostaan Ruotsi ja Suomi ovat Naton ulkopuolella, ei ole estänyt Pohjoismaiden yhteistyötä. Meillä olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa”, Rehn miettii.

EUROOPPANUORET MYYTINMURTAJINA

POPULISMI EI OLE KUOLLUT Yannick Lahti

Vaikka EU-laiva seilaakin jälleen tyynemmillä vesillä, ei kenenkään kannata tuudittautua myyttiin siitä, että euroskeptisen populismin hyökyaalto olisi jäänyt vain takavuosien ilmiöksi.

uroopan komission puheenjohtaja JeanClaude Juncker piti viimeisen unionin tilaa koskevan state of the union -puheensa Strasbourgissa syyskuun 13. päivänä. Puheen sisältö oli kaiken kaikkiaan optimismia huokuva sekä tulevaisuutta kohti kurkottava: unionin talous kukoistaa jälleen ja rahaliittoa ollaan uudistamassa yhdessä. Sosiaalisia ulottuvuuksia avattiin, ilmastopolitiikkaa käsiteltiin ja vahvempien unionin ulkorajojen puolesta rummutettiin. Eri tahtiin tapahtuvaa integraatiota ei enää kannusteta – siinä missä se viime vuonna oli vielä yksi mahdollinen tulevaisuuden skenaario. Olemme kaikki jälleen yhdessä ja samassa veneessä. Alle kaksi viikkoa tämän jälkeen avoimen EU-myönteisellä agendallaan voittoon asti kampanjoinut Ranskan presidentti Emmanuel Macron piti mahtipontisen linjapuheensa EU:n tulevaisuudesta. Vaikka osa kaikkein intohimoisimmistakin unionin kannattajista myönsi tämän päivän realiteettien näkökulmasta puheeseen sisältyneen myös sangen utopistisia näkemyksiä, sai puhe laajalti kiitosta nimenomaan sen rohkeista ja myönteistä avauksista. Totesin Saksan liittopäivävaalien jälkeen Tähdistön nettilehdessä, että vaikka Euroopassa puhaltavatkin nyt uudet EU-tuulet, emme voi kuitenkaan tuudittautua harhakuvitelmaan, jonka mukaan kovan euroskeptisen kansallismielisen oikeistopopulismin uhka sekä sen aiheuttajat EU:ssa olisi selätetty. Jos olisi, Brexit-neuvotteluja ei olisi koskaan jou-

duttu käynnistämään, Marine Le Pen ahdasmielisine ajatuksineen ei olisi ikinä yltänyt Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle eikä äärioikeistolainen, ksenofobinen ja ummehtunut AfD olisi juuri tänä syksynä noussut historiallisesti Saksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, kun saksalaiset ensimmäistä kertaa sitten 1930-luvun valitsivat demokraattisissa vaaleissa Reichstagiin äärioikeistolaisen poliittisen toimijan. Tarkoitukseni ei ole maalailla piruja seinille tai olla pessimistinen. Jaan vilpittömästi ilolla tämän uuden optimismin hengen EU:ssa. Useimmat jäsenmaat haluavat vahvemman uudistetun unionin sen sijaan, että mieluummin jättäisivät sen. Eurooppadiskurssi on aidosti rakentavampaa kuin vuosiin. Tässä kaikessa kuitenkin piilee myös ilmiselvä vaara siitä, että unohdamme ne läksyt, jotka viime vuosista tulisi vähintäänkin oppia: emme saa ikinä aliarvioida euroskeptisten populistipuolueiden kannatuksen taustalla olevaa tavallisen eurooppalaisen ihmisen turhautumista ja toivottomuuden tunnetta. Kuten usein ennenkin taloudellisten ongelmien kasaantuessa ja muuttuessa sosiaaliseksi epävarmuudeksi yhteiskunnassa, syrjäytyneet tai siinä vaarassa olevat ihmiset, jotka eivät enää enemmän tai vähemmän konkreettisista ja oikeutetuista syistä ole toiveikkaita oman tulevaisuutensa suhteen, alkavat seurata sellaisia johtajia tai poliittisia liikkeitä, jotka osoittelevat selkeitä syyllisiä. Euroopassa näistä muutamana mainittakoon Belgian Vlaams Belang, Iso-Britannian

EUROOPPANUORET MYYTINMURTAJINA

Nuo äänet eivät yhdessä yössä sula pois, eivätkä ne ihmiset eri puolilla Eurooppaa, jotka antoivat nuo äänet, ole kadonneet mihinkään tai menettäneet epätoivoaan ja katkeruuttaan monien muiden äänestysmotiiviensa ohella.

EUROOPPANUORET MYYTINMURTAJINA UK Independence Party, Unkarin Jobbik, Ranskan Front National ja Suomen perussuomalaiset. Näiden kannatuksen vahvistumisena ja siten sen ylläpitämisen mahdollistavana tekijänä voidaan kiistatta pitää jo mainittuja sekä globaalien että alueellisten syiden aiheuttamia taloudellisia ja sosiaalisia haasteita EU:ssa. Vaikka eurooppalaisella tasolla on käyty viime vuodet paljon keskustelua siitä, voidaanko vaikkapa Front Nationalia, Jobbikia tai Vlaams Belangia luonnehtia varsinaisesti äärioikeistoksi oikeistolaisiin arvoihin nojaavien euroskeptikkojen sijaan, on kyse pelkästään semantiikasta. Niiden juuret ja suosio sekä poliitikkojen maalaama maailmankuva nojaavat vahvasti oikeistolaista kansallisidentiteettiä korostavaan populistiseen poliittiseen retoriikkaan, jonka lähtökohtana on skeptisyys EU:ta sekä Euroopan integraatiota kohtaan. Akateemisessa keskustelussa sanaa euroskeptismi on yleisesti käytetty viittaamaan Euroopan integraatiota kohtaan kohdistuvaan epäilyyn ja epäluottamukseen. Eursokeptismi käsitteenä voidaan myös jakaa kovaan ja pehmeään euroskeptismiin. Jälkimmäinen on yksinkertaistetusti perusteltua kriittisyyttä tai huolen esittämistä jotain tiettyä Euroopan unionin harjoittamaa politiikan alaa kohtaan, mutta ei varsinaisesti ole periaatteellista EU-vastaisuutta. Kova euroskeptismi taas on karkeasti sanottuna nimenomaan periaatteellista EU-vastaisuutta eikä sen taustalla välttämättä aina ole läpinäkyvää hyvin esitettyä perustetta. Viitatessani euroskeptikoihin viittaan siis kovaan euroskeptismiin, joka voidaan mieltää useiden mainitsemieni populistipuolueiden poliitikkojen valituksi lähtökohdaksi. Todettakoon, että tämä ei kuitenkaan tarkoita kovan euroskeptisyyden itsessään merkitsevän oikeistolaisen kansallismielisen politiikan ajamista. Nämä vain usein kohtaavat puolueiden ideologioissa tässä nimenomaisessa kontekstissa. Edellä mainitut eurooppalaiset kansallismieliset populistit ja euroskeptiset poliittiset liikkeet leimaavat sosiaalisesta eriarvoistumisesta vastuullisiksi nimeämiään ”syyllisiä” yksinkertaistavilla ja yleistävillä tavoilla. Usein tähän sisältyy jonkinasteinen etninen erottelu, jonka poliittiset liikkeet pyrkivät alleviivaamaan omasta puolestaan tarkoituksenmukaisella kansallisen identiteetin korottamisella sekä vastakkainasettelulla – kuin poliittisen populismin oppikirjasta konsanaan. Nämä euroskeptiset puolueet saivat monella tapaa olemassaolollensa ”lopullisen oikeutuksen” Eurooppaa juuriaan myöten haastaneen pakolaiskriisin huipennuttua vuonna 2015. Hallitsematon maahanmuutto liitettiin puheenvuoroissa yksiselitteisesti jo aiemmin harjoitettuun EU:ta kohtaan osoitettuun arvosteluun. Yhtenä euroskeptisen populistisen reto-

EUROOPPANUORET MYYTINMURTAJINA riikan näkyvimpänä vaikutuksena maahanmuuttokeskustelu muuttui entistä kovemmaksi kaikissa unionin jäsenmaissa. Myös maltillisempien poliitikkojen puheenvuoroissa on toki korostettu eurooppalaisia ja länsimaisia arvoja. Nämä ikuiset teemat on joka tapauksessa viety äärimmilleen euroskeptikkojen populistisissa puheenvuoroissa, joissa länsimaiset eurooppalaiset ja kansalliset arvot kuvataan uhanalaisina, alituisen vaaran vyöhykkeellä olevina puolustettavina hyveinä, joita ”pakolaisvyöry” sekä ääri-islam joka ikinen päivä haastavat. Nämä puheenvuorot ovat Euroopan unionin maissa kansalliset rajat ylittäviä ja muutamia maakohtaisia eroja lukuun ottamatta paljolti saman sävyisiä. Jo ennen perussuomalaisten kesäistä puoluekokousta pohdiskelin (Aamulehti 9.6.2017), että astumme suoraan euroskeptisten populistipuolueiden virittämään hunaja-ansaan, mikäli tuudittaudumme Itävallan, Alankomaiden ja Ranskan vaalien tulosten yksipuolisen tarkastelun jälkeen valheelliseen näköharhaan näiden poliittisten voimien lopullisesta torjumisesta. Olisi lyhytnäköisen lapsellista ja vaarallista unohtaa edellä mainittuja vaalituloksia riemuitessa, että kaikissa niissä oikeistopopulistit nostivat äänimääräänsä historiallisen paljon. Nuo äänet eivät yhdessä yössä sula pois, eivätkä ne ihmiset eri puolilla Eurooppaa, jotka antoivat nuo äänet, ole kadonneet mihinkään tai menettäneet epätoivoaan ja katkeruuttaan monien muiden äänestysmotiiviensa ohella. Eivät, vaikka kuinka yrittäisimme tarkastella näitä eurooppalaisia vaaleja voiton lasien läpi. Kun silmäilee Saksan ja Itävallan hiljattaisia vaalituloksia rehellisen analyyttisesti, voi tehdä sen johtopäätöksen, että syvemmällä piilevät, monikerroksiset eurooppalaisten ihmisten ongelmat kytevät edelleen. Luulisi, että Brexitin kaltainen shokkihoito olisi herättänyt pysähtyneen EU-sydämen ja soisi toivoa, että emme alentuisi enää yhdenkään euroskeptisen populistisen oikeistopuolueen aliarvioimiseen. On sanomattakin selvää, että Euroopan unionin korkeimmat päättäjät ja jäsenmaiden kansalliset johtajat keskittyvät poliittisissa viesteissään eteenpäin kulkemiseen ja visioiden luomiseen. Ei ole rakentavaa alkaa tanssimaan populistien pillien tahtiin, saati alentua heidän retoriikkaansa. Iloitessamme aidosti siitä, että EU on monilta osin jälleen jaloillaan, emme kuitenkaan saa unohtaa, että niitä ongelmia, joista myös euroskeptiset populistipuolueet ovat voimansa taitavalla kohdennetulla politikoinnilla kammenneet, ei ole vielä ratkaistu. Täten myös narratiivi siitä, että euroskeptiset populistiset puolueet Euroopassa olisi viimeinkin kukistettu, on pelkkä myytti.

EUROOPPA-ALUMNI

HAASTATTELUSSA JUTTA URPILAINEN Karoliina Rajala

Eurooppa-alumni -sarjassamme tällä kertaa esittelyssä kesäkuussa rauhanvälityksen erityisedustajaksi nimitetty kansanedustaja Jutta Urpilainen. Mistä olet kotoisin ja mitä olet opiskellut? Olen kotoisin Kokkolasta, jossa myös kävin kouluni ylioppilaaksi asti. Kokkolasta muutin Jyväskylään opiskelemaan kasvatustieteitä yliopistossa. Tein sivuaineopintoja myös Vaasan ja Helsingin yliopistoissa.

Olitko opintojesi aikana vaihdossa tai harjoittelussa ulkomailla? Kouluaikoina olin kesävaihdossa Yhdysvalloissa Etelä-Karoliinan osavaltiossa. Opiskeluaikoina olin Erasmus-vaihdossa Wienissä vuonna 1998, ja vaihtoaika oli yksi tekijä, joka sai minut kiinnostumaan kansainvälisyydestä ja muokkasi identiteettiäni eurooppalaisempaan suuntaan. Tärkeä kansainvälinen kokemus oli myös, kun toimin Euroopan demarinuorten (ent. ECOSY, nyk. YES), hallituksessa vuosina 1998-1999. Sieltä sain niin ikään ensimmäiset kokemukseni kansainvälisestä politiikasta, sekä elinikäisiä ystäviä kaikkialta Euroopasta.

Minkä koet olleen suurin opinnoista saamasi hyöty? Kasvatustieteellisestä osaamisesta ja asiantuntemuksesta on paljon hyötyä niin työelämässä kuin perhe-elemässä. Heti valmistumisen jälkeen tutkinto antoi minulle mahdollisuuden myös työskennellä luokanopettajan tehtävissä Kokkolassa ja Helsingissä. Korkeakoulututkinto avaa laaja-alaisia mahdollisuuksia hakea erilaisiin julkisiin ja yksityisiin tehtäviin.

Entä tuleeko mieleen jotain, mitä

näin jälkikäteen ajatellen, olisit mielelläsi tehnyt toisin opintojesi suhteen? Jos jotain olisi opiskeluaikanani pitänyt tehdä toisin, olisin käynyt vaihdossa tai ulkomaisissa työharjoitteluissa useamman kerran. Lisäksi olisin Euroopan lisäksi käynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa suorittamassa jonkun opintojakson.

Kerro nykyisestä työnkuvastasi. Kansanedustajan työ on vaikuttamista lainsäätäjän asemassa. Se sisältää näkyvän valtiopäivätyöskentelyn lisäksi paljon taustatyötä ja perehtymistä käsiteltäviin asioihin esimerkiksi valiokunnissa. Tämän lisäksi työhöni kuuluu olla kansalaisten tavoitettavissa ja pitää yhteyttä etenkin omaan vaalipiiriin. Työssä minua motivoi kiinnostus vaikuttaa oikeudenmukaisemman Suomen ja Euroopan puolesta. Olen pitänyt paljon esillä esimerkiksi veronkierron torjumista EU-tasolla ja eriarvoisuuden vähentämistä globaalisti. Uusi ulottuvuus työhöni ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä on toiminta ulkoministerinä erityisedustajana rauhanvälityksessä.

Kerro yhdestä tähänastisen työurasi kohokohdista. Hektisintä mutta toisaalta mielenkiintoisinta aikaa oli aikani valtiovarainministerinä vuosina 2011-14. Haastavimmat työtehtävät liittyivät tietysti euroalueen velkakriisiin. Esimerkiksi töihin lähtiessä piti ottaa mukaan matkalaukku siltä varalta, että kesken päivän

EUROOPPA-ALUMNI

olisi äkkiä lähdettävä Brysseliin. Työ oli siihen aikaan hallitseva osa elämääni, ja myös eurokriisin aika oli yhteiskunnallisesti poikkeuksellinen, mikä teki tehtävästä erityisen antoisan.

Milloin ja miten olit mukana Eurooppanuorten toiminnassa? Toimin Eurooppanuorten puheenjohtajana vuonna 2001, mitä ennen ehdin toimia järjestön varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä järjestön perustamisesta lähtien.

Mikä oli parasta Eurooppanuorten toiminnassa? Saitko siitä kenties jotain hyötyä myös työurallesi? Eurooppanuorissa toimimiseen liittyy lukuisia hyviä muistoja. Kaikista parasta oli toimia yhteistyössä ja saada paljon asioita aikaan yhteisen päämäärän puolesta. Moni Eurooppanuorista saatu tuttavuus on säilynyt tähän päivään asti. Olen saanut järjestöstä myös paljon ammatillista paloa ja nälkää vaikuttaa yhteistyön, rauhan ja demokratian puolesta.

Kerro jokin muisto, joka on jäänyt Eurooppanuorten toiminnasta mieleen. Mieleenpainuvia hetkiä oli lukuisia, esimerkiksi uusien aluejärjestöjen perustamiset saivat näkemään konkreettisesti työn tulokset. Muistan hyvin myös linnaseminaarien puitteissa käydyt hyvät keskustelut ja yhdessäolon. Kerran seminaarista eksyttiin jatkoille jopa Valkeakosken työväenmusiikkijuhlille kuuntelemaan Ultra Brata.

Onko rauhantyö nykyisellään tarpeeksi näkyvässä roolissa Euroopan unionin sisällä? Miten haluaisit, että Euroopan unionin yhteistä rauhantyötä kehitettäisiin tulevaisuudessa?

Kuva: Jutta Urpilainen

Mitä terveisiä haluaisit lähettää Eurooppanuorten nykyisille jäsenille? Oli ilo olla kanssanne juhlimassa järjestön vuosijuhlia lokakuun alussa. Jatkakaa samaa työtä tärkeiden asioiden puolesta vielä seuraavatkin 20 vuotta. Pitäkää mielessä tärkeä roolinne tulevaisuuden eurooppalaisena vaikuttajasukupolvena - ja unionin lippu korkealla!

Rauhantyö sekä YK:n vahvistaminen ansaitsevat saada EU:ssa kärkitavoitteiden aseman, onhan monenkeskinen yhteistyö avainroolissa vakauden ja rauhan edistämisessä. Esimerkiksi EU:n ja Afrikan unionin tuleva huippukokous tarjoaa madollisuuden keksiä konkreettisia keinoja rauhan rakentamiseen pitkällä aikavälillä, esimerkiksi nuorisotyöttömyyden ja näköalattomuuden torjumisen kautta. Tämän lisäksi naisten rooli rauhanprosesseissa on aihe, jolle toivon enemmän näkyvyyttä tulevaisuudessa.

TÄHTIHETKI

Euroopan turvallisuusyhteistyön kulmakivet Iiris Asunmaa

uroopan unionille puuhataan tehokkaasti uutta ja yhteneväisempää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Uuden globaalistrategian myötä unioni maalailee itsestään kuvaa tehokkaana, itsenäisenä ja tarvittaessa sotilaallisena globaalina toimijana. Turvallisuusyhteistyön merkittävimmät kulmakivet voivat kuitenkin osoittautua prosessin suurimmiksi kompastuskiviksi. Eurooppalaisen turvallisuuden viime aikojen suurimmat haasteet voidaan yksiselitteisesti liittää terrorismintorjuntaan. Terrorin uhkasta on tullut pysyvä ilmiö Euroopassa muun muassa Pariisin, Brysselin, Lontoon ja Turun iskujen myötä. Jotta Eurooppa pystyisi tehokkaasti torjumaan muuttuvia uhkia, tulee Eurooppaan luoda yhteinen tiedusteluverkosto, jossa jäsenmaat jakavat tiedustelutietojaan avoimesti toisten jäsenmaiden kesken. Suurimman haasteen yhteiselle tietokannalle tällä hetkellä muodostavat jäsenmaiden kahdenväliset tiedustelusuhteet unionin ulkopuoleisten valtioiden kanssa. Jotta uskottava turvallisuusyhteisö voidaan luoda, on ratkaistava jäsenmaiden ja unionin päällekkäiset roolit kansainvälisten tiedustelusopimusten osapuolina. Euroopan unionin turvallisuusyhteistyölle oman haasteensa luo Naton vahva asema Euroopassa. Vaikka Eurooppaan tulee luoda unionin kattava turvallisuusyhteisö, ei sen tarvitse korvata Naton roolia. Unionin jäsenmaista tällä hetkellä 22 kuuluu Natoon. Strategisen yhteistyön Naton kanssa tulee voida jatkua, sillä resurssien päällekkäisyys ja organisaatioiden keskinäinen kilpailu tulisivat ainoastaan heikentämään molempien järjestelmien asemaa ja uskottavuutta. Euroopassa täytyy kuitenkin tiedostaa, että Euroopan unionin tulee olla turvallisuuspolitiikassaan itsenäinen toimija. Naton kehittäminen Euroopassa ei voi näin ollen korvata Euroopan oman turvallisuusstrategian kehittämistä.

Yhteisen, kestävän ja kannatettavan turvallisuusstrategian luomiseen kiteytyy koko turvallisuusyhteistyön onnistuminen - tai epäonnistuminen. Strategian tulee olla kirkas ja selkeä sekä pyrkiä huomioimaan eri jäsenmaiden erilaiset tarpeet. Yhteisen tavoitteen jakaminen ja osallisuuden tunteen luominen edellyttävät eurooppalaisilta päättäjiltä strategista osaamista ja joustavuutta, unohtamatta instituutioiden muokkaamista. Turvallisuuden kehittämisen on noustava unionin prioriteettilistan kärkeen ja tavoitteen toteutumiseksi jäsenmaiden on kyettävä nousta omista poteroistaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Eurooppanuorten liittohallituksen jäsen Iiris Asunmaa Kuva: Iiris Asunmaa